[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ffpevyGW4kFsik2SzdSMJFO1jwcek2TSwgqMYbj-b944":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},2227,"Eteenpäin -- kaikesta huolimatta","Ford, Henry",1863,1947,"2227-ford-henry-eteenpain-kaikesta-huolimatta","2227__Ford_Henry__Eteenpäin_--_kaikesta_huolimatta",null,"tietokirja",[],[],"fi",1930,1931,63286,461395,true,[],[],[],"Fordin teos käsittelee teollisuuden johtamista, joukkotuotantoa ja taloudellista edistystä. Hän tarkastelee työn ja pääoman suhdetta, palkkausta sekä teknologian vaikutusta yhteiskunnan varallisuuteen ja köyhyyden poistamiseen.","Henry Fordin 'Eteenpäin -- kaikesta huolimatta' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2227. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","ETEENPÄIN -- KAIKESTA HUOLIMATTA\n\nKirj.\n\nHenry Ford\n\n\nAvustajana\n\nSamuel Crowther\n\n\nSuomentanut\n\nYrjö Ratinen\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1931.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n    I. Tie rikkauteen.\n   II. Liikatuotannon pelko.\n  III. Työtä palveleva vai työtä säästävä?\n   IV. Palkkojen perustelu.\n    V. Työttömyyttä vaiko joutoaikaa?\n   VI. Joutoajan arvo.\n  VII. Kysymys iästä.\n VIII. Köyhyyden hävittämistä kohden.\n   IX. Uusi ammattilaisuus.\n    X. Hallinto ja koko.\n   XI. Teollisuuden muuttaminen.\n  XII. Joustava joukkotuotanto.\n XIII. Muuttuva näyttämö.\n  XIV. Miljoonasosa tuumaa.\n   XV. 199 laivan tarina.\n  XVI. Menetelmien siirto merien taakse.\n XVII. Työ ulkomailla.\nXVIII. Esimieskasvatus.\n  XIX. Kieltolaki vai köyhyys?\n   XX. Edistyminen.\n  XXI. Rahan rajat.\n\n\n\n\nI luku.\n\nTIE RIKKAUTEEN.\n\n\nOnko mahdollista, että Yhdysvaltojen saavutukset liikealalla ovat\nvaarassa? Puhutaan taakaksi käyneistä korkeista palkoista, hintojen\nnoususta, jolla koetetaan peittää pienentyneen kysynnän vuoksi\nkasvaneet valmistuskustannukset, tuotannon supistamisesta sopimusten\navulla, jotta estettäisiin maa joutumasta tavaratulvan valtaan, vieläpä\nlakien laadinnastakin työttömyyden torjumiseksi.\n\nJos palkkoja yleensä lainkaan alennetaan, jos hintoja koroitetaan ja\ntuotantoa säännöstellään sopimusten avulla siten, että tehtailijat\njokaisella teollisuusalalla voivat saada määrätynsuuruisen\nliikevaihdon, ansaitsivatpa sen sitten tai eivät, voimme yhtä hyvin\npitää Amerikan edistymisen tarinaa loppuneena. Liike-elämä on silloin\ntunnustanut olevansa kykenemätön luomaan johtajia, jotka voivat\nviitoittaa teitä suurempaa ja laajemmalle levinnyttä varallisuutta\nkohden, joka hävittää köyhyyden.\n\nTämä olisi todellakin kansallisen edistyksemme murheellinen loppu.\nSe on kuitenkin välttämätön loppu, jos maan liike-elämä kieltäytyy\ntajuamasta omaa vastuunalaisuuttaan ja toivoo tyhjin iskusanoin ja\n-lauselmin saavuttavansa sen, minkä vain kova hellittämätön ajattelu ja\nkova hellittämätön työ voivat luoda.\n\nKukoistava liike-elämä, mikä taasen merkitsee yleistä varallisuutta\nja ansionmahdollisuuksia, ei suinkaan ole mikään sattuman tulos. Se\non seuraus siitä taidosta, jolla liikeasioita yleensä johdetaan --\nja liike-elämä itse on vain liikeyksiköiden toiminnan summa. Koko\nsinä aikana, jonka olen työskennellyt liikealalla, en kertaakaan\nole havainnut asioittemme huonontumisen johtuneen minkään ulkoapäin\ntulevan voiman vaikutuksesta. Sen on aina aiheuttanut jokin vika omassa\nliikkeessämme, ja päästyämme siitä selville ja korjattuamme sen ovat\nliiketoimemme jälleen sujuneet oivallisesti -- täysin riippumatta\nsiitä, miten jotkut toiset ovat menetelleet. Aina tullaan havaitsemaan,\nettä kansallinen liike-elämämme on huono silloin, kun liikemiehet\nhellittävät otteensa, mutta hyvä jälleen, kun miehet käyvät asioihin\nkäsiksi, ryhtyvät niiden johtoon ja esteistä huolimatta raivaavat\nitselleen tien eteenpäin. Vain onnettomuus on seurauksena, kun jätetään\nottamatta huomioon liike-elämän perussäännöt ja valitaan tie, joka\nnäyttää helpoimmalta. Nuo perussäännöt ovat minun nähdäkseni seuraavat:\n\n1) On valmistettava parhainta mahdollista laatua olevia tavaroita\nsuurin, alituisesti lisääntyvin määrin, valmistettava niitä\nparhaimmalla ja taloudellisimmalla tavalla ja pakotettava ne\nmarkkinoille.\n\n2) On tavoiteltava yhä paranevaa laatua sekä halvempia hintoja ja\npienempiä kustannuksia.\n\n3) On nostettava palkkoja asteittain, mutta jatkuvasti -- eikä koskaan\nniitä alennettava.\n\n4) On toimitettava tavara kuluttajalle parhaalla taloudellisella\ntavalla, jotta pienikuluisen tuotannon edut ulottuisivat häneenkin asti.\n\nKaikki nämä perussäännöt sisältyvät yhteen ainoaan sanaan\n\"palvelus\" (service), mutta tätä sanaa käytetään usein halpojen ja\ntyhjänpäiväisten eleiden peittämiseksi, eleiden, jotka eivät sisällä\najattelua eivätkä työtä. Siksi onkin välttämätöntä huomauttaa, että\npalveluksen, yleensä jotakin merkitäkseen, tulee olla liiketoiminnan\nperusohjeena ja vaikuttimena jokaisessa teossa. Palvelus alkaa\nsillä, että havaitaan ihmisten tarpeet, ja se johtaa sitten näiden\ntarpeiden tyydyttämiseen edellämainittujen perussääntöjen mukaan.\nOn kuitenkin pyrittävä määrittelemään jo etukäteen ihmisten tarpeet\neikä yksinkertaisesti rajoituttava vain niin sanotun kysynnän\ntyydyttämiseen. Tätä juuri tarkoitan johdolla. Jos johto herpautuu,\nherpautuu myöskin liiketoiminta ja liikeasiat alkavat ohjailla\njohtajien toimintaa sen sijaan, että nämä ohjailisivat liikeasioiden\nkulkua.\n\nLiikkeiden johtajien havaitessa yleisön ostavan kiihkeästi ollaan\ntaipuvaisia istumaan rauhassa ja antamaan asioiden luistaa entiseen\nhyvään tapaansa. Pyrittiinpä aikaisemmin tuollaisina aikoina nostamaan\nhintojakin, jotta saataisiin haalituksi kokoon niin paljon rahaa kuin\nmahdollista tilaisuuden tähän ollessa tarjolla. Ns. hyvinä liikeaikoina\nei siis ponnisteltu liiketoiminnan pysyttämiseksi vilkkaana, vaan\nkoetettiin kerätä nopeasti rahaa, ja koska hintojen nostaminen näyttää\naina nopeimmalta rahanhankkimiskeinolta, nostettiin hintoja jatkuvasti,\nkunnes ne kohosivat ostokyvyn yläpuolelle, jolloin osto äkkiä\nlakkasi ja hyvästä liikevaihdosta olimme joutuneet huonoon. Onneksi\nkuitenkin useimmat henkilöt ovat nyt havainneet hintojen korotukseen\nperustuvien rahanhankintayritysten petollisuuden, eikä meillä ole\nollut huomattavissa kuin heikkoa nousua -- tai ei nousua lainkaan --\nsinä aikakautena liike-elämämme historiaa, joka päättyi paniikkiin\narvopaperimarkkinoilla loka- ja marraskuussa 1929.\n\nKeinottelukauden alkaessa oli liiketoiminta maassa hyvin tyydyttävää\nja tasaista. Voittoja toivottiin saavutettavan ainoastaan työn\navulla, mikä loppujen lopuksi onkin ainoa tapa, jolla mitään voittoja\nvoidaan saavuttaa. Ihmiset pyrkivät jatkuvasti alentamaan hintoja ja\nsaavuttamaan korkeampia palkkoja -- s.o. saamaan liiketoimintansa\nterveeksi ja kestäväksi. Kun sitten tarjoutui tilaisuus\nrahanansaitsemiseen arvopaperimarkkinoilla, niin monen liikettä\njohtaneen henkilön, monen häntä auttaneen ja monen hänen työssään\nolleen henkilön huomio kiintyi yhä suuremmassa määrin keinotteluun.\nTämä johti mieleeni farmien omistajat aikoina, jolloin kaupunki\nlaajeni ja kiinteistöagentit palstoittelivat ympäristön tiluksia.\nFarmien omistajat seurasivat toisella silmällä kiinteistöagenttien\npuuhia, toisella auraansa. Se koitui kohtalokkaaksi maanviljelykselle.\nVain toisen silmän avulla suoritettu liikeasioiden hoito ja toisen\nsuuntaaminen arvopaperimarkkinoille osoittautui turmiolliseksi myöskin\nliiketoiminnalle.\n\nLiikeasioiden oikea hoito vaatii jokaisen unssin johtajankykyä,\nmikä suinkin voidaan saada irti, mikään hellittäminen tai huomion\nsuuntaaminen muualle ei saata tulla kysymykseen. Arvopaperimarkkinoihin\nkiinnitetty huomio johti kuitenkin huomion pois varsinaisista\nliikeasioista ja tylsistytti kärjen pyrkimykseltä aina edistyä.\nAsiakkaiden saanti ja hallussa pysyttäminen oli liian helppoa, ja\nliike-elämä yleensä sen sijaan, että olisi koettanut luoda parempia\ntuotteita, yritti vain lisätä tuotteiden määrää eikä paljoakaan\nvälittänyt hinnanalennuksista tai palkkojen korottamisesta. Kaikki\nluisti niin mainiosti, ettei näyttänyt olevan mitään syytä häiritsevään\nlevottomuuteen tai pelkoon. Pelon todellinen aihe piili syvällä\nkätkössä. Sen muodosti täydellinen pysähdys tavaroiden laadun ja\ntuotantomenetelmien parantamisessa, mikä puolestaan aiheuttaa\npysähdyksen ostavan rahan arvon kasvussa. Täytyy välttämättömästi\nkoittaa aika, jolloin arvopapereita tarjotaan kaupaksi niiden arvoa\nniin paljon korkeampiin hintoihin, että yleisö epäröi ostaa ja sitten\nluopuu kokonaan ostoista, voipa lisäksi joutua paniikin valtaan jo\ntekemiensä kauppojen johdosta. En tunne lainkaan arvopaperiasioita.\nTiedän kuitenkin, että arvopaperien tuotantoa voidaan jatkaa hyvin\nsuuressa määrin samalla tavoin kuin tavaroidenkin ja niiden hintoja\nnostaa kuten kauppatavaroiden, samoin mahdollisin seurauksin.\nArvottomia osakkeita voidaan saada kaupaksi korkeisiin hintoihin.\n\nTästä kaikesta tulisi selvästi ilmetä se opetus, että lopuksi jokainen\nmenettää eikä kukaan voita keinoteltaessa omaisuuksilla, jotka jo\novat valmiita -- olkootpa nuo omaisuudet sitten kauppatavaroita\ntai yhtiöiden osakkeita. Varallisuus ja edistys piilevät vielä\ntekemättömissä asioissa. Toinen saamamme opetus on, ettei\nliike-elämässä voida mitään pitää taatusti varmana. Jos liiketoiminnan\nannetaan jatkua entiseen tapaansa vain syystä, että valmistetut\nmäärät tulevat ostetuiksi, eikä lainkaan yritetä parantaa tuotteita\ntai valmistusmenetelmiä tai alentaa hintoja, silloin saadaan jonakin\npäivänä havaita, ettei tuotteille löydetäkään ostajia. Jokaisen\nliikkeen, jonka toivotaan vaurastuvan, tulee pysytellä yleisön\nvaatimusten edellä. Se ei yksinkertaisesti voi kehittyä rinnan niiden\nkanssa.\n\nJos kansamme äskeiset kokemukset ovat opettaneet, ettei rahaa\nvoida ansaita muulla tavoin kuin palveluksen avulla, silloin ne\novat maksettujen oppirahojen arvoiset. Maamme tarvitsi todellakin\ntuonkaltaisen, suuressa mittakaavassa annetun opetuksen askeleena\nsellaista liike-elämää kohti, joka vaurastuttaa koko kansaa eikä vain\nmuutamia harvoja. Meitä on ehkä autettu käsittämään, että tavarat\nja palvelukset ovat harvoin ylellisyyttä, että puheet ihmisten\ntulemisesta vähemmällä toimeen ovat loruja ja että ainoan todellisen\nylellisyyden muodostaa liike-elämästä syrjään vetäytynyt liikemies.\nOsa vaikeuksista, joista syytetään liikatuotantoa, johtuu vain siitä\najatustottumuksesta, että ihmisellä on määrätty asema elämässä ja\nettä liiallinen määrä tavaroita ja palveluksia saattaa koitua hänelle\nvahingolliseksi -- että häntä tulee suojella liiallisuuksista, ei\nsivistyksen avulla, vaan ehkäisemällä häntä hankkimasta rahaa ja\ntavaroita. Köyhyydessä voi olla henkilökohtaista jaloutta, mutta se on\nluokkatietoisuutta, jota ilman voimme hyvin tulla toimeen.\n\nEpäilemättä on rahajärjestyksessä puutteellisuuksia, jotka toisinaan\nestävät tavaroiden ja palvelusten vapaan virtauksen, mutta emme vielä\ntoistaiseksi tunnu olevan tarpeeksi selvillä näistä puutteellisuuksista\nkäydäksemme niihin käsiksi. Tiedämme hyvin, että on aikoja, jolloin\nihmisillä yleensä, vaikka heidän tarpeensa jatkuvasti lisääntyvät, ei\nkuitenkaan ole rahaa ostaa sitä, mikä ne tyydyttäisi. Ei ole mitään\njärkiperäistä syytä, jonka vuoksi tuotantomahdollisuuksien ollessa\nlaajoja ja kulutushalun alituisesti kasvaessa milloinkaan esiintyisi\najanjaksoja, jolloin toiveita ei voitaisi täyttää ja tuotantoa käyttää\nhyväksi vain rahanpuutteen tähden. Onkohan itse asiassa koskaan oikein\npuhua \"rahanpuutteesta\"? Eiköhän se pohjaltaan liene jonkin muun\npuuttumista? Raha on samanlaista kuin muutkin koneet -- sitä voidaan\nkehittää ja sitä kehitetään jatkuvasti. Mutta koneitten rinnalle on\nsaatava opetettuja henkilöitä, jotka osaavat niitä oikein käyttää.\nRaha, kuten meillä täällä on usein tapana sanoa, on verrattavissa\nmyymälän takana olevan suuren hiilikasan hiiliin. Minkälainen on siis\nse johto, joka ei pysty tuota kasaa täydentämään? Maamme on juuri nyt\nsaanut oppia, että raha on teollisuuden sivutuote. Kiinnittäessämme\nkaiken huomiomme sen alkulähteisiin -- toisin sanoen siis teollisuuteen\n-- ei rahakaan tule loppumaan. Eivät rahamarkkinat yhtä vähän\nkuin arvopaperimarkkinatkaan aiheuttaneet äskeisiä kokemuksiamme\nliikealalla. Se, että ihmiset jättivät liikeasiansa hoitamatta,\naiheutti häiriön arvopaperimarkkinoilla. Liiketoiminta on hankinnan\nja ylijäämän alkulähde. Eivät edes arvopaperimarkkinatkaan voi kestää\ntämän tosiseikan syrjäyttämistä. Ketään sellaista henkilöä ei vielä\nole syntynyt, joka voisi samalla kertaa käsitellä arvopapereita\nmarkkinoilla ja hoitaa liikettä siten, että se tuottaa voittoa. Ne\novat kaksi eri asiaa, joita ei voida yhdistää. Olemme juuri äskettäin\nsaaneet kokea, mitä merkitsee, kun melkoinen osa kansasta siirtää\nhuomionsa liikeasioista, ja ryhtyy keinottelemaan arvopapereilla.\n\nAhdinkotilan pikainen parannus -- ahdinkotilalla tarkoitan aikaa,\njolloin ihmiset ovat ilman työtä eivätkä voi kohottaa elintasoaan --\nsisältyy yhteen ainoaan sanaan \"määrä\" -- markkinoille toimitettuun\ntavaramäärään.\n\nTavaroiden valmistus ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista. Sen ohessa\non huomioitava paljon muutakin. Koneen tai voimanlähteen rakentaminen\nja sen työn muuttaminen tavaroiksi ei sinänsä merkitse palvelusta.\nPalvelus käsittää suunnitelman jokaisen yksityiskohdan, valmistuksen,\nmaksetut palkat ja myyntihinnan. Näistä ei ainoatakaan voida pitää\nlopullisesti oikeana -- ne edustavat vain ponnistusten parhaita\nsaavutuksia kysymyksessä olevana hetkenä. Siksi juuri joukkotuotanto\nvaatiikin niin paljon enemmän johdolta kuin aikaisempi tuotanto.\nJokainen, joka perustaa suuren tehtaan jonkin tuotteen valmistamiseksi\nja pitää sitten itsestään selvänä, etteivät mitkään muutokset\npiirustuksissa, aineissa tai valmistusmenetelmissä ole tarpeellisia,\ntulee ihmeteltävän lyhyessä ajassa tekemisiin liikatuotannon kanssa, ja\nsilloin alkavat omistajat puhua markkinoiden tulvillaan olosta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHyvä tuote ei koskaan saata markkinoita tulvilleen, mutta huono tekee\nsen hyvinkin pian. Huolimatta siitä, kuinka erinomainen tuote sitä\nmarkkinoille laskettaessa mahdollisesti on, se ei kuitenkaan saata\npysyä hyvänä, ellei sen tasoa alituisesti kohoteta. Tämä ei merkitse,\nettä pitäisi vähän väliä tehdä uusia hämmästyttäviä muutoksia, sillä\nse ei ole mahdollista tuotteissa, jotka markkinoille laskettaessa\njo olivat niin hyviä kuin ne suinkin voitiin valmistaa. Jokaisen\nuudistuksen mainostaminen ei liioin ole aina tarpeellista eikä\nsuotavaa. Yleisön suosio saavutetaan ahkeroimalla hiljaisuudessa\nsellaisten uudistusten luomiseksi, jotka tekevät tuotteen yhä\ntyydyttävämmäksi, sillä silloin tuo kauppatavara saavuttaa maineen,\nettä se pystyy yksinkertaisesti aina tyydyttämään ostajan tarpeet.\nYleisö vaatii vain harvoin muutoksia, mutta muuttuu sitävastoin\nhuomaamattaan alituisesti itse, ja yleisesti tyydyttävä tuote on\nsellaisen johdon luoma, joka taukoamatta tehostaa tuotteen parantamista.\n\nOikea myyntihinta on hinta, johon -- kaikki seikat huomioonottaen --\ntavara voidaan toimittaa. Kun valmistuksessa saadut kokemukset ja\nmyyntimäärä vähentävät kuluja, voidaan myyntihintaa säännöllisesti\nalentaa. Tehtailijan velvollisuus on vakituisesti alentaa hintoja ja\nnostaa palkkoja. Tuo velvollisuus ei kohdistu yksinomaan yleisöön.\nTehtailija on sen velkaa itselleen, sillä muuten hän ei voi valvoa\nliiketoimintaansa. Näyttää kuitenkin siltä, kuin tässä kohdassa olisi\nhavaittavissa paljonkin väärinkäsityksiä.\n\nHinnan alentaminen lisää tavallisesti liikevaihtoa, ellei se ole\npuolustava, vaan edistyksestä johtuva toimenpide. Ostokyky ilmenee\nmonena eri vivahduksena, mitkä kuitenkaan eivät suuresti eroa\ntoisistaan. Ne näyttävät vaihtelevan melkein joka päivä, ja pieninkin\nhinnanalennus voi johtaa uudelle ostoalueelle, jota aikaisemmin ei\nole tultu tutkineeksi. Hinnanalennuksen ei aina tarvitse tapahtua\ndollareina. Se voidaan sijoittaa laatuun -- toisin sanoen siis: samalla\nrahalla annetaan jotakin lisää. Parhaimmat alennukset ovat sekä hintaa\nettä laatua koskevat. Hinnanalennus, johon päästään alentamalla laatua,\nei itse asiassa ole mikään hinnanalennus, ja vastavaikutus yleisössä\nilmeneekin varmalla tavalla. Ei ole olemassa mitään varmempaa ja\nnopeampaa keinoa liikkeen nauttiman luottamuksen tuhoamiseksi kuin\nhinnan alentaminen antamalla vähemmän ja arvoltaan huonompaa tavaraa\nkuin aikaisemmin.\n\nHintojen alentaminen yksinomaan myynnin lisäämiseksi ei kuitenkaan\nole tervettä liikepolitiikkaa, sillä silloin voi huomio helposti\nsiirtyä valmistuksesta myyntiin. Myyntihän on ennen kaikkea tulos\nhyvästä valmistuksesta eikä ihmisten houkuttelemista ostoihin.\nHintojen alentaminen, jotta myynti lisääntyisi, ei luonteeltaan eroa\nlainkaan hintojen pysyttämisestä samoina vain siitä syystä, että\nihmiset näyttävät olevan halukkaita ne maksamaan. Jos hintoja pidetään\nainoastaan ostajien syötteinä ja niitä nostetaan ja lasketaan sen\nmukaan, miltä ne ostajista tuntuvat, se merkitsee itse asiassa liikkeen\nvalvonnan siirtymistä ostajille, jotka voivat menetellä mielensä\nmukaan. Tämä valvonta muodostuu silloin sangen kouraantuntuvaksi ja\nsitä harjoitetaan hyvinkin drastillisella tavalla. Tämänkin on maamme\nsaanut kokea kerran jos toisenkin.\n\nHintojen jatkuvaa laskua tarkoittava politiikka kuuluu pikemmin\nliikkeen hallintoon kuin myyntiin ja sitä tulisi harkita valmistuksen\nkannalta asiaa tarkastellen eikä pitämällä silmällä etupäässä\nliiketoiminnassa viimeisinä ilmeneviä myyntejä.\n\nJos hinta pysytetään paikallaan vain siitä syystä, ettei myynti\nilmeisesti näy antavan aihetta sen alentamiseen, missä silloin\nilmenevät hallinnon saavutukset? Tehostaako se jatkuvasti kulujen\nalentamista, jotta paikoillaan pysyvästä hinnasta muodostuisi yhä\nkasvava voittomäärä? Juuri tätä ei tapahdu. Hinnan paikallaan\npysyttäminen saa hallinnon uneliaaksi. Ollaan taipuvaisia antamaan\nhyvän pysyä hyvänä, mutta hyvääkään ei koskaan saa jättää hoivatta.\nMikään ei voi pysyä muuttumattomana. Kaikki joko edistyy tai taantuu.\nJos hallinto jättää hyvän tilanteen silleen kuudeksi kuukaudeksi\ntai vuoden ajaksi, siirtyy liikeasioiden valvonta välttämättömyyden\npakosta sen käsistä -- pieniä rappeutumisia pääsee pujahtamaan\nliiketoimintaan, niitä seuraavat suuremmat, ja lopuksi kustannukset\novat niin valtavat, että voitot häviävät. Hallintoa ei mitenkään voida\npysyttää tehtävässään, elleivät sen laatimat parannukset ja säästöt\nkohdistu hintojen alentamiseen ja palkkojen korottamiseen. Silloin\ntodetaan jokainen edistysaskel hintojen alennusmerkinnällä. Kun\ntällainen merkintä on tehty, täytyy hallinnon jatkaa työtään ainakin\nyhtä menestyksekkäästi kuin koskaan aikaisemmin. Tavallisesti sen\ntäytyy suorittaa työnsä entistäkin paremmin. Siksi juuri tuleekin ottaa\nhuomioon muuta kuin myynnit hinnanalennuksien yhteydessä.\n\nHintapolitiikka osuu suoraan hallinnon sydämeen. Jos hinta pysytetään\naina niin korkeana kuin mahdollista, ei mitään varasummaa ole varattu\nhinnan korottamiseksi, kun tuotteen asiallinen myynti tai yleisö\nsitä vaativat. Yleisö suhtautuu ymmärtämyksellä sellaisen tuotteen\nhinnannousuun, minkä myynnistä on aikaisemmin oikeudenmukaisesti\nhuolehdittu yleisöön nähden. Mutta vasta silloin, kun hintoja\nalennetaan ottamatta lainkaan huomioon, onko yleisö mahdollisesti\nhalukas maksamaan enemmän vai ei, säilytetään se yleisön luottamus,\njoka ei ainoastaan johda tasaiseen ostoon, vaan sallii myös hintojen\nkorotuksen, jos tilanne tekisi sen välttämättömäksi. Ei voida samalla\nkäyttää valmistus- ja myyntihinnan erona olevaa summaa ja samalla\nsäilyttää sitä. Yleisö tietää oman kokemuksensa perusteella, että\nkorotus on tapahtunut vain syystä, ettei sitä ole voitu välttää,\nja siksi ei tällaiseen korotukseen suhtaudutakaan nurjamielisesti\neikä se aiheuta suosion menetystä. On parempi omata hyvä erotussumma\nmahdollisesti välttämättömäksi käyneen korotuksen varalle kuin\npakollista laskua varten. Tuote, jonka hinnoittelu on tapahtunut sen\nperusteella, mitä yleisö jaksaa siitä maksaa, ei hädän hetkenä voi\nodottaa yleisöltä apua eikä usein saada apua omasta liikkeestäkään,\nkun väärä hintapolitiikka on herpaannuttanut hallinnon lihakset --\nseurauksena liian mukavasta ja helposta toimeentulosta. Näin on\npyrkimys parempiin menettelytapoihin tuonut meille tullessaan niin\npaljon odottamattomia säästöjä, ettei voittoja yksinkertaisesti ole\nvoitu välttää. Ratkaistavaksemme on aina jäänyt, miten pitää voitot\nalhaisina eikä korkeina. Hinnanalennuspolitiikasta ja hallinnolle\nalituisesti esitetyistä uusista vaatimuksista, minkä tuo politiikka\nsisältää, ei ole voinut olla muuta seurausta.\n\nNämä perussäännöt eivät pidä paikkaansa vain automobiiliteollisuudessa,\nvaan koskevat kaikkea liiketoimintaa, olipa se sitten suurta tai\npientä. Ne ovat yleismaailmallisia. Jos ne sovellettaisiin käytäntöön,\ntulvisi kunnollisesti valmistettuja tavaroita vuolaana virtana maan\njoka soppeen ja kulmaukseen karkoittaen korkeat hinnat, avaten\ntyömahdollisuuksia hyvin palkoin kaikkialla ja tehden köyhyyden\nmahdottomaksi. Näiden tavaroiden kulutukseen toimittaminen on liikkeen\njohdon ratkaistavaksi kuuluva probleema.\n\nKysymyksessä ei ole saada ihmiset yksinkertaisesti ostamaan enemmän\ntavaroita, vaan saada heidät ostamaan enemmän sellaisia tavaroita,\njotka koituvat heille itselleen hyödyksi. Käytämme sanaa \"ostaa\",\nsillä se on ainoa tuntemamme tavaroiden jakelumenetelmä. Meidän täytyy\nkäyttää rahaa.\n\nTuotannon rajat saavutetaan silloin, kun jokaisella on kaikki\ntarvitsemansa tavarat tai tuotteet, joita hän tarvitsee tai voi\nkäyttää lisätäkseen elämänsä mukavuutta. Koska jokainen tavaroiden\ntai valmistusmenetelmien parannus synnyttää uuden tarpeen, on päivä,\njolloin todella joudumme liikatuotantoon, vielä kaukana tulevaisuudessa.\n\nHarkitkaapa meidän teoriojamme ylellisyydestä ja säästäväisyydestä.\nLiikemaailmassa pidetään tuhlauksena sitä, että tehtailija tyytyy\nkoneeseen, joka suorittaa työn tyydyttävästi, jos on saatavissa\ntoinen kone, joka tekee työn paremmin tai halvemmalla. Amerikan\nteollisuus ei hetkeäkään epäröi luopua koneesta, jonka sijalle voidaan\nhankkia parempi. Sitä pidetään säästäväisyytenä liikeasioissa.\nAikaisemmat käsityksemme säästäväisyydestä, jotka liike-elämästämme\nolemme jo karistaneet, esiintyvät kuitenkin yksilön kotioloissa.\nPidetään säästäväisyytenä esineen säilyttämistä kotona, kunnes se on\nloppuun kulutettu -- ottamatta lainkaan huomioon, mitä vaivoja tai\nvastenmielisyyksiä se saattaa aiheuttaa asianomaiselle itselleen. Tämä\nei ole säästäväisyyttä, vaan tuhlausta. Edistymme ottaessamme säilöön\nihmisenergiaa -- saadessamme enemmän aikaan samoin ponnistuksin.\nTämä todellinen kansantaloudellinen periaate on sovellettava\nmyös kotielämään. Vanhan Maailman elintaso vaikuttaa vielä liian\nvoimakkaasti koteihimme ja elintapoihimme.\n\nNuoruudessamme tunsimme miehiä, jotka käyttivät takkejaan, kunnes\nne tulivat vihreiksi ja nukkavieruiksi, ja näitä miehiä kutsuttiin\nsäästäväisiksi. Tuo säästäminen vastusti kuitenkin kehitystä. Siinä\nei ollut vaihtoa, ei palvelusten kiertokulkua eikä elämää. Tavarat\novat valmistetut käytettäviksi. Niiden olemassaoloon ei voi olla muuta\nsyytä. Käytäntö on voima, joka pitää elämän pyörät pyörimässä.\n\nMutta kuinka ihmiset voivat hankkia rahaa näiden tavaroiden ostamiseen?\nSe on jälleen hallinnon -- johdon -- asia. Jos jäämme odottelemaan\nkysyntää, saamme odotella ikuisesti. Kysyntä ei synny itsestään, se\nluodaan. Jos aloitamme tavaroiden suurvalmistuksen ja teemme palkat\nriittävän suuriksi, leviää lisääntynyt ostokyky yli koko maan,\nahmaisten tavarat -- olettaen, että nämä ovat oikein valmistetut ja\nhinnoitetut. Yhteiskunnan veri -- vaihto -- on silloin jälleen saatu\nkiertokulkuun. On olemassa vain yksi tie -- ja se alkaa tuotannosta.\n\nJos omaksuisimme ns. teollisuuden stabilisointi-aatteen, valmistaen\nvain sen verran, mihin kysyntää riittää, eikä enempää, katoaisi\nostokyky -- sillä tarpeeksi ostovoimaa ei voitaisi jakaa.\nStabilisointiajatus on kylläkin kaunis, mutta se vakaannuttaa väärän\ntilanteen. Se vakaannuttaa juuri sen tilanteen, josta maa tahtoisi\npäästä eroon. Se päättyisi tietynlaiseen seisahdukseen, sillä ei\nolisi olemassa mitään tehostusta tavaroiden tai menettelytapojen\nparantamiseksi, ja me alkaisimme taantua.\n\nTeollisuuden tarkoituksena on valmistaa tavaroita, jotka hyödyttävät\nihmisiä. Teollisuuden tarkoitukseen ei sitävastoin kuulu ihmisten\navustaminen, ja jos aloitamme teollisen toiminnan antaaksemme apua\njollekin joukolle palkannauttijoita, silloin tuhoamme teollisuuden\ntodelliset tarkoitusperät ja teemme sen kykenemättömäksi avustukseen\nomalla tavallaan. Toisin sanoen: tuotanto on olemassa tavaroiden\nluomiseksi, mitkä tavarat puolestaan palvelevat yleisöä.\n\nJollei suuria palkkoja kuitenkaan makseta eikä mitään tehostusta\ntuotannon kasvaessa yhä korkeampien palkkojen maksamiseksi ole, silloin\nei myynti varasto ja saada sijoitetuksi eikä liioin ole olemassa mitään\nsyytä niiden valmistamiseen. Näin ollen ei siis teollisuus, vaikka sen\nalkuperäisenä tarkoituksena ei olekaan korkeiden palkkojen hankinta,\nvoi suuressa mittakaavassa tulla toimeen, ellei se maksa korkeita\npalkkoja.\n\nSiirtyminen näihin on kuitenkin tärkeätä. Jos kuvittelemme teollisuuden\nolevan olemassa ihmisten avustamiseksi, silloin voimme jatkaa\npäätelmää lisäämällä, että mitä enemmän ihmisiä sen palveluksessa on,\nsitä parempi on tilanne. Tämän mukaan siis työnantaja, joka ottaa\npalvelukseensa kaksisataa miestä kahden dollarin päiväpalkalla,\npalvelisi paremmin yhteiskuntaa kuin toinen, joka ottaa viisikymmentä\nmiestä kahdeksan dollarin päiväpalkalla. Tämänkaltaista ohjelmaa\nvaaditaan usein toteutettavaksi yhteiskunnan edun nimessä: antakaa\nuseammille työtä, sanotaan, vaikka teidän pitäisikin tällöin maksaa\npienemmät palkat.\n\nTämä käsitys on kuitenkin yhteiskunnan todellisten etujen vastainen\nja johtaa köyhyyteen. Kahden dollarin päiväpalkkalaiselle ei jää\nmitään ylimääräistä kulutuspääomaa eikä hän siis esiinny minään\ntekijänä markkinoilla. Kahdeksan dollarin miehellä on sitävastoin\nkulutuspääomaa, ja käyttämällä tätä hän tulee ehdottomasti luomaan\nuutta työtä, joten toisetkin miehet voivat mahdollisesti saada\nhyväpalkkaisia paikkoja. Suurempaa pettymystä ei voida kokea kuin\nolettamalla, että työn hankkiminen suurelle joukolle pienipalkkaisia\nmiehiä on ihmisrakkautta tai hyödyttää maata. Ihmisten sitominen\ntyöhön maksamalla pieniä palkkoja ja syrjäyttämällä korkeimmat\ntuotantovaatimukset merkitsee vain köyhyyden tekemistä yleiseksi.\n\nTeollisen johdon tehtäviin ei kuulu työn hankinta mahdollisimman\nmonelle, vaan korkeapalkkaisten toimipaikkojen hankkiminen niin monelle\nkuin mahdollista, ja tähän on pyrittävä aloittamalla muutamasta hyvin\npalkatusta miehestä. Muutoin ei voida pysyttää kuluja alhaisina,\nmikä lisää kulutusta ja tekee useammat korkeapalkkaiset toimet\nvälttämättömiksi. Tuotanto luo käyttöä miesvoimalle: miesvoima ei voi\nluoda tuotantoa.\n\nKuljemme tietä, jota kukaan aikaisemmin ei ole kulkenut. Tie ei ole\nhelppo. Useat hyvää tarkoittavat henkilöt ovat huomauttaneet, että\non olemassa toinenkin tie, jolla kulku on helpompaa. He viittaavat\nsäännösteltyjen hintojen, valtionavun tiehen ja asioiden hyväksymiseen\nsellaisina kuin ne ovat. He eivät tiedä, että tuon tien loppu on hyvin\nkova. Ei voi olla mitään vastiketta -- ei tilapäistä enempää kuin\npysyväistäkään -- työlle ja johdolle.\n\nOnhan mahdollista, ettei meidän tietämme kannattaisi kulkea. Siitä on\nkuitenkin päästävä varmuuteen, ennenkuin siirrymme toiselle tielle.\nSillä tiedämme, että tuo toinen tie johtaa takaisin yleiseen köyhyyteen.\n\n\n\n\nII luku.\n\nLIIKATUOTANNON PELKO.\n\n\nVaikka puhutaankin paljon liikatuotannon vaaroista, ei tämä pelko\nkohdistu tavaroiden liian suureen hankintaan. Todellisena pelkona on,\nettä voittojen ja palkkojen hankinta voi häiriytyä.\n\nTyöläinen pelkää, että valmistettaessa enemmän kuin mitä yleisö ostaa\nhän joutuu työttömäksi, kunnes yleisö ehtii siirtyä ylituotannon\nkuluttamiseen. Työnantaja pelkää, että myymättömiä tavaroita keräytyy\nvarastoihin ja että hänen on mahdollisesti myytävä ne tappioin. Olemme\nkaikki sekä ostajia että myyjiä. Ollessamme ostajia meitä ei lainkaan\nhuolestuta, jos hyvin valmistettuja tavaroita tarjotaan meille liian\nhuokealla. Olemme iloisia keksiessämme halvan ostonmahdollisuuden.\nEnsiluokkaisia tavaroita voidaan aina myydä -- johonkin hintaan.\nNäyttää siis siltä, ettei liikatuotanto ole aivan sitä, minä sitä on\ntotuttu pitämään -- se ei ole kirous jokaiselle.\n\nVoi olla mahdollisuus joutua tilapäiseen liikatuotantoon --\ntilanteeseen, jolloin ensiluokkaisia tavaroita ei osteta syystä, että\njokaisella on jo niitä hallussaan. Mutta tämä on aina muista seikoista\nriippuva tilanne eikä sitä ole lainkaan sekoitettava liian suureen\ntavaranhankintaan. Liikatuotanto viittaa aina tavaroilla varustettuihin\nmarkkinoihin, mutta liikahankintaa on harkittava ottamalla huomioon\nihmisten kyky kuluttaa tuotetta, jos heillä olisi rahaa sen ostoon.\nTämä merkitsee, että ajattelemme liikatuotantoa, kun myynti hidastuu,\nkun sitävastoin tarpeiden täydellinen tyydytys voisi saada meidät\najattelemaan liikahankintaa. Liikahankintatilanteeseen ei tähän\nmennessä vielä ole tässä maassa jouduttu. Mitä tavaraa on jokaisella\nkansalaisella tarpeeksi? Se, mitä on kutsuttu liikatuotannoksi, ei näin\nollen ole liikatuotantoa lainkaan. Maassamme on muodostunut myymättömiä\ntavaravarastoja silloin, kun kyky niiden ostamiseen on puuttunut. Mutta\nniin tarve kuin halukin ostoihin on aina olemassa. Oletan tietysti\ntällöin, että myymättömät tavarat ovat kokoonpanoltaan ja laadultaan\nyleisön tarpeita ja toiveita vastaavia.\n\nKaikkina aikoina, mutta etenkin nousukauden lopulla, on markkinoilla\ntavaroita, jotka jäävät myymättä, eivät liikatuotannon tähden, vaan\nsiksi, ettei ole olemassa mitään syytä, miksi kukaan niitä ostaisi --\nniin hyödyllisiä kuin ne aikaisemmin lienevätkin olleet, ne eivät enää\ntyydytä tarvetta. Niiden omistajat saattavat suuriäänisesti valitella\nliikeaikojen huonoutta, mutta itse asiassa tavarat ovat niin huonosti\nsuunnitellut ja valmistetut, että niiden myynti on epäedullisempaa\nkuin varastoiminen. Liike-elämä näyttää toisinaan hitaalta vain\nsiitä syystä, että yleisön käsitys arvoista ja piirustuksista\nkehittyy nopeammin kuin muutamien tehtailijoiden luomiskyky. Sanan\ntodellisessa merkityksessä liikkeen henkilökunta on tällöin hidas\neikä yleisö. Useimmat tehtailijat tietävät, että -- jättämällä kaikki\ntoiset vaikuttimet syrjään -- ei kannata lähettää markkinoille huonoa\ntavaraa. Sitä voidaan myydä jonkin aikaa, mutta jonakin hetkenä --\nhetkenä, jolloin yleisön tieto ja maku astuvat askeleen eteenpäin --\nosto lakkaa ja tehtailijalla on hallussaan myytäväksi kelpaamatonta\ntavaraa. Jollei liike-elämän tiehyitä tukittaisi tavaroilla, joilla ei\nole mitään olemassaolon oikeutta, olisi eräs liike-elämän lamaannuksen\nsäännöllisesti uudistuvista syistä poistettu.\n\nJollei kuitenkaan ensiluokkaisia tavaroita, jotka vastaavat kuluttajien\ntarpeita, voida myydä alituisesti lisääntyvin määrin, silloin vaikeus\nrajoittuu riittämättömään ostokykyyn. Tämä voi johtua tuotteen liian\nkorkeasta hinnasta tai -- useammin -- liian monen tuotteen liian\nkorkeasta hinnasta. Ehkä tehtailijan ei ole mahdollista tuona hetkenä\nalentaa suuresti hintojaan, vaikka, jos hän on edistyvä henkilö,\nhän voi aina tehdä joitakin hinnanalennuksia, mutta jos halutaan\nantaa yleisölle kaikki mahdollinen hyöty, täytyy hinnanalennusten\nalkaa raaka-aineiden hinnasta, jatkua valmistuskustannuksien kautta\nja täydentyä jakelukustannuksien alennuksilla. Tehtailija havaitsee\nusein, kuinka nopeasti tuhlaava jakelu nielee valmistuksen säästöt,\neikä tämä jakelu ehkä ole tehtailijan valvonnan alainen. Ei ole\nmitään aihetta säästöihin valmistuksessa, jos tavaroiden jakelijat ja\nedelleentoimittajat rasittavat samalla myyntiä kaikella sillä, minkä se\nsuinkin kestää. Mainittakoon tämä vain sen tosiseikan tähdentämiseksi,\nettä liiketoiminnan saattaminen paremmille perustoille kuuluu sen\njokaisen osaston tehtäviin eikä yksinomaan tavaroiden valmistajalle.\nMikään ei voi olla halpaa, jos jokin osa on kallista. Ainoa kohta,\njossa emme voi arvostella halpuutta alennettujen hintojen muodossa,\non inhimillinen työ. Työkustannukset ovat pidettävät alhaisina, mutta\nainoa pettämätön keino tämän aikaansaamiseksi on pitäminen palkat\nkorkeina.\n\nYleensä voidaan pitää sääntönä, että kuluttajia varten merkityt hinnat\nvoidaan aina alentaa, ja hätätilassa saattaa osoittautua edulliseksi\nalentaa hinnat voittorajankin alle. Kasvanut liikevaihto synnyttää\najan mittaan suurempia voittoja. Olemme useita kertoja alentaneet\nhintamme sen alle, mitä pidimme tuotantokustannuksien rajana, ja\ntästä on viipymättä koitunut meille kahdenlaista hyötyä. Seurannut\nliikevaihdon kasvu ei ole ollut tärkein saavutuksistamme. Meitä on\neniten hyödyttänyt tämän vapaaehtoisen kustannusten alentamisen\nvaikutus omaan järjestöömme -- s.o. meihin itseemme. Se on aina\nsaanut meidät valppaiksi ja neuvokkaiksi. Olen havainnut olevan\nedullisempaa kiinnittää enemmän huomiota valmistusjärjestelmään\nkuin myyntimarkkinoihin. Kiinnitämme suhteellisesti vähän\nhuomiota ns. \"myyntiin liiketoiminnan loppupäässä\". Mielestämme\nvalmistusjärjestelmän tuotantokyky ja kehittyminen vaikuttavat suurelta\nosalta määräävästi myynteihin. Siksi voin kokemusteni perusteella\nsanoa, että hintoja voidaan aina alentaa sekä tuotteen valmistajan että\nkäyttäjän suureksi hyödyksi.\n\nHintojen alentaminen voi toisinaan jo sinänsä olla riittävä toimenpide\ntuotteiden saattamiseksi ostokyvyn ulottuville. Mutta ostokyky ei\nole muuttumaton käsite. Hintojen alentaminen on vain eräs tapa\nsen lisäämiseksi. Sitä on kohotettava niin absoluuttisessa kuin\nrelatiivisessakin merkityksessä, muutoin tavaramarkkinat eivät\njatkuvasti laajene. Siksi ei hintojen alentaminen yksinomaan riitä.\nTeollisuuden on myös pyrittävä jatkuvasti hankkimaan toiminnastaan yhä\nsuurempia tuloja jokaiselle sen palveluksessa olevalle henkilölle. Tämä\ntuo tarkastelun kohteeksi hyvinkin perusteellisella tavalla teollista\njohtoa ja rahoitusta koskevan kysymyksen koko laajuudessaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMeidän on ensiksikin painettava mieleemme, ettei tilannetta,\njota tavallisesti kutsutaan liikatuotannoksi, ole tähän mennessä\nsanan todellisessa merkityksessä vielä esiintynyt. Tilapäisillä\nseisahduksilla vapaassa tavaranvirtauksessa tuottajilta kuluttajille\nei näytä olevan minkäänlaista tekemistä tavaroiden määrien kanssa.\nSen sijaan, että pelkäämme oikeata liikatuotantoa, tulisi meidän\nlausua päivä, jolloin se voi olla mahdollinen, tervetulleeksi, sillä\nsilloin jokainen saisi itselleen hankituksi kaikki tarvitsemansa tai\nhaluamansa tavarat ja palvelukset. Aikojen alusta alkaen on käyty\ntaistelua tavaroista. Ei koskaan ole ollut aikakautta, jolloin ihmiset\neivät yleensä olisi halunneet yhä enemmän tavaroita -- mutta kylläkin\naikakausia, jolloin ihmiset ovat lopullisesti luopuneet toivosta saada\nniitä ja alistuneet köyhyyteen välttämättömänä pahana. Saatiinpa jotkut\nheistä uskomaan, että köyhyys oli hyve eikä yhteiskunnallinen sairaus.\nMeidän on rehellisesti myönnettävä moraalisaarnaajien olevan oikeassa\nheidän väittäessään, ettei ihmiskunta ole olemassa vain aineellista\ntavaraa omistaakseen, mutta ehdottoman varmasti on totta, että aina\nsiihen saakka, kunnes yhteiskunta huipulta pohjaan saakka on tavaroiden\nkyllästämä, meillä tuskin on tilaisuutta päästä selvyyteen siitä, mitä\nelämä todella on. Siksi voimmekin pitää todellista ylituotanto-päivää\nhetkenä, jolloin vapaudumme orjuuttavasta aineellisesta ahdistuksesta.\nValitettavasti ei ole olemassa mitään toiveita tuon päivän pikaisesta\nkoittamisesta. Ihmiskunta kokonaisuudessaan ei ole vielä kärsinyt\nliiallisesta runsaudesta.\n\nNiistä kolmesta tekijästä, jotka yksin tai yhdessä aiheuttavat\nseisahduksen, jota niin väärin kutsutaan liikatuotannoksi, on kaksi\nliikkeen itse valvottavissa, kun taas kolmas suurelta osaltaan\non sen valvonnan varassa. Laatu ja hinta ovat suunnittelusta,\ninsinööritaidosta ja hallinnosta johtuvia seikkoja, kun ostokyvyn\nlisääminen taasen siltä kansallisen tulon osalta, joka muodostuu\nteollisuudesta, on suunnittelun, insinööritaidon, hallinnon ja\nrahavarojen asia.\n\nKun myymättömien tavaroiden ylijäämä ei koskaan johdu tehtaiden\ntodellisuudessa liian suuresta valmistuksesta, ei ole ihmeellistä, että\npintapuolinen mielipide, jonka mukaan pulakaudet ovat liikatuotannon\nseurauksia, johtaa sellaisten, tilanteen parantamiseksi suunniteltujen\nmenettelytapojen käytäntöönottoon, jotka tosiasiallisesti vain\nhuonontavat tilannetta. Potilaalle annetaan voimakasta hoitoa sellaisen\ntaudin poistamiseksi, jota hänessä ei lainkaan ole.\n\nLääketieteen lapsuudenaikoina tohtori, määriteltyään taudin laadun,\niski poikkeuksetta potilaan suonta. Potilaan arveltiin tulevan\nvoimakkaammaksi tekemällä hänet heikommaksi. Liike-elämämme\nparanteleminen on yhä vieläkin tällä asteella.\n\nOhjeet, mitä ne sitten lienevätkin, keskittyvät kaikki hintojen\nkorotukseen, tuotannon supistamiseen ja palkkojen ostokyvyn\nsuoranaiseen tai epäsuoraan vähentämiseen. Hyvin tavallinen\nparannusohje tarkoittaa tuotannon niin pitkälle ulottuvaa supistamista,\nettä tuotanto vastaa tarkalleen kysyntää. Ajatus on mielenkiintoinen,\nmutta se perustuu siihen harhaluuloon, että tuotanto riippuu\nkysynnästä. Totuus liike-elämässä on päinvastainen. Kysyntä riippuu\ntuotannosta, ja jos siis tuotantoa vähennetään, vähenee kysyntäkin, ja\nsiksi tämä ehdotus johtaisi siihen, että tuotanto ja kysyntä kulkisivat\nkäsi kädessä perikatoaan kohti. Tämä ei kuitenkaan ole kovinkaan\nvakavaa, sillä teollisuus, joka suostuisi alistamaan liikevaihtonsa\nsäännöstelyn alaiseksi, on joka tapauksessa kulkemassa perikatoaan\nkohti. Monet paikallisjärjestelyt saman teollisuuden eri osastojen\nvälillä kuuluvat tähän ryhmään. Toisinaan nämä järjestelyt naamioidaan\nyhteensulautumisiksi. Liikkeiden yhteensulautuminen saattaa olla\nilmeisesti edullista, liittäessään joukon yhteenkuuluvia yksilöitä\ntoisiinsa, mutta tavallisemmin heikot liikkeet yhdistyvät kuin vahvat.\nHeikkojen tai liiaksi rasitettujen liikkeiden tueksi ei ole pystytetty\nmitään lyhtypylvästä, ja siksi ne ovatkin taipuvaisia nojautumaan\ntoisiinsa. Syleilyä kutsutaan yhteensulautumiseksi.\n\nJoka tapauksessa niin monien teollisuuksien uudelleen järjestely\najan vaatimuksien tyydyttämiseksi on todistuksena siitä, että\nuudestijärjestelyn tarve -- vaikk'ei itse järjestely vastaakaan ajan\nvaatimuksia -- on olemassa ja että olemme sivuuttaneet määrätyn\nteollisen kehitysvaiheen huippukohdan. Tämän tosiseikan toteaminen\non ensi askel perinpohjaisempaa uudestijärjestelyä kohti, joka takaa\nsäännöllisen kehityksen ja tekee mahdottomaksi orgiat, jollaisia\naika-ajoin on esiintynyt arvopaperimarkkinoilla.\n\nMuutokset, joita kohti nyt kuljemme, ovat hyvin laajoja, kuten\nhuomautettiin. Ne käsittävät pikemminkin muutoksen henkisessä\nasioihin suhtautumisessamme kuin itse asioissa. Me tarvitsemme uuden\nkuvan liikeyksiköstä, sen voitoista, henkilökunnan palkkauksesta\nja taloudellisuudesta. Meidän on varsinkin päästävä eroon siitä\nkäsityksestä, että me olemme liikeasioiden palvelijoita, ja ryhdyttävä\nsijoittamaan liikeasiat omalle paikalleen meidän palvelijoiksemme. Tämä\nmerkitsee, että meidän on kaikkialla luovuttava asioiden palveluksesta\nja saatava asiat palvelemaan itseämme. Me tarvitsemme korkeamman ja\neheämmän taloudellisuuden, jolloin asioille ja esineille annetaan arvoa\nvain sen palveluksen perusteella, minkä ne meille suorittavat, ja\nainoastaan niin kauan kuin ne pystyvät sen meille suorittamaan. Meidän\non luovuttava siitä kurjasta asenteesta, joka on pelon synnyttämä ja\njohtaa kokoonhaalimiseen käytännön asemesta. Tämä koskee liikeasioiden\njärjestelyä yhtä hyvin kuin henkilökohtaisia asioitammekin. Muutos on\njo alkanut, ja me voimme sen yhtä hyvin myöntää todeksi. Muutoksen\nitsensä ei tarvitse ketään huolestuttaa. Se on aivan luonnollinen.\nPessimisti, joka näkee kaiken sortuvan, ei vain luulottele; hän\ntiedoittaa reilusti, mitä hän todella näkee. Optimisti, joka näkee\nkaiken kohoamisen täydellisyyttä kohti, on aivan yhtä hyvä tiedoittaja\n-- hän näkee, mitä väittääkin näkevänsä. Mutta kumpikaan ei näe koko\nkuvaa. Heidän tiedoituksensa näkemyksistään ovat oikeat, mutta ne eivät\nole täydelliset. Määrätyt vallitsevat tavat, järjestelmät, menettelyt,\nsäännöt ja traditiot häviävät auttamattomasti. Tämä auttamattomuus\npeloittaa useita henkilöitä. He haluavat eilispäivän palaavaksi. Mutta\neilinen ei palaa. Vanha aikakausi on kuollut ja haudataan pala palalta.\n\nMonien vallitsevien menettelytapojen ja sääntöjen häviäminen\nsaa ihmiset levottomiksi. Sen ei kuitenkaan tarvitse aiheuttaa\nlevottomuutta kenellekään. Evolutio on täysin luonnollinen.\n\nEräs suuri muutos, joka on tapahtuva, koskee sellaisia, lukumäärältään\nalati kasvavia henkilöitä, jotka eivät työskentele yksinomaan rahan\ntähden. Nykyjään ei kukaan todellinen johtaja tee työtä rahan tähden.\nHeillä on kaikilla enemmän rahaa kuin he voivat käyttää, ja he jatkavat\nrahan ansaitsemista suurissa määrissä toimimalla rahajärjestelmän\nkoneiston eräänä osana koko yhteiskunnan hyväksi. Kaikki ns.\nyksityisomaisuudet eivät ole muuta kuin yleisiä reservivaroja. Olen\nhavainnut, että henkilöt, jotka työskentelevät yksinomaan rahan tähden\nja jonakin aikana sitä ansaitsevat, eivät voi pitää sitä hallussaan,\nelleivät jatkuvasti sitä käytä yleiseksi hyödyksi. Pelkkä rahanhimo\nosoittautuu petolliseksi -- hyvin varmalla tavalla. Aivan samoin\non liikeasioiden laita ja erittäinkin uuden tilanteen vallitessa.\nJos liiketoiminnan päätarkoituksena on määrätyn voitto-osingon\nansaitseminen, silloin tuo liike on varmasti tuomittu perikatoon.\nVoittojen on muodostuttava seurauksena hyvin suoritetusta työstä tai\nniitä ei muodostu lainkaan. Mitään kiinteästi määrättyä ei ole missään\nliikkeessä, ja liikkeen onkin oltava joka hetki valmis muuttamaan\ntuotantoaan ja menettelytapojaan. Teollisuusyksikkö, liike -- voitte\nkutsua sitä miksi tahansa -- on vain ylimalkainen rakennusten ja\nkoneistojen yhdistelmä. Liikkeen arvon määrittely sen omistamien\nomaisuusmäärien tai etujen perusteella on käytännöllisesti arvoton.\nEi kukaan tulisi ajatelleeksi maksaa kirvesmiehille palkkaa heidän\ntyökaluarkkunsa laadun mukaan. Hyvillä työkaluilla varustetun miehen\npitäisi tehdä parempaa työtä kuin huonoilla työkaluilla varustetun\nja siksi vaatia korkeampaa palkkaa. Mutta tämä paremmuus olisi ensin\nosoitettava todeksi; sitä ei voitaisi pitää ilman muuta selvänä.\n\nTehdas on vain työkalu ja sen arvo on sen tuotannossa. Tämä tuotanto\npohjautuu siihen voimaan ja niihin menettelytapoihin, jotka johtajat\novat sen taakse sijoittaneet. Useassa suhteessa tehdas itse on\npaljon arvokkaampi kuin sen tuotteet. Jos tuotteena on kone, joka\non jollakin tavoin hyödyllinen yleisölle, on se ihailun kohteena,\nmutta todellisesti paljon ihailtavampi on itse kone, joka valmistaa\nyleisön ostamia koneita, sekä tehtaan järjestely ja varusteet. Tehdas\non voimalähde, jota voidaan käyttää moneen muuhunkin kuin yleisön\nparhaiten tuntemaan tarkoitukseen. Voimaa, voiman tuntemista, voiman\nkäyttöä eikä vain määrättyä voiman tuotetta, joka jonakin hetkenä\nsattuu meitä kiinnostamaan -- sitä kaikkea teollisuuslaitos merkitsee.\n\nTeollisuutta harjoittava liike on yhdenarvoinen vain valmistamansa\ntuotteen kanssa, ja ellei tätä tuotetta jatkuvasti paranneta, ei se\njatkuvasti vedä yleisön ostohalua puoleensa. Tämä on alkeissääntö,\nmutta tämä perusajatus näytetään usein jätettävän huomiotta, sillä\nmuutoin ei niin monia liikkeitä voitaisi syyttää pelkkien rahallisten\npäämäärien tavoittelusta menneisyydessä. Saavutetut menestykset\nedellyttävät, että on hankittu arvokkaita kokemuksia. Mutta jos yhtiö\nkadottaa aktiivisen hallintonsa -- miehet, jotka loivat sen menestyksen\n-- silloin tuon yhtiön, lainkaan riippumatta varallisuudestaan,\non aloitettava kaikki jälleen alusta, elleivät uudet johtajat\npysty käyttämään hyödykseen aikaisempia kokemuksia. Tämä ilmenee\nusein vanhoissa yhtiöissä, jotka uuden johdon alaisina siirtyvät\njoukkotuotantoon, eivät siksi, että tyydyttäisivät kysyntää sellaisena\nkuin se ilmenee, vaan juuri tuottaakseen suuria määriä tavaroita\nmarkkinoille pakotettaviksi. Näissä tilaisuuksissa laiminlyödään\naina laatu. Laiminlyönti ei mahdollisesti -- eikä todennäköisesti\n-- ole tahallista, mutta jos hallinnon into suuntautuu liikevaihdon\nlaajuuteen, silloin kaikki sen alaiset miehet tuntevat tämän,\ntarkastus syrjäytetään, jos se haittaa valmistussaavutuksia, ja laatu\nluonnollisesti huononee.\n\nAinoat sisäiseltä merkitykseltään tärkeät seikat esimerkiksi meidän\nryhmämme teollisuuksissa ovat raaka-aineet ja yleistä laatua\nolevat hankinnat, jotka ovat hallussamme, odottaen tehdasmaista\nvalmistusta määrättyjä tarkoituksia varten, ja näitä pidämme aina\nminimiarvossaan. Mitä rakennuksiin ja koneistoihin tulee, täytyy ne\narvioida dollareina lain vaatiman tarkoituksettoman laskujärjestelmän\nmukaisesti. Todellisesti ne ovat vain sen arvoisia, mitä niillä\nsaamme aikaan. Työpaikkamme ei ole vain aineellinen tehdas: siinä\novat kaksikymmentäviisi vuotta ajasta, kahdenkymmenenviiden vuoden\nkokemukset muodostetut hallinnoksi, menettelytavaksi ja koneistoiksi.\nKoneen tai työpaikan suurimmat perusvoimat ovat ne, joita ette näe --\najan, uhrautuvaisuuden ja hitaasti hankitun viisauden näkymätön henki,\njoka niille on omistettu. Meidän tehtäviimme johtajina kuuluu sellaisen\ntyöpaikan luominen, jossa tuotetta voidaan valmistaa, ja koska jokaisen\npäivän tulisi opettaa meille, miten parantaa tuotettamme tai sen\nvalmistusmenetelmää, niin ovat tuote ja työpaikka alituisten muutosten\nalaisia.\n\nMeidän politiikkanamme, jonka muuttamiseksi emme ole löytäneet mitään\naihetta -- on ollut pitää velvollisuutenamme parhaan tavan keksiminen\nkaiken suorittamiseksi ja pitää jokaista teollisen valmistuksemme\nmenetelmää puhtaasti kokeilevana. Useita vuosia sitten sanoin:\n\n\"Tiedämme jo tapahtuneiden muutoksien perusteella, että paljon\nsuurempia muutoksia on tulossa ja että emme suorita ainoatakaan tointa\nniin hyvin kuin se pitäisi voida suorittaa. Emme tee muutoksia vain\nniiden itsensä tähden, mutta emme koskaan jätä muutosta tekemättä\nniin pian kuin meille on osoitettu, että uusi tapa on vanhaa parempi.\nPidämme velvollisuutenamme olla antamatta minkään seistä esteenä\nedistyksen tiellä -- parempien palvelusten ja niistä seurauksena\nolevien palkkojen ja hintojen tiellä.\"\n\nTämä politiikka saa meidät jatkuvasti pitämään tasapainossa parannusten\nedut niin valmistusmenetelmissä kuin suunnitelmissakin. Tämä\nkäsittää luonnollisesti raaka-aineet, sillä millään suunnalla ei ole\nhavaittavissa suurempaa edistystä kuin uusien ja vahvempien teräslajien\nja metalliyhdistysten luomisessa. Muutamiin muutoksiin on pakko ryhtyä\nraaka-aineiden vähyyden takia ja toisiin taasen kohtuuttoman korkean\nhinnan tähden, jonka raaka-aineen hankkijat vaativat, mutta useimmat\nmuutokset ovat seurauksia kokemuksista. Ensimmäinen kysymys, johon on\nvastattava uutta muutosta ehdotettaessa, kuuluu:\n\nJohtaako muutos parempaan palvelukseen? Palvelus suuntautuu monelle\ntaholle. Niistä voidaan mainita:\n\n1. Alhaisemmat kustannukset. Tämä on palkoille, voitoille ja hinnoille\ntehty palvelus ja koskee siis useaa asiaa.\n\n2. Voima ja kestävyys. Nämä palvelevat jokaista.\n\n3. Ulkoasu. Tämä on kasvavaa merkitystä saava tekijä.\n\nKun ehdotusta on tarkastettu palveluksen kannalta, on sen jälkeen\nsyvennyttävä muutoksen aiheuttamiin kuluihin vertaamalla niitä\naikaansaatavaan säästöön. On ryhdyttävä vaivalloiseen harkintaan\nja arvioitava kokemuksen kannalta asiaa ajatellen, tuleeko muutos\nlisäämään liikevaihdon laajuutta.\n\nMeidän politiikkanamme on ollut vuodesta 1908 lähtien pitää vain yhtä\nperusmallia muutamine muunnelmineen, jotka perustuvat erilaisten\ntarpeiden tyydyttämiseen, ja tehdä parannuksia tuohon malliin\naika-ajoin, silti kuitenkaan luopumatta mallin perusajatuksesta.\nTämä oli meidän osuutemme omistajan käsissä tapahtuvan vanhentumisen\nestämiseksi.\n\nJoukkotuotannon vaikeus -- ja sana \"joukkotuotanto\" on aivan\nharhaanjohtava -- on siinä, että sillä on taipumus jäykistyä kaavoihin\nja jatkaa tuotantoa lainkaan välittämättä markkinoista. On oletettu,\nettä meidän yhtiömme on ollut joukkotuotannon erikoisharrastaja. Tämä\nei ole koskaan ollut totta, ja minä olen usein selittänyt, miksi se ei\nole ollut totta. Me olemme vain yksinkertaisesti valmistaneet suuren\njoukon automobiileja käyttäen menettelytapoja, jotka olimme havainneet\ntaloudellisimmiksi. Tuote on aina määrännyt valmistustavat. Tämä on\nvain toinen tapa sanoa, että yleisön tarpeet ovat olleet määräävinä.\n\nJoukkotuotannon nimellä kulkevan tuotannon kaltainen kangistunut\nkoneellinen valmistus päättyy pian, sillä se rikkoo suuressa\nmittakaavassa harjoitetun tuotannon ensimmäistä periaatetta --\nnimittäin sitä, että valmistajien on jatkuvasti parannettava\ntuotettujen tavaroiden kokoonpanoa ja laatua. Tämä on tuotannon\njärkähtämätön laki, ja se on saatu todeta yhä uudelleen oikeaksi.\nAinoastaan harvat standarditavaroista kaksikymmentä vuotta sitten\novat nykyisinkin standarditavaroita. Miksi? Nuo aikaisemmat tavarat\nmuodostuivat standarditavaroiksi syystä, että ne tyydyttivät aina\nihmisten tarpeet. Niitä ostettiin, sillä niiden ensiluokkaisuudesta\noltiin aina varmoja, mutta ne olivat ensiluokkaisia vain syystä, että\nniitä jatkuvasti parannettiin -- vaikka parannuksista mahdollisesti\nvain harvoin mainittiin. Mutta jos tavaroiden saavutettua maineensa\nhenkilöt, jotka olivat luoneet tämän maineen, asettuivat lepäämään\ntai heitä seurasivat miehet, jotka ilman muuta tyytyivät tavaroihin\nsellaisina kuin ne olivat ja luottivat hyvään maineeseen,\nsilloin alkoi lahoa ilmaantua liikkeeseen, tuotteet taantuivat\nsäännöllisesti ja toiset tuotteet valtasivat niiden paikan. Mikään\ntuote ei voi ainaisesti jäädä standardituotteeksi. Se on pidettävä\nstandardituotteena.\n\nOn totta, että joukkotuotanto kasaa usein suuria tavaravarastoja,\njoita ei voida myydä, ja tämä johtaa luuloon, että liikatuotanto\non seurauksena joukkotuotannosta. Jäykistynyt joukkotuotanto alkaa\ntodellakin kasata tavaroita varastoihin sinä hetkenä, jolloin tavarat\neivät enää sovellu ostajille tai niiden hinnat ovat liian korkeat,\nmutta tämä ei ole valmistustavan vika. Se on johtajien vika heidän\nluullessaan yhden ainoan suunnitelman tai menettelytavan voivan\njatkua pitkän aikaa. Jos joukkotuotanto todellakin olisi sitä, mitä\nsen uskotellaan olevan, olisi täysi syy levottomuuteen -- mutta\nainoastaan joukkotuotannon harjoittajien keskuudessa. Sillä he\njoutuisivat siitä kärsimään. Juuri suurtuottajat muuttavat alituisesti\nvalmistusmenetelmiään ja suunnitelmiaan; pienet tuottajat eivät voi\nsitä tehdä. Euroopan talonpoikien ja Kaukaisen Idän kylien keskuudessa\non elämä standardisoitunutta. Loppumattomien sukupolvien aikana\nhe ovat suorittaneet samat tehtävät samalla tavalla. Konetuotanto\nmaassamme on tehnyt elämämme monipuoliseksi, antanut laajemman\nvalinnanmahdollisuuden tavaroihin nähden kuin koskaan pidettiin\nmahdollisena -- ja samalla myöskin huolehtinut välineistä, joilla\nihmiset voivat ostaa tavaroita. Me standardisoimme vain puhtaasti\nmukavuussyistä. Standardisointi on, sen sijaan, että se olisi johtanut\nyhtäläisyyteen, tuonut äärettömän vaihtelurikkauden elämäämme. On\nhämmästyttävää, ettei tätä ole yleisesti havaittu.\n\nTämä kaikki käsittää aivan perusteellisen muutoksen yhtiörahoituksessa.\nYhtiön on tehtävä muutakin kuin pidettävä tehtaansa ja varusteensa\nkorjattuina. Sen on alituisesti niitä muutettava voidakseen tehdä\nmuutokset suunnitelmissa, raaka-aineissa ja valmistustavoissa\n-- ei ainoatakaan varusosaa voida pitää vakinaisena. Ei edes\nsijaitsemispaikkakaan ole lopullisesti määrätty. Luovuimme Highland\nParkissa olevista tehtaistamme, jotka aikoinaan olivat maailman\nsuurimmat automobiilitehtaat -- ja muutimme River Rouge'in tehtaisiin,\nsillä uusissa tehtaissa oli raaka-aineiden käsittely helpompaa, mikä\nmerkitsi säästöä. Me poistamme usein kokonaisia liikejaostoja --\nvanhentuneina. Ja lisäksi on valmistauduttava päivää varten, jolloin\ntäydellinen muutos saattaa olla välttämätön ja aivan uudelleen\nsuunniteltu tehdas uutta tuotetta varten tarpeellinen. Olemme saaneet\ntämän kaiken kokea.\n\nNykyjään on tehdas, lainkaan huolimatta siitä, mitä se maksaa,\nvain siitä saadun metalliromun arvoinen, sillä täydellinen muutos\nvalmistustavoissa voi tehdä välttämättömäksi, melkein minä päivänä\ntahansa, tehtaan muuttamisen romuksi. Tästä johtuu, ettei mikään\nliike ole todella vakavarainen, ellei sillä ole vararahastoja, jotka\nsallivat sen tehdä kaikki tarpeelliset muutokset viipymättä ja\nomilla rahavaroillaan. Liike on rahallisesti epävarma, jos sen on\nlainattava rahaa täyttääkseen edistyksen vaatimukset. Sillä se ei\nvoi maksaa lainaa voittovaroistaan ja samalla kertaa hankkia uusia\nvararahastoja lisämuutoksien varalle tulevaisuudessa ilman, että se\nveloittaa tuotteestaan enemmän kuin mitä sen pitäisi. Se ei voi jatkaa\nliikettään jonkin aikaa ilman voittoja, jos tämä olisi välttämätöntä\nkaupan avustamiseksi. Rahareservi on aivan yhtä välttämätön kuin\ntuotannon työkalutkin, mutta samalla on liike velvollinen maksamaan\npois niin paljon kuin mahdollista hankkimistaan rahoista, sillä\nmuussa tapauksessa se ei levitä tarpeeksi ostovoimaa, mikä tekisi\nmahdolliseksi sen omien tuotteiden oston. Tämä on tärkeä kohta\nalituisesti kasvavan tavaranvirtauksen säilyttämiseksi.\n\nLiian suurien vararahastojen hallussa pito poistaa liian paljon\nostovoimaa yleisöltä, kun liian pienet vararahastot vaarantavat\nliiketoiminnan jatkumisen. Omalta kohdaltamme pidimme vuosikausia\nhallussamme suuria vararahastoja, sillä tiesimme jonakin päivänä\nolevamme pakotettuja tekemään perinpohjaisia muutoksia.\n\nTehtyämme nyt yhden täydellisen muutoksen ja tietäessämme, mitä se\nmaksoi, olemme päättäneet pitää riittävästi käteisvaroja hallussamme\nja sitten saada hintamme ja palkkamme niin määritellyiksi, että\ntulomme ja menomme pysyvät tasapainossa. Tämä ei merkitse sitä, että\nliiketoimintaamme johdetaan jonkinlaisena armeliaisuutena -- se ei\nkestäisi armeliaisuutena kauankaan pystyssä. Kenellekään ei makseta\nmuusta kuin työstä. Mutta miksi hankkia voittoja, ellei niitä haluta?\nTyöläisten palkat ovat maalle tärkeämpiä kuin osakkeenomistajien\nosingot. Voitoilla ei ole muuta tarkoitusta kuin joutua jälleen\nteollisuuteen, ja tämä pitää paikkansa, jäävätpä voitot sitten tai\neivät ylijääminä liikkeeseen tai tulevat jaetuiksi palkkoina tai\nosinkoina. Elämän ylläpito on ainoaa oikeaa rahankäyttöä.\n\nMitä tekemistä tällä on liikatuotannon kanssa? Paljonkin. Sillä se,\nmitä kutsutaan liikatuotannoksi, johtuu osittain harkitsemattomasta\ntuotannosta ja osittain ostokyvyn muodostamisen jättämisestä\ntarpeellista huomiota vaille. Eikä mitään huomiota voida kiinnittää\ntarpeiden mukaiseen, järkiperäiseen tuotantoon enemmän kuin\nostokyvynkään muodostamiseen, ellei yhtiön raha-asioita hoideta\nlaajakantoisella teollisella tavalla ahdasmielisen rahapoliittisen\ntavan asemesta.\n\n\n\n\nIII luku.\n\nTYÖTÄ PALVELEVA VAI TYÖTÄ SÄÄSTÄVÄ?\n\n\nJos konetta pidetään vain tapana säästää työtä -- keinona, jonka avulla\ntyönantaja tulee vähemmillä miehillä toimeen -- silloin se voi olla\nkiusana jokaiselle. Työläiset, jotka särkivät ensimmäiset koneelliset\nkangaspuut, olivat johdonmukaisia omaamiensa tietojen perusteella;\noikeastaan on voiman ja koneellisuuden vastustuksella kokonaisuudessaan\nollut järkiperäinen perusta. Kapinallisuus -- vaikka vain harvat\nsen käsittävät -- suuntautuu käsityön syrjäyttävää koneiden käyttöä\nvastaan. Sanontatapa \"työtä säästävä\" on tavallinen todistus siitä,\nkuinka vähän koneiden toimintaa on ymmärretty. Sillä elleivät koneet\nole _työtä palvelevia_, ei niillä ole olemassaolon oikeutta.\n\nKoneitten oikea ja voittoa-antava käyttö tuotannossa vaatii teollisilta\njärjestöiltä hyvinkin suuressa määrin siitä käsityksestä poikkeavaa\nmielipidettä, mikä vallitsi vanhoina käsityön päivinä -- tai aikoina,\njolloin koneet olivat vain miesvoiman apuna. Se oli oikeata koneiden\naikakautta. Mutta nyt on koneiden aikakausi jo itse asiassa sivuutettu.\nKoetamme nykyisin päästä selville, miten saada koneet parhaiten\npalvelemaan meitä. Ne ovat nyt vain osana uudessa järjestelmässä.\n\nTätä ei näy täydellisesti käsitettävän. Nykyinen ajattelu on vielä\nsuureksi osaksi sillä kehitysasteella, että se sovittaa työtä\npalvelevia koneita käsityön aikaiseen yhteiskuntaan. Niitä ei voida\nsoveltaa yhteen, ja paljon, mistä syytetään koneita, voitaisiin panna\nsen uuden tilanteen puutteellisen käsittämisen tilille, missä nyt\nolemme. Emme jaksa ymmärtää, että me tarvitessamme tavaroita jatkuvasti\nja lisääntyvin määrin, emme voi säilyttää vanhan eristetyn, itseensä\nsulkeutuneen yhteiskunnan kaikkia perinnäistapoja. Emme liioin voi\nsäilyttää vanhaa riippuvaisuussuhdetta työnantajan ja työntekijän\nvälillä. Maailma ei ole kenellekään meistä velkaa elatustamme, mutta me\nolemme elatuksestamme velassa toinen toisellemme.\n\nNäyttää siltä kuin aika, jolloin ihmiset alkavat innostua teollisesta\ntoiminnasta, olisi myöskin aika, jolloin tuo toiminta on joko\nhäviämässä tai huomattavasti muuttunut. Kun profeetat kokoontuvat\npäättelemään, milloin ja miten onnettomuus on tuleva, on tilanne,\njonka perusteella he ennustavat onnettomuutta, jo ehtinyt muuttua.\nNiin on aina ollut koneittenkin laita. Vähän väliä joku, joka ei tunne\ntäydellisesti asioita, saa yleislaatua olevan käsityksen siitä, mitä\ntapahtuu, alkaen sitten saarnata ja ennustella. Heidän ennustustensa\nmukaan maailma on pian niin täynnä koneita, ettei siinä ole enää sijaa\nihmisille.\n\nJotkut koneet poistavat miehiä toimipaikoistaan, mutta tämä on vain\neräs kehityksen aste. Oja voidaan tarkoituksenmukaisemmin kaivaa\nvoimalapion kuin miesjoukon avulla, mutta tämä toimestaerottaminen\ntapahtuu ihmiskunnan eduksi, sillä pelkkä maan siirteleminen lapiolla\nei ole ihmisarvoista työtä. Ojien kaivun halventuminen tekee\nmahdolliseksi useampien ojien kaivun, ja halvoista ojista johtuvien\nseurausten joukkoon kuuluvat myös suurempi putkiverkosto ja parempi\nterveys, vesiputkien kysyntä, rumien ja vaarallisten rautalankojen\npoistaminen ja niin jatkuvasti yhä edelleen. Pian päästään selville,\nettä ojankaivukone, ollen siunaus jokaiselle, on erikoinen siunaus\nmiehelle, joka aikoinaan kaivoi ojia, sillä se aukaisee hänelle uusia\nja parempia työnmahdollisuuksia.\n\nVoiman käyttämä kone on ainoastaan työkaluja jos pidämme\nkehittyneimpiäkin koneita vain työkaluina, käy tilanne jonkin verran\nhelpommaksi ymmärtää. Tuumanmitta on työkalu, mutta se ei säästä työtä\nsiinä merkityksessä, että se tuhoaisi työpaikkoja. Ilman mittapuuta\nei meillä voisi olla teollisuutta. Taltta ei liioin säästä työtä;\nse tekee miehelle mahdolliseksi suorittaa työn, mitä hän ei muutoin\nvoisi saada aikaan. Ensiluokkainen kirvesmies voi rakentaa enemmän\nja parempia rakennuksia kuin tuhat luolaihmistä. Hän ei karkoita\ntuhatta miestä työstä; hän tekee vain sen, mitä he ilman työkaluja\neivät voisi tehdä. Jos kirvesmiehen pitää kaataa puita tehdäkseen\nniistä lautoja työkalujensa avulla, saa hän paljon vähemmän aikaan\nkuin lautojen tullessa hänelle toimitetuiksi valmiina. Jos hakkuu ja\nsahaus on suoritettu koneitten avulla, silloin laudat saapuvat hänelle\ntäysin valmiina ja hänen tarvitsee käyttää nyt työssään vain taitoaan\nsensijaan, että hänen olisi muussa tapauksessa pitänyt käyttää sekä\ntaitoaan että lihaksiaan. Koneisto on häntä palvellut. Kukaan ei\nmaassamme valita savupiippujen nuohouksen häviämistä. Siitä huolimatta\nantoi nuohous aikoinaan elatuksen monille henkilöille.\n\nKukaan ei voi kieltää, että työläinen tarvitsee jonkinlaisia työaseita,\njoilla tehdä työtä. Mutta onko olemassa astetta, mistä lähtien\ntyökalujen erinomaisuus aiheuttaa vähemmän työtä suuremman työmäärän\nasemesta? On tarpeetonta keskustella siitä, onko teollisuus olemassa\ntyön hankkimiseksi ihmisille vai tavaroiden hankkimiseksi ihmisille.\nTavaroiden tuotannon ja työn hankkimisen välillä ei satu olemaan mitään\nkamppailua, aivan kuten ei alhaisten kulujen ja korkeiden palkkojenkaan\nvälillä ole. Jos koneistoa, olkoon se sitten kuinka yksinkertainen tai\nmonimutkainen tahansa, käytetään mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin\nvapaan tavaravirran luomiseksi mahdollisimman alhaisiin hintoihin,\nsilloin tasapaino tuotannon ja kulutuksen välillä tulee häirityksi\nja ihmisten on tyydyttävä harvempiin työpaikkoihin. Mutta silloin\non koneiden tuotteille myös harvempia ostajia ja koneet koituvat\nomistajilleen vain rasitukseksi. Jos konetta pidetään työtä säästävänä\ntyötä palvelevan asemesta, voi se koitua vaaralliseksi. Syy ei ole\nkuitenkaan koneessa, vaan sen toimintaa ohjaavissa henkilöissä.\n\nSellaista hetkeä ei ole, jolloin koneen kehitys olisi vaara. Rautainen\ntaltta on parempi kuin kivinen ja teräksinen taltta parempi kuin\nrautainen. Saattaisiko ajatella sellaista ajankohtaa, jolloin taltan\nirroittamiskyky muodostuisi niin erinomaiseksi, että se koituisi\nvaaraksi? Ilmeisesti ei.\n\nVastustajien ajatuskannassa on paljon väärää. Se ei perustu\ntosiasioihin, vaan hyvin pintapuolisiin päätelmiin. Hyvä joukko noita\npäätelmiä alkaa virheellisellä olettamuksella, että koneisto on\nainoastaan \"työtä säästävää\" syystä, että joku henkilö menneisyydessä\non kutsunut sitä \"työtä säästäväksi\". Useimmat tärkeimmistä koneistamme\neivät nykyjään säästä työtä paitsi sanan laajemmassa merkityksessä. Ne\nsuorittavat töitä, joita ei voitaisi käsin tehdä tai joita ei tehtäisi\nlainkaan, ellei konetta olisi ilmaantunut tekemään tuotetta niin\nhalvaksi, että se voi kohota yleismaailmallisen kysynnän asteelle.\n\nAuto on eräs sadoista kauppatavaroista, jotka kone on tehnyt\nmahdollisiksi. Voidaanhan autoa pitää vain miesvoiman laajennuksena,\nmutta se on itse asiassa aivan itsenäinen esine. Mies voi liikkua\nnopeammin rullaluistimilla kuin jalan ja polkupyörä voi tehdä hänen\nvoimansa vielä tehokkaammaksi. Mutta autossa hän käyttää vain\nohjaustaan ja silmälläpitoaan. Hänen henkilökohtainen voimansa ei\nmerkitse mitään. Siksi ei auto olekaan mikään työtä säästävä kone.\nSe tekee mahdolliseksi sellaiset asiat, joita muuten ei voitaisi\nlainkaan suorittaa. Takomiskone tekee tavallaan jotakin, minkä\nmiehet raskain moukarein voisivat suorittaa, mutta voimapuristin\n-- joka pusertaa metallinpalan määrättyyn muotoon -- suorittaa\ntyön, mikä vaatii niin paljon voimaa ja jäntevyyttä, etteivät\nihmisolennot pysty sitä saamaan aikaan. Aina vuoteen 1925 saakka\neivät tehtaamme olleet koskaan käyttäneet kolmeakymmentämiljoonaa\nkilowattituntia sähkövoimaa kuukaudessa. Vasta viime vuonna ensi kerran\nkoskettelimme neljääkymmentämiljoonaa kuukaudessa, mutta nyt olemme\nkuudenkymmenenmiljoonan paikkeilla. Sellaisen voimamäärän ajatteleminen\norjien työn muodossa tai ihmisvoiman käytön syrjäyttämisenä tai missä\ninhimillisessä muodossa tahansa olisi vain tosiasioiden vääristelyä,\nsillä ihmisvoimaa ei voitaisi mobilisoida yhteen ainoaan paikkaan\nsellaisen voimamäärän keskittämiseksi.\n\nVoima itsessään ei ole mitään. Sitä täytyy käyttää koneiden avulla\nhyödyksi. Sitä ei voida käyttää miesten avulla hyödyksi. Siksipä\novatkin nämä koneet muutakin kuin pelkkiä ihmiskäsien lisiä. Ne ovat\ntyötä palvelevia -- eivät työtä säästäviä. Kuvaileminen ne työtä\nsäästäviksi johtaa mieleen ajatuksen, että maailmassa on tehtävänä\nvain määrätty määrä työtä ja että on valittava, suoritetaanko tämä\ntyö koneellisesti vai miesvoimin. Sellaista valintaa ei ole olemassa.\nMiehet eivät yksinkertaisesti voisi tehdä tuota työtä.\n\nLuullaan yleisesti, että koneiden ottaminen käytäntöön työssä, jonka\nmiehet aikaisemmin olivat suorittaneet, edistäisi työttömyyttä.\nNäin ei kuitenkaan tavallisesti ole asian laita, sillä jos koneita\nkäytetään oikein, ne luovat enemmän työnmahdollisuuksia kuin\naikaisemmin eikä ylimenokausi ole pitkä eikä vaikea. Enemmän\ntyöttömyyttä syntyy poistettaessa käytännöstä kokonaisia teollisuuksia\nteknillisen edistyksen tähden, samaten kuin teollisuuksissa tai\nteollisuusjaostoissa, jotka kieltäytyvät pysyttelemästä tieteen\ntai käytännön saavutusten rinnalla. Meillä ei voi olla jatkuvaa\ntyöttömyyttä, jos teollisuuden johtajat pysyvät täysin valveilla.\nAinoastaan sellaiset teollisuudet, jotka vaipuvat uneliaisuuteen,\nheräävät havaitakseen, ettei niitä enää tarvita. Ja me tulemme paremmin\ntoimeen uneliaiden teollisuuksien toiminnan päättyessä, sillä ne ovat\npoikkeuksetta pienipalkkaisia teollisuuksia.\n\nOli tapana pitää itsestään selvänä, että joukkotuotannon valmisteiden\ntäytyi olla ns. \"tusinatavaraa\". Luultiin, ettei kone ollut yhtä tarkka\nkuin taidokas työmies. Siirtyessäni automobiilien suurtuotantoon oli\nyhden sadannestuuman poikkeus äärimmäisen tarkkuuden raja. Mutta\nyleisöä, etenkin automobiilialalla, on opetettu vaatimaan parempaa\ntyötä, joten yhden tuhannesosatuuman poikkeus on nyt tavallinen\nvaatimus, eikä yhden kymmenestuhannesosatuumankaan ole tavaton.\nSellainen tarkkuus ei muka saattaisi tulla kysymykseenkään muutoin\nkuin mitä kalleimman, taitavimman käsityön avulla. Vanhat koneet ja\ntuotantotavat eivät olisi voineet tätä tarkkuutta noudattaa.\n\nEi saata liian usein toistaa, että tuotannon ja suunnittelun täytyy\nkulkea käsi kädessä. Sellaisia työvälineitä ei vielä ole laitettu,\njotka voisivat valmistaa jonkin osan aivan mittojen mukaan. Lähimmäksi\nehdotonta tarkkuutta olemme joutuneet Johanssenin mittaosastolla, joka\nvalvoo mittasuhteita koko teollisuudessamme. Sinikopioon on merkitty\njonkin osan tarkat mittasuhteet. Tätä tarkkaa kokoa ei aina saavuteta,\nja niinpä onkin mittasuhteiden lisäksi merkitty ns. \"sallittu poikkeus\"\n-- mikä tarkoittaa sitä, että osa voi olla määrätyn murto-osan tuumaa\npiirustettua kokoa suurempi tai pienempi.\n\nKun aloitimme joukkotuotannon vuosia sitten, oli sallittu poikkeus\nmelko suuri, vaikka kuitenkin pienempi kuin missään koneiston\nosassa, jota aikaisemmin oli valmistettu suurin määrin. Tämä oli\nvälttämätöntä, sillä ei ollut koneita, jotka olisivat voineet\nsuorittaa työn tarkemmin. Vuosien vierähtäessä ja meidän kehittäessä\nkoneistoja paremmiksi pieneni myöskin sallittu poikkeus, kunnes\nkoneita uudistaessamme meidän oli mahdollista tehdä suuri hyppäys\ntarkkuutta kohden. Me teimme kolmen kymmenestuhannesosatuuman rajan\nverraten yleiseksi, ja muutamien osien tarkkuusrajaksi määräsimme yhden\nkymmenestuhannesosan. Tätä tarkkuutta ei vaadita vain taidon kokeena.\nMitä paremmin koneen osat soveltuvat toisiinsa, sitä paremmin kone\ntyöskentelee ja sitä kauemmin se kestää. Meidän nykyisen tuotteemme\nmoottori on vain hieman suurempi ja hieman painavampi kuin vanha\nmoottori, mutta se kehittää kaksi kertaa suuremman voiman. Sen\nsuunnittelua ei olisi voitu näin laatia, ellemme olisi ryhtyneet\nuudelleen järjestämään joukkotuotannon tarkkuutta. Tämän yhteydessä\non pantava merkille se tosiseikka, että tarkkuus on perinpohjin\nmuuttanut koneiden toiminnan sekä niiden miesten laadun, jotka niillä\ntyöskentelevät. Tuhannesosatuumalla on osoittanut olevan huomattava\nvaikutus miesten palvelukseen ottamisessa.\n\nTämä vaikutus kulkee aivan päinvastaiseen suuntaan kuin yleinen\nmielipide asiasta. Kehittymättömällä koneistolla työskennellessään\ntäytyy miehen olla koneen osana ja toimia sen kanssa, ja näissä\nolosuhteissa hän suorittaa parhaimmin työnsä, kun hänen toimensa\nrajoitetaan yhteen ainoaan tehtävään. Me kehitimme tämän periaatteen\npitemmälle kuin mihin se koskaan aikaisemmin oli kehitetty -- niin\npitkälle todellakin, että sen huomattiin olevan vain askel eteenpäin\ntiellämme. Työläiset ovat hyvin yleisesti epäilleet tai vastustaneet\ntieteellistä johtoa, ja tässä he ovat olleet vaistomaisesti oikeammassa\nkuin mitä monet johtajat ovat halukkaita myöntämään. Miehellä on\noikeus vastustaa itsensä muuttamista koneeksi. Me säädöstelimme\nmiesten nopeuden tavaransiirtolaitteiden nopeudella ja havaitsimme\nmahdolliseksi päästä suureen ja säästävään tuotantoon kohtuullisella,\ntasaisella nopeudella, ottaen saavutukset huomioon palkkamäärissämme\nja myyntihinnoissamme. Mikään teollinen säästäväisyys ei kannata,\nellei sen säästöjä siirretä sekä palkkoihin että myyntihintoihin.