[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fnzK8_D3RU9cGbDe9IFMIAWhBxHN7keEtB3OygqDWP38":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":28,"gutenbergSummary":32,"gutenbergTranslators":33,"gutenbergDownloadCount":35,"aiDescription":36,"preamble":37,"content":38},223,"Timon Ateenalainen","Shakespeare, William",1564,1616,"223-shakespeare-william-timon-ateenalainen","223__Shakespeare_William__Timon_Ateenalainen",null,"naytelma",[],[15,16],"brittilainen","klassikot","fi",1623,1900,14643,84032,false,18144,[25,26,27],"Athens (Greece) -- Drama","Timon of Athens (Legendary character) -- Drama","Tragedies (Drama)",[29,30,31],"British Literature","Classics of Literature","Plays/Films/Dramas","\"Timon Ateenalainen\" by William Shakespeare is a play written around 1606. A wealthy Athenian nobleman squanders his fortune on false friends and parasitic flatterers. When bankruptcy strikes, those he generously helped abandon him completely. Bitter and betrayed, Timon retreats to a wilderness cave, cursing all humanity. There he discovers gold, attracting the very people he now despises. The play follows his transformation from generous benefactor to misanthropic hermit, exploring themes of friendship, betrayal, and the corrupting nature of wealth. (This is an automatically generated summary.)",[34],"Cajander, Paavo Emil",403,"Shakespearen tragedia kertoo anteliaasta ateenalaisesta ylimyksestä, joka tuhlattuaan omaisuutensa ystäviinsä joutuu näiden hylkäämäksi. Petetty Timon katkeroituu syvästi, erakkoituu metsään ja alkaa vihata koko ihmiskuntaa. Näytelmä tutkii rikkautta, kiitollisuutta ja ihmisluonnon raadollisuutta.","William Shakespearen 'Timon Ateenalainen' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 223. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","TIMON ATEENALAINEN\n\nKirj.\n\nWilliam Shakespeare\n\n\nPaavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1900.\n\n\n\n\n\n\nNäytelmän henkilöt:\n\nTIMON, ateenalainen ylimys.\nLUCIUS,     |\nLUCULLUS,   |  Timonin imartelijoita.\nSEMPRONIUS, |\nVENTIDIUS, muuan Timonin valheystäviä.\nAPEMANTUS, äreä filosofi.\nALCIBIADES, ateenalainen sotapäällikkö.\nFLAVIUS, Timonin hovimestari.\nFLAMINIUS,  |\nLUCILIUS,   |  Timonin palvelijoita.\nSERVILIUS,  |\nCAPHIS,       |\nPHILOTUS,     |\nTITUS,        |  Timonin velkojain palvelijoita.\nLUCIUS,       |\nHORTENSIUS,   |\nKaksi Varron palvelijaa.\nIsidorin palvelija.\nCUPIDO ja muita naamioita.\nKolme muukalaista.\nRunoilija, maalari, kauppias ja helmiseppä.\nVanha ateenalainen.\nPaashi.\nNarri.\nPHRYNIA,   |  Alcibiadeen rakastajattaria.\nTIMANDRA   |\nYlimyksiä, senaattoreja, sotamiehiä, varkaita ja seuralaisia.\n\nTapahtumapaikka: Ateenan kaupunki ja läheinen metsä.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Ateena. Sali Timonin talossa.\n\n    (Runoilija, maalari, helmiseppä, kauppias ynnä muita\n    tulee eri haaroilla.)\n\nRUNOILIJA.\nHyvää päivää!\n\nMAALARI.\n              Hauskaa, että voitte hyvin.\n\nRUNOILIJA.\nEn kaukaan nähnyt teitä. Mitä kuuluu?\n\nMAALARI.\nTapaansa menee.\n\nRUNOILIJA.\n                Niin, niin, tiettävästi.\nMut jotain erikoista? Jotain kummaa\nJa ennen kuulumatonta? -- Mut, nähkääs!\nRikkauden taika, tenhos tänne loihti\nNuo henget kaikki! Kauppiaan ma tunnen.\n\nMAALARI.\nMolemmat tunnen; helmiseppä toinen.\n\nKAUPPIAS.\nOi, mikä kelpo herra!\n\nHELMISEPPÄ.\n                      Niinpä kyllä.\n\nKAUPPIAS.\nMies verraton ja niinkuin harjoitettu\nHyvyyden juoksuun uupumattomaan:\nHän voiton vie --\n\nHELMISEPPÄ.\n                  Juveeli täss' on mulla.\n\nKAUPPIAS.\nOi, näyttäkäähän! Timonille varmaan?\n\nHELMISEPPÄ.\nJos maksamaan hän suostuu; vaan se seikka --\n\nRUNOILIJA.\n\"Kun palkasta me halpuutt' ylistämme,\nNiin tahraantuu sen oivan runon loisto,\nJonk' ylevyys on saapa.\"\n\nKAUPPIAS (katsellen helmeä).\n                         Varsin soma!\n\nHELMISEPPÄ.\nJa kallis! Näettenkö tuota vettä?\n\nMAALARI.\nTeit' innostuttaa varmaan joku teos,\nJonk' omistatte hänen armollensa.\n\nRUNOILIJA.\nNiin, suustani kai pääsi jotain moista.\nRunous on kuin pihka, joka tihkuu\nTuoreesta puusta. Piistä ei saa tulta,\nJos sit' ei iske; meidän jalo liekki\nItsestään syttyy ja, kuin virta, murtaa\nKaikk' esteet tieltään. -- Mitä teill' on tuossa?\n\nMAALARI.\nVain maalaus. -- Milloin tulee kirja ulos?\n\nRUNOILIJA.\nSuorastaan tarjouksen kantapäillä. --\nAh, näyttäkäähän tuota!\n\nMAALARI.\n                        Kaunis taulu.\n\nRUNOILIJA.\nNiin on; tuo tuoss' on vallan verratonta.\n\nMAALARI.\nJotenkin.\n\nRUNOILIJA.\n          Oivaa! Mikä sulon ilme\nTuoss' asennossa! Mitä sielun voimaa\nTuo silmä säihkyy! Mikä mielihaave\nHuulilla noilla! Sanoin ihan voisi\nNuo mykät ruumiinliikkeet ilmituoda.\n\nMAALARI.\nNiin, elämää on hiukan jäljitelty.\nTuo ilme -- onko hyvä?\n\nRUNOILIJA.\n                      Toden totta,\nSe voittaa luonnon; taiteen mahti tässä\nElävämp' on kuin itse elämässä.\n\n    (Muutamia senaattoreja kulkee näyttämän poikki.)\n\nMAALARI.\nOh, sillä herralla on ystäviä!\n\nRUNOILIJA.\nAteenan senaattorit! -- Miekkoiset!\n\nMAALARI.\nKah, vielä lisää!\n\nRUNOILIJA.\nSit' ystävien tulvaa, sitä virtaa! --\nKyhäyksessä tässä kuvaan miestä,\nJot' on tää mainen mailma täysin sylin\nHyväillyt, halaillut. Vapaata juontan'\nEi yksityisyys häiri, se vaan kiitää\nAvaraa vahamerta;[1] ilki-isku\nEi pilkkuakaan suunnassani tahri,\nJok' ylvää kotkan lentoaan vaan lentää,\nJälkeensä jättämättä jälkeä.\n\nMAALARI.\nEn ymmärrä.\n\nRUNOILIJA.\n            Avaimen teille annan.\nNiin, nähkääs, kaikki säädyt, kaikki luonteet, --\nNiin hyvin liukkaat, taipuisat, kuin myöskin\nVakavat, jäykät, -- palvelustaan tuovat\nNäin Timonille. Miehen suuri rikkaus,\nJalohon auliuteen yhtyneenä,\nVetää ja häneen lemmen sitein kiintää\nSydämmet kaikenlaiset, peilirakkaast'\nImartajasta Apemantukseen,\nJok' itsens' inhomista rakastaapi\nYlitse kaiken; hänkin polveansa\nHänelle notkistaa ja tyyten palaa,\nTimonin nyökkäyksest' autuaana.\n\nMAALARI.\nNäin heidän puhelevan keskenään.\n\nRUNOILIJA.\nKuvailen, ett' on onnettaren istuin\nSorea, suuri kunnas; kunnaan juurell'\nOn kaikenlaista luonnetta ja kansaa,\nMi tämän pallon parmaill' ahertaapi,\nTilaansa parantaakseen; niiden keskeen,\nJotk' ylös tuohon vallattareen katsoo,\nTimonin muotoisen ma miehen kuvaan,\nJot' onnettaren elfenluinen käsi\nLuoksensa viittaa; tämä äkkilempi\nÄkisti kaikki kilpailijat muuttaa\nOrjiksi, käskyläiksi.\n\nMAALARI.\n                      Niinkuin naulaan!\nTuo kunnas, onnetar ja istuin, jonne\nViittaillaan yhtä kansan joukosta,\nJok' ylös onnen jyrkännettä kiipee\nKumarapäin, -- tuo meidän taiteen alaan\nOis aivan omiaan.\n\nRUNOILIJA.\n                  Ei, kuulkaahan:\nNuo kaikki -- äskeiset nuo kumppaninsa,\nMoni ylempikin häntä -- jäljiss' oiti\nHännystelevät, terveisillä käyvät,\nValavat korvaan pyhää kuiskutusta,\nSiunaavat jalustintakin, ja ilmaa\nImevät hänen suustaan.\n\nMAALARI.\n                       Niin, ja sitten?\n\nRUNOILIJA.\nKun onnetar, tuo häälyvä ja löyhä,\nPois työntää suosikin, niin koko liuta,\nJok' ylös vuoren huippuun käsin, polvin\nJälestä junnas, antaa miehen luistaa,\nHänt' yksikään ei sortumukseen seuraa.\n\nMAALARI.\nTuo tavallista on. Voin esitellä\nSen seitsemänkin tapamaalausta,\nJotk' onnettaren äkkipuuskat kuvaa\nSanoja selvemmin. Mut hyvä oisi,\nJos Timon tietää sais, ett' ihmissilmä\nOn ennen nähnyt moisen kuperkeikan.\n\n    (Timon tulee seurueineen. Ventidiuksen palvelija on\n    puheissa hänen kanssaan.)\n\nTIMON.\nVangittu, niinkö?\n\nPALVELIJA.\n                  Niin on, hyvä herra;\nJa velkomus on viisi talenttia.\nVarat on heikot, velkamiehet tiukat.\nHän pyytää teiltä puoltokirjaa niille,\nJotk' ovat hänet vanginneet; on muuten\nHukassa toivo.\n\nTIMON.\n               Jalo Ventidius!\nEn ole niitä, jotka luotaan viskaa\nHädässä ystävänsä. Hänet tunnen,\nHän jalo mies on, avun ansaitseva,\nJa saakin sen: lunastan hänet irti.\n\nPALVELIJA.\nIjäti on hän kiitollinen teille.\n\nTIMON.\nVie terveiseni: oiti lunnaat laitan,\nKun vapaa on hän, pyydä hänet tänne. --\nEi riitä se, ett' autat pystyyn heikon,\nTukea myöskin kaipaa hän. -- Hyvästi!\n\nPALVELIJA.\nOloinen onni teidän armollenne!\n\n    (Palvelija menee.)\n    (Vanha ateenalainen tulee.)\n\nATEENALAINEN.\nKuulehan, herra!\n\nTIMON.\n                 Puhu, hyvä vanhus.\n\nATEENALAINEN.\nLucilius on palvelija sulla.\n\nTIMON.\nNiin on, ja entä sitten?\n\nATEENALAINEN.\n                         Jalo Timon,\nTykosi tänne kutsuta se mies.\n\nTIMON.\nHän onko tässä saatossa? -- Lucilius!\n\n    (Lucilius tulee.)\n\nLUCILIUS.\nTass' olen, herra, nöyrin palvelijanne.\n\nATEENALAINEN.\nTuo mies, tuo passarisi, jalo Timon,\nTalossain öisin liikkuu. Olen mies,\nJok' olen pienest' alkain ollut tarkka;\nParemman minä perillisen vaadin\nKuin kupinkantajan.\n\nTIMON.\n                    No, entä sitten?\n\nATEENALAINEN.\nYks mull' on tytär, heimoa ei muuta,\nKenelle tavarani luovuttaisin.\nOn tyttö soma, tuskin naitava,\nJa kalliist' olen häntä kasvattanut\nParaimman mukaan. Nyt tuo käskylääsi\nLempiinsä hänet kietoo. Jalo herra,\nApusi suo, nuo käynnit hältä kiellä;\nMa koitin turhaan.\n\nTIMON.\n                   Mies on rehellinen.\n\nATEENALAINEN.\nNyt häll' on tilaisuus se näyttää, Timon;\nRehellisyydell' oma palkkans' olkoon,\nSe älköön tytärtäni voitekselko.\n\nTIMON.\nLempiikö tyttö häntä?\n\nATEENALAINEN.\n                      Hän on nuori\nJa herkkä; oman nuoruutemme kiihko\nOsoittaa kyllin, kuinka häälyvä\nSe nuoruus on.\n\nTIMON (Luciliukselle).\n               Sä lemmit tyttöä?\n\nLUCILIUS.\nKyll', arvo herra, ja hän lempii mua.\n\nATEENALAINEN.\nJos luvattani naimisiin hän menee,\nNiin -- jumalat sen kuulkoot! -- maantielt' otan\nMa perillisekseni mierolaisen,\nJa hänet hylkään.\n\nTIMON.\n                  Mitä annat hälle,\nJos vaimoksi hän menee vertaiselleen?\n\nATEENALAINEN.\nHeti kolme talenttia; vasta kaikki.\n\nTIMON.\nTuo sievä mies mua palvellut on kauan;\nHänelle onnen hankin, sitä vaatii\nJo ihmisrakkaus. Työnnä hälle tyttö;\nMink' annat sinä, saman minä annan,\nNiin tasapainoss' ovat.\n\nATEENALAINEN.\n                        Jalo herra,\nSanasi pidä, niin on tyttö hänen.\n\nTIMON.\nNo, tuossa käteni ja miehen sana!\n\nLUCILIUS.\nNöyrimmät kiitokseni, jalo herra!\nMik' onnen hyvyys osakseni tulkoon,\nNiin teidän se on omaa.\n\n    (Lucilius ja vanha ateenalainen menevät.)\n\nRUNOILIJA.\n                        Työni ottaa\nSuvaitkaa; onnea ja pitkää ikää!\n\nTIMON.\nSuur' kiitos! Minust' oiti saatte kuulla:\nEi, jääkää. -- Mitä, ystävä, on sulla?\n\nMAALARI.\nVain pikku kuva; pyydän, vastaan ottaa\nSe suvaitkaa.\n\nTIMON.\n              On kuva tervetullut.\nKuva on milt'ei tosi ihminen;\nNäet, ihmistä kun epäarvo peijaa,\nNiin on hän kuorta vain; nuo kuvat ovat\nMit' ovat luonnostaan. Ihailen työtäs;\nKuink' ihailen, sen kohta näet; varro,\nSaat pian kuulla.\n\nMAALARI.\n                  Taivas teitä kaitkoon!\n\nTIMON.\nHyvästi, herrat! Kätenne! Mut yhdess'\nOn meidän ruokailtava. -- Juveelinne\nOn aivan pilattu.\n\nHELMISEPPÄ.\n                  Kuin? Hinnallako?\n\nTIMON.\nPilattu ylenmäärin kiitoksilla.\nJos hinnan maksan ylistyksen mukaan,\nNiin tulee matti taskuun.\n\nHELMISEPPÄ.\n                          Hinnan sille\nOn myyjä pannut; isäntää kun vaihtaa\nEsineet yhdenarvoiset, niin arvo\nIsännän mukaan on; te korotatte\nJuveelin hinnan, sitä kantamalla.\n\nTIMON.\nHyvinpä ivaat.\n\nKAUPPIAS.\n               Eikä. jalo herra,\nYleisen kansanäänen vain hän lausuu,\nHän puhuu, mitä kaikki muut.\n\nTIMON.\nKas, kuka tulee! Nuhteitako mieli?\n\n    (Apemantus tulee.)\n\nHELMISEPPÄ.\nOtamme niistä osamme.\n\nKAUPPIAS.\n                      Se mies\nEi ketään säästä.\n\nTIMON.\n                  Jalo Apemantus,\nNo, hyvää päivää!\n\nAPEMANTUS.\n                  Säästä hyvä päivä\nSiks, että minä jalo oon ja sinä\nTimonin koira ja nuo konnat rehdit.\n\nTIMON.\nSanotko: konnat? Sin' et heitä tunne.\n\nAPEMANTUS.\nEivätkö ole ateenalaisia?\n\nTIMON.\nOvat oikein.\n\nAPEMANTUS.\nSiis sanassani pysyn.\n\nHELMISEPPÄ.\nTunnetteko minut, Apemantus?\n\nAPEMANTUS.\nSen tiedät: nimesi jo mainitsin.\n\nTIMON.\nKopea olet, Apemantus.\n\nAPEMANTUS.\nVarsinkin siitä, ett'en ole Timonin kaltainen.\n\nTIMON.\nMinne matka?\n\nAPEMANTUS.\nPuhkaisemaan pääkalloa kunnon ateenalaiselta.\n\nTIMON.\nSiitä työstä olet kuoleman oma.\n\nAPEMANTUS.\nAivan oikein, jos laki tyhjästä määrää kuoleman.\n\nTIMON.\nMitä pidät tästä kuvasta, Apemantus?\n\nAPEMANTUS.\nHyvää, sillä se ei tee mitään pahaa.\n\nTIMON.\nEikö se ole hyvää työtä tehnyt, joka on sen maalannut?\n\nAPEMANTUS.\nParempaa on se tehnyt, joka maalarin on tehnyt, ja kuitenkin on hänkin\nvain törkyistä porotyötä.\n\nMAALARI.\nSinä olet koira.\n\nAPEMANTUS.\nÄitisi on minun sukuani; mikä on hän, jos minä olen koira?\n\nTIMON.\nTahdotko syödä päivällistä kanssani, Apemantus.\n\nAPEMANTUS.\nEn; minä en syö suuria herroja.\n\nTIMON.\nJos sitä tekisit, niin pahoittaisit naiset.\n\nAPEMANTUS.\nO! Nehän niitä suuria herroja syövät ja tulevat siitä suurimahaisiksi.\n\nTIMON.\nSepä ruokoton käsitys!\n\nAPEMANTUS.\nNiinkuin sinä sen käsität; pidä hyvänäsi.\n\nTIMON.\nMitä pidät tästä juveelista, Apemantus?\n\nAPEMANTUS.\nEn niin paljon kuin rehellisyydestä, joka ei vie ihmiseltä ropoakaan.\n\nTIMON.\nMitä ajattelet sen maksavan?\n\nAPEMANTUS.\nSe ei maksa ajattelemista. -- Mitä kuuluu, runoseppä?\n\nRUNOILIJA.\nMitä kuuluu, filosofi?\n\nAPEMANTUS.\nSinä valehtelet.\n\nRUNOILIJA.\nEtkö ole se?\n\nAPEMANTUS.\nOlen.\n\nRUNOILIJA.\nSiis en valehtele.\n\nAPEMANTUS.\nEtkö ole sinä runoseppä?\n\nRUNOILIJA.\nOlen.\n\nAPEMANTUS.\nSiis sinä valehtelet; silmäilehän vain viimeistä teostasi, jossa häntä\nkuvittelet arvoiseksi mieheksi.\n\nRUNOILIJA.\nSe ei ole kuvittelua; hän on se.\n\nAPEMANTUS.\nHän on sinun arvoisesi, ja maksaa sinulle työstäsi; joka imartelua\nrakastaa, on imartelun arvoinen. Hyväinen taivas! Jospa olisin minä\nsuuri herra!\n\nTIMON.\nMitä silloin tekisit, Apemantus?\n\nAPEMANTUS.\nSamaa, mitä Apemantus nytkin tekee: vihaisin suurta herraa sydämmeni\npohjasta.\n\nTIMON.\nMitä? Itseäsikö?\n\nAPEMANTUS.\nItseäni.\n\nTIMON.\nMiksi?\n\nAPEMANTUS.\nSiksi, että koko vihainen mieleni olisi mennyttä, jos olisin suuri\nherra. -- Olethan sinä kauppias?\n\nKAUPPIAS.\nOlen, Apemantus.\n\nAPEMANTUS.\nKauppa sinut hävittäköön, jos ei jumalat sitä tee.\n\nKAUPPIAS.\nJos kauppa sen tekee, niin sen tekevät jumalat.\n\nAPEMANTUS.\nKauppa on jumalasi, ja jumalasi sinut hävittäköön!\n\n    (Torven toitauksia; palvelija tulee.)\n\nTIMON.\nKen siellä?\n\nPALVELIJA.\n            Alcibiades seurueineen:\nNoin kaksikymmeninen ratsasjoukko.\n\nTIMON.\nOn talo heille auki; menkää vastaan. --\n    (Muutamia seurueesta menee.)