[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fgHzIL3MHkylFIbUlzc-Y17Em2fM1zR-NyTWUAvDb-5s":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},2439,"Don Balasco Key Westistä","Gunter, Archibald Clavering",1847,1907,"2439-gunter-archibald-clavering-don-balasco-key-westista","2439__Gunter_Archibald_Clavering__Don_Balasco_Key_Westistä","Nykyajan kertomus Kuubasta","romaani",[14],"seikkailu",[],"fi",1896,1898,47756,314793,false,64376,[24],"Key West (Fla.) -- Fiction",[26,27,28],"Adventure","Historical Novels","Novels","\"Don Balasco Key Westistä: Nykyajan kertomus Kuubasta\" by Archibald Clavering Gunter is a novel written in the late 19th century. The story revolves around Thomas Duff Mastic, a United States customs officer, who embarks on a mission to Key West to work under a local cigar manufacturer, señor Estrabon Balasco. The narrative touches on themes of espionage, loyalty, and the complex political climate surrounding Cuba's struggle for independence from Spanish rule.  At the start of the novel, the sleepy town of Tampa serves as the backdrop for Mastic's unexpected assignment, leading him to Key West. Frustrated by the vague nature of his orders, he contemplates his new role amidst a web of espionage. The opening chapters introduce several key characters, including the young siblings Rex and Gertrud Vanstone, who are on their way to meet their father in Key West, and Balasco himself, who plays a pivotal role in the unfolding drama that intertwines their lives with political intrigue. As Mastic observes the interactions around him, he begins to uncover deeper conspiracies and the potential dangers that lie ahead, setting the stage for a taut and engaging story. (This is an automatically generated summary.)",[31],"A. V. K.",268,"Seikkailuromaani sijoittuu 1890-luvun Floridaan ja Kuubaan, missä amerikkalainen salapoliisi Tom Mastic saa tehtäväkseen auttaa salaperäistä sikaritehtailijaa. Tapahtumat liittyvät Kuuban vapaustaisteluun, vakoiluun ja trooppiseen juonitteluun historiallisessa ympäristössä.","Archibald Clavering Gunterin 'Don Balasco Key Westistä' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 2439. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa\nettä sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan\nvapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","DON BALASCO KEY WESTISTÄ\n\nNykyajan kertomus Kuubasta\n\n\nKirj.\n\nARCHIBALD CLAVERING GUNTER\n\n\nSuomentanut\n\nA. V. K.\n\n\n\n\n\nKäkisalmessa,\nVuoksen Kirjapainossa,\n1898.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nEspanjan hallituksen asiamies.\n\n  Amerikkalainen salapolisi.\n  Sikaritehtailija Key Westissä.\n  Tyttö purjeveneessä.\n  Haavoitettu kuubalainen.\n  Valokuva.\n\nSeuraelämää tropiikeissa.\n\n  Hidalgon tulo.\n  \"Minä tahdon pitkän hameen.\"\n  Verilöyly lasaretissa.\n  Kolme valoa Korallisaarella.\n  Vieraat Palm Beachistä.\n  Tanssijaiset Smaragdisaarella.\n  Mr Vortexin seikkailu.\n  \"Minun Billyni.\"\n\nDon Balascon huviretki.\n\n  Suunnitelma kypsyy.\n  Huviretki.\n  Päivällinen jahdissa.\n  Don Balascon sikarit.\n  Balascon voitonriemu.\n  Loppu.\n\n\n\n\nEnsimäinen kirja.\n\nAmerikkalainen salapolisi.\n\n\n\n\nEnsimäinen luku.\n\nAmerikkalainen salapoliisi.\n\n\nTampa uinuu auringonpaisteessa kuumana huhtikuun päivänä vuonna 1890.\nAina laiska kaupunki, on se tänä ehtoopäivänä syvemmässä horrostilassa\nkuin koskaan. Ainoa, joka on täysin valveilla kaupunginhotellissa, on\nThomas Duff Mastic, virkamies Yhdysvaltojen tullivirastossa, ja hänet\non äsken kirje, jota hän pitää kädessään, virkistänyt kiroilemaan sen\njohdosta.\n\nSe on eräältä raha-asiain toimikunnan virkamieheltä, jonka käskettävänä\nMastic nykyään on, ja käskee hänen samana päivänä höyrylaivalla\nmatkustaa Key Westiin ja antautua sikaritehtailija, señor Estrabon\nBalascon käytettäväksi.\n\n\"Tahdon tulla kirotuksi, jos tätä ymmärrän!\" mutisee salapoliisi,\nsillä sitä Mastic tullivirastossa oli. \"Jos minut olisi määrätty salaa\nvakoilemaan herra Estrabon Balascoa, joka on innokkain koko tuossa\nkuubalaisten isänmaanystäväin pesueessa, ja estämään häntä lähettämästä\nsissilaivaa viemään aseita ja räjähdysaineita Gomezille tai Maceolle,\n[Kuuban kapinallisten kenraaleja] niin olisin sen paikalla käsittänyt\n-- mutta antautua don [don espanjalainen sana = herra] Balascon\nkäytettäväksi -- hiton kummallista! Alkaako hallitus haaveillen suosia\nkuubalaisia isänmaanystäviä! Aikooko Grover [Yhdysvaltain silloinen\npresidentti Grover Cleveland] hieman avittaa noita saatanaraukkoja, nyt\nsitten kun Amerikan kansa on kongressinsa kautta sanonut hänelle tehdä\nse. Jos vaan niin luulisin, joisin hänen maljansa!\"\n\nJa pitkäveteisesti viheltäen ja hämillään repien lyhyitä, suoria,\nharjasmaisia hiuksiaan kulkee mr [mr lyhennys sanasta master = herra]\nTom Mastic ulos hotellista ja vähän aikaa miettiväisenä Isoa katua\nkäveltyään menee hän höyrylaivakonttoriin ja hankkii itselleen piljetin\nnopeakulkuiseen _Olivette_ matkustajalaivaan, joka Port Tampasta kulkee\nHavannaan ja matkallaan poikkee Key Westiin.\n\nSen tehtyään ei mr Thomas Duff Masticilla ole muuta tehtävää kuin\njuoda, mietiskellä ja tupakoida siihen saakka illalla, kun hänen on\nsiirryttävä rautateitse varsinaisesta kaupungista Port Tampaan, jonne\non sieltä noin kahdeksantoista peninkulmaa [Englannin peninkulmaa,\njoita menee noin 7 meidän peninkulmaamme]. Se sijaitsee pitkän\nrantakäytävän, jota pitkin rautatie kulkee, päässä, ja on siinä asema\nja hotelli, jonka etukatoksilta matkustajat, jotka odottavat Mobileen\ntai Havannaan tai Key Westiin menevää höyrylaivaa, saattavat pyytää\nmeritaimenia ja kuhia.\n\nKaikille näille aluksille on kylliksi syvälti vettä tässä\nkeinotekoisessa satamassa, jonka yritteliäät amerikkalaiset ovat\nkaivaneet tuohon muutoin matalaan ja liejuiseen Tampa-lahteen.\n\nHänen vihamiehensä ovat mr Masticia usein kutsuneet kovaksi\nmieheksi, ja sellaisia vihamiehiä, jotka hän on saanut täyttäessään\nvirkavelvollisuuksiansa, ottaessaan salapolttimoita takavarikkoon\nGeorgian ja North Carolinan vuoriseuduissa ja nuuskiessaan\nsalakuljettajia Floridan saarilla, on hänellä koko joukko. Kukaan\nei ole kuitenkaan milloinkaan kutsunut häntä väärämieliseksi tai\naraksi. Ehkäpä muuan tyttönen, jonka sinisilmät ja pehmeä, etelämainen\nkielimurre eräänä päivänä saattoivat mr Masticia sulkemaan silmänsä\nhänen äitinsä epälailliselta \"vuorikasteen\" listaamiselta syrjäisessä\nmetsäkylässä, ja ehkäpä muuan espanjalainen _muchachito_ lempeine\nsinisilmineen, joka tavattiin St. Augustinen kadulla kaupittelemasta\nleimaamattomia sikareja viidestä centistä kappaleelta, ja jonka\ntullivirkamies päästi menemään antamalla lantin ja huomauttamalla \"myöt\nnoita vaaleita Havannoita liian helpolla, poikani\" -- ehkäpä nämät\nmolemmat pitivät häntä kilttinä ja helläsydämisenä miehenä. Mutta\nyleensä kun on kysymyksessä täysvoimaiset miehet ja uhma tullisääntöjä\nvastaan, on Tom Mastic oikea vainukoira eikä häntä peljästytä Georgian\nasukasten varmat pyssyt taikka Floridan salakuljettajain revolverit.\nHän ei varo väijytystä eikä salamurhaa, ei ota vastaan lahjomisia, ja\non sentähden raha-asiaintoimikunnassa suuressa arvossa.\n\nViiden tunnin kuluessa ei ole mitään tehtävää, ja mr Mastic antautuukin\nsiihen uutterasti. Hän on heittänyt jalkansa korkeammaksi pöydälle\nkuin kukaan muu gentlemanni kaupunginhotellin anniskeluhuoneessa,\nhän maistelee hitaammin groggiaan, hän imee tyytyväisemmin savun\nsikaristaan ja puhaltaa sen ulos suuremmissa ja pehmeämmissä\nrenkaissa kuin kukaan muu vieraista, hän syö iltasensakin erittäin\narvelevaisesti, vaikka hänellä on tapana kerskailla, että hän, jos\nniin on tarvis, voi heittää sisäänsä aterian ja vangita miehen\nkuudessakymmenessä sekunnissa rautatieaikaa.\n\nMutta kaikki tämä välinpitämättömyys katoaa vähää ennen yhdeksää --\nsilloin on Tom Mastic taaskin pirteä ja paikallaan.\n\nKun hän nousee Port Tampaan menevään junaan, vilkkuvat hänen pienet\nkärpänsilmänsä terävästi ja viekkaasti, ja hänen liikkeensä, jotka\novat muistuttaneet veturia, joka hitaasti puhkuen kulkee, ennenkun\nse on saanut täyden höyryn vireille, ovat nyt nopeat ja voimakkaat\nkuin täyttä vauhtia eteenpäin kiitävän, sadan tonnin pikajunaveturin.\nHänellä on sekä silmät että korvat avoauki kaikkea tarkkaamaan, mitä\ntapahtuu ympäristössä, sillä se nyt on Masticin periaate, että \"ei\nkoskaan tiedä, mitä saattaa napata.\" Tässä tarkoituksessa heittää\nhän tutkivia silmäyksiä ympäriinsä rautatievaunussa ja tarkastelee\nmatkustajia.\n\n\"Ei mitään huomattavaa tässä vaunussa, näyttää\", ajattelee hän, mutta\npian sen jälkeen aivan toisensa perästä astuu sisään kaksi paria, jotka\nvetävät hänen huomionsa puoleensa -- ensimäinen sen vuoksi, että he\novat kuubalaisia tai espanjalaisia, ja heillä voi olla jotain tekemistä\nmr Masticin tulevan toiminnan kanssa; toinen, nuori poika ja tyttö,\nsentähden, että tytön kauneus herättää hänen mielenkiintoansa, ja\njokin, mitä poika sanoo, kummastuttaa häntä.\n\nNämä molemmat istuutuvat vastapäätä mr Masticia.\n\nTyttö on noin seitsentoista vuotias, ehkä vielä nuorempikin, sillä\nhän kantaa vaaleata tukkaansa pitkänä selässä riippuvana palmikkona\nja hänen hameensa eivät ulotu alemmas kuin kengänvarsiin saakka, --\nseikka, joka miellyttää mr Masticia, sillä hän on kauniitten jalkain\nja jalanrintain suuri ihailija, ja tällä nuorella naisella on ihan\nkauneimmat, mitä hän koskaan on katsellut.\n\nPoika, selvästi tytön veli, on kahdeksantoista vuotta vanha\nmiehevän, päättävän näköinen nuorukainen, varreltaan jäntevä ja\nvoimakas. \"Yksi niitä, joista tuolla pohjan yliopistoissa tehdään\njalkapallotaistelijoita\", ajattelee salapoliisi, jonka tarkkaavaisuus\nnyt on kokonaan kiintynyt edessään olevaan nuoreen herrasväkeen.\n\nKuubalaisia tai Espanjalaisia voi hän myöhemmin tarkastella, ajattelee\nhän, jos niin tarvitaan, ja keskustelu nuoren tytön ja hänen veljensä\nvälillä kiinnittää melkein heti hänen huomionsa.\n\n\"Rex parkani\", naurahtaa tyttö, \"onko hän ollut koko päivän pahalla\ntuulella sentähden, ettei ole saanut sinisilmää tavallisessa\njalkapallo-ottelussaan?\"\n\n\"Me emme ole jalkapallosilla tähän aikaan vuodesta\", vastaa veli\nylenkatseellisesti. \"Jalkapallosillako huhtikuussa? Ei kukaan muu kuin\ntyttö eli ranskalainen voisi semmoista pukkia tehdä.\"\n\n\"No, voithan kostaa minulle lawntennis-kisassa kotona saarellamme\",\njatkaa tyttö hilpeästi. \"Miksi olet niin synkkämielinen aina siitä\nsaakka kun jätimme Palatkan? Onko se siksi, että sinun täytyy kulkea\neteläänpäin ja saattaa minut isän, kesän ja troopillisten saarien luo,\nkun sinä näytät ikäänkuin sinulla olisi perheenisän kaikki huolet\nniskoillani?\"\n\n\"Älä loruile roskaa!\" sanoo poika vihasesti. \"Tiedäthän, että minä se\nolen, jonka on pitäminen sinusta huoli, ja sinä et, totta tosiaan ole\nhelppo pitää kurissa.\" Hänen äänensä hiljenee kuiskaukseksi ja hän\njatkaa sisarensa korvaan: \"Etkö tiedä, että nuo espanjalaiset ovat\nseuranneet perässämme aina Jacksonvillestä saakka, luulen mä? Sinä\nkäytät sinisiä silmiäsi aivan liiaksi rajusti, rakas Gertie. Jonakin\nkauniina päivänä saat semmoiset torat, että aivan ällistyt.\"\n\n\"Minä en ole käyttänyt niitä ollenkaan\", vastaa syytetty,\npuheenaolevien silmien täyttyessä kyynelillä. \"En voi auttaa, että\nherrat tirkistelevät minua. Se ei ole minun vikani, mutta joka kerta\nkuin olen pistänyt nenäni ulos akkunasta jollakin asemalla, aina siitä\nsaakka kuin New Yorkista lähdimme, olet sinä minua torunut. Surkuttelen\nvaimoasi, kun kerran menet naimisiin -- sinusta tulee oikea Siniparta.\"\n\n\"Niin, jos nuo roikaleet vielä tänne tirkistelevät, niin annan\nheille kelpo selkäsaunan! Sinut on uskottu minun huostaani, muista\nse, ja minä, totta vie, toimitan tavaran vahingoittumattomana\nSmaragdisaarelle.\"\n\n\"Smaragdisaarelleko?\" kertaa tyttö. \"Ehkä isä tulee Key Westiin meitä\nkohtaamaan.\"\n\n\"Eipä, sitä hän ei teekkään\", vastaa veli lyhyesti. \"Etkös kuullut,\nettä minä sain häneltä kirjeen, jossa hän sanoo, ettei hän tule Key\nWestiin, vaan että hän ja Indra tekisivät jahdilla retken Miamiin ja\nPalm Beachiin, ja että, jos 'Lentokala' ei olisi meitä vastassa Key\nWestissä, minä luultavasti voisin saada siellä höyrypurren muutaman\nBalasco-nimisen espanjalaisen kautta.\"\n\n\"Aa, don Estrabon Balasco\", keskeyttää nuori neitonen. \"Hänhän se oli,\njoka oli omistajan asiamies ja möi Smaragdisaaren isälle.\"\n\n\"Niin oli\", sanoo poika. \"Ukko kirjoittaa, että jos tarvitsemme, saamme\nkyllä Balascolta lainata höyrypurrella kotiin tullaksemme. Sinne on\nvaan kaksikymmentä peninkulmaa, ja minä sinne kyllä pähkinänkuoren\nvoisin soutaa -- merihän täällä kuuluu olevan peilisileä.\"\n\nSen miehen mainitseminen, jonka luokse hänet on lähetetty, kiinnittää\nkahdenkertaisesti tullisalapoliisin huomion molempain nuorten\nkeskusteluun.\n\nNeljänkymmenen minuutin kuluessa, jotka junalta menevät Port Tampaan\nkulkiessa, saa hän tällä tavalla tietää, että heidän isänsä on George\nAlfred Vanstone, Newyorkilainen kauppias ja kapitalisti, joka\non asioista vetäytynyt pois ja vuosi sitten ostanut yhden niistä\npienistä saarista, mitkä ovat hajallaan Florida-lahdelmassa melkein\nyhtämittaisessa jaksossa Key Westistä Biscayne Bayhin, ja että hän\nsinne on rakentanut huvilan ja aikoo viettää kevätkauden tässä ikuisen\nkesän maassa, että miss [neiti] Ira Vanstone, talon vanhin tytär, on\nkaksikymmenvuotias nuori nainen, joka on ollut ylistetty kaunotar New\nYorkin hienoissa seurapiireissä ja nyt tullut Floridaan lepäämään\ntalven voitoista, että molemmista hänen edessään olevista nuorista\ntoisen nimi on Rex ja toisen Gertrud, että nuori herra selvästikään ei\npidä tästä kevätretkestä etelään, vaan mieluummin leikkaisi laakereita\nurheilukentillä, mutta että nuori neitonen taas on ihastuksissaan\npäästessään kasvatuslaitoksesta ja läksyistään. Myöskin että mr Rex\nTalbot Vanstone, samaten kuin useimmat samanikäiset nuorukaiset pitää\nitseänsä nuoremman sisarensa neuvojana ja holhojana ja on taipuvainen\nolemaan sangen ankara kaikkia naisellisen veikisteleväisyyden pieniä\nilmauksia vastaan.\n\nEnemmät huomiot keskeyttää junan huristaminen pitkän rantakäytävän\nyli ja pysähtyminen Etelä-Floridan radan pääteasemalle, missä sorea\n'Olivette'-laiva odottaa Key Westiin ja Havannaan [Key West on\nkaupunki Floridan niemimaan eteläisimmällä rannalla, Havanna on Kuuban\npääkaupunki] meneviä matkustajia.\n\nNoustuaan ylös ja pudistettuaan liehuilevia hameitaan pistää tyttö\npäänsä ulos ikkunasta ja puhkeaa nähdessään odottavan höyrylaivan\nsanomaan: \"Rex, minä pelkään niin!\"\n\n\"Mitä pelkäät? Noita kirotuita espanjalaistako?\" mutisee veli.\n\n\"En... kuin meritautia!\" sanoo miss Gertrud. Mutta sitten lisää hän\nkevyesti naurahtaen, vaikka siinä ehkä piilee hieman pelkoakin:\n\"No niin! Nyt tirkistelevät ne taas minua, nuo kuubalaiset! Ota\nmatkareppuni, Rex, jotta et voi nyrkkejäsi puristaa!\" Näin sanoen ja\nkiivaasti vetäistyään lyhyitä hameitansa saadakseen ne niin pitkiksi\nkuin mahdollisti, astuu nuori neitonen vaunusta veljensä seuraamana,\njolla on kädet liian täydet sateenvarjoista, pyssyn koteloista\nja muista matkakapineista, jotta hän voisi saada aikaan muita\nvihanosoituksia kuin suuttuneen silmäyksen.\n\nSalapoliisin seisoessa paikoillaan ja seuratessa molempia nuoria\nsilmillään, kulkevat nuo kaksi miestä, jotka ovat antaneet aihetta\nGertien viime sanoihin, kiirehtien hänen ohitsensa, ja Mastic kuulee\nmuutamia sanoja, jotka saavat hänen hytkähtämään: \"_Diablo!_ Nämät ovat\nkaksi niin sanottua viatonta, jotka tahtovat salata rikoksen Espanjaa\nvastaan.\"\n\nNopeasti kuin salama on salapoliisi kääntänyt huomionsa nuoruudesta\nja kauneudesta pariin niin ruokottomia lurjuksia kuin hän koskaan on\nnähnyt, näöltään hyvin Espanjalaisia, likaisia, sipulilta haisevia ja\nolennoltaan jotensakin maantierosvon tapaisia.\n\nAmmattimaisella vaistolla tarkastelee hän heitä pikaisesti, etsien\njotakin huomattavaa tuntomerkkiä, ei heidän ulkonäössään kokonaan,\nsillä se johtaa usein kummallisiin erehdyksiin, vaan jotain erityistä\nmerkkiä, josta hän heidät vastakin tuntisi.\n\nEnsimäisessä ei Mastic löydä mitään sellaista tuntemismerkkiä, kun\ntämä kulkee hänen ohitsensa vaunuista ulos, mutta toisella, joka on\npitempi ja rakenteeltaan tavattoman voimakas, on onneksi, mitä hän\nhaluaa. Tämän oikea korva on paljoa suurempi kuin vasen ja törröttää\npäästä suurena punaisena, kiiltävänä ja ryppyisenä. Mutisten: \"tuon\nespanjalaisen paisuneen korvan tunnen milloin tahansa\", kokoaa Mastic\nsiis matkatavaransa, joita ei ole paljon, ja seuraa heidän jäljessään\nvaunuista ulos.\n\nJunasillalla huomaa hän, että amerikkalainen poika ja tyttö ovat\nkadonneet -- he ovat luultavasti suoraan menneet laivaan.\n\nMolemmat miehet, jotka ovat vetäneet hänen huomionsa puoleensa,\nkuiskivat espanjaksi keskenään, ja kun Mastic ei ole kylläksi\nperehtynyt tähän kieleen ymmärtääkseen sitä sivusta kuullen,\nmenee hän verkalleen laivaan. Siellä odottaa hän, kunnes molemmat\nEspanjalaisetkin tulevat maaporrasta myöten, ja huomaa silloin, että\nniilläkin on piljetit Key Westiin, ja että tuo omituisella korvalla\nvarustettu kutsuu toista Pabloksi ja itse nimeltään on Juan.\n\nKello on nyt kymmenen illalla; irroitettuaan kiinnitysköytensä höyryää\nmatkustajalaiva Tampalahdelmaa pitkin ja ulos aavalle Meksikonlahdelle;\nniin kääntyy se etelään päin ja suuntaa kulkunsa suoraan Key Westiin\npitkin pitkää Floridan rannikkoa koralliriuttoineen, luotoineen ja\npikku saarineen.\n\nVarmana, ettei mitään tärkeää voi tapahtua yön kuluessa menee\nsalapoliisi hyttiinsä ja herää aamulla ulkona kesäisen sileällä\nmerellä, tyynellä kuin sisäjärven vesi, ja jonka ainoat väreet\nsyntyvät nopeasti kiitävän Olivetten pyörivien propellien\nvaikutuksesta.\n\nAamiaisella laittaa mr Mastic, että hän saa paikan amerikkalaisen pojan\nja tytön vieressä, mutta hän ei saa heidän keskustelustaan mitään\nenempiä tietoja, kuin mitä oli saanut jo edellisenä iltana, paitsi että\nheidän isällään on, lukuunottamatta joitakuita pikku purjeveneitä,\nmyöskin suuri höyry huvijahti.\n\n\"Onpa oikein hävytöntä\", nurisee poika, \"että Indran piti päistikkaa\nsaada 'Lentokala' tuolle huviretkelle Palm Beachiin, juuri kun me\ntulemme kotiin. Eikö hän saanut kyllikseen seuraelämästä New Yorkissa\nviime talvena?\"\n\n\"Kyllä tiedän, miksi hän tahtoisi mennä sinne\", nauraa Gertrud: \"meidän\nBillymme on kait Poncianassa hotellissa.\"\n\n\"Meidän Billymme kuuluu olleitten ja menneitten joukkoon\", muistuttaa\nRex; \"Indra antoi mr William Arthur Severancelle eropassit kaksi\nkuukautta sitten. Billy suuttui ja matkustelee nyt terveydekseen.\"\nPojan muoto muuttui ajattelevaksi, ja hän jatkaa: \"Minun mielestäni\non Indra käyttäytynyt kuin pöllö. Billy Severance oli siivoin poika,\nminkä koskaan olen tuntenut -- ja niin antelias sitten! Olisitpa nähnyt\npäivälliset, jotka hän tarjosi minulle eräänä iltana Unioni-klubissa.\nHän ei koskaan väsynyt miettimään, mikä minua huvittaisi. Olen usein\nluullut, että hän oli minuun rakastunut.\"\n\n\"Se oli siksi, että hän oli Indraan pikiintynyt, sinä itserakas poika\",\nvastaa miss Gertie. \"Mutta minusta on hirmuisen ikävä, että Indra\nantoi hänelle rukkaset. Billymmehän laittoi aina mitä rattoisimpia\njoululahjoja ja somimpia pääsiäiskortteja. Minä juuri rupesin\npelkäämään, että jotain oli hullusti, kun en kolmeen viikkoon saanut\nmitään. Miksikä Indra heitti Billyn sikseen?\" puhkeaa hän melkein\nuhkaavasti sanomaan!\n\n\"Luulevaisuutta!\" sanoo Rex lyhyesti.\n\n\"Luulevaisuutta? Indrako luulevainen?\" huudahtaa Gertie ja aukasee\nepäilevänä silmänsä seljälleen.\n\n\"Eipä, Billy se oli Othellona\", vastaa poika. \"En oikein tunne\nyksityisseikkoja, mutta luulen, että se koski tuota von Stanep-pöllöä\nsaksalaisessa lähetyskunnassa -- häntä, joka tanssi kotiljongia niin\nhyvin, venäläiseen tapaan -- juuri kuin hyppiminen. Tiedäthän, että\nIndra ei ole tottunut kuulemaan läksytyksiä... Billy Severance nuhteli\nhäntä vakavasti -- ja hehän eivät olleet vielä kunnollisesti kihloissa,\nvaan olivat vasta tulemaisillaan. Ensi kerralla kun Billymme tuli\nvieraisille Indra 'ei ollut kotona.' Hän tuli taas, ja miss Vanstone\nedelleenkin oli ulkona. Hän pistäysi kolmannen kerran, ja miss Vanstone\nei ollut vieläkään tullut kotiin. Silloin oli William Arthur Severance\nmatkustajain joukossa ensimäisellä Eurooppaan menevällä höyrylaivalla.\nKuukautta myöhemmin tuli hän takaisin, mutta häntä ei koskaan meillä\nnäkynyt, ja silloin -- silloin luulen Indran alkaneen katua. Se oli\nvarmaankin ensi kerran koko elämässään. Hän on ollut niin tottunut,\nnäetkös, että kaikki ovat häneen ihastuneet, ettei ymmärrä antaa\narvoa onnelle, kun se tulee. Tiedätkö, mitä klubissa väitettiin hänen\nBillylle sanoneen. Niin, että hänen pitäisi alkaa tehdä työtä!\"\n\n\"Tehdä työtä\", puhkeaa Gertie hämmästyneenä sanomaan. \"Mutta\nBillyllähän on rahoja kasottain.\"\n\nNiin on! Mutta niin juuri oli Indra hänelle sanonut, -- että hänen\npitäisi alkaa tehdä työtä... ryhtyä johonkin -- tulla joksikin. Onpas\nsiivoa sanoa miehelle, joka on oikein miesten mies ja niin monta\nkertaa voittanut rekordin pallosilla ja kilpasoudussa, ja joka taitaa\najaa nelivaljakkoa kuin kukaan, ja joka voisi olla yhtä taitava\nasianajaja kuin Joe Choate, sanotaan, jos vaan olisi viitsinyt tutkia\nlakitiedettä, mutta sitä hän ei ole. Ja sellaiselle miehelle väitetään\nIndran sanoneen, että hänen pitäisi alkaa _tehdä työtä_! Siitä voi\noikein voida pahoin ja Rexin kasvot selvästi näyttivät hänen tunteensa.\n\n\"Muuten tiesi meidän Billymme tarkoin, minkälaisista namusista minä\nparhaiten pidin\", säestää miss Gertie ja lisää huoaten, muistellessaan\nkadotettuja namusiansa: \"Indra on todellakin menetellyt oikein\nperkityperästi. Kyllä minä kerran asian isälle selitän. Hän antaa\nIndran liiaksi saada tahtonsa täytetyksi.\"\n\n\"Niin, me olemme kaikki lelliteltyjä lapsia\", nauraa Rex. \"Mutta\nmennään nyt kannelle vähän liikkumaan. Tunnen, että tarvitsen liikettä\nnyt, kun en itseäni enään harjoita.\"\n\nSamassa kun molemmat nuoret nousevat pöydästä, lopettaa salapoliisi\naamiaisensa ja menee myöskin kannelle viettämään laiskehtivaa,\nuneliasta, troopillista päivää; hän ajattelee nimittäin älykkäästi,\nettä molemmat espanjalaiset, jotka nousevat ylös puolenpäivän aikaan ja\nselvästi eivät ole tuttuja kenenkään matkustajan kanssa, huomaisivat\njokaisen vakoilemisyrityksen.\n\nSen vuoksi ei hän huoli pitää heitä silmällä, vaan mutisee: \"Arvelen\nasian kyllä Key Westissä kehittyvän\", sekä antautuu Tampassa ostamansa\nromaanin lukemiseen.\n\nHyvän päivällisen jälkeen huomaa hän itsensä vahvistuneeksi,\nelvystyneeksi ja valmiiksi mihin tahansa, mikä voi sattua, kun laiva\nkolmen seuduissa lähenee Key Westiä.\n\nOlivetten kannelta näyttää tämä paikka kauniilta kaupungilta, jossa on\nkaksi- tai kolmekymmentä tuhatta asukasta, ja jonka etusivu viettää\nFloridasalmen sinivesiin päin ja muita sivuja kehystää mitä vihrein\ntroopillinen kasvullisuus. Tänä ehtoopäivänä on sillä hiljainen,\nrauhallinen asioimismainen ulkonäkö, ja vaikka ulkopuoleltaan\nespanjalainen ja sydämeltään kuubalainen, on se sen kautta jyrkkänä\nvastakohtana Havannalle, joka vaan sata peninkulmaa eteläänpäin,\nsaman tyynen meren rannalla, nyt vaikeroi Weylerin [Weyler oli\nespanjalaisten ylipäällikkö Kuubassa] verestä tiukkuvassa kädessä, ja\njonka kadut ovat peljästyneitä kaupunkilaisia tulvillaan ja vankilat\nkuolemaisillaan olevia valtiollisia vankeja täpötäynnä. Mutta Key\nWest onkin vapaan Amerikan tähtilipun turvassa, kun taas Havannan yli\nliehuu Espanjan lippu, Alban [julmuudestaan tunnettu Alban herttua oli\nvv. 1507-1573 Espanjan ylimaaherrana Alamaissa vapaussodan aikana\nespanjalaisia vastaan] keskiaikaisen raakuuden vertauskuva, mikä\nyhdeksännellätoista vuosisadallamme on taas henkiin herännyt yhtä\njulmasti verenhimoisena ja yhtä ryöstönhaluisena, kuin silloinkin kun\nsen kolmesataa vuotta sitten espanjalaisen armadan [armada oli nimenä\nlaivastolla, jonka Espanjan kuningas Filip II v. 1588 lähetti Englantia\nvastaan, mutta joka kokonaan joutui häviöön] häviö ja Hollannin\ntasavallan syntyminen hautasivat alleen.\n\nNähtävästi välittämättä Havannan suruista Golfivirran [Golfiksi\nsanotaan merenvirtaa, joka lähtee Meksikon lahdesta ja kulkee\nkoilliseen poikki Atlannin valtameren] tuolla puolen, sijaitsee siinä\nKey West iloisena ja hymyilevänä haalean merituulen henkäyksissä. Sen\nkadut ovat täynnä ihmisiä, jotka työskentelevät rauhallisissa toimissa.\nPesusienen pyytäjät tyhjentävät veneitään, höyrylaivat purkavat\ntupakkilastejaan laiturille, troskia ajelee katuja pitkin, ja\nsähkölamput syttyvät ja loistavat troopillisessa hämärässä kuni\njättiläismäiset tulikärpäset.\n\nMutta kaikki tämä ei vedä mr Masticin tarkkaavaisuutta missään\nsuuremmassa määrässä puoleensa Olivetten liukuessa Plantagelaiturin\nvierustaa pitkin. Hän on nähnyt kaupungin monta kertaa ennen\najellessaan tupakin salakuljettajia takaa tässä osassa Floridaa. Sen\nPanamahattuisen väestön vallitseva espanjalainen leima, sen sivukatujen\nkuubalainen ulkonäkö, sen neekerikuskit Espanjalaisine mongerruksineen\nja typerine naamoineen ovat kaikki hänelle tutut.\n\nTällä hetkellä jakaa hän huomionsa amerikkalaisten ja kahden\nespanjalaisen kesken, jotka selvästi ovat heitä seuranneet.\n\nÄkkiä puhkeaa Rex Vanstone sanomaan: \"Katsos, Gertie! Tuossa se on! --\n_Lentokala_! Ja hitto soikoon, eikö sillä ole höyry vireillä! Meillä on\nonni! Me olemme jo tänä iltana Smaragdisaarella perillä!\"\n\n\"Ehkä isä tai Indra on laivassa\", huudahtaa miss Gertie ja lentää\nkannen yli; veli jäljessä.\n\nNuorten kiihkeitten eleitten ohjaamana havaitsee mr Mastic satamassa\nolevien alusten joukossa komean pleasurejahdin, kylläksi suuren\nvoidakseen mukavasti purjehtia näissä tyynissä kulkuvesissä, mutta\ntuskin kylläksi vahvan pitkälle valtamerimatkalle. Se on noin\nsata viisikolmatta jalkaa pitkä, makaa syvästi vedessä, sillä on\nkevyt, norea, valkoiseksi maalattu runko ja nähtävästi voimakas\nkone. Ruokasali keskellä laivaa ja ohjaushytti heti heti sen\nedessä kohoutuvat miellyttävästi lumivalkoiselta kannelta, jonka\ntakaosaa peittää vaalea, rantuinen aurinkoteltta. Peräpeiliin on\nmaalattu _Lentokala_, ja kokkaa koristaa kaljoonikuva, kuvaava\ntätä päiväntasaajaseutujen kulkuvesien sievää pikku asukasta.\nKokonaisuudessaan on jahti sangen mukava alus, ja huomatessaan sen\nsuuret propellit lyhyen, täyteläisen savutorven ja koneelle annetun\nrunsaan tilan päättää salapoliisi, että sen täytyy kauniilla säällä\nkulkea vähintäin viisitoista solmuväliä.\n\nSalapoliisin tehdessä näitä havannoita ovat molemmat sisarukset\ninnokkaasti puhelleet.\n\n\"Rex\", huutaa miss Gertie, \"luuletko, että isä olisi laivassa?\"\n\n\"Sinä et juuri käsitä laivoista mitään!\" pilkkaa hänen opastajansa.\n\"Kuinka isä voi olla Lentokalassa, kun omistajan lippu ei ole\nnostettuna?\"\n\n\"No niin, joku laivassa kaikissa tapauksissa on\", vastaa nuori tyttö.\n\"Olen varma, että he minut havaitsevat. Katsoppas, tuossa lähtee vene\nliikkeelle! Sinä et juuri käsitä laivoista mitään, Rex! Olen varma,\nettä se on isä.\"\n\n\"Varma, että se on isä?\" matkii nuori Vanstone nauraen. \"Onko isällä\nhiilenmusta tukka ja mustat viikset? Ei kait vaan ukko ole alkanut\nvärjätä harmaita kutriaan?\"\n\n\"Oo, Rex, se olisi hirveätä! Värjätty tukka merkitsisi tulevaa\näitipuolta, ja sinä tiedät, ettei Indra enkä minäkään voisi semmoista\nsietää.\"\n\n\"Noo, tällä kertaa voit olla tyyni\", nauraa poika, \"sillä tukka ei ole\nvärjätty, ja tuo roikale, jonka näemme, on espanjalainen, jolleivät\nsilmäni minua petä.\"\n\nJa uudestaan silmäten lähenevää venettä, joka nyt on melkein aivan\nvieressä, lisää hän: \"Kuka hiisi se saattaa olla?\"\n\nSen saa hän pian tietää. Valkoiseen Panamahattuun ja keveään\ntroopilliseen pukuun, jolle punanen, vyötäryksen ympäri taiteellisesti\npoimiteltu silkkivyöhyt antaa raakamaisen vivahduksen, puettu herra\ntulee maaportaiden yli, joka nyt yhdistää höyryaluksen laituriin, ja\nhänen sanottuaan pari kiireellistä sanaa kapteenille, lähenee tämä\nmolempia nuoria amerikkalaisia ja sanoo: \"Mr ja miss Vanstone, sallikaa\nminun esitellä don Estrabon Balasco, joka on kysynyt teitä!\"\n\n\"Ah, olen ihastunut huvista\", huomauttaa espanjalainen kumartaessaan\nkohteliaasti maailmanmiehen tavoin. \"Teidän isänne kirjoitti, että\nte ehkä tarvitsette minun höyrypurttani, mutta onneksi on teidän oma\njahtinne täällä. Minä olen rohjennut... tarkastaa sitä.\" Hän kenties\nhieman epäilee viimeisiä sanoja lausuessaan. \"Se on täysin selvä\nSmaragdisaarelle lähtemään.\"\n\nTämän tapahtuessa tutkii Mastic herraa, jonka luo hänet on lähetetty\nKey Westiin, ja jonka hän jo ulkonäöltä tuntee. Hän huomaa, että\nEstrabonilla on tummat salamoivat silmät ja hyvin mustat viikset, että\nhän on hoikka, mutta vahvarakenteinen ja hänellä on tuota notkeaa,\nmutta miellyttävää somuutta, joka on kastilialaiselle rodulle\nomituinen, etenkin kun sitä on oleskelu troopillisissa maissa\nhervaissut ja veltostuttanut.\n\nSeñor [herra] Balasco on, ulkomuodosta päättäen, tuskin\nkolmenkymmenen vanha, mutta nuoruudestaan huolimatta yksi suurimpia\nsikaritehtailijoita Key Westissä, missä hänen tehtaansa hallussa on\nsuuri tontti pääkadulla ja hänen tehdasmerkkinsä on hyvin tunnettu\nja hänen liikkeensä nähtävästi yhtä laaja kuin kenenkään tässä\nkaupungissa, joka etupäässä harrastaa sikareja, sikaretteja,\npesusieniä ja kuubalaista isänmaanrakkautta.\n\nMasticin tarkkaan häntä tarkastellessa puhelee espanjalainen vilkkaasti\nmolempain nuorten kanssa.\n\n\"Niinmuodoin olette te señorita [herrasnainen, rouva tai neiti]\nVanstone\", sanoo hän kääntyen Gertien puoleen! \"Olette kait tulleet\nFloridaan, arvelen, lepäämään kaikkien New Yorkin huvien jälkeen.\"\n\nSeñorin silmäys ja käytös ilmaisevat kunnioitusta. \"Hän pitää minua\nnuorena daamina\", ajattelee tyttö ihastuneena ja kiinnittää parin\nkiitollisia silmiä häneen.\n\nMutta nämä melkein kyynelöityvät, kun Rex poikamaisen vilpittömästi\npuhkeaa sanomaan: \"Oo, älkää pitäkö häntä Indrana -- se olisi kauhea\npukki. Ja älkää tuomitko Indraa meidän mukaamme. Indra on aivan eri\nluokka yksinään.\"\n\n\"Oo, Rex, kuinka voit niin sanoa?\" mutisee Gertie rukoilevasti. \"Indra\non vaan kaksi vuotta minua vanhempi.\"\n\n\"Kaksi vuotta ja yksitoista kuukautta\", sanoo nuorukainen\nmatemaattisella ja julmalla tarkkuudella.\n\nMutta Balasco on taitava maailmanmies, ja vaikka hän salaa hymyilee\nsisarusten pikku riidalle, tekee hän valtioviisaasti siitä lopun\nvirkkamalla: \"Tulkaa tätä tietä. Minä osoitan teidät veneesenne,\nseñorita Gertrud. Laiturilta vedenpintaan on muutamia portaita.\nMinä olen tarkastellut Lentokalaa ja huomannut, että se on hyvin\nnopeakulkuinen; kolmessa tunnissa olette te isänne sylissä. Hänelle\ntoivon teidän vievän syvimmän kunnioitukseni. Jonakin päivänä, ehkä\npian -- mr Vanstone on minua kutsunut -- saan ehkä kunnian tehdä teille\nkaikille tervehdyskäyntini viehättävällä Smaragdisaarella.\"\n\n\"Se on oleva hauskaa\", mutisee miss Gertrud Balascon saattaessa\nhäntä maaportaan yli hidalgon kohteliaalla arvokkaisuudella, ja\ntullivirkamiehet, joilla ei ole mitään enempää tehtävää, seuraavat\nheitä höyryaluksesta.\n\nMastic, joka välinpitämättömästi katselee heitä, tulee sillä aikaa\nkahteen johtopäätökseen. Ensiksikin, että on tapahtunut jotain, joka\non saattanut miss Indra Vanstonen äkkiä lykkäämään eli aivan sikseen\njättämään huviretken Palm Beachiin, koskapa Lentokala nyt on Key\nWestissä, ja toiseksi, että Balasco on syystä tai toisesta käyttänyt\ntätä tapausta tarkastaakseen aluksen.\n\nMutta äkkiä salapoliisi herää mietteistään. Hänen ympärillään\naaltoilee ihmisjoukko, joka tavallisesti tunkeilee laiturilla jonkun\nFlorida-aluksen saapuessa -- pesusienen pyytäjiä, satamajätkiä,\nkaupunkilaisia, syntyperältään enimmäkseen Kuubasta, matkailijoita,\njotka viettävät pari troopillista päivää tuolla ihanalla troopillisella\nsaarella, sikaritehtailijoita, polttaen välttämättömiä sikarejaan,\nkauniita, tummasilmäisiä Espanjalaisia tyttöjä eri sikaritehtaitten\npakkausosastoilta, sekä tavallinen läjä neekereitä ja neekerisikiöitä,\njotka täydentävät tämän kaupungin väestön, jossa on jos jonkin värisiä\niholtaan -- valkoisia, keltaisia, shokolaadinruskeita ja mustia, mutta\nenimmäkseen mustia.\n\nTästä joukosta kuuluu aivan salapoliisin takana muutamia sanoja, jotka\npanevat hänet säpsähtämään:\n\n\"_Caspita!_ Don Balasco kietoelee mustekalakäsiään noitten kahden\npienen Espanjaa vastaan juonittelijan ympäri!\"\n\nThomas Duff Mastic on varma siitä, että ääni on toisen\nrautatievaunuissa olleen espanjalaisen. Hän ei kuitenkaan suoraapäätä\nkäänny ympäri, vaan katselee välinpitämättömästi venettä, jota kaksi\nrotevaa jahdin kansimatroosia soutavat pois don Balascon viipottaessa\njäähyväisiä nuorille anerikkalaisille ja huutaessa, että hän lähettää\nheidän matkatavaransa heidän jäljestään neljännestunnin kuluessa.\n\nMastic kääntyy nyt nopeaan ja näkee edessään mahtavakorvaisen\nEspanjalaisen. Hänen vieressään seisoo hänen toverinsa rautatieltä.\nPuoli minuuttia myöhemmin kiiruhtaa don Balasco kevein askelin jälleen\nlaiturille, sekoittuu väkijoukkoon ja aikoo nähtävästi ryhtyä nuoren\nVanstonen ja hänen sisarensa matkatavarain lähettämiseen.\n\nSamassa menee tullisalapoliisi hänen luokseen ja sanoo: \"Don Estrabon\nBalasco, luulen minä. Minut on raha-asiain toimituskunta määrännyt\nteidän luoksenne.\"\n\nVaikka tämä ilmoitus tehdään puoliääneen, näyttää se sikaritehtailijaan\nvaikuttavan sähköiskun tavoin. Hän kalpenee ja kuiskaa: \"Ymmärrän,\nmutta älkää puhutelko minua julkisesti -- se voi koskea henkeäni.\nTulkaa kotiini luokseni kaikessa hiljaisuudessa kahdeksan aikaan\nillalla.\"\n\nVastausta odottamatta rientää señor Balasco taas laivaan ja alkaa\ninnokkaasti kysellä perämieheltä, eikö hän saisi nuorien\namerikkalaisten matkatavaroita heti maalle viedyiksi.\n\nSalapoliisi katsoo hänen jälkeensä ja ajattelee: \"Tulimaista, sepäs\noli odottamatonta! Tuo herrasmies on petturi kuubalaisia kohtaan ja\npelkää henkeänsä. Senpä tähden minut onkin määrätty hänen luoksensa.\"\nSitten repii hän äkkiä tukkaansa seuraavan arvoituksen johtuessa hänen\nmieleensä: \"Mitä tuhatta tuolla suorasuisella amerikkalaisella pojalla\nja hänen sievällä pikku sisarellaan on tekemistä Espanjaa vastaan\nsuunnattujen salahankkeitten kanssa?\"\n\n\n\n\nToinen luku.\n\nSikaritehtailija Key Westissä.\n\n\nTälle ongelmalle ei mr Mastic heti löydä ratkaisua näytellessään\nhuolimattoman näköisenä matkailijaa ja pannessaan merkille, että\nLentokala lähtee saaren eteläisen niemen ympäri ja edelleen itäänpäin.\n\nKoska hän ei pidä julkisuudesta Russel Housessa, menee hän syrjäiseen\nja vaatimattomaan hotelliin ja asettuu sinne ilmoittaen nimekseen\nRobert Johnson ja julistaen emännälle, että hän oli tullut sinne\nkatsomaan, voisiko hän hankkia joukon huokeita pesusieniä pohjoisille\nmarkkinoille.\n\nSen tehtyään jättää Mastic matkatavaransa sinne ja ryhtyy aikaa\ntappamaan ajelemalla ympäri kaupunkia yhdessä Key Westin kiitetyistä\nhuokeista ja huonohoitoisista troskista. Kuski on yhtä vanha kuin\nhuonoruokkoinenkin neekeri, jonka kieli kumminkin on liukas ja\nliikkuva, vaikka hänen jäsenrikkoinen hevosensa joskus osoittaa\nempimätöntä taipumusta olla paikaltaan hievahtamatta. Matka on maksava\nainoastaan viisikolmatta centtiä, niin että Mastic katsoo itsellään\nolevan varoja pikku juomarahaksikin.\n\nTällä ajoretkellä hämmästyy salapoliisi taas nähdessään, kuinka suuri\nEstrabon Balasco & C:on sikaritehdas näyttää olevan, ja koettaessaan\nsaada kuskiaan puhelemaan paikallisista olosuhteista saa hän tietää don\nEstrabonin yksityisasunnon osoitteen sekä pari muuta tärkeänlaista\ntietoa.\n\n\"Onpas tuo Balascon tehdas koko suuri\", huomauttaa hän huolimattomasti\ntroskan täristessä sen suuren rakennuksen ohi.\n\n\"On, massa\" [= herra], vastaa neekeri, joka päinvastoin kuin Key Westin\ntavalliset mustat, on puoleksi amerikkalainen. Rotunsa tavallisella\noppivaisuudella on hän omistanut itselleen jonkun verran luontoperäistä\nkuubalais-isänmaanrakkautta, sekoitettuna suurella määrällä\nepäkieliopillista espanjalais-siansaksaa. \"Don Estrabon on suuri massa\ntässä kaupungissa. _Mucho grande_! Hän on yhtä viekas kuin yankee,\n[yankeeksi sanotaan Yhdysvaltojen pohjoisosien asukkaita] _sabe_!\"\n\n\"Viekas kuin yankee? Tekeekö hän parempia sikareja kuin muut hidalgot\nnäillä seuduin?\" kysyy Mastic.\n\nVastaus, jonka hän saa, kummastuttaa häntä.\n\n\"_Diablo_, siinä juuri on hänen viekkautensa! Täytyy olla _tabaco_\ntehdäkseen cigarros. Toiset, ne eivät saa _tabaco_. Don Balasco hän saa\n_mucho... mucho tabaco_!\"\n\n\"Ollakseen isänmaanystävä tuntuu Balasco erittäin hyvin tulevan toimeen\nespanjalaisten virkamiesten kanssa\", ajattelee Mastic ivallisesti\nhymyillen, Sitten kysäsee hän: \"Don Balascohan on isänmaanystävä, Cuba\nlibre, vai?\"\n\n\"On, hän on oikea kuubalainen: hän saa _mucho tabaco_ Habanasta\", lisää\nneekeri, ikäänkuin nämät molemmat asiat seuraisivat toisiaan, vaikka\nsalapoliisi pitää, että se on jotenkin kummallinen yhdistys.\n\nAjelemisen jälkeen huomaa Mastic pikku hotellissa, että kaikki ovat\nyhtä mieltä Balascon alttiudesta Kuuban asialle.\n\nAterialla teroittaa sitä hänelle sikarityömies, joka istuu hänen\nvieressään ja vastaukseksi tullimiehen kysymyksiin sanoo: \"Niin,\ndon Estrabon on _Cuba libren_ uskollinen ystävä. Hänellä ei ole\npalveluksessaan ketään muita kuin saarelta maanpakoon ajettuja --\nisänmaanystäviä, jotka antavat osan viikkopalkastansa hyvän asian\nedistämiseksi. Yhtenä näistä kunnioitan häntä. Espanjan vihollisille\nolisi kova isku, jos hänen tehtaansa täytyisi sulkea ja hänen\nkuubalaiset sikarityömiehensä joutuisivat palkattomiksi. Huomaten\ntämän, on don Balasco sotapäällikön rohkeudella ja yankeen viisaudella\nryhtynyt sellaisiin toimenpiteisiin, että hänen tupakkivarastonsa päivä\npäivältä lisääntyy, kun toiset suuret tehtailijat täällä tuskin saavat\nainoaakaan lehteä käsiinsä.\"\n\nNäiden ajatusten valtaamana menee salapoliisi määräystensä mukaisesti\nkahdeksan aikaan don Balascon huvilaan, joka on eräällä syrjäkadulla\nbanaanien, palmujen ja kookospähkinäpuiden keskellä ja näyttää mitä\nsuloisimmalta rauhalalta.\n\nHuvila on puinen, valkeaksi maalattu ja sillä on leveät verannat ja\nvihreät venetsialaiset akkunavarjostimet. Se on ulkoasultaan kokonaan\namerikkalainen, eikä espanjalainen, vaikka riippumatto heiluu\nverannalla ja vihjaa päivällisunista trooppisessa kuumuudessa.\nPääkäytävällä on sähkösoittokello, jota koskettua musta palvelija avaa\noven ja osoittaa Masticin arkihuoneeseen.\n\n\"Don Balascoa pidättävät nyt muutamat herrat ruokasalissa. Minä\nannan hänelle nimikorttinne samalla\", sanoo musta palvelija vietyään\nsalapoliisin sisään.\n\n\"Minulla ei ole nimikorttia mukanani\", on tämän vastaus, \"mutta\nolkaa hyvä ja sanokaa herralle, että henkilö, jonka kanssa hän sopi\nyhtymisestä kahdeksan ajoissa, on täällä. Hän kyllä ymmärtää.\"\n\nPalvelijan poistuttua katselee tullivirkamies ympärilleen huoneessa\nja huomaa sen olevan sisustetun amerikkalaiseen tyyliin pohjoismaisen\nmukavasti ja etelämaisen vilvakkaasti, koska sen ikkunat viettävät\nsuoraan ulos leveälle pylväskäytävälle. Kynttiläkruunu levittää\nhäikäisevää valoa huoneeseen, ja sen valossa pistävät silmiin muutamat\nkauniit taulut ja jotkut kallisarvoiset esineet parissa pienessä\nvanhantyylisessä kaapissa. Salapoliisin tarkastellessa näitä viehättää\nhäntä, jolla on tarkka silmä naisellista ihanuutta huomaamaan, äkkiä\nmuutaman kaapin päällä komeissa kehyksissä oleva nuoren naisen\nvalokuva. Se on erinomaisen hienosti väritetty ja esittää tyttöä,\njolla on vaaleanruskea tukka, hymyilevät sinisilmät ja ihastuttava\nvartalo, minkä kauneus esiintyy täysin, nuori neitonen kun on soreaan\ntanssipukuun puettuna.\n\n\"Tulimmaista! Tuo ei olekaan mikään mustasilmäinen espanjalainen\nseñorita\", hymähtää Mastic itsekseen, sillä nuori nainen\nvalokuvassa näyttää empimättä amerikkalaiselta. Kasvonpiirteet ovat\nanglosaksilaiset, ja kasvonjuonteilla, vaikka ne ovatkin iloiset ja\nsäteilevät, on tuo päättäväisyyden ja itsenäisyyden piirre, joka on\nYhdysvaltojen tyttärille omituinen.\n\nSamalla aikaa kun salapoliisi tekee tämän havainnon, huomaa hän,\nettä sanoma hänen tulostaan on heti tehnyt vaikutuksen henkilöön,\njota hän hakee. Hän kuulee don Balascon pehmeällä kastilialaisella\näänellä sanovan ulkona eteisessä -- espanjaksi -- kieli, jota Mastic\npartioretkillään on hieman oppinut:\n\n\"Muistakaa, että olette sikarityömiehiä. Tulkaa ja pyytäkää työtä\ntehtaassani huomenna.\"\n\nTullivirkamies, jonka mielestä tämä on jotensakin omituinen kehoitus\nväelle, joka etsii paikkaa, heittää silmäyksen eteiseen ja näkee\nvaltavan korvan katoavan sisäänkäyntiovesta.\n\nSeuraavana silmänräpäyksenä tulee hänen isäntänsä häntä vastaan\nojennetuin käsin ja sanoo ystävällisesti äänellä, joka on niin\nhiljainen, että se on melkein kuiskaava: \"Toivon, etten ole antanut\nteidän odottaa, señor Mastic.\"\n\n\"Minä olen viettänyt ajan hyvin hupaisesti\", vastaa amerikkalainen,\njoka ei voi silmiään valokuvasta kääntää.\n\n\"Ah niin\", huomauttaa Balasco ja pitää valokuvaa valoa vasten. \"Hän on\nniin kaunis, että hänen täytyy viehättää jokaista miestä. Tahtoisin\ntietää, ken hän on.\"\n\n\"Ettekö tiedä, mikä hänen nimensä on?\" kysyy salapoliisi kummastuneena.\n\n\"Siitä ei ole minulla aavistustakaan\", vastaa espanjalainen keveästi\nhuoaten: \"Minä sain valokuvan aivan asioimismaisesti.\"\n\n\"Asioimismaisestiko?\"\n\n\"Niin, te ehkä tiedätte, että ammatissani on tavallista tehdä\nsikarilaatikkojen kannet houkuttelevammiksi kiinnittämällä\nniihin kauniitten naisten muotokuvia. Näyttelijättärille ja muille\nmuotikaunottarille on se puffia. Mutta teatterivarasto on melkein\ntyhjennetty, ja meillä on New Yorkissa asiamies, jonka toimena on\netsiä liikkeellemme sopivia uusien kaunottarien muotokuvia. Hän lähetti\nminulle tämän valokuvan, -- hän on arvattavasti tavannut sen jonkin\nvalokuvaajan luona, joka on tehnyt konkurssin tai muuten muuttanut\nvarastonsa rahaksi.\"\n\n\"Ja nyt se on luultavasti Estrabon Balasco & C:on tehdasmerkkinä\",\nhymyilee Mastic.\n\n\"_Por Dios_! Eipäs!\" puhkeaa espanjalainen sanomaan. \"Tämä ei ole\nsemmoisen naisen kuva, joka tahtoisi ihanuuttaan sikarilaatikon\nkannella näytellä. Minä olen antanut erään maalarin värittää sen ja\nihmettelen joskus, onkohan elävä alkukuva puoleksikaan niin viehättävä\nkuin muotokuva.\" Juurikuin innokasna muuttamaan keskustelualuetta\nalentaa Balasco sitten äänensä kuiskaukseksi ja huomauttaa:\n\"Tullinhoitaja on minulle ilmoittanut, että Yhdysvaltain hallitus on\nteidät lähettänyt luokseni. Tulkaa kanssani ruokasaliin, niin saamme\nasiasta tuumia sikarin ja viinilasin ääressä.\"\n\n\"Mielelläni otan sikarin ja viinin vastaan\", vastaa ujostelematon\namerikkalainen ja seuraa don Balascoa valaistun eteisen kautta\nhuvilan toisessa päässä olevaan huoneeseen. Täällä viekoittelevat\nuhkeat hopeakalut, tamminen veistoksilla koristettu bufetti ja\naterian jäännökset, joka paremmin olisi sopinut ruhtinaalle kuin\nsikaritehtailijalle, mr Masticin kummastuneena virkkamaan:\n\"Tulimaista!\"\n\n\"Te pidätte asunnostani\", huomauttaa Estrabon. \"Niin, ei se ole\nniin huono nuorellemiehelle Key Westissä. Sallikaa minun kestittää\nteitä espanjalaisella vierasvaraisuudella. Tässä viinissä --\" hän\nkaataa täyteen lasin -- \"on minulla kunnia juoda teidän ja korkean\npresidenttinne malja.\"\n\n\"Maljanne!\" vastaa Mastic ja tyhjentää sisäänsä jotakin, jota hän\nei voi kuvata, mutta joka tuntuu hänestä lienteämmälle kuin hienoin\nBourgogne ja suloisempimakuiselle kuin sokeripalmun mehu.\n\n\"Mitäs punssia tämä on?\" puhkeaa hän sanomaan tyytyväisesti maiskuttaen\nja syvään hengähtäen.\n\n\"Punssia? Por Dios! Se on Madeiraa vuoden 1850 sadosta -- lasiko\nlisää?\"\n\n\"Minä en kiellä\", vastaa salapoliisi. \"Otan vierasvaraisuutenne vastaan\nyhtä mieluisasi! kuin sitä tarjotaankin.\"\n\n\"Silloin toivon, että sikarini maistuvat teille\", virkahtaa don Balasco\nja tarjoaa tullimiehelle havannan, joka saapi tämän, pari kertaa\nkoetellen vetäistyään, selittämään: \"Hitto vieköön! Nämät ovat paremmat\nkuin ne sikarilajit, joita milloinkaan olen ottanut takavarikkoon,\nja kumminkin olen minä niitä ottanut jotakuinkin useita Floridan\nsalakuljettajilta.\"\n\n\"Ne ovat _Regalias Imperiales_, erityisesti Kuuban kenraalikuvernööriä,\nVenäjän tsaaria ja minua itseäni vasten valmistettuja\", huomauttaa\nespanjalainen, \"Teidän pitää koettaa tänä iltana nauttia niistä, sillä\nkenties ette saa koskaan enään tilaisuutta siihen, jollette vaan taas\ntule minun luokseni vieraisille.\"\n\n\"Silloin otan sanastanne kiinni\", nauraa Mastic. \"Te kait annatte\nanteeksi, mutta se on tapani\" -- ja hän täyttää taskunsa laatikosta.\n\n\"_Diantre_\", hymyilee Estrabon, vaikka hän näyttää hiukan\nkummastuneelta. \"Toivon, että osoitatte samaa intoa, kun on otettava\nkiinni roistot, joiden jäljille tahdon teidät päästää.\"\n\n\"Keitä ne ovat?\"\n\n\"Sen sanon teille pian, mutta ensin...\" Espanjalainen menee kiiruusti\nikkunaovien luo, avaa ne ja heittää varovaisen silmäyksen verannalle,\nsulkee ne ja laskee ikkunaverhot, menee sitten ovelle, jonka hän sulkee\nja panee salpaan, ja kuiskaa tullessaan tullivirkamiehen luo, joka\nvälinpitämättömästi on tarkannut häntä: \"Sekä teidän että minun henkeni\nvoisivat joutua vaaraan, jos joku kuuntelisi meitä. Nuo roistot eivät\nepäilisi uhrata ketä hyvänsä kirotulle asialleen.\" Espanjalainen puree\nvalkoiset, vahvat hampaansa yhteen viime sanoja lausuessaan.\n\n\"Mikä on lurjuksien nimi?\" kysyy salapoliisi kesken imasuja\nsikaristaan, jonka tuoksu tuntuu hänestä jostain Floridasaaresta\nlähtevältä tuulahdukselta ananaasien ollessa kypsymäisillään.\n\n\"Lurjukset, joita tarkoitan, ovat Kuuban puoluelaiset tässä kaupungissa\nja Floridassa.\"\n\n\"Sepä oli jotensakin kummallinen selitys kuubalaiselta\nisänmaanystävältä kuin te!\" sanoo Mastic nauraen.\n\n\"Kuubalainen isänmaanystävä -- pah!\" puhkeaa Estrabon sanomaan ja\njatkaa ivallisesti: \"Minä puijaan heitä -- saadakseni tietooni heidän\nsalaisuutensa!\" Silmänräpäyksen äänettömyyden jälkeen jatkaa hän\ntyynemmin: \"Mutta minun ja teidän välillänne, señor tullivirkamies,\nei voi olla mitään salaisuuksia -- minulla on päällikkönne sana,\nettä olette vaitelias ja luotettava. Mielelläni saatan teille puhua\nettä vihaan Kuuban kapinoitsijoita ja olen yksi Espanjan hallituksen\nasiamiehiä.\"\n\n\"Ah, sitten luulen ymmärtäväni teitä\", vastaa salapoliisi hitaasti.\n\"Teillä on vihiä matkueesta, joka varustetaan viemään aseita ja\nampumavaroja saaren kapinallisille. Arvaan tahtovanne, että usuttaisin\ntullialuksen tai amerikkalaisen sotalaivan heidän niskaansa -- jotain\nsamantapaista, jota koetin tehdä, kun oli kysymyksessä Kolme ystävää.\"\n\n\"_Diablo! Kolme ystävää_, niin. Jospa voisimme saada kiinni sen\naluksen! Emme täällä, jossa siitä vaan syntyisi oikeudenkäynti, farssi,\nilveily, mutta Kuubassa -- missä me voisimme hakata maahan järkiään sen\nkaikkine päivineen!\" huutaa espanjalainen verenhimoinen loiste silmissä.\n\n\"Sitä en epäile\", vastaa Mastic jurosti. \"Mutta nuo verilöylyt maksavat\nteille enemmän kuin tappionne. Ne ryöstävät teiltä Amerikan kansan\nmyötätuntoisuuden.\"\n\n\"_Caramba_! Mitä välitämme Amerikan kansan myötätunnosta niinkauan kun\nAmerikan valtio aluksineen auttaa meitä?\"\n\n\"Niin, luulen että olette meidän puolellamme!\" vastaa tullimies\nsynkästi. Ja jatkaa tuhahtaen, välttääkseen keskustelun: \"Parempi\nkäydä kauppaa ja lopettaa politikointi. Olen täällä valtion tehtävissä\nsuorittamassa velvollisuutta. Milloin luulette, että teillä on sopiva\nsyy loukata Yhdysvaltojen puolueetttomuutta näiltä osin?\"\n\n\"Se ei ole heti tarpeen täällä\", vastaa Don, \"mutta yksi saari noin 30\nmailia länteen täältä -- Smaragdisaari.\"\n\n\"Smaragdisaari!\" huudahtaa tullivirkailija. \"Taivas! sehän on George\nVanstonen koti. Hänen tyttärensä ja poikansa ovat siellä.\"\n\n\"Pyh! Tämä on ovela mies. Hän tuo viattoman perheessä mukanaan --\nloistava paikka, ananasplantaasi, kookospalmulehto, pitää ovensa auki,\nviihdyttää ystäviään. Mutta hän juonii lähettämällä vahingontekijöitä\nKuubaan; hän on Espanjan vihollinen.\"\n\n\"Millaista kauppaa luulet Vanstonen käyvän? Hän on amerikkalainen\nkauppias.\"\n\n\"Millaista kauppaa Yankee kauppias tekee? _Rahaa_!\"\n\n\"Mutta Vanstone on miljoonamies. Katsokaa vaan hänen pleasurejahtiaan.\"\n\n\"Oo, sepä se kepposen tekeekin!\" huudahtaa espanjalainen. \"_Caramba_!\nLuuletteko, etten tiedä, että hän on miljoonamies? Estääkö se\ntavallisesti koskaan yankeekauppiasta tahtomasta useampia miljoonia?\nHän on yankeekauppias, -- tiedättekö, mitä se on? Se on mies, joka\ntekee rahasta mitä tahansa. _Por Dios_! Minä tunnen heidät, minä.\nEivätkö muutamat heistä orjainvapautussodan aikana varustaneet salaa\npiirityslinjan murtajalaivoja -- ansaitakseen rahoja? Eivätkö suuret\njoukot heitä puijaa nyt tullikamarianne tavarain arvostelussa väärillä\ntavaraluetteloilla -- ansaitakseen rahoja?