Pienessä uskollinen
O. E. Närhi (1886–1949)
Elämäkerrallinen teos kuvaa Maria Charlotta Hydénin elämänvaiheita ja hengellistä työtä 1800-luvulla. Tukholmassa koettu uskonnollinen herätys johdattaa hänet lähetysharrastuksen pariin ja myöhemmin opettajaksi Suomeen.
O. E. Närhin 'Pienessä uskollinen' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2348. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.
Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.
PIENESSÄ USKOLLINEN
Mamselli Hydénin Elämäntyö
Kirj.
O. E. NÄRHI
Helsingissä, Suomen Lähetysseura, 1926.
PIENESSÄ USKOLLINEN.
Maria Charlotta Hydén syntyi 13/12 1805 Lohtajan pitäjässä Kokkolan lähistöllä Pohjanmaalla. Tiedot hänen lapsuusvuosistaan sisältyvät siihen, että hän oli merikapteenin tytär ja että hän 14 vuotiaana, siis n. v. 1820, siirtyi Tukholmaan. Ruotsissa hän eli aina vuoteen 1840.
Tämä Ruotsissa olo-aika muodostui ratkaisevan merkitykselliseksi mamselli Hydénin – sillä nimellä hänet yleisesti tunnettiin – koko myöhäisemmälle elämälle. Vaikka tiedot tältäkin ajanjaksolta ovat niukat, on joitakin tärkeitä yksityiskohtia kuitenkin säilynyt jälkimaailmalle.
Ensimäinen niistä oli mamselli Hydénin kihlautuminen erään ruotsalaisen lääkärin kanssa. Mutta tuskin oli tämä onnen malja nostettu hänen huulilleen, kun se jo muuttui katkerimman surun kalkiksi. Hänen sulhasensa hukkui. Tämä äkkikuolema tuotti mamsellille kovan sisällisen taistelun. Suuressa surussaan hän joutui Jumalan eteen. Ja hän oppi ymmärtämään Jumalan rakkauden suunnitelmia hänen sielunsa pelastukseksi ja hän antautui Jumalalle kokonaisesti, Hänen huolenpitoonsa ja johtoonsa sekä Hänen käytettäväkseen. Nuorena saatu sydänhaava ei kuitenkaan koskaan täysin arpeutunut. Eräs hänen läheisimmistään on maininnut, että mamselli vielä vanhanakin puhkesi kyyneliin laulaessaan laulun: "Ah aikaa jolloin haihtuu sumuin haamu" säkeitä: "Syvyydet kätketytkin auki luodaan" ajatellen silloin hukkuneen ystävänsä ilmestymistä.
Uskonnolliseen herätykseen tulleena mamselli Hydén joutui Tukholmassa varmasti kosketuksiin sikäläisten eri hengellisten liikkeitten kanssa. Niihin aikoihin oli Tukholma Herrnhutin veljesseurakunnan "lähetysmaana". Warnke niminen saarnaaja työskenteli siellä veljesseurakunnan lähettinä, ja varsinkin säätyläisten piireissä hänen työnsä kantoi hedelmää. Vuonna 1829 tiedetään myöskin Baselin lähetykseen liittyneen ruotsalaisen lähetyssaarnaajan Fjellstedtin käyneen Tukholmassa lähetysharrastusta herättämässä. Koska veljesseurakunta oli myös valveutunut lähetysseurakunta, saamme uskoa, että mamselli Hydén näiltä molemmilta on saanut lähetysvaikutelmia. Eikä lähetys ollut vieras metodistipastori George Scottillekaan, joka lienee syvimmin vaikuttanut mamsellin hengelliseen kehitykseen. V. 1835 mamselli sai olla ruotsalaisten lähetysystäväin mukana Ruotsin Lähetysseuran perustamisessa ja hän pysyikin läheisessä kosketuksessa heidän kanssaan aina siihen asti, kun Suomen Lähetysseura pari vuosikymmentä myöhemmin perustettiin. Mainittu pastori Scott vaikutti Tukholmassa voimakkaana herätyssaarnaajana. Herrnhutilainen herätys jäi syrjään tämän metodistisen herätyksen syntyessä. Lokakuussa 1839 perustettiin Tukholmassa metodistiseurakunta. Aluksi siihen ilmoittautui 28 henkilöä ja niitten joukossa oli Maria Charlotta Hydén. Vuonna 1842 mamselli Hydén sanoo kirjeessään Scott'ille, että hänen on kiittäminen Scott'ia runsaasta hengellisestä ja aineellisesta siunauksesta ja että hän on saanut Scott'in kautta uusia hengellisiä kokemuksia.
