[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fTwHcuE4C6Z8bxAZPApslS0Ka9bFfvCbekxONc_WH2Js":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},2380,"Syntymä, lapsuus ja kuolema","Paulaharju, Samuli",1875,1944,"2380-paulaharju-samuli-syntyma-lapsuus-ja-kuolema","2380__Paulaharju_Samuli__Syntymä_lapsuus_ja_kuolema","Vienan Karjalan tapoja ja uskomuksia","tietokirja",[14],"kansanperinne",[],"fi",1924,null,35050,240189,false,63595,[24],"Karelia (Russia) -- Social life and customs",[26,27,28],"Archaeology & Anthropology","History - Other","Mythology, Legends & Folklore","\"Syntymä, lapsuus ja kuolema: Vienan Karjalan tapoja ja uskomuksia\" by Samuli Paulaharju is a historical account written in the early 20th century. The work explores the traditional customs and beliefs surrounding birth, childhood, and death in Viena Karelia, offering a rich tapestry of folklore and attitudes toward these life events. Paulaharju's inquiry is deeply rooted in the oral traditions of the region, particularly focusing on the insights provided by local informants, such as the knowledgeable Anni Lehtonen.  The beginning of the text provides an introduction to the key themes of the book, emphasizing the significance of traditional practices and beliefs in the Karelian culture regarding childbirth and early childhood. It details various rituals associated with menstruation, pregnancy, and childbirth, showcasing the meticulous precautions and beliefs that mothers and families held during these pivotal moments. The narratives highlight not just the customs surrounding childbirth but also delve into the community's broader beliefs concerning spirits, purity, and the health of both mother and child. This foundational context sets the stage for exploring the intricate relationships between individuals and their cultural heritage in the later chapters. (This is an automatically generated summary.)",[],179,"Kansatieteellinen kuvaus Vienan Karjalan elämänkaareen liittyvistä tavoista ja uskomuksista. Aineisto on koottu erityisesti runonlaulaja Anni Lehtosen kertomusten perusteella, ja se käsittelee yksityiskohtaisesti syntymää, lapsenhoitoa sekä kuolemaan liittyviä riittejä ja itkuvirsiä.","Samuli Paulaharjun 'Syntymä. kapsuus ja kuolema' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2380. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","SYNTYMÄ, LAPSUUS JA KUOLEMA\n\nVienan Karjalan tapoja ja uskomuksia\n\n\nKirj.\n\nSAMULI PAULAHARJU\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1924.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nAlkusanat.\n\nSyntymä ja lapsuus.\n 1. \"Pesemiset\".\n 2. Sukupuolien väliset suhteet.\n 3. Sikiäminen.\n 4. Raskauden aika.\n 5. Synnytys.\n 6. Lapsivuode.\n 7. Lapsen ensi hoito.\n 8. Synnytyksen jälkiaika.\n 9. Vakka, kätkyt.\n10. Nimenanto.\n11. Lapsuus.\n\nKuolema.\n 1. Taudeista.\n 2. Hengenlähtö ja haudalle laitto.\n 3. Arkkuunpano.\n 4. Ruumiin kotonaoloaika.\n 5. Varautuminen vainajaa vastaan.\n 6. Hautaansaatto.\n 7. Haudalta paluu.\n 8. Maahanpaniaiset.\n 9. Muistoateriat ja muistinpäivät.\n10. Muita merkkipäiviä.\n11. Vainajan sureminen.\n12. Kalmisto.\n13. Tuonela ja vainajat.\n\nLoppusanat.\n\n\n\n\nAlkusanat.\n\n\nSeuraavan esityksen ainekset on, prof. U.T. Sireliuksen\nkysymyssarjaa \"Syntymään, lapsuuteen ja kuolemaan liittyvät tavat\nja uskomukset\" ohjeena käyttäen, kirjoitettu muistiin osittain\nv. 1915 Vienan-Karjalaan tehdyllä matkalla, etupäässä kuitenkin\nSuomessa vienankarjalaiselta vaimolta _Anni Lehtosella_. Tämä n.\n50-vuotias, Vuonnisesta kotoisin oleva köyhä leskivaimo kävi\ntakavuosina useina talvina Oulussa työansioilla, suurilukuiselle\nperheelleen elatusta hankkimassa. Sattumalta kohtasi kirjoittaja hänet\nja sai pakinoilleen, ja kohta kävi ilmi, että tuolla juuri ensi\npäiväänsä oudossa kaupungissa harhailevalla kaukaisen Karjalan aralla\neläjällä oli yhtä ja toista tallelle otettavaa. Pian selvisi, että Anni\nLehtonen oli harvinaisen laajatietoinen ja älykäs kansanrunouden\ntaitaja ja kaikenlaisen kansantietouden muistaja. Hän onkin\nVienan-Karjalan suurten runolaulajain jälkeläisiä, vuonnislaisen\n_Ontrei Malisen_ pojan tyttärentytär ja isän puolelta _Homasen Ohvon_\nvaimon _Matrjon_ sekä lonkkalaisen _Martiska Karjalaisen_ sukua. Eikä\nhän ole vain verijälkeläinen, hän on myös mainioiden taattojensa ja\nmaamojensa oikea runoperillinen. Helposti häneltä herahtaa runo, mitä\nlaatua tahansa: kertovaa, laulurunoutta ja loitsua, sananlaskuja,\nsananparsia ja arvoituksia, satuja, tarinoita ja taikatemppuja. Ja\nitkuvirsiä hän voi vaivatta lasketella vaikka päiväkausin.\nHyvämuistisena hän on jo pienestä pitäen sekä äidiltään _Okahvie\nMaliselta_ (Bogdanov), entiseltä itkuvirsien laulajalta, että monilta\nmuilta Vuonnisen ja naapurikylien tietäjiltä ja laulajilta (Mironain\nMakarielta, Joakon naiselta y.m.) oppimansa virret ja taidot\ntallettanut. Samoin koko korpikunnan vanhat tavat ja uskomukset ovat\nAnnilla aivan verissä.\n\nMainittakoon, että Anni Lehtonen on kirjoittajalle sanellut n. 10,000\nsananlaskua ja sananpartta, laulanut yli 200 itkuvirttä, useita\nkymmeniä vanhoja runoja, sanellut yli 100 loitsua, kertonut kymmeniä\nsatuja ja tarinoita, satoja taikoja, joukon arvoituksia, häätapoja\nitkuineen ja runoineen sekä suuren määrän muita kansantapoja ja\nuskomuksia.\n\n\n\n\n\n\nSYNTYMÄ JA LAPSUUS\n\n\n\n\n1. \"PESEMISET\".\n\n\nKoko sinä aikana, jona naisilla on kuukautiset, \"peshömiset\", on heidän\nvarsin varoen elettävä, olkootpa he naimattomia tyttäriä tai naituja\nvaimoja. Muun rahvaan seurassa he kyllä liikkuvat kuten ainakin,\neivätkä tee ruokajärjestykseensäkään muutoksia, paitsi että juovat\nteetä ja kahvia vähemmän. Jos nauttisi tavallisia karjalaisten\nteenääriä -- useita laseja perättään -- panisi se veret enemmän\nliikkeelle. Kisoista pysyvät tytöt silloin yleensä poissa.\n\n\"Pesemisten\" aikana on varsinkin varottava vettä ja kalmistoa sekä\npyhäkköä, _tshässöynää_ ja kirkkoa. Silloin ei saa mennä järven rantaan\npesuille, sillä siitä kävisivät vuodot runsaammiksi, ja lisäksi vielä\nvoisi vedestä tarttua, \"hinkautua\", kirot, vesihiisi, vesikalma. Jos\n\"pesemisten\" aikoina hinkautuu, niin \"se ei katoa milloinkaan\"; jos\nvähäksi aikaa katoaakin, niin jo taas pian uudestaan alkaa vaivata.\nKalmistosta hinkautuvat kuolleet helposti, kun niiden päällitse\nkävelee, ja silloin voi kalma tarttua. Mutta jos välttämättä on mentävä\nkalmismaalle -- omaista saattamaan taikka kun muuten mieli tekee --,\npitää ottaa palosavea pirtinkiukaan pohjasta ja pistää poveensa.\nKalmistossa sitten pitää löyhdyttää vyötä ja vaatteita, niin että\nsavipalanen solahtaa salaa maahan. Siitä eivät vainajat saa selvää,\n\"jotta minkäläini imehnini siintä kulki\". Jos kalmismaalta hinkautuu,\neivät sitä kaikki tietäjät kykene parantamaan, mutta Vuonnisen Okku\nLehtonen, vanha vaimo, osaa siitäkin päästää: noutaa rannasta vettä,\nlämmittää sen ja panee siihen elohopeaa, ja sillä valaa hinkautuneen,\njoka seisoo alastomana jossakin astiassa, niin ettei vesi voi valua\nlattialle. Valaessaan Okko lukee:\n\n    \"Mäne, kalma, karsinahan,\n    kylmä, kylmähän kylähän,\n    alle kylmän kynnyshirren,\n    alle kauhien katajan,\n    ihosta imehnisraukan,\n    karvoista emokapehen,\n    emon tuoman ruumehesta,\n    vaimon kantaman ihosta,\n    vaivaisesta vartalosta.\"\n\nYöllä, kun muut nukkuvat, on vesi vietävä kalmistoon ja sitä sinne\nkaadettaessa on sanottava:\n\n    \"Manalaiset moatukkah,\n    kalmalaiset koatukkah!\"\n\nSieltä pois lähdettäessä on hiirtyisellä vyöllä lyötävä jälelleen ja\nsanottava samalla tavalla kuin vettä kaadettaessa. Tämän jälkeen on\notettava kolme askelta, lyötävä vyöllä ja samoin sanottava ja vielä\nkerran kolmen askeleen päässä tehtävä sama temppu. Vasta sitten on\npoistuttava taakseen katsomatta.\n\nJos menee kirkkoon tai tshässöynään \"pesemisten\" aikana, voi saada\nhinkautuman jumalankuvista. Kirkon eteiseen saa käydä, mutta kynnyksen\nyli kirkon puolelle ei ole lupa astua, ei suutelemaan ristiä eikä\nherranehtoolliselle.\n\nVielä on \"pesemisten\" aikana varottava astumasta miesten jalkojen\npäällitse, kun miehet lattialla loikoilevat; ei saa edes niin lähitse\nkulkea, että helmat koskettavat miehen vaatteita tai kenkiä; sille\nsijallekaan, millä miehet makaavat, ei pitäisi silloin istua.\n\nKylyyn ei saa mennä yht'aikaa toisen naisen kanssa, jolla myös sattuu\nolemaan \"pesemiset\". Ne saattavat \"vajehtautua\", niin että tulee vaiva\nmolemmille. Toiselle ne käyvät runsaammiksi, toiselta taas kokonaan\ntyrehtyvät. Semmoisen kanssa, jolla ei samalla kertaa ole \"pesemisiä\",\nsaattaa kyllä kylpeä.\n\nKun \"pesemiset\" ensi kerran ilmestyvät, ei niistä pitäisi puhua\nkenellekään. Ne pysyvät tasaisempina eivätkä niin vaivaa, kun ei kukaan\nsaa niistä tietää. Varsinkin jos vanhemmat ihmiset tietävät, vaivaavat\nja juoksevat ne enemmän.\n\nMinkäänlaista sidettä ei ole tapana käyttää \"pesemisten\"\npidättämiseksi. On vain muistettava, ettei niiden aikana saa riisua\nhameita eikä muita vaatteita alaspäin jalkojen kautta. Se on tehtävä\nylöskäsin pään ylitse, jotta \"pesemiset\" olisivat tasaisemmat.\n\nJoskus sattuu semmoinen onnettomuus, että \"pesemiset\" jäävät\nluonnottoman vähäisiksi taikka seisahtuvat tykkänään ilman tiedettyä\nsyytä. Silloin taas Okku osaa olla apuna. Hän käy rannasta vettä\nnoutamassa ja jakaa sen kylyssä kolmeen samamääräiseen osaan.\nVaivanalaisen itsensä on se \"kahmaloilla\" jaettava. Joka osan Okku\nkäyttää hoitoonsa kylyssä, kuukausi aina välillä: ensi osan heti,\ntoisen osan kuukauden kuluttua, kolmannen taas seuraavan kuukauden\npäästä. Kylvyn jälkeen hän valaa potilaansa taikavedellään ja sanoo:\n\n    \"Veri ta vesi on veljekset,\n    vesi verta tuopi.\n    Min lienöö vereni vierryt,\n    kyllä vesi tietää.\n    Veri ta vesi on veljekset.\"\n\nMutta joskus \"pesemiset\" tulevat liian runsaiksi ja uuvuttaviksi.\nSilloin ne ovat vaihtuneet jonkun toisen \"pesemisten\" kanssa, muuten ne\neivät niin vuotaisi. Silloinkin on Okku apuna. Noudetaan taas rannasta\nvettä ja kahmaloitetaan se kolmeen astiaan, yhtä paljon kuhunkin. Ensi\nosa heitetään löylyksi kiukaalle, jossa löylyssä kylvetään, toisella\nosalla pestään kylyn lauteilla ja kolmannella osalla valetaan, ja se\nviedään tämän jälkeen läävään lammaskarsinaan. Näin menetellen on\n\"pesemiset\" \"jaettu\" takaisin, niin että liiat ovat joutuneet pois,\nmenneet sinne, mistä lienevät tulleetkin. Liiat \"pesemiset\" voidaan\njakaa myös siten, että pestään paidanalukset ja viedään pesuvesi\nraja-aidan yhdeksään varaseipään reikään, seiväs otetaan pois ja\npainetaan jälleen paikoilleen. Jos ei tästä tule apua, viedään toisella\nkerralla kolmen yhdeksän varaseipään reikään.\n\n\n\n\n2. SUKUPUOLIEN VÄLISET SUHTEET.\n\n\nKaikki tyttäret eivät ole \"tykättäviä\"; \"toinen on karjaviero, toinen\nkansantyttö\". Poikien katse, suosio ja lempi eivät kohdistu heihin,\nmikä siihen sitten lieneekin syynä. Joskus koettavat tytöt pelastautua\ntämmöisestä huomaamattomuuden tilasta, koettavat nostaa poikien lempeä\nja taivuttaa puoleensa. Tähän taasen tarvitaan tietäjän apua.\nLämmitetään kyly puiden kyljissä kasvaneilla puunliioilla eli\n_poikapuilla_ sekä kesunkannoista veistetyillä kotkauksilla, ja vesi\nnoudetaan hetteestä taikka kuohuvasta koskesta. Kylyssä sitten kosken\nvesillä kylvetellään ja valellaan. Tällöin luetaan:\n\n    \"Nousoo tällä neitosella\n    vielä lempi liehumah,\n    nousoo auvo astumah,\n    kunnivo kuulumah.\n    Tämä neito mieholah,\n    mieholasta Tuonelah.\n    Kun ei ole tännempänä,\n    niin tuloo tuonnempoa.\n    Tulkah venehellä vettä myöten,\n    eli telikällä tietä myöten,\n    suksella mäkie myöten.\n    Kuuluu suolta ruosan roimet,\n    rannasta rejen ratshina,\n    tuloo sulhaset suvesta,\n    kosjoväki koillisesta.\n    Vielä tästä neitosesta\n    juopi suku suuret sarkat,\n    heimokunta hempiet pikarit,\n    hyvänsuovan mieltä myöten,\n    pahansuovan päitshe mielen.\"\n\nTaikka taas jonkin suuren juhlapäivän, _proasniekan_, huomenessa, kun\npirtti on lämmennyt, hosutaan tyttöä selkäpuoliin tulisella\nkiuashavulla, jolla on juuri uunia luudittu, ja sanotaan:\n\n    \"Tuloo meijän neitosella\n    lempi liehumah,\n    kunnivo kuulumah,\n    auvo astumah.\n    Niin kirkkahasti\n    kuin tulihiilet kiukoast paistaa,\n    niin kirkkahasti lempi liehukkah\n    tämän tytön peräh!\n    Silmät vihmuu viijeltä,\n    kupu kuhkaa kuuvelta,\n    säkähinä seän palaa,\n    vatsa tuiskuu tulena,\n    tämän peipposen peräh,\n    tämän sotkan suojuksih.\"\n\nMonia muitakin keinoja on tietäjillä tyttärille, vanhoilta viisailta\nopittuja. Niinpä juhlapäivän huomenessa aikaisin, kun ei ole vielä\nkukaan noussut tilaltaan -- mitä \"kalliimpi\" juhla, sen tehoisampi --,\nsukivat tytöt päänsä avatun reppänän alla ja irtautuneet hiuksensa\npolttavat kiukaan edessä liedellä, \"hinkalolla\", joten aamun\nensimäisenä savuna hiusten kärty nousee taivaalle ja hajautuu\njuhlaisaan ilmaan. Siitä alkavat sulhaset talossa käydä. Taikka menevät\ntyttaret juhla-aamuna _tanhuaan_ ja sukivat tukkansa hevosen --\nmieluimmin oriin -- seimiloukossa, niin että hiukset kirpoavat ja\ntarttuvat hevosen harjaan. Kun ne ajettaessa siinä hulmuavat, niin\ntytönkin maine nousee ja vetää luokseen poikia. Taikka kiipeävät\nneitoset kirkonkellojen äärelle ja laskevat hiuksiansa kellon kielen\nkantaan, että kello kuuluttaisi hiuksien omistajan mainetta poikain\nkorviin. Voivatpa tytöt myös mennä saunaan kylvettämään itseään sillä\nvastalla, jolla on kylvetetty ensimäisen poikalapsensa saanutta vaimoa.\n\nMutta jos neidot taasen ovat mieltyneet johonkuhun poikaan, jonka\nhaluaisivat suostuttaa itseensä, on heillä siihenkin keinonsa. He\npesevät kaikessa salaisuudessa hikeytyneen otsa-huivinsa ja keittävät\nsen pesuveden teeksi ja kutsuvat mielimänsä nuoren miehen maistelemaan\nheidän makeita \"kunkka-vetysiänsä\". Mutta moni \"priha\" osaa olla\nvaruillaan. Ennenkuin hän juo tarjottuja vesiä, ottaa hän kolme kertaa\nvasemmalla sakarisormellaan teetä suuhunsa ja sylkäisee samassa maahan,\ntallaa vasemmalla kantapäällään ja sanoo:\n\n    \"Ruhka moah luuvah,\n    ruoka suuh syyväh.\"\n\nSilloin on taika menettänyt mahtinsa.\n\nMutta jos jokin keino on pettänyt, on neidoilla toinen varalla. He\nhankkivat jollakin tavalla pojan nenäliinan ja pesevät sen oman\nnenäliinansa kanssa samassa vedessä, niin että hiet menevät sekaisin.\nSitten he valavat vettä kolmen oven sakaran reiästä läpi -- ovet\notetaan saranoiltaan -- astiasta toiseen, viimeisellä kerralla maahan.\nKun näin hiet ovat sekautuneet, menevät asiatkin sekaisin, pojan\nmielikin sekautuu, niin että se alkaa palaa tyttöön. Taitava neito voi\ntehdä toisenkin yhtä tehoisan taian. Kun mielitty poika joskus sattuu\nyöpymään taloon, levittää hän \"pesemisien\" värittämän paitansa vuoteen\npohjalle makauksien alle. Se nostaa pojan lemmen häneen.\n\nPojatkin puolestaan joskus koettavat suostuttaa tyttösen lempeä.\nNiinpä, jos onnistuu, he vetäisevät salaa tytön palmikon, _kassan_,\nkolmesti kouransa läpi, ja silloin syttyy tytön lempi poikaan.\n\nMutta lempeä saatetaan myös sortaa, niin tyttöjen kuin poikien. Jos\ntytöiltä saadaan salaa leikatuksi palanen otsa-huivia tai palmikkoa\ntaikka vain muutamia hiuksia, ja ne heitetään jonnekin ihmisten\nistumasijoille taikka jalkoihin lattialle, niin ei siitä tytöstä enää\npidetä, hän kun on joutunut jaloin poljettavaksi ja istuimien\npaineltavaksi. Varsinkin rukkaset, \"aparat\", saanut sulhaskansa on\nhyvin halukas turhaan kosimansa tytön lempeä sortamaan, jottei tälle\nenää toisiakaan kosijoita tulisi. Siksi pitääkin neitojen olla\nvaruillaan, kun sulhaskansa lähtee talosta pois. Kosittava tyttö menee\neteisen ylisille, \"potvalkkaan\", pirtin oven yläpuolelle, niin että\nlähtijät joutuvat astumaan hänen alitseen. Heti kun kosijain joukko on\nmennyt, tulee tyttö pois, sipaisee kiireesti joutsenen siivellä pirtin\nlattian vastahakaan, ovesta perään päin, lennättää ruhkat sulhasjoukon\njälkeen ja sanoo:\n\n    \"Vie vintiet mukahas!\n    Toiset tulkah niinkuin tukka tuulessa\n    elikkä rikka ilmassa!\"\n\nSiitä toiset sulhaset tulevat oikein joutsenina kiireesti lentäen.\nVieläpä varmuudeksi pannaan vaskikattilaan vettä tulelle ja sillä\nvedellä valetaan tytär, ennenkuin sulhaskansa ehtii kotiinsa. Silloin\nei tytön lempeä ole saatu sorretuksi.\n\nSiveellisessä suhteessa ei Karjalan tyttäristä juuri saata sanoa pahaa.\nHeidät on kasvatettu näkemään \"huikieta\" kaikenlaisissa pienissäkin\nasioissa. Niinpä he eivät saa esiintyä \"tukkasillaan\", ilman\notsahuivia, miesten nähden, niinkuin \"vetehisen akka, joka ei\nmiehiäkään häpeä\". Veljienkään nähden, jos he ovat aikuisia, ei tyttö\nsaa tukkaansa sukia, eikä äiti aikuisien poikiensa läsnäollessa. --\nPoikia eivät tytöt saa tervehtiä, jos tahtovat pitää hyvän nimen\neivätkä juuri vastatakaan pojan tervehdykseen, kädenannosta\npuhumattakaan, tulee vain katsoa alas. Pitkiin pakinoihin eivät naiset\nulkosalla eivätkä pirtissäkään saa puuttua vierasten miesten kanssa,\nenempää kuin myöskään katsoa kovin miestä silmiin. Jos oma mies sen\nnäkee, niin voisi vaikka mitä ajatella ja moittia: \"mitä sie katselet\nsilmiin?\" Ja vieraalle \"pakauttelijalle\" saattaa mies tulistua: \"mitä\nhuolta sinulla on minun naiseeni? Kysy mieheltä eläkä miehen naiselta,\ntarvitsitpa mitä tahansa!\" Tytärtä taikka vaimoa, joka kovin rohkeasti\nkatsoo miestä silmiin ja puhuttelee ja vastaa tervehdykseen, jopa\nkättäkin käpsäyttää, pidetään hiukan pilalle menneenä ja miehien\nmielijänä. Eikä ole soveliasta, että tytöt kävelevät poikien kanssa\nrinnan, ei kisoistakaan joukolla tultaessa. Ken tytöistä alkaa enemmän\nseurustella poikien kera, \"se ei ole enää tyttö\". Hän menettää\nmaineensa, sillä \"yksi on kunnia tytöllä, se kun katoo, ei toista\ntule.\"\n\nJos joku sanoo naimisissa olevaa naista \"huoraksi\", niin siitä ei juuri\nsovi suuttua, \"tshikastua\", mutta jos ken uskaltaa sanoa \"portoksi\",\nniin siitä jo saa \"tshikastua\", voipa saattaa sanojan vastaamaan\nsoimauksesta. Sillä \"huorat on hyvätkin vaimot, vain ei portot\npuoletkana\". Mutta jos haukkuu tyttöjä huoriksi, joutuu heti syyhyn. Ei\nmyöskään lapsia saa sanoa \"äpärehiksi\", jos ne ovat vihityn miehen kera\nsaatuja, mutta niitä, jotka on saatu \"tuulelta\", voi kyllä äpäriksikin\nsanoa.\n\nEntiseen aikaan on ollut tapana -- vanhat ovat niin haastaneet --, että\nhäitä vietettäessä on puhemies-tietäjä, \"patvaska\", saanut maata ensi\nyön morsiamen kera. Vieläkin joskus ilvehditään: \"Kyllä kai sitä\npatvaskaksi menisi, kun olisi vanha tapa\", sekä: \"tuopa tyttö on\nhekumallinen (kaunis), sille mielellään patvaskaksi läksisi, kun olisi\nvanha tapa\".\n\nTshenanniemessä oli ennen ollut omituinen eläjä, joka käveli\nnaishenkilön vaatteissa. Heinäladossa yhdessä lepoaikoja loikoiltaessa\noli nainen alkanut ahdistella toisia naisia. Olipa viimein otettu ja\nkatsastettu ja huomattu, että ahdistaja oli _kaksineuvoinen_.\n\n\n\n\n3. SIKIÄMINEN.\n\n\nVaimoa, joka ei saa lapsia, ei pidetä oikein arvossa; sanotaan sen\nolevan hevosen sukua, kellä ei ole hedelmää. Luullaan, että hänellä on\n\"vasakotta kuivunut\", joten on täytynyt jäädä _martaaksi_. [Marras on\nesim, semmoinen kala, jolla ei ole määhnää eikä maitia Samoin myös\nlehmä ja lammas, jotka eivät koskaan saa sikiöitä.] Mutta taas toiselta\npuolelta katsotaan Jumalan antaneen hyvän osan vaimolle, jolla ei ole\npaljon lapsia, hän kun saa olla väliin _martonakin_.\n\nJos lapseton pariskunta haluaa saada perillisiä, pitää panna\npirtinkiuas lämpiämään. Tänne kiukaalle on pariskunnan mentävä\nmakaamaan ja lapsisarjaa saamaan.\n\nJoillakuilla vaimoilla on tapana tehdä kaksosia. Tämmöinen \"sukujuoni\"\nmenee äidistä tyttäreen aina kolmanteen polveen asti. Pojat hiukan\npelkäävät naida semmoisesta suvusta, epäilevät: \"kenpä häntä ottaa\nhanhenpoikuetta munimaan... munii kuin hanhi... poikii myötäänsä\".\nLuullaan myös kaksosten syntymisen aiheutuvan siitä, että on sattunut\nsyömään viljaa semmoisista tähkistä, jotka ovat kasvaneet kaksittain\nsamassa korressa. [Kaksihaaraisia tähkiä poimitaan ja syötetään\nlampaille, jotta ne karitsoisivat kaksosia.] Joku pahansuopa on voinut\nilkeyksissään syöttää.\n\nLapsivaimo-tietäjät, _poapot_, voivat kyllä saada aikaan sen, että\nvaimon _lapsisarja_ vaihtuu. Kun äiti on saanut ensimmäisen lapsensa,\nesim. tytön, ja sitten haluttaisiin saada toiseksi poika, kääritään\nvastasyntynyt semmoisenaan isän likaiseen paitaan synnyntäsijalla ja\nsanotaan:\n\n    \"Anna, Jumala, poikuo ison sijalla,\n    lasta vanhemman jälillä!\"\n\n_Istumet_ kääritään valkeaan vaatteeseen ja haudataan lammaskarsinaan\nselälleen, napapuoli alaskäsin. Ja ensimäistä keittoa, jota äidille\nlaitetaan, hämmennetään verkonkävyllä, ja annetaan sitten saman kävyn\nkärjellä äidin suuhun kolmesti ja lapselle samoin. Mutta jos tyttöä\nhalutaan pojan synnyttyä mikä on harvinaista, sillä pojat ovat aina\nmieluisampia, kääritään lapsi äidin paitaan ja pyydetään \"tyttöä emon\nsijalla\"; istumet haudataan kohdalleen ja keittoa sekoitellaan\nvärttinällä.\n\n[Kun lehmä saa härkävasikoita, niin ensimmäistä juomaa hämmennetään\nläävälapiolla ja sanotaan:\n\n    \"Lehmät soamah lehmie,\n    emännät tyttärie!\"\n\nSitten pirtissä huhutaan savupiippuun:\n\n    \"Meillä on kiukoa lehmie!\"]\n\nPahat ihmiset voivat myös kademielin muuttaa vaimon lapsisarjan\ntuomalla _rikkiet_ makauksien alle, kun vaimo lepää lapsivuoteessa.\nNiin oli Maksiman nainen Vuonnisessa naapuritalon emännältä rikkonut\npoikasarjan -- emäntä oli unessa nähnyt, että olisi vielä saanut viisi\npoikaa -- ja upottanut järveen nuottakorvakon alle sekä pannut sijaan\ntyttö-sarjan, joten emäntä sai viisi tyttöä.\n\nVanhat viisaat poapot kyllä jo veristä näkevät, milloin vaimo kantaa\ntyttöä, milloin poikalasta. Kenellä on tyttö kannettavana, hänellä aina\nkarkelehtavat veret kasvoilla, vuoroin aina \"kavahtaa ta katoo\". Mutta\npoikaa kantava on aina kalpea. Myöskin vatsasta päätellään, sillä\ntyttöä kantavalla on mara enemmän kylkiä myöten, kun taas pojan\nlaatijalla on \"tshoherona\", pystympänä. Jos vaimo kantaa kuolijaa,\n_marrasta_ lasta, joka on jo syntyessään kuollut taikka heti kuolee,\nvoidaan se huomata kasvoista, jotka tällöin ovat aina puhalluksissa ja\nniin _martahan_ näköiset.\n\nJoskus voivat martaana olevat vaimot lapsettomuudessaan turvautua\nTuonelaan menneisiin vanhempiinsa ja muihin vainajiinsa. He pyytelevät\njoko kalmistossa taikka vain kotona:\n\n    \"Toattoseni Tuonelasta,\n    moamoseni moaemästä,\n    kaikki suuri sukukunta,\n    helie heimokunta,\n    yheksästä polvesta yheksäh polveh,\n    muistetut ta i muistamattomat,\n    tiijetyt ta i tietämättömät,\n    kaikki milma auttoat ta armastoat,\n    kun miula mieli loatiu lapsie.\"\n\nJos vanhemmat, varsinkin\n\n    \"moamoseni rodiiteli (roditeli = ven. vanhemmat),\n    kallis kantajaiseni\"\n\novat kuolleet hyvällä sydämellä, niin he kyllä auttavatkin vielä tuolta\nilmalta, tuonelasta. Mutta jos vaimo on mennyt naimisiin vastoin\nvanhempiensa tahtoa, ei pyytämisestä eikä rukouksista ole apua.\nVaimon oleminen martaana onkin monesti seurauksena semmoisesta\ntottelemattomuudesta. [Häissä lakkia morsiamen päähän laitettaessa\nantoi äiti tyttärelleen _lapsilykyn_ siten, että riitsi oman\nhiusrihmansa ja sitoi sillä tyttärensä hiukset.]\n\nSukupuoliyhteydestä miehen kanssa on vaimon ehdottomasti\npysyttäydyttävä \"pesemisten\" aikana, samoin myöskin lapsen saannin\njälkeen kuusi viikkoa, jos tahtoo \"reähkeä\" välttää. Vanha rahvas pitää\nlisäksi vielä, ja on varsinkin ennen pitänyt, luvattomina öitä\nkeskiviikkoa, perjantaita ja maanantaita eli kirkon jokaviikkoisia\npaastopäiviä vasten. Samoin vanha rahvas on myös \"paastonnut\" kaikki\nkirkolliset paasto- ja pyhäajat, suuret pyhät, Petrun pyhät, Spoassun\npyhät ja joulut, rostuot. [Suuri pyhä l. pääsiäispaasto kestää 7\nviikkoa, Petrun pyhä 2-6 v., Spoassun pyhä 2 v. ja rostuon pyhä 6 v.]\n\nVanha kansa on vielä pannut merkille kuun vaikutuksen ihmislapsen\nsikiämiseen. Kuuttomalla ajalla ei pitäisi siittää lapsia, sillä niistä\nlapsista, jotka silloin \"kohteutuvat\", tulee hölmöjä ja lyhytjärkisiä.\nEikä kulullakaan kuulla ole hyvä vaikutus, silloin alkuun pannut lapset\novat sairaalloisia ja lyhytikäisiä. Uudenkuun aika on paras aika,\nuudenkuun lapset ovat terveitä ja pitkäikäisiä, viisaita ja hyväpäisiä.\n\n\n\n\n4. RASKAUDEN AIKA.\n\n\nRaskauden aika on \"sukua myöten\": poikaa pitää kantaa hiukan kauemmin\nkuin tyttölasta. \"Pesemisistä\" ei oikein tarkoin saata laskea\nsynnytyshetkeä, sillä ne voivat monesti käydä \"kohunkin peällitshi\".\n\nRaskaana, _paksuna eli vatshan keralla_ [\"vatshan kerallini naini\"\nsanotaan monesti raskaasta vaimosta] ollessaan on vaimon kaikin tavoin\nhuolehdittava elämästään ja toimistaan, jottei hänelle eikä varsinkaan\npienokaiselle sattuisi mitään vaaraa ja vahinkoa. On ehdottomasti\nvältettävä kaikkia semmoisia vaikeita töitä, joista suorastaan olisi\npienelle ruumiillista vahinkoa. Niinpä ei saa kangasta kutoa, koska\npitäisi istua ahtaissa kangaspuissa, ei myöskään tunkeutua ahtaaseen\nkiukaaseen uunia saveamaan eikä liioin lampaita keritä, lampaat kun\nsaattaisivat ketturoidessaan pahasti satuttaa.\n\nLisäksi ovat varsin monet seikat kiellettyjä, koska niistä saattaa olla\nvahingolliset seuraukset. Niinpä ei saa siekloa (seulaa) käyttää, koska\nlapsi tulisi siitä kipeäsilmäiseksi. Ei saa _leikata hiuksia_, ei\nitseltä eikä toiselta, silloin lyhentäisi lapsensa ikää. Ei saa _sitoa\nvastaa, ei uunihavua_, ei lattialuutaakaan, sillä siitä olisi\nseurauksena vaikeat synnytykset. Ei saa istua _kynnyksellä_, siitä\ntulisi lapsi kateeksi ja pahaveriseksi, ei myöskään _tulipuulla_\n(palavalla puunrungolla), koska lapsi tulisi mustapäiseksi. Ei saa\nastua _aisojen_ ylitse, kun reki on pihalla aisat maassa -- lapsi\ntulisi siitä väärä-sääriseksi. Kylyssä käydessään ei vaimo saa _kylpeä\nmaassa_. vaan lauteilla, jottei synnytys tulisi olemaan vaikea. Kylystä\ntultua ei saa _kasvojaan kuivata_ minkäänlaisiin pyyhkeisiin, silloin\nsaa verevämmän lapsen. Ei seulan eikä kankaiden alitse saa kontata,\nmuuten lapsi jää pienikasvuiseksi. Vaimon on myös varottava silmiään.\nEi saa kynnyksen yli katsoa huoneeseen, jossa on raskaana olevia\nnaisia, muuten synnytykset tulisivat olemaan vaikeat. Ei saa katsoa\njäniksen turpaa, koska lapsesta tulisi pahannäköinen. Sama seuraus on,\njos katsoo _peiliin_. Jos katsoo eläimien teurastusta taikka tulipaloa,\ntulee lapsesta \"tainnehtelija\", kaatuvatautinen. Niin käy myös, jos\nkatsoo _kuolevan_ hengenlähtöä taikka on vain samassa huoneessakin,\nsamoin vielä, jos katsoo hautaan vainajaa sinne laskettaessa. Eikä ole\nhyvä ensinkään mennä hautausmaalle, voi tarttua lapseen kalma. Vielä on\nvaimon varottava, ettei mene metsään, missä saattaisi _kontion_\nkohdata. Kontio hyökkäisi ja tappaisi heti, varsinkin jos vaimolla on\npoikalapsi kannettavana. Sillä karhu kyllä tietää, kuka kantaa\npoikalasta, sen vastaista vihamiestä.\n\n\"Vatsan kerallisen\" vaimon pitää myös muistaa, ettei saa riidellä eikä\nkiroilla, muuten tulee lapsesta pahantapainen ja kiroilija. Laulamista\nja pajattamista on myös vältettävä, siitä kun saa itkijän lapsen. Ja\npitää aina koettaa olla puhtaissa vaatteissa, jotta lapsikin tulisi\npuhdasluontoinen.\n\nRuokiinsa ja syötäviinsä sekä syömistapoihinsa nähden on raskaalla\nvaimolla paljon vaarinotettavaa. Jos hän syö kalanpäitä, tulevat lapset\nisopäisiä, jos paistettuja perunoita, tulee lapsesta pahannäköinen. Jos\ntaas syö lautaselta, tulee lapsesta suurisuinen, jos keittäessään\nmaistelee kattilasta keittoa, tulee lapsesta varas, taikka jos\nkattilasta suolaa maistelee, tulee lapsesta kärkäs. Ei liioin saa syödä\nmitään \"sisälöstäh\", povestaan, eikä muuten salaisesti mitään suuhunsa\npistellä, siitä alkaa lasta \"vihoamah\". Hääpöytään ei \"vatsan\nkerallinen\" saa ensinkään istua, koska se on varotettu pöytä, siitä\nvoivat helposti pahat tarttua.\n\nMaatessaan ei vaimo saa nukkua selällään, koska silloin voisi\npaholainen vaihtaa lapsen vatsasta. Eikä pidä koskaan nukkua yksin,\nsillä paha helposti \"pristaaniu\" [tarttuu], pääsee lähemmäksi ja\nvaihtaa lapsen. Miehensä kanssa kun makaa, pitää miehen käden olla\nvaimon vyötäröllä tai kaulalla taikka säärivarren vaimon jaloilla,\njottei paha pääse pillojaan tekemään.\n\nKun vaimo tuntee lapsen ensimmäisen elämänilmauksen, pitää hänen heti\nkatsoa miestään silmiin. Siitä tulee lapsi isänsä näköiseksi ja vaimo\nsaa enemmän poikalapsia kuin tyttöjä.\n\nMitä vaimo kannanta-aikanansa tekee taikka vain aikoo tehdä, se tulee\nlapselle tavaksi. -- Ne pahat, jotka lapsi äidin kannanta-aikana saa,\neivät korjaudu millään keinoin eikä taioin.\n\nEnsimmäistä lasta kantaessaan vaimo varsin kovasti \"häpieu\". Hän ei\ntahdo kehdata näyttää silmiänsä kellekään tutulle, moni ujostelee omaa\nmiestäänkin, varsinkin kun kuorma alkaa tulla kovin näkyväksi. Kun\nvaimo alkaa \"häpiellä\", niin siitä jo huomataankin, että \"ei ole oikein\ntolkussa tuo imehnini, kun niin häpielöö\". Mutta se on aivan \"ilkie\nimehnini ta ymmärtämätön\", ken ei osaa hävetä, vaan silloin vielä\nmiehensäkin mukana lähtee jonnekin, \"kävelöö Piiterih (Pietari)\nnäyttelömäh... ei häpietäh tunne.\" Kun sitten lapsi syntyy, niin ei\nsitä \"kehata näyttöä ni millänä\". \"Huikie\" on antaa sitä isän \"yskäh\",\nsyliin, taikka siitä ottaa.\n\nJos vaimo raskaana ollessaan \"pelästyy\" ankarasti, mitä sitten\nsäikähtäneekin, voi sikiö _murentautua_ eli syntyä niin aikaisin,\n\"ettei ole vielä kovossa\". Taikka voi vaimo silloin saada\n\"kesenaikusen\". kesken syntyneen, kuolleen lapsen.\n\n\n\n\n5. SYNNYTYS.\n\n\nPoapona, lapsen synnyttäjän hoitajana, on tavallisesti joku vanhahko\nnaishenkilö, useastikin leskiakka, joka on niihin toimiin tottunut ja\ntietää, mitä milloinkin pitää tehdä, osaa kylyssä käytellä, kylvetellä,\nvalella, tehdä tarpeelliset varaus-temput ja loitsut lukea. Joskus vain\nhätätilassa ottavat vaimot nuoren naisen, jonkun hyvän tuttavansa\npoapoksi, mutta silloin pitää olla synnyttäjän äiti tai anoppi poapoa\nopastamassa hänen toimiessaan. Mikään pahantapainen taikka pahasanainen\nihminen ei poapo saa olla, sillä\n\n    \"Puoli lasta poapohos,\n    toini ristimoamohos.\"\n\nPoapoksi pyydetty ei saa kieltäytyä, sillä se on niin arvokas, \"kallis\"\ntoimi. Jopa pitäisi mennä niin kiireesti, että \"puoli jalkoa kengässä,\ntoinen kengättä.\"\n\nSynnyttäminen toimitetaan tavallisesti _läävässä_ ja useinkin\n_lammaskarsinassa_, joka on \"aivan niinkuin sitä varten\". Siellä on\nlämmin talvellakin, ja sinne saavat synnytysliat jäädä. Synnyttävät\neräät kyllä nykyään pirtissäkin ja gornitsassa. Mutta monesti tapahtuu\nkesäiseen aikaan synnyttäminen myös metsässä, joko lehden riivinnässä\ntaikka heinäniityllä oltaessa, usein myös järvellä kalalla oltaessa\ntaikka kalasaunalla, jopa joskus talvellakin kalanpyynnissä järven\nselällä jääverkkoja kokemassa. Useasti ovat lapsensaajat _yksinään_\nsynnytyshetkellään, ja pitäisikin silloin olla yksinään. Lapsi pitäisi\nsaada niin huomaamatta, \"salakkah\", ettei kukaan, varsinkaan miehet,\nsiitä tietäisi, ennenkuin se on syntynyt. Sen helpommaksi käy silloin\nlapsensaanti. Siksi pistäytyvätkin vaimot kaikessa hiljaisuudessa\nlammaskarsinaan ja palaavat sieltä pienen itkevän tulokkaan kanssa.\nMutta jos on vaikeat lapsensaannot, silloin täytyy ilmoittaa asia\nmuille, jotta tiedetään olla apuna. Synnyttäessään on vaimo maassa\npolvillaan ja nojaa ryntäillään johonkin käsien alle asetettuun\nkorokkeeseen.\n\nSynnyttäessä on avattava kaikki napit vaatteissa sekä umpisolmut, ja\npalmikot on riitsittävä hajalleen. Sillä umpitukkaisena ja vaatteet\nnapitettuina on synnytys vaikeampi, ja se voi aiheuttaa, että\nlapsestakin tulee huonopuheinen eikä se rupea niin ruttoon pakajamaan.\nMutta vyölle on paljaalle iholle kiinnitetty miehen tuppivyö (ei\ntuppea) miehen tietämättä, vieläpä vanhaa nuotanpoven latvaa. Jo jonkin\naikaa ennen synnytystä on vaimo niitä salaa kantanut sekä pitänyt,\nniinikään salaa, vasempaa hiuspalmikkoaan hajallaan lakin alla\nohimollaan. Siitä ei kukaan tiedä eikä osaa vahingoittaa synnyttäjää\neikä syntyvää.\n\nMutta kun synnyttäminen on vaikea ja käy kovin pitkälliseksi, ovat\npoapot ja muut apuna, ja silloin käytetään monen monituisia keinoja\nsekä tapoja, loitsuja ja taikoja.\n\nNiinpä otetaan leipätaikinasta palanen kolmesta kohden, niistä\nleivotaan kaksi rieskaa, jotka uunin jouduttua hiilille uunin suussa\npaistetaan; niitä sanotaan _rehennysrieskoiksi_. Ne kierretään\n_vajojen_, rappusten kolmannen askelman ympäri kolmesti, kaksi kertaa\nmyötäpäivään, yksi kerta vastapäivään. Kun sitten rieskat syötetään\nlapsensaajalle, on synnyttäminen helpompi. Mutta jos tämä keino ei\nauta, noudetaan rannasta vettä synnyttäjän miehen vasemman jalan\nkengällä. Vesi lämmitetään ja valetaan läpi kolmesta oven sakaran\nreiästä, sitä annetaan vaimolle kolme ryyppyä ja häntä valellaan sitten\nsamalla vedellä. Tämä temppu on vielä tehoisampi, jos valettaessa on\nasetettu vaimon pään yläpuolelle tammahevosen länget vastahakaan,\npatjapuolet ylöskäsin, rinnus avattuna. Ellei tästäkään ole apua,\nkäydään riihen perästä kolmas _laihopartinen_ sekä periseinän raosta\nkolme jyvää. Sitten haetaan rannasta vettä, veistetään riihenparresta\nkolme lastua, yksi paikastaan, ja ne pannaan veteen, joka kiehautetaan\nsamasta parresta pilkotuilla puilla. Sen jälkeen lasketaan vielä vesi\nkolme kertaa pirtin savutorven lävitse; joku kiipeää katolle kaatamaan,\ntoinen pitää astiaa alla. Riihen seinästä otetut jyvät annetaan\nlapsivaimolle suuhun, sitten hänen on juotava päälle kolme kulausta\ntätä vettä, jolla vielä lopuksi valellaan vaimoa ja loitsitaan:\n\n    \"Ken lienöö katehin katshon,\n    silmin kieroin keksin?\n    Kenen ollet mielin smietinnöissä,\n    ajatuksin arveluissa,\n    kielet, mielet kotih, ajatukset alla vyön!\n        Onnakko silma on\n    sijottu sijarikoilla --\n    pantu naisen palmikoilla?\n    Vain kun peäsnen peästämäh.\n    selkien selittämäh,\n    kyllä peäset päästämättä,\n    selkiet selittämättä,\n    keriet kerittäjittä.\n    Ken lienöö siton,\n    se selittäköh!\n        Oi ukko, ylijumala,\n    voari vanha taivahaini,\n    taivahallini jumala,\n    tuo miekka mieluhini\n    käteheni oikiehe,\n    jolla liiat leikkoalen,\n    kaikki pahat pois panen.\n    Ukko pilvien pitäjä,\n    hattarojen hallitsija,\n    tuo'os kultani kurikka\n    käteheni oikiehe,\n    revi reikä reppänäksi\n    niinkuin ilman ikkunaksi,\n    käyvä suuren, käyvä pienen,\n    kulkie vähäväkisen.\n    Ota luukku luhtin suilta,\n    takasalpa pois porota,\n    peästä mailla matkamiestä,\n    pikkusormista pihalla!\n        Neitsyt Moarie emoni,\n    rakas äiti armollini,\n    koprin helmas kokuo,\n    käsin keäri voatteheis,\n    riehto aituja revitä,\n    viieltä vitshasväliltä.\n    Tule tänne tarvittaissa,\n    käy tänne kutshuttaessa!\n    Ei tänne kutshuta syyttä,\n    ei tahota tarpehetta,\n    kun asjoih avullisih,\n    töihe tarpehellisih.\n    Tuo viikate Virosta\n    käteheni oikiehe,\n    millä neien sivuja sivellä,\n    käyvä suuren, käyvä pienen,\n    kulkie vähäväkisen.\n        Pois poikani povesta,\n    lapsi vaimon lantehesta\n    niin kiukoin kirvokkah,\n    kuin vesi kiukoasta kirpuou,\n    eli vesi korvosta koatuu.\n        Neitshyt Moarie emoni,\n    rakas äiti armollini,\n    tuo sie kiiskiltä kinuo,\n    matikalta nuljuksie,\n    kontin kielellä lipuo\n    tämän pulman purkajaksi,\n    rietteien revittäjäksi,\n    kivun kiinniottajaksi,\n    ylitse katehen mielen,\n    hyvänsuovan mieltä myöten,\n    pahansuovan päitshe mielen.\n        Jumala peästä kahta huonuo erilläh,\n    kuun tieten, päivän tieten,\n    imehnisten tietämättä!\"\n\nSynnytyksen pitkästyessä valmistetaan väkivesiä monella muullakin\ntavalla. Lasketaan vettä _käärmeen ketun_ lävitse, _pissalin_ [pyssy]\nlävitse, _umpipuun_ lävitse, _loukkoskammin_ lävitse, kolmen _skeäkän_\n[ovenvedin] lävitse, _pöydän jaloista_, rukin _rullanrauvoista [rukin\nnukkahaarukka] ja kylyn kiukaasta_. Kylyn kiukaan läpi valeltaessa\nasetetaan kiukaalle kivien väliin kaivettuun reikään vasta tyvelleen,\nside irroitettuna, ja siitä vastan lävitse vesi kolmesti vuodatetaan.\nKaikkia näitä vesiä käytetään, kuten riihenparsivettäkin:\njuotetaan ja valetaan loitsujen kera.\n\nKun vaimo riisuutuu valettavaksi, ei hän saa ottaa vaatteitaan\nylöskäsin pään ylitse, vaan alaspäin jalkojen kautta. Sitten on\nsynnyttäminen helpompi.\n\nMutta kun ei apua tahdo tulla, voidellaan vaimon peräosia _mer'ajulla_.\nTaikka voi joku hyökätä äkkiä sisään \"kiivahalla luonnolla\" ja\n\"pelästyttää\" lapsensaajan sanoa paukauttaen jonkin kamalan tapauksen,\njonkin oman keksimänsä valheen. Kun synnyttäjä siitä pelästyy, tapahtuu\nasian kehitys nopeammin. [Nykyään isä toisinaan perillisensä tuloa\nodotellessa panee samovaarin kiehumaan ja keitonkin tulelle ja\nkehoittelee tulijaa: \"Ku lienet miehenpuoli, ni kiirehi yksillä ruoilla\nta tshäijyillä!\"]\n\nKun lapsi on syntynyt ja otetaan ylös, sanotaan:\n\n    \"Elä kuren iät, karen iät,\n    harmoan havukan iät!\n    Kasva pinon pituoks,\n    hoasjan korkevuoks!\n    Poikie ison sijalla,\n    lasta vanhemman jälillä!\"\n\nTämän jälkeen kääritään lapsi isän likaiseen paitaan, jotta hänestä\ntulisi hyväntapainen ja isän luontoinen. Varoiksi pahaa vastaan pannaan\nkääröön _keritshimet_ sekä pyhän _Pohorotshan_ kuva [Neitsyt Marian\nkuva]. Sitten lasta _suulassutetaan_ [lapsen suuta painetaan\nkantapäähän] äidin vasempaan kantapäähän kolme kertaa, jotta lapsesta\ntulisi äidilleen kuuliainen. Ja vielä kierretään pienoista äidin jalan\nympäri kolme kertaa, jotta se seuraisi äitiänsä. Tämän jälkeen pannaan\nkäärö äidin viereen ja kierretään sekä äiti että lapsi _tuleen\nsytytetyllä lapintorvella_ [kolme selkäpärettä asetettu torvelle],\n_kirveellä_ (tai viikatteella) ja _Pohorotshan_ kuvalla, jotka kaikki\novat samalla kertaa samassa kädessä. Kolme kertaa tavallisin menoin\nkierretään ja sanellaan:\n\n    \"Aian rautaisen rakennan,\n    teräksiset panen seipähät\n    varomah, varjelomah\n    vassen kohti vassuksie,\n    kohti kaikkie kovie.