[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fi-6suaJrWhdsYktUIqtBjIFu_o0XrSevlUhHcEfDucs":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},2412,"Terveisiä ulkomailta","Elenius, Emil",1877,1949,"2412-elenius-emil-terveisia-ulkomailta","2412__Elenius_Emil__Terveisiä_ulkomailta","Yksinäytöksinen pila","naytelma",[],[],"fi",1932,null,2723,15734,true,[],[],[],"Yksinäytöksinen komedia sijoittuu vuoden 1932 Helsinkiin. Näytelmässä seurataan rouvien ja neitien välistä sanailua, jossa puheenaiheina ovat musiikki, kaupunkielämän äänet ja sivistyneet tuttavuudet.","Emil Eleniuksen 'Terveisiä ulkomailta' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2412. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","TERVEISIÄ ULKOMAILTA\n\nYksinäytöksinen pila\n\n\nKirj.\n\nEMIL ELENIUS\n\n\nSeuranäytelmiä 331\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto Osakeyhtiö,\n1932.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n_Sanna Hiironen_, rouva.\n_Sulamit Aattonen_, rouva.\n_Essi Aliina Alisankari_, neiti.\n_Vihtori Varalaide_, herra.\n_Katulaulaja_.\n\nTapahtuu Helsingissä syyskesällä 1932.\n\n\n\n\nPihalta kuuluu laulua. Kiertelevä pihalaulaja siellä vetelee\n\"Sulamitia\" kuin virttä, ja säestää lauluaan mandoliinilla.\n\n_Sulamit_. Heitetään markka sille raukalle, kun se laulaa noin\nkauniisti! Eikö olekin omituinen sattuma: heti kun minä tulin tänne,\nsaapui tuo mies laulamaan Sulamitille, siis minulle.\n\n_Sanna_. Niin. Se onkin melko \"harvinainen\" laulu! Sitä kai veisaavat\njo kollikissatkin.\n\n_Sulamit_. Sinä olet onnellinen, kun sinulla on ikkunat pihalle päin --\nsaat kuulla ilmaista musiikkia!\n\n_Sanna_. Ja mattojen tamppaamista -- neljänä tuntina päivässä!\n\n_Sulamit_. Tulehan katsomaan, Sanna, täältä ikkunasta alas pihalle!\nNiin komea nuori mies -- ja laulaa niin ihanasti, ja kun heitin hänelle\nmarkan, huomasi hän minut ja kumarsi. Hän ei tiedä että minäkin olen\nSulamit! Tai ehkä hän arvaa! Hän soittaa mandolinia. Kuule, Sanna! Minä\nkävin tänään Jonnin luona.\n\n_Sanna_. Kukas Jonni on?\n\n_Sulamit_. Etkö sinä tunnekaan häntä! Konttoripäällikkö äs aa ässässä\n-- tai ei vielä päällikkö, mutta konttoristi kuitenkin.\n\n_Sanna_. Vihtoria kai sinä tarkoitat? Vihtori Varalaidetta?\n\n_Sulamit_. Niin, niin. Minä sekoitan hänet aina Jonniin. Hän soittaa\nhaitaria. Hän soitti minulle haitarilla Sulamitia ja lauloi. A'jai,\nkuinka ihana ääni hänellä on! Ja kuinka ihanasti hän soittaa haitaria!\n(Sisäänpäin hengittäen.) A'jai! Kuinka ihanaa se oli! Kyllä haitari on\nsentään toista kuin mandolini! Ja Vihtori Varalaide hallitsi soitintaan\nkuin Huberman! \"Jumalallista on taide!\" ajattelin minä hänen soittoaan\nkuunnellessani.\n\n_Sanna_. Se oli varmaan dallape-haitari?\n\n_Sulamit_. (liikutettuna). Dallape -- niin. A'jai, mikä hurmaava ääni\nsiinä on!\n\n_Sanna_. Viitsitkö, Sulamit, panna sen ikkunan kiinni. Minua\nhermostuttaa tuo ulvominen siellä pihalla. Kiitos!