[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fWjLABUxBtTkuk4SlmtbK-rwuspyM5D_aJt3HpakgsA0":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},2327,"Kotoisia kohtauksia; Victoria regia","Dilling, Lars",1848,1887,"2327-dilling-lars-kotoisia-kohtauksia-victoria-regia","2327__Dilling_Lars__Kotoisia_kohtauksia;_Victoria_regia",null,"romaani",[],[],"fi",1881,1886,11248,69402,false,63042,[23,24],"Norwegian fiction -- Translations into Finnish","Short stories, Norwegian -- Translations into Finnish",[26],"Novels","\"Kotoisia kohtauksia; Victoria regia\" by Lars Dilling is a fictional narrative written in the late 19th century. The story seems to revolve around the experiences of a young couple, particularly focusing on Betsy, as they navigate the complexities of newlywed life amid family dynamics and societal expectations.   At the start of the book, the wedding night of Betsy and her husband Herman Faerder is depicted with vivid imagery, emphasizing a bittersweet farewell to her aunts as the couple embarks on their new life together. The opening introduces readers to Betsy, who is torn between joy and nostalgia as she prepares to leave her childhood home. As the story progresses, it hints at the challenges that arise in their marriage, interspersed with humorous moments influenced by visiting relatives and domestic life, setting the tone for the series of \"kotoisia kohtauksia,\" or domestic scenes, that follow. (This is an automatically generated summary.)",[29],"Yrjö",280,"Kokoelma norjalaisen kirjailijan arkisia kertomuksia ja humoristisia kohtauksia 1800-luvun loppupuolelta. Lyhyet tarinat kuvaavat perhe-elämää, avioliiton alkutaivalta ja sukulaissuhteita, ja mukana on myös pidempi kertomus Victoria regia.","Lars Dillingin 'Kotoisia kohtauksia; Victoria regia' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 2327. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa\nettä sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan\nvapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KOTOISIA KOHTAUKSIA; VICTORIA REGIA\n\nKirj.\n\nLars Dilling\n\n\nSuomentanut Yrjö\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nG. W. Edlund,\n1886.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nKotoisia kohtauksia.\n\n 1. Hääilta.\n 2. Solmuja.\n 3. Sukulaiset.\n 4. Perheen ystävä.\n 5. Kirje.\n 6. Kerinpuut.\n 7. Syntymäpäivä-iloja\n 8. Kenraaliharjoitus.\n 9. Päivää myöhemmin.\n10. Viritetyllä pistoolilla.\n11. Liian kummaa.\n\nVictoria regia.\n\n\n\n\n1.\n\nHääilta.\n\n\nVaunut, joissa morsiusparin oli kotia ajaminen, olivat oven edessä.\nOli jo hyvin myöhäistä illalla. Kynttilät olivat palaneet loppuun\nkruunuissa ja kynttilänjaloissa, elävät kukkaset morsiuspiikojen\nhiuksissa olivat lakastuneet ja valkoisilla tarlataanihameilla ei\nenää ollut sama tuoksuva raittius kuin vihkimisen kestäessä. Nyt\ntuli morsian, suuri viitta hartioillaan. Oli otettava jäähyväiset.\nNytpä alkoi siellä suuteleminen ja syleileminen, ja pieni rouva\nheitettiin kuin kautschukkipallo toisen tädin luota toisen luoksi\nja toisen ystävän luota toisen luoksi. Täti Dortha, täti Riikka\nja täti Greetta pitivät häntä kauvimman aikaa syliinsä suljettuna\neivätkä he oikein tahtoneet voida päästää häntä. Oli hän ollutkin\nheidän luonaan kymmenvuotiaasta alkaen. Silloin kuolivat vanhemmat\nlavantautiin. Betsy, nuori morsian, oli silloin, kuten sanottu,\nkymmenvuotias, ja hänen vanhempi sisarensa Anna kuudentoista vanha.\nAnna lähetettiin Saksanmaalle kasvatuskouluun; Betsy jäi tätien\nluoksi, jotka kasvattivat ja pilasivat häntä paraalla tavalla. Nyt\noli Betsy naimisissa ja nyt oli hänen lähteminen heidän luotaan ja\nsentähden itkivät tädit niinkuin suihkukaivot kansanjuhlassa ja\nBetsykin itki. Kenties ajatteli hän, että tuli alkaa totista elämää\nja ottaa täyttääkseen perheenäidin ankarat velvollisuudet, kenties\najatteli hän kaikkea sitä hyvyyttä ja rakkautta, joka oli tullut hänen\nosakseen vanhojen sukulaistensa luona, tai kenties hän ei ajatellut\nollenkaan mitään, vaan itki sen vuoksi, että muut itkivät. Olihan\nhän vasta kahdeksantoista vuotta vanha. Sellaisina vaiheen hetkinä\nelämässä joutuu aina kummallisen ahdistuksen valtaan, ja kyyneleet\ntulevat välttämättömästi silmiin, vaikk'ei olisikaan niin onnellinen.\nJa onneton ei Betsy ollut, sitä todisti hänen rakkautta uhkuva\nkatseensa ja se vapaa ja uskalijas luottamus, jolla hän nojautui\nmiehensä käsivarteen, heidän astuessaan portaita alas ja istuutuessaan\nvaunuihin. Ja niin lähtivät vaunut liikkeelle. Vihdoin pysähtyivät\nne. Sulhainen astui ensin vaunuista ja auttoi vaimoaan. Ylhäällä\ntampuurissa seisoi sievä palvelustyttö, joka saattoi heitä huoneisiin,\njoissa kynttilöitä ja lamppuja oli sytytettyinä ja joissa tuoksuvia\nkukkasia, kirjailtuja morsiuslahjoja ja somia korukaluja kaikkialla\nnäkyi ja hymyili vastanaineille.\n\n\"Haluatteko, herra asianajaja tai rouva, jotakin muuta?\" kysyi\npalvelustyttö autettuaan heidän päältään päällysvaatteet.\n\n\"Ei, kiitoksia, nyt voit mennä.\"\n\nTyttö vetäytyi pois.\n\nBetsy liehui niinkuin valkoinen perhonen kaikkialla kukkien ja lahjojen\nseassa.\n\nHän seisahtui muhkean ruusupuun eteen.\n\n\"Ei, mutta katsoppas, Faerder, niin kaunista! Jokainen kukka on niin\nraitis ja punainen ja uhkuva --\"\n\n\"-- kuin sinun huulesi\", sanoi Faerder, kiersi kätensä vaimonsa\nvyötäisten ympäri ja suuteli häntä.\n\n\"Hyi, hyi, hyi, Herman, päästä! Se tekee kipeätä\", sanoi Betsy\nja luikersi pois hänen sylistään. \"Sinä olet kietonut käsivarren\nmorsiushuntuun ja tempaat koko hiuspuvun päästäni!\"\n\n\"Tule, niin vapautan sinut sekä hunnusta että seppeleestä\", sanoi\nHerman ja irroitti nuo molemmat vaimonsa tuuheasta, punertavan\nkeltaisesta tukasta. \"Kas niin, nyt on kamaripiika päättänyt\ntehtävänsä. Nyt pitää hänen saada juomarahoja\", lisäsi hän ja nojautui\neteenpäin.\n\n\"Ei ole tapana antaa kamaripiiallensa juomarahoja, mutta korvapuusti\ntoisinaan\", vastasi rouva ja löi miestään hiljaa poskelle.\n\n\"Sinua on rangaistava siitä\", huusi Faerder ja ajoi rouvaansa takaa,\ntämän juostessa divaanipöydän ympäri molemmin käsin kannattaen pitkää\nhameensa lievettä.\n\nJuostessaan kaatoi hän jakkaran.\n\n\"Ei, Herman, ole siivosti, varo itseäsi, minä voin särkeä jotakin!\nTule, istuutukaamme ja olkaamme järkeviä ja haastelkaamme niinkuin\nsopii ymmärtäväisten puolisoin.\"\n\n\"Silloin pitää sinun sallia minun sytyttää sikari ja mennä sisään\nottamaan ylleni yönuttu ja jalkaani tohvelit.\"\n\n\"Niin, teeppäs se, se on hauskaa. Minä en ole koskaan nähnyt ketään\nherraa yönutussa, paitsi teaatterissa. Se näyttää niin kodikkaalta.\nHuomenna esiinnyn minäkin yönutussa, vaaleanharmaassa, joka on mustalla\nsamettireunuksella varustettu, ja pienessä aamumyssyssä, missä on\nvaaleansiniset nauhat. Ah, kuinka iloitsen siitä, että saan olla\nemäntänä suuruspöydässä huomenna ja sitten mennä taloustoimiin.\"\n\n\"Niin, sinä olet varmaankin oiva emäntä? Olethan ollut kuusiviikkoa\ntaloudenhoito-opissa.\"\n\n\"Oh, jos tietäisit, kuinka paljon ruokaa pilasin sinä aikana!\"\n\n\"Sitä en ollenkaan epäile\", sanoi mies mennessään omaan huoneesensa.\n\nRouva veti esiin emman [eräs nojatuolin laji] ja istuutui. Hänen\npuolisonsa tuli takasin ja istahti hänen viereensä.\n\n\"Kuinka sinä näytät arvokkaalta\", sanoi nuori rouva ja pörrötti\nmiehensä tuuheata mustaa tukkaa. \"Nyt puuttuu ainoastaan savulakki,\nniin voisit aivan hyvin esiintyä minun pappanani.\"\n\n\"Sitä voisinkin; olenhan minä kolmenkymmenen kuuden vuoden vanha, siis\nkaksi kertaa niin vanha kuin sinä. Minä en voi käsittää, kuinka sinä\nolet voinut rakastua minunlaiseen vanhaan ukkoon.\"\n\n\"En minäkään. Sillä _vanha_ olet sinä, ja _ilkeä_ olet sinä ja _ruma_\nolet sinä\", sanoi hänen vaimonsa ja otti kiini miehensä molemmista\nkorvista, vahvistaessaan jokaista adjektiivia suudelmalla, luultavasti\nantaakseen sanoille enemmän painoa.\n\n\"Ja rahojen vuoksi et myöskään ole ottanut minua, Betsy, sillä sinähän\nse olet, jolla on rikkautta; minulla on vaan, mitä asianajajana\nansaitsen, ja se on oleva, pelkään minä, jotensakin niukkaa pilatulle\nnaiselle kuten sinä olet.\"\n\n\"Oh, minä olen oleva niin vaatimaton ja säästäväinen. Mutta, Herman,\nsinun täytyy luvata minulle yksi asia.\"\n\n\"Kaikki.\"\n\n\"Sinä et saa olla liian ankara minua kohtaan.\"\n\n\"Ankara sinua kohtaan!\"\n\n\"Sillä enhän vielä ole niin vanha.\"\n\n\"Se on kieltämätöntä.\"\n\n\"Enkä myöskään niin erittäin järkevä, vaikka tädit sanovat, että aina\nolen ollut edistyneempi, kuin vuosiini katsoen luulisi!\"\n\n\"Niin, ei löydäkkään monta naista, jotka jo kahdeksantoistavuotiaina\novat järkeviä perheen emäntiä.\"\n\n\"Sanoppas minulle, Herman, mintähden et mennyt naimisiin sisareni Annan\nkanssa, sano? Hän on paljon järkevämpi minua.\"\n\n\"Niin, se oli epäilemättä hyvin järjetöntä, mutta minä olin aivan\nsekapäinen, kun kosin.\"\n\n\"Vai niin, sitä olisi minun pitänyt tietää ennen!\"\n\n\"Sillä eräs pieni, pahantapainen tyttö oli tehnyt minut aivan\nsekapäiseksi, ja sitä olen vieläkin\", sanoi hän ja peitti vaimonsa\npienet kädet suuteloilla.\n\nSeinäkello löi kaksi.\n\n\"Jo niin paljon\", huudahti nuori rouva.\n\n\"Silloin taitaa jo olla aika mennä maata.\"\n\n\"Niin, sinä olet oikeassa. Hyvää yötä, Herman\", sanoi hän ja juoksi\nnopeasti sänkykamariin.\n\n\"Minä tulen jälestä.\"\n\nHän istui hetken aatoksissa, nousi sitten ja alkoi sammuttaa\nkynttilöitä kruunussa.\n\nLopetettuansa meni hän ja koputti hiljaa ovelle.\n\n\"Saanko tulla sisään?\"\n\n\"Et vielä.\"\n\nVähän myöhemmin.\n\n\"Joko nyt?\"\n\n\"Saat\"\n\nHän sammutti lampun salissa ja meni makuuhuoneesen.\n\n\n\n\n2.\n\nSolmuja.\n\n\nAsianajaja Faerder ja Betsy olivat olleet kaksi kuukautta naimisissa.\nEnsimäisinä kahdeksana päivänä huvitti Betsyä oletella perheenemäntänä.\nOli aivan kuin hänen lapsuudessaan, kun hän ja muutamat muut pienet\ntytöt leikittelivät vieraisilla oloa ja tekivät korppukräämiä\nnukenpadoissa. Nyt oli hänen tietysti käyttäminen taitoaan talouden\nhoidossa ja pitäminen huolta perheestään. Sentähden pukeutui hän\nniin kutsuttuun kyökkipukuun, jonka pääosana oli valkoinen esiliina\nvarustetulla rintatilkulla, koko joukko ganssikirjailuja ja taskujen\npaljous ilman mitään tarkoitusta.\n\nMutta pilattuansa useita ruokalajeja ja parin uusia villahameita,\nvetäytyi hän takaisin kyökkielämän vaivoista ja jätti hallituksen\npalvelustytölleen, Triinalle, joka oli noita uusimuotisia\nkyökkivesoja, joita pääasiallisesti tavataan pääkaupungissa,\nTriina oli täydellinen kaikessa. Hän oli ollut neulomaopissa ja\nsilitysopissa, taloudenhoito-opissa, ja Jumala tietää kaikkien niiden\noppien nimet, joiden läpi hän oli käynyt. Häntä miellyttivät myöskin\nkaunokirjallisuus ja soitanto; sillä hänellä oli aina lainakirjaston\nromaaneja kätkettynä kyökkipenkin alle ja hän lauloi bravuaarioita\nkitarrin säestyksellä silloin, kuin hänen piti hoitaa patojaan.\nKaikkine täydellisyyksineen ei Triina kuitenkaan ollut onnellinen. Hän\nkitui kroonillista hammassärkyä ja rakkauden surua, ja hänen hennon\nruumiinsa pinnalta kuvastui ikäänkuin kreosootin tuska. Eräänä aamuna\nvarhain istui asianajaja salissa ja oli jotenkin huonolla tuulella.\nRouva oli ollut edellisenä iltana tanssijaisissa ja lepäsi nyt\nvuoteellaan, Triina laahasi nyt ympäri huoneita rikkinäinen tohvelipari\njalassaan, huivi poskillaan, sillä välin kuin hänen kokoonnipistetyistä\nhampaistaan kuului suriseva valitus melkeinpä, niinkuin tuulen suhina\nsavutorvessa. Asianajaja kurkisti ruokasaliin. Suuruspöytä ei vielä\nollut katettu.