\n    Neitsyt Moarie emoni,\n    rakas äiti armollini,\n    sie olet vanhin vaimoloista,\n    ennustaja ensimäini,\n    varo kaikki vahinkoista,\n    varo ta i varjele!\n    Tule huonon hoitajaksi,\n    viallisen voitajaksi!\"\n\nPyhänkuva ja kirves (tai viikate) pannaan äidin pääpohjiin pieluksiin,\njotta ei paholainen voisi tehdä tuhojaan. Äiti kun on silloin\n\"hel'l'immyölläh\".\n\nVielä pitää äidin itsensäkin varata lastaan silmäyksiä vastaan. Kolme\nkertaa hivelee hän oikealla kädellään lapsen kasvoja ylös käsin. Sitten\ntiristää äiti rintamaitoa pienille kasvoille. Siitä lapsi kasvaa\nkauniiksi ja kaikille mieluisaksi. Samalla on maidolla peseminen\nvarauksena pahoilta silmiltä. Ei synnyntäsijalla eikä kohta jälkeenkään\nsaa pienoista näyttää muille kuin hyville tutuille. Pahaverisille ja\npahantapaisille ei ensinkään uskalleta näyttää, sillä kun\nsynnyntäsijalla silmätään, niin siitä ei ole päästäjää. Monet uskovat\nvielä, että lapsesta tulee sen vieraan ihmisen luontoinen, joka on\nlapsen ensimmäiseksi nähnyt.\n\nSynnytyksen tapahtuessa puhutaan vain hiljaa \"tshuhuttamaila\", jotta\nlapsesta tulisi vakavaluontoinen ja hyvänlaatuinen. Jos synnyttäminen\ntapahtuu pirtissä, ei siinä saa silloin tehdä mitään semmoista työtä\nkuin kerimistä, kehräämistä, tikuttamista, vitsanvääntöä. Ne\nvaikeuttaisivat asiaa. Mutta semmoisia, jotka helpottavat, saa tehdä,\nesim. purkaa ja riitsiä saa kyllä ja repiä vanhaa vaatetta sekä lappaa\nlankaa rullalta. Vieläpä saa puuta särkeä, katkoa, polveaan vasten\nrutjoa, niin että sälöt lentelevät.\n\n_Napanuorasta_ ja sen asennosta tutkitaan lapsen kohtaloa. Kenellä on\nsyntyessä napanuora ympäri kaulan, se viedään sotapalvelukseen ja\nsotaan. Jos se lisäksi on niin tiukalla, että jää sija kaulaan, niin\nlapsi kuolee sotaan. Sotapalvelukseen viedään sekin, jolla napanuora on\nsujahtanut jalan taikka käden ympäri. Mutta jos napanuora on ikäänkuin\nsurman silmukalla [surman silmukka: nuoranmutka kääntynyt\nhirttosilmukalle], niin joutuu lapsi aikoinaan vankeuteen. Myös\nvastaiset lapsensaannit nähdään ensimmäisen lapsen napanuorasta:\nvaimolle syntyy vielä yhtä monta lasta kuin on \"solmua\" napanuorassa,\nsiinä kun on niinkuin oljessa solmuja. -- Kun vaimo on saanut kaksoset\nja on kahdet istuimet, tiedetään, että hän saa vielä toiset kaksoset,\nmutta jos on vain yhdet istuimet, ei hänen enää tarvitse odottaa toista\nkaksosparia. Istuimet kuopataan lammaskarsinaan, jottei niitä kukaan\nsaa käsiinsä, niillä kun pahansuopa voisi ilkeyttä tehdä, muuttaa\nlapsisarjan taikka muuten rikkoa.\n\nJos lapsi syntyy takaperin, niin siinä on _paha puul'l'i_, silloin on\njotakin \"liikoa tarttunut\", kirot tai muut pahan rahvaan rikkiet. --\nJos lapsella, varsinkin pojalla, on heti synnyttyä kova ääni, oikein\n\"urohoini eäni\", tulee hänestä väkevä ja \"lujaluontoni\".\n\nMies ei saa olla synnytystilaisuudessa läsnä, ellei se ole aivan\nvälttämätöntä. Synnytys on vaikeampi silloin, kun mies, _umpitukka_, on\nsaapuvilla. Siksi ei miehelle synnytyshetken tullessa asiaa\nilmoitetakaan.\n\nKun pienoinen on saatu kääröihinsä, niin häntä toisinaan vielä\n_tervehytetään maalla_, jotta maanhaltiakin olisi hänelle aina\nsuosiollinen:\n\n    \"Terveh moa, terveh manner,\n    terveh piha, terveh pelto,\n    terveh tervehyttäjällä,\n    tälläkin tulokkahalla!\n    Akka manteren alani,\n    poika pellon pohjimmaini,\n    suo maillas matelijii,\n    soillas sotelijii,\n    pihoillas pikkusii,\n    tämän kunnahan kukulla,\n    tämän harjun hartehilla,\n    tämän lanton päälaella,\n    läkseh isännäksi,\n    elinajakseh emännäksi!\"\n\n\n\n\n6. LAPSIVUODE.\n\n\n_Roshentsha-sijalla_ makaa lapsivaimo varojaan ja terveyttään myöten,\ntoiset enemmän, toiset vähemmän aikaa. Synnyttämisen tapahduttua on\nkyly heti pantu lämpiämään ja _roshentsha_ [ven. rozhenitsa = lapsen\nsynnyttäjä], lapsi-vaimo, muuttaa pienoisineen sinne. Poapo on häntä\nsaattamassa, ja vaimolla on senpäiväinen kokonainen _leipä_ oikeassa\nkainalossa. Kylyn kynnyksillä haukkauttaa poapo, seisoen saunan\nsisäpuolella, leipää kolme kertaa lapsivaimolla, joka seisoo kynnyksen\nulkopuolella. Vaimon haukatessa sanoo poapo \"löylyö vassaten\":\n\n    \"Löylyni, Jumalan luoma,\n    hiki vanhan Väinämöisen,\n    sala nuoren Joukahaisen,\n    elä, löyly, luokseni tule,\n    lämpöni lähellä käy!\n    Mie olen, raukka, roajanaini,\n    vierona, vianalani.\n    Mäne simoina sisällä,\n    mennä vatshah vajuo,\n    kipehillä voitehiksi,\n    vammoilla valinvesiksi,\n    pahoilla parentimiksi.\"\n\nKylyyn tehdään äidille makuutila _lattialle_ taikka _lautshalle_,\nsitten yöksi _lauteille_, jos kyly alkaa jäähtyä. Olkia ja muita\nvaatteita, mikäli niitä on, pannaan vuoteeksi, joskus vielä alle\n_miehen paita tai alushousut_, jotta vasta sikeytyisi etupäässä\npoikalapsia. Lapsen sija laitetaan vakkaan äidin \"reunaan\" taikka, jos\nkyly ei ole oikein lämmin, lautsalle. Tilalle pääpohjiin pistetään\nkeritsimet. Heti kun äiti lapsineen on saatu saunaan, on se\n\"varotettava\"; kierretään koko kyly, samoin kuin edellä synnytyssijalla\näiti ja lapsi, tulisin lapintorvin, kirvein ja Neitsyt Marian kuvin ja\nluetaan samat varaussanat. Sen jälkeen asetetaan kirves kynnyksen\neteen, kylyn \"seämeh\", terä ulospäin, ja sanotaan:\n\n    \"Hospodi plahoslovi,\n    Spoassu ta pyhä Pohorotsha,\n    olkah yöllä ympärillä,\n    päivällä peän peällä,\n    varomah, varjelomah,\n    vassen kohti vassuksie,\n    kohti kaikkie kovie.\"\n\nKylyssä heti äiti lapsineen kylvetetään, ennenkuin pannaan makaamaan.\nKylpyvettä ottaa poapo ensin kolmasti kädellään äidin päähän ja sanoo:\n\n    \"Vesi puhas, Jumalan luoma\n    pesömäh, puhastamah!\"\n\nSitten poapo ropsaa kolmesti veteen kastetulla vastalla vaimoa sivuille\nja sanoo:\n\n    \"Löylyni, Jumalan luoma,\n    hiki vanhan Väinämöisen j.n.e.\"\n\nminkä jälkeen jatkaa:\n\n    \"Puun löyly, kivosen lämmin\n    monesi' on hyvästä tehty,\n    usiasta siunoailtu,\n    havupuista hakkoailtu,\n    puhki lautojen lioista,\n    puhki lattian lioista,\n    puhki kiukuon kivistä,\n    puhki saunan sammalista.\n    Yks on loukko ikkunassa,\n    toini reikä reppänässä,\n    kolmas olkohot ovessa.\n    Mäne tuulen tuuviteltavaks,\n    vilun ilman vietäväks,\n    ahavan ajeltavaks!\"\n\nSen jälkeen kylvetetään lapsi samalla tavalla.\n\nJos hoidettavat ovat tavallisessa kunnossa ja nukkuvat rauhallisesti,\nniin voi poapokin yöllä nukahtaa. Mutta _yksin_ ei saa hoidettavia\nkoskaan kylyyn jättää, _ei hetkeksikään_. Kun ei pienoistakaan ole\nvielä \"rissitty\", ja äiti myös on \"vian alani\", ovat he molemmat\n\"hellimmyölläh\", joten paha heihin helposti tarttuu, \"pristaaniu\". Jos\npoapon on poistuttava kylystä, on jonkun muun tultava siksi ajaksi\nsijaan. Kolme vuorokautta on äidistä näin huolehdittava, sillä sen ajan\nkuluttua käy pappi kylyn ovelta hänelle antamassa _malitun_, lukemassa\nsiunauksen. Mutta pienokaista on vielä edelleen vartioitava.\n\nTämän jälkeen muutetaan pirttiin. Sinne tultaessa on kysyttävä\nolinsijaa talon taatolta ja maamolta, kydyiltä ja nadoiltakin, kaikilta\nmuilta aikuisilta, paitsi lapsen isältä (puhe on miniästä). Poapo, joka\nkantaa lasta ja astuu edellä, sanoo:\n\n\"Meillä on teällä perehen liseä. Sopiuko tänne? Suvaitshooko\nvanhemmat?\" Sitten vie poapo lapsen anopille syliin ja lapsen äiti\nkumartaa hänelle jalkaan ja sanoo: \"Rupie, moamosen, hoitamah ta\nkatsomah niinkuin omoa lastas!\" Samoin kumartaa nuori äiti talon\ntaatollekin, jopa kydyille ja nadoillekin.\n\nPirtissä saa lapsivaimo sijan sängyssä taikka lattialla\n_tshuppupuolessa_. [uuniseinän puoli pirttiä] Lapsivasun nostaa anoppi\n\"kivikiukaijen korvasilla\" _kosinolle_ [kiukaan kupeessa kaappi, josta\nrappuset sillan alle karsinaan] taikka, jos pirtti on kylmä, kiukaalle.\nTalvisaikaan laitetaan äidillekin makuusija kosinolle. Ennen\nsavupirteissä oli tapana asettaa lapsi vakkasineen kiukaan eteen\nhinkalolle [liedelle] lattianpuoleiseen päähän. Siitä vanha\narvoituskin: \"Mi on heikko hinkalolla?\"\n\nKuuteen viikkoon ei lapsen eikä äidinkään vaatteita saa _ulkona_\nkuivata eikä _järvessä_ huuhtoa. Ilmassa kun kaikki pahat \"vintiet ta\nkirot\" kulkevat, niin voivat ne tarttua vaatteisiin ja niistä ihmisiin.\nSamoin taas järvestä saattaa kaikenlainen paha hinkautua, vesien mukana\nkulkeneet kirot ja muut. Vaatteet kuivataan joko pirtissä, taikka\nuseimmin kylyssä, jota ensi viikolla lämmitetään joka päivä kahdesti,\nja samoin kahdesti maamoa lapsineen käytetään kylyssä [toisella\nviikolla kerran päivässä]. Mutta äkkilämpimässä, \"äkiessä\", ei lapsen\nvaatteita saa kuivata, muuten tulee ajoksia ihoon; ne kuivataan vain\nvienossa lämpöisessä.\n\nIhan ensimäiseksi synnytyksen jälkeen annetaan äidille rommia, jonka\nsekaan pintapäreellä poltetaan _sokeria_. Sitten kiehautetaan maitoa\nsekä keitetään rossalaa, kalalientä.\n\nJos vaimo kuolee lapsivuoteeseen, ei hänelle _tsharstvoa_ eli taivasta\nnäytetä, hän kun on \"reähkähini\", mutta ei hän kadotukseenkaan joudu.\nEikä häntä haudattaessa käytetä kirkossa. Omat itkuvirretkin hänelle\nvalitetaan. Esim:\n\n    \"Ei annas Spoassusen onnakko\n    autuohie avoeloksie asettelis armahissa syntylöissä,\n    kun alahaisilla sijoilla oloaikasina\n    armas Spoassusen ilmojen peältä alennutteli,\n    kun äijän pikkaraisie aikomaisie\n    armahien ilmojen peällä asetteli ta äijän seäteli.\n\n    Ei asninnun niiltä alahaisilta sijasilta\n    aijan yleneksennellä aijan pikkaraisie\n    aikomaisie aijan silmittelömäh.\n\n    Niin ouvoilta osutteloo onehesta vartuostani\n        ottamaiseni olkasijaiset,\n    kun oimun alahaisilla olkasijasilla olo-aikasina oimun puuvutteli\n          orhie Spoassusen ilmojen peältä.\n    En voi oivellella, oneh vartuoni, onnakko\n    orhie Spoassusen ei antele oimun avokkahie\n    osaeloksie orheis syntylöis oloaikasina,\n    kun oimun pikkaraisie ottamaisie\n    ilmojen peällä oimun seätelyaikasina\n    orhie Spoassusen ilmojen peältä\n    oimun puuvutteli orheih syntylöih.\"\n\n\n\n\n7. LAPSEN ENSI HOITO.\n\n\nNapanuora leikataan keritsimillä [niitä keritsimiä ei saa milloinkaan\nlaskea pöydälle, pöytä kun on \"jumalan kämmen\"], ja jätetään tynkää\nnoin pari tuumaa. Se sidotaan noin tuumaa etäältä ihosta -- \"siltä niin\nylähäkkäli leikatah ta sivotah, jotta tuloo tervehemp vatsa lapsella\"\n--, ja siteeksi otetaan kolme liinankuitua sekä kolme moamon hivusta,\nyksi otsalta ja yksi kummaltakin ohimolta. Kun side on hieno, lähtee\ntynkä rutompaan irti. Irtautunut tyngänpätkä on pantava semmoiseen\npaikkaan, jota ei koskaan liikutella, sillä jos navantynkä joutuu\nliikuteltavaksi, rupeaa sen entisen omistajan napakin liikkumaan ja\ntuottaa hyvin ankarat vatsanvaivat. Tavallisesti kätketään navanpätkä\nmultimuksiin karsinaan pirtin alle.\n\nLapsen ensimmäisissä pesuissa tehdään monet varokeinot ja taikomiset,\njotta pienoinen vastedes elämässä menestyisi. Synnyntäsijalla lasta ei\npestä, vaan pesut ja kylvetykset toimitetaan vasta saunassa samalla\nkertaa äidin kanssa.\n\nEnsimmäiseen pesuveteen pannaan kolme viiden kopekan hopearahaa ja\nkolme rautanaulan kantaa, kolme ohran jyvää sekä kolme koiranpaskaa\npoimittuna kolmelta mättäältä. Jokaisella näistä on oma tarkoituksensa.\nRahat saattavat rikkaaksi, rahan viljelijäksi eikä hävittäjäksi,\nrautanaulain kannat tekevät tavaran tallettajaksi ja ohranjyvät\nkasvattavat lihavaksi ja terveeksi, ja mättäältä poimitut aineet\nsuojelevat kaikelta pahalla ja kadehtimiselta. Eikä lapsen pesuvesiä\nsaa ilmitulolla kiehutella, jos tahtoo huolehtia, ettei pestävästä tule\npahantapainen. Sitten pikkuista kylvetellään ja valellaan. Vastasta\ntaitellaan pehmeitä latvalehviä pikkuiseksi _lapsenvastaksi_, jota ei\nsaa väännetyllä vitsalla sitoa. Ennen kylvettämistä ottaa poapo vettä\nkolme kertaa kouraansa ja valuttaa kyynärvartta myöten kyynärpäästä\npolvilla makaavan lapsen selkään ja sanoo:\n\n    \"Laps' ylähäks,\n    ves' alahaks,\n    pyhä Pohorotsha peän peällä!\"\n\nKylvettämään ruvetessaan nostaa poapo vastalla kolmasti vettä lapsen\nselkään ja sanoo:\n\n    \"Vasta selän peällä,\n    pyhä Pohorotsha peän peällä.\n    vassan lehti vahvistamah,\n    koivun lehti kossuttamah!\n    Neitsyt Moarie emoni,\n    rakas äiti armollini,\n    tuo hiemalla hikie,\n    kanna kauhalla väkie,\n    väkie väsymätöintä,\n    polveh puutumatointa,\n    jotta jalka jaksais käyvä,\n    polvi polkie kykenis\n    luillah lutelomah,\n    suonillah soutamah,\n    jaloillah japsamah --\n    ihoh alatshomah,\n    varsin voattehittomah.\"\n\nSamalla varatulla vedellä pestään lapsi kolme kertaa, jäännös vain\njätetään tallelle altaaseen, ja seuraavalla kerralla lisätään siihen\nuutta. Lopuksi pesuvesi kaadetaan saunan lattian alle. Jalkoihin\ntallattavaksi ei lapsen pesuvettä saa heittää muulloinkaan, vaan\nviskataan se jonnekin huoneiden sillan alle. Jos äidillä on semmoinen\nvaiva, että \"pojat järkiäh kuollah\", pitää lapsen pesualtaana käyttää\n_tervarenkiä_, sankoa, jossa on pidetty tervaa. Jotkut pesevät lasta\n_lehmänrieskalla_ [rieskalla maidolla], jotta pienoisesta kasvaisi\n\"lauhaluontoni\".\n\nEnsi kerran pestessään on poapon myös huolehdittava pienoisen pään\nmuodosta. Muutamilla \"on peä niinkuin neliönä palana olis\", ja se pitää\nkoota. Toisilla taas on syntyessä pää pitkä ja vielä otsapuolella\npäälaessa oleva _sulavaini_ on \"kokonah kahallah, ni jotta sormi\nmänöö.\" [Kun sulavainen on iso, ei lapsi rupea kotvaan puhumaan. Sitten\nvasta kun sulavainen on kasvanut umpeen, alkaa lapsi puhua. Eikä\nsulavainen saa jäähtyä. Pelkästään siitä, että sulavainen pääsee\njäähtymään, saa lapsi kovan taudin. Pitää sentähden aina pitää katetta\nsen peittona.] Siksi pitääkin poapon joka suunnalta käsin hiljalleen\npainella, jotta pää ei jäisi \"levälläh\", vaan tulisi siitä \"tasani ja\npyörie niinkun nyplä. Se on siitä kaunis\". Samalla lapsesta myös tulee\n\"lujapäini, jottei kohtoa ni mikänä kohelma\". Pyöreäksi ja kauniiksi\nmuovaeltu pienokaispää kääräistään sitten _paikkaan_, huiviin,\nhuivinkolkat asetetaan lapsen rinnalle ja lapsi kapaloidaan.\n\nEnsi pesua toimitettaessa on lapsi myös _mitattava_; pienoisen pituus\nmäärätään vaaksoin ja koetellaan kyynäsvarrella. Terve täysiaikainen\nlapsi on poapon _käsikyynärän_ pituinen. Samalla myöskin _vartaloa\nmitelläh_, jotta lapselle saataisiin sekä vasen että oikea puoli yhtä\npitkäksi. Mittaillessaan asettaa poapo pienokaisen poikkipuolin\npolvilleen, selkä ylöspäin, ja koettaa, ulottuvatko taakse taivutetun\nvasemman jalan kantapää sekä oikean käden etusormi kosketuksiin\nkeskenään. Samalla tavalla taas tarkastetaan vasenta kättä ja oikeaa\njalkaa. Jos jommankumman puolen jäsenet eivät yletä toisiinsa,\nhierotaan saippualla, \"mudan kera\", ja venytellään jäseniä, kunnes ne\nkäyvät yhteen.\n\nSen jälkeen on vielä _vatsha kohoteltava_. Lapsi käännetään selälleen\nja vatsaa kohotellaan käsin joka suunnalta \"napah päin\", \"jotta napah\nkokoutuu kaikki suonet, jotta napa peäshöy löyhemmällä ta napanahat\nliikkumah\".\n\nSitten saatetaan lapsi vaatteisiin. Jos lapsi on huononnäköinen,\n_huonokuntoni_, niin sitä kädellä taputellaan, kun se on saatu\nvaatteisiin, jotta veret pääsisivät liikkeelle. Suustakin imetään\nhenkeä, jos lapsi on tupehuksissa. Ensi kerran paitaa päälle puettaessa\nkäärii poapo sen käteensä \"tukkuh\", sylkäisee kauluksen reiästä paidan\nläpi lattialle ja sanoo:\n\n    \"Uusi uuveks,\n    voate vanhaks,\n    lapsi terveheks!\"\n\n[Uudesta kankaasta ei lapselle tehdä paitaa eikä muitakaan vaatteita,\nmuuten tulisi lapsesta paha vaatteen kuluttaja. Mutta kun tehdään\nvanhasta vaatteesta, tulee lapsesta vaatteen säästäjä, varova\nkäyttäjä.]\n\nPoikalapsen kapalovyöksi pitäisi panna isän _paitavyö_, ihopaidan\npäällä pidettävä vyö. Siitä se paremmin miestyisi, sillä\n\n    \"Millä vyöll' on iso vyötty,\n    sill' on poikakin kapaloitu.\"\n\n[Arkaa miestä kiusoitellaan: \"Eipä silma olekana miehen vyöllä\nvyötty.\"]\n\nMutta naisen vaatteisiin ei millään ehdolla saa poikalasta laittaa, ei\nvarsinkaan naisen liinaa eikä lakkia asettaa päähän. Siitä tulisi niin\narkaluontoinen, että jäniksiäkin pelkäisi. Tyttölapsi taas kapaloidaan\näidin _kuosalirihmalla_ taikka _hivusrihmalla_, jotta tyttö tulisi\näitiinsä.\n\nLapsen kynsiä ei saa siihen asti, kun se rupeaa kävelemään ja\npuhelemaan, millään teräkalulla leikata, muuten lapsen ikää lyhentäisi.\nÄidin on tapana vain puremalla nitistää ne lyhemmiksi ja sylkeä\nsuustaan lapsen \"sisälöh\", poveen, josta saavat karista lattialle. Eikä\nlapsen hiuksia saa leikata, ennen kuin lapsi rupeaa puhelemaan; näin\nalkaa se sukkelammin puhella. Joskus pidetään pitkätukkaisena\nkolmivuotiaaksikin. Ei myöskään saa pienen lapsen päästä tappaa täitä;\njos tappaa, ei lapsi opi puhumaan, vaan jää mykäksi.\n\nKun lapselle ensi kerran annetaan rintaa, sanotaan:\n\n    \"Tätä on syönyn sukus, syntys\n    ta helie heimokuntas,\n    tätä rupie siekin syömäh!\"\n\nKuusi pyhää vain saa lasta rinnoillaan ruokkia -- vuodessa on neljä\npyhää eli paastoaikaa: joulu, suurpyhä, Petriin pyhä ja Spoassun pyhä\nmutta seitsemänneksi, siis noin puolentoista vuoden kuluttua, on jo\n_vierautettava_; mutta jos lapsi on syntynyt juuri suuren pyhän edellä,\nsaa imettää vain vuoden verran, sillä kahden suuren pyhän yli ei lasta\nsaa imettää. Jos imettää yli määrän, tekee niin suuren synnin kuin\nsyöttäisi lapselle omaa vertansa, sillä maito on silloin jo muuttunut\nvereksi. Saadakseen vierauttamisen jälkeen maidon erittymisen loppumaan\nmenee äiti katajikkomäelle, kohottaa kolmen yksikantaisen katajan\njuuren ylös, ripsuttaa rinnoistaan sen alle maitotilkkasen ja jalallaan\npainaa juuren paikoilleen. Sitten ei enää \"täyvy\" rinnat. -- Kolmea\nvuotta nuoremmalle lapselle ei saa antaa lihaa, sillä se on synti,\nräähkä, ja lisäksi siitä on seurauksena, että lapsesta tulee\npehmeäkielinen ja huonopakinainen.\n\nMutta äidille on vaarallista, jos lapsi sattuu kuolemaan _maitosuulla_,\ns.o. kuolee saamatta suuhunsa mitään sen jälkeen, kun on rintaa annettu\n-- siksi pitääkin heikolle lapsukaiselle, jonka kuolemista pelätään,\naina heti imettämisen jälkeen antaa suuhun vettä. Muussa tapauksessa\nvoi lapsi viedä äidin maidon mukanaan manalle, niin ettei sitä enää jää\nvasta syntyville siskoille ja veljille. [Samoin vie lapsi lehmän maidon\nmanalle, jos sitä on viimeksi jäänyt suuhun kuoleman sattuessa eikä ole\nhuomattu antaa vettä.] Jos on näin ikävästi sattunut, on maito\npäästettävä manalta. Käydään rannasta vettä noutamassa, valetaan sitä\nseulan läpi kolme kertaa astiasta toiseen kolmella kynnyksellä, vajan,\nsintshin ja pirtin, sitä juotetaan, sillä valellaan ja sanellaan:\n\n    \"Tule, maitoni, manalta,\n    tavoin toisin tuonelasta,\n    torvin toisesta talosta,\n    alta kylmän kynnyshirren,\n    alta kauhien katajan!\n    Ei maito manalla jouva,\n    emon tuoma tuonelahan,\n    maito moalla tarvitahan,\n    emon tuoma tässä moassa,\n    tuolta tuonelan kojista,\n    kalmalaisen karsinasta.\"\n\nSitten kun lapsi alkaa \"kyhöytyö käsih\", päästetään hänet eikä \"enämpi\nkapaloija\". Jo pienenä saattaa huomata, mitä lapsesta on tuleva. Mitä\nlapsi itsestään alkaa \"kysyö ta loatie\" taikka mitä pakinaa\nensimmäiseksi pitää, niin sen työn raataja hänestä tulee. -- Jos taas\nlapsi oppii \"moamon\" sanomaan ensiksi, saa äiti seuraavalla kerralla\ntytön, mutta pojan, jos lapsi \"toattoa\" ensiksi yrittelee.\n\n\n\n\n8. SYNNYTYKSEN JÄLKIAIKA.\n\n\nKuusi viikkoa on lapsen saaja _saastaisena rosentshana_, joka ei saa\nmiehensä kanssa samalla sijalla maata, ei käydä kylässä vieraisilla,\n\"kosteissa\", eikä muiden kanssa samoista astioista syödä; eikä\npoapokaan saa kolmeen vuorokauteen olla muiden kanssa yksillä kupeilla.\nNäin varsinkin ennen, mutta nyt pappi tavallisesti lasta ristimässä\nkäydessään antaa äidille semmoisen rukouksen, \"malitun\", että hän saa\nsyödä muiden keralla, ja ne astiat, joita synnyttäjä on käyttänyt,\npuhdistetaan siunatulla ristivedellä. Mutta epäpuhdas on vaimo silti.\nEi hän saa mennä tsässöynän eikä kirkon pyhyyttä loukkaamaan, vasta\nkuuden viikon päästä saa käydä, mutta pitää seisahtua pyhäkön sintshiin\nsiksi, kunnes pappi tulee rukoussanoineen päästämään ja viemään\nsisälle. Siitä pitäen on vaimo vasta muiden arvoinen. -- Mutta ennen,\nkun ei ollut pappia kylässä, piti itse lukea rukouksensa, taikka, jos\nei itse jaksanut, palkata joku vanha akka puolestaan lukemaan. Tuhat\nkertaa piti pyhänkuvalle kumartaa ja lausua rukoussanat, ja siksi\najaksi piti asettaa leipäpalanen pyhänkuvan eteen. Tämän leipäpalasen\nsyötyään oli saastainen \"rosentsha\" puhdistunut. Rukouksien luku\nlaskettiin _tsholkilla_, nauhaan pujotetuilla nahka- tai puuhelmillä.\nPoapo ei kelvannut \"rosentshan\" puolesta kumartajaksi, sillä hänen oli\nitse puolestaan kumarrettava 500 kertaa. Kumarteluun meni useita\npäiviä, sillä hyväkään rukoilija ei jaksanut samana päivänä ristiytyä\nenempää kuin 300 kertaa.\n\nVaroen on vaimon nämä kuusi viikkoa elettävä, ettei mikään paha\nkohtaisi. Pitää välttää tielle ja varsinkin teiden risteykseen\nseisahtumista, samoin räystään alle asettumista. Ei myöskään saa\nkäyttää räystäsvettä pesemiseen. [Maassa käymätön räystäsvesi on taas\nhyvä lääke, jos on pahoja ja liikoja tarttunut.] Siitä voivat vuodot\nyltyä, ja teiltä ja teiden risteyksistä saattavat pahat tarttua.\n[Samoja paikkoja pitää naisten varoa myös silloin, kun on \"pesemiset\".]\nVielä pitää vaimon varoa menemästä miestä vastaan, varsinkin kun huomaa\nhänen pirttiä kohti tulevan, \"jottei sattuis päinvassen vallahie\".\n\nJo heti, kun on saatu kuulla, että on pikku _tussa_ (ven. dyssha =\nsielu, kultanen) saatu, rupeavat naapurin naiset käymään lapsensaajaa\nja lasta katsomassa, _hammasta kantamassa_. Kylyssä jo käydään\nkantamassa _kylyhampaita_ ja sitten pirtissä toinen kerta, jolloin\ntuodaan _pirttihampaita_. Sekä äidille että lapselle tuodaan\n\"hampahie\", äidille kalakukkoa, kalittaa, kakkaraa, piirakkaa,\ntshäijyheinää ja sokeria, lapselle kaikenlaista vaatetavaraa. Tuttavat\nmiehetkin pistäytyvät katsomassa ja antavat rahaa, _rahahampaiksi_.\n\nLapsille, kun ne utelevat, mistä pikku sisko tai veikko on ilmestynyt,\non tapana sanoa, että se on löydetty joko lammaskarsinasta taikka\nläävästä, metsästä, lehden leikkaannasta, kalasaunalta taikka järven\nselältä, aina sen mukaan, missä lapsi on maailmaan saatu.\n\n\n\n\n9. VAKKA, KÄTKYT.\n\n\nEnsimmäiset elinpäivänsä saa pienokainen viettää _vakassa_, päreistä\npunotussa korissa. Isän on laadittava vakka, mutta jos isä ei ole\nkotosalla, pyydetään risti-isää taikka isoisää taikka jotakin muuta\nsukulaista sen punojaksi. Vierailla ei lapsen vakkaa juuri mielellään\nteetetä, sillä jos tekijä sattuu olemaan pahantapainen mies, tulee sen\nlaatimassa vakassa makaajastakin samanlainen. Nuoret äidit voivat myös\nnoutaa ensimmäiselle lapselleen kotoaan omalta äidiltään vakan, jossa\ntämä on pienoisiaan tuuditellut. Tätä tapaa ei kyllä oikein mielellään\nkäytetä, siitä kun on seurauksena, että nuorille syntyy enemmän\ntyttölapsia. Jos taas lasta nukutetaan lapsen isänäidin vakassa,\nsaadaan enemmän poikia. Vakkaa ei saa punoa selkä- eikä sydän päreistä,\nsillä niistä tulee makuusija \"kateellini\", niin ettei lapsi kasva, vaan\ntehdään se sydän- ja selkäpäreitten välisistä hyvistä, tasaisista\npäresuikaleista. Ne, jotka osaavat, kutovat viistopujotusta,\n_sipalisteille_, tuohikontin tapaan, ja reunustavat vielä\nyläsyrjän kahden puolen tuohinauhalla, jonka ompelevat kiinni\npetäjänjuurisiteellä.\n\nVakassa makuutetaan pientä tavallisesti kuusi viikkoa. Sen jälkeen\nvaihdetaan vakka _kätkyeen_, joka on matala neliskulmainen laatikko,\nlaudoista tehty. Nuorilla taikka hihnoilla ripustetaan se orteen\nheilumaan. [Nykyään käytetään jo myöskin lattialla heilutettavia\njalaksellisia kehtoja.] Kätkyt, samoin kuin vakkakin, on tehtävä isän\ntaikka edellämainittujen sukulaisten. Heiniä taikka olkia käytetään\n\"perinöissä\", patjoissa, pehmikkeinä. Kun lapsi otetaan kätkyestä,\npannaan patjain sisus kuivumaan ja sijaan työnnetään uusia.\n\nKätkyen jalkapuoleen pistetään kolme kiveä, valkeita tiellä löydettyjä\n\"sälöjä, joita on ukonpilvistä kirvonnut\". Silloin ei kätkyen eläjään\ntartu paha. Kun lapsi rupeaa ymmärtämään, \"malttamah\", sidotaan hihnaan\nkätkyen yläpuolelle leluiksi, \"kukkasiksi\", tiukuja sekä muita helyjä,\nmitä sattuu olemaan. Niillä lapsi \"kukaisteloo ta viihtyy\". Mutta jos\nluullaan lapsella olevan _itettäjän_, pitää kätkyeen asettaa hänen\nvaralleen erikoisia esineitä. Poikalapsen pieluksiin pistetään\nverkonkudelma pärepuun sydämestä tehtyine pikkuisine kalvosimineen ja\nkäpyineen sekä pieni jousipyssy pulikkoineen viritettynä, valmiina\nampumaan. Tyttölapselle taas laitetaan pieni päreestä tehty kuosali\n[kehräpuu] värttinöineen ja kuosalin päävaatteineen. Nämä laitetaan\nillalla muiden maatessa, ja vielä ripustetaan isän housut, puksut,\npirtin oven yläpuolelle. Kun sitten paha \"itettäjä\" saapuu, rupeaakin\nse aseilla työskentelemään, ja silloin itkettämishomma unohtuu. Kun\nitkettäjää näin pidetään kolme yötä muussa toimessa, ei se enää saavu.\nJos pienoinen on otettava mukaan naapuriin taikka työmaille taikka\netemmäksi vierailulle, kuljetetaan häntä makuuvakassa kainalossa. Vielä\npuolivuotisenakaan ei uskalleta vakatta kuljetella, kun pelätään, että\nnivelet menevät sijoiltaan.\n\n\n\n\n10. NIMENANTO.\n\n\nNimetönnä ei lasta saa kauan pitää, eikä nimetöntä voi lapseksi\nsanoa, \"Nimettömäksi\" vain tai \"Nimettömäksi Niikkanaksi\". [Vrt.\n\"Nurmi-Niikkana\" = Tuonen Tuomas.] Syntynyt lapsi ikävöi heti nimeä,\nsillä\n\n    \"Kun lapsi syntyy,\n    ni nimi syntyy.\"\n\n[Kesken syntyneellekin lapselle pitää antaa nimi haudattaessa.]\n\nMutta lapsen nimi ei ole kokonaan vanhempain määrättävissä, vaan on\nvalittava joku niistä kolmesta nimestä, jotka \"nousoo annakasta\", kun\nkäydään papilla tai jollakulla muulla kirja-miehellä heti lapsen\nsynnyttyä katsottamassa. Vaikka syntymäpäivä määrää ja rajoittaa nimen\netsimistä -- on nimittäin asetettava joko syntymäpäivän nimi tai\njompikumpi kahden edellisen päivän nimestä, mutta ei seuraavien päivien\n-- \"nousevat\" nimet kuitenkin \"sukujuonta myöten\", eli samaan sukuun\naina samoja nimiä. Nimen katsottajaksi ei saa mennä kuka tahansa, vaan\ntämän pitää olla \"viisaspäini ta lujaluontoni\", sillä lapsi usein tulee\nnimensä katsottajaan. Lapsen isä tai hänen poissa ollessaan risti-isä\ntai -äiti kelpaavat siihen toimeen. Paras tietysti on isä, sillä\n\n    \"Kenen laps', sen nimi.\"\n\nKun nousee sukulaisien nimiä, niin niitä valitaan, kuolleittenkin\nnimiä, samoin isän. Mutta äidin nimeä ei niinkään mieluisasti oteta,\nsillä \"moämolla on häpie kutsuo lasta omalla nimelläh\". Se nimi kyllä,\nmikä nousee ensinnä, eli syntymäpäivän nimi, olisi aina lapselle\nannettava, sillä \"nimi kun muuttuu, ta osa muuttuu\" ja \"lapsen nimen\nkun vaihat, ta osan vaihat\". Katsottua lapsen nimeä\n\n    \"ei pie huhuten tuuva\n    eikä karjuen katshella\",\n\njotta sen saajasta tulisi \"tasapäini, hyvämielini eikä mikänä\nrämykesseli\". Heti kun nimi on katsottu, aletaan lasta sillä nimellä\npuhutella, vaikka tämä ei vielä ole ristittykään.\n\nKreikanuskoiset karjalaiset ovat, kuten tunnettua, saaneet\nristimänimivarastonsa kirkkonsa välityksellä kreikkalaisesta\nnimistöstä. Mutta tämän nimistönsä ovat karjalaiset muodostaneet oman\nkielensä mukaiseen asuun, keksien monesti hyvinkin hauskoja,\nonnistuneita sekä sointuvia puhuttelunimiä. Niinpä esiintyy\nkarjalaisina miehenniminä:\n\n    Akiima        Jeku           Lari          Mitro\n    Ananie        Jeremie        Levo          Moissei\n    Harittana     Jehu           Leva          Oleksei\n    Hermana       Jepu           Lemetti       Alekki\n    Hemma         Joako          Leenter'      Omelie\n    Hilippa       Jaska          Levonttie     Onukkaini\n    Hilppa        Jouhko         Loasari       Ontippa\n    Hilvana       Jouna          Lokiina       Oppa\n    Himppa        Jyrki          Lukka         Ontrei\n    Homa          Jogori         Luukas        Onu\n    Huohvana      Kalina         Maksima       Onttoona\n    Huokka        Karppa         Makarie       Ontto\n    Huotari       Kassan         Maikku        Onuhrie\n    Huoti         Kauro          Markki        Nuhri\n    Iivana        Kirilä         Matvei        Nuhriaini\n    Iipi          Kiija          Meku          Ossippa\n    Ilja          Kliimo         Miina         Pankro\n    Ilju          Lemetti        Miihkali      Parppei\n    Ipatti        Kontratta      Miikkula      Pekko\n    Ippi          Komi           Miitrei       Petri\n    Ipu           Kormila        Mihheil       Petter\n    Jarassima     Komi           Mikihvoora    Pekko\n    Jana          Kostja         Mikittä       Poavila\n    Jehhimä       Kristana       Mirona        Poavo\n    Jeppi         Krista         Mikki         Poavuska\n    Jessu         Kusma          Mikko         Prokko\n\n    Riiko         Semenä         Tshanu        Triihvo\n    Risto         Siitari        Tanila        Trohkima\n    Romana        Simppa         Tonu          Vasko\n    Roupe         Simana         Tero          Vaslei\n    Rotjo         Simo           Teppana       Vatshu\n    Sahharei      Semena         Teppo         Vatjei\n    Savina        Sinkki         Timo          Vavuli\n    Savasti       Soava          Tiitus        Voassila\n    Samppa        Samuli         Torohvei      Varahvontta\n\nNaisten nimistö on niukempi. Siihen kuuluvat esim:\n\n    Anni          Julia          Okahvi        Souhja\n    Annu          Katti          Akahvi        Stepanie\n    Annikka       Liisaveta      Olka          Stepu\n    Arhippina     Malanie        Onu           Stepukkaini\n    Auvuusa       Malu           Tsholgana     Tatjana\n    Hoto          Malukkaini     Oljona        Toarie\n    Hotora        Manukka        Onju          Vassi\n    Houri         Marppa         Onessa        Varvana\n    Iro           Matro          Outi          Veera\n    Jelenä        Mauro          Paraske       Vieruska\n    Jeli          Moarie         Seluhviina    Vietossa\n    Jeliita       Natalie        Sevi          Uljana\n    Joukenie      Natu           Sikli         Ulitta.\n    Jouki\n\nJos vasta syntynyt lapsi huomataan kovin heikoksi, kastetaan hänet\npaikalla, joku eukoista tekee parhaansa mukaan toimituksen. Mutta jos\nlapsi on terve, kastetaan hänet vasta viikon tai parin kuluttua, vaikka\n\"käsky\" kyllä olisi kastaa kolmiöisenä, jos vain pappi on saatavilla.\n\nPienoista kastamaan tuodaan pappi kotiin. Ristille kannetaan lapsi\naivan alasti, \"ripo rihman kiertämättä\", vain vaatepalasella\npeitettynä. Kun pappi on kastanut pienoisen veteen, panee hän paidan\nhänen ylleen, sitoo vyön paidan ympäri uumille ja ripustaa ristin\nkaulaan. Niinkuin sanotaankin:\n\n    \"Laps ristih, nahmo [nauha] rintah,\n    ja siitä risti kaklah,\n    rinta umpeh, vyö vyölle.\"\n\nSillä ristimättömälle lapselle ei saa panna ristiä kaulaan eikä vyötä\nvyölle.\n\nSiitä lapsesta, joka päristelee, kun on otettu vedestä, niin että vesi\nräiskyy ympärille, tulee virkku eläjä. Mutta siitä, joka itkee kovin\ntoimituksen tapahtuessa, ei tule eläjää enempää kuin siitäkään, joka\nristivedestä otettuna nukahtaa äitinsä syliin.\n\n    \"Oli, mäni, suli, palo\n    niinkun ristivesi\",\n\nsanotaan. Toimituksen jälkeen viedään ristivesi ulos ja heitetään\njonkun huoneen alle, jottei joutuisi tallattavaksi. Se on ristiäidin\ntai risti-isän vietävä. Ensin sillä kuitenkin puhdistetaan lapsivaimon\n\"pakanat\" (saastaiset) ruokailuastiat.\n\nKummeja kutsutaan kaksi: mies ja nainen, eli _ristitoatto ja\nristimoamo_. Näiden pitää olla aikuista rahvasta ja sukua sekä\nkeskenään että lapsen vanhemmille. Sillä kastetilaisuus saattaa\nvieraatkin toisilleen niin sukulaisiksi, etteivät nämä esim. enää,\nvaikka mielikin tekisi, voi mennä toistensa kanssa naimisiin. Kummit\novat sitten kuomia lapsen vanhemmille, eikä niin läheisiä sukulaisia\nole ketään kuin _kuomakset_. [Kuomaksia ovat keskenään lapsen vanhemmat\nja kummit.] Nämä ovat niin läheisiä, ettei heidän pitäisi milloinkaan\nkeskenään riidelläkään, sillä jos he riitelevät, joutuvat toisessa\nmaailmassa kiveä nuolemaan. [Nykyään myös useasti poapo pitää lasta\nristillä ja vain yksi kummi on läsnä, pojalla risti-isä, tytöllä\nristi-äiti.] Lahjaksi kuomilleen antavat lapsen vanhemmat sukkia,\nkintaita, paidan, pyyhinliinan, housut, ja kuomat taas puolestaan\nantavat lapselle lahjojaan, risti-isä pitovaatetta ja risti-äiti\npaitavaatetta. Mutta kun lapsi jo rupeaa kävelemään, tuo risti-isä\nlapselle kaulaan _hopearistin_ ja risti-äiti antaa _koko puvun_. Kun\nlapsi on jo isohko, muistaa hän tästä itsekin, että \"ristimoamo toi\nmiula voattiet peällä, ta ristitoatto toi rissin kaklah\". Jos risti\näiti ei ristilapselleen lahjoittaisi pukua, tulisi tämä toisessa\nelämässä häntä vastaan alastomana. Kuomain tuomat lahjat on\nvanhempain taas \"vastattava\" pukuvaatteella, paikalla (liinalla),\nvartukolla [esiliina], sukalla, kintaalla, miten kukin mielii. Ja niin\nkäy, että\n\n    \"Kohallah on kuoman lahjat,\n    parissoiksi poapon lahjat.\"\n\nSillä poapolle on myös lahjoitettava palkkioksi hänen avustaan ja\nhoidostaan, eikä hänen tietysti tarvitse antaa vastalahjoja. Poapo\nonkin lahjottava hyvästi, hänelle pitää antaa mekkoa, paitaa, liinaa,\ntakkia ja kinnasta sekä leipää, suolaa sokeria, rinkeliä, tshäijyheiniä\nja saippuaa. Erityisesti on annettava _kintaat_. Sillä poapo ne hyvin\ntarvitsee käsiensä suojaksi toisessa elämässä, jossa hänen pitää\n_tshiilahaisia_ [nokkosia] nyhtää. Ja kun poapo on hoitanut kolme yötä\nvaimoa ja lasta, pitää vaimon pestä hänen kätensä saippualla ja vedellä\nja \"ruotshinsuolalla\" [ruotshinsuola, Suomesta ostettu, on väkevämpää\nkuin muu suola]. Muuten poapon pitäisi toisessa elämässä olla aina\nkädet kyynäspäitä myöten verissä. Pesun jälkeen kumartaa vaimo poapolle\njalkaan ja sanoo:\n\n    \"Spassipo, poaposein, hoitamoas!\"\n\n\n\n\n11 LAPSUUS.\n\n\nMonet vaivat voivat pientä lapsukaista kiusata. Ellei hän ole kyllin\nvahvasti suojattu varauksin, saattavat pahat ihmiset hänet helposti\nsilmätä. Jos pienokaiseen ovat _silmäykset_ tarttuneet eli hänet on\n_suuveltu_, jolloin hän on aivan äkkiä tullut kovin kipeäksi, voidaan\nhänet päästää esim, siten, että hänet asetetaan synnyntäsijalleen ja\nsiinä, jos hän on tyttö, astuu äiti hänen ylitseen ja sanoo:\n\n    \"Kun suulla suuvellah,\n    ni persiellä peässetäh!\"\n\nMulta jos lapsi on poika, tekee taatto nämä temput. \"Suudeltu\" lapsi\nvoidaan parantaa myös siten, että hänet asetetaan pöydän jalkojen\n\"keselle\" ja niskaan valetaan vettä seulan läpi; seulaan on pantu\nlusikka, härkin, kauha ja piirainpaalikka. Saman seulan läpi valetaan\nvettä vielä _karsinaovilla ja pirtin kynnyksillä_. Valettaessa\nsanellaan:\n\n    \"Kenen ollet keksinnöissä?\n    Kun ollet sulasanoissa,\n    naisten noarojen sanoissa,\n    hivuspitkän pinnehissä,\n    miesten mieliarveluissa,\n    jouhileukojen joruissa,\n    kusisuijen suuteluissa,\n    ken lienöy katehin katshon,\n    silmin kieroin keksin,\n    silmät vettä vuotoa,\n    rasvana rapettoa,\n    tuoh tuimaseh tuleh.\"\n\nTavallisesti saa maitoa imevä pieni lapsi suuhunsa valkean _talman_.\nSitä parannetaan siten, että pannaan marjavettä lapsen suuhun. Monesti\nmyös pienoisen _korvaan pistää_. Siihen on hyvä apu, kun pannaan\nkaulaan _piissarinauha_ (lasihelminauha) ja kolme _liinankuitua_,\njoihin on kiinnitetty _sulkkua_ (silkkiä) sekä neljä _mavonhammasta_.\nTerveeksi tekevä vaikutus on myös semmoisen vaimon nännimaidolla, joka\nei ole saanut muuta kuin yhden poikalapsen. Kun lapsella kipeytyy _suun\nseutu_ kiukaan hinkalon sopriskelemisesta, on tapana ottaa tulisia\nhiiliä _luotaselle_ (lautaselle) ja niitä siinä puohdella. Silloin\ntoinen kysyy: \"Mitä puohat?\" Puohtaja vastaa: \"Puohan mie tulta tulen\nlentimeh!\" Kolmeen kertaan näin kysytään ja vastataan ja puohdetaan\ntulta.\n\n_Vihoaja_ kun on lapsessa, tehdään syöjän eli vihaajan voidetta,\npannaan yhdeksää laatua: \"keänmarjoja\" (näsiänmarjoja), lamppuöljyä,\nnännimaitoa, lampaan kakaroita, tupakkaa, ruutia, \"mer'ajua\", viinaa ja\nkanverttia _suleikkaan_ (lasipulloon) ja tällä sekoituksella voidellaan\nalakuulla kolmella kynnyksellä toisen ja neljännen arjen (tiistain ja\ntorstain) iltana. Muuna aikana ei syöjää saata lumota. Vihaaja voidaan\najaa pois myös siten, että synnyntäsijalla vasta mainittuina iltoina\npainellaan alastonta lasta isän lusikalla ja sanellaan:\n\n    \"Hympyräini, sympyräini,\n    liinansiemen suurukaini,\n    heröä pois, Hiien hakki,\n    syömästä, kaluomasta,\n    veriluita louhtamasta!\n    Elä syö syntynyttä,\n    elä kaluo kasvanutta,\n    syö syntymättömie,\n    kaluo kasvamattomie!\n    Lihansyöjä kuivakkah,\n    luunpurija puuttukkah,\n    lihansyöjä, luunpurija,\n    jäsenien järkyttäjä!\"\n\nToiset painelevat samoja lukuja lukien kolmella saunankiukaasta\notetulla kivellä, jotka sitten haudataan pirtin sillan alle karsinan\nmultimuksiin.\n\n_Eltta_ kasvattaa lapsen ranteisiin sekä jalkojen niveliin patit. Sen\nlääkkeiksi noudetaan hiirenkorvalla olevia koivunlehtiä, joita\nkeitetään vedessä. Lasta hierotaan sitten keitetyillä lehdillä ja\nhaudotaan vedellä. Lopuksi sidotaan lehtikääreet kipeisiin niveliin.\n\n_Harjaksia_ poistetaan lapsen selästä siten, että selkää kylyssä\nhierotaan nännimaidolla ja vehnäjauhoilla. Sitten sidotaan päälle\nsulkkupaikka (silkkiliina) ja lapsi lasketaan levolle. Siinäpä\n\"harjakset\" irtautuvat selästä sulkkupaikkaan.\n\n_Napaa syöpi_ silloin, kun napa avautuu ja alkaa visvoa. Siihen on\nsyöjänvoide hyvä lääke, sekä lisäksi piipunöljy. Voitelemisen jälkeen\nsidotaan navan peitoksi puolen kopekan raha. Varsinkin silloin, kun\nnapa rupeaa kovin nousemaan, painetaan sitä alas tällä keinoin.\n\nMutta napa voi joskus joutua _liikkumaan_, jos irtautunut navantynkä on\nhuolimattomasii kätketty. Siitä tulee ankara kipu vatsaan, ihmisellä\nkun on \"valtio\" (valtasuoni) navan edessä, ja se rupeaa liikkumaan.