[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fDlyDPXDYQWPa_7HdKEs5GfAFHBAEJ7wo48FHplqD5O4":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},2368,"Taikasauva ja risti","Närhi, O. E.",1886,1949,"2368-narhi-o-e-taikasauva-ja-risti","2368__Närhi_O._E.__Taikasauva_ja_risti","Mustan kansan tapoja, taikoja ja uskomuksia","tietokirja",[],[],"fi",1929,null,21457,137249,true,[],[],[],"Tutkielma esittelee ambolaisten perinteistä uskontoa, taikoja ja arkielämää nykyisen Namibian alueella. Teos sisältää kuvauksia paikallisista tavoista ja kansansaduista sekä katsauksen suomalaisen lähetystyön vaiheisiin 1920-luvulla.","O. E. Närhin 'Taikasauva ja risti' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2368. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","TAIKASAUVA JA RISTI\n\nMustan kansan tapoja, taikoja ja uskomuksia\n\n\nKirj.\n\nO. E NÄRHI\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nSuomen Lähetysseura,\n1929.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nAlkulause.\n\nI. Ambomaasta ja ambolaisista yleensä.\n\nII. Ambolaisen käsitys Jumalasta.\n\n 1. Kalunga Mbamba a shita.\n 2. Kalunga ka Nangombe.\n 3. Kalunga omusisi.\n 4. Kalunga kiimbamba.\n\nIII. Ambolaisen käsitys luomisesta.\n\n 1. Maailman luominen.\n 2. Ihmisen luominen, lisääntyminen ja hajaantuminen.\n\nIV. Ambolaisen elämänvaiheita.\n\n 1. Lapsen syntyminen.\n 2. Väliaikaisen nimen antaminen.\n 3. Nimen antaminen.\n 4. Lapsen varustaminen elämään.\n 5. Tyttölapsen nuoruus.\n 6. Pojan nuoruus.\n 7. Pojan täysi-ikäisyys.\n 8. Ohango eli tyttöjen täysi-ikäisyysjuhla.\n 9. Nuoren parin häät.\n\nV. Talon pystyttäminen.\n\nVI. Maanviljelyksestä.\n\n 1. Viljan löytäminen.\n 2. Maanviljelys taikoineen.\n 3. Nasiziga sekango.\n 4. Olueuge.\n 5. Sateen estäminen ja sateen teko.\n\nVII. Metsästyksestä.\n\nVIII. Taikoja.\n\n 1. Taikakeppejä.\n 2. Alkuhärän sarvi.\n 3. Metsäsian hammas.\n 4. Karjan suojeleminen.\n 5. Eshenge.\n 6. Naismaailman salaisuuksia.\n 7. Noitujain vahti hovissa.\n 8. Aviorikoksesta puhdistus.\n 9. Omajuku.\n\nIX. Pakanallisesta sairasten parantamisesta.\n\n 1. Uhriliha.\n 2. Kouristustaudin parantaminen.\n 3. Korvasäryn parantaminen.\n\n X. Hallituksista.\n\n 1. Ambosuvuista.\n 2. Ambohallituksesta.\n 3. Mandaattihallituksen suhteesta maakalaisiin ja lähetykseemme.\n\nXI. Valoa pimeydessä.\n\n 1. Lisäpiirteitä ambolaisluonteesta.\n 2. Lähetyssaarnaajan tehtävistä.\n 3. Ambolainen hartauspuhujana.\n 4. Salainen voima.\n 5. Erään ambotytön kertomus kääntymisestään.\n 6. Joulu Ambomaalla.\n 7. Yleispiirteitä ambolähetyksestämme. 123 Liite: Ambolaisia\n    kansansatuja.\n\n\n\n\nALKULAUSE.\n\n\nTämä lyhyt tutkielma tahtoo tuoda julkisuuteen ambolaisten vanhaa\nuskontoa, taikoja ja satuja sekä vähän heidän jokapäiväistä elämäänsä\nsen eri ilmenemismuodoissa. Ne pohjautuvat heidän omiin suullisiin ja\nkirjallisiin tiedonantoihinsa ja kertomuksiinsa, jotka olen koonnut ja\nkääntänyt suomenkielelle, koettaen saada säilymään niiden alkuperäistä\ntuntua. Niihin liittyy -- ikäänkuin vastauksena monien maanmiesteni\nkyselyihin -- kokemuksiani ja ajatuksiani ambolähetystyöstä\nnykyhetkellä ja sen tulevaisuudesta.\n\nKokonaiskuvausta ambolaisista ja työstä siellä en ole yrittänytkään\nluoda. Sellaisen lukija saa seuraavista arvokkaista teoksista: Rovasti\nSavolan \"Ambomaa ja sen kansa\", lähetyssaarnaaja Koivun \"Amboneekerin\njokapäiväinen leipä\" ja rovasti Paasion kirjoittama, Kristinuskon\nvoittokulkuun liitetty osa \"Suomen pakanalähetystoimesta\". Numero-\nja tilastotiedot saa parhaiten jokavuotisista Suomen Lähetysseuran\nvuosikertomuksista. Ambolähetyksemme arvoisan tienraivaajan ja\nyli puolivuosisataisen uskollisen työmiehen, tri Martti Rautasen,\njonka lähimpänä naapurina sain useita vuosia olla, olen tässä myös\nsivuuttanut sentähden, että äskettäin on hänen elämäntyötään jo\nesitetty ja läheisessä tulevaisuudessa tullaan sitä vielä laajemmin\nkäsittelemään.\n\nIloni olisi suuri, jos näidenkin rivien kautta jäisi jotain säilöön\nsiitä tyhjentämättömästä vanhasta ambolaisaineistosta, joka vähitellen\njoutuu unohduksiin häviävien sukujen mukana ja kristinuskon voittaessa\nalaa, ja jos mielenkiinto ja rakkaus Ambomaahan, sen kansaan ja\nambolähetystyöhön kasvaisi.\n\nTampereella, Kastinnotkossa, 23/4 1929.\n\n_O. E. Närhi_.\n\n\n\n\nI.\n\nAMBOMAASTA JA AMBOLAISISTA YLEENSÄ.\n\n\nAmbomaa, joka v:sta 1868 on ollut Suomen kirkon lähetystyöalana,\non pohjoisin osa Saksan entisestä siirtomaasta, mikä nyt on\nLounais-Afrikan Unionin mandaattialuetta. Ambomaalle matkustetaan\ntavallisimmin Valaskalanlahden satamasta rautateitse n. 400 km.\nkoilliseen ja sitten n. 270 km. aasivaunuilla tai autoilla eteenpäin\nAfrikan sydäntä kohden. Matka käy kivisten ja vuoristen maitten\nläpi. Mutta Ambomaalla olemme ylätasangolla, n. 1,200 m. merenpinnan\nyläpuolella.\n\nAmbomaalaiset kuuluvat neekerirodun suureen banturyhmään. Bantu-sana\non otettu zulukielestä. U-muntu = mies, ihminen, siitä monikko aba-ntu\n= ihmiset. Vastaava sana ambokielessä kuuluu omuntu, monikko aantu.\nBantut kansoittavat koko keski- ja etelä-Afrikan viidenneltä asteelta\npäiväntasaajan pohjoispuolelta aina Afrikan eteläkärkeen. Tähän\nbanturyhmään kuuluvat kafferit, betshuana-, herero-, kongo-, mozambik-\nja ansibarkansat.\n\nBantukieliä ja kielimurteita on Sir Harry Johnstonin\nvertailutaulukoitten mukaan kokonaista 274! Nämä bantukielet ovat\nharvinaisen muotorikkaita. Erikoisesti verbeillä ilmaistaan erilaisia\najatusvivahduksia.\n\nBantukansoilla on usko yhteen Jumalaan, joka on luonut kaiken ja pitää\nyllä luomaansa. Tutkimuksissa ei ole vielä päästy kaikkien eri ryhmien\nsisäiseen maailmaan käsiksi. Mutta kun tiede joskus on selvittävä nuo\neri jumala-käsitteet, vieläpä ilmestyksetkin, niin voi niistä koota\nerikoislaatuisen teoksen, jossa monet asiat lähentelevät meidän Vanhaa\nTestamenttiamme.\n\nAmbolaisten pienessä ryhmässä on sattunut erilaisia tapahtumia, joita\nvoisi verrata profeettain esiintymiseen. Esim. Uukuanjaman heimossa\noli eräs suuri tietäjä ja parantaja (onganga) ennustanut kristinuskon\ntulon noihin maihin paljon ennen lähetyssaarnaajain saapumista. Hän\noli kulkenut pitkin valtakuntaa sanoen: \"Pian tulee tänne kummallisia,\nvalkoisia ihmisiä kaukaa. He puhuvat ihmeellisiä, hyviä asioita.\nOttakaa ne korviinne! Jättäkää taikakalunne! Eivät ne teitä pelasta! He\nnäyttävät teille tien Jumalan luo. Seuratkaa heitä.\" -- Hän on ollut\ntavallaan evankeliumin edelläkävijä Uukuanjaman heimossa.\n\n\n\n\nII.\n\nAMBOLAISTEN KÄSITYS JUMALASTA.\n\n\nSielunvihollinen on vuosituhantisena hallituskautenaan turruttanut\nbantu-neekerit ja hävittänyt heistä pelon ja kunnioituksen Jumalaan\nja antanut heidän rauhassa, rasvattuina, nahkaisissa lapuissaan\nnuotiotuliensa ääressä istua tyytyväisinä oloonsa ja turvaten\npuupalikkoihinsa y.m. taikaesineihin. Huolimatta tuosta pakanuuden\npitkästä, synkästä yöstä on ambolaisilla sittenkin säilynyt hämärä\ntieto Jumalasta, joka on luomaton ja iankaikkinen. Se tieto on heillä\nsäilynyt kuin alkukodin jatkuvana perintönä.\n\nJumalaa ambolaiset nimittävät nimellä Kalunga. Jumalasta on monta eri\nmuunnosta, joilla on vähän eri merkitys ja tehtävä. He sanovat, että on\nvain yksi Jumala, mutta töittensä mukaan hän saa eri nimiä.\n\n_Kalunga Mbamba a shita = Jumala Mbamba loi_. Hän on pyhä, siksi häntä\nei usein mainita. Hän on luoja. Hän loi kaiken hyvin. Hän on hyvä.\nTässä luojatehtävässään hän ei lähesty enää ihmisiä. Hän on pannut\njatkumiskehityksen ihmiseen, eläimiin ja luontoon. Niissä, siemenissä,\non jotain salaperäistä luojajumalan olennosta. Hän antaa ajallaan\npilvien tuoda sateen ja niissä hän levittää siunaustaan. On pahoja\nhenkivoimia, ihmisiä ja kansoja, jotka estävät Jumalaa Hänen työssään.\nHe estävät sateen tulon. Yksityisten ihmisten elämänkulkuun Jumala ei\nkajoa. Sanotaan: \"She ku pe, taamba nomaako gaali.\" = Minkä Hän antoi,\nota se kaksin käsin (nurkumatta) vastaan.\n\nJumala asuu syvällä maan sisässä. Siellä hänellä on suuri valtakunta.\n(Tuntuu kuin ambolaiset ajattelisivat maan muodon litteäksi!) Noin\nsata vuotta sitten, mutta joskus vielä nytkin tapahtuu, että kaivoa\nkaivettaessa syvällä kaivossa oleva mies huutaa: \"Oshilongo!\" --\n\"Valtakunta!\" Mies vedetään heti ylös ja kaivo peitetään kiireesti.\nOli menty niin syvälle, että maa oli puhkaistu ja tultu jumalan\nvalta-alueelle. Pakanat ovat kertoneet nähneensä siellä suuren maan,\njossa on paljon virtoja, suuria hedelmäpuita, kauniita ihmisiä ja\npaljon lihavaa karjaa. Kaikenlaisia metsän elukoita liikkuu siellä\nvapaasti kesyinä. Jos pakanalta kysyy: mihin menet kuoltuasi, hän\nosottaa maata ja sanoo: \"mevi\", s.o. maahan, mutta hän tarkoittaa\nsillä, että sielu menee suuren jumalan luo.\n\n_Kalunga ka Nangombe = Nangomben Jumala_ on toinen jumalanimitys\nambolaisten keskuudessa. Se vastaa nimitystä Abrahamin Jumala\nisraelilaisten keskuudessa. Nangombehan oli ambolaisten kantaisä.\nKalunga ka Nangombe on kaiken hyvän antaja ja yksityisten auttaja. Jos\njotain pakanaa on kohdannut syyttä hirveä solvaus, huutaa hän ihmisten\njoukossa kovalla äänellä kolmasti: \"Kalunga ka Nangombe!\" Hän kutsuu\nnäin jumalaa puolustamaan syyttömyyttään ja kostamaan toisille. Monet\nsyyttömät, noituudesta murhatut ovat viime hetkenään myös vedonneet\nisiensä jumalaan. Samaten talon väki herätessään keskellä yötä ja\nhuomatessaan olevansa rosvojen piirittämä huutaa: \"Kalungakandje!\nJumalani!\" Tai kun pantteri tai leijona on mennyt ohi, panee ambolainen\nkätensä suulleen merkiksi, ettei pelolta ja hämmästykseltä voi mitään\nsanoa. Vasta hetken perästä hän sanoo: \"Kalunga, Kalunga ka Nangombe!\"\nja hetken perästä hän jatkaa: \"-a kausa ndje.\" s.o. \"Hän auttoi minua.\"\nJos talon isäntää ennen vanhaan kutsuttiin hoviin, niin hän heti\naavisti pahaa, ajatellen viime matkansa olevan edessä. Siksi hän heti\nhuudahti: \"Kalunga!\" Ja lähtiessään hän sanoi talonsa ovella: \"Jumala,\nauta minua! Tuo minut takaisin!\" Ei tuo turtunut pakana osannut\nrukoilla paremmin Jumalaa, ei tuntenut Häntä.\n\n_Kalunga omusisi = henkijumala_. Alkujaan tuo nimi on ehkä\ntarkoittanut, että jumala on henki, mutta aikojen kuluessa on\nkäsityskanta painunut niin alas, että ongangat s.o. tietäjät, noidat,\nparantajat pitävät sitä voimansa lähteenä. Ambolaiset ajattelevat\nyleensä noiden poppamiesten saavan voiman, viisauden ja taidon\njumalalta. Niiden tehtävänähän onkin juuri henkien kanssa taisteleminen\nja niiden poiskarkoittaminen.\n\nKysyessäni, mikä tehtävä on tällä Kalunga omusisillä, sain vastauksen,\nettä hän on kuolleitten henkien, aasisien, jumala. Vainajien henget\nne vasta tuottavatkin paljon huolta ja pelkoa ambolaiselle. Isä- tai\näitivainajan hengen voi joku omulozi, loihtija, noitua tuomaan lapselle\nsairautta j.n.e.\n\nHenkien taistelu vallitsee elävien ihmisten ympärillä ja kesken. Kun\nhengellään taistelee vihamiehensä henkeä vastaan ja voittaa sen,\nniin kyllä sitten ruumiillisestikin voittaa hänet, henki kun kerran\non voitettu. Valtakuntien välisissä taisteluissakin käy tämä henkien\nvälinen taistelu ulkonaisen, näkyvän sodan edellä. Iihehelela merkitsee\nsitä, että taistelijat lähettävät henkensä tuon suuren hengen Kalunga\nomusisin johdolla lamauttamaan vihollishenkiä.\n\n_Kalunga kiimbamba_. Hänen olotilaansa ei tunneta, ei sen alkua eikä\nloppua, mutta tehtävän tiedämme. Iimbamba = korit, siis Kalunga\nkiimbamba merkitsee korien jumala.\n\nKalunga kiimbamban kerrotaan ilmestyneen -- ja mahtanee ilmestyä\nvieläkin -- metsässä kerran vuodessa ensimäisten sateitten aikoina.\nAinoastaan yksi henkilö saa hänet nähdä. Hän on tavattoman suuri mies.\nPää ulottuu yläpuolelle pilvien. Suurimmat puutkin ovat kuin oljen\nkorsia hänen jaloissaan. Hänellä on olkapäällään pitkä, vahva korento.\nSen molemmissa päissä hän kantaa suuria viljakoreja. Toisessa korissa\non puuroviljaa, toisessa kaljaviljaa. Jos etupuolella oleva kori on\nkevyt, tietää se, että omahangusato tulee huono. Jos jälkimäinen kori\non tyhjä ja heiluu kevyenä korennossa, niin tulee huono viljavuosi. Jos\nmolemmat korit ovat täydet, ennustaa se hyvää vuotta. Jos taas molemmat\nkorit ovat tyhjät, tiedetään odottaa täyttä katoa. Näyttäydyttyään\njollekulle Kalunga kiimbamba menee menojaan. Näkijä viedään hoviin,\njossa hän ilmoittaa kuninkaalle nuo jumalalliset ilmoitukset\nvuodentulosta. Jos kato on odotettavissa, alkavat rikkaat heti hankkia\nviljaa varastoon seuraavan vuoden varalle. Näkijä saa suuret lahjat\nkuninkaalta. Niihin kuuluu ratsuhärkäkin, jolla näkijä palaa kotiinsa\nsuuren ihmisjoukon saattamana.\n\nTässä Jumalan nimeä on käytetty vääryyden ja valheen palvelukseen,\nmutta sitä pakanat ovat uskoneet.\n\n\n\n\nIII.\n\nAMBOLAISEN KÄSITYS LUOMISESTA.\n\n\n1. Maailman luominen.\n\nMaailman luomiskysymys ei suuresti askarruta ambolaisten mieliä.\nJotkut sanovat, että \"Kalunga u umbu uujuni\" so. Jumala loi maailman,\nasiaa sen syvemmin tutkistelematta. Olen kuitenkin kuullut toisenkin\nihmeellisen käsityksen. \"Meja gaali manene ga vala ekukutu.\" = \"Kaksi\nsuurta vettä synnytti kivan.\" Nuo vedet selitetään eri sukupuolta\noleviksi. Tämä ajatustapa siirtää meidät kaksoisvirran maahan, jossa\ntuollainen kertomus oli olemassa. -- Näihin vanhoihin asioihin on hyvin\nvaikea päästä käsiksi, kun ne ovat kiellettyjä s.o. oshizila (tabu).\nSitä, joka niistä kertoo kansan ulkopuolelle, kohtaa rangaistus.\n\n\n2. Ihmisen luominen.\n\nSen paikan suhteen, missä ihmisen luominen tapahtui, on ambolaisilla\nkaksi eri käsityskantaa. Vanhimman tiedon mukaan Kalunga, Jumala,\nloi ihmisen jonkun suuren virran varrella kaislan ytimestä. Siellä\nkaislikossa ei Kalungan jälkien pitäisi olla vieläkään umpeen menneitä,\nvaan ne ovat yhä näkyvissä. Niitä ei mikään peitä. Onpa sanontatapa:\n\"ndjilakalunga kaa kana\" = \"Jumalan tie ei katoa\".\n\nToinen ambolaisten luomiskertomus on paikallistunut. He kertovat, että\nKalunga loi ihmisen Ondongan ja Tsumebin välillä olevassa makukupuussa,\nteki hänet käsin oljen korren ytimestä läheltä solmua, mikä ydin on\nambolaisen mielestä kaikkein hienointa ainesta. Jumala pani suunsa\nihmisen suun eteen ja paineli hänen vatsaansa ja ihminen alkoi\nhengittää. Jumala loi ensin miehen ja antoi hänelle nimeksi Mangundu =\nsuuret joukot. Sitten hän loi hänelle vaimon, jonka nimeä emme tunne.\n\nTämä ensimäinen ihmispari eli lähellä tuota jumalapuuta. Heillä ei\nollut vaatteita, ei edes luonnon suojelustakaan. He olivat Kalungan\nystäviä. -- Kerran he huomasivat olevansa alasti. Jumala osoitti heille\npukkia ja sanoi: \"Nylkekää ja jakakaa tuon nahka etulapuiksenne!\" ja\nsamalla he saivat ihokarvatkin suojakseen.\n\nEnsimäiselle parille syntyi kaksi poikaa ja useita tyttöjä. Vanhemman\npojan nimi oli Kavi, nuoremman Nangombe. Kavi on hererojen, Nangombe\nambolaisten kantaisä. Ruokana heillä oli puitten hedelmät, metsänriista\nja maito. Ihmiset elivät silloin kauan. Ei ollut tautia, ei puutetta,\nja he lisääntyivät nopeasti. -- Syntyipä kolmaskin suku: pensastolaiset.\n\nPitkän ajan perästä syntyi Kavin ja Nangomben välillä riita\nkaivosta. Toisten tietojen mukaan Nangombe sai surmansa. Jumala tuli\nratkaisemaan riidan. Hän eroitti suvut toisistaan. Voittaneelle\nKaville hän antoi karjan. Nangomben suku sai pari pientä elukkaa ja\nkuokan. Siten on ambolaisista tullut maanviljelijöitä ja hererot ovat\npaimentolaiskansaa. Pensastolaisille annettiin akahe = teräväpäinen\nseiväs, jolla voisivat kaivaa juuria ravinnokseen ja hankkia lihaa sekä\nmyös jänteitä ja elefantin hampaita.\n\nKalunga antoi miehelle voiman hallita maailmaa, naista ja kotia.\nVaimo sai tehtäväkseen synnyttää ja hoitaa lapset ja huolehtia\ntaloustehtävistä.\n\nMakuku-puulle pakanat uhraavat ohi kulkiessaan. He potkaisevat siihen\nmultaa tai heittävät sen juurelle lehtiä ja sanovat: \"Me palasimme.\nMenemme Hereromaalle. Kuljeta meitä hyvin. Jää hyvästi!\" Takaisin\npalatessa sanotaan: \"Me palasimme ja menemme valtakuntaan. Voi hyvin!\"\nja heitetään sille lehtiä tai multaa.\n\nIhmisten lisääntyessä alkoivat riidatkin heidän välillään. Silloin\nhe jakaantuivat kahteentoista sukuun, joista kolme ensimäistä on\nkuningassukuja. Ambosuvut ovat seuraavat:\n\n1. Aakuananime = leijonasuku\n\n2. Aakuanekamba = käpälällisten suku (suden suku)\n\n4. Aakuusinda = käärmesuku\n\n5. Aakuiilja = viljasuku\n\n6. Aakuanangombe = härkäsuku\n\n7. Aakuanjati = kyyhkyssuku\n\n8. Aakuambahu = heinäsirkkasuku\n\n9. Aakuuta = metsästäjäsuku\n\n10. Aakuanetembo = vaeltajasuku\n\n11. Aakuamajulu = sieraimellisten suku\n\n12. Aakuasika = alussa loppuneitten suku.\n\n\n\n\nIV.\n\nAMBOLAISEN ELÄMÄNVAIHEITA.\n\n\n1. Syntyminen.\n\nUutta ihmistainta odottava amboäiti menee useimmiten viime kuukaudeksi\näitinsä tai tätinsä luo \"synnyttämään\". Jos se tapahtuisi kotona, ja\nsen yhteydessä sattuisi jokin vahinko joko äidille tai lapselle, niin\nmies joutuisi vastaamaan heidän hengestään. Jos sitä vastoin oman\nsuvun parissa jotain tapahtuisi, ei sille voisi mitään. \"Hän kuoli\nheikäläistensä keskuudessa.\"\n\nPakanakunnassakin on erikoisia vaimoja, joilla on kokemusta kätilön\ntoimessa. Sellainen kutsutaankin taloon tarpeen vaatiessa. Ja\njokaisessa varakkaammassa talossa on erikoinen synnytysmaja, jossa ei\nasuta ja joka pidetään siistinä ja tyhjänä tavaroista väliaikoinakin.\nTähän majaan liittyy myös salaisia voimia ja toivomuksia.\n\nHeti kun lapsi on syntynyt, ottaa kätilö sen ja puhaltaa\nsen sieraimiin. Jollei lapsi ala hengittää, antaa hän sille\nhengitysliikkeitä. Sitten lapsi puhdistetaan ja voidellaan\nomugongo-puun hedelmistä saadulla hienolla manteliöljyllä. Sen jälkeen\ntoimitetaan elazi, s.o. lapsen huulet ja äidin rinnat rasvataan, jottei\nlapsi suurempana nuolisi huuliaan. Joka lipoo huuliaan, on ambolaisen\nmielestä omufukeentu, heittiö, jolla ei ole tapoja. Sitten kätilö ottaa\nkaljajauhoja ja sekoittaa ne kuumaan veteen jauhojuomaksi ja antaa\nsitä äidille. Tuota jauhojuomaa annetaan vastasyntyneellekin suuhun ja\nsanotaan: \"Ota nyt tätä ruokaa, kun kerran olet tullut tähän maailmaan.\nTällaista täällä syödään.\" Äidin rinnat myös voidellaan tällä juomalla.\nSitten kätilö panee piippuunsa tupakkaa ja sytyttää sen vetäen aika\nsauhun. Hän puhaltaa sauhua lapsen suuhun ja sanoo: \"Tässä maailmassa\ntupakoidaankin.\" Nyt on lapsi totutettu tämän maailman ruokiin. Sen\njälkeen se saa äidin rintaa. Ja se asetetaan nahalle lähelle tulta ja\ntoinen hierottu karvainen nahka pannaan peitteeksi. Siitä se alkaa\nambolaisen elämän kulku tässä maailmassa. Jo pienenä lapsi saa usein\ntuosta tulen liekistä ja puitten paukkeesta ruumiiseensa ikuiset merkit.\n\n\n2. Väliaikaisen nimen antaminen lapselle.\n\nLapselle annetaan väliaikainen nimi kuudentena päivänä, jos sen napa\non siksi parantunut, muussa tapauksessa se jätetään kahdeksanneksi\npäiväksi, mutta ei koskaan sen myöhäisemmäksi. Lapsen isä punoo nuoran\nomugolopensaan juuren kuoresta, nuora kiedotaan vyöksi lapsen vartalon\nympäri ja lapselle annetaan jokin väliaikainen nimi. Usein se osoittaa,\nmihin aikaan vuorokautta lapsi on syntynyt. Aamulla syntynyt poika\nvoi saada nimekseen Angula -- Aamu, ja tytöstä voi tulla Nangula =\nAamun kanssa. Samoin hyvin tavallinen pojan nimi on Uusiku = Yö, ja\ntytön nimi Nuusiku = Yön kanssa. Tai annetaan nimi tapahtumain mukaan,\nesim. Mvula = Sade, Uukongo = Metsästys j.n.e. Lapsen kaulaan sidotaan\nmyös nuora ja sen sanotaan olevan nuorissa, \"ke nongozi\". (Jostakin\nrehentelevästä nuoresta sanotaan, jos hänet tahdotaan oikein nolata:\n\"Olet nuorissa.\")\n\nKun lapsi on näin puettu nuoriin, keritään sen pää. Äiti lähtee\nmajasta ja alkaa liikuskella talon lähistöillä, mutta ei etäämmällä.\nKätilö ottaa palmulehtilautasen ja panee sille tuhkaa lapsivuoteen\nvieressä olevasta tulisijasta, papuja, melonan siemeniä, iilja- ja\nomahanguviljaa ja antaa sen äidille. Itse hän ottaa kuokan, ja niin\nhe menevät pellolle. Siellä lyödään kuokalla kylvökuopat maahan ja\nkylvetään mukaan otettuja siemeniä äidin sanoessa: \"Kylväkäämme papuja!\nKylväkäämme viljaa j.n.e.\" Sitten he palaavat taloon ja huutavat:\n\"Sataa, sataa! Hyvät vuodet ja paljon viljaa!\" Näin tehdään, vaikka\nei olisikaan kylvö- eikä sadeaika, jotta lapsi saisi paljon hyvyyttä\ntäällä maailmassa osakseen. Edellisten toimitusten lisäksi tehdään\nvielä talon ovelle tuli, otetaan vesiastia, kaadetaan tuleen vettä\nja sanotaan: \"Hyviä vuosia!\" Vettä kaadetaan niin paljon, että tuli\nsammuu. Näin ennustetaan niin suuria sateita, että tulet sammuvat.\nSitten lapsi otetaan selkäpussista ja sitä kannetaan käsillä ja\nhuudetaan: \"Sataa päällemme! Mihin menisimme lapsen kanssa suojaan?\" Ja\nsuojaa etsitään joka paikasta, eikä muka löydetä, sillä kaikki katokset\nvuotavat. Sitten he menevät yhteiseen vastaanottohuoneeseen ja juovat\nsiellä kaljaa nimenannon kunniaksi.\n\nNeekeriäitikin toivoo lapselleen kaikkein parasta. Hän rakastaa lastaan\nja iloitsee ja ylpeilee, jos se on oikein täyteläinen. Kyllä siellä\nnäkeekin pieniä pojan palleroita ja tytön tylleröitä, jotka ovat\npyöreitä kuin syötetyt porsaat. Joku on sanonut mustia lapsia oikein\nhurmaaviksi, kun ne pyöriskelevät siellä hiekassa luonnon helmassa.\n\n\n3. Nimen antaminen.