[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$faEBpcs7vOip0x0nQXe0BOyaW3Nkcg5G49yfVdMSOFTs":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":21,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":22,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":23,"preamble":24,"content":25},2344,"Seitoja ja seidan palvontaa","Paulaharju, Samuli",1875,1944,"2344-paulaharju-samuli-seitoja-ja-seidan-palvontaa","2344__Paulaharju_Samuli__Seitoja_ja_seidan_palvontaa",null,"tietokirja",[],[],"fi",1932,9059,61802,true,[],[],[],"Paulaharju kuvaa Lapin kansanperinteeseen kuuluvia seitoja ja niiden palvontatapoja. Aineisto perustuu kirjailijan ja hänen vaimonsa keräämiin muistiinpanoihin Taka- ja Länsi-Lapin matkoilta. Teos luettelee pyhiä paikkoja ja taltioi vanhojen saamelaisten ja peräpohjalaisten kertomuksia uskomuksista ja haltioista.","Samuli Paulaharjun 'Seitoja ja seidan palvontaa' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2344. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","SEITOJA JA SEIDAN PALVONTAA\n\nKirj.\n\nSamuli Paulaharju\n\n\n\n\n\nHelsingissä, 1932\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seura,\n1932.\n\n\n\n\n\n\nSeuraavan esityksen tiedot ja asiat seidoista ja seidan palvonnasta\nolen poiminut omista ja vaimoni keräyksistä ja muistiinpanoista,\njoita olemme Lapin matkoilla tehneet. Tiedot ja kuvat Iijärven\nSeita-laassasta, Ulkukivestä ja Taavetin kivestä ovat tohtori Paavo\nRavilan antamat. Seidan palvonta esiintyy muistiinpanoissamme\nsellaisena kuin se vielä elää Lapin vanhojen muisteluksissa ja\nuskomuksissa. Seitojen ja pyhien paikkojen luettelo käsittää vain\nTaka- ja Länsi-Lapin, jotka tähänastisilla matkoilla olemme ennättäneet\nkiertää. Näilläkin seuduilla silti saattaa olla useitakin\npalvospaikkoja, joita ei ole tullut tietoomme, taikka ovat tiedot\nniistä jo unohtuneet. Mutta luetteloa voi täydentää. Muistelijoina on\nollut useita kymmeniä vanhoja Lapin ja Perä-Pohjan ukkoja ja eukkoja,\nsellaisia kuin Andaras Kitti, Salomon Näkkäläjärvi, Pekka Pokka, Elli\nValkeapää-Ketomella, Kadja-Nilla, Simo Vars, Piera Saara, Katriina\nLukkari, Birit Helander y.m.\n\nOulussa, toukok. 1932.\n\nS. P.\n\n\n\n\nSeidan palvontaa.\n\n\n\"Lappalaiset palvelivat kiviä, panivat niitä jumaliksi ja voitelivat\nkalanrasvalla ja poronkuulla\", sillä \"ihmisen suku on sellaista, että\npitää palvella jotakin, vaikka ei Jumalasta tiijä mitään.\"\n\nVanha lappalainen näin selostaa ja muistelee esi-isiensä ikivanhaa\nseidan palvomista. Hän on edesmenneiltä vanhoilta kuullut siitä\npaljon muisteluksia, joku ikäloppu äijä on itsekin palvonut\ntunturien merkillistä kiveä taikka kumartanut järvenrannan outoa\nkallionlohkaretta. Saattaapa muuan ukko sanoa sellaisenkin mielipiteen,\nettä joku pororikas suurissa tuntureissaan vieläkin joskus katoaa\nerämaahan salaiselle palvontaretkelle.\n\nVanha edesmennyt Lappi aivan yhtenään palvoi seitojaan, ja suuressa\nLapinmaassa niitä oli paljon. Mutta lappalainen, vaikka hän kiviä ja\nkantoja palvelikin, ei kumminkaan ollut niin yksinkertainen, että\nolisi, niinkuin joskus on sanottu, kumartanut mitä tahansa kiveä ja\npökkelöä. Vain erikoiset, muita isommat taikka muita merkillisemmät\npahdat, kivipaadet ja kallionlohkareet herättivät hänen huomiotaan.\nAlastoman tunturinrinteen yksinäinen jylhä pylväs, metsäkankaan\nyksinolija pahta taikka järvenrannalla yksinään tönöttävä\nvuorenjärkäle, koskenkorvan outo reikäkivi tai ruma veden kuluttama\npaasi olivat jo niin merkillisiä, että niissä varmasti piili jokin\nsalainen voima, jonka apuun saattoi turvautua. Kauas näkyvä valkoinen\nkallionkappale oli muita ihmeellisempi ja hyvin palvottava. Suuri voima\nsaattoi asua myös ruskeassa pahdassa, jonka rosot tavoittelivat ihmisen\nkasvojen taikka eläimen muotoa, yhtä hyvin kuin kivissä, jotka\nkokonaisuudessaan olivat ihmisen tai jonkin eläimen muotoisia taikka\ntönöttivät perustuksillaan kuin suuri lapinkota. Lappi oli pitkästä\nkokemuksestaan tullut huomaamaan, että sellaiset kivet olivat väkeviä\nja pyhiä ja antoivat tarvittaessa voimaa ja apua, kun vain osasi oikein\npyytää.\n\nRuijanmeren rantapahtojen monilukuiset ylpeät kalliomuodostumat,\nuseasti monta kymmentä metriä korkeat liuskakivi- ja kalkkikivipatsaat\n-- Lapinkirkot, Piispat, Sima-Langot, Hornit, Ahkkut ja Galgut --\nolivat kuin vartavasten siunattuja lapinjumaliksi. Helposti lappalainen\nne huomasi ja ahkeraan niitä palvoi. Kauas näkyi autiossa tunturimaassa\nmyös Terbmisvaaran nelimetrinen valkopäinen pylväs, niinkuin korkea\nvuorelaisen kota, hyvin huomasi Somasjäyrin valtavan rantakiven, hyvin\nSeiteoaiven suuren kalttopahdan, samoin Näkkäläjärven vaaleanharmaan,\nsuippoharjaisen parisylisen kalliolouhen. Taatsijärven kuusi-,\nseitsensylinen pystyseita seisoi kuin mahtava kalliotaatto jylhällä\npahtarannalla, ja hyvin huomattava oli Tenon Jäyribai-njargan seitakivi,\njoka komotti komeana kuin jättiläisen valtaistuin, komea oli\nPakajärvenkin Seitapahta. Koutokeinon Kilkkasjäyrin ruskea rosokivi,\nvain toista kyynärää korkea, ei koollaan kutsunut. Jumalaisen väkevä\nvoima piili sen oudoissa piirteissä ja salaisissa rosoissa, samoin kuin\nUtsjoen suun matalassa vesikivessä, joka rosopintaisena, oikein kuin\nvyöllä vyötettynä, yritteli painautua kuohujen alle.\n\nJoskus saattoi olla samalla paikalla toinenkin kivi aivan lähellä, ja\nsilloin ne olivat jumalia molemmat. Sellainen jumalaispari, Laila ja\nKristohver, seisoo Porsangerinvuonon Silhvarin laella. Läijisvuonon\nlähimailla Vaddasbaktessa on sarvilakkinen kiviakka sekä sen lähellä\nliikkuva kivi, molemmat palvottuja. Mustanlompolon rannalla\nPöyrisjärven takana on lähekkäin kolme neljä isoa kiveä, ja kaikkia\nkalamiehet ovat palvelleet.\n\nLuonnon laittamia kappaleita tällaiset lapinjumalat olivat, luotuja\nkiviä eikä ihmiskäsillä tehtyjä. Mutta on ollut muutamia palvoskiviä,\njoita mainitaan ihmisten laittamiksi. Sellainen kerrotaan olleen\nKittilässä, Jänkkäjärven Seijansaaressa, ihmisen muotoiseksi muovailtu\npunasinertävä pissikivi. Samoin sanotaan Kittilän Kuusirovassa olleen\nkivestä rakennetun \"uunin\" sekä sen perässä ihmisen mallisen\nlaakakiven. Muutamat palvoskivet olivat sikäli ihmistyötä, että\npalvojat olivat ne -- jonkin merkillisen näköisen kiven -- asettaneet\nsijoilleen pienempien kivien varaan -- jotkut pikku kivien varassa\nkyköttävät suurkivet kyllä olivat luonnon laittamia merkillisyyksiä ja\nsiis hyvinkin palvottavia. Muutamien pyhien paikkojen arvoa olivat\npalvojat korostaneet rakentamalla puisen aidan seitakivensä ympärille.\n\nKoko tunturi saattoi tulla suureksi pyhäksi paikaksi, varsinkin jos sen\nhoivissa oli voimallisen jumalan asuinsija, Seitapahta, Seit'autsi\ntaikka jokin muu jylhä tunturikorso, johon uhraukset toimitettiin.\nLapin joka äärellä on oma _Pyhätunturinsa, Pyhäkeronsa, tai\nPassechohkansa, Passevärrensä ja Passejäyrinsä_. Utsjoella on kolmet\nkomeat Ailigakset, _Utsjoensuun-Ailigas, Nuvvus-Ailigas ja\nKarigasnjargan-Ailigas_. Enontekiönkin tunturimaassa on niinikään\n_Ailakahvaara_, ja Enontekiön ja Norjan rajoilla on mahtava _Haldde_\neli _Haldii_, Haltiatunturi. Haldde on monen Ruijankin tunturin nimenä.\n\nVanhat tutkijat kertovat Lapinpuuseidoista, jotka olivat merkillisen\nnäköisiä kantoja taikka ihmisen muotoiseksi veistettyjä puita.\nSellainen ihmisen näköinen puupökkelö kerrotaan entiseen aikaan olleen\nPöntsön takametsässä, Kuusivaarassa, Kittilän ja Muonion rajamailla.\nNoin 40-50 vuotta takaperin se oli vielä ollut hahmollaan, oli ollut\npää silmineen, nenineen ja suineen, oli vielä kädet sivulta eteen\nkoukussa, oli jalat varpaineen sekä myös suoro. Enontekiön Ketojärvellä\nkerrotaan niinikään olleen puisen kalajumalan, samoin Keräsjärven\nrannalla. Ihmisten tekemiä olivat kumpainenkin olleet.\n\nMutta monilukuiset puiset patsaat, nuppipäiset kannot, -- vert. Julius\nKrohn, Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus, siv. 77, sekä Uno\nHolmberg, Lappalaisten uskonto, siv. 37 -- joita vieläkin näkee siellä\ntäällä Peräpohjassa, tuskin ovat olleet lappalaisten puujumalia.\nAinakin Kittilän erämaissa, Molkolammen rannalla, Mustanlammen päässä\nMustavaarassa, Kinisselällä ja Liivajoen tienoilla sekä Uollin\nPöytämaassa tällaiset kannot ovat vain hyvin onnistuneen pyytöretken\nmuistoksi hakattuja _pattahia, keripäitä_. Kalanpyytäjät hakkasivat\njärven rannalle _kalapattahan_, peuranpyytäjät samoin tekivät patsaan\npeurasaaliin muistoksi. Kontion kaatajat laittoivat patsaan kontion\nkaatoretken muistoksi, vieläpä lintumiehetkin muistivat patsaalla hyvää\nsaalispaikkaa, varsinkin erinomaista metson kiimakenttää, vaikkapa\nsellaista kuin Uollin Pöytämaa. Patsas hakattiin pari kyynärää\nkorkeaksi, tehtiin sen päähän kaula ja nuppi, veistettiin vielä\nneljältä taholta, että se paremmin kuivaisi, eikä pian lahoisi, ja\nlopuksi leikattiin sen kylkeen vuosiluku sekä pyytäjäin puumerkkejä.\nPatsaat olivat tavallaan saaliskarsikoita, ja niitä saattoi olla\nuseampiakin samalla kalarannalla tai pyytökankaalla, aivan samalla\ntavalla kuin edellämainittujen teosten julkaisemassa kuvassa\nJumiskojoen kankaalla. Samankaltaisia saaliin saantimerkkejä ovat\nUtsjoen tunturien _riekkokivet_. Utsjoen riekonpyytäjän sanotaan\nhyvälle saalispaikalleen kääntävän kiven pystyyn ja nostavan vielä\ntoisen, pienemmän kiven sen nokkaan. Ruotsin-Lapin Jukkasjärven entiset\nkalamiehet saatuaan Sautusjärven takaisesta Saivosta hyvän siikasaaliin\nrakensivat rannalle, nuotan nostimille mättäistä _ihmisenkuvia_, \"että\ntoistekin siihen veetään\".