\n\n\"Triina, minun pitää saada kahvini. Kello on jo paljon. Minun on\nmentävä konttooriin.\"\n\n\"Niin, niinpian kuin -- hum -- um -- um -- se valmistuu -- hum -- um --\num -- saa herra sen -- hum -- um -- u -- um!\"\n\n\"Se olisi jo kauvan sitte pitänyt olla valmiin.\"\n\n\"Minä toivoisin vaan, että asianajajalla olisi minun hammassärkyni --\nhum -- um -- niin saisitte nähdä, voisitteko siivota viisi huonetta --\nhum -- um -- um -- ja laittaa suurusta.\"\n\nFaerder heittäytyi sohvalle ja koetti kärsimättömästi lukea hiukan\nmuutamaa sanomalehteä. Soitettiin pontevasti tampuurin kelloa ja heti\nsenjälkeen astui Betsyn sisar, Anna, sisään. Hän oli suuri kasvultaan\nja vaaleanverinen, ystävällinen, avonainen katseeltaan ja reipas\nryhdiltään.\n\n\"Vai niin, tänään olemme varmaankin oivallisella tuulella\", sanoi hän\nja katseli hymyillen asianajajan tyytymättömiä kasvoja. \"Onko meillä jo\nollut kotoisia kohtauksia suurukseksi?\"\n\n\"En ole vielä saanut mitään suurusta.\"\n\n\"Ja Betsy?\"\n\n\"Hän lepää laakereillaan, jotka hän valloitti eilen tanssijaisissa.\"\n\n\"Ah, da liegt also der Hund begraben\", sanoi Anna mennessään kyökkiin.\n\nHetki senjälkeen avasi hän ruokasalin oven arvokkaasti.\n\n\"Teidän ylhäisyytenne, pöytä on katettu.\"\n\nPöytä oli sievästi katettu ja Anna kaasi kahvia kuppeihin hymyillen,\nheittäessään silloin tällöin päätään taakseppäin, kun vallattomat\nkeltaiset kiharat putosivat liian kauvas otsalle. Asianajaja tuli\nvähitellen oivalliselle tuulelle ja suurus syötiin nauraen ja\npilapuheita laskien. Betsy astui sisään. Hän näytti kalpealta ja\nväsyneeltä, ja oli käärinyt suuren schaalin ympärilleen.\n\n\"Oh hoh, kuinka olette iloisia\", sanoi hän. \"Äänenne kuuluu talon\ntoiseen päähän asti.\"\n\n\"Me olemme ehkä häirinneet rouvaa hänen aamu-unessaan\", sanoi Faerder\nvähän loukattuna. Betsy katseli häntä totisena.\n\n\"Ei\", sanoi hän kylmästi, \"näyttää siltä, kuin minä olisin se, joka\nhäiritsen. Minä vetäydyn takaisin.\"\n\n\"Betsy!\"\n\nAsianajaja pani pikaisesti serventtinsä renkaasen.\n\n\"Minun tähteni et tarvitse ujostella\", sanoi hän. \"Minä menen\nkonttooriin. Olisin jo aikoja sitten ollut siellä, jos Triina vaan\nolisi suvainnut antaa minulle: suurusta. Ollessani naimaton, piti\nemäntäni aina huolta siitä, että suurus oikeaan aikaan oli pöydällä.\"\n\n\"On ikävää, ett'et yhä vielä ole naimaton.\"\n\n\"Kenties olisi se ollut parasta meille kumpaisellekin\", sanoi hänen\nmiehensä noustessaan pöydästä ja meni pois.\n\nAnna katsoi hänen jälkeensä.\n\n\"Kaksi kuukautta naimisissa ja jo kotoisia kohtauksia\", sanoi hän.\n-- \"Näyttää tulevan hyvä joulu, sanoi poika, kun sai selkäänsä\njouluaattona.\"\n\n\"Niin, mitä on miesraukan tehtävä, kun on saanut niin huonon vaimon\nkuin minä. Eivät kaikki ole niin onnellisia, että saavat sellaisen\nvaimon kuin sinä.\"\n\n\"Tänään olet oikein lempeä. Mutta jos huvittaa sinua ampua kaiken\nhuonon tuulesi minua vastaan, niin, ole hyvä, tee se; mutta sinun pitää\nvaroa itseäsi olemasta nurea miestäsi kohtaan.\"\n\n\"Minä lohdutan itseäni sillä että sinä voit olla ystävällinen meitä\nkumpaistakin kohtaan.\"\n\nAnna kiersi käsivartensa sisarensa kaulan ympäri ja kohotti hänen\nkasvojaan.\n\n\"Mutta Betsy, mikä sinua vaivaa?\"\n\nBetsy kätki päänsä sisarensa rintaa vastaan ja itki.\n\n\"Anna minulle anteeksi, Anna, minä olen niin ilkeä ja katkera ja\nepäkohtelijas tänään, mutta en koskaan enää ole oleva sellainen.\"\n\n\"Mutta sano minulle sitten, mitä on tapahtunut?\"\n\n\"Ei mitään, ei yhtään mitään\", sanoi Betsy yhä nyyhkien.\n\nSamassa soitettiin.\n\n\"Tädit tulevat\", sanoi Betsy kauhistuneena. \"Rakas Anna, sano että minä\nvielä puen päälleni. Minun täytyy pestä silmäni kylmällä vedellä, niin\nett'eivät näe, että olen itkenyt.\"\n\nHän juoksi nopeasti sänkykamariin. Aivan oikein! Ne olivatkin tädit,\njotka astuivat sisään täti Dortha etunenässä. Täti Dortha oli pitkä,\nkuiva, laiha nainen, joka näytti siltä, kuin olisi viettänyt elämänsä\netikan juonnilla. Hänen vakuutuksensa oli aina se, että koko maailma\nainoastaan etsi tilaisuutta loukataksensa häntä, ja sentähden tunsi\nhän olevansa oikeutettu vuorostaan loukkaamaan koko maailmaa. Täti\nRiikalla oli taipumusta lihavuuteen, valkoiset alasriippuvat kiharat\nja jonkunlainen levottomuus koko olennossaan, joka tuli siitä,\nettä hänellä oli äärettömän paljon tehtävää. Hän oli nimittäin\nhyväätekeväinen ja koetti parhaiten voimiensa mukaan pitää huolta\nkaikista onnettomista pääkaupungissa ja sen ympäristössä, ja niin\nsuuressa kaupungissa löytyy monta onnetonta, niin että hänellä oli\nyllinkyllin tehtävää. Täti Greetta, nuorin sisarista, oli kuuro. Hän\noli pieni, suopea ja hurskas olento, ja kuitenkin -- kuka voisi sitä\nuskoa -- oli hänen suurimpana ilonaan kauhistavat murhat ja hirveät\nonnettomuudet -- sanomalehdissä. Jos joku sanomalehden-toimittaja\nkeksisi sen, että julkaisisi sanomalehden nimellä \"Päivän\nonnettomuudet\", \"Murhalehti\" tai jotain sellaista, olisi täti Greetta\nvarmaan ensimmäinen joka sitä tilaisi. Heti sen jälkeen astui Betsy\nsisään. Hän oli pian pukeutunut ja kaikki kyynelten jäljet olivat\npestyt pois.\n\n\"Me tulemme noutamaan sinut päivälliselle, lapsi kultani\", sanoi täti\nRiikka. \"Tänään pitää sinun olla meidän luonamme koko päivä.\"\n\n\"Minä pelkään, ett'ei Faerder pidä siitä.\"\n\n\"Herra Jumala, niin julma hän ei suinkaan voi olla, että tahtoisi\nkieltää sinua käymästä vanhojen tätiesi luona.\"\n\n\"Mutta Faerderin päivällinen --\" rohkeni Anna muistuttaa.\n\n\"Siitä pitää Triina huolen. Hän on sellainen oivallinen tyttö. Ota nyt\nvaan yllesi päällysvaatteesi.\"\n\nBetsyllä ei ollut varsinaisesti mitään sitä vastaan, että seuraisi\nmukana. Faerder oli ollut huonolla tuulella ja melkeinpä epäkohtelijas.\nNyt saisi hän olla yksin koko päivän ja illan tultua anoisi hän\nanteeksi ja katuisi syntiänsä. Triina sai tarpeelliset ohjeet, ja seura\nlähti matkalle. Päivällisen aikaan tuli asianajaja kotia, Oli katettu\nainoastaan yhdelle hengelle.\n\n\"Pitääkö minun syödä yksin?\"\n\n\"Niin, rouva on tätiensä tykönä -- hum -- um - um!\"\n\nAsianajaja istuutui huoaten pöydän ääreen suureen kylmään ruokasaliin,\nsillä välin kuin Triina uudisteli virttään: \"Hum -- um -- um --\" ja\nkolisteli posliiniastioilla, ja olihan tämä kaikki erinomaisen suloista\nja kodikasta.\n\n\n\n\n3.\n\nSukulaiset.\n\n\nPari päivää senjälkeen istui asianajaja eräänä iltapäivänä yhdessä\nvaimonsa kanssa salissa. Faerder kirjoitti, Betsy soitti yhtä\nTeilmannin gavoteista, ja ulkona kyökissä kirkui Triina täydellä\nkurkulla juomalaulua \"Lucretia Borgiosta.\" Asianajaja keskeytti\nsuuttuneena kirjoituksensa.\n\n\"On hirveätä pitää tuota tyttöä. Milloin hänellä on hammassärky,\nsilloin hän sitä ulvoo, ja milloin hänellä ei ole hammassärkyä, silloin\nulvoo hän aarioita, joka on vielä hirveämpää. Minun mielestäni voisi\nminulla olla kylliksi sinun gavoteistasi.\"\n\n\"Mutta, rakas Herman, minähän soitan ainoastaan sinun huviksesi.\"\n\n\"Ei ole ollenkaan huvittavaa kirjoittaa käräjiin haastoja ja\nsisäänjättökirjoituksia pianon säestyksellä.\"\n\n\"No, sitten otan kirjan ja istun aivan hiljaa, hiiskahtamattakaan, sinä\nilkeä, vanha asianajaja.\"\n\nFaerder nousi, meni vaimonsa luokse, otti kiini hänen vyötäisistään ja\npainoi suutelon hänen otsalleen.\n\n\"Mutta, Herman, sillä tavallako kirjoitat sisäänjättökirjoituksiasi?\"\n\n\"Niin, Betsy, tämä on myös muutama pieni sisäänpano asiassa\", sanoi hän\nja sulki Betsyn silmät suuteloillaan.\n\n\"Oliko se salaviittaus?\" kuului terävä ääni tampuurissa.\n\nFaerder nousi äkkiä.\n\n\"Kas niin, Jumalan kiitos, tuossa on meillä sukulaiset!\"\n\n\"Täällä olemme me kaikki kolme, lapseni\", sanoi täti Riikka, astuessaan\nsisään kahden sisarensa seuraamana. \"Mutta me emme voi viipyä kauvan;\nmeillä on hirveän kiire.\"\n\n\"Mutta voitte kai juoda kupin kahvia\", sanoi Betsy. \"Me olemme äsken\nsyöneet päivällistä.\"\n\n\"Niin, kahvikuppia emme kiellä vastaanottamasta. Vai kuinka, Dortha?\"\n\n\"Oliko se salaviittaus?\"\n\n\"Kuinka voit luulla mitään sellaista?\"\n\n\"Siinä tapauksessa tahdon vaan sanoa, etten pane arvoa kahviin enkä\nlörpötykseen kahvipannun ääressä, ja se on enemmän kuin voi sanoa\nmuutamista ihmisistä -- hrm.\"\n\n\"Mutta mehän kokonaan unhotamme täti Greetan\", sanoi Betsy. \"Istuudu\nnyt mukavasti tähän nojatuoliin, niin hankkii Herman sinulle\nsanomalehden.\"\n\n\"Kiitoksia, kaikkein mieluisin on 'Morgenposten'.\"\n\n\"Olkaa niin hyvä, täti\", huusi asianajaja hänen korvaansa, \"tässä\non viime numero. Siellä seisoo kolmesta kauheasta murhasta ja\npäällekarkauksesta ryöstöineen, puhumattakaan muutamasta itsemurhasta\nja joistakuista pienemmistä rautatie-onnettomuuksista.\"\n\n\"Tuhansia kiitoksia, se oli erinomaisen hauskaa.\"\n\n\"Sehän on tosi, Herman, sinulla ei taida olla paria vanhoja saappaita\ntai takkia annettavana minulle?\"\n\n\"Anna katson. Se on tietysti käytettävä johonkuhun hyväntekeväiseen\ntarkoitukseen?\"\n\n\"Niin, sinä tiedät, että suurin iloni on auttaa lähimmäistäni.\"\n\n\"Siinä teet hyvin kauniisti, Riikka\", sanoi Dortha, \"ja vielä enemmän\nsentähden, ettei vielä kukaan lähimmäisistäsi ole auttanut sinua --\nhrm.\"\n\n\"Sitä en ollenkaan sure.\"\n\nBetsy juoksi ruokasaliin, laittaakseen kahvipöydän järjestykseen.\n\nHänen mentyänsä sanoi Riikka Faerderille:\n\n\"Sinä arvaat tietysti, että olemme tulleet tänne Betsyn huomisen\nsyntymäpäivän johdosta. Meidän mielestämme olisi suuri sininen\nsilkkihame järkevintä, mitä voisit hänelle antaa.\"\n\n\"Sehän oli surullista\", sanoi Greetta vaipuneena sanomalehtensä\ntutkimiseen.\n\n\"Niin, sen Jumala tietää, että se on\", mutisi asianajaja.\n\n\"Mikä?\" huudahti Riikka.\n\n\"Eräs tapaus Pariisista. Te saatte kuulla: Faubourg Saint-Germainissa\non eräs nuori aviomies hirttänyt itsensä köyteen, joka oli punottu\nrouvansa pitseistä. Kuollut piti kädessään rypistettyä paperia, joka\ntarkemmin tutkittaessa havaittiin -- rätingiksi muotikauppiaalta.\"\n\n\"Niin, hirveätä on, kuinka turhamielisiä Ranskalaiset naiset ovat\",\nsanoi Riikka.\n\n\"Mutta palataksemme silkkihameesen\", sanoi täti Dortha, \"niin on se\nerinomaisen tarpeellinen Betsylle.\"\n\n\"Niin on\", sanoi Riikka. \"Harmaata silkkihamettaan ei hän voi\nenää käyttää. Hänellä oli se korkeakaulaisena konsertissa ja\npaljaskaulaisena Yhdistyksen tanssijaisissa ja mustalla pitsitynikillä\nneiti Brandingin häissä ja vihreillä tyllireunustuksilla viime\niltamassa, niin että siitä jo aletaan puhua kaupungissa.\"\n\n\"Sepä hyvin harmittavaa. Mutta minulla ei ole varaa ostaa hänelle\nmitään uutta. Kaikki, mitä ansaitsen, kuuluu talouteen.\"\n\n\"Mutta Betsyn omaisuus?\"\n\n\"Pääomaan en tahdo kajota. Kuka tietää, ehkä hänestä vielä tulee leski.\nJa korot tuskin riittävät veroihin ja hyyryyn.\"\n\n\"Turhaa puhetta, ystäväni, turhaa puhetta\", sanoi Dortha. \"Vaimosi toi\nniin suuren omaisuuden mukanansa pesään, että hän voi vaatia saavansa\nkäydä sovelijaasti puettuna ja niin kauvan kuin minä elän, ei häneltä\nole puuttuva --\"\n\n\"-- sinisiä silkkihameita, ei, Jumalan nimeen, täti, ostakaa hänelle\nkoko tusina, jos tahdotte.\"\n\n\"Hiljaa, tuolla tulee hän.\"\n\nKun kaikki istuivat kahvipöydän ääressä kysyi Riikka:\n\n\"Tuleeko tänne paljon vieraita huomenna?