\n\nKun tulee aika, jolloin äidin pitäisi päästä lähtemään etäämmälle\nkodista, annetaan lapselle oikea nimi. Isä ottaa silloin lapsen\nkäsivarsilleen ja sanoo lapselle nimen, mutta tekee sen hyvin\nepäselvästi, ettei vain äiti kuulisi. Sitten hän antaa lapsen äidille\nikäänkuin merkiksi, että lapsi on heidän yhteinen lapsensa. Sitten isä\nmenee sen henkilön luo, jonka kaimaksi hän on lapsensa nimittänyt,\nja sanoo hänelle: \"Olen puhunut sinusta kotonani.\" Siihen kaima\nvastaa kiittäen ja lähettää nuorelle kaimalleen lahjoja, ihorasvaa ja\npunajauhoja. Palattuaan kotiin isä kutsuu lasta kovalla ja selvällä\näänellä nimeltään, jotta kaikki sen kuulisivat. Sitten lapselta\notetaan nuorat pois ja hänet vaatetetaan. Hän saa nahkavyön ja\nhelminauhan kaulaansa ja etulapun. Poika saa lisäksi taakse lonkkiensa\npäälle häränsarvia muistuttavat nahkasuikaleet, onkutuan. Tyttö saa\nristiluitten päälle pienen nahkalapun, okapusun.\n\n\n4. Lapsen varustaminen elämään.\n\nPapukaijan kynsi puristetaan ja kätketään kamelikurjen\nmunankuoripalasten tai helmien väliin lapsen kannettavaksi. Se on\nmerkkinä siitä, että lapsella on isä. Jos lapsen isä kuolee, otetaan se\npois. Mutta jos se otetaan aikaisemmin pois, tietää se isän kuolemaa.\nSen vuoksi sitä aina kannetaan salassa.\n\nOuike = yksinäisyys. Valkoinen helmi ripustetaan lapsen kaulaan, jollei\nhänellä ole veljiä eikä sisaria. Näin se pyytää itselleen toveria.\nMutta jos se ripustetaan sellaisen lapsen kaulaan, jolla on sisaruksia,\nniin se ilmaisee hänen tahtovan heidän kuolemaansa. Jos yksinäinen\nlapsi saa sisaren tai veljen, otetaan sen vuoksi helmi heti pois\nkaulasta. Osige-kasvin juuren pala, joka useimmiten kiinnitetään lapsen\nkantopussiin, suojelee lasta pahaa tuottavilta loihtijoilta, aalozeilta.\n\nOntsa = samannimisen linnun siipipankkoluun palanen, n. 6 cm. pituinen,\njohon tehdään reikä, ripustetaan nahkanauhaan, ja poikalapsi kantaa\nsitä selkäpuolellaan. Silloin hän ei koskaan eksy metsään ja hän näkee\nkuin kotka.\n\nOnjati = erään ruohon juuri, jota poika kantaa kaulassaan\nnahkanauhassa, antaa hänelle rohkeutta tappelemaan ja voimaa voittamaan.\n\nOmukua = samannimisen puun kuoresta tehty nuora, joka sidotaan lapsen\nvyötäisille, jotta hän suureksi tultuaan tulisi lihavaksi ja eläisi\nvanhaksi.\n\nOshikokuakokua = kuolleen metsävuohen, ombambin kavio, joka pannaan\nlapsen kantopussiin, ennustaa, että jos lapsen yksi hoitaja kuolisikin,\nniin ilmestyisi kyllä toinen, samoin kuin kuolleen vuohen kaviolle\nilmestyy shakaali toisensa perästä sitä kaluamaan.\n\nZizikilua. Jos lapsi on aikaisemmin kuollut talosta, tehdään uudelle\ntulokkaalle heti syntymän jälkeen reikä korvaan, johon ripustetaan\nmusta helmi. Samalla annetaan lapselle määräys, ettei hän saa koskaan\nsyödä ruskeata hiirtä. Jos hän syö, seuraa siitä kuolema. Tuota mustaa\nhelmeä ei saa ottaa pois korvanlehdestä. Se suojelee häntä taudilta.\nJos tauti tulee, menee se korvan reijän sivu, eikä vahingoita.\n\nUupakapuka = musta kovakuoriainen pannaan nuoraan lapsen kaulaan, ettei\nhän itkisi, vaan olisi rauhallinen kuin tuo koppiainen, joka siihen\nkoskettaessa tekeytyy kuolleeksi.\n\nAmbolapsi saa olla päivät päästään äitinsä selässä onzikuassa =\nkantopussissa eli nahassa. Lampaan tai pukin nahka hierotaan pehmeäksi\nja rasvataan vähän, ettei se kovettuisi. Nahan takakoivet sidotaan\nnahkariimulla äidin vyötäisille ja nahka riippuu takana. Äiti tarttuu\nlasta olkavarresta ja heittää hänet taitavasti olkansa taitse\nselkäänsä. Sitten nostetaan nahka lapsen ylle, karvapuoli ulospäin.\nNahan etukoivet äiti sitoo leukansa alla yhteen ja yhdistää vielä\nsolmun vyötäisillä olevaan hihnaan. Näin on lapsi kuin pussissa.\nJalkaterät pistävät esiin äidin kupeilta, ja lapsen pää nojaa äidin\nhartioita vasten. Siinä lapsi nukkuu äidin työskennellessä: survoessa\nviljaa tai kuokkiessa pellolla, puita ja vettä hakiessa tai ruokaa\nkeittäessä ja kaljantekohommissa. Siinä on lapsen mukava ja lämmin\nolla. Kun se alkaa tulla levottomaksi, päästetään nahka yläpäästä auki\nja tarttuen taas käsivarresta kiinni äiti kiepsahuttaa lapsen syliinsä\nruualle. Molemmat tuntevat tyytyväisyyttä ja yhteenkuuluvaisuutta.\n\n\n5. Tyttölapsen nuoruus.\n\nTyttölapsi seuraa pienestä pitäen äitiään kaikissa tämän toimissa. Äiti\niloitsee jo toivossa, että saa tosi apulaisen itselleen. Sitähän hän\njo täysi-ikäisyysjuhlassa oli itselleen toivotellut. Pian ambotyttö\nsaakin tehtäviä äidiltään. Nuorempi sisko tai veli uskotaan hänen\nhoitoonsa. Ei hän ole vielä montakaan vuotta täyttänyt, kun saa jo\nselässään kantaa nuorempaansa. Täytyy ihan ihmetellä miten niin pienet\njaksavat sellaista taakkaa kantaa. Survominen, veden ja puiden haku ja\nkeittäminen tulee yhteistyöksi äidin kanssa. Kristittyjen lapset ovat\npäivisin koulussa. Aamuisin täytyy koulutytön ensiksi survoa ja tehdä\nmuut aamutyöt. Koulun jälkeen on taas vedenhaku ja illallisjauhojen\nsurvominen. Pienestä pitäen totutetaan ambotyttö peltotöihin.\nJokaisella ambolaisella, joka vähänkin pystyy toimimaan, on oma\npeltosarkansa, jota hän viljelee itselleen vanhempainsa peltotöitten\nlomassa. Omasta peltotilkustaan hän korjaa itselleen sadon hankkiakseen\nvaatetta y.m.\n\nAmbotyttö kihlataan aikaisin. Sulhanen on usein jo mieheksi kehittyvä\ntai vaikkapa vanhempikin mies, jolla saattaa jo olla monta vaimoa.\nSulhanen käy joskus katsomassa morsiantaan päivällä. Hän seuraa\ntyttösen kehitystä ja tapoja ja tuo hänelle ja hänen äidilleen lahjoja.\nMies kutsuu häntä jo vaimokseen ja hän kutsuu sulhastaan miehekseen.\nTyökykyiseksi tultuaan tyttö käy \"menekeloimassa\" s.o. jonkun aikaa\nvierailemassa sulhasen luona silloin tällöin. Hänen on muokattava\nhänen peltoaan ja puitava hänen viljojaan. Sulhanen \"pitää morsianta\nvaatteissa\", hankkien hänelle nahka- tai kangaslappuja ja koristuksia.\nMutta jos ero tulee, täytyy tytön korvata saamansa tavarat, jollei ole\nsäästänyt niitä sellaisinaan palautettaviksi.\n\nKristityiltä on tällainen lapsikihlaus kielletty, mutta pakanoilla\nse on vieläkin yleinen. Ja taitavatpa monet kristittyjen lapsetkin\nolla salakihloissa, jotteivät vain \"ilman jäisi\". \"Vanhapoika\"\nja \"vanhapiika\" on vieras käsite Ambomaalla. Sellaista henkilöä\nkutsutaankin pilkallisesti ombombolume = luteitten kanssa makaaja.\n\nLapsikihlaus kehittää tyttöjä ja nuoria poikiakin, jotka myös\ntavallisesti kihlaavat itselleen aivan lapsen morsiamekseen, väärään\nsuuntaan. Se johtaa nuoret kevytmielisyyteen ja uskottomuuteen. Jo se\ntapa, että lapset saavat paljon oleskella sukulaisissaan, vanhempain\nusein tietämättä, missä he kulloinkin ovat, johtaa lapset ja nuoret\nlaiskuuteen ja vallattomuuteen, puhumattakaan noista sulhasen ja\nmorsiamen vierailuista toistensa luona. Sulhasen vaihtaminen on aivan\nyleistä. Kun tyttö kasvaa, ei häntä ehkä miellytäkään tuo hänelle\nlapsena valittu sulhanen, vaan hän kihlautuu itse jonkun toisen kanssa.\nVoipa hän suostua olemaan useammankin pojan morsiamena samalla kertaa.\nOlipa kerran eräällä kristityllä tytöllä tavaroita kuudelta pojalta,\nyhtaikaa toisen tietämättä toisestaan. Kun asia tuli päivänvaloon,\njoutuikin tyttö aika pulaan, kun hänellä ei ollutkaan maksaa takaisin\nkaikkea, minkä oli noilta eri \"miehiltään\" saanut. Vanha pakanuus\npistää näin esiin tuon tuostakin seurakunnissamme. Tuo tyttö joutui\nseurakunnan vanhimpain valvonnan alaiseksi.\n\nBantukansain siveellinen alennustila on kuvaamaton. Joku on sanonut,\nettä mitä valkoiselle rodulle on urheilu, sitä on bantuneekereille\nepäsiveellisyyden harjoittaminen. Se on yleistä jo lasten ja\nkehittymättömien nuorten parissa. Luonnollisia seurauksia ei\nentisaikaan siveellisyysrikoksista kuitenkaan saanut tulla, ennenkuin\ntyttö oli käynyt \"ohangossa\", s.o. julistettu täysi-ikäiseksi. Jos\nhän sitä ennen tuli äidiksi, poltettiin hänet rikostoverinsa kanssa.\nNykyään on vallalla maksatus. Pojan on maksettava tytön omaisille\n\"suvun häpäisemisestä\" 6-10 elukkaa. Siveellistä rappiotilaa valaisee\nse, että on tapauksia, jolloin vanhemmat ovat johtaneet nuoret\nlankeemukseen saadakseen itselleen karjarikkautta. Maksatuksesta\non näin koitunut \"afääri\". Mutta entisaikaan ei ollut leikkimistä.\nTuota silloista ankaruutta on kuitenkin katsottava jonkinlaiseksi\nmuodollisuudeksi, koska epäsiveellisyydellä sekä ennen kehitystä että\njälkeen tuon täysi-ikäisyysjuhlan oli tuskin mitään rajoja.\n\n\n6. Pojan nuoruus.\n\nPikku ambolaispojat taas seuraavat isänsä jälkiä. Isältä tai kaimaltaan\nhe saavat jousipyssyn nuolineen ja heittokepin. He alkavat harjoitella\nampumista. Pikku lintuja ja hiiriä pyydystetään tai ammutaan, ja\npaistettuina ne syödään haluttuina herkkuina. Ratsastus aasilla\ntai pienillä härillä on myös poikain lempitehtäviä. Kyllä siinä\nmennäänkin aikamoista kyytiä! Kun ratsun selkä kuumenee, siirtyy\nratsastaja yhä kauemmaksi, niin että näkee joskus istuttavan aivan\nhäntänikamain päällä. Satulaa ei tarvita, eikä ratsuhousuja, ei edes\nkunnon suitsiakaan. Palmunlehdistä kierretään jonkinlaiset suitset.\nRatsuhärkien sieraimiin on pistetty kapula, johon nuo omatekoiset\nohjakset kiinnitetään. Ratsuhärät ovat usein nupoja, mutta näkee paljon\nhyvinkin pitkäsarvisia härkiä ratsuina.\n\nPojat pannaan jo pienestä pitäen paimeneen. Ensin he paimentavat\npieniä vasikoita, jotka oleskelevat aivan kodin lähettyvillä,\nmyöhemmin isompia, ja kun vähänkin kykenevät, saavat he ison karjankin\nhuostaansa. Usein näkee hyvinkin pienten poikain syöttävän karjaa\npeltojen välissä. Tuon tuostakin kuulee huudettavan elukkain nimiä, ja\nheittokeppiä heiluttaen niitä uhkaillaan sanoen: \"Oh, tii ku zenge!\nOh, lyön sinua!\", että pysyisivät yhdessä koossa. Ja tottelevathan\nne niinkin pientä paimenta, jolla tuskin vielä on voimaa asettaan\nheittämään.\n\nKylmäksi ajaksi viedään karja kauaksi metsiin, ja karjanpaimenet\nottavat pikku poikia mukaan avukseen. Siellä vietetään oikeaa\nmetsäelämää. Puuroa ja kaljaa siellä ei saada viikkokausiin, mutta\nruuasta ei silti ole puutetta, kun ei kovin valikoi. Hapanta\nkirnupiimää on runsaasti ja saadaanhan sitä lihaakin metsänotuksista.\nJoskus taas sairastuu joku elukka omasta karjasta. Ensin katsotaan,\nparaneeko se, mutta jos se kuolee, niin sitten herkutellaan pitkät\najat. Ei sen lihan tarvitse niin ensiluokkaista olla; voi sitä syödä,\nvaikka siinä olisi jo elämääkin! Ja melkein kaikki, mikä liikkuu tai\nlentää, kelpaa ruuaksi, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Esim.\nmustaa varista ei syödä, ei myöskään haukkaa eikä suurta, punanokkaista\nepumputu-lintua, jota on pidetty pyhänä. Ruuaksi etsitään myös puitten\nhedelmiä ja juurimukuloita. Joskus pojat voivat olla vuosikausia\nmetsässä, vain silloin tällöin käyden kotiseudullaan voita viemässä\nkotiväelle.\n\nMiehet pitävät huolen koko maitotaloudesta. Heille kuuluu siis\nlypsäminenkin. Karja on siellä totutettu aivan eri tavoille kuin\ntäällä. Paimenen on päästettävä ensin vasikka imemään. Hetken perästä\nhän alkaa häätää sitä pois, saadakseen hänkin osansa. Mutta vasikka on\njuuri parhaiksi päässyt maidon makuun, eikä siis tahdo hevin jättää\nsille luonnon mukaan kuuluvaa ruokapaikkaa. Paimen lyö kepillä vasikkaa\npäähän niin kauan, että se vihdoin hellittää. Saattaapa paimenen\nlypsinkannuun vuotaa vasikan kuonosta kuolana valuvaa maitoakin. Ei\nole myös aikaa utareita puhdistaa, jos mielii vähänkin kannuunsa\nsaada, sillä vähän väliä hyökkää vasikka toiselta puolen keskeytetylle\naterialle. Paimenen on jälleen turvauduttava keppiinsä, joka lypsyn\naikana lepää vieressä lantatantereella. Kun hän on mielestään saanut\nriittävästi, jättää hän loppuheruttelemisen vasikan huoleksi. Paimen\nmenee toisen lehmän luo, josta vasikka jo on saanut osansa. Usein\nsattuu, että lehmä antaisi antimensa mieluummin jälkeläiselleen kuin\nventovieraalle lypsäjälle. Silloin emä vasikoineen juoksee pitkin\nkarjatarhaa, niin että suuri pölypilvi nousee ilmaan, ja lypsäjä\nastioineen jäljessä. Viimein hän saa lehmän hännästä tai takajalasta\nkiinni ja sitoo nuoralla jalat yhteen. Vieläkin saattaa pahankurinen\nelukka yrittää päästä pakoon. Arvaatte, millaisessa kunnossa paimenen\nkädet ovat tuollaisen taistelun jälkeen, ja millaisessa siivossa on\nmaito! Jos siellä olisi terveyspoliiseja, niin harvoinpa maito heidän\nvaatimuksiaan lähimainkaan tyydyttäisi. Ambomaalla on maito vasikoilta\nryöstettyä tavaraa, ja kun parhaat lehmät antavat sitä kerrallaan vain\nrunsaan puolen litran verran, niin pitää pääluku olla suuri, jos mielii\nsaada paljon maitoa.\n\nAmbolaiset itse syövät harvoin tuoretta maitoa. Lypsettyään he kaatavat\nmaidon suureen, kurpitsan kuoresta tehtyyn kirnuun, johon on laitettu\nkorvat kahden puolen. Kun kirnu on täynnä, ripustetaan se korvistaan\nkirnuamistankoon, joka on asetettu kahden maahan pystytetyn oksaisen\npuun haarukkaan. Kaksi miestä eli poikaa istuu maahan yksi kummallekin\npuolen tuota tankoa. Siinä istuessaan kumpikin vuorostaan tyrkkää\nkirnua, joka heiluu edestakaisin tangossaan. Kirnuujat laulavat samalla\nomia laulujaan karjastaan tai mistä muusta tahansa. Tunnin parin\njälkeen on voi valmis. Voita pestään jonkun verran ja se säilytetään\nkarjan omistajalle tai myytäväksi; ja saa siitä osansa kotiväkikin;\nmutta kirnupiimä käytetään heti ravinnoksi. Sitä juodaankin\nkarjaposteissa niin, että vatsat ovat pullollaan, ja loput kaadetaan\nmaahan. Voin murusilla voidellaan kasvot ja koko iho kirkkaaksi.\n\n\n7. Poikain täysi-ikäisyys.\n\nAmbolaispojat tulivat ennen täysi-ikäisiksi ympärileikkauksen kautta.\nOndongassa ja Uukuanjamassa se on ollut kuitenkin kauan kielletty,\nmutta Ombalantussa se on vieläkin käytännössä. Se on salaperäinen\ntoimitus, josta ei saa kenellekään puhua. Aivan urkkimalla sain\nsiitä vähän tietoja Se oli suuri juhla, jota kesti useita viikkoja.\nSilloin tapettiin paljon härkiä. Ympärileikkaus toimitettiin 25-30\nvuotiaille pojille. Sen yhteydessä oli pojilla monia urhoollisuuden\nja kieltäymyksen koetuksia, monia ruumiillisia harjoituksia ja\nkuritustakin. Kaikki täytyi kestää nurkumatta. Oli maattava auringon\nhelteessä ilkosen alasti, samoin oli kestettävä yökylmätkin.\nYmpärileikkaus toimitettiin hyvin äkkiä kiven sirulla verisen nahkan\npäällä. Jälkikivut täytyi nurkumatta kestää. Aina joukosta joku\nkuolikin, mutta hän kuoli pyhässä paikassa. Sairastamisaikana oli\nruokaa ja hyvyyttä tarjona. Naiset eivät saaneet lähestyä sitä paikkaa.\nPienille poikalapsille juottivat isät myös vihkivettä, jolla nuo\nympärileikatut korotettiin omaan erikoissäätyynsä. He olivat paljon\nyläpuolella muuta kansaa. Sen jälkeen he saivat naida.\n\nNykyisin pojat tulevat täysi-ikäisiksi, kun suorittavat\nsuolanhakumatkan miesten kanssa.\n\n\n8. Ohango eli tyttöjen täysi-ikäisyysjuhla.\n\nOhangoa vietetään Ondongassa joka toinen vuosi määrätyssä paikassa.\nJuhlapaikalle pystytetään paljon tilapäisiä olkimajoja, jotka juhlan\nviimeisenä aamuna poltetaan.\n\nKun tyttö on tullut naimaikään, n. 17-22 vuotiaaksi, niin sen talon\nisäntä, jonka luona tyttö on kasvanut, antaa tälle punaviljanjyviä\npurtavaksi, jotta tyttö tulisi hedelmälliseksi. Samalla se on merkkinä\nsiitä, että hän on kasvanut häihin vietäväksi. Tuo kasvatusisä tai\ntytön oma isä vie hänet ohangon isännän luo. Tätä ennen on tytölle\njo tehty tekotukka, jonka alle on kätketty palmunlehteen kääritty\npuupalanen (se tuottaa lapsi-onnea!). Ohangon isäntä tuo suuren sarven\ntäynnä kaljaa. Tyttö hyssyttelee käsivarsillaan muka lasta, ja isäntä\nkysyy, mikä lapsi on. Tyttö vastaa: \"Tyttö.\" Siihen isäntä vastaa: \"Ota\ntyttö!\" ja antaa juoda sarvesta. Ensimäisen yön tytöt nukkuvat isännän\ntalossa. Heidän päänsä valkaistaan jauhoilla ja suoritetaan muitakin\nsalaperäisiä menoja.\n\nSitten tytöt viedään juhlapaikalle. Ensimäisen yön siellä he nukkuvat\ntaivasalla. Juhlamenojen ohjaajina on vanhoja vaimoja, joille\nsamoinkuin häitten isännällekin on vietävä lahjoja. Aamulla nuo vaimot\nriisuvat tytöiltä kaikki koristukset ja munankuoripukimen. Ensi ajan\nhe ovat vielä alasti makaamassa päivän helteessä, heille sidotaan\nnahkat selkään ja tyttöjen täytyy olla kyyrysissä kauan ja joskus\nheitä ajetaan takaa kuin eläimiä piiskalla. Sitten he pukeutuvat\nnahkalappuihin; munankuoripukimen tilalle he tekevät itselleen palmun\nlehvistä verhon. Kukin tyttö on saanut oman paikkansa juhlakentällä.\nHeidän ihonsa rasvataan ja suoritetaan leikkaus. Aamuisin ja iltaisin\non tyttöjen survottava. Vaimot seuraavat tyttöjen töitä. Ne on\nsuoritettava hyvin. Kukin koettaa parastaan. Keitettyjen puurojen\npäälle ohangon isäntä ripottelee jauhoja. Päivänsä tytöt viettävät\nomassa joukossaan puitten varjossa. Sulhaset ovat omassa joukossaan\ntoisaalla odottamassa morsiamiaan. Juhlakentällä eivät sulhaset ja\nmorsiamet saa olla yhdessä. Iltaisin on juhlapaikalla leikkiä ja laulua.\n\nNeljän päivän kuluttua morsiusjoukko lähtee taas juhlan isännän\n(isäntä on tavallisesti ympärileikattu) taloon, jossa yövytään. Siellä\ntytöiltä riisutaan lehtiverho pois ja heille annetaan vaatteensa ja\nkoristuksensa. Rinnalle ripustetaan myös täysi-ikäisyyden merkki,\njota kannetaan noin vuoden ajan ja otetaan heti naimisiin mentyä\npois. Koko yön isäntää ylistetään laulaen. Aamulla jatketaan matkaa\nkotiin. Paluumatka on kovin rasittava. Kuljetaan rivissä ja suoritetaan\nmonenlaisia temppuja. Välistä täytyy olla kyykkysillään pitkät ajat.\nSulhaspojat ilakoivat tyttöjen ympärillä, pitkin matkaa hypellen,\nlaulaen ja jymistellen nuijillaan maan kamaraa. Vaimot myös tanssivat\nja päästävät tuon tuostakin riemuhuutoja morsianten kunniaksi.\n\nEnsimäisenä yönä morsiamen palattua kotitaloon, täytyy koko talon\nväen olla kotona. Morsiamen äidillä on tänä yönä määrätty tehtävänsä.\nEllei hän sitä suorita, on hänen koko yö pureskeltava jotain karvasta\nkasvia, ettei nuorelle morsiamelle äidin laiminlyönnin tähden tulisi\nonnettomuutta.\n\n\n9. Nuoren parin häät.\n\nJonkun ajan kuluttua tulee sulhanen taloon. Hän kysyy tyttöä nimeltä.\nTyttö tulee ja istuu etemmäs, n. 3-4 metrin päähän sulhasesta.\nSulhanen sanoo: \"Olemme tavanneet toisemme.\" Morsian ei vastaa.\nSulhanen jatkaa: \"Etkö kerro teikäläisille, missä kävit?\" Ei vastausta.\nSilloin sulhanen heittää morsiamen eteen rautahelmiä. Morsian ottaa ne\nja mittailee niitä arvostellen niiden riittävyyttä. Jos niitä on hänen\nmielestään liian vähän, heittää hän ne sanaa sanomatta takaisin. Jos\nsulhanen haluaa saada tytön, lisää hän helmiä. Kun ne tytön mielestä\nriittävät, tervehtii hän sulhasta ambolaistavan mukaan. Sitten sulhanen\npalaa kotiinsa.\n\nKohta sen jälkeen sulhanen lähettää morsiamen vanhemmille sanan, että\nhän lähettää härän, jotta häät pidettäisiin. Vastataan: \"ymmärrämme\".\nAletaan valmistautua. Tehdään maltaita ja survotaan puurojauhoja.\nSitten lähetetään sulhaselle sana: \"Olemme valmiit.\" Siellä sanotaan:\n\"Hyvä. Me olemme myös kohta valmiit.\" Sovittuna päivänä lähettää\nsulhanen härän morsiustaloon. Tuojalle annetaan kaljaa. Härkää\ntarkastellaan. Jos se havaitaan liian pieneksi, ajetaan se takaisin.\nSulhanen lähettää suuremman, jos on siihen tilaisuutta. Tai hän\npalauttaa saman härän, mutta panee mukaan pari pienempää. Tuoja vielä\nkehaisee ja sanoo: \"Sehän vasta härkä on! Nyt te sen näette!\" Ja se\notetaankin vastaan, vaikka sitä ensin halveksittiin. Se tuodaan taloon\nsuurella ilohuudolla. Seuraavana aamuna tulee teurastaja. Hän iskee\nkeihäänsä härän kyljestä sisään, niin että härkä kaatuu heti kuolleena\nmaahan. Morsian kutsutaan tarhaan enonsa kanssa. Eno kaataa kaljaa\ntuohon härän veriseen haavaan, ja morsian juo siitä. Hänen rintansa\nsivellään verellä. Sitten härkä nyljetään ja morsiamelle annetaan\nensiksi hänelle kuuluvat palat: tuon haavan kahden puolen olevat\nkylkiluut, rintalasta ja keuhkot. Ne paistetaan hiilillä suuressa\nvastaanottoaitauksessa, ja morsian syö ne morsiustyttöjensä kanssa.\nHääväki kysyy: \"Joko morsian on syönyt?\" Kun myönnetään, alkavat\ntoiset keittää ja paistaa. Härästä on kuitenkin ensin otettu tarkoin\nmäärätyt palat määrätyille henkilöille, esim. eno saa rintakehästä\nkaksi kylkiluurengasta kokonaisuudessaan, morsiamen kaima saa lavan, ja\nse henkilö, joka on häntä selässään kantanut hänen lapsuudessaan, saa\nrinnanaluslihaksen. Meluisa ilo ja hälinä vallitsee noiden höyryävien\nlihapatojen ääressä.\n\nSulhasen kotiin kokoontuneet vieraat syövät myös samaan aikaan. On\nehkä teurastettu pukki särpimeksi, syödään puuroa ja juodaan kaljaa.\nIltapäivällä n. klo 2:den aikaan sulhanen joukkoineen saapuu häätaloon.\nSiksi on ruoka valmistunut. Sulhanen otetaan vastaan suurella ilolla.\nHän sulhaspoikineen, joiden joukossa on myös häähärän tuoja, saa\noman kaljapadan. Juotuaan sulhanen menee joukkoineen tanssipaikalle.\nNuori väki leikkii talon sisäänkäytävässä, vanhemmat vaimot talon\nkarjatarhassa. Joku laulaa ja lyö tahdissa käsiään yhteen. Vaimot\nkulkea sipsuttavat kädet ylhäällä sormet harallaan ja vähän väliä\ntömistävät jalkojaan maahan. Tulevat vastakkain, peräytyvät, etenevät.\nSitä kestää pitkän aikaa.\n\nMorsian on myös karjatarhassa. Sulhanen kävelee morsiamen edessä ja\nsanoo: \"Tuo on minun vaimoni. Minä olen hänet ottanut, juuri minä.