[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f9bccdbIiJAONYuk0HYqKr3Ws6-ou89E6zMV7vpUpS8o":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":21,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":22,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":23,"preamble":24,"content":25},2331,"Piimälasku ja kokkelpiimee","Hemmo, Kaarlo",1858,1940,"2331-hemmo-kaarlo-piimalasku-ja-kokkelpiimee","2331__Hemmo_Kaarlo__Piimälasku_ja_kokkelpiimee",null,"novelli",[],[],"fi",1928,29834,178777,true,[],[],[],"Savon murteella kirjoitettu kokoelma sisältää humoristisia kertomuksia ja lyhyitä juttuja savolaisesta elämänmenosta. Tarinat kuvaavat kansanomaisia sattumuksia, paikallisia tyyppejä ja arkisia kommelluksia leikilliseen sävyyn. Mukana on kuvauksia niin nimipäivistä, matkoista kuin paikallisista herroistakin.","Kaarlo Hemmon 'Piimälasku ja kokkelpiimee' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2331. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja\nlevityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","PIIMÄLASKU JA KOKKELPIIMEE\n\nKirj.\n\nKaarlo Hemmo\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1928.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nPiimälasku ja kokkelpiimee.\nKosto kortinpelloojille.\nKu on nousuluonto.\nHerrastuomar Pohata uus turkki.\nJoka toeselle kuoppoo kaevaa -- se siihe ite lankioo.\nHerrastuomar Pohata emännän nimipäevät.\nKu nenästä vettää...\nKu emäntä ja isäntä virkoja vaehto.\n\"Lassilline arvo\".\nSuu soattaa suven rittaa, kielj kärpän nakkii --\nSitä mukkoo kuokitaa, ku ruokitaa.\nSumujärven pappi hammasleäkärinä.\nVarotushuuto naemattomille ja leskmiehille karkausvuonna.\nKu lautamies tuomittii.\nKauppias Riston erreys.\nSilli poes haesemasta.\nMattiina.\nKu kukoestus kuorestaa puhkes...\nSielun viholline pötk pakkoo...\nMatkalla Ametriikkii...\nHermovikako vae \"Vanha-Oatam\"?\nMyyränmäkeläeset sähkössä.\nKu minä ite -- varastin.\nRotta, rotta -- voe herra siunatkoo!...\nKu suutarjmestärj pelekäs -- tulovaasa varkaaks.\nLukkari viisautta...\nHoppeeheät ja -- vallankummous.\nSyksyilla vietto vanahaa aekaa.\nIte pilas...\nMite kuokkavieraelle liehka annettii.\nKepakkala Rietu.\nParturi purk kauppasa.\n\"Liikemiehe\" sotamuistelmija.\nKu kasvoja pitj laettoo.\nYöjalakalaeste vaennooja.\nLäskine talv.\n\n\n\n\nPIIMÄLASKU JA KOKKELPIIMEE.\n\n\nPiimälasku ja kokkelpiimä -- niitä sanoja kuullessa savolaese immeise \nkielelle ves herahtaa! Ei sitä ou kukkaa ruvenna toestamaa oekee \nhistorjallisest, voan kaekella tolokulla ja varmuuvella voe kuetennii \npeättee, että ne molemmat on yhtä savolaesia ku -- savolaeset itekkii. \nJa siinä se onnii se niks, että jo niihe pelekkä maenihtemine \nherrauttaa vettä savolaese kielelle. Jos savolaeselle hoastellaa \n\"pitkästäpiimästä\" taekka \"huliviljpiimästä\", niin sen alakaa hetj \nmieltä keäntee, vaekkei ies tervakaa sille semmoesta temppuva tie, eikä \ntoas piimäpunkka ja piimähinkki sen korvaa niin korreelta helläy, ku \npiimälasku, joka oekee korvoo kutkuttaa... Ja savolaene leikillissyys \non ihko apilaspellossa sillon, ku se peäsöö ivvoo tekemää \npitkästäpiimästä, mitenkä sitä muka mehtätöehi lähtiissä keritää \nkerälle, niinku verkkorihmoo, ja metässä asetettaa puuhu riippumaa, \njosta sitte itekukkii ottaa säekee itellee ja lappaa suuhusa, ku \nryyppeemise tarvis tulloo. Kyllä siinä sitte aekoo kulluu, ku semmoesta \nnauhoo nieleksii, eikä siitä soa kunnon ravintoo ruummis eikä henk. Mut \nku oekeeta kokkelpiimee nieleksiä lotkauttaa, niin siitä valluu puhtia \nja voemoo ruummiisee ja henkee palakeisii. Ja entäs, mitenkä mukava \npiimälaskuva on kantoo, ku ei tarvihe muuta ku voan pistää sen \nvihtasankaa kirvee ketara ja nostaa olokapeällee taekka asettaa kontin \nviereen selekääsä taekka toas sen peälle -- ne olla köröttää \nhartioella, niinku rakas pariskunta vuoteessaa... Mut kantoo \nrettuutappas pitkeepiimee keränä kaenalossas taekka riiputa niitä \npunkkia ja hinkkiä käsissäs, niin tunnet, mittee muksu maksaa! Ja \nkoetappas pitkästäpiimästä taekka siitä huljvilistä kesävelli eli \nrueppo tehä, niin se ei ou muuta ku samallaesta hengetöntä liojuva, \nniinku Nenolan poeka sano äetpuolesa olova. Jos sitte savolaeset on \nvähä niinku ylypeitä piimälaskustaa ja kokkelpiimästää, on niillä siihe \nmelekei patentti, jos tavaroo sen loavun kantilta katellaa. Vae mittee?\n\nNyt minä kuetennii oun lähtennä kulukemaa veärän kautta suoraa. Minä, \nneät, en aekonna ruveta piimälaskun ja kokkelpiimän ylistysvirttä \nveisoomaa, meinasin voan kertoo pienen tappaukse Hoapalahe niityltä, \njossa oltii heiniä korjoomassa. Pueljpäeväruppeema olj oekee ahkerast \nkoottu heiniä rukkoe ja kantoo rytkitetty lattoo. Ja ku sitte alako \nnäläkä suolia soetella, mäntii evväehe kimppuu. Ruokaelupaekaks \nvalittii suure pajupensaeko varjonpuoleine rema, aurinko ku paestoo \nhellitti niin täyyveltä terältää, että sen kuumuuvessa oes syönt \nollunna joutavata nälävimistä, etennii ku olj soatu työssä tarpeeks ast \nhikkoella. Pikkuse matkan peässä istu Suehkos-Antti Maejja-Kaesasa \nkansa ommae evväehesä eäressä. Ne asu hyyriläesinä saunassa ja olj nyt \nhyyriää työllää maksamassa. Ikä-immeisiä niistä olj kumpanennii. Vähhää \ntyytyväesinä ne koetti toemee tulla. Lehmäkappura lyps sen verra, että \nMaejja-Kaesa kyken sillontällön kirnuvammaa ja niinpäs olj nyttii \nheinäeväsleipää kaeverrettu kuoppa, johonka olj pistetty joetae \nnokaleita voeta, vakkasessa olj suolattuja ahvenia ja särkiä sekä \nhöntterössä piimäsintuva.\n\nTaloväe evväät olj iha toesta sorttia, uiinku entise paakari pullat \nuunissa. Niillä olj suuressa vakkasessa voeta, isoja leipiä, jokkuu \nkalakukko, pitkiä muekkuvutkakkeita, parissa piimälaskussa kokkelpiimee \nja vielä lisäks tattarjauhoja. Ja se piimä vasta ollii piimee! Ei se \ntahtonna laskusta mahtuva tuoppii juoksemaa ilima ettei puukolla \nsöhinnä kokkelia pienemmiks. Ei ollunna ihme, että sitä ryypätessä \nkuulu tavato ryssäys ja silimät tahto revetä. Ku siitä ruvettii rueppoo \ntekemää, niin siinä käv semmoene rutkitus, ku monella kirnulla oes \nyhtaekoo kirnuttu. Kyllä sitte passas täyvvellä mahalla pitkällee \nheitäätyvä ja nukkuva tuhnahtoo ruuvva peälle! Eikä pitkiä aekoja \nkulunakkaa, ennenku koko heinäväk kilipoo kuorsas, niinku oes pellavia \nsilivitty taekka liinoja roahnattu. Oljko Suehkos-Antissa katteutta, \nsitä ei kukkaa tiijjä, voan erityisest se eukkosa kansa näytti kahtoo \ntillistävä talon työväe herkkuja ja syöntiä. Ja ku oma syömine peätty \nja Antti rupes mahallee pötköttämmää ja vetel savuja piipustaa, ei sitä \nunj ruvenna niin imeläst paenamaa, ku toesia heinämiehiä. Ja jos \nkoettas arvata, mittee Antti siinä tuumail ja mietti, tekköö mielj \narvelemmaa, että jottae tämänlaesta sen aevokopassa kiertel:\n\n-- Jos isäntä taekka emäntä oes matkassa ollunna, oes ne varmaa \nkokkelpiimee koatoo lorrauttanna meillennii ja tattarjauhoja antanna. \nVentovieraat ei uskalla, ei uskalla... Mut kyllä niihe nyt kelepoo \ntäyvve mahasa vieressä moata, kelepoo niihe -- ilimankos niin hetj une \npeästä sae itekukkii kiin... Ja nyt piimä jeä happanemmaa... Eihää \ntuosta maha tulla ies putkenpolttamoo, jos tuolta piimälaskusta hiivin \nhörppimää muutamia kokkelia?\n\nEikä ollunnakkaa harhaluuloo arvelu, että Antin mielessä jottae \nsemmoesta liikku. Se, neät, läks nelinryömi marnimaa piimälaskuva koht. \nKuluku olj hissuksee mänemistä, ettei voan kukkaa sattus havahtummaa... \nPeästyvää piimälasku eäree Antti otti tulupa suulta poes, nost laskun \nsuusa kohalle ja ryypätä harnas. Ku laskussa olj piimee voan \npohjapuolella, synty lasku sisässä niin kummalline eänj, ku siellä oes \njokkii mörähtännä, samalla ku piimä puota loksaht allaapäe aekamoesella \nrytkäyksellä, niin että sitä tulj Antin suu ja siemmet täytee, vieläpä \nvierj kasvollennii. Ku Antin harnaesu olj voimakas, mänj piimee henkee \nja täperällä olj, ettei se mies läkähtynnä. Mut kova yskäsy sen tok \npelast. Siitä kuetennii yks ja toene makkooja alako nostella peätää. \nSillon Antti survas piimälasku moaha, heittäyty pitkällee ja vierimällä \npyöritti ihteesä lähemmä evväetää ja eukkoosa. Siellä se oekas ihtesä \nmakkuulle sekä olj uneksivinnaa panemalla:\n\n-- Hörö, hörö, höö, höö...\n\n-- Piimä juosta jolkottaa moaha, karjas yks makkuumies ja hyppäs \nnostamaa piimälaskuva pystyy ja paenamaa tuluppoo sen suuhu.\n\nAnttikii olj havahtuvinnaa ja kysäs:\n\n-- Mikäs sen piimälasku on koatanna?\n\n-- Hörö, hörö, höö, höö sen on koatanna, vastattii Antille, jonka \nkasvolla olj vielä kokkelia.\n\nJa ku siinä yks ja toene peäs herreille ja sae asjasta toloku, rupes \nnekkii höröttämmää, niin että se vasta olj höröhöröhöötä. Mut Antti ei \nyhtynnä höröttämmää, voan olj ruppeevinnaa moatessa kuorsoomaa.\n\nKu työhö noustuva tappaus tulj itekunnii tietoo. niin höröttämistä \njatkettii koko iltapäevä sekä vielä kotonakkii. Eikä vuosie \nkuluttuvakkaa tarvinna muuta ku jokkuu voan sano, että:\n\n-- Hörö, hörö, höö, höö, niin hetj alako höröttämine kuuluva.\n\nJa semmoene se kaikessa yksinkertasuuvvessaa ja koruttomuuvessaa olj se \ntappaus Hoapalahe niityllä. Ku nyt rakkaelle savolaesille ja muelle \nkansalaesille tarjotaa _Piimälasku ja Kokkelpiimee_, tiijjetää jo \npeältä iskii ja eiltäpäe, että tässä piimälaskussa soattaa olla \nkuevettunneita ja happamijjae kokkelia, niin ettei ylleestä \nhöröttämistä peäse syntymää. Mut siinä tappauksessa ei kukkaa näetä \nniin ahnaast harnaese, ku Suehkos-Antti tek, eikä siis tarvihe \nkennenkää läkähtymistä pelätä...\n\nJa joha sitä on siinäe ansiota!\n\n\n\n\nKOSTO KORTINPELLOOJILLE.\n\n\nSamassa sakissa ne olj koko kevvää ollunna tukinuetossa Koukkujoilla ja \nkuus niitä miehiä yhteisee olj. Ne sano olovasa kotosi Juvalta, \njoskohta yks niistä aena sano olovasa vielä juvemmalta ku ne toeset. Ku \nves olj joessa vähissä ja tukkia paljo, pitj maksoo tavallista \nkorkeempoo palakkoo, että lasku sujus hyväst. Ja niimpä näehe kuuvve \nmiehe työpaekka olj oekee kultakaevos. Laskun loputtuva olj mieste \npovukset pullollaa rahatukoesta, eikä niillä ollunna hättee lähtee \nuutta työpaekkoo ehtimää. Kaekessa rauhassa ne jäekii korttiertalossaa \nmakkaeleinmaa ja leppäelemmää sekä syömää ja juomaa sitä mukkoo ku \nsuusta maestu ja maha sulatti. Muun työ puutteessa ne rupes korttia \npelloomaa, ens aluks leikillä ja sitte rahalla. Ja näkkyy se korttipel \nnostavan himmoo, niinku ryyppiminennii, sillä ku miehet siihe äety, \nniin ne lyyvvä lätkitti päevät peästää ja välistä yölläe. Minkä verran \nniistä itekullae lie ollu onnee ja miten pelj lie lyönnä leiville, \nsiitä ei ou tietoo. Vähitelle kuetennii yks miehistä rupea tappoomaa. \nTappiot kiihotti sitä yhä uhemmi pelloomaa, kunnekka lopuks kassasta \npohja irvist ja ansiot olj mänetetty viimmesee pennii asti. \"Itku ei \nauta markkinoella\", tuumaa mies ja rauhallisest kahtel toeste pelluu \njatkamista. Mut totta kuetennii se lienöö surulliselta näyttännä, koska \nyks joukosta sano, että:\n\n-- Hellitettää tok sen verra, että maltetaa ies syyvvä kunnolla. Ja ku \ntästä yhestä kaverista tulj rumpal, niin se joutaa ruveta nyt kokiks ja \npalakaksee soa pistee poskeesa niin hyvät portsut, että mahanahka \nkiiltää. Tänä oamuna isäntä kaupihtel lammasta. Ostetaa porukassa se \nlammas ja tuo kaver lahtoo sen ja keittää meille lammaskeito perunoehe \nkansa. Ruppeetko keittämää? Hyvä! No, kututaa isäntä ja annetaa sille \nlampaasta käypäset kättee.\n\nJa isäntä kututtii. Kauppakii synty ihko kahtee sannaa. Sitte se \nkuuvves, rumpaliks pelattu mies Iäht keittopuuhii ja viis miestä jatko \npelluuta.\n\nVähä aejja peästä se kokki tulj kysymää, keitetäänkö lammas kokonaa.\n\n-- Kokonaa, kokonaa, sillä passoohaa sammoo soppoo syyvvä kaks erj \nkertoo, jos tähettä jeä.\n\nKokki olj ryhtynnä toemeesa ja höpissynnä iteksee, että:\n\n-- Tästä keitosta passoo keittee kosto kortinpelloojille.\n\nJa enstöeksee se paeskas lampaa nahkonee, suolinee ja sorkkinee pattaa, \nku sae sen kirvespohjalla ohtaa kopastuvvaa hengettömäks. Samalla \nkertoo se potatittii huuhtomattomina koato sekkaa. Sitte se mänj \nkortinpelloojae luo ja sano, että:\n\n-- Se lammas olj laehanlaene ja sentähe pitäes panna voeta siihe \nkeittoo.\n\n-- Niissä meijjä reppuloessa on voeta. Ota niistä voeta, minkä varut \ntarvihtovas.\n\nKokki keräs viijje miehe reput kaenaloosa, kanto kottaa ja runttas \nkaekki pattaa lampaa sekä perunoehe sekkaa. Laetettuvvaa aekamoese \nrompsu paan ala läht se paenamaa koko talosta tuntemattomaa suuntaa.\n\nKu näläkä alako kortinpelloojae sisuksia näykkiä, mänj ne kokkiaa \nkahtelemmaa, kuullaksee millonka lammaskeitto joutuu. Kovimpa mieste \nnenät venäht pitkiks, ku heille selitettiin, että kokki on hävinnä, \nniinku tina tuhkaa, ja että koassa on semmoene soppa kiehumassa, ettei \nsitä taejja syyvvä herrat eikä narritkaa. Ja tämä viimmese arvelu \nheistä joka mies usko, koska ne ties, että heijjä hoararepuessaa olj \nvanahoja kenkiä, hajallisia jalakarättiä, likasia alusvoatteita, \ntupakkata sekä kaekkea muuta monenmoesta hörtöö, jos kohta toesessa \npuoliskossa olj ruokatavaroetae. Parj miestä läks karkuria perästä \najamaa. Mut rautatieasemalla ne sae kuulta, että se olj noussunna \njunnaa, vaekkei kukkaa muestanna, minnekkäpäe mänövää. Luultavoo on, \nettei se pitkiä matkoja junassa matkustanna jo siitäe syystä, että \nsillä olj 'matti kukkarossa'... Ku miehet tulj takas talloo ja kaekki \nviis miestä kirroelj kaverisa keittämee kostosoppoo, sano talon isäntä, \nettä:\n\n-- Mittees tuossa kirroelemalla kieltänne kulutatte! Jos työ kaekki \nJuvalta outte, niin tavotatteha työ sen sieltä kottiinnuttuvanne ja \nvoette sitte keittopalaka maksoo.\n\n-- Ei myö nii vissii tiijjetty, olko se Juvalta, vaekka se sano \nolovasa, vastas miehet.\n\nJa sillon tuummas isäntä ja sen suu olj virnallaa, että:\n\n-- Aeva oekee on arvelu, ettei se Juvalta ollunnakkaa, se kun nimittäe \naena sano, että:\n\n-- Jos nuo kaverit lienöö Juvalta, niin minä oun vielä -- Juvemmalta...\n\n\n\n\nKU ON NOUSULUONTO.\n\n\nOn sanottu, että immeiset luotii kahelaesiks: miehiks ja naesiks. Mut \nluonnonloatuja siihe sijjaa on annettu niin kirjava meärä, ettei niistä \noekee tarkkoo luvettelloo taetas osata tehä parrae rätinkmieskää. Ja \nniimpä sitte onnii yks kiipperä ku huonost tehty vene, toene pehmee \nlupsake, niinku iso villatukko, kolomas taepumato, ku paksu rautakank \nja nelejääs taepusa, niinku uunissa hauvvottu koevuvihta taekka vetelä \ntaekina. Jos kellä on aekoo ja haluva vertaeluja tehä, niin kylläpä \nkaeketi luonnonloatuje erjlaesuuvet nousoo tuhansii ja iha miljuonii \nast. Tästä monipuolisesta kirjavuuvesta on seurauksena, että immeiset \nkeskinäesessä elämässää nauskaa, niinku porsaslauma taekka näykkii \ntoesiaa, niinku kukot, pistävätpä ne pystyy tappelurytäköetä ja \nkokonaesia sotijakkii.\n\nVoan entäs jos immeisille ei oes annettu ku kaks luonnonloatuva niinku \nniitä ei ou ku kahelaesia: miehiä ja naesia. Mahtaeskoha naeset pvsyvä \nnaesina ja miehet miehinä? Tuskimpa voan, koska jo asjoehe nykkyesillä \nkannoella ollessakkii naeset tunkeutuu mieste sakkii, peästäksee \nakoeks, ja miehet aetuuttelloo naesia, peästäksee ukoeks, niin että \nelämä oes yhtäläesessä sekasotkussa ku rullavakka, niinku se on \nnykyjäännii...\n\nMut nytpä huohmoon joutuneen selittämättömiä arvotuksija koskettelemaa, \nmikä ei alunpittäe ies tarkotuksena ollunna. Minä nimittäe olin \naekeessa kertoo, mihinkä soattaa johtuva, ku immeisellä on nousuluonto. \nJa jos kellä, niin Aeraksela ukolla se olj nousuluonto sen sanan \nkorkeimmassa merkityksessä. Se olj se ukko huohmattu henkilö -- ja hyvä \nhyvviisä sekä paha pahhoesa. Tällä hetkellä se soatto naureksija ja \nsilimäillä niin suloesest, ku herreimmillää ja houkuttelovana olova \nsilimä ruespuurossa. Mut annappas olla, että jokkii poekkitellaene sana \ntaekka mikä muu vastakäläkkisyys sattu ilimestymmää, niin sillon hetj \nalako silimät vihasta kiiluva ja suu männä suuttumukse irvee. \nUsseimmite se ryöpsäys ei kestännä kauvva, voan jos ukon syvän eattu \noekee syrjällee mänemää, olj parasta muuttoo moata, s.o.: siirtyvä \nlähheisyyvestä poes. Etennii nuoremmalla ijällää sen luonto olj ollunna \nniin kiipperä, että se olj ryyvvännä käsiks ja myrsyytellynnä niin \npahast, että olj soanna muutamia kertoja sakkojakkii maksoo. Mut ei sen \nvanahempanakaa tarvinna suuttumusta kylästä hakkee. Ku se olj hyvi \nhuohmattu mies ja ku monj tarviht siltä avustae soaha, olj sitä pakko \nkärsiä niin sen hyvinä ku pahonae hetkinää.\n\nUkko olj nuoruutesa ja miehuutesa päevinä ollunna ahkera kalastaja ja \nsama vintiö siinä pysyy vielä vanhanae. Ja ku ei ennee pitemmille \npyyntmatkoelle lähtennä, nii pitj mertoja lähheisessä lammissa, jossa \nolj aeka tavalla särkijä. Vähäese matka peässä lammista olj \nreservikasarmi, jossa joka kesä opetettii poekia sotamiehiks.\n\nKerran sattu ukko olemaa mertojaa nostelemassa nähäksee, onko niihe \nsoalista männynnä. Kotjväk ei oes särkkaloesta välittännä ja ne \nvalittel, että säret tekköö suolet 8-rihlaesiks, niinku pyssyn, eikä \nsärkhumut ja piimävellilueru taho mahassa pysyvä. Mut ku ukolla olj \nhalu kalastoo, niin se kanto särkiä kottii pitki kessee. Siinä nyt \nmertoja kohotellessa olj muuvva reservimies tullunna rannalle kahtoo \ntollottammaa, eikä malttanna olla eäneti voan kysäes, että:\n\n-- Onkos männynnä särlrkiä merlrtaa?\n\n-- Mittee sinä pirlrunpoeka sanoet? kivaht ukko.\n\n-- En muuta, ku kysäsin, että onko mennä särlrkiä merlrtaa?\n\n-- Ootko sinä kasarlrmin koerlra, joka on pantu rlrannalle haukkumaa?\n\n-- En oo koerlra, voan reserlrvisotamies.\n\n-- Koerlra sinä out! Mut kyllä minä opetan sinut...\n\nJa sillä kertoo puotti ukko merran järvee sekä läht reserviläestä koht \nmelomaa niin kovalla kyyjjillä, että ves posis. Mut reservimies otti \njalat allee ja juosta livaht kasarmille. Ukko paeno perästä sitä mukkoo \nku vanahat käpälät keänty sekä harppas suoroopeätä komppaniijja \npeällikö asumuksee. Tuski huohmas lakkisa ottoo peästää ja hyvänpäevä \nsannoo, ku jo alako pauhata, että:\n\n-- Eikö herlra katteinilla ou koerlroo, ku teällä reserlrvimiehet \npannaa immeisiä haukkumaa ja niille irlrvislelemää? Minä oun luullunna, \nettä teällä kasvatettaa nuorlrukaesista sotamiehiä, mut niistä \ntaejjetaannii tehä koirlrria...\n\n-- No, mittee nyt sitte on tapahtunna?\n\n-- Mittees muuta, ku rlreserlrvimies tulloo rlrannalle koirlrana \nhaukkumaa. Se on hävitöntä. Eikös ou tarlrkotus, että valamistettaa \nisämmoan puollustajija, jotka ampuva puksauttas tinamarlrja vihollise \nsilimää? Minkästähe niitä sitte koerlriks teällä neuvvotaa?\n\n-- Tyyntykeepäs nyt, hyvä noapur, ja kertokee mittee on tapahtunna, \nniin että ymmärrettää.\n\n-- No, ku olin tuolla lammissa merlrtojan kahtomassa, tulj jokkii \nsotamieskutjana ja rlrupes koerlrrana minuva haukkumaa...\n\n-- Kukas se sotilas olj?\n\n-- Mistee minä ne tunnen. Mut ku läksin koerlroo kurlrittamaa, juoks se \nkasarlrmille pakkoo. Nyt minä voajjin, että kattein ottaa selevä ja \nkurlrittaa koerlra...\n\n-- Se tapahtuu hetj, sano kattein sekä läks ulos.\n\nUkko seuras jälestä. Kattein komens panemaa hälytykse toemee ja \nsilimäräppäyksessä alako miehiä purkautuva kasarmi ettee, niinku \nkusiaesia pesästää. Ne komennettii rivvii seisomaa ja ku se olj \ntapahtunna, tievust kattein, kuka mies olj koerrana ollunna. Ukko \ntirkisttel ja sano lopuks, että:\n\n-- Tuo mies tuossa.\n\nKattein huus reserviläese rivistä etteesä ja kysäes, että:\n\n-- Mitenkä työ outte tätä ukkoo haukkunna?\n\n-- En mitenkää muute, ku voan kysäsin, että onko männynnä särlrkiä \nmerlrtaa?\n\n-- No mut eihää tuo ou haukkumista, eikä koerrana olemista, jos siivost \nkysäsöö, sano kattein.\n\n-- Minkätähe se ei ou! Sehä jätkyttel minua, ku sorlrautti kieltää, \nmikä minussa on Luoja antamana vikana. Mittee varlrte se sorlrautti?\n\n-- No, ku se sama vika on täännii reserviläese kielessä ja tietyst se \nhänessäe on Luojan antama vika, selitti kattein.\n\n-- Rlryökäleenkös tähe se sama vika on justiisa tuon miehe kielee \nannettu! Tämmöestä siitä sitte tulloo... Ja parlrasta se oes ollunna ku \nse oes pitännä leipälinkkusa kiin...\n\nSamassa läks ukko rantoo kohi paenamaa. Sitte se keräs mertasa lammista \npoes ja vei kottiisa. Myöhemmällä niitä aettarakennukse ylisille \nkantaissaa olj ukko puhellunna yksinää ja sanonna, että:\n\n-- Olokoo kalastamiset siltää sinä aekana, ku kasarlrmilla on \nrlreserlrviläesiä. Jos minä, neät, sinne mänen, on ne kaekki \nsorlrakielisiä ja sitte on koerlria enemmä ku yks. Sillon sitä \nsuuttumuksesta halakiis, niinku itikka mahasa täytee verlrtä \nimettyvvää. Ja minä en kuitenkaa ossoes olla suuttumata. Mut minkäs \nimmeine sille mahtaa, ku on nousuluonto...\n\n\n\n\nHERRASTUOMAR POHATA UUS TURKKI.\n\n\nKu immeistä onni potkasoo, niin että se työtä ja vaevoo näkemätä \nesmerkiks rikastuu, niin sen muestluu eli peäkii ikkääku suurenoo ja \nsiihe koppaa moalimasta ja syvämmestä pakkautuu kaekemmoesta mieltekkoo \nja syntijä. Ensimmäesijä mieltekoja ja syntijä on ylypeyve synt, joka \ntulloo sitä voemakkaammaks, mitä väljemmät ymmärrykse ruuvvit \npeäkopassa on. Ja ne ruuvvit olj toas jotennii löyhänlaeset Ville \nPohatan peässä. Sen tähe ylypeyve synt sen aesoesa valjastikkii iha \nmäkvöehe ja sitolokkaremmin kansa. Ja vaekka se ei tok niin mahtavaks \npaesunnakkaa, ettei se oes hyvveepäevee tavallisillennii immeisille \nsanonna, niin siihe sijjaa se koetti huusholliisa ja omiks tarpeiksee \nhankkia tavaroeta, joehenka vertaesija ei oes koko pittäässä. \nRovastilla olj niin yökee ja kommee turkki, että sitä immeiset \nihmetelle kahtel, niinku siat hoppeelusikkata. Ja sillä tappoo asja \nollii, että ku rovast turkissaa istuva röhötti, niin yksinkertanennii \nymmärs, että siinä on herra ja herran turkki. Mut Ville Pohatta ei \nruvenna kauvva kahtelemmaa ja ihmettelemää, voan peätti hankkia itellee \nvieläe paremma turki, iha semmoese, ku olj sattunna näkemää Kuopio \nmarkkinoella jollae Kokkola suurkauppijaalla. Ja se se vasta olj turkki \nollunae, ku siinä olj karvattii kahepuole, niin että peä tahto \npunneillee männä tuummatessa, että missee moassa on susilla -- se \nturkki, neät, olj susturkki -- karvat nahkasa kummallae puolella...\n\nSattu sitte parj pittää kauppiasta lähtemää ostoksille Pietarii. No, \nmittees muuta, ku Ville Pohatta lyöttääty yhtee matkaa. Ku ostoksilla \nkulukiissa kohattii turkkikauppa, astuttii sissää. Ykskää näestä \nkolomesta miehestä ei osanna ryssee, eikä toas ryssät suomee. \nPuotmiehet pokkuroe ja kumartel sekä hiero kämmeniijjää, niinku niitä \nois palentanna. Samalla ne politti puhuva, niin että kielet pyör niihe \nsuussa, niinku pässinsaparo. Mut Suomen miehet ei osanna muuta sannoo, \nku voan että:\n\n-- Niettu ponimaijjutsa.\n\nViime tok yks heistä muestel kuulleesa, että turkki on ryssänkielellä \n_suupaa_ ja tarvita toas on _naataa_. Sillon se rykäs ja kovalla \neänellä sannoo mölläytti, että:\n\n-- Suupaa naataa.\n\nJa nytkös puotmiehet rupes kilipoo polittammaa ja viittiloemaa \nkäsillää, että näytti siltä, ku ne alakas tappeluva hieroo. Mut eihää \nniillä sitä meininkiä ollunna, voan ne koetti selittöö, että tässä \nniitä turkkija on. Ku selitökset jäe ymmärtämätä, ne alako \nviittiloemalla kuhtuva toesii huoneisii. Ja ku rakennus olj \nneljkerroksine ja joka kerroksessa olj monta suurta huonetta turkkija \ntäynnä, niin kyllä kulukemista piisas, jopa rupes pelottammaa, että jos \nne polittajat jossae sopukassa ryövee... Mut eihää tok, ne voan \nnäyttel, ku toas Suomen miehet sano, että:\n\n-- Niettu, niettu.\n\nSillon yks puotmies läks sukkelana ku orava juoksemaa kellarkerroksee \nsekä tuuvva roahas sieltä mahottoma suure peällyksettömä lammasnahkase \nturkkirutmeijja. Tulos olj kuetennii sama:\n\n-- Niettu, niettu.\n\nPuotmieste noamat tulj niin surkeiks, ku jokkaene kärsis hammassärkyvä. \nMut sillon Ville Pohata matkatoverista yks koato tuolin lattialle, \nlevitti sen peälle lammasnahkaturkin nurinpäe, vetäs sormesa koppuraa, \nmulistel silimiää sekä irvistel ikenijjää sekä hyppäs sitä turkkia \nrepimää ja olj hampaillaannii roatelovinnaa. Sillon hetj yks puotmies \nlöe näppijä ja sano että:\n\n-- Ponimai, ponimai -- volokkisuupaa, volokkisuupaa. (Ryssäks, neät, \nkuuluu sus olova volokki.)\n\nJa sillon se puotmies olj auvvassunna ove sivuhuoneesee, joka olj \nsusturkkia täynnä ja josta ykskaks löyvvettii semmoene turkki, ku\ntahottii ostoo. Ville Pohata toverit oes ruvenna hintoo huokeemmaks \ntinkimää, mut Ville sano, että:\n\n-- Minä en tingi, voan tinkiköö ryssät.\n\nKu se Ville Pohatta läks sitte iisvossikalla Suomen korttierii ajamaa, \nuus turkki peällä ja uus karhunnahkalakki peässä, tuntu siitä siltä, ku \nkoko Pietar oes hännee kahtonna. Ja kotjpuolella reen perässä sen \nröhöttäissä niijjata hörskäytti akkaväk niin syyvvää, että ne tahto \nlysähtöö polovillee, ja miehet pokkuroe, että selekärangat rusahtel, ne \nku ei tuntenna, voan ne arvel, että siinä kulukoo vielä korkeemp herra, \nku pittää ite rovast on. Se tietyst hivvautti syväntä samalla tappoo, \nniinku oes tähkällä huulija siveltynä....\n\nTulj sitte ne kärräät, joessa Ville Pohatta viimese kerra lautamiehenä \nistu enne siitä \"virasta\" erroomistaa. Ku kärräessä tulj tietoo, että \nPohatalla on uus susturkki -- ja pitjhää se ite huole, että tieto levis \n--, soatii siitä nautinto- ja riemulähe koko kärräehe aejjaks, sillä \nturki harjakaesia ryypättii jok'ikkiine ilta. Olj, neät, tehty sellane \nsopimus, että aena jokkuu jollae tekosyyllä jeäp harjakaesille \ntulemata. Sen vuoks olj uus juhla piettävä seoroovana iltana. Joskus \ntoas sattu vieras asjanajaja soapumaa. No, mittees muuta, ku \nturkkijuhla pystyy ja tuomar sihtierilöenee ja lautamiehinee matkaa,\nniin että turkille kyllä hintoo nous. Ku sitte kärräehe lopettajaeste \neillä lautamies korotettii herrastuomariks, lausu tuomar toevomukse, \nettä turkki tuotasii kärrääpaekkaa, jossa juhla piettii. Ja yhellä \npyynnillä se turkki tuotiinnii. Yks ja toene koettel sitä peällee, mut \nkellenkää ei se niin mallanna, ku itellee herrastuomarille, jolle \npiettii monta puhetta. Puhheihe peälle juotii maljoja. Ku juomatavarat \nrupes loppumaa, haettii herrastuomari kellarista lissee. Muuvannii \npuhuja toevo, että paekkakunta muutetaa kauppalaks ja herrastuomarista \ntehhää ensimäene esmies siihe kauppalaa. Ja sillonkos herrastuomaria \nnostettii, että turkin karvat pöllys. Se, neät, pitj sitä turkkia \npeällää. Miten siinä lie sattunna kaks lautamiestä keskenää vähä \nivallisest nauramaa. sillon kavaht herrastuomar kahelle jalallee ja \nmahtpontisest sano, että:\n\n-- Akattii ossoo nauroo, mut jokkaene lautamies ei ou herrastuomar.\n\n-- Ei oukkaa, ei oukkaa, huuvvettii sekä toas herrastuomaria nostettii.\n\nKu se herrastuomar sitte turkkinee istu, ja ku makkeet viinat, paksu \nsusturkki ja huoneen kova lämpymä nost sen kaljuun peähän \nveskarpaloeta, ei se ennee herrastuomarilta näyttännä eikä kauppalan \nesmieheltä, voan se olj, niinku mahtava hallihtija, jolla olj \nhelmikruunu peässä...\n\n\n\n\nJOKA TOESELLE KUOPPOO KAEVAA -- SE SIIHE ITE LANKIOO.\n\n\n-- Sekös on vasta ilikiö tuo suutarjpoeka, mokomakkii rehjana. Ja ku se \nvielä on olovinnaa, niinku se jo iha mestärj oes, vaekkei se kykene \nmuuhu, kun vanahae kenkäronttoste korjoomissee. Mut antaaha olla, jahka \nsen kyörän Toekkase Alapetti kahe keske tavottaa, niin se suutarjpoejja \nperäpakarat pehmittää, niin ettei rasavilli kärsi istuva, voan soa \npolovillaa olla ommellessaa...\n\nTällä laella kiukkuvaa purk piika-Riikka, Heponieme palavelustyttö. Ja \nsiihe mielenpurkauksee yhty monj muu Ieva tytär, joeta sattukii aeka \nkatras sunnuntak-iltana koolla olemaa. Ku siinä olj jouko jatkona \nkyläkunna poekiakkii, niin hammasta tuntu nekkii purova suutarjpoekoo \nkohtaa, uhkaspa niistä muutamat antoo vielä karkeempata kuritusta ku \nToekkase Alapetti, niin että mahto sen suutarjpoejja vase korva soejja \ntilliä, ku, neät, sen vase korva soe, josta takanapäe puhutaa...