[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fv67-aGbQwhV49GLJ1KFag-Me4C1m4hidnmg-2v05gyg":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":27,"gutenbergSummary":30,"gutenbergTranslators":31,"gutenbergDownloadCount":33,"aiDescription":34,"preamble":35,"content":36},2498,"Teräshermoinen mies","Lange, Kurt (oik. Kerfve, Axel)",1863,1938,"2498-lange-kurt-terashermoinen-mies","2498__Lange_Kurt__Teräshermoinen_mies","Seikkailukertomus Villistä Lännestä","romaani",[14],"seikkailu",[],"fi",1920,1922,12885,81687,false,65292,[24,25,26],"Adventure stories","Swedish fiction -- Translations into Finnish","Western stories",[28,29],"Adventure","Novels","\"Teräshermoinen mies: Seikkailukertomus Villistä Lännestä\" by Kurt Lange is a novel written in the early 20th century. The story is set in the Wild West and follows a young sheriff named Arizona Bert, along with his deputy, Handsome Harry, as they embark on a dangerous mission involving a heist of valuable goods. The narrative promises adventure, suspense, and colorful characters, particularly Bert and Harry, as they navigate treacherous situations in pursuit of justice.  The opening of the book introduces the main characters and sets up the conflict. Arizona Bert, the young sheriff, tasks his deputy, Handsome Harry, with keeping an eye on some stolen goods near the Colorado River while he travels to Phoenix for further instructions. The story quickly hints at danger, as the three men, including Big Bob and Kid Strongers, head out on a boat with the stolen treasure. However, as they await further orders, intrigue unfolds when they encounter a mysterious captain who seems to have a hidden agenda. Big Bob also finds himself in a precarious situation when he gets stuck in the mud, raising the stakes as danger lurks in the background, hinting at the treachery that awaits them. (This is an automatically generated summary.)",[32],"Kare, Aito",247,"Seikkailuromaanissa sheriffi Arizona Bert ja konstaapeli Handsome Harry takavarikoivat arvokasta salakuljetustavaraa Meksikon rajalla. Harry saa sheriffiltä hämmentäviä ohjeita toimittaa kultahiekkaa ja timantteja sisältävät laatikot salaperäiselle laivakapteenille, mikä käynnistää vauhdikkaan tapahtumasarjan Villissä lännessä.","Kurt Langfen 'Teräshermoinen mies' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2498. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","TERÄSHERMOINEN MIES\n\nSeikkailukertomus Villistä Lännestä\n\n\nKirj.\n\nKURT LANGE\n\n\nSuomentanut\n\nAito Kare\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Taru,\n1922.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n   I. Kummallisia määräyksiä.\n  II. Kuinka Big Bob nipin napin selviytyi.\n III. \"American Dacen\" alku...\n  IV. Valo, joka katosi.\n   V. Maakrapu merellä.\n  VI. Äärimmäisessä hädässä. -- Salaperäinen ääni.\n VII. Taistelussa kohtalon kanssa.\nVIII. Kun Big Bob odotti.\n  IX. Big Bob löytää jäljet.\n   X. Big Bobin riemuvoitto.\n\n\n\n\nI.\n\nKummallisia määräyksiä.\n\n\nNuori sheriffi Arizona Bert oli päättänyt, että hänen paras miehensä\nHandsome Harry parin muun varman miehen kanssa pitäisi silmällä lähellä\nColorado-riverin suuta olevaa Fresh Waterin ympäristöä sekä odottaisi\nsiellä lähempiä ohjeita. Lähellä Mexikon rajaa oli melkein sattumalta\nonnistuttu tekemään hyvä kaappaus, -- salakuljetustavaraa -- viisi\nlaatikkoa kultahiekkaa ja yksi laatikko arvokkaita mexikolaisia\ntimantteja. -- Todennäköisesti varastettua tavaraa.\n\nBert aikoi matkustaa päämajaan Phoenixiin -- Arizonan nykyiseen\npääkaupunkiin -- saadakseen lopulliset ohjeet. Takavarikoidut tavarat\nvietiin Fresh Wateriin, vastapäätä Yuman rajalinnoitusta.\n\nOdottaessaan mihin olisi edelleen ryhdyttävä, sai Harry saman päivän\niltana, jona hänen nuori sheriffinsä matkusti, seuraavan kirjeen, joka\nantoi hänelle tuumimisen aihetta:\n\n    \"Konstaapeli Harry Johnstone,\n    Fresh Water.\n\n    Myötäseuraavien ohjeiden mukaisesti on teidän noudatettava niitä\n    käskyjä, joita Bartolo Felipe -- kalifornialaisen Felica-laivan\n    päällikkö -- teille antaa. Teidän on suurimmalla huolella\n    vahdittava, että Albinopassetissa takavarikoidut viisi laatikkoa\n    saapuvat täydessä kunnossa Friscoon. -- Niiden sisällys on\n    kapteeni Bartolo Felipelle tuntematon. Olen ilmoittanut hänelle\n    niiden sisältävän vanhoja azteekkien muinaisesineitä Friscon\n    museolle. On parasta, että hän saa elää siinä uskossa.\n\n    Viekää laatikot veneessä Colorado riverin itärannalle, paikalle,\n    joka ilmaistaan cayoteruokopillillä. -- Lähemmät ohjeet antaa\n    kapteeni Bartolo Felipe. -- Tapaamme Friscossa.\n\n                                                     Bert Brand,\n                                                      sheriffi.\n                                                      Phoenix.\"\n\nKonstaapeli Handsome Harry raapi nenäänsä. Hän käänteli ihmeellistä\nkirjoitusta joka puolelle ja piti sitä hetken myöskin katoavaa\npäivänvaloa vasten. Hän luki sen vielä pari kertaa ja tutki\nallekirjoitusta haukankatsein.\n\nKaikki näytti olevan all right!... Sitä hän ei voinut vain oikein\nkäsittää, että laatikot kalliine sisällyksineen viedään Friscoon, ja\nviedään sinne _meriteitse_.\n\nNo, Arizona Bertillä oli omat päähänpistonsa, joista ei aina tullut\nhullua viisaammaksi. -- Eihän muuten auttanut muu kuin totteleminen.\n\nHän huusi sisälle molemmat apulaisensa, Big Bobin ja Kid Strongersin --\nkaksi lujakätistä, varmaa miestä. -- Hän luki heille osan kirjeestä ja\nkysyi sitten tunnustellen:\n\n-- No, boys! Mitä tästä sanotte?\n\n-- Kummallista, sanoi tuumivaisempi Kid.\n\n-- Very good! sanoi suruton jättiläinen Big Bob.\n\nPuoli tuntia myöhemmin oltiin vesillä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPolttavana laskeutuu aurinko kukkuloiden taa Yuman luona,\nrajalinnoituksen vuodesta 1854, tässä aina levottomassa kolkassa, jota\nympäröivät niin kuumaveriset asujamet kuin Mexikon, Kalifornian ja\nArizonan. Ja juuri tässä kulmassa, tahi oikeastaan hiukan etelämpänä,\nlaskee Colorado river milloinkaan loppumattomine vesineen Pikes\nPikeltä, yhdeltä maan korkeimmalta vuorelta.\n\nPienessä, melkein purjeiden peitossa olevassa veneessä ahersi neljä\nvoimakasta käsivartta kuljettaen sitä tasaisin airovedoin vasten\nvuolasta virtaa troopillisesti viheriöivien rantojen välissä, jotka\ntässä kohdassa olivat toisistaan vielä sangen kaukana.\n\n-- Glory on the snakes! huudahti hiukan nariseva ääni, joka ei kuulunut\nkenellekään muulle kuin Big Bob-jättiläiselle, nuoren Arizona Bertin\nherkulesmaiselle toverille. -- Mieluimmin uisin pitkin Colorado riveriä\naina tummasta Grand Caujonista asti ennenkuin kaksi päivää peräkkäin\nmeloisin tätä proomua Yuman ja Nortonin puolimatkan välillä.\n\n-- Ja sen sanot sinä, joka kehut juosseesi kilpaa vihaisen puhvelihärän\nkanssa, sanoi mies, joka oli ruorissa, sheriffin paras mies, Handsome\nHarry.\n\n-- Juosta, niin... Mutta soutaa...\n\n-- Oletko sinä nähnyt tai kuullut mylvivän puhvelin soutavan.\n\n-- En, sillä silloin olisi se syntynyt aasiksi.\n\nMinkävuoksi sekä Harry että kolmas mies veneessä nauroivat niin\nmakeasti vastaukselle, sitä ei Big Bob-jättiläinen voinut käsittää.\nSillä niin hauskaa se ei kuitenkaan ollut. Aaseja olivat tietysti\nkaikki, jotka tekivät työtä enemmän kuin piti.\n\n-- Niinpä niin...\n\nHän sylkäisi pitkän syljen auringonlaskussa kuvastuvaan veripunaiseen\nveteen -- vetäisi senjälkeen uudelleen, että airo oli vähällä taittua\nja lisäsi:\n\n-- Asia on luonnollisesti toinen, kun se koskee _kunniaa_... Olin erään\nkerran mukana soutukilpailussa Hudson-joella. -- Tiedättekö mitä sillä\nkerralla tapahtui?\n\nEi kukaan tiennyt. Mutta oli syytä pelätä pahinta.