\"\nKulkee etemmä ja tulee taas eteen, osoittaen morsianta. Sitten miehet\ntulevat ylistämään morsianta. Toiset iskevät keihäänsä, toiset nuijansa\nmaahan aivan morsiamen eteen sanoen: \"Pojan vaimo!\" Vaimot juoksevat\nedestakaisin ja pyyhkäisevät härän tai puhvelin hännällä morsianta\notsaan ja sanovat: \"Meidän, meidän tyttömme! Me iloitsemme sinusta.\nEt häväissyt meitä.\" (Ei ole tullut äidiksi ennen laillista aikaa).\nTytöt juoksevat edestakaisin ja sanovat: \"Meikäläinen, vaikka ei ole\nrasvattu, on kaunis kuin kukkanen, koska ei ole joutunut huonoille\nteille.\" Vanhat naiset sanovat hyppiessään: \"Seuraa äitiään suku\ntoisensa perästä. Ei saa rikkoa järjestystä. On oltava siveitä.\" Pojat\ntulevat morsiamen eteen ja sanovat: \"Olet meikäläinen, koska olet\ntullut meikäläisen pojan vaimoksi!\" ja lyövät nuijansa maahan.\n\nSulhasta ylistävät hänen äitinsä ja tätinsä siitä, ettei hän ole\ntuottanut suvulle häpeää. Sulhaspojat myös kiittävät häntä.\n\nTuollaista elämää kestää noin pari tuntia. Vasta sitten alkaa syöminen.\nHäähärän tuoja kutsuu hääväen ruualle, kun talon isäntä on häntä siihen\nkäskenyt.\n\nSulhanen ja morsian saa kumpikin oman ruokansa, vaikka se onkin\nkeitetty samassa padassa. Heille kuuluu toinen lapa sorkkineen.\nMorsian joukkoineen syö samassa vastaanottohuoneessa, missä he söivät\naikaisemmin hiilillä paistetut lihat. Sulhanen joukkoineen ja muu väki\nsyö ryhmittäin missä haluavat.\n\nSyönnin päätyttyä seuraa \"Ongalo\", morsiuslahjojen kokoominen sitä\ntarkoitusta varten varattuun koriin. Korin viereen tuodaan suuri\nkaljapata. Jokainen, joka tuo lahjan koriin, saa pikarillisen kaljaa\nhäähärän teurastajan kädestä. Vanhin morsiustytöistä vie korin\njohonkin katokseen. Siellä morsian jakaa lahjoistaan morsiustytöille,\njotka olivat olleet apuna häitten valmistuksessa. Hääväki hajaantuu\nja huutelee mennessään: \"Jääkää hyvin! Me menemme kotiin.\" Talosta\nvastataan: \"Menkää hyvin! Kiitos, kun kävitte!\"\n\nSulhanen sulhaspoikineen ja morsiustytöt jäävät häätaloon iltaa\nviettämään syöden lihaa ja kaljaa juoden. Yöksi lähtee sulhanen\nseuralaisineen kotiinsa. Aamulla sulhanen palaa yksin, poika vain\nseuranaan häätaloon, ja seuraavan yön nuori pari jo viettää yhdessä.\nSulhanen viipyy morsiamen kotona 2-3 vuorokautta. Sitten sulhanen\npalaa ensin yksin kotiinsa vieden kaljaa äidilleen ja vähän lihaa\nitselleen. Morsian seuraa perästä samana päivänä.\n\nKysymykseen: minkä tähden tuo häähärkä annetaan? vastasi Ondongan\nnaisten enemmistö varmasti erään lähes 90-vuotiaan mummon tavalla: \"En\nminä tyttöäni noin vaan anna vieraalle. Ei, hänen täytyy maksaa. Kyllä\nhänen täytyy maksaa, koska olen vertani vuodattanut lapsen syntyessä.\nOlen kantanut häntä selässäni, olen kasvattanut häntä tietämään tavat,\nenkä mitään saisi! Maksakoon muuten, jos ei härällä. Vaivani täytyy\nkorvata.\"\n\n\n\n\nV.\n\nTALON PYSTYTTÄMINEN.\n\n\nKun on perustettava tai muutettava talo, niinkuin niitä tavallisesti\nmuutetaan joka kolmas vuosi karttuvan lannan ja syöpäläisten\ntähden, menee isoisä varhain aamulla sille paikalle, johon talo\naiotaan pystyttää, ja sytyttää siellä tulen \"osizikolla\" s.o.\ntulentekokalikalla, jolla ennen vanhaan tehtiin tuli. Kuivaan puuhun\ntehdään pieni kolo, johon asetetaan kalikka. Sitä pyöritetään kolossaan\nkämmenien välissä, siksi kun se kuumuudesta syttyy tuleen. Tulen\nsytytettyään isoisä keittää puuron. Talon isäntä tulee ja ottaa\nhierimen padasta. Yhdeltä puolen hierintä hän ottaa puuroa, kastaa sen\nrasvaan ja heittää sen itäänpäin sanoen:\n\n\"Aasisi jokuuzilo, taambeni, inamu tu geela!\" s.o. \"Idän henget,\nottakaa, älkää meille suuttuko!\"\n\nIsäntä ottaa uudestaan puuroa ja heittää sen länteen sanoen: \"Oonkuengu\nzuutokelo taambeni! Otse nuunona tatu li iikulja jetu!\" \"Illanvieton\nhullut henget! Ottakaa! Me syömme ruokaamme lastemme kanssa.\" Sitten\nkoko talon väki tulee puurolle.\n\nTalon tarhan viereen istutetaan osigova-puu ja elangelamualikasvi,\njotta talo olisi aina raitis ja tuore, niinkuin tuo puu ja kasvikin\naina versovat, mihin ne vain pistetään (kuten paju meillä). Samaten on\ntalon isäntä menestyvä hyvin, pysyy tuoreena ja elää kauan.\n\nSitten annetaan talolle sääntöjä. M.m. sanotaan: \"Älkää kaatako vettä\nmaahan yöllä. Jos on kaatunut, on se paikka heti tulella poltettava.\nÄlkää käsitelkö yöllä palmunlehtiä! Jos joku vahingossa koskee palmun\nlehtiin, niin hänen täytyy purra kättään, palauttaa lehdet paikoilleen\nja paeta etemmäksi peloissaan, sillä hän on kutsunut käärmeitä taloon\nja metsän petoja karjan kimppuun.\"\n\nTaloa pystytettäessä tehdään siihen johtava sisäänkäytävä aina\nidästäpäin, koska sieltä nousee aurinko, elämän antaja, ja sieltä\ntulevat tavallisesti myös sateet ja sen mukana elämän rikkaus. Talon\neri majojen ovet sitä vastoin ovat aina länteenpäin. Makuuhuoneen ovi\npitää aamuisin sulkea korilla tai palmunlehtimatolla, ettei aamutuuli\ntuo sisään riivaajahenkiä. Sillä aamuisin \"etango lja tsu onkuengu\",\ns.o. aurinko hulluttelee. Sen jälkeen, kun se ei enää vilpata, ei ole\nmitään vaaraa.\n\nTalon pystyttämispäivän iltana ennen auringon laskua on sytytettävä\ntuli talon vanhusten makuusuojaan, jotta isännän kasvot olisivat aina\nkirkkaat hänen mennessään kuninkaan ja hänen hallitusmiestensä luo sekä\nettä karja, jos se joskus katoo, olisi aina \"valossa näkyvissä.\"\n\n\n\n\nVI.\n\nMAANVILJELYKSESTÄ.\n\n\n1. Viljan löytäminen.\n\nKauan sitten kerrotaan eräällä miehellä olleen kaksi vaimoa. Toinen\nheistä synnytti lapsen ja oli sen tähden makuusuojassa useita päiviä.\nMiehen toinen vaimo kadehti häntä tuon lapsen tähden, sillä hän tiesi,\nettä tämä saisi isännän silmissä suuremman arvon kuin hän, jolla ei\nollut yhtään lasta. Hän tahtoi saada lapsen omakseen ja toivoi, että\nsen äiti kuolisi, jotta lapsi jäisi hänelle.\n\nKaivon reunalla kasvoi kasvi, joka oli tehnyt suuria tähkäpäitä ja\nniihin runsaasti jyviä. Kun vaimo näki ne, luuli hän, että ihminen\nvarmasti kuolisi, jos söisi niitä. Hän poimi tähkiä ja keitti jyvistä\nruokaa, jota vei sairaalle. Hän teki näin useana päivänä odotellen\nsairaan kuolevan. Mutta kuolema ei tullutkaan. Sairas pyysi yhä\nlisää, sillä hän tunsi siitä voimistuvansa. Hän lihoi ja kaunistui\nkasvoiltaan. Silloin ruuan viejäkin alkoi syödä sitä, ja toisetkin\nmielistyivät siihen. He nimittivät kasvin iiljaviljaksi, koska olivat\nluulleet, että se syö l. tappaa ihmisiä, (syödä = okulja). Sitten\nsyntyi riita tuon viljan omistamisesta, sitä alettiin kilvan kerätä\nja ruvettiin viljelemään. Ensin sitä keitettiin ja syötiin kuorineen\nkokonaisina jyvinä. Myöhemmin alettiin jyviä survoa ja kuoret\nseulottiin pois, joten saatiin hyviä jauhoja. Niihin aikoihin ei vielä\ntunnettu rautaa. Tuli oli ihmisillä apuna puita pelloilta raivatessa,\nja puiset olivat työkalut, joilla peltoa käännettiin.\n\nToisen kertomuksen mukaan viljeltiin viljaa ensin Okalongo\nkuuzano-nimisessä valtakunnassa, mikä on Uukuanjaman ja Ombalantun\nvälillä. Siellä matkustajat saivat aina kaljaa ja puuroa. Kaikki\nvaltakunnat tekivät rynnistyksen tuohon heimoon, ryöstivät siemenviljan\nja hävittivät koko valtakunnan.\n\n\n2. Maanviljelys taikoineen.\n\nMaanviljelys on Ambomaalla hyvin alkuperäisellä kannalla, ja tuskin\ntuleekaan paremmaksi, ellei saada aikaan maanomistusoikeutta. Nykyisin\non kuningas kaiken maan omistaja, alamaiset ovat vain vuokralaisia.\nJos jonkun pelto on hyvin hoidettu ja kasvaa hyvin, menee joku toinen\nkulmakunnan isännän luo ja sanoo: anna minulle tuo pelto, maksan\nsiitä niin ja niin paljon. He menevät hoviin, jossa asia päätetään\nostajalle myönteisesti. Peltojen osto ja myynti tapahtuu heti viljan\ntaiton jälkeen. Jos pelto on kylvetty, niin silloin ei ajeta pois\nkuin kaikkein pahimmassa tapauksessa. Uusi isäntä tulee iltamyöhällä\nostamansa pellon laitaan ja sytyttää tulen siihen paikkaan, mihin aikoo\ntalonsa pystyttää. Entisen asukkaan täytyy koota kiireesti tavaransa\nja poistua. Hän ottaa karjansa, aseensa, työkalunsa, talousastiansa\nja väkensä ja lähtee. Myöhemmin hän käy korjaamassa pois viljansa ja\ntalonsa kaikki ruohokatokset, puut y.m. Jäljelle ei jää muuta kuin\nkarjatarhan kohdalle lantatunkio.\n\nKulmakuntien isäntien talot kuuluvat sellaisinaan kuninkaalle. Niistä\nei lähtijä saa ottaa eikä myydä mitään. Ostin kerran, kun en tätä asiaa\nvielä tiennyt, tällaisesta talosta kolme katosta. Kuningas lähetti\nsilloin sanan, että minun on ne palautettava. Selitin olevani syytön,\nkoska en sellaista sääntöä tuntenut, syy oli myyjässä, joka sen tiesi\nja kuitenkin möi. Myyjän oli palautettava minulta saamansa maksu ja\nvietävä kuninkaan tavarat paikoilleen. Perästäpäin tuli kuninkaalta\nsana, että saisin kuitenkin pitää katokset.\n\nOmistaja ei saa sytyttää taloansa tuleen siitä paetessaan. Siitä seuraa\nkova rangaistus koko suvulle. Talon piikkipensasaitaustakaan ei saa\npolttaa.\n\nAinoat maanviljelystyökalut ovat kuokka ja kirves. Pellon\npuhdistamiseen vanhoista oljista käytetään kaksihaaraista puuta\nharavana. Pelto kuokitaan tavallisesti n. 3-4 m. suuruisiin\npenkkeihin. Kun sateet alkavat tulla, tehdään kuokalla pieniä kuoppia\nn. 1/2 m. päähän toisistaan. Niihin kylväjä tipahuttaa pienestä korista\nottamiaan siemeniä ja vetää jalallaan multaa siementen peitteeksi.\nKylväjällä on totutut liikkeet ja oma tahtinsa työssään, jota\nsivullinen voisi paremmin pitää jonain outona tanssina kuin kylvämisenä.\n\nJokaisella pakanalla on kylvöä tehdessään monenmoisia taikoja\nmenestyksen saavuttamiseksi. Siemenviljaan sekoitetaan erilaisia\naineksia, kuten onziku-nimisen kasvin juurta, vanha makuunahan palanen,\nepumputu-linnun ja elefantin lantaa, halkaistuja omugongo-puun hedelmiä\nja puitten piikkejä, joiden tarkoituksena on kunkin omalla tavallaan\nedistää hyvän sadon saamista. Ne pitävät myös rajumyrskyt ja rakeet\nkaukana. Linnun lannan pitäisi vaikuttaa, että noitujan silmäluomet\ntulevat verisiksi. Ja piikeistä ajatellaan olkiinkin tulevan sellaiset\npiikit, etteivät noitujat voi kulkea pellon läpi; kaikki pahat\nhengetkin pelkäävät tuollaista peltoa. Iilja-viljan siementä otetaan\nhyvin runsaasti suureen koriin, vaikka sitä ei suinkaan kaikkea\nkylvetä. Sekin ennustaa runsasta satoa. Siemenkorit on kannettava\nolkapäillä eikä pään päällä, niinkuin koreja tavallisesti kannetaan,\njotta vilja ei tulisi muka liian pitkää. Paitsi iiljaa kylvetään myös\nomahangu-viljaa, papuja, melooneja, ja kurpitsoja. Edellisiin taikoihin\nliittyy vielä uhri (esagelo), s.o. kun kylväjä syljellään siunaa\nsiemenen. Aivan talon viereen kylvetään ensin kolmeen tai kuuteen\nkuoppaan, ja sitten vasta mennään pellolle. Kylvämisen päätyttyä palaa\ntalonväki taloon, siemenet ja kuokat kootaan suuren makuusuojan ovelle,\nja kylväjät käyvät ruualle. Heille annetaan kokonaisten iiljajyvien\nkanssa keitettyjä papuja ja kaljaa.\n\nJos kylvetty siemen saa kohtalaisen sateen kautta kylliksi kosteutta,\nitää se nopeasti ja nousee pian kauniille oraalle. Jos sateet seuraavat\ntoisiaan kohtalaisin väliajoin, kasvaa vilja kuin taikavoimalla.\nRikkaruohoa ilmestyy myös hyvin runsaasti. Pelto kuokitaan puhtaaksi\nrikkaruohoista. Kun vilja on n. 20-30 cm. korkuista, harvennetaan\nse. Liian tiheässä olevat taimet eroitellaan ja istutetaan huonosti\nitäneisiin tai vartavasten istukkaille jätettyihin paikkoihin.\nViljat, joita ambolainen viljelee, ovat tulleet jo usein mainituiksi.\nToistamme ne kuitenkin tässäkin yhteydessä. Iilja (Andropogon sorghum),\njosta tehdään mallasjauhoja ja käytetään kaljantekoon, joskin siitä\nsaa puurojauhojakin, ja omahangu (Pinnicetum spicateum), jota\nyleisemmin käytetään puurojauhoiksi sekä jauhojuomaksi (ontaku), johon\nimellykseksi käytetään jonkun verran mallasjauhojakin.\n\nHyvinä vuosina ambolaisviljat kasvavat yli kolmenkin metrin\nkorkuisiksi. Ne kylvetään harvaan, mutta joka juuresta lähtee suuri\njoukko olkia, joissa on mahtavat tähkät ja monen sadan kertainen sato.\nViljan juurilla kasvavat pavut ja eri meloonilajit, joista suotuisissa\noloissa saadaan myös hyvin runsas sato. Elonleikkuu suoritetaan\nsiten, että kukin tähkä katkaistaan käsin korrestaan, jotka jätetään\ntoistaiseksi seisomaan. Ennen taittoaikaa on puimatanner pellon\nreunassa laitettu kuntoon. Tähkät kannetaan sinne koreissa ja kasataan\ntantereelle kuivumaan tai asetetaan niitä varten valmistetuille\nlavoille. Kun vilja on kuivaa, kasataan osa keskelle puimatannerta.\nPuupetkeleitten nuijapäällä survotaan tähkät mäsäksi, niin että\njyvät irtaantuvat. Sitten odotetaan sopivaa tuulenhenkeä viljan\npuhdistamiseksi ruumenista. Puitu vilja otetaan koriin, joka nostetaan\nkorkealle, ja sieltä kaadetaan vilja maahan. Tuuli vie ruumenet\netäämmälle, huonommat jyvät lentävät vähän matkan päähän, mutta paras\nvilja valuu kaatajan jalkoihin. Ruumenet sytytetään palamaan. Koko\nviljantaitto- ja puimisajan kytee puimatantereen reunamalla \"sammumaton\ntuli.\" Vilja kootaan viljasäilöihin, jotka jonkun viikon kuluttua\nsuljetaan kannella. Säilöt sitten muurataan savella tarkasti kiinni,\njottei niihin pääsisi ilma eikä viljatoukat.\n\nEpäsäännölliset ja joko liian niukat tai (harvemmin) liian runsaat\nsateet aiheuttavat usein huonoja viljasatoja. Huonon sadon voivat\naiheuttaa myös suunnattomat pikkulintulaumat sekä heinäsirkkaparvet,\njotka tulevat auringon pimittävinä pilvinä ja tekevät yöpymispaikassaan\nmaahan laskeuduttuaan puhdasta jälkeä. Jos säästämisen taito olisi\nyleisemmin tunnettu, kuin mitä nyt on laita, jäisi hyvinä vuosina\njonkun verran nälkäajankin varaksi. Usein täytyy ambolaisen kuitenkin\n\"kiristää nälkävyötä\", kun vanha vilja alkaa käydä vähiin ennen uuden\nsaantia.\n\nUutisen syöntiin liittyy myös taikoja. Jo ennen viljauutista aletaan\npellosta saada papuja ja erästä pinaattikasvia (ombogaa) sekä meloonia.\nTalon isäntä maistelee niistä laitettua ruokaa ensimäiseksi toimittaen\nsamalla uhrin hengille sanoen: \"Poistu vanha vuosi, jotta uusi tulisi!\"\n\nKun on ilmestynyt yksi omahangutähkä, ottaa isäntä tai pääemäntä\nisännän käskystä sen ja sekottaa sen illallisjauhoiksi survottavan\nvanhan viljan joukkoon. Illalla isäntä ottaa puurosta kaksi kokkaretta,\njoista hän heittää toisen idän, toisen lännen hengille. Sitten\nhän syö ja antaa koko talonväelle. Ja siitä lähtien voidaan syödä\nomahanguviljan uutista sen mukaan kuin vilja tuuleentuu.\n\nIiljan korsi (omuenge) on hyvin sokeripitoista, joten ambolaiset\nsitä hyvin mielellään pureskelevat. Sekään ei ole luvallista ennen\nmäärättyjä toimituksia. Isäntä nousee varhain aamulla ennen auringon\nnousua ja hakee pellosta iiljankorren. Hän sytyttää tulen talon ovelle\nja herättää ja kutsuu talonväen paikalle. Sitten hän ottaa korresta,\nantaa pääemännälle ja kaikille toisille. Jos joku on käynyt jo omin\nluvin ottamassa, tulee se tässä ilmi. Uskotaan näet, että jos joku on\njo syönyt omuengea tätä ennen, niin hän kuolee, jos syö sitä tässä\ntilaisuudessa. Kuolemanpelko panee syyllisen olemaan nyt ottamatta.\n\nKun iilja alkaa tuuleentua, käskee isäntä päävaimonsa taittaa joitakin\ntähkäpäitä. Ne levitetään salaisesti kuivumaan, puidaan ja tehdään\nmaltaiksi. Samana päivänä, kun mallasjauhot on survottu, ottaa\npääemäntä niistä osan ja laittaa kaljanvierrettä. Isäntä ottaa siitä\nkauhalla ja heittää hengille sanoen: \"Hyvä on sato, paljon on iiljaa!\"\nSitten hän juo, antaa emännälle ja koko talonväelle, vanhemmille ensin,\nlapsille viimeiseksi. Sitten kaikki aamulla survotut jauhot keitetään\nkaljaksi ja juodaan naapurien kanssa.\n\nIiljaa ei saa taittaa, ennenkuin vuoden ensimmäinen suola ja sen hakuun\nliittyvät taiat on suoritettu. Suola haetaan Ambomaasta kaakkoon\nolevalta suolalakeudelta, ja \"suolakentän avaa\" s.o. ensimäiseksi hakee\nsieltä suolaa ja taikatemput suorittaa Nasiziga sekango.\n\n\n3. Nasiziga shekango.\n\nSuolakentän suuri taikuri, omumenkuli, on Nasiziga, joka on\nympärileikattu entisajan ihmisten tapaan. Kun hän lähtee suolakentälle,\npukee hän ylleen lampaan nahan nurinpuolin käännettynä ja\npunajauhorasvalla voideltuna. Sitten hän ottaa kaksi oljenkortta,\njotka on nyhdetty maasta juurineen ja tähkäpäineen. Ne sidotaan\ntaakankantopuuhun (omutenge), toisen tähkä eteen, toisen taapäin.\nSitten siihen sidotaan astia keittämätöntä voita, johon on sekoitettu\nvähän punajauhetta, kaksi tupakkakerää ja käden kokoinen polttopuu\nomuhongo-puuta, jossa tuli. Hän menee edellä ja seuralaiset hänen\nperässään. He ovat lähellä, aivan hänen takanaan. Jos he kohtaavat\nihmisen, niin häntä piestään. Jos hän puolustaa itseään syntyy\ntappelu. Jos hän siinä kuolee, ei häntä makseta, koska hän pieksi\nNasizigaa ja on siis rikollinen. Nasiziga kulkee astuen entisiin\njälkiinsä, joita on kulkenut joka vuosi. Jos hänen tulisoihtunsa\nsammuu, sytytetään se uudestaan ja uudestaan pitkin päivää, kunnes he\nsaapuvat pensaikkoon yöpymispaikkaansa, jossa joka vuosi makaavat.\nSiihen saavutaan auringon laskiessa. Illalla hänen tuleltaan kuuluu\nhuuto: \"Joka on ottanut tieltä korjuuseen veitsen tai padan, tuokoon\nne tänne! Ja se, joka on tappanut jäniksen tai sammakon, tuokoon sen!\"\nJoka vie jotain, saa jauhojuomaa, jota Nasizigan sukulaiset ovat\ntuoneet sinne, samoinkuin he ovat tuoneet ruokaa ja polttopuitakin.\nHeiltä kadonneita tavaroita kysytään noin. Aamulla he taas jatkavat\nmatkaansa kulkien kuten edellisenä päivänä. Kun päästään valtakunnan\nrajalle, jota paikkaa kutsutaan kakulakaziksi, pysähdytään, kootaan\nruohoa ja lehtiä, jotka pannaan entisten joukkoon. Niitä on sillä\npaikalla iso kasa, kun kaikki ohikulkevat pakanat siinä \"uhraavat\".\nUhratessaan taikuri sanoo: \"Tsuii, olemme menossa suolan hakuun.\" Ja\nhän lähtee ja joukko seuraa häntä, kunnes saapuvat suolalakeudelle.\nNasiziga menee vanhimman seuralaisensa kanssa suolakentälle jonkun\nmatkan päähän ja he istuvat siihen. Maahan istutetaan neljä tuoretta\nomusatipuuta. Niiden latvat taivutetaan yhteen, niin että muodostuu\npieni maja. Sinne pannaan tupakat ja viljankorret tähkineen hengille\ntuomisiksi. Sitten he kutsuvat luokseen toiset. He tulevat tuon majan\nitäpuolitse, jossa on tupakat, viljat ja oljet. Nasiziga istuu siellä\nja odottaa sen aikaa, kun toiset käyvät suolaa ottamassa. Eväsastiansa\nhe ovat jättäneet hänen luokseen. Kun kaikki ovat palanneet, niin ettei\nyksikään ole jäänyt suolakentälle, lähtee hän paluumatkalle ja joukko\nseuraa häntä laulaen suolamatkalaulua, siksi kun saapuvat yöpaikkaan,\njosta aamulla lähtivät. Siinä he nukkuvat. Seuraavan päivän kuljettuaan\nhe jo saapuvat valtakunnan ensimäisille taloille. Siihen he asettuvat\nkeittämään. Talojen isännät kutsutaan joukkoon. He heittelevät toisiaan\nselkään kuumalla puurolla, nauraa remuavat iloissaan siitä, että\nhyvä vuosi on edessä. Lopetettuaan joka mies ottaa pienen korillisen\nsuolaa (onkoleko), jotkut ottavat suurempia suolapalasia (ekunguno),\njotka ennen vietiin hoviin. Iltapäivällä he hajaantuvat. Kukin menee\nkotiinsa, jossa heitä tervehditään sanoen: \"Tapasimme,\" tai: \"te löitte\nsen.\" Tällaiset ovat suolanhaun alkajaiset.\n\nNäille matkoille otetaan kaikki täysi-ikäisiksi tulevat pojat, jolloin\nhe saavat näyttää, pystyvätkö miesten töihin.\n\n\n4. Oluenge.\n\nViljantaitosta puhuessamme mainitsimme, että viljan korret eli oljet\njätetään toistaiseksi paikoilleen. Myöhemmin kerätään parhaat oljet\nsuuriin nippuihin, jotka kootaan talon seinustalle. Ondongassa, jossa\npaikoitellen on vaikea saada rakennuspuita, käytetään olkia seinämiin.\nNiitä tarvitsee joka vuosi uusia ja korjailla. Olkia tarvitaan myös\nkeittäessä, siellä missä polttopuut ovat kaukana. Lähetysasemain\nrakennukset ovat oljilla katetut. Kun uusia rakennetaan tai vanhoja\nkorjaillaan, ilmoitetaan, että kamelikurjen munankuoripalasilla tai\nsuolalla ostetaan olkia. Silloin tulee asemalle joka taholta vaimoja ja\ntyttöjä kantaen päänsä päällä suurta olkinippua. Mukana on myös pikku\nkori, johon vaihtotavara otetaan.\n\nKun pellosta on otettu kaikki, mitä on tarvittu, tuodaan karja kotiin\nkaukaisilta syöttöpaikoilta ja pidetään karjanäyttely. Talon isäntä\nja emäntä ja arvokkaimmat vieraat, joiden joukossa nähdään joskus\nmaan kuningaskin, asettuvat talon ulkopuolelle. Paimenet tulevat\nkarjoineen toinen toisensa perästä tarkastettaviksi. Ensimäisenä\ntulee paimen, jonka karjassa on talon vanhin lehmä, jota erikseen\nylistetään. Arvostellaan, kenen karja on parhaassa kunnossa. Nuo elukat\novat tottuneet tuollaiseen juhlaan. Ne heittävät koipiaan korkealle\nja näyttelevät itseään. Niiden joukosta valitaan parhaiten syötetyt,\nsiis lihavimmat elukat. Kun kaikki karja on läpikäyty, aletaan tuosta\nvaliojoukosta valita kaikkein parasta. Ne tulevat ja juoksevat ensin\nyhdessä joukossa katsojan sivu. Sitten ne tuodaan yksitellen. Ja kun on\nvaikea ratkaista kumpiko kahdesta on parempi, tuodaan ne vielä rinnan\ntarkasteltavaksi. Koko ajan vaimot hyppivät ja laulavat ja päästelevät\nriemuhuutojaan karjan seassa, ja paimenet, tullessaan karjoineen\nisännän ja katsojain eteen, lyövät nuijiaan maahan ja ampuvat ilmaan\nkivääreillään. Eri ylistyslaulut lauletaan talon vanhimmalle elukalle\nja parhaimmalle sekä paimenille. Juhlan lopuksi on paimenten kunniaksi\nsuuret pidot. Niissä pidoissa, joissa olin mukana, oli teurastettu\nviisi härkää. Kyllä oli lihaa, mutta oli siinä väkeäkin.