Ruotsissa mamselli Hydén sai myös opettajatarsivistyksensä. Herätykseen tultuaan hän oli lupautunut myös Jumalansa käytettäväksi ja toivoi sisimmässään saavansa oman peltosarkansa pakanamailla. Opettajattareksi valmistuttuaan hän odotti Jumalalta kutsua työhön. Ja Jumalalla olikin mamselli Hydénille paikka varattuna, ei tosin pakanamaailmassa vaan hänen synnyinmaassaan Suomessa, Finlaysonin puuvillatehtaan pienten lasten koulussa Tampereella.
V. 1819 skottlantilainen James Finlayson oli perustanut puuvillatehtaan
Tampereelle. Sekä hän että hänen seuraajansa Nottbeckit (isä ja poika) samoinkuin heidän "jalot" puolisonsa olivat kveekareita, jotka eivät voineet ummistaa silmiään suomalaisen työväestönsä aineelliselta ja henkiseltä ahdingolta, vaan pitivät heistä huolta "patriarkkaalisesti" ja keksivät keinoja heidän auttamisekseen ja kehittämisekseen. M.m. oli perustettu kaksi lastenkotia, ruokala ja lukusali. Saksalaisen Ferdinand Uhden tultua puuvillatehtaan johtajaksi Tampereelle heräsi ajatus pienten lasten koulun perustamisesta tehtaalaisten lapsille. Koulun syntysanat lienee lausunut saksalainen lähetysjohtaja Gossner, Uhden hyvä ystävä. Ainakin hän kysyy eräässä kirjeessään Uhdelta, eikö Tampereelle voisi perustaa pienten lasten koulua. Vastauksena tähän voimme pitää johtaja eli "patruuna" Uhden kirjettä pastori Scott'ille Tukholmaan, jossa Uhde pyytää uskovaista opettajatarta. (Kirjassa "Suomen Pakanalähetystoimi", s. 126, mainitaan Uhden kääntyneen asiassaan Fjellstedt'in puoleen. Gunnar Westin kumoaa kuitenkin tämän tutkielmassaan George Scott'ista, s. 519, mainiten nimenomaan, että "on kysymys Scott'ista eikä Fjellstedt'istä, sillä tämä ei siihen aikaan ollut Ruotsissa. Hän oli ulkona lähetyssaarnaajana.") Mamselli Hydén sai kutsun pienten lasten koulun opettajattareksi Tampereen puuvillatehtaalle ja hän ottikin sen vastaan omana lähetystehtävänään muuttaen takaisin synnyinmaahansa v. 1840.
Pienten lasten koulu oli sijoitettu Puuvilla- ja Kuninkaankatujen kulmauksessa olevaan puurakennukseen, joka silloisiin oloihin nähden oli komeanlainen talo. Mamselli Hydénillä oli yksityisasuntonsa, 2 huonetta ja keittiö, samassa talossa. Luokkahuone oli tilava ja valoisa. Pulpetteja ei koulussa ollut, vaan niiden asemasta käytettiin penkkejä, jotka luokan perälle päin rivi riviltä kohosivat toinen toistansa korkeammalle. Keskellä luokkaa nousivat portaat aina ylimmälle istuimelle asti. Ensimäisinä alhaalla istuivat alottelijat ja niin asteettain ylöspäin, kaikkein "oppineimmat" ylinnä. Ylempänä istuvain jalat olivat alempana istuvain niskan tasalla, mikä seikka tuotti joskus oppilaille hankaluutta. Penkkilavan alusta oli verraton koulutarpeitten säilytyspaikka. Koulu oli muuten silloisiin oloihin nähden runsaasti varustettu opetus- ja havaintovälineillä. Kouluhuoneen seinillä oli paljon kuvia kivi-, kasvi- ja eläinkunnasta sekä Uudesta ja Vanhasta Testamentista. Ylhäällä seinällä portaitten päässä oli suuri taulu, joka esitti Vapahtajaa orjantappuroin kruunattuna. Tämä taulu pidettiin peitettynä. Se paljastettiin vain kiirastorstaina. Silloin ei luettu eikä laulettu eikä puhuttu, vaan itkettiin yhdessä polvillaan pilkatun Vapahtajan edessä. Toinen kuva, Vapahtaja ristillä, oli etuseinällä aina oppilaitten silmäin edessä. Luokkahuoneen kalustoon kuului vielä pitkiä pöytiä seinävierillä ja niiden edessä irtonaisia istuimia. Lattialla oli useita soikeita pärekoreja, joihin koulun nuorimmat "oppilaat" pantiin nukkumaan tarpeen vaatiessa.