\n\n-- Niin, voitte uskoa minun silloin soutaneen niin, että teljot\nlensivät viiman voimasta pois ja jälestätulijoiden oli ne poimittava\nylös.\n\n-- Ja sinä luonnollisesti voitit?\n\n-- Ylivoimaisesti...\n\nPresidentti otti minut syliinsä ja _itki_ liikutuksesta sanoessaan:\nOlisipa Amerikalla useampia tällaisia poikia, niin...\n\nBig Bob pysähtyi kesken ei aivan totuudenmukaista kertomustaan\nnähdessään joukon alligaattoreita sukeltavan ylös aivan veneen vierestä\nja haukkovan avonaisin kidoin ilmaa.\n\n-- Siinä näet, sanoi Harry. -- Nuokin tulevat hämmästyksen lyömiksi ja\ntahtovat myöskin varmasti ottaa sinut syliinsä ja antaa sellaisen\niäisyyssuudelman kuin mittasi riittää.\n\nTähän pieneen pistosanaan ei suunpieksäjä ehtinyt vastata ennenkuin\nitäiseltä rannalta kuului ikäänkuin intiaanien ruokopillin\npitkäveteinen sävel, jollainen ikimuistoisista ajoista oli kaikunut\ncayoteheimon keskuudessa näillä seuduin, kauan ennen kuin maa oli\njaettu pohjoisamerikkalaisen linja- ja ruutujärjestelmän mukaan. Se oli\nleikkaava ja samalla kertaa valittava sävel, joka loppui lyhyeen\npiipahdukseen.\n\nHandsome Harry käänsi heti ruoria ja ohjasi rannalle, josta pillin ääni\noli kuulunut. Muutama tusina voimakkaita aironvetoja ja saavuttiin\nmatalapohjaiselle rannalle.\n\nNuo kolme miestä astuivat veteen ja alkoivat vetää venettä mukanaan\nniin kauas kuin kykenivät, samalla kuin neljäs mies vaaleansinisessä,\nmelkein jalkoihin ulottuvassa kauhtanassa, huusi rannalta kerta\ntoisensa perään:\n\n-- Tännepäin!... Come along!... Täällä on paras paikka!\n\nMutta niin kauas eivät missään tapauksessa miehet voineet raskasta\nvenettä vetää, -- ei, ei kauemmaksi kuin se itse tahtoi savensekaisella\nliejulla tulla. Ja vihdoin sai se jäädä paikoilleen miehistön\nkahlatessa yhä enemmän mataloituvaa vettä rannalle.\n\nJättiläismäinen Big Bob tuli viimeisenä. Hän läähätti kuin virtahevonen\nja lausui monta rumaa sanaa vajotessaan kerta toisensa jälkeen saveen.\nLopuksi näytti hän juuttuvan kiinni eikä liikahtanut paikaltaan. Ehkäpä\nei hän pääsisi irti ennenkuin luodeveden tullessa -- jos ei silloin\nilman muuta hukkuisi. -- Joka tapauksessa mukautui hän tyynesti\nkohtaloonsa, kun ei mitään muutakaan näyttänyt olevan tehtävissä.\n\nBig Bob oli syntynyt filosofiksi, sisällään kuitenkin alituisesti\nsuitsuava tulivuori huimaa elämänrohkeutta, siis joka suhteessa oikein\nmuodostunut luonne, eikä ilman mielikuvitusta.\n\nJohtaja, Handsome Harry, tuli kuivalle maalle ensiksi. Häntä vastaan\ntuli vaaleansininen, joka synnynnäisellä mexikolais-espanjalaisella\nkohteliaisuudella nosti nauhoilla ja helmillä koristeltua hattuaan ja\ntaipui melkein maahan asti tehdessään syvän kumarruksen samalla kuin\nhuonolla englanninkielellä sanoi.\n\n-- Bartolo Felipe tervehtii sydämensä syvyydestä, senores. -- Tämä\npakeneva päivä antakoon meille kaikille suotuisia tuulia.\n\n-- Hyi hitto! ajatteli Harry, vastaukseksi keveästi kohottaen hattuaan\n-- samoinkuin hänen vieressään seisova toveri Kidkin. -- Onko tuo\nmerimies?... Varmasti on herra Bert tällä kertaa iskenyt kiveen.\n\nMutta sen asian tuumimiseen ei jäänyt monta sekunttia, sillä vieras\njatkoi kysyen:\n\n-- Kaikki selvänä, senores?\n\n-- Mikä on selvänä? sanoi Harry olematta ymmärtävinään.\n\n-- Että herrat seuraavat mukana lastin vartioina kunnes tulemme San\nFranciscon satamaan.\n\n-- Käsky on käsky, sanoi Harry lyhyesti tietämättä enempää kuin\nennenkään. -- Mutta haluaisin hyvin mielelläni nähdä päälliköltäni\nsaamanne laivauspaperin ennenkuin tuomme nuo viisi laatikkoa maihin.\n\n-- Luonnollisesti, senor, luonnollisesti, vastasi kummallinen\nmerikapteeni vaaleansinisessä viitassaan ottaen esiin syvästä\ntaskustaan kirjekuoren ja ojentaen sen Harrylle samalla kuin sanoi:\n\n-- Kunniani kautta, senor, kaikki on selvää.\n\nJa Harry luki.\n\n    \"Kapteeni Bartolo Felipen tehtäväksi jätetään omistamallaan\n    Felica-aluksella kuljettaa rahtitavarana San Franciscoon ne viisi\n    laatikkoa, jotka ensimäinen konstaapelimme mr Harry Brookers\n    kahden miehensä kanssa hänelle jättää seuraten itse molempine\n    miehineen mukana.\n\n    Punta, Gross, 21.12.19.\n\n                                              Bert Brand.\"\n\nKaikki selvää. Mutta kuitenkaan ei konstaapeli Harry tuntenut itseään\ntäysin rauhalliseksi.\n\nHän katsoi joensuulle ja katsoi Big Bobiin, joka yhä seisoi savessa\nrannan ja veneen välissä kuten kiinnityspaalu -- ja hän katsoi\nespanjalaiseen kapteeniin sekä sanoi äkkiä ikäänkuin olisi keksinyt\nkaikkein parhaan keinon:\n\n-- Missä tapasitte mr Bert Brandin?\n\n-- Punta Grossissa, sanoi mies hymyillen ilman vähintäkään hämmennyksen\nmerkkiä. -- Tapasimme \"Arizonan sydämessä\", johon olin mennyt asumaan\nsopiakseni rahdeista kuparialueelle. -- Minä menen länsirantaa\nVancouveriin, kuten aina. Friscossa minulla on tapana viipyä\nsuunnilleen viikon verran purkamisen ja lisärahdin vuoksi -- ja sitten\nsopi niin, että mr Brandilla oli minulle nämä laatikot -- azteekkien\nmuinaisesineitä, kuten hän sanoi.\n\n-- Kyllä se lyö yhteen, mutisi Harry vieläkin epäluuloisena. -- Mutta\nmiksi täytyi meidän tulla täällä maihin?\n\n-- Paras senorini! Vain senvuoksi, että teillä olisi niin vähän vaivaa\nkuin mahdollista. Minun laivani on vielä rahdin vuoksi Nortonissa.\nMutta olen tullut teitä hakemaan hyvällä moottoriveneellä.\n\n-- En näe moottorista varjoakaan, sanoi Harry.\n\n-- Aivan oikein. Meidän täytyi maihin päästäksemme laskea tuonne vuoren\ntaa. Täällä on liian matalaa. Me menemme moottorilla alas ja otamme\nveneen peräämme. Sen kummallisempaa se ei ole.\n\nHarrysta se joka tapauksessa oli kummallista. Mutta espanjalainen tahi\nmexikolainen vain nauroi ja sanoi:\n\n-- Tie ei ole pitkä. Olemme takaisin kädenkäänteessä, mutta meidän on\nkäytettävä se vähän päivänvaloa, mikä vielä on jälellä, ettei tule\nliian pimeä. Joki pimenee heti. -- Teidän miehenne, joka seisoo tuolla,\nsaattaa pitää vahtia, jos tarvitaan. Vaikka täällä tosin ei ole\nsieluakaan.\n\nNiin, Big Bob pitäisi kyllä vahtia. -- Siihen ei kenenkään tarvinnut\nhäntä pyytää. Hän oli siihen kuin luotu. Ja saattoi vain surkutella\nniitä, jotka pyytämättä sekaantuivat hänen toimiinsa. -- Hänellä oli\nnyrkit kuin jättiläisnuijat ja senlisäksi sormet niin varmat\nliipasimella, että hän saattoi tavata lennosta kolibrin. Sikäli oli\nkaikki kunnossa.\n\nSamalla tunnusteli Harry vaistomaisesti, miten hänen revolverinsa oli\nasetettu. Itsetiedottomasti teki Kid samoin. Hänessä oli hiukan\najatustenlukijaa. Ja hän lausui usein kuulemansa taistelusanat\n\"show\"-markkinoilta:\n\n-- Weil!... Hieno jyvä mailin tähtäimelle!...\n\n-- Weil, sanoi Harrykin. -- Määräystä on toteltava. Parasta kiiruhtaa\nennenkuin tulee pimeä... Come along!\n\nViitaten Big Bobia jäämään seurasivat Harry ja Kid tiennäyttäjää. Big\nBob kiroili sitä, että hänen yhä täytyi istua liejussa kiinni, mutta ei\najatellutkaan nousuveden tuottamaa vaaraa.\n\n\n\n\nII.\n\nKuinka Big Bob nipin napin selviytyi.\n\n\nAurinko oli laskemaisillaan ja varjot Kalifornianpuoleiselta vuoriselta\nrannalta alkoivat langeta tummina, kun Big Bob huomasi aseman saattavan\nkäydä vielä vaikeammaksi kuin tähän saakka.\n\nHän seisoi kiinnijuuttuneena löysään saveen. Koettaessaan vetää ylös\nyhtä jalkaa vaipui toinen sitä syvempään. Hänen tavattoman painava\nruumiinsa oli liian raskas niin pehmeälle pohjalle.\n\nLiian myöhään huomasi hän laiminlyöneensä avun pyytämisen ennenkuin\ntoiset katosivat. Mutta hän oli pelännyt tulevansa naurettavaksi. --\nHänelle naurettiin sangen usein -- ilman että hän tiesi minkävuoksi --\nei ainakaan aina.\n\nNyt alkoi joki nousta...\n\nEnnestään vaikea asema kävi Big Bobille vielä vaikeammaksi.\n\nJos ei hän nyt hyvissä ajoin pääsisi irti, niin hän yksinkertaisesti\nhukkuisi!