\n\nTämän karjajuhlan, oluengen, jälkeen päästetään karja peltoon, jonka\noljista ja viljan kuivuneista lehdistä se saa vielä runsaasti ravintoa,\nniin että noina aikoina maidonsaanti huomattavasti lisääntyy.\n\n\n5. Sateen estäminen ja sateen teko.\n\nMahtavat, rikkaat miehet, joilla oli paljon viljaa tallessa, estivät\nsateen tulon, jotta saivat myydä viljansa hyvällä hinnalla. Härän tai\npuhvelin häntää heiluttamalla he saivat henget estämään sateen, vaikka\nolisi kuinka ukkonen jyrissyt ja salamoinut. Tuuli tuli ja hajoitti\npilvet. Tuollaisesta sateen estämisestä epäilty henkilö surmattiin,\nellei päässyt ajoissa karkuun.\n\nKuningas Nembungun hengen ajateltiin myös estävän sateen tuloa.\nSiksi hänen haudallaan oli toimitettava uhri. Haudalle kokoontui\npaljon väkeä. Kun jonkun karjassa nähtiin aivan musta elukka,\nmieluimmin härkä, otettiin se kiinni omistajalta mitään kysymättä\n-- jälkikysymyksiä ei myös ollut -- ja ajettiin suurella huudolla\nhaudalle. Siellä se pistettiin keihäällä kuoliaaksi ja revittiin\nkappaleiksi. Jokainen läsnäolija koetti saada osansa. Nembungun henkien\nkatsottiin myös saaneen osansa. Ja koko valtakunnassa ei saanut tehdä\npeltotöitä 3-4 päivään, jotta Nembungun henget saisivat rauhassa syödä\nlihaa ja antaisivat ihmisille sadetta. Vietiin myös puuroa ja kaljaa\ntuonne haudalle, jotta henget saisivat syödä. Tällainen uhritoimitus\ntapahtui vielä tällä vuosikymmenelläkin.\n\nJos sadetta ei tullut, haettiin sitä entisaikaan idästä Okavango-virran\ntakaa läheltä Sambesia Angolan puolelta Ombukusun valtakunnasta.\nSadetta hakemaan lähetettiin yksi vanhus. Hänellä oli mukanaan joukko\nmiehiä, härkiä ja punaisia helmiä sekä orjatyttö. Tuo tyttö puettiin\nhelmiin ja koristuksiin ja vietiin sen maan kuninkaalle. Kun lahjat\noli annettu, rasvattiin sen valtakunnan sateentekijä ja tuo joukon\njohtaja kokonaan voilla ja pantiin päivänpaisteeseen. Kun rasva siinä\nkuumuudessa kieri pitkin ruumista suurina karpaloina, sanottiin\nsateen tulevan ja vesikarpaloitten vierivän samalla tavalla. Lähetit\npalautettiin sanoen: \"Sade seuraa teitä. Viekää se perille.\" Tyttö ja\ntavarat jäivät sinne. Kysyin, mihin tuo tyttö joutui. Toiset sanoivat,\nettä hänet uhrattiin siellä ja syötiin. Toiset sanoivat hänen joutuneen\nhuonoille teille.\n\nJos sadetta ei vielä sittenkään saatu, lähetettiin itään useampia\nelukoita ja tyttö. Ajateltiin, että ne ensimäiset eivät olleet\nriittävät. Tehtiin samalla tavalla kuin edelliselläkin kertaa.\nPaluumatkalle lähtiessä annettiin kuitenkin kehoitus, että ellei\nsadetta nytkään tulisi, olisi uhrattava Nembungun haudalla vielä musta\nlammas, ettei sen henget tätä sadetta estäisi.\n\nMyöhempänä aikana vietiin joskus myös Evalen valtakuntaan härkiä ja\ntyttö sateen tekemistä varten.\n\nKuningas Iimbili Nangolonpojan aikana oli Uukuanjamassa sateentekijä,\njolla oli sade vallassaan. Hänellä oli talossaan oveton, tarkasti joka\npuolelta umpinainen maja, johon sade oli suljettu. Jos tuohon majaan\ntehtiin reikä, lensi sade höyrynä ilmaan, ja pian sitä tuli alas\nrankasti. Ondongalaiset hakivat sadetta sieltä, ostaen sitä härillä.\nMajaan tehtiin pienen pieni reikä, josta sadetta laskettiin kurpitsan\nkuoreen. Se suljettiin visusti Ondongaan vietäväksi. Jos sille tuli\nmatkalla jokin vahinko, joko se rikkoontui tai muuten aukeni, niin oli\npalattava takaisin saamaan uutta sateentekijältä. Ondongaan päästyä\nastia aukaistiin ja pian oli jyrisevä, salamoiva ja satava.\n\n\n\n\nVII.\n\nMETSÄSTYKSESTÄ.\n\n\nMetsälle lähtijä etsii erään puun juurta ja kuorta. Niitä hän\npureskelee ja voitelee sillä nesteellä kätensä ja pyssynsä. Tätä\ntehdessään hän istuu maassa jalat ristissä. Näin pyhitetään metsästystä\nvarten pyssyt ja miehet.\n\nKun metsästäjät saapuvat valtakunnan laitaan, \"metsästyksen portille\",\nsytyttävät he tulen ja asettavat puitten lehtiä tielle. Ruohoja myös\nkääritään renkaille ja ne asetetaan tielle. Lehdet merkitsevät, että\ntie on suora ja hauska riistan luo; kääritty ruoho tietää sitä,\nettä elukat ovat kääriytyneet, eivätkä pakene metsästäjää peläten.\nMetsästäjät lähtevät jatkamaan matkaansa, astuen noiden lehtien ja\nruohorenkaitten päälle sanoen: \"Kiitos, kun saimme paljon lihaa!\nTaakkamme ovat raskaat!\"\n\nMääräpaikkaan saavuttua pystytetään sinne maja. Joukon johtaja kulkee\nympäri heiluttaen taikasauvaa, joka tekee heidät näkymättömiksi.\nLeijonat ja pantterit eivät sitten tule heitä häiritsemään.\nVarovaisuutta on kuitenkin noudatettava. Esim. puuro- ja lihapataa ei\nsaa vetää maata pitkin, jotteivät pedot ja käärmeet tulisi metsästäjiä\nhätyyttämään. Jos joku erehdyksestä vetää pataa maata pitkin, on jälki\ntulella poltettava, ettei tulisi vahinkoa.\n\nKun aamulla lähdetään saalista etsimään, johtaja sylkäistä tupsahuttaa\nja sanoo: \"Emme me täällä metsässä viivy! Jo tapasimme saaliin! Se\njo kaatui!\" Kun sitten saalis on todella tavattu, ja joku on saanut\nammutuksi siihen myrkkynuolensa, heittäytyy ampuja pitkäkseen, on kuin\nolisi itse ammuttu, ja vetelee myrkkynuoliaan maassa. Hän tahtoo sillä\nsanoa, että otus pian kuolee. Ja kun hän tulee toisten luo, heittäytyy\nhän pitkäkseen ja käpristäytyy kuin sairas, joka ei voi liikkua.\nSilloin arvataan, että saalis on tiedossa. Viimein hän nousee ja sanoo\nvaatimattomasti: \"Saavutin pikku otuksen. Ehkäpä siihen osui\". Näin hän\nsanoo, vaikka elukka olisi ollut suuri ja olisi jo kuollutkin. Siinä on\njonkinmoista kunnioitusta Kalungaa kohtaan.\n\nNämä metsästysmatkat ovat entisaikaan olleet kovin vaarallisia, kun\nei ollut muita aseita kuin jousipyssyt, nuijat, veitset, kirveet ja\nkeihäät. Petoeläimet kierrettiin joka puolelta ja niitä lähestyttiin\nhiljaa mutta varmasti. Kun leijona tai pantteri huomasi vaaran,\nhyökkäsi se miesten päälle. Usein metsästysseurueesta joku heitti\nhenkensä pedon hampaissa, mutta useimmiten peto menetti henkensä,\nsaaden siksi monta nuijan iskua ja keihään pistoa. Uskaliaimmat ja\ntottuneimmat metsästäjät kävivät käsikähmäänkin pedon kanssa.\n\nValtakuntia ympäröivissä metsissä ja Hereromaan ja Ambomaan välisillä\nruoholakeuksilla on runsaasti metsänriistaa. Seebroja voi siellä tavata\nsatalukuisissa laumoissa. Ne tulevat kilpajuoksuun autonkin kanssa,\njuosten sen edessä puolelta toiselle kuin koirat. Puhveleita näkee\nmyös runsaasti, mutta ne eivät ole niin uskaliaita. Ne töllistelevät\njonkun matkan päässä tieltä, ja lähtevät sitten juosta töksyttämään\nheittäen takajalkojaan korkealle. Lystikästä on niiden kulku. Mutta\nläheltä nähden niillä on hirveän ruma pää. Niitäkin näkee tavallisesti\nuseampia samassa joukossa. Suuri nautinto on nähdä satalukuisia\ngasellilaumoja. Ne ovat arkoja ja pysyttelevät senvuoksi etäämmällä.\nKuin keijukaisolennot ne hyppelevät autereisella taivaanrannalla.\nKamelikurjet myös usein juosta hölkyttävät tien vierellä. Monet erämaan\nkulkijat ovat joutuneet tekemään tuttavuutta myös metsänkuninkaan,\nleijonan, kanssa. Vesipaikoilla yöpyminen kuivana aikana voi\nmatkustajalle käydä kohtalokkaaksi. Monasti on rahtia tai matkustajia\nkuljettavasta aasi- tai härkävaljakosta leijona itselleen saaliin\nanastanut.\n\nMetsästyksen yhteydessä mainittakoon myös linnustaminen. Ambomaan\npensaikoissa viihtyy helmikana mitä parhaiten. Sadeaikana saapuu\nsadevesilammikoihin runsaasti vesilintuja.\n\n\n\n\nVIII.\n\nTAIKOJA.\n\n\n1. Taikakeppi.\n\n(Onzimbo jomusindilo, ohija.)\n\nTaikakeppejä on ambolaisilla monenlaisia. Ne ovat pieniä puupalikoita,\njotka tehdään Uukualuirin heimossa. Niistä otetaan hyvä maksu. Taloon\ntuotaessa pidetään niiden kunniaksi juhla. Teurastetaan elukka,\nkeitetään puuroa ja lihaa, ja keppi \"syötetään\". Teurastetusta\nelukasta otetaan jänteitä ja rasvaa. Jänteet kierretään ja rasvataan.\nTuolla jännenuoralla kierretään keppiin lujasti kiinni toinen, pieni\ntaikakalikka. Sitten koko keppi rasvataan. Noita, joka nuo toimitukset\non toimittanut, syö sitten puuroa ja lihaa ja saa palkkansa.\n\nJokaisessa pakanatalossa -- ja onpa sitä vielä tavattu kristityilläkin\n-- on yksi tuollainen taikakeppi karjaa varten. Se puolustaa elukoita.\nJos elukka katoaa metsään, asetetaan kotona karjatarhan ovelle tuo\nkeppi ja kirves -- sekin on suurivoimainen taikakalu, kun se on\ntalon puitten katkoja -- ja vesiastia, jottei elukka vahingoittuisi\nmetsässä. Vesi pyyhkii metsässä elukan jäljet, niin ettei peto voi\nsitä seurata, ja keppi ja kirves tekevät sen kokonaan näkymättömäksi.\nKadonnutta elukkaa metsästä etsittäessä ei keppiä eikä kirvestä koskaan\noteta mukaan, silloinhan sitä ei koskaan nähtäisi. Taikakeppi on aina\nkirnun luona karjaa puolustamassa. Kun karja kuivana aikana on kaukana\nmetsässä, niin keppi seuraa karjaa kirnun mukana.\n\nTalon isännällä on tuollainen taikakeppi myös itseään varten. Se tuo\nhänelle onnea ja puolustaa häntä ja taloa. Kepissä asuu suuri salainen\nhenkivoima, jolla on omat lakinsa. Niin esim. kepin voima katoaa, jos\nyöllä kaadetaan vettä maahan eikä sitä paikkaa heti polteta. Jos sen\nmajan sivuitse, missä keppi on, yöllä kannetaan vettä tai tulta, on\nkantajan toisteltava: \"Omulilo, omulilo! Omeja, omeja!\" \"Tulta, tulta!\nVettä, vettä!\" Isäntä koskee silloin taikakeppiin ja sanoo: \"Eua, inda!\nHyvä, mene!\"\n\nKun ennen eri heimojen välillä käytiin sotia, kulki noita aina joukon\nedellä siihen asti, kun tultiin lähelle vihollisen valtakuntaa, koko\nmatkan heiluttaen tuota keppiä edestakaisin päänsä päällä, ettei\nheitä nähtäisi. Parhaat sotasankarit kulkivat hänen rinnallaan. Kun\ntultiin tiehaaraan, manattiin siinä vihollisen henget karkkoamaan\nkauas, mutta heidän suojelushenkensä pyydettiin tietä vartioimaan.\nJos lähellä vihollisen valtakuntaa oli kuljettava tien poikki, sanoi\nnoita: \"Kalunga, kuasa! Jumala, auta!\" sylkäisten molemmille puolille\ntietä. Valtakunnan laitaan tultaessa noita puhalsi taikakeppiin ja\nhuusi: \"Poikani, juoskaa ja ottakaa saalis!\" Tuo puhaltaminen vaikutti\nsen, että vihollinen pakeni jättäen paljon saalista ryöstettäväksi.\nVoitonkeppi oli tehnyt hyvin tehtävänsä, jos ei yhtään ihmistä\nkuollut tai haavoittunut, mutta saatiin paljon saalista. Jokaisella\nsotilaalla oli myös oma taikakalikkansa mukana suojelemassa ja onnea\ntuottamassa. Kun hän otti siitä rasvaa ja siveli sitä otsaansa, sai hän\nsaaliinjaossa hyvän osan.\n\nUsein sattui, että viholliset ottivatkin ryöstäjät vangiksi. Silloin\ntaikakeppi vietiin noidan luo ja syytettiin sitä, ettei sillä ollut\nmitään virkaa. Noita puhdisti ja uudisti sen ja syytti omistajia, että\nhe olivat rikkoneet sen hengen sääntöjä vastaan, ja määräsi, ettei\nkepin omistajan selän taitse hänen maassa istuessaan saanut kantaa\nvettä eikä tulta. Vettä hän ei saanut juoda seisaallaan. Jonkun keppi\nvaati, että lätäköistä tai virrasta oli vettä juotava elukkain tapaan,\neikä käsin latkien.\n\nTaikakeppi \"ohija\" on parantajilla käärmeenpuremaa vastaan. Keppi on\ntehty ontoksi ja siihen on pantu käärmeen rasvaa ja jotain myrkkyruohoa\nsisään. Kun noita tulee henkilön luo, jota käärme on pistänyt, ottaa\nhän tuota myrkkyistä rasvaa suuhunsa ja imee puremasta pois myrkyn.\nOhijari myrkky on vastamyrkkyä käärmeen myrkylle, niin ettei parantajan\nsuu turmellu. Yläpuolelle puremaa kiedotaan luja side estämään myrkyn\nleviämistä. Kun sairas on parantunut, lähetetään \"lääkärille\" sana:\n\"Sinun ihmisesi voi hyvin.\" Hän tulee ja toimittaa puhdistuksen,\nezilon. Sairas seisoo hänen edessään alasti ja parantaja rasvaa\nhänet kokonaan ja leikkaa hänen tukkansa. Sitten parannettu voitelee\nruumiinsa punavärillä ja pukeutuu. Niin hän on puhdas.\n\n\n2. Alkuhärän (ompengun) sarvi.\n\nAlkuhärän sarvi on suuri taikakalu. Sillä etsitään noituja, omulozi.\nJos epäillään harjoitetun noituutta, otetaan esille tuo sarvi. Kaikki\nläsnäolevat tarttuvat siihen yhtaikaa. Sarvi alkaa liikkua itsekseen\nja juoksuttaa ihmisiä edestakaisin. Joka on syyllinen, hän kaatuu\nsiinä rytäkässä. Hän on siis omulozi. Entisaikaan hänet vietiin hoviin\nja hirtettiin siellä. Jos omulozi oli noitunut kuninkaan sukulaisen\ntai käskyläisen, niin ryöstö kohtasi koko sukua. Esim. Iihuhuan suku\noli hävitä noituudesta syytettynä. Koko suvun omaisuus ryöstettiin,\nihmisistä osa tapettiin, osa myytiin viinasta orjiksi Portugalin\nAngolaan. Osa pelastui pakenemalla.\n\n\n3. Metsäsian (ompindan) hammas.\n\nMetsäsian hammas on naisten taikakalu. Sitä kannetaan korissa pään\npäällä tupakan tai muitten tavaroitten joukossa. Hampaaseen pannaan\nvoita, jotta voiman henget viihtyisivät siinä. Jos ihmiset vihaavat\nsen omistajaa, niin hän menee noidan luo, joka ottaa tuon hampaan\ntai hampaat, jos hänellä on niitä useampia, lyö omistajaa kasvoihin,\nrintaan ja jalkoihin. Silloin ihminen on päästetty vihoista, \"a\npiisua mompinda\". Se on pahojen töitten pois pyyhkimistä. Nyt ihmiset\nalkavat rakastaa häntä. Jopa kuningas ja hänen seuralaisensakin\npitävät hänestä. Ja hän itsekin tuntee muuttuneensa paremmaksi ja\nrakastettavammaksi kuin ennen.\n\n\n4. Karjan suojeleminen.\n\nKun karja lähetetään joksikin aikaa kaukaisemmille laidunmaille,\nkarjapostiin, otetaan palmulehtilautanen ja sille pannaan tuhkaa.\nPaimenet ja kukin härkä merkitään tuhalla sen mukaan kuin ne tulevat\nulos karjatarhasta lähteäkseen pois kotoa. Riputtaessaan tuhkaa karjan\npäälle emäntä sanoo: \"Tu ka ljeni olutalale = syökäämme vehreyttä.\"\nEmäntä seuraa karjaa heiluttaen tuota lautasta. Talon vanhinta lehmää\nseurataan erikseen kentällä. Kun siltä saadaan lantaa, leivotaan siitä\nkakku, joka pannaan makuusuojan katon päälle siihen asti, kun karja\npalaa takaisin. Siihen ei saa kukaan koskea. Ei myöskään lautaseen,\njota säilytetään makuuhuoneessa. Jos niihin kosketaan, sattuu karjalle\ntapaturmia. Muuten se voi siellä yhtä hyvin kuin kotona isännän\nvalvonnan alla. Kotiin palattua saavat paimenet ja karja taas tuhkaa\npäälleen tuolta samalta lautaselta.\n\n\n5. Eshenge.\n\nEshengeksi kutsutaan miestä, joka sotaa ja suuria metsästysretkiä\npeläten tekeytyy naiseksi. Hän menee jonkun tunnetun eshengen luo. Tämä\nkeittää tulijalle kanan ja mustan variksen. Tuo keitos on pelkurin\nsyötävä. Vanha eshenge tekee hänelle muitakin temppujaan. Joskus\notetaan miehuuskin pois. Mies heittää pois aseensa ja miehen puvun\nja pukeutuu naiseksi. Eshenge antaa hänelle etu- ja takalapun. Hän\nvoitelee itsensä rasvan sekaisella punamaalilla ja hankkii naisten\nmunankuoripukimen verhokseen. Joka päivä hän ajaa partansa, ettei\nhäntä huomattaisi mieheksi. Hän koettaa puhua naisen äänellä, nauraa\nkuin nainen. Hän tekee samallaisia ruumiinliikkeitä kuin naiset ja\nkävelee naisten tapaan. Hän harjoittaa Sodoman syntiä. Hän etsii\nitselleen miehen ja kulkee yöjuoksussa poikien ja miesten luona.\nTalossa hän toimittaa naisten työt: survoo, hakee veden ja polttopuut,\nkeittää puurot ja kaljat j.n.e. Hän kulkee \"miehensä\" kanssa kylillä\nja hänellä on mukanaan \"Ekola lja Nangenza\"-niminen soittokone. Hänen\nsillä soittaessaan ihmiset tanssivat hypellen sammakon lailla. Häntä\nsyötetään ja juotetaan. Hän juottaa miehet juovuksiin ja harjoittaa\nkauheinta saastaa.\n\nEshenge harjoittaa myös \"lääkärin\" ammattia parantaen sairaita\netsimällä sen, joka noituudellaan on saanut aikaan sairautta. Kun\nhänelle on muka selvinnyt, kuka on syyllinen, ottaa hän ruohotukon ja\npistää siihen tulen ja työntää sen tuon luulotellun \"noidan\" kasvoihin.\nKärventyneenä, kiireesti paeten, täytyy tuon syyttömän uhrin lähteä\ntalosta, jos mieli henkensä pelastaa.\n\nEshenge on ollut kuninkaittenkin suosikki. Paikottain ei tällaista\npakanuuden kauhistusta enää suvaita.\n\n\n6. Naismaailman salaisuuksia.\n\n_Ehumahumi_ on musta kovakuoriainen, joka säretään ja pannaan\nihomaaliin. Kun vaimo sillä voitelee itsensä, tulee hänestä\nerikoismielessä rakastettu.\n\n_Okondimusigila_-niminen ruoho survotaan ja sekoitetaan ihorasvaan.\nVaimo rasvaa sillä itsensä ja miehensä. Se sitoo heidät varmasti\nyhteen. Mihin vain mies menee, ajattelee ja ikävöi hän vaimoaan. Ja jos\nvaimo menee äitiänsä katsomaan, niin mies sillä aikaa itkee häntä ja\ntulee hakemaan kotiin.\n\n_Ondjendjendjelelo_ = riippuva linnunpesä. Vaimo ottaa pesän, survoo\ntoisen puolen siitä jauhoksi ja panee rasvaan, jolla voitelee itsensä\nja miehensä, jotta rakastaisivat yhteistä kotia ja olisivat toisistaan\nriippuvaisia. Toisen puolen vaimo polttaa ja voitelee tuhalla määrätyt\nruumiinosansa, ollakseen miehelleen kelvollinen.\n\n_Enongo_ on loispuu, joka kiertäytyy lujaan toisiin puihin. Vaimo\nottaa tuota puuta ja panee sitä tuleen. Sitten hän kutsuu miehensä\ntulen ääreen, ja kun savu menee miehen sieraimiin, he ovat liittyneet\ntoisiinsa niinkuin tuo loiskasvi ja puu.\n\n_Okanzianzia_-ruoholla, jota vaimo myös sekoittaa ihorasvaansa, on\nse vaikutus, ettei hänen miehensä, jolla on monta vaimoa, suinkaan\nhäntä unohtaisi ja syrjäyttäisi. -- Sillä vaimot voitelevat myös\nkauppatavaransa, jotta saisivat ne heti kaupaksi ja saisivat hyvän\nhinnan.\n\n\n7. Noitujain vahti hovissa.\n\n(Omukeleli gondjogo nenge guaalozi muua.)\n\nEntisajan samoinkuin nykyajan kuninkaatkin ja kuninkaan seuralaiset\npelkäävät noituutta niin kuin kaikki pakanat. Sentähden kuninkaan ja\nhänen hallitusmiestensä taloissa on aina vartijoita, jotka pitävät\nsilmällä noitujia, etteivät nämä pääsisi taloon. Heitä sanotaan\ntietäjiksi (ompulile) ja he luulevat saavansa selville noitujat. Kun\njoitakin puita pannaan tuleen, niin noituja menee pakoon tuntiessaan\nnenässään niiden savun. He uskottelevat näin kuninkaalle olevansa\nsuuria ja tärkeitä henkilöitä. Pakanat peloissaan uskovat heitä, ja\nniin valehtelija pannaan valhevirkaansa. Kun kuningas illalla menee\nnukkumaan, vahtii tuollainen ompulile hänen majansa luona seiväs\nkädessä aamuun saakka. Jonakin päivänä hän sanoo kuninkaalle: se ja se\nhenkilö on kolmasti tullut tänne yöllä hyökätäkseen päällesi, mutta\nkarkoitin hänet. Mainittu henkilö joko ryöstetään tai surmataan, mutta\nvalehtelija on ansainnut itselleen härän.\n\nJoskus ompulile menee hovin lähistöllä oleville kaivoille katsomaan,\nolisivatko noitujat ehkä panneet jotain kaivoon. Palattuaan hän sanoo\nvedenhakijoille, etteivät nämä saisi ammentaa siitä ja siitä kaivosta,\nsillä noitujat ovat pilanneet veden. Ei kukaan siitä ammenna, ennenkuin\nhän on pannut veteen joitakin yrttejänsä ja sanonut: \"ammentakaapa\nnyt!\" Kuninkaalle hän myös antaa yrttejä, että ne olisivat aina hänen\nmukanaan, jotta ihmiset eivät noitumalla vahingoittaisi häntä! Näin hän\ntekee hankkiakseen itselleen rikkautta valheella ja petoksella sekä\nkuninkaalta että alamaisilta.\n\nKuningas Nehalen hovissa oli vanhus nimeltä Muhala munene. Hän sanoi\nNehalelle: Kuulepas, kun me näin sairastelemme, ei se johdu muusta kuin\nNependan vehkeistä. Hän on pannut kupeillesi kananmunia minun poissa\nollessani. Hänen isänsä lähetti hänet sen tekemään.\n\nTästä alkoivat kuninkaan ja hänen veljensä välillä riidat. Eikä rauhaa\nsyntynyt. Lopuksi he tappelivat ja Nehale surmasi Iihuhuan noituuden\ntähden.\n\n\n8. Aviorikoksesta puhdistus.\n\n(Ezizikilo.)\n\nJos vaimo äitiyden tilassa ollessaan elää vieraan miehen kanssa,\nkuolee hän synnytykseen, ellei ole puhdistettu. Siksi syyllinen\nkutsuu luokseen tietäjän, ongangan, tuota puhdistusta suorittamaan.\nNoita tulee, ottaa vaimon ihovoidelautasen, panee siihen vettä ja\niiljajauhoja sekä kahden ruohon juuresta tehtyä jauhetta ja sekottaa\nne. Sitten hän pesee kätensä ja juottaa pesuveden rikolliselle.\nSenjälkeen hän riisuu vaimon ja voitelee hänet kokonaan tuolla\nseoksella. Sitten hän ottaa tuon lautasen ja lyö sillä vaimoa päähän.\nHän ottaa myös luudan ja hakkaa sen säpäleiksi hänen päähänsä; joskus\nhän lienee antanut selkäänkin. Lopuksi hän ottaa tekotukasta kiinni ja\npudistaa aika lailla. Rikollisen kaulaan ripustetaan vielä puupalanen,\njota hänen pitää pureskella joka päivä synnytykseen asti siitä kunnolla\nselviytyäkseen.\n\nJos vaimolle on aikaisemmin sattunut keskenmeno tai hän on synnyttänyt\nkuolleen lapsen, kutsuu hän ongangan jo ajoissa apuun, ettei sama\nonnettomuus uusiintuisi. Onganga tekee vaimolle vyön, mikä helpottaa\nhänen kuormaansa. Ja kaulaansa hän saa nuorassa riippuvan puupalasen,\nsuojelijan, jota on usein pureskeltava. Synnytyksen, aikana on onganga\nvalvomassa kaikkea. Hän antaa lapselle lääkettä ja määrää, että äidin\non heti lasta ruokittava. Lapsen tukan sisään pannaan puupalanen\nmerkiksi, että jumala, Kalunga, on auttanut häntä. Puupalanen on\ntukassa siihen asti, kun lapsi saa väliaikaisen nimen, joka aina tässä\ntapauksessa on tytölle Niimbondi ja pojalle Iimbondi. Usein tämä nimi\njää lapsen vakinaiseksi nimeksi. Onganga asettaa lapsen kaulaan vielä\nnahan, jossa on erilaisia koristeita.\n\nMyös kaksoisten syntyessä kutsutaan onganga taloon. Hän panee veteen\nerään puun juurta ja juo sitä vettä ammentaen molemmilla käsillään\nsuuhunsa ja pesee sitten siinä kätensä. Äitikin pesee siinä kätensä\nja puhdistaa kyntensä voidakseen syödä ruokansa. Onganga ottaa neulan\nja vetää sillä haavoja äidin jalkoihin pitkin ja poikin ja pesee ne\nsitten vedellä, jossa on jotain lääkettä. Muussa tapauksessa kaksoiset\nsurmattiin. Kaksoisille ei anneta kuin kerran nimet, eikä äiti lähde\nulos talosta, ennenkuin se on tehty, vaikkapa se viipyisi kaksi\nkuukautta.