\nNyt teidän täytyy jäädä puoliselle. --\nEi pois, ei, ennenkuin ma teitä kiitän;\nJa syötyämme näyttänette taulun. --\nIloista nähdä teitä. --\n    (Alcibiades tulee seurueineen.)\n                        Terve, terve!\n\nAPEMANTUS.\nKas niin, nyt alkaa! -- Kuivatkohon kihti\nJa rammatkoon nuo nöyrät jäsenenne!\nNe maireet konnat ystävyytt' ei tunne,\nKaikk' on vain imarretta! Apinoiksi\nJa babiaaneiks ihmissuku taantuu.\n\nALCIBIADES.\nKaipuuni viihdytitte; katsettanne\nHimolla ahmin.\n\nTIMON.\n               Terve tuhannesti!\nSuloista aikaa ennen eroamme\nKemuilla viettäkäämme. Sisään käykää!\n\n    (Kaikki menevät, paitsi Apemantus.)\n    (Kaksi ylimystä tulee.)\n\n1 YLIMYS.\nMik' aika päiväst', Apemantus?\n\nAPEMANTUS.\n                               Aika\nVakaaksi tulla.\n\n1 YLIMYS.\n                Siihen aina aikaa.\n\nAPEMANTUS.\nMut sinulla, sen vietävä, ei koskaan.\n\n2 YLIMYS.\nTimonin juhlaanko sa menet?\n\nAPEMANTUS.\n                            Menen\nNäkemään, kuinka ruoka täyttää konnat\nJa viini kiihtää narrit.\n\n2 YLIMYS.\nHyvästi, hyvästi!\n\nAPEMANTUS.\n                  Sin' olet narri,\nKun kahdesti tuon hyvästisi matkit.\n\n2 YLIMYS.\nMiksi niin, Apemantus?\n\nAPEMANTUS.\nOlisit voinut toisen pitää itseäsi varten, sillä minä en aio sinulle\nsemmoista antaa.\n\n2 YLIMYS.\nMene hirteen!\n\nAPEMANTUS.\nEnkä, mitään en tee sinun käskystäsi; sen neuvon voit antaa\nystävillesi.\n\n2 YLIMYS.\nPois, senkin hämmästelevä koira, taikka potkaisen sinut ulos!\n\nAPEMANTUS.\nPakenen, niinkuin koira, aasin kavioita.\n\n    (Menee.)\n\n1 YLIMYS.\nTuo ihmisyyden vastapuoli! Tulkaa;\nTimonin antiutta maistelkaamme.\nHyvyyden sydämmenkin se mies voittaa.\n\n2 YLIMYS.\nTyhjentää: Plutus, kullan jumala,\nVain hänen voutins' on; ei sitä hyvää,\nJot' ei hän maksa seitsenkertaisesti;\nEi lahjaa, jost' ei ylenmääräist' anna\nHän vastalahjaa.\n\n1 YLIMYS.\n                 Häll' on jaloin sydän,\nMik' ihmist' ikänä on hallinnut.\n\n2 YLIMYS.\nEläköön onnessa ja kauan! Tulkaa.\n\n1 YLIMYS.\nTeen seuraa teille.\n\n              (Menevät)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Juhlahuone Timonin talossa.\n\n    (Meluavaa hoboijan soittoa. Suuret ruokapidot. Flavius ja\n    muita palvelijoita. Sitten tulevat Timon, Alcibiades, Lucius,\n    Lucullus, Sempronius ja muita Ateenan senaattoreja sekä\n    Ventidius. Seuralaisia. Lopuksi kaikkien muiden jäljessä\n    Apemantus, tyytymättömänä tapansa mukaan.)\n\nVENTIDIUS.\nSuurkunniainen Timon, jumalat on\nIsäni ikää muistaneet ja hänet\nIkuiseen rauhaan vieneet. Autuaana\nHän erosi ja minut rikkaaks jätti.\nJaloa sydäntänne palkiten.\nNyt nöyrin kiitoksin ma kaksinkerroin\nTalenttimäärän maksan, joka auttoi\nMun vapauteen.\n\nTIMON.\n               Ei, kelpo Ventidius!\nNäin ystäväänne loukkaatte; ne annoin\nVapaasti lahjaks. Takaisin ken ottaa,\nHän todest' ei voi sanoa, ett' antoi.\nEn isoisien tapaa tohdi käyttää,\nVaikk' ihanalta rikkaan viat näyttää.\n\nVENTIDIUS.\nMik' ylvä sydän!\n\n    (Kaikki luovat kunnioittavan katseen Timoniin.)\n\nTIMON.\n                 Kursaus, hyvät herrat,\nKeksittiin siksi, että siitä kiillon\nSais himmit teot, ontot tervehdykset\nJa hyvät työt, jotk' aikeeseen jo ehtyy;\nMut tosi ystävyys ei moista kaipaa.\nNo, istukashan; suodummat te ootte\nMun rikkaudelleni kuin rikkaus mulle.\n\n    (Istuutuvat.)\n\n1 YLIMYS.\nSiit', arvo herra, yksi tunnustus, --\n\nAPEMANTUS.\nHaa! Tunnustus, ja sitten hirteen, niinkö?\n\nTIMON.\nAh, Apemantus! -- Ole tervetullut!\n\nAPEMANTUS.\nEn tuota tervetuletustas kaipaa;\nPoisajettavaksi ma tulin tänne.\n\nTIMON.\nHyi, raakalainen! Kovin moitittava\nOn luonteesi, ei miehellen se sovi.\nSanotaan: _ira furor brevis est_,\nMut tuopa mies on vihoissansa aina.\nHänelle valmistelkaa eri pöytä;\nEi seurasta hän huoli, eikä ole\nHän liioin sovelias ihmisseuraan.\n\nAPEMANTUS.\nOmalla uhallasi jään siis tänne;\nTeen huomioita; pidä varasi.\n\nTIMON.\nVähät minä sinusta välitän; olet ateenalainen. Ja sen vuoksi olet\ntervetullut. Minä en tahdo valtaani käyttää; toivon, että ruoka tukkii\nsuusi.\n\nAPEMANTUS.\nSun ruokaasi ma inhon; kurkkuuni\nSe istuisi, sill' imartaa en taida. --\nHyväinen taivas, mikä ihmisliuta\nSyö Timonia, ja hän sit' ei näe!\nMua kaivelee, ett' yhden miehen vereen\nNoin moni kastaa leipänsä ja -- mikä\nOn hullumpaa -- hän vielä heitä käskee.\nIhmeeksi ihmiset viel' uskoo toistaan.\nNe oisi kutsuttavat ilman veistä,[2]\nNiin ruoka säästyisi ja henki säilyis.\nEsimerkiksi: tuo, joka häntä lähin\nOn pöydässä ja samaa leipää taittaa\nJa saastaa häntä samast' astiasta,\nMurhaamaan hänt' on lähin. Moist' on nähty.\nJos suur'mies oisin, pitoloiss' en joisi;\nVois joku kurkunläppää sormitella;\nIsoiset juokoot kaulavaruksella.\n\nTIMON (eräälle vieraista).\nTerveydeksenne! Kiertäköhön malja!\n\n2 YLIMYS.\nTätä suuntaa juoskoon!\n\nAPEMANTUS.\n                       Tätä suuntaa juoskoon!\nHaa! Reima mies! Hän tuntee aika vedet.\nNuo terveysmaljat aivan potilaiksi\nNe saavat, Timon, sun ja omaisuutes.\nTää täss' on liian heikko syntityöhön:\nTää kunnon vesi miest' ei ojaan kaada.\nEi ruokaani se raiskaa. Pidot röyhkät\nJumalten kiitokseen on liian pöyhkät.\n    (Apemantuksen ruokaluku.)\nJumalat, kultaa pyydä en,\nVain omaa hyvää anelen.\nNiin tuhmaks älkää tehkö mua.\nEtt' uskon valaa vannottua,\nEtt' aatan luotan kyyneliin,\nTai koiran valhekuorsauksiin,\nTai tyrmäst' irti päästäjääni,\nTai ahdingossa ystävääni!\nAamen! Nyt alan työn:\nRikas syntiä tekee, minä juuria syön.\n    (Syö ja juo.)\nHyväksi olkoon hyvän sydämmesi, Apemantus!\n\nTIMON.\nPäällikkö Alcibiades, nyt on sydämmenne sodassa.\n\nALCIBIADES.\nSydämmeni on alati teille altis, arvo herra.\n\nTIMON.\nOlisitte kai mieluummin vihollisten parissa aamiaisilla kuin\npäivällispidoissa ystävien kanssa.\n\nALCIBIADES.\nJos ne ovat oikein verisen vereksiä, niin ei ole mikään herkku niiden\nvertaista; toivoisinpa parhaan ystäväni semmoisiin pitoihin.\n\nAPEMANTUS.\nOi, jospa kaikki nämä imartelijat olisivat vihollisiasi, että voisit ne\nteurastaa ja sitten pyytää minua niitä nautitsemaan.\n\n1 YLIMYS.\nJos vain olisi meillä se onni, että kerrankin, armollinen herra,\ntahtoisitte koetella sydämmiämme, jotta saisimme ainakin osaksi\nosoittaa intoamme, niin pitäisimme itsemme iki-autuaallisina.\n\nTIMON.\nEpäilemättä, hyvät ystävät, ovat itse jumalat niin säätäneet, että\nminulla on oleva paljon apua teistä. Kuinka olisitte muuten ystävikseni\ntulleet? Mitä varten olisi teillä tämä armas nimitys ennen tuhansia\nmuita, jos ette olisi lähinnä sydäntäni? Olen itselleni teistä puhunut\nenemmän, kuin mitä häveliäästi itse voisitte puolestanne puhua; ja sen\nverran takaan teitä. Hyvät jumalat, ajattelen, miksi tarpeeksi meillä\nolisi ystäviä, jos emme koskaan niitä tarvitseisi? Nehän olisivat\ntarpeettomimpia olentoja maan päällä, jos emme milloinkaan niitä\nkäyttäisi; olisivat niinkuin suloiset soittokoneet, jotka riippuvat\nseinässä koteloissaan ja itseensä kätkevät säveleensä. Olisinpa usein\nsuonut olevani köyhempi, että voisin teitä lähemmäksi lähestyä. Me\nolemme luodut hyvää tekemään, ja mitä voimme paremmalla syyllä sanoa\nomaksemme kuin ystäviemme rikkauksia? Oi, mikä kallisarvoinen lohdutus,\nettä on niin monta, jotka saattavat, niinkuin veljekset, vallita toinen\ntoisensa omaisuutta! Oi, iloa, joka kuolee pois jo ennen kuin\nsyntyikään! Silmäni eivät voi kyyneliään pidättää, näen ma;\nunohduttaakseni niiden heikkouden, juon terveydeksenne.\n\nAPEMANTUS.\nSinä itket, Timon, heitä juottaaksesi.\n\n2 YLIMYS.\nNoin meidän silmiss' ikään sikisi ilo,\nJa heti saalas esiin pulppusi.\n\nAPEMANTUS.\nHa! ha! Se oli äpärä se saalas.\n\n3 YLIMYS.\nTodella, arvo herra, oikein hellyin.\n\nAPEMANTUS.\nOikeinko?\n\n    (Torventoitausta.)\n\nTIMON.\nHaa! Mitä toittaa torvi?\n    (Palvelija tulee.)\n                         Mikä on?\n\nPALVELIJA.\nAnteeksi, armollinen herra: siellä on muutamia naisia, jotka kiihkeästi\npyytävät päästä sisään.\n\nTIMON.\nVai naisia![3] He mitä haluavat?\n\nPALVELIJA.\nHeillä on mukana edeskäypä, jonka on toimena ilmoittaa heidän\ntoivomuksensa.\n\nTIMON.\nNo hyvä, sisään tulkoot!\n\n    (Cupido esiintyy.)\n\nCUPIDO.\nArvoisa Timon, terve! Terve, kaikki\nHyvyytes nauttijat! -- Viis aistia,\nSua haltijakseen tunnustain, on tullut\nSydäntäs aulist' onnittelemaan.\nMaku, kuulo, tunto, haisti tänne saavat\nJa silmillesi huvit valmistavat.\n\nTIMON.\nHe ovat kaikki tervetulleet. Kohtelias olkoon vastaanotto. Soitto\njulistakoon heidät tervetulleiksi!\n\n    (Cupido poistuu.)\n\n1 YLIMYS.\nNäette, kuink' on rakkaus teihin suuri.\n\n    (Soittoa. Cupido palaa, seurassaan amatsoneiksi puettuja naisia,\n    jotka, kanteleet kädessä, tanssivat ja soittavat.)\n\nAPEMANTUS.\nHei, mikä turhuuden on saatto tuossa!\nNe tanssii! Hullupäitä naisia!\nVain pelkkää hulluutt' elämän on loisto,\nKun tuota vertaa öljyhyn ja juuriin.\nRupeemme narreiks ihan huviksemme;\nSuu maireess', imeksimme ihmisiä,\nJa palkinnoksi heidän vanhuuteensa\nKateuden, vihan myrkyt oksennamme.\nKen eläissään ei sortunut, tai sorra?\nKen kuollessaan ei hautaan haavaa vie,\nJonk' ystäviltään sai? Varonpa, että\nTuo, joka edessäni tuossa tanssii,\nMua kerran polkee; moista tavataan;\nKun päivä laskee, ovi suljetaan.\n\n    (Herrat nousevat pöydästä, osoittaen Timonille syvintä\n    kunnioitustaan; rakkautensa merkiksi ottaa kukin amatsonin,\n    ja kaikki tanssivat, miehet naisten kanssa, pari iloista\n    tanssia hoboijain soidessa.)\n\nTIMON.\nIlomme ihannoitte, somat naiset,\nSuloisen leiman suoden juhlallemme,\nJok' ei ois puolinkaan näin hemmyt ollut;\nTe sille loiston annoitte ja arvon,\nNäin sulostuttain oman keksintöni;\nMa siitä teitä kiitän.\n\n1 NAINEN.\n                       Arvo herra,\nParasta puolta kosketatte vain.\n\nAPEMANTUS.\nNiin kyllä, sillä huonoin puoli on likainen ja sietää tuskin\nkoskettamista, luulisin.\n\nTIMON.\nMitätön eine täällä vartoo, naiset;\nEteenne itse ottaa suvainnette.\n\nNAISET.\nNöyrimmät kiitoksemme, jalo herra.\n\n    (Cupido ja naiset menevät.)\n\nTIMON.\nFlavius! --\n\nFLAVIUS.\n            Mit', armo!\n\nTIMON.\n                        Tuo se pikku lipas.\n\nFLAVIUS.\nKyll', arvo herra. (Syrjään.) Taaskin helmilöitä!\nEn tohdi oikkujansa vastustaa;\nPitäisi -- mutta -- ah! kun kaikki ehtyy,\nHän kyllä sois, ett' oisi vastus tehty.\nJos hyvyydellä silmät seljäss' oisi,\nNujertaa noin ei kelpo miestä voisi.\n\n    (Menee.)\n\n1 YLIMYS.\nVäkemme missä?\n\nPALVELIJA.\n               Valmiit ovat, herra.\n\n2 YLIMYS.\nHevoiset esiin!\n\n    (Flavius tuo lippaan.)\n\nTIMON.\n                Hyvät ystävät.\nSananen vielä! Pyydän, hyvä herra,\nMinulle näyttäkää se kunnia,\nEtt' arvoss' ylennätte tämän helmen.\nSe viekää, pitäkää se, rakas herra.\n\n1 YLIMYS.\nVelassa liian suuress' olen teille.\n\nKAIKKI.\nOlemme kaikki.\n\n    (Palvelija tulee.)\n\nPALVELIJA.\nSenaattoreita tuolla ratsailt' astuu;\nTulossa ovat tervehtimään teitä.\n\nTIMON.\nErittäin tervetulleet!\n\nFLAVIUS.\n                       Suvaitkaatte,\nVain sana! Läheltä se koskee teihin.\n\nTIMON.\nLäheltäkö? Se säästä toiseen kertaan:\nNyt laita heille kelpo vastaanotto.\n\nFLAVIUS (syrjään).\nTuskinpa tiedän, kuinka.\n\n    (Toinen palvelija tiilet.)\n\n2 PALVELIJA.\n                         Arvo herra,\nSulimman ystävyyden osoitteeksi\nNyt Lucius neljä lumiratsua\nHopeavaljainensa laittaa teille.\n\nTIMON.\nNe mielist' otan; katson, että lahja\nRehellisesti palkitaan.\n    (Kolmas palvelija tulee.)\n                        No, mitä?\n\n3 PALVELIJA.\nAnteeksi, teidän armonne: herra Lucullus pyytää, että suvaitsisitte\nhuomenna metsästää hänen kanssaan, ja lähettää teidän arvoisuudellenne\nkaksi paria susikoiria.\n\nTIMON.\nMa tulen. -- Ota vastaan ne, ja hyvin\nNe palkittakoon.\n\nFLAVIUS.\n                 Mihin tämä viekään!\nKestittää täytyy, rikkaat lahjat antaa.\nJa kaikki tyhjäst' arkusta! Ei tiedä\nHän koskaan varojansa, eikä siedä\nMun näyttää, kuink' on sydän hällä köyhä,\nKun sill' ei voimaa täyttää toiveitaan.\nNiin yli varainsa hän lupaa, että\nPuheensa kaikk' on velkaa; joka sana\nOn panttina; hyvyyttään vielä koron\nNiist' antaa hän; maat kirjoissa on heillä.\nJos virastani hyväll' irti oisin,\nEnnenkuin minut karkoitetaan vallan!\nParempi ilman ruokaystävää,\nKuin että ruokit henkes väijyjää.\nSydäntä särkee isäntäni tila.\n\n    (Menee.)\n\nTIMON.\nVääryyttä kovin teette itsellenne,\nJos arvoanne näin te alennatte.\nKas, tässä pikku ystävyyden lahja!\n\n2 YLIMYS.\nSuurempi tavallist' on kiitokseni.\n\n3 YLIMYS.\nOi, hän on itse autiuden sielu!\n\nTIMON.\nNyt muistan, herra, että tässä taannoin\nKehuitte raudikkoa ratsuani:\nSe pitäkää, kosk' on se teille mieleen.\n\n3 YLIMYS.\nMa pyydän, jalo herra, anteeks suokaa.\n\nTIMON.\nSanani saitte; tiedän, ettei muuta\nKehua oikein voi, kuin mitä mielii;\nOmistani arvaan ystäväini halut;\nVakaasti haastan. Kohta teillä käyn.\n\nKAIKKI YLIMYKSET.\nOi, kenpä oisi tervetulleempi!\n\nTIMON.\nNää käynnit, teidän varsinkin, on mulle\nNiin rakkaat, ett' en saata antaa kyllin.\nKuningaskuntia ma ystäville\nJaella voisin. -- Alcibiades,\nSin' olet sotamies, siis harvoin rikas;\nMut hyvin se on tarpeen; kuolleissa\nOn elatuksesi ja sotakenttä\nMaatiluksesi.\n\nALCIBIADES.\n              Aika sottakenttä!\n\n1 YLIMYS.\nVelassa suuress' ollaan teille.\n\nTIMON.\n                                Samoin\nMinäkin teille.\n\n2 YLIMYS.\n                Ikikiitolliset.\n\nTIMON.\nSamaten minä. -- Tulta, lisää tulta!\n\n1 YLIMYS.\nOleva onni, kunnia ja rikkaus\nAin' olkoon osananne, jalo Timon!\n\nTIMON.\nHyväksi ystäville.\n\n    (Alcibiades ja ylimykset menevät.)\n\nAPEMANTUS.\n                   Sitä hommaa!\nPään nyökkäystä ja hännän hieputusta!\nNuo koipitemput tokko kulungeitaan\nNe kannattavat? Ystävyys on rapaa;\nEi pitäis vilpill' olla jalka vapaa.\nNuo kunnon narrit maire kieli pettää.\n\nTIMON.\nNo, Apemantus, jos et noin ois juro,\nNiin saisit jotain.\n\nAPEMANTUS.\n                    Min' en huoli mistään;\nJos lahjot minutkin, niin sulla yhtään\nEi soimaajaa, ja syntiin yhä vaivut\nNiin kauan annat, varon, että kohta\nPois papereilla itsesikin annat.\nMiks kemut, kestit nuo ja turhat loistot?\n\nTIMON.\nJos noin sa moitit seuraelämää,\nNiin, totta vieköön, sinusta en huoli.\nHyvästi! Toiste laula toista virttä!\n\n    (Menee.)\n\nAPEMANTUS.\nEt tahdo mua kuulla, -- etkä saakaan!\nTaivaasi suljen. Kuink' on ihmis-parka\nNeuvoille, vaan ei mairehelle arka!\n\n                             (Menee.)\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Huone erään senaattorin talossa.\n    (Senaattori tulee, paperi kädessä.)\n\nSENAATTORI.\nTää viisituhat, -- yhdeksän on Varron\nJa Isidorin saatava, -- mun lisäks --\nSiis viisikolmatta. -- Näin hurjistella\nJa tuhlata! Ei kestä tuo, ei miten.