\nEikä terveys palaa ennenkuin \"napa ta valtio\" on laitettu entisille\nasemilleen. Vanhaan aikaan oli eräänlaisia _napapatasia_, varta vasten\ntehtyjä pieniä, noin juomalasin kokoisia savikuppeja. Niillä vedettiin\nnapa paikoilleen sillä keinoin, että pantiin navalle pari pyöreätä\npaperipalasta ja paperipalasille liinankaavetta, joka sytytettiin\npalamaan; palanen painallettiin samalla kumolleen tulen yli. Tulen\npalaessa veti palanen napaa sisäänsä päin puristuen ihoon kiinni ja sai\nolla siinä siksi kunnes itse irtautui.\n\nKolme kovaa saa joka lapsi kokea. Ensimmäinen on _hammastauti_, toinen\non _jalkatauti_ ja kolmas kova on silloin, kun rinnasta _vierautetaan_.\n\nKun lapselle alkaa puhjeta _hampaita_, lämmitetään kyly ja hampaiden\nsaajaa kylvetetään vienossa löylyssä. Monella lapsella silloin onkin\nkova vaiva, vaikka ei saata sitä puhumalla valittaa. Sanotaankin: \"Kun\nmoamo tietäis sen tauvin, mi lapsella on, kun hampahat alkaa tulla, nin\nvärttinöillä kylyn lämmittäis\". Jos lapselle tulee hampaita nuorena,\noppii hän jo nuorena puhumaankin. Silloin vasta, kun on \"täyvet\"\nhampaat, rupeaa lapsi puhumaan. Ken taas syntyy hammas suussa, siitä\ntulee kaiken maailman tietäjä. Kun maitohammas lähtee suusta, heitetään\nse kiukaalle ja sanotaan:\n\n    \"Hiirillä sittahammas,\n    miula kultani!\"\n\n_Jalkatautia_ potee lapsi siihen aikaan, kun hän alkaa opetella\nkävelemään. Vatsa on raukalla silloin kipeänä ja useasti hän antaa\nylen. Sairaan tuskia koetetaan helpottaa siten, että hänet viedään\nsaunaan, kylvetellään ja jalkavarsia ojennellaan. Pienoista autetaan\nvaikeassa kävelytaidon oppimisessa myöskin _loukkoskammilla_ eli\n_elämänlaudoilla_ [elämänlauvat on vanhan rahvaan käyttämä nimitys\n\"Lase laps' elämänlautoih\"], reikäjakkaralla. Siinä saattaa lapsi,\näidin puuhaillessa muuta, seisoskella ja ympäri lattiaa hiihdellen\npanna toimeen kävelyharjoituksia.\n\nKuuden viikon ikäisenä kielas lapsi jo \"malttaa\", tajuaa puheen ja\nalkaa nauraa vastaan puhuttelijalle. Monesti lapsi kätkyessä maatessaan\nitsekseen omia aikojaan ääntelee sekä hymyilee ja askartelee käsillään.\nSilloin hän \"anhelin kera nakraa ta pyhän Pohorotshan kera pakajaa\".\nSitä lasta eivät ole vanhemmat vielä kirosanoilla käsitelleet. Kun\nvanhemmat kirosanoja käyttäen käsittelevät lasta, vetävät he\npienoistaan kädestä kadotukseen.\n\nKun lapsi varttuu niin isoksi, että osaa leikkikaluja käsitellä,\nvalmistellaan niitä hänelle kaikenlaatuisia. Isä huolehtii pikku\npoikansa, äiti tyttösensä leluista, \"kukkasista\", nuoremmille lapsille\nlaittavat myös vanhemmat siskot ja veljet yhtä ja toista. Poikalapselle\nvuollaan puusta _heposia, rekiä ja pissaleja, seppiä_ [meilläkin hyvin\nyleiset parivasarat] ja _Loasareita_ [Sahuriukko], taivutellaan\npäreestä kierukoita, _krinkelejä_, valmistetaan _verkonkuvelmoja_.\nSitten isompana tehdään monenlaisia pelausesineitä: _juria_ [Meillä\nainakin poikain keskuudessa \"jurkan\" niinellä tuttu nelisivuinen\nnapinpeluunaappero. Yhdellä sivulla risti, joka merkitsee: \"soa\",\ntoisella piste \"panna\", kolmannella ristikko l. pelto \"kaikki\", neljäs\nsivu on tyhjä \"ei mitään\"], _poaskoja_ [lehmän kynsikoperoista tehdyt\npelauspalikat], _kyykkipoalikoita_ [Leikkipaikat, joita lapset\nkäyttävät pirtin lattialla, aikuiset pelaavat kesällä ulkona] ja\n_valopuikkoja_ [pärepuikkoja, joita pudotetaan kourasta koko kasa\nkerralla lattialle ja siitä koetetaan onkia erilleen, niin etteivät\ntoiset puikot liikahda. Toiset puikot lovettomia, toisissa lovia 1-25.\nPuikko, jossa on 10 loukkua, on keisari, 15-loukkuinen on Iivana,\n25-loukkuinen kuningas] sekä konstiesineitä, _vanginlukkoja_. Tytöille\ntaas laitetaan vaatteista nukkia, joilla he aikaansa kuluttelevat.\nIsompana saavat he neulan ja rihmaakin, jotta voivat itse opetella\nompelemaan \"kukkasilleen\" pukuja. Poikasienkin peleihin he saattavat\nottaa osaa: poaskoilla leikkimiseen, valopuikkojen onkimiseen,\nrinkeleillä kaupantekoon ja muihin -- Leikkikalujaan säilyttävät lapset\ntuohesta tehdyissä _lapin vakoissa_ sekä tuohesta taikka päreestä\nvalmistetuissa vakkasissa, _kukaisskorpissa_.\n\nLapset ovat vanhempien käskyvallan alaisia. \"Sitä vassehan se moamo\nlapsen soa, jotta iestäh käsköy\" ja \"toatto on lapsen herra\", sanotaan.\nÄiti onkin lapselle \"puoli jumaloa\" eli \"moallini jumala\". Lapsen pitää\nniin kuulla äitiä ja uskoa, että \"min moamo lupaa, sen Jumala antaa,\nmutta mitä moamo ei lupoa, sitä jumalakana ei anna.\" Niin \"kal'l'is\" on\näiti. Mutta isä ei ole niin arvokas, vaikka onkin \"lapsen herra\".\nLasten pitää häntä taas pelätä, sillä \"toatto on päivästoarosta\"\n(staarosta, kylänvanhin) eli jokapäiväinen \"sutja\", tuomion antaja ja\ntoimeenpanija. Lasten täytyy aina pelätä, \"kun on päivästoarosta\nkoissa\". Vastoin vanhempain tahtoa ei ole hyvä tehdä milloinkaan, ei\naikuisenakaan. Sillä vielä kolmekymmentä vuotta kuolemansa jälkeen\nsaattavat vanhemmat \"moaemästä\" vaikuttaa lapsen elämään joko auttaen\ntai häiriten. Varsinkin tottelematonta lasta he \"upottavat\". Sillä\n\"verivanhemman kosto on niin kova, se kolmekymmentä vuotta voi\nupottaa... veri kostuo huutoa\".\n\n_Ohranjyvän_ päivässä lapsi kasvaa ja jykenee, samoin taas ihminen\nvanhetessaan ohranjyvän päivässä vanhenee ja kepenee, \"ku imehnini\nalkaa vanheta ta lihat lanketa\".\n\nKahteentoista vuoteen asti pidetään lapsia tavallaan sukupuolettomina\nolentoina. Sillä siihen asti voidaan antaa siskojen ja veljien nukkua\nsamoilla sijoilla, mutta kaksitoista vuotta täyttäneitä ei enää saa\nsamalla tilalla makuuttaa. Äiti taas ei saa kuutta vuotta vanhempaa\npoikalasta vieressään vuoteella lepuuttaa.\n\nKuuteentoista vuoteen saakka on lapsi alaikäinen, hänellä on vielä\n\"moamon nännimaito suupuolessa\". Siihen asti pitää vanhempien vastata\nhänen tekemistään synneistä ja pahoista töistä. Isä ja äiti joutuvat\nniistä tilille, sillä\n\n    \"Min laps' loatiu,\n    sen vanhempi vastoau.\"\n\nMutta kuusitoistavuotiaasta lähtien on lapsi itse teoistaan\nvastuunalainen.\n\nVasta viidenkolmatta ikäisenä on \"naisimehnini täyvessä mielessä ta\nkasvussa\". Mutta miehellä on täysi voimansa ja vartensa jo\nkaksikolmattavuotisena, joskin hänellä on täysi mieli vasta\nkolmikymmenvuotiseksi päästyään.\n\n\"Siitä ei enämpi tarvitse vuottoakkana, jotta mieli lisäytyy\".\n\n\n\n\n\n\nKUOLEMA\n\n\n\n\n1. TAUDEISTA.\n\n\nIhminen vaeltaa maan päällä kuin ainaisen vihollisjoukon ympäröimänä,\nhänet voi tavata tauti täällä taikka saavuttaa surma tuolla. Hänellä on\naina \"surma olkapäillä, kalmalauvat hartioilla\". Sillä \"imehnisellä on\nkakstoista surmoa ta siitä vielä päällä se surma, kun toini hengen\nottau\". Ken kuolee tautiin, ken hukkuu veteen, ken sortuu puun alle,\nken minkä tapaturman kohtaa, jonka Jumala on \"suutin\", säätänyt, jo\nsyntymypäivänä. \"Vain se on suutimaton surma, kun toini toisen tappaa.\nSe on smert [ven. smert = kuolema], se ei ole Jumalan sallima\".\n\nTauteja on kahdenlaatuisia: on _oikeita jumalan tauteja_ sekä _pahasta\nrahvaasta lähteneitä_ taikka muuten _poikintoimin hinkautuneita_ eli\ntarttuneita. Jumalan lähettämiä ovat _ruvet_ ja kaikki muut\n_maankulkijat taudit_, kuten _kuumatauti eli lavantauti_ ja\n_kulkkutauti_ sekä _hinku_ ja _toppa_ (yskä), vielä _moru_ [tauti, joka\nliikkuu ilmassa, tukkii joka nivelestä ja niinkuin kissa kynsii\nnahkaa], _kohelma_ [sekin liikkuu ilmassa, se katkoo joka paikan, pitää\nnivelet kipeinä ja hellinä] ja _romuska_ [se pitää kipeänä pari kolme\npäivää, on pahoinvointi, pää kipeänä, ei voi syödä]. Myös se, joka\nmuuten tulee \"kipieks, läsii läsittäväh ta kuoloo\", sortuu \"jumalan\ntautiin\". Sanotaankin, että hän kuoli oikeaan jumalan tautiin.\n\nTaudit kulkevat ilmassa taikka matkalaisten mukana. Sentähden ei\nkoskaan pitäisikään, kun joku tulee pitkältä matkalta, mennä häntä\nvastaan eikä katsoa tulijaa. Siitä voi tauti tarttua.\n\nRupia on _kolme sisarusta; suur'rupi, hernehrupi ja tuhkarupi_;\nSuurrupi on vanhin ja vihaisin, keskimmäinen on hernehrupi ja nuorin\nsisar on tuhkarupi. Sisaruksia, varsinkin vanhinta, pidetään Karjalassa\nhyvin \"palviesella ta lyylitelläh\". Vanhimmalla on oma nimensäkin, jopa\noikein isän nimellä mainittu. \"Ospitsha Ivanovnaksi\" sitä nimitellään.\nKun kuullaan sen saapuneen naapuriin vierailulle, mennään sitä\nkutsumaan omaankin kotiin \"kostih\". Laitetaan talossa kaikki kuntoon,\npestään pirtin lattiat, lautshat, laavosniekat, pannaan puhtaat päälle\nja hankitaan parasta pöytään. Sitten käydään oikein lasten kera\nnaapuriin, ristitään silmiä, kumarretaan sairasta ja sanotaan:\n\n    \"Ospitsha Ivanovna,\n    rupi jumalan luoma,\n    lähe meillä kostih!\n    Myö läksimmä silma käymäh meillä kostih.\"\n\nKun näin hyvitellen käydään kutsumassa, niin \"Ospitsha Ivanovna\" sitten\nkostiin tultuaan paljon kepeämmästi pitelee sairaita.\n\nMutta vasta sen jälkeen, kun rupi on taloon tullut, on sitä oikein\nmielin kielin pidettävä, jottei se pääsisi \"seäntymäh\". Koko sinä\naikana, minkä se on talossa, ei saa riidellä eikä nauraa, ei viinaa\nviljellä, ei pestä pirttiä eikä vaatteita, ei saveta pirtin kiuasta, ei\nkeritä lampaita eikä teurastaa eläimiä. Metsänkävijä ei saa mennä\nmetsälle eikä surmata hiirtäkään. Ei myöskään saa lehmää käyttää\nhärällä. Eivätpä pariskunnatkaan, oli heitä talossa kuinka monta\ntahansa, vaikkapa vieraitakin, sivullisia, saa silloin yksillä\nvuoteilla levätä. Kaikki eri sukupuolien välinen yhdyselämä on siksi\najaksi kerrassaan lopetettava. Muuten \"Ospitsha Ivanovna\" vasta oikein\nsydäntyy.\n\nSairasta, jota mukautetaan _tshupussa_ (uuniseinän puolessa pirttiä)\n_saviessan_, uutimen, takana, ei saa näyttää vieraille, ei varsinkaan\nnaineille miehille eikä vaimoille; vain nuorille pojille ja tytöille\nsekä siivoille leskille voidaan näyttää. Kun syötävää viedään\nsairaalle, puhutellaan kumartaen:\n\n    \"Ospitsha Ivanovna,\n    rupi jumalan luoma,\n    nouse murkinalla!\"\n\nSaunassakin sairasta käytetään, kuljetetaan \"Ospitshaksi\" kutsuen\nkylyyn ja kylvetetään oikein jumalan sanoin. Vain lesket kelpaavat\nkylyssä käyttäjiksi. Samaan kylyyn ei saa sitten lapsivaimo suinkaan\nmennä kylpemään, ei myöskään karhun repimää lehmää [Karjalassa on\ntapana käyttää karhun repimää lehmää kylyssä] saa sinne viedä, ellei\ntahdo rupea suututtaa.\n\nJos \"Ospitsha\" on saanut jostakin syystä aihetta sydäntyä, pitää häntä\nkoettaa hyvitellä. Pirtin pöydälle laitetaan murkina. Kolmea yhdeksää\nlajia ruokaa pitää siihen saada, kaikkea mitä vain suinkin on talossa\nja mitä voidaan hankkia. Sitten sairas \"Ospitsha\" nostetaan syömään ja\njoka lajia ruokaa annetaan suuhun, ristitään ja kumarretaan, syötetään\nja juotetaan, palvellaan kuin parasta vierasta. Samoin sitten talon\nmuitakin lapsia syötetään ja palvellaan. Vieläpä kutsutaan\nnaapureistakin lapsia samaan pöytään osaansa ottamaan.\n\nKun sitten rupi rupeaa lähtemään pois, _kaimataan_, saatetaan häntä:\n\n    \"Nyt on syöty syömät, juotu juomat,\n    pietty piot parahat.\n    Kun hyvänä vierahana tulit,\n    ta parempana mäne!\"\n\nEntisaikaan oli \"Ospitshan\" tapana vierailla joka seitsemäs vuosi.\nHänellä oli määrätty piirinsä, ja sitä kiertäessään hän viipyi juuri\nsen ajan.\n\nNuoremmat rupisiskot eivät ole niin vihaisia, mutta lyylillä on\nniitäkin pidettävä, jotteivät \"seäntyis\". Ainakin tuhkarupea eli pientä\nrupea. \"Ospitsha Ivanovniksi\" niitäkin pitäisi puhutella. Vieläpä\n_panorupeakin_ on samoin \"varotettava\".\n\nTuhkaruvella on sama piiri käytävänä kuin suurellakin ruvella, mutta\nkun se toimittaa vierailunsa joutuisammin, saa se pikemmin piirinsä\nkierretyksi. Hänen vierailukiertonsa kestääkin vain kolme vuotta.\n\nMilloin taas muut maankulkijataudit, varsinkin kuumatauti eli\n_suurtauti_ -- sen kiertoaika on seitsemän vuotta, kuten suuren\nruvenkin -- uhkaavat kylää, koetetaan niitä karkoittaa _tulella_.\nPoltetaan pihalla, vajojen kynnyksillä, sintshissä, pirtissä ja pirtin\nkiukaassa kaikenlaisia karkeita aineita: tervaa, tervariepua,\npirunpaskaa, mer'ajoa, kenkirajoja, katajan-, kuusen- ja petäjänhavuja,\nkesunkantoa. Tervalla tehdään risti pirttiin oven kamanaan;\nulkopuolelle sintshin taikka pirtinoven kamanaan maalataan tervalla\nhevosen kuva ja mies hevosen selkään pyssyineen ja miekkoineen,\nkeihäineen. Se on siinä vartioimassa pahoja pirttiin pääsemästä.\n\nMutta jos tauti on taloon ennättänyt eikä ala pois hankkiutua,\nlakaistaan pirtin lattia, pyyhitään kaikki paikat ja rikat lennätetään\npellolle, poltetaan tervarättien mukana ja manataan:\n\n    \"Mäne tuonne tulen tuimasen sekah,\n    pahan vallan valkieh!\n    Kun olet tuulin tullun,\n    ni tuulih ni mäne!\n    Onnakko sie tähän taloh tulit\n    ikuisilla istuimilla,\n    polvisilla portahilla?\n    Mäne huuten helvettih,\n    parkuon pahah moah!\n    Mäne, konna, kotih,\n    ilkie, isäntihis,\n    paha, maillas pakene!\"\n\nUseasti on jo sairaalla itsellä \"tojistus\" sydämessään, että tauti on\njumalan tauti. Mutta ei sentään aina. Silloin on turvauduttava\ntietäjiin, joita on aina joku joka kylässä. Tietäjät arvottelevat, onko\ntauti _peästämätön_ jumalan tauti, vai _peässettäävä_ panentatauti.\nArvoitteleminen tapahtuu siten, että katsotaan viinapikariin taikka\nteevadille kaadettuun elohopeaan taikka kaadellaan vettä astiasta\ntoiseen ja siitä tutkitaan.\n\nMutta tietäjä ei saa aina selville panentataudin oikeaa syytä ja\nsyntyä. Silloin luettelee hän kaikki mahdolliset tuskien _synnyt_:\n\n    \"Mist' on pulmat puuttun,\n    taikiet tapahtun:\n    kivestäkö, kannostako,\n    vaiko vatturauniosta\n    vaiko kuollehen kojista\n    eli männehen majasta,\n    satalauvan lappiosta?\n    Vaiko lummehkorjuhun kojista,\n    vesihiien hinkalosta,\n    limaparran liepiestä?\n    Elikkä onko tuska tuulin tullun,\n    eli onko kiihtyn kiroista\n    poahtun pahoista sanoista?\"\n\nSen jälkeen manaa tietäjä pahat takaisin lähtöpaikkoihinsa.\n\nTaudit ja sairaudet saattavat siis hinkautua neljältä eri suunnalta:\n_maasta, kalmasta, vedestä ja kiroista_, siis kaikkialta, missä ihminen\njoutuu liikkumaan: nurmilta, pelloilta, vesiltä, rannoilta, metsistä,\nhetteistä, vuorisia, vaaroista, kiviraunioista, kalmistoista, jopa\nilmasta ja tuulistakin, puhumattakaan siitä, että pahat ihmiset voivat\nnostaa kontion, käärmeen, sammakon, sisiliskon, herhiläisen,\n\"ampujaisen\", hammasmadon, raudan, tulen, veden, puun, kiven, pakkasen\nihmistä vihaamaan ja vahingoittamaan. Mitkään näin saadut taudit eivät\nole Jumalan sallimia sairauksia, vaan ne ovat kaikki poikentoimisia\nkipuja. Jos ihminen _pölästyy_, säikähtää, jotakuta laikka jossakin\npaikassa, on hinkautuminen herkempi ja niin saatu tauti pahempi. Mutta\npitää aina säikähdettyään, kun pelkää hinkautumista, katsahtaa vasemman\nolan yli sylkäistä ja sanoa:\n\n    \"Muissan mie tämän paikan,\n    ta i tämän päivän.\"\n\nVarsinkin _meltoluontoiseen_ ihmiseen, joka on hyvin pelokas, tarttuu\nkaikki helposti, mutta jäykkäluontoiseen, joka ei niinkään pelkää,\neivät niin helposti pahat tartu.\n\n_Maasta_ voi saada hinkautuman monella tavalla. Pellosta esim, saattaa\npaneutua maahinen, _moahini_. Sitä manataan:\n\n    \"Moan tyttikö olet, vai mannun tytti,\n    pihan tyttikö olet, vai pellon tytti?\"\n\nVetisestä paikasta, savikosta, likarapakosta, hetteestä taikka kaivosta\nsaattaa tarttua _vesimoahini_, jonka synty on\n\n    \"Vesihiitto Väinön poika,\n    syöviitto Kalevan poika.\"\n\nKuivilta mailta taas takeltuu _kuivamoahini_, minkä eno on.\n\n    \"akka manteren alani,\n    poika pellon pohjimmaini.\"\n\nVielä kylystäkin voi maahinen, _kylymoahini_, hinkautua. Sen emo on\n\n    \"rupi-tyttö. ruskie neiti\".\n\nKylyn vesikaukalosta, johon kuumennuskiviä on laskettu, taikka\nlautasien rikoista se tarttuu ja rökähyttää ihon tuville.\n\nMetsä saattaa hinkautua, jos siellä ollessa pelästyy jotain, samoin\nmyös, jos säikähtää nähdessään karhun repimän lehmän taikka\nmetsästäjäin tuoman karhun, linnun, jäniksen tai muun metsänelävän.\nSiitä voi _metshännenä_ tarttua ja vaivata varsinkin yöllä. Se on\n\n    \"Mielikki metosen tyttö,\n    salakoaren vaimo kaunis\",\n\njoka käy vaivaamaan. Sen kivuista päästetään siten, että valetaan\nvedellä, joka on kolmesti kiehutettu -- pitää kiehuttaa kolme kertaa,\nsillä _metshänemä_ on äkäisin haltia --, ja vesi viedään metsään kolmen\ntapionkannon juurelle. [Tapionkannoksi sanotaan tuoreen puun juuresta\nkohoavaa n. parin korttelin korkuista _tuoretta kantoa_.] Metsä saattaa\nmyös hinkautua metsäpirtistä yhdessä maahisen ja veden kanssa.\n\nToisinaan on myös _moanpaikka_ semmoinen, ettei se suvaitse asujaa.\nSiinä voi eläjä tulla kipeäksi: rupeaa vähitellen nuurumaan ja\nnuurumaan, ei maistu ruoka, ei tiedä, mikä lienee vaivana. _Moanemäntä_\nja _moanhaltie_ on toisin paikoin niin \"tshippus\", juonikko ja helposti\nsydäntyvä. Silloin pitää maan-emäntää tervehyttää:\n\n    \"Terveh moa, terveh manto,\n    terveh piha, terveh pelto,\n    terveh tervehyttäjälle!\"\n\n_Kalma_ taas tarttuu, kun pelästyy kuollutta taikka sellaista, mikä on\njossakin yhteydessä kuolleen kanssa, esim, arkunlastuja ja kuolleen\nvaatteita. Voipa se myös tarttua, jos kuulee äkkiä kuolinsanoman.\nSamoin hinkautuu kalma helposti kalmistosta, jopa siitäkin, että menee\nkalmiston kyljitse ristimättä silmiänsä. _Vesikalman_ saa, kun pelästyy\nkuolleen vaatteita rannassa pestäessä, ja ristimättömänä kuolleesta\nlapsesta voi tarttua _ristimätön kalma_. Kalmasta päästettäessä\nvalellaan vedellä ja vesi viedään kalmistoon.\n\n_Vedestä_ voi helposti saada hinkautuman, jopa siitäkin, että\n_kuvahaistaan_ katselee joko kasvojaan pestessä laikka juodessa tai\nmuuten vettä silmätessä. Vesillä liikkuessa, kalalla käydessä, voi\nkaikkein helpommin saada tartunnan. Vesiltä muuten on hinkautuminen\nherkempi kuin mistään muualta, sillä _vejenemä ja vetehini_ ovat hyvin\nkärkkäitä tartuttamaan ja toteuttamaan kaikenlaisia kiroja, joita on\nvesillä lausuttu. Kun vesillä noidutaan, on teko niin voimakas, että\nnoiduttu tulee hulluksi. Kiroihin tarttuu näet silloin sekä vesi että\nmetsä. Niistä kiroista ei siksi kykenekään ken tahansa päästämään.\nPitää olla tietäjillä\n\n    \"tulini turkki ta tulini tupa\"\n    sekä \"valta vanhemmista,\n    lupa luonnon tyttäristä\",\n\nennenkuin kykenee näiden pahojen päälle nousemaan. Jos heikkoluontoinen\nyrittelee päästää, voi saada pahat itseensä. Eikä niitä saata\npäästääkään juuri muuhun kuin _umpilampiin tai hetteeseen_. Sillä\n\n    \"Umpilammen lainehet,\n    heravat hettiet,\n    miss' on voije voimallisin,\n    kasse kaikkien paras.\"\n\nPitää vain olla semmoinen umpilampi, johon ei ole ennen päästetty, ei\nmonta ainakaan. Sillä vain kolme voidaan samaan umpilampeen päästää.\n[Umpilammen vettä ei saakaan juoda, eikä sen kaloja syödä; niistä\ntarttuvat lampeen viedyt kirot.]\n\nHelpommat vesiltä saadut kivut voidaan parantaa siten, että pannaan\n_lahjat veteen ja prostiuvutaan_ järven rannalla, mistä tauti on\ntarttunut:\n\n    \"Meren Ahti armollini, prosti milma,\n    kun lienen pahoin loatin,\n    siun koissa käyvessäin!\n    Ota pois omat hyväs,\n    anna pois omat pahani!\"\n\n_Kiroista_ voi vielä saada tartunnan, jos kuuntelee, kun toiset ihmiset\nriitelevät ja kiroilevat. Kesäisenä aikana varsinkin ovat kirot herkkiä\ntarttumaan, erittäinkin _rieskahenkiseen_, herkkäluontoiseen ihmiseen.\nRiitelijöihin eivät toistensa kirot tartu, siinä kun kumpainenkin on\n_luonnon nojassa_, vihoissaan, vaan kirot kirpoutuvat ilmaan ja siitä\niskeytyvät syyttömään kuuntelijaan. Ne saattavat uhrinsa kovin\nheikoksi, rankaisevat kaikki jäsenet ja tekevät elämän tukalaksi, kuin\nolisi \"moa peällä\". Varsinkin juuri siihen aikaan vuorokautta, jolloin\nkirot ovat tarttuneet, on sairaalla vaikea olla. Kiroja manaavat\ntietäjät\n\n    \"Turjan koskehen kovahan,\n    pyhän virran pyörtiehen,\n    kunne puut tyvin mänöö,\n    latvoin lakkapeät petäjät\",\n\nja vievät sairaan _koskeen vesikivelle_ kolmen puun lehvistä tehdyllä\nvastalla kylvetettäväksi.\n\nHyvin helposti saattavat kirot iskeytyä _tuulista_ ja\n_tuuliaisnenistä_. Varsinkin tuuliaisnenissä kaikenlaiset _vintiet,\nstrelat, nenät ja noijannuolet_ sekä pahan rahvaan pakinat kulkea\nvihkaisevat, vieläpä tietäjien tuuleen työntämät tuskat, joita on\nmanattu:\n\n    \"Mäne tuulen tuuviteltavaksi,\n    vilun ilman vietäväksi,\n    ahavan ajeltavaksi!\"\n\nSiksi pitääkin tuulispään kohti yllätellessä hosua jollakin\nteräastalalla vastaan ja sanoa:\n\n    \"Ei kohti, ei kohti!\n    Mäne sinne, kunne ollet\n    työnnön työntöihini\n    ta pannen palkkalaini!\"\n\nMutta paitsi maasta ja vedestä, kalmasta ja kiroista voi vielä saada\nhinkautuman itse _jumalistakin_, kun niitä välinpitämättömästi\nkohtelee, sekä oman että toisen kylän jumalista taikka oman pirtin\npyhänkuvista. Näin on laita, jos esim, ei risti silmiään jumalien ohi\nkäydessään taikka jättää pyhänkuvan kylmään huoneeseen. Lapsivaimo saa\njumalista vian, jos menee kirkkoon ennenkuin on kulunut kuusi viikkoa\nsynnytyksestä. Jos tauti on jumalista hinkautunut, tietää sen siitä,\nettä näkee unissa olevansa hevosen hätyytettävänä. Minkä kylän\njumalista tauti on tarttunut, sen kylän hevosen näkee, ja sen kylän\njumalia on sitten mentävä lepyttämään. Hinkautuneet jumalat lepytetään\nsiten, että ostetaan _tuohukset_ pyhänkuville, ristitään silmiä ja\nkumarrellaan ja viedään kirkkoon tai tshässöynään lahjoja, esim,\nparimetrinen \"siitshainen\", aivinainen _pelenävoate_.\n\nJumalista hinkautunut kipu alkaa vaivata puoliyöstä lähtien ja kestää\nhuomeneen ja puolipäivään saakka. Mutta puoleltapäivin se rupeaa\nhelpottamaan. Kalmasta tarttunut tuska rupeaa rasittamaan iltapäivällä\nja pitää kovilla puoliyöhön asti, jonka jälkeen se alkaa lieventyä.\nSamoina aikoina ovat myöskin maasta, vedestä ja kiroista saadut tuskat\nkovimmillaan. Päivä on nimittäin jumalien aika, yö kalmalaisten.\n\nMutta pahimpia pahan rahvaan panemia tauteja ovat _rikkiet_, oikein\nvartavasten kitumiseksi ja kuolemaksikin laaditut panokset. Jos on\nrikkeitä -- kalmanmultia, kuolleen peukaloa tai muuta kuolleelle\nkuulunutta -- saatu jollekulle syötetyksi, niin on hän ehdottomasti\nmanalle pantu. Ja siitä ei ole päästäjää. Ei ole sitä tietäjää, ei\nTuli-Lapillakaan käynyttä, joka voisi manalle pannun parantaa.\nKoetetaan kyllä kaikenlaisia kylvetyksiä, valeluja ja pesemisiä, mutta\nkun ei mikään auta, niin siitä arvataan, että manalle on pantu.\n\nPahat ihmiset koettavat rikkeiksi varastaa vahingoitettavasta itsestään\njoko _hiuksia_ taikka tilkkusen alusvaatetta, mihin on omistajan\n_hikeä_ hieroutunut. Kun panee nämä _muurahaiskekoon, kitujaan puuhun,\nyksikantaiseen pihlajaan, koskeen tai meltoon veteen_ (esim, järveen),\nrupeaa niiden omistaja sairastamaan, kovimmin, jos rikkeet on viety\nkituliaaseen puuhun taikka koskeen. Eikä sairas pääse vaivoistaan\nennenkuin rikkeet on poistettu niiden kätköpaikasta.\n\n\n\n\n2. HENGENLÄHTÖ JA LAUDALLELAITTO.\n\n\nHengenlähtö on kovin tärkeä tapahtuma. Kun tiedetään, että joku on\n_lähtemäisilläh_, että hänellä jo on\n\n    \"suussa surman suitset,\n    kaklassa manalan kahlis\",\n\nkokoonnutaan kaikin joukoin naapureista kuolintaloon. Pirtit,\neteisetkin, ovat täytenään rahvasta odottamassa suurta hetkeä.\n\nOnnellinen se kuolija, jolle lähdön hetki sattuu _rostuon_ (joulun) ja\n_vierissän_ (loppiaisen) välillä. Silloin ovat _tsharstvan_ (taivaan)\novet ja _roajun_ (paratiisin) veräjät selällään, silloin ei kuollutta\noaluun (helvettiin) viedä. Myös _roatintshojen_ [juhla n. viikkoa\njälkeen pääsiäisen] keskellä kuolija pääsee taivaaseen, samoin uudella\nkuulla pois mennyt. Myös veteen hukkunut viedään taivaan iloihin, sillä\nhänellä on ollut \"puhas kuolema\". Mutta sille onnettomalle, ken kuolee\nkuuttomalla ajalla, ei \"tsharstvoa\" näytetä. Jos taas kuolinhetkellä\nsattuu kova sadeilma ja tuima tuuli, on se hyväksi, sillä tuuli\nkiidättää henkeä taivaaseen ja sade kattaa jäljet.\n\nMuuten sairas, joka on kauan aikaa kitunut, useinkin kuolee samalla\naikaa kuuta, jona on syntynytkin, jopa samalla vuorokauden hetkelläkin.\nEsim, jonakin iltapäivänä alakuulla syntynyt myös kuolee jonakin\nalakuun iltapäivänä.\n\nKuolinhetken lähestyessä nostetaan sairas _kuolentarikoille_ lattialle,\nperänurkkaan, _perälautshan_ [peräpenkki] eteen, pöydän ja sivulautshan\nvälille. Jos pirtti on pieni, siirretään pöytää vähän syrjemmäksi.\n_Olkia_ pannaan alustaksi, olille joku huonohko lakana sekä\npäänalaiseksi _heinävärtshi_ (heinäsäkki). _Sulkaperinöitä_\n(höyhenpolstereja) ja _sulkapoluskoita_ (höyhentyynyjä) ei panna\nkuolijan alle, sillä lähtevä henki voi _peitteliytyä_ höyheniin, ja\nsilloin on kuolema vaikeampi. Kuolinsijan yläpuolella nurkassa on\npyhänkuvilla paikkansa. Siksi sanotaankin kuolijasta: \"Niin on jo\nhuono, jotta rikoilla on kuolentaa vailla, oprasojen alla\".\n\nKun kuolija alkaa katsella \"päähänsä päin\", silloin ovat hänen\nnoutajansa jo saapuneet. Toiset kuolijat näkevätkin noutajansa ja\nmainitsevat niitä nimeltäänkin, jotta \"tuoss' on taatto, tuossa setä\".\nPääpohjissa perälautshalla istuvat Tuonen ukot, jotkut _peräorrellakin_\n[orsi pirtin perässä poikki tuvan] sekä _loavusniekalla_ [lautaset\nseinäin vierillä ikkunain yläpuolella] peräseinän vieressä. Sentähden\nei kuoleman saapuessa -- eikä muulloinkaan -- saa kukaan istua\nperälautshalla kuolijan pääpohjissa. Mutta _jalkapuolesta_ saapuu\n_surma_ vasemmasta kantapäästä, ja viikatteellaan leikkaa elämänlangan.\nSiksi ei hengen lähtiessä saa olla jalkopuolessakaan, vaan istutaan tai\nseisotaan sivuilla molemmin puolin.\n\n[Surma ajaa viikatteineen harmaalla hevosella ja on hyvin laiha, koska\nelää syömättä. Sanotaankin:\n\n    \"Surma syömättä elää,\n    sekin päitä tappeloo.\"]\n\nMutta jos kuolija on kauan aikaa kitunut huonona, ja luullaan, että\n_henki_ on _karkautunut_, josta syystä ei pääse kuolemaan, pannaan\nlattialle olkien alle pari hyvin kulunutta _viikatetta tai sirppiä_\nristiin. Sitten mennään ulos ja heitetään _kirves_ pirtin otsapuolesta\nyli koko rakennuksen sekä sen jälkeen sivuittain yli pirtin, niin että\nheitot muodostavat ristin. Vielä otetaan pitkä seiväs, jolla\nlomahutellaan _pirtin kattolautoja_. Kolmea vesikaton lautaa kohotetaan\nkolmasti pyhäsnurkan kohdalla. Toisinaan taas kiivetään katolle ja\ntaotaan kirveellä kattolautoja. Nämä temput vaikuttavat sen, että\nkituja kuolee nopeampaan. Jos kuolija on lapsi, joka tekee kauan\nkuolemaa, ei elä, ei kuole, etsitään kolmesta rajapientareesta heinää\nja pannaan lapsen tilan alle. Kun sairas on siinä levännyt kolme\nvuorokautta, paranee hän tai kuolee.\n\nKuolinhetkellä pitää kaikkien olla aivan ääneti, ei saa pakista eikä\novissa kolata. Siitäkin voi henki karkautua. Juuri ennen hengen\nheittymistä avataan ovi tai ikkuna taikka reppänä, jotta hengellä olisi\nhuokeampi lähtö. Jos ei mitään reikää olisi auki, veisi henki\nlähtiessään pirtin peräseinän kerallaan. Peitto otetaan myös pois\npäältä, sillä lähtevä henki voisi peitteliytyä katteen alle, varsinkin\njos se on villainen ja kirjava vaippa.\n\nToisilla kuolijoilla on hengenlähtö kovin vaikea, tällaisesta sanotaan,\nettä hän on ollut _reähkähinen_ eläjä ja hänelle siinä juuri näytetään\nkaikki pahat työt, mitä hän on tehnyt, seka osoitetaan se sija, minne\nhän on joutumassa. Vieläpä kuolija saa siinä pahoista teoistaan kärsiä\nsiten, että esim, heinäinvaras saa kuolinhetkellään syödä varastamansa\nheinät. Mutta jos kuolija on rauhallinen ja tuskaton, on hänellä hyvä\nsija tiedossa.\n\nEläessä keskenjääneet työt ovat kuolinhetkellä haittana. Kuolija voi\najatella ja kiusautua siitä, että \"nekin jäivät kesken\". Siksipä\nkäsillä olevat keskeneräiset teelmät on ennen kuolinhetkeä poltettava,\njotta sairas saisi rauhassa täältä erota. Mutta jo terveenä, eläessä,\non jokaisen muistettava, ettei saa heittää mitään työtä vajanaiseksi.\neipä mitään asian kertomistakaan pohjilleen puhumatta, se kun jää\nmuuten kuolinhetkelle _hengen painoksi_.\n\nMitään kerrattua ja umpeen solmittua ei kuoleman tapahtuessa saa olla\nkuolijan päällä. Solmut avataan ja _kaklaristi_ ripustetaan\nyksinkertaiseen rihmaan, samoin vyölle sidotaan yksisäikeinen rihmavyö.\nKaikkoava henki saattaisi helposti rihman kierroksiin tai solmuihin\nkätkeliytyä.\n\nKuolinvuoteen vieressä itkeminen tekee myös hengenlähdön vaikeaksi.\nSilloin ei pitäisi kyyneleenkään tipahtaa. Kyyneleet kirpoavat näet\nkuolinhetkellä tulikipunoina kuolijan iholle, ja kuta enemmän itketään,\nsitä vaikeampi on kuolevalle. Lapsen tehdessä loppua eivät vanhemmat\nsaa olla saapuvilla, lapsen hengenlähtö on vaikeampi, kun hän näkee\nsiinä isänsä ja äitinsä. Samasta syystä eivät lapset saa olla\nvanhempainsa loppua katsomassa.\n\nVaikein on kaikenlaatuisia pahoja aikaansaaneiden noitien, tietäjien\nja velhojen kuolema. Niinpä muuankin Vuonnisen tietäjä-ukko,\nOntro-vainaja, oli kiroillen ilmoittanut kohta kuolevansa. Sitten oli\nukko kaatunut lattialle ja siinä itsekseen kiroillen kuollut. Ja\nHämeenkylässä oli toisen tietäjän, Visan Miihkalin, tehdessä kuolemaa\nkoko rakennus roskahdellut ja hevoset hyppineet tanhuassa ja lehmät\nreuhtoneet läävässä. Roskumista oli jatkunut siksi kunnes ukon\nsisarenpoika, Huotari-tietäjä, oli halteutunut, ottanut kirveen ja\najanut pahat pois.\n\nJos hengenlähtö tapahtuu yöllä, herätetään, _nossatetahylähäksi_,\nkaikki talon eläjät, lapsetkin, samoin toisissa pirteissä ja aitoissa\nmakaajat. Naapuritkin kehoittavat: \"tuokaa sana, kun rupee kuolemaan!\"\nKuolijan henki heittäytyy niin nukkujan päälle ja painaa, että on\nvaikea olla. Voi käydä niinkin, ettei nukkuja enää herääkään unestaan,\nvaan kuolee siihen, nukkuu iäksi.\n\nKohta kun kuolija on huokaissut viimeisen henkäyksensä, lasketaan hänen\nsuunsa peitoksi _ripakko_, valkea vaatepalanen, jopa hyvin kiireesti,\nettei _toispuolehini_, paholainen, ehtisi pujahtaa kuolleen sisään,\nSillä jos näin kävisi, alkaisi vainaja liikkua ja hänestä tulisi\n_manalaini_, jota ei saisi pysymään haudassakaan. Sieltäkin se nousisi\npahojaan tekemään ja häiritsemään. Ripakko on suun peittona aina siihen\nsaakka, kunnes kuollut lasketaan hautaan. Kohta kuoleman tapahduttua\ntoimitetaan myös _koalimini_ (pyhän savun suitsuttaminen). Pannaan\n_loatanaa_ (suitsutuspihkaa) koalelitshaan (suitsutusastiaan) ja sen\nsuitsuttaessa pyhää savua jokainen omainen ja sukulainen ja tuttava\nvuoron perään _koatii_ sillä vainajan pään ja rinnan kohdalla lukien\nrukouksia.\n\nKuolinsijalta siirretään vainaja vähän alemmaksi ovipuoleen lattialle\ntuoduille puhtaille oljille, _pesurikoille_. Siinä kaksi tai kolmekin\npesijää hänet puhdistaa tämänilmaisista lioista. Yksi valaa vettä\nkauhalla, toinen pesee _muilalla_ (saippualla) ja _rätillä_ tai\n_vastalla_, kolmas on apumiehenä liikuttelemassa pestävää. Likaisena ei\nkuollutta saa haudata. Sillä millaisena vainaja täältä lähetetään\ntuonelaan, semmoisena pitää hänen siellä esiintyä. Jos pannaan matkaan\nlikaisissa vaatteissa ja pesemättä, otetaan hänet siellä semmoisena\nvastaan ja pannaan seisomaan _pohjoisveräjän_ korvaan, mikä on\nemäpohjoista kohti tuonelassa, ja siinä seisotetaan kunnes puhdistuu ja\nvaikenee. Jos vainajalla on tummaa vaatetta päällä, niin saa seisoa\nsiksi kunnes ilma valkaisee.\n\nPesijöinä käytetään vanhoja ihmisiä, miehet pesevät miehiä, naiset\nnaisia. Näitä samoja rohkealuontoisia henkilöitä käydään aina\nkyläkunnasta noutamassa heti, kun kuolema on tapahtunut. [Vuonnisessa\non vanhoja ruumiinpesijä-naisia: Jarassiman leski, Triihvon leski ja\nPetrin leski, sekä miehiä: Soavan Iivana, yli 80-vuotias haudankaivaja.\nIivana Lehtonen ja Jyrki-pokoiniekka ovat jo kuolleet.] Mutta jos\nvainaja jo eläessään on pyytänyt jotakuta tuttavaansa ruumiinsa\npesijäksi, on pyydetyn se sitten myös tehtävä. Monet henkilöt ovat niin\nheikkoluontoisia, etteivät uskalla ryhtyä kuollutta käsittelemään,\nvarajavat \"pölästymistä\" ja kalman tartuntaa. Peseminen toimitetaan\nennenkuin ruumis ehtii jäykistyä, jotta se paremmin sujuu suoraksi ja\nparemmin saadaan vaatteet päälle pujotelluksi. Jalat ja kädet sidotaan,\njotta ne jäykistyisivät asemiinsa, mutta sitten arkkuun asetettaessa ne\njälleen päästetään irti. Kolme henkilöä pitäisi ihmisen \"pessä ilmah,\nkolme kalmah\", sitten hänen olisi helppo päästä Tuonelanjoen poikki. Ne\npestyt ovat nimittäin pesijäänsä auttamassa vaikealla jokimatkalla.\n\nKuollutta pestäessä _itketään pesuvirttä. Sanalta eli eäneltä_ itketään\neikä _kyyneleltä_. Omaiset itkevät, jos osannevat ja kykenevät. Jos\nesim. isä-vainajaa pestään, valittelee tytär:\n\n    \"Valkoalkoa valkeijen valtajoutshenuisien vallallisiks valkie\n    hyväseni, jotta ei valkuolentasien vaivasissa valkeijen ilmojen\n    peältä vallan puutuis valkeih syntysih.\n\n    Kaunisselkoa kaunehien karjalintusien kajollisiks kaunis hyväseni,\n    jotta ei likojen kaihosissa koaloaltais kaunehien ilmojen peältä\n    kaunehih syntysih.\n\n    Eikö valkie hyväseni vallan ensimäisinä kevätvarreksuisina\n    valkiena valtajoutshenuisena vallan koalelis vallan ensimäisih\n    valvatusvanapaikkasih. Mie hotj, vaimala vartuoni, niistä hänen\n    valkehuisie vallan silmittelisin.\n\n    Niin jäin, vaimala vartuoni, vallan armottomiks valkeijen ilmojen\n    peällä vallaiksentelomah, kun valkie Spoassusen valkien hyväseni\n    valkevuot vaivutteli peällä valkeijen ilmasien.\n\n    Eikö armas hyväseni armahina aunaotuksina aijan koalelis aijan\n    ensimäisinä kevätarveksuisina, kun annahan Spoassusen aunaotuksiset\n    alta armahien ilmasien aijan koaleloo.\n\n    Mie kun, ankeh vartuoni, armahien ilmasien peällä armottomina aijan\n    koalelen, mie aunaotus-artteliloista armahan hyväseni armahuisie\n    aijan silmittelen, hotj niillä aikasin kevät-arveksuisina.\n    Toivelisin, jotta armahan hyväseni armahuot aijan koaleli näillä\n    puolin armahie ilmasie.\n\n    Voi, sukie hyväseni, suimun ensimäisinä kevätsulasina suoreina\n    somerolintusina suimun koalella suimun ensimäisih sulapaikkasih.\n    Mie, surento vartuoni, hotj niistä siun sulavuisies suimun\n    silmittelisin, hotj niillä aikasin kuin jäin aivan armottomiks\n    sukeijen ilmojen peällä suimun koalelomah.\n\n    Ei ole suimunkana ainusien sulavampien sanasien suimun\n    seätelijäisie surennolla vartuollani sukeijen ilmasien peällä,\n    kun sukie Spoassusen' sukien hyväseni sulavuot sukeijen ilmojen\n    peältä suimun puuvuttel'.\n\n    Aivan anhiittomiks armas Spoassusen' armahan hyväseni armahuot\n    aijan puuvutteli peältä armahien ilmasien.\n\n    Aivan jäin armottomiks, ankeh vartuoni, armahien ilmasien peällä\n    aijan koalelomah.\n\n    Ei ole ainusienkana armahien sanasien asettelijaisie ankehella\n    vartuollani, kuihe loatusie alkanen, ankeh vartuoni, armahien\n    ilmasien peällä assuksentelomah.\n\n    Niin tuusitteloo turtivolla vartuollani näinä päivätuomeksuisina.\n    Kuihe loatusie alkanen tuvehien ilmojen peällä tunnon koalella,\n    kun jäin tunnon armottomiks?\n\n    Ei ole onehella vartuollani opastelijaisie orheijen ilmojen peällä\n    oloaikasenani, kun orhie hyväseni orheijen sanasien kera opasteli\n    orheijen ilmojen peällä oloaikasenah onehta varruttani kaiken\n    oimullisih hyvih oppisih.\n\n    Mairis hyväseni manun ensimäisiks manun aikusina\n    huomenesmalitvuisina mairehien malitvusanasien kera manun\n    ylennytteli malkivoa varruttani ta omilla manu-työhysillä\n    manun asetteli.\n\n    Kuihe loatusie alkanen nyt, malkivo vartuoni, manun aivosina\n    huomenesmalitvuisina mairehilta makuusijasilta manun yletä,\n    kun ei ole mairesta hyvästäni manun ylennyttelömäs eikä omilla\n    manutyöhysilläh manun loajittelomas.\n\n    Aivan jäin, oneh vartuoni, oksilla istujien orpolintusien\n    oimullisiks orheijen ilmojen peällä oimun koalelomah.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Peskää valkeiden valtajoutsenien kaltaiseksi armas taattoseni,\n    jotta ei puhdistamisen puutteessa näiltä kirkkailta ilmoilta aivan\n    joutuisi tulevaan elämään.\n\n    Kaunistelkaa kauniiden parvilintusien (pulmusien) kaltaiseksi\n    kaunis taattoseni, ettei likojen mielipahoissa saatettaisi\n    näiltä kauniilta ilmoilta tuleviin kauniisiin olosijoihin.\n\n    Eikö valkea taattoseni vallan ensimäisinä kevätkoittoina valkeana\n    valtajoutsenena saapuisi ehon ensimäisiin sulapaikkoihin. Minä\n    silloin, kurja raukka, sieltä hänen kauneuttaan katselisin.\n\n    Niin jäin, kurja raukka, aivan orpona näillä ilmoilla oleskelemaan,\n    kun valkea Vapahtajani valkean taattoni kasvot kadotteli näiltä\n    valkeilta ilmoilta.\n\n    Eikö armas taattoseni armaina untuvalintusina lentäisi aivan ensi\n    kevätaikasina, kun armaan Vapahtajan untuvalintuset kerran saapuvat\n    alta armaiden ilmojen.\n\n    Minä kun, kurja raukka, näillä ilmoilla orpona oleskelen, minä\n    untuvalintu-joukkueista armaan taattoseni armasta olentoa\n    katselisin, silloin kevätaikasina. Luulisin, että armaan taattoseni\n    armas olento taas saapui näille armaille ilmoille.\n\n    Voi, lempeä taattoseni, ihan ensimäisillä kevätsulilla soreina\n    somerolintusina saapua aivan ensimmäisiin sulapaikkoihin. Minä,\n    osaton olento, silloin niistä sinun kauneuttasi katselisin, aivan\n    niinä aikoina, kun jäin aivan orpona näillä ilmoilla oleskelemaan.\n\n    Ei ole yhden ainoankaan hyvän sanan sanojaa osattomalla raukalla\n    näillä ilmoilla, kun hyvä Vapahtajani hyvän taattoseni olennon\n    näiltä hyviltä ilmoilta kadotteli.\n\n    Aivan yhdettömiin armas Vapahtajani armaan taattoseni armaudet\n    kadotteli näiltä armailta ilmoilta.\n\n    Aivan jäin orpona, kurja raukka, armailla ilmoilla kuljeskelemaan.\n    Ei ole ainoankaan armaan sanan antajaa kurjalla raukalla, millä\n    tavalla alkaisin, kurja raukka, näillä armailla ilmoilla oleskella.\n\n    Niin tuskaiselta tuntuu kurjasta raukasta näinä aikoina. Millä\n    tavoin alkanen näillä ilmoilla eleskellä, kun jäin aivan orvoksi?\n\n    Ei ole orpo-raukalla enää neuvonantajaa näillä ilmoilla, kun\n    lempeä taattoseni hyvillä sanoilla opetti näillä hyvillä ilmoilla\n    oleskellessaan minulle raukalle kaikenkaltaisia hyviä oppeja.\n\n    Armas taattoseni aina ensimäisenä aikaisina aamurukous-hetkinä\n    lempeillä rukoussanoilla herätteli minua raukkaa ja omiin töihinsä\n    sääteli.\n\n    Millä lailla alkanen nyt, minä raukka, aikaisina aamurukous-hetkinä\n    maireilta makuusijoiltani kohota, kun ei ole lempeää taattoani\n    herättämässä eikä omiin töihinsä säätelemässä?