Mamsellin koulu ei toiminut kaikkien nykyajan kasvatus- ja opetusopin sääntöjen mukaisesti, mutta silti sillä ei ehkä ollut pienempi kasvattava merkitys kuin nykyaikaisella koululla. Mamselli Hydén oli, niinkuin jo mainittiin, saanut opettajatarsivistyksensä Ruotsissa, jossa oli käytännössä Englannissa 19:nnen vuosisadan alulla syntynyt lancaster-suuntainen koulumuoto. Puuvillatehtaan pienten lasten koulusta tuli näin ollen lancaster-suuntainen oppilaitos. Sen suunnan kouluista puuttui varsinainen luokkajako. Kehittyneempiä oppilaita pantiin opettamaan nuorempia oppilaita, jotka olivat jaetut pieniin ryhmiin. Opettajavoimia tarvittiin näin ollen suhteellisesti vähän, joten lancaster-koulut tulivat huomattavan halvoiksi, sillä oppilasmäärä voi nousta miltei luonnottoman suureksi yhden opettajan johtamassa koulussa. Mamsellin koulu tyydytti osaltaan koko Tampereen kansakoulutarvetta, sillä varsinaista kansakoulua ei kaupungilla silloin vielä ollut. Ja mamsellin kouluun otettiin tehtaalaisten lasten lisäksi muittenkin lapsia. Se oli yhteiskoulu, joka avasi ovensa niin rikkaan kuin köyhänkin lapselle. Ei siellä tehty säätyeroja. Kaikkia kohdeltiin samalla tavalla, suurella rakkaudella. Ja kuri oli sama kaikille. Jokaisella oppilaalla oli myös yllään samallainen "formu", pojillakin valkoinen, hihaton, takaa yhteen ulottuva esiliina, jonka tuli aina olla puhdas. Jos siihen oli ilmestynyt likatahra, katsoi mamselli sitä ja oppilasta murheellisena. Siinä sitä olikin rangaistusta kylliksi, sillä ei mitenkään olisi tahdottu pahoittaa rakastetun mamsellin mieltä.
Koulun lancaster-luonteesta johtui, että siellä saattoi olla oppilaita yli puolentoista sadankin nelivuotisista aina kuustoistavuotisiin asti. Varsinaista ikärajaa kouluun pääsemiseen tai sieltä eroamiseen ei ollut. Ei ollut myöskään luokkajakoja. Oppilasluetteloa ja päiväkirjaa ei pidetty eikä todistuksia annettu. Yksi opettaja ei voinut luonnollisestikaan hoitaa noin suurta joukkoa, vaan vanhempia oppilaita oli käytettävä apuna nuorempia opettamassa ja ohjaamassa. Kaikkein nuorimpia askarruteltiin fröbeliläissuuntaisen lastentarhan tapaan.
Mamsellin koulussa työskenneltiin pitkin päivää. Jo kello 7 mamsellin uskollinen palvelija, Tiina nimeltään, avasi koulun oven. Vanhemmat oppilaat tulivat jo silloin kouluun viivoittamaan valmiiksi nuoremmille kirjoitustauluja, jotka pyyhkimineen riippuivat kunkin oppilaan naulassa. Kello kahdeksalta saapuivat toiset. Lukutaitoiset opettelivat ensi töikseen kaksi raamatunlausetta, toisen Vanhasta, toisen Uudesta Testamentista.