\n\nVesi, joka virtasi suuresta merenlahdesta, ulottuisi lyhyen ajan\nkuluttua hänen päänsä yli jalkojen ollessa kuin kiinniruuvatut pohjaan.\n-- Hän hukkuisi kuin kissanpoika. -- Sen kysymyksen melkein\nminuutilleen laskemiseen ei tarvinnut olla suuri matemaatikko.\n\nJospa hänellä olisi ollut joku kiinteä esine, jotain, johon iskeä\nkiinni! Silloin olisi nähty ihmeitä! Hän nostaisi itsensä, ja vaikka\nelefantin mukanaan, jos koville pantaisi. -- Mutta seisoa ja hapuilla\ntyhjää ilmaa oli samaa kuin koettaa tavoitella kuuta tahi tähtiä.\nAurinko oli jo kadonnut. Eikä hän nähnyt kuuta enempää kuin tähtiäkään.\n-- Pian tulisi pimeä kuin haudassa -- niin, pimeässä ja märässä\nhaudassa.\n\nPaljossa oli hän ollut mukana. -- Sehän kuului asiaan kun palveli\nsellaisen pelottoman miehen alaisena kuin sheriffi Bert Brand --\nArizona Bert. -- Mutta tämä oli varmasti pahinta. Tässä eivät auttaneet\nnyrkit eivätkä ampuma-aseet,, ei edes lasso.\n\nSillä aikaa kun Bob-jättiläinen hiljaa alkoi lukea erästä niistä\nharvoista lapsuudenrukouksista, joita muisti, ja mikä pahempi, hyvin\nepätäydellisesti, tuntui kuin joku olisi raapinut hänen toista\nkylkeään.\n\nVesi ulottui hänelle silloin jo melkein kaulaan. Ei kestäisi enää\nmontaa minuuttia ennenkuin se ulottuisi hänelle yli pään, -- ja\nsitten...\n\nEhkä siellä oli -- alligaattoreja.\n\nTietysti oli Bob kuullut, että nämä krokodiilin serkut eivät mielellään\nuskaltaneet käydä muuta kuin kuolleen ihmisen kimppuun. -- Mutta kuinka\nne menettelisivät, jos onnistuisivat viekastelemaan sen tiedon, että\ntämä elävä ihminen kaikesta voimastaan huolimatta istui kuin\nkiinnitaottuna kykenemättä hievahtamaan paikaltaan? Silloin\nne kylläkään eivät epäilisi siepatessaan makupalan hänen\nhyvinmuodostuneesta ruumiistaan. Voisi ehkä iskeä turpaan!... Ja\nsitten... peli loppu kun sormet on poikki!\n\nNäyttääkseen viimeiseen asti voivansa puolustautua, veti Big Bob suuren\nkääntöveitsensä ja iski sille suunnalle, josta oli äsken tuntenut\nkosketuksen.\n\nVeitsi ei tarttunut mihinkään pehmeään, siis täytyi sen olla\nalligaattorin panssarissa!...\n\nBig Bob koetti vetää veitsensä pois antaakseen toisen iskun, mutta\nsamalla hän tunsi, kuinka jalat alkoivat irtautua liejusta ja liikkua!\n\nHurraa!... Hän oli saanut sen kiinteän pisteen, jota jo Galilei,\nvaromattomasti kyllä, pyysi, voidakseen nostaa maapallon. -- Mutta Big\nBob tyytyi nostamaan vain itsensä, eikä 128 kiloa painavan ruumiin\nnostaminen ole suinkaan mikään pikku asia. -- Ja samalla hän huomasi,\nettei piste, josta hän oli saanut kiinni ollut enempää alligaattori\nkuin ehdottoman liikkumatonkaan, se oli -- suuri vene.\n\nSeuraavassa silmänräpäyksessä oli Bob veneessä ja kuuli äänen\npimeydestä huutavan jollekin toiselle:\n\n-- Iske häntä airolla kalloon niin, että tupertuu.\n\n-- Täällä ei ole sieluakaan, vastasi toinen.\n\n-- Weil, sitten hän on jo hukkunut. Felipe sanoi nähneensä hänen\nistuvan kiinni imusavessa.., Ali right!... Tässä on meillä sitäpaitsi\nlaatikot öljykankaan alla... Pidä syrjään niin pääsemme virran mukana\nniemekkeelle. Sinä näet tuolla Felican sivulyhtyjen heikosti\nkiiltelevän... Anna mennä! Täällä emme happane!\n\n-- Tulikuuman pampaksen kautta, mitä nyt? ajatteli Big Bob loikoessaan\nteljojen alla. -- Tämä käy yli minun pienen järkeni. Minun kalloaniko\najateltiin kopauttaa aironlavalla? Silloin arvelen, että on parasta\ntehdä puhdasta jälkeä.\n\nMutta samassa peruutti hän tuumansa.\n\nJos jotain pirullista oli tekeillä -- jota hänen nähtävästi ei\ntarvinnut epäilläkään -- niin oli voinut sattua, että hänen molemmat\nystävänsä, Harry ja Kid, jo olivat joutuneet johonkin pinteeseen --\nehkäpä olivat jo suorastaan kiinnikin.\n\nAinoa tapa nähdä, kuinka asia kehittyisi edelleen, oli toistaiseksi\nrauhallisena pysyminen. -- Itse hän oli vielä täydellisen pimeyden\nsuojaama. Jos voisi huomaamatta hiipiä öljykankaan alle, saattaisi hän\npäivänkoittoon saakka olla vielä paremmin piilossa ja saada\nehkä selville, mitä hänen molemmille, siniviittaisen miehen\npoishoukuttelemille ystävilleen oli tapahtunut.\n\nTämä ajatustenkulku osoitti Big Bobille, ettei hän ollut niin tyhmä\nkuin häntä monesti tahdottiin pitää. -- Mutta hän kyllä hyvin\nhalukkaasti myönsi tarvitsevansa aikaa pohtiakseen, miten oli\ntoimittava parhain päin.\n\nHarry oli petetty tavalla tahi toisella. Siitä asiasta ei ollut\nepäilystäkään senjälkeen mitä hän oli kuullut. Kaikki kolme olivat\njoutuneet ensiluokkaisen mexikolaisen lurjuksen kanssa tekemisiin.\nOltiin luultavasti oltu liian herkkäuskoisia.\n\nNäiden ajatusten pyöriessä Big Bobin päässä liukui hän varovasti\nöljyvaatteen alle. -- Se onnistui kreivin aikaan, sillä toinen niistä\nkahdesta, joiden hän oli kuullut puhuvan, sytytti tulitikun -- ehkä\nsavuketta varten tahi kenties antaakseen merkin toisille.\n\nOli miten hyvänsä, Big Bob oli iloinen, että viime hetkellä oli saanut\nirti veitsensä, jonka oli sattunut lyömään veneeseen luullessaan\ntorjuvansa väijyviä alligaattoreita. -- Veistä ehkä tarvittaisiin nyt,\nkun revolverissa olevat panokset, samoinkuin patruunavyössäkin\nsäilytetyt, olivat kastuneet.\n\nPalava tulitikku kuului rätisevän, kuten melkein kaikki englantilaisten\ntahi amerikkalaisten tehtaiden tikut. -- Bob olisi mielellään tahtonut\npistää nenänsä esille, tahi ainakin tehdä reiän kankaaseen voidakseen\nsen kautta pikaisesti silmätä niitä, joiden kanssa oli nyt tekemisissä.\nMutta hän ei uskaltanut.\n\nPieninkin varomattomuus saattaisi herättää epäluuloja, sillä molemmat\nmiehet istuutuivat aivan hänen lähelleen airoihin senjälkeen kun toinen\noli kajahduttanut pitkäveteisen, viiltävän huudon, johon heikosti\nkaukaa vastattiin.\n\nSitten kuului taas keskustelua:\n\n-- Olen näkevinäni Arizona Bertin kun hän saa selville, kuinka hänet on\ntällä kertaa petetty.\n\nToinen soutaja vastasi nauraen:\n\n-- Sen, joka joutuu Bartolo Felipin kanssa tekemisiin, tulee olla\nsyntynyt jouluaattona selviytyäkseen kunnialla.\n\nMexikolaisen uskon mukaan jouluaattona syntyneet ovat varustetut\ntavattoman terävällä järjellä. Siitä oli myöskin Bob kuullut puhuttavan\nja käsitti tarkoituksen.\n\n-- Mutta tällä kertaa ei oikeastaan petetty Arizona Bertiä itseään,\njatkoi ensimäinen puhuja ja lisäsi silminnähtävällä vakaumuksella: --\nJos hän olisi ollut mukana, niin ei tämä olisi käynyt päinsä.\n\n-- Varmasti! Bartolo Felipe pettää kenen tahtoo. Mutta sitäpaitsi olen\nnyt suutuksissani ettemme pimeyden takia saaneet iskeä kalloa puhki\nsiltä jättiläistolvanalta, josta senor Felipe puhui.\n\n-- Älä turhan takia huolehdi. -- Niin suuri hän ei missään tapauksessa\nollut, ettei joki olisi jaksanut häntä peittää. Kun on sattunut\njoutumaan imusaveen, pitävät alligaattorit lopusta kyllä huolen. Ja se\non sitämyöten selvää.\n\nTämä jo melkein koettu mahdollisuus sai Big Bobin värähtämään vielä\nkerran ja tuntemaan -- kuten usein vältetyn hengenvaaran jälkeen on\nlaita -- tilanteen kauheammaksi nyt kuin siinä ollessaan.\n\nTässä oli nähtävästi perusteellisesti suunniteltu murhayritys. Oli vain\nihmeellistä, kuinka Harry ja Kid olivat voineet sen välttää.\nTodennäköisesti oli tarkoitus ollut, että he kaikki kolme olisivat\ntarttuneet saveen.\n\nJoka tapauksessa näytti sanotulla Bartolo Felipellä olevan päätä. --\nNiin hyvin Harry kuin Kidkin ovat tietysti joutuneet vähintäin yhtä\nvaikeaan asemaan kuin imusaveen nousuveden aikana.\n\nJos mahdollista auttaakseen, olisi Big Bob mielellään tahtonut tietää\nlähemmin heidän kohtalostaan. Mutta siitä ei, merkillistä kyllä,\npuhuttu sanaakaan. Ehkä ei näillä molemmilla lurjuksilla ollut siitä\nmitään tietoa. Myöskään ei Big Bob voinut käsittää, kuinka nämä Bartolo\nFelipen vielä hirttämättömät lurjukset olivat lähestyneet saveen\ntarttunutta venettä hänen sitä vähintäkään kuulematta.