[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fJznfP-G8wLwwhf4se26-Oza2l9a58daGEGL4ZtdB_EA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},2246,"Tuokkosrieskoo ja palanpaeneita","Hemmo, Kaarlo",1858,1940,"2246-hemmo-kaarlo-tuokkosrieskoo-ja-palanpaeneita","2246__Hemmo_Kaarlo__Tuokkosrieskoo_ja_palanpaeneita","Selevänä Savona","novelli",[],[],"fi",1929,null,23195,140735,true,[],[],[],"Savon murteella kirjoitettu novellikokoelma sisältää humoristisia kertomuksia kansanelämästä ja kyläyhteisön sattumuksista. Tarinat käsittelevät arkisia kommelluksia, avioliiton kiemuroita ja persoonallisia paikallisia hahmoja savolaisella huumorilla sävytettynä.","Kaarlo Hemmon 'Tuokkosrieskoo ja palanpaeneita' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2246. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","TUOKKOSRIESKOO JA PALANPAENEITA\n\nSelevänä Savona\n\n\nKirj.\n\nKAARLO HEMMO\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto Oy,\n1929.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nTuokkosrieskoo\nVieras Kaesa-Marketta aviomiehen housuissa\nKorttelinkos ostat vae...?\nSopimattomaa aekaa\nSueljsolomu\nSitä parempoo rotuva\nPilejaami aas ja suomalaene hevone\nYhtiötyttö\nRahanaemine\nKaks Marj Partasta\nIisaki kotjjämäkkä\nKaesa-Lienan ja Tommin vihkimine\nMolemmat kuelj\nMiehet ei ymmärtännä ryssee\nPorsas -- rokarina\nKaks lakkoo\nHerra kirkossa ja herra kotonaa\nMoantien murjoma\nHajamielise naemine\nMuuvva markkinamuesto\n\n\n\n\nTUOKKOSRIESKOO\n\n\nPiennä piimäsuuna minä mone muun kansa pörhössä korvi kuulosti, ku\njokkii huusloakar eli parantaja luvettel tautiloehe nimiä. Se, neät,\nolj jostae leäkärkirjasta lukenna ulukoo nimet peähäsä, ja ku se niitä\nlaskettel, arveltii sitä rohvessyöriäe oppineemmaks, sillä nimiä valu\nsuusta niinku satteella vespisaroeta. Sittemmi ikän varrella oun minnäe\nleäkärkirjoja nähnynnä ja niistä oakkospuustavii mukkaa tehtyvä tautii\nnimluvettelloo katellunna sekä oun huohmanna, että jos lie tautiakkii\npaljo, niin paljo on niille nimiäkkii löyvvetty, niinku immeisille\nalamanakkaa. Mut kaekeks kummaksen en ou älynnä yhe tauvvi nimmee\n-- vae eikö sitä vaevoo tautina piettänekkää? Minusta se kuetennii\non taut, vieläpä oekee paha vamma paljoo paremmi ku monet pienet\nkipristökset. Ja vaekka se ei ruummista runtelekkaa, niin se -- ja\nsiinä vasta niks onnii -- on ihan jären peälle käypee. Tokko kukkaa\nossoo arvata, mittee tautia minä tarkotan? No, minä sanon, että minä\ntarkotan sitä, ku aviopuoliso luuloo toestaa, vaemo miestää vieraasee\nnaesee ja mies vaemoosa vieraasee miehee. Ja koska tällä tauvvilla\nei ou leäkärkirjoessa nimmee, ehotan minä, että se ristittäesii\nluulevaesuustauvviks, koskapa luulosaeraus on kerrassaa toesta loatuva.\nTämä luulevaesuustaut taetaa usseimmite tavata aviopuolisoesta joko\ntoesta taekka toesta, mut näkkyy se voevan tulla kumpaseennii yhtaekoo,\nniinku esmerkiks Lummeranna Lepikossa tapahtu, jossa se emännä ja\nisännä samalla kertoo uhriksee otti.\n\nTämä avioparj olj kymmenkunta vuotta elännä ihan onnellissuuve\npäeväpaesteessa. Mut tässä elämässä pittää pilivinennii päevä olla.\nJa Lummeranna Lepikon emännälle ja isännälle semmoene päevä tulj\nluulevaesuustautina, siinä kymmenvuotise heäpäeväsä kynnyksellä. Emäntä\nolj olluna äkkeevinnää miehesä olova joessae salaperräesissä puuhissa\nmuutama leskvaemo tyttäre kansa, jonka maene ei taenna kehumista\nkestee, ja isännä silimää olj toas puolestaa ollunna pistävinnää,\nettä aviosiipakko olj suhteissa niin mitättömä miehe ku Topi Rytköse\nkansa, joka olj jonnijoutava kutjake. Kun ne sitte rupes toesiaa\noekee vartioemaa ja ku ne sattu toesesa älläpeätä vartioemistoemissa\ntappoomaa, niin siitä hetj äsähettii ja sanottii, että:\n\n-- Senkö täyteistä sinä minusta vahit?\n\n-- Senkös täyteistä sinä vahit minuva?\n\nSen enempee ei millonkaa jatkettu, voan kumpasennii eänessä olj\nsemmoene maku ja sävy, ettei aekaesemmi oltu samanlaesta kuultu. Mut\nnue viikon kulluissa olj ässäys usseemma kerra sattunna.\n\nSitte muutamana syyskuu päevänä olj kumpanennii -- sekä emäntä että\nisäntä -- jottae erinommaesempoo huohmoovinnaa toestesa käytöksessä\nja ku iltapimmee rupes tulemaa, asettautu ne vartioemaa. Paremmi\nonnistuvaksee olj emäntä pistännä miehenhousut jalakaasa, peällee\npitkä palttoo ja lakin peähäsä. Ja niin kummalliselta ku mahtaa\nkuuluvakkii, olj isäntä pukkeetunna naesvoatteisii. Ku Lepiko pihhaa\ntultii kakskerroksise aettarakennukse alate, olj kumpanennii valinna\nsen vahtpaekaksee, sillä tottapa tulija moantieltä ensin porttia kohi\ntulloo, vaekkapa kohtauspaekka oes muuvanne asetettukii. Ku ne sitte\nerj suunnilta kapsamalla porti lähheisyytee soapu kurkistelemaa ja ku\nei ihan säkkipimmee ollunna, olj isäntä ensin huohmoovinnaa, että mies\non tulossa porti luo. Se teräst tarkastustaa ja tulj vakkuutuksee,\nettä mies siellä on ku onnii. Emäntä seisaht porti toesee pielee ja\nalako tarkastelusa. Ja voe sinä ilimone ihme: siellä on tottatotisest\nnaene tuolla toesella puolella! Siinä silimänräppäyksessä synkisty\nkumpasennii mielet syysiltoo pimmeemmiks, eikä ne tajunna, mittee\noes tehtävä ja mittee tekemätä jätettävä. Semmoesessa tajuttommuuvve\ntilassa ne läks rynteemää toesiisa käsiks, ja yhteentörmäys olj\nniin raju, että molemmat koatuva rutjaht moaha, ruvete toesiaa\nmyrsyyttelemää. Mitenkä tuohtuneina ne lie ollunnakkaa, ku ei toene\nenempee ku toenenkaa kyvennä eäntä peästämää: ne aenuvastaa tuhk ja\nähk, niinku sika ruummensäkissä. Ja ikkääku ilimestyksenä tulj siihe\nihan pallipohjaks moantieltäkaks naeshenkilöö ja yks mies. Ne tietyst\npelästy, hämäräst huohmatessaa, että porti eissä on joko immeisiä\ntaekka mustia sikoja ähkämässä ja puhkamassa. Ja ne molemmat naeset\npelästyksestä parkas ja alako eäneesä siunustella.\n\n-- Herra siunatkoo, onko siellä äetj? kirkas miehesä puristuksessa\nmoassa rötköttävä Lepiko emäntä sekä hellitti kätesä miestää\npuristamasta.\n\n-- Ja taetaa siellä olla minunnii äetin, sano isäntä, irroettamalla\nkätesä vaemoosa puristamasta.\n\nSe niihe kahe naesimmeise matkassa olova mieshenkilö olj kopeloenna\ntaskustaa tuljtikkuloatiko ja roapas tule. Ja kyllä siinä hämmästy\nsekä moassa olovat että tiellä seisovat! Niin puolella ku toesellakkii\noltii niinku ukkosisku soaneita -- eikä kummakaa! Emäntä miespukimissa\nja isäntä naesvoatteissa sekä sen lisäks kumpikii tuohtuneina,\nsäekähtynneinä ja häppeissää tarjos nähtävän, joka näkijät olj\nkeäntee poes suunniltaa. Koko pitkä kotva kulu aekoo, ennenku ne kaks\nnaesimmeistä kyken yhtee eänee sanomaa, että:\n\n-- Mittee peliä työ oekeestaa pellootte?\n\n-- Ei myö pelata mittää, -- sano emäntä seisomaa kömpiissää, -- sielu\nviholline, ite pelssepup, on ottanna meijjät ajokiksee ja vie meitä\nsuoroopeätä ommaa valtakuntaasa... Mut jos työ outte niitä, joeta\ntunnutte olova, ettekä kummituksia, niin männää sissää ja ruvetaa\njoukolla paholaene meijjä talosta kauvvaks karkottammaa.\n\nJa ku sissää mäntii ja isäntä ja emäntä olj yhtäkkiä karvasa luonna,\nse on pukusa muuttanna sekä tulet soatu sytytetyks, huohmattii, että\ntulijat ei ollunna kummituksia, voan ihan oekeita immeisiä. Toene\nnaesista olj isännä äetj ja toene emännä äetj sekä mieshenkilö olj\nemännä velj. Se olj vastikkää suorittamia papi eksalamit ja olj nyt\nmatkalla Kuopioo papiks vihittäväks. Ku sillä olj kiire, olj peätetty\ntulla sisarta tervehtimmää, ja isännä äetj olj poekettu ottamassa\nväliltä yhtee matkaa. Taepaletta olj voan kolome ryssänvirstoo, ja\nsen vuoks ne tulla lipottel sen jalakapatikassa sekä sen lisäks vielä\nsentähe, että toene niistä emännistä ei kernaast lähtemiä kärrikyytii\npimmeellä. Ku sillä papiksvihittävällä olj kiire, ei voetu tulloo\nhuommiseks seästee.\n\nJa nyt tulj Lepiko emännälle kiire. Mut se olj reilu naene, jolta työ\nsuju ihanku itestää. Vaekkei sinä aekana nappulata paenamalla taekka\nlamppuja sytyttämällä voetu huoneisii valloo soaha, pist emäntä hyvin\nvällee taljkynttelit tuekuttammaa, niin että vierashuoneissa oes\nlöytännä lattialta kuenka piene neula tahhaasa. Ku emäntä olj varrae\njo kukonpuhteella tuokkosrieskoo tehäksee kaekki aenekset sitä varte\nvalamistanna, laetto se tulennukse oamupäevällä lämminneesee uunii,\njoka ykskaks joutu siihe kuntoo, että tuokkosrieskat soatto pistee\nsinne paestumaa. Muut tarjoelu- ja ruokahommat mänj niinikkääsä ku\ntanssimalla. Siinä kiireessä suhaht isäntä emännälle, että:\n\n-- Mitenkää myö siitä äskösestä tappauksesta selevitää?\n\n-- Ku se itestää alako, niin tottapaha ite ihtesä selevittää. Mut\nmittää ei soa salata.\n\n-- Nii, niin, tottuuvellahaa sitä kaekista kauvvemmaks peäsöö.\n\nMut ku emäntä, hik otassa puuhatessaa, olj pöyvvä kattanna\nkaekenmoesilla savolaesilla herkuella, istuttii illalliselle. Ja passas\nsiihe pöytää istuvakkii, siinä ku olj pötyvä loatuu jos sorttiinnii\nkalakukosta maetohöllöö ast. Yhtäkkiä se emäntä vielä nousta liepsaht\nhakemaa monta monituesta tuokkosrieskoo pöytää, jotka olj ihan\nvastikkää uunista otettuja, niin että ne oekee höyrys. Sillon ei isäntä\nennee maltanna mieltää, voan sano, että:\n\n-- No, on se tuo meijjä toene semmoene immeine, että se ennättää! Ja\ntuokkosrieska se on minun himoruokoon, niinku sille roamatun miehelle\nolj ennen vanahaa hernekeitto.\n\n-- Elä kehu suotta, sillä empä minä ennee taejja kelevata, vaekka mitä\nossoesin valamistoo...\n\nNyt hoksas emännä äetj, että aviopuolisoehe välissä on vettä. Sen vuoks\nse taetavast sano, että:\n\n-- Selittäkkööpäs, hyvät immeiset, mittee peliä työ tuolla portilla\nolitte pitämässä ja mikä rytäkkä siellä olj?\n\n-- Ku jokkaene outte lähheisiä eikä poskeisia ou kuulemassa, -- rupes\nemäntä puhumaa, -- niin tässä passoo mielesä aukasta ja suusa puhtaaks\npurkoo. Minä en aenakaa ymmärrä, onko sielu viholline ruvenna liehtomaa\nvae mistee muusta syystä tää meijjämies on muuttunna niin kummaliseks,\nettä se vartioe minuva ihanku oesin olluna henkpatto vank.\n\n-- Minkästähe olit niin salaperräene?\n\n-- No, ku huomenna on meijjä kymmenees heäpäevä, niin tuumasin,\nettä pietää pien juhlallisuus, ja sitä tarkoetusta varte halusin\nvalamistuksia tehä salassa, ku tiesin taekka arvelin, ettei tää\nmeijjämies koko tappausta muesta. Ettei kotona oes puuhista ies\nvihiäkkää, käytin välkappaleenan Ruuskas-Toakkoo, joka laetto mulle\ntuokkoset tuokkosrieskoe sekä toemittel muetae asjoeta, ku ite en\nvoenna lähtee liikkeelle. Mut tää meijjämies muuttu minulle vihaseks ja\nniin kummaliseks murjakkeeks, että tuski kysymyksii vastas, sekä kuluk\naena jälessän, niinku varsa emäsä perässä. Ja jos se millon ei jälessä\nkulukenna, sillon se jostae piilopaekasta kurskistel.\n\n-- Ja sinä teit ihan samalla tappoo. Ku minä juur huommispäevälahjaks\nrupesin sinulle hommoomaa uutta palttoota, jonka Lienan Lovviisa otti\nommellaksee, ja ku sen tarviht teällä pistäätyvä entisistä palttoesta\nmittoo ottamassa ja mueta tarpeita hakemassa, niin sinä tulit ihan\ntoestaetoseks ja kiukuttelit sekä aloet minuva eppäillä -- mistee\nrikoksesta lienet eppäillynnäkää?\n\n-- Niinku se Lovviisa, vaekka onnii hyvä ompelija, on ennennii\naviopuolisoehe väliä sotkenna...\n\n-- Minä oun kunnialline aviomies ja sentähe minusta olj kauheeta\nhuohmata, että sinä Toakon kansa näytit olova jos kuenka hyvissä\nsuhteissa, sen mokoman kutjakkee kansa...\n\n-- Ja ku minnäe oun kunnialline aviovaemo, sattu minun syvämmeen ne\nsinun supattelus sen Lovviisa kansa, ja sen vuoks peätin pukkeetuva\nmiespukkuu ja ruveta vahtia pitämää, huohmatessan, että sinä koko\niltapeävä kurkkailit ikkunoessa...\n\n-- Samate tein minnäe ruvetessan naesvoatteisii, jossa vormussa manin\nportille outtamaa, mittee mahollisest tapahtuu...\n\n-- Sinne portille sitä minnäe läksin. Ja ku pimmeyve läp olin näkövinän\nnaesimmeise hiipivä, hävis minulta ymmärrys, enkä käsitä, mitenkä myö\nsiihe moaha jouvvuttii toesiamme myrsyyttelemää.\n\n-- Yhtävähä ymmärrä minäkää, minä ku myös mänin ihan sekasi,\nhuohmatessan miehe matelovan porti toesessa pielessä. Tottapa siinä\nlie sitte rynnätty toesiamme vastaa niin voemakkaast, että koatuva\nrytkähettii yhtee mykkyrää. Minä koitin jottae sannoo, mut eän olj\njuuttunna kulukkuu, ja kielj tuntu puonnee suusta...\n\n-- Minun laetan olj samanlaene. Kaekeks onneks nää Luojan siunoomat\nsukulaeset sattu tok tulemaa oekeesee aekaa siihe, ennenku ennätti\nmittää kummempia tapahtuva. Nyt tiijjätte mittee myös pelattii. Mittees\nsiitä sanotte, äejjit ja sinä pappiveljen?\n\nJa ne äejjit sano, että:\n\n-- Mitteepäs siitä on sanottava, ku kaekki on selevinnä. Mut kahtokee\ntoese kerran tarkemmast, ettei paholaene peäse välliinne vettä\nkulettammaa. Mut se pappivelj tuummas, että:\n\n-- Jahka minut ensin papiks vihitää, niin minä tulen sitte vihkimää\nteijjät uuvestaa niin onnellissee avioliittoo, ettei pimmeyve ruhtinas\npeäse väliänne sotkemaa -- pimmeelläkkää.\n\n-- Ei tarvita uutta vihkimistä, -- sano isäntä, -- sillä kyllä myö\nsoatii vihkimistä tarpeeks ast. Ja nyt näehe vihkiäeste muestoks\ntartutaa tuokkosrieskaa, jonka parempata herkkuva minä en ou vielä\nlöytännä, ku se on minun hyvän vaemon valamistamana -- kiitos voan\nsinulle, sinä meijjä talo kelepo emäntä. Eikä tappausta, joka meillä\non sattunna, koskaa ennee muestella, ja toesia samanlaesia ei soa\ntapahtuva.\n\n-- Se on oekee se, sano emäntä ja taputtel miestää hellävarroe\nolokapeälle, niinku tämäkii taputtel emänteesä.\n\nSitte tartuttii käsiks tuokkosrieskaa, joka hupen suehe, niinku\nkevväene lum päeväpaesteessa. Se on herkkuva aenakii, mut tällä kertoo\nvielä erittäe, ku sitä syötii sovintoherkkuna...\n\nVoan ku tuokkosrieska voe näe korkeita asjoeta vaekuttoo, ei sen\nvalamistamista saes missää nimessä unneuttoo. Nykyjää ne kyllä\nlaettaa pannurieskoo. Mut ei sitä voe asettoo tuokkosrieska rinnalle.\nUuvvistukkoo siis sen valamistustaeto, ja jos aviopuolisoehinnii vällii\nveäriä luulevaesuustautia tulloo, käytettäkköö tuokkosrieskoo leäkkeeks\n-- ja se hetj parantaa.\n\nEläköö siis oekee savolaene tuokkosrieska!\n\n\n\n\nVIERAS KAESA-MARKETTA AVIOMIEHEN HOUSUISSA\n\n\nVaekka ei oes tahtomia tarkastookkaa, huohmas kuetennii, että mies on\ntaenna yösä viettee raskaa sarjan ottelussa: silimät olj voan puoleks\nauk, luomet näytti turvonneilta ja ite silmät verisiltä. Kasvolihakset\nriippuva retkotti, ja niihe ilime näytti tahtova sannoo, että nyt pitäs\npeästä unta riipomaa. Ja niinpianku tavaranassakat olj sijoetettu\nhyllylle ja penkin ala, kuotas mies peällystaki yltää, keäräs sen\nkokkoo ja mytist peäaluseksee sattumalta vappaana olovalle vaunun\npitkälle penkille, samalla ku kursaelemata paeskaatu makkoomaa. Eikä\nunta näkynnä tarvihtova outtoo, sillä melekei samassa ku se pitkäksee\nheittääty, se myös alako koristoo. Kuuluko kuorsuu sen vakinaesee\ntappaa vae johtuko se peän liijjaks pystystä asennosta passoomattomalla\npeänaluksella, se soa olla tässä tutkimata. Peäasja on, että se hetj\nnukku, eikä sekkää häerinnä, vaekka toene käs jäe puristoo varnistammaa\npenkin yläreunoo. Seleko selällää se siinä unta riipo.\n\nJa juna männä kolluutel ommoo kyytiää. Junastaja kuluk vaunun läp,\nmut ku se näk, että makkooja ei kissanunta veillynnä, mänj se sekkii\nommoo männöösä eikä herätellynnä. Sitä paet junastaja mahto makkoojan\ntunteekkii.\n\nVastapäesellä penkillä istu keskikkäene naene, jolla taes olla\npeäkivistystä, koskapa se vällii kulumiaa ja ohtoosa hiljollee hiero,\nsamalla ku penki nurkkaa nojjautumalla koitti soaha unen peästä kiin.\nYhtäkkiä se kuetennii nous seisomaa, ojentaatu sen makkoova kohalta\nhyllyllä olovasta vanierloatikosta jottae ottamaa. Kanne aukastuvaa se\nkopli loatikostaa piene putelin, jossa varmaannii olj peänpiristystä,\njota lie ollunna aekomuksesa ruveta nuuskimaa. Kantta sulukiissaa se\nnaene puotti toesesta käjstää nenäliinasa, joka männä lupsaht makkoova\nhoaroje vällii. Samassa silimäräppäyksessä makkoojan käs irtaantu\npenkin reunuksesta ja rumaht puota hoaroje vällii sekkii sen nenäliinan\nvieree. Naesee nämä kaks puttoomista vaekutti niin repäesöväst, että se\nite rysäht säekäyksestä istuvallee, samalla ku peätää keäns toesanne\npäe. Mut se makkoova kätesä herpoutumise johosta aukas silimiää,\nhuohmate jottae valakoesta hoaraesa välissä. Missä meäri sen tajunta\nlie virreesä ollunna, ei ossoo sannoo. Voan arvatennii se luul paetasa\nheleman pyrkivä väljempää vappautee, ja esteekse sitä se alako sitä\nvalakosta housuhalosta tunkee housuje sissää sekä pyöräht kylellee,\nkeäntämällä selekäsä naesee päe. Toeset junassa olovat oes kaeketi\nremahtanna nauramaa, ellei niitä oes seälittännä naesparan tilanne --\nse naene nimittäe näytti niin kauhistunneelta, ku se oes lentokonneesta\nsiihe penkille viskattu. Mut naurunsekaesta yskimistä ja tirskumista\nkuulu ympärj vaunuva. Se naene ei kahtonna voevasa ennee istuvallaa\nolla, voan oekasihe penkille pitkäksee, selekä makkoovaa miehee\nkeännettynä.\n\nMuutamia asemia sivvuutettuva ja uusia matkustajoeta vaunuu\nilimestyttyvä soapu junastaja matkapassia, niitä pilettiä,\ntarkastammaa. Ja kyllä se makkooja näytti junastajalle tuttu\nolova, koskapa sitä mänj herättelemmää. Lopuks se heräskii, ruvete\npilettijää ehtimää. Ja siinä sitä urakkata olj tarpeeks ast, ku\nkakskymmentäseihtemejtaskuva -- peällystaki taskut lukkuu otettuna --\nolj koplittavana, ennenku piletti löyty. Sitte alako tuka sukimine\nkäsillä, rutistunnee peällystaki oekomine ja kampsuje kerreeminen yhtee\nkokkoo. Vähä aejja kuluttuva junan höyryhevone rinkas ja sen peälle\nviheltöö hujjautti. Se mies nous ikkunan ettee seisomaa ja ku asemalle\ntultii, se koputti ikkunaruutuu. Ku juna seisahtuva töksäht, tormas\nvaunuu nuorukaene kerräilemmää sen miehe tavaranassakoeta, ja peräkkäe\nne sitte läks vaunusta ulos paenamaa. Pian olj tavarat ajopelissä, ja\nykskaks lähettii ajjoo huristammaa kotia kohi, jonne matkoo olj voan\nmuutama kilovirsta.\n\n-- Herra anoppirouva tulj öyjlösiltana.\n\n-- No, peijjakas, vae tulj anoppi... No, mitteepä tuosta... annetaa\nanopi tulla, hm, vae tulj se anoppi...\n\nMut näetä sarmoja puhhuissa näytti kasvot hämmästynneiltä, niinku\noes vähä pelottanna, eikä ennee tuntumia torkuttavankaa... Perille\npeästyvä olj oma hellä aviosiippa vastassa. Sen ossooottavaene silimä\nhetj huomas, että herroo ja Oapramia vaevas väsymys. Mut ei se siitä\njutteluva alottanna, voan sano aenuvastaa, että:\n\n-- Mitenkä silimäs on niin punaesina ja kasvos taetaa olla turvoksissa?\n\n-- Taes vastatuul puhaltoo silimii. (Se unneutti vae eikö lie\nhuohmanna, että ulukona on ihan tyyn.) Ja viime yönä toas pakotti\nhammastan, etten soanna ollenkaa nukutuks, voan konjoakkia suussan\npitämällä koetin sitä hautoo, ettei elämä sietämättömäks tullunna.\n\n-- Ehkäpä sitä konjoakkia lienet tuskissas nielassunnae, -- sano\nhellä aviopuoliso nauravalla sävyllä, -- ja niin minä luulen, että\nsinun on parasta ruveta vähäks aekoo makkoomaa, ennenku tulet äetiän\ntervehtimmää.\n\nEhotus olj mieleinen aviomiehelle, joka alako riisuva pukuva peältää.\nKun se istu tuolille housuja riisuvaksee, tulj hellä siippana lahkeista\nvetämää. Sillon puota lepsaht housuesta nenäliina, jonka hellä puoliso\notti kätteesä. Siitä lemaht kaeken moalima hyvät hajut nennää, ja ku\nsen nurkkoo tarkast, olj siihe kirjutettu: KAESA-MARKETTA, vieläpä\noekee koristekirjutuksella.\n\n-- Mikä Kaesa-Marketta on tullunna sinun housues, kuka on se\nKaesa-Marketta, joka vielä nue hirmusest haesoo? kirkas hellä\naviopuoliso, joka samalla lysäht lattialle istuvillee, ikkääku oes\nsähköiskun soanna. -- Minkätähe sinä et vastoo? Kuka on se vieras\nKaesa-Marketta, joka on sinun housussas ja joka kaeken moalima\nhajuvesiltä haesoo? Miks et sinä vastoo? Sano, sano Herran nimessä --\nkuuletko?\n\nTuo kirkaesu ja jatkopuhheet, vaekkei ne lie toeste kuultaviks\naejjottujakaa, kuulu kuetennii toesee huoneesee, josta anoppi riens\nkahtomaa, mikä nyt on hätänä. Mitenkä rautaluontone mummo anoppi lie\nollunnakkaa, mutta kyllä se näkemästää ja kuulemastaa aekalaella\ntörmisty. Aviomies, oma vävy, istu riisuutunneena tuolilla kauhuilimeet\nkasvoella ja silimissä, ja oma tytär, aviomiehe hellä puoliso,\nrähjötti olla lattialla, huiskutelle nenäliinoo käissää ja melekeempä\nsyväntäsärkövällä eänellä kyselle, että:\n\n-- Mikä vieras Kaesa-Marketta olj sinun housuessas? Mistee se sinne\non tullunna? Ja minkätähe se nue hirmusest haesoo kaeke moalima\nhajuvesiltä? Sano, mistee vieras Kaesa-Marketta on tullunna sinun\nhousuus?\n\nMut aviomies on vaet niinku virstantoloppa, ja vaet se nenäliinae on,\nvaekkapa siitä kaeke moaliman hajuveit löyhkääkii.\n\nAnopilla olj elämänkokemuksia, ja se osas asettuva tilantee mukkaa.\nEnstöeksee se vetäs ove lukkoo, oekeempa ihan reikelii.\n\nMittee sitte sisällä tapahtu, se pyssyy avioelämä sallaesuuksina.\nToevottavvoo kuitennii on, lähimäesrakkauve ja avio-onnen nimessä,\nettä asja on onnellisest selevinnä. Ja luultavoo, jopa uskottavvookii\non, että niin on käynnä, koskapa vävy, muutamia tuntia nukuttuvvaa,\nei ou silimiltää veristävä eivätkä kasvotkaa ou turvoksissa, ja hellä\naviopuoliso puuhail naurusuesena toemissaa, samalla ku anoppimuor\nesitti ite tyytyväesyyttä. Ja ku loppu on hyvä, niin kaekki on hyvin...\n\n\n\n\nKORTTELINKOS OSTAT VAE...?\n\n\n-- Mäne tuosta tiehes, mokomakkii kunttura, joka et ies soa rinnustinta\nkiin, ja kuetennii sinut pittää ruuvvassa ja voatteessa pittee, vieläpä\nmaksetaa palakkookii, ku muka out renk olovinas.\n\nJa että moetteella oes pontta ja perree, tyrkkäs Hynnölä isäntä\nPoekolaes-Anttia olokapeähä sekä ite toemitti valjastamise loppuu ast.\n\nEikähää se Antti mikkää jättiläese alaku ollunnakkaa. Ikkeeki olj vasta\nviistoesta vuotta, ja kokosa puolesta se olj lyhytläntä ja muutennii\nhintelo. Mut näytti siinä isännännii ikenet irvellee mänövä rinnustinta\npinnistäissä, sillä luokki olj vahva.