Kello 9 saapui mamselli kouluun. Hän seisoi siinä rakkaan ja ystävällisen näköisenä hymyillen. Jokainen oppilas kävi häntä kädestä tervehtimässä. Sitä ei saanut suorittaa liian kiireisesti eikä huolimattomasti, vaan se oli tehtävä arvokkaasti. Jos joku poika kumarsi vain niskaansa taivuttaen, ei mamselli sallinut hänen mennä, ennenkuin selkä oli norjistunut oikein kumartamaan. Sen jälkeen joku lapsista sai tuoda mamsellille pienen koulukellon, jolla hän soitti oppilaat riviin. Rivissä seisottiin parittain, tyttö oikealla, poika vasemmalla puolella. Parittain koko joukko kiersi jonkun kerran luokkahuoneen ympäri nousten portaita ylös ja asettuen paikoilleen. Tytöt niiasivat ja pojat kumarsivat erotessaan toisistaan kumpikin omalle puolelleen.
Kun kaikki olivat hiljentyneet laskeutui mamselli Ristiinnaulitun kuvan eteen polvilleen nostaen kätensä, kämmenet yhteen asetettuina, leukansa alle. Kaikki lapset polvistuivat. Ja sitten luettiin yhteisesti ääneen Herran rukous, päivän raamatunlauseet, joku aamurukous ja uskontunnustus. "Sitten mamselli siunasi lapset".
Uskonto oli tärkein koulun oppiaineista. Joka päivä pysähdyttiin aluksi tutkistelemaan noita mainittuja kunkin päivän kahta raamatunlausetta. Sen lisäksi oli koulussa kaksi kertaa viikossa raamatun historiaa, kaksi kertaa katekismusta ja samoin kaksi kertaa psalmien ja Uuden Testamentin lukua. Kerrotaan, että moni koulun oppilaista 10-11 vuotiaina osasi ulkoa psalmit, evankeliumit ja apostolien teot. Apuneuvoinaan uskonnonopetuksessa mamselli käytti raamatullisia kuvia. Hän näytti oppilaille kuvan ja kertoi sen kuvaaman tapauksen niin ihmeellisen elävästi ja hartaasti, että se painui oppilaitten mieliin lähtemättömästi. Mamselli, joka itse oli syvästi tunteellinen, pystyi myös lapsissa herättämään henkiin uskonnollisen tunteen.
Lukemista opittiin eri ryhmissä havaintotaulujen avulla. Yksi ryhmä opetteli taulustaan aakkosia jonkun vanhemman oppilaan johdolla. Toinen oppilas näytteli toiselle ryhmälle eri tavuilla varustettua taulua. Kolmas opetteli seuraavasta taulusta sanoja j.n.e. Mamselli kulki kuin hyvä hengetär ryhmältä toiselle antaen apuaan, missä sitä tarvittiin.
Kirjoitusta harjoitettiin samoin eri ryhmissä riippuen siitä, miten pitkälle kukin oli edistynyt. Pienimmät piirtelivät kirjaimia tasaiseksi pyyhkäistyyn hiekkaan, jota sitä varten oli varattu laatikoihin. Kun hiekan pinta oli täyteen piirretty, tasoitettiin se uudestaan. Vähän kehittyneemmät saivat harjoitella kivitauluille. Pisimmälle ehtineet kirjoittivat vihkoihin musteella ja hanhensulkakynillä, jotka mamselli itse teroitti.
Laskento oli päässälaskua. Kertomataulu opittiin ulkoa, ja lukujen lausumista opetettiin ahkerasti ja aina triljooneihin asti. Laskennonopetusvälineinä oli koulussa helmitaulu ja numerotaulukko.
Maantietoa "luettiin" kuvista ja karttapallosta. Mielikuvituksen siivin mamselli johti lapsiaan eri maihin ja kansoihin.