\n\nMahdollisesti olivat he tulleet uiden. -- Muuta selitystä ei Big Bob\nlöytänyt, sitä vähemmän kuin hän ei ollut kuullut moottoriveneestä eikä\nmistään muustakaan Harryn ja Bartolo Felipen välisessä keskustelussa\nmainituista seikoista.\n\nVene näytti kulkevan nopeasti. -- Virta oli vuolas ja Bob oli itse\nkokenut, kuinka se saattoi vastustaa, kun oli mentävä jokea ylöspäin.\n\nNyt mentiin siis myötävirtaan suoraan laivalle, josta Harry oli\npuhunut, ja joka ehkä oli valmiina purjehtimaan.\n\nLuonnollisesti haluttiin niitä viittä kallisarvoista laatikkoa. --\nMutta sikäli oli Big Bobille selvää, etteivät ne tulisi tekemään matkaa\nyksin -- se tahtoo sanoa, ilman ettei yksikään niistä miehistä, jotka\nmaster Bert oli niille saattolaisiksi valinnut, olisi mukana -- vaikka\nhän ei vielä oikein tiennyt, kuinka asian järjestäisi, ettei tulisi\nilmi.\n\nJos hänellä nyt olisi ollut kunnollinen ampuma-ase, olisi juttu pian\njärjestynyt toisella tavalla ja laatikot kääntyneet heti takaisin Fresh\nWateriin -- odottamaan lähempiä määräyksiä. Mutta toistaiseksi oli vain\noltava rauhallinen, jollei itse halunnut asettua maalitauluksi.\n\nJuttu tuli joka tapauksessa monimutkaisemmaksi kuin Bobin järjellä kävi\nselvittäminen, vaikka hän olisi ollut teräväpäisemmäksi luotu kuin\ntodellisuudessa oli. -- Äkkiä sai vene kolauksen, joka oli vähällä\nhajoittaa sen sirpaleiksi ja samalla hetkellä kuului ääni, jota Big Bob\nei ollut ennen kuullut:\n\n-- Peijakkaan miehet! Täällähän on syvä vesi!... Onko laatikot\nmukananne?\n\n-- Kaikki selvillä, senor! vastasi soutajista toinen.\n\n-- No, ettekö sitten ymmärrä olla varovaisia? -- Jos ne uppoavat tähän\nvuoren viereen, emme saa niitä ikinä ylös.\n\nSiis maihin -- tahi ainakin lähelle maata. Tilanne saattoi tämän\njohdosta minä hetkenä hyvänsä muodostua vielä vaarallisemmaksi.\n\nKäskevä ääni jatkoi:\n\n-- Tänne kevyt vipu laivasta, niin vedämme ne ylös yksitellen. Sitten\nsaa vene lähteä tuuliajolle mihin peijakkaaseen haluaa. Silloin ei\nsinun ole vastattava enempää laatikoista kuin miehistäkään, joita siinä\non ollut. Eikö niin, Juan?\n\nJälleen Big Bobille uusi ääni vastasi:\n\n-- Te olette nero, Felipe! Tällä tavoin saattaa luulla Arizona Bertin\noman väen tehneen kaappauksen.\n\nJa hän nauroi täyttä kurkkua Big Bobin ollessa ryntäämäisillään ylös\nantaakseen heti vastuun puheeseen.\n\nNiin kiihoittunut kuin olikin, pidättäytyi hän kuitenkin siitä\ntempusta, mutta käytti tilaisuutta hyväkseen ryömiäkseen perään päin,\netemmäksi laatikoista, molempien soutajien kiivetessä soututeljoille\nollakseen valmiina vastaanottamaan köyttä, jolla kallisarvoiset\nlaatikot viruttaisiin laivaan.\n\n-- Tänne lyhty!\n\nBig Bob säpsähti. -- Valoa hän tällä hetkellä enin pelkäsi. --\nVilauksessa oli hän äänettömästi ja notkeasti, suuresta ruumiistaan\nhuolimatta, liukunut veneestä veteen. -- Muutamilla pitkillä vedoilla\noli hän maissa -- ja ryömi koloon, jossa arveli olevansa riittävän\nhyvästi kätkeytyneenä, vaikka valaistus olisi voimakaskin.\n\nMutta parasta oli,, että hän saattoi täältä sekä katsoa että kuunnella\nverrattain rauhallisena ja siten paremmin varustautua siihen, mihin oli\nryhdyttävä.\n\nEi viipynyt montaa minuuttia ennenkuin hän näki laatikon toisensa\njälkeen nousevan ilmaan himmeän lyhdyn heittäessä epäselvää valoaan.\n\nVarovaisesti laskeutui hän jälleen veteen sillä aikaa kun venettä\ntyystin tarkastettiin.\n\nJuuri kun rosvot lähtivät veneestä, nousi Big Bob jälleen siihen.\n\n\n\n\nIII.\n\n\"American Dancen\" alku...\n\n\nBartolo Felipe oli vakuutettu pettäneensä tungettelevan ja niin\nvaruillaan olevan sheriffin, Arizona Bertin, aivan mainiosti.\nKallisarvoiset laatikot kultahiekkoineen ja timantteineen olivat hänen\nhallussaan. Nyt ei mikään sheriffi maailmassa voisi estää häntä\nkäsittelemästä niitä niin kuin hän itse parhaaksi katsoi.\n\nKolmesta vartijasta oli kaksi hänen vallassaan. -- Heidän kohtalonsa\noli selvä. He eivät enää milloinkaan häiritsisi hänen tahi hänen\nvirkaveljiensä suunnitelmia. Mutta heidän pakosta annettavalla avullaan\nsaattaisi hän myöskin ennen pitkää vaarattomaksi tuon kiusallisen\nBertin, joka niin kauan oli tehnyt Arizonan sekä ympärillä olevat\nvaltiot ikäviksi jokaiselle, jolle lait olivat yhtä monta kiusallista\nestettä.\n\nHän saattoi hieroa iloissaan käsiään ja nauraa sydämensä pohjasta. Ja\npian tulisi vielä parempaa.\n\nMoottoriparkassi varastettuine saaliineen ohjasi pois pimeästä\nlahdesta. Big Bob, joka oli taas noussut hyljättyyn veneeseen, saattoi\nkuulla sen kulkevan toiselle puolen, jossa se oli paremmin suojassa\nlaineilta. -- Jos olisi voinut, olisi hän seurannut heti mukana. Mutta\nensiksi oli muuta suoritettavaa, joka oli ehkä tärkeämpää.\n\nMuutamia tunteja myöhemmin nousi Big Bob Yuman linnoituksen puolella\nmaihin. Hän pyysi puhutella komendanttia.\n\nTämä ei ollut tavattavissa. Hän oli virkamatkalla Nogalesissa\njärjestämässä rajariitaisuuksia, jotka olivat aiheuttaneet\nmexikolaisten tuomaan sangen huomattavia sotilasjoukkoja. -- Oli\nlevoton aika, kuten ennenkin, ja komendantin sijaisesta näytti asia\nolevan pelkkä poliisijuttu -- sitäpaitsi vielä hyvin epäilyttävä niiden\nepätäydellisten tietojen johdosta, joita osanottaja ja soutaja oli\njättänyt. -- Mutta voitiinhan sähköttää Nogalesiin.\n\nTämä esitys herätti Big Bobissa erään tuuman. Miksikä ei yhtähyvin\nsähköttää pääpoliisiasemalle, Arizonan pääkaupunkiin Phoenixiin?\n\nKun komendantin sijainen huomasi esityksen sopivaksi, vietiin Big Bob\nheti sähkösanomahuoneeseen. -- Muutamia minuutteja myöhemmin oli\nPhoenixin poliisille ilmoitettu, mitä oli tapahtunut.\n\nTuskin tunti senjälkeen tuli seuraava sähkövastaus:\n\n    \"Konstaapeli Bob Brown!\n\n    Matkustakaa San Diegoon. Hotelli Pacific Ocean.\n\n                                       Bert.\"\n\nTämä oli sähkösanoma, joka kohtalokkaalla tavalla tuli vaikuttamaan\nkylläkin viekkaan kapteeni Bartolo Felipen suunnitelmiin ja sai Big\nBobin lähtemään päätäpahkaa Kalifornian länsirannalle.\n\nJos ei olisi ollut niin kiire, niin olisi hän mieluimmin mennyt lyhintä\ntietä -- 12 peninkulmaa -- hevosen selässä. Mutta tämä rajan lähellä\nkulkeva tie oli osaksi raivaamatonta ja siellä ahdistivat ryövärit\nlakkaamatta kaikkea mitä saattoivat kiinni saada. -- Näin ollen -- jos\nei tahtonut tulla pidätetyksi -- jäi jälelle suuren mutkan tekevä\nrautatie Coltonin kautta, jossa ehkä jo saattoi olla mahdollisuus\ntavata master Bertiä, jonka myöskin oli kuljettava sen kautta, vaikka\ntoista linjaa.\n\nBig Bob oli tyytyväinen toimiinsa -- Master Bert oli saanut varoituksen\n-- ja nyt tulisi siitä varmasti tanssi, jota rajan toisella puolella\noleva rosvokopla ei pian unohtaisi. Uusia seikkailuja ja uusia\nlaakereita ennenkuin entiset ehtivät likimainkaan lakastua.\n\nTällä kertaa oli se Big Bob, joka hieroskeli käsiään. Hän matkusti joka\nminuutti kasvavalla luottamuksella.\n\nHän matkusti maahan, joka ei ollut Arizonaa rauhallisempi. Kalifornian\neteläkulmalla ei ollut kehuttavaa mainetta.\n\nSyvät, villit laaksot Bernardinas-kukkuloiden ja Jacinto-vuoren\nvälillä saattaisivat kertoa monesta verisestä teosta. Siellä oli vielä\nvilli cayotes-heimo -- joskin huomattavasti rauhoittuneena, --\nolinsijoillaan, ja sieltä käsin veljeilivät he mexikolaisten\nryövärijoukkojen kanssa, jotka eivät olleet vähemmän villejä.\n\nOltiin keskellä sadekautta, joka jatkuu marraskuun ja huhtikuun välisen\najan, se on etelävaltioiden \"talvi\". Tuulee ja myrskyää ympäri\nvuorokauden niin, ettei mielellään laske ulos koiraansakaan. -- Mutta\npahalla -- joka ei koskaan lepää -- on silloin paras aikansa. -- Oli\nkatsottava eteensä myöskin Jumalan suosituimmassa maassa,\nKaliforniassa, maallisessa paratiisissa.