\"\n\nTätä syytöstä voi Mastic tuskin valheeksi väittää. Tullisalapoliisina\ntuntee hän yankeekauppiasten synnit liian hyvin. Sen vuoksi sanoo hän\nlyhyesti: \"Mitä syitä teillä on uskoaksenne, että mr Vanstone aattelee\nlähettää sissimatkueen Kuubaan?\"\n\n\"Niin, ensiksikin piilottaa hän huvilassaan kuubalaista upseeria,\nkuuluvaa Maceon esikuntaan, mikäli olen kuullut mainittavan. Toiseksi\non suuri varasto aseita, ampumatavaroja ja dynamiittia kätkettynä joko\nSmaragdisaarella tai jollakin aivan läheisellä saarella. Kun aika on\nkäsissä, saatetaan joukkue isänmaanystäviä Key Westistä, kuubalainen\nupseeri, piilotetut aseet ja höyry huvijahti yhteyteen, ja kymmenen\ntunnin kuluessa voivat nämä aseet olla Espanjan vihollisten käsissä\nveljieni ampumista ja maani autioittamista varten. _Santa Maria_!\nAatelkaapas sitä, _americano_! Aatelkaapa mitä on nähdä näitten\npetturien polkevan maahan suurinta valtakuntaa, minkä maailma on\nnähnyt, maailman ylväintä kansakuntaa.\"\n\nEspanjalaisen silmät salamoivat, ja vahva kiihtymys ilmestyy sekä hänen\näänenpainossaan että eleissään.\n\n\"Hyvä! Mitä tahdotte minun tekevän tässä asiassa?\" kysyy salapoliisi\nkarskisti ja ja puree poikki nenän vielä yhdestä Estrabonin\nverrattomia havannoita.\n\n\"Minä tahdon, että hankitte itsellenne veneen ja otatte selvän, missä\npiilotettu asevarasto on, niin että sen voi ottaa takavarikkoon. Tahdon\nmyöskin, että urkitte, kuka kuubalainen upseeri, joka nykyään oleskelee\nmr Vanstonen ja hänen perheensä luona, on, ja joko hän on loukannut\namerikkalaista puolueettomuutta, niin että vangitsemiskäsky voidaan\nhäntä vastaan antaa. Se asia täytyy teidän itse huolehtia. Tässä on\nrahoja menojenne korvaamiseksi.\"\n\n\"Yhdysvaltojen hallitus on kassanhoitajani\", selittää salapoliisi\nlyhyesti ja työntää pois tarjotun kullan.\n\n\"Niin, luonnollisesti! Teillä on oikein. Tehän olette suuren\npresidentin palkassa. Antakaa minulle raportti niin pian kuin\nmahdollista. Luuletteko voivanne toimittaa, mitä haluan?\"\n\n\"Aivan varmaan. Minä olen tutustunut Floridasaariin ja tiedän, kuinka\nniiden seassa on kulkeminen\", vastaa Mastic.\n\n\"Voinko luottaa teihin? On niin monta maamiehistänne, jotka ovat\nmyötätuntoisia noita koiria kohtaan, jotka tahtovat nöyryyttää\nEspanjaa. Joukko _americanos_ vihaa maatani?\" Viime sanat virkkaa hän\njotensakin alakuloisesti.\n\n\"Voitte luottaa minuun\", vastaa tullivirkamies varmasti. \"Mikä\nmyötätuntoisuuteni onkaan, niin olen Yhdysvaltojen hallituksen\npalveluksessa ja olen tekevä velvollisuuteni ruumiini viime\nveripisaraan ja kurkkuni viime hengenvetoon asti.\"\n\n\"Niin, niin, luonnollisesti voin luottaa amerikkalaiseen\", sanoo don\nEstrabon. \"Te kylmäveriset amerikkalaiset ette koskaan anna\ntunteittenne voittaa velvollisuuttanne.\"\n\n\"Emme usein\", vastaa salapoliisi nauraen, \"mutta kun sen teemme, olemme\nanthraciitin kaltaisia, vaikeita sytyttää, mutta vaikeampia sammuttaa.\"\n\n\"Enkö saa vielä jotain teille tarjota, señor Mastic\", kysyy hänen\nisäntänsä.\n\n\"Hm, minulla on edessäni kolmen päivän risteily Floridan saaristossa\",\nhuomauttaa salapoliisi miettiväisesti, \"ja jos saisin olla rohkea, niin\nlaatikollinen noita erinomaisia sikareja kyllä pitäisi moskitokärpäset\nkaukana.\"\n\n\"Ahaa -- hyvin mielelläni luonnollisesti. Eivätkö ne ole herttaisia.\"\n\nSamalla tuppaa Balasco salapoliisille satasen tosioivia sikarejaan, vie\nhänet uloskäytävälle ja kuiskaa varovasti:\n\n\"Niin muodoin luotan, että pian saan teistä kuulla. Nykyään on muuan\ntullikutteri satamassa. _Raleigh_ tulee tänne kolmen päivän kuluttua --\nse on nyt merellä ja ajaa noita kirottuja 'Kolme ystävää', joita se ei\nkoskaan saa kiinni.\"\n\n\"En luule, että se koskaan saa, niin kauvan kun Nap Broward on 'Kolmen\nystävän' kapteenina\", nauraa Mastic.\n\n\"Oo, jospa meillä olisi tuo Broward Havannassa... silloin olisi asia\npian selvitetty... _eh, mi amigo_?\"\n\nViime sanat olivat espanjalaiselle vaarallista puhetta; Mastic\npuristaa kovasti vankkaa nyrkkiään, ja vaikka don Balascolla ei ole\naavistustakaan siitä, on sangen lähellä, että hänen mustat salamoivat\nsilmänsä saisivat nähdä seitsemän aurinkoa yhdellä kertaa ja hänen\nkauniit etelämaiset kasvonsa saisivat tuntea sanotun nyrkin kosketusta.\n\nAmerikkalainen hillitsee kumminkin itseään ja sanoo lyhyesti: \"Kolmen\neli neljän päivän päästä saatte minusta kuulla\", jonka jälkeen hän\npyörähtää kantapäillään, ja menee simpukoilla sirotettua käytävää\nkadulle, mutisee itsekseen: \"Ei, se ei olisi käynyt laatuun. Minut\nolisi ajettu virasta pois, jos olisin señoria naamaan lyönyt. Ja nyt on\nminun luonnollisesti pakko tehdä velvollisuuteni ja ajaa vielä naula\nKuuban ruumisarkkuun. Kirottuja hankkeita! Minä mieluummin varustaisin\nsissimatkueen noita saatanaraukkoja auttaman, kuin ryöstäisin heiltä\naseet, joilla he tahtovat puolustautua tulemasta maahan hakatuiksi.\"\nSitten hymyilee hän tyytyväisesti itsekseen. \"Enpä voinut olla\nottamatta señorin sikareja. Sitä ei kukaan tupakoitsija olisi voinut\n-- niin jumalaisia ne ovat... mutta hänen rahojaan! -- Tulimaista,\njos niihin olisin tarttunut, olisi minusta tuntunut, ikäänkuin\nolisin myönyt vapauden jumalattaren puhtaasta rahasta.\"\n\n\n\n\nKolmas luku.\n\nTyttö purjeveneessä.\n\n\n\"Annas kun ajattelen, miten täyttäisin velvollisuuteni Amerikan\nhallitusta kohtaan\", tuumiskelee salapoliisi.\n\nSeuraavana hetkenä jättää hän Key Westin pääkadun ja ramuttuaan\nkaupungin kuubalaisen kortteerin tomuiset solakadut läpi, saapuu hän\nEtelä-rantakadun läheisyyteen. Täällä koputtaa hän ovelle eräässä\ntalossa, jolla ympäröivistä palmuista, papajista ja kookospähkinäpuista\nhuolimatta on jotenkin merimiesmäinen ulkomuoto. Oven ulkopuolella\nriippuu kalaverkkoja ja joukko seipäitä ja koukkuja, joita pesusienen\npyytäjät käyttävät.\n\nKello on tuskin yhdeksän illalla ja oven avaa heti vanha neekeritär,\njoka selvästi on talon valtijatar.\n\nHänelle sanoo Mastic: \"Muistatteko minua, täti Dinah?\"\n\n\"Kyllä, te olette massa Mass-Tick\"\n\n\"Aivan oikein, täti. Onko Alligaattori-Pete kuultavissa?\"\n\n\"Oijoi, massa Mass-Tick, teillä on onni. Jos olisitte ehtoopuolella\ntulleet ja kysyneet, missä massa Alligaattori-Pete on, niin olisin\nvastannut: Vaikka löisitte kuoliaaksi, en sitä tiedä. Mutta nyt\nsanon, että hän on tullut Kurppasaaresta skuunertillaan tänään ruokaa\nostamaan.\"\n\nSitten korottaa hän äänensä ja huutaa: \"Massa Alligaattori-Pete, massa\nMassa-Tick Valtojen hallituksesta kysyy teitä!\"\n\nVastaus kuuluu: \"Sanokaa hallitukselle, että tulee sisään, täti. Minä\nen ole ollut salakuljetuksella ja hauskaa on pudistaa Tom Masticin\nkättä.\"\n\nSeuraavana silmänräpäyksenä on salapoliisi vastatusten laihaa,\nahavoittunutta, epämääräisen ikäistä miestä, jonka nimi kauvan sitten\nmaailmassa on ollut Petter Smith, mutta nyt yleiseen tunnetaan\nAlligaattori-Peten nimellä.\n\nNykyhetkellä on ainoastaan yksi sivunimi, joka on häneen sopiva,\nja se on \"kuivunut.\" Ainoata, mikä hänessä on kuivumatonta, ovat\nhänen silmänsä, jotka ovat kirkkaat, salamoivat ja teräksenharmaat,\nmutta muuten ei Floridan polttava aurinko tunnusta muuta jättäneen\njäljelle kuin lihaksia, jänteitä ja luita. Hänen ryhtinsä on suora\nja hänen käyntinsä keveä ja joustava, vaikka hiukan heiluva, sillä\nAlligaattori-Pete on samalla kertaa laajalti kuuluisa metsästäjä\nja puoleksi merimies. Johtaen sukuperänsä eräästä Etelä-Floridan\nkuuluisimpia ampujaperheitä, on Alligaattori-Pete nuoruusajoiltaan asti\nantautunut hävittämään matelijoita, joista hän on saanut nimensä.\n\nNiinkuin useat laatuisensa, on Pete kulkulainen, mutta viime vuosina\non hän viettänyt aikansa pyytämällä pesusieniä Floridasaaristossa,\ntuon tuostakin tehden väliin satunnaisia tupakan salakuljetusretkiä.\nHäntä pidetään nyt yhtenä Floridan saarimeren taitavimpia luotsia,\nja on hän sellaisena ollut hyödyksi mr Masticille, jota hän joskus\non auttanutkin takaa-ajoretkillä salakuljettajia vastaan. Useammilla\nristeilyillä on siten yhteisen vaaran ja molemminpuolisen avun side\nvetänyt molempia miehiä toisiinsa kiintymään, ja molemmat ovat\noppineet tuntemaan toisensa miehiksi, joihin voi ankaralla säällä ja\nmyrskyisellä merellä luottaa.\n\n\"Hauskaa tavata sinua, Pete\", sanoo salapoliisi.\n\n\"Samaa sanon\", vastaa toinen. \"Onko kysymyksessä asioita vai huvi?\"\n\n\"Asioita\", vastaa tullimies lyhyesti. \"Minä haluaisin tietää -- mutta\nse jää välillemme -- voitko viedä minut muutamalle Smaragdisaaren\nläheisyydessä olevalle saarelle skuunertillasi ja risteillä sen\nympäristössä kanssani kolme neljä päivää pyytämässä etkä nähdä mitään\nmuuta kuin pyyntiä.\"\n\n\"Kyllä vaan, aattelen, sen saattaa tehdä.\" Sitten katsoo hän viekkaasti\njatkaessaan: \"Olipa onni, että sanoit asian hetimiten, Mastic, sillä\nvastainen puoli puhui kanssani jotain ensi viikosta, ja silloin,\nnäetkös, olisin saattanut olla sinua ja hallitusta vastaan.\"\n\n\"Kuka puhui kanssasi?\" kysyy salapoliisi äkkiä.\n\n\"Hm, sepä olisi kielimistä\", hymyilee Pete, \"ja minä tällä kertaa\ntulen ottamaan enemmän palkkaa, Mastic, vaikkeihän se sinua\nhaittaa, koskapa se on eno Sam [Uncle Sam on Yhdysvaltojen hallituksen\npilkkanimi], joka kukkaroa karistaa. Sissialuksia ja tullijahteja\nliikuskelee saarien seassa siinä määrin, näetkös, että luotsien ja\noppaitten taksa on paisunut kuni alligaattori, joka makaa ja liejussa\nlekottelee.\"\n\n\"Ehdot saat itse määrätä\", selittää tullimies sillä ujostelemattomalla\nvälinpitämättömyydellä, jolla ihmiset aina valtion rahoja maksavat\npois.\n\n\"Hyvä, päätetty! Ja kun nyt olen puolellasi, niin puistakaamme\nkäpälää!\"\n\nTarttuessaan luotsin luiseviin, kuivuneisiin sormiin tietää Mastic,\nettä, niin kauvan kun Alligaattori-Pete ottaa palkkaa valtiolta, on\nhän ehdottomasti sen puolella ja ehdottomasti jokaista vastaan,\njoka rikkoo sen lakeja, vaikka häntä ei haittaisi ottaa osaa\nsalakuljetus- ja muihin Yhdysvaltojen puolueettomuutta loukkaaviin\nretkiin, hetki sen jälkeen kun hän on jättänyt sen palveluksen.\n\n\"Lähtekäämme heti liikkeelle\", sanoo tullivirkamies innokkaasti.\n\"Meidän täytyy joutua matkalle jo tänä iltana.\"\n\n\"Hyvä, -- laivassa olet oleva kahdessakymmenessä minuutissa\", vastaa\nalligaattorintappaja. Sanottuaan täti Dinah'ille, että hän katsoisi\npesusienten kuivumista takakartanolla, jatkaa hän: \"Mene kaupunkiin\nja ota kamsusi, niin minä lähden veneelle ja panen sen selväksi\npurjehtimaan. Olipa onni, että juuri olen varustaunut uudella\nvarastolla säilykkeitä ja juomatavaroita, jotka nyt luonnollisesti\ntulevat hallituksen laskuun.\"\n\n\"Luonnollisesti!\" vastaa Mastic ja lähtee kiirein askelin kaupunkiin\nhotelliinsa, missä hän ilmoittaa emännälle, että hän on onnistunut\nostamaan joukon huokeita pesusieniä eräällä Dry Tortugasiin päin\nolevalla saarella ja aikoo mennä sinne samana iltana.\n\nMuutamia minuuttia myöhemmin on hän taas Etelä-rantakadulla, ja\nAlligaattori-Pete soutaa hänet pienessä ruuhessa skuunerttiinsa\n_Sisiliskoon_. Se on pieni noin neljänkymmenen jalan pituinen\ncenterboarddivene, ja vartioi sitä poika, joka \"lurjusnulikan\" nimellä\npalvelee perämiehenä, väestönä, passaajana ja joskus kokkina aluksessa.\n\n\"Halloo, oletkos se sinä, lurjusnulikka!\" huutaa Mastic hilpeästi.\n\n\"Halloo itse, tullikamari!\" vastaa poika samaan tapaan. \"Mitäs\nhirmumaisuuksia hallituksella on nyt hankkeissa?\"\n\n\"Älä riipu vanteissa? lurjusnulikka, sido kiinni vene perään ja auta\nsitten suurpurjetta nostamaan\", kirkuu Pete. Sen tehtyä nostavat he\nkeulapurjeenkin. \"Ja kaikki miehet nyt vintturille avittamaan, jotta\nsaamme ankkurin ylös.\"\n\nSitten vetävät lurjusnulikka ja Mastic viistopurjeen ylös Peten\ntarttuessa peräsimeen, ja pikku alus kiitää ensin eteläänpäin Key\nWestistä, siksi kun se on päässyt riutoista selväksi ja ohjaa sitten\nitäänpäin.\n\n\"Nyt voit ryömiä kojuun, jos tahdot, Mastic. Ei ole tarpeen, että pysyt\nkannella. Lurjusnulikka ja minä voimme kyllä hoitaa aluksen. Jos minun\ntarvitsee hilata purjenuoria, niin herätän sinut. Ei, en tahdo, että\nryhdyt perää pitämään tänä iltana, sillä tässä pimeässä karahuttaisit\nmeidät vedenalaiselle karille. Voinhan nukkua huomenna sill'aikaa kun\nlurjusnulikka hoitaa venettä ja sinä pyyntiäsi. Mitäs kaloja sinä nyt\npyydät -- salakuljettajiako vai kuubalaisia?\"\n\n\"Se olisi kielimistä\", nauraa salapoliisi ja katselee ympäriinsä\nlöytääkseen hyvän makuupaikan.\n\nYö on ihana ja kannella on paljon parempi kuin tukalassa pikku\nkapyysissä.\n\nMasticilla ei mene paljoa aikaa kääriytyessään pariin vilttiin ja\nasettuessaan mukavasti makaamaan suojan puolelle kantta, ja pian nukkuu\nhän vanhurskaan unta, josta hänet ainoastaan laivuri pari kertaa\nherättää, kun venheen on tehtävä käänne. Seurauksena on, että kun\ntullimies aamulla herää ja katselee ympäriinsä, luulee hän olevansa\nsatumaassa. Skuunertti on ankkuroituna pienen saaren luona, joka\ntrooppisesta kasvullisuudesta viheriöiden uipi sinervällä vedellä.\n\nKauvempana idässäpäin ovat Suuri ja Pieni Petäjäsaari, joissa\nmolemmissa, vaikkakin sekaisin päiväntasaajaseutujen kasvien kanssa,\nkasvaa puita, joista ne ovat nimensä saaneet.\n\nLumoavia saaria on hajallaan näiden ympärillä, ja näistä\nmerenkosteikoista tulevat tuulahdukset lemuavat hedelmä- ja\nkukkastuoksuista.\n\nEtelässäpäin on toinen viheriöivä saari, läpimitaltaan ehkei\npuoltatoista peninkulmaa suurempi, trooppisia hedelmäpuita kasvava.\nViheriäisten kasvien peitossa sijaitsee suuri valkoinen huvila, yhtä\nkokolias kuin mikään herraskartano Berkshirekukkulain keskellä. Sen\nympärillä kukkii rikkaita puutarhoja ja siitä johtaa kaunis polku alas\npienelle sievoselle rantasillalle, joka pistää ulos kirkkaalle vedelle.\nSen ääressä on pieniä pursia ja ruuhia: kauvempaa näkyy tasapohjainen\npurjevene, ja noin sadan kyynärän päässä rannasta on ankkurissa\nvalkoinen höyryjahti, jonka mr Mastic heti tuntee Lentokalaksi.\n\nLurjusnulikka kolistelee vadeilla ja lautasilla laittaessaan pöytää\nkuntoon kannella, ja Pete tulee juuri ulos kajuutasta, josta tuleva\nkahvin tuoksu ja paistetun kalan, omenamunkkien, munan ja kinkun haju\njulistavat, että aamiainen lähestyy.\n\nNouseva aurinko värittää veden lämpimiin, loistaviin väreihin, ja\netelätuulonen sitä kevyesti väräyttelee. Kokonaisuudessaan on se niin\nkaunis ja hymyilevä taulu, kuin mr Mastic on milloinkaan nähnyt.\n\nNäköala näyttää myöskin Alligaattori-Peten mieltä kiinnittävän, sillä\nhän varjostaa useammat kerrat silmänsä kädellään ja katsoo pienelle,\nalavalle, pari peninkulmaa itään olevalle saarelle päin. Siinä näkyy\nmuutamia tuuheita ja mataloita petäjiä, Floridan saarilla tavallisten\nmangrove- ja sykomoritiheikköjen ympäröiminä.\n\n\"Mitä katselet niin tutkivasti?\" kysyy Mastic.\n\n\"Minä koetin nähdä, mikä sai aikaan valon tuolla. Tahdon tulla\nkadotetuksi, jos sen käsitän. Tuolla saarella ei ole mitään asukkaita,\nja kumminkin voin vannoa nähneeni siellä valon heittäessämme ankkurin\ntänä aamuna.\"\n\n\"Valo siellä eikä asukkaita?\" puhkeaa Mastic sanomaan. \"Jospa\nlähtisimme ja pyytäisimme sillä taholla tänään.\"\n\n\"Tosiaan. Korallisaari on yhtä hyvä paikka, kuin mikään, jonka voisit\nkeksiä\", vastaa Alligaattori-Pete. \"On sangen merkillistä, ettei\nkukaan ole asettunut sinne asumaan. Se on paras maallenousupaikka\nnäillä saarilla. Pitkin sen reunaa on väylä, ja viidensadan tonnin\nlaiva voisi yhtä mukavasti kiinnittyä sen korallikallioiden kuin\nhöyrylaivalaiturinkin ääreen. Mutta tällä hetkellä kiinnittää mieltäni\naamiainen enemmän kuin alukset ja rannassakäynnit. Laita tänne syötävä,\nlurjusnulikka!\"\n\nHe istuutuvat kannelle ja pakinoivat aterian kestäessä siitä, mitä\nympärillään näkevät, ja Mastic koettaa saada joitakin tietoja Vanstonen\nperheestä.\n\n\"Minulla ei ole paljoa selvillä ukosta\", sanoo Pete. \"Kaikki\nmitä tiedän, on, että hänellä on yhtä paljon rahoja kuin\nHavanna-arpajaisissa -- niin, piru tiesi, jollei ole enemmänkin! Hän on\nliian rikas juodakseen tavallista vettä, vaan tänne tuodaan sellaista\nrautalangoilla sidotuissa pulloissa, jottei mitään siitä hukkaan\npirahtaisi, niin kirotun kallisarvoista se on.\"\n\n\"Äsh, sehän ei ole mitään\", keskeyttää lurjusnulikka innokkaana\nkertomaan, mitä hän tietää. \"Niillä on joukottain jäätä tuolla ja\njäähdytyskellari lihaa varten. Eräänä yönä muuan neekeri hiipi sinne\nkellariin varastamaan, ja kuinka hän nyt menettelikään, niin jäi hän\nsinne lukon taa, ja seuraavana aamuna löydettiin sieltä paleltunut\nneekeri. Saatatte lyödä vetoa, että he varovat ukko Vanstonen\nbiffimakasiinia toisella kertaa. Muuten kaikkine rahoineen on hän\nhirveän raihnainen. Minä voin kertoa teille, että tohtori on ollut\nsiellä viime viikolla.\"\n\n\"Tohtori?\" kertaa Mastic, jossa tämä tiedonanto herättää jonkun verran\nkummastusta.\n\n\"Niinpä niin\", vakuuttaa poika. \"Minä tiedän, että se oli tohtori,\nsillä Joe Vance, joka vei hänet sinne hinausaluksella, kertoi minulle,\nettä hän sai kymmenen dollaria jokaiselta kymmeneltä minuutilta, mitkä\nhän saattoi ajasta lyhentää. Ja se kait todistanee, että ukkoparka on\nhirveän huonossa reilassa, koskapa hän oli niin kiireellinen saamaan\nlääkärin apua. Hän ei huoline, mitä hän itselleen kustantaa.\"\n\n\"No niin, Vanstonella ei missään tapauksessa voi olla parempia sikareja\nkuin nämät\", sanoo Mastic nauraen ja ottaa esiin muutamia sikareja\nniistä, mitkä Balasco on hänelle antanut.\n\n\"Tuhat tulimaista!\" sanoo Alligaattori-Pete puhaltaessaan laiskeliaasti\nsavua. \"Nämätpäs ovat oikein tavattoman oivallisia! Mistä maailmasta\nsinä nämät olet kopannut?\"\n\nMutta Masticin vastauksen keskeyttää ulvonta, minkä päästää keulaan\npesuastioita viemään mennyt lurjusnulikka.\n\n\"Herra siunatkoon!\" kirkuu poika, \"Tulee vene, joka suuntaa kulkunsa\nsuoraan meitä kohti, ja siinä on tyttö, joka ohjaa, ja hän on korein,\nminkä milloinkaan olen nähnyt. Hän on taklattu juuri kun menisi\nkemuihin taivaanvaltakunnassa.\"\n\nPete ja Mastic menevät keulaan, ja noudattaen lurjusnulikan etusormen\nsuuntaa, havaitsevat he näyn, joka saa alligaattorintappajan\nkillistämään silmiään ja antaa salapoliisille tuumailemista.\n\nKevyt, tasapohjainen purjevene, eritoten sopiva purjehtimiseen\nFloridalahden matalissa kulkuvesissä, tulee suoraan heitä kohden, niin\nnopeaan kuin lempeä tuulonen vaan voi kuljettaa sitä. Keulassa istun\nvalkohiuksinen neekeri ja perässä niin ihana kappale naissukupuolta,\nkuin koskaan on miehen sydämen hurmannut.\n\n\"Oletko koskaan semmoista rikiä nähnyt ennen?\" kysyy luotsi. \"Hän on\nhiukkasen sievempi, kuin nuo akankuvat whiskey-pullojen päällä, vai?\"\n\nMutta Mastic ei vastaa. Vene on aivan lähellä heitä, ja tyrmistys\nvaltaa salapoliisin, sillä nuori nainen, joka niin soreasti\nohjaa purjevenettä, on sama kaunotar, minkä valokuvilla Balascon\nhienotunteisuus oli estänyt häntä koristamasta sikarilaatikkoja. Mutta\ntämä olento lihaa ja verta on maalattuun kuvaansa verrattuna kuin\naurinko tähtiin.\n\nKevyesti liehuilevassa lumivalkoisessa puvussa, jota ainoastaan\nkolmessa kohdin hieno ruusunpunanen värivivahdus keskeyttää --\npehmoinen silkkivyöhyt solakan vyötäisen ympärillä, joitakuita\nruusunsolmikoita valkeassa olkihatussa ja hänen nuoruutta ja terveyttä\nkukoistavat poskensa -- on hän merenneidon, ei, veden Afroditen\nnäköinen.\n\nVaikka Mastic ei ensi kohtauksella voikaan arvostaa hänen\nihanuuttaan, sillä nuorella tytöllä on viehättäviä sekä ulkonaisia\nettä sisällisiä suloja, joita hän ei vielä tunne, tekee sen kauneus\njoka silmänräpäykseltä suuremman vaikutuksen häneen ja samaten\nAlligaattori-Peteen ja lurjusnulikkaan, joka suu auki tuijottaa siihen.\n\n\"Varokaa!\" huutaa Pete ritarillisesti, sillä nuori nainen on nyt\nkuulomatkalla; \"muutoin syöstätte meidät upoksiin, miss!\"\n\n\"Ei ole mitään vaaraa, kapteeni\", huutaa takaisin raikas ja sointuisa\ntytönääni; \"siksi paljon merimiestä on minussa. Heittäkää köysi\nGoliah'ille niin olen silmänräpäyksessä pitkänlaitanne vieressä.\"\n\n\"Ken hitto on Goliah?\" kysyy Pete, jota tytön kauneus liiaksi viehättää\nkuunnellakseen hänen sanojaan.\n\n\"Minä olen Goliah, massa!\" sanoo neekeri veneen keulassa.\n\nSamalla aikaa kuuluu naisellisen rukoilevasti. \"Oo, olkaa hyvä ja\nheittäkää köysi, pian!\" Pettyneellä äänenpainolla jatkaa hän: \"Ettepä\npitäneet vaaria. Nyt meidän täytyy tehdä luovi.\"\n\nSen tekeekin hän, ohjaten venettä kalastajatytön taidolla, ja veneen\nkääntyessä tuuleen huutaa hän uudestaan: \"Tahdotteko olla kiltti ja\nheittää alas köyden?\"\n\nTällä kertaa tottelevat he häntä, ja hänen veneensä liukuu Sisiliskon\nsivulle.\n\n\"Suokaa anteeksi, miss\" sanoo Alligaattori-Pete ottaessaan lakin\npäästään ja tehdessään suuremmoisen kumarruksen. \"Mutta minä ja\nlurjusnulikka olimme niin kiintyneet katselemaan teitä, ettemme tulleet\nmitään muuta tehneeksi teidän ensi kerran purjehtiessanne ohi.\"\n\nNuori nainen ei kumminkaan tunnu luovan sievistelyyn huomiota; hän\nsanoo vaan: \"Minä olen miss Vanstone. Tehän olette Alligaattori-Pete,\nvai kuinka?\"\n\n\"Olen, miss; ja tämä tässä on mr Mastic, ja täällä on kokkini,\nkajuuttavahtini, ensimäinen perämieheni ja miehistöni, lurjusnulikka\",\nnauraa luotsi ja lisää: \"Ettekö tahdo nousta alukseen, miss?\"\n\n\"En, kiitoksia paljon\", vastaa tyttö, Masticin tehdessä parhaan\nkumarruksensa ja lurjusnulikan, jolla ei mitään lakkia otettavana,\ntukkaansa vetäessä ja nauraa hikertäessä. Sen jälkeen jatkaa hän,\nkumma hermostuneen epäilyksen väre äänessä, mikä herättää salapoliisin\nkummastelua: \"Minä... minä olen tullut ostamaan kaloja aamiaiseksi.\nTehän olette... olette kalastaja, luullakseni.\"\n\n\"Hitto eikä kalastaja\", puhkeaa sanomaan lurjusnulikka, joka selvästi\nhaluaa ottaa keskusteluun osaa.\n\n\"Kuules, poikani\", keskeyttää hänen kapteeninsa lauhkealla mutta\nilmeisellä äänellä. \"Laittaudu keulaan ja pidä suusi kiinni.\"\n\n\"Emme ole kalastajia\", lisää Mastic, \"mutta jos tarvitsette kaloja\naamiaiseksi, niin voi tuo neekerinne, jos hän johonkin kelpaa,\nkahdessakymmenessä minuutissa hankkia teille koko kannannaisen tuolta\nniemen luota.\"\n\n\"Odottakaa, me teemme sen teille\", sanoo Alligaattori-Pete, palveliaana\nkaunottarelle.\n\nMutta juuri samassa kirkasee lurjusnulikka, joka myöskin tahtoo\ntekeytyä tärkeäksi: \"Ohoi, tullikamari, liinaa vene eteenpäin!\"\n\n\"Tullikamari\" sanan vaikutus tyttöön on silmänräpäyksellinen. Ruusut\npoistuvat poskilta, hän kalpenee äkkiä ja kumman tuskainen ilme tulee\nhänen kauniisiin silmiinsä hänen änkyttäessään: \"Tekö... te olette\ntullivirkamies?\"\n\n\"Niin, miss\", vastaa Mastic, kiroillen itsekseen poikaa, joka\non ilmaissut hänen ammattinsa henkilölle siitä perheestä,\njota vakoilemaan hän oli tullut. \"Yhdysvaltain tullivirkamies\nsalakuljettajia etsimässä.\"\n\n\"Ahaa! Siinä tapauksessa en tahdo ottaa teitä pois\nvelvollisuudestanne... enkä salakuljettajista\", sanoo nuori nainen.\n\"Goliah, päästä köysi!\" huutaa hän sitten, ja vene liukuu värehtivän\nvedenpinnan yli, vieden pois kauniin näyn.\n\nMasticin salapoliisivaisto sanoo hänelle, että kaunis tyttö jostakin\ntuntemattomasta syystä pelkää Yhdysvaltojen tullikamaria, ja hän\ntuumii: \"miksikä?\"\n\nMutta hänen mietiskelyjään keskeyttää huuto ja ulina, joita päästää\nonneton lurjusnulikka tanssiessaan sottista pampun viuhkuvien lyöntien\nkäsissä.\n\n\"Minä opetan sinut aukasemaan kirotun leukasi, kun olen sanonut\nsinulle pitää se kiinni, penikka! Joka kerta kun jotain suustasi\npäästit, peljästytit tuota enkelimäistä olentoa. Ja niin sinä ilmaisit\nsalapoliisin, kirottu nulikka! Enkö sanonut sinulle, että tästä tulisi\nvakoilemispurjehdus?\"\n\nMutta jos lurjusnulikan ääni on karkoittanut miss Vanstonen, tuopi\nse hänet takaisinkin. Mastic näkee hänen veneensä nopeaan kääntyvän\nympäri, ja ennenkun poika on lopettanut tanssinsa ja musiikkinsa, on se\ntaas skuunertin rinnalla. Tytön silmät salamoivat närkästyksestä, ja\nhän huutaa: \"Miksi lyötte poikaparkaa?\"\n\n\"Kah, minä annoin lurjusnulikan hieman maistaa pamppua sentähden,\nettei hän totellut käskyä. Laivassa pitää olla kuri\", mutisee\nAlligaattori-Pete, joka on hyväsydäminen mies, mutta vaatii, että häntä\ntotellaan. \"Minä tein sen vaan pojan omaksi parhaaksi\", lisää hän ja\nnäyttää hieman häpeilevältä.\n\n\"Ei, se ei ollut hänen parhaaksensa. Elkää niin minulle sanoko,\nAlligaattori-Pete\", sanoo tyttö kiivastuneena. \"Se oli siksi, että\nhän kertoi minulle mr Masticin olevan amerikkalainen tullivirkamies\nsalakuljettajia etsimässä.\" Sitten änkyttää hän nämät kummalliset\nsanat: \"Se... se todistaa, että asia on niinkuin pelkäsin.\" Närkästys\nvoittaa taas, ja hän lisää: \"Te, herra tullivirkamies, olette täällä\netsiäksenne kuubalaisia kapinallisia -- tulkaa luokseni tänään kello\nyksitoista, ja minä näytän teille yhden.\"\n\n\"Te ymmärrätte minua väärin, miss\", mutisee salapoliisi.\n\nMutta tyttö vaan kertaa käskevästi: \"Tulkaa, se on velvollisuutenne...\nTulkaa!\"\n\nPikku kätösellään ojentaa hän sitten jotain pahantekijälle, joka yhä\nhieroo sääriään ja tyyskyttää tukehtuneesti, sekä sanoo: \"Poika parka,\ntässä on sulle jotakin, joka saattaa auttaa sinua nauramaan ensi kerran\nmaalle tullessasi.\"\n\n\"Taivaan talikynttilät\", kirkuu poika, \"nythän olen rutirikas.\" Ja hän\nhuutaa tytön jälkeen: \"Te varmaankin erehdyitte. Tämä ei ole mikään\ndollarin seteli!\"\n\nMutta vene jatkaa kulkuaan, ja pullistellen kultakutriaan kääntyy tyttö\nhäneenpäin ja hymyilee. Hän jättää lurjusnulikan itkemään iloisen\nkiitollisuuden kyyneliä ja tuijottamaan kahdenkymmenen dollarin\nseteliin, joka tuntuu tästä melkein Rotschildin rikkaudelta, ja jonka\ntämä on eräänä päivänä maksava takaisin suuremman koron kanssa, kuin\nSchylock koskaan uneksi -- eräänä päivänä, jolloin toivo oli jättänyt\nnämät sinisilmät, ja epätoivo astunut sen sijaan, ja tämä kaunis maa\ntuntui helvetin henkien asumalta.\n\n\"Siitä hinnasta, lurjusnulikka, olisin minäkin antanut itseäni\nlöylyttää. Mutta koska se loukkaa hänen tunteitaan, niin lupaan olla\nsinua lyömättä tällä purjehdusmatkalla, jos vaan käyttäydyt jotakuinkin\nmukiinmenevästi\", sanoo Pete häpeilevällä, ystävällisellä äänellä.\nSitten kääntyy hän Masticin puoleen ja kysyy: \"Arvelen, että menet\ntervehtimään hänen armoaan kello yhdentoista aikaan?\"\n\n\"Luulenpa sen!\" vastaa salapoliisi. \"Sekä siksi, että se on\nvelvollisuuteni, että sentähden, että hän on kaunein tytöntynkä, minkä\nmilloinkaan olen nähnyt.\"\n\nSitten rupeaa hän ihmettelemään, onko ukko Vanstonella todellakin\nsissimatkueen varustamispuuhia, ja mitä tällä nuorella, sorealla,\nviehättävällä tytöllä on tekemistä semmoisten asiain kanssa.\n\nMutta kun on kysymys nuorista herroista, saattavat joskus soreat ja\nviehättävät impysetkin sekaantua kummallisiin metkuihin.\n\n\n\n\nNeljäs luku.\n\nHaavoitettu kuubalainen.\n\n\nMutta mitkä salapoliisin yksityiset ajatukset tehtävästä\nvieraissakäynnistä ovatkaan, on hän selvästi päättänyt tehdä hyvän\nvaikutuksen nuoreen naiseen, joka hänet on sinne kutsunut.\n\nAlhaalla Sisiliskon kapyysissa puistaa Mastic vuosisatain tomun\nvaatteistaan ja koettaa ajaa parran niistä osista kasvojaan, joita ei\nkomista hänen muhkeat kokopartansa ja viiksensä. Sitten kaivelee hän\nkapsäkkiään, jonka hän on tuonut mukanaan Tampasta, ja ryhtyy niin\nlaajoihin vaatetuspuuhiin, että lurjusnulikka ylhäällä kannella saa\naihetta pilkallisiin huomautuksiin.\n\n\"Tulimaista, Pete!\" huutaa hän virnistellen katsellessaan alas Masticin\nvalmistuksia. \"Tulimaista, uskotteko, että tullikamari ottaa päällensä\ntärkkipaidan ja punapilkkuisen kaulahuivin. Ja nyt kiitoksia paljon --\nnyt panee hän uniformulakinkin päähänsä!\"\n\nMr Masticin tullessa ylös kannelle, näkyvät lurjusnulikan ilmoitukset\ntosiksi, sillä Mastic on antanut itselleen niin sivistyneen ja\nvirkamiesmäisen ulkonäön, kuin olot myöntävät.\n\n\"Märssyt ja purjeet!\" puhkeaa Alligaattori-Pete sanomaan soutaessaan\ntullimiestä Smaragdisaarelle. \"Voisipa luulla, että menet\nliehittelemään, Mastic, sen sijaan, että sinulla on mielessä tehdä\ntytön isälle oiva kepposet.\" Molemmat ystävykset ovat nimittäin\ntuumineet asiasta ja puolittain tulleet siihen johtopäätökseen, että\nVanstonella on jotakin sissihankkeitten kanssa tekemistä.\n\n\"Tahdonpa panna vetoa, että olen sen arvannut\", sanoo Mastic. \"Ukko\naikoo itse aselastineen mennä Kuubaan, ja tyttönen on peloissaan, että\nEspanjalaiset ottavat hänet kiinni ja nipistävät kaulan poikki häneltä;\nsentähden tahtoo hän käyttää minua estämään häntä.\"\n\n\"Eipä ihmetyttäisi minua, jos sinulla olisi oikein\", vastaa Pete.\n\"Kaikissa tapauksissa on hänellä yhtä kiirut huoli kuin sinullakin.\nPilkistäpäs, tuonne on hän tullut sinua kohtaamaan.\" Ja hän viittaa\nmiss Indra Vanstoneen päin, joka seisoo laiturilla selvästi heitä\nodotellen ja muodostaen kauniin taulun.\n\nPaikka, missä hän seisoo, on soma aittarakennus, joka menee kylläksi\nsyvälle vedelle, jotta Lentokala, jos niin tarvitaan, voisi tulla sen\nviereen, ja siten vältettäisiin vaiva mennä jahtiin veneellä. Se johtaa\nsuoraan leveälle, simpukoilla sirotetulle käytävälle, joka kukoistavien\npuutarhojen läpi viepi suuren valkoisen talon pylväskatokselle.\nTämän takana, kookospalmujen, banaanien, papajien, leilipuiden ja\nsapadillojen keskellä näkyy kaksi sievää pagoodityyliin rakennettua\nrakennusta, joista toista ja suurinta käytetään biljaardihuoneena ja\npallosillaoloratana, ja toinen on talli, joka omituisena vastakohtana\nhuvilan laajuudelle on ylen pieni -- mutta hevoset ovatkin vähäksi\nhyödyksi Floridasaarilla.\n\nPurren liukuessa nuoren tytön ohi, joka yhä on valkeassa,\nliehuilevassa kesäpuvussa, vaikka hän nyt on lisännyt sitä valkoisella\nauringonsuojalla, heiluttaa tämä heille tervetuloa ja huutaa: \"Kiitos\npuheenne pitämästä, mr Mastic.\"\n\nSeuraavana silmänräpäyksenä on salapoliisi noussut veneestä, juossut\nlyhyitä, laiturille viepiä portaita ylös, ja hänet otetaan vastaan\ntavalla, joka hänen omain sanainsa mukaan \"panee hänen päänsä aivan\npyörälle.\" Nuori nainen nimittäin suvaitsee tullimiestä kohtaan käyttää\nkaikkea sitä viehättävää, tyttömäisen teeskentelemätöntä lumousvoimaa,\njota hänellä on niin suuri varasto.\n\n\"Teitte hyvin kiltisti tullessanne pyynnöstäni\", sanoo hän, ojentaen\nMasticille hienosti hansikoidun pikku kätösensä.\n\n\"Olen palvelukseksenne\", vastaa salapoliisi ritarillisesti, samalla kun\nhän puristaa hienoja sormia niin kelpo lailla, että niiden omistaja\nmelkein hypähtää.\n\nMutta siitä huolimatta jatkaa neitonen ystävällisesti: \"Tulkaa kanssani\nhuvilaan\", ja ohjaa vieraansa ihanan luonnon näköalan kautta, joka\nsaa tämän huomauttamaan: \"Tämä muistuttaa minusta Tampan Bay-hotellia\nja Ponce de Leonia, vaikka ahtaammassa muodossa.\" Huvilan ympäristöt\novat nimittäin erinomaisen hyvin hoidetut ja sangen troopillisesti\nkauniit, ja pagodista, missä Rex harjoittelee iskemään erityistä taitoa\nkysyviä palloja, kuuluva biljaardipallojen kolina antaa etelämaiselle\nyksinäisyydelle sivumaun nykyaikuista amerikkalaista arkielämää.\n\nKulkiessaan eteenpäin Masticin sivulla ihmetyttää nuori tyttö tätä\nsanomalla: \"Luulisi, että nämä saaret ovat hiljaisen levon ja rauhan\ntyyssijoja! Ja niin olisikin, jollei murhaava sota raivoaisi tuskin\nsata peninkulmaa täältä Golfvirran toisella puolella, mistä jotain sen\nverisestä kurjuudesta ja epätoivosta ajelehtaa tännekin luoksemme.\"\n\nSalapoliisi ei vastaa, vaan ainoastaan kummastuneena haristaa silmänsä,\nsillä tytön käytöksestä ilmenee sisällinen kiihtymys. Mutta kohta sen\njälkeen on miss Vanstone selvästi lannistanut mielenliikutuksensa,\nsillä hän jatkaa: \"Isä piti parhaana jättää koko asia minun huostaani\",\nja lisää viehättävästi vääntäen kasvojaan: \"Ihmiset yleensä antavat\nminun saada tahtoni täytetyksi, näettekös.\"\n\n\"Sitä en ihmettele\", selittää salapoliisi hymyillen. \"Se joka voisi\nteiltä jotain kieltää, ei olisi arvollinen olemaan edes indiaani.\"\n\n\"Olen iloinen, että niin arvelette\", vastaa nuori nainen. \"Menkäämme\nhuvilaan, siellä\" -- hänen äänensä kevyesti värähtelee -- \"siellä on\nminulla jotain teille kertomista. Sitten isä itse tervehtii teitä\nKookoslehtoon tervetulleeksi.\"\n\n\"Hyvin hauskaa oli kuulla sitä\", keskeyttää Mastic, \"sillä olin\npeloissani, että saisin käyttää käsirautoja.\"\n\n\"Käsirautoja! Käsirautojako haavoitetulle? Se olisi liian julmaa, liian\nhirveätä!\" änkkää tyttö, samalla kun hänen solakka vartalonsa vavahtaa.\nMutta niin muuttuu hänen ryhtinsä käskeväksi, hänen silmänsä salamoivat\nnärkästyksestä ja hän sanoo ylpeästi: \"Tulkaa sisään, saatte itse\nnähdä!\"\n\nSeuraavana silmänräpäyksenä seisovat he huvilan leveällä verannalla ja\nMastic näkee, että mr Vanstonen asunto on rakennettu aito etelämaiseen\ntyyliin. Ympäri sen, paitsi takasivulla, on valtava veranta. Sen läpi\nmenee pylväskäytävä, josta sen suuret ilmakkaat huoneet ovat myös\nyhteydessä keskenään leveän talon toisesta päästä toiseen kulkevan\nkäytävän kautta. Korkeat ikkunaovet päästävät kaikista alakerroksen\nhuoneista vapaasti verannalle. Koko talo on varustettu keveillä\nkorihuonekaluilla; lattia on paneelilla pantu ja pienten mattojen\npeittämä. Päiväntasaajaseutujen mukavuus sekoittuu lauhkean vyöhykkeen\nluontevuuteen.\n\nMasticin astuessa sisään tuntuu joka ikkuna olevan auki, ja leudot,\nmutta kumminkin virkistävät tuulenhenkäykset tuovat mukanaan kypsyvien\nhedelmien ja kukkien tuoksua.\n\nMutta nuori nainen ei anna hänelle paljon aikaa katselemiseen, selvästi\non hänellä kiire puhelemaan asiasta, joka painaa hänen mieltään. Hän\nsanoo vakavasti, hetkisen mietittyään: \"Ylhäällä huoneessani voin\nparemmin kertoa teille tarinan ja näyttää teille jotakin, joka saa\nteidät häpeämään tointanne täällä.\"\n\n\"En ymmärrä oikein teitä, miss\", änkyttää Mastic seuratessaan Indraa\nleveitä tammirappusia ylös. Heidän mentyään kalliissa ruukuissa\nolevilla kukilla ja palmuilla koristetun eteisen läpi avaa Indra\nviehättävän kammion oven ja sanoo: \"Olkaa hyvä ja astukaa sisään.\"\n\nSitten jatkaa hän hieman kainostellen: \"Pyydän antakaa anteeksi viime\nsanani. Teidän tulonne on tehnyt minut niin hätääntyneeksi. Istukaa\nälkääkä keskeyttäkö minua, vaan antakaa minun kertoa kaikkityyni.\nSitten tehkää velvollisuutenne, muistakaa vaan, että teillä on sydän\nrinnassa -- hyvä sydän. Jumalan kiitos, minä voin nähdä, että teillä on\nhyvä sydän!\"\n\n\"No niin, miss, olen täällä teitä kuunnellakseni\", vastaa Mastic\nhieman hämillään ja koko lailla viehättyneenä tästä esipuheesta, jonka\nneitonen esittää kiihtynein kasvoin ja kiihkein, vaikka miellyttävin\nelein.\n\nSamalla tullivirkamies vajoo istumaan matalaan, pehmeään nojatuoliin,\nja Indra Vanstone alkaa:\n\n\"Tultuani saarelle kaksi viikkoa sitten olen huvitellut purjehtimalla\nympäriinsä näillä kauniilla kulkuvesillä. Luotsinani on ollut neekeri\nGoliah, joka on minuun kiintynyt ja tuntee jok'ikisen saaren täältä\nBiscayneen saakka. Eräänä päivänä viime viikolla olimme olleet Suurella\nPetäjäsaarella tuolla ostamassa ostroneja tai kaloja -- olen unhottanut\nmitä, mutta se on sama. Kotimatkalla oli meillä ihan vastatuuli, niin\nettä meidän täytyi ulostua kappale Golf-virralle. Sää oli kaunis ja\nvaikka tuima lounanen puhalsi, ei meri käynyt. Peninkulma tai kaksi\nKalliosaaren tuolla puolen olin juuri ryhtymäisilläni luovia tekemään,\nkun Goliah'in huudahdus, hänen, jolla on silmät kuin kotkalla, sai\nminutkin vaivaamaan silmiäni. Minusta tuntui kuin näkisin palasen\najopuuta, tukkipuun -- jonkun noita mahtavia puita, joita suuret\ntroopilliset joet joskus kuljettavat Golfvirtaan. Minä en olisi pannut\nsiihen mitään enempää merkitystä, mutta Goliah selitti, että se oli\ntuuliajolla oleva vene.\n\n\"Aatelien, että se voisi olla jostakin haaksirikkoon joutuneesta\naluksesta, ja että voisin olla joillekin haaksirikon tehneille\nmerimiehille avuksi, ohjasin venheeni sitä kohden, vaikka pitikin mennä\nviisi kuusi peninkulmaa aukinaiselle merelle. Mutta päivä oli kaunis,\nei pilveäkään ollut taivaalla, ja minä olin innokas hätääntyneille\ntulemaan avuksi.\n\n\"Puolen tunnin purjehdus toi minut veneen läheisyyteen. Voin nähdä,\nettä sille oli tapahtunut jokin onnettomuus. Sen kapean maston ja\npikku purjeen oli myrskynpuuska osittain repinyt pois. Seuraavana\nsilmänräpäyksenä olin heittänyt silmäyksen partaan yli veneeseen.\n\n\"Vaikka Jumala antaisi minun elää sadan vuoden vanhaksi, mr Mastic,\nen koskaan unhota sitä näkyä. Olin odottanut näkeväni kärsiviä, ehkä\nkuoliaaksi nälkääntyneitä ihmisiä, mutta en uneksinut verestä. Kolme\nmiestä makasi kuolleina teljoilla veneessä, mutta ei haaksirikon\nseurauksista kuolleina, vaan kuulilla ja veitsillä tapettuina -- niillä\noli syvät haavat, joista veri oli tulvehtinut. Muuan, joka myös oli\nhaavoitettu, mutta eli vielä, makasi pitkällään peräpuolessa. Minä\nen voinut häntä tutkia, mutta Goliah teki sen ja nosti hänet meidän\npurteemme. Me otimme veneen kuolleineen jälkeemme, ja minä kaasin\nvettä haavoittuneen kalpeitten huulien väliin ja koetin herättää\nhänet tajuntaan. Mutta hän vaan mutisi kamaloita sanoja, milloin\nenglanniksi, milloin espanjaksi. Hän oli puettuna pukuun, joka taisi\nolla kuubalaisen upseerin univormu. Sanat, jotka häneltä kuumehoureessa\npääsivät, ilmaisivat, ettei hän ollut espanjalainen; vaikka minä\nluonnollisesti olisin hoivaillut yhtä niistä aivan samalla tapaa.\n\n\"Kahden tunnin kuluttua olimme kotona. Goliah kantoi haavoitetun\nhuvilaamme, ja palvelijamme hautasivat kuolleet kookospalmujen alle\ntuonne...\" tyttö viittaa ulos avonaisesta ikkunasta ja lisää: \"Minä\nolen pystyttänyt heidän yllensä ristin.\"\n\n\"Onneksi oli täällä juuri muuan hinaajalaiva tuomassa hiililastia\njahdillemme. Sillä oli höyry vireillä ja kuudessa tunnissa haimme Key\nWestistä ystävämme, erään newyorkilaisen lääkärin, joka sattumalta\nvietti muutamia päiviä siellä. Hänen taitava kätensä veti kuulan\nulos, ja minä ja sisareni -- joka tulostansa saakka on minua\ntässä auttanut -- olemme hoitaneet häntä niin huolellisesti, että\nvihdoinkin, sen mukaan kuin tänään olen kuullut, on toiveita hänen\nhenkensä pelastumisesta. Luuletteko nyt, että minä aijon teidän antaa\nvangitsemalla hänet hallituksen käskystä tehdä tyhjäksi nämät toiveet.\nSillä sitä varten olette tänne tulleet. Sen ymmärsin käytöksestänne\nnähdessänne, että sain selville teidän olevan tullivirkamies.\"\n\n\"Erehdytte, miss Vanstone\", vastaa salapoliisi tehden poistavan eleen,\nsillä nuoren tytön ääni on nuhteleva, ja hänen ryhtinsä ilmaisee uhmaa.\n\"Yhdysvaltojen raha-asiain toimikunta panee ainoastaan sellaisia\nsyytteeseen, jotka rikkovat maan puolueettomuuden menemällä Kuubaan,\neikä niitä, jotka sieltä tulevat.\"\n\n\"Loruja!\" vastaa Indra kiihkeästi. \"Tietänenhän toki, että on syytetty\nupseereja, jotka ovat palanneet Kuubasta, siitä syystä että... että\nhe ovat ennemmin varustaneet matkueita! Espanjan konsulit jättävät\nkirjallisen todistuksen, raha-asiain toimikunta panee heidät\nsyytökseen, mutta, Jumalan kiitos, vielä ei ole mikään amerikkalainen\nvalamiehistö langettanut heitä. Enkö näe yö yöltä tullijahtienne\nristeilevän näitten saarien ympärillä? Keitähän ne ajavat takaa?\nNiin, miehiä, jotka tahtovat mennä taistelemaan kotisaarensa vapauden\npuolesta. Enkö ole öisin nähnyt mustan savun Raleigh'istä, joka on\nristeillyt edes takaisin merellä täällä ulkona estääkseen kansaraukkaa\nsaamasta aseita, jotka suojeleisivat heitä tulemasta teurastetuiksi?\nEikö Yhdysvaltain hallitus ole estänyt tusinan matkueita saapumasta\nKuubaan, samalla kun Espanjalaiset ovat estäneet yhden. Oo, minä tiedän\nkyllä, kuinka paljon hallitus Washingtonissa rakastaa Kuubaa!\"\n\n\"Kaikissa tapauksissa\", vastaa salapoliisi kohteliaasti, \"on tehtäväni\ntäällä ainoastaan yllättää ja ehkäistä niitä, jotka purjehtivat\nsaarelle. Haavoitettu, josta puhutte, on täysin turvassa minulta.\nMuuten olen vilpitön teitä kohtaan, koska näen, ettette ole sellainen,\njoka ilmaisisi lurjusraukan ja antaisi hänet alttiiksi tulla päätään\nlyhemmäksi. Neljä viidettä osaa virkamiehistä täällä tekevät, mitä\nheille käsketään, vaan sen vuoksi, ettei heillä ole muuta neuvoa. He\novat kuubalaisia kohtaan yhtä suuresti myötätuntoisia kuin tekin?\n\n\"Niin, ja te olette yksi niistä, sen näen myöskin\", sanoo tyttö,\ninnokkaasti ojentaessaan esiin kätensä ja saadessaan vastaan uuden\npuristuksen, mikä häntä säpsäyttää.\n\nSitten jatkaa salapoliisi: \"Ehkäpä minä -- jos voisitte sanoa\nminulle, ken haavoitettu on -- saattaisin ottaa selvän, onko mitään\ntodennäköisyyttä, että Espanjalainen konsuli Key Westissä olisi antanut\nmitään vangitsemiskäskyä häntä vastaan, tai tokko mikään muu vaara\nuhkaa häntä, ja ajoissa antaa teille viittauksen.\"\n\n\"En tiedä hänen nimeään\", vastaa Indra. \"Me katselimme koko hänen\nunivormunsa, joka oli yhtenä riepu-, lika- ja verikekona, mutta\nlöysimme vaan pari kirjoitettua muistiinpanoa, jotka näyttävät\nviittaavaan, että hän joko oli Maceon esikunnassa tahi palveli hänen\njohtonsa alla.\"\n\n\"Mutta sanat, joita hän on virkkanut houreissaan -- eivätkö ne ole\nteille mitään ilmoittaneet?\"\n\nSalapoliisin vielä puhuessa kuuluu vieressä olevasta huoneesta huuto.\n\n\"Ilmoittaisiko tämä teille mitään?\" kuiskaa tyttö kalpein huulin,\nhuutojen, kirkauksien ja kuumehoureiden, jotka saavat veren\njähmettymään hänen suonissaan -- sellaisista kamaloista tapahtumista ne\nvihjaavat -- tunkiessa Masticin korviin.\n\n\"_Cuba libre! Al machete!_ Pelastakaa haavoitetut!\" Se kaikuu kuin\nupseerin kehoitushuuto sotilailleen. Mutta sitte käy äänenpaino\nrukoilevaksi, valittavaksi, kauhistuneeksi hänen kirkuessaan: \"_Santa\nMaria_! Älkää haavoitettuja iskekö! Pyövelit! Paholaiset! Tehän\ntapatte lääkärin ja sairaanhoitajattaret!\" Ja hänen äänensä vajoo\nnyyhkytykseksi. \"_Madre de Dios_, he ovat murhanneet koko lasaretin!\"\n\n\"Tästä juuri voin tietää, että hän on kuubalainen\", sanoo tyttö\nkiivaasti. \"Panevatko kuubalaiset toimeen verilöylyjä lasareteissa?\nLukekaa amerikkalaisia sanomalehtiä ja katsokaa, keitä ne ovat, jotka\nmurhaavat haavoitetut heidän vuoteisiinsa ja iskevät kuoliaaksi ne,\njotka kantavat punasta Genève-ristiä. [Genèven kaupungissa Sveitsissä\nperustetun 'Punasen ristin' jäsenet, jotka sodissa sairaita hoitavat,\nkantavat merkiksi punasta ristiä käsivarressaan.] Kuulitteko, mitä hän\nsanoi? Hän sanoi, että he löivät kuoliaaksi lääkärin, jonka auttavat\nkädet vaalivat sairaita ja kuolevia. Nuo kamalat huudot ne ovat\nherättäneet vihani Espanjaa vastaan. Kaksi viikkoa sitten olin\nvälinpitämätön ja huoleton. Mitä huolin minä kaikesta tuosta? Mutta nyt\non Kuuballa ystävä lisää.\"\n\nPian sen jälkeen lisää Indra vähemmän intohimosella äänellä: \"Hän on\nnyt tyynempi. Hän hourailee harvemmin, ja hänen äänensä on vahvempi.\nTohtori luulee että se on hyvä merkki -- että se merkitsee palauvaa\nelinvoimaa. Haluaisitteko ehkä mennä sisään ja katsoa häntä? Kenties\ntiedätte, ken hän on. Hänhän on saattanut oleskella Key Westissä jonkun\naikaa. Te voitte estämättä mennä sisään hänen luokseen, hän ei tunne\nketään.\"\n\n\"Teidän luvallanne heitän häneen silmäyksen\", sanoo salapoliisi.\nNuori nainen avaa oven ja vie mr Masticin suureen, ilmakkaaseen,\nsirosti kalustettuun huoneeseen, missä nuori mies makaa pitsillä\nkoristetuilla patjoilla, ja häntä vaalivat herra, joka nähtävästi on\nlääkäri, ja nuorekas hoitajatar, jossa Mastic heti tuntee neiti Gertien\nTampamatkalta.\n\nTohtori kohottaa varoittavasti kättään ja kuiskaa: \"Olkaa kilttejä\nja kävelkää hiljaa. Olen antanut hänelle unijuomaa. Luulen, että hän\nvaipuu taas uneen. Teidän ei tarvitse peljätä katsoessanne häntä. Hän\nei teitä tuntisi -- toivon vaan, että hän sen tekisi.\"\n\nMastic menee sängyn luo ja huomaa nuoren seitsemänkolmattavuotiaan\nmiehen, jonka kasvot taudista huolimatta vielä ovat rusehtuneita\nalituisesta ulkonaolosta paahtavassa auringonpaisteessa. Kasvonpiirteet\nolisivat kauniit, jolleivät olisi kärsimysten ja puutteiden uurtamat,\nja jollei niitä jossain määrin rumentaisi otsassa oleva iskunhaava,\nmikä kumminkin nyt on osittain parantunut. Hänen silmänsä ovat\nkiinni, mutta seuraavana silmänräpäyksenä aukeavat ne ja tuijottavat\nrauhattomasti ympärilleen sulkeutuakseen taas, näyttämättä mitään\nnähneen.\n\nLähtiessään huoneesta kuiskaa salapoliisi miss Vanstonelle: \"Olen\niloinen, että annoitte minun nähdä hänet. Teidän ei tarvitse ollenkaan\npeljätä mitään harmillisuuksia Amerikan hallituksen tai Espanjan\nkonsulin puolelta. Haavoitettu on kuubalainen. Olen nähnyt hänet\nuseammat kerrat Key Westissä, missä hänellä on ystäviä. Hänen nimensä\non...\" Tullimies empii, aattelee hetkisen ja sanoo sitten ripeästi:\n\"Ramon Varona.\"\n\n\"Oletteko varma siitä?\"\n\n\"Täydellisesti! Olen usein nähnyt hänet yhdessä don Balascon,\nsikaritehtailijan kanssa.\" Tässä pysähtyy Mastic äkkiä, arvellen, että\nhän ehkä on ollut liian suora.\n\nMutta Indra ei havaitse hänen empimistään, vaan lentää sairashuoneesen,\nsamalla kun hän kiihkeästi puhkeaa sanomaan: \"Gertie, minä tiedän hänen\nnimensä. Se on Ramon Varona!\"\n\n\"Ramon Varona?\" kertaa Gertie. \"Niin kaunis nimi, -- Ramon Varona!\"\n\nJa nuori mies nousee koholle vuoteessa ja huutaa:\n\n\"Niin, Ramon Varona, luutnantti Banderan brigaadista ja komennettu\nvartioimaan salaista lasarettia kuusi peninkulmaa Cabanasista\nitäänpäin.\" Sitten katselee hän kummastunein silmäyksin ympärilleen\nhuoneessa ja mutisee: \"_Dios mio_! Missä olen? Olin avonaisessa\nveneessä, mutta...\" Hänen äänensä käy äkkiä pitkäveteiseksi: \"Minua\nnukuttaa -- tahdon levätä\", ja hänen päänsä vajoaa takaisin tyynylle.\n\nTohtori nojaa hänen ylitsensä ja kuiskaa: \"Hän nukkuu, Jumalan kiitosi\nLäheltä piti, ettei käynyt hullusti.\" Sitten tarttuu hän nuoria\nnaisia kumpaakin käsivarresta, vie heidät huoneesta ulos, sulkee\noven takanaan ja sanoo: \"Mitä tulimaista te tarkoitatte hyökkäämällä\nsisään ja kirkumalla potilaani korviin hänen nimeänsä? Jumalan avulla\nja enemmän onnesta kuin ansiosta ette ottaneet hänestä henkeä, vaan\npalautitte hänet tajuntaan. Niin, te olette juuri pari siivoja\nsairaanhoitajattaria, te! Te saatte lasaretista eronne, eikä kannata\nteidän pistää jalkaanne sairashuoneeseen jälleen!\"\n\n\"Oo, tohtori Granite\", sanoo Gertie rukoilevasta \"Hänhän tervehtyy --\nälkää sulkeko minua nyt ulos! Tehän sanoitte, että minä juuri olen\nRamonin pelastanut. Sitä paitsi tulee hän niin kauniiksi, kun hän\ntervehtyy taas.\"\n\nVanhempi sisar taas osaltaan sanoo: \"Minä unhotin itseni saadessani\näkkiä tietää, kuka luutnantti Varona oli. Pyydän anteeksi ja teen, mitä\nsanotte minulle. Myönnätte kait, että tällä poikkeuksella olen koko\najan tehnyt velvollisuuteni.\"\n\n\"Olette, kuin enkeli\", mutisee vanha Granite kyynel silmässä. \"Menkää\nnyt, kumpikin -- minä otan miettiäkseni asianne, jollei vaan poika\ntuolla sisällä käy liian kauniiksi tummine silmineen ja riippuvine\nviiksineen. Menkää alas ja syökää aamiaista! Potilas tuolla sisällä\ntulee nukkumaan muutamia tunteja, ja herätessään luulen hänen olevan\nparanemaan päin.\"\n\n\"Te teette kait aamiaisella meille seuraa, mr Mastic?\" sanoo Indra\nystävällisesti. \"Tiedän, että isä ihastuisi saadessaan teitä tavata.\nHän hylkäsi ylenkatseella joka ajatuksen siitä, että teillä olisi\nvangitsemiskäsky mukananne, ja isäni on herra, josta aina on mieleen\ntietää, että hänellä on oikein.\"\n\n\n\n\nViides luku.\n\nValokuva.\n\n\nTohtori Granite palaa takaisin sairashuoneeseen, ja molemmat nuoret\nnaiset sekä mr Mastic menevät alas ruokasaliin, missä mr tullivirkamies\ntutustuu aamiaiseen, jollaisen ainoastaan rikas mies voi saada aikaan\nniin syrjäisessä maailman kolkassa.\n\nSe on ateria, missä ilmanalasta ei ole väliä pidetty, ja jokainen\najateltava mukavuus, niin, ylellisyyskin, on huolettomalla\ntuhlaavaisuudella tuotu tähän troopilliseen saareen etelämaisessa\nmeressä. Pöytä on katettu ja koristettu kukilla, hiotuilla laseilla\nsekä astioilla pelkkää hopeaa ja hienointa porsliinia. Liina on\nlumivalkoinen ja passaus mahtipontista, koskapa sen toimittaa\nNew Yorkista tuotettu livreeseen puettu hovimestari ja lakeija.\n\nLuonnollisesti on siinä kaikkea, mikä on saarelle omituista --\nkalaa, vasta merestä pyydettyä, hedelmiä, vasta puista otettuja, ja\nvihanneksia, joita on ateriaa varten poimittu. Mutta biffipaisti, joka\nMasticilla on lautasellaan, on parhaalta teurastajalta New Yorkissa\nja on ollut viikon ison, kookospalmujen varjoaman jääkellarin\njäähdytyshuoneessa. Erinomaiset ranskalaiset munakkaat ja hienot\nranskalaiset hillokset kutkuttavat hänen kitalakeaan. Apollinaris ja\nsoodavesi, tarjottuina hiotuissa laseissa, korvaavat tämän ylellisen\npöydän ääressä Floridasaarien lähdeveden, joka usein on hieman karkeaa,\nrikiltämaistuvaa ja kaikkea muuta kuin maukasta. Keveitä hienoja\nviinejä on myös mr Masticille juotavana, ja niinikään tarjotaan hänelle\nMokkakahvikupin päälle liköörejä ja konjakkia sekä whiskyäkin, kun hän\non maininnut pitävänsä enimmän viimeksimainitusta juomasta.