\n\n    Aivan jäin, orpo raukka, oksilla istuvien orpolintusien kaltaisena\n    näillä hyvillä ilmoilla oleskelemaan.\n\nMies-vainajaa pestäessä itkee vaimo: [Edellinen itku on \"vanhempaa\nsananpolvesta\", tämä on nuorempaa, nykyaikaisia Anni Lehtosen \"omaa\nitkua\"].\n\n    \"Minne varoin valkuoletta voimalan vartuoni vallan kohtalahista\n    [vallan kohtal. tarkoittaa miestä], kun  varsisijasien\n    [makuutilojen] peällä valkoaletta?\n\n    Niin alkoa vaimalaisikseni [mielipahoikseni] vallan loajittautuo,\n    kun ei ole varsisijojen peällä valkoaltu kuillana aikasin näihe\n    loatusie.\n\n    Niin ouvoilta osutteloo näijen oimulliset olkisijaset\n    [pesentärikat], kun on outojen olkisijasien peällä oimun\n    loajiteltu otsostuitavaisiks [pestäväksi], kun ei ole koko\n    orhiessa ikäsessäni näihe loatusie otsostuiksenneltu.\n\n    Onnakko [kenties] orhie Spoassusen' on orheijen ilmojen peältä\n    oimun puuvutellun onehen vartuoni oimun kohtalahisen sulat\n    omuot [lämpöisen olennon].\n\n    Voikoa kaunissella kaunehien karjalintusien kajollisiks kajon\n    kohtalahisen kasvopuoluot. Eikö kajon ensimäisinä kevätkaunehuisina\n    kajon koalelis alla kaunehien ilmasien kajollisina karjalintusina.\n\n    Mie, kaiho vartuoni, kajon pikkaraisien kahenloatusien\n    kannettuisieni ['kajon pikkaraisien kahenloatusien kannettuisieni'\n    = lapsieni, sekä poikien että tyttöjen] kera niistä hänen\n    kallehuisie kajon silmiltelisin.\"\n\nPikku tyttöä pestäessä itkee äiti:\n\n    \"Mintäh valkoalet, valkieni sorsaseni [Valkie sorsa tark. pesijää.\n    Lasta pesee vain yksi henkilö], miun vallan hulluista [aivan\n    pientä] vaklonimyön [neitosen] alkuista voalimaistani [= lastani],\n    valkeijen ilmojen malttelematonta? [ei vielä osaa puhua, eikä\n    mitään tehdä.]\n\n    Mie toivelen [luulen], kurja vartuoni, jotta, kuulu\n    sorsaseni, miun kujin hullusella kuklanimyöllä [neitosella]\n    kuvoamaisellani [kuvoamaisellani = lapselleni] lapsien kumma\n    kukkasie [kummia leikkikaluja] kujin loajittelet.\n\n    Onnakko miun kujin helppoista [aivan pientä] kuklanimy(ö)ttä\n    kuvoamaistatani kuulu syntysih varoin [Tuonelaan varoin] kujin\n    loajitteletta?\n\n    Voi, miun kuklanimyöt kuvoamaiseni, kuulu ilmojen malttelematoin,\n    kuulu hyväseh kuuritshaikkunoijen [kuuritsha = katonharjalla\n    piipottava koristettu harjahirren naula] peällä kujin pikkaraisiks\n    kummalintusiks [oudoiksi, monennäköisiksi, kauniiksi lintusiksi]\n    kujin koetella kujertelomah lapsien kummakielysillä [oudoilla\n    kielillä].\n\n    Mie toivelen, jotta miun kujin hulluni kuklanimyöt kuvoamaiseni\n    kujin koaleli kujertelomah kuulu hyväseh kuuritshaikkunoijen\n    peällä.\n\n    Mie niistä kuvoamaiseni kuminakielysie kuuloistelen [kuuntelen],\n    kun kaksien kuuluhyväsies kujin assuntasijasissa [vanhempien\n    asunnossa, kodissa] kuuritshaikkunoijen korvasissa [vierillä]\n    kujin loajittelen jos min kujillisie [laatuisia] kujin\n    avotyöhysie [töitä].\n\n    Niin kun kuvoamaiseni kujerteloo lapsien kummakielysillä, mie\n    niih kurjasieni [suuret mielipahani] kujin alentolen [poistan,\n    lasken, unhotan] niillä aikasin, kurja vartuoni, kun niitä\n    kuuloistelen.\n\n    Voi, innon pieni impimarja [neitonen] itvomaiseni [lapseni]\n    ilmauvuksennella ihaloista syntysistä [kauniista synnyistä,\n    Tuonelasta] innon pieninä ilman lintusina iluolemah kaksien\n    ihaloijen hyväsieh ilma-ikkunoijen [pirtin ikkunain] alla lapsien\n    ilokielisillä.\n\n    Mie kun, inhu vartuoni, ihalan hyväses ilma-ikkunaisista innon\n    silmittelen innon pientä impimarjoa itvomaistani lapsien\n    ilokielisillä, mie niih inhusieni [suuret mielipahani] ta innon\n    suurie ikäväisieni innon alentelen [poistan, lasken, unhotan].\n    Kun impimarja itvomaiseni innon helpposeh ilokielisie ihaloina\n    ilman lintusina iluoloo ihalan hyväses iltapihasilla ta\n    ilma-ikkunoijen alla.\"\n\nMutta täysikasvuisena kuolleelle pojalle itkee äiti:\n\n    \"Min vakallisia varsityöhysie valmisteletta näinä\n    päivävarreksuisina?\n\n    Miun valivoihoista [tarkoitetaan poikaa] täysivartista\n    [täysikasvuista] voalimaistani kuin että ole näihe loatusie koko\n    voalimaiseni vallan ylenentäaikasena [kasvuaikana] valkoallun,\n    ettekä valmistellun.\n\n    Itse on miun valivokasvoni [kauniskasvuinen] voalimaiseni\n    valkoallun valivopuoluot [kasvot] omilla valivokätysilläh.\n\n    Minne varoin oimun kohtalahisen oimulliset miun\n    omena-ihoista ottamaistani otshostuiksenteletta näinä\n    päiväoprennaisina [päiväaikoina], kuin että ole näihe loatusie\n    koko ottamaiseni ortunta-aikasena [kasvanta-aikana]\n    otshostuiksennellun?\n\n    Otshostuiksentelettako ottamaistani yksih omenapolkkasih\n    [poikajoukoissa] oimun koalelomah? Kun on ottamaiseni oimun\n    ylenentäaikaisina yksissä omenaopossaisissa [poikajoukoissa]\n    oimun koalellun.\n\n    Vai valmistelettako vallan kohtalahisen vallalliset voalijaiset\n    miun täysivartista voalimaistani yksih valivovatoatkaisih\n    [poikajoukkoihin (ven. vataga = joukkio)] vallaiksentelomah.\n\n    Niin alkoa äijiksi vaimalaisikseni vallan loajittautuo vaimalolla\n    vartuollani. Onnakko näihe loatusie miun täysivartista\n    voalimoistani valkeih syntysih valmisteletta ta valkuoletta?\n\n    Valkoalkoat miun täysikasvoni [täysikasvuinen] voalimaiseni\n    valivokuitriset [kauniit kutrit] valkeijen voahtimuilasien\n    [vaahtisaippuain] keralla, jotta ei valkuolentasien vaivasissa\n    valkeih syntysih vallan koalateltais.\n\n    Vet [kyllä] se lienöy vaimalolla vartuollani vallan suuret ikävien\n    vaimalaiset voalimaistani, kun valkie Spoassusen' vallan puuvuttel'\n    valkeih syntysih valkeijen ilmojen peältä.\n\n    Voi, ihalakasvoni [kauniskasvuinen] ikona [poika (ven. ikona =\n    pyhimyksenkuva)] itvomaiseni, ilmauvuksennella ihaloista syntysistä\n    ihaloina ilman lintusina ihaloijen ijoisvetysien [iloisten,\n    kauniiden vesien] peällä iluolemah.\n\n    Kun ihalan Spoassusen' ilman lintuset ilmauvuksenteloo innon\n    ensimäisinä kevätihalmoisina iluolemah, niin mie toivelen, inhu\n    vartuoni, jotta miun ikona itvomaiseni siellä iluoloo ihaloina\n    ilman lintusina. Niin mie, inhu vartuoni, niitä vassen hotj\n    innon suurimpie ikävieni alentelisin ta inhuja mielalasieni.\n\n    Voi, kultani [kultainen] omena kuvoamaiseni, kuulu syntysistä\n    kujin koalella kukkahien [kaunisten] kuvasvetysien [kuvastimena\n    loistavien vesien] peällä kultakielysies kujertelomah. Mie hotj,\n    kurja vartuoni, niistä kuuloistelisin siun kukkahuisies, ta\n    toivelen, kun kuulun Spoassusen kummalintuset kujerteloo: siellä\n    miun kultani omena kuvoamaisenikin kujerteloo kummalintusina.\n\n    Kun on kuulu Spoassusen' kuulu ilmojen peältä kujin puuvutellun\n    miun kultasen omenan kuvoamaiseni, niistä on kaiken kuulu ikäseni\n    piettävät kurjaset akkiloitavana kurjalla vartuollani.\"\n\nHeti pesemisen jälkeen puetaan ruumis _kuolienvoatteisiin_.\nNaispuolille pannaan päälle rätsinä [paita], pitkä laajaharteinen\npaidantapainen hame, kosto, sukat ja kengät jalkaan, kintahat käteen\nsekä lakki päähän. Rätsinä ja kosto tehtiin ennen kotikutoisesta\nvalkeasta vaatteesta, yksipiisestä tai pellavahisesta, mutta nykyään ne\nommellaan ostetusta pumpulivaatteesta, _kisseistä_. Miehille puetaan\nalusvaatteiksi rätsinä ja liinapuksut -- ennen kotivaatetta ja näiden\npäälle täysi puku: liivit, puksut, lakit sekä sukat ja kengät jalkaan,\nkintaat käteen ja lakki päähän. Entiseen aikaan oli vielä tapana sekä\nmiehille että naisille panna päälle pitkä valkea päähinevarusteinen\nviitta, _soahvana taikka kukkeli_, valkea päätä ja hartioita verhoava\nliinavaate, joita ennen käytettiin sääskien suojana. Niinpä vanhassa\nitkuvirressä valitetaan:\n\n    \"Elköä soahvanavoattehuisitta soavista hyvästäni soavehih syntysih\n    soarnan loajitelko näinä päiväsoalostisina, jotta ei soavista\n    hyvästäni soavehissa syntysissä sammujen peähysissä soarnan\n    silmiteltäis [ettei halveksittaisi].\"\n\nKukkelia päähän asetettaessa itkettiin:\n\n    \"Mintäh oletta kuulu hyväseni kukkelipeähisiks kujin loajitellun\n    näinä päiväkuuroksuisina omissa kujin assuntasijasissah?\n\n    Niin kurjasikseni kujin loajittautuo, kun on kuulu hyväseni\n    kukkelipeähysiks kujin loajiteltu kuurtosijasien [ruumisarkku,\n    kuolinsija] peällä omissa kujin assuntasijasissah.\"\n\nKuolijan vaatteita, paitaa, mekkoa ja liinapuksuja ommeltaessa ei saa\npanna lankaan solmua, sillä se voi toisessa elämässä tulla heille,\nompelijalle, kun hän vasta kuolee, sekä vainajalle, esteeksi, minkä\ntakia he eivät saa nähdä toisiaan. Ompeleminen on tehtävä\nyksinkertaisella rihmalla _roslannan_ tavoin eli _läpiluoheh_, neula\non aina pistettävä iestäpäin, ei takaapäin, joten ommel tulee\nyksinkertaista, helposti repeytyvää. Näin vaatteet toisessa elämässä\nmenevät helposti rikki ja vainaja saa sijaan uudet. Siitä syystä ei\nommelta myöskään päärmätä. Hampain ei saa ompelurihmaa katkaista, koska\nkalma voi tarttua hampaisiin. Eikä vaatetta saa ommeltaessa panna\npolven alle, sillä tulee \"reähkä\", kun vaate siitä likautuu. Kuolijan\nkenkien pohjaan leikataan reikä, \"halataan pohja\". Muuten vainaja ei\nniitä ikinä saisi kuluksi eikä näin ollen annettaisi uusia toisessa\nmaailmassa. Samasta syystä myöskin pannaan vyöksi uumenille paidan ja\nmekon siteeksi sekä kaulaan _rissinkoittanaksi_ [ristinnauha] vain\nyksinkertaista rihmaa, pellavasta taikka liinasta kehrättyä. Eikä sitä\nmyöskään sidota umpisolmuun, vain vetosolmuun.\n\nEnnen aikaan oli vanhoilla vaimoilla tapana -- niin tehdään vieläkin\ntoisinaan -- jo eläessään laittaa itselleen kuolinpuku: sukat, lakit\nja kukkelit, läpituoheen vain ommellut. He ompelivat ne itse\njoutoaikoinäan. [\"Ämmä-pokoiniekalla\" (Ohkemie Malinen) oli valmiina\n'kuolinvoattiet' jo kymmenen vuotta. \"Moamolla (Okahvi Bogdanov) on myös\njo kaikki valmiina\".] Muuten eivät omaiset saa vainajan kuolinvaatteita\nommella. Itkiessään siinä he saattaisivat ompelukselle kirvotella\nkyyneleitä, jotka sitten toisessa elämässä tulikipunoina polttelisivat\nvainajaa. Tehokkaimmat verhoiksi \"tsharsvan\" tielle olisivat\nsemmoiset kuolinvaatteet, joissa vainaja on eläessään kolme kertaa\nkäynyt _pokalenjassa_ [vastaa meidän rippisaarnan kuulentaa\nt. synnintunnustusta (ven. poklonenie = hartaus, rukous)] ja\n_pritshästiellä_ [Herran ehtoollinen (ven. pritshastie)].\nKuolinvaatteet pitäisi silloin, kun morsiamen _pritaniela_ [myötäjäisiä\n(ven. pridanoe)] käydään miehelään noutamassa, panna ensimäiseksi\n_luku-stolalle_ [pöydälle, johon morsiamen vaatteet y.m. luettuina\nasetellaan], kuitenkin lukematta, lukuun ottamatta, -- muut nuorikolle\nannettavat vaatteet luetaan --, joten miehelään menijällä jo toisinaan\non valmiina kuolinpuku. Joskus vanhat akat ompelevat vanhoille\nukoilleenkin manan matkalle päälle pantavaksi paidan ja housut.\n\nPuettuna lasketaan vainaja _kuolienlauvalle_, peitoksi pannaan\n_katevaate_, valkeata pellavaista kangasta, ja kuollut nostetaan\nsivulautsalle peräikkunan kohdalle, päin perään, pää pyhäinkuvan alle.\nLaudalle aseteltaessa itketään: [Seuraava itku samoin kuin vastaiset,\nellei erittäin mainita, esittävät tyttären itkuja taatolle]:\n\n    Mintäh se on vetrehen hyväseni vierisijaset [makuusijat; vert.\n    kuurtosijaset] verran aivosina huomenesvesalmoisina [aikaisena\n    aamuna, vert. vesa = puunalku)] vestolautasien [veistetty lauta]\n    peällä verran loajiteltu?\n\n    Mintäh se on kaunehen hyväseni katesijaset [kate = peitto, peite]\n    yksien kaitojen lautojen peällä kajon loajiteltu kaksien kuivien\n    lautshojen katkientahisilla [sivu- ja perälautsan yhtymillä]\n    kallehien kultakoave ikonaisien [kultakuvaisten jumalankuvien] alla\n    ta kallehien koatelitshasavusien [pyhänsavun] alla.\n\n    Niin alkaa kaihosikseni kaiholla vartuollani kajon loajittautuo,\n    kun ei ole koko kaunehessa ikäsessäni näijen kajollisilla\n    [kaltaisilla] katesijasilla kajon loajiteltu.\n\n    Onnakko kajon ylenemättömien katesijasien peällä kajon loajittelija\n    kallehien koatelitshasavusien alla?\n\n    Niin se kamaloilta koavasteliutu [kuvastautuu], kaunis hyväseni,\n    kaihosta vartuostani, jotta on kajon polvuhisilla Tuonelan\n    katesijasilla kajon loajiteltu.\n\n    Anna valveuttelen [herättelen], vaimalan vartuoni, valkieta\n    hyvästäni vallan jälkimäiset [viimeiset] kertaset voimalojen\n    vetysieni [kyyneleitteni] kera!\n\n    Etkö voi, valkie hyväseni, miun vaimaloih eänisih [vaikeroiviin\n    ääniini, itkuihini] hotj valveuvuksennella [herätä] näijen\n    vallallisilla [laatuisilla] varsisijasilla?\n\n    Vai oletko vaimaloijen seämies olevaisissa varusteliutun [\"Oletko\n    vaimaloijen -- -- -- varusteliutun\" = oletko vihaisin sydämin\n    asettautunut?] näijen vallallisilla varsisijasilla?\n\n    Ei ole, onnakko, valkie hyväseni vaimaloijen seämien olovuisissa\n    varusteliutun näijen vallallisilla varsisijasilla.\n\n    Vain on valkie Spoassusen' vakautellun [asetellut] valkeijen\n    ilmojen peältä valkien hyväseni valkevuot vallan yhettömiks\n    alasvaluvien vahasauvasien [tuohuksien] alla.\n\n    Kaunis Spoassusen' on kajon loajitellun kaunehen hyväseni kallehuot\n    kallehien pappien koatelitshasavusien alla ta kaksien lauttojen\n    katkientahisilla kajon ylenemättömillä katesijasilla.\n\n    Ei voi, kaunis hyväseni, kaihon vartuoni kaihoih vetysih kajon\n    yletä eikä kaihoja eänisieni vassen.\n\n    Mie jäin, kaiho vartuoni, kajon armottomiks kaunehien ilmojen\n    peällä koalelomah kaikeks kauneheks ikäseksen' kaunehen hyväseni\n    sulitta kallehuisitta.\n\n\n\n\n4. ARKKUUNPANO.\n\n\nHeti kun henki on paennut, lähdetään noutamaan arkuntekijää, _krovun\nloatijaa_ [kropu, ven. grobj] -- sekä pesijää --, jotakuta läheistä\nheimolaista naapurista. Omaiset eivät arkkua valmista eivätkä ota osaa\nmuihinkaan toimiin vainajan hankkimiseksi hautaan, enempää kuin\nkuolinvaatteittenkaan ompelemiseen. Siitä olisi vainajalla paha mieli,\nomaiset kun muka halukkaasti toimittaisivat hänet hautaan.\n\nJotkut vanhat _pohmolitshat_ [hurskaat, \"jumalalliset\" (ven.\nbogomolets)] ovat kyllä joskus jo eläessään laittaneet itselleen arkun.\nNiinpä Jyvöälahdessa oli Tshulein Olekseilla arkku jo kauan aikaa\nvalmiina. Ukko riiputteli sitä nuorissa ulkona pirtin leveän räystään\nalla ja kävi joka juhlapäivänä pyhällä savulla \"koatimassa\". Samoin oli\nsatavuotiaalla Miina-ukolla Vuonnisessa arkku kuolinhetkeä vartomassa.\nItse olivat äijät kuolinkomeronsa valmistaneet, koska muka oman vaivan\nala on otollisempi eikä tunnu niin vieraalta kodilta.\n\nArkku valmistetaan useasti _podvalkka_- [pirtin sintshin ylinen (ven.\npodvalj)] ja _tshunalalauvoista_ [aitta sintshin perässä \"mustan aitan\"\nvieressä (ven. tshulanj)], ne kun ovat kuivia ja omia vaivanaloja.\nMutta jos ei näitä ole eikä muitakaan lautoja eikä lainaksikaan saada\nnaapureilta, niin mennään metsään, kaadetaan iso mänty ja siitä\nhalotaan ja veistetään arkkulaudat. Varsinkin vanhaan aikaan, kun ei\nollut _piloja_ [saha (ven. pila)], laadittiin näin. Kirveellä veistetyt\nja kaplilla [vuolin] silitetyt laudat vain vitsastettiin -- näin\ntehtiin tavallisesti talvella, kun ei saanut tuohta -- taikka\ntiukattiin lujasti tuohisiteillä. Nurkkiin vain pantiin sisäpuolelle\npystyyn _salmulauta_, jonka ympäri kiristeltiin kiiloilla tuohi- taikka\nvitsasiteet. Joka nurkkaan iskettiin kolme neljä sidettä. Kantena oli\nvain tasainen lauta, ja se kiinnitettiin puunauloilla. Nyt tehdään\narkunkansi harjalliseksi, se tehdään, kuten itkuvirressäkin sanotaan:\n\n    \"solomoijen [harjakouru] keralliset ta viilojen [päätyseinän\n    viistetty, kahtaalle kallistuva yläosa] keralliset visan\n    assuntasijaset.\"\n\nSivuun oikealle puolelle silmien kohdalle sahataan pieni ikkuna,\nn. 10 x 10 sm, ja siihen sovitetaan lasipalanen. Siitä voi vainaja\npitää silmällä ulkomaailmaa. Jotkut maalaavat arkun mustaksi, mutta\ntavallisesti on se maalaamaton, vain kirveen ja vuolimen jäljeltä.\nArkku valmistetaan talvella tai vilulla ilmalla pirtissä, mutta suvella\nulkona, vajojen edessä pihamaalla. Arkun laatijoille itketään:\n\n    \"Mitä valmistelette, vallan olovat omakuntaseni ta valivot\n    voalimaiset ['Omakuntasilla' ja 'vahvoilla voalimaisilla'\n    tarkoitetaan arkun laatijoita sukulaisia ja poikia naapureista]\n    näinä päivävarreksuisina valkiella hyväselläni, kuin että ole\n    näihe loatusie valmistellun valkien hyväseni varsityöhysie?\n\n    Min oimullisie olkatyöhysie [Töitä, yleensä ulkotöitä. Pirttityöt\n    ovat 'vallan kepiempie tupatyöhysie'] oimun loajitteletta, olovat\n    oma-kuntaset omenat ottamaiset [= 'valivot voalimaiset']?\n\n    Niin outosikseni osutteloo onehella vartuollani, jotta onnakko\n    orhiella hyväselläni oimun polvuhisie [ikuisia] Tuonelan\n    ontturikotisie ['ontturi on kirikössä pyhä paikka, missä pappi\n    on, missä ei riehkeä tehä' (ven. altarj = alttari)] oimun\n    loajitellah.\n\n    Voikoa oksattomista oikeista oijuslautasista [suorista,\n    suorasyisistä laudoista] oimun loajitella. jotta ei orheis\n    syntysissä oksien nenissä ohahtelis [huokaelisi] orhie hyväseni,\n    oimun puutuvaikäni [ikäloppu]. Kuin oli olovat aikasie orheijen\n    ilmojen peällä, oimun vaikeijen ohkoaloksien [huokailujen ja\n    kipujen] alla olevaisilla ohahteli.\n\n    Elköä, verran olovat omakuntaseni, venkkien [järvenlahden kauruma,\n    lisämutka] pohjissa venynehistä vesilautasista vetrehellä\n    hyväselläni verran polvuhisie [ikuisia] Tuonelan katesijasie\n    verran loajitelko.\n\n    Voikoa veräjien [pukeilla ulkona kuivatut] peällä kuivanehet kepiet\n    vestolautaset verran etshitellä vetrehellä hyväselläni verran\n    polvuhisiks Tuonelan ikisijasiks, jotta ei pitäis vetrehen hyväseni\n    vettynehissä verran assuntasijasissa vetrehis syntysissä verran\n    koalella. Kun oli vetres hyväseni verran puutuvaikäni vetrehien\n    ilmojen peällä verran olovat aikasie [pitkät ajat] vieronoijen\n    eloksien ['Vieronoijen eloksien' = kovien kipujen] visan\n    akkiloitshijaisena (tässä: kärsijänä).\n\n    Elköä, oimun olovat omakuntaseni, ovettomie olentosijasie\n    [ovettomia arkkuja] orhiella hyväselläni oimun loajitelko! Voikoa\n    ovien keralliset olentosijaset orheih syntysih oimun loajitella.\n\n    Elköä, innon olovat omakuntaset, ikkunattomie ikisijasie\n    [ikkunattomia arkkuja] innon loajitelko ihalalla hyväselläni!\n    Voikoa ikkunoijen keralliset ikisijaset ihaloih syntysih innon\n    loajitella.\n\n    Voikoa, kajon olovat omakuntaseni, kamaijen [arkussa on kamoa,\n    kamana, kuten huoneessakin] keralliset Tuonelan katesijaset\n    kaheksien kultakaplisien keralla kaverrella kaunehien ilmojen\n    peällä.\n\n    Eikö kaunis hyväseni kaunehista syntysistä koalelis kamaijen\n    nenissä istujiks krassuinta-lintusiks [laululintusiksi, kuten\n    'västäräkki, peipponi, peäskyni'. Ven. krasivyj = kaunis, korea]\n    kaunehie krassuinta-virtysie [kauniita lauluja] krassuiksentelomah\n    [kauniisti laulamaan].\n\n    Mie, kaiho vartuoni, niistä hänen kallehuisie kajon silmittelisin\n    hotj niillä aikasin.\n\n    Voikoa, kultaset omenat kuvoamaiset ta hyvin olovat omakuntaset,\n    kuuritshoijen [Kuuritshat, naulat, joilla 'soloma' on harjalla\n    isketty harjariukuun, piipottavat yli harjan. Sanotaan paikoin\n    'harakoiksi' (ven. kuritsa = kana)] keralliset Tuonelan\n    kuurtosijaset kujin loajitella kuulu hyväselläni kuulu ilmojen\n    peältä kujin puuvunta-aikasina.\n\n    Eikö kuulu hyväseni kuuritsoijen nenissä istujiks kummalintusiks\n    kujertelomah kujin koalelis kuulu syntysistä.\n\n    Mie, kurja vartuoni, hotj niillä aikasin kuulu hyväseni\n    kukkahuisie [kaunehuisia, kaunista, miellyttävää olentoa] kujin\n    sihnittelisin, kun jäin, kurja vartuoni, kuulu hyväseni\n    kukkahuisitta kujin koalelomah kuulu ilmojen peällä kaikeks\n    kuuluks ikäseksen'.\"\n\nArkun pohjalaudaksi pannaan vainajan alle asetettu kuolinlauta.\nSivulautain alareunoihin on naulattu pari kolme yli ulottuvaa\npoikkipuuta, joiden varaan sitten pohjalauta lasketaan. Pehmikkeiksi\npannaan arkkuun lehtiä. Vastoista hakataan tyvet pois ja pehmeät\nlatvalehvät silputaan hienoiksi ja levitetään arkkuun: peitoksi\nlasketaan jokin valkea vaate.\n\nSitten heti, kun arkku on valmis, nostetaan vainaja siihen ja arkku\nasetetaan pyhäinkuvan alle pirtin perälle sivulautsan viereen kahdelle\nskammille (rahille), pää perään päin. Vainajaa arkkuun laskettaessa\ntaas itketään:\n\n    \"Elköä, kujin olovat omakuntaset, kylmiä kynnyskertasih\n    [huoneisiin] kyhän loajitelko kyllä hyvästäni näinä\n    päiväkypenyisinä.\n\n    Niin äijiksi kyhelmäisikseni [mielipahoikseni] kyhän loajittautuo\n    kyhelmällä vartuollani. Kyhän yhettömiks lietäneh kyhän puutumah\n    kyllä hyväseni kylläsyöt [hyvät olennot], kun kylmiä kynnyskertasih\n    kyhän loajitteletta.\n\n    Elköä, visan olovat omakuntaset, viilottomih [päädyttömiin,\n    kattoharjattomiin] visan assunta-sijasih visan loajitelko\n    vieslövän hyväseni vieslövyisie näinä päivävierennäisinä.\n\n    Niin viluilta viimoaloo ne visan assuntasijaset vieronasta\n    vartuostani.\n\n    Visan yhettömiks lietäneh vieslövän hyväseni vieslövyöt visan\n    puutumah vieslövien ilmojen peältä.\n\n    Elköä ovettomih olentosijasih oimun loajitelko orhieta hyvästäni\n    näinä päiväoprennaisina. Anna olovammat aikasie orhie hyväseni\n    orheijen ilmojen peällä oimun elostelisi. Vet tuloo äijät ikävien\n    opoalaiset [mielipahat, kaihoset] onehella vartuollani.\n\n    Elköä, kajon olovat omakuntaset, kaunehen hyväseni kallehuisie\n    näinä päiväkaunistoisina katottomih Tuonelan katesijasih kajon\n    loajitelko. Anna kaunis hyväseni kaunehien ilmojen peällä kajon\n    koaleloo.\n\n    Hos oli kaunis hyväseni, katoovaikäni [vanha] kajon vaikeijen\n    kaihojen eloksien [pitkien vaikeiden sairauksien]  kannattelijani\n    [kärsijä], hotj toisin aikasin kaunehempie sanasie kajon loajitteli\n    kaiholla vartuollani.\n\n    Elköä, kajon olovat omakuntaset, kaunista hyvästäni kainoattomih\n    kajon assuntasijasih kajon loajitelko näinä päiväkaunistoisina.\n    Vet jeän, kaiho vartuoni, kajon armottomiks kaunehien ilmojen\n    peällä koalelomah kaikeks kauneheks ikäseksen.\n\n    Ei jeä onehella vartuollani aijankana ainusie urohien\n    [miespuolisten] armosanasien asettelijaisie koko armahassa\n    ikäsessäni.\"\n\nVainajalle pannaan arkkuun mukaan _käspaikka_ (pyyhinliina), oikeaan\nkäteen, palanen _muiloa_ pielukseen sekä _suka_ (kampa) ja _nästyyki_\n(nenäliina) kormanoon (taskuun), naisille kainaloon. Näitä voi vainaja\ntoisessa elämässä tarvita. Lapselle, \"mikä on jo kukaistelija\", pannaan\nmukaan leikkikaluja, pojille hevonen, reki, jousi, jura, tytöille\nvaatenukkeja, joilla he eläessään ovat \"kukoistellun\". Itkuvirressäkin\nkehoitellaan:\n\n    \"Voi ilokukkaset itvomaisellani\n    ihaloih syntysih innon loajitella.\"\n\nKun lapsi näin saa \"perinnön\" mukaansa, ei hänen ole sitten niin ikävä\ntäältä lähteä. -- _Obraza_ pannaan vainajalle käsien varaan rinnalle.\nSitä \"suulassutah\" kirkossa -- kun vainaja sinne kannetaan -- ja\nkalmismaalla se otetaan ja isketään hautapatsaaseen. Hopeata, esim,\n_hopearistiä_, ei saa panna arkkuun. Jos niin tehdään, ei kuollutta\n\"moa suvaitse\". Hänellä ei ole maassa sijaa eikä taivaassa, vaan hänen\npitää rauhatonna huojua ja kulkea siksi kunnes hopea otetaan arkusta\npois. -- Peitoksi pannaan vainajalle valkea _katevaate_.\n\nEnnen oli kyllä vanhoilla tapana kerätä talteen kaikki _hiukset_, jotka\npäätä sukiessa irtautuivat, sekä _partajouhet_, ja kaikki pantiin\n_kasnah_ [kassaan]. Vanhat mummot säilyttelivät hiuksiaan lippaassa\nvalkeassa värtsissä. [Hiukset ovat muuten vaarallisia säilytettäviä ja\nhoideltavia. Jos hiiri saa niitä pesäänsä, tulee niiden omistaja niin\nkivuloiseksi, ettei näe enää tervettä päivää; jos hiuksia joutuu\njärveen ja kala saa suuhunsa, koituu siitä semmoinen tuska omistajan\nvatsaan, että pitää koukerrella aivan kuin mato. Vaivasta ei pääse\nennenkuin kala on joutunut hengiltä. Jos taas tuuli saa hiuksia\nlennätetyksi huojuvaan puuhun, tulee hiuksien omistajan mieli\nhäilyväksi ja rauhattomaksi. Sentähden on parasta polttaa irtautuvat\nhiukset]. Sieltä ne pantiin mummolle arkkuun pielukseen pään alle,\njotta tulisi kaikki matkaan eikä mitään jäisi maan päälle. Kuolleen\npartaa ei toki pidä ajaa enempää kuin elävänkään, sillä \"se on\nyhennäköni, jos peän leikkoa, kun partajouhet leikkoa\".\n\nOmaiset varovat, etteivät vaatteetkaan pääse kuollutta koskettamaan.\nJos kyynel putoaisi arkkuun, tulisivat itkijän silmät kipeiksi, niin\nkipeiksi, etteivät parantuisi, vaikka kävisi Tuli-Lapin tietäjissä.\n[Sieltä ne ovat Tuli-Lapista, missä Lappi elää, kaikki tiedot. Lappi\nkun on niin _läpi-tulini tietäjä_, niin siitä se on nimikin tullut,\nTuli-Lappi. Se joka asian tietää, niin ettei ole päälle pääsijää, on\nläpitulinen tietäjä. Mironain Makarie oli käynyt Tuli-Lapissa]. Samoin\ntapahtuisi, jos kyyneleitä kirvottelisi arkun lastuille. Jos taas\njonkun hiuksia joutuisi kuolleen arkkuun, rupeaisi siitä niiden\nomistaja kitumaan ja lopulta menisi auttamattomasti manalle koko\nihminen.\n\nVainajan ylle arkkuun vältetään panna vierasta vaatetta taikka\nsemmoista, mistä ei ole maksua suoritettu. Jos niin tekisi, joutuisi\nvainaja aina olemaan _alatshi_ [alasti] tulevassa elämässä. Eikä niitä\njälkeenpäin voi enää \"maksaa\" millään hinnalla. Niinpä pitääkin jo\neläessään koettaa säästää sen verran, että voi omin varoin päästä\nhautaan.\n\nJos taas tahtoo tehdä toiselle pahaa, saattaa häneltä varastaa esineen,\nmillä hän on vasta \"työjellyn\" (työskennellyt), niin että se vielä\nkäden kosketuksilta on hikinen ja lämmin, ja sen työntää salaa arkkuun.\nTällöin katoaa esineen omistajalta onni ja menestys. Mutta jos esinettä\non ehtinyt jo \"ves' lyyvä, vihma vikoa\", ei sen avulla enää saata\ntoiselta onnea riistää.\n\nJos sattuu paraillaan olemaan jokin kulkutauti liikkeellä, esimerkiksi\n\"moru\", ja on \"tautihisia\" talossa, otetaan suoloja, pyyhitään niillä\nsairaan kipeitä kohtia ja sanellaan\n\n    \"Mäne alle kynnyshirren,\n    alle kauhien katajan,\n    tuonne kalman karsinah,\n    manalaisen moaemäh!\"\n\nSitten suolat, _tautisuolat_, sekä sairaan sijalta otettuja rikkoja\npannaan valkeassa vaaterievussa arkkuun kuolleen vasemman kantapään\nalle ja sanotaan samat sanat kuin suoloilla pyyhittäessäkin. Näin tauti\n\"porotetah\" pois talosta kalman karsinaan, manalaisen maaemään. Jos\ntaas joku kuolee \"kulkijah tautih\", haudataan hänet semmoisenaan,\nvaatteineen kaikkineen, ja niin kuolee se tautikin.\n\nPesijöille ja arkun tekijöille annetaan palkkioksi minkä niitäkin, sen\nmukaan mitä kukin haluaa: vaatetta, ruokaa taikkapa rahaakin. Pesijän\npalkka on maksettava, ennenkuin ruumis on _ehtinyt kuivua_ pesun\njäleltä. Sen perästä ei sitä enää saata suorittaa, silloin on se jo\nniin kallis, ettei sitä saata maksaa millään. Arkun laatijoita ja\npesijöitä talossa syötetään ja juotetaan ja lopuksi sanellaan\n_spassipot_ [kiitokset] itkuvirsin:\n\n    \"Spassipot, vallan olovat omakuntaset, kun omat varsityöhyönnä\n    vallan loajittelitta valmistelusien vaivasih ['Kun omat -- --\n    valmistelusien vaivasih' = kun omat työnne heititte kesken] ta\n    valkiella hyväselläni Tuonelan vallan assuntasijasie vallan\n    loajittelomah vallan olovan narotan sakonaisie myöten valivo\n    kätysiennä keralla.\n\n    Spassipo, hyvin olovat omakuntaset, kujin omat avotyöhyönnä\n    [omat osakkaat työt] asetteluisien kurjasih niiks aikasiks kujin\n    loajittelitta, kujin kuulu hyväselläni kujin polvuhisie Tuonelan\n    assuntasijasie loajittelitta.\n\n    Että kummien peähysie ['kummien peähysie' = pilkaten] kujin\n    loajitellun; kujin olovan narotan sakonaisie myöten kujin\n    loajittelitta kuulu hyväselläni kujin polvuhiset assuntasijaset.\"\n\n\n\n\n4. RUUMIIN KOTONAOLOAIKA.\n\n\nKuollutta pidetään pirtissä _kolmet sutkat_, kolme vuorokautta. Kansi\navoinna on arkku vainajineen rahien varassa pyhäsnurkassa, vain\nkatevaate kuolleen peittona. Kansi on vieressä pystyssä sivu- tai\nperäseinää vasten.\n\nKuolintaloon kokoontuu naapureita, tuttavia ja sukulaisia vainajaa\nkatsomaan. Jokainen kyläläinen ja vieras, joka tulee pirttiin, käy\npyhällä savulla \"koatimassa\" vainajaa, ristii silmiään ja kumartaa\nkolme kertaa lattiaan saakka sanoen:\n\n    \"Prosti milma, pokoiniekka\n    kaikista reähistä, reähkähistä,\n    muistetut ta i muistamattomat,\n    tietyt ta i tietämättömät.\"\n\nKävijöitä syötetään ja juotetaan talossa varojen mukaan, heille\nannetaan mitä talossa sattuu olemaan: jos on pyhäaika, tarjotaan\npyhäruokia, arkena taas arkiruokia. Vieraatkin tuovat mukanaan yhtä ja\ntoista, sillä häihin ja lapsivaimolle ja vainajan läksiäisiin on\ntuotava kaikenlaisia jumalanhyviä. Ristiäidin on vielä vietävä\nkuolleelle ristilapselleen katevaate, muuten tämä tuonelassa tulee\nvastedes alastonna risti-äitiään vastaan.\n\nVainajan hyvälle tuttavalle itketään:\n\n    \"Voi yksie urohien tuumasie tunnon yleneksennellä\n    tuumaiksentelomah, tuvehen hyväseni tunnollini [samanikäinen\n    hyvä tuttava].\n\n    Vet [kas], min tuvelmisista tunnon koaleli silma tunnon\n    silmittelömäh niin tunnon rikenih kertasih, tuumaiksentelomah\n    kaiken tunnollisie tuumasie, tuvehien ilmojen peällisie yksie\n    urohien tukkutuumasie [joukkoarveluita, puheita, joita yhdessä\n    pakinoidaan, tuumitaan].\n\n    Voi, sukie hyväseni, suimun yleneksennellä näinä päiväsulavuisina\n    yksillä sulavilla suusoviettaisilla ['sulavilla suusoviettaisilla'\n    = sovinnollisilla pakinoilla]. Vet olija yksillä sulavilla\n    suusoviettaisilla suimun rikenih kertasih sukeijen ilmojen peällä\n    oloaikaisina.\n\n    Eikö voi, paras hyväseni, panun yleneksennellä pakauttelomah\n    parahan hyväseni panullista, kun siun panun assuntasijasih panun\n    koaleli näinä päiväpatseroisina siun parahnisies silmittelömäh.\n\n    Ei voi, valkie hyväseni, vahveuvuksennella kenenkänä valkehuisie\n    [olentoa] vassen kokonaisina näinä päivävarreksuisina.\n\n    On valkie Spoassusen' vakautellun valkien hyväseni vallan\n    ylenemättömillä varsisijasilla.\n\n    Niin toivelen, vaimala vartuoni, jottei niin kuillana aikasin\n    ['kuillana aikasin' = milloinkaan] liene vallan yleneksentelömäh\n    näijen vallallisilla varsisijasilla.\n\n    Olen, vaimala vartuoni, kaikkien loatusih valveutellun valkieta\n    hyvästäni kokonaiset päivä varreksuiset eänien katkoalemattomien\n    [katkeamattomien] vaimaloijen vetysieni keralla.\"\n\nVieläpä itkijä heittäytyy vieraalle kaulaan, kaulaan, ja jatkaa\nvalitustaan:\n\n    \"Elä, orhien hyväseni oimullini, vielä omattomiks otlessiu\n    ['omattomiks otlessiu' = aivan vieraudu] näistä orhien hyväseni\n    omista olentosijasista, jos orhie Spoassusen' on orhien hyväseni\n    orheijen ilmojen peältä oimun puuvutellun.\n\n    Rupiele oimun rikenih kertasih ['rikenih kertasih' = useasti]\n    näihin orhiesta hyväsestäni jeänehih olentosijasih oimun\n    koalelomah, kun alamma orhien hyväseni omusitta oimun elossella\n    näissä olentosijasissa.\n\n    Mie toivelen, oneh vartuoni, jotta orhie hyväseni niillä aikasin\n    koaleloo omih olentosijasih.\n\n    Rupiele, armahan hyväseni aijallini ['armahan hyväseni aijallini'\n    = taaton hyvä ikätoveri, samoin kuin edellä 'orhien hyväseni\n    oimullini'] armassanasiks vassen ankehta varruttani, kuin alamma\n    näissä armahan hyväseni assuntasijasissa armahan hyväseni\n    armahaisitta aijan elossella.\n\n    Mie toivelen, ankeh vartuoni, jotta armassanani armas hyväseni on\n    niillä aikasin asettelomassa armahien armosanasien keralla, kun\n    armahan hyväseni aijallini asetteloo armahie armosanasie vassen\n    ankehta varruttani.\n\n    Jos, valkien hyväseni vallallini, siun vallan assuntasijasih\n    koalelen, vaimala vartuoni, vallan suurissa Tuonelan\n    vaimalaisissani vajauttelomah siun valkevuisie vassen, voi,\n    hotj vallan ainusien valkeijen sanasien kera vallan seäjellä.\n\n    Niin mie toivelen, vaimala vartuoni, jotta valkie hyväseni\n    valkeijen sanasien keralla on vallan seätelömässä valkeista\n    syntysistä.\n\n    Voi, armahan hyväseni aijallini, rupiele armahien armosanasien\n    kera asettelomah ankehta varruttani, jos siun assuntasijasih\n    kuillana aikasin koalelen, ankeh vartuoni.\n\n    Mie toivelen, niillä aikasin hotj armas hyväseni armahie\n    armosanasie asetteloo ankehella vartuollani. Eikö hotj niillä\n    aikasin ankehella vartuollani aijan suuret Tuonelan apieset\n    alentelisi ankehista seänalasistani.\n\n    Rupiele, orhien hyväseni oimullini, opastelomah onehta varruttani\n    kaiken oimullisilla olkatyöhysillä oimun koaleluaikasina. Vet en\n    voi, oneh vartuoni, omista oimun nuoriikkaisista osratuumasistani\n    ['nuorukkaisista osratuumasistani' = nuorista tyttöarveluistani]\n    oivellella. Mie toivelen. jotta orhie hyväseni on niillä aikasin\n    opastelemassa omilla olkatyöhysillä.\n\n    Rupiele, mairehen hyväseni manullini. kaiken manullisie mahtisie\n    mahittelomah malkivoa varruttani, kun olen mairehen hyväseni\n    mahtisien takana manun elossellun mairehien ilmojen peällä.\n    Vet en voi, malkivo vartuoni, omista marjamahtisistani\n    [tyttövoimistani] maltella [ymmärtää]. Mie toivelen, jotta\n    mairissanani mairis hyväseni on niillä aikasin mahittelomassa\n    mairehista syntysistä kaiken mairehillisih mahtisih.\"\n\nToiset sukulaisista, tuttavista ja naapureista, ketkä vain haluavat,\njäävät vainajan taloon _pimien yön valvontah_. Ne kolme yötä, jotka\nruumis on pirtissä, valvotaan kuolleen ääressä. Vainajaa ei saa jättää\nyksin koskaan, ei yöllä eikä päivällä, se kun saattaa nousta ylös ja\ntehdä vaikka mitä pahaa. Kerran entisaikaan oli vainaja jätetty\nyksinään, ja tämä oli noussut ja pureskellut orret ja laavusniekat,\npöydät, lautsat ja skammit ja kaikki tuhannen rieskaksi ja pillan\npäreiksi -- kuolleella kun on rautaiset hampaat. Sitten oli pureskelija\njälleen mennyt arkkuunsa makaamaan.\n\nPimeän yön valvonta on _kallis_ (tärkeä) _valvonta_, niin kallis, että\nse, joka valvoo kolme pimeätä yötä kolmessa paikassa, pääsee\n\"tsharsvah\", kun taas sille, joka ei ole eläessään valvonut yhtään\npimeätä yötä, ei tsharsvaa näytetä. [Ristityn pitäisi iässään ainakin\nkolme pimeätä yötä valvoa, olla apuna kolmeen lapsen synnytyksessä ja\nkolmella olla kummina.] Sekä miehet että naiset käyvät valvomassa,\nnaisrahvas kuitenkin enemmän naisvainajaa. Pimeiden öiden valvontaan\neivät tosin kykene muut kuin terveluontoiset henkilöt, se\n\"toispuolehini\" kun koettaa kovasti väsyttää valvojaa. Mutta nukkumaan\nei saa ruveta. Mitään työtäkään ei valvottaessa tehdä, ei\nkäsitöitäkään, ei myös meluta, leikkiä lasketa eikä naureta. Sillä\n\"pokoiniekan pirtissä ei pitäis suu muhahtaa.\" Istutaan vain ja\nristitään silmiä. Mutta _puoliyön_ aikana ei pidä silmiä ristiä, sillä\nsilloin on kaikki paha liikkeellä, illasta puoliyöhön saakka.\n\nPyhäinkuvain edessä, kuolleen pään yläpuolella, palaa _tuohus_ ja\npöydällä _kyntteli_, jos on pimeä aika. _Ventshätuohus_ (vihkituohus),\njoka on vainajalla ventshätessä [Vihittäessä. Kumman tuohus\nventshäämisaikana on lyhyemmäksi palanut, se kuolee ensin] ollut\nkädessä, on tavallisesti pyhäinkuvilla palamassa. Sitä on pidetty\ntallessa, poltettu hiukan ensimmäistä lasta ristittäessä ja nyt\nkuolintuohuksena se saa palaa loppuun.\n\nPimeän yön valvonnasta ei saa ottaa maksua, vaikka tarjottaisiinkin.\n\nMitään työtä ei pokoiniekkapirtissä koko aikana saa tehdä; ken raataa,\nhän lyhentää omaa ikäänsä. Toisissakaan huoneissa ei tehdä mitään\nsuurempia töitä eikä koko talossa, sillä työn raadannalla ei silloin\nole _svjätenjöä_, siunausta.\n\nTänä aikana jakavat perilliset keskenään vainajan jättämät vaatteet ja\nmuut tavarat. Sillä ennen hautaan viemistä on kuolleen omaisuus\njaettava. Jos tavarat jäävät jakamatta, niin\n\n    \"kyllä on niistä puoli tuulen,\n    toini tuiskun,\n    kolmansi pahan pitäjän.\"\n\nNiistä ottaa osansa ken ehtii, saa ja sattunee. Mutta vasta sen\njälkeen, kun vainaja on pesty ja laskettu arkkuun, saa jakamispuuhiin\nruveta. Tavarat pitää kaikki kantaa kuolleen pirttiin: \"siitä heän\nnäköy, jotta ne on joattu, kun ne joatah hänen itsheh aikana\". Omaisuus\njaetaan \"verrotellen\" ja sovitellen, miten paraiten osataan, toiselle\ntuo, toiselle tämä. Jos vainaja on eläessään jollekin jotain luvannut\nlahjaksi, on se hänelle annettava, jottei lupaaja pahastuisi.\n\nAamulla, huomeneksella, herätellään vainajaa, itkien _valveillellah_\nyksille teevesille yhteisen samovoarastolan, tee-pöydän, ääreen, johon\nhänelle on jätetty lyhjä sija teelaseineen. Itketään:\n\n    \"Etkö voi, soavis hyväseni, soarnan yleneksennellä soarnan\n    polvuhisilta Tuonelan sijasilta soarnan aivosina\n    huomenes-soalostisien soarnan ylenentä-aikasina yksillä\n    sakonovoiloilla [tavanmukaisilla (ven. zakon = laki)]\n    samovoaravetysillä omien soahkunastolasies [ruokapöytien] peällä\n    omien kahenloatusien soarnumaisies ['kahenloatusien soarnumaisien'\n    poikien ja tyttärien] keralla ta i sammu vartuoni keralla.\n    Vet kun kaiken aikasie olit soarnan ensimäisinä yksillä\n    samovoaravetysillä omien soahkunastolasies peällä.\n\n    Niin sammulla vartuollani äijiksi sammusikseni soarnan loajittautuo\n    näinä huomenessoalostisien soarnan ylenentäaikasina.\n\n    Etkö voi, soavis hyväseni, miun sammuih eänisieni soarnan\n    yleneksennellä? Mie kun, sammu vartuoni, sammujen vetysieni\n    keralla soarnan ylentelen.\n\n    Kaikki on, soavis hyväseni, siun soahkunastolaseskin sammujen\n    vetysien valloissa näinä huomenessoalostisina.\n\n    Kaikki soarnumaises [lapsesi] ta i soarnajaisen [äitini] sammujen\n    vetysien keralla soarnan koalellah näinä huomenessoalostisina,\n    kun ei ole siun sulie soavehuisies näissä soarnan assuntasijasissa\n    soarnan koalelomassa.\n\n    Etkö voi, kuulu hyväseni, kujin aivosien huomeneskuuroksuisien\n    kujin ylenentä-aikasina kujin polvuhisilta Tuonelan\n    kuuritshasijasilta [arkusta] kujin yleneksennellä yksillä\n    kuumilla kunkkavetysillä [teevesille] omien kujin tovolnoisien\n    [kylläisten] kunnivostolasies [arvopöytiesi, pyhien pöytiesi]\n    peällä.