[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fHdSt6gwnhmzuAQQkx3anrGmQDTM4MoATQKC_-23MN4U":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},2279,"Ei savua ilman tulta","Bayard, Jean-François",1796,1853,"2279-bayard-jean-fran-ois-ei-savua-ilman-tulta","2279__Bayard_Jean-François__Ei_savua_ilman_tulta",null,"naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1844,1903,3385,18349,false,62470,[24],"French drama -- Translations into Finnish",[26,27],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Ei savua ilman tulta\" by Jean-François-Alfred Bayard is a theatrical play written in the early 20th century. The narrative revolves around the themes of jealousy, love, and the complexities of marital relationships. The plot unfolds in a modestly decorated room, focusing on the interactions between the main characters, particularly Gaston and his wife, Marie, as they navigate the tumultuous waters of trust and suspicion in their relationship.  The story centers on Gaston, a bank clerk, who becomes increasingly suspicious of his wife Marie after he perceives her deception regarding her whereabouts. Marie, on the other hand, has a secret: she enjoys smoking cigars, an act she hides from her husband due to his disdain for tobacco. As the tension rises, misunderstandings and accusations escalate, leading to a dramatic confrontation that ultimately reveals the complexities of their love and the misunderstandings that can arise in personal relationships. The play combines humor and drama to explore the theme that \"there is no smoke without fire,\" aptly showcasing how jealousy and insecurities can cloud judgment and fuel conflicts between spouses. (This is an automatically generated summary.)",[30],"Jasinskaja, Olga",143,"Yksinäytöksinen huvinäytelmä kertoo pankkiirin apulaisesta, joka alkaa epäillä vaimonsa uskollisuutta nähtyään tämän arvoituksellisessa tilanteessa kadulla. Väärinkäsitysten ja epäluulojen kautta etenevä teos on tyypillinen 1800-luvun ranskalainen tilannekomedia.","Jean-François Bayardin 'Ei savu ilman tulta' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2279. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","EI SAVUA ILMAN TULTA\n\nKirj.\n\nJ-F. Bayard\n\n\nSuomentanut\n\nO. J. [Olga Jasinskaja]\n\n\nNäytelmäkirjasto N:o 1.\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nYrjö Weilin,\n1903.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nGASTON, pankkiirin apulainen.\nMARIE, hänen vaimonsa.\nCATHERINE, nuori portinvartijatar.\n\n\n\n\nPieni vaatimattomasti sisustettu sali. -- Taustalla ovi, akkuna\nvasemmalla. Oikealla kyökki. -- Vasemmalla makuuhuone; pöytä,\nkynttiläjalat.\n\n\nI KOHTAUS.\n\nGASTON, (astuu yksin kiihkeästi sisään sateenvarjo kainalossa): Avain\non ovessa -- hän ei ole siis mennyt ulos! se on selvää! Marie! (menee\nvasemmalle). Ehkä hän on täällä makuuhuoneessa. (Melua -- kuuntelee\noikealle). Ehkä tuolla kyökissä, jossa hän valmistaa aamiaiseni, (tulee\naivan yleisön eteen). Taivas! kuinka olen kumminkin tuhma aviomies --\nkuvitella mielessään, että vaimoni viisiviikkoisen avioliiton jälkeen\n-- se on mainiota -- (nauraa). Vaan olisiko se minun vikani -- mutta\ntuo siro puku ja sininen vyö, ja se vartalo sitten, jonka niin hyvästi\ntunnen, tunnenhan vaimoni sormenpäihin asti -- - kyllä se oli hän --\nhiisi vieköön, niin luulen sittenkin. Brr! kylmät väreet