[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$filIRAxXwu-nLipgr22cTADAekPcD9b6MdDmdE3T994g":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},2480,"Konkurssi","Björnson, Björnstjerne",1832,1910,"2480-bjornson-bjornstjerne-konkurssi","2480__Björnson_Björnstjerne__Konkurssi","Näytelmä neljässä näytöksessä, viidessä muutoksessa","naytelma",[],[15],"nobel","fi",1875,1879,22955,133411,false,65435,[24],"Norwegian drama -- Translations into Finnish",[26,27],"Plays/Films/Dramas","Nobel Prizes in Literature","\"Konkurssi: Näytelmä neljässä näytöksessä, viidessä muutoksessa\" by Bjørnstjerne Bjørnson is a play written in the late 19th century. The narrative revolves around the Tjoelde family, particularly focusing on its patriarch, Tjoelde, whose business is entangled in the turmoil of bankruptcy, highlighting the social and personal repercussions of financial collapse. The characters navigate a web of relationships, secrets, and societal expectations, reflecting broader themes of morality and the human condition.  At the start of the play, we are introduced to the Tjoelde household, where various characters interact amidst discussions of food preparation and social gatherings. The atmosphere is one of restlessness and tension, as Lieutenant Hamar and Signe exhibit a playful but indicative flirtation, while Tjoelde grapples with the burdens of his failing business and the looming presence of impending guests. Various family dynamics are revealed, including the tension around the societal implications of wealth and reputation highlighted by Valborg's strong opinions against her family's misfortunes. As the first act unfolds, the stark realities of their situation become apparent, setting the stage for deeper conflicts as the story progresses. (This is an automatically generated summary.)",[30],"Törmänen, C. Edv.",239,"Realistinen draama kertoo kauppias Tjoeldesta, joka yrittää epätoivoisesti salata liiketoimintansa vararikon. Perheen ylellinen elämäntapa ja valheiden verkko joutuvat koetukselle, kun totuus alkaa paljastua ulkopuolisen tutkinnan myötä.","Björnstjerne Björnsonin 'Konkurssi' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2480. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KONKURSSI\n\nNäytelmä neljässä näytöksessä, viidessä muutoksessa\n\n\nKirj.\n\nBJÖRNSTJERNE BJÖRNSON\n\n\nNorjankielestä suomentanut\n\nC. Edv. Törmänen\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nHämäläisen Osake-yhtiön kirjapainossa ja kustannuksella,\n1879.\n\n\n\n\n\n\nJÄSENET:\n\nTJOELDE, kauppias.\nNANNA, hänen rouvansa.\nVALBORG | heidän tyttärensä.\nSIGNE   |\nLUUTNANTTI HAMAR, Signen kanssa kihloissa.\nSANNAES, Tjoelden konttoristi.\nJAKOBSEN, Oluenpania Tjoelden tehtaassa.\nASIANAJAJA BERENT.\nJAKO-OIKEUDEN VIRKAMIES.\n\nPAPPI.\nYli-tullipalvelia PRAM.\nKonsulit: LIND,\n          FINNE,\n          RING.\nKauppiaat: HOLM,\n           KNUTZEN,\n           KNUDSEN,\n           FALBE.\n\nTapaus Norjan rantamaalla.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n    Suuri huone Tjoelden luona avonaisine verantoineen;\n    verannan ympäri on kukkaisia kiertynyt. Perällä luoto,\n    jonka saarien välitse puolisumuisessa ilmassa näkyy\n    pursia risteilevän. Aivan verannan edessä oikealla suuri\n    pursi levitettyine purjeineen. Huone on uhkea, kukkasia\n    ylt'ympäri. Vasemmalla kaksi ikkunaa, jotka alkavat aivan\n    lattiasta; oikealla kaksi ovea. Keskellä pöytä, sivuilla\n    noja- ja keinutuoleja. Etu-alalla, oikealla, sohva.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\n    Luutnantti, Signe; (sitten) rouva Tjoelde; (sittemmin) Valborg.\n\nLUUTNANTTI HAMAR (makaa sohvalla). Minkähän huvin keksisimme täksi\npäivää?\n\nSIGNE (keinuen) Hm! (Äänettömyys).\n\nHAMAR. Viime öinen purjehdusretkemme oli suloisen hupaisa.\n(Haukotellen) Mutta tänään olenkin siitä väsyksissä. -- Menemmekö vähän\nratsastamaan?\n\nSIGNE. Hm! (Äänettömyys).\n\nHAMAR. Tässä on kuuma. -- Pitää muuttaa asemaa! (Tekee niin).\n\nSIGNE (alkaa hyräillä, keinuessaan).\n\nHAMAR. Soitteleppas pikkusen, Signe.\n\nSIGNE (puoleksi laulaen). Pianoni ompi virittämätön.\n\nHAMAR. No, luehan sitte jotain.\n\nSIGNE (kuin ennen; katsoen ulos ikkunasta). Tuolla, tuolla uiskentelee\nhevoset- hevo- hevoset uiskentelevat.\n\nHAMAR. Minä luulen, ett'on minunkin paras mennä uimaan. -- Taikka --\nminä menen vasta päivällisen edellä.\n\nSIGNE (kuin ennen). Niin, niin, sitten onkin paljon parempi ruoka-halu\n-- ruokahalu -- niin!\n\nROUVA TJOELDE (tulee vitkaan oikealla).\n\nHAMAR. Ohho, kuinka sinä näytät mietiskelevältä!\n\nROUVA. Niin; min'en käsitä mitä uutta nyt jälleen saisin kokoon.\n\nSIGNE (kuin ennen). Päivälliseksi sä tarkoittanet, päivälliseksi ja\npäivälliseksi?\n\nROUVA. Niin.\n\nHAMAR. Tuleeko tänne vieraita?\n\nROUVA. Tulee; isä kirjoittaa, että Finnen tulevat tänään.\n\nSIGNE (puhuen). Niin, eipä ikävystyttävämpiä ihmisiä juuri voi\ntullakkaan.\n\nROUVA. Mitäs arvelet, jos hankkisimme lohta ja kanapaistia?\n\nSIGNE. No, niitähän meillä oli vast'ikään.\n\nROUVA (huokaen). Meillä oli kaikkea vast'ikään. Nykyään on torillakin\nkovin vähän tavaraa.\n\nSIGNE. Sitte täytyy lähettää hakemaan Kristianiasta.\n\nROUVA. Niin, niin -- tuo ruoka, tuo ruoka!\n\nHAMAR (haukotellen). Se on kuitenkin paras kaikesta maailmassa.\n\nSIGNE. Syödä, niin, -- mutt'ei laittaa; minä en koskaan tahdo laittaa\nruokaa.\n\nROUVA (istuu pöydän ääreen). Laittaminen voipi kyllä käydä laatuun;\nmutta yhä keksiä uutta -- se on vaikeata.\n\nHAMAR. Olenhan minä jo niin monesti sanonut: ottakaa taitava\nravintola-kokki.\n\nROUVA. No, olemmehan me jo sitäkin koettaneet. Siitä on vain enemmän ja\nenemmän puuhaa.\n\nHAMAR. Niin, siksi, ett'ei hän ollut kekseliäs. Ottakaa franskalainen.\n\nROUVA. Sitte saan seistä hänen vieressään kielen-kääntäjänä. -- En --\nmin'en milloinkaan pääse ruokaa tuonnemmaksi. -- Ja viimmeaikoina olen\ntullut yhä kivulloisemmaksi!\n\nHAMAR. Min'en ole missään maailmassa kuullut niin paljon keskusteltavan\nruo'asta kuin tässä talossa.\n\nROUVA. Te ehk'ette ole koskaan ennen ollut suuressa kauppahuoneessa.\nMeidän ystävämme ovat enimmästi kauppiaita -- ja useammille niistä on\nruoka suurin nautinto.\n\nSIGNE. Niin, se on varma.\n\nROUVA. Onko sulla tuo lenninki ylläsi tänään?\n\nSIGNE. On.\n\nROUVA. Siis eri lenninki joka päivä.\n\nSIGNE. Niin no -- kun ei Hamar kärsi sinistä eikä harmaatakaan -- niin\nmitäs minä sitte teen?\n\nHAMAR. Noo -- en minä tuotakaan sen enempää ihantele.\n\nSIGNE. Kas niin! -- No, sitte saat, toden totta, itse valita minulle\nlenningin oman mielesi mukaan.\n\nHAMAR. Tuleppas Kristianiaan!\n\nSIGNE. Niin, äiti, Hamar ja minä olemme tuumailleet, että meidän\njälleen pitäisi päästä Kristianiaan.\n\nROUVA. Olittehan te siellä neljätoista päivää sitten.\n\nHAMAR. Täsmälleen neljätoista päivää liian kauvan sitten --!\n\nROUVA (ajatuksissaan). Ei -- mutta mitähän minä nyt keksisin.\n\nVALBORG (näkyy verannalta, noustessaan vasemmalta).\n\nSIGNE (kääntihe juuri samassa). Tuolta tulee hänen korkeutensa.\n\nHAMAR (käännäikse). Kukkaisvihko kädessä? Oho! Sen minä olen jo\nennenkin nähnyt.\n\nSIGNE. Vai niin? -- Ehkäpä olet itse antanut sen hänelle?\n\nHAMAR. Enkä, vaan kun äsken tulin lehtimajojen sivutse, näin sen\nValborgin lehtimajan pöydällä. -- Onko tänään sinun syntymäpäiväsi?\n\nVALBORG. Ei.\n\nHAMAR. Enkä minä niin luullutkaan. -- Nyt lie joku muu juhlallisuus\ntekeillä?\n\nVALBORG. Eikä.\n\nSIGNE (äkkiä). Hahaha!\n\nHAMAR. Mikä sua naurattaa?\n\nSIGNE. Ymmärrykseni! Hahaha!\n\nHAMAR. No, mitä sinä ymmärrät?\n\nSIGNE. Niin, minä kyllä jo ymmärrän, mitkä kädet ovat alttarin\nmaalanneet! Hahahaha!\n\nHAMAR. Sinä luulet kai, että ne ovat minun -- --?\n\nSIGNE. Empähän; -- eräät toiset kädet, paljon punaisemmat kuin sinun!\nHahahaha!\n\nVALBORG (viskaa kukkavihon maahan).\n\nSIGNE. Oho! Oh! -- Ei ole hyvä nauraa kovin paljon näin kuumalla. Oh!\n-- Se on toki oivaa. Mies on jo ryhtynyt rohkeaan yritykseensä? --\nHahahaha!\n\nHAMAR (riemuten). Oisikohan -- --?\n\nSIGNE (samoin). Ompa väinkin! Huomaappa tarkoin, Valborg -- --\n\nVALBORG. Signe!\n\nSIGNE. -- joka jo on lahjoittanut niin monet mainiot rukkaset, saapi\nnyt vihdoinkin viimeisiinsä parin oikein punaisia käsiä -- hahahaha!\n\nHAMAR. Sannaes'inkö?\n\nSIGNE. Niin! -- (viittaa ulos ikkunasta) Tuollapa onkin syntipukki! Hän\nodottaa sua, Valborg odottaa, kunnes sinä haaveksien, kukkavihko\nkädessä, käyt häntä vastaan -- niin, aivan siten, kuin äsken tulit\ntänne.\n\nROUVA (nousee). Eipä -- isää hän odottaa. Hän on siis nähnyt isän.\n(Menee verannalle, vasemmalle).\n\nSIGNE. Kas -- oikein -- isä tulee todellakin; -- Voilakan seljässä.\n\nHAMAR (äkkiä). Voilakan! -- Tule, mennäämpäs tervehtimään Voilakkaa!\nPian nyt!\n\nSIGNE. E-e-n!\n\nHAMAR. Etkö sinä tahdo tervehtiä Voilakkaa? -- Kavalleristin vaimon\npitää rakastaa hevoista lähinnä miestään!\n\nSIGNE. Ja kavalleristin itse vaimoaan lähinnä hevoistaan.\n\nHAMAR. Mitä? -- Oletko sinä mustasukkainen Voilakkaan?\n\nSIGNE. Mitä vielä -- tiedänhän aivan hyvin, ett'et sinä koskaan ole\npitänyt minusta niin paljon kuin Voilakasta.\n\nHAMAR. Tule nyt! (nostaa hänet tuolista).\n\nSIGNE. Mutta min'en pidä Voilakasta ollenkaan.\n\nHAMAR. No hyvä! -- Minä menen yksinäni!\n\nSIGNE. Äl' -- älä -- älä -- sitte tulen minä mukaasi!\n\nHAMAR (Valborg'ille). Etkös sinäkin tule tervehtimään Voilakkaa?\n\nVALBORG. En, vaan isää -- --\n\nSIGNE (tanssien takaperin Hamar'in kanssa ulos). Tietysti, tietysti,\nhäntä myöskin! (Menevät).\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Valborg. Sannaes.\n\n    (Valborg menee katselemaan ulos ikkunasta etu-alalta. Hänen\n    pukunsa on samaa väriä, kuin ikkunan pitkä kartiini, ja häntä\n    peittää osaksi kukkaiset ja kivi-kuva. Sannaes tulee vasemmalta\n    kaksi-jakoinen ratsastus-laukku ja matkasaali kädessä, -- panee\n    ne tuolille oven pielessä. Kääntyessään, huomaa hän kukkaisvihon,\n    astuu esiin).\n\nSANNAES. Tuossapa se onkin! Lieneekö hän sen kadottanut -- tai\nviskannut tuohon? -- Yhtäkaikki, hän on kuitenkin pitänyt sitä\nkädessään! (Ottaa sen maasta, suutelee sitä, aikoo tallentaa sen).\n\nVALBORG (astuen esiin). Antakaa sen olla!\n\nSANNAES (pudottaa sen). Te täällä? -- Min'en huomannut -- --\n\nVALBORG. -- Mutta minä huomaan teidän aikomuksenne. -- Kuinka te\nrohkenette ruveta vainoamaan minua kukkaisillanne ja -- punaisilla\nkäsillänne! (Sannaes panee molemmat kätensä selkänsä taakse.) Kuinka te\ntohditte katsella minua niin, että minä sen kautta joudun perheemme, ja\nsamalla myöskin koko kaupungin naurunalaiseksi?\n\nSANNAES. Minä, -- minä, -- minä -- -- --\n\nVALBORG. Entäs minä? Eikö minulla myöskin ole \"minää\", joka vaatii,\nettä te vähän tarkemmin miettisitte, mitä teette? Te joudutte aivan\npaikalla pois tästä talosta, ellette ota vaaria siitä. -- Nyt menkää\ntiehenne, ennenkuin toiset tulevat!\n\nSANNAES (kääntyy, muuttaa kätensä eteensä, menee ulos verannalla\noikealle).\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Tjoelde. Rouva. Hamar. Signe. Valborg.\n\n    (Ennenkuin ehtivät aivan ylös verannallekkaan vasemmalla --\n    kuuluu Hamar'in ja Tjoelden ensimäiset sanat).\n\nTJOELDE. Niin, se on kelpo ratsu.\n\nHMAR. Kelpo ratsu? Minä sanon: Sen vertaisia ei ole koko Norjan maassa!\n\nTJOELDE. Voipi ehkä niinkin olla. -- Näitkös -- se ei ollut ollenkaan\nvaahdossakaan!\n\nHAMAR. Sillä on oikeat valaskalan keuhkot! Ja sen vartalo? Sen pää, sen\nkaula, sen jalat, sen -- -- noin oivallista, noin hienoa ei voi löytyä\ntoista!\n\nTJOELDE. Niin, kaunis se on. -- Oletko ollut purjehtimassa?\n\n    (Menee katsomaan purtta).\n\nROUVA (Menee takamaisesta oikeanpuolisesta ovesta.)\n\nHAMAR. Olin, tuolla saarten toisella puolella; viivyin koko yön --\npalasin vasta aamulla kalastajien seurassa; -- se oli mainio retki!\n\nTJOELDE. Niin, jospa olisi aikaa senlaiseen!\n\nHAMAR. Mutta tuohan on vain pelkkää luulettelua, ettei sulla koskaan\nole aikaa?\n\nTJOELDE. No, ehkäpä aikaakin; vaan ei halua.\n\nSIGNE. Niin, mitenkäs siellä oli laita, siellä mistä tulit?\n\nTJOELDE. Huonosti!\n\nVALBORG. Tervetuloa, isä!\n\nTJOELDE. Kiitos!\n\nHAMAR. Etkö voi mitään saamisistasi pelastaa?\n\nTJOELDE. Toistaiseksi en; ja siinäpä juuri pahin pulma.\n\nHAMAR. Voilakka on siis kaikki, mitä voit koko konkurssi-pesästä saada?\n\nTJOELDE. Tiedäppäs, minä saatan sanoa, että tuo hevonen maksaa mulle\nnoin 15-20,000 speciedaler'ia.\n\nHAMAR. Niin, mutta sehän onkin sen ainoa virhe! Ja koska nyt niin\nhullusti on, ja sun varasi sen kannattavat -- tuosta hevosesta ei ole\nmikään hinta kylliksi! --\n\nTJOELDE (kääntyy, panee pois hattunsa ja saalinsa; ottaa hansikkaat\nkädestään).\n\nSIGNE. Suloista on kuulla, millä hengästyttävällä innolla sinä puhelet\nhevosista. -- Sinulla ei taida ollakkaan muuta, kuin hevonen.\n\nHAMAR. Niin, ellen olisi kavalleristi, soisin olevani hevonen!\n\nSIGNE. Kiitos! Mikäs minä sitten olisin? --\n\nVALBORG.\n\n    \"Jos oisin mä sun satulas!\n    Tai lautaisillas ruoska ees!\"\n\nHAMAR. Jos oisin kukka -- (its.) \"kädessees\" -- ei kelpaa.\n\nTJOELDE (astuu esiin, kohtaa rouvan, joka tuli oikealta). No, mitenkäs\nsinä voit?\n\nROUVA. Voi, minä tulen päivä päivältä yhä heikommaksi.\n\nTJOELDE. Ainahan sinulla on valittamista, ystäväni! -- Onko sulla\nruokaa valmiina?\n\nROUVA. On, se on jo kauvan odottanut sinua. Tuossapa se onkin.\n\n    (Tyttö tuopi ruoka-tarjottimen pöydälle).\n\nTJOELDE, Hyvä.\n\nROUVA. Tahdotko kupillisen teetä?\n\nTJOELDE. En, kiitos!\n\nROUVA (istuu hänen viereensä, kaataa hälle lasin viiniä). No, kuinka\nMöller'in nyt voivat?\n\nTJOELDE. Huonosti -- sanoinhan sen jo.\n\nROUVA. Min'en kuullut.\n\nVALBORG. Minä sain tänään kirjeen Nannalta. Hän kertoo, kuinka asia\ntapahtui, kun oikeudenpalveliat tulivat niin yht'äkkiä, ett'ei perhe\nvoinut vähintäkään aavistaa.\n\nTJOELDE. Niin, se oli ollut liikuttava tapaus.\n\nROUVA. Kertoiko hän itse sulle mitään --?\n\nTJOELDE (syödessään). Min'en puhellutkaan hänen kanssaan.\n\nROUVA. Mutta kultani --? Olettehan te vanhat ystävykset.\n\nTJOELDE. No mitä! -- Ystävykset! -- Hän elää mielettömissä mietteissä.\n-- Muuten sain minä jo aivan kylläksi siitä perheestä. --\n\nSIGNE. Lieneehän siellä ollut kovin surullista?\n\nTJOELDE (yhä syöden). Hirmuista.\n\nROUVA. Mistä ne nyt elävät?\n\nTJOELDE. Konkurssi-pesästä, tietysti.\n\nSIGNE. No, mutta kaikki, mitä heillä oli -- --?\n\nTJOELDE. On myyty.\n\nSIGNE. Kaikki kalleudet -- -- heidän huonekalunsa, heidän vaununsa,\nheidän -- --?\n\nTJOELDE. Myyty, myyty.\n\nHAMAR (on lähennyt). Ja hänen kellonsa? Se on kauniin kello kuin\nkoskaan olen nähnyt, -- lähinnä sinun kelloasi tietysti.\n\nTJOELDE. Kalleudet menivät muun omaisuuden tietä! -- Annappas mulle\nvähän viiniä, minun on kuuma ja jano.\n\nSIGNE. Ihmisraukat!\n\nROUVA. Missä he nyt asuvat?\n\nTJOELDE. Erään entisen laivurinsa luona. Siellä saivat he kaksi pientä\nkamaria ja kyökin.\n\nSIGNE. Kaksi pientä kamaria ja kyökin! (Äänettömyys).\n\nROUVA. Mihin he nyt aikovat ryhtyä?\n\nTJOELDE. Par'aikaa kootaan rouvalle varoja, että hän voipi ruveta\npitämään klubin ravintolaa.\n\nROUVA. Vieläkö hänen pitää ruveta yhä suurempiin ruokapuuhiin!\n\nSIGNE. Eivätkö ne lähettäneet terveisiä meille?\n\nTJOELDE. Ehkä. Siihen min'en huomiotani kiinnittänyt.\n\nHAMAR (joka väliin on seisonut verannalla). Mutta Möller -- -- mitä\nsanoi hän? Mitä teki hän?\n\nTJOELDE; Sit'en tiedä, kuuletko!\n\nVALBORG (on kävellyt tämän kanssapuheen ajan ja väliin seisahtunut).\nHän onkin jo sanonut ja tehnyt aivan kylliksi?\n\nTJOELDE (on herkeämättä syönyt ja juonut; huomaa). Mitä sillä\ntarkoitat?\n\nVALBORG. Tarkoitan, että jos minä olisin hänen tyttärensä, en\nmilloinkaan antaisi hälle anteeksi.\n\nROUVA. Lapsikulta, älä sano niin!\n\nVALBORG. Sanompa! Se, joka saattaa perheensä semmoiseen häpeään ja\nonnettomuuteen, ei ansaitse vähintäkään anteeksiantamista.\n\nROUVA. Kaikki me tarvitsemme anteeksiantamista.\n\nVALBORG. Niin, yhdessä katsannossa. Mutta minä tarkoitan, minun\nkunnioitustani, minun uskollisuuttani ei hän enää milloinkaan voisi\nsaavuttaa. Hän olisi liian kelvottomasti kohdellut minua.\n\nTJOELDE (on lopettanut syömisensä; nousee). Kelvottomasti kohdellut\nsinua? --\n\nROUVA. Joko lopetit syömisesi?\n\nTJOELDE. Jo.\n\nROUVA. Ehkä tahdot vähän viiniä vielä?\n\nTJOELDE. Sanoinhan, että jo lopetin. -- Kelvottomasti kohdellut sinua?\n-- Kuinka niin?\n\nVALBORG. Niin, _minä_ en puolestani voi ajatella suurempaa\nrääkkäämistä, kuin se on, että koko minun eloni ja oloni saatetaan\npilkan ja naurun alaiseksi, niin ett'ei mulla ole mitään omaa, vaan\nkaikki lepää pelkkien petollisten luulettelujen pohjalla. Oma olentoni,\njopa jok'ainoa vaate-liepeeni olisi ilkeintä valhetta! -- Otaksukaamme,\nettä minun luonteeni tuntisi halun nauttimaan asemaani rikkaan miehen\ntyttärenä, nauttimaan sitä perinpohjaisesti, sen äärimmäisiin rajoihin\nsaakka -- -- sinä päivänä, jolloin huomaisin, että kaikki se, minkä\nisäni oli mulle antanut oli varastettua -- kaikki se, minkä hän oli\nmulle loistoisaksi luuletellut, valhetta; -- niin, sinä päivänä olisi\nhäväistykseni ääretön, mielikarvauteni rajaton!\n\nROUVA. Lapseni, sin'et ole mitään koetellut. Sin'et käsitä, kuinka\nsenlaiset seikat saattavat tapahtua. -- -- Lapseni, lapseni, sin'et\ntiedä, mitä sanot!\n\nHAMAR. Noo -- Möller sietää kaikki, mitä saapi! Jospa hän vain itse\nolisi kuullut nuo Valborg'in sanat.\n\nVALBORG. Hän _onkin_ ne kuullut. Nanna sanoi hänelle aivan samoin.\n\nROUVA. Hänen oma tyttärensä! Lapset, semmoistako te toisillenne\nkirjoittelette! Jumala anteeks' suokoon teille kumpaisellekkin.\n\nVALBORG. No -- totuuden suopi Hän kyllä meille anteeksi.\n\nROUVA. Lapset, lapset!\n\nTJOELDE (menee Valborg'in luo). Sinä varmaankaan et käsitä, mitä kauppa\non. Tänään onni, huomenna onnettomuus.\n\nVALBORG. Ei kenkään koskaan saa mua luulemaan kauppaa arpajaisiksi.\n\nTJOELDE. Ei älykäs -- --\n\nVALBORG. Älytöntä minä juuri tuomitsenkin.\n\nTJOELDE. Mutta itse älykkäimmänkin pitää kärsiä koviakin vaiheita.\n\nVALBORG. Mutta senlaisia vaiheita, jotka kovinta pulaa ennustavat,\nniitä ei rehellinen mies salaa perheeltään eikä velkojiltaan. -- Voi,\nkuinka julmasti Möller velkojansa petti!\n\nSIGNE. Valborg puhuu aina kaupasta!\n\nVALBORG. Niin, minä olen lapsuudestani saakka pitänyt kaupasta. Sitä en\nsalaa keltään.\n\nSIGNE. Sinä luulet ainakin ymmärtäväsi sitä.\n\nVALBORG. Empähän; mutta kernaastihan aina hankkii itselleen taitoa\nsiihen, mihin tuntee itsellään olevan halua.\n\nHAMAR. Eikä liian suurta kauppataitoa tarvitsekkaan, voidakseen tuomita\nMöller'in menoa. Sen seuraukset ymmärsi jok'ainoa -- samoin kuin hänen\nperheensä elämän yleensä! Kuka on rehennellyt niin suurella jalalla,\nkuin Möller'in? Minä muistan kyllä Nannan hameen hännyksen.\n\nVALBORG. Nanna on minun paras ystäväni; min'en salli häntä\nsolvaistavan.\n\nHAMAR. Teidän korkeutenne suokoon minun vain huomauttaa, että kyllä\nkäypi laatuun, olla vaikka _kuinka rikkaan_ miehen tytär, ja kuitenkin\nviettää vähemmin korskeata ja turhamaista elämää, kuin -- se, jota en\ntohdi nimittää.\n\nVALBORG. Nanna ei ole korskea eikä turhamainenkaan. Hänellä on\nperinpohjin todellinen luonne, hänellä oli lahjoja pitämään itseään\nsinä -- mikä luuli olevansakin, rikkaan miehen tyttärenä.\n\nHAMAR. No, tottakai hänellä myöskin on \"lahjoja\" nyt pitämään itseään\nkonkurssin-tekiän tyttärenä?\n\nVALBORG. Niin hällä onkin. Nanna antoi huutokaupassa kaiken\nomaisuutensa mennä vieraan käteen, joka korun, joka hameen, joka\nvaatekappaleen. -- Nykyiset vaatteensa on hän joko ansaitsemalla\nhankkinut -- tai lainannut, sittemmin ne työllään ansaitakseen.\n\nHAMAR. Rohkenenko kysyä: Eikö hän pitänyt sukkiansakaan?\n\nVALBORG. Kaikki lähetti hän huutokauppaan, myötäväksi.\n\nHAMAR. Jos minä olisin sen tiennyt, en suinkaan olisi ollut sieltä\npoissa.\n\nVALBORG. Niin, olihan siellä yksi ja toinen kapine, jolle voitiin\nilkkua, ja varmaan myöskin tarpeeksi tyhjäntoimittajia, jotka eivät\npilkkaansa säästäneet.\n\nROUVA (yhä istuen). Lapset, lapset!\n\nHAMAR. Mitä tyhjäntoimitukseen tulee, lienee Nanna-neiti _senkin_\nlähettänyt huutokauppaan. Sillä suurempia tyhjäntoimittajan \"lahjoja\",\nkuin hänellä, ei voi kellään ihmisellä olla.\n\nVALBORG. Hän ei luullut tarvitsevansa tehdä työtä.\n\nTJOELDE (menee Valborgin luo). Tullaksemme asiaan jäälleen: Sin'et\nhuomaa, mitenkä kauppiaalla voipi olla toivo huomisesta huomiseen --\nyhä uusi toivo. Hän ei ole senvuoksi petturi. Hän on kiihko-luontoinen,\nrunoilia -- jos niin tahdot -- joka elää ajatusten maailmassa, -- tai\nhän on todellinen nero, joka näkee maan, jonne muiden silmä ei kannata.\n\nVALBORG. Min'en luule erhettyneeni itse asiassa. Kenties minä\nymmärrän väärin sinut, isä. Sillä se, jota sinä kutsut toivoksi,\nrunollisuudeksi, neroksi -- eikö se juuri ole keinoittelemista toisten\nomaisuudella, -- kun tietää itsellään olevan velkoja enemmän, kuin\nvaroja?\n\nTJOELDE. Mutta juuri sen tietäminen voipi ollakkin mitä vaikein.\n\nVALBORG. Vai niin? -- Minä arvelin hänen kirjoistaan näkevän -- --\n\nTJOELDE. -- velat ja varat, tiettyä se. Mutta omaisuuden arvo on\nvaihtelevainen, ja aina on tekeillä yritys, jonka menestymistä ei\n_varmaan_ tiedä, mutta joka mahdollisesti voipi saattaa seikat aivan\ntoiselle kannalle.\n\nVALBORG. Elleivät varat riitä velkoihin, ovat kaikki yritykset\nkeinoittelemista muiden rahoilla.\n\nTJOELDE. No -- -- olkoompa vain; mutt'ei varastetuilla rahoilla, --\nvaan uskotuilla rahoilla.\n\nVALBORG. Niin, uskotuilla siinä petollisessa luulossa, että velanottaja\nmuka on varakas.\n\nTJOELDE. Ne rahat saattavat ehkä pelastaa kaikki kaikesta.\n\nVALBORG. Se ei kuitenkaan ole muuta, kuin että hän saapi ne valheella.\n\nTJOELDE. Sinä käytät kovia sanoja.\n\nROUVA (viittaa, niinkuin jo pari kertaa ennenkin, Valborg'ille, joka sen\nhuomaa, vaan ei huoli siitä).\n\nVALBORG. Vaitiolevaisuus on siinä kohdassa valhe.\n\nTJOELDE. Mutta mitä hänen pitäisi tehdä? Pelata avonaisilla korteilla\nja siten saattaa sekä itsensä että ne toiset häviöön?\n\nVALBORG. Niin, hänen pitää antaa asianomaisille selvä tieto asemastaan.\n\nTJOELDE. Jopa jotakin! Siinä tapauksessa tehtäisiin vuodessa tuhat\nkonkurssia enemmän ja vahingot niistä olisivat äärettömät! -- Ei, sinä\nolet älykäs, Valborg, mutta ajatuksesi ovat liian rajoitetut. --\nKuuleppas, missä on sanomalehdet?\n\nSIGNE (on puhellut luutnantin kanssa verannalla, viimeksi tehnyt hellän\nmuistutuksen -- tulee esiin). Minä vein ne konttoriin. Min'en luullut\nsinun jäävän tänne.