\n\nMut mittee pahhoo se suutarjpoeka sitte olj tehnä, että sille oekee \nnaesissa ja miehissä hammasta purtii? Lyhimmittäe sannoessa se tek \nyöjalakalaesille kiusoo ja ilikeyttää -- se tehtävä siihe olj männynnä\niha henkee ja verree. Ja sen keksimistaeto olj kerrassaa mittoomato. \nMillon se laetto oven peälle vespyty semmoeste vehkeihe varraa, että se \nyöjalakalaese ulostullessa kallistu ja kastel, niinku paemenet \nkevväällä kastetaa, soattopa se pytty puota rumahtoo peähännii, ikkääku \nsatteevarjoks, vaekkei sitä kojetta ennee tarvinnakkaa, ku kastumine \nolj jo tapahtunna. Märkänä ku uetettu koerra sae yöjalakalaene tarsia \nkottiisa. Millon se toas, jos \"vierustelijat\" sattu raskaast nukkuva \ntuhnahtammaa, ompel poekamiehe kenkäe varresuut yhteen, niin että pitj \npaljae jaloe taekka sukkasillaa lähtee lippaelemmaa ja vasta matkae \npeässä purkoo ompelukset varsista. Ku toesen kerra kärsä käsk ja nenä \nneuvo, se ompel joko peitevoattee tahikka tytön hammee poejja \nvoatteisii kiin. Sen jäläkee se nost ruminan, soahaksee yöjalakalaeset \ntavallista kiireemmäst lähtemää. Sillon tietyst vieraat voatekappaleet \ntulj mukkaa ja jos jonniimoesia kommelluksia synty. Ussei se myös \nsalapas yöjalakalaese tytön huoneesee, josta ei muehe peästämätä \npeässynnä ies ätkähtämmää, ja sitte peästyvää sae häntä koepii välissä \nluekkia tiehesä taekka kaeken muun hyvän peälle ottoo potkut \ntakapuolellee, mikä soapaskengästä annettuna ei ollenkaa sokurille \nmaestunna... Ja entäs tyttöparka? Sen pitj nörpällä nenin tulla \ntöehisä, jos ei sitä enne tehtynä käherryksiä hivuksii, ku vanahempae \ntae isännän käs kävel karhuna sammalikossa: hattuutti haevenista. Mut \nnämä tämmöeset vehkeelyt hankki suutarjpoejjalle vihamiehiä ja niin \npaljo olj uhkauksia liikkeellä, ettei se uskaltanna lähtee keskellä \npäeveekää ypöyksinää kylläe väliä kulukemaa.\n\nKu se sitte kasvo sekä pittuuvessa että ijässä ja olj sällismieheks \npeässynnä, rupea se ilikevyyttää hillihtemmää. Mut mestäriks \nruvettuvvaa ei se ite paljo koskaan kepposija harjottanna, voan neuvvo \nja yllytti poekauokarija pahhuuve tekkoo, antoepa niille oekee \npalakkioetae. Mut \"joka toeselle kuoppoo kaevaa, se siihe ite lankioo\". \nSattu, neät, sillä laella, että ollessaa suutaroemassa Atkolassa se \nmiesparka rakastuva rätkäht iha ytimijjää ja munaskuetaa myöte Atkolan \npalavelustyttöö. Eikä se ihme ollunnakkaa, tyttö, neät, olj nätti ku \nkesällä heinä, ja jo mone muunnii miehen veriä olj heilauttanna. Ku \npäevillä ei ollunna tillaesuutta muuta ku jokkuu makkee sana suhahtoo, \narvel mestärj, että nyt pittää hänennii turvaatuva yöjalakaa. Mut se \nolj helepomp arvella, ku täyttee. Kyläkunna poejjat rupes, neät, \nvahtija pitämää voejjaksee maksoo vanahoja kalavelekojaa, ne ku olj \nhuohmanna, että mestärillä ja palavelustytöllä olj halu ruveta \nsiehturia pelloomaa. Eikähää rikkaus ja humala salassa pysykkää. Monta \nyötä olj mestärj kissanunta makkoovinnaa, ja ku luul kaekkii muehe \nnukkuva, sillon läht hiipimää yöjalakaa. Mut tuskin olj paria askelta \npeässynnä kulukemaa, ku jo jokkuu toenennii alako liikkuva ja \ntuljtikulla valakeeta roapia. Ei auttanna muu ku sänkyysä \nheittäätymine. Siinä vuohkoomisessa mestärj väsy niin nihki, että \npäevällä ommellessaa torkku ja unjpäessää olj ompelovinaa, vaekkei ies \npiklankoo käsissä ollunna, sekä heräs muehe nauramissee. Sillon se aena \nkavaht oekee pitkillä esillä vetelemmää, kunnekka uuvvellee torkku \nvoetti... Sitte kuetennii poeslähtiissä sae tytölle tok sannoo \nsohastuks, että:\n\n-- Ou juhannusyönä kokolle mänemätä -- minä tulen luokses aettaa.\n\nJa siitä hetkestä alakae outti sekä mestärj että tyttö juhannusyötä, \nniinku hevone kessee. Sinä iltana sitte Atkolasta läht jokkaene \nkynsillee kykenövä kokolle, ja olj se palavelustyttökii lähtövinnää, \nvaekka väliltä kuetennii keäntyvä luekaht poes makkoomaa aettaasa, \njonka ove jätti salapaa panemata. Mut eihää unta tullunna, ku syvän \nleipo sillä laella, ku kämmen päeväleipee leipoessa. Ja kyllä \nmestärinnii syvän huputti selä ylj Atkolaan soutaessaa. Ilta olj ihmee \nihana. Kokkovalakeita hulumahtel joka suunnalta ja kuulu lauluva sekä \nnauruva. Tyyn järv nukku -- jokkii veslintuparj voan tek värreitä sen \npintaa taekka siellä ja teällä pulahtelova kala. Miel'ala tulj herkäks \nja mestärj lauloo hyrritti hiljallee, että:\n\n    \"Kaekki kalat järvilöessä\n    rannikolle rientelöö.\n    Ja ne sitte rannikolla\n    parituste kiertelöö\"...\n\nSitä loppuva laulaessaa kiinnitti mestärj soutuvaa peästäksee parituste \njuhannusyötä viettämää... Ja nyt se hetk olj tullunna! Ov olj auk, ja \nmestärj sutkaht sissää. Etusormellaa se hipas valakeeta ohtoo ja \npyöreetä leukoo, ennenku tyttö havaeht. Sitte alako sipinä ja supina. \nMut ei se mestärj taenna suoroopeätä riijjata eli kosija, sillä onhaa \naenae kolomena yönä yöjalassa käytävä ja sitte vasta vakavaa \nnaemispuuhaa ruvettava. Kaekissa tappauksissa kuetennii tämä jo \nensimäene yritys maesto apilaalta. Mut yhtäkkiä ne pomppos pystyy, \nniinku naskalilla oes pistetty, sillä pihamoalta alako kuuluva pelokas \nhuuto:\n\n-- Voe taevaat ja taevaehe salit -- teällä on kummitos, kivellä on \nkummitos! Voe, voe, voe!\n\nTyttö hyppäs huutajoo rauhoettammaa, joka olj saunassa asustava \npuolhöperö elättimuor. Sinä aekana tirkistel mestärj ovelta ja huohmas, \nettä häne venneesä olj vettee roahattu keskellä pihamoata olevalle \nsuurelle kivelle, kalamerta olj asetettu perätiiholle ja sen peälle \npantu miehennuttu ja mela pistetty kaenaloo, niin että se olj niinku \nhyväkii peränpitäjä. Ku tyttö olj soanna muori rauhotetuks ja tulj \naettaa, otti mestärj haekeet hyvästit, juosta kavaht kivelle, löe \nperänpitäjee \"korvalle\", niinku mies lyö toesta miestä, jotta se \npylläht puota moaha, sekä sano, että:\n\n-- Mittee juutasta sinä out karille laskenna, kelevoto perämies!\n\nSen jäläkee se tarttu vennee renkaasee, kiskas sen kiveltä allaa ja \npaeno rantoo koht, että vennee pohja männessä kolis. Mut sen järvee \nsurvaestuvvaa huohmas, että tappi on hävinnä tahikka hävitetty. Kaekeks \nonneksee se olj illalla tullessaa ottanna taskuusa puupalikoeta, \ntehäksee niistä naskalinpäetä. Niistä passas jokkuu tapireikää niin \nmotovast, ku se oes ollunna sitä varte valamistettu. Ja ku mestärj peäs \nkesktuholle ja alako soutoo, niin kyllä käv posina kokan eissä.\n\nMonessa talossa se mestärj sitte kesän kulluissa käv sekä näk tyttöjä \ntyylii jos sorttiinnii, mut ykskää ei sen mielestä vetännä vertoo \nAtkolan palavelustytölle. Yöjalakaa ei passanna lähtee, ku yöt olj \nvalosija, eikä päevälläkkää ollunna sielläpäe käyntiä. Kerta sattu tok \ntappoomaa kirkolla ja sae suhkastuks, että:\n\n-- Minä tulen sun luokses mikkosunnuntaeta vaste -- ou sillon \nkotosalla.\n\nJa kyllä sitte heistä kumpanennii mikkosunnuntaeta outti!\n\nPetteeksee ja eksyttööksee mueta hoastel mestärj koko kesän, että \nmikkolauvvantaena männää kirkolle yökuntii. Ja luppauksesa se täyttikii \nalaku-ossaa nähe, mut yökuntii ei jeännä, voan sopivana hetkenä läks \npolokemaa Atkolata koht, ku huohmas, että sieltä on kirkolla melekei \nkoko pere, lukkuuottamata isäntäväkkee. Mut mittees varte usseimmat \nikkunat on valaestu, niinku mestärj näk olova Atkolata lähemmä \ntultuvaa? Kaekeks onneks olj koerrae juossunna kirkolle, niin että \nmestärj soatto männä pihamoalle kurkistelemaa. Talloo näkkyy tullee \nvieraeta ja emännällä ja palavelustytöllä olj kiirettä muellennii antoo \nvierasvarroo puuhatessaa. Voe miten ryökäleen korreest ja nätist se \npalavelustyttö liikku! Mestärj mänj koettamaa, oesko avvae aetan \novella. Ei ollunna -- sitä ei tyttö ollunna arvanna siihe jättee. \nSoahaksee rauhassa katella ja outella moata ruppeemista peätti mestärj \nnousta kujarakennukse katolle, jossa oes hyvässä piilossa ja samalla \nnäkis sen tytön kauniita kasvoja ja sorjoo pyörähtelemistä. Mitenkä \nlienöö siellä katolla kompuroenna, ku yhtäkkiä parj kattolautoo katkes \npoekki ja mestärj puota rupsaht sikapahnaa. Sen laipio olj korjausta \nvarte purettu, niin että mestärj rumaht suurte sikaörniköehe selekää. \nJa Atkolassa olj tavattoman suuria sikoja, ei semmoesia surkeita \nristkinttuja ku mökkiläese porsaat, joehenka pien poeka sano sen vuoks \nniin onnettoman näköesiä olova, että ku ne on omassa ruuvvassaa, niin \nne ei roahi syyvvä. Mut ne Atkolan siat olj kerrassaa toesta moata! Ja \njos karhu lie pesältää äkäene, niin olj ne siattii: nekös nost semmoese \nröhinän, että se vasta röhinä olj. Ylös ja pystyy pomppoillessaa ne \nkoato mestärin allee, poleks sitä käpälillää ja karju pitkillä \ntorahampaellaa roasto housuja rikki sekä vetel kinttuloehe verhoavoja. \nMestäriltä peäs hätähuuto ja siat toas pitj hätäröhinätä, niin että \npahnassa olj hirvittävä melu. Sattu siinä tok siat puuloomaa kärsillää \nniin voemakkaast ovvee, että linkku lusaht poes paekaltaa ja siat \nryykäs ympärj kujjoo juoksemaa sekä röhis ja vinku, niinku niitä oes \nelävältä korvennettu. Mut mestärj ku peäs jaloellee, niin se paeno \npakkoo, minkä käpälistä keänty, eikä joutanna kuuntemmaa, ku elättimuor \ntoas huus saunan ovelta, että:\n\n-- Voe, voe! Juhannuksena olj kummitos ja toas on kummitos! Voe \ntaevaeta ja taevaehe tekijätä, voe, voe!...\n\nKu tuvassa olj soatu tulet lyhtyy, tultii kahtomaa, mut mittää selevee \nei soatuna. Palavelustyttö kyllä asjan arvas, vaekkei tiennä, mittee \nkaekkia olj tapahtunna. Se olj kuetennii mykkänä. Ja kauvva se sae \nsängyssää huokailla, ennenku unj paeno silimäluomet vastakkae, ku sitä \nmestäriä ei kuulunnakkaa...\n\nMestärj puolestaa keks semmoese vallee, että ku hää ampu meton, joka \njäe puuhu riippumaa ja ku sitä kiipes puottamaa, katkes oksa ja sitte \nkuevoo koskee moaha tullessa repes häneltä voatteet sekä tulj hoavoja \nkoepii. Sen lisäks lupas palakinno, jos kuka kävis meto puusta \npuottamassa. Kyllä monj käv kahtelemassa, mut eihä tyhjee löytynnä.\n\n-- Kaks ei kuulu mänövä kolomaniteta -- rupes mestärj koepiaa \nparannellessaa miettimää -- ja jos minä kolomanne kerra lähen \nyöjalakaa, soattaa tapahtuva iha moaliman ihmeitä. Sen tähe on parasta, \nettä minä akotun kiireimmä kaupalla.\n\nJa sitte se läht Atkolaa iha kirkkomuntieringissä. Ku tapas pihamoalla \nmieltiettysä, kysäs se hetj suoroopeätä, että:\n\n-- Eiköhää meijjä passoes panna jalakojamme yhteise pöyvvä ala?\n\n-- No, kelepookos mun jalakan sun jalakoes joukkoo?\n\n-- No, jo tok! Mutta entäs mun jalakan sun jalakoes joukkoo?\n\n-- Mittees sinä tuommoesta kysytkää!\n\nJa siinä riijjuu tulj suoritetuks. Pian sitte hankittii helat sormii. \nHäessä huomentuoppia juuvvessa puhel kuhtu- ja kuokkavieraat, että:\n\n-- Se tuo mestärj ennen kaevo kuoppia muelle. Mut nyt se ite kumpsaht \nsemmosee kuoppaa, että pyssyy koko elinaekasa.\n\nEi mestärj eikä sen nuorikko kuullunna tätä, voan ne istu \nhuomentuoppipöyvvä takana -- mestärj suupielet naurussa, niinku \nonnellise vastavihity aviomiehe suun pittää ollakkii, ja nuorikon \nsuusupukka se vasta olj niin sokerillaa, että jokkaene seinänrakokii \nnäytti siihe kahtoissaa nauravalta...\n\n\n\n\nHERRASTUOMAR POHATA EMÄNNÄ NIMPÄEVÄT.\n\n\nSitä pitj tuntee ihtesä terveeks sekä sielusa että ruummiisa -- etennii \nruummiisa -- puolesta lähtiissä herastuomar Pohata nimpäeville, sillä \nsiellä, neät, olj kestettävä kova löyly, tarjouksia ku olj mahoton \nmeärä, eikä niitä soanna lystiksee katella ja maestella, voan niitä \nnautittii iha hartiavoemilla -- mies se, joka leiki kest. Mut\nei emännänkää nimpäevät tyhjänpäeväset turraukset ollunna, \nherrastuomarilla olj, neät, tapana sannoo, että:\n\n-- Vaimo on miehe ruunu ja voe sitä miestä, jolla ei tätä ruunuva ou!\n\nTästä vakkuutoksesta voe jo arvata, että se mies pitj toespuoleisesa \nkunniassa, niinku sanassa käsketää. Ja siks sen nimpäeväe ei soanna \nolla ihtesä herrastuomari nimpäeväjuhloo huonomp. Ku kuhtumakirjoella \npyyvvetää hautajaesii ja häehe, niin minkästähe ei -- tuummi \nherrastuomar -- passoo nimpäeville kortilla kuhtuva. Asjasta \nvarmistuttuvaa se läht kaupuntii tiettämää kuhtukirjoja, joehi \nräntättii, että:\n\n    Tervetulloo läsnäololla kunnioittamaa herrastuomari emäntä\n    Marin nimpäevee tämän nyt sisälläolova elokuun 3 päivänä\n    kello 4 iltapäivällä. Kokkoonnuttaa herrastuomari ommaa talloo.\n\n                                              Kunnioetuksella\n                                       _Marj Pohatta. Ville Pohatta_.\n\n    Huohmatkoo! Jokkaese on soavuttava täsmällee kello 4.\n    Huohm. Kello on yhessä rautatieasema kellon kansa.\n\nKuhtukirjoja tilatessaa vakkuutti herastuomar monnee kertaa, että ne on \nräntättävä kultaesilla pirastaemilla.\n\nKyllä sitte nimpäevä eillisinä päevinä käv herastuomari kyökissä \nsemmoene kuhina ja kupina, ku muurahaespesässä kesällä. Ja koristeltii \nniitä huoneitakkii. Salin perälle laetettii nimpäeväsankarittarelie \nerjtyene tuolj, ja olj siinä oekei köynnökset kiemurassa ja suuret \nkukat ympärillä. Ku entuuvesta tiijjettii, että herastuomari omassa \ntalossa annetaan sekä peähä että mahhaa, otettii kuhtumine mielhyvällä \nvastaa ja kilipoo riennettii nimpäevee kunnioittamaa. Portilla seiso \nkaks miestä, joesta toene aukas porti ja samalla paljast peäsä, ja \ntoene toas kuletti hevoset joko tallii taekka muuhu tarroo. Rappusilla \nolj ite herrastuomar tertehtimässä tervetulleiks ja etteisessä emäntä \nMarj, joka miesvieraeta joht kammarjloehe ja naesia sallii. Ens aluks \nei tarjottu muuta ku istumista. Mut kohta vilikas herrastuomar neljällä \nruppiinilla käypee taskukelloosa ja ku se huohmas, että \"aeka on \ntäytetty\", anto se sovitu merki -- ja sillonkos alako kyökistä \npurkaatuva tyttölauma, raskaat kantamukset sylissää, niin että pian olj \npöyvvät pötyvä täynnä. Ite herrastuomar rupes miesvieraeta käskemää, \nettä tuolla piippuhyllyllä on Jievelvaappenta, parraeta Helsingin \nRuunariimoja ja paperrossia, joehenka hinnannii se ilimoetti. Pöyvvältä \nkäsk kahvin sekkaa lorrauttammaa konjoakkia, likkyöriä ja punssia, \njotka kaekki on riimasorttia ja niin ja niin kalliita. Emäntä toas, \nkunniatuolilla istuissaa, viittail naesvieraeta kaenostelemata ottamaa, \nminkä tuntoo suullee hyvvee tekövä. Ja ku monnii olj oekee poastoo \npitännä, niin arvoo sanomattakkii, että suumyllyt rupes pyörimää ja \nkulukut nielastessa kumahtel. Ja kaekki kututut olj tullunnae, pait \nkolome läh'asema asemapeälliköt, joeta kyllä olj kututtu.\n\nMut niillä olj laelline syy siirtee tulosa vähä myöhemmäks. Juna \nnimittäe kuluk kello puolviijje aekaa, eikä ne voenna sitä ennen \npoestuva virastaa, etennii ku jokkii korkee viranommaene sattu sillon \nmatkustammaa. Ne olj kuetennii sopinna keskenää, että ne tulloo \nyhtaekoo hetj ku kaks asemapeällikköö ennättää ressiinalla soapuva. Ja \ntuolla ne jo näky tulla porskuttelovannii, oekee vielä unvormussa. Mut \nniitä vastassa ei ollunna portinaukosijjoo, eikä herrastuomarkaa \nrappusille männynnä tervetulleiks lausumaa, eikä koko vieraesta \ntoppanaankaa ollunna. Asemapeälliköt sissää peästyvää rupes \nkurkkaelemmaa sekä herrastuomaria että nimpäeväsankaritarta, voejjaksee \nkuhtumisesta kiittee ja onnitella. Herrastuomar astu viimme niihe \nettee, vilikas toas kelloosa ja melkei puolvihoessaa sano, että:\n\n-- Vieraat olj kututtu täsmällee kello neljäks. Semmoeset vieraat, \njotka soapuu jäläkeepäe, ne ei tule talloo, eikä vierasvarraesuutta, \neikä nimpäeväsä pitäjöö kunnioettamaa, voan ne tulloo ahnastelemaa, \nsuuhusa soamaa, hotkimaa ja hornimaa. Semmoesia vieraeta ei tässä \ntalossa tarvita, eikä oteta vastaa. Ja ku teillä siellä asemillanne on \nminnuutit ja sekunnit niin tarkkaa mielessänne, että iha rikullee on \nsiellä asjat toemitettava, niin ymmärtäkkee muuvvannekkii tulla \nmeärällee. Eikä muuta, ku hyväst nyt sekä mänkee tiehenne.\n\nMikkää muu ei siinä auttanna, ku pitj lähtee tarsimaa sekä männessää \npitkäkaulasia sylykiä peästellä suustaa, joka jäe ilima monenmoeseta \nherkkupalata...\n\nMut ku ne vieraat, jotka olj soapunna virallisena kuhtuma-aekana, \noamupuolella yötä läks kottiisa kulukemaa, niin toeset niistä ähk \nmahapakoellaa, toeset röystäyttel tyytyväesinä ja kolomannet olj \niloesella peällä.\n\nEikä tietyst nimpäeväsankarittarella ollunna mittää aehetta happamena \nolla, yhtävähä ku herrastuomarillakaa, joka vielä sängyssäe tuns \nmielhyvvee siitä, että olj asemapeälliköelle soanna näyttee, että on \nmuellae immeisillä kello, jonka mukkaa jopa asemapeälliköehennii täytyy \noppia tulosa ja mänösä asettammaa...\n\n\n\n\nKU NENÄSTÄ VEITÄÄ...\n\n\nPuustellivuokrooja Ville Väkköne olj joutunna rahapullaa ja tavallisest \nsillä olj rahapulloo kaks kertoo vuoessa, toesella kerralla kuus \nkuukautta ja toesella kerralla -- kuus kuukautta. Omassa pittäässä olj \njo tullunna kaekki paekat niin tarkkaa kokkeelluks, että siellä olj \nturhoo onkeesa soalii toevossa vettee viskata. Sen tähe se olj ryhtynnä \njärkeilemmää, eikö pitäne pyynt-aloja loajentoo, sekä sattu sillon \nmuestamaa kaemasa Ville Pohatan -- tää jäläkimäene nim olj annettu sen \njohosta, että se olj tukkimetällää soanna satojatuhansia markkoja iha \nriihkuevia rahoja -- ja sillä tavalla tuulten tuuvvittamana noussunna \npohataks. Ku kaekissa meissä kuolovissa immeisissä on heikkoja kohtia, \nniin ei Villekään ollunna niitä ilima jeännä. Ja Ville Pohatan heikkous \nolj siinä, että rikastumine tek siitä pöyhkeilijän ja narrattavan \nmiehe, jos voan osas oekeesta nauhasta vettee. Enstöeksee se jätti \nlautamiehe vira -- ja erotessaa sae herrastuomari arvonime --, se ku \narvel, että juoskaat köyhemmät immeiste jäläkiä nuuskimassa niitä \ntämmätäksee ja manataksee käräjii. Toeseks työksee se rakens niin \nkommee ja yökee kartanon, että vertoo sae kaukoo ehtiä, oljpa sanonna, \nettä sen seinistäe pittää kultoo kiiltee. Ja kolomanneks se rupes \nherkullisest elämää, niinku Kemin herrat.\n\nKu Ville Väkköne tämän kaemasa muest, pist se hetj hevoskoaki reen \nettee ja läks noapurpittääsee ajjoo karittammaa. Perille peästyvää se \nsito hevosesa tallirakennukse lähistölle sitä varte asetettuu \nrengaspuuhu sekä alako sitte ihmettelemällä katella ympärillee. Ja ku \nse siinä kahtel ja toelail, eikä liikkunna minnekkää, mäntii Pohatalle \nsanomaa, että:\n\n-- Onkoo hullu vae viisas se mies, joka jäe tuonne keskelle pihhoo \nseista tollottammaa, niinku Lotin vaemo suolapahtaana?\n\nPohatta läks rappusille. Se tuns tollottajan hetj sekä puhel itellee:\n\n-- Kas peijjakas! Siellähää seisoo Puustelli isäntä. Myöhää on juotu \nveljesmaljat ja kyllä on ussei yhessä oltu. Mut mikäs sillä on, ettei \nse tule sissää. Vae mahtanooko ujostella?\n\nJa Ville Pohatta, se herrastuomar, joka niin tykkäs arvonimestää, että \nkäv sen oekee kirkonkirjaan merkityttämässä, korotti eänesä ja huus, \nettä:\n\n-- Mittees siellä seisot, etkä tule sissää?\n\n-- Kas, hyvvee päevee! Eipä tässä ymmärrä minnekkä päe tässä pitäes \nlähtee, ku talo jo ulukoopäe on näe kommee. Kuka arkkiteht on riitingit \nja piirustukset tehnä?\n\n-- Juutastako siinä on arkkitehtiä taekka muuta iisnyöriä tarvittu! Ite \nmin oun ollunna arkkiteht ja mestärj. Mut tule sissää.\n\n-- Kiitoksia voan. Mut ensin minä tahon peästä seleville, kuenka hyväst \ntää talo on ulukopuolelta laitettu, minä, näet, en ossoo tässä ollenkaa \nhämmästyksestänj selevitä...\n\n-- No, katotaa ensin ulukoo ja sitte sisältä. Minä tulen selittämmää.\n\nJa herrastuomar alako harpata vieraa luo, eikä ies lakkia peähäsä \nmalttanna käyvvä ottamassa, vaekka olj paukkuva pakkane ja herrastuomar \nolj kaljupäene. Ku sitte tuntu peätä kylymävä, keäräs se karjakyökistä \npyyheliinarutalee peähäsä. Kulukemalla kaekki ulukorakennukset läp olj \nherastuomarj niin innostuksissaa, että sylyk suusta pursus, ku se \nnavetan ylisiltä huus kyökkii, että:\n\n-- Viekee, akkaväk, mun kammariin valamiiks kahvia, konjoakkia, \nlikkyöriä ja punssia.\n\nVieras toas puolestaa osas olla niin haltijoissaa, ettei muuta kyvennä \nsanomaa, ku:\n\n-- No, paljo oun kuullunna sinuva maenittava, mut en uskonna, että sinä \nout täminöene ihmemies.\n\nKu sitte sissää lähettii ja Ville Väkköne huohmas siellä olova \nkommeuve, tulj se kerrassaa mykäks. Mut herrastuomarj siihe sijjaa olj \nhoastamisvirreessää.\n\n-- Koa kahvia hoppeekannusta kuppiis. Se kannu maksaa paljo. Pane \nretaks eli kermaks konjoakkia, likyöriä ja punssia. Konjoakki maksaa 12 \nmarkkoo halstuoppi, likyör 15 markkoo tuommoene purakko ja punssi 5 \nmarkkoo putelj. Elä seästä yhtää. Ei ne keske lopu. Kellarissa on \nputelia kokonaene raunio. No, morjens nyt!\n\nJa ku siinä kaekkia maesteltii, irtaatu vieraa kielj niin paljo, että \nse kyken sanomaa, että:\n\n-- Kuule, veljveikkone, mittee tämä kartanos on tullunna maksamaa ja \nnää kaekki laetokset?\n\n-- Mittees muuta ku rahhoo. Mut ei se ou loppunna. Jos et usko, niin \ntule kahtomaa. Tässä loatikossa on muutamia kymmeniätuhansia markkoja. \nOnko sulla rahan tarvista? Minulta kyllä soat. Onko tarvista, häh?\n\n-- No, enhää minä ou tullunna rahhoo laennoomaa. Minä tulin voan sinuva \ntervehtimmää. Ja oekee oun hyvillän, että omi silimi oun nähnä, mikä \nihmemies sinä out.\n\nJa vaekka herrastuomar jo olj tuohuksissaa, tuohtu se tämmöesestä yhä \nlissee ja sano, että:\n\n-- Kuule, puhu suoraa, jos rahhoo tarvihet. Mulla sitä on ja minä sitä \nsulle annan.\n\nKu tarjous olj kolome erj kertoo tehty, sano Ville Väkköne lopuks, \nettä:\n\n-- No, neljätuhatta markkoo voesit antoo.\n\n-- Tuossa se on ja maksa sitte ku jaksat.\n\nLähtiissää Ville Väkköne kyllä lupas maksoo, mut maksamata se unehtu. \nKu herrastuomar makas kuolintauvvissaa ja jokkuu varatuomar olj \ntekemässä testamenttia sekä huohmas muestkirjaa kirjuttoo töherretyks, \nettä \"Puustelli-isäntä Ville Väkköne on soanna laennaks neljätuhatta \nmarkkoo\", sano se, että:\n\n-- Ompaa tuo Väkköne vetännä nenästä herrastuomarijjae. Se on nyt \nkonkurssitilassa, eikä pesästä kyvetä ies penninkuutamota soamamiehille \njakamaa.\n\n-- Vetj se peijakas nenästä. Mut jos se ryökäle tässä oes, niin \npuestasin sitä korvista, että peä tärisis.\n\nHerrastuomar olj kuetennii niin heikko, ettei nostamata voenna ies \nkättää liikuttoo... Mut sillon se olj terve ja riski, ku sitä nenästä \nveittii...\n\n\n\n\nKU EMÄNTÄ JA ISÄNTÄ VIRKOJA VAEHTO.\n\n\nSoahaksen pittee rehtmieh kunniallise maenee minä ilimoetan tässä \nkynnettävä toese vasikalla: tämä tappaus ei ou syntynnä omssa peässän, \nvoan on se laennatavaroo. On, neät, omalletunnolle helepompoo, ku \ntekköö rehellise tunnustukse, joskohta lienöö sormilla luvettavissa ne, \njotka koko moaliassa ei toese vasikalla kynnä -- olokootpa sitte \nkynämiehiä taekka mueta mestärijä. Ja ku kerta lähin rehellissyyvve \nkappeeta polokuva kulukemaa, oes mun sanottava tapahtumapaekka ja -aeka \nsekä syntymäjuuret ja nimettii. Mut nyt on asjanlaeta sellaene, että ne \non mulle yhtä tuntemattomija, ku kapalolapselle aapuustaemet. En minä \nmyöskää muesta, ounko tappaukse kirjasta lukenna vae ounko sen \nkuullunna kerrottava joko uluko- taekka kotjmoassa tapahtunneeks. Ja \nkukapa sen ossoo sannoo, vaekka tämä oes tapahtunna teällä meijjä \nomassa Savossa. Mut olokoo se seikka kuenka tahhaasa -- nyt minä sen \nesitän Savonmoan oekeehe immeiste kuultavaks \"selevällä savolla\".\n\nMistee lienöökkää peässynnä sielu vihollise pillausta emännä ja isännä \nvällii, kun ne lakkoomata jauho jurnuva toesillee. Jos ei isännällä \nollunna muuta koukuttelemista, emännä sille kiukutellessa, sano se \ntavallisest, että:\n\n-- Kyllähää sun passoo suutas kuolata, ku soat teällä kotona oleksia, \nsyyvvä mittee parasta löyvvät ja moata lotkottoo sitä mukkoo, ku \nlaeskuusmatos unta voatii. Toesta on mun laetan, joka...\n\n-- Joko toas alat vettee sitä vanahoo virttäs! kivaht emäntä. Mut siitä \nvirrestä pittää tehä kerrannii loppu! Ja jos ei muu auta, niin vaehetaa \nvirkoja: minä mään oamulla väin kansa niitylle ja sinä jeät tänne \nkotjtyöt tekemää, niin opit näkemää, soako teällä moata lotkottoo ja \nmahhoosa palavella.\n\n-- Lukossa on, sano isäntä.\n\nSamalla alako laskeuva aurinko ruskosätteillä paestoo kammarii ja \nikkääku hajoetti epävakkaese seä, joka yritti tehä tulloosa.\n\nÖylösiltana tehy sopimukse mukkaa kavaht emäntä oamusella pystyy \nyhtaekoo auringon kansa ja mänj heinäväe longottelemaa liikkeelle. Sinä \naekana ei vielä ies isännät ja emännätkää kahvia juonna ku pyhinä ja \ntyöväille sitä annettii voan santtipäeväe kunniaks. Ku sitte emäntä \nväkinee läks mänemää, jäe isäntä vielä sänkyy. Lähtiissä sano emäntä, \nettä:\n\n-- Ku soat puuron keitetyks, nouse tuonne katolle ja kolome kertoo \nhuutoo vonkase oekee pitkää, niin osataa tulla syömää.\n\nIsäntä vetäs peitettä korvillee ja jäe sänkyy unen kansa herkuttelemaa. \nKu sitte viimmennii nous vuoteltaa, rupes miettimää tehtävijjää. No, \nensinnäe olj makkuusijat korjattavat ja huoneita siivottava. Jollae \ntavalla sänkyvoatteita kokkoo mytisteltyvää niin kammarissa ku tuvassae \notti varsluuvva, jolla pitkillä esillä hujjauttel rikkoja ovensuuta \nkoht. Rikat ja roskat keikku ilimassa, niinku suvenkorennot häetä \nviettäissää, eikä varmaa akkaväk soa niin vällee lakaesuva toemitetuks, \nku isäntä sen tek. Ja nyt olj kirnu otettava esille, jotta tuoresta \nvoeta on panna silimäks ruespuuroo, jota peätti keittee oamiaeseks. \nMittää suurta kirnuusta ei laettanna soahaksee voen välemmi valamiiks. \nSiinä kirnuta hölökötellessää tuntu suuta kuevoova ja ku hyvvee kaljoo \nolj tynnörissä tuva lattian alla, otti tuopi kätteesä, nost lattialuuku \nauk ja kömpi tynnöri luo. Auvvastuvvaa tapi ja kaljan ruvettuva \nriemuposinalla tuoppii rynteemää kuul isäntä tuvasta kova kollaukse. Se \nläht hetj nousemaa kuopasta yllää, nähäksee, mikä siellä tuvassa \nkolaht. Ja suureks suuttumukseksee sae huohmata, että sikaörnikäs olj \npeässynnä tuppaa, koatoo rommauttanna kirnun ja lattialta hyvällä \nruokahalulla lotki viiliä suuhusa, pyöritelle saparottaa ku osas \nhankkia niin makkee oamueinnee sekä kehu sitä röhkimällä, niinku ryssä \nriuhnanviinassa: vot, vot, vot! Hetj ku isäntä olj lattijalla \nkarjumassa, läks tuvasta kaks olentoo ulos puskemaa: sika pingers eiltä \nja isäntä koepes perästä. Peräpellolla tulj aeta vastaa. Siinä sika \npyöräht kahtomaa, mittee se mies meinoo. Mies puolestaa tapas moasta \njottae kapulata, jolla oes sikkoo heittännä suuttumuksesa kostoks -- ja \nsillon huohmas, että kaljatynnöri tappi olj jeännä häne kouraasa. Se \nhuohmio ei suuttumusta lauhuttanna, voan päenvasto sokas miehe siinä \nmeäri, että se koppas suure kive, jolla paeskas sikkoo kärsää niin \nkovalla iskulla, että sika hetj kuol, niinku oes pyssyllä ammuttu. \nVihapäessää isäntä otti sen takakäpälistä kiin, pyöräytti sitä muutamia \nkertoja ympärj ja sano, että:\n\n-- Kiitä lykkyväs, mokomakkii kirnunkoataja, ettei sulle pahemmi \nkäynnä.\n\nJuostuvaa tuppaasa ja lattianaluskuoppaa peästyvää sae isäntä harmiksee \nhuohmata, että kalja olj valunna moaha, niin että voan muutamia tippoja \ntynnöristä nolokahtel. ikkääku valituskyyneleitä.\n\nMut aurinko olj taevaalla kavunna jo niin korkeelle, että oamiaesaeka \nolj sivvuutettu. Ku isäntä sattu vilikasemmaa seinällä naksuttavvaa \nkelloo, tulj sille tavattoma kiire. Hölökkäravissa se lippas hakkee \nmuutamia viilpyttyjä, kuor ne äkkiä, ruvetaksee uuvvestaa kirnuvammaa. \nSillon kuetennii muest, että oes haittava vettä kiehumaa sekä puuroo \nettä kirnuva varte. Varjellaksee tämän kirnuukse koatumista sukas se \nkirnunkorva ympärille nuoranpätkän, nost kirnu selekääsä ja solomiht \nkaulaasa kiin. Kirnu selässä ja soavi kumpasessae käessä mänj kaevolle, \njosta ves otettii pitkävartisella kapalla. Ku ottaessa olj köyryy \nkumarruttava, höläht kirnuus kaevoo, että loksaus voan kuulu, ja tyhjä \nkirnu pyöräht häne etupuolellee, niinku suur kello oes kaulaa pantu. \nAnkaroeta ärräkkäetä sanoja peästel isäntä vivutessaa viilsekaesta \nvettä soaviloehisa, jotka hölökkäjuoksussa juoksetti tuppaa, niin että \nves pärsky kahepuole moaha. Onneks olj vielä muutamija viilpyttyjä \njälellä. Aekoessaa männä niitä hakemaa kolomanteen kirnuuksee juolaht \nhäne mieleesä, että navetassa on kytkyvessä kippeejalakane lehmä, jolle \noes käytävä heiniä niittee kutasemassa. Pientarelle kulukiissa sattu \nvilikassemmaa tuparakennuksee, jossa olj turvekatto. Sillä katolla \nkasvo kyinäränkorkuesta heinee. Ku rakennus olj jyrkän penkeree \nreunalla, niin että toene puol katosta olj melekei moassa kiin, pist \nisännä peähä hilata lehmä katolle. Vanahasta aettamöksästä se käv \npeästämässä ove irt, asetti sen kattoo vaste penkereeltä katolle \nsillaks, talutti navetasta lehmän, joka vaevasest kyken kävellä \nkönttämää, ja sae sen riehutuks katolle. Näläkäne lehmä alako pitkällä \nkielellää riipoo heiniä suuhusa, niinku monisee vuotee ei oes ruokoo \nsoanna. Ku olj kuetennii pelättävissä, että kompuroeva lehmä soattaes \nkatolta puota rumahtoo, solomiht isäntä sen kaulaa köyvve, jonka toese \npeä puotti uunin savupiipusta tuppaa. Tuvassa sitte tehä sukas tule \nuunii, koato viilistä vettä pattaa, tuummaille, että siitä makkee puuro \nsyntyy, viilpyttye sisukset heilautti kirnuu, jonka nost lähelle \nuunija. Ku ves alako paassa kuumeta, survas se siihe ruesjauhoja, \nruvete hierimellä hämmentämmää. Samalla kertoo se toesella käellää \nkirnuta rutkitti. Sen katolta tulova nuora se olj sitonna vyötäesiisä \nympärille. Tällä lailla se tek kolomee työtä yhtaekoo: keitti puuroo, \nkirnua voeta ja paemens lehmee. Eikös semmoesta työntekijöö passoo jo \niha mestäriks kuhtuva?