\nJos kultaa kaipaat, mierolt' ota koira\nJa Timonille vie; se poikii kultaa.\nJos tahdot ratsustasi kaksikymment'\nUpeempaa saada, vie se Timonille,\nNiin oiti oiva ratsuja se varsoo.\nEi vartijata portilla, ei muuta\nKuin muuan hymysuu, mi sisään kutsuu\nKaikk' ohikulkijat. Ei, tää ei kestä;\nEi tässä järki varmaa pohjaa keksi.\nHoi, Caphis! Caphis!\n\n    (Caphis tulee.)\n\nCAPHIS.\n                     Mitä käskette?\n\nSENAATTORI.\nKäy vaippasi, ja Timonille riennä:\nKiristä saatavani; älä välty,\nJos estelee; äl' ällisty, jos sanoo:\n\"Terveiset herralles'\" -- näin heilutellen\nKädessään lakkiaan; -- ei, virka hälle,\nEtt' itse ahtaall' olen; velkojani\nHyvittää täytyy; määräaik' on mennyt,\nJa viipy tuo on luoton multa vienyt;\nRakastan häntä, kunnioitan häntä,\nMut sormestaan en päätäni voi antaa;\nPikainen tarve on; ei verukkeet,\nEi kiertelevät sanat mua auta,\nEi, rahat oiti käteen. Mene matkaan,\nJa näytä oikein tuiman tuimaa naamaa,\nKuin karhu ainakin; näet, pelkään, että,\nJos joka sulka omaan pannaan siipeen,\nVain alaston on linnunpoika Timon,\nVaikk' ylväs on kuin Phoenix nyt. Pois matkaan!\n\nCAPHIS.\nMa menen, herra.\n\nSENAATTORI.\nMa menen, herra? Velkakirjat mukaan,\nJa hoksaa päivänmäärä.\n\nCAPHIS.\n                       Kyllä.\n\nSENAATTORI.\n                              Mene!\n\n    (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Sali Timonin asunnossa.\n    (Flavius tulee, useita maksulaskuja kädessä.)\n\nFLAVIUS.\nEi mielt', ei malttia, vaan aina hurja!\nEi tietää tahdo, miten varat riittää,\nEi humun tulvaa hillitä; ei kysy.\nMihinkä kaikki menee, eikä huoli\nHakea neuvoa! Ei ole moista\nNiin hyvää ja niin mieletöntä toista.\nKuin käynee? Hän ei kuule, kunnes tuntee.\nLuen hälle lain, kun metsältä hän palaa.\nHyi, hyi, hyi, hyi!\n\n    (Caphia sekä Isidorin ja Varron palvelijat tulevat.)\n\nCAPHIS.\n                    Hei, Varro, hyvää iltaa!\nRahaako vaadit?\n\nVARRON PALVELIJA.\n                Sama sun lie toimes!\n\nCAPHIS.\nNiin on; -- ja sinun, Isidor?\n\nISIDORIN PALVELIJA.\n                              Niin oikein.\n\nCAPHIS.\nJos vaan ois rahat kourassa!\n\nVARRON PALVELIJA.\n                             Ma varon, --\n\nCAPHIS.\nKas, tuossa tulee armollinen herra.\n\n    (Timon, Alcibiades ja ylimyksiä tulee.)\n\nTIMON.\nNyt syödään, Alcibiades, ja sitten\nLähdemme jälleen. -- Minulle? Ja mitä?\n\nCAPHIS.\nTää velkakirja, herra. --\n\nTIMON.\n                          Velkakirja?\nMist' olet?\n\nCAPHIS.\n            Täältä Ateenasta, herra.\n\nTIMON.\nNo, mene hovimestarini luokse.\n\nCAPHIS.\nAnteeksi, herra: kuukauden jo ajan\nLykännyt päiväst' on hän päivään maksun.\nTärkeistä syistä herrani on pakko\nOmansa vaatia; siis nöyräst' anoo,\nEtt', ylevänä tässä niinkuin muussa.\nVelkanne suoritatte.\n\nTIMON.\n                     Ystäväni,\nMa pyydän, tule huomenaamulla.\n\nCAPHIS.\nEi, herra, --\n\nTIMON.\n              Muista paikkas, ystäväni.\n\nVARRON PALVELIJA.\nMin' olen Varron mies, --\n\nISIDORIN PALVELIJA.\n                          Ma Isidorin;\nPikaista maksua hän nöyräst' anoo.\n\nCAPHIS.\nJos isäntäni puutteen tietäisitte, --\n\nVARRON PALVELIJA.\nKuus viikkoa jo maksettaviss' ollut, --\n\nISIDORIN PALVELIJA.\nPois minut laittoi hovimestarinne;\nNyt käsky kääntyä on suoraan teihin.\n\nTIMON.\nOi, antakaahan minun hengähtää! --\nEdeltä menkää, herrat, olkaa hyvät;\nJälestä oiti tulen. --\n    (Alcibiades ja ylimykset menevät.)\n                       Tänne, Flavius!\nMiks näin mua julkiääneen ahdistellaan\nSitoumusten laiminlyömisestä\nJa veloist' aikaa maksettavista?\nSe kunniaani loukkaa.\n\nFLAVIUS.\n                      Kuulkaa, herrat.\nSopiva nyt ei aika moiseen toimeen.\nSiks malttakaatte, ett' on ruokailtu,\nJott' ilmoittaa saan hänen armollensa\nSyyn viivyntään.\n\nTIMON.\n                 Se tehkää, ystävät! --\nHyvästi heitä kestittäköön!\n\n    (Menee.)\n\nFLAVIUS.\n                            Tänne!\n\n    (Menee.)\n    (Apemantus ja narri tulevat.)\n\nCAPHIS.\nMalttakaa, tuossa tulee narri Apemantuksen kanssa; ehkä laskemme pikku\npilaa heidän kanssaan.\n\nVARRON PALVELIJA.\nHirteen koko mies! Hän meitä vain haukkuu.\n\nISIDORIN PALVELIJA.\nRutto sen koiran syököön!\n\nVARRON PALVELIJA.\nMitä kuuluu, narri?\n\nAPEMANTUS.\nPuheletko varjosi kanssa?\n\nVARRON PALVELIJA.\nEn puhu sinulle.\n\nAPEMANTUS.\nEt, vaan itsellesi. -- (Narrille.) Tule pois!\n\nISIDORIN PALVELIJA (Varron palvelijalle).\nSiinä jo sait narrin niskoillesi.\n\nAPEMANTUS.\nVielä seisot yksinäsi; etpähän vielä häntä saanut.\n\nCAPHIS.\nKuka on nyt narri?\n\nAPEMANTUS.\nSe, joka teki viime kysymyksen. -- Katalat konnat ja korkurien\nkäskyläiset! Kullan ja puutteen yhteen parittajat!\n\nKAIKKI PALVELIJAT.\nMitä olemme, Apemantus?\n\nAPEMANTUS.\nAaseja.\n\nKAIKKI PALVELIJAT.\nMiksi niin?\n\nAPEMANTUS.\nSiksi, että kysytte minulta, mitä olette, ettekä itse tunne itseänne.\n-- Puhuttele heitä, narri.\n\nNARRI.\nKuinka voitte, hyvät herrat?\n\nKAIKKI PALVELIJAT.\nSuur' kiitos, hyvä narri. Kuinka voi sinun emäntäsi?\n\nNARRI.\nHän paraikaa panee vettä tulelle, kaltatakseen teidän kaltaisia\nkukonpoikia. Haluaisin nähdä teitä Korintissa.[4]\n\nAPEMANTUS.\nHyvä! Paljon kiitoksia!\n\n    (Paashi tulee.)\n\nNARRI.\nNähkääs, tuossa tulee emäntäni paashi.\n\nPAASHI (narrille).\nNo, mitä kuuluu, kapteeni? Mitä sinä teet tässä viisaassa seurassa?\n-- Kuinka sinä voit, Apemantus?\n\nAPEMANTUS.\nVoi, jospa olisi minulla vitsa suussa, että voisin sinulle vastata\noikein tuntuvasti.\n\nPAASHI.\nApemantus hyvä, lue minulle näiden kirjeiden päällekirjoitukset: en\ntiedä, mikä on millekin.\n\nAPEMANTUS.\nEtkö osaa lukea?\n\nPAASHI.\nEn.\n\nAPEMANTUS.\nEi siis paljo oppia kuole sinä päivänä, jolloin sinut hirtetään. Tuo on\nherra Timonille; tuo Alcibiadeelle. Mene! Äpäränä sinä synnyit, ja\nparittajana sinä kuolet.\n\nPAASHI.\nSinä olet koirana penikoittu, ja nälkään sinä kuolet kuin koira. Älä\nvastaa; minä olen jo tiessäni.\n\n    (Menee.)\n\nAPEMANTUS.\nIhan noin sinä armoa pakoon juokset. -- Narri, minä seuraan sinua\nTimonille.\n\nNARRI.\nJätätkö minut sinne?\n\nAPEMANTUS.\nJos Timon jää kotiin. -- Te kolme palvelette kolmea korkuria, niinkö?\n\nKAIKKI PALVELIJAT.\nNiin kyllä; vaan he voisivat paremmin palvella meitä.\n\nAPEMANTUS.\nSitä minäkin, -- ei voisi pyöveli koskaan paremmin palvella varasta.\n\nNARRI.\nOletteko te kolmen korkurin käskyläisiä?\n\nKAIKKI PALVELIJAT.\nOlemme, narri.\n\nNARRI.\nLuulenpa, ettei ole sitä korkuria, jolla ei olisi narria käskyläisenä.\nMinun emäntäni on hänkin niitä, ja minä olen hänen narrinsa. Kun teidän\nherroiltanne halutaan lainaa, niin tullaan alakuloisina ja lähdetään\npois iloisina; vaan minun emäntäni taloon tullaan iloisina ja lähdetään\npois alakuloisina. Syy siihen?\n\nVARRON PALVELIJA.\nVoisin mainita yhden.\n\nAPEMANTUS.\nNo tee se, että saisimme oikein oppia tuntemaan huorimuksen ja konnan,\nvaikka kyllä sinä et muutenkaan tule sen paremmasta käymään.\n\nVARRON PALVELIJA.\nMitä on huorimus, narri?\n\nNARRI.\nNarri hyvissä vaatteissa ja hieman sinun näköisesi. Se on henki;\nmilloin se ilmestyy ylhäisenä herrana, milloin lainoppineena, milloin\nfilosofina, jolla, paitse sitä yhtä keinotekoista kiveä, on kaksi\nlisää. Sangen usein se on ritarinkin näköinen, ja ylipäänsä kaikessa\nasumuodoissa, missä ihminen kahdeksankymmenen ja kolmentoista ikävuoden\nvälillä liikkuu, tämä henki kummittelee.\n\nVARRON PALVELIJA.\nSinä et ole kokonaan narri.\n\nNARRI.\nEtkä sinäkään kokonaan viisas; sinusta puuttuu älyä yhtä paljon, kuin\nminussa on narriutta.\n\nAPEMANTUS.\nTuota vastausta ei olisi Apemantus hävennyt.\n\nKAIKKI PALVELIJAT.\nTilaa, tilaa! Tässä tulee herra Timon.\n\n    (Timon ja Flavius palaavat.)\n\nAPEMANTUS.\nTule kanssani, narri, tule!\n\nNARRI.\nMinä en aina seuraa rakastajaa, vanhinta veljeä ja vaimoa, mutta joskus\nfilosofia.\n\n    (Apemantus ja narri menevät.)\n\nFLAVIUS.\nEdeltä menkää; kohta olen valmis.\n\n    (Palvelijat menevät.)\n\nTIMON.\nSinua kummastelen; miks et ennen\nTilaani täysin mulle selvitellyt,\nEtt' oisin menot voinut sovittaa\nTulojen mukaan?\n\nFLAVIUS.\n                Ette mua kuullut,\nVaikk' usein kyllä yritin.\n\nTIMON.\n                           Niin, niin,\nKentiesi joskus tilaisuutta käytit,\nKun karkoitti sun pois mun paha pääni;\nJa nyreyden tään nyt tahdot panna\nTekosi kaunisteeksi.\n\nFLAVIUS.\n                     Rakas herra,\nMonasti laskin etehenne laskut;\nTe työnsitte ne pois ja sanoitte\nRehellisyyteheni luottavanne.\nKun käskitte mun pikku lahjast' antaa\nTies mitä, puistin päätäni ja itkin;\nPyysinpä, että vastoin valtatapaa\nVisumpi oisitte; sain useinkin\nKovia nuhteita, kun huomauttaa\nMa tohdin rikkautenne luodetta\nJa velkojenne vuosta. Rakas herra,\nNyt kuulette, kun myöhäist' on; siis kuulkaa:\nKaikk' omaisuutenne ei puoliin riitä\nNykyisten velkojenne maksamiseen.\n\nTIMON.\nTilani myytä.\n\nFLAVIUS.\n              Panttina on kaikki,\nKalua mennyttäkin useammat:\nEi loput riitä tukkimahan suuta\nNykyisten velkain; uutta tulee myötään.\nMitenkä loma täytetään? Ja mikä\nLopuksi meidät perii?\n\nTIMON.\n                      Tilukseni\nAin' ulottuivat Lacedaemoniin.\n\nFLAVIUS.\nOi, herra, maailma on pelkkä sana\nJos teidän ois se, pois sen antaisitte,\nNiin, hengenvedoss' ihan.\n\nTIMON.\n                          Totta puhut.\n\nFLAVIUS.\nJos vilpist' epäilette hallintaani,\nNiin ankarimpain tuomarien eteen\nTilille minut viekää. Taivas tietköön:\nKun kaikki aitat ahnast' oli syöjää\nTäpöisen täynnä, juoppoin viiniuhrit\nKun juoksi holveissa, kun tulet loisti\nJa soitto helkkyi joka huoneessa,\nNiin vuolaan hanan luona minä istuin\nJa silmän' annoin vuotaa.\n\nTIMON.\n                          Vaiti, vaiti!\n\nFLAVIUS.\nOi, taivas, huusin, kuinka hän on hyvä!\nKuin monta makupalaa nytkin orjat\nJa norkot ahmi! Ket' ei omaa Timon?\nKenen ei sydän, miekka, pää ja kulta\nTimonin omaa ole, Timonin,\nKuninkaallisen, suuren Timonin?\nKun poiss' on kulta, joka kehut osti,\nNiin vait on suukin, joka kehut lauloi;\nKun pidot päättyy, ystävätkin häätyy;\nVain talvipäivä, niin ne sääsket turtuu.\n\nTIMON.\nVait! Lopeta jo saarnasi! En ole\nMa konnamaiseen tuhlaukseen syypää;\nÄlytön lienen ollut, vaan en halpa.\nMiks itket? Puutut tuntoa, jos luulet,\nEtt' ystäviä minä puutun. Malta:\nJos avaan ystävyyden viinileilit\nJa koittelen sen voimaa lainaamalla,\nNiin yhtä vapaast' ystävien varaa\nMa käyttää voin, kuin sinä tässä haastat.\n\nFLAVIUS.\nKokemus uskoanne vahvistakoon!\n\nTIMON.\nOn tavallaan tää puute ihanaakin\nJa siunaukseksi: sen kautta koittaa\nVoin ystäviäni. Koht' erhees huomaat\nJa näet, ett' olen ystävistä rikas. --\nFlaminius! Servilius! Hoi, tänne!\n\n    (Flaminius, Servilius ja muita palvelijoita tulee.)\n\nPALVELIJA.\nMit', armollinen herra!\n\nTIMON.\nMenkäätte, -- sinä Luciuksen luokse, --\nSa Luculluksen; olin hänen kanssaan\nMetsällä eilen; -- sinä Semproniuksen.\nTervehtikää ja sanokaa, ett' ylväs\nMa olen, kun sain tilaisuutta pyytää\nVähäistä lainaa heiltä. Pyytää voitte\nNoin viisikymment' ehkä talenttia.\n\nFLAMINIUS.\nKäskynne mukaan, armollinen herra.\n\nFLAVIUS (syrjään).\nVai Luciusko ja Lucullus? Hm!\n\nTIMON (toiselle palvelijalle).\nJa sinä senattorien luo ja pyydä --\nKosk' yhteishyvää autoin, niin he tuota\nEi kieltäne, -- ett' oiti lähettävät\nTuhannen talenttia.\n\nFLAVIUS.\n                    Rohkeninpa --\nKosk' on se yleistapaa, -- käyttää heillä\nSinettiänne sekä nimeänne;\nMut päätään he vain puistivat, ja tyhjin\nPalasin toimin.\n\nTIMON.\n                Mitä? Tottako?\n\nFLAVIUS.\nHe vastasivat niinkuin yhteen ääneen:\n\"Ei ole varaa\" -- \"matti kukkarossa\" --\n\"Ei voi, jos tahtoisikin\" -- \"surku miestä\" --\n\"On kunnon mies\" -- \"he soisivat\" -- \"ei varmaa\" --\n\"Jotakin viall' on\" -- \"voi nyrjähtyä\nJalokin mies\" -- \"Jos kaikk' ois hyvin\" -- \"sääli!\"\nNäin kuivin katkelmin ja karsain katsein\nKävivät muihin toimiin, sain vain kuivan\nPäännyökkäyksen ja kylmän hatunnoston,\nNiin että sana kielelleni jäätyi.\n\nTIMON.\nJumalat taivaan, heitä palkitkaa! --\nIloinen ollos, mies! Noill' ukkoräivill'\nOn kiittämättömyys vain luonnon vamma;\nVerensä hyistä on, se virtaa tuskin,\nEik' ole hyvää; heiss' ei hyvyytt' ole;\nJa luonto maata kohden painuessaan,\nOn tylsä, raskas niinkuin matkan määrä. --\n    (Toiselle palvelijalle.)\nKäy Ventidiuksen luo. --\n    (Flaviukselle.)\n                         Oi, älä sure!\nSin' olet kunnon mies; sen sanon suoraan;\nEi tahraa sinussa. --\n    (Palvelijalle.)\n                      Ventidius hiljan\nIsänsä hautasi ja perinnöksi\nSai varat suuret; kun hän oli köyhä\nJa velkavankina ja ystävittä,\nMa häntä viidell' autoin talentilla,\nVie terveiset ja pyydä huomauttaa,\nEtt' tosi pakost' ystävänsä velkoo\nNyt noita talentteja. --\n    (Flaviukselle.)\n                         Niillä maksa\nPahimmat velkojat. Se aatos pois,\nEtt' ystäviins' ei Timon luottaa vois!\n\nFLAVIUS.\nSe hyvyyden ois loukkausta syvää:\nKen itse hyvä, uskoo muista hyvää.\n\n                         (Menevät.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Huone Luculluksen talossa.\n    (Flaminius odottamassa; palvelija lähestyy häntä.)\n\nPALVELIJA.\nOlen tulosi herralleni ilmoittanut; hän tulee kohta tänne.\n\nFLAMINIUS.\nKiitoksia!\n\n    (Lucullus tulee.)\n\nPALVELIJA.\nTässä on herrani.\n\nLUCULLUS (syrjään).\nJoku Timonin palvelijoita! Lahja varmaankin! Hm! se käy toteen: näin\nviimeyönä unissani hopeisen vadin ja kannun. -- Flaminius kunnon\nFlaminius, vallan erinomaisen tervetullut! -- Tuo meille viiniä!\n(Palvelija menee.) -- Ja kuinka voi se kunnianarvoisa, ylevämielinen,\naimo Ateenan valio, sinun hyvä ja lempeä herrasi ja isäntäsi?\n\nFLAMINIUS.\nHänen terveytensä on hyvä.\n\nLUCULLUS.\nVarsin hauskaa, että hänen terveytensä on hyvä. Ja mitä sinulla on\ntuossa kaapusi alla, Flaminius poikaseni?\n\nFLAMINIUS.\nHe, ei muuta mitään kuin tyhjä lipas, jonka herrani puolesta pyytäisin\nteidän armoanne täyttämään; hän olisi kiireesti ja kipeästi\nviidenkymmenen talentin tarpeessa, ja pyytäisi teidän armoanne hänelle\nne lainaamaan, täydesti luottaen pikaiseen apuunne.\n\nLUCULLUS.\nNiin, niin, niin, niin; -- täydesti luottaen, niinkö sanoo? Voi, sitä\nhyvää herraa! Jalo ja kunnon mies hän on, jos vain ei eläisi niin\nylöllisesti. Tuon tuostakin olen hänen luonaan päivällisillä ollut ja\nsanonut sen hänelle, ja tullut taas illalliselle, vain saadakseni häntä\nsäästäväisyyteen, mutta hän ei ole mitään neuvoa totellut eikä onkeensa\nottanut varoittavia käyntejäni. Joka ihmisellä on vikansa, ja\njalomielisyys on hänen vikansa: olen sen hänelle sanonut, vaan en ole\nsaanut häntä siitä luopumaan.\n\n    (Palvelija palaa, tuoden viiniä.)\n\nPALVELIJA.\nTeidän armonne, tässä on viini.\n\nLUCULLUS.\nFlaminius, olen aina sinua pitänyt älykkäänä miehenä. Saas tästä!