\nEi riitä säästöjen siirto yksinomaan myyntihintoihin, sillä silloin\nei palkannauttijoita ole saatu lisätyksi mahdollisten asiakkaiden\nluetteloon. Ja kaikkien säästöjen käyttö voittovaroina on hyvin\nlyhytnäköistä, sillä voitot siirtyvät suhteellisesti harvoille\nhenkilöille ja vaikuttavat hyvin vähän kulutukseen.\n\nRyhdyimme ensin poistamaan raskasta työtä ja havaitsimme sitten, että\nkoneita voitiin rakentaa korvaamaan myöskin useita käsin suoritettuja\ntoimia tai toimia, joissa koneiden työskentelyä täytyi käsin kokonaan\nohjata. Tämä johti meidät nopeasti koneisiin, jotka suorittivat enemmän\nkuin yhden tehtävän samalla kertaa, kuten esimerkiksi monien reikien\nporaamiseen yht'aikaa, useiden muutosten tekemiseen jossakin osassa\nsamalla kertaa, vieläpä kokonaisten osien täydelliseen valmistukseen\nautomaattisten tai puoliautomaattisten koneiden avulla. Täysin\nautomaattinen on kone, joka ei tarvitse lainkaan ihmisen silmälläpitoa;\npuoliautomaattinen tarvitsee yhden käyttäjän -- jollei muuhun, niin\nvalmistamattomien osien asettamiseen koneeseen ja niiden poistamiseen\nvalmiina. Ja niin aloimme ymmärtää, että työn yksityiskohtainen\njaoittelu perustui miesvoiman käyttöön ja jätti käyttämättä konevoiman\nmahdollisuudet. Silloin ryhdyimme suunnittelemaan koneita, jotka\nsuorittaisivat useita tehtäviä samalla kertaa, ja aloimme ryhmitellä\ntehtäviä sen sijaan, että aikaisemmin olimme niitä erotelleet. Tämä on\nautomaattiseen koneistoon johtava tie.\n\nNykyisenä tehtävänämme on periaatteiden keksiminen ja suunnitelmien\nlaatiminen sellaista automaattista koneistoa varten, joka valmistaa\ntäydellisesti tavarat millä halutulla mittasuhteiden tarkkuudella\ntahansa. Meillä on parhaillaan eräs työ, joka vaatii suurta tarkkuutta\nja antaa tehtävää yhdeksällesadalle miehelle. Koko tuo työ voitaisiin\npaljon paremmin suorittaa oikealla koneella muutamien hoitajien avulla.\nSellainen kone on suunniteltava. Tarkalla suurtuotannolla täytyy\nnykyisin olla automaattisia tai melkein automaattisia koneita, jotta\nkustannukset ja ihmistyön virheellisyydet saataisiin vähenemään. Ja\nnäitä koneita tarvitaan kohdakkoin niin paljon, että niiden valmistus\ntulee jättämään erikoisasemansa ja siirtymään suurtuotannon luokkaan.\n\nKoneisto kehittyy näin ollen nopeasti valtaamaan vanhan käsityöläisen\naseman tuotannossa. Tämä on etu, sillä se sekä parantaa tuotannon\nlaatua että lisää miesten mahdollisia ansioita. Jos mies työskentelee\nkoneella, joka tuottaa sata yksikköä yhtä käsinvalmistettua yksikköä\nkohti, silloin useammat ihmiset voivat saada tavaroita ja samalla\nkertaa mies edustaa korkeampaa ansiovoimaa. Mies, joka avustaa koneen\nrakentamisessa, mikä kone puolestaan valmistaa koneen, joka sittemmin\ntuottaa tavaroita, on asemassa, jossa hänelle voidaan maksaa paremmin\nkuin kyvykkäimmälle miehelle tavaroiden valmistuksessa -- sillä hän\nluo välikappaleita, jotka tekevät suurtuotannon mahdolliseksi. Ja\nvaikka konetta itseään käytetään mahdollisesti vain yhteen ainoaan\ntarkoitukseen, niin mekaanikkojen, jotka valmistavat koneita tai\nhoitavat niitä, tulee olla tiedoiltaan monipuolisia miehiä. Tämä on\neräs konekehityksen tuloksia, jota ei ole ennakolta aavistettu.\n\nTodellinen kehitys kulkee täydellisesti perinnäistapoja vastaan, ja\ntulee kulumaan vuosia, ennenkuin miehet saadaan totutetuiksi pitämään\nitseään yleisinä mekaanikkoina ja asiantuntijoina, jotka nopeasti\noppivat hoitamaan melkein minkälaista konetta tahansa. On aina oleva\npaikkoja taitaville käsityöläisille, sillä he ovat taiteilijoita\nja heitä on niinä pidettäväkin. Mutta heitä ei tulla käyttämään\ntuotannossa, sillä ei ole mitään hyötyä tuhlata taiteilijain aikaa\ntyöntekoon, minkä kone voi tehdä yhtä hyvin ja usein paremminkin.\n\nKäsityöläisen henki voi olla jokaisessa, mutta kyky tulla todelliseksi\nkäsityöläiseksi on varattu vain muutamalle harvalle, ja nämä harvat\ntulevat nousemaan huipuille kaikissa olosuhteissa. Tavallinen\nkeskinkertainen mies oppii vain määrätyn määrän, eikä enempää,\ntyöstä, johon hänet on pantu, eikä ole mitään syytä olettaa, että hän\non henkisesti nälkäinen ihminen, jolla on kalvava tiedonhalu. Ehkä\nhänen pitäisi sellainen olla ja ehkä hän sellaiseksi muodostuu, mutta\nhän ei ole koskaan vielä sellainen ollut eikä ole tänäkään päivänä.\nTavallisilla päiväpalkkalaisilla, mekaanikoilla tai käsityöläisillä,\non vain määrätty määrä taitoa, jonka he panevat työhönsä, ja vain\nmitä poikkeuksellisin mies voi selviytyä tavallisuudesta poikkeavissa\ntilanteissa. Muita on johdettava ja ohjattava, jotta saadaan heidät\ntekemään ensiluokkaista työtä.\n\nSuunta ammateissa kulkee siksi osittain suurempaa erikoistumista ja\nosittain taasen suurempaa vapautta kohti. Esimerkiksi kirvesmiehen\nammatissa ovat rakennusten eri osat, jotka kirvesmies aikaisemmin\nlaittoi työssään, nyt valmistetut erikoisten koneistojen avulla\ntehtaissa ja vain sijoitetut paikoilleen työssä olevan kirvesmiehen\navulla. Tämä erikoisvaatimuksista vapautuminen tuo tullessaan\ntilaisuuden tai välttämättömyyden laajentaa yksilön työkenttää niin,\nettä tapaamme nyt miespolven, joka osaa olla avullisena useilla\neri aloilla, joka itse asiassa omaa hyvin kohtuullisen tietomäärän\npuolessa tusinassa eri töitä, yhden ainoan työn tuntemisen asemesta.\nVanha kokkapuhe \"tuhattaiturista\" on poissa muodista. Mikään tieto\nei nyt mene mieheltä hukkaan työssä. Niin monia, aikaisemmin täysin\ntuntemattomia työpiirteitä on tullut yksinkertaisimmankin tuotteen\nvalmistukseen, että miehestä on tehtävä monipuolinen vastoin hänen\nomaa tahtoaankin. Olemme havainneet, että vaikka mies ei ehkä koskaan\nsaavutakaan erikoistuntijan asemaa missään toimessa, minkä vain harvat\nsaavuttivat vanhankaan järjestelmän aikana, hän silti voi oppia\nkohtuullisella tavalla hallitsemaan puolta tusinaa erilaisia toimia\nyhtä helposti kuin yhtä ainoatakin. Kyky työskennellä monissa eri\ntoimissa samalla ymmärtäen, mitä kulloinkin tekee, on välttämättömyys,\njoka on kuvaavaa uudelle, nykyaikaisen teollisuuden tarvitsemalle\nyleistyöläiselle. Sellaiset työläiset kehittyvät varsin nopeasti,\nmutta muuttaessamme teollisuuksiamme olisi meillä ollut työtä paljon\nuseammalle tällaiselle miehelle, jos heitä olisi ollut saatavissa.\n\nMe elämme muutosten maailmassa. Mikään teollisuus ei koskaan\npysy paikallaan, eikä mikään teollisuusyksikkö pysy paikallaan.\nJokainen yhtiö tässä maassa joko edistyy tai taantuu -- riippuen sen\ntoimittamien palvelusten tarpeellisuudesta ja toimituslaadusta. On\nhyvin mukavaa ajatella suurta tehdasyhtiötä laitoksena, jonka toiminta\njatkuu ikuisesti ollen elatuslähteenä suurelle joukolle ihmisiä. Tämä\nei yksinkertaisesti ole mahdollista, mutta kaikeksi onneksi jonkin\nteollisuuden kuollessa jokin suurempi ja tärkeämpi teollisuus astuu\naina sen sijalle.\n\nEi tehdasta enemmän kuin työpaikkaakaan voida pitää pysyvinä. Molemmat\novat hetkellisiä. Käsityskanta, jonka mukaan työpaikka on pysyvän tulon\ntuottaja, tarvitsee tarkistusta. Tuonkaltaista pysyväisyyttä ei voi\nolla olemassa. Teollisuus voi pysyä pystyssä vain niin kauan kuin se on\nhyödyllinen. Sen jälkeen sitä ei pitäisi olla olemassa.\n\n\n\n\nIV luku.\n\nPALKKOJEN PERUSTELU.\n\n\nPalkkojen maksaminen ja vastaanotto käsittää paljon muutakin\nkuin pelkän rahasumman siirron. Palkkojen maksu, kuten palkkoja\nvastaan palvelukseen ryhtyminenkin, ovat kumpikin perinnäistapojen\nsynkistyttämiä. Toisella puolen on vallalla isäntä- ja\npalvelija-käsitys, jonka mukaan isännän tulisi olla ystävällinen ja\narvokas ja palvelijan puolestaan alamainen ja kiitollinen. Toisella\npuolen taasen on voimassa suurperhe-aate, jossa tasa-arvoisuus,\nsopusointu ja demokraattinen johto ovat tekijöinä.\n\nMinun mielipiteeni palkoista ja työnantajan suhteesta työntekijään\non se, etteivät nämä muodosta mitään pientä irrallista maailmaa;\nmolemmat ovat osia suuremmassa yhteiskunnallisessa maailmassa ja\nsiitä riippuvaisia. Se työn määrä, joka on tehty yhteiskunnalle, ja\nse rahamäärä, jonka yhteiskunta voi edullisesti maksaa tuosta työstä,\nmääräävät teolliset suhteet, kun taasen ensinmainitut puolestaan\nriippuvat niiden palveluksien laajuudesta ja laadusta, mitkä teollisuus\nvoi tehdä. Näiden suhteiden parantaminen on aina mahdollinen siellä,\nmissä halua parannukseen on olemassa.\n\nMutta on välttämätöntä irroittautua kokonaan ajatuksesta, että\ntyönantajan ja työntekijän välisessä suhteessa on mitään halventavaa.\nTyönantajia ja työntekijöitä tulee arvostella saman mittapuun mukaan --\novatko he kelvollisia vai kelpaamattomia? Työnantaja, joka ei sovellu\ntehtäväänsä, on saman lain alainen kuin mikä kelpaamaton työmies\ntahansa. Hänen asemassaan työnantajana ei ole mitään sellaista, mikä\nvoisi hänet pelastaa. Hänellä on vastuunalaisuuksia, mutta ei mitään\njumalallista oikeutta. Jos hän on kunnon mies työssään, niin hän maksaa\nkunnon palkkoja, aivan kuten hän valmistaa kunnon tuotteitakin. Ja\ntyöläiset hänen opastaminaan voivat ansaita hyviä palkkoja. On kysymys\ntyötehosta eikä ihmisystävällisyydestä. Ainoa ylpeys tai tyydytys,\njonka kumpikin voi saada työstään, vieläpä kiitollisuuskin, on tunne\nsiitä, että tämä on maailma, joka palkitsee oikealla tavalla oikeat\nponnistelut.\n\nTyönantajan ja työntekijän välisessä suhteessa ei ole pienimmässäkään\nmäärin tunteellisuutta, ja keinotekoisesti aikaansaadut \"hyvät välit\"\novat vain omiaan sumentamaan todellista asiallisuutta. Keinotekoisesti\njärjestetyllä yrityksellä \"hyvien välien\" kasvattamiseksi on\ntavallisesti tarkoituksena peittää jotakin syvää \"huonojen välien\"\nalkulähdettä. \"Hyvät välit\" syntyvät tilanteen perusteella tai ne eivät\nsynny lainkaan. Rahan maksu ja vastaanotto on juuri rahan maksua ja\nvastaanottoa. Ellei rahaa ole ansaittu, ei sitä voida maksaa, eikä sitä\npitäisi maksaa, vaikka voitaisiinkin. Jos se on ansaittu, silloin ei\ntyöntekijällä ole mitään syytä tuntea kiitollisuutta saadessaan maksun\nsiitä, mikä oikeudenmukaisesti kuuluu hänelle, eikä työnantajalla\nole syytä itseoikeutettuun ylpeyteen palkanmaksun johdosta. Tällä\nkäsityksellä työnantajan ja työntekijän välisistä suhteista on useita\nseurauksia, jotka suuntautuvat vanhoja perinnäistapoja vastaan.\n\nKuitenkin saa kuulla puhuttavan työnantajan velvollisuuksista ja\ntyöntekijän oikeuksista kuin nämä suhteet olisivat ainoat, jotka\njotakin merkitsevät maailmassa -- kuin ne käsittäisivät koko\nyhteiskunnan sen sijaan, että ne ovat ainoastaan osa siitä. On\nihmeellistä todeta, että ne, jotka pahimmin moittivat teollista\njärjestystä, ovat henkilöitä, jotka ehdottomasti haluavat juurruttaa\nsen itse yhteiskunnan sydämeen tekemällä työnantajan ja työntekijän\nvälisen suhteen syvimmäksi ja läheisimmäksi ihmisten välillä. Se on\nkuitenkin mahdotonta. Me olemme kaikki osia suuremmassa järjestelmässä.\n\nKatsokaamme asiaa havainnollisen esimerkin valossa. Mielipiteemme on,\nettei tehdas ole mikään pysyvä laitos ja että se voi olla olemassa vain\nniin kauan kuin se palvelee yleisöä. Sinä hetkenä, jolloin se lakkaa\npalvelemasta, hyvä johto lopettaa sen toiminnan tai muussa tapauksessa\nyhteiskunnan järkähtämätön hyljeksiminen sen lopettaa. Ellei este\npalveluksien tekoon ole aivan perusteita koskeva, silloin ei ehkä ole\ntarpeellista hylätä tehdasta täydellisesti, vaan ainoastaan uudistaa\nse. Me itse, vaikka emme pidäkään mitään osaa tehtaissamme, emmekä\nedes itse tehtaitakaan, pysyväisinä, koska kaikki muuttuu jatkuvasti,\njouduimme tilanteeseen, jolloin oli välttämätöntä perin pohjin muuttaa\ntuotteemme ja sen valmistusmenetelmää. Siksi luovuimme laitoksista,\njoita siihen aikaan pidettiin maailman suurimpina automobiilitehtaina,\nsäästimme ja siirsimme pois sellaiset koneistot, joita voitiin käyttää\ntai soveltaa käytäntöön, sijoitimme osan niistä toisiin tehtaisiin,\njoita samaan aikaan rakennettiin, ja sitten jaoimme loput koneistoista\ntehtaille tähän maahan ja ympäri maailmaa. Koko traktoritehdas\nlähetettiin Irlantiin.\n\nNäyttää ehkä siltä, ettei tällä ole mitään tekemistä palkkojen kanssa.\nSe on kuitenkin mitä kiinteimmässä suhteessa palkkoihin, sillä nämä\nmuutokset tekivät meille mahdolliseksi palvella paremmin yleisöä ja\nsen vuoksi maksaa korkeampia palkkoja. Näiden muutosten tapahtuessa\njotkut miehet, jotka olivat työskennelleet purettavilla osastoilla,\njäivät väliaikaisesti ilman työtä, toiset saivat siirtyä toimiin, jotka\npoikkesivat täydellisesti heidän aikaisemmin tekemästään työstä, kun\njotkut taasen eivät osanneet mukautua outoihin työtapoihin, jotka uusi\njärjestely toi tullessaan. Jos me olisimme toimineet teoreetikkojen\nmielipidettä silmälläpitäen, jonka mukaan työnantajan ensi velvollisuus\nkohdistuu työntekijään eikä yleisöön, emme olisi ryhtyneet näihin\nmuutoksiin, mistä ilmeisesti olisi seurannut, että meillä tänään\nsen sijaan, että meillä on useampia työpaikkoja kuin koskaan\naikaisemmin ja korkeammat palkat kuin koskaan ennemmin, olisi vähemmän\ntyöpaikkoja, sillä liikevaihtomme olisi pienempi. Meillä olisi laskeva\npalkka-asteikko nousevan asemesta ja jokainen tulisi huonommin toimeen\neikä kukaan paremmin.\n\nJos yhtiö työskentelee sen teorian pohjalla, että se on elatuksen\nvelkaa niille, jotka tekevät työtä sen puolesta, silloin se ajan\nmittaan kuolee -- ja on kykenemätön maksamaan velkaansa, jonka se\nluulee itseään rasittavan. Aivan samaan tilanteeseen joudutaan\ntoimittaessa sen väittämän mukaisesti, että osakkeenomistajille tulee\naina jakaa voitto-osinkoja. Ellei palveluksen ensi kohteena ole yleisö,\nei yritys palvele ketään.\n\nTätä periaatetta ei näytä täydellisesti käsitettävän, ja sitä on\nusein vaikea soveltaa käytäntöön, sillä toisinaan sen soveltaminen\nnäyttää sydämettömältä. Se näyttää sisältävän välinpitämättömyyttä\nihmisolentoja kohtaan. Mutta tosiasiallisesti sillä on ihmisten\nhyvinvointi vaikuttimenaan. Niiden miesten pula, jotka joutuvat\nväliaikaisesti työttömiksi muutoksen tapahtuessa, näyttää\najattelemattomasta katselijasta paljon tärkeämmältä kuin mahdollisesti\nkasvanut palveluskyky kaikkia kohtaan. On vaikeata nähdä kuvaa\nkokonaisuudessaan ja käsittää, että yksityisten tai joidenkin ryhmien\netuja palvellaan parhaiten muodostamalla ne osiksi laajemmassa\npalveluksessa. Yksilö tai ryhmä voi lyhytnäköisen, omiin etuihinsa\nsuuntautuvan katsantokantansa perusteella olla mahdollisesti täysin\nsyytön tahalliseen edistyksen vastustamiseen, mutta tämä on kuitenkin\nseuraus siitä, jos yksityinen hyvä asetetaan yleisen edelle. Ihmisen\noikeus tehdä työtä on pyhä oikeus, mutta työpaikan säilyttäminen vain\nsiitä yksinkertaisesta syystä, että se on työpaikka, voi kylläkin\nnäyttää ystävällisyydeltä yksilöä kohtaan, mutta se tapahtuu monen muun\nkustannuksella, jotka tosin eivät esiinny kuvassa, mutta jotka silti\novat aivan yhtä arvokkaita ja tunnollisia kuin puheenaoleva yksilökin.\nTällainen päätteleminen näyttää kuitenkin kovalta, ei siitä syystä,\nettä edistyksessä itsessään olisi mitään kovuutta, vaan ainoastaan\nsiksi, että tarkastelemme edistystä niin monien harhapäätelmien\nvalossa. Kun se sovelletaan palkannauttijoihin, se näyttää kovalta\nainoastaan perinnäisen käsityksemme johdosta isännästä ja palvelijasta\nja sen harhaluulon tähden, että työläinen on halpa työnantajasta\nriippuva olento. Monet arvokkaat henkilöt eivät todellakaan saata\nkäsittää muunlaista suhdetta, ja sellaisina aikoina, jolloin miehet,\njoiden tulisi johtaa liikeasioita, siinä epäonnistuvat ja työmarkkinat\ntämän johdosta ovat huonot, nousee huuto \"Antakaa miehille työtä\".\nJokainen käsittäisi työnantajien järjettömyyden näiden marssiessa\n\"Antakaa meille tilauksia\" lippuja kantaen. Oikeastaan ei työnantajan\nja työntekijän todellisen aseman välillä ole mitään eroa. Tämä on juuri\ntärkeätä huomata. Jos työnantaja saa tilauksensa suosionosoituksina ja\nluulee, palveltuaan määrättyjä asiakkaita pitkän aikaa, tämän itsessään\nolevan riittävän syyn tilauksien saamiseen jatkuvasti, hän toimii\nsamojen väärien periaatteiden mukaan kuin työntekijäkin, joka luulee,\nettä työpaikassa oleminen velvoittaa työnantajan alituisesti varaamaan\nhänelle työtä. Tämä on huono sääntö, joka ei vaikuta molempiin samalla\ntavalla. Työnantajan tai työntekijän suorittaman pitkän palveluksen\npitäisi olla aiheena jatkuvaan palvelukseen -- sillä saavutetun\nkokemuksen tulisi tehdä heidän palveluksensa paremmiksi kuin kenenkään\ntoisen. Työläisen olisi pitänyt hyötyä pitkän palveluksensa aikana\nsiinä määrin, että hän olisi arvokkaampi kuin mikään toinen mies ilman\nhänen kokemuksiaan. Samoin on työnantajan laita. Mutta liikkeen,\ntyöläisen -- tai kenen tai minkä tahansa arviointi on yksinomaan\nnähtävissä tehtyinä palveluksina. Ja lopuksi luulen havaittavan,\nettä jos me kaikki -- olkoon asemamme tällä hetkellä mikä tahansa --\nirtaannumme siitä käsityksestä, että maailma tai jokin muu on meille\nvelkaa elatuksemme, se koituu meille vain hyödyksi. Riippuvaisuutta\nkohden kulkeminen, olkoonpa sitten kysymyksessä mies tai yhtiö,\non kulkemista avuttomuutta kohden ja johtaa elatuksen anelemiseen\nsuosionosoituksena ansaitun elatuksen asemesta. Yhtiö, joka etsiskelee\nvain voittoja, ei pääse pitkälle, eikä liioin mies, joka etsiskelee\nyksinomaan palkkoja -- työn asemesta.\n\nEi ole olemassa mitään luonnollista palkkatasoa, kuten ei myöskään\nmitään luonnollista voittotasoa. Käsitys luonnollisesta palkkatasosta\non peräisin sellaisesta yhteiskunnasta, jossa kaikki pienimpiä\nyksityiskohtia myöten on perinnäistapojen pyhittämää. Jos teollisuuden\nkeksimiskyky pysähtyy -- ja tämä tapahtuu aina, kun teollisuutta\nvalvoo yksinomaan rahallinen näkökanta -- silloin syntyy määrätty taso\npalkoille ja jonkin ajan kuluttua myöskin voitoille. Mutta tämä taso\non ainoastaan väliaikainen ja sitä tullaan säännöllisesti alentamaan.\nTeollisuus, joka on saavuttanut oman tasonsa, joutuu pian epävireeseen\nyleisön kanssa -- joka ei koskaan saavuta tasoa -- ja lakkaa\nsuorittamasta palveluksia, jolloin sekä voitot että palkat alkavat\nlaskea, aleten lopuksi katoamispisteeseen.\n\nEi voida liian usein korostaa, että aivan samoin kuin ei ole vakituisia\nliiketoimia, ei myöskään ole vakituisia teollisuuksia. Jollei jokin\nteollisuus meitä palvele, meidän on pakko kääntyä jonkin toisen\npuoleen, ja mitä ensiksi on pidetty aikaisemman teollisuuden sijaisena,\nmuodostuukin paremmaksi kuin tämä. Gasoliini ja kumi ovat nykyjään\nvälttämättömiä automobiiliteollisuudelle, mutta jos jompi kumpi tulisi\nlaadultaan hyvin huonoksi tai pitkäksi ajaksi hyvin kallishintaiseksi,\nkeksisi automobiiliteollisuus vastikkeet, jotka pian kehitettäisiin\nniin pitkälle, että ne sulkisivat ainaiseksi gasoliinin ja kumin\npois -- lainkaan riippumatta siitä, kuinka hyviä ne silloin olisivat\nlaadultaan tai kuinka kohtuullisia hinnaltaan. En tiedä, mitkä nuo\nvastikkeet tulisivat olemaan eikä meidän tarvitse todennäköisesti niitä\nkoskaan keksiä. Minä vain tiedän, että jos meidän täytyy ne keksiä, me\nmyös keksimme ne.\n\nPuheet luonnollisista ja pysyväisistä palkka- ja voittotasoista ovat\nmerkkeinä sairaasta liiketoiminnasta. Samoin ovat merkkeinä sairaasta\nliiketoiminnasta puheet _rajattomasta_ palkkojen nostamisesta. Tämä\nei poikkea lainkaan _rajattomasta_ hintojen nostamisesta. _Korkea_\npalkka on yhtä tuhoisa kuin _korkea_ hintakin. Mikä tunnetaan\n_korkeaksi_, on kaiken kuvailun ulkopuolella. Oikeita palkkoja ei\nkoskaan tunneta korkeiksi enempää kuin oikeita hintojakaan. Oikeat\npalkat ja oikeat hinnat synnyttävät jokaisessa tyytyväisyyden tunteen.\nParhaimmat palkat eivät ole korkeita mikäli valmistuskustannukset ovat\nkysymyksessä. Ne palkat, jotka tuottavat varallisuutta, kehittyvät\njohdon keksimiskyvystä ja insinööritaidosta -- yhdistettyinä miesten\nsoveliaisuuteen ja yhteistoimintaan. Jos johdon käsitys palkasta ei ole\nkehittynyt pitemmälle kuin miesten pakottamiseen hyväksymään alhainen\npalkka ja miesten käsitys palkasta ei liioin pitemmälle johdon maksamaa\nkorkeaa palkkaa, syntyy sakkipelin \"pattia\" muistuttava tilanne, eikä\ntodella merkitse paljoakaan, minkälaisia palkkoja maksetaan, sillä tuo\nteollisuus ja kaikki sen työt tulevat pian loppumaan.\n\nKaikessa tässä maamme kokonaisuudessaan edistyy huomattavasti\ntilanteen parempaa ymmärtämystä kohden. Ei kukaan voi väittää, ettei\ntämän päivän teollisuus hanki enemmän mukavuutta ja joutoaikaa\nmaailmaan kuin eilispäivän. Jokainen, joka aamulla kernaammin särkee\njään pesukannussaan olevan veden pinnalta kuin laskee kuumaa vettä\nvesihanasta, voi menetellä näin ilman, että teollinen järjestelmä häntä\nsiitä rankaisee. Se on hyvin vapaa järjestelmä.\n\nVarallisuuden yleinen tila on ainaisena erimielisyyksien aiheena. On\naina olemassa henkilöitä, jotka väittävät, ettei se tule jatkumaan.\nMaan varallisuus on aina lisääntynyt -- silloinkin, kun hyvin yleisesti\nväitettiin sen vähenneen. Varallisuus ei ole sattuma, vaan jotakin,\njota voidaan kasvattaa. Mutta olisi hyvin onnetonta, jos jokainen olisi\ntyytyväinen olotilaansa, sillä silloin olisimme suuressa vaarassa.\n\nMe olemme kuitenkin varmasti edistyneet. Tämän todistaa nykyisen\narvostelun oma luonne. Kerran muinaisuudessa ihmiset vaativat\nvain ruokaa; nyt arvostelijat väittävät, että varallisuutemme on\nvahingollista syystä, etteivät ihmisten henkiset ominaisuudet kehity.\nMaamme ei koskaan aikaisemmin ollut tarpeeksi ravittu kiinnittääkseen\nhuomiota henkisiin ominaisuuksiin. On myöskin rohkaisevaa havaita,\nettä köyhyys paikkapaikoin tuodaan esiin näytteenä järjestelmämme\nheikkoudesta. Aikaisemmin pidettiin köyhyyttä selviönä ja köyhiä\noli aivan liian paljon, jotta heitä olisi voinut esittää minään\npoikkeuksena. Köyhyyttä pidettiin silloin luonnollisena asiana. Nyt\nsitä pidetään luonnottomana. Ja kohta tulemme suhtautumaan köyhyyteen\nkuin sairauteen. Me tulemme päästämään yhteiskunnan siitä. Tämä on\nedistystä.\n\nTätä toivottavaa päämäärää ei saavuteta maksamalla kansallisen\npolitiikkamme mukaisesti alhaisia palkkoja ja järjestämällä sitten\nköyhyyden torjumiseksi yleisiä töitä, jotka rahoitetaan veroilla.\nSellainen ohjelma ei koskaan vähennä köyhyyttä. Se hyväksyy köyhyyden\nluonnollisena tilana ja ryhtyy sitten toimenpiteisiin puutetta\nvastaan. Mutta pitkän ajan kuluessa tämä suunnitelma ei pysty\nvastustamaan köyhyyttä teollisuusvaltiossa. Alhaiset palkat estävät\nkotimaisten markkinoiden laajenemisen, sillä elintaso tulee olemaan\nelantovaatimusten tyydyttämisen asteella. Liian alhaiset palkat\ntekevät vielä muutakin vahinkoa -- sillä ne tekevät tavarat kalliiksi.\nJos työnantaja voi saada työhön alhaisin palkoin niin monta miestä\nkuin haluaa, hän on taipuvainen rajoittamaan koneistoon ja uusiin\nsuunnitelmiin tarvittavat menonsa, sillä alhaisen palkka-asteikon\nvallitessa ne eivät todennäköisesti kannata. Ja niin hän tuottaa\nvanhanaikaista tavaraa korkeisiin hintoihin. Kotimaiset markkinat\novat näille tavaroille rajoitetut. Hän voi saada haltuunsa ulkolaiset\nmarkkinat, mutta nämäkin ovat hinnan rajoittamat, ja niin lopuksi\npalkkojen ja verotuksen lähteet kuivuvat.\n\nAinoa tehokas palkkapolitiikka on se, joka ponnistelee korkeampia\npalkkoja, alhaisempia kustannuksia ja halvempia hintoja kohden, mutta\nkuljettavanamme on vielä pitkä matka kaikessa tässä, sillä kaikki on\nmaassamme aivan liian korkeata -- palkkoja lukuunottamatta. Ne ovat\nliian pienet. Vanhassa liikejärjestelmässä pidettiin kaikkea paitsi\nvoittoja välttämättömänä pahana. Myyntihinta määrättiin melkein aina\ntoivossa myydä jollekin jotakin kalliimmasta kuin minkä arvoinen\ntuo \"jokin\" oli. Vanha liikemies suunnitteli myyntiä melko pienelle\npiirille, kutsuen tätä kaupakseen, eikä hänen päähänsä koskaan\npälkähtänytkään, että hän voisi myydä kokonaiselle kansakunnalle.\nSiksi hän hyvin luonnollisesti näkikin tuotteensa joutuvan tekemisiin\nvain hyvin harvojen ihmisten kanssa ja saattoi tinkiä. Niillä\nhenkilöillä, jotka möivät hänelle hänen raaka-aineensa, oli aivan\nsamat edellytykset, ja he tinkivät hänen kanssansa hinnoista.\nOttaessaan palvelukseensa apulaisia ja työmiehiä hän noudatti samaa\nmenettelytapaa. Jos asiakas tarvitsi hänen tavaroitaan, tuo asiakas\npakotettiin maksamaan korkea hinta, mutta jos tehtailija päinvastoin\ntarvitsi rahaa, oli asiakkaalla valtti kädessään. Jos seudulla oli\nenemmän työläisiä kuin työpaikkoja, palkat olivat halvat, jos taasen\noli enemmän työpaikkoja kuin työmiehiä, palkat olivat korkeat.\nVanhoille työnantajille ei koskaan juolahtanut mieleenkään -- ja tämä\non tilanne Euroopassa tänäkin päivänä -- että korkeat palkat ovat\nmuutakin kuin tuotannon lisäkustannuksia.\n\nPalkat ovat tuotannon kuluja, mutta tästä ei seuraa, että maksamalla\nainoastaan alhaisia palkkoja päästään vähäisiin tuotantokuluihin.\nTie pieniin kuluihin kulkee järkiperäisen voiman ja koneistojen\nhankinnan kautta, minkä lisäksi liike-elämän eri tekijät tulee pitää\ntasapainossa. Kenelläkään työnantajalla ei ole oikeutta vaatia\nmieheltä älyllistä työtä, ellei hän maksa tästä älyllisyydestä.\nHyvästä työtaidosta on maksettava ja hyvä työtaito on halpaa melkein\nmihin hintaan tahansa. On yksinkertaisesti ajan ja rahan hukkaa\nhankkia viimeisteltyjä teollisuuskoneita ja sitten olettaa, että\nhuonopalkkaiset miehet voivat niitä hoitaa.\n\nPalkoissa eivät mitkään tunnesyyt tule kysymykseen. Miesten\npalkkaaminen syystä, että he ovat halpoja, tuhoaa liikkeen yhtä\nnopeasti kuin raaka-aineen ostaminen vain siksi, että se on halpaa.\nOn olemassa jotakin luonnonlain tapaista, joka tekee jakamisen ei\nainoastaan vaistomaiseksi, vaan myöskin pakolliseksi. Ei esimerkiksi\nolisi mahdollista pitää liikettämme tai mitä hyvänsä uudenaikaista\nliikettä pystyssä orjien avulla -- olivatpa orjat kuinka taitavia\nja älykkäitä tahansa. Ja tämä ei johdu vain vaikutuksesta, joka\npalkanmaksuilla on kulutukseen, sillä jollei miehen mielenkiintoa --\ns.o. järkeä -- ole saatu palkatuksi työhön, ei ole mitään syytä palkata\nvain hänen käsiään. Hänen palkkansa tulee edustaa jotakin osuuden\ntapaista.\n\nEi ole mitään sellaista, jonka mies voi tehdä rajoittaen teon hyödyn\nvain itseensä. Yhteiskunta on rakennettu siten, että kaikki tehty\nhyvä tulvii alkuperäisten rajojensa yli ja hyödyttää läheisyydessä\nolevia ihmisiä. Itsekkään aikeen äärimmäinen hullunkurisuus on siinä,\nettei sitä voi toteuttaa. Aie voi kyllä olla olemassa ja itsekkyys\nsaattaa olla rajaton, mutta luonnon laki tekee tyhjäksi suunnitellut\nseuraukset. Lääkäri voi harjoittaa toimintaansa ansaitakseen vain\nmainetta ja rikkautta, mutta juuri hänen maineensa ja rikkautensa\nriippuvat hänen tekemästään hyvästä. Leipuri voi valmistaa leipänsä\näärimmäisessä itsekkyydessä, välittäen vain rahasta, jonka hänen\nammattinsa hänelle hankkii, mutta siitä huolimatta hänen leipänsä\nravitsevat toisia. Haluammepa tai emme, kukaan ei silti tuota hyvää\nvain itseään varten. Mitään omaisuutta ei koskaan ole koottu ilman,\nettä keinot rikkauden saavuttamiseksi ovat moninkertaistetut. Suuret\nrikkaudet ovat todellakin aina avustaneet useampia henkilöitä kuin mikä\nolisi ollut mahdollista, jos niiden omistusoikeus olisi jaoiteltu,\nsillä yhdistetyssä hallinnossa on taikuutta.\n\nYksityinen omistusoikeus, absoluuttisesti ajateltuna, ei ulotu\nkovinkaan laajalle. Ainoa asia, mikä on ihmisen ehdotonta\nyksityisomaisuutta, on hänen kokemuksensa. Meidän periaatteemme\nomaisuuden yksityisestä omistusoikeudesta -- s.o. jokaisen miehen\noikeudesta täyteen varmuuteen ansioistaan -- perustuu tähän yksityiseen\nkokemukseen. Mikä miehelle kuuluu, sen tulee olla myöskin hänen omansa.\n\nTosiasia on, että me elämme maailmassa, missä millään ei ole arvoa\nennen sen jakamista. Arvo nousee suhteessa omistavien ihmisten\nlukumäärään. Luovaa voimaa ei ole muualla kuin liikkeissä, jotka\nhaluavat sitä jakaa. Itse yritys salata arvo herättää epäluuloja arvon\nolemassaolosta. Rikkaus merkitsee meille, että perheet seuraavan kadun\nvarrella, maan toisella kulmalla, jopa toisella puolella maailmaakin\novat onnellisia ja hyvin varustettuja. Emme koskaan ainoastaan\nyksinämme tunne rikkautta täydelliseksi. Ennen kuin rikkautta on\nviimeiselläkin perheellä, emme voi tuntea sen täysin saapuneen\nluoksemme. Tämä johtuu ihmisten vaistosta jaella.\n\nMe uskomme, että palkkojen säännöstely elinkustannuksien mukaan\non ainoastaan tapa toteuttaa eräänlainen orjuus. Se on täysin\nepäloogillinen menettely, sillä mitta, jolla silloin mittaatte, on\ntehty riippuvaksi mitattavasta esineestä, se on: palkat määräävät ensi\nkädessä elintasonne; sen tekeminen toiselta puolen maksamanne palkan\nmitaksi on yksinkertaisesti vain toisen mitä virheellisimmän kierron\nkeksimistä. Määrätessämme liikkeemme palkkaerät emme vähimmässäkään\nmäärin ota huomioon elinkustannuksia. Meillä ei ole mitään tilastoa\nelinkustannuksista työntekijöittemme keskuudessa emmekä sitä haluakaan.\nMe ainoastaan toivomme, että elintasot ovat korkeat ja yhä kohoavat.\nMaksamamme hinnat eivät perustu elinkustannuksiin, vaan tuotannon\narvoon. Mitään muuta perustetta palkoille ei ole. \"Elinkustannukset\"\novat sanontatapa, joka ei merkitse mitään, ellei sitä käsitellä yhdessä\nelintason kanssa. Jos elintaso on korkea, ovat elinkustannukset myöskin\nkorkeita. Mutta ennenkuin elintaso tai -kustannukset voivat nousta, on\npalkkojen noustava. Palkat määräävät elintason.\n\nKoko palkkakysymyksen tulee lopuksi ratkaisemaan se taitavuuden\nmäärä, joka työläisiltä vaaditaan. Tämä on oleva heidän koneiden\navulla saavuttamansa tuotantokyvyn mittana. Taitavuusvaatimukset\novat tehtaissa jatkuvasti kasvamassa, niin että mies tehtaassa tulee\ntavallisesti nykyjään paremmin toimeen kuin toimistomies. Koneiden\nääressä työskentelevät miehet tarvitsevat enemmän taitavuutta\nkuin koneellisesti työskentelevät miehet toimistoissa, kun taasen\ntyökalujen valmistajien täytyy omata hyvinkin suuressa määrässä\ntaitavuutta. Tämä on asteittain, mutta varmasti, hävittävä valkoisen\nkauluksen paremmuuden, ja pian älykkäimmät nuorukaisemme haeskelevat\ntyöpaikkoja mieluummin tehtaista kuin toimistoista. Aivot muodostuvat\nniin välttämättömiksi tehtaissa, että katsotaan kannattavan maksaa\nniistä korkeitakin palkkoja, ja silloin ei enää ole keinotekoista\nyhteiskunnallista luokkarajaa kirjoituspöydän ääressä työskentelevän\nmiehen ja tehtaassa työskentelevän miehen välillä.\n\nEmme vielä ole konttaamistilaa pitemmällä liikealalla. Kun liike-elämä\noppii kävelemään, silloin saamme oppia jotakin enemmän työpalkoista ja\ntodennäköisesti tulemme hävittämään ne rajat, jotka tänään erottavat\ntehdaspalkat muista työpalkoista. Jokainen suuri liike maksaa nykyjään\npalkkoja, joita viisikymmentä vuotta sitten olisi pidetty mahdottomina\n-- omistajat pitivät silloin kaikkia työntekijöitään tiettynä määränä\npalkatuita miehiä, joiden olisi pitänyt olla iloisia siitä, että heillä\nlainkaan oli toimi. On täysi syy olettaa, että paremman järjestelyn\nvallitessa palkat jatkavat kehitystään samaan suuntaan -- sillä ehdolla\nkuitenkin, ettei keskuuteemme saada istutetuksi sitä ulkolaista\nmielipidettä, jonka mukaan palkannauttijan tulee tuntea olevansa\npalkannauttija ja täysin riippuvainen jonkun tahdosta pysyäkseen\npaikassaan.\n\nKaikki, mitä edellä on mainittu, perustuu omiin kokemuksiimme\npalkoista. Vuonna 1910 maksoimme keskimääräisenä tuntipalkkana\n25 centiä. Tämä aleni 2 centillä vuonna 1911, mutta oli 1913 26\n1/2 centissä. Tammikuun 12 päivänä 1914 saatoimme voimaan $. 5:00\nminimipalkan päivässä. Tämä nosti keskimääräisen tuntipalkan tuona\nvuonna hieman alle 60 centiin saakka. Vuosina 1915 ja 1916 aleni\nkeskipalkka useilla centeillä, mutta oli noussut 1918 aina 67 centiin\nsaakka. Tammikuun 1 päivänä 1919 nostimme minimipäiväpalkan $. 6:00.\nTämä sai tuon vuoden tuntipalkan nousemaan 77 centiin. Se saavutti\nmelkein 86 centin korkeuden inflaatiovuosina 1920 ja 1921, nousten\nsilloin maksetun voitto-osuuspalkkalisän (bonus) kanssa 87 1/2\ncentiin. Vuonna 1922 tämä palkka oli hieman alle 80 centin, mutta\ntodellisuudessa palkka oli paljon korkeampi kuin kahtena edellisenä\nvuotena, sillä sen ostokyky oli paljon suurempi. Vuonna 1923 keskimäärä\noli yli 82 1/2 centiä tunnissa, kohoten seuraavana vuonna centillä ja\nalentuen sitä seuraavana vuonna centillä. Vuonna 1926 keskimäärä oli\nyli 85 1/2 centiä, lähennellen siis centin murto-osan tarkkuudella\npalkkoja, jotka maksettiin inflaatiovaluutan aikana vuonna 1920.\nTämä nousi 10 centillä 95 centiin saakka 1927 ja aleni 5 centillä\n1928. Vuoden 1929 keskimäärä oli hieman alle 92 1/2 centiä, ja sitten\njoulukuun 1 päivänä 1929 nostimme minimin $. 7:00 päivässä. Tämä\nsai keskimääräisen tuntipalkan nousemaan tammi- ja helmikuussa 1930\nmurto-osan verran $. 1.00 yläpuolelle.\n\nTämän mukaan ovat keskimääräiset tuntipalkkamme kahdenkymmenen vuoden\nkuluessa nelinkertaistuneet. Nykyinen keskimääräinen tuntipalkkamme\non melkein sama kuin ammattitaidottomasta työstä maksamamme\npäiväpalkka 1910 -- ja siihen aikaan pidettiin yhden dollarin palkkaa\nkymmentuntisesta työpäivästä hyvänä palkkana. Tämän ajanjakson kuluessa\nvalmistuskustannuksemme ovat tasaisesti alentuneet, joten meille maksaa\nnykyisin oivallisella ja tarkalla koneella varustetun, parhaimmista\nerikoisaineista kokoonpannun kappaleen valmistus vähemmän kuin puolet\nsiitä, mitä vuonna 1910 suhteellisesti puutteellisen kappaleen\nvalmistus maksoi suhteellisesti puutteellisista raaka-aineista. Nämä\novat tosiasioita, eikä siis ole tarpeellista mietiskellä, voidaanko\nkorkeita palkkoja maksaa vai ei.\n\nJos palkat ovat tehdyt neljä kertaa suuremmiksi kahdenkymmenen vuoden\naikana, silloin ne voidaan tehdä enemmän kuin neljä kertaa suuremmiksi\nseuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana. Vuonna 1910 myönnettiin\nyleisesti, että teollisuus oli saavuttanut korkean täydellisyysasteen,\nja oli miehiä, jotka olivat taipuvaisia levähtämään, pitäen tuloksia\ntäysin tyydyttävinä. On myöskin miehiä, jotka ajattelevat, että\nteollisuus vuonna 1930 on saavuttanut korkean täydellisyysasteen, ja\njotka ovat taipuvaisia pitämään tuloksia tyydyttävinä. Nämä palkat\novat tehdyt mahdollisiksi, ei työläistä pakottamalla -- sillä hän\ntekee tänään vähemmän kovaa työtä kuin hän teki kaksikymmentä vuotta\nsitten -- vaan uuden edistyksen, uusien koneiden ja raaka-aineiden\navulla. Tämä kahdenkymmenen vuoden aikana kerätty tietomäärä takanaan\nAmerikan teollisuuden tulisi voida seuraavien kahdenkymmenen vuoden\naikana edistyä paljon nopeammin. Siksi voidaan odottaa palkkojen\ntulevaisuudessa nousevan entistäkin nopeammin -- olettaen kuitenkin,\nettä teollisuuden johtajat ovat todellakin johdossa. Elleivät palkat\njatka nousuaan, on virhe inhimillinen -- johtuen älyn puuttumisesta.\n\nEi koskaan ole helppo nostaa huomattavasti palkkoja ja samalla kertaa\nalentaa hintoja. On aina useampia syitä, jotka puhuvat tämänkaltaista\naskelta vastaan, kuin sen puolesta. Kaikki palkankorottamisemme ovat\nolleet vapaaehtoisia -- s.o. miehemme eivät koskaan ole vaatineet\nyleistä nostamista. Kun asetimme minimiksi seitsemän dollarin\npäiväpalkan, se sälytti kannettavaksemme noin kahdenkymmenen\nmiljoonan palkkalisäyksen vuodessa, sillä koroitus annettiin\njokaiselle työmiehellemme, ottamatta lainkaan huomioon sitä, oliko\nhänen aikaisempi palkkansa ollut minimin ylä- vai alapuolella. Mutta\nkolmen kuukauden kuluessa työläistemme lisääntynyt mielenkiinto,\nkehittyneemmät koneistot ja menettelytavat sekä alhaisten hintojen\ntakia kasvanut myyntimäärä saivat kulumme laskemaan senkin alapuolelle,\nmitä ne olivat olleet ennen toteuttamaamme palkannostoa.\n\nJos palkkojen koroitus lykätään aikaan, jolloin kulut muodostuvat\nniin alhaisiksi, että myyntihinnoista syntyy laaja voittomarginaali\n-- silloin se lykkäytyy ikuisiksi ajoiksi. Emme vielä koskaan ole\nnostaneet palkkoja aikana, jolloin ylimääräisten maksujen kattaminen\nolisi ollut vain yksinkertaisesti \"pussin-aukaisemis-ja-sulkemis-asia\".\nMeidän politiikkamme mukaisesti ei kenenkään miehen palkkaa nosteta\nsyystä, että hän pyytää enemmän rahaa. Me nostamme automaattisesti\njokaisen miehen palkan joka kuudes kuukausi. Kaikki miehet eivät\nkuitenkaan kehity tarpeeksi nopeasti ansaitakseen korkeammat palkkansa;\njos mies saavuttaa kohdan, jossa hän ei enää ansaitse palkkaansa,\nvoidaan hänet erottaa ja ottaa uudelleen työhön alemmalla palkalla.\nSitten hänen palkannousunsa alkaa jälleen, ja harvoin on tarpeellista\nerottaa hänet toistamiseen, sillä hän oppii läksynsä ja antaa arvoa\npalkalleen. Toiset miehet ovat taasen saamiensa koroitusten arvoiset\nja jatkavat säännöllisesti nousuaan. Meillä on voimassa minimi, jonka\nalle mikään palkka ei voi laskea. Toimintamme menestyy aina paremmin,\nkun miehet voivat ansaita korkeimman palkan, minkä saatamme maksaa. On\nonnetonta, etteivät kaikki miehet tahdo tai voi tätä tehdä.\n\nEsitetään vastaväitteitä sen johdosta, etteivät kaikki palvelukset\njohda korkeisiin palkkoihin. Tämä on vanha juttu. Ensimmäinen\nkone oli suunniteltu tekemään tavaranvalmistuksessa työtä melkein\nsamalla tavalla kuin se tapahtui käsin. Rakentaessamme ensimmäiset\nautomobiilimme kuvittelimme ne hevosettomiksi rattaiksi ja käytimme\nrunkoja, jotka muistuttivat suuresti rattaita. Kesti kauan, ennenkuin\nopimme ymmärtämään, etteivät automobiilit ole hevosettomia rattaita.\nKesti kauan, ennenkuin opimme, ettei maalisivellin ole tarpeellinen\nmaalauksessa -- että maali voitiin paljon paremmin ruiskuttaa. Kesti\nvielä kauemmin, ennenkuin opimme, ettei erilaisista osista kokoonpantua\nkonetta tarvinnut täydellisesti valmistaa yhdessä tehtaassa ja että\nse voitiin panna kokoon käyttöpaikalla. Voidaan pitää selviönä,\nettä työssä, joka ei voi maksaa korkeita palkkoja ja samalla pitää\nniitä halpoina palkkoina tuotantokustannuksien kannalta katsoen, on\njotakin vikaa -- että tuo työ voidaan suorittaa jollakin toisella ja\nhalvemmalla tavalla.\n\nAsteittain ja olematta itse siitä tietoisia tarkistamme kaikki\nmielipiteemme tästä asiasta. Ei esimerkiksi ole mitään syytä, miksi\nhylkytavaran kerääjä ei voisi olla ensiluokkainen työläinen. Mutta\ntätä tarkoitusta ei voida saavuttaa vain maksamalla palkkoja. Se\nvoidaan saada aikaan vain pitämällä hylkytavaraa arvokkaana tuotteena.\nMenettelemme nyt näin brittiläisessä tehtaassamme -- joka kehittää osan\nvoimastaan polttamalla Lontoon hylkytavaraa.\n\nMeidän käsityskykymme on kasvamassa. Mikään ei luonnollisesti\nole läheskään niin oikein kuin sen tulisi olla. On hullunkurista\nylistää mitään nykyisiä saavutuksia, ikäänkuin olisimme kiivenneet\nedistyksen huipulle. Mutta parannuskeinot sille, mikä on väärin,\neivät ole niiden käsissä, jotka äänekkäimmin julistavat itsensä\nyhteiskuntamme ja taloutemme parantajiksi. Eivät poliitikot, eivät\nopinkappaleiden laatijat eivätkä hempeämieliset uudistajat voi meitä\nauttaa. Liiketoiminnan kahlehtiminen lakien avulla ei anna meille\nsitä taloudellista vapautta, jota me kaikki toivomme. Useimmat lait,\njotka käsittelevät taloudellisia asioita, ovat vahingollisia, sillä ne\nkoettavat säilyttää asiat sellaisina kuin ne ovat -- tai ne olivat.\nLaki käsittelee tilannetta, mikä eilen muodostui sietämättömäksi ja\nmikä tänään jo kulkee häviötään kohti; näin eilispäiväisen virheen\nkorjaukseksi tehty laki muodostuu esteeksi huomisen edistykselle.\nLiiketoiminta muuttuu ja tulee paremmaksi menettelytavoiltaan,\nyhteiskunnallisemmaksi katsantokannaltaan, mutta vanha laki jää voimaan.\n\nLainsäädäntö ei ole koskaan luonut taloudellista edistystä.\n\n\n\n\nV luku.\n\nTYÖTTÖMYYTTÄ VAIKO JOUTOAIKAA?\n\n\nOn usein sanottu, että vastuu työttömyydestä kuuluu teollisuuden\njohtajille. Tämä ei ole aivan totta. Nykyaikainen teollisuus itse\nnojautuu hyödylliseen työnantoon. Mutta tämä on eräs hyvin määrätty\nmuoto työnantoa. Pelkkä miesten palkkaus ja asettaminen johonkin\ntyöhön jonkinlaisilla palkoilla ei ole työnantoa nykyaikaisessa\nteollisessa merkityksessä. Työnanto ja korkeat palkat ovat niin\nerottamattomasti liittyneet yhteen, että yhtymä, joka maksaa alhaisia\npalkkoja monille miehille, muodostuu yleiseksi vaaraksi ja todelliseksi\nesteeksi taloudelliselle edistykselle verrattuna yhtymään, joka\nmaksaa korkeita palkkoja harvemmille miehille. Sillä työnanto ei\nole määrää, vaan laatua koskeva asia. Työttömyys on tavallisesti\nseuraus huonolaatuisesta työnannosta. Tässä mielessä siis teollinen\njohtaja, joka edistää huonolaatuista työnantoa, edistää suoranaisesti\ntyöttömyyttä, mistä häntä on moitittava.\n\nSekä palkoilla että voitoilla on laaja yhteiskunnallinen vaikutus\nkulutuksen tukemisessa, ja kulutus tukee teollisuutta ja teollisuus\ntukee työnantoa. Jos palkkarengas on ketjussa heikko, katkeaa ketju ja\nkoko kone pysähtyy.\n\nTarkastamalla teollista kuvaa kokonaisuutena ja objektiiviselta\nnäkökulmalta päädymme tulokseen, että ainoa työnanto, jolla on\nmerkitystä, on korkeapalkkainen työnanto, ja meidän on opittava\nerottamaan joutoaika työttömyydestä. Me olemme tottuneet pitämään\ntyötöntä miestä tukea vailla olevana miehenä, sillä varhempaan\naikaan palkoissa ei ole koskaan ollut mitään marginaalia joutenolon\nrahoittamiseksi. Kun miehet yleensä työskentelivät kymmenestä\nkahteentoista tuntiin päivässä, yhtymä siirtyi kahdeksan tunnin\ntyöpäivään vain lamakausien aikana. Se merkitsi tappiota kaikille. Nyt\non kahdeksan tunnin työpäivä muodostunut melkein standardipäiväksi ja\nmiehillä on kaikkea enemmän kuin aikaisemmin, jolloin he tekivät työtä\nkauemmin ja ansaitsivat vähemmän. Samoin koitti aika, jolloin miehille\nannettiin työtä vain viitenä päivänä viikossa yksinkertaisesti siitä\nsyystä, ettei ollut työtä kuudeksi päiväksi. Omissa teollisuuksissamme\nolemme ottaneet käytäntöön viisipäiväisen normaaliviikon, tehden\nlauantaista täyden vapaapäivän puolittaisen vapaapäivän asemesta.\nLauantain puolta työpäivää ei nykyisin missään pidetä merkkinä\nlamassa olevasta liiketoiminnasta. Sitä pidetään joutoaikana eikä\ntyöttömyytenä. Yleiset käsitykset joutoajasta ja työttömyydestä ovat\njo muuttuneet. Ja käytäessä käsiksi kysymykseen työttömyydestä on\nvälttämätöntä liikkua varovaisesti, muutoin joutoaika ja työttömyys\nvoidaan siinä määrin sekoittaa toisiinsa, että saadaan aikaan\ntodellista työttömyyttä.\n\nJos palattaisiin jälleen kuusipäiväiseen viikkoon kaksitoistatuntisine\ntyöpäivineen nykyaikaisten valmistusmenetelmien aikana, silloin\nsaisivat monet tehtaat lakata työskentelemästä yksinkertaisesti\nvain siitä syystä, että ihmiset, ottamatta lainkaan huomioon heidän\nvarallisuuttaan, eivät omaisi tarpeeksi joutoaikaa kuluttaakseen sitä,\nmitä on tuotettu. Teollisuuden johtajien tehtäviin kuuluu ei vain\nasioittensa järjestäminen siten, että he maksavat korkeita palkkoja,\nvaan myöskin huolenpito siitä, että työläisillä on joutoaikaa -- sillä\nmuulla tavoin ei voida pitää pyöriä jatkuvasti pyörimässä. Joutoajoilla\non tärkeä taloudellinen merkitys ja ne ovat tarkoin erotettavat\ntyöttömyyden aiheuttamasta toimettomuudesta.\n\nSiksi kuuluukin vastuunalaisuus ihmisten hyvinvoinnista, suuremmassa\nmäärässä kuin mitä olemme ajatelleetkaan, teollisuuden johtajille\n-- ei poliittisille johtajille, vaan ihmisten jokapäiväisen työn\njohtajille. Valtiomies on henkilö, joka tekee tien selväksi sille,\nmitä Kaikkivoipa Jumala tulee tekemään. Mutta valtiomies ei aina ole\npoliittisen hallituksen jäsen; hän saattaa olla vain jokapäiväisen\ntyön johtaja. Olemme tulleet aikaan, jolloin meidän on tunnustettava\nja hyväksyttävä teollisten johtajien ilmeinen valtiomiesominaisuus.\nHarhaanjohdetuilla poliitikoilla on valta estää kehitystä, mutta se ei\nvoi luoda varallisuutta.\n\nSillä varallisuus voi syntyä -- ja tätä ei voida liian usein toistaa\n-- ainoastaan tuottamalla suuret määrät täysipitoista tavaraa ja\nsuunnittelemalla tavarat ja niiden valmistusmenetelmät siten, että\nkorkeat palkat ja halpahintaiset tavarat ovat saavutettuina tuloksina.\nNäin ollen on liiketoimintaa pidettävä jonakin paljon tärkeämpänä\ntekijänä kuin pelkkänä elatuksen ansaitsemistapana. Se on myöskin yksi\nniitä voimia, jotka muovailevat kansan elämän.\n\nLiike-elämän johtajat ovat yhtä vastuunalaisia ihmisten hyvinvoinnista\nkuin armeijan kenraalit sotilaittensa hyvinvoinnista. Liike-elämän\njohtajat ovat myös vastuussa toinen toisilleen. Sillä kaikki on\ntoisistaan riippuvaa. Tarkoituksenani ei ole sanoa, että liike-elämän\njohtajat ovat ihmisten vartioita tai valtiaita. He ovat palvelijoita,\nmuussa tapauksessa heidän valtiutensa on hyvin lyhyt. Heidän\nvastuunalaisuuteensa kuuluu pitää jatkuvasti huolta siitä, että heidän\ntoimeliaisuutensa koituu kaikille ihmisille hyödyksi. Suuri liike ei\nkoskaan kehity suureksi olemalla ahdas yhtiö, joka pitää huolta vain\noman järjestönsä ja omien osakkeenomistajiensa eduista.\n\nSe, mitä nimitämme varallisuudeksi tässä maassa, on vain\nyksinkertaisesti kansallisen tulon yleisempää jaoittelua teollisuuden\navulla. Tämän kansallisen tulon laajuus ja käyttökyvyllisyys on luotu\nkonevoiman käytön avulla halventamalla tavaroiden tuotantokustannuksia\nja samalla kertaa maksamalla korkeampia palkkoja. Vanhan tilanteen\nvallitessa olivat tavaramäärät välttämättömyyden pakosta pienet ja\nniiden valmistukseen täytyi palkata niin monta miestä, että palkkojen\ntäytyi myöskin olla pieniä. Voimme lisätä varallisuutta vain lisäämällä\ntuotantoa. Jos lisäämme työhön otettujen miesten lukua lisäämättä\nmyöskin tuotantoa, emme lainkaan ole lisänneet työnantoa, olemme vain\n\"laimentaneet\" sitä, sillä meidän täytyy jakaa palkkoihin varattu\nrahamäärä jokaisessa liikkeessä miesten lukumäärällä, ja jos tuotanto\nmiestä kohden alenee, kaikki palkat alenevat luonnollisesti myöskin.\n\nTämän tosiseikan merkitys työttömyyskysymyksessä on mitä suurin,\nsillä jos työssä on useampia miehiä kuin mitä valmistettavina oleviin\ntöihin tarvitaan, silloin voimme olla paljon huonommassa tilanteessa\nkuin ottamalla palvelukseen joukon miehiä hyvillä palkoilla, toisten\njäädessä joko työttömiksi tai saadessa toimipaikkoja muualla -- sillä\nnämä viimeksimainitut eivät ainakaan tuhoa työnantoa laimentamalla sen\nvaikutusta. Vuosina 1919-1920, esimerkiksi, oli palkattu liian paljon\nmiehiä suorittamaan työtä, joka silloin oli tehtävänä -- ei ollut\nminkäänlaista teollista johtoa ja jokainen tavoitteli vain sokeana\npalkkoja ja voittoja työn asemesta. Hinnat kohosivat hyvin korkealle\nja sitten yötyö melkein loppui. Palkkojen oletettiin silloin olevan\nkorkeita syystä, että ne käsittivät suuren joukon dollareita, mutta\nhinnat olivat niin kalliit, että palkkojen ostokyky oli pieni ja ne\nsiis itse asiassa olivat alhaiset. Teollisen johdon puute aiheutti,\nettä liian monta miestä otettiin työhön, ja syystä, ettei kuluja\npidetty silmällä, hinnat tietysti kohosivat runsaasti.\n\nTiettyä työmäärää suorittamaan otettujen miesten luku jollakin hetkellä\nei siis mitenkään ilmennä teollisuuden varallisuustilaa. Se voi olla\nmerkkinä lähestyvistä vaikeuksista. Ei voida liian usein teroittaa,\nettä teollisuus eräänä inhimillisen toiminnan osana ei ole olemassa\nainoastaan ihmisten avustamiseksi -- sen päätarkoituksena on luoda\ntavaroita, jotka palvelevat ihmisiä.\n\nNäkyy kuitenkin pidettävän selvänä, että tehtaan työn venyttäminen\nkuudeksi kuukaudeksi, kun sama työ voitaisiin paremmin suorittaa\nkolmessa kuukaudessa, merkitsee työtilaisuuksien hankkimista ihmisille\n-- että se on työttömyyden vastustamista. Näin ei ole asian laita.\nJokainen suunnitelma, joka käsittää työn suorittamisen muulla tavalla\nkuin parhaalla, sekä lyhyimmässä ajassa, tulee loppujenlopuksi vain\nvähentämään sellaisten työssä olevien miesten lukua, joiden palkat ovat\ntarpeeksi korkeat tehdäkseen heistä asiakkaita.\n\nTässä kaikessa on vaikeutena se, että jokainen puhuu väärästä asiasta.\nTuotanto tai työttömyys eivät ole vaikuttavina tekijöinä. Itse työ\non tärkeä. Työn jatkuminen voi jokaisessa teollisuudessa keskeytyä\nseuraavien seikkojen tähden:\n\n1) Tuotteen kysynnän ajoittaisuuden takia -- vain muutamia tuotteita\nkulutetaan tasaisesti vuoden kahdentoista kuukauden aikana.\n\n2) Tuotteiden tai koneiden kokoonpanon muuttamiseksi tapahtuneen\ntehtaan sulkemisen tähden. Nämä muutokset voivat myös merkitä suuremman\ntai pienemmän miesmäärän palveluksessa pitämistä olosuhteiden mukaan.\n\n3) Teollisuuden lamaannustilan johdosta, mikä lamaannus aiheutuu joko\nyhdestä tai useammasta seikasta.\n\nSe ajatus on aivan yleinen, että jollei työtä ja sen seurauksena\ntyöntekoa mikään edellämainituista seikoista keskeyttäisi -- tai jos\nsitä ei tosiaan keskeytettäisi lainkaan -- varallisuus lisääntyisi\ntasaisena virtana. Melutaan vakiinnuttamisesta. Ohjelma näyttää\nuseassa suhteessa puoleensavetävältä -- ja jokainen ohjelma, joka\nsisältää lupauksen helposta tulevaisuudesta, on puoleensavetävä.\nYhteiskunnalliset parantajat lupaavat poikkeuksetta levon ja\nrunsauden päiviä, jos heidän oppinsa sovelletaan käytäntöön.\nJos me nyt hyväksymme teollisuuden ja siis myöskin työnannon\nvakiinnuttamismahdollisuuden, olemmeko silloin myöskin tarkoin selvillä\nsiitä, minkä tilanteen haluamme vakiinnuttaa? Olemmeko tähän mennessä\nkertaakaan olleet tilanteessa, joka, kaikki seikat huomioonottaen, on\nniin erinomainen, ettemme voi vaatia mitään enempää kuin toivoa sen\njatkuvan ikuisesti? Tai onko yleisenä toivomuksena istua rauhassa ja\nyltäkylläisyydessä ja samalla edistyä vielä parempaa tilannetta kohden?\nOnko se mahdollista? Onko muuttumattomuus asioille luonteenomaista? Ja\nkuinka suuren hinnan olemme halukkaat siitä maksamaan?\n\nJa mitä on pidettävä _vakituisena_ työnä? On toimia, jotka tarjoavat\nvakituisen työpaikan viideksikymmeneksikahdeksi viikoksi vuodessa,\nseitsemäksi päiväksi viikossa ja kymmeneksi tunniksi päivässä, mutta\nmitään suurehkoa kysyntää ei tämänkaltaisille työpaikoille ilmene. Ei\nole kysymystäkään siitä, että nämä olisivat vakituisia paikkoja! Kuka\nratkaisee, kuinka monta tuntia päivässä ja kuinka monta päivää viikossa\nja kuinka monta viikkoa vuodessa tekee paikasta vakituisen?\n\nIlmeisesti ei kukaan voi tätä ratkaista. Kukaan ei ole koskaan\nratkaissut, kuinka pitkä päivän työn tulisi olla, Koneisto sen\nratkaisi, ja meillä on kahdeksan tunnin työpäivä vain syystä, että\nolemme säännöllisesti alentaneet tuntimäärää koneiston käyttämisen\navulla. Kahdeksan tunnin työpäivällä ei ole takanaan mitään\ntodistevoimaa. Kahdeksan ei ole mikään pyhä luku. Joku esitti väitteen,\nettä kahdeksan tuntia muodosti hyvän yöunen, ja niin on tapa jakanut\nvuorokauden jäljellä olevat tunnit kahteen osaan -- kahdeksan tuntia\ntyöhön ja kahdeksan lepoon. Jako on mukava, mutta sillä ei ole mitään\ntieteellistä pohjaa. Jos päivä tehdään liian lyhyeksi, tulee aika, joka\ntarvitaan toimeen saapumiseksi ja sieltä poistumiseksi suhteettoman\npitkäksi työaikaan verrattuna, ja mieluummin kuin lyhensimme päivää\nomissa teollisuuksissamme poistimme yhden päivän työviikosta. Onko siis\ntyö vähemmän vakituinen vain siitä syystä, että siihen tarvitaan viisi\nviikon päivää kuuden asemesta?\n\nNykyinen työpäivän ja työviikon pituus on kehityksen tulos.\nTulevaisuudessa voi olla mahdollista työskennellä harvempina päivinä\nviikossa tai myöskin voi osoittautua parhaimmaksi tehdä säännöllisesti\ntyötä kuutena päivänä viikossa muutamien kuukausien aikana ja sitten\njälleen lakata. Ainoa asia, mistä voimme nyt olla varmoja, on se,\nettä meillä ei vielä ole tarpeeksi tietoja voidaksemme ehdottomasti\nmäärätä jonkin työajan -- ja epäilen, tulemmeko koskaan tarpeeksi\ntietämäänkään voidaksemme sen tehdä. Voi olla niin, että toiset\nteollisuudet menestyvät paremmin keskittäessään työskentelynsä\npääasiallisesti sesonkiajakseen, eivätkä vaikeudet tällöin johdu\nteollisuudesta, vaan miehistä, jotka hakevat koko vuoden apua\nteollisuudelta, joka pystyy antamaan sitä vain puoleksi vuodeksi. Jos\nteollisuus tai jokin teollinen yksikkö voi säännöllisesti työskennellä\nkoko vuoden, sen parempi, mutta vuoden kestävää säännöllistä työtä ei\nsaa hankkia venyttämällä työtä tai alentamalla palkkoja. Mitään ei\nole voitettavissa, mutta paljon menetettävissä, ajattelemalla tähän\nsuuntaan.\n\nPalkannauttijan lopullisten etujen mukaista ei ole -- eikä siis\nmyöskään yhteiskunnan etujen mukaista -- saada keinotekoisesti aikaan\ntyötä tarkoituksessa pitää tarpeettomia miehiä toimessa. Ajatus voi\nolla terve, mutta menettelytapa on väärä, sillä se työskentelee\ntaloudellisen virheen puolesta turvatakseen taloudellisia oikeuksia.\nSekä työnantajat että työntekijät ovat tehtävät riippumattomiksi, ja\nse ajatus on tukahdutettava, että teollisuus on olemassa ihmisten\navustamiseksi. Meidän on ollut pakko muutama kerta hätätilassa\npoiketa tästä politiikasta. Meidän on täytynyt jakaa työtä joukolle\nmiehiä, kullekin miehelle muutamaksi päiväksi viikossa. Mutta me\npidämme tätä hätäkeinona, ja varmasti tänä tieteellisenä aikakautena\nteollisuuden pitäisi olla vapautunut hätäkeinoista. Meidän täytyisi\nolla vähintään yhtä edistyneitä inhimillisen elämän järjestämisessä\nyhtä varmalle pohjalle kuin tehdastuotantommekin eri puolien\njärjestelyssä. Kodin tulisi olla ainakin yhtä terveellä pohjalla\nkuin tehtaankin. Jokainen sääliimme perustuva hätäkeino on vain\ntodisteena tieteemme nykyisestä riittämättömyydestä. Työn keinotekoinen\naikaansaamispolitiikka on mitä petollisin ja matelee luoksemme usein\neri nimityksin. Yhtiö rakennuttaa rakennuksia, joita se ei tarvitse --\nvain hankkiakseen rakennustoiminnalla työtä miehille. Kaupunki ryhtyy\nnopeasti harkittuihin, huonosti suunniteltuihin ja pintapuolisesti\nsuoritettuihin töihin saadakseen itselleen sen maineen, että se hankkii\ntyötä työttömille. En sano, että tämä menettely on väärä, mutta sen\nalkujuuri varmasti on väärä, ja hedelmistäänhän puu tunnetaan. Miesten\npalkkaaminen hyödyttömiin töihin johtaa vain vieläkin huonompaan\ntilanteeseen kuin se, mistä halutaan päästä. On sittenkin parempaa --\nja ehdottomasti halvempaa -- ryhtyä hätätilassa avustamaan jollakin\nhyväntekeväisyystavalla kuin naamioidulla työllä. Kumpikaan paha ei\nkuitenkaan ole välttämätön.\n\nOn tarpeeksi työtä jokaiselle, eikä miehen ole mahdollista tehdä\nhyödyllistä työtä saamatta siitä tavalla tai toisella asianmukaista\nmaksua. Olen usein ajatellut, että jos työttömät, joita ajoittain on\nsuurkaupungeissa, kävisivät käsiksi töihin, jotka he näkevät kaikkialla\ntekemistä odottamassa, he saisivat pian havaita hankkineensa itselleen\nhyvän työpaikan. Työtä on aina olemassa, mutta miehet odottavat\ntyönantoa. Syy ei ole heidän; heille on aikakausien kuluessa opetettu,\nettä työpaikka on tekijä, joka jotakin merkitsee, eikä itse työ.\nTyönantaja on tavallisesti mies, joka on käynyt toden teolla työhön\nkäsiksi: työntekijä on tavallisesti mies, joka tyytyy varmaan paikkaan\ntoisen miehen työssä.\n\nUseammat miehet etsivät palkkoja kuin työtä. Jos työ asetettaisiin\netusijalle, silloin pääsisimme jonnekin -- sillä tehtävää työtä on\naina rajattomasti. Tehtävän työn määrä ei koskaan lopu -- vain työstä\nmaksettava raha näyttää loppuvan. Mutta rahakaan ei lopu, jos huomio\non kiinnitetty jatkuvasti työhön palkkojen tai voittojen asemesta. Työ\ntuottaa silloin sekä palkkoja että voittoja.\n\nFordin teollisuuksissa koetamme säännöllisesti asettaa työn etusijalle.\nTehtaittemme sisustus on järjestetty parhaimmalla tavalla, minkä\nolemme osanneet saada aikaan, suoritamme työmme niin taloudellisesti\nkuin ihmisenergian säästöä silmälläpitäen vain osaamme ja maksamme\nparhaimmat palkat, mitkä suinkin voimme maksaa. Mutta emme tee mitään\ntehtaittemme ulkopuolella, paitsi milloin meille on osoitettu, että\ntyöläisiämme on johdettu harhaan tai saatu taisteluun jonkin ryhmän\netujen puolesta. Silloin puolustaudumme irroittautumalla tästä niinkuin\npuolustautuisimme taistelussa ruttotautia vastaan. Tehtaissamme oli\nvuosikausia voimassa siirtojärjestelmä, jonka mukaan mies, joka\nei pitänyt työstään, saattoi anoa siirtoa toiseen työhön. Tämän\nsuunnitelman olimme laatineet tehdäksemme kokeen miesten pysyttämiseksi\ntyytyväisinä. Mutta me olemme hylänneet tuon suunnitelman, sillä\nhavaitsimme, että muutamien miesten siirtokerrat kasvoivat hyvinkin\nmoniksi ja sen sijaan, että he olisivat etsineet itselleen\npaikkoja, joiden työ soveltui heille paremmin, he etsivät paikkoja,\njoissa ei olisi työtä. Koska meillä ei ole sellaisia paikkoja, me\nyksinkertaisesti hylkäsimme siirtojärjestelmän. Jos nykyjään esimies\nhavaitsee, ettei mies sovellu tekemäänsä työhön, hän lähettää miehen\ntoimistoon saamaan toista työtä. Tämä merkitsee yksinkertaisesti työn\nasettamista etusijalle. Ja se näyttää tyydyttävän paremmin kuin vanha\nsiirtosuunnitelma.\n\nSäännöllisen edistyksen aikana liiketoiminta, koneet ja toimet\nalituisesti muuttuvat. Nämä muutokset poistavat miehiä työstä, ja jos\nerotetut miehet ovat pitäneet paikkojaan osana itsestään, silloin he\nvarmasti joutuvat kärsimään puutetta -- ja tätä jatkuu, kunnes he\nhankkivat itselleen toisen ajatuskannan. Työpaikka ei ole pysyvän\nmyötäjäislahjan luonteinen. Se on tilaisuus kokemuksien hankintaan\nmäärätynlaatuisessa työssä, ja työssä olevan miehen tulisi ponnistella\neteenpäin voidakseen paremmin käyttää kokemuksia, jotka hän saavuttaa.\nJohtaa lopulliseen köyhyyteen pitää työssä olevaa miestä riippuvaisena\nhenkilönä, joka täytyy pysyttää paikassaan, tai säilyttää jotakin\npaikkaa vain siitä syystä, että joku tietty henkilö siinä työskentelee.\nSe voidaan tehdä politiikassa, mutta sitä ei voi tehdä liike-elämässä.\nAsiakkaat ovat vapaammat kostamaan kuin veronmaksajat.\n\nTeollisuuksissamme olemme tasaisesti lisänneet palveluksessa\nolevien miesten yleislukua, mutta olemme säännöllisesti alentaneet\npalveluksessa olevien miesten lukua valmistusyksikköä kohden. Meidän\ntehtävänämme on saada ensiluokkaisia miehiä, ja jokainen muutos,\njonka toteutamme, antaa tilaisuuden vaihtaa miehiä. Me hylkäsimme\näskettäin kokonaisen osaston, jossa työskenteli kuusisataaviisikymmentä\nmiestä. Näistä miehistä käytimme yli viisisataa viisikymmentä muilla\nosastoilla. Loput sata olivat miehiä, jotka mielestämme soveltuivat\nparemmin johonkin toiseen teollisuuteen. Ei ole kenenkään auttamista\nrohkaista työläistä tai muuta palkannauttijaa luulossa, että hän on\noikeutettu saamaan elatuksensa jostakin tietystä toimesta, ottamatta\nlainkaan huomioon, mitä hän saa aikaan. Työnantajan vastuunalaisuuteen\nkuuluu ehdottomasti maksaa korkeimmat palkat, jotka hän vain suinkin\nvoi suorittaa. Työntekijän vastuunalaisuuteen kuuluu varmistautua\nsiitä, ettei hänelle makseta liikaa -- sillä palkka, joka ilman muuta\nhyväksytään, ei voi jatkua kauan. Se täytyy ansaita, ja tämä pitää yhtä\nhyvin paikkansa, olipa palkka sitten yksi dollari tai sata dollaria\npäivässä.\n\nJos vaihdoksen liikkeessä on tapahduttava tai jos laajat muutokset ovat\nvälttämättömiä, tulisi ne toimittaa niin nopeasti ja perusteellisesti\nkuin mahdollista, ottamatta huomioon muuta kuin yleisen edun.\nJokaisen asiaan osallistuneen henkilön välitön etu on luonnollisesti\ntärkeä, mutta muutamien harvojen etuja ei voida suojella paljon\nuseampien henkilöiden etujen kustannuksella. Sen, että tuotanto\nlakkautetaan muutosten toimeenpanemiseksi, ei aina tarvitse merkitä\nhyvin yleistä työttömyyttä -- sillä tarvitaan suuri määrä miehiä\nmuutosten suorittamiseen. Kun lakkasimme T-mallin tuotannosta ja\nteimme perinpohjaisia muutoksia (jotka selostetaan kappaleessa\nIX) tarkoituksena ryhtyä valmistamaan toisenlaatuista tuotetta,\nolisimme voineet panna muutokset toimeen pitemmän ajan kuluessa.\nTässä tapauksessa olisi työttömyys ollut aivan yhtä suuri, mutta\nse olisi jakautunut siten, että liikkeen ulkopuolella olevat eivät\nolisi sitä havainneet. Se olisi kuitenkin koskenut kovemmin miehiin,\nsillä se olisi kestänyt kauemmin. Kuten sittemmin ilmeni, käytämme\ntyössämme, suoranaisesti tai epäsuorasti täydellisten muutostemme\nseurauksena, enemmän miehiä kuin aikaisempana huipputuotantokautenamme.\nJa me annamme työtä 5.200 amerikkalaiselle liikkeelle, omaamme\nlukuunottamatta. Tämä on mielestäni riittävä todiste siitä, että\nyleisö on hyötynyt -- ja me myöskin -- meidän käytyämme kysymykseen\nperinpohjaisesti, eikä tilapäisesti, käsiksi.\n\nJos jotakin on tehtävä, on parasta tehdä se ja päästä asiasta rauhaan.\n\nMeidän kokemuksemme on osoittanut väitteen, että koneet alituisesti\nsyrjäyttävät miehiä, paikkansa pitämättömäksi. Sanontatapa\n\"teknologinen työttömyys\" on keksitty kuvaamaan tätä tilaa, ja vaikka\nkukaan ei ole väittänyt, ettei parannuksia koneistoissa pitäisi\ntehdä, on silti vakavasti väitetty, että kone, joka kerran loi\nenemmän työtä kasvaneen liikevaihdon johdosta, minkä halpa tuotanto\nteki mahdolliseksi, syrjäyttää nyt todella enemmän miehiä kuin mitä\nliike-elämä yleensä voi uudelleen käyttää. Ei ole väitetty, että\ntämä on mikään nopeasti tapahtuva asia, sillä ei ole mahdollista\ntehdä muutoksia tarpeeksi nopeasti, jotta huomattava määrä miehiä\nvoitaisiin äkkiä erottaa. Mutta erotettujen miesten lukumäärän hidas\nkasvu pitkähkön ajan kuluessa on mainittu todistuksena jonkin hyvin\nvakavan seikan alkamisesta. Voi todellakin olla mahdollista osoittaa,\nettä tehtaissa on ollut, sanokaammepa noin yhden prosentin vuotuinen\ntyönantovähennys viimeisten seitsemän vuoden kuluessa. Ja ellei\ntiedä, että teollisuus ei muodosta kansamme suurinta työnantoryhmää,\nluku on tehoava. Mutta varmasti jokaisen amerikkalaisen ennen muita\ntulisi käsittää, että teollisuus muodostaa juuri lähteen sadoille eri\nansiomahdollisuuksille, jotka eivät ole kaukaista sukua teollisuudelle.\nTeollisuus on vain työnantokoneen käyntiinpanolaite. Automobiilien\nvalmistus on luonut suuret määrät työpaikkoja, jotka eivät ole missään\ntekemisissä automobiilien kanssa. Kahdeksansadan ihmisen suuruisessa\nkaupungissa teollisuus, joka antaisi työtä kuudellekymmenelle ihmiselle\nnykyaikaisin palkoin, loisi monenlaisia työnmahdollisuuksia kaupungin\njäljellä olevalle väestölle. Tarkastellessamme siis työnantoa on\nteidän suunnattava katseenne pitemmälle kuin vain teollisuuden itsensä\npalveluksessa oleviin henkilöihin, sillä teollisuuden päähyödyllisyys\ntaloudellisessa asemassamme on siinä, ettei teollisuus ole kaikki\nitseensä imevä pyörre, vaan kuuma lähde, joka jatkuvasti purkaa\nvoimaa itsestään: juuri tämä ominaisuus on luonut enemmän työpaikkoja\nteollisuuden ulkopuolella kuin itse teollisuudessa. Tilanne on täysin\nterve. Jos edistys poistaa miehiä työstä teollisuudessa, entäpä sitten?\nTuo sama teollisuus on jo luonut heille paikkoja itsensä ulkopuolella.\nNämä seikat ovat selviä, kunhan ne vain tulevat analysoiduiksi.\nVaikeus on siinä, että puhuessamme niin paljon teollisuudesta me\nunohdamme sen olevan vain erään muodon, vaikka tosin hyvin tärkeän\nmuodon, amerikkalaista toimintaa. Teknologinen työstä poistaminen on\naivan toista kuin teknologinen työttömyys. Ja rohkenenpa uskaltautua\narvaamaan, että työttömyys on yleisempi siellä, missä ei ole\nteknologista työstä syrjäyttämistä, kuin siellä, missä sitä on. Meidän\nkokemuksemme kulkevat päinvastaiseen suuntaan kuin mitä teoreetikot\nsanovat. Meidän työläistemme lukumäärä on kasvanut, palkkaustilimme\nmäärä on suurentunut, ja vielä sittenkin meidän on annettava työtä\nliikkeemme ulkopuolella suoritettavaksi. Vuonna 1929 annoimme työtä\n2.200 liikkeelle; tänä vuonna käytämme säännöllisesti 3.500 liikettä\nniistä 5.800 liikkeestä, jotka suorittavat meille hankintoja. Työ\non leviävää eikä supistuvaa. Se on talouden paradoksi. Tuotteemme\novat hankkineet vähintään kymmenen tai kaksikymmentä kertaa niin\npaljon työnantoa liikkeemme ulkopuolella kuin itse yhtiössämme, ja\nmitä halvemmaksi hinnoittelemme tuotteemme ja mitä enemmän sentähden\ntuotamme, sitä enemmän hyödyllisiä toimia liikkeemme ulkopuolella\nsyntyy. En viittaa tehtäviin, jotka kuuluvat tuotannon sarjaan, en\ntehtäviin, jotka palvelus, hankinta ja viimeistellyn tuotteen käyttö\nluovat -- mutta kaikkiin liikeseurauksiin liikkuvaan yleisöön nähden --\ns.o. autoon tiellä. Automobiiliteollisuus itsessään on vastaus mieliä\nkuohuttavaan luuloon, että koneet vakituisesti poistavat miehiä työstä.\nOn usein vakuutettu, että ollessamme tekemisissä tuon laajan kysymyksen\nkanssa, miten hankkia miehille hyödyllistä ja siksi edullista työtä,\nme tarvitsemme ainoastaan enemmän tosiseikkoja. Tämä on vain osittain\ntotta. Me tarvitsemme enemmän tosiseikkoja -- mutta niiden pitää olla\nyleismaailmallisia tosiseikkoja eikä vain paikallisia tai väliaikaiseen\ntilanteeseen perustuvia tosiseikkoja tai pelkkiä perinnäistapavirheiden\nvarmistamisia. Mutta me tarvitsemme muutakin kuin tosiseikkoja. Me\ntarvitsemme näkemystä. Sillä tosiseikat voivat olla pelkkiä kadun\nkiviä, mutta näkemys on itse tie -- tie, jota uranuurtajat ovat\nensimmäisinä astuneet ja jonka raatajat ovat jälkeenpäin laskeneet\nkivillä. Ei silti, että tosiseikat ja näkemys olisivat toistensa\nvastakohtia, mutta tosiseikkojen arvo riippuu yksinomaan meidän\nnäkemyksestämme, kannastamme niihin. Emme koskaan edisty tunnetuilla\ntosiseikoilla: opimme tosiseikat vasta jälkeenpäin. Maailma on itse\nperustotuus. Kuinka vähän sitä tuntisimmekaan, ellemme olisi ryhtyneet\netenemään vain uskomme perusteella! Mutta ne meistä, jotka kuluttavat\npäivänsä hankkimalla ja antamalla kokemuksia, tarvitsevat tosiseikkoja.\nJa mekin tarvitsemme varsin erikoisen ajatuskoneiston erottaaksemme\ntosiseikkojen joukosta kaiken sen, mikä on lakannut olemasta totta.\n\nTosiseikka on vaihteleva asia. Hetkenä, jolloin joku on saanut\nkerätyksi laajan kokoelman tosiseikkoja jostakin asiasta, näiden\ntosiseikkojen arvo on usein niin muuttunut, niiden lukumäärään ja\nuusiin suhteihin katsoen, että tosiseikat ovat ainoastaan kertomuksia\nmenneisyydestä eivätkä nykyisyyden oppaita. Epäilen, onko kukaan\ntodella koskaan kerännyt kaikki jotakin asiaa koskevat tosiseikat,\nmuuttamatta keräilyn kestäessä jokaisen aikaisemmin omistamansa\ntosiseikan luonnetta.\n\nTosiseikkojen arvoa ei voida yliarvioida -- jos niitä käytetään hyväksi\noikealla tavalla. Mutta epärehellisyys naamioituna tosiseikoiksi tai\ntosiseikat käytettyinä ilman mielikuvitusta tai harkitsemiskykyä ovat\nsuorastaan tuhoavia.\n\nKansamme yleensä hyötyisi suuresti, jos liikemiehemme olisivat parempia\najan merkkien vaarinottajia. Liikemiehenä olo merkitsee taloudellisen\njohtajanominaisuuden vastuun ottamista itselleen. Kun mies ryhtyy\nhoitamaan liikettä yhteiskunnassa, hän itse asiassa vakuuttaa: \"Otan\nhuolekseni osan taloudellisen elämänne ohjauksesta, aivan kuten\nlääkäri ottaa huolekseen osan terveydellisestä ohjauksestanne, koulun\nopettaja osan lastenne ohjauksesta ja seurakunnan paimen osan mielenne\nohjauksesta henkisiä totuuksia kohden.\"\n\nJos lääkäri pakottaisi potilaansa seuraamaan jokaista lääketieteellistä\npäähänpistoa, jos opettaja opettaisi pelkkiä mitättömyyksiä tärkeiden\nasioiden sijasta, jos pappi pitäisi sekaannusta, järjettömyyttä ja\nvastuunalaisuuden puutetta kutsumuksensa päämääränä, jokainen tuntisi,\nettä nämä miehet loukkaavat ammattejaan. Aivan sama on asia, kun\nliikemies menettelee mielettömästi. Hänellä on enemmän mahdollisuuksia\ntehdä vahinkoa kuin kenelläkään toisella syystä, että hänen yhteytensä\nihmisten kanssa on säännöllinen, kun toisten taasen vain tilapäinen.\n\nSiksi onkin osana liikemiehen velvollisuuksista yhteiskuntaa kohtaan\najan merkkien tulkitseminen siten, että hän voi olla hyvä ja avulias\nihmisten johtaja heidän taloudellisissa pyrkimyksissään. Hänellä ei\nole enemmän oikeutta johtaa heitä harhaan, houkutella heitä väärään\nmenettelyyn kuin kirkonmiehellä, lääkärillä tai opettajallakaan.\nAsioiden nykyisillään ollen ovat paikalliset liikemiehet kuitenkin\nasiamiehiä, joista väärien taloudellisten menettelytapojen keksijät\novat riippuvaisia aatteittensa yleistämisessä ja levittämisessä. Ei\nmikään taloudellinen menettelytapa, ei mikään onneton liikeasioiden\nhoitojärjestelmä voisi saada jalansijaa ilman paikallisia liikemiehiä.\n\nSaamme oppia, että liiketoiminnan, ollakseen menestyksellinen -- mikä\non vain toinen tapa sanoa asia: ollakseen parhaiten palveleva -- täytyy\nvoida valvoa ei vain hintojaan ja palkkojaan, vaan myöskin voittojaan;\nja tämä on johdon ensimmäinen velvollisuus. Aivan uusi käsitys\nliike-elämästä on kaikissa suhteissa syntymässä. Olemme irtautumassa\npikkumaisesta liiketoiminnasta kaikkine pikkumaisine ajatuksineen.