\n\nTJOELDE. No, antakaa mun olla vapaa konttorista hetkinen vielä! Meneppä\ntuomaan ne tänne!\n\nSIGNE (menee; luutnantti seuraa).\n\nROUVA (hiljaa Valborg'ille, joka menee). Miks'et sinä milloinkaan\nkuuntele äitiäsi, Valborg?\n\nVALBORG (jatkaa menoaan verannalle. Asettuu koriste-aitaa vastaan,\nnojaa päänsä käteensä, katselee ulos).\n\nTJOELDE. Ehkä otan toisen takin ylleni. -- No, olkoon nyt päivälliseen\nsaakka.\n\nROUVA.. Päivällinen! Ja minä istun täällä vielä!\n\nTJOELDE. Tuleeko meille vieraita?\n\nROUVA. Tulee, -- etkö muista -- --? Finnen?\n\nTJOELDE. Niin, tottakin!\n\nROUVA (mennessään). Mitä, mitä minä nyt saisin kokoon --?\n\nTJOELDE (astuu esiin, kun on yksinään, istuu tuolille, katseensa on\ntuskallinen ja väsynyt; peittää huoaten päänsä käsiinsä).\n\n    Signe, Hamar (palaavat; Signellä on sanomalehdet. Hamar aikoo\n    mennä perälle, verannalle, mutta Signe vetää hänet mukaansa).\n\nSIGNE. Täss' on, isä, tässä --\n\nTJOELDE. Mitä? Kuka? -- --\n\nSIGNE (kummastellen) -- -- sanomalehdet.\n\nTJOELDE. No, anna ne tänne sitten! (aukasee lehden toisensa jälestä,\nkatselee ainoastaan ilmoituksia; sanomalehdet suurimmaksi osaksi\nulkomaalaisia).\n\nSIGNE (jatkettuaan keskusteluja armaansa kanssa). Kuuleppas -- - isä?\n\nTJOELDE (yhä silmäillen lehtejä). Mitä nyt? (its., tuskallisesti),\nKonkursseja, yhä vain konkursseja!\n\nSIGNE (kuin ennen). Hamar'in ja minun mieleni tekisi jälleen\nKristianiaan hänen Guldborg-tätinsä luoksi.\n\nTJOELDE. Olittehan te siellä neljätoista päivää sitten. Minä sain\nteidän rätinkinne eilen. -- Oletko nähnyt ne? --\n\nSIGNE. Eihän meidän niitä tarvitsekkaan nähdä, kun _sinä_ vain -- --.\nMiksi noin huokasit?\n\nTJOELDE. Noo -- siksi -- -- huomasin, että hinnat edelleen ovat huonot.\n\nSIGNE. Kaikkia vielä -- mitä sinun tarvitsee niistä huolia? -- -- --\nNyt sinä huokasit taas. -- Niin, siinä tunnet nyt, kuinka katkerata on,\nkuu ei ihmisen hartaimmatkaan toivot toteudu. -- Ethän toki liene niin\nkova meitä kohtaan, mitä?\n\nTJOELDE. Ei, lapset, se ei voi käydä laatuun.\n\nSIGNE. Miks'ei?\n\nTJOELDE. Siksi -- siksi -- no, siksi, että tänne aina näin kesä-aikoina\ntulee niin paljon vieraita, joita täytyy ylläpitää.\n\nSIGNE. Mutta sehän on ikävintä, mitä me kumpikin, Hamar ja minä, voimme\najatellakkaan.\n\nTJOELDE. Luuletteko, lapset, minun oloani joka katsannossa niin\nerinomaisen hupaisaksi?\n\nSIGNE. Mutta isäkulta, sinähän olet oikein juhlallisen näköinen? -- Se\nsopii sinulle niin lystillisesti vain, isä!\n\nTJOELDE. Totisesti puhuen, lapset, näin suurelle kauppahuoneelle kuin\nmeidän monine asioineen on varsin tärkeätä, että tänne tulee ihmisiä\njoka kulmalta, ja että meillä voivat hyvin. Niin paljon voinette kai\ntehdä minulle mieliksi!\n\nSIGNE. Hamar ja minä, me emme koskaan saa olla kahdenkesken.\n\nTJOELDE. Minun luullakseni te useimmiten tappelette, kun olette\nkahdenkesken.\n\nSIGNE. Tappelemme? Sinä käytät niin ilkeitä sanoja, isä.\n\nTJOELDE. Ja ettehän te Kristianiassakaan saa olla kahdenkesken.\n\nSIGNE. Noo, siellä on toki toisenlainen olo, siellä!\n\nTJOELDE. Sen kyllä uskon, -- siten kuin te rahoja tuhlaatte!\n\nSIGNE (hymyillen). Rahoja tuhlaamme! Mitäs me siellä muuta\ntekisimmekään? Senhän vuoksi me juuri siellä olemmekin? Isä! Kuulehan,\nkiltti isäkulta -- --!\n\nTJOELDE. Ei, lapseni, ei. --\n\nSIGNE. Noin paha sin'et ole koskaan ennen ollut.\n\nHAMAR (on viitannut häntä lakkaamaan. Kuiskaa). Etkö jo voi olla vaiti!\nNäethän, ett'ei hän ole ollenkaan hyvällä tuulella?\n\nSIGNE (kuiskaa). No, miks'et sinä voinut auttaa, niin olisin heti\nvoittanut hänet!\n\nHAMAR (samoin). Oho, minä olenkin vähän ymmärtäväisempi, kuin sinä.\n\nSIGNE (samoin). Sinä olet ollut niin kummallinen viimeaikoina. --\nMin'en oikein ymmärrä, mitä sinä tahdot?\n\nHAMAR (samoin). Niin, nyt voipikin olla yhdentekevä. Sillä nyt\nmatkustan minä yksinäni Kristianiaan.\n\nSIGNE (samoin). Mitä teet?\n\nHAMAR (mennen). Minä matkustan yksin. Min'en tahdo olla täällä niinkuin\n-- mikäkin!\n\nSIGNE (seuraa). Niin, voithan koettaa!\n\n    (Molemmat peräkkäin kiireesti verannalta alas oikealle).\n\nTJOELDE (laskee sanomalehdet kädestään tuskallisella, pitkällä\nhuokauksella).\n\nVALBORG (katsellen nyt oikealle). Isä! (Tjoelde herää). Tuolla kävelee\nasianajaja Berent Kristianiasta.\n\nTJOELDE (nousee). Asianajaja Berent? Täällä? -- Laivanveistimöllä?\n\nVALBORG. Niin. (Tulee sisään. Tjoelde katselee ulos ikkunasta). Minä\nsanoin sen vain siksi, että eilenkin näin hänen kävelevän hirsivaraston\nympärillä, ja vähää ennen oluttehtaalla ja toisissakin tehtaissamme.\n\nTJOELDE (its.). Mitäs se merkinnee? (Ään.). Noo hän tekee usein\nkernaasti huvimatkoja kesäaikana maamme eri paikkoihin; minä tiedän\nsen. Nyt hän on täällä -- ja haluaa varmaankin nähdä tämän seudun\nsuurimman liikepaikan. Täällä ei olekkaan juuri mitään muuta\nkatsomista. -- -- Mutta onkohan se hän? Minusta on kuin -- --\n\nVALBORG (katsoo avoimesta ikkunasta). On, hän se on! Katsoppa vain,\nkuinka hän kävelee -- -- --\n\nTJOELDE. -- -- ja heittää jalkojaan ristiin, vitkaan, vitkaan, -- niin,\nhän se on. -- Näyttää siltä, kuin aikoisi hän tulla tänne?\n\nVALBORG. Ei, hän kääntyy poispäin.\n\nTJOELDE. No, menköön sitten! (its.; ajatuksissaan). Oliskohan\ntodellakin -- --?\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Entiset. Sannaes (verannalta, oikealta).\n\nSANNAES. Saanko luvan?\n\nTJOELDE. Vai niin -- te, Sannaes!\n\nSANNAES (huomaa vasta nyt Valborg'in, joka seisoo peränpuoleisen ikkunan\nääressä ja astuu nyt esiin. Sannaes pelästyy, panee heti kätensä\nselkänsä taakse).\n\nTJOELDE. No, mitä nyt?\n\nVALBORG (katsoo häneen, menee verannalle ja sieltä alas oikealle).\n\nTJOELDE. Mutta mitä nyt, ihminen? Mitä lempoa te siinä nyt ällötätte?\n\nSANNAES (ottaa kätensä esiin heti kun Valborg on mennyt ohitse, katsoo\nhänen jälkeensä). Min'en tahtonut neidin läsnäollessa kysyä, tuletteko\ntänään konttoriin?\n\nTJOELDE. Oletteko mieletön? Ettekö te neidin läsnäollessa tohdi kysyä\nsellaista?\n\nSANNAES. Minä tarkoitan vain -- sillä muuten täytyy minun, jos saan\nluvan, puhua kanssanne täällä.\n\nTJOELDE. Kuulkaapa, teidän pitää jättää pois tuo ruma nahjusteleminen;\nse ei sovi kauppiaalle. Kauppiaan pitää olla sukkela ja vikkelä eikä\njoutua hämille, heti kun naisihminen ohitse menee. -- Minä olen jo\nennenkin huomannut teissä moista. -- No, mitä te tahdotte? Sukkelaan!\n\nSANNAES. Te ette siis tule konttoriin edellä puolenpäivän?\n\nTJOELDE. Illallahan postit lähtevät.\n\nSANNAES. Niin. -- Mutta siellä on vekseleitä.\n\nTJOELDE. Vekseleitä? -- Ei.\n\nSANNAES. On, Möller'in neljäs protesteerattu -- ja se suuri\nenglantilainen.\n\nTJOELDE (suuttuen). Ettekö vielä ole niitä suorittanut? -- Mitä se\nmerkitsee?\n\nSANNAES. Pankin johtokunta tahtoo ensin puhutella hra konsulia.\n\nTJOELDE. Oletteko hullu? (malttaa). Te olette varmaankin erehtynyt,\nSannaes.\n\nSANNAES. Niinpä luulin itsekkin enkä tyytynyt ainoastaan pankissa\nolevan tirehtörin sanoihin, vaan kävin myöskin konsuli Holst'in luona.\n\nTJOELDE. Ja konsuli Holst -- --?\n\nSANNAES. Kertoi samat sanat.\n\nTJOELDE (käytyään edestakaisin). Minä menen hänen luoksensa, -- tai,\noikeammin, minä _en_ mene; sillä se on kuitenkin -- -- --. Onhan meillä\nvielä aikaa moniaita päiviä?\n\nSANNAES. On.\n\nTJOELDE. Eikä vieläkään telegrammia konsuli Lind'iltä?\n\nSANNAES. Ei.\n\nTJOELDE (its.). Sitäpä en voi käsittää. (ään.). No, kyllä me kuitenkin\npian saamme kaikki säntilleen -- pääkaupunkilaisista alkaen. Hyvä, niin\nsaamme, Sannaes, -- ja vast'edes annamme noiden täkäläisten\npankintapaisten olla aivan rauhassa. Hyvä, Sannaes! (Viitaten ulos;\nits.). Kirotta Möller! Kaikki ovat ruvenneet epäilemään! (Kääntyy,\nhuomaa Sannaes'in). No, vieläkö te siinä seisotte?\n\nSANNAES. Tänään on palkanmaksupäivä, -- eikä mulla ole mitään kassassa.\n\nTJOELDE. Eikö mitään kassassa! Niin suuri, monipuolinen liike, eikä\nmitään kassassa palkanmaksupäivänä! Mikä hiiden järjestys se on?\nPitääkö mun uudestaan ja uudestaan alkaa opettaa teille A, B, C:tä? --\nEi, eipä voi olla puolta päivää pienimmänkään asiansa vierestä poissa!\nMinulla ei ole ketään, ei niin ketään, johon voisin luottaa! --\nIhminen, kuinka te olette tehtävänne toimittanut?\n\nSANNAES. Oli myöskin kolmas vekseli, joka lankesi tänään; Holm ja\nKumpp. 2,000. Minä luotin sitä pahempi pankkiin, -- ja kun en sieltä\nmitään saanut, täytyi mun tyhjentää kassa, -- sekä konttorin että\noluttehtaan.\n\nTJOELDE (kävelee ylös- ja alaspäin). Hm, hm, hm! -- Kukahan lie saanut\nkonsuli Holst'in siihen päähän. -- No niin! (viittaa kädellään ulos).\n\nSANNAES (menee, vaan palajaa heti, kuiskaa). Asianajaja Berent\nKristianiasta!\n\nTJOELDE (hämmästyy). Tuleeko hän tänne?\n\nSANNAES. Hän astuu juuri rappusia ylös! (Menee perimmäisestä\noikeanpuolisesta ovesta).\n\nTJOELDE (huutaa hänen jälkeensä, kuiskaten). Viiniä ja virvokkeita! --\nSiis oli aavistukseni aivan oikea! (Vilkaisee peiliin). Hyväinen aika,\nmiltä minä nyt näytän! (Kääntää tuskalliset kasvonsa peilistä; peiliin\njälleen, hymyilee -- ja rientää siten perälle, mistä asianajaja näkyy\ntulevan vitkaan vasemmalla ylös).\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Tjoelde. Asianajaja Berent.\n\nTJOELDE (kohteliaasti, kunnioituksella; teeskennellen). Minulle on\nsuureksi kunniaksi, saada vastaanottaa niin kuuluisa mies huoneeseni.\n\nBERENT. Hra konsuli Tjoelde -- eikö niin?\n\nTJOELDE (yhä matalalla äänellä). Palvelianne! Minä juuri vast'ikään\nkuulin vanhimmalta tyttäreltäni, että hra asianajaja oli kävellyt\ntiluksillani:\n\nBERENT. Niin, teillä on suuret tilukset -- ja suuri liike.\n\nTJOELDE. Liian suuri, hra asianajaja. Liian monenlaatuinen. Toinen on\naina tuottanut toisen lisää. -- Olkaa hyvä, istukaa.\n\nBERENT. Kiitos; tänään on lämmin päivä.\n\n    (Virvokkeita ja viiniä tuodaan pöydälle).\n\nTJOELDE. Hra asianajaja suvaitsee kai lasin?\n\nBERENT. En, kiitos.\n\nTJOELDE. Virvokkeita?\n\nBERENT. Kiitos; minulle ei pidä mitään.\n\nTJOELDE (ottaa sikarrikotelonsa esiin). Saanko tarjota sikarrin, jonka\nsaatan sanoa hyväksi?\n\nBERENT. Minä pidän paljon hyvästä sikarrista. Mutta juuri nyt en mieli\npolttaa. Paljon kiitoksia! (Äänettöm.).\n\nTJOELDE (on myöskin istunut. Hänen olentonsa on näköjään tyyni). Onko\nhra asianajaja jo kauvankin ollut täällä?\n\nBERENT. Pari päivää. -- Hra konsuli on ollut matkoilla?\n\nTJOELDE. Niin; Möller'in onnettomat asiat. Hänen konkurssipesänsä\nosakkaider-kokous huutokaupan jälkeen.\n\nBERENT. Nykyään ovat ajat hyvin kovat.\n\nTJOELDE. Sanomattoman kovat!\n\nBERENT. Luuletteko Möller'in konkurssin vievän muitakin muassaan --\nuseampia kuin ne, jotka jo tiedetään?\n\nTJOELDE. Sitä en vielä luule. Tämä -- sattuma on varmaan joka\nkatsannossa ainoastaan poikkeus.\n\nBERENT. Pankit lienevät vähän säikähtyneet, kuten olen kuullut.\n\nTJOELDE. Sen voin arvata.\n\nBERENT. Niin, _te_ luonnollisesti tunnette olot paremmin, kuin kenkään\nmuu.\n\nTJOELDE (hymyillen). Minä olen teille suuresti kiitollinen\nluottamuksestanne minuun.\n\nBERENT. Jos näiden seutujen ulosvienti-tavarat yhä edelleenkin\nkadottavat hintaansa -- --?\n\nTJOELDE. Niin; -- sitä ei varmaan tiedä; mutta tietysti lienee toki\nparas pitää kaikki liikkeessä vain.\n\nBERENT. Vai -- se on siis teidän tarkoituksenne?\n\nTJOELDE. Ehdottomasti.\n\nBERENT. Horjuvat kauppaseikat ilmituovat tavallisesti yhtä ja toista\nvahingollista.\n\nTJOELDE (hymyillen). _Teidän_ mielestänne pitäisi sentähden antaa\nhorjuvien kauppaseikkojen vaikuttaa?\n\nBERENT, Niin pitäisi.\n\nTJOELDE. Hm! -- Vankat kauppatalot eivät jokapaikassa lie niin aivan\ntarkoin erillään epäiltävistä.\n\nBERENT. Olisikohan _täällä_ todellakin pelättävä semmoista?\n\nTJOELDE. Niin, -- nyt katsotte minun tietojani tämän seudun veloista\nvarmaankin liian suuriksi; -- mutta minä melkein voisin luulla niin.\n(Äänettömyys).\n\nBERENT. Pankit ovat valtuuttaneet minut hankkimaan tarkastuksen\noloista, -- jonka minä toistaiseksi uskon ainoastaan _teille_.\n\nTJOELDE. Minä olen varsin kiitollinen.\n\nBERENT. Tämän kaupungin pienemmät pankit ovat suljetut; ne ovat\nyksimieliset.\n\nTJOELDE. Vai niin -- (Äänettömyys). Te olette siis puhellut konsuli\nHolst'in kanssa?\n\nBERENT. Luonnollisesi. -- (Äänettöm.). Jos annettaisiin epäiltävien\nkauppahuoneiden kukistua ja autettaisiin vankkoja, olisi varmaankin\nparas, että jokainen ilmoittaisi pankeille omaisuutensa ja velkansa.\n(Äänettöm.).\n\nTJOELDE. Onko se konsuli Holst'in ajatus?\n\nBERENT. Myöskin hänen. (Äänettöm.). Minä olen ehdotellut pankeille\ntoistaiseksi -- kunnes saamme nuo tarkat tiedot -- että sanoisivat \"ei\"\nkaikkiin lainanpyyntöihin -- kaikkiin ilman eroitusta.\n\nTJOELDE (huomaten). Siten ymmärrettävä!\n\nBERENT. Ainoastaan väliaikainen sääntö toistaiseksi -- --\n\nTJOELDE (kuin ennen). Niin, niin!\n\nBERENT. -- Mutta jota jokaisen täytyy seurata, ilman poikkeuksetta.\n\nTJOELDE. Mainiota!\n\nBERENT. Ellei kaikkia kohdella samoin, voipi yksityinen äkkipikaa\njoutua liian aikaiseen epäluuloon.\n\nTJOELDE. Aivan minun ajatukseni!\n\nBERENT. Hauskaa. Siis ette suinkaan ymmärrä minua väärin, kun pyydän\nteidänkin tekemään tarkastelman varoistanne.\n\nTJOELDE. Ei mikään ole mulle mieleisempää, kun siten voin hyödyttää\nasioita yleensä.\n\nBERENT. Se on varma. Sillä sen kautta kasvaa yleinen luottamus.\n\nTJOELDE. Milloinka hra asianajaja suvaitsee ottaa vastaan minun\ntarkastelmani? Näin kiireessä siitä luonnollisesti tulee vain\npintapuolinen.\n\nBERENT. Luonnollisesti. -- Teidän suosiollanne, minä tulen noutamaan\nsen.\n\nTJOELDE. Ei millään muotoa. Te voitte saada sen kernaasti vaikka kohta,\njos niin tahdotte. Minulla on, näette, tapana, usein tehdä\npintapuolisia arvioiaskuja -- luonnollisesti vaihtelevien hintojen\nmukaan.\n\nBERENT. Vai niin? (Hymyillen). Muuten sanotaan keinoitteliain tekevän\nkolme arviolaskua päivässä, kunkin erilaatuisen. -- Mutta nyt kuulen\nminä -- --\n\nTJOELDE (hymyillen) -- -- että muillakin on semmoinen paha tapa! No --\nei niitä juuri kolmea erilaatuista päivässä sentään tule.\n\nBERENT. Ei, ei, minä laskin leikkiä luonnollisesti -- (nousee).\n\nTJOELDE (nousee myöskin). Luonnollisesti. Tunnin kuluessa on se teidän\nhotellissanne. Sillä minä otaksun, että hra asianajaja asuu meidän\nainoassa, niin kutsutussa, hotellissa. -- Etteköhän täällä ollessanne\ntahtoisi asua meillä ja käyttää hyväksenne kahta kamaria, jotka juuri\novat vapaat.\n\nBERENT. Kiitos; -- minä viivyn täällä määräämättömän ajan, ja ne tavat,\njotka heikko terveyteni on mulle saattanut, ikävystyttävät kaikkia,\nvaan enimmästi kuitenkin itseäni, kun olen outojen luona.\n\nTJOELDE. Mutta tohtinenhan toki toivoa, että tulette meille\npäivälliselle tänään? Meille tulee muutamia muitakin vieraita. Ehkä\nlopuksi saamme sitte purjehdusretkenkin toimeen, -- tuo läheinen luoto\non erinomaisen kaunis.\n\nBERENT. Kiitos; minun terveyteni ei ole nykyään niin luotettava, että\nuskaltaisin yhtyä kemuseuroihin.\n\nTJOELDE. Hehehe! -- Voinko ehkä jotenkin muuten olla palvelukseksenne?\n\nBERENT. Niin -- saisinko tilaisuuden keskustella kanssanne, ennenkuin\nlähden täältä, -- kernaimmin niinpian, kuin suinkin.\n\nTJOELDE (vähän hämmästyen). Tarkoitatte, kun olette saanut kaikki\ntarkastelmat?\n\nBERENT. Konsuli Holst'in kautta olen minä jo hiljaisuudessa saanut\nuseimmat.\n\nTJOELDE (enemmän kummastuen). Siis -- tänään vielä, tarkoitatte --?\n\nBERENT. Klo 5? -- Sopiiko teidän silloin?\n\nTJOELDE. Minä olen kokonaan teidän palvelianne! Minä saan siis tulla\nteidän luoksenne klo 5?\n\nBERENT. Minä olen _täällä_ klo 5 (jäähyväiset, menee).\n\nTJOELDE (seuraa). Tehän olette kivulloinen; te olette vanhempi; te\nolette kuuluisa mies -- --!\n\nBERENT. Mutta te olette täällä kotonanne. Hyvästi!\n\nTJOELDE. Minä suuresti kiitän kunniasta, jonka teidän täällä käyntinne\nmulle saattoi!\n\nBERENT. Älkää vaivatko itseänne!\n\nTJOELDE. Sallittehan minun seurata teitä talostani.\n\nBERENT. Minä löydän kyllä tien.\n\nTJOELDE. Sitä en epäile. Mutta se olisi minulle suuri kunnia!\n\nBERENT. Kuten tahdotte!\n\n    (Kun aikovat rappusia alas, näkyy Signe ja Hamar, jotka\n    nousevat niitä käsi kädessä. Antavat sijaa toinen loisilleen).\n\nTJOELDE. Saanko esitellä -- niin, luonnollisesti minun ei tarvitse\nesitellä: Hra asianajaja Berent Kristianiasta. Minun nuorin tyttäreni\n-- ja hänen sulhasensa kavallerialuutnantti Hamar.\n\nBERENT. Minä luulin hevosväen nyt olevan ekserseeraamassa?\n\nHAMAR. Minä olen saanut permissionin -- --\n\nBERENT. -- tärkeämpien toimitusten tähden. Hyvästi!\n\nTJOELDE. Hahaha! (Nuoret jättävät hyvästi; Tjoelde ja Berent menevät\nrappusia alas).\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Hamar. Signe.\n\nHAMAR. Hävytön! -- Mutta niinhän se on kaikille.\n\nSIGNE. Vaan ei isälleni, kuten huomasin.\n\nHAMAR. Sinun isäsi on myöskin hävytön.\n\nSIGNE. Sit'et saa sanoa hänestä!\n\nHAMAR. Mitä muuta voisin sanoa, kun hän saattaa nauraa Berent'in\nhävyttömyyksille?\n\nSIGNE. Hän on hyvällä tuulella (istuu keinumaan).\n\nHAMAR. Vai niin, sinäkin --? Sin'et ole ollenkaan miellyttävä tänään.\n\nSIGNE (yhä keinuen). En -- sillä sinä olet väliin niin ikävystyttävä.\n\nHAMAR. Etkä kuitenkaan anna minun matkustaa pois?\n\nSIGNE. Se olisi vieläkin ikävämpää.\n\nHAMAR. Nyt sanon sinulle erään seikan: Min'en enää kauvan kärsi tapaa,\njolla minua täällä kohdellaan!\n\nSIGNE. Vai niin? (Ottaa sormuksen sormestaan, antaa sen kieppua\npeukalon ja etusormen välissä, keinuu ja laulaa).\n\nHAMAR. Puhumattakaan _sinusta_. Mutta Valborg! ja isäsi! Onko hän vielä\nkertaakaan käskenyt minua ratsastamaan Voilakalla?\n\nSIGNE. Ehkä hänellä on tärkeämpiäkin ajateltavia. (Laulaa taas).\n\nHAMAR. No, mutta olehan nyt älykäs, Signe! -- Käsitäthän sinä, että se\nolisi aivan luonnollista? -- Niin, suoraan sanoen -- sillä sinullehan\nvoin sanoa mitä tahansa -- minä, joka tulen hänen vävypojakseen ja olen\nkavalleristi (eikä isälläsi muita poikia olekkaan) -- enkö minä melkein\nsaattaisi toivoa, -- -- että hän tykkänään lahjoittaisi minulle\nVoilakan?\n\nSIGNE. Hahaha!\n\nHAMAR. Olisiko se niin luonnotonta?\n\nSIGNE. Hahaha!\n\nHAMAR. Minkätähden sitä naurat, Signe? Olisihan se talolle kunniaksi,\nluulisin ma, että toverini ihailisivat hevostani, ja minä voisin sanoa:\nSen on appivaarini lahjoittanut minulle? -- Sillä tiedäppäs, sen\nhevosen vertaista ei löydy koko Norjan maassa.\n\nSIGNE (seisottaa tuolin). Ja siksi pitää sinun saaman se? Hahaha!\n\nHAMAR. Tätä en kärsi!\n\nSIGNE. Kavallerialuutnantti \"Verraton\" seljässä hevosen, \"jolla ei ole\nvertaista\". Hahaha!\n\nHAMAR. Signe, nyt saat lopettaa!\n\nSIGNE (keinuen). Sinäpä olet lystikäs!\n\nHAMAR (läheten). Kuulehan, Signe! -- ei kenkään voi vaikuttaa niin\npaljon isääsi, kuin sinä. Kuuleppas, Signe! -- Etkö hetkeäkään voi\nhaastella totisia asioita kanssani?\n\nSIGNE. Kyllä, -- kernaasti! (Alkaa uudestaan laulaa).\n\nHAMAR. Minä arvelin itsekseni: Jos Voilakka olisi minun omani, jäisin\nkoko kesäksi tänne opettamaan sitä ratsuhevoseksi. (Signe lakkaa sekä\nkeinumasta että laulamasta. Hamar nojautuu hänen ylitsensä). Ja sitte\nmin'en menisi kaupunkiinkaan ennen kuin syksyllä, ja sitte seuraisit\nsinä Voilakkaa ja minua Kristianiaan. Eikö se olisi sinunkin mielestäsi\nhupaisata?\n\nSIGNE (katsottuaan häntä hetken). Sinä, ystäväni, suunnittelet kaikki\naina niin somasti!\n\nHAMAR. Eikö niin? Mutta kaikki riippuu nyt vain siitä, että sinä saat\nhevosen isältäsi, -- mitä; sulo Signeseni?\n\nSIGNE. Ja sitte sin'et koko kesänä matkustaisi minun luotani\npois -- --?\n\nHAMAR. -- en koko kesänä!\n\nSIGNE. Vaan jäisit tänne Voilakkaa opettamaan -- --?\n\nHAMAR. -- ainoastaan sitä opettamaan!\n\nSIGNE. Ja sitte saisin minä syksyllä seurata teitä kaupunkiin --\nniinhän, niin?\n\nHAMAR. Niin -- eikös se olisi mainiota?\n\nSIGNE. Tuleeko Voilakka myöskin asumaan Guldborg-tädin luona?\n\nHAMAR (hymyillen). No, mitä nyt sanotkaan?\n\nSIGNE. Niin, sillä koska sinä hankit itsellesi vapaan-ajan ainoastaan\nVoilakan tähden, kuten ymmärsin, ja jäät tänne, ainoastaan opettaakseni\nsitä -- ja sitte annat minun seurata Voilakkaa Guldborg-tädin\nluoksi -- --\n\nHAMAR. Mutta, Signe, oietko nyt taas -- --?\n\nSIGNE (saapi tuolin aika vauhtiin). Oo! Mene matkaasi --\n\nHAMAR. -- -- mustasukkainen Voilakkaan! Hahaha!\n\nSIGNE. Mene talliin!\n\nHAMAR. Rangaistukseksiko? -- Siellä onkin hauskempi, kuin täällä!\n\nSIGNE (viskaa sormuksen). Tuossa! Anna se Voilakalle!\n\nHAMAR. Niin kauvan sinä viskelet tuota sormusta, että -- --\n\nSIGNE. No, noin olet sinä sanonut jo niin monta kertaa, että sekin mua\nilettää! (kääntää tuolin niin, että on selin sekä katsojiin että\nHamar'iin).\n\nHAMAR. Sinä olet niin hellitelty lapsi, että olisi synti, pitää kaikkia\nlauseitasi tosina -- --\n\nSIGNE. No, _tuokin_ vielä -- sataviideskolmatta kerta! -- Uh, mene\ntiehes!\n\nHAMAR. Mutta etkö nyt ymmärrä, kuinka naurettavaksi sinä itsesi teet,\nkun olet mustasukkainen hevoseen? Oletko koskaan kuullut mokomata?\n\nSIGNE (hypähtää ylös). Aa, sinä saat minut vielä pakahtumaan --\nkiusanhenki! Minä huomaan sinussa väliin jotakin niin inhoittavaa\n-- - (polkien jalkaansa). Minä halveksin sinua!\n\nHAMAR (hymyillen). Ainoastaan Voilakan tähden -- --?\n\nSIGNE. En, vaan _sinun, sinun, sinun_ tähtesi! Minä tunnen itseni\ntoisinaan niin onnettomaksi, että olisin valmis vaikeroiden heittäimään\nlattialle -- tai juoksemaan kuulumattomiin! Anna mun olla! Etkö mene\nmatkaasi!\n\nHAMAR. Kyllä, minä en tälläkään kertaa korjannut sormusta lattialta.\n\nSIGNE. Et, vaan mene, mene, mene, mene! (istuu; pyrskähtää itkemään).\n\nHAMAR. Hyvä! -- Tuoltapa höyrylaiva jo tulleekin. Minä lahden heti\npaikalla.\n\nSIGNE. No, sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että se höyrylaiva nyt\njuuri _tulee_ Kristianiasta eikä mene sinne! Uh! (pyrskähtää jälleen\nitkemään).\n\n    (Perällä, melkein keskipalkalla, näkyy höyrylaivan mastot ja piiput\n     saarien ylitse. Savu kohoaa kirkkaasti ilmaan, -- Samassa kuuluu).\n\nTJOELDE (ulkona). Kiireesti! Ottakaa luutnantin paatti; se on reilassa!\n\nSIGNE (nousee).\n\nHAMAR. Ne menevät jotakuta vastaanottamaan\n\nTJOELDE (lähempänä). Mene _sinä_ paattiin!\n\nHAMAR. Hän tulee tänne! (Juoksee ottamaan sormusta, kiireesti\ntakaisin). Signe!\n\nSIGNE. En, min'en huoli siitä!\n\nHAMAR. No, mutta Signe? Mitä tämä merkitsee? Mitähän sulle muka olen\ntehnytkään?