\n\n    Mie kun, kurja vartuoni, kujin loajittelin kuumat kunkkavetyöt,\n    kun olit kaikin aikasin kujin ensimäisinä omien kunnivostolasies\n    peällä ta omien kahenloatusien kuvoamaisies [lapsiesi, sekä poikien\n    että tyttärien] keralla ta i kaksien kujin olovien omakuntasies\n    keralla ta i kurjan vartuoni keralla.\n\n    En voi, kurja vartuoni, kujinkana vähäsie kunkkavetysie kujin\n    alennutella näinä huomenes-kuuroksuisina kunnivostolasies\n    peällä, kun ei ole kuulu hyväseni sulie kukkahuisie omissa\n    kunnivostolasissa yksillä kuuluilla kunkkavetysillä.\n\n    Etkö voi, kuulu hyväseni, hotj kujin vereksih ilmojen peällä\n    puutuneihien [kadonneiden] kyynärpäijes varasih hotj kujin\n    vähäsiks aikasiks miun kurjie eänisieni vassen [kurjan, vaikeroivan\n    ääneni johdosta] kujin yleneksennellä, kun mie, kurja vartuoni,\n    kurjien vetysieni kera siun kukkahuisies kujin ylentelen?\n\n    Kaikeks kuulu ikäsekseni lienöy kurjalla vartuollani näijen\n    kujilliset kurjaset kujin akkiloitavaisiks.\n\n    En liene, kuulu hyväseni, koko kuulu ikäsessäni kujin\n    yleneksentelömäh. kun ei voimin näinä huomeneskuuroksuisina kujin\n    yleneksennellä miun kurjie eänisieni vassen yksillä kuumilla\n    kunkkavetysillä.\n\n    On kuulu Spoassusen' kujin puuvutellun kuulu hyväseni sulat\n    kukkahuot kuulu ilmasien peältä kujin yhettömiks.\n\n    Niin se lienöy kurjan vartuoni kurjat seänalaset [suuret\n    mielipahat, sydänalaan koskevat] kuleksentelomah näistä kurjasista\n    kurjien vetysien valtasista, niinkuin kuulu Spoassusen' kujin\n    ankarimmat kuuroseähyöt [kuurosäät] kuleksenteloo toisin aikasin.\n\n    Niin lienöy sammun vartuoni sammut seänalaset sataiksentelomah\n    [monia mielipahoja toisensa jälkeen] sammujen vetysien valtasissa,\n    niinkuin soavehen Spoassusen' soarnan ankarimmat sajeseähyöt\n    soarnan koaleloo.\"\n\nSitten taas samaan tapaan valveutellaan vainajaa _murkinalle_,\n\"valjuskaverosille\":\n\n    \"Etkö voi, valkie hyväseni, valveuvuksennella yksillä\n    valjuskaverosilla [ruoka-aterioille (ven. valenets = pieni\n    nisuleipä)] näinä vallan auvosina huomenes-varreksuisina omien\n    voalimaisies keralla ta i voalimaiseni keralla?\n\n    Emmä voi yksillä valjuskaverosilla valmisteliutuo kokonaisina\n    huomenesvarreksuisina siun valkehuisittas.\n\n    Etkö voi, kaunis hyväseni, hotj kaitojen kalovehkätösies\n    [kalvehtuneiden käsiesi] varasih kajon yleneksennellä omien\n    kannikkastolasies peäh, hotj kajon vähäsiks aikasiks?\n\n    Ei voi kannettuises eikä kantajaiseni enkä kaiho vartuoni kajon\n    loajittautuo siun kallehusittas näinä huomeneskaunistoisina\n    kannikkastolasih [pöytään, jossa on leipäkannikoitakin].\n\n    Etkö voi, orhie hyväseni, hotj olkapeähysies varasih oimun\n    yleneksennellä omien opinjastolasies [ruokapöytiesi (ven.\n    obulnyj = ylellinen, runsas)] peällä yksillä opinjaverosilla\n    [ruoka-aterioille] oimun aivosina huomenesoprennaisina omien\n    kahenloatusien ottamaisies keralla ta orheih ilmoih\n    seätelijäisiin ottajaiseni keralla?\n\n    Vet, ei voija siun omusittas, orhiesanani orhie hyväseni, oimun\n    loajittautuo näinä huomenesoprennaisina. Kaikki ollah onehien\n    vetysien valloissa kokonaiset huomenesoprennaiset.\n\n    Koko orhien ikäseni piettävät tuli opoalaiset, kun ei ole orhien\n    hyväseni omusie yksillä opinjaverosilla.\n\n    Ei kuillana aikasin koko orhiessa ikäsessäni ole enämpi orhien\n    hyväseni omusie yksillä opinjaverosilla.\"\n\nVainajan tilasta sekä hänen pirtissä olonsa aikana tapahtuneista\nseikoista voidaan todeta ja ennustaa tulevia kuolemantapauksia sekä\nmuita seikkoja. Niinpä jos vainaja on pitemmän aikaa sulana eikä\njäykisty, vaatii hän toisia vainajia jälkeensä. Samoin myös, jos\nkuoltua hänen silmänsä jäävät raolleen; vasen avoimeksi jäänyt silmä\nkutsuu naishenkilöä, oikea taas miespuolista. Jos kuolijassa\nhengenlähdön jälkeen, pesemisen päätyttyä, tavataan täi, joka mataa\njalkoihin päin, kuolee talosta pian toinenkin henkilö, mutta jos\nsyöpäläinen yrittää päähän päin, ei kuolema ole niin lähellä. Toisinaan\ntuohuksien tuli kuolinpirtissä häilää ja liehuu aivan omia aikojaan.\nSilloin muka _anhelit_ liikkuvat vainajan ympärillä.\n\nJoskus ilmestyy kuoliotalon pihalle pikkuisia _lintuja_ [harmaita\npieniä lintuja niinkuin \"punaskarja\", pulmusparvi]. Silloin ovat muka\ntoiset vainajat tulleet tuolta ilmalta ottamaan vainajaa vastaan.\n\nJos joku pelkää kovasti vainajaa, kehoitetaan häntä nipistämään\nkuolleen vasenta kantapäätä kolmesti taikka kohottamaan kolmesti\narkkua. Se karkoittaisi pelon. Mutta kovin arkaluontoisen ei pidä mennä\nsitä tekemään, eipä katsomaankaan vainajaa, sillä hän voisi silloin\npelästyä ja saada ikuisen kalman. Lapsia ei uskalleta laskea kuolleen\nlähelle.\n\nMutta jos sattuu _ukonilma_ nousemaan, kun ruumis on pirtissä, aletaan\nsitä kiireesti toimittaa hautaan, vaikkei kolmea vuorokautta vielä ole\nkulunutkaan. Ikkunat kuolleen kohdalla peitetään silloin vaatteella ja\nikkunalaudalle lasketaan jokin kulunut _rauta-ase_ -- veitsi,\nkeritsimet, vasara tai viikatteen kappale -- ja kulunut viikatteen\n_liippakivi_. Mutta sittenkin voi ukkonen toisinaan vainajan panna,\njopa niin, että hän _halkieu ja rupieu vuotamah_. [Ukonilmalla ei\nmuuten pitäisi kenenkään olla pitkällään, ukkonen kun silloin helpommin\niskee].\n\n\n\n\n5. VARAUTUMINEN VAINAJAA VASTAAN.\n\n\nSitä pirttiä, missä vainaja on kuollut ja sitten kolme yötään levännyt,\non jälkeenkinpäin varoen käytettävä. _Kuuteen viikkoon_ ei siinä saa\nmitään iloa pitää eikä meluta. Ei myöskään saa pirttiä koko sinä aikana\njättää _puustaksi_, tyhjäksi: vainaja voisi silloin palata sinne\ntakaisin ja saada aikaan pahaa.\n\nMutta varsin vaarallisia ovat ne esineet, jotka ovat hengenlähdön\naikana taikka heti sen jälkeen koskettaneet vainajaa, vieläpä jotkut\nsemmoisetkin, jotka eivät ole kosketuksissakaan olleet. Niistä näet\npelätään _kalman_ tarttuvan.\n\nKaikki vainajan alla olleet vuodeoljet, _kuolentarikat_, sekä huonot\n_vaatteet_ on ennen kuolleen hautaamista poltettava, samoin _pesurikat,\npesuvastat ja pesuripakot_ (rievut), vieläpä arkkua laadittaessa\nsyntyneet _lastutkin_. Kaikki ne kannetaan loitos järven rantaan\nlietteelle taikka metsään alangoille, missä ei ole tapana liikuskella,\nja sytytetään palamaan. Talvella ne poltetaan järven jäällä. Järven\nlietteelle taikka metsäalangolle, missä kalmajätteitä on poltettu, ei\nuskalleta mennä kävelemään. Moni on niistä paikoista saanut\nkuolemantaudin ja mennyt manalle, kun ei ole tästä taudista päästäjää.\n-- Pirtin lattiasta, niin kauan kuin se on ruumiin jäleltä pesemättä,\nsaattaa myös kalma tarttua, jos siinä kävelee paljain jaloin.\n\nRuumiin _pesuvesi_ viedään ulos ja kaadetaan maahan semmoiseen\npaikkaan, missä ei voida liikkua, esim, jonkin huoneen salvoksen alle.\n_Pesentäsaippuaa_ ei saa enää tavallisiin pesuihin käyttää; jos sillä\npesisi itsensä, alkaisi vapisuttaa, niin ettei mikään jäsen pysyisi\nalallaan. Toiset pistävät sen kuolleen mukaan, mutta toiset panevat\ntalteen taikavälineeksi, jolla voidaan aiheuttaa pahaa. Samoin myös\nsillä neulalla, jolla vainajan kuolinvaatteita on ommeltu, saatetaan\ntehdä pahaa, etenkin, jos sillä on ommeltu kolmet kuolijan verhot.\nTytöt voivat pistää sen salaa tungettelevan nuorukaisen vaatteisiin, ja\nsiitä tungettelijan luonto lankeaa; tuntuu kuin olisi aina \"moa\npeällä\". Se rihmakin, joka on jäänyt vaatteita ommeltaessa, on\npoltettava. Jos sillä ompelisi vaatteensa, saisi siitä itseensä tuskan,\nikäänkuin kalman.\n\nNe kuolleen vaatteet, jotka ovat kuoleman hetkellä olleet vainajan yllä\nja ovat liian hyviä poltettaviksi, viedään ulos ja pestään. Ensin ne\nhuuhdotaan kolmessa vedessä, ja vesi aina kaadetaan maahan; sen jälkeen\nne vasta virutetaan järvessä. Pestyä vaatteet asetetaan aidan nurkille\nkuivumaan ja ne saavat siellä tuulettua kuusi nedälie (viikkoa).\n\nMonet varat on tehtävä, kun lähdetään viemään kuollutta pirtistä pois.\n\nSille sijalle, jossa arkku on ollut, heitetään heti _kylmää vettä ja\nsuolaa_ (\"ruotshin-suolaa\"), lisäksi vielä jokin _rauta-esine_:\nhiilihanko tai uhvatta, keittokoukku tai patahanko. _Skammit_, rahit,\njotka ovat olleet arkun alla, polkaistaan kylelleen, jotta talossa ei\nvasta heti surma vierailisi. Vainaja viedään ulos _jalat iellä-päin_ ja\nkun on ovesta päästy, ei lasketa sisään eikä uloskaan ketään, ennenkuin\npirtin ovea on yhteen kyytiin kolmasti paiskattu hyvin kovasti kiinni.\nSitten ei manan matkalainen voi palata takaisin. Kuollutta ulos\nvietäessä ei saa pirtin ikkunasta katsoa jälkeen. Siitäkin voi vainaja\nmyöstyä takaisin. Ulkona taas, kun kuollutta tuodaan vastaan, ei saa\nkatsoa vastaantulijaan, vaan pitää kääntyä takaisin päin ja\n\"prostiutua\". Sitten saa kyllä katsoa jälkeen. Ellei näin menetellä,\nhinkautuu kalma ja silmät tulevat kipeiksi.\n\n[Silmiä, joihin kalma on hinkautunut, pestään vedellä, vesi viedään\nkolmen tien haaraan ja manataan:\n\n    \"Mäne, kalma, karsinah,\n    kylmä, kylmäh kyläh,\n    alla kylmän kynnyshirren,\n    alla kauhien katajan,\n    karvoista emo- (t. iso-) kapehen,\n    emon tuoman ruumehesta,\n    vaimon kantaman ihosta,\n    vaivasesta vartalosta!\"]\n\nVaikka tuntematontakin vainajaa tuodaan vastaan, on prostiuduttava.\nSillä \"kuollehelle kuninkaskin lakkiah nostaa\".\n\nKoko sinä aikana, jonka vainaja on pirtissä, ei pirtin lattiaa\nkertaakaan lakaista eikä muutenkaan siivota. Mutta heti kun kuollut on\nviety pois, lakaistaan lattia, pyyhitään vastoilla, ja rikat viedään\nulos ruumiin jälkeen ja poltetaan samalla rantalietteellä, missä\nvuoileoljetkin. Tällöin manataan:\n\n    \"Kaikki ruhkat myötähäs,\n    kaikki pahat matkahas!\n    Siipines, sulkines,\n    luines, lutehines,\n    ynnä ytimines,\n    mäne myötä möykkyines!\"\n\nSilloin on vainaja \"hieritty pois siltä paikalta eikä se enää siitä\ntakaisin tule\". [Samoin häiden aikana ei myöskään pirttiä lakaista.\nVasta häiden loputtua lakaistaan, ja rikat työnnetään morsiamen\njälkeen, jottei hän ikävöisi entiseen kotiinsa.] Lakaisemisen jälkeen\nlattia vielä pestään vihkolla, ja _kolikalla_ (luudalla) vettä\nvalelemalla lykätään. _Kuolentasijalle_ lattiaan isketään kolme\n_rautanaulaa_, jottei sillä sijalla ketään varauttaisi. Jollei\nrautanauloja lyötäisi, kummittelisi kuolinpaikka, niin ettei kukaan\nvoisi siihen panna pitkäkseen.\n\nViimeksi _savustetaan_ pirtti _katajoilla_. Hinkalolle (arinalle)\ntyönnetään katajia palamaan, ja palavalla havulla _tulitellaan_ ympäri\npirttiä, eniten kuolinsijoja, niin että huone tulee savua täyteen. Näin\nkalmanhaju kaikkoaa kuolinpirtistä, ja paholainenkin pelkää katajaa,\nkun se palaessaan rätisee.\n\nKyläläiset toimittavat kaikki nämä pesu- ja varaustyöt. Lopuksi on\nheidän itsensäkin puhdistauduttava. Heillä on pesuhommissaan ollut\nyllään huonot vaatteet, semmoiset, joita ei muissa toimissa käytetä. Ne\nriisutaan pois, peseydytään ja pukeudutaan puhtaisiin vaatteisiin.\nSitten vielä savustaudutaan katajankatkussa taikka poltetaan\nvaateriepua arinalla, ja siitä nousevassa savussa pidetään käsiä ja\nvaatteita.\n\nAina ei kuollutta osata niin toimittaa pois pirtistä, ettei hän palaisi\ntakaisin. On usein sattunut, että kuollut on vielä kalmistostakin\nkulkenut kotonaan peloittelemassa ja kummittelemassa. Niin oli esim.\nRotioni Huotari, vanha vuonnislainen patvaska ja tietäjä, kulkenut\nkotonaan, kävellyt huoneissa ja ryskänyt ovissa ja kysellyt rahojaan.\nKummittelija voidaan karkoittaa siten, että isketään kolmasti _pirtin\nkynnykseen kirveen hamaralla_ [sama temppu tehdään, jos vainaja\npirtistä ulos kannettaessa \"jyventäytyy\", niin että on kovin raskas\nkantaa], taikka taas häädetään korennolla tantereelle, heitetään vielä\nkorento jälkeen ja uhkaillaan:\n\n    \"Tule toini kerta, soat paremman kyyvin!\n    Pisy tilallas, minne olet viety,\n    missä olet olija!\n    Ei ole tänne työn tekuo,\n    eikä tilankana tarpehella!\n    Männyt on männyn,\n    jälkeh jeänehet elää!\"\n\nJoskus voi vainaja ilmestyä kotitanhuilleen oikein näkyväisenä\n_hoamunakin_. Silloin pitäisi olla _suvikkovarsan suitset_ -- varsan\njoka ei ole vielä ollut reen edessä; kun lyö niillä haamua, niin tämä\nkatoaa. Jos taas vainaja on niin itsepintainen, ettei sitäkään säiky,\npitää tehdä _leppäni jousi_ [\"Leppä on lemmon lessyttäjä, hoapa on\npiessan puu.\"] ja ampua sillä _leppäni pulikka_ vainajan vasempaan\nkantapäähän. Vielä on käytävä kalmistossa lyömässä viisi leppänoaklaa\n(naulaa) vainajan kropnitshaan, hautakammioon, kaksi jalkopuoleen,\nkaksi käsien kohtaan sivuihin ja yksi pääpuoleen. Lyötäessä sanotaan:\n\n    \"Pisy paikallas, mihin olet pantu!\"\n\nVoipa kuollut pistäytyä entiseen kotiinsa ihan ilmihaamussaankin ja\nelellä kuin eläessään: tehdä talon työtä, maata naisensa vieressä,\nkäydä naapurissa vieraissa. Mutta jos hän nauraa tai vihastuu, niin\nhänellä näkyy rautahampaat, ja siitä hänet tunnetaan tuonelan\nasukkaaksi.\n\nHyvin helposti saattavat manalaiset tulla tyhjäksi jätettyyn pirttiin\n-- jos kuoleman jälkeisillä viikoilla on erehdytty jättämään pirtti\nasumattomaksi. Silloin häädetään manalaiset kirveellä ja korennolla\npois ja manataan:\n\n    \"Manalaiset moatukkah,\n    kalmalaiset koatukkah\n    pois elävien imehnisten sejasta!\n    Teät on pois hieritty elävien kirjoista!\"\n\n\n\n\n6. HAUTAANSAATTO.\n\n\nKun ruumista on pidetty kolme vuorokautta pirtissä, saatetaan se\n_kalmismoahan_.\n\nJo aamulla aikaisin ovat _hauvankaivajat_ lähteneet hautausmaalle\nhaudan tekoon. Hautaa ei näet saa kaivaa yöksi avoimena olemaan. Ei\nmyöskään saa jättää kaivettua hautaa yksikseen; jos hauta tulee\nvalmiiksi, ennenkuin kuollut tuodaan siihen, pitää jonkun jäädä sen luo\nvartioimaan. Arat henkilöt eivät uskalla jäädä, mutta rohkealuontoiset\neivät pelkää, kun asettavat pari lapiota ristiin haudan yli. -- Kun\nhaudankaivajat lähtevät työhönsä, itketään heille:\n\n    \"Elköä viluilla pohjolan viimapuolusilla visan loajitelko\n    vieslöveä hyvästäni Tuonelan vierisijasilla [tark. hautaa] näinä\n    päivävierennäisinä.\n\n    Voikoa lämpimillä puolusilla vieslövie ilmasie visan loajitella,\n    jotta ei vieslövän hyväseni pitäis vieslövis syntysis viluilla\n    viimapuolusilla kaiken aikasin visan koalella.\n\n    Elköä, kyhän olovat omakuntaset, kylmillä kyytäpuolusilla\n    [kyytäilma = pohjoinen tuima viima] kyhän asetelko kyllä hyvästäni\n    kyhän polvuhisilla kylkisijasilla [ikuisilla makuusijoilla],\n    jotta ei pilaisi kyllä hyväseni kyhän alituisista [alituisesti,\n    aina] kyytäpuolusilla kyllä ilmasie kyhän koalella kuulu\n    syntysissä.\n\n    Voikoa lämpymillä puolusilla kyllä ilmasie kyhän asetella, jotta\n    ei niistä tulis kyhelmäiset [suuret mielipahat] kyhelmällä\n    vartuollani kaikeks kyllä ikäseksen' kyhän alenneltavaisiks.\n\n    Voikoa, oimun olovat omakuntaset, oikiella puolella orhien\n    Spoassusen Otavatähtösie ['oikiella -- -- -- Otavatähtösie' =\n    suvipuolelle Otavaa] orhien hyväseni olentosijaset oimun\n    loajitella orheih syntysih näinä päiväoprennaisina.\n\n    Eikö orhie Spoassusen' orhieta hyvästäni orheis syntysissä oikiella\n    puolella Otavatähtösie oimun asettelis oimun eloistelomah. Kun oli\n    osien alla ['osien alla' = hyväosainen, varakas] ilmojen peällä\n    koalelijaini, jotta ei orhie Spoassusen' orheis syntysissä\n    osattomih osaeloksih ['osattomih osaeloksih' = huonoille\n    osille] oimun otplahoslovis [asettelisi] orhieta hyvästäni.\"\n\nKuolleen kantajiksi rupeavat ketkä vain ovat saapuvilla. Nuoret\nkantavat nuoria, vanhat vanhoja, miehet miehiä, jopa naiset naisia,\ntytöt tyttöjä. Mutta läheiset sukulaiset eivät ota kantamiseen osaa.\nSiitä vainaja taas olisi pahoilla mielin, luulisi, että \"he niin\nsuvaitshisivat hänen moah mänövänsä\". Myöskään ne, jotka ovat\nheikkoluontoisia ja pelkäävät, eivät mene kantamaan; jotkut eivät\nuskalla mennä vainajaa _kaimoamahkana_, saattamaankaan. Niinpä esim,\nraskaana olevat vaimot pysyvät pois koko kuolinkulkueesta. Vainajan\nleski kyllä saattaa miestään kalmistoon, jos kykenee.\n\nJo aamupäivällä on ruumis saatettava kalmistoon, ennen puoltapäivää.\nIltapäivällä, sen jälkeen, kuu päivä kääntyy luoteelle [länteen], ei\nvainajaa enää saa panna hautaan, sillä jälkeen puolen päivän haudatulle\nei näytetä päivää tuonelassa, vaan vainaja saa olla ainaisessa\npimeydessä. Muuten ei kalmistoonkaan saa iltapäivällä mennä, eikä sitä\nuskalletakaan tehdä. Sillä kalmiston asukkaille on iltapäivällä\nannettava rauha. Häiritsijälleen, puolenpäivän jälkeen kävijälle, ne\nvoivat suuttua, jopa saattaa hinkautuman, ellei kävijä osaa väkeä\nasettaa.\n\nEnnen hautausmaalle lähtöä on jo toimitettu _lähtöstola_, katettu\npöytä, jossa on syötäviä kaikenkaltaisia, teetä ja kahviakin,\njollakulla viinaakin. Mutta ennen kalmistossa käyntiä ei pöydän antimia\nnautita.\n\nArkkua kannetaan _orrella_. Arkun kumpaankin pääpuoleen sidotaan nuorat\nja nuoriin mutkat, joihin pujotetaan orsi arkun pituussuuntaan. Orsi on\nniin pitkä, että kuusi henkeä voi yhtaikaa olkapäillään olla\nkantamassa, kolme kumpaisestakin päästä. Arkkua matkaan laiteltaessa\nitketään:\n\n    \"Min vallallisilla vasrityöhysillä [töihin, ulkotöihin]\n    valmisteleka valkieta hyvästäni, vallan olovat omakuntaseni ta\n    valivot voalijaini lapset, kuin että ole näihe loatusie eloksie\n    koko valkiessa ikäsessäni minkänä vallallisilla varsityöhysillä\n    valmissellun?\n\n    Min tunnollisilla tuontatiehysillä [kauppamatkoille, ansiotöihin]\n    tunnon loajitteletta tuvista hyvästäni, tunnon olovat omakuntaseni\n    ta tuomekset [pojat] tuuvittajaini lapset, kuin että ole näihe\n    loatusie koko tuvehessa ikäsessäni tunnon loajitellun?\n\n    Niin alkoa äijiksi tuhmasikseni tunnon loajittautuo turtivolla\n    vartuollani. Onnakko tulemattomilla Tuonelan tuontatiehysillä\n    tunnon loajitteletta tuvista hyvästäni tunnon jälkimäiset\n    kertaset.\"\n\nSitten otetaan orsi olkapäille ja lähdetään kantamaan. Ovesta vietäessä\n_prostiudutaan_ (pyydetään anteeksi) vainajan puolesta. Hän on ehkä\neläessään ovissa pahoin sanoin liikuskellut. sentähden on anteeksi\naneltava. Se toimitetaan itkusanoin:\n\n    \"Prostikkoa [antakaa anteeksi] valkieta hyvästäni nämä omat vallan\n    assuntasijaset vallan jälkimäiset kertaset!\n\n    Et tiijä, valkeijen ilmojen peällä oloaikasina, on niin\n    vallallisien vaimaloijen sanojen ['vaimaloijen sanojen' =\n    kirosanojen] keralla vallan koalellun omissa vallan\n    assuntasijasissah.\n\n    Elköä kiirähäisistä [kiireesti] kirasta [armollinen, hyvä]\n    hyvästäni omista kiran assuntasijasistah kiran koalatelkoa!\n\n    Anna ois kiras hyväseni omissa kiran assuntasijasissah omien\n    kiiromaisieh keralla kiran olovammat aikasie.\n\n    Voikoa aikoja alennellen ['aikoja alennellen' = hitaasti]\n    assutella armasta hyvästäni omista assuntasijasistah aijan\n    polvuhisilla Tuonelan tiehysillä.\n\n    Anna visan olovammat aikasie ['visan -- -- -- aikasie' = kauan\n    aikaa] omissa visan assuntasijasissah omien viihyttämäisieh\n    keralla visan koalelis.\n\n    Vet, tuloo viihyttämäisilläh visan suuret ikävien vieronaiset\n    hänen vieslövyisieh kuin jeähäh visan armottomiks vieslövien\n    ilmojen peällä visan koalelomah.\"\n\nSamoin prostiudutaan _sintshissä_;\n\n    \"Prostikkoa vetristä hyvästäni nämä omat vestokattoset\n    [veistetyistä laudoista tehdyt katot], sadoin verskoin\n    vejetyt [sadoin verskoin vedetyt = monista laudoista laaditut],\n    verran jälkimäiset kertaset!\n\n    Et tiijä on vetrehien ilmojen peällä oloaikasina min visallisien\n    vieronoijen sanojen [vieronoijen sanojen = kirosanojen] keralla\n    visan koalellun näitä vestokattosie visan loajitellessah.\"\n\nUlos vietäessä lasketaan arkku kolmannelle kynnykselle, _vajan_\nkynnykselle. Vainajalla voisi olla paha mieli, jos häntä kulotettaisiin\nvallan kiireesti, pysähtymättä. Täällä taas vajoilla, sintshin edessä\nolevilla katosrappusilla, pyydetään _proskenietä_ (anteeksi):\n\n    \"Prostikkoa valkieta hyvästäni omat vajovieryöt vallan jälkimäiset\n    kertaset valkeijen ilmojen peällä oloaikasina!\n\n    Et tiijä, on omilla vajovierysilläh min vallallisien vaimaloijen\n    sanojen keralla vallan koalellun valkeijen ilmojen peällä\n    oloaikasinah.\"\n\nSitten taas _pihamaalle_ päästyä:\n\n    \"Prostikkoa loatu hyvästäni nämä lastupihaset [pihalla on\n    tavallisesti kaikenlaisia lastuja, varsinkin syrjäpuolessa\n    veisto- ja pinopaikalla] loavun jälkimäiset kertaset, kun loatu\n    syntysih loavun koalellah!\n\n    Et tiijä, min laittojen sanojen ['laittojen sanojen' = kirosanojen]\n    kera on loavun koalellun omilla lastupihasillah loatu ilmojen\n    peällä oloaikasinah.\"\n\nArkku viedään kantamalla hautausmaalle asti, ellei kalmisto ole varsin\nkaukana, -- se onkin tavallisesti kylän laidassa. Välillä vain\nkäytetään ruumista kirikössä, jossa arkku keritetään nuorista,\nlasketaan lattialle papin käsiteltäväksi ja sitten taas toimituksen\npäätyttyä uudestaan nuoritetaan ja otetaan kanto-orteen, jonka jälkeen\nlähdetään hautausmaata kohden. Mutta ne, jotka asuvat etempänä, tuovat\nvainajansa talvella hevosella ja reellä. Silloin sidotaan vempeleeseen\nvalkea vaate ja hevosen kaulaan asetetaan kello, mistä nähdään, että\nsiinä viedään vainajaa. Sillä kelloissa ei muuten saa ajella.\n\n    \"Tshillissä [pieni tiuku] mieholah,\n    kellossa Tuonelah\".\n\nsekä:\n\n    \"Tshipi tshillissä ajaa,\n    kuoloma ajaa kulkusessa\"\n\nsanotaan. Kellona käytetään isoa hevosen tai lehmän kelloa. Kun vainaja\non viety kelloissa, ei hän palaa enää takaisin, sillä\n\n    \"Kerta on kelloissa viety,\n    ei tule takaisin enää.\"\n\nAjeltaessa istuvat vainajan lähimmät sukulaiset arkun kannella\njalkapuolessa, pääpuolessa ei saa istua, vainajalla kun on pyhäinkuva\nryntäillä. Miestä hautaan saatettaessa istuu vaimo arkun kannella, ja\nisän tai äidin arkulla istuvat tavallisesti lapset. Jos taas on\njärvimatkaa kalmistolle, viedään arkku kesällä veneellä. Tällöin\nasetetaan kaksi venettä rinnakkain yhteen, koska pelätään, että vainaja\nvoi vesillä heittäytyä kovin painavaksi; toiseen veneeseen lasketaan\narkku ja kumpaistakin soudetaan ulkolaidalta.\n\nVainaja voi joskus heittäytyä hyvin painavaksi, _jyventäytyö_ niin\n_jykieksi_, ettei saadakaan liikkeelle. Jotkut painavat niin paljon,\nettä pitää olla neljä, viisi kantomiestä orren kummassakin päässä.\nEnnen vanhaan oli Nokeuksessa suurtietäjä, Noki-Jussi, heittäytynyt\nniin painavaksi, että oli pitänyt monella hevosella vedättää\nkalmistoon, ja hautaan laskettaessa oli arkku pudonnut pohjaan, niin\nettä koko hautausmaa oli tärähtänyt. Vainajan näin \"jyventäytyessä\"\npitää vasemman jalan kantapäällä taaksepäin \"potata\" (potkaista) arkun\npääpuolta kolme kertaa taikka yhtä monesti paukauttaa kirvespohjalla,\njopa oikein vihapäissään. Silloin kaikkoavat painajaiset ja muut pahat\nvintiöt. \"Jyventäytyvän\" vainajan on kovin vaikea lähteä täällä toiseen\nelämään, siksi hän heittäytyy niin painavaksi. Vainaja saattaa myös\n\"jyventäytyä\", jos jälkeen puolenpäivän lähdetään ruumista viemään.\n\nJos kuollutta hautaan saatettaessa sattuu sade- tai pyryilma, on se\nhyvä merkki: vainaja viedään silloin \"tsarsvah\", koska jumalat näin\n\"jälet kallah\". Ken kuollutta pelkää, voi vainajaa hevosella vietäessä\nkatsoa hevosen jalkojen välitse arkun yli, sitten ei enää peloita.\n\nVainajan pihasta lähdettäessä prostiudutaan _nurmilla_:\n\n    \"Prostikkoa vieslöveä hyvästäni omat viikatehvainivoiset visan\n    jälkimäiset kertaset vieslövih syntysih visan assutteluaikasina!\n\n    Et tiijä, min visallisien vieronoijen sanojen [kirosanojen]\n    kera on visan koalelluh omilla viikatehvainivoisillah omien\n    viihyttämäisieh keralla.\"\n\nJa taas peltojen laitoja kuljettaessa:\n\n    \"Prostikkoa kyllä hyvästäni omat kylvöpeltosieh laitaset kyhän\n    jälkimäiset kertaset kyllä syntysih kyhän assutteluaikasina!\n\n    Et tiijä, on kyllä ilmojen peällä oloaikasina min kyhällisien\n    kyhelmöijen sanojen ['kyhelmöijen sanojen' = kirosanojen]\n    keralla kyhän koalellun omilla kylvöpeltosillah.\n\n    Prostikkoa valkien hyväseni omat vakopeltoset vallan jälkimäiset\n    kertaset!\n\n    Et tiijä, min vallallisien vaimaloijen sanojen kera on vallan\n    koalellun omien vakopeltosieh peällä valkeijen ilmojen peällä\n    oloaikasinah.\"\n\nVainajaa kuljetetaan samoja polkuja ja samoja kylän kujasia myöten,\njoita rahvas tavallisesti liikkuu. Etumaisena kannetaan ristiä ja arkun\nkantta -- jotkut läheiset miessukulaiset ovat niitä kantamassa --,\nniiden jälessä arkkua, ja perässä käyvät _kaimoajat_, saattajat, miehet\nja poikaset edellä, naisrahvas jälessä [naiset eivät saa milloinkaan\nkulkea edellä], sukulaiset etupäässä. Astutaan rinnakkain \"kuin\nkuolienkaimoajat\" ainakin. Kaikki, jotka vain pääsevät, liittyvät\nruumissaattoon. Sillä niin monta kuin kaimaat tuonelaan, niin monta\ntulee siellä sinua vastaan ottamaan, kun sinne kerran joudut. Jos et\nole ketään kaimannut, niin ei kukaan tule sinua vastaankaan tuonelan\nporteilla.\n\nKujasia käytäessä anellaan jumalan ilmoiltakin anteeksi:\n\n    \"Prostikkoa kuulu hyvästäni kaikki kuulu ilmojen alustaiset kujin\n    jälkimäiset kertaset, kukali lienöy kuulu ilmojen alustaisie\n    kuleksennellun kuulu ilmojen peällä oloaikasinah!\n\n    Et tiijä, on min kujillisien kurjien sanasien ['kurjien sanasien' =\n    kirosanojen] kera kujin koalellun kuulu ilmoja myöten.\"\n\nNaapurien _aitoperiä_ [aitojen vieriä] astuskeltaessa valitellaan:\n\n    \"Voi suojauvuksennella [piilottautua], sukie hyväseni, näihe\n    suventamien [naapurien] suimun assuntasijasih ta i suimun\n    olovien omakuntasien [naapurien] suimun assuntasijasih, jottei\n    sukeih syntysih suimun assuteltais siun sulavuisies näinä\n    päiväsuoveroisina!\n\n    Mie, surento vartuoni, hotj toisin aikasin käisin siun sulavuisies\n    suimun silmittelömäs suventamien suojapuolusista [piilopaikoista].\n\n    Voi, armas hyväseni, asetteliutuo salapuolusih [salaisin puolin]\n    aikomien [naapurien] aitovierysillä, hotj ei armahih syntysih\n    siun armahuisies assuteltais näinä päiväarveksuisina!\n\n    Mie, ankeh vartuoni, hotj aikomien aitojen alasin puolusin\n   [aitojen vierillä piilotellen] kävisin siun armahuisies aijan\n   silmittelömässä hotj toisin aikasin.\"\n\nMutta saateltaessa _lasta_, joka eläessään on jo kyennyt ulkona\njuoksentelemaan, prostiudutaan:\n\n    \"Prostikkoa nämä kujavieryöt kuvoamaistani kujin jälkimäiset\n    kertaset!\n\n    Et tiijä, on kummakukkasieh kera kujin koalellun näillä\n    kujavierysillä [kujavieret].\n\n    Voi soarnumaisen salmojen [nurkkien] suojasih salauvuksennella\n    [piilottautua], jottei soavehih syntysih soarnan assuteltais\n    näinä päiväsoalostisina!\n\n    Mie, sammu vartuoni, siun soavehuisies salapuolusista soarnan\n    silmittelisin.\n\n    Prostikkoa aikomien aitovieryöt aikomaistani aijan jälkimäiset\n    kertaset!\n\n    Et tiijä, on aikomaiseni näillä aitovierysillä aijan koalellun,\n    hos aijan vähäset aikaset ilmojen peällä assuksenteli.\"\n\nNaapurien _ikkunoin alatse_ vainajaa vietäessä valitellaan:\n\n    \"Elköä kylkipuolusin [ohitse käyden, pysähtymättä] kuletelko\n    kuulu hyvästäni kuvoamien kujin assuntasijasista tai omien\n    kujin olovien omakuntasien kujin assuntasijasista!\n\n    Voikoa kuletella kuvoamien kujin assuntasijasih kujin jälkimäiset\n    kertaset!\n\n    Vet, kujin rikenih kertasih kuulu ilmojen peällä oloaikasina\n    näissä kuvoamien kujin assuntasijasissa kuleksenteli\n    kutsuvierahaisena.\n\n    Elköa aitojen alasin puolin armasta hyvästäni assutelko aikomaisien\n    assuntasijasista tai olovien omakuntasien assuntasijasista!\n\n    Voikoa aikoja alennellen assutella armasta hyvästäni armahih\n    syntysih!\"\n\nSaapuvaa hautajaissaattoa kohti ei kylän ikkunoistakaan saa katsoa eikä\nsaaton jälkeenkään, jollei lähdetä saattamaan. Ikkunalle, sille\npuolelle, josta kuollutta kuletetaan, asetetaan jokin rautakapine,\njottei vainajasta kalma hinkautuisi.\n\nArkkua kuletetaan hiljalleen, kuollutta ei pidä kiireesti viedä maahan.\nJoka veräjällä, mistä mennään, pysähdytään ja suitsutetaan, joka talon\npihallakin, jonka läpi käydään, seisahdutaan, lasketaan arkku maahan ja\nsuitsutetaan. Teiden risteykseen jos joudutaan, pysähdytään niinikään\nja suitsutetaan. Kun vainaja on siitä kulkenut monet kerrat ennen, niin\nsiinä heitellään hyvästit sekä tielle että tien kävijöille. --\nJälelleen eivät saattajat saa katsoa; jos katsoo, niin vainaja ikävöi\npahemmin kotiin. [Samoin, jos pitkälle matkalle lähtiessä katsoo\ntaakseen, tulee kovemmin koti-ikävä.]\n\nKun hautajaissaatto saapuu rantaan -- jos nimittäin on venematkaa --,\nprostiudutaan _venevalkamoilla_:\n\n    \"Prostikkoa valkieta hyvästäni omat venevalkamoisetki vallan\n    jälkimäiset kertaset, kun on vallan rikenih kertasih näihih\n    venehvalkamoisih vallan koalellun vallan myöhäsien\n    iltavarreksuisien vaivunta-aikasinakin [auringon laskeutuessa,\n    yön joutuessa].\n\n    Et tiijä, on min vallallisien vaimaloijen sanasien kera vallan\n    koalellun omissa venehvalkamoisissah, kun on vakavien\n    valtavetysien [järvien] peältä omilta varsityöhysiltäh vallan\n    koalellun vallan myöhäsien iltavarreksuisien vaivunta-aikasina\n    omih venehvalkamoisih, kun oli omilla varsityöhysilläh\n    vaivuksennellun [väsynyt] ta voatehuksennellun [uupunut], kun\n    oli valkie hyväseni vaipuva ikäni [ikäloppu].\n\nKun sitten päästään _vesille_, niin sielläkin anellaan anteeksi:\n\n    Prostikkoa nämä vieslövän Spoassusen viljavetyötkin [kalavedetkin],\n    kun visan jälkimäiset kertaset vieslövän Spoassusen viljavetysie\n    vieslövih syntysih visan assutellah näinä päivävierennäisinä!\n\n    Et tiijä, on vieronoijen sanojen kera visan koalellun näijen\n    viljavetysien peällä, kun on visan rikenih kertasih näijen\n    viljavetysien peällä visan koalellun.\n\n    Prostikkoa kaunehen Spoassusen kaunehet karivetyöt [kariset,\n    karirantaiset vedet] kaunista hyvästäni kajon jälkimäiset kertaset,\n    kuu kaunehih syntysih kaunehie karivetysie kajon koalatellah\n    kaheksikoarisilla vesien kannatuksilla! [Veneillä. Voi veneissä\n    muuten olla enemmänkin kuin kahdeksan kaarta.]\n\n    Vet on kajon rikenih kertasih kaunis hyväseni niitä kaunehie\n    karivetysie myöten kaheksikoarisilla vesien kannatuksilla koalellun\n    kaunehien ilmojen peällä oloaikasinah.\n\n    Et tiijä, on min kaihojen [pahojen] sanojen kera seäjellyn kaunehen\n    Spoassusen karivetysien peällä.\n\n    Prostikkoa kuulu hyvästäni kuulu Spoassusen kuvasvetyöt kujin\n    jälkimäiset kertaset, kun kuulu syntysih kuvasvetysie myöten kujin\n    assutellah kuusikoarisilla vesien kuplatuksilla! [Veneillä, jotka\n    'kupluavat' veden pinnalla.]\"\n\n_Veneestä_ pois astuttaessa itketään:\n\n    \"Prostikkoa kaunehempiosasien [parempiosaisien, onnellisempien]\n    kannettuisien kaheksikoariset vesien kannatuksuot kajon jälkimäiset\n    kertaset!\n\n    Prostikkoa voalimien venehvalkamoisetkin vallan jälkimäiset\n    kertaset, kun valkeih syntysih vallan assutellah valkieta hyvästäni\n    vallan jälkimäiset kertaset!\n\n    Voikoa, tunnon olovat omakuntaseni, yksillä tukkusilla ['yksilllä\n    tukkusilla' = yhteen joukkoon] tunnon koalella tuvista hyvästäni\n    tuvehih syntysih tunnon assuttelomah!\"\n\nEntiseen aikaan oli tapana soittaa kuolinkelloja, _svonie_, koko ajan\nkun kuollutta kannettiin kotoa kalmistoon, kunnes ruumis saatiin\nhautaan peitetyksi. Nykyään aletaan soittaa vasta sitten kun kirkosta\nlähdetään, ja soittajina, on läheisiä sukulaisia, joko miehiä taikka\nnaisia. Kelloja soitetaan sen takia, että sanoma kuuluisi taivaaseen.\nSoittoa \"käsetäh\" (käsketään) itkuvirsin:\n\n\n    \"Voikoa, vallan olovat omakuntaseni, vaskipankasie voakahutella\n    [kelloja liikutella, 'vaskipankasie' = kelloja] vallan jälkimäiset\n    kertaset, jotta vallan olova narotakuntani [heimokuntani (ven.\n    narod = kansa)] niistä kaikki vaimalaisikseh vallan silmittelis,\n    jotta valkieta hyvästäni nyt valkeih syntysih vallan koalatellah\n    vallan jälkimäiset kertaset valkeijen ilmojen peältä.\n\n    Voikoa, kujin olovat omakuntaseni, kuusikielisie kultapankasie\n    kutvahutelia [heilautella] näinä päiväkuuroksuisina, jotta kaikki\n    kuulu narotakuntani niistä kummasikseh kuuloistelis, jotta kuulu\n    hyvästäni kuulu ilmojen peältä kujin koalatellah kuulu syntysih\n    kujin jälkimäiset kertaset.\"\n\nKuolinkellojen \"kutvahellessa\" muistetaan myös niitä vainajan omaisia,\njotka ovat niin etäisien matkojen takana, etteivät ole voineet saapua\nvainajaa kalmistoon saattamaan, eivätkä monesti ole ennättäneet saada\nedes sanomaakaan. Niinpä kehoitetaan _svonijoita_ [soittajia]:\n\n    \"Voikoa, kujin olovat omakuntaseni, kultapankasie kutvahutella!\n    Anna kuvoamaiseh niistä kuuloistelis, jotta kuulu hyvästäh kuulu\n    syntysih näinä päiväkuuroksuisina kujin assutellah. Eikö niistä\n    hotj kummasikseh kujin silmittelis?\n\n    Voikoa, kajon olovat omakuntaseni eli kalevat kantajaini lapset,\n    kaheksikielisie ilokanteluisie [kelloja] kajahutella näinä\n    päiväkaunistoisina! Eikö kajon olovan tshoarisen kansakuntasissa\n    koalelija kannettuiseh ['kajon olovan tshoarisen -- -- --\n    kannettuiseh' tarkoittaa keisarin sotaväessä palvelevaa poikaa]\n    niistä kaihosikses katshahtelisi, jotta kaunehen hyväseh\n    kallehuisie näinä päiväkaunistoisina kaunehih syntysih kaunehien\n    ilmojen peältä koalatellah.\n\n    Voi, kuulu Spoassusen' kumeita kuusikkometshäsie kutvahutella\n    niillä paikkasin kuin hänen kuvoamaiseh kujin koaleloo näinä\n    päiväkuuroksuisina! Eikö niistä kummasikseh kujin silmittelis.\n\n    Et tiijä, ei voi näitä kultapankasien kutvahuksie kuuloistella,\n    kun on kujin etähäisien matkojen peässä.\n\n    Voi, kaunis Spoassusen' kaunehie katajikkometshäsie\n    kaltauvuksennella [kallistella, heilutella] kahtoanne kolmienne\n    peähysie niillä paikkasin kuin hänen kannettuiseh koaleloo näinä\n    päiväkaunistoisina kajon etähäisien matkojen peässä! Eikö niistä\n    kaihosikseh kajon silmittelis, jotta kaunehen hyväseh kallehuisie\n    kaunehih syntysih koalatellah näinä päiväkaunistoisina.\n\n    Ei asninnun [tietää, käsittää] kaunehen hyväseh ilmojen peältä\n    puuvunta-aikasina näillä puolin kaunehie ilmasie koalella.\n\n    Ei tiijä, ei voi kaheksikieliset ilokantelehuot kajahella kajon\n    etähäisien matkojen peähysih.\"\n\nKirkossa panee pappi vainajalle _ventshän_ otsalle ja _molivanan_\nkäteen. [Vainaja näin \"ventshätäh\", vihitään, toiseen elämään, ilman ei\nsiellä otettaisi häntä vastaan. Molivana = paperi, jossa on rukouksia.]\nKirkossakin vainaja _hyväisselläh_, pappi hyvästelee ensin, sitten\nsaattajat; ruumiin rinnalla olevaa pyhäinkuvaa suulassetah ja sanotaan:\n\"prossi milma, pokoiniekka!\" Arkku viedään hautausmaalle avoimena,\nsiellä vasta pannaan kansi kiinni. Kirkosta lähdettäessä on kaikilla\nsaattojoukossa kulkevilla vainajan sukulaisilla palava tuohus kädessä\n-- jos on niin vakava ilma, että tuohus voi palaa. Niitä kannetaan ja\nniiden annetaan palaa, kunnes hauta on luotu umpeen.\n\nKalmistoa lähestyttäessä kutsutaan siellä lepääviä vainajia tulijaa\nvastaan ottamaan:\n\n    \"Tulkoa valkeista syntysistä vastoalomah valkieta hyvästäni,\n    vallan olova omakuntaseni ta i kaikki Tuonelan valaistikuntaset\n    [Tuonelan eläjät (ven. volost = hallintopiiri, kunta)], omih\n    valkevuisihih näinä päivävarreksuisina!\n\n    Tulkoa kaikki tuvehista syntysistä, tunnon olovat omakuntaseni,\n    tuvista hyvästäni tunnon silmittelömäh yksillä tukkusilla omih\n    tuvehuisihih!\n\n    Tulkoa omastelomah [omaiseksi tuntemaan], kaikki olovat Tuonelan\n    omakuntaset, orhieta hyvästäni omih omusih, omat ottamaiseh ['omat\n    ottamaiseh' = omat lapset, jotka jo ovat kuolleet] oimun\n    ensimäisiks orheijen ilmojen peältä!\"\n\nJos vainaja on pieni lapsi, niin kalmistoa lähestyttäessä kutsutaan\nvastaan ottajia:\n\n    \"Tulkoa miun voalimaistani vallan silmittelömäh omih valkevuisih\n    omat voalimaiseni vallan ensimäisinä, kun on valkie Spoassuni\n    vaivutellun valkeijen ilmojen peältä voalimaiseni sulat valkevuot!\n\n    Voi, valkeih ilmoih seätelijä voalijaiseni, valkeista syntysistä\n    valveuvuksennella vastoalomah miun voalimaistani ['Voi valkeih\n    -- -- -- voalimaistani' = Maamoni, tule ottamaan vastaan\n    vaalimaistani] omih valkevuisih, kun valkie Spoassusen' vallan\n    hullusina ['vallan hullusina' = aivan pienenä] vaivutteli valkeijen\n    ilmojen peältä sulat valkevuot miun voalimaiseltani.\n\n    Voi, kauneih ilmoih seätelijä kantajaiseni, kaunehista syntysistä\n    kajon yleneksennellä ta kaikki kajon olovat Tuonelan kansakuntaset\n    miun kannettuistani katsahtelomah omih kallehuisih kaunehien\n    ilmojen peältä, kun kaunis Spoassusen' miun kannettuiseni kallehuot\n    kajon puuvutteli kajon yhettömiks.\"\n\nAvonaisena odottaa Tuonelaan tulijaa jo kalmistoon kaivettu hauta. Sitä\nlähestyttäessä kuullaan itkijän valittavan:\n\n    \"Voi kuin viluilta viimoaloo vieronasta vartuostani vieslövän\n    hyväseni Tuonelan visan assuntasijaset!\n\n    Voi kuin kylmiltä kyettelöö kyhelmästä vartuostani kyllä\n    hyväseni kyhän assuntasijaset näinä päiväkypenyisinä!\"\n\nAivan haudan vierellä oltaessa itketään:\n\n    \"Katshokkoa kuin kamaloilta koavasteloo kaihosta vartuostani\n    kaunehen hyväseni kajon assuntasijaset näinä päiväkaunistoisina!\n\n    Voi, kuin ouvoilta osutteloo onehesta vartuostani orhien\n    hyväseni olentosijaset, kuihe orhie hyväseni oimun loajitellah\n    näinä päiväoprennaisina oimun polvuhisih Tuonelan olentosijasih!\n\n    Katshokkoa, kuin ikäväisiltä innon silmittelöö inhusta vartuostani\n    istarinnoitta [oikein ikivanhat] ikipolven aikuhiset Tuonelan\n    ikisijaset!\"\n\nHauta on kaivettu _koillini--luuve_ [itä--länsi. Pääilmansuunnat:\npohjoni, suvi, koillini, luuve] suuntaan, jalkopuoli koilliseen käsin.\nNiin tulee kuollut katsomaan koilliseen päin ja olemaan kohti\nkesäpäivän nousua, päivä kun kesällä nousee koillisen pohjoiskorvasta.