Laululla oli huomattava sija mamsellin koulun ohjelmassa. Enimmät laulut olivat ruotsinkielisiä, sillä siihen aikaan oli suomalaisia koululauluja niukalti. Erikoisena muistitietona on koulun entisillä oppilailla säilynyt se, että laulut: "Täällä Pohjantähden alla" ja "Lammas oon mä Jeesuksen" opetettiin ja laulettiin koulussa yksinomaan suomeksi.
Iltapäivällä olivat käsityötunnit, jolloin "tytöt harjoittivat virkkausta, helmitöitä ja kuvio-ompelua kanavalle sekä kutoivat verkkoliinoja pujotuskoristeineen." Tehtiin niinkin vaikeita kanavaompelutöitä kuin jotakin tapahtumaa kuvaavia tauluja ihmisineen, ja uskonnollisia tauluja, esim. Jeesus Getsemanessa. Minkäänlaista liina vaateompelua ei harjoitettu. Kun jonkun työ tuli valmiiksi, ilmoittivat oppilaat sen laulaen, esim. näin: "Hannan työ on valmis! Hannan työ on valmis!" Tyttöjen tehdessä käsitöitä pojat piirustelivat kaavain mukaan. Pienimmät lapset rakentelivat puupalikoista taloja ja torneja. Toiset leikkivät piiriä, toiset hyppivät nuoraa. Joku etsi kuvia kirjoista, jotkut katselivat karttaa. Mutta aina vallitsi koulussa järjestys.
Järjestyksen ja kurin ylläpitäminen ei mamsellin koulussa ollutkaan vaikeaa, sillä suuri rakkaus yhdisti oppilaat opettajaansa. Hänen ei tarvinnut muuta kuin osottaa mielipahaansa, niin asiat taas tulivat kohdalleen. Esim. aamuisin ja iltaisin oppilaita kätellessään mamselli ei ojentanutkaan kättään huonosti käyttäytyneelle oppilaalle, ennenkuin syyllinen oli pyytänyt anteeksi. Jos joku pojista oli tehnyt pahaa tytölle, oli hänen kaikkien nähden pantava kätensä tytön kaulalle ja pyydettävä anteeksi. Ja niin oli taas rauha palannut kouluun.
Päivän viimeinen koulutunti oli omistettu kertomiselle. Silloin mamselli kertoi oppilailleen hyvien lasten elämästä tai jumalanvaltakunnan työntekijöistä. Hänen kertomisensa oli niin elävää ja mukaansa tempaavaa, etteivät lapset koskaan saaneet kyllikseen, vaan usein muinakin aikoina pyysivät kertomuksia, ja mamselli usein suostuikin heidän pyyntöönsä.
Oppilaat rakastivat kouluaan ja opettajaansa niin, etteivät malttaneet pitää pitkiä ruokatuntejakaan, vaan kiireesti palasivat koululle. Useat olivat siellä yhteen mittaan tuoden evään tullessaan. Mamsellin käydessä tavanmukaisella kävelyllään Mustanlahden kalliolla, kiirehti tavallisesti joukko oppilaita mukaan pitäen kiinni hänestä, mikä kädestä mikä takinliepeestä. Noilla kävelymatkoillaankin mamselli aina puhui oppilailleen taivaallisista. Usein palattiin koululle laulaen. – Lauantaisin ei koulussa oltu iltapäivällä. Ja keskiviikkoisin olivat vain suurimmat tytöt iltapäivällä käsitöissä. Muina päivinä koulutunnit kestivät klo 4:ään asti.
Vaihtelua koulun elämään antoivat erilaiset merkkipäivät. Keskiviikko tuli sellaiseksi sen kautta, että silloin kukin oppilas sai koulussa vehnärinkilän. Kun ne olivat hyvin nousseet, oli mamsellin tapana sanoa: "Lapset, katsokaa, kuinka Jumala on siunannut rinkilämme!"
Opettajan nimipäivä oli myös juhlapäivä oppilaille. Silloinkin kukin sai vehnärinkilän. Mutta vielä hauskinta oli, että sinä päivänä saatiin nähdä kauneimmat kuvat ja kuulla hauskimmat kertomukset. Oppilaat toivat kotoaan mamsellille nimipäivälahjoja, mikä kakun, mikä munia j.n.e.
