[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f32sQgCN9TPAvvxBU0aGDQG74o_TDJI6UaVQgzcnMmYo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},2267,"Muistelmia Kiinasta","Arpiainen, Wilhelmiina",1859,1922,"2267-arpiainen-wilhelmiina-muistelmia-kiinasta","2267__Arpiainen_Wilhelmiina__Muistelmia_Kiinasta",null,"muistelmat",[],[],"fi",1903,29925,198367,false,62445,[22,23],"China","Missions -- China",[25,26,27],"Biographies","Religion/Spirituality","Travel Writing","\"Muistelmia Kiinasta\" by Wilhelmiina Arpiainen is a collection of memoirs written in the early 20th century. The book recounts the author's experiences as a missionary in China, detailing her observations and interactions with the local culture, people, and challenges encountered during her service. The narrative explores themes of adaptation, faith, and the contrast between Western and Chinese customs.  The opening of \"Muistelmia Kiinasta\" introduces the author's first days in China. Filled with a sense of awe and trepidation, she describes her arrival at the Chinese coast and the unique feelings of being in an unfamiliar land. As she navigates her initial experiences, she reflects on the emotional weight of missionary work, from the encouraging words of her mission leader to the practical challenges of fitting into Chinese society, such as donning traditional clothing. The author captures the bewildering beauty of her surroundings and the warmth of her new community while grappling with her purpose and the cultural transformations she faces. (This is an automatically generated summary.)",[],111,"Arpiainen kuvaa lähetystyöntekijän ensivuosia Kiinassa 1800-luvun lopulla. Teos tarjoaa havaintoja kiinalaisesta arjesta, uskonnoista, naisen asemasta sekä China Inland Missionin toiminnasta ja boksarikapinasta.","Wilhelmiina Arpiaisen 'Muistelmia Kiinasta' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2267. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","MUISTELMIA KIINASTA\n\nKirj.\n\nWilhelmiina Arpiainen\n\n\n\n\n\nMikkelissä,\nO. B. Blomfelt,\n1903.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLTÖ:\n\nHajanaisia muistelmia ensi vuosilta Kiinassa:\n\n  I:nen Luku\n\n    Ensimmäinen viikko Kiinassa\n    China Inland Mission\n    Meistäkin tehtiin Kiinalaisia\n    Ensikerran Kiinalaisten keskuudessa\n    Kiinalaista päivällistä\n    Tulo Tshenkiangiin\n    Nuotiovalkeista\n    Kymmenen päivää\n    Ensimäinen venematkamme\n    Jangtsheo\n    Jaakopin lähteeksi\n\n  II:nen Luku\n\n    Kuinka Kiinan kieltä opittiin\n    Ensimäinen kesä\n    Älä neuvoa ylönkatso\n    Lasten koti\n    Eräs pieni karkulainen\n    Meteli\n    Ah, sinä varas!\n    Eräs sairas raukka\n    K'ongin emäntä\n\n  III:mas Luku\n\n    Muutos oloissamme\n    Tshenkiang\n    Kotimme\n    Kova työmaa\n    Käynti Maovuorella\n    Me olemme puhtaat\n    Siunattu hetki tiellä\n    Rauhaa etsivä sielu\n\nMuutamia piirteitä yhteiskuntaelämän valo- ja varjopuolista:\n\n  I:nen Luku\n\n    Kiinalainen kylä\n    Koulu\n    Tongseng\n\n  II:nen Luku\n\n    Kiinan suuret opettajat\n    Opettaja Kong\n    Mong eli Meng\n    Erääseen köyhään perheeseen\n    Häiden aika tullut\n\n  III:mas Luku\n\n    Tyttölasten murhaaminen\n    Tyttöisten myyminen\n    Kihlaus\n    Avioliitto\n    Naista ei suojele laki\n    Monivaimoisuus\n    Kuolleet vihitään\n    Neljän seinän sisälle\n    Lukutaito\n    Nainen ei ole miehen arvoinen\n\n  IV:jäs Luku\n\n    Äitinä\n\n  V:des Luku\n\n    Lapset\n    Lasten nimet\n    Lasten puvut\n    Ei heitä haudata\n    Veljeksien velvollisuuksista\n    Jalkain puristaminen\n\n  VI:des Luku\n\n    Kiinalaisen luonnetta\n\n  VII:mäs Luku\n\n    Ooppiumi\n    Ensimäinen ooppiumisota\n    Toinen ooppiumisota\n\nPiirteitä uskonnoista, historiasta ja lähetystyöstä:\n\n  I:nen Luku\n\n    Uskonnollinen kansa\n    He etsivät sielua\n    Sielun vaeltavan\n    Onni karkasi\n\n  II:nen Luku\n\n    Uudenvuoden edellä\n    Keittiöpuusaan\n    Huoneiden puhdistus\n    Uusivuosi on tullut\n    Tsing ming\n    Ennustajista\n\n  III:mas Luku\n\n    Tsin\n    T'ai Tsong\n    Kublai Khan\n    Markko Polo\n    Ming suku\n    Maantsheolaiset eli keisarin kotiväki\n    Kang Hsii\n    Jong Tsheng\n    Kien Long\n    Lord Macartneyn matka Pehkingiin\n    Reh hoo\n    Vastaanottopäivä\n    Pehkingistä lähteminen\n    T'ai p'ing kapinaksi\n    Kuang Hsyy\n    Boksariliike\n    Ensimäiset tuttavuuden päivät\n    Miaot ja Loolot\n\n  IV:jäs Luku\n\n    Protestanttisen lähetyksen alku\n    Wlliam Masely\n    Robert Morrison\n    James Hudson Taylor\n    Kova taistelu\n    Jumalan tiet ovat ihmeelliset\n\n  V:des Luku\n\n    Kiinan Sisämaan Lähetyksen synty\n    Lyhyt silmäys K.S.L:n työalan laajenemiseen\n    Merkillinen vuosi\n    Nälkävuosi Shaansiissa\n    Anokaa niin teille annetaan\n\n  VI:des Luku\n\n    Sananen meidän pienestä lähetyksestämme\n    Huunaan maakunta\n    Hsiongkuan shir\n    Oma lähetysasema\n    Ensimmäinen kastejuhla Jongsinissa\n    Yht'äkkiä muuttui kaikki\n\n\n\n\n\n\nHAJANAISIA MUISTELMIA ENSI VUOSILTA KIINASSA\n\n\n\n\nI:nen Luku.\n\n\n\nEnsimäinen viikko Kiinassa.\n\n\nUnohtua ei voi se päivä, jolloin ensikerran astuimme maalle Kiinan\nrannikolla. Ääretön pienuuden, voimattomuuden tunne valtasi sydämen.\nIstuen rikshoissa, joita miehet vetivät, katselimme kaduilla kulkevia\nKiinalaisia. Olimmeko todellakin Kiinassa? Voisimmekohan täällä mitään\nvaikuttaa? -- Niin, kukas voisi kuvata niitä tunteita, jotka täyttivät\nsydämemme ja luetella ne ajatukset, jotka mielessämme risteilivät?\nEdessämme oli ikäänkuin ylitsepääsemättömät vuoret. K.S.L--sen johtaja,\nherra Taylor sanoi meille Lontoossa ollessamme:\n\n\"Kun tulette Kiinaan, tulee eteenne suuria vastuksia. Ne kohoavat\njyrkkinä, kuin kaupunkien muurit. Jos nousette muureille, katsotte\nsieltä alas, on jyrkkyys kadonnut. Niin on vaikeuksienkin laita. Niitä\non katsottava ylhäältä, Jumalan näkökannalta. Jumalalle ei ole mikään\nmahdotonta, eikä sille, joka Häneen luottaa.\" -- Hän oli kokenut sen.\nSydän rauhottui muistaessa ettei Jeesus ollut meitä lähettänyt\nsentähden viinimäkeensä, että jotakin olimme, eikä siksi, että meillä\noli jotain voimaa tai viisautta, ei, vaan sentähden kun Hänelle oli\nannettu kaikki voima ja valta taivaassa ja maassa. Tällä valtakirjalla\nvarustettuina olimme tulleet kaukaisista maista ja merten ylitse Kiinan\nmiljoonien keskuuteen. -- --\n\n-- -- -- Miehet veivät meitä K.S.L--n päämajaa kohden. Leveillä,\njokseenkin siisteillä kaduilla oli,kylmästä ilmasta huolimatta, paljon\nihmisiä liikkeellä, mutta ainoastaan pitkätukkaisia Kiinalaisia.\nRakennukset olivat ulkomaalaisia, kaksikerroksisia ja monet lähellä\nhajaantumistilaa. Noin lähes puolen tunnin kuluttua tulimme erään ison\nrakennuksen portille. Rakennuksen ulkoseinällä olivat sanat\n\n    China Inland mission.\n\nSydämemme sykähti ilosta, sillä siinähän nyt oli K.S.L--n koti! Lämmin,\nkotinen tunne valtasi meidät. Ilomme yhä lisääntyi kuin avoimin sylin\ntulimme vastaanotetuksi tässä vieraassa maassa. Kodissa oli siihen\naikaan 70 lähetyssaarnaajaa. He olivat isossa salissa, parhaallaan teen\njuonnissa, kun me astuimme sisälle. Sekin hetki jäi ijäksi päiväksi\nmielehen.\n\nSiinä oli miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Muutamat olivat jo\nvuosikymmeniä olleet maassa, toiset olivat vastatulleita. He olivat\nkiinalaisessa puvussa. He olivat tulleet eri maista ja kuuluivat eri\nkansoihin ulkonaisesti, mutta sisällisesti olivat he yksi kansa,\nJumalan kansa, yksi perhe, Jumalan perhe. Heidän yhteiskunnallinen\nasemansa oli ollut hyvin erilainen. Muutamat olivat osallisia\nkorkeimmasta maallisesta sivistyksestä. He olivat olleet tilaisuudessa\njalostuttamaan henkeänsä kaiken sen kautta, mitä hyvä koti, kasvatus,\nkoulu, tiede ja taide taritsee. Toiset olivat osattomat niistä eduista.\nNäistä erilaisuuksista huolimatta olivat he olleet \"kuolleet synneissä\"\nja \"vieraat Jumalalle\", mutta \"Jumala oli herättänyt\" heidät ja\n\"siirtänyt heidät pimeyden vallasta rakkaan poikansa valtakuntaan.\" Nyt\nhe olivat \"Kristuksen sotilaita\" ja tänne lähetetyt pystyttämään\n\"lippua\", joka heille oli annettu ja johon nojaten he taisivat kohota\nja nousta ylös synnistä. -- Katsellessani heitä, he ikäänkuin sanoivat:\n\n    Oi! \"lippu\" kallis, verraton,\n    Se Jeesus nimi meille on!\n    Kun siihen vaan mä katsahdan,\n    Niin uutta voimaa ammennan!\n\n    Kun taistelussa tämän maan\n    Sieluni rupee horjumaan,\n    Niin siitä silloin voimaa saan\n    Taas taistelua jatkamaan.\n\n    Oi! tämä \"lippu\" taivainen\n    Voi muuttaa mielen maallisen,\n    Sen katoovista irroittaa,\n    Ja ijäisihin istuttaa.\n\n    Ja vaikka myrsky pauhaisi\n    Niin että vuoret järkkyisi,\n    Ei tämä \"lippu\" kuitenkaan\n    Liikahda koskaan paikaltaan.\n\n    Tää \"lippu\" tuottaa elämän,\n    Ja rauhan, ilon pysyvän.\n    Se taivahan on tikapuu.\n    Ei sitä voita mikään muu.\n\n    Tää \"lippu\" Jeesus rakas on!\n    Hän meille ompi verraton!\n    Sen kohotamme korkeelle\n    Niin, että näkyis' kaikille!\n\nUlkonaisesti he kuuluivat eri kirkkokuntiin, mutta sisällisesti yhteen.\nHe tekivät työtä kootakseen ihmisiä Jumalan valtakuntaan, eikä vaan\nomaan pieneen kirkkokuntaansa, sillä se kirkkokunta, johon kuuluivat,\noli vaan eri osasto yhteisestä suuresta lammashuoneesta, jonka ovena on\nHerra Jeesus. Kunhan ihmiset vaan \"ovesta\" sisälle tulivat, iloitsivat\nhe siitä, menivätpä sitten mihin osastoon tahansa! Eihän Noan\narkissakaan ollut useampaa kuin yksi ovi, mutta osastoja eli olinsijoja\noli monta! Oikealle perustukselle rakentaminen on pääasia!\n\n    Ken Jeesuksehen uskoo vaan,\n    Hän kuolemaa ei näekään.\n    Ken Häneen luottaa lujasti,\n    Hän pysyvä on ijäti.\n\n\n\nMeistäkin tehtiin Kiinalaisia.\n\n\nKodin johtajatar vei meidät katselemaan vaatevarastojaan. Isossa\narkussa oli paljon valmiita pukuja, mutta kun ei niitä kaikille\nriittänyt, päätimme odottaa siksi, kunnes räätäli oli ommellut lisää.\n\nViiden päivän kuluttua oli pieni seurueemme räätälin avulla muuttunut\nkiinalaiseksi. Olimmehan niin Kiinalaisten näköisiä, kuin suinkin oli\nmahdollista ulkonaisesti olla Kiinalainen! Saimme leveälahkeiset,\npitkät housut, lyhyen kaksijakoisen hameen, polven alapuolelle\nulottuvan leveähihaisen, väljän nutun. Päähän pantiin musta,\nvuoritettu, ainoastaan otsaa peittävä, korvihin asti ulottuva päähine.\nJalkineet olivat puuvillakankaiset, matalat ja kannattomat.\n\nTähän pukuun pukeutuminen oli muutamille tovereistani ihan taistelun\nalainen asia. Toisille se oli siunattu, pyhähetki. Silloin ymmärsimme\nHebr. 2:14-16 syvemmin kuin ennen. Herra Jeesus tuli ihmiseksi meidän\ntähtemme. Hän oli kaikessa kiusattu niinkuin mekin. Me tunnemme Hänessä\nihmisen ihmisenä, kiusausten, ahdistusten alaisena, ihmisen, joka\nrakasti, iloitsi ja murehti. Meidän tähtemme Hän pukeutui meidän\npukuumme. Mekin pukeuduimme Kiinalaisten tähden heidän pukuunsa. Sitten\nvuosien kuluessa tulimme huomaamaan kuinka tarpeellista oli olla niin\nKiinalaisten kaltainen, kuin voi olla. Kansa ylipäänsä pelkää\nulkomaalaisia ja jos näkevät meidät omassa puvussamme, pelkäävät\nvieläkin enemmän. Mutta nähtyään meidät heikäläisten vaatetuksessa,\nsanovat: \"te olette muuten meidän näköisiä, mutta, silmänne, hivuksenne\neivät ole!\" On sen käyttämisestä aineellinenkin hyöty. Se tulee meille\nmonin kerroin huokeammaksi. Sikäläisissä oloissa on se meidän pukuamme\nkäytännöllisempi. Kiinalainen pukuni puhui minulle voimallisesti\nulkokultaisuudesta ja nimi kristillisyydestä. Enhän ollut todellinen\nKiinalainen! En ollut sisällisesti Kiinalainen. Ollakseni todellinen,\noli minun synnyttävä Kiinalaisista! Niin ihmisenkin täytyy syntyä\nJumalasta, ollakseen Jumalan valtakuntalainen, ollakseen kristitty.\n\"Ellei joku uudestaan synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä\",\nsanoo Herra Jeesus. Lapsiksi synnytään. Ei ulkonainen hurskas elämä ja\npuhetapa meitä tee Jumalan lapsiksi. \"Totuuden sanalla\" Jumala\nsynnyttää meitä uudestaan (Jak. 1:18) ja Hänen \"suurten ja kallisten\nlupaustensa kautta tulemme Jumalan luonnosta osallisiksi.\"\n(2 Piet. 1:4).\n\nNyt olimme jo puvun saaneet. Vielä hankittiin meille kiinalainen vuode.\nSiihen kuului laaja, pehmoinen peitto ja ruohomatto, jonka sisään se\nkäärittiin matkalle lähtiessä! Kiinalainen eväskorikin hankittiin!\n\nValkeni sitten Tammik. 13 p. Laitoimme päivän kuluessa itsemme\nmatkakuntoon. Pimiän tultua seisoi portilla toistakymmentä\nrikshamiestä. Uh, miten kylmä oli! Matalat jalkineemme eivät suurta\nsuojaa antaneet ja siksi jalkojamme ihan paleli. Shanghai ei ollutkaan\nmatkamme päämääränä, vaan Jangtsheo niminen kaupunki, suuren kanavan\nvarrella, Jangtsir virran pohjoispuolella. Siellä oli K.S.L--llä koti,\njossa maahan tulleet naislähetyssaarnaajat saivat opiskella maan\nkieltä. Sinne mekin olimme menossa. Shanghaissa liittyi meihin toisia\ntovereita. Laivalle tultuamme olimme nyt\n\n\n\nEnsikerran Kiinalaisten keskuudessa.\n\n\nSydämen syvyydestä kiitimme Jeesusta armosta, jota olimme tähän asti\nsaaneet osaksemme. Rukoilimme Hänen meitä auttamaan kielen oppimisessa\nniin, että pian voisimme puhua ihmisille Hänestä. Muutenhan olimme\nosaksi Kiinalaisia, mutta -- kieli puuttui!\n\nTuntui herttaiselta kun vihdoinkin olimme Kiinalaisten joukossa.\nOlimmehan heitä jo nähneet kauvempaa, mutta nyt tulimme likeisiin\ntekemisiin heidän kanssaan. Heitä loikoi kaikkialla. Ahtaassa\nkäytävässäkin makasi miehiä polttaen \"ooppiumia.\" Ytelä, paha\n\"ooppiumin\" haju täytti joka paikan.\n\nSeuraavana aamuna herättyämme, olimme mahtavalla Jangtsir virralla.\nEräs laivamies tuli kysymään jos halusimme\n\n\n\n\nKiinalaista päivällistä.\n\n\nTottahan toki halusimme sitä! Muutaman tunnin kuluttua hän palasi\ntuoden kullekin kupillisen vedessä keitettyjä riisiryyniä, ja laski\nkunkin kupin viereen parin puisia, särmäisiä, huonostipestyjä,\nmaalaamattomia, tasapäisiä noin 24 cm pitkiä puikkoja. Toipa vielä\nkupillisen maustimia, ja kolmannessa toi kalaa. Laski vielä kunkin\nkupin vierelle pienen astian, jossa oli jotain öljyä. Maistelimme,\nmaistelimme, mutta ei ruoka oikein maistunut! Jos olisi maistunutkin,\nniin eihän niillä puikoilla äkkinäinen saanut suuhunsa toisistaan\nerillään olevia ryynejä! Ei auttanut muu, kuin eväskoriin\nturvautuminen, jonka lähetyskodin johtajatar oli antanut runsaasti\nvarustaa leivällä, voilla, lihalla ja munilla. Kiitolliset olimme\nniistä.\n\n\n\nTulo Tsbenkiangiin.\n\n\nKulettuamme vuorokauden Jangtsir virtaa ylöspäin, saavuimme puoli-yön\naikana sen etelärannalla olevaan Tshenkiang nimiseen kaupunkiin. Pimiä,\nkolkko ja kylmä yö se oli. Kaksi lähetyssaarnaajaa odotti meitä\nlaivarannassa. Lyhdynvalossa kulimme ihmisistä tyhjää, leveää\nrantakatua pitkin. Virran vihastuneet, vaahtopäiset aallot ärjyen\nhyrskyivät kivitettyä äyrästä vastaan. Vinha pohjatuuli lennätteli\nvasten kasvojamme sakeasti alas tulevaa lunta. Päätämme ei palellut,\nsillä juuri lähtiessämme saimme omituisen päähineen ja vasta vuoden\nkuluttua selveni meille -- suureksi kauhuksemme -- se tosiasia, ettei\nse ollutkaan naisten -- vaan miesten päähine! Tuiskussa ja lumessa\ntaariessamme iloitsimme kadulla olevista\n\n\n\nNuotiovalkeista.\n\n\nHuolimatta vihaisesta, vinkuvasta tuulesta, sakeasti alaslaskeutuvasta\nlumesta, kohosivat liekit ylös kohti harmaata taivasta, levittäen valoa\nja lämpöä ympärilleen. Joukko ryysyisiä miehiä ja poikia oli\nkokoontunut nuotiotulien ympärille. Siinä lämmitellen ja jutellen\nkuluttivat öisiä hetkiä. Lipokasten peittämiä jalkojamme paleli ja nuo\nystävällisen näköiset valot houkuttelivat meitäkin luokseen. Oppaamme,\nastuen kiireesti ohitse, johtivat meidät yhä edelleen -- mutta nuo\nnuotiovalkeat jäivät ijäksi päiväksi mieleen. Jumalakin on tähän\nkylmään, synnin sumun peittämään maailmaan sytyttänyt tulen. Jeesus on\ntullut \"maailman valkeudeksi.\" Hänen luokseen saa jokainen tulla. Hänen\nrakkautensa valaisee ja lämmittää. Häneen uskovat sielut ovat myöskin\nnuotiovalkeita tässä pimiässä maailmassa.\n\nLähetystalolle tultuamme pudistimme lumen makuuvaatteistamme ja\nkupsahdimme nukkumaan. Kylmät olivat nuo uunittomat huoneet. Vilu\nkarkoitti unen toverieni silmistä pitkäksi ajaksi. Aamulla\njuoksentelimme, hyppelimme, voimistelimme lämmitäksemme edes sen\nverran, että kykenimme peseytymään vedellä, joka oli yöllä jäätynyt,\nvaikka oli makuuhuoneessamme.\n\nSeuraavana aamuna ai'oimme jatkaa matkaa pohjoiseen päin, mutta kanava\nolikin jäätynyt yöllä. Saimme odottaa\n\n\n\nKymmenen päivää.\n\n\nNe olivat pitkiä päiviä! Se oli ensimäinen tunti koulussa, jossa\nkärsivällisyyttä opetetaan. Siihen Kiinassa joutuu vasten tahtoaan.\nAina aamusin heräsimme toivossa siinä, että \"ehkä tänään päästään\nlähtemään\", mutta aina uudelleen petyimme. Ei jää meitä niin kauvan\npidättänyt, mutta venemiesten kiskomishalu, se sen teki. Jo ensipäivinä\nolisivat he lähteneet suurta maksua vastaan, mutta kun emme maksaneet,\nniin he ajattelivat voivansa pakottaa meidät siihen kieltäytymällä.\nMutta eihän meillä hengenhätä ollut. Olimme levollisia. Miehet nähtyään\nettemme hätäilleet, tulivat tarjoomaan veneitään kohtuullisesta\nhinnasta ja niin me lähdimme Tshenkiangista. Se oli\n\n\n\n\nEnsimmäinen venematkamme.\n\n\nJa hauska se olikin. Hyvällä purjetuulella menimme virran poikki kohti\nsuuren kanavan suuta, joka oli täpösen täynnä veneitä. Meistä näytti\nmahdottomalta läpipääsö, mutta sinne, toisten veneiden väliin työnsivät\nmiehet venheemme ja kun aika joutui, olimme selvällä reitillä.\nPäästyämme tungoksesta, kimittivät miehet veneen mastoon nuoran. Nuoran\ntoisesta päästä kiinipitämällä vetivät he venhettä, kulkien kanavan\nvarrella olevaa polkua pitkin. Kanavalla oli vilkas liike. Vastaan tuli\nmatkustaja ja tavaraveneitä, kaiken kokosia mutta miltei samannäköisiä.\nErään kylän kohdalle tultuamme, ostimme kiehuvaa vettä teekannuun.\nVesikauppoja onkin liiketeiden varsilla ja isommissa kaupungeissa.\n\nMuutaman tunnin kuluttua näimme korkean, kuusikulmaisen,\nmonikerroksisen, mutta kapean tiilirakennuksen, joita muukalaiset\nkutsuvat \"pagodiksi\", mutta Kiinalaiset antavat niille nimeksi\n\"paotah.\" Jälkeenpäin näin niitä kaikkialla kaupungeissa tahi niiden\nläheisyydessä. Ne ovat muinaisajoilta ja nykyään rappiotilassa.\n\nKulettuamme pagodan ohitse, jo alkoi näkyä\n\n\n\nJangtsheo\n\n\nnimisen kaupungin muurit. Rantaan tultuamme tuli miesjoukko\nympärillemme, tarjoutuen tavaroitamme kantamaan. Käyrän, olalle\nasetetun salon neniin he kiinnittivät tavarat. Sohjuista, kaitaista\nkatua pitkin astuimme perättäin kaupunkia kohden. Vastaamme tuli\nyksipyöräisen kärrin työntäjiä, tarjoten käytettäväksemme mukavia\najoneuvojaan! Nekös telineet olivat! Kukas niihin uskalsi istahtaa?\nValokuuvajan luona ollessamme olimme jo istua kököttäneet niissä, mutta\ntoistahan se silloin oli kuin nyt! -- Kun toverimme eivät uskaltaneet\nnousta niihin, niin me suomalaiset kaapsahdimme, sanoen:\n\n\"No, jos tuosta putoaa, niin eihän tuosta korkealta putoa!\"\n\nMies alkoi työntää kärrejä. Voitelematon pyörä vinkui ja vonkui ja\nvalitteli surkeasti. Milloin se töksähti pystyssä olevan, halenneen\nkatukiven reunaan, kulloin upposi syvennykseen, jonka ajanhammas oli\nnakerrellut ennenmuinoin niin tasaisille kaduille. Väliin työntäjän\njalka luiskahti liukkailla kivillä, jotka olivat sulavan lumen\npeitossa. Pyörän töksähdellessä ja miehen horjahtaessa olimme\ntipahtamaisillamme kapealta istuimelta. Päästiin sitten kaupungin\nportille.\n\nTuntuu vähän omituiselta kun ensikerran saapuu kiinalaiseen kaupunkiin.\nOlimme uteliaat näkemään elämää muurien sisäpuolella. Mies työnsi meitä\naika hyräkällä. Vähänväliä huusi hän kulkijoille, jotta tieltä\nväistyisivät. Epätasaisten, kapeain, likaisten katujen molemmin puolin\noli mataloita, yksikerroksisia, rappeutuneita, ikkunattomia asuntoja.\nHuonojen mökkirähjien ovilla seisoi missä miehiä, kussa naisia,\npienillä, vinoilla, ruskeilla silmillään meitä tirkistellen. Katuja\nkaunistivat saviastian kappaleet, tiilen murot, roskat, laihat,\nkarvattomat koiraraukat, lyhytkärsäiset, matalajalkaiset siat,\nkaakattavat kanat ja kiekuvat kukot! Ankat siellä levollisina käydä\nlaapottivat. Kuormitettuja aaseja ja muuleja kulki siellä pitkät jonot.\nSiellä ratsasti takkuisella, harjaamattomalla hevosellaan silkkiin\npuettu herrasmies. Tuli siinä veden kantajia, kuorman kulettajia,\näänekkäästi huutaen: oh, hai jaa! oh, hai jaa! Ryysyisiä,\npuolialastomia ihmislapsia, sokeita, vilustaväriseviä lapsukaisia,\npyyleviä, silkkipukuisia miehiä, sotilaita, kantotuoleja, -- niin,\nkukas voisikaan luetella mitä kaikkea näimme siellä! Poliisia ei\nnäkynyt missään, mutta tungosta ei ollut, vaikka kulkijoita oli kadun\ntäydeltä. Omituinen paha haju oli kaikkialla. Sisempänä kaupungissa\nolivat rakennukset muhkeita, mutta niistä ei paljon näe, sillä ne ovat\nkorkeiden muurien ympäröimät. Rikasten puutarhatkin ovat niin suljetut,\nettemme nähneet muuta niistä, kuin niissä kasvavien puiden latvat.\n\nMatkamme päämaalina oli Jangtsheossa oleva lähetyskoti, jossa\nnaislähetyssaarnaajat opiskelevat Kiinan kieltä. Toverit kutsuivat sitä\n\n\n\nJaakopin lähteeksi.\n\n\nSiellä otettiin meidät rakkaasti vastaan. Siihen aikaan oli siellä\nlähettiläitä: Englannista, Skotlannista, Irlannista, Kanadasta,\nYhdysvalloista, Austraaliasta, Uudesta Seelannista, Saksasta,\nTanskasta, Norjasta, Ruotsista ja Suomesta.\n\nMuutaman kuukauden saimme viettää tässä kodissa. Saavuimme sinne\nkiinalaisen uuden vuoden ajaksi ja sentähden näimme kaupungin kaikessa\nloistossaan, valoisampana, hauskempana kuin muina vuoden aikoina.\nJuhlapuvussaan kulkivat miehet ja naiset. Naisten kasvot olivat\nmaalatut lumivalkeiksi, hivukset öljytyt ja kukitetut. Pikku tyttöjen\nja poikasten huulet olivat kaunistetut punasella maalilla. Suuria\nepäjumalia kannettiin katuja pitkin suuren kansajoukon saattamana.\nKaiket yöt kuului kaduilta humua ja yhtämittainen tr- tr- tr tr ääni,\njoka syntyi maahan viskatuista pienistä, sormen pituisista punaisista\npaperiputkista, jotka olivat täytetyt jollakin räjähtävällä aineella.\nPauke alkoi heti pimeän tultua ja jatkui aamuun.\n\n\"Jaakopin lähteellä\" kävi vieraita kaiken päivää. Meitä uudistulokkaita\nhe katselivat hyvin tarkkaan. Eivät voineet kylliksi ihmetellä\nvaiti-oloamme. Tulkin kautta selitimme heille, ettemme vielä olleet\nehtineet oppia heidän kieltään, mutta moni heistä piti meitä \"tyhmänä\"\nsiksi, kun emme osanneet puhua Kiinan kieltä.\n\n\n\n\nII:nen Luku\n\n\n\nKuinka Kiinan kieltä opittiin.\n\n\nEnglannissa ollessamme ostimme Kiinan kielen oppikirjan, mutta nyt\nalkoi kielen lukeminen oikein täydellä todella. Lähetyskodissa oli\nuseita Kiinalaisia opettajia. Ostimme opetusvälineet. Kirjoittamista\nvarten tarvittiin paperia, sivellin, kivinen laatta ja mustetta.\nKirjoja ei ollut monta ensi-alussa. Paitsi kieli-oppia, saimme\nKiinankielisen Johanneksen evankeliumin.\n\nKun kaikki oli hankittu, vei johtajatar meidät opettajien luokse.\nMeidät esitettiin. Opettajat nousivat ja puristivat omia käsiään\nkumartaessaan. Minä jouduin T'ien nimisen opettajan opastettavaksi. Hän\navasi kirjani. Kirjoitti niiden kanteen kiinalaisen nimeni ja kutsui\nminua \"An kiaosir\" s.o. opettaja An.\n\nSitten alkoi lukeminen. Kieli-opin ensisivulta luki hän korkialla\näänellä\n\n    o (oo) ni (nii) ta (taa) ja\n    (minä)  (sinä)   (hän)\n\nminä, koettaen matkia hänen ääntään, sanoin samat sanat.\n\nNäin luettiin ensimäinen lukukappale useat kerrat, opettaja ensin\nlausuen sanan tai kaksi ja oppilas perästä. Jokaisen sanan hän\nkirjoitti pienelle paperilapulle. Seuraavana päivänä hän laski sanan\nsanain perästä eteeni, nähdäkseen, jos tunsin sen. Jos en tuntenut,\nsain \"laiskan läksyn\"! Seuraavalla kerralla jos en tuntenut niitä,\nvihastui hän!\n\nOpettajani oli hyvin hermostunut ja usein \"pahalla tuulella.\" Talvella\noli hänellä pitkä, puolisääreen ulottuva turkki, jonka repaleiset\nhihat kiilsivät liasta. Niissä hän lämmitteli pitkiä, laihoja ja\npitkäkynsisiä sormiaan. Kevätpuolella alkoi häntä kauheasti torkuttaa.\nEräänä päivänä tuli hän työhön väsyneenä. Tuskin oli pari lausetta\nluettu, niin mies uupui uneen. Annoin hänen vähän uinahtaa. Sanoin\nsitten:\n\n\"Opettaja! et kuule, mitä luen!\"\n\nHän heräsi. Raotti vähän pieniä silmiään, oikasihe ja sanoi:\n\n\"Ni nien, o fing!\" (lue sinä, (kyllä) minä kuulen!) -- Nukahti sitten\nuudelleen.\n\nKerran eräänä kuumana kesäpäivänä oli hän sangen \"huonolla tuulella.\"\nHän viskeli kirjoja, ärjyi ja tiuskui. Silloin kokosin kirjani, nousin,\nkumarsin lähteäkseni pois. Hämmästyneenä katsoen minuun, kysyi hän:\n\n\"Mihin ai'ot, opettaja An?\"\n\n\"Menen pois!\" vastasin.\n\n\"Miksi?\" kysyi hän.\n\n\"Siksi kun sinä, opettaja Ti'en, olet vihainen, etkä tahdo minua\nopettaa\", sanoin. Heti tuli \"toinen ääni kelloon.\" Hän kumarsi\nkohteliaasti, pyysi istumaan ja lupasi opettaa. Hän pitikin sanansa ja\noli siitä lähtien \"toinen mies.\"\n\nKiinan kielessä ei ole aakkosia, vaan jokaisella sanalla on oma\nmerkkinsä ja siksi on merkkejä kymmeniä tuhansia. Heillä on eräs\nsanakirja, jossa on 44,449 merkkiä. Nämät lukuisat merkit ovat\nmuodostuneet perusmerkkejä toisiinsa yhdistämällä. Kielessä on 214\nperusmerkkiä. Niitä toisiinsa yhdistämällä syntyy uusia. Perusmerkkien.\ntunteminen on välttämätön sille, ken aikoo tutustua Kiinan\nkirjallisuuteen.\n\nKiinassa on olemassa syvä kirjakieli, \"uen li\", joka on tuttu\nainoastaan oppineille. Puheessa sitä ei käytetä ja on siis tavallaan\n\"kuollut kieli.\"\n\nLähetystoimessa olevina, me tutustuimme n.k. \"kuan hua\" eli\nvirkamiesten kieleen. Sitä puhutaan virastoissa ja monin paikoin puhuu\nkansakin sitä. Raamattu on painettu näille molemmille kielille.\n\nNykyään on Kiinan kielen oppiminen verrattain helppo, sillä tarjona\novat monet apulähteet. Etevät, vuosikymmeniä Kiinassa olleet\nulkomaalaiset ovat kirjoittaneet suuria sanakirjoja. Siihen aikaan oli\nhyvin yleisesti käytännössä tri Sir Wells Williams'en 12,527 sanaa\nsisältävä sanakirja. Ken Kiinan kielen syvyyksiin tahtoo tunkeutua,\nhänelle on nyt tie auki.\n\nK.S.L--s on jäsenilleen järjestänyt kuusi oppijaksoa. Niitä\nnoudattamalla, voimme lyhyessä ajassa koota tarvittavan sanavaraston.\nViitottua tietä on vastatulleen helppo kulkea.\n\n\n\nEnsimäinen kesä\n\n\nkului jokseenkin hauskasti lähetyskodissa. Kesäkuussa oli jo tavattoman\nkuuma. Aina iltapäivällä menimme kaupungin ulkopuolelle kävelemään.\nSiellä oli puhdasta ja raitista, mutta ilma kaupungin kaduilla oli\nkauhea! Kaduilla ei suinkaan huvikseen liikkunut! Terveyslautakunnan\nvirkaa toimittivat siellä kerjäläiset ja koirat! -- puhdistaen niitä,\nkukin tavallaan. En ymmärrä, miten tultaisiin toimeen, jollei olisi\nnäitä vapaa-ehtoisia puhdistajia!\n\nKesä kului. Tuli syksy. Lähetyksen varajohtaja tuli Jangtsheohen\nlähettääkseen meitä lähetysasemille. Me Suomalaiset saimme työpaikan\neriseuduille, mutta Venäjän konsuli ei päästänyt meitä sisämaahan.\nKaksi Ruotsalaista oli tullut murhatuksi Huupeh maakunnassa ja siksi ei\nmeitäkään päästetty rannikolta valtakunnan sisä-osihin.\n\n\"Kaikki kääntyy niille parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat\", sanotaan\nRaamatussa. Tuo kielto tuli meidänkin parhaaksemme. Jos olisimme\nsaaneet passin, niin olisin matkustanut pohjoiseen erään\nAmeriikkalaisen neidin kanssa. V. 1900 tuli hän työtoverineen\nmurhatuksi! Tuon kiellon kautta tulin varjelluksi kuolemasta!\n\n\n\nÄlä neuvoa ylenkatso!\n\n\nTullessamme uusihin oloihin, vieraaseen paikkakuntaan tai maahan, on\nhyvä ottaa vaari toisten neuvoista, kokeneiden viittauksista.\nYlenkatsoessamme toisten varoituksia, syöksemme itsemme usein\nonnettomuuteen. Niin kävi minulle. Jangtsheon kadulla näin paljon\nkerjäläisiä. Minun tuli sääli heitä. Annoin heille puoli pennisen\nsivukulkiessani. Toiset, maassa kauvemmin olleet, kielsivät, mutta\nheidän sanansa katsoin ylön, mutta pian sainkin niittää siitä.\n\nEräänä päivänä menin naispalvelijattaren kanssa kaupungin ulkopuolelle.\nYht'äkkiä kerjäläislauma ympäröi minut, vaatien rahaa. Taskunikin\nkopeloivat ja jos niitä olisi kymmenkunta ollut, eivät he olisi\njättäneet ainoatakaan tarkastamatta!\n\nKohta sen perästä joukko ryysyisiä lapsia karkasi kimppuuni ja rupesi\nrepimään vaatteitani. Jollei palvelijatar ollut niin voimakas, kuin hän\noli, olisivat nuo lapset vieneet vaatteet päältäni, sillä he olivat\nminussa \"kiini, kuin takiaiset!\"\n\n\n\nLasten koti\n\n\nJangtsheossa oli se paikka, johon sain siirtyä lähetyskodista. Neiti\nAgnes Meijer johti sitä varsinaisen johtajan poissa ollessa. Kodissa\noli siihen aikaan 14 tyttöä. Useammat heistä olivat joko orpoja tai\nhylättyjä. Eräs heistä oli löydetty kaupungin muurilta, jonne äiti oli\nhänet viskannut koirien ruu'aksi. Tytöt kasvatettiin kodissa aika\nihmisiksi ja sitten annettiin naimiseen kristityille kansalaisilleen.\nEräänä iltana saattoi meidät suureen hätään\n\n\n\nEräs pieni karkulainen.\n\n\nNimensä oli Ailaan. Hän oli sievä, hiljainen tyttö, eikä meillä ollut\naavistustakaan sisällä olevien \"sirkkojen\" paljoudesta! Ennen levolle\nmenoa, menimme lasten asuntoon. Muut kaikki, paitse Ailaania, olivat jo\nvuoteilla. Kysyimme: \"missä hän on?\" Ei kukaan ollut nähnyt häntä\nillallisen perästä. Jo oli myöhä ja ilta sysipimeä. Etsintä alkoi. Ei\nole huoneessa eikä puutarhassa koko lasta. Kartanoa ympäröi korkea\nmuuri. Hän ei ollut voinut sen ylitse kiivetä. Yht'äkkiä muistimme\nkartanolla olevan kaivon ja kauhu valtasi meidät. Silmäilimme toisiamme\nja ymmärsimme toistemme ajatukset.\n\n\"Mitäs, jos hän on kaivoon hypännyt!\" huudahtimme kaivolle\njuostessamme. Eihän se olisi ollut outoa. Hyvin usein naiset\nviskautuvat kaivoon joko vihoissaan tai onnettomaan elämään\nsuuttuneena, väsyneenä. Pitkillä saloilla, lyhdyn valossa, solkimme\nmatalaa lähdettä. Ilon huo'ahdus pääsi rinnastamme huomattuamme, ettei\ntyttö siellä ollut.\n\nSiinä seisoimme neuvottomina. Pimiä oli. Portti oli lukossa. Huoneet ja\nkaivo, puutarha, kaikki jo tarkoin tutkittu ja Ailaania ei näy, ei\nkuulu! Siinä taivasalla, rukoilimme: \"rakas Herra Jeesus! lähetä lapsi\nkotiin, sillä Sinä tiedät, missä hän on!\"\n\nSamassa kuului kolkutus, hiljainen, varovainen portilla. Kuuntelimme.\nKolkutus yhä kuului. Sydämemme sykähti ilosta ja kiireesti juoksimme,\navasimme portin, ja siellä seisoikin pieni karkulainen! Pää alaspäin,\nnäpeissään seisoi Ailaan raukka siellä. Tuskalla saimme pidättäneeksi\nnauruamme nähdessämme hänet, sillä hän oli yhtä paksu kuin pitkäkin!\nHän oli pyntännyt päälleen kaikki vaatteensa, niin kesä- kuin\ntalvikintamineet! Hän oli pyöreä kuin pallo!