\n\nSIGNE. En tiedä; mutta minä olen sanomattoman onneton! (Itkee).\n\nHAMAR. Mutta teenhän minä vihdoin kaikki mitä tahdot! Mitä muuta enää\ntoivotkaan?\n\nSIGNE. Min'en voi sille mitään, minä voisin toivoa itseni kuolleeksi,\n-- ja se tulee niin usein mieleeni! (Itkee jälleen).\n\nHAMAR. Mutta, Signe? -- Sinä, joka lukemattomat kerrat olet sanonut\npitäväsi minusta?\n\nSIGNE. Niin minä pidänkin. Mutta toisinaan on, mielestäni, kihlauksemme\naivan hirvittävä! -- Älä, älä tule lähelleni!\n\nHAMAR. Signe! --\n\nTJOELDE (rappusilla, ulkona). Niin, niin: Joka mies, ripeästi!\n\nHAMAR. Pyyhi kyyneleesi, Signe; älä näytä niitä hänelle!\n\n    (Aikoo antaa sormuksen, Signe kääntyy poispäin,\n    pyyhkien kyyneliään).\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Entiset. Tjoelde.\n\nTJOELDE (jo rappusilla). Vai niin, oletteko siinä! Sepä hyvä. Konsuli\nLind tulee tänne höyrylaivalla; -- telegrammi juuri vast'ikään\n(perälle, huutaa verannan yli). Rientäkää! Liput tänne! Vetäkää purret\nesiin! Mastot alas! (Koettaa irroittaa purtta). Se on kiini. (Hamar\njuoksee apuun). Niin, irroita sinä! (Hamar irroittaa purren, joka\nvedetään oikealle. Tjoelde astuu esiin jälleen). Kuuleppas, Signe, --\n(katselee häntä) no? Oletteko te jälleen tapelleet?\n\nSIGNE. Isä!\n\nTJOELDE. Niin, nyt ei ole aikaa leikkiin! Tänään saatte jokainen\nkoettaa parastanne! -- Sanoppas Valborg'ille -- --\n\nSIGNE. Sano kernaammin itse! Tiedäthän, että Valborg aina tekee, mitä\nitse tahtoo.\n\nTJOELDE. Ei mitään historioita! Nyt on tärkeä silmänräpäys. Te teette\n_jokainen_, mitä minä käsken! Sano Valborg'ille, että hän pukeutuu ja\ntulee tänne. Sinä samoin! (Signe menee). Signe!\n\nSIGNE (pysähtyy). Niin.\n\nTJOELDE. Meidän täytyy kutsua seitsemän, kahdeksan vierasta lisää\npäivälliselle. Finnelle täytyy lähettää sana, että syömme päivällistä\ntäsmälleen k:lo 3 -- eikä 4. Lind lähtee klo 5 seuraavalla höyryllä, --\nymmärrätkö?\n\nSIGNE. Mutta onkohan äidillä ruokaa niin monelle?\n\nTJOELDE. Hänellä pitää olla, ei ainoastaan ruokaa, mutta parasta lajia!\nMinun vaimoni pitää pitämän huolen siitä, että taloni on hyvin\nvarustettu koko kesän; -- kuinka monta kertaa minun pitää se kertoman?\n\nSIGNE (melkein itkussa, jonka toki lukahuttaa). Mutta äiti, joka tänään\non niin kipeä -- --?\n\nTJOELDE. No, turhia iankaikkisia kipuja! Tänään ei ole kellään aikaa\nsairastaa. Kiiruhda vain!\n\nSIGNE (menee, salaa itkien, perimmäisestä sivuovesta).\n\nTJOELDE (Hamar'ille, joka on tullut). Tuoppa kynä, paperia ja läkkiä;\nmeidän pitää saada kokoon seurue! Tuota pikaa!\n\nHAMAR (etsien). Tääll' ei ole niin mitään!\n\nTJOELDE (kärsimätönnä). Mene noutamaan! (Hamar syöksyy ulos etumaisesta\novesta).\n\nTJOELDE (lukee telegrammia, jota on pitänyt kädessään -- huomattuaan\npelastuksen huokauksen. Käsi vapisee hänen lukiessaan vitkaan, osan\nkaksi kertaa). \"Sain telegramminne juuri lähteissäni. Vastatakseni\nkaikesta, -- keskustelu. Tulen tänään, ensimäisellä höyrylaivalla,\nlähden 5. Tarkastelu asioistanne valmiiksi. -- Lind.\" -- Melkeinpä en\nvoi lukea tätä. Mutta niinhän se toki on! Niin, -- jospa tämä vain\nonnistuisi, -- niin olisi kaikki satamat avoinna! (Hamar'ille, joka\ntulee). No, siinäkö olet? Täydellistä kutsumuskirjettä emme nyt ehdi\nkyhäämään. Ainoastaan nimiluettelon, -- joku konttoripalvelioista voipi\nsaattaa sen asianomaisille. Siis: (sanelee) Pappi -- -- _apropos_:\nsamppanja! Onko se hyvää?\n\nHAMAR. Se viimeksi tuotu, tarkoitat kai?\n\nTJOELDE. Niin.\n\nHAMAR. Pappi kiitti sitä hyväksi.\n\nTJOELDE. Hyvä. Siis:\n\nHAMAR (kirjoittaissaan). Pappi.\n\nTJOELDE. Konsuli Ring.\n\nHAMAR. Konsuli Ring.\n\nTJOELDE. Ja -- -- ja -- -- ja -- --\n\nHAMAR. Konsuli Holst?\n\nTJOELDE. Ei, ei Holst'ia. (Hamar kummastelet Tjoelde its.). Minä tohdin\nnyt toki näyttää hälle, että en ollenkaan tarvitse hänen apuaan!\n(Äkkiä). Kauppias Holm. (its.) Hänen vihamiehensä.\n\nHAMAR. Kauppias Holm.\n\nTJOELDE (its.). Vaikka -- Holm on aina veijari. Kuitenkin -- se\närsyttää Holst'ia. (Ään.), Polisimestari.\n\nHAMAR. Pölisi -- --\n\nTJOELDE. Ei, ei, pyyhi pois polisimestari. (Mutisee) Ei voi aina olla\ntarpeeksi varova.\n\nHAMAR. Polisimestari pyyhitty.\n\nTJOELDE. Joko pappi on siellä?\n\nHAMAR. Hän on N:o 1.\n\nTJOELDE. Aivan oikein.\n\nHAMAR. Mutta pormestari?\n\nTJOELDE. Ei, hän asuu liian kaukana. Paitsi sitä -- kun ei hän vain\naina saa olla kukkopoikana -- ja aina ikävystyttäviä käräjä-juttuja ja\npalkanlisäys-jaarituksia -- -- -- Ei! Mutta -- annappas olla: --\nKnutzen z:lla.\n\nHAMAR. Knutzen -- z:lla.\n\nTJOELDE. Ja vaikkapa -- no, niin -- myöskin Knudsen s:llä.\n\nHAMAR. Knudsen s:llä.\n\nTJOELDE. Montako niitä jo on?\n\nHAMAR. Pappi, Ring, Holm, pölisi --, ei, polisimestari pyyhitty.\nKnutzen z:lla, Knudsen s:llä, niitä on 1, 2, 3, 4, 5, 6.\n\nTJOELDE. -- -- ja Finne, sinä, minä, se on yhdeksän. Meitä pitää olla\nkaksitoista.\n\nHAMAR. Naiset?\n\nTJOELDE. Ei -- naiset eivät sovi kauppiaiden seuraan. -- Mutta kenen\nme -- --?\n\nHAMAR. Tuo uusi asianajaja? Soma mies; mikä hänen nimensä taas\nonkaan -- --?\n\nTJOELDE. Ei, hän kietoilee itseään ihmisten suosioon pitämällä pitkiä\npuheita. -- Ylä-tullipalvelia Pram!\n\nHAMAR. Mutta hän? Hän juopi aina itsensä humalaan.\n\nTJOELDE. Niin, mutta se on semmoista sisällistä juopumista. Hän ei tee\nmitään vahinkoa, -- päinvastoin! Ylä-tullipalvelia Pram!\n\nHAMAR. Yiä-tullipalvelia Pram.\n\nTJOELDE. On vaikeata näin pienessä kaupungissa, kun pitää olla hieno\nseura, -- kuuleppas (näpäyttää sormiaan). Falbe, asiamies Falbe! Hyvin\nsoma eikä ajatuksia.\n\nHAMAR. Somat vaatteet tarkoitat kai?\n\nTJOELDE (mutisee). Niin -- no, myöskin ne. Mutta minä tarkoitin noin\nylimalkaan. -- Kahdestoista? Morten Schultz?\n\nHAMAR (hämmästyen). Morten Schultz! (nousee juhlallisesti). Ei,\ntiedätkö mitä; sitä otan minä vastustellakseni! -- Viime kerralla, kun\nhän oli täällä suuressa seurassa, -- tiedätkö mitä hän teki? Keskellä\npäivällistä, päivällispöydässä (osoittaa käsillään) otti hän mällin\nsuustaan ja näytteli sitä vieraille. Hän tahtoi antaa sen käydä ympäri!\nJos _se_ on hienoa seuraa, niin -- -- --!\n\nTJOELDE. Niin, hän on raaka. Mutta hän on tämän seudun rikkain mies.\n\nHAMAR (on istunut). Pitäisi hänellä sitte olla varoja ostaa itselleen\nuusi peruukki! Eihän hänen vieressään voi kukaan ihminen istua!\n\nTJOELDE. Niin, niin, hän on hävytön; mutta näetkös, nuori ystäväni,\nrikkaimmalle annetaan yhtä ja toista anteeksi. Siitä saattaa olla\nhyötyä.\n\nHAMAR. Min'en ymmärrä, mitä hyötyä _sinulla_ voipi olla hänestä?\n\nTJOELDE. Hm, hm! -- Ei, ehk'ei kelpaa.\n\nHAMAR. Ei, ei, se on varma!\n\nTJOELDE (mutisee). -- -- Vaikka konsuli Lind ymmärtäisi tarkoituksen\nMorten Schultz'in -- -- --!\n\nHAMAR. -- -- Ja hänen kanssapuheensa! Eiväthän naiset voi -- --!\n\nTJOELDE. Niin, oikeassa olet; (mutisee) enhän minä oikeitaan enää häntä\ntarvitsekkaan. -- Mutta kahdestoista? -- Maltapas -- --?\n\nHAMAR. Kristoffer Hansen?\n\nTJOELDE. Hyi, peijakas, sittehän saamme valtiollista! Ei, annappas --?\n(pysähtyy) Niin, minä luulen, minä uskallan? Hm, hm, hm -- -- juuri\nhän! (Paino joka tavulle) Oluenpania Jakobsen.\n\nHAMAR (toivotonna). Mutta Jakobsen --?\n\nTJOELDE. Hm, hm, hm! -- Jakobsen tekee hyvää. Minä tunnen hänet.\n\nHAMAR. Hän on kelpo poika, senhän tietää jokainen; -- mutta hienossa\nseurassa --?\n\nTJOELDE. Hm, hm, hm! -- Kirjoita vain Jakobsen!\n\nHAMAR. Jakobsen! -- Kas niin! (nousee).\n\nTJOELDE. Anna Skogstad'in mennä viemään sitä! Muista klo 3 --\ntäsmälleen! Pian! (huutaa hänen jälkeensä). Ja tule takaisin, jos\ntäällä olisi vielä jotain.\n\n    (Hamar menee etumaisesta sivu-ovesta).\n\nTJOELDE (yksin). Aivan totta! (ottaa kirjeen taskustaan). Lähetänköhän\nminä samalla tarkastelmani asianajaja Berent'ille -- --? Min'en\ntarvitse pankeilta apua. -- Mutta, se ei toki vielä ole aivan varma. --\nJa tarkastelma on kaikissa tapauksissa hyvin tehty! -- Konsuli Holst\nsaapi nähdä sen; se voipi olla hyödyllistä; -- -- ehkä se häntä vähän\nkiusoittaakin. -- Paitsi sitä: Jos _en_ minä sitä lähetä, luulevat ne\nkenties minun olleen hädässä, kun sen lupasin, -- ja päässeen siitä nyt\nLind'in kautta. Paras on lähettää tarkastelmani. (Hamar palajaa).\nKuuleppas, anna hänen samalla viedä tämä kirje asianajaja Berent'ille,\n\"Victoriaan\".\n\nHAMAR. Onko se kutsumus? Sitte meitä tulee kolmetoista?\n\nTJOELDE. Ei se ole kutsumus. Kiiruhda, ennenkuin hän ehtii menemään!\n(Hamar jälleen pois).\n\nTJOELDE (yksin). Oi, jospa nyt kaikki onnistuisi! Konsuli Lind'in voipi\nkyllä voittaa puolelleen! Ja hän pitää, hän pitää voitettaman! Mulla on\n(katsoo kelloon) kokonaista neljä tuntia ainoastaan häntä varten.\n\nNäin täynnä toivoa en ole ollut -- -- en ainakaan -- -- -- (vaipuu\nmietteisin. Sitte hiljemmin). Toisen onnettomuus on toki toisinaan hyvä\nasia, suuri aalto, joka auttaa toista yli! Nyt on kaikkien huomio\nherännyt, kaikki kiiruhtavat pelastamaan omaansa, (huokauksella) --\nniin, jospa nyt minä vain pääsisin kaikkine asioineni onnellisesti\nperille, -- niin ett'ei kukaan sitä huomaisi! Tämä pelko ja ahdistus!\njok'ainoa yö, jok'ainoa päivä! -- -- Tämä epätieto, nämät keksinnöt,\ntämä salaileminen, tämä teeskenteleminen -- oi! Mutta nythän minä juuri\njälleen olen uudessa samanlaisessa kohdassa! Tämä ilkeä vastaan\nOttaminen -- --? Niin, niin, niin -- mitä _minä_ tahdon, sillä on aina\nkaksi puolta; -- -- mitä minä lasken, sillä viisi arvoa; minä elän\nihmisten ja asioitteni keskellä kuni unissa! -- (toivotonna) Mutta tämä\nolkoonkin viimeinen kerta, -- viimeinen teeskentely, ja sitte -- --\nloppu! -- Apuahan minä vain tarvitsen, -- ja nyt minä sitä saan! -- --\nNiin, saankohan minä? Kas, siinäpä solmu! -- -- Jospa tästälähin\nsaisin, -- oi, jospa saisin maistaa ainoankaan yön levollista,\nvirkistävää unta ja herätä ainoanakin aamuna huoletonna! Istua pöytään\nvapaana, tulla illalla kotiin iloisella mielellä! -- Oi, jos jälleen\nsaisin seistä maatilkulla, jonka kaikinpuolin voisin sanoa omakseni, --\nvakaasti omakseni, omakseni, omakseni (polkien jalkaansa), -- voi,\nsitäpä tuskin saatan toivoakkaan, -- minä olen liian monta kertaa\ntullut petetyksi!\n\nHAMAR (tulee). Kas niin!\n\nTJOELDE. Kiusa ja kuolema -- kruutia! Häntä pitää kunnioittaa!\n\nHAMAR. _Onhan_ meillä kruutia.\n\nTJOELDE. Lähetä heti sana jollekkin tykkimiehelle! (menee).\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n    Sama huone. Keskellä pöytä, jolla on samppanja-pulloja sekä\n    jälkiruokaa. Rouva, Signe, tyttö ja palvelia puuhailevat pöydän\n    ympärillä. Oikealta kuuluu vilkas keskustelu, pari kertaa suuri\n    nauru.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\n    Rouva. Signe.\n\nROUVA (väsyneenä). Nyt pitäisi, mielestäni, kaikki olla valmis.\n\nSIGNE. Tämäpä on pitkällinen päivällinen.\n\nROUVA (katsoen kelloonsa). Niin, jälkiruokaa varten jääpi ainoastaan\npuoli tuntia, jos konsuli Lind aikoo lähteä kello 5. (Ulkona hiljaa).\n\nSIGNE. Nyt ne lopettivat! -- Kuulethan, ne nousevat pöydästä. (Kova\nhälinä ja keskustelu, tuolit lykätään sivulle -- ulkona). Tuossa ne jo\novatkin!\n\nROUVA. No, mennään me sitte sivulle.\n\n    (Tyttö perimmäisestä ovesta pois; Signe tukee äitiään, menevät.\n    Palvelia aukasee samppanja-pulloja).\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Ensin tulee Tjoelde seuraten konsuli Lind'iä, jonka kuullaan\n    vakuuttavan Tjoeldelle, että päivällinen oli oivallinen, ja\n    tämän vastaavan, että se nyt oli sen mukaan, mitä pienessä\n    maaseutukaupungissa voipi saada! Molemmat katsovat kelloonsa;\n    on ainoastaan lyhyt puoli tuntia aikaa jälellä; Tjoelde pyytää\n    häntä jäämään edes seuraavaan laivaan, mutta turhaan. Näiden\n    kantapäissä kauppiaat Holm ja Ring kiihkeästi keskustellen\n    puutavaroiden hinnoista; edellinen arvelee niiden vieläkin\n    hälvenevän, jälkimäinen nousevan, ja aivan pian; puut ovat\n    muka suora vastakohta hiiliin ja rautaan, jota jälkimäinen\n    mitä kiivaimmin väittää. Heti näiden jälestä pappi, jota\n    seuraa talon vävy.\n\n    Edellinen vakuuttaa jälkimäiselle, joka on vähän väsynyt\n    nauttimisesta, ett'ei hänellä ole mitään tuota asiata vastaan,\n    kun pitäjäläiset vain maksavat lailliselle papille palkan, joko\n    he sitte käyttävät toista eli ei; -- sillä joka asiassa pitää\n    olla järjestys, niinkuin juuri järjestys on pääasia Jumalan\n    valtakunnassa. Hamar koettaa pistää sanoja Voilakasta sekaan,\n    vaan onnistumatta. Samassa Knutzen ja Falbe kiistassa eräästä\n    tanssiattaresta, jonka Falbe on nähnyt Hampurissa, ja joka\n    hypähti kolme kyynärää korkealle, jota toinen ottaa epäilläkseen;\n    mutta eihän siinä saata epäilys tulla kysymykseenkään, koska\n    Falbe kerran on syönyt päivällistäkin samassa yhteispöydässä,\n    kuin mainittu tanssiatar. Finne, Knudsen, Jakobsen heti jälessä.\n    Jakobsenin kuullaan lupaavan päänsä pantiksi. Nyt on hänellä\n    muka oikein, -- vaan toiset kuuluvat suurella innolla vakuuttavan,\n    etteivät ollenkaan ole väittäneet asiata siksi, miksi Jakobsen on\n    sen ymmärtänyt; -- mutta Jakobsen voipi vakuuttaa, että hän antaa\n    peijakkaan sille, mitä he ovat väittäneet, ja että hänen isäntänsä\n    on nerollisin kauppias; rehellisin mies koko maailmassa -- ainakin\n    Norjan maassa. Ylä-tullipalvelia Pram kävelee yksinään syvissä,\n    sisällisissä mietteissä. Kaikki puhuvat yht'aikaa.\n\nTJOELDE (kilistää lasin reunaan). Herrani! (Äänettömyys. Ainoastaan\nFalben ja Jakobsenin ääni kuuluu vielä, heitä vaikitetaan). Hyvät\nHerrat! Valitettavasti kyllä, on päivällinen vienyt paljon aikaa -- --\n\nKAIKKI (yhdestä suusta). Ei, ei!\n\nTJOELDE. Kunnioitettava vieraamme jättää meidät, sen pahempi, jo lyhyen\npuolen tunnin päästä. Suokaa sentähden sanoani pari sanaa, tarjotessani\njälkiruokaa. -- -- Hyvät Herrat! Meidän seurassamme on tänään ruhtinas.\nSanon: ruhtinas. Sillä jos on totta, että rahat hallitsevat koko\nmailmaa, -- ja se on totta, hyvät herrat! --\n\nPRAM (nojaten käsillään pöytää vastaan, etumaisena, sanoo\njuhlallisesti, vaan tyynesti). Niin.\n\nTJOELDE. -- niin on hän ruhtinas! Meillä ei ole ainoatakaan suurempaa\nyritystä, jota hän ei ole perustanut, -- tarkoitan, kirjoittanut\nnimensä alle!\n\nPRAM (aikoen juoda Lind'in maljan). Hra konsuli, saanko kunnian!\n\nUSEAT. Hss!\n\nTJOELDE. Niin, hyvät herrat, kaikessa, mikä toteutuu, on hänen nimensä.\n\nPRAM. -- Hänen nimensä.\n\nTJOELDE. Eikö hän siis ole ruhtinas?\n\nKIMEÄ ÄÄNI. (Falben) On!\n\nTJOELDE. Hyvät herrat! Nytkin vaikuttaa tämä nimi jälleen mahtavasti,\nvoin sanoa luomisvoimalla oloihimme. Minä sanon, tällä hetkellä on hän\nmaamme suurin hyväntekiä.\n\nPRAM. Suurellista.\n\nTJOELDE. Hälle malja! Kukoistakoon hänen elämänsä ikuisesti, olkoon\nhänen nimensä kuolematon Norjan maassa! Eläköön hra konsuli Lind!\n\nKAIKKI. Eläköön hra Konsuli Lind!\n\n    (Kilistellään yleisesti).\n\nTJOELDE (Hamar'ille, jonka vähän epähellästi vetää esiin, toisien\nkatsoessa parastaan). Mutta minne jäi kunnia-laukaus?\n\nHAMAR. (Kauhistuen) Totta sekin! (Syöksyy ikkunan ääreen, takaisin).\nMinull' ei ole nenäliinaa. Minä panin sen varmaankin takaisin tuonne\npöydälle.\n\nTJOELDE. Ota minun! (Etsii sitä). Sinuun ei voi vähintäkään luottaa!\nNyt tulee kunnialaukaus myöhään. Nuhjus!\n\n    (Hamar viittaa hurjasti nenäliinallaan. Vihdoinkin kuuluu laukaus.\n    Kauppiaat seisovat ryhmässä, desserti-lautaset kädessä).\n\nHOLM. Tuo taisi tulla vähän myöhään.\n\nKNUTZEN. Der prosit, der kommt spät -- --\n\nRING. Kuitenkin on se hyvin merkillinen momentti -- --\n\nHOLM. -- -- mutta hyvin odottamaton.\n\nKNUTZEN. Tykkien jyrinällä näyttää isäntä mahtiansa miehelle, jota on\nvetänyt nenästä!\n\nRING. Noo, --\n\nTJOLDE. Hra Konsuli Lind suvaitsee hyväntahtoisesti esitellä maljan.\n\n    (Kaikki järjestävät itseään kunnioittavassa hiljaisuudessa).\n\nLIND. Kunnioitettava isäntämme on mielistelevin sanoin esitellyt\nmaljani. Siihen sanon ainoastaan, että suuret omaisuutemme uskotaan\nmeille varsinkin siksi, että niillä edistäisimme ahkeruutta, neroa ja\nsuuria yrityksiä.\n\nPRAM (entisessä asemassaan). Jalot sanat!\n\nLIND. Minä olen ainoastaan omaisuuden haltia, usein heikko ja\nlyhytnäköinen.\n\nPRAM. Kaunista!\n\nLIND. Mutta tuskin erehtynen, sanoessani, että hra Tjoelden\nsuurellisella vaikutuksella, jota meidän kaikkien tulee kunnioittaa, on\njykevä perustus ja pohja; sillä sitä ei tällä hetkellä voine kukaan\npäättää paremmin kuin minä. (Kaikki katselevat toisiaan kummastellen).\nSentähden saatan sanoa, että hänen vaikutuksensa on tämän kaupungin,\ntämän seudun, tämän maan onneksi, -- jonka vuoksi se myöskin\nnerokkaisuudessaan ja voimassaan ansaitsee apua. Talon onneksi!\n\nKAIKKI. Talon onneksi!\n\n    (Hamar viittaa, laukaus).\n\nTJOELDE. Minä suuresti kiitän teitä, hra Konsuli! Olen syvästi\nliikutettu.\n\nLIND. Tuo ei ollut muuta, kuin mitä todeksi tiedän, hra konsuli!\n\nTJOELDE. Kiitos! (Hamar'ille) Panetko sinä kanuunat jyskymään isännän\nkunniaksi? Nahjus!\n\nHAMAR. Joka maljallehan piti laukaus tuleman?\n\nTJOELDE. No, sinä nyt olet semmoinen --!\n\nHAMAR (its.). Kyllä minä tässä kauvemmin -- --!\n\nHOLM. Se on siis toteutunut todellisuus?\n\nKNUTZEN. _Fait accompli!_ Tuo malja vakuutti Tjoeldelle 100,000 spd. --\nvähintäinkin!\n\nRING. Tjoelde on ylen älykäs mies! Sen olen aina sanonut!\n\n    (Falbe näkyy kunnioituksella juovan Lind'in kanssa. Jakobsen\n    tulee etu-alalle keskustelemaan Knudsenin kanssa).\n\nJAKOBSEN (hiljaa). Siinä ei ole enemmän totta, kuin tuossa noin!\n(viite).\n\nKNUDSEN. Mutta, hyvä Jakobsen, te ette käsitä minua!\n\nJAKOBSEN (korkeammin). Käsitämpä, saakur' vie, käsitänkin, minä tunnen\nväkeni!\n\nKNUDSEN. Älkäähän toki puhuko niin kovaa, ihminen!\n\nJAKOBSEN (vielä korkeammalla äänellä). Mitä minä sanon, sen saapi joka\nihminen kuulla.\n\nTJOELDE (melkein samassa). Hra pastori on pyytänyt sananvuoroa.\n\nJAKOBSEN (oikein kovaa). Pitääkö minun vaieta, kun mokoma\nsaakelin -- --\n\nTJOELDE. (Käskien) Hra pastori puhuu!\n\nJAKOBSEN. Anteeksi!\n\nPAPPI. Tämän talon sielunpaimenena on minun suloinen tehtäväni siunata\nlahjoja, joita niin runsaasti sataa isännälle ja ystäville; -- tulkoot\nne sielun todelliseksi hyväksi ajassa ja iankaikkisuudessa!\n\nPRAM. Amen!\n\nPAPPI. Minä otan juodakseni kolpakon rakkaiden lapsien -- ihanien\nneitosten muistoksi, joiden tulevaisuuden olen liittänyt rukouksiini\nrippikoulunajoista saakka, -- tuosta unohtumattomasta ajasta, jolloin\ntalo ja sielunpaimen niin sydämellisesti liittyvät toisiinsa.\n\nPRAM. Ah, niin!\n\nPAPPI. Kasvakoot ne edeskinpäin totisessa Jumalan pelvossa, nöyryydessä\nja kiitollisuudessa rakkaita vanhempiansa kohtaan!\n\nKAIKKI. Neiti Valborg, neiti Signe!\n\nHAMAR (pelästyen). Pitääkö mun pamauttaa --?\n\nTJOELDE. No, mene nyt --!\n\nHAMAR. Kyllä minä tässä kauvemmin --!\n\nTJOELDE (samassa). Minä kiitän teitä, hra pastori! Minä toivon,\nniinkuin tekin, että sydämellisyys joka tähän saakka on tässä talossa\nvallinnut lasten ja vanhempien välillä -- --\n\nPAPPI. Niin, minun on aina ollut hupaista tulla tänne näihin\nhauskoihin -- --\n\nTJOELDE. Saanko kunnian juoda kanssanne lasin?\n\nPAPPI. Minä vakuutan; Champagne, Champagne on mainion jaloa.\n\nLIND (Holmille). Mutta teidän sananne pahoittavat mieltäni. Tämä seutu,\njoka on niin suuressa kiitollisuuden velassa Tjoeldelle, palkitsee\nhänet niin muodoin ilkeimmällä kiittämättömyydellä?\n\nHOLM (matalalla äänellä). Häneen ei voi koskaan oikein luottaa.\n\nLIND. Todellakin? Olenhan minä kuullut häntä suuresti kiitettävän.\n\nHOLM (kuin edellä). Te ymmärrätte väärin. Minä tarkoitan, hänen asiansa\novat -- -- --\n\nLIND. Hänen asiansa? -- Kadehtimista! Usein kohdellaan aivan pahoin\nniitä, jotka toimeliaisuutensa kautta kohoavat toisia korkeammalle.\n\nHOLM. Minä en suinkaan millään tavoin -- -- --\n\nLIND (vähän nureillaan). Sitä en tarkoita. (Poistuu hänestä).\n\nJAKOBSEN (jonka kanssa Tjoelde on juonut lasin). Hyvät herrat!\n\nKNUTZEN (sivumennen Holm'ille). No, saapiko nyt tuo törkiö todellakin\nsananvuoron! (Lind'in edessä) Saanko, hra konsuli, kunnian juoda\nmaljanne? (Useammat tahtovat puheella estää Jakobsen'ia).\n\nJAKOBSEN (hirveän kovaa). Hyvät herrat! (Äänettömyys. Jakobsen jatkaa\ntavallisella äänellä; murteellisesti). Suotakoon yksinkertaisenkin\nmiehen sanoa sananen tässä juhlallisessa tilaisuudessa.\n\nKun minä tulin konsuli Tjoelden palvelukseen, olin pieni piimäsuu,\naivan köyhä; mutta hän on vetänyt minut loasta. (Nauravat) Minä olen\nnyt -- -- se, mikä olen, hyvät herrat! Jos siis kukaan voipi puhua\nkonsuli Tjoeldestä, olen minä ensimäinen; sillä minä tunnen hänet. Minä\ntiedän, että hän on kelpo mies.\n\nLIND (Tjoeldelle). Lapsilta ja päihtyneiltä -- --\n\nTJOELDE (hymyillen). Kuulee totuuden!\n\nJAKOBSEN. Moni on, joka sanoo yhtä ja toista, -- ja hällä on tietysti\nvikansa, hälläkin. Mutta kun minä olen näin hienossa seurassa, sanon\nainoastaan: Tjoelde on, piru vieköön, paras koko tästä roskaväestä!\n(nauravat).\n\nTJOELDE (ystävällisesti). No, no -- jo riittää, Jakobsen!\n\nJAKOBSEN. Eipä riitäkkään. Sillä me olemme unohtaneet yhden maljan,\nvaikka olemme yllin kyllin syöneet ja juoneet jok'ainoa.\n\n    (Nauravat, Falbe taputtaa käsiään ja huutaa bravo).\n\nJAKOBSEN. Niin, ei se ole mitään naurettavaa, se, sillä minä tarkoitan\nrouva Tjoelden maljaa, sitä emme ole juoneet!\n\nLIND. Bravo!\n\nJAKOBSEN. Minkälainen hän on vaimona ja äitinä, -- niin, minä sanon,\nmikä tosi on, hän tässä saapi toimitella ja puuhailla, on kivulloinen,\nkärsii eikä hiisku sanaakaan. Jumala häntä siunatkoon, sanon minä --\nenkä enää muuta sanokkaan.\n\nUSEAT. Rouva Tjoelden malja!\n\nPRAM. Hyvin -- Jakobsen!\n\n    (Ottaa hänen kätensä. Konsuli Lind lähenee, Pram väistyy\n    kunnioituksella).\n\nLIND. Saanko juoda kanssanne, Jakobsen?\n\nJAKOBSEN. Kiitoksia paljon. Minä olen ainoastaan yksinkertainen mies.\n\nLIND. Mutta kelpo mies, -- maljanne!\n\n    (Yleinen juonti, samassa näkyy pursi laskevan rantaan, verannan\n    eteen. Kuusi miestä nousee ja tekee kunnioitusta airoilla\n    meriväen tapaan. Sannaes seisoo perällä lipun alla).\n\nHOLM. (Kuiskaa) Tjoelde tietää kyllä, mitä tekee; milloin kutsuu\nJakobsen'in seuraan!\n\nKNUTZEN. Kas pursi, pursi!\n\nRING. Tjoelde on ylen älykäs mies; -- ylen älykäs mies!\n\n    (Naiset nousevat rappusia ylös oikealta).\n\nTJOELDE. Hyvät herrat, erohetki lyö; naiset näkyvät tulevan sanomaan\njäähyväisensä korkeasti kunnioitettavalle vieraallemme. Me kokoonnumme\nviimeisen kerran hänen ympärilleen, -- meidän ruhtinaamme! Hyvät\nherrat! Me kiitämme häntä, me kunnioitamme häntä, lausumalla kolme\nkertaa kolmet \"hurra\"!