\n\nKu kirvesterällä lyö puuhu, tulloo siihe pysyvä arp. Samate nuo isännä\nankarat sanat, jotka lie ilima voan aekojaa lausuttu, synnytti arve\nAntin syvämme reunuksee, vae kuka tietää, vaekkapa se sattu ihan\nkeskuksee. Se neät alako, Antti, aprikoejja ja järkeillä, ettei häntä\nou rengiks luotukaa, koskapa on kokkoo ja voemoo voan niiks nimiks\nannettu. Pestuuaejja jouvvuttuva ei Antti ennee rengiks ruvennakkaa,\nei ies houkuttelemallakaa. Millee se sitte aeko ruveta henkeesä\nelättämmää, sitä ei kukkaa osanna arvata, eikä se tiennä itekkää.\n\nMut ollessaa jonnae tunkopyhänä yökunnissa kirkolla, seuras se muutaman\nkulukukauppiaa \"liikettä\" sekä huohmas, että se mies vetel rahhoo\nniinku vihtaköyvvellä. Sillä ei aenuvastaa ollunna hengellisiä lauluja\nja moallisia viisuja, voan myös muuta rihkamata neulasta naskalii ast.\nTavaroeta myyvessää se lauloo pojotti ja rallattoo rillittel lauluje\nja viisuje tuonia ja nuottia, samalla ku ostajajoukko hyrritti mukana,\nsoahaksee sävelee korvaasa tarttumaa. Anttia vetj vaestosa tekemää\nsamalla tappoo, vaekkei sillon vielä käsittännä, mittee hyötyvä siitä\nvoe aekanaa olla.\n\nKu Antti sattu yhtee yökorttierii kulukukauppiaa kansa, oppi se\nmonia lauluja lauloo poristammaa hyvänmakkuesella eänellää sekä sae\nseleville, mistee kauppias tavaravarastosa hankkii ja mitenkä moata\nkiertäissä on mäneteltävä, että on kaekkii mieliks eikä vastukseks\nkellenkää. \"Nuttu pittää panna tuule mukkaa\", olj sen miehe elämise\nohjeena. Antti tuummi mielessää, että siinä taetaa olla hyvä ja auttava\nkonst...\n\nKu sitte köyrii peästii, olj Poekolaes-Antilla jonkumoene tavaravarasto\njo valamiina. Se neät olj tuottanna markkinamieste mukana hengellisiä\nlauluja ja moallisia viisuja sekä muuta rihkamoo, minkä varoellaa olj\nirt soanna. Eikä nyt muuta ku pussi selässä läks kiertämää talosta\ntalloo ja mökistä mökkii. Römppäviiko aekana olj paljo ratulia,\nhuommentuoppihäetä ja nurkkatanssia, jotka alakava kaupustelija huohmas\nmaenioeks markkinapaekoeks, niin että vähät varastot olj vällee myöty\nja pussi pohjasta voan tyhjyys irvistel. Mut Antti muuttel toesta\njalakoo toese eille ja paeno jo kaupunnista ast pussisa täyttämää. Ja\nkauppa kuluk, niinku sotkeutumatonta siimoo oes rullalle kerinnä.\n\nKevättalavella se jo hankki hevosluuska, ja tavaravarastokkii\nmuuttu yhä monjpuolisemmaks. Muutama vuen peästä se osas povata ja\narpoo heittee. Ku se sitte yöpaekoessaa laulella livertel moallisia\nviisuja tuvissa mieste keskessä ja hengellisiä lauluja vettee köllist\nnaesväelle karsinapuolella, niin äkkinäene sissää tullessaa luul\nlaulujuhloo vietettävä, sillä seinähirrettii kajahtel.\n\nMut paha moalima ties vielä lisäks kertoo, että tavaravarasto\nkätköksissä olj miestä väkevämpöökii tarjona. Mut siitä olj seurauksena\nse, ettei samoja seutuja passanna kauvva liikkumispaekkoena pittee,\nja niimpä Antti vähitelle siirty kaupuntii asustammaa. Siellä se hetj\nalussa tutustu pappii, joka olj harras sananpalavelija ja innokas\nraettivuuvve harrastaja. Ku Poekolaes-Antti nuotti- ja laulutaejjollaa\njossae hengellisessä kokkouksessa herätti huohmiota, tulj pappi tekemää\ntuttavuutta, joka vähitelle kehitty niin pitkälle, että pappi tarjootu\ntakkoojaks, ku laetakaupunnilla muuvva pikku talo huutokaupalla\nmyötii. Sitte Antti hankki kauppaluvan ja olj tullunna oekee kaupunni\nkauppiaaks.\n\nPappi olj kyllä voatinna, ettei puojjissa saes väkjuomia myyvvä,\nmut Antti puolestaa selitti, ettei immeiset semmoesesta kaupasta\ntule mittää ostamaa, jossa ei ou kaekkee tavaroo, joskohta se lupas,\nettei se juomatavaroo kellenkää tyrkytä. Mut ku sitte olovi- ja\nviinatehasta kaupuntii puuhattii, olj kauppias Antti Poekolaene mukana\nhuohmattavalla osakemeärällä.\n\nEi se varsinaeseks kauppiaaks tultuvaa kuetenkaa unneuttanna\nalakuperräestäkkää liikemuotoosa: se neät kustantel lauluja ja viisuja,\njoeta tukussa möe kulukukauppiaelle. Ja ku ne sae tunnettuja talollisia\ntakkoojiksee, anto se niille luottoo, jopa hommas hevosijjae, jotta\nne peäs liikkumaa kuormavarasto kansa. Vähitelle se kylläesty\nlaetakaupunni kauppiaana olemaa, sillä se ostoo pammautti suure talo\nkeskkaupunnilta, eikä raha tehnä mittää kiusoo, eipä ies tarvinna\npappiakkaa takkoojaks pyytee, vaekkapa sillat heijjä välillää olj täysi\nehjinä. Ku se olj ohjeeksee ottanna \"panna nuttusa tuule mukkaa\", ei se\nalakamaltaa polulta poekenna.\n\nJa enneku lopetettaa, pittää kertoo, mitenkä se osas ohjettaa seurata.\n\nKerra sen luona olj kaupunni (ja moalaeskunnannii) naesia hartaushetkee\nviettämässä. Ite kauppias istu keinutuolissa keskellä lattioo ja naeset\nympärj salia, jokkaesella laulukirjat käissä, niitä ku olj kauppiaalla\nmyötävänä. Olj sunnuntaepäevä kirkosta peäsy jäläkee. Joukolla lauloo\nköllistettii matkalauluva, kauppias johtavana sieluna. Ku innokas\nveisuu olj parraemmassa kurssissaa, kurkistel muuvva mies ovelta\nsissää. Kauppias arvas, että se varmaaniili haluvaa ostoo joko rommia\ntaekka konjoakkia, ravintolat ku olj sulettuna eikä niitä kukkaa toene\nkauppias pyhäpäevinä myönnä. Ensaluks se olj olovninaa veisuussa kiin\nsekä sielullaa että mielellää, niin ettei tahtonna ruveta hartautta\nkeskeyttämmää. Mut miehelläe taes olla kova väkevän tarvis, koskapa se\nvoan pilikistel ovesta ja viimme tulla luekaht sissää. Naesväet olj\nniin veisuusa hurmiossa, että ne laskin miehen tulloo ies hoksaskaa.\nEikä se kauppiaskaa tuoliltaa noussunna, voan keäns peätää miestä köhi\nsekä lauloo hujj autti vähä hiljempoo tällä laella, että:\n\n    \"Korttelinkos ostat vae halstuopi?\"\n\nSitte se vilikas naesii, nyökäytti peätää, ikkääku tahtia korjataksee,\nja laulo näe hyvi kovalla eänellä:\n\n    \"Oi ihmeelline Kaanaa...\"\n\nTottapa siinä mies lie ymmärtännä antoo jonkimoese merki, koskapa\nkauppias jällee hiukkase hiljemmi laiilo, että:\n\n    \"Onkos sulla tyhjä puteli?\"\n\nJa toas sen peälle oekee voemakkaast vettee porrautti, että:\n\n    \"Oi ihmeelline Kaanaa...\"\n\nUuvve värssy alotettuvaa se männä sutkaht miehe kansa salista puotii,\njossa kaupat tehtii. Sieltä palatessaa se veisata köllist, että:\n\n    \"Oi ihmeelline Kaanaa...\"\n\nKu sitte hartaushetk lopetettii, sae kauppias myyvvä yhelle ja toeselle\nuskosisarellee tavaroo sanomalla, että:\n\n-- Kyllähää pyhäkauppa on kielletty, mut en minä soata niin\nkovasyvämmine olla, etten lähimmäeselle antaes, mitä suurin tarvis ja\nristilline rakkaus voatii.\n\nNiin että jos tästä kauppiaasta arvosteleva yhteeveto tehtäsii,\nvoetanee sanoo, että:\n\n-- Vaekkei sitä ollunna rengiks luotu, niin kauppiaana ja ristillise\nrakkauve harrastajana se olj mies paekallaa.\n\n\n\n\nSOPIMATTOMAA AEKAA\n\n\nTorkaupustelija Julukuse tuns koko kaupunt ja loajat alat\nmoaseutuvakkii, immeiset nimittäe. Ku sinä aekana ei vielä hallia\neli lahtarii lysseetä ollunna, seiso se tokovana kojussaa oamusta\niltaa, ellei ostomatkoella ollunna. Se ei, neät, aenuvastaa pientä\nreämee myönnä, voan se myös ostel voeta, kaloja, pottaattia ja muetae\nmoanmiehe tavaroeta, joille sitte ympärj kaupuntia kiertelemällä\nkäv ostajia hoalimassa. Kooltaa se ei mikkää suure suur ollunna,\njoskohtakii olj tanakkatekoene. Ku se ei tappelupukar ollunna, ei\ntunnettu, kuenka paljo siinä tanakassa ruummisrakennuksessa olj voemoo.\nHyvin mielellää se kuetennii voemiaa kehu ja tavallisest sano, että: --\nEn minä suure suur ou, voan näkkyy sitä voemoo mahtuva tämmöeseennii\nmiehee. Tosin ei ou vanahemmalla puolella ikkee tullunna kennenkää\nkansa voemia koitelluks, mut ku ennen viistalaviaana ollessan satunj\notteluu, ei koskaa tapahtunna, että sama mies oes toesta kertoo\ntullunna tappeluva hangottelemaa. Ja siinä uskossa minä voan oun, että\nolokoompa mies minkälaene tahhaasa, kyllä se minusta vastuksesa vieläe\nlöytää.\n\nTuolle puhelulle toeset, muuvvanne kahtelemalla, nauroo virnistel,\nmut toeset otti sen vakavalta kannalta, ne ku arvostel Julukusta\ntanakkatekoesuuvve ja topakkuuvve kannalta.\n\nMut vaekka Julukune olj jo ikäsä vanahemmalla puolella, täyty sen vielä\nkerta joutuva otteluu, lienööppä sillä sitte ollunna haluva taekka ei.\nJa tämmöese asjan johosta se tapahtu.\n\nMonena vuotena olj Julukune aena sillontällön ostanna kaloja ja\npottaattia Saukkonieme Suhoselta, vanahahkolta kalamieheltä, jolla olj\npikku paekkakii, jota poejjat viljel, vaekka ne vällii kalastel nekkii.\nMite sitte lie sattunna, että Julukune usko tulleesa kalakaupassa\npetetyks ostaissaa kakskorvan vakallise kaloja summamutikassa, jonka\npohjalla olleihi kalloe se väetti ollee moan ja taevaa ikkäesiä sekä\nmäräntynneitä ja pillaantunneita. Soahaksee korvausta vahingostaa pyys\nse Suhose tuomaa pottaattia. Ja ku pottaatit tuotii, suoritti Julukune\nhintoo voan yheksästä tynnöristä, vaekka Suhone sano niitä ollee\nkymmene tynnöriä.\n\nAsjasta synty sanaottelu, jossa niin puolelta ku toeseltakkii ei sanoja\netitty sivistyssanakirjasta, voan käytettii ihan arkpäeväestä kieltä,\nuhate molemmat kauppalankosa viijjä roastuppaa, jossa asjanommaene\nruunataa veäryyvetekij äks ihan virallisest. Ja ku sanoje voemakkuus\nnous nousemistaa, oes siinä voenna alakoo voemae ottelukkii, ellei\nPutka-Jussi eli polliissi Jussi Muona oes joutunna riitelijöetä\nasettammaa ja hillihtemmää. Virkamahillaa sae se väkjouko -- sinä\naekana immeiset polliissia tottel -- haijjaantummaa sekä riitaveljet\ntyyntymää selittämällä, että:\n\n-- Seästäkee, hyvät miehet, jottae roastuvassae sannooksenne elekeekä\nkaekkee torille tuulte vietäväks purkoo.\n\nErotessa onnistu Julukune kuetennii suhahtammaa Suhose korvaa, että:\n\n-- Annahaa olla, sinä kueva käppyrä, ku tavataa kahe keske.\n\n-- Sillonpa sinä tupakkapölökky opit pyörimää niinku tuulmylly siivet,\n-- kuulu vastaukseks.\n\nSattupa sitte aejja kuiluissa Julukune liikkumaa Saukkonieme\nlähheisyyvessä ostomatkoella ollessaa. Jossae talossa olj sitä oekee\nvieraana pietty, niin että olj Julukuse peähännii miestä väkevämp\nnousta kavunna, vaekkei se mikkää viinamies ollunnakkaa. Siinä tilassa\nsen mielee juolaht Suhose kalakauppa, ja nytpä se peätti käyvvä välit\nselevittelemässä. Tie vierustalla tapas se muutama miehe halakoja\nhakkoomassa ja tievust tältä, mitenkä suorinta tietä peäsöö Saukkonieme\nSuhose luo.\n\n-- Mittee vieras sinne männöö? -- kysäs halonhakkooja eikä ollunna\ntuntovinnaa, vaekka kyllä tuns.\n\n-- Mänen sinne selevittämmää vanahoo kalakauppoo.\n\n-- Ahaa! Työ outte varmaannii se Julukune, joka isältä petkutitte\ntynnörin pottaattia?\n\n-- Se minä oun, -- vastas Julukune, jolla olj höyryvä peällä, -- ja nyt\nminä opetan sen kalakauppiaaks. Mut jos vielä toese kerra sanot, että\nminä oun petkuttanna issees, koska ilimoetat sen kuevan käppyrän poeka\nolovas, niin ossoon minä sinullennii kuritukse antoo.\n\nMut jo Julukuse viimmesiä sanoja puhhuissa olj Suhose poeka Julukuse\nniskassa ja sano, että:\n\n-- Sanon minä vielä kolomannennii kerra sekä isänj puolesta annan\nsinulle palaka petkutuksestas, niin jätät sen vanahukse rauhaa.\n\nJa se Suhose poeka ei ollunna kueva käppyrä, voan norja mies, joka\nmyrsyyttel Julukusta, niinku lattiamattoo puestellaa, että sen täyty\nruveta sovintoo hieromaa, ku tuns voemasa riittämättömiks.\n\nSillä olj kuetennii vielä höyryvä peällä, niin että ku ommii\nhotteisiisa joutu, läks Saukkonientä koht mänemää, samalla ku\nselekäsaunasta olj entistä enemmä tuohuksissaa. Vähä matkoo kulettuvvaa\njoutu Julukune aetoo korjaava nuore miehe kohalle, jolle toas kerto,\nminne on pyrkimässä ja missee tarkoetuksessa. Se olj Suhose toene\npoeka, joka olj kovi syttyvee loatuva. Se, neät, tulj koppinaa\nrintapielii sanomalla, että:\n\n-- Kyllähää isäkii jaksas tuommoese miespätkä kurittoo, joka on sitä\npettännä perunakaupassa. Mut minä vähennän sinun vaevojas ja annan\nkuritusta niinku isän käistä.\n\nJa kaukana olj leikki siitä kurituksesta, minkä Julukune nyt sae. Mut\nei sen syvän vieläkää sulanna, sillä yhä enemmä suuttuneena se läks\nkulukemaa Saukkoniemee päe hetj ku olj kynsistä irt peässynnä. Nue\nneljännesvirstoo käveltyvvää kohtas se nuore miehe, joka olj ojjoo\nsiivoomassa. Ku siinä jokkii sana vaehettii, käv ilim, että se nuormies\nolj Suhose kolomas poeka, joka olj vieläe tulisemp ku ne toeset\nveljekset -- ja niihää se onnii, että nuor pässi puskoo mielellää.\nPeällepeätteeks tämä poeka olj vielä semmoene, että ku se ensinnäe olj\nJulukusta tarpeeksee rökittännä, se läht sitä takaspäe viemää niihe\ntoeste veljiisä ohite sekä tuontuostae potkas sitä sanomalla, että:\n\n-- Minä annan sinulle yhtä monta potkuva ku pottaattitynnörissä on\npottaattia.\n\nJa kyllä se poeka potkaesta kimmauttikkii! Hengissä se Julukune\nkuetennii kottiisa joutu. Sen olj ollunna koko roata niin hellänä ja\nkuhmuja täynnä, että se olj viikkokauvve moata pojottanna sängyssää,\nvalitelle, että ostomatkoella sattu taut tappoomaa. Ja ku sille\nhierojoo esitettii, sano se, että:\n\n-- Minut on hierottu ihan mustelmille.\n\nToeset toas kysel, mikä taut miehessä on. Sillon se Julukune ikkääku\nitellee alako puhella, että:\n\n-- Niinku minä satun mänemää sopimattomaa aekaa. Minun ei oes pitännä\nlähtee sillon ku ne poejjat olj moatöessä, voan niihe kalastamassa\nollessa... se minun mänön sattu sopimattomaa aekaa.\n\nJa immeiset luul, että Julukune hourael, vaekkei se kuetenkaa\nhouraellunna. Vähitelle se sitte toepu ennallee ja olj toas tokovana\nkojussaa seisomassa oamusta iltaa sekä käv osto- ja myöntmatkoellaa.\nMut millonkaa se ei männä Saukkonieme Suhosee eikä myöskää hoastellunna\nviistalaviaana olostaa ja voemistaa.\n\n\n\n\nSUELJSOLOMU\n\n\nSe Lehes-Pekka aekanaa olj sekä suursyömärj että suursyömätö: se\nnimittäe, etennii jos olj näläkiintynneenä, söe niin hirvittävä\npaljo, ettei meäree, valehtelijaks tulemista pelätessää, uskalla\nruveta sanomaa, Ja jos se toas syömätä joutu olemaa, soatto se monena\nmonituesena päevänä syömise kuetata makkoomisella, jos voan sae\nrauhassa kenne uunilla taekka saunassa unta riipoo.\n\nKu sen varsinaene työala olj leheksii ja havuje liakkoomine, maenittii\nsitä aena Lehes-Peka nimellä. Mut ei sillä mittää erikoeshaluva\ntähänkää työallaa ollunna, voan kernaammi se oes moata pojottanna, jos\neärimäene hätä ei oes pakottanna ies jottae hopsimaa, että sae ryysyjä\npeällee ja ruokoo hengenpitimiksee. Ja ku sen työinto vällii nous, voe\nse lehikossa ja havukossa myrätä oamupuolelle ast, vaekka toas toesi\naejjo käv voan pistäätymällä. Jotkut tuumail, että sen hujumentti eli\njärkmeinink on vinossa. Ku sitä ei kuetenkaa oltu millonkaa tohtuorilla\narvuutettu, ei ou mittää varmuutta siitä. Yhtä mahollista ku mahotontae\non se, että se olj viisauksissaa valinna ohjeksee sananlasku: Hullu\npaljo työtä tekköö, elläähää viisas vähemmälläe.\n\nTällä kertoo olj Pekka leheksiä hakkoomassa Syrjälässä, muutamassa\nsyvänmoamökissä. Ja semmoeset mökit ne sen tavallisia olleelupaekkoja\nolivattii, suurissa taloessa ja liikeseuvvussa ku sen kutjantelemista\nei oekee suvaettu. Rahapalakka lehessyleltä ei mikkää korkee ollunna\nsen vuoks, että keitto ja piimä eli ryypättävä annettii talon puolesta.\nLeivä ja särpimesä se pitj iteltää, niitä ku se vällii pistel niin\nsuuria annoksia, ettei oekee hyvällä mielellä sitä talon muonaa\notettu. Mut jos ja ku semmoene tuul sattu, ettei se leipee ja särvintä\nkaevanna, sillon käv piimäkorvossa ja keittopaassa koama.\n\nMuutamana lauvvantakiltana se Lehes-Pekka olj toas soanna työinno eikä\nalakanna tupasalle soapuva. Emäntä jo haekail sanomalla, että:\n\n-- Kumpa se ies valavonta-aekana joutus, ettei tarvihtis yösijaltaa\nsille nousta puurovatia uunista antamaa, josta se ei arvoo sitä ite\nehtiä. Saunassa kyllä vettä ja löylyvä syyhysennii kylyvettäväks\npiisoo, ja siellähää sen passoo pasuta vaekka koko yö.\n\nEmäntä olj, neät, päevällä paestanna leipee, ja ku uun olj kuumana\nvieläe, olj se mättännä suuree kivvattii ruespuuroo ihan pirpinnallee\nja pistännä se uunii lämpöesenä pysymää, vieläpä olj silimäks siihe\naekamoese voemukaree paenanna. Ja oekeesee aekaa se emäntä rupes\nLehes-Pekkoo kaepoomaa, sillä tuskin se olj puhelusa lopettanna, ku jo\nPekka astuva loappail tuppaa, eväspussi käissää, ja suoroo peätä paeno\npöyvvä peähä tavallissee syömäpaekkaasa, niinku lehmä pilttuuseesa.\nHetj olj emäntäkkii valmiina kantamaa puurovae ja suure piimätuopi\npöytää. Jokkii poekaviikar lähätti piene kapusta Peka huohmoomata,\nlähelle puurovatia, muka lusikaks. Ku oltii jo elokuussa ja iltamyöhä,\nolj tuvassa myterälaene.\n\nTapasa mukkaa ei Lehes-Pekka nyt ruvennakkaa, ikkääku alakusoetoks,\npiimee ryyppiä ryystämää sekä leipee ja särkee pureksimalla kivjalakoo\nmahasa pohjalle laettamaa, voan sen huohmio olj kiintynnä puurovattii,\njohonka uunissa olj oekee kuer kasvanna ja sen peälle voerasvoo\nlevinnä, niin että se kiils niinku iljan kuutamossa. Puukkosa kärellä\nse irtautti palase sitä kuerta ja pist suuhusa, ryypäte samalla piimee\npalanpaeneks. Se varmaannii ei lie karvaalta maestunna, koskapa\nkiireissää koappas kauha eli kapusta kätteesä, survas sen puuroo, kasto\nsitä silimää, aukas suusa ammollee ja meinas puuro lähättöö nieluusa.\nLiekkö siinä kyynäspeä lueskahtanna pöyvvältä vae mikä muu rimietta\nsattunna, mut kapusta puota kolaht lattialle, Pekka paeno syvänalloosa\nja kohtkulukkuvaa rupes huutamaa, että:\n\n-- Voe, voe, kuenka polttaa, sisukset pallaa, maha on tulessa, voe,\nvoe, voe!\n\nJa toesella käillää se tarttu piimätuoppii, ryypätä rytkäytti piimee\nsuusa niin täytee, ettei voenna niittää puhuva, ja ku sae piimän\nnielaesta kurnautetuks, rupes toas huutamaa, että:\n\n-- Voe, hyvä isä, voe paholaene, voe moaliman karvaset ja karvattomat,\nkuenka polttaa, polttaa, polttaa... Tuokoo vettä, vettä...\n\nSiihe juoksetettii isolla kipalla vettä, jota Pekka suuhusa harnas\nmonta kertoo perättäe. Ei lähtennä apuva eikä lievennystä, sillä\nentistää pahemmi se nyt parku, että:\n\n-- Nyt tulloo loppu, tulloo kuolema, ku polttaa, polttaa...\n\n-- Mikä se polttaa? -- kysyttii.\n\n-- Mistees minä tiijjä. Mut polttaa ja kirveltää, voe, voe...\n\n-- Ruppeeppas pitkäkseks, jos helepoettas.\n\n-- Ei kärsi, ei kärsi, ku korventaa, niinku siellä pahimmassa paekassa\nkuuluu tekövä, polttaa, korventaa, reppii, roastaa...\n\n-- Nostetaampas tuo mies sänkyy.\n\n-- Ei soa tulla nostelemmaa ja liikuttelemmaa -- kyllä tässä on tuskoo\nilimannii... voe, voe...\n\n-- Mitenkäs sinä niin älläpeätä kuumoo puuroo nielasit?\n\n-- En nielassunna -- paholaene sen käestän kiskas ja minne lie\nlusikannii lennättännä. Voe turkinpunaene, ku polttaa...\n\n-- Oeskoo tuon suelj männä solomulle?\n\n-- Mittee työ aekaimmeiset turhoo puhuva voalootte! Mitenkä suelj\nsolomuu männöö ja kuka sen siellä mahassa solohmihtoo? Eihää\nmää solohmitemata solomuu hevose häntäkää, vaekka se sitä kyllä\nviuhauttelloo. Mut minnuu taes sattuva noejjanuelj... voe...\n\n-- Juoskoopas hakemassa vanaha Reetta, joka taetaa moata oloklaossa.\nSe on aekanaa palavellunna tohtuorissae kaupunnissa ja mahollisest\nymmärtää. Juoskoo vällee!\n\nSamalla aekoo ku Reettoo oltii hakemassa, samalla aekoo Lehes-Pekka\nhuutoo molotti pöyvvä peässä. Ku Reetta tulj ja kuul, mikä on hätänä,\nmänj se Peka luo ja sano, että ruppee pitkäkses.\n\n-- En kärsi, en kärsi, polttaa ja korventaa...\n\nMut Reetta pylläytti Pekan pitkäksee ja kysy, että:\n\n-- Missee polttaa?\n\n-- Mahassa polttaa, se on tulessa. Elä pane kättäs lähelle.\n\nMutta Reettapa ei ruvenna kursastelemaa, voan yhellä tempauksella\nkiskas Lehes-Pekan jalat penkille, että kantapeät jysäht, Eikä ottanna\nhuohmioosa älinätä mahhoo kopliissaa ja silitellessää. Viimme se sano,\nettä:\n\n-- Tähä on tullunna ankara sueljkuume. Tuokoo vällee kylymee vettä ja\njottae voatetta, että soan laettoo keäreet.\n\n-- Ei soa laettoo, ei soa, ku polttaa ja kirveltää...\n\n-- Se polttamine ja kirveltämine on soatava poes, ettet hetj paekalla\nkuolta kurnau. Ottakoo tulta pärreesee.\n\n-- Mut nyt ei passoo valakeeta tuppaa laettoo, ku pellolla ei ou vielä\nkuhilaeta.\n\n-- Olokoompa taekka olokoo olemata. Tässä on immeishenk kysymyksessä,\nja sillon on luvallista kaekki, mitä suuri tarvis ja ristilline rakkaus\nvoatii.\n\nJa ykskaks olj pärevalakee tuvassa ihan pöyvvä peässä, veskappa Reetan\nluona ja vanaha helehursti riekaleita siinä likkoomassa. Reetta\nveäns niitä vähä kuevemmiks, ja vaekka Lehes-Pekka vieläe huus ja\nvoevottel, levittel se märkiä rättiä paejja peälle. Eikä männä ku\nvoan siunooma-aeka, niin Pekka herkes valittamasta ja mölyvämästä, ja\nhetkise kuluttuva se jo kapsaht istumaa sekä sano, että:\n\n-- Ei nyt ou ennee mittää tuskoo.\n\nMut Reetta kellautti sen penkille uuvestaa samalla tappoo ku äskönnii\nja sano, että:\n\n-- Eläpäs vielä liiku, ennenku minä tarkastan, mikä tässä vikana on.\n\nJa ku Reetta keäreesä irroettel ja alako paejja helemoo kohotella,\nrupes se puhelemmaa, että:\n\n-- Mut johhaa sinulta on taenna, Pekkaparka, maha puheta ja teällä\ntaetaa olla hyvät ja pahat sekasi. Jokoha nälissäs nielasit niin\nteräväkärkise leivänpalase, että se on puhassunna suoles, vae mistee\nihmeestä tämmöene siivo on tullunna?\n\n-- En minä niin nälissän ou ollunna, että minä puremata oesin puurookaa\nniellynnä. Ja niihää ne sannookkii, että syntine puuroo purroo ja vielä\nsuuremp syntine puremata nielasoo. Mut sen lisäks minulla on terävät\nhampaat, niinku koeralla, eikä toas mato tule syömää semmoese miehe\nhampaeta, joka piipunperskoja suussaa yölläe pittää, niinku minä tien.\nNyt en kuetenkaa ennättännä puuroo purra enkä puremata nielaesta,\nku paholaene vae mikä muu lie kaistan sekä lusikan että puuron\nkiskaessunna.\n\nSillon ruvettii pöyvvä ala kurkistelemaa, ja sieltä löyvvettii pien\nkapusta, joka olj puuroo jonkuu verra tahraantunna.\n\n-- No, kapustakos sinulla lusikkana on ollunnae?\n\n-- Minä sen lusikaks pistin, että on joutusamp syyvvä, -- sano muuvva\npoekaviikar.