\n\nPäivän kuluessa olimme nuhdelleet häntä jostakin. Siitäpä pikku neiti\npahastui niin, että päättikin lähteä avaraan maailmaan, jossa luuli\nsaavansa tehdä oman mielensä mukaan. Hän ajatteli, ettei hänen siellä\ntarvinnut totella ketään. Maailmassa matkustelemisen ja oman mielensä\nmukaan elämisen, kuvitteli hän erinomaisen hauskaksi! Kenenkään\nhuomaamatta hiipi hän illallisen syötyä kartanon taakse, jonne oli jo\naikasemmin koonnut omaisuutensa. Siellä sitten pukeutui, hiipi\npuutarhan läpi portille, puikahti siitä ulos ja niin oli hän vankilasta\nvapaa! Sysimusta oli kapea, likainen katu. Ei tähtöstä tuikkanut\nöisellä taivaalla. Ovet olivat jo kaikkialla suljetut. Yksin astuu\npieni sankaritar pimeätä katua pitkin. Mihinkäs menisi yöksi? Kadulle\nei uskalla jäädä! Uh, miten kolkkoa, miten ikävää olonsa onkaan!\nUrhoollisuus poistui pienestä, itsekkäästä, ylpeästä sydämestä -- ja jo\nsuuntaa lapsukainen askelensa kotia kohti! \"Kyllä routa porsaan kotihin\najaa\", sanotaan. Niin kävi pikku Ailaanille.\n\nMe iloitsimme hänen kotiin tulostaan. Sanallakaan ei häntä nuhdeltu,\nmutta rakkaus, jota hänelle osotimme, mursi hänet. Sydän heltyi\nlapsoselta kun me saatoimme hänet lämpöselle vuoteelle nukkumaan. Itkeä\nnihertäen laskeutui hän levolle.\n\nMe iloitsimme sanomattomasti hänen takasin tulostaan. Sinä iltana\nymmärsimme monin verroin syvemmin taivaallisen Isämme rakkauden meihin.\nKertomus tuhlaajapojasta kirkastui sielullemme entistään ihanammeiksi.\nJumalan sydän halkeaa laupeudesta meitä kohtaan. Hän ikävöipi meitä.\nOi, mikä ilo syntyykään taivaassa, kun tuhlaajalapset kolkuttavat armon\nportille! Ja entäs sitten, kun he tulevat sisälle!\n\n\"Kääntykää Minun puoleeni kaikki maailman ääret, niin te tulette\nautuaiksi.\"\n\n\"Minun sydämeni halkeaa laupeudesta teitä kohtaan. Mielelläni Minä\nteitä armahdan.\"\n\n\"Se on Minun iloni, että Minä teille hyvää teen.\"\n\nKeväällä v. 1894 oli Jangtsheossa syntyä\n\n\n\nMeteli,\n\n\njonka seuraukset olisivat olleet surkeat, jollei sitä olisi saatu\ntukahtumaan heti alussa. Ulkomaalaisista kerrottiin pahoja asioita. He\nsöivät ihmisiä y.m. Sattuipa sitten eräänä päivänä omituinen tapahtuma.\nEräs mies kulki aamulla aikaiseen Ameriikkalaisen lähetystalon ohitse.\nPortin vieressä oli suolikasa. Siinä siis vahvistus huhuille, selvä\ntodistus ulkomaalaisten julmuudesta! He olivat yöllä surmanneet ihmisen\nja viskanneet sisukset kadulle. Eihän siinä ollut epäilemisen sijaa!\nMies juoksi pitkin katuja, ilmoittaen ihmisille asiasta ja kansaa\ntulvasi sadoin ja tuhansin paikalle. Kauhu valtasi ihmiset. Ken\nkynnelle kykeni, hän juoksi joukon muassa. Joukko melusi ja kasvoi\nkasvamistaan. Opettajat lähettivät sanan kaupungin päämiehelle. Hän\ntuli meluavan kansan keskelle, tutki asian ja näytti kansalle selvillä\ntodisteilla suolet -- sian suoliksi!\n\n\"Älkää melutko tyhjän takia, vaan menkää kotiinne, tehtäviänne\ntekemään!\" sanoi hän väelle ja niin jokainen lähti kauniisti kotiinsa.\n\nJangtsheon asukkaat ovat kautta aikojen olleet kuuluisat\nmetelöitsemisestä. Kun herra Hudson Taylor asettui sinne asumaan,\nhävittivät he hänen kotinsa ihan perinpohjaisesti. Hän perheineen oli\nsuuressa vaarassa silloin. Jangtsheo on rikas, kuuluisa kaupunki. Siinä\non ainakin 36,000 asukasta. Useita lähetysasemia on siellä nykyään.\n\n\n\nAh, sinä varas!\n\n\nTultuamme vieraaseen maahan, tulemme kerrassaan uusihin oloihin. Kieli,\ntavat, ajatus- ja katsantotavat ovat toiset. Tarvitaan pitkä aika,\nennenkun niihin vähääkään perehtyy. Monasti, ollen vieraat uusille\noloille ja tavoille, joudumme pulaan. Minulle kävi somasti eräänä\npäivänä kulkiessani palvelijattareni kanssa kadulla.\n\nEdellämme kulki kumaraharteinen vanhus. Hän pudotti 100 vaskirahaa.\nRahat olivat viisipennistä pienemmät. Niissä oli nelikulmainen reikä\nkeskellä ja olivat pujotetut ruohoista punottuun nuoraan. Kumarruin,\nottaakseni rahat ylös maasta, antaakseni ne vanhukselle, jota huusin.\nUkko huomasi pudottaneensa rahat, kääntyi ja huomatessaan minun ottavan\nniitä maasta, karkasi hän käsivarteeni kiini, puristi sitä niinkuin\npihdillä ja sanoi: \"ah, sinä varas!\" -- Selitin hänelle etten\ntahtonut niitä itselleni ottaa, mutta ukko ei välittänyt kuulla\npuolustuspuhettani, vaan mutisten jatkoi matkaansa!\n\nKerroin sitten Kiinalaiselle opettajalleni tämän tapahtuman. Hän\nvaroitti toisten niin tekemästä ja sanoi: \"meillä on paljon ihmisiä,\njoilla ei ole muuta tekemistä, kuin miettiä keinoja, miten toisia\nvahingoittaisivat. Moni heistä tekee niin, että tahallaan pudottaa\njotakin kadulle. Sitten hän alkaa syyttää henkilöä, joka sattuu siitä\npaikasta kulkemaan. Sanasota syntyy. Pudottaja vaatii jonkun\nrahasumman. Jos syytetty kieltäytyy antamasta, uhkaa hän manuuttaa\nhänet käräjiin. Käräjätupa on kaikkien kunnon ihmisten kauhu. Sinne kun\nmies joutuu, siellä hänet kynitään! Siinä ei auta muu, kuin maksaminen.\nMeillä on paljon pahoja ihmisiä. Jos tulipalo syttyy, monasti ei kukaan\nuskalla mennä avuksi, ennenkun joku virkamies saapuu paikalle. Jos\nminulla on joku vihamies, saattaa hän semmoisen tilaisuuden käyttää\nhyväkseen. Hän rupeaa syyttämään minua tulen sytyttämisestä.\nVierasmiehiä saa hän helposti ja minun täytyy maksaa, minkä hän pyytää,\nellen tahdo vankilaan joutua.\"\n\n\n\nEräs sairas raukka.\n\n\nMatalassa ruohomajassa hän nukkui, vaimo raukka, olilla, joita oli\ntanterelle levitetty. Kun kuulin hänestä kerrottavan, lähdin häntä\nkatsomaan. Hän oli alasti. Peittona oli vaan vanhan peiton kappale.\nSilmänsä olivat punaiset ja katseensa harhaili sinne, tänne. Hän oli\nkovassa kuumeessa. Lähetin hänelle, kotiini palattuani, vaatteet. Hän\noli kiitollisena hymyillyt kun ne pantiin hänen päälleen. Surukseni\nsain seuraavana päivänä kuulla, että hänen miehensä oli ne riisunut\nhäneltä, pantannut ne saadakseen ooppiumia! Lähetin hänelle sitten\nruokaa. Sitähän ei tunnoton mies kapakkaan voinut kantaa. Parin päivän\nkuluttua kuoli vaimo. Mies syytti minua. Käydessäni siellä olin muka\nottanut sairaalta sydämen ja siksi seurasi kuolema niin pian! --\n\n\n\nKongin emäntä\n\n\noli eräs kristitty nainen, mutta hyvin kivulias. Hänellä oli\nrintatauti. Usein kävimme hänen ruohohökkelissään. Hän oli aina iloinen\nja niin kiitollinen pienemmästäkin rakkauden osoituksesta. Suloista oli\nastua mökin matalasta ovesta sisälle. Hänellä oli pieni, muutaman\nviikon vanha tyttölapsi. Kerran kun tulin hänen luokseen, niin hän\nilosta loistavin silmin sanoi:\n\n\"Rakas opettaja! minä olen niin iloinen siitä, kun pääsen kohta\nJeesuksen luokse! En minä yhtään sure lapsiani, sillä pitäähän Jeesus\nheistä huolen. Paremminhan Hän heitä vaalii ja holhoo, kuin minä.\"\n\nJoka kerralla pyysi hän meidän laulamaan hänelle erään kotilaulun:\n\n    Ei kotini oo täällä,\n    Se ompi taivaassa,\n    Oon vierasna maan päällä,\n    Ja usein sairaana.\n    Vaan kerran loppuu vaiva,\n    Saan aina iloita,\n    Ja Jeesukselle laulaa\n    Ijäti kiitosta.\n    Halleluja! amen!\n    Ei kotini oo täällä,\n    Se ompi taivaassa!\n\n    On vaarojakin paljon,\n    En niitä pelkää, en,\n    Kun Jeesus avun tarjoo\n    Niin riennän eellehen.\n    Jos siellä, taikka täällä\n    Mun toimen olisi,\n    Niin Jeesus kädellänsä\n    Mua aina tukevi.\n    Halleluja! amen!\n    Ei kotini oo täällä,\n    Se ompi taivaassa.\n\nHänelle on tapahtunut hänen toiveensa mukaan. Luottaen Vapahtajaan hän\nnukkui ja ylösnousemusaamuna saamme nähdä hänetkin kirkastettuna, sillä\nhän oli yksi niistä \"pienistä\" jotka ovat vaatteensa Karitsan veressä\nvalaisseet. Kuultuamme hänen poismenostaan, täytti ikävä mielemme\najatellessamme niitä miljoonia, jotka kuolevat kuulematta kertaakaan\nJeesuksesta.\n\n    Siellä elää miljoonia\n    Synkän öisen varjossa,\n    Sydämiä suruisia,\n    Sortuu synnin kahleissa.\n    Tietä etsii miehet, naiset,\n    Vaan ei tiedä mistäpäin\n    Pääsisivät sille tielle,\n    Joka viepi elämään.\n    Kong ja Mong ei sitä tiennyt,\n    Siis ei voineet neuvoa\n    Kuinka sielu eksyväinen\n    Sille voisi saapua.\n    Sitä ei myös \"hooshang\" tunne,\n    Buddhan pappi parhainkaan\n    Siksi kansa raukka siellä\n    Kulkee harhapoluillaan.\n    Kiinan kansan tarvitseepi\n    Saada \"sana Jumalan\",\n    Joka sitä valaiseepi,\n    Johtaa tielle elämän.\n\n\n\n\nIII:mas Luku\n\n\n\nMuutos oloissamme.\n\n\nSyksyllä v. 1893 muutti neiti Verna H. Tshenkiang nimiseen kaupunkiin,\njossa ulkomaalaiset saivat passitta asua. Seuraavana kevännä neiti\nAgnes M. jätti koulutoimen muuttaen Kiukiangiin, Kiangsii maakunnassa.\n\nKuukautta myöhemmin sain minä käskyn muuttaa neiti H--n työtoveriksi\nTshenkiangiin. Koetimme vielä kerran v. 1894 pyytää lupaa sisämaahan\npäästäksemme, mutta turhaan.\n\n\n\nTsbenkiang\n\n\noli, kuten muutkin ulkomaalaisten asustamat kaupungit, kaksiosainen.\nMuurien sisäpuolella oli varsinainen, vanha kaupunki. Ulkopuolelle\noli kasvanut toinen, suurempi kaupunki, jonne kauppa ja liike\nemäkaupungista oli aikain kuluessa siirtynyt. Sinne olivat\nulkomaalaisetkin asettuneet. Siihen aikaan oli K.S.L--n työmiehet\nvuokrahuoneissa, mutta seuraavana vuotena lähetys osti maata, rakensi\nkauniin, kaksikerroksisen talon. Nyt on lähetyksellä samalla paikalla\nkaksi kaunista kotia ja suuri sairashuone. Paikalla, missä nyt nuo\nhauskat, kauniit rakennukset ovat, siinä oli ennen matalia, savisia\nmökkirähjiä, jotka olivat ooppiumipesinä. Kaikki on muuttunut. Leveää,\ntasaista katua kaunistavat nyt sen viereen istutetut, ihanat lehtipuut.\n\nKaupunki sijaitsee Jangtsir virran ja vihantien kukkulain välisessä\nlaaksossa. Näköala kukkuloilta on erinomaisen kaunis. Muutamille niistä\non rakennettu lähetystaloja, toisille linnoituksia. Kauvempana kohoavat\nkorkeat vuoren selänteet. Tuolla välkkyy mahtavan Jangtsir virran\npinta, jolla uivat tuhannet valkopurjeiset veneet ja monet höyrylaivat.\nTuolta, virran toiselta rannalta, näkyy viljavainioita ja lehtipuiden\nkaunistamia kyliä.\n\nKukkulain välisissä laaksoissa on taloja, puutarhoja ja isoja,\nesi-isille pyhitettyjä temppeleitä. Monella kukkulalla näemme jumalille\nrakennettuja temppeleitä. Tuonne kauvemmas, erääseen tiheään\nbambumetsään, on yksi niistä sijoitettu. Se on siistein kaikista, mitä\nolen nähnyt. Suloisesti tuoksuvan lehtimetsän kautta kiertelevää,\nkapeaa polkua pitkin saapuu kulkija varjoisessa metsikössä olevaan,\nyksinäiseen rakennukseen, jonka suurissa saleissa saviset jumalat\nistuvat tai seisovat seinän viereen asetetuilla alustoilla. Templissä\nhallitsevaa haudan hiljaisuutta häiritsee silloin, tällöin kumea kellon\nääni, paljaspäisten, laajaan viittaan pukeutuneiden munkkien astunta,\ntai jonkun siellä kävijän rukoilijan mumina.\n\nKaupunkiin johtavilla teillä on vilkas liike. Harjaamattomat hevoset,\nhaavakylkiset aasit ja muulit astuvat vakavina, viljasäkeillä\nkuormitettuina.\n\nKaupungin edustalla, Jangtsir virrassa, on pari kaunista saarta, joilla\non temppeli. Yhdellä niistä oli kuuluisa pagoda, joka meidän aikanamme\npurettiin. Samalla saarella Englantilaiset löysivät suuren kirjaston,\nmutta sen poisviemisestä he estyivät rauhan teon kautta.\n\nT'aip'ing kapinan aikana tuli kaupunki niin hävitetyksi, että tuskin\njäi taloa pystyyn. Siitä todistavat lukuisat rauniot.\n\nKaupunki muurien sisäpuolella oli myöskin kaksiosainen, nim.\nKiinalainen ja Maantsheolainen.\n\n\n\nKotimme\n\n\noli muurien sisäpuolella. Se oli aikoinaan ollut johtaja Taylorin\nkotina. Siinä oli muutamia pieniä, matalia huoneita, joissa oli\nlasi-ikkunat. Me asuimme yläkerrassa ja alakerrassa Kiinalaiset\napulaisemme. Näköala asunnostamme ei ollut laaja. Pihamaassamme kasvoi\nkaunis lehtipuu ja eräs köynnöskasvi, jonka pienet, valkoiset kukkaset\nlevittivät suloista tuoksua ympärilleen.\n\nToisella puolella kartanoa oli nelikulmainen pihamaa, jonka yhteen\nnurkkaan oli upotettu iso kiviastia, jota käytettiin likakaivona. Juuri\nikkunaimme alla oli syvennys maassa, johon vaatteiden pesuvesi\nkaadettiin. Tuo pihamaa oli 18 kodin käytettävänä! Likavesien\nkesähelteellä siinä hapatessa, leveni sanomattoman paha haju\nhuoneisiimme.\n\nKerran olivat kodissa asuvat ulkomaalaiset kaataneet karbolihappoa\nlätäkköön, mutta siitä oli tulla hirmuiset seuraukset. Kansa luuli\nheidän kaataneen siihen myrkkyä!\n\nKerran helteisenä kesäpäivänä istuimme päivällistä syömässä. Yht'äkkiä\nhuutaa eräs naapurin emäntä minua. Nousin, katsoen ikkunasta\npihamaalle. Ikkunani alla seisoi vaimo hyvin vihastuneena. Kysyin:\n\n\"Mikäs on hätänä?\"\n\n\"Mitä, opettaja, viskasitte silmilleni?\" kysyi hän vihasesti.\n\n\"En mitään!\" vastasin.\n\n\"Viskasittepas\", väitti vaimo.\n\n\"En ole viskannut, sillä enhän huoneessanikaan ollut, vaan tuolla\nviereisessä huoneessa söin päivällistä!\" sanoin. Hän ei sitä uskonut\nennenkun palvelijattaremme todisti hänelle sanani todeksi.\n\nAsian laita oli näin. Juuri ikkunani alla oli kaivo. Hän oli nostamassa\nvettä ja vesikapasta pirskahti pisarainen hänen poskelleen. Sitä hän ei\nhuomannut, vaan luuli minun heittäneen pisaran myrkkyä hänen\nkasvoilleen.\n\nKesät olivat kuumat ja kosteat. Vaatteemme ja kirjamme homehtuivat,\njollemme niitä usein tuuleuttaneet ja pyyhkineet. Rottia oli paljon. Yö\nkaudet ne varsan lailla ravasivat huoneissamme, milloin tapellen,\nmilloin kaluten kaappeja. Ne nävertelivät leivät, kaatelivat maidon.\nNiuskaen, nauskaen kaiken yötä, häiritsivät yölepomme, joka\nkuumuudenkin tähden oli hyvin niukka. Saatuamme kissan talohon, saimme\nrauhan.\n\nRuoka-aineista ei Tshenkiangissa ollut puutosta. Juurikasveja,\nvihanneksia ja hedelmiä oli runsaasti saatavana. Vaikk'eivät\nKiinalaiset itse syö maitoa, eikä voita, pitivät he siellä asuvien\nulkomaalaisten tähden lehmiä. Siellä ollessamme saimme maitoa ostaa.\nRuu'an kodissamme valmistimme suomalaisella tavalla. Saimme siellä\nlehmänlihaakin ostaa, jota ei sisämaassa saa. Juomavesi tuotiin\nkanavasta. Keittämättömänä emme sitä juoneet. Kiehuvaa vettä sai\nkaikkialla ostaa teetä varten. Polttopuina käytimme erästä, joessa\nkasvavaa ruohoa, jota kuivattuna, kuvottain tuotiin kaupaksi.\nRuokasalissamme oli meillä pieni, ulkomaalainen rautauuni, jossa\npoltimme hiiliä kylmän aikana.\n\n\n\nKova työmaa\n\n\noli Tshenkiang! Kansa tiesi paljon pahaa ulkomaalaisista, sillä monet\nheistä elivät siellä hurjasti. Meitä kutsuttiin aina \"jang kueitsir\",\ns.o. ulkomaalainen piru eli paholainen. Nimitys kueitsir, paholainen\noli Tshenkiangissa aivan yleinen nimitys vieraan paikkakunnan ihmisille\nEsim. Naankingistä tulleita kutsuttiin \"Naanking kueitsir!\" Me totuimme\nniin tuohon nimeen, että sitten, kun toisen nimen saimme, tuntui ihan\noudolta!\n\nPienet, polvenkorkuiset lapsetkin, jotka eivät vielä puhua osanneet,\nkoettivat sanoa: \"kueitsir\", nähdessään meidät. Vanhemmat peloittivat\nlapsiaan, sanomalla:\n\n\"Jos itket, niin jang kueitsir tulee ja vie sinut.\"\n\nEihän ollut ihme, jos lapsukaiset pelkäsivät meitä. Nähdessään meidät\nkadulla, juoksivat lapsiraukat pelästyneenä sisälle tai piiloutuivat\näitinsä taakse.\n\nEnsimältä meitä kivitettiin kaduilla. Täysi-ikäiset ihmiset yllyttivät\npieniä poikia ja he kivittivät meitä, kuin koiria. Päätämme suojasimme\nsateenvarjolla ja ihmeellisesti tulimme suojelluksi, vaikka välistä\nlenti kiviä satamalla. Siitä emme pelästyneet, vaan kulimme samoja\nkatuja aina uudelleen. Vähitellen he väsyivät ja lakkasivat\nkivittämisestä.\n\nHarvat uskalsivat tulla meille. Usein kysyivät, mitä maksamme, jos\nyhtyvät kirkkoomme eli seurakuntaamme. Monasti näyttivät meille\nooppiumia ja sanoivat:\n\n\"Tämä on tuotu teiltä!\"\n\nKulimme katuja pitkin ja poikki. Meille pantiin istuin tuvan\nulkopuolelle ja sadat kerrat istuimme siten taivasalla puhuen rakkaasta\nVapahtajastamme.\n\nNeiti H--lla oli kerran viikossa ompeluilta, johon osanottajat saivat\npienen palkan työstään. Heille opetettiin kristinopin päätotuuksia ja\nsiten koetettiin kylvää totuuden sana heidän sydämiinsä.\n\nOli meillä pieni päiväkoulukin, jossa ensin oli vaan poikia, mutta\nsittemmin tyttöjäkin.\n\nKappelissamme kävi paljon miehiä, mikä uteliaisuudesta, kuka väittelyn\nhalusta. Naisia kävi hyvin vähän. Kävijöistä useammat eivät malttaneet\nkuunnella. Kyselivät vaan syömisiämme ja juomisiamme. Olihan joukossa\najattelevaisiakin ja monta ihanaa hetkeä saimme siellä viettää\npuhellessamme semmoisten sielujen kanssa.\n\nTshenkiangissa työskenteli neljä eri lähetysseuraa, nim. Baptistien,\nMethodistien, Presbyteriaanein ja Kiinan Sisämaan Lähetys.\nSydämellisessä sopusoinnussa työskentelivät ne. Joka Keskiviikko oli\nyhteinen rukoushetki. Opettajat ja johtajat kun vaelsivat sovussa, niin\nseurakunnat tekivät samoin.\n\nJospa Jumala armossaan lähettäisi lähetystyöhön miehiä ja naisia,\njoilla on Kristuksen mieli -- rauhan ja rakkauden henki!\n\nTyötovereillamme oli sama kokemus työn suhteen kuin meilläkin.\nUskollisesti olivat he työtä tehneet jo vuosikausia, siinä vahvassa\nluottamuksessa, ettei Herrassa tehty työ ollut turhaan menevä. --\nVaikkei paljon hedelmiä näkynyt, eivät he epäilykseen vajonneet. Kerran\neräs heistä, herra Woodbridge, -- Ameriikkalainen -- puhui eräässä\nkokouksessa jokseenkin näin:\n\n\"On jo vuosia vierähtänyt siitä, kun Kanadassa nousi kysymys\nrautateiden rakentamisesta asumattomiin seutuihin. Ihmiset pudistivat\npäitään, nauroivat ja sanoivat ivallisesti:\n\n\"'Hm! rautateitä noiden suurten, tuntemattomien erämaiden kautta,\njoiden ylitse taivaan linnutkaan eivät voi lentää! No, kaikkia ne\nihmiset tuumivat! Katsotaanhan nyt, mitä siitäkin hommasta tulee!'\n\n\"Mutta miehiä löytyi, jotka vuosikausia miettivät asiaa, tekivät\npiirustuksia ja kulunkiarvioita. Tuli aika ja rakennus alkoi.\n\n\"Taas heille naurettiin, mutta he antoivat naurajain nauraa.  Moittijat\nsanoivat:\n\n\"'Kyllä nyt haaskataan valtionvaroja! Tuonne maan poveen haudataan\ntuhannet dollarit! Jospa tuhannet riittäisi, mutta miljoonathan siihen\nmenee!'\n\n\"Nuristiin ja naurettiin. Monta hauskaa hetkeä naurajilla olikin, mutta\npian tuli loppu sille 'ilolle', sillä rata valmistui ja kulku alkoi.\nTuppisuuksi jäivät naurajat nähdessään höyryhevon kiitävän kaukaisten\nerämaiden halki, viilettelevän kohisevien koskien ylitse. Kävin\nkotonani, kulkien juuri tuota tietä, josta puhun. Suuret kaupungit,\nkauniit asemat kaunistavat nyt entisiä erämaita. Kuka joutui häpiään?\nNarrimaiset naurajat tietysti!\n\n\"Jumalalla on rakennus tekeillä. Hän on tehnyt piirustukset, varannut\nvarat ja rakennustarpeet, sekä työmiehet. Kysymys ei ole pienestä\nrakennuksesta, vaan laajasta, koko maailmaa käsittävästä rakennuksesta\nja siksi ovat työmiehet hajoitetut ympäri maailman. Tämän maailman\nviisaat nauravat Jumalalle ja meille. Hän antaa heidän nauraa.\nTehkäämme mekin niin. Naurakoot vaan, jos haluttaa. Tulee toinen aika.\nRakennus valmistuu. Sitte ei naurajia naurata! Sisaret, veljet!\nRohkeasti eteenpäin! Ei ole pelättävä kallion kovuutta. Takokaamme\nuskollisesti saarnaamalla sanaa, sillä onhan Jumalan sana 'vasara, joka\nvuoret murentaa!' Toverit! pois väsymys, pois pelko!\"\n\nJumala tarvitsee palvelijoitaan niin karussa, kuin viljavassakin\nseudussa. Kyllä me olisimme mieluummin menneet niille seuduille, joissa\nihmiset 'halusivat' kuulla sanaa, jollei tie olisi sulkeutunut.\n\nTshenkiangissa Herra opetti tyytymään Hänen tahtoonsa -- ilolla,\nmieluisesti, ei pakosta. Sanassa sanotaan:\n\n\"Iloitse Herrassa ja Hän antaa, mitä sydämesi halajaa.\" Olemme\ntaipuvaisia iloitsemaan enemmän lahjoista, kuin niiden Antajasta.\nPaljon on Herralla työtä opettaessaan meille pysyväistä iloa, iloa\nHänessä.\n\n\n\nKäynti Maovuorella.\n\n\nKuuluisammat temppelit Kiinassa ovat rakennetut vuorille. Muutamat\nniistä ovat kautta maan kuuluisia, toiset tunnetut vaan paikkakunnalla.\n\nTshenkiangin tienoolla on Maovuori kuuluisin. Sinne on muutaman tunnin\nmatka kaupungista. Siellä oleva temppeli on pyhitetty kolmelle Mao\nnimiselle veljekselle, jotka elivät toista tuhatta vuotta sitten. Se on\navoinna ainoastaan kolme kuukautta, uudesta vuodesta alkaen. Sinä\naikana vilisee pyhiinvaeltajia kaupungin kaduilla. Heillä on pieni,\nhamppukankainen pussi kaulassa, johon on kirjoitettu sanat:\n\n\"Shang shaan, shao hsiang\", s.o. vuorelle, suitsuttamaan.\n\nKerran päätin mennä sinne. Aamulla aikaiseen lähdimme matkalle. Kulimme\nsuurien kylien ja viljavien vainioiden kautta kauvemmaksi sisämaahan.\nVähitellen muuttui seutu. Talot harvenivat, peltoja ei näkynyt. Tulimme\nkolkkoon seutuun. Tien molemmin puolin oli sinne, tänne asetettu pieni\nsavinen jumala tai rakennettu pieni pyhäkkö, jossa toivioretkeläiset\nuhrasivat.\n\nIhmisiä tuli ja meni. Yhdet kulkivat kantotuoleissa, toiset\ntyöntökärreissä, muutamat ratsastivat, mutta suurin osa kulki jalkasin.\n\nIstahdimme tiepuoleen levähtämään. Muutamia miehiä tuli vuorelta päin.\nYksi heistä kysyi:\n\n\"Meneekös ulkomaalainen opettaja Mao vuorelle suitsuttamaan?\"\n\n\"En, en mene suitsuttamaan\", sanoin, \"sillä en palvele p'uusaa.\"\n\nNykyään Kiinalaiset kutsuvat kaikkia jumaliaan p'uusaaksi. Sana ei ole\nKiinan kielinen, vaan kulki Kiinaan Indialaisten jumalien mukana.\n\n\"Ketäs palvelet?\" kysyi hän.\n\n\"On olemassa yksi, ainoa Jumala, taivaan ja maan tekijä. Häntä\npalvelen\", vastasin.\n\nMies katsoi minuun vakavasti ja sanoi:\n\n\"Niinkö on? Onko vaan yksi Jumala? En ole sitä ennen tietänyt, eikä\nkukaan ole minulle sitä sanonut.\"\n\nAvoimella sydämellä kuunteli ja kyseli hän. Hän osti muutamia kirjoja,\nluvaten lukea ne. -- Kuuden päivän matka oli hänellä kotiinsa.\n\nVuoren juurella olevan, ison kylän asukkaat elivät ilossa ja humussa.\nJoka talossa oli pyhiinvaeltajia. Useamman talon väki, niin suuret,\nkuin pienetkin valmistivat savesta temppelin ja puusien kuvia sekä\nkaikenlaisia leluja.\n\nSain asunnon suurimman kadun varrella isossa ravintolassa. Huoneita oli\nuseita, mutta kaikki ikkunattomia. Suurimmassa huoneessa oli 8\nnelikulmaista pöytää. Siihen kokoontui ihmisiä kuulemaan, mitä heille\nkerroin ja kyselemään yhtä, toista maastamme ja kansastamme. Kysyivät\njos meillä oli virkamiehiä, kouluja j.n.e. Kuultuaan vastaukseni,\nkuiskailivat he keskenään:\n\n\"Heillä on niinkuin meilläkin!\" Katse, jonka loivat toisihinsa, sekä\näänenpaino, millä tuon lausuivat, ilmaisi minulle paljon. He\najattelivat näin:\n\n\"No ovathan he sitten vähän ihmisten kaltaisia!\"\n\nLähdin vuorelle. Sen juurella oli muutamia pienempiä temppeleitä. Lahot\njumalat asustivat niissä. Miltä oli puolet muodosta poissa, kulta käsi,\nvaan ei se estänyt silkkipukuisten miesten ja naisten polvilleen\nlankeamasta niiden eteen. Kuinka sydäntä särkevää olikaan nähdä\njärjellisten ihmisten kumartelevan hajoavia savikappaleita, lahonneita\npuupalasia.\n\nKurjissa hökkeleissä vuoren juurella asui kerjäläisiä, jotka selässään\nkantoivat huonovoimaisia templissä kävijöitä ylös vuorelle.\n\nAinakin tuhannen kiviporrasta oli rinnettä myöten kiertelevällä tiellä.\nTapasin vanhan miehen, jota nuori kerjäläinen kantaa retuutti\nselässään. Mitäs tien pituudesta, mitä vaivoista, kunhan vaan \"puusan\"\nluokse pääsen, näytti vanhus ajattelevan.\n\n\"Mitäs hyvää vanhus toivoo 'puusalta'?\" kysyin.\n\nUkko tyytyväisenä hykertäen kuivettuneita, tutisevia käsiään, vastasi\nkuiskaten:\n\n\"Hän maksaa salaisesti!\" Puhuin hänelle Jeesuksesta, joka salaisuudessa\nnäkee ja maksaa julkisesti, mutta vanhus tuli kovin levottomaksi,\nvaatien nuorukaisen häntä kiireesti viemään ylös.\n\nVuorelle tultuani astuin temppeliin. Uh, miten likaista siellä oli!\nHuoneita oli useitakin, mutta yhden näkeminen riitti minulle. Siinä oli\nkolme, savun mustuttamaa jumalaa. Ne olivat niin pölyssä ja noessa,\nettei voinut eroittaa niiden muotoa. Niiden edessä oli korkea,\nmetallinen jalka, jolle oli asetettu porolla täytetty metallinen vati,\njossa poltettiin suitsutusta. Rukoilijat lankesivat kuvien eteen\npolvilleen, mutta äänettöminä, sitten sytyttivät kynttilän ja\nsuitsutuksen, poistuakseen heti, jättäen tilan toisille.\n\nSiinä seistessäni puhuin ainoasta, totisesta Jumalasta, joka näkee ja\nkuulee. \"Katsokaapas\", sanoin, \"nämät 'p'uusaat' eivät voi pestä\nitseään pölystä ja noesta. Ne eivät voi itseään auttaa. Kuinkas ne\nvoisivat ihmisiä auttaa?\"\n\nEräs kuulijoista sanoi:\n\n\"Se on totta! Mutta me Kiinalaiset olemme tottuneet kumartamaan näitä\njumalia, emmekä ole muusta tietäneetkään.\"\n\nHän osti Markuksen kirjoittaman evankeliumin ja lupasi lukea. Me\niloitsemme sanomattomasti siitä, kun saamme antaa evankeliumin\nihmisille, sillä se on \"Jumalan voima jokaiselle uskovaiselle\nautuudeksi.\" \"Se on henki ja elämä\" ja sen kautta \"Jumala uudestaan\nsynnyttää ihmisen.\" \"Se ei tyhjänä palaja.\"\n\nKen sanan ottaa vastaan \"Jumalan sanana\" hän saa kokea Jumalan voimaa\nja läsnäoloa.\n\nSillä matkalla kauppasimme monta kirjasta ja moni ostikin. Viivyin\nsiellä viisi päivää. Olisin ollut kauvemmin mutta ruu'asta oli puute.\nKoko paikkakunnalla ei ollut saatavana muuta kuin punaista riisiä ja\nkatkeria vihanneksia.\n\nKaupunkiin tultuani kuulin ihmisien suuresti hämmästyneen, kun\nMaovuoren puusaa (jumala) oli laskenut minut temppeliinsä, vaikka\nminulla oli nahkajalkineet jalassa! Kansa arveli:\n\n\"Kyllä ulkomaalaisten Jeesus on Mao puusaa voimallisempi!\" --\n\nOi, joska he tuntisivat Jeesuksen!\n\n\n\nMe olemme puhtaat.\n\n\nVuorelta palatessamme poikkesimme majataloon yöksi. Ennen meitä oli\nsiihen saapunut kaksi naista. Huoneessa oli neljä vuodetta, siksi\nemäntä vei meidät samaan huoneeseen. Heti huomasin heidät \"sydämen\npuhtautta\" etsiviksi. Tuskin oli tultu ovesta sisälle, niin yksi heistä\nkysyi palvelijattareltani, viitaten minuun:\n\n\"Syökös hän lihaa?\"\n\n\"Syöpi\", vastasi hän. Silloin muijat panivat hynttyynsä kokoon,\nlähtivät pois huoneesta, sanoen: \"me olemme puhtaita!\" ja menivät\ntoiseen majataloon. He olivat hartaita Buddhan opin tunnustajia.\nSyömällä ainoastaan kasviksia, luulivat he saavuttavansa sydämen\npuhtauden, sillä \"ilman puhtautta ei voi tulla länsi taivaaseen\", jossa\nhe ajattelevat Buddhan asuvan.\n\n\n\nSiunattu hetki tiellä.\n\n\nKerran matkustin maitse Naanking nimiseen, yhteen Kiinan kuuluisimmista\nkaupungeista. Kuljimme jyrkkien rinteiden välissä olevassa laaksossa,\njossa kasvoi kaunista lehtimetsää. Tie luikerteli oikealle ja\nvasemmalle. Siellä, metsän hiljaisuudessa, tapasimme vanhan vaimon\nnunnan puvussa. Päänsä oli hän antanut keritä paljaaksi. Tervehdimme\nhäntä ystävällisesti ja se antoi hänelle rohkeutta lähestyä meitä.\nIstahdimme tielle. Puhellessamme hänen kanssaan, kertoi hän elämänsä\nsurullisen historian. Hänet oli laitettu miehelään vasten hänen\ntahtoaan. Mies oli herrasmies, mutta ooppiumin orja. Heillä ei ollut\nyhtään lasta. Lapsettomuus oli seurauksena hänen syntisyydestään. Hän\nvarmaan oli ennen maailmassa ollessaan tehnyt paljon pahaa ja pahojen\ntekojensa rangaistukseksi saa hän nyt olla lapsettomana! Miehensä\nkuoltua päätti hän vihkiä itsensä jumalille siinä toivossa, että ehken\njokin armo tulisi hänen osakseen taas maailmaan tullessaan. Hän itki\nkatkerasti. Kerroin hänelle hyvästä, rakastavaisesta Isästä taivaassa.\nHän tarttui käsiini ja sanoi:\n\n\"Sinä olet niin onnellinen!\"\n\n\"Niin\", sanoin, \"minä olen onnellinen ja tulin tänne kertoakseni\nsinulle, että sinäkin voit tulla onnelliseksi!\"\n\n\"Kerro, kerro, minä kuuntelen!\" sanoi tuo rakas sielu.\n\n\"Rukoiletkos laupeuden jumalatarta?\" kysyin.\n\n\"Rukoilen\", vanhus vastasi.\n\n\"Miksi rukoilet häntä?\"\n\n\"Hän on armollinen ja laupias!\" sanoi hän.\n\n\"Kuulehan, vanha sisar, mitä kerron sulle. Taivaassa on hyvä Jumala.\nHän antaa auringon paistaa ja pilvien sataa. Hän on tehnyt taivaan ja\nmaan. Ei Häntä tarvitse kantaa, niinkuin laupeuden jumalatarta. Hän\nnäkee ja kuulee ja tietää kaikki. Hän näkee meidän istuvan tässä\ntiellä. Hän on niin hyvä.\"\n\n\"Mistä sinä sen tiedät?\" kysyi hän.\n\n\"Tästä kirjasta\", vastasin, näyttäen hänelle Uutta testamenttia.\n\n\"Minä en osaa lukea!\" sanoi hän murheellisena.\n\n\"Kuulehan nyt, kun vielä puhun. Me emme näe Jumalaa, emmekä tiedä miten\nHänen luokseen päästään!\" -- sanoin. Hän epätoivoisena huudahti:\n\n\"Emme tiedä, emme tiedä!\" Jatkoin:\n\n\"Katsos! Jumala armahti meitä. Hän lähetti oman Poikansa maailmaan ja\nsanoi: uskokaa Häneen, niin pääsette minun luokseni. Katsos! Jeesus\ntuli. Hän sai kärsiä paljon ja ihmiset tappoivat Hänet, mutta Hän nousi\nylös ja meni takasin taivaaseen. Minä uskon Häneen. Hän on antanut\nminun mustat syntini anteeksi ja on verellään pessyt sydämeni.\nSydämessäni on suuri rauha ja ilo. Kun kuolen ottaa Hän minut luokseen.\nJeesus on lähettänyt minut sinulle tuomaan nämät hyvät sanat.\"\n\n\"Oi, ne ovat hyvät sanat!\" sanoi vanhus, käsiäni hellästi puristaen.\n\n\"Tahdotko sinäkin luottaa Jeesukseen?\" kysyin.\n\n\"Tahdon, tahdon ja minä tahdon rukoilla häntä. Miten minä rukoilisin\nHäntä? Opeta sinä minua\", pyysi hän.\n\n\"Rukoile millä sanoilla tahansa, kyllä Jeesus ymmärtää. Hän on\narmollinen ja laupias, hädästä ja tuskasta pelastaja\", sanoin siihen ja\nlisäsin, sano:\n\n\"Herra Jeesus, armahda minua!\"\n\nSilloin vaimo alkoi rukoilla, sanoen:\n\n\"Suuresti armollinen, suuresti laupias, hädästä ja tuskasta pelastava\nHerra Jeesus, armahda minua!\"\n\nSitten kun erkanimme hänestä, kuulimme hänen tiellä kulkiessaan niitä\nkertovan. Se oli siunattu hetki, se iltahetki. Korvissani kaikuivat\nsanat:\n\n\"Jokainen joka Herran nimeä avuksensa huutaa, hän tulee autuaaksi.\"\n\n\n\nRauhaa etsivä sielu.\n\n\nNimeään en muista, mutta tuttaviksi tulimme kadulla. Useasti tapasimme\nhänet. Hän oli maalaisnainen. Käsiranteen ympärillä oli hänellä\nhelminauha ja siitä näimme hänet \"rukoilijaksi.\" Puhuessaan hän vähän\nväliä lausui sanan: \"oomiitoofuh!\" Puhelimme hänelle siitä tiestä, joka\nvie elämään, mutta hän, peläten \"harha-oppia\", ei malttanut pysähtyä\nkuuntelemaan. Usein rukoilimme, että Jumala vaikuttaisi hänessä halun\ntulla luoksemme. Hän tulikin yhtenä Sunnuntaina. Jutellessamme hänen\nkanssaan huomasimme hänen käsivarressaan pieniä, mustia pahkuroita.\nKysyimme, mitä ne olivat.\n\n\"Olen polttanut ne kuumalla raudalla!\" sanoi hän.\n\n\"Mitä varten?\"\n\n\"Saadakseni rauhan!\"\n\n\"Oletko jo saanut?\"\n\n\"En ole\", vastasi hän itkien.\n\n\"Kuinka kauvan olet rauhaa siten etsinyt?\"\n\n\"20 vuotta!\"\n\n\"Niin kauvan olet etsinyt ja et ole vielä saanut!\"\n\n\"En ole saanut. Ei ole rauhaa täällä sydämessäni\", sanoi hän laskien\nkäden sydämelleen.\n\n\"Meillä on rauha\", sanoimme.\n\n\"Onko teillä? Kuinka sen saitte?\" kysyi hän kirkastetuin kasvoin.\n\n\"Herra Jeesus on antanut meille rauhan\", vastasimme ja sitten kerroimme\nlyhyesti, yksikertaisesti Jeesuksen kärsimisestä. Se liikutti häntä\nniin, että hän itki kauvan aikaa.\n\n\"Jeesus on kuollut kaikkein edestä ja sinunkin edestäsi!\" sanoimme.\n\n\"Onko Hän kuollut minunkin edestäni?\" kysyi hän.\n\n\"On\", vastasimme ja luimme todistukseksi monet paikat kirjoituksista.\nHänen sielussaan oli taistelu. Yht'äkkiä kysäsi hän:\n\n\"Ovatkos kaikki minun 20 vuoden ansiot (hyvät työni) sitten\narvottomia?\"\n\n\"Ovat. Emme tule töillämme autuaaksi, vaan luottamalla Jeesukseen.\nAutuus on armosta, ei ansiosta.\"\n\nSe oli koko isku vaimo raukalle! Äänekkäästi itkien hän juoksi pois!