\n\nNuorien naisten pakinoiminen on iloista, vilkasta ja huvittavaa,\nja jokainen töykeän totisuuden häivä, minkä salapoliisi on ehkä\nkatsonut tarpeelliseksi virkansa vuoksi pitää, sulaa pois kauneuden\nvierasvaraisen hymyilyn tieltä. Indrasta ja hänen sisarestaan on\nerityisen hauskaa koota salapoliisin lautaselle kaikkia mahdollisia\nhyviä syötäviä, sitten kun hän nyt on vapauttanut heidät kaikista\npeloista haavoitetun upseerin suhteen, josta hänen molemmille\nomalupaisille hoitajattarilleen on tullut jotain hoidettavaa,\nsuojeltavaa ja ehkäpä rakastettavaakin. Sillä nainen rakastaa enin\nsitä, jota hän hellii, ja jonka edestä hän uhrautuu.\n\nKeskellä tätä herkullista ateriaa, joka kuluu hyvin rattoisasti, sillä\nmr Mastic kertoo muutamia hauskimpia juttujaan tullipalveluksesta, ja\nnuoret naiset kuvaavat vilkkaasti hänelle viimeistä hevosnäyttelyä\nNew Yorkissa -- Mastic on syntyisin kentuckilainen ja semmoisena\nsuuri hevosten ystävä -- astuu talon herra ja sen molempain kaunisten\nemäntäin isä sisään.\n\nHän on kaunis noin viidenkymmenen vuoden vanha mies, jolla on\nterävät, viekkaat silmät, hyvänsävyinen kasvojen ilme ja ystävällinen\nkäytöstapa. Asioista erottuaan antautuu mr Vanstone puutarhuritaidon\nriemuja nauttimaan ja tulee juuri ananaasi-istutuksiltaan. Häntä\nseuraa Rex, joka on nälästynyt biljardia pelatessaan.\n\nLiikemiehen rattoisa vieraanvaraisuus saa salapoliisin pian tuntemaan\nitsensä kotiutuneeksi. Hän antaa isännälleen sydämellisen kädenlyönnin\nja huomauttaa ystävällisesti Rexille:\n\n\"Minä näin teidät, nuori mies, sisarinenne matkalla Tampasta tänne.\"\n\n\"Totta tosiaan, muistan teidät\", vastaa poika iloisesti ja kääntää\nhuomionsa siihen, mitä hovimestari asettaa hänen eteensä, Indran\nkiiruusti isälleen selittäessä, että Masticilla ei ole mitään aikomusta\nvangita yläkerrassa olevaa haavoitettua, sekä kertoessa juttua hänen\ntuntemisestaan, ja että tohtori Granite nyt luulee heidän turvattinsa\ntervehtyvän.\n\n\"Vai niin, nuoren herran nimi on Varona\", huomauttaa Vanstone vanhempi\nja lisää tyytyväisesti nauraen: \"Enkö sanonut, että Amerikan hallitus\nei häiritsisi häntä? Mutta sinä olet ollut niin huolissasi tuon\nveitikan takia, jonka Golfvirrasta kalastit, Indra, että voisi luulla\nsinun rakastuneen häneen.\"\n\n\"Mitä sanot? Rakastunutko muuhun kuin meidän Billyymme?\" virkahtaa\nGertie harmistuneesti.\n\n\"Oo, sepäs olisi liian kovin Severancea vastaan\", sanoo Rex\nnaureskellen.\n\nMutta nyt muuttuvat mr Vanstonen kasvonpiirteet totisiksi, ja hän\nmutisee jotain, joka kuulostaa kuin \"kirottu lurjus!\" Sitten kääntyy\nhän poikansa puoleen ja sanoo ankarasti: \"Tee hyvin äläkä mr Severancea\nenempää mainitse. Hän on käyttäynyt hyvin pahasti.\"\n\n\"Eipäs ole, isä\", keskeyttää Indra hämistä tulipunasena kasvoiltaan:\n\"mr Severance on vaan tehnyt, mihin olen häntä kehoittanut.\"\nJalomielisen luonteensa vaikutuksesta unohtaen silmänräpäykseksi\nkaiken muun lisää tyttö innokkaasti: \"En voi sallia, että teet väärin\npoissaolevaa ystävää kohtaan, joka on kohdellut minua paremmin kuin\nansaitsinkaan.\" Mutta nyt keksii hän sattumalta Masticin silmäilyn,\npuree äkkiä huultaan ja sanoo: \"Mutta enpä luule tarvitsevamme asiasta\ntällä erää enempää keskustella.\" Sen jälkeen nousee hän pöydästä,\nmenee verannalle ja kaihoen silmäilee sinivesille pohjoiseenpäin,\nkuni toivoen jonkun tulevan sieltä -- tapa, johon nuori nainen oli\nantautunut aina siitä saakka, kun hän tuli Floridasaarille.\n\nMuutamia minuutteja myöhemmin seisoo Mastic miss Gertien seuraamana\nhänen vieressään.\n\n\"Suokaa anteeksi, miss\", sanoo salapoliisi, \"mutta minun täytyy lähteä.\nAlligaattori-Peten ja minun on näiltä saarilta etsittävä kätkettyjä\nasevarastoja. Ymmärrätte, että minun täytyy toimittaa virkamääräykseni,\nvaikkapa tuon nuoren veitikan tuolla yläkerrassa ei tarvitsekaan\nmitään peljätä -- minulta.\" Sitten kysyy hän, viitaten Korallisaarta,\njonnepäin Indra yhä silmäilee: \"Tiedättekö, onko tuossa saaressa\nasukkaita, miss Vanstone?\"\n\n\"Ei ole. Tiedän varmaan, ettei ole\", vastaa Indra varmasti. \"Olen\nkymmenet kerrat purjehtinut sen ympäri. Miksi kysytte sitä?\"\n\n\"Niin, Alligaattori-Petestä näytti, että hän tänä aamuna näki sieltä\nvaloa.\"\n\n\"Oo, silloin on niiden täytynyt olla huvimatkailijoita tai kalastajia\",\nhuomauttaa Indra. \"Te luulitte kait, että ne olivat sissejä, arvaan.\nKuinka epäluuloinen olettekaan. Arvelenpa, että se kuuluu ammattiinne.\"\n\n\"Niin\", virkkaa Gertie innokkaasti, \"hän on paras salapoliisi, minkä\nmilloinkaan olen nähnyt. Hän on Floridasaarien Vidocq [Vidocq oli\nkuuluisa ranskalainen rosvo ja salapoliisi], ja hän auttaa meitä\npotilaamme suhteen.\"\n\n\"Ja siitä asiasta täytyy minun puhua kanssanne\", sanoo Indra hymyillen\nGertien lausumalle, tietämättään epäkohteliaalle vertaukselle. \"Mutta\nonko teillä kiirut? Me seuraamme teitä veneelle, niin voin sanoa sen\nteille matkalla.\"\n\n\"Teidän luvallanne sytytän sikarin\", sanoo Mastic. \"Jos vaan teillä ei\nole mitään sitä vastaan, luonnollisesti\", lisää hän kohteliaasti.\n\n\"Ei ollenkaan\", vastaa nuori nainen. \"Pienestä saakka olen tottunut\ntupakan savuun. Rex, isä ja meidän...\" Hän äkkiä keskeyttää ja huutaa:\n\"Gertie, juokse hakemassa muutamia sikareja mr Masticille.\"\n\n\"Kiitoksia, isänne tarjosi äsken minulle yhtä, mutta minä sain hänet\npuhutelluksi koettamaan yhtä minun sikareistani. Hetkisen päästä huutaa\nhän sen takia ihastuksesta\", naurelee Mastic tyytyväisesti ottaessaan\nesiin yhden Balascon erinomaisia Imperialesia.\n\nSamassa kuuluukin mr Vanstonen ihastunut ääni tupakoimishuoneesta:\n\"Tuhat tulimaista, mr Mastic, mistä olette saaneet tämän sikarin?\"\nJa talon isäntä tulee ulos sinisiin savupyörteisiin kietoutuneena ja\nkiihkeän nautinnon ilme kasvoissaan. \"Se on paras, mikä milloinkaan on\nollut huulieni välissä\", jatkaa hän ja virkahtaa luoden leikillisen\nsilmäyksen salapoliisiin: \"Mistä olette sen ottaneet takavarikkoon?\"\n\n\"En ole sitä virkatoimissani saanut\", vastaa Mastic nauraen, \"mutta jos\nkäännytte don Balascon puoleen Key Westissä, ehkä hän voi toimittaa\nteille muutamia kappaleita.\"\n\n\"Ahaa, don Estrabon -- hänhän se oli niiden herrain asiamies, joilta\ntämän saaren ostin\", sanoo kauppias.\n\n\"Suuri sikaritehtailija ja kuubalainen isänmaanystävä\", puuttuu Indra\npuheeseen. \"En ole häntä koskaan nähnyt.\"\n\n\"Mutta minäpä olen\", huudahtaa Gertie innokkaasti. \"Hän on tumma,\nromantillinen ja kaunis, hyvin espanjalainen ja etelämaalainen\npuolisaappaineen, punasine vöineen ja panamahattuineen. Hän sanoi, että\nhän tulisi tänne meitä tervehtimään. Miten romantilliseksi hän tämän\nsaaren tekisikään.\"\n\n\"Hän on tehnyt meille paljon palveluksia\", huomauttaa mr Vanstone,\n\"ja minä olen pyytänyt häntä käymään meillä. Minulla ja Rexillä\nsaattaisi olla hänestä paljon hupia, -- hän on tavattoman taitava\nbiljaardinpelaaja, kuten pari kertaa olen kokenut Key Westissä. Vai\nniin, täytyykö teidän mennä, mr Mastic? Olen teille hyvin kiitollinen,\nettä olette hajoittanut tyttäreni levottomuuden potilaansa suhteen, ja\nminua ilahduttaa nähdä teitä niin usein kuin te satutte purjehtimaan\ntällä taholla.\"\n\nSalapoliisi suuntaa kulkunsa veneelle, miss Indra oikealla sivullaan\nja Gertie tanssien heidän edessään puettuna valkeaan musliiniin,\nolkihattuun ja liehuviin nauhoihin -- soma kuva lapsesta, joka juuri on\nimmeksi kehittymäisillään.\n\n\"Señor Balasco\", sanoo Indra, \"hänhän on se herra, jonka sanoitte\ntuntevan luutnantti Ramon Varonan. Palaatteko pian Key Westiin?\"\n\n\"Pian, arvelen olevani siellä viidenkolmatta tunnin kuluessa.\"\n\n\"Tahdotteko sitten tehdä hyvin ja ilmoittaa don Balascolle hänen\nhaavoitettua ystäväänsä kohdanneen kovan onnen. Don Estrabon on\ntodellinen kuubalainen isänmaanystävä, tiedän sen. Näin ollen ehkä\nolisi parasta, että kysyisitte häneltä, voisiko hän pistäytyä käymään\ntäällä don Ramonia tapaamassa. Hän voisi tälle toimittaa asioita,\njoita me emme voi.\"\n\nMasticin kieltä kutkuttaa puhua nuorelle tytölle tätä Cuba Libren\nluultua ystävää koskeva totuus, mutta se on ammattisalaisuus ja\nsemmoisena hautaa hän sen rintaansa ajatellen: \"Minut ajettaisiin\nvirasta pois, jos lörpöttelisin, ja señorin kimppuun karattaisiin,\nehkäpä hänet murhattaisiinkin tuolla Key Westissä, yhtä varmaan kuin\nhänellä on puolisaappaat jalassaan.\"\n\n\"Pyydättehän señor Balascoa käymään meillä\", kertaa nuori nainen heidän\nrantaa lähestyessään.\n\n\"Pyydän, jos niin haluatte\", vastaa Mastic hitaasti ja hymyily\nlennähtää hänen kasvoilleen hänen ajatellessaan: \"Kuinkahan hän\nEspanjalaisia korpinreikiään aukoneekaan saadessaan nähdä tämän nuoren\nkaunottaren.\"\n\n\"Kiitos\", sanoo Indra. \"Te olette lopettaneet levottomuuteni\nnuoreen upseeriin nähden ja... Hyvästi!\" Hän ojentaa Masticille\nkätensä, sillä he ovat laiturilla, joka nyt näyttää hyvin eloisalta.\nSiinä on \"Lentokalan\" vene ottamassa sisään vihannesvarastoa, ja\nmaallenoususillalla seisoo Goliah puhellen alligaattorintappajan\nkanssa.\n\n\"Nöyrä palvelijanne, miss\", vastaa Mastic ja menee portaita myöten\npienelle sillalle, missä Gertie, joka on kiiruhtanut ennen häntä alas,\nparaikaa kyselee luotsilta yhtä ja toista.\n\n\"Indra!\" huutaa hän innokkaasti, \"tämä on se niin kuuluisa\nAlligaattori-Pete. Goliah sanoo, että hän on tappanut useampia\nalligaattoreja kuin kukaan muu maailmassa.\"\n\n\"Se ei ole oikein totta, miss\", huomauttaa Pete nauraa virnistäen.\n\"Alligaattori-Pratt, vanha toverini muinoin, tappoi useampia kuin minä\nolen edes vilahdukseltakaan nähnyt. Siihen aikaan olikin noita elukoita\nenemmälti.\"\n\n\"No niin, te olette kaikissa tapauksissa etevin nykyään elävä\nalligaattorintappaja\", sanoo Gertie, joka ei tahdo antaa\nsankariaan itseltään ryöstää. \"Goliah, toivon, että olet antanut\nAlligaattori- Petelle hyvän aamiaisen ja riittävästi juomista?\"\n\n\"Onpa niinkin\", vastaa Pete, \"Goliah on minua runsaasti kestittänyt.\nOlen aivan täpötäysi.\"\n\nSeuraavana silmänräpäyksenä kiitää vene pois, kummankin nuoren tytön\nhuiskutusten tervehtimänä.\n\n\"Ajatteles, kuinka viehättävää!\" puhkeaa Gertie innostuneena sanomaan.\n\"Don Balasco, tuo romantillinen kuubalainen isänmaanystävä, tulee tänne\nRamon Varonaa, kuubalaista sankaria, tervehtimään.\" Lapsen tavoin\nhuolettomasti naurellen lisää hän: \"Toinen minulle, toinen sinulle!\"\nmutta ei tiedä, kuinka totta hän ennustaa.\n\n\"Älä puhu niin paljon tyhmyyksiä, Gertie\", sanoo vanhempi sisar\nankarasti ja menee takaisin huvilaan.\n\nVerannalla silmää Indra taas pohjoiseenpäin ja surullinen ilme\nlennähtää hänen kauniille kasvoilleen ja hän mutisee: \"Minulla oli onni\nkädessäni -- eikö siinä ollut kyllin?\"\n\n\"Oo, tiedänpä, mitä ajattelet\", kuiskaa Gertie, joka on juossut\nportaita ylös hänen jäljessään. \"Kun katsot tuolle suunnalle, ajattelet\nBillyämme. Mutta sinä... sinähän itket, Indra!\"\n\n\"Loruja!\" sanoo miss Vanstone terävästi. \"Älä nyt ole hupakko, Gertie,\nmuuten et saakaan hoitaa minun potilastani enään.\"\n\n\"_Sinun_ potilastasi!\" kirkasee tyttö. \"Enköhän minä ole tänään antanut\nlääkkeitä neljä kertaa useammin kuin sinä? Minä en perusta siitä, että\nsinä olit se, joka hänet Golfvirrasta kalastit. _Minun_ potilaani on\nhän kaikissa tapauksissa!\"\n\nSeuraavana aamuna silmäilee miss Indra Vanstone, aukaistuaan kauniissa\nhuoneessaan akkunanvarjostimet, samaa tyyntä vettä. \"Skuunertti on\nkadonnut näkyvistä\", sanoo hän itsekseen. \"Aattelen, että mr Mastic\nnäihin aikoihin on Key Westissä, ja huomenna tai ylihuomenna voimme\nodottaa don Balascoa.\" Mutta sitten lisää hän huolimattomasti: \"Ehkäpä\nmr Mastic ei viekään sanaa, taikkapa kuubalaisella on liian paljon\ntekemistä. No niin, minulle se on oikeastaan samantekevä.\"\n\nEhkäpä miss Vanstone ei olisi niin välinpitämätön, jos hän voisi kuulla\nkeskustelua, jota samana kauniina kevätaamuna pidetään herran luona,\njosta hän puhuu, Key Westissä kolmekymmentä peninkulmaa sieltä.\n\nSe on Balascon ruokasalissa. Salapoliisi on kaikkea mahdollista\nvarovaisuutta noudattaen mennyt skuunertista huvilaan. He istuvat\nkumpikin aamiaispöydän ääressä ja Mastic polttaa yhtä Espanjalaisen\nerinomaisista sikareista.\n\n\"Siinäkö kaikki, mitä teillä on kertomista?\" kysyy Estrabon pettynein\näänin. \"Ettekö löytäneet mitään kätketyitä aseita Smaragdisaarella tai\njollain sen läheisyydessä olevalla saarella?\"\n\n\"En, Pete ja minä etsimme läpeensä useimmat eilen ehtoopäivällä\nja muutamia yöllä, mutta emme voineet löytää jälkeäkään mistään\nepäiltävästä koko seudussa.\"\n\n\"Ja nuori nainen, miss Indra Vanstone, on hyvin levoton haavoittuneen\nkuubalaisen kapinoitsijansa takia?\" kysyy don Balasco ja lisää nauraen:\n\"Onko siinä ehkä ensi silmäyksellä syttyneen rakkauden tapaus?\"\n\n\"Eikä ole, mikäli häneen tulee\", hymyilee Mastic. \"Mutta luulenpa että\nnuorempi sisar... miss Gertie... on hieman pikiintynyt nuoreen Ramon\nVaronaan... hän on Varonan hoitajattarena. Olisittepa nähneet, miten\nhän vei minut syrjään... suurimmassa salaisuudessa, niin ettei kukaan\nmitään aavistaisi... ja pyysi ja rukoili minua olemaan vangitsematta\nmiestä, joka oli niin jalo, isänmaata rakastava ja urhoollinen.\nSellainen lapsellinen haaveilu miellyttää minua aina.\"\n\n\"Ohoo! _Diantre_! Onko pikku _muchachita_ rakastunut? Ha, ha, sepäs\nhupaisata! Mitäs kaunis miss Indra sanoo siitä, että hänen pikku\nsisarellaan... lyhyeen hameeseen puetulla lapsella... on rakkausjuoni\nhaavoitetun kapinoitsijan kanssa?\" kysyy Estrabon nauraen.\n\n\"Oo, miss Indra ei sano mitään, arvellakseni\", huomauttaa salapoliisi\nvetäessään pari filosoofin imausta sikaristaan, ajatellessaan\narvaamatonta tietoa, mikä hänellä on don Balascolle varattuna. \"He\nkiusaavat häntä nuoreen mieheen, minkä hän on lähettänyt pois, ja jota\nhe kutsuvat 'meidän Billyksemme'.\"\n\n\"Jota he kutsuvat 'meidän Billyksemme?'\" kertaa espanjalainen yhäti\nnauraen. \"_Que aburricion_! Mr Vanstonella on romantillinen perhe.\"\nSitten lisää hän noustessaan ylös keskustelua lopettaaksensa:\n\"En luule, että lähden tuota haavoitettua kuubalaista katsomaan.\nTunnen hiukan Ramon Varonaa, enkä vihaa häntä enemmän kuin jokaista\nmuutakaan, joka tahtoo autioittaa ja nöyryyttää maatani. Jos nyt\nkävisin mr Vanstonen luona, olisin pakoitettu näyttelemään kuubalaista\nisänmaanystävää -- ja siihen alan väsyä!\"\n\n\"Kaikissa tapauksissa lyön vetoa, että menette sinne!\"\n\n\"Mikä minut sinne veisi?\"\n\n\"Uteliaisuus.\"\n\n\"Uteliaisuusko? Pah! Se ei ole luonnossani. Nuorta kuubalaista koskeva\nuteliaisuusko?\"\n\n\"Niin, uteliaisuus -- tai jokin muu\", sanoo Mastic tarkoittavalla\näänellä. Sitten lisää hän: \"Luuletteko, että antaisitte minulle satasen\nnoita taivaallisia sikareja lisää, jos voisin kertoa teille, missä\ntöytäisitte salongissanne olevan väritetyn valokuvan originaalin?\"\n\n\"Hänen nimensäkö?\" Sanat tulevat esiin intohimoisella kiihkolla.\n\n\"Saanko satasen sikareja?\"\n\n\"Luonnollisesti! Hänen nimensä?\" Espanjalaisen silmät salamoivat.\n\n\"Indra Vanstone!\"\n\n\"Oletteko... oletteko varmat siitä?\" änkyttää Estrabon, hyökkää ulos\nruokasalista, tullakseen takaisin valokuvan kanssa, jota hän kiiltävin\nsilmin katselee. \"Sanokaa minulle, oletteko varma, että se on hän?\"\n\n\"Varmako, olen! Valokuva vaan ei likimainkaan piisaa.\"\n\n\"Onko hän vielä sitä kauniimpi? Mahdotonta!\"\n\n\"Yhtä paljon kuin liha ja veri ovat paperia ja maalia kauniimmat.\"\n\n\"Dios mio!\" mutisee Balasco ahmien valokuvaa himokkain silmäyksin.\n\"Luulenpa, että menen sinne, -- mutta en uteliaisuudesta. Tarkemmin\nharkitessani asiaa olen tullut johtopäätökseen, että Smaragdisaaren\nläheisyydessä täytyy olla aseita kätkössä ja tahdon itse niitä\netsiskellä. Mutta haluan myös apuanne. Minä lähetän sähkösanoman\nesimiehellenne teidän enemmistä määräyksistänne.\"\n\n\"Kuten haluatte\", myöntää Mastic. \"Tämä on arvatakseni täysi\nlaatikko\", ja hän valikoipi tarjoimistosta paketin sikareja, jotka\novat hänet hurmanneet. \"Te tapaatte minut Peten skuunertista\neteläisen rantalaiturin ääreltä. Kiitoksia, otanpa todellakin sikarin\nlisää.\" Sytytettyänsä sen poistuu hän, mutta ovessa mutisee hän\nhymyillen: \"Tulimaista, sellainen katse kun hänellä oli silmissä!\nHidalgo [herrasmies] on ihan hurmaantunut valokuvaan. Hänestä tulee\nhuokaileva Romeo. Kenties olen tehnyt käänteen Espanjalaisen elämässä.\"\n\nMutta Mastic tuskin hymyilisi hilpeästi, jos hän tietäisi, minkä\nkäänteen hän oikeastaan on tehnyt.\n\nMuutoin on hän arvannut oikein. Estrabon pitää juuri valokuvaa valoa\nvasten, katselee sitä ja mutisee: \"Mikä kaunotar! _Santa Maria_! Olenko\nhänet näkevä elävänä edessäni? -- Tämänkö kuvan, joka on herättänyt\nkuumemman intohimon rinnassani, kuin mitä koskaan olen tuntenut lihaa\nja verta kohtaan?\"\n\n\n\n\n\n\nToinen kirja.\n\nSeuraelämää tropiikeissa.\n\n\n\n\nKuudes luku.\n\nHidalgon tulo.\n\n\nMerituulonen henkäilee vielä, kun Balascon höyrypursi Figaro seuraavana\niltapäivänä liukuu Smaragdisaaren laiturin vieressä olevan pienen\nmaallenoususillan ääreen.\n\nTuskin on pursi rantaan kiinnitetty, kun sen omistaja troopillisen\nkeikarin tavoin puettuna kiiltonahkasaappaisiin, valkeaan\nflanellipukuun, tulipunaseen vyöhyeeseen, lumivalkoiseen liinaan ja\n_sombrero de Guayaquiliin_, hienoimmista troopillisista ruohoista\nkudottuun, kiiruhtaa portaita ylös laiturille ja ohjaa kulkunsa\nkauniiden puutarhain kautta Vanstonen huvilaan.\n\nKulkiessaan mutisee hän itsekseen, kevyt vapistus hienoilla huulillaan:\n\"Olen hänet näkevä! Valokuva saa minulle elon, hänen sinisilmänsä\nloistavat vastaani, hänen punahuulensa puhuvat minulle.\"\n\nKertasen pysähtyy hän kumminkin ja ajattelee, kuni itseään ivaten:\n\"Pah, koko jutusta tulee vain pettymys. Ehkä salapoliisi on\nerehtynytkin. Koetinhan New Yorkiin kirjoittamalla saada selville, ken\nnuori nainen oli -- mutta tuloksetta! Valokuva on vaan näytekortti,\njossa ei ole edes valokuvaajan nimileimaa?\"\n\nMutta äkkiä juoksee hän kiihkeästi huvilan uhkeita portaita ylös,\najatuksen ajamana: \"Hän on ihan lähellä minua. _Dios mio_! Minähän\npidätän silmiltäni näyn, jota ne kauvan ovat himonneet.\"\n\nHän soittaa ison, avonaisen porttikäytävän vieressä olevaa kelloa. Sen\nkutsua heti seuraa palvelija, mikä kunnioittavasti sanoo: \"Don Balasco,\nluullakseni? Niin, jättäkää nimikorttini naisille ja mr Vanstonelle?\"\n\n\"Heti, sir. Herrasväki odottaa teitä. Teidän luvallanne lähetän\nmatkatavaroitanne veneeltä hakemaan?\"\n\n\"_Gracias_, siitä pitää palvelijani huolen. Jättäkää vaan korttini niin\npian kuin suinkin\", sanoo espanjalainen kärsimättömäsi!\n\nSeuraavana silmänräpäyksenä on Estrabon salongissa, missä hän istuutuu\nodottamaan, sydän tykyttäen kiivaammin kuin on tavallista tulevaa\nmielenliikuststa aavistaessa, ja sitä saakin hän runsain määrin tuntea\nIndra Vanstonen huoneeseen liitäessä.\n\nJos hän erityisesti olisi pukeutunut aikomuksessa Balascon\nauttamattomasti hurmata, ei hän olisi voinut taitavammin menetellä.\nJokainen jälki haavoitetun sairasvuoteen ääressä valvomisesta oli\nkadonnut hänen ihanilta kasvoiltaan, jotka säteilivät nuoruutta ja\nkauneutta.\n\nPuku, mihin hän tänä ehtoopäivänä oli pukeutunut, oli ihan\nyksinkertainen, mutta sen vaikutus häntä tervehtimään nousevaan\nvieraaseen on sanomaton. Indra näyttää hänestä häikäisevältä\nviehättävän keikailevaisuuden ilmiöltä, joka esiintyy viheriästä\nharsopilvestä, missä on siellä täällä aallonvaahdolta näyttäviä\nvalkojuomuja, ja romantillinen muistelo mielessään mutisee hän\nitsekseen: \"Venus Afrodite!\"\n\nMutta jos Balasco pitää Indraa kauneuden jumalattarena, niin on tämä\nsamalla kertaa vieraanvaraisuuden haltiatar. Hän sanoo ystävällisesti:\n\"Tervetuloa Kookospähkinälehtoon!\" ja ojentaa hänelle kätensä Amerikan\ntavan mukaan.\n\nBalasco suutelee sitä ritarillisesti, kuten tosi Espanjalaisen tulee ja\nsopii, ja keveän hämin punastuksen noustessa tytön hienoille kasvoille\njatkaa tämä: \"Eilen saimme kirjelappusenne, señor Balasco. Kiitän teitä\nsydämellisesti siitä, että niin kohta vastasitte tuolla ylhäällä olevaa\nhaavoitettua upseeria koskevaan pyyntööni.\"\n\n\"Nuori Varona on toivoakseni parempi?\" sanoo espanjalainen. \"Onko\nhän teille kertonut, miten hän haavoittui avonaisessa veneessä\nGolfvirralla?\"\n\n\"Se kysymys osoittaa, ettette tunne tohtori Granitea!\" vastaa nuori\nnainen iloisesti. \"Hän on oikea tyranni sairashuoneessa. Luuletteko,\nettä hän antaisi meidän tervehtyvältä sairaalta mitään kysyä? Mutta\ntohtori Granite sanoo, että señor Ramon on nyt paljoa parempi. Huomenna\nviimeistään saatte häntä tavata.\"\n\n\"Ah, se tekee minut onnelliseksi\", virkkaa Estrabon kohteliaasti,\n\"sillä silloin saan viipyä täällä vielä päivän.\"\n\n\"Oo, paljoa kauvemmin toivoakseni\", esittää Indra vieraanvaraisesti.\n\"Isä sanoo, että teidän täytyy viipyä tanssijaisiin, jotka aiomme\npitää.\"\n\n\"Ahaa, fandangon!\"\n\n\"Niin, me odotamme muutamia ystäviä Palm Beachistä parin päivän\npäästä. Me kutsumme kaikki ihmiset Largosaaren etäisyydeltä saakka\nympäristöstä\", sanoo tyttö. \"Sitä paitse on luutnantti Varona\nsilloin toipumassa, ja te voitte hänen kanssaan neuvotella rakkaasta\nsaarestanne.\"\n\n\"Ah niin\", vastaa Estrabon. \"Isänmaanystävä ajattelee aina _Cuba\nlibreä_. Olettehan toivoakseni asiamme ystävä?\"\n\n\"Niin paljon kuin amerikkalainen nainen voi olla\", vastaa Indra\nsydämellisesti.\n\n\"Siinä riittää\", puhkeaa espanjalainen innostuneesti sanomaan, vaikka\nhän itsekseen lisää: \"Minä muutan hänen mielipiteensä sen asian\nsuhteen. _Mi queridan_ pitää tulla espanjattareksi, kun hänestä\ntulee...\" tässä pysähtyy hän, itsekin melkein hämmästyneenä rohkeasta\nja äkillisestä halustaan. Sillä nuoren naisen hopeanheleä ääni,\nmiellyttävä vieraanvaraisuus, vilkas käytös ja pirteästi vaihteleva\nkasvojenilme ovat sytyttäneet palavan rakkauden Balascon tulisessa\nsydämessä, rakkauden, jonka miss Indra -- ehkä tietämättänsä,\nmuttei silti vähemmän tehokkaasti -- saa kiihtymään leikikkäällä\nkiemailemisella amerikkalaistyttöjen tapaan, joille on opetettu, että\nmiehen pitää ryömiä tomussa heidän edessään, ja että he voivat kaikkia\nmiehiä vapaasti komentaa ja niiden kanssa huvitella.\n\nJollei hän olisi ollut niin hyväsydäminen, olisi miss Vanstone\nollut vaarallinen koketti; nykyisissä oloissa, nuorena, iloisena ja\nterveenä ollen, yksinäiseen saareen karkotettuna, pulska kavaljeeri\nsivullaan, ei hän voi olla tätä parhaiten kohtelematta niin, kuin\nhänen kasvatuksensa on häntä opettanut, ja se on koettaa tehdä tämä\nnöyräksi ihailijakseen -- sangen vaarallista, kun on kysymyksessä\nEspanjalaisluonteinen ja arkatuntoisesti kastilialaisen ylpeä mies.\n\nMutta tulevat tapaukset eivät luo varjoa edelleen, ja nuori nainen\nalkaa vieraansa kanssa luontevan keskustelun, sanoen: \"Isä tulee\nmuutamien minuuttien perästä. Arvatakseni on hän tapansa mukaan\nananaasikentällään. Gertie... pikku sisareni... tehän olette\nluullakseni nähnyt hänet.\"\n\n\"Olen\", vastaa Estrabon hymyillen, \"minulla oli huvi tavata señorita\nGertrud ja nuori veljenne Key Westissä, missä suureksi ilokseni saatoin\nauttaa heitä heidän matkakalujensa kera. Hän on vilkas pikku neiti.\"\n\n\"Siitä tulee hän pian teille osottamaan enempiä todisteita\", nauraa\nIndra. \"Mutta me emme syö päivällistä ennenkuin seitsemän aikaan, niin\nettä kerkeän näyttää teille puutarhat sitä ennen. Täällä on paljon\nmuuttunut, sitten kun isä osti saaren.\"\n\n\"Muuttunutko? Niin. _Caspita_! Kookospähkinälehdosta,\nmangrovelammikosta ja ananaasikentästä olette luoneet oikean jumalien\nparadiisin.\"\n\n\"En tiedä, ketä 'jumalilla' tarkoitatte, jollei Rexiä, joka varmaankin\nnyt on kalastamassa.\"\n\n\"No, mutta tämän saaren '_jumalatar_' sitten!\" virkkaa Estrabon\nahmiessaan silmillänsä nuorta kaunotarta, joka hänen edellään sipsuttaa\npuutarhan läpi.\n\n\"Ettekö ole oppineet, että kaikki naiset ovat kuolevaisia?\" kysyy\nIndra veitikkamaisesti ja tekee Espanjalaisen sydämessä yhä\npahempia hävityksiä eloisalla vilkkaudellaan ja vastustamattomalla\nhurmaavaisuudellaan.\n\nPian sen jälkeen istuvat he kookospalmujen alla, pakisten ja\nnauraen kuni vanhat ystävät, Balascon kertoessa kohtauksia elämästä\npäiväntasaajan seuduilla ja Indran jutellessa juoruja New Yorkin\nseurapiiristä. Esitystänsä valaistakseen menee espanjalainen sitten\nananaasikentälle ja näyttää seuraajalleen, miten tätä hedelmää Kuubassa\nsyödään, ja heillä on yksissä hyvin hauska iltapäivä. Estrabonilla on\nnimittäin kohtelias ja miellyttävä käytöstapa ja vilkas luonto, sekä\ntuntee ominaisuutensa, ja nuorella naisella ei ole ollut mukiinmenevää\nkavaljeeria sivullaan pariin kolmeen viikkoon.\n\nAika lentää nopeasti, varjot alkavat pidentyä, ja maatuuli rupeaa\npuhaltamaan, kun miss Indra äkkiä puhkeaa sanomaan: \"Oo, siunatkoon!\nEikö Lentokalassa soitettu neljä kertaa? Kellon täytyy olla kuusi! Se\naika, jolloin minun olisi annettava potilaalleni lääkettä. Olin aivan\nunohtanut hänet!\"\n\n\"Ja minä olin unohtanut paljon enemmän\", hymyillen virkkaa hänen\nkavaljeerinsa onnellisella äänellä ja lisää rukoilevasti: \"Pitääkö\nteidän todellakin mennä?\"\n\n\"Pitää varmaan\", vastaa Indra, \"minä olen sairaanhoitajatar.\"\n\n\"Ah niin. Ja te olette luonnollisesti hyvin kiintynyt...\nvelvollisuuteenne?\"\n\n\"Sen kait voitte ajatella!\"\n\nNämät sanat ahdistavat espanjalaisen sydäntä hänen seuratessa\nlumoojatartansa. Mutta ahdistus lakkaa heidän tullessansa huvilan\nluo, sillä siellä tulee miss Gertie syöksyen leveitä tammiportaita\nalas yläkerrasta ja huutaa kiivaasti: \"Kylläpä oletkin hieno\nsairaanhoitajatar! Sinä unohdat potilaamme!\" Sitten lisää hän\npilkallisesti: \"Niin, et tarvitse vaivata itseäsi, rakas Indra -- minä\nolen antanut Ramonille hänen lääkkeensä oikeaan aikaan. Jos sinusta\nvaan riippuisi, hän ehdottomasti kuolisi, raukka.\"\n\n\"No niin, ole nyt vaiti loruinesi ja tule tänne!\" sanoo sisar nauraen.\n\"Etkö muista don Balascoa?\"\n\n\"Ahaa, nyt näen, mikä on saanut sinut unhottamaan Ramonin\", huomauttaa\nGertie ja niiaten espanjalaiselle jatkaa hän: \"Minua ilahduttaa\nsaattaessani kertoa teille, don Estrabon, että ystävänne pian on terve\nja vahva taas.\"\n\n\"Ah, ketä eivät sellaiset sairaanhoitajat henkiin herättäisi... heidän\ntähtensä elämään\", sanoo Balasco, lapsen ajattelemattomista sanoista\nihastuneena.\n\n\"Luuletteko todellakin, don Balasco, että herrojen on helppo rakastua\nnuoriin naisiin, jotka heitä hoitavat heidän kipeinä ollessaan?\"\nkysähtää Gertie kiihkeästi. \"Tohtori Granite sanoo, etteivät ne niin\nkoskaan tee. New Yorkin sairashuoneessa on joukkue kauneimpia nuoria\nsairaanhoitajattaria, ja hän väittää, etteivät miessairaat koskaan\nhuoli, tultuansa terveiksi ja päästyänsä sieltä pois, hitustakaan\nniistä. Hän sanoo, että heitä nämät muistuttavat tuskista ja lääkkeistä\nja... Mutta Granite on jörö-jukka, ja meidän kesken puhuen, minä en\nhäntä usko.\"\n\n\"Pah!\" sanoo Estrabon, \"kukaan ihmisteurastaja ei kykene rakkautta\nperinjuurin käsittämään.\"\n\n\"No, te saatatte väitellä asiasta ihmisteurastajan kanssa päivällisen\nkestäessä, hän istuu vieressänne pöydässä\", nauraa miss Vanstone heidän\nastuessaan huvilaan.\n\nEstrabon huomaa, että hänet on majoitettu ilmakkaaseen ja mukavaan\nhuoneeseen yläkerrassa. Hänen palvelijansa ja matkakapineensa ovat\ntulleet laivasta, ja kolmenkymmenen minuutin kuluttua astuu hän\nsalonkiin puvultaan ja ryhdiltään yhtä moitteettomana kuin jokin New\nYorkilainen keikari.\n\nTäällä tervehtii häntä hänen isäntänsä, joka sanoo: \"Olisin ennemmin\npudistanut kättä kanssanne, muttei kukaan tiennyt, missä olin. Minä\nolin, näettekös, kiintyneenä ankaraan taisteluun muurahaisia vastaan\nananaasieni puolesta.\"\n\n\"Niin, niin\", vastaa Balasco, \"meidän täytyy kaikkien taistella\nherkkupalain puolesta täällä maailmassa.\"\n\n\"Niin suokaa minun kiittää teitä niistä viidestäsadasta erinomaisesta\nsikarista, jotka minulle lähetitte.\"\n\n\"Rohkenin lähettää ne teille vähäiseksi lahjaksi kuultuani señor\nMasticilta, miten paljon niistä piditte.\"\n\n\"Mutta en voi sallia...\" väittää Vanstone vastaan.\n\n\"Minä en voi niitä muulla tavoin teille antaa, siitä huolimatta, että\nolen sikaritehtailija ja mielihyvällä möisin teille jokaista muuta\nlajia\", vastaa don Estrabon. \"Mutta näitä saatan ainoastaan lahjoittaa,\nkoskapa itsekin olen ne saanut lahjaksi...\" hän pysäyttää puheensa,\neikä sano \"Kuuban kenraalikuvernööriltä\", vaan \"henkilöltä, jota en voi\nnimittää. Sattuuhan, että täällä on yksi ja toinen salakuljettaja.\"\n\n\"Silläkös lailla siis tullimies olikin sikarinsa saanut!\" hymyilee\nVanstone.\n\nMolempain herrain puhellessa ovat muut päivällisvieraat tulleet\nsisään, ja Estrabon esitetään kuuluisalle lääkärille, joka, vaikkakin\ntyranni sairashuoneessa ja huolimattomien sairaanhoitajattarien ja\nvastaleivottujen nuorien lääketieteentutkijain kauhu, on hyvin hauska\nseuraihminen.\n\nNuori herra Rex saapuu myöskin joltakin kalastus- tai metsästysretkellä\nja tervehtii espanjalaista vanhana ystävänä, muistaen tämän\nkohteliaisuuden häntä kohtaan Key Westissä. Balascolla on nimittäin\nsuuri taito kohdella hyvin nuoria ihmisiä, niinkuin he olisivat vanhaa\nväkeä, taito, mikä hyvin suuresti on molempaa sukupuolta olevista\nnuorukaisista mieleen. Sekä Gertiestä että Rexistä tulee sangen pian\nhänen uskolliset seuralaisensa, niin, jopa leikkitoveritkin, sillä\nkuten monessa muussa latinalaisrotuisessa, on espanjalaisessa jotain\nlapsen luontoista... sen uhkuvaa riemukkaisuutta... sen hillitsemätöntä\nintohimosuutta.\n\nPian sen jälkeen puhkeaa Granite sanomaan: \"Katsos, tuossa ovat\nmolemmat Punasen Ristin vapaaehtoiseni!\" ja Indra ja Gertie astuvat\nsisään, vaikkeivät sairaanhoitajatarunivormuissa. Miss Vanstonella on\nsama puku, mikä ennenkin -- arvattavasti, jottei hänen menestyksensä\nkävisi liian suureksi -- mutta Gertie on vaihtanut esiliinan ja lakin\nvaaleaan ehtoopukuun, joka pukee häntä viehättävästi.\n\nIlmoitetaan, että päivällinen on valmis, ja he menevät iloisille\npäivällisille, missä keskustelu käy yleiseksi jo ostroneja ja lientä\ntarjotessa. Tohtori Granite kestitsee heitä jotenkin kamalalla\nkuvauksella New Yorkissa äskettäin tekemästään leikkauksesta ja\nlopettaa sanoen: \"Minä leikkasin potilaan paloiksi kahdessakymmenessä\nminuutissa ja ompelin hänet kokoon kolmessakymmenessä.\"\n\n\"Ja hautasin hänet jäljellä-olevina kymmenenä minuuttina\", virkkaa Rex,\njoka on nuorten tapaan taipuvainen pilan tekoon.\n\n\"Minä en koskaan puhu onnistumattomista leikkauksista, nuori mies\",\nselittää tohtori. \"Minä olen kirurgi, jolla on onnea.\"\n\nMutta Rexiä, joka on saanut muut suupieltä vetäsemään, rupeaa nyt\nahdistamaan kiihkeä halu, että häntä pidettäisiin kokkapuheisena, ja\nhän nuorukaisen itsevarmuudella alkaa jaella sukkeluuksiaan ympäri\npöytää, saaden aikaan yleistä harmia.\n\n\"Gertie\", sanoo hän ankarasti tälle puheliaalle nuorelle naiselle,\n\"lasten tulee näkyä eikä kuulua.\"\n\n\"Ole hyvä, ja paina se itse mieleesi!\" vastaa tyttö kiivaasti. \"Tohtori\nGranite saattaa sinulle sanoa, että olen nainen sairashuoneessa.\"\n\n\"Niin, hän suoriutuu toimestaan sangen hyvin\", sanoo lääkäri, \"nyt kun\nsisaresi on paikkansa jättänyt.\"\n\n\"Niinpä niinkin\", virkkaa Rex, \"nyt _toisen_ potilaan tultua. Se on\nniin Indran tapaista. Vaihtelu huvittaa, se on hänen mielipiteensä.\nKun hän oli viisitoistavuotias, oli se Sammy Ranson, paksu poika:\nhänen ollessaan kuudentoista vuotias, oli Sammy saanut matkapassin ja\ntämän sijassa vallitsi Julian Sturges, taitavin tanssija Dodsworthin\ntanssikoulussa; hänen ollessaan seitsemäntoista vanha, oli Sturges\npantu toimesta pois, sillä Billy oli Suur-Mogul, ja nyt on Billykin,\nilkeä poika, valtaistuimelta kukistettu. Kuka nyt ensiksi tulee?\" ja\nhän katsoo nauraen don Estrabonia.\n\nMiss Vanstone ei näytä tälle puheelle omistavan pienintäkään huomiota,\nvaikka hänen kasvonsa ovat saaneet kauniin punasen värin, hänen\nnäyttäessä olevan syvästi kiintynyt _Pompano à la crèoléensa_\n[ruokalaji].\n\nMutta Balasco höristää korviansa kaikin voimin kuullessaan \"Meidän\nBillymme\" nimen, jota salapoliisi edellisenä päivänä on toitottanut\nhänen korviinsa, ja kuunnellessaan tekee hän omituisen erehdyksen.\nEspanjalainen taitaa englannin kieltä sangen hyvin, mutta hän ei tunne\nNew Yorkin nuorison ujostelematonta puhetapaa, ja hänen suureksi\nriemukseen ja tyydytyksekseen kuulee hän nyt \"meidän Billystämme\"\npuhuttavan kuni poikasesta ainakin. Senpä vuoksi karkottaakin hän\nenemmittä mutkitta ajatuksistaan mr William Arthur Severancen, luullen\nhäntä seitsentoistavuotiseksi poikanulikaksi, joka ei ole hänen\nhuomionsa eikä luulevaisuutensa arvoinen.\n\nHän ehkä saisi tarkempia tietoja sanotusta herrasta, jollei Rexin\npuheliaisuus olisi saanut häpeällistä loppua. Mr Vanstone katsahtaa\nylös lautasestaan ja sanoo: \"Rex, mitäs aivan äsken Gertielle\nsanoitkaan?\"\n\n\"Minä tiedän, isä\", huutaa Gertie hilpeästi. \"Hän sanoi: lasten tulee\nnäkyä eikä kuulua.\"\n\n\"Niin, nyt sanon minä aivan samoin!\" selittää isäntä ja antaa\npainoa sanoilleen tuimasti rypistämällä silmäkulmiaan, niin että\nnuorempi Vanstone vaikenee ja kiinnittää mielensä yksinomaan ruokiin.\nPoikamaisesta pilanteosta vapautettuna voivat seuran muut jäsenet\nhäiritsemättä jatkaa iloista keskusteluaan, minkä kestäessä Balasco\nomistaa suurimman osan ajastaan vieressään istuvalle miss Indralle,\njonka veitikkamaiset silmäykset, suloiset eleet ja iloinen pakina\ntäydentävät hänen muotokuvansa alkaman valloituksen. Mutta Balasco ei\nuskalla vielä Indralle kertoa valokuvasta. Se saa jäädä tuonnemmaksi,\najattelee hän, kun... ja hänen silmänsä kiiltävät intohimosta, joka on\nkoko hänen Espanjalaisen sydämensä vallannut.\n\nKahvin jälkeen otetaan hänen erinomaisia sikarejaan esiin, ja\nGranitekin hymyilee hyvänsuopaisesti niiden sinisten savurenkaiden läpi\nja sanoi: \"Tämä on ainoa myrkky, jota itselleni määrään.\"\n\n\"Määrätkää sitten tuolla ylhäällä olevalle potilaallennekin\", virkkaa\nGertie innokkaasti ja hämmästyttää lääkäriä sanomalla: \"Ramon on\nkerjännyt ja pyytänyt sikareja aina siitä saakka, kun hän tointui\ntainnoksista.\"\n\n\"Suuri Jumala! Et kait toki ole niitä hänelle antanut?\" mutisee Granite\nkauhistuneena.\n\n\"En, mutta lapasin hänelle parisen niin pian...\"\n\n\"Niin pian kun olen huomenna lähtenyt\", täydentää tohtori terävästi.\n\n\"Luuletteko, että señor Varona on kylliksi tervehtynyt voidaksenne\nlähteä?\" kysyy Indra.\n\n\"Luulen, viikon päästä on tuo nuori herra, joka saa voimat takaisin\nniin nopeasti kuin elämä raittiissa ilmassa terveelle kahdenkymmenen\nviiden vuoden ikäiselle miehelle suinkin voi tehdä mahdolliseksi, vahva\nkuin härkä -- jollette ota häneltä henkeä liian paljolla ruualla,\nsikareilla ja ystävällisyydellä.\"\n\n\"Lähdetkö niin pian?\" kysyy hänen isäntänsä pöydän päästä.\n\n\"Minun täytyy. Sähkösanomistani päättäen näyttää puoli New Yorkia\nkuolevan, ennenkun ennätän takaisin\", hymyilee lääkäri. \"Luuletko, että\nvoit lainata minulle Lentokalan?\"\n\n\"Mielelläni\", vastaa Vanstone, ja Indra ehdottaa: \"Miksikä ei anneta\nviedä sen teidät Miamiin? Sieltä voitte ottaa salonkivaunun suoraan New\nYorkiin.\"\n\n\"Jollei vaan siitä ole teille mitään vastusta...?\"\n\n\"Ei ollenkaan. Jahti voi silloin ottaa vieraamme mukaansa Palm\nBeachistä.\"\n\n\"Se sopii minulle oivallisesti\", sanoo Granite. \"Minä lähden huomenna\niltapuoleen. Niihin aikoihin olen saanut kuubalaisen sankarin portaita\nalas.\"\n\n\"Niin, ja minä olen saapa señor Ramonnin viikossa kyllin terveeksi\ntekemään retkeilyjä!\" huutaa Gertie loistavin silmin. \"Ette voi uskoa,\nmiten hänen kasvonsa valistuvat tullessani huoneeseen!\"\n\n\"Kuka ei sitä uskoisi, kun on sellainen sairaanhoitajatar?\" mutisee\ntohtori -- huomautus, mikä tekee nuoren naisen sanomattoman\nonnelliseksi.\n\nPian sen jälkeen menevät nuoret naiset ulos verannalle, ja\nespanjalainen seuraa heitä.\n\n\"Teidän ei tarvitse heittää sikaria pois\", huomauttaa Indra. \"Minä\npidän niin paljon sytytetyn sikarin tuoksusta. Sitä paitsi pitää minun\ntuolla ylhäällä olevan potilaani vuoksi jättää teidät vähäksi aikaa.\"\n\nSilloin sattuu pieni tapaus, joka sytyttää intohimosen toivon\nEstrabonin tulisessa mielessä.\n\nMiss Gertie puhkeaa sanoihin kiivaasti: \"Miksi aina kutsut häntä sinun\npotilaaksesi, Indra? Minun mielestäni sinun pitäisi hävetä... sinä olet\naina niin kauhean ahne!\"\n\nSitten jatkaa hän, omituinen väreily äänessä: \"Luonnollisesti tiedän,\nettä sinä se hänet tapasit veneessä Golfviralla, mutta minä olen\nvaalinut Ramonia paljon enemmän kuin sinä, ja kun hän nyt tulee\nterveeksi ja kauniiksi taas, niin minun mielestäni et tee kiltisti\nkutsuessasi häntä sinun potilaaksesi. Voisi luulla, että hän on sinun\nomaisuuttasi.\"\n\n\"Hyvä, minä tartun sanoihisi, Gertie\", nauraa Indra, \"ja annan hänet\nsinulle. Luutnantti Varona on sinun potilaasi! Mutta pysy nyt vaan\nsairashuoneessa! Mene pian sinne ylös, lapsukaiseni!\" Mutta lauseen\nloppuosa ei ole mieliksi.\n\n\"_Lapsukainen_!\" puhkeaa miss Gertrud sanomaan ja taistelunhaluinen\nhehku silmissään lähenee hän sisartaan. \"Kuinka uskallat minua lapseksi\nkutsua? Tiedän mukamas, että se on tekeytyäksesi tärkeäksi _hänen_\nsilmissään.\" Viime sanoja seuraa tarkoittava silmäys Balascoon päin.\n\"Mutta siinä teet, Indra, hyvin ilkeästi, sinun ijälläsi. Jos olisit\nviidenkolmatta tai kolmenkymmenen vanha, voisin sen sietää; mutta\nhävytöntä on yhdeksäntoistavuotiaan nuhdella kuudentoista vuoden\nvanhaa siitä, että tämä on liian nuori.\" Mutta äkkiä lopettaa hän\nnuhdesaarnan, hänen sinisilmänsä täyttyvät kyynelistä, hän mutisee:\n\"Sinä... sinä olet hyvin ilkeä?\" ja hyökkää tiehensä verannan nurkan\nympäri.\n\nMutta sisar kiiruhtaa hänen jälkeensä, ottaa pakolaisen kiinni,\nhyväilee ja lohduttaa häntä, ja kenties arvaten miss Gertien valituksen\nsyyn, väittää hän viekkaasti kyllä, että tohtori Granite on hänelle\nsanonut señor Varonan ottavan mieluummin lääkkeensä señorita Gertrudin\nkuin kenenkään muun käsistä.\n\n\"Se on siksi, ettet huoli hänestä -- mutta minä saatan sinulle kertoa,\nettä luutnantti Varona tulee hyvin kauniiksi\", nyyhkyttää nuorempi.\n\n\"Ikäänkuin en tietäisi sitä yhtä hyvin kun sinäkin?\" nauraa Indra.\n\"Mutta kiiruhda nyt kuubalaisen sankarisi luo.\" Sen jälkeen lisää hän\nkevyesti: \"Ehkä en olisikaan ollut yhtä jalomielinen eilen.\"\n\nEspanjalainen, joka on seisonut ja tupakoinut, ei ole paljoa kuullut\nsiitä, mitä nurkan toisella puolella on sanottu, mutta Indran tullessa\ntakaisin hänen luoksensa loistavat hänen silmänsä kuin opaalit,\nja tyttö punehtuu kasvoiltaan ja ihmettelee: \"Liekö hän kuullut\najattelemattomat sanani? Saattaisinpa purra kieleni poikki, kun tulin\nne sanoneeksi.\"\n\nMutta Estrabonin käytöstapa saa pian hänet ujostelemattomaksi taas,\nja he istuvat ja puhelevat kahden kesken, sillä Vanstone ja Granite\novat vielä ruokasalissa, Rex on kävellyt matkoihinsa, ja Gertie toimii\nsairaanhoitajattarena. Silloin saa nuoressa naisessa, joka on tottunut\nihailuun ja nyt on ollut sen puutteessa tällä saarella, Eevan-luonto\nylivallan, ja Indra Vanstone tekeytyy niin miellyttäväksi ja\nhurmaavaksi, että jokainen hänen virkkamansa iloinen sana ja jokainen\nhänen Estrabon Balascolle heittämänsä veitikkamainen katse saa tämän\nsydämen kovemmin sykkimään.\n\nNiin kuluu troopillinen ehtoo nuoren miehen luullessa olevansa\ntaivaassa ja nuoren naisen tietäessä olevansa maan päällä. Ja\nlaulettuaan don Estrabonille pari espanjalaista rakkauslaulua,\njoita esittäessään hän on säestänyt itseään gitarrilla ja ollut niin\nlumoavan keimailevainen, että, jos vaan se olisi kestänyt vielä pari\nminuuttia, hidalgo olisi aivan päänsä kadottanut ja virkkanut sanoja,\nmitkä olisivat äkkiä hänen romaanistaan lopun tehneet, sanoo Indra\nVanstone kavaljeerilleen hyvää yötä ja sipsuttaa ylös huoneeseensa,\nsanoen itsekseen: \"Espanjalainen on hyvin hauska, ja minulla on ollut\nmiellyttävä ilta.\"\n\nNiin sytyttää hän ajattelemattomasti kiihkon, jonka hän on huomaava\nhyvin vaikeaksi sammuttaa, sillä hän on Espanjalaisen ihailijansa\nsydämessä herättänyt ensi luokan etelämaisen intohimon, sen laatuisen,\njoka saa sen omaajan tekemään sangen eriskummallisia asioita, jos se\ntulee hyljätyksi tai jää ilman vastausta.\n\nNuoren naisen parhaillaan kömpiessä valkeaan sänkyynsä, istuu sanottu\nherra alhaalla verannalla ja rakentaa ruusunpunasia ilmalinnoja ja\nmutisee itsekseen nämät sanat, jotka panisivat tytön kauhistumaan, jos\nhän ne kuulisi: \"Indra, _mi querida_, sinun kauneutesi ja rakkautesi\npitää kuulua yksin minulle eikä kellekään muulle miehelle maan päällä\n-- sen vannon minä, Estrabon Balasco, tässä itselleni pyhästi ja\nkalliisti!\"\n\n\n\n\nSeitsemäs luku.\n\n\"Minä tahdon pitkän hameen.\"\n\n\nSeuraavana aamuna tulee miss Indra aamiaiselle ihanana kuin kasteinen\nruusunnuppu, ja alkaa taas leikkiä tulen kanssa -- ihan viattomasti,\nehkä tietämättänsä ja aivan varmaan aavistamatta, miten pahoin hän on\npolttava sormensa don Balascon sydämen espanjalaisessa tulipalossa.\n\nTämä herra on selvästi vartonut hänen tuloansa, sillä muut kaikki ovat\naamuateriansa päättäneet ja menneet tiehensä, mutta Espanjalainen\nistuu jäljellä hyljättyänsä sekä mr Vanstonen kutsumuksen tulla mukaan\ntarkastamaan hänen ananaasejansa, että Rexin esityksen biljaardierästä.\n\n\"Te olette minua odottaneet -- se oli kiltisti\", sanoo miss Indra\nystävällisesti, kaataessaan itselleen kahvia. \"Jos voitte pitkittää\nhedelmäin syömistänne siksi, kun tavotan teidät, tarjoamme Goliah ja\nminä teille puolen tunnin purjehduksen ja minä kerron teille uudesta\nkeksinnöstäni.\"\n\n\"Uudesta keksinnöstännekö?\"\n\n\"Niin, huvipurjehdusretkestäni. Minulla on valmisteilla pikkuinen\näkkihämmästys muille, mutta tarvitsen apuanne, ja sen takia otan teidät\nsalaisuudesta osalliseksi.\"\n\n\"Luottamuksenne ihastuttaa minua.\"\n\n\"Oo, siitä tulee ihastuttavan omituista! Ajattelin sitä eilen illalla\nmentyäni huoneeseeni. Lupasin itselleni, että siitä tulisi oikeaa\nelämää raittiissa ilmassa, mustalaismaista, romantillista\", sanoo Indra\ninnostuneena. \"Tarvitsen neuvoanne siitä, kuinka monta Lentokalaan\nmukavasti mahtuu, ja te voitte myös hankkia kuubalaiset soittajat. Eikö\ntotta, tahdottehan auttaa minua, _mi caballero_?\" lisää hän hiukeevasti\nkatsahtaen.\n\n\"Henkeni palvelukseksenne!\" vastaa espanjalainen, ja hänen silmänsä\nsäteilevät, sillä hän on tottumaton amerikkalaisten nuorten naisten\nujostelemattomaan tapaan, ja paljoa, mitä miss Vanstone tekee hänen\npiireissään tavallisella vapaudella, arvostelee hidalgo vieraan\ntapainlain mukaan ja ihastuneena pitää sitä hänen lämpimän suosionsa\nosoitteena.\n\n\"No, jos olette lopettaneet, niin lähdemme. Merellä selitän\nteille tarkemmin risteilyhuviretken aijetta\", huomauttaa hänen\nhurmaajattarensa luontevasti. \"Tahdotteko ottaa päivänvarjoni, sillä\nruoho on kasteista, ja tarvitsen kädet hametta kannattaakseni.\"\n\nSillä tavalla puhellen sipsuttaa hän Estrabonin sivulla puutarhojen\nläpi maallenousulaiturille, missä vene ja Goliah odottavat, ja he\nviettävät hauskan puolituntisen merellä. Nuori nainen ohjaa purtensa\nLentokalan ympäri, jonka väestö parhaillaan varustelee saman päivän\nehtoopuolella tapahtuvaa lähtöä, jolloin heidän on vietävä tohtori\nGranite Miamiin, Floridan itäisen rannikkoradan päätepisteeseen.\n\n\"Se kiitää kuin päivänkorento veden yli\" sanoo Indra, luoden silmäyksen\njahdin solakkaan runkoon. \"Kun se tulee takaisin vierainemme, panen\nfandangon jälkeen risteilyhuviretkeni toimeen.\" Sitten uskoo hän\nespanjalaiselle uudet vieraiden huvittelutuumansa, ja tekee hänet hyvin\nonnelliseksi sanoessaan lopuksi: \"Pariksi päiväksi pitää tämän jäädä\n_meidän_ pikku salaisuudeksemme.\"\n\n\"Ja eikös meillä kerran ole oleva toinenkin pikku salaisuus\nkeskenämme?\" kysyy Estrabon, jonka pää on tällä hetkellä aivan pyörällä\nnuoren kaunottaren miellyttävän tuttavallisuuden vuoksi.\n\n\"Oo, puoli tusinaa, toivoakseni, jonakin kauniina päivänä\", sanoo Indra\nujostelemattomasti, kiiruhtaessaan kepeästi pois veneestä, joka taas on\nlaiturin ääressä.\n\n\"_Dios mio_!\" mutisee espanjalainen ällistyneenä. \"Mitä hän sillä\ntarkoitti?\" Ja hän auttaa ritarillisella kohteliaisuudella nuoren\nnaisen rantatielle viepiä portaita ylös, ja tekee silloin huomion, että\nmiss Vanstonella on maailman kauneimmat jalat ja sievimmät jalanrinnat.\n\nRex, joka istuu verannalla, näkee heidän tulevan, ja tämä\nnuorukaisfilosoofi sanoo silloin itsekseen: \"Tulimaista, jos vaan mies\non näkyvissä, aina sen pitää Indraa kierrellä\", ja hän lisää huoaten:\n\"Billyraukka, ihmettelenpä, missä hän nyt leijonan osaa näyttelee?\nJoskus luulen, että Indra katuu antaneensa hänelle eropassit.\"\n\nMutta Estrabon ei ensinkään Billyä tai ketään toista ajattele, ollen\nonnellinen saadessaan astella Indran vieressä hilpeästi haastellen.\n\nVerannan portailla kohtaa heidät mr Vanstone, joka iloisesti sanoo:\n\"Minä olen pitänyt huolta vieraistasi, Indra, katsomalla, että\nLentokala on kunnollisesti varustettu ruokatavaroilla matkaksi Miamiin\nja sieltä tänne.\"\n\n\"Et kait unohda sanoa kapteeni Thomasille, että hänen on odottaminen\nsiellä siksi, kun mrs Ormiston, Flora Woodbridge ja Ethel Rivers\ntulevat laivaan yhdessä Jack Blakelyn ja nuoren Vortex'in kanssa?\"\nsanoo Indra.\n\n\"Luonnollisesti en\", nauraa hänen isänsä. \"Minä en paljostakaan rahasta\ntahtoisi pikku Cortright Vortexia jäämään pois.\"\n\n\"Näettekös, Vortex joutuu aina seikkailuihin\", lisää hän kääntyen\nBalascon puoleen. \"Palm Beachissa hän pari viikkoa sitten eksyi\nrämemaille ja vietti siellä koko yön alligaattorien ympäröimänä.\"\n\n\"Niin, sanomalehtiuutisessa siitä oli luettavana, että hänen hiuksensa\nolisivat vaalenneet, jollei ne olisi olleet niin vaaleanvärisiä\nennestään\", virkkaa Indra.\n\n\"Täällä hän kait arvatakseni joutuu haikalojen uhriksi\", naureskelee\nGertie, joka äsken on seuraan yhtynyt, nähtävästi erinomaisella\ntuulella ollen, sillä hän kertoo nyt, että hänen potilaansa tulee alas\nverannalle jälkeen puolenpäivän ja viikon päästä, jos hänellä on halua,\nvoi ottaa osaa vaikka härkätaisteluihin.\n\n\"Minä olen puhunut señor Ramonin kanssa teistä, don Balasco, ja\nhän on ihastuva saadessaan jutella kanssanne\", jatkaa Gertie. \"Hän\ninnokkaasti haluaa kuulla uutisia sodasta, mutta tohtori Granite pitää,\nettä on viisainta lykätä se huomiseksi -- silloin voitte te, kaksi\nisänmaanystävää, saada keskustella.\"\n\nNäitä uutisia täynnä, muodostaa neiti sairaanhoitajatar sellaisen\nnuorellisen ilon ja riemastuneen vallattomuuden kuvan, että kyynillinen\nRex huomauttaa: \"Kylläpäs nyt olet jotakin olevinasi, Gertie, kun\nolet vallannut sisareltasi hänen potilaansa ja todenperään ukko\nGranitelle selittänyt, että hänen nyt saatuaan haavoitetun sankarisi\njalkeille, sinä voit loput tehdä. Mutta minä ennustan, että ylpeys käy\nlankeemuksen edellä.\"\n\nNiin käykin! Jo samana ehtoopäivänä toteutuu nuoren filosoofin\nennustus.\n\nSe on heti lunchin jäljestä. [Lunch on kevyt ateria, jonka\nenglantilaiset ja amerikkalaiset syövät aamiaisen ja päivällisen\nvälillä.] Tohtori Granite ja nuorellinen sairaanhoitajatar tekevät\nvalmistuksia viedäkseen miss Gertien potilaan ja sankarin alas\nverannalle, missä merituulonen henkäilee viileänä, virkistävänä ja\nvahvistavana. Vanstone vanhempi kirjastohuoneessa kirjoittelee\nasioimiskirjeitä, Rex, Indra ja tämän espanjalainen kavaljeeri istuvat\npylväskäytävässä odottaen sairaan tuloa. Keveästi levoton uteliaisuus\nilmenee Estrabonin katseessa -- hän ihmeksii voikohan haavoitetulla\nkuubalaisella olla mitään epäluuloa siitä, että hän pitääkin Espanjan\npuolta. Maceo tietää ehkä enemmän kun Key West. Miss Vanstone ei ole\nvielä espanjalaisiin mielipiteisiin kääntynyt, -- ilmisaanti nyt tulisi\nliian varhain.\n\nKevyitten korkeakantaisilla kengillä varustetuin jalkain kopina kuuluu\nkäyvän rappuja pitkin ja suuressa eteisessä Gertrud tulee hiljaa\nulos verannalle, lankeaa polvilleen sisaren viereen ja panee päänsä\nhänen polvelleen, mutta niin hiljaisesti, että kolme puhelevaa tuskin\npanevat siihen huomiota, erittäinkin kun tämä on yksi miss Gertien\nhyväilytapoja sisarta kohtaan, josta hän paljon pitää.\n\nYht'äkkiä tunkeutuu heidän hämmästyneihin korviinsa Indran polvelta,\nmihin tytön pää on hautaunut, sydäntäsärkevä nyyhkytys.\n\n\"_Santos_! Mitä on tapahtunut?\" virkahtaa Estrabon.\n\nUusia nyyhkytyksiä.\n\n\"Onko se jotain Varonaa koskevaa?\" kuiskaa Indra kalveten.\n\nPuistattavia nyyhkäyksiä.\n\n\"Hän on sairastunut uudelleen!\" huutaa miss Vanstone levottomalla\näänellä.\n\n\"Ei... pahempaa... pahempaa!\"\n\n\"Pahempaa?\" Indra hyökkää ylös! \"Mitä on tapahtumassa? Sano pian! Eikö\ntohtori Granite ole hänen luonansa? Rex, juokse tohtoria etsimään! Ehkä\nhän on kirjastohuoneessa isän luona.\"\n\n\"Ei, tohtori Granite on sairaan luona. Se se juuri on, mikä tekee\nniin... niin vaikeaksi kestää!\" voihkii tyttö.\n\n\"Niin vaikeaksi kestää! Onko hän kuollut?\" puhkeaa Rex säikähtyneenä\nsanomaan.\n\n\"E--e--ei!