kulkevat vielä\npitkin selkääni -- ja kuinka hän kulki arastellen, pitkin seiniä,\nnäytti kuin hän olisi pelännyt tulla huomatuksi. Aioin seurata häntä,\nmutta vilahdus vaan, ja hän oli jo kadonnut tuon pienen kadun\nkulmaukseen; mahdotonta häntä enään löytää! ehkä petyin -- mutta mitä\nhittoa hän tekikään Tournon'n kadulla juuri tähän aikaan, jolloin hän\ntavallisesti valmistaa aamiaiseni. Herra varjele, kuinka aviomiehen\nasema kumminkin on tuskallinen, -- minä, joka olin päättänyt olla\nfilosoofi, aina olla valmis uskomaan ja luottamaan vaimooni -- ja nyt\nkukikkaan kesäpuvun näkeminen -- no no, tämä on jo naurettavaa -- en\ntiedä miltä tuntunee, kun on tottunut, mutta ensi kerralla se saattaa\ntehdä miehen hulluksi.\n\nAh -- tuolla hän taitaa olla, riennän häntä syleilemään. Kunhan ei vaan\naavistaisi pahoja ajatuksiani, sillä se voisi todellakin saattaa niitä\nhänelle. Pitää aina osottaa luottamusta vaimoonsa vaikka -- -- se\njoskus olisikin vaikeata.\n\n\nII KOHTAUS.\n\n    Marie, (puettuna niin kuin edellä sanottu), Gaston.\n\nMARIE, (tulee kiiheästi perältä): Kunhan ei kukaan olisi minua\nnähnyt! -- --\n\nGASTON, (kääntyen): Mitä?\n\nMARIE, (huomaa hänet): Ah, sinäkö täällä!\n\nGASTON: Olitko kaupungilla?\n\nMARIE: Tietysti, koska kerran nyt tulen kotiin.\n\nGASTON: Aivan oikein, kukikas puku -- sininen vyö -- ja soma\nvartalo -- --.\n\nMARIE: Mitä sinä sanoit?\n\nGASTON: Käännyhän vähäsen.\n\nMARIE, (panee hansikkaat pöydälle): Minkätähden, onko jotakin\nepäkunnossa?\n\nGASTON: Aivan soma, aivan soma!\n\nMARIE: Oletko jo kauvankin ollut kotona?\n\nGASTON: Muutaman minutin, ja kun avain oli ovella, niin -- --\n\nMARIE, (aukaisee kyökin oven oikealle. Catherine on tullut).\n\n\nIII KOHTAUS.\n\n    Gaston, Marie, Catherine.\n\nCATHERINE: Kaikki on valmista, ja kun rouva tahtoo kiehuttaa kerman,\non -- --\n\nMARIE: Kiitos Catherine, saatte lähteä, kyllä jo tulen yksin töineen.\n\nCATHERINE: Rouva on aina hyvä, riennän valmistamaan miehelleni\naamiaisen (lähtee).\n\nGASTON, (itsekseen): Voi taivas! epäilykset eivät minua jätä, suuret\nhikihelmet nousevat otsalleni, (istuu vasemmalle).\n\nMARIE: Catherine, Catherine.\n\nCATHERINE, (seisahtuu ovelle): Mitä rouva tahtoo?\n\nMARIE: Ennenkuin menette, tuokaa vielä pari leivosta meille.\n\nCATHERINE: Kyllä rouva.\n\n\nIV KOHTAUS.\n\n    Gaston, Marie.\n\nGASTON, (ajatuksiinsa vaipuneena): Tournon'in kadulla, kukikas puku,\nsininen vyö.\n\nMARIE: Onko mielesi hyvä, kun saat tuoreita leivoksia?\n\nGASTON, (herää ajatuksista): Leivoksia -- -- kuka on puhunut\nleivoksista?\n\nMARIE: Mitä sinä uneksit?\n\nGASTON: En mitään -- -- mutta kun koko aamun kirjoittaa numeroita\npankkiirin luona, niin tyhmistyy.\n\nMARIE: Pankkiirille se ei tee mitään, jos tyhmistyy, sillä hän tulee\nkyllä aina korvatuksi, mutta hänen työntekijöilleen se olisi\nonnettomuus.\n\nGASTON, (ottaa vaimoaan kädestä): Sano minulle, miksi sinä tänään kävit\nkaupungilla, koska kerran Catherine noutaa sinulle kaikki mitä\ntarvitset.\n\nMARIE: Kun on yksin, ilmaantuu useita pikku tarpeita, joita varten\ntäytyy joskus mennä ulos.\n\nGASTON: Ja mitä sinä nyt ostit?\n\nMARIE: Silmäneuloja, joita puuttui minulta.\n\nGASTON: Ja miltä puolelta sinä otat silmäneulat?\n\nMARIE: Panen langan silmään ja pistän kärkipäällä.\n\nGASTON: Ei, tarkoitan -- mistä, miltä puolelta katua ne ostit?\n\nMARIE: Ah -- kas tässä vasta on kysymyksiä.