\nKuinka lähellä Jumalan valtakuntaa hän olikaan!\n\nViimeisen kerran tapasin hänet Maovuorelta tullessani. Hyppäsin alas\nkärryiltä sanoakseni hänelle: \"ei puusaa anna sinulle rauhaa, mutta\nJeesus antaa!\" Hän oli nyt arka ja väisti katsettani. Jumala siunatkoon\nhäntä! Sen perästä emme häntä nähneet, mutta toivomme, että hän kerran\nheräjää ja nousee etsimään Jeesusta.\n\n\n\n\n\n\nMUUTAMIA PIIRTEITÄ YHTEISKUNTAELÄMÄN VALO- JA VARJOPUOLlSTA.\n\n\n\n\nI:nen Luku.\n\n\nKiinalainen kylä\n\n\non yleensä kaukaa katsottuna hauskan näköinen. Se on peltojen\nympäröimänä. Sitä somentavat tuuheat, korkeat lehtipuut, joiden\njoukossa usein on \"pyhiä\" puita. Näissä puissa luullaan jonkun\njumalhengen asustavan. Niiden juurella uhrataan ja niitä ei uskalleta\nkaataa. Olen nähnyt tuommoisen \"pyhän\" puun juurella pienen tiilistä\nrakennetun \"pyhäkön\", jossa on säilytyspaikka jumalan kuvalle.\n\nKylää somentavat rakennusten kauniisti kaarretut harjat, loistavilla\nväreillä maalatut kunniaportit tien varrella, pensasaidat ja\nmonenlaiset kukkivat köynnöskasvit kasvaen rappeutuneiden rakennusten\nseiniä pitkin. Vasten tahtoaankin joutuu kulkija suloisten tunteiden\nvaltaan lähestyessään ihanassa lehdikossa lepäävää kylää, mutta\nlikemmäksi tultua on runollinen mieli, suloiset tunteet pois\npuhalletut. Raunioita, romua, roskaa, likaa, soraa, kuihtuneita,\nryysyisiä ihmisiä, kerjäläisiä, likasilmäisiä ooppiumin polttajia,\nkapakoita, laihoja koiria, ilkeä haju -- tätä kaikkea siellä näkee ja\ntuntee! --\n\nKylät ovat järjestetyt kuten kaupungitkin. Talot ovat katujen varsilla.\n_Latoja_ ja _lääviä_ siellä ei näe, sillä karjanhoitoa ei harjoiteta.\nPihan perällä on katos, jossa pidetään elukat. Idässä, jossa ensin\nasuin (Kiangsuu nimisessä maakunnassa), pidettiin kyntöeläimenä\npuhvelihärkiä ja lehmiä. Toisin paikoin käytettiin tavallisia lehmiä\ntai härkiä. Lehmiä ei lypsetä, sillä eivät Kiinalaiset ole\nuneksineetkaan \"maidon\" juonnista, ennenkun ulkomaalaiset sinne\ntulivat. Ei Kiinalainen tapa lehmäänsä. Kysyin kerran opettajaltani:\n\n\"Miksi ette syö lehmän lihaa?\"\n\n\"Kuinkas maamies hennoisi tappaa sen, joka hänen peltonsa on kyntänyt,\ntehnyt hänelle niin suuren hyvän työn!\" vastasi hän. Rantapuolella,\nsuurissa kaupungeissa, joissa ulkomaalaisia asuu, saa ostaa lehmän\nlihaa, mutta ei sisämaassa.\n\nJoka talossa pidetään sikoja ja sian lihaa saa kaikkialla. Paikoin\npidetään hevosia, aaseja ja muuleja. Niillä kannatetaan kuormia ja\nratsastetaan.\n\nKanat ja kukot kaakattavat kaikkialla ja ankkoja pidetään parvittain.\nAnkat puljaavat riisipelloilla uiden siellä. Koiria pidetään kodeissa\nvähän, Kissat kahlehditaan, kuten koirat, sillä ne ovat varasten\nmielitavaraa.\n\n_Rehu_, joka talveksi kootaan, aumataan pihamaalle. Ei näe missään\nniittymaita, sillä kaikki viljelykseen sopiva maa on peltona.\nKyntöelukoita syötetään pellon pientareella. Elukan nenässä olevaan\nrenkaaseen kiinnitetystä nuorasta ohjaa selässä istuva tyttö tai poika\nsitä niin, ettei pääse viljapeltoon.\n\n_Aittoja_ ei ole. Vilja säilytetään isoissa bambupäreistä tehdyissä,\ntuvan nurkkaan päällekkäin pannuissa koreissa. _Riihiä_ ei tarvita.\nVilja levitetään tasaiselle kalliolle kylän laidassa tai tasaiseksi\ntemmelletylle pihamaalle. Auringon lämpö sen kuivaa ja siinä se\npuidaan.\n\n_Saunoja_ ei ole. Suurissa kaupungeissa esim. Tshenkiangissa oli\nmiehille tarjona kylpypaikkoja, mutta ei meikäläisiä saunoja. Siellä\nsaivat vaan ammeessa peseytyä. Naiset peseytyvät aina kotona. Kesäisinä\naikoina voivat miehet käydä uimassa, mutta naiset ei koskaan! Hyvin\nusein näin pienten lasten lammikoissa räpiköivän -- ja hauska niillä\nnäytti olevan! --\n\nJos tahtoo saada jonkunlaisen käsityksen Kiinalaisten elämästä, on\nasuttava heidän keskuudessaan. Jos asumme jossakin kylässä, saamme\nsiinä nähdä pienoiskuvan Kiinan suuresta valtiosta. Niitä hallitaan\nsamojen periaatteiden mukaan. Niissä näemme samat valo- ja varjopuolet.\nKylähän on perhe laajennettuna, ja niinhän on valtakuntakin. Kylässä on\n\"kylän vanha\", joka on pääjohtajana. Hän on herrasmies ja niin ovat\nhänen apulaisensakin. Heihin luotetaan ja heillä onkin suuri\nvaikutusvalta. Virkamiehille he tekevät tilin kylän asioista ja ovat\ntuomareina kyläläisten keskuudessa. Jos riitoja syntyy, kutsutaan\nheidät \"rauhaa rakentamaan.\" Rauhanrakentajan virka on vaivaloinen\ntoimi. Tuhannet sanat ja monet päivät saavat rauhantuomarit kuluttaa ja\nkaikista vaivoistaan eivät saa muuta palkkiota kuin pulskan päivällisen\nja kiitokset, sillä se virka on vaan kunniavirka! Kukapas Kiinalaisista\nei haluaisi rauhanrakentajan virkaa! Jos missä puhutaan paljon\nrauhasta, niin Kiinassa siitä puhutaan ja jos missä sitä puuttuu, niin\nsiellä sitä puuttuu! Kävin kerran Tshingkiangpuu nimisessä kaupungissa.\nLähetystalo oli kadun varrella, jonka nimenä oli \"Ijäisen rauhan katu.\"\nMutta en koko yönä voinut nukkua, sillä niin kauheasti riitelivät sen\nvarrella asuvaiset!\n\nKylän jokapäiväistä, hiljaista yksitoikkoista elämää vilkastuttaa\nhautajaiset, häät, markkinat, näyttelijäseurueen tulo sekä epäjumalien\njuhlat.\n\n_Hautajaisissa_ on itkua ja parkua, mutta usein riitaakin. Eihän ole\ntavatonta, että sukulaiset alkavat perinnöstä riidellä jo\nhautajaisissa. Hautajaissaaton etupäässä käyvät paljaspäiset papit.\nSitten kannetaan raskas ruumisarkku, johon on vainajalle pantu tavaraa\nmukaan. Sitten tulevat vainajan likeiset, itkien, parkuen, valkoiseen\nsurupukuun puettuna ja heidän perästään kutsutut ja viimeiseksi\nkutsumattomat vieraat. Tuonne kylän laitaan kulkee seurue. Sinne\nkaivetaan hauta. Pian kohoaa pieni savupatsas ilmaan. Se ilmoittaa\nmeille, että paperinen palatsi ja paperirahat poltettiin, ettei\nvainajan sielun tarvitse asunnotta olla tuonelan tuvilla, eikä\nkerjäläisnä kulkea apua anellen, sillä nuo valerahat muuttuvat, tuhaksi\ntultuaan, käyttökuntoiseksi manalan majoissa oleville. Jos kuollut oli\nvarakas, on kylässä kyllin puheainetta. Ei ole yhtään koko kylässä,\njoka ei tietäisi hänestä kaiken sen, mitä ihmisestä voi tietää!\n\n_Häät_ pitävät kyläläisten mielet jo kuohuksissa ennenkun ovat\nlikelläkään. Morsiamen hyvät ja pahat puolet, suvun huono ja hyvä\nmaine, kapiot, antimet, kaikki ovat jo keskustelun alaisena ennenkun\nmorsiustuolikaan on tilattu. Morsiamen anoppelaan tullessa on \"joka\nkynsi kylästä\" liikkeellä ja juoksee taloon. Jollei hän ole sinne\n\"kutsuttu\", on hän siellä ainakin \"kuokkavieraana.\" Kuta rikkaampi\nmorsian, sitä suuremmalla loistolla hänet tuodaan. Punaisessa puvussa\nhän astuu anopin vastaanottamana alas kantotuolista. Luoden katseensa\nmaahan saatetaan hänet sängyn reunalle istumaan! --\n\nKävin kerran katsomassa morsianta. Hän istui sängyn reunalla, päässä\nmelkein kilon painoinen, helmillä, pienillä peileillä ja muilla\nhelyillä koristettu, korkea ruunu. Jokaisella oli oikeus sanoa hänestä,\nmitä vaan tahtoivat. Lapsi raukka! Siinä hän sai istua tunti tunnin\nperästä ja tyytyä kaikenlaisia raakoja lausuntoja kuulemaan.\n\nHäissä ei tanssita. Kiinalainen pitää tanssin sopimattomana\nsiveellisille ihmisille. Eikä niissä juoda ja tapella, kuten meillä\nuseinkin tapahtuu.\n\nHäät pidetään \"onnenpäivänä.\" Ne ihmepäivät ovat merkityt almanakkaan.\nJos niin sattuisi, että morsian sairastaisi \"onnenpäivänä\", ei sitä\nuseinkaan panna kysymykseen, sillä häät ovat pidettävät onnenpäivänä --\nmaksoi, mitä maksoi! Kuulin morsiamesta, joka sairasti kuumetta.\nHääpäivä tuli. Sitä ei voinut siirtää, sillä siitähän olisi tullut\nonnettomuus! Morsian raukka kannettiin kantotuoliin. Matkalla hän\nkuoli. Näin tuli \"onnenpäivästä\" onnettomuudenpäivä. Usein\nkesähelteellä morsian raukat, joita kuletetaan pitkät matkat, saavat\nauringonpiston ja kuolevat tiellä.\n\n_Markkinoita_ pidetään muutamissa kylissä joka kolmas päivä. Ihmisiä\nkokoontuu niihin tuhansittain. Sinne tulvii kaikenlainen roistokansa\nvarastamaan ja ne ovat korttipelurien mieluiset olopaikat. Olen kuullut\nerään kylän asukasten luopuneen koko markkinoista, huomattuaan miten\nturmiollisesti ne vaikuttivat kasvavaan nuorisoon.\n\n_Näyttelijämatkueen_ tulo on ilon aiheena kyläläisille. Tavallisesti on\nnäyttelylava temppelien yhteydessä. Jos ei niin ole, niin näyttelijät\nasettavat telttansa kylän reunaan. Sinne kansa illoin rientää\nhuvittelemaan itseään.\n\nVaikka teaatterissa käydään, ovat näyttelijät kumminkin halveksitut. Ei\nkukaan naisista antaudu sille alalle, eikä kelpo miehistä kukaan.\n\nNuorilla ei ole mitään huveja, joihin kokoontuisivat. Tuo kauhea\nyöjuoksu, joka meidän kansan lapsille on rakas ja jolla on niin\nsurulliset seuraukset, on aivan outo Kiinalaisille.\n\nJokaisessa suuremmassa kylässä on kirkko eli _temppeli_. Se on\nrakennettu ja ylläpidetään yhteisillä varoilla. Usein siinä asuu vaan\nisot, saviset jumalat. Toisissa on joko mies- tai naisasukkaita. Mutta\nmunkkeja ja nunnia olen enimmäkseen tavannut yksinäisille paikoille\nrakennetuissa temppeleissä. Kävin erään suuren kylän temppelissä. Se\noli iso, autio rakennus. Savesta tehdyt jumalat olivat surkeassa\ntilassa. Yhdeltä olivat rotat nakertaneet parran. Siellä seista\ntöröttivät pölyn peittäminä ja kyyhkysten leposijana!\n\nOn erityisiä juhlia, jolloin muutamia jumalia kannellaan pitkin kylän\nkatuja. Semmoiseen juhlaan ottaa koko kyläkunta osaa. Rahaa kerätään ja\nsitten jumalain asunnossa pidetään päättäjäiset, syödään yhteiset\nateriat. Se on semmoisiin juhliin, joihin apostoli viittaa 1 Kor. 8:10.\n\nKun kulkee Kiinalaisessa kylässä katua pitkin, jo alkaa kuulua aika\npomina. Jos kulkee edelleen, jo ymmärtää, mistä se kuuluu. Tuossa onkin\nkylän suurin temppeli. Sen etusivu on seinätön. Astutaan sisään. Täällä\nonkin\n\n\n\nKoulu!\n\n\n-- ja täältä se melu kuului. Kiinalainen on koulun ystävä ollut jo\nvanhoista ajoista asti. Hän pitää sivistystä arvossa. Hän vaatii\noppineelta oppineelle sopivaa elämää. Hän pitää opin hyödyttömänä,\nellei sydän sen kautta sivisty. Koulu ja kirjallisuus ovat tämän\nsivistyksen saavuttamisen välikappaleet. Siksi hän perustaa kouluja.\nNiitä on kaikkialla, kaupungeissa ja kylissä. Ne ovat yksityisten\nasunnossa tai temppelissä. Kouluhuoneesta ei makseta vuokraa. Yhteisen\nhyvän tähden jokainen kunnon mies uhraa sen verran! Jos hänen huoneensa\nvaan on sopiva, antaa hän sen mielellään maksutta kouluhuoneeksi! --\nMutta kun ulkomaalainen tarvitsee huoneen koulua varten, on Kiinalainen\nmoitteeton periaatteestaan luopuessaan!\n\nTarkastetaanpas tätä koulua. Tuolla, huoneen perällä makaa opettaja\npoikittain vuoteella, polttaen ooppiumia. Noin parikymmentä poikaa\nhuutaa kilvassa, minkä jaksavat. Pojat istuvat nelikulmaisten pöytien\nympärillä. Luokkajakoa ei ole. Oppilaat lukevat, toisistaan\nriippumatta, jokainen omaa läksyään. Opetuksen välineinä ovat kirjat,\nsiveltimet, vihot, laatta ja muste.\n\nOpettaja huutaa yhden pojista luokseen. Oppilas menee, antaa kirjansa\nopettajalle, kääntyy häneen selin ja alkaa lukea pauhata, tuudittaen\nruumistaan edestakasin, tai huojuttaen itseään oikealle tai vasemmalle.\nKullakin oppilaalla on oma nuottinsa ja tuudintatapansa.\n\nLapset tulevat kouluun auringon noustua ja istuvat siellä sen laskuun\nasti. Ruu'alle he kyllä pääsevät. Äänekkäästi täytyy lasten lukea. Se\nmies, ken kovemmin jaksaa huutaa! Ahkerain lasten ääni on aina illoin\nsorruksissa.\n\nVälituntia ei ole. Sisäluku tai oikeammin ulkoluku ja kirjoitus ovat\nainoat oppi-aineet. Jos joku haluaa kauppa-alalle, niin häntä opettaa\njoku kauppias helmitaulua käyttämään.\n\nEnsimäisinä vuosina opetetaan vaan merkit tuntemaan nimeltään, mutta ei\nniiden merkitystä.\n\nToisin on kouluissa, joita ulkomaalaiset ovat perustaneet. Niissä\nopetetaan uskontoa ja laulua ja lasten täytyy ymmärtää, mitä lukevat.\n\nEn ole koskaan mielipahalla katsellut koululasten kulkua kadulla.\nKoulusta heidät lasketaan yksitellen. Hiljaisina astuvat he ulos\novesta.\n\nMonet lapset eivät tahdo käydä koulussa, vaikka siihen olisi\ntilaisuuttakin. Oli eräs Liu niminen mies, joka tahtoi panna poikansa\nkouluun ja toikin hänet koululle, mutta poikapa ei tahtonut \"katsoa\nkirjaan\", vaan karkasi kotiinsa. Mitäs isä teki? Hän pani pojan koriin\nja kahden miehen kantamana pieni mies vietiin kouluun. Siellä opettaja\nköytti hänet kahden tuolin väliin, pöydän eteen, jolle asetti kirjan,\nmutta poika junkkari ei sittenkään katsonut kirjaan!\n\nOpettajan kädet kun vaan vapaana olivat, tuiversi hän poikaa tukasta.\nHän löi häntä kämmenille, mutta siitä ei apua ollut. Siinä poika seista\njörötti ja itkeä jurritti kokonaista kolme päivää, eikä vilaissutkaan\nkirjaan. Isäraukan täytyi hänet ottaa pois koulusta.\n\nKesälupaa ei ole, vaan helteisinäkin päivinä täytyy lasten rientää\nkouluun jo aamulla klo 5! Lupapäiviä kyllä on, esim. juhlapäivät ja\nuuden vuoden aika. Oppilaat jäävät pois koulusta, milloin tahtovat.\nTulee iso-äidin syntymäpäivät, siskon tai veikon häät, sedän\nhautajaiset, markkinat ja monenmoiset pienemmät pidot, joihin on\nmentävä! Katsokaamme nyt miten\n\n\n\nTongseng\n\n\nlukutietä kulki! Veljeksistä hän oli nuorin. Isänsä oli maanviljelijä.\nUkko Lii päätti yhden pojistaan erottaa virkamiesuralle. Nuorimman\nosaksi se onni tuli.\n\nTongseng oli vasta kuusivuotinen, mutta isä ajatteli kouluun\nmenemisajan jo tulleen. Uusi vuosi oli jo ollut ja mennyt. Isä,\nmarkkinoilla käydessään, osti kauniin keltaisen liivikankaan\nTongseng'ille. Kylänräätäli oli jo liivit tuonut kotiin.\n\nKouluun lähtöpäivä tuli. Aamulla aikaiseen äiti ajeli pikkumiehen pään\nja sitten palmikoksi mustat hivukset, sitoen ne tuolta kylän laidassa\nolevasta kauppapuodista ostetulla punaisella nauhalla.\n\nToipa se isä tullessaan koulutarpeetkin ja pienen laukunkin johon ne\nkauniisti pantiin. Siinä oli kirja, sivellin, puinen taulu, jolle\nsiveltimellä maalattiin eli kirjoitettiin, paperia palanen, mustetta,\nja kivinen laatta.\n\nIsä lähti viemään Tongseng'iä koululle. Tuolla kylän keskellä oli iso\ntemppeli, jonka etuseinä oli auki. Sieltä kuului kova pomina. Sinne\ntultuaan isä kumarsi opettajalle, sanoen:\n\n\"Opettaja! tehkää hyvin ja opettakaa tälle minun pojalleni 'tapoja'!\"\n\nTäten hän valtuutti opettajan rankaisemaan ja kurittamaan poikaa, jos\ntarvitsi. Isän mentyä, opettaja antoi Tongsengille uuden nimen, jota\nsanotaan \"koulunimeksi\" ja jolla nimellä häntä tästä lähtien kodin\nulkopuolella kutsutaan.\n\nTongseng otti laukustaan kirjan, nimeltä \"Saan tsir king.\" Sitä on\nkäytetty oppikirjana yli 800 vuotta. Sen kirjoitti eräs opettaja omia\noppilaitaan varten v. 1050 j.Kr.\n\nPian kaikui Tong Sengin ääni ylimäisenä, sillä hän luki selkeästi\nensimäiset rivit oppikirjasta heti, kun opettaja oli ne vaan kerran\nlausunut.\n\nUlkoa hän luki rivi riviltä. Päästyään kirjan läpi, osasi hän sen ulkoa\nvirheettömästi, mutta tuskin ymmärsi yhtä lausetta. Siinä oli paljon\nhyviä ajatuksia, mutta niitä ei opettaja selittänyt hänelle, vaikka\neivät kaikki ajatukset olleetkaan liian syviä hänen ikäiselleen.\nTongseng tunsi merkit mutta ei niitä vastaavaa käsitettä.\n\nPojat olivat kuin pienet apinat! Matkivat vaan opettajaa lukemisessa,\nymmärtämättä mitä lukivat.\n\nLuettuaan \"Saan tsir king'in\" ostettiin hänelle \"Peh kia king\", joka on\nkuiva nimiluettelo vaan! Sen tunteminen on välttämätön jokaiselle\nsivistyneelle henkilölle!\n\nKolmas kirja oli \"Juu hsioh.\" Muutamin paikoin luetaan ennen tätä\n\"Ts'ien tsir uen\", mutta ei kaikialla. Sitten seurasi \"Hsiao king\" ja\nsen perästä \"Siao hsioh\".\n\nNäissä oppikirjoissa on paljon hyvää. Ne sisältävät kertomuksia,\nkeskusteluja lasten velvollisuuksista ja eteväin miesten lausuntoja\nkasvatuksen peri-aatteista. Niissä kehoitetaan ahkeruuteen monen\nesimerkin kautta. Kerrotaan yöllä valvovasta koirasta, kukkasissa\nhäärivästä mehiläisestä, silkkimadosta, joka ei levähdä ennenkun se on\nkutonut silkkimajan itselleen. Ken nuoruudessa oppii, hän vanhana\ntaitaa. Ei jalokivi kelpaa ruunuun tahkoamatta, eikä nuorukainen\nelämään opetusta saamatta. Ylevämielinen mies ei himoitse syömistä ja\njuomista, vaan vanhurskautta. Hänen vaikutuksensa tuntuu palatsiin\nasti, vaikka asemansa onkin alhainen. Hän hyödyttää kansaansa, saattaa\nnimensä mainehikkaaksi, tuottaa kunniaa vanhemmilleen, loistoa\nesi-isilleen ja rikastuttaa jälkimaailmaa.\n\nNiissä kerrotaan eräästä opinhaluisesta nuorukaisesta, joka keräsi\nkiiltohyönteisiä, asetti ne kirjanlehdelle ja niiden antamassa valossa\nopettelihe lukemaan. Hän oli päivät työssä, eikä hänellä ollut varaa\nostaa valoaineita. Rahansa hän säästi kirjain ostamiseen. Eräs toinen\nköyhä poika kaivoi pienen reiän naapurinsa seinään ja siitä tulevassa\nvalossa hän luki.\n\nHyviä, jaloja ajatuksia sisältää myöskin se kirjakokoelma, jota hänen\non ruvettava lukemaan päästyään edellisistä. Vuosia on jo kulunut.\nTongseng on ollut ahkera. Nyt hän jatkaa lukujaan jonkun etevämmän\nopettajan luona. 10 vuotta saa kuluneeksi.\n\nHänestä on tullut herrasmies ja semmoisena häntä kodissakin pidetään.\nHän on kalpea, vähän kumaraharteinen. Hän liikkuu maltillisesti,\narvokkaasti. Sormensa ovat laihat ja kyntensä pitkät. Alituisesti\nnyökkäen kirjojensa ääressä, on hän vierastunut jokapäiväisen elämän\npyrinnöistä ja toimista.\n\nHänen veljensä kyntävät maata, kantavat kuormia, mutta eivät \"kadehti\"\nhänen \"helpolla oloaan.\" He tietävät lukemisenkin työksi. He uneksivat\najasta, jolloin heidän \"herra\" veljensä on virkamiehenä, ratsastaa\nomalla hevosellaan tai kannetaan komiassa kantotuolissa suuren joukon\nsaattamana.\n\nKaupunkiin tultuaan saa Tongseng lukea aamusta iltaan ja vielä\nillatkin. Nyt hänelle selitetään ennen luettuja ja yhä enemmän\naukenevat hänelle viisasten miesten sanojen syvyydet.\n\nLähenee sitten tutkinto-aika. Ensimmäisessä on kirjoitettava 600 sanaa\nsisältävä esitelmä ja 60 sananen runo!\n\nMutta juuri tutkintopuuhien ajalla sattui tulemaan hänen hääpäivänsä!\nMorsiamesta olivat vanhemmat pitäneet huolen ennenkun hänet kouluun\nvietiin. Hän ei koskaan ollut tyttöä nähnyt. Jo aikoja sitten oli\nhääpäivä määrätty \"onnen päiväksi.\" Sitä ei voitu muuttaa -- ja\nsulhanen ei voinut jättää lukujaan niin vähäisen asian tähden -- ja\nniin sai morsian pitää häät yksinään!\n\nTongseng onnistuu hyvin ensimäisessä, toisessa ja kolmannessakin\ntutkinnossa. Ankarasti siellä vartioitiin miehiä, mutta petosta\nsittenkin harjoitettiin! Muutamat olivat valkoiseen liivinsä\nsilkkivuoriin kirjoittaneet useita esitelmiä. Toiset kätkivät ne vuorin\nja päällisen väliin.\n\nTutkintosalihin tullessa miehet tarkastettiin, mutta noita salaisia\napulähteitä ei löydetty. Presidentin lukiessa \"aineet\", joista\nesitelmät olivat kirjoitettavat, ne kiireesti jäljennettiin, salaisesti\nviskattiin muurin ylitse, jossa niitä oli odottamassa iso miesjoukko.\nNämät apulaiset, ollen lukumiehiä, kirjoittivat esitelmät ja viskasivat\nne jälleen muurin ylitse. Vahti-mies korjasi ne, antoi sitten runsaasti\nlahjotulle tarkastajalle, ja tämä taas jakoi ne, ylitarkastajasta\nsalaa, asianomaisille.\n\nEsitelmäin kirjoittajat saivat kyllä maksun vaivoistaan. He olivat\nmiehiä, jotka jostakin syystä olivat keskeyttäneet lukemisensa.\nTutkinnoissa noudatetaan vissiä ainejärjestystä ja määrävuosien\nkuluttua alkaa ainesarja uudelleen. Senvuoksi on helppo edeltäpäin\ntietää ainakin suunta, mihin on kulettava.\n\nTongseng pääsi kunnialla \"siu tsaiksi\", eli \"kukoistavaksi neroksi\",\njoka nimitys annetaan ensimäisten tutkintojen suorittaneelle.\n\nEi hänelle, eikä muillekaan \"siu tsaille\" annettu mitään kirjallista\ntodistusta! Hän sai vaan lakkiinsa napin! Jos hän sopimattomasti\nkäyttäytyi, otettiin tämä nappi pois ja silloin kunniakas tie katkesi!\nOllen \"siu tsai\" oli hän pelastettu \"bambusaunasta\", jos lain rikkoi.\n\nOli joukossa miehiä, jotka ostivat \"siu tsain\" arvon 100 dollarilla ja\nhe saivat todistuksen!\n\nTongseng lähetti vanhemmilleen heti punaiselle paperille kirjoitetun\nilmoituksen menestyksestään ja samanlaisen ystävilleenkin, jotka\nlevittivät ilosanoman kauvemmaksi. Koko sukukunta riemuitsi, sillä\nolihan heillekin nyt \"kunnian kukko laulanut!\" Saisihan jälkimaailmakin\nnähdä, että heidänkin suvussaan oli neroja! Sukulaiset tulivat\nonnittelemaan onnellisia vanhempia! Nuori \"siu tsai\" oli kaikkialla\nkeskustelun keskustana ja hänen kotiin tuloaan odotettiin, kuin\n\"auringon nousua.\"\n\nKoitti se onnenpäivä viimeinkin! Juhlapäivälliset valmistettiin. Jo\nkauvas, tuonne toiseen kylään, meni riemuitseva joukko häntä\nvastaanottamaan. Kotiin tultuaan hän riemuiten tervehti vanhempiaan,\nsukulaisiaan, naapureitaan, kyläläisiään, ketä polvilleen laskeutuen,\nkuta kumartaen.\n\nMutta ujona ja uteliaana seisoi syrjässä hänen nuori puolisonsa, jonka\nhän nyt vasta näki ensikerran!\n\nJos Tongseng haluaa oppineeksi tulla, on hänelle tie auki. Hän aikoo\njatkaa lukemista ja samalla toimia opettajana. Suorittaapa hän vieläkin\ntutkinnoita, mutta virkamiesura ei häntä houkuttelekkaan puoleensa. Hän\nvalitsee suurempiarvoisen tehtävän -- ja antautuu -- opettajaksi.\n\nKaikki kunnioittavat häntä, sillä hän ei himoinnut rahoja, vaan --\nviisautta.\n\nVirkamiehentoimi on vaivaloinen toimi. Alhaisempiin virkoihin pääsee\nrahalla, mutta kyllä kansalla on tieto niistä, kutka ostoarvolla\nloistelevat! Jos Tongseng aikoo suorittaa korkeimmankin tutkinnon, on\nhänen matkustettava pääkaupunkiin asti. Siellä ei leikiten läpi päästä!\n\nLuin muutamista miehistä, jotka olivat Pehkingiin saapuneet tutkintoja\nvarten. Yhdeksän etevämmän kirjoitukset hyväksyttiin ja vietiin\nleskikeisarinnan tarkastettavaksi. Auringonvalo lankesi pöydälle\nolevalle paperille ja keisarinnan silmä huomasi siinä virheen.\nKirjoittaja oli tehnyt sanavirheen ja korjannut sen -- mutta\nkeisarinnan mielestä oli kirjoitus arvoton ja niin hän sai ropposet!\nToinen sai hänen paikkansa ja tutkijat ankaria nuhteita.\n\n\n\n\nII:nen Luku.\n\n\n\nKiinan suuret opettajat.\n\n\nOpettajan virka on Kiinalaisten mielestä suurin, ylevin virka. Heidän\nsuurimmat miehensä ovat olleet opettajia.\n\nSuurin heistä on\n\n\n\nOpettaja K'ong.\n\n\nMuukalaiset kutsuvat häntä Konfuusiukseksi ja Kiinalaiset Kong\nfuutsiriksi eli opettajaksi. Hänen syntymäkotinsa oli Shaantong\nmaakunnassa. Hän näki päivän valon v. 551 e.Kr. Isän kuoltua kasvatti\nhänen jalo äitinsä häntä huolellisesti. Jo 24 vuotisena tuli hän\nvirkamieheksi, mutta äitinsä kuoltua vetäytyi hän pois julkisesta\nelämästä kolmeksi vuodeksi hiljaisuuteen. Syvästi kaivaten äitiään ja\nollen onnettomassa avioliitossa typerän naisen kanssa ei hän halunnut\nentiseen virkaansa suru-ajan loputtua.\n\nJuuri niinä aikoina tuli hän tuttavuuteen muutamien etevien ruhtinasten\nkanssa. Siten aukeni hänelle opettajan paikka Ting nimisen ruhtinaan\nhovissa. Hänen viisaat neuvonsa ja opetuksensa miellyttivät ruhtinasta\nniin, että hän pyysi K'ongia ministerikseen. Noudattamalla viisaan\nneuvonantajansa neuvoja, edistyi ruhtinas hallitsemistaidossa ja hänen\nruhtinaskuntansa vaurastui, herättäen sillä naapurivaltioissa kateutta\nja pelkoa. Ruhtinaat juonittelivat ja saivatkin Ting ruhtinaan\nhoukutelleeksi karkoittamaan K'ongin pois hovistaan.\n\nNyt antautui K'ong yksinomaan opettajan virkaan. Suusanallisesti hän\nopetti oppilaitaan ja kirjallisten teostensa kautta tuli hän koko\nvaltakunnan opettajaksi. Hän ei ollut uskonnollismielinen mies.\nKirjoituksissaan hän ei puhu mitään Jumalasta. Hänen opetuksensa\nkoskevat vaan tätä elämää. Joku oli kysynyt häneltä elämästä haudan\ntoisella puolella, mutta hän oli silloin sanonut:\n\n\"Minä en ymmärrä elämää, kuinkas ymmärtäisin kuolemaa.\"\n\nHän ei ollut haaveksiva, tulinen ja kiihkoisa luonteeltaan, vaan kylmä,\nmaltillinen järjen mies. Kirjoitustapansa on levollinen, tyyni ja\nkoruton. Hänestä on sanottu: \"hänen ajatusmaailmansa oli laaja ja\ntasainen, kuin Jangtsir virran laakso.\"\n\nHän sanoo kirjoituksissaan tarjoavansa jälkimaailmalle vaan isien\nopetukset, eikä mitään uutta. Harvat ymmärsivät häntä ja sangen vähän\nsai hän osanottavaisuutta osakseen. Sanotaan hänen olleen jäykkä ja\njörömäinen. Jälkimaailma on ruvennut häntä arvossa pitämään ja\njumaloitsemaan. Hänen kunniakseen on jokaiseen kaupunkiin rakennettu\ntemppeli, jossa hänelle uhrataan kahdesti vuoteen, joko hieho tai\nlammas. Tapasin kerran maantiellä miehen, joka laahasi perässään\nkaritsaraukkaa. Eläimen ympäri oli köytetty nuora. Tie oli pitkä ja\nhuono. Eläinparan takajaloista oli toinen rampaantunut jo niin, ettei\nse voinut astua. Se määki niin surkeasti, kun pysähdimme miestä\npuhutellaksemme. Mies oli kaupungin hallitsijan käskystä käynyt\netsimässä, kaukaisessa seudussa tätä uhri-eläintä. Kyllä kai se raukka\nnääntyi kuoliaaksi ennenkun mies perille saapui ja karitsa joutui\nK'ongille uhrattavaksi.\n\nHänelle pyhitetyillä alttareilla vuodatetaan vuosittain tuhansien\neläinten veri ja poltetaan tuhansia silkkikangaskappaleita.\nKirjoitustensa kautta on hän ohjannut Kiinalaisten ajatus- ja\ntoimintatavan jo pari tuhatta vuotta. Miljoonat ovat sanasta sanaan\nkätkeneet hänen opetuksensa sydämehensä ja vaikkei sydämeen, niin\nainakin muistiinsa ja pitäneet hänen manansa elämää parempana.\n\nMutta kaiken sen hyvän ohessa, jota K'ong on opettanut, on hän laskenut\nraskaan ikeen kansansa kannettavaksi, sillä hän on teroittanut isien\nhenkien palvelemisen tärkeyttä. Opetustensa kautta liittää hän elävät\nkuolleisiin. Kuolleille uhrataan, heille rakennetaan temppelejä.\nEsi-isille rakennetut asumukset ovat muhkeampia kuin elävien asunnot.\n\n    Ei Jumalasta puhukaan\n    K'ong, Kiinan suurin miesi.\n    Esi-isät hälle kaikkena,\n    Se parast' mitä tiesi.\n\n    On uhrattava isille\n    Jotk' ovat tuonelassa,\n    Lahjat suuret hengille\n    Kuolleiden maailmassa.\n\n    Ei isäin suku sammua\n    Saa tässä maailmassa.\n    Ei nimi isäin puuttua\n    Sukuluettelosta.\n\n    Jo pari vuosituhatta\n    On K'ong jo ollut kuollut.\n    Mutta hänen sanansa\n    Ei hedelmätön ollut!\n\n    Esi-isäin alttarilla\n    Viel' uhriliekit liehuu,\n    Kodit suuret, sekä pienet\n    Lapsosista kiehuu.\n\nToinen suuri opettaja oli nimeltään\n\n\n\nMong eli Meng.\n\n\nHäntä ulkomaalaiset kutsuvat Mensiukseksi. Hän syntyi v. 371 e.Kr.\nShaantong maakunnasta oli hänkin kotoisin. Isästään orvoksi jäi hänkin\njo pienenä. Hänen viisas äitinsä kasvatti häntä huolellisesti.\nSaadakseen lapselleen hyvää seuraa, muutti leski asuntoja useita\nkertoja. K'ong eli aikana, jolloin tavat olivat turmeltuneet ja niin\noli Mong'inkin aikana. Kirjoitustensa kautta hän vaikutti aikalaisiinsa\nsekä jälkimaailmaan, mutta häntä ei ole ruvettu jumaloimaan, vaikka\nhänen kirjoituksiaan pidetään äärettömässä arvossa.\n\nMong sanoo ihmisellä olevan niin luontaisen taipumuksen hyvään kuin\nvirranvedellä alaspäin juoksemiseen! K'ong sanoo kaikkien ihmisten\npyrkivän hyvään! -- Mong sanoo: \"poika joka perillisettä kuolee, on\nraskaasti rikkonut vanhempiaan vastaan.\"\n\nTämän opetuksen vaarinottamisesta johtuu monta Kiinassa vallitsevaa\nepäkohtaa. Monivaimoisuus, aikaiset avioliitot, tyttölasten\nmurhaaminen, ihmisten tavaton lisääntyminen, ja köyhyyskin.\n\n    Kiinan kansa kallihina,\n    Aartehena armahana,\n    Pitävi lapsilauman.\n    Ei nurise se milloinkaan\n    Jos vaan on poikalapsia\n    Vaikk' pieni pirtti täynnä!\n    Ei Kiinalaisen mielestä\n    Maailma maksa mitään,\n    Jollei hän poikalapsia\n    Saa sylissänsä pitää!\n    Ei rikkaus, ei kunnia,\n    Ei virka suuri tuottava\n    Suo hälle sitä rauhaa,\n    Kuin lapsijoukko naurava,\n    Hän onnee muut' ei kaipaa!\n    On onni suur' kun maailmaan\n    Jää sukunimi vielä,\n    Ja esi-isäin temppeliin\n    Jää uhrilahjan viejä!\n    Hän kun tulee tuonelaan\n    Ei puutetta oo siellä!\n    On siellä talo valmiina,\n    On rahojakin vielä!\n    Ei kerjäläisnä tarvitse\n    Nyt hänen siellä olla!\n    Ei tuonen herrat hallitse\n    Rikasta julmuudella!\n    Hän huoletonna elellä\n    Saa sitten tuonelassa,\n    Kun pojanpojat varoja\n    Lähettää maailmasta!\n    Lapsilauman rakkaana\n    Pitävi Kiinan kansa.\n    \"Ne ovat 'puusan' lahjoja!\"\n    Se sanoo suorastansa.\n\nNyt tahdomme ajatuksissamme asettua asumaan\n\n\n\nErääseen köyhään perheeseen,\n\n\ntutustuaksemme edes hiukan kansaan. Isännän sukunimi on Liu. Hän on\nonnellinen mies, sillä hänelle on syntynyt perillinen, jonka nimeksi on\npantu: Jongfuh. Kaunis nimi! Ijankaikkinen onni, eikös se ole soma\nnimi? Jongfuh on jo viisi, kuusi vuotinen. Vanhemmille tulee tärkeä työ\ntehtäväksi. On etsittävä miniä. Ukko ja eukko tuumivat kahden asiaa.\nPäätöksestään eivät puhu kenellekään. Köyhiä kun ovat, niin toimivat\nsen mukaan.\n\nYhtenä päivänä lähtee Liun eukko kaupunkiin. Siellä on lastenkoti. Äiti\nparat ovat myyneet sinne pikku tyttärensä. Siellä heitä on monet\nkymmenet. Pienet raukat! Sääli on heitä. Liun emännälle ehtii kyynele\nsilmään hetkiseksi. Hän katselee lapsosia ja valitsee niistä yhden.\nLunastaa hänet dollarilla tai parilla ja palajaa kotiinsa pienen\nminiänsä kanssa. Tokko pienokaisella lie nimeä ollutkaan, ei tiedä,\nmutta uudessa kodissa häntä kutsuttiin vaan \"siao jaa t'eoksi\" eli\npieneksi orjattareksi.\n\nYhdessä lapsukaiset kasvavat ja leikkivät. Kuluu kolme, neljä vuotta,\njo on miniän ruvettava talossa toimimaan. Onhan hän jo kuusi vuotinen,\nsiis iso tyttö! Pieniin käsiin asettaa anoppi värttinän ja toiseen\npuuvillatukun, josta on opittava ujuttamaan hieno lanka.\n\nToisten taas laitetaan lapsonen bambupäreistä tehty kori ja bambupihdit\nkädessä, keräämään rikkoja ja roskia, mitä vaan tieltä ja tiepuolista\nlöytää. Korin sisältö tyhjennetään tuvan taustalla olevalle tunkiolle,\njoka vähitellen kasvaa pienen pieleksen kokoiseksi ja sitten myydään\nmaanviljelijöille pellon lannaksi.\n\nVähän vantterammaksi tultuaan, laitetaan hänet tuonne vuoren rinteelle,\nsieltä kivien välistä heinää leikkaamaan, jota sitten poltetaan ruokaa\nlaittaessa, tai saa hän keräillä heinän rippeitä ja kuivaneita oksia\nsamaa tarkoitusta varten.\n\nYksitoikkoista, ikävää on lapsosen olo. Jongfuh on saanut pieniä\nsiskoja ja veljiä ja kuta useampia näitä kytyjä ja natoja on, sitä\ntukalampi on pikku miniän olo. Suuremmaksi tultuaan saa hän raataa\naamusta iltaan, toimitella talon töitä. Sen ohessa saa sadatkin kerrat\nkuulla olevaan vieraan lapsi. Lapsi raukka! Kenelle valittaisi\nvaivojaan, sanelisi sairapäiviään? Kun anoppi hyväilee omia lapsiaan,\nkiertyy pieniin, tummiin silmiin kyynele ja sydämessä tuntuu syvä\nkaipaus. Lapsonen ajattelee: \"oi jos minullakin olisi äiti!\" Kyynele\nherahtaa poskelle. Anoppi näkee sen ja ärjäsee: \"vai et viitsi työtä\ntehdä! Siinä itkeä jorotat!\" Välistä taas\n\n    tukasta tuivertavi,\n    hapsista haiventavi,\n    vasten seinää survasevi,\n    nurkkahan nutistavi,\n    yön selkään ajavi,\n    kaikeks' illaks' kartanolle.\n\nSadat tuhannet lapsiraukat ovat tämmöisessä asemassa. Heitä ei kukaan\nsuojele, ei puolusta.