\n\nJa hyväst tuntu kaekki mänövännii, kunnes ykskaks mies tulj kiskastuks \nsavupiippuu ja oes kaeketi kiskastu katollennii, jos voan oes mahtunna \nmänemää. Mut piippu olj ahas, ja lehmäparka jäe riippumaa, niinku se \nriippu isäntäkkii. Eikä niillä ollunna lyst kumpasellakaa: isäntee \nahist nivusista ja lehmee kulukusta. Sen lisäks tahto isäntä tukehtuva \nsavvuu... Olj siinä hättee muellennii antoo...\n\nKaekeks onneks kuetennii joutu apukii. Ku heinäväe suolija olj näläkä \nruvenna kurnimaa, eikä kottoo kuhtumahuutoo kuullunna, läht ne omi päe \nkottii tulemaa. Penkereeltä alas peästyvää ne huohmas lehmän \nriippumassa. Yhellä miehellä sattu olemaa viitake olallaa. Se juoks \nlyyvvä hivvauttammaa nuoran poekki. sillon lehmä puota könäht -- \nkuolleena moaha...\n\nKu tuppaa tultii, tavattii isäntä siellä tekemässä lattialla niin \nkummallisia hyppyjä, ettei niitä joka mies ossoo hypätäkkää. Se olj, \nnäet, lehmän puotessa kuolleena moaha ite puonna -- puuropattaa ja ku \nvoan virsut olj jalassa, niinku ennen hein'aekana piettii, poltti \nkiehuva puuro kinttuja niin hirveest, että siinä täyty oppia hyppyjä \ntekemää. Ei tarvinne maenitakkaa, että hyvi sukkelast se isäntä olj \npuuropaasta hypännäkkii lattijalle. Mut samalla se olj koatanna sen \nkolomannennii kirnuukse. Ovesta tullessa olj emäntä huuvvahtanna, että:\n\n-- Voe Herra nimessä! Mittee teällä on tapahtunna?\n\n-- Minun rupes koepian niin kovast kolottammaa, että tuskissan tungin \nniihi kiehuvata puuroo... Mut elekee nyt kysellä mittää, jos tahotte \nhenkenne säelyttöö...\n\nKu heinäväk olj jo yhe kuollee nähnä, pitj niistä jokkaene suusa \ntukossa. Ja emäntä rupes palavelustyttöe kansa oamiaespuuhii. \nHeinämiehet toas vutkaht lattialle heinille pitkäksee ja ennätti \nvetäestä pitkät unet, ennenku oamiaene joutu. Mut ite isäntä voetel \ntervalla polttavia ja vihavoevia kinttujaa. Sitte päevällä se nylyk \nlehmän ja sano olovasa hyvillää, että soa hyviä pieksunahkoja.\n\nIltasella uskals emäntä kysyvä, että:\n\n-- Vaehetaanko myö toas virkoja?\n\n-- Vaehetaa voan, sano isäntä hyvi lyhkösest.\n\nJa sillä tavalla tapahtu, ku emäntä ja isäntä virkoja vaehto.\n\n\n\n\n\"LASSILLINE ARVO\".\n\n\nRantanieme Jussi Rytköne poekkes noapuriisa lautamies Junni Hietasee. \nLautamies kysäes, että:\n\n-- Mistees se mies pistelöö?\n\n-- Sieltähää minä tulen sen Helsingin herran estelmee kuulemasta. En \nmalttanna olla tänne pistäetemätä, kuullaksen, minkätähe et sinä \ntullunna kuuntelemmaa, vaekka tapanas on aena kuuntelemassa käyvvä.\n\n-- En ymmärrä itekkää, mitenkä tuo lie lähtö hällääntynnä -- mittees \nmuuta ku suureks vahingoksen. Siellä taes olla paljo kuulemista ja \noppimista?\n\n-- Kuulemista olj kaks pitkee tuntija. Mut en ossoo sannoo, liekkö \nollunna oppimista. Minä aenakaa en tullunna hulluva hurskaammaks.\n\n-- No, jopas nyt kummia puhelet! Ja se herra on viisaempia miehiä koko \nmoassamme.\n\n-- Soattaa sitte olla liijja viisas. Mut tuhma ei ymmärrä pöyköse \npölähtävvöö sen puhheista. Kun mies tuntkaupalla puhuva paukuttaa \nvanahasta ja uuvvesta kulttuurista sekä siitä, mitenkä syviä vakoja ne \non kyntännä immeiskunna peltoo, niin minä meinasin jo kiljasta, että \nite min oun pelton kyntännä ja kynnän, eikä siinä työssä apurina \ntarvita Kulttuuria, olokoompa se vanahoo taekka uutta. Minä nostelin \njalakojan ja keäntelin ihteen. Mut sillon rupes immeiset minnuu \nkahtomaa, niinku Tossavaene akkaasa, niin että katoen parraaks olla \ntuppisuuna. Voan ku se sitte rupes puhuva poasoomaa lassillisuuvvesta \nja jostae Lassillisesta Arvosta, niin peä tahto pyörälle männä. Lopetti \nse tok viimennii sekä kehotti puhheesa lopussa keskustelluu, jos kellä \noes jottae sanottavvoo. sillon minä tuummin, että nyt on mun aekan \ntullunna ja kysäsin, että:\n\n-- Kuka se Arvo Lassillinen taekka Lassillinen Arvo on? Työ kyllä \nsanoja, että se on semmoene otus, että se pyssyy ijankaekkisesta \nijankaekkisee ja ettei sen korkeempata Arvoo oukkaa. No, jos niin on, \nniin eikös restenttiä sopis ja passoos ruveta kuhtumaa joko \nLassilliseks Arvoks taekka Arvo Lassilliseks? Se restenti-arvonim ei \noekee taho keäntyvä suomalaesessa suussa, ku...\n\nMut enhä minä soannu sen enempee puhutuks, ku kaekki rähäht kulukkusa \ntäyvveltä nauroo hohottammaa. Minä otin kiireest jalat allen ja läksin \nkoko rähinästä poes...\n\n-- Vae niin otrasest siellä sinulle käv. No, jos minä koettasin sulle \nselittöö mittee se lassilline arvo oekee meinoo. Se on latinoo ja \nmeinoo sitä, että jos jollae on kattoomato arvo, sillon se on \nlassilline. Mut ehkä tämä parraete selvijöö pienellä esmerkillä. Kute \nmahtanet muestoo, käv ennen Ruhtinashovin poeka kouluva yl'oppilaaks \nast ja teräväpäene se ollii. Mut sitte yl'opistossa ei tahtonna tulla \nmittää valamista, vaekka se olj monta erj urroo kokkeillunna. Ku sen \ntoverilta kysyttii, minkätähe se ei jo peäse virkamieheks, niin ne \nvastaa, että se konjukieroo. Ja vasta vuosii kuluttuva soatii tietee, \nettä se voan ryypiskel konjoakkia, jota työtä toverit kuhtu \nkonjukieroomiseks. Kymmenkunna vuen kuluttuva rahalähteet kuevettu, \neikä auttanna muu, ku pitj ruveta kirjuttelemaa tuomarille rotokollija \nja ajelemmaa asjoeta sekä tekemää kaekenmoesia pieniä pännätöetä \nhenkeesä nahkassaa säelyttööksee. Ku sitte sattu kentroal Jeärnevältti \ntulemaa kupernyöriks, niin se olj ilimottanna, että voan yl'oppilaeta \notetaa häne kansseliisa ja jos niillä on joetae ekssalamia eli \ntutkinnoeta suoritettuna, tehhää niistä rnununvoutia ja vallesmannia, \nettä sutkahtaa. Sillon se Ruhtinashovin yl'oppilaspoeka havaht unestaa, \nsae ku saekii rahhoo kokkoo sekä läht yl'oppilaesuutta uuvvistammaa ja \ntutkinnoeta suorittammaa. Muun muvassa se olj männynnä kuulusan \nrohvessyör Palameeni puhheille, joka olj ollunna hyvi kerkeekieiine \nmies, niin että pikakirjuttaja ei tahtonna ennättee paperille niin \npaljo sanoja pistee, ku se rohvessyör niitä syyt tulemaa. \nAsjanmukkaeset esittelyt tehtyvää se vanaha yl'oppilas olj kysynnä, \nettä:\n\n-- Tarvihtooko mun uus historjatutkinto vielä suorittoo, ku minä oun \nsen jo kerran suorittanna?\n\nRohvessyör Palameen, joka olj kymmeniä vuosia ollunna virassaa, kysäs \nihmetelle:\n\n-- Koskas se on tapahtunna?\n\n-- Vuotena 1868 sen ja sen rohvessyöri aekana.\n\nJa kerkeekieline rohvessyör Palameen olj kumartamalla vastanna, että:\n\n-- Ei tarvihe, ei missää nimessä! Teijjä tutkinnollanne on lassillinen \narvo...\n\nNyt sinä ymmärtänet, että...\n\n-- Kyllä ymmärrän -- vanahan yl'oppilaese vanaha ekssalami on \nlassillinen ja se yl'oppilaene ite Lassilline Arvo, vaekkei sen nim ies \nArvo oeskaa...\n\nMut tätä puhhuessaa sattu se Jussi Rytköne vilikasemmaa lautamiehee ja \nhuohmoomaa, että sen suupielet olj virnistyksessä. Sillon Jussi \nsuuttuva tohaht, läks poes ja sano männessää, että:\n\n-- Ku sinnäe out liijjallise viisautes tähe peässynnä lautamieheks, \nniin soat itekkii olla \"Lassillinen Arvo\"...\n\n\n\n\nSUU SOATTAA SUVEN RITTAA, KIELJ KÄRPÄN NAKKII --\n\n\nSen sananlasku kuullessaa kyejtmiehesä suusta peäst Pietu Perhone oekee \nröhänaura. Se kyejtmies olj kertonna, miten kaks akkoo riitel \nkunnialloukkauksesta, ja ku toene sitte sae aekamoese sakkonapsaukse, \nsano immeiset, että:\n\n-- Suu soattaa suven rittaa, kielj kärpän nakkii.\n\nJa se kuulu Pietu Perhosesta niin motovalta, että se monnee erj kertaa \nnauroo röhötti iha mahasa pohjasta ast. Mut vaekka sananlasku miestä \nmiellytti, ei se taenna ymmärtee sitä muestluuhusa kätkee, niinku \nMaukosvaenoo sano jokkaese hyvän sanan panovasa taskuusa taltee. Muuten \nse Pietu olj matkalla Kuopioo moaliskuun markkinoelle ja ajjoo körryyti \nkestkievarkyyjjillä sen tähe, että aekomuksena olj ostoo hevone \nmarkkinoelta. Ja ku sillä lisäks vielä olj kihlaatumispuuhat mielessää, \nsoatto se tuummailla silläe tavalla, että ku kestkievarkyyjjillä \nkulukoo oekee omalla reellää ajjae, pannoo se immeiset uskomaa, että \nsiinä ei oukkaa mikkää illomies, voan ököeläjä.\n\nSe Pietu olj, neät, tammikuun markkinoella peässynnä tutustummaa \nKellarlahe tyttäree, siihe korreesee Susannaa, ja se panj jo hetj ens \ntopakassa peän pyörälle: Pietu rakastuva rätkäht niin pahoin, että \nkorvanlehettii alako punottoo, niinku niistä oes ruvenna verta \ntippumaa. Ja siltä olj näyttännä, että olj veret heilahtanna \nSusannassae. Ku sitte pari vuorokauvve aekana tuontuostae, Kellarlahe \nukko Iisaki, Susanna isän, varjelevvae silimäe ulukopuolelle peästyvä, \nmillon rahtyörissä, millon karusellissä ja kilipa-ajopaekalla sekä \nmillon missäe tavattii, joutu asjat niin pitkälle, että Pietu sae luvan \nSusannalle kirjuttoo. Ja sillonkos syvän huputti, niinku pajapale, ja \nvähällä olj Pietu ruveta laulae tanssimaa, että:\n\n    Jopas minä löysin lökkänän,\n    jota oun kauvva ehtinnä.\n\nMut osas se kuetenni ihtesä hillitä ja aesoessa pittee. Kottiisa \nmarkkinoelta tultuvaa se kuetennii peäs runo-into irrallee ja siks \nensimäene kirja alako värssyllä:\n\n    Ku ensikerra naputin\n    sun kammaris ikkunapielee,\n    niin hetj jo enskatannolla\n    sinä ilahutit miele,\n\nvaekka ei se Pietu millonkaa ollunna naputtanna Susanna ikkunapielee. \nKaekissa tappauksissa olj kirjalla niin hyvä vaekutus, että mitä \nvilikkae kirjuttamine alako, ja lopuks sovittii, että Pietu tulloo \nmoaliskuun markkinamatkallaa Kellarlahtee yöks, ja jos isä soahaa \ntaepumaa, lähetää yhessä markkinoelle sormukset ostamaa. Mut se isän \ntaepumine voe olla niin ja näe: se Iisakki nimittäe olj semmoen \nkarilas, ku vanaha tervaskanto, eikä sitä keännelty, niinku \ntuulmyllyvä. Ite asjassa se kyllä olj kerrassaa kunnolline ukko ja \noekee työhullu. Voan jos sen turkki sattu nuri mänemää, s.o.: se sattu \nsuuttumaa, niin sillon olj parasta pysyvä loetolla. Ja sen leppymine \nolj yhtä lujassa, ku tervaskanto moassa. Ku Susanna kaeke tämä tuns ja \nties, jyskytti sen syvän yhtä paljo rakkauvesta ku pelostakkii...\n\nMut Pietu syvän jyskytti voan rakkauvesta kauniina moaliskuu iltana \nKellarlahe pihhaa ajjoo suhhauttaessaa. Ite Iisakki tulj vastaaottamaa. \nPietu tek tikusta asja: alako tievustella, oesko hevosta myötäväks. Ja \noljhaa hevosia kymmenkunta. Mittees muuta ku mäntii tallii kahtomaa ja \nvalihtemmaa. Ja ku Pietu olj ottanna selevä Iisaki mielelloavusta, osas \nse sanasa satuttoo niin paekallee, että samalla tiellä käytii navetat, \nlammaskarsinat ja pahnattii tarkastamassa -- ja loppue lopuks pyys \nIisakki vierasta jeämää talloo yöks, niin että Pietu peäs \ntarkoetuksessa perille. Sitte hierottii hevoskauppoo ja jos jottae \nhoasteltii. Pietuva ihmetytti, ettei Susanna tullunna ollenkaa näkyvii \n-- jospa tuota lie ujostuttanna... Moata ruppeemise aekana Pietu sae \nkuetenni kuulla, että paha kurklintu on Susannaa kulettanna \nkulukkutauvvi, niin että sen täytyy pysyvä vuoteessa. Ku Iisakki mänj \nkammariisa makkoomaa, läks Susanna sen verra liikkeelle, että käv \ntervehtimässä sekä anto ottoo sormestaa mitan, ku se Pietu lupas ostoo \nsiihe sormukse.\n\nOamulla jatko Pietu matkoosa, luvate tullessaa käyvvä hevoskaupa \npeättämässä ja sae kyejtmieheksee kestkievarii ast vanaha \nverkonkorjooja. Pietu olj puhelias ja mielellää lask leikkijä. \nKellarlahe pellopeässä olj asumato mökkiruja, joka uhkas jok'ikkiine \nsilimäräppäys koatuva lusahtoo. Pietu kysäs, että:\n\n-- Assuukko tuossa kukkaa?\n\n-- Ei asu.\n\n-- Mut enssyksynä siinä assuu. Minä meinoon naejja tuo Kellarlahe \ntyttäre ja tulen ite talloo asumaa sekä muutan vanaha isännä tuohon \nmökkitöllii.\n\n-- Vae niin... No, onhaa se ukko jo kauvva talossae asunna, niin että \nsaeshaa tuo koettoo, miltee töllissä olo tuntuu.\n\nPietu alako mueta pilojaa puhella ja olj siinä uskossa, ettei kyetjmies \nvielä niin vanaha ou, ettei se leikkijä ymmärrä...\n\nMut ku verkonkorjooja tulj takas, mänj se hetj ukko Iisaki luo ja sano, \nettä:\n\n-- Jos ei omakaa elämän ou kovi metistä, niin kyllä vielä tulloo \nsurkeet päevät isännällennii, kuhhaa tuoho mökkitöllii jouvvutte \nasumaa.\n\n-- Miten niin?\n\nJa nyt verkonkorjooja kerto ukko Iisakille yövieraa uhkaukset. Mut \nsillompa Iisaki turkki keänty hetj nuri: se suuttu niin silimittömäst, \nettä tuskin millonkaa lie niin kovast vihatullee syttynnä, iha, neät, \ntaes talo perustukset täristä häne himmastaissaa. Mut saeraa tyttäresä \nluo mäntyvää se pysyttellii rauhallisena ja kysäs, että:\n\n-- Onko sulla ollunna minkäänlaisia riittaeluja sen yövieraan kansa? \nVastoo suoraa isälles.\n\nSusanna olj tottunna isseesä tottelemmaa ja puhel kaekki rehellisest.\n\n-- Vae niin. No sitte sinut on vietävä leäkärii, että suluhasmiehe \ntakas tullessa out terve, sano ukko Iisakki sekä läks kammarista ulos.\n\nOlj öylöspäevänä ollunna puhetta viijjä Susanna kirkolle, jossa \npiirleäkär asu, ja asettoo sukulaestalloo niin kauvvaks ku paranoo. Mut \nku Susanna ties Pietun tulon, sae se homman estetyks. Mut ku ite ukko \nnyt toemee tarttu, tulj lähtö siunooma-aejja kulluissa valamiiks.\n\nNäestä tappauksista tietämätä peuhas Pietu markkinoella, niinku \nmarkkinoella peuhataa. Ost se mieleisesä hevosennii sekä peättel, että \njos niiks tulloo, ostetaa Kellarlahesta toene hevone, eihää neät \nPietukaa \"Köyhälästä\" kotosi ollunna. Lisäks se Pietu ost sormuksettii, \nkiiltävät ja korreet, sekä muutamia muetae kalleuksija Susannalle ja \ntuomisija ukko Iisakille.\n\nMoaliskuun aurinko paestoo hellitti pilivettömältä sintaevaalta, ku \nPietu hiljollee ajjoo karittel markkinoelta. Se olj ostanna kommee \nkarhunnaha ja ku se lämmitti alta, ryijy peältäpäe ja aurinko ylläältä, \nrupes Pietuva niin paenostammaa, että se vetj ryijjy peitteeksee ja \nkaevaatu umpsokkeloo nukkuvaksee vähä aekoo. Mut hevone kuluk kulukuvaa \nvällii hölökkäjuoksuva pistämällä ja vällii kävelemällä. Ja mikä kumma \nsen peähä lie pistännä, niin se osas keäntyvä Kellarlahe pihhaa, jossa \ntalli lähelle seisaht ja rupes heinänrippeitä suuhusa hammuilemmaa. \nMuutamia miehiä mänj sitä kahtomaa ja lopuks tulj ite isäntäkkii. Se \ntuns, kennenkä rek on, sekä nost peiteryijjyvä. Ja siellä Pietu olj \nvetelemässä makkeinta untaa. Se sattu havahtammaa, tapas kavahtoo \nreestä ylös ja rupes sanomaa, että:\n\n-- Terveesijä markkinoelta...\n\n-- Pysy voan yksissä lämpösissäs ja vie sinne terveises, josta itekkii \nout. Ja paena se mielees, että ennen sinä ite out tuolla mökissä, ku \nminä, ouppa niin suuresta talosta ku outtii. Eläkä kirjuttele meijjä \nSusannalle, jos tahot selekänahkas ehjänä säelyttöö.\n\nSamalla tarttu Iisakki ratastimmee, pyöräytti hevose ympärj, otti \nmoasta pitkän karangan, jolla lyyvvä lävväytti hevosta selekää. Se läht \nmänemää moantielle semmoesta kyetiä, ku ajakka.\n\n-- Ei tuommoese reissumiehe perrää ansaehe kahtoo, sano Iisakki sekä \nläht mänemää tuppaa, jonne toesettii miehet häne jälessää tulj.\n\nKu Susanna tulj takas kottii, pitj sen hetj kirjuttoo Pietulle erokirja \nja pyytee, ettei sekkää ennee kirjoellae vaevoes.\n\nMut männessää Pietu muest sen kyejimieheltää kuulemasa sananlasku, \njonka syvän tottuuve nyt vasta peäs käsittämmää, sekä huohmas, että \nes'issäe paenamattomassa \"viisauve kirjassa\" oes paljo oppimista. Ja ku \nsitte vuoskausia outti Kellarlahe Iisaki kuolemata, voejjaksee \nnaemapuuhat uuvvellee alakoo, mut joka ei kiusallakkaa kuollunna, niin \ntoeste kyssyissä, miks Pietn ei mää naemisii, vastas se, että:\n\n-- Suu soattaa suven rittaa, kielj kärpä nakkii.\n\nAsjootuntemattomat ei sitä ymmärtännä, voan Pietu ite ymmärs. Mut \nmyöhäene ymmärtämine on huono ymmärtämine.\n\n\n\n\nSITÄ MUKKOO KUOKITAA, KU RUOKITAA.\n\n\nSeästäväesyyttä kehutaa ja seästämissee kehotettaa, mut tarkkuutta ja \nliijjallista itaruutta moetitaa ja niistä oekee varotettaa. ja ku \nahneuve paholaene kehe tarttuu ja voarnistaekse, niin se tekköö iha \nsaevarenylykijä immeisestä. Ja siihe luokkaa justiisa olj aekanaa \nluvettava Jurnupuron Juoseppi, jota ei puute ollunna saevarenylykijäks \npakottamassa, voan luontosa sitä siihe vetj, niinku ryssee viekkautee. \nTarvis oes voatinna palakkapiikoo ja renkmiestä pitämää. Se kuetennii \npelekäs, että jos aekaimmeisiä ottaa, niin ne syövät siiimät peästä ja \npalakkoo maksaissa männöö sekä rahat että kukkarokkii. Sen tähe se \nkoetti tulla toemee kaekemoeste poekaloppii ja tyttötynkäe pitämisellä \nja voan kiireempinä työaekoena pyys joetae akkaloppuja ja \nmiesveikaleita apuriksee. Niistä ei kuetenkaa suurta siunausta herunna, \nne ku olj joko kykenemättömiä taekka sitte tehä jukers työtä voan niiks \nnimiks. Ja ku ruokapuolj olj kehnoo, ei ne pitkiä aekoja talossa \nruvenna piiskuttelemaa, voan ne luekaht tiehesä. Oesko ite Juoseppi \nsalassa syönnä parempoo ruokoo, sitä ei tiijjetä. Mut ku se perree \nkansa olj samassa pöyvässä, se käv ite piimännii hakemassa ja toe \nsinervänkellertävvöö herroo, jossa ei ollunna kokkeljmurujakkaa ja jota \nse ryypätä hurrauttel, niinku oes paksuja kokkelia hörppinnä. Ja \nlueruks piimävelliäkkii sanottii. Mut ulospäe se kuetennii tahto \nnäyttee, että herkkuja siinä talossa syyvvää. Niimpä se esmerkiks olj \nkirkkoevväänä pitännä yhtä ja sammoo lohta monta vuotta. Siihe \nkuetenkaa ei soatu koskee, vaekka se pöyvvälle nostettii, niinku \njuutalaeste näkyleivät heijjä temppelissää. Ku Jurnupuro on kirkolta \nkaukana suurte vessii takana, on jo lauvvantak'oamuna lähettävä kirkkoo \nja oltava yökunnissa. Sen tähe on perjantaena kirkkokylypy kylyvettävä. \nMuutama kerra kirkkokylyvyssä ollessa sano jokkuu tilapäene työmies, \nettä:\n\n-- Eikös se kirkkoeväsloh oes tuotava saunaa, että sen akkaväk teällä \npesis, niinku toesettii kirkkoomänijät ihtesä puhistaa ja kuuroo?\n\nKu saunasta peästii tuppaa, tulj miehelle käypäset hetj kättee ja se \nsae luva lähtee omille teillee.\n\nMut vaekka tämä leukaelija sae hetj variltaa matkapassit, niin moalima \nsuurena ihmeenä on piettävä, ettei samalla mitalla mitattu Aassarjas \nPöntiselle, joka tek paljo suuremma synni -- melekee yhtä suure, ku on \npilikka pyhhee henkee vastaa. Ja tämmöene se rikos ja synt olj:\n\nJurnupuron niityllä oltii heinässä ja olj oekee kiire. Puro toesella \npuolella olj noapurtalo väk heinässä. Sen toese talo nim olj\nIso-Jurnupuro ja Juosepi talo olj voan Jurnupuro nimeltää. Luultavoo \non, että ku Jurnupuro on näehe kahe noapuri rajana, on rajasta aekanaa \nriijjellä jurnuttu, ja sen tähe purolle on annettu Jurnupuro nimeks ja \ntalot ristittii Iso-Jurnupuroks ja Jurnupuroks. Se Iso-Jurnupuro olj \nsuuremp talo ja elämä siinä reiluva ja reimoo. Keskkohalla niittyvä olj \nJurnupuro kahepuole isonlaeset matalat kivet, joella heinäväit ruukkas \nsyyvvä päevällisesä. Iso-Jurnupuro heinäväillä olj aena runsaast pötyvä \npöyvvällä, tässä tappauksessa kivellä. Mut Jurnupuro evväät olj niin \nheppaset, ettei niitä syyvvessä kukkaa mahhoosa revässynnä. Ku Juoseppi \nkuetennii eht moalima maenetta, olj se panettanna evväehe joukkoo \nvoeta, sianlihhoo y.m. talonpoejja herkkuja, jotka levitettii näkyvii. \nSyömää ruvetessa Juoseppi huohmautti heinäväkkeesä, että:\n\n-- Ei syyvvä voeta eikä sianlihhoo, vaekka ollaa syövinämme.\n\nKu ruokalevolle ruvettii, ei Assarjas Pöntine nukkunnakkaa, voan napras \nviitakevarrestaa terän irt. Sitte se asettaatu Juosepi ettee niittämää. \nJuoseppi kysäs, että:\n\n-- Mittees sinä nyt meinoot, ku niität heinee terättömällä \nviitakkeella?\n\nNiin kovalla eänellä, että noapurin heinäväkkii sen kuul, vastas \nAssarjas, että:\n\n-- No, kn voeta ja sianlihhoo ei soanna ayyvvä, voan pitj olla \nsyövinää, niin minä puolestan arvelen, ettei niitetä, voan ollaa \nmittävinämme; sitä mukkoo, neät, kuokitaa, ku ruokitaa.\n\nSillon läht Juoseppi niityltä poes, eikä tullunna huommennakkaa. Emäntä \nolj isännä sijjaesena ja se olj tuonna voeta ja sianlihhoo, joeta \nsyötii eikä oltu voan syövinää.\n\n\n\n\nSUMUJÄRVEN PAPPI HAMMASLEÄKÄRINÄ.\n\n\n_Viina, sauna ja terva_ -- niissä se olj se kolominaesuus, josta vanaha \naejja immeiset sae apuva kipristyksiisä ja tautloehesa. Ja kyllä \nKivutar-akka on niin kauvva immeisiä kiusanna, ku niitä on ollunnae. \nMut mihinkäpä sitä osas muuhu turvaatuvakkaa, ku siihe kolominaesuutee, \nleäkärit ku olj yhtä harvinaesia ja yhtä hoeloetuvilla, ku atteikittii. \nJa jos paekkakunta vielä lisäks sattu olemaa niin moalima takana, ku \nSumujärve seurakunta, niin kyllä immeiste olj pakko oppija syntymää, \nsaerastammaa ja kuolemaa iliman leäkärii ja atteikkii apuva tahikka \nsitte turvaavuttava taekurii ja poppamiehii. Sivumänne sannoissa taes \nlukkari virkaa kuuluva se, että osas hoavoja sittoo ja muutamia vammoja \nparannella. Mut ku esmerkiks Sumujärve lukkariks olj otettu mies, jolla \nvoan olj kulukkuva huutoo, että kirkonseinät täris, ei sillä mittää \nparantamis- ja leäkehtimistaetoja ollunna. Pappi toassiisa olj koko \npittää viisae ja oppinei mies, voan sen omaloatusuuven tähe pitj monnii \nmutkae kautta kulukee, ennenku ies korvoosa lokkautti, soatikka \nleäkehtimmää ja sopotuksia antammaa rapes -- jos rupes ollenkaa nuuhu, \nku koerrankonstii ja pilantekkoo.\n\nMut pilastakkii voe vällii tulla täys tos ja vielä -- apukii, niinku \nkerra tapahtui Mäkelä Kalle-isännälle. Se isäntä mänj muuta asjoo \nkirkherra luo ja tulj samalla valittanneeks soaneesa melekei koko viiko \nkärsiä hirmuesta hammastautia. Makkoomisesta ei ou ies ietiäkkää, voan \nei sitä uskalla suuhusa pistee ruokoo, eikä juomookaa...\n\n-- Ja sitä oun ruvenna pelekeemää -- sano isäntä lopuks -- ettei tässä \nlopuks taejja muu ettee tulla, ku järkesä mänettämine...\n\n-- Mut etköö, hyvä noapur, jo ou järkees mänettännä, ku et ou tullunna \napuva tautiis ehtimää?\n\n-- Elekeepä sannoo sillä laella. Minä sitä oun apuva ehtinnäe: kävin \nPuskalan muorilla jo hierottamassa ja kuppuuttamassa ja Siekkilässä \njalakojan hauvvottamassa, mut mistää ei ou tullunna apuva. Nyt olin \nmänössä seppä Rautase luo kiskottammaa hampaeta suustan poes ja jos \nvoan ei oes helepotusta muuten lähtennä, oesin kiskottanna jokkaese \nhampaa. Suureks ikäväks ei seppä ollunna kotona. Ku nyt soan asjan \ntoemitetuks teällä kirkherran luona, pittää ruveta tuummimaa, hirteenkö \nmään vae järvee, ku parast'aekookii tuska yltyy, niinku Rytköse \ntappelu.\n\n-- Mitteepäs tuota hirtee taekka järvee määt, kumpaesessae tappauksessa \nvoet mänettöö henkes. Parasta on männä semmoese miehe luo, joka tietää \nroho hammastautii.\n\n-- Missee se semmoene mies on?\n\n-- No, esmerkiks tässä iha nenäs eissä.\n\n-- Luojalle kiitos, että satunj tänne tulemaa! Vae tietää se kirkherra \nroho hammastautii...\n\n-- Et ou taenna kuulla, että mulla on ollunna hammas suussan syntyissän \nja semmoene mies on myrnysmies, joka tietää roho hammastautiinnii.\n\n-- No, jos kirkherralla on sitä rohtoo, antakee Herran nimessä mulle \nsitä.\n\n-- Miks eipä tuota soattas antookkii. Mut on minusta kummoo, että vasta \nviimme tingassa keännytää sen miehe puolee, joka rohon tietää, voan \nsitä enne juostaa niin kupparit ku popparittii...\n\n-- Elekee luullakkaa, kirkherra, että minä en oes tahtonna tulla teijjä \nluoksenne, jos tältä tuskaltae oes kyvennä käsittämmää, mihinkä sitä \npitäes männä. Mut ku immeine on iha toestaetosena, iha toestaetosena. \nNyt minä rukkuelen teiltä sitä rohtoo ja jos ei ou kotonanne, niin hain \nsitä vaekka mistä ast...\n\n-- Kyllä sitä on kotona joka asunnossa ja on sitä sinunnii kotonas ja \non sitä sinun mukanassii...\n\n-- Siunatkoo... Minunnii mukanan... Sanokee se, vaekka sanomine mitä \nmaksas, että peäsisin tästä tuskasta...\n\n-- No, luppootkos sitä rohtoo käyttee?\n\n-- Käytän, käytän... Sanokee ja meärätkee neuvvosta maksu...\n\n-- _Kärsimys_ on hammastauvvi paras rohto, kärsimys...\n\nKaekeks onneksee sattu kirkherra vilikasemmaa Mäkelän isäntä-Kallee. \nSen hoamu olj muuttunna ja se kahtel sopelle löyteeksee sieltä halon, \nku koplastuvvaa kuvettaa ei sattunna tupeksia vyölle, että oes puukkosa \nkoavassunna... Eikähää puukko oukkaa savolaesmiehe tappeluase... Ja \nomaks onneksee olj Kallellennii, ettei asetta löytännä, ja taes se olla \nniin silimittömäks suuttunnakkii, ettei se mittää huohmanna -- ei ies \nlähtee kirkherra peälle asseettomana rynteemää... Vaekka ei se oes \nkirkherroo tavannakkaa, se ku olj luekahtanna toesee kammarii, vieläpä \nolj panna ove jäläkeeeä reikelii...\n\nMut ku isäntä-Kalle vähä aekoo seiso, niinku Lotin emäntä \nsuolapahtaana, ja vihapuuska mänj tipotiehesä, ei se tuntenna mittää \npakotusta hampaissaa, vaekka koettel hammasta purrakkii. Ja se Kalle \noes ollunna valamis sanomaa, ettei sillä ou hammastautia millonkaa \nollunna -- niin hyvältä elämä tuntu. Koko ruummis olj siinä \nsuuttumispuuskassa huhahtanna niin lämpöseks, että hik tippu pitki \nihhoo -- se se vei hammastauvvinnii...\n\nKaekessa sovussa sitte kirkherran kansa toemitettii asjat ja lähtiissää \nKalle kiitti kirkherroo hyvästä rohosta sekä muellennil hoasto, että ku \nkirkherralla on ollunna hammas suussa jo syntyissää, tietää se parraa \nroho hammastautii. Mut harjottiko kirkherra sen erän perästä \nhammasleäkärin ammattia, siitä ei ou tietoo.\n\n\n\n\nVAROTUSHUUTO NAEMATTOMILLE JA LESKMIEHILLE KARKAUSVUONNA.\n\n\nToeset sannoo, että immeiset roaistuu ja miehet naesistuu. Mut jos voan \nmiehet alakaa siihe suuntaa luesuva, niin sillon ne kasvaa allaapäe, \nniinku lehmänhäntä. Tosihaa miehet akottuu ja siihe on jo moaliman \nalussa käsky annettu, voan se ei meinoo sammoo, ku naesistuva eli \nakkamaestuva, sillä akkamaestumine on jo mieskunnijoo loukkoovoo \nominaesuutta. Jos ei kuka tätä usko, niin mänkööpäs kokkeeks jottae \nmiestä, vaekka rahjustakkii, naeseks eli akaks sanomaa, niin soa hetj \nnähä, että se nimitykse johosta suuttuu ku tupakka. Meijjä pappi \nesmerkiks savolaesella leikillisyyvellä puhel parraalle ystävällee, \nettä sinä et oukkaa mies ja siks minä hankin sulle hammee. Siitä se \nystävä kuetennii otti kovast ihteesä, on ruvenna kaevamaa kuoppoo, \njohonka se meinoo sen papin kemmertöö, näytteeksee, että miestä sitä \nminnäe malloon, enkä ou hamehoarukka, voan iha täys pöksyläene.