\n\n_Sulamit_. Sinä olet epämusikaalinen, Sanna! Mutta kun sinä niin\ntahdot, suljen minä ikkunan. Sinä olet yhtä vähän musikaalinen kuin\nEssi Alina Alisankari...\n\n_Sanna_. Älä viitsi vertailla minua tuohon naiseen! Minä en voi sietää\nhäntä!\n\n_Sulamit_. Essi Alina Alisankariako?\n\n_Sanna_. Häntä juuri! Sanotaan hänen olevan ulkomailla -- pitäisi\nnäihin aikoihin saapua takaisin kotimaahan -- ehkä on jo saapunutkin.\nMitä hänestä! Kaikki ne muka matkustavat ulkomaille! Eivät tässä muut\nparemmatkaan ole sitä iloa saaneet kokea, vaikka on oltu rikkaita, eikä\nihan köyhiä olla vieläkään. Mokomakin -- konttorilikka! Kyllä kai hän\nnyt on ylpeä, kun palaa! Olkoon! Ei olla tietääkseenkään!\n\n_Sulamit_. En minäkään voi sietää häntä! Kuule? Tiedätkö sinä miksikä\nhän sinua nimittää selän takana? Paroonittareksi -- entiseksi\nparoonittareksi -- sota-ajan kulassiparoonittareksi. Se on halpamaista!\nSe on sikamaista! Eikö olekin?\n\n_Sanna_. Nooo -- se on ihan sama, mitä hän ajattelee, ja mitä hän\nsanoo. Ei se ulotu tänne!\n\n_Sulamit_. Kuulehan mitä Vihtori sanoi hänestä -- \"jumalallinen\nnainen!\" -- Ei mitään muuta. -- Minä luulen että sen miehen silmät on\nrakkaus soaissut! Ei, mutta minun täytyy rientää jo kotiin, sillä minä\nolen ainakin seitsemännessä kylässä tänään. Hyvästi, Sanna.\n\n_Sanna_. Hyvästi. Tule nyt taas sitten meilläkin käymään.\n\n_Sulamit_ (eteisessä). Kyllä minä tulen. Hyvästi!\n\n_Sanna_. Hyvästi.\n\n    (Hetkinen hiljaa. Sitten soi ovikello. Kuuluu Sannan askeleet,\n    kun hän menee avaamaan.)\n\n_Essi_ (eteisessä). Päivää! Terveisiä ulkomailta!\n\n_Sanna_ (eteisessä). Päivää. Sinäkö se olit?\n\n_Essi_. Minä minä!\n\n    (Tulevat eteisestä kamariin.)\n\n_Sanna_. \"Siinä paha missä mainitaan.\" Minä tässä juuri istuin -- niin,\nole hyvä ja istu! -- minä tässä juuri ajattelinkin sinua, kun sitten\novikello soi ja sinä tulit. Tervetuloa!\n\n_Essi_. Kiitos! Oli hyvin kiltisti tehty, että muistit ajatuksissasi\nminua. Luulin, että kun minä olen ollut näin kauan -- kolmatta\nkuukautta -- poissa kaupungista, eivät kutkaan tuttavat minua enää\nHelsingissä muista. Ovat unohtaneet! Niin! Minä tulen nyt ulkomailta.\nMikä ihana matka! Et arvaa, kuinka ihana matka! Mikä hurmaava matka!!\nOoo! Bärliini, Rooma, Riviera, Pariisi -- kuinka kaukana ne nyt\novatkaan, ja vielä äsken -- viikko sitten -- olin minä yksi heistä --\nkuohuvan ja kauniin elämän keskellä!\n\n_Sanna_. Sinä olet siis tyytyväinen matkaasi?\n\n_Essi_. Enemmän kuin tyytyväinen! Elän taas konttorissani pankissa\nyhdeksän kuukautta paastossa ja kidutuksessa, ja menen jälleen etelään\nkeväällä! Kannattaa säästää rahaa niin suuren ja kauniin asian eteen!\n\n_Sanna_. Ja oikeassa pariisimaalauksessa tulet. Huulesi punoittavat\nkuin veturin keula -- ja tuo hattu! -- ja matkapuku! -- sinä olet kuin\nulkomaalainen!\n\n_Essi_. No älähän nyt ivaile -- ystävä hyvä! Mutta saanko minä täältä\nsinun luotasi soittaa?\n\n_Sanna_. Ole hyvä.