\n\nMuuten lappalainen varsin monesti rakentelee kiviä päällekkäin. Aution\npuuttoman tunturin palkaan hän viitoittaa kivilatomuksilla. Polun\nviereiselle isolle kivelle hän nostaa pienemmän kiven, sitten vielä\ntoisen, kolmannen, joskus neljännenkin niin, että palkaan vartijaviitta\nseisoo kuin tunturijumala. Toisinaan näkee venevalkaman vieressä\npikkuisen kiviukon seisoa tönöttävän. Se on lasten rantakivistä\nrakentama leikkipatsas. Myös ensi käyntinsä muistoksi saattaa\nlappalainen outoon tunturiin nostella kiviä päällekkäin.\n\n Lappalaiset palvelivat elinkeinojensa mukaan ainakin kolmia seitoja.\nKalanpyytäjät kumarsivat _kalaseitaa eli kalajumalaa_, peuramiehet\npalvoivat _peuraseitaa_, ja porolappalaisilla oli _poroseita_.\n\nKalaseidat olivat luonnollisesti aina pyytöveden äärellä. Ruijan suuret\nkalajumalat olivat vuonojen rannoilla. Järven rantaseidat olivat hyvin\nusein niemessä, kuten on Kaarantojärvellä, Törmäslompolossa,\nJierisjärvellä, Sirkka-, Särki- ja Sotkajärvillä. Monet taas olivat\njärven saaressa, niinkuin Säytsjäyrin, Muddusjäyrin, Iijärven sekä\nInarin Ukko ja Golleahkku. Jotkut olivat lahden perukassa, kuten\nKetojärven seita. Jokikalastajien jumala oli joenmutkan niemessä,\nniinkuin Tenolla Jäyribai-njargan iso kivi, taikka kosken rantavedessä,\nkuten Utsjoen suupuolen kalaseita. Jurmunkosken seitakivi oli ennen\nollut Seitajyppyrällä kosken rannalla.\n\nPeuramiesten seita seisoi useinkin suuressa tunturissa. Ruijan\ntuntureissa niitä oli m.m. Läijisvuonon lähimailla komea Vaddasbakten\nkiviakka. Karigas-njargan-Ailigaksessa oli ennen utsjokelaisten ja\ninarilaisten mahtava peurajumala. Mutta saattoi peuraseita olla\nalempanakin koivuoudassa kankaalla, niinkuin Outakosken luona, Tenon\nlähellä, saattoi joskus maata romottaa joenrannalla aivan vesirajassa,\nkuten Utsjoen suupuolen reikäperäinen kallionlohkare, taikka olla\njärvenniemessä niinkuin Inarin Muddusjäyrin palvoskivi.\n\nErämaita kiertelevien porolappalaisten jumalaiset olivat useinkin\nsuuren tunturin selällä, jutokeinon varrella tai ainakin sen\nlähitienoilla niin, että tunturimies eloineen jutaessaan saattoi hyvin\nkäväistä palvospaikallaan. Sellainen oli Terbmisvaaran suuri pystykivi,\nsamoin Siduskohpan eli Seiteoaiven valtava kalttopatsas ynnä\nNjuohkargtunturin ja Annivaaran seidat sekä Porsangerinvuonon\nhopeahattuisen Silhvarin Laila ja Kristohver ynnä monet muut Ruijan\ntunturijumalat. Moni ylilappalaisen poroseita oli tunturimaassa\nasettunut järven alastomalle rannalle, niinkuin Haldden seutujen\nSomasjäyrin valtakallio, taikka joenrannalle, niinkuin Tenon\nJounasgädgi. Outamaiden poroseita voi myös olla mäntyisellä kankaalla,\nkuten Pakajärven suuri Seitapahta.\n\nMutta monta kertaa saattoivat samaa seitaa palvella sekä kalamiehet\nettä peuranpyytäjät. Sellainen molempien pyytömiesten palvoskivi oli\nRovasielg-jäyrin jumalainen Utsjoen Petsikkotunturissa, samoin\nSärkijärven seitakivi Kittilän Tepastojoella ja Törmäslompolon seita.\nPakajärven seitaa lienevät palvelleet sekä poromiehet että\npeuranpyytäjät, samoinkuin Ailigas- ja Muotkatunturien seitoja.\nTaatsijärven pystyä patsasta palvoi koko lappi, peuramiehet, kalamiehet\nja poromiehet, ja yhtähyvin Näkkäläjärven seita oli kaikkien palvoma.\nPeuran antajaksi oli Näkkälän suurkivi havaittu, kun sen luota kerran\noli saatu kaksi isoa peurahirvasta, jotka olivat takertuneet sarvistaan\ntoisiinsa metsänsolkeen.\n\nSeita oli ankara jumala. Sitä piti ahkerasti muistaa ja palvoa, jos\ntahtoi, että kaikki menestyisi hyvin. Kalaretkelle mennessään pyytömies\naina souti seitakivensä luokse tekemään lupauksia, pyytämään hyvää\nonnea ja kysymään jumalaisen mieltä. Alattiovuonon lappalainen souti\nKalkkiniemen Galgun tyvelle, pani kalanruodon Galgun päälaelle ja\nkumarteli. Jos ruoto putosi maahan kumolleen, ei tullut kalaa, mutta\njos se putosi kohdalleen, kourupuoli ylöskäsin, oli Galgu suosiollinen\nja soi hyvin kaloja. Kittilän Karhulan Sammu meni Kaisa-Mariansa kanssa\nTaatsin jumalaisen juureen laulamaan:\n\n    \"Jos saamme kaloja,\n    suuren siian,\n    niin suurimuksen siianpään\n    tuomme sinulle.\"\n\nKivijärven Kutumaraston palvoskivelle, Norjan ja Suomen rajalla, hyvien\nrautujen haltialle, pyytäjät lupailivat:\n\n    \"Jos nyt annat kaloja,\n    niin annan sinulle lahjoja,\n    jos annat rautuja.\"\n\nKilkkasjäyrin ruskeata pikku jumalaista Hukka-Salkko kävi kala-apajalle\nmennessään pyytelemässä:\n\n    \"Addi munji kuulit,\n    nuko ouddike addam!\n    Mu vuoilli vuoijam duu.\"\n\nJa Oskalon vanha äijä puheli samalle Kilkkasen kivelle:\n\n    \"On huono sää.\n    Veämme nyt palvoskalaa.\n    Jos saamme hyvin kalaa,\n    niin kyllä voijamme sinut rasvalla.\n    Kyllä sinä, ratikka, olet siinä ruostunut.\n    Mutta jos saamme hyvin kalaa,\n    niin kyllä me sinulle tuomme rasvaa,\n    ja puhistamme sinut.\"\n\nUtsjoen suupuolen kalajumalan palvojallakin oli omat sanansa, niinkuin\nraamatun lauseet. Omasta kokemuksesta ne oli opittu ja hyviksi nähty,\neikä niitä tyhjän takia ruvettu lausumaan.\n\nSeitaa puhuteltuaan kalamies meni apajalleen ja sai hyvin kalaa.\nHukka-Salkko sai nuotan täyden, Oskalon äijä sai nuotan täyden, ja\nKarhulan Sammu Kaisoineen veti paljon siikoja.\n\nMutta sitten piti muistaa jumalaista. Sitä vietiin, mitä oli luvattu,\nkalaa, kalanpäitä tai kalanrasvaa -- jäämereläiset veivät merikalan\nrasvaa, ja siitä Uuniemen Ailisgädgi antoi pallasta. Tavallisesti\nvoideltiin seitaa kalansuljuilla tai muulla kalanrasvalla. Inarilainen\nantoi taimenenpään, tenolainen voiteli lohensuolilla ja rasvalla.\nInarin parasta kun oli taimen, Tenon taas lohi. Mutta joskus annettiin\nmuutakin kuin kalaa. Utsjokelainen uhrasi rahaa, Ketojärven seitaa\nvoideltiin viinalla ja voilla, Könkämäenolla heitettiin tupakkaa, ja\nKivijärven Kutumarasto vaati rautaa ja terästä, neulaa, naskalia tai\nmuuta rautaa, mutta tyytyi tulitikkuihinkin. Karhulan Sammun akka vei\nTaatsin jumalaiselle isomuksia siianpäitä. Taatsissa oli oikein\nvartavastinen koivuriuku, Murri-Pekan ja Pultsu-akan tekemä,\nsompalatvainen pitkäkäsi, jonka pyörähtävälle, vitsoista väännetylle\nlatvakerille asetettiin kalanpää tai muu uhri ja pahdan vierteellä\nseisten ojennettiin ja asetettiin jumalaisen olkapykälille. Sitten\nasetettiin pitkäkäsi sievästi sijalleen seitaa vasten nojaamaan.\n\nMutta Tepastojoen Särkijärven Reikäkiuelle piti antaa uhrilahjat\n_ennen_ pyytöönmenemistä ja sanoa:\n\n    \"Vesi vanhin veljeksistä,\n    anna, kalajumala, kaloja\n    tälle vuorokauvelle!\"\n\nPiti vielä tehdä tuli kiven viereen ja pyydellä:\n\n    \"Tuli nuorin tyttäristä,\n    anna päivän paistaa,\n    että kala pysyy liikkehellä järvessä!\"\n\nTepastolompolon ja Puljun miehillä oli aina kalalle mentäessä kova\nkilpailu, kuka ensin ennättäisi antaa lahjansa Reikäkivelle. Sillä\nkalaa sai parhaiten se, joka oli lahjansa antanut, työntänyt jumalaisen\nuhrikoloon. Yhtä useampaa ei samalla kerralla siihen sopinut, eikä\ntoisen ennättämää lahjaa saanut ottaa pois, ennenkuin vasta vuorokauden\npäästä, toisella kalavuorolla. Parhaimuksia kaloja sekä tupakkihastoja\npyytömiehet jumalalleen uhrasivat ja voitelivat sitä kalanrasvalla.\nMutta monta kertaa kalamiehille tuli tavaton tora, kun toinen kumminkin\nkesken pyytövuoroa viskasi toisen antaman lahjan pois ja työnsi sijaan\nomansa. Entiseen aikaan Rautuskylän ja Jiesiöjärven miehet olivat\nriidelleet ja tapelleet ankarasti, lyöneet parilta mieheltä jalatkin\npoikki, ja niin oli käynyt, että hyvä siika oli kadonnut koko järvestä\nniin, ettei ole neljäänkymmeneen vuoteen nähty, silliä ja rökkäitä\nvain.\n\nSamoin kuin kalamiehet, samoin peuramiehetkin pyytöretkelle mennessään\nkävivät jumalaisen juurella. Muddusjäyrin seitakiveltä pyytäjät\ntietelivät, mihin päin olisi paras lähteä saaliin ajoon, luetellen\nnimiä toisensa perään. Mitä nimeä mainittaessa seita liikahti, sinne\noli paras painua. Silloin ei koskaan retki mennyt hukkaan, kun kerran\nseita oli sen tunnustanut. Taatsin suurkiven luona Karhulan Sammu ja\nMurri-Pekka laulelivat ja lupailivat:\n\n    \"Jos saamme peuroja,\n    niin suurimukset naamasarvet\n    me sinulle tuomme.\"\n\nKerran kalaa pyytäessään Taatsijärvellä Sammu rupesi seitaa\nkunnioittaen laulamaan peurasta, ja niin väkevä jumalainen oli, että\npian tulikin järven takarannalle neljä peuraa. Niitä kohta lähdettiin\najamaan, yksi saatiin, ja aamulla Sammu saatteli naamasarvet jumalalle,\nkurotellen ne pitkällä kädellä seidan olkapäälle.\n\nEntiset suuret lapinnoidat olivat peuraseitansa juurella joikanneet ja\nlopulta menneet loveen, _louheen_, ja siinä _juovsattaneet_ tunturista\npeuroja saaliikseen. Silloin oli seidan voima ja noidan voima vetänyt\npeuroja kiven äärelle. Utsjoen suupuolen peuraseidan luona oli\nlapinnoita ollut poikineen, mennyt loveen ja kieltänyt poikaa puhumasta\nsanaakaan, vaikka mitä näkisi Ailigastunturissa. Mutta kun poika oli\nnähnyt tunturista jutavan suuren peuratokan, hän ei ollut malttanutkaan\nolla huudahtamatta:\n\n    \"Guoddit duokke duoddarast!\"\n\nTämä oli ollut niin paha asia, että peurat olivat heti hävinneet, ja\nnoita poikineen oli lentänyt keskelle jokea muuttuen kahdeksi kiveksi.\nJa samat kivet ovat vieläkin samassa paikassa.\n\nVaddasbaktessa Ruijan noidat, vanha Raste-äijäkin ja Bikka-ukko,\njuovsattivat villipeuraa -- ja muutakin kallista eläintä -- tehden\nvielä naisen näköisen olion seitakivelle, ja Vaddasbakte oli niin\nvoimallinen, että veti peuroja laumoittain juurelleen, eikä laskenut\nniitä enää pois luotaan. Siihen peurat kuolivat nälkään, ellei\njuovsattaja tai joku muu tullut niitä tappamaan. Vaddasbakten jumalan\njuurella olikin tavattomat sarvikasat, joita sille oli saaliista\nuhrattu.