\n\nMut ku Reetta Pekan mahhoo ja mahanahkoo enemmä tarkastel, sano se\nlopuks, että:\n\n-- Nyt minä ymmärrän koko tämän kolttose. Pekka on tavanna pistee\npuuroo suuhusa, mut sen käs on horjahtanna, ja puuro on puota\nlivahtanna paejjahalosta povvee, jossa se rupes ihhoo polttoo\nkorventammaa, ja kapusta on kirvonna lattialle.\n\nSitä kuunnellessaa sano Pekka, että:\n\n-- Kyllä se sillä laella on sattunna ihan jullillee, sillä jos se\nmahhaan oes männynnä, oeshaa poltto lakanna, ku minä ryypi piimee ja\nlatkin vettä oekee erj tavalla. Liekkö tuo mahanahka miten pahaks\npalanna?\n\n-- Ei tässä mittää avohoavoja ou. Minulla on mukanan sian leukaluun\nsisästä otettuva rasvoo. Ku sillä ensin voejjellaa ja peälle pannaa\nkärrie voejjetta sekä tervoo, paranoo mahanahka muutamassa peävässä.\n\nJa semmoene rohottelu siinä annettii. Reetta kehas ihteesä, että:\n\n-- Minä oun moalimata kierrellessän pitännä silimän ja korvan auk ja\nsen vuoks ossoon vaekka tohtoroejja.\n\nMut Lehes-Pekka veäntääty evväehesä, puurovae ja piimätuopi kimppuu,\nja kyllä kaeketi niin pussista ku vaestae ja tuopista tyhjät tulj --\nja Pekka peäs täyvveks, niin että pingotettuu mahanahkaa Reetan rohot\nsoattp tehokkaammi vaekuttoo, Kylypemää se Lehes-Pekka ei tällä kertoo\nmännä, joskohta oes soanna, vaekka koko yön pasuta. Muuten siitä ei\nollunna yhtää vastenmielistä muutamia vuorokausia moata pötköttöö\nmahanahkoo parannellessaa.\n\nEikä sen erän perästä ou Lehes-Pekalla sueljsolomuva ollunna.\n\n\n\n\nSITÄ PAREMPOO ROTUVA\n\n\nMahto se luutnantti Sapeljus olla tietonen siitä, että siellä\nmuutamassa Savonmoan kaupunnissa on leskrouvvalla niin rikas\nnaemaikkäene tyttö, että se taetaa omistoo puolj kaupuntia, koskapa\nse siihe kaupuntii majotettuu rykmenttii halus peästä upsieriks.\nSe olj tämä luutnantti parempoo rotuva, muka Ruotista tullee suvu\njäläkeläene, eikä se semmoesena mitenkää muuten oes tahtonna tulla\ntuhmaa suomalaesee paekkakuntaa yhtä tuhmae suomalaeste sekkaa, ellei\noes ollunna rikas tyttö syöttinä. Ku unjvormu nuoria naesia huekasoo,\nolj luutnantti varmaannii rätnäillynnä, että yksinkertaese suomalaese\ntytö kyllä voe helepost kaenaloeseks kanaksee koapata ja yhtä heleppo\nsiitä on sitte täysverine vinlanter eli ruotinmieline tehä, ku sen\nopettaa käsittämää, että se on peässynnä parempaa rottuu. Ompa melekei\nhistorjallisena ihmeenä piettävä sitä seikkoo, että suomalaene\ntyttö männöö naemisee ruotinmielise miehe kansa hyvin kernaast, mut\nvinlanter-tyttö ei suomalaese kansa -- sillä tappoohaa ne suomalaeste\nhankkimat rikkauvet on yheks osaks joutunna vinlanterille...\n\nMut luutnantti Sapeljukse harrastus ei rajoettunna aenuvastaa oma\nihtesä peäsyy, voan se hommas vielä lisäks muutamia Vöyrin ja Närpiön\nasevelvollisia nuorukaesia pyrkimää sammaa rykmenttii, soahaksee niihe\nkansa puhuva sitä rakasta ruohtiaa, ku se arvel, ettei semmoeset\nupsierit ku Kinnuset, Asikaeset ja Keäriäeset ossoo ruohtia hoastoo.\nSitä paet soattaa niitä paremprotusia nuorukaesia asjoellaa käyttee,\neikä tarvii turvaatuva suomalaesee tollukkaa. Ja kaekissa näessä\nhommissaa se luutnantti onnistu. Se tietyst olj hyvillää huohmahtessaa\nmyötäkäymise päeväpaestee aekeellee hymmyilövä...\n\nJa hymyssäsue näytti mänestys olova vielä virkapaekassakkii. Ei, neät,\ntaenna viikkookaa kuluva, ku jo sae solomita tuttavuuvve sekä äejji\nettä tyttäre kansa. Ja kyllä sitte luutnantti nähtii pitkillä koevillaa\nkatuva haehattamassa, milloin äejji ja millon tyttäre kinterillä. Mahto\nsen sisusta kaevoo, ku pitj puhuva suomee. Tosin se kihupaekoessa\npysyttellii eäneti ja olj niistimellä partoosa pyhkivinnää taekka\nyskivinnää, etennii jos ruotinkieltä hoastavia osu vastaatulemaa. Jonku\naejjan peästä alako koko kaupunt puhuva luutnantin pikkiitymisestä\nkultakannaa, jolla luultavast tytärtä tarkotettii. Mut äetj ei ollunna\nselevillä, hakkaelookko se häntä vae tytärtä, ja sen vuoks se tahto\nluutnanttia tavata mahollisimman ussei. Kyllähää vuosia olj jo ylj\nviijjenkymmene hartioella, mut niihää sitä sanotaa, että naema-asjoessa\non viijjenkymmene ikävuen hullutus vasta oekeeta loatuva.\n\nPeästäksee joko puuhu tahikka pappuu taepu leskrouvva antamaa tyttäresä\nmatkatoveriks kauppaneuvoksettarelle Meeranii, jonka lauhkeesee laaksoo\ntämä olj meärätty terveyvellisistä syestä koko talaveks oleksimmaa.\nLähtöpäevänä oes luutnantti sitonna surunauha käsvarteesa, jos se\nvoan mahollissuuvve puetteissa oes ollunna. Mut leskrouvva alako yhä\nrohkeemmast hoaveilla uutta kevättä, jonka merkkitähtinä se pitj\nluutnantin olokalappuja.\n\nLuutnantti toas puolestaa tuummail, että parasta on pysyvä äejji kansa\nhyvissä kirjoessa, jos tahtoo tyttäre soaha, ja siks se tuontuostae\npistääty vissiiti peällä, vaekkei kuetenkaa leskrouvva mielestä\ntarpeeks ast ussei. Ja ku tytär kirjutti äejjillee sekä samalla\nluutnantillennii terveiksiä laetto, mänj ne terveikset iha keränä sen\nsyvämme pohjaa, innoestupa kerra jo kirjannii kirjuttammaa kiitokseks.\nMut ku vastaus tulj, olj se lyhyt ja kueva, eikä siinä ollunna mittää\nrepäsevvää tyylii kirjutettuja luonnonkuvvauksia, niinku äejji\nkirjoessa, vaekka luutnantti olj niitä outtanna.\n\nKevättä ja kessee outtaissa mänj talav, ja tulj sitte sekkii aeka,\njollonka alettii kauppaneuvvoksetarta kottii outtoo sekä myös\ntytärtäkkii, sitä luutnantin kultakannoo. Mut vaekka kevät ja kesä\ntoe riemuja muelle, kasas ne paksuja surupiliviä luutnantin toeveihe\ntaevaalle. Rykmentti, neät, komennettii usseita viikkoja kestäville\nmanuveerille Etelä-Suomee sekä niihe loputtuva siirtymää leirille\nKarjalaa syyskessää ast. Kyllä se varmaannii oes työntännä länget\nkorviisa ja jäpästellynnä lähtiissää, jos oes passanna. Mut mikäpä muu\nsiinä autto ku voan tottelemine. Mielessää se kuetennii hauto ja taes\neäneennii sannoo, että:\n\n-- Annahaa olla, ku syksykesällä palataa, niin minä sen kultakanan\näkkiryntäyksellä vallotan ja keännyn toeselle alalle sekä nämä\nkengänpuoljpohjalliset olokapäeltän karistan...\n\nMut syksylläpä sitte toevehe taevas vasta raskaehe pilivii peittämäks\ntullii. Tosin kyllä leskrouvva otti ystävällisest vastaa, jonka\nkottii hetj variltaa riens, vielpä käsk seuroovana päevänä tulemaa\npäevälliselle. Suureks yllätykseks ja ikäväks luutnantille olj\nkultakana lentee lehahtanna Helsinkii tilapäeselle käynnille.\n\nHuommispäiväks olj luutnantti meärätty päevystäjäupsieriks, eikä siis\npeässynnäkkää päevälliselle mänemää. Luutnantti komens puhheillee\nvöyriläese asevelevollisnuorukaese -- suomalaesia se ei koskaa halunna\n--, jota se aena olj asjoillaa käyttännä, ja sano tälle, että:\n\n-- Samalla ku ruokakantimella tuotte minulle päevällise ruokapaekastan,\nsamalla mänkee sen ja sen rouvva kottii sen ja sen kavun varrella\nja sanokee minun pyytävän anteeks, etten voe virkatoeme vuoks tulla\npäevälliselle.\n\n-- Ymmärrän, herra luutnantti, sano vöyriläene naksauttamalla\nkengänkantoja yhtee sekä läks marssimaa.\n\nKu se joutu rouvva kottii, tek se rouvvalle kunnioo ja vaellinaesella\nsuomenkiele taejjollaa koitti mongertoo, että:\n\n-- Herra löetnant anda antedeks, att ei voe tulla peivellisel, mut tess\non rookakannu, joho te pane peivelline.\n\nRouva olj ihmeissää, mut se täytti pyynni. Ku luutnantti pistel ruokoo\nposkeesa, kummastutti sitä ruokalajjii runsaus ja hyvvyys. Syönni\njäläkee astioeta kokkoovalta sotilaalta se kysäs, että:\n\n-- Mitenkäs siellä ruokalassa on nyt ruvettu nue hyvvee ruokoo\nlaettamaa?\n\nPyhässä yksinkertaesuuvvessa selitti sotilas, mistee se ruoka on peräsi.\n\n-- Pässinpeä! -- karjas luutnantti jalakoo polkii, että kannukset\nhelis. Minä panen teijjät kolomeks päeväks arestii. Mänkee nyt käskemää\nse närpiöläene sotilas numero se ja se tänne ja mänkee hetj.\n\n-- Ymmerre, herr löetnant, -- kuulu toas, ja sotilas läks astioenee.\n\nKohta astu närpiöläene nuorukaene sissää.\n\n-- Mänkeepäs työ kukkakauppaa ja ostoo sieltä tällä viijjelläkymmenellä\nmarkalla kukkavihko ja viekee se sitte sille ja sille rouvvalle sen ja\nsen kavun varrella sekä kertokee terveiksiä minulta.\n\n-- Ymmerre, herr löetnant, -- sano se närpiöläenennii kantojaa\nnapsuttae ja alako marssia.\n\nPerille peästyvää se sotilas kunnioo tehe kerto luutnanti terveikset\nsekä anto kuhkavihkon.\n\nRouvva otti kukkarosa ja oes tuomapalakaks sotilaalle antanna viis\nmarkkoo.\n\n-- Se on vehe. Teme puketti maksa viiskymmene marka. Te anda\nviiskymmene marka. (Se, neät, se sotilas, luul rouvvan tahtovan maksoo\nkukkaviho.)\n\nJällee olj rouvvalla syytä ihmetellä. Mut ku se arvel, että\nluutnantilla on ollunna leiriltä tultuva rahanpuute, pist se rahat\nsotilaa kättee.\n\nKu sotilas mänj sitte rahhoo luutnantille tarjoomaa, tulj koko\nluutnantti suureks kysymysmerkiks ja sano, että:\n\n-- Mittee tämä on?\n\nHurskaalla totisuuvvella selitti sotilas, että:\n\n-- Se on se puketti hinda. Se frouvva tahto anda viis marka. Mut mine\nsano, att se maksa viiskymmene marka ja mine tahto täys hinda.\n\nMoalima musten luutnanti silimissä. Enstöeksee se survas närpiöläese\nulos huoneestaa ja sitte retkaht sänkyysä selällee. Siinä se yksinää\nruotiks kirroil ja sano, että:\n\n-- Kumpanennii sotilas on sitä parempoo rotuva. Mut niihi on teällä\nsuomalaestolloesta tarttunna tuhmuus. Ja jos minä itekkii oun teällä\nenemmä aekoo, soatan minnäe tuhmeta, tuhmeta, tuhmeta...\n\nSillon se kimpos pystyy, istu pöytäsä eäree ja kirjutti anomukse\nsoahaksee yheks viikoks lommoo. Ja vielä samana iltana se matkust\nHelsinkii pyytämää siirtoo ruotinkielisee rykmenttii.\n\nHämmästykseksee se tapas Helsingissä sen kultakanan kävelemässä\nkäskoukussa majjuor Turpeise kansa ja sae kuulla, että ne olj\nkihlautunna eillisenä päevänä, minkä sittemmi sanomalehistäe huohmas.\nSe majjuor olj lapsuuve leikkitover sille kultakanalle. Ja ne\nkumpanennii loest onnesa sätteelystä. Luonnolisest luutnanti onnittelu\nolj kuevoo ku vanaha tattarrieska.\n\nSiirto myönnettii. Iltajunassa tulj luutnantti tavaroetaa perimää ja\naekasessa oamujunassa se takas läht.\n\nMut vanaha leskrouvva vanahen yksinää kaekessa rauhassa eikä uutta\nkevättä hoaveillunna, merkkitähtinää luutnanti olokapoletit.\n\n\n\n\nPILEJAAMI AAS JA SUOMALAENE HEVONE\n\n\nEi ou ollenkaa kumma, että Pilejaami aasi puhelu on pietty niin\nmerkillisenä, että on ihteesä pyhhää kirjaa otettu. Ja kummahaa ja\nennenkuulumato se tappaus on tietyst ollunna, eikä kukkaa tienne, että\ntoesta samanlaesta oes sen jäläkeenkää sattunna. Mut niin merkillisest\non kuetennii käynnä, että suomalaene hevone on myös hoastellunna ja\nmahollisest ihan seleväks savoks. Sattumapaekka ku, neät, on vanahalla\nsavolaesella asutusaluveella ja ku nykysettii asukkaat on sitä\nsukuperree, ei tottuutta tarvinne yhtää lieventöö, jos tappausta pienii\nykstyisseikkoe ast seleväks savolaeseks sannoo.\n\nJa mittee toas henkilöehi tulloo, niin oljhaa Kalle Piilos-vaenoo,\ntuo suurviljelijä, teollisuus-, valtiopäevä- ja yhteiskuntamies,\njo nimeltäännii savolaene, niinku se kotikii olj sijasa soanna\nsavolaesella rintamoalla. Niinku tiijjetää, olj Piilos-vaenoo\npilapitose luonteesa vuoks selevä savolaene, joskohta siitä muuta\nmiestäe löyty, millon kysymys tulj. Eikä ossoo sannoo, vaekka\nhevonennii, se, joka hoastel, sekä sen ajaja, oes ollunna savolaesta\nsukujuurta kumpanennii. Voejjaa siis koko tappausta kertakaekkiaa\npittee selevänä savolaesena.\n\nSillä Kalle Piilos-vaenoolla olj mökkiläesenä Mikko Möyry, joka olj\nvakava turpeepuskija, eikä miehessä muuta vikkoo ollunna ku se, että se\nolj tavattoma kirosa. Sitä kirroelemista ei se tietenkää harjoettanna\nsyntiä uhmalla tehäksee, voan siihe olj muuten semmoene paha tapa\nsattunna juurtumaa. Eikä se tyytynnä piente paholaeste maenihtemisee,\nsillä usseimmite se sen ihtesä vanaha sarvipeä nime oekee\nseitenpuustaemellisena lausuva porrautti, ellei millon erityisellä\nalakukaunistuksella sitä koristellunna sanomalla esmerkiks, että:\n\n-- Voe sinisepunase putelin kuvane, alttari seinästä reväesty\nkalakkivuore kiiltävä puekkopeä se ja se...\n\nTaekka vällii toas tällälaella, että:\n\n-- Voe tuhat miljuonoo laevalastia ryynyinkokkoesia niitä ja niitä\ntiluranttantaatiluranttanttaa...\n\nKu sitä tästä lakkoomattomasta kirroelemisesta muestutettii, sano se\ntavallisest, että:\n\n-- Se kirroukse porraus on niinku niitti naulassa ja amen soarna\nlopussa.\n\nVällii se kuetennii itekkii valittel liikoo kirroelemistaa, etennii\nsillon ku ihan passoomattomassa paekassa porraus sattu peäsemää, niinku\nesmerkiks rovasti kansa puhhuissaa. Se Mikko olj nimittäe ollunna kahe\npoekasa kansa hukkuva huonoo eli heikkoo jeähä. Sitte sunnuntaena sattu\nrovast huohmoomaa Mikon, mänj sille kättä pistämää ja sano, että:\n\n-- Mikko kuulu ollee suuressa hengenvoarassa.\n\n-- Kas, ompas rovastii sen kuullunna... Niin, kyllä olj minulla itellän\nhätä jo lähellä. Mut ei poejjillan vielä voaroo ollunna, ku ne...leet\nossoo uejja...\n\nJa sen kirosanan se Mikko lausu oekee korotetulla eäuellä. Mut rovast\nkahto pitkää Mikkoo silimii ja vakavast sano, että:\n\n-- Voe Mikkoparka ihtees, tuollako tavalla sinä pelastumisestas kiität?\n\n-- Antakoo, hyvä rovast, anteeks, se mänj vahingossa, ku minulla on\nsemmoene paha tapa.\n\nSattupa sitte kerta, että Kalle Piilos-vaenoolla olj vieraana muuvva\nherrasmies, joka olj lystiksee harjoetellunna mahastapuhujaks ja\nkehittynnä ihan mestariks. Ku Piilone olj vieraenee viljelyksiä\nkahtelemassa, alako metän läp kuuluva hirmuene kirroelemise himmastus.\nMikko Möyry olj siellä palloo kyntämässä, ja ku se työ ei ou laste\nleikkiä, tarvihtoo siinä kirrouksiinni olla aekamiehe porrauksia. Ja\nniihe peästelemisee Mikolla olj tahtoo ja taetoo, niin että puut näytti\nmetässä oekee värähtelövä. Siinä palon aejja takana seistessä sano\nPiilos-vaenoo, että:\n\n-- Siellä toas Mikko Möyry hevoselle kirroeloo, niin että sarvpäetä\ntulloo suuntäyvveltä, niinku äkäseltä härältä möyryvämistä kulukkutorve\ntäyvveltä.\n\n-- Soahaä nähä, tokko tuossa palossa touko kasvaa, ku se kirrouksilla\nlannoetettaa? -- virkko vieras.\n\nMut sillon pist Piilos-vaenoo peähä sukkela vippaskonst. Se alako\nvieraalle puhella, että:\n\n-- Kuuleppas! Ku Mikko kohta kulukoo takaperi vakosa peähä, juosta\nkutase sinä tuon palon keskellä olovan ison kiven taa ja jos\npassoova hetk sattuu, ruppee mahastas puhumaa sekä toru tuota Mikkoo\nkirroelemisesta. Tule sitte toas takas, ku hyvä aeka ilimestyy.\n\nTämäkös tehtävä olj vieraalle mielee!\n\nIhan Miko huohmoomata onnistu peäsy kive taakse. Ku se kirroelemalla\nja mölyvä pitämällä palas ja joutu kive kohalle, sattu hevone siihe\nseisottummaa. Mikko yritti lyyvvä sitä ja kirota, mut kumpanennii\ntehtävä keskeety, ku hevosesta päe kuulu eän, joka sano, että:\n\n-- Elä, jumalato mies, aena kirroele ja lyö ommoo juhtoos, voan salli\nsen ies levätä.\n\nHetj putos pitkä vihtarotakka Mikon käistä, ja se rupes ympärillee\nja hevoseesa pälymää. Ku hevone kärpäsissää puestel peätää, niin sen\nalahuul heilahtel, niinku se oes hoastellunna. Ja hoastelova Mikko sen\nuskokii, sillä sieltä hevosesta päe alako toas kuuluva, että:\n\n-- Ouhaa minä aena koittanna vettee riehuva sinun kuormias ja\njuosta sitä mukkoo ku kykene. Mut sinä kuetennii lyöt ja lätkit\nsekä kirroelet. Tulloo se kuetennii aeka, että minunnii valituksen\nkuullaa. Sitä ennen kuetennii voe sinun kieles kirroelemise tähe kuevoo\nkulukkulakkees taekka suuhus märätä...\n\nSemmoesta hoasteluva sieltä hevosesta päe tulj ja mittee oes vielä\ntullunnakkaa, jos Mikko oes uskaltanna kuunnella. Mut se Mikko\nolj muuttunna valakeeks ku hoapapuu, vaekka kasvot olj noessa, ja\njättämällä hevosesa oatra ettee seisomaa se olj lähtennä kynttäkantta\nkotiaa koht juoksemaa. Siellä se olj heittäennää sänkyy ja huohottanna,\nniinku pajapale. Lopulta se olj kyvennä sanomaa, että:\n\n-- Mänköö poeka kyntämistä jatkamaa, sillä minä en sinne mäne. Mut\nkyntäköö taetavast, eikä soa hevosta reäkätä.\n\nSe Piilos-vaenoo vieras olj lähtiissää riisunna hevose poes oatran\neistä. Ja ku Piilose kansa yhtee sitte joutu, ei ollunna tarvinna\nmittää virkkoo, ku nauruva tulj puhumatakkii, vieläpä sitä piisas\nhuommisoamunakkii ja monena muunakii kertana.\n\nIllemmalla olj Mikko Möyry käynnä puhuttelemassa rovastia ja huomenna\nPiilos-vaenoota. Mittee rovast lie sanonna, sitä en minä tiijjä.\nMut Piilos-vaenoo kerto vakavast varotelleesa kirroelemisesta ja\nelläereäkkyystä. Mut siitä mahastapuhujasta se ei ollunna mittää\nvirkkanna.\n\nMut vaekka Mikko Möyry el vanahaks mieheks, ei sen kukkaa ollunna\nkuullunna kirroova, ja kovvoo se olj jauhanna muellennii, jos kuka\nkirosanoella puhettaa sattu höystämää.\n\n\n\n\nYHTIÖTYTTÖ\n\n\nEn oekee tiijjä, onko jokkuu minulle sanonna vae ounko jostakii\nlukenna taekka on se sitte omassa aevokopassan itännä tyhjänaekane\nhörönlörö, että kahesta erjlaesuuvesta tulloo paremp ilimiö ku kahesta\nihan yhenlaesuuvesta. Mut ku satun muestamaa toemnim Lintu & Piisine\nosakemiehet Linnun ja Piisise, niin sillon soan ikkääku patenti, että\nasjanlaeta on sillä tappoo. Ja jos monet muuttii, mut kyllä nämäkii olj\nerjlaeset poekanulukista alkae. Eikä ne suuret ollunnakkaa tullessaa\npuotjpoejjiks kaupuntii -- parraeks taes nenät ylettöö tiskin reunan\nkorkuuvelle.\n\nHetj melekee jo ens päevänää ne tutustu keskenää, ku puojjit olj\nsaman kaun varrella vastapeätä toesiaa. Mut vaekka tutustumme niin\näkillisest tapahtu ja vaekka puotjpoejjat olj niin tavattomassa\nmeärässä erjlaeset, kiinty ne elinkautisest toesiisa, ikkääku onnelline\navioparj. Millon voan sopiva ja passoova hetk sattu, sillon ne lippas\njottae sanomaa ja supattammaa keskenää, ja vappaat aekasa ne aena\nvietti yhessä.\n\nTämä olj hyvin kummallista niihe erjlaesuuve tähe. Ku toene olj norja\nja sukkela, niin toene siihe sijjaa olj hittaalaene vunnehtija,\nvaekkei kuetenkaa kyhnys ja soamato. Toeselta tulj puhetta, niinku\nkiehuvasta rokkapaasta ruplatusta, ja se toene hoastella loksauttel\nvoan harvantoajaa. Ku ne katuva kuluk, niin ei ne pysynnä rinnattae,\nvoan aena jäe vähä välmatkoo, niin että ne astu ikkää ku perättäe. Sen\njohosta ruukkas immeiset sannoo, että:\n\n-- Nuo kaks ne kulukoo perättäe niinku Pöyhölän porsaat.\n\nJa siinä vuesii vieriissä ku ne kasvo, viru toene pitkäks hueskaleeks\nniinku korento, ja toene jäe matalaks moajalaks, ihanku se oes ollunna\nmikäkii tarapalli. Ilikeet immeiset, jotka nenäsä ja kielesä joka\npaekkaa pistää, suhaht toesillee, että:\n\n-- Kahtokeepas, tuossa männöö puoljpiste: pilikku eillä ja piste\nperässä.\n\nNe sanojat olj semmoesia kirjanoppineita, jotka ties kirjae väljmerkit\neli ne pilikut ja pisteet ja muut töksöttimet.\n\nMut ne kaks ystävystä -- ja semmoesiks ne olj jo nyt muuttunna -- ei\nosanna ies kuvvaellakkaa, että immeiset heistä tek huomioetaa, voan ne\nkuluk perättäe niinku Pöyhölän porsaat, toene paeno parj askelta eillä\nja toene tulla vunnottel perässä. Ja tätä kulukuva jatku vuesta vuotee,\nkunnes kumpanennii alako aekamiestä mallata.\n\nSillon sitte nähtii, ettei yhessäolot ja kävelyretket ou ollunnakkaa\nturhoo tyhjänajamista. Yhtäkkiä, neät, ilimesty Kauppatorin kulumatalon\nseinälle oven peälle taulu, jossa kortteli korkuisilla puustaimilla eli\nkirjaemilla luvettii, että\n\n    LINTU & PIISINE.\n\nJa ku ovesta sissää astu, huohmas hetj tulleesa kauppapuotii, jossa\nolj tavaroo myövväksii ast. Se sukkelakieline pitkä hueskale heäräs\ntoekkalauvva eli tiskin takana, ja se matala moajalaka tarapalli\nistu konttuornihtinä konttuorkammarissa, ja sillä tappoo kumpanennii\npuolj tulj niin visust valavotuks, ku ite Luojan silimä oes ollunna\nkahtomassa. Sillä jos pitkä hueskale olj myöjänä semmoene mestarj,\nettei itarinkaa voenna olla kukkarosa kurenauhoja aukasemata, olj\ntoas se matala moajalaka niin hyvä konttuorniht, että rattaat tässä\nliikkeessä pyör paremmi ku Könnin kellossa. Eikä monia vuesia\nkulunnukkaa, ennenku Lintu & Piisine olj koko kaupunni huohmattavimpia\nliikkeitä.\n\nEikä siinä ollunna kylliks, että liike olj kaupungin huohmatuimpia,\nvoan se samalla olj vankkaperusteine, jonka tulevaesuus olj taattu.\nSe toas olj johtunna siitä, että toene osakas sukkeluuvvella ja\nnorjuuvellaa ennätti aena nähä, mistee millonnii on soalis otettava, ja\ntoene puolestaa osas visust punnita ja johtoo, että tulos soavutettii.\nKu asjat olj tällä kannalla, soatto ruveta tuummimaa muutae ku voan\npelekkee liikettä. Ja kummallista kyllä ajo se moajalaka tarapalli\nsiinä muussa sukkelan hueskalee eille: se rupes naemapuuhii. Mut niihää\nsitä sanotaannii, että tyynessä lahessa kalat kuttoo -- ja tarapalli\ntyynessä mielessä alako rakkaus kuttee, vieläpä oekee vakavast, niinku\nkaekki muuttii ottamiset. Se olj tullunna liijja syvällisest kahtoneeks\nKauppatori toesella puolella olevan reätälmestärin tytön, neiti Katrin,\nkorreisiin silimii -- ja syvämmessä synty rakkauve kultakallae kutemine.\n\nKu kesä tulj, alettii tehä onkretkiä. Sinä aekana ei ollunna seuroja\neikä yhistyksiä, joehenka iltamissa oes passanna lemmellä leikkiä, voan\nne leikit pelattii vieraesilla käyvessä, huvajeluella, kävelymatkoella\nja onkretkillä. Talavella olj matalajalaka tarapalli tuontuostae\npistäennä reätälmestärille kankaeta tarjoelemmaa ja pukuvoatetta\nitellee kahtelemmaa. Tietyst sillon kahvillennii pyyvvettii, ja se toas\npuolestaa kuhtu mestaria perreinee kahville \"vanahae poekae kottii\". Ja\nvilikas vuorovieraelu syntykii.\n\nMut sitte vasta vilikasta retkeilyvä tulj, ku kevät ja kesä soapu,\njolloenka jokkaesessa rinnassa kevätkaehot riksuttaa, eikä aenuvastaa\nimmeisrinnassa, voan koko suuressa luonnossakkii. Muutama onkretk\nolj sen tarapalli rintaan erityesemmä ja voemakkaamma tunnetuluva\nnostanna, koskapa se olj siinä meärässä eronna liikeharrastuksesta\nja mammoonasta, että olj soanna runnoeluinno: sen pöyvvältä nimittäe\nyhtenä oamuna löyvvettiin seuroova runosepustus:\n\n    \"Ah, kuenka mielellän ongella oesin\n    sinun kansa ainiaa.\n    Oe, kuenka lystiä se mulle oesi,\n    vaekkapa oes kalatoen.