\n\n_Essi_. Mihinkähän minä nyt sitten soittaisin? Koskisen Mandalle on jo\nsoitettu -- Pettulan Duuralle samoin. -- Sallille? Ei -- sillä hän on\nollut itse tänä kesänä ulkona -- tosin vain Bärlinissä asti, mutta\nulkona kuitenkin. Ei siis hänelle. Mutta soitetaanpas Martta\nSarkkilalle, sillä hän ei tunne ulkomaita kuin kirjoista, radiosta ja\nsanomalehdistä, ja on kuitenkin niin ylpeä. Minä soitan hänelle. Mikä\nhänen numeronsa taas olikaan -- neljä -- kolme -- seitsemän seitsemän\nyhdeksän -- Haloo! Terve, Martta! Niin. Niin! Hi hi hi! Tulen juuri!\nKiiruhdan tulostani soittamaan sinulle kaikkein ensiksi. Soitan täältä\nrannasta -- kalahallista -- tullipaviljongin luota. Valkea -- suuri\nsatulaiva on vielä tuossa silmissäni -- tullipaviljongin takana -- ja\ntullista purkaa vielä ulos matkustajia -- minä nimittäin tulin laivasta\nmaihin ensimmäisenä, ja kiiruhdan soittamaan sinulle heti täältä\nrannasta. Mikä hurrrmaava matka! Ja mitkä muistot! Ooo! Kuin satua\nkaikki nämä kolme kuukautta! Kuule! Oletko sinä kotona tunnin päästä,\njos minä pistäytyisin siellä? -- Minä nimittäin niin mielelläni tulisin\nkäymään luonasi -- tuliaisilla -- ymmärräthän. -- Minulla on niin --\nniin -- niin suunnattoman paljon kerrottavaa! Rakastunutko? Eeeeei! Hi,\nhi, hi, hi! Ei sinnepäinkään! Mitä vielä! Pyh! Muuta se on! Kyllä\nkuulet kun tulen. Hi hi hi! A rivederla! -- Minä sanoin vain sinulle\nitaliaksi että \"a rivederla\", ja se on samaa kuin että \"terve nyt\nsitten!\" (Sannalle.) Se ainakin sai tarpeekseen! Sillä tosin ei ole\nmiestä, kehen purkaisi vihansa ja kateutensa, mutta menenpä\npiruuttanikin illalla hänen luokseen. Hän tietysti on koko illan\nkohtelias ja makea, ja näyttää iloista naamaa, vaikka sisällä sappi\nkiehuu. Kyllä minä Martan tunnen! Minä en muka saisi käydä ulkomailla,\nkoska hän ei!\n\n_Sanna_. Kuulehan. Oletko sinä jo tavannut sulhastasi?\n\n_Essi_. Junnuako? En. Mutta minä soitan hänelle, kunhan tässä nyt\nkeretään. Sitäpaitsi -- minulla onkin jo uusi sulhanen, mutta se on\nvielä salaisuus. Kenelle minä nyt soittaisin? -- Puntuksen Maijalle,\nrouva hallintoneuvoksettarelle! Hyyvä! Kaksi -- kuusi -- kahdeksan --\nnolla, nolla -- ja -- kuusi. -- Terve! -- \"Terve!\" sanoin minä. Etkö\nsinä tunne minua?! Essi Aliina Alisankari... Riennän sinulle ennen\nmuita ilmoittamaan, että tulen juuri ulkomailta. Oooo! Mikä hurrrm...\nMitä!? Et ole kuullut, että olen ollut matkoillakin? Tietysti minä olen\nollut, koska siitä ilmoitan: \"Paljon käy ihmisiä ulkomailla\" -- vai\nmitä sinä sanot? Niin käykin! Niin käykin! No -- kun sinulla kerran on\nniin kiire, niin hyvästi sitten vain. -- (Sannalle.)\n\nTämä soitto olisi saanut jäädä tekemättä! Sanoi, että hänestä on niin\nherttaisen yhdentekevää, tuliko joku tuttava Naantalista, Oulunkylästä,\nLapista tai Pariisista. \"Herttaisen yhdentekevää!\" (Sisäänpäin\nhengittäen.) Eeeei! Ei sinne päinkään! Ei se ole hänelle niinkään\nyhdentekevää, vaikka kehuu! Taisi olla sittenkin oikea soitto. Oli se!\nOlipa niinkin! Kaikki tämän kaupungin naiset saavat pakahtua\nkateudesta, kun tämä likka soittelee! Hi hi hi! \"Kuninkaan tyttäret\nhalkeavat kateudesta\", kuten runoilija sanoo. Antaa räjähdellä vain! Se\ntekee hyvää minun sielulleni!