\"\n\n\"Vaan noin kaksikymmentä henkeä. Ainoastaan sukulaiset ja lähimmät\ntuttavat.\"\n\n\"Mitä, ystäväni? Oletteko valmistanut suuret pidot?\"\n\n\"Ei suinkaan, Herman; mutta luonnollisesti tulee muutamia toivottamaan\nonnea.\"\n\n\"No niin, ja juomaan suklaata huomenna aamupäivällä.\"\n\n\"Ei, minä olen erittäin pyytänyt päästä kaikista aamupäivävierailuista.\nHe tulevat teetä juomaan. Näetkö sinä, minä olen keksinyt jotain oikein\nhauskaa. Näytteleväthän kaikki ihmiset tänä talvena teaatteria, ja\nsentähden olen myöskin minä aikonut suosiollisella avulla näytellä\nmuutamia kohtauksia. Eikö se ole totta, täti Dortha?\"\n\n\"Oliko se salaviittaus?\"\n\n\"Mutta, rakas täti!\"\n\n\"Siinä tapauksessa tahdon vaan sanoa, että jos siinä on kotoisia\nkohtauksia, voisit sinä varmaan näytellä niitä ilman meidän apuamme --\nhrm.\"\n\n\"Herra Jumala, täti, tiedäthän aivan hyvin, että me aijomme näytellä\nvalituita kohtauksia 'Macbeth'ista'. Minä aijon olla lady Macbethina.\"\n\n\"Me kolme saamme myös rolleja\", sanoi Riikka.\n\n\"Niin, teistä tulee luonnollisesti noita-akat\", sanoi Faerder. \"_Se_ ei\nollut mikään salaviittaus\", oikaisi hän kauhistuneena.\n\n\"Ei, me emme tarvitse enempää kuin kaksi noita-akkaa. Greetta ja minä\nnäyttelemme niiden osaa.\"\n\n\"Ja täti Dortha?\"\n\n\"Minusta tulee Duncan, Skottlannin kuningas.\"\n\n\"Usko pois, että meillä on ollut vaikeata opettaa Greetalle vastaukset,\nkoska hän ei kuule; mutta sitten johtui mieleemme sukkela keino\", sanoi\nRiikka. \"Me puhumme seuranäytelmästä, Greetta\", huusi hän. \"Mitä pitää\nsinun sanoa, kun minä tyrkkään sinua selkään?\"\n\n\"Oi terve, Macbeth! Terve, Cawdor khani! Hi, hi, hi\", nauroi Greetta,\nerinomaisen tyytyväisenä.\n\n\"Ja kun näpistän sinua käsivarteen?\"\n\n\"Oi terve, Macbeth! Kuninkaaks' saat kerran.\"\n\n\"Siinä näet, että hän osaa rollinsa.\"\n\n\"Mutta nyt pitää meidän mennä\", sanoi täti Dortha.\n\n\"Minä tulen mukana\", sanoi Betsy.\n\n\"Minä menen kauppapuotiin ja ostan hiukan lämmintä ja kylmää\nhuomisillaksi. Minä juoksen vaan heittämään viitan ylleni.\"\n\n\"Kiiruhda vaan\", huusi Riikka. \"Minulla on niin paljon tehtävää.\nEnsin pitää minun viedä kaksi paria vanhoja saappaita ja pari\nuutta iltasaarnaa erään köyhän lesken luo, jolla on viisi lasta,\nja kaikki sairastavat he hermokuumetta, ja sitten on minun mentävä\nhengelliseen teeiltaan, jossa meidän pitää kutsua osanottajia bazariin\neläkerahastoksi luovutetuille neekeriruhtinaille sisä-Afrikassa.\"\n\n\"Mutta silkkihame?\" sanoi Dortha.\n\n\"Ole sinä huoletta siitä. Minä otan sen ja lähetän Faerderille\nrätingin, niin on hän pakoitettu sen siivosti maksamaan. Ts!\"\n\nBetsy tuli takasin ja kaikki lähtivät matkalle, Riikan suun käydessä\nkuin pikajunan.\n\nAsianajaja ryhtyi jälleen papereihinsa, mutta pani taas pois kynän.\n\n\"Ei, minun on mahdotonta tehdä työtä. Olen aivan sekapäinen. Ehkä on\ntaivaan sallimus, että täti Greetta on kadottanut kuulonsa, muutoin\nhän varmaan kadottaisi sen vähän järkensä, kuin hänellä on, kuulemalla\nRiikan lörpötystä. Ne sukulaiset, ne sukulaiset, ne vievät minulta\nviimein hengen.\"\n\nAsianajaja vaipui ajatuksiin, sillä välin kuin Triina kyökissä\nriemuiten alkoi laulaa:\n\n    \"Il segreto per esser felice!\"\n\n\n\n\n4.\n\nPerheen ystävä.\n\n\nKun asianajaja oli istunut hetken yksinään, avattiin ovi ja nuori,\nkookasvartaloinen mies, jolla oli elävät kauniit kasvot ja tuuhea,\nmusta tukka ja parta, astui sisään.\n\nSe oli Faerderin paras ystävä, tohtori Harding.\n\n\"Hyvää päivää, ystäväni\", sanoi tohtori. \"Minä tulin varmaan\nhäiritsemään sinua unelmissasi. Sinä uneksuit arvattavasti olevasi\nhovioikeuden neuvos tai jotakin sellaista?\"\n\n\"En, minä uneksuin, että olin Macbeth, Skotlannin kuningas, ja elin\njokapäivä ilossa ja komeudessa ja söin lämpimiä nahkasaappaita ja\nkylmiä iltasaarnoja kauppapuodista sisä-Afrikassa, siksi kuin minä\nsyntymäpäiväpidoissa pudotin hengellistä teetä uudelle silkkihameelleni\nja rangaistukseksi tästä tuomittiin soittamaan gavotteja elinaikani!\"\n\n\"Anna minun koettaa valtasuontasi!\"\n\n\"Ole huoleti, vielä ei ole mitään vikaa ymmärryksessäni. Minulla on\nvaan pää täynnä naisväen loruja ja perheellisiä huolia.\"\n\n\"Kaksikuukautisen avioliiton jälkeen!\"\n\n\"Niin, näetkö sinä, aviosäädyllä on hyvät puolensa, mutta sillä on\nmyöskin pahat puolensa.\"\n\n\"Mutta etkö sinä ja vaimosi rakasta sitten toisianne?\"\n\n\"Kuinka voit sitä kysyä? Mutta me olemme menneet liian aikaiseen\nnaimisiin. Meidän olisi pitänyt odottaa pari vuotta. Betsy on\naivan nuori, pelkkä lapsi, eikä hänestä tulekkaan aikaihmistä niin\nkauvan kuin nämät tädit juoksentelevat täällä ja sekaantuvat meidän\nasioihimme.\"\n\n\"Kuuleppas Faerder, minulla on ehdotus sinulle. Muuta maalle, niin\npääset niistä siunatuista sukulaisista ja kaupungin kalliista\nhuvituksista. Veljeni, pappi, kirjoittaa että asianajaja siinä seudussa\non kuollut, Lähde sinne, niin ansaitset kaksi sen vertaa, mitä täällä\nkaupungissa, jossa on asianajajia joka nurkassa.\"\n\n\"Siihen ei Betsy suostu koskaan.\"\n\n\"Mutta etkö luule, että maaelämäkin on houkuttelevainen hänelle?\"\n\n\"Maaelämä! Olla maalla, sen käsittää hän siksi, että asuu jossakin\nschveitsiläisessä huvilassa Ladegaards-oenillä ja käy vaaleassa\nhameessa ja paimenhatussa ja noukkii maamansikoita.\"\n\n\"Hyi, Faerder, nyt teet väärin vaimollesi. Minun mielestäni ovat sekä\nhän että hänen sisarensa kaksi mitä rakastettavinta naista, mitä\nkoskaan olen tavannut.\"\n\n\"Niin, sinä olet oikeassa. Anna on oiva tyttö. Niin kelvollinen ja niin\nreipas ja sitä paitsi niin vaatimaton, järkevä ja rakastettava.\"\n\n\"Sinähän käyt lämpimäksi.\"\n\nTohtori katsoi ystäväänsä kauhistuneilla silmäyksillä.\n\nHän tiesi, että Faerderillä nuorena miehenä ollessaan oli ollut hyvin\nhelposti syttyvä sydän ja että hän oli ollut rakastuneena milloin\nyhteen milloin toiseen ja se olikin ollut syynä siihen, että hän jäi\nniin kauvan naimattomaksi.\n\nSen tähden oli se ajatus aivan lähellä, että Faerder oli nyt rakastunut\nkälyynsä, ja se oli Hardingin mielestä jotensakin luonnollista.\n\n\"Kun vertaan häntä Betsyyn\", mutisi asianajaja ajatuksissaan.\n\n\"Mutta sitä ei sinun pidä tehdä.\"\n\n\"Eihän sitä voi välttää; onhan minulla joka päivä tilaisuutta verrata\nheitä.\"\n\n\"Miehen täytyy lähteä maalle, ja mitä pikemmin sitä parempi\", ajatteli\nHarding rummuttaen koneellisesti tahtia Triinan lauluun.\n\nAsianajaja tuijotti synkästi eteenpäin.\n\n    \"Suruhun salalääkkeen tunnen,\n    Kanss' ystävien minä ja'an sen --\"\n\n-- lauloi Triina kyökissä.\n\n\"Kuuletko mitä Triina sanoo? Hän on oikeassa, Hankkikaamme itsellemme\nlasi viiniä karkoittaaksemme surua. Eikö sinulla ole hiukan\npunssia? sitten sytytämme sikarit ja haastelemme iloisesti kuten\nylioppilasaikanamme.\"\n\nAsianajaja huusi Triinaa, ja heti sen jälkeen toi tämä pyydetyn sisään.\n\nTriina oli hyvin iloinen kyökissä, mutta huomattuansa tohtorin,\nlaskeutuivat hänen kasvonsa totisiin ryppyihin.\n\n\"Minkätähden olet niin totinen, kaunis Triinani?\" kysyi tohtori.\n\"Minkätähden eivät hymyn jumalattaret tanssi sinun poskiesi\nruusutarhassa?\"\n\n\"Kun on surua sydämmessä ja särkyä takahampaissa ja ainoastaan 18\ntaaleria vuotuisena palkkana, ei ole mitään syytä nauraa.\"\n\n\"Iloitse elämästä, Triina. Näytä iloiselta!\"\n\n\"Minulla ei ole muuta iloa tässä maailmassa, kuin käyttää\nneilikkarohtoja ja pitää vetolaastaria korvain takana.\"\n\n\"Niin, se on jotensakin niukka huvitus\", sanoi Harding, kun Triina meni.\n\nSikarit savusivat ja ystävykset haastelivat iloisesti, Hardingin\nhyräillessä erästä ylioppilaslaulua ja Faerderin säestäessä.\n\nHe eivät huomanneet, että Betsy, Anna ja kaikki kolme tätiä astuivat\nsisään.\n\n\"Kas, miltä täällä näyttää\", sanoi Dortha. \"Tupakan savua ja\nspriihöyryjä. Luulisipa tulevansa julkiseen ravintolaan.\"\n\n\"Faerder oli hiukan huonolla tuulella\", sanoi tohtori hiukan hämillään,\n\"ja sentähden --.\"\n\n\"Sentähden täytyi hänen lohduttaa itseään pullolla ja tovereillaan.\nSehän on niin luonnollista.\"\n\nBetsy näytti suuttuneelta ja veti kiivaasti sormikkaat päältään.\n\n\"Tietysti ei sukulaisissa ole tarpeeksi\", sanoi Riikka.\n\n\"Niin täti\", vastasi asianajaja kiivaasti, \"sukulaisissa on usein\nenemmänkin kuin tarpeeksi.\"\n\nTohtori oli toipunut ja nousi.\n\n\"Minusta on ikävää, että läsnäoloni saattaa eripuraisuutta perheesen.\nMutta onhan aina niin, että kun mies menee naimisiin, ovat hänen\nystävänsä kadottaneet hänet.\"\n\n\"Silloin pitäisi teidän mennä niin pian kuin mahdollista naimisiin,\nherra Harding\", sanoi Dortha. \"Se olisi varmaan parhainta sekä teille\nettä -- ystävillenne.\"\n\n\"Jos tietäisin olevani ystävälleni tai hänen vaimolleen vaivaksi,\nvetäytyisin silmänräpäyksessä takaisin. Mutta kosk'ei rouva vielä\nole lausunut mielipidettään, odotan minä hänen tuomiotaan. Teidän\nkäskystänne, rouvani, hyppään minä halusta ulos akkunasta.\"\n\n\"Mitä vielä! Niin suuria vaatimuksia ei minulla ole. Minä olen\ntäydellisesti tyytyväinen, jos käytätte -- ovea.\"\n\nAnna katsoi totisesti sisareensa.\n\nTohtori oli hyvin kalpea.\n\n\"Minä tottelen heti teidän käskyänne, rouvani.\"\n\nFaerder puri hampaitaan yhteen ja oli lumivalkea.\n\nSanomatta sanaakaan otti hän hattunsa ja seurasi ystäväänsä.\n\nBetsy seisoi ynseänä kuin pahantapainen lapsi ja leikki nojatuolin\ntupsuilla.\n\nTäti Greetta, joka ei ollut ymmärtänyt mitään keskustelusta, katseli\npelastaneena Betsyä.\n\n\"Mikä lasta vaivaa?\"\n\n\"Hänellä on hammassärkyä\", sanoi Anna päättäväisesti ja sai hänet\nistumaan nojatuoliin sanomalehti kädessä.\n\n\"Nyt voit olla varma siitä, ettei hän pian palaa, se nahjus\", sanoi\nDortha riemuiten.\n\n\"Niin, täti, nyt olet käyttäytynyt erittäin viisaasti\", sanoi Anna.\n\"Nyt raukee koko näytäntö huomenna tyhjiin; sillä tämän jälkeen ei\nherra Harding luonnollisesti tahdo näytellä Macbethin osaa\".\n\n\"Herra Jumala, sen olimme aivan unhottaneet.\"\n\n\"On luultavasti parasta kirjoittaa kaikille vieraille, ettemme huomenna\nvoi ottaa heitä vastaan\", pitkitti Anna. \"Sillä sen perästä mitä täällä\non tapahtunut, ei Faerder arvattavasti tahdo ottaa vastaan vieraita\nhuomenna.\"\n\n\"On juuri niinkuin aina sanon, Riikka\", sanoi Dortha. \"Sinä loukkaat\nalinomaa ihmisiä loukkauksillasi.\"\n\n\"Vai niin, se olin _minä_, joka ajoin hänet ulos ovesta!\"\n\n\"Ei, se olin luonnollisesti _minä_, joka sen tein. _Minähän_ olen\naina ilkeä ja epäkohtelijas, sinä sitävastoin olet laupeuden enkeli,\njoka liehut kaikkialla allekirjoitustarjouksia käsissä ja lakritsia\ntaskuissa ja olet itse hurskaus.\"\n\nAnna ei voinut masentaa hymyilyä.\n\n\"Mielestäni olisi parempi, että te, sen asemesta että väittelette, kuka\non loukannut häntä, molemmat menisitte hänen asuntoonsa ja pyytäisitte\nhäneltä anteeksi. Jos tapaus tulee tunnetuksi kaupungissa, antaa se\nvaan aihetta lörpötykseen.\"\n\n\"Niin, sinä olet oikeassa, lapseni, se on meidän tehtävä.\"\n\n\"Se on aivan tarpeetonta, täti\", sanoi Betsy ynseästi.\n\n\"Ei, päinvastoin, se on ainoa keino. Tule Greetta.\"\n\n\"Menemmekö jo?\"\n\n\"Menemme tohtori Hardingin luokse\", huusi Riikka.\n\n\"Pitääkö hänen vetää Betsyn hampaan ulos?\"\n\n\"Ei, meidän pitää vaan puhella hänen kanssaan näytännöstä huomenna.\"\n\n\"Vai niin, niinkö on asianlaita. Hyvästi, lapset!\"\n\n\"Hyvästi, täti!