\nJa koillisessa se on myös kallehin risti, \"kultani risti\". Lisäksi\nsiellä ovat pyhät manasterit (luostarit) ja kaikki kalleimmat jumalat:\n\"Isossima, Savatei ta Solovetshkoi\". Hauta on kaivettu kolmea kyynärää\nsyväksi, pituutta ja leveyttä on tarpeen mukaan. Ennen kyllä jätettiin\nhauta paljon matalammaksi, jopa tuskin parin kyynärän syvyiseksi.\nAvonaiseen hautaan on ennen joskus heitetty jokin raha, ennenkuin\nruumis siihen laskettiin. Maa on siten tullut ostetuksi kuolleen\nsijaksi, ja näin hän saa siinä vapaasti ja rauhassa levätä. Väliin ovat\nvainajat näet tulleet unissa valittamaan, ettei saa haudassa lepoa,\nvaan pitää olla vieraassa kodissa, kun ei ole maata ostettu.\n\nHaudan yli asetetaan poikittain kanget taikka lapiot, joilla on hautaa\nkaivettu, ja arkku lasketaan niiden varaan. Siinä se saa olla avoimena\nsiksi kunnes _muisteliaiset on jaettu_. Vainajan kotiväki ja muutkin\nsukulaiset, ketkä vain ovat saattamassa kuollutta, ovat varanneet\nmukaansa kaikenmoisia antimia: piirakkaa, kalittaa, sankeja,\nkalakukkoa, leipää, suolaa -- suola se onkin kaikkein \"kallehinta\" --\nrinkilöitä, ruista, ohraa, sen mukaan kuin varat sallivat, jopa\nvaatetta ja rahaakin. Jotkut varakkaat voivat vainajansa\nmuisteliaisiksi jakaa, paitsi muuta hyvää, noin puolisen tynnyriä\nrukiita sekä ohria. Ne jaetaan vähävaraisille ja köyhille -- itse kukin\nantaa omille sukulaisilleen ja tuttavilleen -- ja antaessa aina\nkehoitetaan muistelemaan vainajaa. Tarkoitus on etupäässä juuri jakaa\nomille köyhille sukulaisille, mutta kun yhdelle omaiselle antaa, saa\nsamalla osittaa yhdeksälle vieraalle. Vähintäänkin kolmelle henkilölle\npitää olla jotakin antamista, vaikka jakaja olisi kuinkakin köyhä.\nMuisteliaiset viedään kalmistoon _savipatasilla, tuohiropeilla ja\nvakkasilla_. Kun ne tulevat tyhjiksi, eikä kukaan niitä halua,\nheitetään ne kalmistoon, asetetaan pohja puhkaistuna tai kylki\nrikottuna kumolleen haudalle. Kalmistosta ei pidä mitään tuoda takaisin\nsiitä, mikä on vainajan varaksi pantu matkaan. Astiat rikotaan, koska\nvainaja ei muuten koskaan saisi niitä rikki. Muisteliaisia ei\nkalmistossa syödä, vaan ne viedään kotiin ja nautitaan siellä omaksi\ntyydytykseksi ja vainajan muistoksi.\n\nPaitsi vainajan sukulaisia ottavat muutkin saattajat mukaansa\nhautausmaalle ruokatavaraa, vaatetta ja rahaa, joita he sitten vainajan\nmukana lähettävät tuonelaan tuomisiksi sinne jo joutuneille\nomaisilleen. Nämäkin muisteliaiset jaetaan vain tuttaville ja köyhille,\nja samalla pyydetään muistelemaan niitä vainajia, joiden takia tavarat\non annettu. Tuonelassa tämä kaikki mainitaan, \"on niinkuin kirja\ntyönnettäis, jotta teällä häntä mainitah hyvällä... jotta heänkin siitä\nvoipi auttoa, kun myö lähetäh kaloa pyytämäh ta lintuo metshästä ta\nmihin vain\".\n\nVoidaanpa vainajan mukana lähettää tuonelaan oikein suullisiakin\nterveisiä. Itkien valitetaan terveisvirsi:\n\n    \"Voikoa viestisie vieritellä vieronasta vartuostani vieslövih\n    syntysih, sen visallisie, kuihe loatusie, vierona vartuoni,\n    vieslövien ilmasien peällä visan elostelen!\n\n    Et tiijä, tuloo vieslövien ilmojen peällisie viestisie\n    vietuvoiksentelomah [kyselemään] vieronasta vartuostani.\n\n    Voi sateijen lyömättömie soavehien ilmojen peällisie vereksie\n    sanomaisie soatella! [Niin tuoreita, ettei ole vesisade turmellut.]\n\n    Et tiijä, tuloo vereksie sanomaisie soahustelomah [kyselemään]\n    soavehis syntylöissä sammusta vartuostani.\n\n    Voi valkeista syntylöistä valivopolkkasista vallan etshitellä\n    vaimalan vartuoni vallan kohtalahista! Niin, vaimala vartuoni,\n    olen valkeijen ilmojen peällä vallan monenloatusien Tuonelan\n    vaimalaisien valtivoiksentelijaisina [kärsijänä].\n\n    Ei ole ollun minkänä vallallisien vaimaloijen miel'alasien\n    valotuksie [vaimennuksia] niistä aijoista soahen, kun on hänen\n    valkehuot valkehih syntylöih valkie Spoassusen' vallan puuvutellun.\n\n    En ole kuitana voalimaisieni vassen voinun valotella [vaimennella]\n    vaimaloita miel'alasieni enkä ole voinun valitella kuillana\n    voalimaisilla.\n\n    Anna, vaimala vartuoni, hotj siun valkeih syntysih vallan\n    puuvunta-aikasina valittelen vaimaloijen vetysieni keralla!\n\n    Etkö valkeis syntysissä miun vaimalan vartuoni vallan\n    kohtalahisella valittelis näihe loatusie, kun vaimalan vartuoni\n    valkeijen ilmojen peällä valittelen siun valkehuisie vassen.\"\n\nKun sitten muisteliaiset on jaettu ja pappi haudan siunannut sekä\nvainajan _pokrepainnut_, valmistanut hautaan, otetaan aluskanget pois\nja arkku lasketaan nuorilla hautaan. Silloin itketään:\n\n    \"Elköä, tunnon olovat omakuntaseni ta i tuvis narotakuntani,\n    tuvista hyvästäni tuhansien Tuonelan turpeiden turvutuksiks\n    [turvotettavaksi] tunnon loajitelko!\n\n    Voikoa turpiet tuomituhjuset [tuomipehkot] tunnon etsitella\n    tuvehen hyväseni sijoih tuvehih syntysih!\n\n    Anna miun tuvis hyväseni tunnon elosteloo tuvehien ilmojen\n    peällä tunnon olovat aikasie.\n\n    Voikoa, vallan olovat omakuntaseni, voara voaroilta valitut\n    valivokivyöt [valitut, tasaiset kivet, joita voi liikutella]\n    valkeihsyntysih valkien hyväseni sijoih vallan loajitelia!\n\n    Voikoa, verran olovat omakuntaseni ta versojaini lapset, vesien\n    vellomat venkkien pohjissa venynehet vesihakoset verran loajitella\n    vetrehen hyväseni sijoih vetrehih syntysih!\n\n    Anna vetrehen hyväseni vetrehien ilmojen peällä verran elossella\n    verran olovammat aikaset.\"\n\nKun arkku on laskettu hautaan ja joku läheinen sukulainen naapurista,\nvävy tai joku muu, on laskeutunut naulaamaan kantta kiinni, itketään:\n\n    \"Elköä soavehen hyväseni soavehuisie satojen Tuonelan\n    tshasohka-rautojen [salpojen] toakse salpoalko soavehih syntysih!\n\n    Elköä, tunnon olovat omakuntaseni ta i tuvis narotakuntani,\n    tuvista hyvästäni tuhansien Tuonelan kriepostirautasien [lukkojen]\n    toakse tunnon loajitelko näinä päivätuomeksuisina!\n\n    Voikoa tuomiset tulostupenjaiset [tulorappuset (ven. stupenj =\n    porras)] tunnon loajitella tuvehella hyväselläni näinä\n    päivätuomeksuisina, kuita myöten tuvis hyväseni tuvehista\n    syntysistä tunnon yleneksentelis turtivoa varruttani ta i\n    tuuvittamaisieh tunnon silmittelömäh hotj tunnon ainuot kertaset!\n\n    Voikoa, vallan olovat omakuntaseni ta i valkie narotakuntani,\n    valmissella vaskiset Tuonelan tulentovajaset [tulorappuset,\n    karjalan 'vajaset' = rappuset talon edessä] valkeista syntysistä\n    valkiella hyväselläni!\n\n    Eikö niitä myöten valkie hyväseni vallan yleneksentelis valkeijen\n    ilmojen peällä valkeista syntysistä hotj vallan ainuot kertaset\n    vaimaloa varruttani ta omie voalimaisieh silmittelömäh.\"\n\nKun arkun kansi on naulattu, ladotaan arkun peitoksi _tuohi- taikka\npetäjänkuorilevyjä_, jottei multa pääsisi suorastaan arkkua\nkoskettamaan.\n\nJoskus on, niin kerrotaan, joku vainaja haudattu _kumollah_ eli\nkasvoilleen. \"Onnakko on, jotta kun rupieu hyvin paljo kuolomah väkie,\nelikkä ken naini lapsie soa ta kaikki järkieh kuoloo, niin kumollah kun\nlapsi hauvatah, niin siitä jeä toiset elämäh.\"\n\nEnnenkuin ruvetaan luomaan hautaa umpeen, heittävät saattajat arkun\nkannelle multaa, taittavat puusta oksan, jolle kolmasti sirauttavat\nsitä haudan reunalta. Paljaalla kädellä ei uskalleta kalmiston multia\nkosketella. Kun multaa on näin pirautettu vainajan \"silmille\", ei siitä\nole enää tuonelasta tulijaa, ja hänet on helpompi silloin unohtaakin.\nSaattajat, naisetkin, ellei ole tarpeeksi miehiä matkassa, täyttävät\nhaudan. Hautaa umpeen luotaessa itketään viimeinen itku:\n\n    \"Elköä kaunehen hyväseni kallehuisie kauheijen kalmamultasien\n    kaunistoisiks kajon loajitelko näinä päiväkaunistoisina. Voikoa\n    katajapehkoset niih sijoih kajon etshitellä!\n\n    Niin alkaa kamaloilta koavassella kaihosta vartuostani, kun\n    kaunehen hyväseni kallehuot kauheijen kalmamultasien kaunistoisiks\n    kajon loajitteletta.\n\n    Voi, kaunis hyväseni, kaislapeä-heinäsiks [kaislankaltainen\n    nurmella kasvava heinä] kajon yleneksennellä kaunehien ilmasien\n    peällä! Mie niistä hotj siun kallehuisies koalelisin katsahtelomah\n    toisin aikasin kajon suurissa ikävien kaihosissa.\n\n    Voi, kuulu hyväseni, kuulu syntysistä kukkapeä-heinäset kujin\n    ylenneitä kurjista seänalasistas kuulu ilmojen peällä! Mie,\n    kurja vartuoni, niistä siun kukkahuisies kävisin hotj kujin\n    silmittelömäh kuulu Spoassusen kesäkuuroksuisina, kun\n    kukkapeä-heinäset kukiksenteloo kurjista seänalasistas.\n\n    Mie, kurja vartuoni, niitä kukkapeä-heinäsie vassen kuulu\n    ilmojen peällisie kurjasieni kujin alennuttelisin.\n\n    Voi, ihala hyväseni, innon aivosina, huomenesihalmoisina\n    ilmanvuksennella ihaloina ilman lintusina omilla iltapihasilla\n    iluolemah! Enkö niitä vassen vois, inhu vartuoni, iltasijasilta\n    innon yletä, kun ei ole innon ylentelijäisie iltasijasilta, kun\n    ihalan hyväseni ihaluot ihaloih syntysih innon loajiteltih.\n\n    Voi, kuulu hyväseni, kuulu syntysistä kuuritsoijen nenissä istujiks\n    kummalintusiks kujertelomah kujin yleneksennellä! Enkö, kurja\n    vartuoni, vois kuuritshasijasilta kujin yletä, kun kummalintusina\n    kujertelet, kun kuulu Spoassusen' siun kukkahuot kujin puuvuttel'\n    kuulu ilmojen peältä.\"\n\nPitkän itkuvirren aikana on hauta täytetty ja jalkopuoleen on asetettu\nristi seisomaan. Lopuksi mullat silitellään ja tasoitellaan kummuksi.\n\nArkun laatija tekee myös ristin, mutta sen voivat valmistaa kyllä\nomaisetkin, m.m. pojat vanhemmilleen. Risti koetetaan tehdä \"kelle vain\nmin kaunehempi osattais\". Varsinkin ennen aikaan pantiin niiden\nvalmistamiseen vaivaa ja huolta, niihin tehtiin silloin viilot ja\nkatot, \"solomat\" ja \"kuuritshat\", sekä koristellut tuulilaudat katon\nreunoihin. Pari kolmekin poikkipuuta salvettiin päärunkoon, alimmainen\nvenäläiseen tapaan viistoon. Nykyään ei hautapatsaita enää viitsitä\nveistoksilla kaunistella, enimmäkseen ne tehdään vain aivan sileät,\njoskus maalataankin. Vainajan puumerkki leikataan patsaaseen, toisinaan\nkuolinvuosikin. Ristin juuren ympärille maahan kääräistään tuohi\nlahoamista hidastuttamaan.\n\nPyhäinkuva, joka on ollut vainajan ryntäillä, kiinnitetään ristin\npäärunkoon vainajan puoleiselle sivulle. Ristin poikkipuille asetetaan\nne tuohuksien palaset, jotka saattajilta ovat jääneet palamatta.\n_Tuulipaikkoja_ (liinoja) sitovat naiset heti ristiin, jotta tämä olisi\n\"kaunehempi\". Tavallisesti ovat ne valkeita, noin puolen korttelin\nlevyisiä, uudesta, \"solkivaatteesta\" poikkisarkaan leikattuja\nvaatesuikaleita. Tuulipaikat sidotaan ristin poikkipuuhun\nvaatenauhalla; niiden sanotaan olevan pokoiniekan _käspaikkoja_\n(pyyhinliinoja). Orsi, jolla arkku on kannettu hautausmaalle, asetetaan\nristin viereen haudalle pitkälleen.\n\nMyöhemmin rakennetaan haudalle _kropnitsha_, pienoinen hautakammio. Se\non tehtävä pian, jottei vesi pääse valumaan hautaan ja mädättämään\narkkua ennen vainajaa, koska ruumis silloin joutuisi lahoamatonna\nmultien sekaan. [Jos hautakummussa mullat painuvat maaemään, on vainaja\nonneton kuolija, joka joutuu oatuun. Mutta jos kummulla mullat kohoavat\nylös ja heinittyvät, on kuolija onnellinen, hänellä on tsharsvan elos.]\n\nKropnitshan laativat sukulaiset taikka omaiset. Ennen se\ntehtiin hirsistä, salvettiin pyöreistä hirren kappaleista pari-,\nkolmekerrokselliseksi ja _viiloniekaksi_ niinkuin huone. Lautakatto oli\nkahtaalle kallistuva, harjalla soloma kuuritshoineen. Tehtiinpä\nsivuseinän pääpuoleen pieni ikkunakin lasiruutuineen, kuten arkkuunkin.\nSiitä saattoi vainaja \"silmitellä valkeih ilmoih\" taikka tulla ulos\n\"kuuritshoijen nenissä istujiks kummalintusiks kujertelomah\".\n\nNykyään tehdään kropnitshoita myös turpeista. Kropnitsha tehdään haudan\npituinen ja levyinen, ja se on hautakummulla kuin vainajan suojaksi ja\nkodiksi tehty pikkuinen pirtti. Se estää myös kalmistossa kävijöitä\ntallaamasta hautakumpua ja suojelee hautaa sadevedeltä.\n\n\n\n\n7. HAUDALTA PALUU.\n\n\nNiin on vainaja kätketty \"kauheijen kalmamultien kaunistoisiks\" ja\n\"tuhansien tuonelan tshasohkarautojen toakse\". Hautakumpu on tasoitettu\nja risti saatu pystyyn. Sitten lähdetään takaisin kotia kohti.\nKalmistosta palattaessa ei kukaan saa katsoa taaksensa. Kalma voisi\nsilloin hinkautua ja vasta hautaan saatu vainaja palata takaisin\ntuonelasta.\n\nJos kuollut on viety kalmistoon reellä, käännetään reen pohjaliisteet\n_muurnin_, [nurin] ennenkuin niille palattaessa uskalletaan\nistuutua. Rekeä ei ajeta pihaan, vaan se jätetään kartanon taakse,\n_pohjoissalmoh_, käännetään kylelleen ja siitä kopistellaan\nkirvespohjalla lumet ja rikat pois. Pohjaliisteet heitetään salvoksen\nkorvalle tuulettumaan, lapiot ja kirveet, joita on käytetty hautaa\nkaivettaessa, jätetään pitkälleen maahan talon pohjoispuolelle, jotta\n\n    \"tuuli tuuloo ta vesi lyö,\n    pohjaisilma poltteloo,\n    vilu ilma vierauttau.\"\n\nSeinää vasten pystyyn ei niitä saa asettaa. Jos sen tekisi, saattaisi\nsurma ottaa lisää talosta väkeä. Samoin myös reki vaatisi uutta\nviemistä, jos se liisteineen heitettäisiin kohdalleen.\n\nKoko saattojoukko savustelee itsensä katajalla kalmistosta palattuaan\nsamalla kuin kuolinpirttiäkin kalmanhajun karkoittamiseksi\nsavustellaan. Ne, jotka ovat kaivaneet haudan, kantaneet vainajaa\ntaikka muuten kuollutta lähemmin käsitelleet, savustelevat lisäksi\nkätensäkin. Jotkut saattavat lämmittää saunankin ja käydä kylyssä.\nMutta niin kauan kuin vainaja on ollut maan päällä, ei talossa ole\nsaanut saunaa lämmittää eikä kylyssä käydä, sillä tällöin voisi saada\nkalman tartunnan.\n\nIsännättömiksi jääneiden kotipeltojen pientareita palattaessa muistuu\nvainaja mieleen. Itkuvirttä valitellen niitä katsellaan:\n\n    \"Katshokkoa, kun on valkiesta hyväsestäni jeänehet kaikki\n    vakovainivoisetkin vaimaloijen vetysien valtasissa näinä\n    päivävarreksuisina!\n\n    Kaikki kyllä hyväsestäni jeänehet kylvöpeltosien laitasetki ovat\n    kyhelmöijen vetysien valtasissa näinä päiväkypenyisinä.\n\n    Niin olen, kyhelmä vartuoni, kyhelmöijen vetysien valtasissa\n    kaiken kyllä ikäseni kyhän eloistelomah.\n\n    Kaikki on vieslövästä hyväsestäni jeänehet viikatehvainivoisetkin\n    vieronoijen vetysien valtasissa visan olovaisilta [\"visan\n    olovaisilta\" = kovin paljon, ylt'yleensä] näinä päivävierennäisinä.\n\n    Niin se lienöy, vierona vartuoni, kaiken vieslövän ikäseni\n    vieronoijen vetysien valloissa koalelomassa näijen\n    viikatehvainivoisien peällä.\"\n\nOudolta tuntuu tuttu kotipihakin ja itkuvesien valloissa olevalta:\n\n    \"Katshokkoa, kun on loatu hyväseni lastupihasilla loajat\n    vesi-lampiset loajitteliutunna näinä päivä-lapovehusina, kun on\n    loatu hyväseni loaskavuot loatu syntysih loavun assuteltu näinä\n    päivä-lapovehusina.\n\n    Niin se lienöy, laitto vartuoni, koko loatu ikäseni laittojen\n    vetysien valloissa loavun koalelomah näillä lastupihasilla koko\n    loatu ikäseni.\"\n\nSamoin näyttävät monasti edestakaisin kuletut rappusetkin surevan.\nNiitä lähestyessä huomataan:\n\n    \"Kaikki on valkien hyväseni vajovieryöt vaimaloijen vetysien\n    valtasissa näinä päivävarreksuisina, kun on valkien hyväseni\n    valkevuot valkeih syntysih vallan assuteltu.\n\n    Niin se lienöy, vaimala vartuoni, koko valkien ikäseni vallan\n    koalelomah näitä vajovierysie vaimaloijeh vetysien keralla.\"\n\nMutta kamalan kylmiltä ja kolkoilta tuntuvat tyhjiksi jääneet\nasuinhuoneet, kun sinne kalmistosta vainajan \"kallehuisitta\" takaisin\npalataan. Niinpä jo sintshissä ja pirtissä tunnetaan:\n\n    \"Voi kuin viluilta viimoaloo vieronasta vartuostani viestivästä\n    hyväsestäni jeänehet visan assuntasijaset näinä päivävierennäisinä.\n    Kaikki on vieronoijen vetysien valtasissa nämä visan\n    assuntasijaset.\n\n    Niin se lienöy vierona vartuoni vieronat seänalaset viluja\n    virvettelömäh [\"viluja virvettelömäh\" = mielipahasta värisemässä]\n    koko vieslövän ikäseni, kun ei ole vieslövän hyväseni vieslövyisie\n    visan elostelemassa omissa visan assuntasijasissah.\n\n    Voi kuin kamaloilta koavasteloo kaunehesta hyväsestäni jeänehet\n    kajon assuntasijaset näinä päiväkaunistoisina, kun ei ole\n    kaunehen hyväseni kallehuisie näissä kajon assuntasijasissa.\n\n    Kaikki on kaunehen hyväseni kamoaikkunoijen korvasetkin\n    kaljamojeähysien [jääkaljamien] kajollisiks kaljamoittun näinä\n    päiväkaunistoisina.\n\n    Niin lietäneh koko kauneheks ikäseksen' kamoaikkunoijen\n    korvasetkin kaljamoittun.\n\n    Kaikki ne on ihalasta hyväsestäni jeänehet isveskarauvoilla\n    issutetut [saranoilla kiinntetyt] ilmaikkunoijen korvalliset\n    iljenjeähysien [jääiljamien] innollisiks innon loajittautun näinä\n    päiväihalmoisina.\n\n    Niin lienöy inhu vartuoni kaikeks ihalaks ikäseksen' inhojen\n    vetysieni Valtasissa, kun alan ihalan hyväseni ihaluisitta innon\n    elossella näissä ihalasta hyväsestäni jeänehissä innon\n    assuntasijasissa.\"\n\nEi tahdota pirttiin päästyä oikein uskoa, ettei vainaja todellakaan\nenää ole \"assuntasijasissah\". Kaikkialla näkyy tuttuja todisteita\nhänestä. Ehkäpä hän on vain jonnekin pistäytynyt, piiloutunut? Siksipä\naletaan häntä pirtistä ja jokapaikasta \"etshitellä\" (etsiskellä)\nitkuvirsiä valitellen:\n\n    \"Anna rupielen, kiero vartuoni, kirasta hyvästäni kiran\n    etshittelömäh omista kiran assuntasijasistah.\n\n    Eikö ole hotj omien kivikiukaijen [uunien] korvasilla kiran\n    loajitteliutun, kun kiran rikenih kertasih kiroijen ilmojen peällä\n    oloaikasina omilla kivikiukaijen korvasilla kiran koaleli.\n\n    Ei ole kirahan hyväseni kirahuot omilla kivikiukaijen korvasilla\n    kiran koalelomassa.\n\n    Kaikki on nämä kivikiukaijen korvasetkin kierojen vetysien\n    valtasissa näinä päiväkiekkosina.\n\n    Kuihe loatusih alan, kiero vartuoni, kiran elossella näissä kiran\n    assuntasijasissa kirahan hyväseni sulitta kirahuisitta?\n\n    Anna, paljo vartuoni, parahan hyväseni parahuisie panun etshittelen\n    omien patvipatshahuisien takoa.\n\n    Vet, se panun rikenih kertasih patsherteli [puheli, pakisi\n    hiljaisella äänellä] omieh patvipatshahaisieh [kiukaan patsaan]\n    takana panun myöhäsien iltapatsheroisien panun alenenta-aikasina.\n\n    Niin se lienöy paljolla vartuollani kaikeks parahaks ikäsekseni\n    panun suuret paljoset [mielipahat] panun alenneltavaisiks, kun on\n    nämä patvipatshahaisetki paljojen vetysien valtasissa näinä\n    päiväpatsheroisina.\"\n\nMutta kun ei pirtistä löydy vainajan \"valkehuisia\", käväisee itkijä\nhäntä toisistakin huoneista etsimässä:\n\n    \"Anna rupielen, sammu vartuoni, omista salmojen suojasista soavehen\n    hyväseni soavehuisie soarnan etshittelömäh.\n\n    Eikö ole hotj omih salmojen suojasih salauvuksennellun?\"\n\nMutta kun ei sielläkään löydy, täytyy palata pirttiin takaisin,\nvalitellen:\n\n    \"Ei ole hotj soavis hyväseni omih salmojen suojasih voimin\n    salauvuksennella kuihe paikkasih.\n\n    Aivan on soavehih syntysih soavis Spoassusen' hänen soavehuot\n    soarnan puuvutellun.\n\n    Kuihe loatusih alkanen, sammu vartuoni, soavehesta hyväsestäni\n    jeänehissä soarnan assuntasijasissa soarnan elossella soarnan\n    armottomina soavehien ilmojen peällä.\n\n    Niin äijiksi sammusikseni soarnan loajittautuu soarnan polvuhiset\n    Tuonelan sammuset.\n\n    Niin se alkaa turtivolla vartuollani tuhansin tulikypenyisin\n    tuisaella [poltella, pistellä tuskaisesti, tuiskaella] tuhmat\n    miel'alaseni.\n\n    Ei ole tuvehen hyväseni tuvehuisie enämpi omissa tunnon\n    assuntasijasissah näinä päivätuomeksuisina. Ei ni kuillana aikasin\n    enämpi tunnon koalele omih tunnon assuntasijasih.\n\n    Niin alkaa tunnon äijiksi tukelaisikseni [tukalaksi olokseni]\n    tunnon loajittautuo, kun en voi ni kuihe loatusih aikasieni tunnon\n    alennella tuhmilta vetysiltä.\"\n\nViimein joku itkijää säälien rupeaa häntä lohduttelemaan ja\ntyynnyttelemään ja kehoittelee häntä jättämään jo etsintänsä ja itkunsa\nja rauhoittumaan. Itkijä heittäytyy tyynnyttelijän kaulaan ja\nvalittelee:\n\n    \"Elköä kiellelköä kieroa varruttani!\n\n    Anna mie, kiero vartuoni hotj kierojen vetysieni kera kiran\n    koalelen ta kiran etshittelen kirahan hyväseni kirahuisie.\n\n    En voi vakautella [tyynnytellä] vaimaloita miel'alasieni näinä\n    päivävarreksuisina, niin vaimalan vartuoni vaimalat seänalaset\n    vallaiksenteloo [oleskelee] vaimaloijen vetysien valloissa.\n\n    Kuihe loatusie rupielen aikasieni vallan alentelomah näissä\n    valkiesta hyväsestäni jeänehissä vallan assuntasijasissa?\n\n    Ei ole ni kuihe valkehuisie vassen valutella [itkien, kyynelin\n    alennella] vaimaloita miel'alasieni kuillana aikasin.\"\n\nVielä seuraavanakin päivänä herähtää valitusvirsi. Aamulla herättyä\nmuistuu taas mieleen vainajan tyhjä sija, vainajan poissaolo ja ikävä\non taas entisellään ja itkuvirsi valmiina:\n\n    \"Näihe ikäväisih lienen, inhu vartuoni, ihaloijen ilmojen peältä\n    innon puutun, kun on kaiken ikäseni piettävät innon polvuhiset\n    Tuonelan ikäväiset innon alenneltavaisina inhulla vartuollani.\n\n    Olen katshahellun, kaiho vartuoni, eikö kaunehen hyväseni kallehuot\n    kajon koalele omih kajon assuntasijasih.\n\n    Jos kuillana aikasin katesijasilta kajon yleneksentelisin, kaiho\n    vartuoni, ei ole kaunehen hyväseni kallehuisie omissa kajon\n    assuntasijasissah.\n\n    Kaunis hyväseni kun kaikin aikasin huomeueskaunistoisina omilla\n    kajotyöhysilläh kajon asetteliutu kaihon vartuoni keralla.\n\n    Vet, ei ole kajonkana ainusie kertasie yksillä kajotyöhysillä kajon\n    koalelomassa.\n\n    Mie vain, kaiho vartuoni, kaihojen vetysieni keralla koalelen kajon\n    armottomina kaunehesta hyväsestäni jeänehillä kajon avotyöhysillä.\n\n    En voi, kaiho vartuoni, kaunehesta hyväsestäni jeänehien\n    kannikkastolasien peällä koalella kaihoitta vetysittä, kun ei ole\n    kaunehen hyväseni kallehuisie yksillä kannikkaverosilla kajonkana\n    ainusie kertasie.\n\n    Kaikki on kaiholla vartuollani kajon prostoisien [huonojen]\n    kaklussomasien [vaatteiden] täytehiset, kaiken kaunehen ikäseni\n    piettävät kaihoset kannettavana [\"Kun on oikein suuri mielipaha,\n    niin eivät vaatteetkaan päällä mahu\", on tapana sanoa], kun ei ole\n    kaunehen hyväseni kallehuisie kuillana aikasin omissa kajon\n    assuntasijasissa koalelomassa.\n\n    Ei ole sukie hyväseni yksillä sulavilla suusoviettaisilla suimun\n    koalelomassa suimunkana ainusie kertasie niistä aijoista soahe\n    kuin on sukeih syntysih suimun assuteltu.\n\n    Jos min kajolliset kaihopaikkaset [mielipahat] kajon loajittautuu,\n    ei ole kenenkänä kallehuisie vassen kajon kavotella, kun on\n    kaunehen hyväseni kallehuot kaunis Spoassusen' kallehien ilmojen\n    peältä kajon puuvutellun kajon yhettömiks.\n\n    Ei ole vaimalan vartuoni varsisomasien [vaatteiden] vallan\n    assuttelijaisie voatejarmantkaisista [vaatekaupoista, markkinoilta\n    ven. jarmarka = markkinat]. Kuin oli valkie hyväseni valkeijen\n    ilmojen peällä vallan koalelomassa, niin vallan rikenih kertasih\n    varsisomasie voakanmaista voatejarmantkaisista voimalalla\n    vartuollani assutteli.\n\n    Kujin rikenih kertasih kuulu hyväseni kuulu ilmojen peällä\n    oloaikasinah kuulusista kuptshien [kauppiaiden ven. kupets =\n    kauppias] lauhkasista [kauppapuodeista] kuletteli kaiken\n    kujillisie kuitusomasie kurjalla vartuollani.\n\n    Ei ole niistä aijoista soahe ollun kurjalla vartuollani\n    kuitusomasien kulettelijaisie.\n\n    Aivan se on kurja vartuoni kujin prostoisissa kuitusomasissa\n    kuleksennellun.\n\n    Niistä on kurjalla vartuollani mielistä alenemattomat kaiken kuulu\n    ikäseni piettävät kurjaset kujin alenneltavaisina.\"\n\n\n\n\n8. MAAHANPANIAISET.\n\n\nAamulla sinä päivänä, jona vainaja saatetaan kalmistoon, ei maisteta\nensinkään mitään syötävää, teetä vain juodaan ja vieraillekin\ntarjotaan. Jos saattajat nauttisivat suurusta, niin ei vainajalle\nloisessa elämässä sinä päivänä annettaisi syötävää. Vasta kun\nhautausmaalta palataan, syödään ja juodaan. Koko saattoväki kokoontuu\nkuolintaloon viettämään _moahanpaniaisia_. [Nykyään myös _hautajaiset_.\nTunnetaan myös sana _peijaiset_. Sanotaan esim.: \"En lähe häihen enkä\npeijahaisih\", ja \"En ole kaynyn häissä enkä peijahaisis.\"]\n\nSyömiset ja juomiset laitetaan valmiiksi jo vainajaa hautaan\nhankittaessa. Jokainen koettaa varojensa mukaan saada kaikenmoista\nparempaa syötävää siksi kerraksi. Pöydällä on silloin _leipää_, sekä\nohuempaa että paksumpaa, ja vielä erittäin ohraista _rieskaa_.\nLeivän rinnalla on _kakkaraa, sultshinaa, kalittaa, sankia ja\nrieskaista_. [Kaikki karjalaisia leipä- ja piirakkalajeja.] Sitten on\nkalakukkoa monista kaloista: lohesta, siiasta, säynäästä, harjuksesta,\nahvenesta ja mujeesta, joka kalalajista, mitä on, varsinkin parhaista.\n_Lihaakin_ on keitetty, ja lopuksi on suurimoista monenlaatuista\n_putroa_, [suurimoista (ryyneistä) on keitetty putroa, mutta jauhoista\nkeitetty huttua] lisäksi vielä _lintaa_ [maitovelliä]. Näin on arkena,\nkun ei tarvitse paastota, mutta _pyhäissä aikana_ on pöydällä vähän\nerilaatuiset suurukset: _kolatshut_ [rinkeli], _potakkapiiraat,\nsuurimopiiraat, nakrispiiraat, kohahuspiiraat_ [hapatetut piiraat,\nohrasta sydän, ruistaikinasta \"suoravaiset\", kuoret] vielä\n_potakkakukkoa, nakriskukkoa, marjakalittaa, hautasankia\n[naurishaudikkaista], mämmisankia_, rieskaista, kalakukkoa sekä\npotakkaa kapakalan kera. Siis tavallisia karjalaisia arkiajan juhlan\nantimia taikka pyhäisen paastoajan syötäviä.\n\nMitään eläintä ei tavallisesti maahanpaniaisiksi teurasteta, ellei satu\njuuri olemaan syksyinen teurastusaika. Mutta papille antavat ne, joilta\nvain liikenee, lampaan tai vasikan, jopa pohatat lehmänkin taikka\nhärän; tämä lahja annetaan kuin vainajan muisteliaisiksi. Pappi\ntavallisesti teurastaa sen heti. Myös on papille maksettava\nlaulantapalkka, jopa heti kirkossa, toimituksen päätyttyä. Sillä\nvainajalla ei ole maassa sijaa, ellei hänelle ole laulettu ja\nlaulantapalkkaa maksettu. [Rauhattomasta ihmisestä sanotaankin:\n\"kävelöö kuin laulamaton kuolija.\"] Jos papille annetaan jokin eläin,\nviedään se hänelle samoin heti haudalta kotiin päästyä.\n\nRuokapöytään on vainajalle varattu tyhjä istuinsija ja sen kohdalle\npöydälle asetettu lusikka. Sukulaiset ja vieraat suurustavat ensin,\nvasta sen jälkeen talonväki, viimeksi köyhät ja halpa-arvoiset vieraat.\nMiehet anastavat aina pöydässä samoin kuin muuallakin -- ensi vuoron ja\nensi sijan. Syömään ruvetessa _pominaijah_ eli muistellaan vainajaa:\n\n    \"Pominoi, Hospod', pokoiniekkoa!\n    Antoah, Jumala, tsharsvoa nepesnöitä\n            [ven. nebesnyj = taivaallinen],\n    roajuo spassenjoa\n            [ven. spasenie = autuus],\n    tuon ilmaista lämmintä sijoa,\n    tuon ilmasie metisie ruokasie!\"\n\nMyös voidaan sanoa:\n\n    \"Anna, Jumala, tuon ilmasiks hyvikseh,\n    ja tuon ilmasiks metisikse ruokasikseh,\n    tänäi peänä, tälläi tsheässyllä!\"\n            [Ven. tshas = hetki, tunti.]\n\nMaahanpaniaisiin kutsutaan sukulaisia ja tuttavia, sekä naapureita että\netempääkin toisista kylistä. Jos joku jää pois eikä tule saattamaan\nvainajaa eikä maahanpaniaisiin, niin se on hänen oma \"reähkänsä\". Siitä\nsaattaa kyllä joskus olla ikävät seuraukset, jos nimittäin vainaja\npanee sen pahakseen. Siitä voi terveys vioittua, voi ruveta\n_pakottamaan hammasta_, taikka alkaa _verissä kuvatella_ taikka tarttua\njokin muu tauti: _päätä alkaa humata, jalkaa kolottaa, kättä pakottaa_.\nNämä taudit ja kivut alkavat sillä lailla, että yöllä unissa näyttäytyy\nvainaja ja on vastuksina, päivällä taas varauttelee ja muistuu mieleen,\nettä tuolta ja tuolta tulee vainaja. Siitä voi arvata, että vainaja\nvaatii \"käymäh peälläh\" taikka antamaan muisteliaisia. Vaivanalaisen\ntäytyy silloin antaa muisteliaisia sukulaisille sekä käydä haudalla\nsuitsuttamassa ja sitomassa _tuulipaikka_ hautaristiin. Tuulipaikkaa\nasetettaessa anellaan:\n\n    \"Prosti, milma, pokoiniekka,\n    mitä lienen pahoin loatin,\n    veärin ajatellun!\n    Milma kun lienet voatin peälläs käymäh.\"\n\nSen, joka on niin heikko, ettei kykene haudalle käymään, täytyy luvata:\n\n    \"Milma kun vaivannet, pokoiniekka,\n    ni prosti milma, pokoiniekka!\n    Niin kun voatinet,\n    niin tulen peälläs käymäh\n    ta tuon tuulipaikan,\n    ta annan muisteliaisie\n    ta koajin mullillas.\n    Vain ei ole aijalla meäreä,\n    ei päivällä liittuo,\n    tulen konsa kyhöytynen.\"\n\nVainaja voi hyvin helposti ruveta vaivaamaan, jos hänen suhteensa\njotakin lyödään laimin. Niinpä muuan vanha Vuonnisen ukko-vainaja kävi\nvuosittain aina talostaan lehmän surmaamassa. Perilliset eivät olleet\nraskineetkaan antaa lehmää papille, vaikka olivat luvanneet, kun vaari\noli kuolinvuoteellaan määrännyt. Vasta kun vainaja alkoi ahdistella,\ntulivat omaiset huomaamaan, että \"kyllä kuollut omansa perii\", ja\nlupasivat teurastaa lehmän _muissinsuovatuksi_ sekä kutsua sukulaiset,\nrikkaat ja köyhät _muissinlehmämurkinalle_. Nyt vasta vanha vaari\nleppyi.\n\nJoskus, varsinkin sananparsin puhuttaessa, mainitaan maahanpaniaisia\nhäiksi. Sanotaan esim. \"Kahitsi häitä pietäh: kerta männessä mieholah,\ntoini hautah pannessa\", sekä: \"Yhet heät on pietty, toiset on vielä\npitämättä\". Puhutaan myös \"iloisista häistä\" ja \"surullisista häistä\".\nNiinpä sanotaan: \"Iloiset on elävän heät, surulliset kuollehilla\", ja\n\"Ennen oisin elävän häissä, ennenkuin kurja kuollehilla\". Vieläpä\nnimenomaan sanotaan hautajaisista: \"Ne heät on pietty, toista kertoa ei\nniitä enää pietä.\" Jos häitä joku tahtoo moitiskella, voi toinen\nhuomauttaa: \"Heät piettih! toini kerta vielä pietäh, ei kavokkana. Ei\nauta moittimiset toisih häiheh\", tai: \"No kerta heät on pietty, toini\nkerta ammoin pietäh, ei auta moittimiset.\" Tytölle, joka kuolee, tulee\n\"Nurmi-Niikkanan poika sulhasiks\".\n\n\n\n\n9. MUISTOATERIAT JA MUISTINPÄIVÄT.\n\n\n_Kuuteen netäliin_ (viikkoon) ei vainajaa oikeastaan saisi vielä\npokoiniekaksi sanoa, sillä hän on siihen asti vain _pokoitussa_\n(vainajan sielu tai -henki) [ven. dyssha = sielu, henki(lö). Sanotaan\nmyös esim.: \"Montako tussaa teill' on verolla? Paljoko tussalta\nmaksetah?\"]. Ei häntä myöskään saa enää entisellä nimellään mainita,\nkoska hän on jo poistunut näiltä ilmoilta. Kuuden viikon kuluttua vasta\nsaa sanoa pokoiniekaksi.\n\nTänä kuuden viikon aikana voi vainaja silloin tällöin käydä kotonakin,\nhäntä kun näinä aikoina käytettään joka paikassa, missä hän on\neläessään liikkunut ja toiminut, ja samalla hänelle näytetään ja\nmuistutetaan kaikki, mitä hän on eläessään tehnyt ja raatanut.\nTulevasta tilastaan ei vainaja vielä tiedä. Vasta kuuden viikon\nkuluttua se hänelle \"valkeutetah\".\n\nEnsi viikolla on vainajaa muisteltava joka aamu, on leivottava kolme\n_möykkyistä_ eli pientä ohrarieskaa ja ne annettava \"lesk'akoille\".\nSeuraavilla viikoilla on samana päivänä, kun vainaja on kuollut,\nannettava _kuolientapäivän muisteliaisia_. [Sitä, jolle jää talonpito\nvainajan jälkeen, muistutetaan: \"Pie muistossa kuolientapäiveä!\"]\nVainajan muistoksi laitetaan murkina ja kutsutaan muutamia sukulaisia\nja tuttavia ja annetaan ainakin kolmelle, ellei useammalle riitä, niitä\nruokalajeja, joita siksi päiväksi on tehty. Annettaessa kehoitetaan:\n\"Täss' on, muistele pokoiniekkoa!\" tai: \"Mainitse pokoiniekkoa!\"\n\nMutta kuuden viikon kuluttua laitetaan kuolentapäivänä _kuuen netälin\nmurkina_. Silloin pannaan pöytään parasta mitä voidaan hankkia, samoin\nkuin maahanpaniaisissakin, kaikenlaisia karjalaisia ruokia, pyhäisenä\naikana rasvattomia ja lihattomia pyhäruokia, arkena arkisia syötäviä.\nPäivä otetaan vastaan parhaan praasniekan tavoin. Jos on pimeä aika,\nniin kynttilöitäkin joaloihin [kynttilän valukaavoihin] valetaan\njuhlapäivää varten. Pirtit ja muut huoneet pestään ja puhdistetaan.\nAattoiltana lämmitetään kyly ja käydään itsekin peseytymässä ja sitten\nsuoriudutaan parhaisiin vaatteisiin. Koko heimokunta kutsutaan\npitoihin, samoin hyvät tuttavat, ja erityisesti on kutsuttava leskiä.\nSillä \"ei kenenkänä molinta ole niin tehoisa kuin leskien.\"\nMiesvainajaa muistelemaan tulee tavallisesti enemmän miehiä,\nnaiskuolijaa taas enemmän naisväkeä. Mutta jos murkinanpitäjä on niin\nköyhä, ettei voi koko heimokunnalleen laatia ateriaa, on ainakin kolme\nlesk'akkaa kutsuttava molimaan ja pöydälle pantava edes vettä, leipää\nja suolaa. Vieraatkin tuovat kyllä mukanaan ruoka-aineita ja juomista,\nvarsinkin varakkaammat köyhemmille.\n\nJo puoliyön aikaan aletaan ruokia asetella ruokapöydälle -- toiset\nlaittavat ruokia, toiset ristivät silmiään ja muistelevat vainajaa.\nSillä nyt tulee hän viimeisen kerran käymään kotonaan ja ottamaan osaa\nyhteiseen murkinaan ja olemaan yhdessä koko heimokuntansa kanssa. Siksi\nonkin kuuden viikon murkina _kallis murkina_, ja silloin pitää ainakin\njotakin olla pöydällä. Jos vainaja tullessaan näkisi pöydän tyhjänä,\nlähtisi hän verisiä kyyneleitä itkien pois. Mutta jos pöytä on katettu\nhyvin, lähtee vainaja nauraen ja hyvällä mielellä. Vainaja tulee\nnäkymättömänä _lintuna_ ja kolme \"anhelia\" on häntä kuljettamassa. Hän\nsaapuu juuri kun päivänkoite on alkamassa.\n\nPöytään jätetään vainajalle tyhjä sija, pöydän päähän _ylikolkkaan_ eli\npyhäinkuvain puoleiseen kulmaan. Siihen asetetaan lusikka ja käspaikka\n(pyyhinliina), ja pannaan parasta mitä pöydässä on [veistä ei panna,\nsillä pidetään suurena räähkänä, jos veitsi on pöydässä]. Kukaan\nvieraista ei asetu siihen istumaan. Pyhäinkuvain edessä palavat\ntuohukset, ja pöydällä, jos valoa tarvitaan, on kynttilöitä\ntuikuttamassa. Pöydässä istutaan hiljaisina, samoin koko yökin\nvietetään väliin puhein ja kovaa ääntä pitämättä. Syömään ruvettaessa\n\"loaitah risti\" ensimäiselle leipäpalaselle, joka käteen otetaan.\nSilmiään ristien jokainen leipäpalansa \"ristii\" ja samalla mainitsee\nvainajaa:\n\n    \"Pominoi, Hospod', pokoiniekkoa!\n    Anna tsarsvoa nepesnöitä,\n    roajuo spassenjoa!\n    Peässä, Hospod', tänäi peänä\n    tuon ilmasih metisiä ruokasih\n    meän kera yhteh stolah,\n    yhellä murkinalla!\n    Nyt olemma pokoiniekan kera\n    viimeisellä murkinalla yhessä stolassa.\n    Heän näköy meät, myö emmä häntä.\"\n\nTämän jälkeen vasta käydään ruokiin käsiksi. Ja kiirekin on. Sillä\nennen päivän tuloa on \"pokoiniekan\" poistuttava, päivällä ei hänen enää\nole lupa liikkua. Juuri kun päivänkoite alkaa, täytyy hänen lähteä, ja\nhän menee nyt tuolle ilmalle määrättyyn paikkaansa eikä enää palaa\ntakaisin.\n\nMurkinapöytää hankittaessa ja vainajan tuloa odottaessa jo taas\nvierähtää itkuvirsikin:\n\n    \"Voikoa, kaikki vallan alovat omakuntaseni, varusteliutuo\n    valkiesta hyväsestäni jeänehien valjuskastolasien peällä yksillä\n    valjuskaverosilla!\n\n    Mie toivelen, vaimala vartuoni, eikö valkie hyväseni vallan\n    koalelis vallan jälkimäisillä valjuskaverosilla.\n\n    Mie hotj niillä aikasin hänen valkehuisie vallan silmittelisin\n    vallan jälkimäiset kertaset omissa vallan assuntasijasissah.\n\n    Voikoa, kujin olovat kahenpuoliset omakuntaseni, kujin\n    loajitteliutuo kujin aivosina huomeneskuuroksuisien kujin\n    ylenentäaikasina kuulu hyväsestäni jeänehien kujin\n    tovolnoisien kunnivostolasien peällä kunnivoverosilla\n    [hyvillä ruoka-aterioilla].\n\n    Eikö kuulu hyväseni kujin koalelis yksillä kunnivoverosilla,\n    kuin olen, kurja vartuoni, niitä varten kujin loajitellun\n    kuusitoistakymmen-loatuset kujin tovolnoiset kunnivoveroset.\n\n    Mie niillä aikasin hotj hänen kukkahuisie kujin silmittelisin\n    kujin jälkimäiset kertaset omissa kujin assuntasijasissah kujin\n    olovien aikojen oltuo.\n\n    Voikoa, visan olovat omakuntaset, viljatteliutuo [ravita itsensä.\n    Sanotaan joskus: \"ei ole nälkä eikä kovin viljakana.\"] visan\n    aivosien huomenesvierentäisien visan ylenentäaikasina.\n\n    Eikö vieslövä hyväseni ilmauvuksentelis vieslövistä syntysistä,\n    visan koalelis omien viljastolasieh peällä yksillä viljaverosilla.\n\n    Mie hotj niillä aikasin, vierona vartuoni, hänen vieslövyisieh\n    visan silmittelisin visan jälkimäiset kertaset.\"\n\nAamulla päivän saapuessa käydään kirkossa rukoilemassa ja sitten\nmennään hautausmaalle. Pappikin tulee laulamaan, mutta jos pappia ei\nole saatavilla, käydään haudalla ilman häntä, ristitään silmiä,\nsuitsutetaan ja heitetään haudalle kaatuneesta puusta katkottuja oksia.\nSuitsuttamista varten viedään kalmistoon savipatasella hiiliä, ja\npalaset, pohja puhkaistuna tai laita lohkaistuna, heitetään haudalle.\nKalmistossa taas jaetaan muisteliaisia varojen mukaan; köyhille\nsukulaisille ja tuttaville annetaan rahaa, vaatetta ja kaikenlaatuista\nsyötävää, ja heitä kehoitetaan mainitsemaan vainajaa. Kun näin annetaan\nmuisteliaisia ja vainajaa mainitaan, ei tälle tule toisessa elämässä\npuutetta rahasta, ravinnosta eikä vaatteista.\n\nKalmistossa vainajaa \"nossatetah\" valitusvirsin:\n\n    \"Kajon vähäsen aikoo oltuo lähin, kaiho vartuoni, kaunehen\n    hyväseni kallehuisie katsahtelomah, kuin et kuillana aikasin\n    omih kajon assuntasijasih koalellun näinä kajon monina\n    netälikaunis-toisina.\n\n    Niin olen toivellun, kaiho vartuoni, hotj olen kajon monet\n    vuosikaunistoiset siun kallehuisittas kajon elossellun. Kuin\n    et ole omissa kajon assuntasijasissas koalellun ni kuillana\n    aikasin, hos minun kaiho vartuoni kajon rikenih kertasih on\n    katshahellun siun kallehuisies kamoaikkunaisien korvasissa\n    kaihojen vetysieni keralla.\n\n    En ni kuihe loatusih voimin, kaiho vartuoni, aikasieni kajon\n    alennella. Läksin siun kallehuisies kajon etshittelömäh kauheista\n    kalman multasista kaihojen vetysieni keralla.\n\n    Etkö voi, kaunis hyväseni, kajon yleneksennellä kaihoja\n    vetysieni vassen kaunehista syntysistä kajon vähäsiks aikasiks\n    kalovehkätysies varasih?\n\n    Mie hotj, kaiho vartuoni, niistä siun kallehuisies silmittelisin,\n    kajon monenloatusien ikävieni kaihosie kajon alennuttelisin. Eikö\n    hotj niiks aikasin alettais minun kaihoista miel'alasistani kajon\n    suuret Tuonelan kaihoset.