\n\n    (Huutavat yhdeksän kertaa '\"hurra\"; Pram puolen kymmenettä).\n\nLIND. Minä kiitän, hyvät herrat! Aika on tärkki; mun täytyy ainoastaan\nsanoa jokaiselle erityisesti jäähyväiseni! Hyvästi, arvoisa rouva!\nVahinko, ett'ette kuullut mainiota maljaa, joka Teille esitettiin!!\nTuhannen kiitosta tästä kerrasta! Suokaa anteeksi! vaivanne\nminun tähteni! -- Jääkää hyvästi, neiti!! Valitettavasti\nkyllä ei mun ollut kunnia heti tutustua kanssanne, te näytätte\nniin iloiselta! Mutta kun, niinkuin sanoitte, pian tulette\nkaupunkiin. -- -- --\n\nSIGNE. Niin on mun kunnia tulla tervehtimään rouvaanne?\n\nLIND. Tuhannesti kiitän -- tervetuloa! (Valborg'ille) Neiti, ettekö voi\nhyvin?\n\nVALBORG. Voin.\n\nLIND. Te näytätte niin totiselta? (Kun ei Valborg vastaa, vähän\nkylmästi). Hyvästi, neiti! (Hamar'ille) Hyvästi, hra -- --\nhra -- -- --\n\nTJOELDE. Kavalleria-luutnantti Hamar.\n\nLIND. Niin, tehän äsken puhuitte mulle hevosesta, -- talon vävy! --\nAnteeksi etten -- --\n\nHAMAR. Ei tee mitään!\n\nLIND. Hyvästi!\n\nHAMAR. Onnea matkalle, hra konsuli!\n\nLIND (kylmästi Holm'ille). Hyvästi, hra kauppias!!\n\nHOLM (erinomaisen kohteliaasti). Sydämestäni toivotan onnea hra\nkonsulin matkalle!\n\nLIND. Hyvästi, hra tullin yläpalvelia!\n\nPRAM (pitää hänen kättään, tahtoisi sanoa jotain; vaikenee. --\nVihdoin). Saanko luvan kiittää Teitä tästä -- tästä -- -- -- saanko\nluvan kiittää Teitä tästä -- tästä -- --\n\nLIND. Te olette varmaankin kelpo mies!\n\nPRAM (helpommalla mielellä). Ompa iloista, että olen! Kiitos!\n\nLIND (Knutzen'in edessä). Hyvästi, hra kauppias -- -- --\n\nKNUTZEN (äkkiä). Knutzen --\n\nPRAM. -- - z:lla.\n\nLIND (Knudsen'ille). Hyvästi, hra -- --\n\nKNUDSEN. -- -- myöskin Knudsen.\n\nPRAM. -- -- s:llä.\n\nLIND (Falben edessä). Hra --?\n\nFALBE. Hra Falbe -- asiamies Falbe.\n\nLIND. Hyvästi, hra asiamies Falbe! (Ring'ille) Hauskaa, nähdä hra\nkonsulia noin terveenä, ja raittiina!\n\nRING (kumartain syvään). Samalla tavoin!\n\nLIND. Hyvästi, hra pastori!\n\nPAPPI (pitäin hänen kättään, juhlallisesti). Saan toivottaa Teille\nonnea ja menestystä, hra konsuli -- --\n\nLIND. -- Kiitos! (pyrkii pois).\n\nPAPPI. -- matkallenne vieraille maille vaarallisten merien ylitse, hra\nkonsuli!\n\nLIND. Kiitos! (kuin ennen).\n\nPAPPI. Saan toivottaa teille tervetuloa takaisin, hra konsuli -- --\n\nLIND. -- Kiitos, paljon kiitoksia! (kuin ennen).\n\nPAPPI. -- -- rakkaaseen syntymämaahan, tähän maahan, hra konsuli, joka\nTeissä -- --\n\nLIND. Niin, anteeksi, hra pastori, mutta aika kiiruhtaa.\n\nPAPPI. Saan kiittää Teitä tästä päivästä, hra konsuli, tästä\nyhdessäolosta, tästä -- -- --\n\nLIND. Ei kiittämistä! Hyvästi! (Jakobsen'in edessä) Hyvästi, Jakobsen,\nhyvästi!\n\nJAKOBSEN. Hyvästi, hra konsuli! -- Minä ole tosin ainoastaan\nyksinkertainen mies; mutta saanenhan toki minäkin toivottaa onnea\nmatkallenne!\n\nLIND. Saatte, Jakobsen. -- Hyvästi, Finne! Kuuleppas -- sananen! --\n(Hiljaa) Sanoithan asian ajaja Berent'in -- -- (vie hänet sivulle).\n\nTJOELDE (Hamar'ille). Muista nyt jäähyväislaukaukset! -- Älä, älä, älä!\nÄlähän nyt heti ryntää päätäsi seinään; odotahan kunnes pursi laskee\nrannasta! -- Taas olit tekemässä tuhmuuden!\n\nHAMAR. Kyllä minä tässä kauvemmin -- --\n\nTJOELDE. (Lind'ille, samassa kun tämä ottaa hänen kätensä). Hyvästi\nhra konsuli! (hiljaa) Ei kenkään voi kiittää teitä niinkuin minä tästä\nkäynnistänne. Te yksin ymmärrätte -- -- --\n\nLIND (vähän kylmemmin) -- -- ei kiittämistä hra konsuli! Onnea\nasioillenne! (Sydämellisemmin) Hyvästi kaikki! -- Kiitoksia seurasta!\n\n    (Palvelia on etäällä tarjonnut hänelle hänen hattuansa, antaa nyt\n    Sannaes'ille hänen päällysvaatteensa. Lind astuu purteen).\n\nKAIKKI. Hyvästi, hra konsuli, hyvästi!\n\nTJOELDE. Vielä kerran: hurra!\n\n    (Hurraahuudot ja kunnialaukaukset yht'aikaa. Pursi poistuu.\n    Viitataan).\n\nTJOELDE (syöksyy takaisin). Eihän mulla olekkaan nenäliinaa, tuo tölhö\non -- (huomaa Valborg'in) Miks'et sinä viittaa?\n\nVALBORG. Min'en tahdo.\n\nTJOELDE (katsoo häneen, sanomatta mitään; sieppaa pöydältä servietin\nkumpaankin käteensä, rientää takaisin, viittaa huutaen). Hyvästi!\n\nSIGNE. Me seuraamme häntä -- mennään sillalle!\n\nKAIKKI. Niin, niin!\n\n    (Kiiruhtavat oikealle. Pram viimeisenä).\n\nTJOELDE (palajaa ylös jälleen). Näin asianajajan tulevan, (Valborg\nmenee oikeanpuolisesta ovesta, Tjoelde esiin, viskaa servietit\npöydälle, heittäikse tuolille). Oi -- voi! -- Mutta tämä olkoonkin\nviimeinen kerta! -- Nythän minun ei enää tarvitse! Nythän minun ei enää\ntarvitsekkaan! (nousee väsyneenä) Niin totta: Asianajaja!\n\n_Muutos_.\n\n(Pitää käydä sukkelaan. Vasemmalla konttoripulpetti, sen päällä\nkauppakirjoja ja papereita sisässä myöskin; oikealla kamiini, niin\nkorkea, että mies saattaa nojata sitä vastaan. Nojatuoli kamiinin\nvieressä, puoleksi sen edessä. Pöytä oikealla etu-alalla; pöydällä\ntolppo ja kyniä. Kaksi nojatuolia, toinen aivan pöydän ääressä,\nkäännetty ulospäin, toinen pöydän vieressä. Kummallakin puolen pulpettia\nikkuna, ovi perälläpäin kamiinista. Perällä ovi, joka viepi toisiin\nkonttorihuoneisiin. Kellonnuora. Kummallakin puolen ovea tuoli.\nPerimpänä vasemmalla polvi-rappuset oikotienä makuukamariin).\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\n   Tjoelde. Asianajaja Berent (perältä).\n\nTJOELDE (totisena). Anteeksi, että saatan teidät tänne. Tuolla toisella\npuolla on kaikki epäjärjestyksessä päivällisseuran jälkeen.\n\nBERENT. Minä kuulin, että täällä oli ollut seura.\n\nTJOELDE. Konsuli Lind Kristianista.\n\nBERENT. Vai niin.\n\nTJOELDE. Olkaa hyvä, istukaa.\n\nBERENT (panee pois hattunsa ja päällyslakkinsa tuolille oven pieleen.\nTulee vitkaan esiin, istuu pöydän ääreen, niin että se on hänen\nsivullaan, ottaa papereita povitaskustaan).\n\nTJOELDE (on istunut hänen viereensä toiseen nojatuoliin, tarkastelee\nhäntä huolimattomasti).\n\nBERENT. Nyt on saatava vankka alku-paikka määrätäksemme omaisuuksien\narvot, varsinkin kiinteäin.\n\nTJOELDE. Luonnollisesti.\n\nBERENT. Saadaksemme sen, pitäisi kai tarkastaa ne kauppahuoneet, joilla\non useimmanlaatuiset toimet, useimmat omaisuudet.\n\nTJOELDE. Epäilemättä.\n\nBERENT. Näillä seuduin ei ole ketään, jonka asiat tarjoisi niin monta\netua tarkastelmillemme, kun juuri teidän. Onko teillä mitään\nvastaansanomista jos panisimme teidän liikkeenne tarkastelmamme\nalku-paikaksi?\n\nTJOELDE. Ei millään muotoa.\n\nBERENT. Saanko luvan tehdä muistutuksia ja kysymyksiä, jotka koskevat\nyksityisiä kohtia teidän tekemässänne kalkylissä?\n\nTJOELDE. Kuten tahdotte.\n\nBERENT. Te tunnette tietysti omaisuuksien arvot paremmin, kuin minä.\n\nTJOELDE (kumartaa kohteljaasti).\n\nBERENT. Ryhtyäksemme siis johonkin, -- ottakaamme ensin _likimmäiset_\nomaisuudet; ne paraiten ilmaisevat seudun hinnat. Siis esimerkiksi\nMjölstad'in metsä. Te olette pannut sen 84,000 spd:n arvoiseksi.\n\nTJOELDE. Olisin ehkä voinut panna se 100,000:kin spd:n arvoiseksi.\nMutta tämmöisissä laskuissa pitää ottaa vähän huomatakseen\nmahdollisesti pikainen rahaksimuuttaminen -- --\n\nBERENT. -- niin, sanomattakaan väkinäinen. Minä olen aivan teidän\nmieltänne. -- Kuitenkin olette pannut Mjölstad'in metsälle, minun\nmielestäni, liian suuren arvon.\n\nTJOELDE (huolimattomasti). Vai olen.\n\nBERENT. Te maksoitte siitä 50,000 spd.\n\nTJOELDE. Neljä vuotta sitten. Silloin saikin helpommalla.\n\nBERENT. Siitä ajasta olette myönyt sieltä enemmän kuin 100,000 spd:n\nedestä.\n\nTJOELDE. Ken sen on sanonut?\n\nBERENT. Konsuli Holst.\n\nTJOELDE. Siitä ei konsuli Holst tiedä mitään.\n\nBERENT. Tässä suhteessa pitää olla hyvin varova.\n\nTJOELDE. Luonnollisesti. Tuossa laskussani on kaikki tyydyttävästi\nlueteltu -- siinä perustus.\n\nBERENT. Sitä en epäile; -- mutta sitte olette pannut hinnat jotenkin\nkorkeiksi?\n\nTJOELDE. Nykyajan _kaikkein_ kehnoimpia hintoja ei toki voine ottaa\nperustuksekseen; ne ovat luonnottomat.\n\nBERENT. Pankit tuskin ottanevat muita lukuun, -- kuten jo alusta pitäin\nsuostuimmekin.\n\nTJOELDE. Niin, eihän koko arvo-luettelo ollenkaan koske minuun; mutta\nne, joihin se koskee, vastustelevat varmaankin.\n\nBERENT (sitä huomaamatta). Minä luulen siis, että vähennämme nuo\n84,000--50,000:ksi.\n\nTJOELDE. 50,000:ksi! (Hymyilee). Olkaa hyvä!\n\nBERENT. Saman määrän mukaan voinemme tuskin arvata Stavmetsää\nkalliimmaksi kuin 20,000 spd.\n\nTJOELDE. Anteeksi --! Vaikka tämä personalisesti on mulle samantekevä,\n-- mikä on mokoman vähennyksenne tarkoitus?\n\nBERENT. Tarkoitukseni on pitää pankkeja varmoina saamisistaan\nvastaisissa suhteissa -- sentähden nykyiset, halvimmat hinnat.\n\nTJOELDE. Minä saan sanoa, noin menetellen joutuu koko rannikon\nliikemiehet häviöön.\n\nBERENT (naurahtaen). Siis täytyy meidän sekin vielä nähdä.\n\nTJOELDE, Niin, minuun se ei koske; -- mutta ovatko pankit itse\nvaroillaan?\n\nBERENT.. Tähän saakka ovat pankit vaaratta, mutta edeskinpäin\npysyäkseen, pitää niiden ensin eroittaa varmat epäiltävistä.\n\nTJOELDE. Kun kohteliaisuudesta kysyitte minun mielipidettäni, tahdoin\nainoastaan huomauttaa teitä.\n\nBERENT (kumartaa). Laivanveistimön tarpeineen olette laskenut\n60,000 spd:iin.\n\n50\n\nTJOELDE. Siihen liittäen kaksi puolivalmista laivaa.\n\nBERENT. Mutta jotka niin keskeneräisinä tuskin löytänevät ostajaa?\n\nTJOELDE. Vai niin?\n\nBERENT. Te tiedätte paremmin kuin minä, että jokainen nykyaikoina on\nvaroillaan.\n\nTJOELDE. Hyvä, hyvä; -- antaa laivojen ensin valmistua, -- ja parempien\naikojen koittaa!\n\nBERENT. Meidän pitää ankarasti pysyä nykyisissä ajoissa eikä luottaa\ntulevaisiin. Siihen katsoen tohtinemme tuskin panna veistimölle\nvarastoineen suurempaa hintaa, kuin 40,000 spd.? -- Minä luulen, että\nsitäkin jo pidetään kalliina.\n\nTJOELDE. Jos te voitte toimittaa minulle veistimön ja samanlaisen\nvaraston ja samoilla eduilla, kuin tämän -- minä ostan sen milloin\ntahansa 40,000:lla ja olen varma voittaneeni 20,0000 -- ainoastaan\nkaupasta.\n\nBERENT (kumartaa). Sallitteko minun tarkastaa eteenpäin.\n\nTJOELDE. Kuten tahdotte! -- Alampa minäkin tulla uteliaaksi näkemään\nomaisuuteni noin aivan uudessa valossa.\n\nBERENT. Mutta mikä todellakin on liian kalliiksi arvattu, on itse tämä\ntalo, jossa nyt istumme, niin, sen maatilukset, puistot,\nhuonerakennukset, varastohuoneet, lastauspaikat, -- puhumatta\noluttehtaasta ja vaaprikoista, joihin sitten ehdimme. Kauppapaikkanakin\non tälle mielestäni pantu liian suuri arvo; sillä semmoisenakin on tämä\nedullinen ainoastaan pohatalle rahamiehelle.\n\nTJOELDE. Aivan oikein.\n\nBERENT. Mutta semmoista ostajaa tuskin ilmestynee. Sillä pitää olla,\npaitsi rahasummia, myöskin teidän erinomainen, monipuolinen neronne;\nmuuten on tämän paikan edut osaksi, tai jopa _kokonaankin_ hänelle\nhyödyttömät.\n\nTJOELDE. No niin?\n\nBERENT. Siihen tulee vielä, että ylöllisyys huonerakennuksissa --\npuhumatta joukosta muille kokonaan tarpeettomista huoneista -- ei juuri\nhyödytä omaisuuden myömistä. Otaksukaamme, että joku maamies ostaa\ntämän tilan -- joka onkin luultava?\n\nTJOELDE. Te olette siis jo heittänyt minut pellolle?\n\nBERENT. Minun täytyy kaikissa laskuissani panna tilan myönti\npääperusteeksi.\n\nTJOELDE (nousee). Mihin hintaan te sen olette pannut -- sattumaanko?\n\nBERENT. Minä olen pannut sen vähempään, kuin puoleen hintaan, se on,\nminä olen pannut sen -- --\n\nTJOELDE. Ei, suokaa anteeksi, että nyt käytän sanaa, jota kauvan olen\nsäästänyt: -- Tämä on hävytöntä! näin tunkeutua toisen omaisuuteen --\nja teeskennellä, tahtovansa kuulla hänen ajatuksensa paperilla,\nkalkylillä ryöstää häneltä koko omaisuuden?\n\nBERENT. Tuota en ymmärrä. Minä etsin perustusta omaisuuden hintoihin,\n-- ja te olette itse sanonut, ett'ei koko asia ollenkaan liikuta teitä?\n\nTJOELDE. Luonnollisesti ei! Mutta olkoompa tämä leikkiäkin -- jos niin\nvoin sanoa -- ei kuitenkaan saa ottaa kunnon miehen hyväntahtoisesti\ntarjottua kalkyliä ja pitää sitä valheellisena asiapaperina.\n\nBERENT. Ajatukset ja arvot näkyvät nykyään olevan erinomaisen\nmonenlaiset. Min'en tätä toisin käsitä.\n\nTJOELDE. Mutta ettekö älyä, että te täten leikkaatte elävää lihaani?\n-- Kappale kappaleelta ovat nämät omaisuudet minun työlläni\nyhteenkootut; niitä olen suojellut sanomattomalla ponnistuksella\nhirvittävistä kauppaseikoista; -- ne ovat osa elämästäni!\n\nBERENT (kumartaa). Kaikki minä älyän aivan täsmälleen. -- Oluttehtaan\nte olette pannut -- -- --\n\nTJOELDE. Älkää -- min'en salli teidän tuolla tavoin jatkaa. Saatte\nvalita jonkun toisen omaisuuden laskujenne perusteeksi, kuin myöskin\ntoisen apumiehen, jonka käsitys on oloista enemmän teidän kierojen\nkäsitystenne kaltainen.\n\nBERENT (nojaten taaksepäin). Sepä vahinko. Pankkien pitäisi saada tieto\nteidän vastauksistanne minun muistutuksiini.\n\nTJOELDE. Oletteko lähettänyt minun omaisuuden-tarkastelmani pankkeihin?\n\nBERENT. Olen -- ja myöskin konsuli Holst'in sekä omat muistutukseni.\n\nTJOELDE. Tämä on siis ollut äkkiarvaamaton päällekarkaus? Minä luulin\nolevani tekemisessä kunnon miehen kanssa!\n\nBERENT. Pankit tahi minä, -- minä tahi pankit, samahan se, kun minä\nolen niiden valtuutettu asiamies.\n\nTJOELDE. Näin itsekästä rohkeutta ei sentähden anteeksi anneta!\n\nBERENT. Jok'ainoa silmänräpäys on kallis. Pankkien pitää neuvotella\ntoisten raha-laitosten kanssa.\n\nTJOELDE. Minun laskuni viedään siis neuvosteluun Kristianiaan? Ja aivan\nilman minun suostumustani, ilman minun tahdottani!\n\nBERENT. Itsehän niitä hyväntahtoisesti tarjositte tarkastelmiemme\nperustukseksi.\n\nTJOELDE. Niin, täällä, tällä hetkellä, ja teille. -- Te otitte siis\ntuon tarjomukseni, käyttääksenne sitä salahankkeittenne edistämiseksi?\n\nBERENT. Lupasittehan te edellä puolenpäivän auttaa meitä selvälle --\nyleisen hyödyn vuoksi. Mutta mikä antaa paremman selvon, kuin juuri\nteidän omat laskunne?\n\nTJOELDE. Ei, tämähän on todentotta tavallaan sisäänmurtovarkaus! Te\njoudutte edesvastaukseen!\n\nBERENT. Minä esittelen, että säästämme karkeita sanoja -- ainakin\ntoistaiseksi -- ja sen sijaan ajattelemme neuvosteluun lähetettyjen\nlaskujenne seurauksia.\n\nTJOELDE. Toinen meistä saapi niistä tehtävää! --\n\nBERENT. Pankkiirihuone konsuli Lind esimerkiksi -- --\n\nTJOELDE. -- Viedäänkö minun laskuni, teidän ja Holst'in kavalasti\nmuokkaamina, myöskin konsuli Lind'in nähtäväksi? Onko _hän_ kutsuttu\nneuvosteluun?\n\nBERENT. Kun täällä taannoin vähän ylenmääräisesti ampua jyskytettiin,\nsain minä vihiä oloista, ja otin ilmoittaakseni seikat pankeille.\n\nTJOELDE. Te olette siis ollut täällä väijymässä? Te koetatte turmella\nminun yhdistykseni, myrkyttää tuttavuuteni?\n\nBERENT. Teidän tilanne antaa siis teille syytä pelkoon?\n\nTJOELDE. Nyt ei ole kysymys minun tilastani, vaan teidän\nkäytöksestänne?\n\nBERENT. Minä tuumailen, että kernaammin pysymme itse asiassa. --\nOluttehtaan te olette pannut -- -- --\n\nTJOELDE. Älkää, koko teidän olentonne on niin perinpohjin\njesuitallinen, että minun, rehellisenä miehenä, täytyy kieltäytyä\ntoimimasta teidän kanssanne. Minä olen, kuten jo sanoin, tottunut\nolemaan tekemisessä kunnon miesten kanssa.\n\nBERENT. Minä luulen, että te käsitätte seikat väärin. Teidän veikanne\npankkeihin on niin suuri, että syystä voidaan vaatia tietoja oloistanne\nja tilastanne. -- Mutta te saatte myöskin tyytyä siihen, mitä noilla\ntiedoilla teemme.\n\nTJOELDE (tukehduttaa vihaansa). Mahdollisesti voipi tässä olla\nväärinkäsitystäkin; mutta se on siinä, että te ette tiedä: minun\ntekemiseni pankkien kanssa -- _on loppu_. Min'en enää tarvitse\npankkeja.\n\nBERENT. Tämä väärinkäsitys on kuitenkin matkaansaattanut sen, että\npankkien arvioluettelo teidän omaisuudestanne pian on konsuli Lind'in\ntiedossa. Sentähden olisi teidän, minun mielestäni, hyvä _tuntea_ tuo\narvioluettelo, ennenkuin se tulee asianomaisesti kysymykseen.\n\nTJOELDE (mietittyään). No niin! Mutta ei eri osia. Mikä on tulos teidän\ntai pankkien laskuissa -- lyhyestä tärkimpään?\n\nBERENT (lehditellen papereita). Tulos lyhyestä tärkimpään on se, että\nolette antanut itsellenne varoja 454,000 spd. Minä ainoastaan 203,000\nspd.\n\nTJOELDE (tyynesti). Te saatte siis minulle velkoja yli puolentoista\nsadan tuhannen spd:n?\n\nBERENT. Huomattava on vielä sekin seikka, ett'ei teidän\nvelkalaskunnekaan pidä yhtä minun laskuni kanssa.\n\nTJOELDE (kuin ed.). Ei, luonnollistahan se!\n\nBERENT. Esimerkiksi osanne Möller'in konkurssipesässä. -- --\n\nTJOELDE. -- -- olemme laskeneet eritavalla?\n\nBERENT. -- Jos sitä voipi sanoa eritavalla laskemiseksi, kun pesä\ntodella antaa ainoastaan 10 %, ja te olette laskenut -- -- --\n\nTJOELDE (keskeyttää). Niin, tuota kummallisesti erinlaatuista\nkäsitystämme arvioista älkäämme jälleen kertoko. -- Kuinka suuri on\nminun velkani Möller'in pesään -- teidän laskunne mukaan?\n\nBERENT. Minun laskuni mukaan 50,000 spd. Samoin myöskin noissa toisissa\nkolmessa konkurssipesässä, esimerkiksi -- --\n\nTJOELDE. Ei eri osia! Minun velkani nousee yhteensä?\n\nBERENT. Antakaapas. -- Teidän veikanne nousee yhteensä -- teidän\nlaskunne mukaan 350,000:teen, -- minun laskuni mukaan noin\n400,000:teen, eli oikein tarkoin sanoen 396,860:neen.\n\nTJOELDE. Vajaus on siis noin -- --\n\nBERENT. Vajaus on siis noin 197,000, tai täysin sadoin 200,000, spd.\n\nTJOELDE. Niin, laskekaamme todellakin täysin sadoin!\n\nBERENT. Teidän ja minun laskujeni välillä on siis se eroitus, että te\nluette itsellenne 124,000:n spd:n omaisuuden, ja minä luen teille noin\n200,000:n velan.\n\nTJOELDE. Minä olen teille erinomaisen suuresti kiitollinen. --\nTiedättekö mikä tunne minussa tällä hetkellä on?\n\nBERENT (katsoo häneen).\n\nTJOELDE. Että olen joutunut hullun ihmisen pariin.\n\nBERENT. Se tunne on minussa jo kauvan ollut. -- Puu-lastia, joka teillä\non Franskassa, en ole voinut ottaa lukuun; sillä te olette sen\nlaskuistanne unohtanut. Ehkä se pikkuisen muuttaa numeroja.\n\nTJOELDE. Tarpeetonta! Minä olen tosin paljon kuullut puhuttavan teidän\nilkeydestänne, teidän sydämettömyydestänne; -- mutta te olette\ntodellakin tuhat vertaa katalampi, kuin mikään kertomus voipi maalata!\nEn tiedä, miks'en jo aikoja sitten ole osoittanut teille ovea; mutta\nnyt minä sen teen.\n\nBERENT. Sitä tietä täytyy meidän kohta molempien mennä. -- Mutta sitä\nennen on meidän puhuminen pesänluovutuksesta jako-oikeuteen.\n\nTJOELDE. Hahaha! -- Tiedättekö, että minä juuri äsken sähkölennättimen\nkautta sain niin paljon rahoja, ett'en ainoastaan ole pelastettu ensi\npulasta, vaan voin myöskin suorittaa asiani joka taholla?\n\nBERENT. Sähkölennätin on oiva laitos, avoinna jokaiselle.\n\nTJOELDE (mietittyään). Mitä sillä tarkoitatte?\n\nBERENT. Kanuunain jyske täällä vaikutti, että minäkin telegrafeerasin.\nHra Lind'ille tuli varmaankin hänen kotoaan telegrammi laivalle, -- ja\ntuskinpa sieltä vain rahoja lähtenee.\n\nTJOELDE. Se ei ole totta! Sitä ette toki ole tohtinut!\n\nBERENT. Kaikki on, kuten sanoin.\n\nTJOELDE. Antakaapa tänne arviolaskuni; minä tarkastan sitä vielä\nkerran!\n\n    (Aikoo ottaa sen).\n\nBERENT (laskee kätensä sen päälle). Anteeksi!\n\nTJOELDE. Te tohditte omavaltaisesti pitää mun omakätisen arviolaskuni?\n\nBERENT. Niin, ja vieläpä pistää sen taskuunikin. (Tekee niin). Sekava\ntarkastelma, täydellisesti allekirjoitettuna, ei ole mikään\nvähäpätöinen paperi.\n\nTJOELDE. Te olette siis päättänyt syöstä minut häviöön, sekä\nsiveellisyyden että lakitieteen kannalta katsoen?\n\nBERENT. Sen te itse jo aikoja sitten olette pannut toimeen. Minä tunnen\nteidän tilanne. Noin kuukauden aikaa olen ollut kirjeenvaihdossa\nkaikkien niiden kanssa, sekä omassa maassa että ulkomailla, joiden\nkanssa teillä on ollut asioita.\n\nTJOELDE. Oi, kuinka katalan kavaluuden esineeksi rehellinen mies toki\njoutuu! Koko kuukauden olla vakoojien verkoissa! Asia-ystävät ja pankit\nsalavehkeissä! Viekkaudella tunkeudutaan huoneisiin, laskuihin!\n(Suurella voimalla) Mutta minä masennan kaikki konnuuden kokeet! -- Te\nsaatte vielä \"nähdä\", mikä mies se on, joka panettelemalla koettaa\nhävittää arvoisan kauppanimen!\n\nBERENT. Tuo arvoisa kauppanimi on, mitä minä voin päättää, jo kolme\nvuotta ollut häviön nielussa. Juuri niin kauvan on siitäkin, kuin te\nyhdyitte Möller'in kanssa asioihin; ainoastaan keinottelia etsii\nkeinottelioita.\n\nTJOELDE. Jos nyt puhelisin kauppiaan kanssa, joka ymmärtäisi asioiden\nkulkua, hänelle selittäisin, mikä minut saattoi yhtymään Möller'in\nyrityksiin, teille en.\n\nBERENT. Olkoon nyt jo sananparsien aika ohitse. Ai'otteko heti\nluovuttaa pesänne konkurssiin?\n\nTJOELDE. Haha! Minäkö luovuttaisin sen, siksi että te paperilapulla\nolette siten tehnyt!\n\nBERENT. Te voitte vielä kitua kuukauden verran, minä tiedän sen. Mutta\nteidän itsenne, ja varsinkin muiden tähden, neuvoisin vakaasti teitä\ntekemään sen heti. Se oli tännematkustukseni päätarkoitus.\n\nTJOELDE. Kas niin, tuossapa se pääsikin! Ja te teeskentelitte pelkkää\nsydämellistä ystävyyttä, joka ainoastaan halasi selvyyttä. Piti muka\neroittaa varmat epäiltävistä, -- ja siihen te kunnioittavin lausein\npyysitte minun apuani!\n\nBERENT. Aivan oikein. Mutta täällä ei olekkaan muita epäiltäviä, kuin\njuuri te -- ja ne, jotka teidän kanssanne yhteydessä ovat.\n\nTJOELDE (malttaen). Te tulitte siis luokseni salaten aikomustanne,\nsuoraa päätä syöksemään minut häviöön?\n\nBERENT. Minun täytyy vielä kerran huomauttaa, etten minä ole tämän\nkonkurssi-talon päällikkö, -- vaan te.\n\nTJOELDE. Ja minä huomautan vielä kerran: tämän talon konkurssi on\nainoastaan teidän aivoissanne! -- Kuukaudessa voi paljon tapahtua: Ja\nminä olen ennenkin osoittanut älyä keksimään keinoja.\n\nBERENT. Keinoja yhä syvemmälle syöpyäksenne valheesen.\n\nTJOELDE. Ainoastaan kauppias moiset seikat käsittää. -- Mutta jos tekin\ntodella niitä käsittäisitte, -- sanoisin teille: Antakaa mulle 100,000\nspd., ja minä pelastan kaikki kaikesta! _Se_ olisi työ, teidän neronne\narvoinen; _se_ tekisi teidät kuuluisaksi, kun olisitte tarkalla\nsilmällä huomannut asioiden kulun; sillä työllä pelastaisitte tuhansia\nihmisiä onnettomuudesta ja loisitte maalle vaikutus-alan, jolla olisi\nloistoisa tulevaisuus!\n\nBERENT. Tuohon syöttiin min'en tartu.\n\nTJOELDE. Te luulette sanojani houkutukseksi? Ei, se on juuri samaa,\nminkä niin nerokas liikemies, kuin konsuli Lind, heti huomasi, -- ja\nilman teidän onnetonta väliintuloanne olisi jo kaikki päätetty! Mutta\nse voipi tapahtua vieläkin! Minä etsin hänet uudestaan!