\"\n\n\n\n\n5.\n\nKirje.\n\n\n\"Minä en välitä ollenkaan koko näytännöstä\", sanoi Betsy jäätyänsä\nkahdenkesken sisarensa kanssa.\n\n\"Se olikin ainoastaan tekosyy, jota käytin tätiä varten. Minulla oli\ntärkeämmät syyt. Ensiksikin oli tohtori loukattu, ja toiseksi ei pidä\nolla eripuraisuutta sinun ja miehesi välillä. Sellaiset pienet kotoiset\nkohtaukset voivat kyllä näyttää vähäpätöisiltä, mutta niillä voi usein\nolla mitä hirveimmät seuraukset.\"\n\n\"Mutta minä olen väsynyt tuohon tohtoriin. Hän juoksee täällä joka\npäivä. Hän ei voisi tulla useammin, jos hän kävisi kosimassa.\"\n\n\"Niin, tiedättekö, eikö hän sitä tee?\"\n\n\"Minua ei hän voi kosia,\"\n\n\"Entäs minua sitten?\"\n\n\"Turhaa puhetta; hän etsii vaan Hermannia. Kun he kaksi ovat yhdessä,\nnauraa, laskee pilaa ja laulaa Faerder, mutta kun minä yksin olen hänen\nkanssaan, on hän nurea ja hiljainen, ja istuu vaan työskentelemässä.\nMinä olen varma siitä, että hän pitää Hardingin seuraa minua\nhupaisempana.\"\n\n\"Vai niin, olethan oikein mustasukkainen tohtorille; sentähden ajat\nsiis hänet ulos ovesta. Tiedätkö, mikä on seuraus siitä?\"\n\n\"Seuraus?\"\n\n\"Niin, kun ei miehesi voi kotona kaikessa viattomuudessa ottaa lasia\nhyvän ystävän kanssa yhdessä, menee hän kaupungille, ja jos hän vaan\nalkaa käydä ravintoloissa, niin --.\"\n\n\"Siinä suhteessa olen aivan huoleton; Herman ei koskaan ole unhoittava\nvelvollisuuksiaan hyvänä puolisona.\"\n\n\"Velvollisuuksiaan! Oletko sinä myöskin varma siitä, että aina olet\ntäyttänyt velvollisuutesi hyvänä vaimona?\"\n\n\"Anna!\"\n\n\"Kuinka usein tulee miehesi kotia konttoorista päivälliseksi tapaamatta\nmuita kuin ikävän palvelustytön, ja kuinka usein hänen täytyy syödä\nhuonosti valmistettua ruokaansa yksin, ikävässä, tyhjässä ruokasalissa?\nKuinka usein istuu hän kotona ja tekee työtä sinun ollessasi\nkonserteissa ja teaattereissa, ja ainoa huvi, joka hänellä on, on\nseista ulkona kylmässä etehisessä ja odottaa kunniaa saada saattaa\nsinua kotia.\"\n\n\"Sitä en koskaan ole ajatellut\", sanoi Betsy alakuloisena.\n\n\"Etkö myöskin usko, että hän useana iltana mieluummin istuisi\nrauhassa kotonaan ja lepäisi päivän vaivoista, jos sinä tahtoisit\ntehdä kotona-olon hiukan hupaisemmaksi hänelle? Vaan ei, sitä ei hän\nvoi. Hänen täytyy ottaa päällensä mustat vaatteet ja seurata sinua\niltamiin, vaikka tiedät, että hän pitää sitä ikävänä, tahi myöskin\nmennä tanssiaisiin, vaikk'ei hän tanssi, vaan ainoastaan seisoo ja on\nharmissaan, kun sinä keikailet liian paljon herrojen kanssa.\"\n\n\"Oi vaiti, vaiti, sinä olet oikeassa! Minä olen ollut liian itsekäs ja\najattelematon. Mutta mitä tahdot, että minun pitää tekemän?\"\n\n\"Sovi miehesi kanssa ja kirjoita muutama rivi herra Hardingille, jossa\npyydät anteeksi käytöstäsi.\"\n\nBetsy istuutui kirjoituspöydän ääreen ja Anna nojautui hänen ylitsensä\nja luki.\n\nKumpainenkin oli niin kiintynyt tähän, etteivät he huomanneet Triinan\nmenevän huoneen läpi ruokasaliin, jota salista eroitti ainoastaan oven\nesirippu.\n\nBetsy pani kirjeen kääreesen.\n\n\"Kas niin, nyt annan Triinan viedä sen.\"\n\n\"Ei suinkaan\", sanoi Anna hymyellen. \"Et saa antaa sen kielevän, ilkeän\npiian tietää, että lähetät tohtorille helliä kirjeitä, niin voisi hän\npilata maineesi. Minä jätän kirjeen portinvartialle hänen asunnossaan.\"\n\nAnna lähti pois, ja Betsy meni sänkykamariin, jossa hän istuutui\nnojatuoliin kakluunin luo ja vaipui romaanin lukemiseen.\n\nTriina järjesti ruokakaappia ja asetti kaikki niin pontevasti\npaikoilleen, että suuri joukko posliiniastioita sai enemmän tai\nvähemmän vaarallisia haavoja.\n\n\"Se kielevä, ilkeä piika! Kiitoksia mielistelystä neiti! Sen panemme\nkyllä muistiin. Vai niin, rouva lähettää tohtorille rakkauden kirjeitä.\nSentähden ei siis tohtori ole koettanut suudella minua neljääntoista\npäivään. Ja minä kun luulin sen olevan sentähden, että käytin\nkresootirohtoja hampaissani.\"\n\nTäti Riikka tuli yksin takaisin kertoakseen Betsylle, että tohtori oli\nlepytetty. Hän oli tavannut hänet kadulla, juuri kun hän oli eronnut\nasianajajasta, joka oli mennyt konttoriinsa työskennelläkseen siellä\nloput ehtoopäivää.\n\n\"Missä on rouva?\"\n\n\"Huoneessaan; mutta ei taida maksaa vaivaa häiritä häntä.\"\n\n\"Miks'ei?\"\n\n\"Hän odottaa kai vieraita. Hrm!\"\n\n\"Vieraita?\"\n\n\"Niin, tohtori tulee varmaankin.\"\n\n\"Onko hän tullut sairaaksi?\"\n\n\"Hrm!\"\n\n\"Mutta mikä sinua oikein vaivaa, ihminen?\"\n\n\"Neiti luultavasti tietää, että rouva ja tohtori Harding ovat\nkirjevaihdossa keskenään. Neiti Anna on kirjeenkantajana.\"\n\n\"Luulen että tyttö on hullu. Betsyhän ajoi äsken tohtorin melkein\nsuoraan ulos ovesta.\"\n\n\"Pelkkää kometiiaa, neiti. Te ette suinkaan luule, että hän tulee tänne\njok'ainoa päivä asianajajan tähden. Pitäkää vaaria; nyt on rouva saanut\nasianajajan konttooriin. Kymmenen minuutin kuluttua on tohtori täällä.\"\n\n\"Minä menen heti Faerderin luo puhumaan tästä. Mutta varo itseäsi\npuhumasta valhetta, Triina.\"\n\n\"Voin tehdä valan, että neiti Anna on vienyt tohtorille hellän kirjeen\nrouvalta, joksi hän sitä kutsui. Hän sanoi vielä, ett'en minä saisi\nviedä kirjettä, koska se helposti voisi pilata hänen maineensa, He\neivät tienneet, että minä kuulin joka sanan.\"\n\nRiikka ei kuullut enempää. Hän riensi pois ja tuli hengästyneenä\nasianajajan konttoriin.\n\nFaerder istui kirjoittamassa ja kohotti kärsimättömästi kasvojaan, kun\ntäti Riikka näyttäytyi.\n\n\"Faerder\", sanoi Riikka juhlallisesti. \"Tosin on Betsy sukulaisemme;\nmutta yhden seikan tahdon sinulle sanoa, ja se on, että jos hän tekee\nsinulle vääryyttä, niin ei kukaan ole uskollisemmin pitävä puoltasi\nkuin me.\"\n\n\"Mitä tämä merkitsee?\"\n\n\"Se merkitsee sitä, että sinä olet elättänyt kärmettä povellasi.\nTohtori ja vaimosi aikovat pettää sinua, ellei se jo ole tapahtunut.\"\n\nFaerder hymyili.\n\n\"Hirveästihän te vainootte tohtori parkaa. Mutta tämä tapaus on\nkuitenkin aivan mahdotonta, rakas täti.\"\n\n\"En itse olis sitä uskonut, ellei minulla olisi ollut todistusta\nkäsissäni\", vastasi Riikka ja kertoi mitä Triina oli sanonut.\n\nAsianajaja hyppäsi pystyyn.\n\n\"Ei, täti se on mahdotonta. Ja kuitenkin, miksikä ei? Hänhän on nuori,\nkaunis, sukkela ja miellyttävä. Ja mitä etuja on minulla? Mutta pettää\nminua niin ystävyyden naamarin peitossa! Ei, täti, se on mahdotonta!\"\n\nFaerder kätki kasvonsa käsiinsä.\n\n\"Ehk'ei asianlaita ole niin huono, kuin luulemme. Mutta yksi asia on\nsinun tehtävä. Mene kotiisi ja katso oliko hän todellakin siellä.\nÄlä muutoin anna heidän mitään huomata, ettei se herättäisi julkista\npahennusta. Kun kestit ovat huomenna loppuneet voit olla varma siitä,\nettä otamme Betsyn puheillemme.\"\n\nAsianajaja otti hattunsa ja riensi katua ylöspäin.\n\nHänestä tuntui melkein siltä, kuin kulkisi unissaan tai olisi humalassa.\n\n\n\n\n6.\n\nKerinpuut.\n\n\nTohtori soitti.\n\nTriina avasi.\n\n\"Onko rouva kotona?\"\n\n\"Tehkää niin hyvin ja astukaa sisään, niin tulee hän kai pian.\"\n\nTriina otti kääreen poskiltaan, silitti hiuksiaan ja iski\nveitikkamaisesti silmää tohtorille:\n\n\"Noh, Triina, kuinka on hampaan laita?\"\n\n\"Kyllä, kiitoksia, nyt olen melkein terve. Minä olen lakannut\nkäyttämästä kresoottia\", sanoi hän ja pyyhkieli kiekailevasti suutaan.\n\"Haluaako tohtori jotakin?\"\n\n\"Kyllä, kiitoksia, voisitteko hankkia minulle lasin vettä. Minä juoksin\nniin nopeasti.\"\n\nTriina näytti vähän nololta, mutta meni tuodakseen pyydettyä.\n\n\"Mielestäni alkaa neitsyt tulla jotensakin tunkeilevaksi\", ajatteli\ntohtori, jäätyänsä yksin. \"Nuo naiset ovat kauheat. Ei voi laskea\nhiukan pilaa heidän kanssaan, ilman että he uskovat, että on hullusti\nrakastunut heihin. Voin vaikka vannoa, että tyttö huvittelee mielessään\ntulevansa kerran rouva Hardingiksi. Hyvä, niistä haaveista olemme heti\nparantava hänet.\"\n\nTriina tuli takasin kantaen velilasia.\n\n\"Olkaa niin hyvä.\"\n\n\"Kiitos\", sanoi tohtori tyynesti ja istuutui nojatuoliin kaivellen\nrouvan ompelukorissa.\n\nTriina seisoi paikallaan.\n\n\"Hrm! -- Sanoitteko jotakin?\"\n\n\"En.\"\n\nPaussi, jonka kuluessa tohtori leikki kahdella lankarullalla katsomalla\nTriinaan.\n\n\"Mitä sillä oikeastaan tarkoitatte?\" sanoi Triina suuttuneena.\n\n\"Millä?\"\n\n\"Sillä, ett'ette sano minulle ainoatakaan ystävällistä sanaa,\"\n\n\"Mutta, paras Triina --\"\n\n\"Oh, tiedän kyllä, mitä tarkoitatte. Te ette enää rakasta minua.\"\n\n\"Mutta, rakas Triina, minä en tosiaankaan tiedä antaneeni sinulle\nmitään todistusta rakkaudestani.\"\n\n\"Vai ette? Voitteko kieltää antaneenne minulle kaksi parterripilettiä,\nyhden kahdentoista skillingin hunajakakun ja pullon hammasrohtoja?\"\n\n\"Sitä en koskaan ole kieltänyt.\"\n\n\"Voitteko kieltää, että olette kaksi kertaa minua suudelleet?\"\n\n\"Myönnän, että se oli ajattelematonta, mutta en koskaan enää tee sitä.\"\n\n\"Voitteko kieltää sanoneenne, että minusta tulisi teidän morsiamenne?\"\n\n\"Se oli pelkkää pilaa,\"\n\n\"Pelkkää pilaa! Oi, ne miehet ne miehet!\" nyyhki hän ja vaipui vieressä\nolevalle tuolille.\n\n\"Kas niin, nyt pyörtyy hän\", mutisi tohtori. \"Näkyy, että hän on\npalvellut hienommissa perheissä. Hän käyttäytyy kuten vallasnainen.\"\n\nHän ojensi Triinalle vesilasin.\n\n\"Juo nyt, niin parannut.\"\n\nBetsy astui sisään.\n\n\"Mika Triinaa vaivaa?\"\n\n\"Minä pyörryin vaan hetkisen.\"\n\n\"Hyvä, että niin pian toinnuit.\"\n\n\"Niin, ne ovat samanlaisia kohtauksia, joita rouvalla on välistä.\"\n\nBetsy puri huultaan.\n\n\"Minä tapasin sisarenne kadulla\", sanoi tohtori, \"ja hän jätti\nminulle tämän kirjeen. Minä riensin heti tänne kiittääkseni teitä\nsydämmellisesti.\"\n\n\"Minunpa on teitä kiittäminen siitä, että tulitte. Olen syvästi katunut\nkäytöstäni. Rohkenenko toivoa, että olette antaneet minulle anteeksi?\"\n\n\"Sitä olen jo aikoja sitten tehnyt.\"\n\n\"Näettekö, minun mieheni -- mitä siellä seisot ja odotat?\" sanoi hän\nkääntyen Triinan puoleen, joka vielä seisoi oven suussa.\n\n\"Olen niin väsynyt, että tuskin jaksan laahata itseäni eteenpäin\",\nsanoi Triina ja purjehti hiljaa ulos.\n\n\"Katsokaa tohtori\", jatkoi Betsy, \"mieheni on viime aikoina aina ollut\nhuonolla tuulella. Kuten tiedätte tutustuimme aivan sattuman kautta, ja\nkun hän meni naimisiin, oli hän jo vanha poika. Nyt alan pelätä, että\nhän katuu naimistaan ja haluaa takasin vanhanpojan elämään, ja minä\nolen luullut, että -- että --.\"\n\n\"Että minä kiihoitin tätä hänen taipumustaan. Eikö niin?\"\n\n\"Niin, minä myönnän sen. Mutta nyt olen saanut toiset ajatukset. Minä\npelkään olevani itse syynä hänen huonoon tuuleensa. Minä olen ollut\nhuvituksiin taipuvainen, itsekäs ja laiminlyönyt perhettäni. Mutta minä\ntahdon koettaa parantaa itseäni. Sanokaa minulle, tohtori, te ette siis\nole suuttunut enää, Te olette siis antaneet minulle anteeksi?\"\n\n\"Aikoja sitten. Mutta rangaistukseksi siitä, että ajoitte minut ulos\novesta, saatte nyt pitää minua täällä koko illan. Faerder tulee kai\npian.\"\n\n\"Minä pyydän että Triina sytyttää lampun.\"\n\n\"Sitä ei tarvita, vielä on kyllin valoisaa. Sitä paitsi tulee kuu pian\nesille.\"\n\n\"Kuten tahdotte. Minä panen sillä välin villalangan järjestykseen.\"\n\n\"Enkö saa lupaa olla kerinpuuna?\"\n\n\"Kyllä, kiitos vaan, vaikka se on jotensakin vaarallinen toimi. Onneksi\nolen naitu rouva, muutoin olisi teidän laitanne huono.\"\n\n\"Uskotteko sen?