\"\n\nPuolisen tuntia, tuntikin viivytään haudalla. Pois lähdettäessä\nristitään silmiä ja prostiudutaan:\n\n    \"Prosti milma, pokoiniekka!\"\n\nKun murkinat on syöty, kalmistot käyty ja vieraat lähtevät pois,\nkiitellään heitä käymästä ja osanotosta:\n\n    \"Spassipo, kun että osattomien peähysin ['osattomien peähysin' =\n    halveksien] oimun silmitellyn orhien hyväseni opinjastolasie.\n\n    Mie toivelen, oneh vartuoni, jotta orhie hyväseni oli niillä\n    aikasin yksillä opinjaverosilla oimun koalelomassa omissa\n    olentosijasissah.\n\n    Oli orhiemmat miel'alaset niillä aikasin onehella vartuollani.\n\n    Spassipo, visan olovat kahenpuoliset omakuntaseni, kun\n    visan koalelija kaksien vieslövästä hyväsestäni jeänehien\n    visan omattomien visan assuntasijasih visan aivosina\n    huomenesvierennäisien visan ylenentäaikasina yksillä\n    viljaverosilla.\n\n    Mie toivelen, jotta vieslövä hyväseni oli niillä aikasin\n    omien viljastolasieh peässä viljatteliutumassa visan olovien\n    omakuntasien kera visan jälkimäiset kertaset.\n\n    Oli niillä aikasin niinkuin vieslövämmät miel'alaset näinä\n    huomenesvierennäisinä.\"\n\nPois lähtiessä sanotaan: \"Viimeiset heät on pietty, ei enämpi enää sen\nhäitä pietä.\"\n\nKuuteen viikkoon ei vainajalle toisessa elämässä anneta ruokaa, vaan\nhän saa olla nälissään, ellei täältä käsin ruokita. Siksi juuri\njaellaan muisteliaisia: ruokitaan vainajaa. Vasta sitten, kun vainaja\nkuuden viikon murkinalta palattuaan saatetaan hänelle määrättyyn\nsijaan, saa hän siellä ruokinnankin.\n\nMutta jos äidiltä kuolee rintalapsi, ei äiti saa kuuteen viikkoon\nmaistaa suuruksia ennen päivän nousua. Jos hän syö vähänkin, ei\nlapselle toisessa elämässä anneta sinä päivänä ruokaa. Vielä pitää\näidin antaa rintaa joka päivä toisien vaimojen pikku lapsille, jotta\nhänen lastaan tuonelassa samalla lailla kohdeltaisiin. -- Jos äiti\nmakaa unissaan lapsensa kuoliaaksi, tuodaan hänelle toisessa elämässä,\nkun hän aikoinaan sinne joutuu, lapsensa ruumis \"rautakalakukkona\"\n[rautaisena kalakukkona] syötäväksi. Syötävä on vaikka hampaat eivät\npystykään.\n\nKuuden viikon murkinan jälkeen on vainajan erikoinen muistopäivä vasta\nvuoden kuluttua, kuolinpäivän vuosipäivänä, jolloin taas syödään\nmurkina ja muistellaan vainajaa, vaikka ei niin suurta juhlaa pidetä\nkuin kuuden viikon päivänä. Samoin taas muistellaan kahden, kolmen ja\nneljänkin vuoden kuluttua ja niin edelleen, joskus aina kymmeniinkin\nvuosiin. Niinpä yhdeksissäkymmenissä elävä Saaren Okahvie [Okahvie\nBogdanov, kuulun runolaulajan Ontrei Malisen pojantytär, Anni Lehtosen\näiti] on jo neljättäkymmentä vuotta \"vallan kohtalahistaan\" joka vuosi\nmuistellut ja murkinoinut sekä heimokuntaansakin kutsunut. Ja niin\npyhänä pitää mummo muistipäivää, että pukeutuu parhaisiin vaatteisiinsa\neikä tee silloin mitään työtä.\n\nPaitsi kunkin vainajan erikoista kuusiviikkoismuistopäivää ja\nvuosipäiviä, on karjalaisilla vielä vuoden varrella useita yhteisesti\nkaikkien vainajien muistoksi vietettäviä muissinpäiviä. Suurin niistä\non muissinsuovalla, syksyllä vietettävä vainajain juhla, meidän vanhaa\nkekriämme sekä viettämistavaltaan että -ajaltaan vastaava merkkipäivä.\n\nMuistinsuovatta vietetään, kuten nimikin ilmoittaa, suovattana,\nlauantaina, lokakuun lopulla vanhaa lukua [meidän marraskuun\nalkupäivinä]. Mutta jo sen edellisetkin päivät ovat \"kalliita\" pyhiä\nsekä tärkeitä valmistuspäiviä. Maanantaista asti aletaan suovattaa\nvarten tehdä valmistuksia. Pestään huoneet, pestään vaatteet, kaikki\npuhdistetaan ja ruokavaroja hankitaan, syötäviä varustetaan, \"mitä vain\nparahie, mitä henkivallasta löytyy\". Edellisellä viikolla jo on\nlaitettu talkkunajauhoja, sillä _talkkunaa_ pitää muistinsuovattana\nolla. Vähistäkin ohravaroista koetetaan saada säästetyksi edes\nmuistinpäivän talkkunukset. Samoin _maitoa ja voita_ säästetään siksi\npäiväksi. Vielä pitää muistinsuovatan pöydällä olla _lihaa_ ja\nkaikenlaista _kalaa_, sekä tietysti myöskin kaikkia edellä lueteltuja\npiirakka-, leipä- ja kakkulajeja.\n\nSyysteurastukset toimitetaan juuri muistinpäiväksi. Kukin teurastaa\nmitä hänellä on teurastettavaa: lammasta, pokkoa (pässiä), lehmää,\nhärkää. Ainakin ne eläimet, jotka on vainajille uhriksi luvattu, on\nteurastettava, jos oma ja karjan menestys on kallis. Sillä jos jättää\nlupauksensa täyttämättä, voi menettää koko karjansa. Ja sille aterialle\non kutsuttava sekä heimolaiset että kylän köyhät, heitä pitää ensin\nsyöttää, sitten vasta saa itse käydä ruokiin käsiksi. Vuotta nuorempia\neläimiä ei teurasteta, semmoisen lihan syömistä kun pidetään\n\"reähkänä\".\n\nSerola [ven. sreda = keskiviikko] ja peätintshä [ven. pjätnitsa =\nperjantai] eli keskiviikko ja perjantai muistinsuovattaviikolla ovat\nkallehet päivät, varsinkin viimemainittu, muistinsuovatan synninpäivä.\nSilloin ei pestä eikä kylvetä, ei jauheta eikä kehrätä, ei sahata eikä\ntehdä yleensä mitään rysketöitä. Naiset tekevät vain hiljaisia\nkäsitöitä, ompelevat, tikuttavat [kutovat kudinta] ja miehet kutovat\nverkkoa taikka käyvät kylää. Jos näinä päivinä toimitettaisiin\npesuloita, joutuisi likavesi \"iesmännehillä sukulaisilla tuolla ilmalla\njuotavaksi\". Samoin kehrätessä sylki, jolla näppejä kostutetaan,\npäräjäisi vainajain silmille. Maanantaina, tiistaina ja torstaina sen\nsijaan kyllä tehdään töitä ja toimitetaan pesuja. Kylyssä käydään\ntiistai- tai torstai-iltana.\n\nMuistinsuovattana noustaan jo puolelta yöltä ylös ja aletaan laittaa\nsyötävää pöydälle, lusikat ja stuulat (tuolit) ja kaikki laitetaan\npaikoilleen. Keskelle pöytää asetetaan kaksi pientä _rehennysrieskaa_\npäällekkäin. Rieskoille pannaan muutamia kourallisia suoloja ja sitten\npeitoksi _skoalteri_ (pöytäliina). Huomenkoiton lähestyessä aletaan\nsitten pyhäinkuvain edessä muistella vainajia: \"keillä mitä olloo\nsukulaisia pokoiniekkoja, niitä muissellah\". Ensin muistellaan talon\nvanhinta eli ensimäistä kuolijaa, \"ken on sen moan haltia\", sitten\njärjestään kaikkia, koko heimokuntaa:\n\n    \"Pominoi, Hospod', pokoiniekkoi,\n    moan soajie, kojin kokuojie,\n    pellon hankkijie,\n    yheksäst polvest yheksäh polveh!\n    Muistetut ta i muistamattomat,\n    tietyt ta i tietämättömät,\n    ruven rutjomat, tauvin tappamat,\n    vejen viemät, sovan sortamat,\n    ospitshan ottamat,\n    kaikki suurta sukukuntaa,\n    helietä heimokuntaa!\"\n\nTunnin verran kestää muisteleminen, jokainen muistelee ja \"pominoi\",\nainakin silmiään ristien \"molii\".\n\nMutta sillaikaa kun heitä muistellaan, käyvät vainajat suurustamassa\nvalmiiksi varatussa ruokapöydässä, johon ei kukaan ole vielä saanut\nkoskea. Vasta muistelemisen loputtua ja vainajien suurustettua käyvät\ntalon eläjät murkinalle. Murkinalta päästyä, päivän koitteessa,\nkorjataan ruuat pois ja pöydälle jääneet murut pyyhitään pöytäliinalle\nja pannaan _ropeeseen_ tallelle patsaan päähän, kesällä lehmille\nannettaviksi.\n\nJo ennen murkinaa juoksutetaan lähimpiin naapuritaloihin lämmintä\nrieskaa muisteliaisiksi. Murkinan jälkeen käydään töihin, verkon\nkudontaan ja muihin tupatöihin, jotkut ulkopuuhiinkin. Päivän tultua\nkäydään kalmistolla ja sielläkin \"muissellah ta pominoijah\".\n\nKun köyhiä käy muistinpäivänä talossa, tarjotaan heille joka laatua\nsyötävää ja kehoitetaan muistelemaan vainajia.\n\nSeuraava muistinpäivä on _vieristänä_, vanhan luvun loppiaisena.\n[Meidän ajanlukumme mukaan 19:ntenä tammikuuta]. Silloin on vainajain\n_rostuo_ eli joulupäivä, ja muistinsuovattana oli heillä _pyhänlasku_.\nVainajain ajanlasku nimittäin liikkuu aina viikkoa, paria\njälempänä ristirahvaan ajanlaskua. He näet seuraavat vanhaa\njuhlapäiväjärjestystä, jolloin pyhät olivat pitempiä kuin nykyään, ne\nkun on \"uuven testamentin aikah lyhennetty\".\n\nVieristää vietetään samalla tavalla kuin muistinsuovattaakin. Sen\n\"synninpäivä\" on jo hyvin \"kallis\" päivä, jopa yhtä \"kallis\" kuin\n\"äijänpäivän peätintshä\" [pitkäperjantai. Äijäpäivä = pääsiäinen].\nVieristäksi tehdään juhlavarustukset samoin kuin muistinsuovataksikin,\nja samoin puolelta yöltä laitetaan ruokapöytä valmiiksi vainajille,\njotka sillä aikaa murkinoivat, kun talon rahvas muistelee heitä\ntuohuksilla valaistujen pyhäinkuvain edessä. Ja päivän tultua käydään\ntaas kirkossa ja kalmistossa. Samalla tavalla menetellään sitten\nmuinakin vainajien muistinpäivinä: jo puolelta yöltä noustaan ylös ja\nmurkina syödään ennen päivän tuloa, muistellaan vainajia, poltetaan\ntuohuksia pyhäinkuvain edessä ja pimeänä aikana kynttilää pöydällä, ja\npäivän tultua käydään kalmistossa. Eläintä vain ei täksi päiväksi\nteurasteta eikä laiteta talkkunaa kuten muistinsuovataksi.\n\nKolmas muistinpäivä on _lihanpyhänlaskuna_, joka on seitsemisen viikkoa\nennen pääsiäispäivää ja vastaa meidän läskisistämme. Silloin alkaa\npitkä pyhäaika, jolloin ei saa liha- eikä maitoruokia syödä. Neljäs\nvainajainpäivä on _roatintshoina_, jolloin _suovattana_ \"roatintshojen\nkesellä\", viikkoa jälkeen äijänpäivän, vainajia muistellaan ja\nmurkinoitetaan. Tämän jälkeen vasta alkaa vainajoille arki, kun\non kahdeksan, yhdeksän viikkoa kestänyt yhtämittaista pyhää\nlihanpyhänlaskusta asti. Viides vainajain päivä on _troitshan_,\nhelluntain, _suovatta_ (lauantai) kevätkesällä ja kuudes keskikesällä\nheinäkuussa, _petrunpäivä_ [uuden luvun 12. heinäk.], joka on vainajain\njuhannus, sekä seitsemäs syyskesällä elokuulla, _pohorotshanpäivä_\n[uuden luvun 28. elok.]. Kolmena viimeksi mainittuna pyhänä, jotka ovat\nkesäjuhlia, mennään pyhänä varsin isoin joukoin hautausmaalle vainajia\nmuistelemaan ja muisteliaisia jakelemaan. Troitsana viedään haudalle\n_virvonvitshoja_. [Haudalle mentäessä pitää aina olla jotakin viemistä,\njollei muuta, niin on oksa puusta katkaistava ja heitettävä haudalle\nmerkiksi siitä, että on käyty.] Ne ovat papin kirkossa siunaamia ja\nniillä on seuraavana aamuna toisiaan vuoteelle käsin virvottu sanellen:\n\n    \"Virvon, varvon, tuoreheks, terveheks,\n    vuueks vapahaks, netäliks velkapääks!\n    Siulla vitsa, miulla kakkara!\"\n\nVitsat pistetään haudalla ristiin \"tuulipaikan\" alle. Ennen noudettiin\nvitsat itse metsästä ja ne pyhitettiin asettamalla peränurkkaan\npyhäinkuvien alle.\n\nPetrunpäivänä viedään hautausmaalle _huttua_ ja muuta ravintoa.\n_Pohorotshana_, pyhän äidin päivänä, taas kannetaan uutisesta keitettyä\nhuttua sekä monenlaisia uutisista, ohrasta ja rukiista, laitettuja\npiiraita ja leivoksia kaksin kolmin lautasin kutakin. Jo aikaisin\naamulla ennen murkinaa mennään kalmistoon, sinne mennään koko\nkyläkunnin, perhe kokonaisuudessaan, kukin omille haudoilleen.\nRuokalautaset asetetaan haudan mullille lasketulle pöytäliinalle. Koko\npyhä kalmalehto on täytenään ristirahvasta. Toiset syövät, toiset\nsuitsuttavat, toiset itkevät \"eänellä\", toiset silmiään ristien\nmuistelevat vainajia. Jos \"kylkehisie\", sivullisia, joille voisi\nmuisteliaisia antaa, ei ole niin paljoa, että tuomiset tulisivat kaikki\njaetuksi, syödään ne mitä jää, itse kalmistossa. Ennenkuin itse mitään\nmaistetaan, on syötävistä kumminkin jaettava osa sivullisille\nvieraille.\n\nHaudalla aterioitaessa rupeaa joku vainajaakin ruokaveroille\nherättelemään ja hän valveuttelee itkuvirsin valittaen:\n\n    \"Anna rupielen, vaimala vartuoni, valkieta hyvästäni vaiveuttelomah\n    vallan polvuhisilta Tuonelan varsisijasilta ta valkeista\n    syntysistä.\n\n    Etkö voi vallan yletä, valkie hyväseni, hotj vallan vähäsiksi\n    aikasiks vaimaloa varruttani vallan silmittelömäh ta vallan\n    olovie omakuntasieni?\n\n    Myö läksimmä siun valkehuisies vallan etshittelömäh.\n\n    Voi, kaunis hyväseni, kamalat kalmamultaset kahtoanne kolmionne\n    peähysie kahoalla ta voi kajon yleneksennellä hotj kajon\n    vähäsiksi aikasiks kajon silmittelömäh kaihuo varruttani!\n\n    Mie, kaiho vartuoni, kannikkaverosie kajon koalattelin.\n    Eikö ole kaunehella hyväselläni kannikkaverosien kaihoset\n    ['kannikkaverosien kaihoset' = ruuan mielihalu], kun et ole\n    kajon olovih aikasih koalellun omissa kajon assuntasijasissas?\n\n    Niin on ikävien kaihoset kaiholla vartuollani siun kallehuisies.\n\n    Läksin, kaiho vartuoni, kajon etshittelömäh ta katshahtelomah siun\n    kallehuisies ta kannikkaverosie koalattelomah.\n\n    Etkö hotj kannikkaverosien kaihosissa koaloale?\n\n    Anna mie, kurja vartuoni, kymmenien kyynelvetysieni keralla kyhän\n    ylentelen kyllä hyvästäni kyllä syntysistä.\n\n    Etkö voi kylmänehien kyynäspeähysies varoih kyhän yleneksennellä\n    miun kyhelmöitä eänysieni vassen?\n\n    Etkö voi, kaunis hyväseni, kaunehista syntysistä kajon\n    yleneksennellä kalovehtuneijen kantapyöräsies varoih\n    ['kalovehtuneijen kantapyöräsies varoih' = kalvenneiden\n    kantapäittesi varaan] kajon vähäsiks aikasiks?\n\n    Mie läksin, kaiho vartuoni, siun kallehuisies kajon etshittelömäh\n    kaihojen vetysieni kera.\n\n    En ni kuihe loatusie voinun aikasieni kajon alennutella, kun\n    ei ole siun kallehuisies ollun kajon Olovien aikojen oltuo.\n\n    Ei voi vieslövä hyväseni visan yleneksennellä vieslövistä\n    syntysistä vieroneita vetysieni vassen.\n\n    Voi, vieslövä Spoassusen', vilujen merien peältä visan ankarat\n    viimatuuluot visan loajitella ta Tuonelan vierimultaset\n    vieslövän hyväseni peältä vierrätellä, hotj visan vähäsiks\n    aikasiks! Mie hotj niillä aikasin vieslöveä hyvästäni\n    silmittelisin vieslövistä syntysistä.\n\n    Enämmiksi kaihosikseni kajon loajittautuu kaiholla vartuollani,\n    kun ei kaunis hyväseni kajon yleneksennellyn kaunehista syntysistä.\n\n    Enämmiksi tuhmasikseni tunnon loajittautuu turtivolla vartuollani,\n    kun on tuvis Spoassusen' tulomattomilla Tuonelan tiehysillä tunnon\n    loajitellun tuvehen hyväseni.\n\n    Ei ni kuillana aikasin valveuvuksentele valkieni hyväseni valkeista\n    syntysistä, jos kuihe loatusih, vaimala vartuoni, valveuttelisin.\"\n\nPetrunpäivä ja pohorotsha ovat niin \"kalliita\" juhlapäiviä, ettei niinä\npäivinä tehdä mitään työtä. Pohorotsha on viimeinen vainajain\nmuistinpäivä. Siitä taas syksyiseen muistinsuovattaan saakka\n\n    \"muinoiset on muissinpäivät,\n    ollehet ta männehet.\"\n\n\n\n\n10. MUITA MERKKIPÄIVIÄ.\n\n\nPaitsi varsinaisina muistinpäivinä osoitetaan vainajille kunnioitusta\nja näitä palvotaan monina muinakin merkkipäivinä. Ja monesti liittyy\nmerkkipäivän viettoon paljon tapoja ja taikoja, jotka johtuvat\nvainajain palvonnasta.\n\nVarsin useat taiat ja uskomukset liittyvät _rostuon_ (joulun),\n_uudenvuoden ja vieristän_ (loppiaisen) viettoon, päiviin, joita\njuhlitaan talven pimeimpänä aikana, jolloin aurinko on \"yheksän sutkoa\naseuksissah\". Se on ensin kolme vuorokautta haudassaan, sitten nousee\nhaudan laidalle ja itkee [päivä itkee sentähden, että pitää niin\npaksuja lumikinoksia lähteä sulattelemaan] toiset kolme vuorokautta, ja\nsen jälkeen lepää vielä kolme vuorokautta ennenkuin lähtee jatkamaan ja\njatkumaan.\n\nKoko pimeää joulunaikaa sanotaan _vierissän keseksi_. Se alkaa kolme\npäivää ennen joulua _Tuomaan päivänä_ ja päättyy _tuuhhunpäivänä_\n[ven. dyhov denj], viimeisenä joulunajan merkkipäivänä. Sinä aikana on\nvaroen elettävä. Silloin pitää antaa metsän olla rauhassa, ei saa\ntuoretta puuta hakata eikä kontion nimeä mainita. Jos mainitsee, niin\n\"metsä\" kesällä ankarammin liikkuu, tekee elukoille vahinkoa, tulee\nmiestäkin vastaan ja varauttelee. Sen lähettää metsänhaltia. Ei\nmyöskään saa karistaa karstoja katoista eikä viedä tuhkia pirtistä\npihalle, muuten kasvaa kesällä tuliheiniä peltoon. Eikä liioin saa\npäretulitorvin ilta- ja aamupimeillä liikkua ulkona, koska siitä kasvaa\npeltoon hiilipäitä [nokineniä, mustia tähkiä]. Myöskään ei saa kehrätä,\npestä poropyykkiä [lipeäpyykkiä], keritä lampaita, purkaa\nlammaskarsinaa eikä noutaa vettä avannolta pimeän aikana, se kun voisi\nsaada aikaan vaikka minkälaisia vahinkoja. Kaikki unet, joita vieristän\nkeskellä näkee, ovat hyvin merkitseviä.\n\nVieristän keskellä on vierissän akka liikkeellä, pahannäköinen,\npörröpäinen, hajahapsinen eläjä -- \"vierissän akka ta turjushärkin\",\nsanotaan -- se laskeutuu taivaasta ennen joulua ja nousee ylös\ntuuhhunpäivänä. Akka asuu avannossa, mutta nousee sieltä silloin\ntällöin maalle jalkaisin liikkumaan. Riihessä akka pui, läävässä lehmiä\nsilittelee, aitassa purnuja kolistelee, kylyssä kylpeä tassuttelee,\npirtissä pöydän alla kupsehtii. Akan toimia käydään salassa\nkuulostamassa joulun, uudenvuoden ja vieristän huomenessa, ne kun\nennustavat tulevia tapahtumia. Kylystä kuuluva voihkiminen ennustaa\nsairautta, riihen lattian ja aitan purnujen tyhjä kolisteleminen tietää\nkatovuotta. Läävän oven takana kuunnellaan, mitä vieristän akka karjan\nmenestymisestä sanoo. Pirtin pöydän alla pöytäliina korvissa istuen\nsaadaan kuulla sanomia pirtin eläjäin vastaisesta voinnista ja teiden\nristeyksissä ilmoitetaan, mitä teiden varsien eläjille tulee\ntapahtumaan. Pojat ja tytöt varsinkin käyvät teiden risteyksissä\nhankkimassa tietoja tulevasta elämäntoveristaan.\n\nAvannon reunalle järvelle on tapana vieristää vasten pystyttää\n_vierissän akan risti_. Se on noin 60-70 cm korkea, aisapuun\npaksuisesta pärepuun sydämestä tehty. Keskellä on \"vinahvoittain\"\npoikkipuu, ja sen ylä- ja alapuolelle on vuoleksittu käpertyneitä\nlastunotteita.\n\nVieristän keskellä tehdään kaikenlaisia ennustustaikoja. Joulua,\nuuttavuotta ja vieristää vasten ladotaan illalla luetut puut kiukaaseen\nja huomenissa ne taas katsotaan, ennenkuin tuli sytytetään. Jos yöllä\non puita uunista kadonnut, katoaa talosta sinä vuonna yhtä monta henkeä\njoko kuoleman taikka naimisiin menon johdosta. Jos halkojen määrä\nkasvaa, niin rahvaskin lisääntyy. Kuutamossa taas katsotaan yöllä\npeiliin seisoen selin ikkunaan, ja peilissä nähdään koko tulevaisuus;\nsiellä on hevosta, lehmää, huonetta ja kaikenlaista tavaraa, jopa\n\"väkeäkin\" liikkeellä. Erittäinkin ovat nuoret halukkaita saamaan\netukäteen tietoa tulevasta mielitietystään. He koettavat monin tavoin\nsitä tiedustaa. Niinpä he muiden nukkuessa ristivät pirtin ovea\npiirainpaalikalla, ja millainen henkilö huomenaamuna ensiksi astuu\npirttiin, sen luontoinen on tuleva mielitoveri. Taikka lukevat tytöt\nsamalla paalikalla pirtin siltalautoja: \"leskikö? holostoi?\" [naimaton\nmies] ja kumpi sattuu viimeiselle siltapalkille, sepä tulee osaksi.\nTaikka noutavat tyttäret ummessa silmin umpimähkään naapurin pinosta\nhalon: minkänäköisen sattuvat saamaan, sen näköisen saavat miehenkin:\noksikkaan lurjuksen, vänkyrän vätyksen taikka suorean sievän\nprihatshun. Taikka katsotaan pyhäinkuvain edessä \"silkkaroon\"\n(peiliin), ja kuinka monena tuohus siinä kuvastuu, niin monen veljeksen\njoukosta sulhanen saapuu. Taikka lukitaan tytön palmikko illalla ja\nsulhanen saapuu sitä unissa avaamaan, taikka seulotaan lunta, ja\naamulla etsitään siitä jälkiä, taikka tekevät tyttäret tahtaasta pikku\nkoiria kynnykselle kykkimään ja kutsuvat talon hallin katsomaan näitä\nlaitoksia. Kenen pennun halli ensin sieppaa suuhunsa, se ensinnä joutuu\nmiehelään. Taikka survaisevat tyttäret silmättömän neulan käsikivien\nväliin ja alkavat jauhaa kieputtaa. Muuan istuu kiven lautasien alla\npöytäliina korvissa kuuntelemassa, mitä nimeä neula-raiska kivenraossa\nkitkuttaa: Iivana?... Vaslei?... Huotari?... Kirilä?\n\nJouluna, uutenavuotena ja vieristänä pitää lehmillä olla rauhanaika:\nemäntä ei saa käydä läävässä ennenkuin on syöty murkina, ja vasta\nsitten, kun päivä on kääntynyt luoteelle, viedään lehmille vettä. Kun\nlehmät läävään mentäessä ovat vielä rauhallisesti makuulla, antaa\nniille metsäkin kesällä rauhan.\n\nVarsin tavallinen uudenvuoden yön taikomistapa on _tinanvalaminen_.\nTinaa sulatetaan koatelitsalla (suitsutuslaitteessa) ja se kaadetaan\nkasarikattilaan pantuun veteen. Kun on ensin _pakana tina valettu pois_\n-- sulatettu tina porautettu veteen --, valetaan _tshoarille_ ja\nsanotaan:\n\n    \"Kun soat nousoo,\n    ni tulkah stilkkoo [pistin (ven. sshtylk)], miekkoo, sapelie,\n    kaikkie sotatarpehie,\n    vain kun rauha olloo,\n    ni tina tulkah tasani!\"\n\nSitte valetaan vuuelle:\n\n    \"Kun vuosi hyvä tulloo,\n    ni tina hyötykkäh,\n    vain kun vuosi köyhä tulloo,\n    ni tina köyhtykkäh!\n    Tulkah jyväpurnuja,\n    aittoja, amparie [iso aitta (ven. ambar)]!\"\n\nSen jälkeen kaadetaan itselle:\n\n    \"Kun mie hyötynen,\n    ni tina hyötykkäh,\n    kun mie köyhtynen,\n    ni tina köyhtykkäh,\n    kun mie kuolen,\n    ni kropu tulkah,\n    jos tervehnä olen,\n    ni tina tulkah kirkas,\n    vain kun läsinen,\n    ni tina tulkah musta!\"\n\nTytöt tähän vielä lisäävät:\n\n    \"Jos mieholah joutunen,\n    ni tulkah huiluo [vaimon huivi]!\"\n\nja pojat:\n\n    \"Kun soltataks joutunen\n    ni tulkah stiikkoo, miekkoo, sapelie,\n    vain kun nainen,\n    ni tulkah morsian rinnalla!\"\n\nKun tina on jäkälässä, tulee valaja elämään pohattana, jos se on kirkas\nja helisevä kuin läkkipelti, tulee köyhyyttä, mutta jos se on musta,\nennustaa se murhetta ja tautia. Sormenmentävät koperot tinassa ovat\nviljapurnuja, ja erilliset kappaleet ennustavat lapsia. Yläpuoli tinaa\nmerkitsee alkuikää, alapuoli loppua.\n\nTinanvaluvettä käytetään taas monella tavalla taikomiseen. Pöytäliina\nkorvissa siitä mielitiettyä etsitään, siihen kastetaan hihansuu ja\nsitten unissa nähdään, minne joudutaan kastunutta kuivailemaan, vettä\notetaan naperkallinen [sormustimellinen] ja siihen taikina valmistetaan\ntoisesta naperkallisesta suoloja ja kolmannesta jauhoja, taikina\nsyödään ja nukutaan ja tullaan janoisiksi ja nähdään unissa\nmielessäpidettävä juoman tuojana.\n\n_Lihanpyhänlasku_, laskiainen, on ilojuhla, jolloin\n\n    \"pyhänlasku pyöritäh,\n    päivä kaikki kapsetah.\"\n\nJa puoliyöhön saakka kävellään ja ajellaan kylillä suuressa tshillissä\n(kulkusessa). Tänä pyhänä talon emäntä tekee varojaan, jotta karja\nkesällä metsässä pysyisi yhdessä joukossa. Lehmille antamistaan\nheinävihkoista hän ottaa pikku tukun kustakin, sitoo ne hiusnauhallaan\nyhteen, panee talteen ja sitten taas antaa karjalle pääsiäispäivänä.\n\nPyhänlaskusta alkaa seitsenviikkoinen _suuri pyhä_, jolloin taas on\nvaroen elettävä. Kontiota ei saa mainita eikä syötäessä mitään pakista.\nSuuren pyhän aikana _plahvessenjana_, vanhan luvun maarianpäivänä, ei\npitäisi kenenkään maata. Siitä tulee \"lahokessel selkäh\", semmoinen\nlaiskuus, että aina tekisi mieli loikoa, kun \"rapa raukoa, paska painoa\nniin\" ettei esim. metsänkävijä metsonkiiminnässä ollessaan kuule\nmetsonlaulua eikä kalanpyytäjä saa kutukalaa. _Virposuovattana_,\npalmusunnuntain lauantaina, käydään virpivitsoja noutamassa, yksi\njokaiselle talon eläjälle, elukoillekin, ja vitsat pannaan hyllylle\npyhäinkuvain alle. Seuraavana aamuna se, joka ensiksi ennättää, nousee\nvirpomaan toisia, jotka vielä makaavat, virpoen kumminkin ensinnä\nitsensä. Sitten isännät käyvät hevosiaan, emännät lehmiään virpomassa.\nNäin kaikki pysyvät terveinä koko vuoden, eikä heihin tartu tauti.\nÄijänpäivän _peätintshänä_ (pitkänäperjantaina) ei pitäisi sen vertaa\npakista eikä nauraa, että hampaat näkyvät, muuten tulee \"reähkä\".\nÄijänpäivän _tshetvorkkana_ (torstaina) taas pitäisi käydä kylyssä.\nSiellä saa silloin selästään pois \"neljänkymmenen vuuven netuukat\"\n(kivulloisuuden), joskin voi myös saada yhtä monen vuoden \"netuukat\"\nselkäänsäkin. Kylvettäessä manataan:\n\n    \"Mänkäh tuonne, kaikki\n    nellänkymmenen vuuven netuukat\n    ta nesvotat,\n    alla mustien mutien,\n    liikkumattomien likojen!\"\n\n_Äijänpäivän_ yönä ei taas kenenkään tulisi maata eikä nukkua. Silloin\nei pitäisi jalkojaankaan \"jaksaa\" (riisua) eikä olla paljain jaloin,\nkoska muuten jalat sattautuvat kesällä. Jos joku silloin yrittää\nnukahtaa, pistävät toiset savuavan vaaterievun nenän alle.\nPääsiäisaamuna vie emäntä leipomiaan rehennysrieskoja lehmille, murtaa\nvasemmasta kainalostaan murenen jokaiselle, mutta loput tuo takaisin\npatsaan päähän ropeeseen. Samalla jakaa emäntä lehmilleen\nlaskiaisvihkot.\n\nPääsiäispäivää seuraa _roatintshat_, vainajain pääsiäispäivä, ja\nsilloin, roatintshojen keskellä, tulisi kaikkien tuottaa toisilleen\niloa eikä saattaa ketään itkemään, ellei tahdo joutua kärsimään\ntoisessa elämässä.\n\n_Jyrinpäivä_ on hevosien _henkäyspäivä_, pyhä Jyrki kun on _heposien\njumala_. Jyrinpäivän aamulla kuljetetaan lämmitettyä kelloa hevosen\nympäri ja rukoillaan:\n\n    \"Pyhä Jyrki, kormelitsha, [ven. kormilets = hyväntekijä]\n    Suomen suomie jumala,\n    kuuluo kulettamah,\n    kajuo koalattamah\n    tänä Iesuksen kesänä,\n    Moarien sulana syyssä!\n    Niin ole lämmin isäntähäs\n    kuin on tämä kello lämmin!\"\n\nJyrinpäivänä ei hevosella saa ajaa, muuten kontio kesällä varauttelee.\nMyöskään ei saa huoneissa kolkata eikä pahaa pauketta pitää, jottei\nkesällä ukkonen niissä huoneissa jyryäisi.\n\nTärkeä päivä on keväinen _karjanlaskupäivä_. Silloin syötetään lehmille\nniitä murusia ja ruoanjätteitä sekä rehennysrieskoja, joita talven\nkuluessa aina juhlina ja merkkipäivinä on patsaan päähän ropeeseen\nkerätty karjalle ollosiksi. Aamulla emäntä kiertää kantaen\nrieskarovetta, jossa on lisäksi pyhän jumalanäidin kuva, koko karjansa\nmyötä- ja vastapäivään. Sirppi on emännällä vielä vasemman käsivarren\nkoukussa ja rove samassa kädessä, oikeassa on lypsinkiulu, jossa on\nvettä. Kiertäessään lukee emäntä pitkän metsänemännän loitsun:\n\n    \"Mielikki metsänemäntä,\n    salakoaren vaimo kaunis,\n    sivo kiinni koirias,\n    rakentele rakkias\" j.n.e.\n\nNiinä viikonpäivinä, joina on ollut joulu, vieristä taikka plahvessenja\n(Maarian ilmestys), ei karjaa saa ensi kertaa läävästä ulos laskea, ei\nmyöskään lauantaina eikä ensimmäisenä arkena (maanantaina). Ne päivät\neivät tuota karjalle menestystä.\n\nOttosia annetaan karjalle illalla, kun se palaa metsästä kotiin, ja\nsitten pitkin kesää, mikäli niitä riittää, joka ilta. Ottosia kerätään\nja rehennysrieskat paistetaan jokaisena vainajain muistinpäivänä sekä\nuseimpina juhlina: jouluna, laskiaisena, sporupyhänä [uuden luvun\nmukaan helmik. lopulla], Maarian ilmestyspäivänä, pääsiäispäivänä,\nroatintshoina, jyrinpäivänä, kevät- ja syysmiikkulana.\n\nToinen tärkeä kevätpäivä on _kylvöpäivä_ taikka oikeastaan kylvön\nlopettamispäivä. Silloin siemenistä jääneistä viljoista tehdään\nsuurimoita ja keitetään maitoon _kylväjäisputro_ illalliseksi. Puuroa\nviedään maisteliaisiksi naapureillekin ja heitä kehoitetaan\nmainitsemaan vainajia. Ja ennenkuin kukaan on puuroa maistanut pannaan\nsitä vielä kahdelle lautaselle, toinen hyvälle vuodelle, toinen\nhuonolle. Sitten kutsutaan koira ottamaan, ja kumman puuron se ensin\nsyö, semmoinen vuosi tulee. Mutta jos koira ensin toista haistelee, ja\nkuitenkin toisen ensinnä syö, tulee semmoinen _räväsvuosi_, ei hyvä\neikä huono.\n\nRukiin siemenjäännöksistä keitetään samoin myös _huttu_ ja annetaan\nmuisteliaisia. Mutta vielä tehdään niistä _savarnieta_ (mämmiä),\nkiukaassa imellytetään ja muijotetaan; ennen maistamista sitä viedään\npalasella _tshässöynään_, jossa sitä syödään; _miehet_ vain syövät, ei\nnaiset.\n\n_Lehti-Iivanan_ päivä eli juhannus on kesällä [uuden luvun mukaan 7.\nheinäkuuta]. Sitä ennen ei saa lehteä teräkalulla leikata eikä\nkaislaa, heinää, ruokoja tahi lumpeita teräasein katkoa taikka nyhtää\nkasaan. Siitä metsä alkaisi liikkua. Vasta juhannukselta on lupa\nlehdentaittoon. Seuraavana päivänä heti oikein joukolla lähdetäänkin\nvastalehden leikkuuseen.\n\nSuuri merkkipäivä on taas silloin, kun ensi kerran _uutisviljaa_\nmaistetaan, varsinkin jos uutinen joutuu tavallista aikaisemmin. Kun\nensimmäinen riihi on puitu, viedään uutisviljaa säkissä pirtin\nperäpenkeille pyhäinkuvain alle. Sitten uutisesta keitetään _puuroa_,\njota viedään _tshässöynään_ jumalia muistellen, kun he ovat niin hyvin\nviljankasvua jouduttaneet. Viedäänpä puuroa palasella _kalmismaallekin_\nsekä lautasilla uutisesta laitettua sankia, kalittaa, kakkaraa ja\nrieskaa vainajain muisteliaisiksi, kun he ovat niin hyvän _palven_\n(asuinpaikan) hankkineet, jossa vilja niin kauniisti menestyy. Syötäviä\nei itse maisteta, vaan ne jaetaan niin tshässöynässä kuin\nhautausmaallakin naapureille, etupäässä köyhälle rahvaalle.\nHautausmaalla jaettaessa kehoitetaan syötävien saajia muistelemaan:\n\n    \"Pellon kuokkijie,\n    harjun hankkijie,\n    vanhoja halteita.\"\n\nSitten vasta, kun uutiset on tshässöynässä ja hautausmaalla käytetty,\nsaadaan niihin itse ryhtyä.\n\nKaikki leipävilja on _pyhän Iljan_ kaitsennassa. Ilja onkin viljan ja\n_taikinan haltia_, ja riihi on \"pyhän Iljan sporkkosa [varakas,\nkarttuisa] koti\", pyhä, arvokas huone, jossa jumalanantimia puidaan\npyhän Iljan lattialla. Viimeisestä riihestä heitetään puimatta riihen\nperinurkkaan perimäiselle partiselle lyhde, _pyhän Iljan_ parta. Se saa\nolla toiseen vuoteen asti riihen nurkassa, sitten taas seuraavana\nkesänä viljat menestyvät hyvästi. Muuten on riihen haltiana\n_riihenakka_, joka asuu riihen sillan alla. Sitä rukoillaan, kun riihtä\nlaitetaan lämpiämään:\n\n    \"Riihenakka, rikka akka,\n    akka manteren alani,\n    savun läpi läikyttäjä,\n    soata savun läpi viljat,\n    Jumalan hyvät,\n    niinkuin olet ennenkin soattan!\"\n\nJuuri tämän, riihenhaltian, hyväksi se pyhän Iljan parta heitetään.\nItse pyhää Iljaa taas rukoillaan taikinaa alustettaessa:\n\n    \"Pyhä Ilja, kormelitsha,\n    liitä sormes lihah,\n    pane paksu peikalos!\n    Nouse kuuta katshomah,\n    päiveä tähystämäh,\n    jotta tulis leipä lempehes,\n    taikina hyväh nimeh.\n    Pyhä Ilja, kormelitsha,\n    anna taikinan hapata,\n    leivän juuren jumputella!\"\n\n[Entisaikaan oli Vuokkiniemessä pyhälle Iljalle uhrattu Iljan päivänä\nhärkä.]\n\n_Pokrovan_ pyhä on syksyllä lokakuun puolivälissä (uutta lukua). Sen\njälkeen ei saa enää maata liikuttaa, ei kyntää, ei kaivaa, ei kuokkia.\nPellot pitää jättää levähtämään, samoin muukin maa levolle. Jos vielä\njälkeen pokrovan maata liikuttaa, ei se ensi kesänä enää kasva. Pokrova\non myös _kalanjumala_, se antaa \"pohjimmaiset kutumujehet\". Pokrova\n\"jakaa vuuven kaheksi\". Pokrovan nojalla voidaan laskea vuoden\nseuraavat juhlapäivät.\n\n_Metsänjumala on Miikkula_, joka \"metson tuopi\". _Kevätmiikkulana_\n[uuden luvun mukaan 22. toukokuuta] pitäisi jokaisella olla lintukeitto\nkattilassa. Tällöin on paras metson kiimintäaika; sanotaankin:\n\n    \"Miikkula, kuukkula,\n    pane metso kattilah!\"\n\nTunnettu on Venehjärven _pokkouhri_ [pokko = pässi] pyhälle\nMiikkulalle. Jos vain pässejä tuodaan, toimitetaan se vieläkin joka\nvuosi _syysmiikkulana_, elokuun lopulla [uuden luvun 27. elok.]. Sitä\n\"kun on niin ijäst impehest eletty, ni eletäh vastakin.\" Uhrattavia\npässejä tuodaan naapurikylistäkin, Vuonnisesta, Vuokkiniemestä,\nPirttilahdesta, Mölkystä, Ponkalahdesta, Ajuolahdesta, Tshenasta,\nKivijärvestä, Lapukasta ja Latvajärvestä asti. Tavallisesti ne pässit,\njotka käyvät \"läsimäh\" (sairastuvat), luvataan Venehjärven pyhälle\nMiikkulalle, ja siitä ne heti alkavat tervehtyä. Viisin kuusinkin voi\nsamalla kertaa pässejä karttua. Alle kaksivuotista eläintä ei Miikkula\nota vastaan. Pässit teurastetaan kylän laitapuolessa pyhässä\ntshässöynämännikössä [ei \"kalmistolehdossa\", kuten Inha mainitsee.\nKylän kalmisto on toisessa paikassa, pitkän, järveen pistäytyvän niemen\nnenässä]. Miikkulalle pyhitetyn vanhan tshässöynän rappusilla.\nVanha Jyri-ukko ne tavallisesti tappaa ja laskee \"lepän\" [veren]\nvartavastisesta rappussillan aukosta maahan sillan alle, jotta se ei\njoutuisi jalkoihin tallattavaksi. Samassa männikön aitauksessa\ntshässöynän luona keitetään sitten pässien lihat isolla kattilalla ja\nsyödään yhteisesti nurmella tshässöynän edessä. Miehet vain syövät,\nnaisille ei anneta -- naiset saavat vain katsoa vierestä miesten\nsyöntiä. Nahka joutuu pyhälle Miikkulalle, mutta pässin tuoja saa sen\nlunastaa takaisin 15-20 kopekalla, ja raha joutuu tshässöynän \"kasnah\",\nrahastoon.\n\nSamoin kuin pyhä Jyrki on hevosien jumala, on lehmillä ja lampaillakin\njumalansa. Niinpä on lehmien kaitsija pyhä Olassie, jota rukoillaan:\n\n    \"Spoassu ta pyhä Olassie kormelitsha,\n    kaitse miun lehmiäin,\n    tuo uhkuset utaret,\n    kanna maitoset maruhut\n    nännit näpisijät,\n    emännällä kyllin syyvä,\n    kyllin syyvä, kyllin juuva,\n    kyllin antoa kylähän!\"\n\nLampaiden jumala on pyhä _Nastassie_, jolle vuonan ensimmäiset lieminät\n(villat) uhrataan; ne myydään ja rahat annetaan kirkon hyviksi.\n\nOn sitten lopuksi _nauriillakin_ oma ikivanha jumalansa, _pyhä\nÄkrässie_, sama ikäloppu vanhus, joka jo Agricolan aikana \"hernet,\nPavudh, Naurit loi\". Äkrässietä rukoillaan naurista kylvettäessä:\n\n    \"Pyhä Äkrässie, kasvattele\n    osalla olemattomien,\n    varalla viljasien ta vaivasien,\n    ta i varkaiden varalla!\n    Kasvattele kallellah,\n    veännyttele veärälläh,\n    syvi syrjälläh,\n    lomatusten lonkuttele\n    ylitse katehen mielen,\n    hyvänsuovan mieltä myöten,\n    pahansuovan päitse mielen.\"\n\nJa naurista kylvettäessä muistetaan osa antaa vainajillekin. Siementä\nheitetään kolmelle suunnalle, koilliseen, luoteelle ja etelään, ja\nsanotaan:\n\n    \"Tuosta tulkah varkahalla,\n    tuosta tulkah pokoiniekoilla,\n    ta tuosta tulkah itshellä!\"\n\nNauriilla on toinenkin huolehtija, ristitty _Nakres-Iivana_, joka on\n\"nakrehen lupoaja\", kun taas Äkrässie on \"kasvattaja\". Nakres-Iivanan\npyhityspäivä on syksyllä, syyskuun alkupuolella [uuden luvun mukaan 11.\nsyyskuuta], jota ennen ei naurista saa syödä, muuten mato alkaa syödä\nhammasta, mato kun on siihen asti nauriissa, vasta Iivanalta poistuu.\nMutta kun Nakres-Iivana joutuu, niin sinä päivänä ei sitten muuta\nsyödäkään kuin naurista, ei lihaa eikä kalaa, ei voita eikä maitoa. Se\non niin \"kallis\" päivä, ettei saa syödä muuta kuin naurista ja\nsuurusta. Puolanmarjankin syöminen olisi yhtä kuin jos söisi jumalan\nverta. Nauriista laitellaan kaikenlaisia syötäviä, piirasta, kukkoa,\nhautaa [naurishaudikasta], paistikasta, rokkaa, joilla kukin päivän\nkunniaksi itseään ravitsee. Vainajiakin muistellaan; paistikasta,\nkukkoa ja piiraita annetaan naapureillekin, kehoitellen:\n\n    \"Muistele toattojan ta moamojan,\n    suurta sukukuntaani,\n    helietä heimokuntaani,\n    iesmännehie esivanhempie!\"\n\n_Potakkapäivä_ (perunapäivä) taas on _Spoassunpäivä_ elokuun lopulla.\nJos sitä ennen syö perunaa, tulee \"reähkä\". Mutta potakkapäivänä\nsyödään sitten taas monenlaiset perunaruoat samoin kuin Nakres-Iivanana\nnauriista valmistettuja herkkuja.\n\n\n\n\n11. VAINAJAN SUREMINEN.\n\n\nKuten jo edellä olemme huomanneet, valitetaan vainajaa itkuvirsin\nvarsin paljon ja varsin monissa tilaisuuksissa, pesemään rupeamisesta\nkalmistoon kätkemiseen asti, vieläpä senkin jälkeen monet monituiset\nkerrat päivien, viikkojen, kuukausien ja vuosienkin kuluttua. Omaiset\nitse itkevät, jos vain osaavat: vaimo itkee miestään, tytär isäänsä tai\näitiään taikka isovanhempiaan, sisar veljeään tai siskoaan, äiti\nlastaan. Mutta ellei asianomainen itse omin päin taida itkeä, voi hän\nottaa vieraan osaajan avukseen; tälle vieraalle annetaan sitten\npalkkioksi minkä mitäkin: mekko, vaatetta, paita, esiliina taikka\nrahaa.\n\nJoka tilaisuuteen on aina itkunsa, joka lauletaan omalla valittavalla\nsävelellään. Itkijällä on kädessään valkea \"paikka\", liina, jota hän\npitää kasvojensa eteen painettuna. Jos hänellä on apulainen, ovat he\nkaulakkain, kumpikin vapaalla kädellään silmiään liinalla peittäen.\nKuollutta pestäessä istuu itkijä -- tai itkijät -- rahilla vainajan\npääpohjissa. Kun kuollut on pantu laudalle sivupenkille, istuu itkijä\nperäpenkillä kyljittäin kumartuneena vainajan puoleen. Arkkuun\npantaessa itkijä seisoo oviorren alla jalkapuolessa, ja ulos\nhankittaessa on itkijä niinikään oviorren alla, ulos vietäessä taas\nseuraa jäljessä valitusvirttään laulaen. Kalmistossa itkijä seisoo\npääpuolessa hautaa, ja lähimmät omaiset ja tuttavat ovat häntä kahden\npuolen tukemassa, muutamat kun itkevät, niin että oikein menehtyvät ja\nkaatuvat pitkäkseen, jolloin heitä on vedellä virvoitettava.\n\nMäärätyt _sakonavirret_ pitäisi jokaiselle vainajalle itkeä, ne virret,\njotka kuhunkin tilaisuuteen kuuluvat. Itkemättä ei kuollutta saa\nhautaan panna, -- jos panisi, olisi se \"yhtä kun nakrehen kuoppais\".\nMutta ylitse \"sakonavirsistä\" ei pitäisi itkeä eikä kyyneleitä\nvuodatella. Jos kovin itketään, ei vainaja saa maaemässä eikä toisessa\nelämässä rauhaa, kyyneleet kun häntä tulikipunoina polttelevat. Ja\nvainaja voi tulla vielä itkijän luokse yöllä unissa, jopa ruveta\npäivälläkin peloittelemaan. Varsinkaan ei saa itkeä illalla, jälkeen\npuolenpäivän, sillä silloin on vainajille annettava rauha. Niitä, jotka\novat kovin herkkiä itkemään, ei lasketa hengenlähtöä katsomaan. Niitä\ntaas, jotka jälkeenpäinkin vielä kovin useasti ja kovin surkeasti\nvalittelevat, koettavat toiset lohdutella ja tyynnytellä sekä\nkiellellä, koska liika suru voi saattaa vainajan peloittelemaan\nsurevia.\n\nItkuvirsien sisältö on erinomaisen kaunis. Ne ilmaisevat tavattoman\nherkkää, hellää ja syvää tunnetta, toivotonta ikävää ja lohdutonta\ntuskaa. Miten hellänä kuvastuukaan niissä itkevän tyttären suhde\nkuolleeseen isään taikka äidin suhde manalle menneeseen pienokaiseensa!\nMiten verrattoman kauniisti kuvaileekaan itkijä \"toivelevansa\", että\nnäkee kauheiden kalman multien alle kätketyn rakkaan vainajan kohoavan\nylös nurmelle kukkapääheinäsenä taikka ilmestyvän iltapihlajaan ihalana\nilman lintusena laulelemaan! Niitä kuullessamme saamme ihmetellen\nkatsahtaa karjalattaren erinomaisen tunneherkkään sieluun. Mutta\nsamalla saamme itkuvirsissä tutustua moniin vanhoihin esi-isiltä\nperittyihin vainajainpalvomistapoihin ja uskomuksiin. Kuulemme, miten\nvainajaa pestäessä on meneteltävä, miten ja millaisesta puusta arkku on\nvalmistettava, millaiseen paikkaan hauta kaivettava, miten vainaja\nhautaan saatettava, miten hautaan laskettava, miten haudalta kotiin\npalattua vainajaa tyhjistä \"assuntasijasistah\" etsittävä j.n.e. miltei\nloppumattomiin. Mutta tottumattomalle korvalle on itkuvirren sisältö\na;van käsittämätön, koska siinä on niin paljon outoja sanoja ja vielä\nenemmän outoja kuvia ja vertauksia. Koko virsi onkin miltei\nyhtämittaista kuvakieltä monituisine mainesanoineen. Isä on esim,\n\"hyväseni\", \"kaunis hyväseni\", \"valkie\", \"vieslövä\", \"sukie\", \"tuvis\nhyväseni\". Äiti on \"kantajaiseni\", \"ottajaiseni\", \"soarnajaiseni\",\n\"tuuvittajaiseni\", tyttäret \"kanammyöni\", \"sora-\", \"vakio-\", \"lakia-\"\nja \"kuklanimyöni\", pojat ovat \"kalevoita\", \"omenoita\", \"valivoita\",\nlapset \"ottamaisie\", \"soarnumaisie\", \"kannettuisie\". Miestään mainitsee\nvaimo nimellä \"kohtalahiseni\", ja sukulaisia sanotaan \"omakuntasiksi\".