\n\nPalvelus on menestyksellisen liiketoiminnan perusta. Mutta tämä sana\non saanut niin monta tarkoitusta ja sitä on niin usein käytetty\nhalpahintaisella tavalla, että se on alkanut muodostua pääasiallisesti\nulkokultaisuuden naamioksi.\n\nSe, että liiketoiminta täytyy pyhittää ihmiskunnan palvelukselle,\non täydellisesti sellaisen miehen käsityskyvyn ulkopuolella, joka\nnäkee tapahtumien kulun päivästä toiseen eikä pysty katselemaan\nliiketoimintaa enempää kuin muitakaan asioita suuremmalta näkökulmalta.\n\nAinoa vaikeus, jonka jokainen liike-elämässä kohtaa omistautuessaan\ntäydellisesti palvelukselle, koskee voittoja. Nämä tulevat ihmeteltävän\nsuuriksi. Palvelukseen perustuvan politiikan seuraaminen merkitsee\nliikeasioiden ohjaamista sen sijaan, että annettaisiin jonkin ulkoapäin\nvaikuttavan voiman niitä ohjailla. Eikä mies ole todella liikemies,\nennenkuin hän on omien asioittensa herra. Mies tuskin osallistuu\nliiketoimintaan, jos hän valmistaa tuotetta, joka ei ole parempi eikä\nhuonompi kuin muidenkaan valmisteet, maksaa käytännössä olevat palkat\nja myy markkinahintoihin. Hän voi omistaa tehtaansa, mutta hän ei\nomista liikeasioitaan. Jotta voitaisiin seurata palvelukseen perustuvaa\npolitiikkaa, täytyy liikkeellä olla johto, joka on halukas tekemään\ntyötä ja ajattelemaan. Silloin palvelusaate tulee jakaantumaan liikkeen\njoka osastolle. Se laatii tuotteen ja suunnittelee sen valmistuksen,\nmyy omiin hintoihinsa ja maksaa omat palkkansa. Se tulee ehdottomasti\nhoitamaan omat raha-asiansa. Ja elleivät liikkeen rahavarat synny\nseurauksena sen omasta edistyksestä -- lainkaan välittämättä siitä,\nmiltä sen tila saattaa näyttää -- liike on taantumassa eikä edistymässä.\n\nLiikkeen jatkuva menestys ei ole seurauksena sarjasta onnellisia\nsattumia. Pelkkä onni voi tehdä liikkeestä näennäisesti menestyvän\njoksikin aikaa, mutta liiketoiminnan kehittyessä siinä ei tarvitse\nolla mitään valvonnan ulkopuolella olevia tekijöitä. Jotkin\nulkopuoliset vaikutukset, kuten sota tai poliittinen asioihin\nsekaantuminen, voivat muuttaa tai ehkäistä kehitystä, mutta muuten\nvoi liiketoiminta olla oma herransa hyvinkin suuressa määrässä.\nJos tusinan verran suurimpia yhtiöitä tässä maassa toimisi yhdessä\ntietyissä pääasioissa, silloin olisi ilmeisesti mahdollista estää noita\nkovia aikoja koittamasta, jotka syntyvät, eivät välttämättömyyden\npakosta, vaan seurauksena palveluksen perussäännöistä poikkeamisesta\nja etenkin kun poiketaan perusteesta luoda aina jotakin arvokasta.\nEnsimmäiset merkit lähestyvistä kovista ajoista ovat nähtävissä, kun\nvarallisuus näyttää niin suurelta, että lyhytnäköiset tehtailijat\njoko huonontavat laatua tai, mikä on tavallisempaa, nostavat hintoja\nhyötyäkseen ymmärtämättömän yleisön kustannuksella. Miehet, jotka näin\nmenettelevät, ovat ensimmäisiä juoksemaan piiloon ja itkemään kovia\naikoja, kun yleisö havaitsee tulleensa petetyksi ja lakkaa ostamasta.\n\nTällä sukupolvella ei ole paljonkaan syytä anteeksipyyntöihin ns.\nhuonojen aikojen johdosta. Eikä mitään syytä halveksitun köyhyyden\ntähden. Kaikkea, mitä ihminen tarvitsee, on maailmassa, odottaen vain\nkäyttöä. Ihmisen tarvitsee vain laajentaa, parantaa ja jakaa luonnon\nantimia. Ja kuitenkin, kun ihminen epäonnistuu tässä, valittaa hän\nhuonoja aikoja, ikäänkuin nämä olisivat sellaisen voiman säätämiä, jota\nhän ei pysty hallitsemaan.\n\nOn kohtia, joissa hallitus voi auttaa estämällä laajallelevinnyttä\ntyöttömyyttä, jonka oletetaan johtuvan työn puutteesta, mutta joka\ntodellisuudessa johtuu raharenkaan murtumisesta tuotannon ja kulutuksen\nvälillä. Näitä käsitellään myöhemmässä luvussa. Tällaiset toimenpiteet\nsaattavat olla avuksi, jos niiden tarkoituksena on estää haaskausta --\nhaaskausta kuljetuksessa, voiman kehityksessä tai missä muussa seikassa\ntahansa. Mutta ajan mittaan todellisen edistyksen hyväpalkkaisen\ntyön hankkimisessa ihmisille täytyy syntyä -- kuten se on syntynyt\naikaisemminkin -- liiketoiminnan johtajien vaativasta painostuksesta\nhalvempien hintojen ja korkeampien palkkojen voimaansaattamiseksi.\nVähentäessämme haaskausta lisäämme työtä.\n\n\n\n\nVI luku.\n\nJOUTOAJAN ARVO.\n\n\nJotta koneet olisivat joksikin hyödyksi ihmiselle, niiden täytyy saada\naikaan muutakin kuin tavaroita. Niiden täytyy luoda täydellisemmät ja\nparemmat elinmahdollisuudet johdattamalla ihmiset pois vanhojen hyvien\naikojen tilasta, jolloin heidän täytyi raataa aamunkoitosta illan\nhämyyn saakka ansaitakseen karun ja hyvin kovan elatuksensa.\n\nKoneen, oikein johdettuna, täytyy tuottaa sitä käyttävälle miehelle\ntarpeeksi tuloja kaiken sen ostamiseen, mitä hän valmistaa, sekä\nlisäksi vielä antaa hänelle joutoaikaa. Tällä joutoajalla on tärkeä\nmerkitys niiden tavaroiden kulutuksessa, joita kone valmistaa.\n\nVuonna 1914 nostimme minimipalkkamme viiteen dollariin päivässä;\nmuutamia vuosia myöhemmin nostimme minimin kuuteen dollariin päivässä;\nja vuoden 1929 loppupuolella ns. arvopaperimarkkinoiden romahduksen\njälkeen nostimme minimipalkkamme seitsemään dollariin päivässä.\nMaksamamme keskipalkka on hieman yli yhden dollarin tunnissa. Mikään\nmaksamamme palkka ei ole alle 87 1/2 centin tunnissa -- se on minimi.\nTyöpäivä on kahdeksantuntinen. Syyskuussa 1926 lyhensimme työviikon\nviiteen kahdeksantuntiseen työpäivään.\n\nSeuraukset ovat osoittaneet jokaisen näistä muutoksista oikeaksi.\nViisi dollaria päivässä ja sen jälkeen kuusi dollaria päivässä sekä\nnyttemmin seitsemän dollaria päivässä ovat osoittautuneet palkoiksi,\njotka kannattaa maksaa, ja samoin on laita kahdeksantuntisen työpäivän\nja viisipäiväisen viikon.\n\nJokaista näistä muutoksista väitettiin aikanaan kumoukselliseksi.\nNe olivat todellisuudessa vain evolutionisia ja huolellisen\najattelun ja kokeilun tuloksia. Ne ovat vain luonnollisia askeleita\nkoneteollisuudessa. Julistaessani viisipäiväisen työviikon\nvoimaanastuneeksi sanoin:\n\n    Maa on valmis viisipäiväiselle viikolle. Sen on pakko koittaa\n    jokaisessa teollisuudessa. Hyväksymällä sen olemme saattamassa\n    sen voimaan noin viidessäkymmenessä teollisuudessa, sillä me\n    olemme hiilikaivosmiehiä, rautakaivosmiehiä, puutavaramiehiä ja\n    niin edespäin. Lyhyen viikon on pakko koittaa, sillä ilman sitä\n    ei maa voi käyttää tuotantoaan ja pysyä varakkaana.\n\nTapahtumat ovat selvästi osoittaneet, että viisipäiväinen viikko\non yhtä tuottelias kuin kuusipäiväinen viikkokin. Tuotantomäärää\nei ole saavutettu kiirehtimällä miehiä tai tekemällä jotakin muuta\nyhtä nurinkurista. Tuotanto on pääasiallisesti seuraus paremmista\nmenettelytavoista, lisätystä konetehosta ja miesten kasvaneesta\nmielenkiinnosta. Me teimme hieman alle vuoden kestäneen kokeen\nT-mallilla viisipäiväisestä työviikosta, mutta se riitti antamaan\nmeille yllin kyllin numeroita tuon viikon arvosta, ja niin otimme\nsen käytäntöön sovittuna politiikkana yhdessä minimipalkkojen\nkanssa. Se on osoittautunut enemmän kuin tyydyttäväksi uuden mallin\nvalmistuksessa, missä tarvittiin suurta tarkkuutta. Mainitsen tuon\ntarkkuuden yhä uudelleen, sillä se on uuden teollisuuden pohjana.\nViisipäiväisen viikon tehokkuus on tullut meidän menettelyllämme\ntäysin toteennäytetyksi. Ja se on siinä määrin saavuttanut Amerikan\nteollisuuden huomiota, että se on kokeilun alaisena useissa paikoissa.\nLuonnollisesti ei viisipäiväisen viikon täyttä merkitystä voida todeta,\nellei sitä ole yhdistetty kuusipäiväiseen maksuun. Viisipäiväisen\nviikon tarkoituksena ei ole pakottaa ihmisiä elämään viidellä\nkuudesosalla aikaisemmista tuloistaan, vaan tehdä heille mahdolliseksi\nansaita nykyisen tulonsa, tai enemmän, viidessä kuudesosa-ajassa.\nAnsaitakseen täytyy miehillä olla tilaisuus ansaita, ja tämän\ntilaisuuden hankkiminen kuuluu johdon vastuuseen.\n\nInhimilliset ominaisuudet täytyy tällaisissa järjestelyissä ottaa\ntarkastettaviksi, vieläpä kahdelta eri puolelta. Ensiksikin,\nottamalla huomioon todellisen tehokkuuden verrattuna teoreettiseen,\nja toiseksi, tarkastamalla asioita joutoajan hankkimisen kannalta\nelintason kohottamiseksi ja elintason kohottamisen avulla kulutuksen\nlisäämiseksi. Olemme panneet merkille -- kuten jokainen -- että\nkahdeksan tunnin päivä on tehokkaan tuotantoajan raja keskinkertaiselle\ntehtaantyöläiselle.\n\nSuunnitelmamme viisipäiväisestä viikosta merkitsee, ettemme työskentele\nlauantaisin emmekä luonnollisesti myöskään sunnuntaisin. Pidämme\nitsestään selvänä, että sunnuntai on aivan erikoinen päivä. Se on\nHerran päivä, ja pidän jokaisen työnantajan velvollisuutena antaa\ntyöläisilleen tilaisuuden mennä perheineen kirkkoon. Heidän asiansa on\nsitten, miten he käyttävät tätä tilaisuutta, eikä meillä ole lainkaan\nsunnuntaityötä, vahteja ja vartioita lukuunottamatta. Mutta jättämällä\nmuut mietelmät syrjään voimme sanoa, ettei sunnuntaityö kannata\nparemmin kuin työ keskiyönkään jälkeen; se ei ole päivä, jolloin\nihmiset haluavat tehdä työtä tehtaissa, ja vaikka he mahdollisesti\ntekeytyisivätkin halukkaiksi, he eivät silti saavuta normaalista\ntyömäärää.\n\nMeille on tarpeeksi selvästi osoitettu, että miehille myönnetty\nviisipäiväinen työviikko tuo mukanaan parempia tuloksia kuin\nkuusipäiväinen. Vain tuotannon kannalta asiaa arvosteltaessa se on\nyhtä paljon parempi kuin kahdeksantuntinen työpäivä on kymmentuntista\nparempi. Viisipäiväinen työviikko kuuluu siksi vakiintuneeseen\nliikepolitiikkaan.\n\nLyhyemmän työviikon vaikutus kulutukseen on selvä. Tämän maan\nteollisuus ei voisi kauankaan pysyä pystyssä, jos tehtaat palaisivat\nyleisesti kymmentuntiseen työpäivään, sillä ihmisillä ei olisi aikaa\nkuluttaa valmistettuja tuotteita. Työläisellä ei esimerkiksi olisi\npaljonkaan hyötyä autosta, jos hänen pitäisi olla tehtaassa aamusta\niltaan. Ja tämä vaikuttaisi lukemattomiin suuntiin, sillä auto,\ntehdessään ihmisille mahdolliseksi liikkua nopeasti ja mukavasti,\nhankkii heille myös tilaisuuden nähdä, mitä maailmassa tapahtuu\n-- mikä taasen johtaa kehittyneempään elämään, vaatien enemmän\nruokatarvikkeita, enemmän ja parempia tavaroita, enemmän kirjoja,\nenemmän musiikkia -- enemmän kaikkea. Matkustuksen siunaukset\neivät ole yksin niitä varten, jotka voivat tehdä kalliita matkoja\nulkomaille. Aivan kuten kahdeksantuntinen työpäivä aukaisi meille tien\nvarallisuuteen, samoin viisipäiväinen viikko aukaisee meille tien vielä\nsuurempaan varallisuuteen.\n\nLuonnollisesti on lyhyemmällä työpäivällä ja lyhyemmällä viikolla\nmyöskin inhimillinen puolensa, mutta siihen pysähtyminen on omiaan vain\nsekoittamaan käsityksiä, sillä joutoaika voi silloin tulla asetetuksi\ntyön sijalle eikä työn jälkeen -- minne se kuuluu. Kahdeksantuntisen\npäivän soveltaminen käytäntöön kaksikymmentä vuotta sitten olisi\nyleensä johtanut köyhyyteen eikä rikkauteen. Viisipäiväisen viikon\nkäytäntöönotto kymmenen vuotta sitten olisi johtanut samaan tulokseen.\nTyön järjestely, eikä mikään muu, säännöstelee työnteon tunnit. Suurten\nyhtymien nousu mahdollisuuksin käyttää voimaa, käyttää tarkasti\nsuunniteltuja koneistoja ja yleensä pienentää ajan, raaka-aineiden ja\nihmisenergian haaskausta, teki mahdolliseksi kahdeksantuntisen päivän\ntoteuttamisen.\n\nNykyinen kahdeksantunnin työpäivälaki vain vahvistaa sen, minkä\nteollisuus oli jo aikaisemmin keksinyt. Muussa tapauksessa laki\njohtaisi köyhyyteen rikkauden asemesta. Miehelle ei voida maksaa\npalkkaa, joka ylittää hänen tuotantonsa. Vanhoina aikoina, ennenkuin\nmeillä oli johtoa ja voimaa, miehen täytyi työskennellä koko päivä\nsaadakseen pelkän elatuksensa. Nyt pitkä päivä hidastuttaisi sekä\ntuotantoa että kulutusta. Tällä hetkellä olisi viisituntisen työpäivän\nlailla säätäminen epäviisasta, sillä kaikki teollisuudet eivät ole\nsiihen vielä kypsyneet, mutta suuri osa teollisuuksista on valmis,\nja suhteellisesti lyhyen ajan kuluessa luulen tämän käytännön\nmuodostuvan teollisuudessa niin yleiseksi, että siitä voidaan tehdä\nyleismaailmallinen.\n\nEi ole lainkaan tarpeellista sekoittaa tunnetta työläisten\njoutoaikakysymykseen. Vanhoina aikoina oli henkilöillä, jotka luulivat,\nettä joutoaika on vahingollista, tavallisesti valvottavanaan omia\netuja teollisuustuotteissa. Myllyn omistaja vain harvoin huomasi\npalkkalaistensa joutoajan hyvät puolet, ellei hän käyttänyt niitä\nantaakseen vauhtia tunteilleen. Nyt voimme pitää joutoaikaa kylmänä\nliiketotuutena.\n\nJoutoajan ja toimettomuuden välillä on suunnaton ero. Meidän ei ole\nsekoitettava joutoaikaa turhanpäiväisyyteen. Työntekijämme ovat täysin\nkykeneviä käyttämään vapaa-aikansa omaksi edukseen -- työn jälkeen.\nSe on jo selvästi osoitettu. Ehkä he eivät käytä loma-aikaansa\nparhaimmalla tavalla edukseen. Se ei ole meidän ratkaistavissamme,\nolettaen, että heidän työnsä on parempaa kuin silloin, jolloin heillä\nei ollut vapaa-aikaa. Me emme kuulu niihin, jotka väittävät voivansa\nmäärätä ihmisille, miten käyttää aikaansa tehtaan ulkopuolella. Me\nuskomme, että jokainen tavallinen mies löytää itse oman parhaan tapansa\n-- vaikk'ei tuo tapa ehkä täysin soveltuisikaan yhteiskunnallisten\nparantajien ohjelmaan. Me tiedämme, että useat miehet ovat rakentaneet\ntaloja itselleen ja osoittaneet toisillakin tavoin, että esi-isien\ntoimeliaita hyveitä ei ole puuttunut pojilta.\n\nLuulen, että kun ihmisille annetaan siihen mahdollisuus, he yhä\nparemmin oppivat käyttämään joutoaikaa tehokkaasti hyödykseen. Sillä\nvain harvoilla on ollut tilaisuus opetella tätä.\n\nJoutoajan vaikutus kulutukseen tekee lyhyen päivän ja lyhyen viikon\nvälttämättömäksi. Ihmiset, jotka kuluttavat suurimman osan tavaroista,\novat ihmisiä, jotka niitä valmistavat. Tämä on tosiasia, jota emme\nsaa koskaan unohtaa -- se on varallisuuden salaisuus. Työpäivän\npituuden vähennys Yhdysvalloissa toi tullessaan tuotannon kasvun, sillä\non saavutettu paremmat menettelytavat miesten ajan käyttämisessä,\nparempien menettelytapojen avulla heidän energiansa käyttämiseksi. Ja\nniin yksi hyvä asia on tuonut mukanaan toisen.\n\nMissä ihmiset tekevät työtä kauimmin ja vähimmin joutoajoin, siellä he\nostavat vähimmin tavaroita. Mitkään kaupungit eivät olleet niin köyhiä\nkuin Englannissa ne, missä ihmiset työskentelivät jo lapsuudesta alkaen\nviisitoista ja kuusitoista tuntia vuorokaudessa. Ne olivat köyhiä\nsyystä, että nuo liikatyön rasittamat ihmiset kuluivat pian loppuun --\nhe tulivat yhä arvottomammiksi työläisinä. Siksi he ansaitsivat yhä\nvähemmän ja saattoivat ostaa yhä vähemmän. Tarpeet ovat tyydytetyt vain\nsikäli kuin niitä tunnetaan. Ne tunnetaan parhaiten juuri joutohetkinä.\nMies, joka teki työtä viisitoista ja kuusitoista tuntia vuorokaudessa,\ntoivoi vain nurkkauksen nukkuakseen ja kannikan ravinnokseen. Hänellä\nei ollut aikaa kehittää uusia tarpeita. Mitään teollisuutta ei koskaan\nolisi voitu luoda tyydyttämällä hänen tarpeensa syystä, ettei hänellä\nniitä ollut, mitä alkeellisimpia lukuunottamatta. On aivan oikein\nhallituksen puolelta säätää lakeja tiettyä teollista tilannetta varten\n-- olettaen, että nuo lait vakiinnuttavat vain sen, minkä kokemus on\nosoittanut olevan parasta käytännössä. Kahdeksan tunnin työpäivälait\nkäyvät nyt laatuun, sillä kahdeksan tunnin päivä on tullut otetuksi\nkäytäntöön. Mutta viiden päivän työviikkolaki olisi typeryyttä tällä\nhetkellä ja samoin olisi lakien laita, jotka rajoittaisivat koneitten\nkäyttöä. Jokainen laki, joka säädetään siinä uskossa, että se tulisi\nhankkimaan työtä tai levittämään työtä useammalle kuin tavalliselle\nmäärälle miehiä, on köyhyydelle lähetetty kutsu. Ja köyhyys hyväksyy\naina kutsun. Osan ulkomailla vallitsevaa köyhyyttä voi havaita\njohtuneen poliittisista, keinotekoisista työnhankintalaeista.\n\nJoutoajan oikea käyttö on opittava kokemuksen avulla. Aikaisempina\naikoina ei ollut mitään oikeata joutoaikaa. Oli ainoastaan\ntyöttömyyttä. Pelkkien elantotarvikkeidenvalmistus, s.o.\ntavaroiden, joita kulutetaan jatkuvasti, kuten ruokatarvikkeita\nja vaatetustavaroita, ei vaadi paljoakaan aikaa. Pelkkä elanto on\nansaittu hyvin nopeasti työpäivänä. Se osa asiasta on suoritettu\nja selvä, ennenkuin aamu on kunnolla ehtinyt alkaa. Osumme hyvin\nväärään sanoessamme, että elantomme ansaitseminen vaatii kaiken\ntyön, jonka teemme. Mutta on tuhansia muita asioita, jotka nyt\nilmaantuvat -- kaikki aineelliset välttämättömyydet, mukavuudet, edut\nja mahdollisuudet sivistykseen. Meidän teollisuutemme tuottavat näitä\nsuurissa määrissä ja työläinen tuottaa niissä oman osansa.\n\nMeillä ei ole mitään joutilasta luokkaa tässä maassa. Rikkaiden kaikki\nostot eivät pystyisi tukemaan yhtä ainoata teollisuutta. Meidän ostava\nluokkamme on meidän työtätekevä luokkamme ja meidän työtätekevästä\nluokastamme täytyy myöskin tulla meidän \"joutilas luokkamme\", jos\nääretön tuotantomme on pidettävä tasapainossa kulutuksen avulla.\nLisäksi on vain oikein ja inhimillistä ja edistyväistä ja opettavaa,\nettä ihmiset käyttäisivät sitä, mitä valmistavatkin. Tämä on silloin\nuusi perusta joutoajalle. Sen sijaan, että se vahingoittaisi\nliiketoimintaa, se auttaa sitä. Näytämme unohtavan, että liiketoiminta\non puoleksi käyttöä. Jos me aina vain tuottaisimme emmekä koskaan\nkäyttäisi, ei liiketoimintaa voisi olla olemassa. Mutta kun jaamme ajan\ntuotannon ja käytön välillä, toimimme taloudellisen lain mukaisesti.\n\nTaakka näiden tehtävien järjestelystä siten, että ne tukevat toinen\ntoistaan, jää johdon kannettavaksi. Siihen ei sisälly mitään\nhyväntekeväisyyttä. Joutoaika, kuten kaikki muukin, on ansaittava. Ei\nkenelläkään ole hallussaan mitään niin paljon tässä maailmassa, että\nhän voisi jatkuvasti toimittaa sitä jokaiselle; meidän täytyy kaikkien\nyhdessä se tuottaa. Ja tämä merkitsee sellaista työmieslaatua, joka\nymmärtää sekä joutoajan että työn arvon. Mies, joka tietää, miten\nkäyttää hyvin vapaahetkensä, tietää myöskin, miten käyttää työtuntinsa\nedullisimmin. Näitä kahta ei helposti voi sekoittaa, mutta sellainen\nhenkilö, joka voi työskennellä tahdonlujuudella, on myöskin henkilö,\njoka voi huvitella tahdonlujuudella, ja huvituksessaan hän joutuu\nkäyttämään työnsä koottua tuotantoa.\n\nViisi päivää viikossa työskentelevät henkilöt kuluttavat enemmän\ntavaroita kuin kuusi päivää viikossa työskentelevät. Ihmiset,\njoilla on enemmän joutoaikaa, tarvitsevat enemmän vaatteita. He\ntarvitsevat suuremman valikoiman ruokaa. He tarvitsevat enemmän\nkuljetushelpotuksia. He tarvitsevat luonnollisesti enemmän erilaatuista\npalvelusta.\n\nTämä lisääntynyt kulutus tulee vaatimaan suurempaa tuotantoa kuin\nmikä meillä on nykyisin. Sensijaan, että liiketoiminta hidastuisi,\nkun ihmiset ovat \"työstä poissa\", se tulee vilkastumaan, sillä\nihmisillä on enemmän joutoaikaa ostaa ja he tulevat kuluttamaan enemmän\njoutoaikanaan kuin työaikanaan. Tämä johtaa lisääntyneeseen työhön.\nJa tämä lisääntyneihin voittoihin. Ja nämä lisääntyneihin palkkoihin.\nSeuraukset joutoajasta tulevat olemaan aivan päinvastaiset kuin\nuseimmat ihmiset luulevat.\n\nJohdon on pysyttävä samassa tahdissa uuden kysynnän kanssa -- ja se\npysyy. Voiman ja koneiston käytäntöönotto johdon valvonnan alaisena\non tehnyt lyhyemmän päivän ja lyhyemmän viikon mahdolliseksi. Tämä on\ntosiseikka, jota ei ole hyvä unohtaa.\n\nLuonnollisesti eivät kaikki palvelukset voi siirtyä viiden päivän\npohjalle. Toisten täytyy olla jatkuvia ja toiset eivät vielä ole niin\njärjestettyjä, että ne voisivat ottaa viiden päivän viikon käytäntöön.\nMutta jos tehtäväksi on annettu saada aikaan enemmän viidessä päivässä\nkuin nyt saamme aikaan kuudessa, silloin johto kyllä keksii siihen\nkeinot.\n\nViiden päivän viikko ei ole mikään lopullinen saavutus, eikä liioin\nkahdeksan tunnin päivä. On tarpeeksi hallita sitä, mitä olemme\nvarustetut hallitsemaan, ja antaa tulevaisuuden pitää huolta itsestään.\nSe tekee sen kuitenkin. Se kuuluu sen tapoihin. Mutta todennäköisesti\ntulee seuraava askel suuntautumaan mieluummin päivän lyhentämistä kuin\nviikon lyhentämistä kohden.\n\n\n\n\nVII luku.\n\nKYSYMYS IÄSTÄ.\n\n\nPalkasta työtä tekevän miehen kauhuna on aina ollut ikä. Tehdessään\ntyötä käsin hän kulutti itsensä nopeasti loppuun ja lähestyi vanhuutta\njo neljänkymmenen paikkeilla. Suurimpana osana hyvin alkeellista\nkonekautta -- josta nyt olemme pelastumassa -- työ oli kovaa ja vaati\nvain niin vähän taitavuutta, ettei vanha mies ollut yhtä tuottelias\nkuin nuori mies. Mutta nyt kokemuksemme ovat osoittaneet, että\nkorkeammat palkat ja helpompi työ ovat suuresti pidentäneet jokaisen\nmiehen tehokasta työvuosimäärää, ja vanha mies on harjaantumisensa ja\nsäännöllisyytensä tähden meille hyödyllisempi kuin nuori mies. Eräänä\nvaikeuksistamme nykyjään onkin pitää huolta siitä, että tarpeeksi\nnuoria miehiä tulee palkatuksi, jotta meillä säännöllisesti olisi\nkäytettävänämme riittävästi harjaantuneita miehiä.\n\nIkä ei ole koskaan merkinnyt itselleni mitään, ei henkilökohtaisesti\nenemmän kuin suhteissani toisiin. Olemme palkanneet satojatuhansia\nmiehiä kuluneiden kahdenkymmenenviiden vuoden aikana ja meillä on ollut\ntilaisuus oppia nuoruuden ja vanhuuden verrannolliset arvot kylminä\ndollareina ja centeinä. Seurauksena tästä on ollut, ettemme lainkaan\nkiinnitä huomiota ikään, vaan ainoastaan kokemukseen ja oppimiskykyyn.\n\nJokainen, joka lakkaa oppimasta, on vanha -- tapahtukoonpa tämä sitten\nkahdenkymmenen tai kahdeksankymmenen iässä. Jokainen, joka jatkuvasti\nhankkii itselleen tietoja, tulee alituisesti yhä arvokkaammaksi --\nhuolimatta lainkaan ruumiillisista voimistaan.\n\nMiehen tai naisen kaupallisen arvon rajoituksilla ei nykyjään ole\nmitään tekemistä elettyjen vuosien lukumäärän kanssa. On aina olemassa\npaikka jokaiselle, joka on halukas tekemään työtä ja pyrkimään\neteenpäin. Ei taasen ole olemassa mitään paikkaa henkilölle, joka\nkieltäytyy työnteosta tai edistyksestä. Ei ole tarpeeksi olla vain\nhalukas tekemään työtä. Ei ole liioin tarpeeksi toivoa pääsevänsä\nedistymään. Molemmat ovat yhdistettävät, sillä toinen on arvoton\nilman toista. Jokainen, joka tyytyy nykyiseen edistykseensä tai on\ntaipuvainen olemaan kiitollinen saavutettuaan nykyisen asemansa, on\nvanha.\n\nElettyjen vuosien lukumäärä on suuri etu jokaiselle, jos nuo vuodet\novat kokemuksien avulla häntä rikastuttaneet. On tavallista rinnastaa\nikä vuosien eikä lisääntyneiden kokemusten kanssa vain syystä, että\nniin monet miehet ja naiset, jossakin ns. keski-iän paikkeilla,\nlakkaavat yrittämästä. He jättäytyvät vanhoiksi. Ja kuitenkin melkein\nkaikki kestävä menestys kohtaa ihmisiä vasta neljänkymmenen jälkeen.\nSillä vain harvoin saavutetaan kypsä arvostelukyky aikaisemmin.\n\nOikeastaan ei mitään ikäkysymystä ole olemassa. Todellinen pulma on se,\nmiten saada ihmiset käyttämään sisässään piileviä voimia. Olen aivan\nvarma siitä, että jokainen voisi tehdä vähintään kaksi kertaa enemmän\nkuin hän nyt tekee. Ihmisiä on vain kannustettava tähän.\n\nSitten on olemassa ihmisiä, jotka vakavasti ajattelevat, että he\nvoivat tehdä vain eräänlaista työtä. Muutamia vuosia sitten, vähän\nsen jälkeen, kun olimme ryhtyneet kokeilemaan traktoreilla, ajoin\nyksin tehtaalle ja otin mukaani vanhahkon miehen, joka kuluneine\nmatkalaukkuineen näytti odottelevan vuorovaunua. Jouduimme keskusteluun\nmatkalla, ja hän tiedusteli minulta, tietäisinkö jotakin hyvää\nvuokratallia hevosille Detroitissa.\n\n\"Nykyjään ei ole montakaan vuokratallia\", sanoin hänelle. \"Ne alkavat\nkadota muodista, eikö totta?\"\n\n\"Niin, sen ne ovat tehneet Ypsilantissa, mistä tulen\", hän vastasi,\n\"mutta Detroitissa on vielä joitakin, ja koetan löytää niistä jonkin.\"\n\n\"Pitääkö teidän sitten hakea käsiinne vuokratalli?\" tiedustelin.\n\n\"Se on ainoa, jota osaan hoitaa\", hän vastasi. \"Viimeinen talli\nkaupungissani suljettiin eilen, ja nyt olen matkalla katsomaan, mitä\nDetroitissa voi tehdä.\"\n\nJatkoimme ajoamme kaupunkiin, ja minä ehdotin, että voisimme\nmahdollisesti hakea hänelle työpaikkaa tehtaassa. Hän ei osannut\nsiihen mitään sanoa; ajatus oli hänelle uusi; hän tunsi, että hänen\ntäytyisi työskennellä hevosten kanssa. Ennen tehtaalle saapumistammehan\nkuitenkin oli muuttanut mieltään. Työnanto-osasto hankki hänelle\npaikan, ja siitä lähtien hän on ollut työssä ansaiten nyt\n\"sattumalta\" monin verroin enemmän kuin mitä hän olisi voinut ansaita\nvuokratallilla. Hän ei itse tullut koskaan ajatelleeksi, että hän voisi\ntehdä muutakin kuin hoitaa hevosia. Me voimme hymyillä hänelle, mutta\nhämmästyisitte kuullessanne, kuinka paljon on samanlaisia ihmisiä.\nKysymyksessä ei aina vain satu olemaan vuokratallit.\n\nTiedossamme on tuhansia samanlaisia tapauksia, sillä aina siitä\nlähtien, kun tuli yleisesti tunnetuksi, ettemme ottaneet huomioon\naikaisempia kokemuksia, on tehtaamme ollut jonkinlaisena pakopaikkana\nkyvykkäille miehille, jotka epäonnistuivat ensiksi valitsemissaan\ntoimissa tai näkivät niiden häviävän. Meillä on pappeja, lääkäreitä,\nlakimiehiä sekä kaikenlaatuisia mekaanikkoja ja ammattimiehiä työssä\nkoneiden ääressä; itse asiassa emme vielä koskaan ole tarvinneet\nminkäänlaatuista erikoistuntijaa, jota emme olisi voineet löytää\ntarkastelemalla palkkauskorttejamme. Nämä miehet ovat valmistaneet\ntavaroita yhdessä meidän kanssamme. He olisivat voineet menestyä\nyhtä hyvin toisaalla, mutta he pelkäsivät yrittää -- he luulivat,\netteivät he voisi hakea mitään paikkaa ilman todistuksia aikaisemmista\nkokemuksista.\n\nHuomattava määrä miehiä ja naisia pitää parempana olla jonkun\npalveluksessa kuin yrittää jotakin omaan laskuunsa. Tästä ei\nole olemassa mitään yleistä sääntöä. Toiset ihmiset menestyvät\nparhaiten työskennellessään omaan laskuunsa, kun taasen toiset --\nja todennäköisesti useimmat -- menestyvät parhaiten johdon alaisina.\nToinen luokka ei ole kyvykkäämpi kuin toinenkaan. Asia ei riipu niin\npaljon kyvykkyydestä kuin temperamentista. Toiset ihmiset osoittavat\nkymmenkertaisesti suurempaa vastuunalaisuutta työnantajiaan kohtaan\nkuin he osoittaisivat itse yrittäessään. Toiset miehet ja naiset\nvälttävät kaikkea vastuunalaisuutta siitä hetkestä lähtien, jolloin\nhe aloittavat työnsä. Vähän väliä kuulee kerrottavan, että tämä tai\ntuo yhtymä kieltäytyy palkkaamasta yli neljänkymmenen olevia miehiä\nja naisia, ja sitten seuraa aimo annos sanomalehtikirjoituksia,\njotka käsittelevät vakavaa kysymystä niiden miesten ja naisten\ntulevaisuudesta, jotka tarvitsevat työtä, mutta eivät voi sitä\nsaada syystä, että he ovat yli neljäkymmentä vuotta vanhoja. Joka\ntoinen tai kolmas vuosi saamme hämmästykseksemme kuulla, että me\nemme ainoastaan kieltäydy ottamasta palvelukseemme jokaista, joka on\ntäyttänyt neljäkymmentä, vaan vieläpä erotamme toimesta sellaiset\nhenkilöt, jotka ovat saavuttaneet tuon iän. Kuluneiden kymmenen tai\nviidentoista vuoden aikana emme edes ole vaivautuneet väittämään\nnäitä tiedoituksia vastaan. Pitäisimme tosiasiallisesti parempana,\njos voisimme valikoida ja antaa työtä vain kolmenkymmenenviiden ja\nkuudenkymmenen vuoden välillä oleville henkilöille, sillä silloin\nolisi käytettävänämme vakava ja kokenut työvoima. Emme pitäisi sillä\nväliä, kuinka paljon yli kuudenkymmenen miehet olisivat, niin kauan\nkuin he vain voisivat suorittaa tehtävänsä. Missään tapauksessa emme\npanisi työvoimaamme kokoon vain nuorista miehistä. On ehdottomasti\nvälttämätöntä, jotta työ saataisiin suoritetuksi, omata vanhemmista ja\nenemmän kokemuksia saavuttaneista miehistä muodostunut kantajoukko,\njonka jäsenet tarkalleen tietävät, mitä he tekevät. Halusin jokin\naika sitten päästä selville erään työn yksityisseikoista, mitä työtä\ntehtiin koelaitoksessamme Dearbornissa. Mies, joka selitti minulle\nkaiken, mitä halusin tietää, ja lisäksi selvällä nopealla tavalla, oli\nharmaahapsinen, hieman kumaraharteinen vanhus. Hän oli koko ryhmän\nterävin mies ja aivan yhtä virkeä henkisesti kuin ruumiillisestikin.\nTiedustelin häneltä hänen ikäänsä, ja hän vastasi olevansa\nseitsemänkymmentäneljä-vuotias.\n\nEi saata olettaa, että seitsemänkymmenen vuoden vanhalla miehellä\non yhtä paljon kestävyyttä kuin kaksikymmentäviisi vuotisella.\nEi ole lainkaan tarpeellista, että hänellä sitä on, sillä miehen\nsaavuttaessa seitsemänkymmenennen ikävuotensa hänellä pitäisi olla\njotakin, mikä on hyvinkin paljon arvokkaampaa kuin ruumiillinen\nvoima. Työnanto-osastomme kirjat kuitenkin osoittavat, että miehet,\njotka ovat neljäkymmenvuotiaita tai vanhempia, suorittavat yleensä\nparhaiten työn, joka vaatii kestävyyttä. Nuoremmat miehet näyttävät\nväsyvän tämänkaltaiseen työhön nopeammin ja haluavat tulla siirretyiksi\nkeveämpään työhön.\n\nSyy, miksi työnantoa ei voida rajoittaa yli kolmekymmentäviisi vuotta\noleviin miehiin tai naisiin, on siinä, että jokin määrä nuoria miehiä\non otettava palvelukseen harjaantumista varten, ja lisäksi pitäisi\nlaajan palkkauslistan olla niin paljon kuin mahdollista yhteiskunnan\nikäluokkia vastaava. Eräänä päivänä äskettäin, jolloin tehtaan\npalkkauslista käsitti 92.208 henkeä, joista muut paitsi 1.477 olivat\npäiväpalkkalaisia, iät ja henkilöiden lukumäärä kutakin ikäkautta\nkohden olivat seuraavat:\n\n    Ikä 18 vuodesta 20 vuoteen  1.233 henkilöä\n     \"  21   \"      30    \"    25.213    \"\n     \"  31   \"      40    \"    34.585    \"\n     \"  41   \"      50    \"    21.764    \"\n     \"  51   \"      60    \"     6.600    \"\n     \"  61   \"      70    \"     1.257    \"\n     \"  71   \"      73    \"        57    \"\n     \"  74   \"      83    \"        22    \"\n\nLuulen, että tämä on hyvin edustava pienoiskuva yhteiskunnasta.\nSiitä havaitaan, että me palkkaamme huomattavasti yli kaksi kertaa\nenemmän henkilöitä kolmenkymmenen ylä- kuin alapuolelta ja että laajin\nikäluokka on kolmenkymmenenyhden ja neljänkymmenen välillä. Työssämme\non enemmän yli kuusikymmenvuotiaita kuin alle kaksikymmenvuotiaita.\nNämä numerot eivät tee sitä vaikutusta, että neljäkymmentä tai\nmikä muu ikä tahansa muodostaisi työnannon loppurajan. (Huomaa:\ntarkka ikäjärjestys ilmenee kappaleen lopussa olevasta taulukosta.)\nTyönanto-osastomme ei tosiasiallisesti tee mitään ikäerotuksia.\nSopivaisuus työhön on ainoa vaatimus. Vanhemmat henkilöt tulevat\ntodennäköisesti sijoitetuiksi hieman hitaampiin töihin kuin nuoremmat\n-- se on melkein ainoa havaittavissa oleva erotus. Oletamme nuorien\nmiehien olevan nopeampia kuin vanhat miehet, ja tämä yleensä --\nvaikkakaan ei aina -- osoittautuu oikeaksi. Muutamat nopeimmista\nmiehistämme -- millä tarkoitetaan miehiä, jotka voivat käsitellä\ntietynlaisia keveitä töitä hyvin nopeasti -- ovat viidenkymmenen\npaikkeilla.\n\nKokemuksemme naispuolisista työntekijöistä eivät ole suuret --\nvaikkakin huomattavat. Meillä ei ole mitään muistuttamista naisten\npalkkausta vastaan, mutta ainoastaan pieni osa työtämme soveltuu\nheille, ja me olemme hyvin tarkkoja siinä, ettemme ota palvelukseemme\nnaisia, joilla ei ole muita huollettavinaan. Muuten olen sitä\nmielipidettä, että naisten vähimmin arvokas työkenttä elämässä on\nteollisuuden palveluksessa.\n\nIkäkysymys kokonaisuudessaan ei minusta näytä tärkeältä. Ikä ei ole\nniin paljon esteenä vanhoille kuin nuorille ja etenkin juuri nuorille\npojille.\n\nAinoat työpaikat, jotka ovat vapaasti avoimina useimmissa liikkeissä\nkokemattomille pojille, ovat mitättömiä toimipaikkoja pienin palkoin.\nJos paikasta on mahdollista yletä, oletetaan pojan aloittavan työnsä\nmelkein ilmaiseksi. Mitenkä hän tulee toimeen, mitenkä hänen on\nlakattava olemasta normaalinen olento ja muututtava orjaksi, se ei\nnäytä liikuttavan ketään. Me rankaisemme poikaa tämän kokemuksien\npuutteen tähden. Meidän tulisi rangaista itseämme tuosta puutteesta.\n\nJuuri koulusta päässeellä pojalla ei ole kokemuksia millään työalalla.\nMitä hän oppii koulussa, se ei tee häntä soveliaaksi työhön eikä\netenkään mekaaniseen työhön. Usein hän saapuu koulusta voimakkain,\ntyöhön kohdistunein ennakkoluuloin ja varsinkin kysymyksen ollessa\nsellaisesta työstä, jossa hän ei voi käyttää valkeita kauluksia.\nKasvatus, jonka hänen on oletettu saaneen, ei näytä häneen vaikuttavan.\nTämä on eräs syistä, miksi avasimme ammattikoulumme -- josta lähemmin\nmyöhemmässä luvussa.\n\nMe emme kallista korvaamme puheille, että pojat ja tytöt olisivat\ndegeneroituneita. He eivät ole villiintyneempiä tänään kuin mitä\nennenkään ovat olleet -- voi päinvastoin olla niin, että heillä on\nenemmän järkeä kuin aikaisemmin. Tytöillä varmasti on enemmän järkeä,\nsillä heillä on enemmän vapautta ja siis suuremmat mahdollisuudet\nhankkia järkeä. Jotkut henkilöt näyttävät ajattelevan, että he\npukeutuvat kummallisesti ja käyttäytyvät kummallisesti. Meidän\nmielestämme he pukeutuvat järkevästi ja he ovat älykkäämpiä ja pystyvät\npitämään itsestään parempaa huolta kuin koskaan aikaisemmin.\n\nNäiden poikien työhön asettaminen ei ole tarpeeksi. Minkäänlainen\nhyödyllinen työ ei ole alentavaa, mutta eräänlainen työ voi olla\nmoraalisesti auttavampaa kuin toinen. Tarkalla työllä on aivan oma\nmoraalinsa. Me tahdomme opettaa näille pojille tarkkaa työtä ja maksaa\nheille siitä hyvin. Silloin uskomme, ettei heille tarvitse saarnata\nrikoksen moraalittomuutta. Sillä rikos näyttäytyy silloin sinä, mitä se\non -- hyvin kovana ja jalansijattomana tapana koettaa hankkia rahaa.\n\nOlisi avuksi, jos kasvattajamme voisivat keksiä jotakin opetettavaa\nteollisuudestakin ja muuttaisivat kasvatuksensa suuntaa sitä\nkohden, sen sijaan, että johdattaisivat siitä poispäin. Sillä kauan\naikaa ajateltiin, että henkilö, joka kävi kirjoihin käsiksi, tuli\n\"oppineeseen\" maailmaan, kun taasen henkilö, joka askarteli koneistojen\nkanssa, joutui alemmalle elintasolle. Vain harvat vielä nykyjäänkään\nkäsittävät, mikä suunnaton määrä oppimista sisältyy mekanismiin,\nlakkaamattomaan tutkintaan ja kokeiluihin, jotka sen kehittyminen\nvaatii, luonnon lakien tarkkaan tuntemiseen ja tieteen rajojen\nloppumattomaan laajentamiseen.\n\nAikamme on tarkkuuden aikakausi. Tämä on kunnollisen työn aikakausi.\nMe laskemme ajan pienempinä murto-osina kuin aikaisemmin ja voimme\nnyt saada paljon enemmän päivässä aikaan. Kaikkialla on tarkkuutta,\ntarvetta yhä suurempaan tarkkuuteen ja teknillisten välineiden\nkasvua suuremman tarkkuuden saavuttamiseksi -- kuten jo mainitsimme\naikaisemmissa luvuissa.\n\nTarkalla suunnittelulla tarkan työn aikaansaamiseksi on toinen ja hyvin\ntärkeä inhimillinen puoli. Työ ja työpaikat ovat kaikki suunniteltuja,\nja niin ne voidaan luokitella sen taidon ja voiman perusteella, mitä\nkussakin tarvitaan. Toisin sanoen: teollisuudella alkaa olla paikkoja,\njotka voidaan lajitella iän, kyvykkyyden ja kokemuksen asteiden mukaan\nyhteiskunnassa. Työpaikkojen luettelo teollisuudessa voi siis -- ja sen\ntulee -- vastata yhteiskunnan kokoonpanoa.\n\nJokainen ihmisolentojen luokka, yhtä lukuunottamatta, saa kuitenkin\ntilaisuuden ansaita elatuksensa. Tuleeko tämä tilaisuus käytetyksi, se\non eri asia. Ainoaan luokkaan, joka tätä tilaisuutta ei saa, huolimatta\nkyvystä tai todellisista työnäytöksistä työpaikassa, kuuluvat miehet,\njotka ovat olleet vankilassa. Pidetään jollakin tavalla korkean\nhyveellisenä olla olematta missään tekemisissä miehen kanssa, joka on\nollut vangittuna; miehet, jotka koettavat sovittaa virhettään, joutuvat\nerotetuiksi niin pian kuin heidän menneisyytensä tulee tunnetuksi. Ja\nluonnollisesti he tulevat ajetuiksi takaisin rikosten tielle. He ovat\nmiehiä, jotka tarvitsevat apua ja jotka eivät sitä saa.\n\nOlemme tehneet parhaamme auttaaksemme, esittämättä lainkaan\nkysymyksiä tai tekemättä muistiinpanoja aikaisemmista toimipaikoista.\nMe emme kiinnitä mitään huomiota suosituksiin, ja mies pidetään\ntyössä tai erotetaan yksinomaan omassa työssämme pidettyjen\nmuistiinpanojen perusteella. Näitä muistiinpanoja todella teemme.\nSilloin tällöin on miehiä tullut luoksemme suoraan vankilasta,\nkertonut tarinansa ja pyytänyt työtä. Useimmat noista miehistä olemme\nvoineet sijoittaa, eikä edes työnanto-osastomme tiedä, että heidän\npapereissaan on vankilamerkinnät, sillä me emme koskaan lähetä miestä\ntyönantotoimistoomme työpaikan saantia varten sillä perusteella, että\nhän on kääntynyt tai käännytettävä rikollinen. Hänet lähetetään sinne\nystävänämme, jonka toivomme voivan tulla otetuksi työhön, ja siinä\nkaikki. Mies seisoo omilla jaloillaan ja hänestä tulee melkein aina\narvokas työläinen -- saatuaan kerran takaisin itsekunnioituksensa ja\ntietoisena siitä, ettei häntä ahdisteta minkään tähden, mitä hän on\nmenneisyydessä tehnyt. Muistan erään miehen, joka saapui luokseni\nvietettyään useita vuosia vankilassa. Kysyin häneltä, elikö hän yhdessä\nvaimonsa kanssa, ja hän vastasi hieman hämmästyneenä kieltävästi.\nSanoin hänelle, että hänen olisi palattava vaimonsa luo.\n\n\"Niin\", hän vastasi epäröiden, \"mutta siinäpä pulma juuri onkin. Juuri\nsiksi jouduin vankilaan. Minä näet ammuin häntä erään riidan aikana.\"\n\nTämä juuri teki tapauksen sitäkin mielenkiintoisemmaksi. Panimme hänet\ntyöhön. Hänelle ilmaantui sitten sukulainen, joka tarvitsi työtä,\nlopuksi saimme miehen jälleen sovitetuksi kotinsa kanssa, ja nyt hän on\ntehnyt työtä luonamme useita vuosia. On useita samanlaisia merkillisiä\ntapauksia, mutta me tunnemme ne vain henkilökohtaisesti emmekä lainkaan\nvirallisesti, sillä näistä tapahtumista ei tehdä muistiinpanoja. Eräs\nDetroitin viranomainen pyysi meitä kerran antamaan hänelle luettelon\nkaikista työssämme olevista miehistä, jotka olivat olleet vankilassa.\nMe kehoitimme häntä tulemaan sen ottamaan, jos hän voisi sen saada.\n\nEntinen vankilan asukas, joka koettaa pysyä poissa rikoksista ja\nansaita elatuksensa, saa tavallisesti kokea kovia. Hänen vaikeutensa\novat todellisia. Mutta miehet ja naiset, jotka puhuvat iästään\ntyönteon esteenä, esittävät tavallisesti vain anteeksipyynnön työn\nvälttämiseksi. He voivat vakuuttaa itselleen olevansa vakavissaan -- ei\nole vaikeata pettää itseään -- mutta todellisuudessa he eivät ole niin\nhalukkaat työhön, kuin mitä he väittävät. Sillä muussa tapauksessa he\nunohtaisivat ikänsä, pujahtaisivat sisään ja saisivat työtä.\n\n\n\n\nVIII luku.\n\nKÖYHYYDEN HÄVITTÄMISTÄ KOHDEN.\n\n\nHeilahdusfilosofia on siinä määrin tartuttanut liikeajattelumme, että\non harvinaista tavata ketään, joka ei käyttäisi sanoja nousukausi ja\nlamaannus liikeasioista puhuessaan. Näyttää olevan mahdotonta ajatella\nliikeasioita paitsi toisessa tai toisessa näistä äärimmäisyyksistä.\nIhmiset näyttävät luulevan, että liiketoiminnan tulee tapahtua yhä\nkasvavan korkeapaineen alaisena, muutoin jotakin on hullusti. Samoin\nei ole laita heidän puhuessaan veden hankinnasta. Hyvänä vesijohtona\npidetään laitetta, joka tyydyttää kunnan vedentarpeen siinä määrin\nja niinä aikoina, jolloin vettä tarvitaan. Silloin emme puhu nousu-\nja laskukausista. Jatkuvaisuus ja riittävä hankinta ovat tarpeeksi.\nMitä muuta liiketoiminta sitten on kuin toisenlaisten tarvikkeiden\nhankintaa? -- joista yksikään ei ole tärkeytensä puolesta verrattavissa\nveteen. Työmme maailman tarpeiden tyydyttämiseksi jää hyvin usein\ntekemättä, sillä nousuja laskukausifilosofiamme hajoittaa huomiomme.\n\nToivon, että poliitikot lähiaikoina luopuvat keräämästä pääomaa\nliiketoiminnasta. He eivät kuitenkaan luovu tästä, ennenkuin\nliiketoiminnan johtajat luopuvat yrityksistä voittaa luuloteltuja\nliike-etuja poliitikkojen avulla. Sillä paljon ei muuta asiaa, jos\npoliitikot maalaavat kaiken ruusuisin värein saadakseen ihmiset\nuskomaan, että kansa voi ansaita elatuksensa ilman työtä, tai maalaavat\nkaiken synkin värein saadakseen ihmiset uskomaan, ettei kannata\ntehdä työtä. Tulos on kuitenkin sama -- työläisten mielet saadaan\nirroitetuksi todellisesta työstä.\n\nNousukauden hengen vallitessa johdetaan ihmiset liiallisuuksiin, sitten\nvelkoihin ja sitten uhkapeliin, heidän toivoessaan jollakin tavoin\nansaitsevansa nopeasti rahaa, joka pelastaisi heidät taloudellisesta\npulasta, mihin liiallisuudet ja velat ovat johtaneet. Vastavaikutuksen\nkohdatessa kulutus laskeutuu yhtä paljon normaalitarpeen rajan\nalapuolelle kuin mitä se oli tämän rajan yläpuolella nousukauden\naikana. Ja tästä johtuu, että maamme liike-elämällä on ollut hyvin\nvähän kokemuksia mistään normaalisen tapaisesta, kehittyvästä\nkulutuksesta.\n\nTätä seikkaa on syytä harkita. Silmätessämme menneisyyteen selviää,\nettä meillä on ollut tarpeeksi kokemuksia liiallisuuksista, veloista\nja keinottelusta. Mutta paljon muutakin, kuin mitä tahdomme tunnustaa,\nselviää, nimittäin että ihmiset oli johdettava näihin taloudellisten\nvirheiden eri asteisiin; että ovet oli avattava selkosen selälleen\nja houkuteltava ihmisiä astumaan sisään; ja kaikki tämä tapahtui\nAmerikan liike-elämän myötävaikutuksen alaisena. Ihmiset eivät voi\nmennä pitemmälle liiallisuudessa kuin mihin liike-elämä heidät\nhoukuttelee; he eivät voi enemmän velkaantua, kuin mitä liike-elämä\nsallii; he voivat antautua uhkapeliin vain liiketoiminnan -- tai\njonkin, joka kulkee tällä nimellä -- valmistaessa heille siihen\ntilaisuuden. Harkitkaamme näitä seikkoja rehellisesti ja vakavasti ja\nkysykäämme sitten itseltämme, eikö tätä liike-elämän suurta voimaa\nyhteiskunnan kasvattamiseksi ja yhteiskunnan johtamiseksi voida käyttää\nnormaalisen, jatkuvan ja edistyvän hankinta- ja kulutusjärjestelmän\naikaansaamiseksi, joka voisi korvata ajoittain luhistuvan järjestelmän,\nminkä alaisena olemme työskennelleet. Me emme voi syyttää \"aikoja\":\najoilla on omat syynsä. Me emme voi ikuisesti puhua noususta ja\nlamaannuksesta: nämä ovat vain merkkejä, eikä meidän tavallinen\nnousukautemme ole edes hyvä merkki.\n\nTarve tarkoittaa puutteen täyttämistä. Kansan tarpeet määrää kansan\nsivistys. Amerikan tarpeet ovat suuret syystä, että Amerikka on,\nmateriaalisesti asiaa ajatellen, korkeasti sivistynyt maa. Ja kansan\nastuessa materialistisen sivistyksen portaille sen tarpeet lisääntyvät.\n\nYksilön tarpeiden ratkaiseminen on jätettävä yksilölle itselleen. Hänen\nitsensä on määriteltävä, mikä muodostuu välttämättömyydeksi hänelle.\nHänen laskelmiensa pohjana täytyy olla hänen järkiperäinen kykynsä\nmaksaa, käyttö, johon hän aikoo panna esineen, ja selvyys siitä, onko\ntuo käyttö nykyisyyteen vai tulevaisuuteen kuuluva asia.\n\nKun ihmiset johdetaan ostamaan tavaroita, joita he eivät tarvitse ja\njoita heidän ei kannata ostaa, syntyy keinotekoinen varallisuus. Ostot,\njotka ylittävät maksukyvyn ja käyttötarpeen, johtavat tarpeettomien\ntavaroiden suurimääräiseen vaihtoon ja vaaralliseen velkojen kasvuun.\nKun luonnollinen vastavaikutus kohtaa, ihmiset joutuvat paniikin\nvaltaan. Ne henkilöt, jotka ovat ostoissaan ylittäneet rajansa,\nheilahtavat paljon jokapäiväisen käytön alapuolelle ja kieltäytyvät\nostamasta vieläpä tavallisia välttämättömiä tavaroita. Tämä äkillinen\nostovoiman katoaminen vaikuttaa teollisuuden kaikkiin luokkiin.\nSiitä saattaa olla vain yksi seuraus. Liiketoiminta pysähtyy,\ntehtaita suljetaan, miehet ajetaan työstä pois. Ja kaikki vain\nsyystä, että tietty normaalinen ja laskettavissa oleva tasapaino tuli\ntuhotuksi, ei \"aikojen\", vaan harhaan johdettujen, usein loistavien\nliikeponnisteluiden avulla.\n\nAivan yhtä monta ihmistä kuin ennenkin tarvitsee tavaroita. Aivan\nyhtä monta tarvitsee työtä. Kuitenkin joidenkin harhalaskelmien\ntai paremminkin laskelmien täydellisen puuttumisen johdosta yhteys\ntuotannon ja kulutuksen välillä katkeaa ja jokainen kärsii. Vastuu\nei kuulu yksinomaan tuottajalle -- vaikka hänen johtajana täytyykin\nkantaa suuria osia syytöksistä -- ostavan yleisön joutuessa ne jakamaan\nhänen kanssansa -- vaan pääpaino on nyt pantava liiketoiminnan\nvastuunalaisuuden tutkimiselle.\n\nVanhanaikainen liiketoiminta oli aina raukkamainen luonteeltaan. Se\npelkäsi. Pelkäsipä se myöntää sitäkin, että sää saattoi olla huono.\nJokainen suuri sanomalehtitoimisto voi kertoilla vastaväitteistä, joita\nkauppiaat esittivät, kun otettiin käytäntöön säätiedoitukset, joiden\nmukaan sadetta oli odotettavissa huomenna tai kylmyyttä lauantaina.\n\nLiikemiehen taikauskona on ollut ajatus, että hänen kutsuessaan\nliiketoimintaa hyväksi se todellakin olisi hyvä. Kovaääninen\nkerskailija oli optimisti; ajan merkkien todellinen lukija oli\npessimisti. Ja sen sijaan, että he olisivat tehneet jotakin\nliiketilanteen parantamiseksi, tämänkaltaiset miehet jatkoivat vain\njaaritteluaan, kunnes ei enää ollut olemassa liikeasioita, joista puhua.\n\nTilastotiedoitukset, joiden tarkoituksena on osoittaa maan tilaa,\novat usein epäluotettavat, koska ne eivät voi tehdä erotusta terveen\nja epäterveen liiketoiminnan välillä. Terve liiketoiminta on se,\njossa tavarat vaihtuvat kädestä käteen ja niistä maksetaan. Epäterve\nliiketoiminta on taasen se, jossa tavarat pakotetaan markkinoille\nvain syystä, että saataisiin säilymään näennäinen vilkkaus, eikä\ntavaroista makseta. Ja aina on mahdollista kiihoittaa yhtiön näennäistä\nliiketoimintaa määrättyyn pisteeseen, jolloin yhtiö voidaan esittää\nyleisölle menestyksellisenä liikeyrityksenä, vaikka se itse asiassa on\nrappeutumassa.\n\nNiiden seikkojen lukumäärä, jotka alituisesti mainitaan hyvän\nliikeajan tai huonon liikeajan aiheuttajina, on todella erikoinen,\njos näitä seikkoja tarkastellaan yksinään. Se ei sitävastoin ole niin\nerikoinen, jos niitä tarkastellaan omassa ympäristössään, sillä silloin\nhavaitaan, että ne ovat vain asianmukaisia apukeinoja, joiden avulla\nsaadaan työ välttelemään ajattelua. Luonnollinen taipumus on tehdä\nsitä, mitä joku toinenkin tekee, ja olettaa, että koska tuo toinenkin\nnäyttää menestyvän, on varmaa seurata sokeasti hänen jälkiään. Tämä on\nkaikkien niiden johto järjestelmien petollisuus, joita järjestelmiä\ntyrkytetään menestyksen valmistusohjeina. Ei kukaan voi laatia\ntoimenpidejärjestelmää, jonka avulla liikettä voidaan aina ohjata.\nParasta, mitä voidaan saada aikaan, on laatia suunnitelma siitä, mitä\nparhaillaan tehdään. Huomenna, opittuamme lisää, voi suunta jo olla\nmuuttunut. Nykyajan liiketoiminta on purjehtimista kartoittamattomalla\nmerellä. Se tarvitsee johtajia johtojärjestelmien asemesta --\njohtajia, joiden valtakirjana on tieto, asiantuntemus ja ajan merkkien\nselvä tulkinta. Johto, järjestelmä, on ainoastaan kokoelma vanhoja\nmenetelmiä, jonka entiset johtajat ovat luoneet heidän aikanaan\nvallinneissa tilanteissa; tilanteet ovat muuttuneet: vanhat menetelmät\neivät enää ole voimassa. Nykyinen liiketoiminta ei tarvitse vanhojen\nmenetelmien seuraajia, vaan uusien menetelmien luojia, ja tämä ei voi\nkoskaan olla lähtöisin miehistä, joiden liike-elämä käsittää vain\nmyyntejä ja voittoja: sen täytyy olla lähtöisin miehistä, jotka näkevät\nliiketoiminnassa hankinnan yhteiskunnallisen kiertokulkujärjestelmän.\nHankinta, eikä myyntitaito, on sen tunnussana.\n\nMyyntitaito, kehitettyään jokaisen suunnitelmansa tavaroiden\nsaattamiseksi kaikkien käsiin, joutuu pysähdyksiin. Liike, joka toimii\nvain antaakseen myyntivoiman tehdä, mitä tuo voima haluaa ja miten se\nhaluaa, voi jonkin aikaa kukoistaa, mutta sitten sen kukoistus loppuu\näkkiä.\n\nEräs yleisiä harhaluuloja on, että se, mitä kutsumme myyntitaidoksi, on\ntekemisissä kilpailijan myynnin kanssa yleisön asemesta. Koska tahansa\nkuulen liikemiehen puhuvan vakavasti jostakin, jota hän nimittää\n\"kilpailijaksi\", tiedän, ettei hän johda liikettään, vaan että sitä\njohtavat kavalasti ne vaikutukset, jotka hänen kilpailijoillaan on\nhänen mieleensä Jos liiketoiminta omistetaan palvelukselle, ei sillä\nvoi olla kilpailijoita. Liike, joka hankkii suunnitelmansa toisista\nliikkeistä joko pelon tai kateuden tähden ja ainoastaan jäljittelee\nnäitä liikkeitä, on vailla kaikkea sitä, jota voisimme nimittää\npohjaksi. Olen usein sanonut, että aika, joka käytetään kilpailijoiden\ntutkimiseen, on hukkaan heitettyä aikaa. Tuota aikaa voidaan käyttää\nedullisimmin tutkimalla omaa tuotetta ja yleisön tarpeita.\n\nPäättäessämme omista suunnitelmistamme tai hinnoistamme emme koskaan\nole kiinnittäneet vähintäkään huomiota siihen, mitä muut samalla\nalalla tekevät. Jos me emme tiedä, miten parantaa omaa tuotettamme,\nolemme yksinkertaisesti osoittaneet, ettei meillä ole oikeutta jatkaa\nliiketoimintaamme ja että meidän olisi väistyttävä edistyksen tieltä.\nJokainen yritys kilpailijan tuhoamiseksi tarkoituksessa hankkia\nitselleen tämän liikevaihto ei ainoastaan ole rikollista voiman\nväärinkäyttöä, vaan myöskin suurta ponnistusten haaskausta, sillä joku\ntoinen ilmaantuu varmasti ja valtaa ostavan yleisön kilpailijoiden\nkamppaillessa keskenään.\n\nHalu kilpailijan musertamiseen on alhaisin voiman ilmaus. Henkilö,\njoka käyttää väärin voimaa, häviää enemmän kuin henkilö, jota kohtaan\nväärinkäyttö tapahtuu. Voiman väärin käyttöä on esteiden laatiminen\nkilpailijalle, sillä se on sellaisen henkilön asiaan sekaantumista,\njolla ei ole mitään oikeutta sekaantua asiaan. Jokaisella miehellä on\ntarpeeksi työtä omalla alallaan. Kilpailun suuri vaara, pidettäessä\nainoastaan kilpailijaa silmällä, on siinä, että kumpikin kilpailijoista\nsekaantuu riitaisuuksiin, yleisön ostaessa muualta. Kilpailu,\ntarkoittaen kilvoittelua palveluksissa, on toinen asia; se on kilpailua\nyleisön hyvää silmälläpitäen ja tästä kilpailumuodosta kaikki\nkilpailijat sekä yleisö hyötyvät. Mutta \"nujerra kilpailija\"-tapa on\ntuomittu johtamaan surulliseen loppuun.\n\nKöyhyyden hävittäminen on, sikäli kuin minä saatan nähdä,\nliiketoiminnan ainoa päämäärä, joka on harkinnan arvoinen. Juuri tältä\nnäkökannalta, ja ainoastaan tältä, voimme nähdä itsekkään kilpailun\nmitättömyyden ja voittovaikuttimien äärimmäisen petollisuuden. Kun\nkerran näemme liiketoiminnan lopullisen tarkoituksen yhtenä tekijänä\nihmiselämässä, olemme selviytyneet kaikista pienistä kieroista\nmielikuvista, joita aikaisemmin pidettiin liiketoiminnan viisauksina.\nKöyhyyden hävittäminen on liiketoiminnan ainoa laillinen tarkoitus,\neikä tämän tarkoituksen toteuttaminen ole mahdottomuus, ellemme\nkuvittele, että se voidaan tehdä viipymättä käskykirjeellä. Köyhyyden\nsyyt ovat hyvin yksilöllisiä ja samalla hyvin yhteiskunnallisia\n-- s.o. on olemassa köyhdyttäviä vaikutuksia, joista yhteiskunta\nkokonaisuudessaan on vastuussa, ja toisia, joista yksilö on vastuussa.\nLiiketoiminnalla menettelytapoineen ja tarkoituksineen voi olla\nsuuri vaikutus köyhyyden yhteiskunnallisten syiden poistamiseen ja\ntaidokkaan pyrintöjen ja toiveiden käsittelyn avulla yhtäläinen\nhyväätekevä vaikutus köyhyyden yksilöllisiin syihin. Sillä ei saata\nasettaa kysymyksenalaiseksi sitä joukkosuggestiovoimaa, joka nykyisellä\nliiketoiminnalla on. Mutta sitä ei ole vain vielä käytetty korkeampien\ntarkoitusperien saavuttamiseksi.\n\nVarallisuutta voidaan jossakin määrin valvoa ja samoin myös köyhyyttä.\nKöyhyyttä voidaan valvoa aina sen katoamispisteeseen saakka. Mutta\nkummankaan valvonta ei voi tulla ylhäältä käsin. Valvonnan täytyy alkaa\nperheyksiköstä itsestään, sen ostoissa -- ei rajoittamalla sen ostoja,\nmutta ostamalla viisaasti ja ostamalla arvokasta.\n\nVarallisuuden perustana on perhe. Jokainen perhe on, tai sen tulisi\nolla, oman liiketoimintansa johtaja. Perheen aineelliset asiat ovat\nyhtä suuressa määrässä liikeasioita kuin teollisen yhtymänkin asiat.\nOnneksi riittävä määrä perheitä on tästä vaistomaisesti tietoinen tai\nnämä perheet ovat päässeet siitä itse selville. Ne ovat riittävänä\ntakeena kansan taloudellisesta horjumattomuudesta. Perhe, joka ei\npysy vakavaraisena, joka tarpeettomasti kiinnittää tulevaisuutensa\nturhanpäiväisten ja tuottamattomien tavaroiden tähden, ei ainoastaan\nvaaranna omaa vakavaraisuuttaan, vaan vähentää varmuusmarginaalia,\njosta koko kansa on riippuvainen.\n\nJokainen liiketoiminnan järjestelmä, jossa rahanlainaaja liian\nsilmiinpistävästi hyötyy, ei ole todella varakas järjestelmä. Mitä\nsuurempi railo hankinnan ja tarpeen välillä on, mitä enemmän välikäsiä\nahtautuu tuotannon ja kulutuksen väliin, sitä raskaampi on kansan\nvarallisuuden harteille sälytetty kuorma. Luotto on ihailtava keksintö\nsen kaventaessa railoa, mutta kun se leventää railoa, siitä muodostuu\ntaloudellisen terveyden vihollinen.\n\nRahansijoituksen ja velan välillä on mitä suurin ero, ja se tulisi\noppia ymmärtämään. Loppujen lopuksi maan oikea johto joutuu jokaisen\nkotitalouden käsiin, mutta tätä siirtoa ei voi toimittaa voittoja\nkeräävä pääoma, sillä silloin myynnit, eikä tuotanto, muuttuvat\nvaikuttimeksi; eivätkä nämä myynnit ole oikeita myyntejä, vaan\nainoastaan näennäisiä, sillä ostoksista ei silloin vielä ole mitään\nmaksettu. Liiketoimi, jonka mukaisesti ostaja ei todella omista\nostamaansa esinettä syystä, ettei hän ole siitä maksanut, ja jonka\nmukaisesti myyjä ei ole päässyt eroon tavarasta syystä, ettei hän ole\nsaanut siitä rahaa, ei ole myyntiä. Se on epävarma tilanne, jossa\nostaja ei todella ole saanut tavaraa eikä myyjä hintaansa.\n\nMäärättyjen tarmokkaiden myyntimenetelmien avulla saadaan ihmiset\nuskomaan, että he haluavat joukon tavaroita, joita he eivät lainkaan\ntarvitse. Tämä on huonoa liiketoimintaa, joka kohdistuu jokaiseen,\nsillä ostokyvyn keinotekoinen jännitys ilmenee vastavaikutuksena\ntuotannossa, ja kauppa saa pahan iskun. Tarvitaan normaalista ostoa ja\nnormaalista myyntiä.\n\nOn väitetty, ettemme me kansana osaa kestää varallisuutta. Mutta mitä\nvarallisuudessa sitten on kestettävää? Onko meillä koskaan todella\nollut kansallista varallisuutta? Ja eikö varallisuuden tulisi olla\nluonnollinen tila mieluummin kuin epäluonnollinen? Tuottaako meille\nhuolia se, ettei mies mahdollisesti voi kestää terveyttä? On myöskin\nväitetty, että me kansana olemme edistyneet niin pitkälle tuotannon\ntäydellisyyttä kohden, että olemme vaarassa hukkua tavaramereen. Mitä\nperää tässä on?\n\nOn hyvä muistaa, että varallisuus tai varattomuus riippuu siitä\nmittatasosta, jota käytämme vertailussa. Jos vertaamme nykyistä\ntilaamme aikaisempaan tilaamme, silloin meillä on varallisuutta.\nJos kuitenkin vertaamme sitä, mitä meillä on, siihen, mitä meillä\ntulevaisuudessa tulee olemaan, silloin olemme tuskin raapaisseet\nvarallisuuden pintaa. Sillä niin paljon kuin joku mahdollisesti\nluuleekin meidän edistyneen tässä maassa, me todellisuudessa olemme\ntuskin päässeet edistyksen alkuun. Me olemme tuskin vallanneet maatamme\nvielä. Emme ole edes oppineet, mitä maassamme on edistettävää. Kaukana\nsiitä, että näkisimme edistyksen lopun, me näemme tuskin muuta kuin sen\nalkua siellä ja täällä.\n\nSamoin on tuotannon laita. Olemme hieman edistyneet tuotannossa,\nmutta ainoastaan sen eräässä osassa -- nimittäin tehdasosassa. Muu\non kaikki tekemättä. Mutta nykyisen edistyksemme avulla saamme\naavistuksen siitä, kuinka paljon enemmän meidän tulisi tietää ja\nsaamme mahdollisesti tietää. Olemme varmasti yhtä kaukana tuotannon\ntäydellisyydestä kuin koskaan aikaisemmin, sillä tuotanto alkaa paljon\nkauempaa kuin tavallisesti luulemme ja päättyy paljon edempänä. Onko\nmitään todellisesti tuotettu, ennenkuin se on jaeltu ja kulutettu ja\nsen olemus saatu palvelemaan jotakin tärkeätä inhimillistä tarkoitusta?\nJokainen askel vie meitä eteenpäin matkallamme, mutta taivaanranta\npysyy silti yhtä kaukana.\n\nJos tämän maan ihmiset ajateltaisiin järjestetyiksi toistensa takana\noleville, ostokyvyn muodostamille tuoliriveille, silloin voi saada\nkäsityksen siitä, mitä on tapahtunut. Ei kovinkaan monia vuosia\nsitten oli ainoastaan ylimmillä tuoliriveillä -- rikkailla ja heitä\nlähinnä olevilla -- tarpeeksi asianmukaista ostovoimaa, eikä heillä\nollut todellakaan paljon ostamista. Alimmat tuolirivit olivat melkein\ntäydellisesti ilman ostovoimaa -- niillä istuvat henkilöt pitivät\nitseään onnellisina saadessaan tarpeeksi ravintoa ja paikan nukkuakseen.\n\nMr. Edison on oikein huomauttanut, että ihmisen kerran taattua\nitselleen tarpeellisen ravinnon hänen toiveensa tulevat rajattomiksi.\nTämä pitää paikkansa. Ei kukaan, jonka koko kamppailu koskee vain\nravintoa, tule ajatelleeksi sen ulkopuolella olevia seikkoja. Mutta kun\nravinnon hankinta ei enää ole ahdistuksena, silloin toiveet alkavat\nilmaantua -- ja kohota. Maassamme ei käytännöllisesti katsoen kukaan\ntaistele vain ravintonsa puolesta.\n\nOlemme muuttaneet määrittelymme köyhyydestä. Oli tapana ajatella, ettei\nkukaan ihminen ollut köyhä, ellei hän nähnyt nälkää. Ravinnonpuute\njohtuu nykyjään enemmänkin ravinnon ymmärtämättömästä valinnasta kuin\nravinnon puuttumisesta. Siksi vain harvat kansalaisistamme ovatkin\ntilassa, jolloin he eivät haluaisi mitään. Ihmiset haluavat tavaroita\nsyystä, että he haluavat elämää ja tavarat ovat elämän palvelijoita.\nEnsinnä toiveet ja valinta eivät ehkä ole harkittuja. Mutta runsauteen\ntottumisen levitessä laajemmalle maku, arvostelukyky ja vastuunalaisuus\nilmaantuvat. Ainoa tapa kohottaa ihmiset karkeasta materialistisesta\nmielentilasta on antaa heille yllin kyllin aineellista omaisuutta,\nsillä todellinen materialismi syntyy puutteesta eikä runsaudesta.\n\nMe olemme oppineet hieman käyttämään sitä, mitä meillä on, ja\ntuo käyttö on saanut rahan kiertokulkuun -- mikä merkitsee, että\nostovoima on saatettu kiertokulkuun. Tämän kiertokulun laajetessa se\nkoskettaa rivi riviltä yleisöä, ja siten kasvaa tuotteiden kysyntä\nsäännöllisesti. Meidän oppiessamme yhä enemmän tuntemaan käyttöä\nja käytön ja tuhlauksen välistä suhdetta kysyntä tulee jatkamaan\nnousuaan. Se tulee vähenemään vain silloin, kun vetäydymme syrjään ja\nlaiminlyömme maamme kehityksen siinä väärässä uskossa, että olemme\njo suorittaneet kehityksen loppuun, tai -- vieläkin pahemmin --\nkuvittelemme kehittäneemme sitä niin nopeasti, ettei niille, jotka\ntulevat jälkeemme, jää mitään tehtävää.\n\nEi koskaan ole ollut vähemmän todennäköistä kuin nykyjään, että\ntyhjentäisimme maan luonnolliset lähteet, sillä kaikenlaisen\nhylkyaineen määrä on nyt alennettu katoamispisteeseen, samoja\nraaka-aineita käytetään yhä uudelleen ja uusia käyttömuotoja on\njatkuvasti keksitty kaikelle, mitä meillä on. Suhteellisesti\npuhuttaessa voimme sanoa käyttävämme vähemmin alkulähteitä hyväksemme,\nsillä me saamme enemmän siitä, mitä käytämme. Nykyjään saadaan niin\npaljon sivutuotteiden muodossa siitä, mikä aikaisemmin kelpaamattomana\nhylättiin, että on usein vaikeata erottaa tuotetta sivutuotteesta.\nOmissa teollisuuksissamme emme esimerkiksi enää käytä polttoaineena\nraakaa kivihiiltä. Se on meille kemikaali, josta saamme joukon\nhyödyllisiä johdannaisia, ja näistä muutamia käytämme polttoaineena.\nLämpö on vain eräs hiilen sivutuotteista. Hylkypuun tislauksen\navulla saavutamme arvoja, jotka ovat verrattavissa puutavaroiden\narvoihin. Nykyjäänkin esiintyy haaskausta, mutta se ei ole samanlaista\nhaaskausta kuin se, mikä huolestutti esi-isiämme. He kiinnittivät\nmelko paljon huomiota aineen haaskaukseen, mutta eivät lainkaan\nihmisolentojen haaskaukseen. Me tulemme päinvastaiseen tulokseen, ja\nme pidämme aineen haaskausta merkittävänä vain silloin kuin se edustaa\nihmishaaskausta, sillä haaskaus, jota me harjoitamme alkuperäisissä\nvarallisuuslähteissä, korvaa aina itsensä. Haaskattu ainemäärä tulee\nkorvatuksi toisella. Maa ei koskaan lakkaa valmistamasta sitä, mitä\ntarvitsemme, ja se on valmis tyydyttämään tulevaisuudenkin tarpeet,\njoista meillä ei ole vähäisintäkään aavistusta. Jos miehet haaskaavat\nenergiaa, he menettävät sen yksilöinä -- mutta suuri energiasäiliö,\njosta elämä ammentaa, ei ole tyhjennetty.\n\nOn eräänlaista taloudellisuutta, joka edustaa vain pelkoa. Se on\nliiallisuuden vastakohta. Säästäväisyys on puolivalmiiden mielien\nsääntö. Se on parempi kuin tuhlaus, mutta se ei ole yhtä hyvä kuin\nkäyttö. Ne henkilöt, jotka ylpeilevät säästäväisyydellään, nostavat\ntoisinaan karvansa pystyyn sen kimppuun hyökättäessä, kuin olisi\njotakin hyvettä uhattu. Mutta onko olemassa mitään säälittävämpää\nkuin halpa ahdasmielinen henki, joka kuluttaa rikkaat päivät ja\nkuukaudet kiskomalla irti muutamia kolikoita ja pakottamalla elämän\nvälttämättömyydet mahdollisimman pieniksi. On todella kahdenlaista\ntuhlausta: tuhlarin, joka kuluttaa varallisuutensa ylellisessä\nelämässä, ja tuhlaajan, joka antaa varallisuutensa käyttämättömänä\nmädätä. Käytön periaatteen kauneus on siinä, että se sisältää\nkaikki säästäväisyyden edut ja samalla kertaa antaa terveen\nesiintymismahdollisuuden kaikille vaistoille, joille tuhlaavaisuus on\nsairaalloisuuden merkki. Useimpien ihmisten liiallisuus on ankaran\nmenojenrajoituksen vastavaikutus. Käytännön periaatteen vallitessa\nsaavutetaan laajeneva kokemus menoista sekä myöskin itsehallinta ja\ntalouskuri.\n\nPelokkaat ennustavat iankaikkisesti yhden tai toisen välttämättömän\ntarvikkeen loppumista -- mutta pula ei koskaan ilmene laskujen\nmukaan. Vähän väliä meille ilmoitetaan, että öljyn tuotanto voi\njatkua ainoastaan muutamia vuosia. Ennustetaan, että maa kadottaa\nhedelmällisyytensä vuosien kuluessa ja me kuolemme nälkään. Ja niin\njatkuvasti edelleen. Jos joku ihmisryhmä määrittelee päivän ja\ntunnin, jolloin maailmanloppu koittaa, emme kiinnitä huomiota heidän\nennustuksiinsa. Mutta jos joku mies, jota kutsutaan taloustieteilijäksi\ntai tiedemieheksi, päättelee, että ainakin osa maailmasta loppuu --\nöljy, puu, rauta -- viidenkymmenen tai sadan vuoden kuluttua, silloin\nhänen väittämänsä otetaan vakavasti harkittavaksi.\n\nEikö olisi enemmän paikallaan arvostella tilannetta näkemämme\ntodellisuuden perusteella, odottaen, että milloin tahansa jonkin\ntarvikkeen pulaa syntyy, uusi ja parempi vastike keksitään sen sijalle?\nMaassamme on jo niin monta vastiketta puulle, että puutavaramiehet\novat huolissaan, peläten yleisön kulkevan liian kauaksi puun käytöstä.\nKaukainen tulevaisuus pitää huolen itsestään joka tapauksessa, ja\nparasta, mitä me voimme tehdä, on suunnitelmien laadinta tätä päivää ja\nläheistä tulevaisuutta varten. Tältä kannalta asiaa tarkasteltaessa on\nselvää, ettemme vielä ole alkaneet kerätä tätä päivää varten sellaisia\nvarastoja, jotka voisimme kerätä.\n\nNykyinen suhteellisen varallisuuden aikakausi on yhteydessä\nautomotiivisen kuljetuksen kehityksen kanssa. Tämä on kehittänyt\nuseita miljoonia liikkuvia hevosvoimia, mikä puolestaan on antanut\nalun maan jälleenrakentamiselle. Se on johtanut teiden rakentamiseen\ntuhansien mailien pituudelta ja tuhansien uusien esikaupunkien syntyyn\nsuurkaupunkien läheisyydessä. Se on levittänyt kaupunkeja, mutta se on\ntuonut maatalot myöskin niitä lähemmäksi. Yksinomaan se seikka, että\nihmisille tarjoutuu tilaisuus liikehtimiseen ja maailman katselemiseen,\non sinänsä tekijä, joka olisi riittävä muuttamaan ihmisien luonteen.\n\nTämän kehityksen tulokset -- parhaimmassakin tapauksissa vain\nosittaisen kehityksen -- antavat selvästi aavistaa, mitä voi tulla\ntäydellisemmän kehityksen aikana. Tai \"täydellisemmän kehityksen\"\nasemesta voitaisiin sanoa laajempien mahdollisuuksien avautuessa.\n\nEi ole johdonmukaista jakaa maa maanviljelys- ja teollisuusryhmiin.\nTeollisuus on jo siirtynyt lännessä Chicagoon ja pitemmälle, etelän\ntaasen, joka aikaisemmin tunsi vain puuvillan, kehittyessä nopeasti\nteolliseksi, sillä se alkaa käyttää vesivarojaan voiman kehittämiseen.\nMuutos tapahtuu kaikkialla puhtaasti teollisesta tai puhtaasti\nmaanviljelyksellisestä tilasta näiden kahden välistä tasapainoastetta\nkohden. Jos joku laskisi yhteen pienien kaupungin laidassa olevien\npuutarhojen tuotannon, puutarhojen, joita niin monet tehdastyöläiset\nvoivat nyt omistaa autojen tultua käytäntöön, olisi summa epäilemättä\nhämmästyttävä.\n\nMe olemme hyvin asteittain oppimassa kuljetuksen ja voiman merkityksen\nsekä niiden suhteen niin teollisuuteen kuin maanviljelykseenkin.\nMe tiedämme nyt, että jos mille alueelle tahansa annetaan kaksi\nperustekijää, nimittäin kuljetus ja voima, tuon alueen on pakko\nkehittyä. Tämä on ilmennyt suurten teollisuuksien asteittaisessa\nleviämisessä suuremmille alueille. Teollisuus voi keskittyä\nraaka-ainelähteen ja voiman taikka sitten markkinoiden ympärille.\nTeollisuus tosiaan keskittyi toiseen tai toiseen näistä paikoista.\nTässä on tapahtumassa muutos, sillä kummatkin keskukset ovat\nlaajenemassa ja täyttymässä, ja nyt voi keskuksena olla melkein mikä\npaikka tahansa, mihin teollisuus haluaa asettautua. Tästä on ollut\nerinomaisena seurauksena, että teollisuus on levinnyt laajemmalle\nalalle, ja sen työnannon levittäminen moniin kaukana toisistaan oleviin\nseutuihin on käynyt mahdolliseksi.\n\nMe tarvitsemme epäilemättä enemmän rautateitä ja tarvitsemme myöskin\nhyvin suuressa määrässä lisää yleisiä teitä autoja ja voimavaunuja\nvarten. Rautatiet ja voimavaunut eivät ole kilpailijoita -- kuten ensin\nkuviteltiin. Kumpikin alallaan ravitsee toista. Lentokone kehittyy,\nsilläkin tulee olemaan oma toimipiirinsä ja se tulee edistämään\nkaikkien muiden kuljetusmuotojen toimintaa, sillä se tulee aukaisemaan\nliikenteelle alueita, jotka nyt ovat ajan kannalta luoksepääsemättömiä.\nMutta meillä on hyvin vähän varattu raskaan isokuormaisen rahdin halpaa\nkuljetusta varten, rahdin, jolla ei ole kovaa kiirettä minnekään.\nMaassamme on myöskin suuria alueita, jotka ovat vain harvaan asuttuja\nkuljetusvaikeuksien, voiman- ja vedenpuutteen tähden.\n\nVesitie on halvin kuljetusmahdollisuus raskaalle tavaralle. Meillä\non runsaasti vesiteitä. Vesitien kehittäminen kuljetukseen hyödyttää\nonneksi useita muitakin aloja. Ensiksikin padot ja säiliöt, jotka\ntarvitaan säännöllisen vedensyvyyden säätämiseksi purjehdusta varten,\nsoveltuvat erinomaisesti sähkövoiman kehittämiseen. Me tiedämme\nnyt, miten saada äärimmäinen voima vesivirrasta, ja myöskin, miten\nsiirtää taloudellisesti tuo voima huomattavien matkojen päähän.\nToinen hyöty koituu vesivirran valvonnasta, mikä on välttämätöntä.\nVesimäärien virtailu, joka synnyttää joen, voi siinä määrin ehtyä,\nettä on ryhdyttävä toimenpiteisiin tasaisen virtailun aikaansaamiseksi\nkuivina aikoina. Kolmas suuri etu on siinä, että isojen vesimäärien\nyhdistäminen edistää sateen kehitystä ja siis myöskin kastelua.\n\nJossakin määrätyssä tapauksessa jokin näistä voimista saattaa olla\ntoisia tärkeämpi, mutta ne työskentelevät kaikki yhdessä. Kansallemme\non jo esitetty joukko tämänlaisia suunnitelmia -- jotka kuitenkin\nkaikki ovat joutuneet odottelemaan vuosikausia, ei siksi, että niiden\nedut olisivat riidanalaisia tai välttämätöntä insinööritaitoa tai rahaa\npuuttuisi, vaan syystä, että kaikki suunnitelmat vaativat kansallisen\nhallituksen toimenpiteitä yhteistoiminnassa valtioiden hallitusten\nkanssa tien aukaisemiseksi suunnitelmille.\n\nOn muutamia suunnitelmia, joiden työt voitaisiin heti aloittaa ja\njoiden teknillisestä puolesta on käytännöllisesti katsoen päästy\nyksimielisyyteen muutamia, melkein yksityisseikkojen tapaisia kohtia\nlukuunottamatta. Niiden kustannukset eivät ole tärkeitä. Meillä on\ntuo rahamäärä olemassa. Ja kansalliselta kannalta ei niitä pitäisi\narvostella käytettyjen dollarien, vaan mieluimmin kiertokulkuun\nsaatettujen dollarien mukaan. Sillä näiden suunnitelmien yksin pitäisi\nsaada tarpeeksi rahaa liikkeelle, työn hankkimiseksi jokaiselle, joka\ntahtoo tehdä työtä, ja siten siirtää jälleen eräs ihmisrivi suuremman\nostovoiman alueelle. Sillä vaikka todellinen rakennustyö tapahtuu\nkaukana nykyisistä kauppakeskuksista, raha kiertäisi kuitenkin kansan\njokaisen osan kautta ja lisäisi sekä maatalous- että tehdastuotteiden\nkysyntää.\n\nNäiden rakennustöiden suorittaminen -- kestäen pakostakin vuosikausia\n-- ei ainoastaan ehkäisisi työttömyyttä rakennusaikana, vaan rikkaus,\njonka ne valmistuttuaan synnyttävät ja vapauttavat, tulee nostamaan\nkoko maan uudelle varallisuustasolle. Sillä ne eivät ainoastaan\nlisää suoranaisesti tuotantoa uusien voimalähteiden avulla, vaan\nne levittävät vielä lisäksi teollisuutta, joka puolestaan tulee\nvaikuttamaan kiihoittavasti muihin toiminnan aloihin, ja lisäävät siten\nihmisten työnsaantimahdollisuuksia.\n\nEräänä syynä näiden suurien yleisten suunnitelmien alun viivästymiseen\non luulo, että valtion tulisi hallita yleisiä varallisuuslähteitä\nja huolehtia niiden käytöstä. Tämän luulon takana on ajatus, että\nomistusoikeus on tärkeämpi kuin käyttö, ja se synnyttää tilanteen,\njolloin yleisön täytyy suorittaa ylimääräinen yleinen maksu\nkohtuullisen yksityisvoiton asemesta.\n\nSillä on selvästi osoitettu, että yksityinen omistaja voi ansaita\ntyydyttävän voiton minkälaatuisessa liikeyrityksessä tahansa\nveloittamalla hintoja tai maksuja, jotka hallituksen valvonnan\nalaisina johtaisivat tappioihin. En ole koskaan kuullut miehestä, joka\nolisi saavuttanut jonkinlaisia kokemuksia jonkin liikkeen johdossa\nja silti luottanut hallituksen omistusoikeuteen ja liiketoimintaan.