\n\n_Sanna_. Tietysti sinulla on aikaa juoda kuppi kahvia minun kanssani.\nVai soitatko sinä vielä johonkin? Minulla sattui olemaan valmista\nkahvia tulella --\n\n_Essi_. Kiitos. Kyllä kahvi aina kelpaa! Mutta kyllä minä vielä\npuheloinkin. Et suinkaan sinä sattumalta odota mistään ulkolinja- tai\nmuita soittoja? Etten vain häiritse sinua?\n\n_Sanna_. Et millään muotoa! Ole vain kuin kotonasi!\n\n    (Sillä aikaa kun Essi \"puheloi\" kattaa Sanna kahvipöydän.)\n\n_Essi_ (puhelimessa) ... Saanko vaivata rouvaa puhelimeen? No päivää!\n-- anteeksi, kun luulin piian olevan puhelimessa! Hi hi hi hi! Suo\nkaikin mokomin anteeksi -- ei se ollut tarkoitettua! Sinun äänesi on\nniin muuttunut. En ollut tunteakaan. Kuule! Minä sitä nyt tulin sitten\nulkomailta. -- Niin! Italiasta asti. -- Niin. -- Ja Monacossa. Mikä\nhurmaava matka! Ooo! Mikä ihana matka! Ja sinulle riennän kaikkein\nensiksi ilmoittamaan tulostani -- ihan näin kuin laivalta tulin --\nmatkatamineissani. Näkisitpä minut, minkälainen olen astuessani taas\nrakkaan isänmaan kamaralle! -- Kello kuusi... sopii mainiosti... mutta\nanteeksi nyt, sillä ulkolinja keskeyttää... (Sannalle.)\n\nSanotaan että tohtori Tolpan rouva on ylpeä. Se ei ole totta! Kun minä\nsoitin hänellekin -- nyt juuri -- tulostani Italiasta, niin oli hän\naivan vilpittömästi iloinen minun puolestani. On hauskaa olla\ntuttavuuksissa sivistyneidenkin ihmisten kanssa! Hän on kerrassaan\nelegantisti sivistynyt ihminen! Olisipa ihmisellä enemmänkin sellaisia\ntuttavia!\n\n_Sanna_. Siirryhän sitten tänne kahvipöytään. Vai vieläkö sinä\n\"puheloit\"?\n\n_Essi_. Puheloinpa tietenkin, mutta odottakoot nyt. Kiitos! Kyllä kahvi\naina kelpaa. Sitten soitan Pojulle. Sitä soittoa täytyykin miettiä eri\ntavalla! Hänelle ei passaa puhua mitä hyvänsä! Hän takertuu aina\njokaiseen sanaan, mikä ei hänen mielestään ole oikea, ja jokaiseen\nepäjohdonmukaisuuteen toisen puheessa, ja on niin jumalattoman\nepäluuloinen!\n\n_Sanna_. Sinä olet siis tyytyväinen matkaasi?\n\n_Essi_. Niin hirvittävän tyytyväinen! Kuule! Etkö sinäkin luule, että\nMartta Sarkkila sai tarpeekseen, kun kuuli, että minä olen tullut\nulkomailta? Hän on tyypillinen nousukas -- parvenyy -- entinen\nsota-ajan paroonitar! Tyyppi sellaisenaan. (Sanna rypistää otsaansa.)\nSuo anteeksi!! Suo kaikin mokomin anteeksi!! Eihän sinua voi\nverratakaan Martta Sarkkilaan! Sinun miehesihän tosin kohosi\nrakennusmestarista miljoonamieheksi sota-ajan lopulla, ja sinä\nhänen mukanaan seurapiirien naiseksi, mutta se on kokonaan toinen\njuttu! Sinun miehesihän rikastui laillisilla ja rehellisillä\ntalonkeinotteluilla! Et sinä, Sanna Hiironen, ja sinun miehesi kuulu\nsamaan luokkaan, katekoriaan -- tarkoitan -- kuin rouva Sarkkila ja\nhänen miehensä! Et samaan rotuunkaan! Kysyinkö minä jo -- rakas Sanna\n-- saitko sinä sen kortin, jonka minä sinulle lähetin Monacosta,\nItalian ihanimmasta antiikkikaupungista?