\"\n\nArvatennii se runnoo luuvvessaa kahto Kauppatori toeselle puolelle\nja näk syvämmessää neiti Katrin korreet silmät, jotka nyt Unetar\nolj luomii ala piiloo kätkennä. Kyllä kuetennii tuo rakkavuus on\nsuurenmoesta, ku se liikemiehennii pannoo unneuttammaa voetot ja\nihhaeluttaa onkretkee, \"vaekkapa se oes kalatoen\". Mut niin nyt voan\nolj tässäe kohi käynnä!\n\nKesän kukkeimmillaa ollessa vietettii heät, ja sillonhaa sitä tarken\ntanssiakkii, eikä tarvinna jeähyttelyaekana pelätä vilustumista. Ite\nsuluhanennii tanssi, vaekka se männä junni hiljoellee, niinku härkä\nkyntäissää. Mut ku härkä kyntäissää tekköö hyvä jäle, niin samote käv\nsuluhase eli oekeemmi vastavihity tanssimisseennii nähe. Ja kyllä sitä\ntanssitettiinnii, etennii sillon, ku tytöellä olj tanssitoveri ottamise\nvuoro -- niitä, neät, huvitti sen harras tanssi.\n\nNyt alako immeiset ruveta irvuilemmaa toeselle yhtiömiehelle, sille\nsukkelalle ja norjalle pitkälle hueskaleelle, sanomalla, että:\n\n-- Kylläpäs sinä kaekkee muuhu ennätät, mut mitenkäs peästit\nyhtiötoveris ajamaa eilles naemahommassa?\n\nJa sillonkos rupes puhetta tulemaa, niinku kiehuvasta rokkapaasta\nruplatusta:\n\n-- Mitteepäs minä tahtosi tunkeetuva ja pyrkiä elinkautisee vankeutee\neli kuolemaa ast kestävii kahleisii? Paremp minun on olla vappaana\ntyön ehtijänä ku vankina -- eikös oukkii? Ja soanhaa minä naemattomana\noamusella moata tuntia kauvvemmi ja iltasella ruveta tuntia aekasemmi\nmakkoomaa ei ou, neät, perree leipähuolet rasittamassa...\n\nTästä peättäe voejjaa luulla, että yhtiömiehe naemine ei ollunnakkaa\nmielemukkaene sille. Mut aeva peävaston olj asjanlaeta, sillä se olj\nkaekella sukkeluuvellaa ja norjuuvellaa rakkavuuvve tulta liehtomassa,\nmilloin voan passas. Se, neät, huohmas, että avioliitosta tulloo\nonnelline kauppa -- se otti koko homman kaupalliselta kannalta --\nkoskapa sillä rahallisessae suhteessa on tuottava tulos. Ja onnelline\nsiitä avioliitosta syntykii, sillä ei ies pyykkiakatkaa voenna\nonnettomuusviestiä levitellä, vaekka ne tavallisest niitä löytää...\n\nMut avioliito korkei onnihueppu on -- laps. Ja se hueppu tälle\navioparille suotii, \"ku aeka olj täytetty\". Ei ollunna isä ratkasovvii\nhetkii joutuissa vunnottelija, voan se oekee liepsu, hommatessaa\npaarmuuskoo eli kätilötä ja leäkäriä, että kaekki kävis ihan rontillee.\nJa ku onnelline peretappaus sitte sattu, ei isän ilolla olluna eäriä ja\nmeäriä. Enstöeksee se koppas paperia, kirjutti siihe syntymäilimotukse\nja juoksetti kirjapaenoo, lehti ku muutaman tunnin peästä olj\nilimestyvä. Siellä oltii myötätuntosia, ku nähtii, mitenkä miehellä\nolj hätä ja hyvämiel, ja jokkuu vähemmä tärkee ilimotus nostettii\nalakusivulta poes ja tilalle pantii syntymäilimotus, joka kiireessä\nsukaestuna olj tullunna tämmöene:\n\n               Syntynnä:\n\n    Terve ja kaunis tyttö synty 18 1/V...ssa.\n\n                           LINTU & PIISINE.\n\nKu sanomaleht sitte levis kaupuntilaeste kässii, niin siitäkös\nsoatii aehetta hilipeesee mielallaa. Ennen olj naurupuluveria etitty\n\"kaekenlaesista\" loppulehestä, mut sitä annettii nyt jo hetj ens\nsivulla! Ja semmosettii, jotka ei lehtee tilanna, pistääty sen numeron\nostamassa. Ja pyykkiakattii, kahvia soahaksee, juoksetti lehtee niin\nmonnee paekkaa nähtäväks ku ne suennii ennätti. Tämä kaekki siitä\nsyystä, että totutun tava mukkaa tulj kirjutetuks toemnim ilimotukse\nala, vaekka niin ei oes pitännä tapahtuva!\n\nMittees sano asjanommaeset ite? Nekkii otti kommellukse hauskalta\nkannalta. Ja se toene yhtiömies laskettel jokkaeselle, että:\n\n-- Mitteepäs niitä akkoja kaks tähä otetaa, ku tullaa toemee yhelläe...\n\nMut ku se terve ja kaunis tyttö kasvo ja vahvistu, sae se paljo\nikävyyttä, sillä sitä ei ku tuttu nimeltää, voan sanottii \"Yhtiötytöks\"\nniin kotona ku koulussakkii, vielpä katuva kulukiissakkii. Lopulta se\nkuetennii tottu siihe ja nauro sille itekkii. Ja ku se sitte rouvvaks\njoutu, pysy \"Yhtiötytö\" nimi sillä vielä sillonnii.\n\nAeva äsköttäesi satunj vanahoesta paperkätköestä löytämää sanomalehe\nsen numeron, jossa ilimotus aekanaa olj. Ja sen löyvvö perustuksella\noun tämän tappaukse kertonna.\n\nMittees herrasväk siitä tykkee? Entisaejja immeisiä, joella olj pienet\nvoatimukset, se tappaus huvitti.\n\n\n\n\nRAHANAEMINE\n\n\nAekanaa tunnettii loajalla alalla se Kommetutörstvaenoo lausuma\nsuurviisaus, että:\n\n-- Jokkaene immeine on hupsu omalla tavallaa.\n\nMut Marketta Muinosta ei voetu hupsuks eli järettömäks sannoo, jos\nkohta sille kallista järklahjoo olj hyvin raj otetulla seännöstelyllä\nannettu, niin että se jo lapsuuvestaa alakae olj semmoene tussake,\njoka ei aekaimmeisenäkää kyvennä juur mittaa omintakkeisest tekemää.\nMut ku sitä huolellisest penättii ja neuvvottii, niin aenae välttävee\nse sae syntymää. Kaeketi lie huohmattu, ettei siitä ou varsinaesee\npalavelijatarammattii, koskapa se olj ulukotöellä joutunna henkeesä\nelättämmää. Peäasjallisimmi se olj \"maestraati töessä\", niinku ite se\nruukkas eli tapas sannoo, ollessaa kauppatoria, muutamia katuosia ja\nvirastoje rappusia lakasemassa ja luuttuvamassa.\n\nMillon maestraati työt anto aekoo, sillon se olj yksityesillä joko\npyykkärinä taekka muessa n.s. raskaammissa tehtävissä -- raskaammissa\nsiinäe merkityksessä, että työtoverit jätti sen tehtäväks kaekki\nraskaemmat ponnistukset. Mut vaekka asjanlaeta olj tällä tappoo,\nei se kuetenkaa koskaa \"raskasta\" eli korkeeta palakkoo nauttinna\njoko ymmärtämättömyytesä tähe taekka siitä syystä, ettei se palaka\nsuuruuvesta välittännä, sillä voatimattomuuvvessaa se ei niittää\nvoatinna, voan tyyty siihe, mitä annettii. Ja jospa vaekka kaekistelle\nei oes tyytynnäkkää, ei sen mielalasta kuetenkaa soatu selevee, se ku\nolj harvapuhheene ja voan olla tussotti ommoo tussotustaa.\n\nAsumassa se olj laetakaupunailla muutama sukulaesmuori luona, joka\nmiesvaenooltaa olj soanne perinnöks piene talorähjä. Marketta\nMuinoselle ei asumus siinä tullunna kalliiks, voan taes kuettaantuva\nmuori avustamiseks tehtävillä töellä. Ja ku sille itellee joko\nlahjoena taekka työpalakkoena annettii vanahoja (ja vällii oekee\nhyviäkkii) voatteita sekä jalakineita, ei pukimmiinkaa rahhoo paljoo\nuponna. Tietyst sitä heru myös palakkookii sen verra, ettei Marketalla\npuutteesta ollunna puhettakkaa, soatikka sitte kärsimistä.\n\nOmpelijatarammattii kerrassaa tottumattomana se kuetennii tursi ja\nkorjail pukujaa, joesta sen kautta hävis viimmesinnii muojjimukkaesuus,\njos niissä sitä joskus lie ollunna. Ku se vappaena hetkinää ja eteiinii\nsunnuntakiltoena olj lystkävelyllä, olj se omasa herättämmää paljo\nsuurempata huohmiota ku parraemmat muotjnuket.\n\nMut varsinaeset ihhaelijasa löys Marketta arkisissa oloessaa ja\narkvoatteissaa -- immeisvossikoehe ja kuorma-ajurii joukosta: ne\nnimittäe tulj joko joukolla taekka yksitelle sitä työpaekoella\npuhuttelemaa ja sen ykstoekkosille vastauksille nauroo virnuelemmaa.\nMuuvva niistä -- Mikko Remes -- mänj ihhaelussaa niin pitkälle, että\nusseet erät tarjos Marketalle vappaa kyijji immeisvossikkaroskissaa\niltasella kottii männessä. Jonnae iltana se Mikko Remes sitte kysäs,\nettä:\n\n-- Eikös se tuo Marketta koskaa meinoo männä avioliittoo?\n\n-- Mitteepä tuosta avioliitosta, kuhhaa voan soa leipeekii syyväksee,\nkuulu Marketa vastaus.\n\n-- Mut oeshaa se avioliitto siinä lomassa niinku voe leipäpalaselle. Ja\nsittehä sitä avioliitossa saes sekä leipee että voeta, ku kaks immeistä\noes yhessä tienoomassa eli hankkimassa. Vae eikös se tuo Marketta usko\nvanahaks tulovasakkaa? Sittäe asjoo pitäs joskus tok tuummailla, että\nmiehestä oes turva vanahuuvessa, ellei Marketta ou seästännä rahhoo\nomaks turvaksee -- vae kuenka?\n\n-- Kyllä minä oun monena vuonna viennä rahoja kasvamaa Paarpankkii,\njota ne myäs Seästöpankiks sannoo ja joka on tuolla kakskerroksisessa\nkivtalossa.\n\n-- Vae jo monena vuonna, hm... Siellä taetaa Marketalla olla rahhoo\nniinku roskoo?\n\n-- Eikös sitä jo siellä tok jokkii meärä liene... Ja eikös ne rahat\nsiellä kasva, ihan ne pienimmättii rahat? Aenae nuo immeiset niin\nsannoo. Ja sentähe minä sinne oun rahoja kantanna, millon on passanna\nja millon on passoovia rahoja ollunna.\n\n-- Minkästähe ne ei kasva, kyllä kasvaa rahat siellä, kasvaa ne varmaa,\nkasvaa, kasvaa...\n\nMikko ei tiennä, kuenka monta kertoo se hok nuo sanat, sillä se,\nmittee olj kuullunna, olj miehee tehnä kovin repäsövä vaekutukse. Ja\nMarketasta erotessa se oekee käistä puristamalla sitä hyvästel.\n\nMut seuroovana yönä ei se soanna rauhassa levätä, sen mielee ku sekä\nvalaveilla ollessa että nukkuessa tulj ne Marketa kasvamassa olovat\nrahat sekä se Marketta itekkii. Ja peässä pyör voan semmoene meinink,\nettä ollapa minulla ne Marketa rahat, ostasin hetj oman hevose,\nostaesimpa kaksii, pestoosin rengin, joka oes ajussa ja ite ajasin,\nmillon huvittas... Ja nämä houreesa Mikko peätti sanomalla oekee\neäneesä, vaekka olj ypöyksinää, että:\n\n-- Minäpä otan Marketan ja Marketan rahat: minä mänen rahanaemisee...\n\nTapahtuko sitte riijjuu eli kosimine kusklauvvalta Markettoo vappaalla\nkyyjjillä tuuvvessa vae kävelyretkelläkö se suoritettii iltahämyssä\ntaekka päivän kirkkauvessa, se on avioliittosallaesuus. Hämäryyvve\nkätkössä on myös sekkii, oljko Marketa syvän ja käs heleppo valloettoo\nvae pitjkö monta kertoo rynnistöö. Mut peättäe siitä, että Mikko\nyhtäkkiä rupes puuhoomaa itellee ommoo hevosta ja omia roskia, vieläpä\nhankki korttieri asuvaksee ja luvan immeisvossikkatoenta harjottooksee,\ntuntu varmalta, että riijjuu on hyvällä lykyllä tullunna suoritetuks.\n\nMut yhtä hyvä ei lykky ollunna naemiskauppoo solomuu soahessa. Siinä\nnimittäe tulj kirkollisisesta virastosta kova vastustukse kallio.\nSillä virastolla taes olla kirjoessaa pahoja merkintöjä Marketasta,\netennii sen järellisestä eli ymmärryksellisestä puolesta. Sikspä\nensalussa yritettii panna tie tukkoo. Ku Marketta ja Mikko olj\nkuuluutuksii ilimoettautumassa, synty seuroova keskustelu. Asjanommaene\npappi hak jos jonniinmoesia esteitä, joeta morsiusparj puhemiehesä,\nimmeisvossikka Loakkose avulla koitti kumota, ja lopulta se sano, että:\n\n-- No, mittee varte se Marketta niin välttämättömäst tahtoo peästä\navioliittoo?\n\n-- Eikös ou paremp naejja ku palloo?\n\n-- Totta kyllä jossae merkityksessä. Mut jokos työ sitte outte\ntoesiinne sotkeutunna?\n\n-- Mitenkäpä myö muuten on sotkeuvuttu ku voan siten, että tuo Mikko\npyytää minuva ristillissee avioliittoo ja luppoo minusta huolta\nvanahoella peävillän pittee. Ja pittää sitä tok minunnii itellen turva\nsoaha.\n\n-- Kaunis luppaushaa se on Mikon puolelta. Mut kykenöökös Marketta\nlapsiaa kasvattammaa, ku on itekkii vajavaene...\n\n-- Mittee lapsia? Ei minulla ou lasta, eikä lie Mikollakkaa.\n\n-- Eihää se ou Marketta naemisissakaa. Mut entäs jos sitte tulloo?\n\n-- Johaa niitä oes osanna tämän ikkäselle immeiselle tulla, jos oes\ntullaksee...\n\n-- Eikös Marketta kuullunna, että minä sanoen, että avioliitossa voe\nlapsia tulla?\n\n-- Tulloo niitä ilimannii, jos on tullaksee. Eihää minun\näetj-vaenoonkaa ollunna avioliitossa, voan tulimpas minä...\n\n-- On onnellista, ettei Marketalle ou sitä surkeutta tapahtunna,\nniinku äejjille, että oes yksinäese lapse soanna. Mut otetaampas nyt\ntuummittavaks, millee laella se Marketta ossoo lapsesa kasvattoo, ku...\n\n-- Mittee kasvattamista ne lapset tarvihtoo, sillä nehä kasvaa ihan\nitestää. Ei äetin minuvakkaa mitenkää kasvattanna, voan minä ite\nkasvon, ja tämmöne pitkä pötkäys minusta virukii...\n\nNyt tarttu asjaa Mikkokii. Ku se olj kusklauvvalla istunna sekä\ntyynellä seällä että myrskylläkkii, niin se kyken virastomyrskyssäkkii\nvoetollisena parsilla pysymään, eikä mikkää muu auttanna ku papi\npitj panna mustoo valakeelle -- ja niin Marketta ja Mikko seuroovana\nsunnuntaena kuuluuttoo rommautettii.\n\nEnnen vihkimistä Marketta kuleks kerruulla tutuessa ja tuntemattomissa\nympärj kaupunni. Lahjoja karttu monta kantamusta ja rahhookii kerty\nsatoja markkoja -- ja ne markat olj niitä oekeeta markkoja. Niillä\nkelepas Marketa ja Miko käyvvä tallouteesa tavaroeta ostelemassa. Heät\nolj voan pienet turraukset.\n\nMut muutama viikon peästä häehe jäläkee olj Mikon maksettava hevone\nja ajopelit sekä monet muut velaks ostamasa tavarat. Se ei ollunna\npuhunna Marketalle mittää sen seästörahoesta, voan ku tarvis rupes\npeälle pakkoomaa, olj niihi turvaannuttava. Jonnae aamuna se sitte sano\nMarketalle, että:\n\n-- Kuulehaa, Marketta. Eiköhää männe sen sinun kirjas kansa sieltä\npankista rahoja nostamaa, ku nyt oes tarvis? Voejjaahaa ne sitte takas\nviijjä, jahka tässä soahaa hankituks.\n\n-- Minkä minun kirjan kansa pankkii?\n\n-- Seästökirjas kansa. Eikös sinulle ou annettu seästökirjoo sieltä\npankista?\n\n-- Ei ou annettu, enkä ou pyytännäkkää. Minä oun aenuvastaa pistännä\nrahoja sinne kasvamaa.\n\n-- Minä en ymmärrä. Selitä minulle.\n\n-- En ymmärrä selittöö. Mut männää yhessä kahtomaa, niin nähhää, onko\nne kasvanna.\n\nJa yhessä sitä sitte mäntii. Ku peästii lähelle seästöpanki ovvee,\nnäytti Marketta Mikolle seinässä olovoo halakeemata ja sano, että:\n\n-- Millon minulla on olluna pieniä rahoja, sillon minä aena oun\ntullunna ne puottamaa tämä halakiima kautta sinne panki sissää\nkasvamaa, ku yks mies sano, että siellä ne kasvaa pienistä suuriks.\n\n-- Minkälaesia pieniä rahoja?\n\n-- Niitä, joeta ne penniks sannoo. Ja tarkkaa minä oun kuunnellunna,\nettä ne on männä rapissunna pohjaa ast. Luultavast ne ei ou vielä\nennättännä kasvoo, koska mittää ei ou kuullunna.\n\n-- No, etkös sinä sitte ou tuonne panki konttuorii mittää rahoja\nvienynnä?\n\n-- En millonkaa, enkähä sinne oes peässynnäkkää, ku iltasella on ovet\naena kiin, enkä minä päevällä ou joutanna. Ja misteepä niitä valakoesia\nja paperrahoja oesin voenna viijjäkkää, ne ku on männynnä hyvin tarkkaa\nruokaa ja voatteisii...\n\nMikon noama olj leimahtanna valakeeks, ehkäpä se oes kirota\nporrauttannakii, jos seästöpankki ei oes ollunna niin\nvilikasliikkeisellä paekalla. Ujakast se läht astumaa, ja Marketta\nalako paenoo perästä. Selevää olj kuullunna, että Mikko olj purra\nratustellunna hampaetaa. Ja jos siinä oes kaukonäkijä taekka\najatustelukija sattunna lähellä olemaa, oes se varmaa Mikon\nnoamataulusta voenna lukkee sanat:\n\n-- Tämmöenenkös tästä tullii minun -- rahanaemisestan?\n\n\n\n\nKAKS MARJ PARTASTA\n\n\nKumkaa niistä ei ollunna Partasia sukunimeltää, voan ne sae sen koltin\nerrään lystikkää tappaukse johosta, joka aekanaa kutkutti nauruhermoja\nsiinä sattumapiirissää niin repäesevällä meiningillä, että vastustamato\nhalu voatii tappaukse kertomalla verestämmää, olokoompa, ettei se ennee\nyhtä voemakasta kitkatusta soakkaa syntymää. Nämä Marit olj Juusilan\nkestkievarissa, joka olj merkilline talo sen puolesta, että se,\nvaekka ite asjassa voan olj yks, soatto olla kahtena samalla kertoo:\nensimäesenä ja viimmesenä. Se neät olj ensimäene kestkievar kaupunnista\ntullessa ja viimmene sinne männessä, niin että yks olj kahtena --\nasjanhoara mukkaa.\n\nSe toene Marj olj talloo sukulaene, ja sen nimeks olj annettu\nSerkku-Marj, ja se toene Marj, joka olj sisäkkönä, tunnettii\nnimellä Sisäkkö-Marj. Kestkievari emäntä olj maeneesa puolesta\nkyökkikuninkaattareks tunnettu, ja se osas pittee kyökkikarhusa\nja kastrullikomentanttisa valikoemalla valittuja. Sikspä siihe\nkestkievarii ei aenuvastaa reissuvaeset halusta rientännä, voan kaekki\nmuuttii, joehenka miel tek hyvvee suuhusa soaha.\n\nKestkievarissa olj omia hyviä tyttäriä, mut monta olj vierastae naesta\npiettävä, vielpä oekee vinkeitä, sillä vilinännää soapu reissuvaesia\nsekä huppaelijoeta kaupunnista. Muuten ei sinä aekana vielä autoja ja\nmueta kulukurustinkia ollunna, voan hevosella sitä ajjoo körryytettii\ntaekka tallustettii jalakapatikassa.\n\nKaekista vakavimmaks siinä tyttökatraassa olj tunnettu Serkku-Marj.\nSe Sisäkkö-Marj ei ollunna niin vakava, voan se merkillisyys siinä\nolj, että vakkuutti vihhoovasa poekamiehiä ja moetti kovast semmoesia\ntyttöjä, jotka mokomae pöksyläeste narriks antautuu. Tämän vuoks\nkumpkii Marj olj hyvissä kirjoessa haltijaväe silimissä sekä lisäks\nsennii tähe, että ne olj hyviä työimmeisiä, niinku siinä talossa pitj\nolla sekä ommae laste että vieraehinnii.\n\nMut sattuu sitä vakavae villiytymmää ja viisassii joskus vippuu männöö.\nNiinpä sae Serkku-Marj semmoese hassutukse peähäsä, että peätti\npukkeutuva -- miehenvoatteisii. Eikä se tyytynnä pelekkii voatteisii,\nvoan korkkia polttamalla se laetto itellee oekee kommeet neävelit eli\nviikset, taespa korvapartookii vielä lisäks hivellä. Ja kun se sitte\nkävellä liepsastel ja syliää toesille tyttölöelle levittel, ikkääku oes\npyrkinnä hallailemmaa, niin sille oekee köörissä nauroo kitkatettii --\nMarj ite kaekista enimmä. Mut sattu se sitte mänemää kyökin puolhämärää\nporstuvaa, jossa Sisäkkö-Marj olj joessae puuhissaa ja joka ei tästä\npuljveivoomisesta vielä mittää tietännä. Ennenku Serkku-Marj ennätti\nsyliää avata, olj Sisäkkö-Marj jo kätesä levittännä ja oekopeätä hyppäs\ntoese kaulaa sekä alako suuta tupata niin tulisella innolla, että nenä\nja huulet tahto rikki männä, samalla ku se hok, että:\n\n-- Voe, rakas, Eemel, mitenkä sinä nyt juur satut tulemaa? Tervetulloo,\ntervetulloo!\n\nMiten siinä lienöö Serkku-Marj sattunna jottae eäntämää -- ja sillon\nSisäkkö-Marj hetj kätesä kaulasta irroetti ja lopetti pussoomisesa sekä\nsano, että:\n\n-- Hyi kuetennii! Sinäkö juutas siinä olittii, ja minä ku luulin, että\nse olj... se olj -- ei kukkaa... ei kukkaa... ei kukkaa...\n\nSamassa Sisäkkö-Marj läht juosta vohkasemmaa ulos kartanolle.\n\nSiihe yhtee liittoo ajjoo passautti pihhaa kaks kuormallista\nhupreissulaesia, jotka ihko rynteemällä riens vieraspuolelle. Sillon\nSerkku-Marj kuotas heittee miesvoatteet peältää ja juoksujalassa\nlivist vieraspuolelle tievustammaa, mittee ne vieraat haluvaa. Mut\nei niiltä vieraelta tahtonna mittää selevee soaha, ne ku voan nauroo\nvirnotti jokkaene ja kahto Serkku-Marrii niinku ulukomoan elläemee. Ku\nse Serkku-Marj sitte kaks tyhjee veskannuva käissää toeselle puolelle\npalas, olj siellä joka kyns -- isäntä ja emäntä ei olluuna kotosalla\n-- koukkusissaa nauroo killittämässä. Eikä se oekeestaa mittää\nkihittämistä ollunnakkaa, voan hirnumista siinä meäri, että naurajat\ntahto tikahtuva. Mikä naurajista seiso seinee vaste, mikä istuva\nretkotti tuolilla ja mikä olj missäe. Ja jokkaene voan kursk ja nauro.\nJo kynnykseltä sano Serkku-Marj, että:\n\n-- Valamistakkoo hetj kaheksalle hengelle kahvit. Minä mänen viemää\npesuvettä niille. Mut mikä teille nyt on tullunna, ku tuolla tavalla\nhirnutte, että taejjatte tukehtuva? Ja mikä nuella hupreissulaesilla\nlie ollunna, ku nekkii ratkes nauramaa minun sissää astuttuvan,\netteivät tahtonna kyvetä asjoosa sanomaa -- mittee ihmettä tämä nyt\nsitte on?\n\nNaurajissa ei ollunna vastaukse antajoo, sillä ku naesväkkee naurutaut\ntarttuu, ei ne kykene muuhu ku -- nauramissee...\n\nMut sattu siinä Serkku-Marj vilikasemmaa suuree peilii. Ja niinku\ntunturvuor oes peälaelle puonna, lysäht se lattialle istuvallee, niin\nettä veskannut yritti särkyvä. Mittee se nyt meinas vae rupesko sekkii\nnauramaa? Ei tok sinnepäenkää, sillä Serkku-Marj parkas ilikeest,\nniinku sitä oes pistetty terävällä veitellä taekka muulla asseella,\nsekä alako täyttä kulukkuva itkee riehuva, ja se itku tulj syvämme\nkellarkerroksesta. Jottae se olj puhuvinnaannii, vaekkei siitä selevee\nsoatu. Sen verran ne kuetennii olj ymmärtävinää, että se toru toesia\nsiitä, että ne anto häne parrakkaana vieraspuolelle männä, eikä\nmuestanna ollenkaa, että se ite läht sinne porstuvasta, jossa kukkaa ei\nollunna kieltämässä.\n\nMut mitä enemmä Serkku-Marj itkuva lykkäs, sitä enemmä nauro toeset.\nEikä pesuvei ja kahvin viennistä oes tullunna mittää, ellei sissää oes\nsattunna tulemaa Sisäkkö-Marj, jolle tok soatii sen verra toemitetuks,\nettä se kiireest läht veskannuja juoksettammaa vieraspuolelle, ja\ntoeset alako kahvilekkeitä laetella kuntoo. Mut se Serkku-Marj\nistu voan lattialla itkee uelottamassa ja puhel porsaesta ja\nheittiöimmeisistä...\n\nEi haukka paremmalla ryöpyllä soaliisa kimppuu lennä, ku se\nSisäkkö-Marj vieraspuolelta tulla kimpos. Jo oven takana se rämpätti,\nettä:\n\n-- Minkäälaesia vieraeta siellä nyt onkaa! Ne kahtoo toljotti minnuu ja\nnauroo virnottivat. Sen lisäks yks hyväkäs vielä kysy, että:\n\n-- Onkos kaekki tämä talo naeset parrakkaeta? Sillon ruvettii\nselittämmää, mitenkä Serkku-Marjalla oeskii nokpartoja yhtä paljo ku\nJopissa ajoksia?\n\nKu naurajat sen verran kyken, että ne voe vilikaesta Sisäkkö-Marjaa,\nparkas niistä jokkuu, että:\n\n-- No, voe nivuset ja nivuslihat! Onhaa se sullae parta!\n\nJa ku nyt uus nauru alakuusa peäs, niin se ei ollunna ennee\nhirnumistakaa, voan röhänauruva kerrassaa.\n\nMut Sisäkkö-Marj hyppäs peilii kahtomaa. Nähtyvää kuvasa se peäst oekee\nmoksapäese kirroussanan, ryykäs Serkku-Marjan ettee ja rupes pauhoomaa,\nettä:\n\n-- Mikä sen tuon hurskaa olenno panj kujjeilemmaa? Varmaannii sen miel\non miehissä, mut ku siit ei kukkaa tykkee, niin se haluvaa tyyvvyttää\nmiesvoatteita pitämällä ja nokpartoja itellee laettelemalla -- hyi\nkuetennii!\n\n-- Mikäs pakko sinun olj mun kaulaan hypätä ja ruveta suuta tunkemaa\nniin armottomast, että tahoet nenän ja huulen särkee... Ja siinä se\nkaeketi nok tarttu sun ylähuulees.\n\n-- Niinku vahingossa satun puolhämärässä porstuvassa vastaas tulemaa...\n\n-- Vahingossakos sinä sitä Eemelin nimmee huusit? Ja ompa tuo sitte\nherra sesiun Eemelis! Reätälinsälli kuuluu olovan ja...\n\n-- Immeine se on reätälinsällikii, ja reätälhää se toesistae immeisistä\nherroja tekköö.\n\n-- Mittees sinä sitte out semmoene viato karitsa olovinas etkä sano\nmiehiä, mokomia pöksyläesiä, kärsiväs ja kuetennii hyppeet suuta\ntunkemaa luullessas naesta mieheksi.\n\n-- Ja sinä hurskas olento, niinku jo sanoen, tyyvvytät mieshaluvas\nmiesvoatteita pitämällä ja...