\n\nMut vaekkapa miehet ei taho akkamaesia olla, niin siltä kuetennii \nnäyttää, että meijjännii valtakunnassa naesistuttaa semmoesta kyetiä, \nettä korvat hurisoo, Ku ymmärtämyksellä katella toelailette, niin kyllä \nhuohmootte, että naeset miehiltä koppoo paeka toesesa jäläkee: meillä \non jo naene ollunna iha salakullisena ministerinä ja on niitä jo \nleäkärinä ja tuomarinnae. Vakinaesina pappina ei niitä taejja vielä \nolla, voan siltä haeskahtaa, että ennen pitkee ne pappina \nsoarnapönttöönnii nousta kapuvaa. Miehet on tähänast pöyhästellynnää \nsillä, että hyö muka elättää ja holohoo naesia. Mut annetaampas aejja \nkuluva luelotella, niin eiköpä miehet kohtapuolee soane ruveta kakkuva \nnäes- eli akkaväiltä ruehnoomaa ja mankumaa. Ja sillä laella sitä voan \nnaesistuttaa... Uro- eli sankartöetä on miehet tähänast tehnä. Mut jopa \nsilläe alalla aletaa naesistuva. Tuskin olj ruohtalaene Limper kissasa \nkansa lentännä Ametriikistä Euruoppaa, ku jo muuvva huemapeä naene \nmeinas tehä samanlaese matka. Naesvaestollaa se ties, ettei kissoo \npassoo pussata, ja siks se otti reissukaveriksee herrasmiehe. \nArvatennii se naekkone lie ollunna siihe herrasmiehee pikkiintynnä iha \nkorvija myöte ja ku se on mahtanna jäpästellä vastaa taekka ei ollunna \nteällä moankamaralla sopivoo paekkoo pittee repäsevvöö meininkiä, niin \nse samane naekkone tuummas, että ku otan sinut lentokonneesee, niin ei \nsulla ou puolta, vaekka keäräse sormen ympärille. On yhtä paljo \nmahollista, ku mahotontae, että se herrasmies on siellä ilimassae \njäpästellynnä vastaa, ku naekkone yritti sitä ahistoo satimeesa, ja \nsillon siinä on syntynnä joko kaksottelu taekka on ruvettu nahhuilemmaa \nja kamuvammaa sekä unneutettu lentokonnee ohjoomine, joka sitte \njoutukii hoaksrikkoo. Mut eihää meijjä tarvihe niin kaukoo esmerkkiä \nhakkee, koska niitä on lähempännäe. Ku suurvaras Sutki ja petkuttaja \nMattila tahto soettoo ensimäestä viuluva, ensiksmaenittu karkoomisessa \nja jäläkimäene petkutuksissa, niin sillo tulj kaksinkertane Maria \nilmestys: Marj Ookkelummi näytti, eitä ossoo Ieva tyttärettii karata. \nJa Marj Oksmanni näytti toas, että venspertyöt eli petkuttamiset syntyy \nnaesiltae. Ja niin sitä voa niilläe aloella naesistuttaa...\n\nRiijjuu eli kosimine on ollunna ja on aenae muka olova mieste etuoekeus \nmuullon -- paet karkausvuonna. Ja ku nyt on karkausvuos ja ku on \nolemassa naemattomia ja leskmiehiä, jotka ei haluva avioliito pyhhää \nseätyy joutuva, niin minä taho antoo niille varotushuuvvo, niinku \nallakkatorni ilimottaa myrskyt. On, neät, jo tänä karkausvuonna \nsattunna riijjuu eli kosimine naese puolelta niin uuvveaekasella ja \nkummallisella tavalla, ettei miesparka, mite varovaene on mahtanna \nollakkaa, ou osanna olla varuellaa. Muuvva naene, arvatennii \nvanahapiika taekka leskvaemo, on puottaennaa yläkerrasta kaekessa \nrauhassa katuva kulukova miehe niskaa. Eikä se riijjuu eli kosimine ou \nmittää hellävarraesta ollunna, koskapa kengänkanta puhkas miespara \npeäkopi ja muutennii runtel niin pahanpäeväsest, että se tajutonna \nkannettii lasariettii. Mut siltä naeshyväkkäältä ei ies hivuskarvoo \nkatkenna, voan iloesena se kapus yläkertaasa takas sekä alako miettijä, \nmitenkä kosimista on jatkettava. Ja kylläpäs konstin keksiikii: rupes \njokkikkiine päevä ja vällii monta kertoo päevässä juoksemaa \nlasarietissä muka -- hengenpelastajjoosa kahtomassa. Ja ku se siellä \nlirittel ja höngästellii, niin mies mänj permee -- ja niistä tulj \navioparj... sama, jota naene puottaitemisella on tarkottannae. \nTahtomata olla mikkää \"pahan iliman lintu\", tekköö miel kuetennii \narvelemmaa, että kyllä sen miesrauka pittää syyvvä, mittee sille \nannetaa, ja olla, niinku pietää, ei sunkaa se voe unneuttoo \naviosiippasa kovvoo kengänkantoo ja sen jättämiä arpija peäkopassaa, \nsekä olla hiljoo, niinku hiir kissan lähheisyyvvessä.\n\nJokkuu on sanonna, että naes- eli akkaväk on niinku lampaat: mihinkä \nyks juoksoo, niin toeset ryykee perästä. Jos ne nyt sattuu kuulemaa, \nettä yks on onnistunna soamaa miehe puottaitemalla sen niskaa, niin voe \nteitä naemattomat ja leskmiehet sillon! Ei ou hyvä teijjä lähtee \nliikkeelle, naemahalune naene soattaa puota rupsahtoo niskaanne, niinku \nammuttu mehto puusta... Mut onkos sitte sanottu, että jokkaene \ntämmöestä riijjuuta kestää, ja kuka tietää, vaekka siinä tulloo kaks \nvaenoota yhtaekoo? Ja ku naesija on enemmä ku miehijä, on mieste voara \nsittäe suuremp... Mittee pitäes tehä? Jos kulukis keskkatuva, voe \nnaeset männä lentokonneilla ylös ilimaa, niinku se Ametriikin \"missi\", \nja puottaita sieltä, eikä kenenkää niskat kestä katella taevaalle \nvoaroo vältteeksee, jota paet sitä soattoo kompastuvakkii ja tulla \nroajarikoks taekka muuten vaevaseks. Eikähää ou niin paljoo \nlasariettiakkaa, että kaekki loukkaantunneet niihi peäsöö. Parasta \ntaetaa siis olla, että joka mies männöö vappaaehtoesest avioliittoo, \nniin aenae soa heäsä viettee ehjällä peäkopalla... Punnitkoopa nyt \nnaemattomat ja leskmiehet tilannettanne, ettei voara ennätä koavaesta\n-- se on mun varotushuuton karkausvuonna teille. Haloo, haloo, haloo!\n\n\n\n\nKU LAUTAMIES TUOMITTII.\n\n\n-- Ei ou aejjat ennee, niinku olj ennen, on kyllä vanaha laulu, mut \nkyllä sitä kuetennii passoo jok'ikkiine päevä uutena lauloo, aenahaa \nse, neät, aeka muuttuu -- ja myö ite muututaa sen mukana. Jos \nesmerkiksi ottaa kysymyksee kärräät, mikä suur erotus onkaa entiste ja \nnykkyeste kärräehe välillä! Ku enne vanahaa kärräät alako, olj ensinnäe \njuhlalline kärrääsoarna, jota kuulemaa tuomar ajo vaunulla ja riivalit \neli sihtierit toesilla vaunuella, rovast taekka kappalaene sekä \nnimismies ajo vaunuella -- ja oun minä nähnä lukkarinnii käräjäsoarnaa \nvaunuella ajava. Siitä kansa huohmas, että korkee oekeus ei ou mikkää \nkemeini, voan suur mahtavuus. Ja sitä kansoo olj kirkko täynnä. Nyt \nsitä vaston niin pappi ku toomarrii luekkii tulla jalakapatikassa \nkärrääsoarnaa, eikä toas mueta immeisijä ou ku nimeks, tuskimpa ies \nlautamiehetkää vaivaatuu kirkkoo tulemaa, ne ku mahollisest meinoo, \nettä soahaa sitä kärräissäkkii istuva tarpeeksee ast. Ja entäs sitte \nkärräehe loppu? Ei mittää suunavvausta eikä kulukunhuuhteluva! \nKorkeintaa voe tuomar kuevakiskoset hyvästit lautamiehille heittee ja \nmelekei ku häppeissää itekukkii lähtöö omalle suunnallee paenamaa. Mut \ntoesta olj ennen vanahaa, tykkänää toesta. Kärräät lopetettii juhlalla, \njossa sae sekä suuhusa että peähäsä ei aenoastaa lautamiehet, voan \nvielä lisäks kuhtuvieraattii.\n\nKu tässä entis- ja nykyaekaeste kärräehe alakamise ja lopettamise \nerlaesuutta tulj mietityks, juolaht mielee se jäläkjuhla, joka sillon \nvietettii, ku tuomar Iikor ensimäeset kärräät istu. Siihe kahtoe, että \nnäehe kärräehe lopettajaesjuhlasta voe jonkunmoese eskuvan muehennii \nkärräehe peättämisestä soaha, soppii siitä hiukkase rupatella.\n\nOn jo itessää huohmiota ja juhlistamista ansaehtevvoo soaha viettee \ntuomarkautesa ensimmäeste kärräehe lopettajaesia, ku on pitkijä vuosija \nponnistelunna ja nyt on tuomarina oekeutta istunna. Siks se Iikor \ntuomarikkii pist pystyy lopettajaes juhlat. Ite varsinaene tuomar olj \nkunnijavieraana, sitte olj kututtu nuore tuomari morsija sekä omat \nvanahemmat ja siskot. Lautakunnan lisänä olj riivalit eli sihtierit, \nnimismies, jaht- ja siltavout ja pittää kaekki herrasväet sekä\nmoni ja mueta kansalaesija kututtu. Ja ku sinä aekana ei vielä \nraettiusriennoesta eikä kieltolaesta ies oavistustakaa ollunna, pantiin \njo hetj enstopakassa pöytä korreeks, niin että siinä olj lientä \ntoestennii lapsille. Ei tarvinna mueta lasintekkoo yllyttee, ku \nlautamies Kokkalata, joka olj sekä tekopyhä että samalla kummalline \nnatju. Ku illa isäntä näk, että lautamies Kokkala turhanpäete \nnatjueloo, sano se kovalla eänellä, että:\n\n-- Teällä on lautamies Kokkala ruvenna uppiniskaseks eikä tottele \ntuomari käskyvä. Eiköhää istuta oekeutta sekä käsitellä ja peätetä, \nminkälaene rangaestus hänelle tuomitaa?\n\n-- Tuomar on oekeessa -- niin on tehtävä, huuvettii joka taholta.\n\nSillo tuomar Iikor istu pitkä pöyvvä peähä, käsk lautamiehet tulemaa \ntuolinee sen ympärille ja sano, että:\n\n-- Vallesmanni ylleesenä syyttäjänä tehköö virallise syyttee lautamies \nKokkalata vastaa uppiniskasuuvvesta.\n\nVallesmanni otti virallise hoainu kasvoellee sannoissaa:\n\n-- Niinku kaekki outte kuullunna herra tuomari suusta, on lautamies \nKokkala ruvenna niskottelemaa esmiestää vastaa; minä ylleesenä \nsyyttäjänä pyyvvän, että korkee oekeus tutkis asjan ja tuomihteis hänet \nansahtemaasa rangaestuksee.\n\nSiina sattu kuhtuvieraehe joukossa olemaa pormestar, jonka tuomar Iikor \nesitti puhheejohtajaks, koska ite olj jeävi. Ehotus huutoeänestyksellä \nhyväksyttii. Tuomar Iikor nous poes pöyvvä peästä, ja ylleese syyttäjä \nkäskystä lautamies Kokkala toeste lautamieste joukosta.\n\nJa oekeus ryhty asjoo käsittelemmää tavalliste koavae mukkaa. Lopuks \nkäskettii tuomar Iikor ja lautamies Kokkala toesee huoneesee ja oekeus \njäe istumaa sallaukse ala. Ku sitte asjalliset sissää kututtii, \njulistettii seuroova peätös:\n\n-- Osotetu tottelemattomuuvve ja uppiniskasuuvve johosta on oekeus \nharkinna kohtuulliseks tuomita lautamies Kokkala juomaa yhtä monta \nlasija ku toesettii vieraat juo. Jos tästä kieltäätyy, on Kokkalan \nlaulettava koko aeka tämä lopettajaes juhlan loppuu ast. Peätöksestä ei \nou valittamisoekeutta.\n\nKoko juhlaylleesö ilimas eänekkääst peätökse hyväksyväsä. Lautamies \nKokkala sano alakuloesest, että:\n\n-- Minä valihe sen pienemmä paha ja koetan juuvva.\n\nMut sillä olj kuetennii venaruus mielessä: se voan otti vettä ja \nsokeria lassiisa, mut väkövätä olj panovinnaa, eikä -- pannunnakkaa. \nSillon mänj piirleäkär häne luoksee ja sano, että:\n\n-- Elä juo tuommoesta juomoo taekka mänetät terveytes. Parasta on, että \natteikkar rykkee lautamiehelle lasin.\n\nJa atteikkar tottel leäkäri meäräystä, vaekka se hiljallee sano, että:\n\n-- No, tämmöestä minä laetan. Mut itellää meärä suussa, onhaa \niautamiehellä toene peässä.\n\nJa sitte alako lassii helinä ja helisyttämine, ku niitä lyötii yhtee. \nMielala nous sitä mukkoo, ku uusija lasija tehtii. Eikä lautamies \nKokkala tarvinna ennee atteikkari apuva, kyllä se osas itekkii \nvalamistoo. Ja siltä olj näyttännä, että sen mielestä ves ja soker on \nylellisyystavaroeta totia juuvvessa. ja vaekka sitä ei oltu tuomittu \nlaulamaa, jos voan juo, niinku toesettii, sae se kova lauluinnon, niin \nettä sitä pitj estellä, se mies ku ei osanna lauloo muuta ku \nhäränmörisemistä.\n\nKu sitte iltaruoka joutu, olj ilo hyvi korkeella, ettei tahtonna soaha \nselevee, mittee mikkii sano ja mille mikkii nauro. Mut juur julumast \nsiinä naurettii.\n\nLautamies Kokkala rupes kumarruksissaa voeta palaselle kurkkaelemmaa. \nLiekkö tuolj narahtanna vae mikä muu kummalline narraus sattunna \nkuulumaa -- se on tietymätöntä. Mut niin kummallise vaekutukse se tek, \nku oes pommi keskellä pöytee räjähtännä. Kaekki puhelu ja nauru katkes \nkerrassaa. Lautamies Kokkala silittel voeta palasellee ja hyvi \ntaetavast sano, että:\n\n-- Äkkinäene oes voenna luulla, että tässä jokkii vahinko tapahtu. Se \non erreys. Rusahtaa vanaha miehe ruumis ilimannii, että sinä vahinkota \ntapahtuu...\n\nJa sillonkos posaht nauru irt ja entine iloene mielala nous toas iha \nkattoo ast.\n\nIllalliselta peästyvä ryhyttii kahvia keltaese kerman kansa juoma. Ja \nsitä tehessä valtas lautamies Kokkalan lauluinto niin perinpohjaesest, \nettä kiellosta huolimata se anto häränmöyryvämistä, niinku torvesta, ja \nse sano, että:\n\n-- Minä kärsin molemmat rangaestukset yhtaekoo: minä juon ja laulan...\n\nKu sitte kärräehe lopettajaesista erottii, laulo lautamies vielä \nmoantietä kulukiissaannii ja peästel semmoesia mörräyksiä, että lähellä \ntietä olovissa asumuksissa immeiset havaht makkeimmasta unestaa...\n\nJa sillä tavalla ennen vanahaa hyvvää aekaa kärräät lopetettii.\n\n\n\n\nKAUPPIAS RISTON ERREYS.\n\n\n\"Ei mittää uutta auringon alla\", on tapana sannoo. Voep ollakkii \nmahollista, että jossae meäri samallaene onneto erreys on muellennii \nsattunna, ku on se, joka tässä kerrotaa. Mut mittees se haettoo? Ei \nkerrassaa mittää, niin että kauppijas Riston erreys passoo kertoo, \nniinku kerrotaa toesillennii sattuneita erreyksijä.\n\nNo, niin! Se Risto olj vast'alakava liikemies, joskohta olj \npuotpalvelijana ollunna melekei kynnykse ylj peästyvää. Ku kahella \ntyhjällä käillä alottaa, ei luonnollisest hyllyt tavaroehe paljouve \ntähe halakii. Mut siitäpähää oes vähitelle paesunna, jos Ristolla ei \noes ollunna pahhoo tappoo \"ottoo\" ylj muori meärä ja mikä pahinta, se \nottamine tahto tulla liijja ussei. Se vähens luottoo, niinku sekkii, \nettä Risto otettuvvaa olj rämäpäene, eikä viisastunna, vaekka olj \nsemmoesessa tilassa katkassunna toese jalakasa ja puhassunna toese \nsilimäsä. Ku ne vammat mitenkute soatii auttavast korjatuks, tahto \nottamine Ristoo aesossaa pittee, niinku ennennii. Mut rupes sitte Risto \ntuummimaa -- ja taes sitä toesettii neuvvoo --, että mitähää, jos sitä \nakottus, niin voes mies muuttuva. Naemisasjoeta tuummaillessaa sattu \nsilimii Helsingissä olovan naema-asjoemiston ilimoetus. Siihe \ntutustuttuvaa peätti Risto, että sen huohmoomine olj varmaannii \nkohtalon viittaus -- ja sinne se paekalla kirjutti. Vastaus sieltä tulj \npikemmi, ku osas luullakkaa. Risto toas puolestaa tarttu asjaa, niinku \nkissa hiiree, ja lähetti sekä valokuvasa -- sivumenne sannoe se olj \npulska poeka -- että muut voajitut selitykset, ne viimeksmaenitut \nkoristeltuna ja siliteltynä, niinku kauppijaa tapa on tavaroo vähäse \nkehaesta... Sekö kehumine lienöö auttanna vae kohtaloko se toas olj \nmyötäsukaene, mut jo palloovassa postissa soapu kommee naesimmeise \nkommee valokuva sekä selitys sen ijästä, varallisuuvvesta, jota tuntu \nolova oekee Porvoo mitalla, ja lopuks kehotus kirjuttoo kosimakirja. \nKuvvoo katellessa tanssi Riston syvän katrillija, tyttö ei, neät, \nollunna ijällä pilattu, aenae valokuvassa se olj iha silimääpistävä ja \nku sitte vielä peällepeatteeks olj varakassii!... Siinäkös Riston pännä \nrapis paperilla, ku se sille neitoselle kirjutti, nimitelle sitä vähän \nmatkan peässä \"Kalliiks Neijjoks\" sekä pyys kirjavaihtoo tarkotuksella \nmännä lopuks avioliittoo. Ei kulunna monta päevee, ku jo tulj vastaus, \njossa \"Kallis Neito\" ilimotti \"Herra Kauppijaa\" valokuvan soaneensa \nHelsingistä naema-asjoemistostakii sekä sannoo sitä ihastuksella \ntuontuostae kahtelovasa. Samalla se tievust, eikö häne kuvasa ou \"Herra \nKauppijaalle\" tullunna sekä onko se tehnä vastenmielise vaekutukse \n\"Herra Kauppijaasee\"? Vielä \"Kallis Neito\" kirjutti, että jos \"Herra \nKauppijaalla\" on tos mielessä, on \"Herra Kauppijas\" tervetullut häne \nkottiisa, jossa hää on sekä isäntä että emäntä, vanahemmat ku on \nkuollunna.\n\nTämmöestä kirjoo ja kuhtuva lukkiissa rupes Riston jalattii jo \nkatrillija tanssimaa, eikä voan syvän, sitä mukkoo, ku katkenneella \njalalla kykenöö tanssimaa. Ja kylläpäs olj pännällä toas lentävä kiire \nvastauskirjoo kirjuttaessa, jossa voan lyhyvest ilimotti, että \npikimmältää ku käy tärkeellä kauppamatkalla hää hetj palattuuvvaa \nviivana rientää \"Kallii Neijjo\" kottii avioliito ruususolomuva sitomaa. \nSamassa kirjutti sitte entiselle isännällee ja pyys siltä joetae \ntuhansija rahhoo laennaks, voejjaksee puotisa hyllyt panna pullollee, \nku morsian, jolla on rahhoo ja muuta hilettä iha arvoomato meärä, \ntulloo rukisijjoo kahtomaa. Oekee valakoavan mukkaa kirjutetulla \nvalalla Risto vakkuutti, että \"Entine Rakas Isäntä\" soa omasa korkoe \nkansa takas. Kolomanne kirja se samalla kirjutti \"Teknilliselle \nLiikkeelle\" Helsinkii, tiijjustelle tekojalan ja tekosilimän hintoo \nsekä onko niihe tähe pakko tulla paekan peälle vae ossoesko hää ite, \njolta toene jalaka on katkenna ja toene silimä puhenna, niin että hää \nnyt puujalalla kompuroe, ne asettoo siks tillillee, ettei outo huohmois \nniitä oekeesta erottoo.\n\nKu muutama päevä kulu ja post soapu, ei Ristolla ollunna haluva \nkatrilli tanssimissee, eikä jalat ja syvänkää katrillija hypännä. \nAvattuvvaa \"Teknillise Tehtaa\" kirjan luk Risto siitä, että niin \nihanata ku oessii avioliiton ruususijettä solomija, ei se kuetenkaa käy \npäesä, ku tehtaa johtaja on jo ikämies, eikä sillä ou tyttäriä \ntarjottavana. Ja toene kirja olj siltä \"Kalliilta Neijjolta\", joka toas \nilimoetti, että häne tarkotuksesa on soaha ehjä aviomies, eikä \ntekosilimällä ja tekojalalla varustettu. Sen lisäks olj kirjassa vielä \nsekkii, ettei \"Entiseltä Rakkaalta Isännältä\" tarvihe velekoo hankkia \nhyllyje pullistamiseks, ku ei \"Kallis Neito\" aejjo tulla niitä \nkahtomaa...\n\nRisto parka! Se olj avioliittohökötyksessää pistämä \"Kalliille \nNeijolle\" ja entiselle isännällee kirjutetun kirjasa \"Teknillise \nTehtaa\" kuverttii ja \"Teknilliselle Tehtaalle\" kirjutetun kirjan \nlähettännä \"Kalliille Neijjolle\" -- no, oljko sitte ihme, jos koko \nriijjuuhomma mänj iha myssyttömmii!\n\n\n\n\nSILLI POES HAESEMASTA.\n\n\nEi ou tillillee tunnettuva, onko tässä kerrottava keppone alakuperräene \nkeksintö vae onko siinä kynnetty toese vasikalla. Mut ku suutarillennii \non sama, kennenkä nahasta se soappaat tekköö, sopinoo jutustajannii \njuttu jutustoo, vaekkei se viimmesimmäks sitä käyttänee keksintöö \nsattues olemaankaa.\n\nNo niin! Siihe aekaa olj Suomenmoassa sekä vakinaeset \nasevelevollissuuspataljuonat että reservkomppaniijjat. \nAsevelevollislakia seätäissä olj kyllä Sarvlahe parruon pelännä moalima \nlopu tulova, jos asevelevollisina pittää oatelispenika olla yhessä \nrenkrehjanoehe ja muehe kommeesukuste nuorukaeste kansa. Mut \nlaenseätäjät olj voan niin uskalikkoja, että lakkii tulj semmoene \nmeäräys, että jokkaene 21 vuotta täyttävä miespuoleine nuorukaene on \nasevelevolline. Ja niin siitä asevelevollissuuvvesta tulj sulatusuun, \njossa peästii käsittämmää, että kaekki ollaa yhtä luuta, niinku \npukinsarvet. Ja ku lakia sinä aekana toteltii, täyty sotamiehenä olla \nniin herran ku marrinnii, eikä siinä passanna niskotella ja vikuroejja. \nEikähää sotamiehenä olo oukkaa mikkää alennustila, voan iha \nisänmoalline kunniavirka, josta kansanlaulukii saunoo, että:\n\n    Sotamies on parempi\n    ku pienenlaene herra,\n    koska se on kelevannunna\n    keisarille kerra.\n\nMittee toas huushollii tulj ja tulloo vieläkii, niin onhaa isänmoa \nkoettanna poekiaa ruokkia siks runsaast, ettei kennenkää mahanahka ou \npeässynnä selekärankaa tarttumaa. Mut kukapa se jokkaese miele ossoo \nnouvvattoo ja tyyvvyttöö! Ja niin niitä olj tyytymättömijä entisaekana, \nniinku nykyjäännii. Pienissä oloessa kasvoo junnottanneet ei niin paljo \nJeremiijjakse virsijä veillynnä ku semmoeset, joehenka leuka olj aena \nrasvassa ollunna ja maha makkeeta täynnä. Ku ei tunne, vakinaesesta \nväestäkö vae reserviläesistä parempoo huolta piettii ja pietää, ei \nossoo sannoo, kummassako piirissä enemmä tyytymättömyyttä ja vikkoo on \nollunna ja vieläe on, sekä huusholliko vae muu komentoko on ärryttäjänä \nollunna.\n\nTässä kerrottava tappaus on peräsi reserviväe keskuuvesta ja koskoo \nraokahuushollija. Kauppijas Aeraksela olj soanna rahkamenti hankkimise \ntehtäväksee. Se mies olj oppinna sen konstin, että kauppa ei _elätä_, \nvoan _voetto_ elättää. Sen tähe se kauppoo tek -- voettooksee. \nHankkijahommassa se vielä lienöö lisäks tuummaillunua, että sotamiehe \npittää syyvvä, mittee annetaa, sekä kerustel niin huokeita tavaroeta, \nku suinnii onnistu löytämää. Jos sitte muut popsittavat ei \nriimasorttija ollunna, niin sillit kuetennii huonouvessa kaeken muun \nvoetti -- niissä olj jo niin paha löyhkäkii, että harakattii sitä \npakkoo läks koko kasarmialuveelta. Reserviläeset muris ja äris sekä \nopetti sillijä lentämää, viskelle niitä ulos ikkunoesta ja tehe jos \njonniilaesija vippaskonstija. Mut ku apuva ei mistää tullunna, niin \nsillon tek joku taekka jotkut taekka kukaties yhtenä miehenä koko \nkomppaniijja semmoese tekose, että siitä läht apu. Yhtenä oamuna \nnimittäe ilimesty kyöki rappuste ettee suur silli, jolla olj korkeet \ntikkujalat alla sekä suussa paperlappu, johonka olj kirjutettu että:\n\n-- Mää poes silli Aeraksellaa teällä haesemasta.\n\nJa sattu niin kummallisest, että ite kauppijas olj sinä oamuna \nhuvitellaksee lähtennä tuomaa tavarakuormoo ja sen lisäks komppaniijjan \npeällikkö kuluk kyöki eite. Se pysähty kahtomaa seisovoo sillijä ja \nhämmästy yhtä paljo ku kauppiassii. Repäsövällä sotilasmeiningillä \npantii hetj tutkinto toemee ja mittees muuta ku että kaekki sekä \nkasarmilla olovat että kuormassa tuovut sillit sae lähtee -- \nAeraksellaa haesemaa, eikä niille tarvinna tehä ies tikkujalakojakkaa.\n\n\n\n\nMATTIINA.\n\n\nNuo immeiset ne hoasteloo iloesista peretappauksista, jolla ne \ntarkottaa jonku uuvve jäsene soapumista ruokakuntoo lisseemää. Mut \neipäs kukkaa sanonna iloeseks sitä tappausta, joka tapahtu Noropohja \nsyvänmoatorpassa: siellä huutolaesnaene, joka vielä peällepeätteeks olj \nsekä rampa että vaevane, synnytti yksinäese lapse. Mittee se naesparka \nolj soanna koko siunattuna oloaekasa kärsiä, ei tie mielj kertomaa. Ja \nku synnytyshetk joutu ja sauna olj akkoja täynnä, niin sillon sitä \nvasta sanomista olj. Kaekeks onneks ei synnyttäjä ollunna kaekistelle \ntajussaa, niin ettei se akkoje suunsiivosta hononna muuta ku jottae \nvähä sillon tällon.\n\nSe uus tulokas ei toas mittää välittännä: ku sen aeka olj tulla, niin \nse voan tulj että sutjaht itkie ja parkue, niinku tähä elämää tullaa. \nJa ku äet olj heikko ja vaevane, niin samanlaeselta se tekelekkii \nnäytti: taes voan olla kolomipäeväestä jänikse poekoo härövämp. Mut \nhenk ja elämä siinä kueteniiii olj. Pestessää ja kuevaellessaa \nakkalauma peätti hetjpaekalla, ettei siitä elonommoo tule, ja sen tähe \nakat alako hättäellä, että se oes kiireekaupalla soatettava papin \nkässii, ettei se ennätä iliman pyhhee kastetta kuolia kurnahtoo.\n\nMökissä sattu olemaa Eero Pirkkane vähäkuulose eukkosa kansa ja tällä \npariskunnalla olj hevosluuska, jolla ne kulukee nilkutti pitki pitäjee, \nelätelle henkeesä povvoomisella ja käenkahtomisella ja kaekenmoesilla \npienillä töellä. Tämän vanaha pariskunna kimppuu ryykäs akat, niinku \ntakijaeset, ja saevat taevutetuks lähtemää pappilaa lapstekelee kansa. \nPappi olj hyvi kiireesessä lähtöhötäkässä johonnii kokkouksee, eikä oes \nmitenkää joutanna koko pyhhee kastetta ruveta toemittammaa. Mut se Eero \nsano, että:\n\n-- Ku tässä lapsessa ei ou henkee ku heleme verra, oes kaste kiireest \ntoemitettava, ettei se ennätä kuolla ja sitte sielu jouvvu pahhaa \npaekka...\n\nSiinä olj papille parraeks ast huohmautusta velevollisuuve \ntäyttämisestä, niin että se viskas kaproki peältää, pist liperit \nkaulaasa, otti kastetarpeet esille ja alako toemitukse.\n\n-- Kennenkä laps tämä on?\n\n-- Senhää se on vaevase Justtiinan, joka on huutolaesena Noropohjan \ntorpassa.\n\n-- No, taevas varjelkoo ja Luoja auttakoo! Kuka kurja on sen naespara \ntuolle jälelle soattanna?\n\n-- Ei se ou puumerkkijää mihinkää pannanna. Voan ei se ou taenna äetiä \npaljo paremp olla, koska tekelekkii on kehno tullunna, niinku kirkherra \nkohta näkköö. Mut tässä moalimassa näkkyy vakkane kantesa löytävä...\n\n-- Elekeepä muuta sannoo... Surkeeta kuetennii on, että immeiset, \nristityt immeiset, silläkii kulumalla on pakanoeta pahemmat...\n\n-- Ku siellä yksinäesyyvessä ellee nuhjotettaa, eikä kokkouksija ou ja \nmueta hommija, niinku esmerkiks teällä kirkolla, niin sitä tulloo tehä \ntuhrituks vaekka mitä. Hohhoh! Eipä tahottu myökää iletä lähtee tuota \nlasta kastettavaks tuomaa... Mut lähetti kuetennii, ku ristilline \nrakkaus voatii lähimäestä auttamaa...\n\nKirkherra olj heristännä korvijaa, mut ku se ei oekee kuullunna Eeron \nalakupakinata ja ku sen viimene lause olj harras ja hartaast lausuttu, \nei kirkherra ruvenna utelemmaa, voan lauhkeest sano, että:\n\n-- Laps on Herran oma, vaekka se onnii synnissä siitetty ja syntynnä, \nja Herran omaks se on meijjä siunattava. Mut mikkää tälle nimeks \nannetaa?\n\nEero ja häne aviosiippasa alako katella toesiisa. Kumpanennii olj nime \nunneuttanna. Viime sano Eero, että:\n\n-- Ämmällä se nim alako ja taes se olla vähä niinku herrasnim, ku ne \nsannoo, että se Justiinae oes herrasperuva...\n\nKirkherra arvel, että mittee sieltä nyt ruppee tulemaankaa ja \nkeskeytteeksee sano, että:\n\n-- Matti se varmaannii on ollunna, sillä se nimhää alakaa ämmällä?\n\n-- Taes olla Matti, sano Eero ja vilikas aviosiippaasa.\n\nSe ei kuullunna, voan peätää se kuetennii nyökäytti.\n\n-- No, pannaanko sitte nimeks Matti? kysäs kirkherra.\n\n-- Pannaa voan, sano Eero, jonka aviosiippana toas nyökäytti peätää.\n\nJa hyvi pian kirkherra lapse kastoo kapsautti.\n\nMut siellä Noropohjan torpassa alako akat räväköejjä, ku ne sae kuulla, \nettä laps tulj Matiks, vaekka se olj tyttö ja vaekka sen nimeks oes \npitännä tulla Margareetha. Ja räväköemine muuttu semmoeseks \nsuunsiivoks, että Eero läks aviosiippanasa kansa tipotiehesä. Sitte \njokkuu akkaväestä läks hyötäähyvijää paenamaa pappilaa tiijustammaa, \ntokko se kaste onkaa oekee tohosa, jossa on tullunna veärä nim \nannetuks. Kirkherra arvel, ettei tässä uusija kastamisija ruveta \ntoemittammaa ja muuttoo sukas Matti-nime _Mattiinaks_. Ja niin \nJustiinan tekeleestä tulj Mattiina.\n\n\n\n\nKU KUKOESTUS KUORESTA PUHKES...\n\n\nTässä ei puhuta Roaskasta, niinku kukaties jokkuu voes arvella, voan \ntoesesta savolaesesta soettajasta eli viulumiehestä, jonka aekanaa tuns \nukko ku ukko tae akka ku akka. Varmaannii sen syntymävellillä olj \nollunna kaekki mussiikkitaejjon hyvät henget, koskapa sille niihe \nlahjoja olj annettu oekee ropsakaupalla. Jo pahaesena paetaressuna se \nsoettel kammalla, ku muuta pelvärkkiä ei ollunna. Vahvistuttuvaa sitte \nsekä koossa että ijässä ja soatuvaa viulun hankituks tulj soettoo \nniinku vanahalta mestarilta. Ja kaeketi se poeka oes moankuuluks \nkohonna, jos tielle ei oes ohakkeita kasvanna. Ensinnäe puuttu \nvarallissuutta ja toeseksee, miten lie sattunna kulukku niin \nhataratekone ja kueva, että sitä pitj aena kostutella. Ja niin ne \ntoeveet, joeta olj toevottu, ei peässynnä alakutilloosa pitemmälle, \njoskohta hänestä kehitty viulunsoettaja, joka olj paljon korkeemmalla \ntusinasoettajija. Retustellessaa millon milläe alalla se ei kuetenkaan \nsoettotaetoosa unneuttanna, voan se siitä pahimpinnae päevinää hak \nlohutuksesa ja lystisä sekä anto illoo muellennii. Ja ku hätä uhkas \ntulla, sillon se panj toemee soettajaesija, kierrelle niillä matkoella \nviikkokausija, eikä ne ollunna leiville lyömätä.\n\nSemmoeselta kiertomatkaltaa se olj toas kerrannii tullunna takas \nKuopijoo, jossa peäkorttier olj. Hyvillä mieli se katuja astuksija \nropsuttel, sillä lumpukassa olj suhahtavia aekamoene pinkka ja \nkukkarossa helis hoppeet ja vasket. Siinä sammoillessa jysäht peähä, \nettä nyt oes terveyvveks hyvä ottoo totkuur onnistunnee matkasa johosta \nja sen kunniaks. Lähimmäks sattu Tolovane ja sinne mies pistääty \nsissää. Vaekka olj kiirei hein'aeka, olj siellä moalaesia viinamäe \ntyössä, niinku kaupuntilaesijae. Oekee suurella ilolla otettiinnii \nsoettaja vastaa seurakuntoo lisseemää. Ja siltä jo ens topakassa \nnäytti, että soettaja tarttu yhteistyöhö hartaalla halulla. Ku \nhuohmattii, että sillä olj sekä suhahtavia että helähtäviä, tuppaatu \nyks ja toene ystävyyttä hieromaa, ne ku ties, ettei se soettaja ou \nsuhahtavvae ja helähtävväe sujeluspyhimys. Mielellää se ystävijä ja \nkylänmiehijä seuraasa ottikii, jotta ne toas kuevana aekana puolestaa \nmärkyyttä tarjoes. Sitä mukkoo ku uusija liemijä ettee kannettii, sitä \nmukkoo miel'ala kohos ja soettaja jo, ku viulu ei ollunna matkassa, \nkommeella paasopartnonillaa lauloo porrautti, että tuolit oekee tutis. \nMut puhvettiryökkynät ryykäs aena kieltämää ja ne sano, että:\n\n-- Ku roastuvassa tuolla vastapeätä istutaa oekeutta. ei nyt passoo \nlauloo.\n\nJa sen kiellon perustuksella olj laulu jokkaese yritykse perästä \nlopetettava. Mut ku ryyppeemine olj sallittuva, niin kuppi kupin \nperästä kannallee kallistettii, juttu seuras juttuva ja nauru nauruva. \nUlukona olj tavattoma lämmi ilima ja lämpimätä virtas avonaesista \nakkunoesta sissää. Tuul olj siinä kuumuuvessa nukkuva tussahtanna, niin \nettei ies sekkää ollunna viileyttä löyhyttelemässä. Taes siinä\nolla lämmin muellae, mut sen soettajan elämä näytti kerrassaa \nsietämättömältä: suuret hik'karpalot nous ohtanahasta ja vettä näytti \ntukastae valuva. Ja mitä enemmä kuppiloesta löylyvä lyötii, sitä enemmä \nlämmi lissääty, ikääku suomalaesessa saunassa. Olloosa korjataksee \nsoettaja otti ens aluks jo likomäräks kastunee simpseti kaulastaa ja \ntunk taskuusa. Sen perästä se auko paetasa rintanapit ja sitte \nvähitelle vähentel voatteita peältää, niin että kohta oes jo \nviikunalehtiä peitteeks tarvittu. Ku puhvettiryökkynät tämän huohmas, \ntulj ne sanomaa, että:\n\n-- Elekee tok Oatami voatteisii ast ihteenne riisuva. Kohta tulloo \ntuolla roastuvassa kahvitunt ja sieltä voe herroja tulla tänne \nkahville. Mittee ne sannoo, kun näkköö, että teällä annetaa olla Oatami \npuvussa? Kuulkoo, pankoo äkkijä voatteet peällenne, niinku on muellae \nvieraella.