\nSe on tuhlaavaista ja sen on pakko olla tuhlaavaista, sillä miehet,\njotka työskentelevät hallituksen kokemattoman johdon, poliittisen\nepäröinnin ja useasti uusiutuvien puolueellisten tutkimusten\nalaisina -- puhumattakaan teoreettisten uudistajien päähänpistoista,\nuudistajien, jotka ajattelevat, että liiketoiminta on vihollinen,\njonka kynsistä ihmiset ovat pelastettavat, -- ovat henkilöitä, joita\nkiinnostaa enemmän olla tekemättä mitään sellaista, mitä saatettaisiin\narvostella, kuin pyrkimys eteenpäin. Saattaa tuskin tulla kysymykseen,\nettä hallitus -- ottamatta ollenkaan huomioon palkkaa -- voisi saada\npalvelukseensa parhaimmat johtokyvyt liikealalla. Sillä parhaimmat\nkyvyt tulevat aina panemaan enemmän arvoa työlle kuin työpaikalle,\nmutta hallituksessa on kiusauksena säilyttää vain paikka.\n\nKaikki tämä on totta, missä ikinä hallitus on koettanut pyrkiä\nliikealalle. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että hallituksen\ntodellisten asioiden hoitajina on tavallisesti ollut onnellinen\nmäärä teräväjärkisiä miehiä. Nämä miehet hallituksessa havaitsevat\nparhaimmin aseman toivottomuuden hallituksen tavoitellessa menestystä\nliikealalla jossakin muodossa. Mikään voitto- ja tappiotili ei voi\nuhata hallitusta. Mikään ei ole esteenä kalliille hinnoille tai\nhuonolle palvelukselle, jota voitaisiin verrata asiakkaiden puolelta\nmahdolliseen yksityisiä yhtymiä kohtaan harjoitettuun painostukseen.\nHallitus voi ottaa palveluksen yksinoikeudekseen ja niin pakottaa\nihmiset sitä käyttämään. Tämä palvelus voi olla huonoa laadultaan ja\nkallista hinnaltaan, mutta hallitus voi maksattaa erotuksen ihmisillä\nverojen muodossa.\n\nMitä yksityisen voiton mahdollisuuteen tulee, kun kansan varallisuutta,\nkuten vesivoimaa, kehitetään, niin on mielestäni järkiperäistä ajatella\nnäin: Mikä on tärkeämpää: mitä mies saa, vai mitä yleisö saa? Emme\ntällöin havaitse, että jokainen kehitys, olkoonpa se sitten mitä laatua\ntahansa, on yleistä kehitystä. Ei mikään muu kuin laaja ja tyydyttävä\nyleinen käyttö voi tehdä yksityistä yritystä tuottavaksi. Yleisöllä\nloppujen lopuksi on oikeus jokaisen yksityisen palveluksen täyteen\nkäyttöön ilman minkäänlaista vastuunalaisuutta siitä, muodostuuko se\ntappioksi tai onnettomaksi yritykseksi. Mutta hallituksen omistaessa\nyrityksen tulevat erotukset veroina yleisön taskusta. Yksityiset voitot\nsen sijaan palaavat jälleen yleisön keskuuteen. Mitään muuta ei niillä\nvoida tehdä. Kukaan ei voi kuluttaa paljoakaan itsensä tai perheensä\nhyväksi, ja hänen ylijäämänsä on pakko siirtyä johonkin yritykseen,\njosta hän toivoo saavuttavansa voittoa.\n\nKaikella tällä ei ole tarkoitus sanoa, ettei hallituksella tulisi olla\nmitään osuutta. Mutta hallituksen suurena velvollisuutena yleisissä,\nkuten muissakin töissä, on tehdä yleisölle tie helpoksi voittojen\nsaavuttamiseen. Hallitus ei ole varustettu varallisuuden luomiseen,\nmutta se on varustettu tekemään varallisuuden mahdolliseksi -- aivan\nsamoin kuin se on varustettu tekemään varallisuuden mahdottomaksi.\n\nSuurin vaara on siinä, että kehitysohjelma voi olla niin mutkikas, että\nsiitä tulee hyväntekeväisyysohjelma -- että työtä annetaan miehille\nsyystä, että he tarvitsevat paikkoja, eikä siksi, että työn pitää tulla\ntehdyksi.\n\nParhainta hyväntekeväisyyttä on auttaa mies paikkaan, missä hän ei\nkoskaan tarvitse hyväntekeväisyyttä. Mikään ei näytä hyödyttömämmältä\nkuin nähdä vaivaa vaikutuksien heikontamiseksi, kun puolet tuosta\nvaivasta riittäisi hävittämään syyn.\n\nInhimillinen myötätunto on suuri liikkeellepaneva voima, eikä mikään\nkylmä laskeva mahti tule riistämään siltä sen paikkaa. Kaikki\nsuuret parannukset johtuvat inhimillisestä myötätunnosta. Mutta\nme olemme käyttäneet tuota suurta liikkeellepanevaa voimaa liian\npieniin tarkoituksiin. Jos inhimillinen myötätunto pakottaa meidät\nruokkimaan nälkäisiä, miksi se ei sitten paljon painavammin pakottaisi\ntekemään nälkää mahdottomaksi? Jos meillä on myötätuntoa tarpeeksi\nauttaaksemme ihmisiä heidän pulassaan, meillä varmasti pitäisi olla\ntarpeeksi tunnetta auttamaan heidät pois pulastaan. On kummallinen\ntosiseikka, että useampia ihmisiä voidaan saada avustamaan köyhyyden\nhelpottamisessa kuin uhraamaan energiansa köyhyyden täydelliseksi\npoistamiseksi.\n\nEnsimmäinen velvollisuutemme kohdistuu meihin itseemme. Meidän on\ntehtävä parhaamme, missä olemmekin. Meidän on oltava oikeudenmukaisia,\nmissä olemmekin. Meidän on tehtävä rehellistä työtä, missä\nolemmekin. Ei kukaan, joka heittää työaseensa maahan, auta köyhyyden\nhävittämisessä. Mitä ikinä teemmekin tulevaisuudessa, voimme olla\nvarmoja tästä: me emme koskaan saata toteuttaa mitään ohjelmaa ilman\ntyötä.\n\nTyö on hyvälaatuista kehitettävää. Jokainen mies, joka tekee työtä, on\napuna köyhyyden karkoittamisessa maailmasta -- ensin omansa ja sitten\nkanssaveljiensä.\n\nMies, joka tekee tänään parempaa ja enemmän tuottavaa työtä kuin hän\nteki eilen, on yhteiskunnallinen parantaja korkeinta laatua. Miehet,\njotka puhuvat, eivät ratkaise probleemaamme, vaan miehet, jotka ovat\ntyössä.\n\nJokainen aikakausi on täynnä väittämiä, joiden tarvitsee vain hetkisen\nolla olemassa, ennenkuin niiden valheellisuus tulee paljastetuksi.\nJos jokin asia on oikea, se kestää. Jos se on väärä, yleisön mieli\nkääntyy siitä yksinkertaisesti pois. Ei kukaan voi kuvitella, kuinka\npaljon huonommassa tilanteessa olisimmekaan, jos olisimme seuranneet\njokaista väittämää ja jokaista johtajaa, jotka lupailivat kultaista\naikakautta. Jos siis edistyksemme näyttää hitaalta, se johtuu vain\nihmisten varovaisuudesta välttää harha-askelta. Mutta edistys tapahtuu\nkoko ajan, toisinaan tällä, toisinaan tuolla suunnalla ja sitten koko\nrintamalla.\n\nEräs hyvin suuri väärä siirto olisi hyväntekeväisyyden tekeminen\nuudistuksen sijaiseksi. Me voimme antaa kehittämällä. Me emme voi\nkehittää antamalla.\n\n\n\n\nIX luku.\n\nUUSI AMMATTILAISUUS.\n\n\nSe käsitys on katoamassa, että koneellisesti valmistettu tavara ei voi\nolla yhtä hieno kuin käsin valmistettu; mutta näkyy vielä pidettävän\nselvänä, ettei koneen hoitaja ole yhtä taidokas ja neuvokas ammattimies\nkuin vanha käsityöläinen, että mekaanisen taidon yleinen taso on\nalenemassa ja että konetuotteet yhdenmukaisuutensa tähden luovat ikävän\nruman maailman. Ihmiset, jotka elävät vain kirjoissa, arvostelevat\ntavallisesti asioita tältä kannalta.\n\nTämä ajatus ei itsessään ole tärkeä, mutta on tärkeätä, että erotamme\ntotuuden mielikuvista, sillä ilman koneita ei voida ratkaista\nmaailman tärkeitä taloudellisia kysymyksiä. Seuraukset maailman\nharhaanjohtamisesta tässä asiassa -- mikä tuskin kävisi ajan mittaan\nlaatuun -- voisivat helposti muodostua traagillisiksi.\n\nTarkastelkaamme ensin koneen vaikutusta miehiin. On niin usein\nvakuutettu -- ja tämä on sentähden muodostunut yleiseksi tavaksi\n-- että koneen melkein mekaaninen hoito ei ainoastaan tuhoa miehen\nkestävyyttä, vaan myöskin hänen aloitekykynsä ja tekee hänestä\nkummallisen olennon, joka näyttää ihmiseltä, mutta ei todellisuudessa\nole ihminen. Tässä tehdään se virhe, että oletetaan kaikkien koneitten\nolevan samanlaisia, että ne kaikki tarvitsevat vain mekaanista\nhuolenpitoa ja että niitä hoitavat miehet ovat hyvin taitavia\nkoneenkäyttäjiä, jotka haaskaavat elinpäiviään.\n\nKaikki koneet eivät ole läheskään toistensa kaltaisia, ja niiden\nhoito vaatii monipuolista älykkyyttä ja käsityskykyä. Jos kone ei\ntarvitse käyttöönsä mitään ymmärtämystä, silloin on parempi tehdä\nkoneesta automaattinen kuin rasittaa ihmistä sen hoidolla. Alinta\nluokkaa olevat miehet, jotka nyt hoitavat koneistoja luonamme, ovat\nmiehiä, jotka muutamia vuosia sitten olisivat tulleet luokitelluiksi\nammattitaidottomiksi työntekijöiksi ja joiden olisi ollut pakko\njatkaa kurjaa olemassaoloaan vetojuhtina savikaukaloiden ja\ntyöntörattaiden ääressä tai selkää pakottavassa työssä taltat, lapiot\ntai rautakanget käsissään. Oppiessamme paremmin tuntemaan taloudellista\ntehdasvalmistusta olemme jatkuvasti vähentäneet työpaikkoja, joissa\nvaaditaan raakaa voimaa, samoin kuin työpaikkoja, joissa vaaditaan vain\nvähän tai ei lainkaan älykkyyttä -- vaikka meillä ei ole koskaan ollut\nminkäänlaista työpaikkaa taidottomimmallekaan miehelle, missä ei olisi\ntarvittu enemmän todellista järkeä kuin siinä alkeellisessa työssä,\njohon hän työtaidottomana oli tottunut. Aikaisemmin meillä oli tietty\nmäärä työpaikkoja, joissa tarvittiin hyvin vähän henkisiä ponnistuksia\ntyöläisen tai koneenhoitajan puolelta; me havaitsimme, että miehet,\njotka pysyivät noissa paikoissa, olivat miehiä, jotka eivät halunneet\nkehittää järkeään tai joilla oli hyvin vähän järkeä kehitettäväksi.\nOlisi mitä onnettominta, jos teollisuus voisi hankkia työpaikkoja\nvain ajatteleville miehille. Sillä silloin ajatukseen kykenemättömät\nmuodostuisivat yleiseksi rasitukseksi -- hyvin köyhät ovat melkein\nyksinomaan lähtöisin sellaisten ihmisten joukosta, jotka kieltäytyvät\najattelemasta ja siksi kieltäytyvät tekemästä työtä huolellisesti.\n\nMeillä on vielä joitakin työpaikkoja, joissa ei tarvita erikoista\nkyvykkyyttä, ja näissä paikoissa on miehiä, jotka ansaitsevat vähintään\nseitsemän dollaria päivässä ja jotka muussa tapauksessa pystyisivät\nvain hankkimaan huonoja kovatöisiä paikkoja. Kukaan älykäs mies ei\nvoisi pysyä, eikä pysyisi, näissä paikoissa -- emmekä me sallisi\nälykkään miehen jäädä niihin. Niissä suoritettu työ on äärimmäisen\nyksitoikkoista, mutta nämä paikat täytetään poikkeuksetta sellaisilla\nmiehillä, jotka pitävät yksitoikkoisuutta tervetulleena siitä syystä,\nettei se vaadi ajattelua. Ja näissäkin työpaikoissa tarvitaan sentään\njotakin älyä.\n\nEhkä vaatimukset eivät kohdistu niin paljon taitoon, vaan suurempaan\nvalppauteen kuin on tarpeellista esimerkiksi ojan kaivamisessa tai\nylikäytävän vartioimisessa. Miehen täytyy tietää, mitä hän tekee --\nottamatta lainkaan huomioon, kuinka mekaanista työ on -- tai hän jää\njäljelle työssään tai jatkaa työskentelyä vielä sittenkin, kun jokin\nerehdys tai vika on sattunut. Tarvitaan jotakin ammattitaitoisuuden\ntapaista, mutta tavallaan jotakin, joka poikkeaa tämän käsitteen\naikaisemmasta merkityksestä. Huolimatta mistään mekaanisista\nvarokeinoista inhimillisten virheiden välttämiseksi mies, jolla ei\nole jotakin, mitä voisimme nimittää konevaistoksi, tulee turmelemaan\npaljon työtä, jos hänen annetaan sitä jatkaa. Ainakin jonkin verran\nvaistoa tarvitaan halvimpaankin työhön. Tarvitaan korkeampiasteista\nmiestä hoitamaan sähköllä käypää nostokurkea kuin tela- ja taljatyössä.\nAlin paikka tehtaassamme tänään vaatii suuremman määrän älykkyyttä\nkuin alin paikka parhaassa käsityöpajassa menneinä aikoina. Tämä on\ntosiseikka, josta vanhoja hyviä aikoja ylistelevät henkilöt eivät ole\ntietoisia. Ammattimiehet sata vuotta sitten eivät suhteellisesti olleet\nyhtä lukuisia kuin nykyjään. Vain muutamia harvoja nimiä on kantautunut\nmeidän aikaamme saakka. Nykyjään on korkealle kehittynyt ammattitaito\nteollisuudessa tavallista. Sen täytyy olla. On yleensä otaksuttu, että\nvanhoissa konepajoissa kaikki miehet olivat hyvin käteviä kisällejä tai\noppipoikia, jotka hankkivat tietoja ammattitaitoisuutta varten. Näin ei\nkoskaan ollut asian laita. Parhaimmissakin pajoissa oli ensiluokkaisten\nkoneenkäyttäjien lukumäärä hyvin pieni ja suuri osa työtä suoritettiin\npuolioppineiden tai oppimattomien työläisten avulla, jotka oli otettu\npalvelukseen pääasiallisesti voimiensa tähden. Nykyjään ei ainoastaan\nalin paikka teollisuuksissamme ole paljon korkeammalla kuin alin\npaikka vanhassa teollisuusjärjestelmässä, vaan myöskin parhaimmat\npaikat vaativat enemmän taitoa ja ammattitietoja kuin mitä vain harvat\n-- jos kutkaan -- vanhoista ammattimiehistä omasivat. Meillä ei ole\nteollisuuksissamme ainoatakaan ehdottomasti taitamatonta työläistä,\nmutta verrattaessa alinta astetta vanhan ajan työtaidottomuuteen saamme\nhyvin ammattitaitoisten miesten suhdeluvun ammattitaidottomiin nähden\nkorkeammaksi nyt kuin ennen. Ja omasta kokemuksestamme päätellen\ntämä nousu tulee jatkumaan. Me annamme nykyjään työtä suuremmalle\nmäärälle taitavia koneenkäyttäjiä kuin koskaan aikaisemmin, ja jokainen\nparannus, jonka saamme aikaan, vaatii yhä enemmän sellaisia miehiä.\nTämä ei ole niin kummallista kuin miltä se ensiksi näyttää, jos vain\ntarkastelee, mitä viimeisten kahdenkymmenenviiden vuoden aikana on\ntapahtunut koneellisen tuotannon alalla.\n\nAikaisemmilla koneilla oli siksi rajoitettu työala, että\ntuotteiden suunnittelijoiden täytyi myös rajoittua puolivalmiisiin\nvälttämättömyystavaroihin. Nykyjään ovat koneet niin paljon\nmonipuolisempia kuin aikaisemmin, että työn ja tuotteiden\nsuunnittelijoiden toiminta ei ole rajoitettu. Käsityön perinnäistavat\novat vakavana esteenä suunnittelijoiden ajatustoiminnalle.\nSuunnitelmat, jotka käyttävät hyväkseen suuremmassa määrässä koneiden\nvoimaa mennäkseen pitemmälle kuin mitä käsityö voi tehdä, tulevat\nluomaan meille kokonaan uuden ammattityön. Joitakin merkkejä tästä on\njo nähtävissä.\n\nTaito ja omintakeisuus eivät kuolleet käsin luodun aikakauden\nkanssa. Ammattimiestä on nimitetty \"käsityötaitoiksi\", toisinaan\n\"taiteilijaksi\", ja taiteilijan määrittely on: \"Henkilö, joka\nharjoittaa ja harrastaa taitoa, jossa mielikuvitus ja maku ohjaavat\nvalmistusta, etenkin kaunotaiteissa, kuten maalauksessa ja\nkuvanveistossa\". Lisäksi hänet kuvataan \"henkilöksi, joka osoittaa\nharjaantunutta taitoa ja harvinaista makua kaikissa töissä tai\ntehtävissä\". Tämä viimeinen lause osuu maaliinsa. Vanhan ajan\nammattimies vain harvoin osoitti harjaantunutta taitoa. Hyvin harvat\ntulivat mestareiksi. Useammin heidän taitonsa oli alkeellinen ja\nmakunsa huono. Muutamat kokoilijat pitävät vanhojen esineiden\netuna sitä tosiseikkaa, että ne olivat käsin tehtyjä -- lainkaan\nvälittämättä niiden epätäydellisyydestä. Mutta ne olivat hyvin harvoin\nkirjaimellisesti käsin tehtyjä. Varhaisemmista ajoista alkaen on\nsavenvalajalla ollut pyöränsä ja kutojalla kangaspuunsa. Molemmat\nolivat koneita. Suuri muutos on vain tapahtunut liikkeellepanevassa\nvoimassa, joka käyttää niitä. Aikaisemmin se oli käsivoimaa,\njalkavoimaa, tuuli- tai vesivoimaa; nyt se on höyryä tai sähköä,\nmutta tuuli ja vesi ovat edelleenkin perusvoimia mekaanisen energian\nluomisessa.\n\nKerran oli sanalla \"kone\" (machine) paljon laajempi merkitys kuin\nnykyjään. Sitä käytettiin yleisesti rattaista, vankkureista, laivasta\nja veneestä. Sanaa \"ase\" (engine) (saanut sittemmin merkityksen\n\"työase\" ja siitä edelleen \"kone\". Suom. muist.) sovellettiin taasen\nsodankäymistä varten suunniteltuihin keksintöihin sekä keksintöihin,\njoita käytettiin rauhan töissä. Vuosisatojen kuluessa on yhä enemmän\nkoneita keksitty ja yhä tehokkaampia keinoja niiden käyttämiseksi\nlöydetty.\n\nNykyaikainen teollisuuden harjoittaja ei voi hylätä niitä välikeinoja,\njotka hänellä on käytettävänään esineiden valmistamiseksi nopeasti,\ntarkasti ja tehokkaasti, tarkoituksessa palata takaisin vähemmin\ntehokkaisiin menettelytapoihin. Kun ihmiskunnan tarpeet ovat\nlisääntyneet, on tuotantokeinoja täytynyt myös lisätä ja kehittää.\nKoneiden käyttö tavaroiden valmistamiseen ei ole uutta.\n\nOlemme keränneet Dearborniin näytteitä melkein kaikista esineistä,\njoita on käytetty tässä maassa sen asuttamisesta alkaen, tarkoituksessa\nryhmitellä ne siten, että jokaisen, joka haluaa nähdä, mitä minkä\ntahansa aikaisemman miespolven ihmiset käyttivät päivän askareissaan,\ntarvitsee vain mennä rakentamamme museon vastaavaan osastoon\nnähdäkseen jokaisen talousesineen, joka mallia olevat ajoneuvot,\nkaikenmoiset työaseet. Siellä saattaa nähdä tavalliset talousesineet\nkäsityökaudelta, seurata niiden kehitystä käsityö- ja konekauden kautta\nkonekauteen ja sitten koko konekauden kehityksen aikana.\n\nKäsin valmistetut esineet ovat yleensä parempia kuin ensimmäiset\nkoneilla valmistetut esineet ja näyttävät varmasti hauskemmilta;\nensimmäiset koneilla valmistetut esineet jäljittelivät käsin\nvalmistettuja, sensijaan, että olisivat luoneet oman tyylinsä. Mutta\nmyöhäisemmät konetuotteet ovat paljon hienompia kuin keskinkertaiset\nkäsin valmistetut. On kuitenkin muistettava, että hienon työtaidon\nnäytetuotteet, jotka ovat joutuneet käsiimme aikaisemmilta ajoilta,\novat ainoastaan kaikista parhaimpia valmisteita eivätkä lainkaan\nedusta ihmisten yleisesti käyttämiä esineitä. Mikä tahansa hienosti\nvalmistettu esine merkitsi pitkää ajanjaksoa. Työstä maksettiin\nhuonosti, mutta sitä täytyi käyttää niin paljon, että valmistettu esine\nmuodostui hyvin kalliiksi, ja siitä syystä sen omistus rajoittui vain\nrikkaisiin.\n\nVanhan ammattimiehen taitoja ei ole hävitetty eikä liioin hänen\nvalmistusaineitaan. Ellemme seuraa hänen jälkiään nykyaikaisessa\ntyössämme, ei se johdu siitä, ettemme sitä voisi tehdä, vaan syystä,\nettä me olemme joka suhteessa edistyneet valtavasti. Me voimme, jos\nniin haluamme, tehdä kaiken, minkä hän teki, ja tehdä sen paremmin.\nTämä on epäämättömästi näytetty minulle toteen saavuttamiemme\nkokemusten avulla keräämiemme esineiden korjauksessa. Jokainen\nnäyte-esine tullaan lopuksi korjaamaan tarkalleen samanlaiseksi kuin se\noli alkuperäisen käyttönsä aikana, ja me olemme jo uusineet niin monta\ntuhatta esinettä, että olemme tarvinneet jokaista ammattilajia -- eikä\nkuitenkaan vielä kertaakaan ole ilmaantunut mitään työtä, jota joku\nsuoraan työläistemme riveistä otettu mies ei olisi voinut suorittaa. Me\nannamme pyörein luvuin työtä noin sadalletuhannelle miehelle Detroitin\npiirissä. Tämä olisi ollut melko suuren valtion työläisarmeija\naikaisempina aikoina, sillä silloin maataviljelevä väestö oli aina\npaljon suurempi kuin teollisuusväestö, mutta minä epäilen suuresti,\nolisiko mikään kahden miljoonan asukkaan suuruinen maa -- mikä olisi\nlikimäärin ollut asukasluku sataatuhatta kisälliä kohden -- voinut\nesittää sellaista armeijaa kätevyytensä puolesta kuin mikä meillä on\ntehtaillamme. Jos me haluamme korjauttaa jälleen entiseen kuntoonsa\nvanhan asuinrakennuksen tai vanhan majatalon, meille ei tuota mitään\nvaikeuksia keksiä omasta työläisjoukostamme kirvesmiehiä, jotka voivat\ntarttua aivan samanlaisiin työaseisiin kuin mitä vanhat kirvesmiehet\nkäyttivät ja suorittaa työn aivan yhtä hyvin kuin nämä sen tekivät.\nSamoin on kaappien valmistuksen laita, ja meillä on muutamia hienoimpia\nkaappivalmisteita, mitä vanhat ammattimiehet ovat koskaan luoneet.\nMetallityössä korjaamme vaikeuksitta kaikkea mahdollista laatua olevat\nkoneet ja kojeet, mitä siroimmista kelloista ja tieteellisistä kojeista\naina höyrykoneisiin ja vetureihin saakka. Useimmat näistä esineistä\novat miehillemme täysin tuntemattomia, ja niinpä onkin heidän kaikkein\nensimmäiseksi päästävä selville siitä, miten ne alun pitäen toimivat.\nTämä jo sinänsä vaatii korkealle kehittynyttä mekaanista älyä. Sitten\nheidän täytyy hajoittaa esine, puhdistaa ja kiilloittaa jokainen osa\nja lopuksi panna se jälleen kokoon -- korvaamalla kuluneet, särkyneet\ntai puuttuvat osat uusilla. Tämä vaatii hyvinkin laajaa taitoa ja\nkekseliäisyyttä, mutta silti eivät miehemme ole ainoatakaan kertaa\njoutuneet häpeään. He ovat osanneet ei ainoastaan tehdä pyydettyä osaa,\nvaan tehdä sen paremmin ja tarkemmin kuin alkuperäinen oli tehty. He\nvoivat tehdä tämän hyvin nopeasti nykyaikaisin työasein, mutta kun\nkoetteeksi pyydämme heitä käyttämään ainoastaan niitä työaseita, joita\nvanhoilla työläisilläkin oli, he onnistuivat yhtä hyvin kuin nämäkin.\nJa kun sanon heidän käyttäneen vanhoja työaseita, tarkoitan juuri sitä\nmitä sanon, sillä meillä on tuhansia näytteitä vanhoista työaseista,\njotka ovat korjatut alkuperäiseen kuntoonsa, ja me voimme varustaa\ntyöläisen minkä aikakauden työvälineillä tahansa.\n\nMitä valmistusaineisiin tulee, meillä on nykyjään käytettävänämme\nsellainen valikoima metalleja ja niiden seoksia, että me voimme aina\nhankkia paljon parempaa valmistusainetta jotakin osaa varten kuin mitä\nalun pitäen oli käytetty. Mutta jos tarve vaatii, voimme tehdä aivan\nsaman asteen rautaa, terästä, pronssia tai kuparia kuin mitä vanhalla\ntyöläiselläkin oli.\n\nEi ole mitään perää siinä legendassa, että vanhan ajan ihmisillä olisi\nollut aineita, joita me emme voi valmistaa tai jotka olivat parempia\nkuin mitkään nykyjään tuntemistamme aineista. Jokainen insinööri ja\nmetallurgiaa tunteva henkilö tietää tämän. Jos me emme todellakaan\nolisi edistyneet metallialalla, useat nykyisistä mukavuuksistamme --\nauto niihin luettuna -- olisivat olleet mahdottomia, sillä koneemme\nolisivat muodostuneet niin painaviksi ja kömpelöiksi, että ne olisivat\nolleet epäkäytännöllisiä. On mahdotonta sanoa, olisivatko parhaimmat\ntyöläiset aikaisemmilta vuosilta, saatuaan nykyaikaiset työaseet,\nolleet yhtä taitavia kuin nykyajan miehet, mutta on mahdollista\nsanoa ehdottoman varmasti ja tosiasioihin vetoamalla, että parhailla\nmenneiden aikojen ammattimiehillä ei ollut enemmän kyvykkyyttä kuin\nparhailla nykyajan ammattimiehillä ja että nykyaikana koneiden käytön\navulla suoritetun työn laatuaste on korkeampi kuin mikään, mikä\naikaisemmin oli mahdollista.\n\nEdistystä, joka jo on tapahtunut, näytetään tuskin ymmärrettävän.\nEsimerkiksi autotehtailijat nykyjään valmistavat aivan luonnollisena\nasiana koneen, joka on tarkemmin tehty kuin parhain kello. Tämä on\nkirjaimellisesti totta, ei ainoastaan mittoihin, vaan myös tasapainoon\nnähden. Hyvin harvat kellot valmistetaan yhden tuhannesosatuuman\ntarkkuudella, mutta tuo tarkkuus on aivan yleinen painavissa\nautomobiilinosissa. Koneen pyörivät osat, kuten kampiakseli ja\nvauhtipyörä, ovat saatetut tasapainoon sekä dynaamisesti että\nstaattisesti, lähennellen hienon kellon säätörattaan tasapainoa. Tämä\nei merkitse, että tarkkuus on juuri keksitty tai muuta sen tapaista. On\nvain huomattava, että tarkkuus, joka aikaisemmin oli varattu kaikista\nkalleimpia kojeita varten, on nyt jokapäiväisen elämän tarpeiden\nkäytettävissä.\n\nYleisten tarvikkeiden tarkka valmistus merkitsee paljon enemmän\nkuin miltä ensi silmäyksellä näyttää. Nykyaikaisilla koneilla,\netenkin niillä, joita käytetään yleisessä elämässä tehdaslaitosten\nulkopuolella, täytyy olla ehdottomasti vaihdettavissa olevat osat,\nniin että taidotonkin mies voi sen korjata, ja myöskin syystä, että\nrahti- ja kuljetuskustannuksia voitaisiin säästää panemalla kone\nkokoon paikalla, missä sitä tullaan käyttämään. Käytännöllinen\nvaihdettavuus voidaan saavuttaa ilman äärimmäistä tarkkuutta, ja\nvaihdettavuusvaatimukset ovat jo aikoja sitten tulleet tyydytetyiksi.\nOn muita ja tärkeämpiä vaatimuksia. Minkä tahansa liikkuvan osan\ntarpeeton tärinä merkitsee haaskausta voiman siirrossa ja myöskin\nhaaskausta tarpeettoman kulumisen muodossa. Taistelu melua vastaan on\neräässä muodossaan taistelua tuhlattua liikettä -- s.o. haaskausta\nvastaan. Koneiston tärinä voi aiheutua useista syistä, mutta yleensä\nse on johdettavissa tasapainon puutteesta ja epätarkasta osien\nsovittelusta. Siksi onkin koneiden tarkka valmistus eräs parhaita\ntapoja niiden halventamiseksi. Vähentäessämme tärinää emme ainoastaan\nsäästä voimaa, vaan myöskin pitennämme koneen ikää ja teemme sen käytön\nsen johdosta halvemmaksi.\n\nTässä ei ole mitään uutta. Vaikeutena on ollut keksiä tapoja ja\nkeinoja tarkkuuden saavuttamiseksi, ilman että samalla kertaa lisätään\nvalmistuskustannuksia niin paljon, että koneen hinta muodostuu liian\nkalliiksi muiden kuin muutamien harvojen ihmisten maksettavaksi.\nOn aina ollut mahdollista saavuttaa tarkkuus, mutta ei saavuttaa\nsekä tarkkuus että täydellinen vaihdettavuus halvoin kustannuksin.\nTarkkuuden taloudellisista vaikutuksista voi laatia oman erikoisen\ntutkielman.\n\nTarkkuuden saavuttaminen halvoin kustannuksin on hyvin asteittainen\nmenetelmä, joka ei selvene millekään teollisuudelle yhdessä päivässä.\nEräs yhtä ainoata tuotetta valmistavan tehtaan hyvinkin suuria\netuja on tilaisuus, joka tarjoutuu jokaisen osan valmistuksen\nyksityiskohtaiseen tutkimiseen. Olemme havainneet, että huolimatta\nsiitä, kuinka huolellisesti suunnittelemme valmistusmenetelmän,\nkokemus aina osoittaa paremman tavan. Tätä voidaan pitää yleisenä\nperiaatteena. Yleinen suunta omissa töissämme viime vuosina on\njohtanut epäselvästä menettelytapojen jaoittelemisesta niiden\nyhdistämistä kohden. Käsityöammattilaisuuden vanhoina päivinä yksi\ntyöläinen suoritti kaiken työn, sitten ilmaantui keskeneräinen kone\nja havaittiin taloudellisimmaksi jakaa työ siten, että jokainen\nkone ja jokainen mies valmisti vain jonkin pienen osan työstä. Nyt\nkuljemme taasen vanhoja aikoja kohden, kuitenkin se erotuksena, että\nsilloin yksi mies suoritti koko työn, kun sen tekee nyt kone, mikäli\nsuinkin mahdollista. Ihanteena olisi täydellisesti automaattinen\nkone, joka työskentelisi millä vaaditulla tarkkuudella tahansa. Tämä\nihanne on kuitenkin kaukana toteutumisesta melko, yksinkertaisia osia\nlukuunottamatta. Parasta, mitä voimme tehdä, on yhdistää niin paljon\ntyöliikkeitä kuin mahdollista, käyttäen hyvin huomattavassa määrässä\nhyväksemme kiertopöytäperiaatetta -- mikä on eräs nykyajan teollisuuden\ntärkeimmistä periaatteista. Jos esimerkiksi osa piti rei'ittää, porata,\nväljentää, sorvata ja viimeistellä vanhan järjestelmän aikana, se olisi\nkulkenut kahdeksan tai yhdeksän yhtä ainoata tarkoitusta varten tehdyn\nkoneen kautta, joista jokaista hoitamaan olisi tarvittu erityinen\nmies. Nyt useimmat näistä tehtävistä suoritetaan yhden ainoan koneen\navulla, jota yksi mies hoitaa, kiinnittäen osan kierrepöytään. Määrätyn\najan kuluttua, joka on laskettu tehtävään tarvittavien minuuttien\nmukaan, taottava osa vapautuu ensimmäisestä työasemasta ja pyörähtää\nkoneen toiselle työasemalle, missä poraus mahdollisesti tapahtuu.\nSillä välin on uusi valmistumaton osa asetettu latauspaikalle ja\nsiirtynyt siitä ensimmäiselle työasemalle. Toiselta työasemalta osa\njatkaa matkaansa kolmannelle, missä uusi koneellinen käsittely saattaa\ntapahtua automaattisesti; sitten neljännelle, missä osa on lopullisesti\nvalmistunut.\n\nTällaisessa multikierre- tai kiertopöytäkoneessa on tavallisesti\ntyöasemia latauspaikan lisäksi viidestä seitsemään. Ne ovat järjestetyt\nympyrään siten, että osa, jouduttuaan koneellisen käsittelyn\nalaiseksi eri kohdissa, sulkee ympyrän, palatessaan konetta hoitavan\nmiehen luo viimeisteltynä. Hän siirtää sen koneesta ja asettaa\ntavaransiirtolaitteen kuljetettavaksi, ottaen siitä samalla kertaa\nuuden valmistamattoman osan ja sijoittaen sen valmistuneen osan\npoistamisen jälkeen tyhjäksi jääneeseen koneosastoon.\n\nNäin ei synny mitään ajan ja liikkeen hukkaa; osia käsitellään vain\nkahdesti -- asetettaessa koneeseen valmistumattomina kappaleina ja\nsiitä poistettaessa valmistuneina. Koneet valmistavat suhteellisesti\nharvoissa minuuteissa osia, joiden tekeminen vanhan järjestelmän aikana\nolisi vaatinut tunteja, jopa päiviäkin. Osien käsittely on useissa\ntapauksissa supistettu kahteen tai kolmeen vaiheeseen. Muutamien osien\nkulut ovat vähentyneet enemmän kuin puolella ja valmistustarkkuus\nlisääntynyt enemmän kuin kaksinkertaiseksi.\n\nViimeiset tehtävät käsinvalmistustuotannon aikana olivat leikkely\nja koetteleminen -- mikään ei koskaan soveltunut tarkalleen, ja\njos tarkkuutta tarvittiin, täytyi osa hioa paikkaansa sopivaksi.\nMeidän tuotantomenetelmässämme, ja nykyaikaisissa amerikkalaisissa\nmenetelmissä yleensä, tarkastus on tullut vanhan leikkelyn\nja koettelemisen sijalle, ja eräs nerokkaimmista käytännössä\nolevista koneistoista on keksintö, jonka avulla koetetaan vähentää\nihmisen osuutta tarkastuksissa. Huolimatta siitä, kuinka tarkasti\ntuotekoneiston toiminta on järjestetty, kaksi saman koneen valmistamaa\nosaa ei koskaan ole aivan samanlaista -- valmistusaine itsekään ei\nkoskaan ole laadultaan aivan yhdenmukaista. Tarkastuksen tehtävänä ei\nainoastaan ole virheiden löytäminen, vaan myöskin varmistautuminen\nsiitä, että jokainen osa, paino ja tasapaino vastaavat vaadittuja.\nJotkut tarkastukset ovat äärimmäisen tarkkoja ja täydellisesti\napuneuvottoman inhimillisen havaintokyvyn ulkopuolella. Mikä\ntavallisesti olisi monimutkainen laboratoriossa suoritettava koe,\ntäytyy yksinkertaistaa siinä määrin, että samat tulokset kuin\nkoelaitoksessa saavutetaan tehtaassa tottumukseksi muodostuneella\ntavalla.\n\nKoneen kampiakseli on hyvä esimerkki. Kampiakselin on oltava kestävää\nja samalla hyvin tarkkaa työtä. Ja se täytyy saada tasapainoon\ndynaamisesti, s.o. liikkeellä ollessaan. Tasapainokone muistuttaa\npöytää, joka nojaa vieteritukeen siten, että se joutuu heilumaan, kun\nsen päälle asetetaan jatkuvasti tärisevässä liikkeessä oleva esine.\nAkseli asetetaan tälle pöydälle laakerien kannattamana ja kiinnitetään\nvauhtipyörän puoleisesta päästä pyörään, joka on samanlainen kuin auton\nvauhtipyörä.\n\nSitten määrätään poikkeusta tasapainosta edustava kulma toisen pyörivän\nliikkeen avulla samassa koneessa. Käyttämällä yksinkertaista korttia\nkoneenhoitaja tulkitsee koneen hänelle antamat luvut, määräten niiden\navulla sen kulman lopullisen suunnan, jossa porauksen täytyy tapahtua,\nsekä varren tasapainoa varten tarvittavien reikien lukumäärän ja\nsyvyyden. Kun akselin toinen pää on koeteltu, joutuu se porattavaksi,\njotta täten poistettaisiin dynaamisen tasapainon saavuttamiseksi\ntarvittava määrä. Kun tämä pää on saatu dynaamiseen tasapainoon ja\ntullut tarkastetuksi, saatetaan toinenkin pää samanlaiseen tasapainoon\npaljon yksinkertaisemman menettelyn avulla. Miehiemme kehittämän kojeen\navulla he voivat määrätä toisen pään tasapainottomuuden staattisen\ntasapainotilan avulla.\n\nTasapainottomuuden korjaussuunnat ovat merkityt jokaiseen\nkampiakseliin, ja tämän merkinnän suorittaa korttia käyttävä\nkoneenhoitaja. Kampiakseli menee sitten porauskoneen hoitajalle, joka\nasettaa sen konepöytänsä kiinnikkeelle. Paikanmääräysosoittimen avulla\njokaisen konepöydälle asetetun akselin tulee joutua asemaan, joka on\nsamanlainen kuin sen asema tasapainokoneessakin. Pöydän kummassakin\npäässä on pora, joka on sijoitettu juuri akselin päätesivujen\nyläpuolelle. Jokainen pora on varustettu pyörällä, joka joutuu\npyörimään poran tunkeutuessa akseliin ja merkitsee tunkeutumissyvyyden\ntuhannesosien tarkkuudella. Tämä poistaa kaikki mahdollisuudet liian\nsuuren tai liian pienen ainemäärän poistamiseksi kampiakselista\ntasapainotilan saavuttamiseksi.\n\nNämä esimerkit ovat valitut ainoastaan jonkinmoiseksi osoitukseksi\nsuuressa mittakaavassa harjoitetun amerikkalaisen teollisuuden\ntuotteiden herkästä yhdenmukaistamisesta. Siinä ei ole mitään\n\"tusinatyötä\". Me käytämme äärettömät määrät raakaa voimaa, mutta se\nei ole lähtöisin ihmisolennoista -- se saapuu sähköjohtoja pitkin.\nMiehillä, jotka työskentelevät näiden koneiden kanssa, tulee olla\ntietty määrä kätevyyttä, mutta ennen kaikkea he tarvitsevat sellaista\nhenkistä yhdenmukaisuutta, joka saa heidät mukautumaan tuotannon\nnopeuteen. Mies ei muodostu koneeksi, sillä hänen tulee ennen kaikkea\nolla terävä ja valpas. Hänen täytyy ymmärtää pienten seikkojen tärkeys,\nja kun me muutamia vuosia sitten teimme perinpohjaisia muutoksia\nvalmistusmenetelmissämme ja nostimme suuresti tarkkuustasoa, eräs\npahimpia kohtaamiamme esteitä oli miesten kieltäytyminen mukautumasta\nuuteen toimintatapaan. Meidän täytyi vaihtaa suuri osa henkilökuntaamme\nyksinkertaisesti siitä syystä, että monet vanhemmista miehistä\nitsepäisesti kieltäytyivät uskomasta uuden tarkkuusmäärän saavuttamisen\nmahdollisuutta.\n\nVaikka kone voikin olla melkein automaattinen eikä tehtävä, mikä sen\nhoitajalla on huolenaan, näytä tärkeältä, olemme havainneet, että vain\nhyvin intelligentit miehet voivat riittävästi ymmärtää, mitä koneet\ntekevät, ja elleivät he ymmärrä tätä, he eivät valvo kunnollisesti\ntyötänsä. Muutamia vuosia sitten ei meillä ollut mitään valmistustyötä,\nmitä kuka tahansa keskinkertaisella ymmärryksellä varustettu mies\nei olisi voinut oppia kuukaudessa, ja ehkä puolet töistämme olisi\nvoitu oppia viikossa. Nykyjään niiden töiden lukumäärä, jotka voidaan\noppia viikossa tai lyhyemmässä ajassa, on melko pieni, ja joidenkin\ntärkeämpien valmistustöiden oppiminen vaatii kahdesta viikosta\nkuukauteen kestävää harjoittelua -- ottamalla huomioon, että mies omaa\njonkin verran synnynnäistä mekaanista taipumusta. Arkaluontoisemmat\ntarkastus- ja tasapainonmääräystoimet vaativat kuudesta viikosta\nkahdeksaan viikkoon kestävän oppiajan, ja hidasjärkiset miehet\neivät voi koskaan niihin perehtyä. Nämä ovat ainoastaan työpaikkoja\nvalmistuksessa -- s.o. niiden osien tuottamisessa, jotka lopuksi ovat\nkootut automobiiliksi.\n\nSuurien koneistomäärien pitäminen korjatussa kunnossa, työaseiden ja\nmuovaajien toimittaminen sekä kaiken kunnollinen järjestely vaatii,\nkuten helposti voi käsittää, suunnattoman joukon koneenkäyttäjiä,\njotka ovat mestareita ammatissaan. Monet näyttävät kuvittelevan, että\nkoneet vain rakennetaan ja ne työskentelevät sitten ilman ihmisapua.\nTämä on luonnollisesti mieletöntä. Nykyaikainen teollisuus tarvitsee\nhyvin taitavia miehiä, ja enemmän kuin heitä nykyjään on maailmassa.\nMe kärsimme selvästi taitavien miesten puutetta, ja eräs teollisuuden\nheikkouksia onkin, ettei se ole voinut luoda helpotuksia sen miesjoukon\nharjaannuttamiseksi, jota nyt tarvitaan. Yhtiömme tekee, minkä se voi,\ntämän pulan poistamiseksi perusteellisesti harjaannuttamalla nuoria\nmiehiä ja koroittamalla teknillisempiin toimiin älykkäämmät miehet\nvalmistusalalta. Mutta ellei teollisuuden kehitysnopeus hidastu, se\ntulee jatkuvasti kärsimään taitavien miesten puutetta. Tilanne on aivan\npäinvastainen kuin miksi sitä yleensä luullaan, sillä sen sijaan,\nettä teollisuus tarvitsisi jatkuvasti pienenevässä määrässä taitavia\nmiehiä, se tarvitsee heitä suhteellisesti yhä runsaammin. Nämä miehet\ntarvitsevat ei ainoastaan taitavuutta, vaan myöskin monipuolisuutta\n-- ja on vaikeampi saada monipuolisuutta kuin taitoa. Itse asiassa\nkuitenkin niiden monien ihailtavien ominaisuuksien joukossa, joka tässä\nmaassa palkasta työskentelevillä miehillä on, heidän mukautuvaisuutensa\nei ole vähimmin ihailtava. Esimerkiksi kivihiilituotantokauden\nvähittäinen muuttuminen muuksi on muodostunut murhenäytelmäksi\nEnglannissa, ja se olisi murhenäytelmä tässäkin maassa, jollei muita\nteollisia mahdollisuuksia olisi avautunut kaivostyöläisillemme.\nAmerikkalainen kaivostyöläinen ei tee työstään elämänkutsumustaan.\nSe tyydyttää hänen seikkailunhaluaan nuoruusvuosina, ja sitten hän\nlöytää itselleen toista työtä. Amerikkalainen työläinen voi käydä\nmihin tahansa käsiksi. Jos hänen toimintansa seppänä loppuu, hän\navaa autotallin. Jos kaivostyö lakkaa, hän ryhtyy rakennustöihin tai\njohonkin muuhun.\n\nMutta minä en voi valittaa ja pitää teollisuudelle ominaisena\nheikkoutena sitä seikkaa, että miehen tultua kerran otetuksi\npalvelukseen häntä ei silti ole palkattu ikuisiksi ajoiksi samaan\ntehtaaseen. Jos mies on sopimaton teollisuusalalla, niin mitä pikemmin\nhän sen havaitsee tai mitä pikemmin hänen työnantajansa sen havaitsee,\nsitä parempi miehelle itselleen. Meillä on teollisuudessamme paikkoja\njokaista kyvykkyysastetta ja jokaista ruumiillista voima-astetta\nvarten, mutta meillä ei ole mitään paikkoja miehelle, joka koettaa\nsaada meiltä vain niin paljon rahaa kuin mahdollista. Jokainen\nteollisuus, joka ottaisi hoiviinsa -- tai jonka olisi pakko ottaa\nhoiviinsa -- tämänkaltaisia miehiä, harjoittaisi taloudellista\ntuhlausta. Ehkä on väärin puhua \"tämänkaltaisista miehistä\". On\nkäsittämätöntä, että sellainen mies voisi olla olemassa, jota ei\njonkinlainen työpaikka jossakin kiinnostaisi. Tämä on kuitenkin asia,\njota jo aikaisemmin olen kosketellut.\n\nMiehet itsekin alkavat käsittää, ettei teollisuus ole sellaista,\nmitä se on näyttänyt olevan, ja että monet vääristellyt kuvat siitä\novat vain pelkkää satua. Eräs meidän yhtiöjulkaisuistamme piti\nkirjeenkirjoittamiskilpailut, tarkoituksena saada selville, kuinka\nmonia miehistämme kirjeiden kirjoittaminen kiinnosti, ja myöskin\ntutustuakseen heidän ajatuskantaansa. Alla on erään sepän lähettämä\nkirje, joka on monessa suhteessa arvokas. Ensiksikin se tuo ilmi\nammattimiehen suhtautumisen koneteollisuuteen ja toiseksi se antaa\njonkinlaisen kuvan työläisten ymmärrystasosta:\n\n    Harjaantuneena seppänä näen luonnollisesti useimmat vaikutelmat\n    työstäni siltä kulmalta katsoen, miten ne vaikuttavat ammattiini.\n    Aina siitä lähtien, kun aloitin työni takomo-osastolla, en\n    voi lakata panemasta merkille, mitenkä melkein ihmeellinen\n    järjestelmän tarkkuus korvaa päivittäin ehkä vanhimman\n    käsityöammatin, tehden siitä yhtä vanhentuneen, kuin miksi\n    auto on tehnyt vanhat kuljetusmenetelmät maanteillä. On\n    melkein uskomatonta nähdä ensimmäisen kerran vasaramiehen vain\n    muutamien iskujen avulla höyryvasaralla valmistavan muodoltaan\n    täysipitoisen kampiakselin tai muita osia, jotka sitten\n    tarvitsevat vain yhden käsittelyn sovittelupuristimessa, jotta\n    työ olisi valmis, sama työ, jonka valmistukseen erittäin taitavan\n    sepän täytyisi käyttää useita päiviä.\n\n    Jos olin ihmeissäni työni alkaessa takomo-osastolla, miten voin\n    toivoa pystyväni ilmaisemaan tunteitani tuotantomenetelmien\n    ihmeellisen kehityksen johdosta? Terästavaroiden kuumentaminen\n    on ehkä kuvaavinta minun kannaltani asiaa katseltaessa.\n    Tullessani työhön oli tapana asettaa kaksikymmentäviisi kankea\n    uuniin samalla kertaa, sitten ne kuumennettiin ja taottiin\n    ja uusi määrä sijoitettiin uuniin, joten jonkin verran aikaa\n    meni \"kuumennuksien\" välillä aina hukkaan. Tähän kiinnitettiin\n    huomiota, ja nyt kuljetetaan kankia raiteita pitkin säännöstellyn\n    uunin kautta, mikä tarvitsee vain yhden miehen lastaukseen.\n    Lopun suorittaa sähkön avulla käypä automaattinen työntölaite.\n    Siten syntyy yhtenäinen oikein kuumennettujen kankien virta,\n    joka jatkuvasti kulkeutuu vasaramiehelle, samalla kun tehtävään\n    käytetään minimimäärä työtä.\n\n    Suuri, työstä saamani oppi on epäilemättä se, että me todella\n    olemme vasta siirtymässä koneitten aikakauteen ja että meidän\n    tuotantojärjestelmästämme täytyy välttämättömästi tulla\n    standardijärjestelmä. Ei voi olla epäilystäkään siitä, ettei, kun\n    käytännössä olevat menetelmät antavat koneellisen täsmällisyyden\n    ja melkein laskemattoman ajansäästön avulla parempia tuloksia\n    kuin mitä vanhan järjestelmän menettelytavat antoivat, edistys\n    teollisuudessa yhä jatkuisi.\n\nKone on suurin ja monipuolisin kaikista avartavista voimista. Se\ntullaan pian käsittämään.\n\nTavallisissa asioiden kulussa käsien ja aivojen täytyy työskennellä\nyhdessä päästäkseen tuloksiin; toisen erottaminen toisesta olisi samaa\nkuin riistää laivalta ohjaajansa ja antaa sen kulkea minne se mielii.\nSeurauksena olisi onnettomuus. Tämä käsien ja aivojen yhdistelmä on\nvälttämätön menestyksen saavuttamiseksi. Maanviljelijä kyntää peltonsa\nja kylvää siemenen, mutta mitä edullisimpien sääsuhteiden vallitessa\nmaan viljeleminen ja siemenen kylvö antaisivat huonoja tuloksia ilman\nasiallista siemenen valintaa ja oikeata lannoitusta.\n\nSamoin on insinöörien ja rakentajien laita. Teräspalkki voi olla\nerinomainen työn tuote, mutta sen sijoittamiseksi paikoilleen tarvitaan\ninsinöörin ohjaavaa kättä; patsas tai kaarenkannatin voivat olla\nihmetöitä kestävyytensä puolesta, mutta arkkitehti määrää niiden\nsijoittamispaikan siten, että ne ovat tukena siellä, missä niitä eniten\ntarvitaan. Sekä insinööri että arkkitehti ovat tutkineet näitä asioita\nja heidän arvosteluihinsa luotetaan.\n\nMies, joka käyttää aivojaan yhtä hyvin kuin käsiään määrätyn työn\nsuorittamisessa, tai mies, jonka älykkyys tekee hänet sopivaksi\njohtamaan ja ohjaamaan toisia työn suorittamisessa, on yhtä suuressa\nmäärin työtä tekevä mies kuin kuka tahansa. Hän on yhtä vilpitön kuin\nmies, joka suorittaa työn. Ja samoin on laita kaikissa ammateissa.\nKaikki, jotka suorittavat velvollisuutensa uskollisesti, ovat työtä\ntekeviä miehiä yhtä todellisessa merkityksessä kuin raatajat metsissä,\npelloilla tai tehtaissa. Kaikki, jotka tekevät laillista työtä, joko\nkäsin tai aivojen avulla, ovat työtä tekeviä miehiä; kaikilla, jotka\neivät vetelehdi joutilaina, on oikeus sisältyä tähän nimitykseen.\n\n\n\n\nX luku.\n\nHALLINTO JA KOKO.\n\n\nValmis hallintojärjestelmä ei todellisuudessa ole mikään\nhallintojärjestelmä -- se on vain järjestelmä. Ja jokainen, joka\nkoettaa hallita sääntöjen mukaan, tekee oikein tiedustellessaan,\nhallitseeko hän vai hallitaanko häntä. Sillä on todella huvittavaa\ntietää hallitessa, johtaako itse asioita vai johtavatko nämä henkilöä\nitseään.\n\nOn aivan helppo istua toimistossa, lukea tiedoituksia ja tietää enemmän\ntai vähemmän asioita -- jotka jo ovat tapahtuneet. Mutta se ei ole\nhallintoa. Kaiken, mikä tapahtuu tai voi tapahtua liikkeessä -- sen\nsisässä, sen toimintapiirissä -- pitäisi olla suoranainen seuraus\nsiitä, mitä johtajat ovat erikoisesti järjestäneet. Jos nämä seuraukset\novat hyvät, se johtuu vain siitä, että johtajien arvostelukyky on ollut\nhyvä. Täysi vastuunalaisuus menestyksestä tai epäonnistumisesta kuuluu\nhallinnolle. Mutta sanoessani \"hallinnolle\" tarkoitan johtajia --\nmiehiä; en tarkoita aikaisempien tapahtumien perusteella muodostettua\nsääntö- ja ohjejärjestelmää.\n\nMerikapteeni purjehtii korttiensa mukaan; hän voi menetellä näin\nsyystä, että meritie on tullut kartoitetuksi. Mutta Amerikan\nliike-elämä purjehtii nyt vesiä, joilla koskaan aikaisemmin ei ole\npurjehdittu. Edistyvän liike-elämän ohjaushytissä ei ole mitään\nhallintokortteja; jos siellä joitakin on, ne kuuluvat jo kauan\nsitten sivuutettuihin vesiin. Amerikan liike-elämä riippuu nyt\nkomentosillalla seisovasta miehestä -- elinvoimaisesta johtajasta\n-- jonka johtokortteina ovat hänen älykkyytensä, asiantuntemuksensa\nja vaistonsa sekä kykynsä tajuta uusia liiketuulia, jotka alkavat\npuhaltaa. Oletettaessa, että miehestä voidaan tehdä johtaja ahtamalla\nhänet täyteen vanhan järjestelmän sääntöjä, oletetaan samalla, että\nliike-elämä on lautan kaltainen, joka kulkee tuttuja vesiä kahden\njokapäiväisen laiturin välillä. Mutta nykyajan liike-elämä on kuin\ntutkimusretkeilijän laiva; se joutuu aina outoihin tilanteisiin;\nmikään hallinnon järjestelmä ei voi sitä ohjata; se on riippuvainen\nkomentosillalla olevasta miehestä. Jos vain voimme saada itsellemme\nselvitetyksi erotuksen hallintojärjestelmän ja johtajan välillä,\nsilloin olemme astuneet pitkän askelen nykyisen liike-elämän\nprobleemojen tarkastelua kohden käsitellen niitä kannalta, josta voimme\nniitä hallita.\n\nToisinaan me Ford Motor Company'sta tapaamme miehiä, jotka\npitävät kirjojamme omina liikeraamattuinaan ja koettavat ohjata\nliiketoimintaansa, kuten me ohjasimme omaamme kymmenen vuotta sitten.\nHe luulivat tavanneensa kirjoissamme täydellisen hallintojärjestelmän,\njoka tarvitsi vain soveltaa käytäntöön, jolloin se johtaisi\nautomaattisiin tuloksiin. Mutta kirjat kuvasivat seurausta, joka\njohtui kuolleen hallinnon korvaamisesta elävällä hallinnolla. Jos\ntässä oli mitään arvokasta, se piili opetuksessa, että miehen,\neikä järjestelmän, tuli aina hallita. Mitä hyötyä saattoi silloin\nkoitua liikemiehelle hänen hyväksyessään tuloksemme ja luodessaan\nniistä uuden hallintojärjestelmän? Tahdomme saada hänet hylkäämään\nkaikki järjestelmät, tarttumaan oman liiketoimintansa ohjauspyörään\nja antautumaan toimeensa koko sielullaan. Tämä on ainoa tehokas\nhallintotapa nykyjään -- tärkeä johtolanka henkilön ja niiden\npalveluksien välillä, jotka hän liiketoimintansa avulla koettaa\nsuorittaa yhteiskunnalle.\n\nTämä ei luonnollisesti ole mikään hallintoteoria. Se on liiketeoria.\nJa vanha väärä hallintoteoria on epäilemättä ollut voimassa niin\nkauan syystä, että vanha, laiska ja itsekäs liiketeoria on saanut\nolla olemassa niin kauan. Liike-elämää on pidetty pumppuna, jota\nvoidaan edullisesti käyttää tyydyttämään pumpun omistajan tarpeita.\nJos pumppu olisi voitu saada toimimaan automaattisesti ja siten\nvoitu vapauttaa omistajan käsi pumppuvivusta, olisi se ollut sitä\nparempi; sitä olisi pidetty suurena edistyksenä liikemenetelmissä.\nTodellisuudessa se kuitenkin olisi ollut menestyksen suuri vastakohta.\nHallintojärjestelmät ovat laaditut omistajien vapauttamiseksi pumppujen\ntäytöstä. Omistajat haluavat tulla tällä tavoin vapautetuiksi, sillä he\neivät käsitä, että heidän pumppunsa ovat välttämättömät yhteiskunnan\npelastamiseksi -- s.o. he eivät näe liiketoimintaa muussa kuin ahtaassa\nitsekkäässä valossa. Jos nyt muutokset puhuvat meille jotakin,\nlausuvat ne, että liiketoiminta on muutakin kuin keino elannon ja\nylellisyyden hankkimiseksi, että liike on kansallinen puolustusväline,\nyhteiskunnallinen kasvattaja, taloudellinen vakuus, rodun kohtalo,\nkaikki sisällytettynä yhteen ainoaan käsitteeseen, joka on tänä päivänä\nkaiken sen maallinen ankkuri, mitä me kutsumme sivistykseksi, ja että\nliikemies ei ole mitään muuta kuin dollaripalkkalainen suuren asian\npalveluksessa. Me saimme sen nähdä sodan aikana. Miksi emme sitten\nsaata sitä nähdä vielä suurempien nykyisten pulmien aikana? Ilman\nkoneiden aiheuttamaa melua, ilman poliittisten lakien vaikutusta,\nvieläpä itsekästä järjestystä tai järjestelmää edustavien viisasten\nmiesten ja profeettojen tietämättä, liiketoiminnan perusteet muuttuvat\n-- tai mieluummin, tulevat muutetuiksi. Juopa sellaisen liiketoiminnan,\njoka perustui kaiken mahdollisen kiskomiseen liikevaihdosta, ja\ntasapuolisen tavaroiden ja palveluksien vaihdon välillä laajenee.\n\"Otetaan mitä saadaan\"-järjestelmä on tuomittu, se on kuullut tuomionsa\nja siirtyy hiljalleen ulkopuoliseen pimeyteen. Mikään ei näyttänyt\nniin varmalta ja kestävältä kuin itsekkään liiketoiminnan varmuus:\ntodellisuudessa se muistuttaa tällä hetkellä lumikinosta, joka hitaasti\nsulaa huhtikuun auringossa. Se häviää sellaisen lain voimasta, jota\nlakia kongressi ei tuntisi, vaikka tämä laki kävelisi pääkäytävää\npitkin suoraan puhujanlavalle.\n\nJos tämä on totta -- eikä todennäköisesti ole olemassa ketään, joka on\ntarpeeksi korkealla liike-elämän vartiotornissa nähdäkseen ympärilleen\nja joka kieltäisi sen, -- mitä sillä on silloin sanottavana nuoremmille\nliikemiehille? Se sanoo yksinkertaisesti näin: Jos liiketoiminta on\nkutsumuksenne, palveluksenne, veronne vertaisillenne, pitäkää sitä\nsellaisena. Älkää koskaan pitäkö sitä pumppuna, jota voidaan ehkä\nautomaattisesti käyttää henkilökohtaisten voittojen hankkimiseksi\nitsellenne. Pitäkää sitä osana tärkeästä yhteiskunnallisesta\nelimistöstä, josta kaikki elämän arvot riippuvat. Ja varokaa teitä ja\ntapoja, joita vanha itsekäs liikejärjestelmä käytti. Nämä eivät ole\nmeille suuremmaksi hyödyksi kuin entiset kidutus- ja piinajärjestelmät.\nAikamme on uutta aikaa. Teidän itsenne on otettava liiketoiminnan\nvalvonta käsiinne. Sen täytyy olla työnne, huvituksenne, ammattinne,\nvoittonne ja tappionne -- juuri saman liikepalveluksen, johon olette\nryhtyneet: taiteenne, tieteenne, uskontonne; sillä sitä kaikkea\nliiketoiminta on. Ja kun se vain likimainkin lähentelee jotakin\nnäistä, mitä silloin näette? Näette miehen, joka on johtaja eikä\nvain jonkin hallintojärjestelmän käyttäjä. Ja näette liiketoiminnan,\njoka sykähtelee, ei ainoastaan kaupallisesti, vaan elämän kaikissa\nvaltasuonissa. Näin ei ainoastaan tule tapahtumaan, näin on jo\ntapahtunut. Miehet liiketoiminnan komentosillalla tulevat vahvistamaan\ntämän todeksi.\n\nEi ole mitään, mikä voisi auttaa paremmin ymmärtämään\nhallinto-käsitettä kuin oikea käsitys liiketoiminnan tehtävästä; ja\nilman oikeaa käsitystä liiketoiminnasta ei mikään hallinto, niin\ntarmokas ja valpas kuin se saattaa ollakin, voi luoda menestystä.\nLiiketoiminnan menestystä ei mitata sillä, mitä omistajat voivat\nkerätä itselleen, vaan mitä liiketoiminta tekee maan hyväksi. Tämän\narvosteluperustan suhteen on liiketoiminta jättänyt meille paljon\ntoivomista. Se ei ole ollut täysin menestyksellistä. Ei voida kutsua\nmenestykselliseksi mitään toimintaa, joka aika-ajoin pettää kansan\ntai joka jatkuvasti toistaa samat virheet yleisön kustannuksella. Jos\nmaamme hallituksen perustajat olisivat suunnitelleet sen sellaiseksi,\nettä hallitusjärjestelmä viisi- tai kymmenvuotisina ajanjaksoina\nluhistuisi, olisimme nopeat päättelemään, etteivät he olleet\nmenestyksellisiä hallituksen rakentajia tai että johtajat olivat\nkyvyttömiä. Olemmeko vähemmän älykkäitä tai avomielisiä liiketoiminnan\narvostelemisessa? Liiketoiminnan älyllisyys- ja vastuunalaisuusmäärää\nvoidaan määrätä sen häpeän ja parempien päätösten määrän perusteella,\nmillä liiketoiminta suhtautuu epäonnistumisiinsa toiminnassaan koko\nkansan mukavuuden ja varmuuden hyväksi. Mikä murtuu, on vain todisteena\nhuonosti suunnitellusta tai arvottomasta hallinnosta. Liike-elämää,\nkuinka korkealle se lieneekin kohonnut rahallisen voiman ja kaupallisen\nyritteliäisyyden avulla, ei voida pitää poikkeuksena tästä säännöstä.\n\nJa kuitenkin olisi väärin päätellä, että toivomiimme parannuksiin\npäästäisiin poistamalla jotakin liiketoiminnasta sellaisena\nkuin se on nykyjään. En saata havaita missään tuotteliaassa ja\npalvelevassa liikkeessä ainesta, joka olisi poistettava. Suunta,\njohon olemme kulkeneet, näyttää oikealta. Mitä olemme tehneet,\nnäyttää tarpeelliselta ja hyödylliseltä. Meillä ei ole edessämme\ntyö, joka vaatisi purkamista ja sen hävittämistä, minkä aikaisemmin\nolemme rakentaneet. Me tarvitsemme vain _lisäksi_ jotakin, jota nyt\npuuttuu, _enemmän uusia perusosia_, jotka edustavat inhimillistä\nhenkilöllisyyttä, mikä henkilöllisyys loppujen lopuksi on\nliiketoiminnan päätekijä. Mies oli liikemies tarkoituksessa hankkia\ntarpeeksi rahaa, mikä tekisi hänelle mahdolliseksi olla jotakin muuta.\nNyt ei taiteilija kuitenkaan ole taiteilija hankkiakseen tarpeeksi\nvaroja ja aikaa tullakseen vapaamuurariksi, eikä valtiomies uhraudu\nvaltiotaidolle tarkoituksessa hankkia varoja kilpa-ajo-hevosia varten.\nMutta liiketoimintaa on aivan yleisesti pidetty hätäkeinona eikä\nelämäntehtävänä yleisön palveluksessa. Kaikki hallinnon järjestelmät\nkiinnostavat henkilöitä, jotka haluavat päästä liiketoiminnastaan niin\nkauaksi kuin mahdollista ja hoitaa sitä vain asiamiehen välityksellä.\nEi kukaan henkilö, joka omistautuu tieteelle tai taiteelle tai\nmuulle palvelukselle, hoida tehtäviään valtuusmiehen kautta. Kun\nliiketoiminnalta riistetään koko persoonallisuus, siitä tulee\nvaivainen. Liike-elämä on kehittänyt niinkin patologisen sanontatavan\nkuin \"kauppa kuin kauppa\". Itse asiassa liiketoiminta on inhimillistä.\nMikään inhimillinen ei ole sille vierasta. Siinä on juuri puuttuva\naines. Kun se lisätään, muuttuu koko seoksen luonne.\n\nJuuri kauniin sään vallitessa tulee hallinnon olla erittäin valpas\nja varovainen. Mikään ei koettele liikejärjestön moraalia siinä\nmäärin kuin jatkuva menestys. Silloin ollaan taipuvaisia antamaan\nliiketoiminnan jatkua ja suorittamaan tilaukset, johtajien mielihyvin\nmiettiessä voittojaan. Vaara ei ole näkyvä, mutta se on jo olemassa.\nSe on sama vaara, joka käy jalkapallojoukkueen kimppuun harjoitus-\nja pelikauden loputtua: järjestö veltostuu. Viisas johtaja tekee\nkierroksensa useammin niin sanottujen hyvien aikojen vallitessa, sillä\njuuri hyvinä aikoina kylvetään kaikki huonojen aikojen siemenet. Tämä\non totuus, jota on koetettu herkeämättä juurruttaa liikeyhteiskuntaan,\nmutta toistaiseksi sitä ei ole hyväksytty. Hyvien aikojen vallitessa\nviisas johtaja pitää järjestönsä yhtä ankaran harjoituksen alaisena\nkuin aikojen ollessa huonompia. Hän kenties alentaa hintaa, ei\ntarkoituksessa lisätä myyntiä (tämä on harvoin todella tärkeä seuraus),\nvaan tarkoituksessa pysyttää järjestönsä innokkaasti parempia\nmenettelytapoja etsivänä. Hän voi tahallisesti suunnitella tyydyttäviä\nmarkkinoita varten parannetun myyntitavaran, ei syystä, että yleisö\nsitä vaatisi (yleisö tekee sen harvoin), vaan syystä, ettei hänen\nkannata antaa järjestönsä livetä. Tuon luovan tuottavan järjestön\nterveys on hänelle kalliimpi kuin mikään pienempiarvoisista seikoista,\nkuten arvopaperimarkkinat tai keinottelevan kaupan ilotulitukset. Kuten\nkapteeni huolehtii viisas johtajakin ensin laivastaan -- järjestöstään.\nKaunis sää ei merkitse hänelle joutoaikaa, liiketoiminnassa on kaunis\nsää todellisuudessa aika, jolloin kaikki vuodot syntyvät. Jokainen ns.\nvarallisuuskausi on uusi tilaisuus niiden tapojen tutkimiseen, joita\nepäviisas johto käyttää, auttaakseen ns. lamaannuskauden syntymistä.\n\nOttakaamme viime varallisuuskausi esimerkiksi. Miten se vaikutti\nAmerikan liike-elämään? Sen pahin vaikutus oli siinä, että se sai\njärjen siirretyksi pois liiketoiminnasta. Liikemiehet hylkäsivät\nsuuremmin joukoin kuin koskaan aikaisemmin palveluksen alttarin ja\nkumarsivat Mammonan alttarin edessä. Tarkoitan, että he lakkasivat\nhankkimasta tavaroita ja ryhtyivät hankkimaan rahaa. Ihmisen sydän\non siellä, missä hänen aarteensakin, ja lukemattomilla joukoilla\nliikemiehiä aarteet olivat markkinoilla. Heidän todellinen\nliiketoimintansa tuona aikana kohdistui osakkeihin. Heidän liikkeensä\ntoiminta jatkui vanhaan tapaansa. Mutta mikäli liikkeen hyvinvointi on\nkysymyksessä, ei ole mitään eroa, onko omistajan maniana kilpa-ajorata\nvaiko arvopaperimarkkinat, liike kärsii kuitenkin hänen täydellisen\nmielenkiintonsa puutteesta.\n\nUseimmat näistä miehistä ovat palanneet takaisin työhönsä, mutta\nmuutamat heistä eivät enää koskaan ole yhtä hyviä työntekijöitä\nkuin aikaisemmin. Keinottelun jättämä maku on heikontanut heidän\nluomiskykyään. Toiset kuitenkin ovat saaneet oppia läksyn, joka ei\nole tärkeä ainoastaan heille itselleen, vaan koko maalle: kun meille\nensi kerran koittaa ns. varallisuuskausi, nämä miehet tulevat silloin\ntaistelemaan vastakkaisen kauden syitä vastaan. Voi suhtautua hyvin\ntoivorikkaasti Amerikan liike-elämään nähdessään sen alttiuden, millä\nliikemiehet ovat valmiit oppimaan läksynsä. Amerikan liikemaailma, ja\ntällä tarkoitan meidän liikemiestemme henkistä ja moraalista tasoa,\non paljon voimakkaampi tänään kuin kaksi vuotta sitten. Liikemiehet\novat oppineet, ettei työlle ole olemassa mitään vastiketta sekä ettei\nole saavutettavissa mitään voittoja, joita voitaisiin verrata heidän\nammattinsa mestarilliseen taitamiseen.\n\nJokaisen liikkeen tarkoituksena täytyy olla hyödyllisen tuotteen\naikaansaaminen mahdollisimman taloudellisella tavalla. Mikään liike ei\nvoi toimia yksinään. Mitään menettelytapoja tai kaavoja ei voida keksiä\nkorvaamaan inhimillistä arvostelukykyä ja johtoa. Mitään arviointia\nei voi suorittaa tuntematta täydellisesti sitä asiaa, mikä on\narvioitavana. Mitään johtoa ei voi olla, ellei johtaja tiedä, mitä hän\njohtaa. Johdon täytyy kuulua yhdelle henkilölle, ja siksi on lopullisen\nja ratkaisevan päätösvallan myös kuuluttava yhdelle henkilölle.\n\nLiike-elämässä ei ole mitään sijaa demokratialle, jos demokratialla\ntarkoitetaan suuren ihmisjoukon tai heidän lähetystöjensä äänillä\nmuodostettua politiikkaa. Demokraattinen hallitusteoria, sellaisena\nkuin se on sovellettu kansaan, ei koskaan ole osoittautunut tarpeeksi\nkäytännölliseksi, jotta sillä olisi edes kokeiltu liike-elämässä.\nTämä johtuu siitä, ettei teoria pidä millään tavalla huolta siitä,\nettä jotakin saadaan tehdyksi. Se alkaa ja loppuu keskustelulla. Se,\nmitä tavallisesti kutsutaan demokratiaksi, hupenee johtajan kyvyksi\nvakuuttaa kaikkien ihmisten enemmistölle, että mitä hän on tehnyt tai\ntekee, on oikein ja heidän kaikkien etujen mukaista.\n\nTeollisen järjestelmän täytyy muodostua jotakin tarkoitusta varten,\neikä sen aikaansaannosten laatu saa olla arvailun tai väittelyn\nvarassa. Tasetili näyttää tulokset. Mikään yhtymä ei voi jatkaa\nvuosikausia toimintaansa tulojen kohotessa menojen yläpuolelle\nilman, että se suorittaa palvelusta. Se saattaa jonkin aikaa rikkoa\npalveluksen periaatteita vastaan, jotka ovat luonteenomaisia\nliiketoiminnalle, mutta ei kovin kauan. Periaatteiden soveltaminen\nvaatii sekä arvostelukykyä että johtamiskykyä.\n\nLiikkeen päälle ei ole mitään hyötyä, jos hän yksinkertaisesti\nsaa vain tiedoitukset tapahtumista tai jos hänen harteillaan on\nsellainen työtaakka, ettei hänellä ole aikaa harjoittaa arvostelua.\nTärkeiden seikkojen liikkeessä pitäisi käydä ilmi joka päivä, niin\nettä kaikki tarpeelliset korjaukset voitaisiin suorittaa viipymättä.\nKorjauksia ei ehkä suoriteta viipymättä; toisinaan on eduksi miesten\nharjaannuttamiselle antaa hevosen tulla varastetuksi -- ottamalla\nhuomioon, että varkautta pidetään silmällä ja eläin voidaan hankkia\ntakaisin aikanaan. Tämä on viisaan hallinnon toinen merkki --\nantaa tilanteen toisinaan kehittyä huonommaksi lisäheikkouksien\npaljastamiseksi järjestelmässä ja niiden henkilöiden saamiseksi ilmi,\njotka ovat voimassa olevan tilanteen vaikutuksen alaisia. Pienien\npuutteellisuuksien alituinen paikkaileminen voi olla sen huomion\nja energian tuhlausta, joita tarvittaisiin suurempiin tehtäviin.\nVirheellisyyksien käyttäminen lisävirheellisyyksien paljastamisessa\nvoi olla hyvin tehokas tapa viisaan johtajan käsissä, mutta se on\nluonnollisesti jokseenkin mahdoton minkään joukkohallinnon aikana.\nPäätotuutena on, että hallinnon täytyy keskittyä miehiin, jotka\ntietävät, mitä tapahtuu.\n\nSiksi demokratia liikkeessä ei ole toivottava ihanne, jos sillä\ntarkoitetaan liikepolitiikan muodostamista suuren ihmisjoukon\näänimäärien avulla, ihmisjoukon, jonka jäsenistä ei yksikään\ntäydellisesti tiedä, mitä tapahtuu. Käsitykseni demokraattisesta\nhallinnosta johtuvat halustani tunnustaa kyvykkyys ja pitää\nedistymismahdollisuudet avoimina jokaiselle miehelle hänen\npystyväisyytensä perusteella. Sillä silloin voimme olla kohtalaisen\nvarmat siitä, että työn suorittavat miehet, jotka parhaiten siihen\npystyvät, ja että jokainen mies tulee palkituksi ansioittensa mukaan\ntekijänä eikä puhujana. Ei kukaan voi saada autoa liikkeelle vain\npuhumalla sille. Mutta pikemmin juuri tämänkaltainen piirre, kuin\nansioiden ja kykyjen tunnustaminen, näyttää kätkeytyvän liiketoimintaan\nsovelletun demokraattisen ihanteen taakse.\n\nMinä uskon todellisen hallinnon alkavan tuotteesta ja sen\nvalmistuksesta sekä tähän tarvittavan suurimman osan johtokykyä,\nsillä tehostuksen parempien tuotteiden ja valmistusmenetelmien\nsaavuttamiseksi tulee alituisesti jatkua. Ei voida koskaan olla\ntyytyväisiä. Parannusten tärkeyden tähdentäminen ja itsetyytyväisyyden\nvastustaminen vaativat johtoa. Rahavarat muodostuvat silloin vain\nyksinkertaisesti valmistussuunnitelman osaksi. Me tarvitsemme\nmäärätynlaatuisia hankintoja määrättyinä aikoina määrättyihin\npaikkoihin. Tästä huolehtiminen kuuluu suunnittelulle. Me tarvitsemme\ntietyn määrän rahaa miesten palkkojen, hankintojen, varustusten,\nmuutosten tai lisäysten maksamiseksi. Tästä huolehtiminen kuuluu\nsuunnittelulle. Mutta näihin tarvittavat rahavarat ovat pelkkä\nvälttämätön seuraus oikeasta toiminnasta.\n\nMe keksimme tavan jokaisen tehtävän suorittamiseksi, ja näiden\ntehtävien tulokset kokoamme tuotteeksi. Sitten on vain pidettävä huolta\nsiitä, että ohjeitamme kaikkialla noudatetaan. Ihmisillä on taipumus\npoiketa ohjeista. Siksipä sen hallinnon osan, jonka pääasiallisena\ntehtävänä ei ole suunnittelu, tulee valvoa, että suunnitelmia\nseurataan. Osaston päällikkö on vastuussa osastostaan -- vastuussa\nsiitä, että suunnitelmia, sikäli kuin ne koskevat hänen osastoaan,\nehdottomasti noudatetaan. Ja niin yhä edelleen pitkin koko linjaa\njokaisen päällysmiehen ja esimiehen tehtäviin kuuluu huolehtiminen\nsiitä, että suunnitelmia hänen osastollaan seurataan.\n\nTietyn määrän raaka-ainetta tulisi johtaa tiettyyn valmistusmäärään ja\nantaa työtä tietynsuuruiselle miesjoukolle. Standardien tulisi aina\nparantua käytännön ja valmistusmenetelmien kehityksen johdosta. Jos ne\nsitävastoin huononevat, on asiasta otettava selvä. Siten on mahdollista\npitää sormensa koko ajan liiketoiminnan valtimolla silti siirtämättä\nhuomiota todella tärkeästä liiketoiminnan kehittämisestä.\n\nMeillä on luonnollisesti myöskin muita tarkastuskeinoja. Meillä on\nDearbornin koelaitoksella osasto, jonka ainoana tehtävänä on käydä\ntehtaissamme, käydä käsiksi kaikkeen, minkä se näkee, ja viedä se\nDearborniin koeteltavaksi. Meidän liiketoimintamme ei suju oikealla\ntavalla, ellei kaikkea, pienintä yksityiskohtaa myöten, tehdä\ntarkalleen suunnitelman ja määräysten mukaan, ja vaikka valmistuksen\njokaisella asteella suoritetaankin jokainen ajateltavissa oleva koe ja\ntarkastus, pidämme kuitenkin tämän lentävän osaston riippumattomana\nlisätarkastuksena. Ja lentävää osastoa itseäänkin on aina silloin\ntällöin tarkastettava.\n\nMeidän hallintomenetelmämme vallitessa, jossa kaikki on edeltäpäin\nharkittua ja kaikki suuntautuu yhteen ainoaan tuotteeseen, ei yhtiömme\nkoko vaikuta asiaan. Mitä suuremmaksi toimintamme tosiasiallisesti\nkehittyy, sitä halvemmaksi valmistus muodostuu, sillä silloin voimme\nkäyttää suurempia ja nopeampia työvälineitä. Olisi monella tavalla\nyksinkertaisempaa valmistaa miljoona autoa päivässä kuin tuhat autoa,\nsillä tuhannen auton valmistus parhaitten tuotantomenetelmien mukaan\nvoisi vaatia varusteita, jotka eivät ole riippuvaisia valmistuksen\nsuuruudesta. Tehtaiden koko ei merkitse mitään, jos tuote on yleisön\nedun mukainen ja sitä myydään niin halpaan hintaan kuin mahdollista.\n\nMeidän hallintomenetelmämme on perustettu käsitykselle, että koko\nyhtymä on vain työase määrätyn työn suorittamiseksi. Työaseen koon\nmäärää tehtävänä olevan työn laatu ja helppous. Se on: kellon\nkorjauksessa ei käytetä kankea eikä kymmenen tonnin lapiota aseteta\nojankaivajan käteen. Kysymys koosta syntyy usein hallintoa koskevien\nseikkojen yhteydessä. Kysytään, kuinka suuri on liian suuri. Kuinka\nsuuri voi tehdas olla joutumatta tehokkaiden hallintomahdollisuuksien\nulkopuolelle? Ja vastaus kuuluu aina samalla tavalla: vain\nharvat liikkeet voivat kasvaa liian suuriksi; kaikki terveet\nliikkeet kasvavat; yritys mitata hallinnon mahdollista laajuutta\nmaantieteellisin rajoin on virhe. Me emme vielä tiedä, missä tehokkaan\nhallinnon rajat ovat. Tiedämme, että muutamat liikemuodot eivät sovellu\nkasvamaan laajoiksi yhden ainoan hallinnon alaisina. Ne ovat liian\nhenkilökohtaisia palvelukseltaan tai liian paikallisia laadultaan\nvoidakseen olla kansallisia. Yhdessä ne muodostavat hyvin laajan\nliikejärjestön, mutta paikallisen hallinnon tarvetta ei voi tyydyttää\nmuu kuin paikallinen hallinto. Mutta teollisuuden kannalta katsoen\non mahdollista sanoa, että hallinto on yhtä lavea kuin valmistuksen\nvalvonta. Valvokaa tuotteiden valmistusta ja niiden tuotantomenetelmiä,\nja samat tulokset voidaan saavuttaa yhdessä tai sadassa tehtaassa,\nAmerikassa tai Euroopassa, yhden tai kymmenen vuoden aikana. Kun\nkaikesta on sovittu ja kaikki on tehty, huolehtii työ itse valvonnasta.\n\nOn olemassa passiivista ja aktiivista hallintoa. Edellinen vain toteaa,\nmitä on tehty, mutta jälkimmäinen todella hallitsee. Positiivinen\nkeskitetty hallinto, joka alituisesti tähdentää parempien valmisteiden\nja parempien valmistusmenetelmien aikaansaamista, on ainoa todellinen\nhallinto. Se ei vain istu ja katsele tapahtumien kehitystä. Voi pitää\nsääntönä (ja säännöillähän on aina poikkeuksensa), että tusinallinen\nyhtymiä, joista jokainen valmistaa eri tuotetta, menestyy paremmin\njokaisen toimiessa erikseen kuin yhdistettyinä yhdeksi suureksi\nyhtymäksi. Yksi yhtymä ei koskaan voisi hallita eri yksiköitään niin\nhyvin kuin näistä jokainen pystyy itseään hallitsemaan. Mutta tätä ei\nole pidettävä hallinnon rajojen määräämisenä, vaan ainoastaan näytteenä\nmääräämisen luonteesta.\n\nMonipuolisemman teollisuustoiminnan luonnollisena seurauksena on\nilmennyt, että vaikka hallinnolla onkin vain muutamia rajoja, on\nsilti olemassa seikkoja, jotka -- vaikka eivät rajoitakaan yhtiön\nkokoa -- estävät sen toimintaa, eikä siksi jokaisessa yhtiössä ole\naina parhaimman ja taloudellisimman tuotannon etujen mukaista koettaa\nsuorittaa kaikkien raaka-aineiden jalostusta alkulähteistä aina\nviimeisteltyyn tuotteeseen saakka. Tämä on vain eräs tapa sanoa, että\nteoriaa siitä, mitä on nimitetty vertikaalitrustiksi, on huolellisesti\nharkittava ennen sen soveltamista kaikkiin teollisuuden muotoihin.\nOn pidettävä ehdottomasti tuhlauksena muutamien yksilöiden yrityksiä\nsitoa kaikkien tarpeittensa hankinnat liikkeeseensä aina alkulähteistä\nviimeisteltyyn tuotteeseen saakka. Jokaisen yhtiön tulisi tietää\nkaikki, mikä koskee sen tuotetta, mutta tämä on aivan toista kuin\nkaiken pitäminen vallassaan. Sellainen hallinta saattaisi helposti\njohtaa sen kehityksen estämiseen, minkä riippumattomat liikemiehet\nvoisivat saada aikaan erikoisaloilla.\n\nYleinen mielipide, silloin kun se ei pohdi koneitten vaaroja,\nnäyttää kohdistuvan yhtymien koon aiheuttamiin vaaroihin. Vähän\nväliä saa kuulla yhtymistä, jotka tulevat pitämään kaiken vallassaan\nja saavuttamaan monopoliaseman. Yhtymän koon rajoittavat sen\nmarkkinat ja toiminta. Hyvin yksinkertaisen tuotteen ollessa\nkysymyksessä yhtymä voi omistaa koko valmistus- ja myyntikoneiston\nraaka-aineesta viimeisteltyyn tuotteeseen saakka. Tuotteen muodostuessa\nmonimutkaisemmaksi tällainen järjestö tulee yhä epätaloudellisemmaksi,\nsillä silloin määrätty osa toimintaa pääsee liukumaan keskushallinnon\nkäsistä.\n\nMeille on suunnitelmien ja tuotantomenetelmien valvonta mitä tärkeintä.\nPiirustuksen, raaka-aineen tai valmistusmenetelmän parantaminen auton\npienimmässäkin osassa on suuri asia, joka vaatii yhtiön jokaisen miehen\ntarkinta huomiota. Muut tavaksi tulleet tai laadultaan jokapäiväiset\nasiat voidaan lykätä. Ne ovat vain seurauksia tuotannosta. Keksittyämme\nsitten oikean tavan jonkin työn suorittamiseksi hallinnolle on\naivan yhdentekevää, rakennammeko yhden vai tuhat sarjaa koneistoja.\nEikä sillä liioin ole väliä, mihin maailman nurkkaan koneistot ovat\nsijoitetut.\n\nAuton tavallinen valmistus ja kokoonpano on vakiinnutettu kaikkialla\nmaailmassa. Koneisto on kaikkialla samanlainen, ja harjaannuttamalla\nmiehiä Detroitissa voimme lähettää heidät minne tahansa ja he\novat täysin perehtyneitä tapaamiinsa työvarusteihin. Jokaisen\nkokoonpanotehtaan tai muun tehtaan tuotteita voidaan tarkastaa\nDearbornissa.\n\nSuuren asian hoito ei ole vaikeampaa kuin pienenkään asian hoito.\nSuurta asiaa voi olla helpompi hoitaa. Suuruus ei merkitse mitään, vain\nmahdollisuus yhdistää kaikki toiminta yhteen ainoaan valvontakohtaan.\nJollei toimintaa voida täten yhdistää, silloin sen hallinnolla ei voi\nolla sitä tarkkuutta, mikä tarvitaan parhaimman ja taloudellisimman\ntyön suorittamiseksi.\n\nToisinaan on yhtiön välttämätöntä valmistaa kaikki, mitä se käyttää --\nso. aloittaa toimintansa raaka-aineista ja lopettaa se viimeisteltyihin\ntuotteisiin. Tämä on välttämätöntä, jos esimerkiksi hankinnasta\nhuolehtivat tehtailijat haluavat suorittaa sen oman suunnitelmansa\nmukaan sen sijaan, että noudattaisivat heille lähetettyjä\nsuunnitelmia, tai jos hankinnasta huolehtivat tehtailijat haluavat\nansaita ylimääräisiä voittoja korkeiden hintojen avulla, arvellen\nliikevaihdon voivan kestää korkeammat hinnat. Tämän maan liike-elämä\nkäy kuitenkin päivä päivältä yhä valistuneemmaksi, se luopuu vanhoista\nperinnäistavoista, on joka päivä halukkaampi valmistamaan tuotteita\ntarkalleen suunnitelmien ja määrittelyiden mukaan sekä tähdentämään\nkulujen alentamista, samalla nostaen palkkoja. Jos tehtailijan tuote\non monimutkainen -- ja auto on hyvin monimutkainen tuote -- niin osan\nerikoistuntija valmistaa sen paremmin ja halvemmalla kuin tehdas,\njoka tuottaa suuret määrät erilaisia esineitä. Sääntö, että yksi\ntuote on tarpeeksi tehtaalle, pitää paikkansa jokaista yksityistä\nosaa myöten, joka sisältyy automobiilinrakennukseen -- tai muuhun\nteolliseen valmistukseen. Siksi onkin sääntönämme antaa huomattava\nmäärä valmistuksestamme muiden suoritettavaksi. Yli 5.200 teollista\nyritystä Yhdysvalloissa suorittaa töitä Ford Motor Companylle. Me\nvalmistamme itse muutamia kappaleita jokaisesta käyttämästämme osasta\nvalvoaksemme menetelmiä ja kustannuksia sekä kokeillaksemme jokaisen\nosan parannustapoja, mutta me valmistamme vain hyvin harvoja osia\ntäydellisesti tarvitsemamme määrät. Ja yleensä teemme näin vain\nsilloin, kun emme voi toisin menetellä.\n\nMeidän on ryhdyttävä ensimmäisinä valmistamaan uutta kappaletta ja\nkehitettävä sitä tarkalleen omien tarpeidemme mukaan. Kun olemme\nsaaneet sen valmiiksi ja ryhtyneet sen valmistukseen, liiketoiminta\nsaavuttaa meidät, ja lyhyen ajan kuluttua tarjoutuu jokin liike\nvalmistamaan meille joitakin niistä lukuisista esineistä, joita itse\nvalmistamme. Mutta ilman meidän varusteitamme ja kykyämme edistyä,\nilman meidän edeltäkäsin tapahtuvaa harkintaamme, jonka kohdistamme\npiirustuksiin ja valmistusmenetelmiin, tämä yhteistoiminta toisten\ntehtailijoiden kanssa olisi meille hyödytöntä. Näin ei pitäisi olla\nasian laita: meidän pitäisi voida tiedustella eri alojen tehtailijoilta\nerikoisesineitä, joita tarvitsemme, ja meidän pitäisi myöskin voida ne\nsaada. Mutta monella teollisuusalalla on havaittavissa outoa hitautta,\nmikä tekee aloitteen ottamisen välttämättömäksi.