\n\nBig Bob ei kuitenkaan ajatellut sitä asiaa nyt. Hän oli yhä\ntyytyväinen. -- Kalifornian hän tunsi kuin viisi sormeaan. -- Hän oli\nviettänyt enimmän osan elämästään siellä.\n\nEpäillen oli hän seurannut Bertiä Arizonaan, eikä kukaan toivonut\nhartaammin kuin Bob Brown Bertin muuttavan Colorado riverin toiselle\npuolen.\n\nVaunuosastossa oli tavattoman vähän väkeä -- mutta niiden joukossa\nkiinnitti Big Bobin huomiota pari mexikolaista huippuhattua,\nlikaisenmustaa ikuisesti paperosseja kierteleviä ja polttelevia\nhyvintunnettuja tyyppejä.\n\nHe istuivat selin Big Bobiin. -- Istuttiin selkä selkää vasten. Bob oli\npaikkaa ottaessaan heittänyt heihin pikaisen katseen. He eivät\nkiinnittäneet hänen mieltään enempää kuin muutkaan vaunussaolijat.\n\nTavoilleen uskollisena alkoi Big Bob -- Chimney Pimin -- ensimäisen\naseman sivuutettua ottaa pienet unet. Hänellä oli junassa tapana tehdä\naina niin -- kun ei ollut mitään erityistä. Big Bob oli sellainen. Uni\nmerkitsi hänelle enemmän kuin ruoka, mutta muutoin ei hän suinkaan\nollut laiska.\n\nJuuri kun hänen päänsä nyökähti kolmannen tai neljännen kerran, heräsi\nhän jollain kummallisella tavalla aivan hereille.\n\nOlihan saattanut tapahtua, että hän oli kuullut väärin tahi uneksinut.\nMutta nyt oli hän joka tapauksessa valveilla ja istui korviaan\nheristäen ilman että hänen asentonsa millään ilmaisi hänen kuulleen\nmitään tahi koettavan kuunnella enemmän.\n\nSen puolesta saattoi Big Bob olla rauhallinen. Molemmat keskustelevat\nhuippuhatut olivat liian kiintyneitä toisiin huomatakseen muuta. Mutta\nheidän keskustelunsa ei ollut korkeaäänistä, vaan toisinaan melkein\nkuiskaavaa. Se ei kuitenkaan merkinnyt mitään Big Bobille, joka oli\nsattunut istuutumaan niin, että saattoi helposti kuulla jok'ikisen\nsanan.\n\nKeskustelu kävi espanjaksi. -- Big Bob puhui sitä kieltä mainiosti\nkuten näillä seuduin on melkein pakko tehdä, koska espanjaa puhuva\naines harvoin mukautuu oppimaan englantia. Mutta hänet oli saanut\nhypähtämään lauseen katkelma:\n\n\"... joten se kirottu Arizona Bertkin on käsissämme.\"\n\nTähän kuiskaukseen vastasi toinen huippuhattu epäilevästi:\n\n-- Sinä päivänä tarjoan parasta viiniämme minkä verran vain, ja annan\nsata pesoa köyhille. Voisinpa luvata tuhannenkin.\n\n-- Älä vain lupaa liian paljon,, sillä sanastasi voidaan ottaa kiinni,\nsanoi ensimmäinen puhuja lyhyesti ja ivallisesti naurahtaen. -- Jos hän\nsattuu johonkin senor Bartolo Felipen ansaan, niin istuu hän kiinni\nkuin kala koukussa.\n\n-- On kaloja, jotka eivät tartu mihinkään koukkuun, niin sellaisia,\njotka sylkevät sen pois juuri silloin kun luulee niiden olevan varmasti\nkiinni...\n\n-- Usko mitä haluat. -- Mielestäni tuli hän kelpolailla petetyksi Fresh\nWaterissa.\n\n-- Ei pidä olla liian varma!\n\n-- Meillä on hyvää aikaa. -- Laiva viipyy vähintäin viikon kulkiessaan\nS:t Lucas niemen ympäri ja purkaminen tapahtuu Eusenadassa. Jos piru\nolisi irti ja Felica napattaisiin... No, entäs sitten.\n\n-- Emme ole vielä saaneet toista laivaa.\n\n-- Eusenadassa löytyy aina joku vanha rähjä.\n\nTuli sangen pitkä hiljaisuus, jonka aikana Big Bob ehti tehdä muutamia\nkiireisiä johtopäätöksiä. Se, mitä hän oli jo kuullut, riitti\nselittämään, mitä miehiä hänellä oli takanaan. Sitäpaitsi oli hän\nsaanut selvän katsauksen siitä, mitä oli tekeillä.\n\nEusenada oli pieni satama siinä Kalifornian osassa, jota kutsutaan\nLower Kaliforniaksi. Aiottiin siis purjehtia varastettujen laatikoiden\nkanssa pitkän maakaistaleen ympäri. -- Jos ei ennen,; niin siellä\nvoitaisiin ne kaapata takaisin.\n\nMaster Bert tiesi kyllä miten, kunhan vain sai tietää mitä asia koski.\n-- Ja siellä tanssittaisiin uusi tanssi, jota Big Bob omasta puolestaan\nei odottanut vastenmielisesti, aina halukas kun oli iskemään täysin\nvoimin. -- Samalla kertaa maksaisi hän myöskin siitä, että hänen\npäähänsä oli aiottu lyödä airolla reikä.\n\n-- Oletko varma, että Miguel tapaa meidät Coltonissa? kysyi toinen\nhetken kuluttua rikkoen hiljaisuuden.\n\n-- Ehdottoman varma! Hänellä on mukanaan laatikko patenttirevolvereja,\njotka pitää laivata Eusenadassa.\n\n-- Tarkoitatko uusia makasiinirevolvereja?\n\n-- Eipä muutakaan, sikäli kuin ymmärrän. Ja hän alensi tässä ääntään.\nKuiskitaan San Clementestä tulevan kultalaivan valtauksesta -- suuri\nsaari, tiedäthän, sata mailia merelle.\n\n-- Corpo di Christi! Siitä saattaa tulla mainio juttu.\n\n-- Niinpä luulisin.\n\nBig Bobin varomaton liike aiheutti, että molemmat lurjukset alkoivat\npuhella muista asioista. -- Toinen heistä sanoi heittäen syrjäkatseen:\n\n-- Jos Miguel on jo siellä, niin voimme kolmeen mieheen antaa\nmahtavalle \"The burning Sunin\" kapakoitsijalle pienen nenästyksen. Ei\nsiitä paikasta heitetä Pablo Marronia toista kertaa ulos. Vai mitä\nsanot, Julio? Muistathan?\n\n-- Muistanko? -- Lensinhän itse ulos niin, että olin taittaa niskani.\n\nSyntyi pitkä keskustelu kuinka \"Palavan auringon\" -- The burning Sunin\n-- isäntä saisi maksaa korkoineen. -- Se kiinnitti Big Bobin mieltä\nvähemmän, vaikka hän näennäisesti nukuksissa koetti kuitenkin kuunnella\nminkä voi.\n\nKun Palm Springsissä vihellettiin, oli vain risteysasema Colton\njälellä. -- Molemmat mexikolaiset nousivat ja menivät asemasillalle.\nBig Bobin oli myöskin aika lähteä.\n\nSen näköisenä kuin mies, joka yhä haluaa nukkua, tuli hän junasillalle\njunan syöksyessä Coltoniin. Asemasillalla jäi hän seisomaan muiden\nmatkustajien joukkoon, jotka odottivat rannikolta tulevaa junaa, \"S.C.\njunaa\", joka kulki pitkin rannikkoa päätepisteenään San Diego.\n\nOdottaessa saatiin tietää juuri sen junan konevian vuoksi täytyneen\npysähtyä pari asemaa idemmäksi. Oli siis hyvää aikaa pistäytyä\nkaupunkiin.\n\nJa siitä johtui, että myöskin Big Bob hetkistä myöhemmin istui pöydän\nääressä \"The burning Sunissa\", jossa hän vankan kulauksen saatuaan\nmietti niitä mielenkiintoisia kokemuksia, joita matka oli hänelle\ntuonut. Tällä aikaa astuivat molemmat mexikolaiset puhetoverit sisään.\n\nHeillä oli mukanaan pari samanlaista veikkoa. Eräs heistä asetti oven\nviereen nähtävästi sangen raskaan laatikon ja kaikki neljä ottivat\npaikan pöydän ääressä yhden joukosta rähisten ja uhmaillen pyytäessä\nwhiskyä ja laseja tulisen kiireesti, silmänräpäyksessä.\n\nTurpea kapakoitsija ei näyttänyt pitävän kiirettä. -- Hän seisoi\npudistaen \"sekoitusta\" maailman rauhallisimmin ilmein. Hänen\n\"saloonistaan\" ei puuttunut vieraita koskaan ja siinä oli nytkin niitä\nhyvänlaisesti. Pari neekeriä huolehti tarjoilusta, mutta ne eivät\nvoineet \"silmänräpäyksessä\" ehtiä kaikkialle.\n\nHuomiota herättävä tilaaminen -- niin, huomiota herättävä, vieläpä\nvillin lännen \"saloonissakin\" -- sai yhden ja toisen kääntämään\npäätään.\n\nTultiin jonkun verran kummastuneeksi, kun huomattiin uhmailijoiden\nolevan mexikolaisia. Heidän synnynnäinen eloisuutensa, sanoaksemme\nasian kauniisti, saattoi selittää osan. Mutta tällä kertaa vaikutti\ntämä esiintyminen liian meluavalta \"Palavassa auringossakin\".\n\nAsianlaita oli niin, että kapakoitsija oli mies, varustettuna suurella\nitsehillitsemiskyvyllä, kuten Lännessä tarvitaankin saadakseen\nkapakkaliikkeen menestymään. Hän antoi poikien puhua.\n\nYksi tahi pari laukausta ei saanut hänen tyyntä vertaan liikkeeseen.\nPienen tappelun jossain nurkassa, säretyn tuolin tahi rikkipotkaistun\npöydän katsoi hän olevan yksinkertaisia seurauksia hauskuudesta, joita\nkenties ei oltu niin pahoin tarkoitettu.\n\nMutta tämä oli jotain muuta. -- Hyökättiin häneen itseensä tavalla,\njota oikea Lännen kapakoitsija ei voi tyynesti sietää.\n\nEräs mustanaamaisista oli kiivennyt tuolille. Hän asetti molemmat\nkätensä suulleen torveksi ja huusi minkä jaksoi:\n\n-- Etkö kuule, senkin paksu sika?... Tänne pullo hienointa whiskyä ja\nsilmänräpäyksessä.\n\nSilloin nousi mr Fig Stamper -- kapakoitsija.