Joulukuusijuhla mamsellin koulussa muodostui oppilaille erikoisen rakkaaksi. Tehtaan isännät ja johtajat lahjoittivat leikkikaluja, makeisia, saksia, kirjoja y.m. oppilaille jaettavaksi ja olivat myös itse mukana juhlimassa. Kaksi suurta joulukuusta oli sytytettynä ja niiden alla pöydillä oli kullekin oppilaalle oma kirjakäärönsä. Juhlassa oli leikkiä ja iloa, mutta ei tärkeintäkään unohdettu. Joulun suuri tapahtuma, Vapahtajan syntymä, tuli lapsille mamsellin kertomana eläväksi ja rakkaaksi. Usein muistettiin niitäkin, joilla ei ole joulua, kun eivät tunne Herraa.
Mamselli Hydén ja mamsellin koulu tuli monille tamperelaisille ihanaksi lapsuusmuistoksi. Tuskin voivat nykyisin elossa olevat harvat entiset oppilaat kyyneltymättä noista lapsuusmuistoistaan kertoa. Että koulu merkitsi jotain ja paljonkin koko Tampereen kaupungille, huomattiin, jollei ennen, niin ainakin sitten, kun se mamselli Hydénin kuoltua piti opettajan puutteessa ovensa suljettuna parin vuoden ajan. Kansakoulun perustaminen kaupunkiin tuli silloin polttavaksi kysymykseksi. Ainoaksi mamsellin koulun varjopuoleksi on merkitty se seikka, että opetus oli ruotsinkielistä. Tampereen kansakoulujen historiassa mainitaan, että mamselli Hydén olisi viimeisinä vuosinaan opettanut suomeksi. Entisten oppilaitten suulliset tiedonannot, joiden mukaan opetus vain osittain tulkittiin ruotsia ymmärtämättömille, kumoavat edellisen maininnan. Tampereen Sanomissa v. 1869 n:o 43 sanotaan puuvillatehtaan koulusta myös seuraavasti: "Eihän senkään koulun hyöty, toimessa ollessaan, liene ollut aivan suuri, koska opetettiin ainoasti ruotsiksi, ja, kuten tiettynä on, tehtaan työväki on melkein pelkkää suomalaista." Mamselli Hydénin persoonallisuus korvasi kuitenkin monin kerroin tuon puutteen. Persoonallisena kasvattajana ja oppilaittensa ystävänä onkin hänen kuvansa jälkimaailmalle esimerkillinen, samoin kuin myös lähetysharrastuksen herättäjänä, joka vaatii oman kuvauksensa.
Mamselli Hydénin omakohtainen lähetyskutsumus ja lämmin lähetysharrastus teki hänen koulustaankin lähetysaatteen tyyssijan. Hän oli saanut lahjan siirtää oman lämpimän harrastuksensa oppilaihinsa. Tässä työssä hän käytti apunaan kuvia ja kertomuksia, mutta niiden ohella hänellä oli huomattavana välineenä eräältä ulkomaanmatkalta tuomansa neekerinukke. Joka maanantai mamselli otti esille silkkipaperisen käärön. Jännityksellä seurattiin joka kerta sen avaamista. Vaikka asia oli niin tuttu, oli se aina yhtä uutta. Kun mamselli oli varovasti aukaissut käärön, nosti hän juhlallisesti kaikkien nähtäväksi mustan neekeripojan. Se tuli kaukaa pakanamaasta. Poika tervehti lapsia nyökäyttämällä päätään ja äännähtämällä. Sitten mamselli kertoi niin elävästi pakanapojan kokemuksia, "että kävi oikein sääliksi poikaparkaa". Muitakin lähetyskertomuksia saatiin kuulla neekeripojan läsnäollessa. Lopetettuaan mamselli kysyi pojalta: "Eikös olekin niin?" johon poika nyökäytti päätään äännähtäen myöntävästi. Voi sitä riemua, jos joku oppilaista sai vähän aikaa pitää sylissään neekeripoikaa! Joka sen onnen sai, muistaa sen koko ikänsä. Kääröönsä neekeripoika palasi yhtä arvokkaan juhlallisesti kuin oli tullutkin sanottuaan ensiksi hyvästi ystävilleen. Usein viikollakin oppilaat yhdestä suusta pyysivät saada nähdä neekeripoikaa. Se suotiinkin joskus, jos he olivat olleet erikoisen kilttejä. "Se oli niin rakas, ettei siihen väsytty".