\n\nKuluvat tuossa vuodet. Miniä on 15 tai 16 vuotinen. Siis on\n\n\n\nHäiden aika tullut.\n\n\nEi niihin suuria valmistuksia ole. Morsian puetaan punaiseen,\nvuokrattuun pukuun. Hänen päähänsä pannaan korkia, peileillä ja\nhelmillä koristettu ruunu. Olihan siinä vieraita. Syöteltiin niitä\nuseat kerrat ja juoteltiin teellä. Ei morsiamella ollut mitään lahjoja\napelle, anopille ja sukulaisille niinkuin rikkailla morsiamilla on.\n\nNyt ovat pidot loppumaisillaan. Ruunu otetaan morsiamen päästä pois ja\nhivukset nyhdetään juurineen otsalta merkiksi vallan alle joutuneesta\ntilasta.\n\nHäät ovat olleet ja menneet. Ne pidettiin \"onnen päivänä.\"\n\nVierähtää vuosi. Odotetaan perillistä taloon. Se tulee mutta voi! se\nonkin tyttö! Kuluu taas vuosi. Toivossa eletään, mutta toivo pettää! --\nTulija oli taas tyttö -- ja kolmas samaten! -- Voi onnettomuutta! Jo\nalkaa anoppi tuskastua elämään. Jokaiselle tupaan tulijalle valittaa\n\n    ettei iloa ollut\n    riemumieltä milloinkahan,\n    miniästä miekkosesta,\n    tyhjän tytöstä pahasta.\n\nVielä tuon anopin kiukun kestäisi, mutta kun mieskin kiljuu ja ärjyy ja\njopa lyökin!\n\nViimeisellä kerralla, heikkona maatessa, tuskin ruokaa annettiin. Miniä\nraukka itkee yöt, itkee päivät ja ajattelee: \"varmaankin olen kovin\nsuuri syntinen, kun ei p'uusa poikia anna! Entäs jos kuolen! Pojattomat\näidithän\n\n    \"joutuvat verimerehen,\n    hukkumahan hurmeesehen,\n    tuolla tuonelan tuvilla,\n    länsitaivahan takana!\"\n\nOnneton äiti! Sydän pakahtumaisillaan surusta, hän sanoo:\n\n    Oi, mun äiti kultaseni,\n    oi, mun emoni armas!\n    vieläkö elossa lienet,\n    päiväkullan kuuluvissa?\n    vaiko maassa makaamassa\n    haudassa hajoamassa?\n    Tule, äiti, turvakseni,\n    turvakseni, tuekseni,\n    näissä suurissa suruissa,\n    murehissa murtavissa!\n\nVierii tuosta viikot, päättyy päivät. Taas on taloon tullut pieni\nvieras, mutta tällä kertaa se on tervetullut -- tuhannesti tervetullut!\n-- sillä se on pieni -- mies! Nytkös ilo ja riemu taloon tuli!\nMiniänkin ylitse puhalsi toinen tuuli, sillä\n\n    tuli appi katsomahan\n    pientä pojan poikoansa,\n    nato tuli naurusuulla,\n    kyty pysyin kynnyksellä,\n    kävi käly katsomassa\n    armastamassa anoppi.\n\nOlihan tuon pienoisen tulo äiti raukalle toivon tähti.\n\nAppi iloitsi, sillä nythän oli toivoa suvun säilymisestä. Hänen\nnuoremmat pojat olivat kuolleet. Jos Jongfuh kuoli perillisettä, oli\nukko Liun tulevaisuus surkuteltava! Kuoltuaan hänen täytyisi joutua\nn.k. \"orpohenkien\" pariin, joilla ei ole perillisiä. Näille köyhille\nhengille uhrataan kerran vuodessa.\n\nVälttääkseen tämmöistä kahdenlaista onnettomuutta, vanhemmat kihlaavat\nlapsensa ajoissa. Jos sulhasen äiti heikkonee niin, että pelätään\nkuolevan, kiiruhtetaan häiden pitämistä! --\n\nSeuraten Liun perhe-oloja, olemme nähneet miten köyhemmän kansan\nkeskuudessa menetellään.\n\nUsein vaihdetaan tyttäret. Köyhemmät perheet lähettävät tyttärensä\nanopin luokse jo 7-8 vuotisena. Rikkaat vasta sitten kun häiden aika on\ntullut.\n\n\n\n\nIII:mas Luku\n\n\n\nTyttölasten murhaaminen\n\n\non ollut hyvin yleinen tiheästi asutuissa rannikkomaakunnissa ja\nmuutamin paikoin sisämaassakin. Useasti on köyhyys ollut siihen syynä,\nmutta myöskin se kova kohtelu, jonka alaiseksi äidit joutuvat, jos\nheille useampia tyttäriä syntyy. Mutta\n\n\n\nTyttöisten myyminen\n\n\non hyvinkin yleinen, vaikka ihmiskauppa on kielletty. Köyhät vanhemmat\nmyyvät lapsukaisensa ostajille, jotka sitten kulettavat heidät\nkaukaisille seuduille myyden heidät siveettömyyden pesihin.\n\n\n\nKihlaus\n\n\ntapahtuu välimiesten kautta, eikä siinä oteta asianomaisten mieltä\nkysymykseenkään. Vanhemmat ottavat miniäkseen kenen tahtovat, antavat\ntyttärensä kenelle haluavat. Se on heidän asia, eikä lasten! Nuoret\nsaavat tyytyä vanhempainsa tahtoon! Kun sopimus on kirjoitettu, on\nkihlauskin luja ja sitä on miltei mahdoton purkaa. Kihlausta seuraa\nsitten luonnollisesti\n\n\n\nAvioliitto.\n\n\nKiinalaiselle naiselle ovat kaikki muut tiet suljetut. Paljon on\nkuitenkin naisia, jotka kernaammin valitsevat yksinäisen elämän. Sen he\ntekevät luostariin menemällä. Lukuisat ovat ne naiset, jotka surmaavat\nitsensä, ennenkun sitoutuvat viettämään elämäänsä orjuudessa, jota\navioliitto on monelle. On olemassa, muutamissa osissa maata, salaisia\nyhdistyksiä naisten keskuudessa. Näiden yhdistysten jäsenet ennen\nlopettavat elämänsä, ennenkuin naimisiin menevät.\n\nLuin nuoresta naisesta, joka oli lapsena tullut kihlatuksi. Vanhemmat\npakoittivat hänet naimiseen. Hän vastusti, mutta häntä vartioitiin\nhääpäivän iltaan asti. Kun vieraat olivat lähteneet, oli hän miehensä\nkanssa kahden kesken ja sanoi hänelle:\n\n\"Minut on väkisin tuotu tänne. Minä en tahdo tätä asemaa.\"\n\nSiinä samassa otti hän sakset ja leikkasi tukkansa! Miehen kotiväki ei\nvoinut hänelle mitään. Hän oli päättänyt elää yksin -- ja meni\nluostariin.\n\nEräs morsian sai yksin viettää häät. Häntä ihmetytti hänen sulhonsa\npoisolo hääpäivänä, vaan kun häntä ei seuraavinakaan päivinä näkynyt,\nrupesi hän aavistamaan pahaa. Hän vaati hänen näkyviin tulemistaan.\nKierteiset vastaukset eivät enään auttaneet -- ja sisälle tuotiin\nkorissa istuva, vaivainen, tylsäjärkinen olento!\n\n\n\nHaista ei suojele laki.\n\n\nKodissaan ollessa hän on täysin vanhempainsa vallassa ja miehelään\ntultuaan on hän kokonaan miehensä ja anopin vallassa. Jos häntä siellä\npahoin kohdellaan, voivat hänen vanhempansa ja sukulaisensa\nomakätisesti kostaa hänen puolestaan, mutta jos eivät siihen kykene,\nsaa hän tyytyä kohtaloonsa.\n\nMiehet usein myyvät vaimonsa ja tyttärensä siveettömyyspesiin tai\nvuokraavat heidät niihin määrävuosiksi. Naisraukoilla ei ole mitään\nturvaa tämmöistä kohtelua vastaan. Orjuus siellä, orjuus täällä. Ei ole\nihmettä jos monet heistä, kurjaan elämään kyllästyneinä, toivottomina\nlopettavat elämänsä. Monet tuskissaan rupeavat ooppiumia polttamaan.\n\n\n\nMoniavioisuus\n\n\nei ole yleinen yhteisen kansan keskuudessa. Useasti toisen vaimon\nottaminen johtuu siitä, kun ensimmäisellä ei ole lapsia. Olen tavannut\nherrasmiehen, jolla oli viisi emäntää ja kaikki lapsettomia!\n\nTunnen miehen, jolla oli kaksi emäntää. Isä otti hänelle yhden ja setä\ntoisen. Setä oli lapseton. Hän lunasti veljensä pojalle vaimon siinä\ntoivossa, että hänelle syntynyt lapsi sitten luettaisiin hänen\nlapsekseen!\n\nTapahtuupa niinkin että\n\n\n\nKuolleet vihitään!\n\n\nHra Smith kertoo seuraavan tapahtuman, joka ei liene ainoa laatuaan:\n\nErään talon ainoa poika kuoli jättämättä perillistä. Se oli suuri\nonnettomuus, jota oli torjuttava. Päätettiin ottaa hänelle ottopoika,\nmutta mitenkäs hänelle ottolapsen otti, kun hän ei ollut vielä\nnaimisessa!\n\nOli yksi keino jälellä. Naapurikylässä oli juuri niinä aikoina kuollut\neräs tyttö. Vainajan vanhempien kanssa sovittiin asiasta ja tytön\nruumis haudattiin pojan ruumiin kanssa samaan hautaan. Häät pidettiin\nja heille otettiin ottopoika!\n\n\n\nHeljän seinän sisälle\n\n\novat ylhäiset naiset suljetut, mutta kansannaiset saavat liikkua\nvapaasti ja varsinkin muutamissa paikoissa ovat he yhtä vapaat kuin\nmiehetkin.\n\nEräs sivistynyt nainen sanoi kerran naislähetyssaarnaajalle:\n\n\"Kuoltuani toivon muuttuvani koiraksi, jotta saisin edes vähäsen\nmaailmaa nähdä.\"\n\nKodista tuotiin hänet miehelään ja siellä hän ei ollut kertaakaan\nsaanut astua portin ulkopuolelle! -- Kodissaan kuluttavat he aikaansa\ntaloudellisia toimia ja käsitöitä tehden, jutellen ja tupakoiden.\n\n\n\nLukutaito\n\n\non harvinainen naisten keskuudessa. Tytöille ei ole kouluja. On\nkuitenkin lukutaitoisia naisia. Muutamat ovat saaneet opetusta\nisältään, toiset veljiensä opettajilta.\n\nMiksi naiset ovat jätetyt niin osattomaksi henkisestä kasvatuksesta?\nSiitä syystä kun\n\n\n\nNainen ei ole miehen arvoinen,\n\n\nniin ajatellaan. Naisen asema on parempi Kiinassa, kuin muissa\nItämaissa. Kiinan suuret opettajat pitävät tavallaan naisen kasvatuksen\ntärkeänä. Hänen vaikutuspiirinsä on vaan -- koti. Kasvatuksen\ntarkoituksena on oleva, ei henkisten kykyjen kehittäminen, ei\nitsenäisyyden tunnon herättäminen, vaan naisen taivuttaminen\ntäydelliseen alistumiseen, sievään käytökseen ja taloudellisiin\ntoimiin.\n\nJos kokoomme yhteen ne ajatukset, jotka Kiinassa, niinkuin muissakin\nItämaissa vallitsevat, niin voimme sanoa naisesta ajateltavan näin:\n\n1. Niin paljon erilaisempi kuin taivas on maasta, on mies naisesta.\n\n2. Kaikki paha tulee naisesta, mutta miehestä kaikki hyvä.\n\n3. Nainen on ihminen, mutta miestä ala-arvoisempi, eikä koskaan voi\ntulla miehen arvoiseksi.\n\n4. Naisen on elettävä miestä varten ja hänet on pidettävä miehen vallan\nalla.\n\n5. Kasvatuksen tulee vahvistaa tätä vallanalaisuuden tunnetta.\n\nKiinalainen sanoo:\n\n\"Tyttö on tuhannen arvoinen, mutta poika -- 10 tuhannen! -- Yleensä\najatellaan jokseenkin näin:\n\n\"Tyttäreni on tänään minun tyttäreni, huomenna toisen miniä. Miksikäs\nhäntä kouluuttaisin? Hän, mennen toiseen taloon, vie taidot muassaan.\nMinua ne eivät tule hyödyttämään, eikä minun suvulleni kunniaa\ntuottamaan.\"\n\nNäin itsekkäisistä syistä, moni isä jättää tyttärensä osattomaksi siitä\nkirjallisesta sivistyksestä, jonka hän voisi hankkia hänelle.\n\nItä-Kiinassa kuulin usein sanottavan: \"nainen on jalkainpesuveden\narvoinen\", joka ilmitoi kansan ajatuksen naisesta.\n\nVaikka näin halvaksi arvostellaan naista, on kumminkin omituista\nhuomata miten paljon itsenäisyyttä ja arvokkaisuutta naisissa on!\nPaljon on pontevia, kyvykkäitä, viisaita naisia. Tunnen perheitä,\njoissa perheenisä on lukumies ja siten vieraantunut kaikesta\njokapäiväisen elämän toimista. Hän ei tiedä mitään talouden\nasioista, ei kylvy-, ei leikkuuajasta, mutta emäntä -- hän saa pitää\nhuolen kaikesta! Naiset liikkuvat kuin ruhtinattaret pienessä\nhallituspiirissään.\n\n\n\n\nIV:jäs Luku.\n\n\nNainen naisena on halveksittu, mutta\n\n\n\nÄitinä\n\n\nrakastettu, kunnioitettu. Häntä surraan kolme, mutta isää vaan kaksi ja\npuoli vuotta. Kysyin kerran opettajaltani:\n\n\"Miksi surette äitiä kauvemmin kuin isää?\"\n\n\"Siksi, kun äiti käytti perheen hyväksi sydäntään, isä rahojaan!\"\nvastasi hän. Virkamiestenkin on pitänyt luopua, äitinsä kuoltua,\njulkisesta elämästä kolmeksi vuodeksi. Kysyessäni syytä siihen sanoi\nopettaja:\n\n\"Jollei hallitsija kunnioita äitiänsä, on hän sopimaton kansan isäksi.\nJos hän ylönkatsoo äitinsä, oppii kansa tekemään samoin ja siitä alkaa\nkansan onnettomuus\", -- sillä \"kaiken hyveen alkuna on kunnioitus\nvanhempiaan kohtaan\", sanovat Kiinan suuret miehet ja se ajatus on\nheidän kirjoitustensa läpi kulkeva kultainen säde! Sadat, tuhannet ja\nmiljoonat ovat voimiensa mukaan koettaneet seurata tätä kultaista\nohjetta.\n\nKulkiessamme Kiinan suurissa kaupungeissa, eläessämme sen miljoonien\nkeskellä ja nähdessämme sen ikivanhat kaupungit, tulee usein\nkysyneeksi:\n\n\"Mistä syystä on tämä kansa pysynyt kansana kautta vuosituhansien?\nOnhan maailmassa ollut monta mahtavaa maata ja vahvaa valtakuntaa,\nmutta ne ovat kadonneet niin, ettei niistä muuta ole jälellä kuin nimi\nhistorian lehdillä?\"\n\nTätä miettiessä tulee mieleen neljäs käsky ja siihen liitetty lupaus.\nKiinalaiset ovat koettaneet totella tätä käskyä ja siunaus on ollut\nseurauksena. K'ang HIlsii keisari eräässä esitelmässään sanoo:\n\n\"Jos sulla pienoisena, sylilapsena ollessasi oli nälkä, itse et\nkyvennyt ruokaa suuhusi panemaan. Jos sulla oli kylmä, et kyvennyt\nitseäsi vaatettamaan. Vanhempasi syöttivät ja vaatettivat sinua. He\nkatselivat kasvojasi ja kuuntelivat ääntäsi. Nauroitko, niin he olivat\nmielissään. Jos itkit, olivat he surulliset. Käydä tepastelitko?\nSilloin he seurasivat sinua askele askeleelta. Jos olit vähän kipeä\nolivat he niin huolissaan, ettei ruokakaan heille maistunut.\n\n\"He eivät valittaneet lasten hoitamista ja elättämistä vaivaloiseksi\ntyöksi, valittivat vaan omaa tyhmyyttään, taitamattomuuttaan ja\nmieluummin olisivat itse kivun pitäneet ja vasta terveeksi tultuasi\nolivat he levollisia.\n\n\"He ikävällä odottivat sinun täysi-ikäiseksi joutumistasi. Sinä et\ntiedä, kuinka paljon vaivaa heillä on ollut ja kuinka paljon vaikeuksia\nsinua kasvattaessaan ja opettaessaan. Täysi-ikäiseksi tultuasi,\nvalitsivat he sinulle vaimon, saattaakseen sinulle lapsia. He toivoivat\nsinun lukevan ja saavan arvonimen. He kokosivat pienen omaisuuden,\njotta pääsisit elämän alkuun. Mikäs asia näistä ei olisi huolestuttanut\nisääsi ja äitiäsi? Ajatteleppas nyt! Syntyessäsi olit pieni, alaston\nolento, etkä tuonut silkin palaa, et rihman pätkää muassasi. Mitä tähän\nasti olet syönyt ja juonut, ovat olleet isän ja äidin armolahjoja.\nVoitko koskaan palkita heille? Jos et käsitä isäsi ja äitisi rakkautta\nsinua kohtaan, niin ajattele rakkauttasi omiin lapsiisi, niin silloin\nsen ymmärrät.\n\n\"Kun käsität vanhempaisi rakkauden, miksi et täytä velvollisuuksiasi\nheitä kohtaan? Velvollisuuksien täyttäminen vanhempia kohtaan ei ole\nmahdotonta. Sinun tulee rauhoittaa heidän mielensä ja pitää huolta\nheidän ruumiistaan, siinä kaikki!\n\n\"Kuinka rauhoitat heidän mielensä? Siten, että olet hyvä ja teet hyvää.\nOletko lukumies? Lue ahkerasti. Oletko maanviljelijä? Viljele peltosi\nhyvästi. Jos kauppiaana tai työmiehenä hankit elatuksesi, on\nvälttämättömästi tarpeellista olla osaasi tyytyväinen. Vanhempiesi\nsivulla ovat nuoremmat veljesi ja heitä ylempänä heidän vanhempansa eli\nsinun isoisäsi ja äitisi. Pidä huolta heistä ja siten rauhoitat\nvanhempaisi mielen.\n\n\"Kuinkas on heidän ruumiistaan huoli pidettävä? Voimiesi mukaan ja niin\npaljon kuin varasi myöntävät, anna vanhemmillesi. Ennemmin syö ja käytä\nitse vähemmin, jotta voisit vanhemmillesi antaa. Näe vähän vaivaa\nvanhempaisi tähden. Heidän sairastaessaan, kutsu lääkäri parantamaan.\n\n\"Älä millään muotoa antaudu pelaamiseen ja juopottelemiseen. Älä\nsalaisesti kokoa rahaa yksityisiin tarpeisiisi, rakastaen vaimoasi ja\nlapsiasi, unohtaen vanhempasi. Saata vanhempasi onnelliseksi päivä\npäivältä ja siten sinä täytät velvollisuutesi heitä kohtaan.\n\n\"Filosoofi Tseng sanoo: vanhemmat luonnollisesti toivovat pojastaan\nherrasmiestä. Jos hän käyttäytyy sopimattomasti, häpäisee hän\nruumiinsa, jonka on vanhemmiltaan saanut ja siten laimiinlyö\nvelvollisuutensa heitä kohtaan.\n\n\"Vanhemmat toivovat pojistansa uskollisia valtiomiehiä ja hyviä\nvirkamiehiä. Jos he sitten valtion palveluksessa ollessaan ovat esteenä\nvaltion asioille, julkisuudessa tottelevat, salaisuudessa rikkovat\nlait, tai rasittavat kansaa, -- niin he häpäsevät vanhempansa.\n\n\"Vanhemmat toivovat, että heidän poikansa antautuisivat tuttavuuteen\nkunnon miesten kanssa, mutta jos he eivät väliä pidä siitä, kenen\nkanssa seurustelevat, tulevat he kaikilta häväistyksi ja sekin häpeä\ntulee vanhempain osaksi.\n\n\"Vanhemmat toivovat pojistaan kelpo sotilaita, mutta jos he, sotilaina\nollen, pelkäävät, eivätkä tahdo rohkeasti hyökätä eteenpäin, niin he\nrikkovat sotilaslain ja tuottavat vanhemmilleen siten häpeää.\"\n\nSitten keisari puhuu niistä, jotka eivät koti-oloissa kunnioita\nvanhempiaan:\n\n\"Jos isä ja äiti pyytää heiltä jotakin, kieltäytyvät he antamasta. Jos\nhe käskevät heidän jotakin tekemään, löytävät he esteitä, eivätkä tahdo\ntotella. Jos vanhemmat nuhtelevat heitä sanalla tai parilla, suuttuvat\nhe heti. Omalla vaimolla ja lapsilla on ruokaa ja lämmintä, mutta\nvanhemmat saavat melkein kuolla viluun ja nälkään. 'Taivas' ei sitä\nhyväksy! Hänen lapsensa näkevät tämän ja seuraavat hänen esimerkkiään.\nOletteko nähneet tottelemattomalla pojalla hyviä lapsia?\" -- -- --\n\n\"Vanhemmat ovat niinkuin taivas. Taivas synnyttää sirkkalehden.\nKevätpäivä kasvattaa sen. Syksyn kylmä sen kuollettaa ja se kaikki\ntapahtuu 'taivaan' tahdosta. Lastensa elämän ja kuoleman ylitse on\nisällä ja äidillä valta. Taivaan alla ei ole yhtään isää ja äitiä, joka\nväärin tekisi -- -- (lapsiaan kohtaan).\" -- -- --\n\nNiinkauvan kuin vanhemmat ovat elossa, ovat pojat tavallaan heidän\nvaltansa alla ja vanhempain kuoltua, eivät siteet hölly. Vanhempain\nsuurin huoli on saada poikansa naimiseen ja pojan suurimpana huolena on\nvanhempiensa kunniallisesti hautaaminen. Monasti olen käynyt taloissa,\njoissa olen nähnyt ruumisarkkuja. Ne ovat odottamassa isää ja äitiä!\nPojat, jotka vanhempiaan kunnioittavat, jo ajoissa valmistavat heille\nviimeisen asuinhuoneen! Jos kodissa ei ole tilaa, säilytetään ne\njossakin temppelissä. Toinen, omituinen tapa osoittaa kunnioitusta\nvanhemmilleen ja erittäinkin äidille, on se että ruumisarkku pidetään\nkodissa -- hautaamatta -- vuosikausia!\n\nViime kevännä oli neiti Cajander eräissä hautajaisissa. Kuollut oli\nmaannut kirstussa -- kymmenen vuotta! Tila alkoi tulla liian ahtaaksi\nja siksi täytyi äitivainajan ruumis viedä maan poveen.\n\nTunsin miehen, jonka 83 vuotinen, vanha äiti sairastui. Mies leikkasi\nkäsivarrestaan palasen lihaa, keitti siitä liemen, jonka syötti\näidilleen. Äidin tauti ei ollut kuolemaksi, mutta ihmiset luulivat tuon\nlääkkeen tepsineen. Äiti parani, mutta poika kantoi monta viikkoa\nkäsivarttaan kaulassaan!\n\nTämmöinen luonnoton tapa kunnioittaa vanhempiaan, on Kiinaan tullut\nBuddhan opin muassa. Vanhempain sairastaessa lapset tekevät vaivaloisia\nmatkoja kaukaisissa seuduissa oleville vuorille, siellä uhratakseen\njumalille tai viskautuakseen alas joltakin jyrkänteeltä, jonne papit\nheitä neuvovat. Mikä heistä taittaa siten jalkansa, kuka kätensä, mutta\nei mikään uhraus ole liian suuri kun on kysymyksessä vanhempain\npelastuminen!\n\nNiiden miesten ja naisten nimet ovat ikuistetut, jotka jotenkin\nerinomaisella tavalla ovat vanhempiaan kunnioittaneet. Hänen\nkunniakseen rakennetaan tien varsille kaunis, kivinen kunniaportti,\njohon on kaiverrettu hänen nimensä ja tekonsa. Nämät muistomerkit\nasetetaan tienviereen siinä tarkoituksessa että ohikulkijat tulisivat\najattelemaan tämän hyveen ääretöntä arvoa.\n\nTytär, joka kieltäytyy naimiseen menosta sentähden, kun tahtoo palvella\nvanhempiaan, on ylistetty kaikkialla, minne hänen maineensa saapuu.\nSamanlaisen kunnian saa osakseen miniä, joka miehensä kuoltua antautuu\nanoppinsa ja appensa apuna olemaan. -- Tietysti ainoastaan varakkaat\nnaiset voivat näin tehdä, sillä köyhät lapset lähetetään jo aikaiseen\nkotoa pois.\n\n\n\n\nV:des Luku.\n\n\n\nLapset.\n\n\nOllessamme Liun perheessä, näimme miten erilailla tytärtä vastaan\notetaan, kuin poikaa. Vanhassa Kiinalaisessa runossa sanotaan:\n\n    Kun prinssi pieni syntyvi\n    Niin hälle leikkikaluksi\n    Saa valtikankin antaa.\n    Vaan prinsessa, hän polonen\n    Saa pienen tiilipalasen,\n    Ei muuta, leluksensa.\n\nTyttöjen täytyy nöyrästi palvella veljiäänkin. Pojilla on kaikkialla\netusija. Kansan keskuudessa totutetaan lapset jo pienenä työhön.\nKöyhyys pakoittaa siihen. Varakastenkaan tyttäret eivät saa niinkauvan\nleikitellä, kuin pojat. On somaa huomata miten lasten mieli ikävöi\nleikkimistä. Vaikka ahkerasti työssä ollen, pujahtavat he aina välillä\n\"talosia\" leikkimään. Heillä on riepunukkeja ja Japanista kuletetaan\nnykyään paljon isoja nukkeja, aivan Kiinalaisten näköisiä! Paperileijat\novat poikain huvikkeina. Kevätpäivinä näkee niitä kymmenkuntia\nsinitaivaalla lentelemässä. Usein olen nähnyt lasten leikkivän\n\"sokkosia\".\n\nPojat pitävät kaikenlaisia hyönteisiä toverinaan. Hepotistikkaa pitävät\npienessä, puutikuista tehdyssä häkissä ja kulettavat mukanaan. Välistä\non heillä noin parin tuuman pituinen, iso silmäinen, siivekäs\nhyönteinen taskussa. Se pitää korvia särkevää meteliä, jos sitä koskee!\n-- Kiinalaisten poikien kunniaksi tekee mieli mainitsemaan sen,\netteivät he kiipeile puihin lintujen pesiä hävittämään! Muuten he ovat\nkyllä vallattomia, jos vaan saavat olla valloillaan. Tapahtuu niinkin,\nettä koulupojat varastavat jonkun \"sian\" ja pitävät pidon. Tunnen\nnuoren miehen joka kertoili kepposistaan. Kerran matkusti opettaja pois\nmuutamaksi päiväksi. Koulu jäi isompien oppilasten hoitoon. \"Kun kissa\noli poissa, niin silloin hiiret pöydälle!\" Pojat panivat tuumansa\ntukkoon, varastivat köyhän vaimon porsaan, tappoivat, paistoivat ja\noikein talkoolla söivät. Tämä ei ollut harvinainen tapahtuma!\n\nHiljakkoin kuulin nuoresta miehestä, joka on herännyt synnin tuntoon.\nHän tuli opettajan luo, sanoen: \"minä tahdon tulla kristityksi, mutta\nminun tuntoani painaa raskaasti se, kun minä kouluajallani varastin\ntoisten poikain kanssa erään köyhän vaimon porsaan.\"\n\n\"Sinun on se tunnustettava hänelle!\" sanoi opettaja.\n\n\"Minun on se tunnustettava ja sovitettava, muuten en saa rauhaa!\"\nvastasi nuorukainen.\n\n\n\nLasten nimet\n\n\novat hyvin omituisia. Kukkaisten nimiä annetaan tavallisesti tytöille.\nMutta annetaan rumiakin, kuten esim. \"Jo riittää\" \"Pitäisi oleman\npoika\" y.m.s. Jos tyttäriä on useampia kutsutaan heitä vaan\nnumerojärjestyksessä, esim. \"Ensimmäinen\", \"Toinen\" j.n.e. Omituisia\novat poikienkin nimet. Jos hän syntyy samana vuotena, jona iso-äiti\ntäyttää \"50\" vuotta, saa hän nimekseen \"Viisikymmentä.\" Jos syntyi\ntalvella, kutsutaan häntä \"Talvella syntyneeksi.\" Pahanhengen sanotaan\nhyvin haluavan vahingoittaa poikalapsia. Suojellakseen lastensa pahan\npauloista, annetaan pojalle tytön nimi. Nytpä paholainen pulaan joutuu!\nEi nyt saa lapsesta selkoa kumpaako sukupuolta lie! On toinenkin yhtä\novela keino vetää vihollista nenästä! Poika annetaan toiseen taloon\nlapseksi vaan nimellisesti. Lapsi kun oleksii vuoroin kotona, vuoroin\nkylässä, ei hölmö paholainen pääse selville kumpaanko taloon hän\noikeastaan kuuluu, eikä siis uskalla häntä vahingoittaa. Usein näkee\npoikasen nenässä renkaan. Sekin suojelee häntä pahan vaikutuksilta.\nPienet pojat puetaan Buddhalaisen papin pukuun, jotta säästyisivät\nkuolemalta!\n\n\n\nLasten puvut\n\n\novat koriat! Pienillä lapsilla on punaset housut, siniset nutut,\nkeltaset liivit tai päinvastoin! Päähineet ovat koristetut\nhopeahelyillä, pienillä kulkusilla. Posket maalatut ja huulet punatut.\nUsein on nilkkaan kiinnitetty kulkunen, jotta kuullaan missä pikku\nihminen vilistelee.\n\nTytöillä on korvissa renkaat, ranteessa rannerengas, sormuksia sormissa\nja kukkasia päässä. Idässä naiset käyttivät kukkasia päässään ympäri\nvuoden. Talvisydännä heillä oli tekokukkasia, mutta muina vuoden\naikoina luonnollisia. Köyhät, pienet tytöt, joilla oli vaan housut\njalassa, somistivat ainakin toisen käsivartensa hopearenkaalla ja\nsiliän, rasvatun, mustan tukkansa joko punaisella tai valkoisella\nkukkasella. Vaikka lapset ovat rakkaita, heidän kuoltuaan\n\n\n\nEi heitä haudata.\n\n\nTshenkiangissa ollessamme huomasimme kaupungin ulkopuolella olevan mäen\nrinteellä joukon pieniä kuoppia ja niiden vieressä vaaterepaleita. Ne\nolivat lasten hautoja. Lapsen kuoltua, kääritään ruumis vanhoihin\nryysyihin ja lasketaan kuoppaan, joka on vaan niin syvä, että ruumis\nsiihen parhaaksi mahtuu. Peitetään sitten hienolla multakerroksella.\nYöllä tulevat metsän pedot tai nälkäiset koirat, kaivavat ruumiin ja\nsyövät sen.\n\nVielä yhdeksänkin vuotisia lapsia kohdellaan näin. Kysyessämme syytä\nsiihen, kuulimme pääasiallisesti syynä olevan sen, että lapsen sielu ei\npääse takasin maailmaan, jos ruumis kirstuun pannaan! Toiset\najattelevat lapsen sielun menevän jonkun vastasyntyvän lapsen\nruumiiseen. Mitäs he sitten hänen vanhasta ruumiistaan välittäisivät!\nMoni luulee lapsen sieluttomaksi. Meistä tuo oli julma tapa, mutta\nKiinalaiset olivat siihen tottuneet.\n\nKerran hartaushetkellä puhuimme lasten arvosta ja siitä, miten meidän\ntulee kohdella heitä. Kerroimme miten kristityt vanhemmat kätkevät\npienokaisensa syvälle maan poveen odottamaan ylösnousemusaamua.\nSaapuvilla olevista miehistä yksi pyrskähti itkuun ja sanoi:\n\n\"Me Kiinalaiset rakastamme lapsiamme, mutta emme ole osanneet pitää\nheitä oikeassa arvossa.\"\n\nHäneltä oli kuollut pienokainen ja hän oli viskannut hänet petojen\nruu'aksi.\n\n\n\nVeljeksien velvollisuuksista\n\n\nkirjoittaa K'ang keisari näin:\n\n\"Paitse vanhempiasi, on sinulla veljiä. Heidän kanssaan olet 'yhtä\nlihaa ja verta' ja siksi teitä kutsutaan 'käsiksi ja jaloiksi'. Jos\nkohtelet veljeäsi pahoin, silloin kohtelet vanhempiasi samoin. Vaikka\nveljesi eivät olisikaan kaikki syntyneet samasta äidistä, ovat he\nkuitenkin isäsi luuta ja verta.\n\n\"Meidän päivinämme on rakkauden pääesineenä puoliso. Otaksu että\nvaimosi kuolee. Saathan silloin ottaa toisen, mutta jos veljesi kuolee,\nniin mistä saat toisen? Vanhat sanoivat: 'yhdistettyjen, yhdessä\nhengittävien oksien juurikin on ihana!' Älä helliä tunteita loukkaa\nsanoilla, sillä joka kerta toisiamme tavatessa olemme jo vanhemmiksi\ntulleet. Eihän täällä pitkää aikaa veljinä olla!\n\n\"Miksi veljekset usein käyttäytyvät vihamiehen tavalla?\n\n\"Jos tahdot vanhempaa veljeäsi kunnioittaa, niin anna kaikessa hänelle\netusija, nim. syömisessä, juomisessa, pukeutumisessa, puhumisessa,\nistumisessa ja astumisessa.\n\n\"Ennen vanhaan kun tavattiin kyläläinen, joka oli 10 vuotta vanhempi,\nniin häntä kunnioitettiin kuin vanhempaa veljeä. Jos hän oli viittä\nvuotta vanhempi, ei hänen ohitsensa tiellä menty, vaan kulettiin\njälestä. Jos korkeampi-ikäisiä vieraita tämmöisellä kunnioituksella\nkohdeltiin, niin kuinkas paljon enemmän sitten omaa, vanhempaa veljeä!\n\n\"Vanhempien veljien pitää rakastaman nuorempia. Vaikka nuoremmat\nolisivat kuinka ijällisiä tahansa, on vanhempien veljien kohdeltava\nheitä, kuten lapsia. Jos minun poikani on typerä ja minä vihastuen\nhänehen nuhtelen ja kuritan häntä, niin heti, pyörähdettyäni ympäri,\nrakastan häntä yhtä hellästi, kuin ennenkin. Mutta sinä, ollen vanhempi\nveli, et tahdo hyvästi kehoittaa veljeäsi. Nähdessäsi hänessä\npienemmänkin virheen, heti alat torua häntä.\n\n\"Ajatteleppas! Sinä ja veljesi, te olette saman äidin kasvattamat. Jos\nlyöt veljeäsi, lyöt itseäsi. Nuorin veljesi, joka ei vielä eroita hyvää\npahasta, maksaa sinulle kerran samalla mitalla. Tässä käy aivan samalla\ntavalla kuin käden ja jalan tapellessa. Jos käsi lyö jalkaa, eiköhän\njalka potkaise kättä?\n\n\"Epäsopu veljeksien välillä tulee nykyaikana raha-asioista. Onhan\nniitä, jotka riitelevät pelloista, huoneista ja niitäkin, jotka\nriitelevät ruu'asta ja mikä mistäkin. He eivät ajattele että raha-asiat\novat vähäiset ystävyys- ja sukulaisuussuhteisiin verraten. Mitäs se\nhaittaa, jos omaisuus ei ole niin tasan jaettu! Ollen veljellä, onhan\nse omassa perheessä, eikä vieraan käsissä.\n\n\"Sinä mielelläsi kuuntelet vaimosi puhetta. Huomattuasi siinä olevan\nvähän perää, kuuntelet sitä siksi kunnes uskot kaikki. Vanhemman veljen\nvaimo sanoo miehelleen: 'kyllä se on tuo sinun nuorempi veljesi aika\nlaiska! Sinä näet vaivaa häntä elättäessäsi ja vielä sittenkin hän\nnäkee sinussa vikoja. Olemmeko hänen poikiaan ja miniöitään, että\nmeidän täytyy häntä kunnioittaa kuin vanhempiamme?'\n\n\"Nuoremman veljen vaimo taas sanoo miehelleen: 'vaikka se vanhin\nveljesi osaa rahaa pyytää, osaathan sitä sinäkin! Sinä teet yhtä paljon\ntyötä kotona, kuin hänkin. Jos palkkaat palvelian vuodeksi, niin hän ei\nnäe puoleksikaan sitä vaivaa, kun sinä näet! Entäs heidän lapsensa\nsitten! Ne vasta lapsia ovat! Heille ostetaan sitä, laitetaan tätä!\nPitääkö meidän lasten sitten kuolla?'\n\n\"Tämmöistä puhetta vähän tänään, hiukan huomenna ja niin veljesten\nsydämet kylmenevät. Siitä seuraa riita ja niin veljekset unohtavat\nolevansa 'yksi'. Jos niinkin on, että vanhempi veli on kyvytön ja\nnuorempi hoitaa häntä, tai päinvastoin, on asia juuri niin, kuin se\nolla pitääkin. Jos heistä jompikumpi riitelee, on häntä kohdeltava kuin\njuopunutta. Jos hän puhuu tyhmyyksiä, jätettäköön hänet yksin ja\nmenköön kukin toimiinsa.\n\n\"Havaannollisena kuvauksena tästä ovat molemmat kädet. Oikea käsi voi\nkirjoittaa, käyttää helmitaulua, ottaa ja pitää esineitä. Vasen käsi on\ntyperä oikeeseen verraten, mutta kukas lyö sitä oikealla? Niin\nlikeisesti ovat veljeksetkin toisiinsa yhdistetyt. Kuinkas voivat he\nolla eripuraiset?\n\n\"Ajatteles vähäsen! Rikkaus on kuin liikkuva tavara. Jos se katoaa, saa\ntoista sijaan. Niin ovat vaimotkin. He eivät ole samassa suhteessa\nmeihin, kuin veljet. Me olemme samoista vanhemmista syntyneet, mutta he\neivät ole. Mitäs he asioista ymmärtäisivät!\n\n\"Jos veljekset ovat riitaiset, niin vanhemmat luonnollisesti\nvihastuvat siitä. Etkös sinä olisi murheellinen, jos tapaisit lapsesi\ntappelemassa! Vanhempiaan kunnioittavat lapset eivät ole epäsovussa\nkeskenään. Vanhat sanoivat: 'jos veljekset asuvat yhdessä ja kärsivät\ntoinen toistaan, niin kaikki asiat ovat hyvin.' Älä rupea riitelemään\npienistä asioista. Lapsesi ovat myöskin veljeksiä. Jos sinä ollen\nriitainen, opetat heitä riitaiseksi, jättävät he lapsilleen huonon\nesikuvan. Jos te, veljekset, ette elä sovinnossa, niin teidän lapsenne\nlastenlapsineen, seuraten teidän esimerkkiänne, riitelevät polvesta\npolveen, niinkuin tekin. Sanotaan: jos veljekset eivät elä sovussa,\nvaan riitelevät kaikista turhista asioista, niin naapurit käyttävät\nsitä hyväkseen, he panettelemisella yllyttävät teitä tappeluun tai\nkäräjänkäyntiin, josta on seurauksena onnettomuus koko perheelle.\n\n\"Jos täytätte velvollisuutenne vanhempianne kohtaan ja kunnioitatte\nveljiänne, silloin käyttäydytte hyvin kansalaisena ja sotilaana\nrakastatte isänmaatanne. -- Mutta te sotilaat ja te, jotka ette ole\nsotilaita, te tiedätte kyllä, että teidän on kunnioitettava\nvanhempianne ja arvossa pidettävä veljiänne, te olette tottuneet\npitämään oman päänne, ettekä tietoanne pane käytäntöön. Jos pysähdytte\ntutkistelemaan itseänne, niin häpeätte ja surette entistä käytöstänne.\n-- Rangaistus voi pitää kurissa ainoastaan ruumiinne, mutta se ei voi\nmuuttaa sydäntänne. Jollette häpeä käytöstänne, on teitä neuvominen\nturhaa.\n\n\"Jos jokainen yksityinen valtakunnassa täyttäisi velvollisuutensa, niin\nluonnollisena seurauksena olisi alituinen, yleinen rauha. Mikä ilo se\nolisikaan!\"\n\n\n\nJalkain puristaminen\n\n\non koko kansaan katsoen yleinen. Tämän tavan uhrina ovat naiset. Se on\nniin yleinen muutamilla paikkukunnilla ettei löydä naista, jolla on\nluonnolliset jalat. Pienet jalat ovat naisen huomattavin kaunistus.\nNiillä tienoin, missä olen asunut, ei tapa ole ollut aivan yleinen.\nSuuri osa kansan naisista on siitä varjeltunut.\n\nNaapuristossamme asui köyhä perhe, jossa oli kuusi tytärtä. Nuorin\nheistä oli kuudennella. Pyysimme lasta ottolapseksemme, mutta vanhemmat\neivät antaneet, sillä he tahtoivat sitoa hänen jalkansa. Äiti rupesikin\njuuri siihen aikaan niitä sitomaan. Hän otti pitkän palttinaisen\nhihnan, taivutti varpaat jalkoterän alle ja kietoi jalkoterän tuolla\nlujalla hihnalla. Oikein sydäntä särki, kun näimme sitten lapsiraukan\nkäydä kyntystävän kantapäillään! Tämä tapa on tuhonnut tuhansien\nterveyden. Tapa orjuuttaa ihmisen! Tätä orjuutta vastaan taistellaan\nnyt tulisesti. Maassa on perustettu jalkain vapauttamisseuroja.