\n\n\n9. Omajuku.\n\nRikkaat eivät saa kyllikseen rikkautta. Sen hankkimisessa heitä\npetetään ja he vetävät päälleen paljon vaikeuksia ja sekä ruumiillisen\nkuoleman että iankaikkisen kuoleman saatanan kanssa. Niitä, jotka\nantavat ihmisille lääkkeitä, jotka tekevät heidät rikkaiksi, kutsutaan\ntietäjiksi. Heidät tunnetaan ja heiltä pyydetään joitakin yrttejä.\nJoka on niitä saanut, kutsutaan syömään papuja, s.o. veljeänsä tai\nsisartansa. Näin hänelle sanotaan, jos hän on syönyt yrttejä. Jollei\nhän syö ihmistä, niin hän itse kuolee niistä yrteistä. Hänet saadaan\nilmi aikeissaan ja yritetään tappaa. Jos hän ei kuole vaan voittaa,\ntulee hänestä rikas.\n\nOmajukuja on monenlaisia. Jotkut syövät viljaomajukuja, toiset härkien\nomajukuja. Toiset ottavat ihmisen pään ja panevat sen viljasäiliöön.\nSilloin ei vilja kuulemma ensinkään lopu säiliöstä. Ja kun häh menee\nkuninkaan luo, häntä puhutellaan ja hän saa jotain kuninkaalta. Niin\npyritään rikkauteen. Köyhät eivät syö omajukuja, koska heillä ei ole\nmitä antaa ompulileille. Tietäjät (ompulile) eivät välitäkään köyhistä\nvaan niistä, joilla on nimi.\n\n\n\n\nIX.\n\nPAKANALLISESTA SAIRASTEN PARANTAMISESTA.\n\n\n1. Uhriliha.\n\nKun joku talossa sairastuu, haetaan sinne tietäjä, arpoja (omuanekeli)\nottamaan selvää, mikä sairasta vaivaa. Kun hän on saanut tempuillaan\nasian selväksi, sanoo hän, että loihtijat ja vainajien henget syövät\nhäntä. Hengille on sentähden uhrattava. Seuraavia uhreja käytetään:\nEräs vihanneslaji voin kanssa, kana, pavut, jotka sidotaan nipuksi.\nIhminen lyö sitä ajatellen sen koiraksi ja itkee: nkuajii, nkuajii! Kun\nhän lopettaa, katsotaan koira kuolleeksi.\n\nKun jonkun ihmisen puolesta uhrataan, toimittavat uhrin hänen äitinsä\nveljet. Uhraajat sanovat: \"Ota liha, jota kauan olet kaivannut.\nLähtekää tästä ihmisestä!\" Sairaalle annetaan suuhun verta uhraajansa\nmolemmista käsistä. Kun uhraaja on uhrinsa lopettanut, sanoo hän\nsairaalle: \"Lähdepäs pois tuosta paikasta, jossa puolestasi uhrattiin!\"\nKun sairas lähtee, sanotaan hengille: \"Jääkää te siihen! Älkää meitä\nseuratko!\" Kun he ovat uhrilihan syöneet, niin he pyyhkivät kätensä\nsairaaseen, ja sen tekevät kaikki, jotka sitä lihaa ovat syöneet.\n\nSeuraavana päivänä sairas viedään tietäjän luo, että hänestä\notettaisiin tuo uhriliha. Tietäjä voitelee sairaan rasvalla, ja niin\nmuka häneltä se otettiin pois. Kun sairas on parantunut, lähettää\ntietäjä hänelle sanan: \"Tulen huomenna ja puhdistan sinut.\" (Puhdistus\n= ezilo.) Tultuaan hän pyyhkii sairasta käsillään ja rasvaa hänet\njälleen voilla. Sitten hän poistuu ja sairas on parantunut.\n\n\n2. Kouristustaudin parantaminen.\n\nParantaja, onganga, kutsutaan lapsen luo, jolla on kouristuksia\n\"onzila\". Hän ei tule samana päivänä, vaan vasta seuraavana voidakseen\nmaata yön vaimonsa kanssa. Jos hän on yksinäinen, on lapsen äidin\nmaattava miehensä kanssa, muuten ei parantajan toimilla ole mitään\nmerkitystä, sillä tuo sairas henki pelkää vain \"makuuhuonetta\".\nParannustoimitusten ollessa käynnissä ei saa syödä lihaa koko talossa.\nSiitä tauti pahenee.\n\nTultuaan parantaja ottaa lapsen ja heittää hänet ilmaan monta kertaa.\nLopuksi hän heittää hänet makuusuojuksen katoksen päälle, josta\nlapsi aina vierii alas. Vihdoin hän ottaa lapsesta kiinni toisella\nkädellään ja toisessa hänellä on taikasarvi kouristuksia vastaan,\n\"ohija jonzila\". Hän puhaltaa siihen ja sylkäistä tupsahuttaa ilmaan.\nSitten hän ottaa palmun lehviä (niissä piilee salainen henkivoima) ja\nkahistelee niitä lapsen silmien edessä, jotta sairaat henget lähtisivät\npois lapsesta. Makuusuojan edessä seisten hän kuljettaa lapsen kahdesti\njalkojensa välistä ja antaa lapsen äidille. Sitten parantaja panee\npataan tai ruukkupalaseen tupakkaa ja jotain väkevää ruohoa asettaen\npadan hiilille. Lapsen kasvot asetetaan savuun ja ruohoista laitetulla\nlääkevedellä annetaan sairaalle peräruiske oljen korren avulla. Sitten\nparantaja poistuu talosta palkkoineen.\n\n\n3. Korvasäryn parantaminen.\n\nVaikeata korvasärkyä sairastavan potilaan avuksi kutsutaan noita. Hän\nsaapuu illalla noitakirveineen ja -keppeineen. Sairas istuu veljensä\nkanssa tulen ääressä. Noita lyö kirveensä ja keppinsä lujasti maahan\naivan sairaan eteen pahasti möristen ja katsella muljauttelee sairasta.\nSitten hän ottaa tuhkaa kämmenellensä, kaataa siihen vettä ja hieroo\nkäsiään yhteen. Oikean käden etusormella hän lyö vasempaan kämmeneensä\nja osoittaa eri ilmansuuntiin ja sanoo sairaan veljelle: \"Ua sililila?\nHuomasitkos? Naapuri on noitunut sairaan äitivainajan hengen haudasta\nvaivaamaan veljeäsi.\"\n\nSaatuaan näin selville taudin syyn, noita käskee keittämään\nspinaattikakkuja rasvaliemessä. Kun keitto tuodaan noidalle, heittää\nhän siitä itään ja sanoo: \"Ottakaa te idän henget keittonne!\" Sitten\nhän heittää länteen ja sanoo: \"Ottakaa te lännen köyhät henget\nkeittonne!\" Samaten hän heittää pohjoisen ja etelän hengille heidän\nruokansa. Sitten hän lyö maahan ja sanoo: \"Ottakaa te maan suuret\nhenget ruokanne!\" Sitten hän ottaa tuota rasvakeitosta molemmin käsin\nja heittää sairaan päähän, sivelee korviin ja kasvoihin ja aina rintaan\nasti ja sanoo: \"Ottakaa te henget rasvanne!\" Näin ovat henget saaneet\ntyydytyksen ja menneet matkoihinsa, ja sairaan pitäisi olla vapaa\nvaivastaan.\n\nMutta sairas ei ole parantunutkaan. Korvia särkee yhä. Silloin\nnoita tulee takaisin ja selittää, että sairaalla on \"iipakua\". Se\nmerkitsee sitä, että vaivaajahenki on jättänyt kamalan elukan sairaan\nruumiiseen. Silloin noita alkaa kopeloida sairasta möristen pahasti.\nYhtäkkiä hän tarttuu hampain johonkin paikkaan ruumista, puree, imee\nja karjaisee: \"Poko!\" \"Tipahtipas!\" Sitten hän käskee tuomaan tulta\nja näyttää käärmettä, jonka selittää lähteneen sairaasta purrusta\npaikasta ja sanoo: \"Eihän se kumma ole, että olit sairas. Tuollainen\notus ruumiissasi!\" Noita jää yöksi taloon. Ennen maatamenoa hän sanoo\nisännälle: \"Aamulla varhain tulee noituja, omulozi, taloon siitä ja\nsiitä ovesta. Mutta älköön kukaan aukaisko hänelle. Minä aukaisen\nja annan hänelle kaljaa.\" Ennen taloon tuloaan noita on poikennut\nmitään pahaa aavistamattoman naapurin luo, jonka tahtoo saada pois\nhengiltä, ja kehoittanut häntä aamulla tulemaan määrättyyn paikkaan ja\nmäärätyllä tavalla. Naapuri tulee, eikä entisaikaan elävänä talosta\nlähtenyt. Nykyäänkin hänen on muutettava pois pellostaan ja hän joutuu\nkanssaihmistensä epäluulojen alaiseksi, koska hänet muka kerran on\nsaatu kiinni noituudesta.\n\n\n\n\nXI.\n\nHALLITUKSISTA.\n\n\n1. Ambosuvuista.\n\nAmbomaalla ovat suvut suuria tekijöitä. Kuten mainitsimme, jakaantuvat\nambolaiset kahteentoista sukuun. Ennen aikaan ne muodostivat\nsekä alueellisia että sisäisiä järjestöjä. Nykyään niillä ei ole\nerikoisalueita, vaan ne ovat hajaantuneet sekaisin. Kukin muodostaa\nkuitenkin oman sisäisen kokonaisuutensa.\n\nSamoin kuin jokainen yksilö on osa sukua, samoin on kaikkien omaisuus\nsuvun yhteistä. Sakonalainen lunastetaan yhteisesti, jos asianomaisella\nei ole varaa. Rikollisen lähimmät ottavat siihen osaa. Ja suvun\njokaista yksityistä jäsentä kohdannut vääryys on suvulle sovitettava.\n\nBantukansat jakaantuvat kolmeen eri linjaan. 1. Mieslinja, jolloin isä\non varsinaisesti lasten omistaja, niin että avioeron tullessa lapset\njäävät hänelle. Isä yksin on myös vastuussa lapsista. 2. Välilinja,\njossa molemmat vanhemmat ovat vastuussa lapsista ja omistavat kumpikin\nosansa. 3. Naislinja, jossa äiti yksin on lasten omistaja ja vastaa\nheistä. Mieslinjalla on suurempi maksu morsiamesta kuin muilla, sillä\nsilloin tyttö viedään toiseen sukuun, jota hän joutuu lisäämään, eikä\nhyödytä omaa sukuansa ensinkään. Tällöin ei nuori mies pystykään varsin\npian solmimaan avioliittoa, sillä hänen on ensin hankittava 10-25\nelukkaa, siis kokonainen omaisuus, morsiamen maksuksi. Jos tällainen\navioliitto purkaantuu vaimon puolelta, on hänen ja hänen sukunsa\nmaksettava takaisin nuo elukat. Avioerot ovat silloin harvinaisempia.\n\nAmbolaiset heimot kuuluvat naislinjaan. Nainen on siellä suvun jatkaja.\nKaikki lapset kuuluvat äidille. Isällä ei ole edes oikeutta kurittaa\nlapsiaan. Jos hän sen tekee, voi hän joutua maksamaan siitä, että on\nrääkännyt toista sukua. Kun vaimo lähtee pois miehensä luota, vie\nhän mennessään lapsensa ja kaiken tavaransa, mitä on tuonut taloon\ntullessaan ja mitä on siellä oloaikanaan hankkinut. Mutta hänen on\nmyös maksettava miehelleen takaisin kaikki, mitä on häneltä saanut.\nSuvun armoton juopa on miehen ja vaimon välillä. Mies pitää huolen\nomista tavaroistaan talossa, vaimo omistaan. Ei mitään panna yhteen.\nViljatkin ovat erillään. Usein syödään vaimon viljat ensin, hänellä\nkun on suuri perhe ja mies on usein yksin sukunsa edustajana. Mies\nantaa kyllä omistaan myöskin perheelleen. Puutteen aikana mies on\nvelvollinen ruokkimaan vaimoaan; jollei hän sitä tee, lähtee vaimo\nsukunsa luo. Miehen ja vaimon pellotkin ovat eri lohkoina. Miehellä\non oma osansa, vaimolla lapsineen samoin omansa. Miehen pelto tehdään\nkuitenkin ensin ja sitten vasta vaimon. Häähärällä mies on ostanut\nvaimon työjuhdakseen. Kristillistä avioliittoa Raamatun hengessä on\nvaikea rakentaa siellä, missä suku määrää kaiken ja suvun enemmistö on\nvielä pakanoita. Kun mies kuolee talosta, niin hänen sukunsa tulee ja\nottaa kaikki hänen tavaransa, karjansa, vaatteensa, viljansa, aseensa\nja kiristää vielä leskeltä senkin, mitä tämä on mieheltään saanut.\nLeski jää puille paljaille, ja vain harvassa tapauksessa hän saa jäädä\nasumaan tuohon taloon.\n\nSuvulla on hyviäkin puolia. Se pitää jäseniään kurissa. Siten se\njollakin tavoin estää rikollisuuden levenemistä. Se, joka tuottaa\nmaksatuksia suvulle, häpäisee koko sukuaan. Suku korjaa myös orvot.\nKilvalla heidät otetaan, koska he tulevaisuudessa ovat suvun työvoimaa.\nSiinä mielessä kuin Europassa ei Ambomaalla sentähden tarvita orpo-\nja lastenkoteja, mutta kyllä kristillisen kasvatuksen kannalta\nkatsottuna, jotta pienestä pitäin saisi heihin istutetuksi kristillisen\nmaailmankatsomuksen ja kasvatetuksi heistä kristillisiä luonteita,\njotka pakanallisessa yhteiskunnassa voivat seisoa siveellisesti lujina\nja tulla sen suolaksi ja valoksi.\n\n\n2. Ambohallituksesta.\n\nOndongassa, Uukuambissa, Ongandjerassa ja Uukualuurissa hallitsevat\nmaakalaiskuninkaat. He hallitsevat tarkoin rajoitettuja alueita. Ennen\nheillä oli rajaton valta alamaistensa henkeen ja omaisuuteen nähden ja\nhe tappoivat kenen tahtoivat. Heillä on apulaisinaan hallitusmiehet,\nomalengat, jonkinlaiset maaherrat, joilla on omat hallitusalueensa.\nNämä alueet ovat vielä jaetut pienempiin piireihin, kullakin on\npiiripäällikkönsä, kulmakunnan isäntä. Hallitus on hyvin järjestetty\nalimmasta ylimpään; järjestys on aivan sotilaallinen; korkein on\nkuningas. Kunpa vain oikeuskäsitteet olisivat selvät! Useimmiten raha\nratkaisee riita-asian. Varakkaampi saa puolelleen suurilla lahjuksilla\njonkun hallitusmiehistä, joka esittää asian kuninkaalle edullisessa\nvalossa, ja ratkaisu tulee senmukainen.\n\nKuninkaat pitävät suuria hoveja. Heidän äitinsä ja sisarensa ovat myös\nkuninkaita, joilla on hovinsa ja valta nylkeä alamaisia. Varsinkin\nnäitten naiskuninkaitten miehet, valtakunnan vävyt, harjoittavat\nomavaltaisuutta kaikissa heimoissa. Nuo hovit ovat kaiken saastaisuuden\npesiä. Niissä moni kristitty poika ja tyttö on joutunut huonoille\nteille ja pois Herrastaan. Harvat kristityt kulmakuntain isännätkään\nkestävät noitten hovien elämää.\n\nEnnen valkoisten ylivalvontaa näillä heimopäälliköillä oli rajaton\nvalta sekä alamaistensa henkeen että omaisuuteen. Jälkimäinen on\nedelleen voimassa. Esim. Oshigambon alue Ondongassa tuntee hyvin tämän\nkuninkaallisen oikeuden sinne tehdyistä jokavuotisista ryöstöistä.\n\n\n3. Mandaattihallituksen suhteesta maakalaisiin ja lähetykseemme.\n\nAmboheimoista ovat suurimmat Uukuanjama ja Ondonga. Uukuanjaman\nheimosta kuuluu suurin osa Portugalin Angolaan. Tuota heimoa on\nvalkoisten välisissä rajankäynneissä säälimättä silvottu. Ennen\nmaailmansotaa heimo oli yhtenäinen kartalla olevasta rajasta\nhuolimatta. Sillä oli kuningas, joka piti huolta kansastaan, vaikkakaan\nhänen hallituksensa ei ollut mallikelpoista. Ihmishenki ei hänelle\npaljon maksanut. Kun Saksa menetti maailmansodassa siirtomaansa ja\nUukuanjaman kuningas Mandume ei suostunut uusien herrojen alaiseksi,\nsyntyi voimainkoettelu, jossa Mandume menetti henkensä. Rauhaa ei\nnoille rajamaille kuitenkaan tullut. Portugalilaiset ahdistelivat\nheimoa yhä, kuten ovat tehneet vuosikymmeniä. Entinen raja oli\nepävarma, laaja käsite. Siinä oli n. 10 km. levyinen riidanalainen,\npuolueeton vyöhyke. Tuhannet pakolaiset olivat tulleet Portugalin\npuolelta sikäläistä sortoa pakoon, ja asettuneet tuolle puolueettomalle\nalueelle. Varsinkin kristityt olivat joutuneet siellä paljon kärsimään.\nHeillä ei ollut oikeutta pitää koulua eikä jumalanpalveluksia;\nvietiinpä heitä orjiksikin syvälle Angolaan, eikä ainoastaan\nuukuanjamalaisia, vaan ondongalaisiakin, ketä vain kiinni saatiin, kun\nsattuivat niillä mailla olemaan. Joku vuosi sitten englantilaiset ja\nportugalilaiset sopivat rajasta niin, että koko tuo puolueeton alue\ntuli portugalilaisille. Nyt taas nuo onnettomat mustat saivat muuttaa,\njos mieli säilyttää omaisuutensa ja uskontonsa. Vähän sen jälkeen raja\nsiirtyi vieläkin etelämpään, joten jotkut joutuivat kolmannen kerran\nsiirtymään portugalilaisia pakoon, vaikka nuo alueet ovat ammoisista\najoista kuuluneet mustille. Eiköhän suurille siirtomaavalloillekin\nolisi parempi johtaa rajansa siten, ettei turvattomien neekeriheimojen\ntarvitsisi tällä tavalla kärsiä ja ettei heidän pieniä heimoalueitaan\nnäin halottaisi. Suuri taloudellinenkin tappio on näin koitunut\nalkuasukkaille, kun vedestä ja viljasta rikkain puoli valtakuntaa\non jäänyt Angolan puolelle. Kauppakin tulee eroitettujen osien\nvälillä kielletyksi, kun raja suljetaan. Pelkään, ettei tätä asiaa\nole tarpeeksi selvitetty. Olihan samanlainen tapaus keski-Afrikassa\nRuandassa, mutta siellä englantilaiset viranomaiset menettelivät\njalosti antaen osan maata toiselle vallalle, jotta alkuasukasheimo\nsaisi kokonaisena säilyä.\n\nUukuanjama on sittenkin paremmassa asemassa kuin toiset heimot.\nVuodentulo on siellä aina parempi kuin muissa heimoissa, varsinkin\nOndongassa, jossa usein on kato. Siellä ei myöskään nykyisen\nvalkoisen hallituksen aikana ajeta pois pelloista niinkuin ennen\nmaakalaispäälliköitten hallitessa. He suurine hoveineen eivät ole\nimemässä kansan elinvoimaa, kuten toisissa heimoissa. Köyhästä\nOndongasta viedään melkein kaikki irtain omaisuus Uukuanjamaan\nviljanostomatkoilla.\n\nSuomen Lähetysseura on suorittanut amboheimoissa kaikkein raskaimman\nalkuraivaustyön. Sillä perusteella pitäisi sillä olla etusija kaikessa\nlähetystyössä noissa kansoissa. Siirtomaahallitus on kuitenkin antanut\nsekä katolilaisille että anglikaaniselle korkeakirkolle luvan tulla\nAmbomaalle, ovatpa viimemainitut valkoisen hallituksen kutsumina\nja erikoissuosikkeina asettuneet meidän kristittyjemme keskuuteen,\nsinne missä työmme on kantanut runsainta hedelmää. Olisi luullut\nAfrikan sydänmailla olevan koskemattomia, työntekijöitä odottavia\npakana-alueita! Tällaisissa ristiriidoissa on luotava silmäys Jumalan\nvaltakunnan iankaikkisuuteen. Suurimmatkin maalliset valtakunnat\nja mahdit sortuvat vuorollaan, ja toiset rakentavat taas aikansa\nedellisten raunioille, mutta Jumalan valtakunta pysyy iankaikkisesta\niankaikkiseen. Työmme on kuitenkin kuusikymmenvuosikautenaan kehittynyt\nsille asteelle, että se vaatii osakseen sekä siirtomaahallituksen\ntunnustuksen että sen kannatuksen. Evankelioimistyömme välilliset\ntyöhaarat, koulu- ja kasvatustyö sekä lääkärilähetys, ovat suorittaneet\nAmbomaalla suunnattoman sivistystyön ja tuottaneet sanomattoman\nsuurta apua ja siunausta ruumiillisiin kärsimyksiin luonnonkansan\npimeissä ja alhaisissa oloissa. Se kansa, jota vielä noin vuosikymmen\ntaaksepäin pidettiin sukupuuttoon kuolevana kansana, onkin tullut\nelinvoimaiseksi ja kasvavaksi kansaksi. Ja se on luettava lähetystyön\nansioksi. Sen sivistystyön, minkä olisi pitänyt olla valkoisen vallan\nja hallituksen pyhä velvollisuus alkuasukasalamaisiaan kohtaan, on\nsuorittanut Suomen pieni ja köyhä lähetyskansa. Työn hedelmät hallitus\non kyllä valmis käyttämään hyväkseen, toistaiseksi kuitenkin vain\nsiinä muodossa, että se pitää ambolaisia työvoimanaan. Ilman heitä\ntimanttikentät olisivatkin autioina ja kuparikaivokset vähän tuottavia.\nOnpa lähetystyöntekijöitä tahdottu pakottaa työvoimaa värväämäänkin!\nMutta kaiken avun ja kannatuksen pyynnöt ylivoimaiseksi laajenneelle\ntyöllemme ovat tähän asti olleet tuloksettomat lukuunottamatta\njoitakin pienempiä avustuksia lääkärilähetyksellemme, nekin omine\nvelvoituksineen. Onko oikein nykyisenä maailmankautena, että lähes\n200,000 alkuasukasta jätetään ilman hoivaa hallituksen puolelta?\nTäytyypä sanoa vielä niinkin paljon, että varsinkin viime vuosina\nolemme olleet sivistämis- ja auttamistyössämme hallituksen puolelta\nhädin tuskin sallittuja, siitä huolimatta että olemme siellä\nvanhimpia asukkaita maan alkuperäistä kansaa lukuunottamatta. Työn\nnykyinen laajuus ja sen menestyksellinen jatkaminen ei salli meidän\nvaieta, ennenkuin hallitus ryhtyy velvollisuuksiaan täyttämään. Ei\nole liikaa pyytää, että mandaattihallitus pitää huolen korkeimmista\noppilaitoksistamme, so. seminaaristamme, työkouluistamme,\ntyttökodistamme ja eri asemien tyttö- ja poikakouluista, näitten\nlaitosten valkoisen työvoiman sekä seminaarista valmistuvien mustien\nopettajain palkkauksesta sekä sairashoitotyöstä. Suomesta kootuilla\nvaroilla tuo kaikki alkaa olla mahdotonta. Jos hallitus kustantaisi\nkasvatus- ja koulutyön sekä sairashoitotyön, jäisi lähetykselle\nkristillisten seurakuntain johto- ja valvontatyö siinä mittakaavassa\nja niin kauan kuin sitä tarvitaan, ennenkuin ambokirkko voi toimia\nitsenäisesti; kaikki ne varat, jotka nyt menevät tuohon oikeastaan\nhallitukselle kuuluvaan osuuteen, voitaisiin silloin käyttää\npakanalähetystyöhön uusilla rintamilla, jotka lähetyksen Herra meille\navaa.\n\nHallituksen osuus työhömme toisi tullessaan oikeutettuna vaatimuksena\nsen, että työntekijöinä ovat täysin pätevät, ensiluokkaiset, parhaat\nvoimat pitkin linjaa alkeiskouluista ja maallikkotyöntekijöistä\nseminaarin johtajaprofessoriin asti. Ja sehän olisi varmaan työllemme\neduksi edellyttäen, että lähetin ensimäinen vaatimus: _kokonainen\nantautuminen Herralle ja Hänen käytettäväkseen_ on täytetty. Mielestäni\ntyön johto, kehittäminen ja edustaminen vaatisi kansankirkkoamme\nasettamaan työalallemme myös arvovaltaisen johtajan, lähetyspiispan.\n\n\n\n\nXII.\n\nVALOA PIMEYDESSÄ.\n\n\n1. Lisäpiirteitä ambolaisluonteesta\n\nKuva ambolaisesta rasvassaan ja liassaan, taikauskon ja pelon vallassa,\ntylsänä ja tietämättömänä omasta alennustilastaan on surullisen tosi.\nMutta se on yksipuolinen, ja me tekisimme hänelle vääryyttä lisäämättä\ntuohon kuvaan valoisampiakin piirteitä. Joutuessamme päivittäin\nkosketuksiin ambolaisten kanssa, saamme usein hämmästyä heidän\nhillittyä käytöstään, hienoa huomaavaisuuttaan ja hyväntahtoisuuttaan.\nHeillä on omat ominaiset käyttäytymistapansa, jotka periytyvät polvesta\npolveen. Erikoisen kaunista on kaikkien vanhempain henkilöitten\nkunnioittaminen, vaikka se lieneekin usein vain ulkonaista, eikä\ntapahdu meidän 4:nen käskymme mielessä. Nurkumatta jopa iloisinakin he\njaksavat kantaa jokapäiväiset kuormansa oloissa, joissa harva valkoinen\nvoittajana selviytyisi. Heidän ilonsa ja leikillisyytensä on oikein\ntarttuvaa. Ei tule aika pitkäksi nuotiotulen ääressä kuunnellessa\nheidän ajatustenvaihtoaan päivän tapahtumista ja kuulumisista, heidän\nkertomuksiaan vanhoilta ajoilta tai kuvauksiaan vieraista seuduista,\neläimistä tai ihmisistä. Heidän tarkka, melkeinpä erehtymätön vaistonsa\ntekee heistä hyviä ihmistuntijoita. Ambolaiset ovat myös hyvin\nlapsirakkaita, ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Viimemainittuihin\npiirteisiin voi liittyä sivuvaikutteitakin, esim. että ollaan\nvierasvaraisia niitä kohtaan, joilta voidaan odottaa saavansa sitä\nomalle kohdalleen takaisin. Mutta sehän on inhimillistä ja yhteistä\nkoko ihmissuvulle. Oppiessamme ambolaisia tuntemaan me voimme kaikista\nulkonaisista ja sisäisistä eroavaisuuksista huolimatta nähdä heissä\nlähimmäisiämme, kanssaihmisiämme, joihin voimme kiintyä ja joista\nmeillä voi olla oppimistakin. Ja tuo kiintymys on molemminpuolista.\nAmbolaiset ovat oppineet näkemään, että me olemme siellä heitä varten,\nilman valtiollisia ja muita pyyteitä, ja tahdomme heidän parastaan. Se\non herättänyt heissä luottamusta. Emme pitkiin aikoihin ole asuneet\n\"villien neekerien parissa hengen vaarassa\" Uukuambia lukuunottamatta.\nPaikoittain voimme elää paremmassa rauhassa kuin kotimaassa konsanaan.\n\n\n2. Lähetyssaarnaajan tehtävistä.