\n\nGASTON: Niin, kysyn siksi, sillä luulin nähneeni sinut äsken.\n\nMARIE: Minutko? -- -- (itsekseen) epäilisikö hän!?\n\nGASTON: Tournon'n katu.\n\nMARIE: Niin.\n\nGASTON: Mutta sinun rihkamakauppiaasihan asuu Seinen kadun varrella\n-- -- Näytä minulle ne silmäneulat.\n\nMARIE, (hämillään): Silmäneulat, katso, en saanut tällä kerralla\ntavallista numeroani!\n\nGASTON: Onko se numero, jota käytät sitten niin vaikea saada --\n(itsekseen) hän kauhistuttaa minua.\n\nMARIE, (itsekseen): Mahdan olla punanen kuin kirsikka.\n\nGASTON, (kiihkeästi): Kuule -- Marie -- (Marie katsoo häneen, Gaston\nyskii) Hm -- hm!\n\nMARIE: No, mitä!\n\nGASTON, (muuttaa ääntä): Minä en pidä siitä, että sinä tällä tavalla\nmenet kaupungille.\n\nMARIE: Mitä pahaa siinä olisi!\n\nGASTON: Tietystikin se on, jos ei pahaa, niin varomatonta. Sinä nuori,\nsievä nainen, voisit saada ikävyyksiä.\n\nMARIE: No mitä vielä, olen tuhat kertaa tyytyväisempi, kun jos meillä\nolisi palvelija silmällä pidettävänä, ja mitä ikävyyksiä sitten heistä\naina on. Muistatko sinäkin päivänä, jolloin tulit kotiin raivostuneena,\nkasvot käsiisi kätkettyinä, luulin silloin kattotiilien pudonneen ja\nsatuttaneen pääsi.\n\nGASTON: Niin kyllä, viisikymmentä tiiliä.\n\nMARIE; Niin, sinun pankkiirisi vähensi silloin viisikymmentä francia\nkuukausipalkastasi, tasavaltaisista syistä -- -- sinä olit epätoivossa\nminun tähteni, sinä olet sentään niin hyvä ja rakastat minua liiaksi.\n\nGASTON: Se on totta!\n\nMARIE: Silloin sinä puhuit säästäväisyydestä.\n\nGASTON: Niin rahasta, saadaksemme menot tulojen mukaan olisin suonut\nomistavani rakkaita paheita voidakseni uhrata ne sinun tähtesi mutta en\nrakasta lasia, halveksin tupakkaa, kiroon sikarin, oh -- sikari -- hyi!\n\nMARIE: Mutta sinä tahdoit luopua kahvistasikin, josta niin paljon\npidät, teaatteri-illoistamme, jolloin me yhdessä aina niin\nsydämellisesti nautimme; pienestä nuoren miehen asunnostasi jossa me\nolemme niin onnelliset.\n\nGASTON: Mutta sinä et tahtonut!\n\nMARIE: Tietysti en! minä keksin paremman keinon, panin pois sen suuren\nelsassilaisen, joka aina teki tehtävänsä huonosti, se auttoi, Catherine\non meille tarpeeksi -- ja nyt minä tuon sinulle kahvia -- --.\n\nGASTON: Kiitoksia, kultaseni. (Itsekseen) Kuvitella mielessäni -- Hyvä\nisä, miten tuhma aviomies saattaa olla.\n\nMARIE, (itsekseen): Erinomaista, hän ei epäile mitään. Tiedätkö,\nsinulta ei puutu kuin yksi ainoa vika ollaksesi täydellinen.\n\nGASTON: Mikä sitten.\n\nMARIE: Pieni, pikkunen asia.\n\nGASTON: Minkä tähden.\n\nMARIE: Sen tähden että -- --\n\nGASTON: Sen tähden että -- --\n\nMARIE: Sanon sen sinulle myöhemmin.\n\nGASTON, (tarkastellen häntä): Eihän meillä koskaan ole mitään\nsalattavaa toisiltamme, ei koskaan -- mitä -- ei koskaan!\n\nMARIE: Nyt minä tuon aamiaisesi.\n\nGASTON: Ja minä tulen nauttimaan lepohetkestäni.\n\n    (Gaston menee vasemmalle huoneeseen ottaen hattunsa ja\n    sateenvarjonsa. -- Marie menee oikealle).\n\n\nV KOHTAUS.\n\nMARIE, (pysähtyen): Ei yhtään salaisuutta! mies parka! jos hän tietäisi\n-- -- että minulla on salaisuus ja suuri salaisuus -- -- ja kun\najattelen, että hän näki minut ja että hän olisi voinut seurata minua\nja nähnyt minun astuvan siitä ovesta sisään (keskeyttäen puheensa) Brr!\nihan kangistun. Kuinka kamalata onkaan joutua näin intohimojen valtaan.