\" Valittavasti vaikeroiden: \"Hän... hän sanoi\", puuskuttaa\nGertrud nyyhkytysten kesken, \"hän sanoi tohtori Granitelle... minä\nkuulin sen... 'Gertie on kaunis pikku tyttönen... pikku tyttönen!' Hän\non musertanut sydämeni!\"\n\nTämän hämmästyttävän tiedonannon kuullessaan tukahduttaa Balasco\nnaurunpuuskan, mutta Rex nauraa vapaasti, huutaen: \"Suuri Jumala!\nMinä luulin Ramonista jonkin verikammion särkyneen!\" Ja hän lisää\nivaten: \"Tyynnytä hänet, Indra, anna hänelle hermotippoja. Suuri\nsairaanhoitajatar, lääkepullojen ja sidekääreitten haltijatar,\nonkin kaunis pikku tyttönen!\" minkä jälkeen hän on naurusta ihan\nnääntymäisillään.\n\n\"En keksi, miten auttaisimme vaivaasi, Gertie\", sanoo miss Vanstone\nhuojentuneen näköisenä, \"jollet vaan tahdo koota nämät kutrit\npalmikoksi niskaan ja tuhrata kauniita kasvoja tullaksesi _rumaksi_\npikku tytöksi.\"\n\n\"Älä rohkene tehdä narria minusta!\" huutaa Gertie kyynelten kadotessa\nhänen silmistään ja vihan leimahtaessa sijaan. \"Lopeta naurusi! Indra,\näidin kuoltua olet sinä ollut olevinasi perheen pää. Minä tahdon pitkän\nhameen!\"\n\n\"Oo mutta, Gertie, sinun jalkasi ja jalanrintasihan ovat yleiseen\nkiitetyt\", nauraa Rex. \"Kuulin nuoren Jonesin sanovan tanssikoulussa,\nettä sinun...\"\n\nMutta Gertie keskeyttää Jonesin sievistelyn kiihkeällä huudahduksella:\n\"Minä lyön nuoren Jonesin kuoliaaksi!\"\n\n\"No, hameesi on tuskin lyhyempi kuin lawntennispuku ja melkoisesti\npitempi muodikasta polkupyöräpukua\", virkahtaa tohtori Granite, joka\non seurannut itkevää sairaanhoitajatartansa koettaakseen heittää öljyä\nkuohuville aalloille.\n\n\"Siinä kuulette!\" kirkuu Gertrud. \"Te olette havainneet hameitteni\nlyhyyden, tohtori Granite! Olen tullut ikään, jolloin se huomataan!\"\n\nJa leimuavin poskin ja ylpein katsein kääntyy hän taas sisarta kohden\nja sanoo: \"Indra, säädyllisyyden nimessä vaadin minä pitkän hameen!\"\n\nSillä aikaa on miss Vanstone näyttänyt tuumivan jonkin tehtävän\nratkaisua.\n\n\"Kun niin on laita, Gertie\", sanoo hän, \"niin saat niin pitkiä hameita\nkuin tahdot. Mutta en vaan tiedä, miten voisit ne heti saada.\"\n\n\"Oi taivas! Hänkö näkisi minut näissä!\" valittaa Gertrud epätoivoisena\nkatsellen pikku kenkiään ja reijitettyjä sukkiaan. \"Minulla on\nikuisesti oleva koulutytön, lapsinulikan leima hänen silmissään.\"\n\nNyt on Indran jalomielinen sydän keksinyt ratkaisun, ja hän sanoo\niloisesti: \"Luuletko, että pari uusimpiani -- minä olen saanut\nmuutamia, New Yorkista lähetettyjä -- sopisi sinulle toistaiseksi,\nGertie?\"\n\n\"Sopisiko minulle?\" kirkuu Gertie. \"Oo, aivan viehättävästi! Indra,\nsinä olet enkeli, olet pelastanut minut epätoivosta. Anna minulle\ncrêmevärisillä pitseillä ja heleillä nauhoilla varustettu valkea\norgandinipukusi, niin että oikein voin hänet musertaa, kun hän tulee\nulos.\" Sitten lisää hän nauraen: \"Ramon on uskova, että olen vaan\nkiinnittänyt hameeni ylös, etteivät ne sairashuoneessa kahisisi. Tahdon\nkoota tulisia hiiliä kiittämättömän potilaani pään päälle.\"\n\n\"Hyvä\", lausuu Indra uudelleen, \"tule mukaani ja huuda Annieta,\nompelijatarta, niin katsotaan, mitä voimme tehdä.\"\n\n\"Pian... pian... Ramon tulee heti alas!\" huutaa Gertie ja kiiruhtaa\npois sisaren seuraamana.\n\nMuutamia silmänräpäyksiä myöhemmin tulee señor Ramon Varona, Graniten\ntukemana, hitaasti ulos verannalle ja vaipuisi heti tuolille alas,\njollei kastilialainen kohteliaisuus käskisi häntä pysähtymään ja\nkumartamaan kummallekin herralle, jotka nousevat pystyyn ottamaan häntä\nvastaan.\n\n\"Ah, mi amigo!\" puhkeaa Estrabon sanomaan tarttuen toipuvan sairaan\nkäteen, \"te kykenette pian taas taistelemaan espanjalaisia vastaan.\"\n\n\"Älkää seisoko siinä kohteliaisuuden takia!\" käskee Granite. \"Istukaa,\nVarona, älkääkä olko millännekään. Teillä ei ole nyt mitään muuta\ntehtävää kuin pysyä hiljaa, ja te olette pian entisellänne jälleen.\nTämä on nuori mr Rex Vanstone, molempain nuorten naisten veli.\"\n\n\"Mr Vanstone\", sanoo nuori kuubalainen virheettömällä\nenglanninkielellä, \"minä olen kerran käynyt samaa koulua kun tekin New\nYorkissa. Muistatte kait Charlierin gymnaasion, yhdeksännelläkuudetta\nkadulla? Te olitte melkein lapsi silloin, -- minä olin paljoa\nvanhempi.\"\n\n\"Tulimaista!\" sanoo Rex, \"nyt muistan minäkin teidät. Meillä pikku\npojilla oli tapana kutsua teitä '_Cuba libreksi_.' Mutta siihen aikaan\nolitte paksu ja lihava.\"\n\n\"Oo jaa!\" Sairas nauraa kevyesti ja mutisee sitten: \"Ne olivat\nonnellisempia päiviä, -- minä olin paksu ja lihava silloin\", ja hän\nkatsoo laihtunutta kättään.\n\n\"Tosiaankin olette hieman laiha nyt\", hymyilee poika, \"mutta meillä on\nneekerikeittäjätär, joka osaa tehdä kenen hyvänsä lihavaksi. Tohtori\nGranite ei ole hänelle antanut mitään tilaisuutta. Se se teiltä\npuuttuu.\"\n\n\"Noo, minä matkustan tänä iltana\", huomauttaa lääkäri, \"ja huomenna\narvellakseni alkaa keittäjättärenne kuolemaa tuottavia vehkeitään\npotilastani vastaan.\"\n\n\"Eipä niin kauvan kuin señorita Gertrud palvelee ylihoitajattarena\",\nkeskeyttää Estrabon nauraen.\n\n\"Ah niin, kaksi sisartanne, missä he ovat? Olin luullut, että he\nolisivat minua tervehtimässä tervetulleeksi alhaalle verannalle\", sanoo\nnuori mies ja katselee ympärilleen hieman innollisesti.\n\n\"He ovat parastaikaa pukeutumassa, -- erittäinkin Gertie\", vastaa veli.\n\n\"Parasta on, ettette ota mitään enempää liikuntoa, señor Varona\",\nmäärää tohtori, \"ainakaan ette juuri nyt. Pysykää kylmäverisenä -- ja\nJumalan tähden antakaa sen olla!\" lisää hän kauhistuneena.\n\nRex on nimittäin ottanut esiin paketin sikaretteja omaksi käytökseen,\nja huomatessaan kuubalaisen ikävöivän katseen vierasvaraisesti\nojentanut hänelle yhden, jonka Ramonin tottuneet sormet kiiruusti\nlaittavat kuntoon huulien väliin pantavaksi.\n\n\"_Diantre_! Minä en ole polttanut tupakkaa kuukauteen\", mutisee\npotilas. \"Suokaa minulle vaan yksi... laupeuden nimessä, suokaa\nminulle yksi, _medico_. Se on todistuksena, että viimeinkin olen\npäässyt käsistänne\", pyytää Ramon etelämaalaisen imartelevalla\nsulolla.\n\n\"Muttei minun käsistäni!\" Näin sanoessaan nauraen, mutta vakaalla\näänellä, iskee miss Gertie potilaaseensa ja ottaa hänen sikarettinsa\nnopealla tempauksella takavarikkoon.\n\n\"_Santissima_!\" mutisee kuubalainen ja näyttää sitten hoitajattarensa\nulkonäöstä kummastuvan. Hän näyttää äkkiä vilkastuvan. Hän nousee ylös,\nojentaa rukoilevasti kätensä mutistessaan: \"Ettekö näe, että olen\nkylliksi terve tupakoidakseni?\"\n\n\"Tulimaista!\" kuiskaa Rex Espanjalaiselle, jonka kanssa hän on nyt\nluontevan ystävällisellä kannalla. \"Sikarettiko vai Gertie se noin\nelähdyttävästi vaikuttaa Ramoniin?\"\n\nGertie todellakin elähdyttävästi vaikuttaisi useimpiin miehiin, sillä\nsiinä seisoessaan on hän nuorekkaan ihanuuden hurmaava kuva.\n\n\"Katsoppas!\" ajattelee Rex häntä tirkistellessään. \"Hän on varastanut\nIndran parhaan puvun viehättääkseen kuubalaista.\" Ja niin näyttää\nolevankin asian laita, sillä Gertrud on nyt puettuna pukuun, joka\non kuni juuri luotu miehien sydämiä kahlehtimaan. Niinkuin kaikki\nmestariteokset on se ulkonäöltään yksinkertainen, mutta tekee\nvaltavan vaikutuksen. Vaikkakin kevyt ja ilmakas, esiinnyttää se\ntytön hoikan vartalon kauniit hahmoviivat ja antaa niille samalla\nerää täyteläisyyttä, ja mikä Gertien silmissä on parasta, siinä on\nviehättävä laahustin, joka saa hänet luulemaan vaikuttavansa tavattoman\nuhkeasti.\n\nKaikissa tapauksissa tekee miss Gertie tässä puvussa syvän vaikutuksen\nkuubalaiseen. Hänen tummat silmänsä saavat lämpimän loiston, ja hänen\nkäytöstapansa, joka on osoittanut suurta väsymystä, vilkastuu. Hän\nmutisee: \"Minä... minä luulin, että te olitte...\" ja hämmentyneenä\npysähtyy hän sitten.\n\n\"Kaunis pikku tyttö, minä kuulin sen\", nauraa Gertrud ja lisää\ntuumailevasti: \"Ette ole minua pahoittaneet. Minulla ei ole mitään\nvastaan, että minulla vielä luullaan olevan nuoruus, mikä on tiehensä\nmennyt. Muutamia vuosia sitten olisin suuttunut siitä, että minua\npidetään lapsena, mutta sitä viisastuu, kun elää kauemmin, vai kuinka\nseñor?\" Tämän lausuu hän näyttäen niin filosoofisesti kypsyneeltä\nja kadonneita tyttöaikojaan muistelevalta, että Ramon tuijottaa\nhäneen ja hämillään änkyttää: \"Señora, te olette naimisissa. Minä...\nminä luulin...\" ja hän vaipuu tuolillensa uudestaan, selvästi aivan\nsekaantuneena ja ehkä pahoillaan.\n\n\"Onkos moista kuultu?\" kuiskaa Rex nauraa hikerrellen Estrabonin\nkorvaan. \"Luulotteleeko tuo tuhma Varona, että Gertiellä on mies. Ei,\nse on oivallista!\" Ja voimatta nauruaan pidättää hyökkää poika verannan\nnurkan ympäri antaakseen yksinäisyydessä hilpeydelleen täyden vallan.\n\nMutta kun aseman naurettavaisuus vaikuttaa yhtä vastustamattomasti\nespanjalaiseen, juoksee hän Rexin jälkeen, ja he yhdessä nauravat\ntäyttä kurkkua, että kyyneleet juoksevat.\n\nTäten jää Gertie kahden kesken kuubalaisen kanssa, sillä Granite on\nmennyt ylös matkalaukkuaan pakkaamaan, kun Lentokala, höyryn vireille\nsaatuaan, on laskenut laiturin viereen häntä noutamaan.\n\nGertie ei hidastele käyttää tilaisuutta hyväksensä ja sanoo\nosanottavasti: \"Oletteko pahoillanne?\"\n\n\"_Caspita_! Siihen kait minulla on syytä?\" mutisee kuubalainen.\n\n\"Te... te ette kait luule minun olevan naimisissa?\" puhkeaa Gertie\nsanomaan. Niin hoksaa hänkin tämän naurettavaisuuden ja hänkin alkaa\nnauraa. Mutta seuraavana hetkisenä näyttää hellempi tunne saavan\nvallan, ja hän kuiskaa: \"Tulisitteko pahoillenne, jos minulla olisi\nmies?\"\n\n\"Ah, teillä ei olekaan!\" huutaa nuori mies intohimoisesti. \"Señorita,\nminä näen silmistänne, että teillä ei ole.\"\n\nMutta Gertrud, joka, joskin hän aamulla oli lapsi, nyt ehtoopuolella on\ntullut liian paljon naiseksi antaakseen itsensä heti valloittaa, sanoo\nnopeasti: \"Oo, minua ilahduttaa nähdä teidät vahvana taas, kylliksi\nvahvana tupakoimaan. Kas tässä, ottakaa sikarettinne ja nauttikaa\nsiitä, sill'aikaa kun käyn sisartani hakemassa\", ja hän juoksee\nmatkoihinsa Ameriikan onnellisimpana tyttösenä.\n\nKaikkea tätä on don Balasco tarkastanut nauraen, mutta\nvälinpitämättömästi. Hän ajattelee: \"Mitäpä merkitystä señorita\nGertrudin lapsellisella taipumuksella on minulle ja minun suurelle\nrakkaudelleni.\" Sitten tarkastelee hän kuubalaista ja havaitsee, että\nsen vuoden kuluessa, mikä on mennyt siitä, kun hän hänet viimeksi näki,\nnuoresta miehestä, on tullut sotamies ja kaunis semmoinen. Hänellä on\ntummat silmät, jotka olisivat salamoivat, jolleivät ne vielä olisi\ntaudin jälkeen raukeat, pitkät, pehmeät viikset, kiinteät, ohuet\nhuulet, valkoiset tasaset hampaat ja kaunis otsa, mikä nyt on veitsen\niskusta keveästi arpinen. Hänen käytöstapansa on sotilasmaisesti\npäättävää, ja hänen hipiänsä, jolla on kastilialaiselle rodulle\nomituinen kirkkaus, on vielä, sairashuoneessa suljettuna olemisesta\nhuolimatta, päivettynyt alinomaisesta auringolle, säälle ja tuulelle\nalttiiksi panosta.\n\nSamassa tulee vanhempi mr Vanstone ulos verannalle ja pudistaa sairaan\nkättä, sanoen: \"Tervehtymällänne olette ottaneet kiven sydämeltäni,\npoikani.\"\n\n\"Ah, miten saatan koskaan teitä kiittää!\" vastaa Varona. \"Nämät\nvaatteetkin\", hän silmäilee niitä siroja vaatekappaleita, joita on\nhänen päällään, ja mutisee; \"Jokainen kuubalainen on nyt köyhä.\"\n\n\"Älkää sitä surko, señor Ramon\", sanoo Estrabon. \"Te voitte asettaa\nnimelleni vekseleitä, ja sitten katsomme, mitä junta [junta = Kuuban\nkapinallisten yhdistys] tahtoo hyväksenne tehdä.\"\n\nTämä lausunto näyttäytyy hyvin edulliseksi Espanjalaiselle, sillä\nmiss Indra, joka juuri tulee ulos verannalle, heittää Balascolle\nsilmäyksen, joka saattaa hänet seitsemänteen taivaaseen. Mutta Varona\nvirkkaa: \"En pesoakaan [peso, pieni espanjalainen raha] isänmaalliselta\nkomitealtamme! Sen rahat pitää käyttää aseihin kirottuja espanjalaisia\nvastaan taistelemiseksi!\"\n\nTässä keskeyttää keskustelun tohtori Granite, joka tulee ulos\nmennäkseen Lentokalaan. \"Ei enää sanaakaan taisteluista ja aseista,\nnuori tappelukukkoseni!\" huutaa hän. \"Ei ennenkun teillä on enemmän\nverta ruumiissanne. Herrat, tuolla\", hän osoittaa kädellään\neteläänpäin, \"ovat oiva lailla iskeneet teistä suonta. Kuulkaa mitä\nsanon\", lisää hän juhlallisesti, kääntyen Balascon ja Ramonin puoleen,\n\"antakaa kaikellaisen isänmaallisen pakinan olla sikseen parina ensi\npäivänä. Hyvästi jääkää! Ei, olkaa paikoillanne, Varona.\" Hymyillen\nsanoo hän sitten: \"Mutta suutelon kummaltakin sairaanhoitajattarelta\narvelen ansainneeni, kun vaan nuoret herrat eivät siitä pahastune.\"\n\nNäin sanoen menee tohtori portaita myöten Indran ja Gertien\nsaattelemana ja saa Lentokalan maaportailla kaksi sydämellistä\njäähyväistervehdystä kauneilta auttajattariltaan.\n\nEstrabon, joka verannalta näkee, miten tohtorin harmaansekaiset viikset\nkoskettavat Indran ruusuposkea, punoo suuttuneena kättään, mutta\nmutisee sitten: \"Pah, ukko on yli kuudenkymmenen vuoden vanha, mutta\nsitten kun Indrasta on tullut...\" ja vajoo onnellisiin unelmiin, sillä\nvälin kun Lentokala kiitää pois suunnaten Miamiin, nuorten naisten\nnenäliinaheilutusten ja Rexin hoilausten saattelemana.\n\nMyöhemmällä illalla, polttaessaan erinomaista Imperialesiaan, antautuu\nespanjalainen yhä näihin rakkausunelmiin.\n\nHänen hurmaajattarensa on juuri hänet jättänyt ja jättänyt hänet\nitseensä tyytyväiseksi, sillä Indra oli imarrellut häntä suomalla\nhänelle ehtoo-kahdenkeskenolon, mitä oli keskeyttänyt vaan\nsatunnaisesti pari kertaa Gertie, joka, potilaansa mentyä nukkumaan,\nhalutonna oli kuljeskellut ympäriinsä verannalla, ja muutamia kertoja\nohimennen Rex ehdottaessaan biljaardierää.\n\nJokainen silmäys, minkä nuori tyttö, riippumatossa miellyttävässä\nasennossa maatessaan, häneen heittää, on yhä kaatanut öljyä tuleen\nlisää, -- nyt luulottelee hän, että Indra rakastaa häntä ja kuvittelee\naivan tavallista keimailua Julian intohimoksi. Miss Vanstone pudotti\nnenäliinansa -- sen teki hän, jotta Balasco ottaisi sen ylös -- ja kun\ntämä ojensi sen hänelle, kosketti hänen kätensä tytön hienoihin\nsormiin. Indra oli tänä ehtoona siniseen pukeutunut, -- oliko hän ehkä\nmaininnut Indralle, että se oli hänen mielivärinsä? Ja Indran sanoessa\nhyvää yötä, sanoi hän sen huoaten, ja hänen kätösensä viipyi Balascon\nkädessä, hänen suudellessaan sitä Espanjalaisella ritarisuudella. Niin,\nse oli vavahdellut hänen viiksensä siihen koskiessa, siitä oli hän varma.\nNäin romantillisen luulottelun viehtämänä mutisee Estrabon: \"_Mi querida_!\nSe on sopiva naimiskauppa sekä hänelle että minulle. Minä olen rikas,\nhän on rikas, -- me olemme nuoret ja rakastamme toisiamme. Indra on\nelävä onnellisena minun jumaloimanani, minä teen tämän maan taivaaksi\nhänelle\", ja intohimon häntä viekotellessa, rakentaa señor Balasco\nmielikuvituksessaan korttihuoneen, joka eräänä päivänä on luhistuva\nkokoon ja musertava hänen yhtä varmasti kuin jokainen ässä olisi\nmarmoripilari ja jokainen sotamies raskas kattoparru.\n\nMitä miss Indraan tulee, niin sanoo hän: \"Me olemme viettäneet aikaa\nhyvin hauskasti tänään.\"\n\n\n\n\nKahdeksas luku.\n\nVerilöyly lasaretissa.\n\n\nOn ilta tohtori Graniten lähdön jälkeisenä päivänä -- päivänä, joka on\nEstrabonille suonut monta ihastuttavaa kahdenoloa emäntänsä kanssa,\nmitkä ovat kaikki yhä lietsoneet häntä kalvavaa tulta.\n\nUseat kerrat ovat he jääneet yksikseen kahden. Miss Gertietä pitää\nkiinni potilaansa, joka nyt ei väitä enää potilas olevansakaan,\nja todistaa sen kiertelemällä ympäriinsä puutarhassa, hartaan\nhoitajattarensa seuraamana, ja mr Vanstone puuhailee tavallisessa\ntaistelussaan muurahaisia vastaan, niin että parin biljaardierän\njälkeen, jotka hän on pelannut Rexin kanssa pitääkseen hänet tyynenä,\nespanjalaisella tosiasiassa on ollut kenttä vapaana, ja hän on\nkäyttänyt sitä miss Indran kanssa keskustellakseen muutamista Indran\naikoman juhlan ja sitä seuraavan risteilyhuviretken yksityisseikoista.\nTämä ei luonnollisesti ole antanut hänelle tilaisuutta mihinkään\nintohimoisiin lauselmiin, mutta nuoren naisen käytöstapa on ollut hyvin\nystävällinen, ja hän on kiittänyt Balascoa hyvin sydämellisesti siitä\nvaivasta, mikä tällä on ollut tilatessa kuubalaisia soittajia Key\nWestistä, ja toimiessa juhlanjohtajana lähettäessä kutsumuskortteja\njuhlaan läheisyydessä olevilla saarilla asuville perheille. Hän on myös\nantanut Estrabonille kukkasvihon napinläveen ja sanonut toivovansa\nhänen tanssivan hyvin, sekä lisännyt: \"Sitten voitte opettaa minulle\nboleroa ja cacuchaa.\"\n\nKaikki tämä on kyllä pikku seikkoja, mutta säteileväin silmäysten,\npirteäin hymyilyjen ja hurmaavain äänenvaihdosten seuraamina ja\nkaunistamina ovat ne riittäviä tekemään espanjalaisen onnelliseksi.\n\nSeuraavaisesti on don Estrabon hyvin tyytyväinen istuessaan illalla\nverannalla iloisesti puhellen mr Vanstonen ja hänen perheensä kanssa.\n\n\"Eikö teistä tunnu meidän saaremme näyttävän autiolta ilman vanhaa\nrakasta Lentokalaa?\" kysyy Indra silmäten pleasurejahdin tyhjälle\nankkuripaikalle päin.\n\n\"_Meidän_ saaremme!\" huudahtaa espanjalainen itsekseen loistavin\nsilmin.\n\n\"Näihin aikoihin kiitää Granite pohjoiseen päin\", huomauttaa mr\nVanstone. \"Ja jahti on kait ottamaisillaan vieraslastiaan Palm\nBeachistä. He lähtevät kait sieltä Miamiin rautateitse, luulen minä.\"\n\n\"Sitten voimme heitä odottaa huomenna varhain, jos kapteeni Thomas,\njoka aina kulkee varovasti saariston keskessä, komentaa laivaa\", sanoo\nIndra, joka nojaa kaidetta vasten ja silmäilee vesille.\n\n\"Laiva saattaisi helposti kulkea tänne kymmenessä tunnissa, jos vaan\nThomasissa on mitään vauhtia\", virkkaa Rex. \"Lentokala on perheestämme\nnopein käänteissään, lukuunottamatta...\" Tässä nyökäyttää ja iskee\nsilmää Gertieen päin, joka istuu Varonan vieressä, vaipuneena\nkeskusteluun, mikä paljoa enemmän tuntuu olevan nuoren miehen ja nuoren\ntytön kuin potilaan ja hänen hoitajattarensa välisen keskustelun\nkaltainen.\n\n\"Mitä tulimaista tarkoitat, poika?\" puhkeaa Vanstone sanomaan\nsilmäkulmiaan rypistäen.\n\nMutta ennenkun hän ennättää saada vastauksen, tulee kysymyksessä\noleva nuori nainen esiin ja sanoo tuimasti: \"Isä, kuulen, ettei\njäähdytyshuoneessa enää ole kotletteja. Sinun täytyy lähettää Key\nWestistä hakemaan.\"\n\n\"Ja miksi ovat kotletit niin välttämättömät onnellesi?\"\n\n\"Ne ovat välttämättömiä _hänen_ terveydelleen. Tohtori Granite on\nmäärännyt sen -- kotletteja kolme kertaa päivässä. Luuletteko, että\najattelen antaa potilaani kuolla kotlettien puutteessa?\" huutaa Gertrud\nkiivaasti.\n\nPotilas astuu nyt esiin ja sanoo: \"Pyydän teitä, señorita Gertrud,\nälkää vaivatko itseänne noiden kotlettien vuoksi. Mikä hyvänsä,\nkypsymättömät banaanit ja kookospähkinät, villisian liha ja kuivatut\nsisiliskot ovat ruhtinaallista ruokaa sille, joka on marssinut ja\nhankkinut ruokavaroja Maceon kanssa.\"\n\n\"Te olette taistelleet Maceon sivulla?\" mutisee Gertie, ja hänen\nsilmissään vilahtaa loiste. \"Tiedättehän, ettette ole vielä sanoneet\nmitään siitä, mikä teidät saattoi niin lähelle kuolemaa.\"\n\n\"Sen tein totellakseni tohtorin määräystä\", vastaa nuori mies. \"Mutta\nnyt olen kokonaan palvelukseksenne kaikessa, mitä haluatte tietää.\"\n\n\"Älkää vielä mitään sanoko, poikani\", sanoo Vanstone, \"jollette tunne\nitseänne kyllin vahvaksi.\"\n\n\"Pah, en enää kuulu sairasten joukkoon\", nauraa Varona. \"Olen marssinut\nviikottain kärsien pahemmista haavoista, kuin mitä minulla nyt on.\nEivät haavani, vaan nälkä ja jano, saattaneet minua kuoleman partaalle.\nSitä paitsi olen viime neljänäkolmatta tuntina syönyt neljä 'vankkaa'\nateriaa... antakaa lausetapa anteeksi, mutta minut on kasvatettu New\nYorkissa ja asuisin vielä siellä, jos en olisi pakotettu taistelemaan\nsynnyinsaari-parkani puolesta.\"\n\n\"Hyvin puhuttu\", puhkeaa Estrabon lämpimästi sanomaan. \"Jollen täällä\nolisi suuremmaksi hyödyksi, taistelisin vierellänne.\"\n\n\"Sitä paitsi\", mutisee Varona, \"on veljeni murhattu...\"\n\n\"Äskettäinkö murhattu?\" kuiskaa Indra puoleksi tukahutetulla äänellä.\n\n\"Ei, vanhempi veli... yksi lääketieteen ylioppilaita vuodelta 1871. Hän\noli tuskin enempää kuin poikanen -- ei paljoa vanhempi teitä, nuori\nseñor Rex -- ja taputti minua päähän (minä osasin töin tuskin käydä\nsilloin) ja meni yliopistoonsa ollakseen koskaan palaamatta. Olette\nkait kuulleet kertomuksen, arvelen.\"\n\nNuori mies kääntyy pois ja menee verannan kulmalle, jättäen\nkuulijansa syvään mielenliikutukseen. He kaikki ovat amerikkalaisissa\nsanomalehdissä lukeneet kamalasta ylioppilasmurhenäytelmästä\nHavannassa.\n\nSilmänräpäyksen kuluttua tulee kuubalainen takaisin ja sanoo: \"Mutta\nenpä tiedä, miksi raskauttaisin teitä omillani ja kotimaani\nsuruilla...\"\n\n\"Ne ovat meidänkin surujamme, siitä saatte olla vakuutetut!\" virkkaa\nGertie innollisesti.\n\n\"Ah, te teette minut hyvin onnelliseksi\", vastaa Varona kiitollisin\nkatsein. \"Mutta se ei olekaan niin kummallista. Te olette vaan sadan\npeninkulman päässä onnettomasta maastani. Ihmeellistä olisi, jollei\nAmerikan onnellinen kansa olisi myötätuntoinen... auttaisi kansakuntaa,\njoka taistelee vapautensa puolesta ja kärsii sotilashirmuvallasta,\nyhtä julmasta kuin Alban kolme sataa vuotta sitten.\" Sitten lisää\nhän puollusteleiden: \"En tahdo kuluttaa aikaanne, mutta luulen, mr\nVanstone, että teidän pitää tietää, miten olen tänne tullut?\"\n\n\"Ei tarvitse, jos se vaan jollain tavoin saa mielenne kuohuksiin?\"\nvastaa amerikkalainen.\n\n\"Oo, kertokaa?\" kuiskaa Gertie pidätetyn kiihkoisesti.\n\n\"Kuunnelkaa sitten\", sanoo kuubalainen surullisesti, \"kertomusta\nverilöylystä lasaretissa.\"\n\n\"_Diablo!_ Tekivätkö he itsensä siihen vikapäiksi?\" puhkeaa Estrabon\nsanomaan teeskellyn suuttuneella äänellä.\n\n\"Kuulkaa! Tiedätte, Balasco, että olen syntynyt Havannassa hyvästä\nja jotenkin varakkaasta perheestä. Sokeri-istutus saaren toisessa\nja muutamia tupakkakenttiä toisessa päässä olivat tulolähteinämme.\nOlin liian nuori ymmärtääkseni eli jakaakseni äitini epätoivoa,\nisäni tuskaa hänen heittäytyessään polvilleen kenraalikuvernöörin\neteen ja huutaessaan: 'Punta kultaa jokaisesta punnasta ammuttavaksi\ntuomitsemanne poikani ruumista!'\n\n\"Vuotta myöhemmin olin liian paljon lapsi ymmärtääkseni äitini kuolemaa\nNew Yorkissa, minne isäni oli hänet vienyt saadakseen hänet unohtamaan\nesikoisensa murhan. Silloin olin liian nuori, mutta nyt olen oppinut\nomasta kokemuksesta, mitä veljeni ja vanhempieni on täytynyt kärsiä.\n\n\"Muutamia vuosia sitten kuoli isäni, jättäen minut, yksinäisen pojan,\nNew Yorkiin. Minulla oli ystäviä kuubalaisessa siirtokunnassa -- hyviä\nystäviä, mutta perhetilukset vaativat läsnäoloani Havannassa.\n\n\"Siitä hetkestä saakka, jona sinne tulin, olin niin kutsuttu\n'epäluulon alainen', vaikka minua silloin, kun saarella kaikki oli\ntyyntä, pidettiin silmällä, ei hätyytetty. Niin vuosi sitten puhkesi\nkapina. Maceo nousi maalle, Gomez nousi maalle, Marti nousi maalle.\nVapauden liekki paloi taas Kuubassa. Vaikka kiihkeänä yhdistymään\nisänmaanystäviin, pidätin itseäni isäni vanhan ystävän, José Castillon\nneuvosta, joka kuiskasi: 'Olen nähnyt tätä ennen koetettavan, ja se toi\nvaan heille kuolemaa tai maanpakolaisuutta'.\"\n\n\"Jonkun aikaa seurasin Castillon neuvoa ja pysyin Havannassa, missä\nCampos edelleen hallitsi Kuuban kenraalikuvernöörinä -- mutta hän\nkuitenkin oli ihmisellinen olento, johon ihmisyys voi vedota. Eräänä\npäivänä kuiskittiin: 'Weyler tulee!' Silloin tiesin, että oli\njoko palaaminen Amerikkaan sieltä rauhassa katsomaan maani\ntaistelua ja kiroamaan itseäni toimettomuuteni takia, tai myöskin\nlähteminen rämeille, ruokotiheikköihin ja siellä yhtyminen johonkin\nkapinoitsijajohtajaan. Minä tein niin. Maceo kulki juuri siiloin\nPinar del Rioon, ja minä rupesin hänen palvelukseensa, vaikka aseitta.\n\n\"Oleskellessani siellä sain kuulla, että Castillo, joka oli neuvonut\nnöyryyteen ja toimettomuuteen, oli vangittu ja viety elinkaudeksi\nCuentaan. Silloin tiesin minä, mitä nyt kaikki tietävät -- ettei\nKuubassa koskaan säästetä '_il pacificoa_', -- sitä, joka ei taistele\neikä tee vastusta.\n\n\"Kohta sen jälkeen näyttäytyi 'Kolme ystävää' rannikolla. Minä\nautoin maallenousussa ja sain palkkioksi, mitä jokainen kuubalainen\nkorkeimmaksi arvostaa -- aseita taistelemiseen. Maceon kanssa kuljin\nPinar del Rion läpi. Hänen ja Quintin Banderan johdolla tappelin\npuolessa sataa kahakassa, sillä se, mitä espanjalainen kenraali\nkutsuu taisteluksi, on tavallisesti etuvartijaottelu, tai vielä\nuseimmin muutamien avuttomien talonpoikien, joitten hän väittää antavan\nmeille tietoja, teurastamista ulkona kentällä. Niin että aina... mikäs\npäivä meillä tänään on?\" kysyy kuubalainen äkkiä. \"Minä olen ihan\njoutunut ajanlaskusta pois.\"\n\n\"Huhtikuun 25 päivä\", vastaa Vanstone.\n\n\"Ah! Sitten on siitä kulunut jo enemmän kuin kaksi viikkoa. Pinar del\nRioon tuli matkue, tuoden aseita, ampumavaroja ja dynamiittia. Quintin\nBanderan johdolla lähetettiin minut -- joka silloin olin adjutanttina\nMaceon esikunnassa -- auttamaan maallenousua ja ottamaan vastaan\nlastia, sillä meillä oli tavallisesti tarkat tiedot sekä ajasta että\npaikasta, milloin matkueita Ameriikasta meille lähetetään. Se oli\nkaitainen rantakaistale, minkä ympärillä olevat vuoret vahtia pitäviltä\nkanuunavenheitä kätkevät, muutamia peninkulmia itäänpäin lahdesta,\njonka äärellä puoleksi poltettu Cabanasin kaupunki on. Banderan\njohdolla olimme me, viisisataa miestä, kulkeneet ylhäältä Rubivuorilla\nolevasta Maceon leiristä ja saaneet aikaan yhteyden matkueen kanssa,\nniin että maallenousupäivä oli määrätty. Me pidimme ajasta tarkan\nvaarin, mutta espanjalaiset olivat tavalla tai toisella saaneet asiasta\nselon ja hyökkäsivät kimppuumme. Meidän onnistui puolustaa rahtitavara,\nja alus pääsi onnellisesti pakoon, mutta Banderan miehistä muutamia\ntapettiin ja toisia haavoitettiin. Ah, kuubalaisen sotilaan kauhu on --\n_tulla haavoitetuksi_!\n\n\"Eräältä kukkulalta voimme nähdä espanjalaisten apujoukkojen\nmarssivan Cabanasista. Rahtitavara, mikä oli hallussamme, oli liian\nsuuriarvoinen Maceon armeijalle, jotta olisimme uskaltaneet tappelua\nvaltavaa ylivoimaa vastaan. Banderaa vaivasi, miten haavoitettujen\nkera oli tekeminen. Niitä ei voitu viedä pois. Jos ne jätettiin\njäljelle, olisi kaikki teurastettu kuin karja. Niin espanjalaiset\nmenettelevät haavoitettujen sotilasparkaimme kanssa, joitten kaikkien\nihmisyyden -- ja myöskin sodan lakien mukaan -- pitäisi saada osalleen\nvaan hoitajattaren hellyyttä ja haavalääkärin taitavuutta. Näiden\nsijaan saavat he, avuttomina tappelukentällä tai lasaretissa maatessaan\nveitseniskuja ja luoteja.\n\n\"Mitä meidän olisi sairaiden kera tehtävä? Oli valitseminen muutamien\nihmishenkien ja Maceon ase- ja ampumavaraston kadottamisen välillä.\nJälkimäinen olisi sama kuin Kuuban riippumattomuuden uhraaminen.\nHaavoitettuja ei ollut kahtakymmentä enempää, ja he kuiskivat\nkuumeisilla huulilla: 'Menkää, jättäkää meidät! Me kuolemme, mutta\nKuuba elää!' Meillä oli ainoastaan niin monta hevosta, kuin tarvittiin\naseiden ja ampumavarojen kuljettamiseen. Jokaiselta haavoitetulta,\njoka kuljetettiin pois, olisi Maceo menettänyt kaksi tuhatta\npatroonaa, laatikon kiväärejä tai sata puntaa dynamiittia. Yht'äkkiä\njohtui minulle, joka tunsin rannikon, koskapa perheemme hävitetty\ntupakkakenttä oli ollut niillä seuduin, mieleen eräs piilopaikka,\nja minä huusin kenraalille: 'Minä tiedän paikan, missä he voivat\npiiloutua.' 'Voitteko sinne ehtiä kahdessakymmenessä minuutissa?' kysyi\nBandera kiiruusti, sillä espanjalaisten rivit olivat ihan lähellä\nmeitä.\n\n\"'Voin, pidättäkää espanjalaisia niin kauvan, ja minä pelastan\nhaavoitettumme', vastasin minä.\n\n\"'Sitten panen teidät kymmenen miehen johtajaksi, Varona', sanoi\nkenraalini. 'Laittakaa niiden avulla kuntoon lasaretti piilopaikassa,\njosta puhuitte. Mutta pysykää hyvin piilossa, -- muistakaa, että se on\nainoa pelastuksenne.'\n\n\"Nopea toiminta on vapaajoukkosotilaan tapa. Bandera pidätti\nespanjalaisia joukkoja. Puolen tunnin kuluessa olin saanut haavoitetut\nsuojaan merestä pistävän lahdelman luokse, jota maan ja meren puolelta\npalmut, mangrovetiheiköt ja aloepensaat salasivat. Banderan vaaleat\nrivit katosivat ylöspäin vuorille. Olin yksin kymmenellä miehellä\nsuojaamassa kahtakymmentä vihollisen maahan piiloitettua haavoitettua\n-- ja tämä vihollinen oli espanjalainen.\n\n\"Meidän kanssamme oli nuori amerikkalainen, Tom Karrick Lewis,\nalilääkäri, joka oli Bellevuessa suorittanut tutkinnon vuosi\nsitten. Hän oli vapaaehtoisesti tarjoutunut jäämään jäljelle pienen\nlääkevarastonsa ja muutamain haavurikoneittensa kera ja tekemään, mitä\nhän voisi haavoitetuille miehille, jotka makasivat ympärillämme maassa.\nHänen vaaliessaan niitä, rakensimme sotilaani ja minä häthätää majoja\npalmulehdistä suojaksi aurinkoa vastaan. Pikku puro, joka porisi alas\nkallioiden rinteitä, antoi meille raitista vettä. Takanamme oli pieni\nokaisten kaktuspensaitten ja orjantappuratiheikön peittämä kukkula, sen\ntakana ala mangroverämeikköä ja sitten ylänkö.\n\n\"Sitten kun olimme asettaneet haavoitetut niin mukavasti kun vaan\nvaramme sallivat -- muutamat maahan, pari riippumattoihin, ei minulla\nollut mitään muuta tehtävää kuin väsymättömästi pitää vahtia. Minua\npainoi hirmuinen vastuu. Useita kertoja seuraavan viikon kuluessa\nolisin voinut kymmenen haavoittumattoman sotilaani kanssa paeta,\nmutta silloin olisi minun ollut pakko jättää kaksikymmentä avutonta\nraukkaa jäljelle. Espanjalaisia sotaväenosastoja kulki usein hyvin\nläheltä meitä, ja kerran oli meillä vaikea taistelu muutaman\nhourailevan kuumesairaan kanssa, jonka kirkuna olisi ilmaissut meidät\nvihollisillemme, jollei tohtori olisi nukuttanut hänet kloroformilla\npelastaakseen muut. Päivin piilin siis siellä ja öisin hiiviskelin\nympäriinsä seudussa hankkimassa ruokaa haavoitetuille.\n\n\"Lopuksi, onnettomana hetkenä, vaelsin eräälle maatilalle, missä asui\neräs kuubalainen nainen, joka oli ollut äitini ystävä, ja kerroin\nhänelle asemani. Hän sanoi; 'Jonakin kauniina päivänä seurataan teitä,\nja haavoitettunne keksitään. Minä lähetän joka päivä poikani luoksenne\nruokavarojen kera, mitkä riittävät neljäksikolmatta tunniksi. Kääntykää\ntakaisin ja puolustakaa avuttomia sotilaitanne.'\n\n\"'Minä en voi sallia teidän antautuvan siihen vaaraan', väitin minä.\n'Jos teidän huomataan auttavan meitä...'\n\n\"'Minähän olen vaan nainen', vastasi hän, 'ja poika on vaan lapsi --\nkyllin nuori, jotta pyövelimme säästäisivät häntä vielä vuoden tai\nkaksi.'\n\n\"Joka päivä sen jälkeen kantoi poika, Tonio, ruokaa meille salaista\npolkua myöten rämeikön poikki. Meidän luona ollessaan oli hänellä\ntapana leikkiä amerikkalaisen lääkärin kanssa, joka itse oli suuri\nhyvänsävyinen, lämminsydäminen ja iloluontoinen lapsi, joka reipastutti\nhaavoitettujen ja epätoivoistenkin mieliä.\n\n\"Niin eräänä päivänä ei poika tullutkaan.\n\n\"Iltapuoleen huomasin hänet venheessä tyynessä vedessä heti lahdelman\nulkopuolella kalastamassa. Pimeän tultua liukui hänen venheensä\nnotkelmaan, muutamien askeleiden päässä lasaretistamme, mitä oli\nainoastaan muutamia palmumajoja suojaamassa haavoitettuja tuulelta,\nsateelta ja auringolta. Tonio antoi minulle pyytämänsä kalat ja\nmuutamia viljantähkiä, jotka hänellä oli ollut piiloitettuina venheessä\nolevassa laatikossa, ja sanoi: 'Minä en uskalla enään kulkea polkua\npitkin. He epäilevät minua.' 'Jätä venheesi minulle', vastasin minä,\n'niin purjehdimme pimeän tultua pitkin rannikkoa kalastamassa ja itse\nkokoomassa ruokavaroja. Kuule nyt tarkkaan! Älä tule enää luoksemme,\nniin totta kuin omasi ja äitisi henki ovat sinulle rakkaat!'\n\n\"'Ymmärrän', vastasi poika, 'äitini on minulle opettanut. Kun olen\nkylläksi vanha, olen minäkin Espanjalaisia vastaan taisteleva!'\n\n\"Sinä yönä pidin amerikkalaisen lääkärin kanssa neuvottelua. 'Milloin\nkykenevät haavoitetut täältä lähtemään?' kysyin minä.\n\n\"'Kolme tai neljä kykenisi siihen nyt', oli Lewisin vastaus. 'Kymmenen\nlisää kahden päivän päästä. Kaksi on jo kuollut ja neljää, joilta olen\njalan sahannut poikki, ei voida muuttaa useaan viikkoon. Odota kaksi\npäivää vielä, rakas Ramon', lisäsi hän -- meistä oli tullut erittäin\nhyvät ystävät yhteisen vaaran yhdistäessä -- 'hiivi sitten pois ja ota\nsairaat mukaasi. Minä jään tänne niiden neljän kanssa, jotka eivät voi\nkäydä. Jospa he löytäisivätkin minut, eivät nuo pirut tee mitään pahaa\nlääkärille, joka toimii Geneveristin turvissa.'\n\n\"Mutta aina siitä saakka, kun poika kertoi, että häntä epäiltiin,\nvaivasi minua vielä suurempi levottomuus kuin ennen. Ryhdyin heti\nkaikkiin valmistuksiin, mitkä voin. Annoin panna kuntoon veneen,\npäättäen pahimmassa tapauksessa panna sairaat siihen ja koettaa\nkulettaa heidät Amerikkaan. Golfvirta juoksi ohitsemme lähes neljän\npeninkulman nopeudella tunnissa: sopivalla tuulella veisi se\ntarpeelliseen koilliseen suontaan, ja parissa päivässä voisivat\nturvattini astua maalle Dry Tortugasin eli Key Westin luona.\n\n\"Sinä yönä sanoin lääkärille, etten tahtonut kauvempaa odottaa. Aamun\ntullen aioin ottaa ne haavoitetut, jotka kykenisivät kävelemään\nkanssani ja sivuteitä vuoristossa koettaa saavuttaa Maceo. Jäljellä\nolevat panisin veneeseen ja kolme sotilasta heitä hoitamaan, ja he\nkoettaisivat purjehtimalla Golfvirran yli päästä turvaan.\n\n\"'Luulenpa sinun keksineen parhaan keinon', sanoi Lewis-parka.\n\n\"Mutta meidän vielä puhellessamme kuulimme yön hiljaisuudessa\nvihlaisevia hätähuutoja. Kamalat äänet tuntuivat minusta tulevan\nmaaltapäin muutamien satojen kyynäräin päästä.\n\n\"Meidän vahtisoturimme olivat valppaita -- he tiesivät, että heidän oma\nhenkensä riippui heidän silmistään ja korvistaan. Minä hiivin kiiruusti\netäisimmän etuvartijamme luokse. Hän kuiskasi: 'Huudot tulevat rämeikön\ntuolta puolen?'\n\n\"Ryömin edelleen sinnepäin, mangroovetiheikön keskitse johtavaa polkua\npitkin. Rämeikön yli tultuani näin kietoutuneitten kärhikasvien ja\npalmunrunkojen välitse leiritulen. Ryömin lähemmäs paljas puukko ja\npistooli kädessä, ja tiheän orjantappuratiheikön läpi näin ensimäisen\nhirmutyön tänä yönä.\n\n\"Komppania espanjalaisia partiosotamiehiä oli leiriytynyt pienelle\nmetsässä olevalle aukeamalle. Puolet niistä makasivat maassa\nkopuloitujen kivääriensä vieressä. Toiset seisoivat joutilaina\nkatselemassa kolmea toveriaan, jotka rääkkäsivät poikaa, joka\nmeille oli ruokaa kantanut, saadakseen hänet ilmaisemaan salaisen\npiilopaikkamme.\n\n\"'Säästäkää minua!' huusi hän. '_Madre mia_! En voi sanoa sitä! He ovat\nhaavoitettuja!'\n\n\"'_Caramba_! Lasarettiko! Teilläpäs on onni!' puhkesi luutnantti\nsanomaan. 'Se tuottaa teille ylennystä, kapteeni Valdez?'\n\n\"'_Diablo_!' vastasi kapteeni. 'Lasaretin voittaminen merkitsee\nurhoollisuusmitalin minulle. Ota uusi piiska, Domingo, ja anna\nkapinoitsijapenikalle uusi ja vahvempi annos!'\n\n\"Mutta harmaahiuksinen kersantti teki kunniaa ja mutisi: 'Hän ei kestä\nenää -- hän on vaan lapsi', ja käänsi pois päänsä.\n\n\"'Tottele, muuten revin kaluunan hihastasi', käski kapteeni.\n\n\"Niin alkoi kidutus uudelleen.\n\n\"En voi kuvata tapahtumaa -- se oli tehdä minut hulluksi. Uhri kirkui\nja älisi, ja hänen kiduttajansa noituivat ja kiroilivat.\n\n\"Mutta poika ei puhunut mistään.\n\n\"Kaksi kertaa kohotin pistoolini ampuakseni Espanjalaisen kapteenin,\nmutta se olisi ilmaissut piilopaikkamme salaisuuden. Kaksi kertaa\nkohotin sen säälistä saattaakseni piinatulle uhrille levon, mutta\nminä... minä ajattelin hänen äitiänsä enkä voinut...\n\n\"Äkkiä ei uhri enää kärsinyt. Tiedottomuus toi hänelle unohdusta.\n\n\"He irroittivat hänen kahleensa.\n\n\"Pari minuuttia myöhemmin hypähti poika pystyyn, tuijotteli ympäriinsä\nja nauroi -- hourun naurua. Kidutus oli ryöstänyt häneltä ymmärryksen.\n\n\"'Nyt on salaisuutemme varmassa tallessa', ajattelin hetkiseksi. Mutta\nen tuntenut Espanjalaisten viekkautta.\n\n\"'Antakaa hänen nyt olla. Hän on hullu', sanoi kapteeni miehillensä.\n'Hiljaa! Älkää koskeko häneen. _Maniacos_ juoksevat aina ystäväinsä\nluokse', lisäsi hän nauraen.\n\n\"Kauhukseni näyttäytyi, että hän oli oikeassa.\n\n\"Poika pakeni ahdistajainsa luota ja juoksi hakemaan turvaa niiltä,\njotka olivat, olleet hänelle ystävällisiä -- minulta, amerikkalaiselta\nlääkäriltä ja haavoitetuiltamme. Hourun askeleet johtivat espanjalaiset\npolkua pitkin -- Jumala auttakoon minua! -- lasaretillemme.\n\n\"Ensi mutkassa seisautin heidät tappamalla Espanjalaisen kapteenin.\nSeisautin heidät taas, kun he tulivat rämeikölle, ampumalla luutnantin,\njoka heitä johti. Mutta komppania lisää oli tullut heidän taaksensa,\nja he tunkeutuivat yhä eteenpäin. Lähinnä hetkisenä olin etuvartijaini\nkeskessä. Nyt ei kannattanut enää kokea pitää meitä salassa! Me\nhuusimme alas laaksonpohjalle: 'Lähettäkää ylös jok'ainoa mies, joka\nkykenee pyssyä pitämään eli veistä kohottamaan!'\n\n\"Niin olivat Espanjalaiset kimpussamme, ja me taistelimme avuttomia\nhaavoitettuja pelastaaksemme. Kuula ja veitsenpistos lähetti minut\npäistikkaa kukkulan rinnettä vyörien alas. Siellä jäin maahan makaamaan\nja käskin tohtorin viedä ne, jotka eivät jaksaneet kävellä, veneeseen.\n\n\"'Sitten otan sinut ensiksi!' virkkoi Lewis samalla kun hän kohotti\nminut\nylös ja asetti minut perään, Kaksi tai kolme -- te näitte ne --, joilta\noli jalat poikki sahattu, pantiin siihen myös, juuri kun espanjalaiset,\nkukkulan rinnettä rynnäten alas, hakkasivat maahan viimeisen\ntaistelevan kuubalaisen. Ja niin tuli heidän suuri loistovoittonsa --\nlasaretti, haavoitetut ja raajarikot.\n\n\"He olivat sytyttäneet erään majan tuleen, ja sen valossa näin Lewisin\nseisovan heidän edessään huutaen: 'Tämä paikka on Punasen ristin\nturvissa! Minä olen lasarettilääkäri!'\n\n\"'Amerikkalainen, kuulen äänestä. Se on kuolemantuomiosi!' vastasi\nkersantti ja kaatoi hänet maahan.\n\n\"Ja sitten saivat tulisoihdut ja miekat esteittä toimia. Minusta tuntuu\nvielä kuin näkisin leimuavat palmumajat -- oo, _Madre de Dios_! kuinka\nhe murhasivat haavoitetut ja veitsillään hakkasivat lääkärin palasiksi,\nhänen yhä heidän kasvojensa edessä heiluttaessaan Geneveristillä\nvarustettua lippua.\n\n\"Samalla aikaa kun hänen kuolinhuutonsa viilti ilman halki, hyökkäsi\nkaksi pakolaista veteen ja heittäytyi veneeseen. Seuraavana\nsilmänräpäyksenä tarttui tuulenpuuska purjeeseemme, ja me kiidimme ulos\nlahdelmasta, kuulien ahdistamina, mitkä kaatoivat ne meistä, jotka\nvielä kykenivät peräsintä tai airoa käsittelemään.\n\n\"Verenvuodosta ihan voimatonna makasin siinä. Yö oli vilpoinen ja\nmerituulonen virkistävä.\n\n\"Aamulla ei näkynyt maata mistään. Niin nousi aurinko ja lähetti\npolttavia säteitään suoraan jäljellä oleviin. He huusivat vettä, eikä\nsitä ollut ollenkaan heille antaa. Koko päivän paahti aurinko --\narmoton aurinko, jota olin kerran rakastanut, mutta nyt kirosin -- ja\njoi vertamme, ja niin alkoivat silmissäni hämärtyä enkä sitten tiedä\nmitään enempää.\n\n\"Kun heräsin tajuuni, huomasin merituulosen heilauttelevan varjokkaan\nhuoneen avonaisissa akkunoissa olevia pitsiuutimia ja itseni, joka en\nkuukausiin ollut sängyssä levännyt, makaavan pitseillä koristetuin\nlakanain välissä. Vieno ruusuntuoksu aaltoili ympärilläni, ja jostain\nalhaalla olevasta huoneesta kuului heikkoa pianon soittoa, enkeli\nnojautui ylitseni, ja hetkisen ajan luulin olevani taivaassa -- mutta\nolinkin Amerikassa.\"\n\n\n\n\nYhdeksäs luku.\n\nKolme valoa Korallisaarella.\n\n\nKuubalainen vaikenee, ja pitkään aikaan ei kuulu muuta ääntä kuin\nvanhemman Vanstonen puoleksi tukahtuneella äänellä lausuma \"Luojani!\"\nRexin sikaretti on sammunut aikoja sitten ja unohtunut. Molemmat tytöt\novat tarttuneet toistensa käsiin. Estrabon on ensimäinen, joka ryhtyy\npuhelemaan.\n\n\"_Santos y demonios_!\" puhkeaa hän sanoiksi, kiihkeästi ja silmiään\nmulkoillen. \"Kirotut Espanjalaiset murhaajat! Tappaa amerikkalainen\nlääkäri! -- Se vaatii verta!\"\n\n\"Kaikin mokomin, Balasco!\" sanoo Vanstone asioitsijan hermostuneella\npelolla. \"Tehän ette ole Amerikan kansalainen ja kumminkin tahdotte\nmeidän takiamme virittää sodan.\"\n\n\"En, olen vaan don Estrabon\", vastaa sikaritehtailija, \"mutta pidän\nkunniana puristaa Maceon sivulla taistelleen miehen kättä.\"\n\nJa hän käy lausunnoissaan tulisen sotaisaksi, sillä Indran silmät\nkatselevat häntä myötätuntoisuudella, jota naisilla aina on taistelevia\nisänmaanystäviä kohtaan.\n\nMutta nuori Varona virkkaa synkästi: \"Älkäämme enempää puhuko tästä --\nsilloin olen näkevä taas ensi yönä unta noista kauhuista.\"\n\nJa Gertie huutaa: \"Jumalan tähden, älkää häntä hermostuttako! Silloin\nolen pakoitettu antamaan hänelle unijuomaa omalla vastuullani.\nAatelkaas, että tohtori Granite on mennyt matkoihinsa.\"\n\nTämän jälkeen väsähtyy keskustelu, vaikka kaikki uudestaan harrastuvat,\nkun mr Vanstone äkkiä virkkaa: \"Minä olen yksi Bellevuelasaretin\nkuraatteja, ja olin muassa, kun murhattu lääkäri, nuori Lewis, otti\ntutkinnon vuosi sitten. Tämä sota alkaa yhä enemmän käydä kimppuumme.\"\n\n\"Meidän sitä pitäisi sen sijaan käydä sen kimppuun\", sanoo Rex.\n\"He murhaavat Amerikan kansalaisia, ja meidän hallituksemme tyytyy\nkirjoittamaan vastalauseita.\"\n\n\"Hiljaa, poikaseni\", muistuttaa isä. \"Tuollaiset tuumat vaikuttavat\nhäiritsevästi pörssiin.\"\n\n\"Vaikuttavat häiritsevästi pörssiin? Sitä sanot sinä, isä, kun jotakin\namerikkalaista tahdotaan saada aikaan\", puhkeaa miss Gertie ihan\npahanilkisesti sanomaan. \"Mutta olen kuullut sinun sanovan, että suuren\nsisällissotamme aikana oli pörssillä loistokausi, silloin oli siellä\nkymmenen kertaa suurempi mahdollisuus omaisuuden ansaitsemiseen kuin\nnyt.\"\n\n\"Niin, ja kymmenen kertaa suurempi mahdollisuus omaisuuden\nmenettämiseenkin\", nauraa Estrabon, jota pari kertaa on\namerikkalaisissa\nkeinotteluissa hieman \"nyljetty.\"\n\n\"Koskapa jo olen ansainnut omaisuuteni\", huomauttaa vanhempi mies,\n\"miellyttää varman korkokannan tyyni meri minua enemmän, kuin\nvaihtelehtavien arvopaperien raivoavat myrskyt. Sen sanoin nuorelle\nSeverancellekin\", lisää hän ajattelevasti, \"ja onnistuin sillä lailla\npidättämään tämän nuoren miljoonamiehen pörssikeinotteluista.\"\n\n\"Luulenpa, että menen ja panen maata\", sanoo miss Vanstone ja nousee\nylös.\n\n\"Ettekö viivy kauvempaa... hetkisen vielä?\" mutisee Balasco, joka\nikävöi ehtoo-kahdenkeskenoloa.\n\n\"En, saatte antaa anteeksi, että sanon teille hyvää yötä: señor\nRamonin kertomus on tehnyt minut surumieliseksi\", vastaa nuori\ntyttö hieman synkästi ja menee huoneeseensa, missä hän kumminkaan ei\npaneudu nukkumaan, vaan istuu, käsi poskella, ja tuijottaa avonaisesta\nikkunasta pohjoiseen päin. Niin täyttyvät hänen kauniit silmänsä\nkyynelillä. Hän kuiskaa: \"Billyni!\" -- ja panee sitten valkoiset\nkätensä yhteen ja puhuttelee itseään: \"Tyhmä hupakko! Miksikä kuuntelin\nnykyaikuisia naisteorioja ja heitin pois onneni?\"\n\nAlhaalla verannalla ei myöskään ole kuubalaisen kertomus ollut omiaan\nmielialaa kohottamaan, vaikka Vanstone sattumalta kysyy, epäileekö\nVarona ketään siitä, miten espanjalaiset saivat tiedon \"Kolmen ystävän\"\nmatkueesta.\n\n\"En, luonnollisesti en\", vastaa nuori mies. \"Kenraalikuvernöörillä on\nyhtä monta salaista asiamiestä Floridassa kuin Havannassakin.\"\n\n\"_Vakoojiako_ tässä maassa?\" huudahtaa Gertie peljästyneenä. \"Sittenhän\nolette yhä vaarassa täälläkin!\"\n\nJa hän sanoo äkkiä hyvää yötä muille seuran jäsenille ja menee hitaasti\nportaita ylös.\n\nHuoneensa ovella kohtaa hänet Indra, jolla selvästi ei ole aijettakaan\nnukkua, vaan sanoo: \"Aijotko mennä makaamaan. Gertie? Tuo kertomus ei\nollut omiaan nukuttamaan.\"\n\nGertie ottaa kasvoillensa innollisen ilmeen ja huudahtaa pöyristyen:\n\"Oo, jos he olisivat Ramonin tappaneet, olisin kuollut!\" sekä ryntää\nhuoneeseensa ja olisi sulkenut oven jälkeensä, jollei sisar olisi heti\nhänen perässänsä seurannut.\n\n\"Älä nyt ole hupsuna\", sanoo Indra lohdutellen: \"Jos he olisivat\ntappaneet Ramonin, ethän koskaan olisi häntä tuntenut.\"\n\n\"Enkö tuntenut Ramonia? Minusta tuntuu kuin olisin tuntenut hänet\nkaiken ikäni.\"\n\n\"Loruja! Sinä olet aivan liian nuori puhuaksesi sillä tapaa. Et ole\ntäyttänyt seitsemäätoista vielä.\"\n\n\"En, minä en ole täyttänyt seitsemäätoista vielä\", kuiskaa nuori nainen\nvalittavalla äänellä; \"mutta kauhea vaara, joka uhkaa Ramonia, tekee\nminusta ennen aikojani vanhan. Luuletko, että hän aikoo palata takaisin\ntaisteluun ja kuolemaan.\"\n\n\"En, jos hän vaan käsittää voittaneensa aarteen\", vastaa vanhempi sisar\nja katsoo tarkoittavasti nuorempaan, sillä Gertie on niin suloinen,\nkuin seitsentoistavuotias saattaa, ja lupaa vuoden tai parin päästä\ntulla vielä viehättävämmäksi.\n\nNäiden huomautusten esine taas istuu verannalla ja polttaa miettivänä\nsikarettia. Samaa tekevät toiset herrat.\n\nMutta äänettömyys keskeytyy Rexin virkkaessa: \"Kas! Sepäs oli\nmerkillistä!\"\n\n\"Mikä sitten?\" kysyy hänen isänsä.\n\n\"Valo tuolla saarella! En ole koskaan ennen nähnyt mitään valoa\nkorallisaarella.\"\n\n\"En minäkään, Siellä on kait jokin kilpikonnia pyytämässä\", sanoo mr\nVanstone.\n\n\"Korallisaarellako?\" huutaa Espanjalainen harrastuneena, hänen silmänsä\nnoudattaessa pojan kättä, joka viittaa tulisoihdusta tahi lyhdystä noin\nkahden peninkulman päässä sieltä lähtevään valonsäteeseen. Hänelle\nmuistuu mieleen, mitä Mastic oli kertonut, että Alligaattori-Pete oli\nnähnyt merkkivalkean kysymyksessä olevalla saarella.\n\n\"_Caramba_!\" sanoo Varona. \"Siellä on nyt kolme valoa -- katsokaas,\nkolmikulmassa. Se muistuttaa minua merkistä, minkä annoimme 'Kolmelle\nystävälle', kun sen oli laskettava maihin Cabanasin seuduilla.\"\nHe jännittävät kaikki silmiään, mutta pimeys on liian tiheä, ja he\nerottavat vaan kolme valoa, jotka lopuksi muutetaan riviin ja sitten\nkatoavat.\n\nMutta Ramonin huolimaton huomautus antaa espanjalaiselle\najattelemista. Hän on saanut joitakin epämääräisiä tietoja\nkuubalaisesta ase- ja ampumavarasto-säilytyspaikasta Smaragdisaaren\nläheisyydessä. \"Tämä on kenties paikka\", ajattelee hän. \"Minä purjehdin\nsinne ja tarkastelen saarta.\"\n\nSilmäten vieressään olevaan nuoreen mieheen ihmettelee hän: \"Mitähän\nVarona tekisi, jos hän aavistaisi, että minä olen ollut hänen\nonnettomuuksiensa aiheena.\"\n\n\"No, valot ovat sammuneet\", sanoo mr Vanstone noustessaan ylös.\n\"Luulenpa, että menen sisään. Señor Ramon, kertomuksenne on tehnyt\nmeidät kaikki alakuloisiksi. Mutta huomenna, poikani, olemme taas\nnykyaikaisissa oloissa. Kauneus ja somuus tulevat luoksemme Palm\nBeachistä.\"\n\n\"Ja eikö teillä ole kylläksi kauneutta täällä ennestään?\" kysyy nauraen\nnuori kuubalainen.\n\n\"On, enemmän kuin kylläksi!\" huudahtaa Balasco. \"Señor Vanstone, en\nvoi suvaita teidän halventavan kauniita tyttäriänne. Teidän pitäisi\nolla onnellinen mies.\" Ja luoden ystävällisen katseen sen nuoren naisen\nisään, minkä hän on päättänyt tehdä morsiamekseen, menee don Estrabon\niloisesti makaamaan ja uneksimaan hänestä -- ihana unelma, joka\nseuraavana päivänä on muuttuva kamalaksi painajaiseksi.\n\n\n\n\nKymmenes luku.\n\nVieraat Palm Beachistä.\n\n\nMutta tietämättä siitä, mikä häntä on kohtaava, nukkuu don Balasco\nvanhurskaan unta ja herää varhain seuraavana aamuna, iloisena ja\neloisana.\n\nHän laulaa pukeutuessaan hilpeätä espanjalaista laulua ja mutisee:\n\"Vielä päivä yksissä hänen kanssaan!\" mutta väännältää sitten muikeasti\nmuotoaan ja sanoo: \"Pah, tuo seurue Palm Beachistä tulee häiritsemään\nrakkauttamme!\" ja menee alas höyrypurrellensa, joka on kiinnitettynä\npienen maallenousulaiturin ääreen -- ja hidalgo on mielellään\nonnellinen ja lempeä, kuin koskaan ihanan donnan kättä suudellut.\n\nNäin hyvällä tuulella ollen polttaa hän sikarinsa, hänen väkensä\nlämmittäessä Figaron höyryä vireille, ja kun se on tehty, panee\nmasinisti koneen käymään, ja peränpitäjä ohjaa espanjalaisen käskystä\nKorallisaarta kohden, mistä valot olivat edellisenä iltana näkyneet.\n\nVäli ei ole pitkä, ja höyrypursi, joka kulkee aika hyvää vauhtia näissä\ntyynissä kulkuvesissä, tekee matkan viidessätoista minuutissa.\n\nSillä välin tarkastelee espanjalainen epäluulon alaista saarta\ntutkivin silmäyksin, mutta ei keksi mitään, joka viittaisi, että valot\nolisivat lähteneet mistään muusta kuin ympäriinsä kuljeskelevain\nkilpikonnanpyytäjäin tahi pesusienenkokoojain veneistä. Vihdoin menee\nhän, luoden surkuttelevan silmäyksen kiiltonahkasaappaisiinsa, maihin\nsaarelle.\n\nSe on noin puolta peninkulmaa pitkä ja viisisataa metriä leveä, sekä\non suoraan pohjoisesta etelään pitkin. Keskusosa on hietikkoa, johon\nmuutamia harvoja mäntyjä on juurtunut. Rannikko melkein ylt'ympäriinsä\non tiheätä mangroveviitakkoa, ainoastaan eteläpuolella päättyy hietikko\nvesiperäiseen niittyyn, minkä yllä sadottain rantasipejä risteilee.\n\nTämän vastakohtana kohoaa saaren pohjapuolella kalliosärkkä, joka\non pari kolme jalkaa muuta saarta korkeampi. Aivan sen vieressä on\nnousuvesikanava, missä käy vahva virta, ja missä Espanjalaisen laskun\nmukaan on viisitoista tai kaksikymmentä jalkaa vettä.\n\nTätä paikkaa juuri Alligaattori-Pete muutamia päiviä sitten\nseuralaiselleen kuvaili erinomaiseksi satamaksi, ja tässä nousee\nEspanjalainenkin maihin.