\n\nSarvet, varsinkin hirvaan suurimukset naamasarvet, olivat parasta, mitä\npeuranpyytäjä saattoi jumalalleen antaa lahjaksi. Niinkuin Vaddasbakten\nniin myös monen muun peuraseidan ympärystä oli täynnä sarvia, toisissa\noikein isot röykkiöt. Outakosken peurajumalan juurella on vieläkin\nlahonneita sarvenkappaleita. Sanotaan ennen olleen kiven ympärillä\noikein aitauksen, jonka sisäpuolelle sarvet oli aseteltu, ja vahva\npolku oli kiveltä vetänyt tunturiin. Luja aita oli aikoinaan ollut myös\nSilhvarin Lailan ja Kristohverin ympärillä, ja aidan sisäpuolella oli\nsarvia. Vanhoja lahonneita sarvia näkyy vielä Roavvisielg-jäyrin\npeuraseidan juurella, samoin Ailigastunturissa.\n\nSarvet olivat hyviä, mutta kelpasi seidalle muukin tavara, niinkuin\npeuran päät ja konttiluut. Muddusjäyrin kivelle sanotaan viedyn\npääluita, samoin Ailigastunturin jumalalle. Kontteja annettiin ainakin\nMuddusjäyrin ja Näkkäläjärven seidoille, jopa konttiluut särjettiin ja\nvoideltiin kiveä rasvalla, niinkuin Näkkälän ja Seitalompolon jumalia.\nKargguvaaran seitaa siveltiin sulatetulla peurankuulla. Joskus kelpasi\njumalaiselle rahakin. Outakosken suurkiven salaiseen koperoon pantiin\nrahoja, samoin kuin Utsjoensuun rantakiven syvään peräaukkoon, ja rahaa\nmainitaan Ailigastunturin seidalle uhratun sarvien ohella. Rahalahjat\nlienevät kyllä annetut useammin muun asian kuin peurasaaliin takia.\n\nYlilappalaisilla, jotka alituisesti kiertelivät tuntureita\nporolaumoineen jutaen milloin pohjoiseen Jäämeren rannoille, milloin\ntaas etelän outamaihin, oli aina syksyin ja keväin parhaat\npalvosaikansa. Syksyllä, kun kesä oli eletty Jäämeren vilpoisessa\nhengessä, ja vasat siellä kasvaneet hyvin sekä koko elo oli komea ja\nlihava, piti viedä jumalalle suuret lahjat, että se edelleenkin antaisi\nelon yhtä hyvin menestyä. Keväällä taas piti palvoa ja tehdä lupauksia,\nettä jumala soisi hyvän kesänmenon. Suurilla poromiehillä oli\ntunturissa oma palvoskivensä, jonka ohitse tai lähitienoitse erämaita\njutaessa vaellettiin. Vanha Jouna-äijä ruuhkautti tokkansa Tenon ylitse\naina Gaavan luona Jounas-gädgen ohitse. Koutokeinon Niilas-Niila\nSaaralla oli palvoskivi Alattion takatuntureissa, Fallisjoen latvoilla.\nJäämerelle jutaessaan Niila pysähtyi eloineen tunturiin, antoi lauman\nsiellä levähtää ja palkia, vei sarvia palvoskiven _pohjoissivulle_ ja\nsanoi:\n\n    \"Kun minä kiellän menemästä,\n    niin älä laske!\n    Mutta kun minä käsken,\n    niin laske!\"\n\nJa sitten vasta, kun ukko antoi elonsa lähteä jutamaan, antoi seitakin\nluvan, ja meno onnistui hyvin. Syksyllä Niilas-Niila taas palasi samoja\nteitä etelään, pysähtyi, kävi kivelle, asetteli sarvia kiven\n_eteläsivulle_ ja sanoi samalla lailla.\n\nKarran Rastin seita oli niinikään pohjoisissa tuntureissa, ja ohitse\njutaessaan äijä aina meni jumalansa juureen yöksi nukkumaan. Sitten\nukko pyyteli ja lupaili:\n\n    \"Tuon keväällä tullessani\n    sulle lannanrommia,\n    jos sitten suojelet eloani,\n    ettei yksikään poro vieri pahdalta alas,\n    kun keväällä merenrannalle menen.\"\n\nEivätkä porot vierineet jyrkkien pahtojen kuruihin. Hyvin meni Matin\nAslakankin elo Raisintuntureissa, joissa oli Aslakan palvoskivi Pilton\ntakana. Vaikka oli kamala kallionpaikka, toisella puolella jyrkkä\npahtaseinä, toisella pohjaton kuilu, kapea kulku vain välissä, niin\nehjänä ruuhkasi elo sen ohitse, kun Aslakka oli käynyt palvoskivellään\nparhaissa vaatteissa ja avopäin sitä kumarrellut ja pyydellyt. Mutta\nniin ankara oli sitten tunturijumala, ettei Aslakka saanut tokastaan\nmyydä poroja. Sivakoista ja sivakkavitsoista hän vain sai antaa vanhoja\nsilmäpuolia ja muita kisuraporoja.\n\nPanne-galles taas syksyllä toi Jäämereltä palatessaan inarilaiselle\njumalalleen ruijanviinaa.\n\nRuotsin-Lapin Rensjön lappalaisten suuri uhripaikka oli _Vaassilaki_.\nSe oli korkea tasalakinen tunturihuippu Norjan rajoilla, ja tunturin\nympäristöillä oli lappalaisten elolla kaikkein lihavimmat ruohoiset\nkesälaitumet. Siellä porot menestyivät hyvin, ja lappalaiset uhrasivat\nVaassilaelle kaikkein kauneimmat ja mieluisimmat poronsa, valkoiset ja\nmustapilkkuiset härät. Uhriksi valitun elukan sarviin sideltiin\nsilkkinauhoja ja kirjavia pauloja, jotta poro oli oikein korea. Ja\nkohta kun poro oli jumalalle nimitetty, se katosi itsestään tokasta.\nToiset Ruotsin lappalaiset taas palvelivat Vittanginvaaran Uhrilakea,\njoka oli Vittanginjoen latvoilla. Vaaran laki oli ennen aivan täynnä\nporonsarvia. Ja Kummaenon latvoilla oli hirmuisen iso, harmaansekainen\nyksinäinen Uhrikivi, jonka juurella oli poronsarvia kalloineen. Sitä\npalvelivat Lainiovuoman lappalaiset, samoin kuin Norjan puolella\nkesälaitumilla ollessaan Haldiiladnin kahta pientä kivijumalaa, jotka\nseisoivat vierekkäin hattu päässä kuin \"härra ja rovva\" kivitievalla\nAinajäyrin rannalla Maalsjoen latvoilla. Sarvia hekin antoivat\njumalilleen sekä lanttejakin.\n\nSuomen tuntureissa oli monen erämaiden kiertäjän palvoskivi.\nNillukka-äijä toisen vanhan ukon kanssa voiteli poronkuulla Ketojärven\nseitakiveä, ja rasva rupesi kiven kyljessä oikein elämään. Jomppaiset\nja Vuolabbat palvelivat Ailigastunturin Ivvarkuivissa, kantoivat\nuhripaikkaansa kasoittain poronsarvia ja konttiluita, jopa\nhopeataalereitakin. Siellä vanha Maaret Vuolabba uhrasi, ja siellä myös\nentinen Niila Jomppainen kävi palvomassa. (Maaret Vuolabba s. 1787, k.\n1866. -- Niila Jomppainen s. 1802, k. 1873.)\n\nVanha kuulu Chalkku-Niila (Chalkku-Niila s. 1822, k. 1912) taas uhrasi,\nkerrotaan, Viipustunturissa ja Peltotunturissa, sanotaanpa,\nTaatsissakin. Enimmin hän sentään ehkä palvoi Viipustunturissa.\nViipustunturissa on kauhean ruma kuru, Lemminkorsa, ja se oli Niilan\nuhrauspaikka. Joka syksy mikkelin aikoina, kun elo oli komeimmillaan ja\nhirvaat rupesivat rykimään, Niila puki parhaat parseelit päälleen, otti\nmuutamia poroja sekä eväitä matkaansa ja yksinään juti tunturiin. Eikä\nkukaan tietänyt, mihin hän katosi. Chalkku-Niila meni palvospaikkaansa\nViipustunturiin, makaili siellä pari viikkoa ja uhrasi jumalalleen\nkolme kaikkein komeinta poroa, mustan hirvaan, valkkohirvaan ja\nhallavankarvaisen hirvaan. Ei Niila niitä tappanut, vaan syöksi ne\nelävinä syvään tunturin halkeamaan. Parin viikon kuluttua Niila palasi\ntakaisin, mutta ei hän kenellekään muistellut, missä oli ollut.\n\nKittien palvospaikka taas oli Muotkatunturien Galguoaivessa. Sinne\nvanha Kunku-Hannu vei lahjansa, ja siellä sitten entinen Kitti-Niila\nuhraili ja joikaili Galguoaivestansa. Se oli valkkopäinen tunturi,\näijällä oli monta kymmentä gufittarien valkkoa, gabba-jievjaa sekä\nkirjavia poroja, ja ukko itse oli jo valkkopäinen. Siitä Niila komeasti\njoikasteli:\n\n    \"Galguoaive riggii ukkii joo\n    Galguoaive gabba-jievja,\n    Galgu kirjotallat joo,\n    gabbaa gabbaa lihkkii joo,\n    riggii ukkii joo.\n    Houpp!\"\n\nJa sitten taas:\n\n    \"Galguoaive njälja loggi gabba-jievja,\n    joo joo joo,\n    Galguoaive, Galguoaive gabba-ädjä,\n    joo joo joo,\n    Galguoaive gabba-isid,\n    gog gog gog goo -- houpp!\"\n\nJoka syksy Niila uhrasi tunturijumalalleen valkoisen spailakan, joka\nsyksy spailakka katosi, eikä Niila muistellut siitä muille mitään. Ja\nporoelo vain yhä lisääntyi, ja valkkoporoja sekä kirjavia poroja tuli\nniin,että kirjava tokka näkyi kauas tunturista. Koko elinaikansa ukko\nuhrasi ja joikaili tunturistaan. Vielä Niilan kuoleman jälkeen kuultiin\nGaissavaarasta, palvostunturin tienohilta kummaa joikausta:\n\n    \"Vuoi dak riggäk,\n    vuoi dak riggäk,\n    ukkuu kukkuu,\n    oo-oo oo-oo oo!\n    Vuoi dak riggäk,\n    riggäk riggäk,\n    ukkuu kukkuu,\n    uu-uu uu-uu vv!\"\n\nPoroja uhrasivat seitakivelleen ennen monet muutkin tunturienkiertäjät.\nSilhvarin jumalaisparista kerrotaan, että piti otettaman syksyllä vasa\nja poltettaman jumalaisten juurella niin, että siitä elo hyvin\nmenestyisi.\n\nHyvin sanotaan kaikkein seidanpalvojien elon aina menestyneenkin.\nJumalainen antoi palvojiensa elon nopeasti lisääntyä, ja palvoseloksi\nsitä sanottiin,kun se oli palvomalla saatua. Matin Aslakan palvoselon\nsanotaan aikoinaan olleen 5,000-6,000:n suuruisen. Chalkku-Niilalla\nkerrotaan olleen 4,000-5,000 poroa, ja monen tuhannen tokka oli ollut\nKitti-äijälläkin. Monessa siidassa sellaista suureloa oli pitänyt\nraitioida.\n\nMutta kun tunturienkiertäjä oli tullut niin vanhaksi, ettei enää\njaksanut vaeltaa elonsa matkassa pitkin erämaita eikä mennä\nseitakivensä luokse, otti hän pyhästä palvospaikasta sopivan kiven sekä\nhoiteli ja palvoi sitä. Näin ainakin sanotaan Koutokeinon isonrikkaan,\nMatin Aslakan, tehneen. Kolmikorttelisen, pitkulaisen siniharmaan kiven\noli Aslakka ottanut merituntureista, Girjegaissasta, ja Haldden kautta\njutanut sen kanssa Koutokeinoon. Siepin Matin talossa Aslakka oli\nvanhuutensa päivät makaillut ja hoidellut palvoskiveä makuusijansa\npäänpohjissa. \"Se on niinkuin tahkokivi... olen Girjegaissasta sen\nottanut\", äijä oli aarrettaan muille selitellyt. Pään alla oli kivi\nollut silloinkin, kun Aslakka oli kuollut, ja ukko oli jo ennen\nkuolemaansa sanonut, että pojanpoikansa, Matin Niila, saa periä puolet\nhänen kivestään. Ja Matin Niilalla olikin sitten ollut ainakin\nparintuhannen elo. Kuollut on jo Niilakin, toistakymmentä vuotta\ntakaperin.\n\nChalkku-Niilallakin sanotaan olleen pieni palvoskivi päänpohjissa, kun\nhän ei enää kyennyt menemään Lemminkorsaan.