\nItse on itkijä \"vartuoni\": \"vaimala\", \"vierona\", \"kaiho\", \"kurja\",\n\"oneh\", \"inhu vartuoni\". Nopeana virtana vierivä aika rientää\n\"kypenyisinä\" ja \"kuuroksuisina\", \"vierennäisinä\" ja \"oprennaisina\",\n\"kevätsulasina\" ja \"kesäkaunistoisina\", \"iltaihalmoisina\" ja\n\"huomenessoalostisina\". Miltei joka esineellä, asialla, toiminnalla ja\ntilaisuudella on oma kuvaannollinen, tavallisesti diminutiivi-muodossa\nilmaistu nimityksensä.\n\nNe karjalattaret, jotka osaavat itkeä ja joilla on aihetta\nja mielipahaa itkuvirsin valiteltaviksi, ovat hyvin herkkiä\nitkuvirrelle herahtamaan. Niinpä vanha Stepanie, Hökkä-Iivanan leski\nVenehjärveltä [Stepanie on 70-vuotias, kuulun Jamani Poavilan tytär\nUhtualta], herahti itkemään, kun tuli puhe lähes vuosi takaperin\nkuolleesta Iivana-ukosta:\n\n    \"Sanon mie ukostani oimun polvuhisie Tuonelan opoalaisie, kun\n    olen jeänyn oimun armahat orpo-otuksuiset, kun ei ole onehella\n    vartuollani omakuntasie näillä puolin orheita ilmasie.\n\n    Yksi oli oimun ainuo osramarja [tytär] ottamaiseni, oimun\n    etähäisillä ottamaisilla oimun nuorukkaisilla osraohvottuisilla\n    olkuoli. ['Oimun nuorukkaisilla -- -- -- olkuoli' = omin nuorin\n    mielihaluin meni.]\n\n    Enkä voi onehilla mielialasillani oivallella, jotta min oimullisie\n    loatusie rupien oimun astumah, kun ei ole omie omenoita ottamaisie,\n    kun olen vierahien omenoijen ottamaisien kera oleksentelomassa.\n\n    Hotj vielä soanen orhiesta narotakuntasestani [heimokunnastani]\n    opinjapalasia [kerjuupalasia] oimun etshittelömäh.\n\n    Hotj en ole niin oimullisien opoalaisissa oleksennellun oimun\n    orhiessa ikäsessäni, enkä olkasomasien [vaatteiden]\n    opoalaisissa [puutteessa] oleksennellun, enkä kaunehien\n    karskukantasien [narskuvien kenkien] kaihosissa ole oleksennellun.\n\n    Kaunehet karskukantaset kajon kohtalahisen' kajon assutteli\n    kaiholla vartuollani ta kajon ainuolla kannettuisellani.\n\n    Kaihojen maijen vierysillä ['kaihojen maijen' ja 'onehien maijen\n    vierysillä': Suomen rajamailla. Tytär naimisissa Kivijärvellä]\n    miun kannettuiseni kajon olkuoli.\n\n    Onehien maijen vierysillä miun oimun ainuo osramarja ottamaiseni\n    olkuoli.\n\n    Mintähen mie en voinun kajon ylisiltä kauneilta Spoassusilta\n    asnita [saada, ansaita] kajon omie kalevoita [poikia] kannettuisie,\n    kun vierahien kalevoijen kannettuisien kera kajon puutuvoa kaihoa\n    ijäistäni sain kajon alentelomah?\n\n    Omilla kaihoilla miel'alasillani mie olen kajon olkuollun karhujen\n    lihoilla kasvaneitten kannettuisilla. Susien lihoilla suorinnehilla\n    suorimaisilla omilla suurenkoisilla miel'alasillani suimun\n    koalellun. [Eukon poikapuolet ja ukkovainaja ahkeria metsämiehiä].\n\n    Ei olis suimun omat sukukuntaset milma tänne suimun oloteltu. Eikä\n    armahat omakuntaset milma tänne aseteltu.\n\n    Mie omilla paljoilla mielalasillani [ylpein mielin] panun\n    olkuolin.\n\n    Pahoilla paljoilla sanaraisoilla [kovilla sanoilla] paras hyväseni\n    milma panun loajitteli, kun mie näillä etähäisillä parnumaisilla\n    rupesin panun olkuolemah.\"\n\nJa vuonnislainen Anni Lehtonen voi jo vuosia takaperin tuonen tuville\nmennyttä miestään muistellessaan sekä tukalaa toimeentuloaan\najatellessaan puhjeta haikeisiin valitusvirsiin:\n\n    \"Kun sukien Spoassusen suimun ensimäiset kevätsulaset suimun\n    koaleloo, mie toivelen, jotta suimun kohtalahisen' suorehina\n    somerolintusina suimun koaleloo suimun ensimäisih sulapaikkasih.\n\n    Mie niistä kahenloatusien kannettuisieni keralla hänen sulavuisie\n    suimun silmittelisin, surento vartuoni, kun suimun olovoa\n    karjoa ['suimun olovoa karjoa' = kovin isoa joukkoa]\n    suventamaisieni [lapsiani] suimun ylentelen sukeijen ilmojen\n    peällä.\n\n    Ei ole suimunkana ainusien sulavampien sanasien suimun\n    seätelijäisie surennolla vartuollani eikä kahenloatusilla\n    suventamaisillani.\n\n    Aivan soan, surento vartuoni, yksissä armosissa suimun ylennellä,\n    kuin on sukie Spoassusen' sukien hyväseh sulavuot suimun\n    puuvutellun.\n\n    Ei ole minkänä suimun urohien suojapaikkasie ['urohien\n    suojapaikkasie' = miespuolista turvanantajaa] eikä sulapaikkasie\n    suventamaisillani sukeijen ilmojen peällä.\n\n    Aivan soan, oneh vartuoni, olovan karjan ottamaisieni kera oksilla\n    olijien orpolintusien oimullisista oimun koalella ympäri orheita\n    ilmasie myöten.\n\n    Pitelee oneh vartuoni omista omusistanikin ['omista omusistanikin'\n    = omista hoivistani] olotella [laskea menemään] ottamaiseni alla\n    orheijen ilmasien. Kun en voi orsipeähysien ottelijaisiks\n    ['orsipeähysien ottelijaisiks' = täysikasvuiseksi] omissa\n    omusissani ortutella [kasvatella], pitää olovampiosasien\n    [parempiosaisten] olkatyöhysih olotella kaikki ottamaiseni oimun\n    helpposina [pieninä].\n\n    Siellä onehien sanasien keralla oimun rikenih kertasih\n    opisaiksennellah [kohdellaan].\n\n    Niistäkin on onehella vartuollani olkasomasien täytohiset\n    opoalaiset muijen opoalaisien peällä.\n\n    Kun on orhie Spoassusen' kaiken orhien ikäseni piettävät Tuonelan\n    opoalaiset oimun loajitellun. Kaiken aikaseni pitäy onehen vartuoni\n    olkapäijen takoa ohahella ['olkapäijen takoa ohahella' = huokailla,\n    niin että olkapäät kohoilevat] niitä opoalaisieni.\n\n    En voi ni kuillana aikasin olotella hotj oimunkana vähäsiks\n    aikasiks kenenkänä omusie vassen ['en voi ni -- -- -- vassen' = en\n    voi kenellekään koskaan valitella], niistä aijoista soahen kun on\n    orhie Spoassusen' oimun kohtalahiseni oinuot oimun puuvutellun.\n\n    Kaikki olen onehet seänalaseni oimun alennutellun opoalavetysinä.\n\n    Niin on suuret opoalaiset, jotta en voi ni kuillana aikasin\n    olkuolla onehista miel'alasistani, kun olen orhien Spoassusen\n    opinjavetysien [viljavesien] peällä oimun koalatellun.\n\n    Niillä aikasin on orhiemmat miel'alaset oimun vähäset aikaset,\n    kun orhien Spoassusen opinjavetysie oimun silmittelen.\n\n    Niiks aikasin kaihosen' kavoksenteloo kajon vähäsiks aikasiks,\n    kun kaunehen Spoassusen karivetysien peällä koalelen ta kaunehie\n    karjalintusie katshahtelen, kaiho vartuoni, kun niitä vassen\n    kaihoja miel'alasieni alentelen.\"\n\nSuruaikana käytetään mustia tai tummavärisiä vaatteita, tarkemmin\nsanoen naiset käyttävät, mutta miehet eivät niin paljoa välitä. Vieläpä\npitää suruvaatteet olla huonot, kuluneet ja muoto murheenalaisen\nnäköinen, sillä\n\n    \"Ei mahu hyvä voate peällä,\n    ken oikein murehtiu.\"\n\nRikkinäiset eivät vaatteet kuitenkaan saa olla, ainoastaan vanhat,\nkuluneet ja paikatut. Semmoisissa pukimissa käyminen pyhäpäivänäkin on\nmurheen ja huolen merkki. Jos joku alkaa vanhoissa vaatekuluissa\nuseasti esiintyä, sanotaan heti: \"mi on hällä mureh?\" _Ruskieta_\n[punaista] vaatetta ei kukaan pane päällensä murheen aikana.\n\nLesken, jolta mies on kuollut, pitää käydä suruvaatteissa, vaikka olisi\nkuinkakin nuori, siksi kunnes hän menee toiselle miehelle. Eikä vaimon\n_lakkia_ -- ennen _sorokkaa_ -- leski saa enää pitää, mustaa lesken\n_lakkipaikkaa_, lakkiliinaa, vain. [Jos vaimolla on kovin kovat päivät,\nkun mies on häijy tai pahatapainen, rupeaa hän joskus miehen eläessä\npitämään lakkiliinaa.] Jouduttuaan uusiin naimisiin saa leski taas\npanna lakin päähänsä sekä verhoutua värikkäämpiin vaatteisiin. Jos isä\ntai äiti on kuollut, käyvät tyttäret vuoden ajan mustissa.\n\nNaimisiin eivät pojat eivätkä tyttäret saa mennä vuoteen sen jälkeen,\nkun isä tai äiti on joutunut hautaan, eikä myöskään sinä aikana saa\nkisapirttiin astua. Samoin pitää myös lesken ainakin yksi vuosi olla\nnaimatonna.\n\n\n\n\n12. KALMISTO.\n\n\nTunnettuja ovat karjalaiset _kalmismoat_, keskellä kylää taikka kylän\nlaidassa kohoavat komeat kuusikot tai männiköt, nämä muinaisia pyhiä\nuhrilehtoja muistuttavat tummat metsäsaarekkeet. Ne näkyvät jo etäälle\nja kyläaukeamaan metsästä saavuttaessa ne ensiksi silmään sattuvat.\n\nJoka kylällä on oma kalmistonsa, johon kukin saa omat vainajansa omiin\nmultiin kätkeä.\n\n_Vuonnisen_ kalmisto on kylän keskellä korkealla kummulla, peltojen\nkolmelta puolelta ympäröimällä ylänteellä; neljännellä sivulla on\nharvaa matalaa metsämaata ja vähän matkan päässä on korkea metsätön\nRuokovaara. Lähimpänä kalmistoa on kirkko sekä sen lähitienoilta\npappila. Vanha, kuvistakin tuttu kallellinen pöngitetty tsässöynä on\netempänä Kyläsalmen rannalla. Mustaa, synkkää, tuuheaa kuusikkoa\nkasvaa kalmistossa, jota ympäröi puuaita. Maa on miltei täynnään\nhautakammioita, joita on rakennettu toinen toisensa viereen, joten\nsiellä ei enää ole paljoakaan sijaa uusille tuonelan tulokkaille.\nVarsinkin länsiosa kalmistoa on vanhojen hautakammioiden täyttämä.\nMuutamat hautakammiot ovat vain tasakattoisia, pitkittäin kulkevilla\nvierettäisillä riuvuilla peitettyjä. Mutta useimmissa on harjakatto\njoko pitkittäisistä laudoista taikka poikittaisista lautapalasista.\nMuutamissa on tuohikatto, muutamissa pärekatto. Jalkopuolessa\n\"kropnitsaa\" on hautapatsas, puusta veistetty risti. Ristit ovat\nmelkein järjestään vanhaa tuttua karjalaismallia: neliskulmaisia taikka\npyöreitä, enemmän tai vähemmän veistoksilla koristeltuja patsaita,\njoiden päähän on naulattu kattolaudat sekä \"solomat\", joskus\n\"kuuritsat\" ja tuulilaudatkin. Muutamissa on lisäksi poikkipuu,\nparikin, toinen vaakasuorassa, toinen \"vinahvoittain\" venäläiseen\ntapaan. Monet vanhoista hautapatsaista ovat varsin kauniita ja\nhuolitellen veistettyjä. Usean solomapuu on leikattu linnun\nmuotoiseksi. Sen levitettyinä siipinä ovat patsaan kattolaudat, joiden\nalapää on leikattu harotettuja siipisulkia muistuttavaksi. Kuin turvaa\ntarjoten lepää lintu -- entisaikojen kuolinlintujen muisto -- patsaan\npäässä ja levittää suojelevat siipensä vainajan yli. Nuoremmat\nhautapatsaat ovat useinkin kiireesti kyhättyjä ja niukasti\nkoristeltuja, muutamat maalattujakin. Maassa hautojen luona näkee\nrikkinäisiä ropeita, vakkasia, läkkiastioita ja savivateja, joilla\nvainajille on tuotu muisteliaisia. Vateja on myös käytetty hiilien\ntuomiseen pyhän savun suitsuttamista varten. Sammuneet hiilet vateineen\non sitten heitetty haudalle.\n\nVuonnisessa on toinenkin hautauspaikka, vanha kalmisto, johon on ennen\nhaudattu. Se on vähän matkaa Kyläsalmesta alaspäin Kuittijärvelle päin\nHaapaselän rannalla, Mironain Vaslein pellon alla. Siinä ei tosin enää\nole ainoatakaan ristiä, sillä Vaslei on kuokkinut kalmiston pelloksi.\n\n_Ajuolahden_ kalmisto on kylän laidassa järvenlahteen viettävällä\nkanervikkokankaalla. Särkällä kasvaa tuuheata männikköä ja männikön\nsuojassa lepäävät pienen kylän kalmalle joutuneet. Aitausta ei\nkalmiston ympärillä ole.\n\n_Ponkalahden_ kylässä on kaksi kalmistoa. Vanha kalmisto on pienen\nPonkajärven rannalla keskellä kylää, mutta hiukan syrjässä\nihmisasunnoista, tiheässä männikössä. Järvessä hautausmaan vieressä\nversoo tiheä _ruokosikko_, kaislikko, joka saa vainajain valvonnan\nalaisena rauhassa rehoittaa. Kukaan ei uskalla käydä sitä niittämään.\nLukkani-Huolari oli kerran uhmaillen sen viikatteella kaatanut, mutta\nsaman päivän iltana oli karhu kaatanut häneltä neljä eläintä. Samasta\njärvestä oli siihen samaan kaislikkoon entisaikoina noussut vetehisen\nlehmä laitumelle, erehtynyt nousemaan rannallekin ja saatu kiinni.\nVanhassa kalmistossa on vielä muutamia ristejä sekä hautakammioita.\nKylän uusi kalmisto on lähellä entistä, puron takana lahden toisella\nrannalla, koko korkealla männikkösärkällä, joka ojentuu kapeana harjuna\npitkät matkat kahden järven välissä.\n\n_Korpijärvellä_ on niinikään kaksi kalmistoa, vaikka kylä onkin vain\npienoinen ja vähäväkinen. Toinen on järven, toinen joen rannalla\nkankaalla. Kumpainenkin kasvaa männikkömetsää. Kyläläiset ovat olleet\nniin riitaisia, etteivät ole sopineet samaan kalmistoon makaamaan. He\novat toranneeet: \"et sie meän kalmismoah soa tulla!\" Näin ovat toiset\nhankkineet oman hautausmaansa.\n\n_Jyvöälahdessakin_ on kaksi hautausmaata; ne ovat aivan lähekkäin\nkeskellä kylää korkealla kankaalla järven rannalla. Kalmiston suojana\nun komea kangasmännikkö, suoria, oikein paksuja silomäntyjä. Aivan\nkalmiston laidassa on erisuuntaisia taloja.\n\n_Hämeenkylän_ kalmistokin on järven rannalla, kylän reunassa; se kasvaa\nnuorta männikköä.\n\n_Vuokkiniemen_ kalmisto on keskellä kylää korkealla kuusia ja mäntyjä\nkasvavalla kummulla.\n\n_Pirttilahdessa_ on keskellä kylää vähän matkan päässä järvestä kaunis\nkalmisto, joka kasvaa isoa, komeaa mäntymetsää.\n\n_Latvajärven_ kalmisto sijaitsee tuuheassa kalmistosaaressa -- täällä\non Miihkali Arhippaisen hauta ja hautapatsas, -- samoin _Vuokinsalmen_\nkalmisto. _Hieta- ja Kuivajärven_ yhteinen kalmalehto on saarella\nVuokinjärvessä, Suomen ja Venäjän rajalla, -- raja käy halki\nhautasaaren. Saarella on myöskin _Akonlahden ja Sappuvaaran_ kalmisto.\n_Venehjärven_ kalmisto taas on pitkän niemen laajahkossa kärjessä\nkomealla männikkökummulla. Kalmistoon voidaan mennä joko veneellä\nsoutaen taikka maisin kävellen niemenkaulan kapeaa pitkää\nhiekkasärkkää. _Niskajärven_ kalmalehto, tuuhea tumma ikikuusikko\nvanhoine hautakammioineen, on pienen Niskajärven rannalla aivan lähellä\nihmisasuntoja. Mutta _Pienen Lapukan_ pieni kalmakenttä on\nkaksitaloisen kyläaukeaman laidassa metsän reunassa männikkökankaalla\npellon aidan takana. Siihen haudataan myöskin muutaman virstan päässä\nolevan _Suuren Lapukan_ vainajat.\n\nPapin siunaamassa hautausmaan mullassa on joka suvulla oma paikkansa,\njohon se hautaa kuolleensa. Toisilla on toinen kolkka, toisilla toinen,\ntoisilla taas on sijansa keskimailla, riippuen siitä, mihin kukin on\nensiksi alkanut vainajiaan sijoittaa. Niinpä on Vuonnisen hautausmaalla\nsuurella _Malisten_ suvulla lepopaikkansa kirkon puoleisen laidan\nsuuresta veräjästä mentäessä oikealla pohjoisreunassa, koilliskolkassa,\nja Lehtosten niinikään isolla sukukunnalla on osansa Malisten rajalla\nRuokovaaran puolella, luodekolkassa _kujaveräjillä_, mistä Tshärkkelän\nlaksove kulkee. _Pohutannoit_ -- Bogdanovit -- lepäävät koillislaidalla\nsuurveräjillä Malisten eteläpuolella, ja näiden rinnalta,\nkeskeltä kalmistoa on _Kossisten_ pätinäkunta ottanut paikkansa.\nViimeksimainittujen naapureina, Lehtosten eteläpuolella, lepäävät\nAhoset, joiden vieressä kalmiston laidalla papilla on joku vainajansa.\n_Ahosten_ eteläpuolella, luodelaidalla, on _Tervosien_ haudat ja heidän\ntovereinaan kalmiston suvireunalla _Korkkosien_ vainajat, _Holoraisten_\nsuvulla on leposijansa Korkkosten koillispuolella ja _Kielöväisillä_\nHoloraisten ja Pohutannoiden välissä koillisreunalla, suuren veräjän\nvasemmalla puolella. -- Jokainen haluaa tulla omalle alueelleen\nhaudatuksi, omien isiensä ja äitiensä viereen, oman heimokuntansa\nseuraan. Mutta kun tytär menee miehelään, haudataan hänet kuoltuaan\nmiehensä suvun kalmistoon. Lapset ja nuoret haudataan kalmistosijan\nkeskipuolille, vanhemmat, taas ikäänkuin turvan ja suojan antajiksi\nlaitamaille.\n\nJos syrjäisiä vierasuskolaisia sattuu seudulla kuolemaan, voidaan\nheidät haudata kalmistoon, mutta laitapuoleen, _ristimättömien\nkalmismaahan_ -- Vuonnisen kalmistossa luodelaidalla. Useasti heidät\nmullataan kokonaan kalmiston _ulkopuolelle_ siunaamattomaan maahan.\n\nJos joku sattuu kuolemaan metsään, kun ollaan \"kasenajossa\" taikka\nheinäniityllä, taikka jos muuten metsätaipaleella kaukana kotoa sattuu\nsurma kohtaamaan, haudataan kuolija surmapaikalleen, \"se kun on siihen\nkatsonut kalmismoan itshelleh\". Ja lisäksi \"sakona kieltää\", ei anna\nmuualle kulottaa. Tehdään vain arkku metsässä, siihen pannaan vainaja\nvaatteineen ja peitetään maan multiin. Lisäksi pannaan risti\nohikulkijalle kalmanpaikkaa osoittamaan. Siitä sivuitse sattuessa\nristii kulkija silmänsä sekä \"prostiutuu\", jottei kalma hinkautuisi\npeloittavalta paikalta. Kun sukulaiset osuvat paikalle, taittavat he\noksan, jolla lakaisevat hautakumpua, ja heittävät sen sitten haudalle.\nJos joku sattuu kuolemaan metsäpirtille, haudataan hänet pirtin\nlähimaille ja risti pystytetään paikalle. Metsään sortuneen kovaa\nkohtaloa valitetaan itkuvirressä:\n\n    \"Kaunehien katajikkometshäsien seämillä [sydämillä] kavoksenteli\n    kajon yksinäh kauneijen ilmojen peältä.\n\n    Ei ollun kenenkänä kallehuisie katshahtelomassa kaunehien ilmojen\n    peältä kajon puuvunta-aikasina.\n\n    Kumeijen kuusikkometshäsien seämillä kujin puuvuksenteli kujin\n    yksinäh kuulu ilmojen peältä.\n\n    Ei asnin kenenkänä kukkahuisie niillä aikasin, kun kuulu ilmojen\n    peältä kujin puuvuksenteli. Jos ois min kujilliset oltu kurjaset\n    kujin alenneltavaisina, ei ollut kenenkänä kukkahuisie vassen\n    kujin puolennella.\n\n    Ohtojen polettavien orpo-metsäsien seämillä oimun aleneksenteli\n    peältä orheijen ilmasien oimun yksinäh.\n\n    Ei asnin kenenkänä omusie orheijen ilmojen peältä oimun\n    puuvunta-aikasina oimun silmittelömäh.\"\n\nVeteen hukkunut, metsäjärvellä taikka tukkijoella surmansa tavannut,\nhaudataan myös metsään, rantaan sen paikan luo, josta hänet on\nlöydetty. Hänet lasketaan vaatteineen arkkuun ja peitetään multiin;\nmullille pystytetään risti. Omaan kotirantaan hukkunut haudataan\nkalmistoon. Veteen hukkunutta itketään:\n\n    \"Ei asnin valkeijen ilmojen peällä vaivuksennella valkeijen\n    ilmojen peältä.\n\n    Vakavih valtavetysih valkie Spoassusen' hänen valkevuot vaivutteli\n    valkeijen ilmojen peältä.\n\n    Ei asnin kenenkänä valkehuisie vassen minkänä vallallisie vaivasie\n    valitella.\n\n    Ankaroih oaltovetysih piti armahien ilmavien peältä alennella.\n\n    Ei asnin armahalta Spoassuselta niitä avosie [osia, kohtaloita],\n    jotta olis armahien ilmojen peällä aleneksennellun armahien\n    ilmojen peältä.\n\n    Kuvasvetysih kuulu ilmojen peältä kujin puuvuksenteli.\n\n    Ei asnin kuulu Spoassuselta niitä avosie, jotta olis kuulu ilmojen\n    peällä kujin puuvuksennellun kuulu ilmojen peältä.\n\n    Totta on kuulu Spoassusen' kuulu ilmojen peällä kujin\n    seätelyaikasina ne avoset kujin loajitellun, jotta kukkahih\n    kuvasvetysih piti kuulu ilmojen peältä kujin puuvuksennella.\n\n    Sen oimullisilla on orhie Spoassusen' osa-utshoaskaisilla\n    [kohtaloille] oimun seäjellyn, jotta piti orhien Spoassusen'\n    opinjavetysih orheijen ilmojen peältä oimun puuvuksennella.\"\n\nMetsään sortuneelle ja haudatulle pidetään kyllä kotona maahanpaniaiset\nitkuineen ja muisteliaisineen, ja muistinpäivinä muistellaan häntä\nkuten muitakin vainajia. Samoin on laita myös vainajan, joka on kuollut\nja haudattu vieraalla maalla.\n\nMuun ristikansan joukkoon ei saa haudata vaimoa, joka on kuollut\nlapsivuoteeseen, vaan hänet peitetään laitapuolelle ristimättömään\nkalmistoon. Samaan nurkkaan haudataan myöskin kuolleena taikka kesken\nsyntyneet ja kastamatta kuolleet lapset, aivan pienet \"kesenaikuset\"\ntuohikäppyrään kääräistynä taikka parin lautapalasen väliin sitaistuna.\n\nKalmisto on pyhä paikka. Sinne ei saa mennä pilkaten ja uhmaillen eikä\nsiellä saa pienintäkään ilkeyttä tehdä, ei suotta edes oksaa ottaa, ei\nlehvää leikata, ei ruohojakaan nyhtää, eikä mitään sieltä pois\nkuljettaa. Kaikki, mitä siellä on, on vainajain omaisuutta, jonka\nturmelemisesta taikka ryöstämisestä kuolleet voivat kovin suuttua ja\npahointekijälle kostaa milloin milläkin tavalla, kaikenlaisilla\nkivuilla ja vaivoilla ja kalman tartunnalla. Iltapäivisin ei\nkalmistoon saa mennä, jälkeen puolenpäivän on kalmanväelle annettava\nrauha. Kalmiston ohi kuljettaessa on aina silmiä ristittävä ja\n\"prostiuduttava\". Ja kalmistoon käytäessä on omaisten haudalle vietävä,\nellei muuta, niin joku oksa, jolla sivellään hautaa ja joka sitten\nlasketaan hautakummun mullalle. Pois lähdettäessä on silmiä ristien\nprostiuduttava ja sanottava:\n\n    \"Jeäkeä tervehiks,\n    kylän kuollehet,\n    mieron männehet,\n    ruven rutjomat,\n    tauvin tappamat,\n    soan sortamat,\n    tutut ta i tuntemattomat!\"\n\n\n\n\n13. TUONELA JA VAINAJAT.\n\n\nIhmisessä on karjalaisen käsityksen mukaan kaksi osaa: näkyväinen,\nkuolevainen _ruumis_ ja näkymätön, kuolematon _henki_. Sielusta ei\nkarjalainen tiedä haastaa. [\"Vejä sielullasi\" -- \"Elä toivo sielullas\npainuo tulevan.\" -- \"Kun sielus peällä tahtonet, ni ota!\" sanotaan\nsille, joka aikoo jotakin rehellisyyteen nähden epäilyttävin keinoin.]\nHengen olinpaikka on rinnan alla, \"luijen seämessä\", jossa se \"luita\nlämmittää\", jotta \"luut sulana pysyvät\" [Sanotaan: \"Sini mie olen\nhyvänä, kuni henki luita lämmittää.\" -- \"Sini mie silma rakastan, kuni\nhenki rinnan alla olloo ta luita lämmittää.\" -- \"Ei ole henki pinnassa,\nkun on omassa rinnassa\".] Jos ihminen pelästyy taikka muuten saa niin\nkovan kosketuksen, että menee tiedottomaksi, tainioksi, sanotaan, että\nhän _vieri hengeltä_. Henki on silloin kyllä sisässä, mutta on\nsalpautunut eikä siksi pääse kulkemaan. Jos taas ihminen on yrittänyt\nhukkua veteen, on henki tupehuksis eli ihmisen sisällä piilossa.\nIhminen kyllä silloin kuulee kaikki, mitä ympärillä puuhataan, mutta\nhänen on vaikea olla. Jollei hukkunutta saada virkoamaan, eroaa henki\nvasta, kun veri alkaa valua suusta ja nenästä, kun on \"seänkäpy\nhalennun\". Jos ankara isku sattuu _hengen paikalle_, voi siitä helposti\nseurata kuolema. Jos esimerkiksi \"sulavaiseh isetäh\" tai \"seänkäpyh\nkoskoo\" taikka \"vierömih\" [ohimoihin], jotka ovat hellimmät kohdat,\nkuolee siitä heti.\n\nKun ihminen kuolee, eroaa henki \"ta lähtöö rinnan alta luijen\nseämestä\"; kun kuolija lakkaa hengittämästä, \"ni henki lähtöö\". Juuri\nsilloin, kun _surmarökkö eli perelloala_ [vaahto] kohoaa kuolevan\nsuusta, irtautuu henki. Surmarökkö kyllä jo aina kolmekymmentä vuotta\nennen kuolemaa karhistaa kurkkua.\n\nHenki, joka on ruumiista eronnut, \"ei enää tunne sitä ruumista, mistä\non lähtenyt\". Se asettuu _kiukoan patshahan peäh_ ja siinä \"istuu ta\nkatshoo, kun vainajaa pessäh ta kropuo hankitah, jotta mitä siinä\nroatah\". Kolme vuorokautta henki istuu patsaan päässä \"da vuottaa,\nmihih käsky tulou, kun ei ole vielä tuomittu, mihih männä.\"\n[Toisen tiedonannon mukaan \"istuu ta nakraa, kun hyvän sijan on soanun,\nvain kun on pahan sijan soanun, ni istuu ta itköö.\"] Patsaan pää on\nhengelle rauhallinen istuinsija. Siinä emäntä säilyttää vain\nottosrovetta sekä talvella kiukaan korvalla patsaan vieressä\nlehmänkelloa, eikä silloin, kun kuollut on pirtissä, kukaan saa mennä\npatsaan päähän koskemaan. [Jos äidiltä on jäänyt pieni rintalapsi,\nhoitelee ja vaalii äiti sitä niin kauan kuin lapsi on maan päällä, ja\nlapsi on koko ajan hyvin levollinen. Sitten vasta, kun äiti on viety\nhautaan, tulee lapsi levottomaksi, \"kun moamon maito leuvalta lähtöö\".]\nSen ajan, jonka henki patsaan päässä istuu eli kolme vuorokautta, se\nkyllä kuulee ja näkee kaikki, mitä pirtissä puuhataan. Sentähden ei\nkuolleesta saa puhua mitään pahaa, kuollut kuulisi sen ja olisi\npahoillaan, täytyisipä hänen suorastaan vajota läpi \"yheksäst\nmoaemäst\". Samoin kävisi sitten myös pahaa puhuneen.\n\nHautajaisissaan, kalmistoon lähdettäessä vainaja kumartaa kaikille\nmaahan saakka ja pyytää anteeksi elämänsä aikana mahdollisesti\ntuottamiaan ikävyyksiä ja loukkauksia. Samoin vainaja pyytää\n\"proskenieta\" myös mailta ja vesiltä, ja saattajat luvatessaan\nanteeksiannon pyytävät itse \"proskenieta\" ja anovat, että maat, ja\nvedetkin \"prostisivat\", jotta \"eivät millään pahalla mainitsisi\".\nSilloin on tapana sanoa:\n\n    \"Prosti milma, pokoiniekka!\n    Moat ta vejet miun puolesta prostikkah!\"\n\nJokaiselta hautaussaattoa vastaan tulevaltakin vainaja pyytää anteeksi.\nSamoin on myös vastaantulijan pyydettävä vainajalta.\n\nKalmistoon saattamisen jälkeen on vainajan henki, kuten edellä jo on\nmainittu, kuusi viikkoa liikkeellä, kunnes kuuden viikon murkinalta\npalattua asettuu määrätylle sijalleen. Kolme enkeliä, \"anhelie\", on\nhäntä kuljettelemassa, sillä \"kolme anhelie sen tuopi, hengen\nimehniseh, ta kolme sen käypi, kun kuoloo.\"\n\nToisessa elämässä ovat vainajat kaikki määrätyissä tiloissaan. Jo heti\nkun vainaja sinne saapuu, tuntevat siellä olevat sukulaiset, isät,\näidit ja muut vastatulleen. Mutta kun kaikki alkavat itkeä Tuonelassa\ntuntiessaan toisensa, otetaan \"tunti\" pois, niin ettei kukaan enää\ntoistansa tunne, vaikka ihan samoilla sijoilla ollaan.\n\n_Tuolla ilmalla_, Tuonelassa eli Manalassa on kalmiston multiin\npeitetty vainaja:\n\n    \"Tuonelassa turpehessa.\n    Manalassa moaemässä.\"\n\nTuonelan paikasta tiedetään:\n\n    \"Tuonela on turpehessa,\n    Manala moan sisässä.\"\n\nTuonela on kuolleitten asuinpaikka. Jossakin maan alla, kalmistossa sen\nluullaan olevan, kylmässä vilussa mullassa. [\"Siellähän se onkin\nTuonela kalmismoassa.\"] Kalmistosta tulija tuo terveisiä: \"Tervehyisie\nkylmästä kylästä!\" Kalmistossa nimittäin asuu \"kylmä kansa\", sillä\n\n    \"Kylmä on kuollehen koti,\n    ikimännehen maja.\"\n\nJo täällä loppua tehdessä on sairaalla\n\n    \"Suussa surman suitset,\n    kaklassa Manalan kahlis.\"\n\n[Manalan eli tuonelan kahlis, punainen vanne ympäri kaulan.]\n\nJo hänen ollessaan tämän elämän oloista aivan tietämätönnä horroksissa\non Tuonelan rahvas hänen ympärillään puhuttelemassa; parhaat tuttavat\nja sukulaiset, joita kuolija on eläessään eniten kaivannut, tulevat\nhäntä tervehtimään taloon saapuvien hyvien vieraiden tavoin. Ja samalla\novat Tuonelan miehet ottamassa kuolijaa vastaan.\n\nMutta Tuonelaan täältä mentäessä on välillä _tulini Tuonelan joki_,\njonka ylitse vainajan on kuljettava. Joko saatetaan veneellä sen yli\ntaikka on kuljettava hienoa lankaa myöten sen toiselle rannalle, taikka\non sen poikki kahlattava, tahi vihdoin kuletetaan toiselle puolelle\nkantamalla. Tuonelanjoella on venettä huhuttava. Joskus korva soi\nniinkuin tiuku, siitä arvaa, että joku sukulaisista huhuaa\nTuonelanjoella venettä, ja silloin pitää heti nousta pyhäinkuvain eteen\nrukoilemaan:\n\n    \"Peässä, Jumala, huhuajoa\n    Tuonelan joesta poikki!\"\n\nHienoa rihmaa myöten on kovin vaikea yrittää Tuonelan joen ylitse, eikä\nsiitä avutta pääsisikään. Ne lapset, joita asianomainen on eläessään\nauttanut syntymään, \"poapoinut\", ovat \"poapoansa\" joen yli\npingoitetulla langalla pitelemässä. Muuten on jo täällä elämän aikana\nmuistettava, etteivät vyyhden pitelijä ja kerijä saa olla etäällä\ntoisistaan. Muussa tapauksessa pitää sitten sitä lankaa myöten kulkea\nTuonelan-joen poikki.\n\nToisien täytyy käydä joen poikki kahlaamalla. Jos kenessä on luomi,\n_synnyntähti_, tietää hän, miten syvältä pitää Tuonelan-joessa kahlata.\nSillä juuri luomeen saakka ulottuu joen vesi, ei ylemmä. Jos merkki on\nsääressä, niin vain sääriä myöten vajoaa veteen, jos vyötäisissä,\nulottuu vesi vyötäisiin asti, jos poskessa, niin poskeen saakka, mutta\njos merkki on sormessa, pitää kahlata umpipäässä, kädet pystyssä.\n\nLapsivaimolla taas on semmoinen tehtävä, että hänen pitää kantaa\n\"poaponsa\" selässään Tuonelan joen poikki, poapo kun on niin \"kallis\".\n\nTuonelan oloista ei paljoa tiedetä, se vain, mitä vainajat siellä\nkotona käydessään ovat omaisilleen ja tuttavilleen unissa taikka muuten\nhaastelleet. Toisilla on siellä parempi, toisilla pahempi olo.\nJoitakuita siellä tuonenkoirat purevat. Siksi vainajaa hautaan\nlaskettaessa pitääkin itkeä \"eänellä\", etteivät tuonenkoirat saisi\npurra vainajaa. -- Vainajat ovat Tuonelassa niissä vaatteissa, joihin\nheidät täällä puetaan. Ei ole siellä vilu eikä nälkä muilla kuin\nniillä, jotka eivät ole täällä köyhiä ruokkineet ja vaatettaneet. Ei\nsiellä kuolla eikä vanheta eikä siellä lopu elämä. Mutta häitä siellä\npidetään toisinaan. Kun aikuisia tyttöjä ja poikia joutuu Tuonelaan,\nniin \"niistä pietäh siellä häitä\". Kun kesällä sataa vettä ja samalla\nkertaa paistaa päivä ja on hyvin lämmin ja tyyni ilma, sanotaan\ntuonelassa pidettävän häitä.\n\nTuonelasta voivat vainajat käydä muistinpäivinä entisessä kodissaan\nmurkinoilla, ja kuten jo mainittiin, omaisen kuolinhetkellä häntä\nvastaanottamassa. Muistinpäivän lähestyessä nähdään vainajia monesti\nunissa ja siitä huomataan, että he jo ovat liikkumassa.\n\nIhmisten elämään täällä maan päällä, työhön ja toimintaan, voivat\nvainajat vaikuttaa joko asianomaisen eduksi tahi vahingoksi:\nterveyteen, kalastukseen, metsänkäyntiin, karjanhoitoon,\nmaanviljelykseen. Kaikki kalmistosta taikka kuolleista saadut\ntartunnat, hinkautumat, sekä kalmantaudit ovat vainajista johtuneita.\nVarsinkin semmoiset vainajat, jotka ovat täältä vihamielin eronneet,\novat pelättäviä, sillä toisestakin elämästä, tuonelasta, ne voivat\naivan hyvin toimittaa kostonsa. Tämä vaikutus ulottuu aina\nkolmeenkymmeneen vuoteen asti. Mutta sen ajan kuluttua ei vainajasta\nenää ole kostajaa, eikä häntä enää tarvitse varata. Ei ole hänellä enää\nvoimia, kun hänen ruumiinsa on jo lahonnut ja kalmautunut. Myöskin ne\nkuolijat, jotka ovat kovasti kiintyneet tähän elämään ja varsin\nvastenmielisesti täältä lähteneet, ovat kotiin jäävien vastuksina ja\npelkona. Mutta muutkin vainajat, leppoisinkin mielin täältä lähteneet,\nvoivat tulla vihamielelle, ellei heitä kohdella hyvin ja suopeasti.\nMuistinpäivät muistomurkinoineen vietetäänkin juuri siinä\ntarkoituksessa ja muisteliaisia jaetaan, \"jotta ne eivät mitä pahoa\nloatis, jotta mänestyis hyvin karja ta kaikki elos ta imehnisen\ntervehys kaikki myöten kävis\" Jos ei muistinpäiviä pidetä, tulee heti\nvahingoita. Mutta muutenkin on vielä monesti ja monessa tilaisuudessa\nvarottava, ettei vainajia vihastuteta. Kun esimerkiksi lehmä poikii, ei\nkuuteen viikkoon pidä sen maidolla viettää vainajan muistajaisia. Jos\nviettää, tulee lehmälle vahinkoa: eläin alkaa kuihtua, \"kujua\", maito\nehtyä, saattaisipa koko lehmä kadota korpeen metsän hyviksi.\n\nViljan kasvamista voivat hyvät vainajat jouduttaa. Kun ohrapellon\nvalmistuessa alkaa viljaan ilmestyä semmoisia tähkiä, joista vihneet\nkirpoavat pois, niin että jyvät vain jäävät -- tällaiset tähkät ovat\nhyvin satoisia -- arvataan siitä, että vainajat ovat huolehtineet ohran\nkasvusta ja vaativat muisteliaisia. Kiireesti leikataan osa ohrasta, se\nkuivataan pirtin kiukaalla taikka kylyssä ja puidaan, jolloin saadaan\nnoin nelikollinen uutisia. Vilja jauhetaan käsikivillä ja siitä sitten\npaistetaan kakkua, \"sankia\" ja rieskaa sekä keitetään huttua, ja niitä\nviedään tshässöynään. Sinne kutsutuille sukulaisille ja tuttaville\njaetaan sitten uutisviljasta valmistettuja antimia muisteliaisiksi ja\nkehoitetaan:\n\n    \"Mainikkoa pokoiniekkoja,\n    moansoajie, pellonhalteitä,\n    perinnön hankkijie,\n    iesmännehie esivanhempia!\"\n\nTshässöynässä syödään ja maistellaan uutisruokia itsekin, kun on ensin\ntoisille annettu. Kaikki ovat puhtaissa pukimissa. Siitä vainajat\nvastakin antavat pellonviljan hyvästi menestyä. -- Muu ohra leikataan\nvasta sitten, kun se on täysin tuleentunut.\n\nKalalla oltaessa on muistettava kutsua vainajia avuksi, jotta pyytö\nparemmin onnistuisi. Niinpä voitiin rukoilla:\n\n    \"Toattoseni Tuonelasta,\n    moamoseni moaemästä,\n    kaikki suuret sukukunnat,\n    heliet heimokunnat,\n    kallehet rotiitelit,\n    antakoa hyveä kaloa, pokoiniekat,\n    myö sitten muissinpäivinä\n    muistelemma teitä\n    ta annamma muisteliaisie.\"\n\nKun sitten pyydykset lasketaan, saa hyvästi kalaa. Se vainaja, jota\neniten kaipaa, on ensiksi mainittava. Samalla tavalla myös metsänkävijä\nrukoilee eräretkillään vainajilta ja pyytää saattamaan\n\n    \"-- sille soarekselle,\n    miss' on soalis saotavana,\n    eräntoimi tuotavana.\"\n\nToisinaan voivat vainajat ilmestyä painajaisena vaivaamaan ihmistä\nyöllä, varsinkin silloin, kun on pelästynyt kuollutta, kuolleen\nvaatteita taikka muuta kuolleelle kuulunutta kappaletta. -- Voi\npainajaisen saada siitäkin, että pelästyy pahan ihmisen kiroja.\n[Eläimien painajaisena esiintyy maanhaltia silloin kun se ei tahdo\nsuvaita eläintä paikallaan.] Painajaisen saa parhaiten karkotetuksi,\nkun oikein \"seäntyy\", heittää vettä painajaisen ahdistaman henkilön\nkorville ja ottaa kirveen, jolla paukauttaa ensin makuusijan paikalle\nlattiaan, sitten joka kynnykseen pihalle asti ja tiuskaisee:\n\n    \"Tule toini kerta,\n    kun on sepän takoma talossa!\"\n\nMakuusija on vielä lattialla siirrettävä toiseen kohtaan ja kirves\npistettävä pieluksiin. Silloin ei painajainen enää uskalla tulla\nsisälle. [Kun mennään metsäpirttiin yöksi nukkumaan, pannaan kirves\nkynnysalle terä ulospäin. Silloin ei painajainen pääse sisään.]\nKalmiston kätkössä elävät kalmalaiset lukemattomin laumoin. Ne ovat\njuuri kuolleitten henkiä, ja niitä sanotaan myös kalman väeksi.\nRauhassa ne lepäävät ja haluavat levätä kalmistoina joissaan eivätkä ne\nkenellekään mitään pahaa tee, kun niille vain annetaan rauha, kun niitä\nei vain liikutella. Mutta jos pahat ihmiset nostavat niitä liikkeelle,\nlähtee koko kalmiston väki liikkeelle. Ja siinä on\n\n    \"ruhuo, rampoa,\n    perisokieta, silmäpuolta,\n    suurta, pientä,\n    kerran keskikertaistakin.\"\n\nVainajain _haamut_ lähtevät näin haudoistaan vaeltamaan ja tekemään\npahaa. Haamut liikkuvat näkymättöminä, mutta joskus voidaan niiden\nvarjo, kuvahaini, nähdä, ja siitä arvataan, että kalmalaiset ovat\nliikkeellä, kun ei ketään näy, vaikka kuvainen liikehtii.\n\nTietäjät kyllä näkevät kaikenlaista väkeä: _kalman, veden ja\nmetsänväkeä_. [Samoin kuin kalmalaisille on metsän ja vedenkin väelle\nannettava rauha. Ei sitäkään saa suotta liikuttaa eikä syyttä nimeä\nmainita. Sinä päivänä, jona niin tekee, ei anneta \"proskenieta\"\nsynneistä.] He ovat pesseet silmänsä semmoisella saippualla, jolla ovat\nkolme vainajaa puhdistaneet, ja siitä he ovat \"ruvenneet näkemään\".\nKalmanväen he näkevät liikkuvan valkeissa vaatteissa \"kukkeli\" päässä,\nvedenväki taas kulkee harmaissa vaatteissa, mutta metsänväki käy\nhiilimustassa puvussa, mustine, korkeine, karvaisine \"tshoholakkeineen\"\nja kiiltonappeineen. Metsänväki on enimmäkseen isoa miespuolista\nkansaa, mutta vedenväki taas on tyttäriä \"rumantyylisie,\npahannäköisie\", kalmalaiset ovat sekä miehiä että naisia. Sanotaan:\n\n    \"Metshän miehet, vejen tytöt,\n    kalmassa kaikki asuu.\"\n\nVainajain henkiä ovat myöskin _manalaiset_, jotka liikkuvat yksinään\neivätkä parvissa, kuten kalmanväki. Ne ovat pahoin eläneiden ihmisten\nsekä pahojen _tietäjien, velhojen, noitien ja koltunain_ [noita (ven.\nkoldunja)] henkiä, joilla ei ole maassa sijaa, kun ovat myyneet itsensä\n\"toispuoleiselle\". Kun manalaisilla ei ole sijaa maassa eikä taivaassa,\njoutuvat he alinomaiseen liikkeeseen maan ja taivaan välille.\nTuonelassa muiden vainajain seurassa he eivät saa oleskella. He\nkulkevat aina toimittamassa pahaa, voivatpa syödä ihmisen ja elukan ja\nmitä vain heidän tielleen sattuu. Ne voivat esiintyä painajaisenakin,\nsaattavatpa palata kotiinsakin, kun ei ole oikein osattu saattaa pois,\nja syödä suuhunsa koko sukunsa, niin ettei jää muuta kuin luut\nlattialle. Entisaikoihin on kyllä semmoista tapahtunut. Manalaisen\nmuuten tuntee tulennasta: kun se tulee taloon, astuu se pirttiin\ntakaperin. Varsinkin öisin ovat ne liikkeellä. Päivän laskeuduttua\nlähtevät manalaiset maaemästään, ja kukon laulaessa, ennenkuin päivä\nnousee, on niiden palattava takaisin. Ne eivät koskaan jätä\nliikkumista, vasta sitten, kun tulee \"yheksän talven pakkani\", joka\n\"kylmää manalaisetkin moaemiih\", täytyy niiden pysyä paikoillaan.\n\nJoskus puhutaan myös _keijulaisista_, jotka ovat samaa väkeä kuin\nmanalaisetkin, samanlaisia rauhattomia olentoja, joiden täytyy aina\nolla liikkeellä. Sanotaankin rauhattomasta ja levottomasta henkilöstä:\n\"hänell' ei ole sijaa -- -- -- yhen verta kuin keijulaisilla\".\n\nSitten on vielä ristirahvaan rauhan häiritsijöinä _vajehuksia ja\nkummituksia_, jotka nekin lienevät manalaisten ja paholaisten sukua.\nVajehus on jokin paholaisen, \"toispuolehisen\", sukuinen olio, siitä\nmerkillinen, ettei sillä ole ensinkään varjoa, kuvahaista, -- se\nliikkuu kuin \"kuvahaiseton imehnini\". Kummitukset taas \"verissä\nvarautteloo\"; näkee, että se on tuossa, mutta kun \"mänöö ta katshoo, ni\nei olekkana\". Kun näkee kummituksen, pitää mennä takaperin sitä\n\"sepöämäh\" [syleilemään, käymään syliksi] ja sanoa: \"Tervehen elät?\nTässäkös sie olet? Tavotinpas siun! Silmahan mie etshinkin!\" Sitten se\nei enää säikäytä. Kummitus on vain haamu, kuolleen haamun tapainen. Se\nei tee pahaa, se vain peloittaa.\n\n\n\n\nLoppusanat.\n\n\nEdelläolevassa kuvauksessa on esitetty runsaasti Vienan Karjalan\ntapoihin ja uskomuksiin liittyvää sanastoa ja kielennäytteitä. Mitä\ntämän aineiston foneettiseen asuun tulee, käy jo teoksessa käytetystä\nkarkeasta transskriptsionista ilmi, ettei tekijä ole pyrkinyt\nfoneettiseen tarkkuuteen. Äännehistoriallisena materiaalina voi teosta\nvain hyvin varovaisesti käyttää.\n\nKuten esipuheessa mainitaan, on esityksen ainekset koottu etupäässä\nVuonnisesta kotoisin olevalta vienankarjalaiselta vaimolta Anni\nLehtoselta. Vuonnisen murre kuuluu alueeseen, jossa suomen s:n\nvastineena useimmissa asemissa on sh. Teoksessa esiintyy sh:n sijalla\nkuitenkin miltei säännöllisesti suomen kielen mukaan s. Siitä\nhuolimatta on t'sh-äänne yleensä merkitty tsh:llä eikä ts:llä; tämän\näänteen eri pituusasteita ei oikeinkirjoituksessa ole erotettu.\nMuljeerausta ei yleensä myöskään merkitä -- tämä koskee t, d, l, r, s,\nja n äänteitä. Venäläisissä lainoissa tuntuu merkintä joskus sotivan\nVuonnisen murteen äännelakeja vastaan, kun on originaalin mukaan\nmerkitty g, d, b sanoihin, joissa varmaankin todellisuudessa esiintyy\nk, t, p. Eräissä taivutusmuodoissa -- väliin myös sanastossa -- ilmenee\nsuomen kielen vaikutusta. -- Osa epäjohdonmukaisuuksista perustunee\nkielenoppaan puheeseen.\n\n                                                 _J. Kalima_.\n\n\n\n"]