\n\nPidämme aina käsissämme keinot oman tarpeemme tyydyttämiseksi, joten\nvoimme tehostaa muutosten tekoa tarvitsematta pelätä saavamme kylmän\nkieltävän vastauksen muutoksiimme. Tämä on lisäyksenä vakuutukseen,\nminkä olemme hankkineet siitä, ettei meidän tuotantoamme keskeytetä.\nJos joku voi valmistaa minkä tahansa tuotteemme osan paremmin ja\nhalvemmin kuin me itse, on se jo itsessään hyvä syy hänen tottumuksensa\nkäyttämiseksi hyödyksemme antamalla hänen tässä suhteessa tyydyttää\ntarpeemme. Emme luovu tottumuksistamme, mutta emme niitä myöskään\nlevitä. Leviäminen kuitenkin tapahtuu pelkästään sen perusteella, että\nkäytämme hyväksemme toisten tottumuksia. Tämä eroaa hyvin suuresti\najatuksesta, että koetamme tyydyttää kaikki tarpeemme kaikissa\ntilanteissa omista lähteistämme.\n\nMe tarvitsemme esimerkiksi määrätynlaatuista villaa verhoilu- ja\nsisustustöihimme, ja meille kävi vaikeaksi sen hankinta. Siksi\nlähetimme 1926 omat villanostajamme Michiganiin, Ohioon ja Indianaan,\nsaimme ilmoitukset kaikista laumoista ja teimme sopimukset ennen\nleikkaamista kaiken vaatimustemme mukaisen villan ostosta näissä\npiireissä. Meillä on omat villatehtaamme, jotka valmistavat aivan\nvaatimuksiamme vastaavaa kangasta hyvin halvalla. Mutta me emme ryhdy\nlampaanhoitoon tai siirry villatavara-alalle. Mieluummin haluaisimme\npäästä niistä täydellisesti eroon. Me käymme käsiksi tämänkaltaisiin\nasioihin vain silloin, kun emme muuten voi saada mitä haluamme, ja\nmeidän on pakko osoittaa, että on mahdollista saada mitä haluamme.\nMeidän oli meneteltävä samoin lasinvalmistuksessa, sillä emme saaneet\nlasinvalmistajia heti muuttamaan menettelyltään parhaimman ikkunalasin\nvalmistamiseksi halvimpaan hintaan. He vaativat pysyttelemistä\nvanhoissa menetelmissään. Saadaksemme siis menettelytapamme\nkäytäntöön me rakensimme omat lasitehtaamme, ja meillä on nyt neljä\ntehdasta, jotka valmistavat lasia vaatimustemme ja hyväksymiemme\nkulujen mukaan. Mutta näkisimme mieluummin jonkun toisen hoitavan\nlasihankintamme. Meidän oli pakko hankkia hiilikaivoksemme Kentuckyyn\nhiilen hinnanvaihteluiden ja usein ilmaantuvien hiilipulien tähden\n(joista muutoin monet olivat tahallisia pulia). Uskoimme hiiltä\nvoitavan nostaa kaivoksista tavalla, joka vastasi meidän työ- ja\nmaksutapojamme. Me myymme osan hiiliä ja suuren osan koksia, sillä\nhiili ei ole meille polttoainetta, vaan kemiallista raaka-ainetta.\nMyymme monta sivutuotetta, kuten bentsolia ja ammoniumisulfaattia.\nMutta emme hankkineet kaivoksia syystä, että olisimme halunneet siirtyä\nkaivosteollisuuteen. Kernaimmin jättäisimme sen kaivosyhtiöille.\nKuitenkin, kun kaivostyöstä koituu este teollisuudelle, ei\nteollisuudella ole muuta valitsemisen varaa kuin ryhtyä kaivostöihin.\nEi voida sallia kenenkään ryhtyvän patoamaan hankinnan virtaa.\n\nEi ole mitään syytä teollisuuden keskittämiseen, ellei se johda\nsäästöihin. Jos me esimerkiksi keskittäisimme koko tuotantomme\nDetroitiin, olisi meidän otettava palvelukseemme noin kuusi miljoonaa\nihmistä. Se olisi aivan liian suuri ihmismäärä kerättäväksi yhteen\npaikkaan yhden ainoan tuotteen valmistamista varten -- nuo kuusi\nmiljoonaa ihmistä tulisi levittää kautta maan, jotta jokainen kunta\nvoisi vaurastua heidän ansioittensa ja menojensa avulla. Tuotetta,\njota käytetään kaikkialla maassa, tulisi valmistaa kaikkialla maassa,\ntarkoituksessa säästää kuljetuskustannuksia ja jakaa ostovoimaa\ntasaisemmin. Jo usean vuoden ajan olemme noudattaneet menetelmää\nvalmistaa haaraliikkeissä kaikki ne osat, joita nämä pystyvät\nvalmistamaan, niiden palvelemaa paikkakuntaa varten. Hyvä tehtailija,\njoka kehittäytyy erikoistuntijaksi, valvoo tarkoin tuotantoaan ja häntä\nvoidaan käyttää alallaan. Siksi annammekin muiden suoritettavaksi niin\npaljon työtä kuin mahdollista ja tulemme todennäköisesti jatkamaan\nsamaa menettelyä niin kauan kuin yhteistoiminta jatkuu.\n\nTämän kirjoittamishetkenä on meillä, kuten jo olen huomauttanut, 5.200\nriippumatonta liikettä työskentelemässä suunnitelmiemme hyväksi ja\nmenettelytapojemme mukaisesti. Näistä on 3.500 pidetty melko jatkuvasti\ntyössämme. On ainoastaan kaksi asiaa, joita kukaan ei koskaan tee\nmeille, eikä kenenkään sallita niitä tehdä, nimittäin moottorimme ja\nautojemme kokoonpaneminen. Nämä suoritukset kuuluvat yksin omille\ntehtaillemme muiden töiden osien mukana.\n\nPienellä itsenäisellä yhtiöllä on laaja työkenttä edessään suuren\nyhtiön täydentäjänä, eikä ole täysin mahdotonta ajatella sellaisen\nyleisen yhdistelmän muodostamista, jossa keskusyhtiö olisi pikemmin\nkoelaitoksen, kokoonpanotehtaan, yleisten suunnitelmien ja rahan\nselvittelykeskuksen luontoinen laitos kuin keskitetty tuotantoyksikkö.\n\nLopullinen ihannemuoto on täydellinen epäkeskittäminen, jolloin\nuseimmat tehtaat olisivat pieniä ja niin sijoitettuja, että työläiset\nolisivat sekä maanviljelijöitä että teollisuustyöläisiä. Tämä ei\njohtaisi vain suurempaan yleiseen riippumattomuuteen yksilön kannalta,\nvaan myöskin halvempiin tavaroihin ja halvempaan ravintoon. Nykyinen\nero teollisuuden ja maanviljelyksen välillä on väliaikainen ja johtuu\nrajoitetuista alueista, joista voimaa aikaisemmin oli saatavissa.\nKun voimaa on sähkölankojen avulla kaikkialla käytettävissä, silloin\nteollisuus ja sen työläiset tulevat vapautetuiksi. Teollisuuskaupunki\non vain ohimenevä kausi teollisuudessa. Hallinto oppii asteittain\nkäyttämään hyväkseen suurempia mahdollisuuksiaan.\n\n\n\n\nXI luku.\n\nTEOLLISUUDEN MUUTTAMINEN.\n\n\nMuutoksestamme T-mallista A-malliin saavuttamamme kokemukset ovat\nselvästi osoittaneet, että nykyinen tuotanto on joustavampi kuin vanha\ntuotanto. Muutos ei koskenut ainoastaan tyyliä. Se koski perustuksia.\nMe ryhdyimme valmistamaan aivan uutta tuotetta aivan uudella tavalla.\nMe melkein kaksinkertaistimme valmistuksen tarkkuuden. Tämä käsitti\nmaailman suurimman konetehtaan muodostamisen uudelleen. Tämän lisäksi\nsiirsimme kaikki koneistot maailman suurimmasta tehtaasta toiseen\ntehtaaseen, josta silloin tuli maailman suurin. Noin kuuden kuukauden\nkuluessa oli tuotantomme jo osittain käynnissä; vuoden kuluessa olimme\njo päässeet täyteen tuotantoon.\n\nNykyaikainen teollisuus jakaantuu kahteen suureen luokkaan. Ensimmäinen\nluokka valmistaa yhtä ainoata tuotetta -- tai, jos se valmistaa\nuseampia tuotteita, se valmistaa ne eri tehtaissa -- ja muodostaa\nkoko laitoksensa tuon yhden tuotteen ympärille. Itse asiassa ovat\nkaikki varusteet -- yhtiö itsekin -- vain suuri työase tuon tuotteen\nvalmistamiseksi parhaalla ja halvimmalla tavalla. Toiseen luokkaan\nkuuluva teollisuus suorittaa töitä vain tilauksesta ja on luonteeltaan\nsuuren yleisen konekaupan tapainen, valmistaen erilaatuisia\ntyöaseita -- kiertopöydästä alkaen täydellisiin voima-asemiin tai\nvalssitehtaisiin saakka. Jälkimmäiseen luokkaan kuuluva teollisuus\non tavallaan apuna edelliselle, sillä useimmat sen tuotteista ovat\ntarkoitetut tyydyttämään edellisen tarpeita.\n\nEnsiluokkaisessa teollisuudessa on kaikki ajatus kohdistettu parasta\nlaatua olevan tuotteen valmistamiseen mahdollisimman taloudellisella\ntavalla. Tämäntapaista tuotantoa on kutsuttu \"joukkotuotannoksi\",\nmutta se on oikeastaan \"palvelustuotantoa\". Jos kymmenentuhatta\nkappaletta käsin käytettäviä kangaspuita koottaisiin saman katon alle,\nsilloin varmasti voitaisiin puhua joukkotuotannosta. Mutta se ei olisi\npalvelustuotantoa.\n\nPalvelustuotanto voi ulottua ainoastaan sellaisiin tavaroihin,\njoita voidaan kuluttaa suuria määriä ja jotka todella palvelevat\nja hyödyttävät ihmisiä. Kukaan ei voi tarkalleen sanoa, mitä nämä\ntavarat ovat, sillä niiden lukumäärä kasvaa jatkuvasti. Eräs aikamme\nparhaita merkkejä on entisten ylellisyystarvikkeiden säännöllinen\nmuuttuminen välttämättömyystarvikkeiksi yleisessä kulutuksessa. Kellot,\nkylpyammeet, keskuslämmityslaitteet ja autot kuuluvat niihin moniin\ntavaroihin, jotka ovat jo tällä tavoin muuttuneet syystä, että paremmat\nvalmistusmenetelmät ovat alentaneet niiden hintatason ihmisjoukkojen\nulottuville.\n\nYhtiömme oli ensimmäinen, joka sovellutti palvelustuotannon periaatteet\ntaitoa vaativien ja monimutkaisten koneistotarvikkeiden valmistukseen.\nEnsin sanottiin, että menetelmä oli ominainen meidän yhtiöllemme, ja\nsitten koko autoteollisuuden seurattua esimerkkiämme väitettiin, että\nnäitä menettelytapoja voitiin käyttää vain autoteollisuudessa. Mutta\nnyt valmistetaan melkein kaikki yleiset tavarat samalla tavalla ja\nmyönnetään yleisesti, että vain tällä tavalla voidaan päästä hyvään\nlaatuun, halpoihin hintoihin ja suuriin palkkoihin.\n\nVarsinaisesti tämä menettelytapa kohdistuu yhden ainoan\nstandardituotteen valmistamiseen ja sitten koneiston rakennuksen\nja toiminnan järjestämiseen siten, että tuote voidaan valmistaa\nmahdollisimman taloudellisesti. Jokainen, joka keskittäytyy yhden\nainoan standardituotteen valmistukseen, joutuu pakostakin keksimään\nuusia ja parempia valmistustapoja tuotteelle -- olettaen, että tuotetta\nvoidaan pitää eheänä ja terveenä. Peruserotus vanhan ja uuden tuotannon\nvälillä on siinä, että edellinen piti konetta ihmisen apuna, kun\ntaasen jälkimmäinen pitää ihmistä koneen apuna. Aikaisempi teollisuus\nei ymmärtänyt koneen toimintaa, eivätkä sitä ymmärtäneet poliittiset\ntaloustieteilijätkään. Rahoittajat eivät liioin ymmärtäneet, eivätkä\nsuuressa määrin ymmärrä vieläkään, että pelkkä suurten koneistomäärien\nomistaminen on aivan toista kuin teollisuuden johtaminen.\n\nPalvelustuotannossa -- jota niin virheellisesti kutsutaan\njoukkotuotannoksi -- tuotteen valmistuksen määrää insinööritaito\neivätkä rahavarat. Tarkoituksena on jakaa työ niin moneen osastoon kuin\nosoittautuu välttämättömäksi taloudellisen tuotannon aikaansaamiseksi\nja sitten käsitellä jokaista osastoa aivan kuin se olisi erikoistehdas\nsekä järjestää toiminta niin, että raaka-aineet toimitetaan\nosastolinjojen toiseen päähän ja toisesta päästä saadaan tuote valmiina\nkoneista. Osat kulkevat koneesta toiseen valmistuksen aikana ja lopulta\nyhtyvät kokoonpanolinjalla, missä ne yhdistetään tuoteyksiköksi. Meidän\nmoottorimme esimerkiksi syntyvät kokoonpanolinjalla, mihin suuret\njoukot konelinjoja johtavat, ja nämä puolestaan ovat huolehtineet\nosien valmistuksesta sekä osittain myös pienemmistä kokoonpanoista.\nTaka-akselit, etuakselit, ohjauslaitteet ja niin edespäin ovat\nvalmistetut aivan samalla tavalla. Osittain kokoonpannut kappaleet\nkohtaavat toisensa lopullisella kokoonpanolinjalla, jossa ne yhdessä\nmuodostuvat automobiiliksi.\n\nJotkut osista saapuvat kokoonpanolinjalle satojen mailien päässä\nolevista tehtaista, lopullinen kokoonpanolinja itse on päätehtaassamme\nRiver Rouge'issa vain paikallinen yksikkö paikallisen tarpeen\ntyydyttämistä varten. Detroitissa valmistetut erikoisosat voivat sen\nsijaan, että ne joutuisivat lopulliselle kokoonpanolinjalle, tulla\nkuormatuksi autoihin tai laivoihin ja joutua kokoonpanolinjalle\njossakin muualla Yhdysvalloissa, vieläpä maailman toisessa päässä.\nKokeillessamme ensin tämänkaltaisella palvelustuotannolla luulimme,\nettä meillä täytyi olla konelinjat kokoonpano-osastoineen ja myöskin\nlopullinen kokoonpano-osasto saman katon alla, mutta tietojemme\nlisääntyessä opimme ymmärtämään, että jokaisen osan valmistus oli aivan\nirrallinen tehtävä ja suoritettava siellä, missä se saattoi tapahtua\ntehokkaimmin. Lisäksi havaitsimme, että lopullinen kokoonpanolinja\nvoi sijaita missä tahansa. Tämä antoi meille ensimmäisen todistuksen\nnykyaikaisen tuotannon joustavuudesta, samoin kuin se osoitti, kuinka\nvoidaan säästää vähentämällä tarpeettomia laivauksia.\n\nOn kuitenkin huomattava, että tämä teollisuuden jaoitteleminen ja\nhajoittaminen teki välttämättömäksi tarkkuuden, joka oli täysin\ntuntematon vanhassa teollisuudessa. Vanha teollisuus voi hioa kahta\nmetalliosaa, kunnes ne soveltuivat toisiinsa, mutta se ei voinut\nhioa miljoonaa kappaletta siten, että niistä kaksi olisi soveltunut\ntoisiinsa kuin hiottuina toisiaan varten. Tarkkuus ja osien\nvaihdettavuus ovat palvelustuotannon korkeamman kehityksen perusteita.\nVaihdettavuus yksin edustaa kerrassaan suurenmoista säästöä vanhaan\nkäsisovitteluun verrattuna. Tämä tuotantotapojen yhtäläisyys osien\nvaihdettavuuden kanssa on seikka, josta syy nykyaikaisen teollisuuden\njoustavuuteen on löydettävissä.\n\nTäydellisen tuotteen valmistuksen tulee säästäväisyyssyistä alkaa\nyhden ainoan kaavan mukaan, jonka suhteen mitkään poikkeukset eivät\nole sallittuja. On tarpeeksi oppia alussa valmistamaan määrätty tavara\nmäärätyllä tavalla. Jos me olisimme alussa sallineet mitään värin tai\nkokoonpanon valintaa T-mallissa, emme olisi voineet saavuttaa halpaa\nhintaa, johon suunnittelimme myynnin. Me jaoittelimme valmistuksen\nyksikköihin, mutta tuotantomme määrä oli liian pieni salliakseen\nvaihteluita yksiköissä. Tarkastakaapa esimerkiksi yksinkertaista\nkysymystä väristä tai vaununkorimallista. Voidaan keksiä suuri\nvalikoima automobiilin vaununkoreja ja ne voidaan kaikki sovittaa\nsamaan runkoon. Hyvien autovaununkorien suurvalmistus vaatii raskasta\ntarkkaa koneistoa ja taidokasta työtä. Jos valmistetaan tuhat autoa\npäivässä, ei olisi taloudellista tuottaa useita vaununkorimalleja,\nsillä jokaisen mallin tulisi kulkea aivan erikoisen tuotanto-osaston\nkautta, jollei kaikilla sattuisi mahdollisesti olemaan muutamia\nyhtäläisiä osia. Tällaisessa tapauksessa valmistettaisiin nämä osat\nsamalla osastolla ja jaettaisiin sitten eri kokoonpanolinjoille,\njotka edustaisivat erilaisia vaununkorimalleja. Jos autojen tuotanto\nnousee kymmeneen tuhanteen päivässä, silloin voidaan mahdollisesti\nsallia suurempi vaununkorien valinta ilman, että se vaikuttaisi\nvalmistuksen taloudellisuuteen, sillä silloin meillä on riittävä\ntuotanto voidaksemme käyttää kokemustaulukoita asiakkaiden enimmin\nkysymistä vaununkorimalleista ja väreistä, sekä siirtymättä silti\nmuotokirjavuuteen voimme etukäteen järjestää tuotantoyksikkömme\nsiten, että kokonaistuotanto muodostuu pienoiskuvaksi yleisön\nkysynnästä. Me voimme sijoittaa mitä summia tahansa tehtaaseen\njokaista vaununkorimallia varten. Itse asiassa muutamat meidän\nvaununkorimalleistamme ovat liikkeemme ulkopuolella olevien\ntehtailijoiden piirustustemme mukaisesti valmistamia. Me saavutamme\ntäten mallien joustavuuden tarvitsematta siirtyä tilausten mukaiseen\nerikoisvalmistukseen -- mikä luonnollisesti olisi mahdotonta, jos tuote\non myytävä halpaan hintaan. Aivan samat säännöt pitävät paikkansa\nkaikkiin yksikköihin nähden, jotka yhdessä muodostavat täydellisen\nyksikön, ja vaikka vielä pysyttelemmekin täysin standardisoidussa\ntuotteessa, voimme silti koota eri yksiköiden tuotteet siten, että\nvalmistamme lopulliselle ostajalle suuret valinnanmahdollisuudet.\n\nAivan samoin kuin nämä yksiköt voidaan järjestää antamaan suuremmat\nvalinnanmahdollisuudet ostajalle, voidaan ne muuttaa paremman\nkokoonpanon tai paremman valmistuksen etuja silmälläpitäen -- olettaen\nkuitenkin aina, että näin syntyvä yksikkö on vaihdettavissa korvaamansa\nyksikön kanssa. On luultu, että palvelustuotanto eli joukkotuotanto\non kiinteä ja joustavuutta vailla oleva menettelytapa. Näin on asian\nlaita, mikäli sen toiminta on kysymyksessä, mutta itse tuotanto on\njaoiteltu ja osastoitu niin yksityisseikkoja myöten, että hyvinkin\nsuuria muutoksia voidaan toteuttaa yhdessä yksikössä, tarvitsematta\nsilti uudistaa koko valmistusta. Kuten aikaisemmin on huomautettu,\nolemme vuosien aikana tehneet perusteellisia muutoksia T-mallin\nosien kokoonpanoon ja niiden tuotantomenetelmiin -- silti kertaakaan\nkeskeyttämättä tuotantoa. Me valmistimme vain yksinkertaisesti enemmän\nosia kuin valmistussuunnitelma sisälsi ja sitten, näiden osien\nsiirtyessä kokoonpano-osastolle, teimme kaikki tarvittavat muutokset\nuudistettavassa osastossa siten, että hetkenä, jolloin vanhanmalliset\nosat olivat loppuneet, uudenmallisia jo valmistettiin. Jokainen\nautomobiilitehtailija menettelee näin, mutta me emme koskaan kutsu\nparannettuja tuotteitamme uusiksi malleiksi syystä, että uudet osat\nolivat aina vanhoihin vaihdettavissa, ja muutoskehityksen ollessa\njatkuvaa olisi väärin esim. tammikuussa autonsa hankkineita ostajiamme\nkohtaan ilmoittaa uudesta mallista elokuussa. Me olisimme voineet\nmainostaa uusia malleja joka kuukausi.\n\nJatkoimme tätä menettelyä yhdeksäntoista vuotta ja teimme sitten\npäätöksen uusia täydellisesti tuotteemme, sen valmistusmenetelmät ja\npaikat, joissa sitä valmistettaisiin. Päätimme muovailla uudelleen koko\nteollisuutemme ylhäältä alas asti ja tehdä tämän kaiken viipymättä,\nvenyttämättä muutosta useita vuosia kestäväksi. Tämä uudistus ei,\nkuten yleensä on kuviteltu, tarkoittanut yksinomaan tuotetta, vaan\npikemminkin valmistusmenetelmiä ja teollisuuksiemme yleistä järjestelyä.\n\nMeillä oli kaksi päävalintaa tehtävänämme. Toinen oli ryhtyä\nmyönnytyksiin uuden kokoonpanon ja uusien valmistustapojen\npuolesta, tarkoituksena keskeyttää niin pienessä määrin kuin\nmahdollista tehtaamme toiminnan jatkuvaisuutta ja johdonmukaisesti\nmyöskin työnantoa omille työvoimillemme, samoin kuin niidenkin\nliikkeiden työvoimille, joista ostimme osia, raaka-aineita ja muita\ntarvikkeitamme. Toisen mukaisesti tuli meidän tehdä perinpohjainen\nmuutos niin lyhyessä ajassa kuin mahdollista ja sitoa niin paljon\nmiehiä kuin vain voimme siirtotehtäviin, kuitenkin täysin tietoisina\nsiitä, että meidän olisi poistettava osa miehiä työstä. Toivoimme\nkuitenkin, ettei meidän tarvitsisi vähentää palkkaustiliämme minään\naikana enemmällä kuin kahdellakymmenelläviidellä tuhannella miehellä.\n\nOlisimme pitäneet parempana puhtaasti henkilökohtaisista syistä\ntehdä muutokset asteittain ja pitää suuren joukon miehiä työssä.\nMutta oli vielä muita ja suurempia syitä. Useimmat pitkäaikaiset\ntyöttömyydet, jos niiden alkulähdettä ryhdytään hakemaan, eivät johdu\nuusien menettelytapojen otosta käytäntöön, vaan pysyttelemisestä\nvanhoissa menettelytavoissa ajatellen, ettei työnannon jatkuvaisuutta\nsaa keskeyttää. Ja jokainen yhtiö, joka ryhtyy noudattamaan tätä\npolitiikkaa, havaitsee lopuksi itse olevansa ilman tarpeellista\nliiketoimintaa kenenkään palkkaamiseksi. Emme pidä viisaana säilyttää\nvanhoja menetelmiä voimassa, vaan pidämme parempana, että kestettäisiin\nmuutoksien tähden lyhyet ajat työttömyyttä, sillä viisaat ja\nvälttämättömät muutokset johtavat pitkiin työnantoaikoihin. Lyhyt ja\nnopea työttömyyskausi ilmenee räikeänä, mutta työnannon asteittainen\nväheneminen siksi, että riiputaan vanhoissa menettelytavoissa, ei\nilmene räikeänä eivätkä kiihkoilijat siksi kiinnitäkään siihen paljon\nhuomiota.\n\nEmme ryhtyneet ilman kokemusta asiaan. Vuonna 1908, jolloin alistimme\nT-mallin uuden palvelutuotannon alaiseksi, oli meillä ensiluokkainen\nautokonetehdas, joka kokonsa puolesta vastasi mitä muuta maamme\ntehdasta tahansa. Me olisimme voineet säästää nämä koneet ja siirtyä\nasteittaisesti työskennellen T-mallin uusiin valmistusmenetelmiin.\nMutta me emme olisi voineet tehdä tätä määräämäämme hintaan, ja hinta\noli silloin, kuten nykyjäänkin, olennaisena osana kokoonpanossa.\nLaskimme, että tehtaittemme uudelleen järjestely suunnitelmamme mukaan\nvaatisi kaksisataaviisikymmentä tuhatta dollaria, ja se oli suuri\nsumma rahaa noina aikoina. Mutta me päätimme uskaltaa yrityksen ja\nsuoritimme melkein täydellisen uusinnan hankkien erikoiskoneistoja\nomien piirustustemme mukaan. Seurauksena oli uuden käytännön keksiminen\ntuotannossa, mikä käytäntö tunnetaan nyt joukkotuotannon nimellä ja\nmikä suuressa määrin on vaikuttanut maan varallisuuteen. Me sijoitimme\nyritykseen kaksisataaviisikymmentä tuhatta dollaria aikana, jolloin\nväitettiin, ettei hyvää halpahintaista autoa voida valmistaa ja että me\nheitimme rahamme hukkaan sitä yrittäessämme.\n\nSiirryttyämme A-malliin ei rahakysymys tuottanut meille vaikeuksia.\nMe emme tienneet, emmekä pitäneet sillä väliä, paljonko muutokset\ntulisivat maksamaan. Meillä oli runsaasti rahaa, ja kaiken tuon rahan\noli yleisö suorittanut seurauksena valmistamiemme autojen laadusta.\nMe pidimme näitä rahavaroja haltuumme uskotun rahaston luontoisina,\nja rahaston ehtoihin kuului, että meidän oli alituisesti sijoitettava\nkaikki tietomme halpahintaiseen kuljetukseen. Vuonna 1927 ei\nratkaistavanamme ollut samaa rahakysymystä kuin 1908.\n\nMe tunsimme, että siirtyminen A-mallin tuotantoon oli vieläkin\ntärkeämpi askel kuin siirtyminen T-mallin tuotantoon ja että\nsuorittaessamme tehtävämme hyvin ja viipymättä olisivat seuraukset\nlopuksi aivan yhtä edulliset kuin T-mallissakin. Tämä on\nosoittautunutkin todeksi.\n\nMe päätimme siksi sulkea liikkeemme viimeisteltyämme\nviidennentoistamiljoonannen T-mallisen vaunun ja siirtyä valmistamaan\ntietä A-mallille. Jatkoimme luonnollisesti T-mallin osien valmistusta,\nja se oli sinänsä hyvin laajaa liiketoimintaa. Me harjoitimme\nalituisesti melko laajaa rakennustoimintaa -- esimerkiksi 1927, joka\noli muutosvuosi, me lisäsimme lattian pinta-alaa puolellatoista\nmiljoonalla neliöjalalla tavallisen liiketoimintamme lainkaan\nhäiriytymättä. Päättelimme, että Highland Park, joka oli ollut suurin\ntehtaamme, oli muodostumassa vanhanaikaiseksi ja että keskittäisimme\ntoimintamme River Rouge'in tehtaaseen ja muuttaisimme Highland Parkista\nkaikki koneistot, joita voitiin käyttää uuden auton valmistuksessa,\njättäen vain muutamia T-mallin valmistuskoneita vanhalle paikalle\ntoistaiseksi. Koneistojen muutto ei ole lainkaan vaikeata, sillä\nharjoitamme sitä alituisesti. Me nostimme yksinkertaisesti koneet\npaikoiltaan sähkökurkien avulla ja kuormasimme ne vaunuihin. Vaunuista\nne siirrettiin samalla tavalla niitä varten jo rakennetuille alustoille\neri määräpaikoissaan -- joko tässä maassa tai ulkomailla. Tämän kaiken\nsuorittaminen oli vain yksityiskohtia koskeva asia.\n\nT-mallin valmistusta varten oli meillä Detroitin alueella käytännössä\nneljäkymmentäviisituhatta koneellista työvälinettä, joista\nkolmekymmentäviisituhatta oli tuotantovälineitä. Toiset olivat\ntyövälineidemme valmistusosastolla eivätkä siis joutuneet muutosten\nalaisiksi, paitsi siten, että meidän täytyi lisätä niiden määrää uutta\ntyötä varten tehtaan varustamiseksi jälleen toisenlaisilla koneilla.\nTuo työkalujen uusinta käsitti seitsemänkymmentäviisi prosenttia\ntuotantovälineistä, sillä T-mallin osien lukumäärän ollessa 5.275\noli A-mallissa 5.580 osaa ja käytännöllisesti katsoen olivat kaikki\nerilaisia. Uusia menettelytapoja ja uutta koneistoa käsitellään\nseikkaperäisemmin myöhäisemmässä kappaleessa. Osittain ne johtuvat\nuusista valmistustavoista, osittain taas uusista tarkkuusperusteista.\n\nOlemme jo täydellisesti luopuneet koko voima-asemastamme Highland\nParkissa. Se edusti aikanaan parhaita menettelytapoja käytäntöön\nsovellettuina, mutta meidän täytyi saada enemmän ja halvempaa voimaa\nsähkösulattimojamme ja sähköuuttausmenetelmiämme varten, samoinkuin\nkoneistojemme käyttöönkin. Siksi laajensimme River Rouge'in tehtaan\nvoima-asemaa ja sijoitimme neljä turbogeneraattoria, jotka kehittivät\nmeille kaksisataaviisikymmentä tuhatta hevosvoimaa. Tämä on enemmän\nkuin kaksi kertaa se voimamäärä, mitä aikaisemmin olimme käyttäneet --\nmikä antaa käsityksen nykyaikaisen teollisuuden voimantarpeesta. Olemme\nedeltä käsin varanneet paikan neljälle lisägeneraattorille.\n\nUudet valmistustavat vaativat kuumametalli-sentrifugaalikoneiden\nottamisen käytäntöön, mikä teki mahdolliseksi puristetun teräksen\nkäyttämisen siinä, missä aikaisemmin oli käytetty valua. Nämä koneet\novat periaatteeltaan hieman savenvalajan pyörän tapaisia. Kuumat\nmetallilevyt asetetaan pystysuoraan pyörivien muovaajien väliin ja ne\nvalmistuvat muutamissa sekunneissa melkein viimeistellyiksi osiksi,\njoiden kestävyys on paljon suurempi, kuin mikä olisi mahdollista\nsaavuttaa valamisen avulla. Menimme paljon pitemmälle kuin aikaisemmin\nvoimapuristimien alalla. Suurin T-mallissa käytetty puristin painoi\njonkin verran yli kaksisataatuhatta naulaa. Muutamat uusista,\nkäytäntöön ottamistamme puristimista painoivat yli puoli miljoonaa\nnaulaa. T-mallissa olimme työskennelleet taontaa ja painantaa kohden\nkäyttäen uuttausta yhä kasvavassa määrässä. Mutta yhdeksänkymmentä\nprosenttia A-mallista on puristettua terästä, ja valuosat ovat\nrajoitetut ehdottomasti minimimääräisiksi. Useimmat osat ovat taottuja,\npuristettuja tai keskipakoisvoiman avulla valmistettuja. Nämä\nsaavat aikaan keveyden ja lujuuden, mutta aiheuttavat samalla uusia\ntäydellisiä muutoksia uuttausmenetelmiin.\n\nMe olisimme useimmissa tapauksissa voineet soveltaa uudet\npiirustuksemme jo olemassa oleviin koneisiin, mutta se ei olisi\nmuodostunut lopulta niin taloudelliseksi kuin koneistamme luopuminen\nja uusien koneitten avulla aloittaminen. Uusi koneisto on hankittu\ntulevaisuutta silmälläpitäen, ja jos T-mallissa saavuttamamme\nkokemukset toistuvat, voidaan tulevaisuudessa tehdä alituisia ja\nolennaisia muutoksia, tarvitsematta uudistaa tehdasta perusteellisesti.\nLopulta osoittautuu aina kannattavaksi suorittaa työ oikein.\n\nLisäksi oli luotava uusi kokoonpanolinja niitä monia\nkokoonpano-osastoja varten, jotka johtavat lopulliselle\nkokoonpanojaostolle. Mutta tässä kaikessa meillä oli pitkäaikainen\nkokemus. Pitämällä silmällä kokonaisuutta täytyy sanoa, että tehtävä\noli laaja, mutta jos jokainen yksityinen kone on oikein suunniteltu,\nvalmistettu, koeteltu sekä havaittu kunnolliseksi, silloin ei niiden\nlukumäärä merkitse mitään. Ja silloin päästään edistymisen vauhtiin.\n\nTässä yhteydessä voi mainita muutamia niistä opetuksista, jotka saimme\ntehdessämme tämän yleisen perusteellisen muutoksen. Ne näyttävät olevan\nlaadultaan yleisiä. Ne ovat seuraavat:\n\n(1) Säännöllinen painostus parempien menettelytapojen ja paremman\ntuotteen aikaansaamiseksi tulee lopuksi johtamaan uuteen tuotteeseen,\njohon voidaan soveltaa kaikki se, mitä aikaisemmin on opittu.\n\n(2) Tätä muutosta ei pidä tehdä ylimalkaiseksi eikä koskaan vain ns.\nmyyntitodisteiden hankkimiseksi -- sillä myyntitodiste on, kuten aina,\ntuotteessa eikä sen \"höysteessä\".\n\n(3) Korjaukseen ja uudistukseen käytettävien vararahastojen säästämisen\nlisäksi tarvitaan varoja hyvin suuria muutoksia varten, jotka aika tuo\ntullessaan.\n\n(4) Meidän ei ole tarvinnut muuttaa ainoatakaan perusperiaatteistamme.\n\n\n\n\nXII luku.\n\nJOUSTAVA JOUKKOTUOTANTO.\n\n\nEräs suurimpia vaikeuksia teollisuudessa -- tai missä muussa tahansa\n-- on itsetyytyväisyyden välttäminen. Jos joku suorittaa työn hyvin,\non vain inhimillistä huokaista ja silmäillä sitä tyytyväisenä.\nOn vaikeata pitää tehtyä työtä vain väliasteena, josta huomio\nolisi heti siirrettävä sen suorittamiseen paremmin. Alla on erään\nulkomailla syntyneen työläisemme kirjoittama, tätä seikkaa koskeva\nmielenkiintoinen kirje:\n\n    Vuonna 1921 työskentelin erään Saksan suurimman sähkövalo- ja\n    -voimayhtymän johtojenasennusjoukkueessa Badenin suurherttualle\n    kuuluvassa vanhassa linnassa. Neljä miestä työskenteli erään\n    yhtiön parhaimman työnjohtajan valvonnan alaisena.\n\n    Oli porattava useinkin neljä jalkaa paksuja seiniä. Tämä ei ole\n    mitään tavatonta, kun melkein kaikissa saksalaisissa taloissa\n    on paksut tiili- ja kiviseinät. Sähköjohdot vedetään Saksassa\n    kattoa pitkin. Tikapuilla seisoen ovat reiät tehtävät vasaran ja\n    reikäraudan avulla. Yhden ainoan reiän teko vei usein tunteja.\n\n    Pääjohto oli vedettävä erään kellarinseinän läpi, joka oli neljä\n    jalkaa paksu. Maaten pitkällämme lattialla ja käyttäen vain\n    vasaraa ja reikärautaa apunamme tarvitsimme kolme ja puoli päivää\n    tämän reiän tekoon. Työhön harmistuneena sanoin johtajalle:\n    \"Miksi ei kukaan laadi työaseita, jotka tekisivät tämän työn\n    helpommaksi?\" Seurasi hyvin kuvaava vastaus: \"Olemme aina tehneet\n    nuo reiät tällä tavalla; olemme aina saaneet ne valmiiksi.\n    Vanha tapa on hyvä; miksi koettaisimme sitä muuttaa? Sellaiset\n    työaseet, joita sinä ehdotat, tekisivät meistä kaikista pian\n    työttömiä.\"\n\n    Teimme kovasti työtä, mutta saimme vain vähän valmiiksi päivässä.\n    Palkkamme oli pieni ja se riitti tuskin elinkustannuksiin.\n    Kuuluimme kaikki työläisliittoon, ja muistan, kuinka monta kertaa\n    puhuttiin: Palkkamme ovat liian alhaisia ja hinnat ovat liian\n    kalliita. (Työnjohtaja sai noin neljä dollaria viikossa ja miehet\n    kahden ja kolmen dollarin välillä.)\n\n    Eräänä iltana mainitsin, että tulisin pian matkustamaan\n    Amerikkaan. \"Arvaan, että pian ansaitset rahaa suuret määrät ja\n    ajat autolla kuin miljonääri meidän ihmetellessä, miten saisimme\n    tarpeeksi ruokaamme varten\", huomautti eräs tovereistani.\n    \"Amerikassa on kaikkea syystä, että he voittivat sodan.\"\n\n    Muutamia kuukausia myöhemmin seisoin tehtaan ikkunan ääressä\n    Highland Parkissa. Tavaransiirtolaite, osia, moottoreita, pyöriä,\n    työssä hyöriviä miehiä -- ja muutamien satojen yardien päässä --\n    auto. Seisoin tuntikausia ja katselin. Ilmavasara, traktori ja\n    ilmapuristin, kuinka helposti olisimmekaan voineet saada tuon\n    reiän mainitsemaani seinään muutamassa minuutissa sellaisten\n    työaseiden avulla. Työnjohtajan huomautus muistui jälleen\n    mieleeni: \"Vanha tapa on hyvä; miksi koettaisimme sitä muuttaa?\"\n\n    Jätin työnhakemuksen tehtaaseen ja sain työtä.\n\n    Näin uusia koneistoja, uusia menettelyitä, uusia tapoja\n    otettavan jatkuvasti käytäntöön. Kuulin hintojen alennuksista ja\n    palkkojen nostoista, mutta en koskaan kuullut kenenkään sanovan:\n    \"Olemme aina tehneet reiät tällä tavalla; olemme aina saaneet\n    ne valmiiksi -- vanha menetelmä on hyvä, miksi koettaisimme\n    sitä muuttaa?\" En kuullut koskaan tämäntapaisia mielipiteitä\n    Amerikassa.\n\n    Minunkin, vaikka en olekaan miljoonien omistaja, kannattaa nyt\n    pitää omaa autoa syystä, että oli ihmisiä, jotka sanoivat:\n    \"Tehkäämme nuo reiät vähän nopeammin\" ja siten alensivat\n    autojen, talojen, radioitten, pesukoneiden ym. kustannukset niin\n    alhaisiksi, että työläisenkin kannattaa ne hankkia.\n\n    Opin täten työstäni, että Amerikan asukkaat ovat varakkaita ja\n    saavat korkeita palkkoja, ei siksi, että he voittivat sodan, vaan\n    siksi, että he etsivät aina parempia ja nopeampia menettelyitä\n    työn suorittamiseksi sen sijaan, että kiinnittäisivät toiveensa\n    parempien päivien saavuttamisesta poliittisiin riitoihin ja\n    vehkeilyihin.\n\nTuo mies oli osunut oikeampaan kuvatessaan Amerikan teollisuuden\neteenpäin pyrkivää henkeä kuin useimmat omista kansalaisistamme. Monet\nnykyaikaiset poliittiset ja yhteiskunnalliset virtaukset maassamme\nvoitaisiin todellakin kylmästi analysoituina kuvata tuon kirjeen\nkirjoittajan mainitseman esimiehen tai työnjohtajan sanoilla: \"Vanha\ntapa on hyvä; miksi koettaisimme sitä muuttaa?\"\n\nTiedämme kaikki, että mies tai yhtiö, joka aina ottaa käytäntöön kaikki\nuutuudet, mitkä ilmaantuvat markkinoille, on ikäänkuin alati lähtöön\nvalmistuva henkilö, joka ei tule koskaan silti aivan valmiiksi. On\nero tavan tai esineen ottamisella käytäntöön yksinkertaisesti siitä\nsyystä, että se on uutuus, tai syystä, että se on entistä parempi.\nAmerikan johtavat tehtailijat -- ja tämä pitää erikoisesti paikkansa\nautoteollisuudessa -- ovat valmiit hyväksymään uutuuden, melkein\nlainkaan ottamatta huomioon kustannuksia, niin pian kun on tullut\ntyydyttävästi näytetyksi toteen, että uutuus on edeltäjiänsä parempi.\nFordin teollisuuksissa pidämme parannuksia vain askeleina eteenpäin,\nmutta emme koskaan täydellisyyden toteutumisina. Me kokeilemme\nkaikella, mikä näyttää tarjoavan mahdollisuuden lisäparannukseen.\nTarkastakaa mitä tahansa viisivuotista ajanjaksoapa tulette silloin\nhavaitsemaan, ettei tuon ajanjakson lopussa mikään osa, mikään\nkone tai menettely teollisuuksissamme ole sama kuin alussa, ovatpa\njotkut osat olleet monien muutoksien alaisia. Kuitenkin voimme\nhylätä jokaista tekemäämme muutosta kohti sata tai ehkäpä tuhatkin\nehdotusta huolellisen harkinnan jälkeen. On ero avoimen mielen ja\nkaikkinielevyyden välillä.\n\nJoukko- eli suurtuotanto tuhoaa itsensä, jos sen annetaan muodostua\nkiinteäksi jäykistyneeksi tuotannoksi. Meidän yhtiömme valmisti\nyhdeksäntoista vuoden aikana, sikäli kuin muu maailma oli kyseessä,\nvain yhtä tuotetta -- T-mallista autoa. Yhtiö valmisti samanmallisia\nautoja kaikkien noiden vuosien aikana aivan samasta syystä, kuin miksi\nse ei valmista niitä nykyjään. Kokeilin hyvin monilla vaunumalleilla ja\ntodellisuudessa myin kaksikymmentätuhatta autoa, jotka olivat kahdeksaa\neri mallia, ennenkuin omaksuin T-mallin. Toiset autoista olivat neljän\nhengen, toiset kuuden hengen vaunuja. Syy siirtymiseemme T-maliin oli\nsama kuin syy siirtymiseemme A-malliin ja kaipaa hieman selittelyä,\nsillä kysymys joukkotuotannon joustavuudesta näyttää aiheuttaneen koko\njoukon sekaannusta.\n\nMe muutimme täydellisesti tuotteemme, jopa menettelytapojen ja\nraaka-aineiden pienimpiä yksityiskohtia myöten. Me emme saaneet\ntuotetuksi vain uutta automallia, sillä siinä hommassa olimme olleet\nkaiken aikaa, 1 päivänä lokakuuta 1908 saimme valmiiksi ensimmäisen\nT-mallisen auton ja 26 päivänä toukokuuta 1927 päättyivät kokemuksemme\nviidenteentoistamiljoonanteen. Viimeisessä autossa ei ollut ainoatakaan\nosaa, joka olisi ollut piirustukseltaan tarkalleen samaa ensimmäisen\nauton osaa vastaava tai samasta aineesta tai samalla tavoin\nvalmistettu, mutta osat, jotka valmistuksensa puolesta eivät olleet\nliian pitkien ajanjaksojen päässä toisistaan, olivat silti toisiinsa\nvaihdettavissa olevia osia. Tähän täydelliseen muutokseen oli tarvittu\nyhdeksäntoista vuotta. Sitten teimme viidessä kuukaudessa paljon\nperusteellisempia muutoksia kuin noiden yhdeksäntoista vuoden aikana\ntapahtuneet ja siirryimme aivan toisenlaatuiseen ja toisentapaiseen\ntuotantoon, joka käsitti uusia menettelytapoja ja raaka-aineita\nja pakotti meidät poistamaan tai aineellisesti uudistamaan\nseitsemänkymmentä prosenttia koneistoistamme. Tämän työn aikana\nhajoitimme koko traktoritehtaamme ja siirsimme sen Gorkiin Irlantiin.\nSamoin hajoitimme silloisen maailman suurimman autotehtaan, siirsimme\nsiitä osan toiseen tehtaaseen -- ja suoritimme tämän kaiken lainkaan\nsekaantumatta enemmän ensimmäisen kuin toisenkaan tehtaan tuotantoon.\nLähetimme koneistot, joita emme voineet käyttää uudessa tehtaassa,\nmuihin tehtaisiin, jotka perustimme tai jotka jo olivat olemassa\nmaassamme tai ulkomailla. Ja sillä välin oli meidän muutettava ja\nharjaannutettava työhön noin kaksisataatuhatta työläistä. Seurauksena\noli, että ensimmäisen puolentoista vuoden aikana tuotimme ensimmäisen\nmiljoonan uusiin sarjoihimme kuuluvia autoja. Kesti kymmenen vuotta,\nennenkuin T-malli saavutti ensimmäisen miljoonansa.\n\nT-malli ei ollut paras auto, jonka tuona aikana osasin suunnitella.\nSen piti olla kompromissi. Tiet olivat silloin huonoja, ja oli\nvalmistettava auto, joka saattaisi kulkea vaikka mistä. Maan asukkaat\neivät tietäneet mitään autoista tai muista hienovalmisteisista\nkoneista. He eivät luottaneet kehenkään muuhun kuin insinööriin\nminkäänlaisen koneen käytössä. Siksi täytyikin auton käyttämisen olla\nhyvin yksinkertaista ja koneen olla helposti korjattavissa. Auto\ntäytyi myydä halpaan hintaan, mutta sen tuli samalla olla kestävä.\nInsinööritaito oli sillä asteella, että oltiin melkein kokonaan\nilman minkäänlaisia koneellisia apukeinoja niin tarkan mekanismin\nvalmistamiseksi suurin määrin, että tämä mekanismi olisi soveltunut\nedes kehittymättömiin automobiileihin. Joukkotuotanto oli aina noihin\naikoihin saakka ollut kehittymätöntä tuotantoa. Me olemme vieläkin\nhyvin kaukana minkään mekaanisesta täydellisyydestä, mutta vuonna 1908\nkoneellinen tuotanto oli todella hyvin keskeneräistä.\n\nVäitettiin hyvin yleisesti, ettemme voineet valmistaa T-mallia\nsiihen hintaan, johon sitä myimme, ja että me piakkoin\nkukistuisimme. Hinta oli tuhatkaksisataa dollaria. Vuosien kuluessa\nmyimme samaa mallia suuresti parannettuna niinkin halvalla kuin\nkaksisataayhdeksänkymmentäviisi dollaria. Valmistimme tuota mallia\nseuraavien perusohjeiden mukaan, joista emme koskaan ole nähneet olevan\nsyytä poiketa:\n\n1) Tulevaisuuden pelon ja menneisyyden kunnioittamisen puuttuminen.\nJoka pelkää tulevaisuutta, joka pelkää epäonnistumista, rajoittaa\ntoimintamahdollisuutensa. Epäonnistuminen on ainoastaan tilaisuus\naloittaa älykkäämmin uudelleen. Kunniallisessa epäonnistumisessa ei ole\nmitään häpeällistä; häpeällistä on epäonnistumisen pelko. Mikä kuuluu\nmenneisyyteen, on hyödyllistä ainoastaan neuvoessaan teitä ja tapoja\nedistykselle.\n\n2) Kilpailusta piittaamattomuus. Kuka ikinä tekee työn parhaimmin,\nhänen tulisi olla työn suorittaja. On rikollista koettaa riistää\ntoiselta tämän liiketoimintaa -- rikollista syystä, että silloin\nkoetetaan oman edun tähden huonontaa kanssaihmisen tilaa -- hallita\nvoiman eikä älyn avulla.\n\n3) Palveluksen asettaminen voittojen edelle. Liike ei voi laajeta ilman\nvoittoa. Voiton hankinnassa ei ole mitään olennaisesti väärää. Hyvin\njohdettu liikeyritys ei voi epäonnistua voiton hankinnassa, mutta\nvoiton täytyy muodostua ja voitto ehdottomasti muodostuukin palkkiona\nhyvästä palveluksesta. Se ei voi olla palveluksen perusta -- sen täytyy\nolla palveluksen seuraus.\n\n4) Valmistus ei ole halvalla ostamista ja kalliilla myymistä. Se\non raaka-aineiden ostamista kohtuushinnalla, niiden muuttamista\nmahdollisimman pienin kulunlisäyksin käyttökelpoiseksi tuotteeksi\nja tuotteen toimittamista kuluttajille. Uhkapelin harjoittaminen,\nkeinottelu ja ahnehtiminen toimissa ovat omiaan ainoastaan estämään\ntätä menettelyä.\n\nOn pitkä matka kaukaisiin T-mallin alkupäiviin. On melkein mahdotonta\nnähdä nyt selvästi silloista tilannetta. Ohjaajan istuin oli noina\naikoina oikealla. Painavista syistä, jotka itse olimme keksineet,\nryhdyimme toteuttamaan vasemmanpuolista ajoa. Se oli yhtä mullistavaa\nihmisten mielestä kuin mitä takaperin ajo olisi. Tarvittiin pitkä aika,\nennenkuin ihmiset tottuivat ajatukseen ja heidät saatiin kokeilemaan.\nNyt he eivät luopuisi tästä tavasta. Tämä sukupolvi, joka on syntynyt\nvasen käsi ajoon, voi pitää asiaa mitättömänä pikkuseikkana, mutta\nme, jotka panimme toimeen muutoksen, tiedämme, kuinka vaikea se oli.\nVuonna 1907, T-mallin ilmestymisen edellisenä vuonna, oli teiden korjuu\nsuurimmaksi osaksi paikallinen asia. Nyt ylittää maan vuotuinen tietili\nbiljoonan dollaria. Alhaalla etelässä käytettiin leveitä vankkureita,\nja asukkaat halusivat kuusi jalkaa kaksi tuumaa leveän auton, joka\nkulkisi heidän teillään. Meidän automme oli siksi välttämätön\nuranuurtajana: se ilmaantui ennen hyvien teiden aikakautta. Autosta\ntuli voimakkain vaikutin teiden rakentamiseen ja parantamiseen. Suurten\nmuutosten mukana, jotka tapahtuivat teiden laadussa kaikkialla maassa,\nmonet autojen aikaisemmista välttämättömistä ominaisuuksista kävivät\ntarpeettomiksi. Suurempi hienous muodostui mahdolliseksi. Se muistutti\nkehitystä katetuista vankkureista ajorattaisiin -- kun uraauurtavien\nominaisuuksien aika oli ohi, valmistusmenetelmien jalostaminen\nmuodostui seuraavaksi askeleeksi.\n\nTarpeen ja toiveen välillä on ero. Yleisö voi tarvita jotakin esinettä,\nsilti sitä tuntematta, sillä se ei ole vielä nähnyt esinettä, jota\nse tarvitsee. Yleisö tarvitsi autoa paljon ennemmin kuin se osasi\nsitä toivoa. Tarpeen arvioiminen ei ollut täysin väärin. Oikean halun\nkiihoittaminen oli vain tavalliseen tapaan vaikeata. Mutta ei ollut\nkohtuullista ajatella, että yksi ainoa perusmalli tulisi iankaikkisesti\njatkuen tyydyttämään edistyvän maailman tarpeen. T-malli tyydytti\nsen yhdeksäntoista vuotta -- vaikka se ei olisi sitä niinkään kauan\ntyydyttänyt, elleivät muutokset olisi olleet jatkuvia. Viimeisenä\nkokonaisena tuotantovuotena -- siis 1926 -- valmistimme ja myimme\n1.800.000 autoa.\n\nVuosien kuluessa, ensimmäisen T-mallin ilmestyttyä, maa on rakentanut\nteitä ja yleisö on oppinut käsittelemään koneita. Autojen käyttö on\nopettanut puolikasvuiselle pojalle yhtä paljon koneista kuin mitä\ntaidokkainkin mekaanikko tiesi kaksikymmentä vuotta sitten. Autojen\nvalmistuksessa olemme oppineet paljon. Olemme oppineet, miten käyttää\nvoimaa ja miten siirtää mekaanisen taidon tarpeet tuotantokoneiston\nkäytöstä tuon koneiston valmistukseen. Meillä on nyt niin lujia\nja keveitä raaka-aineita, että niistä tuskin uneksittiinkaan\nkaksikymmentä vuotta sitten. Ennen kaikkea olemme oppineet rakentamaan\ntuotantokoneistoja, jotka toimivat mitä tarkimmin. Viimeinen T-mallinen\nauto myytiin hintaan, joka oli vähemmän kuin kolmasosa dollareita\nensimmäisen T-mallin hinnasta, mutta itse auto oli kolme kertaa\nparempi. Se oli todellisuudessa auto, jota emme olisi voineet panna\nkokoon 1908 mistään hinnasta. Tähän viimeiseen autoon oli kuitenkin\nsovellettu vain osa siitä, mitä olimme oppineet. Siksi meidän oli pakko\ntehdä suuri päätöksemme.\n\nTeiden kehitys teki mahdolliseksi suuremman nopeuden ja matalamman\npainokeskuksen. Yleisö oli oppinut riittävästi käsittelemään\nautomobiileja, pystyäkseen hallitsemaan nopeutta. On huomattava, että\nnämä tarpeen muutokset eivät ole kotoisin yleisön keskuudesta, vaan\nsyntyivät autojen parannusten yhteydessä. Yleisön kasvatus ja oma\nkasvatuksemme olivat kulkeneet käsi kädessä.\n\n[Tässä ovat tiedot T-mallista yhdeksäntoista vuoden aikana -- sen\nosuudesta maan vaurastumiseen.\n\nYhtiö maksoi viikko- ja vuosipalkkoja yhteensä $. 1.970.414.172,29.\nTästä on kokonaan poissa vuosi 1918, jolloin yhtiö suoritti\npääasiallisesti sotatöitä. Tämä edustaa keskimäärin $. 100.000.000\nsuuruista vuotuista palkkatiliä yhdeksäntoista vuoden aikana.\n\nMutta tämä on ainoastaan murto-osa niitä tuloja, joita T-malli loi\ntyöläisille. Kauppiaiden ja myyjien kunnossapito- ja palvelustyöläiset,\npalvelusasemien, autotallien ja korjauspajojen palkkaväki, joka on\ntehnyt työtä tämän auton hyväksi, täytyy tulla lasketuksi mukaan.\nNämä paisuttavat maksettujen viikko- ja vuosipalkkojen kokonaismäärän\nsummaan $. 5.467.614.172,29.\n\nYhtiön kokonaisostot T-mallin valmistukseksi yhdessä kanadalaisen\nyhtiön ja ulkolaisten sekä amerikkalaisten haaraliikkeiden\nkanssa nousivat summaan $. 4.868.427.012,32. Tilastotieteilijät\novat arvioineet 33 1/3--40 prosenttia tästä summasta edustavan\npalkannauttijoille maksettuja viikko- ja vuosipalkkoja.\nKäyttäen alempaa määrää laskun perusteena saadaan summaksi $.\n1.622.809.004.10, mikä aikaisempaan kokonaismäärään yhdistettynä tekee\n$. 7.090.423.176,39 T-mallin synnyttämien palkkojen ja palkkatulojen\nloppusummaksi. Sellaisen rahamäärän suuruutta on vaikea käsittää. Se\non suurempi kuin kolmenkymmenenviiden valtion arvioitu rikkaus\nUnionin neljästäkymmenestä kahdeksasta valtiosta. Tämä merkitsisi\n$. 373.180.167,18 suuruista palkkatiliä joka vuosi yhdeksäntoista\nvuoden aikana. Tämäkään summa ei käsitä rautatienvirkailijoita,\nkumi- ja öljytyöläisiä ja lukemattomia muita.\n\nNämä luvut osoittavat, mitä yksi ainoa ajatus saa aikaan maailman\nrikkauden ja tulojen hyväksi -- ja kuinka perusteetonta on katsoa\ntaaksepäin suunnitelmiin rikkauden jakamisesta, kun voimme katsoa\neteenpäin rikkauden luomiseen. Keksimättömiä teollisuuksia piileskelee\nkaikkialla. Maailma on vasta pääsemässä alkuun -- eikä loppumassa.]\n\nAlkuperäisessä autossa ilmeni osa senaikaisista tiedoistamme, ja me\nolemme työskennelleet tältä pohjalta eteenpäin. Ratkaistavaksemme jäi\njoko ilmaista kaikki, mitä tiesimme, kääntämällä drastillisesti ja\nperinpohjaisesti ylösalaisin kaikki, mitä meillä oli, tai aloittaa\nalusta lähtien jollakin aivan uudella. Me valitsimme jälkimmäisen.\n\nTämä merkitsi enemmän kuin mallin muuttamista. Se merkitsi perustan\nmuuttamista. Me olisimme suuremmitta vaikeuksitta voineet laatia uuden\nmallin, joka ei olisi vaatinut muuta kuin muutoksia tuotantomenetelmien\nyksityiskohtiin. Sellainen malli ei kuitenkaan olisi voinut käyttää\nkaikkea meidän oppimaamme hyväkseen. Me emme päättäneet valmistaa\nvain uutta autoa, vaan myöskin käyttää tilaisuutta hyväksemme\nvalmistaaksemme sen toisella tavalla. Auton piirustukset eivät\nehdottomasti vaatineet näitä uusia valmistusmenetelmiä, mutta me\npäätimme suorittaa kaiken loppuun yhdellä kertaa, jotta voisimme\npalkata rakennustoimintaan niin paljon kuin mahdollista niitä miehiä,\njotka pakosta tulivat vapautetuiksi valmistustoimista.\n\nPerustan muutos on hyvin tärkeä suurteollisuudessa, sillä päästyämme\njälleen asettautumaan uudelle pohjalle voimme jatkaa työskentelyämme\neteenpäin, aivan kuten olimme menetelleet T-mallissakin. Tapanamme\non tehdä kaikki kokeemme ennen valmistusta. Jos voimme saada yhden\nauton ehdottomasti oikein valmiiksi, silloin voimme valmistaa niitä\nmiljoonan tai kymmenen miljoonaa enemmän aivan halumme mukaisesti\n-- eivätkä ne tarvitse kokeilemista. Me käytämme kaikkia tunnetuita\nlaboratoriokokeita, mutta mikään koelaitosten kokeilu ei korvaa\ntodellisia kokeita kaikenlaisilla teillä ja kaikenkaltaisten ilmojen\nvallitessa. Kulutimme siten satoja autoja. Se oli kallista -- mutta ei\nniin kallista kuin siirtyminen eteenpäin huonommin varustettuina kuin\nkaikki mahdolliset tiedot hallussamme.\n\nMuutosten yksityiskohdat suunnitelmassa eivät ole tärkeitä, sillä\nne ovat teknillisiä, lisäksi hyvin tunnettuja ja jokaisen asiaan\ninnostuneen saatavissa. Pääasia on, että kaikki perusteelliset\nmuutokset olivat seurauksia hankkimistamme valmistusta koskevista\ntiedoista. Uusissa suunnitelmissamme menimme tahallisesti pitemmälle\nkuin me itse tai kukaan muu oli koskaan kokeillut tuotannon\nlaajuudella. Otimme päämääräksemme sen laatuisen työn suurimääräisen\nvalmistuksen, mitä laatua eivät aikaisemmin muut kuin taidokkaimmat\ntyömiehet olleet käyttäneet ja vain kalleimpien tuotteiden\nvalmistuksessa.\n\nEmme yksinkertaisesti lopettaneet liikettämme ja siirtyneet uuteen\nmalliin. Me lopetimme vain T-mallisten autojen kokoonpanon ja myynnin.\nMe jatkoimme osien valmistusta, ja kuka tahansa olisi voinut ostaa osat\nja panna niistä kokoon uuden auton, jos se olisi häntä huvittanut.\nNoita autoja liikkui silloin teillä kymmenen miljoonaa; niitä on nyt\nrekisteröitynä yli viisi miljoonaa. Huolimatta siitä, että ryhdyimme\nvalmistamaan uusia autoja, jatkoimme itse asiassa vielä hyvin laajaa\nvanhaa liiketoimintaa.\n\nEsimerkiksi siirtyminen Highland Parkista River Rouge'iin oli\njatkunut jo useita vuosia. Kaiken muun tultua muutetuksi me vain\nkiiruhdimme siirtymistoimitusta. Kaiken raskaamman työn keskittäminen\nyhteen tehtaaseen säästi meiltä noin kahdentuhannenviidensadan\nrahtitavaravaunun siirron vuodessa molempien tehtaiden välillä. Tätä\nsäästöä oli kauan suunniteltu, mutta emme silti suorittaneet muuttoa\nloppuun, ennenkuin valmistus oli ollut jo hyvän aikaa käynnissä.\nMuutto oli eräs suurimpia muuttotehtäviä, mitä teollisuusmaailma on\nkoskaan nähnyt, mutta se suoritettiin silti niin helposti, että vain\nmuutamat henkilöt sen havaitsivat kaupungissa, jonne muutto tapahtui\n(Huomaa: Kaikki osastot Highland Parkista -- varusteineen, koneineen\nja miehineen -- oli uudelleen sijoitettava, uudessa toimipaikassa jo\nolleiden entisten koneiden tarkoituksenmukaisuus arvioitava, koneet\njärjestettävä uudelleen, lähetettävä muualle tai muutoin saatava tieltä\npois. Koneistoja lähetettiin kokoonpanotehtaisiin Detroitin alueen\nulkopuolelle, vieläpä merien taakse. Tehtaiden asemakaavoja muutettiin,\nuusia rakennustöitä suoritettiin ja samalla kertaa laitettiin uusia\nsähkönostolaitteita, kaivettiin uusia rakennusperustuksia, uusia\nkuljetuslaitteita asetettiin kuntoon, uusia parvekkeita järjestettiin\nja paikalla jo olevia varusteita saatettiin kuntoon. Tämä johti\nmuutamissa tapauksissa käytännössä olevien tuotantomenetelmien\ntäydelliseen uudelleen linjoittamisee, aikaisempien konelinjojen\ntäydentämiseen, supistamiseen, korvaamiseen uusilla koneilla jne. --\nSuom. muist.) vanhalta tehtaalta saapuneiden lisäkoneistojen tähden.\nTämä kaikki suoritettiin päälle päätteeksi siten, ettei keskeytetty\nA-malli-autojen ja AA-malli-vaunujen valmistusta. Tosiasiallisesti\nlisääntyi tuotanto päivä päivältä muuttojärjestelyidenkin aikana.\n\nToiminnan siirtäminen Highland Parkista Rouge'in tehtaaseen ei sisällä\nmitään uutta. Syksyllä 1927 muutettiin lopullinen kokoonpanolinja. Se\nkäsittää uudessa työpaikassa vain puolet aikaisemmasta pinta-alastaan,\nvaikka se tuottaa aivan yhtä monta kokoonpantua autoa kuin ennen.\nKaikki painavat osittaiset kokoonpanot ja osat kuljetetaan nyt uusia\nsiirtolaitteita pitkin valmistuspaikoistaan tarvittavaan kohtaan\nkokoonpanolinjalla eikä enää ole tarpeellista lähettää moottoreita,\nvaununkoreja ja rungonosia rautateitse Highland Parkiin.\n\nEnemmän kuin kaksitoista pituudeltaan sangen huomattavaa\nteräsparveketta oli rakennettava Rouge'in tehtaalle, ja uusia on\nsyntymässä. Neljä on sijoitettu sulattimon eteläpäähän saapuvien\nkoneiden vastaanoton helpottamiseksi ja toisia on valssimyllyssä sekä\nmoottorien rakennusosastolla.\n\nUudet Rouge'in tehtaan siirtolaitteet ovat myöskin huomion arvoisia.\nTehtaassa on siirtolaitteita yli kahdenkymmenenviiden mailin\npituudelta; ja monet uusista ovat erikoisen mielenkiintoisia, kuten\nesimerkiksi valssimyllyn keskustassa kiertelevät kuljetuslaitteet,\njotka siirtävät rengasrattaat suoraan viimeistelyn suorittaviin\nkoneisiin, sekä laitteet, jotka kuljettavat kokoonpannut taka-akselit\neräästä rakennuksesta suoraan raiteilla odottaviin rautatienvaunuihin.\n\nUseat nyt täydellisesti siirretyistä osastoista olivat suurimmat\nalallaan maailmassa. Työkaluhuoneet olivat suunnattoman suuret,\nja muihin tärkeihin osastoihin kuuluivat valssilaakeri-,\nkuulalaakeri-, akselinvarsi-, hammaspyörä-, ohjauspyörä-,\npainovoimavalu-, jäähdytysputki-, yleinen liitostyö-, kylmäuuttaus-,\nohjauspyörän varsi-, akselinapa- ja jarrurumpuosastot. Vuonna\n1924 kuvattiin Highland Park \"maailman suurimmaksi käynnissä\nolevaksi automobiilitehtaaksi\". Jäähdytysosastosta sanottiin, että\n\"se pystyi valmistamaan enemmän jäähdytyslaitteita kuin kaikki\nmuut jäähdytyslaitetehtailijat yhdessä\". Vieteri-, akseli- ja\nohjauspyöräosastoista lausuttiin, että \"jos ne vapautettaisiin Fordin\ntarpeiden tyydyttämisestä, ne voisivat näiltä osilta tyydyttää muun\nautomobiiliteollisuuden kysynnän\". Kaikki nämä osastot muutettiin.\n\nSamaan aikaan yhdistettiin Highland Parkin työkaluosastot Rouge'in\ntehtaan vastaaviin osastoihin ja osastot järjestettiin uudelleen\nsiten, että tehoa tuli lisätyksi, mutta siitä huolimatta osastojen\nja palkattujen miesten lukua vähennettiin. Kahdeksantoista osastoa\nkäsittävä kokonaismäärä alennettiin neljääntoista osastoon, ja\ntieteellisempi lattia-alan käyttö teki mahdolliseksi vähentää näiden\nosastojen pinta-alaa 667.984 neliöjalasta 595.252 neliöjalkaan.\n\nKoneistot ja osastot muutettiin kaikki saman siirtosuunnitelman mukaan.\nEnsimmäisinä saapuivat miehet, jotka olivat vastuussa uudelleen\nsijoittelusta, verratakseen lattian pinta-alaa heidän sijoitettavikseen\ntulleiden koneiden lukumäärään ja järjestääkseen miesten ja työn\nsijoitukset parhaalla mahdollisella tavalla. Työläiset ja heidän\nvalmistuksen alaisina olevat työnsä siirrettiin ennen varsinaisia\nvarusteita ja työt olivat jaetut siten, että ne jatkuivat tehtaan\ntoisessa osassa, toisen ollessa suljettuna muuton tähden. Saapuessaan\nRouge'iin sijoitettiin työläiset asumaan väliaikaisesti työpaikkojen\nlähistöllä saatavissa oleviin vapaisiin asuntoihin, kunnes heidän\nvarsinaisten asuinpaikkojensa täydennys- ja sisustustyöt saatiin\nsuoritetuiksi. Kun tuotantoa ei voitu hetkeksikään täysin pysähdyttää,\ntämä kaikki vaati huolellista suunnittelua.\n\nRaskaimmat koneet kuljetettiin rautateitse avonaisissa erikoisvaunuissa\nja keveämmät tavaravaunuissa. Työkaluhuoneen varusteita siirrettäessä\nmuutettiin päivässä kaksikymmentäviisi, kolmekymmentäviisi konetta.\nTähän työhön tarvittiin suuria miesjoukkoja eri tarkoituksia varten.\nSähkötyöläiset uurastivat johtojen ja kiinnitysten kimpussa.\nOli suoritettava suuri määrä uusia rakennustöitä. Muutamat\nsuurimmat koneet, kuten esimerkiksi suuri rotaatiokone, joka on\nneljäkymmentäkahdeksan jalkaa pitkä ja painaa noin sata tonnia, täytyi\nhajoittaa ja kuljettaa osina. Viisitoista jalkaa syviä peruskuoppia\noli kaivettava toisia koneita varten. Useat suuremmista osista oli\nvarustettava jarruilla kuljetettaessa. Sulattimon eteläisen seinän ovet\noli laitettava korkeammiksi ja leveämmiksi. Viisi uutta nostokurkea,\njoista kaksi kymmenen ja kolme viiden tonnin kurkia, oli sijoitettava\nsulattimoon.\n\nOli rakennettava uusia teräsparvekkeita muutamia osastoja varten.\nSulattimon eteläisellä ja kaakkoisella sivustalla on eräs maamme\nsuurimpia työkaluosastoja. Täällä, voimalaitoksen läheisyydessä, se\nvoi huolehtia hyvin turbiininosien kunnossapidosta. Ja sinne myöskin\nkerätään ja siellä pannaan uudelleen kuntoon kaikki tuotantokoneet\nRouge'in linjoilta. Vanhanaikainen tapa suorittaa korjaustyö tuotannon\nvälittömässä läheisyydessä on kadonnut, ja nyt työ suoritetaan\nkeskitetyissä työpajoissa, joissa on käytettävänä kokeneita miehiä ja\nerikoiskoneita. Työkaluhuoneessa säilytetään sen omat työaseet sekä\nmyöskin tehtaassa tarvittavat työaseet.\n\nKeskipakoisvoiman käyttöön perustuva valuosasto, missä pieniä\ntuotteen osia valetaan suoraan muovaajista, siirtyi Highland Parkista\nRouge'in tehtaan sulattimorakennuksen erääseen nurkkaan. Työssään\nse käyttää yhdistettyjä sulatusuuneja ja koneita; sen raaka-aineita\novat aluminiumi ja sinkki; se suorittaa nikkelillä päällystyksen;\nse valmistaa enemmän kuin neljäkymmentä erilaista Lincoln-osaa; se\nvalmistaa työkaluja, muovaajia ja puristusvalun muovaajia sekä myös\noman osastonsa puristusvalukoneet ja tarpeet; se tuottaa kirjavan\njoukon erilaisia osia, ruuvitalttojen metallisista kädensijoista\naina teräslankarulliin saakka. Se käyttää joka päivä kaksisataa\ntuntia osien valmistukseen ilmailuvoimia varten, ja se on Detroitissa\ntai sen läheisyydessä niitä harvoja paikkoja, missä aluminiumia ja\nsinkkiä päällystetään nikkelillä. Tässä vain eräitä sen suorittamista\ntehtävistä.\n\nSen koko koneisto, yhdessä raaka-aineiden sekä niiden varustuksien\nkanssa, joita tarvittiin pitämään osasto täydessä työssä, muutettiin\nuuteen paikkaansa kahden \"week-endin\" aikana. Seitsemänsataa miestä,\nnoin kolmesataa konetta ja täydellinen työkaluosasto sisältyi muuttoon.\nTämän osaston muutto kuului monimutkaisimpiin, sillä osastolla\noli mitä erilaisimmat varusteet. Esimerkiksi kuusikymmentäkaksi\nmatalapaine-painovalukonetta oli yhdistettävä ilma-, kaasu- ja\nvesisäiliöihin ja lopuksi uuteen imujärjestelmään. Jokainen näistä\nkoneista tarveosineen painoi noin tuhatviisisataa naulaa. Jokaista\nseurasi metallinen työpöytä, savukupu ja ilma- tai vetotorvi, joka\njohti tavallisen savutorven tavoin kattoa kohden ja yhtyi muihin\njohtoihin pääjohdossa, mikä myöskin oli laitettava kuntoon.\n\nKaksi alkeislämmitykseen tarkoitettua sulatusuunia oli rakennettava\nja saatettava toimikuntoon osaston oman romun sulattamista varten,\njota romua käytettiin uudelleen valannassa. Jokaisen sulatusuunin\nsulatuskyky oli tuhatyhdeksänsataa naulaa metallia, joka sulatettiin\nuudelleen kuusi tai kahdeksan kertaa päivässä. Nämä sulatusuunit ovat\nmuodoltaan erikoisia ja niissä on munanmuotoinen polttokammio, johon on\nsijoitettu valurauta-astia sulanutta metallia varten. Eristäjä jakaa\nsisuksen kuumaan ja kylmään puoleen, ja pohjassa olevan reiän kautta\npääsee metalli valumaan. Aluminiumin tultua poistetuksi poistetaan\ntähteet kuonakammiosta ja myydään.\n\nValannan jälkeen osat sahataan, tasoitetaan, kiilloitetaan ja muutoin\nviimeistellään. Näissä töissä käytettyjen koneiden joukossa on\nvannesahoja, reikäpuristimia, ruuvikoneita, automaattisia koneita,\nporapuristimia, jopa puhdistuspöytiäkin. Nämä kaikki oli sijoitettava\npaikoilleen ja yhdistettävä oikealla tavalla. Tehokkaan käsittelyn\naikaansaamiseksi oli ne sijoitettava sillä tavalla, että työ\nedistyi sopivasti; ja siirtolaitteet oli rakennettava kuljettamaan\nvalinkoreja työpaikasta toiseen sekä noutamaan hylkytavaraa\ntakaisin sulatusuuneihin. Tämä merkitsi yksiraiteisen, koko osaston\nkiertävän siirtolaitteen rakentamista. Lisäksi oli hankittava neljä\nuutta keskipakoisvoimaan perustuvaa valinkonetta, jotka toimivat\nkorkeapaineella matalapaineen asemesta, ja nämä koneet oli yhdistettävä\nmuuhun tuotantoon.\n\nAjatelkaahan hetkinen imujärjestelmää, joka oli asetettava kuntoon.\nSulattimon katon läpi oli rakennettava 120 jalkaa korkea imutorvi;\ntähän keskustorveen oli kaikki keskipakoisvoimaan perustuvien\nvalukoneiden ja sulatusuunien torvet johdettava. Tämä itsessään jo\noli laaja tehtävä, ja kuitenkin se oli vain yksi muuton yhteydessä\nilmenneitä seikkoja.\n\nSitten seurasi kaksikymmentäviisi nikkelipäällystyksessä käytettävää\nsäiliötä. Niitä varten oli kaivettava maakuopat; generaattorit oli\npantava kuntoon ja käyntiin virran hankkimiseksi anodeja varten; putket\nja johdot olivat asetettavat paikoilleen; kuumaa vettä tarvittiin\nhöyryä varten.\n\nAinakin seitsemänkymmentäviisi prosenttia osista, jotka valetaan tällä\nosastolla, on aluminiumseoksia, ja kahdeksankymmentäviisi prosenttia\nnäistä on uusittua, sylinterinporauksessa syntynyttä romua. Näiden\nosien joukossa ovat A-mallin valonsytytin, polttoainemittarin asteikko\nja kehys, vesipumpun tulkka -- nopeusmittarin kuori, kääntönappulat,\ntuulettajan hihnapyörä, kaasuttajan säätötangot ja niin edespäin.\nSinkkiosiin kuuluvat ikkunan kädensija, oven lukkolaitteen kädensija\nja tuulilasin nappulat. Osastolla käytetään yli viisi tonnia sinkkiä\nkahdessakymmenessäneljässä tunnissa, sekoitettuna noin 250 naulaan\nkupariromua. Sinkki sulaa helposti, ja siksi on nikkelipäällystyksessä\nosat pysytetty koossa pidikkeiden avulla, joita siirtolaitteet pikemmin\nhiljaa heiluttavat kuin upottamalla käyttävät liuoksessa.\n\nTällä osastolla valmistetaan joka päivä yhteensä yli\nsatakaksikymmentätuhatta osaa. Kun ottaa huomioon, että nämä\ntarkastetaan ja useissa tapauksissa pakataan laatikkoihin käärepaperiin\nkäärittyinä sekä lähetetään edelleen, saa käsityksen työmäärästä, jonka\ntämän osaston siirtäminen kahtena \"week-endinä\" sisälsi.\n\nTämän tapahtuessa Detroitissa kokoonpanotehtaat Yhdysvalloissa\nja muualla maailmassa täytyi muuttaa, ja lyhyemmässä ajassa kuin\nkahdeksan kuukautta yhdeksänkymmentäneljä prosenttia näistä tehtaista\noli uusittu, ollen toiminnassa -- toisin sanoen siis kolmekymmentä\ntehdasta jatkoi tuotantoaan. Ensimmäinen A-mallinen auto valmistui\nkokoonpano-osastolla lokakuun 20 päivänä 1927. Se tarjottiin yleisölle\nkaupaksi joulukuun 2 päivänä, ja 1 päivänä marraskuuta 1928 oli\ntuotanto noussut yli kuuteentuhanteen autoon päivässä, ollen työssä 186\n313 miestä, joista 125.000 miestä oli Highland Parkin ja River Rouge'in\ntehtaissa.\n\nSeurauksena tehtaiden sulkemisesta ja perusteellisen muutoksen\ntoimittamisesta on ollut liiketoiminnan lisääntyminen siinä määrässä,\nettä se tarvitsi suoranaista apua yli sadaltatuhannelta mieheltä\nenemmän kuin aikaisemmin. Palkka-asteikko on asteittain kasvamassa;\nei ainoakaan mies ansaitse vähemmän kuin aikaisemmin, mutta monet\nansaitsevat enemmän. Vähintään satatuhatta miestä entisten lisäksi on\nnäiden lisävaatimuksien johdosta otettu työhön eri paikoissa maata.\nNäihin hyötyihin verrattuna ei sulkemisesta aiheutuneista tappioista\nkannata paljoakaan puhua.\n\n\n\n\nXIII luku.\n\nMUUTTUVA NÄYTTÄMÖ.\n\n\nMaailman suurimman automobiilitehtaan muuttaminen ja sen kaikkien\nosastojen sijoittaminen toiseen tehtaaseen, jonka jo oletettiin olevan\ntäynnä koneita, osoitti meille useita säästämismahdollisuuksia, jotka\nvoisimme toteuttaa. Pieniä seikkoja on juuri vaikea huomata -- pieniä\nnurinkurisia tapoja työn suorituksessa, jotka ovat itsestään syntyneet\nja joita kukaan ei havaitse. Ja koska valmistus perustuu yksinomaan\nyksityisseikkoihin, muodostavat nämä yhdessä hyvinkin suuria asioita.\n\nSuunnitellessamme esimerkiksi River Rouge'in voima-asemaa menimme\nmonessa suhteessa käytännössä olevien menettelyiden edelle,\netenkin tehdessämme mahdolliseksi hiilipölyn käytön polttoaineena.\nMe suunnittelimme joukon voimankehitysyksiköitä ja pidimme\nselvänä, että jokainen yksikkö tarvitsi määrätynsuuruisen tilan.\nTässä seurasimme vallitsevaa tapaa. Se tapahtui 1919. Mutta me\ntarvitsimme jatkuvasti yhä enemmän voimaa, ja lopulta meidän piti\nkaksinkertaistaa voimankehitysmahdollisuudet. Kun lisävoima-aseman\nrakentaminen olisi ollut kallista, päätimme kaksinkertaistaa meillä\njo olevan voima-aseman kehityskyvyn. Alalle, joka oli määrätty 65\n000 kilowattia kehittävää turbiinia varten, asetimme turbiinin,\njonka itse piirustimme ja rakensimme ja joka kehittää 145.000\nkilowattia. Turbogeneraattoreista kehittää kukin 30 000 kilowattia.\nTämän ylimääräisen kuormituksen kestämiseksi oli välttämätöntä, että\npannujen lämmitystehoa lisättiin; mutta pannujen lukumäärän lisääminen\nolisi vaatinut suuria rahansijoituksia rakennuksiin ja varusteihin,\nsillä voima-asemalla ei ollut lainkaan tilaa uusille pannuille. Siksi\nmuovailimme uudelleen alkuperäiset yksiköt ja suurensimme jokaisen\nneljän yksikön lämmityskyvyn enemmän kuin kaksinkertaiseksi. Toisin\nsanoen, tuo uudelleen järjestely johti samaan tulokseen kuin kahden\nsuuren voima-aseman rakentaminen samaan rakennukseen, johon jo oli\nsijoitettu yksiköitä, alallaan suurimpia, mitä missään oli käytännössä.\nKoko kysymys tilan säästämisestä, silti yhteen sullomatta, pakotettiin\nratkaistavaksemme siirtäessämme Highland Parkin tehtaan River Rouge'in\ntehtaalle. Olemme aina sijoittaneet koneet toisiaan lähelle ja\nkoettaneet vähentää jokaisen valmistuksen alaisen osan käsittelyn\nminimaaliseksi, mutta tähän muuttoomme saakka emme todella tienneet,\nmitä tilan säästäminen merkitsi. Luulimme vain sen tietävämme. Saman\ntilansäästämiskysymyksen kohtasimme useissa jaostoissamme, ja erään\njaoston pyyntö tilan lisäämiseksi, mikä olisi maksanut meille lähes\npuoli miljoonaa dollaria, johti huomiomme tähän asiaan, jonka jo olimme\npitäneet selvitettynä.\n\nAikaisemmin oli avoimia ja suljetuita vaununkoreja varten omat\nuuninsa, siirtolaitteensa, sulatusasemansa, ikkunanlaittamonsa ja\nimujärjestelmänsä. Kokeet osoittivat, että yksi ainoa uuni- ja\nsiirtolaitejärjestelmä soveltuisi molempia vaununkorimalleja varten\nja että tarvittiin vain pienehköjä muutoksia tämän sovellutuksen\ntoteuttamiseksi. Meille ei tuottanut mitään vaikeuksia näiden kahden\njärjestelmän yhdistäminen. Samoja uuneja voitiin käyttää sekä\nsuljettujen että avonaisten vaununkorien valmistukseen. Ja säästö oli\nhuomattava.\n\nPienemmällä pinta-alalla, kuin mikä ennen tarvittiin tuottamaan vanhan\nmenetelmän mukaan sata autoa kahdeksassa tunnissa, osasto nyt voi\ntuottaa 180 autoa. Jonkinlaisen käsityksen tämän muutoksen avulla\nmahdolliseksi käyneestä säästöstä voi saada tiedosta, että keskimäärä\njaostoa kohti oli lähes seitsemänkymmentäviisi tuhatta dollaria\nensimmäisenä vuotena. Koko työ on keskitetty yhteen järjestelmään, mikä\nteki mahdolliseksi läheisemmän valvonnan ja työläisten monipuolisemman\nkäytön. Uusi järjestelmä valmistaa enemmän autoja kuin molemmat\naikaisemmat yhdessä. Kysymyksessä oleva jaosto, joka aiheutti\nsyventymisemme asiaan, saattoi uuden järjestelmän käytäntöönoton\njälkeen luopua kahdeksantoistatuhannen neliöjalan suuruisesta\nlisäpinta-alasta, jota muussa tapauksessa olisi tarvittu.\n\nTässä taas aivan erilainen tapaus. Muovaajat ovat aina olleet tärkeänä\nosana teollisissa menetelmissä, joissa taotut tai levymetalliset osat\non valmistettu painamalla tai puristamalla ja muovaajien valmistus\nja kunnossapito ovat muodostaneet tärkeän tehtävän tuotannossa.\nEsimerkiksi erään muovaajan valmistukseen tarvittiin noin seitsemän\ntuntia ja se täytyi uusia muovailtuaan noin neljäkymmentätuhatta\nkappaletta. Me keksimme uuden menetelmän, joka voi valmistaa toisinnon\nkahdessa minuutissa, ja jokainen näin tehty muovaaja voi muovailla\nkahdeksastakymmenestä tuhannesta sataantuhanteen kappaleeseen saakka.\nEntisessä muovaajienvalmistusmenetelmässä käytettiin kaiverrus- tai\nhalkileikkauskonetta, missä mallimuovaaja johti teriä, jotka piirsivät\nsen kaksoiskappaleen teräskappaleeseen. Sitten kappale siirrettiin\nviimeistelypöydälle, sillä kaiverruskone jätti merkit siihen. Ihmistyön\nkäytön vuoksi oli mahdotonta saada kahta aivan samanlaista muovaajaa.\n\nUuden menetelmän mukaan karkaistu mallimuovaaja pakotetaan kuuman\nteräskappaleen sisään, mikä menettely muistuttaa hyvin suuressa\nmäärässä sinetin painamista kuumaan lakkaan. Mallimuovaajasta saadaan\ntarkka jäljennös, joka puhdistetaan ja hiotaan jäähdyttyään, minkä\njälkeen se on valmis käytettäväksi. Painamalla saadun muovaajan pitempi\nkestävyys verrattuna kaivertamalla saatuun johtuu teräksen pinnasta.\nKaiverrusaseet rikkovat kylmän teräksen pinnan tasaisuutta, kun\ntaasen uuden menetelmän mukaan, terästä ensin kuumentamalla, saadaan\njoustavuutta ja pinta kaavautuu mallin mukaan.\n\nAluslevyn asettaminen ruuviin on aina suoritettu käsin. Me keksimme\npienen koneen tätä tarkoitusta varten ja olemme tehneet hyvin suuria\nsäästöjä. Kun muistetaan, kuinka monta tuhatta aluslevyä täytyy\nkäsitellä ainoastaan tässä työssä päivittäin, voi käsittää, että\ntämänkaltaisen työn suorittaminen koneellisesti kannattaa. Ruuvit\nvaluvat kaltevaa pintaa pitkin neliömäisestä säiliöstä. Pinnan\nalapäässä koneen leuat tarttuvat niihin siirtäen ne paikoilleen, yhden\nkerrallaan, kiertävän rummun kehässä oleviin aukkoihin. Hieman ennen\nruuvin putoamista aukkoon on aluslevy sovitettu sen suulle, valuen pois\npystysuoran kangen päästä, johon aluslevyt ovat pujotetut tavalla, mikä\nmuistuttaa hieman vanhanaikaista kiinalaista rahansäilytystapaa.\n\nKun ruuvi putoaa aukkoon, on siihen jo sovitettu aluslevy. Ruuvi jää\ntähän asemaan rummussa, kunnes tämä on pyörähtänyt ympäri kohtaan,\nmissä sen sisältö puretaan siten, että ruuvi kiepsahtaa ylösalaisin ja\nputoaa, pää ylöspäin, kaltevalle pinnalle, joka aukeaa poikkipienoilla\nvarustettuun \"tarjottimeen\". Tässä on joukko koururivejä, jotka ovat\nvalmistetut siten, että ruuvit sopivat niihin ja jokainen \"tarjotin\"\nvoi ottaa huostaansa kaksituhatta viisisataa ruuvia.\n\nKoneenhoitaja poistaa kangen, josta kaikki aluslevyt ovat valuneet\npois, ja asettaa sen tilalle toisen, joka sillä välin on tullut\ntäytetyksi ilmalla käyvän ravistajan avulla. Koneenhoitaja valvoo\nmyös kääntökangen avulla \"tarjottimen\" liikkeitä, siirtäen esiin\nkoururivin toisensa perästä niiden tultua vuoron perään täytetyiksi.\nYksinkertainen laite estää ruuveja sulloutumasta yhteen. Jos väärää\nkokoa oleva ruuvi ilmaantuu toisten joukkoon, heittää sen pois\nautomaattinen \"potkaisija\", joka sijaitsee suppilossa kaltevan\npinnan yläpäässä. Kone on varustettu vietereillä, jottei mikään\nvoisi aiheuttaa kasaantumista. Ilmavirtaa käytetään aluslevyjen\nsiirtämisessä rumpuun ja ruuvien poistamisessa siitä, rummun käännyttyä\npoistoasemaan. Tämä kone säästää joukon yksitoikkoista työtä.\n\nKehittämällä uuden liikkeellepanevan voiman on sähkö suuresti\nmuuttanut teollisuutta. Sulatusuunien ja muiden samankaltaisten\nlaitteiden lämpölähteenä se on aiheuttanut lisämuutoksia. Mutta vielä\nsuurempienkin muutoksien aika on koittanut. Nämä ovat kumouksellisia\nlaadultaan.\n\nPalkat eivät voisi olla sellaisia kuin mitä ne tänään ovat,\njos meidän täytyisi edelleenkin turvautua vanhaan akseli- ja\nvoimansiirtojärjestelmään. Tämä ei ainoastaan rajoittanut koneen\nnopeutta ja tuhlannut paljon voimaa, vaan oli esteenä myöskin koneen\nsijoittamiselle. Kaikki täytyi sijoittaa akselin kulkusuunnan\nmukaan, sensijaan, että koneet olisivat tulleet sijoitetuiksi työn\nkulkusuunnan mukaan. Toimenpidettämme pidettiin hätiköitynä meidän\nensimmäisinä rakentaessa tehtaassamme sähkömoottorin jokaisen koneen\nyhteyteen ja ryhtyessä käyttämään hyväksemme sähkösulatusuunien täysin\nsäännösteltävissä olevaa kuumuutta, mutta nyt nämä menettelytavat ovat\nmuodostuneet jokapäiväisiksi teollisuudessa. Kulutus, tuotanto ja\npalkat riippuvat tänään sähkön teollisesta käytöstä.