\n\nMut kuumuus ahist soettajoo. niin että se kiels löylyvä\nenemmä lyömästä, se ku taes luulla olovasa kylypemässä. Ja ku \npuhvettiryökkynät yhä kehotti pukkeutummaa ja ne jo pelottel isännä ja \npolliissi hakemisella, muuttu soettaja hoamu semmoeseks ku se on \nvälistä häne parraeta säveliä viulusta riipoissaa: silimät kahto \nkauvvaks, ikkääku toesee moalimaa. Kätesä se asetti paetasa \nrintapielii, nous seisomaa, niin että kookas ruummis näytti \nylenluonnolliselta olennolta, ja ei muuta ku rajulla nykkäyksellä \nkiskas paetasa pieniks riekaleiks, niinku juutalaeset ennen vanahaa \npyhässä kiivauvessaa, sekä kovalla ja mahtavalla eänellää sannoo \npammautti, että:\n\n    \"Sun kukoestukses kuorestaa\n    kerrannii puhkejaa\"...\n\nSillon läht puhvettiryökkynät juoksemaa isäntee hakemaa, toeset \n\"työtoverit\" olj niinku puusta puonneita, ja samassa astu sissää \nkaupunniviskoal roastuvalta. Se kyllä soettajan tuns, mänj puhuttelemaa \nja kehottel panemaa voatteita peällee. Soettajalta olj hurmahetk \nloppunna -- se tottel käskyvä, eikä kauvvan kestännäkkää, ku sillä olj \npuku peällää, paetoo lukkuuottamata, jonka palaset se viskas pöyvvä \nala. Kommeesti, vaekka jonnii verran horjahelle se läks ulos astumaa, \nvihels vossika ja käsk korttieriisa ajamaa. Panjko se hetj siellä toese \npaejja peällee vae eikö sitä lie ollunnakkaa taekka antoko se \n\"kukoestuksesa kuoreta\" olla, sitä voe käyvvä sen korttierista \nkysymässä, jos niitä immeisiä vielä on elossa ja jos ne sattuu \ntappaukse muestamaa...\n\n\n\n\nSIELUN VIHOLLINE PÖTK PAKKOO...\n\n\nKu se rovastvaenoo jumnasistinä ja yl'oppilaesena ollessaa isäsä eistä \nsoarnas, sano immeiset, että:\n\n-- Kyllä tuon nuore maesteri isä on moankuulu soarnooja, mut vielä \nkuulusamp tulloo poejjasta.\n\nJa vaekka immeiste ennustukset usseimmite männöö hongikkoo, niin tässä \nkuetennii totteutu iha tillillee, ku, neät, poeka akatemiasta kaekista \nparraemmat paperit taskussaa peäs ja sitte papiks vihittii, rupes maene \nhäne soarnostaa kiertelemmää ympärj moata. Loajemmat ekssalamit \nsuoritettuvaa olj meininkinnää tulla vanahalle isällee apulaeseks, mut \npyyvvettii hänet neljänneks voalsoarnoojaks ja valittii papiks hyvi \nsuuree seurakuntaa. Eikä siinä auttanna jäpästelemine, voan olj \nkuultava kansan kuhtumusta. Ja siitä lähtii häne maeneesa ja arvosa \nalako vuesvuelta nousta, niinku hyväst happanova taekina, niin että se \nenne pitkee, nuoresta ijästää huolimatta, olla röhötti rovastina koko \nSavonmoan suurimmassa seurakunnassa.\n\nSiinä rovastina olla röhöttäessää se sae alituesee terveisiä \nsyntymäpittäästää, jonne sitä kututtii vieraesille. Ja ku itekkii tuns \nsisällistä ikävöemistä, niin se kirjutti jollennii tuttavallee, että \n\"sinä ja sinä sunnuntaena on aekomukseni, jos se minulle sallitaa, \ntulla soarnoomaa syntymäseurakunnan kirkossa, johonka oun jo kauvvan \nhalunna tulla ja johon nyt sitä kernaammi tulen, ku minuva on \nerityisest kututtu, koska hyvä on kuhtui kulukee\".\n\nSen kuka tahhaasa arvoo, että tämä tieto levis, niinku kulovalakee \nkuevassa metässä. Ja kyllä sitte sinä sunnuntaena olj kirkkoo \nkokkoontunna rikkaat ja köyhät, vanahat ja nuoret, ruhot ja rammat -- \nsanalla sannoe kaekki, jotka voan kynnelle kyken. Ku olj korree \nkesäpäevä, niin ne, jotka kirkkoo ei aijjoosa soanna, olj ulukona \nkirkon seinustalla, jonne rovasti eän kuulu iha solokenaa. Miten hyväst \nse rovastvaenoo lie millonnii soarnanna, mut tänä sunnuntaena siinä olj \naevan Herran henk, soarnaspa se sitte synnistä taekka autuuvesta. Ei \nollunnakkaa ihmettä, että kirkossa ja ulukosallae monj niska nytkäht, \nmonet sieramet tohaht ja niiskutti ja monj immeine pyyhk silimiää, \nUsseita vuoskymmeniä siitä soarnasta pittäässä hoastettii...\n\nKu kirkonmeiningit alako loppuva, juosta kutas Rytkös-Risto atteikkii, \nsoahaksee asjasa toemitetuks, ennenku immeisiä kovi paljo ennättää \ntuppautuva ja joutuvaksee siihe venneesee, jossa rovast viijjää \nKuirivee toiselle puolelle hartaushetkee pitämää. Ja vaekka \natteikkiherra, se loastarinlaksuttaja Ristoo viivyttikkii, olj sillä \nkuetennii niin hyvä onni, että peäs venneessä samalle tuhtolauvvalle \nrovasti kansa -- tottapa se lie siihe koettanna peästäkkii...\n\nSe rovastvaenoo ku olj oekee kansaommaene mies, nii rupes rannasta \nlähettyvä puhheisille kaekkii kansa kahtomata voatepartee taekka \nimmeise muotoo. Ja niimpä se alako Ristoltae kysellä minkä mittäe. \nRisto toas puolestaa tulj hyvi rovellee ja sano, että:\n\n-- Kyllä työ, rovast, outta iha valittu ase Herran käissä ja minulla on \ntaskussan esnierkki siitä, että teijjä soarnassa on semmoene voema, \nettä sitä kuullessaa pahan paeka ite peäruhtinassii pakkoo lähtöö. Jos \nette loukkaannu ja pane pahaksenne, niin minä hoastan tämänpäeväse \nsoarnanne kautta tapahtunnee ihmee sekä voen siliminnähtäväst vielä \ntotteennii näyttee.\n\n-- Mittees kummoo mulla on syytä loukkaantuva, vaekka tosin en \nliijjallisesta kehumisesta tykkeekkää. Hoastakee voan tietonne \npelekeemätä -- ollaaha myö ristityt immeiset sisaria ja veljiä.\n\nJa hurskaassa tottuuvessa alako Risto sitte kertoo, että:\n\n-- Ku kirkonmeiningit alako loppuva, läksin minä atteikkii ostammaa -- \ntässä se Risto käytti kansanommaesta nimmee, vaekka sen voemakkuutta \nnyt lievennettää -- sielun vihollise pillausta, ku talavella \nunneutettii harjukasryssältä sitä hankkija. Se atteikkiherra, joka \nmuuten on aeka rasavilli, sano mulle, että satunj tulemaa hyvvää aekaa, \nsillä nyt soan sitä iha verskiä eli tuoresta, melekeimpä lämmintä. Ku \ntievustin, että mistee sitä variltaa on soatuna, nii se atteikkiherra \nselitti, että rovastin parastaekoo kirkossa jyristessä ja pauhatessa \ntulj kirkonkylän sielun viholliselle hätä kättee ja se läht pakkoo \npotkimaa. Kiireessä se ei ollunna älynnä, mistee parraete peäsis, voan \nolj ruvenna ajjautummaa tuosta aettarakennukse ja halakopino välite ja \ntullunna nivusistaa niin ahtaalle, että siinä siltä olj sutkahtanna. \nHetj olj atteikkiherra juossunna sinne kapustasa ja astiasa kansa \nkerreemää sielun vihollise pillaukse. Sitä sitte mulle antaessaan se \npuhel, että sielun viholline olj niin ahtaalla, että karvoja jäe siitä \nhalakoehi ja nurkkii sekä näyttää verta tipahtannee pillaukse sekkaa. \nSitte se vielä sano, että jos en niin verskiä taho, on heillä \nvanahempookii. Mut minä tuummasin, että anna voan sitä verskiä, se, \nneät, voe olla tehokkaampoo. Lähtiissän kävin kahtomassa, oesko vielä \nrippeitä jälelle jeännä, voan niin tarkkaa olj se apteikkiherra \nkoaputellunna, etten mittää löytännä -- karvoja kyllä huohmasin, mut \nniitä en uskaltanna ruveta ottamaa... Ja nyt minä rovastille näytän, \nminkälaesta sielun vihollise pillaus on tuoreena -- eikös siinä ou \nversuonijakkii, ku sen kehnon nivuset tulj niin ahtaalle?...\n\nSiinä puhhuissaa kaevo Risto taskustaa atteikista soamasa piene keäree, \navas sen ja tarjos rovastvaenoo kättee. Lähistöllä istuvat immeiset \nnäytti iha säekähtynneiltä. Mut rovastvaenoo otti hyvin rauhallisest \nkeäree kätteesä ja olj sitä tarkastelovinnaa, vaekka kahtel Ristoo iha \nytimii ast. Huohmatessaa Riston olovan hurskaassa tottuuvvessa, ei se \ntahtonna toese hurskasta yksinkertaesuutta rikkoo, voan anto keäree \ntakas ja rupes puhumaa, että:\n\n-- Kyllä oes siunattu asja, ku voan mistä löytys immeine, joka saes \nsielun vihollise pakkoo ajetuks, ettei siitä karvojakkaa jälelle jäes. \nMut ei sen ajamista pie ruveta sen taekka tämän tehtäväks jättämää, \nvoan jokkaene sen omasta syvämmestää karkottakkoo...\n\nJa ku rovastvaenoo siitä tekstin sae, puhu se rantaa männessä niin \nvoemakkaast ja syvämmellisest, että toas monj niska nytkäht, mone \nsieramet tohis ja niiskutti sekä monj syvän raskaast huokas. Eikä se \njeännä Riston silimäkää kuevaks...\n\nMut ku rovastvaenoo tämän tappaukse ystävillee juttel, niin sen omakii \nniska nytkähtel... naurusta...\n\n\n\n\nMATKALLA AMETRIIKKII...\n\n\n    -- Eihää ne kasva Atlannin aallot\n    ruusuja punasia,\n    vaekka ne on tuutinna Ametriikin rantaan\n    poikia tuhansia.\n\nSillä tavalla se mies lauloo hujjautti soatuvaa istumapaeka junavaunun \npenkille. Sen jäläkee se alako puhella tuttavallisest jokkaeselle \nouttamata kysymystä taekka vastausta. Jos koerra oes karvoesta \nkatoltava ja mies voatteistaa, tekis miel peätellä, ettei tämä \nlaulajapoejja moalline ommaesuus maha kovi suur olla: risane olj, neät, \npuku peällää ja ränstyneeltä sekä nukkavierulta itekkii näytti. Mut \nvaekka ulukokuor olj tievaantunna, tuntu sisäpuol kirkkaalta, koska \nmiestä ei huolet paenanna. Ku se siinä, enimmäksee yksinää, pitj \npurpatustaa, astu vaunuu junnailija eli juna-isännöehtijä matkalippuja \ntarkastammaa. Huohmattuvvaa tämä uuvve tulokkaa, tulj juna-isännöehtijä \nsen ettee ja tavanmukkaesest sano, että:\n\n-- Näyttäkee matkalippunne.\n\n-- Misteepä minä sen olemattoma näytän...\n\n-- No, miks ette ostanna viimmeseltä asemalta?\n\n-- Jokos tuo olj viimmene asema? Ja minä oun luullunna, että asemia on \nvielä eissäepäe...\n\n-- On kyllä montakii. Mut teijjä oes pitännä ostoo matkalippu tältä \nviime asemalta, josta junnaa tulitte.\n\n-- Milleepä se rahato matkalipu ostaa?\n\n-- No, eikös teillä ou ies rahanpoekookaa?... Sitte oes ollunna parasta \npysyvä kotonaa.\n\n-- Mut paha on kotonakkii olla, ku kotija ei oukkaa.\n\n-- Mistees työ sitte outte peräsi?\n\n-- Misteekö peräsi? Immeiset sannoo, että min oun isästän ja äejistän \nja että minä eistäpäe vivvau issää ja takkoopäe äetii. Mut jos työ \noekee taktillaa tahotte tietee, niin oun Jussi Vihavaes-vaenoon poeka \nja meitä olj kuus poekoo ja jokkaene kelepas sotaväkkee. Voan eikös ou \nteistäe ihmettä, että yks isä elätti kuus poekoo, mut kuuvvessa \npoejjassa ei ollunna isäsä elättäjjee?\n\n-- Ei ou minu asjan ruveta niitä seikkoja tutkimaa, voan minu virkan \nvoatii teiltä voatimaa matkalippua.\n\n-- Vae semmoene on teijjä virkanne. Mulla miesparalla sitä ei ou ies \nvirkookaa.\n\n-- No, olj taekka olj olemata. Sanokee hetj, mille asemalle aejjotte \nmatkustoo ja katelkoo rahat valamiiks, niin annan teille teältä \nkirjastan matkalipun.\n\n-- Enhää vielä alakumatkassa ossoo sannoo, mille asemalle matkustan, \nennenku tässä männessä tuummin ja tutkin. Ja niinku jo sanoen, ei ou \nmulla rahhoo matkalipu ostamissee. Voan jos tahotte velaks toemittoo, \nniin toeste maksan, jos -- jaksan...\n\n-- Mikäs mies työ oekeestaa outte?\n\n-- Semmoene voan sekamies, niinku Pottu-Matti markkinoella.\n\n-- Jo piisoo! Mulla ei ou muuta keinoo, voan minum pittää teijjät \ntoemittoo seuroovalla asemalla ruunumiesten huostaa, jotka teijjät \nens'aluks pannoo putkaa.\n\n-- Tuttu paekka se putka on ja...\n\n-- Vae on tuttu paekka! Ehkäpä sitte on parasta ottoo teitä niskasta \nkiin ja viskata vaunusta ulos?\n\n-- No, ette sillon mittää kultakankija viskoo, minussa ku ei ou muuta \nku vähä luurisoja, kielessä lihhoo ja vielä lisäks henkhojuva sekä \njottae muuta moskoo...\n\nSamassa höyryveturj huutoo rinkas ja juna pysähty asema ettee seisomaa. \nJunnailija eli juna-isännöehtijä tarraatu Jussi Vihavaes-vaenoo poejja \nniskaa, nost sen seisomaa, läks viemää ovvee koht ja viijjessää sano, \nettä:\n\n-- Tässä ei ruveta pitempiä riisreättilöetä pitämää. Minä vien teijjät \nvaunusta ulos.\n\nJa Jussi Vihavaes-vaenoo poeka sano männessää, että:\n\n-- Hyvähää minuva on viijjäkkii, minä ku oun niin hyväluontone, etten \nminä suutuksissakaa ou vihane, vaekka ounnii Vihavaene...\n\nKu juna-isännäehtijä peäs kuletettavasa kansa vaunuje väljrappusille, \nsurvas se kuletettavasa rappusilta allaa ja lisäkyyjjiks potkaesta \nkimmautti takapuolille. Jussi Vihavaes-vaenoon poeka keänty\njuna-isännöehtijää päe ja sano, että:\n\n-- No, tuoko se olj se teijjä matkalippu sieltä kirjastanne? Kiitoksija \nvoan.\n\nKu asemilla on aena joutilasta väkkee, jota sinne uteljaesuus kokkoo, \nei tämäkää asema tehnä poekkeusta siinä suhteessa. Ja uteljaesuuve \ntuomija ryykäs hetj junasta potkastun ettee kyselemmää, että:\n\n-- Minkätähe sinut tuommoesella kyyjjillä sieltä ajettii?\n\nJussi Vihavaes-vaenoon poeka hieroks kannikoetaa ja vastas, että:\n\n-- Eipähää siihe kovinkaa suurta syytä tarvita. Ku ei ollunna \nmatkalippuva, eikä rahhoo, niin juna-isännöehtijä anto potkukyyjji.\n\n-- No, mihinkäs sinä oesit matkustanna?\n\nHieromalla kannikoetaa ja virnistelle suupielijää ja poskijaa, ikkääku \ntuskissaa, Jussi Vihavaes-vaenoon poeka sano, että:\n\n-- Ametriikkiihaa se oes meinink paenoo, jos voan -- peräpuolet \nkestää...\n\nJa sillon rupes ne uteljaattii suupielijää ja poskijaa virnistelemää. \nMut se niihe virnistämine olj -- naurava.\n\nSuureks ikäväksen en ou soanna tietoo, kestkö peräpuolet Ametriikkii \nast...\n\n\n\n\nHERMOVIKAKO VAE \"VANAHA-OATAM\"?\n\n\nJuhannuksena se Kekkos-Jussi nimpäeveesä vietti ja sen tapana olj \nsannoo että:\n\n-- Min en ou Janne enkä Johannes, voan minä oun Jussi. Eikä se \njuhannuskaa mikkää juhannus ou, voan se on Jussinpäevä.\n\nVaekka vasta olj päevän ensimäene osa, oamu, kulumassa, soatto \nkuetennii helepost huohmata, että Jussi olj usseemma ku yhe kerra \nsuutaa muestanna: sen henk höyräht väkevältä ja muukii olento olj \nniinku irt moasta. Emäntä kyllä arvas, että sillä häne Jussillaa on \nsalakassa, koska vierasvarat olj koskemattomina. Mut se emäntä ei \ntahtonna näe nimpäevänä ruveta nuuskimaa ja nimpäevä-illoo \nhäerihtemmää.\n\nSoahaksee nimpäeväe esmakuva maestoo olj emäntä keittee hörräyttännä \nkahvit ja kulettanna sekä kahvin että leivokset pihamoalle laetetu \nlehtmaja sissää. Ja ikkäänku laettooksee juhlayllätykse emäntä kuhtu \nmiehesä kahtomaa, minkä kumman se lehtmajasta löytää. Ku Jussi tulj ja \nnäk, että on pötyvä pöyvvässä, sano se, että:\n\n-- Teitpä viisaast ku laetoet tällä laella, että ite soahaa ensiks \nhörpätä, eikä kaekkee vieraehe kittaa työnnetä.\n\n-- Lysthää se on soaha vieraeta kottiisa, ku sitä...\n\n-- Mikä mistäe tykkee, sano ennen ukko Ranetille pien poeka, joka \nsikkaaria polttel ja jolle Ranetti rupes puhelemmaa, että paremp oes \ntuommoese retukse pittee sian seitenkierteistä hampaissaa, ku sikkaaria \npolttoo immottoo. Niin, niin, -- sillä laella se käy, että ku ite \nkestilöessä eli vieraisilla kuleksittaa, niin tulloo meillennii \nvieraeta, vieraelu, neät, vieraeluva voatii, pöyvvänpeä pyörähtämistä \nja tanssimine rallatusta.\n\n-- No, elä nyt tok omana nimpäevänäs nue kylymäkiskoseks ruppee \nleikilläskää, ku minä kuetennii arvoon, että lyst on ihtessii huohmata \nystävijä ja kylänmiehijä vieraenas. Ja onhaa nyt niin korree ilimakkii \nja ihana aeka, että immeiset mielellää lähtöö lörksästelemää ja ihteesä \nviiluuttammaa. Mut jos silikkoo tottuutta puhun, en tahtos, että \nRäväkkälä Lotta tänne tulis, se ku on kovin hermostunna, että...\n\n-- Elä ruppee sinä käyttämää nykyeste tieskenteleväe immeiste sanoja, \nku puhut pahakurisesta akasta. Hermostunna! Mittee ne on ne hermot ja \nhermostumiset? Kuka se on hermot nähnä ja kätteesä ottanna? En minä \ntunnusta mueta hermoja, ku nenän, jolla haestoo nuuskasen, korvat, \njoella kuulen, kielen, jolla maestoo lipasen, sormet, joella koittoo \nkoplasen, ja ihonpinnan, jolla tunenn kivut ja kutkutukset. Eikähää \nlehtuor Melakaa, immeisruummii rustingista selekoo tehessää, hoastanna \nmittää hermoesta, voan sen se maeniht, että siinä on telekrahvi- eli \nlennätinlaetos paljo täyvvellisemp ja paremp, ku on se, jonka pylyväetä \nja johtolanka on moantien varsilla. Esmerkkinä immeisruummii telekrahvi \nhyvvyyvestä soatii kuulla, että jos toesta pistää neulalla kantapeähä, \nniin kantapeästä laetetaa hetj telekrahvi peähä, jossa on peäkonttuor. \nJa samassa silimänräppäyksessä peäkonttuor antaa telekrahvi kantapeähä \nja käsköö, että potkaesta kimmauta sitä, joka neulalla pistelöö. Mut ku \npahakurisista akoesta on puhe, niin ei pie virkkoo mittää niihe \nhermoesta ja hermostumisista, voan on sanottava suoraa, että niissä on \njoko ilikeys taekka \"vanaha-Oatam\".\n\n-- Vae akoessa se \"vanaha-Oatam\" ja ilikeys aena on, eikä miehissä \nmillonkaa. Mut eiköö sitä passoes ommoo kohtoosa miestennii tarkastoo? \nMuesteleppas esmerkiks viimmevuotista nimpäevees ja sitä rytäkkätä, \nminkä panit toemee iha turhapäete. Mikäs se sillon sinuva riivas, oljko \nse \"vanaha-Oatam\" vae hermovikako?\n\n-- Joka entisiä muesteloo, sitä tikulla silimään.\n\n-- No, en minä muestellaksen maeninnakkaa, voan sanoen iliman \nsannooksen sen tautta, ku aena kaekki paha naeste syyks pannaa.\n\n-- Kukas käsk sillonkaa naeste suutaa tulukuttammaa?\n\n-- Mut mittees siinä muutakaa soatto tehä, ku sinä vakkaene mies \nrupesit väettelemmää salaka ja mueku tuntomerkistä ja lopuks nostit \nsemmoese nuoha, että toeset vieraesta pelästy ja toeset mänj poes, eikä \nkiellotkaa auttanna.\n\n-- Ja minun sitte oes pitännä ruveta tuppisuuna kuulostammaa akkae \nirvistelyvä, niihe taulapäehe...\n\n-- Elä, veikkone, peästä kiukkuva valloellee, ettei tämäk...\n\n-- Mittees sinä aloet kiusotella ja entisiä muestella?\n\n-- En ala, enkä muestele. Minä voan tuossa sivumänne tulin sanoneeks, \nettä sinä viimme nimpäevänäs suutuet ku tupakka iha ilima syytä. Ku \nsiinä juteltii, että pienijä salakoeta ja muekkuja on vaekee erottoo \ntoesistaa, niin sinä sannoo paukautit, että se on heleposta heleponta \ntehtävee, ku muka toesilla on alahuul lyhemp ja yläliuul pitemp...\n\n-- Kuule! Anna sen jupaka nyt olla penkomata -- kuuletko?\n\n-- Kyllä minun puolestan. Mut tuntuu se voan ouvvolta, ku vakkaene mies \nilimottaa tuntomerki, eikä sitte kykene sanomaa, kumpasellako, \nsalakalla vae muekullako, alahuul on lyhemp ja ylähuul pitemp.\n\n-- Tietyst se on toesella niistä. Ja eikö sitä jo siitä ymmärrä, kun \ntietää, että toesella on? Mut mittees ne akat ymmärtää?\n\n-- Etpä tuota näytä ymmärtävä itekkää, vaekka out mies olevinas...\n\n-- Leipälinkku kiin ja hetj paekalla.\n\n-- No, elä nyt toas kiivastu. Enhää minä mittää muuta tarkota, ku voan \nsitä, että soatot niin turhasta suuttuva ja vielä niin silimittömäst. \nJos sinä kerra tiesit, kumpasellako sortilla se ja se huul...\n\n-- Minkätähe minä en tietännä ja tiijjä. Mut turha on ruveta akkaväelle \nselittämmää, jotka ei mittää ymmärrä. Ja nyt sanon laetimaese kerra, \nettä tätä juttuva ja jupakkata ei jatketa.\n\n-- Ei jatketa, ei jatketa, vaekka en kuetenkaa malta olla sanomata, \nettä vakkaene mies ruppee tuntomerkkijä selittämmää ja ku sitä ei \ntiijjä, sillon suuttuu ja laettaa hirvee rytäkä, että koko talo tahtoo \nkoatuva...\n\n-- Suu kiin, karjas Jussi, nimpäeväsä sankar, kovaeänisest. Samalla se \ntapas lyyvvä nyrkkijää pöytää. Mut isku sattu kahvipannuu, joka mänj \nluttuu, niinku moakarvasaralla oes paeskattu, ja pannu sisällys \npurskaht pöyvvälle sekä sankari silimille, ryvettäe häne juhannuspuhtaa \npaetasa ja korree pöytävoattee. Muutama parj kahviknppija ja retnekka \neli kermakuluppo sekä sokursipaleet tek ensaluks vappaeta ilimahyppyjä \nsekä lopuks kimpoel moaha, muutamat kupit särkyneinä. Vehnäset ja muut \nköhnikkäät lentel hueskihaeski. Emäntä juosta pingers tuppaa pakkoo, \njonne Jussi tulj perästä verise nyrkkisä kansa. Sitä ryhyttii kiiree \nkaupalla sitomaa ja huusloaroomaa...\n\nMitenkä sitte varsinaesille nimpäeville vieraehe tultuva käv, sitä en \ntiijjä, ku en uskaltanna männä kahtomaa ja kokemaa. Mut jos kuka on \nkuullunna, ilimottakkoo ystävällisest, sillä sitä oes lyst sekä minun \nettä kukaties muehennii tietee. Eikä kaeketi sitäkää pahaks pantaes, \njos samalla lausuttaes, luuletteko Jussissa ollee hermovian vae \n\"vanaha-Oataminko\"...\n\n\n\n\nMYYRÄNMÄKELÄESET SÄHKÖSSÄ.\n\n\nSiinä sitä on sähkössä puhtija ja voemoo, senhää tietää akat ja \nlapsettii. Ja jos kuka sähköiskun sattuu soamaa, niin sillon se on \nleipä leikattu. Mut puhtija ja voemoo on sähköinnostuksessakkii, ku se \noekee sytyttävänä sattuu. Kaekista vereksimpänä ja tuoreimpana \nesmerkkinä siitä on Myyränmäkeläeset, jotka tässä äsköesenä aekana \nsattu joutumaa sähköinnostuksee.\n\nSe läht siitä, että Hautolampilaeset olj ruvenna sähköö paekkakunnallee \npuuhoomaa -- ja nii sähköinnostus sähköesistä Hautolampilaesista tarttu \nMyyränmäkeläesii. Ku niille olj voan sivumänne sanottu, että nyt sitä \nsähköö saesitta työkii, niin muuta ei tarvittu: koko kyläkunta alako \nkilivassa pauhata, että:\n\n-- Mikäs pakko meijjä on lampputuettuloehe ja pärevalakee varassa ellee \nturjottoo -- otetaa sähkö, ku se kerra soahaa.\n\nJa että tässä olj ylleene miel'ala lausuttuna, siitä ei tarvihe \ntoestukseks maenita muuta ku sen, että ku isäntä Väkelökkii olj \njoutunna sähkökuumeesee, niin sillon se taut olj muehennii tarttunna. \nSen isännä nim ei oekeestaa ollunna Väkelö, voan olj sitä sillä tavalla \nruvettu kuhtumaa -- väkelyytesä tähe. Se nimittäe olj olovinnaa innokas \nkaekkii yrityksii, nostel housujaa ja lävväyttel rukkasijjaa vastakkae. \nMut siihe sitte pöyhistely kuol nahkaasa. Ja samallaesta sen olj \npuhelukkii: se alako niinku hyvä soarnapappi, mut muutamae lauseihe \nperästä se rupes väkelöettelemmää ja ussei koko puhelusa keskeytti. Ja \nväkelöemistä sen olj liikkuminennii, samate ku talloustoemettii. Kaeke \nsen tautta sitä olj ruvettu nimittämmää Väkelöks, eikä sitä takanapäe \nmuualla nimellä maenittukkaa. Ku Rinneaho isäntä olj tullunna Väkelön \nluo keskustelemaa sähkön ottamisesta, niin tämä olj tohahtanna ja \nsanonna, että:\n\n-- Sitä vehettä minä vihhoon niinku paholaesta sen tappaukse perästä, \nmikä mulle sattu asemalla. Mänin siellä käymää iltamyterässä ja ku \noutossallii peäsin, soapu asemamies tulija sytyttämmää. Minusta tuntu \nihmeeltä, ku sen ei tarvinna muuta, ku voan seinee napsautti, niin hetj \nolj valakeeta ympärj huonetta. Sen asemamiehe mäntyvä en malttanna \nolla, voan tassuttelin kahtomaa sitä napsautuskohtoo. Ja ku immeine ei \nusko, ennenku koettaa, niin minnäe hellävarroo veänsin semmoesta mustoo \nnauloo, joka muestutti housun tikkunappija. Mut sillo tupsaht kaekki \nvalot sammuksii ja minä hätäpäessän läksin pimmeessä pyrkimää penkille \npakkoo. Miten lienen haerahtunna könähtämmää yhe aka syllii, joka nost \nhirvee nuohaka ja rupes rämmentämmää, että:\n\n-- Mikä sika sinä out, joka sammutat valakeet ja tulet karvasta turpoos \nminun noamaan hankoomaa? Häh? Mikä sinä out ja mittee sinä oekee \nmeinoot? Tiijjä se, että minä oun kunnijallise miehe kunnijalline \naviovaemo, enkä mikkää...\n\n-- En minä mittää pahhoo meinoo... minulle tulj erreys... Enkä minä \nSikasia ou suvultan, minä oun...\n\nMut sillo tulj asemamies outossallii ja ihmettel valakeihe sammumista \nsekä napsautti ne toas palamaa. Ja yhessä oveavvauksessa tulj muetae \nimmeisiä. Siinä hälinässä sotkeetu sen kunnijallise aviovaemo torumine.\n\nSe Rinneahon isäntä sano, että:\n\n-- Mittees syytä sinulla on siitä sähköö ja sähkövalloo suuttuva? \nKaekkihaa siinä tapahtu sinun äkkinäesyyves tähe. Mut jahka soat \nsähkövalon ommaa kottiis, niin opit sitä käsittelemää ja näkemää, miten \nsuur hyöty ja mukavuus siitä on: ei tarvihe lamppuja eikä tuettuloeta, \neikä muuta ku napsauttaa, niin kyllä valloo tulloo.\n\n-- No, mut ku minä napsauti, niin pahhuus sammuva tupsaht.\n\n-- Oesitpas napsauttanna toese kerra, se oes toas syttynnä. Mut ei sen \nsähkön hyöty sovi yksinää valloo, sillä lisäks soahaa voemookii, niin \nettä sen voemalla puejjaa riihet ja sahataa halot ja vielä monet muut \ntyöt suoritettaa. Kumpa nyt voan kyläkunta ymmärtäs tarttuva asjaa \nkiin, niin hyvvyys oes vikana.\n\n-- Mittee? Puepko se riihet ja hakkoo halottii? No, johhaa nyt herra \nhelepotukse antaa...\n\nJa ku rukkaset sattu Väkelön vieree, löe se niitä yhtee, kapsaht \nseisomaa ja housujaa nostelemmaa ja sano että:\n\n-- Miks ei ymmärretä, ku oekee selitettää. Ja minä lähe kulukemaa \nniinku Jierusalemi suutarj, sekä kujilla ja kylissä huuvvan, että ottoo \nsähkö, ku se meille kerta annetaa.\n\nJa niin läht Rinneaho isäntä yhelle suunnalle ja Väkelö toeselle \nsuunnalle. Immeiset olj ihmeissää nähhessää Väkelön niin kovalla \nkiireellä kulukemassa, että sanottii sen vällii juosseennii, vaekka \njotkut ei sitä pitännä totena, ne ku usko, ettei Väkelö juosta \nossookkaa... Eikä kulunna ku muntamija päevijä, niin koko \nMyyränmäkeläeset olj sähkössä, taespa jo olla semmoesijjae, jotka luul \nsähkötullii olova palamassa ympärj kyllee...\n\nSinä sähköinnostukse parraana aekana sattu Jussi Suksine mänemää käymää \nVäkelön talossa. Siellä tietyst tulj sähköstä puhe ja Väkelö nostel \nhousujaa selitellessää, että kohta sähkö pue riihet ja hakko \nhalottii... Se Jussi Suksine on moalimata liikuskellunna paljonnii ja \ntuntoo sähkövalonnii, niinku mone muunnii asjan. Huohmatessaa Väkelön \nsähköinnostukse se kysäes että:\n\n-- Ettäkö meinoot sähkövalon talloos hankkija?\n\n-- No, kukas ei sillon ota, ku semmoene hyvä annetaa!\n\n-- Miten monta valopistettä meinoot ottoo?\n\n-- En minä ymmärrä pisteistä mittää, minä voan otan niin paljo sähköö, \nettä se pue riihet, hakkoo halot ja valasoo niin kirkkaast, että näkköö \nunessakkii...\n\n-- Mittää tuo mahtaa tulla maksamaa?\n\n-- Mit... mit... mittee? Maksamaanko? Eipä kaeketi se mittää maksa, \nkoskapa maksusta ei ou mittää maenittu, sanottu voan, että myö \nsähkövalo soahaa, jos tahotaa...\n\n-- Mut eihää teällä moalimassa maksuta soaha muuta, ku kynnet sormii ja \nvarpaesii sekä täetä paetaa. Ei, kaekista maksettava on. Jos kuetennii \npylyväät otat omasta metästäs, toemitat ne paekallee ja laetat \nvalamiiks, etkä työlles ja vaevalles palakkoo rätnee, niin ne soat \nilimaseks. Mut muusta kaekesta pittää sinun lyyvvä mynttijä pöytää ja \nsitte valosta ja voemasta maksoo sen mukkaa, miten paljo kulutat.\n\n-- Kukas sen ossoo sannoo, minkä verran niitä kulutettaa?\n\n-- Kilovatin mukkaa valamistaja teille valloo ja voemoo antaa sekä \njokkaese käyttäjän luona mittar ilimottaa kulutusmeärä.\n\n-- No, joha nyt on riena taekinassa. Tää on varmaannii sen \nRinneaholaese Ametriikissa opittuja metkuja koko sähköhomma, jolla se \nmeinoo meitä jutkauttoo. Mut eipä meitä nakkii niin narratakkaa, ku \nhiirijä sianlihapalasella.\n\nJa kysymätä, oesko Jussi Suksisella jottae erityestä asjoo ollunna, \nVäkelö löi rukkasijjaa yhtee, kapsaht takajaloellee, nost housujaa ja \nalako paenoo ovvee koht. Immeiset sae toassiisa ihmettelyaehetta, että \nmikä nyt on tullunna, ku Väkelö iha toenperästä juoksoo, ettei ies taho \nmuestoo nostoo housujaa, jotka uhkoo puota -- miten sillä Väkelöllä \nlienöö nivuset niinku kissalla, ettei housut pysy ilima alituesta \nnostamista... Näestä ihmettelyestä ei se Väkelö mittää tiennä, voan \nmännä huuhto asumuksesta asumuksee ja jok'ikisessä paekassa sano, että:\n\n-- Nyt meille meinataa tehhä oekee Ametriiki jutku! Kahtokeepas, ei \nsitä sähkövalloo ja voemoo iliman eistä soahakkaa, voan siitä tulloo \nniin suuret maksut, että meiltä männöö rahat, kukkarot ja napit \nvoatteista. Ja ku vielä pittää kustantoo erityene virkamies, jolla on \nniin kummalline nim, ku Kilovatti, sekä sitte lisäks mittar vae liekkö \nse iisnyör, joka pittää kottiisa ottoo... Entäs ku on kaekenmoesia \npisteitä ja rikkuja, joesta pittää rahhoo pulittoo... Ei, siihe kirnuu \nen aenakaa minä hyppee! Ja hittojakos myö sillä valolla ja voemalla \ntehhäänkää? Teällähää korkeella mäillä myö ensiks oamusella aurinko \nnähhää ja viimmeks iltasella, ku kesä on korreimmillaa. Eikä toas \ntalavella ou kiirettä meskuu ja pakkasee: moata pötköttää sängyssää \npäevästä päevää sekä omalla voemalla tekköö työtä sitä mukkoo ku \njaksaa. Pitääköö Kilovatti sähkövalosa ja -voemasa, koska siitä maksu \nvoajitaa. Minun kottiin sitä ei oteta, ku vasta tuhanne vuen peästä.\n\nJa sen sanottuvvaa se Väkelö alako ponnata toesee paekkaa. Mut sen \njäläkee huus immeiset, että:\n\n-- Ei oteta meillenkää!\n\nJa niin äkkijä ku se sähköinnostus sytty, yhtä äkkiä se sammukii. \nYmpärj kyllee sanottii, että:\n\n-- Ei oteta sähköö, ei oteta, koska se maksaa...\n\nMut se Rinneahon isäntä, sähkövalon ja voeman innokas puuhooja, purroo \nhampaetaa yhtee ja sannoo, että:\n\n-- Kaekenmoeste koltiaeste ja taulapäehe keskee on pitännäe joutuva \nolemaa ja elämää, jotka ei ommoo hyvveesä ymmärrä. Mut mitteepä minä \nheitä ruppeen herättelemää -- moatkoo mokomat, niin että kannikat \nhautuu...