\n\nHeti siinä vieressä näkee hän ihmisjälkiä. Valkeaa tuhkaa, kaksi eli\nkolme puoleksi palanutta halonkapulaa, ja joukon jalanjälkiä pehmeässä\nsannassa sisempänä saarella. Se näyttää, että saarella on käyty\nedellisenä päivänä. Luultavasti jokin kalastus- tai metsästysjoukkue.\n\nEstrabon etsiskelee niin tarkkaan kuin vaan voi mäntyjen keskellä,\nmutta ei löydä mitään. Mangroveviitakko uhmaa hänen hienoja\nkiiltonahkasaappaitansa.\n\nMuutamien minuuttien tutkimisen jälkeen päättää hän jättää asian\nMasticin huostaan, joka yhä on hänen käytettävänään Key Westissä, ja\njoka viime päivinä Balascon kehoituksesta on koettanut ottaa selvän,\nmitä amerikkalaisesta _Toveri_-nimisestä skuunarista, joka muutamia\npäiviä varemmin oli salaperäisesti kadonnut tämän kaupungin satamasta,\non tullut.\n\nEtsiskelyssään on Balasco osittain unohtanut ilon sydämessään,\nmutta kun pursi kotimatkalla kääntyy saaren niemekkeen ympäri, ja\nSmaragdisaari tulee näkyviin, näkee Estrabon valkean puvun liehuvan\nhuvilaa ympäröivässä puutarhassa ja hänen kasvonsa loistavat\nihastuksesta hänen kuiskatessaan: \"_Estrella mia_!\"\n\nVälimatka on aivan liian suuri, jotta ketään voisi tuntea, mutta hänen\nsydämensä sanoo hänelle, että se on Indra Vanstone.\n\nSiihen saapi hän pian todistuksenkin, sillä nuori nainen, huomatessaan\nlähestyvän purren, juoksee rantalaiturille, viipoittaa tervetuloa ja\npanee sulokkailla liikkeillään ja hurmaavalla äänellä hänet tuleen ja\nliekkeihin.\n\n\"_Dentro de poco_\" huutaa Estrabon, \"ja minä olen luonanne!\" Ja hänen\nsilmänsä säteilevät ihastuksesta hänen hypätessään laiturille.\n\nIndra Vanstone on nimittäin erittäin kaunis tänä aamuna, seisoessaan\nsiinä laiturilla, kasvot auringon valaisemina ja tuuli liekuttaen\nkesäpukua, joka edullisesti esiinnyttää hänen hienon, uhkean\nvartalonsa hahmopiirteet ja näyttää vilahduksen ihastuttavaa jalkaa\nja jalanrintaa. Hän on puettuna vaaleanheleillä nauhoilla ja kukilla\nkoristettuun valkoiseen. Hänen pikku jaloissansakin on kengät\nsamaa hienoa väriä. Hänen kasvonsa ovat paljasta liljaa ja ruusua,\nlukuun-ottamatta sinisiä silmiä, jotka ystävällisesti säteilevät don\nBalascoa kohden tänä kauniina kevätaamuna.\n\nMutta hänen ihailijaansa ei viehätä ainoastaan hänen kauneutensa.\nHänellä on käytöksessään suloa, joka miellyttää melkein kaikkia miehiä,\nja mikä on kaikista parasta, se lähtee hyvästä sydämestä ja jalosta\nmielestä.\n\n\"Meneekö teidän purtenne Key Westiin tänään?\" huutaa miss Vanstone\nlaiturilta.\n\n\"Se on käytettävänänne.\"\n\n\"Ja tulee takaisin illalla?\"\n\n\"Se voi tulla takaisin mihin aikaan vaan suvaitsette määrätä!\"\n\n\"Pyytäkää sitten heitä, etteivät unohda kuubalaisia soittajia, joitten\non soitettava illalla tanssimusiikkia\", sanoo tyttö iloisesti.\n\n\"Soittajat tulevat\", vastaa espanjalainen kursailevasti laiturilta,\nmihin hän juuri on noussut. \"Teidän käskynne on lakini.\" Ja hän\nkumartaa hänelle vanhanaikaisen kohteliaasti.\n\n\"Niin\", vastaa nuori tyttö keveästi. \"Jokainen yleensä tekee, mitä\ntahdon. Se on minulla tapana.\"\n\nJa hän puhuu totta, sillä Indra on yksi niitä onnensuosikkeja, joitten\ntahtoa isä ja äiti noudattavat, ja joitten tahtoa myöskin rakastajat\nja aviomiehet tulevat tottelemaan; joille nykyaikainen amerikkalainen\njärjestelmämme on opettanut, että maailma on heidän, että heidän\ntehtävänsä on vallitseminen, että vanhempien, jotka ovat heidät\nsynnyttäneet, rakastajan, joka heitä kosii, ja miehen, joka heidän\nkanssaan menee naimisiin, on jumaloiminen ja palveleminen heitä, --\nmihin jumalatar- ja valtijatartoimeen Amerikan ihanat tyttäret hyvin\ntaipuisasti ja tyytyväisesti antautuvat.\n\n\"Hyvä, kun nyt huoli musiikista on mieleltäni nostettu\", sanoo miss\nVanstone, kun espanjalainen tulee hänen luoksensa rantakäytävälle,\n\"niin ehkä saatatte minut aamiaispöytään? Minulla on kauhean nälkä. Ja\nniin kait on teidänkin laitanne, don Balasco, aamuretkeilynne jälkeen.\"\n\nHeidän kävellessään huvilaa kohden, kysyy hän hieman uteliaasti:\n\"Mitä löysitte Korallisaarelta? Minä näin Lentokalan kannelta\nmerikiikarillani siellä tässä muutamana päivänä joukkueen miehiä.\"\n\n\"Mitä heillä oli tekemistä?\" kysyy Estrabon innokkaasti.\n\n\"He kantoivat tavarajoukkoa, -- mutta mitä ne olivat, en voinut\neroittaa, en edes kaukolasilla. Niiden täytyi olla kilpikonnia tahi\npesusienikimppuja, joita he tahtoivat auringonpaisteessa kuivata\",\nsanoo tyttö tuumivasti ja lisää sitten: \"Niin, luulenpa niiden olleen\nkilpikonnia. Kimalteleeko niiden kuori auringonpaisteessa?\"\n\n\"Hyvin usein\", vastaa espanjalainen, mutta tämä tiedonanto saa hänet\npäättämään käskeä salapoliisin heti ryhtymään toimeen.\n\nHe ovat nyt ehtineet huvilan luo.\n\n\"Teillä on joitakuita kukkia kädessänne\", sanoo Balasco merkitsevästi.\n\n\"On. Tahdotteko yhden?\" kysyy Indra ja ojentaa hänelle heleän\nruusunnupun.\n\nKun Balasco ottaa yhden, tarttuu hänen kätensä hetkiseksi Indran\nkäteen, ja tämä, joka tapaa silmäyksen hänen silmistään, huomaa\nniissä jotakin, joka häntä hieman kainostuttaa -- ehkäpä hiukan\npeljästyttääkin. Hän vetäytyy kiivaasti poispäin.\n\n\"Mikä teitä vaivaa?\" mutisee espanjalainen.\n\n\"Minua... minua pisti oka\", änkyttää Indra, mutta jatkaa iloisesti:\n\"Oo, tunnen kahvin tuoksua\", sekä menee vieraan edellä ruokasaliin.\n\nTäällä tervehtii häntä pöytäseurue suurella sydämellisyydellä. Miss\nGertrud sanoo: \"Me olimme viivytiämäisillämme aamiaista teidän\ntähtenne\", ja luo häneen ystävällisen silmäyksen, sillä hän muistaa,\nettä espanjalainen oli onnitellut hänen sankariaan edellisenä iltana\nsiitä, että tämä oli taistellut Maceon sivulla.\n\nSamaa huomaavaisuutta nuorta kuubalaista kohtaan osoittaa Balasco\nnytkin, sillä hän sanoo kahvia maistellessaan: \"Luutnantti Varona,\narvelen teidän palaavan saarellenne niin pian kun haavanne ovat\nparanneet. Kuuba tarvitsee teidänlaisianne.\"\n\n\"Niin, minun täytyy taas ryhtyä toimeen niin pian kun mahdollista\",\nvastaa nuori mies, vaikka lause, joka on alkanut iloisesti, loppuu\nkeveällä huokauksella: \"Kovaa on kääntää selkänsä sivistykselle,\nsillä meidän sotilaselämämme on parhaassa tapauksessa puutteita\ntuolla ylhäällä kuubalaisten vuorileirissä. Mutta minun täytyy tehdä\nvelvollisuuteni -- ja siitä puhuen, don Balasco, niin olettehan te\nosallinen niiden matkueitten varustamisessa, jotka tuovat maihin\naseita Kuuban rannikoilla. Niin pian kun olen sotaan kykenevä, pitää\nteidän hankkia minulle tilaisuus seurata jotakin niistä -- 'Kolmea\nystävää' esimerkiksi. Se on nopeakulkuinen alus -- ja sillä on onni\nkerallaan. Kuuba on kerran pystyttävä muistomerkin tälle laivalle ja\nsen kapteenille. Koettakaa, jos voitte, laittaa niin, että pääsen sillä\nKuubaan.\"\n\n\"Koetan\", vastaa Estrabon suopeasti. \"Tahtoisin mielelläni tietää,\nmilloin 'Kolme ystävää' lähtee, ja missä se menee maihin.\"\n\nTällä keskustelulla on hirmuinen vaikutus Gertie-parkaan. Hän katsoo\ntuskallisena sankariinsa, jonka hän hellällä hoidollaan on henkiin\nherättänyt jälleen, ja ajattelee kauhistuen: \"Jokainen suupala, minkä\nRamon nielee terveyttä ja voimia saadakseen takaisin, vie hänet\nlähemmäksi vaaraa ja kuolemaa ja kauvemmaksi minusta.\"\n\nHänen itsehillitsemiskykynsä ei kyllä kestäisi koko aamiaisen aikaa,\nsillä luutnantilla on kelpo ruokahalu tänä aamuna, ja hän on jo itkuun\npurskahtamaisillansa, jollei Rex, joka on ulkona verannalla, olisi\npistänyt päänsä sisään ikkunasta ja huutanut: \"Hurraa! Lentokala on jo\nnäkyvissä! Tulkaa auttamaan naisia maihin!\"\n\nNiinmuodoin menee koko seurue heti ulos ruohokentälle katsomaan jahdin\nlähenemistä ja pian sen jälkeen alaalle rantakäytävälle vieraita\nottamaan vastaan.\n\nDon Estrabon, joka on kävellyt ennen Vanstonen perhettä laiturille,\nlähettää purtensa Key Westiin ja uskoo neekeriperämiehen huostaan\nkirjelapun, jonka hän kiireessä on kirjoittanut salapoliisille.\n\n\"Jos tuolla saarella on jotakin hullutuksia\", ajattelee luultu Kuuban\nystävä, \"niin on Mastic osoitusteni mukaan aivan varmaan saava ne\nkäsiinsä.\"\n\nNiin kuulee hän kimeitten naisäänien huudahduksia ja tervehdyksiä.\nJoukosta kuuluu pikku Vortex innokkaasti sanovan: \"Kiitoksia paljon, --\nelossa minä vielä olen!\" ja pitkä Jack Blackeley miehekkäästi kysyvän:\n\"Kuinkas kaikki voitte?\"\n\nBalasco kääntyy Lentokalaan päin, joka jo on laiturin vieressä. Sen\nkannella näkyy soreita herroja ja kauniita naisia, jotka näkyvät\ntuovan pohjan ylellisyyttä tähän yksinäiseen saareen ja saattavan sen\nkosketukseen riehuvan maailman kanssa. Mutta espanjalainen ajattelee\nluoden halveksivan silmäyksen: \"Pah! Noita koreita lintuja ei voi\nverrata häneen\", ja tuijottaa lakkaamatta Indraan, joka menee laivaan\nvieraitansa toivottamaan tervetulleiksi.\n\nJa Estrabonilla on oikein, sillä vaikka mrs Ormiston, joka nyt menee\nmaaporrasten yli ja ojentaa mr Vanstonelle hienosti hansikoidun käden,\non puettu mitä somimpaan purjehduspukuun, ja kaunis pikku Ethel\nRivers Baltimoresta on niin viehättävä kuin kukaan tämän kaunottarien\nkaupungin tytär, ja Flora Woodbridge, joka on upeampaa tyyppiä, ja\njolla on siro bostonilainen käytöstapa, on täydellisen eleganssin\nperikuva, ei kukaan heistä voi kilpailla heidän emäntänään esiintyvän\nyksinkertaiseen, valkoiseen kesäpukuun puetun nuoren tytön kanssa.\n\nMutta huolimatta siitä, mitä tunteita he herättävät don Balascon\nmielessä, ovat vieraat ja heidän isäntäväkensä täysin kiintyneet\ntoistensa tervehtimiseen, niinkuin sopii hyvin kasvatettujen ihmisten,\njotka toivovat kuluttavansa aikaa yksissä muutamien hauskojen päivien\nkestäessä.\n\nKaikki kolme vastasaapunutta naista luovat harrastuneita silmäyksiä\nluutnantti Varonaan ja tulevat vielä uteliaimmiksi, kun he kuulevat\nmiss Gertien kuiskaavan: \"Hän on haavoitettu sankari, joka on\ntaistellut Maceon sivulla.\"\n\nMutta mrs Ormiston, vielä Ramonia tervehtiessään, kääntää silmäyksensä\nhänestä ja kiinnittää sen Estrabonin ihantavaan hahmoon, joka tulee\nportaita ylös maallenousulaiturilta ja nyt esitetään naisille.\n\n\"Olipa hauskaa tavata teitä, don Balasco\", sanoo leski ja kääntyy\nhäneen päin. \"Te varmaankin harvoin tulette New Yorkiin, mutta minä\nkuulin puhuttavan teistä Tampassa.\"\n\n\"Niin\", vastaa espanjalainen, \"minä käyn harvoin pääkaupungissanne\nmuuta kuin asioissa. Mutta minulla on kumminkin ollut kunnia eräänä\niltana nähdä teidät parterrilooshissa, kiikarini seuratessa kaikkien\nympärilläni istuvien herrain silmäysten suuntaa.\"\n\n\"Oo, jospa olisimme tavanneet New Yorklssa!\" puhkeaa kaunis leski\nsanomaan ihastuneena noin hurmaavan mustasilmäisen herran\nkorulauseesta.\n\nAmy Ormiston on nimittäin leski, jolla on kolmekymmenlukuun pitkä matka\njäljellä, ja joka ei vielä ole kadottanut toivoa toisesta, niin, jopa\nkolmannestakin miehestä, jos kohtalo sellaisen tuo hänen tiellensä.\n\n\"Niin, se oli suuri pahaonni, jonka tunnen nyt syvemmin, sitten kun\nolen saanut kuulla ääntänne ja suudella kättänne\", sopertelee Estrabon\nlempeällä äänellä, sillä hän on aina hyvin kohtelias naisia kohtaan.\n\n\"Hyvä, sitten täytyy meidän kiirehtiä voittaaksemme kadotetun ajan\ntakaisin\", keskeyttää leski iloisesti, ja espanjalaisen pitää\ntahtomattansakin saatella häntä huvilaan, vaikka hän useammat kerrat\nkääntää päänsä nähdäkseen miss Indran, joka nyt seisoo jahdin kannella\npakisten toisten naisten kanssa, joitten ympärillä pikku Vortex, nuori\nvilkaseleinen, kimeä-ääninen ja ylen huolellisesti pukeutunut herra,\nlakkaamatta kiertelee, laverrellen huomautuksia:\n\n\"Kauhean hauska retki, tiedättekös! En koskaan ole niin hauskassa ollut\nmukana. Huvijahdissa on niin romantillista, ettekö tekin niin pidä?\nEi koskaan olisi tietänyt, mitä pikku rakkausjuttuja Blackeley ja\nminä olisimme voineet panna alkuun nuorten naisten kanssa, jollei mrs\nOrmiston olisi näytellyt oikean lohikäärmeen tavoin esiliinan osaa.\"\n\nHänen purkauksiinsa vastaavat kysymyksessä olevat kaksi nuorta naista\nylpeillä silmäyksillä ja Jack Blackeley, voimakas bostonilainen, joka\nauttaa miss Riversin maaporrasten yli, virkkamalla ylenkatseellisesti:\n\"No niin, pikku lörppöseni, älä tekeydy pahemmaksi narriksi kuin olet.\"\n\nMutta pikku Vortex on niitä ihmisiä, jotka eivät anna itseään\ntiuskaisemalla ajaa pois, ja hellittämättömyytensä takia onnistuukin\nhänen usein, tavallisesti sulottaren epätoivoksi ja raivoksi, vallata\nhoiviinsa vallitseva kaunotar siinä piirissä, jota hän sattuu\nsuvaitsemaan läsnäolollaan kunnioittamaan.\n\nNiin on nytkin. Miss Vanstone, joka on paljoa taipuisampi kuin\nmuut, näkee itsensä pakoitetuksi ottamaan vastaan nuoren herran\nhuomaavaisuuksia, ja tämä saattelee hänet koko ylpeänä maaportaitten\nyli, Joe Thomasin, Lentokalan kelpo kapteenin katsoessa vihaisesti\nhänen jälkeensä ja virkkaessa vanhan merikarhun suorasukaisuudella:\n\"Olipas hyvä, että tuosta pääsi erilleen!\"\n\nMuutamia minuutteja myöhemmin ovat he huvilassa, missä miss Indra\nlunchia syötäessä selittää aikeensa panna toimeen risteilyhuviretken.\n\nSe otetaan vastaan yleisellä mieltymyksellä.\n\n\"Me purjehdimme saarien ympäri\", sanoo Indra, \"itäänpäin aina Key\nLargoon ja ehkäpä länteenkinpäin aina Dry Tortugasiin saakka. Voimme\nlaittaa yöleirin jollekin saarista.\"\n\n\"Ulosko raittiiseen ilmaan? Se on terveellistä ja vahvistavaa\",\nhuomauttaa miss Woodbridge.\n\n\"Oo, sitä en tahdo ajatella\", virkkaa pikku Ethel Rivers. \"Saattaisihan\nolla käärmeitä.\" Viimeiset sanat lausuu hän tehden pikku kasvojen\nväänteen, minkä hän tietää olevan miellyttävän, ja joka erittäin on\nsuunnattu hänen vieressään istuvalle Jack Blackeleylle.\n\n\"Sen suhteen saatte tehdä, miten haluatte. Te voitte saada joko hytin\njahdissa tahi peitteen maalla. _Chacun à son goût_\", selittää don\nBalasco.\n\n\"Siitä tulee viehättävän romantillista! Kauniita naissilmiä leiritulen\nympärillä. Älkää vaan menkö yöllä kuljeksimaan, sillä silloin\nsaattaisin luulla teitä metsänriistaksi ja ampua.\" Tämän epätoivoisen\nsukkeluuden yrityksen virkkaa pikku Vortex, joka kunnianhimoisesti\npyrkii suuren sanailijan ja urheilijan maineeseen.\n\n\"Jos te olette niin innokas saamaan jotain ampuaksenne, niin voin\nteille hankkia. Don Balasco kertoi minulle, että Korallisaarella\non joukottain kurppia. Haluatteko koettaa niiden ampumista tänään\nehtoopuoleen?\"\n\n\"Minä heti myöntyisin, rakas poikani... mutta... hm... pelkään... että\nnaisilla voisi olla minua tarvis iltapuoleen.\"\n\n\"Oo, me voimme elää ilman teitäkin pari tuntia\", sanoo Flora Woodbridge\nivallisesti.\n\n\"Ja tiedättehän, että niin kauhean mielelläni söisin jotain\nampumaanne\", lisää miss Rivers. \"Kaikki ihmiset ovat kuulleet\npuhuttavan metsästyksistänne, mutta kukaan ei ole milloinkaan nähnyt\nsaalistanne.\"\n\n\"Ei koskaan nähnyt saalistani!\" kirkuu Vortex ja lisää, Rexin\npuoleen kääntyen: \"Päätetty, poikani! Hyvät naiset, te saatte kurppia\naamiaiseksi huomenna, niin totta kuin nimeni on Vortex.\"\n\nNiin siis kiireessä sovitaan, että risteilyhuviretki alkaa päivän tai\nparin päästä ja pannaan toimeen mustalais- ja ulkoilmaperiaatetten\nmukaan. Öisin voivat ne, jotka tahtovat nukkua taivasalla, tehdä niin,\nja toiset mukavasti mennä maata jahtiin.\n\n\"En ole koskaan ennen kuullut puhuttavan risteilyhuviretkestä\",\nhuomauttaa heidän isäntänsä, heidän pöydästä noustessaan. \"Se kait on\njoku uusi kuje, mukamas, ja miellyttää sen vuoksi suuresti. Mutta älkää\ntulko kotia kaikki kihloissa, tytöt. Muistakaa, että olen leski, ja\nsentähden pitää minutkin ottaa laskuun.\"\n\n\"Sitä olemme ajatelleet, aina siitä saakka kun Palm Beachistä\nlähdimme\", sanoo miss Woodbridge niin viattoman vilpittömästi, että\nkaikki purskahtavat nauruun ja espanjalainen kaikkein hilpeimmin.\n\nSillä heidän mennessään huoneesta ulos, panee hänen nuori emäntänsä\nkäden kevyesti hänen käsivarrelleen ja sanoo tuttavallisesti hänelle:\n\"Niin pian kun olen laittanut kaikki mukavaksi muille iltapäiväksi,\ntulkaa kanssani alas Lentokalaan, niin tarkastamme sen ja teemme\nvarustuksia risteilyä varten\", sekä lisää äänellä, joka saa Balascon\nuskomaan, että hän jo on tuon ihanan olennon ja kaiken hänen\nomaisuutensa herra: \"Minä aijoin jättää yksityisseikat teidän käsiinne.\nTe olette oleva juhlamenojen yliohjaaja, mutta laittakaa vaan, että\nhankitte meille täysin määrin Espanjalaista romantiikkia.\" Ja sen\nsanottuaan sipsuttelee hän iloisesti vieraittensa luo tekemään mitä voi\nvalmistaakseen heille hauskan iltapäivän.\n\nMitä espanjalaiseen tulee, niin on hän seitsemännessä taivaassa\nonnellisuudesta. Hän polttaa sikariansa, viheltelee hilpeästi ja\nmutisee: \"Santos! Estrabon, sinä olet hitonmoinen mies!\"\n\n\n\n\nYhdestoista luku.\n\nTanssijaiset Smaragdisaarella.\n\n\nMutta hitonmoisena miehenä olemisella on hankaluutensa. Naiset vaativat\nusein huomaavaisuutta sellaisilta herroilta, ja semmoinen nainen on Amy\nOrmiston.\n\nKauniin lesken mieltä kiinnittää Estrabonin etelämainen ulkonäkö\nja käytös. Hän tietää, että Balascoa pidetään varakkaana, tämä kun\nomistaa Key Westissä suuren tehtaan, jolla on melkoinen haaraliike\nNew Yorkissa. Hän on kaunis, kohtelias ja omituinen sekä täydellinen\nvastakohta lesken ensimäiselle miehelle, joka oli jäykkä, kuiva ja\nkaavoihin piintynyt yankee.\n\nOtettuaan haltuunsa enimmän syrjässä olevan riippumaton leveässä\npylväskäytävässä, onnistuu hänen saada aikaan kahdenkeskenolo\nEspanjalaisen kanssa. Mutta nuoren lesken suloista huolimatta -- ja\nhän on hyvin viehättävä -- ei don Balasco sikaria poltellessaan, voi\nolla silmillään seuraamatta rakkautensa esinettä, joka sipsuttelee\nympäriinsä iloisesti puhellen vieraittensa kanssa ja koettaen\nsaada heidät tuntemaan itsensä rattoisiksi ja uuteen ympäristöönsä\nkodistuneiksi.\n\nHänen vaikutuksestaan on seurueella hauska, laiskelias,\ntroopillinen iltapäivä, sillä on tavattoman lämmin päivä. Pari\nmenee biljaardihuoneeseen pelaamaan verkkaisen erän. Yksi tai kaksi\nnaista asettuvat ihailtaviin asemiin riippumattoihin verannalla ja\nharjoittavat hieman kurtiisia mitä reippaimmalla ja viattomimmalla\ntavalla -- urheilutapa, jossa pikku Rivers on sangen harjaantunut,\nvaikka Amy Ormiston tänä iltapuolena vie etusijan.\n\nHänen viettelytempuistaan huolimatta polttelee espanjalainen\nsikariaan levottomalla, hajamielisellä, hurmaavaa leskeä sangen\nvähän imartelevalla tavalla, eikä tämä, maatessaan riippumatossaan\ntietoisena, että hän näyttää oivalliselta, käsitä, mikä miehellä on.\n\nHetkisen päästä häiritsevät heitä Rex ja mr Vortex, jotka tulevat\nportaita myöten, edellinen puettuna siniseen flanellipaitaan ja\nlahkeet korkeihin saapasvarsiin pistettyinä, jälkimäinen somemmassa\nurheilupuvussa, joka ei näytä milloinkaan ruudinsavua haistaneen, mutta\njossa on keltaiset nahkasäärykset ja monitaskuinen metsästystakki. Mr\nVortex nimittäin matkustaa aina suuri pukuvarasto muassaan, ja hänen\nkolme suurta kohverttiaan ovat Lentokalan kapteenia suututtaneet paljoa\nenemmän kuin kaikki naisten matkakapineet.\n\nKummallakin nuorella miehellä on kaksipiippuinen pyssy olalla, ja he\novat selvästi menossa Korallisaarelle sen kurppia ampumaan.\n\nPian viepi muuan pienistä purjeveneistä heidät sinne, ja hetkistä\nmyöhemmin antaa Amy espanjalaisen poistua ajatellessaan: \"Näyttääkseen\nniin omituisen somalta, ei hän todellakaan ole huvittava.\"\n\nOrjuudestaan vapaantuneena yhtyy Balasco miss Vanstonea ympäröivään\njoukkoon. Tämä piammiten tekee hänet onnelliseksi menemällä hänen\nsivullaan leveitä, pilarikäytävästä puutarhaan viepiä portaita alas\nja hilpeästi sanomalla: \"Tulkaa, don Estrabon! Olen käskenyt jahdin\ntulla laiturin viereen. Menkäämme sinne yhdessä ja sopikaamme kapteeni\nThomasin kanssa risteilystämme. Teidän on pidettävä ylin huoli siitä.\"\n\n\"Olen aina palvelukseksenne\", vastaa Balasco ritarillisesti, eikä\nkukaan ole ylpeämpänä kulkenut maaporrasten yli, kuin espanjalainen\nauttaessaan ihanaistaan pienen höyrypurren lumivalkoiselle kannelle,\nmissä laivuri ottaa heidät vastaan tehden kunniaa sotilasten tavalla.\n\n\"Kapteeni Thomas, olemme tulleet laivaan sanomaan teille, että huomenna\nalamme risteilyhuviretkemme\", julistaa nuori nainen.\n\n\"Risteilyhuviretkenkö? Mitä hittoa se on? Pyydän anteeksi, miss, mutta\nen käsitä teitä oikein\", mutisee kapteeni. \"Olen kuullut puhuttavan\nhuviretkestä, olen tehnyt risteilyjä, mutta en koskaan ole nähnyt\nmolempia yhdistettyinä. Eikö se olisi jotain samantapaista, kuin\nasettaa ratsastava karjanpaimen komennuskannelle. Toinen kuuluu\nmaapohjalle ja toinen merelle, eikä minusta näytä, että ne sopisivat\nyhteen.\"\n\n\"Rakas kapteeni\", vastaa Estrabon, \"tämä on uusien keksintöjen\naikakausi.\"\n\n\"Ja tämä on minun keksintöni\", huutaa Indra innollisesti ja alkaa\nkuvailla epäuskoiselta näyttävälle merimiehelle asian yksityisseikkoja.\n\n\"Hyvä\", sanoo hän vihdoin, \"hankkikaa minulle vaan hyviä\nankkuroimispaikkoja öiksi, niin pidän teistä huolen. Meillä on\nriittävästi ruokavaroja laivassa ja kokki, joka osaa kiihottaa\nmerikipeän ruokahalua. Mutta aattelen meidän tarvitsevan vähän tuoretta\nlihaa jääkaappiin.\"\n\n\"Lihaa, kanoja, metsänriistaa ja juomatavaroita tulee huomenna\nlaivaan\", sanoo miss Vanstone mahdikkaasti.\n\n\"Niin, paljon juomatavaroita! Groggi on aina tarpeellista merellä\",\nnauraa kapteeni. \"New Yorkin purjehdusseurassa ei koskaan ole ollut\nalusta, jonka väestö olisi ehdottomasti raittiita.\"\n\nTätä lausuntoa tervehditään sellaisella riemulla, että merimies tulee\nsangen tyytyväiseksi.\n\n\"Kalaa\", jatkaa hän, \"voitte saada niin paljon kuin tahdotte\nheittämällä koukun mereen tuolta peräpeilin ylitse. Minulla on tosin\nhieman vähän väkeä, mutta luullakseni riittää se jahdin liikehtimiseen\ntässä myllylammikossa. Tahtoisitteko ehkä lukea, kuinka monta voimme\nmajoittaa.\"\n\n\"Kyllä kait se paras olisi\", vastaa espanjalainen ja kapteenin\njohdolla pitävät molemmat nuoret pikaisen jahdin tarkastuksen.\nSe on sangen merikelpoinen ja nopeakulkuinen alus, ja vaikkakaan\nse ei ole suuri, on sen kannella hyvää tilaa, koska siinä ei ole\nmuita kuin yksi salonki, jota käytetään ruokasaliksi, ja joka on\nvarustettu sokerivaahterasta tehdyllä huonekalustolla. Sen edessä\nja sen yhteydessä on pieni ohjaushytti, vaikka peräpuolessakin on\nylimääräinen ruoriratas tarvittaessa käytettävänä. Keulassa on kaksi\npientä kanuunaa tervehdyslaukauksia varten. Kansisalongista viepi\nkajuuttaportaat allaolevaan naisten salonkiin, johon antavat kolme\nhienosti sisustettua, vaaleista puulajeista tehdyillä huonekaluilla\nvarustettua hyttiä, ja joista omistajan salonki on yhteydessä puku-\nja kylpyhuoneitten kanssa. Yläpuolella olevassa salongissa voidaan\nseinäkaapit muuttaa herroille makuupaikoiksi. Toisien, peremmällä\nolevien portaitten kautta saattavat naiset tulla kajuuttaansa salongin\nläpi kulkematta. Jahtiin saattaa kun saattaakin mukavasti sijoittaa\nVanstonen perheen nuoremmat jäsenet ja heidän vieraansa lyhyen\nristeilyn ajaksi.\n\nTämän tarkastelun tapahtuessa sattuu pieni kohtaus, joka panee\nrakastuneen espanjalaisen onnelliseen innostustilaan. Miss Indra\nkatsellessaan kauniita hyttejä vaaleansinisine poimutelmineen sanoo\nhuolettomalla, reippaalla, amerikkalaisella tavallaan: \"Tämä olisi\njuuri sopiva alus häämatkaa varten.\"\n\n\"Kies' auta!\" puhkeaa Thomas sanomaan. \"Ettehän vaan ajattele mennä\nnaimisiin, miss?\"\n\n\"En ainakaan nyt heti\", vastaa nuori nainen kevyesti punastuen\njuostessaan portaita myöten kansisalonkiin.\n\nBalasco, joka seisoo alhaalla, ahmii hänen sulokasta olentoaan\ntulisilla silmäyksillä ja mutisee itsekseen: \"_Mi querida_! Se oli\nminulle tarkoitettua. Oo, näitä amerikkalaisia tyttöjä! He oikein\nkosasevat, eikä heillä ole sivullaan duennoja, jotka kylmentävät.\nHuomenna varhain puhun hänen isälleen, että Indra rakastaa minua, ja\npyydän hänen kättänsä.\"\n\nEhkä Balasco tekisi sen jo samana päivänä, jolleivät muutamat sanat,\njotka miss Indra sattuu kuulemaan, äkkiä olisi saaneet häntä erillään\npysyväisemmäksi, vähemmän vilkkaaksi ja kenties ei niin suuressa määrin\nEspanjalaisen seuraa haluavaksi ehtoopäivän jäljellä olevana osana.\n\nHeidän tullessaan takaisin jahdista menee nuori nainen ja hänen\nkavaljeerinsa mrs Ormistonin ohi, joka ei ole oikein tyytyväinen\nsiihen, että espanjalainen hänet jätti, vaikkei hän tätä oikein\nhuvittavaksi löytänytkään. Hän katsahtaa ylös aikakauskirjastaan,\nviittaa Indran luoksensa ja kuiskaa tämän korvaan: \"Mitä _hän_\nsanoisi?\"\n\n\"Ken hän? En tiedä, kenestä puhut\", vastaa miss Vanstone keveästi.\n\n\"Ka, mr Severance, luonnollisesti\", nauraa leski. \"Olen koko päivän\nodottanut saavani nähdä hänen ilmestyvän tänne Smaragdisaarelle. Näin\nhänet, kuten ehkä tiedät, Jacksonvillessä neljätoista päivää sitten ja\notaksuin hänen olleen matkalla tänne.\"\n\n\"En ole tavannut mr Severancea moneen kuukauteen\", vastaa Indra\nkylmästi, vaikka hänen äänessään huomaa vavahduksen vastoin hänen\ntahtoaan. Sitten palaa hän Balascon luo, joka odottaa vähän matkan\npäässä sieltä verannalla, mutta ei pysähdy kauvan tämän luona.\n\nSanoen syyksi valmistukset iltaa varten, vetäytyy hän pian erilleen\nmuusta seurueesta ja menee huoneeseensa, missä hän istuutuu ikkunan\nääreen ja huokaa: \"Billyni! -- Billyni!\"\n\nLeski, joka nuorelle emännälleen on antanut tämän viattoman\ntikarinpiston, taas katsoo omituisella silmäyksellä poismenevän tytön\njälkeen ja ajattelee: \"Ihmettelenpä, teinkö Estrabonin rakkaudelle\npikku kepposet\", sillä hän on lukenut paljoa selvemmin Espanjalaisen\nsydämessä kuin Indra Vanstone.\n\nNiin kuluu aika päivällisiin saakka, jonka jälkeen lähisaarilta\nkutsutut vieraat tulevat ja tanssi alkaa.\n\nTälle juhlalliselle aterialle tulevat naiset vaaleissa, liehuvissa,\nkimaltelevissa tanssijaispuvuissa, jotka täysin antavat heidän\nvalkoisten käsivarsiensa ja olkapäittensä esiintyä, ja Indra Vanstone\nherättää suurta huomiota sipsuttaessaan esille.\n\n\"Indra näyttää oikein tahtoneen häikäistä jonkin\", kuiskaa Gertie\nleikikkäästi Estrabonille, \"ihmettelenpä kenen?\"\n\nKysymys saa Espanjalaisen, ehkä hieman itseluuloisesti, sivelemään\npitkiä viiksiään, hänen hurmaantuneena tuijottaessaan säteilevää\nilmiötä.\n\nKun hän ensi kerran näki Indran, näytti tämä hänestä meren aaltoihin\nja vaahtoon puetulta. Nyt väikkyy hän ympäriinsä troopillisen\nauringonlaskun sateenkaarenvärisissä pilvissä. Hänen pukuansa\nei voi sanoilla kuvata. Se on sanalla sanoen hurmaava -- kevyt,\nilmainen, kiiltelevä sateenkaaren eri väreissä, mitkä hänen sulokkaan\nvartalonsa jokaisella liikkeellä saavat uusia vivahduksia. Ja kaiken\nmuun väriloiston keskeltä kimaltelevat hänen kauniit olkapäänsä ja\nhyvinmuodostuneet käsivartensa vielä valkoisempina kuin tavallisesti.\nHänen seisoessaan yhdessä kohti näyttää hän norsunluiselta,\nsateenkaaren väreissä säkenöiviin usmapilviin kietoutuneelta\nkuvapatsaalta; liikkuessaan on hän elävyyden, hilpeyden ja onnen\nruumiillisentunut kuva, sillä miss Indra on karkottanut alakuloisuuden\n-- ainakin täksi illaksi.\n\nMutta toisetkin nuoret naiset ovat kauniita, päivällinen on tavattoman\nhyvä, viinit erinomaisia, hilpeys tarttuvaa, ja mielientila tulee yhä\niloisemmaksi, kuta edemmäs päivällinen kuluu.\n\n\"Vaikka meillä ei olekaan mitkään suuret tanssijaiset tänä iltana\",\nsanoo Indra hänen vieressään istuvalle Jack Blackeleylle, \"tulee\nniistä kumminkin somat ja romantilliset.\" Sitten kuiskaa hän toisella\nsivullaan istuvalle espanjalaiselle: \"Ettehän toivoakseni ole\nunohtaneet musikantteja, don Estrabon?\"\n\n\"Ne ovat jo saapuneet Key Westistä\", vastaa tämä. \"Minä annoin heille\nviittauksen pukeutua kuubalaiseen pukuun señor Varonan tähden. Jos\nhän ummistaa silmänsä, voi hän luulla tanssivansa cacuchaa jonkin\nmaalaistytöntyngän kanssa Cuba Librestä.\"\n\n\"Veitsenisku estää minun cacuchasta, jossa minua pidettiin ylhäällä\nRubivuorissa hyvin poikana\", sanoo nuori mies nauraen. \"Ehken saatan\nnilkuttaa yhden katrillin.\"\n\n\"Se on suuri vahinko\", virkkaa miss Gertie. \"Meillä on niin puute\nkavaljeereista.\" Sitten kiitää hänen katseensa ympäri pöytää, ja hän\npuhkeaa sanomaan: \"Kah, missäs Rex ja mr Vortex ovat?\"\n\n\"He eivät ole tulleet vielä kurppametsästykseltä kotia\", vastaa\nBlackeley.\n\n\"Niin minusta tuntuikin tavattoman hiljaiselta talo\", huomauttaa\nVanstone. \"Mutta kyllä he nälistyvät ja tulevat pian kotiin.\"\n\nMolempien metsästäjien poissaolosta huolimatta kuluu päivällinen\nyleisen tyytyväisyyden vallitessa loppuunsa.\n\nJättäen herrat ehtoosikariansa polttelemaan, menevät naiset verannalle,\nmissä heiltä pääsee ihastuneita huudahduksia, sillä puutarha on\nvalaistu kiinalaisilla lyhdyillä, ja biljaardihuone, missä heidän\non tanssittava, on yhtenä valomerenä. Sieltä kuuluvat mandoliinin,\ngitarrin ja viulun äänet pehmoina ja hyväilevinä -- musiikki semmoinen,\njota ei mikään muu maa auringon alla kuin Kuuba ja Espanja voi tarjota.\n\nHeti sen jälkeen tulee mr Vanstone tyttärensä luo ja sanoo: \"Naapurimme\nalkavat tulla.\" Pieni höyrylaiva näet tulee puhkaen läheisen saaren\nniemen ympäri, ja siinä on pieni iloinen seurue Matacombasta.\n\n\"Se on Jacksonin perhe Cincinnatista\", huutaa Gertie, joka nyt seisoo\nsisaren vieressä ja lisää valittavasti: \"Mutta Jacksonilaiset ovat\nkaikki tyyni tyttöjä.\"\n\nTämän nuorten naisten runsauden pian korvaa kylliksi pärskyvä\nhinaaja-alus, joka kimeästi viheltäen tulla porhaltaa, ja jolla on\nmuassa joukko herroja Key Westistä, nuori De Soto, pesusienimagnaatti,\nja George Jamesten ja Rafael Fernandez, kuuluisa sikaritehtailija,\nja pari linnoitusupseeria Fort Taylorista, puettuina poletteihin ja\nsotilasloistoon. Sitten koko joukko kaikilta suunnilta tulleita kevyitä\npurjeveneitä, joitten huojuvat lyhdyt valaisevat vettä, ja jotka ovat\ntäynnä nauravia tyttöjä ja siroja nuoria herroja.\n\nMuutamia minuutteja myöhemmin ovat kaikki kokoontuneet\nbiljaardihuoneeseen, joka on muutettu tanssisaliksi. Useimmat\nnuoret naiset ovat hyvin sieviä, kaikki ovat he puetut parhaimpiin\nvierailupukuihinsa, ja kun Vanstone vanhempi avaa nuoren lesken kanssa\nensimäisen katrillin, tekee tanssisali iloisen ja vilkkaan vaikutuksen,\nvaikka vieraat ovat kokoontuneet Yhdysvaltojen neljältä kulmalta\nja heissä ehkä on jotensakin erilaisia aineksia. Naiset ovat hyvin\nihastuneita siitä, että herroja on riittävästi -- jotakin tavatonta\nFloridalaistanssijaisille -- ja kaikki tanssivia.\n\nKuubalaiset soittajat lisäävät taulun ihailtavaa väriloistoa. Pieneltä\npalmujen ympäröimällä ja kukilla koristetulta estraadilta antavat nämät\nsynnyinsaarensa juhlapukuun puetut maanpakolaiset kuulua suloisen,\ntahdikkaan ja lumoavan musiikkinsa, joka \"saa sydämen rinnassa\ntanssimaan\", sen mukaan kuin miss Rivers ilmaisee kavaljeerillensa,\nnuorelle Fernandezille Boca Chicasta.\n\nMutta koko tästä nauravasta, pakinoivasta ja tanssivasta joukosta on\nEstrabon iloisin. Hänen silmänsä salamoivat voitonriemusta, ja hän\ntuntee itsensä voittajaksi pannessaan ensi kerran käsivartensa Indra\nVanstonen hoikan vyötäisen ympärille ja ensi kerran tuntiessaan hänen\nsydämensä tykyttävän omaansa vastaan. Se on kosketus, joka melkein saa\nhänet pyörtymään, sillä hän luulee pitävänsä sylissään sitä, joka oli\ntuleva hänen morsiamekseen.\n\nNiin kuluvat tanssijaiset. Hetkisen perästä tahtoo Balasco\nvälttämättömästi näyttää heille cacuchaa ja tanssii sen miss Indran\nkanssa, vaikka saapuvilla on muutamia kirkassilmäisiä señoritoja --\ntaidonnäyte, jonka hän, rakkautensa ja musiikin innostamana, suorittaa\nerinomaisella reippaudella. Häntä avustaa hyvin hänen kaunis naisensa,\njoka useimpien amerikkalaistyttöjen tavoin tanssii sangen sulokkaasti\nja taidokkaasti osaa liikutella pikku jalkojaan oivallisessa tahdissa,\nminkä sävelen mukaan hyvänsä, jota vaan soitetaan.\n\n\n\n\nKahdestoista luku.\n\nMr Vortexin seikkailu.\n\n\nMutta äkkiä häiriintyy iloinen mieliala! Pikku Vortex tulee syöksyen\ntanssisaliin, läähättäen: \"Katsokaas minua!\" ja naisilta pääsee kopeita\nhuudahduksia ja herrat nauraa hikertelevät. Nuoren herran ulkoasu ei\nnäet juuri ole tanssiaisiin sopiva. Hänen metsästyspukunsa on lian ja\nliejun vallassa, toinen hänen hienoista kiiltonahkasäärystimistään ei\nenään korista häntä ja toinen riippuu kiinni yhdestä ainoasta napista.\nHänen vääristyneissä kasvoissaan on orjantappura-okain piirtoja\nja kuivunutta verta. Kokonaisuudessaan tekee hän vaarallisesta\nseikkailusta töin tuskin pelastuneen vaikutuksen.\n\n\"Suuri Jumala! Mitä on tapahtunut?\" puhkeaa Vanstone sanomaan.\n\n\"Merirosvoja!\" kuiskaa tuo muutamia tunteja sitten niin pönäkkä\nurheilija kamalalla äänellä.\n\n\"Taivas! Missä on Rex?\" huutaa Indra tuskaisesti.\n\n\"Eiväthän ole häntä tappaneet?\" änkyttää Gertie.\n\n\"Eivät, hänellä oli nälkä ja meni huvilaan saadakseen päivällistä.\nMutta merirosvoja oli kaikissa tapauksissa.\"\n\n\"Mitä yksinkertaisia loruja sinä puhelet?\" sanoo Blackeley ja kääntyy\nkiukustuneena nuoreen herraan päin, jonka kummalliset päähänpistot hän\ntuntee. \"Palm Beachissä oli krokodiileja ja täällä on merirosvoja!\"\n\n\"No niin, merirosvoja tai sissejä, se kait on jotenkin sama!\" selittää\nmr Vortex, joka tahtoo herättää huomiota. \"Sen kait minusta näkee?\"\n\n\"Sissejäkö? Ne varmaankin ovat matkalla Kuubaan! Kenties minä voisin\nsaada seurata heidän kerallaan\", sanoo Varona innollisesti nuoren\nhoitajattarensa isoksi kauhistukseksi.\n\n\"Tekö tahtoisitte seurata noitten kauheain ihmisten kanssa?\"\nsammaltelee Vortex hämillään, mutta lisää ratkaisevalla äänellä: \"Mutta\nsitä ette voi, näettekös. 'Kolme ystävää' -- se oli merirosvolaivan\nnimi -- on jo matkalla Kuubaan. Suuri Jumala, millaista hamppua se\nkiiti!\"\n\n\"'Kolme ystävääkö?'\" huudahtaa Balasco. \"Siitä täytyy minun kuulla.\nKertokaa juttunne, _amigo_!\"\n\n\"Kyllä, kyllä! Sentähdenhän minä laiminlyön päivällisenkin!\" vastaa\nCortright kiihkeästi ja sanoo siinä puhtaan totuuden, sillä hän\nmielellään tahtoo olla merkillisten seikkailujen sankarina ja on jo\nuseat kerrat avannut suunsa keventääkseen sydämensä, mutta kiihkeät\nkysymykset ovat keskeyttäneet.\n\n\"Kuulkaa nyt, -- voitteko hankkia minulle lasin konjakkia ensin?\"\nmutisee hän. \"Kertomus on pitkä, ja olen hiukan uuvuksissa...\"\n\n\"Luonnollisesti\", nauraa pesusienimagnaatti Key Westistä ja kiiruhtaa\ntarjoiluhuoneeseen hakemaan konjakkilasillista.\n\n\"Se panee ydintä luihin\", mutisee pikku Vortex lasia tyhjentäessään ja\nalkaa:\n\n\"Te... hm... te tiedätte kaikki, mikä innokas urheilija minä olen. Olen\nkiivennyt muutamille Kalliovuorien korkeimmista huipuista saadakseni\ntähdätä vuorivuohia...\"\n\n\"Ja aina ampunut ohi\", virkkaa väliin Blackeley. \"Mutta mitä on sinun\nurheilukiihkollasi tekemistä merirosvojen kanssa?\"\n\n\"Shs! Älkää häntä keskeyttäkö!\" huutavat kiihkeät naisäänet, ja kauniit\nsilmät katselevat vihastuneina keskeyttäjää.\n\nPikku Vortex kohottaa poistavasti kättään ja sanoo valittavalla\näänellä: \"Pitääkö minun alkaa uudelleen alusta taas! No, kuten sanottu,\nolen niin innokas urheilija, että olen harjoittanut metsästystä\nmelkein ympäri koko maailman. Tänään olin niin halukas hankkimaan\nvähän metsänriistaa teille, nuoret naiseni, huomiseksi aamiaiseksi,\nettä ryöstäydyin seurastanne. Korallisaarella on joukottani kurppia\n-- me saavuimme onnellisesti ja hyvin sinne ja meillä oli sangen\nhauskaa, ammuimme kolmisen tusinaa tai niin ensi katsahdukselta.\nOlin kuljeksinut saaren pohjoispäähän ja seurasin juuri tiheän\npensasviitakon reunustaa, kun äkkiä -- tiedättehän, että saaren\nluullaan olevan asumattoman -- minusta näytti metsäkauris vilahtavan\npensaitten välissä. Nähdä on ampua, niin pian kun minulla on pyssy\nkädessä! -- urheilijan vaisto, käsitättekös! Silmänräpäyksessä\nolin lauvaissut kaksipiippuisen pyssyni molemmat latingit suoraan\npensaikkoon.\n\n\"Silloin tapahtui jotain hirmuista. Raju, irlanniksi murtava ääni\nkirkui: 'Pyhä Mooses! Hän on haavoittanut minua ta... pyydän anteeksi,\nhyvät naiset... takapuoleen!\n\n\"Helvetinmoinen meteli syntyi samassa hiljaisessa viitakossa. Saari\ntuntui olevan ryöväreitä täynnä. Suuri, karkea, parrakas roisto\nhyökkäsi minua vastaan ja huusi: '_Caramba! Maltido diablo!_ Kuinka\nuskallatte ampua minua?'\n\n\"Minä pötkin pakoon, mutta jäljissäni oli vähintäin sata ryöväriä,\njotka olivat viidakossa olleet piilossa. Heitin pois pyssyn, juoksin\nhenkeni kaupalla viidakon läpi ja piilottausin läähättäen muutaman\nmangrovepensaan juurella olevaan liejuun heidän etsiessänsä minua.\n\n\"Vihdoin keksivät he minut.\n\n\"Muuan herra, joka näkyi olevan jonkinlainen päällikkö, heristi minulle\nnyrkkiparia ja sanoi murteisella englanninkielellä: 'Tulkaa ulos\nsieltä! -- Antakaa olla meitä ampumatta, muuten ammun pistoolillani\nteitä.'\n\n\"'Älä säikäytä raukkaa kuoliaaksi', sanoi nauraen toinen hyvällä\nenglanninkielellä. 'Hän ei näytä tullivirkamieheltä taikka\nespanjalaiselta vakoilijalta. Hän on vaan siivo urheilija, joka\non tervehtinyt Pat Mc Guirea ja Sanchez Esterdilloa muutamilla\nkurppahauleilla.'\n\n\"Niin ympäröi minut kauhea ryövärijoukkue, oikeita italialaisia Fra\nDiavolo-roistoja. Useimmat heistä polttelivat sikaria, mutta kellään\nei ollut pyssyn alkuakaan. Ylipäällikkö tuli luokseni ja sanoi\nmoitteettomalla englanninkielellä: 'Luulenpa, että minulla on ollut\nhuvi kohdata teidät Ponce de Leonissa, mr Vortex.'\n\n\"'Onpa niinkin, hitto soikoon -- nyt muistan teidät; teidän nimenne on\nAlvarez', sanoin. 'Teitähän salapoliisit vainosivat S:t Augustinessa.'\n\n\"'Uskallanko kysyä, mitä te täällä saarella teette?' sanoi hän.\n\n\"'Tietysti -- minä metsästän kurppia.'\n\n\"'Olipa se paha onni', sanoi hän, 'että se johtui mieleenne juuri\ntänään. Meidän ehkä on pakko pidättää teitä täällä muutamia tunteja,\nseñor Vortex.'\n\n\"'Tuhat tulimaista!' sanoin. 'Mitä Vanstonelaiset sanovat? Ei käy\npäihinsä, että lyön laimin heidän tanssijaisensa tänä iltana. Ja mitä\nnuoret naiset ajattelevat, jollei heidän veljensä tule takaisin?'\n\n\"'Heidän veljensä! Teillä on siis joku kanssanne täällä saarella',\npuhkesi ystäväni S:t Augustinesta sanomaan ja äkkiä antoi\nmääräyksensä: 'Siepatkaa toinenkin kiinni, ennenkun hän hiipii\nveneeseen ja lähtee tiehensä.'\n\n\"Niin meni parikymmentä ryöväriä eteläpäähän, missä Rex oli\nmetsästämässä, ja hetkisen kuluttua tuli hän heidän kanssaan, nauraen\nja kauhean harrastuneena. 'Teidätkö ilmaista!' huusi hän päällikölle.\n'En, en edes itse Grover Clevelandille. Me amerikkalaiset olemme\npuolellanne, me!'\n\n\"Sitten nauroi hän ivallisesti minulle ja sanoi: 'Vai niin, te olette\nalkaneet paukuttaa kuubalaisia isänmaanystäviä, vanha Weyler siinä!'\nNuo sanat olisivat voineet tulla onnettomuudekseni, sillä pari heistä,\njotka eivät englanninkieltä ymmärtäneet, mulkoili vihasesti päälleni.\n\n\"Heidän johtajansa tuntui olevan leikikäs luonnoltaan, sillä hän sanoi\nminulle: 'Hyvä señor Vortex, mies joka vahtii teitä, ei puhu muuta kuin\nespanjaa. Seuraavasti eivät mitkään selitykset voi henkeänne pelastaa,\njos vaan koetatte karata.'\n\n\"Muttei kellään heistä ollut aseita.\n\n\"Äkkiä, tiedättekös, sattui jotain erittäin hämmästyttävää. Höyryalus\ntuli varovasti liukuen, niin että propellien loisketta tuskin kuului,\nkoralliriutan luo saaren pohjoispuolella.\"\n\n\"Minkä näköinen se oli?\" kysyy Balasco kiihkeästi.\n\n\"Oo, olihan jonkinlainen suuri hinaaja-alus, jolla oli kaksi matalaa\nmastoa ja kannella kajuutta toisesta mastosta toiseen ja sen päällä\nohjaushytti ja vaan yksi savupiippu.\"\n\n\"'Kolme ystävää!'\" huutaa Varona. \"Minä tunnen sen. Jumala siunatkoon ja\nsuojelkoon sitä!\"\n\nJa vieraat, jotka yleensä ovat kuubalaismielisiä, hurraavat, ja naiset\ntaputtavat käsiään.\n\n\"Mitä sitten tapahtui?\" mutisee Estrabon käheästi.\n\n\"Niin, näettekös, se laski pitkän sivunsa riutan ääreen, ja lastina oli\nsillä hiilisäkkejä etukansi täynnä. Pari leveää maaporrasta laskettiin\nrannalle, ja hetikohta tuli merirosvoille kauhean kiirut kantaa laivaan\nkirstuja ja laatikkoja, jotka olivat kätkettyinä tiheikköön. Kaikki\ntekivät työtä kuin orjat, ja muuan suuri jättiläinen heidän seassaan\nkantoi joka kerralla kaksi laatikkoa aseita tai ampumavaroja. Toiset\nkutsuivat häntä nimellä 'Cid', -- hän näytti olevan niin suuri ja vahva\nja ritarillinen.\n\n\"Mutta vaikka he tekivät työtä kaikin voimin, ei se kumminkaan käynyt\nkyllin sukkelaan.\n\n\"Äkkiä huutaa yksi heistä, joka istui toisessa mastonhuipussa\ntähystämässä: 'Ohoi, siellä alhaalla kannella! Tullijahti tulee\ntännepäin, noin kolmen peninkulman päässä täältä.'\n\n\"'Voitko nähdä, mikä se on?' huusi merirosvolaivan kapteeni, aika\nruokoton roikale.\n\n\"'Voin, luullakseni se on _Boutwell_!' Ja silmänräpäys sittemmin huusi\nhän: 'Niin, se on Boutwell!'\n\n\"'Joka mies laivaan!' kiljui kapteeni täyttä kurkkua.\n\n\"Silloinpas ryöväreille tuli kiirut!\n\n\"'Emme ole vielä saaneet kaikkia laivaan, -- kaksi tusinaa\nampumavaralaatikkoja on vielä jäljellä', huutaa merirosvojen päällikkö.\n\n\"'Saamme ottaa ne ensi kerralla!' vastaa kapteeni. 'Kaikki miehet\nlaivaan!'\n\n\"'Kuulkaa nyt!' karjuu tähystäjä mastonhuipussa! 'Boutwell näkee\nmeidät. Se ohjaa kulkunsa suoraan meihin päin.'\n\n\"'Maaportaat sisään ja kaikki miehet laivaan!' komensi kapteeni\nohjaushytistä.\n\n\"Kylläpäs maaportaat tulivatkin sisään vauhdilla ja ryövärit\nhyökkäsivät laivaan vitkastelematta. Heillä oli niin kiire, että he\njättivät yhden.\"\n\n\"Oo, kuinka nauroinkaan nähdessäni, että se oli tuo vahva veitikka.\nHänellä oli kaksi laatikkoa seljässä, ja toisen niistä viskasi hän\nlaivaan niin keveästi, kuin olisi se ollut höyhen. Hän oli juuri\ntoistakin viskaamaisillaan, kun kuulin kapteenin soittavan 'eteenpäin!'\nja alus lensi tiehensä. Se oli jo viidenkymmenen jalan päässä hänestä,\nennenkun hän tiesikään.\n\n\"'Otetaan mukaan ensi kerralla!' kiljui kapteeni hänelle.\n\n\"'Kirottua!' puhkesi suuri jättiläinen sanomaan, 'Olen maksanut tämän\nmatkueen, ja niin se menee minusta!' Ja niin pudisti hän päätänsä ja\nmutisi: 'Enkö siis koskaan saa alkaa tehdä työtä?'\n\n\"Mutta en kiinnittänyt häneen paljoa huomiota, sillä katsoin\nhöyrylaivan jälkeen. Suuri luoja! miten se kiiti tiehensä! Oli niihin\naikoihin aivan pimeä, mutta vaikka sillä ei ollut lyhtyjä, tuntui\ntullijahti kuitenkin näkevän sen, sillä se ei välittänyt meistä,\nvaikka minä viittailin käsivarsilla ja hoilasin sille, sen vilistäessä\nohitsemme ryövärien jälkeen.\n\n\"Sitten astuimme Rex ja minä venheeseemme, jota onneksi ei oltu\nlävistetty upoksiin ja tulimme takaisin tänne. Mutta nuo toiset olivat\nlähteneet kauhealla kiireellä. Rex sanoo, että hänen luullaksensa he\njättivät kolmisenkymmentä tai nelisenkymmentä kappaletta laatikkoja\njäljelle.\"\n\n\"Kolmekymmentä tai neljäkymmentä aselaatikkoa _Cuba Librelle_\", puhkeaa\nVarona sanoiksi, \"Nämät aseet ovat ehkä isänmaani elinverta. Meidän\ntäytyy ottaa ne talteen. Teidän, señor Balasco, pitää isänmaanystävänä\nauttaa minua niitä suojaamaan.\"\n\n\"Mitä se auttaa?\" vastaa Estrabon puoleksi huolettomasti, puoleksi\npilkallisesti. \"Onhan tuo suuri mies, jota he 'Cidiksi' kutsuivat,\nsiellä ja pitää niistä huolen.\"\n\n\"Herra Jumala! Onko hän yksinään saarella koko yön\", huutaa Gertie\ntuskaisesti, \"ehkä vielä ruuattakin!\"\n\n\"Oo, Cid ei ole semmoisia, luulisin, jotka paljoakaan perustavat,\nvaikka olisivatkin yksin koko yön ulkona\", nauraa Vortex. \"Muuten\ntulikin hän tänne Rexin ja minun kanssani.\"\n\n\"Missä hän on?\" kysyvät kuorossa naiset, jotka tuntuvat halukkailta\ntekemään sankarin tästä suuresta ja vahvasta tuntemattomasta.\n\n\"Hän on ruokasalissa Rexin kanssa ja saa vähän nälkäänsä. Hän sanoi,\nettei ollut saanut kunnon puolipäivästä neljääntoista päivään. Ehkä\nhänellä ei ole halua tulla naisten seuraan. Kenties ei hän myöskään\nkatsonut pukuaan, korkeita saappaitaan ja harmaata villapaitaansa\noikein sopiviksi, ymmärrättehän, tähän iloiseen tilaisuuteen. Itse\ntuskin olen juhlapuvussa, mutta en tahtonut pidättää teiltä uutista,\nvaan juoksin sentähden tänne ensiksi. Syön vaan vähän ensin, heitän\nhännystakin ylleni ja olen pian takaisin taas. Saanko luvan tanssia\nkanssanne kotiljongin, miss Rivers? Tuhat kiitosta. Jack Blackeleykö se\njohtaa? Ta ta, vaan silmänräpäys\", ja pikku mies mennä letustelee pois,\njättäen kaikki vilkkaasti tapauksesta keskustelemaan.\n\n\n\n\nKolmastoista luku.\n\n\"Minun Billyni.\"\n\n\nMutta mr Vortex ei mene yksin: Gertie mennä leuhottaa hänen edellään.\n\nVarona sanoo Balascolle: \"Tulkaa, _mi amigo_! Pudistakaamme yhden\nKuuban ystävän kättä.\"\n\n\"Sinun pitää mennä ja tervehtiä häntä ja saada hänet kodistuneeksi\",\nsanoo miss Vanstone kiihkeästi isällensä ja ehdottaa sitten: \"Don\nEstrabon, jos hän on mukiinmenevä, niin me kutsumme 'Cidin'\nristeilyhuviretkellemme!\"\n\nIsännän viittauksesta menevät perheen lähimmät ystävät huvilaan\nvastatullutta tervehtimään, sill'aikaa kun sankari ei herätä niin\nsuuressa määrin mielenkiintoa läheisiltä saarilta olevissa vieraissa,\njotka varsin hyvin tuntevat kuubalaisten sissien ulkonäön, ja\nsoittajain alkaessa soittaa hilpeätä habaneraa, ryhtyvät he taas\ntanssimaan samalla innolla ja halulla, jota he osoittivat, ennenkun\npikku Vortex tuli sisään ja keskeytti heidät juttujaan kertomalla.\n\nSimpukankuorilla sirotelluilla käytävillä puutarhassa, missä\nkiinalaiset lyhdyt levittävät moniväristä valoa, kävelee Balasco\njutellen ja onnellisena nuoren emäntänsä rinnalla. Eikö tämä ole\nsanonut hänelle: \"_Meidän_ täytyy ottaa hänet risteilyllemme?\" --\n\"_Diantre_!\" nauraa espanjalainen itsekseen; \"aina kuuluu nyt vaan _me_\nja _meidän_\", ja katsoo omistajan silmäyksellä nuorta tyttöä, joka nyt\nliehuvassa tanssijaispuvussa astuu ruokasaliin.\n\nPäivällispöydän ääressä istuvat Rex ja suuri, karkeatekoinen,\nujostelematon jättiläinen, puettu löyhästi päälläolevaan harmaaseen\npuseroon, vyö vyötäisillä ja lahkeet korkeain, yli polven ulottuvain\nsaapasvarsien sisässä. Avonainen puseronkaulus näyttää jänteikkään\nkaulan, mikä juuri on alkanut säästä ja päivästä ruskettua. Sen yllä\nkohoaa rehelliset anglosaksilaiset kasvot, joita kehystää ruskea\nkiherä tukka ja valaisee pari vaaleanruskeita silmiä. Nyt hän istuu\nja tupakoitsee, mutta sekä hänen katsantonsa että ryhtinsä osoittavat\nväsymystä ja ikävystymystä. Tämä kasvojen ilme kuitenkin katoaa miss\nGertien virkahtaessa: \"Indra on tässä!\" ja Rex huutaa: \"Isäukkoseni,\nminä olen ottanut Billy Severancen mukanani kotiin.\"\n\n\"Niin, meidän Billymme on Cid!\" sanoo Gertie ja taputtaa käsiään.\n\n\"Niin, olen tullut tänne päivällistä syömään\", huomauttaa harmaaseen\npaitaan puettu Herkules. \"Meidän kokkimme meni höyrylaivan mukana\ntiehensä, näettekös.\" Näin sanoen nousee hän pystyyn, kumartaa\nluontevasti ja lisää: \"Hyvää iltaa, miss Vanstone.\"\n\nMutta tyttö ei vastaa. Estrabon, joka seisoo hänen vieressänsä, luulee\nkuulevansa syvän läähättävän henkäyksen samalla aikaa, kun muut tulevat\nhuoneeseen.\n\nPikku miss Rivers puhkeaa sanoiksi: \"Kah, sehän on mr Severance!\" ja\njatkaa innollisesti: \"Hänen täytyy johtaa kotiljonki! Siinä hän on\nmestari.\"\n\n\"Pelkään, että saatte tänä iltana suoda minulle anteeksi\", sanoo\nvieras hymyillen katsahtaen pukuaan, joka on repaleinen ja liejun ja\nkorallitomun likaama. \"Kohverttini ovat Jacksonvillessä, ja olen hieman\nliian pitkä Rexin vaatteille, vaikka hän hyväntahtoisesti on tarjonnut\nminulle toisen hännyspukunsa.\"\n\n\"No, eikö minun onnistunut hyvin salata hänen nimensä?\" livertelee\npikku Vortex. \"Koetin saada hänet kanssani tanssisaliin, missä hänen\nkorkeavartiset saappaansa ja merirosvon tapainen varustuksensa olisivat\ntehneet suurenmoisen vaikutuksen, mutta hän oli niin kauhean nälkäinen,\nnäettekös!\"\n\nTässä keskeyttää hänet mr Vanstone, joka ojennetuin käsin\nsydämellisesti huudahtaa: \"Olipa hauska saada nähdä sinut, poikani!\nMutta mitä tulimaista ajattelit antautuessasi sissiksi ja pannessasi\nhenkesi vaaraan kuin joku... joku...\"\n\n\"Bayard\", täyttää Flora Woodbridge.\n\n\"Oo, ymmärrättehän, minua kehoitettiin tekemään työtä\", vastaa meidän\nBillymme tyynesti. \"Sain myöskin tietää, ettei pallosillaolo ole\nmitään työtä, ja ettei valjakon ajaminen ole mikään sopiva toimi\nmiehelle. Valtiolliseen elämään antautumasta ei piireissämme pidetä\noikein soveliaana. Olin liian vanha mennäkseni sotakouluun ja samasta\nsyystä en voinut tulla meriupseeriksikaan. Ajattelin ensin auttaa\narmeenialaisia, mutta sanomalehdet sanoivat, että ne olivat kaikkityyni\ntapetut, ja siksi päätin tehdä vähän työtä saman asian eduksi, jonka\nhyväksi George Washington taisteli satasen vuotta sitten. Minulla oli\njuuri hiukan rahoja liikenemään pankkiirini luona, ja neuvoteltuani\nmuutamain henkilöjen kanssa New Yorkissa, lähdin siis Jacksonvilleen,\nsijoitin rahani sopivanlaatuisiin tavaroihin ja aijoin mennä Kuubaan\npienelle retkelle.\"\n\nKaikkea tätä sanottaessa silmäilee don Estrabon Indra Vanstonea, ja\ntämän kasvoissa näkee hän jotakin, jota hän niissä ei koskaan ennen ole\nnähnyt -- jotakin, mikä antaa hänelle kuolettavan haavan.