\n\nUusi kumouksellinen sähkön käyttö tulee laajetessaan aiheuttamaan sen,\nettä tavarat voidaan valmistaa paljon kestävämmiksi ja halvemmalla\nkuin koskaan ennen, mikä vaikuttaa suoraan kulutukseen, tuotantoon ja\npalkkoihin. Tämä uusi sähkön käyttö on osien liittäminen yhteen ilman\npultteja ja mittauksia -- toisin sanoen uuttamalla.\n\nAsia koskee metalliteollisuuden perustuksia ja on ensimmäinen, todella\nuusi teollinen perusmenetelmä, joka on esiintynyt moneen vuoteen.\nMe olemme ottaneet käytäntöön vanhoja menetelmiä, parantaneet ja\nmuuttaneet niitä, kunnes lopullinen menetelmä ei näyttänyt lainkaan\nalkuperäisen kaltaiselta. Mutta sähköuuttauksessa joudumme aivan\nuusille urille. Ja tässä kohtaamme jälleen pettämättömän todisteen\nsiitä, että nämä koneet suorittavat töitä, joita ihminen ehdottomasti\nei voisi tehdä missään olosuhteissa.\n\nMenneisyydessä oli valaminen ainoa tunnettu tapa vaikeiden\nmetalliartikkelien valmistamiseksi yhtenä kappaleena. Valamiseen\nsisältyy paljon tuhlausta. Se vaatii metallin kuumentamista ja koko\njoukon hyvin taitavaa työtä mallien, kaavojen ja muiden ammattiin\nkuuluvien jäljentämistarvikkeiden avulla. Jokaisen osan valamisen\ntäytyi tapahtua erikseen, ja vaikka jo vuosia sitten muodostimmekin\nvalun teolliselle pohjalle ja käytimme hyväksemme työn jakelua,\nsiirtäen valuosat siirtolaitteiden avulla miehille näiden tarvitsematta\nmennä niitä itse noutamaan, oli tehtävien suoritus parhaimmassakin\ntapauksessa alkeellisella pohjalla. Valetut esineet oli alistettava\nkoneellisen käsittelyn alaisiksi -- toisinaan oli niistä poistettava\nkolmekymmentä prosenttia metallia; tämä oli tuhlausta. Eikä liioin\nollut mitään tapaa todeta, kuinka kestävä valettu esine oli, sillä\nsiinä saattoi olla valureikiä tai muita vikoja, joita ei voinut huomata.\n\nOsa voidaan valmistaa takomalla tai leikkaamalla jostakin\nstandardikokoa olevasta, kuumasta tehdasteräksestä, jolloin se\nmuodostuu kestävämmäksi kuin vastaava valettu osa. Jokainen on\nvuosikausia tietänyt tämän, ja vuosikausia olemme takoneet ja\nleikelleet niin monia osia kuin vain voimme. Me tiedämme, että jos\nvoisimme muodostaa yhdistetyn osan liittämällä pieniä taotuita osia\nyhteen, saisimme kestävämmän kappaleen kuin valamalla. Mutta meillä ei\nollut käytettävänämme mitään muuta liittämismenetelmää kuin pultit tai\nniittaus, ja tämä liittämismenetelmä ei ainoastaan ole kallis, vaan\nvaatii siinä määrässä metallia pulttien tai uuttausten kiinnittämiseen,\nettä valmistunut osa on epäkäytännöllisempi kuin valamalla saatu.\n\nUuttaustyö on hyvin vanhaa. Se tarkoittaa kahden metallikappaleen\nkuumentamista ja vasaroimista yhteen. Vanha seppä oli uuttausalan\nerikoistuntija. Sähköuuttaus noudattaa samoja periaatteita, mutta\nkuumentaminen tapahtuu sähkövalokaaren avulla, joka muodostetaan\nmolempien yhdistettävien osien väliin, ja puristus saadaan aikaan\nmekaanisesti. Sähköuuttaus on tunnettu jo pitkän aikaa, mutta mitään\nlaitetta ei ole ollut, jonka avulla inhimillinen taito olisi voitu\npoistaa menettelystä -- toisin sanoen, jonka avulla olisi voitu\nvalmistaa osia koneellisesti, suuressa mittakaavassa ja halpaan\nhintaan. Otimme työksemme koneiden ja menetelmien keksimisen, jotka\nolisivat tehneet uuttamisen laajan käytön mahdolliseksi parhaana\nja halvimpana valmistusmenetelmänä. Halusimme takoa, valmistaa\nkeskipakoisvoimaa käyttäen tai leikellä osia ja ne sitten yhdistää\ntäydellisiksi yksiköiksi uuttauksen avulla. Tämän olemme tehneet.\nTehtävä ei ollut uusi meille; käytimme hieman uuttausta T-mallissa,\nmutta viimeisten kolmen vuoden aikana olemme olosuhteiden pakosta\nedistyneet pitemmälle uuttauksessa kuin kaikkina edellisinä vuosina\nkoko yhtiömme olemassaolon aikana yhteensä.\n\nUuttaus tekee mahdolliseksi taottujen ja leikattujen osien yhdistämisen\nyhtä kestäviksi, keveiksi ja symmetrisiksi osiksi ja työn suorittamisen\nnopeammin kuin mitään muuta menettelyä käyttäen. On olemassa erilaisia\nsähköuuttaustapoja, mutta me käytämme vastusuuttausta, joka jakaantuu\nliekkiuuttaukseen, paikallisuuttaukseen ja saumauuttaukseen.\n\nLiekkiuuttauksessa ei lisätä mitään metallia. Käytetään ainoastaan\nalkuperäistä metallia, joka kuumennettaessa suojataan täydellisesti\nilman hapen ja lisäaineiden vaikutukselta. Vanhanaikaisen\npajauuttaus_teorian_ ja sähkövastus-liekkiuuttauksen välillä ei ole\nmitään eroa. Seppä asetti teräksensä ahjoon ja kuumuus hankittiin\nulkoapäin. Sopivassa kuumuudessa otettiin teräs pois, yhdistettävät\npinnat puhdistettiin oksidista, pantiin vastakkain ja niitä vasaroitiin\nvoimakkaasti. Todellisen uuttauksen suorittivat kuumuus ja paine.\n\nSähkövastus-liekkiuuttauksessa kuumuus tulee valokaaresta, joka\nyhdistää uutettavat pinnat. Kun ne eivät tarpeeksi kuumennu uuttausta\nvarten paitsi valokaaren avulla, on välttämätöntä, että kappaleet\novat aineosiltaan jotensakin samanlaiset. Kuparipidikkeet johtavat\nvirran uutettavaan kappaleeseen. Liekkiaika on määrätty kokemuksen\nperustalla. Kappaleiden yhdistettävät pinnat ovat suojatut happea ja\nilman muita lisäaineita vastaan valokaaren avulla, ja osa kuumenee\nnopeasti oikeaan uuttauslämpömäärään saakka. Sitten molemmat kappaleet\npakotetaan yhteen äärettömän puristuksen avulla. Tämä puristaminen\npoistaa myös kaikki ylikuumennetut metallit, jotka ovat mahdollisesti\njääneet jäljelle, saaden puhtaat metallit yhtymään. Samaa periaatetta\nnoudatetaan kahdessa muussakin uuttaustavassa -- saumauuttauksessa ja\npaikallisuuttauksessa.\n\nSähkövastusuuttauksessa edistyminen on edistymistä tuntemattomuutta\nkohden. Tämä pitää erikoisesti paikkansa pääteuuttauksessa, joka on\ntärkeä uuttausmenetelmä teollisuuksissamme. Työläisen on tällä alalla\naloitettava suunnittelemalla työtänsä ja lopetettava rakentamalla\nkoneisto sen suorittamiseksi. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä ei\nole olemassa tietoja eikä koneistoja, jotka soveltuisivat hänen\ntarkoituksiinsa.\n\nSaumauuttaus on oikeastaan vain toistettua paikallisuuttausta, ja\ntavallisesti sen suorittaa kone, jossa uutettava esine kuljetetaan\nkärjet vastatusten asetettujen, virtaa johtavien kuparilevyjen välitse.\n\nKaikissa tapauksissa, joissa uuttaus on otettu käytäntöön, se on tehnyt\nmahdolliseksi painon vähentämisen tarvitsematta vähentää kestävyyttä\nja tuotantokulujen alentamisen tarvitsematta huonontaa laatua. Se on\nlisäksi äärettömästi helpottanut oikean aineen käyttöä oikeita osia\nvarten.\n\nTarkastakaamme muutamia sähköuuttauskokeiluita, jotka ovat saatetut\ntuotantoperustalle ja jokapäiväiseen käytäntöön. Tarkastakaamme\ntaka-akselin kannatus- ja suojakopan toista puoliskoa. Se on pantu\nkokoon neljästä erikoisosastosta, jotka on uuttamalla muodostettu\nyhdeksi kokonaiseksi yksiköksi ja joiden koko paino on ainoastaan\nkahdeksantoista ja puoli naulaa. Lyhyt pitkittäinen akseli on\ntaontatyötä, joka on koneellisesti ja tarkasti valmistettu, ja\niskunvaimentajassa oleva kuula on karkaistu. Laakerikoppa on myöskin\nterästaontaa, karkeaa koneellista valmistetta, ja pyörälaakerit ovat\nkarkaistuja. Ne asetetaan uuttauskoneeseen, ja liekkiuuttauksen\navulla yhdistetään sataviisikymmentä kappaletta tunnissa. Sitten ne\nsiirretään erikoiskoneeseen, ja osa on valmis seuraavaan käsittelyyn,\nsuojuskoppaan uutettavaksi. Tässä toimituksessa on nopeus sata\nkappaletta tunnissa.\n\nSuojuskoppa on kappale metallilevyä, painoltaan seitsemän naulaa,\nkaksi unssia. Se irroitetaan kiilanmuotoisena kuviona suuresta\nteräslevystä -- kolmen eri käsittelyn avulla painopuristimessa -- ja\nsitten se yhdistetään valokaariuuttauksen avulla, tuotannon noustessa\nviiteenkymmeneen koppaan tunnissa. Se taotaan sitten uudelleen sekä\nkoon että muodon yhtäläisyyden saavuttamiseksi, jolloin se on valmis\nliekkiuuttauksen avulla yhdistettäväksi takomalla valmistetun suppilon\npäähän. Valmistusnopeus on kuusikymmentä tunnissa. Tämä suppilotaonta\non miestemme kehittämä menetelmä ja se suoritetaan kuumavalssauksen tai\npakoisvoimamenetelmän mukaisesti juoksuttamalla kuumaa terästä kahden\nkovan paineen alaisena ja suurella nopeudella pyörivän valssin välistä,\njolloin muodostuu kauniisti kaartuva suppilo, yhtäläinen paksuudeltaan,\nkestävyyden lainkaan joutumatta kärsimään. Neljä eri kappaletta\non nyt yhdistetty yhdeksi uuttauksen avulla. Jokainen on lisäksi\nalistettu koneelliseen käsittelyyn, joka saa ne alati säilyttämään\nyhdensuuntaisuuden ja jäykkyyden.\n\nTaka-akselin suojuskoppa muodostaa erään tärkeimpiä\nuuttaussaavutuksiamme. T-mallissa taka-akselin suojuskoppa\nvalmistettiin taottavista valuosista. Sama kokonaisuus on\nnyt valmistettu sähkön avulla taotuista, puristetuista ja\npakoisvoimamenettelyn avulla tehdyistä osista, joista jokainen on\nerikoisen käsittelyn avulla saatu soveltumaan tarkoitukseensa.\nDifferentiaali-pyörästön suojuskoppa eli \"banjo\" on muodostettu U:n\nmuotoisesta teräsleikkeleestä, valssimyllyn standardimallia. Se on\nmuovaajien avulla puristettu ympyräksi, joka ei ole täysin suljettu.\nYmpyrän sulkee differentiaalipyörästön suojuskopan varsi, joka on\nvalmistettu taontakoneella ja uuttamalla yhdistetty U:n. muotoisen\nkappaleen avoinna oleviin päihin, käyttämällä liekkivastusmenetelmää ja\noman piirustuksemme mukaisesti rakentamaamme mekaanista uuttajaa.\n\nTarkastakaamme lähemmin differentiaali-pyörästön suojuskoppaa. Siitä\non poistettu valutyö ja sijalle on tullut täysiteräksinen suojuskoppa,\nminkä uuttaus on tehnyt mahdolliseksi. Painopuristimella valmistettu\nosa on uuttamalla yhdistetty taottuun osaan, ja me olemme kehittäneet\noman automaattisen uuttauskoneen. Tämän uusmallisen uuttauskoneen\nkuvaaminen osoittaa, miten insinööritaito on tällä alalla kehittymässä.\n\nTässä on yhteenveto vanhasta menetelmästämme: Johtoreunus on asetettu\npaikalleen ja suoristettu, siirrettävät pidikkeet laskettu paikoilleen\nja avattu venttiili, joka päästää ilman kahteen sylinteriin, näiden\npuolestaan vaikuttaessa pidikkeisiin, jotka painavat johtoreunuksen\nkummallakin puolella olevia elektrodeja vasten. Käyttövipu on siirretty\nlatausasennosta taaksepäin avoimeen tai alkuasentoon. Takaosa\nsiirretään laajenevan kaulakkeen yli, mikä myöskin on elektrodi,\nsäätäjää vasten ja suoristetaan, haarukkamainen pidike asetetaan\npaikoilleen ja ilmavirta päästetään vaikuttamaan, jolloin tämä\npaisuttaa kaulakkeen. Nyt alkaa todellinen uuttaus. Koneenhoitaja\ntarttuu käsi vipuun ja kääntää sähkövirran vaikuttamaan. Hän polttaa\ntakaosan ja reunuksen likistyneet päät pois saadakseen tasaisen\nyhteyden. Sitten pidetään päät kolme tai neljä sekuntia tiukasti\ntoisiaan vastaan puristettuina ja kuumennetaan alustavasti. Valokaari\nvedetään sitten osien väliin, vääntämällä käsi vipua taaksepäin niin\npaljon, että virta hypähtää raon yli muodostaen kaaren. Käyttövipua\nnostetaan nyt tasaisesti ja hitaasti ylöspäin muodostuneen kaaren\nsäilyttämiseksi tiettyyn kuumennushetkeen saakka, jolloin, oikean\nlämpötilan vallitessa, se painetaan jälleen asemaansa niin nopeasti\nja voimakkaasti kuin kaksi ravakkaa miestä voi tehtävän suorittaa.\nIlma päästetään sitten pois, kolme puristinta irroitetaan, käyttövipu\ntyönnetään takaisin avoimeen asemaan ja suojuskoppa nostetaan pois\ntäydellisesti uutettuna. Kolme hoitajaa tarvitaan kutakin konetta\nvarten, ja tuotanto on kahdestakymmenestäviidestä kappaleesta\nkolmeenkymmeneen tunnissa.\n\nTämä menettely on aivan yhtä monimutkainen kuin miltä se kuulostaakin,\nja koneenhoitajat tarvitsevat huolellista harjaannusta. Uudessa\nkoneessamme periaate on sama, mutta koneenhoitajan tehtäviin kuuluu\nvain kappaleen asettaminen koneeseen, puristimien sijoittaminen\npaikoilleen ja ilmaventtiilin kääntäminen, mikä kiinnittää kaikki osat\nsamalla kertaa. Kone kulkee sitten automaattisesti uuttamiskierroksen.\nIlmaventtiili avataan ja kone palaa alkuasemaan, missä suojuskoppa\npoistetaan valmiina ja menettelyä jatketaan. Tätä konetta hoitamaan\ntarvitaan vain yksi henkilö, ja suorittaa se viidenkymmenen,\nkuudenkymmenen kappaleen uuttauksen tunnissa. Lisäksi uuttaus on\nlaadultaan tasaisempaa.\n\nUusi kone on toiminnassaan täysin vapaa virhemahdollisuuksista.\nKaikki koneen työosat, lukuunottamatta puristimia, leukoja ja muita\ntyön käsittelyyn ja virran johtoon tarvittavia varusteita, on\nsopivasti sijoitettu suureen koppaan, missä niihin päästään luukkujen\nkautta helposti käsiksi. Tämän kopan ulkopuolella olevat osat ovat\nsuojuksessa, jonka luukku on varsinaisen uuttauksen aikana suljettu.\nUuttausmenetelmän kestäessä viuhkantapaiset levyt, jotka toimivat vivun\navulla, peittävät vuoron perään kaikki käyntiinpanonappulat paitsi\nsitä, joka tarvitaan seuraavaan liikkeeseen. Koneenhoitajan on siis\nmahdotonta tehdä virhettä.\n\nTässä on taasen toinen automaattinen uuttauskone. Siinä koneenhoitaja\nvapautuu jarrukenkien kiinnityspulttien sijoittamisesta käsin\npaikoilleen. Ne ladataan automaattisesti panosmakasiinista ja\nsaatetaan uuttamisasentoon yläleuassa olevan magneetin ja alaleuassa\nolevien sijoituslaitteiden avulla. Koneenhoitajan käsi on suojeltu\nvaaralta tarttua koneeseen. Tämän turvallisuuden lisäksi hänen on\nkoneen avulla mahdollista suorittaa työ paljon nopeammin. Vanhan\nmenettelytavan aikana mies saattoi tunnissa tällä tavoin käsitellä\nkeskimäärin kahtasataa jarrukenkää. Tällöin hän siis sijoitti käsin\njarrukenkien pultit paikoilleen. Nyt on työn suoritusmäärä kasvanut\nyli kaksinkertaiseksi; neljänsadanviidenkymmenen jarrukengän uuttaus\ntunnissa on tavallinen saavutus. Tämä merkitsee yhdeksääsataa\nuuttauskäsittelyä, ottamalla huomioon, että jarrukengän kumpikin\npää on uutettava. Kumpaankin päähän tarvitaan kaksi pulttia, yksi\nkummallekin puolelle, mikä siis on neljä pulttia jarrukenkää kohden eli\ntuhatkahdeksansataa pulttia tunnissa. Kun jokaisella pultilla on neljä\nsuunnituskohtaa, tarvitsee tuhatkahdeksansataa pulttia seitsemäntuhatta\nkaksisataa suunnituskohtaa tunnissa.\n\nPultit uutetaan jarrukenkiin vahvistamaan päitä, joihin porataan reiät.\nVanhan menetelmän mukaan koneenhoitaja asetti pultit paikoilleen,\nsijoitti jarrukengän toisen pään niiden väliin ja suoritti uuttauksen.\nSitten hän poisti jarrukengän, sijoitti kaksi uutta pulttia\npaikoilleen, asetti jarrukengän toisen pään näiden väliin ja suoritti\njälleen uuttauksen.\n\nUusi kone syöttää pultit oikeisiin asemiinsa pientä, siten järjestettyä\nuraa pitkin, etteivät uudet pultit sijoittaudu asemiinsa ennenkuin\naikaisempi tehtävä on suoritettu loppuun. Magneetti pitää ne oikeassa\nasennossa, ja niiden välissä olevan jarrukengän asennosta huolehtii\nkone. Koneenhoitaja voi helposti sijoittaa jarrukengän paikoilleen,\ntarvitsematta sen asentoa juuri lainkaan tarkkailla.\n\nPanosmakasiinia suunniteltaessa tuli monta probleemaa ratkaistavaksi.\nEräs oli sen vapauttaminen magneetin vaikutukselta. Muussa tapauksessa\nkoko mekanismin toiminta tulisi häirityksi ja pultit rykelmöityisivät\nurissaan. Tämän estämiseksi ovat makasiinit valmistetut messingistä,\njoka ei ole magneettista. Juuri ennen virran yhdistämistä uuttausta\nvarten käännetään makasiini pois magneettipiiristä.\n\nNeljäkymmentäneljä voimapuristinta tarvitaan jokaisen gasoliinisäiliön\nmuodostamiseksi ja valmentamiseksi saumauuttaukseen, samoin kuin\njoukko muita varusteita. Kymmenen puristinta tasoittaa ja muodostaa\npohjan; kuusi valmistaa kannen; kuusitoista tarvitaan nopeudenmittarin\nakselinkehyksen valmistukseen ja muihin tarpeisiin; kaksi valmistaa\nlikasuojuksen, kolme säiliön niittauskohdat; yksi painaa kannen ja\npohjan oikeaan asemaan uuttamista varten; kuusi puristaa reikiä ja\nsuorittaa korjaustaonnan.\n\nKun säiliön kaksi osaa on painettu toisiaan vasten uuttausasemaan ja\nrei'ittely sekä korjaustaonta on suoritettu, vakiinnutetaan osien asema\nmäärättyjen välimatkojen päässä suoritetun paikallisuuttauksen avulla.\nNe puhdistetaan sitten voimakkaassa alkaliliuoksessa ja kiinnitetään\nsiirtolaitteisiin. Tämä kuljettaa ne työläisten ohi, jotka täydentävät\nniittausta juottamismenetelmän avulla, siten lisäten säiliön\nkestävyyttä. Tästä käsittelystä ne sitten siirtyvät uuttauskoneisiin.\n\nAinoakaan yksikkö ei ole olemassaolonsa alusta alkaen ollut niin\nmullistavien muutoksien alainen kuin hammasrattaat. Yhtiön nykyjään\nkäyttämä hammasratasten valmistustanko on suorakulmainen. Se leikataan\npituuksiin, jotka vastaavat rattaan kehää. Nämä pituuskappaleet\nasetetaan koneisiin, jotka muovaavat ne ympyriäisiksi kehiksi, jättäen\npienen aukon päiden väliin. Rattaat viimeistellään hehkuvan punaisina\nvanneuuttauksen avulla. Teräksessä syntyneen jännityksen poistamiseksi\nrattaat joutuvat nyt jäähdytys- eli normalisointi-kuumuuskäsittelyn\nalaiseksi ja niiden annetaan hitaasti jäähtyä.\n\nKerros, joka jäähdytysmenetelmän aikana on kerääntynyt rattaiden\npäälle, poistetaan. Seuraa sitten poraus, vastaporaus, taka- ja\nkulmareunustus, ja kaikki nämä tehtävät suoritetaan automaattisten\nsorvi- ja porakoneiden avulla. Kymmenen päällysruuvireikää porataan\nsamaan aikaan jokaiseen rattaaseen multikierre-puristinporan avulla,\nminkä jälkeen rattaat ovat valmiit hampaiden leikkausta varten.\n\nErikoiskone leikkaa ensin karheasti hampaat. Entiset karheahammaskoneet\neivät voineet käsitellä enempää kuin kahta ratasta kerrallaan. Nykyiset\nkoneet, jotka ovat varustetut apumuovauslaitteilla, hammastavat\nkaksikymmentäneljä ratasta samalla kertaa, poistaen likimäärin naulan\nverran metallia kustakin rattaasta ja tarviten toimitukseen hieman yli\nkaksi minuuttia.\n\nSitten hammasrattaat siirretään koneisiin, joita kutsutaan\ngeneraattoreiksi, missä leikkely viimeistellään. Aikaisemmin\nkäytännössä olleet generaattorit tarvitsivat erikoisen hoitajan\neivätkä parhaimmassakaan tapauksessa valmistaneet enempää kuin\nviisitoista hammasratasta kahdeksassa tunnissa. Osastolla\nkäytettiin kolmeatoista konetta, mikä kokonaistuotantona antoi alle\nkaksisataa hammasratasta kahdeksan tunnin työpäivässä. Nykyjään\nosastolla on yhdeksänkymmentäkuusi nopeakierre-generaattoria ja\nyhdeksänkymmentäviisi parannettua standardimallista generaattoria.\nJokainen nopeakierre-generaattori valmistaa neljäkymmentäkolme\nhammasratasta kahdeksan tunnin työpäivässä, ja yksi mies voi hoitaa\nkahdeksaa generaattoria, mikä tekee hänen tuotantomääräkseen kahdeksan\ntunnin työpäivässä 344 hammasratasta.\n\nNykyaikaisessa hammasratas-generaattorissa asetetaan hammasratas\nnavan päälle ja hampaat sijoitetaan tarkasti leikkaavien kärkien\nväliin siten, että jokaisen hampaan kummaltakin puolelta irtautuu\njoka kerta sama määrä terästä. Leikkuukärjet kulkevat poikittaisesti\nhammasrattaan kanssa, tehden neljäsataa iskua minuutissa ja poistaen\nhyvin pieniä määriä jokaisella iskulla, jotta viimeistely tulisi\nparhaiten suoritetuksi. Kun kone on suoriutunut viimeisestä hampaasta\n-- neljännestäkymmenennestä -- se automaattisesti lopettaa toimintansa.\n\nHammasteräs on parasta laadultaan ja sisältää suuren määrän hiiltä,\njoten tarvitaan ainoastaan syanidikäsittelyä kovan kulutuspinnan aikaan\nsaamiseksi. Tultuaan syanidiuunista hammasrattaat käytetään vääntymisen\nestämiseksi öljyssä hammasratas-karkaisupuristimessa, joka on itse\nsuunnittelemamme. Kaksi miestä, joista toinen toimii uunin, toinen\npuristimen ääressä, voi karkaista ja suoristaa 1.960 hammasratasta\nkahdeksassa tunnissa. Kun hammasrattaat ovat tarpeeksi jäähtyneet, että\nniitä voidaan käsitellä ilman käsineitä, ne poistetaan puristimista ja\nalistetaan toiseen kastelumenetelmään, joka poistaa syanidikäsittelyn\nluoman jännityksen.\n\nNyt ovat rei'ät valmistetut omissa hiomiskoneissamme, joihin\nhammasrattaat asetetaan yhdessä mallien kanssa reikien tarkkuuden\nvarmennukseksi. Tarkkuuden poikkeamisraja on yksi tuhannesosa\ntuumaa. Rei'ityskäsittelyn päätyttyä hammasrattaat siirretään\ntarkastettaviksi, jolloin niitä pyöritetään pienien hammasrattaiden\nyhteydessä äänettömyyden vuoksi. Nyt ne ovat valmiit lähetettäviksi\nkokoonpano-osastolle tai palvelukseen.\n\nAikaisemmin tarvittiin kolme tarkastajaa tarkastamaan neljäätuhatta\nhammasratasta kahdeksassa tunnissa. Nyt yksi tarkastaja automaattisen\ntarkastuskoneen avulla suorittaa kuudentuhannen hammasrattaan\ntarkastuksen kahdeksassa tunnissa. Eräs hammasrataskäsikoettimiin tehty\nkeksintö tekee yhdelle miehelle mahdolliseksi pyörittää tuhatkolmesataa\nhammasratasta kahdeksassa tunnissa. Muutamia vuosia sitten kuudensadan\npyörittäminen oli tyydyttävä päivätyön tulos.\n\nMahdollisuus osien yhdistelyyn uuttamisen avulla tuo täysin uuden\ntekniikan metalliteollisuuteen. Me olemme vasta aivan alussa.\n\n\n\n\nXIV luku.\n\nMILJOONASOSA TUUMAA.\n\n\nTavaroiden valmistus mittojen hyvin suurta tarkkuusmäärää silmällä\npitäen ei ole vain työtaidon koe. Se on perustana palvelustuotannolle.\nSellaisessa tuotannossa ei voida sovitella osia kokoonpano-osastoilla\ntai korjauspajoissa. Jokaisen kampiakselin tulee olla aivan samanlainen\nkuin toinen kampiakseli ja niin edelleen jokaisen auton osan, joka\ntämän menettelyn mukaisesti valmistetaan.\n\nKaksi osaa ei luonnollisesti ole koskaan ehdottomasti toistensa\nkaltaisia muutoin kuin sattumalta, sillä ei kannata ylittää tarkkuutta\nmäärätyn pisteen yläpuolelle. Mutta jokaisen koneen, jossa on\nliikkuvia osia, tulee olla tarkasti valmistettu, tai muuten ilmaantuu\nsen käynnissä tärinää, joka lyhentää koneen ikää ja vähentää sen\nkäyttötehoa. Koneenpiirustaja suunnittelee aina koneen rakennettavaksi\nehdottomasti määrättyjen mittojen mukaan, määräten sitten rajat,\njoihin saakka jokaisen osan on sallittu mittasuhteista poiketa.\nJoukkotuotannossa on mittauksen tapahduttava nopeasti, ja tästä syystä\nmitataan jokainen osa kahdella perusmitalla, jotka piirustuksien\nmukaan parhaiten soveltuvat mittaukseen. Nämä kaksi mittaa edustavat\nsallittuja suuruusrajoja. Jos osa on molempia mittoja pienempi, se on\nliian pieni, jos se taasen on molempia suurempi, se on liian suuri;\nollakseen säädettyjen rajojen sisäpuolella tulee osan ylittää toinen\nmitoista ja olla toisen alapuolella.\n\nMuutamat osat eivät kaipaa kovinkaan suurta tarkkuutta, kun taasen\ntoisten rajat täytyy määrätä tuhannesosatuuman tarkkuudella. Jos\nperusmitan tulee voida tarkistaa mitattava esine tuhannesosatuuman\ntarkkuudella -- mikä kuitenkaan ei ole äärimmäinen tarkkuus --\nsilloin täytyy mitan itsensä olla vähintään kymmentuhannes-osatuuman\ntarkkuinen. Ja se täytyy pysyttää tarkkana. Siksi täytyy olla olemassa\npäämitta sen tarkistamiseksi -- ja lopuksi vielä mitta tämänkin\ntarkistamiseksi. Tämä merkitsee, että jossakin läheisyydessä täytyy\nolla olemassa jokin ehdottomasti tarkka mitta, jonka avulla voidaan\npäämittaa tarkistaa.\n\nItse asiassa ei aina ollut mahdollista päästä selville, mitä tuuma\noli, ennenkuin C. E. Johansson saatiin liittymään yhtiöömme. Ja nyt\nteollisuuksiemme toiminta riippuu siitä, mitä tapahtuu pienessä\nhuoneessa Dearbornin koelaitoksessa. Samoin on myöskin monien muiden\nteollisuuksien laita, sillä tässä huoneessa ei vain kokeilla omaan\nkäyttöömme tarvitsemiemme kappaleiden tarkkuudella, vaan myöskin\nniiden, joita myymme toisille teollisuuksille, koska liikepolitiikkamme\nmukaista ei olisi pidättää tarkkaa uuttaustapaa yksinään itseämme\nvarten. Nämä uuttauskoneet ovat kaikkien käytettävissä, jotka niitä\nhaluavat käyttää, ja ne ovat kaiken tarkan työn perusteena tässä\nmaassa ja maailman useimmissa osissa. Perustan saavuttaminen tarkassa\nmittauksessa ei ole niin yksinkertaista kuin miltä se saattaa näyttää\nhenkilöistä, jotka käyttävät mittauksessa jalan mittapuuta ja luulevat\nmittaavansa. Parhain saatavissa oleva teräsmitta on siksi epätarkka,\nettä jos meidän tulisi sitä käyttää, me ajaisimme tuotantomme karille.\nTämä antaa jonkinlaisen käsityksen tarvitsemastamme tarkkuudesta.\n[Kappaleessa nyt seuraava aineisto pohjautuu Mr. Johanssonin\nkuvaukseen mitä mielenkiintoisimmasta tieteestä, ja aineisto on hänen\ntarkastamansa ja korjaamansa.]\n\nAina viime vuosiin saakka ei ollut olemassa mitään keinoja todellisen\ntarkkuuden saavuttamiseksi koneellisessa tuotannossa. Sillä meillä ei\nole ollut mitään standardituumaa tehdastyötä varten. Palvelustuotanto\non pakottanut luomaan tarkkuusstandardit. Englannin kaksitoista tuumaa\nkäsittävä jalka laillistettiin noin vuoden 950 paikkeilla, mutta se\nsai taistella yli kolmesataa vuotta, ennenkuin sen onnistui syrjäyttää\nTungarin belgialainen jalka, joka oli 13,22 tuumaa ja joka saapui\nEnglantiin belgialaisen vaikutuksen aikana ennen kymmenettä vuosisataa.\nBelgialaisen jalan alkuperä haipuu vanhanajan Aasian ja Kreikan\nhämärään.\n\nMetrijärjestelmä on seuraus ranskalaisten tiedemiesten vaatimuksista,\njoiden mukaan perusmitta oli laadittava jonkin mitattavan ja\nmuuttumattoman välimatkan perusteella maailmankaikkeudessa.\nRanskan Kansalliskonventti valitsi pituuden, joka vastaa yhtä\nkymmenmiljoonasosaa maapallon Pariisin kautta kulkevasta kvadrantista.\nTämä matka asianmukaisesti mitattiin, ja tulos _mètre-à-traite_\neli matkan mitta, tunnettu metrin nimellä, tehtiin pakolliseksi\nkansalliseksi perusmitaksi 1801. Vuonna 1875 perustettiin Pariisiin\nKansainvälinen Paino- ja Mittatoimisto (International Bureau of Weights\nand Measures) toimittamaan metriä vastaavia mittoja järjestelmään\nyhtyneille maille. Virallista ranskalaista metriä edustaa kahden\nmikroskoopillisen viivan välinen matka iridioplatinaisessa tangossa\n(joka nyt on toimiston arkistossa) nolla-asteen vallitessa satajakoisen\nlämpöasteikon mukaan (C°).\n\nTätä tankoa varten valittu metalliseos on vähimmin altis\nmuutoksille. Lämpö on tärkeä tekijä metrin laskemisessa, sillä\ntangon lämpötilan noustessa tai laskiessa nolla-asteen ylä- tai\nalapuolelle matka merkkien välillä muuttuu pitemmäksi tai lyhyemmäksi\nkuin metri. Lämmön huomioiminen oli eräs suuria probleemoja ennen\nFord-Johansson-perusmitan käytäntöönottoa.\n\nMetri mitataan nolla-asteen vallitessa satajakoisen asteikon mukaan;\nEnglannin tuuma lämpötilan ollessa kuusikymmentäkaksi astetta\nFahrenheitia ja U.S:n tuuma, Kongressin lain mukaan 28 päivältä\nheinäkuuta 1886, lämpötilan ollessa kuusikymmentäkahdeksan astetta\nFahrenheitia. Ottamalla huomioon nämä lämpötilat on selvää, että\nmittojen saattamiseksi yhtäpitäviksi on mittaukset toimitettava\nkolmen eri lämpötilan vallitessa. Jos 100 mm teräksinen perusmitta\n(ranskalainen) nolla-asteessa Celsiusta ja laajenemiskoeffikienttinaan\n.000.011,5 yhdeltä asteelta Celsiusta mitataan Englannin\nperuslämpötilassa, _se on .019 mm pitempi kuin 1 desimetri_. Mitattuna\nU.S:n peruslämpötilassa _se on .023 mm pitempi kuin 1 desimetri_.\nKääntäen U.S:n perusdesimetrimitta ja Englannin perusmitta tulevat\nvastaavasti lyhyemmiksi kuin yksi desimetri mitattaessa Ranskan\nvirallisessa (metrijärjestelmän) lämpötilassa.\n\nSen jälkeen kuin nämä perusmitat on otettu käytäntöön, on keksitty\ntoinen mittojen tarkistustapa. Siinä käytettyä kojetta kutsutaan\ninterferometriksi. Sen toiminta perustuu valonsäteiden muuttumattomaan\npituuteen spektrissä. Jos virallinen metrimitta sattuisi häviämään,\nvoitaisiin se laatia uudelleen yhden kymmenmiljoonasosan tarkkuudella\nteoreettisesta pituudestaan interferometrin avulla. Tämä koje\non osoittanut, että metri vastaa 1.533.164,13 aallonpituutta\npunaisen säteen kadmiumspektrissä viidessätoista satajakoasteessa\nja 760 mm barometripaineessa. Mutta mitä hyötyä on tuollaisesta\nmittausmenetelmästä tehtaassa?\n\nTuskin neljäkymmentä vuotta sitten useimmat keskiajan kaupallisessa\nmittauksessa ilmenneistä vaikeuksista olivat edelleenkin haittana.\nJokaisella valtiolla, jokaisella suurella teollisuudella, vieläpä\njokaisella työkalujen valmistajallakin oli yksityiset mittansa. Nämä\nmitat noudattivat joko metrijärjestelmää tai Englannin perusmittoja,\nmutta niissä ei ollut kahtakaan samanlaista, ellei niitä oltu\nvalmistettu samasta aineesta, samassa tehtaassa ja samaan aikaan.\nJokaisella tehtaalla oli oma varastonsa päämittoja, joista mittasuhteet\ntoisinaan määriteltiin suoraan, mutta useammin näitä mittoja käytettiin\nuusien yksityisten mittojen määräämiseen erikoistöitä varten. Kun\nmittojen valmistaminen oli hidasta, kallista työtä, oli siitä\nseurauksena, että tehtaalla, jonka toiminta oli kohtalaisenkaan suuri,\noli joukko mittoja, jotka edustivat kaikkia mittasuuruuksia siinä\nmäärin kuin niillä oli käytäntöä. Kysymys näiden mittojen suhteesta\nperusmittaan oli kuitenkin vain satunnainen.\n\nKun mitta on valmistettu teräksestä, täytyy se karkaista kestämään\nkohtuullistakin käyttöä ilman sanottavampaa kulumista. Kun teräs\non karkaistu, syntyy hirmuinen sisäinen jännitys mitan pintojen\nsisäpuolella, jotka kylmenevät, mikä jännitys lakkaa vasta mitan\njäähdyttyä kuumennuksen jälkeen. Tämä jännitys lakkaa asteittain\nmetallin hitaana laajenemisena -- mitä voi jatkua vuoden tai pari mitan\nvalmistumisen jälkeen. Ellei mittaa käytetä siis samassa lämpötilassa\nkuin missä se valmistui, sen koko vaihtelee lämpömäärien erotuksen\nmukaan.\n\nOttamalla siis huomioon perusmittojen vaihtelut, aineiden vaihtelut ja\nlämpötilojen vaihtelut, voi sanoa, että koneen- ja työaseenrakentajien\npolku oli kaikkea muuta kuin ruusuinen. Väittelyt tehtaan lämpöisellä\npuolella olevan mekaanikon ja kylmällä puolella olevan mekaanikon\nvälillä kehittyivät usein ostajan ja myyjän välisiksi oikeusriidoiksi,\njotka johtivat kauppasopimuksien rikkoutumisiin, käräjöimisiin\nkuukausi-, vieläpä vuosikaupalla, sekä usein myös melkoisiin\nvahingonsuoritustuomioihin oikeusistuimien puolelta.\n\nC. E. Johansson aloitti uransa mekaanikkona Eskilstunassa, Ruotsissa,\n1885, ja työkaluhuoneen esimiehenä hallituksen asetehtaassa hän\nensiksi joutui tekemisiin epätäydellisestä mittajärjestelmästä\naiheutuneiden vaikeuksien kanssa. Vaikka asevarikko olikin\nhyvin varustettu tavallisella määrällä mittoja, asteikkoja ja\nmittauslaitteita, se ei kuitenkaan ottanut poikkeusmääräjärjestelmää\nkäytäntöön ennen vuotta 1889, jolloin arsenaalissa ryhdyttiin\naseiden valmistukseen nykyaikaisessa mielessä, entisen hyvin\nhenkilökohtaisen aseenvalmistuksen asemesta, joka ulottui vuodesta\n1867 aina kivikirveiden ja nuolien valmistajiin saakka. 1867-1889\nvälisenä aikana valmistettiin aseita koneiden avulla, ja vaikka\nlaatu olikin hyvä, oli joukkotuotanto kuitenkin rajoitettu, sillä\nmittarajoitusjärjestelmää ei ollut käytännössä.\n\nEräs ensimmäisiä seikkoja, johon hänen huomionsa noina päivinä kiintyi,\noli se, että työkalujen valmistajat antoivat etusijan kiinteille,\nmäärättyyn kokoon valmistetuille teräskappaleille, jotka vastasivat\njoitakin valmistettaviin osiin sovellettavia erikoismittoja. Asteikot\nvaihtelivat jaoitteluissaan ja mikrometrit kierrelukujensa määrässä,\nmutta koneenhoitajan merkittyä mitat teräskappaleeseen ja näiden\nmittamäärien tultua hyväksytyiksi hän työskenteli nopeasti ja varmasti\ntällä kappaleella, kunnes se kului loppuun. Mr. Johansson alkoi silloin\njohdonmukaisesti huolehtia näistä kiinteistä mitoista. Pian niitä oli\nsadoittain arsenaalissa ja useita satoja koko ajan työn alaisina.\nMuutoksien tapahtuessa työmääräyksissä näitä mittoja vanhentui kahdesta\nmitasta sataan saakka -- monet niistä jo paljon ennen kulumista. Vaikka\ntuumat, puolituumat ja neljännestuumat eivät vaihtuneet, ei silti voitu\nsuunnitella osia käytettävissä olevia perusmittoja vastaaviksi -- mitat\noli saatava vastaamaan suunnitelmia.\n\nMr. Johansson tiesi kokemuksestaan, että kaksi mittakappaletta,\njoiden viimeistely suoritettaisiin mitä huolellisimmin, tarttuisi\nheikosti toisiinsa, jos niitä puristettaisiin vastakkain. Tällaisten\nkappaleiden viimeisteltyjen pintojen tarkka tutkiminen antoi aihetta\ntoivoa, että useita mittoja voitaisiin valmistaa niin tarkasti ja niin\nlopullisesti viimeisteltynä, että niitä voitaisiin käyttää erikseen tai\nyhdessä joko yhden tai useamman mitta-arvon valmistukseen, lukumäärän\nollessa riippuvainen vain käytettyjen mittakappaleiden luvusta. Hän\nalkoi viipymättä työskennellä tämän mukaisesti, mutta kohtasi melkein\nsamalla uuden vastuksen. Käytettävissä ei ollut mitään tapaa näiden\nmittakappaleiden koon tai paralleelisuuden määräämiseksi. Tarvittiin\ntuntikausia kestävää työtä jonkin mitan mittasuhteiden määrittelyyn,\nja silloinkin oli virhemarginaali suuri. Lopuksi kysymys kuitenkin\nratkaistiin tavalla, joka teki mahdolliseksi ei vain vastakkaisten\npintojen tasaisuuden ja parallelismin viipymättömän mittauksen, vaan\nmyöskin määrittelyn, kuinka kaukana toisistaan nämä pinnat olivat. Kun\ntätä päämäärää lähestyttiin, ilmaantui kuitenkin uusi, erittäin suuri\nvaikeus, nimittäin sen teräksen vakiinnuttaminen, mistä mitta oli\ntehty, ja tämä vaikeus näytti voittamattomalta.\n\nJollei mittakappaletta kuumenneta ja karkaista, sen käyttökelpoisuus\npian suuresti vähenee kulumisen tähden. Mitan ollessa kysymyksessä\ntulisi tarkkuus, jota tarvittiin vain tuhannesosatuumaan saakka\n-- nyt voidaan nopeasti ja yksinkertaisesti jakaa tämä tarkkuus\nkymmenellätuhannella, mittauksen tapahtuessa tällöin yhden\nkymmenmiljoonasosa-tuuman tarkkuudella -- hyvinkin pienen käytön\njohdosta täydellisesti katoamaan, jollei mittaa saataisi kovaksi\nkuin lasi sopivan kuumennusmenetelmän avulla. Näin pienissä\nmittasuhteissa työskenneltäessä ilmeni, että kappale, joka\noli ollut kuumennusmenetelmän ja viimeistelyn alaisena yhden\nkymmentuhannesosa-tuuman tarkkuuteen saakka halutusta mitta-arvosta,\nalkaisi hyvin hitaasti laajeta tultuaan viimeistellyksi, kunnes\nse vuoden päästä saattaisi olla useita tuuman kymmentuhannesosia\nsuurempi kuin viimeisteltäessä. Mitä suurempi kappale ja sen sisältämä\nteräsmäärä olivat, sitä suurempi oli kasvu viimeistelyn jälkeen.\n\nVuonna 1899 Mr. Johansson saattoi valmistaa niin sileitä\nmittakappaleita, että ne tarttuivat toisiinsa tullessaan puristetuiksi\nvastakkain. Niiden pinnat voitiin asettaa edeltäpäin määrätylle\netäisyydelle toisistaan virherajan ollessa vain muutamia tuuman\nsadastuhannesosia. Kappaleiden pinnat saatiin siinä määrässä toistensa\nkanssa yhdensuuntaisiksi, että kun ne asetettiin yhdistelmäksi, useiden\nkappaleiden yhteinen virhe ei ollut suurempi kuin yhdistelmän pituisen\nyksityisen kappaleen virhe. Mittakappaleiden valmistukseen parhaiten\nsoveltuvan teräksen valinta ja sellaisen kuumentamisen keksiminen,\njoka antaisi teräkselle riittävästi pysyväisyyttä, vaati yli yhdeksän\nvuotta kestäneitä kokeiluja. Sitten yleismaailmallinen mittajärjestelmä\nmuuttui ihanteesta todellisuudeksi.\n\nEnsimmäinen valmistettu lajitelma käsitti 102 kappaletta. Vuosikausia\nkestäneet havainnot olivat osoittaneet, että tavallisen koneellisen\ntehtaan lämpötila vaihteli viidestätoista kahteenkymmeneenviiteen\nasteeseen Celsiusta; siksi valittiin kaksikymmentä astetta Celsiusta\n(kuusikymmentäkahdeksan astetta Fahrenheitia) standardilämpötilaksi,\njossa nämä ja vastaavanlaiset kappaleet tulisi viimeistellä ja\nkäytettäessä säilyttää, lukuunottamatta kappaleita, jotka olivat\nvalmistetut käytettäviksi erikoisessa, kuudestakymmenestäkahdeksasta\nasteesta Fahrenheitia poikkeavassa lämpötilassa.\n\nNäitä perusmittalajitelmia päästettiin markkinoille Yhdysvalloissa\n1907 ja ne otettiin vastaan epäröiden. Ostoasiamiehet pitivät niitä\nensin liian hienoina omia tarpeitaan varten. Vaikka he sallivatkin\ntehtaiden isännöitsijöiden houkutella itsensä ostamaan lajitelmia, he\nsijoittivat ne useimmissa tapauksissa toimistojen holveihin ja sallivat\nniiden käytön vain erimielisyyksien ilmaantuessa mitoista. Amerikan\ntehtailijoiden totuttautuessa mittojen käyttöön tämän uuden perustan\nmukaan, samanlainen asteittainen hyväksyminen tapahtui kaikkialla\nulkomaillakin. Mittojen tultua tunnetuiksi niiden mahdollisuudet\nselvenivät yhä enemmän. Teollisuuden mittarajajärjestelmä, so.\nmenettely, jonka mukaan jokaisen kokoonpanon jokaisen osan mittasuhteet\nsijoitetaan kahden rajoittavan, näiden uusien perusmittojen määräämän\nmitan väliin, muodostui yleismaailmalliseksi. Vieläpä rajatkin jossakin\nmäärin vakiintuivat. Tämän mukaisesti eräs standardimitta määrittelee\npyöreän kangen soveltumisen pyöreään reikään neljänä asteena.\nNämä ovat: helpposovellutus, työntösovellutus, ahtosovellutus ja\npakkosovellutus. Ensimmäisessä luokassa kanki liukuu reikään helposti;\ntoisessa se voidaan työntää reikään, mutta soveltuu siihen hyvin;\nkolmannessa tarvitaan vasaraa kangen saamiseksi reikään ja neljännessä\nmekaanista tai hydraulista puristinta kangen pakottamiseksi reikään.\nEnsimmäisessä eli helpposovellutusluokassa standardikäytäntö vaatii\nkangen -- olettakaamme sen olevan halkaisijaltaan yli 1 tuuman ja\nalle 2 tuumaa -- olemaan vähintään 0,0015 tuumaa, mutta ei enemmän kuin\n0,0025 tuumaa pienempi reiän halkaisijaa, so. poikkeusrajoitukseltaan\n0,001 tuumaa, mikä on molempien sallittujen poikkeusmäärien ero.\nAhtosovellutuksessa raja muuttuu pienemmästä suurempaan; kangen\nhalkaisija ei saa olla vähemmän kuin 0,00075 tuumaa suurempi kuin reiän\nhalkaisija eikä myöskään enemmän kuin 0,002 tuumaa sitä suurempi, rajan\nollessa siis plus 0,00125 tuumaa; raja pakkosovellutuksessa on plus\n0,002 tuumaa.\n\nJos edelläkuvattujen kankien tapaisia osia olisi käytettävä suuria\nmääriä, valmistettaisiin perusmitta niiden halkaisijoiden mittausta\nvarten. Kankia varten valmistettu mitta olisi pantu kokoon neljästä\nteräspalasta, jotka olisi kiinnitetty hevosenkengän muotoiseen kantaan.\nKaksi teräspalaa olisi tarpeeksi kaukana toisistaan salliakseen\nkankien kulkemisen välistään, ellei kankien läpimitta olisi suurempi\nkuin suurin sallittu poikkeama, ja kaksi teräspalaa tarpeeksi lähellä\ntoisiaan, estääkseen kankien kulkemisen niiden välistä, ellei kankien\nläpimitta olisi sallittua alinta rajaa pienempi. Sellaista mittaa\nnimitetään \"menee-eikä-mene\"- tai \"naksahdus\"-mitaksi ja pisteet\nvoidaan määrätä halutuille etäisyyksille sijoittamalla ne tarvittavaa\nmittamäärää vastaaviin perusmittakappaleisiin tai niiden yhdistelmiin.\n\nKäytännöllisesti katsoen jokaisen nykyjään suoritetun\nvalmistusmenettelyn tarkkuus voidaan johtaa suoraan näiden\nperusmittojen käytöstä. Ford Motor Companyllä on sataneljäkymmentä\ntäydellistä lajitelmaa päivittäin käytännössä sekä lisäksi suuret\nmäärät yksityisiä kappaleita niitä tarkoituksia varten, joissa\ntäydelliset lajitelmat ovat tarpeettomia. Tähän lukuun ei sisälly\njoukko taskulajitelmia, jotka työläisemme henkilökohtaisesti omistavat\nja käyttävät päivittäin mikrometrien tarkkuuden koettamiseksi.\n\nC. E. Johansson Companyn liittyminen Ford Motor Companyyn on\nmielenkiintoinen kappale perusmittojen kehitystä. Ottamalla huomioon\nhalvoin kustannuksin saavutettavissa olevan suuren tarkkuuden\nmerkityksen Ford Motor Companylle oli C. E. Johansson Companyn\nkeksintöineen siihen liittyminen välttämätön. Lisävälineet ja\nvalmistuskyky tekivät myös mahdolliseksi alentaa perusmittojen hintaa\nJohansson Companyn liikkeeseemme liittymisen jälkeen.\n\nTuhansittain perusmittoja täytyy valmistaa työkaluhuoneissamme, ja\nnäitä kappaleita käyttämällä ne voidaan valmistaa tarpeellisia rajoja\nvastaaviksi. Ilman Johanssonin kappaleita ja työkaluja olisivat\ntyökaluhuoneemme sokeita. Niitä käyttämällä voi mitantarkastaja minä\nhetkenä tahansa todeta palveluksessa käytettyjen mittojen tilan.\n\nKuinka tärkeätä tämä on, siitä voidaan saada jokin käsitys ottamalla\nhuomioon, että jonkin perusmitan kuluttua niin paljon, ettei se enää\ntarkasta rajoja oikein, voi tunnin jatkunut työ johtaa tuhansien\nkappaleiden romuraudaksi lyömiseen, pysähdyksen aiheuttamiseen\nkokoonpanolinjalla tai jonkin kaukana maailman äärissä olevan\nhaaraliikkeen toiminnan keskeytymiseen.\n\nJos äärimmäinen tarkkuus on saatava taloudellisesti määrätyksi -- kuten\njoukkotuotanto vaatii -- täytyy pääperusmittojen vastata siinä määrin\nnormaalikokoa kuin suinkin mahdollista. Jokainen pääperusmitan virhe\ntulee moninkertaistetuksi useita kertoja, ennenkuin työssä käytettävät\nperusmitat saapuvat valmistuspaikoille. Kun toiminta valmistuskoneissa\ntai kokoonpanolinjoilla tulee keskeytetyksi minuuteiksi, tai minuutin\nmurto-osiksi, muodostuvat kulut hyvin suuriksi. Jokaisesta perusmitan\nvirheestä täytyy maksaa koneiston työskentelyn hidastuttamisen ja\nkelpaamattomiksi käyneiden osien muodossa.\n\nTarkastakaammepa esimerkiksi \"naksahdus\"-mittaa, jota käytetään\nauton venttiilin nostajan valmistuksessa. Mittojen korjaus maksaa\nnoin neljä dollaria kappaleelta; kahtakymmentä käytetään jokaisen\nkahdeksan tunnin työvuoron aikana, ja niiden kestävyys lasketaan\nlikimäärin neljäksi tunniksi. Perusmitoissa on kaksikymmentä prosenttia\nsallittu kulumisraja. Tämä merkitsee kymmentuhannesosa- eli sadan\nmiljoonasosatuuman sallittua kulumisrajaa. Tästä seuraa, että\nkahdeskymmenesviidesmiljoonasosa-tuuman kuluminen maksaa yhden dollarin.\n\nVähintään kolme lajitelmaa Johanssonin perusmittakappaleita tarvitaan\nnäiden perusmittojen tarkastukseen niiden tultua palautetuiksi\ntyökaluhuoneeseen korjattaviksi. Erästä lajitelmaa käyttää korjauksen\nsuorittava mies, toista työkaluhuoneen tarkastaja ja kolmatta\nkäytetään edellisten tarkastukseen joka neljäs tunti. Jos useamman\nmiljoonasosan suuruinen virhe vallitsee näiden kolmen lajitelman\nvälillä, tulisi työkaluhuoneeseen palautetuksi enemmän perusmittoja\nkuin niitä todellisuudessa kuluu. Tuotanto viivästyisi ja kulut\nmuodostuisivat suuriksi. Siksi olemme päätelleet, että kannattaa\npitää johtoperusmitta äärimmäisen tarkkana, sallimatta poikkeuksen\nylittää plus tai minus kaksi miljoonasosa-tuumaa. Siten on siis\ntyökaluhuoneessa ja tarkastuksessa käytetyn mitan tarkkuus plus\ntai minus neljä miljoonasosaa, ja työperusmitat voidaan toimittaa\ntuotantolinjalle lähennellen suuresti tätä tarkkuutta ja poiketen\nkorkeintaan viisikymmentä miljoonasosa-tuumaa siitä. Kaikki käytännössä\nolevat lähirajaperusmitat tarkastetaan kerran päivässä ja monet niistä\nkolme kertaa jokaisen kahdeksan tunnin aikana. Mr. Johanssonin itsensä\njohtamina voivat työläiset tarkistaa eri tarkkuusasteet mitä tarkimmin.\nHän uskoo, että oikeilla apuneuvoilla työskenneltäessä ei ole sen\nvaikeampaa saavuttaa hyvin läheisiä tarkkuusrajoja kuin aikaisemminkaan\nhyväksyttyä tarkkuutta.\n\nMe olemme käytännöllisesti katsoen kaikkialta maailmasta etsineet\nerikoisia perusmittavarusteita. Paljon näitä aineksia on Johanssonin\nosasto saanut muovailla ja parannella niiden saavuttua. On todella\nsuuritöistä saada muovaajat, mallit ja varusteet siten yhdistetyiksi,\nettä syntyy tarkkuus. Suuri osa käyttämästämme koneistosta on\nrakennettava uudelleen, jotta se vastaisi tarkkuusstandardia.\n\nEräs perusmittajärjestelmän päävaatimuksia on lopullisesti määritelty\nvalmistus -- sallittu kuluminen määriteltynä ja pysytettynä.\nEnsimmäisenä ajatuksena on tarkkuus, toisena nopeus. Kolmantena\novat alkuperäiset kulut sekä lisäksi korjausten ja välttämättömien\nuudistuksien määrä. Täytyy keksiä jokin nopea tarkka tapa, jonka\navulla voi päättää, milloin perusmitta on poistettava käytännöstä.\nMiehemme käyttävät tähän tarkoitukseen Johanssonin perusmittojen\ntarkistuskappaletta.\n\nNäiden tarkistuskappaleiden valmistus suoritetaan Dearbornin\nkoelaitoksella, ja niiden viimeistelytyöt täytyy tehdä\nkuudenkymmenenkahdeksan asteen lämpötilassa Fahrenheitin mukaan.\nTähän tarvitaan erikoishuone. Vakiolämmöllä varustettu huone, jossa\ntarkimmat perusmitat viimeistellään ja tarkastetaan, on pinta-alaltansa\nseitsemäntoista kertaa yksitoista ja puoli jalkaa. Sen seinämät\novat kolmen jalan korkeuteen saakka muurisavea; sen yläpuolella ne\novat lasia. Lasiseinämät ovat kaksinkertaiset, niiden välisen tilan\nollessa kaksitoista tuumaa, ja tätä tilaa käytetään lämmönjohtimena.\nUlkoseinän lasi on kolminkertaista paksuudeltaan, sisäseinän lasi\ntaasen yksinkertaista. Lasi on täydellisesti päällystetty paksulla\nhuovalla ja ilmatiiviisti suljettu kehyksiinsä. Ovet, joita on kaksi,\novat tilkityt. Seinät ja katto on eristetty kahdella korkkikerroksella,\njotka on asetettu suoraan muurauspintojen päälle, ja lattia on\npäällystetty samalla aineella, perustan ollessa asfalttisementtiä.\nKaikki seinät nojaavat neljän tuuman sementtipohjaan.\n\nVakituinen lämpötila säilytetään huoneessa antamalla oikeaan\nlämpötilaan kuumennetun ilman kiertää lämmönjohtamina toimivissa\nilmakerroksissa kaksoislasiseinien välissä. Joukko sähkölaitteita\ntoimittaa lämmintä ilmaa johtokerroksiin sitä tarvittaessa.\nJäähdytyskone toimittaa taasen kylmää ilmaa. Kolmeen paikkaan\nsijoitetut termostaatit valvovat lämpimän ja kylmän ilman virtausta.\nTyöläisten läsnäolo huoneessa vähentää happipitoisuutta ja lisää ilman\nkosteutta. Edellisen haitan poistamiseksi käytetään otsonilaitetta,\njoka pystyy kehittämään kuusi grammaa otsonia tunnissa. Tämän yhteyteen\non laitettu kaksi kosteudenpoistolaitetta, jotka pystyvät toimittamaan\nhuoneeseen kolmekymmentä litraa kuivaa ilmaa tunnissa tavalla,\njolla kosteus saadaan poistetuksi. Elohopeaputkivaloja käytetään\nvalaistukseen. Niiden lämmön estämiseksi vaikuttamasta huoneen lämpöön\nvalaistuslaitteet on suljettu lasikaappeihin, ja vastuskäämit, joilla\nne ovat varustettuja, on sijoitettu huoneen ulkopuolelle.\n\nNäiden perusmitta-tarkistuskappaleiden valmistus on monimutkainen ja\nmitä suurinta taitoa vaativa menetelmä. Muutamat tehtaassa käytetyistä\nperusmitoista ovat hyvin nerokkaita rakenteeltaan ja niitä tarkistamaan\ntarvitaan erikoislaitteita. Tarkastakaamme männäntappireikää A-mallin\nmoottorin männässä. Sen tarkastus suoritetaan erikoisen Johanssonin\nsisäperusmitan avulla, mikä puolestaan tarkastetaan rengasmitalla.\nMännäntappireiän ja männäntapin täytyy soveltua toisiinsa 0.0003\ntuuman tarkkuudella. Rengasmitan tarkastamiseen käytämme konetta,\njoka suorittaa tarkastuksen reiän seinämien sisäpuolelta. Konetta\nkutsutaan \"sisäpuoliseksi optometriksi\". Se näyttää hyvin valmistetulta\nmikroskoopilta. Rengasmitta asetetaan koneen keskellä olevalle pienelle\npöydälle, jota voidaan kääntää mihin suuntaan tahansa. Se saatetaan\noikeaan asentoonsa kahden leuan eli yhdensuuntaisuusmitan alapuolelle,\njotka ovat viistossa kääntöpöytää kohden. Nämä yhdensuuntaisuusmitat\novat kiinnitetyt Johanssonin mittakappaleita käyttäen, ja niiden\nvälinen matka on tarkoin tunnettu. Leukojen kärjet ovat varustetut\ntimanteilla kovan, perään-antamattoman yhteyden aikaansaamiseksi\nrengasmitan sisäpinnan seinämien kanssa. Kun yhdensuuntaisuusmitat\novat asetetut rengasmitan sisäseinämiä vasten, saattaa koneenhoitaja,\nkatsomalla koneen oikealla puolella olevaan valaistuun putkeen,\nnähdä mahdollisen eroavaisuuden. Jos seinämien ero on vähemmän kuin\npuolet kymmentuhannesosa-tuumasta, koneenhoitaja voi nähdä erotuksen\nvaltavasti suurennettuna kuten mikroskoopissa. Suurennus on niin\nvoimakas, että koneenhoitaja voi erottaa puoletkin mainitusta koosta --\nmikä on sata kertaa hienompi kuin ihmisen hius.\n\nLaitetta voidaan käyttää ei ainoastaan suippenevaisuuden keksimiseksi\nreiän seinämissä, vaan myöskin tarkkojen sisä- ja ulkopuolisten\nhalkaisijoiden määräämiseksi. Se voi myöskin ilmoittaa, onko työkalun\ntai sen osan pyöreys kulunut ja kuinka paljon.\n\nTässä on toinen esimerkki. Ruuvikierteitä käytettäessä täytyy\ntarkastaa useita mittoja oikean sopivaisuuden saamiseksi aikaan, kun\nkierteillä varustetut osat on pantu kokoon. Esimerkiksi ruuvipultin\nja mutterin täytyy sopia toisiinsa. Sekä pultin ulkopuoliset kierteet\nettä mutterin sisäpuoliset kierteet ovat mitattavat. Se voidaan tehdä\njohtoperusmittojen avulla, jotka ovat valmistetut ja kierteillä samalla\ntavalla varustetut kuin toisiinsa sovitettavat osat. Näiden avulla\nvoidaan osat tarkistaa valmistuksen aikana.\n\nMutta miten voidaan johtoperusmitan kierretarkkuus tarkistaa?\nVastauksen tähän saamme monimutkaisesta koneesta perusmittojen\ntarkastushuoneessa. Sitä kutsutaan \"yleiseksi mittausmikroskoopiksi\".\nTässä koneessa olevan mikroskoopin avulla voidaan ruuvikierteet\nsiinä määrässä suurentaa, että ne voidaan helposti mitata. Se on\nlaatuaan toinen kone Amerikassa; ensimmäinen on meidän Dearbornin\nkoelaitoksellamme.\n\nTarkistus täydennetään käyttämällä \"kulmaveitsi\"-menetelmää.\nKulmaveitsi on kapea terästerä, jonka toisessa päässä on kulma.\nKulmaveitseen on kaiverrettu hieno viiva määrätylle etäisyydelle\nyhdensuuntaisesti toisessa päässä olevan kulmasivun kanssa.\nMikroskoopissa on viivoja, jotka ovat toisistaan yhtä etäällä kuin\nkulmaveitseen kaiverretun viivan ja kulman toisen sivun etäisyys.\nKäytetään kahta teräksistä kulmaveistä. Toisen kulma asetetaan ruuvin\ntoista sivua vasten. Toinen asetetaan ruuvikierteen vastaiselle\npuolelle siten, että se koskettaa ruuvin vastakkaista sivua.\n\nMikroskoopin avulla on toinen okulaarilasissa olevista viivoista\nsuurennettuna asetettu kulmaveitseen kaiverretun viivan päälle. Mittaus\ntoimitetaan sitten suurennetusta nonius-asteikosta. Koneen kantamusta\nkäännetään sitten siksi, kunnes toinen mikroskoopin okulaarilasissa\nolevista viivoista osuu suurennettuna toiseen, kulmaveitseen\nkaiverrettuun viivaan. Mittaus toimitetaan jälleen suurennetusta\nnonius-asteikosta, ja näiden mittauksien välinen ero on oikea\npituushalkaisija.\n\nRuuvissa on kolme eri seikkaa, jotka kaikki vaikuttavat sen tarkkuuteen\nja jotka kaikki täytyy mitata. Siinä on pituushalkaisija, joka\nteknillisesti on sen kuvitellun sylinterin halkaisija, minkä sylinterin\npinta kulkisi ruuvin kierteiden läpi sellaisten pisteiden kautta, että\nsylinterin pinta leikkaisi tällöin yhtä paljon kierteiden kuin niiden\nvälienkin leveyttä; siinä on vetopituus, joka on ruuvikierteen yhden\ntäydellisen pyörähdyksen aikana akselin suuntaan etenemä matka; ja\nsiinä on kulma, joka muodostuu kierresivujen ja akselitason välille.\n\nNämä kaikki yksityiskohdat voidaan tarkastaa yleisessä\nmittausmikroskoopissa. Koneen tultua otetuksi käytäntöön on\nruuviperusmittojen tarkkuus tehtaassa parantunut itse asiassa melkein\nsadalla prosentilla. Kone määrittelee, onko pinta ehdottomasti\nsuora vai kulmikas. Se mittaa sekä pyöreitä että suppilomaisia\npintoja yhtä hyvin. Se on erittäin hyödyllinen tarkastettaessa\nmalleja ja suunniteltuja reikiä. Sen on sanottu mittaavan aina yhden\nkymmentuhannesosa-tuuman tarkkuudella.\n\nJakopäällyksellä varustettuna konetta voidaan käyttää kulmien tai\nindeksien määräämiseen. Päällys asetetaan erikoisesti valmistettuun\nuurnaan, tullen oikeaan asentoon. Koneenhoitaja voi suurentavan linssin\nläpi nähdä kehän, jonka asteet ovat niin paljon suurennetut, että\njokainen on jaettu kolmeen osaan ja joka kolmas aste kahteenkymmeneen.\nKoneenhoitaja voi siten lukea kulman minuutit yhtä hyvin kuin\nasteetkin ja voi suorittaa tarkastuksen yhden minuutin tarkkuudella.\nNämä eivät luonnollisesti ole tuotantoon kuuluvia perusmittoja.\nNäiden mittojen täytyy vain tässä määrässä lähennellä absoluuttista\ntarkkuutta, jotta käytettävät perusmitat voisivat olla sellaisia kuin\nniiden tarkoituksena on olla, muutoin valmistetut osat eivät sovellu\ntoisiinsa. Alkulähteessä oleva virhe tulee kerrotuksi monta kertaa\nennen joutumistaan itse kysymyksessä olevan osan kanssa tekemisiin.\n\nYksi kymmentuhannesosa tuumaa on työhön kelpaava tarkkuus, mutta tämän\ntarkkuusmäärän vakaannuttamiseksi täytyy ehkä voida suorittaa tarkastus\nyhden miljoonasosatuuman tarkkuudella. Tämän me voimme tehdä.\n\n\n\n\nXV luku.\n\n199 LAIVAN TARINA.\n\n\nTodellinen säästäväisyys ei ole missään tekemisissä supistetun käytön,\nahnehtimisen tai muunlaisen elämän rajoittelun kanssa. Sellainen\non hävittävää säästäväisyyttä. Minua kiinnostaa vain rakentava\nsäästäväisyys -- mikä merkitsee mahdollisimman suuren palvelusmäärän\nsaamista esineestä ja sitten, kun palvelus on päättynyt, sen seikan\ntutkimista, eikö esinettä voitaisi vielä käyttää ilman sanottavampaa\nlisätyötä jossakin toisessa palveluksessa.\n\nTämä ajatus siirtyi johdonmukaisesti kappaleesta siihen työhön, jota\nkappale edustaa. Ellemme käytä äärimmäisyyteen saakka kaikkea, mitä on\nvalmistettu, emme onnistu saamaan täyttä arvoa siitä inhimillisestä\ntyöstä, joka kappaleeseen on kiinnitetty. Tämä vaikuttaa lopuksi työn\ntulokseen, sillä tuo tulos ei voi olla suurempi kuin arvot, jotka se\nluo. Tavaroiden säästäminen on epäsuora tapa palkkojen alentamiseksi.\nTapaamme hyvin alhaisia palkka-asteikkoja kaikissa sellaisissa maissa,\nmissä kiinnitetään enemmän huomiota siihen, kuinka kauan kestäväksi\nesine voidaan valmistaa, kuin miten moneen seikkaan sitä voidaan\nkäyttää. Jotkut ulkomaalaiset pitävät meitä Yhdysvalloissa hyvin\ntuhlaavaisina, mutta ainoastaan siitä syystä, että he ovat tottuneet\ntuhoavaan säästämiseen eivätkä saata ymmärtää rakentavaa säästämistä\n-- so. täysimääräisimmän käytön säästäväisyyttä.\n\nMelkein kaikella on pääasiallinen käyttönsä ja toissijainen käyttönsä\n-- ja mahdollisesti muita jatkuvia käyttöjä, ennen joutumistaan\nhylyksi. Hylkytavarakasan ei tarvitse merkitä loppua; se saattaa\nparemminkin olla aineiden selvityslaitos uutta teollisuuteen\nsiirtymistä varten. Kansamme ei vielä tähän mennessä ole vakavasti\nsuhtautunut kysymykseen toissijaisten käyttöjen keksimisestä,\nehkä sentähden, että useat käytetyistä aineista eivät ole olleet\ntarpeeksi hyviä tehdäkseen toissijaisen käytön kannattavaksi, sekä\nsyystä, ettei liioin ole ollut tarpeeksi kyvykästä järjestöä, joka\nolisi tehnyt uusintakäytöstä kansallisen asian. Kun automobiilin\nmerkitys kuljetusvälineenä on kokonaan lakannut, on se silti arvokas\nmetallikokoelma. Jos sitä voitaisiin käsitellä ei ainoastaan aineiden\ntalteen ottamisen kannalta asiaa katsoen, vaan pitämällä silmällä\nuusien käyttöjen keksimistä aineille, jotka vanhimmassakin autossa ovat\naivan yhtä hyvät kuin uudessa, silloin meillä olisi uusi rikkauden\nlähde.\n\nKokeilimme yhtiössämme automobiilien uusintakäytöllä pienessä\nmittakaavassa, vain saadaksemme selville, mitä asiassa voitiin\ntehdä, ja havaitsimme, että suunnitelma oli täysin toteutettavissa.\nMe rajoitimme kokeilumme Detroitin alueelle emmekä ryhtyneet niihin\nsuuressa mittakaavassa -- mikä kuitenkin on ainoa perusta, joka olisi\nvoinut johtaa tuloksiin. Opimme silti ymmärtämään, että eräänä päivänä\nolisi kannattavaa, sanan ahtaassa merkityksessä, ja hyvin hyödyllistä,\nsanan laajassa merkityksessä, käydä käsiksi uusintakäyttöön suuressa\nmittakaavassa.\n\nOsan yleisistä tutkimuksistamme aineiden toissijaisen käytön ja\nuusintakäytön selville saamiseksi muodostavat United States Shipping\nBoardilta ostamamme 199 laivaa, mitä ostoa emme tehneet ajatellen\nyksinomaan aineiden ottamista talteen, vaan nähdäksemme, mitä muuta\nvoitaisiin tehdä näiden laivojen käyttämiseksi, ei laivoina, vaan\nyhdistelminä, jotka olivat muodostetut useista arvokkaista, teollisesti\nvalmistetuista esineistä ja aineista. Laivojen hajoittamisessa ei\nole mitään uutta. Se on vakiintunut liiketoiminta Englannissa. Mutta\ntarkoituksena on aina ollut irroittaa vain sellaisia osia, joilla vielä\non arvoa -- eli tarkemmin sanoen harjoittaa \"käytettyjen tavaroiden\"\nkauppaa -- ja sitten hylätä runko tai, jos se olisi tarpeellista, hinata\nse syville vesille ja upottaa. Tähänkään ei koskaan ole ryhdytty\nsuuressa mittakaavassa tai käsitelty toimitusta valmistusmenetelmän\nosana. Me emme suunnitelleet näiden laivojen muuttamista romuksi,\nvaan hajoittamista osiin, näiden saattamista jälleen kuntoon ja\nkäytön keksimistä kaikille koneille, venttiileille, höyrypannuille,\nnostolaitteille, pumpuille, moottoreille, säiliöille, nostotaljoille,\nimu- ja poistolaitteille, kaapeille, ketjuille ja muille valmistetuille\nesineille, jotka voitiin saada laivoista vahingoittumattomina,\nsamoinkuin teräkselle, messingille, korkille, puulle, tinalle,\nasbestille, kumille, huovalle, purjekankaalle, hampulle, paperille\nsekä suurelle joukolle muita aineita, joita voitiin saada laivoista.\nMuuttaen tai muuttamatta näiden muotoa halusimme saattaa ne jälleen\nteollisuuden palvelukseen.\n\nMe aioimme ryhtyä hajoittamaan hyvin suuressa mittakaavassa,\neikä meillä, enempää kuin kenelläkään muulla, ollut kokemusta\ntämänkaltaisessa hajoitustyössä. Nämä laivat edustivat osaa Emergency\nFleet Corporationin sodan ahdinkotilaa varten rakentamista aluksista.\nKuten muistettaneen, oli hallituksen laivanrakennusohjelma vastauksena\nSaksan vedenalaiseen sotaan. Viranomaisemme, pitkäaikainen sota\nsilmiensä edessä, ryhtyivät rakentamaan enemmän laivoja kuin mitä\nsaksalaiset voisivat tuhota, etteivät merentakaiset joukkomme ja\nliittoutuneiden suurvaltojen sotavoimat missään tapauksessa joutuisi\ntappiolle hankintojen estymisen tähden Yhdysvalloista. Sota päättyi\nlaivanrakennusohjelman mukaisten töiden ollessa täydessä käynnissä. Oli\nmahdotonta pysähdyttää niitä viipymättä ilman vakavia taloudellisia\nhäiriöitä maalle, ja niin muutamien laivojen valmistustyöt tulivat\nsuoritetuiksi loppuun. Heti aselevon jälkeen maailma näytti\nkärsivän laivojen puutetta; ja United States Shipping Board ryhtyi\nlaivaustoimintaan. Keväällä 1920 merentakaisilla rahtimarkkinoilla\ntapahtui romahdus, Shipping Board alkoi telakoida aluksiaan, ja 1925\noli suuri joukko laivoja palveluksesta poissa, sidottuina laitureihin\neri jokien varsilla ja satamissa. Näistä tarjottiin ostettavaksi\n200 laivaa. Meiltä pyydettiin ostotarjousta. Me teimme sen, ja se\nhyväksyttiin -- laivojen lukumäärän tullessa muutetuksi 199:ksi.\n\nNämä laivat olivat rakennetut ensiluokkaisesta teräksestä.\nViisikymmentä oli ns. \"vedenalaista mallia\" (nimeksi on otettu\nrakentaneen yhtiön käyttämä nimi), ja näistä jokainen oli 324 jalkaa\npitkä, 46 jalkaa leveä, kuolleen painon ollessa 5.060 tonnia. Toiset\nlaivat olivat ns. \"järvimallia\", Suurten Järvien varrella olevien\nlaivanveistämöiden rakentamia. Niiden pituudet vaihtelivat 251 jalasta\n253 1/2 jalkaan, leveyden ollessa 43 1/2 jalkaa ja kuolleen painon\nvaihdellessa 3.280 tonnista 4.155 tonniin. Muutamat laivat olivat\nolleet sotapalveluksessa, mutta kuusikymmentä prosenttia ei vielä\nollut valmiina sodan loppuessa, ja vain harvat olivat olleet kahtakaan\nvuotta palveluksessa. Ne olivat kaikin tavoin uusia laivoja, mutta\nne olivat olleet telakoituina niin kauan, ettei niistä ainoakaan\nvoinut lähteä merelle omin voimin. Niitä oli siroteltuna kaikkialle\nAtlantin rannikolle. Suuret laivat -- vedenalaista mallia olevat --\nolivat mukavasti sijoitetut; osa oli James-joen varrella Norfolkin\npohjoispuolella, osa Hog-saarella Delaware-joessa, osa Hudson-joessa,\npääasiallisesti Jonespointissa, kolmekymmentäkuusi mailia pohjoiseen\nNew York Citystä, ja osa Staten saarella. Järvimallisista oli\nviisikymmentäkahdeksan eteläisillä vesillä, Mobile'in alapuolella\nAlabamassa, suurimman osan ollessa sijoitettuna Meksikon lahteen. Loput\nolivat James-joella, Hog-saarella, Jonespointissa ja Staten-saarella.\n\nTehtävänämme oli kuljettaa kaikki nämä laivat Dearborniin ja hajoittaa\nne siellä mahdollisimman nopealla ja halvalla tavalla. Vedenalaista\nmallia olevat laivat olivat liian suuria päästäkseen Welland-kanavan\nläpi, joten niiden kuljetus kokonaisina aluksina ei saattanut tulla\nkysymykseen. Laivojen kuljetus niiden omien koneitten avulla ei\nliioin ollut mahdollista. Olisi siis ryhdyttävä hinaukseen, eikä\nvaltamerialuksen hinaaminen Atlantin rannikkoa pitkin myrskyalueelle\nSt. Lawrence-lahden suuhun ja siitä edelleen lahden, joen ja kanavien\nkautta Suurille Järville ole mikään helppo tehtävä. Meksikon lahdelta\nolisi sanotun matkan pituus yli 4.000 mailia, ja Joinespointissa\noleville aluksille muodostuisi matka 2.329 mailiksi. Pohdimme sangen\nmonia suunnitelmia laivojen paloittelemiseksi Atlantin rannikoilla ja\nlähettämiseksi rautateitse River Rouge'iin, mutta tämä menettely olisi\nmuodostunut hyvin kalliiksi. Lopullisesti hyväksymämme suunnitelman\nmukaan piti meidän hajoittaa vedenalaista mallia olevat alukset\nNorfolkin, Virginian, Kearneyn, New Jerseyn ja Chesterin, Pennsylvania,\ntehtaissa, lastata osat järvimallia oleviin aluksiin ja hinata näin\nlastatut laivat St. Lawrence'in kautta tehtaallemme River Rouge'iin.\n\nTämä merkitsi tuotantosuunnitelman tai pikemminkin hajoitussuunnitelman\nlaatimista, jonka mukaan vedenalaista mallia olevat laivat tulisivat\nhajoitetuiksi rannikolla säännöllisessä järjestyksessä siten, että\njärvimallia olevat alukset voisivat saapua River Rouge'iin säännöllisin\nväliajoin, keskeyttämättä työtä siellä.\n\nOstimme seitsemän merikelpoista hinaajaa hallitukselta, maksaen $. 42\n500 kustakin, ja käytimme keskimäärin $. 12.000 hinajaa kohden niiden\nsaattamiseksi uudelleen kuntoon. Varustimme samoin uudelleen kolme\njärvimallista alusta New Orleansissa laivojen siirtämiseksi pohjoiseen\nMeksikon lahden satamista. Sillä välin aloimme myös suunnitella\ntöitä River Rouge'issa, mutta esteeksi muodostui todellisen laivan\npuuttuminen, jossa suoritettujen töiden perusteella voisimme laatia\nsuunnitelmamme. Tämä tapahtui syksyllä 1925. Talvi oli tulossa, ja\nnyt oli kysymys siitä, voisimmeko saada laivan perille jäiden läpi.\nJollemme tässä olisi onnistuneet, olisimme pahoin viivästyneet\ntöissämme laivojen alkaessa saapua keväällä, sillä meillä ei olisi\nollut tilaisuutta kokeilla saadaksemme selville suunnitelmamme\nsoveltumisen todelliseen käytäntöön. Päätimme siis, että kannattaisi\nkoettaa saada laiva jäiden halki perille, ja marraskuun keskipaikkeilla\n_Lake Fondulac_ aloitti matkansa Kearneystä hinaaja _Ballcampin_\nhinaamana.\n\nNämä laivat läpäisivät suunnattomia vaikeuksia ja ankkuroivat joulukuun\nkolmannentoista päivän vastaisena yönä Port Dalhouse'in edustalle\nWelland-kanavan suulle. Purjehduskausi oli virallisesti loppunut,\nmutta Kanadan hallituksen kanssa oli tehty erikoissopimus kanavan\npitämisestä avoimena. Kaksi hinajaa odotteli tullakseen apuun. Matka\naloitettiin jälleen varhain seuraavana aamuna. Laivat ponnistelivat\nhellittämättömästi eteenpäin, ja joulukuun seitsemännentoista päivän\niltana ne kiinnitettiin laituriin River Rouge'in tehtaalla Fordsonissa.\nMatka oli kestänyt täsmälleen kolmekymmentäkaksi vuorokautta, kymmenen\ntuntia ja viisikymmentäkaksi minuuttia.\n\nValmistukset pääasiallista hajoittamistyötä varten Fordsonin tehtaassa\nsuoritettiin samanaikaisesti kuin koetyöt _Lake Fondulacilla._Laivan\nhajoittamisessa opitut seikat sovellettiin nopeasti työkalujen\nsuunnittelemiseen, menettelytapojen hyväksymiseen ja miesten\nharjaannuttamiseen. Laivan eri osat toivat ratkaistaviksemme erilaisia\ntehtäviä -- itse runko vaati yhdenlaatuista työtä, putket toisenlaista,\nsamoin väliseinät ja koneisto toisenlaista.\n\nKokeiltiin alituisesti, uusia tapoja käyttäen, töiden suorittamiseksi\nparemmin; jos uusi tapa oli tehokkaampi kuin vanha, hylättiin vanha\nviipymättä. Menettelyitä vaihdettiin ja parannettiin jatkuvasti. Työt\n_Lake Fondulacissa_ aloitettiin laivan tehtaalle saapumisen jälkeisenä\npäivänä. Ne päättyivät kesäkuun 15 päivänä 1926, kun viimeinen\nlaivanpohjaosasto siirrettiin varastotarhaan. _Lake Fondulacin_\nhajoittaminen kesti 180 vuorokautta. Toisen laivan hajoittaminen kesti\nkaksikymmentäyhdeksän vuorokautta. Kesän loppupuolella tuli kolme\nlaivaa hajoitetuksi joka viides työpäivä.\n\n_Lake Fondulacilla_ suoritettiin useita kokeilulta. Nostokurkien ja\nvoimakkaiden hydraulisten junttien yhteistoiminnan avulla koetettiin\nkansilevyt irroittaa kannen niskapuista. Junttien toiminta suunnattiin\nalhaalta ylöspäin levyjä vastaan, kun taasen nostokurkien koukut\nkiinnitettiin levyjen kulmiin niiden kiskomiseksi ylöspäin. Kannet\nsaatiin tämän menetelmän avulla helposti irroitetuiksi, mutta levyt\nolivat pykälöityneitä ja vääntyneitä sekä myöhemmin vaikeasti\nkäsiteltäviä. Erikoisesti rakennettua pyörivää leikkauskonetta\nkäytettiin _Lake Fondulacin_ kylkilevyjen irroituksessa. Nostokurkeen\nripustettuna se laskettiin kylkilevyjen viereen päästäkseen \"puremaan\"\nja nostettiin sitten ylöspäin. Jokaisen leikkauksen jälkeen leikkuukone\nlaskettiin jälleen alas, kunnes erikoinen pysähdin, joka kiinnittäytyi\naikaisemman leikkauksen alimpaan kulmaan, pysähdytti koneen uuteen\nleikkuuasemaan. Leikkuukone oli suljettu kiinteään kehykseen, joka esti\nsen arkoja kohtia vioittumasta, ja sen sulavat ääriviivat estivät sen\nkäsittelyn aikana vahingoittumasta toisten esineiden pintoja vasten.\n\nSirppirautoja kiinnitettiin myös nostolaitteiden koukkuihin\nsivujen kohtisuoraa leikkelemistä varten. Sekä sirppiraudat että\npyörivät leikkuukoneet työskentelivät hyvin, mutta lopulta alettiin\nsulatusmenetelmää soveltaa suurimpaan osaan leikkuutöistä.\n\n_Lake Fondulacin_ hajoitustöiden jatkuessa suoritettiin nopeasti\nsuunnitelman mukaisia töitä erikoisen hajoittamistelakan rakentamiseksi\nja varustamiseksi. Laivatelakka ulottui jo River Rouge'in\nkääntöaltaasta puoli mailia Fordsonin tehtaan alueita kohti. Tämän\ntoisella, puolella oli malmitelakka ja sen takana varastot, sulattimot,\nkoksinpolttimot ja sementtitehdas.\n\nToiselle puolelle rakennettiin uusi telakka, likimäärin kaksituhatta\nkaksisataa jalkaa pitkä. Siinä oli tilaa kymmenelle vierekkäin olevalle\nlaivalle. Kaasun, oksygeenin, puristetun höyryn, puristetun ilman ja\nveden johtoputket olivat kaivetut telakan sivuja pitkin kulkeviin\nhautoihin.\n\nKolme rautatieraideparia, yksi leveäraiteinen rata ja yksi raidepari\nsiirrettäviä nostokurkia varten johdettiin telakalle. Syöttöratoja\nrakennettiin avoliesisulattimoihin ja eri varastojaostoille.\nSuuri, kahdensadan tonnin veturinnostokurki sijoitettiin kahteen\nkuusiakseliseen tavaravaunuun. Se pystyi nostamaan kokonaisina\nseitsemänkymmenenviiden tonnin koneet ja viisikymmentä tonnia\npainavat höyrypannut perustuksiltaan laivan ruumasta ja siirtämään ne\nerikoisesti rakennettuihin mataliin rautatievaunuihin. Nostolaitetta\nkäytettiin höyryllä. Sen ollessa toimivalmiina oli paino 366 tonnia.\nTämä teki välttämättömäksi 88 paalurivin ajamisen maahan ja näiden\nsitomisen toisiinsa sementillä, jotta saataisiin telakan sisäpuolella\nperusta paikkaan, missä nostokurki työskenteli. Jokaisen paalutuksen\narvioitiin kannattavan kahdenkymmenenviiden tonnin kuorman. Korkein\nvastajännitys nostokurjen keskimmäisen kuormavarsituen päässä,\nkolmentoista jalan etäisyydellä nostokurjen keskipisteestä, oli\n350 000 naulaa. Kun nostokurki liikkui normaalilevyisiä raiteita\npitkin, se voitiin helposti siirtää mihin tahansa tehtaalle purkamaan\nhöyrypannuja ja koneita matalista rautatievaunuista ja sijoittamaan\nne varastopaikkoihin. Lisäksi asetimme paikoilleen useita raskaita\nnostokurkia pienempien kuormituksien käsittelyä varten. Sen sijaan,\nettä olisimme nostaneet laivat maalle veden alla kulkevaa rautatietä\npitkin, kuten ensin olimme suunnitelleet, olimme antaneet valmistaa\nuivan kuivatelakan viimeisten hajoittamistöiden suorittamista varten.\nLisätessämme toimintamme nopeutta vähensimme miesten lukumäärää. Meillä\noli työssä keskimäärin tuhatviisisataa miestä vuonna 1926 ja ainoastaan\nnoin tuhat vuonna 1927.\n\nVilkas toiminta alkoi jäiden lähdettyä 1926 ja oli täydessä käynnissä\nhuhtikuun keskipaikkeilla. Laitoimme joka laivassa yhden pannuista\nuudelleen käyttökuntoon apukoneiston käyttämistä varten sekä suoritimme\nkaikki muut välttämättömät kuntoonpanotyöt matkaa ja laivamiehistöä\nvarten, mikä viimeksimainittu käsitti kapteenin, ylikoneenkäyttäjän,\nkokin, kolme lämmittäjää ja kolme merimiestä. Määräsimme jokaisen\nmatkan ajaksi 35-38 vuorokautta, varustimme hinaajat langattomilla\nlennättimillä, jotta ne toisten laivojemme käyttämän tavan mukaan\nolisivat päivittäisessä yhteydessä kotoisen toimiston kanssa, ja\nsuoritimme näiden laivojen siirron kokonaisuudessaan ilman ainoatakaan\nihmishengen tai laivan hukkaa. Eräs laivoista ajautui rannikolle, mutta\nmiehistö pelastettiin, samoin myöskin laiva myöhemmin.\n\nVarmistuaksemme laivojen säännöllisestä saapumisesta kuljetettiin ne\nidästä siksi suurina joukkoina, että varalaivasto syntyi Detroit-joelle\nvain lyhyen matkan päähän River Rouge'in suusta.\n\nHajoitettavaksi määrätty laiva hinattiin varalaivastosta noin neljän\nmailin päähän River Rouge'in kääntöaltaaseen ja kiinnitettiin\ntelakan pohjoiseen laituriin. Täällä poistettiin kaikki kulutukseen\nkelpaava aines, kuten ruokavarat, rautaesineet, huonekalut ynnä muut\nsamanlaatuiset tavarat. Puu oli eräs tärkeimpiä irroitettavia aineita.\nRintanojat ja kansilaudat olivat erinomaista petäjää. Tammipuista\nkatto- ja seinälaudoitusta poistettiin jokaisesta laivasta kolme- ja\nneljätuhatta jalkaa. Suuri osa laudoista oli pontattuja ja erinomaisia\nlaadultaan. Ne poistettiin vioittumattomina ja käytettiin erilaisiin\nrakennustehtäviin. Lattialaudoitusta saatiin suuri osa käyttökelpoisena\nirroitetuksi. Sekin käytettiin rakennustöissä. Puuta saatiin monesta\nlaivan osasta: mastoista, puomeista, arkuista ja niin edespäin.