Lähetykselle uhraamista mamselli Hydén myös tahtoi opettaa oppilailleen. Joka kuukauden ensimäisenä maanantaina koottiin kolehti pakanalähetykselle. Se pantiin Ruotsin Lähetysseuran säästölaatikkoon. Jokainen oppilas toi silloin "valkoisen" rahan lähetykselle. Jos jollakulla oli "musta" raha, häpesi hän panna sitä laatikkoon. Harvoin kotoa lapsille "mustaa" rahaa annettiinkaan, vaikka hopearaha oli silloin arvokas monelle työläiselle. Lasten kautta levisi koteihinkin lähetysmieltä. Vanhemmat halusivat säästää suodakseen lapsille tilaisuuden antaa lähetystyölle. Jos jollakulla oppilaista ei ollutkaan rahaa pantavana laatikkoon, tuli siitä surusta suuri itku. Se muuttui kuitenkin iloksi, kun mamselli antoi hopeamarkan pantavaksi laatikkoon.
Lähetyskertomuksiinsa mamselli Hydén sai lähteitä ulkomaisista lähetyslehdistä m.m. Ruotsin Missions Tidning-lehdestä, joka oli alkanut ilmestyä v. 1834. Postipäivä oli usein ilonpäivä koko koululle, kun se toi uusia tietoja ja kertomuksia lähetysmailta. Loma-aikoina mamselli Hydén kävi usein Ruotsissa kartuttamassa tietojaan ja henkeään virkistämässä.
Yksityiselämässään mamselli Hydén oli hyvin erilleen vetäytyvä. Hän eli koululleen ja salattua elämäänsä Jumalan kanssa, jopa niin, että hänen ikkunansakin olivat kadun puolella valkealla vaatteella peitetyt, ettei maailman touhu häntä häiritsisi. Seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa mamselli kävi säännöllisesti. Vain joku erikoinen tapahtuma tai sairaus voi saada hänet jättämään paikkansa Vanhan kirkon sakastin päällä olevalla lehterillä tyhjäksi. Vieraita ei hänellä käynyt, eikä hän käynyt missään.
Ristiriitainen ylläolevalle kuvaukselle mamselli Hydénistä on hänen toimintansa pakanalähetyksen hyväksi koulunsa ulkopuolella. Ruotsin Lähetyslehden tili-ilmoitukset todistavat hänen toimintansa ulottuneen laajalle alalle maaseudulla. V. 1848 mainitaan hänen rahalähetyksensä yhteydessä: "5 hopearuplaa muutamilta suomalaisilta talonpojilta, jotka toivovat kristinuskon levittämistä pakanain keskuuteen". Ja seuraavana vuonna hän on lähettänyt muutamilta Suomen talonpojilta 125 ruplaa, jotka olivat kootut Laukaasta, Petäjävedeltä ja Yläneeltä. V. 1852 hän lähetti 150 ruplaa samoilta seuduilta, ja lisäksi on mainittu Korpilahti, Mikkeli ja Mäntyharju. V. 1853 hän lähettää Mikkelistä y.m. Samana vuonna hän lähetti 10 ruplaa Tampereen pienten lasten koulusta. Sitten ei enää näy merkintöjä, koska varojen kerääminen sellaisiin tarkoituksiin kiellettiin esivallan toimesta. Kaikessa hiljaisuudessa lähetysystävät kuitenkin toimittivat lahjansa ulkomaille lähetysseuroille. Mamselli Hydén oli siis kosketuksissa maalaisväestön kanssa laajalla alueella. Tuttavuus oli syntynyt Tampereella, jonne markkina-aikoina virtaili kansaa eri puolilta maata. Silloin vietetyissä "seuroissa" lähetysaatteellakin oli sijansa. Loma-aikoina tiedetään mamsellin usein matkustelleen maaseuduilla ystäviään tervehtimässä, ei huvin vuoksi, sillä se olisi ollut vierasta hänen syvästi uskonnolliselle luonteelleen ja hengelliselle kehitykselleen, vaan Jumalan asioilla.