\n\nSe Jussi Suksine toas tuummaeloo yksinää tällä laella:\n\n-- Ku sitä immeine eläs, niin oes lyst nähä, jaksaakko Väkelö ellee \ntuhat vuotta... Mut pahon minä pelekee, että eikö siltä tuhannen vuen \neläminennii mänene -- väkelöks, niinku kaekki muukii...\n\n\n\n\nKU MINÄ ITE -- VARASTIN.\n\n\nTässä elämän \"elokuvvoo\" tarkastellessa juolaht mielee värssy muutama \nrunnoelijakokelaa käskirjutuksesta, jossa runoniekka, oavistukse \nkiikarilla viimmestä tiljpäevee tirkistellessää, laulaa tällä laella:\n\n    \"Luoksein soapuu konttopiru\n    käissä konttokirjat kummat:\n    Hyvveitä voan pien on siru,\n    pahheita on suuret summat.\"\n\nja ku sitä värssyvä miettiissä muestluusta tappauksia tulla marnii \nesille, niinku moamykriä koloestaa, saen huohmata, että minnäe \nmiesparka, muusta puhumatakkaa, oun muun muvassa -- varastannae. \nImmeiset sannoo, että rehelline tunnustus on sama ku anteekssoamine, ja \nsentähe minä nyt vilipittömäst varkauten tunnustan, samalla ku mulla on \nlieventävänä asjahoarana olovinnaa se, että en ou tehnä muuta ku \nkotjvarkauve, enkä vieraalta ou mittää anastanna. Ja tällä laella se \nkotjvarkaus tapahtu:\n\nOlin jo mustalaespoekoo suuremp taekka toesi sannoessa siinä ijässä, \nettä moalima kaekenmoeset houkutukset ja tuulet riipo matkaasa. Mut jos \nmänj suuntaa taekka toesee, rahhoo voan joka paekassa tarvittii. \nKukkaropahasesta irvist kuetennii tyhjä pohja ja jos kassakirja oes \nollunna ja sitä oes katellunna, ei siinä oes ollunna muuta ku yks leht, \njossa olj mänöjä, eikä -- tuloja ollenkaa. Mut ninku luonto vettää \ntikanpoekoo puuhu, samate luonto vetj minuva muehe matkassa kulukemaa \nja joukossa olemaa. Sitä varte pitj tuloja hankkija harjottamalla -- \nkotjvarkautta. Ollessan vanahempaen lapsista pahnanpohjimmaene eli \nnuorin, en minä soanna isännöejjä, voan toeset pitj jöötä. Mittee sitä \nsitte millonnii lie soanna kähvelletyks ja rahhaa vaehetuks, ei \ntälläkertoo juohu mielee. Mut luultavast tämä ruessäki varastamine on \nollunna kaekista suuri, koska se nyt peäkopasta tulla marni esille. Ja \nniinku jo sanoen, minä tahon sen avomielisest ja vilipittömäst kertoo \nja tunnustoo.\n\nMuestamattomuuvve taekka muehe kiireihe tähe olj myllyy lähtö unehtunna \niltapimmeesee, eikä se niin voarallista ollunnakkaa, ku meijjä mylly \nolj lähellä, voan kilovirsta peässä. Ku jyviä lähettii säkkilöehe \npanemaa, jouvvuttaavvunj minä matkaa, niinku harakka sijantappajaesii. \nSiinä kiireest liepsuessa onnistun soamaa yhe jyväsäki puotetuks aeta \nrappusilta moaha ja sieltä vierytetyks rappuehe ala. Eikä sitä \nkeppoesta kukkaa huohmanna.\n\nNiinku muuttii mänin minnäe yöpuulle ja tuummasin, että toeste \nnukuttuva käyn säki kelekalla viemässä riihlao tlakse, jossa sen lummee \npeittelen piiloo. Mut minä nukkuva horrae syvvää unnee itekkii ja vasta \noamuyöllä havvae. Mulle tulj kiire. Käpsin männä tuppaa, otin sieltä \nkelsturkkirutmeijja peällen ja suure karvareuhka peähän. Pusasin sitte \nnostoo säki kelekkaa ja läksin vettee junnoomaa. Riihtie olj kappee, ja \nku talav olj lumine, olj kinoksi ja kahepuole tietä. Peästyvän puolväli \npaekkeille huohmasin, että jokkuu tulj vastaan. Kukas se mahtaa olla? \nJa voe lapikasta ja lapikasnahkoo! Se olj mun vanahin veljen, joka olj \nsattumalta herättyvvää lähtennä tarkastammaa, onko ahe riihessä niin \nkueva, että jo tänä oamuna passoes puejja. Mikäs minut perrii? Takas \nkeäntymine olj kerrassaa mahoto ja jos toas juoksen pakkoo, jeä \njyväsäkki suve suuhu. Mut hätä keinon keksii ja hättäene tarttuu, \nvaekka -- olenkortee. Ja niimpä minnäe paenon reuhkan syvälle peähän, \nnostin turkkirutmeijjan kaulusta pystyy ja rupesin liikata lynkkeemää, \nniinku meijjä mökissä asuva loesmies, Jussi, tekköö. Totta varmaannii \nliikkoomine lienöö hyvi onnistunna, koskapa veljmies alako tieltä \nkavuta nietokse selekää, antooksee vaevaesmiehelle tietä. Ku siinä \nveljmiehe sivute männä lynkkäsin, kysäes veljmies:\n\n-- Mistees se Jussi näe varrae tulloo?\n\n-- Tuolta minä tule Kiijjasta kesäpalakkojan hakemasta, vastasin minä \nja parraa kykyn mukkaa koetin hoastoo Jussin eänellä ja hyvi \npehmeekielisest, niinku sekkii latustaa. Ja vaekka lauluopettaja ennen \nolj haukkunna, ettei mulla ou mussiikikorvoo, osasin minä kuetennii \nJussija niin hyväst jamata, että veljmies petty...\n\nKu saen jyväsäki varmaa taltee lume alle, kipasin tulla kelekkonen \nkartanolle takasi. Luultavast ei riih vielä kuevalta ollunna tuntunna. \nkoska veljmies ei ollunna perettä herättännä, voan olj männä vielä \nkammariisa. Se olj etuva mulle, soaton, neät, turkkirutmeijja ja \nreuhkan viijjä tuppaa ja hiipijä sitte makkuukseen. Ku veljmies olj \nsitte tullunna jonkuu aejja peästä tuppaa, olj se sanonna, että:\n\n-- Alakoopa konkoilla pystyy, ettei sivu päevän moata, ku Jussikii on \njo ehtinnä tulla Kiijjasta ast.\n\nPitkii aekoje perästä satuttii sitte kerra juttelemmaa minkä mittäe ja \nmuun muvassa ihmeteltii koerrae ihmeellistä ja tarkkoo vaenuva, ku ne \ntuntoo kotisa immeiste ja elläente jälet, vaekka miten paljo oes \nkulukovia ollunna niihe perästä tietä myöte. sillon sano veljmies, \nettä:\n\n-- Ihmeellistä ja kummallista se on. Mut on niitä immeisissäe \nsemmoesia, jotka on hyvi tarkkoja tuntemaa. Tahtomata ruveta ihteen \nkehumaa, tahon kuetennii maenita, etten minäkää ou iha huono tuntemaa.\n\n-- No, kaekkee sitä pittää kuullakkii, siuähää et tunne kettää, sanon \nminä.\n\n-- Mite niin? Sanoppas esmerkki, millonka en ou tuntenna.\n\n-- Esmerkiks siilon, ku minuva luulit Jussiks tuossa riihe välillä, \netkä tiennä sitäkää, että olin kähveltännä jyväsäki, jota olin piiloo \nviemässä.\n\n-- Sinäkös lyöppärj siinä olittii, tuummas veljmies ja tulj vähä niiku \nnolosiisa sekä keäns puhhee muehe asjoehe.\n\n\n\n\nROTTA, ROTTA -- VOE HERRA SIUNATKOO!...\n\n\nJuna läht asemalta hiljaesta männöösä -- eikähää junahurjastelu ou \nkaekeks onneks vielä muotii tullunnakkaa, niinku autohurjastelu -- niin \njuna läks kulukee kolluuttammaa. Hyvi sekalaesta seurakuntoo istu \nmuutamassa kolomanne luoka vaunussa, enimmäksee naespuolista väkkee, \nmut usseita olj miehijäkkii, joesta yks ja toene näytti olova \ntäysverisijä reissusällijä. Maesemat kahe puole rautatietä olj kolokkoo \nvaevasmehtee kasvavia soeta ja ku asutusta ja viljelystä ei ollunna ies \nnäkyvissäkää, olj matkustajat ikkääku turrillaa ja nörpällä neni. \nViimmeseltä asemalta ei tullunna vaunuu muuta ku yks matkustaja, \nkonttiselekäene keskikkäene mies, joka muutama penki peähä peästyvää \nistumaa alako hammuilla konttija selästää, asettooksee sen joko penki \nala taekka hyllylle. Kontissa näytti olova vöryä runsaast, niin ettei \nkielj soanna sen suuta tarkallee suletuks. Ku se kontti olj polovilla \nalaspäe, parkas yks naesimmeine, samalla ku se kavaht penkille \nseisomaa, kovalla eänellä, ikkääku oes hengenvoarassa ollunna, että:\n\n-- Rotta, rotta -- voe Herra siunatkoo!\n\n-- Missee, missee? kuulu parkasuja jokikiiseltä puolelta.\n\n-- Tuolla lattijalla... lattijalla... rotta, rotta -- voe Herra \nsiunatkoo!...\n\nJa tuolla laella parkuissaa se naesimmeine hulumuuttel helemojaa ja \npotki jalakojaa penkkii. Tuski ennätti silimänräppäystä kuluva, ennenku \nkaekki naesmatkustajat olj penkillä seisomassa ja samate tek monet \nmiehettii. Se konttimies pysy yksinää rauhallisena, keännelle konttijaa \nsekä oes jottae sanonna, mut kukkaa ei ottanna kuunnellaksee. Ku \nmelekei jokkaesella naesimmeisellä olj lyhythelemaset hammeet ja ku ne \nniitä nostel ja hulmuuttel sekä seärijää sätkittivät, ettei rotta \npeäsis helemuuksii, niin oespa siinä viikunalehet ollunna tarpee... \nKaekista pahimmassa villissä olj muuvva tavattoma lihava naene, joka \nkuulu ollee kastrullikomentantti eli keittäjätär, ja jonka takapuolet \nolj paksut, niinku ruummenkulit, ja rinnat öhötti, niinku \nkymmenkilloeset pussit oes ollunna riippumassa. Sennii hammeet olj \neärimäese lyhyvet, varmaannii sen vuoks, että niin paksuje pohkeihe ku \ntupakkapölökyt olj vanahaa aekaa, koko voemaperräene ihanuus soattas \nolla näkyvissä. Sillä keittäjättärellä olj hirvee römisevä eän, jota \nseälimätä käytti, samalla ku se pelemuuttel ja nostel helemojaa sekä\nkäsillää kouri mahollisia ja mahottomia paekkojaa luekkamalla ja \nkiljumalla, että:\n\n-- Rotta, rotta -- voe Herra nimessä! Onkoo se ajjautunna mun \nhelemuksiin -- kahtokee, kahtokee, näkkyykö sitä...\n\nJa siinä vastapeätä olj muuvva reissusälli, jonka tajuntapiirissä ei \nujjouskäsitettä lie millonkaa ollunna. Sille miehelle näytti semmoene \nkahtomine ja tillistämine olova mieleistä tehtävee ja se sekä kahtel \nettä koplikii oekee perustuksia myöte, jopa puristel rintojakkii. \nRintapuolestaa se kastrullikomentantti eli keittäjätär olj arka ja \nparkas että:\n\n-- Ei se rotta ou sinne peässynnä, nauhat ku on kovast kiin... mut \nsiellä helemoessa, helemoessa...\n\nKeittäjättären rohkeus tarttu toesiinnii naesimmeisii ja hyvi mielellää \nne anto mieste hättyytellä rottoo helemoestaa. Ja ne, jotka ujostel, \nhulumuuttel helemoja, niinku lakanoeta tomuja pöllyytellessä ilimassa \nliehutettaa, eikä ne välittännä, mitenkä korkeelle helemat kohos. \nSamalla ne potki ja sätki jalkojaa penkkii ja lattijaa. Ja yhellaesta \npeliä pitj jotkut miehettii, samalla ku ne koplimalla anto \nhyväntahtoesta apuvaa, ettei rotta voan peäsis naeste helemuksii... Mut \njalakoe tömistämine, kirkumine ja rotan pelottelemine olj niin \nvoemakasta, että ku junnaelija eli junaisannoehtijä astu vaunuu, olj\nse hämmästyksestä selälleesä lentee. Eikä rauhottamisesta mittää \nhyötyvä ollunna, voan päevasto metelj ylty, ku kilipoo huuvettii, että:\n\n-- Rotta, rotta... lattijalla, rotta, rotta -- voe herra siunatkoo!...\n\nJunaisannoehtijä kiitti kauppojaa, ku peäs mokomasta rottasotaräväkästä \npoes.\n\nMut samassa tultii asemalle ja juna pysähty. Ei tarvinna kettää käskee \nvaunusta ulos lähtemää, semmoesella kyejjillä sieltä rynnättii, että \novet tahto matkaa lähtee. Se konttimies jäe yksinää istumaa, aukas \nkonttisa suun ja asettel sinne toeste tavaroehesa jonkkoo \nkauppapuojjista lapsillee leikkikaluks eli leluks ostamasa -- \ntekorotan, jossa olj oekee vetokujjeet sisässä, niin että sen voe \navvaemella vettee, niinku taskukello, jotta se sitte jonku matkoo \njuosta vikittää, ja joka häne konttisa suulta sattu puttoomaa \nlattijalle. Siitä lattijalta sen jokkuu heikkohermoene naesimmeine \nhuohmas, luul sitä oekeeks rotaks ja rupes huutamaa. Kohta sen jäläkee \nhuus melkei jokkaene. Ku sitte junan seistessä tulj jarru- ja \nasemamiehijä vaunun rottoo karkottelemaa, kerto konttimies niille, \nminkälaene rotta olj liikkeellä ollunna. Ja ne miehet sano, että:\n\n-- Minkästähe työ ette ilimottanna asjan oekeeta laetoo?\n\n-- Kyllä koettelin, mut ei kukkaa minuva kuulostanna. Ja niin minä \nluulin, että niihe kaekkii järk on männynnä vinnoo... Jos sitte \nsemmoesille oes ilimotukse tehnä, oes ne voenna minut repijä pieniks \ntopaleiks. Ja ku ne sen lisäks matkan alussa valittel ikävyyttää\nja pitkävetteisyyttä, tuummasi minä, että siitäpä nyt soatte\nvaehteluva ja olin hiljoo, niinku sirkka seinänravossa...\n\nJa vaekka rautatieviranominaeset ilimotti, ettei rottoo vaunussa ou, \neikä ou ollunnakkaa, ei kukkaa entine matkustaja männä siihe vaunuu, \nvoan ne hak kimpsusa ja kampsusa ja sitte ne pakkaatu toesii vaunue. Ja\nniissäkii tahto naesimmeiset vielä hulumuutella ja nostella helemojaa, \netennii se lihava kastrullikomentantti eli keittäjätär, ne ku pelekäs, \nettä jos rotta on kueteimii helemuksii pujahtanna...\n\n\n\n\nKU SUUTARJMESTÄRJ PELEKÄS -- TULOVAASA VARKAAKS.\n\n\nMelekei tikate täynnä olj laetakaupunni kapakka \"viinamäe työmiehijä\"\n-- mikä heistä sitte lie milläe liemellä peätää ja mahhoosa täyttännä. \nKapaka emäntä, vanahanpuoleine naesimmeine lihava tyttäresä kansa olj \nhyvällä peällä ku vieraeta olj runsaast ja niihe lystijä lisätäksee äet \nja tytär vuorosa perrää pyöritti posetiivirämän kampija, jonka \nittaalijalaene posetiivisoettaja olj huonouve tähe myönnä. Se jo ollii \nniin loppulahtee kulunna, ettei sen soettokappaleista soanna paljo \nselevee. Mut se puute korjattii sillä tavalla, että emäntä ja tytär \nlauloo uelotti peljvärki soejjessa ja ku arvosa ylleesö ussei hoelotti \nmukana, soatii kapakkavieraehe mussiikkitarvis tyyvvytetyks. Ja niimpä \ntännäe iltana näytti sekä emäntä tyttäresä kansa että vieraattii olova \nlystissää.\n\nPoekkeuksena olj kuetennii muuvva nikkarjmies, joka kärsivä näköesenä, \nku hammastautine, tappail tuppaatuva usseempaa pöytää, peäste muutamae \neäree istumaa -- mittää suuhusa soamata. Ja ku lintukaa ei kauva istu \nurvottomassa puussa, muuttel nikkarikkii pöyvvästä pöytää sekä sen \nlisäke sopotti kaekkii maholliste tuttaviisa korvii. Vastauksiks voan \npäetä puesteltii. Viimme se mänj emännä ja tyttäre luo sopattammaa. Mut \nemäntä ei ruvenna peätää puestelemmaa, voan sannoo mäeskäs kovalla \neänellä, eitä:\n\n-- Tiijjäthää sen ennestäännii, ettei multa liikene rahhoo velaks \npanttija vastaa ja juomatavaroeta minä en velaks anna.\n\nSe mäeskäys sattu nikkarjmiehe sapelle. Se astu kesklattijalle, kaevo \ntaskustaa kello, jota pyöritti ilimassa ja sano, että:\n\n-- Eikö kukkaa taho ostoo kelloo? Tämä käy neljällä ruppiinilla ja \nyhellä vetämisellä kaks vuorokautta sekä...\n\n-- Elä, miesparka, myö kelloos. Sitte et tiijjä aekoo, millonka kapakka \nauvvastaa, huus hevosmies Turune nikkarjmielle puhhee keskeyttäe.\n\nMut nikkarjmies kiljas, että:\n\n-- Sulla ei tässä asjassa ou puhevaltoo, eikä muullonkaa, ku kello \nkahentoesta aekaa yöllä lutikoelle, mut sillonnii voan akkas luvan \nperästä.\n\n-- Elä puhu nue kommeest taekka mänetät kellonostajan. Minä nimittäe \ntarvihe ostoo kellon. Mut käypkös tuo kello?\n\n-- Se käy ja kukkuukii. Jos et usko, pistä korvaas ja kuuntele.\n\nJa hevosmies Turune tarkastel kelloo ja ku sillä olj pöytätoverinnaa \nkellosepä sälli, anto se kellon tämännii tarkastettavaks. Se kahtel \nsitä aekasa ja sano, että:\n\n-- Kelloks tää on tehty ja kellona tää männöö.\n\nSitte rupea nikkarjmies ja hevosmies keskenää supattelemaa ja supatukse \nloputtuva sae nikkarjmies käypäset kätteesä ja hevosmies pistj kello \ntaskuusa. Sitte nikkarjmies istu pöyvvä eäree ja komentavalla äenellä \nhuus, että:\n\n-- Tuokoopas lientä pöytää ja pankoo lusikat laejjalle.\n\nKu siinä \"lientä\" nikkarjmiehelle tuotti, astu uluko-ovesta sissää \nmuuvva suutarjmestärj, joka hujutuulella ollessaa kuhtu ihteesä herra \nKellekseks ja jota kaekkii muehennii pitj sillä nimellä puhutella, \nvaekkei sen nim Kelles ollunnakkaa. Hetj sen sissää tultuva selevää \nhuohmas, että suutarjmestärj olj hujutuulella. Mut vaste tavallissuutta \nse näytti ärtyneeltä, kävel eistakas, kohhauttel olokapäetää ja sano, \nettä:\n\n-- Äsh, äsh!\n\n-- Mikäs herra Kellekse -- sano jokkuu tuttava -- sisuksija kaevaa, ku \ntuolla laella ähkät ja äliiset. Syökö mato hammasta vae onko anoppis \nhaukkunna?\n\n-- Hampaat on terveet, niinku koerralla, eikä herra Kellestä uskalla \nanoppi taekka muutkaa (tässä se mies sivumenne sannoissa laskettel \nlievee) akat haukkuva. Ja sitä varteha meillä koerra pietää, että se \nhaukkuu. Minä oun ärryksissä, niinku entine pappi, joka äsäht, että \n\"voe ku nuo immeiset kuoloo ja retustelloo ja jättää rippirahasa \nmaksamata\". Mun toas pittää sannoo, että ne kuoloo ja retustelloo ja \njättää soappaasa maksamata. Äsh! Kahtokeepas, ku se postiljuonvainoo \ntilas multa oekee erikoissoappaat, joelle varrettii ylettyy \nreijjejuuree ast ja varsie suessa on sisäpuolella punaene ja \nulukopuolla kiiltonahka, ja muutennii ne tehtii parraasta nahasta sekä \nsarkasella vuervoatteella vanistettii, niin että ei niissä oes koepia \nkolottanna eikä varpaeta vilu viileksinnä. Mut se postiljuon kuolla \nkutjaht, eikä sen perilliset huoli soappaesta. Mihi hitoelle minä ne \nsoappaat soan mänemää, tässä kaupunnissa ei neät ymmärretä niin hyviä \njalakineita ostoo. Ja siitä syystä minä oun ärryksissä ja otin kotona \nmuutamija ryyppyjä sekä tulin tänne makuja muuttamaa.\n\n-- Ja oekeesee paekkaa se herra Kelles osas tullakkii, kyllä teällä \nsurut keränä kulukusta alas männöö, sano se hevosmies. Mut ei passoo \nkoko kaupuntia niin säkissä olleina pittee, ettei osattas hyviä kenkiä \nymmärtee. Tässä esmerkiks on mies, joka ymmärtää hyvät ja huonot kengät \nja joka myös hyvät kengät tarvihtoo, sillä minähää sitä hangessakkii \ntoaroon ihko hoaranpohojia myöte. Ja joa ne soappaat voan minun \njalakaan passoo, niin myöhää tehhää kauppa kahtee sannaa. Mitähä jos \nkengät vaehetaa tähä kelloo?\n\nSuutarjmestärj otti kello kätteesä, kuulost sen käyntijä ja tarkastel \nsitä kaeki puoli sekä sano, että:\n\n-- Kyllä pittää rahhooki liikutella välistäissä. Ja sen minä toas \nvarmaa tiijjä, että soappaat passoo sulle, niinku valetut, minä ku \ntunne jalakas suuruuve.\n\n-- No, ruvetaampas istumaa vierekkäe kauppoo hieromaa, eikä kennenkää \ntarvihe hinnasta tietee. Kahe kauppa ja kolomannelle korvapuust, sannoo \nsananlasku.\n\nJa sitte herra Kelles ja hevosmies alako supatella ja taes ne rahhookii \nliikutella. Mut se tulj loppusummaks, että suutarjmestärj pist \nhevosmiehe vastikkää ostama kello housuisa taskuu. Kauppalangokset \ntilas harjakaesjuomat etteesä. Hetkise kuluttuva ei suutarjmestärj \nähkännä ja ähissynnä, voan rupes laulamaa sitä lauluva, jota se herra \nKelleksenä olessaa tavallisest laulo, ja joka olj tämmöene:\n\n    \"Tule meille voan,\n    meillä leivotaa.\n    Soat lämmintä leipee,\n    jos -- annetaa.\"\n\nToesettii kapakkavieraat tarttu virtee kiin ja sillä tavalla viinamäe \ntyötä jatkettii yömyöhää asti.\n\nSeuroovana oamuna mänj hevosmies soappaeta suutarjmestäristä hakemaa. \nSe mestärj olj kyykkysissjää suure kenkäkoapi eissä ja niin touhussaa, \nettei tulemista huohmanna, ennenku tulija karkeella eänellä lausu \nhyvvee huommenta. Mut sillo se mestärj säekäht, kavaht seisomaa ja \nnäytti oekee vapisova. Hevosmies tuummas hyvi rauhallisest, että:\n\n-- Enhää minä mikkää kummitus ou, enkä niin ventovieraskaa, että minuva \ntarvihtoo pelätä. Ja oltiiha tuota illallae yksissä.\n\nMänj aekoo jonnii verra, ennenku suutarjmestärj -- se herra Kelles -- \nkyken puhumaa:\n\n-- En tiijjä mitenkä tuossa kumarruksissa ollessan lie peä sekas \nsotkeutunna ja miten muutennii lienen koko oamun ollunna niinku \npuoljumissan. Mut mittee se noapur nyt asjoe?\n\n-- Niitähää minä tulin hakemaan soappaetan, jotka eilisiltana kellolla \nvaehon.\n\n-- Soappaeta hakemaa... kellolla vaehetuita... No, nyt mulle kaekki \nseleviöö... Voe siunattu mies, minkä ilosanoman toetkaa! Katohaa! Ku \ntässä oamusella heräsin ja vein housut koepiin, huohmasin, että niihe \ntaskussa olj taskukello. Sillon äjäht peähän, että sen on jokkuu ilikiö \nsinne pistännä ja kohta tulloo polliissie ja viskoali kansa tänne \nminuva syyneemää ja varkaaks tekemää, semmoesia vippaskonstia ku kuuluu \nsuuressa moalimassa tapahtuva. Minä rupesin tuummailemmaa, että niin \noun viisas, ku vanahakii, ja mänin kelloo kätkemää pytinkin alle \nmultaa. Mut paha henk lähätti sinne palavelustytö ottamaa hiekkoo \npöytäveihtii kirkastamisee. Sillon peätin, että minä puotan kellon \nkaevoo, että niuklahtaa. Peästyvän kaevo kannelle tulj sinne kirvesmies \nTiilikaese akkahomelo vettä nostamaa. Minä kirosin iteksen, että \nTiilikaese hevone ounastelloo taevaa merkkijä, mut Tiilikaese akka \ntulloo kaevoo kurkistelemaa. Äkäpäessän tulin tänne sissää ja olin \nkelloo piikkoomassa lapsenkengän kärkee, ku sinä yhtäkkiä eänsit \ntakanan. Minä säekäe, ku luulin, että siellä on jo viskoal ja \npolliissit syynemää tulossa... Mut vaekka ne oes tulleettii, oes niille \nollunna vaekee kelloo löytee...\n\nSen sanottuvvaa suutarjmestärj kyykisty koappisa ettee ja sen \nperimäesestä nurkasta vetj piene kengän, jonka kärestä kaevo kellon ja \nsano, että:\n\n-- Nyt putos hartioeltan ku suur kuorma ikkää ja raskas kiv \nsyvämmeltän. Ja tuossa on soappaas ja ne vasta onnii soappaat. Ne \nkestää sinun ikäs ja vielä niitä soa poekas pittee ja poekas poekakii.\n\nHevosmies vatmemmaks vakkuuveks peäst toesesta jalastaa kengän ja \nkoettel soapasta jalakaasa. Ja se passas, niinku oes ollunna valettu. \nKu kello ei ollunna ostaissa kallis, eikä väljrahhookaa tarvinna paljon \nmaksoo, olj hevosmies kauppaasa tyytyväene. Mut tyytyväene se olj \nsuutarjmestärii, ku ei joutunna varkaaks, vaekka pelekäs -- varkaaks \ntulovasa.\n\n\n\n\nLUKKARI VIISAUTTA...\n\n\nSe olj se lukkarj niitä oekeeta kansanlaulajia, joka olj sekä lahjasa \nettä taetosa soanna ite luonnolta. Ku se poekasena olj kuleksinna \npaemenessa taekka pitkin vesijä soutoo viiletellynnä, olj luonto \nhoukutellunna sitä laulamaa. Kuullessaa sitte laulusa kaekuja se rupes \nsen mukkaa, mitenkä korreest kaeku laulun kerto, ommoo eäntää \nmuuttelemmaa, että sekkii kajahtas kauniilta -- ja nii se vähitelle \ntulj luonnonlaulajaks, vieläpä semmoeseks, että jo ennen sen männöö \nrippikouluu immeiset sano, että:\n\n-- Kyllä se tuo poeka vielä lukkarina kuoloo.\n\nEi ou tietoo siitä, oljko sillä itelläännii samanlaene mielj, mut ei se \nmistää muusta niin välittännä ku laulamisesta. Ostettuvvaa erräältä \nkuleksivalta viisunkauppijaalta virskantelee ja soatuvaa siltä \nalakuopetusta se ryhty ite taetoosa lisseemää. Ja ku sitte rippikouluu \nmänj, olj se jo kanteleesa kansa lauloo köllistännä virskirja kaekki \nvirret. Vanaha lukkarj otti tämä hetj huohmioosa ja panj nuore miehe \ntoesia laulattammaa. Samalla se tarjos sille korttieri koessaa, opetti \nkirjutus- ja rätinktaetoo sekä sitte ripiile peästyvä otti viereesä \nlukkarinpenkissä veisoomaa. Ja vanaha lukkari huolenpito jatku niin \npitkälle, että yksissä tuummin rovastin kansa poeka laetettii Kuopijoo \ntirehtyör Enkelin (Enckell) lukkariks koulittavaks. Ja tottapa sillä \npoejjalla lie ollunna mussiikkihujumenttiä, koska viijje viiko peästä \ntulj takasi kotjpuolelle täyvvelliset lukkarjekyptit taskussaa. Ku \nsiltä koulunkäynnin vaekeutta tiijusteltii, se sano, että:\n\n-- Mitteepäs vaekeutta siinä olj, ku minä voan veisata köllistin ja se \ntirehtyör Enkel polok jalakoo ja nyökäytti peätää.\n\nJa niin se ennustus, että se poeka lukkarina kuoloo, alako ruveta \ntotteutumistaa koht käymää. Jo hetj ensaluks vanaha lukkarj otti sen \napulaeseksee -- ja voehaa toas apulaesesta vakinaenennii tulla, etennii \nsemmoesesta, jolla on haluva. Sitä haluva ei tältä poejjalta puuttunna, \neikä se yksistää lukkarj-intoo ollunna, voan lisäks se vielä käv \nsuorittamassa rokkoherran ja jonniimoese välskärin kurssit, siihe aekaa \nku ei leäkäriä ollunna ku pitkii matkae peässä. Sitte se vielä\nrovastin kouluherrae kansa luk ruotinkieltä ja varmentel kirjutus- ja \nrätink-taetoosa, niin että se muutaman vuen kulluissa kohos iha tieto- \nja taetoniekaks -- melekei jo ajo vanaha lukkarin eille. Ja semmoesiks \nseikat vähitelle setviinty, että tuski mittää kauppakirjoo ja \nasjapaperia pittäässä tehtii, joita tekemässä ei oes nuorj lukkarj \nollunna, saepa riijjuu- eli kosimakirjojakkii valamistoo, ku \nkirjutustaetosia olj hyvin harvassa. Näen se kaekkii pitopaekkoe \nkututtii, ja ku se olj hauskaluontone ja vippaskonstiloehe taepuva, olj \nse aenakii heäpaekoessa ja ratulissa eli kuuliaesissa iha välttämätön \nvieras. Ja lysti se pist pystyy, tuljpa sitte vieraaks tae asjalle. \nNiinipä se hetj sissää astuttuvvaa usseinnii arvuutti, että:\n\n-- Mikäs se on, joka talavella on selässä ja kesällä mahassa?\n\nJa ku sitä ei osattu arvata, se ite selitti, että:\n\n-- Se on lukkarin -- turkki, se ku kesällä on viinan panttina ja \ntalavella toas piettävänä.\n\nMut vaekkei arvuutusta arvattu, ymmärrettii kuetennii, että nyt on \ntarjottava ryyppy -- ja se tarjottiinnii. Ku kylä olj oekee mieluene, \notettii ryyppyjä usseempijjae, ja vällii sattu niin, että nuorj lukkarj \nrupes rahille selällee, panj silimäsä kiin ja sano, että:\n\n-- Immeiset hoastaa, että kukko laulaissaa pittää silimäsä kiin, ku se \nossoo virtesä ulukoo. Kukon täytyy kuetennii seista laulaissaa. Mut \nminä pojotan olla selällän ja vaekka onnii silimän kiin, niin ossoon \nsitä veisata minnäe.\n\nJa ku se veisata köllist, niin heikommat sae tuketa korvasa. \nRehellisyys voatii kuetennii sanomaa, että tätä tapahtu aeka harvon. \nMittee toas sekä virka- että muehe toemituste täyttämissee tulloo, niin \nne kaekki tapahtu reilust ja potillee. Jos sitte niihe vippaskonstii \nvuoks oes moettimista ollunna, niin ku miehestä muuten tykättii, \nummistettii niille silimät. Ite rovastikkii, vaekka olj jo ikämies, \nsoatto nuore lukkari kepposille nauroo iha mahasa täyvveltä, niinku tek \nsillonnii, ku ite joutu vippaskonstin allaeseks.\n\nSe tapahtu muutamana kesäpäevänä, jollonka rovast olj tullunna kottii \nripitysmatkaltaa. Samalla sattu nuorj lukkarj tulemaa Pappilaa. Tälle \nrupes rovast hetj kertomaa, että:\n\n-- Tällä matkalla minä saen nähä merkillise luonnon oekun eli ihimee.\n\n-- No, minkälaese --?\n\n-- Minä näe miehe, jolla olj kaks peukalota.\n\n-- Mikäs ihme taekka luonnon oekku tuo on? Onhaa tuolla teijjä\nrenk-Matillae, joka tuolla pellolla kyntää, kaks peukalota.\n\n-- No, mitenkäs se voe olla mahollista, etten minä ou sitä huohmanna, \nvaekka Matti on meillä ollunna monta vuotta? Ei, kyllä se on nyt hetj \nsoatava seleville.\n\nJa rovast aukas ikkuna ja hoehki Mattija tulemaa sissää. Mut se Matti \nolj huonokuulone, eikä sattunna kartanolle päe kahtomaa, että oes \nviittiloemise älynnä. Rovast olj nii kovast asjaan innostunna, että \npeätti lähtee kynnöspellolle kahtomaa ja tahto nuore lukkari tulemaa \nmatkassaa. Siinä ku kaksissa miehi mäntii Matin luo, tuns rovast \nolovasa väsyksissä matkastaa. Mut ku kerra tulj lähetyks, niin -- akka \ntieltä keäntyköö.\n\nMatti käskettii sitte pyssäyttämmää hevosesa ja rovast sano, että:\n\n-- Tuo nuorj lukkarj ties kertoo, että Matilla on kaks peukalota. Onkos \nse totta?\n\nJa Matti kahto vakavast rovastii, nost ensin toese ja sitte toese \nkätesä ja vastas, että:\n\n-- Tottahaa se on. Tässä käessä on yks ja tässä toesessa toene peukalo.\n\nRovast roapas korvallistaa ja tuummas, että:\n\n-- Kas ku multa unohtu sanomata, että minä näe miehe, jolla olj kaks \npeukalota yhessä ja samassa käessä. Mut mitteepäs tuosta. Saehaa siinä \ntoas nuorj lukkarj viisauttaa näyttee...\n\nJa hörönauruva nauramalla läks rovast pihhaa nuore lukkari kansa \nastumaa ja Matti alako kyntämistää jatkoo.\n\n\n\n\nHOPPEEHEÄT JA -- VALLANKUMMOUS.\n\n\n-- Lörökki se tuo Risto on, eikä mikkää mies sen sanan suuntäyteisessä \nmerkityksessä.\n\n-- Eikös jokkaene ou mies, joka housuja kantaa? Ja sanotaaha Ristolla \nolova välistä kolomettii housut jalassaa...\n\n-- Olokoo vaekka neljät, mut lörökki se kuetennii on. Otappas voan \nsilimällä pitteekses, niin neät, että sen sekä työssä että joute \nolemisessa on lorottamista. Ja jos se voan ei onistunna suomaa akaksee \nniin tomerata ja ymmärtäväestä immeistä, ku Riikka on, tuntuu minusta \nyhtä varmalta, ku uskontunnustus, että se lörökki oes mänettöö \nlörräyttännä talosakkii. Mut ku Riikalla on nyörit käsissää, ei Riston \ntarvihe muuta ku löröttää.\n\nTässä keskustelussa maenittu lörökkisana on sattunna iha naulanpeähä, \nniinku taetava sepä isku vasarallaa, se Risto neät olj lörökki. Se \nkyllä osas miettijä lötjöttöö ja harkita, mut jos jottae pitj panna \ntoemee, niin sillo se löräht, eikä mittää syntynnä. Ku sitä \nmuestutettii -- ja akotuttuvaa sitä ussei muestutettii --, viittiloe se \nvoan kättää ja sano, että:\n\n-- No, tottapaha, tottapaha...\n\nMut sillä tavalla ei Riikka-emäntä millonkaa sanonna, joka olj niin \npirree immeine, ku hyvä palonauris, sekä hyvin vällee kyken \nhoksantieroomaa, millonka asja on tehtävä ja mitenkä se on tehtävä. \nSiinä olj noapuruksina kolome talloo yksillä pelloella ja ominaesuutena \non maenittava, että Riston ja Riikan talloo sanottii \"akkavallaks\" sekä \nnoapurloeta \"ukkovallaks\" ja \"tasavallaks\" -- tämä kaekki sitä mukkoo, \nkuka talossa jöötä pitj. Mut jos taloja ruvetaa toesiisa vertailemmaa, \nniin kyllä Riston ja Riikan talo olj parraassa kunnossa, vaekka se olj \n\"akkavalta\". Mut vaikka talo vuos vuelta nous, niinku hyvä taekina, \nimmeiset ivvail Ristoo nimittämällä sitä emännäks ja Riikkoo isännäks. \nJa toella asja sillä laella ollii, Riikka ku olj napana, jonka \nympärillä koko huusholli pyörj. Ku Risto vällii sattu mietteitää \nilimasemmaa ja ku pahakuriset immeiset alako virnuilla, että mittee se \nRiikka tästä virkkaa, tahto sen mielj myrtyvä, niin että se yksinää \ntuummail, että:\n\n-- Enköhää minä nosta harjaksian pystyy?