\nTaisteluun on ryhtynyt Kiinan sivistyneet ja siten se aate pikemmin\nedistyy kansan keskuudessa. Lähetyssaarnaajat tekevät innolla työtä,\neikä kirkon jäseneksi oteta ketään, joka ei ole vapauttanut jalkojaan.\n\nTämä jalkain puristaminen onkin ainoa muotihulluus maassa. Ei Kiinassa\nole muotilehtiä, eikä siellä uhrata \"muodin jumalille\" niinkuin meillä.\nKiinalaiset naiset käyttävät saman kuosisia pukuja, kuin heidän\nesi-äitinsä satoja vuosia takaperin. Surullista on nähdä miten meidän\nkansa juoksee yhdestä hulluudesta toiseen muotia takaa ajaessaan!\n\n\n\n\nVI:des Luku\n\n\n\nKiinalaisen luonnetta\n\n\non Länsimaalaisen vaikea kuvata. Hänessä on paljon salaperäistä. Hänet\non opetettu _tunteitaan salaamaan_. Hän voi kätkeä tulisemmatkin\ntunteensa niin piiloon, kuin kissa kyntensä! Vaikka syvästi loukattuna,\nvoi hän mennä pois hymysuin!\n\nHän on _kestäväinen_. Vaikkei toimensa ole tuottelias, ei hän hevin\nsiitä luovu, sillä hän ajattelee: \"kestäväisyydellä on vaikeus\nvoitettava\". Huonokin ammatti voi parantua ahkeruudella, sillä \"saahan\nmiekastakin hiomalla silmäneulan\".\n\nHän on _säästäväinen_. Puoleksi pilaantuneen ruuan syö kansan mies.\nKerran kesäsenä päivänä paheni meiltä lihakappale, joka jo oli\npaistettu. Käskin viskaamaan sen pois, mutta kauhukseni sain kuulla,\nettä palvelijamme eivät hennoneet heittää sitä pois vaan söivät sen!\n\n_Kärsivällinen_ on Kiinalainen. Meillä on eräs pieni holhotti siellä.\nOllessaan 8:san vuotinen, asui hän luonamme. Häneen tuli omituinen\nihotauti. Neiti Lagerstam, joka oli sairaanhoitaja, voiteli hänen\nruumiinsa lääkkeellä, joka kirveli, mutta tuotti pikaisen avun. Lapsi\nkiemurteli kuin mato koukussa, mutta ei ääntä päästänyt! Nähdessämme\nhänen kärsivällisyytensä, olimme ihan hämmästyneet! Vaiti ollen kärsi\nlapsukainen tuskat! Me emme olisi sitä voineet tehdä.\n\nKatsellessani heidän kehnoja kangaspuitaan, monimutkaista vaivaloista\nsilkin kutomistapaansa ja tylsiä työaseitaan, ihmettelin heidän\nkärsivällisyyttään ja _kykeneväisyyttään_. Niillä tienoin, missä olen\nliikkunut ja nähnyt silkin viljelystä, en missään nähnyt \"luomapuita\",\nvaan kangas luotiin tuvan ulkoseinälle! Kyllä siinä luoja sai ottaa\nvähän monta askelta, ennenkun pitkä kangas oli luotu!\n\n_Lujuutta ja sitkeyttä_ ei Kiinalaiselta puutu! Hän pyrkii\ntarkoituksensa perille, vaikkapa vuoriakin täytyisi siirtää!\n\n_Maltillinen_ hän on, mutta jos hänen tunteensa pääsevät kuohumaan,\nkuohahtavat ne yli äärien, muuttaen hänet rajuksi ja pelkäämättömäksi\nvaikka muuten hän on hyvin _pelkuri_.\n\nHän on _arka arvostaan_ ja haluaa _esiintyä sivistyneenä_ miehenä,\njolla on \"tapoja!\" Kerran eräs nuori mies kysyi sopimattomalla,\nhalveksumista osottavalla tavalla nimeäni. Huomautin ystävällisesti\nhänelle sitä sanoen:\n\n\"Etkös tunne tapoja?\"\n\nHän häpesi, uudisti kysymyksensä kohteliaasti kumartaen ja sanoi:\n\n\"Arvoisa nimesi?\"\n\n\"Halpa nimeni on An\", vastasin. Läsnäolijat nuhtelivat häntä ja\nhuomauttivat hänelle, miten sopimattomasti hän ensin käyttäytyi ja\ntunnustivat meillä ulkomaalaisillakin olevan \"tapoja!\"\n\nKiinalainen on _viekas_. Taitavasti petkuttaa hän omia\nkansalaisiaankin, puhumattakaan muukalaisista. Hyvin usein ovat\nKiinalaiset ystävämme sanoneet meille: \"eivät ulkomaalaiset tiedä\nmeidän Kiinalaisten sydäntä.\" Usein kuulin sanottavan: \"ei viekas voi\nviekasta pettää, mutta rehellinen aina sen uhriksi joutuu.\"\n\n_Kostonhimoinen_ hän on. Eräs herrasmies riitautui yhden työmiehen\nkanssa ja voitti. Voitettu päätti kostaa. Hän nautti ooppiumia, meni\nyöksi riitatoverinsa oven ulkopuolelle ja kuoli siihen. Siinä oli\nkostoa kylliksi. Hänen sukulaisensa alkoivat rettelöidä. Herrasmiehen\ntäytyi suorittaa hautauskulungit ja mikä vielä kauheinta oli, niin se\noli se, että hän luuli vainajan sielun asustuvan kuolinpaikalla. Hänen\ntäytyi sulkea ovi, sillä hän ei uskaltanut siitä kulkea! Voisihan\nvainaja hänet kuristaa. Kostonhimon uhreina kuolee sadoin tuhansin\nihmisiä. Kiinalainen ei hyökkää toisen päälle tappaakseen hänet, vaan\nhän surmaa itsensä! Mitäs hän välittää tästä elämästä! Hän ajattelee:\n\"pääsenhän tänne taas uudelleen!\" Hän uskoo sielun vaeltavan tämän\nmaailman ja tuonelan väliä. Itsemurhia tapahtuu äärettömästi paljon. Me\nsaimme kerran pelastaneeksi erään 12-vuotisen pojan, joka riidellessään\nvanhimman veljensä kanssa joutui tappiolle. Siitä pieni mies sydäntyi.\nOsti myrkkyä ja nautti sen. Äiti juoksi hädissään apua hakemaan. Meillä\nei ollut kotona mitään vastamyrkkyä, mutta olimme sattuneet kuulemaan\nväkevän kahvin olevan siihen hyvää. Me keitimme sakeaa kahvia ja\njuotimme pojalle kaksi kupillista. Sekös tepsi! Poika rupesi\nylönantamaan ja pelastui, mutta ei hän siitä hyvillään ollut.\n\nEräs varakas emäntä, jolta kuoli mies, joutui odottamattomalla tavalla\nkostonalaiseksi. Eräs renttu pyysi häneltä suurempaa rahasummaa. Hän ei\nantanut. Mies mietti kostoa. Hän meni kaupungin hallitukselle\nilmoittamaan emännän pitävän suolakauppaa, johon ainoastaan\nhallituksella on lupa. Kaupungin päällikkö lähetti tutkimaan asiaa.\nSuoloja ei löytynyt talossa, mutta miehet eivät lähteneet talosta pois.\nSiinä olivat yöt, päivät. Emännän piti heitä syöttää, juottaa. Kaiket\npäivät siinä juorusivat ja räyhäsivät. Heitä oli viisi, kuusi miestä ja\nsyyttäjä lisäksi. Niin olisivat siinä elelleet kuka tiesi, kuinka\nkauvan, jollei emäntä olisi antanut rahoja. Mutta pyydettyä määrää hän\nei kuitenkaan antanut!\n\n_Sanansa pitäminen_ on Kiinalaisille outo asia. Hän on lauhka\nlupaamaan, mutta täyttämään hidas! Kerran jouduimme tekemiseen miehen\nkanssa, joka mainiosti osasi \"syöttää meitä sanoilla\". Vuokrasimme\nhänen veneensä. Kimpsut, kampsut olivat jo veneessä ja me käskimme\nhänen nostamaan ankkurin.\n\n\"Nostetaan, nostetaan, kunhan setäni poika tulee puodista riisiä\nostamasta!\" sanoi ukko.\n\nKärsivällisenä odotimme \"sedänpojan\" tuloa. Hän tuli.\n\n\"No nyt ankkuri ja purjeet ylös!\" huudahtimme.\n\n\"Kohta, kohta!\" vastasi mies iloisesti, mutta kun hän ei liikahtanut\npaikaltaan, kehoitimme häntä toisen kerran.\n\n\"Lähdetään paikalla, kunhan serkkuni, joka kodistaan meni uusia housuja\nhakemaan, palajaa!\" tuumi hän. Mikäs nyt auttoi? Kukatiesi kuinka monta\n\"sedänpoikaa\" ja \"serkkua\" vielä oli odotettavana! Meille alkoi kiire\ntulla, sillä päivä oli jo puolessa ja meillä monen tunnin matka\nkulettavana.\n\n\"Emme voi enään odottaa\", sanoimme, kun \"serkkua\" ei näkynyt, ei\nkuulunut.\n\n\"Tuuli on niin kova! Ei nyt uskalla purjetta nostaa!\" sanoi mies.\n\n\"Pääsevätpäs muut ihmiset nyt kulkemaan! Katsokaa, tuolla on monta\npurjevenettä menossa virran yli!\" sanoimme hänelle osottaen lukuisia\nveneitä. Ukko ei sittenkään ollut \"niinä miehinään\" ja me rupesimme\nankaraksi!\n\n\"Jos ette lähde meitä viemään heti paikalla virran yli, niin me otamme\ntoisen veneen!\" sanoimme. Se uhkaus auttoi. Heti paikalla hän huusi:\n\"hoi, poika! nostappas se ankkuri ylös!\" Ankkuri hinattiin. Kello oli\nyksi. Me lähdimme rannasta. Ollen tästä hyvillä mielin menimme veneen\nsisäosaan, sillä ulkona oli kylmä. Sieltä emme voineet nähdä\nympärillemme, sillä seinäluukut olivat suletut. Juttelimme innokkaasti\nja söimme eväitämme. Viimein rupesimme ihmettelemään miksi virran\nylimeno kesti niin tavattoman kauvan -- ja harmittaa ihan tahtoi kun\nhuomasimme venemiehen kujeet. Jo oli viides tunti ja me olimme samassa\npaikassa, josta olimme lähteneet! Ne veitikat soutivat ja huopasivat\nkuletellen meitä edestakasin rannikkoa pitkin. Ei siinä tehnyt mieli\noikein itkemään, eikä nauramaan! Ei auttanut muu kuin tyytyväisenä\nalistumaan kohtaloonsa! Ankkuriin laskettiin. Veneessä vietimme yön ja\nseuraavana aamuna, päivänkoitossa, lähdimme uudelleen.\n\nKiinalaineon _epäluuloinen_ ja siksi _varovainen_.\n\nVarsinkin vieraasta paikkakunnasta tullutta he varovat ja pitävät\nsilmällä. Etenkin meitä ulkomaalaisia pelätään. He pitävät meitä\nnoitina, tietäjinä ja sanovat: \"ulkomaalaisilla on 10 tuhatta keinoa\nvahingoittaakseen ihmisiä.\" He luulevat meidän myrkyttävän kaivoja,\nottavan ihmisten silmät ja sydämen keittääksemme niistä lääkkeitä.\n\nAsuin Kaojuu nimisessä kaupungissa. Sikäläistä lähetystaloa kansa\npelkäsi.\n\n\"Sinne pääsee monesta ovesta, mutta ulos vaan yhdestä\", sanottiin.\n\"Yläkerrassa on luukku. Jos sille tallaa, aukenee se ja silloin\nputoaakin astuja alas verikuoppaan, josta ei koskaan pääse pois.\" Niin\nkerrottiin ja uskottiin. Ihmiset eivät uskaltaneet tulla yläkertaan.\nKerran päätimme houkutella muutamia naisia ylös, jotta he omin silmin\nnäkisivät huhun perättömyyden. Yksi meistä soitti harmoniolla. He\nhalusivat tulla kuuntelemaan, mutta varovaisesti katselivat he\nympärilleen. Joka huone, jonka sivuitse tulivat, oli avattava, jotta he\nnäkisivät, mitä niissä oli. Yläkerran lattiat tarkastelivat he visusti.\nMuutamat heistä tulivat minun huoneeseeni. Jutellessamme siinä, tuli\ntuulen puuska ja ovi lensi kiini. Voi mikä kauhistus valtasi heidät!\nKalpeina, vavisten ja pelästyneinä, huutaen ryntäsivät he ovea kohden!\nSamassa tuli toinen puuska ja silloin he rauhoittuivat. -- He kertoivat\nystävilleen asian todellisen laidan ja toivat heidät luoksemme. Kansan\nkeskuudessa kulkevat väärät huhut alkoivat siten hälvetä.\n\nOllessani Jangtsheossa tuli paljon ihmisiä eräänä päivänä luoksemme.\nYht'äkkiä hypähti yksi nainen seisalleen, huutaen:\n\n\"Missä on minun lapseni?\"\n\nPelästyneenä ryntäsi hän ulos ja sieltä löysikin lapsensa. Pienonen oli\nleikkimässä toisten kanssa, mutta äiti luuli, että joku meistä oli\npy'ältänyt hänet, sillä sanotaan meidän \"syövän ihmisiä\", ja varsinkin\n\"lapsia!\"\n\nKiinalainen on _itserakas_. Hän on pitänyt maataan maailman keskustana\nja omaa kansaansa muita sivistyneempänä. Hän _rakastaa omaa maataan ja\nkaikkea mikä on Kiinalaista_. Jos hän matkustaa vieraaseen maahan,\ntoivoo hän voivansa palata kotimaahan kuolemaan, saadakseen viimeisen\nleposijansa isiensä vieressä. Isältä perittyä maata ei Kiinalainen myy,\nmutta hän vuokraa sen \"ikuisiksi ajoiksi!\"\n\nKiinalainen ei ole mikään sankari sodassa, jossa teräsmiekkaa\nkäytetään, mutta sitä rohkeampi sanasodassa! Parjaamisessa hän on\nmestari -- ja varsinkin naiset! Kauheata on nähdä ja kuulla miehiä ja\nnaisia, jotka ovat parjauksen hengen vallassa. Näyttää siltä, kuin\nrumat henget mieluummin öisin liikkuisivat, sillä useimmiten olen öillä\nkuullut julmimmat sadattelemiset ja kiroilemiset.\n\nJollei maahan olisi tuotu ooppiumia, olisi Kiinan kansa _raitis_ kansa.\nAinoana juomana kansalla on raitis vesi ja tee. Olutta se ei tunne.\nKotona valmistetaan viiniä riisistä, jota juodaan lämmitettynä\naterioidessa. Väkeväin juomain nauttiminen ei ole Kiinalaisten\nhelmasynti. Luin tilastollisia tietoja St. Fransiskosta Ameriikassa.\nKaupungissa asuu tuhansittain Kiinalaisia. V. 1901 istui putkassa yli\n7,000 juopunutta, mutta niiden joukossa ei ollut ainoatakaan\nKiinalaista!\n\nKiinalainen on _osaansa tyytyväinen_. Paljon on köyhyyttä ja kurjuutta,\nmutta vähän napinaa ja nurinaa.\n\nYhteinen kieli, yhteiset lait ja laitokset, samanlaiset koulut ja samat\noppikirjat, joista viimeksi mainituista kansan lapset ammentavat\nsisällön ajatusmaailmalleen, liittävät kansan yhdeksi. Samaa entisyyttä\nihaellaan, samojen miesten opetuksia kuullaan, samoja ajatuksia\najatellaan ja samoja tapoja seurataan. Sama runko kannattaa sen\nmiljoonia haaroja ja oksia!\n\n\n\n\nVII:mäs Luku\n\n\n\nOoppiumi.\n\n\nAjatukseni tahtovat ihan pysähtyä kirjoitettuani sanan \"ooppiumi\". Se\njohtaa mieleeni niin äärettömän paljon kurjuutta ja kärsimyksiä, että\nmieleni tahtoo masentua. Jokaiselle kirjallisuutta viljelevälle on\ntunnettua, miten ooppiumi Kiinaan tuli, -- mutta sen tuottamat tuhot\nkäsittää vasta sitten, kun silmin näkee mihin äärettömään kurjuuteen se\non syössyt kansan.\n\nTäällä, kotimaassamme, kasvatamme somaa kukkaista, jota nimitämme\nvalmuksi. Se ilahuttaa meitä kauneilla väreillään, mutta Itämaissa\nsiitä valmistetaan huumaavaa, voimallista myrkkyä, jota kutsutaan\n\"ooppiumiksi\".\n\nPortugaalilaiset kulettivat sitä jo v. 1767 salatavarana Kiinaan. Se\noli jo aikaisemmin tuttu siellä, mutta ainoastaan lääkkeenä. Sitten\nryhtyivät Englantilaisetkin sitä viemään sinne. Molemmat kansat\nalkoivat kilpailla.\n\nJo v. 1780 oli kaksi ooppiumilla lastattua laivaa Maka'on satamassa.\nSieltä sitä salaa ja vähitellen kuletettiin sisämaahan. Kymmenen vuoden\nkuluttua tuotiin sitä jo 4,000 arkullista.\n\nHallitus oli ryhtynyt kauppaa vastustamaan. V. 1770 kirjoitti katolinen\npiispa Reynold näin:\n\n\"Kiinan keisari on tuominnut tulen omaksi jokaisen ooppiumia kulettavan\nlaivan.\"\n\nVielä kuolinvuoteellaan oli Kien Long keisari julistanut ooppiumin\ntuomisen ja levittämisen luvattomaksi.\n\nKia King keisari ankarasti vastusti tätä kauppaa kielloilla v. 1809 ja\n1820. Jälkimäisenä vuotena annettu julistus tuomitsi kuolemaan jokaisen\nooppiumin kulettajan ja nauttijan. Niin ankarasti pantiin laki\ntäytäntöön, että kaupasta olisi tullut loppu, elleivät Englantilaiset\nolisi tulleet väliin. He lähettivät sotalaivan Kantonin satamaan ja\nsuojelivat salakulettajia. Tao Kuang keisari maansa hallitsijana ja\nkansansa isänä koetti estää, mutta turhat olivat ponnistuksensa. Jos\nvirkamiehet olisivat yksimielisesti olleet hänelle uskollisia, olisi\nvihollisten tekemää tuhoa voitu vähentää, jollei kokonaan estää, mutta\nitsekkäisyyden ja omanvoitonpyynnön uhreja oli useimmat heistä. He\nsalaa levittivät tulta, jota jalo hallitsija tahtoi tukahduttaa.\n\nV. 1839 lähetti keisari erään korkea-arvoisen virkamiehen Kantoniin\nhävittämään sinne tuodun ooppiumin, jota oli siellä pari kymmentä\ntuhatta arkullista. Hän upotti myrkyn mereen, mutta yön hiljaisuudessa\nvoitonhimoiset kaupungin virkamiehet korjasivat siitä osan ja\nlähettivät sisämaahan.\n\nTästä hävityksestä Englannin hallitus vaati hyvitykseksi 6 milj.\nMeksikon dollaria ja kun Kiina ei suostunut maksamaan, julisti Englanti\nKiinalle sodan ja niin syttyi n.k.\n\n\n\nEnsimäinen ooppiumisota,\n\n\njoka alkoi Kesäk. 5 p. v. 1841 Tinghai nimisen kaupungin\npommittamisella. Englanti miehitti useat kaupungit. Naanking joutui\nmyöskin piiritystilaan, mutta lunasti itsensä 3 miljoonalla dollarilla.\nRauha tehtiin Naankingissa v. 1842. Kiinan täytyi avata useita\nkaupunkeja ulkomaalaisille. Sen täytyi luovuttaa Hongkongin kallioinen\nsaari Englannille ja maksaa hävitetty ooppiumi ja suorittaa\nsotakulungeista 21 milj. dollaria.\n\nKun Englannin hallituksen edustaja, Sir Henry Pottinger vaati keisarin\nlaillistuttamaan ooppiumikaupan, kerrotaan keisarin lausuneen:\n\n\"Se on totta, etten voi estää myrkyn tuomista valtakuntaani, mutta ei\nmikään voima voi pakoittaa minua hankkimaan tuloja kansaani kurjuuteen\nsyöksemällä.\"\n\nKun Englantilaiset saivat Hongkongin saaren omakseen, niin sittenkös\nooppiumia alkoi tulvata maahan! Sinne pakeni manterelta paljon\nroistokansaa. He tulivat Englantilaisten alamaisiksi. He, harjoittaen\nsalakulettajan tointa, saivat nyt rohkeasti liikkua Englannin lipun\nturvissa.\n\nEräänä päivänä ampuivat Kiinalaiset \"Arrow\" nimistä, Englannin lipulla\nvarustettua salakulettaja-venettä. Siinä oli Englantilaisten mielestä\nkylliksi syytä sodan alkamiseen. He alkoivat pommittaa Kanton nimistä\nkaupunkia ja siten oli\n\n\n\nToinen ooppiumisota\n\n\nsyttynyt. Ranska tuli Englannin avuksi. Yhdistetyin voimin tuhosivat\nrantakaupunkeja ja marssivat Pehking'iin, valtakunnan pääkaupunkiin ja\npakottivat silloin keisari Hsien Kong'in -- laillistuttamaan\nooppiumikaupan! Rauha tehtiin Pehkingissä v. 1860. Kiinan täytyi maksaa\nEnglannille 10 milj. ja Ranskalle 6 milj. dollaria, sekä avata useita\nkaupunkeja ulkomaalaisille.\n\nKiinan hallitus hädissään ryhtyi vieläkin vastustamaan \"jang tuun\" s.o.\nulkomaalaisen roskan, -- joksi he ooppiumia kutsuvat -- maahan\ntuomista. Se julisti kotimaisen ooppiumin valmistuksen luvalliseksi\nsiinä toivossa, että saisi siitä kilpailijan ja siten vähitellen\npoistuisi ulkomaalta tuotu myrkky, tai ainakin vähenisi sen maahan\ntuonti.\n\nHeti Pehkingin rauhan jälkeen aukeni kapakoita kaikkialla. Ollessani\nJangtsheossa sanottiin siellä olevan 3,000 kapakkaa! Kiinaan tultuani\nv. 1893 kertoi eräs Austraalialainen lähetyssaarnaaja seuraavaisesti:\n\n\"Kymmenen vuotta takaperin oli ooppiumin polttaminen häpeällinen teko\nja siksi sitä poltettiin salaa. Nyt ei kukaan häpeä sitä. Silloin\nmatkustin Kueitsheo nimiseen maakuntaan. Kaikkialla näin riisivainioita\nja siellä, täällä pienen saran unikkoa eli valmua. Nyt on toisin.\nValmua kasvatetaan kaikkialla ja siellä, täällä näkee viljavainioita.\"\n\nSeuduilla, joissa ooppiumia valmistetaan ja nautitaan, kansa köyhtyy\nköyhtymistään. Tämä myrkky on voimallinen verrattain lyhyessä ajassa\nhävittämään yhtä hyvin ruumiin, kuin sielunkin voimat. Se heikontaa\nruumiin ja vähentää työkyvyn. Se poistaa ruoka- ja työhalun. Se\ntylsyttää järjen ja kuolettaa omantunnon. Sadat tuhannet lahjakkaat\nmiehet ovat sen kautta vajonneet kurjuuteen.\n\nOoppiumi ei saata raivostuneeksi nauttijaa, mutta tekee hänet tylsäksi\nja raukeaksi. Rahvas polttaa kotimaista. Se ei ole niin raukaisevaa,\nkuin Indiasta tuotu ja luultavasti on muilla aineilla laimennettua.\nVenemies, joka sitä nauttii, heittäytyy noin puoleksi tunniksi\npitkälleen. Poltettuaan, nousee hän työhönsä jälleen. Samaten tekevät\ntuolinkantajat ja kärrintyöntäjät. Polttajan täytyy olla makaavassa\nasennossa, molemmat kädet vapaana piipun hoitelemiseen.\n\nNykyään tuskin löytynee niin pientä kylää Kiinassa, jonne ei tämä\ntuhoava myrkky olisi löytänyt tien. Sitä on saatavana kaikkialla.\nTuskin löytynee perhettä, joka ei olisi sen kanssa tekemisessä. Sitä\ntaritaan vieraallekin. Idässä ollessamme meille hyvin usein tarittiin\nensin ooppiumia, sitten tupakkaa ja viimeksi teetä! Useasti meille\nnäytettiin pienessä vaskikattilassa lämmitettävää ooppiumia ja\nsanottiin: \"tämä on tuotu teiltä!\"\n\nLukemattomat ihmiset ovat murhanneet itsensä tällä myrkyllä, jota on\nniin saatavana, että lapsetkin voivat sitä ostaa. Ihmiset ja etenkin\nnaiset, nauttivat sitä lopettaakseen elämänsä. Eräs lähetyssaarnaaja\nasui 15 kuukautta eräässä kaupungissa. Sillä ajalla tapahtui siellä 200\nitsemurhan yritystä. Moni kuoli, ennenkun hän kerkesi apuun.\n\nTuttavani ovat nähneet että äidit pyyhkäsevät sylilapsen huuliin\nooppiumia lapsen itkiessä, siten vaiettaakseen häntä. Ooppiumin orja\nmyy vaimonsa ja lapsensa saadakseen varoja himojensa tyydyttämiseen.\nTunsin miehen. Ylhäisen virkamiehen poika hän oli, mutta niin vajonnut\nkurjuuteen, että oli miltei mahdoton uskoa, mitä hänen entisistä\noloistaan kerrottiin. Hän oli lukenut mies, lahjakas ja viisas mutta\nhimot olivat sortaneet hänet. Hän kävi usein meillä. Hän oli myynyt\nkaikki mitä ikänä hänellä oli ollut ja varmaankin hän kuoli kadulla,\nkuten ooppiumin orjat tavallisesti. Hän oli niin alentunut, että hän ei\nenään ymmärtänyt puhetta. Katsella tuijotti vaan eteensä ja ärisi. --\nKaikkialla näkee kalpeita, laihoja ihmisiä, joiden silmät ovat sameat,\nhampaat mustuneet ja ääni käheä.\n\nKiinassa on jo vuosikymmeniä elänyt eräs Englantilainen virkamies, Sir\nRobert Hart. Liikutuksetta ei voi lukea hänen sanojaan, joilla hän\nkoettaa esilletuoda isänmaataan rakastavaisen Kiinalaisen ajatuksia.\nHän sanoo:\n\n\"Me, Kiinalaiset, emme kutsuneet teitä, ulkomaalaisia tänne. Omasta\ntahdostanne tulitte tänne merien ylitse ja tunkeuduitte maahamme. Me\nsuostuimme kanssanne kaupankäyntiin. Milläs te meille sen palkitsitte?\nLuvalliseen kauppaan lisäsitte ooppiumin salakuletuksen ja kun me\nkoetimme sitä estää, rupesitte te sotimaan. Me emme kiellä sitä\ntosiasiaa, että ooppiumia nauttivat kansalaisemme kannattivat sitä\nkauppaa, mutta ooppiumin nauttiminen ja kauppaaminen oli kielletty. Me\nhuomasimme, miten se turmeli meitä ja nieli rahamme. Me koettelimme\nhoukutella teitä luopumaan siitä, mutta kaikki oli turhaa. Silloin\nmeidän täytyi ruveta itseämme puolustamaan ja -- sota syttyi. Me emme\nolleet sotijoita. Te voititte ja rauhanteossa te sanelitte ehdot,\njoihin meidän oli suostuttava.\n\n\"Siinä saitte Hongkongin ja monta kaupunkia avattiin teille, mutta --\nooppiumikauppa jäi vieläkin luvattomaksi! Rauhallista kanssakäymistä\nkesti useita vuosia, mutta sitten alkoi Hongkong tuottaa meille huolta.\nOllen lähellä rantojamme ja virtojamme, tuli se salakuletuksen\nkeskuspaikaksi ja asuntopaikaksi lukuisille kansalaisillemme, joista\nuseat olivat kunniansa menettäneitä, eivätkä uskaltaneet manterella\nasua. He tulivat teidän alamaisiksenne. Te annoitte heille lippunne. He\nolivat yhtenä päivänä Englantilaisia, toisena Kiinalaisia. Tästä tuli\nsitten 'Arrow' sota, uusia avatuita satamia, uusia sopimuksia,\nlaillistettu ooppiumikauppa, uusia huolia ja vaikeuksia.\n\n\"Pienimmänkin erehdyksemme olette pitäneet rauhanrikkomisena. Sen\nsijaan, että olisitte käyttäytyneet ystävällisesti ja kunnioitusta\nansaitsevalla tavalla, te solvaatte meitä ja vaaditte korvausta. Teidän\nlaillistuttama ooppiumikauppa on tuonut kirouksen jokaiseen maakuntaan\nja teidän kieltäytymisenne sitä rajoittamaan ja vähentämään, on\npakottanut meidät vaarallisen apukeinon käyttämiseen. Olemme\nlaillistuttaneet kotimaisen ooppiumin viljelemisen, valmistamisen ja\nkauppaamisen, mutta ei siksi, että hyväksymme sen, vaan kilpailijaksi\nteidän myrkyllenne ja sen poisajajaksi ja se ajaa sen pois! Kun meillä\nsitten on tekemistä ainoastaan kotimaisen tuotteen kanssa ja kauppa\nomissa käsissämme, toivomme sen voivamme pysäyttää omalla tavallamme!\"\n\nHirvittävä tosiasia on se, että kuningatar Viktorian hallitusaikana\nkuletettiin Kiinaan Indian oppiumia niin paljon, että joka tunnin\nosaksi tuli puoli tonnia!\n\nYhdysvaltain hallitus on ankarasti kieltänyt alamaisiaan osanotosta\ntähän kauppaan. He eivät saa sitä laivoissaankaan kulettaa.\n\nYhdysvaltain lähetystön tulkki, herra Holcombe, kertoo kerran\njutelleensa Kiinan etevän valtiomiehen, Lii Hong Chang'in (lue Tshang)\nkanssa tästä Yhdysvaltain hallituksen kiellosta. Silloin oli Lii Hong\nsanonut:\n\n\"Olen katsellut ulkomaalaisia ja olen ollut heidän kanssaan tekemisissä\njo vuosikausia. Olen lukenut Raamattuanne, johon te uskotte. Siinä olen\nnähnyt saman kaltaisen ohjeen, jonka Kong fuutsirkin opetti. Tämä on\nainoa kerta, jolloin ulkovaltain hallitus on sitä noudattanut ollessaan\ntekemisissä Kiinan kanssa.\"\n\nMikä se kultainen ohje oli?\n\nSe on tämä:\n\n\"Niinkuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samaten\nheille.\"\n\n\n\n\n\n\nPIIRTE1TÄ USKONNOISTA, HISTORIASTA JA LÄHETYSTYÖSTÄ.\n\n\n\n\nI:nen Luku.\n\n\n\nUskonnollinen kansa\n\n\nei Kiinan kansa ole. Kaikkialla on temppeleitä, mutta niiden\nruohoittuneet pihamaat todistavat niissä kävijäin vähyydestä ja niiden\nrappiotila ihmisten välinpitämättömyydestä. Enemmistö käy niissä vaan\ntavan vuoksi.\n\nSuurin osa kansasta tunnustaa Fuhn eli Buddhan _oppia_, joka tuotiin\nIndiasta. Siihen aikaan kun Jeesus tuli maailmaan, eli Kiinassa Ping\nTii niminen keisari, joka lähetti lähettiläitä länteen selkoa ottamaan\nsiellä olevasta suuresta opettajasta, josta hän oli kuullut.\nLähettiläät saapuivat Indiaan, kuulivat Buddhasta ja pakisivat\nkotimaahansa, pyhät kirjat, opettajat ja epäjumalat muassaan.\n\nTätä uutta oppia alettiin levittää, mutta hitaasti se edistyi\nensiaikoina. Fuhn oppi vaatii yksinäistä elämää ja siten hajoittaa\nperheet, katkoo kaikki sukulaissiteet. Munkit ja nunnat asuvat\ntemppeleissä, jotka ovat samalla luostareita. Heidän on luovuttava\nkaikesta. Heillä ei ole isää, ei äitiä, ei sisaria eikä veljiä. He ovat\nyksin maailmassa ja valan tehtyään, ovat he kuolleet maailmalle! Ei\nheistä puhuta eikä heitä kysytä. He ovat Buddhan pappeja ja papittaria.\nPappeja kutsutaan \"hoo shang\" ja papittaria \"niikuu.\"\n\nHe ovat halveksittuja ja ainoastaan rahvas turvaa heidän apuunsa.\nAlempiarvoiset papit kulkevat kerjäämässä, luvaten kaikenlaista\nrikkautta antajalle ja jolleivät apua saa, niin manaavat pahemmin kuin\nJoukahainen Väinämöistä! Sanovat voivansa sulkea taivaan ja avata\nhelvetin. Siinä aukenee tiukinkin koura, ainakin pelosta, jos ei\nhalusta.\n\nMoni mies, ruunun kouraa välttääkseen, ajattaa tukkansa, pukeutuu\nhooshangin laajaan viittaan ja niin on pappi valmis! Kun joku kuolee,\nkutsutaan papit \"kirjaa lukemaan\", jotta kuolleen sielu kiirastulesta,\ntai muusta vaivanpaikasta, pois pääsisi. Suletuin silmin ja ruumistaan\nhuojustellen lukevat he ja jos kysyt:\n\n\"Ymmärrättekö mitä luette?\" vastaavat he:\n\n\"Kah, se on jumalain kieltä, kukas sitä ymmärtää!\"\n\nKang Hsii keisari eräässä esitelmässään hyvin ankarasti puhuu Buddhan\npapeista, leimaten heidät tuhoatuottavaksi joukkioksi. Kovin sanoin\nnuhtelee hän isiä ja miehiä siitä, kun antavat\n\n    suuren vallan vaimoillensa,\n    luvan laajan lapsillensa,\n    perehellensä peräti,\n    kulkea kylän kujilla,\n    tepastella temppeleissä\n    valkosukissa, päät kukissa,\n    tuolla tyhmäin tungoksessa,\n    pahain pappien parissa.\n\nYhtä ankarasti arvostelee hän Tao pappejakin, joita kansa nimittää \"tao\nsir.\" _Tao-oppi_ on alkuaan Lao nimisen ajattelijan järjestämä uskonto.\nLao eli Hoonaanissa noin v. 640 e.Kr. Hän puhui \"sanasta\" (tao) josta\nkaikki on alkunsa saanut. Hänen oppilaansa järjestelivät hänen\nopetuksiaan hyvin salaperäiseksi ja monimutkaiseksi niin että\njälkimaailman on ollut vaikea saada selville niiden alkuperäisyyttä.\nTämänkin uskonnon mukaan on yksin eläminen autuuttava. Sen papit ja\npapittaret asuvat temppeleissä ja ovat suuremmassa arvossa pidetyt. He\neivät aja hivuksiaan, ovat rikkaampia kuin Buddhalaiset papit.\nJälkimäisillä ei ole ylipaimenta, mutta edellisillä on piispa, yhtä\nvoimallinen kuin paavi ja vieläkin voimallisempi, sillä jumalatkin ovat\nhänen valtansa alla! -- Epäjumalat ovat molemmilla yhteiset. Niitä on\nsavisia, puisia ja paperille maalattuja.\n\nPaitsi näitä kahta pääuskontoa, on Kiinassa paljon _lahkoja_, mutta\nuskonnonvapauden vallitessa ei sorrosta tiedetä.\n\nMolemmat uskonnot vaativat _uhreja_. Uhrit ovat enimmäkseen\n_verettömiä_ nim. rahaa, ruokaa, suitsutusta, mutta on _veriuhrejakin_.\n\nMatkustin kerran Kuangsin virralla. Virta teki mutkan ja rannalle,\njuuri mutkan kohdalle, oli rakennettu temppeli. Lähestyessämme sitä,\nvenemies vaikeni, eikä vastannut kysymyksiini. Juhlallisesti nousi hän,\npukeutui valkoiseen nuttuun ja ottaen veneen keulasta kauniin,\nvalkoisen kukon, meni perälle venettä, katkasi linnulta kaulan,\npyyhkäsi verta ankkuriköyteen, mastoon ja moneen muuhun paikkaan.\nKolmasti langettuaan kasvoilleen, hän riisui nutun päältään ja alkoi\npuhella.\n\n\"Miksi uhrasitte tässä paikassa?\" kysyin.\n\n\"Siksi, kun juuri tässä kohden jokea asuu jumala, ahnas ja paha. Jollei\nsille uhraa valkoisen kukon verta, niin se kaataa veneen!\" sanoi mies.\nPoikalapsen synnyttyä rientää isä temppeliin uhratakseen siellä kanan\ntai kukon verta. Jongsinissa, jossa asumme, on kaupungin\nsuojelusjumalan kuva rumasti tahrittu verellä.\n\nKävin kerran temppelissä, jossa uhrattiin kanoja, kukkoja, ankkoja ja\nvasikoita. Siellä oli hedelmän, makeisen ja uhrieläinten myyjiä\nistumassa pöytiensä ääressä. Saviset jumalat olivat matalan aitauksen\ntakana, jonka edessä uhrieläin tapettiin ja sen veri vuodatettiin\nmaahan.\n\n\"Miksi uhraatte verta?\" kysyin yhdeltä.\n\n\"Tämä puusaa rakastaa verta\", vastasi hän. --\n\nAamun tultua, päivän päättyessä ja matkalle lähtiessä uhrataan\ntavallisesti vaan suitsutusta. Pieneen, porolla täytettyyn astiaan\npannaan pystyyn pari, kolme hienoa tikkua ja niiden hiljalleen palaessa\nkohoaa vähän hyvältä tuoksahtava savu.\n\nUsein olen nähnyt temppelien oven yläpuolella sanat: \"juu kiu, pih ing\"\njotka vastaavat Vapahtajan sanoja: \"anokaa, niin teille annetaan\".\nMuutamissa temppeleissä on jumalia kymmenittäin. Yleisempiä ovat Buddha\neli Fuh, rikkauden jumala ja laupeuden jumalatar. Tältä jumalattarelta\näidit rukoilevat \"poikalapsia\". Muutamissa temppeleissä on tarjona\npieniä savinukkeja, joita naiset tuovat kotiin ikäänkuin takaukseksi\npyynnön täyttämisestä. Onhan siitäkin pieni sivutulo papeille! Katselin\nerästä savesta tehtyä laupeudenjumalatarta. Meressä uivan, hirveän\nsuuren lohikäärmeen pään päällä se seisoi. Hooshang lennätti ruohomaton\nja sanoi minulle: \"rukoile jumalatarta!\"\n\nMonasti matkoillani näin tiepuolessa kivisiä lehmiä. Kysyttyäni mitä\nvarten niitä oli tehty, kerrottiin niiden parantavan ihmisiä. Jos\npäänkipua kärsivä hankaa päätään kivilehmän päähän, poistuu kipu.\n\nTemppeleissä olevien isojen jumalien selässä on pyöreä reikä, josta\njumalassa asuva henki pääsee vapaasti poistumaan, jos kylälle mieli\ntekee! Varkaille se on varsin mieluinen laitos, sillä sen kautta\ntuppaavat he varastetut tavarat jumalan vatsaan. Se onkin mainio\npiilopaikka niille, sillä eiväthän muut uskalla mennä niitä sieltä\nkopeloimaan! Tavaroista tasajakoa tehdessään peittävät varkaat\nvaatteella \"puusaan\" silmät, jottei se näe heidän tekoaan. Yksinäiset,\nautiot temppelit ovatkin varasten pesinä.\n\nValistuneemmat oppineista eivät välitä näistä \"puusista\", mutta\njumaloitsevat Kongia ja hänen opetuksensa onkin _valtionuskontona_.\nSiinä ei tarvita mitään papistoa. Kansanisät uhraavat hänelle ja hänen\nneuvoaan noudattaen, koko kansa isien hengille. Taivas ja maa on\njumalallisen kunnioituksen esineenä. \"Taivas on isä ja maa on äiti\",\nsanoo Kiinalainen.\n\nNiin Tao, kuin Fuh papitkin koettavat vaikuttaa kansaan peloittamalla\nheitä helvetin tuskilla. Jongsinin kaupungin suojelusjumalan pihamaalla\non koko joukko pieniä huoneita, joissa havaannollisesti näytetään\nkadotuksen kauhut. Kukin eri huone esittää eri osastoa helvetissä. Joka\nosastossa on tuomari apulaisineen ja tuomittavat. Valehtelijalta\nleikataan kieli, panettelijalta hakataan korva j.n.e. Toisissa\nkaupungeissa on taivaskin nähtävänä! --\n\nJumalat ylipäänsä ovat rumat, peloittavat. Niitä lahjoitaan etteivät\ntekisi pahaa. Kävin puusepän työhuoneessa, jossa tehtiin \"puusia.\"\nSielläkös oli jumalia jos jonkinlaisia! Pienemmät olivat hyllyillä,\nniinkuin kauppatavara ainakin.\n\nKiinalaiset pelkäävät pahojahenkiä ja koettavat suojella itseään\nniiltä. On eräs päivä, jolloin sanotaan pahojenhenkien manalasta\ntulevan ikäänkuin huvimatkalle tänne maan päälle. Ne kulkevat joukoissa\nkaduilla ja kujilla. Kenen tuvasta tuli tuikkaa, sinne tunkeutuvat\ntuhon tekoon, ja siitä syystä tuona onnettomuuden päivänä ei uskalleta\ntulta sytyttää kadun puoleisiin huoneisiin. Jos sytytetään, niin\nsuletaan ovi!\n\nVirkamiesten, varsinkin kaupungin hallitsijan, täytyy, ainakin kerran\nkuukaudessa, käydä kaupungin suojelusjumalan temppelissä. Jollei hän\nsitä tee, syyttää kansa häntä onnettomuuden tultua.\n\n\n\n\"He etsivät sielua!\"\n\n\nAurinko oli mailleen mennyt ja pimeys peitti seudut saapuessamme Anren\nnimisen kaupungin satamaan. Hapuroimme kaupungin ulkopuolella. Kulimme\nkohti kaupungin porttia. Juuri portin luona kulki mies ja nainen\nedellämme. Nainen kulki kumarruksissa, lyhty kädessä ja mies seurasi\nhäntä samallaisessa asennossa. Vaimo mainitsi tytön nimen, huutaen\nhäntä kotiin, johon mies äänekkäästi vastasi.