\"\n\n\"Uskon. Meillä naisilla ei koskaan ole miehet enemmän vallassamme, kuin\nkäyttäessämme heitä kerinpuuna. Silloin riippuu heidän kohtalonsa sanan\noikeassa merkityksessä yhdestä langasta.\"\n\nKeriessään pudotti Betsy kerän. Harding kumartui sitä ottamaan. Kerä\nkieri edemmäksi ja hänen täytyi ryömiä nelinkontin saadakseen sen\nkiini, jonka jälkeen hän hymyellen ja polvillaan ojensi sen Betsylle.\n\nFaerder astui sisään, mutta seisahtui oven pieleen.\n\n\"Suokaa anteeksi, taidan tulla sopimattomaan aikaan.\"\n\n\"Ei suinkaan\", sanoi Harding ja nousi. \"Sinä kyllä tapaat minut\nvaimosi jalkain juuressa, mutta ole huoleti. Minä otin vaan ylös hänen\nlankakeränsä.\"\n\n\"Sinä et missään tapauksessa ole ainoa narri, jonka hän on vanginnut\nlankoihinsa.\"\n\n\"Faerder!\"\n\n\"Herman\", sanoi Betsy, \"minä käyttäydyin huonosti aamupäivällä. Tohtori\non jo antanut minulle anteeksi, nyt et sinäkään saa enää olla vihainen.\"\n\nTriina syöksyi sisään.\n\n\"Täällä ovat noutamassa tohtoria. Teidän täytyy heti tulla.\"\n\n\"Minä toivon, ett'ette pane pahaksenne. Hyvästi, hyvästi.\"\n\n\"Hyvästi\", sanoi Faerder kylmästi ja heittäytyi sohvalle.\n\nMonta ajatusta lensi hänen aivojensa läpi. Tämä kirje, tuttavallinen\nasento kuutamossa, kaikki näytti syyttävän heitä.\n\n\"Herman\", sanoi Betsy pitkän vaitiolon jälkeen, \"et vielä ole sanonut\nantavasi minulle anteeksi sitä, että olin epäkohtelijas Hardingia\nkohtaan.\"\n\n\"Minun puolestani saat kernaasti olla epäkohtelijas häntä kohtaan.\"\n\n\"Kuinka hän on ilkeä\", ajatteli Betsy ja vaipui jälleen työhönsä.\n\nTaas pitkä paussi.\n\nBetsy kohotti päätään.\n\n\"Herman!\"\n\n\"Mitä?\"\n\n\"Eikö sinulla ole ainoatakaan ystävällistä sanaa sanottavana minulle?\nMuistatko kaksi kuukautta sitten, kuinka lupasit, ett'et olisi liian\nankara minua kohtaan, sentähden että olin niin nuori ja kokematon. Nyt\nolen ollut paha ja nyt pyydän anteeksi ja silloin saavat lapset aina\nanteeksi, vaikk'eivät olisikaan niin ilkeitä.\"\n\nHän oli mennyt miehensä luokse ja istuutunut jakkaralle, nostaen\nkätensä häntä kohden.\n\nAsianajaja nojautui hänen ylitsensä ja suuteli häntä,\n\n\"Lapsi olet sinä, mutta rakastettava lapsi\", sanoi hän lämpimästi.\n\nTäti Riikka näyttäytyi ovessa.\n\n\"Ei, katsoppas, niin kaunista! Tuossa istuvat nyt molemmat\nrakastavaiset aviollisessa paratiisissaan --.\"\n\n\"Niin, täti\", sanoi Faerder, \"puuttuu vaan käärme, että kuvaus olisi\ntäydellinen.\"\n\n\"Sitä voi kai herra Harding näytellä vierasrollina\", sanoi Riikka\nterävästi.\n\nFaerder nousi kiivaasti ja syöksyi ulos huoneesta.\n\nBetsy katsoi hämmästyneenä hänen jälkeensä.\n\n\n\n\n7.\n\nSyntymäpäivä-iloja.\n\n\nSyntymäpäivä oli tullut ja tädeillä oli hirveän kiire.\n\nItse täti Greettakin oli toimissaan.\n\nHän oli pantu pesemään laseja, jota hän tekikin aivan moittimattomasti\nsillä poikkeuksella kuitenkin että hän silloin tällöin pudotti jotakin\nlattialle.\n\nDortha ja Riikka seisoivat kumpikin puolellansa ruokasalin ovea ja\npuuhasivat ahkerasti ripustamalla seppeleitä seinälle.\n\nSalista oli nimittäin tuleva parketti ja ruokasalista näyttölava.\n\nSeisoessaan siellä kumpikin alustallaan olisivat he aivan hyvin\nsopineet koristuksiksi ja olleet olevinaan kaksi vanhanaikuista\nlaulunjumalattaren kuvapatsasta. Jokainen olisi sanonut, että täti\nDortha oli Melpomene, murhenäytelmän jumalatar, ja täti Riikka olisi\nsilloin välttämättömästi ollut Polyhymnia, kaunopuhelijaisuuden\njumalatar.\n\nAnna katseli heidän puuhaamistaan, Triina juoksenteli edestakasin.\n\nRiikka astui alas.\n\n\"Triina, ota molemmat palmut, jotka olemme puutarhurilta lainanneet, ja\nkanna ne aholle.\"\n\n\"Aholle?\"\n\n\"Minä tarkoitan tietysti ruokasalia.\"\n\n\"Sano minulle täti\", sanoi Anna, jonka piti olla suflöörinä, \"kuinka\nsaat ruokasalin muutetuksi ahoksi?\"\n\n\"Kyllä sen helposti saamme. Perälle panemme kolme joulukuusta ja yhden\noleanderin, ja sitten on meillä palmu kummallakin puolella. Se tulee\nerinomaisen luonnollista.\"\n\n\"Kasvaako palmuja ja oleandereita Skottlannin ahoilla, täti?\"\n\n\"Sitä et tiedä sinä enkä minäkään, sillä emme ole kumpikaan olleet\nsiellä.\"\n\n\"Kuinka käy, Greetta\" kysyi Riikka. \"Herra Jumala, sinä et saa\npudottaa vettä Faerderin papereille. Odotappas, minä siirrän sekä ne\nettä läkkitolpon neulomapöydälle. Todellakin olen milt'ei unhoittanut\njäätelön. Faerder, et saa sulkea akkunaa sänkykamarissa, silloin ei\njäätelö tule kylmäksi. Ajaa partaasi? Sitä voit sentään tehdä.\"\n\nRiikka ja Dortha riensivät huoneesta ja Greetta jäi istumaan yksin\nlasien kanssa.\n\nHeti senjälkeen tuli Betsy huoneesen, aivan vaipuneena rolliinsa, jota\nhän luki ulkoa.\n\n\"Annappas kun katson, osaanko unessakävijänkohtauksen\", sanoi hän ja\nlausui:\n\n\"Helvetti on pimeä! -- Hyi, mylord, hyi! soturiko ja pelkuri? -- Mitä\nme sitä pelkäämme, kun ei kelläkään ole voimaa vaatia meitä tilille. --\nMutta kukapa olisi uskonut siinä vanhuksessa niin paljon verta olevan?\n-- Fifen thaanilla oli vaimo, missä hän nyt on? -- Mitä? Eikö nämät\nkädet koskaan tule puhtaiksi?\"\n\n\"Peskää ne vihreäsoovalla, rouva, niin teen minä aina\", sanoi Triina\nmennessään huoneen läpi onnettoman lady Macbethin käydessä käsiään\nhieroen.\n\nOvessa tapasi hän asianajajan, joka jurona ja nurjana tuli\nsänkykamarista. Hän oli juuri ajanut partansa ja piti nenäliinaa\nposkellaan.\n\n\"Täällä on verta, verta\", lausui Betsy.\n\n\"Niin, tiedän sen, olen raapinut nahan leuastani. Täti Riikka on\nleikannut sahramileipää partaveitselläni.\"\n\n\"Pois nuo, myrold, pois nuo! Te pilaatte kaikki tuolla säikyllänne.\"\n\n\"Niin, minun mielestäni voi todellakin saada kuumetaudin sellaisessa\nsekasotkussa kuin täällä on\", sanoi asianajaja istuessaan akkunan\nääreen ja katseli kadulle.\n\n\"Aina vaan se vereltä haisee; kaikki Arabian höysteet eivät voisi tuoda\npientä kättä hyvänhajuiseksi saada. Oh, oh, oh!\"\n\nBetsy käveli silmät ummessa lattialla ja kaatoi kumoon neulomapöydän,\nniin että villalangat ja sisäänjättökirjoitukset uiskenteli musteessa.\n\nFaerder hyppäsi pystyyn.\n\n\"Mutta mitä sinä teet? Kaikki asiapaperini ovat pilatut. Voisit\nkatsella hiukan eteesi, rakas ystäväni!\"\n\n\"Herra Jumala, et suinkaan voi vaatia, että katson eteeni, kun olen\nlady Macbeth, joka käy unissaan.\"\n\n\"Triina, Triina!\"\n\nTriina tuli kantaen palmuja.\n\n\"Pyyhi lattia.\"\n\n\"Kyllä, sitten.\"\n\n\"Sinun pitää tehdä se heti\", huusi asianajaja kiivaasti.\n\n\"Minä en ole enemmän kuin ihminen, minäkään! Minä en voi tehdä enempää\nkuin yhtä kerrassaan. Minä en voi pestä lattiaa, kun seison palmut\nkäsissä.\"\n\nTäti Greetta katseli suurella mieltymyksellä tapahtunutta onnettomuutta\nja pudotti siitä syystä suuren hedelmämaljan.\n\n\"Mitä sinä teet, täti?\"\n\n\"Pesen laseja, lapseni.\"\n\nAsianajaja käveli kiivaasti edestakaisin.\n\n\"Heittäkää yhtä kernaasti kaikki kerrassaan lattialle. Kuta ennemmin me\ntulemme kerjäläisiksi, sitä parempi. Paras on tehdä piina niin lyhyeksi\nkuin mahdollista.\"\n\n\"Mitä sanot, Faerder?\"\n\n\"Hän sanoo, että saat luvan olla hiukan varovaisempi, täti\", sanoi\nBetsy ja katseli nuhtelevaisesti miestään.\n\n\"Hyi, Herman, en todellakaan tunne sinua enää näinä viime aikoina.\nSinusta on tullut aivan toinen ihminen.\"\n\n\"Siksi tulee aina kun menee naimisiin.\"\n\n\"Niin, se on minun myönnettävä. Olisi ollut parempi antaa minun hukkua\nse kerta, kun hyppäsit höyrylaivasta veteen pelastaaksesi minut.\"\n\n\"Kas niin, pitääkö nyt sen tapauksen tulemaan taas esille?\"\n\n\"Niin, sitä höyrylaivamatkaa en koskaan unhoita. Olihan se tuon kylmän\nkylvyn jälkeen laineissa, kun me tulimme --\"\n\n\"-- paleltuneiksi, niin.\"\n\n\"Ei, me tulimme kihlatuiksi, me\", nyyhki Betsy.\n\n\"Herra Jumala, eihän siitä ole mitään syytä itkeä.\"\n\n\"On kyllä minun täytyy itkeä, kun ajattelen, että sillä kertaa uskalsit\nhenkesi pelastaaksesi minut ja nyt viet minut viimein hengeltä\nkylmyydelläsi. Sinä et enää rakasta minua.\"\n\n\"Kuuleppas rakas ystäväni, minun mielestäni voisivat ne kohtaukset\nriittää sinulle, joita sinun on illalla näytteleminen, niin ettei\nsinun tarvitse antaa mitään ylimääräistä näytäntöä, ennenkuin vieraat\ntulevat. Mutta jos kaikin mokomin tahdot, niin saat tyytyä täti\nGreettaan yleisönä. Minä vetäydyn takasin.\"\n\nHän meni ja jätti Betsyn yksin tädin kanssa.\n\nBetsy kätki päästä sohvatyynyjen väliin ja itki rajusti.\n\nHarding tuli katua ylöspäin. Hän koetti muistella rolliaan, mutta hänen\najatuksensa olivat toisaalla.\n\n\"Minulla ei ole vähintäkään halua koko tähän juhlaan\", ajatteli hän.\n\"Minusta on melkein kuin tanssisimme ruutimiinan päällä ja että\nkoko talo jonakuna päivänä räjähtää. Olen melkein varma siitä, että\nFaerder rakastaa vaimonsa sisarta. Aina siitä asti kun hän lausui nuo\nonnettomat sanat, on hän ollut vaiti ja totinen ja melkein koettanut\nvälttää minua, ja myöskin voi nähdä, että hänen vaimonsa kärsii hänen\nhuonosta tuulestaan. Kunhan hän vaan ei ole ruvennut epäilemään.\nValittihan hän siitä, että miehensä oli niin nureissaan.\"\n\nTohtori seisahtui ja näytti huomaavan erittäin tärkeäksi painaa.\nkävelykeppinsä niin syvälle kuin mahdollista lumihankeen.\n\n\"On todellakin hävitöntä, ettei Faerder voi tyytyä niin suloiseen\nvaimoon kuin hänellä on.\"\n\nTohtori tempasi kiivaasti keppinsä hangesta ja meni eteenpäin.\n\n\"Hän tarvitsisi piiskaa, sitä hän tarvitsisi\", mutisi hän ja löi\nsäälimättömästi lumihankeen keppiänsä.\n\n\"Mutta sisar on muutoin myöskin suloinen. Minulla olisi melkein\nhalua itse naida hänet. Sehän oli aate! Sen kautta tekisin myös\nystävällenikin sen palveluksen, että parantaisin hänet hulluudestaan;\nsillä niin hävittömän julkea ei hän suinkaan voi olla, että rakastuu\nparhaan ystävänsä vaimoon varsinkin kun se on hänen kälynsä. Tyttö\nparka, hän ei suinkaan aavista olevansa niin monen rakkauden esineenä.\nMutta suloinen on hän.\"\n\nNyt oli hän tullut Faerderin portille.\n\n\n\n\n8.\n\nKenraaliharjoitus.\n\n\nBetsy makasi vielä pää kätkettynä sohvatyynyjen väliin.\n\nHän nousi puoleksi pystyyn tohtorin astuessa sisään, ja koetti pyyhkiä\npois kyyneleensä.\n\n\"Mikä on hätänä?\"\n\n\"Te olette mieheni paras ystävä, niin ett'en teiltä tarvitse mitään\nsalata. Faerder on ollut häijy minua vastaan syntymäpäivänäni. Hän ei\nenää rakasta minua.\"\n\n\"Eikö niin, tohtori, hammas on vedettävä ulos?\" sanoi täti Greetta\nhuolestuneena.\n\nTohtori nyökäytti päätään ja Betsy pitkitti:\n\n\"Muutoin ei hän voisi olla niin julma. Olen vakuutettu siitä, että hän\nlempii toista.\"\n\n\"Ja te olette arvanneet ken se on?\" huudahti tohtori kauhistuneena.\n\nBetsyn silmässä välähti niin kummallisesti, mutta hän hillitsi itseään\nheti.\n\n\"Olen\", sanoi hän kalpealla äänellä, \"minä olen arvannut.\"\n\n\"Ei, rakas rouvani, minä luulen, että erehdytte. Sitä tunnetta ei\nvoi kutsua rakkaudeksi. Hän kunnioittaa häntä, hän ihailee hänen\nsulouttansa, hänen lempeyttänsä ja hänen hyviä ominaisuuksiaan, joita\nhän on tilaisuudessa näkemään joka päivä, mutta rakastaa häntä -- ei.\"\n\n\"Häntä? Löytyy siis tosiaankin eräs 'hän'?\" sanoi Betsy ja syvä tuska\nkuvautui hänen kauniissa kasvoissaan.\n\n\"Siinä puhuin itseni pussiin\", ajatteli tohtori.\n\n\"Mutta minä vakuutan teille, rouvani\", sanoi hän innokkaasti, \"ei ollut\nollenkaan tarkoitukseni --.\"\n\nKeskustelun katkaisi Dorthan ja Riikan tulo.