\n\nBERENT. Hän on jo matkustanut ulkomaille.\n\nTJOELDE. Minä matkustan heti hänen jälkeensä.\n\nBERENT. Semmoinen kiire näyttäisi hänestä kenties vähän epäiltävältä --\nväliintulleiden selitysten mukaan.\n\nTJOELDE. Noo -- ei haita mitään!\n\nBERENT (totisena). Haittaapa kyllä. Petollistahan olisi ollut nyt\nviekoitella häneltä 100,000 spd., ja petollista on uskoa hänen nyt enää\nniitä antavan.\n\nTJOELDE (mietittyään). Hyvä. -- Hän on sukkela -- ja löytää syitä. --\nMinä tunnen hänet. -- Mutta te ette tunne häntä! -- Tahdotteko, niin\nminä näytän teille, kuinka tarpeeksi 100,000 spd. on, saadaksemme tämän\nsuuren liikkeen irroille? Kolmen kuukauden kuluessa ennättävät remissit\nkäsiini, -- minä selitän teille päivänselväksi -- -- --\n\nBERENT -- -- että heittäytte petoksesta petokseen! Siten olette jo\ntehnyt kolme vuotta -- kuukaudesta kuukauteen.\n\nTJOELDE. Senvuoksi, että nämät kolme viimeksi kulunutta vuotta ovat\nolleet toinen toistaan huonommat -- oi, hirveät! Mutta nyt on kriisi\ntullut; ja nyt pitää aikojen muuttua paremmiksi!\n\nBERENT. Niin, noin juuri olette itseänne houkutellut!\n\nTJOELDE. En, en, siten ajattelee jokainen älykäs kauppias!\n\nBERENT. Siten ajattelee jokainen keinottelia.\n\nTJOELDE. Älkää saattako minua hurjaksi! Tiedättekö, mitä minä näinä\nkolmena vuotena olen kärsinyt, -- tiedättekö, mihin toivottomuus nyt\nminut voipi saattaa?\n\nBERENT. Yhä uuteen valheesen.\n\nTJOELDE. Varokaa! -- Niin, totta on, minä olen nyt kadotuksen\npartahalla! Totta on, minä olen kolme vuotta taistellut ja tehnyt mitä\nihminen voipi, päästäkseni turmion yli! Minä voin sanoa käyttäneeni\nsankarin voimaa, voittaakseni taisteluni. Mutta se ansaitsisi myöskin\ntulla palkituksi. _Teillä on_ valtuuskirja, _teitä_ uskotaan, --\nhuomatkaa kutsumuksenne, älkää antako minun sitä itsellenne opettaa!\nMinä sanon teille; niin, minä sanon teille: Kauheata olisi, jos satoja\nihmisiä _teidän_ tähtenne joutuisi hukkaan!\n\nBERENT. Lopettakaahan jo!\n\nTJOELDE. Empä, hiisi vie, -- lopettaisin semmoisen taistelun\nmielettömällä antaumisella!\n\nBERENT. No, millä te sen sitte ai'otte lopettaa?\n\nTJOELDE. Ei ole ainoatakaan keinoa, jota en olisi ajatellut -- oi,\ntuhansia kertoja! _Minä_ tiedän, mitä mun on tekeminen! Tuo kehno\npikkukaupungin pilkka, koko rannikon kadehtiakunnan vahingon-ilo, se ei\nsaa koskaan kaikua korviini.\n\nBERENT. Millä sen estätte?\n\nTJOELDE. Sen saatte nähdä! -- (Enemmän ja enemmän innoissaan). Ettekö\nmillään ehdolla auta mua?\n\nBERENT. En.\n\nTJOELDE. Te tahdotte minun heti paikalla, juuri tässä valmistamaan\nkonkurssi-anomukseni?\n\nBERENT. Tahdon.\n\nTJOELDE. Surma ja kuolema! -- Te tohditte?\n\nBERENT. Tohdin.\n\nTJOELDE (liikutus sortaa hänen äänensä, se on aivan tukehtunut). Te\nette koskaan ole tuntenut toivottomuutta! Te ette tiedä, mitä kohtaloja\nminä olen kokenut! -- -- Mutta jos häviön hetki on käsissä, -- ja\nkonttorissani on mies, jonka _pitäisi_ pelastaa minut, vaan _joka ei\ntahdo_; -- no -- niin pitää hänen seurata minua kuolemaan!\n\nBERENT (nojautuen taaksepäin). Tämähän alkaa jo kuulua ani\njuhlalliselta.\n\nTJOELDE. Älkää laskeko leikkiä kauvemmin; saatte vielä kenties katua\nsitä! (menee joka ovelle, lukitsee ne avaimella, jonka otti taskustaan,\naukasee toisella pulpetin, josta ottaa revolverin). Kuinka kauvan\nluulette tämän olleen täällä?\n\nBERENT. Luultavasti siitä, kun sen ostitte?\n\nTJOELDE. Ja minkätähden minä sen ostin? Luuletteko minun, joka olen\nollut koko tämän kaupungin herra, koko rannikon mahtavin mies,\nluuletteko minun kärsivän häpeätä -- olla konkurssin-tekiä?\n\nBERENT. Sitä te jo kauvan olette kärsinyt.\n\nTJOELDE. Teidän vallassanne on nyt, joko hävittää tai pelastaa minut.\nTeidän käytöksenne ei ansaitse sääliä -- enkä minä säälikkään!\nLähettäkää sanoma, jonka avulla saan 70,000 spd. -- enempää en\ntarvitsekkaan --, mutta vuoden maksuvapaudella, ja minä pelastan kaikki\nkaikesta. Miettikää tarkoin! Minun perhettäni, minun vanhaa\nkauppanimeäni, monen monituista, jotka minun kanssani joutuvat\nonnettomuuteen -- niitä pitäisi teidän muistella! Mutta älkää myöskään\nunohtako omaa perhettänne! Sillä _ellette_ nyt tee, mitä minun on\noikeus teiltä vaatia, niin ette tule te, enkä minäkään hengissä täältä!\n\nBERENT (viittaa). Tuo -- onko tuo ladattu?\n\nTJOELDE (jännittää). Sen saatte kyllä ajoissa huomata. Mutta nyt pitää\nteidän vastata!\n\nBERENT. Minulla on esitys: Ampukaa -- ampukaa ensin itsenne ja sitte\nminut.\n\nTJOELDE (lähenee Berent'iä, nostaa pistoolin hänen otsaansa kohti).\nTuommoisen ivan minä kyllä kohta katkaisen.\n\nBERENT (nousee, ottaa taskustaan paperin, jonka aukasee). Tähän olen\nminä jo suunnitellut konkurssi-anomuksen jako-oikeuteen. Kun\nkirjoitatte nimenne tähän paperiin, niin teette velvollisuutenne\nvelkojianne, perhettänne ja itseänne kohtaan. Ampumalla itsenne vain\nlisäätte julman valheen entisiinne -- siinä kaikki. -- Pistäkää\npistooli piiloon ja tarttukaa kynään!\n\nTJOELDE. En koskaan! -- Minä olen jo kauvan tiennyt tehtäväni! Mutta\nnyt _te_ saatte seurata maa!\n\nBERENT. No, tehkää sitte, mitä tahdotte; mutta minua ette voi pakoittaa\nvalheesen.\n\nTJOELDE (oli laskenut pistoolin alas, astuu askeleen taaksepäin, nostaa\nsen, tähtää). Siis!\n\nBERENT (menee suoraan häntä vastaan -- aivan lähelle -- katsoo häntä\nsilmiin; Tjoelde laskee ehdottomasti pistoolinsa alas). Ettekö luule\nminun tietävän, että sillä, joka niin kauvan on sisällisesti vavissut\nvalheesta ja petoksesta, että sillä on monta mietettä, mutt'ei\nollenkaan miehuutta? _Te ette uskalla!_\n\nTJOELDE (raivoissaan). Sen minä toki näytän! (Taaksepäin, kohottaen\npistoolin).\n\nBERENT (seuraten). Ampukaa, niin saatte kuulla pamauksen -- ja sitä te\nkaipaatte! Tai antakaa pamausten olla, rau'etkaa tekojenne päälle,\ntunnustakaa ja sitte vai'etkaa!\n\nTJOELDE. En -- no niin -- periköön piru sekä sinut että minut --\n\nBERENT -- ja Voilakan lisäksi!\n\nTJOELDE. Voilakan?\n\nBERENT. Minä tarkoitan sen herrastushevosen, jolla ratsastaen te\nneliseen palasitte Möller'in huutokaupasta. Antakaa ampua itsenne\nhevosen selästä, tuon viimeisen, suuren kauppaliike-valheenne\nkruunaukseksi, (hiljaa; lähempänä) -- tai heittäkää valheen kaapu, jos\nvielä voitte, -- ja konkurssi on teille suuremmaksi hyödyksi, kuin koko\nrikkautenne tähän saakka on ollut.\n\nTJOELDE (pudottaa pistoolin, vaipuu, purskahtaen itkuun, tuolille.\nÄänettöm.).\n\nBERENT. Te olette taistellut ylenluonnollisesti näinä kolmena vuotena!\nTuskin tunnen ketään, joka olisi voinut, minkä te olette voinut. Mutta\nte olette menettänyt itsenne siinä taistelussa. -- Älkää nyt paetko\nkonkurssia ja sen katkeruutta. Ainoastaan se puhdistaa sielunne.\n\nTJOELDE (kasvot käsiin peitettynä, katkerasti itkien). Oi, oi, oi!\n\nBERENT. Te olette moittinut minun menetystapaani. Siihen vastaan: Minä\nsuon teille anteeksi teidän menestystapanne. -- -- -- (Äänettöm.)\nKoettakaa nyt nähdä tilanne semmoisena, kuin se on, ja kärsikää\nkohtalonne miehen tavoin.\n\nTJOELDE (kuin ennen). Oi!\n\nBERENT. Lienettehän te jo perinpohjin uupunut; -- antakaa sentähden\nkaiken olla sillään!\n\nTJOELDE (k. e.). Oi!\n\nBERENT (istuu hänen viereensä. Äänettöm.). Eikö olisi hyvä jälleen\nsaavuttaa hyvä omatuntonsa ja jälleen saada elää rauhallisesti\nperheensä keskuudessa? Sillä tuskinpa lienette koko pitkään aikaan\nsaanut perheellistä rauhallisuutta nauttia.\n\nTJOELDE (k. e.). Oi --!\n\nBERENT. Minä olen tuntenut monta liikemiestä eläissäni ja olen kuullut\nmonta tunnustusta. Siitä käsitän, että teidän kolme pitkää vuotta on\ntäytynyt olla kaikkea paitsi. Virkistävää unta, rauhan siunaamaa\nruoka-atriaa ette ole voinut nauttia. Te olette tuskin huomannut, mitä\nlapsennekaan tekivät, tai mitä ne sanoivat, paitsi kun ne olivat\ntiellänne. -- Ja vaimonne -- --\n\nTJOELDE. Vaimoni!\n\nBERENT. Niin, hän kai on vaivoin puuhannut kokoon ne päivälliset,\njoiden piti peittää ontevuutta; -- hän varmaankin on ollut talonne\nväsynein palvelia.\n\nTJOELDE. Mun kärsivä, siivo vaimoni!\n\nBERENT. Minä luulen, että kernaammin ansaitsisitte leipänne halvimpana\ntyömiehenä -- kuin kärsisitte entisiä kohtalojanne.\n\nTJOELDE. Tuhannesti, tuhannesti kernaammin!\n\nBERENT. Ja senvuoksi myöntykää tekemään jokaiselle oikein ja\nkohtuullisesti, että vihdoinkin jälleen pääsette totuuden turviin?\nTässä -- kirjoittakaa nimenne alle!\n\nTJOELDE (langeten polvilleen). Armoa, armoa! Te ette tiedä, mitä\npyydätte. Omat lapseni kiroisivat minua. Minä kuulin sen juuri äsken!\nJa kauppa-ystäväni, jotka minun kauttani joutuisivat häviöön, niitä on\nliian monta, -- ne ja niiden perheet -- voi! -- Työväkeni, minne se\njoutuisi? Tiedättekö, sitä on mulla yli 400 hengen? Ajatelkaahan,\nkaikki ne raukat perheinensä mieron tiellä! -- Armoa, min'en voi,\nmin'en tohdi! Pelastakaa minut, auttakaa minua! Minä tein hirveästi,\nkun uhkasin; mutta nyt minä rukoilen, oi, minä rukoilen kaikkien niiden\npuolesta, jotka ansaitsevat sen paremmin, kuin minä, joille minä uhraan\nelämäni, uskollisuuteni ja työni otsani hiessä!\n\nBERENT. Min'en voi pelastaa teitä, -- ja kaikkein vähemmin vierailla\nvaroilla. Se, mitä nyt pyydätte, olisi uskottomuutta.\n\nTJOELDE. Ei, ei, ei, jättäkää laskut avonaisina esiin! Tehkää minut,\njos tahdotte, holhonalaiseksi! Mutta antakaa mun saattaa perille se,\nminkä luulen onnistuvan, -- ja jokainen asiantunteva käsittää, että sen\n_täytyy_ onnistua!\n\nBERENT. No, istukaahan vihdoinkin! -- Puhelkaamme tarkemmin asiasta. --\n(Tjoelde istuu). Eikö juuri se, mitä nyt ehdoittelette, ole samaa, mitä\njo kolme vuotta olette koetellut? _Te olette saanut_ lainoja; mutta\nmitä se on hyödyttänyt?\n\nTJOELDE. Konjunkturit! Ajan vaiheet!\n\nBERENT (pudistaen päätään). Te olette jo niin kauvan sekoittanut\nvalhetta toteen, että olette unohtanut yksinkertaisimmatkin\nkauppa-lait. Huonoilla konjunktureilla keinotteleminen jääköön sen\ntehtäväksi, joka sen taitaa! Muut älkööt sitä käyttäkö.\n\nTJOELDE (heti). Mutta itse velkojille, siis myöskin pankeille, olisi\nedullista, että kaikki pidettäisiin koossa!\n\nBERENT. Varmalle kaupalle ei ole hyötyä epävarman kannattamisesta.\n\nTJOELDE (yhä innokkaammin). Mutta kuitenkin omien rahojen\npelastamisesta!\n\nBERENT. Niin, pesän pitää joutua toisen hallittavaksi -- --\n\nTJOELDE (toivolla, puoleksi nousten). No niin --? Siis?\n\nBERENT. Kun ensin on saatu teidät pois.\n\nTJOELDE (vaipuu sortuneena). Kun ensin on saatu minut pois!\n\nBERENT. _Omilla_ varoilla voidaan pesä luonnollisesti säilyttää\nparempiin aikoihin, mutta ei lainatuilla -- --\n\nTJOELDE -- -- ei lainatuilla.\n\nBERENT. Käsitättehän te kai eroituksen?\n\nTJOELDE. Käsitän, käsitän.\n\nBERENT. Hyvä. -- Niin käsittänette myöskin, ett'ette voi muuta tehdä,\nkuin kirjoittaa alle -- --\n\nTJOELDE -- -- kuin kirjoittaa alle.\n\nBERENT. Tässä on paperi. -- Tulkaa nyt!\n\nTJOELDE (heräten). Voi, min'en saata, min'en saata!\n\nBERENT. Hyvä, liike seisahtuu vähän ajan kuluttua itsestään, mikä joka\nsuhteessa on paljon pahempi.\n\nTJOELDE (jälleen polvillaan). Armoa, armoa! Min'en voi heittää toivoa!\nAjatelkaahan minun taistelujani!\n\nBERENT. Sanokaa suoraan: Minulla ei ole miehuutta kestämään seurauksia.\n\nTJOELDE. Ei, minulla ei ole miehuutta.\n\nBERENT. Minulla ei ole miehuutta alkamaan todellista elämää.\n\nTJOELDE. Ei ole, ei ole.\n\nBERENT, Te ette tiedä, mitä sanotte, mies!\n\nTJOELDE. En, min'en tiedä; -- mutta säästäkää minua!\n\nBERENT (nousee). Niin, tämä on toivottomuutta! Minun on teitä sääli.\n\nTJOELDE (nousee heti). Niin, eikö totta? -- Oi, koetelkaa minua!\nVaatikaa minulta -- -- sanokaa, mitä te -- --!\n\nBERENT. En, en, -- allekirjoittamisella pitää kaikki aloitettaman!\n\nTJOELDE (vaipuu sortuneena tuolille). Oi -- -- -- Kuinka saatan minä\nsitten enää kohdata ketään, minä, joka olen uhoitellut kaikkea ja\npettänyt jokaista!\n\nBERENT. Sen, joka on nauttinut suurta, ansaitsematonta kunniaa, pitää\nmyöskin kestämän suuren ansaitun masennuksen; -- se on laki, enkä minä\nvoi teitä siitä vapauttaa.\n\nTJOELDE. Mutta minua menetellään hirmuisemmin, kuin ketään muita! Minä\nolen sen ansainnut, minä tiedän sen; -- mutta min'en voi sitä kestää!\n\nBERENT Hm! Te olette erinomaisen vahva; sen osoittaa tuo kolmenvuotinen\nkamppailunne!\n\nTJOELDE. Olkaa armelias! Teidän neronne, teidän vaikutuksenne _voipi_\nauttaa minua pelastuksen tielle!\n\nBERENT. Niin, kirjoittamaan alle.\n\nTJOELDE. Eikö edes välillinen suostumuskaan -- --? Jos _te_ ottaisitte\nvastataksenne kaikesta, ei muuta tarvittaisi!\n\nBERENT. Kirjoittakaa alle! -- Täss' on paperi! Joka hetki on kallis.\n\nTJOELDE. Oi --! (Horjuen pöydän luo; vielä kynä kädessä rukoillen).\nEttekä te siis tohdi koetella minua, -- kaikkien kärsimyksieni jälkeen!\n\nBERENT. Tohdin, kun vain ensin kirjoitatte alle.\n\nTJOELDE (kirjoittaa alle, vaipuu tuolille, jolta Berent nousi,\nkatkerassa tuskassa).\n\nBERENT (ottaa paperin, käärii sen kokoon, panee talteen). Nyt menen\nminä viemään tätä jako-oikeuteen ja sitte telegrafikonttoriin.\nLuultavasti tullaan vielä tänä iltana kalunkirjoitusta toimittamaan.\nTeidän perheenne pitää siis saaman tiedon siitä.\n\nTJOELDE. Kuinka minä sen voisin? Antakaa mulle vähän aikaa, -- olkaa\ntoki armelias!\n\nBERENT. Mitä pikemmin asia tapahtuu, sitä parempi teille itsellenne, --\npuhumattakaan muista. (Katsellen ympärilleen). -- No, nyt olen minä\nsiis valmis täältä tällä kertaa.\n\nTJOELDE. Älkää, älkää jättäkö minua vielä kaiken lisäksi. Oi, -- älkää\njättäkö minua!\n\nBERENT. Nyt pitää vaimonne tuleman luoksenne, -- eikö niin?\n\nTJOELDE (toivotonna, tyynesti). Niin.\n\nBERENT (katsellen pistoolia). Tätä -- (ottaa sen käteensä) tätä en ota\nmukaani. Tämä ei ole vaarallinen. Mutta minä panen sen pulpetille --\ntoisten tähden. Jos te tai teidän omaisenne tarvitsevat minua, niin\nlähettäkää sana!\n\nTJOELDE. Kiitos.\n\nBERENT. Min'en lähde kaupungista, ennenkuin pahin on ohitse. -- Yöllä\ntai päivällä, kun minua tarvitsette, niin lähettäkää sana.\n\nTJOELDE. Kiitos.\n\nBERENT. Olkaa hyvä, ovi on lukossa, au'aiskaa -- --\n\nTJOELDE (nousee) Totta! -- Anteeksi!\n\nBERENT (ottaa hattunsa ja takkinsa). Ettekö samalla kutsu vaimoanne\ntänne?\n\nTJOELDE. En. Vähän ajan päästä. -- Nyt on pahin edessäni!\n\nBERENT. Niimpä luulen minäkin; mutta juuri sentähden --\n\n    (Tarttuu kellonnauhaan, soittaa).\n\nTJOELDE. Mitä teette?\n\nBERENT. Minä tahdon olla varma, ennenkuin lähden, että vaimonne tulee.\n\nTJOELDE. Tuota ei teidän olisi pitänyt tehdä!\n\n    (Konttoripalvelia tulee).\n\nBERENT (katselee Tjoeldeä).\n\nTJOELDE. Pyydä rouvan -- pyydä vaimoni tulemaan tänne -- --\n\nBERENT (lisäten) -- heti. (Palvelia pois). Hyvästi! (Menee).\n\nTJOELDE (vaipuu tuolille oven pieleen).\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\n    Konttorissa.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Tjoelde, (sitten) Rouva.\n\nTJOELDE (yksin, tuolilla oven pielessä, äskeisessä asemassa. Istuu\npitkän aikaa liikkumatonna, -- yht'äkkiä nousee hän). Mitenkä pitää mun\nnyt alkaa? -- -- Vaimoni ja sitte lapset -- -- sitte työväki -- -- --\nja sitte kaikki muut! -- Jos voisin mennä tieheni? Mutta\noikeudenpalveliat? -- Oi, ilmaa, raitista ilmaa! -- (etumaisen ikkunan\nluo). Tämä päivä on suloinen -- vaan ei mulle! -- (Aukaisee ikkunan)\nVoilakka? (kääntyy) En, min'en siedä sitä katsella! Miksikä se lie\nsatuloittu? -- Totta, pitihän mun, keskustelun jälkeen asianajajan\nkanssa -- -- mutta nyt on kaikki mennyt! --\n\n    (Ajatus pistää hälle päähän, hän kävelee hetken, äkkiä).\n\nNiin, _tuolla_ hevosella ennätän ulkosatamaan, ennenkuin ulkomaan laiva\nlähtee! (Katsoo kelloonsa). Minä ennätän! Ja sitten on mulla jälessäni\n-- (pelästyy, kuullessaan jonkun tulevan rappusia alas). Kuka se? Mitä?\n\nROUVA (rappusilla). Sinä kutsuit mua?\n\nTJOELDE. Niin. (Vähän kummastellen) Sieltäkö sinä tulet?\n\nROUVA. Minä levähdin pikkuisen.\n\nTJOELDE (tunteella). Oi -- sinä makasit; ja minä annoin sinut herättää?\n\nROUVA. En, minä en maannut.\n\n    (On vitkaan astunut alas).\n\nTJOELDE. Etkö maannut? -- (Pelolla) Oletko siis -- -- (its.). Min'en\ntohdi kysyä.\n\nROUVA. Mitä tahdot?\n\nTJOELDE. Minä tahtoisin -- (huomaa hänen katselevan revolveria). Sinä\nkummastelet, miksi olen sen esille ottanut? -- Siksi, että ai'on lähteä\nmatkalle.\n\nROUVA (nojaikse pulpettiin). Ai'otko matkustaa --?\n\nTJOELDE. Ai'on. Asianajaja Berent oli täällä, niinkuin ehkä kuulit? (Ei\nvastausta). Asioita. Minun täytyy heti lähteä ulkomaille.\n\nROUVA (heikosti). Ulkomaille?\n\nTJOELDE. Ainoastaan muutamaksi päivää. Sentähden tavallinen\nmatkalaukkuni, vaatekertamus ja pari paitaa. -- Mutta pian.\n\nROUVA. Minä luulen, että laukku on kunnossa vielä tämänpäiväisestä\nmatkastasi.\n\nTJOELDE. Sitä parempi. -- Tuotko sen tänne?\n\nROUVA. Sinä matkustat -- nyt aivan heti?\n\nTJOELDE. Niin -- ulkomaanlaivalla -- joka lähtee ulkosatamasta.\n\nROUVA. Sitte on aikasi täpärällä.\n\nTJOELDE. Etkö voi hyvin?\n\nROUVA. En -- juuri.\n\nTJOELDE. -- Tavallinen kohtauksesi?\n\nROUVA. Niin! -- Nyt menen noutamaan matkalaukkua.\n\n    (Tjoelde tukee häntä, vieden hänet rappusille).\n\nTJOELDE. Sinun ei ole hyvä olla; mutta kerran vielä kohtalosi\nparemmaksi muuttuu!\n\nROUVA. Kunhan _sinun_ kohtalosi vain olisi parempi.\n\nTJOELDE. Jokaisen pitää kantaa kuormansa.\n\nROUVA (tarttuu rappusiin; Tjoelde laskee irti). Jos toki jakaisimme\nkuorman raskauden?\n\nTJOELDE. Minun asioitani sin'et käsitä, -- ja sinun asioistasi min'en\nole ehtinyt puhumaan.\n\nROUVA. Niin -- et ole.\n\n    (Alkaa nousta rappusia).\n\nTJOELDE. Pitääkö mun auttaa sua?\n\nROUVA. Ei, kiitos vain.\n\nTJOELDE. (astuen esiin). Aavistaneeko hän? Hän on aina semmoinen. --\nHän on tykkänään vienyt multa miehuuden. -- Mutta mitään muuta keinoa\nei ole! Siis: -- rahat! Onhan minulla muutama kultaraha täällä?\n(Rientää pulpetin luo, aukasee sen, lukee muutamia kultarahoja pulpetin\nkannelle, sattuu kohottamaan päätään ja huomaa vaimonsa, joka on\nistunut rappusille). Rakkaani, istutko siinä?\n\nROUVA. Minua alkoi niin vaivata. Kyllä minä menen.\n\n    (Nousee, astuu vitkaan rappusia ylös).\n\nTJOELDE. Vaimorukka, hän on liian uupunut. (Tarkastelee) Ei! -- 5, 6,\n8, 10 -- -- nämät eivät riitä. Pitäisihän niitä vielä olla muutama\nkappale (etsii) -- ja kun ne loppuvat, niin onhan mulla kello ja vitjat\n-- -- 20 -- -- 24 -- -- -- ei, nyt ei löydy enää. Mutta paperit! Niitä\nen suinkaan millään muotoa saa unohtaa. (Etsii papereita, nostaa niitä\npulpetille). -- Maa polttaa jalkojani! Eikö hän jo tule? -- Tuossapa ne\nroskat ovatkin. -- Oi, se koskee häneen varmaankin katkerasti! Mutta\nkuitenkin vähemmin, kun minä olen poissa. Ihmiset ovat armeliaammat --\nsekä hänelle -- että lapsille. Niin, lapset! -- (Puuhaillen) Kunhan nyt\nvain pääsisin pois, pois, pois! Ajatukset kyllä seuraavat! -- Kas\ntuossa hän onkin! -- (Ääneen, säälitellen) Autanko mä sua?\n\nROUVA. Niin, kiitos; -- tahdotko ottaa vastaan tämän?\n\nTJOELDE (ottaa sen; rouva tulee vitkaan alas). Se on vähän painavampi,\nkuin ennen.\n\nROUVA. Onko?\n\nTJOELDE. Minun pitää panna moniaita papereja siihen. (Menee pulpetin\nluo; pistää rahat taskuunsa ja paperit laukkuun). Mutta lapsi-kulta,\ntäällähän on rahoja laukussa?\n\nROUVA (läheten vitkaan). On, -- -- -- moniaita kultarahoja, joita\nminulle tuon tuostakin annoit. -- Minä arvelin sinun nyt voivan käyttää\nniitä.\n\nTJOLDE. Tääll' on paljon rahoja!\n\nROUVA (hymyillen). Et kai tiedäkkään, montako olet mulle ajan pitkään\nantanut.\n\nTJOELDE, Hän tietää kaikki! Nanna! (Avaa sylinsä).\n\nROUVA. Henning! (syleilevät toisiaan, katkerasti itkien).\n\nROUVA (irtautuen, kuiskaa). Menenkö mä lapsia noutamaan?\n\nTJOELDE (samoin). Älä, älä virka mitään vasta sittemmin. (Syleilevät).\n\nTJOELDE (ottaen laukun). Mene tuonne ikkunan ääreen, jotta näen sinut,\nastuessani satulaan. (Lyöpi laukun kiini, rientää, seisahtuu). Nanna!\n\nROUVA. Henning!\n\nTJOELDE. Anna mulle anteeksi!\n\nROUVA. Kaikki!\n\nTJOELDE (rientää, tapaa aivan ovessa konttoripalvelian, jolla on kirje.\nPalvelia pois). Berent'iltä? --\n\n    (Avaa, lukee ovella, astuu esiin laukku kädessä, lukee uudestaan).\n\n\"Kun tulin luotanne, näin satuloitun hevosen pihallanne. Poistaakseni\nväärinkäsitystä, saan ilmoittaa, että poliisit vartioivat taloanne.\nKunnioittamalla, _Berent_.\"\n\nROUVA (pitäen pulpetista kiini). Etkö voi matkustaa?\n\nTJOELDE. En. (Äänettöm. Panee pois laukun, pyyhkii hikeä otsastaan).\n\nROUVA. Henning! Rukoilkaamme yhdessä?\n\nTJOELDE. Mitä sillä tarkoitat?\n\nROUVA. Rukoilkaamme -- -- taivaan Jumalalta apua.\n\n    (Pyrkähtää itkemään).\n\nTJOELDE (on vaiti).\n\nROUVA. Tule, Henning! (Lankee polvilleen). Näethän sen, ihmisvoimat\neivät enää auta mitään.\n\nTJOELDE. Mutta minä tiedän, ett'ei rukouskaan auta.\n\nROUVA. Oi, koeta kerran, suurimmassa hädässäsi.\n\nTJOELDE (on suuressa kamppauksessa).\n\nROUVA. Et koskaan ole sitä tahtonut! Et koskaan ole puhellut kanssamme,\net koskaan Jumalasi kanssa! -- Et ole koskaan avannut sydäntäsi\nkellekkään.\n\nTJOELDE. Vait!\n\nROUVA. Mutta mitä päivällä salasit, sen yöllä lausuit; ihmisen _täytyy_\npuhua. Ja minä olen ollut valveilla ja kuullut sinun tuskasi. Nyt\nkäsittänet, miksi voimani ovat sortuneet. Ei unta yöllä eikä\nluottamusta päivällä. Minä olen kärsinyt vielä enemmän, kuin sinä.\n\nTJOELDE (heittäikse nojatuoliin kaminin vieressä).\n\nROUVA (nousee, menee hänen luokseen). Sinä tahdoit paeta. Kun on\nihmisiä pelkääminen -- ei voi luottaa muihin, kuin Häneen, Tähtelässä\ntuolla. Luuletko, että minä enään eläisin, ellei luottamukseni Häneen\nolisi mua ylläpitänyt?\n\nTJOELDE. Kerjäten olen minä matelemalla ryöminyt Hänen jalkojensa\njuuressa -- oi! -- mutta aina turhaan!\n\nROUVA. Henning! Henning!\n\nTJOELDE. Miks'ei Hän siunannut työtäni ja taisteluani? Nyt on kaikki\nsamantekevä!\n\nROUVA. Oi, -- paljon on vielä jälellä.\n\nTJOELDE (nousee). Niin, -- pahin on vielä jälellä --\n\nROUVA. -- -- sillä se on meissä itsessämme!\n\n    (Äänettömyys).\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Entiset. Valborg. Valborg (näkyy rappusilta, jonne hän,\n    huomattuaan toiset, jääpi).\n\nROUVA. Mitä tahdot, lapseni?\n\nVALBORG (tukahdutetulla liikutuksella). Huoneestani näin poliisia\ntalomme ympärillä. -- Ja nyt tulee oikeudenpalvelioita -- --?\n\nROUVA (istuu tuolille, jonka Tjoelde jätti). Niin, lapseni. Isäsi on\nuskomattoman kamppauksen jälkeen, jonka ainoastaan Jumala ja minä\ntunnen, hetki sitte luopunut omaisuudestaan.