\nJa hyvä Jumala -- kuinka miehet ovat onnellisia, he sallivat itselleen\njos jotain mutta meiltä naisilta on kaikki kielletty, meille ei suoda\npienintäkään oikkua. Täytyihän minun itseni sinne, sillä ei minun\nluokseni voida tulla.\n\n\nVI KOHTAUS.\n\n    Marie. Catherine.\n\nCATHERINE, (tuo leivokset): Rouva, tässä ovat leivokset.\n\nMARIE: Kiitos Catherine.\n\nCATHERINE: Eikö rouva enään tarvitse mitään?\n\nMARIE: En, minä menen nyt keittämään maidon (poistu oikealle).\n\nCATHERINE, (yksin): Maito ei ole keitetty. Hyvä isä, mitähän nuo kaksi\novat tehneet koko ajan, (huoaten) minun ukkoni olisi heti kaiken tuon\nnielaissut.\n\n\nVII KOHTAUS.\n\n    Gaston. Catherine.\n\nGASTON, (tulee kauhistuneena makuuhuoneesta): Olen sittenkin oikeassa!\n-- -- joku mies on ollut täällä. Ah! Hyi! ja tupakoitsija!\n\nCATHERINE: Herra varjelkoon!\n\nGASTON, (juoksee hänen luokseen): Catherine!\n\nCATHERINE: Mitä herra tahtoo?\n\nGASTON, (tarttuu hänen käteensä): Vastatkaa minulle.\n\nCATHERINE: Mitä!\n\nGASTON: Hän on käynyt -- -- --.\n\nCATHERINE: Kuka?\n\nGASTON: Joku.\n\nCATHERINE: Missä.\n\nGASTON: Meillä.\n\nCATHERINE: Niin, niin -- -- --\n\nGASTON: Joku mies!\n\nCATHERINE: Taivas!\n\nGASTON: Sikari! -- -- --\n\nCATHERINE: Nyt ymmärrän.\n\nGASTON: Näittekö hänet?\n\nCATHERINE: Suuri, roteva?\n\nGASTON: Ja se on?\n\nCATHERINE: Upseeri.\n\nGASTON: Se mieskö.\n\nCATHERINE: Ei, se sikari.\n\nGASTON: Mutta hän sitten?\n\nCATHERINE: En tunne.\n\nGASTON: Käykö hän usein.\n\nCATHERINE: Joka päivä.\n\nGASTON: Minun poissa ollessaniko.\n\nCATHERINE: Se on mahdollista.\n\nGASTON: Jättäkää minut! (putoo istumaan) minun vaimoni häpäisee\nitsensä.\n\nCATHERINE, (palaa takaisin hiljaa hiipien): Minä olen aina luullut,\nettä hän käy kolmannessa kerroksessa sen neidin luona, joka kirjoittaa.\n\nGASTON: Se ei ole totta!\n\nCATHERINE: Mutta minä en ole koskaan häneltä mitään kysynyt, sillä hän\nmyrkyttää sikarillaan koko ilman täällä.\n\nGASTON, (nousee ylös): Sikari! niin, hyi!\n\nCATHERINE: Ja minä joka en voi sietää sitä, mieheni ei polta koskaan.\n\nGASTON: Siinä hän tekee oikein! (menee huoneeseen vasemmalle ja\nvainuu).\n\nCATHERINE: En tiedä onko herra minun mieltäni, mutta minä ajattelen\nettä sikari on vuosisatamme haava. Oo, hyvä Jumala, mies joka polttaa\non inhottava -- --.\n\nGASTON: Ah, hyi! Sentähden hän tänä aamuna -- -- Tournon'n kadulla.\n(Catherinelle) Catherine!\n\nCATHERINE: Mitä herra haluaa?\n\nGASTON: Oliko minun vaimoni tänä aamuna kaupungilla?\n\nCATHERINE: Kyllä! aivan salavihkaa.\n\nGASTON: Käyköhän näin usein?\n\nCATHERINE: Joka päivä.\n\nGASTON: Tiedätkö minkätähden?\n\nCATHERINE: Silmäneuloja ostamaan niinkuin hän sanoo (itsekseen) minä\nmenen tieheni, sillä hän pyörivine silmineen rupeaa pelottamaan minua.\n\nGASTON: Silmäneuloja! katkerata pilkkaa! (huutaa) Catherine!\n\nCATHERINE: Mitä herra tahtoo?\n\nGASTON: Mene tiehesi!\n\nCATHERINE, (itsekseen): Hän sinuttelee minua, missä me olemme tulleet\nlähemmin tutuiksi (poistuu).\n\n\nVIII KOHTAUS.\n\nGASTON, (yksin, kävelee edestakaisin ääneti ja seisahtuu yleisön\neteen): Asia on selvää! Marieni, minun Marieni! Hänen viattomat\nsilmänsä -- -- ja viehättävä äänensä -- -- se on mahdotonta! -- -- --\nja kuka tämä kurja mahtaa olla, joka on tehnyt suloisesta asunnostamme\nkapakan tupakkahuoneen -- -- tänne saakka löyhkää tupakan haju -- mutta\nkyllä hän on vielä hänkin tämän tunteva -- niin -- rakkaus kai sokaisi\nheiltä silmät ja tukki nenän tätä tuntemasta -- -- -- Niin, niin,\nkyllä minä hänet etsin ja silloin se tanssi alkaa! -- (hän potkii\nhuonekaluja) kas noin -- odota, saat enemmän -- kas noin, kas tässä!