\n\n\"Mitä he etsivät?\" kysyin matkakumppaniltani.\n\n\"He etsivät sielua!\" vastasi hän.\n\n\"Etsivät sielua;\" toistin ja pyysin hänen selittämään asiaa. Hän sanoi:\n\n\"Me Kiinalaiset ajattelemme ihmisellä olevan kolme sielua. Yksi\nsieluista jää kotiin, toinen menee hautaan ja kolmas tuonelaan. Nyt on\ntuon vaimon lapsi hyvin sairas ja yksi hänen sieluistaan on jo mennyt\npois, senvuoksi vanhemmat sitä etsivät ja kutsuvat takasin.\"\n\nKiinalaiset ajattelevat ihmishengen kuolemattomaksi ja uskovat\n\n\n\nSielun vaeltavan\n\n\ntämän maailman ja tuonelan väliä aina yhä uudelleen. Jos hän oli hyvä\nihminen, palajaa hän tänne ihmisenä ja syntyy rikkaassa kodissa, mutta\njos oli pahaa tehnyt, syntyy hän köyhäksi, sokiaksi, kuuroksi tai\nmuuten raajarikoksi. Jos hän oli suuria syntejä tehnyt, palajaa hänen\nsielunsa asuakseen koiran, kissan, sian tai jonkun muun eläimen\nruumiissa. Nykyinen elämä on vaan edellisen jatkona. Mitä ennen\nkylvi, sitä nyt niittää. Synkkä on monen elämä! Ainoana keinona\ntuomionalaisesta elämästä pääsemiseen ovat hyvät työt, mutta mitenkäs\nköyhä, rahaton niitä tekee? Köyhiä pitäisi auttaa, rakennuttaa siltoja,\nkorjauttaa teitä y.m. suuria töitä toimitella, mutta milläs niitä teet?\nNyt on jo tila tukala ja tukalampi tulee, kun tänne takasin laitetaan\ntuolta manalan majoilta. Entäs jos sitten pitää koirana kuleksia! --\nSurkeatahan se on, mutta minkäs sille voi! Ehkä kuitenkin kohtalo\nlievenisi, jos jättäisi lihan syönnin. Saisi ehkä sitten, takasin\ntultua, täällä maailmassa pienen peltotilkun! --\n\nPojattomien naisten tila on säälittävä. Heitä odottaa kauhea kadotus\nheidän syntisyytensä tähden. Leskille voi vielä jonkinlainen huojennus\ntapahtua, jos sulkeutuvat luostariin, rupeavat nunnaksi, eivätkä syö\nlihaa. Miehillä tietysti on enemmän toivoa tulevaisesta onnesta vaikka\nleskeksi jäätyään uudelleenkin avioliittoon menevät. Se teko ei tee\nheitä autuudesta osattomaksi, vaikka se naiset syöksee kadotuksen\nsyvimpään kuiluun! Avioliitossa olevat, pojattomat vaimot viettävät\nilotonta elämää.\n\nPimeys, pimeys vallitsee Kiinassa! Oppineet ja oppimattomat ovat\nvajonneet öiseen hämärään. Jo on kulunut vuosia siitä, kun Kihanista:\n\n\n\nOnni karkasi!\n\n\nVuosi vuodelta pidettiin tutkintoja, mutta ei yksikään suoriutunut\nniistä. Mikäs siihen on syynä? kyselivät viisaat miehet. Se ja se mies,\ntuo ja tämä, he kaikki olivat lahjakkaita ja ahkeria ja näiden\nahkerien, lahjakasten luku nousi satoihin, -- siis syy ei ollut --\nmiehissä, vaan jossain muussa. Mietittiin, tutkittiin ja viisasten\nsiinä neuvotellessa, huomattiinkin todellinen syy. _Onni oli paennut\nkaupungista!_ Kun vyyhdestä kerran pää saatiin käsiin, kyllä se sitten\nselveni ja karkurin jälille päästiin kun päästiinkin! Ovelapa se\nkarkuri olikin! Ei kiivennytkään muurin ylitse tai salateitä myöten\nhiipinyt kaupungista, ei, vaan se meni sieltä, mistä muutkin\nrehelliset! Kaupungin syrjäisemmästä _portista_ se pujahti ulos muiden\nmenijäin tavalla. Ulos, maailmaa katselemaan sekin halusi, mutta\nvarmaan sai viestin viisasten tuumista ja kulkusalla olo ei taitanut\nvarsin hauskaa olla, koska kiiruhti takasin. Karkuri kerkesi kaupunkiin\nennenkun tuo portti muurattiin umpeen. Seuraavana vuotena tuntuivat\nseuraukset onnen palajamisesta, sillä miehet suoriutuivat tutkinnoissa\nmainiosti! Pidättääkseen seikkailuhaluisen onnettaren kaupungissaan,\neivät Kiinalaiset enään uskaltaneet tuota vaarallista porttia avata ja\nvielä tänäkin päivänä se on ummessa! Eikä ole hyvä avatakkaan, sillä\nkukas tietää, mikä ajatus taas pälkähtäisi \"onnen\" päähän! Parempi on\nvaroa, kuin katua!\n\nKiinalaisten uskonnot eivät _anna_ mitään niitä tunnustaville, vaan\n_vaativat_ heiltä paljon. Ei epäjumalia, eikä isien henkiä voi lähestyä\nantimitta, rahatta. Toisin on Jeesuksen opin laita. Se taritsee,\nlahjoittaa, rahatta, hinnatta. Se ei tee eroa rikkaan ja köyhän\nvälillä. \"Joka tahtoo, hän tulkoon, ottakoon!\" Ne jättävät _köyhät_\nosattomaksi, mutta Jeesus tuli \"köyhille saarnaamaan hyvää sanomaa\".\n_Naisille_ ne eivät lupaa autuutta, jolleivät ole äitejä, mutta Jeesus\nkutsuu yhtä hellästi heitä luokseen, kuin miehiäkin.\n\nKaikki se hyvä, mitä pakanain suuret opettajat ovat opettaneet, on\nverrattava kuun valoon. Paljon totuutta, jaloja ajatuksia ovat he\nantaneet perinnöksi kansalleen, mutta niistä on puuttunut elämä. Jeesus\ntuli valkeudeksi maailmaan. Hänen opetuksissaan on lämpöä. Ne\nsynnyttävät elämää. Kuunvalo on ihana, mutta se ei voi sulattaa jäitä,\neikä hävittää hankea. Ihanimpana kuutamoyönä on luomakunta kuollut.\nParhain, puhtain siveysoppi ei voi antaa elämää, ei synnyttää ihmistä\nuudestaan. Sen valossa näemme hämärästi tien, jota olisi kulettava,\nmutta se ei anna voimaa kulkea sillä.\n\nSanoma Jumalan rakkaudesta vaikuttaa henkiin herättämällä. Se avaa\nsilmämme näkemään, miten Jumala meitä rakastaa, tahtoo pelastaa, tehdä\nosalliseksi omasta onnellisuudestaan. Siunattu evankeliumi! Missä se\nuskotaan, siellä se osoittautuu Jumalan voimana, siellä se sytyttää\nsydämiin tulen, rakkauden tulen.\n\nKiinalaiset tarvitsevat kuulla Jeesuksesta, maailman Vapahtajasta,\nsillä he \"kulkevat eksyksissä ja ovat niin nääntyneet kuin lampaat,\njoilla ei ole paimenta.\"\n\n\n\n\nII:nen Luku.\n\n\nKyllä muurahaisilla on kesällä kiire, mutta tuskin kiireempi, kuin\nKiinalaisilla\n\n\n\nUudenvuoden edellä,\n\n\njoka on heidän suurin, tärkein ja rakkain juhlansa, todellinen\nkansallisjuhla. Sen lähetessä kasvaa kihu kaupungeissa. Maalaiset\ntuovat sinne tavaroitaan niistä saaduilla rahoilla ostaakseen\njuhlatarpeita. Koo nien! koo nien! (uusivuosi, uusivuosi) kaikuu\nkaikkialla. Jokainen, joka vaan voipi, hankkii uudet vaatteet. Kenen\nvarat eivät siihen riitä, riittävät ne ainakin vaatteiden\nvuokraamiseen. Vieraillaan sitten lainatuissa puvuissa! Kerran\nuudenvuoden päivänä lähestyi kotiamme hienosti puettu mies.\nHämmästyneinä katselimme komeaa tulijaa ja suureksi huviksemme\ntunsimmekin hänessä \"opettajamme!\" Mies \"potraili\" lainatussa\nsatininutussa!\n\nVuoden viimeisinä päivinä vilisee kaupunki velallisista, jotka\nkoettavat piiloutua velkojiltaan. Maassa vallitsevan tavan ja lain\nmukaan, pitää _velat olla suoritetut_ ennen uudenvuoden alkua.\nLainanantaja etsii velanottajaa ja tämä koettaa kätkeytyä. Jos hän voi\nkätkeytyä uudenvuoden aamuun asti, on hän ahdistuksesta vapaa.\n\nV. 1896 vietimme Kiinalaisten uudenvuoden Kaojuu nimisessä kaupungissa.\nAattopäivänä, iltapuolella, tultiin meitä hakemaan taloon, jossa isäntä\noli ottanut ooppiumia. Mies makasi liikkumattomana kun tupaan tulimme.\nPyynnöstämme palvelijamme pani vettä hänen suuhunsa nähdäksemme josko\nhän voi lainata, mutta sitä ei mies enään voinut tehdä. \"Emme voi häntä\nauttaa\", -- sanoimme, \"mutta Jeesus voipi ja me tahdomme rukoilla Häntä\nhänen puolestaan!\"\n\nKuolevaisen äiti hartaasti pyysi rukoilemaan, mutta hänen vaimonsa\nkiljasi: \"eikä tarvitse rukoilla! Kuolkoon!\" Surkea itku ja parku\nkuului talosta, lähdettyämme kotiin, jossa sydämestämme pyysimme Herran\nJeesuksen armahtamaan miesparkaa, joka jo oli näennäisesti ihmisavun\nulkopuolella.\n\nJoutui ilta. Mies makasi tiedottomana. Äiti kutsutti \"hooshangit\"\nmessuamaan, jotta kuolevaisen sielu ei kiirastuleen joutuisi ja murheen\nmurtamana pani pötyä pöytään, kantoi ruokaa kaikenlaista heidän\nsyötäväkseen. Papit vuoroin söivät, vuoroin höpisivät. Antaapas olla!\n-- Siinä, silmät ummessa loilotellessa, jo kuului liikettä nurkasta,\njossa sairas makasi. Katsahtavat sinne. Voi kauhua! -- mies\nkaapsahtaakin ylös! Jo vaikeni pappien pomina ja taakseen vilkasematta\npaljaspäät livistivät tuvasta ulos, minkä kerkesivät. Äidin iloksi ja\neukon suruksi parani mies. Velkojen tähden hänkin oli ottanut myrkkyä.\n\nSydämestämme kiitimme Jumalaa miehen parantumisesta.\n\nTämän juhlan aika on oikea itsemurhien aika. Toinen tärkeä tehtävä\nuudenvuoden edellä on\n\n\n\nKeittiöpuusaan\n\n\ntaivaaseen lähettäminen. Se tapahtuu paria viikkoa ennen. Tämä jumala\non paperille maalattu ja liistaroitu keittiön uuninrintaan. Siinähän\nsillä onkin mainio tilaisuus katsella talon naisten pahoja tekoja,\nkuulla heidän kaikki riidat ja panetukset. Ennenkun \"laojee\" taivaaseen\nlähtee talon pahoista pakisemaan, pidetään sille pidot, jottei siellä\nkovin kantelisi! Taritaan sille kanan ja sian lihat, makeiset,\nhedelmätkin, tietysti aina varojen mukaan. Kun \"puusaa\" on syötetty,\njuotettu, poltetaan se. Kuukauden kuluttua ostetaan uusi ja sanotaan\nsen taivaasta palanneen. Kolmas tärkeä tehtävä on\n\n\n\nHuoneiden puhdistus.\n\n\nVuotuiset no'et ja pölyt karistellaan ja pyyhitään pois. Pihamaat\nraivataan, ainakin oven alta, jos ei kaikkialta. Työt lopetetaan.\nKoulut ja kaupat suletaan.\n\nKoittaa tuo ikävöity, toivottu ilta. Myöhään yöhön kuuluu kaduilta\ntr- tr- tr- ääni ja vasta puoliyön aikaan tyhjentyvät ne ihmisistä.\nElämä poistuu ovien taakse. Haudan hiljaisuus vallitsee kaikkialla.\nKoittaa aamu.\n\n\n\nUusi vuosi on tullut!\n\n\nÖinen hiljaisuus jatkuu. Kaduilla liikkuvat ainoastaan kerjäläiset ja\nkodittomat koirat. Miehet rientävät tervehtimään esi-isien henkiä.\nHiljaista on kodissa. Pahin riitapukarikin hillitsee silloin kielensä\nja tuskin kuuluu pahaa sanaa koko maassa -- tänä ilonpäivänä!\n\nIltapäivällä lähtevät miehet kyläilemään, mutta naiset pysyvät\nkotosalla toiseen tai kolmanteenkin päivään asti.\n\nIloisia, hymyileviä ihmisiä tulvehtii kaduilla. \"Konghsi! konghsi!\"\nsanoen tuttavat onnittelevat toisiaan, kumartelevat, puristelevat omia\nkäsiään. Taivaan kaaren kaikki värit loistelevat mitä miellyttävimmässä\nsekasotkussa kaupunkien kaduilla ja kylien kujilla! Silkkiset puvut,\nmaalatut posket, kukitetut päät, naureskelevat ihmiset -- kaikki tuo\nsaattaa leikilliselle tuulelle muukalaisenkin.\n\nVieraillaan ensin omassa ja sitten naapurikylissä. Vieraita tulee ja\nmenee. On niin kovin hauskaa! Kiirettä ei ole kellään. Teetä juodaan,\nmakeisia ja hedelmiä syödään, tupakoidaan ja jutellaan tuntikausia\nsitten, kun ensimäinen ilonkuohu on ohitse. Iloa, iloa, iloa on\nkaikkialla. Murheita ei muisteta, sillä onhan nyt \"koo nien!\"\n\nKatsoi, minne katsoi, kaikkialla näkee punaisia paperilevyjä. Niitä on\novilla, seinillä, patsaissa, kantotuoleissa, kärreissä, veneissä. Mihin\non kirjoitettu jonkun viisaan miehen lauselma, kuhun taas joku\ntoivotus, esim. kaikki asiat menköön mieleni mukaan.\n\nViikon, kahden kuluttua ei ilojuhlasta ole muuta muistoa kuin puhtaat\nseinät ja punaisella paperilla olevat kirjoitukset. Elämä on vajonnut\nentiseen uraansa. Monet loistavat puvut lasketut lainaajan arkkuun tai\npanttilaitoksen säilytyspaikkaan odottamaan \"uuttavuotta\". Juhlatunne\non mielestä kadonnut, naamarit kasvoilta ja kielen kahleet katkenneet.\n\n\n\nTsing ming\n\n\nniminen juhla on keväällä, jolloin esi-isien haudat lakaistaan ja\nhaudalle viedään ruokia. Otaksutaan henkien ottavan ne vastaan\nhengellisellä tavalla. Kotona sitten syödään takasin tuodut herkut,\nmutta valerahat ja paperivaatteet poltetaan haudalla.\n\nJokien, järvien ja ylipäänsä vesien tienoilla asuvaiset viettävät\nerästä juhlaa, jolloin soudellaan pitkässä, kapeessa, monilla\nairoparilla varustetussa veneessä. Soutajat ovat paikkakunnan nuoria\nmiehiä. Puolialastomina, koristeltuina, he soutavat tarmonsa takaa,\nikäänkuin rientääkseen jonkun hukkuvan avuksi. Paikkakunnan kauppiaat\nsyöttävät ja juottavat heitä. Tätä juhlaa vietetään erään valtiomiehen\nmuistoksi. Hän eli 5:llä vuosisadalla j.Kr. Häntä syytettiin\nviattomasti ja eroitettiin virasta. Palattuaan kotikaupunkiinsa\nHuunaanissa, meni hän veneellä keskelle jokea, hyppäsi veteen ja\nhukkui. Sureva kansa etsi häntä kauvan ja etsii vieläkin!\n\n\"_Viidennen kuukauden juhla_\" on meidän Kesäkuussa. Silloin kumarretaan\naurinkoa.\n\nSyyskuussa on \"_kahdeksannen kuukauden juhla_\". Kuu on silloin\nkunnioituksen esineenä. Kadut ovat valaistut. Niille asetetaan pieniä\npöytiä, joille pannaan vartavasten leivotut pullikat ja kumarretaan\nkuuta. Se onkin yksi jumalolennoista, mutta heikko itseään suojelemaan.\nKun sattuu kuun pimeneminen, on kansalla suuri hätä. Silloin riennetään\nulos, pärrytetään rumpuja ja huudetaan, jotta \"taivaan koira\", joka\nkuuhun on kiini karannut, jättäisi sen rauhaan! Sanotaan kuun\npimenemisen ilmaisevan keisarin palatsissa tapahtuvia asioita. Kun\ntaivaan kuu pimenee, silloin keisarinna koettaa anastaa mieheltään\nvallan! Onkos ihme, jos ihmisille hätä tulee? -- -- Elokuussa on\n\"_orpohenkien juhla_\". Monen miehen on täytynyt kuolla lapsettomana.\nHeidän kohtalonsa on kova. Tuonelaan tultua ei heillä ole hyvät päivät.\nKempä heidän haudallaan uhraisi? -- Yleisö säälii heitä. Tuskin\nlöytynee niin matalaa majaa, jonka edustalta ei tänä juhlana palaisi\npieni kasa valerahoja! Rikkaat polttavat kantokuormittain. Niin\nrunsaasti lähetetään rahaa heille, että jos vaan tarkoin hoitavat,\nriittää seuraavaan juhlaan asti!\n\nNämät juhlat ovat yleiset. On olemassa muitakin, mutta\npaikkakunnallisia. Kuukauden ensimäinen ja viidestoista päivä pidetään\ntavallaan pyhänä. Monet pistäytyvät silloin temppelissä vaan\npikimältään, suitsuttaakseen siellä.\n\n\n\nEnnustajista\n\n\nei Kiinassa ole puutetta. Ennustaminen on pääasiallisesti sokeain\ntehtävä. He kulkevat kaupungilla joko yksin tai kaksin tahi jonkun\nnäkevän johtamana. Heitä pelätään. Sanotaan heidän ennen maailmassa\nollessaan olleen suuria syntisiä ja pahaintekoinsa palkkiona on nyt\nsokeus! Voivathan he nytkin tehdä pahaa salaisilla, \"hyville ihmisille\"\ntuntemattomalla tavalla. Heitä ei uskalleta suututtaa. Heiltä\ntiedustellaan tulevia tapahtumia. Naapuristossamme eli eräs emäntä.\nTaloon odotettiin perillistä, mutta jo ennakolta tahdottiin tietää,\njosko tulija oli poika. Jokaiselta sivukulkevalta tiedusteltiin sitä.\nEnnustajat sanoivat pojan olevan tulossa. Emäntä siitä mielissään antoi\nriisit, antoi rahat ja odotti ilolla pientä miestä.\n\nTulipa sitten taas vanha, sokea ukko ja ennusti emännälle. Hänen\nennustaessa, hänen oppaansa, kymmenvuotinen poikaviikari, livistikin\ntiehensä, vieden ukkopahan rahat ja tavarat muassaan. Tuostakos ukko\nsuuttui. Kadulla vanhus itkeä vollotti korkealla äänellä! Siihen\nkokoontui kansaa kaikenlaista. Ukko valittaen sanoi:\n\n\"Mihinkäs minä poloinen nyt joudun tässä vieraassa paikassa, kun en\ntunne tietä, enkä ihmisiä ja kun tuo veitikka vei vasket, vei vaatteet\njättäen minut typötyhjäksi!\"\n\n\"Etkös tiedä vanhus, mihin poika juosta pinkasi?\" kysyin.\n\n\"Voi veikkonen, mistäs minä poloinen sen tietäisin!\" sanoi ukko.\n\n\"Olethan ennustaja\", virkoin.\n\n\"Olen kyllä\", vakuutti mies.\n\n\"Sanoithan tuolle emännälle syntyvän pojan!\"\n\n\"Niin sanoin. Poika hänelle syntyykin\", sanoi ukko uljaasti.\n\n\"Ollen ennustaja, tiedät tulevaisia, jos tiedät tulevaisia, niin\ntottahan silloin tiedät jo tapahtuneita. Jos tiedät tuolle emännälle\npojan syntyvän, niin tottahan tiedät, mihin poikanen on juossut\",\nsanoin vanhukselle.\n\nHän vaikeni. -- Siinä kerättiin hänelle muutamia kolikoita ja niin ukko\nlähti tiehensä.\n\nOn näkeviäkin ennustajia ja toimi ei liene vähemmän tuottava. Ennustaja\ntavallisesti istuu pienen pöydän ääressä liikerikkaalla kadulla. Kynä\nkädessä hän maalailee muilta kuolevaisilta salattuja sanoja niiden\nhäntä pelolla katsoessa, jotka hänen apuaan tarvitsevat.\n\nMonenlaiset hädät ja huolet pakoittavat ihmisten turvaamaan heihin.\n\n\n\n\nIII:mas Luku.\n\n\nOleskellessa Kiinalaisten keskuudessa, herää sydämessä halu tutustua\nheidän entisyyteensä. Lähteistä, joita on saatavana, käy selville, että\nKiinan kansa on ollut olemassa jo ennen Abrahamin aikoja. Se oli jo\nsilloin sivistynyt kansa. Noin 2,200 e.Kr. oli uudisasukkaita asettunut\nasumaan nykyisen Kiinan luoteiskolkkaan, Huang virran varrelle. Mistä\nhe tulivat sitä ei voitane tarkoin sanoa. Joku tiedemies arvelee heidät\nBabyloniasta tulleiksi. Arvelunsa perustaa hän seuraaviin tosiasioihin:\n\n1:ksi: Babylonia oli laaja, hyvin viljelty maa, jossa pellot\nkasteltiin. Niin tekevät Kiinalaisetkin.\n\n2:ksi: Babylonialaiset kutsuivat maataan \"keski-valtakunnaksi\". Niin\nkutsuvat Kiinalaisetkin.\n\n3:ksi: sekä Babylonialaiset että Kiinalaiset jakavat maansa\nhistoriantakaisen ajan 10:neen aikakauteen.\n\n4:ksi: molempain kansain keskuudessa on ollut suuria tähtientutkijoita.\n\n5:ksi: ajanlasku on samanlainen. Ensin asuen Huang virran varrella ovat\nhe sitten vähitellen anastaneet toisten asuma-aloja, milloin\nasevoimalla, kulloin rauhallisella kanssakäymisellä.\n\nKaukaisessa muinaisuudessa sanovat Kiinalaiset olleen kolme\nhallitsijaa, joista kukin hallitsi tuhansia vuosia. Tuli sitten\nkeisari, joka ihmisiä opetti asuntoja laittamaan ja toinen, joka toi\ntulen taivaasta ihmisten avuksi.\n\nKiinan kuuluisat opettajat eivät puhu kaukaisemmasta ajasta kuin\n_Jao Keisarin_ ajasta, noin v. 2357-2255 e.Kr. Jao oli yksi Kiinan\nhyvistä keisareista. Jaon lapsena ollessa tapettiin hänen isänsä siitä\nsyystä, kun jätti kesken maan kuivaamistyön. Jao, keisariksi tultuaan,\npäätti olla uskollinen virassaan. Lopettaakseen isältään keskenjääneen\ntyön, oli hän pois kotoaan 13 vuotta! Sinä aikana kulki hän kolmasti\nkotinsa ohitse poikkeamatta sinne. Eräänä päivänä nousi hän ruokapöydän\näärestä 10 kertaa, kuullakseen kansan valituksia. Samasta syystä\nkeskeytyi häneltä kylpy yhtenä päivänä kolme eri kertaa.\n\nJao keisari tahtoi omalla esimerkillään opettaa alamaisiaan pontevaan\ntoimintaan ja velvollisuuksiensa täyttämiseen. Olen kuullut isien\nkertovan Jaosta lapsilleen heitä ahkeruuteen kehottaessaan.\n\nToinen hyvistä keisareista oli _Shuen_ ja kolmas _Juu_. Huunaan\nmaakunnassa on eräs kallio, johon on hakattu kertomus Juu keisarin\ntoimista.\n\nKiinan valtio on syntynyt pienistä, keskenään liitossa olevista\nvaltioista, mutta kun vahvemmat aina sortivat heikompia, oli\nlakkaamatta rauhattomuutta ja keskinäisiä sotia. Liittovaltioiden\neripuraisuudesta teki lopun\n\n\n\nTsin\n\n\nniminen keisari, laskemalla kaikki pikkuvaltiot valtikkansa alle.\nTurvatakseen valtakuntaansa pohjoispuolella asuvien sotaisten\nTarttariheimojen hyökkäyksiltä, rakennutti hän kuuluisan _Kiinan\nmuurin_. Joka kolmas työmies lähetettiin työhön. Ruokapalkalla saivat\nhe tehdä työtä. Kymmenessä vuodessa valmistui muuri. Se on toista\ntuhatta eng. penikulmaa pitkä. Se kohoaa laaksoista vuorten rinteille\nja paikoin yli 5000 j. korkeille kukkuloillekin. Kun keisari oli näin\nturvannut valtakuntansa ulkopuolella olevia vihollisia vastaan, paisui\nhänen sydämensä. Hän tahtoi jälkimaailmalle luulotella olleensa Kiinan\nvaltakunnan perustaja, mutta hänellä oli vielä yksi kukistettava\nvihollinen. Se oli kirjallisuus ja varsinkin Kongin ja Mong'in teokset.\nNämät miehet puhuivat Kiinan entisyydestä ja heidän teoksensa olivat\nhävitettävät. Keisari tuomitsi ne poltettavaksi. Käskyä eivät kaikki\ntotelleet. Kerrotaan keisarin elävänä haudauttaneen 500 oppinutta.\nVainotuille kirjoille löytyi piilopaikkoja ja jos ei muualla, niin\nmiesten \"muistissa\".\n\nTsin eli noin pari sataa vuotta e.Kr. ja Tsin suvun jälkeen nousi\nistuimelle _Haan suku_, joka siihen määrään voitti kansan rakkauden,\nettä kansa vieläkin nimittää itseään \"Haan ren\" eli Haanilaisiksi.\nTämän suvun hallitusaikana oli Singan niminen kaupunki, Shensii\nmaakunnassa, valtakunnan pääkaupunkina. Kuningassuvun sammuttua oli\nmaa taas taistelutanterena, kunnes _T'ang suku_ otti ohjat käsiinsä\nv. 618 j.Kr. ja maalle koitti nyt kultainen aika. Viisain, etevin mies,\njoka tästä suvusta nousi, oli\n\n\n\nT'ai Ts'ong.\n\n\nOllen kaikenlaisten sivistyspyrintöjen edistäjä ja halliten taidolla ja\nviisaudella, on hän voittanut jälkimaailman kunnioituksen. Hänen\naikanaan tulivat Nestorialaiset lähetyssaarnaajat Kiinaan. Singan\nfuussa on löydetty maahan vajonnut kivitaulu, johon hakatusta\nkirjotuksesta nähdään lähetyssaarnaajain tulleen maahan v. 636 j.Kr.\nKeisari otti heidät ystävällisesti vastaan ja he saivat palatsissakin\nsaarnata. Hänen käskystään rakennettiin heille temppeli, jossa\nopettivat kansaa ja suuri joukko otti sanan vastaan. Taulu oli\npystytetty v. 781. T'ang suku oli kansan lemmitty hallitsijasuku ja\netelässä Kiinalaiset vieläkin kutsuvat itseään T'ang ren eli\nTangilaisiksi. Tämän keisarisuvun sammuttua kesti melskeitä kauvan\naikaa, mutta loppuivat _Song suvun_ istuimelle noustua. Pohjoiset\nnaapurit olivat, pitkästä muurista välittämättä, aina uudelleen\nahdistelleet Kiinaa. Maantsheolaiset olivat jo kerran herroina maassa,\nmutta heidät karkoitettiin pois. Tuli 13 vuosisadan loppupuoli. Silloin\nhyökkäsivät _Maankuulaiset_ ei Mongoolit maahan. Heidän valistunut,\nlahjakas ja viisas ruhtinaansa tuli Kiinan keisariksi.\n\n\n\nKublai Khan\n\n\nasettui asumaan \"Pääskysten valtakunnan\" pääkaupunkiin, Pehkingiin. Hän\noli innokas maanviljelyksen edistäjä ja siten voitti Kiinalaisten\nsuosion ja kunnioituksen. Hän kaivatti n.k. \"_Suuren kanavan_\", joka on\n650 eng. peninkulmaa pitkä. Se on mainiona kulkutienä itäosassa maata,\nkulkien etelästä pohjoiseen, rikasten ja viljavien seutujen kautta.\nVarsinkin on se tuottanut siunausta Kiangsuu maakunnalle, joka on ollut\nkahden suuren virran, nim. Jangtsir ja Huang virran laskupaikkana.\nVirtojen paisuessa on miltei koko maakunta ollut veden alla. Suuresta\nkanavasta erkanevat lukuisat pienemmät haarat risteillen kaikille\nkulmille. Kanavain kasvattamisella on saatu suuret alat maata\nviljelyksen alaiseksi. -- -- --\n\nKublain hallitusaikana tuli kaksi _Polo_ nimistä Italialaista Kiinaan.\nPäästyään keisarin puheille, kertoivat he hänelle kotimaansa oloista ja\nkristinopin päätotuuksista. Kertomukset miellyttivätkin keisaria. Hän\nkehoitti heitä pyytämään paavilta sata lähetyssaarnaajaa hänen\nkansalleen. Polo veljekset tekivät käskyn mukaan, mutta ainoastaan\nkaksi miestä uskalsi lähteä heidän kanssaan heidän uudelleen Kiinaan\nlähtiessä. Matkanvaivoja peläten, kääntyivät miehet takasin. Veljekset\njatkoivat matkaansa kolmen kesken, sillä Nikolai Polo oli ottanut\nmukaansa poikansa Markon.\n\n\n\nMarkko Polo\n\n\nvoitti kerrassaan Kublai keisarin suosion ja pääsi hänen ystäväkseen.\nNerokas nuorukainen oppi lyhyessä ajassa sekä puhumaan että\nkirjoittamaan niin Kiinalaisten, kuin Maankuulaistenkin kieltä.\nKeisarin lähettiläänä matkusteli hän ympäri valtakunnan, siten\ntutustuen perinpohjaisesti Kiinan oloihin. Jangtsheon kaupungin\nhallitsijana hän oli kolme vuotta, sillä Kiinalaiset virkamiehet eivät\nkyvenneet kurissapitämään levottomia asukkaita, mutta Markko Polon\ntultua, hallitsi \"rauha maassa\".\n\nKiinasta takasin tultuaan, kirjoitti hän tästä \"kukoistavasta maasta\",\nsen kansasta, oloista ja tavoista, mutta hänen kirjoituksiaan ei\nuskottu. Ne pidettiin liioiteltuina. Vasta viimeisinä vuosikymmeninä,\nkun Kiinan olot ovat tulleet tunnetuiksi siellä asuvaisten\nulkomaalaisten kautta ovat Polon kirjoitukset saaneet oikean, ansaitun\narvonsa. -- -- --\n\nKublai Khanin jälkeiset olivat heikkoja, eivätkä kyvenneet hallitsemaan\ntarmolla ja viisaudella. Kiinalaiset halusivat antaa ohjakset oman maan\nmiehille ja\n\n\n\nMing suku\n\n\nsai vallan käsiinsä halliten aina v. 1644, jolloin Maantsheolaiset\nvalloittivat maan.\n\nVuosituhansien kuluessa 011 aina vähänväliä sisällisen kapinan tuli\ntuhonnut kansaa, ja valtakunta on ollut rikkirevittynä, pirstaleina.\nOloissa olevat epäkohdat ovat usein aiheuttaneet mellakoita, mutta\nmyrskyn mentyä ohitse, ei oloissa ole tehty parannuksia. Rakkaus\nkaikkiin esi-isiltä perittyihin kiitoksiin ja asetuksiin on vaikuttanut\nsen, että rauhan tultua \"kaikki jää entiselleen\". Tästä syystä on Kiina\npysynyt Kiinana. Epäkohtien luullaan poistuvan hallitussuvun\nmuuttumalla. Uuden hallitsijan saatua ollaan taas tyytyväisiä joku\naika.\n\n\n\nMaantsheolaiset eli keisarin kotiväki.\n\n\nTshenkiangiin tultuamme tapasimme ihmisiä, jotka puvussaan erkanivat\nKiinalaisista. He asuivat erillään viimeksi mainituista. Naisilla oli\nluonnolliset jalat. He puhuivat Kiinan kieltä, mutta kumminkaan eivät\nolleet Kiinalaisia. Kysyessämme: \"oletteko Kiinalaisia?\" he kohottivat\nylpeästi päätään ja vastasivat:\n\n\"Emme ole Kiinalaisia! Me olemme keisarin kotiväkeä!\"\n\nNiin, he olivat Maantsheolaisia ja ylönkatsoivat Kiinalaisia, jotka\ntaas puolestaan halveksivat heitä.\n\nKiinan heikontuminen antoi Maantsheolaisille tilaisuuden maahan\ntunkeutumiseen. Vuosisatojen kuluessa olivat naapurukset olleet\ntoistensa kanssa useinkin tekemisessä. Kiinan heikontuessa,\nMaantsheolaisten valta kasvoi ja heidän hallitsijansa _T'ien Ming_,\njonka lähettiläitä Kiinan rajoilla toimivat Kiinalaiset virkamiehet\npahoin kohtelivat, julisti sodan Kiinaa vastaan. Sota pitkittyi\npitkittymistään. Maan sotajoukkojen ollessa pohjoisosassa valtakuntaa,\nvihollisia vastustamassa, syntyi sisäosissa rauhattomuuksia. Usea\nvallanhimoinen mies alkoi yllyttää kansaa kapinaan silloista hallitusta\nvastaan ja pian olikin laaja valtakunta kuohuksissa, niinkuin myrskyävä\nmeri.\n\nVaarallisin kaikista kapinoitsijoista oli _Lii Kong_. Koottuaan suuren\nsotajoukon, laski hän valtansa alle Hoonaan ja Shaansii maakunnat.\nKansan suosion voitti hän tapattamalla virkamiehet ja antamalla\nkahdeksi vuodeksi verovapauden. Sitten lähetti hän kätyrinsä\npääkaupunkiin, hänelle tietä raivaamaan. He tulivat Pehkingiin,\navasivat kauppapuoteja ja samalla aikaa tekivät sotaväen kanssa\ntuttavuutta. Kun kaikki oli valmistettu, läheni Lii väkineen kaupungin\nporttia, joka hänelle aukenikin sotilasten välityksellä. Murhaten ja\nryöstäen levisi Liin sotajoukko kaupunkiin.\n\nLii alkoi ahdistaa palatsia. Keisarinna ja muut hovinaiset surmasivat\nitsensä. Keisari Huai Tsong, nähtyään lopun tulleen, murhasi ensin\ntyttärensä ja sitten itsensä. Tytär ei kuitenkaan kuollut, vaan virkosi\nuskollisen palvelijan hoidossa ollen.\n\nNyt huudatti Lii itsensä keisariksi. Pehkingin asukkaat taipuivat hänen\nvaltansa alle. Mutta eräässä lujasti varustetussa kaupungissa nuori,\nurhoollinen kenraali, Uu Saan Kuei, vastusti häntä miehuullisesti. Lii\nsai käsiinsä kenraalin vanhan isän ja vieden vanhuksen kaupungin muurin\nulkopuolelle, koetti hän taivuttaa Uuta uhkaamalla ottaa vanhukselta\nhengen, jollei portit aukene. Kenraali, langeten muurilla polvilleen,\nvastaanotti isänsä viimeisen käskyn. Isä kehoitti hänen pysymään\nuskollisena lailliselle hallitukselle. Samassa mestattiin vanhus.\n\nKenraali nousi. Ollen kuuliainen isälleen päätti hän taistella oikeuden\npuolesta. Hän teki rauhan Maantsheolaisten kanssa ja pyysi heitä\nonnettoman isänmaansa avuksi. Maantsheolaiset tulivat rajan ylitse ja\nvalloittivat Pehkingin. Heitä tervehdittiin pelastajina, mutta he,\nKiinalaisten huomaamatta, ottivatkin ohjakset omiin käsiinsä ja niin\ntulivat herroiksi maahan. Pohjoiset, sisällisestä kapinasta paljon\nkärsineet maakunnat, olivat helposti voitetut, mutta eteläiset tekivät\nkovaa vastarintaa. Vasta 18 vuoden kuluttua tunnustivat ne\nMaantsheolaisten yliherruuden.\n\nValloittajat vaativat Kiinalaisten pukeutumaan valloittajan tavalla.\nHivukset ajettiin otsalta ja jälelle jääneet palmikoittiin. Kerrotaan\ntuhansien laskeneen päänsä ennemmin mestauspölkylle, kuin parturin\nkäsiin! Tuo pitkä, niskassa riippuva palmikko ei ole todellisten,\nisänmaataan rakastavien Kiinalaisten mieleinen. Se aina muistuttaa\nheille vieraan vallan alla olemista. On olemassa salainen,\nisänmaallinen seura, jonka jäseneksi pääsee hivuspalmikkonsa pois\nleikkaamalla. Seuran jäsenet käyttävät irtonaista palmikkoa ollessaan\njäsenpiirin ulkopuolella. Vaikka moni sydämestään vihaa pitkää\ntukkaansa, ei hän nykyisissä oloissa voi siitä luopua, sillä se on\nkunniallisen miehen tuntomerkki. Rangaistulta, linnassa olleelta\nleikataan palmikko pois. Joka mies valtakunnassa tarvitsee parturia,\nmutta parturi on kumminkin niin halveksittu, ettei hänen poikansa\nkoskaan voi päästä virkamieheksi, vaikka hän omaisikin tarvittavat\ntiedot.\n\nPäästyään herroiksi maassa, Maantsheolaiset menettelivät varovaisesti\nja viisaasti. He jättivät Kiinan lait ja laitokset ja koko\nyhteiskuntajärjestyksen muuttamatta. Virat jaettiin Kiinalaisten ja\nMaantsheolaisten välillä. He tutustuivat Kiinan kirjallisuuteen,\noppivat heidän kielensä, mukautuivat heidän oloihinsa ja niin imivät\nitsehensä valloitettujen hengen. Voitetut henkisesti voittivat\nvoittajansa ja siten kaksi eri kansaa tavallaan sulautui yhdeksi.\nKiinan siveellisesti heikontuneeseen ruumiiseen tuli siten uutta verta.\n\nUuden hallitsijasuvun nimi oli Gioro eli kultainen, mutta se otti nyt\nKiinalaisen nimen ja täten _Shuen Tshir_ keisari oli ensimäinen\n\"Ts'ing\" sukua. Kuusivuotisena peri hän vallan. Hän kuoli v. 1661 ja\nhänen 8:san vuotinen poikansa\n\n\n\nK'ang Hsii\n\n\nnousi valtaistuimelle, halliten v. 1722. Tämä kansan isä oli jalo,\nsivistynyt ja kansan parasta kaikin tavoin harrastava.\n\nOpettaakseen alamaisiaan on keisari kirjoittanut 16 esitelmää. Hän isän\ntavalla neuvoo heitä velvollisuuksiaan täyttämään. Näitä esitelmiä piti\nvirkamiesten lukemaan kansalle kunkin kuukauden ensimäisenä päivänä.\n\nEdellisillä sivuilla on ollut otteita näistä esitelmistä.\n\nNe olivat alkuaan kirjoitetut syvällä kirjakielellä, joka kansalle on\nvieras, tuntematon. Hänen poikansa puki ne kansantajuisempaan muotoon,\nmutta vielä sittenkin olivat ne vieraat rahvaalle. Sitten eräs\nvirkamies, Uan Juu Puh, muodosti ne aivan kansantojuiseksi.\n\nKang Ilsiin kerrotaan matkustelleen valtakunnassaan, itse tarkastaen\noloja. Kansan keskuudessa kuulin kerrottavan hänen Suutsheo nimisessä\nkaupungissa käynnistään seuraavaa:\n\n\"Kun sanoma keisarin tulosta saapui, niin kaupunkilaiset\nvalmistautuivat vastaanottamaan häntä. Rikkaat kauppiaat peittivät\nkadut paksuilla silkkimatoilla aina kaupungin portilta, siihen\nrakennukseen asti, jossa keisari tuli majailemaan.\n\n\"Portille tultuaan näki keisari millä rakkaudella häntä vastaan otettiin\nja heti astui satulasta alas, käyden asunnolleen.\n\n\"Kadulla lankesi eräs vanha mies hänen eteensä. Keisari kysyi: 'mitä\nvanhus tahtoo?' Ukko kertoi hänelle surullisen kertomuksen. Hänellä oli\nollut yksi ainoa poika, vanhanpäivän turva, mutta hänet oli otettu\nsotamieheksi. Keisari käski vanhuksen seuraamaan itseään. Perille\ntultua ja asiaa tutkittua, nähtiin vanhuksen valitus todeksi.\nAsianomainen virkamies oli raskaasti rikkonut korkeinta lakia vastaan,\nottaessaan horjuvalta isältä ainoan turvan.\n\n\"Pitkittä puheitta syylliseltä riisuttiin keisarin läsnäollessa\nvirkapuku ja vanhus puettiin siihen. Eron saanut virkamies sai etsiä\nmuuta tointa. Nuorukainen kutsuttiin. Hänelle annettiin alemman\nvirkamiehen arvo. Keisari sanoi hämmästyneelle isälle ja pojalle:\n'katsokaa, että pidätti velvollisuuksistanne vaarin!'