\n\nFLAMINIUS.\nTeidän armonne, suvaitsette vain niin sanoa.\n\nLUCULLUS.\nOlen aina huomannut, että sinulla on terävä ja sukkela pää -- sanon,\nniinkuin asia on -- että älyät järkisyitä, voit mukautua aikaan, jos\naika mukaantuu sinuun; kaikki hyviä ominaisuuksia. -- (Palvelijalle.)\nMene tiehesi sinä! (Palvelija menee.) -- Tule lähemmäksi, kunnon\nFlaminius! Herrasi on antelias mies; mutta sinä olet järkevä ja tiedät\nvarsin hyvin, vaikka tuletkin luokseni, että näinä aikoina ei sovi\nrahalainoja antaa pelkän ystävyyden nojalla, ilman vakuutta varsinkaan.\nTuossa kolme kolikkoa sinulle; ummista silmäsi, poikaseni, ja sano,\nettet nähnyt minua. Hyvästi!\n\nFLAMINIUS.\nMitä? Onko maailma niin muuttunut?\nMe eläväiset elämmekö vielä?\nPois, musta halpuus, hempijäsi luo!\n\n    (Viskaa rahat maahan.)\n\nLUCULLUS.\nHa, ha! Nyt näen, että olet narri ja aivan omiasi herrallesi.\n\n    (Menee.)\n\nFLAMINIUS.\nNe nuokin rovot sua kärventäkööt!\nSulattu kulta kadotukses olkoon,\nSa ystävän vain paise, et hän itse!\nNiin heikko, maidokasko ystävyyden\nOn sydän, että kahdess' yössä myrtyy?\nJumalat! Herrani nyt vihan tunnen!\nTuon kunnon konnan vatsan vielä täyttää\nTimonin ruoka; hyödyttää se voiko\nJa ravita, kun myrkyks syöjä muuttui?\nOo! Tauti siitä hälle koitukoon!\nNe elinnesteet, jotka Timon maksoi,\nNe kuolintaudiss' älkööt hoivaa suoko,\nMut älkööt hälle kuolemaakaan tuoko!\n\n                             (Menee.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Katu.\n    (Lucius tulee, seurassaan kolme muukalaista.)\n\nLUCIUS.\nKuka? Jalo Timonko? Hän on erittäin hyvä ystäväni ja kunnioitettava\nylimys.\n\n1 MUUKALAINEN.\nMekään emme hänestä muuta tiedä, vaikka emme häntä tunnekaan. Mutta\nvoin teille sanoa yhden asian, jonka olen yleisen huhun kautta kuullut:\nTimonin onnelliset päivät ovat olleet ja menneet, ja hänen rikkautensa\nrupeaa kutistumaan.\n\nLUCIUS.\nJoutavia! Älkää luulkokaan: häneltä ei koskaan raha puutu.\n\n2 MUUKALAINEN.\nUskokaa pois, herra: äskettäin oli muuan hänen palvelijoistaan herra\nLuculluksen luona ja pyysi lainaksi niin ja niin monta talenttia; hän\noikein kärttämällä kärtti ja osoitti mikä pakko häntä siihen vaati, ja\nsai kuitenkin kiellon.\n\nLUCIUS.\nMitä?\n\n2 MUUKALAINEN.\nNiinkuin sanoin: kiellon.\n\nLUCIUS.\nSepä outoa ja kummaa! Jumalten nimessä, tuota oikein häpeän! Kiellon\ntuolle kunnon miehelle! Se ei osoita suurta kunniantuntoa. Itse\npuolestani täytyy minun tunnustaa, että olen häneltä ottanut vastaan\npieniä suosionosoituksia, niinkuin rahaa, hopeakatuja, jalokiviä ja\nmuuta joutavaa, joka ei ole verrattavakaan tuon toisen saamisiin;\nkuitenkin, jos olisi hän sivuuttanut hänet ja kääntynyt minun puoleeni,\nen olisi ikipäivinä noita talentteja häneltä kieltänyt.\n\n    (Servilius tulee.)\n\nSERVILIUS.\nKah, mikä onni, tuossapa hänen armonsa onkin! Olen hiki päästä juossut\nhäntä tavatakseni. -- (Luciukselle.) Armollinen herra, --\n\nLUCIUS.\nServilius! Hauska tavata. Hyvästi! Tervehdä arvoisaa kunnon isäntääsi,\nminun oivallisinta ystävääni.\n\nSERVILIUS.\nTeidän armonne luvalla, minun herrani lähetti, --\n\nLUCIUS.\nMitä hän lähetti? Olen tuolle herrallesi jo niin suuressa kiitoksen\nvelassa; aina hän vaan lähettää. Kuinka voin häntä kiittääkään, sano\nse. Ja mitä hän nyt taas lähettää?\n\nSERVILIUS.\nHän nyt vain lähettää pienen kiireellisen pyynnön teidän armollenne,\nettä suvaitsisitte hetken tarpeeseen lainata hänelle noin viisikymmentä\ntalentttia.\n\nLUCIUS.\nNyt hänen armonsa vain laskee pilaa;\nSatoja, tuhansia hält' ei puutu.\n\nSERVILIUS.\nNyt toki hältä vähempikin puuttuu;\nJos ehdoton ei tarve hällä ois,\nEn hetkinkään näin kiusaamalla kiusais.\n\nLUCIUS.\nPuhutko täyttä totta, Servilius?\n\nSERVILIUS.\nNiin, täyttä totta, kautta sieluni!\n\nLUCIUS.\nMinä senkin pahuksen otus, kun saatoin itseni rahasta tyhjäksi näin\notolliseen aikaan, jolloin olisin voinut ilmetä kunnon miehenä! Mikä\nonneton sattumus, että juuri eilispäivänä tulin ostaneeksi pientä\njoutavaa ja näin menettäneeksi suuren osan kunniaani! Servilius,\njumalien edessä vannon, että nyt en voi auttaa; senkin tyhmä otus,\nsanon vieläkin! Olin ihan aikeissa itse kääntyä Timonin puoleen, sen\nnämä herrat tässä voivat todistaa; mutta nyt en soisi, en koko Ateenan\naarteista, että olisin sen tehnyt. Monet monituiset terveiset hyvälle\narmolliselle herrallesi! Toivon, että hänen armonsa suvaitsee ajatella\nmitä parahinta minusta, vaikka en voikaan nyt kiitollisuuttani osottaa.\n-- Ja sano hänelle minun puolestani, että katson mitä suurimmaksi\nonnettomuudekseni, etten voi tehdä mieliksi näin kunnianarvoiselle\nylimykselle. Servilius hyvä, tahdotko osoittaa minulle sen verran\nystävyyttä, että kerrot hänelle minun omat sanani?\n\nSERVILIUS.\nKyllä, herra, sen teen.\n\nLUCIUS.\nHyvän saat palkinnon, siitä pidän huolta, Servilius. --\n    (Servilius menee.)\nSanoitte totta: Timon kutistuu;\nMies mennyt on, kun luotto kukistuu.\n\n    (Menee.)\n\n1 MUUKALAINEN.\nHostilius, huomasitko!\n\n2 MUUKALAINEN.\n                       Liian hyvin.\n\n1 MUUKALAINEN.\nSe maailman on henki: samaa maata\nOn kaikki mairijat. Sit' ystäväkses\nSanoa voitko, joka samaan kuppiin\nPalaansa kastaa? Timon, tiedän mä,\nMiehelle tuolle oli niinkuin isä.\nSen luottoa hän tuki kukkarollaan,\nTaloutt' auttoi, palkollisten palkat\nVaroistaan maksoi; jos hän joi, niin aina\nTimonin hopeihin hän huulin koski;\nJa sentään -- mikä julmus ihminen,\nKun kiittämättömyys sen otsall' asuu! --\nNyt hältä kieltää, varoihinsa nähden,\nMit' armelias antaa kerjääjälle.\n\n2 MUUKALAINEN.\nOi, tuosta hurskaus huokailee.\n\n1 MUUKALAINEN.\n                               En itse\nTimonilt' ole koskaan mitään saanut,\nEn hänen hyvyyksiään maistanutkaan,\nEtt' olla voisin ystävä. Mut vannon:\nSen miehen jalouden ja ylvään kunnon\nJa kunniakkaan vaelluksen tähden,\nJos puutteessaan hän kääntynyt ois minuun.\nOmani kaiken alttiiks oisin pannut\nJa hälle paluuttanut osan parhaan;\nNiin hellin hänen sydäntään. Mut huomaan:\nEi muodissa nyt ole sääliväisyys,\nKun omantunnon polkee itsekkäisyys.\n\n                         (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Huone Semproniuksen talossa.\n    (Sempronius ja muuan Timonin palvelijoista tulevat.)\n\nSEMPRONIUS.\nMiks minua hän kiusaa? Onhan muita:\nHänt' auttaa voisi Lucius tai Lucullus;\nJa rikas mies on nyt Ventidiuskin,\nJonk' osti vankeudesta hän. Nuo kaikki\nHyvänsä hältä saivat.\n\nPALVELIJA.\n                      Näitä kyllä\nOn koiteltu, mut ne on valhekultaa:\nHe kiellon antoivat.\n\nSEMPRONIUS.\n                     Kuin? Kiellon hälle?\nVentidius ja Lucullus kiellon hälle?\nJa nytkö minuun turvaa? Kolme? Hm!\nVähääpä älyä ja ystävyyttä\nSe todistaa. Mua viimeisenä käyttää!\nKuin lääkärit, on ystävät jo kolmin\nHylänneet hänet; mun nyt pitää auttaa!\nSe mua loukkaa! häneen oikein suutun,\nKun näin mua huonoksii. En näe syytä,\nMiks ei hän ensin minuun kääntynyt:\nMin' olen, toden totta ensimmäinen,\nJok' olen hältä antimia saanut;\nNyt niinkö kurjaks luulee mun, ett' aion\nViimeinen olla kiitoksessa? Enkä;\nNäin oisin muille naurun aineena\nJa ylhäisissä narrin nimen saisin.\nEi, ensikädess' oisin kolminkerroin\nSen summan antanut, vain hellyydestä,\nNiin hälle hyvää suon. Nyt kotiin vain,\nJa muiden kieltoon tämä vastuu liitä:\nEi solvaajalle multa rahaa riitä.\n\n    (Menee.)\n\nPALVELIJA.\nVerratonta! Hänen armonsa on oikein kunnon konna. Paholainen ei\ntiennyt, mitä teki, kun teki ihmisen ovelaksi; hän sen kautta joutui\nitse petinkoon; enkä voi muuta luulla, kuin että ihminen konnuuksillaan\nvihdoin tekee hänestä puhtaan. Kuinka kauniisti tuokin herra ponnisteli\nnäyttääkseen rumalta! Tavoittelee hurskautta, tehdäkseen kirotun töitä,\naivan niiden tapaan, jotka kiihkeästä, palavasta uskoninnosta\ntahtoisivat tuleen sytyttää kokonaiset valtakunnat.[5]\n\nNiin tuonkin ovela on ystävyys,\nTimonin viime toivo. Kaikki pettää,\nPait jumalat. Nyt ystävätkin kettää.\nOvetkin, jotk' ei moneen kestivuoteen\nLukossa olleet, nyt on teljettävät,\nVain omaa isäntäänsä suojellakseen.\nNiin päättyy aulius: ken rahojaan\nEi kaita voi, se kaitkoon huonettaan![6]\n\n                             (Menee.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Sali Timonin asunnossa.\n\n    (Kaksi Varron palvelijaa ja Luculluksen palvelija kohtaavat\n    Tituksen ja Hortensiuksen ynnä muita Timonin velkojien\n    palvelijoista, jotka odottavat Timonia tavatakseen.)\n\n1 VARRON PALVELIJA.\nKah, Titus ja Hortensius, huomenta!\n\nTITUS.\nHuomenta, rakas Varro!\n\nHORTENSIUS.\n                            Lucius!\nVai täällä tavataan?\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\n                     Ja sama kaikill'\nOn asiakin kai; mun koskee rahaa.\n\nTITUS.\nNiin näidenkin ja meidän.\n\n    (Philotus tulee.)\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\n                          Kah, Philotus!\n\nPHILOTUS.\nNo, päivää, veikot!\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\n                    Terve, rakas veikko!\nMit' ollee kello?\n\nPHILOTUS.\n                  Kohta yhdeksän.\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\nNiin paljo?\n\nPHILOTUS.\n            Herraa onko nähty?\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\n                               Ei.\n\nPHILOTUS.\nVai ei; jo seitsemältä ennen loisti.\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\nNiin, nyt on päivät käyneet lyhemmiksi.\nTuhlaajan rata on kuin auringon,\nMut samoin se ei uusi. Varon, ett' on\nTimonin kukkarossa syvä talvi;\nJos kuinka syvään kätes siihen pistät,\nNiin vähän löydät.\n\nPHILOTUS.\n                   Samaa varon minä.\n\nTITUS.\nMut huomatkaa, mik' outo sattumus:\nSun herras velkoo rahaa.\n\nHORTENSIUS.\n                         Niinpä niin.\n\nTITUS.\nJa yllään Timonin on antihelmet,\nJoist' odottelen minä tässä rahaa.\n\nHORTENSIUS.\nSydäntä vihloo tuo.\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\n                    Niin, kumma seikka:\nNäin Timon maksaa, mit' ei koskaan saanut,\nIkäänkuin herras helmilöissä kulkis\nJa niistä Timonia velkoisi.\n\nHORTENSIUS.\nTää inha toimi on, sen taivas tietköön!\nHän Timonin ol' ystävä ja paras,\nMut kiittämätön mies on niinkuin varas.\n\n1 VARRON PALVELIJA.\nMun kolmetuhatta on kruunua;\nJa sun?\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\n        Viistuhatta.\n\n1 VARRON PALVELIJA.\n                     Vai niinkö paljo!\nSummasta päättäin on sun isäntäsi\nLikempi ollut hänelle kuin minun,\nOis muuten velkomukset yhtä suuret.\n\n    (Flaminius tulee.)\n\nTITUS.\nJoku Timonin palvelijoista.\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\nFlaminius! Sananen vain! Sano, onko herrasi jo valmis tulemaan tänne?\n\nFLAMINIUS.\nEi suinkaan ole.\n\nTITUS.\nMe pidämme tässä silmällä hänen armonsa tuloa; ole hyvä, ilmoita se\nhänelle.\n\nFLAMINIUS.\nSitä ei ole tarvis hänelle sanoa; hän tietää kyllä, että pidätte häntä\nliiankin hyvällä silmällä.\n\n    (Menee.)\n    (Flavius tulee kaapuun verhottuna.)\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\nHaa! Hovimestariko tuossa hiipii?\nHän kulkee pilvessä. Hoi! Huuda häntä?\n\nTITUS.\nKuulkaatte, herra.\n\n1 VARRON PALVELIJA.\nSuokaa anteeks, herra, --\n\nFLAVIUS.\nMit', ystävä, sa tahdot minusta?\n\nTITUS.\nRahoja varromme.\n\nFLAVIUS.\n                 Josp' oisi rahat\nNiin varmat, kuin on varma varrontanne,\nEi varmaan hätää ois. Miss' oli silloin\nVelat ja saatavat, kun teidän herrat,\nNuo viekkaat, söivät Timon herran ruokaa?\nHymyiltiin vain, ei velkaa mainittukaan,\nVaan ahvatusti korot vatsaan nieltiin.\nKatua saatte, jos mua ärsytätte;\nMun suokaa mennä rauhassa. Ja kuulkaa:\nNyt työmme päättyi mun ja Timonin:\nTilit on tehty, lopuss' annitkin.\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\nTuo vastaus ei auta.\n\nFLAVIUS.\n                     Jos ei auta,\nNiin halpa tok' ei ole, niinkuin te,\nTe konnain apurit.\n\n    (Menee.)\n\n1 VARRON PALVELIJA.\nMitä? Mitä se herra virkaheittiö mutisee?\n\n2 VARRON PALVELIJA.\nMitä huoli hänestä; hän on köyhä, ja siinä kyllin kostoa. Kuka se\nenemmän suutaan soittaa kuin se, jolla ei ole pään pistettävää? Mokomat\nkernaast suuria rakennuksia parjatkoot.\n\n    (Servilius tulee.)\n\nTITUS.\nKas tuossa Servilius; nyt kai saamme jonkin vastauksen.\n\nSERVILIUS.\nJos saisin pyytää teitä, hyvät herrat,\nTulemaan toiseen aikaan, niin tuo mulle\nSuotuista oisi; sillä, toden totta,\nNyt herrani mieli on kumman raskas:\nHänestä kaikki iloisuus on poissa,\nHän sairas on ja pysyy huoneessaan.\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\nHuoneessaan pysyy moni tervekin;\nMut jos niin raihnas on hän, sitä suuremp'\nOis hänen pakko maksaa velkojansa\nJa selväks tehdä tiensä jumaliin.\n\nSERVILIUS.\nJumalat, oi!\n\nTITUS.\n             Tuo vastaus ei kelpaa.\n\nFLAMINIUS (ulkoa).\nServilius, auta! -- Herra! Hyvä herra!\n\n    (Timon tulee raivostuneena: Flaminius hänen jäljissään.)\n\nTIMON.\nHaa! Tienkö multa ovenikin sulkee?\nOlinko vapaa? Taloniko mulle\nNyt vihollisen kahle on tai tyrmä?\nSe huone, jossa juhlin, nytkö tarjoo,\nKuin ihmisetkin, rautapoven mulle?\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\nNyt, joutuun, Titus!\n\nTITUS.\nTass' oisi minun laskuni.\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\n                          Ja minun.\n\nHORTENSIUS.\nJa minun myös.\n\nMOLEMMAT VARRON PALVELIJAT.\n               Ja meidän, hyvä herra.\n\nPHILOTUS.\nNiin, kaikkein meidän laskumme.\n\nTIMON.\nNo, niillä mua päähän laskekaa.\nHalaiskaa aina vyötäröitä myöten!\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\nAh, herra, --\n\nTIMON.\n              Rahaks sydämmeni lyökää!\n\nTITUS.\nTää viisikymmentä on talenttia.\n\nTIMON.\nVereni laskekaa!\n\nLUCULLUKSEN PALVELIJA.\nTää viisituhat kruunua.\n\nTIMON.\nSen korvaa viisituhat pisaraa. --\nNo, entä sinun? -- niin, ja sinun?\n\n1 VARRON PALVELIJA.\nHyvä herra, --\n\n2 VARRON PALVELIJA.\n               Hyvä herra, --\n\nTIMON.\nPaloiksi minut repikää ja viekää!\nJumalat sitten teidät ruhjokoot!\n\n    (Menee.)\n\nHORTENSIUS.\nTotta toisen kerran, nyt saavat herramme viskata lakkinsa rahojensa\nperään; näitä velkoja sopii syyllä sanoa hurjiksi, kun velallinen on\nhullu mies.\n\n    (Menevät.)\n    (Timon ja Flavius tulevat.)\n\nTIMON.\nNe konnat salvanneet on hengen multa.\nVai velkojia! -- Perkeleitä!\n\nFLAVIUS.\nOi. rakas herra, --\n\nTIMON.\n                    Mitä, jos sen teen?\n\nFLAVIUS.\nHyvä herra, --\n\nTIMON.\n               Teen sen. -- Hovimestari!\n\nFLAVIUS.\nTäss' olen, herra.\n\nTIMON.\n                   Niinkö joutuisa?\nTaas kaikki ystäväni tänne kutsu,\nLucius, Lucullus ja Sempronius: kaikki;\nNe konnat minä vielä kerran ruokin.\n\nFLAVIUS.