\n\nVALBORG (on astunut pari askelta alaspäin, jää siihen. Äänettömyys).\n\nTJOELDE (ei ajan pitkään voi pidättää itseään, vaan puhkeaa sanomaan).\nSano mulle nyt samalla heti kaikki, mitä Nanna Möller sanoi isälleen!\n\nROUVA (nousee). Sitä et tehne, Valborg! Anna Jumalan tuomita!\n\nTJOELDE. Sano minulle, että olen niin pahoin kohdellut, rääkännyt\nsinua, (liikuteltuna) -- ett'et koskaan voi sitä mulle anteeksi antaa,\n-- että ikipäiviksi olen kadottanut sinun kunnioituksesi ja rakkautesi!\n\nROUVA. Lapsi, lapsi!\n\nTJOELDE. Onhan sinun kiusasi, sinun häpeäsi ääretön!\n\nVALBORG (astuu alas). Isä! -- Isä! (ulos konttorin ovesta).\n\nTJOELDE (ylitse, kuin tahtoisi hän seurata Valborg'ia, mutta horjuu\nrappusien luo, joihin nojaa).\n\nROUVA (vaipuu jälleen tuolille. Pitkä äänettömyys).\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Tjoelde. Rouva. Jakobsen.\n\nJAKOBSEN (juhla-puvussa, kuitenkin lyhyt palttinatakki frakin sijassa.\nTulee perältä. Tjoelde ei huomaa, ennenkuin Jakobsen on aivan hänen\ntakanaan, kohottaa kätensä kuni rukoillakseen ja väistääkseen; mutta\nJakobsen käypi suoraan häntä vastaan, sanoo kiusan sortamalla äänellä).\nKonna!\n\nTJOELDE (väistyy).\n\nROUVA. Jakobsen! Jakobsen!\n\nJAKOBSEN (ei kuule sitä). Minä tulen nyt oikeudenpalvelioiden kanssa.\nOluttehtaan kirjat ja paperit otettiin takavarikkoon. Liike\npysäytettiin siellä. Vaaprikoissa samoin.\n\nROUVA. Voi, surkeutta!\n\nJAKOBSEN. Minä sain usein sanoa oluttehtaan omaisuutta suuremmaksi,\nkuin se olikaan.\n\n    (Puhuu tukehtuneella, vaan kiusan ja liikutuksen\n    synnyttämällä äänellä).\n\nROUVA. Hyvä Jakobsen!\n\nJAKOBSEN (kääntyen rouvaan). Enkö mä hälle aina sanonut, kun mun piti\nkirjoittaa nimeni alle: \"Mutta siellä ei ole niin paljon. Ja sen vuoksi\nei tämä ole oikein\". -- Mutta hän vastasi: \"Tämä tehdään ainoastaan\nnäön vuoksi, Jakobsen\". -- \"Niin, mutta se ei ole rehellinen näkö\" --\nminä sanoin. -- \"Se on kauppatapa,\" sanoi hän; \"niin tekee jok'ainoa\nkauppias\". Mutta mitä minä kauppaa ymmärrän, sen olen oppinut häneltä,\njotta luotinkin hänen sanoihinsa. (Liikutettuna) Ja hän sai mun useasti\nuudistamaan katalan tekoni. Mutta nyt olen minä velassa, jota en\nikinäni voi maksaa. Minun pitää sekä elää että kuolla epärehellisenä\nmiehenä. Mitäs siihen sanotte, rouva?\n\nROUVA (on vaiti).\n\nJAKOBSEN (Tjoeldelle, joka rukoilee puolestaan). Kuuletkos! -- _Hänen\ntäytyy vai'eta!_ Konna!\n\nROUVA. Jakobsen!\n\nJAKOBSEN (edestakaisin kovassa liikutuksessa). Teitä minä syvimmästi\nkunnioitan, rouva. -- Mutta hän on saanut minun pettämään muitakin!\nMinä olen hänen nimessään tehnyt monta onnettomaksi! Ihmiset luottivat\n_minuun_ ja minä luotin häneen. Minä kutsuin häntä tämän seudun\nhyväntekiäksi; hänen muka piti kuitenkin saaman apua kovina aikoina. --\nNyt on monta kelpo perhettä viekoiteltu mieron teille. Ja siihen on hän\nkäyttänyt minun apuani! (Tjoeldelle) En tiedä -- -- vaan minulla olisi\nkummallinen halu käydä sinuun käsin! (aikoo tehdä niin).\n\nROUVA (nousee). Älkää! Minun tähteni, Jakobsen!\n\nJAKOBSEN (jättää). Niin, teidän tähtenne, rouva; sillä teitä minä\nsyvimmästi kunnioitan. Mutta kuinka saatan minä näyttää kasvojani\nniille, jotka olen syössyt onnettomuuteen? Ei maksa vaivaakaan kertoa\nasioiden oikeata menoa; sillä se ei tuottaisi niille jokapäivästä\nleipää! Ja kuinka saatan tavata vaimoani! (Liikutettuna) Hän on niin\nvakaasti luottanut minuun, hän, ja niihin, joihin minäkin luotin. Ja\nlapset sitten? -- Lapsille se on ilkeintä, sillä ne kuulevat niin\npaljon kadulla. Ne saavat kai kohta kuulla, minkälainen isä heillä on;\nne saavat kuulla sen niiden lapsilta, jotka minä olen onnettomuuteen\npolkenut.\n\nROUVA. Nyt tunnette itse, kuinka surkea tämä seikka on. Säästäkää\nsentähden muita; olkaa armelias!\n\nJAKOBSEN. Teitä minä syvimmästi kunnioitan; -- mutta kova on kotoinen\nkohtalomme, me emme saa nauttia leivänmuruakaan, jonka saattaisimme\nsanoa omaksemme; sillä minä olen niin suuressa velassa, ett'en sitä\nikinäni maksaa voi! Se on katkerata se, rouva. Minkälaisiksi muuttuvat\n_nyt_ minun ja lasteni iltahetket -- ja sunnuntaipäivämme sitten? --\nMutta -- sen saakin hän kuulla minulta! Konna! Tuntikaudet minä sinua\npiinaan!\n\n    (Tjoelde pakenee peloissaan perälle, josta tulee virkamies,\n    jota seuraa kaksi todistajaa sekä Sannaes. Tjoelde menee perälle,\n    horjahtaa pulpettia vastaan nojautumaan, selkä tulioihin päin).\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Entiset. Jako-oikeuden virkamies. Todistajat.\n\nSANNAES.\n\nVIRKAMIES. Anteeksi! Kirjat ja paperit.\n\n    (Tjoelde pelästyy, siirtäikse kamiinin tuo, johon nojaa).\n\nJAKOBSEN (hänen luokseen, kuiskaten) Konna!\n\n    (Tjoelde muuttaa jälleen tuolille ovenpieleen, peittäen\n    kasvonsa käsiinsä).\n\nROUVA (nousten, kuiskaa). Jakobsen! -- Jakobsen! (Jakobsen lähenee)\nTahallaan hän ei ole ketään pettänyt! Se, miksi häntä sanotte, se hän\nei ole eikä ikipäivinä siksi tulekkaan! (istuu).\n\nJAKOBSEN. Teitä, rouva, minä syvimmästi kunnioitan. Mutta _ellei hän_\nole valehtelia ja petturi, niin ei kukaan maailmassa! (Itkee).\n\nROUVA (peittää myöskin toivotonna kasvonsa, nojaten taaksepäin tuoliin,\nLyhyt äänettömyys).\n\n    (Sitte kuuluu kaukaa melu, monen sadan ihmisen ääni. Virkamies\n    ja todistajat keskeyttävät tarkastuksensa ja kirjoituksensa,\n    toiset katsovat ylös).\n\nROUVA (peloissaan). Mitä se?\n\n    (Sannaes ja virkamies katsovat perimmäisestä ikkunasta,\n    Jakobsen etumaisesta).\n\nJAKOBSEN. Työväki laivanveistimöltä, oluttehtaasta, vaprikoista ja\nvarastoista. (Jälleen rouvan luo). Koko liikkeemme on toistaiseksi\nseisahdettu; -- mutta tänään on palkanmaksupäivä, eikä ole ollenkaan\nrahoja!\n\n    (Toiset jatkavat työtään).\n\nTJOELDE (tulee toivotonna esiin). Senpä kokonaan unohdin!\n\nJAKOBSEN (häntä vastaan). Niin, mene _tuonne_, niin saat kuulla, mikä\nolet!\n\nTJOELDE (aukasee laukun, hiljaa). Täss'on rahoja; mutta pelkkää kultaa.\nMenkää, vaihtakaa nämät kaupungissa pienemmiksi ja maksakaa palkat!\n\nROUVA (samoin hiljaa). Tehkää se, Jakobsen!\n\nJAKOBSEN (myös hiljaa). Kun te sitä pyydätte, niin -- --. Vai niin? --\nTäällä on rahoja, -- matkalaukussa. (Aukasee sen) Ja se on varustettu\nmatkaa varten. -- Hän on päälliseksi aikonut paeta! Ja viedä työväen\npalkat mennessään! -- Ellei _hän_ ole konna, niin -- --!\n\n    (Melu lähempänä).\n\nROUVA (Tjoelden väännellessä itseään tuskissaan; hilj.). Kiiruhtakaa;\n-- muuten ne tulevat tänne!\n\nJAKOBSEN (Myös hiljaa). Minä menen.\n\nVIRKAMIES (estää). Anteeksi; täältä ei saa viedä pois mitään, joka ei\nole tarkastettu ja luetteloon kirjoitettu.\n\nJAKOBSEN. Tänään on palkanmaksu ja tässä on rahat.\n\nROUVA. Jakohsen tekee niistä tilin.\n\nVIRKAMIES. Se on toinen asia. Jakobsen on rehellinen mies (Työhönsä).\n\nJAKOBSEN (jälleen rouvan luo, kovin liikutettuna). Kuulitteko, rouva?\nHänkin sanoi minua rehelliseksi? -- Ja kohta ei yksikään ihminen enää\nsano siten! (menee Tjoelden ohitse, jolle kuiskaa). Konna! -- Minä\npalajan kohta!\n\nVIRKAMIES (näkyy olevan valmis lähtemään, lähenee Tjoeldeä). Anteeksi;\n-- talon avaimet!\n\nROUVA (Tjoelden puolesta). Emännöitsiä seuraa teitä. -- Sannaes, --\ntäss'on avainkaapin avain. (Sannaes ottaa sen).\n\nVIRKAMIES (katsellen Tjoelden muhkeita kellonperiä). Mitä tarpeelliseen\npukuun tulee, se ei meihin kuulu; vaan jos siinä mahdollisesti olisi\nkalleuksiakin -- --?\n\nTJOELDE (aikoo antaa kellon).\n\nVIRKAMIES. Älkää -- pitäkää se vain! -- Mutta se pitää kai ottaa\nluetteloon.\n\nTJOELDE. Min'en tahdo sitä pitää.\n\nVIRKAMIES. Kuten tahdotte. (Toinen todistaja ottaa sen). Hyvästi!\n\n    (Tämän on Signe ja Hamar hänen takanaan nähneet konttorin ovesta.\n    Virkamies, Sannaes ja todistajat aikovat oikealle).\n\nVIRKAMIES. Ovi on lukossa.\n\nTJOELDE (kuni unesta heräten). Se on totta! (Menee aukasemaan).\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Tjoelde. Rouva. Signe. Hamar. Valborg (myöhemmin).\n\nSIGNE (töytäten esiin). Äiti! (heittäikse polvilleen hänen eteensä).\n\nROUVA. Niin, lapseni, nyt on koetusten päivä tullut! Ja minä pelkään,\nettä me kaikki olemme liian heikot.\n\nSIGNE. Äiti, kuinkahan nyt käypi -- --?\n\nROUVA. Niinkuin Jumala tahtoo!\n\nSIGNE. Minä seuraan Hamar'ia hänen Guldborg-tätinsä luoksi. -- Me\nlähdemme heti.\n\nROUVA. Se riippuu siitä, huoliiko Guldborg-täti enää vastaanottaa\nsinua.\n\nSIGNE. Guldborg-täti? -- Mitä sanot -- --?\n\nROUVA. Sinä olet ollut rikkaan miehen tytär etkä tunne elämää -- --\n\nSIGNE. Hamar, eikö Guldborg-täti enää huolisikkaan minusta?\n\nHAMAR (mietittyään). En -- -- en tiedä.\n\nROUVA. Sinä kuulit, lapseni. Sinä opit parissa tunnissa enemmän, kuin\ntähän saakka koko iässäsi.\n\nSIGNE (kuiskaa, kauhistuen). Luuletko myöskin -- --?\n\nROUVA. Hs!\n\nSIGNE (toivotonna, tyynesti). Mutta mitähän meistä sitte tulee?\n\nROUVA. Mitä Jumala tahtoo. (Äänettömyys).\n\nHAMAR (on mennyt verkkaan perältä).\n\nVALBORG (hiljaa). Signe, katsoppas taaksesi!\n\nSIGNE (nousee, katsoo taakseen, huudahtaa heikosti).\n\nROUVA. Mitä se?\n\nSIGNE. Niin, sitä minä aavistinkin!\n\nROUVA (enemmän peloissaan). Mitä se?\n\nVALBORG. Joka voipa perheellä on luutnanttinsa, ja _meidän_ on nyt\nmennyt. Ei muuta.\n\nROUVA (nousee). Signe, lapseni!\n\nSIGNE (hänen syliinsä). Äiti!\n\nROUVA. Nyt eroaa kaikki, mikä ei ollut todellista; -- älkäämme\nvaikeroitko!\n\nSIGNE (itkussa). Äiti, -- äiti!\n\nROUVA. Näin on parempi, kuin toisin. Kuule -- älä itke!\n\nSIGNE. Min'en itke; -- mutta minä häpeen -- oi, minä häpeen! (itkee).\n\nROUVA. Häpeä on minun -- kun ei mulla ollut voimaa estämään sitä, minkä\nnäin hullusti käyvän.\n\nSIGNE (kuin ennen). Äiti!\n\nROUVA. Niin, nyt olemme jo kohta niin hyljätyt, kuin koskaan voimme\nolla. --\n\nVALBORG (esiin, kiihossa). Ette vielä, äiti; -- nyt minä jätän teidät!\n\nSIGNE (kääntyy sisareensa päin). Sinä, Valborg? Jätät meidät -- nyt?\n\nVALBORG (liikutuksella). Talohan joutuu kuitenkin vieraan valtaan, --\nnyt täytyy jokaisen meistä itse pitää huolta itsestään!\n\nSIGNE (kasvot sisareen, selkä katsojiin päin). Mutt' entäs minä, jok'en\nmitään taida --?\n\nROUVA (on vaipunut tuolille). Voi, kuinka kelvoton äiti minä olen\nollut; nyt en saata pitää lapsiani yhdessä.\n\nVALBORG (kuin ennen). Emmehän me enää saata olla yhdessä! Emmehän me\nsaata ruveta elämään konkurssi-pesästä, kuten sitä sanotaan; olemmehan\nme jo tarpeeksi kauan eläneet -- -- --\n\nROUVA. Hs, isäsi on täällä! (Äänettöm.) Lapsi, mitä aiot?\n\nVALBORG (toistettuaan, tyynesti). Minä ai'on konsuli Holst'in\nkonttoriin; -- minä tahdon oppia kauppaa -- ja sitte alkaa itse.\n\nROUVA. Sin'et tiedä, minne menet.\n\nVALBORG. Mutta minä tiedän, minkä jätän.\n\nSIGNE. Ja minä, minä olen vain kuormaksi, kun en mitään taida -- --\n\nVALBORG. Sinä _taidat_! -- Mene maailmaan, vaikka palvelustytöksi, --\nmitä se tekee? Elää konkurssi-pesästä? Ei päivääkään, ei hetkeäkään!\n\nSIGNE. Mutta mitähän äidistä tulee?\n\nROUVA. Äiti jää isän luo.\n\nSIGNE. Mutta yksin --? Sinä, niin kivulloisena?\n\nROUVA. En yksin! Isä ja minä.\n\nTJOELDE (esiin, suutelee kättä, jonka rouva ojentaa hänelle, vaipuu\npolvilleen hänen tuolinsa ääreen, pää hänen syliinsä).\n\nROUVA (silitellen hänen hiuksiaan). Antakaa anteeksi isällenne, lapset;\nse on kauniinta, mitä tehdä voitte.\n\n    (Tjoelde nousee jälleen, menee veralle päin. Konttoripalvelia\n    tuo kirjeen).\n\nSIGNE (väistyen, tuskassa). Tuoss'on kirje häneltä! Ei enää! Min'en\ntahdo! (Konttoripalvelia tarjoo sitä Tjoeldelle).\n\nTJOELDE. Minä en enään ota vastaan kirjeitä.\n\nVALBORG. Sannaes'iltä.\n\nTJOELDE. Hän myöskin!\n\nROUVA. Lue se, Valborg! Tulkoon nyt vain kaikki yht'aikaa!\n\n    (Palvelia antaa kirjeen, menee).\n\nVALBORG (aukasee sen, katsoo siihen ensin, lukee -- ei aivan ilman\nliikutuksetta)\n\n    \"Korkiasti kunnioitettava hra isäntä!\n\n    Teitä on minun kiittäminen kaikesta, mitä olen talossanne\n    nauttinut pienestä poikosesta saakka. Älkää siis panko pahaksenne\n    ehdotustani! Te tiedätte, että minä kahdeksan vuotta sitten sain\n    pienen perinnön. Sitä olen kasvattanut kaupoissa ja asioissa,\n    joita ei suuri liike vielä ole sekoittanut (Pysähtyy).\n\n    Summan siitä -- 7,000 spd -- tarjoan teille kunnioituksella ja\n    kiitollisuudella; sillä _teitä_ on minun alkujaan kiittäminen\n    siitä, että olen saanut ne koonneeksi. -- Te taidatte käyttää\n    niitä monin kerroin paremmin, kuin minä.\n\n    Jos mahdollisesti tarvitsette minua, on rakkahin toivoni,\n    vielä edeskinpäin jäädä palvelukseenne.\n\n    Suokaa anteeksi, että tein tämän ehdotuksen juuri nyt!\n    En voinut muuta.\n\n                                                 J. Sannaes.\"\n\n(Tjoelde on tätä luettaissa tullut yhä edemmäksi etu-alalle; nyt seisoo\nhän vaimonsa oikealla puolella).\n\nROUVA. Henning, kun tämmöisenä hetkenä _edes yksikin_ niistä, joita\nolet auttanut, tulee luoksesi, tuntenet itsesi kyllin palkituksi.\n\nTJOELDE (nyykäyttää päätään, menee takaisin).\n\nROUVA. Ja te, lapset, huomaatteko kuinka hän, ventovieras, on isällenne\nuskollinen?\n\n    (Äänettömyys; Signe pulpetin ääressä itkien. Tjoelde jälleen\n    perältä, kävelee pari kertaa lyhyen matkan edestakaisin;\n    menee sitte rappusia ylös).\n\nVALBORG. Minä haluaisin puhua Sannaes'in kanssa.\n\nROUVA. Niin, tee niin, lapseni! Minä en voi nyt eikä luultavasti\nisäkään. Tee niin! -- (nousee) Tule, Signe, mennään me puhelemaan\nkahden kesken, -- nyt kai on mielesi taipuva. -- Oi, milloinka me\nolemmekaan oikein puhelleet keskenämme!\n\n    (Signe on liittynyt äitiinsä).\n\nROUVA. Missä on isä?\n\nVALBORG. Hän meni ylös.\n\nROUVA (jota Signe tukee). Vai niin. Niin, niin -- kylläpä hän jo\ntaitaakin kaivata lepoa; vaikk'ei hän sitä nytkään nauttia voine. --\n(Mennen). Voi, tämä oli ankara päivä; -- mutta Jumala kaikki parhaaksi\nkääntää!\n\n    (Oikeanpuolisesta ovesta pois, nojaten Signeen).\n\nVALBORG (menee perälle, soittaa; konttoripalvelia tulee). Jos Sannaes\non siellä ulkona, niin pyydä hänen olemaan hyvä ja tulemaan\nsilmänräpäykseksi tänne. (Palvelia pois). Hän ei kenties tulekkaan,\nkuultuaan minun kutsuneen -- -- (Kuuntelee). Hän -- hän tulee! (Astuu\nesiin).\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Valborg. Sannaes. (Myöhemmin) Tjoelde.\n\nSANNAES (tulee; pysähtyy, huomattuaan Valhorg'in, panee heti kätensä\nselän taakse). Tekö, neiti -- --?\n\nVALBORG. Olkaa hyvä, tulkaa lähemmäksi.\n\nSANNAES (astuu varovasti muutaman askeleen).\n\nVALBORG (ystävällisesti). No, tulkaahan toki!\n\nSANNAES (lähenee reippaasti muutaman askeleen).\n\nVALBORG. Te olette kirjoittanut isälleni kirjeen.\n\nSANNAES (ajateltuaan). Niin.\n\nVALBORG. Ja tehnyt hälle kauniin tarjouksen.\n\nSANNAES (kuin ennen). Niin -- niin, se on, luonnollistahan se oli.\n\nVALBORG. Vai niin? -- Ei toki minun mielestäni. Se on kunniaksi sille,\njoka niin tekee. (Äänettömyys).\n\nSANNAES. Minä toivon hänen toki ottavan sen vastaan.\n\nVALBORG. Sitä en tiedä.\n\nSANNAES (hetken kuluttua, surullisesti). Vai ei hän ota sitä! --\nEiköhän -- toki?\n\nVALBORG. Sitä en ollenkaan tiedä. -- Se riippua kai hänen\nuskalluksestaan.\n\nSANNAES. Hänen uskalluksestaan -- --?\n\nVALBORG. Niin. (Äänettömyys).\n\nSANNAES (peläten Valborg'ia). Onko neitillä muuta käskettävää?\n\nVALBORG (naurahtaen). Käskettävää? Minulla ei ole mitään käskettävää.\n-- Te olette myöskin tarjoutunut vastaiseksi jäämään isäni luoksi.\n\nSANNAES. Niin -- - niin, se on, jos isänne tahtoo.\n\nVALBORG. Sitä en tiedä. -- Teitä tulee siis perheesen ainoastaan isä ja\näiti ja te; -- ei muita.\n\nSANNAES. Vai -- niin --? -- Entäs te toiset?\n\nVALBORG. Mitä Signe aikoo, en varmaan tiedä; -- mutta minä jätän tämän\ntalon vielä tänäpäivänä.\n\nSANNAES. Vai niin -- neiti -- --?\n\nVALBORG. Minä menen erääsen kauppakonttoriin. Teille tulee siis hyvin\nyksinäinen palvelus isäni luona tästälähtein. (Äänettömyys). Te ette\nkenties ajatellut siten?\n\nSANNAES. E -- e-n, niin, se on, sittehän isänne vielä tärkeämmin\ntarvitsee minua.\n\nVALBORG. Varmaan. -- Mikä tarkoitus teillä on, yhdistäissänne oman\ntulevaisuutenne isäni tulevaisuuteen? Onhan hänen nykyinen kohtalonsa\ntuiki epäiltävä.\n\nSANNAES. Tarkoitus --?\n\nVALBORG. Niin; pitäähän miehellä kaikessa olla tarkoitus!\n\nSANNAES. Nii-n, niin, se on, minä vain arvelin, että hänen kai on hyvin\ntukala nyt ensi alussa.\n\nVALBORG. Mutta minä tarkoitan teillä itse? Lieneehän teilläkin ajatus\n-- tulevaisuudestanne?\n\nSANNAES (hämillään). Min'en ollenkaan kernaasti puhuisi itsestäni.\n\nVALBORG. Ja minä puhuisin niin kernaasti. Teitä ei pitäisi vahingoittaa\nottamalla vastaan tarjoustanne.\n\nSANNAES. Mitä siihen tulee, saatte olla aivan huoletta.\n\nVALBORG. Teillä on siis jotain muuta, johon luotatte.\n\nSANNAES. Koska mun niin välttämättömästi pitää se sanoman, -- minulla\non varakkaita sukulaisia Amerikassa, jotka jo monta vuotta ovat\ntoivoneet minua sinne. Minä saan siellä heti hyvän toimen.\n\nVALBORG. Vai niin --? -- -- Miks'ette jo aikoja sitten ole käyttänyt\nhyväksenne niin erinomaista tarjousta? Eihän teillä täällä ole\nainoatakaan sukulaista, mitä minä tiedän.\n\nSANNAES (on vaiti).\n\nVALBORG. Te olette siis tehnyt uhrauksen, näin kauvan olemalla\nmeillä? --\n\nSANNAES (on vaiti).\n\nVALBORG. Ja yhä suuremmalta se tuntunee, jos vielä edelleenkin\njäätte --?\n\nSANNAES (aivan hämillään). Min'en voi sanoa, mutta minä olen niin vain\najatellut.\n\nVALBORG. Mutta _isä_ ei varmaankaan voi ottaa teiltä niin paljon.\n\nSANNAES (pelästyen). Miks'ei?\n\nVALBORG. Siksi, että se todellakin olisi liikaa. Sillä se suorastaan\nvahingoittaisi teidän tulevaisuuttanne. -- Ja joka tapauksessa minä\nsitä vastustan.\n\nSANNAES (melkein rukoillen). Te, neiti --?\n\nVALBORG. Niin. Väärinkäytösten ajan pitää nyt olla ohitse.\n\nSANNAES. Väärinkäytösten? -- Sitä, joka _minulle itse_ olisi niin\nrakasta, sitä -- --\n\nVALBORG -- -- hän ei voisi ottaa vastaan, tarkoitatte?\n\nSANNAES. Niin, -- min'en ymmärrä, mikä siihen olisi esteenä.\n\nVALBORG. Kun minä vain puhun isän kanssa, luulen hänen sen ymmärtävän.\n\nSANNAES. Mutta miksi _te_ sitä vastustatte, jos hän itse -- --?\n\nVALBORG (yhä lempeästi), Sillä minä luulen tuntevani seikat paremmin,\nkuin hän.\n\nSANNAES (peloissaan). Mitkä -- seikat --?\n\nVALBORG (ajateltuaan). Ne seikat, jotka saattoivat teidän tekemään\nmeille niin suuren uhrauksen -- ja nyt vielä suuremman.\n\n    (Äänettömyys; Sannaes on antanut päänsä vaipua; peittää kasvonsa\n    käsillään, mutta muuttaa ne heti selkänsä taakse jälleen ja\n    seisoo eteenpäin kumartuneena).\n\nVALBORG (lempeästi, vaan totisesti). Minä olen \\ jo lapsuudestani\nsaakka harjoitellut tarkastamaan töitten ja sanojen _salaista_\ntarkoitusta.\n\nSANNAES (samassa asemassa; tyynesti). Te olette harjoitellut itseänne\nhirveän katkeraksi, kovasydämiseksi ja väärintekiäksi.\n\nVALBORG (hämmästyy, vakiutuu, lempeästi). Älkää sanoko niin, Sannaes!\nMin'en ollenkaan kovasydämisyydestä enkä katkeruudesta ajattele teidän\ntulevaisuuttanne -- minä tahdon säästää teidät pettymästä.\n\nSANNAES (tuskallisella liikutuksella). Neiti!\n\nVALBORG. Olkaa todellinen itseänne kohtaan, -- niin tuomitsette\nsananikin todellisemmin.\n\nSANNAES. Onko teillä muuta käskettävää?\n\nVALBORG. Minä en käske, kuten jo sanoin. Minä sanon teille nyt\njäähyväiseni. Ja sen teen sydämestäni, kiittäin teitä kaikesta\nhyvyydestä, jota olette osoittanut minulle ja meille kaikille. Voikaa\nhyvin, Sannaes! Jos nämät jäähyväiset ovat viimeiset, sanon vielä\nkovemmin: Voikaa hyvin! --\n\nSANNAES (kumartaa).\n\nVALBORG. Ettekö anna mulle kättänne? Totta: Minä olen loukannut teitä.\nMinä pyydän teiltä sitä nyt anteeksi. (Pysähtyy vähän). Ja minä annan\nteille anteeksi, että ensin loukkasitte minua.\n\nSANNAES. Minä? -- Min'en ole koskaan loukannut teitä!\n\nVALBORG. Olettepa; saattaa nainen naurunalaiseksi, se on todellakin\nloukkaus.\n\nSANNAES (kumartaa, aikoo mennä).\n\nVALBORG. Mutta Sannaes! Erotkaamme toki hyvinä ystävinä! Te matkustatte\nAmerikaan, -- minä vieraan luo, -- kumpikin omalla tuskalla, --\nkadotettu aika jälessämme, tuntematon edessämme. Erotkaamme, toivottaen\nainoastaan hyvää toisillemme; olemmehan me toki aina katsoneet\ntoinentoisemme hyvää. --\n\nSANNAES (liikuteltuna). Voikaa hyvin, neiti! (Menee).\n\nVALBORG. Sannaes, -- kätenne!\n\nSANNAES (seisahtuu). Ei, neiti!\n\nVALBORG. Älkää olko epäkohtelias; sitä en ole ansainnut!\n\nSANNAES (aikoo jälleen mennä).\n\nVALBORG (kiivaammin). Sannaes!\n\nSANNAES (pysähtyy). Te voisitte sillä pian maalata itsenne! (seisoo\nuljaana).\n\nVALBORG (voittaen itsensä). No, niin; me olemme loukanneet toisiamme.\nMutta miks'emme myöskin voi suoda toisillemme anteeksi nyt, kun eroamme\nken tietää, kuinka pitkäksi aikaa?\n\nSANNAES. Siksi, että te tänäpäivänä jälleen olette loukannut minua, --\nja pahemmin kuin koskaan ennen.\n\nVALBORG. Ei, tämä on liiaksi! Minä puhelin kanssanne nyt senvuoksi,\nettä velvollisuuteni itseäni kohtaan vaatii minun karttamaan petollista\nasemaa, ja velvollisuuteni _teitä_ kohtaan, säästämään teitä\npettymyksestä, -- ja sitä _te_ kutsutte loukkaukseksi? _Ken_ on tässä\nsuhteessa loukannut toistaan?\n\nSANNAES. Te, -- kun voitte ajatella minusta semmoista! Se juuri on\nloukkaus! Te olette hirveästi katkeruuttanut mieltäni elämäni\nsuloisimmasta työstä?\n\nVALBORG. Mutta ainakin aivan ehdottomasti. Minua vain ilahuttaisi, jos\nolisin erehtynyt.\n\nSANNAES (raivoissaan). Ilahuttaisi! Vai ilahuttaisi teitä se seikka,\nett'en minä ole konnamainen heittiö!\n\nVALBORG (tyynesti). Kuka nyt semmoisesta puhuu?\n\nSANNAES. Te puhutte! Te tunnette minun sisällisimmän heikkouteni: --\nmutta siitä syystä luulla minun nyt vaanivan, koetellen keinotella\nisänne onnettomuudella, neiti, se -- --. niin, min'en saata antaa\nkättäni _sille_, joka on ajatellut minusta niin katalaa! -- Ja kun te\nniin useasti olette uudistanut tuon solvauksenne, ett'en enään osaa\npelätä teitä, niin totisesti sanon samalla: -- Nämät kädet (näyttää\nniitä) ovat kohmettuneet ja tulleet punaisiksi uskollisessa\npalveluksessa isänne talossa. Ja senvuoksi olisi hänen tyttärensä\npitänyt pitää itsensä liian hyvänä pilkkaamaan niitä! (Aikoo mennä,\nkääntyy heti). -- Ei, vielä yksi asia: Pyytäkää te nyt isältänne\n_hänen_ kättänsä, ja pitäkää _siitä_ lujasti kiini, sen sijaan että\nai'otte hyljätä hänet juuri onnettomuuden päivänä. Se on parempi kuin\npitää huolta _minun_ tulevaisuudestani. Sillä _siitä_ pidän kyllä\nitse huolen! (Aikoo mennä, kääntyy heti). Ja kun ensin hänen\npalveluksessaan, joka vast'edes lienee ankara palvelus, kunnialla\nsaatte näin punaiset kädet, kuin minun tässä, sitte varmaankin\nymmärrätte, kuinka katkerasti olette minua solvaissut! -- Nyt ette sitä\nkäsitä.