\n\n\nIX KOHTAUS.\n\n    Gaston, Marie.\n\n    (Marie tulee näyttämölle Gastonin raivotessa kantaen\n    toisessa kädessä kermakannua toisessa kahvikannua).\n\nMARIE: Jatkakaa vaan! älkää antako häiritä itseänne.\n\nGASTON: Vaimoni!\n\nMARIE: Näinkö sinä hoidat talouttasi, onhan tämä kaunista!\n\nGASTON: No! onhan tässä saanut jo odottaa kohta tunnin ajan.\n\nMARIE, (asettaa aamiaisen pöydälle): Oho miten sinä olet kärsimätön\ntänään, onko sinulla niin kiire lähteä kaupungille.\n\nGASTON: Tietysti se sinua miellyttäisi.\n\nMARIE: Minuako? ilkiö! (katsoo kelloa).\n\nGASTON: Mitä sinä katsot.\n\nMARIE: En mitään -- -- en mitään, tässä on kahvisi.\n\nGASTON: Kiitos -- ei minun ole nälkä.\n\nMARIE: No, (katsoo häneen) mutta mikä sinun on? olethan aivan punanen.\n\nGASTON: Punanenko -- sehän on onnellista.\n\nMARIE: Onnellista!? silmät punasina ja tukka pystyssä.\n\nGASTON, (tempasee häntä): Marie, Marie!\n\nMARIE: Mikä sinun on?\n\nGASTON: Sinä et ymmärrä minua!\n\nMARIE: Mitä?\n\nGASTON: Mitäkö?\n\nMARIE, (vavisten): Niin?\n\nGASTON, (muuttaen ääntään): Kaada minulle kahvini.\n\n'MARIE, (purskahtaa nauramaan): Ahaha -- sinä vasta olet hullu!\n\nGASTON, (nauraa myöskin): Ah! ah! -- -- (pysähtyy äkkiä) niinkö\nsinusta? (istuu).\n\nMARIE: No -- herra Gaston -- -- --\n\nGASTON, (itsekseen): Kyllä minä jo tiedän hänen salaisuutensa,\nsäilyttäkäämme omamme.\n\nMARIE, (kaataen kahvia): Haluatko väkevää?\n\nGASTON, (nuuskien oikealle): Se löyhkää tänne asti.\n\nMARIE: Mitä?\n\nGASTON: Olkaamme viisaat.\n\nMARIE, (kohottaa ääntään): Mitä?\n\nGASTON, (huutaen): Mutta mitä sinä tahdot?\n\nMARIE, (kovemmin): Minä kysyn sinulta tahdotko väkevämpää.\n\nGASTON, (samaten). Tietysti (Marie kaataa) tahdoin sanoa, en.\n\nMARIE: No, sitä pahempi, nyt on liian myöhäistä, kahvi on kaadettu ja\nse tulee juoda, kuka tietää ehkä se tekisi sinut vähän herttaisemmaksi.\n\nGASTON, (tarttuu hänen käteensä): Herttaiseksi, enkö sitten ole\nherttainen? Sano, puhu, oletko nähnyt jossain -- jonkun, josta pidät --\njota rakastat enemmän kuin minua?\n\nMARIE: No mitä vielä!\n\nGASTON, (heltyen): Eihän niin -- ethän, rakastathan omaa Gastoniasi,\nhäntä yksin jakamattomasti. Marie aina viaton ja puhdas -- eikö totta,\nmitä? (suutelee häntä kädelle).\n\nMARIE: Mutta mitä sinä puhut -- oletko mustasukkainen -- varo, varo!\nviisaat sanovat sen tuottavan onnettomuutta!\n\nGASTON: En, en, en -- mustasukkainen, eihän minulla ole sitä vikaa,\nsenhän hyvin tiedät -- --\n\nMARIE: Niin sinä olet virheetön!\n\nGASTON, (huudahtaa): Ah! (hän tarttuu Marien hihaan ja vie sen liki\nnenäänsä).\n\nMARIE, (pelästyy): Mikä sinulle tuli?\n\nGASTON, (nousee ylös ja itsekseen): Ja hänen pukunsakin haisee\nsikarille.\n\nMARIE: Sanani kautta, sinä olet hullu!\n\nGASTON, (menee Marien luo): Olen virheetön sanot -- -- -- mutta\nmiellyttääkseni sinua minulla pitäisi olla virheitä!\n\nMARIE: Mitä sinä sanot?\n\nGASTON: Niitä on kyllä kurjia olentoja, jotka sallivat itsellensä mitä\ntahansa -- - minä en pidä niistä -- jotka ihailevat tupakkaa! -- --\njotka haisevat tupakalle!\n\nMARIE, (itsekseen): Taivas!