\nPuhutte, herra, aivan houreissanne:\nEi ole, millä halvan atrian\nVois toimittaa.\n\nTIMON.\n                Siit' älä sinä huoli;\nMene, kutsu koko konnalauma tänne;\nMinä ja kokki kestit järjestämme.\n\n                       (Menevät.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Senaatin istuntosali.\n    (Senaatti on koossa.)\n\n1 SENAATTORI.\nSamaten minä; se on verivelkaa;\nOn välttämätönt', että kuolee hän;\nVain rohkeammaks synnin tekee armo.\n\n2 SENAATTORI.\nNiin kyllä, laki hänet murtakoon!\n\n    (Alcibiades tulee seurueineen.)\n\nALCIBIADES.\nKunnia, rauha, armo senaatille!\n\n1 SENAATTORI.\nMit' asiata, päällikkö?\n\nALCIBIADES.\nKumarrun nöyräst' avujenne eteen,\nSill' laupeus ja armo lain on avu,\nJa julmuutt' yksin hirmuvalta käyttää.\nRaskaana kohtalo ja aika painaa\nMun ystävääni, joka tulisuuttaan\nLakihin kompastui, jok' uppokuilu\nOn niille, mitkä suin päin siihen syöksyy.\nTät' ottamatta tapaturmaa lukuun,\nHän avuiltansa lempeä on mies.\nEi teossansa pelkuruuden tahraa --\nSe kunnia jo rikoksenkin korjaa --\nVaan vihass' ylevänä, uljain mielin,\nKun kuolinhaavan näki maineessansa,\nHän vihamiestään meni vastahan,\nJa tyynenä ja mieltään malttavana\nViimeiseen hillitsi hän kiukkuaan,\nNiinkuin ois sanakiistass' ollut vaan.\n\n1 SENAATTORI.\nAjatte järjettömyytt' ihan jyrkkää,\nKokien rumaa työtä kaunistella\nTe koukkuilette, niinkuin tahtoisitte\nJalostaa tappoa ja uljuudeksi\nJulistaa tappelun, jok' uljuuden on\nÄpärä vain ja kasvoi maailmaan,\nKun lahkoja ja puolueita syntyi.\nSe tosi uljas on, mi tyynnä kärsii\nIhmisten pahimmatkin sadatukset,\nJa jolle loukkaus on vain kuin vaate\nTai verho, jonka ruumiilleen hän heittää;\nMut solvaust' ei sydämmeensä päästä\nTuhoa siellä tekemään.\nJos loukkaus pahaa on ja vaatii surmaa,\nKen pahan vuoksi etsis hengen turmaa!\n\nALCIBIADES.\nMa pyydän, --\n\n1 SENAATTORI.\nEi ilkirikosta voi pilviin nostaa;\nOn uljahampi kärsiä kuin kostaa.\n\nALCIBIADES.\nSuvaitkaa, arvo herrat, anteeks antaa,\nJos soturina haastan. Miksi käyvät\nNuo ihmishölmöt taisteluun ja eivät\nHäpeää kärsi? Miksi eivät nuku\nJa salli vihamiehen heiltä kaulaa\nSovussa katkaista? Jos kärsimys\nNiin uljast' on, niin miksi sotaa käymme?\nSiis nainen uljaamp' on, kun kotiin jää,\nJos kärsimys on suurta; aasi paremp'\nOn sotamies kuin leijona, ja vanki\nKahleissaan tuomaria viisaampi,\nJos kärsintää on viisaus. Hyvät herrat,\nOlette suuret, olkaa hyvät kerta;\nVälehen kylmyys sättii kuumaa verta.\nOn tosin tappo synti hirmuinen,\nMut hätätilass' armo sallii sen.\nOn jumalatont' olla vihoissaan,\nMut ken ei vihastuisi konsanaan?\nMitatkaa tämän mukaan hänen syytään.\n\n2 SENAATTORI.\nPuhutte turhaan.\n\nALCIBIADES.\n                 Turhaan? Urostyönsä\nByzantissa ja Lacedaemonissa\nJo riittäis hälle hengen päästimeksi.\n\n1 SENAATTORI.\nMik' ajatuksenne?\n\nALCIBIADES.\n                  Niin, sanon, herrat,\nEtt' on hän kauniin palveluksen tehnyt,\nSodassa tappain monta vihollista.\nKuink' urhokkaasti viime taistelussa\nJo otteli ja tuhlas iskujaan!\n\n2 SENAATTORI.\nNiin, tuhlata kyll' osaa; mässääjäksi\nOn luotukin; hän siihen syntiin hukkuu,\nJa uljuuden se hältä vangiks ottaa.\nJos vihollist' ei muuta ois, niin tämä\nJo hänet voittais; raivoyltiössä --,\nSe tietty on -- hän tekee hurjan töitä\nJa nostaa riitaa. Irstaast' elamoi,\nJa juomisensa vaaraks olla voi.\n\n1 SENAATTORI.\nHän kuolkoon!\n\nALCIBIADES.\n              Kovaa! Miks' ei sotaan kuollut!\nJos hänen työns' ei riitä, -- vaikka kyllä\nOminkin käsin, muiden auttamatta,\nVois henkes' ostaa, -- lepytykseks annan\nMinäkin työni; kaikki yhteen pankaa;\nJa koska vakuus teille, arvo vanhat,\nNiin rakas on,[7] niin voittoni ma panttaan\nJa kunniani hänen kelpoudestaan.\nJos hänen työstään laki hengen vaatii,\nNiin sodassa sen vieköön miekan ota;\nJos laki tuima on, niin on myös sota.\n\n1 SENAATTORI.\nLakia käytämme; se kuolon määrää:\nSiis vaiti, vihaamme jos välttää suotte.\nSe ystävä tai veli olkohon,\nKen toisen surmaa, surman oma on.\n\nALCIBIADES.\nSe täytymyskö? Ei, ei! Hyvät herrat,\nMa pyydän, mua tunnustelkaa.\n\n2 SENAATTORI.\n                             Miten!\n\nALCIBIADES.\nMieleenne minut johdattakaa.\n\n3 SENAATTORI.\n                             Mitä?\n\nALCIBIADES.\nMun unehutti varmaan vanhuutenne,\nEn muuten joutuis siihen häpeään,\nEtt' turha pyyntö multa kielletään.\nSe haavojani polttaa.\n\n1 SENAATTORI.\n                      Uhmaattenko?\nSiis pari sanaa, joiss' on teho suuri:\nIjäksi maasta pois!\n\nALCIBIADES.\n                    Pois maasta minä?\nPois tyhmyys maasta, pois, ja väärä voitto,\nJok' on vain häpeäksi senaatille.\n\n1 SENAATTORI.\nJos yli kahden päivän täällä viivyt,\nKovempaa tuta saat. Ja, ennenkuin\nVihamme yltyy, paikalla hän kuolkoon.[8]\n\n    (Senaattorit menevät.)\n\nALCIBIADES.\nNiin vanhoiks eläkää te, ett' on teissä\nVain pelkät luut, ja kaikki teitä kammoo!\nJo tulen raivoon! Minä kävin sotaa,\nNuo rahojaan kun laskivat ja niistä\nLukivat suuret korot; minä, rikas\nVain suurist' arvista, -- ja tääkö palkka?\nTään voiteenko tuo ahnas neuvostomme\nSoturin haavaan valaa? Maasta pois!\nEi hullummaksi; maasta pois! No, hyvä!\nNyt raivollani täys on aihe lyödä\nAteenaan isku. Sydämmiä palkkaan,\nRohkaisen nurkuvata joukkoani.\nOn suurta maailmoilta voitto viedä;\nEi jumalat, eik' urhot herjaa siedä.\n\n                            (Menee.)\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Pitosali Timonin asunnossa.\n\n    (Soittoa. Pöydät on katettu; palvelijat odottamassa.\n    Useita ylimyksiä tulee eri tahoilta.)\n\n1 YLIMYS.\nHyvää päivää, hyvä herra!\n\n2 YLIMYS.\nJumal' antakoon. Luulenpa, että tämä kunnianarvoisa herra tahtoi tässä\ntaannoin meitä vain koetella.\n\n1 YLIMYS.\nSamaa minäkin mielessäni haudoin, kun teidät tapasin. Toivonpa, että\nhän ei ole niin mennyttä miestä, kuin mitä hän tahtoi luulotella,\nkoetellessaan ystäviään.\n\n2 YLIMYS.\nNiin ei voi olla laita, näistä uusista kemuista päättäen.\n\n1 YLIMYS.\nSitäpä minäkin. Hän laittoi minulle hartaan kutsun, jota tärkeäin\nasiain takia olin vähällä estellä, mutta hän rukoili rukoilemistaan, ja\nniin minun täytyi tulla.\n\n2 YLIMYS.\nSamaten minuakin tähdelliset tehtävät pidättivät, vaan hän ei tahtonut\nkuullakaan estelyitäni. Harmissani olen, ettei ollut rahoja takanani,\nkun hän lähetti lainaa pyytämään minulta.\n\n1 YLIMYS.\nNiin olen minäkin mieliharmista kipeä, nyt kun näen, miten asiat ovat.\n\n2 YLIMYS.\nNiin on täällä meidän kaikkien laita. Kuinka paljon hän pyysi teiltä?\n\n2 YLIMYS.\nTuhannen kultarahaa.\n\n2 YLIMYS.\nTuhannen kultarahaa!\n\n1 YLIMYS.\nEntä teiltä?\n\n3 YLIMYS.\nMinulle hän lähetti, -- vaan tuossa hän tulee.\n\n    (Timon tulee seuralaisineen.)\n\nTIMON.\nTerve suuri tultuanne, hyvät herrat, kumpikin! -- No. mitä kuuluu\nteille?\n\n1 YLIMYS.\nAina hyvää, kun kuulen teidän armonne hyvin voivan.\n\n2 YLIMYS.\nEi pääsky nöyremmin kesää kaipaa, kuin me teidän armoanne.\n\nTIMON (syrjään.)\nEikä nöyremmin talvea heitä; sellaisia kesälintuja ne ihmiset ovat. --\n(Heille.) Hyvät herrat, ateriamme ei kannata näin pitkää odotusta;\nravitkaa sill'aikaa korviamme soitannolla, jos torven räikinä ei ole\nniille liian karkeaa ruokaa. Istukaamme heti pöytään.\n\n1 YLIMYS.\nToivoakseni teidän armonne ei siitä mielipahaa kanna, että palautin\ntyhjänä sanantuojanne.\n\nTIMON.\nOi, herraseni, älkää siitä pahoitelko.\n\n2 YLIMYS.\nJalo herra, --\n\nTIMON.\nAh, hyvä ystävä, mitä kuuluu?\n\n2 YLIMYS.\nKunnianarvoisa herra, olen ihan sairas häpeästä, kun taannoin,\nlähettäessänne luokseni sanantuojan, olin niin onneton kerjäläinen.\n\nTIMON.\nHeittäkää mokomat ajatukset.\n\n2 YLIMYS.\nJos olisitte lähettänyt paria tuntia aikaisemmin, --\n\nTIMON.\nÄlkää noilla häiritkö suloisempia muistojanne -- Kas niin, kaikki\npöytään kerrassaan.\n\n    (Ruoat kannetaan pöytään.)\n\n2 YLIMYS.\nKaikki astiat kansi päällä!\n\n1 YLIMYS.\nKuninkaallinen ateria, uskokaa pois.\n\n3 YLIMYS.\nNiin tietystikin, jos vain raha ja vuodenaika jotakin aikaan saavat.\n\n1 YLIMYS.\nNo, mitä kuuluu? Mitä uutta?\n\n3 YLIMYS.\nAlcibiades on maanpakoon tuomittu; oletteko kuulleet sitä?\n\n1 ja 2 YLIMYS.\nAlcibiades maanpakoon tuomittu!\n\n3 YLIMYS.\nTosi asia, siihen voi luottaa.\n\n1 YLIMYS.\nKuinka? Kuinka?\n\n2 YLIMYS.\nMistä syystä? sanokaa.\n\nTIMON.\nArvoisat ystävät, tulkaahan lähemmäksi.\n\n3 YLIMYS.\nLisää saatte kuulla toiste. Nyt tässä on oivat pidot tarjona.\n\n2 YLIMYS.\nYhä muuttumaton tämä mies!\n\n3 YLIMYS.\nKestäneekö? Kestäneekö?\n\n2 YLIMYS.\nVarmaankin; mutta aika tulee -- ja sitten --\n\n3 YLIMYS.\nYmmärrän.\n\nTIMON.\nNyt joka mies sijalleen sitä vauhtia, kuin kiitäisi hän armaansa huulia\nkohti; ruoka on sama koko pöytäkunnalle.[9] Älkää näistä tehkö mitään\njäykkiä juhlapitoja, joissa ruoka ehtii jäähtyä, ennenkuin ensi\npaikasta on sovittu: istukaa, istukaa. Jumalat vaativat kiitostamme.\n\n\"Te suuret hyväntekijät, heruttakaa kiitollisuutta keskuuteemme.\nHankkikaa teillenne kiitosta hyvistä anneistanne, mutta pitäkää aina\nvaralla annettava, muuten teidän jumaluuksianne halveksitaan. Antakaa\nkullekin kylläksi, ettei toisen tarvitse toiselle lainata; sillä jos\nteidän jumaluuksienne pitäisi ihmisiltä lainata, niin ihmiset\njättäisivät jumalat. Tehkää, että ruoka on enemmän rakastettu kuin sen\nantaja. Laittakaa niin, että missä kaksikymmentä kolme on koossa,\nniistä kolmekolmatta on konnia; ja että, jos kaksitoista naista istuu\nsamassa pöydässä, niistä tusina on -- mitä ovat. Loput lahjoistanne, oi\njumalat! -- Ateenan senaatti ja kansan roskajoukko, -- mikä niissä on\nkelvotonta, jouduttakaa se kadotuksen omaksi! Mitä näihin tulee, läsnä\noleviin ystäviini -- niinkuin ovat minulle tyhjää, niin tyhjässä heitä\nsiunatkaa, ja tyhjään olkoot tervetulleet!\" No, koirat, kannet pois, ja\nlatkikaa!\n\n    (Kannet otetaan pois astioista, jotka huomataan\n    olevan täynnä kuumaa vettä.)\n\nMUUTAMAT.\nMitä hänen armonsa tarkoittaa?\n\nTOISET.\nEn tiedä minä.\n\nTIMON.\nParempaa ruokaa älkää koskaan nähkö,\nSuu-ystävät te kaikki! Hyveenne on\nVain höyryä ja haaleata vettä.\nTää Timonin on viimeinen; hän, johon\nImarre-helyjänne siroititte,\nNyt huuhtoo kaikki pois, ja silmillenne\nNäin vihmoo oman konnuutenne huurut.\n    (Roiskii vettä vieraiden silmille.)\nEläkää kauan te ja inhottuina,\nHymyvät, liukkaat, iljettävät norkot,\nPedot nöyrät, säisyt sudet, lauhkat karhut,\nNakurit, onnen narrit, kesäperhot,\nHassaavat orjat, huurut, tuuliviirit!\nKaikk' ihmisten ja eläintenkin taudit\nRuville teidät syökööt! -- Menetkö sä?\nSeis! Lääke ensin! -- sulle myös, -- ja sulle: --\n    (Viskaa astiat heidän peräänsä.)\nSeis! Lainaa nyt ma annan, enkä ota. --\nHei, kaikki liesuun! Pitoihimme vasta\nKaikk' olkoot konnat tervetulemasta.\nPala, talo! Sorru, Ateena! Täst' ihan\nMa ihmistä ja ihmisyyttä vihaan.\n\n    (Menee.)\n    (Vieraat palaavat, muita herroja ja senaattoreja seurassaan.)\n\n1 YLIMYS.\nMitä tämä on, hyvät herrat?\n\n2 YLIMYS.\nTunnetteko syytä Timonin raivoon!\n\n3 YLIMYS.\nVait! Oletteko nähnyt lakkiani?\n\n4 YLIMYS.\nMinun on vaippani hukassa.\n\n3 YLIMYS.\nHän on hullu, se herra, ja ihan oikkujensa vallassa. Antoi minulle\ntaannoin helmen ja nyt löi sen pois lakistani. -- Oletteko nähnyt\nhelmeäni?\n\n4 YLIMYS.\nOletteko nähnyt lakkiani?\n\n2 YLIMYS.\nTässä se on.\n\n4 YLIMYS.\nTässä makaa minun vaippani.\n\n1 YLIMYS.\nPois vain joutuun!\n\n2 YLIMYS.\nHän hullu on.\n\n3 YLIMYS.\nNiin, sitä luuni poraa.\n\n4 YLIMYS.\nSaat milloin helmilöitä, milloin soraa.\n\n                             (Menevät.)\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Ateenan muurien ulkopuolella.\n    (Timon tulee.)\n\nTIMON.\nSua kerran vielä silmään. Muuri, sinä,\nJok' ympäröit nuo sudet, maahan vaivu,\nAteenaa älä suojaa! Vaimot, irstaiks,\nJa, lapset, ynseiks tulkaa! Orjat, narrit,\nSijaltaan syöskää kurttu senaatti,\nJa itse sijaan käykää! Immet nuoret.\nHäpeän saastaan oiti rypemään,\nJa vanhempainne nähden! Pidä puoltaa,\nHäverikki, älä maksa; veitsi maalle,\nJa velkojaisi kurkkuhun se iske!\nVarasta, elinorja! Arvo herras\nOn pitkäkynsi rosvo, joka ryöstää\nLain mukaan. Tyttö, herran viereen maata;\nRouva on portto! Ramman taattos sauva\nPois tempaa, poika kuusitoistias,\nJa hältä aivot murskaa! Hellyys, rakkaus,\nJumalanpelko, oikeus, totuus, rauha,\nYölepo, kotikuri, ihmissopu,\nOpit ja tavat, kaupat, elinkeinot,\nLait, säännöt, laitokset ja arvoluokat\nTuhoksi menkööt, vastakohdakseen,\nJa eläköön vain tuho! Ihmisvaivat,\nTe, kuumeet ankarat ja tarttuvaiset,\nAteenaan kypsään syöskää! Lonkkatauti,\nSenaattorimme halpaa, että heillä\nKäy raajat yhtä rammaksi kuin tavat!\nHimo irras hiivi nuorten luihin, mieliin,\nEtt', ahertaissaan hyveen virtaa vastaan,\nHekumaan hukkuvat! Ateenaan tehkööt\nÄkämät, paiseet kylvön, jost' on sato\nYleinen kuppa! Hengen kautta henkeen\nLevitköön rutto, että myrkkyist' olkoon\nNiin seuraelämä kuin ystävyyskin!\nAlastomuuteni ma sain, en muuta,\nSinulta, sinä inhottava kylä!\nVie tuokin, kirottu sa tuhannesti!\nNyt metsään Timon käy: on arvelutta\nParempi korven susi ihmissutta.\nJumalat, kuulkaa! Kaikki tuhotkaat\nTään kaupungin ja maankin asukkaat;\nTimonin viha nouskoon ikää myöden,\nIsoiset, halvat, kaikki alleen lyöden!\nAamen.\n\n                              (Menee.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Huone Timonin talossa.\n    (Flavius ja pari kolme Timonin palvelijaa tulee.)\n\n1 PALVELIJA.\nOi, hovimestari, miss' isäntämme?\nEroko meillä? Häviö? Ja hukka?\n\nFLAVIUS.\nVoi, ystäväni, mitä sanoistakaan?\nJumalten vanhurskaitten kautta vannon,\nEtt' olen yhtä köyhä mies kuin tekin.\n\n1 PALVELIJA.\nJa talo tämmöinenkö häviöllä!\nNäin jalo herra myyty! Kaikki mennyt!\nEik' ystävää, jok' auttais onnetonta\nJa häntä seurais!\n\n2 PALVELIJA.\n                  Niinkuin selin käännyt\nSa toveriisi, jonka hautaan laskit,\nNiin onnen haudalta nyt suosikitkin\nPois hiipi, valhevalans' antain hälle\nKuin tyhjän kukkaron; hän itse, raukka,\nKuin ilmain varaan jäänyt kerjäläinen,\nKöyhyydessä ja vierottuna kulkee,\nKuin herja, yksin. -- Lisää kumppaneita.\n\n    (Toisia palvelijoita tulee.)\n\nFLAVIUS.\nHävinneen talon särkynyttä kamaa!\n\n3 PALVELIJA.\nSydämmell' yhä Timonin on puku,\nSen näen silmistänne. Tovereita\nSiis ollaan vielä murheen palkoissakin.\nSai laiva vuodon, ja me, laivamiehet,\nNyt, seisten kannell' uppoovalla, kuullaan\nMelua tyrskyn; tähän ilmamereen\nHajoomme kaikki.\n\nFLAVIUS.\n                 Ystävät, nyt teille\nJa'an viime roponi. Miss' yhdytäänkin,\nTimonin tähden tovereita ollaan.\nJa päätä pudistellen sanokaamme,\nKuin hautaan soittain isäntämme onnen:\n\"Parempaa näimme\". Hiukan kullekin.\n    (Antaa heille rahaa.)\nEi, kaikkein kädet! Vaikka puuttehessa,\nSurusta rikkaat ollaan erotessa.\n    (Syleilevät toisiaan. Palvelijat menevät.)