\n\nLähetyssaarnaajan tehtävä Ambomaalla on niin monipuuhainen, ettei\nsitä kaikkea aluksi tahtoisi uskoa lähetystyöhön kuuluvaksi, vaikka\nsen myöhemmin huomaa tarpeelliseksi ja välttämättömäksi. Täytyy\nolla rakennusmestari, muurari, puuseppä, karjanhoitaja, tavaroitten\nvaihtaja, koulumies, lääkäri, tuomari, saarnamies ja sielunpaimen\ny.m. y.m. Se lähetti, joka ottaa vastaan kaikki tehtävät, mitkä eteen\ntulevat Jumalan lähettäminä, saa Häneltä myös voimaa jokapäiväiseen\nelämäänsä ja työhönsä, ja saa kokea onnea ja tyydytystä kutsumuksessaan.\n\nErikoisen tärkeää lähetysalalla on sekä salainen että julkinen\nsielunhoidollinen työ. Siellä seurakuntalaiset tulevat huolineen,\nvaikeuksineen ja heikkouksineen opettajansa puheille kertoen hänelle\nmitä on tunnolla, ja siellä hiljaisuudessa saa sanoa neuvon,\nvaroituksen ja nuhteenkin sanoja. Riitaiset naapurit tulevat saadakseen\nasiansa ratkaistuksi. He \"haukkuvat\" toisensa kyllikseen, ja kun ovat\nsaaneet tyhjentää sydämensä, tehdään rauha ja luvataan elää sovinnossa.\nTulee pariskunta, jonka avioliitto on rikkoutunut. Kuunnellaan syyt\nja seuraukset, ja loppujen lopuksi huomataan, ettei se asia eroamisen\narvoinen ollutkaan. Vihollinen siihen oli päässyt väliin. Nöyrrytään\nanteeksi pyytämään. Pariskunta panee käden käteen ja lähetti panee\nkätensä vielä kolmanneksi vahvistaen tuon rauhan teon ja toivottaen\nheille Jumalan rauhaa ja siunausta. Niin lähdetään uudestaan\ntaipaleelle. Nuo rippisalaisuudet ovat läheteille pyhiä salaisuuksia.\nEi niitä saa mennä saarnatuolista julistamaan, jos tahtoo säilyttää\nihmisten luottamuksen.\n\nLähetit joutuvat työalalla hyvin erilaisille työsaroille. Toiset\njoutuvat niittämään toisten kylvökseltä, joutuvat keskelle\nelonleikkuuta. Toiset tekevät syrjäisillä raivausmailla näennäisesti\ntuloksetonta työtä. Sieltä ei lähetti voi suuria numerosaavutuksia\nmaailmalle ilmoittaa, ei pääse nousemaan korkealle jalustalle, niinkuin\nnostetaan ehkä joku noista ensin mainituista. Jumala katsoo ja\narvioi kummankin työn. Ehkäpä suuri ihmisten silmissä tulee pieneksi\nJumalan vaakakupissa ja päinvastoin. Ilman alkuraivaustyötä ei olisi\nsadonkorjuuta. Älkäämme siis unohtako niitä, jotka ovat kantaneet\n\"päivän kuorman ja helteen\". Mutta kaikki kunnia Herralle, joka\nomalla voimallaan kaiken toimittaa! Hänelle kunnia tienraivaajiemme\nuskollisuudesta ja kestävyydestä! Hänelle kunnia ihanasta\nleikkuuajasta, jossa saamme olla mukana! \"Suuri olet, Herra, mä ihminen\npieni.\"\n\nLähetyssaarnaajan tehtävä on suuri. Mutta yhtä suuri tehtävä on\njokaisella kristityllä, joka sillä paikalla, mihin Herra on hänet\nasettanut, tahtoo edistää Jumalan valtakunnan tulemista maan päälle. Me\nolemme kaikki silloin suuren, vanhurskaan Jumalan työtovereita! Niin,\nHerra, tulkoon Sinun valtakuntasi!\n\n\n3. Ambolainen hartauspuhujana.\n\nSaarnaajana on ambolainen kansanomainen ja vilkas. Esitys on usein\nmukaansa tempaavaa. Eräs uukuanjamalainen, entinen suuri noita, vanha\nNoa, joka ei ole käynyt seminaaria eikä muitakaan kouluja, saarnasi\nkerran Sakeuksesta seuraavaan tapaan:\n\nTämä Sakeus, josta tässä tekstissä kuulimme, oli suuri hallitusmies\n(elenga). Hän oli valkoinen mies, ja hän oli valkoisen hallituksen\nvirkamies. Ja hän oli kovin rikas. Emme voi verrata itseämme, emme\nedes kuningastammekaan tähän Sakeukseen. Kaikki meidän suurmiehemme\npolvistuisivat hänen edessään ja sanoisivat hänelle: tate, isä. Ja\nkoska hän oli rikas, niin hänellä oli suuri talo ja paljon väkeä ja\nsuuri kirstullinen rahaa. Mutta tässä kuulimme Sakeuksesta, että hän\njuoksi! Vanhukset eivät juokse. Mutta Sakeuksella oli jokin erikoinen\nasia, joka pani hänet juoksemaan. Ja lisäksi hän nousi puuhun! Eivät\nvanhukset puuhunkaan nouse. Ja varmaan se kiipeäminen oli hänelle\nvaikeaa. Sillä kun hän oli rikas, oli hän myös kovin lihava, sillä\nrikkailla on hyvää ruokaa. Ja kai hänellä oli hyvät vaatteetkin. Mutta\nei sekään estänyt häntä kiipeämästä puuhun. Pääsikö hän puuhun? Kyllä,\nkyllä. Sen näemme tästä kirjasta. Kyllä hän pääsi, sillä tämä kirja\nei valehtele, ei ei. Mutta mitä hän etsi sieltä puusta? Sinä, pikku\npoika, sanot ehkä, että hän etsi hedelmiä. Ei, ei, ei Sakeus hedelmiä\netsinyt. Hän etsi Jeesusta, joka oli suurempi kuin Sakeus, paljon\nsuurempi. Jeesuksella on paljon suurempi koti ja paljon rikkaampi. Hän\non Vapahtaja. Sakeus tahtoi nähdä hänet ja saikin nähdä hänet. Jeesus\nmyös näki Sakeuksen. Ja hän sanoi: Sakeus, sinäkö vanhus olet sinne\npuuhun noussut? Tule alas! Tule pian! Minä tulen sinun kotiisi, että\nsaat oikein nähdä minut. Ja Sakeus tuli. Ei hän ajatellut oksia, ei.\nHän pudottautui alas. Ne hyvät vaatteet ehkä repeytyivät, ehkäpä housut\ntai takin hihat. Mutta alas hän tuli kiireesti ja meni Jeesuksen kanssa.\n\nKun Jeesus ja Sakeus olivat kohdanneet toisensa, muuttui Sakeus. Hän\nheräsi. Hän näki entisen elämänsä huonoksi. Ja maailman makeus muuttui\nkarvaaksi. Herra Jeesus vaikutti sen. Hän muuttaa meidänkin elämämme.\nPahasta ihmisestä tulee hyvä, varkaasta rehellinen. Jeesus vaikuttaa\nsen, että vanhat rikokset tulevat sovitetuiksi.\n\nKutsu Jeesus kotiisi! Hän tekee sinut ja kotisi uudeksi.\n\n\"Herran nimi on vahva linna. Vanhurskas juoksee sinne ja tulee\nvarjelluksi.\"\n\nNäitten sanojen johdolla puhui Paulus Saamenanpoika seuraavaan tapaan:\n\nOlette kuulleet sanottavan:\n\n\"Mekuma ihapu lokelua, mondumetana iha sile mo\", s.o. \"Seinäin sisällä\nei kastuta, eikä härkien parissa kuolla.\" Niin, kyllä seinät suojelevat\nhyvin sateelta. Mutta eivät nuo sanat sittenkään aina pidä paikkaansa.\nKuljimme kerran metsässä. Mukanamme oli mies, joka oli tottunut olemaan\nseinäin sisällä. Yöllä tuli kova sade. Tuo mies herätti meidät ja\nsanoi: \"Miehet! Kuinka te voitte nukkua? Minä en voi ensinkään nukkua.\"\nToiset vastasivat: \"Sinä kun olet tottunut olemaan seinien sisällä, et\nvoi sateessa nukkua. Me olemme tottuneet sateeseen ja tuuleen, emmekä\ntätä ilmaa ensinkään säikähdä.\"\n\nMonet ihmiset luottavat härkiinsä. Ovathan härät nälkäaikana olleet\nmonelle avuksi. Härällä on ostettu viljaa, ja siitä on saatu lihaa\nruuaksi. Mutta moni on kuollut nälkään, vaikka hänellä on ollut\npaljonkin härkiä.\n\nMutta te tiedätte, että on kaksi kuolemaa. Jos härkä pelastaisikin\nruumiin kuolemasta, niin pelastuuko se sielu, joka härkiin luottaa?\nOlette nähneet niitä, jotka ruumiinsa parantamiseksi ja pelastamiseksi\nkuolemasta ovat tappaneet sielunsa hakemalla turvaa noitain ja härkäin\nluota. Niin, sielunsa he ovat tappaneet, eivätkä ruumistaankaan voineet\nkuolemalta varjella. Eivät mitkään rakennuksen seinätkään pelasta\nkuoleman kädestä.\n\nYhdessä ainoassa nimessä on varjelus ja pelastus. Muistatte kuningas\nNebukadnesarin. Hänelläkin oli, mihin luotti. Ja hän määräsi, että\nhänen jumalaansa yksin on kumarrettava. Kolme nuorukaista kieltäytyi\ntästä. Kuningas suuttui ja sanoi: Katsotaanpa sitten, kuinka te\njumalaanne kunnioitatte ja avuksenne huudatte! Ja hän heitätti heidät\ntuliseen pätsiin. Mutta hän sai nähdä, että heillä oli suurempi jumala\nkuin hänellä, niin, se Jumala, johon voi luottaa ja joka auttaa ja\nkuolemastakin vapahtaa.\n\nEzina ljoj' Omukulili, li vul' ezina kehe. Oljo lja ning' omugameni\nnomupopili guaajehe. Ojendji je li juulukua, nojendji je li isama no je\nli simaneke. S.V.K. n:o 38.\n\nSinun nimesi, Vapahtaja, voittaa joka nimen. Siitä on tullut kaikkien\nvarjelija ja puolustaja. Monet ovat sitä ikävöineet, sitä avukseen\nhuutaneet ja kunnioittaneet.\n\n\n4. Salainen voima.\n\nIstuessamme kerran nuotiotulella matkalla Okavango-virralle kuulimme\nerään kristityn kertovan elämästään seuraavaa:\n\n\"Meitä oli paljon nuoria kuningas Mandume-vainajan hovissa. Muutamat\njoukostamme olivat käyneet lähetysasemalla. He kertoivat meille\ntoisille ihmeellisiä asioita, joita tuo valkoinen mies oli puhunut\nJumalasta ja taivaasta. Ne olivat aivan toisia puheita kuin mitä\nolimme kuulleet vanhemmiltamme ja isovanhemmiltamme. Ja sitten hän\noli kertonut ristiinnaulitusta miehestä, joka on vapahtanut maailman.\nHe olivat myös kuulleet helvetistä, tulisesta paikasta, johon pahat\nihmiset kuoleman jälkeen joutuvat. Ne olivat meille aivan uusia, ennen\nkuulumattomia puheita. Ja meissä heräsi halu omin korvin kuulla niitä\ntuon ihmeellisen valkoisen miehen omasta suusta.\n\n\"Mutta miten se meille onnistuisi? Kuningas oli tuon uuden opin\nankara vastustaja. Ja koko hovi oli täynnä kovia pakanoita. Salaa\nnuo toverinikin olivat käyneet lähetysasemalla. Ja salaa he myös\nkertoilivat kuulemiaan ja näkemiään istuessamme iltaisin nuotion\nääressä tai vielä mieluummin vetäydyttyämme makuusijoillemme.\nKäyntimme lähetyssaarnaajan luona ei varmastikaan olisi kuninkaan\nmielen mukaista. Jos hän saisi siitä kuulla, suuttuisi hän hirveästi.\nJa hänellä on valta tehdä vaikka mitä, vaikkapa piiskauttaa ihan\nkuoliaiksi. Salaa olisi meidän mentävä. Ja uhkarohkeata olisi se joka\ntapauksessa. Me pelkäsimme. Mutta emme enää voineet vapautua noista\najatuksista. Ne olivat vallanneet meidät. Salainen voima veti meitä\nlähetysasemalle ja me teimme yhä suunnitelmia, miten sinne pääsisimme.\n\n\"Vihdoin me rohkaisimme itsemme ja päätimme eräänä iltana myöhään käydä\nlähetysasemalla. Vietimme iltaa tulen ääressä toisten kanssa ja menimme\nnukkumaan niinkuin muutkin. Mutta kun hovissa oli aivan hiljaista,\nhiivimme yksitellen ulos ja juoksimme yhdessä asemalle. Opettajalla oli\nvielä tulta. Hyvä! Mutta ottaakohan hän meitä kuitenkaan näin yöllä\nvastaan? Päätimme sanoa tulevamme hovista. Ja niin sanoimmekin, kun ovi\nkolkutukseemme avattiin, ja me pääsimme sisään.\n\n\"Niin näin ensi kerran 'punaisen' miehen. Ei vain iho, vaan myös\nsilmät hänellä olivat erilaiset kuin meillä. Ne olivat kuin vettä!\nMutta en minä häntä pelännyt. Hän kätteli meitä ja käski istumaan.\nIstuimme maahan oven suuhun. Sitten opettaja kysyi asiaamme. Kerroimme\nolevamme omilla asioillamme, vaikka olimmekin hovista. Olimme tulleet\nhäntä katsomaan ja kuulemaan niitä uusia asioita, joita hänellä oli\nkerrottavana.\n\n\"Ja hän kertoi meille. Ja lähtiessämme hän antoi meille pienen kirjan\n'A, Mb, Nd', s.o. aapisen, kehoittaen meitä siitä opettelemaan lukua.\nHän lupasi myös opettaa meitä salaa iltaisin silloin kun vain voimme\ntulla.\n\n\"Siitä lähtien kävimme asemalla usein. Päivisin suoritimme tehtävämme\nhovissa, iltaisin hiivimme kouluun. Se salainen voima, mikä meitä veti\npuoleensa, pani meidät myös uskaltamaan.\n\n\"Mutta eihän tuo koulunkäyntimme voinut kauan pysyä salassa. Kun\nsukulaiseni saivat asiasta vihiä, pitivät he sen johdosta kokouksen. He\npäättivät ottaa minut kiinni ja lähettää jonnekin kauas, jossa minulla\nei olisi tilaisuutta käydä opettajan luona. Ennen he minut vaikka\nsurmaisivat, kuin antaisivat minun tulla maan kuninkaalle uskottomaksi\n'punaisten ihmiseksi'. Sain salaa kuulla heidän aikeistaan. En aikonut\nkuitenkaan luopua koulun käynnistäni, en surmankaan uhalla, vaikka\ntiesin, mitä se merkitsi. Olin tuon julman kuninkaan hovissa nähnyt\npaljon ihmisiä surmattavan. Salainen voima oli tarttunut minuun, eikä\nse päästänyt minua irti. Se alkoi myös ohjata kulkuani. Pakenin hovista\npeläten kuningasta ja sukulaisiani. Pyysin ja sain lähetyssaarnaajan\nluona turvapaikan.\n\n\"Oltuani asemalla jonkun viikon piilossa, lähdin eräänä päivänä tuon\nsisäisen voiman pakottamana hoviin kuninkaan, isäntäni luo. Minut\nvietiin hänen puheilleen ja minä sanoin hänelle: 'Tate (s.o. isä),\nsinä olet minun isäni. Minä olen sinun lapsesi. Olen sinua aina\npalvellut ja tahtoisin palvella sinua vieläkin ja vielä paremmin\nkuin ennen. Mutta anna minun käydä koulua ja oppia tuntemaan totinen\nJumala. Hän tekee minusta sinulle hyvän palvelijan. Ota minut vastaan.\nPalvelisin sinua päivisin, mutta iltaisin kävisin koulua.' Odotin\npolvillani, mitä kuningas vastaisi. Vastaisiko hän mahdollisesti\nampumalla minut siihen paikkaan. Mutta hän vastasikin: 'Eua', s.o.\nhyvä, ja niin sain jatkaa koulunkäyntiäni hänen luvallaan. Pysyin\nmyös hänen suosiossaan. Hän näytteli minulle suuria peltoja sanoen:\nkun menet naimisiin, saat valita näistä. Lupasipa hän minulle\nkulmakunnankin hallittavakseni. Siihen aikaan oli kaikki tuo maallinen\nminulle kuin roskaa, sillä minut oli vallannut tuo uusi, suuri voima.\nKävin jo kastekoulua. Silloin tällöin uskalsin jo lukea ja laulaakin\niltaisin Jeesuksesta siellä pakanain keskellä, ja silloin oli\nsydämessäni rauha.\n\n\"Tuli sitten kastejuhla. Edellisenä päivänä keskustelin kauan opettajan\nkanssa kahdenkesken. Kerroin hänelle koko elämäni. Sanoin haluavani\nuudeksi nimekseni Paulus-nimen. Tahdoin tulla Vapahtajani uskolliseksi\nsotilaaksi. Olin polvillani pöydän vieressä katsomassa, kun tuo uusi\nnimi sekä vanhakin kirjoitettiin suureen, mustaan kirjaan. Ja opettaja\ntoivotti katellen Jumalan runsasta siunausta.\n\n\"Tällä välin olivat sukulaiseni kuulleet lähestyvästä kastejuhlasta.\nHe lähettivät minulle sanan, että koska olin jättänyt heidät ruveten\n'opettajan ihmiseksi', eivät he tahdo olla kanssani enää missään\ntekemisissä. Se ei minua silloin yhtään surettanut, eikä häirinnyt\nseuraavan päivän juhlatunnelmaa.\n\n\"Kastetilaisuudessa oli paljon väkeä. Me kastettavat seisoimme alttarin\nedessä. Seurakunnan ja pyhän Jumalan kasvojen edessä me lupasimme\nluopua saatanasta ja seurata Herraamme Jeesusta. Ääneen tunnustimme\nmyös uskomme. Ennen kastetta lauloimme 'Ohenda ja Kalunga kandje,\nOhenda je ja kongo ndje, ohenda je ja mono ndje'. (Jumalan armo etsi\nminua ja löysi minut.) Se oli tapahtunut minunkin kohdalleni. Kasteen\njälkeen pyysin kaikesta sydämestäni laulaen seurakunnan kanssa, että\nnimeni lähtemättömästi kirjoitettaisiin Jumalan kirjaan. Ja tunsin,\nettä tuo salainen voima oli kokonaan omistanut minut. Eikä se ollut\nenää salainen, tiesin, että se oli Pyhä Henki, se oli Herra itse.\"\n\n\n5. Erään ambotytön kertomus elämästään.\n\nKotitaloni oli kaukana metsässä. Minulla oli veli, mutta hän meni\ntöihin Hereromaalle. Hän palasi sieltä kristittynä. Hänen oli tapana\nsanoa minulle: \"Jeesus on lasten ystävä.\" Ja hän sanoi, että minunkin\npitäisi ottaa vastaan evankeliumi. Mutta olin silloin hyvin pieni. En\nymmärtänyt, mitä evankeliumi on. En tuntenut myöskään Jeesusta. Mutta\nnoita veljeni sanoja, että Jeesus on lasten ystävä, en voinut unohtaa.\nVeljeni meni jälleen Hereromaalle, ja pian sen jälkeen saimme sanoman\nhänen kuolemastaan. Se muistutti minulle lähtemättömästi: Jeesus on\nlasten ystävä, sillä ne sanat oli Tuomas-veljeni viimeisikseen minulle\nsanonut.\n\nSeurasi sitten toinen suru. Isäni kuului valtakunnan hallitusmiehiin.\nToiset hallitusmiehet kadehtivat häntä ja \"söivät häntä hovissa\". Ja\nniin tuli eräänä päivänä ryöstäjäjoukko, joka ryösti kotimme ja surmasi\nisän.\n\nMuutimme äidin kanssa lähelle Olukondan asemaa. Silloin taas muistin,\nettä olin tullut niiden luo, jotka tuntevat Jeesuksen, lasten ystävän.\nAloin käydä kirkossa. Mutta en vielä ymmärtänyt mitään. Kaikki\nnaapurimme olivat pakanoita. Heiltä kuulin, että taivas on asetettu\npylväitten varaan, mutta nuo pylväät ovat alkaneet vanhentua, ja eräänä\npäivänä taivas putoaa päällemme. Aloin silloin pelätä ja sydämessäni\ntoivoa, että kuolisin ennenkuin se päivä koittaa. Kirkossa kävin\nedelleen.\n\nEräänä sunnuntaina sanottiin, että kun on nukuttu neljästi, on\ntaivaaseenastumisen päivä, s.o. neljäntenä päivänä, torstaina, Jeesus\nnousee taivaaseen. Kaikki nuo neljä päivää mietin tuota asiaa.\nSydämessäni oli halu saada nähdä Jeesuksen menevän taivaaseen. Kun\nlähdin kirkkoon, sanoin kotona: \"Tänä päivänä Jeesus nousee taivaaseen.\nTahdon nähdä hänen nousevan.\" Kirkossa odotin kovasti sitä näkyä.\nTarkkasin pastoria alttarilla, mutta kun hän meni saarnatuoliin,\nen kääntänyt silmiäni pois alttarista, että vain näkisin Jeesuksen\ntaivaaseenastumisen. Mutta en nähnyt mitään, ja oli lähdettävä pois\nkirkosta. Kysyin, eikö pakanoille näytetäkään Jeesuksen taivaaseen\nastumista. \"Ei sitä pakanat saa nähdä\", vastattiin minulle. \"Saavatkos\nkristityt?\" \"Eivät kristitytkään.\" \"Entäs valkoiset opettajat.\" \"He\nkorkeintaan, kenties, saavat sen nähdä.\" Olin kovin suruissani. Olisin\ntahtonut saada nähdä Jeesuksen. Ikävöin Häntä sydämestäni. Yöllä\nunessa Hän sitten näyttäytyi minulle. Näin Hänen nousevan ja menevän\ntaivaaseen. Sitten menin kouluun tahtoen tulla Jeesuksen ihmiseksi, ja\nminut kastettiin. Olen ollut jo monta vuotta kristitty. Nyt ei minun\nsydämessäni ole enää semmoista ikävää. Usein se on aivan kuin se olisi\nihan kylläinen Jumalan sanasta. Minun on nyt taisteltava ja vaellettava\nuskossa päästäkseni Hänet kerran näkemään, niinkuin Hän on.\n\n\n6. Joulu Ambomaalla.\n\nAmbomaallakin, Lounais-Afrikan luoteisessa nurkkauksessa, vietetään\njoulua, vaikkakin joulu ja sen vietto on ollut siellä tunnettu\nvasta runsaan puoli vuosisataa. Kristinuskon ja eurooppalaisten\nlähetyssaarnaajien mukana on tämä kristittyjen suuri juhla viety\nnoihin seutuihin, joiden kansa \"istuu pimeässä\" viettäen päivänsä\nyksitoikkoisuudessa erottamatta pyhää aresta. Sitten kun joulun Herra\non monelle senkin maan lapselle tullut elämän valoksi, ei joulu\nAmbomaalla ole vain eurooppalaisten lähetyssaarnaajien vaan myös\nmustain kristittyjen neekerienkin jokavuotinen juhla, johon monet\npakanatkin ovat niin tottuneet, että tietävät sitä odottaa ja haluavat\nolla mukana sitä viettämässä.\n\nJoulua vietetään Ambomaalla tietysti samaan aikaan kuin Suomessakin,\nsiis joulukuun loppupuolella, mutta se tapahtuu aivan erilaisissa\nulkonaisissa olosuhteissa. Ambolaisella ei ole aavistustakaan lumesta\nja pakkasesta. Eipä hän osaa kaivatakaan noita pohjoismaisen joulun\nulkonaisen joulutunnelman tärkeitä tekijöitä. Mutta hänelläkin on\ntoiveensa ja odotuksensa, mikä sattuu juuri joulun aikoihin, vaikkei\nsillä olekaan suoranaisesti tekemistä joulun kanssa. Se on sateen\nodotus. Ja koska se vaikuttaa sikäläiseen joulutunnelmaan, niin\nsiitäkin sananen.\n\nSateen odotuksen luonnetta on vaikea kuvata. Se olisi itse\nkoettava! Se kokemus kysyy \"sisua\" ja elämän rohkeutta. Ajatelkaa!\nJo maalis-huhtikuulla sulkeutuvat taivaan akkunat. Ehkäpä jonkun\ntipan ripsahuttaa vielä toukokuulla. Kesä-, heinä- ja elokuun on\naurinko heloittanut aivan pilvettömältä taivaalta polttaen ruohon\nja kuivaten laaksoihin mahdollisesti kokoontuneen sadeveden.\nKarjalaumat kuljeskelevat uupuneina ruuan ja veden puutteessa.\nKaivetaan kaivoja mitä alkuperäisimmin välinein. Veden käydessä\nvähiin niitä on syvennettävä uudestaan ja uudestaan. Voi sattua, että\nkaivoa syvennettäessä vesi muuttuukin karvaaksi tai suolaiseksi. On\netsittävä uusi vesisuoni ja kaivettava uusi kaivo. Vettä voi löytyä\nmelkeinpä mistä tahansa, mutta sen laadun tietää vasta kaivettuaan\nvesisuoneen asti. Mitä pitemmälle kaivaminen edistyy, sitä suuremmaksi\nkasvaa jännitys. Kun savimulta alkaa käydä kosteaksi, on maltti jo\nniin lopussa, että tuota kosteata maata maistellaan tunnustellen\nja aavistellen veden makua. Kun vihdoin vesisuoni puhkeaa, laukeaa\njännitys. Mikä suunnaton ilo, jos vesi on makeaa! Masentavaa sitä\nvastoin on, jos vesi on suolaista. On etsittävä ja kaivettava uudestaan\nja oltava valmiit samaan pettymykseen. Tällä välin aurinko nousee yhä\nkorkeammalle. Päivät pitenevät. Päivä päivältä puute kasvaa rinnan\nkuumuuden kanssa. Elokuun lopulla alkaa taivaanrannalle ilmaantua\npilvenhattaroita. Niistä iloitaan, mutta ilo ei ole kokonaista.\nTiedetään, että edessä on vieläkin viikkojen, jopa kuukausienkin\nodotus, jona aikana kuumuus, kuivuus ja puute yhä lisääntyvät. Kuumuus\nvoi varjossa olla 45 astetta C. jopa sen ylikin. Pilvien lisääntyessä\nkäy ilma myös hyvin sähköiseksi ja painostavaksi. Salamoi ja jyrisee,\nja monasti on sade juuri tulemaisillaan, muttei vain pääse alkuun.\nTulee tuulen puuska, joka hävittää lupaavat pilvet. Ambomaalla\nluomakunta todella huokaa turmeluksen orjuudessa. Sinä kuulet sen\nhuokaukset. Ja sinä huokaat itse sen mukana, viikon toisensa perästä.\nTällaiset olosuhteet eivät varmasti ole omiaan virittämään mieltä\njoulutunnelmaan.\n\nJos sitävastoin sade on kunnolla päässyt alkuun jo ennen joulua,\nniin on mieliala aivan toinen. Suuret, tuuheat puut ovat pukeutuneet\nuuteen lehtiverhoon, ikäänkuin juhlapukuun. Kentät ovat kauniin,\nvihreän ruohon peittämät. Laaksopaikoissa voi olla vettä lammikkoina,\nylimääräisenä jäännöksenä siitä, mitä janoinen, kuiva maa\nkylläännyttyään ei ole jaksanut uumeniinsa imeä. Lammikoista voi\nlöytää lumpeita ja valkoliljoja joulukirkon ja kodin kaunistukseksi.\nKoko luomakunta on saanut huojennusta. Ihmisten sydämet täyttää ilo ja\nkiitollisuus. Mielet ovat herkät juhlimaan.\n\nPari viikkoa ennen joulua ilmoitetaan kirkossa joulun olevan ovella.\nJa joulun edellisenä sunnuntaina kuuluutetaan, että tällä viikolla\nniin ja niin monennen päivän iltana on joulukirkko. Ambolainen käyttää\nsiitä sanaa \"okusakala\" s.o. sytyttää valot. Sana kulkee miehestä\nmieheen: \"aniua, taa sakala\" s.o. kuulemma sytyttävät valot sinä ja\nsinä iltana. Näkeehän sen päivän almanakastakin, kellä onnellisella\n\"kirjanoppineella\" sattuu sellainen olemaan. Ja onhan siitä ilmoitus\nmyös \"Osondaha\"-, s.o. \"Sunnuntai\"-lehdessä. (Ainoa ambokielinen, joka\nkolmas viikko ilmestyvä sanomalehti.) Mutta harvojen käsiinhän se lehti\njoutuu. Varmimmin sen juhlan tietää, kun sen edellisenä sunnuntaina\nitse kirkossa omin korvin kuulee.