\n\nHarvoin oli hänen nähty jättävän myymäläpöytää ja astuvan sen\nulkopuolelle. Hiljaa kuin vahtipoliisi läheni hän pöytää, jossa nuo\nneljä yhä odottivat saamatta mitään. Hän pysähtyi aivan pöydän eteen,\nosoitti kadulle vievää ovea ja sanoi lyhyesti tämän ainoan, muutamissa\ntapauksissa hyvin merkitsevän sanan:\n\n-- Ulos!...\n\nSamalla hetkellä olivat neljä huippuhattua jaloillaan. Jokaisessa\nkädessä kiilteli revolveri, summa kahdeksan, ja se, joka äsken oli\npahimmin rähissyt, sanoi sähähtäen:\n\n-- Tänne whisky silmänräpäyksessä, tahi...\n\nSe, joka tuntee Big Bobin, -- on ehkä aikaisemmin lukenut tästä Arizona\nBertin voimanpojasta -- saattaa ymmärtää, kuinka viehättävältä tämä\nnäytelmä hänestä tuntui.\n\nKahdeksan revolveria hiljaisessa liikkeessä \"saloonin\" isännän edessä\nvalmiina syöksemään tulta ja kuulia milloin hyvänsä.\n\nEi saattanut olla puhetta juuri muusta kuin äkillisestä\nkuolemantapauksesta, jos ei kapakoitsija vetäytynyt pois pelistä ja\nkiittäen pyytänyt tyhjentämään pullon sopijaisiksi. Mutta kuitenkin\ntapahtui se kumma, että mr Fig Stamper \"seisoi pukilla\", kuten\nsanotaan, ja sanoi yhtä kylmäverisesti kuin ennenkin:\n\n-- Jos muistan oikein, niin lienee pari herroista tullut jo aikaisemmin\nulospotkituksi. -- Sitä suurempi syy on otaksua sen voivan tapahtua\nvielä kerran. -- Painukaa täältä heti tiehenne kaikki neljä ja --\nsilmänräpäyksessä! -- You understand, sirs? Weil!\n\nVastaukseksi tuli kahdeksan viheltävää kuulaa! -- Ne tähdättiin vielä\nkattoon. Se oli ensimäinen varoitus. Mutta seuraavalla kerralla --\nseuraava kohtaus näytelmässä -- saattoi tulla jotain muuta.\n\nSilloin alkaisi tanssi tosissaan.\n\nSaattaa käsittää Big Bobin mielenkiinnon kohonneen jo äärimmilleen. --\nTästä tulisi oikea \"american dance\".\n\n\n\n\nIV.\n\nValo, joka katosi.\n\n\nBig Bob oli noussut.\n\nOlisi voinut luulla, ettei hän halunnut olla täällä kauempaa. -- Hän\nlähestyi uloskäytävää ja olisi ehkä kadonnutkin sen kautta, jos ei\nkaksi mexikolaisten revolvereista olisi suunnattu häntä kohti. Samalla\nhuudahti yksi mustapintaisista ivallisesti hymyillen:\n\n-- Seis, sir! -- Mr Stamper \"The burning Sunista\" tarjoaa whiskyä\nkaikille. Hän tekee sen pelastaakseen henkiriepunsa. Hän tekee sen\nmeidän käskystämme.\n\nNäin oli myöskin Big Bob tullut vedetyksi suoraan tapahtumain\nkeskipisteeseen, jotka varmasti näyttivät muodostuvan meluisiksi,\nehkäpä hengenvaarallisiksikin. Mutta muuten oli hän aina valmis\nyhtymään tanssiin minkä lainrikkojan kanssa tahansa.\n\nTunnettiinko hänet samaksi mieheksi junasta, sitä hän ei tiennyt. Mutta\nnyt tahtoivat nämä maa- ja merirosvot leikkiä herraa jokaisen mr\nStampersin \"saloonissa\" olevan suhteen vain senvuoksi, että jossain\ntilaisuudessa pari heistä -- ja varmasti täydellä syyllä -- oli\nheitetty sieltä ulos. Toive saada ilmaisia ryyppyjä, kenen\nkustannuksella, se oli sama, näytti elähdyttävän huoneen huonompaa\nainesta. -- Jokaisessa valtiossa löytyy riittämään saakka sopijaisten\njuojia. Eikä vähemmin ollut sellaisia kokoontunut Kaliforniaan,\nvanhaan, kautta maailman kuuluun seikkailumaahan sen suuren\nkultakuumeen jälkeen viisikymmentä vuotta sitten.\n\nTämä aines tunkeutui nyt tarjoojien luo meluavasti vakuuttaen\nkiitollisuuttaan etukäteen. Toiset istuivat pöytiensä ääressä\nnähdäkseen kuinka juttu kehittyisi.\n\nNe, jotka tunsivat mr Stamperin, ymmärsivät, ettei hän likimainkaan\nvapaaehtoisesti anna tyhjentää väkijuomiaan saamatta siitä\nasiaankuuluvaa maksua. Ja hänen vieressään seisoi nyt mies -- kaikille\ntuntematon -- joka ei myöskään näyttänyt tyytyväiseltä tullessaan sillä\ntavoin kutsutuksi.\n\n-- Well, mr Stamper! Pankaa nopeasti toimeksi! käski eräs neljästä\nhuppuhatusta.\n\n-- Pankaa toimeksi, sillä aikamme ei salli, enemmän kuin\nvälttämättömyys vaatii, meidän kunnioittaa läsnäolollamme tätä pesää.\nEsiin vain pullot ja nopeasti.\n\n-- Niin, pullot esiin!... Esiin sekä pullot että lasit! Kuului kuorossa\njanoisista kurkuista.\n\nMutta mr Stamper ei vieläkään liikkunut paikaltaan.\n\nSilloin hyppäsi johtaja tuolilta alas ja meni revolveri ojossa aivan\nkapakoitsijan luo -- asetti aseen hänen rintaansa vasten ja sanoi\nkäskevästi:\n\n-- Oletteko kuuro, ehkä umpikuuro kauhistuksesta? Siinä tapauksessa\naion...\n\nKesken tätä puhetta oli Big Bob salamannopeasti ojentanut toisen\nmahtavista kouristaan. Hän sai suurisanaista kurkusta ja seuraavalla\nhetkellä mies huippuhattuineen ja muine kirjavine koristeineen lensi\nkuin pallo heimoveljiensä joukkoon, jotka kaatuivat kuin keilat!\n\nEräs kuula kulki viheltäen Big Bobin hatun läpi, mutta vastattiin\nnyrkillä niin, että ampuja itse lensi kuin kuula suoraan ulos\nkapakkahuoneen ikkunasta! Kaksi jälelläolevaa rähisijäsankaria aikoi\njuuri pistäytyä pakoon kadulle vähemmän hengenvaarallisen oven kautta,\nkun heitä esti käskevä ääni:\n\n-- Takaisin lain nimessä!\n\nKatsoen ympärilleen kapakkavieraiden töllistellessä suu auki kääntyi\ntulija Big Bobiin ja sanoi aivan tyynesti:\n\n-- Poimi aseet pois noilta mustalaisilta. Juna lähtee kymmenen minuutin\nkuluttua ja meidän on vietävä heidät mukanamme San Diegoon.\n\nMies oli Arizona Bert, nuori, kaikkialla tunnettu sheriffi.\n\nÄkkiä oli hän sukeltautunut esiin siellä, missä häntä varmastikin\nkaikkein vähimmin odotettiin, herättäen hämmästystä, eikä vähimmin\nmolemmissa mexikolaisissa, joita hän yhä piteli kauluksesta Big Bobin\nahkerin käsin tehdessä heidät vielä vaarattomimmiksi, salin kerta\ntoisensa perään täyttyessä huudolla, joka yhtä hyvin ilmaisi ihailua\nkuin vihaakin.\n\nEi kukaan voinut olla mr Stamperia tyytyväisempi ja hän valmistautui\njuuri pitämään sopivaa tervehdyspuhetta, kun hänelle ennestään tuttu\nArizona Bert hymyillen esti hänet huudahtamalla:\n\n-- Kiitos! -- Toisen kerran... Nyt ovat minuutit kalliit. Tämä oli vain\npieni kaappaus ohimennessä. Hei Bob! -- Meidän on lähdettävä...\n\nSopivalla tavalla yhteenkytketyt lurjukset edellä -- Big Bob varmana\nvartijana mukana -- jätettiin jälellejääneet tuumimaan mitä halusivat,\nkapakoitsijan ollessa jälleen herra talossaan. Mutta juuri silloin\nmuisti Big Bob jotain, pysähtyi äkkiä ja huudahti:\n\n-- Laatikko!\n\n-- Mikä laatikko? -- Ehkä yksi niistä varastetuista?\n\n-- Ei, mutta revolverilaatikko. Minulla oli se kiikarissani koko ajan,\nmutta sitten tuli muuta väliin.\n\n-- Mikä revolverilaatikko?\n\n-- Patenttirevolvereja...\n\n-- Et kai suinkaan tarkoita Pitscher Popin uusia...? keskeytti Bert.\n\n-- Koko laatikko, sir... Niillä oli se mukanaan ja he asettivat sen\n\"The burning Sunin\" oven viereen.\n\n-- Damn it! Ne saattavat olla niitä uusia makasiinirevolvereja. Näitkö\nniitä, Bob?\n\n-- En nähnyt, mutta junassa kuulin niistä puhuttavan.\n\n-- Juokse, riennä, minkä voit. -- Vien nämä yksin. Täytyy saada heidät\najoissa vankivaunuun.\n\nBig Bob kiisi matkoihinsa kuin jättiläispallo.\n\nSaadessaan näkyviinsä \"The burning Sunin\" jyrkät raput näki hän\nmexikolaisen huippuhatun kiiruhtavan matkoihinsa kapakan luota. Hän oli\nheti selvillä, että siinä oli rähisevän joukon neljäs mies -- juuri\nsama, jonka hän tanssin alussa oli sinkauttanut ulos ikkunasta. --\nMutta tässä silmänräpäyksessä ja ilman hevosta koettaa häntä saavuttaa\noli mielettömyyttä. Ei, hän ei saisi edes tavallisesti niin hyvin\nsattuvalla kuulallaan miestä pysäytetyksi.\n\nMutisten sanoja, jotka eivät kuuluneet erikoisen kauniilta, astui Big\nBob rappuja ylös \"salooniin\". Silmäys riitti. Hän oli tullut liian\nmyöhään. Laatikko patenttirevolvereineen oli kadonnut!\n\nMitä hyödytti kysyminen? -- Karkuun livistänyt mexikolainen oli antanut\njo vastauksen. -- Tavalla tai toisella oli tämä livahtanut sisään sen\njälkeen kun toverinsa olivat viedyt. Laatikko oli ollut ovenvieressä ja\nsen oli helposti saanut siitä siepatuksi kenenkään huomaamatta --\nsitäkin helpommin kun jokaisella jälellejääneellä oli suun täydeltä\npuhumista äskeisistä tapahtumista.