\n\nGASTON, (tarkastellen Marieta): Minä puhun sikarista, niinkuin puhuisin\nmuusta asiasta, koska sitä inhoan -- -- -- koska sitä vihaan -- --\nkoska -- -- (itsekseen) hän punastui, painaa alas katseensa -- --\nsanani ovat käyneet hänelle sydämeen -- -- -- ja minulle otsaan\n(pyyhkii otsaansa ja menee Marien luo tyynenä).\n\nMARIE: Gaston, tiedäthän, että rakastan sinua, mutta pieni oikku -- --.\n\nGASTON: Marie, oletko mieltynyt johonkuhun?\n\nMARIE: Mieltynyt?\n\nGASTON: Myönnä, tunnusta.\n\nMARIE: Ja jospa se olisi totta.\n\nGASTON: Vaimoni!\n\nMARIE: Jospa tämä mieltymys olisi voimakkaampi kuin minä.\n\nGASTON: Onneton.\n\nMARIE: Anna minulle anteeksi.\n\nGASTON: En koskaan.\n\nMARIE: Se on vaan oikku.\n\nGASTON: Oikku! joka ehkä on alkanut jo ennen avioliittoamme.\n\nMARIE: Ei, siitä on vaan kolme päivää (Gaston tekee liikkeitä). --\nKuule toki; se ei ole rikoksellinen.\n\nGASTON, (itsekseen): Ei vielä -- oh! Jumalan kiitos!\n\nMARIE: Ja sitten, katso, olen aina niin yksin -- sinä olet koko päivän\ntoimistossasi -- ja, on tuntunut usein kuin puhelisin sinun kanssasi.\n\nGASTON: Se on kauhistuttavaa -- -- ja sinä uskot, että minä -- -- --.\n\nMARIE: Ah! jospa sinä voisit tässä suhteessa olla niinkuin muutkin?\n\nGASTON: En koskaan! ja kuka mahtaa olla sinun kurjan intohimosi\nesine -- --?\n\nMARIE, (keskeyttäen hänet): Älä suutu!\n\nGASTON: Minä hänet muserran!\n\nMARIE: Sen me saamme nähdä -- minäpä piilotan sen niin ett'et löydä.\n\nGASTON: Ole varma siitä, että minä hänet löydän, heitän hänet ikkunasta\nulos -- -- ja sinut myös (puristaa Marieta käsivarresta).\n\nMARIE: Ah! se koskee.\n\nGASTON: Ja minä kutsun äitisi tänne, äitisi, joka koko elämänsä on\nollut kunniallinen nainen.\n\nMARIE: Oletko siitä niin varma!\n\nGASTON: Sinä kauhistutat minut, kyllä minä hänelle kerron minkälainen\nolet ja hän ottakoon tyttärensä takaisin.\n\nMARIE: Jo riittää, menet liian pitkälle.\n\nGASTON: Marie!\n\nMARIE: En todellakaan ymmärrä miksi minun kaiket päivät täällä yksin\nollen ei sallittaisi hankkia itselleni tätä pientä nautintoa.\n\nGASTON: Niinkö sinä puhut!\n\n    (Marie poistuu huoneeseensa).\n\n\nX KOHTAUS.\n\nGASTON, (yksin): Tässä voi kadottaa järkensä! Hän myöntää kaikki\nviattomana kuin lumikukka, aivan niinkuin se olisi tavallinen\nhyväksytty asia, sitten vielä uhkaa hän hankkia minulle sijaisen -- ja\nminä olen mustasukkainen kuin tiikeri! (epätoivoisena) Minä joka olin\nsanonut ett'en koskaan olisi. -- Tietysti minä kirjotan hänen äidilleen\nja heti paikalla. (Menee istuaksensa -- mutta pysähtyy) Mutta ensin\nmiten sen kurjan löytää -- jospa voin salavihkaa äkkiarvaamatta saada\nhänet kiini -- jospa voisin -- osoittamatta epäilystä -- -- mutta missä\n-- -- (hän katselee ympärilleen).\n\n\nXI KOHTAUS.\n\n    Gaston. Marie.\n\nMARIE, (tuoden Gastonille sateenvarjon ja hatun); Kas tässä herraseni\nja hallitsijani hattunne, sateenvarjonne ja hansikkaanne.\n\nGASTON, (synkällä äänellä): Miksi tuot nämä minulle?\n\nMARIE: Kuinka! miksi! onhan aika lähteä toimistoosi, sinä, joka aina\nolet niin säntillinen.\n\nGASTON: Olet oikeassa, (itsekseen) hän lähettää minut pois!\n\nMARIE: Luultavasti et tahdo kadottaa paikkaasi, -- ainoata\nomaisuuttamme? No miksi et edes katso minuun, vieläkö sinä olet minulle\nnyreä!\n\nGASTON, (itsekseen): Ah mikä herttainen ääni -- -- -- miten hän sillä\nosaakin hyväillä!\n\nMARIE: No katso nyt minuun, äläkä enään muistele vanhoja asioita, minä\npuolestani en ollenkaan ole suuttunut, -- -- no!