\n\n-- En minä kuetenkaa partasuuta miesjetsikkata ota, en ota, vaekka suu\nvasikanturvalta näyttäköö...\n\nMut sillon ajo kestkievarin haltijaväk rappuehe ettee. Naesille tulj\nkiire lähtee viemää kahvia vieraspuolelle. Ja se, joka sinne läht,\nkurkist kymmeniä kertoja peilii, nähäksee, ettei häne huulellaa oes\npartoo. Mut sekä Serkku- että Sisäkkö-Marj pestä huosas partojaa poes,\nja naurajat koitti peästä arkpäeväsee vakavuutee. Ku hupreissulaeset\nolj hyviä tuttuja, käv sekä emäntä että isäntä niitä tervehtimässä,\neikä ne malttanna olla tyttölöehe nokparroesta kertomata. Sillon isäntä\nrauhallisest tuummas, että:\n\n-- Niihää ne hiiret telemää, ku kissat on kottoo poekessa.\n\nVieraehe mäntyvä yritettii ruveta tutkintoo pitämää. Mut ku Liena,\nvanaha kyökkikarhu, selitti ja nauro ja nauro ja selitti, minkälaene\nlyst se tyttölöehe partaseikkaelu olj ollunna, tarttu naurutaut niin\nemäntää ku isäntäännii -- ja sitte loppuehe lopuks oekee naurutalakous\npiettii. Ei tarvinne maenitakkaa, että sekä Serkku-Marj että\nSisäkkö-Marj ei nauranna, voan ne murnottamalla kahtel toesiisa ja\nmuehe.\n\nTappaukse johosta ruvettii kumpookii Marjoo Partasiks nimittämmää. Ja\nku millon niitä yhtaekoo tarvittii, olj tapana sannoo, että:\n\n-- Tulukoo molemmat Marj Partaset.\n\nJa se pilikkanim niillä pysy kestkievartalossa koko oloaekasa. Ku\nsitte Serkku-Marj joutu naemisee -- ja kummallista kyllä, olj sen\naviomiehellä niin vahva parta ku hyvä kylypyvasta -- vaehtu Marj\nPartasnim aviomiehe nimmee. Se toene Marj Partane muutti toas muelle\nseuvvulle, eikä siellä luonnollisest tiijjetty pilikkanimestä mittää.\n\n\n\n\nIISAKI KOTJJÄMÄKKÄ\n\n\nSiitä taetaa jo melekee vuessata olla kulunna, ku se Iisaki kotjjämäkkä\ntapahtu, mut kuetennii sitä vielä nyttii ussei maenitaa, aenae sen\nnimmee. Ja ellei koko tappausta tunnetakkaa, niin millon voan uhkoova\ntilanne on jossae perreessä syntymäesillää, sanotaa tavallisest, että:\n\n-- Jopa tässä taetaa nousta ihan Iisaki kotjjämäkkä.\n\nSe olj, neät, se Iisakki semmoene kiivas isä, joka soatto pienestä\nasjastae leimahtoo palamaa niinku tappurat. Ja siitä leimahtamisesta\nolj leikki kaukana, se ku uhkas ottoo korenna taekka muun suurassee,\njoella muka päetä puhkoo ja seärlueta katkoo, niinku viitakkeella\nkortteita. Mut kaekeks onneks uhkaukset jäe uhkauksiks, niinku\nKukkose tunkio teko, kunnes sitte kerta sattu niin perinpohjaesest\nkiltraatummaa, että hyppäs lattialle, löe käsiää yhtee ja oekee\nhyppeemällä kiljas, että:\n\n-- Nyt minä näytän Iisaki kotjjämäkän.\n\nJa sen se näyttikii, sillä lykkyvää olj soanna kiittee se, joka pakkoo\npeäs.\n\nVanahetessaa se Iisakki olj tullunna yhä ärtysemmäks, niin että se\nmiltei aena tupasalla oleksiissaa maurus ja käris eukollee ja minjällee\nihan herkiimätä -- se olj ikkääku kytövä villatukko, joka ei oekeestaa\npala, voan käryvää. Naesväk olj peäsemättömissä, se ku muestutti ja\näräht kaekesta. Ja jos ne navettatöellee läks, kuluk Iisakki sinnekkii\nmauruvammaa ja kärisemmää. Yhtäkkiä sitte emäntä ja minjä -- sivumenne\nsannoessa harvinaene tappaus, että emäntä ja minjä on yksmielisiä --\npist tuummasa tukkoo peättämällä Iisaki kurittoo.\n\nMistee lie johtunnakkaa, että Iisakki toas sinä päevänä olj tavattoma\nkiukkusella peällä niinku pien laps hampaeta soahessaa. Ku se\nparraellaa koukuttel jos jostae, karkas emäntä ja minjä takkoopäe sen\nniskaa koatoo kellauttamalla Iisaki mahallee lattialle sillä tappoo,\nettä sen kait jäe niin pahhaa asemaa, ettei se voenna niitä käyttee.\n\nEmäntä istuva lohaht kahareisi sen hartioelle ja minjä jalakapuolelle,\nniin että jalattii tulj vangiks. Mut pahinta kuetennii olj se,\nettei ne naeset tyytynnä pelekkää istumissee, voan ne rupes kilipoo\nnyrkkilöellää lyyvvä mukuroemaa -- ja taes se emäntä takakättee\ntukastae hattuuttoo ja minjä ilikeest nipistellä, samalla ku ne\npeitatessaa hok, että:\n\n-- Pittää sinut, ukko, kerta pehmittöö, että kiukkune luontos pehmiöö.\nJa ellet sinä oekee vannomalla luppoo herkiiväs mauruvamasta ja\nriitelemästä, niin myö peitataa sinuva vaekka koko päevä...\n\nEikä siinä Iisakilla ollunna muuta keinoo ku voan pitj ottoo vastaa\niskuja ja mukiloemisia, sillä ei kirroeleminenkaa naesia pelottanna.\nViimme Iisakki olj keäntyvinnää armoelle pyytämällä, että:\n\n-- Helepottoo, hyvät immeiset, sen verran, että soan ies henkee vettee,\ntässä ku ihan tukehtuu...\n\nEmännä aviolline syvän rupes heltymää, ja se sano, että:\n\n-- No, annetaa tuon herjan vähän henkee vettee...\n\n-- Ei anneta, ku kerta on kurittammaa ruvettu, -- sano se minjä, --\nvoan lyyvvää armahtamata, niinku raeppavihtoja annettaissa tehhää.\n\nJa se minjä voan mukiloe ja nipistel.\n\nMut Iisakki alako oekee surkeest valittoo, että antoo vettee henkee,\nantoo, antoo, taekka minä tukehun.\n\nSillon emännä luonto lauhtu, niinku karvalj Villen emännä luonto turkin\npeällä lattialla kelliissä. Ja emäntä laskeetu hartioelta poes, ja\nIisakki sae kätesä vappaeks. Vielä se emäntä lisäks sano, että:\n\n-- Veähä nyt henkee.\n\nMut ku Iisakki sae kätesä vappaeks, sillon minjältä jalakoje peältä\nistumapaekka loppu. Ja ykskaks olj Iisakki takajaloellaa seisomassa,\njoehenka kantapäetä se jyttyytti lattiaa ja hampaetaa puremalla kilju,\nettä:\n\n-- Nytpä minä teille, akat, toas näytän Iisaki kotjjämäkän...\n\nSen sanottuvvaa se viskata rutjautti minjäsä panko ala, vielpä nyht\nletistä niin, että sen peä tutis, ja sano antavasa peänpiristystä.\nEmäntäsä se heitti niinku karvarukkase karsinanurka sänkyy. Minjä rupes\npanko alla itkee turskamaa ja sano, että:\n\n-- Nyt muor näk, mikä olj seuraus, ku se sae henkeesä vettee.\n\n-- Vieläkö sinä hyväkäs siellä tulukutat, -- karjas Iisakki sekä mänj\nja viskas minjäme panko alta porstuvaa, että helemat huraht.\n\nSitte se kiskas emäntäsä sängystä sekä ryykyytti kammarii ja ihan\npaeskoomalla lussautti ove jäläkeesä kiin tuppaa palatessaa.\nKesklattialle peästyvää se alako oekee himmastoo: jyttyytti\nkantapäetää, puristel nyrkkiää ja lävväyttel kämmenijjää vastattae,\npureks hampaetaa ja ikenijjää irvistelle se ähk ja puhk niinku\nrikkinäene pale sepän liehtoessa. Ku kissa sattu pankolla naukasemmaa,\nhyppäs Iisakki sen niskaa ja häntää tarttumalla hujj autti sen heittee\nikkunasta pellolle, että ikkunaruuvvut heläht särkyissää ja kissa\nkauheest parkas lentäissää. Mut ite Iisakki karjas kovalla eänellä,\nettä:\n\n-- Nyt on, kissa, asjat sillä kannalla, että tuvassa ei soa tällä\nkertoo olla mueta ku minä yksinän...\n\nJa ku se Iisakki sitte tuvassa yksinää oekee tenttus ja reuhas aekasa,\nalako se vähitelle tyyntyvä ja talttuva. Paetasa hihalla se pyyhk\nhikkee otastaa ja noamastaa sekä syleksiä roeskauttel pitkiä ruelauksia.\n\nKu siinä olj soanna kohonnee paejjahelema tungetuks housuu ja housut\nnostanna oekeesee asemaasa, kapus se uunille, josta otti muutamia\npärreitä. Niillä se paekkael särkynee ikkuna, istaht ikkuna lähistölle,\npist tupakoeta piippuu ja alako veillä rauhanpiippuva.\n\nVähitelle rupes muetae tuppaa tulemaa sekä lopuks emäntä ja minijäkkii.\nItekukkii ryhty ommii askareihisa, ja ite Iisakki kuleks ja keähkäil\nentisee tappaasa, vaekkei se kuetenkaa sillä kertoo maurunna ja\nkärissynnä. Ku ov sattu olemaa auk, luikaht kissae tuppaa ja\näkkihyppäyksellä ryykäs uunille.\n\nImmeiste sanattomia aprikoemisia ei ossoo arvata, voan niin minuva\narveluttaa, että aenae emäntä ja minjä taes miettiä, ettei ne haluva\nennee millonkaa nähä Iisaki kotjjämäkkee.\n\n\n\n\nKAESA-LIENAN JA TOMMIN VIHKIMINE\n\n\nLöyspäs voan vakkane kantesa ja kans vakkasesa, -- sano immeiset, ku\nne kuulj, että Jalasnotkon Kaesa-Liena ja Alatalon Tommi kuuluutettii\nristillissee avioliittoo.\n\nNe, neät, olj lähempänä neljeekymmentä ikävuottaa kumpanennii, ja\nsen vuoks niihe naemiskauppa herätti huohmiota. Ku se Kaesa-Liena\nei ollunna poekamieste perrää koahastellunnaa, arveltii, että kyllä\nse on vanahakspiijjaks luotunakkii. Tommin toas katottii siinä\nmeäri pikkeetynnee vanahanpoejja elämää, ettei se luo silimeesä\nnaesväe puolee. Ja ku niitä nyt kuetennii kuuluutettii, olj siinä\nihmettelemistä ja sanomista ihan tarpeeks ast, sitä suuremmalla syyllä\nvielä, ku siitä eiltäpäe ei ies kieljkellotkaa mittää tietännä.\n\nJa ite ihmettä kummemp oes ollunnae, jos tästä naemahommasta oes jottae\ntiijjetty -- se nimittäe tapahtu tällä tappoo. Muutamana juhannukse\naluspäevänä tulj se Tommi kauppias Taemelaese puotii, pyys kauppiasta\npuotjkammarii puhheillee ja sano, että:\n\n-- Passoesko antoo minulle muutamia saturia rahhoo ja kävisköö päehisä\nlähtee minun kanssan pistäytymmää tuolla Jalasnotkossa?\n\nKu se kauppias olj Tommille muutamia tuhansia velekoo, ei se\ntietystikkää ruvenna vastakynttä vetämää, voan vastas, että:\n\n-- Kyllä passoo kumpanennii, kyllä passoo. Mut mittees myö sinne\nJalasnotkoo tarvitaa kaksissa miehi lähtee?\n\n-- Sielläpähä taut ihtesä ilimasoo, sano Tommi ykskantaa.\n\nJa ku kauppias sae saturit annetuks Tommille ja muut asjasa reilaa,\nlähettii astumaa. Matkalla, jota voan olj toesta vennäevirstoo, ei juur\nmittää juteltu.\n\nJalasnotkon tuvassa olj emäntä ja isäntä kahenkeske, ku kauppias\nja Tommi astuva porskuttel sissää. Ystävällisest niitä tultii\ntervehtimmää, ja isäntä sano, että:\n\n-- Jopa ne noapurit on aekasee ruvenna juhannusta viettämää, vaekka\nvasta yljhuomenna oattopäevä on.\n\n-- Minä en tiijjä, liekkö tässä juhannusmatka vae muu kysymyksessä --\ntää Tommi tulj voan mukkaasa minut ottamaa ja tässä sano pyssäyspaeka\nolova.\n\n-- Siinäpäs on puhemies, joka ei tiijjä matkan tarkotusta, -- tuummas\nTommi.\n\n-- Puhemieskö? -- kysäs kauppias. -- Ethää sinä ou halaestuva sannoo\nilimottanna, että myö suluhasreissulla ollaa.\n\n-- Ku sitä näessä riijjuuhomissa on äkkinäene, huohmoon nyt vasta,\netten ou siitä mittää virkkanna. Niin -- kyllä asja sillä tappoo on,\nettä minä tulin kysymään ja pyytämään Kaesa-Lienoo emännäksen ja otin\ntään kauppiaa puhemieheksen. Mittees vanahukset tähän sannoo? -- puhelj\nTommi.\n\n-- Kahen kauppa, kolomannelle korvapuust minun puolestan. Mut mittee\ntuo eukko virkkanoo? Myö, neät, ruukataa olla ykstuummasia, niinku\nPöyhölän porsaat.\n\n-- Ku kaks aekamiestä on lähtennä liikkeelle, niin ei ne vissii ou\nlähtennä pilikkoomaa ja narroomaa, eikähää nyt ies ou aprillikaa. Mut\ntuossahaa tuo Kaesa-Liena kulukoo pihan poekki. Minäpäs koppautan\nikkunaa ja kutun sen tänne, niin soahaa kuulla, mittee sillä itellää on\nsanomista, -- hoastel emäntä.\n\nKaesa-Liena olj ollunna saunoo ripsumassa ja olj se tuppaa tullessaa\nkaeke muun ku morsiame näköne. Tultuvaa se kysäs, että:\n\n-- Tarvihtooko se äetj minuva? Kas, ku en huohmanna, että teällä on\nvieraeta. En minä tässä siivossa oes tuppaa tullunnakkaa.\n\n-- Joka on toessa, sen on nenä noessa, -- tuumas Tommi. -- Ethää tuota\niha korreimmillas ou, mut kyllä sinä kelepoot minulle, ja sitä paet:\nveshää se roskat huuhtoo sekä...\n\n-- Eikä tässä mittää vieraeta ou, -- keskeytti kauppias, -- voan myö on\ntultu suluhasiks.\n\n-- No, sitte tässä pittää männä pesseytymmää, -- sano Kaesa-Liena.\n\n-- Elä lähe vielä, ennenku tässä peästää asjaa, -- tuummas Tommi.\n\n-- Niin, kuuleppas nyt, Kaesa-Liena, -- rupes emäntä puhelemmaa. --\nNiinku kauppias sano, on sinulle tullunna suluhaset. Onkos teillä tään\nTommin kansa ollunna avioliittohommat mielessä, ku siitä ei ou mittää\nkuultuna?\n\n-- Kyllähää tämä kakskymmentä vuotta sitte kysy, että lähenkö matkaa,\njos hakemaa tullaa.\n\n-- No, enkös ou sannoon pitännä? Mut nyt oes kiireelaene, ku minä oun\ntuumminna, että mäntäsii kaupuntii kihlahelyt ja muut ramut ostamaa. Ja\nse laeva taetaa kohtapuolee lähtee.\n\n-- Ku minä oun enskertalaene puhemiehenä, -- alako kauppias hoastella,\n-- en tiijjä millonka ja mittee sitä minun pitäs sannoo, soahaksen\nkakstoestataskuse puhemiehe paejja. Tievustampa nyt ies sitä, että\nantaako Kaesa-Liena sormesa, koska tämä luppoo sormukse ostoo? Ja ku se\nsormen soa, ottaa se käi perästä ja lopuks koko immeisennii.\n\n-- Mut mittees äetj ja isä virkkaa? -- kysy Kaesa-Liena. -- Ku minä oun\nkakskymmentä vuotta outtanna, niin tottapa minun on taevuttava.\n\n-- Mitteepäs meillä, -- sano emäntä, -- on muuta tehtävöö ku voan\naekomustanne on siunattava.\n\n-- No, ei tarvii Tommin minuva kahtakymmentä vuotta outtoo, niinku minä\noutin Tommia, -- tuumas Kaesa-Liena ja läks tuulispeänä tuvasta.\n\nPiene vaetjolon jäläkee sano Tommi, että:\n\n-- Jos ette Kaesa-Lienoo ja minuva kahe usko reissulle, niin minä\npyyvvä tään kauppiaa kolomanneks.\n\n-- Ettehää työ ennee mittää lapsia ou ettekä vanahuuve höperöetäkää,\nniin että kyllä teijjät uskallettaa kahekeskennii reissuu peästee. Ja\njos ette kato etteenne, niin kahtokee taaksenne, -- sano isäntä. -- Vae\nmittee sinä, eukko, tuummoot?\n\nMut emäntä olj niin kiireellisessä kahvihommassa, ettei se joutanna\nmittää vastoomaa.\n\nJa juoksujalassa se lie liikkunna Kaesa-Lienae, sillä hämmästyttävä\nvällee se joutu tuppaa takas täyvvellisessä kirkkomuntieringissa ja\nniin puhtaaks pestynä, että se oekee kiils. Ku se sitte semmoesena\nensin terveht puhemiehe ja sulhase ja kohta rupes kahvia kantoo\nkeikuttelemaa, niin kelepas sitä kommeeta morsianta kahtoo. Eiköpä voan\nlie Tommin syväntä hiipassunna!\n\nKahvit ryypättyvä ja lähtiissä vähä itkee tihhautettuva läks puhemies\nmorsianta ja suluhasta soattamaan laevarantaa.\n\nKu ne reissultaa palas, olj kumpasellae kiiltävä hela sormessa, sekä\nseuras se avioliittoo kuuluuttamme, joka koko pittäässä huohmiota\nherätti, etennii sen vuoks, että asja olj kokonaesta kakskymmentä\nvuotta pysynnä salassa. Lähimmät tuttavat ei malttanna olla kysymätä,\nettä:\n\n-- Mittee sinä, Tommi, oekee meinasit, ku kakskymmentä vuotta salloo\nriijjasit?\n\n-- Minä voan lihotin Kaesa-Lienoo kotjevväellää ja sitte vasta ommii\nleipiin otin, ku se tulj täytee lihhaasa.\n\nJa kyllä Kaesa-Liena \"täyvvessä lihassaa\" ollii: se vetj vertoo ihan\nison seurakunnan ruustinnalle.\n\nMut jeäköö tämä ja monj muu seikka selevittämätä, koska kakskymmentä\nvuotta alakuvaeheessa pysynnä naemiskauppa on soatava lukkoo. Se\ntoas tapahtuu vihkimisellä. Ja nyt juur Jalasnotkon tuvassa vihitää\nKaesa-Lienoo ja Tommia. Tupa olj vieraeta täynnä. Melekei kesklattialle\non levitetty täkki, jolla pappi ja vihkiparj seisoo. Eikä siinä mikkää\nturhalta näyttävä parj seisonnakkaa, sillä miestä se Tommikii mallas,\noekeempa aeka miestä.\n\nVihkimistoemituksessaa olj pappi peässynnä jo niin pitkälle, että\noes ottanna Kaesa-Lienan käe ommaa kätteesä pannaksee sormukse\nsiihe nimettömmää sormee. Mut siinä silimäräppäyksessä aevastutti\nKaesa-Lienoo niin mahapohjasta ast, että koko lattia nytkäht. Eikä\naevastus yhtee kertaa pysähtynnäkää, voan perästä tulj toene vielä\nvoemakkamp tärskäys. Hätäpäessää Kaesa-Liena tarraantu kumpasellae\nkäillää hammeisiisa kiin sekä nost niitä niin korkeelle, että helemat\nnous polovii ast, ikkääku oes tahtomia sillä ennustoo nykkyeste\nhammeihe tyyliä, samalla ku se käsiää ihan voemasa perästä paeno\nronkkiisa. Ensi se Kaesa-Liena punastu niin, että luul vere ruppeeva\nposkpeästä vuotamaa, ja sitte se mänj lunta valakosemmaks sekä näytti\nvapisova. Kaekki kahto sitä suut auk ja ihmeissää. Pappi pysyttellii\ntyynenä ja ku arvel, että aevastukse vaekutus on jo sivvuutettu, alako\ntoas tappailla Kaesa-Liena kättä ommaasa, vieläpä sitä suhahtamalla\npyys.\n\n-- Ei passoo nyt antoo kättä eikä ies sormeekaa, -- sammals morsian\nhättäesest, -- ei passoo, ei passoo...\n\n-- No, onkos morsiamella aekomus perruutuva koko avioliittohommasta? --\nkysäs pappi vakavast.\n\n-- Ei tok ollenkaa perruutuva, ku jo kakskymmentä vuotta oun siihe\npeäsyvä outtanna. Mut jos passoes siks aejjaks pyssäyttöö, että\nennättäsi ulukona tae toesessa huoneessa pistäätyvä, niin sitte\njatketaa. Passoesko pyssäyttöö?\n\n-- No, mikspäs ei, jos asjanhoarat niin voatii, -- sano pappi.\n\nJa sillon läks Kaesa-Liena juoksemaa ovvee koht, kantamalla hammeitaa\nyhtä korkeella sekä sano männessää, että:\n\n-- Tulukoo työ, juohtotytöt, minuva auttamaa.\n\nAekamoesella tohinalla läks kuus juohtotyttöö juoksemaa morsiame\nperästä. Niin pappi ku heävieraat seiso paekallaa.\n\nKu peästii kammarii ja ov sulettu, alako morsia puhuva, että:\n\n-- Ku minä siinä rukkuili iteksen, että liitto oes onnelline, nii\nsillon tulj se aevastus ja sen perästä, toene vielä hirmusemp...\n\n-- Mut ku jottae miettiissä kaks kertoo aevastuttaa, niin sehä ennustaa\nonnee ja lykkyvä. Mittee sinä siitä säekäet? -- sano jokkuu juohtotyttö.\n\n-- Elekeepäs nyt sotkee minuva, että soan rauhassa puhuva, ja sillä\ntappoo tulen jällee oekeesee tolokkuun. Niin -- ku ne aevastukset\ntulla rätkäht, meinasin lähtee juosta pötkäsemmää ulos tuvasta, mut\ntunsin, ettei jalakan kuonnu juoksemaa. Olj kuetennii onni, etten\nlysähtännä istuvallen, sillä ku minuva oes siitä tultu nostamaa, oes\nkoko takaturma peässynnä julukisuutee. Ja toene onni olj se, että\nkäten olj vielä vappaena ja soaton niillä puristoo hammeet ronkkiin\nkiin. Jos ne oes puonna moaha eli lattialle, mitenkä oesin ne sieltä\nnostanna niin äkkiä, ettei takaturmoo oes huohmattu? Ku arvelin, että\nsiinä vihillä tulloo kuuma, en ies pannunna pöksyjä jalakaan, eikä\nniistä kesällä lihavalle immeiselle oukkaa, ne ku tulloo hikkee ja\nsitte käyvvessä loksahtelloo niinku laukkuryssän laukunkielj, niin\nluullaa muehe paekkoe loksava. Takapuolella olj immeisiä tupa täynnä,\nja eissä olj se pappi. Jos oesin pyörähtännä ympärj, oes minun pitännä\npyllistöö sille papille. Mut ei passoo papille Noantoalin aurinkota\nnäyttee eikä toesille immeisille mueta paekkojaa. Sempätähe olj oekee\nsiunattu asja, että ymmärsin pyrkiä vähäks aekoo toesee huoneesee, että\nvoejjaa takaturma korjata. Ja hankkikoo nyt vällee neuloja ja rihmoo.\nEttekä työ ies vielä sitäkää tiijjä, että kuumuutta vältteeksen otin\npeällen voan paejja yliset, joehi ei ou alasia vielä pantukaa. Voe, voe\nkuetennii, mikä riena tässä pitj sattuva. Hyppeeskö tuota kaevoo?\n\n-- Elä hoasta mielettömiä onnes päevänä. Ja mikä sinulle on sitte\ntullunna? Puhut takaturmasta etkä sano, mikä se takaturma on...\n\n-- No, ku siinä aevastaessa katkes hammeihe nauhat! Kyllä se olj\nsiunaus ja varjelus, että ennätin soaha käsillän estetyks, ennenku\nhammeet ennätti puota...\n\n-- Peästäppäs nyt kätes irt ku teällä on neuloja ja rihmoo. Kyllä tää\ntakaturma vällee korjataa.\n\nKu Kaesa-Liena irroetti kätesä, ei hammeet puonnakaa. Se olj voan\nollunna tuntovinnaa, että nauhat katkes. Ja nyt se punastu ja valaken\nuuvvellee. Juohtotytöellä olj koko urakka soaha se houkutelluks tuppaa\nvihkimystä jatkamaa. Lopuks se kuetennii taepu lähtemää. Ja vihkimine\ntoemitettii onnellisest. Ja ku niitä aevastuksia olj kaks, tulj tietyst\navioliitostakkii täyvvellisest onnelline.\n\nEikähää sitä muuta tarvitakkaa!\n\n\n\n\nMOLEMMAT KUELJ\n\n\nRupakoeks ne muu seuvvu immeiset savolaesia sannoo, eikä ne oukkaa\ntuppisueta. Ja ku suukopuva ahkeraa käytetää, on siitä tietystikkii\nseuranna se, että savolaeskielj on tullunna sanarikkaaks ja meheväks.\nSitä kyllä puhutaa suuntäyteiseltää, mut sanoessa on makuva, jos lie\nvällii suolookii -- aena asjanhoarae mukkaa.\n\nVoan tässä moalimassa ei ou mittää senloatusta, ettei siinä oes\npoekkeuksijjae. Ja niin on savolaestennii suuressa suvussa semmoesia\njurrikoeta, että ne kykenis kilipaelemmaa vaekka hämäläeste kansa, eikä\nou mahotonta, että niissä on pisara hämäläestä verta, josta jurrous\njohtuu. Taekka sitte niihe tuummailut siellä aevokopassa on niin\nsuuria ja voemaperräesiä, ettei ne mahu suun ja kielen välityksellä\nmuehe kuulovii korvii peäsemää. Ku niitä jurrikkaimmeisiä kahteloo,\nluuloo voevasa niihe ohtanahasta lukkee, niinku Moosekse kivtauluesta,\nettä peässä tuumminkia on hautumassa, mut ne pysyvä lötjöttää siellä\npaekallaa niinku lahhoova puu moassa. Eikä ossoo ies ounailla,\nminkälaesia mietteitä hukkaa häviöö...\n\nMittee tuo kohtalo lienöö kujjeellunna, ku olj paeskanna kaks\njurrikkata noapuruksis: Levälahe Lassin ja Kurkharjun Oatun. Mitkää\ntuljnoapurit ei ne sanan täyvvessä merkityksessä ollunna, voan vaekka\nolj par virstoo väliä, ku immeisasuntoja ei välillä ollunna, soatto\nniitä noapuriks kuhtuva -- ja noapurinahaa ne itekkii toesiaa pitj.\n\nEi ou tiijjossan, kuenka ahkerast näehe perreihe muut jäsenet\nnoapurissa käv. Mut ku Lassi ja Oatu olj niitä hiljaesia moassa, on\njotennii varmoo, että ne pistääty kurkistammaa aenuvastaa sillon ku\noekeeta asjoo sattu ilimestymmää, vaekka tiplomaattiset välit olj ehjät\nja terveet. Ja kyllä siinä tupakkata tarvittii ja monta sylykee peästee\nloksautettii, ennenku siihe oekeesee asjaa käsiks tultii. Jo sissää\nastuttuva jeä niin toene ku toenennii ovesuuhu seisomaa, niinku Lotin\nakka suolapahtaana, ja montamonituesta kertoo sae sannoo, että:\n\n-- Onhaa teällä penkkiäkii, ettei tarvii seista. Usseimmite hyvin\npitkän aejja perästä tulj tavallisest vastaukseks, että:\n\n-- Eipähää tuo istumine niin harvinaesta ou, ettei siihe vähemmälläe\nkiireellä ennätä.\n\nJa vastattii vällii tälläe tavalla, että:\n\n-- Johhaa tuota tähä ikkääsä männessä on ennättännä istuvakkii, niin\nettä sen maun kyllä tietää.\n\nMut yhtenä kessäesenä oamuna ei Lassi vastanna kumpaesellakaa tavalla\ntultuvaa Oatun tuppaa ja soatuvaa tavanmukkaese huohmautukse, että\ntuvassa on penkkiäkkii. Ku Oatu niistä maeniht, tuummas Lassi, sitteku\naekamoene piustale olj aekoo kulunna, että:\n\n-- Eipä tässä ou aekoo istuksimisee.\n\nOatu meinas kyllä kysäestä, että mihinkä se tuline kiire on. Mut taes\nruveta miettimää, että ossoohaa se sannoo sen kysymätäkkii, jos tahtoo.\n\nJa ku Lassi olj aekasa eäneti seista tokottanna, sano se, että:\n\n-- Onhaa niitä välistä kiireitäkkii. Jos tässä siks tulloo, soatan\npistäätyvä kirkolla atteikissa.\n\nOatun kielenkäressä pyör kysymys, että kuka on kippeenä. Mut sitte se\ntuummail, että akathaa ne on uteljaeta, sekä olj eäneti. Lopulta se\nkuetennii sano, että:\n\n-- Siellä on korree ilima. Mut eipä oes haetaks, jos vähäse sattoo\nravvauttas, niin mahollisest hävieis punataut, jota maenitaa olova\nliikkeessä.