\n\nMutta tällainen pikku jumalainen ei ollut niin voimallinen kuin suuri\ntunturijumala. Matin Aslakan elo rupesi hupenemaan, kun tunturien\njumala unohdettiin, samoin Chalkku-Niilan tokka alkoi nopeasti\npienentyä, kun ukon täytyi jättää Lemminkorsan retket. Kuolemaa\ntehdessään Niila sanoi joukolleen:\n\n    \"Gäccek dak arvolazak, boccok mannak bagjel tou!\"\n\nNiinpähän menivätkin. Tokka suli ja raukeni, viimeiset porot laukkoivat\nMaanselän tuntureihin ja sinne katosivat.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPaitsi kalan ja peuran -- ja muunkin metsänriistan -- pyytöonnea sekä\nporoelon menestystä, pyysivät lappalaiset seidaltaan usein muutakin:\nterveyttä, matkaonnea ja mitä milloinkin, hyvää menestystä yleensä. Ja\nuhriksi annettiin useimmin rahaa, mutta myös muutakin, messinkisolkia,\npauloja... Terbmisvaaran suurkiven juuresta on löydetty pari ikivanhaa\nrautaista nuolenkärkeä. Suuren lapinnoidan Chuolda-Siiman Porsangerissa\nkerrotaan Keisin Alleppahdan luona joikanneen ja juovsattaneen luokseen\nnuoria tyttäriä ja uhranneen niitä Alleppahdan rumaan, kylmää uhoavaan\nSiimankoroon.\n\nTunturien kivijumala oli hyvin ylpeä ja arka arvostaan. Jos sitä ei\npalvonut eikä muistanut, niin ei liioin menestynyt. Oskalon pojat\nmenivät ylpeästi Kilkkasjäyrille sanomatta sanaakaan ruskealle\nrantakivelle. Mutta eivät liioin saaneet ainoatakaan kalaa. Oskalon\näijälle palvoskivi näytti vain nauravan, kun antoi hänelle huonosti\nkaloja niin, että kalamiehen täytyi ärähtää: \"Älä sie naura!\" Enempää\nOskalon ukko ei sentään uskaltanut sanoa. Pöyrisjärven Palosaivon\npalvoskivi oli niin tarkka, ettei sallinut kalalla oltaessa puhuttavan\nmitään. Kun Hukka-Salkko huomaamattaan sanoi jotakin Proksin Pieralle,\nniin sekin jo oli sellainen loukkaus, että pyytömiehet menettivät juuri\nsaamassa olevan saaliinsa. Kittilän Rastinkylän Korteniemen seita taas\nei sallinut nuotalla oltaessa sanottavan ei kissan eikä koiran nimeä.\nOlivat siellä ukot olleet kerran kalalla ja pari poikaa puittioina.\nVaikka kalamiehet olivat ankarasti kieltäneet ja pieksäneetkin, olivat\npojanilkiöt kuitenkin hokeneet: \"Kissa koira, kissa koira, kissa\nkoira...\" Ja niin kovasti Korteniemen seita oli siitä suuttunut, ettei\nollut antanut pyytömiehille ainoatakaan kalaa.\n\nHyvin typerää ja ajattelematonta oli kieltää palvoskivelle annettu\nlupaus. Sen seita aina kovasti kosti. Hukka-Salkko Oskalon äijän kanssa\nlupasi Kilkkasjäyrin kivelle kalaa ja kalanrasvaa ja sai nuotan täyteen\nkaloja. Mutta juuri kun nuotta oli rantaan tulossa, puolivedoissa,\nlautaset jo kaikki näkyvissä, joku sanoa höläytti:\n\n    \"Jo me sinua rasvalla voitelemme,\n    emme anna sulle mitään.\n    Lyömme kivellä pääsi rikki!\"\n\nMutta silloin tuli suuri tuulenpuska ja repäisi nuotan nurin niin, että\nkaikki kalat pääsivät karkuun, menivät minnehän menivät, mutta ei niitä\nenää näkynyt. Pelästyi Salkko, pelästyivät toisetkin ja uskoivat, että\nkivessä on voimaa ja haltioita. Eivät kalamiehet uskaltaneet kiveen\nedes koskea, jopa ruveta lyömään päätä pois. Mutta muuan lapinukko,\njoka hyvin lupaili kalanpäitä Ahkkujäyrin palvoskivelle ja sai paljon\nkaloja, oli niin ylpeä, ettei antanutkaan mitään, meni vain ja kalautti\nkirvespohjalla kivennokan poikki, paiskasi järveen ja sanoi:\n\n    \"En anna sinulle paskaakaan!\"\n\nMutta niin voimallinen oli kivi, että ukko tuli pitkäksi aikaa aivan\nsokeaksi ja kuuroksi. _Kalajumala_ kosti näin, mutta lappalainen\ntietää, että _kalliojumala_ olisi ollut kostossaan paljon ankarampi.\n\nEi Sotkajärvenkään vanha seita ollut kovin väkevä. Kari-Mikko teki\nsille uhrauksen, että antaa metson, jos saa hyvin saalista. Mikko sai\nhyvin, mutta menikin ja paskansi palkaksi seidan viereen. Siitä\npalvoskivi pahastui ja huusi koko yön niin, että Nilivaaran muori\naamulla arvasi asian ja sanoi: \"Kuka on seijalle pahaa tehnyt, kun se\non huutanut?\" Ja muorin täytyi mennä sovittamaan kivelle tehty paha\nteko.\n\nPaljon väkevämpi edellisiä oli Jäyribai-njargan kalajumala Tenolla.\nTenolainen sai lohta padostaan ja antoi osan seidallekin. Mutta\nsattuipa sitten niin, ettei luossaa tullut muutamaan päivään. Tenomies\nsuuttui, meni ja piiskasi koijurisuilla jumalaansa ja pilkkasi:\n\n    \"Et sie ole mikään jumala!\n    Vaikka mie olen sinua voijellut rasvalla,\n    et ole antanut kalaa.\"\n\nKun kalamies taas meni padolleen, niin kova tuulenpuska paiskasi veneen\nkumoon, ja ukko oli vähällä hukkua. Peloissaan kääpersi kalamies kiven\nluo pyytämään, ettei se enää olisi vihainen.\n\nMutta Paksunmaan Kuhmuotta Kittilässä oli niin äkäinen, että poltti\nJänkkäjärven seitakiven, kun se ei enää antanut hänelle kaloja. Ukko\nväänsi kiven veneeseensä, souti sen Seijansaaresta kalakentälleen,\nkokosi risuja ympärille ja pisti risut tuleen. Sitten Kuhmuotta kantoi\nkattilalla vettä järvestä kuumalle kivelle niin, että se hajosi\ntuhansiksi palasiksi.\n\nPolttamalla sanotaan Päiviönkin hävittäneen Muddusjäyrin seitakiven.\nPäiviö oli niin yltiöpäinen, että jo poikasena irvisteli palvoskivelle\nnuottaulkujen takaa, eikä sitten aikuisena antanut sille kalaa eikä\nvoidellut, vaikka oli järvelle mennessään luvannut. Siitä seita\nsuuttui, eikä antanut Päiviölle kalaa milloinkaan. Päiviö meni kysymään\npapilta, miten tämä olisi seidalle kostettava, ja pappi käski polttaa\nkoko epäjumalan. Päiviö poikineen kantoi puita ja tuohia kiven\nympärille suuren kasan ja yritti niitä pistää tuleen. Mutta rovio ei\nsyttynyt palamaan. Päiviö meni taas papille valittamaan, ja pappi\nneuvoi: \"Pitää sanoa nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, kun iskee\ntulta.\" Päiviö iski tulta ja sanoi papin antamat sanat. Tuli romahti\nheti palamaan, kivi pamahti halki ja pyörähti järveen. Mutta kiven\nuppoamiskohdasta tohahti ylös musta koskeloparvi, lähti lentämään yli\nMuddusjäyrin ja sitten sukelsi järven syvimpään paikkaan.\n\nPelättäviä pyhiä kappaleita vanhat palvoskivet olivat, pelättäviä pyhiä\npaikkoja koko niiden olinseutu. Alattion Kalkkiniemen Ahkku oli niin\nankara, että ohitse soudettaessa naisväen piti nousta veneestä maalle\nja muotkia Ahkkun selän taitse sekä sitten vasta toisella puolella\nhypätä veneeseen. Jukkasjärven Sautusjärven Saivoa pyytäessään\nkalamiesten piti olla vaitkuurossa ja avopäin, eivätkä pyytöaikana\nvaimoihmiset saaneet kulkea Saivon lähimaillakaan. Viätserjäyrin pyöreä\nvaarakumpu Patsjoen tienoilla pahastui, jos sen vierillä kiroili ja\npiti pahaa elämää. Gonjalvuonon kallioisen Golleahkkun ohitse\najettaessa piti panna porontiukuun heiniä tai lunta. Jos tiuvut saivat\ntäysin äänin mouhuta, niin Golleahkku suuttui ja antoi huonon matkan.\nPelätä piti Ruijan-Naavuonon Passevaaraa ja aina ohitse ajettaessa\nsille kauniisti joikailla:\n\n    \"Kaunis vaara,\n    anna hyvästi tunturi laskea,\n    kaunis pyhä maa!\"\n\nSitten pyhä vaara antoi matkan mennä hyvästi, ei tuottanut tuiskua eikä\nmuutakaan pahaa.\n\nRauha piti antaa palvoskivelle sekä sen saamille uhrilahjoille. Sompion\nJouni-ukko otti Raisin Chohkkolanniemen seidan luota uhrisarvia ja\nkaverteli niistä lusikoita. Mutta tämä oli niin pahoin tehty, että\nsiitä seidat ottivat Jounilta näön pois. Suopungissa tytär sai isänsä\ntaluttaa kodalle. Vanhat lapinäijät olivat hyvin tarkkoja palvoskivien\nkanssa. Entinen Näkkälän Salkko aina varoitteli poika-Salkkoa\nvatkomasta Näkkäläjärven seitakiven saamia sarvia järveen, kun vanhat\nkerran olivat siihen niitä jumalalleen panneet. Vaikka eivät sarvet\nkyllä tahtoneet pysyä järvessä. Kun ne tänään vatkattiin sinne, niin\nhuomenna ne saattoivat taas olla kiven luona entisellä paikallaan.\nMonet lapinukot pelkäsivät Terbmisvaaran suurta jumalaa niin, etteivät\nuskaltaneet mennä koko tunturiin. Ja kovin kiellettiin ottamasta\nuhrilahjoja jumalan juurilta. Sanottiin, että ne kyllä tullaan hakemaan\ntakaisin, eikä niitä saa viedyksi vanhan Markkinan kirkkopaikan ohitse,\nei ainakaan Kaaressuvantoa kauemmaksi.\n\nOulan Jouni, Pyssyjoen hallavatakkinen ukko, rohkeni kumminkin korjata\ntalteensa Silhvarin Lailan ja Kristohverin hirsiset aitapaarret. Mutta\nvanha ja viisas Jouni pyysi lupaa jumalaparilta, kysyen ensin:\n\n\"Oletteko itse nämä puut panneet, vai onko muut panneet?\"\n\nKun jumalaiset eivät vastanneet mitään, Jouni taas kysyi:\n\n\"Suottako ottaa tätä puuta?\"\n\nKun jumalat eivät nytkään ääntäneet mitään, Jouni otti paarret, kysyi\nvain joka puuta, toi ne kotiinsa ja poltti tuvan takassa. Eikä kukaan\ntullut niitä kysymään.\n\nOn kyllä ollut syytä pelätä vanhoja Lapin tunturijumalia sekä karttaa\nniiden asunnoita. Oula Länsman oleskeli kerran, kolmisenkymmentä vuotta\ntakaperin, porotokkineen Annivaaran tunturissa Mandojäyrin takana, ja\ntunturin laella oli iso palvoskivi. Mutta tunturissa kävi niin, että\nrutto tappoi Oulan tokasta 700 poroa, 600 vain jäi. Oula arvasi, että\nAnnivaaran jumalat niitä tappoivat, kun Oula ei ollut niitä palvonut\neikä voidellut. Ei mennyt Oula sen jälkeen enää koskaan poroineen\nAnnivaaraan, eikä mennyt Njuohkargtunturiinkaan, jossa oli toinen\nvanhanlapin palvoskivi. Sielläkin oli kerran toiselta poromieheltä\nukonilma tappanut parisataa poroa. Ja sekin oli suuttuneen seitakiven\ntekoja.\n\nVanha suuri tunturijumala saattoi myös pidättää haltuunsa koko tokan.\nKun Piera Sarren parituhantinen elo meni syöpää pakoon Vaassilaelle, ei\nPiera raitioineen eikä koirineen saanut tokkaansa alas -- lauma vain\nkiersi ympäri lakea eikä seurannut laitistajaa, vaikka koirat kuinka\nkovasti olisivat ahdistelleet. Vasta kuin Piera muisti huutaa:\n\n\"Koska, Vaassilaki, ennen olet vienyt parhaat härät, niin jos lasket\nalas, saat tuon Heikun valkean vasan. Niele, pärkalak, se!