\nMink' armottoman tuhon tuo se loisto!\nKen tahtoisikaan saada rikkautta,\nJos herjaa vain se tuo ja surkeutta?\nKen olla onnen pilkkana? Tai elää\nVain ystävyyden unelmissa? Nähdä\nKomean loistonsa vain maalattuna\nKuin ystävien kaunisteltu joukko?\nAh, herra parka! Sydämmes sun sorti!\nSun hyvyys tappoi! Kumma veren vietti,\nKun liika hyvyyskin on suurin synti!\nKen puolinkaan noin hyvä olla voi,\nJumalten tunnus tuo jos tuhon toi?\nOi, rakas herra, --\nSiunattu, tullaksesi kirotuksi,\nJa rikas köyhtyäkses, -- varat suuret\nNyt raskain tuskas on. Ah, oiva herraa!\nRaivossaan heitti hylky-ystäväinsä\nPesänkin kiittämättömän.[10] Ei hällä\nNyt hengenpidett', ei sen hankkijaa.\nJälestä käyn ja olinpaikkans' etsin.\nNiin hyvin, kuin vain voin, hänt' auttaa koitan;\nJos kultaa saan, niin talouttaan hoidan.\n\n                                (Menee.)\n\n\nKolmas kohtaus\n\n    Metsä.\n    (Timon tulee.)\n\nTIMON.\nOi, aurinko, sa siunauksen lähde,\nUtuja mädänneitä ime maasta\nJa siskos radall' ilma myrkytä!\nSamaisen kohdun kaksoisveljeksille,\nJoill' yksi melkein siitto on ja synty\nJa asunto, jaa osat erilaiset,\nNiin paremp' ivaa huonompaa; näet, luonto,\nJot' ahtaa kaikki kurjuus, onnen suuruutt'\nEi kestä, polkematta luontoa.\nTuo nosta kerjääjä, tää herra sorra,\nNiin syntykunnian saa kerjäläinen\nJa senaattori perinnäisen herjan.\nRuoasta toisen veljen kyljet paisuu,\nNälästä toinen laihtuu. Ken, ken tohtii\nMies olla puolestaan ja sanoa:\n\"Tuo tuoss' on imartaja\". Jos on yksi,\nNiin ovat kaikki; ylempätään aina\nAlempi nuolee; kultaist' älliötä\nKumartaa oppi viisas. Kaikk' on kierää;\nEi kirotuissa meissä muuta suoraa\nKuin suora konnuus. Inhotut siis olkaa\nKaikk' ihmistungot, juhlat, seurapiirit!\nVertaistaan Timon vihaa, itseäänkin.\nTuho ihmissuvulle! -- Maa, anna juurta!\n    (Kaivaa.)\nKen sinust' etsii parempaa, sen kitaan\nVihaisin myrkkys vala. -- Mitä? Kultaa?\nKeltaista kiiltokultaa? Jumalani,\nEn tyhjää pyynnyt! Juurta, kirkkaat taivaat!\nTuo tuota, niin on musta valkoinen,\nRuma kaunis, huono hyvä, vanha nuori,\nPelokas urhoollinen, halpa jalo.[11]\nJumalat, miksi tätä, miksi tätä?\nTää pappinnekin viehtää alttarilta,\nPään alta potevalta patjan riistää.\nTää orja keltainen se pyhät liitot\nSitoo ja purkaa, siunaa kirotut,\nJumaltaa kupansyömät, varkait' auttaa\nJa heidät kunniaan ja arvoon nostaa\nSenaattorien rinnalle; niin, tämä\nSe pidellynkin lesken jälleen naittaa,\nJa sen, jot' inhat haavasairaalatkin\nKuoten kammoo, höystää se ja maustaa\nKevätkukkaseksi. Kirottu sa kuona,\nSa ihmiskunnan katuluuska, joka\nKapinaan kansat nostat, maahan jälleen,\nSe paikkas on! --\n    (Marssi kuuluu etäältä.)\n                  Haa, rumpu! -- Vaikka elät,\nSun hautaan toki; karkaat, valtarosvo,\nKun luuvaloinen herras ei voi seista; --\nEi, hiukan käsirahaksi.\n\n    (Pidättää omalle varalleen vähän kultaa.)\n\n    (Alcibiades tulee sotasaalossa, rumpujen ja pillien soidessa,\n    Phrynia ja Timandra hänen seurassaan.)\n\nALCIBIADES.\nKen siellä? Mitä?\n\nTIMON.\n                  Eläin, niinkuin sinä.\nSydämmes ruumiinmato kalvakoon,\nKun mulle ihmishaamun taasen näytät.\n\nALCIBIADES.\nNimesi? Näinkö ihmistä sä vihaat,\nVaikk' olet itse ihminen?\n\nTIMON.\n                          Ma olen\n_Misanthropos_ ja vihaan ihmiskuntaa.\nVoi, jos sa koira oisit, että voisin\nSua hiukan rakastaa!\n\nALCIBIADES.\n                     Sun hyvin tunnen,\nMut kohtalosi vierasta on mulle.\n\nTIMON.\nMinäkin tunnen sun, ja muut' en pyydä,\nKuin että tunnen. Rumpuasi seuraa;\nMaa ihmisverillä sa punaa, punaa!\nJumalten lait ja ihmislait on julmat;\nMiks sotaa siis? Tuo tuliportto tuoss' on\nTuhompi miekkaasi, vaikk' onkin hällä\nKeruubin katse.\n\nPHRYNIA.\n                Huules syököön rutto!\n\nTIMON.\nEn suudella sua tahdo; silloin rutto\nOmille huulillesi palajaisi.\n\nALCIBIADES.\nKuink' on noin muuttunut se jalo Timon?\n\nTIMON.\nKuin kuu, kun ei voi valoa se antaa;\nEnk' uudistunut minä, niinkuin kuu:\nEi aurinkoa, miltä lainata.\n\nALCIBIADES.\nMill' auttaa voin sua, jalo Timon?\n\nTIMON.\n                                   Sillä,\nEtt' uskoani tuet.\n\nALCIBIADES.\n                   Mitä, Timon?\n\nTIMON.\nNiin, lupaa ystävyyttä, vaan äl' anna;\nJos sin' et lupaa, jumalat sua pieskööt,\nKosk' olet ihminen! Ja jos et anna,\nSun ruhjokoot, kosk' olet ihminen!\n\nALCIBIADES.\nMa kurjuudestas olen hiukan kuullut.\n\nTIMON.\nSen silloin näit, kun elin onnessa.\n\nALCIBIADES.\nNyt näen sen; silloin riemunaika sulla.\n\nTIMON.\nKuin sulla nyt: kaks huoraa kainalossa.\n\nTIMANDRA.\nAteenan suosikkiko tuo, se, jota\nNiin mailma kiitti?\n\nTIMON.\n                    Sinäkö Timandra?\n\nTIMANDRA.\nSe olen.\n\nTIMON.\n         Ikäsi sä ollos portto!\nNe, jotka sua käyttää, ei sua lemmi.\nKun kutkun saat, niin palkaks anna tauti;\nHimoitus-aikaas käytä; uhri? höystä\nJa laita syljetys- ja hioskoppiin;\nJa nuorukaiset rusoposkisetkin\nNälälle kypsyttele!\n\nTIMANDRA.\n                    Hirteen, hirmu!\n\nALCIBIADES.\nSuo hälle anteeks, armas; kurjuus hältä\nHukannut on ja upottanut järjen. --\nRahasta mull' on puute, kelpo Timon;\nSiks köyhä joukkonikin joka päivä\nOn kapinassa. Surren kuulin, ett' on\nAteena kurja, arvos unehuttain\nJa urotyös, kun uhkas lähivallat\nSen kukistaa, jos miekkas ei ja onnes, --\n\nTIMON.\nLyö rumpuas ja mene!\n\nALCIBIADES.\n                     Arvo Timon,\nMin' olen ystäväs ja sua säälin.\n\nTIMON.\nKuin säälit häntä, jota kiusaat näin?\nEn seuraa tarvitse.\n\nALCIBIADES.\n                    Hyvästi siis!\nTää kulta ota!\n\nTIMON.\n               Pois! Sit' en voi syödä.\n\nALCIBIADES.\nAteenan ylpeän kun kukistan, --\n\nTIMON.\nAteenaa vastaan käyt?\n\nALCIBIADES.\n                      Sen teen, ja syystä.\n\nTIMON.\nJumalat kaatakoot sun kauttas kaikki,\nJa sitten sinut, joka heidät kaasit.\n\nALCIBIADES.\nMiks minut?\n\nTIMON.\n            Siksi, että saman tien\nKun konnat tapat, isänmaani kaadat,\nVie kultas! Mene, -- kultaa tääll' on, -- mene!\nOle niinkuin tähtein lennättämä rutto,\nKirotun kaupungin kun yli Zeus\nKautt' ilman sairaan kylvää myrkkyjänsä!\nSun miekkas älköön ketään säästäkö,\nEi arvo vanhustakaan valkopartaa,\nEi, hän on korkuri. Lyö maahan monna,\nHän teeskelee, häll' on vain puku siivo,\nHän parittaa. Äl anna immen posken\nTerääsi tylsentää: tuo maitorinta,\nJok' ikkunasta kutkoo miehen silmää,\nEi armolistass' ole; hän vain häijy\nOn petturi. Äl' imulasta säästä,\nMin hymykuopat houkast' itkun kiertää:\nEhk' äpärä se on, jonk' ennustavat\nSinulta vielä katkaisevan kaulan;\nSäälittä silvo se! Kiroa kaikki!\nPue vahvaan rautaan korvasi ja silmäs,\nEtt' äitein, tyttöin, imulasten huuto\nJa veristyväin messupappein parku\nEi läpi tunge! Tuossa sotilaillesi\n    (Antaa kultaa.)\nSa hukkaa tee: ja, kun on raivos tyhjä,\nNiin huku itse! Vaiti vain, ja mene!\n\nALCIBIADES.\nSull' onko vielä kultaa? Kultas otan,\nMut neuvojasi en.\n\nTIMON.\n                  Tee miten tahdot,\nMut kirotkoon sun taivas!\n\nPHRYNIA ja TIMANDRA.\n                          Kultaa, Timon!\nSull' onko vielä?\n\nTIMON.\n                  Kyllin, että sillä\nSaan portot vannomaan pois ammattinsa\nJa parittajat porttokaupan. Haaskat,\nVyöliina ylös! Valaa teilt en ota, --\nVaikk' kyllä tiedän, että vannoisitte\nJa vielä niinkin kauhistavan valan,\nEtt' ikijumalat, sen kuullessaan,\nSais kuumeenväristyksen, -- säästöön valat,\nLuontoonne luotan; portoiks' yhä jääkää;\nJa jos ken hurskas tahtoo kääntää teitä,\nKujeilkaa porton tapaan, vietelkää se\nJa kärventäkää; kuuma hekkumanne\nSe voiton vieköön hänen sauhustaan!\nTyöss' aina! Puoli vuotta olkoon vaiva\nVain toinen. Peittäkää nuo harvat katot\nRyösteillä ruumiin[12] -- vaikka hirtetynkin,\nVähät siitä! -- Teikailkaa ja viekoitelkaa\nJa huorailkaa! Rusetta poskiin pankaa,\nNiin että hepokin sen saastaan hukkuu!\nKirotut kurtut!\n\nPHRYNIA ja TIMANDRA.\nHyvä! Lisää kultaa!\nPyh! Kullan vuoksi teemme, mitä tahdot.\n\nTIMON.\nMiehiltä luut siis hivuttakaa! Vahvat\nRammatkaa pohkeet, että kannus herpoo!\nLainmiehen ääni rikkokaa, ett' enää\nEi vääryyttä hän puoltaa voi ja huutaa\nKujeitaan julki! Suomuloitkaa papit,\nJotk' aina lihaa sättivät, mut itse\nPuhettaan eivät usko! Lättään nokka.\nNiin ihan lättään! Nenäluu pois siltä,\nJok' etuaan vain haistaa, eikä vainu\nYleistä hyvää! Rentun kährätukka\nKolikaa kaljuksi, ja arvettomaan\nSotilas-öyhkäriinkin teistä hiukan\nKipua pankaa! Saastuttakaa kaikki!\nTuhotkoon ammattinne, kuivattakoon\nElämän lähteet tyhjiin! -- Tuossa kultaa!\nKirotkaa muut, ja kirotkoon tää teidät!\nLoakko teidän kaikkein hauta olkoon!\n\nPHRYNIA ja TIMANDRA.\nHyvä Timon, lisää neuvoja ja kultaa!\n\nTIMON.\nEi, lisää huoruutt' ensin, lisää turmaa!\nTää vain ol' alkumyönti.\n\nALCIBIADES.\n                         Rummut käymään!\nAteenaa vastaan nyt! Hyvästi, Timon!\nJos käy, kuin toivon, vielä tavataan.\n\nTIMON.\nJos käy, kuin suon, en näe sua enää.\n\nALCIBIADES.\nEn koskaan sulle pahaa tehnyt.\n\nTIMON.\n                               Teitpä:\nMua kiitit.\n\nALCIBIADES.\n            Pahaksiko sitä sanot?\n\nTIMON.\nSe nähdään joka päivä. Mene matkaan,\nJa mukaas ota narttusi.\n\nALCIBIADES.\n                        No, mennään!\nMe häntä häiritsemme. -- Rumpu soimaan!\n\n    (Rummut soivat. Alcibiades, Phrynia ja Timandra menevät.)\n\nTIMON.\nOi, ett' on luonnon nälkä, vaikka potee\nKovuutta ihmisten! --\n    (Kaivaa.)\n                      Sa, kaiken äiti,\nMin kohtu ääretön ja rinta määrätön\nKantaa ja ruokkii kaikki! Sama siemen,\nJost' ylvä lapses, ihminenkin, alkaa,\nSe siittää mustan konnan, sinikäärmeen,\nSokean kyyn ja kultakuori vankaan\nJa kaikki hirmuluomat taivaan alla.\nMiss' elontulta Hyperion hehkuu.\nKen ihmislapsiasi vihaa, hälle\nPovestas rikkaast' anna juuri-raiska!\nSikistä sikiävä kohtus, ett' ei\nSe kiittämätönt' ihmist' enää kanna!\nSen hedelmänä olkoon lohikäärmeet\nJa sudet, karhut, tiikerit; luo lisää\nPetoja uusia, joit' avokasvos\nEi ole taivaan marmor'asunnoille\nNäytellyt ennen! -- Juuri, ah! -- Suur' kiitos! --\nMehusi, peltos, viinamaasi kuivaa,\nJoist' ihminen, tuo kiittämätön, imee\nHerkut ja hiivat, joilla puhtaan sielun\nNiin ryöttää, että järki hänet jättää!\n    (Apemantus tulee.)\nTaas ihminenkö? Kirous ja tuska!\n\nAPEMANTUS.\nMua tänne neuvottiin; käy huhu, että\nMun tapojani apinoit ja matkit.\n\nTIMON.\nSen teenkin, kun ei sulla ole koiraa,\nJot' apinoisin. Rutto sinut syököön!\n\nAPEMANTUS.\nTuo sairaan luonnon ilmett' on, vain kurjaa\nJa miehuutonsa apeutta siitä,\nEtt' onni petti. Täällä? Lapioko?\nJa orjan puku tuo? Ja surun katse?\nImartajasi silkiss' yhä käyvät.\nPatjoilla maaten, marjaviinaa juovat,\nSylissä sairaat lemut; eivät muista\nHe Timonia lainkaan. Älä metsää\nHäväise sill', ett' ilkkujata matkit!\nImartaa ala, hyödyksesi käännä\nSe, mikä sorti sinut. Polvi maahan.\nSun päästäs suosijasi pelkkä henki\nPuhukoon lakin; ilkipaheitaan\nHyveiksi kiitä; samoin tehtiin sulle.\nKuin krouvari sa nyökyit tervetulleiks\nKonnat ja kaikki; kohtuus on, ett' itse\nRupeat konnaks; taas jos saisit kultaa,\nNiin veis sen konnat. Mua älä matki.\n\nTIMON.\nJos sua matkin, itseäni poljen.\n\nAPEMANTUS.\nKun itseäsi matkit, itses poljit.\nNiin kauan hupsu, ja nyt narri! Mitä?\nViluko ilma, ärjy passarisi,\nSun paitas lämmittäis? Nuo sammalpuutko,\nNuo kotkain ikäiset, sua seuraisivat,\nKannoilla juosten? Kylmä puronenko,\nJään sokeroima, aamuruokas höystäis,\nYön mässäiltyäs? Eläimiä kutsu,\nJotk' alastonna ilmain ärjyt kestää,\nAlttiina elementtein raivolle,\nJa suojaa vailla, luontoaan vaan noutaa, --\nOo, niitä pyydä sua mairimaan.\nNiin näet, --\n\nTIMON.\n              Ett' olet narri sinä. Mene!\n\nAPEMANTUS.\nSa rakkaamp' olet mulle nyt kuin koskaan.\n\nTIMON.\nSa vihatumpi.\n\nAPEMANTUS.\n              Miks?\n\nTIMON.\n                    Kun kurjaa mairit.\n\nAPEMANTUS.\nEn mairi, sanon vain, ett' olet raukka.\n\nTIMON.\nMiks etsit mua?\n\nAPEMANTUS.\n                Rääkätäkseni.\n\nTIMON.\nAlati konnan virkaa, taikka narrin!\nSe onko hauskaa?\n\nAPEMANTUS.\n                 On.\n\nTIMON.\n                     Siis konnankin?\n\nAPEMANTUS.\nHyv' ois, jos muikean tuon muodon otit\nKopeuttas kukistaaksesi; mut teit sen\nPakosta vain: jos et ois kerjäläinen,\nTulisit hovikoksi. Ehdon kurjuus\nSe kruunattuna elää loiston jälkeen;\nEi täyty toinen, vaikka täytetäänkin,\nOsaansa toinen tyytyy. Kurja, inha\nOn epätyytyväisen paras tila,\nHuonompi kuin on tyytyväisen huonoin.\nHalata kuolemaa noin kurjan pitäis.\n\nTIMON.\nEi, jos sen sanoo vielä kurjempi.\nSin' olet orja, jot' ei onni koskaan\nHalannut sylin hellin; koiraks synnyit.\nJos sinä, niinkuin me, jo kehdost' oisit\nNuo nautteen asteet käynyt, jotka avaa\nElämä sille, joka orjanansa\nVoi käyttää tuota kärsiväistä laumaa,\nHekuman kuiluun uponnut jo oisit,\nNuoruutes sulattanut himon helmaan,\nJa, järjen jäistä ääntä oppimatta,\nVain syössyt makosaaliiseen. Mut minä,\nJoll' oli mailma mesileipurina,\nSuut, kielet, silmät, ihmissydämmetkin\nApuna, enemmän kuin käyttää voinkaan, --\nKuin lehdet tammess' epälukuisina\nMinussa riippuivat, mut ensi halla\nNe puusta karisti, ja paljas runko\nJäi tuulen, myrskyn viimaan, -- moista minun,\nParempaa kokeneen, on raskas kestää.\nSun elos tuskall' alkoi; aika sun on\nKaraissut. Sull' ei syytä ihmisvihaan:\nHe ei sua mairineet. Mit' annoit heille?\nJos mieli kirota, niin kiroo taattos,\nTuo kurja raukka, joka kerjuunaisen\nUhalla makasi ja sinut siitti,\nJo perinnältä vaivaisen. Pois täältä! --\nJos syntynyt et ihmishyljyks oisi,\nNiin konna olisit ja imartaja.\n\nAPEMANTUS.\nViel' ylväs?\n\nTIMON.\n             Niin, siit', etten ole sinä.\n\nAPEMANTUS.\nSiit' ylväs minä, etten tuhlar' ollut.\n\nTIMON.\nJa minä siitä, että yhä olen.\nJos sinuun mättää voisin rikkauteni,\nNiin saisin luvan hirttää sen. Pois mene! --\nJosp' ois Ateenan elo kaikki tuossa!\nNäin söisin sen.\n\n    (Syö juurta.)\n\nAPEMANTUS.\n                 He! Ruokaas parannan.\n\n    (Tarjoo hänelle jotakin.)\n\nTIMON.\nParanna ensin seurasi; pois täältä!\n\nAPEMANTUS.\nOmani parannan, kun sinut jätän.\n\nTIMON.\nEt sillä sitä paranna, vaan paikkaat:\nSen ainakin ma soisin.\n\nAPEMANTUS.\nMit' Ateenalle soisit?\n\nTIMON.\n                       Sinut sinne\nVihurin voimalla. Jos tahdot, sano,\nEtt'en ma kultaa puutu. Katsos, tässä!\n\nAPEMANTUS.\nEi täällä kulta kelpaa.\n\nTIMON.\n                        Varsin hyvin:\nSe täällä nukkuu eikä pahaan lahjo.\n\nAPEMANTUS.\nMut missä makaat yöt?\n\nTIMON.\n                      Sen alla, jok' on yllä.\nMut sinä, missä sinä päivin syöt?\n\nAPEMANTUS.\nSiellä, missä nälkäni tapaa ruokaa, tai, oikeammin, missä sitä syön.\n\nTIMON.\nVoi, sentään, jos myrkky kuulisi minua ja tietäisi mieleni!\n\nAPEMANTUS.\nNiin mihin sen laittaisit?\n\nTIMON.