\n\nKu puhelu toas joutu lepoasentoo, kest eänettömmyys jonku aekoo,\nennenku Lassi tuummas, että:\n\n-- Korreetahhaa se on korree ilima, ja kyllä ne sannoo sittäe\npunatautia toas ilimestynnee. Eikös tässä teijjännii talossa ou se iso\nhärkä ollunna kippeenä vae valettako se on?\n\n-- Ei ou valetta. Ja se härkä olj oekee kovast kippeenä.\n\n-- Vae kovast kippeenä. No, mittee sille rohoeks annotte ja mitenkä\nsitä huusloarattii eli rohoteltii?\n\n-- Mitteepä tässä muuta osattii ku minä koasin halstuopi tärpättiä sen\nkulukkuu, eikä siinä auttanna muu ku nielemine.\n\n-- Vae halstuopi tärpättiä kulukkuu eikä auttanna muu ku nieleminen...\nHm, vae niin... No, eipä minun tarvii kirkolle ja atteikkii lähteekkää.\nHyväst nyt voan.\n\nJa ennenkun Oatu ennätti ies miettiä lötjöttöö, mittee oes ollunna\nsanottava, olj Lassi jo männä näkymättömii.\n\nParin viikon kuluttuva tapas noapurukset toesesa sunnuntakoamuna\nkirkkomailla. Ku siinä kättä tökättii ja vähä aekoo seistii, sano\nLassi, että:\n\n-- Se meijjännii iso härkä olj kippeenä. Mut ku sille halstuoppi\ntärpättiä kulukkuu koattii ja väkisi nieletettii, niin se kuolla\nkutjaht.\n\n-- Niihää se kuelj meijjännii härkä.\n\n-- Kueljkos se sekkii?\n\n-- Kuelj se.\n\nSamassa kajaht kirkonkellot soemaa ja noapurukset läks astuva jörppimää\nkirkkoo, jossa ne kaekessa ristillisessä rakkauvessa istu vierettäe,\nniinku hyvät ristiveljet ja noapurit aenae. Ja hyvä noapuruus jatku\nkotjoloessakkii.\n\n\n\n\nMIEHET EI YMMÄRTÄNNÄ RYSSEE, VOAN LEHMÄ YMMÄRS\n\n\nSillon ku ryssä toas moaha tulj, leikattii vuesluku neljällä\ntämmöesellä lumerolla 1808. Vaekka suomalaeset ja ruohtalaeset sotilaat\nja sissijoukot pahanilikisiä tulijoeta anto selekää ja syötti niillä\npysyjesä ja tykkiesä luotia, niin ku ne tehtäväksee olj ottanna\nSuomenmoan vallotukse, ne pusk etteepäe villiytennee härän tavalla.\nSitä mukkoo ku miehiä koatu, sitä mukkoo Sisä-Vennäeltä ajettii toesia\nsijjaa. Ja niin olj muuvva armeijjaosasto tulla urninna Suonenjoe\nseutuville peämeäränää Pohjanmoa. Ja ku jo nuen kauvvaks olj peästynä,\nalako ne muuttuva rohkeiks ja voativiks. Niimpä annettii julistuksia,\njoessa käskettii suomalaesia hevosinnee soapumaa ryssäe ransporttia\neli kuormastoo kulettammaa. Jos matka oes ollunna Vennäelle päe, oes\nvarmaanni lähtennä ukko ku ukko. Mut ruveta vervihollistaa viemää\nommaa isänmoaha, siinä savolaeste harjakset nous pystyy. No, sillon\nryssä rupes väkpakkoo käyttämää: missä mies hevosinnee tavattii, hetj\npartasueset pyssyniekat jetsikat otti ne vangiks ja roahas kuormastoosa\nrahtoomaa.\n\nVangitut vietii talloo, jossa upsier sihtierisä kansa otti niitä\nvastaa. Ensaluks niillä olj kielestäjä, joka tulukiht suomalaeste\npuhheet ryssäks ja päenvaston. Mut liekkö se karanna vae mikä muu lie\ntullunna, voan niin käv, että ummikkota olj koko toemitus. Ku vangittu\nvietii sissää, alako upsier pulittoo ja polittoo ryssee tievustelemalla\nvarmaanni nimmee. Ku vangittu ei mittää ymmärtännä, ei se muuta osanna\nsen ku sano, että:\n\n-- Häh, mittee?\n\nUpsier komens sillon sihtieriä, että:\n\n-- Kirjuta nimeks Hah Mittee.\n\nKu se olj tapahtunna, laskettii vangittu ulos, jossa pyssyniekat\nvei sen valjastammaa hevostaa kuormakärryje ettee. Toeset vangitut\nhättäissää kysel, että:\n\n-- Mittee sinulle siellä sisällä tehtii?\n\nSoatuvaa selitykse, mänettel ne samalla tappoo, ku ne sitte ite esille\njoutu.\n\nMut lopulta upsier rupes eppäilemmää, että tässä soattaa olla petos\npelinä, sillä eihää tok jokkaese nim voe olla Hah Mittee. Ku toas\nseuroova soapu ja anto samallaese vastaukse, sivals upsier miestä\nkorvalle. Mies säväht tuljpunaseks ja sano, että:\n\n-- Piru!\n\nSillon toas upsier käsk sihtieriää merkihtemmää miehe nimeks Piru.\n\nMut ku niitäe alako kovin monta tulla, lävväytti upsier seuroovata\ntoasiisa korvalle.\n\n-- Tuhat... kelettä!\n\nJa sihtier sae käskyn kirjuttoo Tuuhat... kelettä.\n\nSillä tavalla nimkirjutus toemitettii loppuu ast. Mut luultavast mone\nnäestä miehistä olj pakko männä vangiks Vennäelle ja joutuva siellä\nolemaa koko elämäsä. Siellä niihe nimet kuetennii on varmaa uuvvestaa\nmuutettu, koskapa siellä kuuluu olovan Pirujehviä, Tuhatsohvia ja\nPerkeljehviä...\n\nMäneppäs ja ota selevä!\n\nMut mittees sillon tapahtu, ku lehmä ymmärs ryssee, vaekkei miehet\nymmärtännä?\n\nSillon olj se suur moalimansota. Savvoonnii olj ruvettu kaevamaa\nvallihautoja vae mittee polshuvismikuoppia nuo lie ollunnakkaa. Ku\noltii keisari alamaesia, olj toteltava kaekkia annettuja ukkaassia\nja meäräyksiä -- alamaesuuvessa. Ja kyllä käskyjä annettiinnii! Muun\nmuvassa tulj käskynhaltija moajussi kottii ja pistj kirjaasa, mitkä\nperjakat on vietävä kuopparyssille keitettäviks. Eikä auttanna muu ku\npane nuora sarvii ja taluta elukkas ryssäe kulukkuu...\n\nRautalammillae kaevettii kuoppia, ja samallaene olj komento siellä ku\nmuuvvallakkii. Aenuvastaa Vierusahon emäntä alako jupista vastaa, ku\nviranommaene käv meäreemässä, mikä lehmä karjasta on luovutettava. Se\nviranommaene oil sen verran myötämieline,että olj kysäessynnä vanahinta\nlehmee, ja ku isäntä sen ilimotti, meärättii se ryssäe ruuvvaks. Mut\nemäntä alako panna päevee pahhoo, ku se olj hyvin viisas se lehmä,\nvaekka jo kyllä olj ijäkäs -- siinäe olj siis vanaha viisaus. Emännän\nnarinata ei kuetenkaa otettu kuulovii korvii.\n\nTarvittii usseita miehiä soattamaa, ennenku lehmä läks liikkeelle,\nsillä se panj vastaa paljon toplakammast ku sen emäntä. Ja pitkin\ntietä männessä se tek monet temput peästäksee takas keäntymää. Ku\ntultii ryssäe korttierpaeka pihamoalle ja sisältä ryykäs ryssiä lehmee\nvastaaottamaa, hörist lehmä korviaa. Ja varmaannii se ymmärs, että\nryssät hoasto ryssee ja että niillä on paha mielessä, koskapa se\npaeskaatu pitkäksee moaha ja vihasta puhkumalla työns voahtee sekä\nsieramistaa että suustaa. Ja mitä muutae reikiä lie sen ruummiissa\nollunna, kaekista niistä jottae pärtöö valu. Silimiäsäkkii se mulist\nnurin, niinku viimmene henktippa oes siitä ollunna lähtemäesillää.\n\nRyssät säekäht ja kovast pulittamalla ne kaekki luekki pakkoo, ku ne\nusko, että lehmä on myrkytetty ja että sen lihalla meinattii heijjättii\nmyrkyttöö. Sen käsky ne kuetennii lähtiissää anto, että lehmä on\nvietävä poes koko pihamoalta.\n\nSiinä miehet arvel uhhoo yhtyväsä, mittee tehhää, jos tuo lehmä siihe\nkuolla sitkahtaa. Mut ite lehmä ne pelast pulasta. Ku ryssäläespolitus\nloppu, alako se keännellä peätää ja vilikuilla ympärillee. Ja tottapa\nse huohmas, ettei ryssiä ou maella eikä halameilla, koska se kapsaht\njaloellee ja läks männä kapasemmaa porttia kohi, niin että miehet\ntuskin nuorissa pysy. Mut portilla se karkas niin tulisee nellii, että\nmiehiltä lueskaht nuorat irt ja lehmä pyyhkäs yhtälyytä kottiisa ast,\nvieläpä nost häntäsä ojoks, ikkääku voeton merkiks.\n\nJa niin se lehmä, joka ryssee ymmärs, pelast henkesä, nahkasa ja lihasa\neikä joutunna ryssäe suuhu...\n\n\n\n\nPORSAS -- ROKARINA\n\n\nSikkoo ylleesest sanotaa tuhmaks -- ja tietyst porsas on sikkookii\ntuhmemp. Mut siitä huolimata se näkkyy rokarikskii kelepoova, eikä se\ntehtävä ou taulapäehe suoritettavaks uskottava. Mittee -- nauratteko?\nMalttoo tok kuetennii niin kauvva nauramata olla, ku asjan kuulette.\n\nNo niin, jokkaene kaeketi taekka aenae usseemp muestaa leäni\nmoanviljelysseuran näyttelyn siellä kaupunnissa. Se näyttely olj\nasetettu kaupuntii ylleesömänestykse tähe -- ja siinä olj osattu\noekeesee, niinku vanaha lautamies arvioeta suunnitellessaa:\nväkkee kokkoontu ihan Porvoo mitalla sekä moaseuvvulta että\nnoapurkaupunnistae. Tietyst kaupuntlaeset ei soapunna moanviljelykse ja\nsen sivuhoaroe harrastukse höynäyttäminä, voan niihe monnii huvvii ja\nmuehe houkutuste vuoks, joeta näyttelyn yhteytee olj syötiks asetettu.\nTähä sorttii kuuluvia olj vissii nekkii parj nuorenläntee miestä,\njotka junassa olj näyttelykaupuntii kulukemassa, puhelle keskenää\nsekä pehmeitä että karkeita hassutuksia, niitä ku ei suru paenanna.\nMinkä alan miehiä ne lienöö ollunna, sitä ei osanna nutusta peättee.\nMut aekamoesia veljkultia ne näytti olovan ja hyvväe päeväe poekina\neläneitä.\n\nKu jouvuttii Polovikouku asemalle, jossa on parikymmene minnuuti\npyssäyspaekka, läht ne vaunusta ihteesä viiluuttammaa, niinku monet\nmuuttii matkustajat. Siellä asema eustalla ne yhty suukoppuu muutaman\nvaemoimmeise kansa, jolla olj myötävänä pien porsas. Ku siinä\nviisasteltii ja virnuiltii, kehitty lopulta asja semmoeseks, että toene\nmies ost -- porsaa, sitte ku se vaemoimmeine taepu sen vakkoenee myömää\n-- se porsas nimittäe moata vitkotti pienessä pärevasussa. Toene koitti\nsiitä hullutuksesta estee, mut se toene sano, että:\n\n-- Ei sitä tiijjä, mittee sitä vielä matkalla tarvitaa.\n\nJa ku kauppa synty, mänj se ostaja asemaravintolasta hankkimaa tyhjän\nlimulaatputeli, joka pantii maetoo täytee. Ruoka-astiaks se ost\nkahvikupit. Junassa sitte yritti tulla kontuktyöri eli junastaja kansa\nsekasotkuva, ku se ei sanonna tätä vaunuva elläevaunuks. Mut jollae\ntappoo sekasotkusta selevittii, niin ettei porsasta tarvinna lähtee\nelläevaunuu viemää. Vähä jäläkee pueljyön peästii perille ja miehet\nläks porsaasa kansa polokemaa Seurahuoneelle, jossa niille olj asumus\nvarattu. Siellä annettii porsas teeterskan eli siivoojattare huostaa,\njoka sijoetti sen käytävässä olovaa tyhjää puuloatikkoo sekä toemitti\nsille haukattavvoo ettee. Korreest se porsas sitte asettu moata\nkyhnöttämmää.\n\nOamulla soetti miehet siivoojattare kammariisa ja sen tultuva sano\ntoene, että:\n\n-- Olokoopa hyvä ja tuokoo kahvia keltaese kerman kansa.\n\nSiivoojatar ymmärs yskän ja sano, että:\n\n-- Ei passoo nyt antoo ku tavallise kerman kansa, sillä teällä on\nhengenhaestajia enemmä ku kirjavia kissoja.\n\n-- Missees teällä elläeleäkär assuu?\n\n-- Ensimäesessä talossa meijjä uluko-ovesta vasemmalle, ja sen\nvastaaottoaeka on parraellaa.\n\nTuskimpa sotilas on hälytykse johosta sen välemmi pukimissaa ku näestä\nkahesta miehestä olj toene. Soatuvaa tietee, missee porsas on, mänj se\nottamaa sen kaenaloosa ja läks elläeleäkäri luo. Ku se pueljtuntise\npeästä palas takasi, olj sillä aekamoene putelj povellaa riitä --\nsaeraalle porsaalle. Ja ku sitte kahvit tuotii, ryyhyttii maestamaa\nporsaa rohtoo. Samalla annettii siivoojattarelle meäräys, että porsasta\non hoejjettava hellällä huolella niinku saerasta aenae. Mut toverillee\nse mies sano, että:\n\n-- Etkös nyt neä, että kaekkee sitä matkalla tarvitaa?\n\nNäyttelyy lähettyvvää ja siellä tuttavia tavattuvvaa ihmeteltii sitä,\nettä mistee miehet on soanna henkesä höyrähtelemää, ku muut ei ou\nsoanna väkevöö ies silimääsäkkää. Parraelle ystävillee nämä selitti\nsallaesuutesa. Ja sittekös porsaa terveyvestä vasta ruvettii huolta\npitämää: sitä juoksetettii elläeleäkärille iha lakkoomata. Omistaja\nolj antanna neuvvo, että porsasta pittää saparosta nipistöö, että se\nvinkuu, ja leäkär siitä huomoo sen saeraaks. Sen lisäks olj vielä\nvoatimus, että sille on pistouvattava hyvvee maetoo ja vehnäspullia\nruuvvaks. Juhlatunnelma nous näyttelyvieraehe keskuuvessa sitä mukkoo,\nku tieto porsaasta levis, samalla ku porsaa portsut paranemistaa\nparan, niin että se olj ruokaa haleta. Mut ettei se oes liikunno\npuutteessa, peästettii se vällii pitki käytävee juosta pingertämmää, ja\nse mänj niin että kynnet rapso ja kapso, tekpä se lystiksee potkuja ja\nkuperkeikkojakkii. Koko runsas joukko olj sille karttunna ihhailijoeta,\njotka sano, että:,\n\n-- Ei ne sikapalakinnot siellä näyttelyssä sattunna ollenkaa paekallee,\nsillä tälle rokarporsaalle oes pitännä kaekki palakinnot antoo.\n\nKu näyttely loppu ja itekukkii kotjmatkailee läht, anto porsaa\nomistaja sen lahjaks siivoojattarelle, joka sen puolestaa möe\nSeurahuonee haltijaväelle. Ja toassiisa uuvvistu se vanaha tottuus,\nettä kiittämättömyys on moalima palakka: porsas teurastettii ja syötii\nmakkeina paloena, eikä syöjät tiennä mittää sen suurista ansioesta.\nKyllä on nää kohtalon kommellukset kummallisia!\n\nMut olj haa se kuetennii kunnialla tehtäväsä täyttännä, vaekka se olj\nvoan -- pien porsas...\n\n\n\n\nKAKS LAKKOO\n\n\nLakko lumero yks tapahtu -- no, samapa taetaa olla, missee se tapahtu,\nku se voan on tapahtunna. Mut jos se niin nimentuten tahotaa tietee,\nniin voejjaahaa maenita, että se tapahtu tehtaalla, joka omistajasa\nnerrouve ja ahkeruuvve avulla olj pienestä alusta paesunna huohmattavan\nsuureks. Mut sitte yhtäkkiä rupes mänestymise vauhtpyörä reistaelemmaa:\ntulj, neät, ahtaat raha-aejjat ja sen seihtemiä mueta vastuksia.\nAsiakkaehe keskuuvessa sattu vararikkoja ja tavaroehe myömine tuntu\nkerrassaa tyrehtynnee. Tehtaelija oma vararikko alako melekee silimissä\nkummitella ja aevoja rasitti mietiskely, millee päläkäästää pelastuu.\n\nMuutamae päeväe peästä oes työmieste palakat suoritettava, samalla ku\ntoesiakkii sittoumuksia oes selevitettävä. Työmieste palakat kovimmi\nhuolta herätti, joskohta tehtaelija ties kykenöväsä ne maksamaa --\ntällä kertoo. Mut mikä perrii työläeset sitte, ku muehe suorituste\nvuoks täytyy vararikkoanomus kirjuttoo? Tämmöesiä mietelmiä olj\npeä ruuhkantunna täytee iltasella levolle laskeetuvessaa. Vaekka\npeänalluine taes hyvinnii pehmee olla, mut kovalta se tuntu, eikä\nkunnollista unta koko yönä tullunna. Ku tehtaelija huommisoamuna\nvetäs konttuorisa kaehtimet syrjää, huohmas se koko työväestösä\nmarssivan konttuorrakennusta köhi. Hetj paekalla ja oekeempa salamana\nväläht mielessä sillon ajatus, että nyt on lakko tekkeillä --\nkaekista pahimpana aekana! Tarmoosa ponnistamalla se kyken mänemää\nmakkuukammarii sanomaa vaemollee, että:\n\n-- Elä missää nimessä pelästy. Meijjä työväk taetaa suunnitella lakkoo.\nMut jos minulle terveyttä suuvvaa, soat olla vakkuutettu siitä, ettei\nsinun ja lasten tarvii puutosta kärsiä. Ole siis, rakkaani, täysin\nlevolline.\n\nPistettyyvvää laki peähäsä ja peällystaki yllee, mänj tehtaelija\navvoomaa uluko-ovvee. Sitä tehessää se tuns kässiisä kovast vapisova.\n\nTyöväk olj asettunna seisomaa, ja aeva etumaesina seiso rinnakkae\ntyönjohtaja, konneekäyttäjä ja muuvva vanaha työmies. Työnjohtaja rupes\npuhumaa, että:\n\n-- Arvoesa isäntämme! Suonette varmaannii anteeks, ku näe aekasee on\ntultuna teitä häerihtemää ja vielä näe joukolla. Mut myö tahotaa olla\nkaekki yksmielisest liikkeellä, ku yksmielisyys on soattanna meijjät\nliikkeelle lähtemää. Suureks suruksemme on huohmattu, että teitä,\narvoesa isäntämme, on jokkii raskaus vaevoomassa. Ku se johtunoo\nnykkyisestä ahtaasta aejjasta ja ku lisäks on kuultuna, että outte\nsoanna suuria vahingoeta kärsiä, myö tahottii tulla tievustammaa,\nuhkooko teitä tallouvelline pula? Työ voette sen meille peittelemätä\nsannoo. Tiijätte kyllä, ettei myös kyvetä rahalla auttamaa, mut\njos jollae muulla tavalla voejjaa avuks olla, ei mikkää ou meille\nmielusempoo.\n\n-- Työmiehet, rakkaat ystävän, yritti tehtaelija ruveta puhumaan, mutta\nleuvvat alako tutista ja koko ruummista tuntu ikkääku vilulla puestava.\nSe koitti yskiä ja pyyhkiä silimiää sekä kyken lopuks sanomaa, että:\n\n-- Työmiehet, rakkaat ystävän! Suoraa ja rehellissee kysymyksee minä\nmielellän annan suora ja rehellise vastaukse, niinku tapanan on aena\nolla suora ja rehelline sekä mueta että ihteen kohtaa. Asjat on\nnyt kertakaekkiaa sillä kannalla, että minä oun tallouvellise pula\npartaalla. Näenä päevinä on palakkae maksu teille, jotka työllä ja\nvaevalla outte palakkanne ansaenna. Ne minä kyllä soan suoritetuks. Mut\nsamalla aekoo on mueta suorituksia ja ku en ou onnistunna rahalähteitä\nlöytämää, vaekka tahtoo ei ou ehtimisessä puuttunna, enkä omiakkaa\nsoamisian ou soanna, on minulla eissä vararikko. Hyvällä omallatunnolla\nse minun puoleltan tapahtuu, sillä veäryyttä en ou tehnä. Kaekista\nenemmä minuva huolestuttaa teijjä tilanteenne. Mut toevottavast työ\nansiopaekkoja löyvvätte ja kylläkii löyvvätte, työ ku outte rehellisiä\ntyömiehiä. Jos tässä aejjat paranoo ja minä uuvvestaa jalollen peäse,\nsoatte olla varmoja siitä, että outte tervetulleita minun kansan yhessä\ntyöskentelemää. Tällä laella ne asjat nyt on.\n\nSillon avas suusa se vanaha työmies ja sano, että:\n\n-- Kunnioetettu isäntä! Meijjä palakkoje tähe ei muut maksunne soa\njeähä täyttämätä. Jos voan sen verran voette meille antoo, että\npolttavimmat jokapäeväset tarpeet tulloo tyyvvytetyks, niin käyttäkee\nloput rahat vararikosta pelastuvaksenne. Koitetaa joukolla tulla toemee\nniin vähällä ku mahollista on, eikä kaeketi nää ahtaat aejjat ikkeesä\npitempiä liene. Tuolla tehtaassa keskusteltii, että isäntä ja työväk on\ntoesiisa nähe niinku saksie terät. Jos ne vengottelloo ja lonksuttaa,\nei leikkaus synny kunnollista. Ja huonost käy nyt tässäe, jos toene\ntaekka toene puelj ruppee vengottelemaa taekka lonksamaa. Mut poes se\nmeistä! Myö ollaa valamiita alennetusta palakasta työtä tekemää, jos\nniin tarvitaa. Mänkee, kunnioetettava isäntä, asjoetanne selevittämää,\nja myö lähetää työtä jatkamaa.\n\nEi ou ies lemmen enssylleely taenna koskaa hartaamp olla ku se\nsylleely, jolla tehtaelija vanaha työmiehe purist rintoosa vaste.\nToesille työmiehille se vesissä silimi heilutti kättää, ku ne läht\ntehtaasee astumaa. Sitte se juoks vaemollee ilosanomoo soattamaa.\n\nJa ilosanomia alako muuvvaltakkii ruveta soapumaa, niin että tämä\nsumussa noussut oarnu valaken kirkkaaks, vieläpä ennust vastaesiakii\nkirkkaeta päeviä. Ku post toe kirjeitä ja arvolähetyksiä, tulj rahhoo\nsemmoeseltae taholta, ettei sieltä osattu toevookkaa. Ja muutennii\nkoko aekakaus keänty parempaa päe, niin että vaekeuksie läp peästii\niliman vaurioeta purjehtimmaa. Sitte vielä sattu tehtaelija tekemää\nmuutamia keksintöjä, jotka tuotti semmoese mänestykse, että se kyken\nlahjoetuksiakkii tekemää työväkesä eläkekassaa, eikä ahingosta\nollunna muuta ku muesto jälellä. Mittää lakkoja ei siinä tehtaassa\nou koskaa puhenna -- ei ies muotjlakkojakkaa. Mut siinä tehtaassa on\nyhteisyystunto kirkastunna sekä isännälle että työväestöllennii, kuten\nlakko lumero yks kylläkii sen toeks sannoo.\n\nLakko lumero kaks sattu puuseppämestärj Koekkase verstassa. Koekkane\non siks tunnettu kuoltuvaannii, ettei tässä tarvii loajempii\nesityksii ryyhtyvä. Lakon tapahtumisen aekana olj se jo 60-vuotise\nsyntymäpäeväjuhlasa viettännä, ja sen lapset, naemisissa olovat\ntyttäret ja virkamiehenä peäkaupunnissa asuva poeka, olj monnee kertaa\nhoukutellunna, että isä lopettas kaekki homminkisa ja vettääntys\nrauhassa elämää vanahoja päeviää. Mut ukko vastas lapsillee, että:\n\n-- Enhää minä eläes päeveekää, jos laeskaks heittäännyn, minkä lisäks\nminulla on työmiehiä, joehenka kansa on kymmeniä vuosia yhessä\naherrettu ja jotka on kiintynnä minnuu ja joehe minä toas ite oun\nkiintynnä. Ku minä annan työmiehille työtä, on ne tietyst tyytyväesiä,\nsamalla ku itekkii oun tyytyväene soahessan olla toemessa niin kauvva\nku oun tällä puolella multoo ja voemia piisoo. Mittää hyötyvä en minä\nennee eti -- minulle on peäasjana työmieste paras ja oma tyytyväesyyten.\n\nJa siihe ne laste kehotukset sae rauvveta.\n\nMut samalla tappoo ku monj muu, samalla tappoo Koekkanennii\npeäs kokemaa, ettei luulemukset aena pie paekkoosa. Muutamana\nlauvvantakiltana ku se olj jo sunnuntaerauhaasa asettumaesillaa, soapu\nsen luo kaks vanahinta ja yks nuoremp sen omia työmiehiä. Ne ilimoetti\ntulovasa lähetystönä.\n\n-- Kennenkä lähettiläetä työ sitte outte?\n\n-- Ommae työtoverii. Myö piettii kokkous, jossa peätettii voatia\ntyöpäevee lyhennettäväks ja työpalakkoo korotettavaks.\n\n-- Vae työ piitte kokkoukse ja peätitte oekee voatia! Mut kuenkas\npassoo lyhennetystä työpäevästä voatia korkeempata palakkoo?\n\n-- Semmoene on aekakauvve henk ja sitä täytyy totella sekä työnantajae\nettä työntekijäe, sillä ei ennee se pelj passoo, että toeste verta\nimetää ja toeste hiellä rikastuttaa.\n\n-- No, no! Mut olokoompa kuenka tahhaasa, minä ku ite tiijjä ja\ntyö vanahat työtoverit voette sen toestoo, etten ou millonkaa\nkupparina ollunna sekä etten ou kestää verta imennä, hoastettakoompa\nviisausopillisest taekka muute. Ja mittee rikastumisee toeste hiellä\ntulloo, niin esmerkiks viimmene urakkan kummoo täyvvellisest tämä\nsyytökse. Minä nimittäe saen aekalaella housullen siinä, enkä siihe\noes muun tähe ryyhtynnäkää ku voan toemittooksen ansiota työmiehillen.\nJa enkös ou aena maksanna korkeempia palakkoja ku toeset? Ja juur sen\ntähe on työmiehet minulla pysynnä vueskymmeniä, ku ne muelta muutteloo\nlakkoomata.\n\n-- Nytpä ei oukkaa kysymys siitä, mittee on ollunna, voan siitä, mittee\ntuleman pittää. Ja myö voajitaa nyt ja voatimuksessa pysytää.\n\n-- Mut entäs jos minä en suostu?\n\n-- Silloin myö tehhää lakko.\n\n-- Tiette lako? Mikä se lakko on ja mitenkä se tehhää?\n\n-- Myö lakataa tekemästä työtä.\n\n-- Millees työ sitte elätte?\n\n-- Kyllä myö etteemme katotaa. Mut millees työ elätte?\n\n-- No, minun tietyst täytyy kahtoo etteen. Mut ku työ nyt maenihtitte\nniin kummallise sanan ku lakko on minun mielestän, niin...\n\n-- Niin myö tehhää lakko, ellette enstulovaa moanantaehi männessä\nsuostu voatimukseemme.\n\n-- Vae on peällepeätteeks niin kiire... No, hyvä on. Minä mietin ja\nannan vastauksen. Mänkee nyt rauhassa kottiinne. Hyväst.\n\n-- Hyväst, hyväst.\n\nPuuseppämestarj Koekkane vaepu mietteessiisä ja istu, niinku\nveistoskuva. Yhtäkkiä se mänj puhelimmee ja alako soetella\nammattitoverillee, joelle se tarjos kaekki keskenerräeset työt\nvalamistettaviks sekä kuhtu hetj noutamaa niitä. Tarjous otettii\nmieljhyvällä vastaa. Ja nue puoljtuntise kuluttuva olj miehiä\ntyhjentämässä verstahuonetta pihalla outtavii hevoste kuormiks. Kohta\nsen jäläkee olj vaemoja, nuorempia ja vanahempia, puhistamassa,\nlakasemassa ja luuttuvamassa. Ja ku oamusella kahto verstahuoneesee,\nolj sieltä kaekki korjattava korjattu ja työkapineet asetettu\nkoappiloehesa ja höyläpenkit nostettu pystyy, niin että huoneessa oes\npassanna, vaekka kirkonmenot pittee.