\n\nLähetysasemilla valmistaudutaan viettämään joulua samaan tapaan kuin\nkotona Suomessa. Joulusiivous tehdään koko talossa ja ulotetaan se\nmyös ulos talon lähimpään ympäristöönkin. Valmistellaan joululahjoja.\nLeivotaan joululeivoksia. Tuoreen leivän, samoinkuin juhlaruuan\nlaittaminen on kuitenkin jätettävä mahdollisimman myöhäiseksi muistaen,\nettä Ambomaan kuumuudessa ruuat pian pilaantuvat, leipä kuivuu tai\nhomehtuu j.n.e.\n\nAatto-aamuna, siistimistä sisällä ja ulkona viimeistellään.\nPuutarhaa koetetaan kastella oikein \"voimalla\" kahden juhlapäivänkin\nvaralta. Joitakuita asemalla olevista nuorukaisista lähetetään\npensaikkoon hakemaan joulupuita. He tuovat niitä joko kantaen tai\nkoko härkäkärrykuormallisen. Eivät ne ole Suomemme suloisia kuusia.\nHavupuita ei näet Ambomaalla kasva ensinkään. Joulupuuna on käytettävä\njotakin lehtipuuta. Kolme eri puulajia näkyy olevan käytännössä.\nOmumuandi-puu jäykkyydessään ja väriltään ehkä eniten muistuttaa\nkuusta. Omusati tekee keväisemmän vaikutuksen kaksiosaisine, sorkkaa\nmuistuttavine vaaleanvihreine lehtineen. Jotkut pitävät eniten\nomupalala-puusta, joka on jokin akasialaji ja tuo mieleen Suomen\npuista lähinnä pihlajan. Puista valitaan yksi arkihuonetta varten ja\nkaksi yhdenkokoista kirkkoon alttarille. Tavallisesti puut pystytetään\nkostealla hiekalla täytettyihin ämpäreihin, jotta ne mahdollisimman\nkauan pysyisivät tuoreina. Puut varustetaan kynttilöillä.\nKoristuksiakin näkee käytettävän. Jälellä olevat puut asetellaan\nsopiviin paikkoihin kirkon koristeeksi, ja asemalla asuvat mustat tytöt\nja pojat vievät niitä myös omiin suojiinsa.\n\nMustien kristittyjen kodeissa supistuu juhlavalmistus pääasiassa talon\nsiistimiseen ja vaatteiden pesuun. Monellakaan ei ole juhlavaatteita\neikä monia vaatekertoja, ja niin on arkipuku pestävä puhtaaksi\njuhlaa varten. Juhlaruuat eivät tuota paljon huolta, kunhan vain on\nsurvottuna riittävästi jauhoja juhlapäiviksi. Tavallisesti survotaan\nvain ateriaksi kerrallaan. Hirssi- ja durrajauhopuuro on yhtä hyvin\nambolaisen arki- kuin juhlaruokaakin. Juhlatunnelmaa ei tuo puuro\nkuitenkaan anna. Sitä saa vain lihasta. Siksipä se, ken saattaa,\npaneekin jouluksi lampaan tai pukin pataan. Niin saavat talon koiratkin\nluita jyrsiäkseen arkipäiväisen padan nuolemisen lisäksi!\n\nJouluaatto-ateria syödään lähetysasemalla auringon laskiessa.\nSuomalaisten pöydässä lienee sielläkin joulupuuro päänumerona.\nJoillekuille maistuu helteestä huolimatta myös joulukinkku. Monin\npaikoin on tullut tavaksi antaa aseman mustalle väelle jouluna riisiä,\njoka keitetään kypsäksi lihan kanssa. Onhan se hyvin herkullista jo\nharvinaisuutensakin vuoksi.\n\nAuringon mentyä mailleen alkaa kirkonkello soida kutsuen ambokansaa\njoulukirkkoon. Niin se kalkattaa se kello niinkuin jonkin suomalaisen\nmaalaistalon ruokakello! Tekisi mieli tukkia korvat sitä kuulemasta,\nja sydän on paadutettava muistelemasta, kuinka Pohjolassa \"hiljaa\nhelkytellen joulun kellot soivat\". Musta kansa ei ole parempaan\ntottunut. Se voinee iloita ja nauttia vähemmästäkin. Ainakin se osaa\nnoudattaa kellon kutsua. Joka taholta rientää siististi pukeutunutta\njuhlakansaa, kristittyjä ja pakanoita, kirkolle. Viimemainittujen\njoukossa on myös vaatteettomiakin sekä miehiä että naisia ja lapsia.\nJuhlan kunniaksi on monen musta, paljas iho rasvattu välkkyvän\nkiiltäväksi, tai se on jauhoisen punainen, jos rasvaan on sekoitettu\npunajauhoa. Oma \"kansallishajunsa\" on myös tällä joukolla. Kirkossa\nsyntyy jonkinlainen luokkajako. Rasvaiset pakanat istuvat erillään\nomassa ryhmässään, sillä kukapa tahtoisi heti tahrata puhtaan\njuhlapukunsa.\n\nJoulukirkossa ei mieli eivätkä katseet ehdi kuitenkaan kiintyä\nsuuresti ihmisiin. Jouluvalot ovat sytytetyt! Monet kymmenet\nkynttilät joulupuissa, alttarilla, akkunalaudoilla ja kotitekoisissa\nkruunulaitteissa aivan häikäisevät silmiä. Niin, ne jouluvalot! Ne\novat samat kaikkialla, minne joulun sanoma on ennättänyt. Niistä\niloitsee pimeyttä pelkäävä ja karttava neekeri samoinkuin Pohjolan\nlapsi. Ja niiden valossa puhkee sydän kiittämään joulun Herraa elämän\nvalkeudesta, siitä, ettei kenenkään, joka Häntä seuraa, tarvitse enää\nkulkea pimeässä, vaan tietä, mikä valkenee valkenemistaan aina täyteen\npäivään asti. Tutut jouluvirret ja laulut, niinkuin esim. \"Enkeli\ntaivaan\" ja \"Terve, oi joulu, iltamme armain\" kaikuvat neliäänisinä.\nIhmeellinen sointu ja sävy tuossa amboseurakunnan laulussa, vaikkei\nse aina käykään niin kaikkien sääntöjen mukaisesti. Mutta se lähtee\nsydämistä! Laulujen välillä luetaan V. Testamentin ennustuksia\nVapahtajasta sekä U. Testamentista niiden täyttymisestä, ja julistetaan\nyksinkertaisesti joulun sanomaa. Ja sitten viritetään taas laulu\ntoisensa jälkeen. Ei maltettaisi lähteä yön pimeään niin kauan kuin\nvielä yksikin kynttilä on palamassa.\n\nLähetysaseman väki kiirehtii kuitenkin jatkamaan juhlan viettoa\n\"opettajan\" arkihuoneessa, josta joulupuun kynttilät niin kutsuvasti\nheittävät ulos valoaan. Sinne valoon ja lämpimään pyrkii moni muukin.\nEikä sieltä ulos ajetakaan. Saa tulla sisään niin moni kuin vain\nmahtuu, ja ovet pidetään auki, niin että ulos jääneelläkin on tilaisuus\nolla mukana. Laululla on tärkein sija tässä kotoisessa juhlassa. Koko\njoukolle jaetaan myös makeisia sekä annetaan teetä leivän kanssa.\nVarsinaisesti asemalle kuuluvat sekä kutsuvieraat saavat myös pieniä\nlahjoja, niinkuin kirjasia, nenäliinoja, huiveja, ompelutarpeita\nj.n.e. Niiden ohella on sopiva muistella parasta joululahjaa: Jumalan\nlähettämää Vapahtajaa.\n\nSuomalaisille on \"joulu juhlista jaloin\", ja se, jos mikään, on\nkotien juhla. Ambomaalla lienee lähetysjuhla, muisto- ja kiitosjuhla\nevankeliumin tuomisesta, melkein yhtä tunnettu ja rakas kuin joulukin.\nJoulu on myös enemmän kirkko- kuin kotijuhla. Ei olekaan yhtään\nihme, ettei joulu noissa alkuperäisissä luonnonkansan oloissa ole\nkotien juhlana vielä yleinen. Monet, jotka lapsena tai nuoruudessaan\novat viettäneet joulua lähetysasemalla, pyrkivät sinne myöhemminkin\nja tuovat koko perheensä ja talonväkensä mukanaan. Näin kokoontuu\nlähetysasemalle jouluna paljon vieraita. Maan kuninkaallisillekin\non tullut tavaksi mennä joulua viettämään jollekin lähetysasemalle.\nHe eivät koskaan kulje yksin, vaan suuren seurueen kanssa, jonka\nravitseminen lisää suuresti aseman emännän jouluhommia. Ei hän\nkuitenkaan, ei ainakaan jouluna vaivojaan laske. Lauletaanhan vanhassa\nlaulussa: \"Niin hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen. Oi, jospa\nihmisellä ois' joulu ainainen!\" Ei hän malta olla kuitenkaan lausumatta\nyhdelle ja toiselle perheen äidille ja isälle jotakuta ohjeen ja\nneuvon sanaa, miten he voisivat omissa kodeissaankin koettaa luoda\njoulutunnelmaa. Pistääpä vielä lähtiessä käteen kynttilän pätkänkin.\nJa niin loistaa jo monessa ambokodissakin jouluvalo, ja joululaulut\nkaikuvat myöhään yöhön. Joulu on tulemassa sielläkin kotien juhlaksi.\nJoulupäivät vietetään lepopäivinä. Kirkonkäyntiä ei unohdeta. Ja talon\nlähistöllä varjoisain puitten alla luetaan hengellistä kirjallisuutta\nja lauletaan laulu toisensa jälkeen.\n\nVieraalla maalla ja oudoissa oloissa jouluaan viettävät suomalaiset\nkoettavat valmistaa joulua muille, koettavat antaa, ilahuttaa ja\nvalaista, ja se virittää heissä joulutunnelman. Asemaväen yhteisen\njuhlanvieton päätyttyä he tavallisesti tulevat vielä hetkiseksi yhteen.\nLauletaan suomalainen jouluvirsi, jaetaan jouluposti ja lahjat läheltä\nja kaukaa. Ja sitten kukin mielellään vetäytyy yksinäisyyteen jatkaen\njuhlaa omalla tavallaan. Jollakulla on ollut tapana viettää viimeiseksi\nhiljainen hetki ulkona Jumalan suuressa temppelissä, jonka kattona on\nkirkas tähtitaivas. Ajatukset rientävät kauas Pohjolaan, lapsuuden\nkotiin, omaisten ja rakkaitten luo. Sama taivas on heidänkin yllään.\nEhkäpä heistä joku juuri katselee samoja tähtikuvioita ja muistelee\nvieraalla maalla olijaa. Salaa ja väkisin poskelle vierähtänyt kyynel\npaljastaa myös osaltaan joulutunnelmaa Ambomaalla.\n\n\n7. Yleisiä piirteitä lähetystyöstämme.\n\nPakanuus, kaikki tuo vanha ja pimeä, mikä vuosisatoja on orjuudellaan\nkahlehtinut ambokansoja, on väistymässä uuden ja valoisan tieltä.\nEvankeliumi on Ambomaallakin osoittanut uudeksiluovaa voimaansa.\nLähetystyömme pyrkii viemään ambolaisia näkymättömien voimien\nkäsittämiseen ja omistamiseen monella eri tavalla. Ensimäinen ja\ntärkein niistä on todistus Herrasta Jeesuksesta, maailman Vapahtajasta,\nsekä yksityisissä keskusteluissa että saarnoissa ja kouluopetuksessa,\njoihin liittyy elämän todistus. Yhtä tärkeää, jopa vielä tärkeämpää\nkuin mitä me sanomme, on näet se, mitä me olemme. Sehän se antaa voiman\nmeidän yksityisille sanoillemmekin. Aivan rinnan tämän elämän saarnan\nja julkisen evankeliumin saarnan kanssa on kulkenut koulutyö. Ensin\nse käsitti vain uskonnon opetuksen. Mutta pian siihen liittyi myös\nlukemisen opetus. Evankelisena lähetyksenä tahtoisimme saada Raamatun\nkristittyjemme jokapäiväiseksi leiväksi. Pienestä alustaan on kasvatus-\nja opetustyö kasvanut monipuoliseksi ja laajakantoiseksi. Mustien\napulaisten puute työssämme on johtanut nykyiseen koulujärjestelmäämme\nalkeiskouluista aina pappiskurssiin asti. Kristittyjen lapset, nouseva\nsukupolvi, vaatii myös kouluja kasvatuslaitoksensa. Monin paikoin,\ntyöalallamme, varsinkin Ondongassa ja Uukuanjamassa, varsinainen\npakanalähetystyö jää jo syrjään seurakuntatyön ja koulutyön astuessa\netualalle. Mikäli ne ovat voimaperäiset, valloitetaan niiden kautta\nnoilla alueilla vielä oleva pakanuus. Kasvatuslaitoksista mainitsemme\nerikoisen tärkeinä koko työalamme nuorisoa käsittävät: poikien\ntyökoulun, joissa he saavat kaikinpuolista käytännöllistä opetusta,\nsekä tyttökodin, jossa työalamme parhaita tyttöjä koetetaan kehittää\nkaikissa kristillisissä avuissa ja käytännöllisissä taidoissa kotia\nja elämää varten. Nainen Ambomaalla on vielä alhaisemmalla tasolla\nkuin mies. Hänessä vanha pakanuuskin on piintyneempää ja hän on suuren\ntaikauskon vallassa. Kun naiset tulevat uusiksi, on toivoa kotien\nmuuttumisesta ja valoisammasta tulevaisuudesta. Sillä äitien mukana\nmuuttuu myös uusi sukupolvi. Naisten voittamisen tärkeys on aina\nkäsitetty. Naistyö on käynyt rinnan miestyön kanssa. Suuriarvoiseksi\non katsottava myös se kasvatus, minkä monilukuiset nuoret tytöt ovat\nsaaneet lähetysasemilla lähetyssaarnaajaan emäntien johdossa. Mutta on\nhuomattu erikoinen naistyö tarpeelliseksi, ja sitä varten meillä on\npaikallisia tyttökouluja ja jo mainittu tyttökoti.\n\nEvankeliumin levittäjänä tahdomme mainita myös kirjapainotyömme, jonka\nkautta on tilaisuus hyvän sanoman levittämiseen laajemmalle kuin puhuttu\nsana ulottuu.\n\nJoka vähänkin on saanut silmäillä Ambomaan pakanuuden ja taikauskon,\nlian ja saastan syvyyksiin, ymmärtää lääkärilähetyksen merkityksen\ntyössämme. Kuinka paljon kyyneleitä ja kärsimyksiä onkaan sen kautta\nhuojennettu! Ja kuinka moni ruumiillisen avunsaannin rinnalla on saanut\nparannuksen myös sielulleen! Kautta Ambomaan siunataan uhrautuvaa\nlääkärilähetyksemme uranuurtajaa sekä hänen uskollisia työtovereitaan.\n\nJos osaamme vähän aavistaa, miltä pohjalta kristittymme ovat lähteneet,\nemme ihmettele, vaikkemme löydäkään Ambomaalta ihanneseurakuntia. Mutta\nvarmasti Herralla on siellä oma kilvoitteleva laumansa. Ja pakanoitten\nkeskeltä me löydämme sieltä täältä kristityn, jossa Herra Jeesus on\nalkanut saada muodon. Ja meillä on jo koteja, joissa tahdotaan palvella\nHerraa. On valoa pimeässä. Ja se on valkeneva valkenemistaan aina\ntäyteen päivään asti!\n\n\n\n\n\n\nAMBOLAISIA KANSANSATUJA\n\n\n\n\nMPAMBIISHITA.\n\n(Mpamba loi itsensä.)\n\n\nOli kerran mies ja vaimo. Heille syntyi kaksi lasta: poika ja tyttö.\nPoika oli nimeltään Enkembenkembe, tyttö Nehoja. Vaimo kuoli ja mies\nnai toisen, joka synnytti pojan, Kafufun. Kafufu sairastui. Isä tahtoi\ntappaa Enkembenkemben uhriksi, jotta sairas pelastuisi. Hän väijyi\novella saadakseen käsiinsä pojan tämän tullessa paimenesta. Mutta\nNehoja kuuli sen, meni veljensä luo ja sanoi:\n\n\"Älä mene ovelle. Isä väijyy sinua, tahtoo sinun keuhkosi.\"\n\nEnkembenkembe vastasi:\n\n\"Ymmärrän. Taita sinä polttopuut ja mene sisään, etteivät huomaisi\nsinun käyneen täällä.\"\n\nEnkembenkembe toi karjan kotiin ja jäi seisomaan puimatantereen luo.\nÄitipuoli kutsui häntä sisään, mutta hän vastasi: \"En tule ovesta,\nsiellä on talon isäntä.\"\n\nIsä sanoi: \"Sinä huomasit pitää varasi. Sulje karja tarhaan!\"\n\nAamulla pojan ollessa paimenessa isä keskusteli vaimonsa kanssa, missä\nhäntä väijyisi. Hän päätteli: \"Tahdon väijyä tuolla viikunapuun alla,\njossa poika syö usein hedelmiä.\" Nehoja eli Nashinengena kuuli sen taas\nja varoitti veljeään sanoen: \"Enkembenkembe, älä mene viikunapuulle.\nIsä väijyy siellä sinua. Hän tahtoo saada sinun keuhkosi.\"\n\n\"Hyvä\", sanoi Enkembenkembe. \"Taita puusi ja mene!\"\n\nIllalla Enkembenkembe toi karjan kotiin ja sanoi sisarelleen: \"Koko\npäivän on minua väijytty niinkuin eilenkin. Menen viikunapuulle ja\ntaistelen.\" Mutta sisar esteli häntä menemästä.\n\nYöllä poika kuitenkin teroitti keihäänsä ja nuolensa. Aamulla hän\nmeni puulle, poimi hedelmiä ja söi. Silloin putosi puusta yksi kaunis\nhedelmä aivan hänen eteensä. Poika pisti sitä keihäällään, ja siitä\nilmestyi hänen eteensä isä, joka sanoi: \"Älä tapa minua, lapseni!\"\n\nPoika vastasi: \"Ei minulla ole isää. Hän on viikunassa.\" Ja hän tappoi\nisänsä, nylki hänet ja puki nahan ylleen. Lihan hän kantoi kotiin ja\npuhui isänsä äänellä sanoen: \"Enkembenkemben tapoin. Tuossa se on.\"\nHän alkoi leikata lihaa, ja vaimo käski tytön survomaan jauhoja, jotta\nsyötäisiin \"Ohula\" (uhrilihaa). Mutta tyttö kieltäytyi. Poika kutsui\nsisarensa ja sanoi: \"Mene ja survo, että saisimme evästä. En ole\nkuollut, vaan isä. Menkäämme äidinäitimme luo.\"\n\nVaimo keitti puuroa ja miehensä lihan. Poika sanoi: \"Ota ja syö lapsesi\nkanssa. Me tuon tytön kanssa syömme tuolla vastaanottohuoneessa.\" Vaimo\nmeni ja söi. Poika riisui isänsä nahan ja jätti sen taloon. Hän otti\nkoko karjan ja meni menojaan sisarensa kanssa. Mennessään he huusivat\nja sanoivat: \"Syö, Kafufu, isäsi lihaa! Me menemme.\" Vaimo vastasi: \"Me\nsyömme, sinä panit suolat. Heitit Nangomben kuin sankari.\" Tyttö ja\npoika menivät karjoineen.\n\nMennessään he tapasivat hirveän peikon Sisinenen paimentamassa\nkarjaansa. Se kysyi heiltä: \"Mihin te menette?\" Lapset vastasivat:\n\"Menemme mummomme luokse, mutta tietä emme tiedä ilman neuvojaa.\" Ja he\nkertoivat, että heidän äitinsä oli kuollut ja myös isänsä, mutta eivät\nsanoneet, miten isä kuoli. Sisinene kertoi myös, että häneltä oli juuri\nkuollut vaimo. Ja hän pyysi tyttöä vaimokseen ja lupasi tuonnempana\nviedä heidät heidän mummonsa luo. He suostuivat ja menivät taloon.\n\nJonkun ajan kuluttua Sisinene tappoi Enkembenkemben lyöden häntä\ntakaapäin hänen ollessaan lypsämässä. Hänet haudattiin taloon\nkarjatarhan luo. Nasinengena tuli raskaaksi ja synnytti kaksitoista\nmunaa. Ne hän pani koriin ja ripusti korin makuusuojansa kattoon.\nYksitoista munaa puhkesi, ja niistä kaikista tuli tyttöjä. Yksi oli\nvielä jäljellä. Se pysyi kauan sellaisenaan, ei rikkoontunut ensinkään.\nKaikki tytöt menivät kalastamaan suurelle järvelle.\n\nKerran sitten talon molemmat vanhukset kuulivat talossaan ihmeellisen\njymähdyksen. Muna halkesi ja putosi maahan. \"Mpamba i ishita, Kalunga\nina shitua komuntu. Mpamba loi itse itsensä. Jumalaa ei ihminen luo\",\npuhui vastasyntynyt poika. \"Itse olen rikkonut munan.\" Hän meni äitinsä\nluo ja kysyi tältä: \"Yksinkö sinä synnyit?\" Äiti vastasi: \"Ei, oli\nminulla velikin, mutta isäsi tappoi hänet.\"\n\n\"Mihin hänet haudattiin?\" \"Huoneen taakse.\" Pyynnöstä Mpambiishita\nvietiin sille paikalle. Hän otti nuijan, löi sillä maahan haudan\nkohdalla ja sanoi: \"Lähde ulos. Samanarvoinen sinut hautasi.\" Murhattu\nEnkembenkembe tuli ulos.\n\nMpambiishita kysyi, oliko hän itse yksin syntynyt tähän maailmaan.\nÄiti sanoi: \"Olet syntynyt yhdentoista sisaresi kanssa. He ovat\nmenneet sinne, missä on kaloja.\" Poika tahtoi lähteä sinne. Äiti kysyi:\n\"Tunnetkos tien? Ethän ole ennen käynyt siellä.\" Poika vastasi:\n\"Mondjila mue enda aamuameme ite puka mo. Tiellä, jolla sisareni\nkulkivat, en eksy.\"\n\nMpambiishita meni virralle. Siellä oli paljon ihmisiä, mutta hän\nmeni suoraan sisartensa luo. Yksi heistä, Hangu nimeltään, puhutteli\nhäntä. Vanhin sisar, Namutoko, nuhteli nuorempaa sanoen: \"Sinäkö häntä\npuhuttelit, tuollaista naskalia! Eihän kukaan muu sitä tee.\" Mutta\nHangu kysyi pojalta: \"Mistä sinä olet lähtenyt?\" ja sai vastaukseksi:\n\"Sisinenen talosta, ja olen tullut teitä etsimään.\" Silloin Hangu\nsanoi Namutokolle: \"Kuulitko, että hän on lähtenyt kotoa ja etsii\nmeitä.\" Namutoko sanoi: \"Tuo valehtelee. Älä vastaa hänelle!\" Hangu ei\ntotellut, vaan keskusteli koko illan hänen kanssaan. Illalliseksi hän\nkeitti kaloja. Mpambiishita sanoi: \"En syö ennenkuin menen takaisin\nvaltakuntaan.\"\n\nYöllä tuli peikko ja tapasi metsässä tytöt ja Mpambiishitan nukkumassa\npuun kolossa. Se kysyi: \"Mpambiishita, miksi nukut puun kolossa\nniinkuin noita?\" Hän vastasi: \"Sinähän kuljet yöllä niinkuin noita.\"\nPeikko sanoi: \"Anna minulle yksi noista tytöistä ruuakseni! Minun\non kova nälkä.\" Mpambiishita sanoi: \"Tämä on äitini Hangu, häntä\narmahdan.\" Ja samoin hän sanoi jokaisesta nukkuvasta sisarestaan.\nSilloin peikko kysyi: \"Mitä sitten söisin?\" Mpambiishita sanoi: \"Syö\nkalat!\"\n\nAamulla, kun tytöt heräsivät, kysyi Namutoko: \"Missä ovat kalat?\" Ja\nhän nuhteli Hangua sanoen: \"Sinun eilinen ystäväsi on yöllä varastanut\nkaikki kalat.\" Ja hän löi Hangua. Silloin Mpambiishita näytti peikon\njälkiä ja sanoi: \"Jos ei minua olisi ollut, niin olisi teidät kaikki\nyöllä syöty.\" Näin tapahtui neljänä yönä.\n\nViidentenä yönä Mpambiishita herätti koko tyttölauman peikon tullessa.\nHän ei antanut sille yhtään ihmistä eikä kalojakaan, vaan sanoi:\n\"Täällä on paljon muita ihmisiä, mutta sinä et heitä vaivaa. Syöt aina\nvain täällä.\" Silloin peikko suuttui ja meni erämaahan, etsi kaikki\npeikot ja palasi suuren joukon kanssa.\n\nSilloin Mpambiishita teki kaikille sisarilleen siivet. Vanhin,\nNamutoko, sai suuren empumputulinnun siivet, joilla hänen oli hankala\nlentää. Itse hän kulki jalan, mutta hänellä oli suuri joukko koiria,\njotka ajoivat peikot pakoon, kun ne yrittivät lähennellä.\n\nNamutoko ei voinut lentää kauas kuten sisarensa. Kun hänen täytyi\nlaskeutua maahan, ahdisti aina peikkojoukko häntä. Kun Mpambiishita\nnäki, ettei Namutoko voinut pelastua, teki hän hänellekin hyvät siivet,\nja niin hän voi lentää niinkuin toisetkin. Peikot palasivat erämaahan\nja Mpambiishita sisarineen ja koirineen saapui kotiinsa.\n\nSiellä mummo pani tytöt survomaan, Mpambiishitan hän kutsui pellolle ja\nkäski hänen ajaa pois lintuja ja nousta sitä varten tehtyyn karahkaan.\nMpambiishitalla oli pussi, jonka hän pani mummonsa kaulaan sanoen: \"Ei\nsen kanssa nousta.\" Poika nousi puuhun. Akka sanoi: \"Kuumbeti falafala,\na kuate egulu!\" Vietäköön taivaaseen asti! Mpambiishita puolestaan\nsanoi: \"Kampunda kandje nogolo, na tokoke osingo! Kaula katketkoon!\"\n\nKarahka nousi pojan kanssa aina vain ylemmäs, mutta poika luki\nlausettaan. Ja nuorat kiristivät mummon kurkkua, niin että hän oli\ntukehtumaisillaan. Hän alkoi huutaa karahkaansa takaisin, silloin\nnuorat höltyivät akan kaulassa, ja poika palasi takaisin. Mummo sanoi:\n\"Ole sinä meillä, mutta tytöt menkööt kalapaikkaansa.\" Ja tytöt menivät.\n\nKerran Mpambiishita sanoi mummolle: \"Menen metsästämään.\" Mummo myöntyi\nja lisäsi: \"Jos näet siellä yksijalkaisen, suuren elukan, niin älä\nmissään nimessä aja sitä. Sen nimi on Ohonga.\"\n\nTuollaisen elukan nähtyään poika lähti heti ajamaan sitä takaa. Hän\nheitti sitä nuijallaan, ja heti siitä putosi lihaa. Hän heitti ja\nheitti siksi kunnes vain luut olivat jäljellä. Mutta yhä se meni\neteenpäin. Poika tahtoi tappaa koko tuon kummituksen. Se piiloutui\nerääseen taloon toisessa valtakunnassa. Kun tuli yö, meni poika\netsimään yösijaa tuosta talosta. Hän aukaisi yhden viljasäiliön, mutta\nse oli täynnä ihmisten reisiä. Hän aukaisi toisen. Siellä oli jalkoja.\nKolmannessa oli keskiruumiita. Neljännessä päitä. Yksi oli tyhjä, ja\nsinne hän meni nukkumaan.\n\nTalon emäntä tuli aamulla kyselemään, kuka oli avannut viljasäiliöt.\nPoika kapusi ylös. Eukko sanoi: \"Sainpas itselleni vävypojan. Lähdepäs\nsäiliöstä!\" Poika sanoi: \"Mene edemmäs, että lähtisin!\" Akalla oli\nkirves ja hän aikoi heti tappaa pojan, mutta näin hän pelastui: Taloon\nmentäessä emäntä määräsi, että vävyn piti mennä edellä, mutta poika\npakotti emännän kulkemaan edellään. Tyttären nimi oli Nehoja. Hän\nylisti poikaa siitä, että tämä oli osannut puolustautua. Ja hän neuvoi\nhäntä sanoen: \"Kun äiti tuo soittimen, niin soita äläkä kääntele\npäätäsi ja sano: nde kutja huii, nde kutja mbaa!\" Poika teki niinkuin\noli neuvottu. Emäntä kirves kädessä tanssiessaan toisteli: \"Oshitenja\npuguka\". Sitten hän otti pois soittokoneensa ja meni.\n\nNehoja neuvoi taas poikaa ja sanoi: \"Kun tuodaan ruokaa, niin älä syö\nviljapuuroa ja lihavaa paistia.