\n\nVarmuuden vuoksi kysyi Big Bob kuitenkin kapakoitsija ja hänen\nväeltään. Ei kukaan tiennyt mitään. Mutta Bobin täytyi kiitollisen\nisännän kanssa tyhjentää erikoisen hieno \"sekoitus\" tunnustukseksi\nvoimakkaasta väliintulostaan. -- Sitten oli kiiruhdettava matkaan,\njotta joutuisi junalle.\n\nOliko syynä voimakas ryyppy, vaiko liika ajatteleminen Big Bobin siihen\ntoimeen vähemmän tottuneella päällä -- mahdollisesti myöskin Big Bobin\nlaiska perusluonne oli saanut vallan -- joka tapauksessa ei hän tällä\nkerralla joutunut samaan junaan Arizona Bertin kanssa.\n\nJuna oli mennyt. -- Arizona Bertistä ei näkynyt varjoakaan ja Big Bob\nsaattoi seisoa vain elävänä kysymysmerkkinä.\n\nSiis kaksinkertainen pettymys. -- Revolverilaatikko poissa. Master Bert\npoissa.\n\nTässä saattoi tosiaankin puhua \"valosta, joka katosi\".\n\nEnsinmainitun asian suhteen ei nyt ollut mitään tehtävissä. --\nPäällikön jälkeen pääsemiseksi taas oli odotettava toista junaa. Mutta\nColtonista San Diegoon ei mennyt junaa ennenkuin saman päivän iltana,\njoten Big Bobilla oli enemmän kuin hyvää aikaa kaikkeen muuhun kun\nmieluisaan paikkakunnan tarkasteluun.\n\nHän meni erääseen vajaan. Siellä tapasi hän mukavan kulman ja nukahti!\nBig Bob oli aina uninen, jos hänellä ei ollut kädet täynnä työtä.\n\n\n\n\nV.\n\nMaakrapu merellä.\n\n\nHarry Brooker -- Handsome Harry -- tunsi yhä pistävämpää kipua\npakoittavassa niskassaan.\n\nKaikkialla, mihin hän kääntyi, oli sysimustaa kuin pimeimpänä yönä.\n\nVain hyvin hitaasti ja epätäydellisesti palasi tapahtumien muisto,\nkohtaus mexikolaisen laivurin eli kapteenin kanssa ja kuinka hän Kidin\nkanssa oli seurannut tätä sangen jyrkkää mäkeä ja ahdasta solaa, joka\npäättyi rannalle niemen toiselle puolelle.\n\nSiellä saattoi hän jo eroittaa laivan -- todennäköisesti sen, josta\nBartolo Felipe oli juuri puhunut. Mutta sitten oli hän äkkiä kadottanut\ntajuntansa. Hän tunsi niskassaan polttavaa tuskaa ja samalla tuntui\nkuin olisi hän vaipunut maan alle tahi syöksynyt jostain huimaavasta\nkorkeudesta alas.\n\nAinoa mahdollisuus oli, että hän oli saanut äkillisen, hyvin voimakkaan\niskun niskaansa -- takaapäin joltakin, jota hän ei ollut tiennyt\nvaroakaan. Siis kaikesta varovaisuudesta huolimatta ansa, väijytys,\njota hänen oli ollut aivan mahdoton estää -- koska oli ollut varmasti\nvakuutettu master Bertin lähettämän kirjeen ja Bartolo Felipen\nesittämäin todistusten nojalla, että lähetyksen suhteen kaikki oli all\nright.\n\nHänen oli myönnettävä, että sisäinen ääni oli häntä varoittanut. --\nTämä sisäinen vaisto ei ollut täydellisesti tyytynyt siniviittaisen\nmexikolaisen kanssa tehtyihin liikesopimuksiin. Ja hänen olisi pitänyt\nkuunnella tätä ääntä ennenkuin oli liian myöhäistä.\n\nMissä olivat tällä hetkellä ne viisi laatikkoa kallisarvoisine\nsisällyksineen? Ja missä hän sitäpaitsi oli itse?\n\nTähän tuli vastaukseksi voimakas kallistuminen, niin että Handsome\nHarry pyöri ympäri kuin tynnyri.\n\nNyt vasta huomasi hän kätensä olevan taakse sidottuina, ettei hän\nsaattanut niitä liikuttaakaan. Samalla tuntui kuin olisi joku voima\nasettanut hänet seisomaan melkein päälleen nostaakseen hänet kohta\nsenjälkeen taas jaloilleen, josta hän uudelleen kieri ympäri, tämä\ntoistui säännöllisin väliajoin.\n\nJos Handsome Harry olisi vähänkään ollut merellä, niin olisi hän heti\nkäsittänyt olevansa aalloilla hyppelehtivässä laivassa. Mutta myöhemmin\njohtui tämä ajatus hänen mieleensä ja mikä oli luonnollisempaa kuin\nettä hän luuli tulleensa siirretyksi Felicaan, jolla ne viisi\nkallisarvoista laatikkoa piti viedä meritse Priscoon, kuten Kalifornian\npääkaupunkia yleensä Amerikassa kutsutaan.\n\nOlisi väärin sanoa tämän luulon rauhoittaneen Handsome Harrya. Hänen\nlaitansa ei ollut niinkuin esimerkiksi hänen toverinsa Kid Strongersin,\njoka monen muun toimen ohessa oli ollut myöskin merimiehenä ennenkuin\nantautui amerikkalaisen etsivän poliisin palvelukseen.\n\nNiin, Kid, tuo aina yhtä peloton!... Miten oli hänen laitansa? Ja miten\noli vihdoin Big Bobin käynyt?\n\nTämä seikkailu, koko tämä juttu, oli niin erilainen kuin muut, joissa\nhän oli Arizona Bertin palveluksessa ollessaan ollut. Mutta ikinä hän\nei ollut ajatellut joutuvansa ansaan sillä tavoin kuin nyt oli\ntapahtunut.\n\nUusi pyöriminen, nouseminen ja kumoonmeneminen...\n\nMerellä täytyi tuulla aivan hirveästi. -- Ehkäpä oli tultu avoimelle\nmerelle, Tyynelle valtamerelle, joka saattoi sille päälle sattuessa\nolla kaikkea muuta kuin tyyni.\n\nJuuri kuin jälleen uusi heilahdus heitti Harrya kuin avutonta lasta --\nja nähdessään nyt täydessä tajussaan kaksinkertaisesti epätoivoisen\ntilanteen, koskapa hänen kätensä eivät olleet vapaat estämään kolauksia\n-- tunsi hän tarttuvansa kiinni johonkin käsivarsistaan, niin että ne\nolivat katkeamaisillaan.\n\nTällä tavoin joutui Harry ripustetuksi riippumaan käsiään pitelevistä\nsiteistä. -- Uusi heilahdus antoi hänelle kovan iskun selkään, mutta\nsamalla sai hän selville joutuneensa kiinni jonkunlaiseen suureen\nkoukkuun.\n\nTässä huomasi hän äkkiä keinon ainakin käsiensä vapauttamiseksi.\n\nKääntelehtien ja vääntelehtien ryhtyi hän kuluttamaan nuoraa. Laivan,\nhänen vankilansa, heiluminen auttoi myöskin asiaa ja erään voimakkaan\nheilahduksen aikana tupertui hän vihdoin vapautetuin käsin alas veteen!\n\nJos hänellä olisi ollut merimiestottumusta, olisi hän heti käsittänyt\nsillä hetkellä olevansa lähempänä emäpuuta kuin laivan kantta.\n\nHän olisi ehkä hukkunut ruumassa olevaan veteen, jos eivät hänen\nkätensä olisi olleet vapaina. Uiden alkoi hän haeskella kiinteätä\npohjaa jaloilleen, joiden siteitä hän ei vielä ollut saanut auki.\n\nSillä tavoin joutui hän -- paikan laatua tuntematta -- uimaan sangen\npitkän matkan kannen alla. Tämän ja vedenpinnan välillä ei ollut\nenempää väliä kuin että hän saattoi kohotetulla kädellään tavata\nkattoon kerta toisensa jälkeen kunnes äkkiä tunsi saaneensa kiinni\njostakin, joka oli kuin kalteva nurkkaus (laivan vannas).\n\nLaivan äkkiä painuessa suuren peräaallon voimasta \"nenälleen\" tuli\nHandsome Harry ikäänkuin sylkäistyksi pohjaan johtavan tilkkimisluukun\nkautta ylös. -- Näin ollen joutui hän ilman omaa ponnistustaan\nmakaamaan kuivalle, pieneen romukomeroon, jonka laivan vannaspuu\neroitti miehistön kojusta.\n\nNo, siitä asiasta ymmärsi Handsome Harry hyvin vähän, eikä välittänyt\nsitä tuumiakaan. -- Hänellä oli kylliksi tekemistä toipuakseen ja\nsaadakseen irti jalkansa, joka työ kävikin paljon helpommin kuin\ntaaksesidottujen käsien irroittaminen.\n\nJos tässä olisi ollut Big Bob, olisi kaikki toistaiseksi päättynyt\nperusteelliseen kuorsaamiseen. Mutta Handsome Harry oli paljon\ntiedonhaluisempi ja alkoi heti tutkia romun täyttämää komeroa.\n\nEi viipynyt kauan ennenkuin hän kirjaimellisesti syleili ylöspäin\njohtavia rautaportaita.\n\nSeuraavalla hetkellä kiipesi hän niitä ylös ja tunsi seisovansa\nrautaluukun alla. Mutta niin kovasti kuin hän koettikin saada sitä auki\n-- asettaen sen alle voimakkaat hartiansakin -- ei se antanut\nhituistakaan perään. Kyllä, ehkä sentään vähän. Silloin tällöin päästi\nse sisään pienen kylmän vesisuihkun. -- Se tapahtui joka kerran kuin\nkuunari sukelsi aaltoihin, joten jo ennestään läpimärkä Harry katsoi\nparhaaksi laskeutua jälleen alas etsiäkseen uutta tietä.\n\nTämän hapuilevan etsinnän aikana sai meriseikkailuissa niin usein\nivailtu maakrapu äkkiä kuulla meluavia, karkeita ääniä.\n\nOikeastaan alkoi se siitä, että joku puhalsi kiivaasti pilliin, jonka\njälkeen raaka ääni kuului huutavan:\n\n-- Kaikki miehet kannelle!