\n\nTäti Dortha oli vaatetettu mustaan silkkiin ja nurinpäin käännettyyn\nturkkiin ja päässä oli hänellä kultapaperinen kruunu. Toisessa kädessä\npiti hän kartiinipuuta ja toisessa omenaa.\n\n\"Mutta minä sanon sinulle, Dortha, sinä olet käsittänyt aivan väärin\nrollisi. Duncan, Skottlannin kuningas, ei suinkaan ole voinut näyttää\ntuollaiselta.\"\n\n\"Silloin saan minä sanoa, että sinä olet käsittänyt rollisi aivan\noikein, Riikka, Noita-akka on varmaan näyttänyt aivan sellaiselta kuin\nsinä nyt.\"\n\n\"Pidättekö kenraaliharjoitusta näytäntöpuvuissa?\"\n\n\"Se on Riikka vaan, joka yhä minua loukkaa, tohtori. Onko teillä\nmitään muistuttamista pukuin suhteen? Tässä on kruunu, valtio-omena ja\nvaltikka, ja tässä on kärpän nahkainen mantteli. Niin se on tietysti\nvaan oravannahkaa, mutta ei siitä ole niin väliä.\"\n\n\"Tietysti ei, mutta minä luulin sentään, että teillä olisi housut ja\ntakki mustan silkkihameen asemesta.\"\n\n\"Niin, samaa sanon minäkin.\"\n\n\"Ole vaiti, Riikka, Minä, Jumalan kiitos, ymmärrän liian hyvin mikä\non sopivaa, tahtoakseni näytellä kuningas Duncania miehen vaatteissa.\nAinoastaan siitä en ole selvillä, pitääkö minun tulla sisään syöden\nvaltio-omenaa, sillä nämät grawensteinilaiset ovat niin hirmuisen\nhappamia.\"\n\n\"Kuninkaan täytyy usein purra hapanta omenaa, neitini.\"\n\n\"Te olette oikeassa, minä tahdon koettaa.\"\n\n\"Mutta mikä Betsyä vaivaa? Sinä näytät niin onnettomalta, lapseni,\"\n\n\"Minä harjoittelen vaan rolliani\", sanoi hän kyynelten tukahuttamalla\näänellä. \"Fifen titaanilla oli vaimo; missä hän nyt on?\" huusi hän\nsyvällä tuskalla.\n\n\"Bravo, se oli mainiosti näytelty. Katsokaamme nyt, muistaako Greetta\nvastaukset\", sanoi Riikka ja nipisti Greettaa käsivarteen.\n\n\"Ai! Anna mun olla!\"\n\n\"Me pidämme harjoitusta.\"\n\n\"Vai niin; Oi, terve, Macbeth! Kuninkaaks saat kerran. Hi, hi, hi!\"\n\nJa täti Greetta pudotti ihastuksissaan lasin.\n\n\"Ei, tiedätkö, jos tällä tavalla pitkität lasien pesemistä, saavat\nvieraat juoda limonaadia teekupeista, Tässä on täänpäiväinen\nsanomalehti. Minä teen loput. Dortha, tahdotko olla hyvä ja antaa\nTriinan tulla lakaisemaan pois lasisipaleet, niin näytän minä\ntohtorille vaatetushuoneen. On jo aika, että kukin ajattelee pukuansa.\nTunnin kuluttua ovat vieraamme täällä.\"\n\nBetsy jäi taas yksin täti Greetan seuraan, joka istui ja ahmi murhia ja\nonnettomuuksia.\n\nBetsy istui epätoivoissaan ja ajatteli, kukahan se nainen olisi, jota\nFaerder lempi ja jonka hyviä ominaisuuksia katsomaan oli hänellä\ntilaisuutta joka päivä.\n\nTäti Greetta luki.\n\n\"Ei, mutta tämäpä vasta oli kauhea tapaus. Ajatteleppas, eräs mies\nitaliassa on myrkyttänyt itsensä, sentähden että rakasti vaimonsa\nsisarta.\"\n\nBetsy hypähti pystyyn.\n\n\"Mitä sanot, täti?\"\n\n\"Hän rakasti vaimonsa sisarta, Sen kirjoitti hän kirjeesen ja otti\nsitten arseniikkia. Vaimo on tullut hulluksi ja käly on mennyt\nluostariin.\"\n\n\"Olisikohan se sallimuksen viittaus?\" ajatteli Betsy ja nojautui\nvavisten tuolin selkää vastaan. \"Rakastaisiko hän Annaa? Olisiko hänen\nystävällisyytensä ja sydämmellinen hellyytensä häntä kohtaan muuta kuin\nveljellistä rakkautta?\"\n\n\"Tässä on myöskin huvittava kertomus eräästä englantilaisesta, joka\nputosi alas korkealta tunturilta ja halkasi päänsä, mutta on nyt\njotensakin terve. Luenko sen sinulle?\"\n\n\"Ei, kiitoksia.\"\n\nBetsy oli lukevinaan ahkerasti rollivihkoaan, salatakseen liikutustaan.\n\nRiikka tuli takasin.\n\n\"Kas niin, Greetta, nyt et saa enää lukea, sinun pitää ajatella\npukuasi. Tule nyt.\"\n\n\"Minulla on ainoastaan yksi lapsenmurha jälellä. Anna minun vaan\nlopettaa se, niin seuraan sitten sinua.\"\n\n\"Ei, siihen ei ole aikaa. Tule nyt, niin vaatetan sinut.\"\n\nHeidän mentyänsä vaipui Betsy taas sohvalle ja raju itku tunkeutui\nhänen ahdistetusta rinnastaan.\n\nBetsy parka itki paljon siihen aikaan, mutta siihen olikin hänellä\nsyytä.\n\nTohtori tuli takasin. Hän istuutui Betsyn viereen ja puheli hänen\nkanssaan niinkuin sairaan kanssa.\n\nHän lohdutteli häntä ja kuvaili hänelle, että jos Faerder vaan tulisi\npois kaupungista ja Annan läheisyydestä, unhottaisi hän onnettomuutta\ntuottavan kiihkonsa; hän pyysi myös, ettei Betsy kantaisi mitään\nvihaa sisartaan vastaan, joka luultavasti oli aivan tietämätön siitä\nrakkaudesta, jonka oli herättänyt.\n\nBetsy kuunteli kyynelsilmin hänen puhettaan.\n\n\"Kiitos ystävällisyydestänne\", sanoi hän ja tarttui tohtorin käteen.\n\"Te kokoatte tulisia hiiliä pääni päälle.\"\n\nOven esirippu vedettiin samassa syrjälle, ja Faerderin vaaleat kasvot\nnäkyivät niiden takaa sekä Betsyn että Hardingin sitä huomaamatta.\n\nAsianajaja oli katunut kovaa käytöstään vaimoansa kohtaan ja hän aikoi\njuuri mennä sanomaan pari lepyttävää sanaa, kun huomasi, että hänen\nvaimonsa istui tohtorin käsi kädessään.\n\n\"Nyt ei ole enää mitään epäilystä\", sanoi hän itsekseen ja meni\nnopeasti huoneesensa, johon hän sulki itsensä.\n\nBetsy nousi.\n\n\"Nyt on kai jo aika ajatella vaatettamista ja ottaa iloisen katseen\nsiksi, kun vieraat tulevat. Tänä ehtoona voin sanoa näytteleväni oikein\nkomediiaa.\"\n\nHän meni, tohtori katsoi hänen jälkeensä.\n\n\"Vaimo parka!\" ajatteli hän. \"Niin nuori ja kaunis ja kuitenkin niin\nonneton.\"\n\n\n\n\n9.\n\nPäivää myöhemmin.\n\n\nKukin talo näyttää päivää jälkeen pitojen samallaiselta kuin nainen\npäivää jälkeen tanssijaisten.\n\nMolemmat näyttävät jokseenkin pahoin runnelluilta.\n\nSama oli myös laita asianajaja Faerderin talossa.\n\nKaikki oli ikävän näköistä, ei mitään ollut järjestyksessä.\n\nAsianajaja ja hänen rouvansa istuivat ruokasalissa, palmujen ja\njoulukuusten joukossa ja söivät ääneti suurusta.\n\nBetsy näytti kalpealta ja kärsivältä, ja Faerder tuijotti synkästi\neteensä.\n\nKuitenkaan ei hänellä ollut mitään syytä olemaan tyytymätön eilispäivän\njuhlaan; sillä ottamatta lukuun muutamia pienempiä onnettomuuksia, niin\nkuin esimerkiksi se, että täti Riikka oli täyttänyt lamput valkoisella\nviinillä ja kaatanut fotogeeniöljyä jäätelöön, olivat pidot käyneet\nhyvin onnellisesti.\n\nNäytäntö oli ollut hyvin onnistunut kaikissa suhteissa.\n\nBetsy ja Harding olivat näytelleet mainiosti herrasväki Macbethia,\nmelkein aivan liian hyvin asianajajan mielestä.\n\nKuitenkaan ei tohtori ollut seurustellut näytännön jälkeen paljon\nBetsyn kanssa, jota vastoin hän kokoillan oli ollut Annan seurassa.\n\nAsianajaja nousi pöydän äärestä; Betsy painoi kättä otsaansa vastaan ja\nhuokasi.\n\n\"Oletko sairas?\"\n\n\"Olen\", vastasi hän, \"minä kärsin enemmän kuin voit aavistaa.\"\n\n\"Kun olen mennyt, lähetät luultavasti noutamaan tohtoria\", sanoi hän\npilkallisesti.\n\nBetsy katseli hämmästyneenä häntä.\n\n\"Älä näytä niin viattomalta, rakas ystäväni. Minä tahdon sanoa sinulle\nvaan yhden asian. Eilen ajoit tohtorin ulos ovesta; tänään otan minä\nsen tehtäväkseni, jos hän tulee.\"\n\n\"Mutta minä en ymmärrä --.\"\n\n\"Kun sinulle sanon, että seisoin eilen oven esiripun takana, ollessasi\nyksin hänen kanssaan, toivon, että käsität --.\"\n\n\"Sinä kuulit siis keskustelumme?\"\n\nAsianajaja ei ollut kuullut mitään, mutta hän vastasi kuitenkin\njuhlallisesti:\n\n\"Minä tiedän kaikki.\"\n\n\"Siinä tapauksessa voin aivan hyvin ymmärtää, että vihaat häntä\", sanoi\nBetsy kylmästi.\n\nAsianajaja oli mennyt huoneesensa ja tuli nyt takaisin pieni revolveri\nkädessä.\n\n\"Näetkö tätä sievää kapinetta?\" sanoi hän hurjalla hymyllä, \"Kaksi\nkertaa olen tavannut tohtorin ja sinut pää tuttavallisesti päätä\nvastaan. Jos minä tapaan hänet kolmatta kertaa, ammun ensin häntä\notsaan ja sitten itseäni. Nyt menen vaan kaupunkiin ja hankin itselleni\nhiukan ampumavaroja. Eilen en tahtonut mitään sanoa, ettei tulisi\njulkista pahennusta, ja jos hän pysyy poissa täältä, en tahdo tehdä\nmitään vahinkoa hänelle; mutta jos hän tulee tänne, pitää hänen olla\nvaroillaan. Muutoin on parasta, että ajattelemme avioeroa\", lisäsi\nhän. \"Sen jälkeen, mitä täällä on tapahtunut, on yhdyselämä meidän\nvälillämme tuleva Kärsimättömäksi.\"\n\nSanottuaan sen meni hän.\n\n\"Avioero\", huokasi Betsy. \"Siihen saakka on siis hänen onneton\nkiihkonsa saattanut hänet, ettei enää voi elää yhdessä minun kanssani.\nJa Anna? Aavistaako hän hänen rakkauttansa? Ehkäpä hän vielä yllyttää\nsitä, Se ajatus saattaa pääni pyörälle. Kunhan en vaan tule hulluksi!\"\n\nAnna tuli sisartaan tervehtimään.\n\nNähdessään Betsyn kalpeat, riutuneet kasvot säpsähti hän kauhistuneena.\n\n\"Mutta mikä on täällä hätänä? Onko taaskin ollut kohtauksia? Mikä sinua\nvaivaa?\"\n\n\"Ei mikään\", sanoi Betsy soinnuttomasti.\n\n\"Betsy kulta, usko huolesi minulle. Eihän kukaan ole läheisempi\nauttamaan ja lohduttamaan sinua, kuin oma sisaresi.\"\n\nHän meni Betsyn luokse ja tahtoi halata häntä.\n\n\"Päästä minut, päästä minut!\" huusi Betsy melkein hurjasti ja sysäsi\nhänet luotaan.\n\n\"Mutta Betsy?\"\n\n\"Anna minulle anteeksi, minä olen niin ilkeä ja katkera; mutta se\ntulee ainoastaan siitä, että olen niin onneton, niin kovin onneton\",\nsanoi nuori rouva syleillen kiivaasti sisartaan ja riensi sitten\nsänkykamariin.\n\nAnna tahtoi seurata häntä; mutta ovi oli jo suljettu ja lukittu\nsisältäpäin.\n\nVähän aikaa sen jälkeen astui tohtori sisään.\n\n\"Kuinka on rouvan laita?\"\n\n\"Ei ole hyvä, pelkään minä.\"\n\n\"Mikä häntä vaivaa?\"\n\n\"Samaa olen minäkin kysynyt. Minä pelkään että hän on enemmän sairas\nsielun kuin ruumiin puolesta. Minä en tunne sisartani; hänen hermonsa\novat ärtyneet ja hän on kiukkuinen, ja sama on hänen miehensä laita.\nMinä pelkään, etteivät he elä oikein onnellisesti yhdessä, ja kuitenkin\ntiedän, että suuresti rakastavat toisiansa. Ainoastaan pienet kotoiset\nkohtaukset katkeroittavat heidän elämäänsä, pelkät hullutukset. Betsy\non myös vähän ymmärtämätön; mutta olen varma siitä, että hän kyllä\nparantaa itsensä. Minä olen puhunut vakavasti siitä hänen kanssansa.\"\n\n\"Niin, te olette niin hyvä ja järkevä. Voisi maksaa vaivaa mennä\nnaimisiin, jos saisi teidän kaltaisenne puolison.\"\n\n\"Se ei taida olla vaikeata\", sanoi Anna hymyillen. Harding pureskeli\nviiksiänsä ja näytti sitte tehneen suuren päätöksen.\n\n\"Neiti Anna\", sanoi hän äkkiä, \"minä vihaan kaikkia sievistelyitä enkä\nosaa teeskennellä huokailevata paimenta. Minä tahdon sentähden suoraan\nkysyä teiltä: tahdotteko tulla vaimokseni? Joka päivä on minulle\nselvemmäksi tullut, että lemmin teitä, lemmin teitä niin, kuin en\nikänäni ennen ole ketään vaimoa lempinyt.\"\n\n\"No hyvä, te olette puhuneet suoraan. En minäkään tahdo teeskennellä,\nolla olevinani tunteellinen ja sanoa, että tarvitsen ajattelemisaikaa,\nettä tämä oli niin odottamatonta, ja niin edespäin, sillä se ei olisi\ntotta. Olen jo ymmärtänyt, että pidätte minusta ja -- miksi sitä\nkieltäisin? -- minä pidän myöskin teistä, eikä mikään ole oleva minulle\nrakkaampaa, kuin edistää teidän tulevaista onneanne, niin paljon kuin\nse on vallassani.\"\n\n\"Kiitos, kiitos, oiva tyttö!\" sanoi tohtori, ja likisti häntä rintaansa\nvastaan.\n\n\"Mutta kun nyt olemme ajatelleet omaa onneamme, eikö meidän myös\npitäisi pitää hiukan huolta ystävämme onnesta?\" lisäsi hän hetken\nperästä, \"Minua surettaa nähdä molempien kärsivän. Parhainta luulisin\nolevan että asianajaja muuttaisi maalle.\"\n\n\"Niin, te olette oikeassa.\"\n\n\"Sinä!\"\n\nSuutelu.\n\n\"Sinä!\"\n\n\"Näetkö, lemmittyni\", pitkitti tohtori, \"kun sisaresi tulee pois\nkaikista näistä tyhjistä huvituksista, voisi hän valmistaa miehelleen\nhupaisemman kodon.