\" (Ihmisluista ja lihasta keitettyä.)\n\"Syö jauhopuuroa ja laihaa lihaa.\" Ruoka tuli, mutta poika ei syönyt.\nÄiti käski tytön laittamaan vuoteen ja käski nuoren parin ruveta\nnukkumaan. Yöllä akka tuli kirveineen tappaakseen pojan. Mutta pojalla\noli mukanaan koiria, ja ne ärähtivät akan tullessa. Mpambiishita kysyi:\n\"Kuka siellä?\" Akka vastasi: \"Minä. Tulin tulta hakemaan.\" Poika antoi\nhänelle tulta. Näin kävi kolmena yönä.\n\nNeljäntenä yönä Nehoja sanoi: \"Mennään ja karataan sinun\nvaltakuntaasi!\" He peittivät soittorummun pojan makuupaikalle ja\nlähtivät. Koirat seurasivat heitä. Kun akka tuli yöllä kirveensä kanssa\nja näki paljon koirain jälkiä, ilostui hän ajatellen koirien olevan\npoissa ja toivoi saavansa häiriintymättä tehdä tekonsa. Hän kopeloi\nkäsillään ja kosketti jotain kovaa ja karvaista (rummunpäätä). Sitten\nhän löi kirveellään, niin että paukahti. Senjälkeen hän herätteli\nNehojaa käskien häntä panemaan vettä kiehumaan. (Liha pantiin kuumaan\nsuolaiseen veteen, sitten aurinkoon ja kuivuneena säilöön.) Kun ei\nkuulunutkaan vastausta, kopeloi hän pimeässä uudelleen ja löysi oman\nrumpunsa särkyneenä. \"Mihinkähän he menivät. Minäpä lähden perästä.\"\n\"Okutondoka ku vule ombepo, okuenda ku vule okambijagona.\" (Juosta\ntuulta nopeammin, kulkea kovemmin kuin tuulenpuuska.) Niin hän\npaenneita seurasi. Nämä kuulivat tuulenpuuskan tulevan takaapäin.\nSilloin Nehoja sanoi: \"Nouskaamme puuhun. Äiti tulee.\" He kiipesivät\npuuhun. Akka sanoi: \"Kirveeni särkee kivet, mitä on puu.\" Ja hän kaatoi\npuun. Mpambiishita sanoi: \"Missä minun koirani ovat?\" Silloin koirat\nrepivät heti akan palasiksi.\n\nPakenijat jatkoivat matkaansa. Pian kuului taas tuulispää takaapäin.\nAkka oli verestä syntynyt uudestaan. He nousivat taas puuhun ja akka\nkaatoi sen. Ja koirat repivät hänet. Ja niin edelleen ja paljon puita\nkaatui täten. He saapuivat aukealle erämaahan. Akka ajoi heitä yhä\ntakaa, mutta koirat olivat heidän ja akan välillä suojellen heitä.\nHädin tuskin he pääsivät valtakuntaan. He huusivat mummoaan avukseen.\nMummo tuli, mutta akka nielaisi hänet heti. Mutta siinä samassa hän\ntuli ulos hänen sisästään. Tämä tapahtui useita kertoja. Vihdoin\nsaatiin akka kuumaan veteen, jossa hän kuoli.\n\nMpambiishita lähti toistamiseen metsästämään. Päivällä hän saapui\npeikkojen talolle ja tapasi talon luona yhden peikon. Toiset olivat\nkuulemma metsästämässä. Mpambiishita sanoi: \"Saanko tulla sisään.\"\nPeikko vastasi: \"Kyllä. Hyvää päivää!\" Mpambiishita vastasi: \"Hyvää\npäivää! Saanko paistaa hiililläsi pikku lihapalaseni?\" \"Et, jotta tuli\nsäilyisi siksi kun vanhukset palaavat metsältä.\" Mpambiishita sanoi:\n\"Mutta minä paistan liedellä\", ja heitti lihapalan lieteen. Silloin\npeikko kävi häneen käsiksi ja löi häntä. Mutta Mpambiishita tarttui\nsiihen ja ripusti sen puun latvaan riippumaan pää alaspäin. Sitten hän\nsöi vielä peikon lihoistakin ja antoi koirilleenkin. Peikon hän jätti\npuuhun.\n\nIltapäivällä toiset peikot tulivat laulaen kotiin. Heikäläinen huusi\npuusta: \"Juoskaa joutuin! Minua niin pakottaa!\" Ne ottivat hänet alas\nkysyen: \"Kuinka sinulle noin kävi?\" Se vastasi: \"Ihmiskääpiö kävi\ntäällä koirineen. En toiste jää kotiin, vaan tulen kanssanne metsälle.\"\nKun toiset katselivat vieraan pienen pieniä jälkiä, nauroivat he\npeikolle ja syyttivät sitä pelkuruudesta.\n\nKun aamu valkeni, lähtivät peikot metsästämään jättäen joukostaan\nerään toisen kotiin. Tämä peikko oli kovin vihainen. Mutta illalla\npalatessaan löysivät peikot tämänkin puuhun ripustettuna, niinkuin\nedellinenkin oli ollut. He auttoivat hänet alas, mutta hänkin sanoi:\n\"En minäkään jää enää kotiin.\" Aamulla jäi joku muu kotiin, mutta sille\nkävi niin kuin toisillekin. Tätä jatkui, kunnes Mpambiishita oli tehnyt\nsamoin kaikille peikoille. Silloin heidän päämiehensä Mueneguoosilua\n(alasinten isäntä) sanoi: \"Ihme ja kumma! Mutta minunpa on itse\njäätävä.\" Se siis jäi toisten lähtiessä metsästämään. Mpambiishita tuli\nja sanoi: \"Saanko tulla taloon?\" Mueneguoosilua oli vaiti ja vihelteli.\nMpambiishita puhutteli sitä usean kerran. Vihdoin se sanoi: \"Luuletko,\nettä olen niinkuin nuo palvelijani, jotka ovat täältä lähteneet. Olen\nitse Mueneguoosilua.\" Ja se hyökkäsi hänen päälleen. Mutta sille kävi\nniin kuin kaikille muillekin. Ripustettuaan senkin puuhun Mpambiishita\nsöi lihaa padasta. Syötyään hän otti veitsen, katkaisi peikon pään ja\npani sen pataan pohjimmaiseksi. Peikon lihan hän pani päällimmäiseksi\nja kohenteli tulta, kunnes kaikki oli kypsää. Sitten hän otti peikon\ntoisen saappaan, veti sen jalkaansa ja lähti juoksemaan.\n\nKun peikot palasivat, söivät he tuota jäähtynyttä lihaa, mutta jättivät\nMueneguoosiluan osan pohjalle. Ja he lähtivät seuraamaan noita pikku\njälkiä ja saappaan jälkiä. Ne luulivat, että Mueneguoosilua ajoi\ntakaa ihmiskääpiötä. Jälkiä näin seuratessaan ne näkivät vihdoin\nMpambiishitan istuvan veden ympäröimällä kummulla. Ne tulivat lähemmä\nja kysyivät: \"Mitä sinä syöt?\" Hän vastasi: \"Oombekeja.\" Ne sanoivat:\n\"Anna meillekin!\" Hän sanoi: \"Oletteko te ennen syöneet niitä?\" \"Emme.\"\n\"Kumartukaa siis, niin pistän oombekeja suoliinne. Juoskaa sitten tuon\npensaan taa. Kun jokainen on saanut, kutsun teidät uudestaan, ja annan\nteille todella syödäksenne.\" Ne kysyivät: \"Taitavat olla makeita?\"\nHän sanoi: \"Ei ole maailmassa muuta niin makeata.\" Ne sanoivat: \"Tee\nse meille sitten!\" Ja hän teki niin yhdelle toisensa jälkeen. Ja ne\njuoksivat pensaan taa. Kun hän ei vielä ollut pistänyt viimeiseen,\nkäski hän sen mennä katsomaan niitä toisia. Se meni ja löysi kaikki\nkuolleina. Ja heti se lähti pakoon kotiinsa. Siellä se haki pataan\njätetyn lihan syödäkseen sen. Mutta se huomasikin, että siellä pohjalla\nolikin Mueneguoosiluan pää. Siitä se ymmärsi isäntänsä kuolleen.\nSilloin se siirtyi muualle liittyen toisiin peikkoihin ja kertoen, mitä\noli tapahtunut. Loppu.\n\n\n\n\nNGELENGENZA.\n\n\nNgelengenzalla oli talo keskellä virtaa. Eräänä päivänä hän sanoi\nhyvästi vaimolleen lähteäkseen metsästämään. Vaimo oli (vesi-) taikuri.\nHän käski veden tulla tieksi, jotta mies pääsisi yli. Kun tämä oli\nmennyt yli, käski vaimo veden palata yhteen.\n\nKun Ngelengenza palasi, sanoi hän:\n\n\"Ngelengenzan emäntä! Ovella, sisäänkäytävän luona on sulka. Avaa\nminulle, tullakseni sisään.\"\n\nVaimo sanoi: \"Pensastiheiköt ovat meidän, Ngenlengenzan ja minun,\nja metsästykset ovat meidän. Vesi, muutu tieksi, että hän tulisi ja\nrupeaisimme syömään.\"\n\nVesi muuttui tieksi. Ngelengenza tuli yli, ja vesi palasi yhteen.\n\nTämän veden takana oli peikko kuuntelemassa Ngelengenzaa. Se tahtoi\nsyödä vaimon. Kun Ngelengenza oli aamulla taasen mennyt metsästämään,\ntuli peikko ja sanoi:\n\n\"Ngetegazan emäntä! Aukaite minulle, että päätitin titään. Ovella on\nhöyhen titäänkäytävän luona.\"\n\nVaimo sanoi: \"Peikkohirviö, mene tiehesi!\" ja peikko lähti pakoon.\n\nNgelengenza tuli ja sanoi kuten ennenkin. Hänelle avattiin, ja vesi\npalasi jälleen sijoilleen.\n\nKun Ngelengenza jälleen seuraavana aamuna oli mennyt metsälle, tuli\npeikko ja puhui aivan kuin itse Ngelengenza, ja vaimo aukaisi sille.\nKun hän näki peikon, sanoi hän: \"Peikkovanhukseni, saatpa sen tänään\nnähdä.\" Peikkovanhus sanoi: \"Saatpa sen nähdä, sanon minä.\" Ja se\nsöi vaimon. Ensin se halkaisi hänet ja asetti hänen kaksi lastaan\nkatoksen harjalle ja sanoi: \"Säilykkeeni olkoot tässä. Aamulla ne otan\nruuakseni.\"\n\nNgelengenza tuli ja sanoi: \"Ngelengenzan emäntä.\" Hän näki että vesi\noli jakaantunut. Hän tuli kotiin ja sanoi: \"Voi minun päiviäni! Vaimoni\non syöty!\"\n\nLapset sanoivat: \"Me olemme täällä katoksen harjalla. Äiti on syöty, ja\nmeidät se kuulemma tulee noutamaan huomenna.\"\n\nNgelengenza otti ja vei lapsensa korkeaan palmuun. Toiselle hän antoi\nsuuren kiven, toiselle suuren alasimen ja sanoi: \"Kun peikko tulee ja\nsanoo: 'Leikkikäämme!' sanokaa: 'Ota meidät vastaan!' ja te heitätte\nsitä suulle ja taitatte sen hampaat. Minä menen metsästykselleni.\" Ja\nhän meni.\n\nPeikko tuli taloon ja näki, että \"säilykkeet\" olivat poissa; se\nsanoi: \"Ngelengenza herjaa minua. Minä seuraan häntä.\" Ja se seurasi\njälkiä. Tultuaan palmun luo se näki lapset ja sanoi: \"Tulkaa alas!\nLeikkikäämme!\" Toinen lapsista sanoi: \"Ota (minut) vastaan!\" Peikko\naukaisi kitansa. Lapsi heitti kiven, ja niin peikon hampaat katkesivat.\n\nToinen lapsista sanoi: \"Miksi sinä heitit vanhustani, sinä hupsu!\nVanhukseni, ota minut vastaan, että leikkisimme.\" Peikko aukaisi taas\nsuunsa, ja lapsi pudotti alasimen, ja peikon hampaat hävisivät kaikki\ntyyni. Silloin peikko sanoi: \"Menen hakemaan kirveen kaataakseni\npalmun.\"\n\nKun peikko oli mennyt, tuli Ngelengenza. Lapset kertoivat: \"Me löimme\nsen suusta hampaat, mutta se sanoi menevänsä hakemaan kirvestä\nkaataakseen palmun.\"\n\nNgelengenza otti lapset ja vei heidät termiittikeon koloon ja meni pois.\n\nKun peikko palasi eikä löytänyt lapsia palmusta, seurasi se jälkiä ja\nlöysi heidät kätköstä termiittikeon kolosta. Se sanoi: \"Menen hakemaan\nseipään ja kaivan teidät ulos.\" Sen mentyä tuli Ngelengenza. Lapset\nkertoivat isälleen ja sanoivat: \"Kuulemma se meni hakemaan seivästä\nkaivaakseen meidät ulos.\" Ngelengenza otti suuren keihään ja jäi lasten\nkanssa koloon odottamaan peikkoa.\n\nPeikko kertoi nämä asiat naapurieukolleen. Eukko sanoi sille: \"Jos\nsinne mennessäsi näet tien varrella puun, jonka hedelmät ovat kypsät,\nniin älä syö niitä. Ja jos sinua piikki pistää, niin älä sano:\n'sijaje'. Siten sinä saat ne lapset surmatuiksi.\" Peikko lupasi tehdä\nniin ja meni. Se näki, että tien varrella kaikki puut olivat täynnä\nkypsiä hedelmiä ja sanoi:\n\n    \"Ndi tale mpa omuje tje!\n    Ndi tale mpa omumuandi tje!\n    Ndi tale mpa omukuiju tje!\n    Ndi tale mpa omiti azihe tje!\n    Mua ti: 'sisinene ka li ko!\n    Omukuiju nguka. Ote li ko.\"\n\n\"Katsoisinpa tuota omujepuuta! Katsoisinpa tuota omumuandipuuta!\nKatsoisinpa tuota viikunapuuta! Katsoisinpa kaikkia puita, kas!\nSanoitte: peikkovanhus, älä niistä syö! Mutta tästä viikunapuusta minä\nsyön.\" Ja se meni ja söi viikunoita.\n\nKun peikko lähti viikunapuun luota, pisti sitä piikki, ja se sanoi:\n\n\"Mua ti: sisinene ka ti sijaje. Nde ehama, ndele sijajesijaje.\"\n\n\"Sanoitte: peikkovanhus, älä sano sijaje (voi!). Mutta minua särkee;\nminäpä sanon kahdesti: sijajesijaje.\"\n\nKun peikko oli ottanut piikin pois ja meni eteenpäin, näki se lasten\njuoksevan koloon. Kun se tuli kolon aukon luo, sanoi se: \"Seiväs\ntuli, mutta ette te siitä enää kerro maailmalle.\" Kun se alkoi\nkaivaa seipäällä, tarttui Ngelengenza sen käteen. Peikko sanoi: \"Ei,\nystäväiseni! Leikkisin lasten kanssa.\" Ngelengenza sanoi: \"Hyvä! Kyllä\ntiedän. Lasten äidin kanssa sinä leikit hampainesi. Näidenkin kanssa\nleikkisit vielä hampainesi.\" Ja hän surmasi sen keihäällään ja otti\nlapsensa. Ja he menivät kotiinsa ja elivät rauhassa. Loppu.\n\n\n\n\nMBUMBUANGOLONGO.\n\n\nKuningas Nangolon hovissa oli vankina kamelikurki, jonka munien\nkuorista kuninkaan vaimot saivat vaatetuksensa. Siksi ihmiset ruokkivat\nkamelikurkea. Eräänä päivänä Nangolo vaimoineen lahti joiksikin\npäiviksi kyläilemään. Lapsensa hän jätti yksin kotiin. Mutta lapset\neivät ruokkineet hyvin hänen lintuaan. Kun he eräänä päivänä antoivat\nsille päivällistä, hyppäsi se ulos aitauksestaan ja meni pakoon\nmetsään. Lapset Nehoja ja Jehoja, pelkäsivät isäänsä ja seurasivat\nImtua metsään.\n\nKun tuli yö, kaivoivat lapset kuopan maatakseen siinä. Sen nähtyään\nlintu sanoi: \"Minäpä peitän lapset. Heitä paleltaa. He kuolevat\nkylmään.\" Se levitti siipensä kuopan yli ja peitti heidät. Lapsia tämä\nnauratti, mutta silloin lintu meni taas pakoon.\n\nAamulla lapset seurasivat lintua ja saavuttivat sen vieraan valtakunnan\nhovissa. Siellä lapset otettiin orjiksi. Mutta Nehoja oli kaunis.\nKuningas mielistyi häneen ja otti hänet vaimokseen. Jehojasta tuli\nkuninkaan seuralainen.\n\nNehoja synnytti pojan, Shimbamban. Kuningas pelkäsi, että poika\nkasvettuaan suureksi liittoutuu enonsa kanssa surmaamaan hänet ja\nottamaan hallituksen. Siksi hän surmautti Jehojan.\n\nNehoja sanoi: \"Jehoja haudattakoon minun keittiöni luo.\" Ihmiset\ntekivät niinkuin heille sanottiin, mutta kuningas ei tiennyt asiasta.\n\nKun Shimbamba oli kasvanut suureksi, meni kuningas seurueineen eräänä\npäivänä jonkun neuvonantajansa talonmuuttojuhlaan. Shimbamba kysyi\näidiltään: \"Kuka sinun äitisi on?\" Äiti sanoi: \"Äitini on kuningas\nNangolon hovissa. Kun olin nuori, jätti kuningas väkinensä minut ja\nveljeni Jehojan kotiin. Meillä oli kamelikurki, jonka munankuorista\ntehdään pukimia. Kun me emme antaneet sille ruokaa, niin se lähti\npakoon, ja me seurasimme sitä tänne asti. Meidät otettiin täällä\norjiksi. Jehojan surmasi isäsi. Tässä on hänen hautansa.\"\n\nKun Shimbamba näki haudan, löi hän sitä kepillä. Silloin Jehoja\ntuli haudasta. Ja he kokosivat kuninkaan härät ja kaikki tavarat ja\nkarkasivat niiden kanssa.\n\nSokea, rampa eukko (joka oli hovissa) sanoi kukolle: \"Mene kertomaan\nihmisille ja sano: 'Shimbamba menee härkien ja sukunsa kanssa.'\nKukko lähti auringon mentyä mailleen ja laskeutui juhlatalon\nvastaanottohuoneen vieressä kasvavaan puuhun ja sanoi: 'Kukulushu!\nManga tamu nu omalovu, Shimbamba ta ji noongombe noojina.' 'Kukko\nkiekuu! Teidän juodessa olutta Shimbamba menee härkien ja sukunsa\nkanssa'.\"\n\nKun kuningas sen kuuli, kutsui hän väkensä kokoon ja lähti ajamaan\ntakaa Shimbambaa. Kun Shimbamba näki heidät, otti hän pyssyn ja tappoi\nheidät kaikki. Niin kuningas, hänen isänsä, kuoli.\n\nShimbamban tullessa äitinsä ja enonsa kanssa metsään haaraantui tie.\nToisella tiellä oli ihmisten piikkipensasaitauksen jättämiä kuoppia,\ntoisella oli peikko Mbumbuangolongo. He kyselivät toisiltaan, minne\npäin olisi mentävä. Äiti sanoi: \"En mene ihmisten pensaikkoihin minä,\njoka olin kuningatar. Minä menen tätä tietä.\" Shimbamba ja Jehoja\nlähtivät kuoppaiselle tielle.\n\nÄiti Nehoja tapasi heistä erottuaan Mbumbuangolongon. Peikko sanoi:\n\"Kafuko, jamba ondjila!\" \"Neito, uhraa tielle!\" Nehoja sanoi: \"Ongombe\nndjika, oja kalume omukuetu, ji kuata, 'muandje. Nda jambele ondjila.\"\n\"Tämä härkä, se on meikäläisen, mieheni, ota, lapseni. Uhrasin tielle.\"\nPeikko söi sen härän. Ja se sanoi: \"Uhraa tielle!\" niin usein, että\nkaikki härät loppuivat. Vihainen sonni vain jäi jäljelle. Silloin\npeikko söi itse Nehojan. Mutta sonni mylvi hirveästi.\n\nShimbamba juoksi paikalle ja näki, missä hänen äitinsä oli syöty. Ja\nhän sanoi: \"Tämän peikon minä tapan, oli se kuinka suuri tahansa.\" Hän\nkeitti papuja, otti rummun, alkoi lyödä sitä ja sanoi:\n\n\"Peikko söi äitini Nehojan. Tulkoon hän tänne pavuille. Kuorikoon\nmaapapuja ja syököön!\" Peikko sanoi: \"Minä Mbumbuangolongo söin\näitisi Nehojan. Minunko on tultava sinne syömään papuja ja kuorimaan\nmaapapuja? Kyllä minun on tultava pavuille.\"\n\nKun peikko tuli, huudahti Shimbamba: \"Iihuna!\" \"Voi kauhistusta!\",\nsillä peikko oli hirveän suuri. Sen selästä kasvoi paljon suuria puita\nniinkuin maasta. Mutta Shimbamballa oli palje, hiiliä ja tulta. Peikko\nsöi kuitenkin hänet ja hänen enonsa ja heidän tavaransa.\n\nPeikon vatsassa Shimbamba sytytti tulen, otti palkeen ja alkoi puhaltaa\noikein voimalla. Silloin peikko sanoi: \"Näemmä se pikku muru, minkä\nsöin, olikin kovin karvas. Kovastipa se kiertää sydänalaani.\" Ja se\njuoksi veteen virvoittuakseen muka ja kuoli sinne. Shimbamba halkaisi\nsen, otti äitinsä ja enonsa ja kaikki heidän tavaransa. Ja he menivät\nsukulaistensa luo.\n\nNäin \"Mbumbuangolon tiestä\", joka oli ollut niin peljätty kautta\naikojen, tuli hyvä ja ihmisille mieluinen kulkutie. Ja kanssakäyminen\nnoitten maitten välillä tuli hyväksi tätä tietä käyttäen. Loppu.\n\n\n\n\nNAMUFAKUTU.\n\n\nOli kerran peikko, joka oli nainut mustan vaimon. Eräänä päivänä se\nmeni omumuandipuun luo ja söi sen hedelmiä, kypsiä ja raakaleita, ja\nlehtiä. Kotiin tullessaan sillä oli kovia vatsanväänteitä. Se pyysi\nvaimoltaan yhtä lapsista ja söi sen päästäkseen vaivoistaan.\n\nKun peikko voi hyvin, meni se jälleen puun luo ja söi niinkuin\nennenkin. Ja kotiin tultuaan se pyysi jälleen yhden lapsista. Senkin se\nsöi.\n\nKun vatsanväänteet olivat ohi, meni se ja söi jälleen karvaita\nhedelmiä. Lähtiessään puun luota, sillä oli taas kovia vatsanvaivoja.\nKotiin tultuaan se näki, että vaimo oli kahden lapsensa kanssa lähtenyt\npakoon heikäläisiinsä.\n\nPeikko seurasi heidän jälkiään ja kun se saavutti heidät, söi se heidät\nkaikki ja palasi kotiinsa. Seuraavana aamuna peikko sanoi: \"Minäpäs\nmenen heikäläisille kertomaan ja sanon: 'Leijonat ja sudet söivät\nheidät minun poissa ollessani'.\"\n\nMennessään peikko kuuli pikku linnun sanovan: \"Kas, tuolta tulee\nNamufekute. Se se söi vaimon ja lapset, vaikka syyttää väärin leijonia\nja susia.\" Peikko otti nuolen ja ampui linnun. Se kuoli ja hän pisti\nsen pussiinsa ja jatkoi matkaansa. Kun peikko tuli anoppilaansa, kertoi\nse: \"Leijonat ja sudet söivät vaimoni ja lapseni.\" Sen puhuessa pikku\nlintu nousi vierashuoneen seinusseipäälle ja sanoi: \"Namufekute söi\nvaimonsa ja lapsensa. Hän juuri, joka syyttää väärin leijonia ja susia.\"\n\nPeikko sanoi: \"Mistä tuo pikku lintu on tullut? Sehän on kuin juuri\nse, jonka ammuin tullessani.\" Ihmiset kysyivät: \"Missä se on?\" Peikko\nvastasi: \"Pussissa.\" Se etsi sitä sieltä, mutta se ei ollutkaan siellä.\nSiellä oli vain linnun lantaa.\n\nIhmiset ottivat peikon kiinni ja tappoivat sen. Loppu.\n\n\n\n\nHYENA JA SHAKAALI.\n\n(Oshimbungu nokandje.)\n\n\nHyena ja shakaali kulkivat yhdessä. Kun aurinko nousi, sanoi hyena\nshakaalille: \"Okandje ka meme! Shakaali kuomaseni! Menepäs hakemaan\ntulta, että saisimme keittää aamiaista!\"\n\nShakaali lähti. Vähän matkan päässä se löysi leijonan nahan. Se\npukeutui siihen ja palasi hyenan luo. Hyena puhutteli sitä sanoen:\n\"Tulitko, metsän kuningas?\" \"Tulin. Voitko hyvin?\" \"Voin. Voitkos sinä\nhyvin?\" \"Voin. Mutta nälkä.\" \"Niin, nälkä,\" sanoi hyena, \"kylläpä\nkeittäisin aamiaista, mutta ei ole tulta.\" \"Onhan sinulla tulta.\"\n\"Missä?\" \"Häntäsi alla.\"\n\nHyena otti ja sytytti tulen ja keitti puuroa. \"Särvintä, särvintä,\" se\nvalitteli, \"ei ole särvintä.\" \"Onhan sulla särvintä\", sanoi leijona.\n\"Missä?\" kysyi hyena. Leijona osoitti sille sen häntää. Ja hyenan\ntäytyi lyödä poikki häntänsä ja keittää siitä leijonalle särvintä.\nLeijona söi ja meni.\n\nVähän sen jälkeen shakaali palasi takaisin tulen hausta. \"No, toitko\ntulta?\" kysyi hyena. \"En sitä löytänyt,\" vastasi shakaali.\n\nIllalla kun aurinko oli laskemaisillaan, lähetti hyena shakaalin taas\ntulta ottamaan laskevasta auringosta. Kävi kuten aamullakin, ja hyenan\nhäntä lyheni huomattavasti.\n\nIltasella alkoivat kumppanukset ilakoida. Hyena tanssi ja lauloi: \"Ii,\nii, egoja nde mu tumu okukonga omulilo guetango! Ii, ii, tyhmyrin\nlähetin etsimään tulta auringosta!\"\n\nShakaali tanssi ja lauloi:\n\n\"Ii, ii, egoja nde mu likisil' omushila gualjo! Tyhmyrille syötin sen\nomaa häntää!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nHyena tuli shakaalin luo ja tapasi sen äidin kaikkein hienoimmissa\nkoristuksissaan. Hyena kävi ihmettelemään shakaali-emon kauneutta\nja kyselemään, kuinka senkin äiti tulisi yhtä kauniiksi. Shakaali\nselittämään: \"Vie sinä äitisi katokseen. Siellä sinä lyöt häntä\nmäärätyllä seipäällä päähän ristiin ja jätät hänet sinne yksin joksikin\naikaa. Ruokaa sinä lähetät hänelle, mutta häntä ei saa puhutella eikä\ntarkastella.\"\n\nHyena teki työtä käskettyä. Äiti kuoli tietysti lyönneistä, mutta hyena\nei sitä ymmärtänyt. Joka päivä se lähetti poikansa viemään sille ruokaa\njonka shakaali tietysti kävi popsimassa.\n\nVihdoin hyena alkoi tiedustella pojaltaan, miltä äiti näytti. Ensi\nkerralla poika selitti nähneensä pitkät, valkeat hampaat. \"Varmaan on\näitini tullut hyvin kauniiksi\", arveli hyena. Vihdoin poika huomasi\nraadon olevan mätänemistilassa ja vei hyenan katsomaan äitiään, jonka\nhän oli tappanut seuraamalla shakaalin neuvoa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHyena tahtoi myös kerran saada äidilleen yhtä kauniin mekon kuin\nshakaalinkin äidillä oli. Shakaali oli taas valmis neuvomaan:\n\n\"Teurasta kaunis, musta härkä ja vie nahka kahden, toisiaan tuulessa\nhierovan puun hierottavaksi. Mutta muista myös viedä härän lihat ja\npuuroa hieromisen palkaksi. Jätä kaikki puun juurelle ja käy jonkun\najan perästä hakemassa nahkasi hierottuna.\"\n\nHyena totteli auliisti. Se teurasti härän ja lähti poikansa kanssa\npuun luo vieden nahan ja ruuat. Puu sanoi: \"Kiuu.\" Hyena vastasi:\n\"Kyllä tulin.\" Puu sanoi: \"Kiuu.\" Hyena vastasi: \"Kyllä voin hyvin.\"\nPoikaakin puu tervehti samaan tapaan. Sitten hyena sanoi: \"Toin tämän\nnahan sinun hierottavaksesi.\" \"Kiuu\", myönteli puu. Hyena jätti tavarat\npuun juurelle ja meni pois poikineen. Mutta shakaalipas kävi taas\naterioimassa, ja nahan se vaihtoi johonkin vanhaan riekaleeseen.\n\nKun hyena poikansa kanssa tuli \"hametta\" hakemaan, löysi se tuon\nnahkariekaleen. Ei syntynyt puunkaan kanssa keskustelua, kun puu sanoi\nvain \"Kiuu\", eikä antanut sen ymmärrettävämpää vastausta. Loppu.\n\n\n\n"]