\n\n_Sanna_. Et kysynyt.\n\n_Essi_. Sinä sait sen tietysti?\n\n_Sanna_. Sain...\n\n_Essi_. Oooo mikä lumoava, mikä hurmaava, mikä satumaisen ihana paikka\non Monaco, ja koko Italian ranta -- runoilijain ylistämä! Mikä\nsatumainen tenho Merialpeilla, jotka sieltä pengermittäin putoavat\nikuisesti siniseen Takamereen!\n\n_Sanna_. Välimereen...\n\n_Essi_. Niin. Välimereen. Ja se kukkien paljous -- ja niiden tuoksu! Ja\nmitkä hurrrmaavat auringonlaskut! Eräs tunnelmarikas yllätys sattui\nminulle juuri Monacon asemalla. Kerron sen sinulle. Kun lähestyin\nMonacoa Roomasta käsin -- tulin nimittäin Milanon kautta -- kuvittelin\nminä junassa istuessani, että kun saavun Monacoon, näen siellä\nasematalon, joka on rakennettu puhtaimmasta, valkeasta marmorista,\npalatsin, kristalli-ikkunoineen, ja niin sinäkin olisit kuvitellut.\nMutta kuinkas kävi?! Juna pysähtyi pienelle pysäkille, jonka asemahuone\nmuistutti enemmän meikäläisiä iisalmentakaisia maalaisasemahuoneitamme\nkuin maailmankuulua Monacoa. Olin totisesti pettynyt. Juna meni menoaan\nParisia kohti, ja minä jäin siihen, sillä olihan asemahuoneen seinässä\nkaikesta huolimatta valkea lauta, jossa isoilla mustilla kirjaimilla\noli: Monaco. Siihen minä jäin asemalle seisomaan ja jouduin omituisien\n-- kuinka sanoisin? -- sanoin selittämättömien tunteiden valtaan -- ei\nMonacon vuoksi, vaan sen vuoksi, että Monacon pieni asemahuone johti\nmieleeni kotimaan pienet asemat, ja koko rakkaan isänmaani. Lienee\nosuutensa ollut myös juuri laskevalla auringolla: näinhän päivän\nkatoavien säteiden valossa koko sen ihanuuden: Monacon vaatimattoman\naseman, Merialpit, palmut ikuisine huminoineen latvoissaan ja koko tuon\nvärikkään -- ikuisesti värikkään luonnon ympärilläni -- värikkään\netelän tuoksuineen ja mystillisine äänineen -- ja minä taisin tulla\nliikutetuksi. Häpeän tunnustaa, että minä itkin tällöin. Otin pienen\nroomalaisen silkkinenäliinani esille käsilaukustani, poistuin muutaman\naskeleen päähän asemahuoneen nurkan taa, yksinäisyyteen, ja annoin\nsiellä tunteilleni täyden vallan -- tai paremminkin sanoen täydet\noikeudet -- ja annoin kyynelteni vapaasti vuotaa. Mutta kaikesta tästä,\nkuten jo sanoin, ei pieni postikorttini voinut antaa sinulle mitään\noikeaa kuvaa. Tietysti minä kortissa kuitenkin mainitsin jotain niistä\nkyyneleistäni?\n\n_Sanna_. Et. Ja se kortti, minkä sinulta sain, oli lähetetty Pärnusta\n-- muistaakseni Pärnusta --! Virosta joka tapauksessa.\n\n_Essi_. Ahaa! Nyt muistan! Monacosta minä kirjoitin Martta Sarkkilalle,\ntuolle rotukanalle! -- Tunnustan, että olen nyt hiukan väsynyt\nmatkasta, väsynyt ja hajamielinen. Mutta ennenkuin poistun sinun\nvierasvaraisesta kodistasi, rakas Sanna, on minun vielä puheloitava\nPojullekin, sallithan? Suo anteeksi...\n\n_Sanna_. Ole hyvä...\n\n_Essi_ (puhelimessa). Haloo. Onko se Poju? Niin. Olen -- minä minä. Ah!