\n\nKoko Indran ryhti, hänen siinä seisoessaan toinen käsi tervetuloa\ntoivovasti ojennettuna ja povi aaltoillen, todistaa ylenpalttisesta\nriemusta ja uudestaanheränneestä rakkaudesta.\n\nJuuri samassa menee hän pöydän luo, katsoo \"Cidiä\" suoraan\nsilmiin ja mutisee: \"Suuri hupakko, ihmisten kuoliaaksilyöminen ja\nkaulanleikkaaminen ei ole työtä, mikä teille soveltuu!\" ja liikkeessä,\njolla hän ojentaa Severancelle kätensä, on jotain melkein hyväilevää.\n\n\"Eikö?\" vastaa Severance tarttuessaan hienoihin sormiin.\n\"Tahdotteko ehkä hyväntahtoisesti ensi kerralla olla vähän selvempi\nmääritellessänne miehen velvollisuuksia?\"\n\n\"Kuulitteko?\" kuiskaa miss Woodbridge Blackeleylle. \"Indra Vanstonehan\nse 'Cidille' antoikin tämän määräykset.\"\n\n\"Niin, ja nyt peruuttaa hän ne takaisin taas!\" huomauttaa Jack sotto\nvoce. \"Jupiterin kautta! Itse mielelläni rupeaisin sissiksi sellaisesta\nkatseesta.\"\n\nMutta Indra ei saa pitää sankaria yksinomaan itselleen. Toiset nuoret\nnaiset tunkeilevat tämän ympärillä ja Ethel Rivers, miss Woodbridge ja\nAmy Ormiston liehivät ja pyörivät hänen edessään.\n\nKaunis sukupuoli on aina pitänyt mr Severancesta, sillä hänellä\non ujostelematon, miehekäs, huoleton käytöstapa, joka naisväkeä\nmiellyttää, ja tätä suosiota lisää yhä hänen viimeinen seikkailunsa,\nsillä naiset jumaloivat aina vahvakätisiä, keveämielisiä ja urhoollisia\nmiehiä. Herratkin, omituista kyllä, pitävät myöskin hänestä hauskana,\navosydämisenä toverina, jolla on alati avonainen käsi ja sangen\ntäyteläinen kukkaro.\n\nHerratkin tunkeilevat hänen ympärillänsä ja ovat iloisia häntä\ntapaamastansa. Jack Blackeley, joka on hänen hyviä ystäviänsä, taputtaa\nhäntä selkään. Varona pudistaa hänen kättänsä ja mutisee: \"Eräänä\npäivänä taistelemme toistemme sivulla.\"\n\nEstraboninkin on pakko, kun miss Vanstone hänet esittää, sanoa: \"Kuuban\nystävä on minunkin ystäväni!\" Mutta hänen silmänsä ovat kadottaneet\nloistonsa ja hänen huulensa vavahtelevat. Hän on kuni halvattu. Hän\nei voi, hän ei tahdo uskoa sitä -- mutta nauravat kuiskaukset, mitkä\nsaavuttavat hänen korvansa, tekevät hänet melkein mielipuoleksi.\n\n\"Ajatelkaas, don Balasco\", sanoo Gertie leikikkäästi hänelle, \"tuhma\nRex väitti, että Indra oli hänelle antanut eropassit. Mutta Billy on\ntakaisin voittanut alan.\"\n\nTämän vahvistaa se, mitä hän kuulee nuorelta naiselta ja nuorelta\nherralta itseltään.\n\nVaronan puhe taistelusta kaikuu vielä Indran korvissa, ja hän kuiskaa:\n\"Isä, meidän pitää estää Billymme menemästä uudestaan sotaan.\"\n\n\"Te tiedätte, että on vaan yksi tapa tehdä se\", sanoo Cid tyynesti,\nmutta hänen silmänsä antavat painoa hänen sanoilleen.\n\nTyttö luopi silmänsä maahan hänen katseensa edessä ja mutisee kukkaa\nrikki poimiessaan: \"Minun täytyy mennä tanssisaliin vieraitamme\nkatsomaan ja pitää huoli, että he tanssivat.\" Mutta samalla kun hän\nmenee avonaisesta lasiovesta, heittää hän hellän silmäyksen Billyyn ja\nsanoo kädellään viitaten: \"Olen silmänräpäyksessä takaisin.\"\n\nSe on silmäys, joka tekee espanjalaisen epätoivoiseksi, sillä nyt\n_uskoo_ hän.\n\nHän horjuu verannalle ja saa siellä uuden pistoksen Rexiltä, joka lyö\nhilpeästi häntä olkapäälle ja sanoo nauraen:\n\n\"Näittekös? Romeo ja Julia taas. He olivat ennen toisiinsa\nrakastuneita, mutta Indra käyttäytyi kuin oikea hupakko, mutta nyt\nluulen kaiken tulevan selville taas.\"\n\nEttä kaikki tulee selville taas, merkitsee don Balascolle, että kaikki\nmenee hullusti. Hän kuljeksii puutarhan varjoisilla kujanteilla,\nväännellen käsiään ja oihkuu: \"_Dios mio_! Olen niin avuton!\" ja\nepätoivossaan käyden intomieliseksi, mutisee hän: \"Jumala armahtakoon\nBalasco raukkaa, jonka sydän vuotaa verta.\"\n\nSamassa satuttaa ilkeä sattumus, että hän kuulee ääniä ylhäältä\nverannalta. Ne tulevat Flora Woodbridgelta ja Amy Ormistonilta.\n\n\"Ja kuinka käy nyt toisen, Espanjalaisparan, nyt kun sir Lancelot on\nsaapunut?\" nauraa Flora.\n\n\"Oo, romantillinen espanjalainen saattoi ajanvietteenä käydä laatuun.\nMiss Vanstone pitää huvittelemisesta\", mutisee kaunis leski.\n\nSilloin herää äkkiä Estrabonin espanjalaisessa sydämessä tuo\netelämaisen intohimon toisintolaji, joka sen tekee usein vaaralliseksi,\nniin, onnettomuutta luottavaksikin sen esineelle. Hän mutisee käheästi\nitsekseen: \"Kostoa! Indra, olen muistava valani. Sinun kauneutesi\non kuuluva minulle, eikä kellekään muulle!\" ja niin kuljeskelee hän\ntroopillisten lehtokujien läpi puoleksi tupertuneena iskusta, joka\non hänelle muuttanut tämän kauniin illan Helvetin haamuja täynnä\nolevaksi Vapunyöksi, jonka kuluessa hän sisäisesti keskustelee hänen\nsaatanallisen majesteettinsa kanssa.\n\nTässä ei häntä häiritse juuri kukaan, sillä kaikki muut huvittelevat\noivallisesti. Musiikin sävelet kuuluvat hyväilevinä tanssisalista,\nmissä nyt tanssitaan _farandolia_, sillä juhla on vähitellen saanut\nkuubalaisen leiman vastatulleen sissin kunniaksi.\n\nMutta vaikka Severance menee sinne, ei hän astu tanssisaliin sisään,\nvaan istuu ulkona pikku verannalla ja tyytyy katselemaan sisään. Kaikki\nnuoret naiset tulevat juosten hänen luoksensa kotiljongin paussien\naikana, ja kaikki laulavat ne samaa nuottia: \"Ettehän anna pukunne\nestää ottamasta illallisiin osaa?\"\n\n\"En\", vastaa sir Galahad, joka huomaa Venuksen ihanuuden yhtä\nmiellyttäväksi kuin Marsin urhoollisuuden, \"minä tulen sinne yhtaikaa\nsampanjan kanssa.\"\n\nNiin kuluu juhla kaikessa riemussa, ilman että kukaan näyttää kaipaavan\nBalascoa erittäin paljon, ehkä Gertie kerran kysyy: \"Rex, missä on don\nEstrabon?\"\n\nJa poika vastaa: \"Oo, hän on alhaalla puutarhassa. Kysyin, puuttuiko\nhäneltä jotain, ja hän vastasi, että häntä vaivasi hermokipu.\"\n\n\"Hyvä, jollei hän tule paremmaksi, niin on minulla jotain, mikä tuottaa\nhänelle helpotusta\", sanoo miss Gertie, joka ei vielä ole unohtanut\nolleensa sairaanhoitajatar.\n\nSitten kokoontuvat kaikki pallohuoneeseen kruunaamaan iloista iltaa\nkunnon illallisella.\n\nRaikuvien hurraahuutojen kuuluessa esittää Ramon maljan uudelle Kuuban\nystävälle, ja se tyhjennetään vaahtoavassa sampanjassa.\n\nMutta kaikella on loppunsa, hauskallakin. Vieraat ovat menneet pois,\nmuutamat huvilaan makaamaan, toiset veneille lähteäkseen kukin\nkotiinsa.\n\nSuuri hinaaja-alus on juuri puhkien mennyt matkoihinsa viimeisten\nKey Westistä olleiden vieraitten kera, mutta Billy Severance istuu\nyhä tupakoiden yhdellä biljaardihuoneen ulkopuolella olevista pikku\nverannoista, ja Indra Vanstone menee hänen luoksensa ja sanoo: \"Nyt\novat ne kaikki poissa.\"\n\nVeranta on jotensakin eroitettuna muusta maailmasta, sillä sitä\nkehystävät molemmilla puolilla tiheät pensaikot, ja sitä peittää suuri\nmarkiisi, vaikkakin sitä etupuolelta suojaavat ainoastaan kukkivat\noleanderit.\n\n\"Olen ajatellut, miss Vanstone\", sanoo nuori mies, hitaasti imeskellen\nsikariaan, \"että elämäni on kuni yksi noita loppuunpalaneita\nkiinalaisia lyhtyjä, joita olette ripustelleet tänne ympäriinsä -- ne\neivät koskaan enää valaise, ja jos ne sammuvat niitä tuskin kannattaa\nsytyttää uudelleen.\"\n\n\"Ajattelette yhä mennä Kuubaan?\" kysyy Indra pelokkaasti.\n\n\"Niin, enpä luule minulla olevan mitään muuta tekemistä. Olen luvannut\ntulla. On vaan yksi asia olemassa, joka säädyllisesti voisi minut siitä\npidättää.\"\n\n\"Ja mikä se on?\" Nuori nainen luo silmänsä alas ja näyttää kainon ja\nsuloisen näköiseltä hänen yläpuolellaan riippuvan, sammumaisillaan\nolevan kiinalaisen lyhdyn heikossa valossa.\n\n\"Sinä!\"\n\n\"Oo, Billy!\"\n\n\"Ajatteletko taasen kehoittaa minua rupeamaan työtä tekemään?\"\n\n\"En, Billy!\"\n\nHeidän silmänsä kohtaavat toisensa, ja nuori mies kuiskaa: \"Mitä nyt?\nItketkö?\"\n\nVastaukseksi änkyttää tyttö: \"Billyni! Minä... minä olen ollut niin\nonneton!\" Mutta ei ole sitä enään, sillä väkevät käsivarret, joita hän\nrakastaa, ympäröivät hänet, ja hänet painetaan leveää rintaa vastaan,\njota hän on ikävöinyt, ja huomaa olevansa siinä niin onnellinen, kuin\nnainen voi olla.\n\nMutta tämä on hirmuinen näky don Estrabonille, joka juuri sattuu\nkulkemaan ohi, ja se herättää rajuja intohimoja hänen rinnassansa.\n\nHän horjuu pois ja mutisee itseksensä: \"Billyni! Minun Billyni! Hän\ntahtoi lähteä sotaan. Jospa autettaisiin häntä siihen!\"\n\nNiin sukeltaa hänen nopeatajuisissa aivoissansa esiin viekas neuvo\nhänen saatanalliselta majesteetiltansa, hänen silmänsä loistavat\nvahingonilosta, ja hän nauraa matalaa, soinnukasta naurua ja mutisee\npehmeällä etelämaisella murteellansa: \"Minun Billyni tahtoi lähteä\nKuubaan! _Dios mio_! Hän on saapa tulla sinne!\"\n\nNiin kuljeksii Estrabon ympäriinsä neuvotellen Mefistofeleen [piru]\nkanssa, siksi kunnes hän sattuu luomaan silmänsä Lentokalaan, jolloin\ndon Balasco hitaasti, paussi joka sanan välissä, ikäänkuin kahta ja\nkahta yhteensovittaen, lausuu: \"Jahti... aseet ... Varona! Se on sama\nkuin sissi!\"\n\nMutta päästäen epätoivon huudon oihkii hän sitten: \"_Mi querida!\nMi alma!_ Se ei voi sinua minulle lahjoittaa takaisin!\" Ja äkkiä\nmuuttunein mielentiloin purskahtaa espanjalainen raivokkaaseen itkuun,\nkuten pikku lapsi, jolta on lelu ryöstetty.\n\n\n\n\n\n\nKolmas kirja.\n\nDon Balascon huviretki.\n\n\n\n\nNeljästoista luku.\n\nSuunnitelma kypsyy.\n\n\nTukahuttaen mielenliikutuksensa mutisee espanjalainen. \"Minun täytyy\nnukkua. Minun täytyy olla vahva huomenna. Minun pitää voittaa itseni,\njotta voin voittaa heidät\", ja niin sanoen jättää hän puutarhan, missä\nhän on pitänyt neuvottelunsa Asmodeuksen [piru] kanssa, menee leveitä\nportaita ylös ja astuu huvilaan, jonka ovet ovat yhä auki, sillä vaikka\nyö on jo jotensakin pitkälle kulunut, ei osa vieraista ja suurin osa\npalvelijoita vielä ole mennyt makaamaan.\n\nKohteliaasti eväten Blackeleyn kehoituksen istuutumaan ja polttamaan\nsikarin hänen kanssaan, menee Estrabon suuren eteisen läpi ja portaita\nylös, missä avun enkeli hänet kohtaa.\n\nSe on pikku Gertie, joka sanoo: \"Kuulin Rexiltä, että teillä oli\nhermokipuja, ja olen ottanut mukaani jotakin, joka voi auttaa teitä\nnukkumaan. Te todellakin näytätte olevan sen tarpeessa. Parka! Teillä\non täytynyt olla hirmuiset tuskat!\"\n\nKasvot, jotka hän näkee, näet osoittavat jälkiä rajusta\nmielenliikutuksesta. Balasco näyttää äkkiä vanhentuneen. Hänen\nsilmissään on raivokas ja kärsivä ilme, hänen huulensa vavahtelevat,\nja kädet vapisevat hermokkaasti.\n\n\"Tässä on minulla jotakin, jonka tohtori Granite jätti Ramonia varten,\njos hän tulisi hermoheikoksi ja levottomaksi. Onneksi on hän tullut\nniin vahvaksi ja tukevaksi, että pullo on aivan liikuttamaton.\"\n\nHän ojentaa espanjalaiselle pienen morfiiniruiskun ja pullon, jossa on\nnimilappu: \"Magendien morfiiniliuosta\" \"Kymmenen tippaa tätä\", sanoo\nhän kokeneen sairaanhoitajattaren varmuudella, \"on kolmasosa grammaa,\nja se on parahultainen annos; mutta jos se ei tuottaisi lepoa, niin\nottakaa tunnin kuluttua kymmenen lisää.\"\n\n\"Kuinka pitkän unen se antaa minulle?\" kysyy Estrabon nopeasti.\n\n\"Tohtori Granite sanoi, että yksinkertainen annos luultavasti antaa\nkuuden tunnin unen.\"\n\n\"Ah, kuusi tuntia on juuri, mitä tarvitsen. Kuuden tunnin unhotus!\nSitte olen kylläksi vahva täyttääkseni työni.\"\n\nJa niin sanoen menee hän kiiruusti huoneeseensa nuoren naisen hieman\nihmetellen katsoessa hänen jälkeensä ja ajatellessa: \"Hänen työnsä!\nMutta hänellähän ei ole mitään!\"\n\nSitten luulottelee hän, että sen täytyy olla Indran risteilyhuviretki,\njolle Estrabon omistaa huomionsa, tai jokin isänmaallinen toimi.\n\"Ajatteles, jos hän aikoisi houkutella Ramonin ulos sotaan!\" mutisee\ntyttö kauhusta värähtäen, mutta tyyntyy sitten virkkaen: \"Pah! Ramon ei\nole kylliksi vahva taistelemaan vielä moneen viikkoon, ja siitä olen\niloissani!\" Kummallinen tunne sairaanhoitajattaressa!\n\nSisällä huoneessansa sanoo Balasco: \"Kuusi tuntia! Niin, sitä\ntarvitsen\", ja täyttää pikku ruiskun kymmenellä tipalla, mutta\npysäyttää itsensä äkkiä ja mutisee: \"Hitto viel Tässä minulla on haettu\nkortti! Nyt ei minun enään tarvitse tuumiskella sitä -- suunnitelmani\navainta!\" Hän luo omituisen silmäyksen morfiiniliuokseen ja puhkeaa\nsanomaan: \"Kiitos, pikku kullannuppuseni, joka annoit sen käteeni!\"\nsamalla heittäen lentomuiskun sille suunnalle, jossa hän otaksuu miss\nGertiellä olevan huoneensa ja kiittää häntä asiasta, mikä saisi tämän\nhellän pikku sydämensä jähmettymään, jos hän siitä tietäisi.\n\nSeuraavana silmänräpäyksenä rupeaa hän levolle, pistettyään ruiskun\nterävän pään käsivarteensa ja ruiskautettuansa nesteen siihen, ja\nhuolimatta häntä yhä vahaavista sieluntuskista, nukahtaa hän hymy\nhuulilla ja mutisten: \"Huomenna tulevat he nukkumaan. _Caramba_!\nsemmoinen herääminen!\"\n\nKuuden tunnin ruumiillisen virkistyksen jälkeen hypähtää Estrabon\nsängystä. Häntä kohtaa polttavan kuuma päivä. Tuskin tuulahdustakaan\nkäypi, ja polttava aurinko osoittaa, että ollaan huhtikuussa, ja että\nSmaragdisaari on kuuman vyöhykkeen rajalla.\n\nKello on lähes kymmenen.\n\nHän pukeutuu kiireesti ja päättävästi ja menee ruokasaliin, missä hän\nlöytää useat herroista. Useimmat naiset eivät vielä ole näyttäytyneet,\nmutta miss Vanstone on siellä ja näyttää hieman kainolta, vaikka\nsäteilevän kauniilta, uusi loiste silmissään -- hänellähän on\nkihlattunsa vieressään.\n\nSeverance on yhä harmaassa puserossa, korkeavartisissa saappaissa,\nniinkuin eilisiltanakin, mutta ne ovat perusteellisesti harjatut. Sitä\npaitsi on hänellä yllään kevyt päällystakki, joka on mr Blackeleyn\noma ja liian pieni hänelle. Hän nauraa itse pukuaan ja sanoo: \"Jack\non ainoa, joka koossa lähenee minua, vaikka hänen takkinsa on hiukan\nliiaksi ahdas, mutta paitojen puolesta ei kukaan Smaragdisaarella voi\nminua avustaa.\"\n\n\"Minä menen Key Westiin tänään höyrypurrrellani, -- sähkötänkö teidän\nkohverttejanne?\" kysyy Balasco.\n\n\"Olkaa hyvä ja sähköttäkää S:t Jamesin hotelliin Jacksonvillessä\",\nsanoo Billy ja lisää: \"Olen rajattoman kiitollinen teille.\"\n\n\"Ja minäkin olen sitä\", selittää Indra, \"mutta se on vaan yksi don\nEstrabonin minulle tekemistä palveluksista.\"\n\nHänen silmänsä ovat kiitollisuutta täynnä, ja hän kokoaisi hehkuvia\nhiiliä espanjalaisen pään päälle, jollei tämä jo palaisi etelämaisesta\nintohimosta. Balascon rakkaus ei ole sitä laatua, joka tyytyy tulemaan\nhyljätyksi, vaan intohimo, joka on sekä uhkaus että vaara naiselle,\njoka on sen esineenä.\n\n\"Milloin alkaa risteilyhuviretki, Indra?\" kysyy mr Vanstone pöydän\npäästä.\n\n\"Ei ennen kuin huomenna, -- emme voi lähteä matkalle tänään. Naiset\ntuolla ylhäällä ovat niin väsyksissä eilisen juhlallisuuden jälkeen\n-- sitäpaitsi Gertie on kerrassa pitkiä pukuja vailla\", hymyilee\nmiss Vanstone veitikkamaisesti ja katsoo sisartansa, joka punastuu\nkoulutyttömäisellä kainoudella ja painaa päänsä.\n\n\"Pitkiä pukuja vailla?\" huutaa Rex. \"Hänhän juuri justiinsa on saanut\nne.\"\n\n\"Mutta Annie, ompelijattaremme, parastaikaa ompelee muutamia uusia\",\nilmoittaa Indra.\n\n\"No, sinä varmaan pian itse tulet tarvitsemaan joukon pukuja, otaksun\nminä\", nauraa Vanstone ja lisää isällisen näköisenä: \"Billy, miksi\nIndra tahtoo meitä kaikkia New Yorkiin ensi viikolla?\"\n\nSitten kuulee Estrabonin korvat joitakuita sanoja, jotka ärsyttävät\nhäntä ja herättävät hänen vihaansa, ja jolleivät hänen hermonsa\nolisi vahvistuneet unesta ja niitä pidetty ankarassa kurissa, olisi\nespanjalaiselta kentiesi päässyt raju; raivokas mielen purkaus.\n\nHän kuulee nimittäin Rexin koulupoikamaisella leikillisyydellä\npuoliääneen kuiskaavan nuoremman sisarensa korvaan: \"Otaksun, että asia\npäätettiin eilen illalla verannalla. Gertie, milloin pannaan Billy\nteurastuslavalle?\"\n\nGertie vastaa iloisella naurunhihityksellä, ja Balasco kertaa ivallinen\nvapajaminen pehmeässä äänessään: \"Milloin pannaan meidän Billymme\nteurastuslavalle? _Diantre_! Se oli hauskuttava lausetapa!\" ja hän\npäästää vahingoniloisen naurun.\n\nMutta miss Vanstone on liian onnellinen antaakseen muutamain\npilasanojen häiritä itseään. Hän punastuu kevyesti ja katsoo vieressään\nistuvaa jättiläistä sanoessansa: \"Billyä ei ollenkaan teurasteta, minä\nen aijo antaa hänen mennä sotaan.\"\n\n\"Eikö hän lähde Kuubaan?\" kysyy Varona pöydän toisesta päästä. \"Mutta\nnuo asevarat sitten? Olin ymmärtävänäni mr Vortexin kertomuksesta,\nettä kolmisen tai nelisenkymmentä laatikkoa on vielä jäljellä tuolla\nsaarella.\"\n\n\"Niin. Kaksikymmentä laatikkoa patroonia ja viisikolmatta kiväärejä ja\nyksi pikaa-ampuva kanuuna\", vastaa Severance kevyesti.\n\n\"Ne eivät saa mennä hyvältä asialta hukkaan!\"\n\n\"Oo, yöilma ei niitä ollenkaan vahingoita. Minä katsoin itse, että\nne olivat preseningeillä hyvin peitetyt, ennenkun tulin tänne. Mutta\najattelen kumminkin olevan parasta, että ryhdymme niiden kera toimiin\",\nhuomauttaa amerikkalainen.\n\n\"Miksei mentäisi jahdilla saarelle ja haettaisi ne?\" ehdottaa Estrabon\ninnollisesti.\n\n\"Niin, se olisi oivallista! Jollei teillä ole mitään sitä vastaan, mr\nVanstone?\" sanoo Ramon.\n\n\"Oo, tehkää kuin tahdotte\", vastaa isäntä huolimattomasti. \"Kunhan ette\nsaata minua riitaan eno Samin [Yhdysvaltain hallitus] kanssa.\"\n\n\"Siitä kyllä pidämme huolen\", sanoo Estrabon merkitsevästi. Molemmat\ntoiset nuoret herrat sopivat sitten, että he menevät saarelle jahdilla\nvarhain iltapuolella ja lastaavat asevarat siihen saadakseen ne\nvarmempaan säilyyn.\n\n\"Me jätämme ne sinne vaan päiväksi tai korkeintaan kahdeksi, mr\nVanstone. Sitten tulen kyllä keksimään keinon saattaakseni ne oikeaan\npaikkaan\", sanoo Severance tahtonsa täytäntöön panemiseen tottuneen\nmiehen päättäväisyydellä.\n\nNäitä suunnitelmia kuuntelee Estrabon loistavin silmin. Ehdotettu\ntoimenpide on askel eteenpäin tiellä, jonka hän on viittonut itselleen\n-- ja muille.\n\nSikarinsa sytytettyhän menee hän ulos ja istuutuu verannan\nvarjokkaimpaan osaan imeskelemään yhtä erinomaisia Imperialestaan,\ntuultumaan ja rauhassa asiaa ajattelemaan.\n\nPian kuulee hän vihellyksen, ja kun hän katsahtaa ylös, huomaa hän\nhöyrypurtensa liukuvan laiturin ääreen tuoden mukanaan hänen postinsa\nKey Westistä.\n\nPari silmänräpäystä myöhemmin saa hän kirjeensä ja sanomalehtensä\nvenheen perämieheltä.\n\n\"Enempiä määräyksiä?\" kysyy tämä.\n\n\"Pitäkää höyry vireillä. Minun täytyy lähteä pistäytymään Key Westissä\ntänään.\" Neekeriperämies poistuu.\n\nLukematta kirjeitään, jotka kaikki koskevat tupakka-asioimisia,\npistää espanjalainen ne taskuunsa. Hänen polvillaan on sanomalehti,\n_Päiväntasaajan kansanvaltainen_, jossa muutamat suurilla,\nharvennetuilla kirjasimilla painetut päällysnimet vetävät hänen\nkatseensa puoleensa. Hän ottaa sen ylös ja lukee kasvavalla\nmielenkiinnolla.\n\n_Toverin_, sen aluksen; jota Mastic on haeskellut, on espanjalainen\ntykkivenhe ottanut kolmen peninkulman päässä Kuuban rannikosta.\nLaivassa oli aseita, ja sen matkustajat olivat suurimmaksi osaksi\nKuuban kansalaisia Yhdysvalloista, ehkä jotkut heistä olivat\nsukuperältään amerikkalaisia, niiden joukossa muuan Ona Milton,\nsanomalehtimies ja Key Westin _Moskiitto_ lehden ulosantaja. Vaikka\nalus purjehti amerikkalaisella lipulla, ja vaikkei väestö eivätkä\nmatkustajat tehneet minkäänlaista vastarintaa, kumminkin kaikki\nvangittiin, kahlehdittiin ja, ehkei tosin heitä heti paikalla\nkuoliaaksi lyöty, kuten ensin oli ollut espanjalaisten aije, vietiin\nhe Havannaan ja heitettiin Mono Castleen vankeina _incommunicado_,\ns.o. ilman oikeutta asettua yhteyteen kenenkään kanssa, käyttää\nlakitieteellistä avustajaa tai edes ilmoittaa Amerikan hallituksen\nedustajalle. Heidät tulisi tuomitsemaan sotaoikeus, ja otaksuttavasti\nammuttaisiin he samana päivänä. Niin väittää ainakin sanomalehti, joka\nlisää, että koko Key West on suuresti kiihtynyt, siellä kun on monta\nvangittujen ystävää.\n\nNämät ovat mieluisia uutisia don Balascolle, osittain sentähden, että\nhän saa tietää muutamia Kuuban puoltajia lisää taas tuhotun, mutta\nvarsinkin sentähden, että ne tekevät sen sukkelan suunnitelman, mikä\nhänellä on päässään, vahvaksi kuin toisen Gibraltarin.\n\n\"Indran täytyy saada kuulla tämä\", ajattelee hän ja on pian sisällä\nruokasalissa, jossa häntä ympäröivät kauniit ja iloiset kasvot ja sirot\npuvut, sillä naiset ovat vihdoinkin tulleet alas aamiaiselle, ja koska\nlämpömittari antaa heille tilaisuuden siihen, ovat he pukeutuneet\nilmakkaimpaan muslimiin ja patistiin. He juttelevat innokkaasti\nlähenevästä risteilyhuviretkestä, jonka Indra on luvannut heille, ja\nAmy Ormiston huomauttaa: \"Huomenna kiidämme raittiissa merituulessa.\"\n\n\"Älkää unohtako, don Balasco, että teillä on ylin huolenpito\nhuviretkestämme!\" sanoo hänen nuori emäntänsä laiskeliaasti leyhytellen\nitseään viuhkalla ja hymyillen katsahtaen häneen.\n\n\"Olen aina palvelukseksenne, señorita Vanstone\", sanoo espanjalainen,\nääni keveästi värähtäen ja kumma välähdys silmässä, kun hän luo sen\nIndraan.\n\nSillä juuri Indran virkkaessa: \"Teillä on ylin huolenpito\nhuviretkestämme!\" sikiää hänen viekkaissa aivoissansa hänen laatimansa\nsuunnitelman itse loppuponsi --- suunnitelman niin kekseliään\nja pirullisen, että itse Saatana olisi voinut siitä ylpeillä,\nsuunnitelman, jossa on monta eri astetta, mutta joka lopuksi oli\nviepä Indra Vanstonen Estrabon Balascon syliin morsianna, joskin\nvastahakoisena. Omituista kyllä, ei näet espanjalainen, kaikesta\naistillisesta intohimostaan huolimatta ole koskaan ajatellut muuta\nkuin avioliittoa sen nuoren naisen yhteydessä, jonka hurmaava sulo on\nvieroittanut hänet sanomaan itselleen: \"Minä, Estrabon Balasco, olen\nhänet voittava ja omistava, hänen kauneutensa on yksinomaan kuuluva\nminulle eikä kenellekään muulle miehelle maan päällä!\"\n\nTämän lentäessä hänen mielessänsä valtaa hänet niin raju voitonilo,\nettei hän, pelosta ilmaista itsensä, uskalla jäädä paikoilleen.\nLuoden salavihaisen katseen \"meidän Billyymme\", joka istuu hilpeästi\nkeskustellen Amy Ormistonin kanssa, ja itsekseen nauraen:\n\"Ihmettelenpä, mitä tuo mies sanoisi tai tekisi... jos hän tietäisi...\njos hän tietäisi!\" menee hän sentähden ulos etukatokseen ja alkaa\ntupakoida taas, -- iloisena ja tyytyväisenä kuin paha henki, joka\nensiksi keksi amerikkalaisen valtioviisauden.\n\nPian sen jälkeen tulee miss Vanstone ulos hänen luoksensa ja sanoo\nleikikkäästi: \"Te näytätte hylkäävän minut tänään, señor Balasco.\" Ehkä\nhän on arvannut jotakin, sillä hän jatkaa: \"Minulla on pikku salaisuus\nteille, -- minulle on tapahtunut jotakin hyvin onnellista. Viikon\npäästä lähdemme täältä, ja kuukauden ajalla menemme mr Severance ja\nminä naimisiin. Me toivomme, että tulette New Yorkiin häihin.\"\n\nTavassa, jolla hän sanoo tämän, on jotakin puolustelevaa. Kenties Indra\nnyt näkee, että hän on ollut ystävällisempi don Estrabonia kohti, kuin\nhänen ehkä olisi pitänyt olla.\n\nMutta Estrabon katsoo häneen ja vastaa iloisesti hymyillen: \"Olen kyllä\noleva häissänne mukana, siihen saatatte luottaa.\"\n\n\"Se ilahduttaa minua sanomattomasti\", vastaa miss Vanstone. \"Mutta\nminulla on toinen suosionosoitus teiltä pyydettävänä -- vapauttakaa\nminut kokonaan pikku huviretkemme huolenpidosta. Minä...\"\n\n\"Ahaa! Teillä on nyt jotain parempaa toimittamista?\"\n\n\"Ehkä!\" hymyilee tyttö veitikkamaisesti.\n\n\"Mr Severancella tulee luultavasti myöskin olemaan paljon tehtävää\",\nsanoo espanjalainen nauraen ja lisää innollisesti: \"Älkää huolehtiko\nmistään. Minä pidän huolen kaikesta.\"\n\n\"Hyvä, minä jätän koko asian käsiinne\", sanoo Indra, \"aina\njuomavaroihin ja sampanjagroggeihin saakka!\"\n\n\"Sampanjagroggit! Ne ne juuri ovat erikoisalaani\", nauraa Balasco.\n\nJa Vanstone vanhempi, joka sattumalta pilkistää yhdestä ikkunasta,\nmenee tästä hänelle takuuseen sanoen: \"Älkää suinkaan millään mokomin\nantako kenenkään muun laittaa groggia huvimatkalla! Minä olen maistanut\ndon Estrabonin panosta Key Westissä.\"\n\nLuoden silmäyksen vielä kädessään olevaan sanomalehteen ajattelee\nBalasco yht'äkkiä: \"Tulimaista, unohdin! Ilo viime hoksauksestani\nkarkoitti kertomuksen Toverista päästäni.\"\n\nSitten mutisee, hän merkitsevästi: \"Hänen pitää tietää, mitä merkitystä\nsillä on hänelle\", ja koska Indra on palannut ruokasaliin, seuraa\nhän häntä puhuakseen uutisen Amerikan kansalaisten vangitsemisesta\nja melkein varmasta kuolemasta tuskin sadan peninkulman päässä tästä\nluontevan iloisuuden ja mukavan soreuden näyttämöstä.\n\nHerrain kasvot käyvät vakaviksi, kun he saavat kuulla kertomuksen,\nja naiset lausuvat vapaasti ilmi sääliväisyytensä noita onnettomia\nkohtaan, mutta se, mitä Balasco lukee, vaikuttaa enimmän Varonaan.\n\n\"Jos heidät sotaoikeuden tuomiosta ammutaan kuoliaaksi, merkitsee se\nsamaa kuin sota Amerikan ja Espanjan välillä ja teidän synnyinsaarenne\nvapautuu!\" sanoo Blackeley ja lyö Ramonia olkapäälle.\n\n\"Loruja\", sanoo Vanstone. \"He eivät tule tappamaan ketään\nheistä. Meidän ulkoasiain toimikuntamme saa luvan ryhtyä asiaan.\nSopimuksen mukaan ovat he velvolliset asettamaan jokaisen heistä\nsiviilioikeusistuimen tuomittavaksi.\"\n\n\"Silloin\", sanoo kuubalainen hitaasti, \"-- pankaa sanani merkille --\ntulee ensin aseita kuljettava ja Amerikan lipulla purjehtiva alus\njäljettömästi häviämään. Väestö hakataan kuoliaaksi ja alus upotetaan.\nHe eivät koskaan tule tilaisuuteen vedota Amerikan hallitukseen.\"\n\n\"Uskon olevanne oikeassa -- tiedän, että olette oikeassa, Varona,\nystäväni!\" puhkeaa don Estrabon sanomaan, ja hänen silmänsä loistavat\nkamalasta tulesta, jonka toiset luulevat olevan isänmaanrakkauden,\ntoiset epätoivon synnyttämän; mutta itse hän tietää, mitä se merkitsee,\nsillä hänen sisässään kaikuvat lakkaamatta nuo kummat sanat: \"Lippu ei\nsuojellut -- lippu ei suojellut!\"\n\n\"_Dios_!\" sanoo Varona. \"Yhä useampia urhoollisia miehiä on menettänyt\nhenkensä saariparkamme takia\", ja hän kiroilee espanjalaisia.\n\n\"Milton raukka! Hän oli S:t Augustinessa neljätoista päivää sitten\nkirjoittaakseen sanomalehdelleen kirjeitä seuraelämästä siellä\", sanoo\nAmy Ormiston. \"Herra Jumala, eivät kait toki aikone häntä tappaa!\"\n\nMitä tyytyväisemmällä mielellä jättää espanjalainen tämän seurueen\nsuuttuneita miehiä ja mielenkuohuksissa olevia naisia ja menee\nalas maallenousulaiturille, missä hänen höyrypurtensa odottaa\nhäntä viedäkseen hänet Key Westiin. Hän antaa muutamia käskyjä\nperänpitäjälle, ja pursi liukuu Lentokalan luo, minkä kannella Balasco\npian seisoo neuvottelemassa kapteenin kanssa.\n\n\"Minä olen nyt ruoka- ja juomavarojen puolesta aivan kunnossa\", sanoo\nThomas. \"Toivon vaan, että väestön suhteen olisi yhtä hyvin laita.\nEnsi koneenkäyttäjä täytyi minun jättää Miamiin, koska hänellä oli\njonkunlaatuinen kuume. Jos olisin pitänyt hänet laivassa, olisivat kait\nnaiset kuolleet kauhistuksesta ja luulleet, että se oli keltakuumetta.\nPerämies joi itsensä päihinsä eilisiltana ja on useampaan päivään\nkykenemätön. Minulla on vaan kaksi matruusia ja kaksi lämmittäjää, yksi\nkoneenkäyttäjä ja minä itse, paitsi kokkia ja kajuuttavahtia -- aivan\nliian harvat tämän laivan liikehtimiseksi jos meidän on kulkeminen\npitkälti ja on monta matkustajaa huolehdittavana.\"\n\n\"Luulenpa voivani auttaa teitä, jos on sikseen\", vastaa Balasco\niloisena näistä tiedonannoista. \"Minun höyrypurteni koneenkäyttäjä,\nvaikkakin neekeri, on hyvin taitava mies. Hän voi vuorotella teidän\nkoneenkäyttäjänne kanssa. Minun peränpitäjäni saattaa auttaa teitä\nruorirattaan ääressä, ja minulla on purressa kaksi matruusia, jotka\nniinikään ovat käytettävinänne.\"\n\n\"Teillä on jotensakin lukuisa väestö niin pienelle venheelle\",\nhuomauttaa kapteeni.\n\n\"Oo, se on kokonaista neljäkymmentä jalkaa pitkä\", vastaa\nBalasco. \"Tahdotteko väkeäni?\" Hän tekee tämän kysymyksen hiukan\nhuolestuksissaan, sillä hän pelkää hänen koneenkäyttäjänsä mustan\nihonvärin osoittautuvan voittamaksi esteeksi.\n\n\"Kyllä, lähettäkää heidät illalla laivaan. He voivat kyllä kelvata\npariksi päivää\", sanoo Thomas ja lisää: \"Minun hiilipoksini ovat\ntäynnä. Voisin ajaa täältä Bermudaan käymättä missään satamassa.\"\n\n\"Hyviä hiiliä?\" kysyy Estrabon.\n\n\"Kaikkein parhaita. Mr Vanstone pitää nopeasta kulusta, eikä voida\nsopivatta polttoaineetta saavuttaa mitään nopeutta.\"\n\n\"Hyvä. Olen takaisin kello kuusi.\" Ja järjestettyään muutamia pienempiä\nerityisseikkoja, menee espanjalainen taas purteensa, ja Figaro höyryää\nmatkoihinsa, tervehtien muutamia mr Vanstonen puutarhassa olevia\nnaisia ja herroja kimeällä vihellyksellä, kohteliaisuus, johon naiset\nvastaavat viipottamalla ja herrat huutamalla: \"Onnellista matkaa ja\ntervetullut pian takaisin!\"\n\nJa venheen kiitäessä aaltojen yli Key Westiä kohden, laulaa sen\nomistaja yhä laulukertoa: \"Lippu ei suojellut! -- Lippu ei suojellut!\"\n\n\n\n\nViidestoista luku.\n\nHuviretki.\n\n\nKello on nyt yksitoista edeltä puolenpäivän.\n\nTäydellä koneella ajaen saapuu höyrypursi saarikaupunkiin noin\npuolessakolmatta tunnissa.\n\nHän menee sikaritehtaallensa, ja muutamia minuutteja\nvälinpitämättömästi puheltuansa toiminimen asioista muutaman\nyhdysmiehensä kanssa, menee hän suureen saliin, missä sikarit\nvalmistetaan.\n\nVaikka työ käypi parhaillaan, huomaa hän työmiehensä, jotka kaikki ovat\nkuubalaisia isänmaanystäviä, olevan kovasti kiihdyksissään uutisista,\nmitkä heille julistaa heidän esilukijansa, jonka toimena on aamulehtien\ntulkitseminen ja kääntäminen.\n\nTämä pitää juuri nyt kädessään lisälehteä, joka herättää yleistä\nmielenkiintoa, ja sanoo innokkaasti espanjalaiselle tämän sisään\nastuessa: \"Heitä ei vielä ole ammuttu!\"\n\n\"Jumalan kiitos siitä!\" puhkeaa Balasco sanoiksi, vaikka hän sisässään\nei olekaan erin kiitollinen. Hän näet sangen mielellään tahtoisi viedä\nmiss Indra Vanstonelle tiedon, että Toverin väestöstä joka mies on\nsaanut kuoleman Cabanasin linnoituksessa.\n\nEstrabon, vaeltaessaan läpi salin näennäisesti pitäen kevyttä\nyleiskatsehnusta, menee molempain niiden miesten ohi, jotka Mastic\nmatkalla Tampasta oli pannut merkille. Heille kuiskaa hän: \"Tavatkaa\nminua kotonani niin pian kuin mahdollista.\"\n\nNäihin sanoihin vastaavat Juan ja Pablo tarkoittavilla silmäyksillä.\n\nPian sen jälkeen jättää espanjalainen salin, mutta ulkona konttorissa\nsanoo hän yhdelle kirjureista: \"Hankkikaa minulle laatikko vahvimpia ja\nmustimpia Invinciblesiänne.\"\n\nLaatikko kädessä ja puhuttuaan liiketoverilleen, että hän viipyy\nmuutamia päiviä purjehdusmatkalla, lähtee Estrabon huvilaansa.\n\nHän tapaa molemmat miehet jo odottamassa häntä. Hän vie heidät sisään\nruokasaliin, sulkee kaikki ovet ja pitää pikaisen tarkastelun ollakseen\nvarma, ettei kukaan voi heitä kuulla. Sitten tekee hän kuiskien heille\nehdotuksen, joka saa heidät peljästymään ja vakuuttamaan, etteivät he\nsitä tohdi, -- eivät, vaikka henki olisi kysymyksessä.\n\nSiihen vastaa hän: \"Mitä nyt! Kun te nyt olette Weylerin\nsuojeluksessa? Minulla on käsissäni papereita häneltä ja Espanjan\nhallitukselta, jotka tekevät minut ja ne, mitkä minä osoitan, yhtä\nvarmoiksi kuin itse kenraalikuvernöörin kaikkialla, missä vaan Espanjan\nlippu liehuu. Sitä paitsi on tässä tuhat dollaria teille.\"\n\nMutta miehet epäilevät yhä, ja Estrabon kertaa, mitä hän on sanonut,\nja tarjoo heille kaksi tuhatta dollaria kullassa -- tuhannen dollaria\nkummallekin.\n\nHiljaa neuvoteltuansa suostuvat molemmat miehet ehdotukseen, vaikka\nyhäkin tuskaisella ja vastahakoisella tavalla -- mutisten, että he\npitävät hengestänsä.\n\n\"Noo, enkö minä pidä omastani?\" nauraa hän. \"Lähtisinkö matkaan,\njollei minulla olisi kenraalikuvernöörin allekirjoitusta? Menkää heti\nhöyrypurteen, jossa teidän on palveleminen matruuseina. Teidän toimenne\ntulee olemaan sama Lentokalassa. Ei mitään muuta.\"\n\n\"Mitä, siinäkö kaikki?\" kysyy Pablo kummastuneena.\n\n\"Niin -- yksi seikka vaan vielä! Niin totta, kuin annatte\nhyväntahtoisuudelleni arvoa, ette saa polttaa yhtään sikaria, niin\nkauvan kun olette jahdissa.\"\n\n\"Eikö yhtään sikaria?\" puhkeaa Juan sanomaan. \"_Diablo_! Ei yhtään\nsikaria!\"\n\n\"Mutta niin monta sikarettia kuin vaan haluatte\", vastaa Estrabon.\n\"Muistakaa, ei sikariakaan, niin totta kuin henki on teille rakas!\"\n\nMolemmat miehet poistuvat Pablon kuiskatessa toverilleen: \"_Santos_!\nTämäpä oli kummallinen juttu!\"\n\nSitten kiiruhtaa espanjalainen läheiseen apteekkiin ja ostaa isollaisen\nmäärän opiumia, jolloin hän sivumennen kysäsee proviisorilta, joka on\nhänen vanha tuttavansa, Magendien morfiiniliuoksen ominaisuuksia.\n\nHetkistä myöhemmin on hän sähkösanomakonttorissa ja lähettää Havannaan\npitkän tärkeän salakirjainsähkösanoman.\n\nSieltä palaa hän huvilaansa, avaa laatikon, jossa väkevältä tuoksuvat\nInvinciblesit ovat ja toisen, missä on erinomaisia Imperialesia, ja\nsanoo nauraen: \"Ihmettelen, olenko unohtanut poikasena saavuttamani\nsikarien kiertämistaidon!\" sekä alkaa käsitellä sikareja hyvin\nomituisella tavalla.\n\nHän on tavattoman kätevä, ja työ kuluu nopeasti, etenkin kun\nkummassakaan laatikossa ei ole viittäkolmatta sikaria enempää.\nKääriessään ne erityiseen pakettiin sanoo hän hymyillen: \"Nämät\nImperialesit hienoille herroille ja nuo Inrinciblesit niille\nmiehistöstä, jotka pitävät tupakoimisesta.\"\n\nKymmenen minuuttia myöhemmin on hän höyrypurressaan, missä\nsuurikorvainen Juan ja tämän toveri odottavat häntä.\n\nJuuri veneen irtautuessa rannasta tulee eräs konttoristi juosten\nkonttorista tuomaan hänelle Havannasta saapunutta tunnustusta, että\nhänen sanomansa oli otettu vastaan.\n\nEspanjalainen hymyilee tyytyväisesti silmäillessänsä sen läpi, ja\npurren höyrytessä Smaragdisaareen päin, asettuu hän päiväkatoksen alle\nja syöpi kevyen lunchin, jonka hän on antanut lähettää muutamasta\nravintolasta, hänen aikansa kun on ollut liian kallis ruuan ja juoman\nnauttimiseen tuhlattavaksi.\n\nSyödessään tuumiskelee hän.\n\nAjatuksissaan liittää hän toisen erikoisseikan toiseen saadakseen\nsuunnitelmansa niin täydelliseksi kuin mahdollista ja mutisee:\n\"Samanlainen tapaus, aivan samanlainen tapaus!\" Sitten heittää\nhän tutkivan katseen miehistöön. Koneenkäyttäjä ja peränpitäjä\novat espanjalaisia neekerejä, jotka jo kauvan ovat olleet hänen\npalveluksessansa ja ovat häneen kiintyneitä, koska hän on antelias\nisäntä. Heidän kanssaan on hän jo puhunut. \"Toiset tekevät, mihin\nheitä käsken\", ajattelee hän; \"toiset molemmat tietävät, mikä heidän\nvelvollisuutensa on, ja mitä he saavat, täyttääksensä sen.\"\n\nKello on nyt lähes kuusi. On yhäti tukahduttavan kuuma, mikä ei ole\ntavatonta näissä seuduin kesän alussa. Vaikka aurinko on jotensakin\nalhaalla taivaanrannalla, on hirmuisen tukala ilma, eikä mitään\nmaatuulta ole vielä alkanut puhaltaa.\n\nSiitä näkyy pian selviä todisteita. Purren lähetessä Smaragdisaaren\nmaallenousulaituria, saattaa Balasco nähdä, että kaikki mr Vanstonen\nverannalla olevat naiset lakkaamatta käyttävät viuhkojansa, vaikka\nheidän pukunsa ovat ohuet kuni hämähäkinverkot.\n\nHän katselee ympärilleen ja havaitsee jotakin, joka tekee hänet sangen\ntyytyväiseksi. Lentokala on ankkuria heittämäisillänsä, selvästi vasta\nKorallisaarelta tultua. Sen kannella keksii hän Varonan ja Severancen,\njotka hiljakseen kävelevät päiväkatoksen alla, ja Jack Blackeleyn, joka\nistuu saranatuolilla laiskeliaasti tupakoiden ja itseään leyhyttäen.\nEstrabon antaa käskyn peränpitäjällensä, -- Figaro muuttaa heti suuntaa\nja liukuu jahdin luo, tämän juuri ankkuria laskiessa.\n\n\"Onko teillä ne kaikki?\" huutaa Balasco innollisesti.\n\n\"On. Kiväärit, patroonit ja kanuunat ovat kaikkityyni lastihuoneeseen\npantuina\", vastaa Severance.\n\n\"Kaikki paitsi dynamiitti!\" virkkaa kapteeni Thomas; \"sitä en tahdo\nottaa laivaan.\"\n\n\"Älkää sitte tulko maihin!\" sanoo Estrabon.\n\n\"Miksikä ei?\"\n\n\"Minulla on teille pikku äkkiyllätys\", vastaa hän. \"Tahtoisin tarjota\nteille päivällistä laivassa. Ottakaamme mukaamme pari naista, niin\nlähdemme hakemaan viileyttä. Merituuli on varmaankin alkanut puhaltaa\nulohtaampana Golfvirralla.\"\n\n\"Näyttää kuin tulisi hirveän helteinen ilta\", sanoo Billy veltosti.\n\n\"Tänään ei synny mitään maatuulta\", virkkaa Varona.\n\n\"Herra Jumala, ettehän toki sitä tarkoita! Mikä saa teidät sitä\nluulemaan\", kysyy Blackeley tylsän hämmästyksissään.\n\n\"Olen oleskellut liian kaavan Länsi-indiassa ollakseni tuntematta\ntiempo caloroson enteitä\", vastaa nuori kuubalainen. \"Tulee polttavan\nkuuma ilta -- vuoden ensimäinen.\"\n\n\"Se ei minua suurin hirvitä\", sanoo Billy, \"sillä Vanstonen perhe\nja minä lähdemme pian pohjoiseen päin. Mutta se ei estä meitä\nvoimasta laittaa iltaa itsellemme hieman mukavammaksi.\" Ja näin\nsanoen huutaa hän Balascolle, jonka höyrypursi juuri nyt on jahdin\nheittonuoraporrasten sivulla: \"Pysähtykää silmänräpäykseksi! Se oli\nhyvä aate teiltä, don Estrabon, -- antakaa minun tulla Figaroon ja\nseurata muassanne maihin, niin noudamme ne naisista, jotka haluavat\nolla muassa.\"\n\n\"Niin, päivällinen jahdissa ja ihana purjehdusmatka kuutamassa\",\nvastaa Estrabon innokkaasti. \"Sanokaa kokille että minä tahdon puhua\nhänen kanssansa\", huutaa hän Thomasille, silmät loistaen kummasta\nilosta, sillä ankara kuumuus on tehnyt hänelle mahdolliseksi sangen\nluonnollisella tavalla voittaa yhden suunnitelman suurimmista\nvaikeuksista.\n\nKapteenin käskystä: \"Ohoi, lähettäkää kokki perään\", sukeltaa tämä\nherra esiin kapiisista, ja don Estrabon antaa hänelle määräyksen\nlaittaa oivallinen päivällinen.\n\nSill'aikaa on Severance heittonuoraportaita myöten mennyt alas purteen,\njoka nyt ohjaa kulkunsa maallenousulaiturille.\n\nNiinä lyhyinä silmänräpäyksinä, mitkä tarvitaan sinne tulemiseen,\nsopivat Billy ja Balasco asiasta.\n\n\"Hankkikaa ne naiset, mitkä voitte, mutta minä en ottaisi liian monta\nmukaan, vaan parempi on, jos saamme olla hieman itseksemme\", ehdottaa\nEstrabon.\n\n\"Juuri minun ajatukseni\", vastaa Severance, joka mieluisimmin ottaisi\nmukaan ainoastaan yhden naisen, sillä toisetkin pitävät hänestä ja\nmielellään tahtovat kuluttaa häneltä aikaa, joka hänen mielestänsä\npitäisi nyt omistaa jakamatta miss Indra Vanstonelle.\n\n\"Meillä tulee silloin olemaan hauskaa!\" virkkaa espanjalainen heidän\nrantaan tullessaan.\n\nMutta samassa kiinnittyy laituriin myöskin muuan soutuvene, ja Balasco\nhätkähtää hämmästyneenä, sillä siitä nousee Mastic, tullisalapoliisi.\n\nTämän tulo saattaa tehdä tyhjiksi kaikki espanjalaisen toiveet\nmenestyksestä, sillä jos hän ottaa asevarat takavarikkoon -- hyvästi\nsilloin ijäksi kaikeksi Balascon suuri suunnitelma!\n\nHän sanoo kiirehtien Severancelle: \"Olkaa kiltti ja menkää ylös\nhuvilaan ja pitäkää huoli, mitä tarvitaan. Tuo mies selvästi haluaa\npuhutella minua.\" -- Mastic on näet jo hoilannut hänelle, ja seuraavana\nsilmänräpäyksenä on hän jo tullivirkamiehen luona.\n\n\"Mitenkäs menee. Estrabon?\" kysyy salapoliisi ujostelematta, sillä hän\nei koskaan enää karsastele espanjalaista veljyttään. Sitten jatkaa\nhän sanoilla, mitkä saattavat tämän epätoivoon: \"Sain piljettinne\neilisiltana, mutta koko päivänä ei ole tuullut hitustakaan, ollut vaan\ntukahduttavan kuuma ja Alligaattori-Pete ja minä olemme soutaneet\nkaksitoista tuntia ja paahtuneet Sisiliskolla tänne tullessamme. Mutta\nluulenpa tulevani ajoissa. Muutamasta purjeveneestä, jonka kohtasimme\nSokurikekosaaren luona, huudettiin minulle, että tuolla olisi\nsahatavaroita.\" Hän osoittaa Korallisaarta.\n\n\"Niin\", vastaa toinen innokkaasti, \"kokonainen sissijoukkue ja joukko\naseita, ampumavaroja ja dynamiittia.\"\n\n\"Tulimaista! Sepä saattaa tuottaa minulle ylennystä, se!\"\n\n\"Mutta te tulette hieman liian myöhään\", jatkaa Balasco. \"He\nhyökkäsivät kaikki laivaan 'Kolme ystävää' eilisiltana ja lähtivät\nKuubaan Bouthwellin seuraamina, mikä nähtävästi on heidän\njäljillänsä.\"\n\n\"Kirottua! Ovatko he taas päässeet minulta pakoon?\" ja salapoliisilta\npääsee muutamia kirouksia puoliääneen.\n\n\"Antakaa minun kuiskata teille jotakin korvaan\", sanon espanjalainen,\njoka nyt on tointunut ja nopeasti harkinnut seikan.\n\n\"Kuubalaiset roistot eivät ennättäneet ottaa kaikkia mukaansa, --\nBouthwell oli liian sukkela käänteissään. He jättivät kolmisen- tai\nnelisenkymmentä ampumavaralaatikkoa y.m. jäljelle Korallisaarelle.\"\n\n\"Jotka Bouthwell otti talteen, arvaan\", nurisee Mastic.\n\n\"Eikä, ne ovat vielä jäljellä luullakseni\" sanoo Balasco, iloissaan,\nettä hän osaa valehdella niin hyvästi. Sillä jos Mastic tietäisi, että\naseet ovat Lentokalassa, ottaisi hän ne luonnollisesti takavarikkoon,\nja kaikki espanjalaisen sukkelat laskut olisivat turhia.\n\n\"Sitten otan ne ensi yönä! Alligaattori-Pete ja minä purjehdimme sinne\nheti.\"\n\n\"Luuletteko pääsevänne sinne tällä tuulella?\"\n\n\"Saammehan koettaa.\"\n\n\"Niin, onhan se velvollisuutenne\", sanoo Estrabon totisesti. \"Antakaa\nminulle tieto, miten onnistutte. Voinko mitään muuta tehdä hyväksenne?\"\n\n\"Voitte\", nauraa Mastic; \"hyvät sikarit kuluvat niin kauhean pian.\nAlligaattori-Pete ja minä olemme juuri tehneet lopun viimeisistä siinä\nerinomaisessa laatikossa, minkä annoitte minulle viime kerralla. Eikö\nteillä sattumalta ole muutamia sitä Lajia mukananne?\"\n\n\"On muutamia\", sanoo Balasco lyhyesti ja ottaa esiin pari kappalta\nylenoivallista _Regalias Imperialeseja_.\n\n\"Hyvä, -- nyt saatan ryhtyä työhön\", arvelee salapoliisi sytyttäessään\nsikarin ja palaa veneelle, jota soutaa Alligaattori-Peten laivapoika,\nlurjusnulikka.\n\nEstrabon katsoo salapoliisin jälkeen ja mutisee: \"Olipa todellakin\nonni, että pääsin irti! Jos hän olisi aavistanut, missä asevarat\novat, olisi kaikki rauennut turhiin. Nyt saa hän ponnistella koko yön\npäästäkseen Korallisaarelle... ei tunnu tuulen henkäystäkään -- ja\nhuomenna!\"\n\nHänen liikkuvat kasvonpiirteensä valaisee riemuitseva toivo hänen\nkääntyessään palaamaan huvilaan.\n\nTäällä tapaa hän Severancen, joka sanoo hänelle helpostuneella\näänenpainolla: \"Sain ainoastaan kaksi naista kiinni.\"\n\n\"Mitkä sitten?\" Kiihkeästi.\n\n\"Miss Vanstonen ja lesken. Pikku Rivers ja miss Woodbridge ovat\nVortexin ja mr Vanstonen kera tämän ananaasi-istutnksilla. Minua ei\nihmetyttäisi, jos jollakin heistä tekisi mieli päästä anopikseni\",\nlisää hän nauraen.\n\n\"Ja miss Gertie?\" kysyy Estrabon.\n\n\"Miss Gertien on vallannut ompelijatar\", huutaa Rex, joka samassa tulee\neteisessä. \"Jos miss Gertie lähtee tänä iltana, on hänen pakko pitää\nlyhyttä pukua risteilyhuviretken kestäessä.\"\n\n\"Rex\", puhkeaa hänen nuorempi sisarensa ankarasti sanomaan,\nkatsahtaessaan alas kaiteen yli, \"ole hyvä ja muista, että olen nuori\nnainen!\"\n\nTämän muistutuksen tekee hän ylpeähköllä arvokkaisuudella, joka narraa\nSeverancen hilpeästi nauramaan.\n\n\"Sinä kait seuraat mukana, Rex, arvatakseni?\" sanoo espanjalainen.\n\n\"Luonnollisesti! Teen mitä hyvänsä saadakseni kunnon päivällisen ja\nvähän viileyttä tässä kuumuudessa.\"\n\n\"Silloin on seurue täysi\", mutisee Balasco, sillä se on juuri\nsemmoinen, kuin hän tahtoo.\n\nMutta miss Gertie tulee juosten portaita alas ja huutaa: \"Seuraako\nluutnantti Varona myöskin mukana?\"\n\n\"Luullakseni\", vastaa Severance, joka nyt kiiruhtaa ottamaan kultasensa\nhuostaansa: sillä Indra on tullut portaita alas sisaren vanavedessä.\nHän näyttää sangen suloiselta puettuna keveimpään musliinipukuun ja\nilmakkaimpaan vyöhyeesen. Hänet nähdessään salamoivat Balascon silmät,\nja hän ajattelee riemastuneena: \"Se on hänen hääpukunsa!\"\n\nMrs Ormiston, joka on sangen soman näköinen merimiespuvussa ja pikkunen\nmerimieshattu päässä, tulee nyt myös lisäksi, ja hän ja miss Vanstone\nmenevät ulos verannalle mr Severancen ja Rexin kanssa.\n\nEspanjalainen aikoo seurata heitä, mutta äkkiä säpsähtää hän ja\nmutisee: \"Suokaa silmänräpäykseksi anteeksi!\" ja hyökkää portaita ylös.\n\nHuoneessansa ottaa hän piirongin laatikosta kiiruusti\nmorfiiniliuospullon ja pikku ruiskun esiin, sanoen itsekseen: \"Läheltä\npiti, että unohdin tämän!\"\n\nNiin kiiruhtaa hän alas taas ja on juuri ulos menemäisillään, kun pieni\nkäsi rukoilevasti laskeutuu hänen käsivarrellensa ja Gertien pehmyt\nääni kuiskaa: \"Luuletteko voivanne olla luutnantti Ramonia vailla?\nSaatte liian monta herraa Lentokalaan harvoille naisille. Tervehtikää\nhäntä, että minä pyydän häntä syömään päivällisen täällä kotona.\"\n\n\"Olen viepä tervehdyksenne\", vastaa Estrabon kevyt empiminen äänessä.\n\n\"Siitä tulee hauska\", sanoo nuori tyttö. \"Mr Vortex, isä ja Ramon ja\nmiss Rivers, Flora ja minä tulemme saamaan yhtä hupaisen päivällisen\nkuin tekin jahdissa.\"\n\n\"Toivotan teille mieluista iltaa!\" Näin sanoen kumartaa espanjalainen\nkohteliaasti ja menee toisten luo ulos, missä miss Vanstone on\nselittänyt Severancelle ja leskelle, että Gertien pukuhommat ovat\nhyvin vakava asia. \"Annoin hänelle kaikki pukuni, joita vailla voin\nolla\", huomauttaa Indra, \"ja hän on käyttänyt pukua toisensa jälkeen\ntuhlaavasti kuni...\"\n\n\"Kuni tyttö, jolla ensi kerran on pitkä puku\", nauraa mrs Ormiston.\n\n\"Niin, jos lainaisin hänelle useampia, saisin pian itse kulkea Gertien\nlyhyissä hameissa\", vastaa miss Vanstone kauniisti punastuen.\n\nSamassa tulee Rex innoissaan ulos eteisestä, huutaen: \"Höyry käymähän,\nkapteeni!\" ja seurue lähtee, Balascon laskiessa itsekseen heidät ja\nsanoessa: \"Nyt on minulla muassa kaikki, joita tarvitsen.\"\n\nViisi minuuttia myöhemmin viepi Esrabonin höyrypursi heidät\nLentokalaan, jonka heittonuoraportaita ylös Severance auttaa naiset,\njotka ovat hyvin iloissaan päästessään avaran aurinkoteltan alle, joka\nsuojaa sen valkeaa kantta.\n\nYleensä ovat he niin hilpeä seurue, kuin koskaan on astunut johonkin\nhuvijahtiin, ja se on sangen paljon sanottu, sillä mikä on hauskempaa,\nkuin risteilyretki merellä, kun naiset ovat kauniit, rakastettavat ja\nmeritaudittomat, ja herrat kohteliaat ja huomaavaiset, ja laivassa on\nviinejä ja sikareja yltä kyllin?\n\nMutta Estrabon on heistä kaikista iloisin. Hänen tummat silmänsä\nloistavat riemuavasta hehkusta, ja hänen naurunsa helähtää pehmeästi\nja sointuvasti. \"Miksi en olisi iloissani\", ajattelee hän; \"eikös nyt\nhäämatkani ala?\"\n\nOmituista kyllä ei hän Varonalle vie miss Gertien sanaa, vaan menee\nsuoraan ohjaushyttiin, missä kapteeni Thomas seisoo ruorirattaan\nääressä, ja sanoo jännittyneellä kiihkolla, mikä tuntuu ihan\ntarpeettomalta: \"Tarvitsetteko niitä ylimääräisiä apumiehiä, kapteeni?\"\n\n\"Niin, kyllä kait on hyvä, että otan ne, koska nyt lähdemme merelle\",\nvastaa tämä.\n\n\"Kuten tahdotte\", sanoo Estrabon. \"Kiinnitän purren poijuunne.\"\n\nSen hän tekeekin ja käskee väkensä tulla laivaan, jolloin hän\nkomentaa Juanin ja Pablon keulapuoleen matruusien joukkoon ja sanoo\nkapteenille, että Figaron perämies voi hoitaa ruoriratasta niin usein,\nkuin tarvitaan, ja koneenkäyttäjä asettua alas konehuoneeseen auttamaan\nLentokalan koneenhoitajaa.\n\n\"Annan peränpitäjänne hoitaa hetkisen ruoriratasta, samalla kun itse\ntarkastan häntä, ja jos hän tekee sen tyydyttävästi, saa hän vuorotella\nkanssani. Minun koneenkäyttäjäni saattaa selittää koneistomme teidän\nkoneenkäyttäjällenne ja ilmoittaa, miten hän käyttäytyy\", sanoo Thomas\nja aukaisee yhden ikkunoista ohjaushytissä, mikä on välittömässä\nyhteydessä konehuoneen kanssa, se kun on sijoitettu jotensakin pitkälti\nkeulapuoleen, antaakseen suurempaa tilaa perähyteille.\n\nYlhäiseltä paikaltansa saattaa kapteeni katsoa suoraan alas sinne, ja\nhän huutaa nyt koneenkäyttäjälle: \"Sandy, anna minulle tieto, miten\nuusi apumies menettelee.\"\n\n\"Lähettäkää hänet vaan alas, kapteeni, minä kyllä pian otan selvän,\nmihin toveri kelpaa!\" vastaa hilpeä Skotlanniksi murtava ääni. Ankkuri\non nyt nostettu ja Thomas soittaa kelloa, jonka jälkeen Lentokala\nlähtee etsimään viileyttä Golfvirran aukeilta kulkuvesiltä.\n\nKaiken tämän havaitsee kiikarilla lohduttamaton nuori nainen eräästä\nVanstonen huvilan yläkerroksen ikkunasta. Miss Gertie odottaa, että\nnuori Varona tulisi, mutta hän ei tulekaan.\n\n\"Eiväthän he lähetä ketään maihin\", mutisee hän pettyneenä. \"Oo. Herra\nJumala, nyt nostavat he ankkurin!\" Hän sieppaa olkihatun ja hyökkää\nrappusia alas, vaikka ompelijatar huutaa hänen jälkeensä: \"Olen valmis\nnyt koettamaan, miss.\"\n\n\"Olen pian takaisin!\" kirkuu Gertie vastaukseksi ja kiiruhtaa puutarhan\nkautta rantalaiturille, juuri parhaiksi nähdäkseen Lentokalan katoavan\nnäkyvistä muutaman matalan vihreän saaren taakse puolen peninkulman\npäässä sieltä.\n\n\"Miksei hän tullut maihin, kun minä pyysin häntä?\" puhkeaa hän\nsanomaan. Niin lentää yht'äkkiä kamala ajatus hänen mieleensä.\n\"Ramonillla on nuo aseet mukanansa -- ehkä hän menee niiden kanssa\nKuubaan samalla.\" Ja seuraten tavallista naisten logiikkaa pelästyy\nhän kovin ja ajattelee: \"Tuo kauhea Balasco! Hän on niin innokas\nisänmaanystävä ja kiihdyttää tietysti Ramonia muistutuksilla hänen\nvelvollisuudestansa! Ramonhan sanoi, että nuo aseet saattoivat olla\nKuuban elinasia. Hän menee johonkin niiden kanssa. Hänellä ei ollut\nrohkeutta sanoa minulle jäähyväisiä -- se olisi musertanut meidän\nkummankin sydämet.\" Hän on pyörtymäisillään ajatellessaan Toveria ja\nmutisee valkoisin huulin: \"Espanjalaiset murhaavat kaikki vankinsa.\"\n\nMutta tässä kohtaa hänet lohdutuksen säde.