\"\n\nJa kohta kun laitistaja lähti viemään poroa alas, koko elo ruuhkasi\nperässä kuin pitkäisen ilma ja pauhaava virta. Sitä ei tarvinnut\nkoirilla ajattaa, se päinvastoin oli tallata jalkoihinsa laitistajan\nhärkineen. Mutta heti katosi laumasta Heikun valkoinen haarasarvinen\nvasa.\n\nVanhoissa palvoskivissä oli väkevä voima, ja niissä asui haltia. On\nhaltia joskus nähtykin. Muonion Törmäslompolon Seitanientä oli kerran\nkorvennettu tulella, että se kasvattaisi paremmin lampaanruokaa. Mutta\nkohta oli yöllä tullut ruma lapinäijä sanomaan:\n\n\"Ei saa polttaa minun akkaani!\"\n\nHaltia oli ollut Sirkan Seijanlahden palvoskivelläkin. Sirkan ukko oli\nylpeyksissään potkinut sen sarvikasan hajalleen, mutta ihmishaamut\nolivat yöllä tulleet häntä vaivaamaan niin, että ukon oli kiireesti\ntäytynyt mennä asettelemaan sarvet paikoilleen. Jotkut pororaitiot\nhajoittivat kerran Haldiiladnin uhrisarvikasan ja ottivat kasasta\nsarven tupenainekseksi. Mutta raitiot eivät saaneet yöllä rauhaa,\nennenkuin olivat vieneet sarven pois ja koonneet hajoitetun kasan.\n\nJoskus on seitakiven haltian kuultu laulavan tai soittavan. Taatsin\nkorkean jumalaisen juurelta kuului toisinaan kuin tiukujen soittoa, ja\nKetojärven palveluskivi saattoi joskus laulella. Ketomellan äijä ja\nKyrön Piettari kuulivat, kun kivi koko yön lauloi kuin lappalainen:\n\n    \"Tiijukka, tiijukka,\n    tii-jui jui-jui!\"\n\nJänkkäjärven ja Särkijärven seidoista kuultiin entisaikaan oikein\nvuorolaulua. Jänkkäjärven seidassa laulettiin ja Särkijärveltä\nvastattiin:\n\n    \"Yksi meistä laulaa\n    Jänkkäjärven seijassa,\n    toinen meistä laulaa\n    Särkijärven seijassa,\n    ja yhteen meillä laulu kuuluu.\"\n\nMutta kun Lapinmaahan tuli uskottomia ihmisiä, he turmelivat monta\nvanhaa pyhää palvoskiveä. Kiässjäyrin kiven Koutokeinon takana pari\nraakaluontoista lantalaista paiskasi järveen sanoen:\n\n\"Tuon riettahan me kyllä otamme ja upotamme järveen.\"\n\nKivi kyllä vähän ajan päästä oli taas noussut entiselle paikalleen.\n\nEnontekiön Jyppyrän seitakiven Hetan takana raa'at lantalaiset pari\nkertaa vierähdyttivät alas, mutta kivi aina nousi paikoilleen. Viimein\nHetan kirkonrakentajat sen vierittivät alas, särkivät ja kadottivat.\nOunistunturin kolmella kivellä seisovan palvoskiven Kurun Iisko ja\nKurun Matti kankesivat nurin, ja Uskottomanjärven takana olevan\nneljällä kivellä kyköttävän ison pahdan uskottomat ukot, Mäntyvaaran\nJuhan Erkki ja Muotkajärven Matti kangilla nujersivat kumoon. Ei saanut\nrauhaa Taatsin kaukainen suuri kalliojumalakaan. Sen korkean pääkumuran\nsurvaisivat alas ja särkivät Partakon Mikko ja Jussilan Aapo, ja Laitin\nNiklaavu, villi sekarotuinen, pirstoi pitkänkäden ja paiskoi palaset\njärveen. Ja siitä on jo noin 70 vuotta.\n\nMutta kun kevätjäät kerran tölmäsivät Särkijärven seitakiven järveen,\nniin vanha Vaaran Mikko ja Erkkolan äijä vaipunein voimin ahersivat\npyhän kiven takaisin entiselle paikalleen ja sitten taas palvelivat\nsitä niinkuin ennenkin ahkerasti ja hartaasti, antoivat sille kalaa ja\nkalanrasvaa, kahviakin ja tupakkihastoja ja saivat aina hyvin kalaa.\n\nJa nämä oikeauskoiset Kittilän vaarit ovat kuolleet talvella 1919-20.\n\n\n\n\nTaka-Lapin ja Länsi-Lapin seitoja ja pyhiä paikkoja.\n\n\nUTSJOKI.\n\n_Njuohkargtunturin palvoskivi_ on Utsjoen koillisessa tunturimaassa\nPuolmakjäyrin lähimailla, Njuohkkargjäyrin kaakkoispuolella. Se on\nvalkoinen neliskanttinen kivi, niinkuin ihminen istumassa, \"melkein\nsaman korkea kuin Säytsjäyrin seita... Kun Oula Länsmanin kanssa olimme\nsiellä, niin Oula kielsi viemästä tokkaa sen tunturin lähelle. Se\nepäjumala voi kyllä olla niin voimallinen vieläkin, vaikka ei sitä\npalvelekaan.\"\n\n_Annivaaran seita_ on Annivaaran laella Mandojäyrin itäpuolella.\n\"Annivaaran jumalat\" helposti tappavat poroja, jos ei palvele seitaa.\nOula Länsmanilta ne n. 30 v. takaperin tappoivat rutolla 700 poroa.\n\n_Ailigastunturi_ Utsjoen suun itäpuolella, korkea tunturi, nimestä\npäättäen lappalaisten vanhoja pyhiä.\n\n_Utsjoen suupuolen peuraseita_. Utsjoen suupuolella, Keskitalon\nkohdassa jokirannassa on _Seitigädgi_, harmaa sileä kivi,\nreikäperäinen, niinkuin jokin eläin, lehmä, makaisi rannalla veden\nrajassa, käden mentävä reikä peräpuolessa. Kivi on peuraseita, n.\ntoista metriä pitkä. Reikään on ennen pantu rahoja, ja sarvia on\nentisinä vuosina ollut paljon kiven luona.\n\n_Utsjoen suupuolen kalaseita_. Peuraseitaa alempana, lähellä joensuuta,\nOnnelan kohdalla rannassa, lähellä rantaa matalassa vedessä on matala\nkivi, kalamiesten palvoskivi. Se on hyvin rosoinen, veden uurtama,\nruma, ruskea kivi, ja poikittain yli kiven on kuin vyö muuta kiveä\nvähän korkeammalla. Kiven pituus on 1 metri, leveys 0.50-0.60 m. ja\nkorkeus vedenpinnasta pari korttelia. Vettä on joessa kiven kohdalla\nheinäkuussa pari, kolme korttelia.\n\n_Jounas-gädgi_. Noin metriä korkea pyöreähkö kivi niinkuin pirrilakki\nkumollaan, Tenon Norjan puolisella rannalla, aivan rannassa, Gaavan\ntalon lähellä. Entinen Jouna-äijä on sen kohdalta aina uittanut\nporotokkansa Tenon ylitse, kun tunturimaasta meni laumoineen\nChorgas-njargaan Jäämeren rannoille.\n\n_Nuvvus-Ailigas_ on Nuvvuksesta pohjoiseen, Ailigasjoen\npohjoispuolella, Tenon rannalla. Tunturi laskeutuu aivan jyrkkänä\nTenoon Ailigas-njargaan.\n\n_Jäyribai-njargan kalaseita_. Tenon rannalla Talvadaksen ja\nLukkarpaikan välillä, Suomen puolella, on iso kalamiesten palvoskivi.\nHarmaa kivi, kellanruskeat kyljet, mustahko päällys. Kivi on kuin\nkorkea matalaselkämystäinen tuoli tai suolasalkkari. Siitä kivellä on\nmyös nimet: _Stallun istuin_ ja _Salkkarikivi_. Kiven korkeus takaa\n2.70 m. edestä 1.90, leveys takaa 2.50, edestä 2.00 sivut 1.80 ja 2.00\nm. Seita on matalapensastoisella kivikkorannalla jonkin kymmenisen\nmetriä vesirajasta, ja takana on koivuouta, kauempana suuri tunturimaa.\n\n_Aitt-johk-chohkan seita_. Aitt-johk-chohkan laella lähellä\nLukkarpaikkaa Tenolla, Suomen puolella, on tunturissa uhrikolo. Kolon\nluona näkyy vielä peuransarvia.\n\n_Outakosken peuraseita_. Outakosken alapuolella, Parssiin mentäessä on\nTenon Suomen puolisella rannalla iso kalliopahta, _Seitigädgi_ eli\n_Seitibakte_. Kivi on harmaa, 2 m. korkea, pohja-alan mitoiltaan 5.00 X\n3.50 m. Joen puoleisen laidan alaosassa on iso, miltei miehen mentävä\nholvikopero, josta menee kiven sisään monta syvää lokeroa, uhrikoloa.\nRahoja on ennen pantu uhrikoloihin, peuransarvia oli ennen paljon kiven\nympärillä. Vieläkin on kiven luona sarvenkappaleita, ja maassa on\nvanhoja tulisijoja. Sanotaan ennen olleen aidan kiven ympärillä.\nKivelle on joesta km:n verran matkaa. Vahva polku vie joesta seidan luo\nja siitä edelleen tunturiin.\n\n_Ailigastunturin seitakivi_. Karigas-njarga-Ailigaksessa, Karigasjoen\nlatvoilla, Karigas-njargasta pari penikulmaa ylös tunturimaahan, on iso\nseitakivi, _Ivvarkuivi_ on sen paikan nimi, ja siinä on suuri\nkoivutieva. Täällä ovat ennen uhranneet Vuolabbat ja Jomppaiset, ja\ntäällä on ollut ennen iso kasa sarvia, konttiluita ja pääluita.\nHopeataalareitakin on täältä löydetty. Isot koivut ovat jo kasvaneet\nuhrauspaikalle, ja paikka on ruohottunut. Valtava polku, syvälle\njäkälään painunut, kulki ennen paikan ohitse ja meni yli Ailigaksen ja\nKarigasvuoman Muotkatuntureihin. Näillä seuduilla tunturissa on ennen\nollut vanhoilla peuranpyytäjillä pitkä peura-aitansa, hangas eli\nvuobman, johon pyytömiehet ovat ajaneet peuroja ja saaneet niitä\nsaaliikseen.\n\n_Roavvisielg-jäyrin peuraseita_. Roavvisielgjäyri eli Roavvijäyri on\nPetsikkotunturin länsipuolella pieni järvi, eteläpäässä järveä on pieni\nsaari, kivirantainen, koivua kasvava. Saaressa on peuraseita, iso\nymmyrkäinen, n. puolitoista metriä korkea, metriä leveä vaaleanharmaa\nkivi. Sen juurella maassa on vieläkin paljon peuransarvia, paljon on\njo lahonnut ja painunut maahan. Säytsjäyrillä -- sekä sitten\nMierasjäyrillä -- asuneen Soavva-Piettarin (synt. 1789, k. 1851)\nsanotaan kiveä palvoneen.\n\n_Vullitse-kirhkku_. Kevojoen latvoilla, Utsjoen eteläosassa, Madjoen\npäällä, Vulli-chohkissa on Vullitse-kirhkku, semmoinen kukkula niinkuin\nhuone, kaunis kukkulatieva. Paksujalan Vullitsen sanotaan siinä\nentisaikaan palvelleen. \"Jonkinlainen jumala on ollut siinä.\"\n\n_Chuorguanoja_ on lähellä Vullitse-kirhkkua. Siinäkin sanotaan pidetyn\npalveluksia, joku harmaa äijä on siinä palvellut ja tullut harmaaksi,\nja ojaa sanottu sitten Chuorguanojaksi.\n\n_Pietsän-kirhkku_. Kevojoella, kolme neljännestä Kadja-Nillasta\nylöskäsin on Pietsän-kirhkku. Se on korkea kallio joen rannalla,\nkalliolla on iso petäjä kuin pappina, alempana toisella laidalla\npienempi petäjä kuin lukkarina, ja toisella laidalla on petäjämetsää\nniinkuin seurakuntana. Pietsän-kirhkkun luona Lasse Pokka on nähnyt\nmaanasukkaita, gufittaria, ja Kadja-Nillakin on siinä joskus nähnyt\nkummia. Lienee vanhoja palvospaikkoja.\n\n_Gumppi-kirhkku_. Paldojäyrin ja Vuokojäyrin välillä, Ollilan\nlähimailla on kaksi korkeaa ymmyrkäistä kumpua, parikymmentä\nmetriä korkeaa hiekkatievaa, koivua kasvavaa. Niitä sanotaan\nGumppi-kirhkkuksi, koska gumpit menevät sinne myrskyöinä ulvomaan, kun\novat saaneet poroja tappaa ja syödä vatsansa täyteen. Gumpit pitävät\nsiellä niinkuin kiitosta ateriastaan. Ehkä lienee entisiä lappalaisten\npalvontapaikkoja.\n\n\nINARI.\n\n_Iijärven kalaseita_. Iijärven pienessä saaressa sanotaan ennen olleen\nuhripaikan, kalamiesten palvoman. Järven haltia oli ensin itse ruvennut\nvaatimaan uhria. Oli jokin näkymätön kerran järvellä ruvennut kiskomaan\nkalamiehen jalkaa ja oikein veneeseen yrittämään. Mies oli hädissään\nhuutanut: \"Älä vejä minun jalkaani! Parempi sinulle on lampaanliha eli\nlihava kala kuin minun likainen jalkani.