\n\nGASTON, (itsekseen): Ah -- hän koettaa minua hellyttää!\n\nMARIE: No mene nyt -- joudu!\n\nGASTON: Minä häiritsen häntä -- niin se on selvää -- minä häiritsen\nhäntä.\n\nMARIE: Mitä sinä sanoit?\n\nGASTON: Sanoin vaan -- -- että lähden -- -- onhan jo aika, jolloin\nminua odotetaan, (itsekseen) Luultavasti lähenee aika, jolloin hän\nodottaa rakastajaansa -- mutta enpäs menekään kauvaksi, sen saat nähdä.\n\nMARIE, (joka on asettanut sateenvarjon akkunan luo ja harjannut hatun):\nTässä ensin hattusi -- -- odota -- -- järjestä vähän tukkaasi!\n\nGASTON: Turhaan vaivaat itseäsi.\n\nMARIE, (panee hänelle hatun päähän); Kas noin, nyt olet valmis.\n\nGASTON: Valmis -- mikä -- mikä on valmis?\n\nMARIE: Olet valmis lähtemään, mutta mikä sinun on? -- -- (Gaston\nkatselee häntä tarkasti) Tässä vielä hansikkaasi, -- ja äläkä tule\nmyöhään päivälliselle -- Ja kun tulet, niin soita kovasti, sillä kun\nolen täällä sisällä, en aina kuule.\n\nGASTON: Ja sinä tahdot jo ehkä edeltäkäsin tiedon?\n\nMARIE: Tietysti! -- mutta mikä sinun on?\n\nGASTON: Marie! (puristaa häntä kädestä) hyvästi! (poistuu kiirehtien).\n\nMARIE: Näkemiin.\n\n\nXII KOHTAUS.\n\nMARIE, (yksin): Kyllä hän näkyy epäilevän! en uskaltanut katsoa häntä\nsilmiin -- -- en tiedä miksi, mutta hänen mietteensä ja epäilyksensä\ntekivät tämän aamiaistunnin kauhistuttavan pitkäksi -- siksi ehkä, että\nhän yhtenään etsi riitaa, ja tahtoi viivytellä kotona, juuri nyt kun\npaloin halusta saada jäädä yksin -- Oh! vihdoinkin (menee lukitsemaan\noven perältä) saan antautua paheelleni, eihän minulla ole kuin yksi\nainoa ja sekin niin viattoman viehättävä (katselee ympärilleen vetää\nsikarin taskustaan) kas tässä se on. Pian pian kun kerrankin olen yksin\n(sytyttää kynttilän). Minua pelottaa! jospa mieheni löytäisi meidät\nyhdessä -- hän heittäisi meidät molemmat ulos akkunasta, niin hän sanoi\n-- ah -- (sytyttää sikarin) kas noin -- (koputetaan ovelle) Taivas\nvarjele! (koputetaan kovemmin) kuka siellä (vapisee pelosta).\n\n\nXIII KOHTAUS.\n\n    Gaston. Marie.\n\nGASTON, (ulkona): Minä se olen -- --.\n\nMARIE, (tuuppaa kynttilän sammuttamatta): Mieheni!\n\nGASTON: Aukaise!\n\nMARIE, (sammuttaa sikarin): Kyllä, kyllä, odota, minä tulen,\n(itsekseen) minne piilottaa! -- ah!\n\nGASTON: Joudu toki!\n\nMARIE, (pistää sikarin taskuunsa): Tulen heti! (itsekseen) hyvä Jumala!\nminä sytyn palamaan!\n\nGASTON, (koputtaa kovemmin): Mitä sinä teet siellä?\n\nMARIE, (aukaisee): No johan minä aukaisen -- miten sinä olet kiihtynyt.\n\nGASTON, (tulee kauhistuneena): Mitä sinä niin kauvan mietit ennenkuin\ntulit aukaisemaan -- --? (katsellen ympärilleen Mitä sinä teit?\nitsekseen) täällähän haisee sikarin savu!\n\nMARIE, (hämillään): Minäkö -- -- järjestin (osottaen kyökkiä) tuolla.\n\nGASTON, (kiiruhtaen sinne): Aha! (poistuu oikealle).\n\nMARIE: Mikä hänelle on mahtanut tulla -- mikähän hänen on! -- --\n\nGASTON, (tulee): Ei ollut siellä.\n\nMARIE: Mutta kuka -- ketä sinä etsit?\n\nGASTON, (melkein huutaen): Minä etsin! -- kysyt mitä etsin --\n(tyynemmin) sateenvarjoani -- joka unohtui -- -- (huudahtaen)\nAha -- kas täällä! (menee makuuhuoneeseen).\n\nMARIE, (nauraa): Sateenvarjosi, ah se on totta, mutta ei se ole siellä,\nse jäi tänne akkunan luo.\n\nGASTON, (tulee takaisin): Ei! ja Catherine sanoi että hän oli noussut\nylös rappusia.\n\nMARIE: Mutta tässähän se on.