\nHöystämään sinun ruokiasi.\n\nAPEMANTUS.\nIhmisyyden keskitietä et ole koskaan tuntenut, molemmat sen\näärimmäisyydet vain. Kun kuljit sinä kullan kiillossa ja lemuksissa,\nniin pilkattiin sinua liiasta sieventelystä; ryysyissäsi olet siitä\nvapaa, mutta nyt sinua inhotaan sen vastakohdasta. Tuossa on\nkoiranpuuta, syö sitä.\n\nTIMON.\nEn syö sitä, mitä vihaan.\n\nAPEMANTUS.\nVihaatko sinä koiranpuuta?\n\nTIMON.\nVihaan, vaikka se olisi sinunkin näköisesi.\n\nAPEMANTUS.\nJos ennen olisit koiria vihannut, niin rakastaisit nyt enemmän itseäsi.\nOletko koskaan tuntenut tuhlaria, jota olisi rakastettu sen jälkeen,\nkuin varat ovat lopussa?\n\nTIMON.\nKetä olet nähnyt rakastettavan, joka on ollut vajaa noita mainitsemiasi\nvaroja?\n\nAPEMANTUS.\nItseäni.\n\nTIMON.\nYmmärrän sinut; sinulla oli siksi varoja, että voit ostaa koiran.\n\nAPEMANTUS.\nMitä maailmassa lähinnä vertaisit imartelijoihisi?\n\nTIMON.\nLähinnä, naisia; mutta miehet, miehet ne ovat sitä itsestään. Mitä\nsinä, Apemantus, tekisit maailmalla, jos se olisi vallassasi?\n\nAPEMANTUS.\nAntaisin sen eläimille, päästäkseni ihmisistä.\n\nTIMON.\nTahtoisitko itse hävitä ihmisten kanssa ja joutua eläimeksi eläinten\njoukkoon?\n\nAPEMANTUS.\nTahtoisin, Timon.\n\nTIMON.\nEläimellinen toivomus, jonka jumalat suvaitkoot täyttää! Jos olisit\njalopeura, niin kettu sinut pettäisi; jos olisit lammas, niin kettu\nsinut söisi; jos olisit kettu, niin jalopeura sinua epäilisi, jos\nsattumalta aasi sinua syyttäisi; jos olisit aasi, niin tyhmyytesi sinua\nvaivaisi, ja saisit elää vain joutuaksesi suden suuruspalaksi; jos\nolisit susi, niin ahnautesi sinua kiusaisi, ja saisit usein uskaltaa\nhenkesi päivällisruoastasi; jos olisit yksisarviainen,[13] niin ylpeys\nja viha sinut kukistaisi, ja joutuisit oman raivosi uhriksi; jos olisit\nkarhu, niin hevonen sinut tappaisi; jos olisit hevonen, niin leopardi\nsinuun iskisi; jos olisit leopardi, niin olisit jalopeuran sukulainen,\nja sukupilkkusi tuomitsisivat sinut hengiltä; ainoana turvanasi olisi\npiiloutuminen ja puolustuksenasi poissaolo. Mikä eläin voisit olla,\nettä et joutuisi toisen eläimen saaliiksi? Ja mikä eläin sinä jo\noletkaan, kun et näe, mitä tässä muunnoksessa menettäisit?\n\nAPEMANTUS.\nJos ylipäänsä puheesi minua mielyttäisi, niin tässä se olisi paikalle\nosattu: Ateenan yhteiskunnasta on tullut metsän täysi eläimiä.\n\nTIMON.\nKuinka on aasi muurin läpi päässyt, koska sinä olet kaupungin\nulkopuolella?\n\nAPEMANTUS.\nTuossa tulee runoilija ja maalari. Seuran rutto sinuun ruvetkoon! Minä\npelkään tarttumista ja menen tieheni. Kun ei ole muuta parempaa\ntehtävää minulla, niin tulen taas sinua katsomaan.\n\nTIMON.\nKun ei ole muuta elävää olemassa kuin sinä, niin silloin olet\ntervetullut. Ennen olisin minä kerjäläisen koira kuin Apemantus.\n\nAPEMANTUS.\nSin' olet sentään kaikkein narrein pää.\n\nTIMON.\nSun-laisees ryöttään sylkeä ei viitsi.\n\nAPEMANTUS.\nRuton oma, kirottavaks liian halpa!\n\nTIMON.\nSun rinnallas on puhdas joka konna.\n\nAPEMANTUS.\nPitaalia on kaikki, mitä haastat.\n\nTIMON.\nJos sinut nimitän. --\nSua pieksisin, mut kädet saastuis siitä.\n\nAPEMANTUS.\nVoi, että kieleni ne mädättäisi!\n\nTIMON.\nRupisen koiran pentu, sinä, pois!\nMa kuolen kiukusta, kun elät. Pyörryn,\nKun näen sun.\n\nAPEMANTUS.\n              Pakahdu!\n\nTIMON.\n                       Pois, rietas konna!\nKiveä sinuun tuhlata on sääli.\n\n    (Heittää kiven hänen jälkeensä.)\n\nAPEMANTUS.\nPeto!\n\nTIMON.\nOrja!\n\nAPEMANTUS.\nSammakko!\n\nTIMON.\nKonna, konna, konna!\n    (Apemantus peräytyy, ikäänkuin aiheessa lähteä.)\nTää viekas maailma mua inhottaa;\nMuu siin' ei miellytä kuin täysin puute.\nSiis, Timon, hautasi nyt oiti kaiva!\nSiin' uinu, missä meren kevyt vaahto\nPäivittäin hautakumpuasi huuhtoo.\nJa hautakivehesi piirrä tää:\nMinuss' ilkkuu kuolo muiden elämää.\n    (Katselee kultaa.)\nSa, armas kuningasten murhaaja!\nIsän ja pojan kallis sovun rikko!\nHymenin puhtaan vuoteen kirkas ryöttä!\nUrhakka Mars! Sa pulska, vehmas, kaunis,\nKosio ikinuori, jonka hehku\nDianan helman pyhät lumet sulaa!\nNäkyvä jumala, jok' yhteen juotat\nMahdottomat ja suukkosille laitat!\nSa puhut kaikin kielin kaikkein mieleen!\nSydänten koitinkivi! Oletappa,\nEtt' ihminen, tuo orjas, kapinoi,\nJa moiseen tuhotaistoon aja kaikki,\nEtt' eläimet saa maailmassa vallan!\n\nAPEMANTUS.\nNo niin! Mut ensin minä tahdon kuolla.\nKullastas kerron; kohta ympärilläs\nOn tungos.\n\nTIMON.\n           Minun?\n\nAPEMANTUS.\n                  Sinun.\n\nTIMON.\n                         Käänny pois!\nEläös tyytyvänä kurjuuteesi!\nNoin elä kauan, ja noin kuole! --\n    (Apemantus poistuu.)\n                                  Vapaa! --\nViel' ihmislajia? -- Syö, ja inhoo heitä!\n\n    (Varkaita tulee.)\n\n1 VARAS.\nMistä hän olisi tuon kullan saanut? Varmaankin joku vaivainen säästö,\njoku tähteelle jäänyt rippunen. Kullan puute ja ystäväin luopumus,\nnehän ne hänet saattoivat tähän synkkämielisyyteen.\n\n2 VARAS.\nHuhutaan, että hänellä on suuri aarre.\n\n3 VARAS.\nTehkäämme hänessä pieni koetus: jos hän ei välitä siitä, niin antaa hän\nsen meille hyvällä; mutta jos hän sitä ahneesti puoltaa, kuinka me sen\nsilloin häneltä saamme?\n\n2 VARAS.\nOikein haastettu; sillä ei hän sitä yllään kanna; se on kätkössä.\n\nTIMON ATEENALAINEN. IV, 3.\n\n1 VARAS.\nEikö se tuo ole hän?\n\nTOISET.\nMissä?\n\n2 VARAS.\nKertomuksen mukaan se on hän.\n\n3 VARAS.\nHän se on, minä hänet tunnen.\n\nKAIKKI.\nHyvää päivää, Timon!\n\nTIMON.\nMitä? Varkaita?\n\nKAIKKI.\nSotureita, eikä varkaita.\n\nTIMON.\nKumpiakin, ja vaimon kantamia.\n\nKAIKKI.\nEi varkaita, vaan puutteenalaisia.\n\nTIMON.\nOn suurin puute teillä leivän puute.\nMiks puutetta? Kas, juuria on maassa;\nLähteitä sata penikulmalla;\nOn tammen terhoja ja kiulakoita;\nTuo antimuori, luonto, joka pensaast'\nYlöten ruokaa tarjoo. Puutettako?\n\n1 VARAS.\nEi vesi, ruoho, marjat meitä ruoki\nKuin kaloja, lintuja ja eläimiä.\n\nTIMON.\nJa kalat, linnut, eläimet ei liioin;\nTe syötte ihmisiä. Kiitos toki,\nKun julki rosvootte ja ette piile\nPyhimyshuntuun! Rosvoutt' ääretöntä\nLain varjoll' ajetaan. He, rosvokoirat,\nHe, kultaa! Viinimarjain veret vienot\nImekää, kunnes tulikuuma polte\nVerenne vahdottaa ja hirsipuusta\nPelastaa teidät! Lääkärist' ei turvaa:\nHän vastamyrkyin myrkyttää, hän tappaa\nEnemmän kuin te rosvoatte. Viekää\nRahat ja henki; tehkää konnantöitä,\nSe virkanne on, teill' on kirjat siihen.\nEsimerkkejä on varkauteen kyllin:\nAurinko varas on, sen vetovoima\nMert' aavaa ryöstää; kuu on aika varas,\nSe kalvaan valons' auringosta sieppaa;\nMeri on varas, suolakyyneleitä\nSen hyrsky imee kuusta; maa on varas,\nSe ahmii, kahmii lantaa, jota mailman\nRuvasta ryöstää; varkaita on kaikki;\nLakikin, ruoskanne ja ohjaksenne,\nVarastaa uhmalla ja hillimättä.\nYht' älkää pitäkö; ei, ryöstelkää\nYks toistaan! Tuossa kultaa! Kurkut poikki!\nKen kohtaa teit', on varas. Pois Ateenaan!\nTaloihin murtaukaa! Mit' ikään viette,\nOn varkaan omaa. Yhä varastelkaa,\nVaikk' annankin ma teille tuon; ja kulta\nTuhotkoon teidät kaikitenkin! Aamen?\n\n    (Timon poistuu luolaansa.)\n\n3 VARAS.\nHän on melkein manannut minut pois ammatistani, kehottamalla minua\nsiihen.\n\n1 VARAS.\nVihasta ihmiskuntaan hän vain mokomia neuvoja antaa, eikä siksi, että\nmenestyisimme virassamme.\n\n2 VARAS.\nMinä häntä uskon niinkuin vihamiestä ja heitän elinkeinoni.\n\n1 VARAS.\nEnsin pitää tulla rauha maahan.\n\n2 VARAS. Ei ole aikaa niin tukalaa, ettei ihminen voisi olla\nrehellinen.\n\n    (Varkaat menevät.)\n    (Flavius tulee.)\n\nFLAVIUS.\nOi, hyvät jumalat! Tuo hävinnytkö\nJa hyljeksitty mies on isäntäni?\nNoin perin kurja! Kumma muistopatsas\nPahasti palkitusta hyvyydestä!\nMink' arvon muunnoksen täss' aikaan saanut\nOn tuskallinen puute!\nMit' onkaan kurjempaa kuin ystävät,\nJotk' ylvään hengen tuhoon syöksevät!\n\"Rakastakaamme vihollisiamme\",\nSopiva käsky meidän aikanamme!\nRakastan ennen miestä turman tuopaa,\nKuin viekastelijaa ja pahansuopaa.\nHän huomaa mun; suruni syvän tahdon\nHänelle osoittaa ja isäntääni\nPalvella kuoloon asti. -- Rakas herra!\n\n    (Timon tulee luolastaan.)\n\nTIMON.\nKen olet? Pois!\n\nFLAVIUS.\n                Mun unhotitteko?\n\nTIMON.\nKysytkö? Ihmiskunnan unhotin ma,\nJa sinut myös, jos ihmisestä käyt.\n\nFLAVIUS.\nRehellinen ja köyhä palvelijanne.\n\nTIMON.\nSiis en sua tunne; rehellist' ei miestä\nTalossain ollut: kaikki heittiöitä\nJa pöytäpassareita heittiöille.\n\nFLAVIUS.\nJumalat tietkööt, ett'ei ole koskaan\nSyvemmin köyhä talonvouti surrut\nHerransa tuhoa, kuin minä teidän.\n\nTIMON.\nVoi! Itketkö? -- Käy tänne! Sua hellin,\nKosk' olet nainen ja tuon kivikovan\nMiessuvun kiellät, jok' ei itke muusta\nKuin naurunhalusta. Oi, sääli nukkuu,\nKun itku itkuun ei, vaan nauruun hukkuu!\n\nFLAVIUS.\nOi, tuntekaahan minut! Suruani\nNoin älkää hyljätkö! Nää vähät varat\nMun suokaa yhä hoitaa hyväksenne.\n\nTIMON.\nNoin uskollinen, kelpo palkkalainen\nMull' oliko, ja nyt noin auttavainen?\nSe miltei hurjaa luontoani liennä.\nHe, kasvos näytä! Tottakin, tuo mies\nOn naisen synnyttämä! -- Anteeks suokaa\nPikainen, poikkeukseton kiroukseni,\nIjäti tyynet jumalat! Ma myönnän:\nYks kelpo mies on -- kuulkaa oikein -- yksi,\nEi enempää -- ja se on talonvouti. --\nVihata mielin koko ihmiskuntaa,\nMut sinä pääsit; kaikki, paitse sinut,\nKiroillani ma ruhjon. Minust' olet\nNyt rehellinen enemmän kuin viisas:\nJos sortanut ja pettänyt mun oisit,\nNiin oisit ennen saanut toisen paikan;\nMonikin vanhan herran hartioilta\nKumartaa uutta herraa. Sano totta, --\nViel' epäilen, vaikk' olenkin jo varma, --\nEi ystävyytes vain lie viekas, ahnas?\nVain korkur'ystavyyttä? -- rikkaan lahja,\nSataisen voiton toivoss' annettu?\n\nFLAVIUS.\nEi, rakas, kallis herra, jonka rintaan\nEpäilys asustui, mut liian myöhään.\nEpäillä olis tullut onnen aikaan,\nNyt kaikk' on mennyt, nyt ei siitä taikaa.\nMun tänne sula rakkaus toi, sen vannon,\nJa harras usko jaloon sydämmeenne\nJa huoli hengen elatuksestanne.\nOi, uskokaa mua, armollinen herra:\nJos ylin onni suotais nyt tai vasta,\nNiin vaihtaisin sen tähän yhteen toivoon:\nEtt' oisi teillä valtaa, varoja\nMua omall' onnellanne palkita.\n\nTIMON.\nNiin onkin, näet! -- Sa ainut kunnon mies,\nTuoss', ota! -- kurjuudestani on sulle\nJumalat aarteen lähettäneet. Mene,\nJa elä onnessa ja rikkaana!\nYks vain on ehto: ihmisiä karta!\nVihaa ja kiroo kaikki! Hellyys pois!\nÄl' ennen auta kerjääjää, kuin nälkä\nSen luista lihat syö! Suo koirille,\nMit' ihmisiltä kiellät! Tyrmä nielköön,\nJa velka heidät tyyni uuttakoon!\nKuin kuiva metsä ihmiskunta kuolkoon,\nJa viekkahat sen veret tauti nuolkoon!\nHyvästi vain, ja onnea!\n\nFLAVIUS.\n                        Oi, suokaa\nMun jäädä tänne lohduksenne, herra!\n\nTIMON.\nJos vihaat kiroja, niin älä viivy!\nPakene, siunattu kun oot ja vapaa:\nIhmistä karta, mua älä tapaa!\n\n            (Menevät eri taholle.)\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Timonin luolan edusta.\n    (Runoilija ja maalari tulevat. Timon huomaa heidät luolastaan.)\n\nMAALARI.\nSen mukaan, mitä on kerrottu, pitäisi hänen olinpaikkansa olla tässä\nlähellä.\n\nRUNOILIJA.\nMitä ajatella hänestä? Yhäkö toteutuu huhu, että hän on niin rikas\nkullasta?\n\nMAALARI.\nYhä; Alcibiades sen sanoo; Phrynia ja Timandra ovat saaneet häneltä\nkultaa; niinikään on hän jaellut suuria määriä köyhille, kuljeksiville\nsotureille. Hänen hovimestarinsakin kuuluu saaneen mahdottoman suuren\nsumman.\n\nRUNOILIJA.\nTuo hänen vararikkonsa oli siis vain ystävien koettelemista.\n\nMAALARI.\nEikä muuta; saatte nähdä hänet jälleen palmupuuna Ateenassa,\nkukoistavana parasten rinnalla. Ei siis ole pahimmoiksi, että osotamme\nhänelle ystävyyttä tässä hänen luullussa onnettomuudessaan: siitä\nsaamme kelpomiehen nimen ja luultavasti matkammekin palkituksi, jos\non varma ja tosi se, mitä hänen rikkauksistaan huhutaan.\n\nRUNOILIJA.\nMitä teillä nyt on tarjota hänelle?\n\nMAALARI.\nEi muuta mitään kuin käyntini, mutta lupaan hänelle oivan teoksen.\n\nRUNOILIJA.\nSamaa pitää minunkin; kerron eräästä luonnoksesta, joka koskee häntä,\n\nMAALARI.\nVallan erinomaista! Lupaaminen onkin aivan ajan henkeä; se avaa\nodotuksen silmät; täyttäminen on aika hölmön työtä; ja, lukuun\nottamatta alhaista ja yksinkertaista kansaa, on sanassaan pysyminen\naivan muodista jäänyt. Lupaaminen on hovimaista ja hienoon tapaan\nkuuluvaa; täyttäminen on jonkinlainen viimeinen tahto eli testamentti,\njoka todistaa, että sen tekijässä on äly sangen sairas.\n\nTIMON (syrjään).\nOiva taideniekka! Et osaa ihmistä maalata niin halpaa, kuin itse olet.\n\nRUNOILIJA.\nAjattelen, mitä sanoisin häntä varten valmistavani; se täytyy olla\nkuvaus hänestä itsestään, jossa ilkutaan hyvän onnen hemmontaa ja\npaljastetaan se ääretön imartelu, mikä seuraa nuoruutta ja\nylellisyyttä.\n\nTIMON (syrjään).\nTäytyykö sinun ehdottomasti ilmaantua konnana omassa teoksessasi?\nAiotko muissa ihmisissä vitsoa omia vikojasi? Tee se, minulla on kultaa\nsinua varten.\n\nRUNOILIJA.\nHänt' etsikäämme; tulkaa.\nSe valvoo huonost' omaa parastaan,\nKen myöhästyy, kun etsii voittoaan.\n\nMAALARI.\nNiin oikein;\nKirkkaalla päiväll', eikä mustass' yössä,\nEtunsa eteen täytyy olla työssä.\nNo, tulkaa.\n\nTIMON (syrjään).\nHeitä vastaan käyn. -- Oi, kulta,\nMik' olet jumala! Sua temppelissä\nPalvellaan sikopahnaa kurjemmissa;\nSa laivan köysität, sa meren kynnät,\nSa kunniaan ja arvoon orjan nostat.\nYlistys sinulle! Sa nyt ja aina\nPitaalin kruunu uskovaisiis paina!\nNyt heitä vastaan!\n\n    (Astuu esiin.)\n\nRUNOILIJA.\n                   Terve, arvo Timon!\n\nMAALARI.\nViel' äskettäisin jalo isäntämme.\n\nTIMON.\nNäenkö kerran kaksi kunnon miestä?\n\nRUNOILIJA.\nKun, hyvyyttänne usein kokeneina,\nPakonne kuulimme ja että teistä\nLuopuivat ystävät -- nuo kurjat raukat.\nNuo, joiden kiittämättömyytt' ei riitä\nKurittamahan kaikki taivaan vitsat! --\nKuin! teistä, jonka tähtikirkas hyvyys\nElämän, elannonkin heille antoi!\nMin' aivan raivostun ja en voi peittää\nTuon kiittämättömyyden hirmumäärää\nSanoilla kyllin suurilla.\n\nTIMON.\nAlasti käyköön, paremmin se näkyy,\nTe, kunnon miehet, oleestanne kuultaa\nJo noiden muiden arvo.\n\nMAALARI.\n                       Hän ja minä,\nMe antienne sateest' osan saimme,\nSe tuntui armaalta.\n\nTIMON.\n                    Te, kunnon miehet!\n\nMAALARI.\nTulimme tänne palvelemaan teitä.\n\nTIMON.\nTe kunnon miehet! Millä teille maksan?\nTe juuriako syödä voitte? Mitä?\nTai juoda kylmää vettä?\n\nMOLEMMAT.\n                        Hyväksenne\nMe teemme, mitä voimme.\n\nTIMON.\n                        Kunnon miehet!\nOlette kuulleet, ett' on mulla kultaa;\nOlette, eikö totta, kunnon miehet?\n\nMAALARI.\nNiin, herra, sitä huhutaan, mut siksi\nEn tullut minä, eikä ystäväni.\n\nTIMON.