Sielujen pelastus oli se elämän tehtävä, jolle mamselli Hydén oli vihkiytynyt. Se se oli hänen koulutyönsäkin päämäärä. Eräs hänen oppilaistaan muistaa mamsellin kerran tulleen luokkaan kirkastetuin kasvoin ja kertoneen saaneensa Jumalaltaan sen lupauksen, että hän saa nähdä heidät kaikki kerran valkean istuimen edessä. Jumalan sanan omistamiseen, rukouselämään ja jumalanvaltakunnan työhön hän koetti oppilaitaan johtaa. Hänen kylvötyönsä ei ollutkaan turha. Monissa hänen oppilaissaan se on kantanut kaunista hedelmää ja on sillä oma sijansa koko Tampereen lähetysrientojen alkuhistoriassa.
Uskollinen oli mamselli Hydén. Uskollinen nuoruutensa sulhaselle, jonka tapaamista hän odotti kirkkaammassa olotilassa, jolloin "merikin antaa kuolleensa". Uskollinen kutsumuksessaan ja uskollinen Herran työssä. Ennen kuolemaansa hän sai nähdä jumalanvaltakunnan levittämisidun nousevan oraalle Suomessakin. Ensimäisten joukossa oli mamselli Hydén osottamassa iloaan Suomen Lähetysseuran perustamisesta ja sitä aineellisesti tukemassa.
Tiistaina, jouluk. 22 päivänä 1868 luettiin Tampereen Sanomissa seuraava ilmoitus:
"Ilmoitetaan
että opettajatar täkäläisessä Herra Finlaysonin ja kumpp. pienten
lasten koulussa
Mamselli Maria Charlotta Hydén
hiljaisesti nukkui kuoleman uneen Tampereella 20 päivä joulukuuta
1868 elettyään 63 vuotta ja 7 päivää.
Herra antoi, Herra otti, Herran nimi olkoon kiitetty.
Hautaus toimitetaan kirkossa huomenna 23 pnä jouluk. klo 12
päivällä, jossa on tilaisuus edesmenneen ystävillä läsnä olla."Sen vuoden kuusijuhlapäivä muodostui surujuhlaksi sekä silloisille että aikaisemmille pienten lasten koulun oppilaille. Tehtaan isännistön kehoituksesta he olivat pukeutuneet kouluformuunsa, valkeaan esiliinaan, kun he kokoontuivat Vanhaan kirkkoon. Rovasti Grönberg siunasi heidän rakkaan mamsellinsa tomumajan haudan rauhaan. Pitkänä jonona parittain kuten koulussa he saattoivat vainajan viimeiseen leposijaansa vanhalle hautausmaalle.
Seuraava Tampereen Sanomain numero mainitsee hautauksesta seuraavasti:
"Juhlalliset hautajaiset. Viime keskiviikkona vietettiin suuren
kansanjoukon läsnä ollessa juhlallisesti Mamselli Hydénin
hautajaiset. Vainaja oli pitkän ajan ollut lasten opettajana
täkäläisessä puuvillatehtaan pienten lasten koulussa, ja
lempeällä luonnollansa itseensä kiinnittänyt lasten sydämet."Tampereen vanhalla hautausmaalla on mamselli Hydén'in viimeistä leposijaa osoittamassa ristillä varustettu kivi seuraavin kirjoituksin. Etusivulla:
Tässä lepää
Neitsy Maria Charlotta Hydén
synt. 15 p. Jouluk. 1805
kuoll. 20 p. Jouluk. 1868.
On uskollisuudella ja siunauksella vaikuttanut 28 vuotta
opettajana Puuvillatehtaan pienten lasten koulussa.Takasivulla:
"Herran pelvossa, Pienten parvessa,
Jakoi oppia, Neuvoi lapsia
Jeesuksen luo.
Ruumis vaipui, Monelle suruks',
Sielunsa saapui Enkelein iloks'
Jeesuksen luo."
"Jotka toimellisesti vaeltaneet ovat, tulevat rauhaan ja lepäävät
kammioissansa. Es. 57:2."