\n\n    (Menee hyvin reippaasti konttorin ovea kohti).\n\nVALBORG (lystillisesti). No, -- _hän_ raivosi! (Totisesti). Mutta\ntodellakin --! (katselee oveen päin).\n\nTJOELDE (ylhäältä). Sannaes!\n\nSANNAES (ovessa, kovaa, kuni liikutuksessa). Niin!\n\nTJOELDE (tullen rappusia alas). Sannaes! Sannaes! Minä näin Jakobsen'in\ntulevan! (Kuni suuren pelon vallassa, esiin, Sannaes seuraa). Hän etsii\nminua tietysti jälleen. Pelkurimaista on, ett'en kestä kaikkea; mutta\nmin'en voi, -- en tänään, en nyt -- -- min'en kestä enempää! -- Estäkää\nhäntä, älkää päästäkö häntä tänne! -- Minun _pitää_ tyhjentää kalkkini\npohjaan saakka, -- -- (melkein kuiskaten) vaan ei yht'aikaa! (Peittää\nkasvonsa käsiinsä).\n\nSANNAES. Hän ei tule; olkaa aivan huoletta!\n\n    (Menee reippaasti).\n\nTJOELDE (samassa asemassa). Tämä on vaikeata! -- oi, tämä on vaikeata!\n\nVALBORG (hänen viereensä). Isä?\n\nTJOELDE (katsoo häneen, peläten).\n\nVALBORG. Ne rahat, joita Sannaes tarjoo, voit huoletta ottaa vastaan.\n\nTJOELDE (ihmetellen). Mitä sillä tarkoitat?\n\nVALBORG. Minä tarkoitan, -- -- sitten en minä jättäisi teitä, vaan\ntahtoisin olla mukana, minäkin.\n\nTJOELDE (epäillen). Sinä, Valborg?\n\nVALBORG. Niin, minä tahdon kauppakonttoriin; mutta kernaimmin sinun\nkonttoriisi.\n\nTJOELDE (pelolla). Min'en ymmärtäne sinua -- --?\n\nVALBORG. Etkö ymmärrä minua, isä? Minusta tulee kelpo konttoristi,\nluulen ma. -- Ja sittehän voimme alkaa alusta jälleen -- ja koettaa,\nJumalan avulla, maksaa velkasi.\n\nTJOELDE (pelokkaalla ilolla). Lapsi! Mikä ajatus! Keltä sen olet\nsaanutkaan!\n\nVALBORG (käsi hänen kaulansa ympäri). Isä, anna mulle anteeksi\nrikokseni! Oi, minä koen kaikin voimin parantaa ne jälleen! Oi, minä\nryhdyn kaikella sydämeni innolla toimiin ja -- -- --!\n\nTJOELDE (vieläkin puoleksi epäillen). Lapsi? Mun lapseni?\n\nVALBORG. Minulla on ääretön halu rakastamaan ja tekemään työtä!\n(Toisellakin kädellä hänen ympäriltään). Isä! Oi, kuinka minä sinua\nrakastan, ja kuinka minä teen työtä sinun eduksesi!\n\nTJOELDE. Niin, nuo ovat sinun sanasi! Tuota minä jo aavistinkin sun\npienuudestas saakka! Mutta me eksyimme toisistamme.\n\nVALBORG. Ei siitä enää! Eteenpäin, isä, eteenpäin! -- \"Kaupat ja asiat,\njoita ei suuri liike vielä ole sekoittanut\" --, niinhän ne sanat\nkuuluivat?\n\nTJOELDE. Sekö lause sinuunkin tarttui?\n\nVVALBORG. Siinä on meille nyt jotakin! Ja sitten yksinäinen,\nrauhallinen paikka, -- pikkuinen rakennus jossain meren rannalla, ja\n_minä_ autan _sinua_, ja Signe auttaa äitiä, -- oi, nyt vasta me oikein\nalamme elää!\n\nTJOELDE. Mikä ilo!\n\nVALBORG. Eteenpäin, isä, eteenpäin! Yksimielinen perhe on voittamaton.\n\nTJOELDE. Tämmöinen apu ja lohdutus juuri nyt!\n\nVALBORG. Niin, nyt kiiruhdamme kukin toimeensa -- toimiin, joissa sinä\nennen olit yksin! Hyvät henget ympäröitsevät sinua; mihin ikinä\nkatsahdat, huomaat iloisia silmiä ja näppäriä sormia kaiken päivää, --\nja pöydässä ja iltasin pitää meillä olla niinkuin silloin, kun olimme\npieniä!\n\nTJOELDE. Ei, vielä tämäkin --!\n\nVALBORG. Haha, sateen jälkeen liiruttavat lintuset! Ja tätä iloa ei voi\nmikään masentaa; sillä nyt on elämällämme jalo päämaali!\n\nTJOELDE. Ei, nyt äidin luo! Tämä sopii äidille!\n\nVALBORG. Oi, isä taivahinen, kuinka minä näinä viime hetkinä olen\noppinut rakastamaan äitiä!\n\nTJOELDE. Nyt työskentelemme ainoastaan äidin eduksi.\n\nVALBORG. Niin, äidin, äidin, jonka nyt pitää saada levähtää. -- Nyt\näidin luo!\n\nTJOELDE. Mutta suudelma ensin, tyttäreni, (liikutuksella) -- siitä on\njo niin kauvan!\n\nVALBORG (suutelee). Isä! --\n\nTJOELDE. Ja nyt äidin luo!\n\n    (Menevät).\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\n    Kolmatta vuotta on kulunut. -- Syyspäivä, meren rannikolla. Aava,\n    tyyni meri tekee oikealle lahdelman, jolla on priki täysissä\n    purjeissa, kuni olisi se lähdössä tai olisi vasta siihen saapunut.\n    Vasemmalla estää näköalan pienen puuhuoneen nurkka perällä. Suuri,\n    avonainen ikkuna näyttämölle päin. Siitä näkyy Valborg, joka istuu\n    kirjoitustyössä pulpetin ääressä. Näyttämö kuvaa koivupuista\n    lehtoa. Ylt'ympäri huonetta kukkaisia. Oikealla etualalla\n    puutuoleja kivipöydän ympärillä, vasemmalla samoin. Yksinäinen\n    tuoli oikealla, perällä, näkyy unohtuneen siltä, joka sillä\n    viimeksi istui.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Valborg (ikkunassa). Tjoelde. Rouva. (Sitten) Signe.\n\n    (Esiripun noustessa näkyy Valborg; näyttämö muuten tyhjä.\n    Hetkisen kuluttua tulee Tjoelde, kuljettaen vaimoaan\n    mukavassa pyörä-tuolissa).\n\nROUVA. Jälleen ihana päivä!\n\nTJOELDE, Ihana! Yöllä ei liikkunut ainoatakaan aaltoa tuolla merellä.\nPari höyrylaivaa etäällä, purjelaiva, joka niitä seurasi, ja\nkalastus-veneet kulkivat aivan hiljaa.\n\nROUVA. Ja kun muistelee myrskyä kaksi päivää sitten?\n\nTJOELDE. Niin -- ja kun nyt muistelemme oman elämämme myrskyä noin\npuolikolmatta vuotta sitten. Tiedäppäs, minä mietiskelin sitä viime\nyönä.\n\nROUVA. Istuppa viereeni!\n\nTJOELDE. Mutta emmekö jatka kävelyämme.\n\nROUVA. Nyt on ilma liian lämmin.\n\nTJOELDE. Ei minusta.\n\nROUVA. Hyvä, sinä sankari, siis minusta vainen. -- Näetkös, minä tahdon\nkernaammin katsella sinua.\n\nTJOELDE (ottaa tuolin). No, katsele sitten!\n\nROUVA (ottaa hältä hatun päästä, pyyhkii hikeä). Onhan otsasi toki\naivan hiessä, armaani. Voi, sin'et ole milloinkaan ollut niin kaunis,\nkuin nyt!\n\nTJOELDE. Onnipa siis, että sinulla nyt on kylliksi aikaa katsella\nminua.\n\nROUVA. Kun mun on vaikea kävellä, tarkoitat kai?\n\nTJOELDE (huokaa). Niin, Nannaseni, hyvä on, että voit ilomielin kestää\nkaikki. Vaan että _sinä_ olit ainoa, joka sai niin tuntuvan merkin\nonnettomuutemme ajoista, se on -- --\n\nROUVA (kesk.). Äläpä unhota sinäkään harmaita hiuksiasi! Nekin ovat\nmerkkinä siitä, vaikka kauniina merkkinä! -- Ja mitä minun sairauteeni\ntulee, tiedäppäs, minä kiitän Jumalaa siitä! Se on ensinnäkin melkein\ntuskaton ja toisekseen antaa se minun täydellisesti tuntea teidän\nkaikenpuolisen hyvyytenne.\n\nTJOELDE. Sinä vietät siis mielestäsi hyviä päiviä, niinhän?\n\nROUVA. Aivan niin, -- oikein mieleni mukaisia.\n\nTJOELDE. Saat vastaanottaa mielittelyä ja itse mielitellä meitä\nkaikkia?\n\nVALBORG (ikkunassa). Nyt sain tilin valmiiksi.\n\nTJOELDE. Eikö tullut niinkuin sanoin?\n\nVALBORG. Melkein aivan täsmälleen. Vienkö mä sen heti pää-kirjaan?\n\nTJOELDE. Oho! Oletpa iloinen, koska sull' on niin kiire?\n\nVALBORG. Niin olenkin! -- Meill' on nyt oiva liike!\n\nTJOELDE. Ja siihen ryhtymästä kielsitte minua, sekä sinä että Sannaes\nmitä ankarimmin!\n\nVALBORG. Kaksi älypäätä!\n\nROUVA. Niin, lapset, isä on teidän mestarinne!\n\nTJOELDE. Niin, toista on olla johtajana pienen joukon, joka menee\neteenpäin, kuin suuren, joka on pakoretkellä.\n\n    (Valborg ryhtyy pää-kirjaan).\n\nROUVA. Ja kuitenkin oli meidän kovin vaikea luopua tuosta suuresta.\n\nTJOELDE (its.). N-niin -- niin, niin --!\n\nROUVA. Sydäntä kirvelee, erotessa siitä, johon on kiintynyt. --\n\nTJOELDE. -- Niin, Nanna, vieläpä itse valheestakin --!\n\nROUVA. -- Ja ihminen pitää sitä nöyryytyksenä, -- --\n\nTJOELDE. -- joka on sielumme ylennys. Niinpä niinkin, Nanna! Saat\nuskoa, minä mietiskelin sitä viime yönä. -- Jos _Hän_ olisi antanut\nsilloin tahtoni täyttyä, Hän tuolla ylhäällä, -- niin miltä _me_ nyt\nnäyttäisimme? Näetkös, _sitä_ mietiskelin.\n\nROUVA. Konkurssipesämme nykyinen, lopullinen selvitys on varmaankin\njälleen saattanut sinut noihin mietteisiin, armaani!\n\nTJOELDE. Sepä kyllä.\n\nROUVA. Siitä saakka, kun Sannaes eilen meni sitä noutamaan, en minäkään\nole voinut juuri muuta ajatella. Se pitää sanomani. Tämähän on\nmerkillinen päivä, tämä! -- Milloinka luulet Sannaes'in ehtivän\ntakaisin?\n\nTJOELDE (katsoen kelloonsa). Tuossa tuokiossa. -- Minä jo kaipaan\nkuulumisia!\n\nROUVA. Signe puuhailee pientä juhlapäivällistä; nyt saamme nähdä hänen\nkykynsä! -- Tuossapa hän onkin!\n\nTJOELDE. Ehkä mä nyt menen vähän katselemaan Valborg'in laskuja (menee\nikkunan luo).\n\nSIGNE (kyökkipuvussa). Äiti, kuuleppas -- maistappas tätä soppaa, äiti!\n(tarjoo kupista lusikallista).\n\nROUVA. Mainiota, lapseni! -- Ehkä se sallii vähän enemmän -- ei, se on\nvarsin hyvää noin. Sinäpä olet näppärä!\n\nSIGNE. Enkös ole? -- Joko Sannaes tulee pian?\n\nROUVA. Isä sanoo odottavansa häntä joka silmänräpäys.\n\nTJOELDE (ikkunassa). Älä, odota, -- minä tulen sisään (vasemmalle;\nnäkyy sitten seisovan Valborg'in vieressä).\n\nROUVA. Signe-pikkuiseni, minä mielisin kernaasti kysyä sinulta erästä\nasiaa.\n\nSIGNE. Vai niin?\n\nROUVA. Mitä oli siinä kirjeessä, jonka sait eilen illalla?\n\nSIGNE. Haha, tuota jo arvelinkin! Ei mitään, äiti!\n\nROUVA. Siis ei mitään, joka olisi saattanut sinua rauhattomaksi.\n\nSIGNE. Minä olen maannut kuin kivi koko yön.\n\nROUVA. Se ilahuttaa mua. Mutta mielestäni on tuo ilosi vähän\npakoitettua?\n\nSIGNE. Vai niin? -- Niin, min'en tahdo saada kylliksi hävetyksi! --\nMutta siinä kaikki!\n\nROUVA. Jumalan kiitos! --\n\nSIGNE (huudahtaa). Sannaes tulee varmaankin --! Minä kuulin vaunujen\njyrinän. -- Niin, hän se on! Nyt hän tulee liian varhain; päivällinen\non valmis vasta puolen tunnin päästä?\n\nROUVA. Hyvä, hyvä!\n\nSIGNE. Isä, tuoss' on Sannaes!\n\nTJOELDE. Oivallista! Minä tulen kohta!\n\n    (Signe vasemmalle ulos; Tjoelde esiin vasemmalta)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Sannaes. Tjoelde. Rouva. Valborg (ikkunassa).\n\nTJOELDE ja ROUVA. Tervetuloa!\n\nSANNAES. Kiitos! (panee päällystakkinsa ja ajohansikkaansa kiiruusti\ntuolille perälle, astuu esiin).\n\nTJOELDE. No? -- --?\n\nSANNAES. Niin, -- nyt on konkurssi-pesä lopullisesti selvällä!\n\nROUVA. Ja päättyi --?\n\nSANNAES. Melkein siten, kuin odotimmekin.\n\nTJOELDE. Siis melkein siten, kuin Berent kirjoitti.\n\nSANNAES. Siten juuri, -- paitsi moniaita pienempiä poikkeuksia. Tässä\n-- katsokaa! (antaa hänelle paperitukon). Korkeat hinnat, hyvä\npesänhoito on vähitellen muuttanut koko asemanne.\n\nTJOELDE (on auaissut tukun ja katsonut jäännössummaa). _Deficit_ 60,000\nspd. Vajavuus siis 60,000 spd. Kiitos Jumalan! (ottaa vaimoaan kädestä\nja suutelee häntä).\n\nSANNAES. Minä vakuutin teidän puolestanne, että koetatte maksaa\nmainitun summan sillä keinolla, jonka itse parhaaksi katsotte.\nJa sitte --\n\nTJOELDE. Ja sitte -- --?\n\nSANNAES. -- Minä selvitin siellä sitäkin, jonka olette velkaa\nJakobsen'ille.\n\nROUVA. No -- eikös vain -- eikös vain!\n\nTJOELDE (alkaa laskea paperin reunaan lyijykynällä).\n\nSANNAES. Kokouksessa vallitsi yleinen tyytyväisyys, -- ja kaikki\npyysivät minun tervehtimään teitä ystävällisimmästi.\n\nROUVA. Oi, niin -- kun kaikki käypi hyvin, niin --!\n\nTJOELDE (lopettaa laskemisen). Niin, jos kaikki asiamme käyvät edelleen\nniin hyvin, kuin nyt näyttää, Sannaes, niin saan minä noin 12-14 vuoden\nkuluessa kaikki maksetuksi.\n\nROUVA. Eikä meillä enää lie juuri pitempää aikaa elettävänäkään,\nHenning. -- --\n\nTJOELDE. -- Ja sitte me kuolemme aivan varattomina. Sitä min'en toki\nsaa valittaa!\n\nROUVA. Et, et suinkaan! Lapsille jääpi ainakin hyvä nimi perinnöksi --\nja se on kallisarvoinen.\n\nTJOELDE. Ja sitte heillä on hyvä liike, jota voivat jatkaa, jos\ntahtovat.\n\nROUVA. Oletko kuullut, Valborg?\n\nVALBORG (ikkunassa). Jok'ainoan sanan! (Sannaes tervehtii häntä). Nyt\nmenen minä kertomaan nuo uutiset Signelle. (Pois.)\n\nROUVA. Mitä sanoi Jakobsen? Tuo kelpo Jakobsen? --\n\nSANNAES. Hän oli kovin liikutettu -- kuten tavallista. Hän tulee\nvarmaankin vielä tänään tänne.\n\nTJOELDE (jälleen lehditellen papereita). Ja asianajaja Berent?\n\nSANNAES. On varmaankin jo heti paikalla täällä; minun piti juuri\nsanoman terveisiä häneltä, hän lähti aivan minun jälkeeni.\n\nTJOELDE. Sepä herttaista! Me olemme hänelle suuressa kiitollisuuden\nvelassa!\n\nROUVA. Niin, hän on ollut uskollinen ystävämme -- Vaan _apropos_\nuskollisista ystävistä -- Sannaes, minulla olisi tehtävä teille pieni\nkysymys.\n\nSANNAES. Minulle, rouva?\n\nROUVA. Tyttö kertoi, että te, eilen kaupunkiin lähteissänne, otitte\nsuurimman osan vaatteitanne mukaanne. Onko se totta?\n\nSANNAES. On, Rouva.\n\nTJOELDE. Mitä? -- Ethän sinä ole puhunut mulle siitä mitään?\n\nROUVA. Niin, minä arvelin käsittäneeni sen väärin. Mutta nyt kysyn\nminäkin: -- Mitä se merkitsee. -- Aiotteko matkustaa pois?\n\nSANNAES (sormittelee tuolia). Ai'on rouva.\n\nTJOELDE. Minne? Ettehän ennen ole semmoista mitään puhunut?\n\nSANNAES. En; mutta minä olen aina ajatellut, että sinä päivänä, kun\nkonkurssi-pesä on lopullisesti selvällä, olen minäkin valmis lähtemään\ntäältä.\n\nTJOELDE ja Rouva. Te ai'otte jättää meidät?\n\nSANNAES. Ai'on.\n\nTJOELDE. Mutta minkätähden --?\n\nROUVA. Minne te ai'otte?\n\nSANNAES. Sukulaisteni luoksi Amerikaan. Minä voin nyt vähitellen,\nvahinkoa tekemättä, eroittaa omaisuuteni yhteisestä liikkeestämme\ntäällä ja aloittaa uuden siellä.\n\nTJOELDE. Ja muuttaa kauppanimemme?\n\nSANNAES. Te olette luultavasti kuitenkin aikonut uudistaa entisen\nkauppanimenne.\n\nTJOELDE. Tietysti. -- Mutta: Sannaes? Mitä tämä merkitsee? Mikä syy\nteillä on tehdä siten?\n\nROUVA. Ettekö viihdy täällä, missä kaikki teistä pitävät?\n\nTJOELDE. Voihan teille koittaa sama tulevaisuus täällä, kuin\nAmerikassakin.\n\nROUVA. Me kestimme yhdessä onnettomuuden päivät ja eroaisimme nyt onnen\npäivinä?\n\nSANNAES. Minä olen niin suuressa kiitollisuuden velassa teille\nkumpaisellekkin.\n\nROUVA. Herrainen aika, mehän juuri olemme teille niin suuressa\nkiitollisuuden velassa -- --\n\nTJOELDE. -- - ett'emme sitä koskaan maksaa voi. (Toruen) Sannaes!\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Entiset. Valborg. Signe.\n\nSIGNE (ei enää kyökkipuvussa). Toivotamme onnea! Niin, onnea! Isä!\nÄiti! (suutelee kumpaistakin). Tervetultua, Sannaes! -- -- Mutta ettekö\nte ole iloiset? -- Mitä? (Äänettöm.).\n\nVALBORG. Mitä nyt on tekeillä?\n\nROUVA. Lapset, Sannaes aikoo jättää meidät. (Äänettöm.).\n\nSIGNE. Mutta, Sannaes --!\n\nTJOELDE. Miks'ette ole sanonut siitä sanaakaan ennenkuin juuri nyt, kun\nai'otte lähteä? -- Tai onko kukaan teistä kuullut siitä mitään?\n\nROUVA (pudistaa päätään).\n\nSIGNE (samalla). Ei.\n\nSANNAES. Siksi -- -- siksi -- -- että päätin matkustaa aivan samassa,\nkuin saisin sen sanotuksi. -- Muuten se olisi liian vaikeata.\n\nTJOELDE. Mutta sittehän teillä lie ani ankarat syyt! -- -- Onko teille\ntapahtunut jotain -- jotain, joka tekee sen välttämättömäksi?\n\nSANNAES (vaiti).\n\nROUVA. Ja jota ette saata uskoa kellekkään meistä?\n\nSANNAES (kainosti). Minä arvelin pitää sen salaisuutena. (Äänettöm.).\n\nTJOELDE. Se on meille vieläkin raskaampaa. Täällä, meidän pienessä\nperheessämme, jossa olette ottanut osaa kaikkeen, voitte te mieleenne\nkasvattaa mokomia salaisia tuumia?\n\nSANNAES. Älkää lausuko noin kovia sanoja! Uskokaa, jos saattaisin, niin\njäisin, ja jos saattaisin, niin sanoisin teille kaikki!\n\n    (Äänettömyys).\n\nSIGNE (hiljaa äidilleen). Kenties Sannaes aikoo naida?\n\nROUVA. Niin, mutta eihän se estäisi häntä jäämästä meidän luoksemme?\nSe, jota Sannaes rakastaa, on myös meillekkin rakas.\n\nTJOELDE (Sannaes'ille, laskien käsivartensa hänen olkapäilleen).\nPuhukaa kaikki suoraan yhdelle, ellette kaikille! Emmekö me millään voi\nauttaa teitä?\n\nSANNAES. Ette.\n\nTJOELDE. Voitteko sen itse päättää? Usein ei itse arvaa, mitä muiden\nneuvo ja vanhempain ihmisten kokemus saattaa vaikuttaa.\n\nSANNAES. Sen pahempi on kaikki niinkuin sanoin.\n\nTJOELDE. Mutta sittehän lie tilanne ylenluonnollisen tukala?\n\nSANNAES. Minä pyydän, älkää --!\n\nTJOELDE (päästää hänet). Te ette ainoastaan jätä meitä, vaan vielä\nlisäksi vallan tuskan sortamina. -- Se tuntuu meistä monenkertaisesti\nkatkeralta!\n\nROUVA. Ettekö toki sittemmin edes kirjoita meille, mitä nyt ette\nvoi sanoa? Kaikki me, jotka pidämme teistä, jäämme jälleen\ntuskiimme -- -- --\n\nTJOELDE. -- -- emmekä tiedä, mikä teitä vaivaa!\n\nSANNAES. Kyllä minä joskus kirjoitan, niin, sen teen! Mutta nyt ei enää\nenempää siitä! Uskokaa, uskokaa, kaikki te, joista minä pidän, ainoat,\njoista pidän, -- _minulle_ on tämä vaikeinta, minulle, minulle! Mutta\nnäin _pitää_ olla! Ja nyt ei tästä enempää! (Äänettömyys).\n\nTJOELDE. Niin, Sannaes, tämä tykkänään hämmentää koko tämänpäiväisen\nilomme. Minä kaipaan teitä niin syvästi -- kuin en milloinkaan ole\nketään ihmistä kaivannut.\n\nROUVA. Min'en tiedä, mitenkä voin ajatellakkaan perhe-elämäämme ilman\nSannaes'iä!\n\nTJOELDE. Kuuleppas, ystäväni, mennäänkö sisään jälleen?\n\nROUVA. Mennään, -- nyt ei täällä ole ollenkaan siimestä enää.\n(Menevät).\n\nSIGNE (tahtoo Valborg'ia mukaansa, sattuu katsahtamaan häneen.\nHuudahtaa heikosti. Valborg ottaa häntä käsivarresta. Katsahtavat\ntoisiinsa). Missä ovat ajatukseni olleet!\n\n    (Menee, katsellen Valborg'ia ja Sannaes'iä).\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Valborg. Sannaes.\n\nSANNAES (vaipuu tuskiinsa, aikoo mennä; näkee Valborg'in ja on samassa\nkylmä).\n\nVALBORG (toruvalla äänellä). Sannaes!\n\nSANNAES. Mitä käskette, neiti?\n\nVALBORG (kääntyy poispäin, -- sitten jälleen häneen, katsoen\ntoisaalle). Vai te ai'otte todellakin jättää meidät?\n\nSANNAES. Ai'on, neiti!\n\n    (Äänettömyys).\n\nVALBORG. Me emme siis enää tule olemaan samassa huoneessa, kumpikin\npulpettimme ääressä selin toisiimme?\n\nSANNAES. Emme, neiti!\n\nVALBORG. Vahinko; -- minä jo siihen totuin.\n\nSANNAES. Kyllä kai te pian totutte toiseenkin -- selkään.\n\nVALBORG. Toiseen, -- toinen on kuitenkin toinen.\n\nSANNAES. Niin, anteeksi, neiti; min'en ole tänään leikki-tuulella.\n(Aikoo mennä).\n\nVALBORG (katsoen ylös). Onko tämä jäähyväisemme, tämä tämmöinen?\n\n    (Äänettömyys).\n\nSANNAES (pysähtyy). Minä arvelin jälkeen puolenpäivän -- ottaa\njäähyväiset koko perheeltä.\n\nVALBORG (askeleen häntä kohti). Mutta eikö meidän kahden sitä ennen\nolisi tehtävä selitys toisillemme?\n\nSANNAES (kylmästi). Ei, neiti.\n\nVALBORG. Onko teidän mielestänne kaikki ollut niinkuin olisi pitänyt\nolla?\n\nSANNAES. Ei -- sen Jumala tietää.\n\nVALBORG. Mutta te luulette syyn olevan yksin minussa? -- Sitte voipikin\nolla yhdentekevä!\n\nSANNAES. Minä otan aivan kernaasti syyn osakseni. -- Sillä nyt jo\nkuitenkin se on tapahtunut.\n\nVALBORG. Mitä, jos jakaisimme syyn? -- Teille ei kuitenkaan voi olla\nyhdentekevä, kenen se oikeastaan on?\n\nSANNAES. Minä myönnän sen. Mutta min'en toki toivo, kuten jo sanoin,\nmitään selitystä.\n\nVALBORG. Mutta minä toivon.\n\nSANNAES. Te saatte enemmän kuin kylliksi aikaa -- toivoaksenne.\n\nVALBORG. Selitystä epäselvästä asiasta ei voi yksin laatia.\n\nSANNAES. Mutta minä en luule tätä asiaa epäselväksi.\n\nVALBORG. Mutta kun minä luulen? Kun minä pidän itseäni syvästi\nloukattuna?\n\nSANNAES. Minähän otan kernaasti koko syyn osakseni.\n\nVALBORG. Ei, Sannaes, min'en halua armoa, vaan ymmärtämistä. Minusta ei\nole ollenkaan samantekevä, kuinka te minua tuomitsette.\n\nSANNAES. Vai niin?\n\nVALBORG. Te luulette niin?\n\n    (Äänettömyys).\n\nSANNAES. Luulen, neiti.\n\nVALBORG. Ja semmoisella ajatuksella minusta te ai'otte lähteä täältä!\n(kääntyy, peittää kasvonsa nenäliinalla).\n\nSANNAES. Neiti, olenko minä loukannut teitä?\n\nVALBORG. Ette!\n\n(Äänettömyys).\n\nSANNAES. No, siis voimme erota. -- -- Tai onko teillä enemmän\nkäskettävää?\n\nVALBORG. Minä tahtoisin kysyä teiltä jotain.\n\nSANNAES. Niinkuin käskette, neiti.\n\nVALBORG. Minkätähden me ensimäisenä vuonna tulimme niin hyvin toimeen\n-- ja kauvemminkin? Oletteko ajatellut sitä?\n\nSANNAES. Niin; -- luultavasti sentähden, ett'emme koskaan puhuneet\nmuusta, kuin -- kuin kauppaliikettä koskevista seikoista.\n\nVALBORG. Te olitte minun opettajani.\n\nSANNAES. Ja kun te ette enää tarvinnut minua, -- --\n\nVALBORG. -- niin muuttui kaikki hiljaiseksi konttorissa.\n\nSANNAES (hiljaa). Niin.\n\nVALBORG (kääntyen häneen). Eikö se äänettömyys teistä koskaan tuntunut\ntukalalta?\n\nSANNAES. Tuntui; -- sillä se oli teeskenneltyä.\n\nVALBORG. Minkätähden se oli teeskenneltyä, Sannaes? -- Te ette vastaa?\n-- -- Sentähden, että toisella, tai molemmilla, oli jotain puhuttavaa,\njota ei kumpainenkaan tahtonut lausua.\n\nSANNAES. Neiti, eroitus oli vain siinä, että te tunsitte minun,\npetollisen, piinaavan asemani teidän seurassanne, ettekä auttanut minua\ntekemään sitä itselleni helpommaksi. Teidän käytöksenne kiusoitti\nminua; sillä se oli hirveä, tunnoton.\n\nVALBORG. Sitä voisi selittää ehkä toisellakin lailla. Mutta olkoon! --\nKaikessa tapauksessa _minä_ kuitenkin ensin tuon äänettömyyden\nkatkaisin.\n\nSANNAES. Mutta kuinka te sen teitte?\n\nVALBORG. Niin, kuinka te olisitte tahtonut minun sen tekemään?\n\nSANNAES. Paljon kernaammin konttorin hiljaisuus, kuin lystillisyys, --\njoka usein oli aivan käsittämätön.\n\nVALBORG. Sekin ehkä sietäisi toisen selityksen; -- vaan olkoon! Mutta\nenkö minä itse lystillisyydessänikin lähestynyt teitä, enkö kokenut\nkäsittää teidän suhteitanne?\n\nSANNAES. Kylliksi jo tästä, neiti! Kernaammin säästäisin kaikki\nselitykset -- juuri tuosta syystä. Mutta niin paljon saatan toki sanoa,\nkoska kaiken mokomin sitä vaaditte: Me olimme suljetut samaan\nhuoneesen, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen, jotta te vihdoin\n_olitte pakoitettu_ huomaamaan minut ja mun pienen olentoni. Mutta\ntiesinhän minä, ett'ette muussa tapauksessa olisi kunnioittanut mua\nsilmäykselläkään!\n\nVALBORG. Niin, siinäpä nyt olemme! -- Tiesinhän sen! Huomasinhan minä,\nettä te jok'ainoan ystävyyden-osoitukseni väärin ymmärsitte.\n\nSANNAES. Väärin? En, neiti, minä tunsin teidät aivan hyvin!\n\nVALBORG. Niin, se oli mulle rangaistukseksi muinoisista teoistani!\n\nSANNAES. Taivaan kautta, min'en tahdo tehdä teille väärin. Olipa myös\njotain, joka teitä kunnioittikin. Te tunsitte sääliä minua kohtaan.\nTeidän täytyi vihdoin tuntea sitä. -- Mutta, neiti, minä halveksin\nsääliä.\n\nVALBORG. Vaikka se olisi kiitollisuuttakin?\n\nSANNAES (hilj.). Sitä minä pelkään kaikkein enimmän!\n\nVALBORG. Myöntäkää, Sannaes, että minun oli vaikea seurustella --\nmokoman herran kanssa.