\" Näkymätön heitti jalan irti,\nja kalamies vei sitten saarelle kalaa uhriksi.\n\n_Seita-laassa_ on pienoinen saari Iijärven koillispäässä lähellä\nVuopionientä. Saari, joka on rannasta noin kolmensadan metrin päässä,\non ihan pyöreä, nelisen metriä läpimitaltaan ja se kohoaa noin\npuolentoista metrin korkeuteen veden pinnasta. Saaren peittää rehevä\nheinä, jonka sanotaan sentähden kasvavan niin hyvin, että saarelle on\naikoinaan kannettu runsain määrin uhreja. Toistakymmentä vuotta sitten\nkuolleen Ison-Antin Annan tiedetään saaliistaan aina jättäneen kaloja\ntälle saarelle.\n\nIson-Antin Annalla, lappalaiseukolla, joka yksinään asusti eräässä\nvähäisessä Iijärven saaressa, oli muitakin seitoja, joille hän uhrasi.\nNiinpä kerrotaan hänen eräälle kivelle, josta lähtien hän laski\nverkkojatansa, säännöllisesti jättäneen osan saaliistaan.\n\n_Ulkukivi_ sijaitsee Paudijärven lounaispäässä aivan järven rannalla.\nNäillä seuduin on muinoin ollut eräitten tunturilappalaisten\nkevätpaikka. Kivelle pystytettyihin ulkupuihin on heillä ollut tapana\nripustaa etujaloista riippumaan tapettu porovarsa, jolta talja oli\notettu pois. Muudan joitakin vuosia sitten kuollut lapinukko, vanha\nporomies, oli aina korjaillut noita ulkuja, kun ne olivat alkaneet\nlahota. Hänen poikansa olivat kerran sanoneet, että heidän asiansa ei\nole enää välittää ulkupuista ja vanhoista säännöistä. Siihen oli ukko\nvastannut: \"Minä olen ollut sen tokan mies ja minä tahdon sen onnea\naina pitää hereillä. Joka kiveä häpäisee, se häpäisee itsensä!\"\n\n_Taavetin kivi_ sijaitsee muutaman kivenheiton päässä Ulkukivestä.\nSiitä ei enää tiedetä muuta kuin että eräs Taavetti-niminen mies on\nsiinä uhrannut. Kivessä on suuri halkeama ja kesällä 1932 siitä vielä\nlöytyi hiiliä ja poronluita.\n\nSamaisilla tunturilappalaisilla, joiden kevätpaikka oli Paudijärven\nrannalla, oli syyspaikka Iijärven pohjoispuolella Teujan ja Kuorboaivin\nkeskimailla. _Teujassa_ on kertoman mukaan myös seitakivi ja sen\nympärillä on ollut aitakin.\n\n_Nitshijäyrin seita_. Nitshijäyrin rannalla Kuoshkuljoen suussa, Inarin\npohjoisrannalla on hyvin ruma halkeillut kivi, ei kovin suuri. Sitä on\npalveltu ennen ja voideltu niin, että \"se on keltaisena vieläkin.\"\n\n_Säytsjäyrin kalaseita_. Säytsjäyrin länsirannalla kymmenkunta metriä\nvesirajasta, pohjoisessa Inarissa, Petsikkotunturin laidoilla, on\nSammel Mujon kesätalon lähellä kalaseita. Se on vaaleanharmaa\nkallellinen maakivi, joka puskeutuu rantatöyrästä esiin kuin jonkin\njättiläiskalan kuono. Kiven huipussa, etelänpuolella, on rosoja, niin\nettä näyttää kuin siinä olisi elukan nenä ja silmäkolot. Kiven korkeus\nmaasta 70 cm, -- kuinka syvässä kivi on maan sisässä, ei saa selvää.\nLähellä on vanha lapinkenttä, jossa sanotaan noin satakunta vuotta\ntakaperin Aikion Jussan asustelleen. Järven Kenttäsaaressa on samoihin\naikoihin asustellut ennen mainittu Soavva-Piettar.\n\n_Seitasaari_ sanotaan olevan edellämainitussa Säytsjäyrissä, ja siinä\nkerrotaan ennen olleen pääjumalan.\n\n_Golle-ahkku_, Kulta-akka, on kivinen ja kallioinen saari\nGonjalvuonossa Inarista Chuolisvuonoon mentäessä. Se on Lapin vanhoja\npyhiä, pelättäviä paikkoja. Ohitse ajettaessa pitää olla äänettä,\nporontiukuihin pitää tukkia lunta taikka täyttää ne heinillä. Jos\nmelutaan, Golle-ahkku herää ja suuttuu, ja matka onnistuu huonosti.\n\n_Moossinasaari_. Inarin eteläosassa, Nanguniemen nokassa on\nMoossinasaari. Saarella sanotaan olevan vanhan palvospaikan.\n\n_Ukko, Ukonsaari_. Inarin länsiosassa, Ukonselän suupuolessa on korkea\n(30 m.), jyrkkäpäätyinen kalliopahta-saari, Ukko, joka monilukuisten\nmuiden saarien joukosta näkyy jo kauas, kirkollekin, yli penikulman\npäähän. Kalliopahdassa on iso uhriluola, jo vanhastaan tunnettu.\nLuolassa on vieläkin jäljellä luita, \"karhun ja peuran ja linnun\nluita.\" Vanha inarilainen muistelee vanhoista Inarin jumalista, että\n\"Ukko oli miesjumala Inarin Ukonsaarella... ja toinen oli naisjumala.\"\n\n_Galguvaaran ahkku_, Ukonselän pohjukan pohjoisrannalla. Siinä on\nsemmoinen juppura, mutta ei ole enää kiveä. \"Siinäkin on uhrattu\nennen.\"\n\n_Ukko_ on toinen miesjumala _Ukonjärvessä_, Veskonniemen lähimailla,\nInarin eteläisissä vuonoissa. Se on yksinäinen isohko saari, kallioinen\nmännikköjuppura. Se näkyy kauas rannalle.\n\n_Ahkku_ on tunturin nimenä Inarin etelärannalla Koppelon lähimailla. Se\non entinen akkajumala.\n\n_Jurmunkosken seita_. Juutuanjoen pohjoisrannalla, Jurmunkosken\nvierellä, lähellä Suolujäyriä on _Seitaämmil_, seitajuppura, korkea\ntievannokka. Siinä sanotaan lappalaisten ennen uhranneen.\n\n_Muddusjäyrin seita_. Muddusjäyrin rannalla, eteläosassa, Syrminiemen\npuolella, on _Seitivääri_, korkea pahtaranta, ja siinä suuri\nymmyrkäinen kiviseita. Kiven lähellä sanotaan ennen olleen paljon\nporonsarvia, joita on sille uhrattu. Nyt ovat sarvet jo hävinneet,\nlahonneet, taikka on viskottu järveen. Kivi on samalla ollut myös\nkalajumalana, ja sitä on paljon voideltu kalanrasvalla. Siitä se on\nvieläkin keltaisena. Kiveä on myös palveltu peuraseitana. Anna\nMorottaja -- k. 1900:n vaiheilla 70 v:n ikäisenä -- oli muistellut,\nettä peuramiehet menivät kiveltä tietelemään peuraonnea ja pyyntiretken\nsuuntaa. -- Entinen katekeetta, Mikko Aikio, ei ollut uskonut, että maa\npyörii, mutta oli uskonut, että Muddusjäyrin seita antaa kaloja, kun\nsitä voitelee kalanrasvalla.\n\n_Muddusjäyrin seita_, jonka muistelusten mukaan Päiviö poikineen\npolttamalla hävitti, lienee ollut toinen kuin Seitiväärin palvoskivi.\n\n_Pissikivensaaren seita_. Muddusjäyrissä, Pissikivensaaressa on vanha\nlapinkenttä ja kentän rannassa kivi niinkuin sokeritoppa. Sen sanotaan\nolevan vanhan kalaseidan.\n\n_Galguoaive_. Muotkatunturien korkeita lakeja on Galguoaive,\nvalkopäinen tunturi Kiellajoen latvojen itäpuolella.\n\nSiellä oli entisaikaan pororikkailla Kitti-äijillä seita ja\npalvospaikka, Kitti-Niilalla, Kunku-Hannulla ja muilla. Kitti-Niila\njoikaili usein Galguoaiven valkopäisestä tunturista. Gaissevärrestä,\ntunturien eteläpäästä kuultiin vielä Niilan kuoleman jälkeen komeaa\njoikausta.\n\n_Chiuttavärri_ on Inarijoen itärannalla Angelista pohjoiseen. Sanotaan\nolleen ennen vanhaan seitapaikan.\n\n_Passisielgi, Passijäyrin_ pohjoisrannalla, Vaskojoen keskijuoksulla,\nlienee nimestä päättäen entisiä palvospaikkoja.\n\n_Lemminkorsa_, Viipustunturissa, Lemminjoen laaksossa ruma ja synkkä\ntunturihalkeama, korsa, jota mainitaan Chalkku-Niilan palvospaikaksi.\nSanotaan, että vieläkin joku porojenhoitaja, isorikas, kävisi salakättä\npalvomassa Lemminjoen autsin vanhoissa pyhissä paikoissa.\n\n\nENONTEKIÖ.\n\n_Haldde_. Luoteisessa Norjan rajalla on toiselle tuhannelle nouseva\nHaldde, vanhojen lappalaisten palvoma tunturi. Kesällä räkän aikana\n\"Käsivarren\" lappalaiset kokoontuvat poroineen Haldden lähimaille. Ja\nlappalaiset joikaavat suuresta tunturistaan:\n\n    \"Keväällä porot hajoovat,\n    mutta kyllä sitten Haldii ne kokoo,\n    kun sääski alkaa liikkua.\"\n\n_Somasjäyrin seita_. Halddesta penikulman verran itäänpäin on pieni\nSomasjäyri aivan Suomen ja Norjan rajalla. Järven eteläpäässä,\nSomasjoen luusuassa on vanha ruohoinen lapinkenttä, toisella puolella\nSomaslompolo. Kentän laidassa on valtava pahta, pari metriä korkea,\nruma ja röyhyinen, harmaa kallionlohkare. Se on vanha poromiesten\npalvoskivi. Kiven ympärillä sanotaan vieläkin olevan poronsarvia, ja\nrahaakin kerrotaan kiven juurelta löydetyn. Ympäristö on korkeaa, aivan\nautiota tunturimaata, järven toisella puolella on korkea Somasoaivi,\ntoisella Jätnoaivi, kauempana suuri Haldde.\n\n_Seiteoaiven seita_. Somasjäyristä kaakkoon pitkin Suomen ja Norjan\nrajaa, on rajan vieressä Vartoaivin ja Certin välillä Seiteoaiven\nseitakivi. Se on suuri kallellinen kalliopahta, n. 4 metriä korkea,\nröyhyinen pylväs Seiteoaiven itäpuolella.\n\n_Terbmisvaaran seita_. Rommaenon latvoilla, Kilpisjärvestä toista\npenikulmaa koilliseen, on tunturien välissä kapea Terbmisjäyri ja sen\neteläpuolella suuri Terbmisvaara. Terbmisvaaran alastomalla rinteellä\non jo kilometrien päähän näkyvä yksinäinen, neljä metriä korkea\nvalkeapäinen kivipatsas, _Seitapahta_. Se on suippopäinen pysty kivi,\nnäkemältä kuin suuri lapinkota. Kiven alaosa on harmaa, yläosa\nvalkoinen. Alhaalta on kivi kolmikanttinen, 3-4 m. sivuiltaan.\n\nKiven ympärillä on maa kuin poltettua, ja sitä on paljon kaiveltu, kun\non etsitty entisten lappalaisten uhrilahjoja. On niitä löydettykin,\nsekä maasta kiven luota että kiven alta koperoista, useita rahoja,\nkerran yhtaikaa 9 vanhaa rahaa, skillinkiä, muuan vuodelta 1747. On\nmyös löydetty pari rautaista nuolenkärkeä sekä muuan lapinrisku.\nPoronsarvia on ennen ollut paljon kiven juurella. -- Koko tunturissa ei\nole toista niin valtavaa yksinäistä kallionjärkälettä.\n\n_Ailakahvaara_. Terbmisvaarasta etelään, Kilpisjärveltä itään on\nAilakahvaara, Ailakahjärven pohjoisrannalla. Nimestäpäättäen vanhojen\nlappalaisten pyhiä paikkoja.\n\n_Virdniötunturin seita_. Virdniötunturissa, joka on mahtava tunturijono\nSuppivuoman takana Terbmisvaarasta etelään, sanotaan myös olevan\npalvoskiven, ison yksinäisen kiven, \"ainakin metrin korkuisen\". Kiven\njuurelle on heitetty rahoja sekä muitakin esineitä.\n\n_Tupakka-apaja_. Könkämäenolla, ylhäällä, lähellä Kilpisjärveä on\n_Tupakka-apaja_ niminen paikka. Siihen on pitänyt heittää tupakkaa\nuhriksi, ennenkun on hyvin saatu kaloja.\n\n_Seitavuopio_. Enontekiön vanhan Markkinan lähimailla, Lätäsenolla on\nKuonnavaaran vierillä _Seitavuopio_. Sen itärannalla on rupinen kivi,\nmaan alle kasvanut, ja pieniä kiviä sen ympärillä. Kiven juurella\nsanotaan ennen olleen paljon poron- tai peuransarvia.