\nLankkuja, paksuudeltaan kahdesta ja puolesta tuumasta viiteen tuumaan,\nkäytettiin lastitukina laivojen pohjalla. Luukkupalkit poistettiin\nkoskemattomina ja käytettiin lavoina rakennustöissä.\n\nJokaisesta laivasta poistetun puutavaran yhteismäärä oli\nkeskimäärin kahdeksankymmenen tuhannen ja yhdeksänkymmenentuhannen\nkuutiojalan paikkeilla. Hylkypuut vedenalaista mallia olevista\nlaivoista kuljetettiin lastina järvimallia olevissa aluksissa.\nSahajauhoa käytettiin moneen eri tarkoitukseen -- sitä sekoitettiin\nöljyyn ja käytettiin lattioiden puhdistukseen; sitä käytettiin\nmuonitusmestariemme lihamyymälöissä; sitä käytettiin lasitavaroissa;\nsitä käytettiin jauhattimoihin ja sekoitettiin hiilen kanssa määrättyjä\ntarkoituksia varten. Kaksikymmentäviisi, kolmekymmentä tynnyrillistä\nnauloja lähetettiin joka päivä sähkösulattimoihin, ja niistä saatiin\nkolmekymmentäkaksi tai kolmekymmentäkolme naulaa terästä. Niin paljon\npultteja ja muttereita kuin mahdollista otettiin talteen ja oikaistiin\nuudelleen; loput muutettiin teräkseksi.\n\nKolmesta neljäänsataan naulaan paperia otettiin talteen joka päivä.\nTämä ei käsittänyt ainoastaan makulatuuripaperia, vaan myöskin\nerilaisia pahvilajeja ja muita paperiyhdistelmiä, joita käytettiin\nlaivanvarustuksessa. Kaikki paperi lähetettiin yhtiön paperitehtaalle,\nmissä se valmistettiin uudelleen. Lämpöjohdot poistettiin\nvioittumattomina, saatettiin uudelleen käyttökuntoon ja käytettiin\nuudisrakennuksissa. Reunalistat korjattiin sellaisinaan talteen, sikäli\nkuin ne olivat hyvässä kunnossa.\n\nRautatavaraa poistettiin suuria määriä -- saranat, ukot ja nupit\nlaitettiin uudelleen kuntoon ja lähetettiin varastoon. Kaikki\nmessinkikiinnittimet otettiin talteen; mitkä voitiin, säilytettiin\nalkuperäisessä muodossaan; loput muutettiin metalliksi. Hyvässä\nkunnossa olevia peilejä käytettiin rakennuksissa; vahingoittuneet\nlähetettiin lasitehtaalle ja käytettiin hylkytavarana\nlasinvalmistuksessa. Normaalikokoa olevat hyttien ikkunat säästettiin\nsamoin ja käytettiin rakennustyössä; kaikki muu lasitavara,\nkylki-ikkunat ja kuvien päällyslasit mukaanluettuina, sulatettiin\nuudelleen hylkytavarana.\n\nSähkötyöläiset irroittivat kaikki sähkötarvikkeet. Laivojen\nohjauskojeet otettiin talteen, milloin niitä tavattiin. Konehuoneen\nkontrollilaitteet poistettiin vahingoittumattomina. Jokaisesta laivasta\nsaatiin kolmekymmentä, neljäkymmentä höyryn- ja öljynmittaria; ne\nlaitettiin uudelleen kuntoon ja lähetettiin varastoon. Erikokoisia\nja eri tarkoituksiin käytettäviä pumppuja korjattiin suurin määrin.\nHöyryinjektorit ja -ejektorit otettiin talteen. Samoin jääkoneet.\nKuulat, lamput, pesualtaat ja lyhdyt, kaikki lähetettiin varastoon\nvastaista käyttöä varten; kahvinkeittimiä, laivakeittimiä ja\nkeittiökalustoa käytettiin pieniä määriä yhtiön metsätyömailla;\nmuutamia vaakoja korjattiin ja käytettiin muonitusosastoilla;\nmerkinantoliput puhdistettiin ja kangas käytettiin erilaisiin\ntarkoituksiin.\n\nKorkki, joka saatiin jääkaapeista sekä pienin määrin miehistön\nosastolta, säilytettiin ja käytettiin eri tarkoituksiin; paljon\nkorkkia lähetettiin Iron Mountain-tehtaalle, missä sitä käytettiin\nkuivausuunien eristäjänä. Asbesti leikattiin irti johdoista ja\npannuista. Se lähetettiin erikoiselle asbestitehtaalle, missä\nse jauhettiin ja muodostettiin uudeksi levyksi. Konehuoneiden\npolttoöljysäiliöistä ja myrskyöljysäiliöistä saatu öljy lähetettiin\nöljyn talteenotto-osastolle ja puhdistettiin. Maalia löytyi useiden\nlaivojen varastohuoneista. Se puhdistettiin.\n\nSavupiippujen kiipeämisportaat käytettiin palotikkaina.\nKylki-ikkunoiden kannat sulatettiin niissä olevan messingin\ntähden. Ohjauspyörät varastoitiin. Messinkiset hammasratasketjut,\nohjauslaitteiden hampaat ja rissat säilytettiin ja käytettiin eri\ntarkoituksiin. Hyvässä kunnossa olevat teräsvaijerit poistettiin\nkoskemattomina. Kuluneet vaijerit sulatettiin. Hinausköydet käytettiin\neri tarkoituksiin. Hyvässä kunnossa olevat talletettiin koskemattomina;\ntoiset purettiin uudelleen punottaviksi; loput leikeltiin\nistuinpatjojen täytteeksi.\n\nKaikki putket poistettiin leikkelemättä ja siirrettiin putkien\ntalteenotto-osastolle uudelleen kuntoon laitettaviksi. Mastot\npoltettiin poikki kannen kohdalta, niittaukset aukaistiin, puuosat\nirroitettiin ja päällys kierrettiin levyteräkseksi. Nostokoneet ja\nankkurinvivut poistettiin ja lähetettiin varastoon.\n\nSataseitsemänkymmentäkahdeksan miestä työskenteli puuosastotelakalla,\nlukuunottamatta savupiippujen ja sähkölaitteiden poistoihin käytettyä\nmiehistöä. He riisuivat laivan täydellisesti ja työskentelivät\nripeästi. Kun laiva oli valmis siirrettäväksi varsinaiseen\nhajoitustelakkaan, oli siltä jo melko tarkkaan riistetty kaikki osat\nrunkoa myöten.\n\nEnsimmäisenä työnä leikattiin sulattamalla koko rungon yläosa\nja teräskannet, jotka nostettiin telakalle. Sitten alus\nsiirrettiin \"suureen koukkuun\". Vaikka pääkone painoi likimäärin\nseitsemänkymmentäviisi tonnia ja kattilat yli viisikymmentä tonnia\njokainen, kesti niiden poistaminen vain puolitoista tuntia. Nostokurki\nei vain nostanut niitä aluksesta, vaan heilahdutti ne 180 asteen\nkaaressa mataliin vaunuihin, jotka kuljettivat ne varastotarhaan. Monet\njärvimallia olevista aluksista kuljettivat mieluumminkin vedenalaista\nmallia olevien laivojen koneita ja kattiloita kuin romurautaa lastinaan.\n\nKoneiston poistamisen jälkeen siirrettiin alus vielä kerran takaisin\nensimmäiseen asemapaikkaansa. Se muistutti nyt suurta kanoottia\nsurkastuneine sivuineen ja tyhjine sisällyksineen. Sulattamalla ja\nnostokurkien avulla se muutettiin nyt suikaleiksi. Keula raskaine\nkannattimineen ja tukineen tuotti vaikean pulman. Tuet oli leikattava\npoikki, ennenkuin keula saatiin siirretyksi.\n\nAkselintunnelin kehys irroitettiin sulatusliekin avulla, mutta\npotkurin akseli poistettiin osina, irroittamalla vain sivuosat.\nAlimmat siivet useimmissa potkureissa oli irroitettu ennen aluksen\nmatkan alkamista Rouge'in tehtaalle, etteivät ne olisi vetämällä vettä\nhidastuttaneet kulkua. Mikä potkureista oli jäljellä, se poistettiin\nsellaisena. Peräsimentuki leikattiin poikki pohjasta: yläpäässä\njätettiin tukitankoon kaksi pientä levyosaa käsittelyn helpottamiseksi.\nKylkilevyt leikeltiin likimäärin kolmen jalan korkeuteen saakka\nvesirajasta.\n\nAluksen tultua leikellyksi tosiasiallisesti vesisäiliöiden yläosaan\nsaakka se teki viimeisen vesimatkansa. Se hinattiin muutamien jalkojen\npäähän uivalle kuivatelakalle, missä molemmat pohjat nostettiin veden\nyläpuolelle. Useimmat kaksoispohjaosastoista olivat päällystetyt\nsementillä, mihin varokeinoon laivoja rakennettaessa oli ryhdytty\nmetallin suojelemiseksi ruumaan kerääntyneen veden vaikutukselta. Oli\nvälttämätöntä poistaa tämä sementti niistä kohdista, missä leikkaus\ntulisi tapahtumaan. Pieniä levyosia leikattiin irti vesisäiliön\nyläosasta laivan pituussuuntaan, juuri tarpeeksi suuria päästämään\nmiehet pneumaattisten porien kanssa viileskelemään sementtiin kolmen\ntuuman rakoja.\n\nPolttajat seurasivat näitä miehiä ja paloittelivat kaksoispohjan noin\nkuusi jalkaa leveisiin osiin. Osien pituus vaihteli riippuen siitä,\nmistä laivan osasta ne poistettiin, keulan ja perän muodostaessa\nluonnollisesti pienempiä osia kuin keskilaivan. Keskilaivaosastojen\npituus oli noin 43 jalkaa 6 tuumaa. Leikkauksen jälkeen\nkaksoispohjaosastot nostettiin kuivatelakalta, lastattiin kolmittain\nmataliin vaunuihin ja siirrettiin varastotarhaan odottamaan vuoroaan\navoliesisulattimoissa.\n\nNe kaksoispohjat, mihin oli kerääntynyt öljyä -- ja näin oli laita\nvarsinkin vedenalaista mallia olleissa aluksissa -- tuottivat\nuusia vaikeuksia. Huolimatta lainkaan siitä, kuinka tarkoin\nkaksoispohjasäiliöt oli pumpattu tyhjiksi, jäi raskas öljykerros\nkuitenkin peittämään koko sisäpuolista pintaa, ja sulatinliekin\nkäyttäminen olisi tällöin auttamattomasti johtanut tuhoisaan\ntulipaloon. Tämä teki ensin välttämättömäksi näiden kaksoispohjien\npuhdistamisen erään patentilla suojatun menettelytavan avulla, mikä oli\nhidasta ja kallista. Näin poistettua öljyä voitiin kuitenkin käyttää\nuudelleen.\n\nSuuria määriä puhdasta terästä saatiin irroitetuksi laivoista, ja\npuhdasta terästä voitiin suoraan käyttää rakennustarkoituksiin\nsekä muussa työssä, tarvitsematta kuljettaa sitä sulatusuunien\nkautta. Tämä purettiin päätelakalle, missä miehet pneumaattisilla\nvasaroilla poistivat mittaukset. Puhdas teräs lähetettiin erikoiseen\nvarastotarhaan. Niittaukset ja rikkinäiset pultit sulatettiin\nmetallinsa tähden. Muu teräs kuormattiin mataliin vaunuihin ja vietiin\nviipymättä varastotarhaan.\n\nHankimme täten itsellemme suuren kokoelman erilaisia koneita, melko\npaljon parhainta terästä sekä lisäksi suunnattomat määrät erilaisia\nosia ja aineita. Näiden käytöstä on jo osittain kerrottu.\n\nEmme pitäneet laivoista poistamaamme terästä romuna, paitsi milloin\nemme voineet keksiä sille muuta käyttöä. Romuksi lyöminen ja uudelleen\nsulattaminen on viimeinen apukeino, sillä se merkitsee huomattavan\ntyömäärän käyttämättä jättämistä, mikä työmäärä on mennyt esineen\nvalmistamiseen, sekä sitten aineen saattamista toiseen teolliseen\nkiertokulkuun. Tarkoituksenamme oli säilyttää niin paljon kuin\nmahdollista työstä, jota laivat edustivat.\n\nSaimme keskimäärin kolmesataa, neljäsataa tonnia puhdasta terästä\njokaisesta laivasta. Pintalevytys, kansilevytys, katot, savupiiput,\npultinpäät ja runko, jokainen niistä antoi meille osansa.\n\nMe keksimme kaikenlaista käyttöä näille levyille ja kappaleille. Me\nkäytimme esimerkiksi luukkujen vahvoja pönkiä parvekkeiden I-palkkeina.\nPeräsinlevyjä käytettiin metallipäällyksinä gondola-tyyppisissä\nrautatievaunuissa. Laivalevyjä käytettiin hiillytysuunien\nvalmistuksessa. Veneenkanninhangoista, ohjauslaitteista jne. saatu\nkoneteräs muodostettiin uudelleen rulliksi ja käytettiin eri\ntarkoituksiin. Laivateräs käytettiin melkein yksinomaan aluksista\nrakennetun kymmenen järvilotjan valmistukseen. Osia peräakselista\nsulatettiin, aineet erotettiin toisistaan, kuumennettiin uudelleen\nja taottiin. Näin saatu metalli oli erinomaista laadultaan ja sitä\nkäytettiin työkaluaineksena.\n\nPaljonkaan terästä ei voitu käyttää suorastaan autojen valmistukseen,\nsillä jokainen auton osa on tehty omasta erikoisteräksestään, mutta\nsellaiset teräslevyt, jotka kokoonpanonsa puolesta soveltuivat auton\nosien valmistukseen, muovailimme valssimyllyssä sopivan paksuisiksi\nja leikkasimme tai taoimme auton osiksi. Sellainen teräs, jota ei\nsilloisessa tilassaan voitu käyttää, pidettiin romuna, jota lähetimme\n35-45 vaununlastia päivittäin sulattimoihimme. Tämä oli määrä, minkä\nsulattimomme saattoivat päivässä sulattaa, mutta se oli paljon pienempi\nkuin päivittäinen hajoitusmäärä, ja me varastoimme suuret joukot\nterästä -- todennäköisesti tarpeeksi paljon tyydyttämään yhtiömme\ntämänkaltaisen teräksen kulutuksen useaksi vuodeksi eteenpäin. Suuri\nosa tästä teräksestä saatiin laivan emäpuun eri osastoilta, jotka\npoistettiin laivasta sulattamalla viimeisten hajoitustöiden aikana\nuivalla kuivatelakalla. Jokainen tällainen kappale painoi pyörein\nluvuin kuudentuhannen naulan paikkeilla, ja niiden sulattaminen tuotti\nmeille koko joukon päänvaivaa, sillä kappaleet olivat suuria ja\nvaikeasti käsiteltäviä ja niiden edelleen paloitteleminen osoittautui\nhyvin kalliiksi. Lopulta huomasimme, että voimme sulattaa ne halvalla\nja mukavasti laskemalla kappaleet toinen pää edellä sulavassa tilassa\nolevaan sulatusuunimetalliin, jolloin sekoitimme kolme tonnia\nlaivametallia seitsemäänkymmeneenviiteen tonniin rautaa. Tällä tavoin\nnuo kappaleet tulevat vähitellen käytetyiksi.\n\nAvoliesisulattimoissamme oli meidän keksittävä keinoja suurien\nkappaleiden paloittelemiseksi syöttöpanoksien suuruutta vastaaviin\nkokoihin. Teimme tämän ottamalla käytäntöön hydraulisen\nteräksenleikkaajan, jonka laskettiin antavan tuhannen tonnin\npuristuksen. Tätä käytimme suurien kappaleiden paloitteluun, ja\npienempiä kappaleita varten varasimme työhön soveltuvia erikokoisia\nleikkureita. Suuren kappaleen paloittelu oli sangen kiinnostavaa.\nSe purettiin matalasta vaunusta nostokurjen ja magneetin avulla ja\nkiinnitettiin siirtolaitteeseen, jota hoidettiin samalta asemalta\nkuin tuhannen tonnin leikkuriakin. Siirtolaite kuljetti kappaleen\nleikkurin V:n muotoiselle alasimelle. Leikkurin pään kiilanmuotoinen\ntakaosa murskasi kappaleen. Ensin siirtolaite kuljetti kappaleen\neteenpäin, kunnes se ulottui osittain alasimen etumaisen kärjen\nyli. Sitten laskettiin leikkurin pää alas, jolloin se leikkasi\nosan kappaleesta terällään irti, kiilanmuotoisen takaosan samalla\nmurskatessa alasimessa olleen kappaleen osan. Purkauslaitteet siirsivät\nmurskatun kappaleen syöttöpanoslaatikkoihin, jotka oli asetettu kahteen\nvaunuun, kummassakin kahdeksan laatikkoa. Vaunuja siirreltiin eteen-\nja taaksepäin siirtolaitteen päättymispisteen alapuolella, ja tätä\nliikettä ohjattiin siirtolaitteen käyttöasemaan sijoitetun koneiston\navulla. Nostokurki nosti neljä täyttä panoslaatikkoa samalla kertaa ja\nkohotti ne syöttökerrokseen, asettaen ne samalla suoraan sähköveturin\nkuljettamiin vaunuihin ja täyttäen entisten syöttölaatikoiden paikat\ntyhjillä laatikoilla.\n\nOtimme talteen kaikki koneet, vedenalaiset pumput ja muut samanlaiset\nlaitteet sekä kaikki kattilat. Ne olivat oikeastaan kaikki hyvässä\nkunnossa, mutta kun ne olivat valmistetut sodan kiireellisinä aikoina,\nniiden ulkomuotoon ja viimeistelyyn oli kiinnitetty vain vähän\nhuomiota. Meidän tapoihimme kuuluu kuitenkin pitää jokainen työkalu ja\nkone kunnossa, ei ainoastaan laadultaan, vaan myöskin ulkonäöltään.\n\nEmme voineet korjata kaikkia koneita viipymättä, mutta ne, jotka\nlähetettiin varastoon, puhdistettiin perinpohjaisesti, maalattiin ja\nsuojeltiin vahingoittumiselta.\n\nKorjattava kone hajoitettiin ensin täydellisesti osiin; sitten se\nosa osalta puhdistettiin, soviteltiin, kokeiltiin ja pantiin kokoon\nsuurempia tarkkuusvaatimuksia noudattaen kuin konetta alunpitäen\nrakennettaessa. Kaikki laakerit -- kammet, pää- ja yhdistystangot\n-- irroitettiin kappale kappaleelta, puhdistettiin hietapaperilla\nja sovitettiin uudelleen. Sylinterien sisustat puhdistettiin ja\nraaputettiin hietapaperilla; sylinterinkannet ja venttiilinkotelot\npuhdistettiin ja kiinnitettiin uudelleen; sylinterit ja kammet\nsovitettiin yhteen. Sylinterinkannet sovitettiin sylintereihin, mäntien\nkannet mäntiin, vesipylväät ja luistit järjestettiin uudelleen. Männät\ntarkastettiin ja sovitettiin uudelleen. Venttiilit tarkastettiin\ntäydellisesti; venttiilin varret puhdistettiin ja sovitettiin;\nventtiilit ja venttiilinkiinnikkeet puhdistettiin. Säätöventtiili\npuhdistettiin ja sovitettiin paikoilleen uudestaan.\n\nLaivaan alunperin sijoitetun potkurin ja potkurinakselin korvaamiseksi\noli välttämätöntä, jotta merikonetta voitaisiin käyttää maalla,\nsovittaa siihen noin kolmetoista ja puoli tonnia painava vauhtipyörä.\nTarvittiin myös regulaattori. Käytännössä olevat regulaattorit\nhavaittiin kelpaamattomiksi, ja neuvoteltuamme yhtiömme ulkopuolella\nolevien asiantuntijoiden kanssa nämä selittivät, että sellaisen\naikaansaaminen olisi mahdotonta, jollei koko konetta rakennettu\nuudestaan. Me piirustimme uuden regulaattorin, joka saattoi säätää\nkoneen tasaisen nopeuden yhden ja puolen kierroksen tarkkuudella\nkuudenkymmenen kierroksen aikana, koneen ollessa yhdistettynä tuhannen\nkilowatin generaattoriin.\n\nVarovaisuussyistä koko koneen kehys oli suljettu messinkikoteloon,\njohon oli sovitettu lasi-ikkunat. Tämä ei ainoastaan lisännyt\nturvallisuutta, vaan esti pölyä ja likaa tunkeutumasta liikkuviin osiin.\n\nJokainen korjattu kone tarvitsi kaksi pannua käsittävän kattilayksikön.\nNäistä koneista käytimme muutamia tehtaissamme, osa on lähetetty\neri haarajaostoihin kaikkialla maahamme, kun taas osa sekä myös\npienemmät laivoista saadut koneet ovat joutuneet tehtaisiimme\neri paikkoihin maapalloa. Kierreportaat ja ristikot olemme\nkäyttäneet rakennustöissämme. Valonheittäjät ovat hyvin hyödyllisiä\nvalaistusvälineinä. Jääkoneet on kerätty yhteen ja sovellettu\nveden jäähdyttäjiksi tehtaisiimme. Ja samoin olemme menetelleet\nlukemattomalla joukolla muita tavaroita.\n\nKaikki tämä on ollut todellista käytäntöä. Me emme ole vain luoneet\nkäyttöä näille esineille, vaan jokaisen kerran käyttäneet niitä\nsen sijaan, että olisimme ostaneet jotakin muualta. Tästä kaikesta\nilmenee, mitä suuria etuja pääyksiköiden standardisoiminen tekee\nmahdolliseksi. Tehtaita oli tapana rakentaa yksinomaan määräysten\nmukaan, mutta nykyjään on tehtaan tai toimiston rakentaminen suurelta\nosalta standardikokoa ja -muotoa olevien teräs- ja muiden ainesten\njärjestelyä. Laivan rakentaminen on aina ollut erikoista laadultaan.\nMe havaitsimme kuitenkin laivoja hajoittaessamme, että niiden osat\nsoveltuivat hyvin rakennuksiin, eikä ole lainkaan mahdotonta, että\nteräsaluksen kokoonpanemisessa ja teräsrakennuksen kokoonpanemisessa on\nvarsin paljon samanlaista.\n\nOnko tämä hajoitustyö kannattanut? Ostimme laivat maksaen niistä $.\n1.697.470. Käytimme noin miljoona dollaria hajoitustyöhön tarvittaviin\nerikoisvarusteihin, mutta näitä varusteita voidaan käyttää myös\ntoisiin tarkoituksiin, joten niillä ei voi veloittaa yksinomaan tätä\ntyötä. Tämän työn palkkojen yhteismäärä nousi noin puoleen miljoonaan\ndollariin, ja nämä, yhdessä käytettyjen apuhankintojen kanssa, tekevät\nosto- ja hajoittamismenoiksi runsaasti yli kolme miljoonaa dollaria --\nolettaen, että kaikki työtä varten erikoisesti hankittu koneisto on\nlaskettu sen velaksi. Emme tunne tämän työn tulopuolta emmekä koskaan\ntulekaan sitä tuntemaan. Sillä meidän tulisi silloin laskea jokaisen\nosan korjauskustannukset ja hankkia sitten selvyys siitä, paljonko\nsamaan tarkoitukseen muualta ostettu esine maksaisi -- mikä merkitsisi\nvain kirjanpitosilla oloa itsemme kanssa. Meillä on kuitenkin\ntulopuolella jotakin, mitä ei voi muuttaa numeroiksi -- meillä on\nkokemukset, jotka miehemme saavuttivat ratkaistessaan tämän uuden\nsuuren probleeman. Se on aina päävoitto. Saavuttamamme harjaannus,\nasioihin perehtyminen, uudet käsitykset menettelytavoista, ne saavat\nminut suhtautumaan välinpitämättömästi kaikkeen, minkä numerot voisivat\nosoittaa. Voittoja arvioitaessa on arvioitava myös järjestön kasvava\nkyvykkyys paljon tärkeämpänä tekijänä kuin kasvava pankkitili.\n\nMe tunsimme jo hieman aineiden ja tuotteiden uudestaan käyttöä, ja\nkokemuksiamme on kuvailtu kirjassa _Today and Tomorrow_ (ilmestynyt\nsuomeksi nimellä \"Tänään ja huomenna\"). Olemme nykyjään, kuten\nsilloinkin, enemmän kiinnostuneita tuhlauksen välttämiseen kuin\ntuhlauksesta pelastamiseen. Koetamme saada aineet ja lähetykset\nsaapumaan luoksemme minimituhlauksin, mutta toistaiseksi meidän on\nvielä tehtävä parannuksia. Käytämme esimerkiksi noin seitsemänkymmentä\ntonnia erikoisterästä joka päivä River Rouge'in tehtaassa työaseiden,\nmuovaajien, koneenosien ja muiden samanlaisten esineiden kunnossapitoon\nja uudistukseen. Koko poistetun määrän uusimme erikoisissa\nsähkösulattimoissa. Romuna teräs tuottaisi hyvin vähän, ja siksi\nkannattaa ottaa se talteen. Lyijy on kallisarvoinen metalli, ja siksi\nperustimme osaston, jonka tehtävänä on lyijyn talteenotto pattereista.\nSamoin meillä on osasto kumin tallettamiseksi, ja säästämme sitä\nkolmessa eri asteessa. Ensimmäisen asteen kumia käytetään kattojen ja\nverhojen vedenpitävän aineksen valmistukseen, toisen asteen kumista\ntehdään kovakumiosia ja kolmannen asteen kumia käytetään eristysaineena.\n\nMeillä muodostuu joka päivä ääretön joukko kaikenlaista romua, ja tämä\nkaikki käytetään uudelleen tai myydään. Meillä muodostuu esimerkiksi\njoka päivä teräsromua viisisataa tonnia -- eli siis viisitoista täyttä\nvaunulastia -- mikä myydään eri tehtaille, sillä määrä on liian suuri\nyhden tehtaan käytettäväksi. Meillä on noin kymmenen täyttä vaunulastia\npäivässä metallilevyjen leikkuusta syntynyttä jätettä ja kolme täyttä\nvaunulastia takomoromua. Nämä palautetaan uudelleen sulattimoihimme.\nEräs Idässä sijaitseva optillinen liike ottaa meiltä villatäytteittemme\njätteet ja valmistaa niistä silmälasien puhdistimia. Ammetrien\neristäjät ovat valmistetut työläisten käyttämistä korteista, jotka ovat\naikakellon lävistämiä. Ja niin edespäin.\n\nTässä kaikessa ei ole lainkaan säästäväisyyttä; me vain\nyksinkertaisesti noudatamme käytön oppia. Me emme koeta säästää\nesineitä, vaan käyttää niitä mahdollisimman suuressa määrässä\nhyväksemme. Ja lisäksi: eräs parhaita tapoja täyden hyödyn saamiseksi\njostakin on pitää se aina puhtaana. Maali ja valo ovat suureksi avuksi\nrakentavalle säästäväisyydelle.\n\n\n\n\nXVI luku.\n\nMENETELMIEN SIIRTO MERIEN TAAKSE.\n\n\nJo useina vuosina olemme myyneet tuotteitamme ulkomaille. T-malli on\ntunkeutunut maailman joka kolkkaan. Mutta me olemme ainoastaan myyneet\n-- emme tähän mennessä ole tehdasmaisesti valmistaneet tuotteita --\nulkomailla. Osat on suurimmalta osalta valmistettu Detroitissa ja\npantu sitten kokoon ulkomaisissa kokoonpanotehtaissa. Näissä tehtaissa\non vain hieman tai ei lainkaan suoritettu varsinaisia tuotantotöitä.\nAinoana poikkeuksena ovat Brittein saaret, missä Irlannissa sijaitseva\nCorkin tehtaamme saattoi yhdessä Manchesterin tehtaamme kanssa\nvalmistaa täydellisen auton.\n\nEuroopassa olemme keskittäytyneet yksinomaan politiikkamme\ntoteuttamiseen, ja siksi on täydellinen omistusoikeus tehtaisiin ollut\nvälttämätön, sillä muussa tapauksessa emme olisi voineet valvoa johdon\ntoimintaa. Nyt tilanne on kuitenkin riittävässä määrin muuttunut\ntehdäkseen mahdolliseksi politiikan muutoksen, jos yhtiö aikoo edelleen\nsuorittaa mahdollisimman suuren määrän palveluksia mahdollisimman\nsuurelle yleisölle.\n\nOlemme siksi järjestäneet uudelleen yhtiömme Englannissa, Saksassa,\nRanskassa ja muissa maissa, rahoittaneet ne hyvin vanhoilliseen tapaan\nja myyneet jokaisen yhtiön osakkeita sen maan kansalaisille, missä\nyhtiö sijaitsee. Pysytämme jokaisessa yhtiössä valvontaa käsissämme\nvain niin paljon, että yhtiön toimintaa voidaan johtaa meidän\nperusperiaatteidemme mukaisesti ja että yhtiö voi käyttää hyväkseen\ninsinööritaitomme kokemuksia. Meitä ei lainkaan kiinnosta pelkkä\nautoyhtiöiden lukuisa perusteleminen Eurooppaan tai muualle maailmaan.\nMutta uskomme teollisen politiikkamme johtavan suuremman kulutuskyvyn\nsyntymiseen, elintason kohoamiseen ja köyhyyden vähentämiseen tämän\navulla. Tämä uskomme voi olla oikea tai väärä -- mutta mielestämme\nkokemuksemme ovat osoittaneet sen oikeaksi.\n\nLuullaksemme on auto itsekin, sekä suorasti että epäsuorasti, tärkeä\nvarallisuutta edistävä laite, olettamalla kuitenkin, että se voidaan\nvalmistaa tarpeeksi halvalla ja tarpeeksi hyvin joutuakseen suurten\nyleisöjoukkojen käsiin. Kesti kauan, ennenkuin Yhdysvalloissa\nkäsitettiin, ettei halpahintainen auto ollut vain ylellisyysesine,\njota ilman ihmiset tulivat paremmin toimeen. Olemme nähneet\nauto-ostojen asteittain alenevan rikkauden korkeudesta tasolle,\njolloin jokainen voi hankkia jo käytetyn auton viidelläkymmenellä tai\nkahdellakymmenelläviidellä dollarilla. Ja me olemme nähneet tämän\nautonomistuksen vaikutuksen maan rikkauteen. Yhdysvaltojen kansalaiset\neivät omista autoja syystä, että he ovat varakkaita. He ovat varakkaita\nsyystä, että he omistavat autoja ja käyttävät niitä työaseinaan\ntoiminta-alueensa piirin laajentamiseksi.\n\nTämä on eräs kehitysaste, joka on ominaista autolle, mutta on myös\notettava huomioon valmistustapa, jonka ei tarvitse olla erikoista\nautolle. Se soveltuu kaikkiin kauppatavaroihin, ja menettely on\nyhteisesti otettu Amerikan varallisuuden perustaksi. Tämän menettelyn\nsynty ja kehitys ovat tulleet selostetuiksi kirjoissani _My Life and\nWork_ (Elämäni ja työni) ja _Today and Tomorrow_ (Tänään ja huomenna),\nsen myöhempi kehitys, määrättyinä kausina, tämän kirjan aikaisemmissa\nluvuissa. Kaikki, mitä olemme tehneet tai mitä tänään teemme, on koko\nmaailman nähtävänä. Meillä ei ole mitään salaisia menetelmiä eikä\ntaikakaavoja, mutta kun periaatteita ja niiden sovellutuksia asteittain\naletaan ymmärtää ja noudattaa Yhdysvalloissa, merentakaiset kansat\neivät näy niitä joka kohdassa käsittävän.\n\nLuonamme on vieraillut useita satoja ulkomaisia lähetystöjä, joista\nkaikki ovat itse asiassa etsineet nopean rikastumisen salaisuutta. Sitä\nlöytämättä ne ovat ihmeissään poistuneet. He eivät näytä käsittävän\nsuurten palkkojen säästäväisyyttä eivätkä sen vaikutusta kulutukseen.\nOlivatpa he työnantajia tai työläisiä, asia on kuitenkin sama. He eivät\nymmärrä; he sanovat yksinkertaisesti, että me voimme menetellä niin\ntai näin Yhdysvaltojen kotoisten markkinoiden varallisuuden tähden. He\neivät havaitse, että tämä on _luotua_ rikkautta, ei ainoastaan kerättyä\ntai kasaantunutta rikkautta, että meidän yhtiömme, ei kovinkaan\nkauan sitten, oli niin pieni kuin yhtiö vain voi olla ja että olemme\nsuuresti rikastuneet palveluksiemme avulla. Luonnollisesti ei yhtiömme\ntapaista liikettä voitaisi äkkiä saada aikaan vain käyttämällä rahaa.\nYhtiömme on kehityksen eikä ylennyksen tulos. Kokemuksiimme sisältyvää\naika-ainesta ei voisi kaksinkertaistaa pääomaamme kymmentäkään kertaa\nsuuremman summan avulla. Kukaan ei voi aloittaa siitä, missä me nyt\nolemme, mutta politiikkamme perustana olevat periaatteet eivät ole\nmissään tekemisissä koon kanssa. Osoittaaksemme, että varallisuutta\nvoidaan määrätietoisesti luoda, olemme työntäneet juuremme ulkomaiselle\nmaaperälle -- emme etupäässä omaa hyväämme silmällä pitäen, vaan\nuskoessamme omaavamme teolliset menetelmät, jotka voivat tuoda enemmän\nmukavuutta ja enemmän mahdollisuuksia vanhojen maiden asukkaille.\n\nTällä en tahdo mitenkään sanoa, että ulkomaiset yrityksemme ovat\nperustetut hyväntekeväisyyden hengessä. Olen varmasti vakuuttunut\nsiitä, että Yhdysvaltojen varallisuus, kuten maailman rauhakin,\nriippuvat varallisuustasojen tasoittamisesta kaikkien kansojen\nkesken. Jos suurien lainasummien myöntämis-politiikkamme johtaa\nainoastaan sellaisen taloudellisen järjestelmän ylläpitoon, joka\non ollut soveltumaton yleiselle varallisuudelle ja liian sovelias\nsodan syttymiselle, silloin ei siitä koidu paljoakaan hyvää Euroopan\ntavallisille asukkaille. Yhä lisääntyvän lainauksen tulee jonakin\npäivänä loppua. Näyttää siltä, kuten tulen myöhemmin selittämään, että\ntarkoitukset varallisuuden luomiseksi ja jakamiseksi ovat helpommin\nsaavutettavissa ottamalla yhtiökumppaneiksemme niiden maiden asukkaita,\nmissä työskentelemme. Tämä on syy osakemyynteihimme Englannissa,\nSaksassa ja Ranskassa. Venäjällä olemme olojen pakosta käyttäneet\ntoista menettelytapaa. Me järjestämme siellä neuvostohallituksen\nlaskuun automobiilitehdasta, jonka he omistavat ja jota he hoitavat.\nHarjoitamme heitä varten miehiä omissa tehtaissamme; lähetämme\nheille kaikki sinikopiomme ja suunnitelmamme ja tiedoltamme heille\nteknillisen kehityksemme tulokset. Kaiken tämän teemme maksusta. Jos\nyksinkertaisesti vain myisimme tuotteitamme, voisimme menetellä näin\npaljon vaivattomammin, mutta uskomme Venäjän tarvitsevan nykyaikaista\nteollisuutta ja etenkin automobiiliteollisuutta, jotta maan rikkaudet\nsaataisiin esiin. Muuten se on jäävä yhdeksi maailman arkoja paikkoja.\n\nAiomme samoin luoda Brasiliassa kumiteollisuuden ja monestakin eri\nsyystä. Maailman kumintarve on pakotettu kasvamaan niin nopeasti,\nettei mikään kumin nykyinen tuotantolähde voi tyydyttää edes pientä\nosaa kysynnästä. Maailma ei vielä ole alkanut ymmärtää kumin arvoa.\nSe on paras tuntemistamme vaimentajista, ja jonakin lähipäivänä on\nmeidän ryhdyttävä ratkaisemaan ääniprobleemaa, sillä ottamatta lainkaan\nhuomioon muita seikkoja, suuri määrä ääntä, joka meitä vaivaa, syntyy\ntarpeettomasta tärinästä. Tämä lyhentää kaikenlaisten koneistojen\nikää. Kuinka kauan kestäisikään teräsrenkailla kulkeva auto? Kumia on\ntuotettava suuremmin määrin ja hyvin halpaan hintaan. Ei ole viisasta\nmonopolisoida nykyistä kumikauppaa, vaan valmistautua kumin kohdakkoin\ntapahtuvaan suuresti lisääntyneeseen kysyntään.\n\nEmme minkään ulkomaisen toimintamme yhteydessä ole koettaneet hankkia\nkonsessioneja, etuoikeuksia tai muuten päästä suosituimpaan asemaan.\nTahdomme aloittaa maassa samalta tasolta muun teollisuuden kanssa.\n\nUlkomaiset yritykset, joihin olemme osallistuneet, ovat toisinaan\njoutuneet ulkomaisen arvostelun alaiseksi ja tulevat epäilemättä\nolemaan jatkuvasti lisäarvostelun kohteina, kunnes ne ovat toimineet\nmuutamia vuosia. Arvostelu suuntautuu usealle eri taholle. Toisinaan\nse viittaa Amerikan vaikutusvallan kasvamisesta syntyneeseen\npelkoon, mikä johtuu vanhasta ajatuksesta, että liiketoimintaa on\narvosteltava valloituksen kannalta. Sitten on olemassa käsitys, jonka\nmukaan me olemme kaiken standardisoimisen kumartajia siinä määrin,\nettä muodostamme lopuksi kaikki ihmiset, kaikki esineet ja asiat\nsamanlaisiksi, teemmepä ehkä ihmisestä itsestäänkin konetuotteen. Ja\nlopuksi suhtaudutaan palkkojen kohottamiseen sangen pelokkaasti, pitäen\ntätä ilmiönä, joka on omiaan kumoamaan perinnäisen suhteen rikkaiden ja\nköyhien välillä.\n\nSallittakoon minun heti huomauttaa, ettei ajatus vaikutusvallan\nliiallisesta kasvusta ja valloituksesta sovellu normaalisesti\nkehittyvään liiketoiminta-käsitteeseen. Joukko eurooppalaisia\ntoiminimiä harjoittaa liiketoimintaa -- ja tuottavaa liiketoimintaa\nlisäksi -- Yhdysvalloissa, ja olen varma siitä, ettei ainoakaan\namerikkalainen liikemies pidä heidän oloaan täällä minään tunkeutumis-\nja valloitusyrityksenä. He ovat tervetulleita. Me kutsumme heidät\nluoksemme. Useat amerikkalaiset liikemiehet valittavat, että\ntullitariffimme näyttävät oikeuttavan käsityksen, jonka mukaan\nvastustaisimme toisten kansojen liikeyritteliäisyyttä pääsemästä\nAmerikan markkinoille. Jokainen liikemies, joka on leipänsä arvoinen,\ntietää, että mitä enemmän liikemiehiä on markkinoilla, sitä enemmän\non myöskin liiketoimintaa. Kun siis Amerikan liiketoiminta suuntautuu\nEurooppaan, en saata käsittää, miksi sitä tulisi pitää muukalaisena ja\nvihamielisenä asioihin sekaantumisena. Muukalainen se ei varmastikaan\nole. Ne henkilöt, jotka tuovat liiketoiminnan takaisin Eurooppaan, ovat\nmiehiä tai niiden miesten poikia, jotka Eurooppa antoi Amerikalle.\nMiksi Eurooppa pelkäisi ottaa vastaan aloitekykyä ja yritteliäisyyttä,\njonka se itse istutti tänne?\n\nMitä taasen tulee sen pelkäämiseen, mitä kutsutaan \"amerikkalaiseksi\nstandardisoimiseksi\", voin sen hyvin ymmärtää; me pelkäisimme sitä\nkaikki, jos se jollakin tavoin vastaisi sitä käsitystä, jollaisena se\nkummittelee eurooppalaisten mielissä. On hyvin epäiltävää, näkeekö\nAmerikassa vieraileva eurooppalainen koskaan tätä pelkäämäänsä\nasiaa. Elämä ei ole standardisoitua; elämää palvelevien tavaroiden\nja palvelusten standardit ovat pikemminkin tulleet nostetuiksi\nkorkeammalle tasolle kuin aikaisemmin. Jos amerikkalainen\nstandardisoiminen merkitsisi, että kaikki olisi leikattava saman\nmallin mukaan, olisi se tuhonnut itsensä jo aikoja sitten. Eivät\nedes arvostelijat usko monipuolisuuden kadonneen amerikkalaisista.\nOn kuitenkin turhaa toivoa voitavan karkoittaa standardisoimispelkoa\npelkkien sanojen avulla. Voimme vain pyytää pelokkaita muistamaan, että\nstandardisoiminen voi merkitä muutakin kuin samanlaiseksi tekemistä, ja\nsitten meidän tulee luottaa siihen, että periaate itse avaa itselleen\ntien.\n\nToinen seikka, jonka havaitsimme seurauksena niin kutsutusta\n\"teollisesta tunkeutumisesta\" Eurooppaan, on pelko siitä, että\namerikkalaisen tulokkaan onnistuu muuttaa jokainen tehdastyöläiseksi.\nTämä on luultavasti pateettisin kaikista teollisen toiminnan\nharhakäsityksistä. Tehdaskulttuuri on käytännöllisesti katsoen\nvallinnut Euroopassa jo useiden sukupolvien aikana ilman sanottavampaa\nvarallisuutta. Oikeita palkkoja luova ja jakava teollisuus on\nvoimakkain tuntemistamme voimista tehtaan kasvun liialliseksi\nestämiseksi, se kun kiihoittaa nykyaikaisen edistyvän yhteiskunnan\nkaikkien muiden luonnollisten laitosten kasvua. Tarvitaan\nsuhteellisesti pieni määrä hyvinpalkattuja, teollisuuden palveluksessa\nolevia ihmisiä sysäyksen antamiseksi kaikkien muiden toimialojen\nkehitykselle samalla kertaa. Teollisuuskulttuuriin kuuluu muutakin\nkuin savupiippuja -- siihen kuuluvat kaikki kunnioitusta herättävät\nkodit, todella suuret joukot koteja sekä kaikki muut kaupallisen ja\nsivistyselämän muodot, jotka ovat merkkinä pisimmälle kehittyneistä\nihmisistä. Tehdas ei muodostu ihmisten kaiken työn välittömäksi\nsuorituspaikaksi, vaan koko yhteiskunnan taloudellisen energian\nvoima-asemaksi.\n\nSe teollisuusjärjestelmä, johon itse kuulun, pitää itsestään selvänä,\nettä köyhyys on parannettavissa oleva sairaus, jonka parannuskeinona\non siten järjestetty teollinen tuotanto, että korkeiden palkkojen\navulla, jotka insinööritaidon soveltamisen kautta muodostuvat\nalhaisiksi palkoiksi tuotantoyksikköä kohden, nostetaan jatkuvasti\nkulutuskykyä, kunnes köyhyys muodostuu käytännöllisesti katsoen\nvapaaehtoiseksi asiaksi, johtuen haluttomuudesta työhön. Sellaisissa\nolosuhteissa voidaan helposti huolehtia siitä jokaisen kansan pienestä\nväestöprosentista, joka ei voi tehdä työtä tuottavissa yrityksissä.\n\nVuosisatoja sitten saapuivat uudisasukkaat Suur-Britanniasta ja\nmannermaalta uuteen maailmaan ja rikastuivat kehittäessään uuden\nmaanosan oloja. Tuossa uudessa maanosassa syntyi uusia ajatuksia. Pidän\namerikkalaisen liiketoiminnan siirtymistä Eurooppaan yksinkertaisesti\nvain näiden uusien ajatusten paluuna emämaahan. Vanhasta Maailmasta\nUuteen Maailmaan saapuneet aatteet muovailtiin Uudessa Maailmassa\nuudelleen paremmalla tavalla. Luulen, että Uudesta Maailmasta nyt\ntakaisin Vanhaan Maailmaan palaavat aatteet tulevat vielä kerran\nmuuttamaan muotoaan, tulevat vielä vahvistumaan ja johtamaan useiden\nkulttuurien parhaimpien aatteiden ja ajatusten lopulliseen vaihtoon\nsekä parempiin yleistuloksiin, joihin ei Vanha Maailma enempää kuin\nUusi Maailmakaan yksin toimin olisi päässyt. Sillä kumpikin omistaa\njotakin, joka toiselta puuttuu.\n\nMe tiedämme, että korkeat palkat, jotka johtuvat suurtuotannosta, mikä\npuolestaan on seurauksena korkeiden palkkojen synnyttämästä suuresta\nkulutuksesta, muodostavat parhaan varustuksen taistelussa köyhyyttä\nvastaan. Edistyessämme opimme vielä lisää.\n\nInsinöörin asettaminen poliitikon sijaan on hyvin luonnollinen\nedistysaskel. Insinööri voi tehdä sellaista, mitä poliitikko ei voi\nmissään olosuhteissa. Insinööri luo ja sovittaa, kun poliitikko voi\nparhaimmassa tapauksessa vain järjestää uudelleen sen, mikä hänellä on\nkäsissään. Hyvä insinööri ei ole standardisoinnin harrastaja missään\npaheksuttavassa muodossa. Esimerkiksi robotti on täydellisesti harhaan\njohdetun kirjallisen mielikuvituksen luoma ja todella lapsellinen\nkäsite. Se johtuu siitä käsityksestä, että koneisto on työtä säästävää\neikä työtä palvelevaa ja että koneiston päämääränä on ihmisten\npoistaminen työstä -- vaikka sen ainoana tarkoituksena on tavaroiden\ntuottaminen ihmisille.\n\nSaattaa omistaa insinöörin mielen olematta silti insinööri. Voi\nmyöskin olla insinööri omistamatta silti insinöörin mieltä. Todellinen\ninsinöörimieli ei pidä koneistoa minään itsenäisenä asiana, vaan\nainoastaan keinona päämäärän saavuttamiseksi.\n\nInsinöörejä kohtaan suunnatut epäluulot maailman standardisoimisesta\novat yhtä harhaanjohtavia kuin samanlaiset epäluulot biologeja\nkohtaan. Ei kukaan, joka vähänkin tuntee elämää, ajattele koskaan\nsen standardisoimista. Parhain kone on kuitenkin helpotusten ja\nhuojennusten aikaansaaminen, yhdistettynä lopullisen tarkoituksen ja\ntäsmällisten suhteitten kokoomukseen. Ja kuka epäilee sitä, että,\njos inhimillinen yhteiskunta olisi enemmän tämänkaltainen, vapaus\nmaailmassa lisääntyisi ja ahdistus vähentyisi?\n\nInsinöörityö merkitsee vapautta. Ihmiset olivat sidotut yhteen\npaikkaan ennen insinöörin ilmestymistä. Höyryn, automobiilin ja\nlentokoneen avulla hän on vapauttanut ihmisen. Hän on pidentänyt\nihmisen päivää valolla, lisännyt ihmiselämän päivien lukua ruuan ja\nterveydenhoidon avulla, vapauttanut ihmisen mielen ja antanut hänelle\ntunteen alkuaineiden ja ympäristön hallitsemisesta -- lyhyesti sanoen:\ninsinööri tapasi yhteiskunnan liikkumattomana ja jätti sen jälkeensä\nliikkuvaisena. Ja kuitenkin kirjatoukat syyttävät häntä halusta\nkahlehtia maailma muovailtuun valinkaavaan!\n\nAmerikan teollinen ja taloudellinen ajatustapa eroaa suuresti muun\nmaailman ajatuskannasta. Jos Amerikka merkitsee mitään muulle\nmaailmalle, on se juuri siksi, että Amerikka on Amerikka. Eikä Amerikan\narvoa voida suurentaa muuttamalla se joksikin toiseksi.\n\nMeidän ei ole jätettävä huomioimatta sitä tosiseikkaa, ettei Amerikan\narvo muulle maailmalle riipu sen mahdollisesti lainaamista rahoista,\nvaan sen demonstratiivisesta ja kutsuvasta olemuksesta. Me olemme\nosoittaneet monista epäonnistumisen ennustuksista huolimatta, että\nihmiset, jotka perustivat tämän maan ja joiden jälkeläiset pitävät sen\nnyt hallussaan, pystyvät hallitsemaan itseään. Me olemme osoittaneet,\nettä kaikkiin käytännöllisiin tarkoituksiin on aina kansan keskuudesta\nilmaantunut miehiä, jotka voivat kohdata ajan vaatimukset ja avata\ntien tulevaisuudelle. Me olemme osoittaneet, kuten Suur-Britanniakin,\nhuolimatta järjestelmistään, jotka voivat näyttää aivan vastakkaisilta\nomiin järjestelmiimme verraten, että aateluus, jos mikään, on\nkansallinen eikä vain pelkkä perheominaisuus.\n\n\n\n\nXVII luku.\n\nTYÖ ULKOMAILLA.\n\n\nOn usein väitetty Amerikan olevan tulokkaan ulkomaisen kaupan\nalalla, mutta epäilen, onko kukaan koskaan kovin paljon tuntenut\nulkomaankauppaa. Tämä on vain osa tiedonpuutetta liikeasioista yleensä.\nTila, johon ulkomaankauppa vähän väliä joutuu, sen epäonnistuminen\nkansojen liittämisessä toisiinsa rauhan siteillä sekä sen pitkälle\nulottunut maine rahavarojen hävittäjänä, ovat tarpeeksi selviä\ntodistuksia siitä, että ulkomaan- eli vientikauppa on kaukana tieteestä\ntai edes melko kannattavasta taiteesta. Mutta loppujen lopuksi ei tämä\ntietämättömyys, josta yleensä moititaan Amerikan ulkomaankauppaa,\nehkä ole niin kovin valitettavaa, sillä on melko vaarallista oppia\njotakin, mikä ei ole oikein. On kyseenalaista, onko tähänastisella\nulkomaankaupalla montakaan tai mitään periaatetta tai menetelmiä, joita\nkannattaisi oppia.\n\nOlipa tähänastinen yleinen tietojen puute asiasta mikä tahansa, ei\nkuitenkaan ole epäilystäkään siitä, etteivät tapahtumat nyt hyvin\ntehokkaasti pakottaisi korjaamaan tätä puutetta. Tänään olemme\nlähempänä totuutta liiketoiminnan laajenemisessa ulkomaisille alueille\nkuin koskaan aikaisemmin teollisuuden aikakaudella. Ennen teollisuuden\naikakautta ulkomaankauppa oli luonnollisella pohjalla. Asiakkaat\nmatkustivat ulkomaille tai lähettivät asiamiehensä ostamaan, mitä\nnuo maat tuottivat -- mausteita, silkkiä ja muita aikaisemman kaupan\nromanttisia tavaroita. Ihmiset lähettivät noutamaan tarvitsemiaan\ntavaroita sieltä, mistä he voivat niitä saada. Se oli kauppaa, joka ei\npohjautunut kaupalliselle yritteliäisyydelle, vaan ansioon ja käyttöön.\nTosin laajuus ei ollut suuri, mutta järjestelmä oli luonnollinen. Siinä\nei ilmennyt mitään keinotekoista kiihoitinta. Se oli kykyä ostaa,\netsimällä kykyä valmistaa ja myydä. Se ei ollut teollisuusmiesten\ntarmokasta rynnistystä maailmanmarkkinoiden valtaamiseksi. Lyhyesti: se\noli ostoa, ei myyntiä.\n\nEi ole yksinomaan mieluista tutkia, minkälaiseksi ulkomaankauppa\non senjälkeen muodostunut. Mutta me olemme nyt pääsemässä eräisiin\nvarsin määrättyihin käsityksiin siitä, mitä ulkomaankaupan tulisi\nolla ja miksi se todennäköisesti muodostuu. Ensiksikin havaitsimme,\nkuinka naurettavaa on olettaa, että jokin kansa jäisi jatkuvasti\ntoisen kansan markkinapaikaksi. Amerikan kaupan vaikutus useissa\nulkomaisissa valtioissa on kiihoittanut näitä omaan tuotantoon. Niiden\nsaavuttamat kokemukset koneistamme ovat innoittaneet heidät omaan\nteolliseen yritteliäisyyteen. Jokainen ulkomaankauppasuunnitelma,\njoka perustuu siihen teoriaan, että ulkomaat tulevat ikuisiksi\najoiksi tai edes pitkäksi aikaa jäämään Amerikan teollisuudesta\nriippuvaisiksi, on varmaankin muodostuva pettymykseksi. Voi kylläkin\nolla niin, että jokin kansa voi rotunsa nerokkuuden tai omistamiensa\nluonnonrikkauksien avulla säilyttää asemansa ja palvella muita\nmäärätyissä suhteissa -- so. pitää toiset kansat aina asiakkaiden\nasemassa määrättyihin tuotteisiin nähden -- mutta nämä tulevat\nmuodostumaan poikkeustapauksiksi, mikäli teollisuus on kysymyksessä.\nMonet huomattavat henkilöt ulkomaankaupan alalla ovat olettaneet,\nettä Amerikan työläisestä tulisi koko maailman tehdastyöläinen, että\nAmerikka tulisi olemaan tehdas ja toiset kansat hyvinkasvatettu ja\nasiakkaitamme. Tätä ajatusta on tukenut toinen olettamus, nimittäin\nse, etteivät ulkomaalaiset liikemiesaivot voisi kilpailla omiemme\nkanssa, etteivät ulkomaalaiset työläiset olisi yhtä pystyviä kuin\nmeidän, ja niin edespäin, kokonainen sävelasteikollinen pöyhkeilevää\ntietämättömyyttä. Mitä ulkomaalaisiin liikemiesaivoihin tulee, ovat\nne aivan samanlaiset kuin omamme, ja Ford Motor Companyn Euroopan\ntehtaiden ulkomaisista työmiehistä saavuttama kokemus on osoittanut,\nettä kun annetaan suhteellisesti samat palkat ja työnmahdollisuudet,\neurooppalainen työläinen ei ole amerikkalaista huonompi. Väitetty\nhuonommuus on luonnollisesti olemassa, mutta se ei ilmeisestikään ole\nmiehissä, se on heidän palkoissaan ja työnmahdollisuuksissaan. Näiden\ntosiseikkojen myöntämisen ei pitäisi olla lainkaan vaikeata, sillä\nsamanlaiset ihmiset muodostavat Euroopan ja Yhdysvallat.\n\nMeidän yhtiöllämme on ollut menestystä ulkomaankaupassa, joka\npohjautuu kahteen periaatteeseen: ensiksikin sellaisen kauppatavaran\nmyymiseen kansoille, jota nämä tarvitsevat ja jonka käyttö auttaa\nnäitä kehittämään omia liikeasioitaan, ja toiseksi ehdottomaan\nkieltäytymiseen kaikenlaatuisesta \"saalistuksesta\". Toisin sanoen\ntarkoituksenamme ei ollut Amerikan liiketoiminnan suurentaminen\nmuiden kansojen kustannuksella, vaan muiden kansojen auttaminen\nvarallisuuteen Amerikan liiketoiminnan avulla. Minkään yhtiön tai\nkansan ulkomaankaupalla ei voi olla muuta jatkuvaa syytä. Eikä edes\ntässäkään tapauksessa voi kansojen välillä syntyä mitään jatkuvaa\n\"ostaja-ja-myyjä\"-suhdetta. Kansainvälinen tavaranvaihto tulee\nluonnollisesti aina jatkumaan, mutta ei aina samoin tavaroin ja\nsamoin määrin. Amerikan ulkomailla harjoittaman liiketoiminnan eräänä\nsuurena tarkoituksena voi olla opettaa ulkomailla asiakkaillemme,\nmiten tuottaa itselleen tavaroita, joita he nyt ostavat meiltä.\nEpäilemättä monet maat, jotka nykyjään ovat enemmän tai vähemmän\nriippuvaisia teollisuusmaiden tuotannosta, muodostuvat itse riittävän\nteollisiksi tyydyttämään omat tarpeensa. Kaupallista kieltä käyttäen\ntämä merkitsee, että me tulemme menettämään markkinamme. Mutta tämä\nkaikki koituu vain hyväksi. Edistyvinä olentoina meidän tulisi\nsuunnata katseemme tyytyväisinä eteenpäin aikaan, jolloin kaikki\nuudet kansat tai takapajulla olleet kansat pääsisivät irroittautumaan\nriippuvaisuudestaan ja tarvitsisivat meitä vain pienessä määrässä tai\neivät lainkaan. Tuona aikana siirtyisi kansainvälinen kauppa tarpeen ja\nhankinnan luonnolliselle perustalle, jolloin jokainen kansa hankkisi\nmuille sitä tavaraa, minkä valmistukseen se parhaiten soveltuu. Tämä\ntulevaisuudenkuva on todennäköisesti kiihoittuneen myyntitaidon\naika-ajoin höystämä, mutta se näyttää silti todelliselta.\n\nVenäjä kääntyi puoleemme ja pyysi apua automobiiliteollisuuden\nperustamiseksi tuohon maahan, ja vaikka meillä ei tulekaan olemaan\nmitään määräämisvaltaa tai etuja teollisuudessa, joka siellä\naloitetaan, me olimme kuitenkin valmiit vastaamaan myöntävästi sen\nperusteella, ettei koskaan ole väärin auttaa ihmisiä pääsemään työhön\nja että automobiili on yhteiskunnalliseen varallisuuteen kuuluva laite.\n\nLiikkeemme muut toimintahaarat Yhdysvaltain ulkopuolella\nolivat aikaisemmin meidän yksin omistamiamme, mutta teollisten\npyrintöjemme kehittyessä ulkomailla tunsimme, että tehtaittemme\ntulisi osittain kuulua niiden maiden asukkaille, joiden keskuudessa\nharjoitimme kauppaa. Harkittuamme kaikkia asiaan kuuluvia seikkoja\nja käsittäessämme, että jos kerran tiedämme, mikä on oikein, ei\njää muuta tehtäväksemme kuin menetellä siten, aloimme järjestää\nliiketoimintaamme ulkomailla yhtiökumppanuus-periaatteen pohjalle,\naloittaen Ford Motor Companystä Englannissa. Olen iloinen voidessani\nsanoa, että Euroopan teollisuudenharjoittajat ovat mielihyvin\ntervehtineet periaatteidemme täydellistä ilmentämistä eri maissa,\nja vaikka heillä ei ensiksi olekaan selvillä, miten he voisivat\ntäydellisesti hyväksyä palkkausmäärämme, en silti epäile lainkaan, että\nhalu parantaa Euroopan työtätekevän luokan asemaa on niin voimakas\nEuroopan edistyvien teollisuudenharjoittajien keskuudessa, että keino\nparempien palkkojen maksuun keksitään. On toista arvostella Euroopan\nteollisuudenharjoittajia ja toista ymmärtää heidän vaikeuksiaan, mutta\nolen varma siitä, että teollinen johto Euroopassa saa aikaan joukon\nyhteiskunnallisia parannuksia, tarvitsematta pelkästään jäljitellä\namerikkalaisia tapoja. He ovat liian viisaita ollakseen pelkkiä\njäljittelijöitämme, sillä silloin heidän täytyisi omaksua myöskin\nvirheemme, mikä ei ole toivottavaa.\n\nMeille ei merkinnyt mitään, omistimmeko vai emme brittiläisen yhtiön\nkokonaisuudessaan. Mutta maalle itselleen ei ole yhdentekevää, onko\nyhtymä ulkomainen yhtymä vai liike, johon on hankittu sijoituksia\nmyöskin omasta maasta. Meitä kiinnosti työn suorittaminen, ja jos tuo\ntyö voitaisiin suorittaa paremmin vain myymällä osakkeita, silloin me\nmyisimme osakkeita -- olettamalla, ettei meitä johdettu tilanteeseen,\njolloin tehtävänämme olisi ollut yhtiön perustaminen ja palkkioiden\nmaksaminen pankeille sellaisen rahan hankinnasta, jota emme tarvinneet.\nSelostettuamme siis tarkoin, miksi tarjosimme osakkeita, järjestimme\nuudelleen Ford Motor Company Ltd:n seitsemän miljoonan punnan pääomiin,\nmikä oli jaettu yhden punnan osakkeisiin, joista neljäkymmentä\nprosenttia tarjottiin yleisesti merkittäviksi Englannissa.\nHalusimme pitää osakkeet, sikäli kuin suinkin mahdollista, poissa\nkeinottelijoiden käsistä, jakaa pieniä osakkeita, eikä jakaa niitä\namerikkalaisille sijoittajille. Tarjontaa ei allekirjoitettu eikä se\nsisältänyt minkäänlaisia pankkivoittoja. Me tarjosimme yksinkertaisesti\nosakkeet kaupaksi _pari_-arvoon. Osakkeentarjontamme tuli suuresti\nylimerkityksi, ja vaikka osa epäilemättä joutuikin keinottelijoiden\nkäsiin, jäi suurin osa silti brittiläisille sijoittajille, joille se\noli tarkoitettukin.\n\nYhtiö on jo ottanut haltuunsa entisen Ford Motor Company Ltd:n\nManchesterin tehtaan, ja se pysytetään kokoonpanotehtaana; yhtiö on\nostanut myöskin 1.239 hehtaaria maata Dagenhamista, joka sijaitsee noin\n28 km päässä Lontoosta itään. Toukokuun 16 päivänä 1929 laskettiin\nsiellä uuden tehtaan perustukset, joka tehdas aluksi voi valmistaa\ntuhat autoa päivässä ja antaa työtä viidelletoista tuhannelle\nmiehelle. Luulemme, että sekä työteho että työnanto myöhemmin voidaan\nkaksinkertaistaa. Tämä yhtiö on myöskin ottanut haltuunsa Henry Ford &\nSon, Ltd:n Corkissa sekä muut yhtiöt mannermaalla, ja me valmistamme,\npanemme kokoon sekä hoidamme jakelun ja markkinat Suur-Britanniassa,\nIrlannissa ja Euroopan manterella, Neuvosto-Venäjää lukuunottamatta.\nLiike tulee olemaan suurin automobiiliyhtiö Yhdysvaltain rajojen\nulkopuolella. Me emme ole ryhtyneet asiaan pienessä mittakaavassa --\nvaikk'ei toimintaa voidakaan verrata työskentelyymme Yhdysvalloissa.\n\nValitsimme Dagenhamin asemapaikaksi siksi, että sinne johtavat\nkuljetustiet meritse, rautateitse ja moottoriajoneuvoilla, ja me\nvoimme soveltaa siellä käytäntöön kaiken, minkä River Rouge'issa\nolemme oppineet aineiden taloudellisesta käsittelystä. Maa-alueen\netuosa ulottuu Thames-joelle. Tähän rakennamme laituria, varustaen\nsen rautatieraiteella, nostokurjilla ja ilmaradoilla saman yleisen\nsuunnitelman mukaan kuin River Rouge'issakin. Toisin sanoen:\nsiirtolaitteet ulottuvat kaikkialle varastorakennuksiin, yhdistäen ne\ntehtaan eri osiin. Lisäksi kuuluu siirtovarusteihimme nostokurkia ja\nrautatievaunuja, ettei mitään aineita, lähetyksiä tai viimeisteltyjä\nosia tarvitsisi kuljettaa rattailla tai siirrellä miesvoimalla. The\nLondon, Midland & Scottish Railways kulkee maa-alueen pohjoisosan\nhalki, samalla kuin Southendin maantie myöskin sivuaa aluetta ja\ntarjoaa mukavan autoyhteyden Lontooseen.\n\nJokialukset, suuret ja pienet, voivat saapua telakkaan ja siirtää\nlastinsa suoraan tehtaan mihin osaan hyvänsä. Suurin osa malmeistamme,\nhiilistä ja hietakivestä saapuu meritse, ja ilmaratojen avulla\nsiirretään lastit ilman mitään käsittelyä suoraan varastoihin.\nRautateitse saapuvat ainekset voidaan käsitellä samalla tavalla.\nMalmeja ja hiiliä on saatavissa melko lähellä aluetta, ja\nkuljetusjärjestelyittemme johdosta tulee rahtien säästö muodostumaan\nhuomattavaksi.\n\nVoima-asema tulee alussa kehittämään kolmekymmentätuhatta\nkilowattia, ja se tulee olemaan erikoinen laadultaan syystä, että\nsen pääpolttoaineena tulee olemaan Lontoon poltettavaksi soveltuva\nhylkytavara, jota satojen vuosien aikana on poltettu läheisyydessä\nolevissa kaatopaikoissa. Lontoossa käydessäni näin nuo palavat\nhylkytavarakasat, ja minulle juolahti mieleen, että ne voisivat yhtä\nhyvin palaa jotakin tarkoitusta varten ja että tuoksi tarkoitukseksi\nsoveltuisi höyryn kehittäminen. Siksi laadimme suunnitelman kaiken\ntämän hylkytavaran polttamiseksi, ja kokeemme osoittavat, että 666\ntonnista päivittäin poltettua hylkytavaraa voimme saada 210 000\nhöyrynaulaa tunnissa. Tämä hylkytavara, joka tulee saapumaan laivalla\nlaituriimme, kuljetetaan suljetun ketjun muotoisen siirtolaitteen\navulla voima-asemalle tai varastoon, kun lähetykset ylittävät tarpeemme.\n\nTehdasrakennukset ovat amerikkalaisen standardityylimme mukaisesti\nrakennettuja, mutta työn ovat suorittaneet brittiläiset urakoitsijat\nbrittiläisellä työvoimalla ja brittiläisin ainein. Mitä enemmän työtä\nvoimme luoda Britanniassa, sitä tyytyväisempiä itse asiassa olemme.\nKoko koneisto rakennetaan Englannissa meidän tekemiemme piirustusten\nmukaan, ja luonnollisesti kaikki järjestelyt ja muut samantapaiset\nasiat suoritetaan kotoista käytäntöämme noudattaen.\n\nMyöskin kotoista käytäntöämme seuraten valmistamme jotakin\nkaikesta siitä, mitä tarvitaan valmiiseen autoon, mutta samoinkuin\nkotimaassamme tulee täälläkin olemaan pääasiana moottorin valmistus.\nMe aiomme itse valmistaa kaikki moottorimme, mutta mitä muihin auton\nvalmistustöihin tulee, teemme työsopimuksia liikkeemme ulkopuolella\nuseimpien tarpeiden tyydyttämisestä, ja Yhdistyneissä Kuningaskunnissa\ntulee todennäköisesti olemaan satoja yhtiöitä, jotka valmistavat\nmeidän laskuumme osia piirustuksiemme ja mikäli mahdollista myöskin\nmenettelytapojemme mukaisesti. Aiomme myydä viimeistellyt autot\nhintoihin, jotka likimäärin vastaavat hintojamme Yhdysvalloissa\n(lukuunottamatta virallisia lisämaksuja). Vieläpä toivomme, että\nenglantilainen yhtiö voi myydä halvemmalla kuin amerikkalainen.\nLiikkeemme ulkopuolelta ostettujen osien valmistuksen tulee olla\ntaloudellinen. Niitä voidaan valmistaa vain käyttämällä hyvin\nsuunniteltuja, laadultaan työtä palvelevia koneita, joita hoitavat\nkorkeapalkkaiset miehet. Laadultaan hyvää, halpahintaista tavaraa ei\nvoida valmistaa vanhentuneiden menetelmien mukaan.\n\nToimitamme ainemäärät kahdelle ryhmälle hiillytysuuneja, joissa\nkummassakin on 88 sivutuotemallista uunia. Näiden tuotantomäärä on\nriittävä sulatusuuneillemme ja sulattimollemme, ainakin toistaiseksi,\nkun taasen käytämme täten kehitetyn kaasun useissa teollisissa töissä\ntehtaassa, aivan kuin River Rouge'issakin. Tulemme myymään markkinoilla\nsivutuotteita, kuten tervaa, ammoniumisulfaattia, bentsolia ja niin\nedespäin. Sulatusuunien kaasu tullaan täällä, kuten Dearbornissakin,\npolttamaan höyrykattiloiden alla, ja olemme sijoittaneet\nsulattimon ja sulatusuunit samalla tavalla kuin amerikkalaisessa\nkäytännössäkin, valaen suoraan kuumasta sulatusmetallista välttääksemme\njälleenkuumennuksen aiheuttamia kuluja.\n\nTosiasiallisesti ovat River Rouge'issa saavuttamamme kokemukset tehneet\nmahdolliseksi vieläkin taloudellisemman tavaransiirron Englannin\ntehtaassamme kuin se, mikä meillä on Amerikassa. Järjestämme, kuten\ntavallista, kaikkien käytettyjen aineiden täydellisen jälleenkäytön\nja talteenoton sekä koetamme soveltaa brittiläisessä tehtaassa\nkäytäntöön kaiken, minkä olemme kehittäneet amerikkalaisessa tehtaassa\nsaavuttamiemme kokemuksien perusteella.\n\nTämän tehtaan tuotantopolitiikka tulee olemaan aivan sama kuin\nYhdysvalloissakin. Meillä tulee olemaan aivan samanlainen koneisto kuin\nkotimaassakin, ja parannukset, joita päivittäin teemme Dearbornissa,\ntiedoitetaan viipymättä Dagenhamiin, samoinkuin Dagenhamissa tehdyt\nparannukset tiedoitetaan Yhdysvaltoihin. Kaikki tietomme ovat\nvaihdettavissa, ja me odotamme saavamme yhtä paljon kuin annammekin.\n\nEmme luonnollisesti käytä ainoatakaan miestä enemmän kuin mitä\ntarvitsemme, sillä muuten ei yleisö voisi saada työtä palvelevan\nkoneiston tuottamaa hyötyä halpojen hintojen muodossa eivätkä\ntyöläiset saisi sitä korkeiden palkkojen muodossa. Mutta me tulemme\ntarvitsemaan brittiläisten ja skotlantilaisten koneenkäyttäjien\ntaitoa työkaluosastoissamme, me tulemme tarvitsemaan jokaista\ntaitolajia valmistustyössämme, ja tämä tekee mahdolliseksi monien\nsellaisten miesten palvelukseemme palkkaamisen, joiden työpaikat ovat\nhajonneet murusiksi heidän jalkojensa alla -- jollaisia esimerkiksi\novat hiilikaivosmiehet, jotka niin kauan ovat olleet työttömiä ja\njoilla ei ole mitään taitoa, joka soveltuisi muuhun brittiläisen\nteollisuusjärjestelmän osaan. Me tulemme maksamaan minimipalkkana yhden\npunnan päivässä, kuten aina olemme maksaneet Englannissa, ja miehet\ntulevat työskentelemään kahdeksan tuntia päivässä.\n\nJos yrityksen tulee jotakin merkitä, on menettelytapojamme\ntäydellisesti noudatettava.\n\nSamaa menetelmää, minkä sovellutimme käytäntöön Suur-Britanniassa,\nnoudatetaan myös muissa yhtiöissämme Euroopan mantereella, mutta hieman\npienemmässä mittakaavassa. Me haluamme valmistaa niin suuren osan autoa\nkuin mahdollista siinä maassa, missä se pannaan kokoon ja myydään,\nkehittääksemme mahdollisimman suuren määrän ostokykyä suuria palkkoja\nmaksamalla.\n\nMeidän teollisten menettelytapojemme siemen orastaa nykyjään\nkaikkialla Euroopassa, sillä me tarvitsemme suunnitelmiemme mukaan\nvalmistettuja osia Tanskan, Ranskan, Belgian, Saksan, Japanin,\nEspanjan, Italian ja Ruotsin tehtaista. Nämä lähettävät meille\nkehyksiä, etuakseleita, suojuksia, suojuskoppia, kojetauluja,\njäähdyttäjiä, käyntiinpanomoottoreita, generaattoreita, käämejä,\netu- ja takalamppuja, renkaita, pyöriä, johtoja, lasia, täytevillaa,\nvaununkoriverkaa, keinotekoista nahkaa ja niin edelleen suuret määrät\neri tavaroita. Kaikkia näitä valmistetaan yhtä hyvin ja yhtä halvalla\nkuin itse voisimme ne valmistaa ja luonnollisesti myöskin tarkalleen\nmääräyksiemme mukaan ja noudattaen niitä menetelmiä, joita olemme\nvoineet suositella.\n\nSaksassa rahoitimme uudelleen yhtiömme ja aioimme tarjota neljäkymmentä\nprosenttia osakkeista yleisölle, mutta myimme sen sijaan koko\nosakemäärän I. G. Farbenindustrie'lle -- joka on useita suuria\nkemikaalisia ja muita teollisuuksia käsittävä yhtymä ja joka on\nsuuressa määrässä ottanut käytäntöön amerikkalaisia menettelytapoja\ntehtaissaan. Kun tämän yhtiön osakkeet ovat melkein yksinomaan\nsaksalaisten käsissä, takasi suora myynti sen, etteivät osakkeemme\njoutuisi keinottelumarkkinoille. On myöskin yhtäläisyyttä tämän yhtiön\nja oman yhtiömme tuotteiden välillä. Farbenindustrie on johtava\nteollisuusyhtiö keveiden metalliseoksien alalla, jotka ovat yhtä\nkovia kuin teräs, mutta painavat vähemmän, se on hyvin kehittynyt\nkeinotekoisen nahkan tuottaja ja johtava liike synteettisen gasoliinin\nalalla. Samaa menetelmää yhtiön uudelleen järjestämisessä ja osakkeiden\npaikallisessa myynnissä on noudatettu Hollannissa, Belgiassa ja\nRanskassa.\n\nBrasiliassa kehittelemme toista liikeyritystä, jonka tulokset eivät\nole nähtävissä vielä muutamaan vuoteen. Olemme luonnollisesti myös\nsijoittautuneet useihin paikkoihin Etelä-Amerikassa. Meillä on\nkokoonpanotehtaat Buenos Airesissa; Limassa Perussa; Montevideossa\nUruguayssa; Sao Paulossa ja Pernambucossa Brasiliassa ja Santiagossa\nChilessä. Mutta emme ole ryhtyneet mihinkään teolliseen tuotantoon\nnäissä paikoissa, vaikka aina, kun paikallinen liike voi valmistaa\njonkin osan tyydyttävästi, teemme sen kanssa valmistussopimuksen.\n\nSuunnitelmamme Brasiliassa koskee riittäviä kumihankintoja, olettaen,\nettä jolloinkin tulevaisuudessa kumia ei olisi saatavissa Kaukaisesta\nIdästä. Kun maailma on oppinut kumia oikein käyttämään, silloin\ntullaan, se on vakaumukseni, tarvitsemaan kumia paljon suuremmat määrät\nkuin sitä nyt tuotetaan. Kestää muutamia vuosia, ennenkuin kumipuu\ntulee tuottavaksi, ja vaikka maailman nykyinen kumintuotantokyky\nylittääkin kumin kysynnän, ei tilanne tule pysymään kauan tällaisena.\nJuuri liikamäärien olemassaolo kehittää tuotteen useampilaatuisen\nkäytön.\n\nPara-kumi on maailman parasta, ja Brasilia, kuten jokainen tietää, oli\naikoinaan ylivoimainen Para-kumin tuottaja. Ei ole lainkaan mahdotonta,\nettä Brasilia voi vallata takaisin tärkeän asemansa kumimaailmassa\nkehittämällä oikealla tavalla rikkaita luontaisia etujaan. Brasilian\ntarvitsee vain ymmärtää, että ponnistukset ovat suunnattavat\nkehittämiseen eikä tyhjentävään käyttämiseen, jotta kelpo pääomalle\ntulisi annetuksi kaikki tarpeellinen tuki.\n\nOlemme ryhtyneet kumin viljelykseen suuressa mittakaavassa 2.500\nneliömailin suuruisella alalla Tapajoz-joen varrella, mikä on\nAmazon-virran lisäjoki. Ajatuksemme on, että koneviljelys-periaatteet\nvoidaan soveltaa myöskin kumin kasvatukseen eikä sen tarvitse olla,\nkuten tähän saakka, käsin suoritettua työskentelyä. Ja uskomme\nmyöskin, että kumi voidaan teollisesti valmistaa siellä, missä sitä\nkasvatetaankin, ja että täten voidaan luoda todellinen teollisuus,\njonka miesvoimaa vaihdetaan vuorotellen plantaasien ja tehtaan välillä.\nKuten tavallisesti ryhtyessämme uuteen asiaan, tunnustelemme hitaasti\nja varovaisesti maaperää. Tämä on pikemminkin tulevaisuuteen kuin\nnykyaikaan kuuluva yritys. Mutta jo nykyjäänkin on havaittavissa eräs\nseikka, jota ilman mikään yritys ei ole tyydyttävä: on havaittavissa\nnoiden alueiden asukkaille koituva hyöty, joka ennustaa, mikä\nvarallisuus odottaa Brasilian asukkaita.\n\nMe koetamme jokaisessa ulkomaisen teollisuutemme asteessa säilyttää\nvoimassa palkat, jotka ovat verrattavissa Yhdysvalloissa maksettuihin\npalkkoihin. Me emme lainkaan pidä elinkustannuksia palkkojen\nperusteena, vaan vertaamme ainoastaan jokaisen maan elinkustannuksia\nYhdysvaltojen kustannuksiin tarkoituksessa järjestää palkat kaikkialla\nsaman ostokyvyn mukaan. Edistyminen tässä kohdassa ilmenee eräästä\nbrittiläisen yhtiön toimitusjohtajan tiedoituksesta:\n\n    Melkein jokainen teollisuustalouden harrastaja on selvillä\n    Fordin teoriasta (ja käytännöstä), joka koskee korkeita\n    palkkoja. Esimerkiksi maksamamme keskipalkka Manchesterin\n    tehtailla (2.670 miestä) on 2 shillingiä 9 3/4 penceä\n    tunnilta ja Corkissa (6.705 miestä) 2 shillingiä 3 1/4 penceä\n    tunnilta. Työskentelemme ainoastaan 40-tuntisin viikoin.\n    Fordin tehtailla kaikkialla Euroopassa maksetut palkat ovat\n    samanlaiset, ottamalla huomioon elintason vaihtelevaisuudet.\n    Haluaisin mitä voimakkaimmin korostaa, etteivät nämä\n    työtunnit ja -palkat ole todisteena mistään umpimähkäisestä\n    kokeilusta tai väärästä hyväntekeväisyydestä. Ne ovat tuloksia\n    pitkäaikaisista, huolellisesti suoritetuista tutkimuksista ja\n    saavutusten käytännöllisistä soveltamisista useissa eri maissa,\n    kaikenlaatuisten miesten keskuudessa, jotka ovat työskennelleet\n    vaihtelevissa yhteiskunnallisissa, ilmastollisissa ja\n    taloudellisissa olosuhteissa. Aikana, jolloin kahdeksan tunnin\n    työpäivästä puhuttiin henkeä pidätellen -- vieläpä työläisten\n    johtajien ja yhteiskunnan uudistajienkin keskuudessa -- ja\n    jolloin pidettiin mahdottomuutena yhtenäisten ja minimipalkkojen\n    ansaitsemista, mitkä palkat olisivat olleet riittäviä\n    itsekunnioituksen ja riippumattomuuden säilyttämiseksi, Mr.\n    Henry Ford oli käytännöllisten kokemusten ja havaintojen avulla\n    oppinut, että korkeat palkat, lyhyet tuntimäärät ja mukavat\n    työpaikat olivat parhaita ja tuottavimpia sijoituksia, mitä\n    pääoma voi tehdä.\n\n    Edessämme tänään oleva voitto- ja tappiotili sekä palkkaustili\n    ovat käytännöllisiä todisteita tämän suurenmoisen teollisen\n    väittämän todenperäisyydestä.\n\n    Ford-auto on ilmeisesti sama ajoneuvo, missä tahansa se\n    sitten lieneekin valmistettu tai pantu kokoon. Tämä tuotteen\n    yhdenmukaisuus antaa meille melkein ainutlaatuisen tilaisuuden\n    vertailuiden tekoon. Samanlaiset työkalut ja koneet, samanlaiset\n    tuotantomenetelmät ja samanlainen kokoonpano on käytännössä\n    jokaisessa Fordin tehtaassa kaikkialla maailmassa. Pitämällä\n    silmällä ja vertailemalla tuloksia keksimme ja kokoamme mitä\n    mielenkiintoisimpia tietoja.\n\n    Välttääksemme esimerkiksi rahankurssin aiheuttamia harmeja ja\n    monimutkaisuuksia olemme keksineet \"työrahan\". Tehdasasioiden\n    erikoistuntijat nimittävät sitä \"minuuttikuluiksi\"! Tämän\n    yhtiön ja sen sisaryhtiön palveluksessa on englantilaisia,\n    irlantilaisia, hollantilaisia, ranskalaisia, belgialaisia,\n    tanskalaisia, saksalaisia, italialaisia, espanjalaisia,\n    ruotsalaisia, suomalaisia ja turkkilaisia, jotka kaikki\n    työskentelevät omissa maissaan ja suorittavat saman työn\n    samanlaisin työasein ja samanlaisten työolosuhteiden\n    vallitessa. Vertaamme, paljonko aikaa kukin mies tarvitsee\n    työnsä suorittamiseen. Tanskassa, missä maksamme korkeimmat\n    palkat Euroopassa, tapaamme alhaisimmat minuuttikulut. Toiselta\n    puolen taasen Belgiassa, missä palkat ovat alhaisimmat, ovat\n    minuuttikulut korkeimmat. Tämä ei ole minkään satunnaisen\n    vertailun tulos. Viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta toteavat\n    numerot tämän kokemuksen.\n\n    Luultavasti on vieläkin kuvaavampaa, että järjestellessämme\n    ja sovitellessamme paikkamääriä niin, että voisimme saavuttaa\n    viittaamani yhtäläisyyden, havaitsimme välttämättömäksi nostaa\n    minimipalkkoja Antwerpenin tehtaassa huomattavasti. Työläisten\n    vastaus ilmeni melkein viipymättä minuuttikulujen alenemisen\n    muodossa.\n\n    Loppujen lopuksi Teitä kiinnostanee kuulla, että näiden\n    vertailevien tilastotietojen avulla olemme voineet todeta\n    sen tosiseikan, ettei amerikkalainen työläinen ole mikään\n    taikatemppujen tekijä. Brittiläinen, irlantilainen tai mannermaan\n    ammattimies ei liioin ole mikään alempi olento. Samassa\n    tilanteessa ollen ja saman kohtelun alaisina meidän työläisemme\n    Euroopassa todellisuudessa voittavat amerikkalaiset serkkunsa,\n    kuten meidän minuuttikulu-standardimme osoittaa.\n\n\n\n\nXVIII luku.\n\nESIMIESKASVATUS.\n\n\nOlen muutamien vuosien aikana työskennellyt kasvatusjärjestelmän\nluomiseksi sitä tarkoitusta varten, että saataisiin oppilaat käyttämään\nsilmiään todelliseen näkemiseen. Heidän aivonsa voivat tällöin\nkäyttää hyväkseen näkemäänsä, ja silloin heille tarjoutuu tilaisuus\najatella asioiden eikä sanojen perusteella. Tämä lyhentää mielestäni\najatusprosessia. Sillä jos ajattelee esineistä, silloin saavuttaa\nnopeamman, selvemmän ja tarkemman pohjan ajattelulle todellisen\nesineen nähdessään kuin ainoastaan siitä lukiessaan tai sitä kuvasta\ntarkastellessaan.\n\nKun itse esine on mielessä -- sen sijaan, että siitä olisi vain enemmän\ntai vähemmän epätarkka käsitys -- on järjellä mahdollisuus kehittää\najatusta tarkemmin, sillä silloin on ainakin yksi virhemahdollisuus\npoistettu. Jos tämän lisäksi voidaan todella työskennellä, ei\nainoastaan tuolla esineellä, vaan jokaisessa asteessa, joka ilmenee\nsen valmistuksessa, silloin on aivoilla vielä laajempi tosiseikkojen\nperusta työkenttänään. Jos samaa menetelmää voidaan seurata suuressa\nesinejoukossa, silloin on aivoilla sitäkin laajempi työperusta, ja\nhuomattava määrä aikaa voidaan voittaa. Ei ole lainkaan tarpeellista\nmietiskellä sitä, mikä jo on tullut tehdyksi, ja järki voi siirtyä\neteenpäin mietiskelemään sitä, mitä vielä ei ole tehty.\n\nToisin sanoen: pitäisi olla mahdollista lyhentää keksintöjen tietä. Jos\nmies työskentelee esimerkiksi sähkömoottoreilla, säästyy hän vuosia\nkestäneiltä tutkimuksilta, jos hänellä on käsissään todellinen näyte\nsiitä, mitä ihmiset aikaisemmin ovat sähkömoottorien alalla saaneet\naikaan. Hän saattaa käsittää muutamissa tunneissa tai päivissä sen,\nminkä oppimiseen häneltä muutoin voisi kulua vuosia.\n\nTämä on sen suunnitelman perusajatus, jonka valmistamiseksi nyt\ntyöskentelemme. Tarkoituksena on keksiä ja kouluttaa poikia miesten\nteollisiksi johtajiksi. Tällä tarkoitan johtajia, jotka keksimis-\ntai järjestämiskykynsä avulla tulevat luomaan uusia menetelmiä tai\nuudistamaan vanhoja, tuottaakseen yhä hyödyllisempiä tavaroita\nja siis myöskin hyödyllistä työtä ihmisille kaikkialla. Meidän\nkasvatusihanteemme on suunnattu tätä päämäärää kohden, ja eräs\nsen seurauksista saattaa olla todellisten teollisten johtajien\nilmaantuminen, jotka kykenevät saamaan aikaan parasta niille monille\nihmisille, jotka omasta puolestaan tyytyvät vain toisten jälkiä\nseuraamaan. Luulen, että koulutusta voidaan lyhentää ja todellisten\nkokemuksien oppijakso aloittaa aikaisemmin. Tällä en tarkoita, että\nmikään kasvatussuunnitelma voi itsestään luoda johtajia, mutta näyttää\nmahdolliselta kehittää menetelmä, jonka avulla johtajat voidaan keksiä\nmuiden joukosta, sikäli kuin heitä esiintyy. Koko harjoitusjärjestelmä,\njota suunnittelemme, suuntautuu tätä ainoata päämäärää kohden.\n\nJärjestelmä ei ole mitenkään viimeistelty eikä peruuttamattomassa\nmuodossaan. Sitä tullaan muuttamaan meidän kokemuksista oppiessamme.\nEnsimmäiset kasvatettavat henkilöt ovat ne, jotka ajattelevat\nkasvatusta. Itse asiassa on ainoa seikka, jonka ehdottomasti ja\nlopullisesti nykyjään tiedämme, se, että menetelmät tulevat alituisesti\nvaihtumaan -- sillä muussa tapauksessa voisimme kasvattaa ihmisiä\nmaailmaa varten, jota ei enää olekaan olemassa. Meidän suunnitelmamme\neivät myöskään ole aiotut korvaamaan muita kasvatusmuotoja -- vaikka\ntoivommekin keksivämme joitakin ajatuksia, jotka voivat osoittautua\nsoveliaiksi yleisesti käytettäviksi. Me emme tahdo väittää, että\nkasvatuksen teolliseen johtoon tulisi muodostua kaiken kasvatuksen\npäämääräksi. Me tarkoitamme vain käsissämme olevaa tehtävää, mikä\nmeistä näyttää tärkeimmältä tehtävältä, johon voimme ryhtyä. Näyttääkö\nse muista yhtä tärkeältä vai ei, ei merkitse mitään. Se kuuluu meidän\ntyöhömme ja me koetamme sen tehdä omalla tavallamme. Tätä ei voi\ntarpeeksi korostaa.\n\nSuunnitelma nykyisessä muodossaan on laajakantoinen, ja vaikka\nmelkoinen määrä valmistustöitä onkin jo suoritettu, vastaavat ne silti\nvain pientä murto-osaa siitä, mitä tulevaisuudessa toivomme saavamme\naikaan. Alkulähteinä ovat Edison Institute of Technology ja Greenfield\nVillage Dearbornissa -- jotka kumpikin ovat osittain toiminnassa ja\njuuri valmistumassa. Nämä ovat yhdistetyt teollisuuksiimme siitä\nyksinkertaisesta syystä, että toimintamme Dearbornissa avaa suuremmat\nmahdollisuudet kokemuksien saantiin useimmilla toimikentillä kuin olisi\nmahdollista, jos opistot olisivat akateemisesti eristettyjä. Edison\nInstitute'iin otetaan poikia ja nuorukaisia, jotka ovat osoittaneet\nomaavansa johtajanominaisuuksia ns. alkeiskouluissamme. Me emme\nkuitenkaan tule rajoittamaan etsiskelyämme yksinomaan näihin kouluihin.\nMe tarvitsemme johtaja-ainesta, milloin ja mistä tahansa sitä on\nlöydettävissä. Kolmekymmentä viisi poikaa työskentelee jo instituutissa.\n\nJo perustetut ja toiminnassa olevat koulut ovat niin sanotut\nammattikoulut Highland Parkin ja River Rouge'in tehtailla. Näissä\nkouluissa on noin kaksituhatta oppilasta. Koulussamme Wayside Innissä\nSouth Sudbury'ssä Massachusetts'issa on noin viisikymmentä oppilasta.