\n\nHän kuulee laiturin luota äänen, joka sanoo: \"Hyvä, nulikka, jos olet\nsovittanut sen puutarhavaunullisen hyvästi veneeseen, niin lähdemme\nSisiliskoon.\"\n\nSe on Masticin ääni, tuon kiltin tullisalapoliisin, joka oli luvannut\nsuojella Ramonia vaarasta.\n\nGertie kiiruhtaa laiturin reunalle ja huutaa innokkaasti: \"Mr Mastic!\nMr Mastic! Kiiruhtakaa ja tulkaa tänne, minulla on jotakin teille\nsanottavaa! Muistattehan minut, Gertie Vanstonen, joka puhelin teidän\nkanssanne lunchia syötäessä joitakuita päiviä sitten?\"\n\n\"Niin, muistan teidät sangen hyvin\", vastaa tullivirkamies. \"Tulen\nsilmänräpäyksessä. Sinä pysyt veneessä, lurjusnulikka!\" Ja niin\nsanoen hyppää hän maallenousulaiturille, kiiruhtaa portaita ylös, yhä\npoltellen yhtä Estrabonin sikareista ja sanoo: \"Palvelukseksenne, miss\nGertie, mitä voin tehdä hyväksenne?\"\n\nGertie ilmaisee hänelle epäluulonsa, joille salapoliisi katkerasti\nnauraa ja sanoo: \"Ei mitään vaaraa siitä; aseet ovat tuolla saarella,\nmistä minä ne otan takavarikkoon, niin pian kun saavumme sinne.\"\n\n\"Ko... Korallisaarellako?\" änkyttää Gertie.\n\n\"Niin varmaan! Sen sain tietää don Estrabonilta tuskin kaksikymmentä\nminuuttia sitten.\"\n\n\"Sitten ei don Estrabon sanonut teille totuutta!\" kuiskaa tyttö\nkauhistuneena. \"Aseet ovat jahdissa.\"\n\n\"Mitä!\" sähisee Mastic.\n\n\"Niin, don Estrabonilla oli selko kaikesta: hänhän se ehdotti sitä\n-- hän puhui Ramonin ja meidän Billymme kanssa siitä aamulla, he\nmenivät sinne iltapuolella ja hakivat ne. Näin kiikarillani, miten he\nkantoivat ne laivaan. Ettekö nähneet Lentokalan juuri laskevan ankkuria\ntullessanne?\"\n\n\"Tulimaista! Oletteko varma olevanne oikeassa?\"\n\n\"Olen. Mitä varten he muuten olisivat sinne menneet?\"\n\n\"Kirottua!\"\n\n\"Teidän täytyy auttaa minua estämään Ramonin palaamasta Kuubaan. Mitä\nauttoi sitten, että pelastin hänet henkiin? Mikä oikeus on hänelle\nantaa tappaa itsensä, kun hänen on elämisestänsä kiittäminen minua?\"\nmutisee Gertie käsiään väännellen.\n\n\"Toivon tietäneeni sen kymmenen minuuttia sitten\", sanoo salapoliisi\nkarskisti, tuijottaen poiskiitävän jahdin savua. Sitten repii hän\ntukkaansa ja mutisee: \"En käsitä tätä -- Balascohan ei ole...\" Hän\npysähtyy äkkiä, peläten ilmaisevansa valtiosalaisuuden, ja sanoo\nnopeasti: \"En luule, että on tekeillä mitään, jota pelkäätte, miss.\nEn näe, että nuorella kuubalaisella voisi olla niin raju suunnitelma\npäässään, kun te sanotte sisarenne ja mrs Ormistonin olevan\nLentokalassa, paitsi mr Blackeleytä, mr Severancea ja veljeänne.\"\n\n\"Ehkeivät don Estrabon ja señor Varona aijo tehdä mitään tänä\niltana. Mutta pelkään, että Ramon vie nuo aseet maihin Key Westissä.\nVelvollisuus on häntä kutsuva, ja hän on menevä takaisin ja hakeva ne\nja lähtevä sotimaan toisten Kuuhan ystäväin kanssa\", nyyhkyttää tyttö.\n\n\"Vai niin, he ajattelevat mennä Key Westiin viedäkseen aseet maihin\",\npuhisee salapoliisi. \"No, luulenpa voivani siihen panna esteen! Olen\nopettava heitä tahtomaan puijata minua ja sanomaan aseiden olevan\ntuolla saarella.\"\n\n\"Mitä aijotte tehdä?\"\n\n\"Saattepas nähdä!\" vastaa Mastic karskisti. \"Älkää enää huolehtiko,\nettä nuori kavaljeerinne joutuisi millekään vaaralle alttiiksi; nuo\nsaaret ovat minun hallussani parin, kolmen tunnin päästä.\"\n\nHän katsoo jahdista, joka on jo ennättänyt Golfvirralle, nousevaa savua\nja sanoo: \"Se ohjaa länteenpäin kulkunsa -- niin, se aikoo selvästi Key\nWestiin. Odottakaa, saattepa nähdä!\"\n\nHän juoksee alas veneeseen ja hyppää siihen sanoen: \"Osaatko pitää\nperää, nulikka?\"\n\n\"Mitäs minuun sitten olisi pieksetty kolmen viime vuoden kuluessa\",\nhuutaa nulikka, \"jollei pohjoisluodetta ja etelälounasta ja kaksi\npiirua tyynen puolelle. Josko osaan pitää perää? Minä osaisia ohjata\nkrokodiilia!\"\n\n\"Osaatko ohjata höyrypurtta sitten?\"\n\n\"Sitä olen tehnyt tusinoittain kertoja!\"\n\n\"No, luulenpa osaavani hoitaa konetta, jos niikseen on\", mutisee Mastic\nja huutaa sitten pojalle: \"Suuntaa Balascon purren luo!\" Ja hänen\nitsensä käydessä airoihin ovat he kahden minuutin päästä espanjalaisen\nhöyrypurressa, jonka jälkeen heidän pikku veneensä kiinnitetään, ja\nsalapoliisi lämmittää koneen, mikä on helposti tehty, sillä tuli on\nsammutettu suurimmassa kiiruussa, ja pannussa on vielä kylliksi höyryä\nFigaron panemiseksi käymään.\n\nHeidän kiitäessään laiturin ohi huutaa salapoliisi Gertielle:\n\n\"Älkää olko huolissanne, pikku miss!\" Ja rannalta vastataan: \"En\nole mikään pikku miss. Mutta luotan turvallisesti teihin.\" Ja hän\nkatsoo innollisesti höyrypurren perään, jonka vauhti lisääntyy joka\nsilmänräpäys. Se ohjaa samaa suuntaa kuin Lentokala, ja muutamia\nminuutteja myöhemmin katoaa se saman saaren taa matkalla ulos\nGolfvirralle.\n\nSilloin kääntyy miss Gertie hitaasti ympäri ja menee huvilaan, koettaa\npukuja alakuloisen ja murheellisen näköisenä ja tulee päivällispöytään\nilmoittamaan isälleen ja tämän vieraille merkillisiä epäluulojansa,\njoille yleiseen nauretaan. Miss Rivers sanoo: \"Loruja, rakas lapsi,\ntuo kertomus Toverista on hermostuttanut sinut\", ja Flora Woodbridge\nselittää luottavasti: \"Pah! Jack Blackeley ei ole niin tyhmä!\"\n\nJa Gertien isä sanoo hänelle: \"Sellaisia tyhmyyksiä! Eikö Severance ole\nlaivassa Indran kanssa? Etkö luule, että hän tietää suojella häntä? Tuo\nkuubalaisen juttu ja sairaanhoito ovat tehneet sinut niin romantillisen\nyksinkertaiseksi, kuin olisit oikea Dulcinea del Toboso.\" Sitten lisää\nhän: \"Mutta miss Tricksin pensiooni on sinusta nuo tyhmyydet ottava!\nEnsi viikolla palaat sinne lyhyine hameinesi ja kaikkinesi.\"\n\nTämä hirmuinen uhkaus saa aikaan musertuneen, rukoilevan silmäyksen\nmiss Gertieltä ja halpauttaa hänen kielensä illan jäljelläolevaksi\nosaksi. Eivät edes pikku Vortexin sukkeluudet voi houkutella hymyilyä\nhänen kauniille huulillensa.\n\nHän nyyhkyttää itsensä uneen, ja kun hän herää seuraavana aamuna, on\nhänen ensi silmäyksensä akkunasta merelle. Hänen kasvonsa tulevat\nkalmankalpeiksi ja hän kirkasee: \"Herra Jumala, Lentokala ei ole\nsiellä!\"\n\n\n\n\nKuudestoista luku.\n\nPäivällinen jahdissa.\n\n\nLurjusnulikan ohjaamana on höyrypursi ehtinyt Floridasalmeen. Jahti\nhöyryää hiljakselleen eteen länteenpäin viisi tai kuusi peninkulmaa\netempänä. Mutta tälläkin keskinkertaisella nopeudella kulkee se hyvästi\nkymmenen peninkulmaa tunnissa, eikä pursi jaksa sitä saavuttaa.\n\nMastic katsoo sen jälkeen ja ajattelee: \"Suunnasta päättäen on se\nmenossa Key Westiin. Jos se sen tekee, tavotan sen siellä. Kaikissa\ntapauksissa pitää sen palata Smaragdisaareen, ja ensi yönä ovat aseet\nkäsissäni, espanjalainen on puijannut minut, jos se, mitä miss Gertie\nsanoo, on totta, ja jos itkusta punaiset silmät todistavat jotain, niin\nuskoo tyttö itse kertomuksensa. Mutta mikä syy olisi Balascolla ollut?\"\nHän repii korvallistansa ja ajattelee: \"Tahdon olla kirottu, jos sen\nkäsitän! Ei ole epäilystäkään siitä, että Estrabon on espanjalainen\nvakooja, mutta minkä tähden saatanan nimessä hän ei sitte halua, että\nminä ottaisin aseet takavarikkoon?\" Jota enemmän hän sitä tuumii, sitä\nvähemmän hän sitä tajuaa, ja sitä enemmän hän espanjalaiseen suuttuu.\n\nNiin keksii hän sukkelan keinon ja mutisee: \"Tulimaista, kyllä minäkin\nhänet puijaan! Olen olevinani, kuin en tietäisi hänen tietävän, että\naseet ovat laivassa. Minä hänet uutisella yllätän ja katson, minkä\nvärin hänen kasvonsa saavat.\"\n\nHöyrypursi pysyy siis Lentokalan vanavedessä ja suuntaa sekin kulkunsa\nlänteenpäin, vaikka nyt on jo niin pimeä, ettei Mastic voisi enää\njahtia eroittaa, jolleivät sen lyhdyt näkyisi.\n\nPleasurejahti jatkaa sillä välin hilpeästi risteilyänsä viileyttä\netsimään, ja niin pian kuin he tulevat pois saarien suojasta, alkaakin\nsen kannella oleva iloinen seurue tuntea viileitä, virkistäviä ja\ntuoksuavia tuulahduksia.\n\n\"Ihana ilta!\" sanoo Amy Ormiston Jack Blackeleylle.\n\n\"On, mutta en kadehdi niitä, jotka pysyivät kotona. Heillä on kyllä\njotakuinkin kuuma, sill'aikaa kun täällä on juuri parahiksi viileätä,\njotta ruokahalu tulee.\" Ja korottaen äänensä, huutaa hän: \"Estrabon, te\nolette huviretken ylikokki. Eikö päivällinen ole pian näkyvissä?\"\n\n\"Kaikki aikanaan, kärsimätön ystäväni\", vastaa espanjalainen. \"Pian\nsaamme erinomaisen hyvän aterian, ja sitten sekoitan muutamia\nerinomaisia sampanjagroggejani teille.\"\n\n\"Niin, olisittepa kuulleet señor Vanstunen veisaavan niiden kiitosta\",\nvirkkaa Ramon. \"Te olitte sekoittaneet hänelle yhden Key Westissä ja\nhän ei ollut unohtanut, miltä se maistui. Minä muistan ne myös kolme\nvuotta sitten.\"\n\nSeverance, joka on istunut kannen toisella puolen ja kuiskinut\nmorsiamensa kanssa, virkkaa nyt äkkiä: \"Ken puhui sampanjagroggeista?\nAntakaa meidän saada nyt vähän päivällistä odottaessamme!\"\n\n\"Tekisin mielelläni teille mieliksi\", nauraa Estrabon, \"mutta en saata\nalentaa sampanjagroggejani ruokaryypyiksi. Sitä paitsi luulen teidän\nolevan nälkäisiä ilman sitäkin.\"\n\n\"Ehkä olette oikeassa\", myöntää Billy.\n\nNyt tulee Rex, joka on seisonut puhelemassa kapteenin kanssa\nohjaushytissä, nauraen täyttä kurkkua heidän luoksensa.\n\n\"Mikä teitä niin huvittaa?\" kysyy Amy Ormiston viitaten nuorukaista\ntulemaan luoksensa.\n\n\"Oo\", vastaa hän, \"yhdellä matruuseista on mahtavin korva, minkä\nmilloinkaan olen nähnyt. Hänen pitäisi jättää meri ja näytellä\nitseään rahasta sen sijaan.\" Ja hän antaa kuvaavan esityksen Juanin\nmerkillisestä kuuloelimestä, valaisten esitystään eleillä, jotka\nhoukuttavat kaikki nauramaan.\n\nBalasco kiinnittää kumminkin ainoastaan hiukan huomiota siihen. Hän\nja Varona seisovat nyt miss Vanstonen vieressä ja nuori kuubalainen\nantaa hänelle aiheen, jota hän on halunnut. Tämä sanoo näet; \"Te olette\nolleet Key Westissä tänään. Onko mitään enempiä uutisia Toverista?\"\n\n\"On parisen\", vastaa Estrabon lyhyesti. \"Otin mukaani yhden lisälehden,\njoka ehkä voi mielenkiintoanne herättää.\" Hän otti esiin numeron\nPäiväntasaajan kansanvaltaista, jonka muutamalla palstalla on suurilla\nlihavilla kirjasimilla painettu päällysnimi, ja jossa kerrotaan, että\nsanottu laiva on otettu aavalla merellä, koskapa se edellisenä aamuna\noli nähty Hietasaaren majakan läheisyydessä.\n\nViitaten suoraan aluksen yli huomauttaa Balasco: \"Tuolla on Hietasaaren\nmajakka. Puolen tunnin kuluttua voimme nähdä sen. Mutta Toveri ja ne,\njotka olivat laivassa, missä ovat he? Kysykää Cabanasin korppikotkilta\nja korpeilta.\" Ikäänkuin antaakseen sanoilleen lisää maustinta, lukee\nhän pienen kamalan uutisen, jossa ilmoitetaan, että muuan matkustaja,\njoka samana päivänä oli saapunut Mascotte laivalla, oli kertonut\nnähneensä noin kaksikymmentä miestä, yhden vaimon ja yhden lapsen,\nkaikki kahleissa, tuotavan maihin Havannassa.\n\nKun Estrabon mainitsee vangitun naisen, näyttävät hänen silmänsä olevan\nIndraan luotuina. \"Ette kait ole unohtaneet, mitä Varona sanoi tänä\naamuna tapahtuvaksi ensi Amerikan lipulla purjehtivalle laivalle, joka\notettaisiin samallaisissa olosuhteissa kiinni.\" Ja näyttäen aineensa\nkiihottamalta alkaa hän laajasti kuvailla, mitä sanotulle alukselle\ntapahtuisi, kuinka Amerikan lipusta huolimatta -- tai ehkä juuri\nsentähden -- koko miehistö ja kaikki laivassa olijat hakattaisiin\nkuolijaaksi ja alus upotettaisiin, ilman että mikään espanjalainen\nvirasto olisi koko asiasta tietävinänsäkään... kuinka siitä tulisi...\n\n\"Uusi murhanhaluisen, julman ja raa'an hirmuvaltaisuuden urostyö\",\npuhkeaa Rex sanomaan sillä vapaudenrakkaudella, joka useimmissa\nAmerikan pojissa kaikista amerikkalaisista valtiomiehistä huolimatta\non.\n\nMutta välittämättä hänestä muuten kuin silmäyksellä, joka lupaa, että\nRex ehkä jonakin päivänä saa espanjalaista armeliaisuutta käytännössä\nkokea, jatkaa Balasco samaan tapaan niin kauvan ja niin kuvaavasti,\nettä Amy Ormiston viimein päästää kauhistuneen kirkauksen, pitää kädet\nkorviensa edessä ja puhisee: \"Herrajumala, tahdotteko kerrassaan\nmenettää päivällisen minulta?\"\n\nMutta miss Indra ottaa tämän kamalan kuvauksen toisella tapaa vastaan.\nHän laskee pikku kätösensä Espanjalaisen käsivarrelle ja kuiskaa:\n\"Tulkaa kanssani syrjään pikkuseksi. Minulla on teille pyyntö.\"\nBalascon käsivarsi vavahtelee nuoren naisen koskettaessa häneen, ja hän\najattelee: \"Tämä on morsiameni -- morsiameni huomenna. _La Paloma_ ei\nsitä tiedä, mutta huomisiltana lepää hän sylissäni.\"\n\nSeuraavasti ei hän erittäin tarkkaavaisesti kuuntele Indran sanoja,\njotka kuuluvat: \"Olkaa kiltti älkääkä puhuko Gertielle tästä\nasiasta niin, kuin olette puhuneet minulle, kun tulemme takaisin\nSmaragdisaarelle. Lapsi on nyt liian levoton.\"\n\n\"Levoton kenen... kenen tähden?\" änkyttää hän, mutta nauraa sitten ja\nsanoo: \"Oo, ymmärrän... nuoren kuubalaisen isänmaanystävämme vuoksi\",\ntehden päällä nyökkäyksen perän puoleen, missä luutnantti Ramon nyt\nseisoo lesken kanssa puhelemassa. \"Olen hyvin varovainen...\"\n\nTässä keskeyttää hänet mr Severance, joka kovalla äänellä huutaa:\n\"Kajuuttavahti sanoo päivällisen olevan valmiin!\"\n\nSeuraavana silmänräpäyksenä vaeltavat he kaikki ruokasaliin, joka on\npieni kaunis huone ja täyttää koko kansihytin. Siellä istuutuvat nuo\nseitsemän päivällisvierasta syömään iloista ja runsasta ateriaa, jonka\nespanjalainen ja ranskalainen kokki ovat panneet toimeen ja kokoon.\nSamassa pyytää Estrabon heitä suomaan hänelle hetkiseksi anteeksi ja\nmenee ohjaushyttiin.\n\n\"Mitä pidätte peränpitäjästäni?\" kysyy hän kapteenilta.\n\n\"Erittäin hyvää! Hän osaisi hoitaa vaikka sotalaivan ruoriratasta\",\nvastaa Thomas. \"Masinistini, Sandy, ilmoittaa, että neekeri hoitaa\nkonetta yhtä hyvästi. Nyt voin saada aikaa syödä päivälliseni kaikessa\nrauhassa ja Sandykin pääsee lepäämään, kun tarvitaan. Missä aijotte\nviettää illan?\"\n\n\"Ehkä olisi parasta pysähtyä Key Westissä hetkeksi.\"\n\n\"Se ei ollut mikään tyhmä aate?\" sanoo kapteeni tyytyväisesti. \"Jos\ntahtoisitte seisahtua sinne kymmeneksi minuutiksi, tekisitte minulle\nsuuren palveluksen. Minulla on hiukan rääsyjä muutamassa sataman luona\nolevassa talossa, jotka tahtoisin saada mukaani saadakseni parin\nohuempia paitoja tässä kuumuudessa.\"\n\n\"Se käy varsin hyvin päihinsä\", vastaa Estrabon, jonka päämääränä\non pitentää risteilyä ja tehdä päivällinen niin myöhäiseksi kuin\nmahdollista.\n\nKun hän tulee päivällispöytään, jossa ensi ruokalajia juuri\ntarjoillaan, sanoo hän: \"Olen rohjennut, miss Vanstone, sanoa kapteeni\nThomasille, että hän ohjaa Key Westiä kohti, voimme silloin saada\nviimeiset uutiset Toverista. Länsikanavassa käy heikko tuuli ja meille\ntulee sangen hyvä, kun saavumme sinne, mikä tapahtuu neljännestunnissa.\nPäivällisen ei sen takia tarvitse häiriintyä.\"\n\n\"Käykää soppaan käsiksi, don Estrabon!\" huutaa Rex kärsimättömästi.\n\"Ettekö näe, että soppamalja on edessänne ja me kaikki odotamme? Indra\nei ole syönyt yhtään ostronia, niin on hän soppaa kaivannut.\"\n\n\"Oo, minä unohdin!\" virkahtaa tämä nuori nainen, joka kuiskien on\nvaihtanut meidän Billymme kanssa ensi kihloissaoloajan suloisia\nuskomisia.\n\nEspanjalaisen katsoessa heihin, jotka istuvat vierekkäin, vapisee\nhänen kätensä kauhaa käytellessä, ja muutamia tippoja kirkasta\nkilpikonnasoppaa pirahtaa lumivalkoiselle damastiliinalle, jolla hiotut\nlasit ja aitoporsliinit upeilevat ja jota kukatkin koristavat, sillä\nBalasco on puhutellut mr Vanstonen puutarhurinkin antamaan lisänsä\njuhlaksi.\n\nViini alkaa tulvata ja kielenkannat aukeavat, jolloin Estrabon, sen\nmukaan mitä Rex itsekseen sanoo, \"kaikin voimin hakkailee\" vieressään\nistuvaa leskeä. Mutta Varona näyttää tavattoman hiljaiselta ja kysyy\näkkiä, miksi miss Gertie ei seurannut mukana.\n\n\"Hän ei voinut tulla\", nauraa Rex. \"Silloin olisi hänen ollut pakko\nesiintyä pienenä tyttönä taas. Hänellä ei ollut yhtään pitkää\npukua päälle pantavaksi. Näettekös, Gertie on tullut niin kauhean\nhäveliääksi näinä kolmena päivänä, jotka hän on kulkenut pitkissä\nhameissa, että hänen jalanrintojaan täytyy pitää piilossa kuten muita\npyhäinjäännöksiä.\"\n\nTämän pistoksen ottaa mrs Ormiston, joka ei kammo silloin tällöin\nnäyttää omia kauniita jalanrintojaan, vastaan keveällä naurunkihinällä.\n\n\"Rakas Rex\", huomauttaa Severance filosoofisesti, \"siitä saakka\nkun polkupyörä keksittiin ovat naisten jalanrinnat yleisenä\nnäyttelyesineenä. Mutta tahdon olla kirottu, jos siitä pidän\", sanoo\nhän juhlallisesti ja luoden huvittuneen, vaikka merkitsevän silmäyksen\nmorsiameensa, joka viime huvikautena oli osoittanut oireita tahtoakseen\nruveta ajamaan polkupyörällä.\n\n\"Ohoi, siinä sait, Indra!\" huutaa Rex. \"Hän oli jo tilannut itselleen\npolkupyörän, kun isäukko sai vihiä siitä ja piti hänelle torat. Niin,\nja hankkinut itselleen polkupyöräpuvunkin. Hän antoi minun nähdä se\nsalaa ja saatanpa teille kertoa, että siinä meni maailmalta hukkaan\njotain tyylikästä; se kun oli niin valtavan pukeva.\"\n\n\"Oli miten oli\", mutisee Indra hymyillen, \"pian olen vapaa isän\nohjaksista, ja silloin... heti polkupyörä! Vai mitä, Billy?\" Ja hän\nkatsoo kysyvästi pöytäkavaljeeriinsa.\n\nTätä hänen tunnustustansa kohtaa Balasco tyytymättömällä katseella.\n\n\"Pah! Älkää näyttäkö niin happamelta, _mi caballero_!\" laskee nuori\nnainen leikkiä heittäen veitikkamaisesti silmää espanjalaiselle;\n\"muuten ette koskaan saa rouvaa.\"\n\n\"Minua ilahduttaa, ettette siitä pidä, don Estrabon\", virkkaa\nSeverance. \"Tiedän, mitä ajattelette, ja olen juuri samaa mieltä.\"\n\nMutta jos hän olisi sitä aavistanut, olisi hän tarttunut vastapäätä\nistuvan miehen valkoiseen kurkkuun suurilla, voimakkailla käsillänsä,\nja Balasco olisi lopettanut päivällisensä Tuonelassa.\n\nSillä jos Balasco ei hyväksy naisten polkupyöräilyä, niin on se vaan\nsen suhteen, jota hän jo katsoo omaksensa, ja hän ajattelee\nkarskisti; \"Huomisen jälkeen saat odottaa polkupyörällä ajamistasi,\nkyyhkyläiseni!\"\n\nSamassa laskee alus Key Westin laiturin ääreen, ja maaportaat pannaan\nulos. Mutta kukaan ei luo siihen enempää huomiota paitsi Rex, joka\nhuutaa kapteenille tämän mennessä maihin, että hän koettaisi urkkia\nuutisia kaupungilta.\n\nTällä poikkeuksella seurue Lentokalan pienessä ruokasalissa yksinomaan\nvaan syö, juo ja puhelee. Estrabon vaihtaa helliä kuiskeita Amy\nOrmistonin kanssa ja näyttää haluavan valloittaa tuon keimailevan\nlesken, ja se hänelle täydellisesti onnistuukin. Hän kertoo leskelle\npikku juttuja elämästä Espanjassa, Brasiliassa ja Havannassa ja\njoitakuita häväistysjuttuja Madridin ylhäisistä piireistä, joille Amy\nlevittää viattomat silmänsä ja puhkeaa sanomaan: \"No voi kaikkia! Te\nkauheat espanjalaiset!\"\n\nMuut syövät, juovat ja puhuvat suurimmalla innolla, ja kaikki on hyvin\nhauskaa, kun kapteeni Thomas, joka on tullut laivaan takaisin, pistää\npäänsä ovesta sisään.\n\n\"Joitakin uutisia?\" huutaa Rex.\n\n\"Ei hitustakaan!\" vastaa kapteeni. \"Minä pistäysin vaan sanomaan\nteille, don Balasco, että täällä on muuan herra kannella, joka pyytää\nviipymättä saada puhua kanssanne asioimisista.\"\n\n\"Asioimisistako!\" puhkeaa Espanjalainen sanoiksi. \"_Diantre_! Mitä\nhuolin minä, nousevatko tupakan hinnat vai laskeutuvat? Asioimisia\npurjehdusretkellä tähän aikaan iltaa? Asioimisia!\"\n\nHän menee närkästyneenä kannelle, mutta hätkähtää hämmästyneenä\ntakaisin.\n\nMastic, tullisalapoliisi, se on, joka seisoo häntä odottamassa, ja\nhänen olkapäänsä takaa kurkistelee lurjusnulikan virnistelevät kasvot.\n\n\"Miten tuhannesti olette tänne tulleet?\" puhkeaa Balasco sanoiksi.\n\"Ette kait ole ennättäneet tällä vähällä ajalla purjehtia Sisiliskolla\nKorallisaareen ja sieltä takaisin tänne?\"\n\n\"Emme, -- minä Lainasin höyrypurtenne.\"\n\n\"_Caramba_! Te rohkenitte?\"\n\n\"Rohkenin -- se oli teidän asioissanne. Mutta tulkaa tänne peräpuoleen,\njotta voin puhua kahden kesken kanssanne.\" Tullimiehen silmässä\nvilahtaa ovela välkähdys, ja hän vie espanjalaisen perään, missä ei ole\nketään kuulomatkalla ja kuiskaa: \"Olen keksinyt, että aseet ovat tässä\nlaivassa!\"\n\nJa hän jännityksellä odottaa nähdä, mitä Estrabon on sanova, tai minkä\nilmeen hänen kasvonsa saavat.\n\nMutta tällä on nyt hermonsa vallassaan ja on valmistunut kaikkia\nmahdollisuuksia varten. Hän vastaa: \"Te kummastutatte minua! Oletteko\nvarma siitä?\"\n\n\"Täydellisesti. Tuo Varona on puijannut meidät.\"\n\n\"Kysymme kapteeni Thomasilta asiaa\", sanoo Balasco, \"eli oikeammin,\nkysykää te häneltä! Minä olen vaan vieras aluksessa enkä tahtoisi\nsaattaa mitään ikävyyksiä naisille.\" Hän huutaa kapteenia ja pyytää\nhänen tulemaan perään.\n\nTämä tekee ja vastaa Masticin kysymyksiin lyhyesti: \"Ovat, aseet ovat\npantu lastiruomaan. Mitä teillä on sen kanssa tekemistä.\"\n\n\"Olen tullivirkamies\", vastaa salapoliisi, \"ja minulle suodun\nvaltuun voimasta otan minä nämät aseet takavarikkoon Yhdysvaltain\npuolueettomuutta rikkovina salatavaroina.\"\n\n\"Aivan oikein. Tästä hetkestä saakka ovat ne teidän\", virkkaa Balasco,\nkeskeyttäen kapteenin joka murisee jotakin \"kirotusta julkeudesta ja\nhänen alusoikeuksiensa loukkaamisesta.\" Sitten kiiruhtaa Espanjalainen\nkaatamaan öljyä raivoisille laineille sanomalla: \"Aseet ovat\nluonnollisesti teidän, señor Mastic, siitä ei ole kysymystäkään.\nMutta miksi häiritsitte naisia tällä hauskalla huviretkellä oltaessa?\nPalatkaamme takaisin Smaragdisaarelle, jonne meidän kuitenkin pitää, ja\nhuomisaamuna varhain voitte ne ottaa yhtä hyvin kuin tänäkin iltana.\nVirallinen takavarikkoon-otto täällä, asevarojen nosto lastiruomasta\nja vienti maihin pidättäisi Lentokalaa useita tunteja. Viipyisi niin\nkauvan, ennenkuin se saapuisi takaisin kotiin, että mr Vanstone ja\nniinikään hänen tyttärensä tulisivat levottomiksi.\"\n\n\"Niin, olen peloissani, että pikku Gertie kävisi tuskaiseksi\", sanoo\nMastic ja repii empien päätänsä.\n\n\"Te annatte siis jahdin kääntyä takaisin Smaragdisaarelle tänä iltana?\"\nkysyy Balasco, jonkin verran levottomuutta äänessään.\n\n\"Annan, -- mutta minä seuraan mukana!\" sanoo salapoliisi päättävästi.\n\n\"Mitä? Jahdissako?\"\n\n\"Muussa tapauksessa annan viedä aseet ylös lastiruomasta laiturille\ntänä iltana.\"\n\nSisustassaan Balasco raivoaa, mutta ulkoa on hän tyyni. Hän tointuu\nheti entiselleen ja sanoo kapteenille: \"Mr Masticin ehdotus on paras.\nEi kenenkään tarvitse tietää, että hän on laivassa. Teillä kait on joku\npaikka hänelle tuolla alhaalla arvatakseni.\"\n\n\"On, voin antaa hänen saada perämiehen hytin. Siinä on kaksi\nmakuupaikkaa, ja se on väki tilava.\"\n\n\"Hyvä. Sitten on kaikki selvillä. Mitä sanotte asiasta, Mastic?\"\n\n\"Minulla ei ole mitään sitä vastaan.\"\n\nKun kapteeni on poistunut pitämään huolta hytin kuntoonpanosta, sanoo\nEstrabon luontevasti salapoliisille: \"Voinko mitään muuta tehdä\nhyväksenne?\"\n\n\"Voitte, koskapa minun on jääminen laivaan kanssanne\", nauraa Mastic,\n\"parisen noita sikareja, jos uskallan pyytää.\"\n\n\"Sikarejako? Niitä saatte! Minä menen niitä teille hakemaan\", vastaa\nespanjalainen ilostuneella äänellä.\n\nHän menee ruokasaliin ja tulee pian ulos taas, ojentaen salapoliisille\nyhden Regalla Imperialin ja sanoo: \"Meillä ei ole monta laivassa,\nmutta jos tahdotte saada yhden lisää, niin lähettäkää hakemaan. Tässä\non teille yksi väkevämpää lajia, nuori mies\", jatkaa hän ja antaa yhden\ntummista _Inviciblesistänsä_ lurjusnulikalle, joka virnistellen seisoo\nvieressä. \"Poltattehan?\" kysyy hän innollisesti.\n\n\"Savuaako tuo savupiippu?\" kysyy nulikka viitaten sanottuun esineeseen.\n\"Tämä on juuri minun mieluiseni, tämä, -- paksu kuin makkara ja musta\nkuin neekeri!\"\n\nSen jälkeen menevät hän ja mr Mastic perämiehen hyttiin ja\nvalmistautuvat viettämään hauskaa iltaa.\n\n\"Nauta!\" ajattelee Estrabon katsoessaan salapoliisin jälkeen ja mutisee\nsitten: \"Mitä eroa on kahdessa lisää?\" Hän on näet valmis vaikka mihin.\n\n\n\n\nSeitsemästoista luku.\n\nDon Balascon sikarit.\n\n\nSamassa kuulee hän kapteenin äänen käskevän heittämään kiinnitysnuora\nirti. Jahti lähtee liikkeelle.\n\n\"Nyt toimeen!\" sanoo hän iloisesti itsekseen mennessään kajuuttaan\nja huutaa hilpeästi: \"Ahaa! Te olette alottaneet sampanjan minua\nvartomatta, _mis amigos_.\"\n\n\"Se on ruokalaji, jota nauttiakseni minä en koskaan ketään varro\",\nnauraa Blackeley, ja muiden yhdistyessä siihen samallaisilla\nhuomautuksilla, havaitsee Estrabon suureksi tyytymyksekseen kaikkien\nherrain tulleen iloisemmiksi, huolettomammiksi ja seurallisemmiksi\nviinistä, jota he jo ovat juoneet. Jälkiruoka on pöydällä ja Varona\nhuutaa: \"Missä on sampanjagroggi?\"\n\n\"Minä aijoin tarjoilla sampanjagroggia kahvin asemasta.\"\n\nPari väitettä kohoaa tätä odottamatonta uutuutta vastaan, mutta\nespanjalainen, jolla on vähän pintapuolista tietoa myrkkyopissa,\nsanoo nauraen: \"Se on Espanjalainen tapa, ja luulen teidän tulevan\npitämään panostani mokkakahvia parempana. Minun sampanjagroggini\novat täydellisiä taiteen mestariteoksia\", lisää hän innostuneesti.\n\"Sampanja, joka muuttaa epätoivon toivoksi, joka saapi ihmiset\nunohtamaan, että löytyy helvetti, ja tuo heille paratiisin riemut --\nhaihtuvat ehkä, mutta kestäessänsä paratiisilliset -- maistuu vielä\nihanammalta, kun siihen on lisätty käyttämilläni essenseillä kasteltu\nsokuripala.\"\n\n\"Hyvä!\" huutaa Rex, ja leski taputtaa käsiään Balascon käskiessä\nkajuuttavahtia: \"Hankkikaa minulle aineet!\"\n\n\"Mitä pitäisi olla?\" kysyy palvelija.\n\n\"Kuivaa sampanjaa ja yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi -- kuusi\npalaa kiteyntynyttä sokuria.\"\n\n\"Seis!\" kirkuu Rex. \"Te unohdatte itsenne. Seitsemän palaa sokuria\"\n\n\"Niinpä niin! Kiitos, poikaseni! Se olisi ollut ankara erehdys\",\nhymyilee Estrabon. \"Mieluimmin valkojuurikassokuria -- se sulaa\nhitaammin -- ja vähän Angosturamuikeaa. Muut maustimet ovat minun\nsalaisuuteni\", lisää hän.\n\nSaatuansa pyytämänsä ottaa Espanjalainen taskusta pienen hopeapullon,\njoka sisältää viisi- tai kuusikymmentä grammaa \"salaisuuttani\", kuten\nhän nauraen kutsuu sitä, ja tiputtaa varovasti kymmenen noppaa nestettä\njokaiseen sokuripalaan, jotka hän sitten panee seitsemään korkeaan\nlasiin, jota paitsi hän joka lasiin kaataa hiukan Angosturamuikeaa.\n\n\"No, kajuuttavahti\", huutaa hän, \"onko tämä sampanja jääkylmää -- ei\n_frappe_ -- vaan jääkylmää?\"\n\n\"Juuri parahultaisen asteista\", vastaa kysytty, joka innokkaasti on\nkatsellut Balascon menettelyä, toivossa voivansa saada ilmi hänen\nsalaisuutensa ja hyötyä siitä toisilla huviretkillä.\n\nSeurueen toiset henkilöt omistavat kumminkin laittamiselle vaan hiukan\nhuomiota. He pitävät parempana jutella ja juoda odotettu nektari, kun\nse tulee valmiiksi. Miten sitä laitetaan, siitä he eivät paljoa\nperusta.\n\n\"Vaikutus se on, josta minä huolin\", sanoo Rex. \"Minua ei koskaan\nhuvita katsoa, miten totini kahvilassa sekoitetaan. Kaikki mitä\ntahdon tietää, on, että se tuntuu oikein repäsevältä, kun se tulee...\nmäärättyyn paikkaansa.\"\n\n\"Hyss!\" sanoo Indra nuhtelevasti, sillä pojan ääni ja käytös\nilmaisevat, että hän alkaa riemastua hiukan liiaksi. \"Älä juo\nenää sampanjaa, Rex\", lisää hän ja olisi luultavasti onnistunut\nhoukuttelemisessaan, jollei hän olisi tehnyt suurta erehdystä lisäksi\nsanomalla: \"Sinähän olet vielä niin nuori.\"\n\n\"Nuoriko?\" puhkeaa Rex sanomaan. \"Suuri Luoja! Milloinka tulee kyllin\nvanhaksi saadakseen nauttia tämän maailman hyvästä?\" Ja kun\nkajuuttavahti tarjoaa hänelle Balascon sampanjagroggia, tyhjentää\nhän sen yhdessä henkäyksessä, maiskuttaa huulillaan ja sanoo:\n\"Erinomaista!\" vaikka hän itse asiassa pitää, että se maistuu hieman\nmuikealta.\n\nToisetkin herrat tyhjentävät lasinsa, ilman että Blackeley ja Severance\nnäyttävät havaitsevan omituista makua, mutta Varona sanoo: \"Luulenpa,\nettei tämä ole oikein saman veroista, kuin se, jota tarjositte minulle\nkolme vuotta sitten Key Westissä.\"\n\nRyypiskeltyään noin puolet groggeistaan, selittävät naiset, että he\nhuomaavat ne liian muikeiksi ja juovat mieluummin imelämpää sampanjaa.\nSe on juuri, mitä Balasco haluaa. Hän ei erityisesti haluakaan, että\nIndra ja Amy joisivat hänen sekoitustaan, etenkin kun hän näkee kokin\nja kajuuttavahdin kiiruusti tyhjentävän jäännökset tarjoiluhuoneessa.\n\n\"Oo, pidättekö siitä?\" kysyy hän hyväntahtoisesti tullessaan ovesta\nesiin.\n\n\"Erittäin paljon!\" vastaa kajuuttavahti, joka odottaa moitteita.\n\n\"Hyvä, -- ottakaa sitten minun groggini ja jakakaa se keskenänne.\nSaatan laittaa itselleni toisen sitten\", sanoo Balasco ojentaessaan\nheille lasinsa ja tyytyväisesti katsellessaan, miten he heti\ntyhjentävät sisällyksen.\n\n\"Apropos\", sanoo Rex, \"missä ovat teidän erinomaiset sikarinne, -- ne\nRegalias Imperialesit?\"\n\n\"Mitä, -- olenko unohtanut ne?\" ja espanjalainen panee pöydälle\nlaatikon, jossa ovat ne sikarit, mitkä hän niin huolellisesti kääri\nKey Westissä. \"Otan mukaani parisen kapteenille, -- minulla on hänen\nkanssaan jotakin puheltavaa.\"\n\nOtettuaan esiin myöskin samalla tavalla valmistetut\n_Invincibles_-sikarit ja pistettyään ne taskuunsa menee hän keulan\npuoleen ja ajattelee: \"Jumala siunatkoon poikaa! Hän muistutti minulle\njotakin, minkä sillä hetkellä olin unohtanut.\"\n\nMiehistö on kokoontunut jahdin keulaan, joka nyt kiitää eteläänpäin\nselvitäkseen muutamista ulospistävistä riutoista, ennenkuin se kääntyy\nitäänpäin. Kohdatessaan suurikorvaisen Juanin, jättää hän tälle\nsuurimman osan Invincible-sikareja ja sanoo: \"Jaa nämät miehistölle ja\nlämmittäjille sanoen paljon terveisiä don Balascolta.\"\n\nHän tietää, ettei kukaan hänen miehistään koske niihin. Masinisti ja\nperänpitäjä polttavat vaan sikareja, joita heillä kuubalaisen tavan\nmukaan on joukko mukanansa, -- sitä paitsi on heitä kaikkia varoitettu.\n\n\"Olen rohjennut\", sanoo hän tullessaan kapteeni Thomasin luo\nohjaushyttiin, \"jaella muutamia sikareja väelle, koskapa nyt olemme\nkotimatkalla.\"\n\n\"Siinä teitte kiltisti\", vastaa kapteeni.\n\n\"Jokainen heistä sauhuaa kuin uuninpiippu.\" Sitten lisää hän\ntarkoittavalla äänellä: \"Etteköhän ole unohtaneet jotakin?\"\n\n\"Mitä sitten?\" kysyy Estrabon.\n\n\"Laivurin\", vastaa tämä leveästi hymyillen.\n\n\"Oo, minäkö olisin unohtanut teidät? Pyydän tuhat kertaa anteeksi!\"\nja Espanjalainen ojentaa hymyillen Thomasille kaksi mustia\nInvinciblesiään, koska hän arvaa vahvan ja hieman vaikeapolttoisen\nsikarin maistuvan tästä parhaalta.\n\n\"Kiitoksia, kiitoksia!\" sanoo kapteeni ja kirkastuu. Pian sen jälkeen\nlisää hän: \"Sandy on myöskin tupakkamies. Älkää unohtako konehuonetta,\nherra sikaritehtailija. Se ei maksa teille niin paljoa -- olettehan\nitse asiassa osallinen.\"\n\n\"Unohtaako koneenkäyttäjän?\" lausuu Estrabon. \"Ei koskaan!\" ja\navatessaan konehuoneeseen vievän ikkunan huutaa hän: \"Sandy,\ntahtoisitteko sikarin?\"\n\n\"Kysykää yhtä mielellänne, tahdonko päästä taivaan valtakuntaan\",\nvastaa Sandy leveällä skottilaisella murteellaan.\n\nEspanjalainen heittää alas hänelle parisen ja palaa ruokasaliin, missä\nhän tapaa herrat yhä juomassa ja tupakoimassa, mutta ei täysin niin\nmeluavan hilpeinä kuin ennen.\n\nSilmänräpäys sen jälkeen sanoo mrs Ormiston: \"Indra, tiedättekös,\nparasta on luullakseni jättää herrat itsekseen. Läsnäolomme estää heitä\nhauskoista jälkikekkereistä.\" Viime sanoja seuraa kevyt haukotus.\n\n\"Niin, olen itsekin hiukan uninen\", vastaa Indra ja kysyy\nsitten veltosti: \"Kuinka kauvan viipyy ennenkun olemme takaisin\nSmaragdisaarella.\"\n\n\"Noin kaksi tuntia\", vastaa Balasco.\n\n\"Sitten saatamme hiukan nukahtaa\", sanoo nuori nainen. \"Menkäämme alas\nhytteihin, mrs Ormiston.\"\n\n\"Niin, jos tunnen kymmenen minuutin päästä itseni yhtä uniseksi, rupean\nminäkin maata\", huomauttaa Severance. \"Minä paneudun pitkälleni yhdelle\ntäällä olevista sohvista. Meidän on täytynyt olla aika myöhään ylhäällä\nviime yönä.\"\n\n\"Niin, kello oli neljä\", sanoo Indra saattaessaan naiset portaita\nmyöten alhaalla olevaan salonkiin, missä vaan yksi hehkulamppu palaa.\nTäällä kääntyy hän ympäri ja sanoo iloisesti sulholleen: \"Muista,\nBilly, että meidän täytyy herätä varhain huomisaamuna. Meillä on\nkokonainen pitkä onnellinen päivä edessämme.\"\n\nSulho silmäilee häntä hieman unisesti ja mutisee: \"Niin, minun\nmielestäni olisi hyvä aate pysyä jahdissa koko yö, sittenkin kun se on\nlaskenut ankkurin.\"\n\n\"Ehkä olisi juuri niin hyvä. Mitä sanotte mrs Ormiston?\" kysyy Indra.\n\"Minä olen hirmuisen uninen -- jos menisimme ja rupeaisimme nukkumaan?\nMeidän hyttimme ovat sangen mukavat.\"\n\nAinoa vastaus tähän tuolta muuten niin vilkkaalta leskeltä on\npitkäveteinen haukotus, ja naiset katoavat.\n\nViisi minuuttia myöhemmin asettaa Indra Vanstone kauniin päänsä\npitsillä koristetulle korvallistyynylle ja nukkuu väsyneenä, mutta\nonnellisena ja yhtä turvallisena kuin olisi hän omassa huoneessansa\nSmaragdisaarella tahikka suorastaan heidän uhkeassa, suuressa talossaan\nNew Yorkissa. Ja miksi ei hän sitä olisi? Luotettava kapteeni Thomas\nseisoo peräsimessä. Jahti on niin varma pikku alus, kuin koskaan on\naaltoja kyntänyt, ja yö on kaunis ja hiljainen. Hänen veljensä on\nyläpuolella olevassa salongissa, hänen seuranaisensa nukkuu viereisessä\nhytissä, ja ennen kaikkia, eikö se mies, jolle hän kaikista mieluimmin\ntässä maailmassa uskoisi nuoren henkensä, ole ylhäällä kannella,\nvalvoen hänen ylitsensä, eikö hänen huulillansa tunnu yhäti se hellä\nhyvänyön suutelo, jonka se painoi niille naisten salongin hämärässä?\n\nBalasco, joka kulkee edestakaisin kannella, heittää sivumennen\nsalavihkaisen silmäyksen salonkiin. Herrat puhelevat ja tupakoivat\nhyvin unisesti. Rex on nukkunut tuolillensa. Kokki ja kajuuttavahti\novat jättäneet passailemisen sikseen ja polttelevat laiskeliaasti ja\nunisesti kahta hänen mustia Invinciblesiään.\n\nHän menee keulan puoleen. Pari miehistöstä makaa nukkuen kannella.\n\nSitten kuulee hän Thomasin äänen ohjaushytistä sanovan: \"Tekö se\nolette. Balasco? Lähettäkää tänne peränpitäjänne ottamaan ruorirattaan\nhaltuunsa. Olen niin kirotun uninen, etten voi nähdä Hietasaaren\nmajakkaa.\" Kun hän tulee hänen luoksensa, murisee kapteeni: \"Kas tässä!\nOttakaa ruori itse. Tulimaista, olen niin kuolonväsynyt, etten voi\nnähdä, minne kompassi osoittaa. Huutakaa peränpitäjätänne! Sanokaa\nhänelle, että hän ohjaa takaisin Smaragdisaarelle. Hän tuntee väylän\nyhtä... hyvin... kuin minä...\" Viime sanat ovat yhtä pitkää haukotusta.\n\n\"Varmaankin.\" sanoo Balasco ja tarttuu ruorirattaaseen juuri paraaseen\naikaan, sillä laivurin pää vajoo rinnalle. Hän horjuu pitkälle,\ntopatulle, ohjaushytin perimmässä osassa olevalle penkille ja\nseuraavana silmänräpäyksenä kuuluvat hänen kuorsauksensa tahdissa\nkoneen lyöntien kera.\n\nMutta Balasco ei muuta jahdin suuntaa, vaan se kiitää yhäti\nlounaaseen, suoraan Kuuban rannikkoa kohti.\n\nHetkisen kuluttua tulee hänen peränpitäjänsä ylös ja sanoo: \"Antakaa\nminun astua sijaanne, señor!\"\n\nHänelle sanoo Balasco: \"Pidä samaa suuntaa!\"\n\n\"_Por dios_!j Se veisi meidät pikkusen lännenpnolelle Havannaa -- me\nohjaamme suoraan Kuubaa kohden.\"\n\n\"Niin\", vastaa Balasco. \"Suoraan Kuubaa kohden. Minun täytyy olla\nsiellä huomisaamuna varhain. On kysymyksessä hyvin tärkeä asia, ja saat\nviisisataa dollaria, jos täytät käskyni.\"\n\nPian sen jälkeen huutaa hänen neekerikoneenkäyttäjänsä aukinaisen\nikkunan kautta konehuoneesta: \"Minun on pakko hoitaa konetta yksinäni.\nSkotlantilainen on nukkunut.\"\n\n\"Sangen hyvin\", vastaa don Balasco. \"Lämmitä vaan niin kovasti, kuin\nsuinkin voipi.\"\n\n\"Ei käy päihinsä\", sanoo koneenkäyttäjä, \"lämmittäjätkin ovat\nnukkuneet.\"\n\n\"Ovat, mutta eivät minun kätyrini kokkapuolessa\", sanoo Estrabon. Hän\nmenee ja hakee esiin Juanin ja Pablon sekä käskee heidän lämmittää\npannuja neekerin tarkastuksen alaisina.\n\nNiin kiitää alus eteenpäin yössä, yhä suunnaten lounasta kohden, mikä,\nyhteydessä Golfvirran vaikuttaman ajautumisen kanssa, tulee viemään\nheidät kaksikymmentä peninkulmaa lännenpuolelle Havannaa.\n\nJa kannella astelee espanjalainen edestakaisin, valppaana kuin kissa.\nJa kajuutassa makaavat hänen pöytätoverinsa raskaassa unessa, sillä\n\"minun salaisuuteni\" on tehnyt tarkoitetun vaikutuksen.\n\nKatsoessaan heitä sähisee Balasco: \"Kaksi heistä on isänmaani\nvihollisia ja tahtoisi tuhota sen kunnian, ja yksi on varastanut hänen\nrakkautensa minulta. Miksi en pakoittaisi Indran maksamaan lunnaat\nheidän hengistänsä?\" Mutta kun hän katsoo pitkää Jack Blackeleytä, joka\nkorsaa ankarasti, sanoo hän säälitellen: \"Oiva mies, -- kirotun oiva\nmies!\" Ja silmänräpäykseksi katuu hän ja huutaa peränpitäjälle: \"Muuta\nsuunta!\"\n\n\"Mitä? Smaragdisaarelleko takaisin?\" kysyy tämä.\n\n\"Smaragdisaarelle! Missä olen kärsinyt kaikki helvetin tuskat?\" oihkuu\nEspanjalainen ja huiskii käsillään ilmaa. Silloin sattuvat hänen\nsilmänsä Rexiin, joka maatessaan siinä vaalea tukka epäjärjestyksessä\npunasella tyynyllä, muodostaen kauniin taulun nuorekasta miehuutta,\nja hän kuiskaa: \"Indra rakastaa heitä; hänen täytyy ostaa heidät\nvapaiksi!\" ja huutaa: \"Ei\", peränpitäjälle, joka jo on alkanut kiertää\nruoriratasta. \"Pidä samaa suuntaa -- Kuubaan!\"\n\nKoko yön kävelee Estrabon edestakaisin kannella, uneksien tulevasta\nmorsiamestaan ja on puoleksi mieletönnä voitonriemusta: \"Hän on tuleva\nomakseni tänään! Kaikessa kauneudessaan ja ihanuudessaan, minun\nomakseni eikä kenenkään muun! Hänen hieno poskensa on painautuva minun\nposkeani vasten, hänen punaset huulensa kohtaavat minun huuliani, --\nminä olen voiva suudella ja hyväillä häntä ja olla onnellinen, niin\nkauvan kun elän täällä maan päällä. Ah, toivotan sinulle onnea, ystävä\nBalasco!\"\n\nKuuden aikaan aamusella alkaa vaaleta. Hän näkee Kuuban rannikon\nepäselvästi etäisyydessä ja puhkeaa äkkiä sanomaan: \"Jos he heräisivät\nliian aikaiseen!\" mutta sanoo sitten riemuiten: \"Ah, morfiiniliuos!\nPikku Gertien lahja minulle. Minä pidän kuubalaisen rakastajansa\nsidottuna unen kahleisiin ja hänet, joka tahtoi minulta varastaa, ja\njokaisen, joka tahtoisi asettua minun ja papin ja vihkisormuksen ja\nmorsiamen väliin -- kapteenin, miehistön ja kaikkityyni! Heidän täytyy\nnukkua, kunnes heille on liian myöhäistä auttaa häntä tai itseään, --\njos sitä tarvittaisiin\", lisää hän hymyillen onnettomuutta tuottavasti.\n\nSitten kulkee hän ympäriinsä laivalla eikä unohda ketään. Kokki\nsaa kymmenen nopan ruiskutuksen, kajuuttavahti niinikään. Kymmenen\ntippaa ruiskauttaa hän käsivarteen jokaiselle ruokasalissa makaavalle\nhenkilölle, jotka nyt raskaasti hengittävät morfiiniunessa, ja hän\ntulee juuri parhaiksi yhden luokse niistä. Kun hän pistää kären Jack\nBlackeleyn käsivarteen, avaa tämä uneliaasti silmänsä, tuijottaen\nBalascoa vasten naamaa mutisten: \"Kirottu roisto!\" ja ojentaa suoraksi\nvoimakkaat käsivartensa, mutta uni voittaa hänet ja hän alkaa kuorsata\nuudelleen. Matruusit, lämmittäjät, skotlantilainen koneenkäyttäjä ja\nkapteeni saavat niinikään kukin luiskauksen. Sitten mutisee hän: \"Nyt\novat he kahlehditut varmemmin kuin rantakallioilla. Käsiraudat voidaan\npuistaa pois silmänräpäyksessä, mutta nämät kestävät, kunnes aika on\nkulunut. Olenko unohtanut mitään... mitään? Asevarat -- Varona, Maceon\nadjutantti, jahti, sissi Kuuban rannikolla... purjehtiva Yhdysvaltain\nlipulla -- lipulla, jota halveksimme. Minä olen ajatellut kaikki.\nKuuden tunnin kuluessa on kultaseni maksava näiden miesten henkien\nlunnaat, taikka myös ovat he kuoleman omat! Ja mikä on oleva hänen\nvastauksensa? Hänen veljensä! Hänen rakastajansa! Mies, jota hänen\nsisarensa rakastaa! Mies, jota hän itse rakastaa! Niin, kaikki on,\nkuten pitääkin. Tänään soivat hääkellot -- ja sitten häämatkamme! Minä\nolen käynyt suunnitelman läpi niin monta kertaa... askel askeleelta...\nkaikki on varmaa... ei mitään ole tekemättä. Hyvin, Balasco, sinä et\nole unohtanut mitään!\"\n\nMutta sitä on hän!\n\nHän on unohtanut antaa morfiiniruiskauksen Thomas Duff Masticille,\nvirkamiehelle Yhdysvaltain tullihallituksessa, ja lurjusnulikalle,\nhänen laivapojallensa, jotka makaavat nukkumassa perämiehen hytissä.\n\nNämät molemmat olivat tulleet hänen suunnitelmaansa sivuoven kautta...\nheidät oli ajettu ulos sivuovesta... hän oli tavallisella nopealla\nkekseliäisyydellään saanut heidät uneen opiumisikareillaan. Mutta nyt\nolivat he luistaneet hänen mielestänsä, siksi etteivät he olleet mukana\nalkuperäisessä suunnitelmassa, jonka hän oli laatinut useiden tuntien\ntuumailemisella, siksi kun se oli saanut matemaattisen selvyyden ja\ntarkkuuden.\n\n\n\n\nKahdeksastoista luku.\n\nBalascon voitonriemu.\n\n\nSeitsemän ajoissa aamulla herää lurjusnulikka perämiehen hytissä ja\nihmettelee, miksi he eivät ole Smaragdisaaren luona, koskapa silmäys\npienestä kajuutanikkunasta osoittaa hänelle, että aurinko on jo\nylhäällä.\n\n\"Entä sitten, mitä minä siitä huolin\", mutisee poika. \"Se ainakin\npelastaa minut hetkeksi selkäsaunasta.\" Hän pelkää näet, että\nAlligaattori-Pete ei pitäisi hänen äkillisestä karkaamisestaan\nSisiliskosta edellisenä iltana. Sen vuoksi kömpii hän alas\nmakuupaikalta, vetää merisaappaat jalkoihinsa ja alkaa meluavasti\ntömistellä ympäriinsä herättääkseen Masticin, joka kuorsaa viereisessä\nmakuupaikassa, sillä hän ei uskalla palata skuunerttiin ilman\nsalapoliisin suojelusta, selityksiä ja puolustuksia.\n\nMutta kun hän näkee tullimiehen häiriintymättä jatkavan nukkumistansa,\nsanoo hän: \"Tahdon olla kirottu, jos uskallan kohdata Peten ilman\nhäntä! Muuten ei ole vielä mitään kiirutta vielä. Me emme hyvään aikaan\nole vielä takaisin Smaragdisaarella!\" Ja niin sanoen ryömii hän takaisin\nmakuupaikallensa ja nukahtaa.\n\nMutta hänen uinailunsa on nyt keveämpää, ja sen pian häiritsee\nmelu oven ulkopuolella. Kuulostaa kuin jotain pehmeätä ja raskasta\nläjättäisiin kapeaan käytävään. Hän kuulee muksauksen toisensa perästä\nja miesten jalkojen kopinaa. Mutta hän ei pane siihen enempää huomiota,\nkoskapa kapiisi on ihan ulkopuolella, vaan nukahtaa herätäkseen aluksen\npysähtymisestä.\n\n\"Smaragdisaari!\" huutaa hän, hyppää ylös ja pistää ulos päänsä pienestä\nikkunasta aluksen sivulla. Hetkisen ällistyneenä tuijoteltuansa\nhuudahtaa hän: \"Missä tuhannessa olemme? Mikä kummallinen paikka tämä\non? Minun täytyy nousta ylös kannelle katsomaan.\"\n\nMutta kun hän koettaa avata hytin ovea, huomaa hän, ettei hän voi sitä\nhievahduttaakaan. Käytävällä, jonne ovi aukeaa antaakseen pienelle\nhytille niin suuren tilan kuin mahdollista, on jotain estämässä.\n\n\"Se on jotain yhtä raskasta kuin linjalaivan ankkuri\", mutisee nulikka\npuhisten olkapäällä ovea vasten ponnistaessansa. \"Ohoi, kokki!\" huutaa\nhän sitten pari kertaa. \"Ottakaa pois tuo roska! Tahdon päästä ulos!\"\nMutta hän ei saa mitään vastausta, muuta kuin Masticilta, joka nyt\nkatsahtaa ylös ja murisee: \"Hitto vie, mitä sinä minusta herätät,\nlurjusnulikka? Etkö voi pitää suutasi kiinni?\"\n\n\"Me emme voi päästä ulos\", sanoo poika. \"Me olemme olleet kulussa koko\nyön ja pysähtyneet juuri nyt. Ja tahdon tulla hirtetyksi, jos tiedän,\nmissä olemme. Tahdoin mennä kannelle, mutta en pääse ulos.\"\n\n\"Et pääse ulos?\" kertaa salapoliisi hypähtäessään ylös ja ponnistaen\nolkapäillään ovea, mutta yhtä vähällä menestyksellä. \"Olemmeko\nolleet kulussa koko yön?\" puhkeaa hän äkkiä sanomaan ja pistää\npäänsä ikkuna-aukosta vetästäkseen sen heti takaisin ja hämmästyneenä\nänkyttääksensä: \"Katsos -- tämähän näyttää Kuuban rannikolta.\"\nYht'äkkiä pääsee häneltä huudahdus: \"Varona on puijannut sekä\nespanjalaisen että minut! Tämä on Kuuba! Hän on lähtenyt tänne aseiden\nkera.\" Ja hän mutisee pahoilla mielin ja suutuksissaan: \"Puijattu!\nHitto soi, minua on jokaikinen tullimies koko maassa naurava. Puijattu\nja kiinniotettu kuin rotta loukkuun, juuri kun olin tehnyt niin pulskan\ntakavarikon! Mutta olenpa opettava häntä vetämään Yhdysvaltojen\ntullihallitusta nenästä!\" Hän alkaa päättävällä kiireellä panna\nvaatteita päällensä, kun äkkiä kummia ääniä tunkeutuu alas hänen\nluokseen pienen ilmareijän kautta yläpuolella olevalta kannelta...\nintohimoisia, rukoilevia... naisen epätoivon ja miehen voitonriemun\npurkauksia... keskustelu, joka saapuu salapoliisin korviin ainoastaan\nkatkonaisina, epäyhtenäisinä lauseina, mutta joka kuitenkin saa hänet\nkuuntelemaan haralla korvin ja kalpein kasvoin.\n\nNiin kuiskaa hän jotain nulikalle, joka haristaa silmänsä\nkauhistuksesta ja kalpenee, sillä mitä Mastic sanoo, on seuraavaa:\n\"Herra Jumala, poika! Meidät on tänne viety kirottujen espanjalaisten\nteurastettavaksi! Meidän täytyy päästä täältä ulos, muuten olemme\nkuoleman omat.\"\n\n\"Mutta me emme saa ovea auki\", oihkii poika.\n\n\"Enpä koskaan ole kuullut moista!\" puhkeaa salapoliisi äkisti sanomaan,\nyhä kuunnellen. \"Don Estrabon se se on meidät kaikki puijannut\najatellen antaa tulevan tykkiveneen hakata kuoliaaksi jokaikisen\nmeistä. Katso, mikä vastustaa! Puhkase paneeli. Tee työtä, kuin jos\nhenki olisi vaarassa, nulikka!\"\n\nJa poika iskee ja loikkaa suurella merimiesveitsellänsä oven ohuinta\nosaa, ja muutamain silmänräpäysten perästä repii hän päätänsä ja sanoo:\n\"Tulimaista, -- luulenpa sen olevan jauhoa!\"\n\n\"Katsoppas! Estrabon on antanut sulkea oven pitääkseen meitä sisään\nsalvattuina! Työskele vaan, niin totta kuin henki on sulle rakas,\nnulikka!\" sanoo Mastic, sillä hän kuulee nyt sanoja, jotka yhä\nkiihottavat häntä.\n\nJa hänen arvaamisensa on oikea.\n\nMelu, jonka poika synnytti, tömistellessään ympäriinsä\nmerisaappaillansa aamulla herättääksensä Masticin, on ilmoitettu\nBalascolle, ja tämä on samassa lyöden otsaansa mutissut: \"_Dios mio_!\nMinä unohdin tullinuuskijan ja pojan! Nyt on se liian myöhäistä!\" sillä\nhän ei uskalla mennä sisään ja antaa morfiiniruiskausta, sitten kun he\novat heränneet.\n\nSentähden on hän antanut latjata heidän ovensa eteen, mitä oli lähinnä\nkäsillä ja huomasi tehokkaimmaksi ja vähimmän melua synnyttäväksi,\nnimittäin kolmekymmentä kappaletta sadanpunnan säkkejä jauhoja, mitkä\nkokilla oli varastohuoneessa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKello on noin yhdeksän aamulla, kun miss Indra Vanstone herää,\nhaukottelee, ojentaa valkoiset käsivartensa päänsä yli ja hetkiseksi\nhämmästyneenä tuijottaa hytin sinisiä verhouksia. Sitten puhkeaa\nhän sanomaan: \"Oo, nyt muistan! Arvelen Billyn pitäneen parhaana\nolla herättämättä minua Smaragdisaarelle takaisin tullessamme.\" Alus\non nimittäin seisottanut koneen, vaikka Indra ei tiedä, että se on\ntapahtunut aivan vasta, ja että juuri koneen äkillinen vaikeneminen on\nhänet herättänyt.\n\nPian sen jälkeen kuuluu terävä koputus hänen hyttinsä ovella, ja\nEstrabonin ääni sanoo: \"Oletteko hereillä, miss Vanstone?\"\n\n\"Oo, tekö se olette, don Balasco?\"\n\n\"Niin, -- olkaa kiltti ja tulkaa heti ylös kannelle. Minulla on jotain\nteille näytettävää.\"\n\n\"Aamiainen, toivoakseni\", sanoo nuori nainen. \"Missä ovat toiset?\nOvatko he menneet maihin syömään aamiaista huvilassa? Pelkäsivätkö he\nherättää meidät, kaksi unikekoa?\" Pikainen silmäys mrs Ormistonin\nhyttiin avonaisesta ovesta on juuri näyttänyt hänelle, että tämä vielä\nnauttii aamu-uinailustansa.\n\n\"Niin. Tulkaa ylös kannelle! Minulla on jotain teille näytettävää, ja\nsitten toivon voivani tarjota teille aamiaista.\"\n\n\"Aamiainen ensin!\" huutaa Indra hilpeästi, ja kiiruhtaa\npukeutumistansa, koska hänen on nälkä. Viisitoista minuuttia myöhemmin\nhän saapuu naisten salonkiin ja näyttää sangen viehättävältä, iloiselta\nja ruusuiselta valkeassa musliinipuvussaan, joka sulokkaasti aaltoilee\nhänen solevan vartalonsa ympärillä. Se on näky, jota don Balasco ahmii\nujostelemattomalla, huolimattomalla tavalla, mikä hieman kummastuttaa\nnuorta naista.\n\nSamassa kuuluu mrs Ormistonin ääni hänelle sanoen unisesti: \"Olepas\nkiltti ja sano, että tuovat vähän kahvia minulle naisten salonkiin.\"\n\n\"Tapahtuman pitää\", vastaa miss Vanstone sulkiessaan oven ja\nkääntyessään Estrabonin puoleen, jonka käytöstapa selvästi tekee\nhäneen vaikutuksen, sillä hän kysyy äkkiä: \"Onko jotain tapahtunut?\"\nSamassa sattuu hän katsomaan ikkunasta ulos ja virkkaa: \"Kah, -- mehän\nolemme ulkona merellä!\"\n\n\"Emme varsin\", vastaa Balasco. \"Mutta tulkaa kannelle. Aika on kallis.\"\nHän menee ylös peräportaita, -- ei niitä, jotka vievät ruokasalin\nkautta.\n\nSeuraavana silmänräpäyksenä seisoo Indra hänen vieressänsä ja katselee\nihastuneena ympäriinsä.\n\n\"Oo, niin jumalaista! Sellaiseen kauniiseen paikkaan kun te olette\nmeidät vieneet\", huudahtaa hän, ja sen jälkeen ottaa hän kansilasin\npäällä olevan merikiikarin ja herkuttelee ainoastaan tropiikeissa\nmahdollisen taulun katselemisesta.\n\nJahti on pienessä matalassa merenlahdessa. Ylt'ympäriinsä sitä on\nLänsi-indian sinervät vedet -- tuo syvä, ihmeellinen sini, josta\nmatkustajat kirjoittavat. Pieniä laiskeliaita aaltoja loiskii aluksen\nvalkoisen rungon ympärillä, joka näyttää olevan merkillisen hiljaa,\nvaikka musta savupilvi, mikä nousee sen savupiipusta, osoittaa, että\nsen pannut yhä ovat lämpiminä ja kone milloin hyvänsä voidaan panna\nkäymään.\n\nPohjoisessapäin, aluksen oikealla sivulla, -- se on kokka länteenpäin\n-- ei näy mitään muuta kuin sinistä vettä aina taivaanrantaan saakka.