\n\nGASTON: Mitä?\n\nMARIE: Akkunan luona!\n\nGASTON: Akkuna -- sateenvarjoni -- aivan oikein --. Niin kohta alkaa\nrajuilma (avaa akkunan).\n\nMARIE: Siksi olet luultavasti niin kiihtynyt.\n\nGASTON: Minä, mahdollista -- (itsekseen) niin, niin rajuilma alkaa.\n\nMARIE: Mitäs nyt pankkiirisi sanoo?\n\nGASTON: Näethän, että nyt menen toimistooni -- nyt lähden.\n\nMARIE, (on järjestävinään): Varo, ett'et kastu, jos rupee satamaan.\n\nGASTON: Kyllä, kultaseni, (itsekseen ovella) Täällä haisee sikarille.\nJos sinä minut petät onneton (pui nyrkkiään).\n\nMARIE: Siinä sinä vielä olet?\n\nGASTON: Minä lähden -- niin, rajuilma alkaa.\n\n    (Lähtee, Marie sulkee oven).\n\n\nXIV KOHTAUS.\n\nMARIE, (yksin, sytyttää kynttilän ja sikarinsa koko ajan puhuen): Kyllä\nhän minut taas niin pelotti sateenvarjoineen! ihan vielä vapisen! -- --\n(polttaa) Oh -- kuinka tämä on ihanaa. Voisin nauraa ja itkeä\nyht'aikaa, (yskii ja istuu nojatuoliin), suloiset väreet kulkevat\nruumiissani! Ja nuo savuhäivät nousevat ja laskevat (hengittää). Mikä\nnautinto kun kerran saa näin kokonaan antautua, silmät puoli kiini\nkatselemaan kuinka savuhattarat nousevat kuin kultaiset unelmat\ntaivasta kohden, ja tuolla savun keskellä miehenikin kuva näyttää\nkauniimmalta ja herttaisemmalta -- -- olen aivan juopunut tästä\nnautinnosta! (akkunaa avataan hiljalleen) ihanhan hukun siihen\ntuntikausiksi!\n\n\nXV KOHTAUS.\n\n    Gaston. Marie.\n\n    (Gaston avaa Marieta vastapäätä olevan akkunan\n    siten ett'ei hän huomaa).\n\nGASTON: Ei -- ei, en soita, ja jos joku, soittaa -- --,\n(tukehtumaisillaan) ah, hyi, tämä kamala haju, joka on vähällä\ntukahduttaa ihmisen -- hm! (astuen akkunasta sisään antaa hän\nsateenvarjonsa pudota).\n\nMARIE: Mitä!(huomaa miehensä ja pakenee oikealle oven luo): Ah!\n\nGASTON: Marie!\n\nMARIE, (piiloittaa sikarin selkänsä taa): Gaston.\n\nGASTON: Jää tänne!\n\nMARIE: Ei ole kaunista tulla sisälle noin äkkiarvaamatta.\n\nGASTON: Tietysti ei, olisi pitänyt antaa tieto, että se kavaltaja olisi\nehtinyt pakoon.\n\nMARIE: Kuka, mikä kavaltaja?\n\nGASTON: Rakastajanne, jonka otatte vastaan poissaollessani.\n\nMARIE: Minäkö?\n\nGASTON: Missä hän on?\n\nMARIE: Mutta kuka?\n\nGASTON: Etkö huomaa, että tiedän kaikki.\n\nMARIE: Minkä?\n\nGASTON: Että sikarin haju täällä on myrkyttänyt kaiken ilman.\n\nMARIE: Ah! en tullut sitä ajatelleeksi.\n\nGASTON: Mutta minä ajattelen, minä -- -- (Marie perääntyy vasemmalle,\nGaston tarttuu hänen oikeaan kätkettyyn käteensä) no tule toki, ah\nsapristi! poltin käteni!\n\nMARIE: Älä koske minuun!\n\nGASTON, (kohottaa Marien käden ja huomaa sikarin): Mikä tämä on!\n\nMARIE: Armoa!\n\nGASTON: Sikari!\n\nMARIE: Jonka tänä aamuna salavihkaa kävin ostamassa. Se on intohimoni!\nainoa, paitsi rakkauttani sinuun. Sanoit siitä aina niin paljon pahaa,\ntoiset taas ylisyvät -- -- se antoi minulle halun koettaa --\nkoettelin kerran -- miellyin siihen -- ja näin on onnettomuus\nkohdannut minua -- poltan sikarin joka päivä.\n\nGASTON: Sinäkö poltit.\n\nMARIE, (polvistuu): Armoa!\n\nGASTON: Rakas vaimoni, minä pyydän anteeksi, minulla oli pahoja\nepäilyksiä, olin mustasukkainen kuin tiikeri.\n\nMARIE: Mustasukkainen!\n\nGASTON: Minä luulin, että joku tupakanpolttaja -- joku rakastaja -- --.\n\nMARIE: Mustasukkainen! ah, sinullakin on siis joku vika!\n\nGASTON, (polvistuu Marien eteen): Armoa, anna se minulle anteeksi!\n\n\n\n"]