\n\n_Seitavaara_ on edellämainitun Seitavuopion lähellä. Sanotaan\nlappalaisten ennen siinäkin palvelleen.\n\n_Kivijärven palvoskivi_. Kivijärven Kutumarastossa, Suomen ja Norjan\nrajalla Palojärveltä Aitjärvelle ja Koutokeinoon mentäessä on ennen\nollut palvoskivi, poro-, peura- ja kalamiesten palvoma. On ollut paljon\nsarvia sen juurella syvässä kivikuopassa, on myös uhrattu\nrautaesineitä. Kivi on jo särjetty ja osa sarvista viskottu järveen.\nPalvoskivi on ollut Kutumarastossa järven pohjoisrannalla, Norjan\npuolella, mutta se on yhtä hyvin ollut Suomen kuin Norjankin\npyytömiesten palvoma. Kivijärvi on ollut hyvä antamaan rautua.\n\n_Näkkäläjärven palvoskivi_. Pienen Näkkäläjärven länsirannalla on komea\nseitakivi, neliskulmainen, 3.20 m. korkea vaalean punaruskean harmaa\nkalliopahta, suippopäinen, hiukan suuren lapinkodan näköinen. Kivi on\nvanhastaan ollut suuri palvoskivi, ja sen arvo tuli yhä suuremmaksi, ja\nsiitä tuli peuramiestenkin seita, kun kerran sen luota saatiin kaksi\nsarvista toisiinsa takertunutta peuraa. Peuransarvia ja konttia on\nkivelle uhrattu, ja peurankuulla on sitä voideltu. Sarvia on viime\naikoihin asti ollut kiven juurella, mutta on niitä viskottu järveenkin.\nKalamiehetkin ovat kiveä voidelleet, Hukka-Salkkokin sanoi\n\"reistanneensa koettaa rasvalla, tulisiko kalaa\".\n\n_Palosaivo_ on pohjoispuolella Pöyrisjärveä. Sen pohjoisrannalla on iso\nvalkoinen palvoskivi, jota on ennen palveltu ja kalansuljuilla\nvoideltu. Saivo oli niin tarkka, ettei saanut puhua sanaakaan, kun\nsiinä vedettiin nuottaa. Jos sanoi jotakin, kalat heti repäisivät\nnuotanperän ja menivät karkuun.\n\n_Mustanlompolon palvoskiviä_. Pöyrisjärven pohjoispuolella on pieni\nMustalompolo, johon järvestä päästään Mustanlompolon salmen kautta --\nja siinä lähellä on _Pappilanhamina_ ja _Ruumissaari_. Mustanlompolon\nitärannalla on kolme, neljä vaaleanharmaata palvoskiveä, entisaikaan\nkalanrasvalla voideltuja. Isoin kivi on puolitoista metriä korkea,\npyöreähkö n. 2.50-3.00 m. halki mitaten. Toinen on pirrikiven\nmuotoinen, toista metriä korkea, neliskulmainen, alhaalta n. metrin\nsivuiltaan, ylhäältä suippo. Kolmas ja neljäs ovat näitä pienempiä.\n\n_Proksin saivo ja palvoskivi_. Proksin vieressä, Pöyrisjoen\nyläjuoksulla on pieni saivo, joen lähellä. Saivon rannalla on\npalvoskivi, jota poromiehet ja kalastajat ovat entisaikaan palvelleet\nja voidelleet.\n\n_Seit'autsi_. Peltotunturin pohjoispäässä, Peltovuoman ja Nunnasen\ntakana, Norjan rajalla on suuri ja ruma jyrkkäseinäinen tunturikuru,\nPalotunturin ja Seitacerron välissä, Seit'autsi. Raja menee juuri kurun\npoikki, Chalkku-Niilan sanotaan palvelleen Peltotunturissa, ehkä juuri\nSeit'autsissa.\n\n_Seitajärvi_ on Peltotunturissa Suomen ja Norjan rajalla, lähellä\nSeit'autsia. Nimestä päättäen vanhoja palveluspaikkoja.\n\n_Seitalompolo_. Peltojoen yläjuoksulla, Nunnasesta itäänpäin on pieni\n_Seitalompolo_, kilometriä pitkä järvi. \"Siinä on vissiin ollut seita,\nkoska sillä nimellä sanotaan järveä.\"\n\n_Kirkkopori_. Peltovuoman itäpuolella, neljänneksen päässä,\nPasmarovassa, Pasmajarven pohjoispuolella, on pieni kuiva kumpu, jota\nsanotaan _Kirkkoporiksi_ eli _Lappalaisten Kirkkoporiksi_. \"Se on\nsemmoinen kenttäpaikka vieläkin. Se on niitten vanhain äijäin paikkoja.\nNe piettiin vanhat äijät siinä vissiin jumalan palvelusta, kun niitä on\nollut täällä ennen Päiviöitä, Pietukaisia ja Kipposia... Poriksi\nsanotaan täällä semmoista paikkaa, kun on pieni kumpu.\"\n\n_Jyppyrän seita_. Enontekiön kirkonkylän, Hetan, pohjoispuolella,\nneljänneksen päässä, on Jyppyrän jyrkkävierinen metsäinen kukkula, laki\nkyllä paljas. Kukkulalla, ei aivan laella, on ennen ollut matala\npalvoskivi, neljän kiven varassa seisoen. Kivelle on uhrattu sarvia ja\nmessinkisolkiakin. Myöhemmin uskottomat ihmiset ovat kiven\nvyöräyttäneet pari kertaa alas, mutta se on aina uudelleen noussut\nsijoilleen. Viimein Hetan kirkonrakentajat (Hettaan rakennettiin kirkko\n1864) sen vyöryttivät alas ja veivät Ounisjärveen Mikon talon kautta,\nja sinne se jäi. Mutta sen jälkeen on Ounisjärvestä kalansaalis\nhuonontunut. Seitakivi on ollut kuutiomainen, n. 0.70 m. sivuiltaan.\n\n_Jyppyrän Lepokivi_. Jyppyrän takana on suuri kivi, jota sanotaan\nLepokiveksi. \"Vissiin sillekin ovat ennen uhranneet.\"\n\n_Pyhäkero_ on Ounistunturin korkeita lakeja ja laella on vielä järvi.\nPyhäkero lienee lappalaisten vanhoja palvospaikkoja.\n\n_Ounistunturin seita_. Ounistunturissa oli ennen palvoskivi, iso kivi\nkolmen pikku kiven varassa. \"Me -- Kurun Iisko ja Kurun-Matti --\npanimme sen kyljelleen kangilla... Oli vissiin sillekin ennen uhrattu.\"\n\n_Uskottomanjärven seita_. Kun Hetasta mennään Muonioon suoraan yli\ntunturimaan, niin kesätien päällä on Uskottomanjärvi. Järvestä vähän\nmatkaa tunturiin päin oli ennen kivitievan rinteellä, ei aivan laella\nasti, iso seitakivi siivosti neljänkiven varassa, noin syltä\nkanttiinsa, pyöreäpäällystäinen. Mäntyvaaran ukko ja Muotkajarven Matti\npyöräyttivät kiven kangilla sijoiltaan.\n\n_Ketojärven seita_. Ketojärvi on pienehkö järvi Ounisjoen itäpuolella,\nEnontekiön kaakkoiskulmassa. Järvestä laskee pieni joki Ounisjokeen.\nJärven etelärannalla, rantahiekalla on iso harmaja kivi, pari metriä\nkorkea sileä pahta, maan puolelta jyrkkä, järven puolelta loivempi.\nKalanpyytäjät ovat kiveä sivelleet kalanrasvalla ja suomuilla. On sille\nannettu isojakin kaloja sekä viinaa ja lannanvoita. Kiven juurelta on\nlöydetty kalan poskiluita. Nillukka-ukko sekä muuan toinen lapinäijä\nolivat ennen vanhaan kiveä palvelleet. Mainitaan myös poromiesten\npalvelleen ja voidelleen Ketojärven kivijumalaa.\n\n_Ketojärven puuseita_. Ketojärven luoteisnurkalla sanotaan olevan\n_Seitalahden_, ja sen rannalla kerrotaan ennen olleen puusta tehdyn\nseidan. Ketomellan äijävainaa on sitä muistellut. Syksyisin lappalaiset\nolivat asuneet järvellä ja palvelleet puujumalaa.\n\n_Keräsjärven puuseita_. Enontekiön etelänurkassa, Muonion ja Kittilän\nrajoilla on Keräsjärvi, Pallastunturin luoteisilla vierillä. Järven\nrannalla on ennen ollut pystöpuusta veistetty ihmisen muotoinen seita,\non puu hakattu poikki, ja siihen tehty ihmisen päänmuotoa. Järven\npyytömiehet, etelästä tulleet lantalaiset, Kerässiepin entiset\nasukkaat, ovat sille uhranneet. Seitakanto on ollut pystyssä vielä\nainakin 30 vuotta takaperin. Mutta sitten se on itsestään lahonnut ja\nloppunut.\n\n_Uhriaihki_. Enontekiön vanhan Markkinan vanhalla hautausmaalla,\nentisellä kirkkopaikalla Lätäs- ja Könkämäenojen yhtymillä, on iso\naihki, paksuoksainen petäjä, rosotyvinen, tyveltä 0.60 m. läpimitaten.\nAihkin juuressa on iso kolo, joka ulottuu aina maan allekin, toinen\nkolo on ylempänä. Aihkin koloihin on ennen pantu uhrirahoja, milloin\nminkin asian takia. Sanotaan lappalaisten vieläkin aihkille uhraavan.\n\n\nMUONIO.\n\n_Kaarantojärven seita_. Muonion luoteiskulmassa, Enontekiön rajalla on\npieni Kaarantojärvi, parin neljänneksen päässä Muonionjoen ja maantien\nvarrella olevasta Myllykorvasta. Järven pohjoisrannalla on _Seitaniemi_\nja sen vieressä _Seitalahti_. Seitaniemen rannassa on aivan\nvedenrajassa n. metrin korkuinen pyöreähkö kivi, ja samalla kohtaa\njärvessä -- tulvan aikana vedenpinnan alla -- on kolme suurta kiveä.\nRannalla olevaa kiveä ovat kalamiehet palvelleet, vieneet sille kaloja,\nkun ovat hyvin saaneet. Kaikenlaisia luita on kiven juurella nähty aina\nviime aikoihin asti.\n\nPalvoskiven luona, Seitalahden pohjassa on vanhoja asuntokenttiä, ja\nSeitakiven lähimailla on kuoppa, jota luullaan entiseksi kalakuopaksi.\nAsuntokenttien luona on useita kuoppia. Muistelukset kertovat, että\nIsonvihan aikana muuan pakomatkalla ollut Suomen pappi (Johan\nWegelius?) olisi jonkin aikaa oleskellut Kaarantojärven kentällä.\nSeitakivessä näkyy merkki W. Toinen kivi on lähellä, ja siinä on A:n\nnäköinen merkki.\n\n_Pyhäjärvi_. Enontekiön etelärajalla, Sonkavaaran takana on pieni\ntunturijärvi, parin neljänneksen päässä edellä mainitusta\nKaarantojärvestä. _Pyhäjärvi_ on sen nimi, ja siitä lähtee pieni joki,\n_Pyhäjoki_, joka laskee Kaarantojärveen lähelle Seitanientä.\n\n_Törmäslompolon seita_. Jierisjärven luoteiskulmassa, Kutunivan talon\nluona järven luusuassa, on pieni Törmäslompolo. Lompoloon pistäytyy\netelärannalta pieni niemi, Seitaniemi, ja niemellä on ennen ollut\nlappalaisten seita. Sanotaan, että vielä 50-60 vuotta takaperin siinä\non palvottu. Poronsarvia -- tai peuran -- on paljon ollut siinä ennen,\nmutta niistä on osa lahonnut, osa painunut niemen pounikkomaahan. Jos\nkaivaa pounikkoa, nousee siitä sarvia. Luikolahden rannalla,\nSeitaniemen toisella puolella, on tievamaassa pitkulaisia kuoppia,\njoita luullaan lappalaisten haudoiksi. Seitaniemestä on joskus nähty\nvalkean leimahtelevan.\n\n_Seijanniemen seita_. Jierisjärven eteläpäässä on _Seijanniemi_. Siinä\non noin metriä korkea, pitkä suipokas kivi väännetty pystyyn. \"Tekivät\nsille ennen kunniaa kalanpyytäjät ja toivat sille kalan saalista.\"\n\n_Haltioletto_, pieni saari Jierisjärven pohjoisrannalla, sanotaan\nlappalaisten vanhaksi hautausmaaksi. On mainittu myös entiseksi\nuhripaikaksi (Suomenmaa IX:2, siv. 245). Samoin Jierisjärven _Isosaari_\nja _Keimiöniemi_, järven pohjoisrannalla, sekä kirkonkylän lähimailla\n_Kalliorova_, mainitaan entisinä uhripaikkoina (Suomenmaa IX:2, siv.\n245).