\n\nKu työmiehet moanantakoamuna tavallissee aekaa kokkoontu, tahto niiltä\nsilimät revetä, eikä ne ymmärtännä, valavookkoo ne vae näkköökö ne\nunta. Pian sinne puuseppämestärikkii tulj ja oamuterveise lausuttuvvaa\npitj tämmöese puhhee:\n\n-- Hyvät työmieheni ja hyvät ystävän, niin vanahemmat ku nuoremmattii.\nOun aena ollunna siinä uskossa, että meissä oes yhteishenkee ja että\nmyö toemittaes toestemme keskinäeseks hyväks. Mut lähetystönne kautta\non minulle selevinnä, että meijjä vällii on peässynnä vieras henk,\njoka on niin voemakas, että se pystyy vanahempii miehii yhtä hyvi ku\nnuoriinnii. Ja sen hengen valtaa oun minnäe joutumia. Lähetystönne\nnimittäe maeniht, että teillä on aekomus tehä lakko. Mikä ihmeelline\nvaekutus tuolla sanalla lienöö ollunnakkaa, mut sen se tek, että minnäe\npeätin ryyhtyvä lakkoo. Tällä tavalla myö minun mielestän peästää\nkaekista parraete ja molemmipuoliseks tyytyväesyyveks lako ihanuutta\nnauttimaa. Ja että ihanuus hetj soavutettasii, järestin asjat niin,\nettä keskenerräeset työt vietii muuvvanne valamistettaviks, konneet\nja työkalut möen jo osittae ja loput myön tuonnempana. Työ soatte nyt\ntilinne ja minä maksan teille täyvvet palakat kahe viiko aejjalta\netteepäe, vaekka ette tarvii kättä työhö panna. Minä uskon, että\ntämmöene mänettely on teillennii mielii -- vae kuenka?\n\n-- Ei meijjä tarkoetus ou ollunna, että mestarj ite lakkoo ruppee,\nvoan...\n\n-- Niin, kyllähää lähetystönne lausu, ettei minulla ou mittää\nmeäreemis- eikä peättämisvaltoo. Mut minä oun joutunna tähä lakkotillaa\nsen johosta, että lähetystönne tartutti minnuu aekakauve henge... Kas,\ntässä teistä jokikkiine soa tilisä. Tulukoo kuettoomaa ja ottamaa\ntyötoestukset...\n\n-- Mut eikös meijjä sopis keskustella, niin kenties ja aeva varmaannii\npeästää sovintoo sekä...\n\n-- Nyt on keskustelu myöhäestä. Jos lähetystönne ei oes ollunna niin\njyrkkä ja voativa, en oes ryyhtynnä näe perinpohjaesee muutoksee.\nTyö ite teitte jyrkä alu ja minä tein jyrkän lopun. Ja eikös oukkii\nparasta, että soahaa, mittee halutaa? Ei siis mittää muuta ku kiitän\nteitä kaekesta hyvästä, jota minuva kohtaa outte osottanna, enkä toas\npuolestan minäkää koskaa usko teitä kohtaa veäri mänettelleen. Olokoo\nteillä mänestystä ja toevottavast työ suotte sammoo minullennii.\n\nTällä tappoo peätty lakko lumero kaks.\n\nMut niinku usseimmissa mussiikkikappaleissa on jonniimoene loppusoetto,\ntuntuu tämä lakkojuttukii voativa piene peättäjäesrommaukse. Ja kaekeks\nonneks semmoene sattuu olemaannii. Työväe puolesta olj, neät, pitkät\naejjat käyty pyytämässä, että puuseppamestarj oes uuvvestaa ryyhtynnä\nammattijjaa harjoettammaa. Mut se aena kieltääty, ku muka lakko on niin\nlystiä...\n\nJa ku se mestärj Koekkane hautaa laskettii kunnioetettuna miehenä,\nniin lukueste seppeleihe lisäks olj joukko sen entisiä työmiehiä\ntuonna niinikkää seppelee. Seppelee laskija oes halunna puhuva, niinku\ntoesettii, mut se ei soanna valtoo itkultaa. Parrii, kolomee kertaa se\naloetti, että:\n\n-- Se vaenoo olj meille rakas, niin -- se olj meille rakas...\n\n\n\n\nHERRA KIRKOSSA JA HERRA KOTONAA\n\n\nKu on köyhässä syvänmoamökissä jo ennestäännii suure lapskatraa lisäks\nsyntynnä, on langenna luonnostaa, että alusta alakae on pitännä tottuva\npuutteeallaesee elämää. Ja niinpiaku on mahasa soattanna kynnykse\nylite, on ollunna pakko lähtee siihe täytettä moalimalta ehtimää,\nensin armopaloena ja myöhemmi työllä. Lukemattomie muehennii osaks on\nsama kohtalo tullunna, niin ettei ou mittää ihmettä, jos niin sattu\nHeripertti Tellukalle, Kuusikkonummen nuorimmalle lapselle. Ku immeiset\nvähä niinku kiertoteille kautta valittel lapskatraa lissäätymistä, sano\nisä, että:\n\n-- Eiköpäs tuo lie Luoja varustanna suuree hinkaloosa viljoo tälle\nnuorimmallennii.\n\nJa se nuor näytti jo kapalolapsena vilikkaalta immeise alulta,\njolla kasvaissa huohmattii olova niin hyvä muest ku hevosella, ja\nlukutaeto olj paremp ku huonolla papilla, niinku vanahempasa ruukkas\nsannoo. Kirjutus ja rätinktaejjo se toas oppi melekee itestää. Siinä\nviientoista ikävuotesa korvilla se joutu tukki- ja mehtätöehi, jopa\nkohos pieneks peällysmieheksii. Sen tulevaesuustaevaalle ilimesty\nluppoovia rusotuksia. Mut yhtäkkiä se sae peähänpisto ruveta lukemaa\nei vähemmäks ku papiks. Eikä ommae vanahempaesa yhtä vähä ku muehenkaa\nkiellot ja pelottelut soanna sitä yrityksestää luopumaa, se ku olj niin\nvoemakkaa innostukse vallassa, että usko voevasa kulukee vaekka vuore\nläp. Ja kyllä innostusta tarviht ollakkii, ku toene tasku olj tyhjä\neikä toesessa taskussa ollunna mittää. Mut ku on uskallusta, niin hätä\naena keinon keksii. Olemalla vällii ansiotöessä ei Heripertti kuitenkaa\nlukujaa keskeyttännä, voan lukkee poahto, niin että peä höyrys. Kun\npalasia olj pussii karttunna, niinku se ite jäläkeepäe kerto, paeno\nse muutamiks viikoeks lähkaupuntii soamaa opettajilta ohjausta sekä\nsen jäläkee toas johonnii tienestii. Muutamae luokkae kurssit tulj\ntällä tappoo suoritetuks. Peästyvää sitte varsinaesest koulun penkkiä\npaenamaa, ei palukat taenna kaekistelle liijja rasvaesia olla, voan\nhenk kuetennii nahkassa pysy. Vuessa se tok luokka vaehtu, eiköpä\njonnae vuotena lie vaehtunna kaks luokkookii.\n\nYlopistossa sitte ei ennee niin suurta tallouvellista ahinkoo ollunna,\nku olj tultu huohmoomaa, että kyllä passoo apuva ja luottoo antoo. Eikä\nylopistossa aekoo männäkää ku pari vuen paekkeille.\n\nTultuvaa papiks vihityks meärättii pastuor Heripertti kirkkoherran\nvirantoemittajaks errääsee Savon suuree seurakuntaa. Kuullessaa ihteesä\nkirkherraks nimitettävä ja tietäissää, että nyt on jalat tavallaa oma\npöyvvä alla, tuns nuor pastuor, ettei se ennee oukkaa mittää tavallista\nsinuva, voan jottae korkeempoo ja parempoo loatuva ku muut immeiset.\nEnsimäesenä sunnuntaena soarnatessaa sattu hyvin mieleine soarna-aehe,\nsamalla ku synty halu näyttee kykyvää. Ja ku se sitte iliman karttoo ja\nkirjoo soarnapöntössä pauhas, maenittii immeiste keske, ettei montakaa\nsilimee ihan selevässä pouvvassa olluuna, sekä ylleesest sanottii, että:\n\n-- Jopa myö taejjettii soaha oekee pappi.\n\nKirkonpalavelukse loputtuva mänj joetae arvokkaeta isäntiä ja\nharrasmielisiä seurakuntalaesia lausumaa uuvve papi tervetulleeks\nseurakuntaa ja samalla pyytämää kotjloessaa käymää. Tämä ja monta muuta\nseikkoo vielä lisäks vaekutti sen, ettei seuroovana yönä tahtonna\nunj tulla pastuori silimii, se ku mietti ja järkeil olo vasa aevan\nerikoesluomus, joka esmerkiks koulunkäynnilläännii on tehnä kerrassaa\nihmetyön. Ja niissä mietteissä se paesu sekä hengellisest ylypeeks että\nmyös mahtavaks kirkherraarvosa vuoks...\n\nLähettyvvää lukukinkermatkoelle ja soahessaa siellä palavelovvoo\nnöyryyttä sen iterakkaus nostel peätää. Hengellisiä puhheita pittäissää\nja selityksiä suoritellessaa se kyllä ilimoetti palavelija olovasa,\nmut luvetushommissa se kohos herroje herraks. Arvatennii sen hermosto\nolj puuttee kansa lukutiellä taestellessa ja nyt virkaylypeyve lisäks\nhengellise ylypeyve synnyttyvä joutunna poes tasapaenostaa, niin että\nse pienennii poekkitelaesuuvve sattuissa yritti tehä ihan roevioeta.\nSillä tappoo se kirkkaus, mikä yritti nuore kirkherra ympärille\nkehittyvä, tulj kerrassaa himmennetyks. Himmennystä valaesovia\ntappauksia oes paljokii varastossa, mut parasta on ne sivvuuttoo\nvaetjololla.\n\nHovneuvvos Pirjelin talon kinkerluku on kuetennii loavultaa semmoene\nja olj sillä niin keänteetekövä merkitys nuore kirkherra virkaurraa\nja elämää, että sen kertomine on ikkääku asjaakuuluva. Se olj se\nhovneuvvos -- kansaimmeiste sille antama arvonim -- Pirjel rikas ja\nmahtava mies. Se elj kommeeta elämee ja pitj oekee miespalavelijan eli\nlakkeiija ihteesä palavelemassa. Ku nuor kirkherra soapu lukukinkeriä\npitämää, juoks lakkeijja sitä vastaa ottamaa ja johtamaa suuree\npytinkii. Siellä olj kymmenkunta toene toestaa kommeimpata huonetta\nvieraa käytettävänä. Yhtee niistä vei lakkeijja, pokkuroemalla hyvi\nnöyräst, kirkherran ja samalla tavalla pokkuroemalla pyys istumaa.\n\n-- Onko herra ite kotona? kysäs kirkherra.\n\n-- Kyllä on kotona, vastas lakkeijja ja pokkuroe.\n\n-- Eikö se tule kirkherroo tervehtimmää?\n\n-- Sitä minä en tiijjä.\n\n-- Mänkee käskemää.\n\n-- Minä en voe sitä käskee, voan se käsköö minuva. Muuten hovroot\nkäsk ilimottammaa, että kirjutustoemitus pietää tuossa suuressa\ntuvassa. Samalla pyyvvän nöyrimmäst kysyvä, soanko tuuvva kahvia\ntaekka haluvaako kirkherra jottae muuta nauttia? Muuten ovenpielessä\non soettokelloje nauhat, joesta vetämällä voe kuhtuva joko minut,\nnaespalavelijan taekka hevosmiehe. N:ro 1 on minuva, n:ro 2\nnaespalavelijjoo ja n:ro 3 hevosmiestä varte.\n\n-- En minä toestaeseks tarvii mittää, ennenku herra on käynnä\ntervehtimässä minuva.\n\nPokkuroemalla se lakkeijja poestu. Nuor kirkherra jäe pastieraelemmaa\nsuurii huoneisii yksinää, sillä toeset virkaelijat olj viety\ntuparakennuksee, jonka eteläpuoleisessa peässä ite herra asu, mut jossa\nsen lisäks olj vappaeta huoneita muetakii. Siinä pastieraillessa rupes\nluonto nousemaa, ja kirkherra tarttu kiivaast soettokellon nauhaa,\nkiskoe nauhoo n:ro 1. Silimänräppäyksessä olj pokkuroeva lakkeijja\nkirkherran eissä.\n\n-- Eikö se herra aejjo tulla kirkherroo tervehtimmää? Outko käskennä\nhäntä?\n\n-- Sitä minä en tiijjä, tullookko se vae eikö tule. Voan sen minä\ntiijjä, etten voe männä sitä käskemää.\n\n-- Jahah, vae niin! No, käske sitte valjastoo hetj hevone minuva\nkyjtii. Tämän talon alustalaeset soa tulla pappilaa, jonka tuvassa\nkinkerluku pietää. Elä viivyttele! Tuokoo lukkar ja suntio kirkonkirjat\ntullessaa.\n\nEikä kirkherra outtanna lakkeijjoo turkkia peälle panemaa, voan ite\nsen sukas pistee yllee ja mänj rappuehe ettee hevosta outtamaa. Ja ku\nse tuotii, rutjaht se rekkee istumaa ja sillon sitä mäntii. Toeset\nkirkonpalavelijat vietii kirkonkirjoenee erj hevosella.\n\nMut jotennii samalla minnuutilla läks kolome muuta hevosta vohkasemmaa\ntalon pihasta: yks hakemaa kihlakunnantuomaria, toene vallesmannia\nja kolomas herastuomaria. Ku ne tulj, piettii huussyyn eli huoneihe\ntarkastus, että passookko vae eikö passoo talossa kinkerluku pittee.\nTehtyvä pöytäkirjoo juluklukkiissa soatii kuulla, ettei parempoo\nlukukinkerpaekkoo ou koko pittäässä. Sen lausunno perustuksella kiels\nhovroot alustalaesiaa pappilaa mänemästä. Ja että sen miehe kieltoo\ntoteltii, on yhtä varmoo ku ite ukkokeisar oes käskyn antanna.\n\nSeuroovana sunnuntaena läks kirkherra kirkkoo soarnoomaa. Se olj\nvalamistellunna ihteesä perinpohjaesest ja usko, että toas tulloo\nseurakuntalaeset sakastii sitä kiittämää. Mut onnettommuuveksee se\nsakasti rappusia noustessa sattu vilikasemmaa sivullee ja silimii pist\nhovrooti kommee talo järve rannalta. Se olj sille sama ku jos punaesta\nvoatetta vilikuttaa äkäeselle härälle, ja se sano itellee miltei ihan\nkuuluvast, että:\n\n-- Minä oun herra kirkossa, jos tuo hovroot lienöö herra kotonaa.\n\nJa ku se sitte joutu soarnatuolii ja soarnassa sattu passoova kohta,\nsytty se kiivaasee innostuksee, tulle vällii kasvoeltaa punaeseks ja\nvällii kalapeeks, niinku palttina, sekä sano, että:\n\n-- Työ, kalliit ystävät ja kalliist ostetut ristisisaret ja veljet\nistutte teällä Herran Sanan eäressä. Mut tuolla järven rannalla\nkommeessa pytingissää istuu ite pelssepup, se ite peäpiru, se ei tule\nkirkkoo eikä suvaehte pappia, se ku voan palaveloo ommoo herroosa,\nite... kelettä, joka se itekkii on...\n\nMittee pitemmälle soarna jatku, sitä voemakkaammaks se tulj, niin\nettä hovroot kuulj siinä kunniasa. Mut juur sentähe, että soarna olj\nkunnialle käypä, synty soarnasta käräjäjuttu. Ku asjoo kärräessä\ntutkittii, tuomittu soarnooja huohmattava suuree sakkoo sekä lisäks\ntuomiokapitul anto ei aenuvastaa ankaran varotukse, voan jonku aejja\nkuluttuva meäräs toesee seurakuntaa siirtymää.\n\nOekeestaa juttu herrasta kirkossa ja herrasta kotonaa oes lopetettava\ntähä, sillä jatko on kovin surulline. Mut ku on hyvvää alakuu peästy,\nniin jatko pakkaatuu ihan väkvallalla. Ja tämmöene se jatko on:\n\nUuvvessa virkapaekassaa pastuor käv suorittamassa opinnäytteet\nvakinaesia virkoja varten, suorittipa vielä korkeella kiitoksella.\nKu sitte mieluene kappalaesvirka avvaatu, laetto se hakemuksesa, mut\nkirjutti semmoese papinkirjan eli maenetoestukse, josta jätti sakot\npoes sekä veärens toese papin nime toestukse ala. Tuomiokapitulissa olj\nsakot tunnettuja, ja pastuoria syytettii veärennyksestä ja tuomittii\nvirattomaks. Ameriikkaa siirryttyvvää elätti ihteesä soarnoomisella ja\nruummiillisella työllä. Sitte routavuosina sille annettii armo ja se\nkuelj teällä kotjmoassa vakinaesessa pappisvirassa rauhallisesti sekä\njäe seurakuntalaestesa suosiollissee muestoo. Mut raoalima olj siltä\nluonno lauhuttanna, niinku karval Ville eukolta, ja niin hengelline ku\nvirkaylypeyskii olj kokonaa lankaantunna.\n\n\n\n\nMOANTIEN MURJOMA\n\n\nUssei kuullaa moaliman murjomata maenittava, ja Juhani Ahohaa on\nsemmoesesta oekee kirjan kirjuttoo livvauttanna. Mut jos moantien\nmurjomasta puhutaan, sillon varmaan on kysymyksessä jokkii auton\nruhjoma henkilö taekka jottae muuta sinnepäe. Taekka sitte moantien\nmurjomalla tarkotettaa henkilötä, joka on liijja paljo soanna raeteilla\nolla -- tulemalla lopulta moantien murjomaks.\n\nNäestä arveluesta ei kuetenkaa mikkää pie paekkoosa, sillä tässä on\nhenkilö, joka on sen vuoks tullunna murjotuks, että kohtalo on sen\njohtanna asumaa liijja lähellä moantietä.\n\nSe olj, neät, tämä Oatu Nevalaene -- ja siitä juur on puhe eikä\nkestää toesesta -- korvessa syntynnä, syvänmoalla kasvanna ja siellä\nmiehuusvuotesa toeminna, niin että se olj korpee kiintynnä niin mielesä\nku ruummiisakkii puolesta. Sen asumuksesta olj kyllä vaekee peäsy\nimmeiste ilimoelle satteisina ja kelrikkoaekoena, mut siitä huolimata\nolj Oatu tyytyväene. Siihe sijjaa emäntä lapsinee kurnutti, niinku\nsammakko, ja valitti onnettomuutta, ku on pitännä joutuva moaliman\ntaakse. Ja sitä mukkoo ku lapset kasvo ja vahvistu, sitä mukkoo\nkurnuttamine ja mauruvamine myös lissäänty. Oatu ei sitä kuulovii\nkorviisakkaa ottanna, voan ku kurnutus lopulta muuttu sietämättömäks,\nsano se kerta, että:\n\n-- No, mikäs hätä ja vika tässä on? Onhaa tässä katto peällä, leipee ja\nlämmintä -- mittees sitä muuta tarvihtoo?\n\n-- Vae mittee muuta tarvihtoo? sano äetj ja lapset miltei kilipoo.\nEihää teältä peäse mihinkää mänemäänkää ku ihan henkesä kaupalla.\n\n-- Kukas käsköö pyrkimäänkää? Tekköö työtä kotonaa, syö ruokasa ja\nleppee rauhassa lepoaekana.\n\n-- Mut entäs jos on jottae myötäväks, niin mitenkä peäset viemää?\n\n-- Minä en pyrikkää viemää sillon ku ei peäse. Ja paremphaa on\nkartuttoo tavaroo ja sitte männöö myömää, ku sitä on kuormakaupalla.\nSitten sitä soa rahhookii, että se jossae tuntuu. Uskokee nyt yhellä\nkertoo, että teällä pysytää, eikä pyritä rauhasta poes vallattoma\nmoaliman jalakoe.\n\nSe puhe olj siks kuevakiskoesta, että se panj suut lukkoo. Mut ku\nKeinukankaa isäntä, yksinäene vanahapoeka, sattu kuolemaa, joka olj\nOatulle niin lähheine sukulaene, että se sae perinnöestä osan, niin\nsillonkos toas joukolla rynnättii Oatun kimppuu selittämällä, että\nnyt on Keinukangas ostettava, ettei se jouvvu ventovieraelle. Sillon\nalako Oatu taepuva kahe syyn tähe: ensinnäkkii ilimesty nykkyeselle\nasumukselle ostaja, ja toeseksee Keinukangas olj soatavissa passoovalla\nhinnalla. Alakulloesena kuetennii joka sorkka uutee paekkaa läks, sillä\ntuntu ku tuntukii ouvvolta erämoasta toesellaesii olloe joutumine.\n\nKeinukangas olj kauniilla paekalla lähellä suuria selekävesiä ja\nmuutamae kymmente syllii peässä vilikasliikkeisestä moantiestä, jossa\naena kulukijoeta liikku ja josta niitä talloonnii poekkes -- mikä\nalamuva pyytämää, mikä rahalla ostamaa ja mikä mittäe kaupihtemmaa. Se\nalako emännälle ja lapsille vähitelle muuttuva mieleiseks. Mut Oatu\nsitä vaston olj siitä turrillaa, jopa siinä meäri, että päeväkauvvet\nkuleks mehtätöessä, ja jos kartanolla olj hommia, suorittel se\nniitä piilopaekoessa. Toesi aejjo ku kulukijoeta olj oekee runsaast\nliikkeellä ja niitä yövieraeksii niin paljo pakkaantu, ettei tahtonna\nmahtuvakkaa, niin Oatu tuntu jo aeva murjoutuvan ja päevittel, että:\n\n-- Ompas immeise pitännä johonnii joutuva ku moalima immeiste jalakoe.\nEi tässä ou yön leppoo eikä päevän rauhoo... Mittee? Onko tässä muka\nhyvä rahan tulo? Hm, kyllähää melekei kaekki maksuva vastaa pyytää,\nmut kuenka monj männöökää maksamata! Ja läheppäs niitä jälestä ajamaa\n-- sehhää oes sammoo ku tuulen perästä juoksemme. Entäs minkälaesiks\nhuoneet männöö kaekenmoeste moankiertäjii patlatessa? Eikä kulu päevee\neikä yötä, ettei jottae varastetakkii. Voe tätä moantien siunausta!\n\nJa ku Oatu erräänä päevänä pakomatkaltaa palas kartanolle ja huohmas\nhyvän hevosloeme tullee varastetuks, rupes sen kärsimyste kuppi\nläekkymää, ja se jyrkäst peätti, että:\n\n-- Nyt hankitaa jokkaesee ovvee yhtä lujat lukot ku kuuluu olova\nViapori västingissä taekka Kakolassa, eikä meijjä huoneisii soa kukkaa\nvieras yksinää peätää pistee... Kuulitteko?\n\nPuhelu käv niin voemakkaassa eänloavussa, että se kyllä kuulu\nhuohmautuksetakkii, eikä sen johosta ennätetty ruveta mittää sanomaa,\nsillä samassa nähtii kuestilla tulemassa herraskaeselta vivahtava\nmies, pitkävarssoappaat jalassa, saetakki peällä ja satteevarjo käissä\nsekä jonniimoene littee nahkalaukku kaenalossa. Ku tiijjettii, ettei\nOatu mielentila ollunna tasapaenossa, pistääty sekä emäntä että lapset\ntoesii huoneisii.\n\n-- Hyvvee iltoo talloo, sano vieras tuppaa tultuvaa, ottae huopahattusa\npeästä poes.\n\n-- Jumal antakoo, vastas isäntä huohmattavast hillityllä tavalla ja\nviskas lakkisa vierellee penkille.\n\n-- Saeskoo talossa kunniallista maksuva vastaa jottae haukattavvoo ja\nyösijjoo?\n\n-- Minkästähe ette mää majatalloo, joka on Tuljranna kylässä tässä\nlähellä?\n\n-- Siellä minä jo pistäännyn, mut reissuvaesia olj talo täynnä, eikä\nies soanna kyjthevostakkaa. No, minä läksin kävelemmää ja oumpahaa\nammatissan oppinna jalakapatikkookii pistämää.\n\n-- Missee ammatissa sitä liikutaa?\n\n-- Minä oun suurte puulaakiloehe mehtämiehiä ja käyn teällä loajae\nvessii rantamäellä tarkastelemassa, passoesko ulottoo toemintoo\ntällennii suunnalle. Ja peättelen minä mehtäkauppojakkii, niin että ku\nisännä kansa tutustuttaa, voejjaa kauppa tehä ropsauttoo. Ku nyt tuntuu\nkoepia raukasova, täytyy pyyntön uuvvistoo ja pyrkiä yöks.\n\n-- Vae suurte puulaakiloehe mehtämiehiä... Mut asia on kuetennii sitä\nloatuva, ettei meille yövieraeta oteta, ei ensinkää...\n\n-- Sepä kummallista. Saesinko kysyvä syytä siihe?\n\n-- Minä oun syntynnä ja kasvamia syvänmoalla, ja vasta äsköttäe tänne\nmuutetta. Mut tämä rauhato elämä ei näy passoova minulle, ku ei soa\nsiunoomaaekoo omissa oloessaa olla, ku illasta oamuu ja oamusta iltaa\non kulukijoeta, eikä öetäkää voe levossa moata. Minkätähe immeiset ei\nlie immeisiä, voan ne varastella kähveltää talon tavaroeta, ja ussei\nsemmoenennii, joka maksuva vastaa pyytää, luekahtaa maksamata tiehesä?\nKaeke sen perustalla minä oun peättännä, ettei meillä yövieraeta pietä,\ntulukoompa piispa taekka pappi pyrkimää.\n\n-- Mut onkohaa oekee, että kaikki punnitaa samalla puntarilla? Mittee\ntoas minnuu tulloo, oun valmis syönnöksen ja yökorttierin maksamaa\neiltäpäe. Taekka on paremp, että annan rahalompakkon isännän halttuu,\nniin ei tarvii pelätä, että maksamata tiehen lähen.\n\nSitä puuhhuissaa mies kaevo povukseltaa paksuuvellaa kunnioetusta\nherättävän lompako, jota tarjos isännälle.\n\n-- Pitäkee voan lompakkonne omissa hoeveissanne, sano Oatu ja nous\nkammarista hoehkasemmaa tyttärijjää vieraalle iltaruokoo puuhoomaa ja\nkammarii makkuusija laettamaa.\n\nKauvvankos reilu emäntä kahe näppärä tyttäre kansa ruokoo laetto\ntalonväille tuppaa ja vieraalle kammarii, jossa se olj paperijjaa\nkahtelemassa.\n\nJuur ku oltii aekeessa sulukee ovet ja laskeutuva levolle, soapu tuppaa\nkaks toellista moalimansälliä, jotka pyys yösijjoo nekkii.\n\n-- Parasta on, että hetj variltaa lähette matkoonne jatkamaa, sillä ei\noteta yövieraeta meijjä talloo.\n\nSamassa silimänräppäyksessä avvaantu ov, ja se äsköne yövieras tulj\nsieltä kammarista. Se kahtel kilometritehtaelijoeta ja kysäs, että:\n\n-- Mistee tullaa ja minnekkä mieste matka?\n\n-- Etelästä myö matkataa ja tuonne Pohjoes-Suomee pitäs paenoo, siellä\nku kuuluu olova hyviä työansioeta ja tienestpaekkoja.\n\n-- Onko evväetä taekka rahavaroja?\n\n-- Ei kestä kehuva kumpanenkaa puelj. Voan hyvväe immeiste avulla on\naena päevästä toesee peästy. Ja toevottavast hyviä immeisiä matka\nvarrella vieläe löytyy, kunnekka ansioeta ja tienestiä löyvvetää.\n\n-- Kuulkoopas, hyvä isäntä, rupes se suurte puulaakii mies puhumaa,\nosotettaa myökii ristillistä rakkautta puutteeallaesia lähimäesiä\nkohtaa. Antakee näelle miesparoelle ruokoo ja syösija, vieläpä\noamukahvittii. Minä suoritan oamulla kunniallise maksun niistä kaekista.\n\nJa Oatu taepu ku taepukii, niin että tyttäret sae vielä uuvvestaa\ntuuvva pötyvä pöytää. Ku ne sitte kokkoil tähteitä pöyvvältä, supatti\nne keskenää, että:\n\n-- Kyllä olj hyvä ruokahalu sillä suurte puulaakiloehe miehellä, mut\nnämä olj pöyvvännii syyvvä.\n\nOamulla kahvit juotuvaa ja annettuvvaa kuumat kupit niille\nreissusällilöellennii, jotka kiitelle ja kostelle läks moantielle päe\nmänemää, talonväk hajjaantu töellee: isäntä poekiisa kansa hevosia\nväljämetästä hakemaa ja emäntä tyttärinnee lehmiä hakkaa lypsämää.\nHyvin vanaha muor jäe tuvan sänkyy moata pojottammaa.\n\nHiukkase ennen oamiaesta tytär kurkist Oatun käskystä kammarii, joko\nvieraalle voes kahvia viijjä, se ku olj luvanna lähelle oamiaesta\nnukkuva.