\"\n\n\"Sinä olet oikeassa. Tahdon esitellä Betsylle sitä.\"\n\n'\"Ei, ei\", sanoi tohtori nopeasti, \"anna minun mieluummin tehdä se.\nLuulen helpommin voivani saada hänet olemaan järkevä.\"\n\n\"Sitä luulen minäkin. Hän oli niin kummallisessa, kiihoittuneessa\nmielentilassa, sysäsi minut melkein hurjalla kiivaudella luotaan ja\nriensi huoneesensa, jonka oven hän lukitsi.\"\n\nTohtori huokasi. Hän käsitti vaan liian hyvin syyn Betsy paran\nkiivauteen sisartaan kohtaan.\n\n\"No hyvä, sitten kävelen hiukan sillä aikaa kuin pidät saarnaa hänelle.\nEhkä pitäisi minun mennä konttooriin Faerderin luokse ja läksyttää\nhäntä sillä välin. Hänellä voisi ehkä olla siitä hyötyä, sillä hän itse\ntietysti myöskään ei ole syytön.\"\n\n\"Ei, odota kunnes olen puhutellut sisartasi.\"\n\n\"No niin, kuten tahdot. Hyvästi siksi!\"\n\n\"Hyvästi, lemmittyni!\"\n\nHän saattoi Annaa tampuuriin.\n\nKesti jotensakin kauvan, ennenkuin he olivat ottaneet kunnolliset\njäähyväiset toisiltaan.\n\n\n\n\n10.\n\nViritetyllä pistoolilla.\n\n\nTohtori koputti Betsyn huoneen ovea.\n\n\"Rouva Faerder, avatkaa; minun pitää puhua kanssanne. Se olen minä,\nHarding, tulkaa hetkeksi ulos, minulla on tärkeä uutinen ilmoitettavana\nteille.\"\n\nBetsy syöksyi ulos.\n\n\"Jumalani, tekö se olette, tohtori! Minä pyydän teitä, menkää, jättäkää\nhetipaikalla tämä talo, muutoin syöksette meidät kaikki onnettomuuteen.\"\n\nBetsy riensi akkunan luokse ja katseli pelästyneenä kadulle.\n\n\"Onnettomuuteen! Ei, päinvastoin tahdon kertoa onnellisen tapauksen.\nSisarenne ja minä olemme kihloissa.\"\n\n\"Mitä puhutte? Oletteko te ja Anna kihloissa?\" kysyi Betsy\nhämmästyneenä, heittäen samalla levottomia silmäyksiä kadulle.\n\n\"Olemme, ja sillä tyttöparalla ei ole mitään aavistusta Faerderin\nonnettomasta himosta. Jos te vaan voisitte suostuttaa miestänne\nmuuttamaan kaupungista, tulisi kaikki hyväksi. Te voisitte silloin\nolla hiukan enemmän kotona ja -- suokaat anteeksi -- tehdä olon hiukan\nhupaisemmaksi miehellenne ja olla vähemmän sukulaistenne parissa ja\nhuvituksissa, ja hän unhottaisi pian mielettömät rakkaudenhaaveensa.\"\n\n\"Ah, minä tekisin kernaasti kaikki, mitä voin, mutta se on jo liian\nmyöhäistä, Hän on puhunut avioerosta ja sanonut, ett'ei hän voi kestää\nyhdyselämää minun kanssani.\"\n\n\"Se on mahdotonta.\"\n\n\"Ei, se on valitettavasti liian totta, ja teitä hän vihaa.\"\n\n\"Minua?\"\n\n\"Niin, hän seisoi eilen oven esiripun takana ja kuuli keskustelumme, ja\nnyt on hän aivan raivoissaan teille, sentähden että olette kertoneet\nhänen salaisuutensa. Hän käy viritetyllä revolverilla taskussaan ja on\nuhannut ampua ensin teidät ja sitten itsensä, jos kohtaa teidät täällä.\"\n\n\"Hän on varmaan hullu.\"\n\n\"Minä melkein pelkään, että hänen laitansa on huono. Kaikissa\ntapauksissa ette saa härsyttää häntä enempää. Sentähden pyydän teitä\nmenemään, ennenkuin hän palaa.\"\n\n\"No niin, rouvani, ehkä se on viisainta, vaikka -- omasta puolestani en\nhäntä pelkää.\"\n\n\"Ei, ei, ei ainoastaan teidän tähtenne, vaan minun tähteni, hänen\ntähtensä, meille kaikille on se parasta? Sentähden -- menkää, niin\nolette kiltti.\"\n\n\"No niin, minä teen teille mieliksi.\"\n\n\"Jumalani, olen aivan unhottanut katsella akkunasta! Nyt meni\nhän portista sisään; minä kuulen jo hänen askeleensa portaissa.\nKätkeytykää, kätkeytykää, minä pyydän teitä, muutoin murhaa hän meidät\nkaikki.\"\n\nBetsy oli kuolon kalpea ja vapisi, niin että tuskin Pysyi pystyssä.\n\nTohtori seisoi neuvotonna. Hän joutui aivan ymmälle rouva-raukan\nkauhistuksesta.\n\n\"Juoksenko minä ruokasaliin?\"\n\n\"Ei, ei, sieltä löytää hän teidät! Juoskaa mieluummin suuren\ntulivarjostimen taakse. Se on vanha kapine, jonka lainasimme täti\nDorthalta seuranäytelmää varten. Se on niin suuri että voi aivan hyvin\nkätkeä kokonaisen rykmentin sen taakse.\"\n\n\"Mutta enkö polta itseäni?\"\n\n\"Ette, kamiini ei ole kuuma. Siihen ei ole pantu hiiliä yhteen tuntiin.\nKiiruhtakaa vaan!\"\n\n\"Asema tulee draamalliseksi\", sanoi tohtori hymyillen, hiipiessään\nvarjostimen taakse.\n\n\"Heti kun mieheni menee toiseen huoneesen, täytyy teidän käyttää\ntilaisuutta hiipiäksenne ulos.\"\n\nFaerder astui sisään.\n\nBetsy tempasi äkkiä itselleen kirjailun, mutta hänen kätensä vapisi,\nniin että tuskin voi pitää kiini neulaa.\n\n\"Mielestäni sanoi Triina tohtorin olevan täällä.\"\n\n\"Hän on mennyt\", änkytti Betsy.\n\n\"Sehän oli kummallista, ett'en tavannut häntä. Arvattavasti ei hänellä\nollut juuri halua kohdata minua.\"\n\nBetsy tunsi tulistuvansa miehensä tuimasta äänestä. Hänen rohkeutensa\nkasvoi.\n\n\"Ei\", sanoi hän ynseästi, \"mielettömiä ihmisiä viritetyillä\nrevolvereilla ei ole juuri hauska kohdata.\"\n\n\"Mieletön, niin sinä olet oikeassa\", sanoi hän katkerasti; \"mutta kuka\non tehnyt minut mielettömäksi? Oi, Betsy, Betsy, että olet laiminlyönyt\nperheeni, että olet pitänyt tyhjiä huvituksia ja sukulaistesi seuraa\nmiestäsi parempana, sitä voin antaa sinulle anteeksi; mutta että\nuskottomasti olet pettänyt minut, että olet ryöstänyt minulta parhaan\nystäväni, johon luotin niinkuin itseeni, niin kuin sinuun, sitä en\nkoskaan anna anteeksi! Nyt ei minulla ole mitään enää; olen kadottanut\nkaikki, mitä minulle oli rakasta, vaimoni, ainoan lapsuuteni ystävän!\"\n\nFaerder kätki kasvonsa käsiinsä ja itki niin kuin lapsi.\n\nBetsy katseli häntä kummastellen.\n\nEi kumpikaan heistä huomannut, että Anna sillä hetkellä astui sisään.\n\nHän oli tullut kyökin tietä ja käynyt ruokasalin lävitse.\n\nHän oli tyrkännyt oven esiripun puoleksi syrjälle ja seisoi oven suussa.\n\nSilloin näki hän tohtorin pistävän päänsä esiin tulivarjostimen takaa.\n\nTohtori viittasi, Anna katseli hämmästyneenä häntä. Hän viittasi taas\nja Anna riensi hänen luoksensa.\n\nPaksu lattiamatto, tukahutti hänen askeleittensa äänen, ja pian seisoi\nkumpikin suuren varjostimen takana piilossa.\n\nKrenuliinien aikaan olisi tämmöinen tuskin voinut tapahtua; mutta\nnyörätyllä, ruumiin mukaisella ja uusimuotisella hameellaan otti Anna\nvähän tilaa.\n\nHiiliastia ja halkokoppa, jotka olivat varjostimen edessä, peittivät\nheidän jalkansa. Sanalla sanoen oli koko piilopaikka niin erinomaisen\nmukavasti toimitettu, kuin jos sen olisi tehnyt näytelmän johtaja tai\nromaanin kirjoittaja.\n\nBetsy kertoi miehensä sanat.\n\n\"Uskottomasti pettänyt sinut\", sanoi hän. \"En koskaan ole rikkonut\nsinua vastaan ja ystäväsi yhtä vähän; mutta sinä vihaat häntä\nsentähden, että hän on oivaltanut salaisuutesi ja ilmoittanut\nmielettömän rakkautesi minun viattomaan sisarparkaani.\"\n\n\"Rakkauteni sisareesi!\" huudahti Faerder raivoissaan. \"Ei, nyt menee se\nliian pitkälle. Jos luulet kaunistavasi luvatonta suhdettasi tohtoriin\npanettelemalla nuhteetonta sisartasi, niin erehdyt, paras Betsyni!\"\n\nNuori rouva katsoi miestään ja toivon säde valaisi hänen vaaleita,\nitkeentyneitä kasvojaan.\n\nOlisiko se mahdollista, että Faerder ainoastaan olisi mustasukkainen\nystävälleen.\n\n\"Joko olemme molemmat hulluja\", sanoi hän, \"tai on tässä myöskin hirveä\nerehdys tapahtunut.\"\n\n\"Minun puoleltani ei ole mitään erehdystä. Minä tiedän, että olet\nlähettänyt rakkauden kirjeitä ja paljon muuta.\"\n\n\"Vai niin, onko se tuo viaton kirje? Anna minun sitten selittää sinulle\n--.\"\n\n\"Tässä ei tarvita mitään selitystä.\"\n\n\"Tarvitaanpa, tässä tarvitaan juuri selitystä, ja kun olen puhdistanut\nitseni syytöksistäsi, niin näytä minulle olevasi yhtä viaton.\"\n\n\"Olisiko sentään mahdollista, että se olisi erehdys?\" mutisi Faerder.\n\n\"Kuule minua, Faerder, kuule minua tyyneesti, ehkä koko meidän\ntulevaisuutemme riippuu tästä selityksestä.\"\n\n\"No hyvä --.\"\n\nKiivas soittaminen kellolla ja tätien äänet tampuurissa.\n\n\"Ne sukulaiset, ne sukulaiset\", huudahti asianajaja epätoivoissaan, \"ne\nvievät minulta hengen!\"\n\n\n\n\n11.\n\nLiian kuumaa.\n\n\n\"Tänään olemme päättäneet jäädä tänne syömään rääpijäisiä\", sanoi\nRiikka. \"Tänään annan köyhieni --\"\n\n\"-- olla rauhassa\", täydensi Dortha.\n\n\"Ellei kukaan vaivaisi lähimmäisiään enemmän kuin minä --.\"\n\n\"Ei, minähän tietysti olen se, joka en koskaan voi antaa ihmisten olla\nrauhassa. Puhu suoraan ulos ajatuksesi, Riikka. Minähän olen niin\ntottunut salaviittauksiisi.\"\n\nJa täti Dortha silitti hiuksiaan peilin edessä, ja näytti siltä,\nkuin olisi hän joku Maria Stuart, joka parhaillaan vaatetti itseään\nmestauslavalle.\n\nTäti Greetta, joka oli tullut kantaen kahden viimeisen päivän\nsanomalehti-kuormaa, istui jo vaipuneena nojatuoliin sanomalehden\nlukemiseen, ja etsi murhia viimeisen edelliseltä sivulta innokkaammin\nkuin salapoliisi.\n\n\"Kuinka täällä on kylmää\", sanoi hän ja hieroi käsiään.\n\n\"Niin, lämmintä ei täällä ole\", sanoi Dortha. \"Triina, tule panemaan\nvalkeata kamiiniin.\"\n\n\"Mielestäni on täällä niin hirveän kuumaa\", änkytti Betsy.\n\n\"Päinvastoin, lapseni. Sinähän vapiset vilusta.\"\n\nTriina alkoi pistää puita kamiiniin, mutta huudahti hiukan\nhämmästyksestä nähdessään kihlatut varjostimen takana.\n\nSilmäys tohtorilta saattoi hänet kuitenkin vaikenemaan.\n\n\"Mikä sinua vaivaa, Triina?\"\n\n\"Minä -- minä sain vaan tikun sormeeni.\"\n\n\"Pane kerran uuniin, että riittää, Triina.\"\n\n\"Kyllä, te voitte olla varma siitä, että on tuleva kyllin kuumaa\",\nsanoi Triina häijysti ja heitti suuria läjiä kivihiiltä kamiiniin. \"Ehkä\nherra tahtoisi olla hyvä ja antaa minulle samalla rahaa kaaliksiin.\"\n\nFaerderin antaessa hänelle rahat kuiskasi hän nopeasti.\n\n\"Tohtori on kätkettynä tulivarjostimen taakse.\"\n\nSitten meni hän riemuiten kyökkiin.\n\nAsianajaja vapisi kiukusta.\n\nHänen mustasukkaisuutensa heräsi uudistetulla voimalla; mutta hän\nhillitsi itsensä ja istuutui nähtävästi tyyneenä tuolille katsoen\ntutkivaisesti vaimoansa.\n\nBetsy parka oli vähällä pyörtyä. Milloin oli hän kalpea ja milloin ajoi\nkauhistus tulisen punan hänen poskilleen, niinkuin myrsky ajelee pilviä\ntaivaalla.\n\n\"Kuinka kaikki olette äänettömiä\", sanoi Riikka.\n\n\"Me lohdutamme itseämme sillä, että sinä tavallisesti puhelet kaikkien\nedestä.\"\n\nRiikka ei vastannut Dorthan ilkeään muistutukseen, vaan kääntyi Greetan\npuoleen:\n\n\"Eikö ole mitään uutta sanomalehdissä?\"\n\n\"Kyllä, on tapahtunut hirveä murha Berliinissä. Eräs leipuri, joka on\npaistanut vaimonsa rakastajan.\"\n\n\"Sehän oli kauheata.\"\n\n\"Luenko sen ääneen?\"\n\nKaikki nyökäyttivät päätään myöntäen ja Greetta alkoi:\n\n\"Erään kadun varrella Berliinissä, joka on kaupungin suurimpia, asui\nvanha leipuri, jonka nuori kaunis vaimo oli luvattomassa yhteydessä\nerään sotilaan kanssa, joka oli miehen ystävä.\"\n\nAsianajaja katsoi pitkään vaimoansa. Betsy vaaleni.\n\n\"Eräänä sunnuntaina oli rouvalla kohtaus rakastajansa kanssa\nleipomatuvassa. Kuullessaan miehensä lähestyvän, kätki hän rakastajansa\nleipoma-uuniin.\"\n\nPurppurapilvet ajelehtivat vielä nopeammin Betsyn kasvoilla,\n\n\"Hän ei ollut kuitenkaan tietänyt, että uuni oli lämmitetty, ja kun\nsentähden onneton vaimo tuntia myöhemmin avasi uunin luukun, löysi\nhän kolme suurta teekakkua ja rakkaan luutnanttinsa -- kaikki tyyni\nruskeaksi paistettuina.\"\n\nAsianajaja nauroi pirullisesti.\n\n\"Täällä on niin kuumaa, niin kauhean kuumaa\", valitti Betsy ja puri\nnenäliinansa pitsejä.\n\n\"Täällä haisee poltetulta\", sanoi Riikka. \"Kunhan ei tuli vaan ole\ntarttunut johonkin.\"\n\nSamassa silmänräpäyksessä heitettiin tulivarjostin kumoon.