\n\n_Saijanwaara_. Eskelisestä -- Kangosjärveltä toista penikulmaa etelään,\nmaantien varrella -- länteen väylälle päin, n. parin neljänneksen\npäässä, Saitajärvien lähellä, on korkea terävälakinen pahikkovaara,\nSaijanvaara. Vaaran jyppyrällä on pystyssä iso kivi ja kiven ympärillä\npienempiä kiviä, jotka ovat kuin ihmisten asettamia. Sanotaan, että\nkivi on ollut lappalaisten seita, ja vaaran nimen pitäisi oikeastaan\nolla Seijanvaara.\n\n_Pakajärven Seitapahta_. Muonion eteläosassa, lähellä Kolarin rajaa,\nkolme neljännestä maantiestä itää kohden, on pieni _Pakajärvi_,\nmetsäjärvi. Pakajärven takana on vielä pienempi järvi, Pakasaivo, ja\nPakasaivon takana neljänneksen päässä jäkäläisellä mäntykankaalla on\nSeitapahta, lappalaisten vanha palvoskivi. Se on yksinäinen suuri\nkallionlohkare, yli kaksi metriä korkea ja noin kuusi metriä leveä.\nEtelän puolelta kivi on jyrkkä, mutta pohjoisen puolella se nousee\nporrasmaisesti, lännen puolella on kiven alla suuri kopero. Petäjiköstä\nkivi pohottaa kuin metsänasunto, eikä muuta kiveä ole koko kankaalla.\nEntisaikaan lappalaiset kokoontuivat Pakajärvelle kesäksi, asustelivat\njärven ja saivon rannoilla, pyysivät kalaa ja lypsivät porojaan, ja\nporoilla oli täällä hyvät jäkäläiset kankaat. Sanotaan, että Ruotsin\nlappalaisiakin asettui tänne.\n\nPakasaivo on hyvin syvä, hyvin jyrkkärantainen, hietaiseen kangasmaahan\npainunut pikkujärvi, pitkä ja kapea, ja \"sitä sanotaan lappalaisten\nhelvetiksi, kun se on niin kolo paikka.\" Ja Seitapahtaa sanotaan myös\n_Kirkkopahaksi_ (Kirkkopahta), \"kun se on ollut lappalaisilla niinkun\njoku kirkkopaikka.\"\n\n\nKITTILÄ.\n\n_Pyhäkero_. Pallastunturin korkeimpia lakeja on Pyhäkero, ja\nluultavasti entisten lappien palvoma paikka. \"Pallastunturissa on\nseita, vanhat ovat siitä muistelleet.\"\n\n_Kirkkokivi_. Pallasjarven ylipäässä on Polviniemi, korkealakinen\nniemi. Sen harjalla on noin pari syltä korkea kivi pystyssä. Sitä\nsanotaan Kirkkokiveksi, ja \"sitä ennen vanhaan lappalaiset luultavasti\novat palvelleet.\"\n\n_Kuusivaaran kivikuva_. Kuusivaara on Jierisjärven Keimiötunturin\ntakana, Kivijärven eteläpuolella, Pöntsöstä pohjoiseen. Siellä\nkerrotaan olevan kivistä rakennetun \"uunin\", ja sen sisässä kivestä\ntehdyn ihmisen muotoisen kuvan, noin pari, kolme korttelia pitkän.\n\"Uuni\" on isolla maakivellä. _Lappalaisten kirkoksi_ ovat jotkut sitä\nsanoneet sekä myös _Kuusivaaran helvetiksi_, jossa lappalaisten\nluullaan paistaneen pahantekijöitään.\n\n_Kuusivaaran jumala_. Edellä mainitun Kuusivaaran itävierteellä on\nennen ollut puusta tehty miehenkuva, _lappalaisten jumala_. Puu on\nkorkealta hakattu poikki, ja kantoon on veistetty ihmisen hahmo, kaikki\nniinkuin ihmisessä on. Pöntsön-Oskari on sen nähnyt vielä 40-50 vuotta\ntakaperin. Ei tiedetä, vieläkö se on pystyssä.\n\n_Taatsin seita_. Kitisenjoen latvoilla, toista penikulmaa Pokasta\nylöskäsin, koskisen ja mutkaisen väylän takana, on pieni kapea\nkalliorantainen Taatsinjärvi. Järven yläpäässä, pohjoisrannalla,\nkorkean kallioseinän vieressä on mahtava, noin kuusi syltä korkea\nkivipatsas. Patsas on niinkuin rantakalliokin liuskakiveä, alhaalta\nleveämpi, ylhäältä kapeampi, pykälittäin kapeneva. Yläosa on n. pari\nmetriä leveä, ylin kohta vain pari-, kolme dm. Patsaalla on ennen ollut\nkivinen pää, mutta se on pudotettu ja särjetty. Kokonaisuudessaan\npatsas on ennen ollut kuin ihmisen hahmoinen, on ollut rinta, kaula ja\npää sekä niinkuin lapinlakki päässä.\n\nSeitakiven yläpykälillä oli ennen paljon poronsarvia ja pääluita sekä\nkalanruotoja, joita sinne \"pitkälläkädellä\" oli ojenneltu. Vieläkin on\nkiven juurella jokin pääluu ja leukaluu.\n\n_Taatsinkirkko_. Lähellä Taatsin seitaa, samalla Taatsinjärvellä, on\n_Taatsinkirkko_. Se on monta syltä korkea, pystysuora, jopa järveen\nkallistuva kallioseinä, rantakallio. \"Vesi juoksee siellä ja tippuu ja\nottaa kaijun niinkuin saarnattaisiin siellä. Se on niinkuin huone.\nSanothan, että se on jättiläisten tekemä. Lappalaiset ovat laittanhet\nuhriaan siellä päällä, poronsarvia ja kalanpäitä, peuransarvia ja\nluita. Aina laskiaisiltana kun on keitetty poronkoparoita, on luut\nviety sinne. Ja kalanpyynnistä on myös viety osa sinne. Kallion alle\novat uhrinsa panhet.\"\n\n\"Taatsinkirkon alla ovat lappalaiset laulanhet seitarukouksiansa. Se\nkun kumisi, siksi siellä lauloivat.\"\n\nTaatsinjärven lähellä, pohjoisrannalla, on Taatsinpalo, suuri entisten\nlappalaisten kotakenttä. Siinä aikoinaan, n. 60-70 vuotta takaperin\nasusteli salakättä Koutokeinon lappalaisiakin 5-6 kotakuntaa. Ja hekin\nkävivät palvomassa Taatsin seitaa.\n\n_Seitakuusi_. Lalvajarven rannalla, Taatsinjärveltä n. kolme\nneljännestä ylös Kitisenjokea, Korsatunturin alla, on myös vanha\nseitapaikka, Seitakuusi. Siinä on vanha kenttä ja kuusi, ja kuusen\njuurelle on entisaikaan viety uhria.\n\n_Särkijärven seita_. Tepastojoen juoksulla, Puljun ja Tepaston\nvälillä, on joen itäpuolella Särkijärvi. Järven pohjoisrannalla,\n_Reikäkivenniemellä_ oli ennen vedenrajassa lattea kivi, ja siinä\nkolmen sormen levyinen reikä, ei kovin syvä. Siinä oli kuin \"syämmen\nkuva\". Kivi oli iso, ymmyrkäinen ja valkealaitainen, ja sanottiin sitä\n_Reikäkiveksi_. Kivi oli kalamiesten jumala, kalaa ja tupakkia sille\nuhrattiin, ja uhrattaessa piti lahjat panna kiven reikäkoperoon. Kerran\nkeväällä kivi katosi, jäät kuljettivat sen paikoiltaan. Mutta sitten\nvuosien perästä vanhat äijät sen taas löysivät järvestä ja veivät\nentiselle sijalleen ja palvoivat sitä niinkuin ennenkin.\n\n_Rytiniemen seita_. Särkijärvellä on ollut toinenkin seita\nRytiniemessä, järven länsirannalla. Siihen on uhrattu parhaasta päästä\nporonsarvia ja karvoja.\n\n_Jänkkäjärven kalaseita_. Sirkankylän ja Hossan kohdalla, Kittilän\nkirkolta pari penikulmaa pohjoiseen, Ounisjoen itäpuolella, on metsässä\njänkkien keskellä pienoinen _Jänkkäjärvi_. Järvessä on länsirannan\npuolessa pieni _Seijansaari_ -- se oli entiseen aikana niemenä,\n_Seijanniemenä_, mutta vesi on syönyt kannaksen poikki -- pounuinen\nsaari, johon oli sammalista tehty iso pounu, _Seitamätäs_, ja mättäällä\noli seita. Se oli sinipunertavasta pissikivestä laitettu ihmisenkuva.\nKalamiehet olivat sille uhranneet kaloja. Paksunmaan Kuhmuotta oli\nsitten seitakiven hävittänyt polttamalla, kun se ei ollut antanut\nhänelle kaloja. Seitakiven palasia on vain sitten jälkeenpäin nähty ja\njoskus tuotu lapsille leikkikaluiksi. Tämä on tapahtunut jo nykyisten\nvanhojen lapsuuden aikana.\n\n_Sirkkajärven seita_. Sirkkajärven pohjoisrannalla on pitkähkö\nSeitaniemi, ja sen eteläpuolella _Seitalahti_. Niemellä on entiseen\naikaan ollut lappalaisten kalaseita, kalajumala, iso kivilaaka pystyssä\nkallionlaitaa vasten. Kiveen oli \"hakattu kirjoituksia\". Kalanpyytäjät,\njopa etelästä tulleet kemiläisetkin ovat kiveä palvelleet ja antaneet\nsille kaloja uhriksi. Myös peuran (tai poron-) sarvia on sille uhrattu,\nja entiseen aikaan on kiven luona kuopassa ollut iso kasa sarvia.\nSeijanlahdesta on kerran löydetty reikäkivi, n. kolme tuumaa\nläpimitaten.\n\n_Immeljärvi_. Sirkankylän eteläpuolella, Levi- ja Kätkätunturien\nvälissä, on kaunis Immeljärvi, pieni kapea tunturijärvi. Sen rannalla\nlienee vanhoilla lappalaisilla ollut uhripaikka.\n\n_Korteniemen seita_. Rastinkylillä, Loukisen juoksulla,\nKuivasalmenjärvessä on Korteniemi. Niemessä on ennen ollut seita, pysty\nkivi, jota kalamiehet ovat palvelleet. Seita oli siitä merkillinen,\nettei se sallinut järvellä nuottaa vedettäessä sanottavan ei kissan\neikä koiran nimeä. Jos sanottiin, niin ei kaloja saatu. Seitakivi on jo\nhävinnyt.\n\n_Sotkajärven seita_. Kuivasalmenjärvestä etelään on Sotkajärvi,\nSotkajoen latvoilla. Järven päässä mainitaan ennen olleen seidan.\nKalamiehet olivat sitä palvelleet, ja Kari-Mikon kerrotaan siltä\npyytäneen lintuonnea ja luvanneen palkaksi metson.\n\n_Nälkäjärven seita_. Nälkäjärvi on pieni järvi Ounisjoen itäpuolella,\nkolme neljännestä Kittilän kirkolta pohjoiseen. Siellä on Seitalahti,\nja lahdesta on entisaikaan noussut suuri kala vedenpinnalle näköisälle\nkuvastelemaan. Sille on pitänyt heittää uhria, että se olisi jälleen\npainunut pois veteen. Poronsarvia on sille heitetty. Seijaksi (?) on\nkalaa sanottu.\n\n_Kelontekemän Noitakallio_. Kelontekemäjärvessä, eteläpäässä, on korkea\nkari, jota sanotaan Noitakallioksi. Sen päälle on ladottu kiviä n.\npuoli metriä korkeaksi tapuliksi. Tälle kivikasalle entiset noidat ovat\nmenneet ja laulaneet siinä itsensä loveen.\n\n_Alakylän Lovikivi_. Alakylässä, Mokon riihen luona oli ennen maakivi,\njossa noidat olivat laulautuneet loveen. Kivessä oli ollut niinkuin\nihmisen kuva. Kivi on hävinnyt jo.\n\n_Pyhäjärvi_ on Kapsajoen latvoilla kaukana pohjoisessa tunturimaassa,\nPuljun kohdalla.\n\n_Pyhäjärvi_ ja _Pyhätunturi_ ovat Sirkankylästä Aakenusjarvelle\nmentäessä Levijoen eteläpuolella.\n\n_Pyhäjärvi_ ja _Pyhätunturi_ ovat Kolarin ja Kittilän rajalla olevassa\ntunturijuonnossa Aakenustunturin länsipuolella.\n\n_Äijänpulju_. Kittilän Alakylän laidassa on korkea pulju -- pulju =\npyöreä hiekkatieva --, muita korkeampi. Sitä sanotaan Äijänpuljuksi. Ei\nkyllä enää muisteta, että siinä olisi uhrattu.\n\n_Hehkotuskuoppa_. Vastapäätä Hossaa, Ounisjoen itäpuolella on lähellä\njokea syvä pyöreä kuoppa, n. 4-5 kyynärää syvä ja päältä 4-5 syltä yli\nmitaten. Siinä kerrotaan lappalaisten ennen vanhaan pitäneen kisojaan,\nja sentähden sitä sanotaan Hehkotuskuopaksi.\n\n_Keripäitä_ on Kittilän kiveliöissä, kalapatsaita m.m. Mustanlammen\nitäpuolella Mustanvaaran laiteessa useampia patsaita, Molkolammen\nrannalla kolme patsasta. Lintusaaliin patsas on Uollin Pöytämaassa ja\nkontion kaatopatsas Liivajoen rannalla sekä Kinisselällä. Kaikki nämä\nKittilän kaakkoisosassa, Molko- ja Kinisjärvien seutuvilla.\n\n\n\n"]