\nNiin ihana matka! Mutta aina, ja kaikkialla, olen ikävöinyt sinua,\nmutta tämä ikävä vain antoi matkalleni aivan erikoisluontoisen ja\nrafinoidun nautinnon... Että milloinkako tulin? Tänään tietystikin --\njuurikään! Seison kotonani tässä oman puhelimeni ääressä vielä\nmatkatamineissani, ja ihan sellaisena kuin laivasta tulin. Ajoin\nautolla suoraa päätä kotiin, ja heti puhelimeen -- heti puhelimeen,\nsillä onhan omalle Pojulle tulosta ilmoitettava ennenkuin kukaan muu\nsaa vihiäkään. Täällä kotona -- poksissani -- on kaikki ihan kuin\nlähtiessäni: ikkunaverhot alhaalla -- molemmat huoneeni romanttisen\nhämärän vallassa -- kirja avattuna tuossa pöydälläni -- niinkuin\nlähtiessäni siihen jäi -- ja niin edespäin. Ah! Mikä hurm... Mitä\nsanoit? Että laiva muka tuli jo aamulla varhain! Sen tiedänkin! Ariadne\ntuli nimittäin aamulla, mutta minäpä tulinkin Rügenillä, ja se saapui\nvasta päivällä. Kävit rannassa etkä nähnyt Rügeniäkään. Hi hi hi hi!\nMiten sinä sen olisit nähnyt, sillä sehän läksi heti matkustajain\npoistuttua Jätkäsaareen ottamaan koolia. -- \"Kivihiiliä?\" -- Voi sinua!\nSinä olet aina sama sanansaivartaja! Rooleja ne ovat! Usko sinä minua,\njoka tulen mereltä! Kyllä kai minä sen asian paremmin tiedän kuin sinä!\nOlitko sinä siis rannassa aamulla? -- Minua vastassa? Joka laivalla\nparin viikon ajan?! Vai niin! Tiedätkö kuinka ihana yö oli viime yö\nmerellä!? Valvoin koko ajan, ajatellen sinua, ja haaveillen elokuun\nkuutamossa, joka loi kultiaan miljoonille meren pikku aalloille! Mikä\nhurmaava yö! Mikä ihana, elokuun kuutamoyö! -- Mitä?! -- Ei kuuta\nnykyään? -- \"Kuuton aika!\" Älä höpsi! Kun minä sanon sinulle, että kuu\npaistoi viime yönä tähtikirkkaalla taivaalla, niin se paistoi, olkoon\nalmanakkaan uusista kuista ja muista merkitty mitä hyvänsä! Minä en\nsuvaitse, että minua keskeytetään näsäviisailla huomautuksilla, kun\nminä kerran koetan parhaani mukaan olla hyvällä tuulella ja kiltti, ja\nparhaani mukaan yritän kertoa sinulle -- vaikkei minulla ole\nminkäänlaisia velvollisuuksia sinua kohtaan, koska olen vapaa nainen...\nhaloo... haloo... (Veivaa numeron uudestaan.) Haloo! Miksi sinä löit\npuhelimen kiinni minun korvaani!? Sellainen peli ei passaa! Sinun on\nkuunneltava minua, kun minä puhun, vaikka se kestäisi lähelle\ntuomiopäivää! Ymmärrätkö!? Että tulenko minä tänä iltana luoksesi!? En!\nMinä olen matkasta väsynyt, ja tahdon levätä! -- Mihin aikaan? -- Kello\nkaksikymmentä -- ei sovi minulle, mutta ehkä -- ehkä kahdeksantoista\naikaan voin pistäytyä. Et voi silloin ottaa vastaan? Hyvä! Minä tulen\nhuomenillalla kello kaksikymmentä. Anteeksi nyt, ulkolinja keskeyttää.\n(Sannalle.) Jumalan kiitos! Nyt sekin velvollisuus on täytetty!\n\nMutta minäpä haluaisin tietää, miksei hänen luokseen voi mennä tänä\niltana...\n\n_Sanna_. Toinen nainen tietysti. Kolmen kuukauden ero -- ymmärräthän.\n\n_Essi_. Liiankin hyvin! Mutta minäpä menen hänen luokseen jo tänä\niltana. Minä tahdon yllättää -- tahdon nähdä sen naisen, joka luulee\nolevansa minua parempi. (Ovikello soi.) Sanna, ovikello soi! Kuulitko?\n\n_Sanna_. Kuulin kyllä.\n\n    (Menee avaamaan.)\n\n_Vihtori_ (eteisessä). Päivää.