\"\n\nKang Hsii keisarin aikana merirosvot hävittivät Kiinan rannikoita.\nKeisari käski kansan muuttamaan sisämaahan. Kansa totteli ja\nmerirosvojen täytyi siirtyä toisille seuduille. Siihen aikaan\nRoomalaiskatoliset lähetyssaarnaajat saivat jalansijan maassa. Heidän\njoukossaan oli oppineita miehiä ja varsinkin tähtitieteellisten\ntietojensa tähden tulivat suosituksi. Heidän kauttaan saapui hoviin\ntieto ristillenaulitusta, mutta ylösnousseesta Vapahtajastamme.\n\nKang Hsii keisarin kuoltua nousi hänen poikansa\n\n\n\nJong Tsheng\n\n\nvaltaistuimelle v. 1722, halliten v. 1736. Hän ei ollut ulkomaalaisten\nsuosija. Kristinuskoon kääntyneet joutuivat julman vainon alaiseksi.\nHeidät ajettiin pois hovista, karkoitettiin kaupungista Mongoolian\nerämaihin, missä monet heistä sortuivat. Heiltä riistettiin rahana,\nsilkkinä ja riisinä maksettu eläke ja saivat nälän, janon sekä helteen\nvaivaamana kärsiä kauheasti vuosikausia noissa autioissa seuduissa.\nKeisarin kuoltua tuli hänen poikansa\n\n\n\nKien Long\n\n\nhallitsijaksi, halliten v. 1796. Ensi työkseen kutsui hän vielä elossa\nolevat, maasta karkoitetut kristityt, takasin.\n\nHänen aikanaan rupesivat länsimaat likentelemään Kiinaa. Venäjä,\nHollanti ja Englanti rupesi sinne lähettämään lähettiläitään. Keisari\noli valistunut, laajasydäminen mies, mutta varovainen. Hän antautui\ntekemiseen ulkomaalaisten kanssa pitäen tarkan vaarin liian likelle\npääsemisestä. Varovainenkin pettyy! Ulkomaalaiset, oven taakse\npäästyään, eivät menneetkään pois, vaan alkoivat kolkuttaa ovelle. Kun\nei kolkutus auttanut, rupesivat ryskyttämään ja kun ei siitäkään apua\nollut, särkivät oven, tulivat sisälle, mikä tehden hyvää, kuka pahaa!\n\nValtaistuimelle noustessaan keisari antoi 10:nelle isolle\nKantonilaiselle kauppahuoneelle oikeuden tehdä kauppaa ulkomaalaisten\nkanssa.\n\nKauppahuoneet käyttivät etuoikeuksiaan vaan omaksi hyödykseen. Nylkien\nja petkuttaen ulkomaalaisia ja omia kansalaisiaan, kokosivat ne\nitselleen suunnattomat rikkaudet. V. 1771 tämä kauppahuoneiden välitys\nlakkasi. Tästäkös seurasi sekasortoa ja ikävyyksiä!\n\nKantonilaiset kauppahuoneet lahjoivat muiden kaupunkien virkamiehiä,\njotka taas puolestaan koettivat estää Europalaisia joutumasta\ntekemisiin muiden kauppahuoneiden kanssa. Kantonilaiset kiskoivat\nkilvassa tavattomia hintoja, ja varsinkin Englantilaisilta.\n\nEnglantilaiset turvautuivat keisariin, kirjoittaen valituskirjeen,\nmutta se hukkui tielle. Kuukausia kului eikä vastausta tullut.\nKantonilaiset kauppahuoneet kieltäytyivät Englantilaisille maksamasta\nsuuria velkojaan. Mitäs tehdä?\n\nVääryyttä oli kärsittävä tai lakattava kaupasta. Toista tai toista oli\nmahdoton tehdä. Englanti päätti nyt lähettää lähetystön Pehkingiin\nvalittamaan asiasta keisarille ja vaatimaan hyvitystä. Tämän tärkeän\ntyön uskoi Brittiläinen hallitus Madrassin entiselle maaherralle, Lord\nMacartneylle. Eräänä Syyskuun päivänä, v. 1792, lähti lähetystö\nKiinaan. Portsmouthin satamassa, etelä-Englannissa, oli satoihin\nnouseva joukko katsomassa lähetystön lähtöä. Ihmeteltiin tuon pitkän,\nlaihan, nerokkaan ja kunnioitusta herättävän Lord M--n rohkeutta, kun\nuskalsi lähteä kaukaiseen, vieraaseen maahan, jossa muukalaisia niin\npahoin kohdeltiin. Syyskuusta Kesäkuuhun viipyivät he Englannin ja\nKiinan välillä. He purjehtivat ensin Kantoniin.\n\nKuultuaan lähetystön tulosta, keisari Kien Long käski virkamiesten\nkohtelemaan sitä hyvin.\n\n\n\nLord Macartneyn matka Pehkingiin\n\n\noli todellinen huvimatka! Matka jatkui meritse pohjoiseen. Missä vaan\nmaalle nousivat, siellä heitä vieraina pidettiin. Maalla kestitseminen\nei riittänyt, vaan laivaankin tuotiin viinejä, teetä ja -- porsliineja.\nVieraana ollen, oli hän oikeutettu pyytämään -- lahjaksi,  mitä vaan\nhalusi! --\n\nPohjois-Kiinan rannikko oli Englantilaisille merimiehille outo. Lord M.\npyysi Kiinalaista luotsia. Tinghain pormestari kutsui kokoon kaikki\npaikkakunnan miehet, jotka vähänkin olivat vesillä liikkuneet. Heidän\njoukossaan oli kaksi, jotka omilla kauppa-asioillaan olivat Pehkingissä\nkäyneet. Heidät valittiin luotseiksi! Nöyrästi pyysivät miehet päästä\nvapaaksi tästä luottamustoimesta, sillä pitkällinen kodista poisolo oli\nlopettava heidän liikkeensä, mutta ei siinä itku eikä rukoukset\nauttaneet! Virkaan kun olivat valitut, oli heidän se vastaanotettava!\n\nKomeat olivat luotsiveneet monine liehuvine lippuineen, joihin oli\nmaalattu sanat: \"lähetystö tuo veroa Englannista!\" Virkamiehillä ei\nollut aavistustakaan tämän lähetystön tarkoituksesta, eikä oikeaa\nkäsitystä sen muassa olevista, keisarille aiotuista lahjoista.\n\nKulettiin Pei jokea myöten. Kaikkialla juoksi kansa katsomaan\nmuukalaisia. Väkijoukossa kerrottiin heistä kaikenlaisia juttuja. Yksi\ntiesi kertoa heidän syntyneen satavuotisena. Toinen tiesi ettei heillä\nollut polvitaivetta, eivätkä siis voineet juosta! j.n.e. Lähetystöä\nvastaanotti Tientsinissä Tshihlih maakunnan varakuningas, 80 vuotinen,\narvoisa vanhus. Tilaisuutta varten oli hät'hätää rakennettu iso\nvastaanotto, silkillä vuorattu ja lipuilla kaunistettu teltta.\nVarakuningas otti vastaan Lord M--n suurella juhlallisuudella.\n\nMuukalaisten tulo sai koko kaupungin liikkeelle. Tuhannet ja tuhannet\nruskeat silmät tirkistelivät heitä. Tongtsheossa päättyi venematka.\nSiitä oli maitse matkustettava. Muutamat seurueesta ratsastivat, toiset\nkulkivat kantotuolissa ja osa ajoi kärreissä. Katsomaan kokoontunut\nkansan paljous tukkesi tien niin, että saattoväkenä olevien sotamiesten\ntäytyi piiskoilla huiskien avata tie seurueelle.\n\nSaavuttiin sitten pääkaupunkiin. Keisari ei ollutkaan vielä palannut\nPehkingin pohjoispuolella olevasta kesäasunnostaan. Lähetystö jatkoi\nmatkaa sinne. Kesähovin nimi oli\n\n\n\nReh hoo.\n\n\nSe sijaitsee erinomaisen ihanassa laaksossa, Pehkingin ja Kiinan muurin\nvälillä. Koko valtakunnassa ei löytynyt sille vertaista kauneudessa.\nPähkinäpuiden ja mäntyjen peittämät korkeat kalliot kuvastuvat laakson\nläpi juoksevan joen pintaan. Linnan ihanissa puistoissa eli\nmetsäneläviä, joita hoviherrat huvikseen pyytelivät. Tekojärvissä\nuiskentelivat kultakalat. Järviä toisiinsa yhdistävien kanavien ylitse\njohti komeat sillat ja niissä olevia pieniä saaria kaunistivat\ntuuheiden, tuoksuavain puiden ja pensasten varjossa olevat, somat\nhuvihuoneet. Useat näistä huvihuoneista olivat pieniä palatseja, joissa\nvirkamiehille pitoja pidettiin.\n\nTässä runollisessa, satumaisessa linnassa keisari Kien Long vastaanotti\nLord M--n. Kiinalaiset virkamiehet koettivat valmistaa häntä\nvastaanottoa varten, aina uudelleen ja uudelleen huomauttaen hänelle\npolvistumisen tärkeyttä. Yhdeksän eri kertaa oli hänen polvistuttava,\njoka kerralla koskettaen maata otsallaan. Se oli vasallin velvollisuus!\nMutta hän ymmärsi asemansa!\n\n\n\nVastaanotto päivä\n\n\nvalkeni. Kiinan hovissa lähetystöjen vastaanotto tapahtuu aamulla\naikaiseen. Keisari Kien Long, vaikka oli jo 83 vuotinen, oli joka aamu,\nauringon noustessa, jo virkatoimissaan.\n\nLord M--n vastaanottoa varten oli tehty puistoon iso, kullattujen\npatsasten kannattama teltta, johon valtaistuin asetettiin. Maa oli\npeitetty kauneilla, kalleilla matoilla ja koristeltu somasti\nkirjaelluilla patjoilla. Kattoa kaunistivat verrattoman taidokkaasti\nmaalatut lyhdyt.\n\nKellojen sointi ja torvien toitotus ilmaisi keisarin tulon. Hän tuli 16\nmiehen kantamassa kantotuolissa. Suuri joukko lipun ja varjostimien\nkantajoita ympäröi häntä. Keisari oli puettu yksinkertaiseen, ruskeaan\nsilkkipukuun. Ainoana koristeena oli hatussa hohtava jalokivi.\n\nKeisari otti ystävällisesti vastaan Lord M., joka taivuttaen ainoastaan\ntoisen polvensa, taritsi hänelle anomuskirjeen ja hallitsijansa\nlähettämät lahjat.\n\nLahjat keisari otti vastaan verona. Lord M. sai vastaanottaa\nvastalahjoja, mutta vaan suosionosoituksena.\n\nPäivällisen jälkeen vietiin vieraat katselemaan voimistelijoita ja\nnuorallatanssijoita. -- Lähetystö vieraili hovissa koko viikon ja sai\nolla pidoissa, jotka pidettiin keisarin syntymäpäivänä.\n\nPitojen jälkeen ilmotettiin lähetystölle sen poislähtemisajan jo\ntulleen! Lord M. muistutti anomuskirjeestä. Keisari lupasi vastauksen\nlähettää -- Kantoniin. Ei auttanut muu, kuin\n\n\n\nPehkingistä lähteminen!\n\n\nMutta heidän ei annettu valita paluutietä! Joukko virkamiehiä lähti\nmukaan, jotka kaikin tavoin estivät Lord M. ottamasta oloista selkoa.\nHe veivät hänet suurta kanavaa ja jokia pitkin Kantoniin. 10 viikkoa\nkesti se matka ja lähetystö oli miltei vankina koko ajan!\n\nKeisari kirjoitti ystävällisen kirjeen Englannin kuninkaalle, Yrjö\nIII:lle, mutta ei suostunut avaamaan Ningpoon ja Amoin satamia\nEnglannille.\n\nPäätarkoitukseen nähden ei matka onnistunut, mutta ei se siltä turha\nollut. Sen seurauksena oli Kantonissa asuvan maaherran eroittaminen\nvirasta. Nylkeminen myös kiellettiin. --\n\nKien Longin aikana joutui Tiibet ahdistukseen, Nepaalilaiset uhkasivat\nsen rajamaita. Silloin sen pappikuningas, Dalai Lama, pyysi apua\nKiinaan hallitukselta. Keisari auttoi, mutta palkkioksi täytyi Tiibetin\nsuostua veroa maksamaan Kiinalle. Siten Tiibet tunnustaa Kiinan\nyliherruuden, mutta Kiinalla ei ole oikeutta sekaantua sen sisällisiin\nasioihin.\n\nIjäkkääksi tultuaan luopui Kien Long ruunusta, joka siten joutui hänen\npojalleen _Kia Kingille_. Hallitus oli hänen käsissään v. 1796-1821.\nHän vastusti ankarasti ooppiumin maahan tuomista. Häntä seurasi hänen\npoikansa _Tao Kuang_, v. 1821-1851. Hänen aikanaan oli ensimäinen\nooppiumisota. Miehuullisesti hän vastusti ulkomaalaisia,\njotka asevoimalla tahtoivat hänet pakoittaa ooppiumikaupan\nlaillistuttamiseen. He onnistuivat siinä hänen poikansa _Hsien Fongin_\naikana, Hsien Fong kuoli v. 1861. Tao Kuangin aikana alkoi maassa\nkauhea sisällinen kapina, jota kutsuttiin\n\n\n\nT'ai p'ing kapinaksi.\n\n\nKapinan johtajana oli pääasiallisesti Hong Siu Tsuen niminen mies.\nAikoen virkamieheksi, luki hän ja matkusti Kantoniin suorittaakseen\ntutkintoja siellä. Tapasi siellä kristityitä, mutta heidän puheestaan\nhän ei juuri välittänyt. 10:nen vuotta myöhemmin rupesi hän muutamien\nystäviensä kehoituksesta lukemaan kristillisiä kirjoja. Hän liittyi\nnäihin ystäviinsä. Yhdessä lukivat U. Testamenttia ja pitivät\nkokouksia. Näihin hartaushetkiin osaaottajain luku lisääntyi\nlisääntymistään. Kokouksen johtajat kutsuivat Jumalaa isäkseen ja\nJeesusta vanhemmaksi veljekseen. He sepittivät hengellisiä lauluja,\njoita Tshenkiangissa ollessani kuulin vanhojen ihmisten laulavan vielä\nnytkin.\n\nHong oli innokas, tulinen ja toimelias. Hän ajatteli oman kansansa\nsurkeata tilaa. Sen epäjumalien paljous kauhistutti häntä ja hän mietti\nkeinoa, miten hän voisi kansalaisiaan viedä valoon. Innokkaat puheensa\nherättivät hänelle seuralaisia ja hänen vaikutusvaltansa kasvoi\nkasvamistaan. Seurueeseen yhtyi miehiä peräti toisessa tarkoituksessa\nja ennenkun Hong aavistikaan, oli hän tullut kapinallisten johtajaksi.\n\nIsänmaa oli pelastettava muukalaisten vallasta ja puhdistettava\nepäjumalista! Työhön ryhdyttiin. Temppeleihin hyökättiin ja jumalat\nhävitettiin. Hävittämisinto valtasi tuhansiin nousevan ihmisjoukon. Se\njakaantui eri osastoihin ja yhä uusia osanottajia astui riveihin.\nPääarmeija kulki etelästä Kiangsii maakunnan halki pohjoista kohden. Se\nvyöryi kuin hyökylaineet kaupungista kaupunkiin tuhoten ja hävittäen,\nmissä sille vastarintaa tehtiin. Toiset joukot kulkivat rantapuolella,\nherättäen kauhua kaikkialla.\n\nPääjoukon saavuttua Jangtsir virran varrella olevan Naanking nimisen\nkaupungin läheisyyteen, alkoi se piirittää sitä, valloitti ja\nmiehitti sen. Siellä Hong huudettiin keisariksi ja Naanking tehtiin\npääkaupungiksi. Kapinallisten sotajoukot marssivat Pehkingiä kohti ja\nolisivat senkin valloittaneet, ellei Kiinan hallitus olisi turvautunut\nEnglantilaisiin ja saanut apua. Englantilaisten avulla kukistettiin\ntämä 14 vuotta raivonnut sisällinen sota. Arvellaan 20 miljoonaa\nihmistä kuolleen tässä sodassa. Monet kaupungit tulivat tuhotuksi niin,\nettä tuskin koskaan jaksavat nousta entiseen kukoistukseensa.\nKaikkialla näkee raunioita. Monet suuret kyläkunnat ovat autioina,\nmetsittyneinä.\n\nKapinalliset eivät ajaneet hivuksiaan ja siksi kansa kutsui heitä\n\"pitkätukkaisiksi.\"\n\nMatkoillani jouduin erääseen taloon. Rupesin laulamaan hengellisiä\nlauluja. Emäntä sanoi: \"'pitkätukkaiset' lauloivat samanlaisia\nlauluja!\" Hän kertoi miten hekin kulkivat kapinan aikana pakosalla\nkolme vuotta. \"Ne olivat julmia miehiä, eivät edes 'puusia'\nsäästäneet!\" tuumi isäntä. Siitä ajasta asti ovat monet temppelit\nolleet autiona, varasten ja yökköjen asumasijana. -- -- --\n\nKapina tukahdutettiin keisari _Tong Tshirin_ aikana. Hän kuoli\nperillisettä. Vallan perijäksi joutui hänen setänsä, prinssi Tshuun,\npoika\n\n\n\nKuang Hsyy,\n\n\njoka oli silloin nelivuotinen. Makaamasta herätetty pikku prinssi oli\nitkenyt ja huutanut häntä keisariksi korotettaessa. Hänen\nalaikäisyytensä aikana hoiti hänen tätinsä, leskikeisarinna, hallitusta\nv. 1889 asti. Silloin keisari meni naimiseen ja otti ohjakset omiin\nkäsiinsä. V. 1894 leskikeisarinna täytti 60 vuotta. Kiinan kristityt\nnaiset lahjoittivat hänelle U. Testamentin. Keisari sen nähtyään hankki\nitselleen samanlaisen aarteen. -- Useita ulkomaalaisten toimittamia\nkirjoja joutui hänen käsiinsä. Ne loivat valon hänen sieluunsa ja\nherättivät uusia aatteita hänen mielessään. Keisari alkoi parantaa\noloja valtakunnassaan. Uudistuspuuhien hyväksyjät iloitsivat,\nmutta vanhoilla olijat nousivat vastustamaan. Suuri mellakka\nsyntyi hovissa. Keisari pantiin pois viralta ja ohjat annettiin\nleskikeisarinnalle. Keisarin parhaat ystävät tapettiin. Ainoastaan\nK'ang niminen pääsi pakoon. Ruununperilliseksi otettiin prinssi Tuan'in\npoika. Kaikki keisarin antamat olojen parantamista koskevat julistukset\nperuutettiin. Hiljaisuudessa mietittiin, miten päästäisiin yhdellä\nainoalla iskulla irti ulkomaalaisista, joiden vapaat aatteet alkoivat\nsaada jalansijaa maassa. Vähitellen siitä sitten kehittyi n.k.\n\n\n\nBoksariliike.\n\n\nHallitus päätti surmauttaa kaikki muukalaiset. Se saikin innokkaita\nkätyreitä hurjista miesjoukoista, joita kaikkialla on ja jotka ovat\naina valmiit mellastamaan. Monet virkamiehet salaisesti auttoivat näitä\njoukkoja. Lähetyssaarnaajia ja kristityltä ruvettiin vainoamaan. Ei\nkauvan kestänyt ennenkun metelijöitsijäin luku oli kasvanut tuhansiksi.\n-- Hallitus auttoi heitä ja he alkoivat marssia Pehkingiä kohti.\nUlkomaalaisilla, jotka siellä asuivat, ei ollut aavistustakaan\nvaarasta, johon olivat joutuneet. Saatuaan sanoman boksarien\ntuhotöistä, pyysivät ulkovaltain lähettiläät Kiinan hallituksen\nlopettamaan heidän turmiollisen toiminnan. Hallitus vastasi: \"se on\nvaan pienten poikain mellastusta!\" Pyyntö uudistettiin ja silloin\nsanottiin: \"kapinaa on mahdoton kukistaa, sillä se on laajalta\nlevinnyt!\"\n\nHallitus houkutteli lähettiläiden lähtemään pois Pehkingistä, siten\nsyöstäkseen heidät surman suuhun, mutta he eivät lähteneet. Nyt\nKiinalaiset alkoivat piirittää ulkovaltain lähetystöjä. Tuhansittain\nkristityitä oli paennut ulkomaalaisten turviin. Kaikki yhteys\nulkomaailman kanssa katkaistiin ja lähetystöt olivat kuusi viikkoa yöt,\npäivät vihollisten saartamana. Jumala ei kumminkaan antanut heidän\njoutua vihollisten käsiin, vaan antoi pelastajain tulla. Ulkovaltain\nsotajoukot lähenivät Pehkinguä. Kiinan hovi lahti pakoon aina\nSinganiin asti Shensiin. Hirveästi raivosivat ulkovaltain sotilaat\npääkaupungissa. Julmasti he kostivat Kiinalaisille hävittämällä\nkaupunkeja ja niitä seutuja, joiden kautta kulkivat. Kovilla ehdoilla\ntehtiin rauha. Kuinka kauvaksi ajaksi? -- Ehkä vaan siksi, kunnes Kiina\nehtii vaurastua ja hankkia kunnollisen sotajoukon. Vahingosta\nviisastuneena se vielä nousee, -- mutta viisaammalla tavalla, --\nmuukalaisia vastaan.\n\nSe uneksii ajasta, jolloin hallitus on oman maan miehen käsissä. Se\ntahtoo vapautua Maantsheolaisten ikeestä. Keväällä, v. 1900, ilmestyi\nHaankeossa julistus, jossa sanotaan:\n\n\"Maamme on vaarassa. Maantsheolaiset vievät meidät perikatoon.\nLeskikeisarinna hallitsee kelvottomasti. Tahdomme ravistaa heidän\nikeensä niskastamme. Nouskaamme miehissä! Pyytäkäämme ulkomaalaisten\npoistumaan maastamme siksi aikaa, kun me sen puhdistamme\nMaantsheolaisista. Sitten kutsumme heidät takasin. Jo kolmatta sataa\nvuotta olemme valmistelleet tätä -- -- --.\"\n\nMonen povessa kytee kipinä, joka syttyy ilmiliekkiin tämmöisen puheen\nkuultua. Jos johtava henkilö ilmestyy, on kansa kapinaan valmis.\n\n\n\nEnsimäiset tuttavuuden päivät\n\n\nKiinalaisten kanssa eivät olleet kovinkaan hauskat ulkomaalaisille.\nNykyaikana emme voi mielessämme edes kuvitellakaan kaikkia niitä\nvaikeuksia, kuin heillä oli voitettavana. Kantonissa asuvaiset\nulkomaalaiset eivät vielä v. 1830 paikoilla saaneet vapaasti liikkua\nkaduilla. Miestenkin kulkupaikat olivat rajoitetut, puhumattakaan\nnaisista. Naisten täytyi pysyä piilossa. Ulkomaalaiset kyllä valittivat\nahdistetusta asemastaan kaupungin hallitukselle, mutta se vaikutti yhtä\nvähän, kuin huuto tuuleen!\n\nPalvelijoita eivät tahtoneet saada mistään maksusta. Harvat uskalsivat\nantautua sen vihan ja pilkan alaiseksi, joka oli jokaisen ulkomaalaista\nauttavan henkilön osana. Jos eivät väkivallalla ajaneet heitä pois,\npäättivät he kaikin tavoin katkeroittaa heidän elämänsä, toivoen siten\nsaavansa heidät pois keskuudestaan. Kaikesta tavarasta kiskottiin\nmoninkertainen hinta. Kartanolle viskeltiin kiviä ja seiniä\njyskyteltiin yökaudet. Kukas voisikaan kiusantekijän kaikki keinot\nluetella?\n\nJos Kiinalaiset olivat väsymättömiä kiusanteossa, olivat muukalaiset\nväsymättömämpiä kärsivällisyydessä. He olivat tulleet Kiinaan ja\naikoivat olla siellä!\n\nKun Pehking oli avattu ulkomaalaisille, saivat Kiinalaiset tilaisuuden\ntutustua \"petoihin\", joksi he muukalaisia nimittivät. Väkisinkin\njoutuivat he tekemiseen näiden itsepäisten vierasten kanssa.\nUlkovaltain lähettiläiden kanssa eivät Kiinan valtion virkamiehet\npitäneet mitään kanssakäymistä. Tuli sitten uusivuosi. Kohteliaisuus\nvaati onnittelemaan ylönkatsotuita vieraita. Kyläily-ajaksi määrättiin\neräs iltapäivä. Komeasti puetut miehet istahtivat kantotuoleihin. Jono\nlähti liikkeelle. Tuossa on Belgialainen lähetystö. Sinne ensin\npoikettiin. Siellä vierasvarainen talonväki juotti vieraita\nulkomaalaisilla viineillä ja syötti makeisilla. Lähetystöstä\nlähetystöön kulettiin! Korkeat herrat alkoivat tulla korkeaäänisiksi.\nJopa eräässä paikassa olivat niin iloissaan, että täyttivät saappaansa\nvarret makeisilla! Niihenhän olikin mukava \"tuomiset\" panna! \"Tapojen\ntarkastaja\" oli onnettomista onnettomin! Hän ei voinut aisoissa pitää\niloisia holhottejaan!\n\n\n\nMiao't ja Loolo't.\n\n\nLänsi- ja lounais-Kiinassa asuu useita kansanheimoja, jotka kielensä,\nuskontonsa, tapojensa ja pukujensa puolesta erkanevat Kiinalaisista.\nEräs Kiinalainen matkailija vakuuttaa heitä olevan yli 80 eri heimoa.\n\nKueitsheossa ja Yinnaanissa asuvat _Miaot eli Miaotsir'it_. He ovat\nrohkeita, pelkäämättömiä, vapauttaan rakaistavaisia, asuen korkealla\nvuoristoissa. Heillä on omat ruhtinaat, lait ja oma kieli.\n\nEnimmäkseen ovat he eläneet ystävyydessä tasangoilla asuvien\nKiinalaisten kanssa. Mutta jos väli on rikkaantunut, ovat he tulleet\nalas hävittäen ja tuhoten. Niin kävi v. 1770. Kien Long keisari lähetti\nsotajoukon, ei ainoastaan rankaisemaan heitä, mutta hävittämään heidät.\nSuurella vaivalla kiipesivät sotilaat vuoristoon. Miaot tekivät kovaa\nvastarintaa. Vaimotkin ottivat osaa taisteluun.\n\nKeisarillinen armeija valloitti heidän pääkaupunkinsa. Voitettu\nruhtinas pakeni erääseen linnoitukseen ja lähetti lähettilään\nvihollisen ylipäällikön luo, tarjoutuen vasalliksi. Tarjoumus hylättiin\nja hänet vaadittiin lähtemään alas tasangolle kansoineen, sillä siellä\noli heitä helpompi kurissa pitää.\n\nIsäinsä maata ja vapauttaan rakastava ruhtinas piti tähän ehtoon\nsuostumisen kuolemaa pahempana. Hän, kooten sotilaansa, päätti\ntaistella. \"Joko voitan tai kuolen, mutta kernaammin kuolen\nsyntymäsijoillani, kuin istun valtaistuimella vieraassa maassa\", hän\nsanoi ja antautui taisteluun. Ylivoiman alle hän kumminkin sortui ja\njoutui vangiksi. Hänet vietiin vankina Pehkingiin, jossa hän ja 19\nhänen perheeseensä kuuluvaa henkilöä murhattiin. Sadottain hänen\nalamaisiaan, miehiä, vaimoja ja lapsia vietiin vankeuteen tai\ntapettiin.\n\nNäin tuli yksi Miao heimo kukistetuksi, mutta monet kymmenet elävät\nvapaina, itsenäisinä.\n\nHe ovat kohteliasta ja huveja rakastavaa kansaa. He tanssivat\nmielellään, josta syystä Kiinalaiset pitävät heitä siveettöminä ja\nsyvästi halveksivat heitä.\n\nHeidän pukunsa eri värin mukaan kutsuvat Kiinalaiset heitä eri nimellä,\nnim. Heh Miao, mustat Miaot, Hong Miao, punaiset Miaot.\n\nK.S.L--s tekee heidän keskuudessaan lähetystyötä. Herra Clarke on\ntutkinut erään heimon kieltä, kääntänyt U. Testamentin sille ja\nkirjoittanut sanakirjan.\n\n_Loolo heimo_ asuu länsiosassa Sirtshuen maakuntaa. Sekin palvelee omia\njumaliaan, eikä Kiinalaisia. Sillä on oma kieli ja kirjoitustapa.\nLooloja asuu myöskin Yinnaanissa ja heidän joukossaan on monta, jotka\nosaavat lukea ja kirjoittaa omaa kieltään. Taating fuussa on kivitaulu,\njossa oleva kirjoitus on puoleksi Loolojen ja puoleksi Kiinalaisten\nkirjoitustavalla kirjoitettu.\n\nTämän kansan keskuudessa tuottaa tyttären syntyminen ilon. Tytärtä ei\nlähetetä anopin luokse, vaan vävy otetaan kotiin. Vävyn on vaihdettava\nnimensäkin ottamalla appensa nimen. -- -- --\n\nOn hyvin luultava että nämät vuoristoissa asuvaiset heimot ovat maan\nalkuasukkaita.\n\n\n\n\nIV:jäs Luku.\n\n\n\nProtestanttisen lähetyksen alku.\n\n\n    \"Minä tulin tulta sytyttämään.\"\n    \"Katso, vähäinen tuli, kuinka suuren\n    se metsän sytyttää!\"\n\nIhmissydämissä vallitsi kuolema, jäinen kylmyys, ja itsekkäisyyden\ntalvi. Sieltä oli sammunut rakkauden tuli. Sitä sytyttämään tuli Herra\nJeesus. Kenen sydämessä tuli alkoi palaa, se oli heti valmis tekemään\nkaiken minkä voi, saattaakseen toisiakin saman tulen lämmitettäväksi.\n\nKaukana suurien kaupunkien pölystä ja humusta eli Englannissa hurskas\nmies, nimeltä\n\n\n\nWilliam Msely,\n\n\nmies, jonka sydämessä paloi Jumalan rakkauden tuli. V. 1798 painatti\nhän pieniä lehtisiä, puhuen niissä Kiinalaisten hädästä ja\nKiinankielisen Raamatun tarpeellisuudesta. Hänen sanansa lämmittivät\nmonen sydämen. Ne herättivät Gosportin lähetyskoulun johtajassa\npalavan rakkauden Kiinalaisiin. Kun kysymys nousi lähetystyöhön\nvalmistautuneiden nuorukaisten työmaasta, oli heidän joukossaan yksi,\njolle johtaja ehdotteli -- Kiinaa. Tämä nuorukainen oli\n\n\n\nRobert Morrison,\n\n\nNewcastlessa asuvan, hurskaan käsityöläisen poika. V. 1782 oli hän\nensikerran nähnyt päivän valon. Isänsä ammattiin tutustui hän jo\npienenä. Hän oli ahkera lukemaan. Tuolilla, edessään, piti hän joko\nRaamatun tai jonkun muun hyvän kirjan. Jo 16-vuotisena antautui hän\nVapahtajalle. Äidin kuoltua, lähti hän Lontooseen lukujaan jatkamaan ja\ntarjoutui Lontoon Lähetysseuran palvelukseen. Tarjous hyväksyttiin ja\nhänet lähetettiin lähetyskouluun Gosportissa.\n\nJohtajan ehdotuksen piti nuori Morrison Jumalan viittauksena hänelle ja\nsuostui siihen. Hän oli toivonut pääsevänsä vaikeuksien keskelle ja\nhänelle annettiin se, mitä hän halusi.\n\nKiinassa olivat Roomalaiskatoliset jo kauvan tehneet työtä, mutta\nprotestanttisia siellä ei ollut, ei ainoatakaan.\n\nEnnen lähtöä sanoi hänelle eräs herrasmies:\n\n\"Sinäkö aiot kääntää Kiinalaiset?\"\n\n\"En minä, vaan Jumala on sen tekevä!\" vastasi nuori mies.\n\nV. 1807 astui hän maalle Kiinan rannikolla. Hänen täytyi jättää\nperheensä Makao nimiseen, Portukaalilaisten hallussa olevaan\nkaupunkiin. Muukalaiset olivat vihatuita ja Kiinan hallitus oli\nkieltänyt antamasta asuntoja heille. Kantonissa asuvaiset ulkomaalaiset\nsuojelivat tohtori Morrisonia. Pari vuotta asui hän erään\nvarastohuoneen perälle tehdyssä tupasessa. Saatuaan tulkin viran\neräässä kauppayhtiössä, muuttuivat olot mukavammaksi. Kieltä hän\nopiskeli suurella innolla. Seitsemän vuoden kuluttua olikin Uusi\nTestamentti käännetty Kiinalaisten kielelle. -- Lähetys lähetti hänelle\ntyötoveriksi herra _Milnen_, mutta Kiinalaiset ajoivat hänet pois\nKantonista ja Portukaalilaiset Makaosta. Ystävykset tekivät työtä eri\npaikoissa ja heidän yhteisen työnsä hedelmänä ilmestyi painosta\nKiinankielinen Raamattu v. 1823.\n\nV. 1814 kastoi hän ensimäisen Kiinalaisen ja kymmenen vuoden perästä\nvihki hän evankelistan toimeen Liang A Fah nimisen kristityn. -- Näiden\nvuosikymmenien kuluessa oli maahan saapunut monta protestanttista\ntyömiestä.\n\nV. 1850 kävi tohtori Gützlaff Euroopassa, jossa hän jo oli herättänyt\nlähetysharrastusta valaisevilla kirjeillään ja nyt suusanallisesti\nkertoen oloista Kiinassa, innostutti hän lähetyksen ystäviä siihen\nmäärään, että Englannissa perustettiin \"The China Union\" niminen\nlähetysseura.\n\nProtestanttinen lähetys alkoi pienestä. Sinapin siemenestä on kasvanut\nsuuri puu, levittäen lehviään yli koko maan. Alku oli vaikea. 30 vuotta\ntyöskenneltyä oli kuusi kääntynyttä. Taas kului kolmekymmentä vuotta.\nKääntyneiden luku oli silloin 13,035. Kolmentoista vuoden kuluttua oli\nkristityltä 37,287. V. 1900 oli protestantisten kristittyjen luku\n112,808.\n\nNykyään työskentelee siellä 68 eri lähetysseuraa. Niistä on 33\nAmerikkalaista, 22 Englantilaista, 12 mannermaalaista ja yksi\nkansainvälinen. Lähetyssaarnaajia oli v. 1900 kaikkiaan 2,785, joista\nnaimisessa olevia naisia 772 ja yksinäisiä 852. Kiinalaisia apulaisia\noli 6,388.\n\nPääasemia oli 653, sivuasemia 2,476. Päiväkouluja oli 1,816, joissa\n35,412 lasta sai opetusta. Korkeampia kouluja oli 170 ja niissä oli\n5,150 oppilasta.\n\nSiellä työskenteli 241 lääkäriä ja heidän joukossaan 79 naista.\nRaamatun eriosia on miljoonittain levitetty. -- -- --\n\nMeillä Suomalaisilla on ollut vähän tilaisuutta tutustua muihin\nlähetysseuroihin, paitsi \"Kiinan Sisämaan Lähetykseen\", jonka\nyhteydessä olemme vuosikausia työskennelleet.\n\nSekin on tavallaan alkanut pienestä. Jumalan siunauksen kautta se on\nkasvanut ihmeellisesti. Sen historiaan tutustuminen vahvistaa\nluottamusta Jumalaan. Luomme seuraavilla sivuilla lyhyen silmäyksen sen\nalkuun ja kehittymiseen.\n\nKiinassa matkustelleen kapteenin, _Basil Hallin_, hauskat\nmatkakertomukset joutuivat v. 1830 erään innokkaan saarnaajan, _James\nTaylorin_, käsiin. Ne herättivät hänessä rakkauden Kiinalaisiin.\nElleivät olosuhteet olisi tiellä olleet, olisi hän halulla itse\nlähtenyt heille pelastussanomaa viemään. Hänen hurskas puolisonsa oli\nyhtä mieltä, mutta kun heiltä oli tie sulettu, päättivät he uhrata\nlapsensa Herralle lähetystyötä varten.\n\nHeille syntyi poikanen, joka sai nimekseen\n\n\n\nJames Hudson Taylor.\n\n\nPojan kasvaessa vanhemmat surukseen huomasivat hänen\nmaallismielisyytensä. Hän koetteli olla kristitty, mutta ollen\nuudestisyntymätön, ei hän voinut Jumalan tahtoa tehdä. Hän luopui\ntekojumalisuudesta päästäen todellisen luonteensa kahleista ja hänestä\ntuli Jumalan kieltäjä! Tämä hänen surkea tilansa veti vanhemmat aina\nuudelleen armoistuimen eteen. He eivät koskaan hänelle ilmaisseet\nJumalalle tehtyä lupaustaan, vaan elivät siinä lujassa luottamuksessa,\nettä Jumala pelastaa hänet!\n\nNuori Taylor hylkäsi Jumalan, mutta Jumala ei hylännyt häntä. Rouva\nTaylor sattui kerran olemaan matkalla kaukaisessa seudussa. Nuori James\noli ikävissään. Lupapäivän pitkälle tuntuessa hän isänsä työhuoneessa\nalkoi selailla kirjasia. Löysi siinä tukun uskonnollisia lehtisiä.\nValikoitsi yhden ja ajatteli:\n\n\"Tässä varmaankin on kertomus alussa ja lopussa saarna. Minä luen\nkertomuksen ja jätän saarnan sille, jota sen lukeminen haluttaa.\"\n\nTuossa vaarattomassa kertomuksessa olikin nuoli, joka tunki hänen\nuskottomaan sydämeensä. Valo taivaasta lankesi hänen sieluunsa ja hän\nkysyi:\n\n\"Jos Jeesus on tehnyt kaikki, mitä minun pelastukseeni tarvitaan, niin\nmitäs minun on tehtävä? Ei muuta kuin vastaanotettava tämä pelastus\nHänessä.\"\n\nSamassa hän lankesi polvillensa, otti vastaan taritun armon ja oli\npelastettu. Hänelle selveni heti, ettei hän ollut enään omansa, ei\nhengen, eikä ruumiin puolesta ja ettei hänellä itsellään ollut oikeutta\nmäärätä kulettavaansa tietä. Rukoillen ja uskossa jätti hän itsensä\nJeesukselle. Kuukauden kuluttua oli hänelle selvillä, mihin Jumala\nkutsui hänet. Kiinassa Jumala tarvitsi häntä, llokyynelin kiittivät\nvanhemmat Jumalaa nuoren Jameksen ilmoittaessa heille aikeensa ja\nsitten vasta he kertoivat lupauksestansa ja toiveesta, joka oli heitä\nylläpitänyt hänen harhailuaikanansa.\n\nSiihen aikaan oli Englantilainen Kiinaa koskeva kirjallisuus hyvin\nköyhä. Hän sai kuulla eräällä pastorilla olevan \"China\" niminen,\nMedhurstin kirjoittama teos ja pyysi sitä lainaksi.\n\n\"Miksi haluat lukea juuri tätä kirjaa?\" kysyi pastori.\n\n\"Siksi, kun aion lähteä Kiinaan lähetyssaarnaajaksi!\" vastasi\nnuorukainen.\n\nPastori, laskien kätensä hänen olkapäälleen, sanoi:\n\n\"Kunhan vanhenet, niin viisastut! Semmoiset aikeet kävivät päinsä\nKristuksen aikana, mutta ei nyt!\"\n\nNuori Taylor oli toista mieltä. -- Kutsu oli niin selvä, ettei hän\nmitenkään voinut epäillä. Hän alkoi valmistautua työhön, johon jo oli\nkutsu tullut. Hän luopui kaikesta raha-avusta, jota kotoa tarittiin,\nsillä hänen tuli harjaantua luottamaan yksin -- Jumalaan. Lukien\nlääketiedettä, oli hänellä samalla tilaisuus ansaita vähäsen ja\nvähäisten tulojensa mukaan hän asetti elämänsä. Hullissa asuessaan oli\nhänellä jokseenkin mukava asunto, mutta siihen sekä ylöspitoon menikin\nhänen pienet tulonsa ja hän ei voinutkaan antaa kymmenyksiä \"Herralle\",\nkuten hän oli sydämessään luvannut. Olihan kirjoitettu: \"mitäs lupaat,\nniin tee se\" ja siksi nuori Taylor päätti luopua sievästä asunnostaan.\nHän siirtyi laitakaupunkiin, sai huokean asunnon ja vaikutti köyhien\nkeskuudessa. Pienistä tuloistaan hän ensin antoi kymmenykset ja loput\nkäytti omiksi tarpeikseen.\n\n\n\nKova taistelu\n\n\noli hänen sydämessään eräänä iltana. Illalliseksi oli hänellä vaan\npuuroa. Korjattuaan tähteen istui hän huoneessaan. Kolkutus kuului\novelta ja sisälle astuva mies pyysi hänen tulemaan hänen kotiinsa,\nsillä hänen emäntänsä sairasti. Nuorukainen nousi, seurasi hakijaa.\nHuoneessa, johon hänet vietiin, makasi äitiraukka sairaana ja joukko\nkalpeita lapsukaisia ympäröi häntä. Herra Taylor kertoo siitä\njokseenkin näin:\n\n\"Nähtyäni tuon kurjuuden, ajattelin: jos mulla olisi taskussani kaksi\nshillinkiä ja kuusi pensiä, niin antaisin heille shillingin, mutta nyt\nse on minulla kaikki yhtenä rahana. Puhuin heille rakastavaisesta\nIsästä taivaassa, johon saamme luottaa, mutta silloin sanoi ääni\npovessani: 'sinä ulkokullattu! ethän sinäkään luota Jumalaan, jollei\nsulla ole shillinki ja kuusi pensiä!' Minä olin tukalassa asemassa.