\n\nMut samassa se toas löräht lörökiks ja tuummael sillä viisii, että \nmitteepä minä ruppeen reistailemmaa, ku tälläe tavalla kaekki hyvi \nmännöö sekä ku näe on helepomp mun hengellen, eikä ruumiinkaan liijjaks \nrasitu...\n\nJa niin voan elämä samassa tahissa jatku kokonaesta viiskolomatta \nvuotta.\n\nSiinä viijjenkolomatta heäpäevän lähestyissä sano Riikka, että:\n\n-- Kyllä meijjä on vietettävä hoppeeheät, koskapa niitä monet muuttii \nviettää.\n\n-- Mikäs sun on viettäissäs, ku sinä out sekä isäntä että emäntä. Vietä \nvoan oekeet rytkäheät -- minä mänen saunaa makkoomaa...\n\n-- Mittee se tuo mies nyt hoastaa? Yhtähyvi ne on sun heäs, niinku \nminunnii. Ja millonka sinuva on saunaa ajettu? Kyllä out soanna sanas \nsaunoo ja puhhees puhuva, joskohta on ollunna tarpeellista, että mun \nsanan on aena ollunna viimmene... Mut näessä hoppeehäessä soat sinä \nolla isäntä ja meärätä sekä käskee oman tahtos mukkaa...\n\n-- No, jos tuulj siltä hollilta puhaltaa, niin vietetää voan \nhoppeeheät, vietetää voan.\n\nJa siitä hetkestä alakae ryhyttii valamistuksii, otettiin erityene \nlaettajakkii ja lähetettiin kuhtumuksia sukulaesille ja tuttaville. \nSitte hoppeeheäpäevänä soatii nähä, että jos olj paljo heävieraeta, \nniin olj talossa vieraene varrookii. Herkkuje hyvvyyttä ihmetellessä \nihmeteltii kuetennii kaekista enimmä sitä, että koko homma käv ihtesä \nRiston meäräykse ja käsky mukkaa, tuljpa emäntä tuontuostae kysymää, \nettä mitenkä mikkii kohta laitetaa. Ja näky se Risto ossoova \nneuvvookkii.\n\nSinä aekana ei pijot ollunna mitkää pijot, jos ei viinilöetä sekä mueta \nkalliita ulukomoan juomia ihan liemenää juossunna. Ku se hetk joutu, \nettä pappi ilimoetti pitäväsä puhhee, kannettii pöytä kukkuroellee \ntäysinäesiä viinpikarija eli ryyppylasija. Pappi asettu juhla-asentoo, \nrykästel ensi ja sitte alako puhuva paukutella, niinku pappi \npaukuttelloo hoastamalla rakkauvesta, avijo-onnesta, aviomiehe ja \naviovaemo keskinäesestä sovusta ja yhteistyöstä sekä tasa-arvosuuvvesta \nyhteistä talloutta pittäissä. Ku pappi tätä kohtoo hoasto, vilikas \nRisto kulumiisa alta ja huohmas mone nauroo virnottava ja sillo Risto \nmiettijä lötjötti, että etteköhä työ kohta naura toesta nauruva. Ku \npappi hartaesii onnittelluehe ja siunauksii peätti puhheesa, sano \nRisto, että:\n\n-- Annappas, Riikka, mulle koapi avvaemet.\n\nVähä kummastuksissaa Riikka ne taskustaa kaevo ja lähätti Riston \nkouraa. Sillon Risto nost kätesä ylös, helläytti avvaemia, suorist \nihtesä, niinku sotamies rintamassa, ja sano, että:\n\n-- Sinä out, Riikka, tässä talossa pitännä viiskolomatta vuotta \navvaemia ja hallintovaltoo, niin että meijjä huushollija on sanottu \n\"akkavallaks\". Mut nyt otan minä viijjekskolomatta vueks avvaemet ja \nvallan ommaa huostaa. Kuulkoo nyt, hyvät vieraat, että minä, Risto, oun \ntästä hetkestä alakae isäntä talossan. (Ja sitä sannoissaa polokas \nRisto oekee jalakoosa lattijaa.) Olokoo hyvijä ja tarttukoo lassii kiin \nja ottakoo ryypyt -- kyllä lasit uuvvellee täytetää, niin että on \nryypättävä pohjaa ast. Olokoo hyvijä!\n\nVaekka Risto puhu tosissaa, luultii sitä leikiks ja naurussa sui siinä \nlasiloehe tartuttii. Emäntä Riikkakii viisaana immeisenä honos, ettei \nheäilloo passoo sotkee ja nauramalla, jotta peä tutis ja maha hytki, \notti lasin pöyvvältä ja mänj Riston kansa ensin papin kansa lasija \nhelläyttämmää ja sitte muehe vieraehe. Ja niin lystiks siitä lähtii \nheäilo muuttu, että ussei ei niin hauskoo oukkaa, vaekka hoppeehäestä \ntulj -- vallankummous.\n\nMut pitki iltoo astuksija roekkail Risto peä pystyssä vieraehe keskessä \nja uskottel kasvaneesa puolta pitemmäks entistää. Ja vieraat kahtel \nRistoo hyvi ihmeissää, joka silimänräppäyksessä olj noussunna iha \nsuurmieheks -- vallankummouksellaa.\n\n\n\n\nMITENKÄ KAUPPANEUVVOS SISARESA POEKOO OPETTI.\n\n\nSe olj se kauppaneuvvosvaenoo ottanna sisaresa poejja Kustin \nkonttuoriisa, ei oekeeks konttuornihiks, voan harjottelijaks eli \nparemmi sannoissa joukonjatkoks. Sekös poejja mielestä maestu \napilaalta! Eipä nyt ennee tarvinna kouluu kulukee jutkittoo, mikä olj \nkovi vastenmielistä, ku läksy olj lukemata -- ei muuta ku voan parraa \nkoulumaesteri tavalla astu konttuorpöytäsä eäree, niinku maester \nopetustuolillee. Ja vaekkei kyvennä paljo mittää tekemää, sae ies \nnostella suurija kirjoja, avvaella niitä ja kaekenlaesia paperloeta \nkuletella. Ku sitte peällepeätteeks kauppaneuvvos olj vielä oma eno, \nuous nenä iha itestää pystyy ja mielj tahto uskotella, että tässä se on \nkoko konttuori peäjehu.\n\nJa tahto se nenä nousta konttuori ulukopuolellae. Ensinnäe olj käytävä \ntilloomassa reätällöeltä ja suutarloelta viimmeisimmä muojji mukkaeset \npuvut ja jalakineet sekä olj sormikkaat ja kävelykeppi ostettava. Mut \nei tässä vielä ollunna tarpeeks ast. Iha alakukuukausina ost Kust-herra \nitellee koerra ja -- hevose. Raha tahto tehä kiusoo, mut jollae pelillä \nne vehkeet tulj hankituke. Ja silloinpa miehestä tulj täys herra!\n\nEno, se vanaha kauppaneuvvos, seuraa kaekkiinnii allaestesa elämee ja \nelämäntapoja. Ja sisaresa poekoo se vielä erityesemmi pitj silimällä, \neikä siltä ollunna jeännä huohmoomata mitkää Kust-herra eisottamiset. \nKu sitte joutu aeka ruveta eisottamisia rajoettammaa, kuhtu se sisaresa \npoejja puhheillee ja sillon synty seuroova keskustelu:\n\n-- Kuuleppas nyt, Kusti! Min oun aekonna lähettee sinuva \nkauppamatkoelle.\n\nKust-herra silimät kirkastu ja se sano, että:\n\n-- Hartae halun on täyttee enon tahto teijjä täyvvelliseks \ntyytyväesyyveks.\n\n-- Hauskoo kuulla. Mut outkos sinä hankkinna kävelykepi itelles ja \nsormikkaat?\n\n-- Kyllä mulla ne jo on valamiina, vastas Kust-herra ilosest, se ku \nluul, että ne kuuluu \"virkapukkuu\".\n\n-- Onkos sulla myössii hevone ja koerra?\n\n-- On, hyvä eno. Mut se hevone ei ou vielä mikkää syöttiläs, eikä ou...\n\n-- Elä ou milläskää. Minähää ymmärrä, ettet sin ou voenna \nmoalimankuuluva hevosta ja koerroo hankkijakkaa. Mut sitä min en \nymmärrä, mittee sunlaeses mies hevosella ja koerralla tekköö. Ja yhtä \ntarpeettomat ne on sormikkaat ja kävelykeppikii. Ku minä ite \nelämänurroo alotin, saen laenakengät jalakaan männessän pyrkimää \nlattijanlakasijaks kauppijas Röystii. Mut mulla olj halu oppija työhö, \neikä ylypeilemmää. Otappas sinä enostas esmerkki ja eskuva. Ja ku sanot \nhartaasta halusta tahtovas mun mieltän nouvvattoo, niin mäne nyt kohta \nmyömää sormikkaas, kävelykeppis, koerras ja hevoses. Tule sitte mulle \nilimottammaa, ku kauppamatkas out suorittanna. Kas niin! Kust-herra \nläht kauppamatkallee, eikä nenä ollunna pystyssä konttuorissa, eikä \nmuuvvallakkaa.\n\n\n\n\nSYKSYILLA VIETTO VANAHAA AEKAA.\n\n\nNe olj kokkoontunna syksyiltoosa viettämää kauppijaa kottii ja aekasa \nkuluks ne pelas korttija. Ku niistä ei ykskää ollunna korttihuejjarija, \nniin ne pelas voan lysti peälle \"Mustoo-Pekkoo\", \"Mylly-Mattija\" ja \n\"Viimmestä tikkijä\" sekä mueta \"vijattomia pelijä\". Neljä miestä niitä \nolj, nimittäe: kauppijas, opettaja, joka olj ottanna eron virastaa ja \nruvenna moanviljelijäks, moanmittarinapulaene ja jahtvout eli \nhuutsusriivalj. Hyvi ne toesesa tuns ja osas pittee silimällä, ettei \nkukkaa soanna venaruutta tehä. Ja ku semmoesta kuetennii tapahtu, \nannettii siinä pistoksia ja monen monta verratonta sanasutkausta \npeästettii -- hyvässä yetävyyvvessä ja sovussa, joskohta lie vällii \nsisuksia kaevellunnae.\n\nPelj kuetennii keskeyty, ku postista tuotii sanomalehet, joehe jokkaene \ntarraatu kiin, nähhäksee, mittee moalimassa on tapahtunna. Vähä aejja \nperästä kauppijas ojens opettajalle lehe ja sano, että:\n\n-- Luveppas sinä tuosta, mittee \"Uuvve Suomettare Matti\" toas \nkirjuttaa.\n\nJa toesta pyyntöö outtamata opettaja otti lehe, alakae eäneesä \nposmittoo \"Matin Helsingin kirjettä\", jossa \"Matti\" oekee isä vitalla \nruosk \"Helesingvors Taaklaatia\" ja antoe semmoesia lävväyksiä, että \nvoan \"Matti\" niitä kyken antamaa. Höröllä korvi lukemista kuunneltii ja \nku se loppu, sano jokkuu että:\n\n-- On se tuo \"Matti\" mieste mies, Mut kuka juutas se oekestaa mahtaa \nolla, ku sitä ei ilimoteta kysymälläkää.\n\n-- Olokoompa kuka tahhaasa, mut mies se voan on, sano huutsusriivalj.\n\nJa kauppijas tuummas, että:\n\n-- Mies se on ja oekee meijjä mies.\n\nSamalla kauppijas nous eistakas kävellä ropsimaa ja melekei \nkiivastunneena puhel, että:\n\n-- On kirottu ja kirottava kappale se ruohtkiihkoeste Taklatti! \nSuomalaeste kyntämee leipee syö ja suomalaesia haukkuu, mokomakkii \nhunsvotti. Jos minä oesi oekee rikas, ostasi minä sen \"Taklatin\" ja \nsitte minä sen rovijolla polttasi ja polttasi vielä sen porottii.\n\nMoanmittarinapulaene, suur veljkulta mieheksee ja aekamoene veitikka, \notti puhheevuoro ja sano, että:\n\n-- Sillä tavallahaa sinä puhelet, ku et ossoo ruotinkieltä. Mut jos \nossoosit ruohtia, oesit ensimäene mies sitä lehtee tilloomaa ja \nlukemaa. Annahaa olla, jos minä sen vaeva peällen otan, että ruppee \nsinut opettammaa ruohtia puhumaa ja lukemaa, niin soahaa nähä, miltee \nhollilta sillon tuul ruppee puhaltammaa.\n\n-- No, mut se sinun pittää tehhä, sano opettaja. -- Sillon soahaa \nkoulu, jossa opettaja ei ossoo mittää opettoo, eikä oppilas mittää opi, \nmolemmat ku kerrassaa on mahottomia. Entäs sitte?\n\n-- Niin, entäkös sitte? Ei mittää muuta, ka tien sinun tavallas: ku \nhuohmoon, etten kykene opettammaa, otan eron virastan.\n\nKolome miestä höräht sillon nauramaa. Mut kukkaa ei huohmanna kahtoo, \nnauroko se neljääs mies, se opettaja nimittäe.\n\nKeskellä naurunporrausta tulj kahvintuoja ja asetti vehkeet pöyvvälle. \nKauppijas vetäs piironkisa lahvin auk, nost sieltä karahviinin \npöyvvälle ja sano, että:\n\n-- Nythää meijjä soppii uuvve koulu vihkijäesiks ottoo pikkune morjens \nkahvin kansa...\n\n-- Otetaa voan -- sano moanmittarinapulaene, -- niin kirput ei pureksi \nyöllä moatessa.\n\n-- Eikä pureksi kukkaa toesetkaa, tunmmas jahtvout eli huutsusriival.\n\nJa sitte morjensta pantii kahvin sekkaa.\n\n\n\n\nITE PILAS...\n\n\nSuojoe aseman eustalla kihis ja kuhis immeisiä, niinku kusiaesia pesäsä \nympärillä ja kaekilla tuntu kiire olova. Ja jos rupes kuulostammaa, \nhoasto jokkaene messuvamisesta. Mittää ne siitäe hoastaa? Vae oesko nuo \nlaetettu messuvamisjuhlat, ku on pietty laulujuhlijakkii? Asja tulj \nkuetennii seleväks muestaissa, että huomenna alakaa Helsingissä Suomen \nensimäeset messut. Ne voan on tavalliset markkinat, mut nykkyeset \nsivistynneet immeiset on ruvenna niitä kirkollisella nimellä messuks \nkuhtumaa. Liekkö se niin siitä syystä annettu, että kaeku niistä mänis \nympärj moata ja valtakuntoo, niinku messuusta ympärj kirkkoo? Mäne ja \ntiijjä!\n\nJa ku immeisiä ossoo voan hyväst uttauttoo, niin hetjhää ne on \nleämältää liikkeellä. Ku siinä Suojoe asemalla tarkastel, ei soattanna \nolla tuummoomata, että mittää varte se tuo ja tuokii niille messuelle \nlähtöö. Mut jos sitä muehe mänövä jollae tavalla käsitti, niin se \nkuetennii käv ymmärrykse ylj, että Rytkölä Rietukii on lähtemässä, \nsemmoene mies, joka tuski on muuvvalla liikkunna, ku muutama kerra \nvuessa pistäätyy kotjpittääsä kirkolla. Ja entäpäs, millä innostuksella \nse lahtötouhussa olj! Oekee olj hik hatussa, ku olj koittanna joutuva, \nettei voan tulis myöhällä. Jokkuu ihmettelijä ei malttanna mieltää, \nvoan mänj Rietulta kysymää, että:\n\n-- No, lähtöökkös se Rietukii matkaa?\n\n-- Siellä sen Mustin pittää olla, missä toesettii koerrat on.\n\n-- Mihinkäs se Rietu sitte lähtöö?\n\n-- Minnekkäs muuvvanne, ku messuvammaa. Sinnehää nyt männöö kaekki, \njoessa oenk on...\n\n-- Mut eihää se Rietu ou laulumieskää, niin mitenkä se nyt \nmessuvammaa?...\n\n-- Immeise pittää oppia jokkaesta sortti ja -- ja niin kauvva oppia, ku \nikkeekii...\n\n-- Ja se Rietu meinoo messuta?\n\n-- En yksistää messuta, voan minä lennännii...\n\n-- Lentämää se Rietu ei tok uskalla läht...\n\n-- Minäkö? Jos semmoesta puhutaa, annan manuun syyskärräesii \nkunnianloukkoomisesta. Ja jos tahotte nähä, minä soatan lentee jo \ntässäkii, minä ku oun poeka, joka en ossoo pelätä sattookaa miestä, jos \nne ei peälle tule...\n\n-- Mut ei se tuo Rietu taejja pelekur toenperästäkkää olla?\n\n-- Peleko on mulle yhtä tuntematonta, ku synt Jussi Viklalle. Ja sen \nvuoks minä tällä matkalla lennännii.\n\nJa puhheesa varmistamiseks Rietu levittel sylijää, niinku jo oes \naekonna lentee. Se näytös jäe kuetennii tekemätä, ku asemakello soetti \nkolomanne kerra. Ja se vasta olj rytäkkätä, millä immeiset junnaa \nryntäs! Ku juna vihels ja läht kulukemaa, kuulu sieltä hanurin \nkitkutusta, lauluva, naurava ja muuta meluva, niin että siellä jo \npiettii ennakkomessuvamista...\n\nKyllä kaeketi niisä ensimäesisä messuessa lienöö repäsevvöö meininkijä \nollunna, koska on jeännä seuraavijjae kohtaa niin paljo vonkoo, että \nniitä taetas soaha viettee vaekka vuoskauvvet läppeesä, ja aena niissä \nmessuvamisväkkee oes -- ja kaupat rotsis... Se Rietu niissä \nensimäesissä messuessa kävel, niinku unissaa, sitä ku rupes vaevoomaa \nse lentämine. Monta kertoo se olj männä lentokonnee eäree, mut mukkaa \nei voan tullunna lähetyks. Sattu sitte jokkuu tuttava olemaa lentämää \nlähössä ja se kysäes, että:\n\n-- Etkös sinä, Rietu, uskallakkaa lentee?\n\nKysymys hipas Rietun kunnijata -- ja sillo se töytäs konneesee, vaekka \nsiinä taes jo täys meärä lentäviä olla. Hypätessää se yritti koatuva, \nmut jokkuu tarraatu takin rintapielee kiin ja sae estetyks. Se ote olj \nkuetennii niin kovakourane, että toene rintapiel repes ja jäe \nretkottammaa, niinku luppakorvan koerra korva. Siihe ei ennätetty \nhuohmijoo kiinnittöö, lentokone ku alako rätkättee ja nousta ilimaa. \nSen arvoo, että silimät alako vilikkoo -- jos kuka uskalt silimijää auk \npittee. Mitenkä lienöö Rietun laeta ollunna, sitä ei kukkaa tiijjä, \neikä se itekkää lentoretkestää mielellää ruppee kertomaa. Tapahtu, \nneät, semmoene seikka, että lentoretkeltä moaha tultuva se mies, jonka \nkourissa Rietun takin rintapiel repes, tulj kysymää, että:\n\n-- Voajitko sinä minulta korvaukse tuosta rintapielestäs?\n\nSillon Rietu, joka olj lennosta törmetyksissää, sannoo tokas, että:\n\n-- Kukas minun housustan korvaukse maksaa?\n\n-- En min' ou sinun housujas pilannakkaa.\n\n-- Mut minä ite oun pilanna...\n\nJa niinku se lentokone rätkättää, niin rupes immeisjoukko rätkättämmää. \nRietu kiitti onneesa, ku peäs sen rähinän keskeltä poes...\n\nMut sen tuttavan miehe matkassa levis tieto Rietun lentämisestä ja \nlentoretkellä sattuneesta tappauksesta kotjseuvvulle. Mittee sitte on \nseuranna, sen ossoo arvata -- ja hyvin luultavoo on, että tämä seikka \non syynä siihe, ettei Rietu ruppee lentämisestää mielellää kertomaa... \nSiihe sijjaa siitä takanapäe paljonnii puhutaa. Ku sattuu jokkuu outo \nkuulijana olemaa ja kysäsöö, että:\n\n-- No mikäs ne housut pilas?\n\n-- Ite se Rietu pilas, on sillon lyhyt vastaus.\n\n\n\n\nMITE KUOKKAVIERAELLE LIEHKA ANNETTII.\n\n\nUkko Mikkolaesta sanotaa vanaholliseks. Ja siltä se ulukokuoresta \npeätellessä näyttääkii, sillä ku on voatteet kotjkankaesta ja villat \nkotjlampaesta. Eikä se kerikkotukastakkaa tykkee, voan pittää \nleikkutukan, jossa on jakkaus keskellä peätä, niinku mikäkii valtaoja. \nJos kuetennii kuka ossoo tirkistöö syvemmälle, niin peäsöö hetj \nhuohmoomaa, että sarkataki alla on syvän, jossa on ymmärtämystä kaekkii \nuusaekaesii hyvvii rientoehi ja harrastuksii. Niimpä esmerkiks sen \ninnostus lauluu ja soettoo on miltei sen hengelle jokapäeväestä leipee, \nompa se pannunna puhtija lapsiisakkii, niin että tytär ja poeka alakaa \njo kilipailla viulun soettotaejjossa isäsä kansa. Ja vaekka \nuskonnollissuus sen mielalassa on voemakkaana virtauksena, ei se \nkuetenkaa kammo lähtee esmerkiks häehe soettoniekaks, se neät sannoo, \nettä ite Lutteerussii myöntää heäilon. Männöö se sivistävvii \niltamiinnii ja muehe tillaesuuksii soettamaa ja laulamaa. Mut parraenta \non olla pyytämätä sitä nurkkatanssiloehe ja jos jonniilaesii kevveisii \ntillaesuuksii; sillon ukko antaa sarvipäesiä sanoja, jotka pyytäjöehe \nkorvat pannoo tillijä soemaa.\n\nPoekkeukse tässä suhteessa tekköö kuetennii talakouvet, etennii \npottaattitalakouvet, joehi se soattaa männä kylläännii soettamaa. Ja \nomassa talossaa se seännöllisest pittää talakouksia, etennii \npottaatitalakouksia. Ku tiijjetää, että Mikkolaesessa soa sillon \ntanssija mahasa täyvveltä, tulloo talakousväkkeekii niin paljo, ku \npottaattipellolle suennii soppii. Eikä siinä ennätetä vanaheta, ennenku \npottaatit on tullunna kuoppaa pistetyks. Ja siitä joutuvaesuuvvesta se \nukko Mikkolaene vasta tykkeekii, niin että se sitte talakoustanssia \nsoettaassaa polokoo jalakoo, keikuttelloo peätää ja vettää viuluvaa \nniin että karsta seiniltä tippuu. On kuetennii olemassa yks niks, mikä \nsen talakousriemun kokonaesuutta on aena häerinnä, nimittäe: \nkuokkavieraat. Niitä, neät, ei ukko Mikkolaene soata ollenkaa kärsiä. \nJa suoraa puhhuissa onnii huono ja ilikee tapa tulla kuokkavieraeks, \nvieläpä monissa tappauksissa ilikeyttä harjottammaa. Ja ku niitä, \nvaekka ukko Mikkolaese mielpije tiijettii, kuetenni aena ilimesty, olj \nukko turrillaa ja soettikii voan iliman turruutusta sekä lopetti \ntanssimiset tavallista aekasemmi.\n\nMistee lie tänä syksynä johtunna, että kuokkavieraeta muutama viikko \nsitte piettyy talakoutee olj tullunna kukkurapeämitalla. Ku ukko sen \nhuohmas, keänty se toas turrillee, vaekka oes tahtonna oekee repäsevvöö\nmeininkijä pittee sen takija, että pottaatit nous melekei ku itestää. \nJa kovi rohkeita ne kuokkavieraat tälläkertoo näytti olovannii. Ne \nkyllä ei syömää pakkautunna, voan kuetennii jo talakousväe syyvvessä \nkokkoontu tuppaa kahtoo toljottammaa ja tanssimista outtoo vokottammaa. \nKu sitte tanssiaeka alako ja ukko rupes poekasa ja tyttäresä kansa \nkokkeilemmaa, onko viulut yhessä eänessä, luul kuokkavieraat sitä jo \ntanssisoetoks ja niitä ryykäs monta monituesta parija tanssimaa.\n\n-- Ensinkös varikset ja sittekö vasta ne, jotka on vaevoo nähnynnä? \nsano ukko Mikkolaene kovvoo ja jottae muutae hiljoo suhaht lastesa \nkorvaa.\n\nJa ku nämä sanat olj tullunna lausutuks, alako ukko lastesa kansa \nsoettoo Virskirjan virttä, vieläpä lauloo hyrrittikkii sitä. Sillon \nlattijalle tanssiasentoo kokkoontunneet kuokkavieraat seisaht, niinku \nkantoo, ja hajjaantu yks sinne, toene tänne.\n\nMut ku ukko lapsinee lopetti virre soettamise ja yritti koettoo, onko \nviulut yhessä eänessä, ryntäs kuokkavieraat toas lattijalle lähteeksee \ntanssimaa. Mut hetjpaekalla muuttu soetto virreks, oekeempa hartaaks \nveisoomise ohella. Ja tämä tapahtu puolkymmentä kertoo. Sillon vasta \nkuokkavieraat honos, mittee kohalta kenkä puristaa, ja alako yksitelle \nja joukossakkii luekkia tuvasta ulos -- häntä häppee vuoks koepii \nvälissä. Ku viimmene kuokkavieras olj poestunna, rupes ukko ja molemmat \nlapset vetelemmää viuluestaa imelöetä polokkia ja valssija ja niitä \ntulj oamupuolelle yötä, niinku turki hihasta, jotta tuski \njeähyttelemässä ennätettii käyvvä. Ja niin on talakousväk jäläkeepäe \nsanonna, ettei millonkaa ennen ou Mikkolaesesaa kengänpohjija ja \nlattijapalakkia niin perinpohjasest silitetty, ku viime talakouvessa. \nIte ukko toas uskoo, ettei tämä erä perästä kuokkavieraeta häne \ntalakouteesa tule.\n\nEikä tarvihe tullakkaa!\n\n\n\n\nKEPAKKALA RIETU.\n\n\nKepakkala Rietu täytti miehe paeka, vaekka oes pantu naurista \nsylykemää. Mut niinku kukkaa muukaa immeine ei ou täyvvelline, olj \nsillä Rietullae heikko kohtasa. Ja sen Rietun vajavaesuus olj siinä, \nettä se tapas sannoosa taekka toesi sannoissa se änkytti eli sammals. \nKaeke muun lisäks se vika olj vielä niin kiusalline, että se vällii -- \nja usseinnii -- tek puhelusta topin tykkänää, niinku Konkolan laeva \nmoalle ryyvvättyvvää. On luonnostaa lankiivoo, että sanasa tappoomine \nolj suureks harmiks miehelle, jolla olj savolaene puheluhalu niinku \nRietulla olj, ja äkkinäenennii huohmas, että se miesparka etennii \nväkjoukossa kärsi nii sitä, ettei soanna mielesä mukkaa hoastella, ku \nsittäe, että pelekäs iteltää jottae kysäestävä, eikä sitte kykenis \nkunnolla vastoomaa, jos sattus se toppi tulemaa. Ja ku immeiset on niin \nkummallisija, että ne nauroo vornottaa rikalle lähimäesesä silimässä, \neikä ne neä malakoo omassa silimässää...\n\nMonta kommellusta olj Rietulle elämäsä varella sattunna sanasa \ntappoomise tähe. Mut tuskimpa millonkaa olj sen pernoo niin \nkaevellunna, ku kerra muutamalla rautatieasemalla kaupuntii männessää. \nMiten se lie hononna, että sormie kynnet on peässynnä virumaa liijja \npitkiks ja että kynsie ala on kerräätynnä likkoo, että näytti,\nniinku niihi oes laetettu mustat reunukset. Tupekset ei ollunna \nkaupuntmatkalla vyöllä, eikä linkkuveistäkää taskussa ollunna. Ku juna \nolj pysähtynnä kymmenkunna minnuutin aejjaks ja kauppapuot olj lähellä, \nvikitti Rietu ostamaa veistä. Hyvvee päevee se sano, niinku muuttii \nimmeiset ja alako jatkoo, että:\n\n-- Voeskohaa soaha ostoo pän.. pän... pän...\n\n-- Soap tok. Hyvi kernaast... Pyyvvän anteeks, en sattunna kuulemaa, \nMittee sitä saes luva olla?\n\nRietu noamataulu olj surkee, niinku mies oes niellynnä elävän sammakon. \nOhta olj kurussa ja silimät kiils, ku viha vimmassa ikkää, russauttipa \npurra hampaetaannii yhtee hokkiissaa, että:\n\n-- Pän... pän... pän...\n\nSillon kauppijas tek kumartava liikkee ja sano, että:\n\n-- Ahnaa! Työ tarviitta pännän. Soapko luvan olla läkki- vae \nlyijjypännä?\n\nKietu kaevo taskustaa lyijjypännän, pyöritti kieltäväst peätää ja oes \nsanomallae sanonna: ei, ei, voan ei soanna sanotuks.\n\nKauppijas hoksas toese vaekeuve ja rupea rauhassa outtamaa karilta \npeäsyvä. Ja ku Rietu veäntel peätää, oeko kauloosa ja auko suutaa, luul \nse jo sulun auvvennee ja sano, että:\n\n-- Pyytäisin soaha ostoo pän... pän... pän... pän...\n\nJa siihe se sanomine toassiisa juuttu, niinku suur pottaatti lehmän \nkulukkuu, eikä tullunna apuva, vaekka mite oes peätää ja koko \nruummistaa veännellynnä. Kauppijas koetti terästee huohmiokykyvää ja \nlopuks sano, että:\n\n-- Työ varmaannii tahotte ostoo pännärit. Niitähää meillä on oekee \nhyvijä ja silimänräppäyksessä tuon niitä nähtäväks.\n\nMut sillon Rietu polokas vihasta jalakoosa ja läks rynteemää puojjista \nulos. Kulettuvvaa muutamija askeleita se männessää rupes yksinpuheluu \nja soatto iha seleväst sannoo, että:\n\n-- Pyytäsin soaha ostoo pännäveite, pännäveite, pännäveite.\n\nJa ku sanomine kolome erj kertoo nue hyväst luonnist, pyöräht Rietu \ntakas puotii ja kauppijaa ettee astuttuvvaa sano, että:\n\n-- Pyytäsin soaha ostoo pän... pän... pän...\n\nKauppijas otti kätteesä tiskille tuomasa pännärit, näytti niitä ja \nilimotti hinnan.\n\nRietu puest vihasest peätää, mulistel silimijää ja pur hammasta ja \npolokas jalakooea lattijaa.\n\nKauppijas arvel, että mies on koerranleuka, joka on tullunna häntä \npilikkoomaa. Vihastunneena se nost pännärit ilimaa ja karjas, että:\n\n-- Ellette hetj loettone, niin soatte näestä pännäristä, niin että \ntoenperästä päkätätte pän... pän... pän...\n\nSillon puojjisaa seisova väkjoukko räjäht nauramaa, niinku \ntorvsoettokunta oes ruvenna puhaltammaa marssija. Ja se nauru ollii \nlähtömarssi Rietulle, joka läks juosta vohkasemmaa junnaa. Suuttuneena \nytimii ja munaskuehe ast matkust Rietu pitkäkyntisenä kaupuntii, jossa \nenstöeksee ost pännäveite.\n\n\n\n\nPARTURJ PURK KAUPPASA.\n\n\nKuuloo vällii jutustettava, että on ollunna kaksosia, jotka on ollunna \nniin yhennäköesiä, että on pitännä pittee erjvärisiä voatteita niine \npukimina, jotta ossoes ne toesestaa erottoo. Mut herrat Rikkine ja \nNikkine ei ollunna kaksosia, voan siitä huolimata ne olj ku samassa \nkauhassa valetueta ikkää, niin että Rikkine, katellessaa Nikkistä \nsoatto arvella, että:\n\n-- Onkoo tuo Nikkine vae ounkoo siinä minä ite?\n\nJa varmaa se Nikkine monta kertoo arvel samalla laella.\n\nKu ne kumpanennii olj nuorija miehijä ja veitikkamaesia, nii sattu \nmonenmoesia kommelluksia. Mut niistä useimmite selevittii sillä laella, \nettei voetu peästä perille, kumpanenko syylline on -- ja nii aena asjat \nunehtu. Muun yhennäkösyyvve lisäks olj sekkii merkillistä, että niin \ntoesella ku toesellakkii olj tukka paksu ku katajapensas ja parta pitkä \nsekä levvee, niinku hyvä kylypyvasta. Näestä koristuksistaa ne tykkäs \nniin paljo, ettei ne hinnalla millää oes sallinna, että hivuskarva oes \npeästä puonna taekka haeven parrasta.\n\nSattu sitte kaupuntii tulemaa uus parturj. Katuva astuissaa pist herra \nRikkise peähä konnankoukku. Se mänj sisälle ja kysy parturilta, että:\n\n-- Onko teillä tapana tehä vueskauppoja ja mitä ajelemine ja \ntukanleikkuu maksaa vuelta?\n\nParturj kahtel tuuheeta tukkoo ja runsasta partoo sekä sano, että:\n\n-- Yhtä kernaast tien vueskauppoja ku ajelen ja leikkoon \nkertakäynniltäe. Ku teillä, arvosa herra, on voemaperräene tukka ja \nparta, rohkenen arvella, etten voajji liikoo, jos pyyvvän 75 markkoo \nvuelta.\n\n-- Mutta tahon huohmauttoo, että minun täytyy käyvvä ussei parturilla.\n\n-- Suvatkoo tulla, mite ussei voan haluvatte.\n\nSillon anto herra Rikkine nimkorttisa, jonka parturj pist seinällä \nolevaa roamii eli puetteisii. Ja herra Rikkine istu tuolille ja sano, \nettä:\n\n-- Leikatkoo tukka lyhyveks ja parta ajetaa kokonaa poes.\n\nHikpäesenä siinä sae parturj liepsuva, ennenku puhas tulj. Ku tehtävä \nolj suoritettu, poestu herra Rikkine ja mänj suoroo peätä herra Nikkise \nluo, jolle sano, että:\n\n-- Minä tein vueskaupan parturin kansa ja suoritin jo maksun puolelta \nvuelta. Mäneppäs sinä päevvällä minuna uuvvestaa, istu tuolille ja \nkäske laettamaa samanlaeseks ku oamulla laetettii.\n\nSe olj mieleine tehtävä herra Nikkiselle. Tuossa nue kello kahe aekaa \nse astuva porskuttel parturii, riisu palttoosa, istuutu tuolille ja \nsano, että:\n\n-- Samalla tavalla ku tässä oamullae.\n\nParturj keähkäil, kiertel ja tarkastel. Olj terottavinaa veistää ja \nsilimäil joka hollilta. Mut ei peässynnä muuhu, ku voan vahvistu siinä \nuskossa, että siinä on sama herra, jonka oamusella puhist iha \nkarvattomaks kasvoeltaa sekä lyhens tukan mahollise lyhkäseks. Ja nyt \non toas tavaton pösylä leuvvassa ja karho peässä! Ku ei sitä osanna \nkumniituksenakkaa pittee, olj ruvettava työhö.\n\nJa puhistettuna läht herrasmies mänemää. Ovella se kuetenni seisaht \nsekä kysäes, että:\n\n-- Minnekkä ast työ iltasella piette liikkeenne auk?\n\n-- Kello kaheksaa ast.\n\n-- Hyvä. Minä tulen kello seihtemä aekaa toassiisa tänne, ku aekomuksen \non kello kaheksa männä tijjaatterrii. Varatkoo sillon minulle \ntillaesuus, jotta soan asjanmukkaese puhistukse ja siivoukse.\n\nMut vapisovalla eänellä rupes parturj puhumaa, että:\n\n-- Kuulkoo, hyvä herra. Kyllä minun täytyy perruuttoo tämänoamune \nkauppa. Minulla on vaemo ja 5 lasta. Työ varmaannii ymmärrättä, että \nminun pittää soaha muehennii leukoja koaputtoo ja päetä siivota, eikä \nvoan teijjä, jos tässä ruppee leivissä pysymää. Minun voatimuksen on \nse, että työ maksatte joka kerra, ku käytte.\n\nKovast naurae mänj herra Nikkine poes. Mittee sitte tapahtu, sitä en \ntiijjä. Voan luultavast parturikkii nauro, ku sae kuulla asjan oekee \nlaejja.\n\n\n\n\n\"LIIKEMIEHE\" SOTAMUISTELMIJA.\n\n\n\"Liikemieheks\" ne sitä kaekki nimitti sillä perustuksella, että se aina \nolj liikekannalla taekka oekeemmi liikkuvalla kannalla. Mittää \nvakinaesta kotija ei sillä ollunna, voan oleks päevän siellä, toese \nteällä. Missä toas kolome vuorokautta olj, sitä se jo kolinaa pitj, \nniinku koerrae tekköö. Ku sitte se suur moalimansota alako, läks sottoo \nkäymää, soahaksee kerrannii tapella iliman että siitä sakotettaa.