\n\n_Sanna_ (eteisessä). Päivää, Vihtori! Sinuahan ei ole näkynyt\nkuukausimääriin!\n\n_Vihtori_ (eteisessä). Minä olen ollut kesämatkoilla -- Virossa --\nPärnussa pääasiallisesti.\n\n_Sanna_. Käy sisään. Täällä on muitakin vieraita. Tehän olette tuttuja\nkeskenänne. Pitäkää seuraa toisillenne. Minä käyn katsomassa lisää\nkahvia.\n\n_Vihtori_. Päivää, Essi!\n\n_Essi_. Päivää, Vihtori!\n\n_Vihtori_. Milloin sinä Pärnusta tulit kotiin? Hävisit sieltä yhtäkkiä\nkuin...\n\n_Essi_. Puhu hiljaa, rakas Vihtori. Minä olen täällä tuomassa terveisiä\nItaliasta -- ja niin edespäin -- ettäs ymmärrät. Sanna voi tulla millä\nhetkellä hyvänsä. Siis ei hänen kuullen mitään Pärnusta! Ymmärräthän!\nEi ainakaan minusta ja Pärnusta. -- Vai niin! No minkälaista siellä oli\nloppukesä? Minä nimittäin olen ollut jo toista kuukautta kotona. Lyhyt\nloma... valitettavasti...\n\n_Vihtori_ (huokaa syvään). Sinun lähdettyäsi -- tuli syksy Pärnuun --\nlinnut lensivät etelään -- päivät pimenivät -- sateita -- sateita --\nkukat lakkasivat kukkimasta --\n\n_Essi_. Sinä runoilet taas...\n\n_Vihtori_. En. En totisesti! Minusta nimittäin tuntui kesä menneen\nsinun kanssasi! Muistatko niitä ihania iltoja Pärnussa?\n\n_Essi_. Oi! Muistan!\n\n_Vihtori_. Ja minun sanojani?\n\n_Essi_. \"Rakastan sinua kuin omaa elämääni.\"\n\n_Vihtori_. Minä olen nyt saanut palkankorotuksen -- joka silloin vielä\noli vain kaukainen unelma -- ja voimme siis mennä heti naimisiin.\nEssi... rakas... minä...\n\n_Essi_. Sannan askeleet kuuluvat! Hän tulee! Ole varovainen sanoissasi!\n(Sanna tulee.) Niin. Sen jälkeen olin vielä viikon Monacossa, ja tulin\nsieltä Saksan kautta kotiin. (Sannalle.) Minä tässä, Sanna ystäväni,\nkerron Vihtorille Italian-matkastani. Suo anteeksi, että jouduit\nkuulemaan minun suustani jo toistamiseen sanan Monaco -- mutta sitä ei\nvoida välttää, milloin Italiasta tulee puhe. Muuten, ohimennen voin\nsanoa, että aina kun minä Italiassa kirjoitin nimeni hotellien\npäiväkirjaan, kysyttiin minulta, olenko minä turkkilainen, mihin\nnimeni, Essi Aliina Alisankari, antaa kyllin otaksumisen aihetta.\nVaaleaverikkönä turkkilaisena minua nimeni vuoksi pidettiin kaikkialla\nmuuallakin. Kun seuraavan kerran matkustan etelään, ja kirjoitan\nnimeni: Essi Aliina Varala-iide, pidetään minua vaaleaverikkönä\nitalialaisena, sillä Varalaide sointuu korvissa ihan puhtaalta\nitalialta. Mistä sinä, Vihtori, osasitkin valita itsellesi niin ihanan\nnimen -- ja mitä se merkitsee -- mitä se on suomeksi...?\n\n_Sanna_. Nyt minä en ymmärrä sanaakaan...\n\n_Essi_. Ai anteeksi! Minä en ole tainnut vielä sinulle kertoakaan, että\nme olemme kihloissa, ja että meidät vihitään kolmen viikon päästä --\nminut ja Vihtori Varalaide -- \"äs aa ässän\" prokuristi...\n\n_Sanna_. Onnittelen...\n\n_Essi_ ja _Vihtori_. Kiitos. Kiitos!\n\n_Sanna_. Onko sinusta, Vihtori, tehty prokuristi?\n\n_Vihtori_. Tämän kuun ensi päivästä -- ja tästä päivästä sulhanen -- ja\nkolmen viikon päästä tästä päivästä aviomies -- toivon mukaan\nonnellinen aviomies.\n\n\n\n"]