\n\nBetsy kiljahti kauhistuneena ja vaipui voimatonna sohvalle.\n\nKaikki kääntyivät ja katselivat, niin kuin pilvistä pudonneina tohtoria\nja Annaa, jotka niin kiireesti kuin mahdollista kiiruhtivat pois\nkamiinin luota.\n\n\"Niin, me kumpainenkin olemme ne, jotka olemme joutuneet tuleen\nja liekkiin\", sanoi Anna hymyillen, tutkiessaan poltettua reikää\nhameessaan. \"Mutta näettekö, kun on palava rakkaus sydämmessä ja kuuma\nkamiini selän takana voi todellakin saada liian kuumaa.\"\n\nAsianajaja lähestyi vaimoansa.\n\n\"Anna minulle anteeksi, Betsy, nyt voin selittää käytökseni --.\"\n\nBetsy likisti lempeästi hänen kättään.\n\n\"Jäätyämme yksiksemme voimme antaa täydellisen selityksen toisillemme\nja sitten tahdon toivoa, ettei synny useampia väärin-ymmärryksiä meidän\nkesken.\"\n\n\"Mutta, Anna\", sanoi Riikka, \"mitä tämä ilveily merkitsee? Aatteleppas,\nkätkeytyä tuolla tavalla nuoren herran kanssa varjostimen taakse!\"\n\n\"Se merkitsee, että Harding ja minä tahdomme julkaista kihlauksemme\nloistavalla tavalla. Samassa kun kaadoimme varjostimen, annoimme me\nesiripun kohota suuren aviollisen draamamme ensimäiseen näytökseen.\"\n\n\"Avioliitto ei ole ollenkaan draamallinen\", sanoi asianajaja. \"Se on\nvaan sarja kohtauksia.\"\n\n\"Mutta aina kulkee punainen lanka kappaleen läpi\", sanoi Betsy\nlempeästi. \"Ja tämän langan on rakkauden Jumala punonut.\"\n\n\"Ja sukulaiset ja ystävät pitävät siitä huolen, ettei langalta ole\npuuttuva solmuja\", mutisi tohtori.\n\n\"Me molemmat muutamme maalle niin pian kuin mahdollista, eikö niin,\nFaerder?\"\n\n\"No niin, me lähdemme maalle ja teemme avioliittomme pieneksi,\nrakastettavaksi idylliksi.\"\n\n\"Minä pelkään, että idylli käy ajan pitkään hiukan jokapäiväiseksi\",\nsanoi Riikka.\n\n\"Olkaa huoleti, täti, voihan silloin tällöin tulla tilaisuutta pieniin\nkotoisiin kohtauksiin. Minä toivon, että te tulette välistä meille\nantamaan vierasrolleja?\"\n\n\"Oliko se salaviittaus?\"\n\n\n\n\nVictoria regia.\n\n\nOlin tyytyväinen itseeni.\n\nMinä seisoin suuren peililasi-akkunan edessä ja olin katselevinäni\nmuutamia valokuvia; mutta se ei ollut totta.\n\nNäin siellä ainoastaan yhden ruumiinkokoisen valokuvan omasta korkeasta\npersoonastani, puettuna uusimman muodin mukaan ja ylioppilaslakki\npäässä, jonka suuri tupsu lakasi olkapäätäni kuten naisten hameitten\nliepeet kadun vierustaa.\n\nOlin äskettäin ottanut ylioppilastutkinnon klassillisessa haarassa.\n\nHyi! En voi kärsiä sellaisia, jotka ovat ylioppilaita reaalisessa\nhaarassa. On jotakin niin alhaista, voin melkein sanoa kauppiaismaista,\nsellaisissa olennoissa.\n\nSeisoessani siinä kuten Narcissus, ihaellen omaa kuvaani, aloin\ntuumailla kuinka viettäisin iltapäiväni.\n\nKaduilla en tahtonut ajelehtia.\n\nHelga Johnson sanoi, että olin tervehtinyt häntä kaksikymmentä kolme\nkertaa aamupäivällä, ollessani ulkona ajelehtimassa; mutta se oli\ntietysti liioiteltua.\n\nÄkkiä muistui mieleeni, että kuuluisa jättiläiskasvi _Victoria regia_,\njuuri nyt kukki kasvitieteellisessä puutarhassa. Kävely, sepä oli hyvä\naate. Siellä voi katsella kukkaa, katsella ja -- olla katseltavana.\n\nTuumasta toimeen.\n\nPiha oli täynnä yksityisten vaunuja ja vuokravaunuja. Väkeä virtasi\nsisään ja ulos kasvihuoneesta.\n\nKomeat vaunut ajoivat juuri nyt pihalle kahden muhkean hevosen vetämänä.\n\nVaunuissa istui herra ja nainen. Herralla ei ollut ketään ajuria, vaan\najoi itse.\n\nHän oli kaunis, kookasruumiinen mies ja hänellä oli hiukan uniset\nkasvot, Hänen seurassaan oleva nainen oli täydesti kehittynyt vaimo,\nloistavan ihana ja täyteläinen vartaloltaan.\n\nHän olisi tyydyttänyt kaikkein enemmän vaativaiset itämaiset kauneuden\nkäsitteet, ja itämaalaiset, kuten on tunnettu asia, ostavat ihanuutta\nnauloittain, eikä kukaan olisi sanonut että häntä oli punnittu\nsellaisella vaa'alla ja liian keveäksi havaittu.\n\nHän oli puettu komeaan, mustaan pukuun, tulipunainen nauharuusu\nrinnassa ja hänen huntunsa takaa näkyivät ihmeen kauniit, kalpeat\nkasvot ja kaksi säteilevää mustaa silmää.\n\nHerra jäi istumaan vaunuihin, vartioidakseen hevosia. He puhuivat\nenglannin kieltä, kun nainen jätti hänet. Niin muodoin oli hän\nenglantilainen loordi omissa vaunuissaan.\n\nMinä seurasin naista.\n\n\"Is it there?\" kysyi hän.\n\n\"Yes\", vastasin englannin kielellä.\n\nMinä juoksin edellä ja aukasin kasvihuoneen oven.\n\nHän kiitti suloisella hymyllä.\n\nSiellä seisoin hänen vieressään ammeen reunalla.\n\nSuuri palmu ojensi suojelevat lehtensä päittemme yli, ympärillämme\nkierteli ulkomaisia kasveja ja jalkojemme juuressa kiikutteli\njättiläiskasvi _Victoria regia_ suuria lehtiään, sillävälin kuin\npuoleksi ummessa oleva valkoinen kukka näytti uinailevan veden pinnalla.\n\nMutta minä katselin vähemmän kukkaa jalkaini juuressa kuin loistavaa\nkukkaa vieressäni.\n\nHänkin oli _Victoria regia_, täydesti puhjennut ihanuudessaan ja\nmuodossaan kuten tuo kuninkaallinen kasvi.\n\n\"Oi, sinä ihana vesililja Albioonin vihreästä saaresta\", ajattelin\nminä, \"kuinka mielelläni istuttaisin sinut uudestaan norjalaisten\ntunturien joukkoon, ellei jo uninen lordi olisi ostanut sinut\nkullallaan antaakseen sinut koristaa jotakuta noista vanhoista\nenglantilasista herraskartanoista, joita niin hyvin tunnen miss\nBraddonin romaaneista!\"\n\n\"Very beantiful\", sanoi mylady.\n\n\"Very beantiful\", vastasin minä tulisella silmäniskulla.\n\nEn ollut koskaan aavistanut olevani niin taitava kielissä. Olin kyllä\nlukenut englannin kieltä koulussa, mutta _puhunut_ sitä en ollut\nkoskaan, ja nyt virtasivat sanat huuliltani, kuin nunnan rukousnauhassa\nhelmet.\n\nRakkaus oli sanakirjani, ja minä löysin jok'ainoan sanan, minkä etsin.\n\nMitä minä sanoin?\n\nNiin, sitä en muista, ja vaikkapa muistaisinkin, en sitä sanoisi,\nsillä se ei kuulu miltään norjankielellä. Siitä katoaa siksi paljon\nkääntäessä.\n\nAinoastaan niin paljon voin sanoa, että olin hupainen, sukkela, niin,\nvieläpä kaunopuhelijaskin ja hurjasti rakastunut.\n\nPoskeni polttivat ja veri juoksi tulena suonissani; mutta siellä\nsisällä oli hirveän kuumaa, aivan troopillinen kuumuus, ja sellaisessa\nilmanalassa kasvaa kaikki niin nopeasti.\n\nKuumassa vyöhykkeessä kypsyvät hedelmät yhdessä kesäpäivässä, ja\nnaiset lakastuvat neljäntenätoista vuotenaan. Mitä kummaa siis, että\nnuori rakkauteni vesa kasvoi salaman nopeudella ilmanalassa, joka oli,\njumalat tietköön kuinka monta astetta.\n\nHän kääntyi mennäkseen.\n\n\"Sallitteko minun saattaa teitä vaunujenne luo, mylady?\"\n\n\"En, Jumalan tähden. Mieheni on niin hirveän mustasukkainen. Hän\nampuisi teidät.\"\n\n\"Ampuuko hän?\"\n\n\"Erinomaisen taitavasti. Hän voisi ampua kärpäsen nenänne päältä,\nvahingoittamatta teitä, jos vaan pysyisitte liikahtamatta.\"\n\nTuskinpa uskon, että olisin seisonut liikahtamatta, eikä minulla ollut\nmitään halua tehdä loordin tuttavuutta.\n\n\"Hyvästi, sir\", kaikui lempeästi hänen karmiininpunaisilta huuliltaan,\nvielä välähdys tummista silmistä, ja _Victoria regia_, minun _Victoria\nregiani_, oli kadonnut.\n\nKaikki oli mielestäni ihanaa unta.\n\nMinä nostin silmäni ja huomasin nyt vasta olevani yksin.\n\nOli monta kävijää kasvihuoneessa, ja toisella puolen ammetta seisoi\nHelga Johnsen ja katseli minua nuhtelevin silmäyksin.\n\nNiin, ette ehkä tunne Helga Johnsenia?\n\nHelga Johnsen on seitsemäntoista vuoden vanha ja ottaa kesällä\npäästötutkinnon normaalikoulusta.\n\nHän on rikkaan maakauppias Johnsenin tytär siitä pitäjästä, jossa isäni\non pappina.\n\nHän on suloinen tyttö ja kastanjan ruskea on hänen tukkansa, joka\nriippuu selässä paksuna palmikkona.\n\nHelga Johnsen ja minä olemme leikkineet häitä pienistä asti,\nvanhempamme tahtovat niin mielellään, että saisimme toisemme, ja minä\nolenkin pitänyt paljon hänestä; mutta tällä hetkellä halveksin melkein\nitseäni typerän lapsellisen makuni tähden.\n\nKuinka voisin enää iloita tuosta pienestä, vaatimattomasta\nniittykukkasesta nyt, kun olin hurmaantunut troopillisen kasvin\ntaivaalliseen tuoksuun.\n\n\"Kuka ylhäinen nainen se oli, jota puhuttelit?\" kysyi Helga ja tuli\nluokseni.\n\n\"Se oli eräs englantilainen lady.\"\n\n\"Herranen aika, niin muhkeata!\"\n\nHelga Johnson näytti närkästyneeltä, minä olin hajamielinen, ja\nalakuloisina menimme takasin kaupunkiin.\n\n\"Sanoi terveisiä myladylle\", sanoi Helga pilkallisesti erotessamme. En\nviitsinyt vastata hänelle mitään, vaan menin kotiin huoneeseni ja join\nepätoivossani puolipulloa olutta.\n\nSinä yönä näin hirveitä unia, Mielestäni uin suuressa ammeessa\nloordin ampuessa pilkkaan rintanappeihini, jotka olin saanut\nkonflrmationilahjaksi Helga Johnsenilta.\n\nPäivä oli pitkälle kulunut, ennenkuin olin vaatteissani.\n\nMenin kävelemään linnoituksen vallin ympäri antaakseni raittiin\nmeri-ilman jäähdyttää polttavaa otsaani.\n\nOliko se todellakin mahdollista?\n\nNiin, se oli _Victoria regia_, joka tuli kävellen yksin, aivan yksin!\n\nSilkkihame lukemattomin poimuin ja koristuksin peitti hänen\nmajesteetillisen vartalonsa.\n\nHän oli kauniimpi kuin koskaan ennen.\n\nHän hymyili jo etäällä, minä menin häntä vastaan ja me istuuduimme\nmuutamalle penkille.\n\nMinä alotin sanomalla olevani onnellinen nähdessäni hänet ja lopetin\nsanomalla olevani onneton rakkaudesta häneen.\n\nHän muistutti minua olevansa naimisissa.\n\nMitäpä siitä? Minun rakkauteni oli puhdas kuin lumi kotomaani\ntuntureilla, platoninen kuin Danten, kuin Petrarcan! Hänestä tulisi\nBeatriceni, Laurani, ihanteeni!\n\nSydämmessäni rakentaisin kasvihuoneen kullasta ja kristallista,\nrakkauteni olisi aurinko, joka sitä lämmittäisi, ja kyyneleitteni\nvesiammeessa kukoistaisi hän ijäti, hän minun ihana _Victoria regiani!_\n\nNyt olin keksinyt todellisen kutsumukseni. Hän oli saattanut minut\nlöytämään itseni. Minusta olisi tuleva runoilija ja romanseissa ja\nsoneteissa laulaisin hänen ylistystään yli kaikkein maiden!\n\nHän katseli minua suloisesti hymyillen.\n\nEn tiedä ymmärsikö hän minut oikein. En myöskään tiedä, puhuinko aivan\npuhdasta englannin kieltä; luulen, että sekoitin siihen koko joukon\nnorjan kieltä, mutta hän ymmärsi kaikissa tapauksissa tarkoitukseni.\n\n\"Te olette suuri lapsi\", sanoi hän ja löi minua keveästi toisella\nhansikallaan, jonka oli vetänyt kädestään.\n\nMinä tartuin hänen käteensä, joka oli valkoinen, kaunismuotoinen ja\nkoristettu timanttisormuksilla, ja peitin sen suuteloilla.\n\nHän nousi.\n\n\"Minun pitää lähteä. Ajatelkaa, jos joku näkisi meidät!\"\n\n\"Enkö koskaan enää saa tavata teitä?\"\n\n\"Ehkä. Tulkaa illalla Tivoliin.\"\n\nHän meni pitkin puiston käytävää.\n\nVielä hymy hänen karmiininpunaisilta huuliltaan, ja _Victoria regia_\noli jälleen kadonnut.\n\nKotona oli kirje maakauppias Johnsenilta.\n\nHän oli äskettäin tullut kaupunkiin, hänellä oli terveisiä kotoa ja hän\nkutsui minua syömään päivällistä hotellissa ja sitten seuraamaan häntä\nja Helgaa Tivoliin.\n\nEn voinut olla vastaanottamatta hänen kutsumustaan. Voisinhan\nsitäpaitsi siellä ulkona löytää tekosyyn, hiipimään pois ja puhelemaan\nlemmittyni kanssa.\n\nPäivällisillä hotellissa olin loistavalla tuulella, ja Helga Johnsen\noli myös iloinen ja onnellinen.\n\nTyttö parka, hän ei aavistanut, että toinen nainen oli jo saanut\nkunniapaikan sydämmessäni!\n\nTultuamme Tivoliin etsivät silmäni tutkien ympäri salia. _Victoria\nregiaa_ ei näkynyt missään. Jos hän olisi ollut siellä olisin löytänyt\nhänet tuhansien joukosta.\n\nHajamielisenä katselin näytäntöä.\n\n\n\n"]