\n\nSANNAES. Kernaasti minä sen myönnän. Mutta teidän täytyy todellakin\nmyöntää, ett'en minä helposti voinut ruveta luottamaan suosioon, jonka\npelkät sattumukset olivat synnyttäneet. Muissa tapauksissa olisin minä\ntietysti ainoastaan hirveimmästi ikävystyttänyt teitä; tiesinhän sen!\n-- Enkä minä mielinyt olla loma-aikojen leikkipallona.\n\nVALBORG. Kuinka suuresti te erhetytte! Ja juuri sentähden, ett'ette ota\ntilaisuuksia huomataksenne. Ottakaa ne lukuun, -- ja te varmaankin\nhuomaatte, että nainen, joka on elänyt huvissa ulkomailla ja\npääkaupungin seuroissa, muuttuu toiseksi, kun hänen kotona annetaan\ntyöskennellä, täyttääkseen velvollisuuksiansa elämässä! Silloin hän\nmyös arvostelee ihmisiä toisella tavoin. Ne, jotka hänen mielestään\nmuinoin olivat erinomaisia, muuttuvat ehkä vähä-arvoisiksi kohdissa,\njotka vaativat miehuutta, kamppailemista ja kärsimystä. Ja se, joka\nhänestä muinoin oli naurettava, muuttuu ehkä esikuvaksi siitä, mitä\nJumala miehellä tarkoittaa, -- kun hän elää sen kanssa yhdessä isänsä\ntyöhuoneessa. -- -- Onko se mitään kummallista, se?\n\n    (Äänettömyys).\n\nSANNAES. Oli, miten olikaan; minä kiitän teitä siitä, mitä nyt\nsanoitte. -- Se saattaa paljon hyväksi jälleen. -- Mutta jos olisitte\nsanonut sen ennemmin.\n\nVALBORG (kovaa). Kuinka se olisi ollut mahdollista, kun kaikki, mitä\nminä tein tai sanoin, oli mielestänne epäiltävää? -- Ei, petollinen\nasemamme piti saataman niin suureen ponnistukseen, että teidän oli sitä\nmahdoton kestää, -- vasta sitten! Ei kenkään ihminen tiedä, mitä minä\nolen kärsinyt, saattaissani tuota ponnistusta korkeimmalleen, mutta\nsiten mun täytyi tehdä! Käsitättehän te nyt! -- Jos en _minä_ ole\nymmärtänyt _teitä_, -- niin olette te sen todellakin täydellisesti\nkostanut! (Kääntyy).\n\nSANNAES. Mahdollista kyllä, että olette oikeassa. Min'en kerrassaan voi\nmuistooni koota kaikkia tapahtumia. Mutta minä tunnen, että vähitellen\nvoipi ehkä kaikki muuttua toiseen valoon!\n\nVALBORG. Jumalan kiitos, että olemme päässet edes niin pitkälle --\nenemmän kuin puolen vuoden kamppauksen kautta!\n\nSANNAES. Mutta kun loppu on hyvä, on kaikki hyvin. Minä kiitän teitä\ntästä kanssapuheesta.\n\nVALBORG. Ja silläkö ai'otte päästä asiasta?\n\nSANNAES. Niin, neiti. Jos olen erhettynyt, niin se vast'edes ainoastaan\nsydämellisesti ilahuttaa minua. Nyt en saata mitään mietiskellä; sillä\nnyt vain pois! Päätökseni pitää olla järkähtymätön.\n\nVALBORG. Vai niin? Se, mitä minä itse olen sanonut, ja mitä te itsekkin\ntodeksi luulette, -- eikö se ollenkaan koske seikkoihin, jotka\nsaattoivat teidän nyt matkaan ryhtymään?\n\nSANNAES, Ei; te erhetytte, jos niin luulette. -- Anteeksi, neiti,\nmull'on vielä yhtä ja toista toimitettavaa. --\n\n    (Aikoo lähteä, ottaa muuton askeleen).\n\nVALBORG (alkaa muuttua suruiseksi, joka tunne yhä kiihtyy). Sannaes,\noletteko nyt aivan suorapuheinen? -- -- Ja kun itse myönnätte\ntuominneenne minua väärin, ettekö siis edes -- peruuta tuota\ntuomiotanne?\n\nSANNAES. Olkaa varma siitä, neiti, minun laskuissani te ette tule\nvääryyttä kärsimään! -- Mutta nyt en sitä selittää voi. -- Nyt on\npää-asia tulla valmiiksi ja päästä pois. (Aikoo pois).\n\nVALBORG. Valmis ette ole, Sannaes! -- Ette tässä ettekä muissa,\nvanhemmissa asioissa.\n\nSANNAES. Käsittänettehän itsekkin, kuinka vastenmielistä tämän\nkeskustelemisen pitkittäminen minulle on (aikoo mennä).\n\nVALBORG. Mutta ettehän te tahtone lähteä jälleen hyväksi tekemättä\n_sitä_, mitä minä pyydän?\n\n    (Heidän välinsä on yhä pitempi).\n\nSANNAES. Mitä se on, neiti?\n\nVALBORG. Jotakin -- vanhaa alkua.\n\nSANNAES. Jos suinkin voin, niin täytän pyyntönne.\n\nVALBORG, Te voitte. -- -- -- Eräästä päivästä saakka ette ole antanut\nmulle kättänne.\n\nSANNAES. Oletteko todellakin kiinnittänyt huomionne siihen?\n\n    (Äänettömyys).\n\nVALBORG (hymyilee, kääntyy poispäin). Teettekö sen nyt!\n\nSANNAES (pari askelta eteenpäin). Eihän tuo vain liene oikku?\n\nVALBORG (peittäen liikutustaan). Saatatteko vieläkin puhua noin?\n\nSANNAES. Kun ette koko tähän pitkään aikaan ole kertaakaan sitä\npyytänyt.\n\nVALBORG. Minä luulin teidän tarjoovan sen mulle.\n\n    (Äänettömyys).\n\nSANNAES. Tuo asia muuttui totiseksi. -- Min'en tahtonut tehdä sitä,\nennenkuin olisin varma -- -- (pysähtyy).\n\nVALBORG. Minun pyyntöni on nyt totinen -- antakaa mulle kätenne.\n\nSANNAES (pari askelta eteenpäin, iloissaan). Te pidätte siis väliä\nsiitä?\n\nVALBORG. Paljon väliä.\n\nSANNAES (tulee). Taivas teitä siitä siunatkoon! Tässä se on!\n\nVALBORG (kääntyy, ottaa sen). Käden, jonka nyt mulle annatte, otan minä\nvastaan.\n\nSANNAES (vaaleten). Mitä sanotte?\n\nVALBORG. Että minä jo enemmän, kuin puoli vuotta, olen tuntenut\nsydämessäni, että pitäisin suurimpana kunnianani olla sen miehen vaimo,\njoka on lempinyt minua, ainoastaan minua, lapsuudestaan saakka, ja joka\non pelastanut isäni ja meidät kaikki.\n\nSANNAES. Neiti! -- Herra taivahinen!\n\nVALBORG. Ja te tahdoitte kernaammin matkustaa, kuin antaa mulle\nkätenne, -- ja ainoastaan sen tähden, että me olimme käyttäneet\nhyväksemme teidän apuanne, josta päätitte, ett'emme olleet vapaat! Se\non liiaksi, ja kun _te_ ette tahtonut mitään sanoa, täytyy mun.\n\nSANNAES (lankee polvilleen'). Neiti!\n\nVALBORG. Enemmän kuin puoli vuotta olen tuntenut rakastavani teitä,\nniinkuin te ansaitsette rakastettu olla! Sillä teillä on uskollisin\nluonne, hienoin mieli, lämpimin sydän, kuin koskaan olen tuntenut.\n\nSANNAES. Tämä on liiaksi -- sadoin tuhansin kerroin!\n\nVALBORG. Minä olisin ylpeä kohtalosta saada olla teidän vaimonne! Se on\npäämaali, johon olen pyrkinyt ja olenkin tullut toiseksi, kuin ennen\nolin. Lähinnä Jumalaa, olen siitä kiitollinen teille, ja minä tunnen\nvoivani luoda teille elämän semmoisen, jota maallinen harvoin nauttii.\n\nSANNAES. Min'en voi vastata, sillä min'en todella kuule, mitä te\nsanottekaan. Teitä olen minä ihaellut lapsuudestani saakka, vaan en\ntoki milloinkaan ole saattanut uskoa _teidän_ voivan -- niin, min'en\nsitä usko vieläkään! Mitä nyt sanotte, tulee siitä, että teidän on mua\nsääli, nyt kun mun on lähteminen, ja kun luulette olevanne mulle\nkiitollisuuden velassa. Se tulee säitä, että olemme eläneet liian\nkauvan yhdessä, ilman muita. Te teette sydämenne vaatimuksen mukaan,\nvaan te ette ole löytänyt sitä, joka teille sopii! (ottaa häntä\ntoisestakin kädestä). Älkää keskeyttäkö! Minä tunnen sen totisemmin,\nminä olen sitä ajatellut kauvemmin, kuin te. Te olette minua niin\npaljon etevämpi luonnonlahjoissa, tiedoissa, käytöksessä, -- ja vaimo\nei saa olla miestään etevämpi. Minä en suinkaan voi sitä sietää.\n\nEi, mitä te nyt tunnette, se osoittaa hyvää sydäntänne, ja se\nseuratkoon mua retkilläni elämäni siunauksena. Te olette ollut mun\neloni katkeruus ja riemu. Te olette opettanut mua luopumaan -- ja\nluopuminenhan on melkein jokaisen osa elämässä! Mun kohtaloni on nyt\nkevyt, matkani huokea; sillä tiedänhän nyt: Teidän hyvät ajatuksenne\nseuraavat minua (nousee).\n\nErota meidän pitää, -- nyt se on mitä tärkeintä! Sillä nykyistä en voi\nkestää, ja tuo toinen olisi onnetonta meille kumpaisellekkin! -- Älkää\nvastatko, älkää puhuko! Kaikki, mitä sanon, on totta. Minä, joka olen\nrakastanut teitä niin kauvan ja niin syvästi, minä -- -- --\n\nVALBORG. Sannaes --!\n\nSANNAES (pitäen häntä käsistä ja keskeyttäen). Minä pyydän sydämestäni,\nälkää sanoko mitään! Teillä on liian suuri valta minuun, älkää käyttäkö\nsitä syntiin! Sillä synti olisi -- suuri synti, saattaa kaksi hyvää\nihmistä petolliseen asemaan toisiensa suhteen, niin että ne vihdoin\nehkä kammoisivat toisiaan.\n\nVALBORG. Sallikaahan toki -- --!\n\nSANNAES (päästää hänen kätensä, innokkaammin, askeleen taaksepäin).\nÄlkää, älkää poistako minua siitä, mikä sydämeni syvyydessä tuntuu\noikealta. Yhteis-elämä tuottaisi mulle sanomattomat tuskat, sillä\nmin'en tuntisi itseäni siihen kykeneväksi! Mutta nyt eroan minä teistä\nlohdutetulla mielellä. Nyt ei mikään katkeruus seuraa mua, niin, nyt\nvähitellen kaikki, mitä meidän välillä on ollut, vieläpä katkeratkin\nsuhteet, muuttuvat suloksi, sillä ne olivat alku tähän suureen,\nkauniisen selitykseen. Jumala teitä siunatkoon! Hän teitä onnehen\nohjatkoon! Sillä _teille_ on suuri tulevaisuus tarjona! Jääkää hyvästi!\n(ottaa hänen kätensä). Kiitokseni! -- Älkää olko näkösällä, kun sanon\njäähyväiseni, muuten voivat toiset jotain huomata, enkä minä voisi\nerohetken kaihoa kestää! Hyvästi!\n\n    (Syöksyy perälle).\n\nVALBORG. Sannaes! (Hänen jälkeensä) Sannaes! -- Mutta Sannaes! (Sannaes\nottaa palttoonsa ja hansikkaansa, jotka ovat pudonneet maahan, ottaa ne\njuostessaan, töyttää kiiruhtaissaan päällään Berent'iin, joka juuri\nastuu esiin; Jakobsen seuraa Berent'iä).\n\nSANNAES. Anteeksi!\n\n    (Pois oikealle).\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Berent. Jakobsen. Valborg. (Sitten) Tjoelde.\n\nBERENT. Ollaanko täällä \"sokkosilla\"?\n\nVALBORG. Niin, Herran tieten, ollaankin!\n\nBERENT. Teidän ei tarvitse sitä niin vakaasti vakuuttaa. Minulla on\nsiitä jo varsin vakaa tunne.\n\n    (Pitelee vatsaansa, hymyillen).\n\nVALBORG. Anteeksi, -- isä on tuolla!\n\n    (Viittaa vasemmalle, menee oikealle).\n\nBERENT. Ei meitä ainakaan liian kohteljaasti oteta vastaan, -- vai\nmitä?\n\nJAKOBSEN. Ei, me näymme olevan aivan kuokkavieraita täällä -- hra\nadvokaatti.\n\nBERENT. Niin näymme olevan. -- Mutta mitähän täällä tapahtunee?\n\nJAKOBSEN. Hiisi tiesi? -- Näytti aivan siltä, kuin olisivat ne\ntapelleet; ne olivat niin veriset kasvoiltaan.\n\nBERENT. Punaiset, tarkoitatte kai.\n\nJAKOBSEN. Niin, jotain sinneppäin. -- Tuoss' on Tjoelde! (Liikutettuna)\nHerran päivät, kuinka hän on vanhentunut!\n\n    (Peräytyy peräytymistään, kun Berent astuu esiin).\n\nTJOELDE (Berent'ille) Tervetultua! -- Tänä- samoin kuin viimekin vuonna\ntervetullut pieneen majaamme! -- Ja tänävuonna vielä enemmän\ntervetullut, kuin viimevuonna!\n\nBERENT. Koska asiat käyvät tänävuonna vielä paremmin, kuin viimevuonna!\nMinä toivotan onnea konkurssi-pesänne lopulliselle selitykselle -- ja\nteidän päätöksellenne maksaa kaikki!\n\nTJOELDE. Niin, jos Jumala suo, niin -- -- --\n\nBERENT. Mutta kaikkihan käypi oivallisesti!\n\nTJOELDE. Tähän päivään saakka ei ole ollut valittamista.\n\nBERENT. Pahimmasta on päästy, kun perustus on tehty -- ja tehty\nkunnollisesti.\n\nTJOELDE. Siitä on mun teitä suuresti kiittäminen.\n\nBERENT. Erinomaisen helppoa on auttaa sitä, joka itse auttaa itseään!\n\nTJOELDE. Enimmin on mua ilahuttanut se, että olen saavuttanut teidän\nluottamuksenne, -- ja että olette hankkinut mulle toisten.\n\nBERENT. Min'en olisi voinut tehdä mitään, ellette itse ensin olisi\ntehnyt kaikkea. Älkäämme puhuko siitä enää! No, -- täällähän näyttää\ntänävuonna vielä mukavammalta, kuin viimevuonna.\n\nTJOELDE. Lisätään aina vähitellen, vuosi vuodelta.\n\nBERENT, Ja te olette vielä kaikki koossa?\n\nTJOELDE. Olemme vielä.\n\nBERENT. Tottakin! Minä saatan sanoa terveisiä poistuneelta! (Tjoelde\nkummastuu). -- Minä tarkoitan kavallerialuutnantilta!\n\nTJOELDE. Vai -- niin! Oletteko -- --?\n\nBERENT. -- Matkustimme yhdessä. Oli myöskin eräs hyvin rikas tyttö\nsamalla laivalla.\n\nTJOELDE (hymyillen). Vai niin -- --!\n\nBERENT. Minä en luule koetusten juuri onnistuneen. Moisten seikkojen\nlaita on aivan sama, kuin otus-joukon, johonka metsästäjä tähtää. Jos\nensimäinen laukaus menee mäntyyn, eivät seuraavatkaan tavallisesti\ntahdo onnistua; varovaisuus kasvaa.\n\nJAKOBSEN (on koettanut päästä Tjoelden luo; seisoo hattu kädessä). Minä\nolen lurjus, minä; -- minä tiedän sen!\n\nTJOELDE (ottaen häntä kädestä). No no, Jakobsen! --\n\nJAKOBSEN. Minä olen suuri lurjus; -- mutta minä myönnän sen!\n\nTJOELDE. Mitäpä noista! Uskokaa, minua ilahuttaa, että nyt jälleen voin\ntehdä välimme hyväksi.\n\nJAKOBSEN. Min'en saata puhua. Sydäntäni polttaa. (Yhä puristellen hänen\nkättään). Te olette paljon -- paljon parempi mies, kuin minä. Sitä\nsanoin vaimollenikin: Kunnon mies, sanoin ma, (Liikutuksessaan).\n\nTJOELDE (ottaa kätensä takaisin). Heittäkäämme kaikki entiset unholaan,\nJakobsen, -- kaikki, paitsi mitä hyvää on välillämme ollut! -- Kuinka\nonnistuupi nykyään oluttehdas?\n\nJAKOBSEN. He miks'ei! -- Kun ihmiset vain hörppivät olutta niin\nhartaasti kuin nyt, niin -- -- --\n\nBERENT. Jakobsen kyyditsi minut hyväntahtoisesti tänne. Matka oli\nerinomaisen hupainen. Jakobsen on oikea alkuperäisyyden esikuva.\n\nJAKOBSEN (epäilevästi Tjoeldelle). Mitä hän oikeastaan meinaa?\n\nTJOELDE. Että te ette ole semmoinen, kuin ihmiset enimmästi.\n\nJAKOBSEN. Niin -- min'en oikein ymmärrä hänen pakinaansa -- ellei hän\nvain ole pitänyt mua narrinaan koko matkan.\n\nTJOELDE. Kuinka niin voitte luulla? -- Olkaa hyvät, astukaa sisään,\nmutta suokaa anteeksi, minä käyn edellä; vaimoni ei ole aina valmis\nvieraita vastaanottamaan (menee).\n\nBERENT. Eipä Tjoeldekään minusta näyttänyt niin tyytyväiseltä, kuin\nodotin.\n\nJAKOBSEN. Oho? -- Sitä min'en huomannut.\n\nBERENT. Ehkä minä erhetyin. -- Hän tarkoitti kai, että meidän piti\nmennä hänen jälessään?\n\nJAKOBSEN. Siten _minä_ ymmärsin.\n\nBERENT. Sitte pitää teidän, joka olette tuonut minut tänne, viedä minut\nrouvankin luo.\n\nJAKOBSEN. Minä olen nöyrin palvelianne, hra advokaatti! Rouvaa minä\nsyvimmästi kunnioitan, (äkkiä) niin, minä tarkoitan, samoin myöskin\nTjoeldeä, -- myöskin Tjoeldeä!\n\nBERENT. Niin -- ja sitte me mentiin?\n\nJAKOBSEN. Sitte me mentiin!\n\n    (On joutunut kunniapuolelle, muuttaa toiselle. Kokee kaikin\n    voimin astua Berent'in askeleita, joka näyttää vaikealta).\n\nBERENT. Minä luulen teidän täytyy luopua kokeestanne. Harvat harvoista\novat siinä onnistuneet.\n\nJAKOBSEN. Noo, -- _minä_ kyllä -- --!\n\n    (Molemmat vasemmalle).\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Sannaes. Valborg.\n\nSANNAES (tulee reippaasti oikealta, menee vasemmalle, pälyilee\nympärilleen, astuu etu-alalle, sitten oikealle, missä piiloutuu puun\ntaakse).\n\nVALBORG (tulee jälestä, astuu esiin, huomaa hänet, hymyilee).\n\nSANNAES (astuu esiin). Niin, näettekös, neiti, te nauratte minua?\n\nVALBORG. Minä saatan helposti itkeäkkin.\n\nSANNAES. Neiti, poistakaa se mielestänne! Te erhetytte, -- te ette\nhuomaa tätä seikkaa niin tarkkaan, kuin minä!\n\nVALBORG. Ken oli se, joka _tänään_ erhettyi? Ja joka pyysi anteeksi\ntuota erhetystään?\n\nSANNAES. Minä se tosin olin; -- mutta tämä -- --\n\nVALBORG (kesk.). Ja _minkätähden_ te erhetyitte? Sentähden, että te\nkoko vuoden ajan, aivan tähän päivään saakka, olette käsittänyt\n_kaikki_ perin väärin! Ja teillekkö minä nyt myöntäisin oikeuden\ntuomitsemaan todellisemmin, kuin minä?\n\nSANNAES. Voipi kyllä siltä näyttää, mutta --\n\nVALBORG (kuin ennen). _Nyt_ pitää _minun_ saada puhua, Sannaes; -- te\nkielsitte minua ennen, ja olette siitä saakka väistellyt minua. -- Te\nsanotte minua niin paljon etevämmäksi itseänne -- --\n\nSANNAES. Minä en ole sovelias teille, teillä on toisellainen ja\nsuurempi tulevaisuus edessänne -- --\n\nVALBORG. Mutta minullahan nyt on puheenvuoro?\n\nSANNAES. Anteeksi!\n\nVALBORG. Tehän toki tietänette, että vähän yli kahden vuoden sitten\nsuuri, muhkea laivamme joutui haaksirikkoon ja että me kaikki pääsimme\nsatamaan laivan pienellä pelastusveneellä. Mutta tottahan toki\nmuistanette myöskin, että samalla kertaa oli laivassa nainen, joka ei\ntahtonut antaa itseänsä pelastaa; -- mutta te pelastitte hänet\nmistäkään huolimatta, ja johdatitte hänet velvollisuutensa tuntoon!\nKen oli silloin etevämpi? Ja sitten, -- ken opetti mua työhön,\ntäsmällisyyteen, järjestykseen, nöyryyteen ja luopumiseen? Kumpi meistä\n_koko menneen ajan_ on ollut etevämpi? Ja tänään sitten? Ettekö te ole\nnäyttänyt mulle, mitenkä jalo mieli saattaa uhrata elämänsä onnen ja\npitää sitä ankarana velvollisuutenaan? Ei, Sannaes! Ellen senlaista\nmiestä tuntisi itseäni etevämmäksi, olisin aivan kelvoton ajattelemaan\nteitä. Ettekä te sitä enää minusta luulekkaan!\n\nSANNAES. Tiedänhän minä, että teidän sananne elähyttävät ja masentavat\nminut; -- minun ei -- -- --\n\nVALBORG (kesk.). Ei kenkään maailmassa voi saada _teitä_ luopumaan\nsiitä, minkä pidätte oikeana; mutta te ette enää pidä sitä oikeana!\n\nSANNAES. Neiti, minä tarkoitan, teidän sananne saattavat mieleni liian\nkovaan liikkeesen, minun on vaikea johtaa sitä -- --\n\nVALBORG. -- vasten sekä tuulta että virtaa, niin, se on luonnollista;\nmitä voitte siihen vastata?\n\nSANNAES. Ett'ei sydämellisen yhteiselämän perustus ole ainoastaan\nkunnioituksessa -- -- --\n\nVALBORG (hymyilee). -- -- vaan rakkaudessa.\n\nSANNAES. Älkää ymmärtäkö väärin! Saattaisitteko te minun rinnallani\nastua seura-saliin, häpeämättä minun tähteni? -- (Valborg hymyilee).\nNiin, te nauratte -- sitä vain ajatellassannekin!\n\nVALBORG (hymyillen). Minä nauran sitä, että te teette vähäpätöisyyden\nsuureksi tärkeydeksi!\n\nSANNAES. Niin kömpelö, tottumaton, niin, suoraan sanoen, pelkurimainen,\nkuin minä olen niiden seurassa, jotka -- (Valborg hymyilee). Niin,\nnäettekös? Teidän _täytyy_ nauraa!\n\nVALBORG. Ehkä minä nauran teitä seuroissakin!\n\nSANNAES (totisesti). Mutta sitä ette saattaisi tehdä vahingoittamatta\nminua!\n\nVALBORG. Saattaisimpa kyllä, Sannaes; minä pidän teistä niin paljon,\nettä mulla on varaa vähän nauraa teidän vaillinaisuuksianne. -- Siten\nminä usein teen! Jos minä näkisin teidän todella ylhäisessä seurassa\nvaipuvan uusien tapojen painosta, mitä minä muuta kuin nauraisin?\nVaikka useammat nauraisivat, luuletteko, ett'en minä aivan samassa\nvoisi ottaa teitä käsivarresta ja seurata teitä halki muhkeimman\nylimys-seuran? Tiedänhän minä, ken te olette, ja seura tietää myöskin!\nHerralle kiitos, ei ainoastaan pahat työt tule maailman korviin!\n\nSANNAES. Te hurmaatte, lumootte minut -- --!\n\nVALBORG (kovaa). Jos tätä mairitteluksi luulette, niin tehdäämpä\nkoetus. Asianajaja Berent on täällä. Hän ei ainoastaan kuulu maamme\nparhaimpiin seuroihin, vaan on niitä etevämpikin. Odottakaamme hänen\ntuomiotansa? Mitään ilmaisematta, hankin minä sen heti!\n\nSANNAES (hurmaantuneena). Min'en tahdo kenenkään muun tuomiota, kuin\nteidän.\n\nVALBORG (samoin). Eikö totta? Kun vain olette varma minun\nrakkaudestani. -- --\n\nSANNAES (kesk.) -- niin on kaikki muu vähäpätöistä, mitätöntä -- ja\n_teidän lempenne_ opettaa minulle aivan kohta, mitä multa puuttuu!\n\nVALBORG. Katsokaa minuun!\n\nSANNAES (ottaen häntä käsistä). Niin!\n\nVALBORG. Luuletteko minun milloinkaan häpeävän teidän tähtenne?\n\nSANNAES. En, sit'en luule!\n\nVALBORG (liikutuksella). Luuletteko minun pitävän teistä?\n\nSANNAES. Luulen! (lankee polvilleen).\n\nVALBORG. -- kylliksi syvästä sydämestäni, voidakseni pitää teistä koko\nelämäni ajan?\n\nSANNAES. Niin, niin!\n\nVALBORG. Sitte jäätte te minun luokseni, ja _me_ pidämme huolta\nvanhuksista, me rupeemme heidän sijaansa, kun Herran hetki lyö.\n\n    (Sannaes päästää hänen kätensä, puhkeaa itkemään).\n\nTJOELDE (on tullut konttoriin Berent'in kanssa, jolle näyttää\npää-kirjaa, nostaa sattumaltaan päätään ja huomaa nuoret. Nojaa ulos\nikkunasta ja kysyy hiljaa). Valborg, mitä se?\n\nVALBORG (tyynesti). Sannaes ja minä -- kihlattuina.\n\nTJOELDE. Onko se mahdollista! (Berent'ille, joka on kirjaa\ntarkastaissaan vaipunut syviin ajatuksiin). Anteeksi!\n\n    (Menee konttoriin vasemmalle).\n\nSANNAES (ei ole tunteiltaan kuullut mitään, nousee). Suokaa anteeksi!\nKamppailu on ollut liian pitkä ja liian kova; se on masentanut minut!\n\n    (Kääntyy, tästälähin kovassa liikutuksessa).\n\nVALBORG. Sannaes, menkäämme äidin luo!\n\nSANNAES (perällä, poispäin kääntyneenä). Min'en voi, neiti, --\nodottakaa -- --\n\nVALBORG. Tuossapa ne jo ovatkin!\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Entiset. Tjoelde. Rouva. Signe.\n\n    (Tjoelde tulee vaimoineen; Valborg rientää heitä vastaan,\n    heittäikse äitinsä eteen).\n\nROUVA (hiljaa). Herralle kiitos ja kunnia! --\n\nTJOELDE. (menee Sannaes'in luo, syleilee häntä). Poikani!\n\nROUVA. Vai niin, senkötähden Sannaes tahtoi matkustaa! Sannaes!\n\n    (Tjoelde viepi Sannaes'in rouvansa luo, Sannaes lankee poloilleen,\n     suutelee hänen kättään, nousee heti ja menee jälleen perälle).\n\nSIGNE (tulee). Äiti nyt on kaikki valmis!\n\nROUVA. Niin täälläkin!\n\nSIGNE (on katsellut ympärilleen). Onko mahdollista!\n\nVALBORG (häntä vastaan). Suo anteeksi, ett'en ole sulle mitään sanonut.\nMutta minä tiesin, mikä kamppaus edessäni oli, -- ja olinkin jo vähällä\nsortua! -- Ja epävarmoja seikkoja ei juuri kernaasti kerrota.\n\nSIGNE. Niin, _sinäpä_ olet osannut salata!\n\nVALBORG. Pitkän kärsimyksen olen salannut en muuta!\n\nSIGNE (suutelee häntä ja kuiskaa muutaman sanan; kääntyy). Sannaes!\n(häntä kohti). Vai olemme me siis lanko ja käly?\n\nSANNAES (kainosti). Neiti, -- te --\n\nSIGNE. Mutta eihän sitä sitte enää sovi sanoa \"neiti\" eikä \"te\"?\n\nVALBORG (heti). Älä sitä kummastele. Hän kutsuu minuakin \"neidiksi\".\n\nSIGNE. Mutta eihän se toki käy laatuun enää sitte, kun olette\nnaimisissa?\n\nROUVA (Tjoeldelle). Mutta minnekkä ystävämme joutuivat?\n\nTJOELDE. Berent on konttorissa. -- Tuolla hän seisoo!\n\nBERENT (näkyy ikkunasta, katselee lornjetilla). Kyllä minä kohta tulen\nonnentoivotus-visiitille ystäväni Jakobsen'in kanssa (menee).\n\nVALBORG (isänsä luo). Isä!\n\nTJOELDE. Lapseni!\n\nVALBORG. Ilman tuota kovaa päivää emme olisi tätäkään nähneet.\n\n    (Tjoelde puristaa äänetönnä hänen kättään).\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    Entiset. Jakobsen. Berent.\n\nTJOELDE. Saanko esitellä tyttäreni sulhasen, hra Sannaes'in.\n(Tervehditään).\n\nBERENT. Minä kunnioitan teitä, neiti, valitsemisestanne -- ja toivotan\nonnea koko talolle, jolla on tuommoinen vävypoika.\n\nVALBORG (riemuten). Sannaes!\n\nJAKOBSEN. Saanko minäkin, vaikka olen vain yksinkertainen mies, saanko\nminäkin sanoa: Poikonen on rakastanut teitä rippikoulu-ajoistaan\nsaakka, ennemmin hän ei saattanutkaan. Mutta empä, toden totta, olisi\nluullut teitä niin älykkääksi, että olisitte ottanut hänet.\n\n    (Nauru).\n\nROUVA. Eräs täällä sanoo ruo'an jäähtyvän.\n\nSIGNE. Saanko minä äitini puolesta seurata hra asianajajaa pöytään?\n\nBERENT (tarjoten hänelle käsivartensa). Se on mulle suuri kunnia! --\nMutta morsiuspari etupäässä!\n\nVALBORG. Sannaes --?\n\nSANNAES (tarjoten Valborg'ille käsivartensa, kuiskaa mennessään).\nAjatelkaapa: Me kävelemme käsi kädessä!\n\n    (Berent ja Signe sitten; Jakobsen viimeisenä).\n\nTJOELDE (pysähtyy). Nanna, nyt olemme perustaneet elämämme totuuden\npohjalle. Nyt tunnen siunauksen saapuneen huoneesemme.\n\nROUVA. Henning!\n\n\n\n"]