\nMeillä on myöskin nuoria poikia ja tyttöjä varten pikkukoulu, joka\ntyöskentelee siinä vanhassa koulutalossa, missä itse kävin koulua\nDearbornissa ja mikä on muutettu Greenfield Village'iin sekä korjattu\nentiseen kuntoonsa. Kaikkialla maassa on koulutontteja, joihin tullaan\nperustamaan toisia, Dearborniin johtavia kouluja, ja järjestelmää\ntullaan asteittain laajentamaan, kunnes se, kuten toivomme, voi ottaa\nhuolehtiakseen miljoonasta lapsesta. Meillä on palveluksessamme\nkaikkialla maailmassa noin kaksisataatuhatta miestä, ja katsomme\nsiitä syystä teollisuutemme velvollisuudeksi huolehtia helpotuksien\naikaansaamiseksi näiden perhemäärien lapsille -- siis toisin sanoen\nnoin miljoonalle lapselle.\n\nOlisi turhaakin turhempaa koettaa ennustaa, kuinka monta johtajaa\ntulemme saamaan siitä suuresta poikalaumasta, joka lopuksi kerätään\nkouluihimme. Voimme saada melko monta ja voi sattua, ettemme saa\nainoatakaan, eikä olisi oikein oppilaita kohtaan, jos ainoastaan\njohtajantaipumuksia omaavat voisivat hyötyä järjestelmästä. Meidän\nsuunnitelmamme eivät kuitenkaan ole niin poikkeuksellisen valikoivia.\nEnsimmäinen ja tärkein piirre suunnitelmassamme on ajatus tehdä\njokaisesta oppilaasta itsestään huolehtiva olento niin pian kuin hän\njoutuu järjestelmäämme. Huolehtiessaan itse itsestään he myöskin\nmaksavat laitokselle. Toiminta ei sisällä mitään hyväntekeväisyyttä\nsiitä yksinkertaisesta syystä, että oppilaat pannaan suorittamaan\nkoulussa hyödyllistä työtä hyödyttömän asemesta, mikä tekee heille\nmahdolliseksi ansaita riittävän toimeentulon kouluvuosinaan, tottua\nitseluottamukseen ja pystyä täydellisesti ansaitsemaan oman elatuksensa\nkaikkialla ulkopuolisessa maailmassa -- jollei heitä satuttaisi\nvalitsemaan jatkuvaan koulutukseen. Tämä tarkoittaa, että meidän\nlahjoituksemme sisältää oppilaan energian ja opettajan kokemukset.\n\nPidän itsestään selvänä, että hyvä kansalainen on jokainen, jolla\nmuiden hyvien ominaisuuksien lisäksi on harjaannusta ja kykyä ansaita\noma elatuksensa missä ja milloin tahansa. Kyvyn siihen ainakin jo\nannamme kaikille oppilaillemme. Jokaisella henkilöllä tulisi olla\njokin ammatti ja mieluimmin useampia, niin että, ottamatta lainkaan\nhuomioon, minkä työmuodon hän itselleen valitsee, hänellä olisi\naina jotakin, mihin hätätilassa turvautua. Ja jos henkilö pyrkii\njohtajaksi, täytyy hänellä olla melko suuret tietomäärät melko monista\nammateista. Ei kukaan onnistu millään alalla, jos häntä alituisesti\nvaivaa köyhyyden pelko. Miehen, joka pystyy käyttämään käsiään, ei\ntarvitse olla huolissaan jokapäiväisestä leivästään. Joukko hienoa,\nrakentavaa työtä jää tekemättä vain siksi, ettei henkilö, joka pystyisi\nsen suorittamaan, voi koskaan vapauttaa mieltänsä muilta huolilta ja\nkeskittyä työhönsä. Minun ajatukseni elatuksen ansaitsemisesta on se,\nettä elatus on vain sivutuote. Säännöllisten päivittäisten tarpeiden\ntyydyttämisen tulee -- ja se voi -- olla vain elämän pelkkä sivuseikka\neikä itse elämä. Eräs syy, miksi meillä on niin paljon nuorten\nrikollisuutta, on se, ettei poikia jo varhaisimmassa nuoruudessaan ole\nopetettu ansaitsemaan omaa elatustaan -- se on sivuseikka, jota heitä\nei ole autettu hallitsemaan. He koettavat hankkia huonoin keinoin sen,\nminkä he voisivat helpommin saavuttaa hyvin keinoin. Rikollinen tekee\nkovempaa työtä ja ansaitsee vähemmän kuin mekaanikko.\n\nMiksi käyttäisimme sanaa \"kasvatus\" kuvaamaan opintomenetelmää, joka\ntäyttää pojan mielen joukolla hyödyttömiä asioita eikä koskaan opeta\nhäntä käyttämään silmiään tai ajattelemaan itsenäisesti? Mitä tarkoitan\nhyödyttömillä ajatuksilla? Ajatuksia, jotka eivät ole hedelmällisiä\nkokemuksissa, ymmärtämisessä ja palveluksessa. Luonnollisesti kaikki\nkäsitämme, millä puolustetaan tunnetusti hyödyttömien opintojen\ntarjoamia henkisiä voimisteluharjoituksia. Mutta miksi ei yhdistettäisi\nhenkistä voimistelua ja hyödyllistä tietojen hankintaa samalla kertaa?\nSe vaatisi vain harvoin muutoksia opetusaineissa, mutta sen sijaan\ntoisenlaista opetusmenetelmää. Tarkastakaamme esimerkiksi historian\nopetusta: kuinka poikkeavaa nykyaikainen historian opetus onkaan meidän\nnuoruudenaikoinamme käytetyistä opetustavoista. Meillä on historia\naineena kouluissamme, mutta se on historia, joka käsittää kuvauksen\nelinkeinojen hallinnasta.\n\nEdison School of Technologyssa koetamme kiihoittaa poikia itsenäiseen\najatteluun asettamalla heidän ratkaistavikseen käytännöllisiä\nprobleemoja ja panemalla heidät suorittamaan käytännöllistä työtä.\nHeidän pääasiallisina oppikirjoinaan tulevat olemaan perustotuudet --\nluonnon aineet ja voimat sekä ihmiskunta -- ja koneet, soveltamistavat\nsekä työkalut, joita he näkevät ympäristössään, ja me toivomme, että\ntäällä, missä Mr. Edisonin elämäntyö niin valtavana henkii kaikkialla,\nheissä kehittyy itsenäisen tutkimisen ja keksimisen henki.\n\nHe tulevat näkemään yhden tai useamman kappaleen jokaista työasetta,\njota Yhdysvalloissa on käytetty varhaisimmista ajoista aina meidän\npäiviimme saakka. He saavat lisäksi nähdä täydellisiä sarjoja kaikkia\nkoneita, joita ihminen ikinä on käyttänyt keinotekoisen valon\nkehittämiseksi, ja lopuksi heille esitetään autenttisia esimerkkejä\nkaikista niistä muodoista, missä ihminen on koskaan kehittänyt\nliikettä. Jos pojalle annetaan siis ratkaistavaksi tehtävä, hän voi\nnähdä edessään, miten toiset menneisyydessä ovat sitä käsitelleet, ja\nellei kukaan aikaisemmin ole joutunut ratkaisemaan samaa tehtävää,\nsilloin hän voi ainakin saada joitakin hyviä yhdistelyehdotuksia, jotka\nvoitaisiin toteuttaa. Ja ehkäpä hän voi näistä yhdistelyistä kehittää\njotakin täysin omintakeista.\n\nEsinekokoelmat, jotka jo ovat hankitut, käsittävät satojatuhansia\nesineitä, ja näiden pelkkä järjestely vaatii vuosia kestävää\nhyödyllistä ja mahdollista työtä edistyneimmiltä laitoksen oppilailta.\nOikea teollisten aakkosten oppimistapa on työn oppiminen aivan\nalkuvaiheista lähtien, niinkuin aikaisemmat ihmiset sen suorittivat.\nMeillä on alkuperäinen koneellinen työpaja, jota Mr. Edison käytti\nMenlo Parkissa, ja se on varustettu samanlaisella koneistolla kuin mikä\nhänellä oli käytettävänään -- muutamissa tapauksissa ovat koneetkin\nsamoja. Tämän työpajan ilmakehä, niin ainakin toivomme, ei ainoastaan\ntule kannustamaan aherteluun, vaan antamaan myös perusteellisemman\nkäsityksen käsityön tarkkuudesta kuin mikä muuten olisi mahdollista. Me\ntulemme kohdakkoin saamaan valmiiksi toisenkin koneellisen työpajan,\njoka on sisustettu vanhaan uus-englantilaiseen tapaan ja varustettu\nsenaikaisilla työkaluilla, joten pojat tottuvat myöskin toisenlaisiin\nvarusteihin ja ilmapiiriin.\n\nJokaiselle työjaostolle olemme sijoittaneet vanhan ja hyvin taitavan\ntyöläisen. Hän tekee poikien mukana töitä ja opastaa heitä. Heidän\ntöittensä tarkkuus on ihmeteltävä. He ovat tällä tavoin ahertaneet\nkorjatakseen vanhanmallisia esineitä, mikä vaatii hyvin tarkkaa\ntyötä, ja heidän mielenkiintoisten töittensä joukossa oli muun muassa\nkuuluisan 'Gog and Magog'-kellon laittaminen uudelleen kuntoon, mikä\nkello on yli vuosisadan ajan riippunut Lontoon Cheapside'issa. Me\nhankimme sen huomattavana esimerkkinä nerokkaasta kellonvalmistuksesta.\nKaksi suurta kuvaa, Gog ja Magog, seisoo pyörivällä kellolaudalla ja\nheilauttaen vasaroitaan lyö tunnit ja tuntien osat suuriin kelloihin.\nKun kello on valmis, asetamme sen kylään.\n\nNäettehän, että olemme hieman vanhanaikaisia. Mitä tekemistä tuolla\nvanhalla kokeneella työläisellä on poikien joukossa? Tapa on sama,\njonka mukaan itse sain oppia ammattini. Pojilla pitäisi olla vanhempi\nmies opettajanaan: kokeneen ammattilaisen pitäisi aina opettaa pojille\nheidän ammattinsa. Olemme täten keränneet kokemusta sekä elävässä että\nesineiden muodossa.\n\nTämä on kuitenkin vain osa työtä. Menlo Parkin koelaitoksen\nensimmäisessä kerroksessa, sillä toinen kerros tullaan säilyttämään\nsamanlaisena kuin se oli Mr. Edisonin keksiessä sähkövalon, useat\nnuoret miehet työskentelevät tehtävänään ratkaista malmiköyhien\nrautasuonien käyttöä koskeva probleema. Nykyjään ei ole taloudellista\nkäyttää malmiköyhiä rautasuonia, sillä niiden siirtäminen sulattimoihin\nmaksaa liian paljon. Lähiaikoina meidän on kuitenkin pakko kiinnittää\nhuomiomme malmiköyhiin rautasuoniin, ja silloin tarvitsemme menetelmää,\njonka mukaan voimme saada raudan esille suonesta suoraan kaivoksessa.\nTässä oppilaat edistyvät huomattavasti. Jauhomyllyssä toinen ryhmä\npoikia oppii viljan jauhatusta, ja toiset taasen oppivat paistamista\nja keittämistä. Pienessä puurakennuksessa, missä Mr. Edison antoi\npuhaltamalla valmistaa ensimmäiset sähkölamppupallonsa -- sillä hän ei\nvoinut ostaa niitä mistään -- toiset pojat oppivat lasinpuhallustaitoa,\nja niin edelleen useilla eri teollisuusaloilla. Suunnitelmana on\nantaa poikien siirtyä näiden perusteollisuuksien osastolta toiselle\ntarkoituksessa muodostaa heille käsitettävä ja käytännöllinen\ntietopohja ja samalla valmistaa kullekin pojalle tilaisuus itse\nratkaista, mihin työhön hän parhaiten soveltuu ja mistä hän enimmän\npitää. Hän oppii koko lailla historiaa oppiessaan jotakin, ensi sijassa\nammattien kehityksestä eri aikakausina.\n\nMitä enemmän poika tai mies ymmärtää, sitä suuremmat ovat hänen\nmahdollisuutensa tulla johtajaksi, ja kaiken ollessa esillä nähtävänä,\nkosketeltavana ja käytettävänä töissä voidaan varmasti tiedon polkua\nlyhentää. Tiedän tämän omasta kokemuksestani, sillä rakentaessani\nensimmäisen autoni minun oli itse valmistettava jokainen osa ja\nhankittava kaikki aineet. Ei ollut mitään paikkaa, minne olisin voinut\nmennä oppimaan kaikkea sitä, mitä tarvittiin. Mr. Edison sai kokea\naivan samaa keksintöjensä varhaisimpina päivinä.\n\nKaikki laitoksessa olevat pojat kuluttavat aikansa hyödyllisessä ja\nmielenkiintoisessa työssä, ja tästä heille maksetaan käypien palkkojen\nmukaan, joten he pitävät taloudellisesti täysin huolta itsestään.\nNykyinen oppilasjoukko on eri tavalla valikoitua. Heidän ikänsä\nvaihtelee seitsemästätoista yhdeksääntoista vuoteen. Jotkut tulivat\nammattikouluista, toiset taasen Wayside Innin koulusta ja muut yhtiömme\nulkopuolelta. He muodostavat ainoastaan lopullisen joukon ydinosan,\nmutta me emme ole päättäneet -- emmekä ehkä koskaan päätäkään --\nkuinka monta tuo lopullinen joukko tulee käsittämään. Ei liioin ole\nmitään määrättyä oppikurssia. Jotkut lupaavimpia poikia voivat joutua\njäämään laitokseen miehuuspäiviinsä saakka, voidakseen edelleenkin\nkehittyä tai jatkaa työtä, johon he ovat kiintyneet ja joka näyttää\nlupaavalta. Toiset voivat suorittaa tutkinnon, joka johtaa omien\nteollisuuksiemme palvelukseen, kun taas toisia voi poistua muualle.\nMe emme koeta pidättää miehiä, joita harjoitamme: olemme iloisia\nnähdessämme heidän hajaantuvan kaikkialle teollisuuden palvelukseen. Me\ntahdomme säilyttää täällä vanhan yliopistollisen vapauden, jonka mukaan\noppilaiden oletettiin työskentelevän yliopistossa syystä, että he\nhalusivat jotakin oppia, eikä siksi, että heidän vanhempansa lähettivät\nheidät sinne. Ja mitä johtajiin tulee, olemme varmoja, että heidät\ntullaan havaitsemaan heidän ilmestyessään, sillä täydellinen vapaus\nyksilöllisyyden kehittämiseksi tulee vallitsemaan.\n\nThe Henry Ford Trade School (ammattikoulu) Highland Parkin\ntehtaalla perustettiin 1916, ja se oli ensimmäinen askel yleisen\nkasvatussuunnitelmamme toteuttamista kohden, minkä suunnitelman\nhuippukohdan muodostaa Edison Institute. Ammattikoulussamme on\nnykyisin yli tuhat oppilasta, ja noin viisituhatta on tavallisesti\nodotuslistalla. Sen loppututkinnon on suorittanut kymmenentuhatta\nnuorta miestä. Tämän koulun alkuperäinen tarkoitus -- ja sama\ntarkoitus on kaikilla valmistavilla tai alkeiskouluillamme -- on suoda\nopiskelutilaisuus sellaiselle pojalle, jonka muussa tapauksessa olisi\npakko lähteä maailmalle ansaitsemaan harjaantumattomana elatustansa\n-- ja ellei poika ole harjaantunut, hän ei voi odottaa saavansa\nasianmukaista palkkaa. Tämä ei ole mikään kokelas-koulu eikä liioin\nammattikoulu tavallisessa merkityksessä. Se on koulu, jossa akateeminen\nharjoittelu ja teollinen ohjaus kulkevat käsi kädessä. Poikien ikä\nvaihtelee kolmestatoista kahdeksaantoista vuoteen. He viettävät\nviikon luokkahuoneessa, missä heille annetaan opetusta tavallisissa\nalkeiskouluaineissa. Sitten he viettävät kaksi viikkoa koulupajoissa,\ntyöskennellen pystyvän tieteellisen opastuksen alaisina mitä\nuudenaikaisimmilla koneilla ja valmistaen käytännöllisiä esineitä Ford\nMotor Companyn laskuun.\n\nSuunnitelmalle kuvaavinta on koulumme River Rouge'in tehtaalla, joka on\nkolmisen vuotta vanha ja jossa on noin tuhat oppilasta. Aivan nuoria\npoikia ei oteta tähän kouluun lainkaan, ja vaikka oppilaat saavatkin\nalkeiskouluopetusta, he kehittyvät myöskin mekaanisessa piirustuksessa,\nsuunnittelussa ja monissa insinöörialan aineissa. Heidän työpajatyönsä\non läheisessä kosketuksessa moottoriyhtiöön itseensä. He ovat tehtaassa\neivätkä siitä erillään, muodostamatta silti osaa tehtaasta -- he\npikemminkin oppivat tehtaasta kokonaisuudessaan, vaikka jäävätkin omaan\nosastoonsa tehtaassa. Me kokeilemme pitämällä heidät tehtaassa ja työn\nilmapiirissä mieluummin kuin sijoitamme heidät aivan eri rakennukseen.\nHeillä on omat työpajansa, joissa he työskentelevät yhdessä muutamien\nvanhempien kokeneiden mekaanikkojen kanssa, tarkoituksena saavuttaa\nkäden ja silmän mestaruutta. He saavat käsityksen teollisuuden\nhienoimmista osastoista työskennellessään erilaisilla mittauskojeilla\nja erinomaisen nerokasrakenteisilla ja tarkoilla kääntöpöytäkoneilla,\nmonien muiden, tarkkuuden saavuttamiseksi rakennettujen koneiden\nlisäksi. He oppivat mitä tarkinta ja vaivalloisinta käsityötä, samoin\nmyöskin nykyaikaisten työvälineiden käyttöä. Heidän varttuessaan\ntiedoiltaan ja iältään heidän vastuunalaisuuttaan lisätään ja heille\ntarjotaan yhä suuremmassa määrässä etua saada olla yhteistoiminnassa\npoikkeuksellisen taidokkaiden ja kokeneiden mestari-ammattimiesten\nkanssa.\n\nMikään kummankaan ammattikoulun tuotteista ei ole hyödytön. Jokainen\njoukkue suorittaa työtä, jota Ford Motor Company tarvitsee, ja\nyhtiö maksaa tästä työstä käypien palkkojen mukaan ja hyväksyy sen\nainoastaan mitä ankarimman tarkastuksen jälkeen. Ammattikoulut\novat ulkopuolella olevien urakoitsijoiden asemassa, eikä mitään\nsuosionosoituksia pyydetä puolelta eikä toiselta. Tämän työn palkkiot\ntekevät kummastakin koulusta itsekannattavia. Pojat työskentelevät\ntai opiskelevat -- mikä täällä merkitsee samaa -- kahdeksan tuntia\npäivässä. Oppilaille annetaan opiskelumaksu eli stipendi, joka\npitää heitä yllä heidän valmistuessaan hyödyllisiksi kansalaisiksi.\nOpiskelumaksu on alle kuusitoistavuotisille kaksikymmentä centiä\ntunnissa, kuusitoistavuotisille se nousee kahteenkymmeneenviiteen\ncentiin, seitsemäntoistavuotisille se on kolmekymmentä centiä,\nkahdeksantoistavuotisille kolmekymmentäviisi centiä. Opiskelumaksun\nlisäksi jokainen poika saa vapaan aamiaisen ja kaksi dollaria\nkuukaudessa, jotka hänen tulee tallettaa säästötilille. Joka\nkuuden viikon kuluttua laaditaan pojista opintotulokset, ja näiden\nopintotulosten mukaisesti on opiskelumaksujen tuntiarvoa nostettu\nyhdestä kolmeen centiin. Pojat suorittavat itse kaikki työt koulussaan.\nHe ovat ovenvartijoina, huolehtivat koulunsa maalauksesta ja\nkorjauksesta, keittämisestä ja ruokien tarjoilusta.\n\nWayside Innin koulu on luonteeltaan samanlainen, mutta siellä\nvallitsee yleensä enemmän maataloudellinen henki. Kun lähistössä ei\nole käytettävissä mitään suurta tehdasta oppilaita varten, muodostavat\nkorjaus- ja ulkorakennustyöt suurimman osan ammattitöistä. Oppilaat\novat ohjauksen alaisina rakentaneet jauhomyllyn ja tulevat suorittamaan\nkaikki rakennustyöt, joita tarvitaan tämän koulun jatkuvaa kehittymistä\nvarten. Ja kuten muissakin kouluissa pojille maksetaan ja he itse\nansaitsevat täydellisesti elatuksensa ja ylläpitonsa. Eri osaan maata\nperustamamme koulut tulevat luonnollisesti laatunsa puolesta seuraamaan\npaikkakunnan kehityssuuntaa ja tarpeita, ollen joko teollisia tai\nmaataloudellisia.\n\nVoidaan siis havaita, että pojalle kaikkein ensimmäiseksi opetetaan\nse, mikä tekee hänelle mahdolliseksi ansaita elatuksensa, mutta\nhänelle annetaan samalla kertaa tarpeeksi akateemista harjaannusta,\njoten hän voi jatkaa kirjaopintojaan niin pitkälle kuin haluaa. Häntä\nei yksinkertaisesti harjoiteta vain mekaanikoksi. Me emme valmista\nkoneihmisiä: me valmistamme itseään ylläpitäviä kansalaisia. Nämä\neivät ole kouluja, jotka ovat suunnitellut työläisten jatkuvaksi\nhankkimiseksi Ford-teollisuuksille tai muille teollisuuksille. Nuoret\nmiehet, jotka ovat suorittaneet loppuun oppimääränsä ja haluavat ryhtyä\ntyöhön, voivat aina saada paikkoja teollisuuksiemme palveluksessa,\nmutta tämä on kaukana kasvatuksen tarkoituksesta. Me korostamme\nammatillista puolta vain varmistuaksemme siitä, että poika, joka jättää\nmeidät, kykenee itse hankkimaan elatuksensa. Jos hän osoittaa enemmän\nkykyjä, silloin tie Institute'iin on hänelle avoinna ja hän voi jatkaa\nniin pitkälle kuin haluaa -- niin pitkälle kuin hänen kyvykkyytensä\nvoi hänet viedä. Missään tapauksessa hänen kasvatuksensa ei keskeydy\nrahanpuutteen tähden -- sillä hän ansaitsee edistyessään.\n\nMe toivomme tällä tavalla kehittävämme kasvatuksen, joka johtaa sekä\nkeksintöön että johtoon. Pojan, joka voi oppia, mitä menneisyydessä\non tehty keksintöjen ja suunnitelmien alalla, ei yksinkertaisesti\nvain lukemalla tästä, vaan näkemällä todelliset esineet ja niillä\ntyöskentelemällä, pitäisi lyhyessä ajassa voida hankkia paljon\nsellaisia tietoja, joita muutoin ei olisi mahdollista antaa. Hän voi\nkäyttää hyödykseen kaikkia menneitä kokemuksia, ja tämän perusteella\nhänen mielensä tulisi muodostua niin avaraksi, että sen on pakko luoda\npaljon uusia aatteita. Nämä uudet aatteet voivat ehkä olla aiheena\nuuden teollisuusjohtajien rodun syntymiseen.\n\nMe tarvitsemme varmasti johtajia, jotka tuntevat menneisyyden aikana,\njosta on jotakin opittavaa -- eikä aikana, johon ollaan sidottuja.\n\n\n\n\nXIX luku\n\nKIELTOLAKI VAI KÖYHYYS?\n\n\nKieltolaki on moraalinen säädös. Sillä se on taloudellisesti oikea. Me\ntiedämme nyt, että kaikki, mikä on taloudellisesti oikeaa, on myöskin\nmoraalisesti oikeaa. Hyvän taloudellisuuden ja hyvän moraalin välillä\nei voi olla mitään ristiriitaisuuksia. Toinen ei itse asiassa voi olla\nolemassa ilman toista.\n\nOli esimerkiksi tapana ajatella, että korkeat palkat olivat\ntaloudellisesti epäterveitä -- että, niin toivottavia kuin ne\nsaattoivatkin olla, luonto oli säätänyt asian toisin. Luultiin, että\nHerra oli määrännyt osan ihmisiä tekemään aina työtä alhaisin palkoin\n-- olemaan orjia muuten paitsi nimeltään. Sillä eikö ollut itsestään\nselvää, että jos he saisivat korkeampia palkkoja, tavarat tulisivat\nmaksamaan niin paljon, että vain rikkaimmat voisivat niitä ostaa?\nKöyhien velvollisuus oli pysyä köyhinä ja rikkaiden velvollisuus oli\nharjoittaa hyväntekeväisyyttä. Ajatustapa kokonaisuudessaan kuulosti\nväärältä. Ja se oli väärä.\n\nOn osoitettu, ettei köyhyys ole kenenkään luonnollinen olotila, vaan\ntila, johon huono johto on johtanut. Olemme oppineet, että ainoa\ntapa saada todella halpoja tavaroita on maksaa korkeita palkkoja ja\nhyötyä niistä mahdollisimman suuressa määrässä järkevän johdon avulla.\nOn näytetty toteen, etteivät alhaiset palkat ole koskaan olleet\ntaloudellisesti terveitä. Kukaan ei ole koskaan väittänyt, että ne\nolisivat moraalisesti toivottavia. Korkeiden palkkojen maksaminen ei\nnykyjään ole todistuksena armeliaasta mielenlaadusta. Se on pikemminkin\ntodistus siitä, että henkilö omaa tavallisen määrän tervettä järkeä.\nParas tapa hoitaa liikeasioita on samalla moraalinen tapa.\n\nJärjestelmää liikeasioiden hoitamiseksi korkeiden palkkojen ja\nalhaisten hintojen avulla voidaan nimittää amerikkalaiseksi\njärjestelmäksi, ja kieltolain voimaanastumisen jälkeen se on koonnut\nniin paljon varallisuutta, etteivät muutamat henkilöt ole voineet tätä\nkestää. He ovat tehneet itsestään narreja -- kuten määrätynlaatuiset\nihmiset aina tekevät rikastuessaan nopeasti määrättyyn asteeseen.\n\nJa näin olemme joutuneet siihen, että vaikka tänään olemmekin yhtä\nvarakkaita kuin viime vuonna, emme silti ole aivan yhtä varakkaita kuin\nkaksi vuotta sitten. Tätä taantumusta ovat käyttäneet hyväkseen ne\nhenkilöt, jotka tahtovat kerta kaikkiaan tuhota kansan varallisuuden\nryhtymällä hyvin aktiiviseen taisteluun kieltolain lopettamiseksi ja\nväkijuomien palauttamiseksi. Meidän nykyinen teollinen järjestelmämme\nei yksinkertaisesti voi työskennellä väkijuomien kanssa. Toimivaltainen\nhenkilö, joka nauttii väkijuomia, ei voi laatia sellaisia suunnitelmia,\njoiden avulla korkeat palkat johtaisivat alhaisiin hintoihin, kun\ntaasen väkijuomia nauttiva työläinen ei voi työskennellä tarpeeksi\nälyllisesti ansaitakseen korkeita palkkoja. Meidän on tehtävä\nvalintamme toiselta puolelta väkijuomien ja köyhyyden ja toiselta\npuolelta kieltolain ja rikkauden välillä. Tämä on juuri valintamme.\nMitään välitietä ei ole. Tarkastakaammepa vain nykyistä tilannettamme.\n\nTätä maata on kohdannut tilapäinen taantuminen varallisuuden alalla.\nEi ole mitään syytä vältellä tätä tosiseikkaa. Mutta meillä on omassa\nvallassamme päättää, tulemmeko jatkuvasti liukumaan taaksepäin vai\ntulemmeko pysähtymään siihen, missä olemme, ja menemään taas eteenpäin.\nKansa ei astunut askeltakaan varallisuutensa vahingoittamiseksi.\nKansa ei koskaan liikahda itsestään. Se seuraa vain johtajiaan. Monet\nmiehet, joiden olisi tullut johtaa kansaa suurempaan ja laajemmalle\njakautuneeseen varallisuuteen, käänsivät mielensä todellisesta työstä\nja ryhtyivät uhkapeliin arvopaperimarkkinoilla. Monet typerät ihmiset,\nseuraten näitä johtajia, ryhtyivät myös uhkapeliin. Ne, jotka voittivat\ntai hävisivät suuria rahamääriä, tuntevat nyt olevansa liiaksi pyörällä\nyrittääkseen jälleen tehdä todellista vakavaa työtä. Tämä merkitsee,\nettä maa on ollut varakas aina siitä lähtien, kun juoppous loppui,\nmutta viimeisten kahden tai kolmen vuoden aikana olemme eläneet\nrahahumalassa.\n\nTämä ei kuitenkaan merkitse paljoakaan. Johtajia tulee ja johtajia\nmenee. Monet miehet, joilla on suuria johtajanominaisuuksia ja jotka\nnäyttävät parhaan kuntonsa vastoinkäymisissä, eivät useinkaan pysty\nkestämään varallisuutta. He eivät ymmärrä, että rikkauksien kerääminen\non ainoastaan sivuseikka todellisen johtajan elämässä -- että se on\nvain merkkinä edistysasteesta, mutta ei seikka, jota kannattaisi\njuhlia. Se merkitsee ajankohdan alkua, jolloin tulisi voida olla\nhyödyllisempi kuin ennen. Se ei ole lomakauden alkua. Menestyksellisen\nliikeyritteliäisyyden täytyy ilmetä jossakin arvokkaammassa kuin\nrahapinossa. Jos se tuottaa vain rahaa, silloin se ei ole kovinkaan\ntärkeä -- sillä jokainen, joka on tarpeeksi ahkera, voi ansaita ainakin\njonkin verran rahaa.\n\nSe suuri tehtävä, joka teollisuuden johtajilla on nyt edessään, on\ntarpeeksi laajojen tietojen hankkiminen teollisuuden toiminnasta, jotta\nmaan koneisto pysyisi käynnissä, ei missään nousukauden tahdissa,\nvaan kiinteällä, edistyvällä tavalla siten, että varallisuus leviää\nasteittain koko maahan. Yhtenä menettelytapana tämän aikaansaamiseksi\non palkkojen pitäminen korkeina ja hintojen pitäminen alhaisina, sillä\nsilloin emme ainoastaan anna ihmisille rahaa, millä ostaa, vaan myöskin\nsamalla kertaa alhaisten hintojen avulla mahdollisuuden ostaa enemmän.\nPalkkojen koroittaminen ja hintojen koroittaminen samalla kertaa on\nhyödytöntä, mikäli varallisuus on kysymyksessä, kun taasen palkkojen\nalentaminen ja hintojen alentaminen jättävät asiat aivan samanlaisiksi\nkuin mitä ne olivat. Mutta palkkojen koroittaminen ja hintojen\nsamanaikainen alentaminen vaatii paljon muutakin kuin hyvää tahtoa.\nSe vaatii aivojen täyden toimintakyvyn, kaiken sen, mitä suinkin\nvoidaan saada irti, sillä voiton marginaalit ovat tehdyt niin kapeiksi,\nettä ne tulevat täydellisesti katoamaan, ellei jokainen johtaja ja\nesimies, samoin kuin jokainen käsiensä avulla työskentelevä mies,\nuhraa työhönsä kaikkea omaamaansa terävyyttä. Ei saa esiintyä mitään\nantaa-mennä-henkeä, ei mitään väittelemistä.\n\nAlkoholia käyttävän miehen aivot eivät voi toimia täysin nopeasti ja\nvalppaasti. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että jokainen, joka ei käytä\nalkoholia, on nopea ja valpas. Mutta nykyaikana mies tarvitsee kaiken\najatuskykynsä, ja mitä astetta nämä aivot lienevätkin, niiden toiminta\non kuitenkin useita asteita alhaisempi, jos niiden omistaja nauttii\nväkijuomia. En tarkoita juoppoja. Juoppo on muuttumassa invalidiksi\nja tarvitsee yhtä suuressa määrässä taitavaa lääketieteellistä hoitoa\nkuin potiessaan jotakin muuta pahaa sairautta. Juopoista muodostuneen\nkansan ei tarvitsisi huolehtia edistyksestään -- sillä ei olisi\nmitään edistystä huolehdittavanaan. Tarkoitan miestä, joka juo niin\nkohtuullisesti, että hän vain harvoin tuntee juomisen vaikutuksen, ja\nluulee sentähden, etteivät väkijuomat häntä vahingoita -- hän todella\npahastuu pelkästä olettamuksesta, että ne voisivat olla hänelle\nvahingoksi.\n\nKokemukseni ovat osoittaneet, ettei väkijuomien suhteen voi tehdä\nmitään myönnytyksiä. Me tarvitsemme miehiä, jotka tahtovat ja tulevat\nkäyttämään koko omistamansa ajatuskyvyn. Olemme siksi jo aivan\nalusta alkaen ottaneet teollisuuksissamme käytäntöön ehdottoman,\ntäydellisen pidättyväisyyden väkijuomista, sekä tehtaissamme ja\ntoimistoissamme että niiden ulkopuolella. Me olemme soveltaneet tämän\nsäännön poikkeuksetta niin toimihenkilöihimme kuin työläisiimmekin ja\nottaneet sen käytäntöön jokaisessa maassa, missä työskentelemme. Me\nemme ottaneet tätä sääntöä käytäntöön vain siitä syystä, että olemme\nväkijuomankäytön vastustajia, vaan syystä, että olemme köyhyyden\nviljelemisen vastustajia.\n\nKöyhyyden kuningaskunta on hyvin vahvasti linnoitettu. Se voidaan\nvalloittaa vain asettamalla teollisuus koko kansan palvelukseen. Me\nolemme kaikki vielä hyvin kaukana tästä palveluksesta, mutta kieltolain\ntultua voimaan tässä maassa olemme edenneet nopeammin päämääräämme\nkohden teollisuuden saattamiseksi ihmiskunnan todelliseen palvelukseen\nkuin koskaan aikaisemmin maailmanhistorian aikana. Kun tämä palvelus on\ntullut toteutetuksi, olemme tehneet varallisuudesta yleismaailmallisen\nja hävittäneet köyhyyden. Kansa ei voi jatkaa edistystään tämän\nohjelman mukaan -- mikä on hienoin kaikista ohjelmista -- ellei sillä\nole aivoja ja aloitekykyä jakamattoman täydellisinä käytettävänään.\nMitä lähemmäksi täydellistä kansallista pidättäväisyyttä tulemme, sitä\nenemmän aivoja ja aloitekykyä on vallassamme.\n\nAivot ja aloitekyky tylsistyvät myöskin tilapäisestä alkoholinkäytöstä.\nNe muodostuvat tylsiksi mitä kohtuullisimmankin, tavaksi tulleen käytön\njohdosta, ja ne katoavat täydellisesti alituisessa kovassa juomisessa.\nTämä ei ole vain minun satunnainen ja tosiseikkoihin perustumaton\nmielipiteeni. Se on muodostunut monivuotisista kokemuksistani,\njoutuessani tekemisiin satojentuhansien miesten kanssa, jotka ovat\nedustaneet kaikkia kyvykkyysasteita, korkeimmasta alimpaan. Minun ei\ntarvitse kysellä, juoko mies vai ei työtuntiensa jälkeen. Voin saada\ntietää kaiken mitä haluan vain keskustellessani hänen kanssaan hänen\ntoimialastaan. Kun toimihenkilö, joka on ollut terävä ja kykenevä,\nalkaa hyväksyä asioita sellaisina kuin ne ovat eikä kehitä uusia\narvokkaita ajatuksia, voin olla melko varma siitä, että hän maistelee\ntyötuntiensa jälkeen. Voin olla siitä varma, sillä kokemukseni on\nosoittanut, että tuskin yhdelläkään prosentilla rappiolle joutuneista\nmiehistä, jotka ovat ruumiillisesti terveitä, on muuta kuin juominen\nturmionsa syynä. Olen nähnyt miehen, joka nautittuaan yhden tai kaksi\nlasia päivittäin lääkärinsä määräyksestä siinä määrässä henkisesti\nmuuttui, että hänestä on tullut hyödytön. Alkoholi tappaa tahdon\nvoiman. Useammin kuin kerran on minun ollut pakko erottaa miehiä,\njoista olen paljon pitänyt, joita olen kunnioittanut ja jotka ovat\nolleet hyvin kyvykkäitä, vain syystä, että he pitivät vähäistä\nväkijuomien käyttöä työtuntien jälkeen itselleen terveellisenä.\nMinun on ollut pakko erottaa heidät tai antaa heille pitkäaikaista\nvirkavapautta, ei siitä syystä, että he joivat, vaan syystä, että\nheiltä puuttui terävyys, jota heidän toimensa vaati. Järkeä ja humalaa\nei voida sekoittaa toisiinsa.\n\nTyöläisten joukossa ei tilanne ole vähemmän selvä. Nykyaikainen\nteollinen valmistus vaatii nopeata tarkkaa työtä, johon tarvitaan\naivoja paljon enemmän kuin lihaksia. Olemme jättäneet jo taaksemme\najat, jolloin useimmat miehet olivat vain määrätty määrä lihaksia\nja jänteitä ja jolloin heitä tarvittiin vain heidän voimansa ja\nkestävyytensä tähden. Noina aikoinakin mies, joka ei juonut, oli\nkestävämpi kuin mies, joka joi, mutta kun melkein jokainen joi,\nei poikkeuksellisella miehellä, joka ei juonut, ollut suuriakaan\nmahdollisuuksia, sillä hänen toverinsa kostivat hänelle hänen\npidättyväisyytensä. Taitavien työläisten luokassa tuli ero selvemmäksi,\nja työnantaja antoi aina etusijan maistelemattomalle miehelle, jos\ntyökyky hänen ja väkijuomien nauttijan välillä oli likimäärin sama.\nHavaitsin tämän hyvin aikaisin omana työaikanani.\n\nKun ryhdyin teollisuudenharjoittajaksi, keräsin ympärilleni miehiä,\njotka eivät juoneet. Meillä oli hyvin vähän rahaa käytettävänämme,\nja meillä ei ollut varaa tuhlata sitä lainkaan miehiin, joiden ei\nvoinut uskoa aina olevan yhtä kykeneviä antamaan parhaimpansa. Meidän\noli pidettävä huoli jokaisesta pennistä. Kun toimintamme laajeni ja\notimme palvelukseemme enemmän miehiä, pidimme ilman muuta saman säännön\nvoimassa, sillä juopotteleva mies ei koskaan näyttänyt soveltuvan\npalvelukseemme. Ei ollut tarpeellista tiedustella mieheltä, joiko\nhän vaiko ei. Mies, joka joi, erottautui aina tovereistaan, jotka\neivät juoneet -- hän ei koskaan suorittanut työtään yhtä hyvin.\nJollei hän työssään osoittanut lopettaneensa juomistaan, silloin me\nyksinkertaisesti erotimme hänet. Useimmissa tapauksissa meidän ei\ntarvinnut pakottaa miehiä noudattamaan pidättyväisyyssääntöämme. Se\npakotti itse noudattamaan itseään; miehet havaitsivat pian, etteivät\nhe voineet juoda ja tehdä työtään, joten he joko lopettivat juomisensa\ntai poistuivat työstä. Siten keräsimme vähitellen ympärillemme\ntyövoiman, jossa oli vain harvoja väkijuoman käyttäjiä, ja nämäkin\nolivat tilapäisilmiöitä, jotka olivat poistumassa palveluksestamme.\nSyystä, että meillä oli takanamme tämänkaltainen työvoima, voimme\n1915 nostaa minimipalkkamme viiteen dollariin päivässä. Me emme olisi\nvoineet maksaa tuota palkkaa juopottelevista miehistä kokoonpannulle\ntyöläisjoukolle. Me emme olisi voineet maksaa tuota palkkaa raittiille\ntyöläisjoukolle, jos esimiehemme olisivat nauttineet väkijuomia. Me\nvoimme maksaa nuo palkat ja levittää varallisuutta yksinomaan siitä\nsyystä, että jokainen miehistämme oli vapaa väkijuomien haitallisesta\nvaikutuksesta.\n\nVuosien kuluessa on työ tehtaissamme muodostunut jalostetummaksi, ja\nse vaatii lisääntyvässä määrässä taitoa ja älykkyyttä. Mies, joka\ntyöskentelee koneen ääressä, mikä suorittaa työn tuhannesosa-tuuman\ntarkkuudella tai tarkemminkin, tarvitsee teräviä aivoja. Hän tarvitsee\nhyvää käsien ja aivojen välistä yhteistoimintaa, vaikka hänen toimenaan\nolisi vain rautatangon työntäminen johonkin reikään. Harjaantuneen\nyhteistyön avulla jokainen tehtävä muodostuu helpoksi -- melkein\nvaivattomaksi. Mutta pienikin alkoholin käyttö hävittää tuon tarkan\nyhteistyön, ja siitä on seurauksena joko hidas työ tai pilattu työ\n-- tai molemmat. Ja työ näyttää aina raskaalta. Maistelijaa ei työ\nsuurestikaan kiinnosta. Meidän tarvitsee hyvin harvoin erottaa\njuomareita palveluksestamme. He erottavat itse itsensä -- mies ei pysy\ntoimessa, jossa hän luisuu alaspäin.\n\nMeillä on tehtaita Englannissa, Irlannissa, Ranskassa ja monissa\nmuissa valtioissa, missä ei ole kieltolakia, ja sielläkin me maksamme\npalkkoja amerikkalaisen ostovoimastandardin mukaan -- palkkoja, jotka\ntavallisesti ovat käypiä palkkoja korkeammat. Mutta me emme maksa näitä\npalkkoja miehille, jotka juovat. Me olemme havainneet, ettemme voi\nniitä maksaa, ja miehet, jotka työskentelevät laskuumme, hyväksyvät\ntämän vastaan panematta. He eivät juo, sillä he ovat havainneet, aivan\nkuin amerikkalaisetkin työläiset ovat havainneet, että he eivät muuten\nvoi, suorittaa työtänsä ja ansaita palkkojansa. He pitävät mieluummin\npaikkansa ja luopuvat väkijuomista. Poikkeukset ovat harvinaisia.\n\nTyöläisemme ovat esimerkiksi Irlannissa yhtä raittiita kuin\nraittein Amerikassa tavattava työläisryhmä. Me emme sekaannu\nkieltolakipolitiikkaan. Englanti suistaa juomisen Englannille\nparhaimmalla tavalla, Belgia Belgialle parhaimmalla. Tahdon vain sanoa,\nettä me emme voi maksaa amerikkalaisia palkkoja paitsi siellä, missä\nmeillä on amerikkalaista raittiutta.\n\nKorkeapalkkaisen teollisuuden on pakko olla älykästä aina huipulta\nalimpiin kerroksiin saakka, ja siinä ei ehdottomasti ole mitään paikkaa\njuovalle miehelle. Jos väkijuomat palaisivat -- ja luonnollisesti ei\nsiitä ole mitään pelkoa -- silloin rakentamamme teollisuusjärjestelmä\nsortuisi. Se ei voisi jatkuvasti maksaa korkeita palkkoja ja myydä\ntavaroita halvalla, monestakin syystä. Ensiksikin sekä johdon että\nmiesten työteho laskeutuisi siinä määrin, että korkeat palkat\njohtaisivat kalliisiin tavaroihin halpojen asemesta. Tämä rajoittaisi\npaikalla markkinat. Toiseksi: jos ihmiset kuluttaisivat osan rahoistaan\njuomiin, silloin tuo ostovoima katoaisi yleisiltä markkinoilta.\nKolmanneksi: korkeampien hintojen ja alhaisemman ostokyvyn vallitessa\nmarkkinoiden laajuus, josta teollisuus on riippuvainen, katoaisi.\nNeljänneksi: ilman näitä laajoja markkinoita ei saattaisi olla olemassa\ntodella suuripiirteistä liiketoimintaa, ja koska vain suuripiirteinen\nliiketoiminta voi maksaa korkeimmat palkat, alkaisimme liukua\ntaaksepäin ja meidän olisi pakko ruveta laskemaan, kuinka vähän miehiä\nvoitaisiin palkata työhön, sen sijaan että laskisimme, kuten nykyjään,\npaljonko voimme heille maksaa.\n\nSellaisissa olosuhteissa en minä puolestani haluaisi jatkaa\nliiketoimintaani. Ei olisi mitään tavoittelemisen arvoista. Työnteko\nyksinomaan suuremman rahamäärän hankkimiseksi ei tule kysymykseen.\n\nTämän kaiken lisäksi on olemassa vielä se tosiseikka, että elämämme\nnykyjään tehtaiden ja toimistojen ulkopuolella ilmenee sellaisin\nmuodoin, että juova mies on koitunut vaaraksi.\n\nPienessä mittakaavassa suoritetun tuotannon välttämättömänä seurauksena\non köyhyys, sillä jos tuotetaan vain pieni määrä rikkautta, silloin on\nvain pieni määrä jaettavana ja jokaisen osuus muodostuu liian pieneksi.\nTästä ei päästä minnekään. Ei mitään menetelmää voida keksiä sen\njakamiseksi, mitä ei ole jaettavana. Kieltolaki on tehnyt mahdolliseksi\nkansalle luoda suuremman tavaramäärän kuin koskaan aikaisemmin, meillä\non sentähden enemmän jaettavaa, ja niin paljon enemmän, että voimme\ntyöntää köyhyyden rintaman taaksepäin.\n\nPresidentti Hoover on taannut ryhtyvänsä kaikkiin toimenpiteisiin\nköyhyyden karkoittamiseksi. Köyhyyttä ei voida vähentää, ellei\nkieltolakia mitä omantunnonmukaisimmalla rehellisyydellä oteta\nhuomioon köyhyyttä vastustavana lakina, jonka polkeminen aiheuttaa\ninhimillistä kurjuutta. Me tarvitsemme tätä näkökantaa. Rikolliset,\njotka murtautuvat pankkeihin tai kuljettavat salaa maahan narkoottisia\naineita, eivät luo enemmän kurjuutta eivätkä syvemmin vahingoita\nyhteiskuntaa yleensä kuin miehet, jotka myyskentelevät juovutusjuomia.\nMielestäni on väärin puhua kieltolain \"pakollisesta toteuttamisesta\",\nikäänkuin se olisi laki, joka on pakkovoimin sälytetty kansan\nhartioille, ilman tämän suostumusta. Tämän lain kansa loi omaksi\nturvakseen, ja kansa tulee myös tukemaan presidenttiä niin pitkälle\nkuin hän katsoo tarpeelliseksi mennä valvoessaan, että tätä lakia\nnoudatetaan ja rikollinen juovutusaine karkoitetaan.\n\nKansamme on hyvin älykästä kansaa. Sitä ei lainkaan johda harhaan\nääretön ja vankasti rahoitettu propaganda, joka toivoo kaatavansa\nkieltolain, hävittävänsä varallisuuden ja saattavansa jälleen\nvoimaan laillisen köyhyyden. Ihmiset muistavat hyvin, kuinka paljon\nväkijuomista hyötyneet henkilöt vanhoina aikoina ajattelivat ihmisten\nparasta ja kuinka paljon poliitikkoja näillä henkilöillä oli takanaan.\nMonet mietiskelevät, ovatkohan nämä kaikki vanhat suhteet katkenneet.\n\nNiiden ihmisten lukumäärä, jotka ovat tulleet rehellisesti johdetuiksi\nharhaan tämän maan suhtautumisessa kieltolakiin, on hyvin pieni.\nKieltolain vastustajat pitävät aika suurta hälinää, mutta on\nhuomattava, että hälinän pitäjinä ovat aina samat henkilöt. He\nmuodostavat vain teatterin näyttämöarmeijan, joka marssii lavalta pois\nja kiertää sille uudelleen. Ja tämän voi joukko poliitikkoja hyvin\nlyhyessä ajassa osoittaa oikeaksi.\n\nSillä kieltolaki, kuten kansamme järkevät ainekset selvästi\nkäsittävät, merkitsee tien aukenemista taloudelliseen vapauteen.\nTämä on ainoa todellinen vapaus; ilman sitä ei millään vapaudella\nole mitään merkitystä. Näyttäisi siltä, että niiden henkilöiden,\njotka koettavat tukkia vapauden tietä ja korvata todellisen vapauden\nalkoholin orjuudella, tulisi tuntea yllänsä suuren vastuun paino. Ne,\njotka huolehtivat niin vähän työläisestä, että yrittäisivät saada\nhänet jälleen juomaan, välittävät hänestä yhtä paljon kuin koira\nneljännestäkymmenennestäseitsemännestä isoisästään.\n\nKieltolakikysymys on kuin dynamiittia. Kansa sai kieltolain aikaan\nilman apua ja vastoin poliitikkojen suurta laumaa. Vasta nyt alamme\nsilloin tällöin saada jonkun julkisen virkamiehen, joka todella ja\nhenkilökohtaisesti on kieltolain puolella. Kunnes koko poliittinen\nhenkilökunta on uusittu, näyttää ristiriita vallitsevan kansan ja sen\nvirkamiesten välillä. Mutta sillä välin, jos joku julkinen virkamies\nhaluaa tietää, mitä dynamiitti on, sallittakoon hänen koetella\nvastustaa kieltolakia.\n\n\n\n\nXX luku.\n\nEDISTYMINEN.\n\n\nTämä on ollut kokemuksiin perustuva teos.\n\nEhkäpä näistä kokemuksista voi saada jonkin käsityksen vaihtelevista\najoista, sillä läksyillä, jotka me olemme oppineet, ja uusilla\nsuuntaviivoilla, jotka me olemme havainneet, on pelkkää yksityistä tai\npaikallista merkitystä laajakantoisempi merkitys.\n\nKeinona väärän korjaamiseksi täytyy olla eteneminen siitä poispäin.\nEi koskaan ole mahdollista palata mihinkään takaisin. Tämä on hyvin\nonnellista, sillä jos voisimme palata takaisin, kohtaisimme matkamme\npäässä paljon huonomman tilan kuin se, mistä luulimme pelastuvamme.\nAsiat ovat paremmin tänään kuin eilen. Ne voidaan tehdä paremmiksi\nhuomenna kuin ne ovat tänään. Ei ole tarpeellista olla optimisti eikä\npessimisti. On aivan tarpeeksi edistyä sen ymmärrysmäärän avulla, jonka\nvoimme kiinnittää päivän työhön.\n\nEsimerkiksi useimmat teoriat koneitten asemasta nykyaikaisessa elämässä\n-- mitä koneet ovat ja mitä ne tekevät -- näyttävät perustuvan melkein\nkaikkeen muuhun kuin koneitten ja niiden vaikutusten huomiointiin.\nKirjoitetaan paljon, ajatellaan vähemmän eikä nähdä juuri lainkaan.\n\nTarkastakaammepa vain muutamia tavallisimpia harhaluuloja:\n\nKoneet säästävät työtä ja poistavat siis miehet työpaikoistaan,\nriistäen heiltä heidän oikeutensa tehdä työtä.\n\nKoneet eivät vaadi mitään taitoa työläisen puolelta ja tekevät hänestä\nasteittain tylsän, typerän, ajatuskykyä vailla olevan olennon.\n\nKoneet täyttävät maailman tavaroilla ja siirtävät kaiken vallan niiden\nkäsiin, jotka omistavat koneet, sillä he voivat keskeyttää tuotannon\nminä haluamanaan hetkenä hyvänsä.\n\nKoneet valmistavat rumia tuotteita, ja niin joudumme rumaan maailmaan,\njoka tuntuu muuttuvan vieläkin rumemmaksi.\n\nKoneet ovat riistäneet vapauden samoin kuin vapaa-ajankin ja tulevat\naikanaan muuttamaan ihmisolennon jonkinlaiseksi koneeksi.\n\nKoneet ovat kirous, ja meidän tulisi tosiaan päästä niistä eroon tai\nainakin supistaa niiden käyttö järkeviin rajoihin.\n\nOn ehdottomasti totta, että muutamat lajit koneita poistavat miehiä\ntöistään, ja jos tämä olisi ainoa laji koneita, ei työtä olisi\nihmisille lainkaan. Mutta silloin ei myöskään olisi työtä koneille.\nSillä koneet ovat ilmeisesti olemassa tavaroiden suurin määrin\nvalmistamista varten, ja jos ne voisivat tehdä tämän ilman ihmisapua,\nolisi niiden tuotteiden asiakasmäärä niin pieni, ettei koneita\nvoitaisi pitää jatkuvasti työssä. Palkannauttijat ovat teollisuuden\nsuurasiakkaat.\n\nMurhe sen päivän lähestymisestä, jolloin koko teollisuus on niin\ntäydellisellä koneellisella pohjalla, ettei työläisillä ole\nmitään paikkaa suunnitelmissa, on huolestumista äärimmäisestä\nmahdottomuudesta. On joukko äärimmäisiä tapahtumia, joista meidän ei\ntarvitse huolehtia. Aikoinaan puhuttiin paljonkin siitä, mitä tulisi\ntapahtumaan, jos aurinko äkkiä lakkaisi antamasta lämpöä. Tämä olisi\nonneton tapahtuma, mutta sen vuoksi ei kannata olla huolissaan -- sillä\nme emme mahda sille kerrassaan mitään.\n\nSuuret yhtymät saavat joukon ihmisiä levottomiksi --- vaikka yhtymät\nnykyjään ovat monta kertaa suuremmat kuin ne yhtymät, joista tuo\nlevottomuus on lähtöisin. Monopoli on, kuten tiedämme, mahdoton siitä\nsyystä, että monopoli kaikessa muussa paitsi palveluksessa tuhoaa itse\nitsensä. Toimintansa jatkuessa se karkoittaa asiakkaansa. Tämä on\ntullut näytetyksi toteen yhä uudelleen. Keskittäminen voi rappeutua\nmonopoliksi, mutta oikea keskittäminen merkitsee parempaa palvelusta.\n\nNykyisten harhakäsitysten joukossa on eräs, jonka mukaan Yhdysvallat\ntunkeutuvat tuotteineen kaikkialle maailmaan tehden suurisuuntaisen\nyrityksen maailman valtaamiseksi. Tämä käsitys johtaa alkunsa vanhasta\najattelutavasta, jonka mukaan pidettiin selvänä, että oli olemassa vain\nmäärätyt määrät kaikkia tavaroita ja että suuri kysymys oli, miten\njakaa nuo määrät. Yhdysvaltain liiketoiminta ulkomailla voi onnistua\nvain samasta syystä, mistä se onnistuu kotimaassaankin -- tyydyttämällä\nmuutoin tyydyttämättömän tarpeen ja luomalla ostokykyä ihmisten\nkeskuuteen tavaroiden hankkimiseksi. Se tavaramäärä, minkä Amerikan\nteollisuus voi myydä ulkomailla, ei ole kovinkaan tärkeä teollisuutemme\nyleisen asteikon mukaan. Amerikkalainen ei voi hyötyä ulkomaalaisen\nkustannuksella. Hän ei voi riistää ulkomaalaiselta tämän rikkautta.\nMuun muassa siitä syystä, että sitä ei ole tarpeeksi olemassakaan.\nAmerikan ulkomaisen liiketoiminnan täytyy luoda asiakkaansa itse\nmuodostumalla osaksi maan rikkautta luovaa koneistoa.\n\nAmerikkalaiset eivät tunkeudu minnekään; he palaavat kotiinsa\nmatkoiltaan. Pojat, jotka lähtivät uudisasukkaina uuteen maailmaan\nBritannian saarilta ja Euroopan manterelta, tuovat takaisin koteihinsa\naatteet, jotka he ovat oppineet uudisraivaajan työssään.\n\nOn usein sanottu, että yleisön maku muuttuu ja tehtailijan tulee\npysytellä sen tasalla. Mutta näyttää siltä kuin asia olisi päinvastoin.\nSillä niissä maissa, joissa tehtailijat säilyttävät koneitaan yhtä\nhuolellisesti kuin me antiikkisia esineitä, ei yleisön maku muutu --\nihmiset kysyvät jatkuvasti aivan samanlaisia tavaroita vuosikausia.\nMelko suuri osa maailmaa elää aivan samalla tavalla kuin keskiajalla.\nKäsin valmistetut esineet eivät paljonkaan vaihtele vuosien kuluessa.\nNäyttää siltä kuin olisi tehtailija, eikä yleisö, vastuussa maun\nmuutoksista.\n\nMitä tehtailija oikeastaan on? Hän on tavaroiden selvitystoimisto ja\naatteiden johtaja sekä koneisto, aineet ja miehet. Hän voi myöskin olla\nkeksijä -- mutta tämä on hänen varsinaisesta teollisuustoiminnastaan\nerossa oleva puoli. Ellei hän ole keksijä, hän käyttää toisten\nkeksintöjä valmistaessaan tavaroita ja esineitä, jotka nekin ovat\njonkun keksimiä -- vaikka tavallinen myyntitavara, kuten esimerkiksi\nsukka, on keksitty, niin monia vuosia sitten, ettemme pidä sitä enää\nkeksintönä. Jos hän pyrkii liiketoiminnassaan edistymään, hän keksii\nalituisesti uusia ja parempia tapoja tuotteensa valmistamiseksi. Ja\nnäin hän ajan mittaan paremman valmistuksen avulla opettaa yleisön\nvaatimaan enemmän palvelusta kuin aikaisemmin. Hän on myös itse oppinut\nniin paljon, että hän voi valmistaa tuotteen, joka vastaa uusia\npalvelusvaatimuksia.\n\nMuutokset syntyvät täten tieteellisistä saavutuksista, jotka tehtailija\nsoveltaa työhönsä. Tämä painostus työn suorittamiseksi yhä paremmin\neroaa suuresti uuden mallin luomisesta vain sen itsensä tähden tai\nihmisten harhauttamisesta uskomaan, että se, mitä heillä on, on\nvanhentunutta. Liike voidaan nopeasti tuhota syrjäyttämällä jokin\ntavara toisella, joka ei ole parempi, tarkoituksena saada aikaan vain\nuusia ostoja. Tämä on ihmisten luottamuksen väärinkäyttöä. Vähään\naikaan yleisö ei ehkä tiedä, että sen luottamusta vastaan on rikottu.\nMutta lopuksi se pääsee tästä selville -- ja tulee lopettamaan ostonsa.\nSillä mikään tehtailija ei valmista mitään sellaista, jolle yleisö ei\nvoisi löytää tyydyttävää vastiketta.\n\nLiikkeen, samoin kuin koneiston osankin, täytyy olla tasapainossa, ja\ntämä tasapaino tarkoittaa muiltakin kuin tuotannon pitämistä kulutusta\nvastaavana tai huolehtimista siitä, että hankintoja voidaan aina\nsuorittaa siten, ettei tavaroita ole liian paljon eikä liian vähän,\nja että aina on tarpeeksi rahaa käytettävissä palkkojen ja laskujen\nmaksuun sekä muutoksien ja laajennusten tekoon, silloin kun niitä\ntarvitaan. On olemassa tätäkin suurempi tasapaino, ja se on hintojen,\nvoittojen ja palkkojen välinen tasapaino; ja on luonnollista, että kun\nliike yrittää säännöstellä jotakin näistä tekijöistä sen mukaan, mitä\ntoiset liikkeet tekevät, tuo tasapaino häiriytyy.\n\nNormaalinen ja kasvava liiketoiminta vaatii alituista voittojen\nvalvontaa siirtämällä osa niistä hinnanalennuksiin tai palkkojen\nkoroituksiin tai molempiin. Me olemme usein menetelleet näin, mutta\njoka kerta, kun alennamme hintoja tai nostamme palkkoja, myöskin\nvoitot lisääntyvät, sillä painostus johtaa alhaisempiin kuluihin;\nhintojen alentaminen ja palkkojen nosto lisää ostoa ja siksi myös\ntuotannon laajuutta -- mikä tekee lisäsäästöt mahdollisiksi --,\nmiehet työskentelevät suuremmalla työinnolla, ja kaikki nämä tekijät\nyhdessä muodostavat jälleen lisääntyneet voitot. Me suunnittelemme\nhinnan kuten tuotteen osan. Laatiessamme esimerkiksi suunnitelmaamme\nA-mallia varten pidimme mielessämme kaiken sen, minkä olimme oppineet\nT-mallissa hinnasta, yksinkertaisuudesta ja kestävyydestä. Me\ntiesimme, että oli olemassa laaja yleinen autojen tarve, autojen,\njotka hintojensa puolesta vastasivat likimäärin T-mallia, mutta että\nnoiden autojen tuli olla paljon nopeampia, kauniimpia ja mukavampia\nkuin T-mallisten autojen, samalla kuitenkin säilyttäen aikaisemman\nkestävyyden ja korjaushelppouden. Kun suunnitelma lopulta oli valmis --\ntai mieluummin, kun ensimmäinen auto oli valmis tuotettavaksi, sillä\nsuunnitelma ei tule koskaan olemaan täydellisesti lopullinen -- me\njärjestimme hinnan sellaiseksi, jollaiseen hintaan meidän kokemuksemme\nmukaan auto pitäisi valmistaa. Ensimmäiset satatuhatta autoa maksoivat\nenemmän, kuin millä ne myimme. Seuraavan sadantuhannen auton aiheuttama\ntappio oli pienempi, ja tultuamme valmistuksessamme puoleen miljoonaan\nautoon voitto oli tyydyttävä. Tämä voitto on kasvanut jokaiselta\nsadaltatuhannelta autolta, niin että aikaisempien autojen aiheuttamat\ntappiot ovat tulleet enemmän kuin korvatuiksi.\n\nTämä ei ole hinnan arvailua tai muuta sen tapaista. Se on vain hinnan\ntekemistä suunnitelman osaksi. Suunniteltaessa esimerkiksi moottoria\nmäärätään tarkoin sylinterin koko, niin että moottori kehittää määrätyn\nvoiman. Jokaisen moottorin osan on kokonsa ja kestävyytensä puolesta\nsovittava tähän suunnitelmaan. Suunnittelulla on omat rajoituksensa;\non täysin mahdollista suunnitella moottori, jota ei voitaisi valmistaa\nsuurin määrin ja olisi hyvin helppoa suunnitella moottori, jota\nvoitaisiin valmistaa suurin määrin, joka olisi hyvin hyvä moottori,\nmutta vaikeasti korjattavissa tai käytettävissä. Hinnan täytyy samassa\nmäärin sisältyä suunnitelmaan kuin sylinterin räjähdystilankin. Hinta\non olennainen osa valmistussuunnitelmaa.\n\nEnnen vähäpätöisemmänkään muutoksen tekoa -- täydellisistä muutoksista\npuhumattakaan -- rakennamme joukon kokeiluautoja, sillä käytettyämme\nkaiken omistamamme teorian ja käytännölliset kokemuksemme tarkastamme\nne useaan kertaan todellisen käytön avulla. Näiden kokeiluautojen\nrakentaminen on hyvin kallista. Ne eivät anna teille tietoja\nkustannuksista -- ja me pidämme kuluja joka tapauksessa muuttuvina\nemmekä sitovina -- mutta nämä kokeilut antavat meille melko\nläheisen käsityksen siitä, mitä meidän pitäisi voida saada aikaan\nmäärätynsuuruisessa tuotannossa. Esimerkiksi A-mallissa määrittelimme\nhintamme tuotannon perusteella, jonka suunnittelimme käsittävän\nnoin kaksi miljoonaa autoa vuodessa, täysin tietoisina siitä, että\nme todennäköisesti tulisimme valmistamaan useita tuhansia autoja\nmyyntihintaa kalliimmin kustannuksin, mutta myöskin kokemuksiemme\nperusteella varmasti vakuuttuneina siitä, että ajan mittaan tulisimme\ntällä hinnalla ansaitsemaan. Jos me olisimme epäonnistuneet, emmekä\nolisi oppineet valmistamaan autoa määräämäämme hintaan, silloin\nolisimme tietäneet, että olimme suunnitelleet väärän lajin autoa. Sillä\n-- vielä toistaakseni -- hinta kuului osana suunnitelmaan. Itse asiassa\nkävi kuitenkin niin, että aloimme saada voittoa paljon aikaisemmin kuin\nolimme odottaneet.\n\nMinusta tämä hinnan suunnitelmaan sisällyttämisen menetelmä on\ntodellakin tieteellinen menetelmä. Mitä hyödyttää koneen osan\nsuunnittelu, jos sen valmistus tulee maksamaan niin paljon, että\nihmisillä, joiden käytettäväksi se on suunniteltu, ei ole rahaa ostaa\nsitä. Kun edistytään teollisessa valmistuksessa ja kulut alenevat,\non mitä huonointa liikeasioiden hoitoa olla alentamatta hintaa. Tämä\nvoi tapahtua kahdella tavalla. Ensiksikin voidaan laatua parantaa,\njoten ostaja saa enemmän arvoa rahallaan, ja toiseksi voidaan hintaa\ntodella alentaa. Mutta ei ole tarpeeksi menetellä vain jommallakummalla\ntavalla. Yhä enemmän laatua ja työtaitoa on saatava sisällytetyksi\ntuotteeseen, ja milloin tahansa on tehtävä valinta laadun parantamisen\ntai hinnanalennuksen välillä, on parempi parantaa laatua, sillä silloin\nsaattaa piakkoin alentaa myöskin hintaa.\n\nEi ole epäilystäkään siitä, että ihmisten ns. ylellisyysajanjaksot\nolisi saatu keinotekoisesti aikaan. Ne ovat lähtöisin sellaisten\nhenkilöiden aivoista, jotka haluavat kiihdyttää ihmisten rahankäyttöä.\nNykyjään ei ole olemassa mitään vaarallista liiketoimintaa,\njota eivät henkilöt, jotka eivät lainkaan välittäneet yleisestä\nyhteiskunnallisesta hyvästä, olisi tahallisesti opettaneet tai\ntyrkyttäneet ihmisille.\n\nOpettaa ja johtaa ihmiset viisaaseen rahankäyttöön, saada heidät\nhankkimaan tavaroita, jotka tekevät heidän elämänsä enemmän\ntodellisia arvoja tuottavaksi, se on eräs puoli. Aivan toista on\ntaasen opettaa heitä unohtamaan luonnollinen velkaantumiskammonsa,\njohtaa heidät luopumaan riippumattomuudestaan käyttämällä apuna\npientä vähittäismaksunkerääjien armeijaa. Äärimmäinen säästäväisyys,\njoka lähentelee saituutta, on suurempi yhteiskunnallinen pahe kuin\nrunsas rahojen käyttö. Käyttö ei ole pääasia. Pääasia on tarkoitus,\nmihin käytetään. Ja liike, joka tarvitsee yleisön epäviisasta ostoa,\non vaarassa. Itserajoittuva liiketoiminta voi kestää mitkä myrskyt\ntahansa, mutta laajojen liikeluomien, jotka perustuvat ihmisten\nturhanpäiväisyyksillä pelaamiseen, täytyy kukistua.\n\nKaikki sellainen liiketoiminta on epävarmaa, joka koettaa pakottaa\nihmiset ostamaan tuotteitaan tai koettaa myydä asiakkaille, jotka\novat jo hyvin varustautuneet tavaralla. Jokainen liiketoiminta, joka\nedustaa väärin tuotettaan, on hyvin suuressa vaarassa. Väärä edustus\nvoi pukeutua useaan eri muotoon. Eräs yleisimpiä on kilpailevan\ntehtailijan tuotteen panetteleminen siinä tarkoituksessa, että\nostajalle jää enemmän rahaa toisen tuotteen ostamiseen. Kaikki nämä\ntehtävät johtuvat ajatuksesta, että ihmisillä on ainoastaan määrätty\nrahamäärä käytettävinään ja että liiketoiminta on ponnistelua,\njonka tarkoituksena on päästä ensimmäisenä käsiksi rajoitettuun\ndollarimäärään. Tämä ei ole lainkaan liiketoimintaa, eikä se voi\nkauan jatkua. Jos niin kutsutut tuotteen myyntikustannukset ovat\nkorkeat verrattuina sen hintaan, silloin on jotakin nurinkurista itse\ntuotteessa.\n\nKaiken liiketoiminnan tarkoituksena on inhimillisten tarpeiden\ntyydyttäminen, ja kun tämä tarkoitus on saavutettu, on liiketoiminta\ntuona hetkenä lopussa. Jos inhimilliset tarpeet muuttuvat -- ja ne\nmuuttuvat yhtä mittaa -- eikä liiketoiminta mukaudu uusiin tarpeisiin,\nsen satu on lopussa. Sen jatkaminen on pelkkää taloudellista\ntuhlausta. Liiketoiminnan osana -- ja suurimpana osana -- on\npalveluksen suorittaminen. Kun on suoritettavana ainoastaan tunnettu\nja tarkasti määritelty palvelus, ovat liiketoiminnan rajat saavutetut.\nKuitenkin niin kauan kuin palvelusta voidaan parantaa, on olemassa\nlaajennusmahdollisuuksia.\n\nKaksi liiketoiminnan normaalista levon aikakautta syntyy, ensiksikin\nkun palvelusten tai tavaroiden toimitus on riittävää kysymyksessä\nolevana ajankohtana, ja toiseksi kun yhtymän kehitys edustaa\nsen johtajien äärimmäistä kaukonäköisyyttä tuona hetkenä. Nämä\nhengähdysajat koittavat luonnollisina, eikä niitä pitäisi pitää\npaniikkina. Mies ei ole paniikin vallassa siitä syystä, että hän\nvetäytyy rauhaan iltapäiväksi. Amerikan liike-elämällä on yhtä vähän\ntieteellisiä tietoja paniikista kuin sillä on varallisuudestakin,\nja jos sillä olisi enemmän tieteellisiä tietoja varallisuudesta, ei\npaniikilla kokeileminen olisi niin tarpeellista. Mutta niin paljon\non kuitenkin ymmärrettävä -- myöskin ammattitaloustieteilijöiden on\nse käsitettävä -- että hengähdyshetki ei ole tuhoa ennustava. Se\non todellakin normaalinen ja terveellinen, eikä sitä pidä hoitaa\nkiihoitusaineruiskeilla.\n\nTämä ei lainkaan tarkoita sitä, ettei liiketoimintaa voitaisi\nsaada säännöllisemmäksi jonkinlaisen virallisen väliintulon avulla\nkeskusvoiman puolelta -- jona esimerkiksi voi olla hallitus. On aikoja,\njolloin viisas hallituksen taholta tuleva rahansijoitus varallisuutta\nluovien yritysten tukemiseksi, kuten teiden ja vesikulkuväylien\nlaatimiseksi ja tulvien estämiseksi, voi antaa tilapäistä apua, mutta\ntodellisen säännöstelyn täytyy tulla itse liiketoiminnasta. Jos\nyleisö voidaan saada käyttämään varojaan huolettomasti ja liikemiehet\nkäyttävät hyväkseen tätä mielentilaa -- josta he tavallisesti ovat\nvastuussa -- antaakseen vähemmän kuin täyden arvon, silloin tulee\nehdottomasti vastavaikutus syntymään kaiken ostamisen suhteen. Ja\nsamoin, milloin tahansa liike havaitsee, että se antaa vähemmän kuin\ntäyden arvon tai antaa soveltumattoman arvon, silloin on tuolla\nliikkeellä aika vetäytyä syrjään ja järjestäytyä uudelleen, sillä\nkummassakaan tapauksessa se ei suorita tärkeätä palvelusta. Eräs hyvin\nsuuri, hallituksen omistusoikeuteen tai säännöstelyyn kohdistuva moite\non huomautus joustavuuden puutteesta. Byrokraatit ovat taipuvaisia\npakottamaan ihmiset noudattamaan sääntöä tai jatkamaan samaan tapaan\nvielä kauan senkin jälkeen, kun tarve on lakannut.\n\nMitään liikettä ei voida pitää sellaisena laitoksena, joka voisi jatkaa\ntoimintaansa ikuisesti muuttamatta politiikkaansa, tuotettaan, jopa\nomaa muotoaankin. Sekä teollisuuden että miesten on nykyaikoina oltava\nhyvin liikkuvia voidakseen olla varakkaita -- mikä on vain eräs tapa\npuhua palveluksen suorituksesta. Ei ole mitään muuttumattomia tärkeitä\nteollisuuksia. Tärkeä teollisuus on se, jonka tuotteet auttavat yksilön\nvapaampaan elämään. Eilispäivän tarvikkeet eivät ole tämän päivän\ntarvikkeita. Hiilen kaivaminen oli aikoinaan tärkeä teollisuus. Se on\nvieläkin -- mutta aivan toisella tavalla kuin aikaisemmin. Nykyaikaisen\nkotitalouden ei enää pitäisi tarvita hiiltä lainkaan, mutta teollisuus\ntarvitsee nykyjään enemmän hiiltä kuin koskaan aikaisemmin.\nKotitalouspumppu oli aikoinaan tarpeellinen; nyt sen sijalle on tullut\nvesijohtojärjestelmä kaupungeissa ja kauppaloissa. Jokaisella farmilla,\nmissä tarvitaan paljon vettä, on käsipumppu tuhlausta. Nämä muutokset\novat jatkuvia ja välttämättömiä. Ainoastaan silloin kuin niitä ei\nhavaita ja kiihokkeita käytetään sen parantamiseksi, mikä oikeastaan\nkuuluu perustuksessa oleviin virheisiin, on meillä lamakausia.\n\nJos jokainen liike pitäisi huolta omasta tilastaan eikä kiinnittäisi\nhuomiotaan kaikkeen siihen epäolennaiseen, jota kutsutaan \"yleiseksi\nliiketilanteeksi\", silloin, vaikka toinen liike kukoistaisikin ja\ntoinen kaatuisi, keskivarallisuus voitaisiin kuitenkin säilyttää. Ei\nole mitään liiketoiminnan kiertokulkua. Yleiset lamakaudet syntyvät\nyksinomaan intelligenssin puutteesta teollisten ja rahamaailmallisten\njohtajien keskuudessa.\n\nVarallisuus itse on suhteellinen käsite. Se ilmaisee vain sen\ntosiseikan, että tämän päivän keskimäärä on parempi kuin eilisen.\nMe emme vielä tähän mennessä ole saavuttaneet todellista yleistä\nvarallisuutta Yhdysvalloissa, vaikka olemmekin matkalla sitä kohden.\nSe on meidän ulottuvillamme ja se käsittää luonnollisesti köyhyyden\nhävittämisen.\n\nPitämällä kokonaisuutta silmällä voimme sanoa, että olemme nykyjään\nvarakkaita. Mutta varallisuutta ei voida katsoa saavutetuksi, ellei se\nulotu tämän maan kaikkiin osiin ja kaikkiin kansanluokkiin. Emmekä voi\nnostaa varallisuuttamme tuohon määrään lisäämättä samalla myöskin koko\nmaailman varallisuutta.\n\n\n\n\nXXI luku.\n\nRAHAN RAJAT.\n\n\nSuuri yksitoikkoisuus ei ole tavattavissa työssä, vaan köyhyydessä. Ei\nvoi keksiä mitään koneellista toimintaa, ei mitään työskentelytapaa,\njoka olisi yhtä tyhjää kuin jatkuvan köyhyyden lyijynraskas synkkyys.\nAinoa yksitoikkoisuus, joka voi lähennellä köyhyyden yksitoikkoisuutta,\non pysyvän rikkauden yksitoikkoisuus. Köyhyyden syiden poistaminen on\ntehtävä, jota ei saa pienimmässäkään määrin vältellä tai lyödä laimin.\nSitä ei saada aikaan viisastelevin lauseparsin; se täytyy suorittaa\nainoastaan työllä.\n\nJa taipumuksena on antaa työmme päämäärän kadota silmistämme ja\najatella, että pelastumme työstä tavalla tai toisella. Mutta työ on\nvälttämätöntä. Ilman sitä ei ole mitään. Työ määrää miehen aseman\nmaailmassa; se osoittaa hänen henkensä ja luonteensa suuruuden, se\nilmaisee hänen hyödyllisyytensä määrän hänen kanssaihmistensä suhteen.\n\nKasvatuksen ainoa oikeutus on siinä, että se tekee miehestä\ntyökelpoisen -- kelvollisen joko suoranaisesti siihen erikoistyöhön,\njohon hän aikoo ryhtyä, tai epäsuorasti karkaisemalla ja teroittamalla\nhänen henkisten varusteidensa työaseita. Kasvatuksen erottaminen\ntyöstä on nyt todettu harha-askeleeksi. Valkoinen kaulus lakkaa\nolemasta älykkyyden merkki. Teoria, jonka mukaan kasvatuksen\nvarsinaisena tarkoituksena on yleiskatsauksen hankkiminen työstä,\nei enää pidä paikkaansa. Maailma tarvitsee johtajia, ja ensimmäinen\njohtajanominaisuus on kyky suorittaa itse kaikki se, mitä vaatii\nmuita oman käskynsä mukaan suorittamaan. Maailmassa on enemmän kuin\ntarpeeksi konttoriapulaisia, jotka merkitsevät kirjoihin toisten\nmiesten työt. Tarvitaan työmiehiä, ei ainoastaan työskentelemään\ntehtävässä, mihin heidät on pantu, vaan työskentelemään itse työssä --\npalkkojen, rahavarojen, jakelun ja kaikkien muiden suurien probleemojen\nratkaisuissa. On sanottu, että kaiken pitäisi olla helppoa. Työ, joka\non edes jonkin arvoista, ei koskaan ole helppoa. Raskain työ, mitä\nteemme, on myöskin tärkein työ -- ajattelemisen työ. Mitä korkeammalle\nkohotaan vastuunalaisuuden asteikossa, sitä vaikeammaksi muodostuu työ.\nAjatustyötä ei voi siirtää toiselle.\n\nLevolla on oma paikkansa. Jokaisen miehen, joka työskentelee ankarasti,\ntulisi saada tarpeeksi lepoa. Ei kukaan muu ansaitse lepoa -- eikä\ntodella osaa antaa arvoa levolle -- paitsi henkilö, joka tekee työtä.\n\nMutta koskaan ei tule olemaan mahdollista soveltaa mukavaa ja\n\"untuvanpehmeätä\" helppoutta työhön. Helppo työ on sanojen\nristiriitaisuutta. Jokin työ on tarpeettoman kovaa, mutta se johtuu\nsiitä, ettei johtaja, joka sen on suunnitellut, ole keskittänyt\nsiihen tarpeeksi ajattelua. Se voidaan oikean johdon alaisena tehdä\nhelpommaksi. Kaikki mahdollinen olisi suunniteltava, jotta miestä\nvoitaisiin käyttää miehen töissä. Taakkoja, joita teräs voi kantaa, ei\npitäisi sälyttää lihan ja veren kannettaviksi. Mutta vaikka parhainkin\non jo tehty, työ jää aina työksi, ja jokainen mies, joka todella\ntarttuu työhön, tuntee sen olevan työtä. Juuri tämä saa hänet pitämään\njoutoaikaa arvossa.\n\nTyön avulla voi koittaa pelastus pelkästä aineellisuudesta. Siitä on jo\nmerkkejä nähtävänä.\n\nKoska alkuperäisenä syynä, mikä sitoi miehen työhön, oli ruumiillisen\nravinnon tarve, on oletettu tämän olevan ainoan merkityksen, mikä\ntyöllä on miehelle. Tulee kuitenkin aika, jolloin normaalinen\nhankintahalu on tyydytetty ja yksilöt alkavat kysellä, minkä arvoista\nedistys on ja mitä se merkitsee. Tämä kysely saa helpoimmin alkunsa\namerikkalaisessa elämässä. Sillä täällä meillä on työ perinnäistapana,\nvastakohtana perinnäistavalle hankkia omaisuutta tarkoituksessa\nvetäytyä pois työstä. Me tunnemme täällä, että työ on niin suuri osa\nmiehen elämästä, ettei hän voi siitä luopua luopumatta samalla osasta\nelämäänsä.\n\nKun työ sattuu olemaan, kuten Amerikassa, hyvin tuottavaa ja\nyltäkylläisyyden ympäröimää kaikilla aloilla -- käsittäen yllin kyllin\naineita, työpaikkoja, palkkoja, liiketoimintaa, pääomaa ja voittoja\n-- lyhyesti sanoen kaikkea, johon köyhät miehet eivät koskaan luulisi\nkyllästyvänsä, ei ole ihmeellistä nähdä sellaisen seisahduksen\nsyntymistä, mikä ennen kaikkea on ehkä mielenkiinnon loppumista.\nAjatelkaamme asiaa seuraavalla tavalla. Miksi kaikki tämä touhu ja\ntoimeliaisuus? Vastaus: Jotta pyörät pyörisivät. Miksi pitää kaikkien\nnäiden pyörien pyöriä? Vastaus: Liiketoiminnan ylläpitämiseksi.\nJollei nyt kuitenkaan vastauksena ole, että me palvelemme elämää ja\nsyvennämme kokemuksia, ei tähän ole vastausta lainkaan. Mielenkiinnon\nloppuminen tapahtuu silloin, kun meidän ei onnistu nähdä, miten työ ja\nliiketoiminta todella palvelevat elämää.\n\nSillä on kaksi asiaa, joihin ihmiset väsyvät aineellisuuden alalla --\ntarkoitukseton köyhyys ja tarkoitukseton rikkaus. On aivan selvää, että\nnäiden tavara-asteikkojen molempien äärimmäisyyksien hallinta muodostuu\nväsyttäväksi, ellei siihen lisätä mitään muuta. Tosiseikkana pysyy,\nettä sekä köyhyys että äärimmäinen rikkaus ovat sietämättömän tylsiä\nolotiloja.\n\nToisinaan ihmiset yksinkertaisesti väsyvät pelkkään toimeliaisuuteen\nja varakkaana oloon, sillä liiketoiminta ja varallisuuskin menettävät\nmakunsa, jolleivät ne tarkoita mitään muuta kuin mitä tavallisesti\nnäillä sanoilla ymmärrämme. Taloustieteilijä ei ole koskaan ottanut\nlaskelmissaan huomioon sitä mahdollisuutta, että ihmiset saattavat\nväsyä pelkkään liiketoimintaan ja varallisuuteen.\n\nSeisahdusilmiö runsauden vallitessa on ollut lisääntymässä. Me alamme\noppia, ettei liiketoimintapeli hoida itseään, etteivät tämän pelin\npelaajat jatka peliään heidän mielenkiintonsa herpaantuessakin, että\nmielenkiinnon herpaantuminen näyttää olevan lakina, joka on suoraan\nverrannollinen peliin sisältyvien tarkoitusten mataluuteen. Itsekkyys\non vähimmin kannustava vaikutin maailmassa. Jatkuvan ponnistelun ja yhä\njalostetumman ponnistelun liikkeellepanevana voimana se epäonnistuu\nsurkeasti.\n\nMäärätyn tulosumman yläpuolella ei raha yksin saa miestä tekemään\ntyössään parastaan. Päinvastainen ei ole totta. Toisin sanoen ei\nole olemassa mitään astetta, jossa raha voitaisiin jättää huomioon\nottamatta työpalkkiona, tai ainakaan se henkilö ei voi jättää\nrahaa huomioon ottamatta, joka johtaa työtä ja hyötyy siitä. Rahan\nvastiketta työn palkkiona ei tulla löytämään lelujen ja leikkien\ntarjoamisesta, jotka ovat naamioidut virkistykseksi ja tavallisesti\nsuunnitellut työläisen huomion poistamiseksi siitä tosiseikasta, että\nhän saa vähemmän rahaa kuin mitä hänen tulisi saada. Eikä vastiketta\nlöydetä liioin jonkinlaisen ystävällisen ja toverillisen ilmapiirin\nkehittämisestä, jonka tarkoituksena on koettaa esitellä, ettei työ\nolisi työtä.\n\nSikäli kuin näen, tulee johtajien velvollisuutena olemaan uupumaton\ntyöskentely, tyydytyksen löytäminen työstään, ja sen hetken koittaessa\n-- jos se lainkaan koittaa -- jolloin he eivät enää löydä tyydytystä\ntyöstä, heidän tulee viipymättä vetäytyä syrjään ja luovuttaa\npaikkansa niille, joita työ tyydyttää. Mutta tämä kaikki kuuluu\ntulevaisuuteen. On miellyttävää nähdä, että raha on kadottamassa\nparhaimman kiihoittimen määrätyillä työasteilla, mutta vielä ei ole\naika päätellä, etteivät raha ja tavarat, joita rahalla ostetaan, ole\nkiihoittimia. Tämä ei olisi totuuden mukaista. Maailma haluaa vielä\nrahaa, ja se tulee jatkuvasti haluamaan sitä, kunnes se on ylenmäärin\nkylläinen. Me emme voita mitään pudistelemalla juhlallisina päätämme ja\nkehittelemällä teorioita. Me voimme laatia teorioita vain olettamalla,\nettä asiat jäävät aina sellaisiksi, mitä ne ovat -- että kaikki meidän\nhavaitsemamme virtaukset tulevat vain vahvistumaan. Näin ei voi koskaan\ntapahtua. Asiaimme on tulevaisuudessa pakko saada lopullinen muotonsa,\nkuten menneisyydessäkin, sellaisten voimien vaikutuksesta, joista\ntänään emme tiedä mitään.\n\nOttakaamme valaiseva esimerkki. Monta vuotta sitten, ennen automobiilin\nilmestymistä, harjoitettiin maassamme suurta agitatsionia uusien\nteiden rakentamisen välttämättömyydestä, sillä siihen aikaan useimmat\nteistämme todellakin olivat huonoja. Euroopan teitä pidettiin yleensä\nesimerkkinä siitä, minkälaisia teitä meilläkin olisi pitänyt olla.\nEi huomattu lainkaan, että tilanne täällä oli toisenlainen kuin\nEuroopassa, että rautatiet olivat silloin parhaita kuljetusvälineitä\nja että tavaroiden siirto hevosten avulla parhaitakin teitä pitkin oli\naivan liian hidasta meidän tarpeisiimme. Tiekiihkoilijat vaativat,\nettä meidän tuli saada uusia valtateitä, ja he laativat joitakin hyvin\nnerokkaita rahoitussuunnitelmia. Mutta he eivät päässeet edistymään,\nsillä he eivät saaneet ihmisiä innostumaan. Oli vain onneksi, etteivät\nhe puuhissaan onnistuneet, sillä silloin olisi maahamme muodostunut\ntieverkko, joka olisi aivan soveltumaton nykyisille, siihen aikaan\nvielä tuntemattomille kuljetusmenetelmille.\n\nNykyjään on ratkaistavanamme maanviljelysprobleema. Sitä käsitellään\nsen olettamuksen perustalla, että asiat jäävät aina sellaisiksi,\nmitä ne ovat. On tehty ehdotuksia maanviljelijän avustamiseksi\nyleisistä varoista. On tehty ehdotuksia tilanteen muuttamiseksi\nmyyntimenetelmien avulla. On tehty ehdotuksia sadon rajoittamiseksi\nja keinotekoisten hinnoittelujen käyttämiseksi, jotta hinnat\nsaataisiin pysymään luonnottomalla tasolla. Kaikki nämä suunnitelmat\nperustuvat olettamukseen, että asiat jäävät sellaisiksi kuin ne ovat\n-- että maailmassa vallitseva tilanne, sikäli kuin maanviljelys on\nkysymyksessä, on lopullinen.\n\nMitä tulee tapahtumaan? Muutamien vuosien kuluttua me sen sijaan, että\nkoettaisimme keksiä keinoja, joiden avulla estäisimme viljan virtauksen\nmaahan, pyydämme maailmaa tuottamaan sitä enemmän maahamme. Nykyiset\nmyyntisuunnitelmien ja rahallisen avun ratkaisut tulevat katoamaan\nsamalla tavalla kuin postivaunut katosivat rautateiden tieltä.\nMaanviljelys muodostuu nyt uuden kemiallisen aikakauden pohjaksi.\nMihin tähän saakka olemme käyttäneet kivihiilitervaa, sen tulemme pian\nsuorittamaan selluloosalla. Farmit tulevat suurten teollisuuksien\nkanssa yhteyteen, ja suurempi tuotanto sekä tuonti kuin olemme osanneet\nkuvitellakaan käy välttämättömäksi.\n\nRahaprobleemalle tulee joskus löytymään ratkaisu -- vaikka kukaan ei\nvielä voi nähdä, miten se syntyy. Mutta sen täytyy syntyä. Todellisen\nrikkauden puolelta tuleva oma painostus rikkauden merkkien -- toisin\nsanoen siis rahan -- suhteen tulee uudistamaan rahajärjestelmän ja\ntekemään siitä jotakin suurempaa ja hyödyllisempää. Rahan vihollinen on\nrikkaus, ja rikkaus on saamassa yliotteen rahasta.\n\nEräässä suhteessa tiedämme kuitenkin tarpeeksi, ryhtyäksemme\ntoimintaan. Meidän nykyinen suuntamme on kokemuksien määräämä, ja\nhyödyllisin teko, minkä kukaan meistä voi tehdä, on päivittäisten\nkokemustemme tuloksen sijoittaminen jokapäiväiseen työhömme. Sillä\nsilloin, ja ainoastaan silloin, voimme olla varmoja siitä, että\nedistymme.\n\nIHMISSUKU SIIRTYY VANHASTA UUTEEN INHIMILLISTÄ SILTAA MYÖTEN,\nJONKA MUODOSTAVAT KOLMESSA PÄÄAMMATISSA -- MAANVILJELYKSESSÄ --\nTEOLLISUUDESSA -- KULJETUKSESSA TYÖSKENTELEVÄT HENKILÖT.\n\n\n\n"]