\n\nSuur olj hämmästys ku kammar olj typötyhjänä. Ja hämmästys suuren vielä\nsen kautta, että Oatun uus sarkapuku olj hävinnä ja poejja taskukello\nsekä kahet soappaat, vieläpä jottae muutakii kaupantekiäesiks. Ne\nvarmaa seuras sitä suurte puulaakiloehe miestä tarkastumatkalle.\nKylältä tievusteltaissa soatii kuulla, ettei niitä kahta reissusälliä\nou kukkaa nähnä moantietä kulukemassa, eikä toas se kolomas yövieras\nollunna eillisenä päevänä majatalossa käynnäkää. Siihe sijjaa\nparin päevä kuluttuva kerrottii, että jostae noapurista on vene\nvarastettu, jolla kolome miestä on soutoo luekutellunna selekävein\ntaakse ja sitte kulukenna tipose tiehesä. Nuo kolome veijjaria olj\nsiis yhteistoeminnassa, ja ne mänj loaja selekävee toiselle rannalle\ntarkastammaa, missä meäri suuret puulaakit voes siellä liikettää\nharjoettoo.\n\nMut Keinukankaa talloo pantii lujat lukot kaekkii ovvii ja muuttii\nvarokeinot täytee virreesee. Ikävee kuetennii on, ettei ne suurtakaa\nlohutusta Oatu-isänälle tuota, joka on kerrassa murtuneena -- on siis\nmoantien murjoma. Ja kempä tietänöö, vaekka se mielessää hautoes\nsyvänmoalle muuttamista, koskapa tuontuostae kuuluu yksinää hoastelova,\nettä:\n\n-- Jos lie syvänmoallae asumisella hankaluutesa, niin on ne vastuksesa\nmoantien varrellakkii.\n\nJos kellä oes halu soaha tietee, otetaanko vae eikö oteta\nKeinukankaalle yövieraeta, niin poeketkoo tievustammaa. Jos kysymyksee\nvastataa täyskiellolla, sillon on Oatu vielä elossa. Mut jos yösija\nmyönnetää, niin sillon se on joko kuollunna taekka muuttanna\nsyvänmoalle takas, mahollisest entisee asumukseesa.\n\n\n\n\nHAJAMIELISE NAEMINE\n\n\nLuonnonloatuja sanotaa olova neljä. Mut mikäs se hajamielisyys\nsitte on? Onko se viijjees luonnonloatu vae onko se luonnonlahja?\nJos se lahja on, niin ei kovinkaa monj sen omistaja pane lahjastaa\nkiittimijjää ristii -- vae mittee? Ja ku lahja voe niin korkeeks\nkehittyvä, että asjanommaene pistää satteevarjosa sänkyy ja ite\nvutkahtaa porstuvasa lattialle makkoomaa, alakaa se olla jo huolta\nherättävvöö. Eikä ou Pekkoja pahemp ollunna sekkää herrasmies, joka\njuhlapäevällisellä innostu vierellää istuvan kaunii naese kansa\nniin innokkaasee keskustelluu, että hajamielisyyvvessää hivel voeta\nkämmeneesä, vaekka tarkotus olj sitä leipäpalaselle levittöö. Ku naene\ntästä sopivalla tavalla huohmautti, sillon herrasmies hämmästyksessää\npyyhästä sukas kätesä naese hienon leningin rintapielii.\n\nMut näetä tämmöesiä hajamielisyyvve tuottamia kommelluksia on\ntarpeetonta alakusoetoks esittöö, ruvetessa puhumaa Hiskias Hajamielise\nnaemisesta, sillä niitä on sen omalle ympärillee kerrääntynnä\nyhtä paljo ku tomuva vanaha myllyn seinille. Ei maha myöskää olla\ntarpeellista itestää Hiskiaksesta mittää muuta kertoo ku voan\nmaenitaa, ettei se sukunimeltää mikkää Hajamieline ou, vaekka sille\nsen ominaesuuve tähe on se nim annettu. Kovilla ponnistuksilla se tulj\nyloppilaaks, että jutkaht. Tutkinnossa voan se kommellus tapahtu, että\nku jumaluusopi rohvessyör jottae kysymystä tehessää ei soanna vastausta\nja ilimoetti, että se kyllä seisoo pyhässä roamatussa, sannoo tokas\nHiskias, että:\n\n-- Ei kukkaa Kuopiossa luve pyhhee roamattuva.\n\n-- Ompa se surkuteltavoo, olj rohvessyör ristissä käsin virkkanna eikä\nmittää muuta.\n\nSe, neät, käsitti tutkittavasa vastauksellaa tarkoettannee sitä, ettei\nroamattu ou varsinaesena oppikirjana, niinku tarkoetus kyllä ollii.\n\nKu Hiskiaksella olj kaunis laulueän, joutu se hetj laulajasakkii.\nKerta Turkuu tehyllä laulumatkalla se sae osaksee puhhee pitämise\nTurulle ja turkulaesille. Onnettommuuveksee olj Hiskias ollunna\nlapsuuvessaa yhe kesä Noantalissa isäsä kansa. Mikä paha henk lie\ntämän kesän juohuttanna Hiskiakse mielee, jonka vuoks Turun sijasta\naena maeniht Noantali nime ja mitä imartelevi sanoen kehu Noantalia\nja noantalilaesia. Muuten puhe olj kaunopuhheisuuve näyte. Ku jokkuu\nhyvä ystävä tapahtunneesta virheestä huohmautti, kavaht Hiskias\ntakajaloellee ja juhlallisest julist, että:\n\n-- Minä taesin erreyksessä Turun nimmee maenita Noantalin asemasta. Mut\nherrasväk varmaa ymmärs, että minä Noantalia tarkoetin.\n\nJa sillonkos vasta kämmeniä yhtee paukutettii, että pöyvvät oekee\nkeikku.\n\nLaululahja ja yhtäkkiä soamasa muenaesesineihe kerreemishalu yritti\nsotkee opilliset harrastukset. Viimmeksmaenittu innostus kuetennii\nhyvin pian sammu. Jo ensimäesellä matkallaa siltä hajamielisyyvessä\nunehtu kalloossit, satteevarjo, kaulukset, palttoo -- ja kerreemäsä\nesineet mikä mihinnii sattu. Kovin ohukaesissa hepenissä se kottiisa\npalas sekä sano, että:\n\n-- Kyllähää sieltä yhtä ja toesta kapistusta kerty, ku oes jokkuu, joka\nne kävis kokkoo kerräelemässä.\n\nEikä se ite taenna toesta kertoo kerräysmatkalle lähteekkää. Tuttavae\nja ystäväe avulla se vähitelle sae omat tavarasa takas.\n\nMut lauluinto pysy ehtymätönnä, ja se tahto kompastuksia luku tiellä\nsynnyttöö. Mut jonkunmoeset tutkinnot se kuetennii suoritti -- ja peäs\nvirkaa.\n\nSiitä virantoimituksesta ei hajamielisyyvve tähe tahtonna alussa\nmittää tulla. Voan ku mies olj kerrassaa lokosa ja peällepeätteeks\nlaulaja, rupes virkaveljet ja -sisaretta holohoomaa ja auttamaa. Vuoro\nperrää mänj aena jokkuu oamusella hakemaa virastoo, tavate Hiskiakse\njoko nukkumassa taekka muute olleilemasta niin syvässä rauhassa, ku\nvirkoo ei oeskaa. Ja sitte olj tarkka huolehtimine, että tarpeelliset\nvoatteet peälle tulj sekä kengät jalakaa, jopa sukattii. Ja oljhaa sitä\nsilimälläpittoo virkapaekassakkii, ettei hommat ihan penki ala männä.\nKaeketi se paementamine alako jo ystävijjäe kyllästyttöö, koskapa\njokkuu sille sano, että:\n\n-- Mänisit sinnäe naemisii, niin saesit omintakkeise holohooja.\n\nSe tietyst olj pilapuhetta, sillä ei sunkaa Hiskias muute mää naemisii\nku mahollisest -- hajamielisyyvvessä. Mut ei niin pientä pilloo, ettei\ntotta toene puolj, sillä yhtäkkiä peäs koko kaupunt puhumaa siitä,\nettä herra Hajamielille on naemapuuhissa, ompa ihan tulisissa. Jotkut\nystävät arvel, että kosimine on tapahtunna naese puolelta eikä Hiskias\nou hennonna panna vastaa, se ku on lokosa mies. Mut usseimmat kuetennii\nolj siinä uskossa, että Hiskias on sattunna jostae muusta asjasta\npuhumaa, joka on sitä kiinnostamaa, ja hajamielisyyvvessää sannoo\npaukauttanna, että:\n\n-- Minä rakastan sinua.\n\n-- Oi armas Hiskias, minä oun sinuva jo kauvva rakastanna, on naene\nvastanna, hypäte kaulaa ja tupate suuta.\n\nOljko kosimine sitte näe taekka toesi tapahtunna, sitä ei ou kukkaa\nkuullunna, eikä Hiskiaskaa sano muuta ku että:\n\n-- Naemishomma on kahekeskine tehtävä, eikä sitä muut saes tieteekkää,\nellei papit oes niin avosuesia.\n\nMut lienööppä Hiskiakse naemahommassa kosimine tavalla taekka toesella\ntapahtunna, on yhentekövä, ku se kuetennii on tapahtunna, koskapa ennen\npitkee vihkimine toemitettii. Siitä pyhästä toemituksesta on aenuvastaa\nse maenittava, että ku pappi kahto morsiammee ja yritti sannoo, että:\n\n-- Minä Amanta Kustaava...\n\n-- Ja minä Hiskias, tokas Hiskias sammaa liittoo, niin että ens yritys\nkeskeytettii ja alotettii uuvvellee onnellisella mänestyksellä.\nOnnellisest ne myös pienet heät kulu.\n\nHuommisoamulla ku Hiskias olj herännä ja huohmanna, että onhaa sängyssä\nvierustoverikkii, nykäs se tätä kylestä ja sano, että:\n\n-- Nyt on jo suur päevä, nouse hiijjessä yllää, sukase voatteet peälles\nja luekau poes, ettei immeiset älyvä.\n\nMut se vierustover lask kätesä kaulalle ja sano, että:\n\n-- Uneksitko sinä, rakas Hiskias? Minähää oun sinun oma vaemos, johonka\nsinut illalla vihittii.\n\nHiskias yritti hättääntyvä, mut pian se kuetennii tokkeentu ja ite\npuolestaa panj kätesä vaemosa kaulalle ja alako puhella, että:\n\n-- No, jos asja sillä tavalla on, niin pistetäämpäs pusu.\n\nJa ku Hiskiakse käsitykse niukkaa naemishomma on kahekeskine tehtävä,\nei ou oekeutta ruveta tutkimaa, annettiinko pusu vae eikö annettu. Eikä\ntämän piene jutelman aehepiiriinkää sovellu muu ku mikä sen nimenä on:\nHajamielise naemine. Ja nyt se Hajamieline jo on naemisessa.\n\n\n\n\nMUUVVA MARKKINAMUESTO\n\n\n\"Jokkaene ommoosa kiittää\", on tapana sannoo. Ja ku tätä sananpartta\nruppee tuummaelemmaa, syntyy peässä hetj semmoene meina, että juur\nse on syynä ja alakulähteenä siihe, että immeiset omaseutulaesia\nkehhuu ja vieraspaikkakuntalaesia moettii. Eikä muulla tavalla oeskaa\nmahollista se, että esmerkiks savolaesia maenitaa kostonhalusiks,\nriitapukarimaesiks kärrääkävijöeks ja nylykyriks, niinku erj hoaroella\nliikkuissaa soa ussei kuulla. Savolaesella taholla ei tämmöese maenee\nantamisesta tahota nostoo harjaksia pystyy -- ja sitä herjaukseks\nnimittee, sitä vähemmi vielä, ku tiijjetää, että sillä taholla on\nsavolaesluontee lepposa anteeksantavaesuus, sovinnolline mielala ja\nnöyrä tyytyväesyys tuntematonta. Ja nämä kauniit ominaesuuvet ilimenöö\nsavolaesissa jopa markkiaoellakii, jollonka tavallisest immeiste hyvät\npuolet on horroksissa. Jos jokkuu tätä eppäilöö, niin lukekoo seuroova\ntappaukse, niin luultavast hoksoo, että pilikka sattuu pilikkooja ommaa\nnilikkaa.\n\n-- No, annappa sitte tappaukse kuuluva että paukkaa, soattaa jo\njokkuu hättäene hoppuilla. Mut ei pie hättääsä kuolla, koska ei\nou piennä pahempaankaa hukkumia, tuummailen minä, ennenku ruppeen\nkertomaa Huihain markkinamuestoo. Huihainko? Mikä se Huihai on? Onko\nse kiinalaene? Mittee sitä Kiinasta, tuosta vinosilmäeste moasta,\ntarvihtoo lähtee tappausta ehtimää? Ja toas minun on huohmautettava,\nettei soa hättäilemisellä kiirettä pilata. Eikä tässä sen lisäks\nKiinaa lähetäkkää, sillä Huihai on savolaene mies kiireestä kantapeähä\nast. Mut ku se on pilapittoene, niinku toesetti sen heimoimmeiset,\non se -- ja luultavast ansiosta -- soanna itellee Huihai nime. Se\nolj, neät, ottamia tavaksee lausuva huihai-sanan sekä sopivissa että\npassoomattomissa paekoessa. Niimpä se esmerkiks kättä antaissaa ja\nhyvästellessä sano, että huihai, ja sitä sammoo saunoo se vatvas niin\npaljo, että siitä lopuks tulj sille itellee nim. Ja se Huihai nim vanu\nja takertu siihe miehee niin lujast, että sen oes tarvinna ruveta\nuuvvestakastajain lahkoo, jos oes tahtonna entise nimesä takas ottoo.\nMut uutta kastetta se ei halunna, voan olj siihe nimmee yhtä tyytyväene\nku huihai-sanan ruukkoomissee eli käyttämissee.\n\nSe olj se Huihai savolaine irtolaesmies, joka kernaammi olj vappaana\ntyönehtijänä ku vakinaesee paekkaa sittoutunneena, oespa sitte renkinä\nolo taekka mikä muu toem tahaasa kysseessä ollunna. Joutilaana ja\nlaeskurina se ei kuetenkaa vetelehtinnä. Ku moanviljelystyö ei millon\nmiellyttännä, rupes se sillon tukkihommii koatomieheks. Ja varmaannii\nse sekkii alako puulle maestuva, koskapa sittemmi hankki itellee\nhevose, jolla ite veätti tukkia ja anto muehe niitä koatoo jymmäytellä.\nTosin se hevone ei mikkää loestoelläe ollunna, voan ei myös koakkikaa,\ntiespä Huihai kehaesta, että siinä on juoksijame vikkookii, jos se\nmillon malttaa -- käymiseltää juosta.\n\nTultuvaa hevoselliseks sae se halun lähtee markkinoelle hevoskauppoja\ntehä luhtomaa. Hevoshuejjarilta se olj kuullunna, että soahaksee\nhevoskaupat rotsimaa pittää olla humalassa taekka ies -- olla olovinaa.\nHuihai valiht sen jäläkimäese vaehtoeho, sillä se arvel, että on paremp\nnauttia kansalaesluottoo ku väkjuomia nauttia humalaa ast. Mut oljkoo\nse nyt telinä poekkeukse markkinoehe vuoks, joella ite Vakavaenennii\nRemuseks muuttuu? Se nimittäe haes viinalle, niinku avonaesta\nviinatynnöriä oes kuleteltu ajjaessaa hevoslatsille ja laulellessaa,\nettä\n\n    \"Outtekos nähnä markkinapoekoo\n    hienossa humalassa,\n    konjoakkipullo taskussa\n    ja turpa tupakassa?\"\n\nTihheesee kihupaekkaa peästyvää se kisko hevostaa pysähtymmää, ikkääku\nse oes vauhko ja hurja ollunna. Sitte se kömp reistää seisapisteesee,\nhorjahtel ja töksähtel toesii immeissii, niin että ne aprikoe, että\nompas se mies siksi täyvvessä lastissa, ettei tällä kelillä kykene\nenempee kulettamaankaa. Ja ku siinä koiteltii sen lähheisyyvvestä\npoestuva, synty siihe pien aukkokohta. Tyhjässä tilassa Huihai\ntoekkaroejjessaa syliää levitelle huutel, että:\n\n-- Huihai! Missees on hevose ostajat ja vaehtajat vae kirkkoväkkeekö\nteällä voan onnii? Tulukoo ostamaa taekka vaehtamaa! Huihai.\n\n-- Missee ostettava taekka vaehettava hevone oes?\n\n-- Huihai. Tässä se juur on. Outko unneuttanna silimäs kottiis, ku et\nneä? Huihai.\n\n-- Vae on tuo hevone, ja minä luulin sitä lehmäks...\n\n-- Huihai. Vae luulit lehmäksi Pane, miesparka, leppätappi kulukkuus,\nettei tuommoesia sanoja peäse tulemaa, joesta voet joutuva kärräessä\nvastoomaa kunnianloukkauksesta. Hevone tämä on ja hyvä hevone vielä\npeällikseks. Huihai.\n\n-- Hevonen ku hevone... Jalat on tannerta kohi ja etupuolella peä ja\ntakapuolella häntä...\n\n-- Huihai. Vae hevone ku hevone! Katoppas tarkkaa sen jalakoja,\njotka on sirot ja nätit, niinku mamseli etusormet, ja ku se juoksoo,\nniin etujalat piliviä hipasoo. Ja sen juoksu se vasta on kyetiä!\nSammuva sikar syttyy palamaa tulta iskövistä kavioesta ja seärte\nsäkenöemisestä. Peä on ku sokertoppa ja harja niinku morsiame ruunu.\nJa entäs tuo häntä! Turkin keisarinna sitä kaulassaa kantas, jos se\nvoan sille annettas. Huihai. Ja nostappas sitä häntee, niin neät, että\nsillä on umpreijjet ja se venttiilikii niinku kirkherran silimä. Koko\ntakapuol on toas levvee ja loaja niinku seihteme leivä uun... Huihai.\nEikö löyvvy ostajoo taekka vaehtajoo? Huihai.\n\nKu vastausta ei kuuluuna eikä kettää tarkastelemaankaa tullunna,\nnous Huihain kehumisinto yhä korkeemmalle. Se otti piiskan kätteesä,\npyörittel sitä ilimassa, peästämättä kuetenkaan siimoo valloellee.\n\n-- Jos minä, sano se vartta pyörittäissää, tuota hevosta löisin, niin\nhuihai! Sillon valakenis semmoene lähtö, ettei sitä tavottas kiin\nennenku ijankaikkisuuvvessa... Eikö kukkaa haluva tulla kilivanajjoo?\nHuihai.\n\nSen sanottuvvaa se peäst siima irrallee, nost piiskasa ilimaa\nlyöntasentoo, pyöräht ympärj ja hujjautti sitä tarmosa takkoo sekä\nkiljas, että:\n\n-- Huihai! Kuka tulloo kilivanajjoo? Kuk... Enempee ei se ennättännä\npuhuva. Se lyönt nimittäe sattu errää joukosta liikehtimmää lähtenee\nmiehe noamaa sillä onnettomalla seurauksella, että verta alako tormata\nja mies peästikkoo koatu lumhankee.\n\n-- Voe, voe! Nyt taes silimä männä tohjoks, huus se lyöty valittavalla\neänellä.\n\nMut väkjoukko rupes parkumaa, että:\n\n-- Ottakee tuo reuhooja kiinni ja viekee se semmoesee paekkaa, että soa\nrauvvat jalakoesa ja pyssyy aesoessaa...\n\nSamassa tunkeetukkii väkjouko takkoo kolome polliissia, joesta yks\ntarttu ohjaksii, kiskaeste ne Huihailta poes, ja ne kaks tarraantu\nsen käsvarsii. Siekaelemata ne runttas Huihain reslaasa, ruvete toene\nistumaa Huihain vieree ja toene kapsahtae seppii polovillee hoputtammaa\nhevosta liikkeelle. Mut sen liikkumishalu näytti hyvi varovaeselta.\n\n-- Eikö teällä ou kettää tuttuva, joka tulis minut pelastammaa? huus\nHuihai.\n\n-- Johhaa sinut pelastettii, kuulu väkjoukosta. Kolomas polliissi\nvihels immeisvossika ja läks sen lyövy miehe kansa ajamaa lasarettii.\n\nKuten monet muut markkinakahakat, oes tämmäe tappaus kätkeytynnä\nunneutukse multaa, ellei Huihai oes vanahoella päevillää ite\nkertonna, mittee jatkoks seuras. Se tosin hoasto sen ystävillee ja\nkylänmiehillee, joella toas puolestaa olj ystäviä ja kylänmiehiä. Niihe\nhyväntahtoesuuvve kautta on poskeisettii soanna sitte seuroovia tietoja.\n\nPolliissii kansa männessää olj Huihai tievustanna, että minnekkä häntä\nnyt oekeestaa viijjää.\n\n-- Putkaampa tietystikkii ensialuks, olj vastaus kuulunna, ja ku\ntappelus roastuvaoekeuvessa tutkitaa, sitteku ensiks on soatu nähä,\nvoeko hoavottamas mies parantuva vae jeäkkö se vaevaseks taekka\nkuolookko se, sinut sen jäläkee tuomitaa linnavankeutee mahollisest\nkoko elinaejjakseks.\n\n-- Mut enhää minä ou kenenkää kansa tapellunna, voan lyönt sattu ihan\nsulassa vahingossa.\n\n-- Se puol asjasta seleviöö tapahtuvissa tutkimuksissa. Mut misteepä\nhumalaene tietää, lyökkö se vahingossa vae tahallaanko?\n\n-- Minäpä en oukkaa humalassa, sillä tänäkää päevänä en ou väkeviä ies\ntippookaa nauttinna.\n\n-- Vae et tippookaa! Ja kuetennii haeset viinalta niinku koko tehas oes\ntässä reslassa.\n\n-- Minä oun voan tahallan koatanna viinoo turki kaulukselle ja\nreuhkalakkiin, jotta luultasii, että minä oun humalassa ja paremmi\nryyhyttäs minun kansan hevoskauppaa.\n\n-- No sillon sinä out pettäjä! Ja rangaestus se siittäe seuroo.\n\n-- Minä oun oekee mies ja perinpohji rehelline niinku Karttulan suntia.\nMännäämpäs voan minun korttieriin. Siellä on tuttavia, jotka on\nvalamiit minun puolestan vaekka minkälaesii takkauksii sittoutummaa.\n\n-- Missee se sinun korttieris on?\n\n-- Siinä moalatussa talossa, joka on pumppukaevo kohalla.\n\n-- Teällä on monta moalattuva talloo ja monta pumppukaevoo. Kylläpä\ntässä sitte kiertämistä piisoes, jos lähettäs viikkokaupalla sinun\nkorttierias ehtimää. Ei meitä passoo sillä tappoo nenästä vettee, ei\npassoo...\n\nMut sillon olj jo jouvvuttukii polliissikammari rappuje ettee. Toene\npolliissi vei Huihain putkaa ja toene hevose tallii. Sitte toas\nkumpanennii läht toemiisa.\n\nEi varmaankaa Huihai lie riemusta huihaitaa parkaessunna, ku se putkaa\njuopuneille sekkaa survaestii ja ov paeskattii kiin, että seinät\noekee täräht. Rahat, kello ja muut arvokapistukset otettii kuetennii\nsitä ennen taltee, vieläpä varmemmaks vakkuuveks kirjaa kirjutettii.\nTosin se tuns mielhyvvee siitä, ettei tuttuja sattunna näkemää,\nmittee on tapahtunna. Mut polliissii puhe tappelusta, mahollisesta\nkuoleman tuottamisesta, sakoesta ja linnavankeuvesta olj omasa kaeke\nriemuhökötykse muuttamaa katkeraks suruks, peloks, jopa häppeeksii.\nPaenostusta olj vielä lisseemässä putkan sakkee ilima, \"virkaveljii\"\npukinnylykemine, tappelun hieromine, vaekkei ne kyvennä toesiisa\ntarrautummaa, ja nukkuvii korsoomine sekä kaekenmoene siivottommuus.\nUnta olj mahoto soaha ies silimäntäyttä, ja yö olj ijankaekkisuuvve\npittuene. Ku sitte oamu viimmennii tulj, sae Huihai tehtäväksee putkan\npuhistamise -- ja se olj tehtävä, josta Huihai meinail karkoomalla\nihtesä pelastoo. Pakkoo ei kuetenkaa voenna lähtee, ku hevone, rahat ja\nkello olj polliissii huostassa.\n\n-- Oun minä mehtätöessä ollessan, olj Huihai tästä kertoissaa sanomia,\njos jossae moanna, mut semmoesissa Petleheemi pehkuessa en vielä ennen\nou sattunna olemaa. Huihai.\n\nKova ja ankara olj tutkimus polliissimestarin eissä ollunna. Mut Huihai\nolj puhunna niin vilipittömäst, että häntä uskottii. Suurinta vaekeutta\ntuotti se lyijjymokkula piiskan siimassa. Ku Huihailta pitsierinkii\neli takavarikkoo otettuihi paperii joukossa olj tunnettuille henkilöille\nhyviä työtoestuksia, uskottii häntä siinäkii, että piiska on sille\njoutunna hevoskaupassa. Ja hyväntahtoesuus Huihaita kohtaa mänj niin\npitkälle, että jos voan peäsöö sovintoo sen lyömäsä miehe kansa, ei\npolliissikammari taholta ruveta mittää syytöstä tekemää, annettiimpa\nvielä polliissi matkaa lasarietille, jossa olj käytävä sovintoo\nhieromassa.\n\nIkkääku petkeleellä oes avantoo jeähä hakattu, niin kovast jyskytti\nHuihain syvä lähestyissää miestä, joka peä keäreissä makas lasarieti\nsängyssä. Liikutuksesta lokatti leukapielet ja eän vavahtel, niinku\nhoavaleht, ruvetessaa puhumaa, että:\n\n-- Huihai, kuenka minä oun harmia haukanna, ku iliman vihhoo ja vaenoo,\nihan sulassa vahingossa sinulle soaton hirmuese takaturma... Mitenhää\nsinulle on käynnäkää? Mut uskotko sinä, että tämä sattu vahingossa?\n\n-- Minkäpäs tähe minä en sitä usko... Ja oljhaa siinä ommookii syytän,\nkun tuppaannun liijja lähelle. Mut sitäkö haluvat tietee, mitenkä\nminulle käv? Mahollisest on toene silimä männä kokonaa pilalle, ku\nsiitä taetaa näkökyky hävitä, niinku tohtuor arveloo. Ei tok kaekeks\nonneks henk sattumia lähtemää. Ja eikös oukkii turhoo kommeutta, että\nköyhällä on kaks silimee?\n\n-- Elä, velj veikkone, tuollaesia hoastele, jos et voan houraele...\nHuihai.\n\n-- En minä houraele.\n\n-- No, sano sitte, veätkö minut kärräesii vae voejjaanko asja jollae\nmuulla tavalla sopia?\n\n-- Vae vielä tässä kärräesii... kuka kumma tänne jaksas ja viihtis\ntulla pitkän matkan peästä riitelemmää?\n\n-- No, sano sitte, kuenka paljo minulta kipurahoja ja sovinnoeta\nvoajjit, niin ettet aejjassa ja ihankaekkisuuvvessa minulle vihhoo\nkanna etkä myöskää riita juttuja nosta?\n\n-- Toenko perästä tahtoesit minulle sovinto- ja kipurahoja maksoo?\n\n-- Reilustippa ja mielellän maksannii. Ja jos en siihe tällä hetkellä\nkykene, hankin tämän päevän kulluissa sinulle rahat kättees. Sanoppas\nnyt, paljoko sinä voajjit?\n\n-- Mut jos piet voatimustan liijja korkeena?\n\n-- Sinun asjas ei ou huolehtia siitä, sillä sinä aenuvastaa meäreet ja\nminä oun velekapeä meärykses täyttämää. Huihai.\n\n-- Oeskoo kolome markkoo liijja paljo?\n\n-- Huihai... Kolomeko markkoo? Tässä on käypäset näppiis ja hoppeisia\nne markat on. Ja ollaanko nyt kuitit ja selevät?\n\n-- Kiitoksia voan rahoesta. Kyllä ollaa kuitit ja selevät toesistamme\nniin aejjassa ku ijankaikkisuuvvessakkii.\n\n-- Hyväst sitte.\n\n-- Hyväst, hyväst.\n\nJa ku sitte polliissikammarille tultii, ei ollunna mittää vaekeita\nriisreättiä selevitessä ja hevosennii takas soamisessa. Sen johosta,\nettä Huihailla olj tietetty oamutöitä ja puhistuksia, annahettii se\nkaekista eisvastuista. Luppauksesa mukkaa repäs se piiskasa pieniks\ntopaleiks sekä vakkuutti, ettei toeste yövieraaks putkaa jouvvu\nyhtävähä oekee ku tekohumalankaa tähe. Markkinamuestosa loppupeätöksenä\nse olj kertonna seuroovoo:\n\n-- Peästyvän polliissikammari lähheisyyvvestä tunsin kovvoo katumusta\nja haekeeta haluva männä kirkkoo, jonka ovet olj auk ja jonka sisältä\nkuulu virreveisuuta. Minä vein hevosen muutamaa pihhaa ja astun kiiree\nkautta kirkkoo. Siellä sattu olemaa ruohtalaene jumalanpalavelus ja\nvaekken ymmärtännä yhtää sannoo, kuuntelin minä kuetennii suurella\nhartauvella loppuu ast. Huihai...\n\n\n\n"]