\nKyllä tahdoin auttaa heitä rahallakin, mutta puoli ruununen, jonka\nomasin, oli yhtenä rahana. Ei johtunut mieleeni, että minun olisi\nannettava se kokonaan. Ehdottelin rukousta. Lankesimme polvillemme,\nmutta minä tuskin taisin lausua 'Isä meidän', puhumattakaan\nrukoilemisesta. Koko ajan huusi ääni povessani: 'ethän sinäkään usko,\njollei sulla ole puolitoista shillinkiä taskussasi!'\n\n\"Yht'äkkiä mulle selveni mitä oli tehtävä. Otin rahan taskustani,\nannoin sen miehelle ja Jumalalle olkoon kiitos, vaimo tuli pelastetuksi\nja minä myös! Sieltä mennessäni oli sydämeni yhtä tyhjä, kuin\ntaskunikin. Hullin kadut kaikuivat kiitosvirsistä ja onnellisena kävin\nsinä iltana nukkumaan. Sanoin Herralle levolle käydessäni:\n\n\"'Rakas Herra! nyt minulla ei ole rahaa, ei ruokaakaan muuta, kuin\npuuron tähde aamiaiseksi. Herra rakas! älä unohda tätä asiaa!\n\n\"Aamulla syödessäni aamiaistani, toi posti kirjeen ja paketin.\nJälkimäistä avatessani, näin siinä parin kintaita ja niiden sisässä oli\n10 shillingin kultaraha! Siihen pankkiin, josta semmoinen korko\nmaksettiin, päätin aina panna rahani! Olihan se runsas korko öisestä\nvelasta!\"\n\nNäin harjaantui herra Taylor luottamuksella lähestymään taivaallista\nIsää. Aikoen lähteä kauvas pakanamaille oli hänen tunnettava se Herra,\njonka käskyläisenä hän lähti. Keväällä v. 1851 hän tutustui Lontoossa\nolevien Kiinan lähetystä harrastavien miesten kanssa ja suostui\nlähtemään Kiinaan \"The Chinese Evangelisation Society'n\" lähettiläänä.\nSyyskuussa v. 1853 lähti hän Englannista ja saapui Kiinaan Maaliskuussa\nv. 1854. Siellä raivosi parhaallaan \"T'ai p'ing\" kapina. Shanghai,\njonne hän ensin asettui asumaan, oli suuremmaksi osaksi raunioina,\nsillä se oli kauvan aikaa ollut kapinallisten hallussa. Siellä meni\nensimmäiset ajat kielen oppimisessa. V. 1856 hän muutti Ningpoon\nTshenkiang maakunnassa. Siellä selveni hänelle monet Raamatun paikat ja\nhän alkoi toimia sieltä saatujen periaatteiden mukaan. Hän luki sieltä\nsanat: \"älkää kellenkään velassa olko\" (Rom. 13:8.). Lähetys, jonka\npalveluksessa hän oli, oli velassa ja hän ei enään voinut hyvällä\nomallatunnolla ottaa vastaan lainattuja rahoja. Jos Herra tarvitsee\ntyömiehiä, on Hänellä varatkin, ajatteli hän. Mielipiteensä hän ilmaisi\njohtokunnalle, joka ei niitä hyväksynyt. Hudson Taylor erosi lähetyksen\npalveluksesta ja hänen työtoverinsa samaten. He luottivat Herraan, joka\nheidät kutsunut oli ja oli pitävä heistä murheen. He tahtoivat tehdä\nJumalan sanan jälkeen, eivätkä ole koskaan tarvinneet katua\nkuuliaisuuden polulla kulkemistaan.\n\nHänellä ei nyt ollut mitään tiettyä aineellista apua. Monasti olivat\nahdingot suuret, mutta aina tuli apu oikealla ajalla. Usein muistui\nhänelle mieleen miten Herra oli auttanut häntä sinäkin iltana, kun\nHullissa ollessaan oli kääntynyt Hänen puoleensa! Olihan Jumala\nsanonut:\n\n\"Avuksi huuda minua hädässäsi ja minä tahdon auttaa sinua ja sinun\npitää kunnioittaman minua!\"\n\nOtettuaan tuon askeleen, joka monen mielestä näytti oudolta, oli\nsiunaus hänen osanaan. \"Kaikki menestyi, mitä hän teki.\" Ei kulunut\npitkiä aikoja, kuin 30 sielua oli siirretty pimeydestä valkeuteen. Ne\nolivat ihania kevätpäiviä nuo ajat Ningpoossa! Jumalan henki puhalsi\nkuolleiden ylitse ja he heräsivät. Työ lisääntyi ja työmiehistä oli\npuute. He rukoilivat viittä työmiestä Ningpoon.\n\n\n\nJumalan tiet ovat ihmeelliset.\n\n\nKerran kuulin herra Taylorin sanovan: \"Jumala etsi pientä miestä ja\nlöysi minut!\" Niin, herra Taylor oli pieni mies ruumiillisesti ja\nhenkisesti omissa silmissään pieni, mutta Jumala oli uskonut suuren\ntyön hänelle. Hudson Taylor oli antautunut Jumalan johdatettavaksi ja\nihmeellisesti Herra veikin häntä suurta päämäärää kohti. Ningpoossa\nollessa ei hänellä ollut aikaa ajattelemiseen, vaan toimintaan kului\njoka hetki. Se pieni piiri, missä hän työskenteli oli hänelle rakas ja\nalituinen ajatuksen aihe. Ahkerassa työssä ollen murtui hänen\nterveytensä ja hänen oli palattava kotimaahan. Se oli kova isku.\n\nTultuaan Englantiin ei hän malttanut täydellisesti levätä. Katsellen\ntyöhuoneensa seinällä riippuvaa Kiinan karttaa tulivat nyt\nkaukaisemmatkin maakunnat häntä lähemmä, alkoivat anastaa alaa hänen\nsydämessään, joka alkoi laajeta laajenemistaan. Hän alkoi ajatella\nniitä satoja miljoonia ihmislapsia, jotka asuivat sisämaassa ja alkoi\nrukoilla heidän edestään. Heille olisi vietävä sanoma Jeesuksesta!\nMaassa olevat lähetyssaarnaajat työskentelivät rannikolla, mutta\nsisämaassa ei ollut ainoatakaan rauhansanoman julistajaa. Hänen\nsydäntään ahdisti! Mitä piti hänen tekemän? Ahdistettu sydän puhkesi\npuhumaan. Hän kirjoitti Kiinan tarpeista innolla ja lämmöllä puhui\nsiellä vallitsevasta pimeydestä. Hän kääntyi usean lähetystä\nharrastavan henkilön puoleen, toivoen heissä voivansa herättää\nrakkautta sisämaassa asuvaisiin Kiinalaisiin, mutta aina uudelleen ja\nuudelleen hän pettyi. Sydämet olivat kylmät.\n\n\"Mistä varat? Mistä työmiehet? Emme saa Jumalan edelle mennä?\"\nsanottiin.\n\nKiinan sisämaa lepäsi raskaana kuormana hänen sydämellään. Hän rupesi\nsortumaan sitä kantaessaan. Eräänä päivänä, ollessaan kylpymatkalla\nBrightonissa, istui hän meren rannalla ajatellen hänelle painona olevaa\nasiaa. Sydämessään puhellen sanoi hän: \"ei kukaan näe Kiinan sisämaan\nhätää. Ei kukaan halua lähteä sinne. Jos minä näen hädän, miksi en itse\nmene sinne, luottaen Jumalaan? Jumala on antanut meille viisi työmiestä\nNingpoota varten, eikös Hän antaisi sisämaatakin varten tarvittavat\ntyövoimat?\"\n\nSiinä, meren rannalla, hän ikäänkuin uhrasi itsensä, pyhitti elämänsä\nKiinan sisämaata varten. Raamattuunsa hän siinä istuessaan kirjoitti:\n\n\"Rukoilin Jumalalta 24 halukasta, työhönkykenevää työntekijää.\nBrightonissa Kesäk. 25 p. 1865.\"\n\nKuorma oli vierähtänyt hänen sydämeltään. Iloisena, virkistyneenä\npalasi hän kotiinsa. Uskossa otettu askele oli taas otettu ja uudelle\nuralle lähti Hudson Taylor.\n\n\n\n\nV:des Luku.\n\n\n\nKiinan Sisämaan Lähetyksen synty.\n\n\nHerra _W.T. Bergerin_ kauniissa kartanossa vieraili Kiinan\nlähetyssaarnaaja usein ja siellä puhkesi lähetyksen puuhun uusi\nsilmikko, joka sai nimekseen \"China Inland Mission\" (Kiinan Sisämaan\nLähetys). Siellä muodosteltiin sen perussäännöt. Se oli oleva koti,\njohon otettiin kaikkiin protestanttisiin kirkkokuntiin kuuluvia\nhenkilöitä. Ainoana ehtona oli todellinen sydämen muuttuminen ja halu\nelää Jumalalle, sekä varmuus siitä, että kutsu lähetystyöhön oli tullut\nJumalalta. Se ei sitoutunut maksamaan määrättyä palkkaa, vaan sen\nmukaan, kuin Jumala varoja antoi. Se ei lainannut eikä ottanut lainaa.\nJos se antoi, antoi se lahjaksi. Se ei turvannut maallisen vallan, vaan\nyksin Jumalan apuun. Sille ei koottu varoja keräysten, vaan rukouksen\nkautta. Näiden periaatteiden mukaan sen tuli toimia.\n\nKun 26 p. Toukokuuta v. 1865 valkeni, oli Hudson Taylor valmiina\nlähtemään Kiinaan toisen kerran pienen toverijoukon kanssa. Jumala oli\nkuullut hänen rukouksensa, lähettänyt miehet ja varat. Seurueessa oli\nnyt 7 miestä, 10 naista ja 4 lasta. He olivat köyhiä, mutta heillä oli\nrikas Isä, johon turvaten he lähtivät kaukaiseen, vieraaseen maahan.\nTuskinpa \"Lammermuir\" laivassa toisten lienee matkustanut niin\nonnellista seuruetta, kuin tämä seurue oli. Myrskyisen merimatkan\njälkeen saapuivat he Syyskuussa Shanghaihen. Eräs uskovainen,\nulkomaalainen kauppias antoi heille kaksikerroksisen varastohuoneensa\nasuttavaksi. Johtaja kävi yksin Ningpoossa, jossa ilokseen näki työn\nedistyneen ja työalan laajenneen.\n\nLokakuun alkupuolella oli pieni seurue valmiina lähtemään sisämaahan.\nVeneillä kulettiin kanavia ja jokia pitkin. Sivutessa suuria kyliä ja\nväkirikkaita kaupunkeja tiedusteltiin huoneita, mutta ei saatu. Ilmat\nmuuttuivat kylmiksi ja veneissä olo tuli vaaralliseksi heikoille. Moni\nsairastui ja palvelijat uhkasivat jättää heidät. Venemiehetkin\nhalusivat palata. Uhkaavista pilvistä huolimatta mielet olivat\nhilpeinä. Raamattua luettiin ahkerasti ja usein polvistuttiin\nrukoilemaan.\n\nTultuaan Hangtsheohen, oli heille asunto tarjona erään ulkomaalaisen\nkodissa. Kohta saivat he vuokratuksi oman asunnon. Jumalan siunaus\nseurasi heitä. Uusia asemia avattiin, uusia tovereita saapui. Jumala\nlähetti työntekijät, antoi varat ja avasi ovet. Kiitos ja ylistysvirret\nsulostuttivat olon niissä majoissa, joissa he oleskelivat.\n\nNe olivat ihanat ajat, ajat semmoiset, jolloin saatiin tuntea Jumalan\nsiunauksen virtaavan alas taivaasta. Monasti olivat koetukset suuret,\nmutta juuri niinä hetkinä saivat kokea Herran lupausten lujuuden. Herra\nei antanut lastensa tulla häpiään.\n\nHeitä surusi Herralle, ja Hän sinusta murheen pitää. (Ps. 55:23).\n\nHän tuntee Minun nimeni, sentähden Minä varjelen hänet. Hän avuksi\nhuutaa Minua, sentähden Minä kuulen häntä. Hänen tykönänsä olen Minä\n tuskassa. Siitä Minä tempaan hänet pois ja saatan hänet kunniaan.\n(Ps. 91:14-15).\n\n\n\nLyhyt silmäys K.S.L:n työalan laajenemiseen.\n\n\nJo v. 1868 alkupuolella oli lähetys saanut lujan jalansijan. Se oli\njuurtunut _Tshenkiang_ maakunnassa ja alkoi nyt haarojaan ojennella\nläheisiin naapurimaakuntiin.\n\nRohkea, vakava ja ahkera Skotlantilainen, _Yrjö Duncan_ lähti\n_Kiangsuu_ maakuntaan, asettuen asumaan sen pääkaupunkiin Naankingiin,\njossa työskenteli viisi vuotta. Ruumiillisten voimain riutuminen\npakoitti hänet kotiin palajamaan.\n\nLähetyksen johtaja, _Hudson Taylor_, tunkeutui samaan maakuntaan, aina\nJangtsheohen asti, jossa hän joutui raivostuneen kansan käsiin\nperheineen ja työtovereineen. Saatuaan Tshenkiangissa huoneet asettui\nhän sinne.\n\nHerrat _Meadows_ ja _Williamsson_ saapuivat lopulla v. 1868 _Anhuei_\nmaakunnan pääkaupunkiin Ankingiin. Kansa raivostui muukalaisten sinne\ntultua ja huusi: \"tappakaa ulkomaalaiset paholaiset!\" Jumala esti\nkansaa pahasta ja opettajat työskentelivät siellä niin suurella\nmenestyksellä, että paljon kansaa kääntyi väärältä tieltä.\n\n_Kiangsii_ maakuntaan tuli samaan aikaan ensimäiset opettajat.\n\nEräänä iltana istui Englannissa kaksi ystävystä katsellen Kiinan\nkarttaa. Yksi heistä osoitti sormellaan Kiangsiitä sekä Poojang järveä\nja sanoi toverilleen, _E.H. Cardwellille_: \"rukoillaanko Herran\nlähettämään sinut työskentelemään tuon järven rantamille?\" Toinen\nsuostui siihen ja polvistuen he rukoilivat. Seitsemän vuoden kuluttua\nolikin Cardwell Kiinassa, mutta kaukana Poojang järvestä. Kolme\nkuukautta työskenneltyään Tshenkiangissa, sairastui hän. Sairaus kesti\npuolitoista vuotta. Lääkärit kehoittivat hänen palajamaan Englantiin,\nmutta hän sanoi: \"ei ennen kun olen käynyt Kiangsiissa ja Poojang\njärvellä!\" Veneellä lähti hän pohjoista kohden ja tuskin kerkesi viikko\nkulua, niin hän jo rupesi paranemaan. Ennen perille saapumistaan oli\nhän terve! Monta vuotta työskenteli hän usealla kulmalla Kiangsiissa.\n\nV. 1866 oli lähetyksellä yksi ainoa asema. Ennenkun v. 1869 päättyi,\noli niitä 13 ja työmiehiä oli 33.\n\nTuli v. 1870. Se oli kova koetuksen aika lähetykselle. Työmiesten\nkeskuudessa oli paljon sairautta, monet uupuneina, työhön\nkykenemättöminä.\n\nKansan mieli oli kuohuksissa. Huhuja kapinan syttymisestä oli\nliikkeellä. Kiangsuu maakunnan maaherra murhattiin. Tientsin nimisessä\nkaupungissa, pohjoisessa, oli kauhea mellakka. Kansa hävitti Ranskan\nkonsulin asunnon, Roomalaiskatolisen kirkon ja orpokodin, sekä murhasi\njulmalla tavalla 20 ulkomaalaista. Kapina näytti olevan oven edessä.\n\nSeuraavana vuotena mielet rauhoittuivat ja lähetystyötä jatkettiin\nrauhassa. Johtajan heikko terveys pakoitti hänet taas lähtemään\nkotimaahan. Siihen asti ei lähetyksellä ollut mitään johtokuntaa\nkotimaassa, eikä Kiinassa. \"Kristuksen rakkauden\" vaatimana oli herra\nBerger hoitanut lähetyksen asiat kotimaassa ja herra Taylor Kiinassa.\nTyömaan laajentuessa ja työvoimien lisääntyessä enenivät kotoisen\njohtajan toimet niin, ettei hän niitä yksin voinut hoitaa ja siten tuli\nkotoisen johtokunnan muodostaminen tarpeelliseksi.\n\n\n\nMerkillinen vuosi\n\n\non v. 1876 niin Kiinan, kuin lähetyksenkin historiassa. Pehkingin\nrauhassa tehdyistä sopimuksista huolimatta Kiinalaiset virkamiehet\nsurmauttivat Englannin lähettilään, herra Margaryn ja nyt joutui\nhallitus tekemiseen Englannin kanssa. Kiinan hallitus venytti\nkeskustelua, ja 18 kuukauden kuluttua ei asia vieläkään ollut selvillä.\nSilloin Sir Thomas Wade laski alas Englannin lipun. Sota uhkasi syttyä\nja varmaan olisikin syttynyt, jollei Kiinan hallitus olisi tehnyt\nmyönnytyksiä. Tshiifoossa tehtiin Syyskuun 13 p. sopimus, jonka mukaan\nKiina oli avoinna muukalaisille.\n\nKiina avoinna! Kuka uskoi sen todeksi? Noin 40 vuotta sitten olivat\nulkomaalaiset olleet ahdistetut heille avoimissa rajakaupungeissakin ja\nnyt oli heille annettu vapaus liikkua kaikkialla.\n\n\"Oi, kallio! kallio! Etkös tahdo aueta!\" kerrotaan hurskaan\nkatolilaisen lähetyssaarnaajan F. Xavierin huudahtaneen, kun hän tuli\nKiinan 16 vuosisadalla. Nyt oli kallio auennut ja heti tunkeutui sen\nhalkeamiin kiiloja.\n\nEnsimäinen oli _Jobn Mc Carthy_ ja hänen rohkea, uskollinen Kiinalainen\ntoverinsa, _Tshuen Ling_. He kulkivat halki Kiinan, idästä länteen.\nKaikkialla kohdeltiin heitä hyvin. Aina Tiibetin rajoille kulki _James\nCameron_.\n\nJo v. 1874 matkusti herra _Budd Huupeh_ maakunnassa ja seuraavana\n_Huunaanissa_ ja _Henry Taylor Hoonaanissa_. V. 1876 lähtivät herrat\n_Baller ja King Shensiin_. Kaksi lähti _Kueitsheo_ ja _Kaansuh_\nmaakuntaan ja kolme _Kuangsiin_.\n\n\n\nNälkävuosi Shaansiissa.\n\n\nV. 1877 tulivat herrat James ja Turner toisen kerran Shaansii\nmaakuntaan, pohjois-Kiinassa. Heidän matkansa oli surullinen matka.\nPariin, kolmeen vuoteen ei ollut sadetta niillä tienoilla, joiden\nkautta kulkivat. Ruoho oli kuivettunut, hiekka muuttunut tomuksi, joka\nsakeana pilvenä kiiti tuulen muassa. Hartaasti rukoilivat ihmiset\n\"puusiaan\", mutta ne eivät auttaneet. Nälkäkuume alkoi raivota. Sadat\nsurmasivat itsensä välttääkseen nälkään kuolemista.\n\nHerra James sairastui kuumeeseen ja heidän täytyi lähteä paluumatkalle.\nSiitä kertoo herra Turner näin:\n\n\"Valtateillä, joilla aina keväisin on suuri liike, oli nyt hiljaista,\ntyhjää. Pellot olivat kulona. Ei missään näkynyt ruohoa, ei viheriäistä\nheinänkortta. Monena vuotena perättäin olivat kylvyt menneet hukkaan.\nNe, joilla vielä oli siementä, eivät uskaltaneet niitä panna maahan.\nMonet puut olivat kuoritut nälän sammuttamiseksi.\n\n\"Teillä ihmiset kiemurtelivat kuoleman tuskissa. Heitä ei kukaan\nsäälinyt, eikä kukaan välittänyt heistä, sillä kuolemisen näkemiseen\noli totuttu. Sadottain makasi ruumiita teillä. Me näimme ne. Muutamista\njuuri oli henki lähtenyt ja toiset olivat jo aikasemmin kuolleet.\nNälkäiset koiralaumat hiipivät niiden ympärillä odottaen siksi, kunnes\njoku joukosta ensin ryntäsi kuolleiden kimppuun. Monet ruumiit olivat\nhirmuisen näköiset.\n\n\"Kaupunkien ulkopuolella oli kasoittain pääkalloja, luita, ja ihmisen\nlihan kappaleita. Kylissä makasivat kuolleet läjissä. Perheet olivat\nhajoitetut, vaimot myydyt, lapset joko myydyt tai heitetyt vuorten\nrinteille kuolemaan ja miehet olivat lähteneet elatusta muualta\netsimään.\" -- -- --\n\nSilloin maakunnan maaherra, jalomielinen, hyväätekeväinen Tseng,\nilmoitti hallitukselle siellä kuolevan 1,000 päivässä. Ennen Kesäkuuta\nv. 1878 arvellaan vähintäin 5 miljoonaa ihmistä kuolleen. Englannista\ntuli 40 tuhatta puntaa hädänalaisille jaettavaksi. K.S.L--s jakoi\nenemmät kuin puolet näistä rahoista. Hädän lieventämisen kautta aukeni\nmaakunta evankeliumille.\n\n\"Anokaa niin teille annetaan.\"\n\nNe miehet, jotka matkustelivat halki Kiinan, olivat tavallaan vakoojia,\nsillä he ottivat selkoa paikoista, joihin olisi sopiva asettua asumaan.\nMonet niistä kaupungeista, joissa he kävivät, ovat nyt lähetystyön\nkeskustana. He siroittelivat siemeniä, jotka itivät ihmissydämissä,\nantaen kerran kauniin sadon. Työvoimista vaan oli puute. Monet\nlähetyksen jäsenistä kokoontuivat v. 1881 Uutshangiin keskustelemaan\nlähetystä koskevista asioista ja pyytämään Jumalalta uusia apulaisia.\nTarvittiin ainakin _seitsemänkymmentä_. Kun oli rukoiltu, niin heti\nkiitettiin heistä, sillä oltiin varmat rukouksen kuulemisesta. Kohta\nsaapuikin yhdeksän ja ennen v. 1884 loppua olivat kaikki 70 Kiinassa.\n\nTyö laajentui niin, ettei herra Taylor enään yksin jaksanut toimia,\nsentähden muodostettiin johtokunta johon kuului 10 Kiinassa kauvemmin\nollutta lähetyssaarnaajaa. V. 1886 kokoontui tämä johtokunta Ankingissa\nja silloin pyydettiin vuoden kuluessa, _sata uutta työmiestä_ ja\nalettiin heti valmistautua heitä vastaanottamaan. Uusia tulokkaita\nvarten perustettua kaksi kotia, joissa he saavat opiskella kieltä.\nKiinassa kauvan ollut ja kieleen perehtynyt herra Baller etevien\napulaisten kanssa alkoi järjestää oppikirjain kirjoittamista.\n\nRukous tuli kuulluksi ja ennenkun vuosi oli päättynyt, olivat viimeiset\ntästä sadasta jo matkalla Kiinaan.\n\nLähetyksellä on nykyään 870 työmiestä. Sillä on Shanghaissa kaunis,\nmukava koti, joka on avoinna muillekin, eikä vaan sen omille jäsenille.\nSe on iso perhe, jossa koetetaan katsoa jokaisen parasta. Tämän suuren\nperheen tarpeista puhutaan taivaalliselle Isälle ja Hän ei ole antanut\nsiltä mitään puuttua. Sillä on asemia 14 maakunnassa.\n\n\"Jos ei Herra huonetta rakenna, niin he hukkaan työtä tekevät, jotka\nsitä rakentavat. Jos ei Herra kaupunkia varjele, niin vartijat hukkaan\nvalvovat.\" (Ps. 127).\n\n\n\n\nVI:des Luku.\n\n\n\nSananen meidän pienestä lähetyksestämme.\n\n\nOltuaan toista vuotta Kiangsiissa, muutti Agnes Meijer luoksemme\nTshenkiangiin Kiangsuussa. Keväällä v. 1896 tuli hän kotimaahan, aikoen\nseuraavana vuotena palata Kiinaan, mutta salainen, hänelle itselleenkin\ntietämätön sairaus ehkäisi siitä. Lääkärin kehoituksesta hän antautui\nleikattavaksi ja kuoli muutaman päivän kuluttua. Hän sai mennä ijäiseen\nkotiin, jossa tapaamme toisemme ja kotimaan multaan kätkettiin hänen\nmaallinen majansa odottamaan Jeesuksen tuloa.\n\nKeväällä v. 1898 saimme kotimaasta uusia tovereita, sillä neidet Sofia\nLagerstam ja Eelin Cajander sekä herra V. Grönlund saapuivat melkein\nyksinajoin Kiinaan.\n\nSisämaahan pääsemisen toive eli sydämissämme. Kesän kuluttua\nmatkustimme Shanghaihen passin saamisen toivossa ja suureksi iloksemme\nolikin tie nyt auki. Sirtshuen, Huupeh, Huunaan ja Kiangsii olivat ne\nmaakunnat, joissa saimme asustaa. Jätimme paikan valinnan Lähetyksen\njohtokunnalle ja Marraskuun 5 p. tuli tieto, että\n\n\n\nHuunaan maakunta\n\n\noli määrätty työmaaksemme, Huunaan, jonka asukkaat ovat kuuluisat\nylpeydestään ja vihamielisyydestään ulkomaalaisia kohtaan. K.S.L:llä\noli Huunaanin itärajalla vasta avattu asema, ja se oli oleva ensialussa\nmeidän kotimme.\n\nToiset, vastatulleet toverit, jäivät rannikolle kieltä lukemaan ja minä\nsain ensin yksin matkustaa sinne. Kaan virran varrella olevassa Kihan\nnimisessä kaupungissa työskenteli silloin Ruotsalainen herra Thor\nrouvineen. Herra Thor lähti oppaakseni. Kymmenen päivän kuluttua\nsaavuimme Huunaaniin\n\n\n\n\nHsiongkuan Shir\n\n\nnimiseen pieneen kylään, jossa oli viisi ooppiumipesää, majatalo ja\nlähetysasema. Kuukauden kuluttua sain lähteä pois kylätappelun tähden,\njotka niillä tienoin eivät ole harvinaisia. Tohtori Keller lähetti Liu\nnimisen apulaisensa avukseni. Kihanissa tapasin herra Orr Evingin,\njonka mielestä Huunaan oli liian vaikea työmaa meille naisille ja\nehdoitteli kotipaikaksemme Huunaanin rajan lähellä olevaa Jongsin\nnimistä kaupunkia, tai Liitien nimistä kylää.\n\nHuunaaniin mennessä pysähdyimme Jongsinissa ja silloin tuli kaksi\npaikkakunnan miestä pyytäen meidän jäämään sinne, sillä siellä oli\nhuoneet tarjona. Herra Orr Eving päätti asiasta puhua Lähetyksen\njohtajan kanssa ja odottaessamme tietoa heidän mielipiteistään palasin\nHuunaaniin. Palvelijattareni sairastui ja sairastuin minäkin. Kolme\npäivää kotona oltuamme jo tuli isäntä taas pyytämään että menisimme\npois rajan toiselle puolelle, sillä kyläsotaa vieläkin jatkettiin. Ei\nauttanut muu kuin lähteminen. Rankkasateessa kulimme monet matkat. Ei\nollut majataloja tien varrella, mutta eräs ystävällinen emäntä otti\nmeidät huoneeseensa ja hoiti meitä hellästi. Jumala siunatkoon häntä!\nParin päivän kuluttua tuli tohtori K. ja vei meidät Kihaniin. Sinne oli\nsaapunut tieto herra Orr Evingiltä. Johtaja suostui hänen\nehdotukseensa. Rannikolta tulivat sisaret Cajander ja Lagerstam. Heti\nlähetimme evankelista Liun _Jongsiniin_. Saimme sieltä hyviä sanomia.\nVuokrasimme tarjona olevan talon ja laitoimme sen kuntoon.\n\nKesäkuun 18 p. v. 1899 matkustin Eelin Cajanderin kanssa sinne. Nyt oli\nmeillä\n\n\n\nOma lähetysasema!\n\n\nSydämemme uhkui kiitollisuudesta Herraa kohtaan astuessamme uuteen\nkotiimme. Kuinka juhlallinen ja kaunis se olikaan! Sen mustat, likaiset\nseinät olivat nyt valkoiset ja kaunistetut punaiselle paperille\nkirjoitetuilla Raamatunlauseilla. Puhtaaksi lakaistu tiililattia,\nuudet, punaiseksi maalatut pöydät ja rahit, siellä istuvat\nvalkonuttuiset, kokoukseen saapuneet ihmiset -- kaikki tuo teki meihin\nsuloisen vaikutuksen. Vanhat ovat kadonneet ja katso! kaikki ovat\nuudeksi tulleet! saatoimme syyllä sanoa. -- Tuo ennen pimiä, ikävä talo\noli uudeksi muuttunut. Nyt alkoi ihana aika Jongsinissa. Aamusta iltaan\nasti oli meillä ihmisiä. Sanoma tulostamme levisi kulovalkean lailla ja\nkansaa tulvi meitä katsomaan. Yhtenäkin päivänä kävi meillä 300 naista,\npuhumattakaan miehistä ja lapsista. Saimme sanoa monta hyvää sanaa\nJeesuksesta noille rakkaille ihmisille, jotka eivät koskaan olleet\nkuulleet Hänestä. Ne ajat olivat ihanat ajat!\n\nParin viikon kuluttua sisar Cajander palasi Kihaniin lukemisiaan\njatkamaan ja minä jäin Jongsiniin evankelista Liun kanssa, jonka\ntohtori Keller mielellään antoi meille apulaiseksi.\n\nVähää myöhemmin täytyi Hsiongkuan shirissä olevien Kiinalaisten veljien\npaeta sieltä Jongsiniin ja niin hävisi se pieni asema rajan toisella\npuolella. Nyt oli meitä neljä ja työtä riitti meille kaikille.\n\nSyyskuussa tuli Eelin Cajander ja paria viikkoa myöhemmin Sofia\nLagerstam Jongsiniin. Sofia Lagerstam auttoi kaikkia sairaita, jotka\nvaan uskalsivat antautua muukalaisen hoitoon. Veli Tshang hoiti\nperustamaansa ooppiumisairaalaa.\n\nSyksy, talvi ja kevät kului ahkerassa työssä. Saimme kylvää ja niittää\nyht'aikaa. Kevätpuolella neiti Lagerstam matkusti pohjois-Kiinaan ja me\njäimme kahdenkesken.\n\nSeitsemäntoista miestä ilmaisi haluavansa kastetta, mutta ainoastaan\n_kahdeksan_ oli sen mukaan, kuin ihmissilmä taisi nähdä, kypsyneitä sen\naskelen ottamiseen. Valkeni sitten Toukokuun 19 p. v. 1900. Silloin oli\n\n\n\nEnsimäinen kastejuhla Songsinissa,\n\n\nsiellä olevan seurakunnan syntymäpäivä! Aamulla aikaiseen menimme\nkaupungin ulkopuolelle. Aamuauringon valaistessa ihanaa maisemaa ja\nmuurille kokoontuneen suuren ihmisjoukon katsellessa kastettiin 8\nmiestä Luu virran kirkkaassa vedessä. Kohta kastejuhlan jälkeen saimme\nuusia tovereita. Suomesta tuli neiti Anna Ehrström ja itä Kiangsiista\nneiti Hanna Bance. Kiitollisena työvoimien lisääntymisestä aloimme\najatuksissamme suunnitella syksyn ohjelmaa. Meillä ei ollut\naavistustakaan myrskystä, jonka pyörteet kohta meitäkin kohtasivat.\nKaikkialla kohdeltiin meitä hyvin, mutta\n\n\n\nYht'äkkiä muuttui kaikki!\n\n\nUhkauksia ja huhuja alkoi kuulua. Huhuiltiin kapinasta. Vapaaehtoista\nsotaväkeä kulki rantapuolelle. Mielet olivat levottomat. Kaupungin uusi\npäällikkö kohteli meitä tylysti ja sen mukaan muuttui kansankin mieli\nmeitä kohtaan. \"Tapettavat!\" huudettiin kun kulimme kaduilla. Asemamme\nkävi tukalaksi. Pakanat alkoivat vieroa meitä, eivätkä uskaltaneet\nluoksemme tulla.\n\nHeinäkuun 13 p. saapui tohtori Keller Huunaanista, jossa myöskin oli\nlevotonta. Kaupungin hallitus pyysi hänen poistumaan ennenkun kansa\nnousi raivoon. Kuultuaan uhkaukset Jongsinissa, jäi hän kaupunkiin\nollakseen meille apuna hädän tultua.\n\nTuskin oli Heinäkuun 22 p. valennut niin meille tuotiin punaiselle\npaperille kirjoitettu uhkaus. Se oli Sunnuntaiaamu. Siitä näimme että\n26 p. oli määrätty kuolinpäiväksemme. Tohtori Keller tarjoutui jäämään\nasemallemme, sekä tarjosi veneensä meille, jolla olisimme heti päässeet\npakoon, mutta me hylkäsimme hänen tarjoukset. Keskusteltuamme ja\nrukoiltuamme päätimme jäädä Jongsiniin -- emmekä koskaan ole tarvinneet\nsitä katua! --\n\nVaara oli todellinen. Ihmeellisin viikko elämässämme oli viikko jonka\nsinä päivänä aloitimme Jongsinissa. Olimme kuolemaan tuomitut.\nSaattoivathan murhaajat tulla ennen määräpäivääkin! -- Syvä rauha\nvallitsi sielussamme. Olimmehan Jeesuksen omat niin kuolemassa, kuin\nelämässäkin.\n\nMuutamat pakanat, tullen luoksemme, sanoivat:\n\n\"Ihmiset sanovat tulevansa tappamaan teidät. Ettekö te pelkää?\"\n\n\"Emme\", -- vastasimme, \"sillä ei kuolema vahingoita meitä. Me luotamme\nJeesukseen. Hän on antanut kaikki syntimme anteeksi ja siksi meillä on\nrauha sydämessä. Kun kuolemme, menee sielumme Hänen luokseen. Jos\nihmiset tappavat meidät, eivät he meitä vahingoita, vaan itseään.\nOlemme teidän ystäviänne ja rakastamme teitä. Emme soisi teidän pahaa\ntekevän, vaan tahtoisimme, että tekin turvaisitte Jeesukseen ja\ntulisitte onnellisiksi.\"\n\nMennessään olivat he keskenään sanoneet:\n\n\"Jeesuksen opetuslapset eivät pelkää kuolemaa!\"\n\nJättäen itsemme kokonaan rakkaan Vapahtajamme huostaan, odotimme\nTorstain tuloa. Meillä ei ollut mitään maallista turvaa. Varuillamme\nolimme. Aina illoin panimme Raamatun ja rahat pieneen kääröön\nvalmiiksi. Hädän tultua olisimme koettaneet paeta, jos olisi ollut\nmahdollista. -- Odotuspäivinä saimme otteen eräästä julistuksesta, joka\nilmaisi vaaran todellisen suuruuden. Erään kristityn herran appi\nmarkkinoilla käydessään oli nähnyt tämän uhkauksen, otti siitä otteen,\nlähetti vävylleen pyynnöllä, ettei hän enään tulisi luoksemme, sillä\nulkomaalaiset olivat tuomitut tapettavaksi. Vävy ei pelännyt, vaan tuli\nheti meille ilmoittamaan asiasta. Määräpäivä tuli. Haudan hiljaisuus\nvallitsi ympäristössämme. Rukoushetki aamusella oli siunattu hetki.\nKaupungissa asuvaiset kristityt tulivat, mutta muut eivät uskaltaneet\navata oveamme. Päivä kului ja ilta tuli. Sanan ympärille kokoonnuimme.\nPari sotilasta pistäytyi sisälle. Hiljaisina istuen hetkisen,\npoistuivat he. Yö kului rauhallisesti.\n\nSeuraava päivä ei vielä puoleen kerinnyt kulua, kun jo tuotiin ilmoitus\nuudesta uhkauksesta. Saimme kappaleen siitä käsiimme. Kaupungin\nhallitus alkoi nyt pyytää että menisimme pois, mutta me kieltäydyimme\nlähtemästä. Pyyntö uudistettiin. Rukoilimme Jumalan johtamaan meitä\nja pian selveni meille Hänen tahtonsa. Sunnuntaina lähetimme\nhallitukselle sanan, että lähdemme heti, kun saamme kirjeen Kihanista.\nSunnuntai-iltana lähti kirjeenviejä matkalle, palasi Torstai-iltana\ntuoden määräyksen Kihaniin menemisestämme. Seuraavana aamuna ilmoitimme\nkaupunginpäällikölle olevamme valmiit lähtöön ja hän lupauksensa\nmukaan hankki meille veneen. Illan suussa jätimme pienen, rakkaan\nkotimme ja ajattelimme palata sinne kuukauden kuluttua! --\n\nViisi kristittyä jäi taloomme työtä jatkamaan. Tuskin olivat silmänsä\nauki saaneet seuraavana päivänä, kun jo suuri kansajoukko hyökkäsi\nasuntoomme. He pääsivät pakoon. Kaupunginpäällikkö riensi sinne\nsotaväen kanssa, hajoitti joukon ja lukitsi oven sinetillään.\n\nHurjistunut miesjoukko lähti meitä takaa-ajamaan ja armotta se olisi\nmeidät surmannut, jos olisi saavuttanut, mutta Jumala ei antanut meitä\nheidän käsiinsä.\n\nLähdimme kodistamme ja erosimme ystävistämme vaan kuukaudeksi -- mutta\neronaika on pidentynyt vuosiksi! --\n\nTuskin uskoimme sitä, mitä oli tapahtunut. Joka silmänräpäys jouduimme\nkauvemmaksi niistä, joiden parissa olimme työskennelleet kuukausia.\nMutta toivo takasinpalajamisesta ilahdutti mieltämme.\n\nTiistaiaamuna venemiehet eivät nostaneet ankkuria, vaan tahtoivat\nviipyä kolme päivää samassa paikassa, sillä he pelkäsivät Kihanissa\nolevaa sotaväkeä. Ehdotus ei ensinkään ollut meidän mieleinen, mutta\nvähän ajan kuluttua näimme että Jumalan tahdosta sekin oli. Siinä\nviipyessämme tuli kirjeentuoja Kihanista. Kirjeen sisältö hämmästytti\nmeitä. Sieltä kirjoitettiin:\n\n\"Viipykää kolme päivää siinä, missä kirjeentuoja tapaa teidät, sillä\ntäällä oleva sotaväki on levotonna.\" -- Taaskin puhkesi sydämestä\nharras kiitos Jumalalle suojeluksesta.\n\nPäivä kului ja illan tultua laskettiin ankkuriin keskellä jokea. Jo\nolimme levolle laskeutuneet. Yht'äkkiä kuului huuto rannalta. Siellä\nseisoi mies lyhty kädessä ja huusi:\n\n\"Isäntä! isäntä! Onko ulkomaalaisia opettajia veneessä?\"\n\nSydän vavahti. Oliko se ystävä vaiko vihollinen? Jumalalle kiitos! Se\noli ystävän ääni! Se oli eräs kristitty Kihanista. Hän toi kirjeen,\njosta luimme jokseenkin seuraavat sanat:\n\n\"Tulkaa alas. Sotamiehet ovat jo menneet. Sota on syttynyt. Pehking on\npiiritystilassa. Lähetyssaarnaajia murhattu. Kiireesti rannikolle.\"\n\nAnkkuri nostettiin ja päivän koittaessa olimme Kihanissa, jossa meihin\nyhtyi W. Taylor perheineen. Parin viikon kuluttua olimme rannikolla.\nShanghai vilisi lähetyssaarnaajista, jotka olivat tulleet eriosista\nmaata. Moni meille tuttu toveri oli tullut murhatuksi. Toiset olivat\nsaaneet kestää paljon vaivoja pakosalla ollessaan, ja muutamat olivat\nihmeellisesti pelastuneet.\n\nSiellä tapasimme Verna Hammarénin, joka oli joutunut naimisiin\nlähetyssaarnaaja D. Croftsin kanssa, sekä Sofia Lagerstamin. Kohta\nsaapui sinne Vilho Grönlundkin Shensii maakunnasta.\n\nPimeydenvalta näytti voittaneen. Mutta -- niin ei ollut. Kristuksen\nkirkko oli nouseva puhdistettuna ja vahvistettuna kärsimyksien\nkiirastulesta. --\n\nNähdessämme sadottain lähetyssaarnaajia rannikolla, muistui herra\nTaylorin sanat mieleen. Vähää ennen Kiinaan tuloani oli hän lausunut:\n\n\"Meillä ei ole enään pitkä toimimisaika, sillä muutaman vuoden kuluttua\nmeidät ajetaan pois maasta!\" Tämä ennustus oli toteutunut. Vuosi ja\ntoistakin kului ennenkun opettajat pääsivät takasin asemilleen.\n\nSisaret palasivat Jongsiniin vasta Lokakuussa v. 1901. Jumalan armon\nkautta on pieni seurakunta nyt 30 jäseninen. Meillä on kaksi\nsivuasemaakin.\n\nTyömaa on laaja ja ovet auki, mutta työväkeä vähän. Nykyään on\nJongsiniin saapunut neiti Edith Ingman, joka lähti Suomesta viime\nsyksynä.\n\nJos Kiinalaisia olisi 250 miljoonaa ja he kulkisivat tuosta ohitseni\nyksitellen, niin saisin istua 17 vuotta tässä paikassa, ennenkun\nviimeinen olisi ohimennyt, -- mutta heitä onkin ainakin 400 miljoonaa!\n\nHerra Jeesus on heidänkin tähtensä kuollut ja Hänen tahtonsa on se,\nettä hekin kuulisivat Hänen rakkaudestaan.\n\n\"_Eloa on tosin paljon, mutta työväkeä vähän_.\"\n\n\"Nostakaa silmänne ylös ja katselkaa vainioita, sillä ne ovat jo\nvalmiit elonajaksi. Ja joka niittää, hän saa palkan ja kokoaa hedelmän\nijankaikkiseen elämään.\"\n\n_Kuka tahtoo lähteä kylvämään ja niittämään?_\n\n\n\n"]