\nEtelässäpäin taas murtautuvat aallot tuskin peninkulman päässä\nheikkona maininkina vasten matalaa valkoista rantuetta, jota reunustaa\nkasvullisuus maassa, missä ei milloinkaan vallitse talvi. Palmut,\nsananjalat, kirjavat kämmekät, höyhenenkevyiset bamburuovot ja\nluikertelevat viiniköynnökset peittävät tusinoittain pieniä kukkuloita,\njoita etäisyydessä rajoittavat siniset vuoret. Pieni joki juoksee\nlahteen. Yhdellä kukkuloista, ihan lähellä merta, on muutamia majoja ja\nsuuri valkoinen asumaton ja puoliksi poltettu talo: sen takana muutamia\npieniä majoja lisää, jotka selvästi ovat raunioina, ja rappeutunut\nkyläkirkko, melkein viiniköynnösten ja kärhikasvien peitossa.\nSen pienessä kellokastarissa, jonka kannatuspilareista on yksi\nrikkimurrettu, riippuu vanha, raiskaantunut malminen eli pronssinen\nkello.\n\nAinoastaan yksi ihmisolento on näkyvissä. Vaskenvärinen poika, joka on\nollut kanootissa onkimassa, ponnistelee kaikin voimin pakoon pyrkimään,\nkuin olisi henki vaarassa; pian katoo hänkin pistävän niemen taakse.\n\nYläpuolella leviää sininen taivas. Lintujen laulua kuuluu niemeltä.\nYksi koreahöyheninen flamingo seisoo kalastaen pienellä veden\nylihuljumalla saarella. Kaikki on tyyntä, hiljaista ja rauhallista.\n\n\"Onko tämä osa risteilyhuviretkeämme?\" kysyy nuori nainen iloisesti.\n\"Minun pitää juosta alas mrs Ormistonllle näyttämään, mihin kauniiseen\npaikkaan te olette meidät vienyt. Eivätkö herrat vielä ole ylhäällä, ne\nlaiskurit?\"\n\nMutta muuan käsi laskeutuu estäen ja hieman raskaasti, tuntuu hänestä,\nhänen pehmoiselle käsivarrellensa, ja ääni, joka on innosta käheänä,\nkuiskaa: \"Tämä on minun osani risteilyhuviretkestä. Tämä on Kuuba.\"\n\n\"Kuuba!\" kertaa miss Vanstone kummastuneena.\n\nKeskustelun ensi osassa tuntee hän vaan hämmästystä: sitten tulevat\npeljästys ja kauhu ja viimeksi syvin epätoivo.\n\nEspanjalaisen käytöksessä on jotain miss Indraa hämmästyttävää.\nHän haristaa kummeksivana silmänsä ja kysyy: \"Miksi olette vieneet\nmeidät Kuubaan? Meidänhän oli palattava takaisin Smaragdisaarelle.\nIsä ja Gertie tulevat levottomiksi. Tämä on omituista pilantekoa, don\nEstrabon!\" Sitten puhkeaa hän äkkiä sanomaan enemmän kummastuneella\nkuin vihastuneella äänellä: \"Mitä kapteeni Thomas ajattelee? Minä sanon\nisälle, että hän erottaa hänet.\"\n\n\"Tulkaa, antakaa minun näyttää teille jotain.\"\n\n\"Ensiksi tahdon katsoa, missä kapteeni Thomas on.\"\n\n\"Te saatte nähdä hänet. Te saatte nähdä kaikkityyni.\"\n\n\"Kaikkityynni? En ymmärrä.\"\n\n\"Ette, -- mutta pian kyllä tulette ymmärtämään.\"\n\nBalasco vie Indran salongin ovelle, ja tämä pilkistää sisään ja\nkirkasee: \"Oo, Herra Jumala!\" Sitten jatkaa hän, ikäänkuin ei silmiänsä\nuskoisi: \"Ei kait saata olla mahdollista, että he kaikki..! Sanokaa,\ndon Balasco, eiväthän he ole juovuksissa?\"\n\nNeljän nukkuvan herran asennot, kun he siinä makaavat kumossa sohvilla\nja tuoleilla keskellä pullojoukkoa, joka seisoo korjaamattomalla\npäivällispöydällä, näyttävät näet todistavan aterian loppuneen\nsuuremmanpuoleisilla juomingeilla.\n\n\"Eivät, he eivät ole juovuksissa!\"\n\n\"Eivätkö?\" puhkeaa Indra ihmettyneenä sanomaan, sillä hän on koettanut\nherättää Rexiä pudistelemalla häntä ja huutamalla: \"Etkö häpeä, Rex?\nOlen ihan kummissani tähtesi! Se on häpeällistä!\"\n\nEstrabonin sanat kuullessaan pysähtyy hän, katsoo tarkemmin\nnuorekkaita kasvoja, joittenka sihnänluomet ovat suljetut, ja\nliikkumatonta vartaloa, ja kirkasee kauhistuneena; \"Laupias taivas! He\novat kuolleita!\"\n\n\"Eivät, kuolleita eivät he ole!\"\n\n\"Eivät kuolleita!\" Hän kuuntelee Rexin sydäntä ja mutisee: \"Jumalan\nkiitos! -- Hän hengittää, mutta niin hitaasti ja raskaasti.\" Rex,\nsamaten kuin toisetkin, osoittaa niitä oireita, jotka seuraavat\nmorfiiniunea, mutta siitä ei tiedä Indra, vaan jatkaa tuskaisesti: \"He\novat varmaan sairaita. He hengittävät niin raskaasti! He ovat ehkä\nkuolemaisillansa!\"\n\n\"Aivan oikein, -- he ovat kuolemaisillansa\", sanoo espanjalainen.\n\n\"Laupias Jumala! Mitä voimme tehdä pelastaaksemme heidät?\"\n\n\"Minä en voi mitään tehdä! Te voitte tehdä kaikki!\"\n\n\"En ymmärrä teitä. Mutta tehkää jotakin, tehkää jotakin... pian! Don\nBalasco, pyydän hartaasti! Mikä heillä on? Kiiruhtakaa ja tehkää\njotakin!\"\n\n\"Näillä herroilla ei ole mikään uhkaava vaara tarjona. He ovat vielä\nturvassa tunnin tai pari. Sillä ajalla voitte ennättää pelastaa heidän\nhenkensä.\"\n\n\"Minäkö?\" -- Indran levottomuus antaa sijaa suurimmalle hämmästykselle.\n\n\"Istukaa ja kuulkaa minua\", sanoo espanjalainen pehmoisella äänellänsä,\njossa kaikuu pidätetty voitonriemu. \"Tässä on tuoli\", sillä tyttö\nkiihdyksissään kulkee edestakaisin kannella. \"Sallikaa minun...\"\n\n\"Älkää lörpötelkö! Tehkää jotakin!\"\n\n\"Pelastaaksenne heidän henkensä, täytyy teidän kuunnella minua. Tehkää\nminulle palvelus istumalla.\"\n\nIndra tottelee huoaten.\n\n\"Katsokaas, miten pitkitätte aikaa. Kuulkaa. Tämä on Kuuba!\" Hän puhuu\nhitaasti ja tuijottaa Indraan omituisesti koko ajan. \"Tässä laivassa\non aseita -- joita luultavasti Varona, Maceon adjutantti ja nyt\ntuossa kajuutassa nukkuva, kuljettaa salaa kapinallisia auttaaksensa.\nSeitsemän peninkulmaa täältä Cabanasissa\", hän viittaa itäänpäin,\n\"on luultavasti espanjalainen kanuunavene: jollei siellä ole, on\naivan varmaan Murielissa, kaksitoista peninkulmaa kauvempana.\nNäiden alusten päälliköt tietävät luultavasti tällä haavaa -- muussa\ntapauksessa ilmoitetaan se merkeillä heille muutamissa minuuteissa --\nettä sissi on lähestynyt maata.\"\n\n\"Sissi! Mistä puhutte?\"\n\n\"Tästä aluksesta -- Lentokalasta!\"\n\n\"Sissikö? Sehän on huvijahti\", huutaa Indra, \"Yhdysvaltojen lipun\nsuojaama.\"\n\n\"Yhdysvallat!\" nauraa Balasco. \"Suojeliko tuo lippu keuhkotautista\npoikaa, joka yankee-skuunertissa ammuttiin viisikolmatta vuotta\nsitten?\" Hän viittaa ivallisesti Amerikan lippua, joka liehuu\nmaston huipusta, ja jatkaa: \"Se on lippu, jota Espanja vihaa, --\nniin, halveksii. Kysykää maanmiehiltänne, jotka on otettu vangiksi\nja tapettu, -- kahdeltaneljättä Virginiuksessa olleelta. Toverin\nmiehistöltä ja matkustajilta, sotakirjeenvaihtajilta, joittenka passit\non revitty heidän kasvojensa edessä rikki, samalla kun he hakattiin\nkuoliaaksi tuolla olevilla kentillä!\" Hän osoittaa kädenliikkeellä\nrantaa kohden. \"Kysykää jokaiselta, jonka kuolemaa Espanja todellakin\non tahtonut, onko tuo lippu suojellut heitä, muutoin kuin konsulienne\nläsnäollessa, eikä aina edes silloinkaan.\"\n\n\"Niin, tiedän\", huokaa tyttö. \"Mutta kumminkaan en ymmärrä...\"\n\n\"Minä näytän teille enemmän'\"\n\nMutta Indra ei kuule Balascoa, vaan huutaa hartaasti: \"Kapteeni Thomas!\nKapteeni Thomas! Olkaa hyvä ja tulkaa tänne.\"\n\n\"Thomas ei kuule enemmän kuin muutkaan. Hän on tuolla ohjaushytissä.\nNäettekö hänet? -- Nukkuvana... opiumin nukuttamana! Katsokaa keulan\npuoleen! Tämä alus on nyt ampumakalulla varustettu.\"\n\nJa kun Indra silmää keulaan, huomaa hän pikaa-ampuvan kanuunan, josta\nSeverance on puhunut, ja joka on viety kannelle, ja hän mutisee:\n\"En ymmärrä...\"\n\n\"Pankaa merkille, että olemme aito sissi aivan kuin Toveri\", nauraa\nEspanjalainen. \"Te tiedätte, mitä sen väestölle ja matkustajille\ntapahtui? Mutta tästä tulee vielä pahempaa!\"\n\n\"Pahempaa! Mitä tarkoitatte?\"\n\n\"Tarkoitan, että verilöyly tulee tapahtumaan samassa. Ei mikään\nespanjalainen upseeri enää ota sissimiehistöä elävänä.\"\n\nTytön huulet vaalenevat, mutta hän huutaa kiivaasti: \"Tämähän ei ole\nmikään sissi! Meidän hallituksellemme ilmoitettaisiin siitä ja se\nkostaisi!\"\n\n\"Vastalauseella, kyllä, johon vastataan anteeksipyynnöllä ja\nespanjalaisten upseerien korottamisella. Niin käy aina. Enemmistä\nyksityisseikoista katsokaa kertomuksia Virginiuksesta ja Karteshista\",\nsanoo Balasco pilkaten. \"Mutta anteeksipyyntö ei palauta Rexiämme\neikä Billyämme henkiin. Sitä paitsi, muistatteko, mitä Ramon ennusti?\n-- ensi verisauna tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa: alus upotetaan, ja\nmiehistö hakataan kuoliaaksi ja viskataan mereen.\"\n\n\"Viekää meitä täältä pois sitten! Huutakaa alas konehuoneeseen! Missä\non Sandy, koneenkäyttäjä? Sandy, tännepäin!\" huutaa Indra ja hypähtää\nylös. \"Sandy!\"\n\nMutta kun hän ei saa mitään vastausta, kääntää hän katseensa, jossa\nkauhistus nyt on syrjäyttänyt kummastuksen, mieheen, joka näyttää\ntekevän ivaa hänen tuskastansa.\n\n\"Ei maksa vaivaa huudella häntä\", huomauttaa Estrabon. \"Sandy nukkuu\nmyös.\" Ja hän lisää onnettomuutta uhkaavalla äänenpainolla: \"He\nnukahtivat kaikki eilisiltana minun toimestani.\"\n\n\"Tekö tämän olette tehneet?\" kuiskaa tyttö viipyen. \"Miksikä?\"\n\n\"Siksi että tahdon teidän ostavan näiden miesten henget minulta.\"\n\n\"Suuri Jumala -- mitä tarkoitatte?\"\n\n\"Minä seison tässä kannella. Minun koneenkäyttäjäni on alhaalla\nkonehuoneessa. Ankkuria ei ole edes laskettu. Jos minä, Balasco,\nannan käskyn, niin olemme kymmenessä minuutissa kolmen peninkulman\npäässä rannikosta ja tunnissa kaukana merellä. Jahti on kylläksi\nnopeakulkuinen ehtiäkseen pakoon miltä espanjalaiselta kanuunavenheeltä\nhyvänsä. Teidän tarvitsee suoda minulle vaan pieni suosio, ja propelli\npaunaan heti liikkeelle ja me olemme kaikki pelastetut. Ajatelkaas,\nkuinka he tulevat olemaan kiitollisia teille -- Rex, Varona, Blackeley\nja meidän Billymme, joiden hengen olette pelastaneet.\" Hän nauraa\nriemuiten nimiä luetellessaan.\n\n\"Tuskin luullakseni ymmärrän teitä\", änkyttää Indra, joka yhä\non kivettyneenä hämmästyksestä. Kaikki nämät kummat seikat ovat\nyllättäneet hänet äkkiä kuin varas yöllä. Niin tulee hänen äänensä\nkäheäksi, hänen sinisilmänsä katselevat pelokkaasti ja hän kuiskaa:\n\"Mitä tarkoitatte? Mikä suosio?\"\n\n\"Tulkaa vaimokseni!\"\n\n\"Te olette hullu. Ettekö tiedä, että menen naimisiin hänen kanssaan,\njota rakastan.\"\n\n\"Teidän on meneminen naimisiin minun kanssani!\"\n\n\"En koskaan\", vastaa tyttö, ja hyökäten kajuuttaan kiertää hän kätensä\nSeverancen herkulesmaisen vartalon ympäri ja huutaa: \"Billyni, herää ja\nsuojele minua tuota miestä vastaan! Herää ja pelasta oma henkesi!\" Nyt\nnäet ymmärtää hän espanjalaisen viekkaan suunnitelman.\n\nMutta silmät, joita hän rakastaa, eivät avaudu, ja vartalo, jota hän\nhyväilyillään koettaa herättää tajuntaan, putoaa yhä nukkuvana takaisin\nsohvantyynyille.\n\n\"Näette, etteivät he voi tehdä mitään, mutta teillä on monta\npelastettavana. Heidän henkensä on mennyttä kalua. Tunnin kuluessa\ntulevat espanjalaiset lyömään heidät kuoliaaksi. Teidät itse ehkä\npannaan kahleisiin kuten tuo nainen, josta luin eilisiltana --\nmuistattehan?\"\n\n\"Entäs te?\" puhkeaa Indra äkkiä kiivastuksissaan sanomaan. \"Te ja\nteidän raukkamaiset matruusinne\", hän osoittaa Pabloa ja Juania. \"Ja\nviheliäinen peränpitäjänne, joka ei ole liikuttanut sormeakaan minua\nauttaaksensa -- mitä teistä tulee?\"\n\n\"Minä olen turvassa\", vastaa Estrabon. \"Minulla on mukanani\nkenraalikuvernöörin allekirjoittamia papereita ja olen kertomuksen\nkautta niin hyvin tunnettu kaikille espanjalaisille upseereille -- sitä\npaitse olen ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin -- niin että minä ja\nne, joitten yli ulotan suojelukseni, ovat yhtä turvassa, kuin ei olisi\nyhtään kapinoitsijaa Kuubassa!\"\n\n\"Ulottakaa sitten suojeluksenne näihin miehiin, jotka eilen olivat\nystäviänne -- joitten seurassa söitte päivällistä eilisiltana!\"\n\n\"Se on mahdotonta. Varona on kapinoitsija, ja eikö teidän Billynne\nvarustanut omilla rahoillansa saarelle matkuetta, josta laivassa olevat\naseet ovat viimeiset jäännökset? Luuletteko, että minä, joka olen\nEspanjan asiamiehiä, pelastaisin heidät?\"\n\n\"Espanjan asiamiehiä?\" kuiskaa Indra ällistyneenä ja pitää kättä\nsilmiensä edessä kuin huikaistuna. Mutta vaan silmänräpäykseksi, sitten\nsanoo hän: \"Te olitte olevinanne Kuuban ystävä pettääksenne heidät!\nViinissä oli unijuomaa! Nyt ymmärrän teidät -- petturi! Roisto!\"\n\n\"Se oli osa suunnitelmaani. Mutta minun ei tarvitse muistuttaa teitä,\nmiss Vanstone, että joka silmänräpäys, jonka tuhlaatte tyhjiin\nsanoihin, lisää ystävienne vaaraa. Joka silmänräpäys tuo Espanjalaisen\nkanuunavenheen lähemmäs meitä.\"\n\n\"Antakaa sitten käsky täältä lähtemään. Jumalan tähden, don Balasco!\nPyydän teitä... rukoilen teitä! Sanokaa masinistillenne, että hän\nlämmittää höyryn vireille. Siinä kaikki, mitä pyydän... saada kuulla\nkoneen kolkkasevan... tietää että kulemme pelastusta ja elämää kohden.\nBillyni! Rex, veljeni! Ramon, jota sisareni rakastaa! Laupeutta!\" ja\nhän heittäytyy polvilleen, suutelee Balascon kättä ja nyyhkii: \"Enkö\naina ole ollut ystävällinen teitä kohtaan?\"\n\n\"Liian ystävällinen\", sanoo espanjalainen juhlallisesti. Sitten\nhänen silmänsä salamoivat intohimoisesti ja hän kuiskaa: \"Te olette\nopettaneet minua rakastamaan teitä, niin että olen vannonut, ettei\nkukaan muu ole teitä voittava, että teidän kauneutenne, teidän sulonne\n-- Indra, _mi querida! mi paloma!_ ovat kuuluvat minulle eikä\nkenellekään muulle.\" Ja hän ojentaa käsivartensa nostaakseen Indran\nylös ja painaakseen itseään vasten.\n\nMutta tyttö kohoaa ylpeästi, vetäytyy värjyen hänestä poispäin ja\nvaikuttaa valtavasti näyttämällä valkoiselta epätoivon kuvapatsaalta --\nhän näyttää yhdeltä niistä ihanista nuorista morsiamista, jotka muinen\nnäkivät merirosvojen tappavan heidän sulhonsa tällä samalla merellä.\nHänen hattunsa on pudonnut hänen huomaamattansa. Hänen tukkansa on\nirtautunut ja liehuu nyt kultaisena harsona hänen kasvojensa ympärillä,\ntehden hänet vielä kauniimmaksi espanjalaisen silmissä ja seuraavasti\nvielä vähemmän taipuvaksi osoittamaan laupeutta.\n\n\"Näette\", huomauttaa Balasco, \"mitä teillä on vapaaksi ostettavana.\nKaikki joita rakastatte. Minä en tarjoa teille kättäni, vaan heidän\nhenkeänsä -- tai kuolemaansa!\"\n\n\"Minunko mennä naimisiin teidän kanssanne?\" änkyttää Indra kalpein\nhuulin, ikäänkuin hän ei käsittäisi tätä ajatusta.\n\n\"Eikö teidän ystävienne henki ole parin alttarin edessä lausutun sanan\narvoinen? Eikö minun rakkaudellani ole mitään arvoa?\" Hänen äänessään\non tuskainen valitus, sillä kun hän näkee Indran ihmeellisen ihanuuden,\nviehättyy hän melkein antamaan koko voitonriemunsa kaikkein pienimmästä\nnurkasta tämän sydämessä.\n\n\"Minunko mennä naimisiin teidän kanssanne?\" kertaa hänen uhrinsa.\n\"Niin kyllä, don Balasco\", lisää hän tehden voimattoman kokeen\nveitikkamaisuutta osoittaaksensa. \"Viekää minut isäni luo, niin saatte\nminun lupaukseni.\" Kidutettu tyttöraukka luulee, että hän voittaa\njotain tällä surkealla viekkaudella.\n\n\"Pah!\" -- ivaa espanjalainen. \"Kun minä vien teidän takaisin isänne\nhio, on hän oleva minun isäni ja te minun vaimoni. Katsokaa, vene on\nheittonuora-rappusten luona. Viidessä minuutissa olemme maissa. Pappi\nodottaa tuolla ylhäällä pienessä kappelissa. Kuuletteko kirkonkellojen\nsoivan? Olen lähettänyt sanan, ja pater [katolilainen pappi] on\nvalmis. Tulkaa -- langetkaamme polvillemme hänen eteensä ja saakaamme\nhänen siunauksensa ja palatkaamme tänne takaisin -- se vie tuskin\nkahtakymmentä minuuttia, ja niin olette donna Balasco. Perähytit\nsopivat erinomaisen hyvin häämatkalle, sen sanoitte itse pari päivää\nsitten, muistatteko sen? Mutta silloin ajattelitte 'meidän Billyämme',\nnyt saatte ajatella _minua_. Ha, ha! _Esposa mia_!\"\n\nJa Balascon silmissä leimuaa intohimoinen tuli, kun hän katselee ihanaa\nolentoa, jonka epätoivo tekee hänet vaan vielä kauniimmaksi. Nopealla\nliikkeellä ojentaa hän käsivarren syleilläkseen tytön soleata\nvyötäistä.\n\nMutta päästäen kauhuhuudon hätkähtää tämä taappäin ja oihkuu:\n\"Ei! Jumalani! En voi! En voi! Kuinka voitte pyytää sitä minulta?\nTiedättehän, että rakastan häntä. Luuletteko, että hetkeksikään voin\nrepiä rakkauttani sydämestäni ja antaa sen teille?\"\n\nVastaukseksi huudahtaa Balasco äkkiä: \"Katsokaa tuonne!\" ja viittaa\nitäänpäin. Ja Indra, joka seuraa hänen kätensä suuntaa päästää kamalan\nparauksen.\n\nSillä siellä etäällä näkyy ohut, musta savupilvi, ja hän tietää, mitä\nse merkitsee, ja Balasco tietää sen myös, sillä hän kuiskaa: \"Se on\nkanuunavene, joka tulee -- kuolema, joka tulee! Kansi täällä on pian\ntulviva verestä. Rex on kuoleva, ja olen laittava, että hän herää ja\nsaa tietää, että hänen sisarensa on uhrannut hänet, ja Billy, 'minun\nBillyni', on huutava: 'Sinä se olet minut murhannut!'\"\n\n\"Billy!\" mutisee Indra. \"Billy! Jos vaan hänestä riippuisi, niin\nantaisin teidän espanjalaisten murhaajienne tappaa hänet ja minut\nmieluummin kuin tulisin vaimoksenne, sillä se on musertava sekä Billyn\nettä minun sydämen. Mutta Rex, isän suosikki! Isäni harmaat hiukset!\nArmahtakaa häntä!\"\n\n\"Armahtakaa itse häntä! Teistä se riippuu. Mutta aika on tärkki -- minä\nolen koko ajan koettanut saada teidät huomaamaan, että se on hyvin\ntärkki.\" Balascon kasvot loistavat voitonriemusta. Siitä saakka, kun\nsavu näkyi, näkee hän tytön alkavan myöntyä.\n\nSamassa puhkeaa tämä syvästi hengittäen sanomaan: \"Savu tulee\nlähemmäksi! Jumalani: kuinka tuo tykkivene kulkee nopeasti! Käskekää\nheidän panna kone käymään!\" Hän lopettaa särkevällä kirkauksella,\nheittäytyy polvilleen Balascon eteen, suutelee hänen kättänsä ja\nnyyhkii: \"Tahdon tulla vaimoksenne! Pian, peräyttäkää käskynne. Niin\ntotta kuin itse toivotte armoa, sanokaa koneenkäyttäjällenne, että hän\nlakkaa. Onhan kysymyksessä heidän henkensä!\"\n\nEspanjalainen on näet äkkiä sanonut: \"Olen väsynyt tähän mellakkaan\",\nja tuimasti huutanut alas koneenkäyttäjälle: \"Sammuta tulet! Päästä\nulos höyry! Jahti seisattuu tähän. Käske matruusien laskea ankkuri!\"\n\nJa kuullessaan höyryn suhisevan äänen, joka merkitsee kuolemaa kaikille\nhänen rakkaillensa, tyhjentää tyttö epätoivon maljan ja kuiskaa:\n\"Myönnyn.\"\n\n\"Tahdotteko tulla vaimokseni?\"\n\n\"Tahdon. Sanokaa koneenkäyttäjällenne...\"\n\n\"Siksi kunnes kuolo meidät eroittaa?\"\n\n\"Se ei viivy kauvan! Se ei viivy kauvan!\"\n\n\"Siksi kunnes kuolo meidät eroittaa?\"\n\n\"Siksi kunnes kuolo meidät eroittaa!\"\n\n\"Niin, jos täällä olisi New York, niin olisimme nyt naimisissa\", sanoo\nEspanjalainen iloisesti. Sitten huutaa hän: \"Pedro, pidä höyry vireillä\nja lämmitä. Olen muuttanut aikeeni. Me lähdemme muutamien minuuttien\npäästä.\"\n\n\"Ja nyt, Indra -- unelmani, josta on tullut tosi...\" Hän kääntyy\npalavin silmin ja ehkä olisi antanut Indralle kihlaussuutelon, mutta\ntämä ei ole siinä enään. Hän on hyökännyt ruokasalonkiin ja hyväilee\nSeverancea ja pyytää tätä antamaan hänelle anteeksi ja nyyhkii:\n\"Billyni, se on henkeäsi pelastaakseni!\"\n\nMutta tästä tempaa hänet voimakas käsi, ja hän katsahtaa ylös ja näkee\ntulevan herransa, joka sanoo: \"Muista -- minä olen mustasukkainen\nluonnoltani! Sinun huulesi kuuluvat minulle -- miehellesi. Tule,\nkiiruhtakaamme kruunaamaan rakkauteni!\"\n\n\"Pelkurimainen raukka!\" mutisee Indra, mutta luo silmänsä maahan hänen\ntuliselta katseeltaan, sillä Balasco katsoo häntä kuin hän jo olisi\ntämän oma.\n\n\"Mitä nyt, kaunis morsiameni! Älä anna tulevalle puolisollesi\ntuollaisia liikanimiä\", nauraa hän, mutta lisää heti toiseen ääneen:\n\"Anna anteeksi voitonriemuni -- anna anteeksi viekkauteni -- senhän\nteet tulevaisuudessa. Minusta tulee niin hellä ja rakastavainen mies!\"\nJa hän taputtaa tyynnyttäen Indran valkoista olkapäätä, joka kiiltää\nkeveän musliinin alla.\n\nMutta tyttö alkaa äkkiä väännellä käsiänsä ja huutaa; \"Kanuunavene\ntulee. Savu on niin lähellä. Emme ennätä! Emme ennätä!\"\n\n\"Ennätämme sangen hyvin. Espanjalainen alus ei voi olla täällä\npuoleentoista tuntiin\", vastaa Estrabon tyynesti. \"Savu on vielä tuolla\npuolen Cabanasin; sen on täytynyt tulla Murielista. Meillä on hyvää\naikaa hääksi, kultaseni, kyyhkyseni!\" Ja hän tahtoo suudella häntä.\n\nMutta Indra repii itsensä hänestä ylenluonnollisella voimalla ja\noihkii: \"Ei vielä! Ei vielä!\" Sitten sanoo hän käskevästi. \"En ole\nunohtanut häntä -- miestä, jota rakastan\", ja juoksee sohvalla makaavan\ntiedottoman vartalon luokse, ottaa sen käden ja nyyhkii: \"Billyni,\nen voi luopua sinusta!\" Samassa kohtaa hän Estrabonin silmäyksen,\nja kamala epäluulo herää hänessä. Onko hänen uhrauksensa todellakin\npelastava ne, joitten tähden hän lahjoittaa itsensä? Hän puhkeaa\nsanoiksi käheästi: \"Jos minä pidän puheeni, niin pitäkää tekin --\nälkää antako hiuskarvaakaan liikuttaa ystävieni päästä! Kuulkaa -- ei\nhiuskarvaakaan!\"\n\nKumma pelon varjo on näet laimentanut riemastuksen Balascon kasvoilla.\nKun hän näkee Severancen herkulesmaisen vartalon, tietää hän, että tämä\nmies ei anna hänen elää nauttimassa onnea, jonka hän on viekkaudellansa\nvoittanut, ja hän ajattelee: \"Vihkimisen toimitettua tuolla pikku\nkappelissa, emme palaa alukseen, vaan kuljemme samassa Havannaan. Hän\non jo oleva Cabanasissa silloin, kuin verilöyly alkaa -- eikä hän saa\ntietää mitään!\"\n\nIndra, joka huomaa hänen epäilynsä, kuiskaa uhkaavin katsein: \"Nämät\nhenget kädestäni -- muuten ette sitä saa!\"\n\n\"Minä... minä lupaan.\"\n\n\"Vannokaa se!\"\n\n\"Minä vannon sen -- jos sinä lupaat tulla todelliseksi ja uskolliseksi\nvaimokseni. Kotini haltijattareksi, lapsieni äidiksi, minun vaimokseni\nsanan täydessä merkityksessä!\"\n\n\"Oo, Jumala;\" värisee hänen uhrinsa, väännellen käsiään kuunnellessaan\ntätä kotoisen onnekkuuden kuvausta.\n\n\"Ahaa! Sinä et sitä tarkoittanutkaan. Olisi tullut viekkaus viekkautta\nvastaan! Miten olisikaan, ei Balasco paralle olisikaan tullut mitään\nkuherruskuukautta. No, käyköön sitten tahtosi mukaan!\" Hän kääntyy pois\nja sanoo, kädellä varjostaen silmiään ja itäänpäin osottaen: \"Niin\nnopeasti kun tuo tykkivene kulkee!\"\n\nPian on Indra tottelevainen taas ja ja pyytää ja rukoilee sanoen: \"Minä\ntulen vaimoksenne!\"\n\n\"Uskolliseksi vaimokseniko?\"\n\n\"Uskolliseksi vaimoksenne!\"\n\n\"Niin tottako kuin toivot tulevasi autuaaksi?\"\n\n\"Niin totta kuin toivon pelastavani heidän henkensä! Oo Jumala!\nKiiruhtakaamme papin luo, niin että tulemme takaisin pelastamaan heidät\n_ajoissa_.\"\n\n\"No. Nyt näymme vihdoin tulleen asiaan!\" sanoo Balasco terävästi ja\nlisää käskevästi: \"Indra, mene tarjoiluhuoneesen, haudo silmiäsi ja\npane hattu päähän. Morsian ei saa näyttää itkeneeltä. Pappi voisi\nluulla, etten ole ollut kiltti sinulle. Mutta saatpa nähdä, _mi\nquerida_ -- millainen hyvä ja hellä mies minusta tulee -- ja _herra_!\nSinun tulee katsoa minuun ylös kuin jumalaasi eikä sinulla saa olla\nmuita jumalia -- muutoin käy Balascosi mustasukkaiseksi.\"\n\nJa hän näpistää Indran pientä korvaa ja taputtaa hänen kalpeita\nkasvojansa, kunnes ne tulevat polttavan punaisiksi, ja hänen mustat\nsilmänsä säkenöivät katsoessaan kaikkea tätä kauneutta, joka muutamien\nminuuttien kuluttua on oleva hänen.\n\n\n\n\nYhdeksästoista luku.\n\nLoppu.\n\n\nTähän epätoivon ja voitonriemun kohtaukseen sekoittuu äkkiä\njokapäiväisyys.\n\nMrs Ormiston tulee, soreana kuten ainakin, ylös kannelle ja sanoo\nnärkästyneenä: \"Missä on laiska kajuutanvahti? Hän ei ole tuonut\nminulle kahvia!\" Mutta sitten katselee hän ympärillensä ja virkahtaa:\n\"Oo, sellainen ihana paikka! Missä olemme?\"\n\n\"Kuubassa\", vastaa espanjalainen, \"ja te tulette morsiusneidiksi.\nParas mrs Ormiston, tässä on tuleva vaimoni. Miss Vanstone on luvannut\nkymmenen minuutin kuluessa tulla omakseni.\"\n\n\"Kymmenen minuutin kuluessako?\" kirkuu leski, hetkiseksi tuimistuneena.\nHän olisi itse tahtonut mennä Balascon kanssa naimisiin.\n\nSitten katsoo hän Indraa ja peljästyy, sillä hän näkee kuoleman. Ja\nkun asia on hänelle lyhyesti selitetty, alkaa hän kirkua ja meluta,\nlankee polvilleen ja vannottaa rajusti don Estrabonia viemään hänet\npois täältä, samalla nyyhkien: \"Kuolen, jos pidätätte minua täällä...\ntykkivenhe..! Tykkivenhe, joka tulee meitä murhaamaan! Indra, rupea\nhänelle, ennenkuin on liian myöhästä!\"\n\nTämän nähdessään sanoo tyttö katkerasti, samalla kun hän sivelee\ntukkaansa, jota hän hajamielisen näköisenä on panemaisillaan\njärjestykseen: \"Älkää peljätkö: mrs Ormiston, minä olen maksanut\nlunnaat niin teistä kuin muistakin.\"\n\n\"Jumala siunatkoon sinua, rakas, uljas olento!\" huutaa leski ja lisää:\n\"Don Balasco on kaunis mies, ja kun kyllästyt, on olemassa jotain, jota\navioeroksi kutsutaan.\"\n\nMutta don Estrabon sanoo karskisti: \"Ei mitään avioeroa, ennenkun\nkuherruskuukauden jälkeen\", ja katsoo tulevaa morsiatansa, siksi kunnes\ntämän punastus käy niin tuskalliseksi, että tämän pitää laskea päänsä.\n\n\"Mutta mitähän luulette noiden herrojen tulevan sanomaan, kun he\nheräävät, te ilkeä Balasco?\" kysyy hymyillen mrs Ormiston, jonka pelko\non tehnyt hieman sekavaksi.\n\n\"He eivät tule heräämään. Minä annan heille kymmenen tuntia unta lisää.\nLuuletteko, että antaisin noiden vahvojen, raakojen miesten herätä\nja katsoa, mitä olen tehnyt, ja ehkä antaa Estrabon parka kaloille\nruuaksi?\" nauraa espanjalainen riemuiten. \"Oo, eipä, morfiiniruiskutus\nlisää. He tulevat nukkumaan vielä, kun saavumme Dry Tortugasiin, missä\naijon panna heidät maihin -- kapteenin, miehistön ja kaikki paitsi\noman väkeni. Niin sitten häämatka Floridasaaristossa ja sitten kotiin\npyytämään isän siunausta. Me olemme kumpikin rikkaita ja avioliitto on\nkaikin puolin hyvä ja sopiva. Sinä tulet onnelliseksi, rakas Indra!\nSinä saat miehen, joka rakastaa sinua niin suuresti, että antautuu\nvihallesikin alttiiksi voittaaksensa sinut.\"\n\nJa hän silmää kaunista olentoa, joka vapisevin käsin koettaa kiinnittää\nhattua päähänsä. Epätoivossaan on tämä vielä hurmaavampi, kuin\nedellisenä päivänä iloissaan. Hänen silmänsä kimeltelevät kyyneleiden\nläpi ylenluonnollisella loistolla, ja jokaista hänen hienon vartalonsa\nliikettä leimaa eeterinen sulo kuin paratiisista karkoitetun parin.\n\n\"Juan! Pablo!\" huutaa Balasco. \"Hypätkää veneeseen! Morsian tulee.\" Ja\njonkinlaisella rajulla voitonriemulla alkaa hän laulaa häämarssia.\n\n\"Muistakaa!\" mutisee Indra ja menee Balascon luo kuiskaamaan hänen\nkorvaansa: \"Jos tahdotte saada pitää morsiamenne elävänä, niin antakaa\nnäiden miesten elää!\"\n\n\"Olen muistava -- kun olet omani\", vastaa hän ja huutaa sitten:\n\"Kiiruhtakaa!\" sillä hänkin huomaa nyt ajan olevan täperällä.\n\nJuan ja Pablo ovat veneessä.\n\n\"Antakaa minun auttaa teidät alas, mrs Ormiston\", sanoo Balasco, joka\nseisoo reelingin ääressä. \"Ja nyt sinä, morsiameni, Indra -- pian!\"\n\nHän ojentaa käden saalistansa kohden, joka horjuen lähenee, silmät\ntäynnä toivotonta tuskaa ja kaikissa jäsenissään epätoivosta vapisten.\nMutta juuri kun Balasco tarttuu hänen hienoihin sormiinsa, hätkähtää\nEstrabon takaisin.\n\nKarhea ääni huutaa ruokasalongista: \"Kaksi kappaletta veneessä! Nyt\non hän meidän, nulikka!\" Ja kansihytistä astuu Mastic jauhottuneissa\nvaatteissa ja lurjusnulikka kuin valkoinen käärö, ja molemmilla on\nheillä revolveri kädessä, hana vireillä.\n\n\"Vangitsen teidät. Te olette minun vankini!\" huutaa salapoliisi. \"Niin\nte, don Balasco -- teille minä puhun. Päästäkää nuoren naisen käsi,\nniin että voin panna käsiraudat teille.\" Ja hän ottaa esiin parin\nsellaisia.\n\n\"Vangita minut! Täällä Espanjassa? Mistä sitten?\"\n\n\"Merirosvoudesta!\"\n\n\"Me olemme Espanjan alueella emmekä aavalla merellä!\"\n\n\"Niin, mutta tämä alus on minun komennossani. Te olette sen varastaneet\nminulta. Minä otin aseet takavarikkoon eilen. Antautukaa!\"\n\n\"Hänen läsnäollessaan -- en koskaan!\" kirkuu espanjalainen, jota on\näkkiä keskellä voitonriemua häiritty. Rajulla huudolla kutsuu hän\nväkeään, vetää tikarin ja hyökkää kuin villikissa tullimiehen kimppuun,\nmutta kaatuu kuolleena kannelle -- läpi pään ammuttuna kuten muukin\nvahingollinen elukka.\n\nHerransa huudosta tulee Estrabonin perämies juosten ohjaushytistä,\nja nulikka ampuu häntä, mutta ei tapa, vaan ainoastaan haavoittaa\nhänet. Juan ja Pablo tahtovat veneestä hypätä ylös täkille, mutta siitä\nestävät revolverit heitä, ja haavoitettu heitetään alas heidän luo.\n\nMastic nostaa ylös Balascon ruumiin ja sanoo: \"Hän on kuollut. Tämän\nherran heitän mereen, arvelen minä. Miss Vanstone toivoakseni ei\npahastu minuun siitä, että olen ryöstänyt häneltä sulhon?\"\n\nMutta tämä kamala leikinlasku sattuu hyvin sopimattomaan aikaan.\nIndra Vanstone on ratkennut hillitsemättömään itkuun, pyytää heitä\njoutuisasti lämmittämään ja nyyhkii: \"espanjalainen kanuunavene... se\ntulee murhaamaan niitä, joita rakastan!\"\n\nMastic huomaa hänen olevan oikeassa ja puhkeaa sanomaan: \"Tulimaista,\nmeillähän on koneenkäyttäjä siellä alhaalla. Sinä osaat pitää perää,\nnulikka. Tartu ruorirattaaseen!\"\n\n\"Luottakaa minuun!\" huutaa poika. \"Onhan vaarassa omakin nahkani!\"\nja hyökkää ohjaushyttiin juuri parhaiksi.\n\nSamassa näet näkyy joukko sotilaita tulevan pensastiheiköstä rannalle,\nja pian senjälkeen pamahtaa kiväärien yhteislaukaus, ja kuulat\nrätisevät jahdin vasenta sivua vasten.\n\nÄkkiä huutaa myös Mastic: \"Taivaan nimessä. Me olemme loukussa!\" Paksu\nsavu tupruaa esiin lännenpuolella olevan niemen ympäri -- tykkivene\ntulee Bahia Hondasta ja toinen, Murielista tuleva on nyt hyvän matkaa\nCabanasin ohi.\n\nSalapoliisi työntää kiiruusti naiset salonginportaita alas, sanoen:\n\"Menkää lastiruumaan, vesilinjan alapuolelle. Siellä olette turvassa.\nMinä pysyn kannella ja pelastan teidät, taikka myös kuolen.\"\n\nNäin sanoen juoksee hän alas konehuoneeseen, asettaa revolverinsa\npeljästyneen neekerikoneenkäyttäjän otsalle ja sanoo: \"Lämmitä\ntuimasti! Jos kone pysähtyy, tai jollei alus tee viittätoista\nsolmuväliä tunnissa, niin ammun teidät kuin koiran. Te tunnette minut\n-- Tom Masticin.\"\n\nNeekeri alkaa peljästyneenä vedellä auki venttiilejä, höyry syöksyy\nsylintereihin ja propelli alkaa liikkua.\n\n\"Pitäkää vahtia!\" huutaa tullimies vetäessään auki ohjaushyttiin\nvievän ikkunan. \"Pidä tarkkaa vahtia, nulikka. Ohjaa suoraan merelle!\nÄlä anna koralliriutoille tilaisuutta raapia aluksen pohjaa. Olemmeko\nliikkeessä?\"\n\n\"Olemme, vähän\", sanoo poika, \"mutta hiton hitaasti.\"\n\n\"Lisää vauhtia!\" kirkuu Mastic masinistin puoleen kääntyen. \"Lisää\nvauhtia! Täytä pannut höyryllä, kunnes räjähtävät. Kirottu nauta, etkö\ntiedä, että henkesi on kysymyksessä? Mitä luulet espanjalaisten sinulle\ntekevän, jos saavat sinut kiinni? Vaikka olisit itse ukko Weyler,\nniin hakkaisivat ne sinut pikku palasiin, ennenkun ehtisit sanoa kuka\nolet! Kiiruhda, kuules!\" Tämä kehoitus näkyy tekevän suuren vaikutuksen\nmasinistiin, sillä propelli alkaa kieriä ja alus tekee vauhtia.\n\n\"_Caramba_! Kuka hoitaa lämmitystä?\" puhkeaa masinisti äkkiä sanoiksi.\n\n\"Minä teen sen\", sanoo Mastic ja ojentaa revolverin ohjaushyttiin\nnulikalle komentaessaan: \"Pidä silmällä häntä. Jos hän liikkuu koneen\nluota tai hiljentää vauhdin, niin ammu hänet. Minulla ei ole aikaa\nhänelle, -- olen tätä nykyä lämmittäjä.\"\n\nJa vahvoilla, jäntevillä käsivarsillaan alkaa salapoliisi lapioida\nhiiliä, jolloin hän onnekseen huomaa hiilipoksien olevan täynnä. Vähän\nväliä pysähtyy hän, katsahtaa lurjusnulikkaan, joka ylhäällä vääntelee\nruoriratasta, ja kysyy: \"Minkälaista vauhtia mennään?\"\n\n\"Ensiluokkaista!\", vastaa poika. \"Me puikimme tiehemme tulimaisesti.\"\n\n\"Olemmeko tulleet lahdesta?\"\n\n\"Olemme.\"\n\n\"Olemmeko rajariutan ohi?\"\n\n\"Niin luulen.\" Yht'äkkiä huutasee hän: \"Kaksi tykkivenettä! Toinen\noikealla, toinen vasemmalla.\"\n\n\"Tuli ja leimaus! Kuinka kaukana?\"\n\n\"Oikealla puolella oleva kolmen peninkulman päässä -- toinen lähes\nkahden. Mutta ne tulevat yhä lähemmäs.\"\n\n\"Ovatko ne ulohtaampana meitä?\"\n\n\"Ovat, -- puolta peninkulmaa.\"\n\n\"Anna mennä. Luullakseni se lopultakin pääsee pötkimään pakoon.\"\n\nKolme minuuttia myöhemmin huutaa poika alas konehuoneeseen:\n\"Länsipuolella oleva tykkivene näyttää aikovan ampua.\"\n\n\"Ei voi auttaa. Antaa sen pamahtaa!\"\n\nKuni vastaukseksi kuuluu samassa laukaus, ja kuula kulkee viuhkuen\nheidän päittensä päällitse.\n\nTällä on huomattava vaikutus neekerikoneenkäyttäjään, joka on\nkyyristynyt alas laukauksen tieltä. Hän ponnistaa koneen korkeaan\npainoon, ja alus loikkaa, koko rungossaan vavisten, kun nuoli vettä,\njoka onneksi on tyyni ja hiljainen.\n\n\"Olemme tulleet niistä edelle!\" huutaa nulikka, juuri kun uusi laukaus\nsalamoi perän puolella.\n\n\"Heitä pois se! Odotas, kun käväsen kannella katsomassa. Meidän\ntäytyy nyt olla lähellä kolmen peninkulman rajaa!\" ja Mastic juoksee\nkannelle, sillä hän ei enään pelkää neekerikoneenkäyttäjää, jonka hän\nhuomaa olevan pitämättä henkeään varmana Espanjalaisten kanuunain\nkantomatkalla.\n\nMutta siellä ylhäällä alkaa salapoliisi kiroilla ja sanoo: \"Tulimaista!\nMe olemme kolmen peninkulman rajan ohi, ja ne yhä kuhnustavat\njäljessämme, vaikka olemme aavalla merellä!\" Ja luoden silmäyksen\nmaansa lippuun mutisee hän: \"Sinusta ei näytä olevan suurta hyötyä\nmissään! Espanja ajaa sinua takaa, missä se vaan saa sinut nähdä.\nTähtilippu on punanen verka espanjalaiselle härälle. Meidän ainoa\npelastuksen toivomme on kaikin voimin eteenpäin kiitäminen.\"\n\nJa he kiitävät eteenpäin, suoraan avointa Floridasalmea kohden.\n\nLentokala tekee neljätoista solmuväliä ja jättää hitaasti ja varmasti\nespanjalaiset tykkiveneet jälkeensä. Laukaus, jonka Bahia Hondasta\ntullut tykkivene ampuu, ei kanna perille, ja Murielista tullut ei ole\nkoskaan ollutkaan hyvällä kantomatkalla.\n\n\"Näetkö savupilven kaukana taivaanrannalla? Jos se vielä on\nespanjalainen tykkivene...\" ja kysyttyään neuvoa kompassilta, komentaa\nhän: \"Ohjaa pohjoiskoilliseen! Yhdessä Golfvirran vaikuttaman\najautumisen kanssa vie se suunta meidät Key Westin läheisyyteen.\nMutta pidä tarkkaa vahtia ja katso, aikooko tuo mustasavuinen toveri\npohjoisessa päin koettaa pujahtaa tiellemme.\"\n\nMutta tässä säpsähtävät sekä Mastic että lurjusnulikka. Syvä bassoääni\nrämisee heidän korviinsa; \"Kirottu poikaloppi ja sinä musta piru, mitä\nteillä on laivani kanssa tekemistä?\"\n\nSe on kapteeni Thomas, joka juuri herää opiumiunestansa.\n\n\"All right, kapteeni\", vastaa salapoliisi. \"Te tunnette minut. Herätkää\nvähitellen, niin kerron teille kaikkityyni.\"\n\nSen tekee hän, ja kun Thomas on päässyt täyteen tajuunsa, kiroilee hän\nsydämen pohjasta Estrabonia. Niin menee hän ruorirattaalle sanoen:\n\"Tänne ruori! Mene alas hiiliä luomaan. Sano koneenkäyttäjälle,\nettä jollei hän tee velvollisuuttansa, niin ammun hänet täältä\nylhäältä. Te taas, mr Mastic, tekisitte parhaiten, jos menisitte\nalas ja tyynnyttäisitte naiset ja toisitte ne taas tänne kannelle.\nEspanjalaiset ovat lakanneet ampumasta nyt, mutta...\" Hän purskahtaa\nnauruun. \"Te ette juuri näytä vierailukunnossa olevan.\"\n\nMastic, joka ensin oli kokonaan jauhottunut valkoiseksi murtautuessaan\nvankeudestaan, ja sitte puuteroitunut hiilentomusta työskennellessään\nalhaalla konehuoneessa, muodostaa sellaisen taulun valkoista ja mustaa,\nettä sitä ei jokainen ivapiirustaja kykenisikään kuvaamaan.\n\n\"Niin, enkö ole hieno?\" nauraa salapoliisi katsahtaen peiliin.\n\"Katsokaas, lurjusnulikan ja minun oli pakko hakkailtua ulos hytistä,\n-- on onni, että poika on niin ovela veistä käyttämään. Ei kauvan\nviipynyt, ennenkun hän oli tehnyt reijän oven paneeliin ja sitten\ntäytyi meidän leikata halki jokikinen jauhosäkki ja puistaa jauho\nulos, sillä emme voineet niitä siirtää emmekä saada käsiämme kylliksi\npitkälti ulos nostaaksemme ne syrjään. Sekä teidän ja perämiehen\nkajuutta, että ruokavarastonne näyttävät, kuin jokin hirmumyrsky\nolisi ne jauhomakasiinin kanssa sekoittanut.\"\n\n\"No, sitä ei voi auttaa\", sanoo kapteeni karskisti. \"Tuokaa naiset\nkannelle ja koettakaa herättää joitakin noista laiskureista\nväestömiehistä. Ottakaa vettä ja heittäkää niskaan. Se on paras tehdä\nensiksi, -- se on tärkeintä.\"\n\nMastic kiiruhtaa sanaa seuraamaan. Häntä avustaa nulikka, niin paljon\nkuin lämmittäjävelvollisuuksistansa joutaa. Muutamat vesiämpärit\nherättävät Lentokalan väestön tajuntaan. Sandy, koneenkäyttäjä,\nherätetään konehuoneessa. Molemmat matruusit ja lämmittäjät rupeavat\nhuomaamaan, että heillä on muutakin tekemistä kuin nukkumista,\nsillä kapteeni huutaa heille: \"Laiskurit! Unikeot!\" ja antaa\nheille joitakuita muita sattuvia nimityksiä heidän itsepäisestä\nuneliaisuudestansa.\n\nEspanjalaiset tykkiveneet ovat luopuneet takaa-ajosta ja kadonneet\ntaivaanrannalle. Mrs Ormiston tulee nyt kannelle, sanoen: \"Miss\nVanstone viipyy vielä hetkisen alhaalla\", ja puhkeaa sitten sanomaan\nikäänkuin peljästyksissään: \"Kah, joko te vihdoinkin olette valveilla!\"\n\nHerrat ruokasalissa on näet temmattu morfiinin vallasta ja vielä kuni\nhorroksissa kuulleet salapoliisin kertomuksen. Vähitellen selkenevät\nheidän käsitteensä, ja Blackeley huomauttaa yht'äkkiä: \"Niin, nyt\nmuistan. Minä olin varmaankin puoliksi hereillä, kun tuo kirottu roisto\ntuli pistämään morfiiniruiskullansa.\" Hän käärii ylös paidanhihansa\nja löytää pienen haavan, toiset samoin, ja se selittää asian, josta\nMasticillla ei ollut selkoa.\n\n\"Siksi se oli, kun nukuimme niin kauvan. Se myrkynsekoittaja antoi\nmeille kaksinkertaisen annoksen\", sanoo Rex närkästyneenä ja lisää:\n\"Herra Jumala, miten minulla on nälkä! Toivoakseni ei tuo viheliäinen\nespanjalainen ole tappanut kokkia.\"\n\nTässä keskeyttää Severance äkkiä: \"Te sanotte hänen tehneen tämän\npakoittaakseen Indran menemään hänen kanssaan naimisiin.\"\n\n\"Niinpä niin!\" vastaa salapoliisi. \"Hänhän on ollut rakastunut miss\nVanstoneen jo kauvan ja kovasti, -- hänellä oli neidin valokuva ennen\nkuin hän vielä oli häntä nähnytkään.\" Ja niin sanoen kertoo hän heille\nmerkillisen kertomuksen valokuvasta Key Westissä.\n\n\"Ja te tapoitte hänet?\" mutisee Billy.\n\n\"Totta on se -- hän kuoli paikalla!\"\n\n\"Se oli ikävää\", vastaa Severance hitaasti tullimiehen kummastukseksi,\njoka oli odottanut kiittelyjä.\n\n\"Niin, en ole ollenkaan siitä teille kiitollinen! Päinvastoin, olisin\nmielelläni tahtonut haastella vähän don Estrabon Balascon kanssa --\nmuutamia minuutteja ennen hänen kuoloansa.\"\n\nSitten vie hän salapoliisin syrjään ja kysyy, hermostuneesti purellen\nviiksiänsä: \"Indra aikoi mennä hänen kanssaan naimisiin pelastaakseen\nhenkemme?\"\n\n\"Minä... minä luulen sen.\"\n\nMutta Mastic ei ennätä enempää, sillä Severance on jo alhaalla\nnaisten salongissa ja koputtaa Indran hytin ovelle ja huutaa: \"Indra!\nRakastettuni! Indra!\"\n\nHänen äänensä kuullessaan vastaa tyttö: \"Jumalalle kiitos, -- hereillä!\nOo, Billy!\" Kun hänen ovensa avautuu, lyö Billy käsivartensa hänen\nympärillensä, ja hän katsoo Billyä, kuin olisi tämä kuolleista\nherännyt.\n\nSeverance, joka hänen kauneissa kasvoissaan näkee ilmeen, jota hän\nei koskaan ennen ole niissä nähnyt, kuiskaa: \"Jumalani, mitä sinun\non täytynyt kärsiä!\" ja alkaa raivota ja kiroilla ja olisi kutsunut\nkaikki kiroukset Balascon yli, jolleivät Indran valkoiset sormet olisi\nsulkeneet hänen huuliansa. Vihdoin katsoo hän morsiatansa omituisella\nsilmäyksellä ja kysyy: \"Sinä aijoit mennä naimisiin hänen kanssansa\npelastaaksesi henkeni?\"\n\n\"Aijoin.\"\n\n\"Laupias taivas! Hän olisi yhtä hyvin saattanut minut tappaa!\"\n\n\"Pelkäsin sinun surevan, Billy, mutta toivoin sinun unohtavan minut.\nTiesin, etten enään koskaan voisi tulla sinulle samaksi, ettei mikään\navioero voisi minua jälleen tehdä siksi Indraksi, jota sinä olit\nrakastanut. Mutta olihan Rex vielä. Ajattelin isäni harmaata päätä\npainuneena surusta ainoan pojan kadotettua. Ajattelin Gertietä,\njoka rakasti nuorta kuubalaista, joka olisi samalla kertaa hakattu\nkuoliaaksi kuin sinäkin. Ja niin oli siinä vanha kunnon kapteeni Thomas\nja väestö. Sitä paitsi ei Estrabon olisi koskaan riemuinnut minusta --\nsinun ei olisi tarvinnut koskaan olla hänelle mustasukkainen, Billy.\nOlisin kuollut pelastettuani teidät... nyt tänä iltana, sen jälkeen kun\nhän olisi laskenut teidät maihin vahingoittumattomina Yhdysvaltoihin.\nMutta hän on nyt kuollut\", lisää hän ajattelevasti, \"ja minä elän, ja\nsinä elät -- ja hän ei koskaan saanut edes suudella minua!\"\n\nMutta sulhomiehen kasvoissa on omituinen ilme, jonka Indra havaitsee,\nja hän kuiskaa: \"Mitä nyt! Mustasukkainenko kuolleelle?\"\n\n\"En, en!\" mutisee Severance. \"Mutta en oikein tiennyt ennen kuin nyt,\nmiten paljon todellakin sinua rakastin.\"\n\n\"Sitä en minäkään tietänyt, ennenkun sanoin sinulle hyvästit maatessasi\ntiedotonna ja kuulin hänen hyräilevän häämarssia! Oo, Jumalani! Minusta\ntuntuu kuin kuulisin hänet vielä... ja näkisin savun lähenevästä\ntykkiveneestä... ja niin huusi hän: 'Sammuta tulet!' ja pisti kuin\ntikarin sydämeeni. Ah, Billy! Mitä olen tänään kärsinyt! Voinkohan\nkoskaan unohtaa?\" Ja hän on hänen sylissänsä ja panee päänsä hänen\nolkapäällensä, nyyhkyttäen, kuin hänen sydämensä olisi murtua.\n\nKuutta tuntia myöhemmin, iltapuoleen, höyryää Lentokala Smaragdisaaren\nlaiturin luo. Laivaan tulevat heti mr Vanstone, joka näyttää sangen\nlevottomalta, ja Gertie, joka on juossut raskasjalkaisemman isän\nedellä. Heidän jäljessänsä tulevat pikku Vortex, Ethel Rivers ja Flora\nWoodbridge, ja on heille enemmän kerrottavaa, kun he milloinkaan ovat\nuneksineet -- kumma kertomus espanjalaisesta intohimosta ja rakkaudesta\nja kuolemasta. Kun he sen kuulevat, kalpenee mr Vanstone ja Gertie\nkatselee pelästyneenä Ramonia ja pikku Vortex saa halun viipymättä\nmatkustaa pohjoiseenpäin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHe eivät voi tyynesti keskustella asiasta ennenkun pari päivää\nmyöhemmin.\n\nMutta niin tekevät he sen eräänä lämpimänä aamupäivänä Masticin ja\nlurjusnulikan läsnäollessa, jotka ovat kutsutut sinne Key Westistä.\nSalapoliisilla on mukana muuan päivän sanomalehdistä, joka sisältää\nseuraavan uutisen Havannasta.\n\nUuden sissimatkueen tuhoaminen. Espanjalaisten tykkiveneiden Fernando\nSegundon ja Infanta Marian kapteenien Burrielin ja Santiagon loistavat\nurotyöt.\n\n\"Nämät upseerit urhoollisine miehistöineen ja komppanian Rodriquezln\nguerillajoukkoja avustamina kävivät suuren, sotilaita täynnä olevan\nja kanuunoilla varustetun laivan kimppuun ja ajoivat sen pakoon\ntuiman taistelun jälkeen, jossa laiva luultavasti upposi, sillä sitä\nei ole sittemmin kuultu eikä nähty. Vihollinen menetti neljäkymmentä\nmiestä, niiden joukossa kuubalainen, don Estrabon Balasco, joka on\nollut Key Westin kapinoitsijain johtaja ja Weylerin ja Espanjan tuima\nvihollinen. Hänen ja kolmen muun nimeltään tuntemattoman kapinoitsijain\nruumiit, joista yhdellä on tavattoman suuri korva, on viety Havannaan,\nja kansanjuhla vietetään voiton kunniaksi. Espanjalaisten tykkialusten\nkapteenit saavat urhoollisuusmitalin ja luultavasti myös ylennyksen.\nRodriguez, guerillajoukkojen päällikkö, nimitetään majuriksi.\nEspanjalaisten puolella ei sattunut mitään vauriota, -- niin loistava\nja vastustamaton oli heidän hyökkäyksensä.\"\n\nTälle merkilliselle uutiselle on salapoliisi naureskellut aina\nsiitä saakka, kun hän lähti Key Westistä. \"Eikö se ole naurettavaa?\nHänen tupakkatehtaassansa olevat kuubalaiset aikovat panna toimeen\njuhlallisen ruumissaattueen isänmaanystävä Balascon kunniaksi\", sanoo\nhän nauraen Smaragdisaaren verannalla olevalle seurueelle.\n\nMutta toiset eivät naura.\n\nJäljet tuosta aamupäivästä tropiikeissa viipyvät vielä Indran ihanalla\notsalla, vaikka rakkaudenjumala on alkanut niitä hellällä kädellä\npoistaa. Hän istuu ja katsoo \"meidän Billyämme\", ikäänkuin hän tuskin\nolisi varma tästä, vaikka kukat hänen omassa puutarhassansa täyttävät\nhäntä ympäröivän ilman tuoksullansa, ja Lentokala kevyesti ui veden\npäällä ankkuripaikallansa ja näyttää niin pleasurejahtimaiselta, kun ei\nespanjalaiset kuulat koskaan olisi sen sivuja vasten rapisseet.\n\nPallojen kilajaminen biljaardihuoneesta, missä pikku Vortex ja Rex\nparaikaa lyövät, muodostaa hilpeän säestyksen keskusteluun. Isän\nääni soi hänen korvissansa, ja Gertie on tarttunut hänen käteensä ja\nhyväilee sitä. Perhe lähtee pohjoiseen parin päivän päästä -- silloin\non hän voiva unohtaa.\n\n\"Mr Mastic\", sanoo Vanstone, \"minulla on jotain teille sanomista. Ja\ntässä on sinulle shekki, nulikka!\"\n\n\"Mitäs se on?\" kysyy poika luoden epäilevän silmäyksen hänelle\ntarjottuun paperilappuun.\n\n\"Siinä on enemmän rahaa kuin koskaan sinulla on ollut tai olet\nuneksinut saavasi koko elämässäsi.\"\n\n\"Katsoppas, sitä ei tarvita\", sanoo nulikka. \"Ponnistelin vähän vaan\npelastaakseni oman nahkani, ja niin hieman miss Vanstonenkin takia. Hän\noli ollut kiltti minua kohtaan.\"\n\n\"Ja minä en näe tarvitsevani mitään palkkiota siitä, että pelastin oman\nhenkeni\", sanoo tullimies, jolle Vanstone ojentaa myös jotakin.\n\n\"Ettekö sitten tahdo ottaa mitään vastaan?\"\n\n\"Oo, sitä en juuri tahdo sanoa. Jos teillä on tuollainen laatikko\nRegalias Imperialeseja. -- Estrabonhan lähetti teille viisisataa\nkappaletta -- niin luulen, luulen antavan houkutella itseäni.\"\n\n\"Ottakaa ne kaikki'\" huudahtaa Vanstone. \"Paljas niiden haju tekee\nminut kipeäksi!\"\n\n\"Niin ei ole minun laita!\" nauraa Mastic, samalla kun hän ja nulikka,\nmolemmat Regaliaan sauhuuttaen, lähtevät soutamaan takaisin\nSisiliskoon.\n\nSitten vie mr Vanstone nuoren kuubalaisen syrjään ja kuiskaa: \"Sananen\nkanssanne, luutnantti Varona. Te aijotte takaisin Kuubaan?\"\n\n\"Luonnollisesti! Minun täytyy tehdä velvollisuuteni.\"\n\n\"Teillä on vielä toinen velvollisuus, paitsi isänmaanne puolesta\ntaisteleminen.\"\n\n\"Mikä sitten?\"\n\n\"Elää niille, jotka teitä rakastavat. Rohkenen sanoa tämän teille\npoikani, koska pikku tyttäreni Gertie, jonka hoito teidät saattoi eloon\ntaas, luulottelee elämänne kuuluvan hänelle.\"\n\n\"Ja sen se tekeekin\"; huudahtaa nuori mies. \"Mutta nykyisissä oloissa\nei minulta olisi kunniallista sanoa mitään. Jos elävänä tulen takaisin\nlevottomuuksista ja vaaroista synnyinsaari-paraltani, olen hänelle\nsanova, että aina olen ollut hänen orjansa ja ihailijansa.\" Ja\netelämaalaisen vilkkain elein jatkaa hän: \"Hänestä tulee viehättävän\nkaunis. Jos saan elää...\"\n\n\"Niin, en tahtoisi naittaa häntä nyt samassa\", sanoo vanhempi mies.\n\"Mutta jos te nyt lähtisitte pois hänen luotansa, ei Gertie enää\nolisi onnellinen. Jokainen tieto, jokainen sähkösanoma Kuubasta olisi\nlevottomuus, uhkaus hänelle. Hän tietää, etteivät espanjalaiset\nota vankeja. Hän tietää, ettei siellä raivoa sota, vaan verilöyly.\nTe olette itse sanoneet, ettei Kuuba tarvitse väkeä, vaan aseita.\nEikö tämä -- minä olen rikas, teidän ei tarvitse kursailla -- tämä\napuraha Cuba Librelle olisi suuremmaksi hyödyksi, kuin teidän\nyksityispalveluksenne. Valitkaa. Tehkää, minkä pidätte isänmaatanne\nenimmän hyödyttävän. Tarjotkaa joko tämä tai oma henkilönne Kuuban\njuntalle.\"\n\n\"Olen ikävissäni sanoessani että rahat olisivat enimnäksi hyödyksi\nmaalleni\", sanoo nuori mies.\n\n\"Hyvä. Luulenpa parin vuoden levon ja rauhan ylhäällä pohjoisessa\ntekevän teille hyvää. Minä hankin teille paikan pankissa\", sanoo\namerikkalainen asioimismiehen ripeydellä. \"Asia on päätetty. Kiitos,\n-- olette ottaneet kiven sydämeltäni. Ehkä on parasta, että menette\nkertomaan Gertielle, ettette aijokaan lähteä. Tyttönen tulee\nlaihemmaksi päivä päivältä.\"\n\n\"Minunko tähteni\", puhkeaa Varona sanomaan ilosta loistavin katsein.\nJa hän kiitää puutarhan läpi etsimään miss Gertietä, joka istuu\nkookospähkinäpuun alla.\n\nKun mr Vanstone tulee salonkiin tästä keskustelusta, vastaa hän\nBlackeleyn kysymykseen: \"Niin, me matkustamme kaikki pohjoiseen. Haluan\npäästä pois täältä. Täällä olemme liian lähellä tuolla olevaa saarta\nkalvavaa tulta.\"\n\n\"Jonain kauniina päivänä\", sanoo nuori mies, \"olemme pakoitetut\nsammuttamaan sen! Se on meitä liian lähellä, jotta antaisimme sen\npalaa!\"\n\n\"On omituinen tosiasia\", huomauttaa Vanstone, \"että vaikka on niin\nmonta amerikkalaista tapettu Kuubassa, ei ole hyvitystä peritty\nainoastakaan hengestä. Luonnollisesti en puhu niistä maanmiehistämme,\njotka avonaisesti taistelevat espanjalaisia vastaan. He sotivat julmaa\nkansaa vastaan ja heidän täytyy tyytyä raa'an sodan seurauksiin. Mutta\nkaikki ne viattomat, jotka saaren läheisyys on saattanut Espanjalaisten\nkynsiin, -- keuhkotautinen poika Massachusettsista, jonka lääkärit\nolivat määränneet menemään lämpimämpään ilmanalaan, aavalla merellä\nvasten kaikkia kansainvälisiä lakeja otetun Virginiuksen matkustajat\nja miehistö, Speachman Indianasta, Wyeth New Yorkista ja puolisataa\nlisää konsuliemme vastalauseista huolimatta tapettuja. Ei yhdestäkään\nnäitä murhia ole Espanja antanut mitään selitystä ja hyvitystä, jonka\nmikään muu suuri valta maailmassa olisi hyväksi katsonut. He tappavat\nmeidät! Me panemme vastalauseen! He pyytävät anteeksi ja tappavat\ntaas.\"\n\n\"Ja kumminkin emme ole pelkurimaista väkeä, me olemme taistelleet\nurheasti kyllä aikanamme\", mutisee Blackeley.\n\n\"Niin, ja tulemme vastakin niin tekemään!\" huutaa Rex, joka nyt on\ntullut biljaardihuoneesta. \"Eräänä kauniina päivänä ottaa Amerikan\nkansa vallan omaan käteensä ja lähettää diplomaatit sinne, missä\npippuri kasvaa, ja silloin...\"\n\n\"Hiljaa, poikaseni!\" sanoo isä rahamiehen tuskallisella\nvarovaisuudella. \"Sinä voit saada aikaan hämminkiä Pörssissä!\"\n\n(Loppu.)\n\n\n\n"]