\nTe, kunnon miehet! -- Ateenassa olet\nSa paras maalaaja, niin, totta, paras:\nElämää sinä maalaat.\n\nMAALARI.\n                     Mitä vielä!\n\nTIMON.\nNiin on, kuin sanon. -- Ja sun runoutesi!\nNiin norja on ja liukas värsyn juoksu.\nEtt' ihan luontoa on tekokeinos.\nMut teillä, kunnon ystävät, on sentään, --\nMun sanoa se täytyy, -- pieni virhe,\nEi suuri, ei, ja älkää parannukseen\nVain panko liikaa vaivaa.\n\nMOLEMMAT.\n                          Olkaa hyvä\nJa sanokaa se.\n\nTIMON.\n               Siitä pahastutte.\n\nMOLEMMAT.\nOlemme kiitolliset.\n\nTIMON.\n                    Todellako?\n\nMOLEMMAT.\nSit' älkää epäilkökään, hyvä herra.\n\nTIMON.\nTe, kumpainenkin, uskallatte konnaan\nJok' ankarasti teitä pettää.\n\nMOLEMMAT.\n                             Mekö?\n\nTIMON.\nNiin, kuulette sen mairetta, ja näette\nSen juonet, tunnette sen pattotyöt,\nTe sitä rakastatte, ruokitte,\nPovessa sitä kannatte, mut, tietkää,\nSe täys' on konna.\n\nMAALARI.\n                   Minä, hyvä herra,\nEn moista tunne.\n\nRUNOILIJA.\n                 Enkä minä.\n\nTIMON.\n                            Nähkääs,\nRakastan teitä: multa saatte kultaa;\nPois vain nuo konnat pankaa seurastanne.\nSurvaiskaa, hirttäkää, loakkoon syöskää,\nNe surmatkaa jos miten; tulkaa sitten\nMun tyköni, niin saatte kultaa kyllin.\n\nMOLEMMAT.\nNimittäkää ne, että tuntisimme.\n\nTIMON.\nSinä tuonne, sinä tänne, -- kaks vain yhteen!\nVaikk' erillään on kumpikin ja yksin,\nNiin kummankin on seurass' aika konna.\n(Maalarille.) Jos siinä, missä seisot, katu' ei konnaa,\nTuot' älä lähesty. -- (Runoilijalle.) Jos tahdot olla\nMiss' on vain yksi konna, vältä tuota. --\nPois! Tääll' on kultaa; haitte kultaa, orjat.\nKas, tässä palkka työstäsi: pois täältä!\nSa, kullankeittäjä, tee kultaa tuosta!\nKirotut koirat, hiiteen!\n\n    (Menee, ajaen heitä edellään, lyöden ja piesten.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Sama paikka.\n    (Flavius ja kaksi senaattoria tulee.)\n\nFLAVIUS.\nKoette turhaan häntä puhutella:\nNiin itseens' on hän sulkeunut, ett' ei\nHänt' ykskään ihmishaamu, pait hän itse,\nVoi lähestyä.\n\n1 SENAATTORI.\n              Luolalleen vie meidät.\nAteenalaiset toimeks antoi meille\nPuhua hänen kanssaan.\n\n2 SENAATTORI.\n                      Sama aina\nEi ole ihminen. Noin hänet muutti\nSurut ja aika; ajan hellä käsi\nVoi onnen kääntää taas ja hänet muuttaa\nViel' entiselleen. Luokseen meidät saata,\nKäy sitten, miten käykään.\n\nFLAVIUS.\n                           Täss' on luola. --\nTydytys olkoon, rauha! Timon, Timon!\nTääll' ystäviä on. Ateena teitä\nTervehtii kahden senaattorin kautta;\nOi, puhutelkaa heitä, jalo Timon!\n\n    (Timon tulee.)\n\nTIMON.\nAurinko, joka virvoitat, nyt polta!\nNo, puhukaa, te, hirtehiset! Purkoon\nJokainen kunnon sana rakon kieleen,\nJa joka viekas syököön kielen juurta\nJa puhuessanne sen mädättäköön!\n\n1 SENAATTORI.\nArvoisa Timon, --\n\nTIMON.\n                  Teidänlaisten kyllä\nLien arvoinen, ja tekin Timonin.\n\n2 SENAATTORI.\nAteenan senaatti sua tervehtii.\n\nTIMON.\nSuur' kiitos! Vastuuks antaisin ma ruton,\nJos käsillä se ois.\n\n1 SENAATTORI.\n                    Oi, unhota.\nMit' itsekin sun tähtes paheksumme.\nSenaatti yksin mielin kutsuu sinut\nTakaisin Ateenaan ja arvopaikat\nSinulle tarjoo, vartavasten vapaat\nSun käyttääksesi.\n\n2 SENAATTORI.\n                  Tunnustavat kaikki,\nEtt' on sua törkeästi laiminlyöty.\nNyt koko valtakunta, -- joka harvoin\nSanansa pyörtää -- tuntee kaipaavansa\nTimonin apua, ja tuhon päivää\nSe varoo, jos ei Timonia auta.\nSe tuo nyt meidän kautta tuskans' ilmi\nJa tarjoo hyvitystä, joka painaa\nVaa'assa alas kaikki loukkaukset:\nNiin, moisen määrän rakkautta ja kultaa,\nEtt' täysin sill' on vääryys sovitettu\nJa rakkautensa kuva sydämmeesi\nIjäksi piirretty.\n\nTIMON.\n                  Mun hurmaatte\nJa hellytätte melkein kyyneliin.\nNyt narrin sydän vain ja naisen silmä,\nEtt' itkeä ma voisin lohdullenne.\n\n1 SENAATTORI.\nSiis palata jos mielit kanssamme\nJa johtoos ottaa meidän Ateenamme,\nSinun ja meidän, niin saat kiitokset\nJa vallan valtuuden ja nimellesi\nIkuisen maineen, takaisin kun lyömme\nTuon hurjan Alcibiadeen, jok' ihan\nKuin villikarju isänmaansa rauhaa\nNyt myllertää.\n\n2 SENAATTORI.\n               Ja ravistellen miekkaans\nAteenan uhkaa valleja.\n\n1 SENAATTORI.\n                       Siis, Timon --\n\nTIMON.\nNo niin, ma tahdon; siis ma tahdon, näin:\nVäkemme Alcibiades jos tappaa,\nTervehdys viekää Alcibiadeelle,\nEtt' Timon siit' ei piittaa. Mut Ateenan\nJos ryöstää, vanhustemme nykii partaa,\nJa petomaisen, irstaan, hullun sodan\nHäväistäväksi antaa pyhät neitseet,\nNiin tietköön, tietköön -- Timon se nyt puhuu --:\nSurkeillen vanhusta ja nuorukaista,\nSen vain ma sanon, ett' en siitä piittaa;\nHän suuttukoon; en veitsistään ma piittaa,\nKun vain on teillä kurkut; sanon, että\nVihollisleirissä on veitsinysä\nMinulle rakkaampi kuin arvokkaimmat\nAteenan kurkut. Näin nyt jätän teidät\nJumalten lempeään ja hellään huomaan,\nKuin vartijalle varkaan.\n\nFLAVIUS.\n                         Viipy turhaa.\n\nTIMON.\nJuur' hautakirjoitustani ma piirsin;\nSen näette huomenna. Nyt alkaa parata\nTää pitkä elämä- ja terveys-tauti;\nKaikk' antaa tyhjyys. Eläkää te yhä:\nTeit' Alcibiades ja häntä te\nIjäti vaivatkaa!\n\n1 SENAATTORI.\n                 On puhe turhaa.\n\nTIMON.\nRakastan sentään maatani, eik' ole\nYleinen haaksirikko riemuks mulle,\nNiin kuin käy huhu.\n\n1 SENAATTORI.\n                    Puhett' ihanaa!\n\nTIMON.\nTerveiset rakkaille maanmiehilleni, --\n\n1 SENAATTORI.\nNuo sanat huultesi on kaunistus.\n\n2 SENAATTORI.\nJa niinkuin sankar' riemuporttihinsa,\nNe korvaan kulkee.\n\nTIMON.\n                   Terveisiä vieden,\nSanokaa heille, että -- hoivaks huolten,\nHuokausten, tappioiden, sotapelvon\nJa lemmen tuskien ja muiden vaivain,\nJoit' elon tiellä luonnon heikko pursi\nSaa kestää, -- teen sen hyvän, että neuvon,\nKuink' Alcibiadeen voi raivon välttää.\n\n2 SENAATTORI.\nTuo tietää hyvää; takaisin hän tulee.\n\nTIMON.\nTäss' aituuksessa mulla kasvaa puu,\nJok' on mun hetikohta tarvis kaataa.\nSanokaa ystävilleni ja muille,\nKoko Ateenalle, kaiken säätyisille\nYlimmäst' alimpaan, jos kuka tahtoo\nTuskastaan lopun, tulkoon heti tänne,\nEnnenkuin kirves kaatanut on puun,\nJa hirteen käyköön. -- Terveiseni viekää!\n\nFLAVIUS.\nHänt' älkää häiritkö; noin on hän aina.\n\nTIMON.\nTakaisin älkää tulko; sana viekää,\nEtt' ikimajansa on Timon tehnyt\nSuolaisen meren laakaan hiekkarantaan,\nJot' ärjy laine kerran joka päivä\nValelee vahdollansa. Sinne tulkaa\nJa hautakivestäni ennustelkaa. --\nNyt, suuni, katkeruutes vaietkoon!\nVajehet rutto, myrkky korvatkoon!\nHautoja luokaa; kuolo työnne palkkaa!\nAurinko, sammu! Timon yönsä alkaa.\n\n    (Menee.)\n\n1 SENAATTORI.\nTuo mielen synkkyys hänen olentoonsa\nOn luopumattomasti kiinnitetty.\n\n2 SENAATTORI.\nSe toivo siis on mennyt! Palatkaamme\nJa miettikäämme, voiko muulla keinoin\nHätäämme suurta häätää.\n\n1 SENAATTORI.\n                        Nyt on kiire.\n\n                           (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Ateenan muureilla.\n    (Kaksi senaattoria ja sanansaattaja tulee.)\n\n1 SENAATTORI.\nUuraasti urkit; Onko joukot hällä\nNiin lukuisat, kuin sanoit?\n\nSANANSAATTAJA.\n                            Vähintäänkin;\nJa varustukset sitä paitse tietää\nPikaista hänen lähestymistään.\n\n2 SENAATTORI.\nHukassa ollaan, jos ei tule Timon.\n\nSANANSAATTAJA.\nTapasin viestin, vanhan ystäväni;\nOlemme eri puoluetta olleet,\nMut vanha rakkaus voitti nyt, niin että\nPuheltiin ystävinä; -- hänet laittoi\nTimonin luolaan Alcibiades\nKirjettä viemään, jossa vaati häntä\nSotahan seuraamaan Ateenaa vastaan.\nJohonka osaks itse oli syypää.\n\n    (Senaattorit palajavat Timonin luota.)\n\n1 SENAATTORI.\nTuoss' ovat veljemme.\n\n3 SENAATTORI.\n                      Ei Timonista\nPuhetta enää; mennyt on se toivo. --\nVihollisrumpu soi, ja hurja marssi\nTukeuttaa tomuun ilman. Taistoon vaan!\nVihollis-ansaan pian joudutaan.\n\n                     (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Metsä. Timonin luolan edusta; hautakivi näkyvissä.\n    (Sotamies tulee, etsien Timonia.)\n\nSOTAMIES.\nTää lienee, selitysten mukaan, paikka.\nKen siellä? Vastaust' eikö? Mit' on tämä?\nTimon on kuollut; tuoni kotiin vei;\nTuon peto loi; ei täällä ihmist', ei.\nNiin, kuollut; täss' on hauta. -- Tuota tuoss' en\nLukea osaa, vaan sen vahaan painan;\nPäämiehemme se tuntee kirjoitukset,\nNuor' ijältään, mut tiedoiss' on hän vanha.\nAteenan luo nyt johtaa joukkojansa,\nSen tuho hänen hartain toivomansa.\n\n                          (Menee.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Ateenan muurien edustalla.\n    (Torvet soivat. Alcibiades tulee sotajoukkoineen.)\n\nALCIBIADES.\nRiettaalle, pelkurille kaupungille\nTuloni hirmu julki torveta.\n    (Torventoitaus kutsuu keskusteluun.\n    Senaattoreja ilmestyy muureille.)\nTe tähän asti ajan täyttää saitte\nYltäisell' irstaudella, laiksi tehden\nhimonne yksin; tähän asti minä\nJa muutkin vallan varjoss' uinuvaiset.\nRistissä käsin kulkein, huokasimme\nHätäämme turhaan. Nyt on aika tullut;\nLamatun juhdan yty taas nyt väkii\nJa huutaa! \"seis!\" Nyt hätyytetty kurjuus\nLevähtää hyllyvillä patjoillanne,\nJa riettaalt' ylpeydeltä hengen salpaa\nPako ja pelko.\n\n1 SENAATTORI.\n               Jalo nuorukainen,\nKun kärsintäs ol' aatos vain, -- kun vielä\nEi valtaa sulla, syyt' ei pelkoon meillä, --\nVihaasi viihdyttämään viesti pantiin,\nNäin rakkaudella ylenpalttisella\nPois pestäksemme kaikki loukkaukset.\n\n2 SENAATTORI.\nKutsuimme kaupunkiimme Timoninkin\nNöyrimmin pyynnöin, avun tarjouksin.\nEi kaikki rikkoneet, siis sodan vitsaa\nEi kaikki ansaitsekaan.\n\n1 SENAATTORI.\n                        Nämä muurit\nEi niiden ole luomat, jotka ovat\nSua loukanneet; ei loukkauskaan niin suuri,\nEtt' yksityisen rikoksest' on tornit,\nPylvästöt, templit sorrettavat.\n\n3 SENAATTORI.\n                                Kuolleet\nNe ovat, jotka lähtöös oli syypäät;\nNiin tyhmyyttään he häpesivät, että\nPakahtui sydän. Astu, jalo herra,\nLipuilla liehuvilla kaupunkiimme,\nJa -- kostosi jos isoo ravintoa,\nJot' inhoo luonto -- ota arvan kautta\nMies joka kymmenes ja kuoloon anna;\nNiin, lyötä arpaa, kenen arpomiehen\nPään poikki lyötät.\n\n1 SENAATTORI.\n                    Kaikk' ei rikkoneet;\nEi kohtuullista kostaa eläville\nKuolleitten töitä; rikosta kuin maita\nEi peritä. Siis, kunnon kansalainen,\nKun sisään astut, jätä ulos vihas;\nAteena säästä, kehtosi, ja nuo,\nJotk' ynnä syyllisien kanssa kaatais\nVihasi raivomyrsky. Niinkuin paimen\nLähestyy tarhaa, erittele sairaat.\nVaan älä tapa kaikkia.\n\n2 SENAATTORI.\n                       Min vaadit,\nSen hymylläsi voitat pikemmin\nKuin miekan iskulla.\n\n1 SENAATTORI.\n                     Vain jalkas astu\nPönkättyyn porttiin, niin se lentää auki,\nJos hellän sydämmesi rauhan viestiks\nEdellä laitat.\n\n2 SENAATTORI.\n               Hansikkaasi heitä\nTai kunnianvakuus anna muu siit', että\nHyvitys vain on, eikä meidän tuho,\nSotaasi syynä, niin saat kaupunkiimme\nMajoittaa joukkos, kunnes täysin vaatees\nOn tyydytetty.\n\nALCIBIADES.\n               Tuossa hansikkaani!\nPois tulkaa! Auki koskematon portti!\nTimonin vihamiehet vain ja minun, --\nJotk' itse merkitkää -- ne kaatukoot,\nEi kukaan muu. Ja, -- jotta jalouteni\nSovittais pelkonne -- ei miehist' ykskään\nSaa jättää paikkaansa tai kaupunkinne\nTasaista oikeuden virtaa häätää,\nKen tekee niin, sen laki tuomitkoon\nKovimpaan rangaistukseen!\n\nMOL. SENAATTORIT.\n                          Jalot sanat!\n\nALCIBIADES.\nSananne pitäkää, ja tulkaa alas.\n\n    (Senaattorit astuvat alat muurilta ja avaavat portin.)\n    (Sotamies tulee.)\n\nSOTAMIES.\nYlevä päämies, kuollut Timon on\nJa haudattuna meren rantaan aivan.\nTää hautakiven' oli kirjoitus,\nSen painoin vahaan, jonka pehmyt leima\nMun, oppimattoman, nyt tulkki olkoon.\n\nALCIBIADES (lukee).\n\"Täss' asuu kurja ruumis, jost' eris sielu kurja;\nÄl' urki nimeäin: kirottu joka ihmisorja!\nTäss' asuu Timon; eläissään vihasi elämää;\nSadata kyllältä, mut pitkält' älä tänne jää.\"\nTää hyvin viimeiset tuo tuntees ilmi;\nVaikk' ihmissäälin hylkäsit, vaikk' ilkuit\nAivomme tulvaa,[14] noita kitsaan luonnon\nNorevesiä, niin sai tok ylvä henkes\nKopean Neptuninkin ijäisesti\nVikoja unhoon jääneit' itkemään\nSun alavalla haudallas. Siis kuollut\nOn jalo Timon. Toiste lisää siitä.\nNyt kaupunkiinne! Miekassani kannan\nOliivin oksaa. Sota tuokoon rauhaa!\nHillitköön rauha sotaa! Itsekuki\nNyt olkoon toisen lääkäri ja tuki!\nNyt rummut soimaan!\n\n                 (Kaikki menevät.)\n\n\n\n\nSELITYKSIÄ:\n\n[1] _Avaraa vahamerta_. Vanhan ajan kansoilla oli tapana kirjoittaa\nvahatauluille.\n\n[2] _Ne oisi kutsuttavat ilman veistä_. Vieraiden oli tapana itse tuoda\nveitset mukanaan pitoihin. Ruokasalin ovella oli tahkokivi, jossa niitä\nvoi teroittaa. Kahvelit tulivat käytäntöön vasta Sh:n loppuijällä.\n\n[3] _Vai naisia_. Tavatonta ei ollut, että kutsumattomia vieraita tuli\nnaamioittuina vieraspitoihin. Muuten näkyy Timonin sanoista, että hän\nitse oli toimeen pannut tämän ilon vierailleen.\n\n[4] _Haluaisin nähdä teitä Korintissa_. Korintin kaupunki oli tunnettu\nsiveettömyydestään. Korintti oli hienompi nimitys porttolalle.\nSemmoisessa paikassa narri palveli, jonka vuoksi hän sanookin, että\nhänen emäntänsä kalttasi vieraitaan.\n\n[5] _Niiden tapaan, jotka kiihkeästä, palavasta uskoninnosta_. Nämä\nsanat tarkoittanevat puritaaneja.\n\n[6] _Se kaitkoon huonettaan_. Viittaa vanhaan englantilaiseen\noikeustapaan, jonka mukaan velallista ei saatu vangita hänen omassa\ntalossaan.\n\n[7] _Koska vakuus teille -- -- -- niin rakas on_. Viittaa senaattorien\nkoronkiskomiseen.\n\n[8] _Paikalla hän kuolkoon_, s.o. Alcibiadeen ystävä, jota tämä\nsenaatin edessä oli puolustanut.\n\n[9] _Ruoka on sama koko pöytäkunnalle_. Pöydän alapäässä istuville,\nhalvemmille pitovieraille annettiin tavallisesti huonompaa ruokaa ja\njuomaa, kuin ylipäässä istuville, ylhäisemmille. Sitä tapaa ei Timon\nnyt tahtonut käyttää.\n\n[10] _Pesänkin kiittämättömän_, s.o. Ateenan kaupungin.\n\n[11] _Tuo tuota, niin on_ j.n.e. Nämä sanat lausuessaan, Timon ottaa\nkultaa käteensä.\n\n[12] _Peittäkää nuo harvat katot ryösteillä ruumiin_. Jo Sh:n aikana\noli naisilla tapana käyttää valetukkaa. Lapsiakin houkuteltiin\npiilopaikkoihin, joissa hiukset niiden päästä leikattiin. Tässä\nkehoitetaan ryöstämään kuolleilta hiuksia pään peitteeksi.\n\n[13] _Jos olisit yksisarviainen_ j.n.e. Kerrotaan yksisarviaisesta,\nettä se raivossaan niin kiivaasti syöksee metsästäjään, joka puun\ntaakse piiloutuneena sitä härnää, että se iskee sarvensa kiinni puuhun.\n\n[14] _Aivomme tulvaa_. Kyyneleitä verrataan tässä aivoista lähteviksi.\n\n\n\n"]