\n\nIlimestyvesaää kotjpuolelle toassiisa olj sillä jonniimoene \nsinellirutale, sotilassoappaat ja sotilaslakki. Mut oljko se \nsotatantereella käynnä, sitä ei kukkaa tiennä, eikä taejjeta tulla \ntietämäänkää. Mut aenakii sillä olj kerrottavanaa oekee ihmeellisiä \nsotamuestelmija, joeta iltakauvvet ja oamupuhteet jutella lohko ja \njoeta se käytti maksuvälineenää yökorttierista ja ruuvvasta.\n\n-- No, mut outkos sinä ollunna iha oekeessa tappelussa?\n\n-- Minähä sitä olinnii, ku tappelin sekä viholliste että ryssäe kansa.\n\n-- Mittees sinä niihe ryssäe kansa tappelit?\n\n-- Ku minä en ymmärtännä niihe polittamista, niin jos ne voan mulle \nrupes liijjaks lurpaelemmaa, sillon minä aion tapella ja lyyvvä, niinku \nhalonhakkooja.\n\n-- Jopa nyt tulloo sekä lievee että kieree. Jos sinä niin oesit tehnä, \nkyllä sinusta vällee oes nirri otettu.\n\n-- Ei lie uskaltanna, minut ku huohmattii pelekeemättömäks ja \nurhoolliseks. Lisäks olin tehnä maenioeta keksintöjä, minkä tähe minuva \nruvettii suojelemmaa, niinku ihteesä keisarija.\n\n-- Sinäkö keksintöjä -- ja minkälaesija?\n\n-- No, esmerkiks tämmöese. Itärintamalla olj meitä viistuhatta miestä \netupostissa jonnii virran rannalla tihheessä pajukossa vahtimassa, \nettei viholline peäse ylj tulemaa. Minun ehotuksestan yhtenä iltana \nhaettii suuresta tehtaasta tappuroeta, niistä tehtii tulloja, joehenka \nsissää pantii palavija hiilijä. Ku sitte viholline läks lautoella ja \nvenneillä virra ylj tulemaa ja peäs synkässä pimmeyvessä lik rantoo, \nsillon joka mies tunk tullo suuhusa ja alako puhaltoo henkeesä ulospäe. \nHetj rupes hiilet tappuroessa hehkumaa, avonaene suu näytti paholaese \nkulukulta ja ku peällepeätteeks ryssäe noamat olj likaesija \npartajetsikoeta, näytti se niin hirmueselta, että viholliset luul \njoutuneesa ihtesä pahanpaekan portille. Ja se se vasta kiirettä olj, \nmikä niille tulj lauttojesa ja venneihesä keäntämisessä sekä pakkoo \npyrkimisessä. Hyvi paljo niitä siinä rytäkässä putos jokkee ja hukku. \nNe niistä, jotka toeselle rannalle peäs, pötk pakkoo, niinku \nampiaespesältä. Huommisoamuna myö soatii paljo niihe asseita ja \nevväetä. Siitä keksinnöstä anto ite keisarj mulle yrjönristin.\n\n-- Vae ite keisarj anto. Mut teitkö muetae keksintöjä?\n\n-- Tottapa niitä lie tullunna tehyks, koskapa keisarilta saen vielä \ntoesennii yrjönristi. Se tapahtu sillon, ku minä tihheessä kuusikossa \nkomensin tuhansija miehijä nousemaa puehe. Vihollise lähestyissä ne \nmiehet minun neuvvostan räjäht yhtäkkijä kovvaa nauruu ja nauroo \nrätkätti mikä kulukusta suennii läks. Mut sitäkös viholliset säekäht! \nNe pyöräht hetj ympärj, niinku tuulmyllyn siivet, ja pakkoo \nkapristaissaa ne puottel evväetää ja asseitaa koko metä täytee. Siitä \nse keisarj anto mulle toese yrjönristi. Mut jos kellä on kaks \nyrjönristijä, niin sitä jo sillon nousoo semmoeseka herrayötöks, ettei \nennee tarvii tapella, voan peäsöö muehi toemii, etupeässä \nneuvvonantajaks keisarille.\n\n-- No, osasitkos antoo neuvvoja keisarille?\n\n-- Osasimpa tok montae. Niimpä kerrannii, ku vihollismoan keisarj \nlaetto meijjä keisarille haukkumakirjan, neuvvon minä lähettämmää sille \nviis kulija kauroja sekä ilimottammaa, että keisarilla on matkassaa \nniin monta sotamiestä, ku on kauranjyvijä niissä kuhiloessa. Mut se \nvihollismoan keisarj laetto toese haukkumakirjan ja pyys tulemaa niin \nlähelle, että sen Hintenpur-nimine ori soa ne makkeina paloenaa \nsyyvväksee.\n\nToese kerra annoen neuvvo keisarille sillon, ku loppu rahat, eikä \ntiijjetty, mitenkä kyvetää sottoo jatkamaa. Minä käskin pyytämään \nlaennoo Ameriikan restentiltä. Ja hetj läks ite keisarj matkalle. Mut \nvihollismoan keisarj olj siellä eiltäpäe samanlaesella asjalla. Vaekka \nne kaks keisarija olj kyllä toesesa tuntenna, ei ne ies ollunna \ntoesiisa kahtonna, voan vihaesina porstuvassa istuva murjottanna. Se \nvihollismoan keisarj peäs ensiks restenti puhheille, ku se olj ensiks \ntullunnakkii. Mut se restentti olj ollunna pahalla peällä -- liekkö tuo \nsinä oamuna noussunna takaperi yllää --, eikä ollunna luvanna laennoo \nantoo millää eholla. Ku meijjä keisarj huohmas, että se toene keisarj \ntulj nörpällä neni ja häntä koepii välissä restenti huoneesta poes, \narvas se paekalla, että sen laennayritys on männä musukoppaa. Se alako \nitekkii lähtee niine niminee takas. Mut arvel sitte, että parasta on \nkuetennii tiijjustoo. Ku restentti olj soanna kuulla, että keisarilla \non pienistä puute, olj se naurusuesena sanonna, että:\n\n-- Kyllä teille voejjaa rahalaenna antoo.\n\nTyö outte semmoene mies, että jos työ tappelussa voetatte \nlinnoetuksennii, työ kohta luovuttoo lörräytätte sen takas. Ja semmoene \nmies maksaa velekasakkii. Voan jos tuo toene keisarj minkä soa, se ei \nennee tässä moalimassa toese kättä lämmitä, eikä se sillon maksa \nvelekoosakkaa.\n\nJa keisarj sae pyytämäsä laennan, niin että sottoo voetii jatkoo. Mut \nminu tehtäväksen tulj kahtoo perrää, ettei sotamiehijä soanna karata. \nKu sotamiehijä olj miljuonittae, sae siinä pittee silimäsä auk,\n\nMuutamannii kerra jouvvun kahta karkulaesta apulaesten kansa jälestä \najamaa lähes kaks viikkoo. Ensimäene myö tavattii pari päevä kuluttuva \nja minä tuomihi sen suomaa sata ruploo sakkoo taekka ottamaa \nselekäsauna. Se valiht selekäsauna, ku muka rahhoo on vaekee soaha, mut \nnahka kasvaa selekää itestää. Minä komensin apulaesijan kilijumalla, \nettä:\n\n-- Karasinkkaa, karasinkkaa...\n\nSe merkihtöö sitä, että lyökee pinta pehmeeks. Ja kyllä se karkurj sae \nniin hyvä löyly, että kuukausia on kulunna, ennenku uus nahka on \nselekää kasvanna -- olokoompa, että se on tullunna iliman eistä.\n\nKu se toene karkurj sitte kottoosa tavattii, olj se miesparka ihtesä \nniin nihk uuvuttanna, että se kuolta kurnaht. Meille takkooajajille oes \nollunna paremp tavottoo se elävänä, niin mahollisest ei oes tarvittu \nkuulla sen akan suunsiivoo, se akka ku olj semmoene mestärj haukkumaa, \nettä turhoo tuhlausta on siinä huushollissa ollunna koerroo elättöö, \njos lie koskaa elätettykää... Kaeke muu hyvän lisäks se syytti meitä \nsiitä, että myö on varastettu mieheltä lankapaeta, joka sillä kottoo \nlähtiissää olj peällää. Voan ku siinä ruummista pestä hoskattii \nhiekalla ja huosiaimella, ku saeppoota ja suopoo ei ollunna, alako \nihosta kuumottoo jottae punaesta. Ja kolttoomista jatkettaessa ilimesty \n-- likakerrokse alta punaene lankapaeta! Mieljhyillää akka sen kisko \nkässiisä ja vähä sitä huljuteltavaa asetti sen kuevamaa orrelle.\n\nMut sillon rupes minuva niin kovast kutkuttammaa, että peäti lähtee \ntänne kotjpuolelle kylypemää, siellä ku ei saunoja ollunna -- ja sillä \ntiellän minä oun vieläe.\n\n-- No, missees ne on sun yrjönristis?\n\n-- Niin, -- kahtokeepas ku Pietarissa katuva kulukiissan sattu keisarj \ntulemaa vastaan. Se tiijjust, että mihinkä minä oun mänössä. Ku \nilimoetin lähteneen kotjpuolelle kylypemää kovan kutkan tähe, sano se \nminulle, että:\n\n-- Anna nuo kunniamerkkis mun talteen, niin ne on varmassa säelössä ja \nsinä tulet paremmi takas, ku sinuva tarvitaa.\n\nJa minä vastasin, että:\n\n-- Kyllä vissii ne teillä tallessa pyssyy, koskapa Ameriiki \nrestenttikii teihi luotti. Ja takas minä kyllä tulen, millon miestä \ntarvitaa...\n\nSamalla minä pistin kunnijamerkit keisarin kättee. Se läks mämemää \nomalle suunnallee ja minä omallen. Mut sitte tulj se vallankummous ja \nkaekki mänj sekas, niinku Haminan kaupunt. Ja siihe sotkuu sotkeetu \nminun yrjönristinnii...\n\n\n\n\nKU KASVOJA PITJ LAETTOO.\n\n\nEi tarvinna \"Isäntä Wesose\" valitusvirttä vettee, niinku Voalstein sano \nturki laulava, että:\n\n    \"Ei minuva Moaninka tunnekkaa,\n    eikä koko Tuovilanlahti:\n    Ei ne tunne turki tarpevuutta,\n    sillä palttooll' on paremp' mahti.\"\n\nAsja on nimittäe sillä laella, että \"Isäntä Wesone\" tunnettii paljo \nloajemmalla alalla, ku Moaninka ja Tuovilanlaht onkaa, eikä taejja \nerreystä tapahtuva, jos sannoo, että se mies olj koko Savonmoan tuttu. \nJa kukapa sen niin tarkkaa tietää, vaekka se oes ollunna, niinku \nHakolahe Olli ja Iippervaenoo, ihtesä keisarinnii tuttu. Mut se mies \nolj koko pitkä ikäsä liikeliepeellä ollunna ja moat sekä mantereet \nmiilustellunna. Talavet se kyllä olla körnötti, niinku karhu pesässää, \nvoan varraesesta kevväestä se syksymyöhää ast liikku niin hyvi \nviljelysmaella ku korpiloehe syvimmissä pohjukoessae. Siitä toas olj \nseurauksena, että se joka paekassa tunnettii ja että se olj kaekkii \ntuttu.\n\nVähemmässäe reäkissä immeine kulluu ku siinä, että talavet ahers \nkammarissaa ja kesäkauvet sorkki soeta ja kapus kallijoeta, niinku sen \ntehtävä voatj. Miten tuo kerta sitte lienöö sattunna vilikasemmaa \npeilii, vaekkei se muotleijjoona ollunnakkaa, ja huohmanna, että \nnuoruuve vihannuus ja nuoruusruusut ei ennee noamatauluva korista. Joko \niha samana päevänä taekka huommenna se tapas Kuopijo katuva \npasieratessaa moalarmestärj \"Setä Röönholomi\". Hyvinä tuttavina ei ne \nmiehet toesijaa sannoo vaehtamata sivvuuttanna eli männä eänettominä, \nniinku tienviita sivute männää. Kieleltää kerkeempänä alako \"Isäntä \nWesone\" jutustoo ja sano, että:\n\n-- Onko sulla hyvi kiireitä ketreemisiä?\n\n-- Ei mulle kiirettä ies tulekkaa, minä annan kiiree männä eille ja \nkulen ite perästä. Sen lisäks pistäännyn tässä Jyväskylässä sikäläesiä \ntukkisaksoja opettamassa lukemaa neljä kuninkaa kirjoo ja sieltä \ntakastullessa otin Laukaasta aekoo Aekalasta, niin ettei nyt muuta ku \nköllöttelen voan. Mut mittees varte sinä niin taktillaa tahot tietee \nminun kiirettän?\n\n-- Katoppas tätä mun noamatauluvan. Eikös se jo näytä ruppeevan \nliijjaks aejjaskoetumaa ja kurruuntummaa? Jos sattus tässä vielä peähä \npistämää männä lystiksee naemisee, niin ei taejja nuoret tytöt \nkurunoamasta huolia, eikä toas ikäloppu soa toese ikälopu verta \nheilahtammaa... Tätä tuummaelleesan olin tulossa sinulta tiijjustammaa, \nettä mittees arvelet, jos ottasit minun noaman paklatakses, \nvitliimatakses ja kaeklpuoli koristellakses?\n\n-- No kyllähää minä vanahoesta talorähjistä oun uusia pensselillän \ntehnä ja kuluneita kellotauluja kirkastanna. Mut suoraa tunnustooksen \nen vielä millonkaa ou immeise noamatauluva uuvvistanna. Ulukomaella ne \ntaetaa ylleesest kasvojaa moalata ja sanotaa teällä meijjä hyvässä \nKuopijossae olova akkaväkkee, jotka moalpurkista ottaa korreutta \nkasvoellee, joskohta ykskää ei ou minun puoleen keäntynnä. Vae mahtasko \nnuo sitä pelätä, että ku minä oun vanahapoeka, niin en muka moalatusta \nhuolis, jos naemakuume ruppeis minussae nousemaa, niinku sinussa tuntuu \ntekövä. Mut siinä ne naeset erehtyy, moalatusta minä tykkeen, etennii \njos minulla moaluutettaa...\n\n-- Jos niin on laeta, soat sinä minut hetjpaekalla koristellakses, ku \nmestärjnäytteekses ikkää.\n\n-- Ei siitä nyt tässä silimänräppäyksessä mittää tule, ei mulla ies ou \nkomppeitakkaa muvassan, eikä vielä ou kustannusarviotakaa valamistettu.\n\n-- Oekeessa out. Eikä ou mullakaa haluva iha urkommissa työallaeseks \nruveta.\n\n-- No, lähetää meille kottiin, niin siellä soahaa asja harkita \nytimijjää ja munaskuetaa myöte.\n\nJa sinne sitä lähettiinnii astuva poksuttammaa. Moalarmestärj otti hetj \nkäsillee mittanauha ja tuummastukkisa, tutk, mittael ja tarkastel \nnoamatauluva, joka olj kookas ja levveelaene, vaekkei kuetenkaa niin \nlevvee, ettei oes kuontunna muusta astijasta ryyppeemää, ku \npaestinpannusta, niinku Kauppila vävy. Kauvva aekoo sitte moalarmestärj \nistu pöytäsä eäressä ja tek rätinkijjää. Lopuks se sano, että:\n\n-- Kyllä tästä tuntuu tulova kallis yritys. Tähä nimittäe tarvitaa \nsäkki vehnä- ja puolsäkkijä kalakkijauhoja, pien tynnör parraenta \nliinöljyvä, kymmene leiviskätä liitujauhoo ja vielä jottae muutae \naenetta, minkä hintoo en näe äkkipeätä kykene sanomaa. Mittees alat \narvella?\n\n-- Annetaa noama olla semmoesennaa ku elämä on sen muilanna. Mut jos \ntässä naemainto yhä voan ruppee nousemaa, pittää tiettee uus kommee \nmuntierink eli puku ja leikellä paperrahhoe kokkoesia paperliuskoja \nsekä asetella niitä paperrahhoe vällii rihmalla solomiimalla. Ku sitte \nuutta muntierinkijjaa näyttelöö ja paksuja rahapakkoja taskuestaa \nnosteloo, soattaa tytöt ihastuva, vaekkei noamataulu ennee \nkevätkukoestuksessaa oukkaa. Vae mittee arvelet sinä?\n\n-- Sammoo ku sinä itekkii. Ja kaeketippa out kuullunna, että kolomee \nkohtaa naeset miestä jahatessaa kahtoo, nimittäe noamaa, voatteisii ja \nkukkaroo...\n\nYhteesest nauramalla sillon keskustelu noamataulu laettamisesta \nlopetettii. Mut ikkääku harjakaesiks taes tuttavukset ottoo yhe ja \ntoese nokkerstoo sekä haukata sokerija peälle.\n\nEikä \"Isäntä Wesone\" männä avioliittoo eikä sen koposekoomi \nnoamataulustaa huolehtinna, ennenku -- kuolintauvvissaa. Sillon se olj \neanonna, että:\n\n-- Antakeepas mulle peil, että soan nähä, miltee noama lähtiissä \nnäyttää...\n\nMut ennenku peil tuotii, ennätti se nukkuva ijjäesee unnee ja niin \nsiltä jäe sanomata, minkälaeselta noama näytti. Mut vaekka se oes \npeilin soanunnae, niin sanomata se oes jeännä, eihää se neät oes \nkuoltuvaa puhellunna...\n\n\n\n\nYÖJALAKALAESTE VAENNOOJA.\n\n\nMonella haukkumanimellä Koapro Keträstä takanapäe maenittii sen syyn \ntakia, ettei se suvaenna yöjalakalaesia, vaekka se muuten olj \nmukkiimänövä mies. Vielä vanahemmalla ijälläännii se kuluk \nkihupaekoessa, soattopa se miltei poekaviikarii kansa ruveta \nkahvipannuva \"lehillä kattomaa\". Mut yöjalakalaesia se ei voenna kärsiä \nja vastenmielisyys siinä suhteessa olj kehittynnä suoranaeseks \nvaennoomishaluks. Omia tyttöjää sen ei tok tarvinna varjella, suojella \nja paementoo, ne ku olj vasta tyvessää, voan sitä se pitj silimällä, \nettei piikaimmeiste ja tilapäesest työssä olovii naesimmeiste luona \nsoanna yöjalakalaesia käyvvä. Jo palaveluksee pestatessaa se luk lakia \nyöjalakalaeste käyttämistä vastaa ja sano, että:\n\n-- Meijjä talossa semmoene pelj ei passoo. Jos kuka siitä tyylistä \ntykkee, sen on parasta männä Pietärin Mesanskii. Meillä tehhää päevät \ntyötä ja öellä levätää.\n\nKellää ei taejja olla varmoo tietoo siitä, mistee Koapro Keträkse \nyöjalakalaesviha mahtaa peräsi olla. Muutamat on tietävinnää, että \nsille itellee oes nuoruusvuosinaa tapahtunna ilikee kolttone \nsamanlaeseila reissulla, jonka johosta se kimmastu koko \nyöjalakakulukuva kohtaa. Sitä nimittäe olj kerta alettu kivittöö, eikä \nauttanna muu, ku pitj pujahtoo tyhjää navettaa piiloo. Mut siellä se \nolj pilikkosessa pimmeessä puota rupsahtanna lattian ala ja soanna ison \naekoo uemasillaa pulikoejja, ennenku läpmärkänä peäs poes kömpimää. Ja \nsiinä kylyvyssä -- niin ne immeiset arveloo -- mänj siltä mieheltä sekä \npuku pilalle että yöjalakahalukii. Onko tässä jutussa totta ies \nsitteekskää, sitä en voe sannoo. Mut sen minä varmuuvella soatan \nvakkuuttoo, että se olj yöjalakalaeste vihamies, oljpa iha niihe \nvaennooja.\n\nSinä vuotena, jollonka Koapro Keträksellä olj kolome piikaimmeistä, \noekeeta remmityttöjä, ei se miesparka taenna monta yötä vahvassa \nrauhassa moata. Mut ne tytöt ollii semmoesia, että ne oes kelevanna, \nvaekka renusilöehe tyttäriks. No, senhä arvoo sanomattakkii, että siihe \npuuhu lintuja lentää, jossa urpuja on. Ja niimpä hetj köyri jäläkee \nalako paekkakunnan poekamiehet ahkerast käyvvä Keträksessä tupakoemassa \nja lattioelle -- syleksimässä. Mut ei sokkeekaa ollunna huohmoomata, \nettä niihe kommeihe piikaimmeiste perrää niihe silimät palo, niinku \nkissan silimät hiiree...\n\nSiitä huohmiosta toas Koapron yöjalakalaesviha sae uutta virikettä, \njoskohta se ei ruvenna mittää virkkamaa, voan iteksee tuummail, että \njoutaa ne päeväaekaa käyvvä istuva könöttämässä niin paljo, ku ne \nilikii ja aeka myöte antaa. Mut kyllä ne Könöse kyyjji soa, jos ne \nyöllä tulloo. Ja vaekka tätä ennen ei talossa koerroo pietty, hankittii \nnyt kartanokoerra, vieläpä oekee tirhakka. Varokeinot ei jeännä \ntuntemattomiks ja niin kuluk elämä, pieniä poekkitelasuuksia \nlukkuuottamata, tavallista latuvaa seoroovaa syyskuuhu ast. Sillon \nmuuvvanna lauvvantaena läks Koapro kirkolle yökuntii. Mut perille \npeästyvää ikäväksee huohmas, että koerra olj tulla livahtanna matkaa -- \nsekä yhtäkkiä hävis, niinku oes pilivii noussunna. Siitä tulj miehelle \nhätä kättee ja se äksieruutti peätää miettimällä, onko se koerra\njuosta lipanna kottii vae paholaenenko sen kelekkaasa otti? Ja ku \npalavelustytöt jäe kottii, eikä ies koerra ou talloo vahtimassa, jos se \nnimittäe ei juossunna sinne, on tulevana yönä yöjalakalaesilla sekä \ntorjpäevät että markkinat! Ja niimpä Koapro peätti lähtee kottiisa \nyöks. Siellä se olj huohmoovinnaa, että palavelustyttöe noamat veny \npitkiks isännä outtamattoma tulo johosta.\n\nSuureks suruks ei koerra ollunna kottii lipanna, eikä koko iltanakkaa \ntullunna. Tästä harmistunneena ja muutennii kummallista levottomuutta \ntuntiissaa ei Koapro soanna unta. Sen vuoks se aena piene aejja \nkuluttuva mänj kartanolle kuleksia kuhnimaa, kävpä vällii tyttölöehe \naetan seinuksella kuulostamassa. Taevas olj paksussa pilivessä, yö \nsynkkä, mut ilima harvinaese lämmin syyskueseks ilimaks. Ku Koapro \nsiinä kävellä kähnäil, pistettii sen peä silimänräppääksessä \nkummallissee pussii, ettei ies soanna huuvvetukskaa, ja Koaproo \nlähettii juoksujalassa lennättämmää kartanolta poespäe. Kyjt olj \nsemmoesta turkasemoesta vauhtia, että Koapro jalat voan sillontällön \nkosketti moaha, eikä siinä muuta tajunna, ku sen, että voemakkaeta \nmiehiä kulettajina olj. Ja niillä olj mörkömäeset eänet. Mut niihe \nhoastamisesta ei tullunna hulluva hurskaammaks, sillä ne puhelj \nsemmoesta \"Rengon kieltä\", ku lapset vällii rumpattaa. Viimme tultii \ntihheesee mehtää, jossa ei tahtonna peästä mitenkää kulukemaa. Ku \npyssäyttii. kuul Koapro hakattava puuta poekki ja sitte sitä \nkuorittava. Sen jäläkee Koapro kait nostettii voakasuoriks sivuellepäe \nja aesavahvuene kolottu koevusalako pujotettii paksu sarkapalttoo \nhihhae läp, niin että kait tulj suoriks, niinku mies oes ollunna \nristiinnaulittuna. Yht'äkkiä se kummalline säkki taekka pussi kiskastii \npeästä poes, mut ne kulettajat hävis yhellaesella tavalla, ku ne siellä \nkotona olj tulleettii. Koapro kyllä kyken huokumaa täysillä palakeilla \nja -- huutamaa. Mut ei huutamisesta mittää apuva herunna. Sen vuoks \nKoapro herkes huutamasta ja arvel, että parasta on aenae oamuu ast \nristiää hiljaisuuvvessa kantoo. ja kuormoo sekä ristiä olj yhelle \nmiehelle iha piisalle ast! Sitä koevusalakoo olj mahoto soaha \nsuljutetuks hihoesta poes, eikä siltä peässynnä ettee-, eikä taaksepäe \nkulukemaa, ei istumaa, eikä astumaa. Hampaetaa purra karnuttaissa \nKoapro vielä jonku kerra koettel eänesä kovvuutta, voan lopuks \nkuetennii tyynty lohuttelemalla ihteesä sillä, ettei tok sallittane \nhäne ristiinaulittuna kuolta... Sillon tällön tahto kuetennii luonto \nnousta, etennii luonnolliste purkauste kohatessa. Mut mitteepä siitä, \nsillä luonto tekköö töetää, joeta immeisvoema ei kykene estämää.... Ja \nku ilima olj lämmintä ja voatteitakkii olj tarpeeks ast, seiso Koapro \npaekallaa -- yksissä lämpöesissää, pelastusta toevomalla.\n\n\"Mittee oekee toevotaa, se tapahtuu\", on sananpars, jossa Koaprokii sae \nkokkee olova totta enemmä, ku toeseks puoleks. Koapro toevona olj \npelastus -- ja se sille annettii. Päevä valettuva tulj nimittäe, \nloukkujaa ja permiää tarkastellessaa, Joako poeka iha pallipohjaks \nristiinaulitu ettee. Tietyst poeka ensaluks säekäht ja yrittii lähtee \npakkoo puettamaa. Mut ku sitte tuns Koapro eäne, keänty se takas sekä \nrupes miestä pulasta pelastammaa. Kyllä olj setvomista, ennenku salako \nsoatii kiskotuks hihoesta poes, mut läks se lopulta ku lähtikii, eikä \npahast ihhoo vikkuuttanna. Erotessa pitj Koapro luvata nelikko rukkiita \nJoako poejjalle, että se pittää suusa kiin. Ei se lukko kuetetikaa \nlujinta loatuva ollunna, koskapa asja tulj vuosii kulluissa kaekkii \ntietoo.\n\nHelepost ymmärrettävästä syystä olj Koapro Keträs murrillaa pitkiä \naekoja ja aenuva ilopilikku olj ensimäesenä päevänä se, että koerra \nsoapu hänteesä pyörittäe kottii. Poekaviikarit olj, neät, kirkolla \nhoukutellunna sen tyhjää lattoo sekä pitj sitä vankina oamuu ast. Ja \nhyvi luultavoo on, että ne samat velikullat ne taes yöllä käyvvä \nKoapronnii vangihtemassa. Mut se vankeus anto kollotinta sen koerra \npeähä, niin ettei sen erä perästä millonkaa kirkolle palastanna, ei \nhoukuttelemallakaa. Ja ite Koapro Keträs peätti olla yöjalakalaesia \nvaennoomata sekä sano emännällee, että:\n\n-- Ei oteta ennee milloenkaa kommeita tyttöjä palaveluksee, voan pietää \nvoan piikapuoskia, niin soahaa olla yöjalakalaesilta rauhassa.\n\nJa niin sitte tehtiinnii.\n\n\n\n\nLÄSKINE TALAV.\n\n\nMuestellessaa ja puhhuissaa entisiä tappauksia sano Lahe seppä \ntavallisest, että:\n\n-- Kyllähää minä sen muestan, niinku öylöse päevä -- sillonhaa se olj \nläskisenä talavena.\n\nTokkopa lie kettää, joka ei oes kuullunna puhuttava lumisesta tae \nlumettomasta talavesta, mut harvantoajassa soattaa niitä olla, jotka \nläskisestä talavesta on sattunna kuulemaa.\n\nVoan ennenku ruvetaa siitä talavesta hoastelemmaa, pitänöö ensiks \njottae itestää Lahe sepästä maenita. Se seppä asu Kurklahe rannalla \nmeijjä pittäässä, jopa miltei meijjä kinkerissäe. Merkillistä kyllä, \nettei sitä kututtu Kurklahe sepäks -- varmaanni siinä ajettii takkoo \nlyhhyyttä, vaekka savolaene sannoo, ettei hätäkiirettä ou muussa, ku \nkirpu tappamisessa. No, -- niin -- minkäpäs tähe ei, tästä sanonnasta \nhuolimata, seppee juur lyhhyyve vuoks kututtu Lahe, eikä Kurklahe \nsepäks. Mikkää moankuulu ammattimies ei se seppä ollunna ja pikku \nrähjähää sillä olj pajjae. Mut jottae se kuetennii osas takkoo \nkalakutella ja ku paekkakunnalla ei toestakaa parempoo ollunna, pitj \nLahe seppää turvaatuva niin rikkaehe ku köyhiinnii, ku sepittämistä \nsattu ilimestymmää, etennii vähäpättöesempiä tietettäviä. Jos toas \nvoativampia takkeita olj suoritettavana, sillon olj etittävä seppee \netempätä. Siitä sitte johtu, ettei Lahe sepällä juur millonkaa ollunna \nliikatyötä, eipä kaekistelle tarpeekskaa ast, lukkuuottamata kevättä ja \nkeskkessee, jollonka kyntökojjeita ja viljanleikkuuvehkeitä \nkorjuuteltii ja käyttökuntoo laetatettii. Ja ku ansiotöetä ei ollunna, \nolj tietyst tulottii sitä mukkoo, niin että elämine sepä mökissä olj \npiente puutteihe kansa semmoesta voan kittuuttamista, joskohta ei \nsuoranaesta näläkeekää nähtynä. Mittää harvinaesta ei ollunna, että \nsepittäjät toe evvää matkassaa syötteeksee sepä ja site peästäksee \npienemmillä rahamänöellä, eikä tietyst emäntee ja poekookaa tyhji sue \njätetty kahtomaa, mitenkä seppä sae voeta sekä mueta särpimiä poskeesa \npistellä, voan tarjottii niillennii. Mut ku tämmöestä makkee leivä \njuhloo olj enimmäkeee kevväellä ja kesällä, olj se läskine talav \nerityene sattuma, oekee onnenpotkaus, joka takertu sepä muestluuhu niin \nkovvaa, että se joka kerta pilikistääty sieltä esille, millon seppä \nentiste talavii tappauksia sattu muestelemmaa. Ja niin merkilline se \nsattuma ja onnenpotkaus ollii, ettei sitä malta olla kertomata.\n\nMuutamana syksypäevänä tulla pomaht sepä pihamoa iha täpösetäytee \nLeppävirra mustalaesia, mut lienöö niissä toestennii pittäehe Kaeni \njäläkeläisiä ollunna. Ja kyllä siinä olj pirpoo pihamoalla: niitä olj \nvanahoja ja nuoria, miehiä ja vaemoja sekä lapsmankaroeta, vaekka \nkuormavitalla kannettavaks. Mut montahaa niillä olj hevostakkii ja niin \ntavattoma suur sikakornikas, ettei ymmärrä mihinkä sitä vertoes muuhu, \nku elehvanttii, jos kuka on sen elläeme nähnynnä. Se olj niin \nlihavakkii, että sitä olj kärrissä kuletettava, niinku ruustinnoo. Ku \nseppä rupes pelekeemää, että mustalaeset varastelloo koko möki \npuellepaljaelle, läht se tupasalle silimeepitämää ja jätti 12-vuotise \npoekasa, joka olj paletta paenamassa, pajjaa vahtmieheks.\n\nEnsaluks mustalaeset ruehnas ja mantu sekä juomoo että ruokoo, luvate \nsiunailla ja rukkuilla, että kaekki annit tulloo moninkertaesest \npalakituks. Mut seppä sano, että:\n\n-- Elekee työ, hyvät immeiset, meiltä pyytee, ku tässä iteltäe tahtoo \nsuurukse maku suusta unehtuva.\n\nSen kuultuvaa ne näytti ruppeeva omasta takkoosa ruokapuuhaa, nimittäe \nse akkaväk. Miehet toas ja poekavolokit läks kerräelemmää rannalta \nruohoja ja kortteita sekä mueta heiniä hevosillee. Sikasa ne lask \nkärristä moaha. Se rupes lihavalla kärsällää hetj tonkimaa, vaekka sen \nolj lihavuutesa tähe hankala liikkuva.\n\nMut tuski olj naesmustalaeset soanna piisii kantamasa risut ja lastut \nsyttymää ja miehet tullunna tuppaa, ku pihamoalta alako kuuluva hirvee \nvinkumine ja reäkymine, niinku puole moalima pahaeäniset pillit oes \nruvenna vonkumaa. Se sitte vasta olj kirkumista! Ja kahtomaa hypättyvä \nhuohmattii sika istuellaa pyörimässä, niinku tukkilauta kela sitä \npyöritettäissä. Mut tukkilauta kela ei kuetenkaa vingu ja reävy niin \nkauheest, ku se sika tek. Tuntu iha siltä, ku sitä oes elävältä pieniks \npaloeks leikelty. Se olj semmoesta kirkumista ja pyörimistä, että \nhevosettii rupes pelemuvammaa ja korskumaa.\n\n-- Hai kiimaa suskelisuijjaa -- sikkaa on tullunna pyörätaut! Tuolla \nsepällä kirotulla on varmaannii niin pahat silimät, että se kahto \nsikkaa pyörätauvvi... Lähetää nyt hetj tästä paekasta, ettei pyörätaut \ntartu meihi... Joutukee pistämää hevosia aesoe ja kantakoo lapset ja \ntavaranne kärrii... Mut elekee männä lähelle sikkoo. Joutukee, \njoutukee... hai kiimaa suskelisuijjaa... Ja tarttukoo pyörätaut siasta \nseppää, ku seppä pahoella silimillää sen sikkaa kahto, ja puristakkoo \nsen suolet tukkoo, niinku huosiame, ja kuevatkoo kaekki sisukset yhtee \nkoppuraa... Luoja nimessä... joutukee tielle! Hai kiimaa \nsuskelisuijjaa...\n\nTällä tavalla kirku vanaha mustalaesakka, joka taes olla koko laumma \nemä ja johtaja. Se olj harmoopäene ja kurunoamane sekä näytti \npahimmalta noejjalta. Se juosta lynkkäs sepä mökistä pakkoo, mikä \nkäpälistä keänty. Ja siitä pakokauhu tarttu toesiinnii: ne rupes \njuoksentelemaa ja huutamaa, niinku mielettömät. Ykskaks olj hevoeset \nvaljaessa, kimpsut ja kampsut kärrilöessä, joehi lapsmankaroeta \nviskattii niinku peltoo kivetessä kivijä raunioo, että niihe peät yhtee \nkolokki. Ne mankarat parku ja huus, niinku sus oes niitä roavellunna ja \nrepinnä. Sitte lähettii männä huristammaa tuhattulisella kiireellä. Ja \nse vanaha akka juoks eillä sekä huus, että:\n\n-- Joutukee, joutukee!... Hai kiimaa suskelisuijjaa...\n\nJa niin koko mustalaeslauma katos näkymättömii. Sika voan jäe pyörimää \nja voevottelemaa, niinku paholaese riivooma.\n\nSeppä läht pajjaasa poekoosa kahtomaa. Sitä ei ensaluks näkynnä missää. \nKu alaspäe pylläätelystä hiilivakasta kuulu jottae niiskuttamista, \nkiskas seppä vaka pohjallee. Siellä hiilii seassa olj poeka itkee \nturskamassa ja peloallaesena valittel, että:\n\n-- Ku se sikakornikas tulla ryöhäs tänne pajjaa ja minä sitä pelekäsin, \nkuumensin minä ahjossa poltinoran punaeseks sekä pistee söhäsin sitä \ntakapuolee, niin että oekee suhaht ja savu pölläht. Sillon se kyllä \nhetj läks pajasta poes, mut rupes tuolla pihamoalla pyörimää ja \nvinkumaa ja vielähää se yhä parkuu... En minä muuten oes pistännä, voan \nku minä pelekäsin, pelekäsin...\n\n-- No, ei sitä kauvva tarvii pelätä, eikä se kauvva ennee vingukkaa, ku \nnyt peäsin perille, minkälaene pyörätaut siihe on tullunna, sano seppä \nja mänj pajasta tuppaa.\n\nKu seppä sitte tuvasta tulj takas, olj sillä muvassaa pyssy, jonka perä \nse nost poskellee, kahto toesella silimällää -- ja nyt vasta se seppä \npahalla silimällä kahto -- sekä pammautti ampuva sikkoo ohtaa. Se \nkoatuva kellaht syrjällee, niinku ammuttu aenae. Ja sillon loppu \nvinkuminennii.\n\nSeppä anto poekasa hakkee avuksee toese miehe, jolle kerto ostaneensa \nsia mustalaesilta, ne ku pelekäs siinä olova pyörätauvvi. Kaksissa \nmiehi sika sitte koltattii ja suolattii lihat, joeta karttu niin paljo, \nettä astioeta ja suoloja olj parista noapurista käytävä laennaks \npyytämässä.\n\nMut sitte seuroovana talavena olj Lahe sepä mökissä leuvvat aena \nrasvassa sekä pyhinä että arkina. Eikä muuta pyörätautia tarttunna, ku \nvoan mahat pysy pyöreinä ja silimät vilikko pyöreinä, niiku kissan \nsilimät, paksuva ja makkeeta läskiä syyvvä loksuttaisaa. Seppä ei siis \nturhaa sanonna sitä talavee läskiseks talaveks.\n\n\n\n"]