\n\nSen seinän toiselta puolen, jota vasten Harry seisoi kumartuneena,\nsyntyi nopeata liikettä. -- Samaan aikaan tunsi Harry karkeassa\nlankkuseinässä jotakin, joka saattoi olla ovi. Tätä vasten painoi hän\ntoisen korvansa ja saattoi kuulla, kuinka siellä sisällä meluttiin ja\nkirottiin sekä englannin- että espanjankielillä.\n\nEräs pahimmista rähisijöistä kiroili ja vannoi jotakin pumppuamisesta\nsanoen, että tässä peijakkaan orjantyössä pitäisi jokikisen \"elävän\nruumiskirstun\" lain mukaan pitää mustia, toisin sanoen neekereitä,\njohon toinen vastasi, että sellaiseen työhön oli jokaisessa\nkunnollisesti varustetussa \"laatikossa\" dynamopumput...\n\nSitten tuli hiljaisuus.\n\nMiehistö oli mennyt ulos ja koju jäi tyhjäksi. -- Mutta sensijaan alkoi\nsuoraan Harryn pään yläpuolelta kuulua helvetillinen melu, jonka\naiheutti pumppuun kutsuttu vapaavahti kuleksien, tömistäen ja hyppien\nvanhan pumppurämän -- menneiden aikojen merimiesten pahimman\nkiusanhengen -- ympärillä, mutta joka, kuten sanottu, meidän aikanamme\non korvattu koneellisilla laitteilla, joilla on paljon tehokkaampi\nvaikutus.\n\nHarry oli kuitenkin tullut vakuutetuksi, että siihen ahtaaseen koloon,\njossa hän nuorien, vanhojen purjeiden ja kaiken muun romun seassa oli,\njohti ei ainoastaan rautaluukku, vaan ovikin.\n\nTätä viimemainittua vastaan kohdisti hän voimansa -- jotka muutenkin\nvarsin suuret, kuten yleensä kaikilla Arizona Bertin miehillä,\nlisääntyivät kaksinkertaisiksi hänen palavasta halustaan päästä\nvapaaseen ilmaan tervan, öljyn ja haisevan pohjaveden tuoksusta, josta\nhän oli saanut jo enemmän kuin tarpeekseen.\n\nSilloin kuului kova räminä.\n\nLukko oli antanut perään ja Harry kaatui suinpäin oven läpi -- ei tosin\nkirkkaaseen päivänvaloon, vaan katkuavan ja savuavan fotogeenilampun,\njoka heitti valoaan epäjärjestykseen, mikä ei tee laivakojua hienon\nklubihuoneen näköiseksi, mutta on silti merimiehille vapaavahdin ja\nlevon aikana oikea paradiisi.\n\nHandsome Harry ei ollut niitä, jotka puuttuvat toisen omaisuuteen.\nMutta nähdessään m.m. kunnollisen, uusimallisen browningrevolverin\nriippuvan eräässä koukussa ja olevan ladattuna -- niin olkoon hänelle\nnäissä olosuhteissa anteeksi annettua, että hän antoi tämän\ntervetulleen kappaleen vaihtaa omistajaa.\n\nToisesta kojunnaulasta täydensi Harry asevarastoaan mainiolla\nveitsellä, ja pyöreältä pöydältä, joka oli rakennettu kojun läpi\nulottuvan etumaston ympärille, otti hän ilman tuumimista muutamia\nlaivakorppuja sammutettuaan ensin janonsa muutamilla valtavilla\nsuullisilla vettä, joka ei tosin ollut parhaan makuista, mutta silti\nsiedettävää ollakseen laivavettä.\n\nTuskin oli tämä tehty ennenkuin hän kuuli jonkun tulevan alas portaita,\njoita hän koko ajan oli pitänyt silmällä.\n\nHänellä oli ollut tarkoitus perääntyä takaisin ahtaaseen romusäiliöön,\nmutta yht'äkkiä keksikin hän sen kaikkea muuta kuin rauhoittavan\ntosiseikan, että ovi oli mennyt kiinni ja todennäköisesti lukkoon\nmyöskin.\n\nEpätoivoisella hypyllä oli Harry seuraavassa sekunnissa eräässä\npienessä, kahden hengen makuukopissa kädessään ase ja päättäneenä myydä\nhenkensä niin kalliista kuin mahdollista.\n\nAlastulija ei ollut kuitenkaan huomannut mitään ja hänellä oli\nnähtävästi ajattelemista omissa asioissaan enemmän kuin siinä, joka\nehkä huomaavaisemmasta olisi näyttänyt epäilyttävältä.\n\nHän riisui läpimärän puseron yltään ja kiersi siitä veden kuin sienestä\nkeskelle lattiaa heittäen sen sitten merimieskirstun päälle, josta\nensin otti toisen puseron.\n\nTuskin oli tämä tehty ennenkuin kajuuttaan tuli toinen mies. Tämä huusi\ntoverilleen:\n\n-- Tietysti on laiva saanut taas vuodon! Omasta puolestani olisin\niloinen, jos ilman pahemmitta seikkailuitta pääsisimme menemään St.\nLazarolahteen.\n\n-- Kyllä, kiitos! Silloin et tunne senor Felipeä! vastasi puseronsa\nmuuttanut mies. -- Hän ei anna perään ennenkuin olemme saapuneet Bajo\nSebastianianin tasalle. Kuulin hänen sanovan sen \"styyrille\" kun Yonki\ntuli minua vaihtamaan vahdista.\n\n-- Onko sitten joku erikoinen kiire?\n\n-- Näyttää olevan saatuamme kannelle nuo viisi laatikkoa -- joiden\nluulisi sisältävän -- niin, mitä hyvänsä.\n\n-- Mitä sinä tarkoitat?\n\n-- Usko mitä tahdot.\n\n-- Kuule, Julio!... Ajatteleppas, jos niissä olisi...\n\n-- Mitä?\n\nVastaus tuli tuskin kuuluvana kuiskauksena:\n\n-- Kultaa...\n\n-- Miks'ei yhtä hyvin timantteja?\n\n-- Niitä myöskin.\n\nToveri suorastaan hypähti.\n\nHarry saattoi vallitsevasta hämäryydestä huolimatta aivan hyvin\neroittaa molempien miesten naaman vääntyvän merkityksellisiin\nirvistelyihin. -- Vihdoin jatkoi Julioksi kutsuttu:\n\n-- Siinä olisi siis mahdollisuus päästä tästä kirotusta hommasta ja\ntulla nopeasti rikkaaksi mieheksi.\n\n-- Sinä tarkoitat tietysti miehiksi?\n\n-- Tietysti. -- Eihän sitä voi yksin suorittaa.\n\n-- Ja sitten jaamme puoleksi. Eikö niin?\n\n-- Aivan niin!... Sillä oikeus on aina oikeus.\n\nJos ei asema olisi ollut niin vakava, olisi Harry, kuullessaan tämän\nlurjuksen suusta niin kauniin loppulauseen, purskahtanut valtavaan\nnauruun. -- Nyt sai hän olla iloissaan, jos ei hänen hengityksensä\nkuulunut.\n\nViisi kallisarvoista laatikkoa olivat siis laivalla.\n\nMutta näytti olevan muitakin kuin Bartolo Felipe, jotka halusivat\naarretta ja yksi niistä jatkoi:\n\n-- Ensiksi on meidän tiedettävä, mihin hän on pannut ne.\n\n-- Hänellä on luonnollisesti ne kajuutassaan. -- Ainakin sen\nläheisyydessä. -- Sellaisia kalleuksia ei aseteta mihin tahansa.\n\n-- Saamme siis unohtaa mielestämme tämän jutun ja tuumia jotain muuta,\njoka kannattaa paremmin kuin kuulan, ehkäpä useammankin saaminen\nruumiin läpi.\n\nTämä sanottiin sellaisella vakaumuksella, että toinen vaikeni. -- Mutta\nmolempien rannikkokulkijain karkeista kasvoista saattoi Harry hyvin\nselvästi lukea, mitä he sisimmässään ajattelivat. Siitä näkyi, ettei\nkumpainenkaan halunnut hyljätä tehtyä esitystä.\n\nKesken merkitsevää hiljaisuutta kuului Julioksi kutsuttu huudahtavan:\n\n-- Bien!... Mutta, Guido, miten olet arvellut hänen selviytyvän noista\npoliisilurjuksista, jotka hän on laahannut mukanaan laivalle?\n\n-- Etkö ymmärrä? -- Jos hän olisi jättänyt ne sinne, niin olisi se\nherättänyt epäilyksiä... Nyt saavat he kulkea pitkin porrasta,\ntietysti.\n\nJulion ilkeä nauru tuli vastaukseksi. -- Mitä \"kulkemisella pitkin\nporrasta\" tarkoitettiin, siitä ei Handsome Harryllä oikeana maakrapuna\nollut aavistustakaan. Tällä kertaa oli hän iloissaan kuullessaan\nkäskevän äänen huutavan:\n\n-- Ylös, hitto vie!... Täällä tarvitaan joka kynsi... On täpärällä\nselviydymmekö sittenkään.\n\nHetkistä myöhemmin oli Handsome Harry onnistunut ryömimään takaisin\nromuhuoneeseen. Mutta hänellä oli nyt yhtä ja toista ajateltavaa eikä'\nvähimmin sitä; mitä \"kulkeminen pitkin porrasta\" merkitsi. --\nRehellisesti tunnusti hän olevansa täällä merellä liian tyhmä.\n\n\n\n\nVI.\n\nÄärimmäisessä hädässä. -- Salaperäinen ääni.\n\n\nMyrsky kiihtyi ja kuunari Felica heittelehti kuin kaarna raivokkailla\naalloilla. Kaikilta tahoilta kokoonhaalittu miehistö tässä puoleksi\nmädänneessä laivassa kiroili ja vannoi kun ei \"laivuri\" -- Bartolo\nFelipe -- tahtonut ohjata maihin päin.\n\nVain harvat ymmärsivät, että vaara siellä lisääntyisi rajumyrskyn\ntapaisen maatuulen vuoksi Jos voitaisiin pysytellä merellä kunnes\nmyrsky asettuisi ja jaksettaisiin varoa joutumista rannikon\nvaarallisiin ristilaineisiin, pelastuttaisiin varmemmin.\n\nMutta siitä oli juuri kysymys, Felica oli vanha ja saumoiltaan\nravistunut. Se ei ollut enää sama pikapurjehtija kuin ennen.\n\nSitä vastoin oli kapteeni Bartolo Felipe Mexikon rohkeimpia\nrannikkopurjehtijoita. Hän oli tehnyt matkoja kun kukaan mistä merelle.\n-- Ja johtuiko se sitten onnesta tahi taidosta, tahi ehkä molemmista,\nmutta aina oli Bartolo Felipe selviytynyt, ja aina tällä samalla\nFelicalla, jota hän oli kuljettanut monta herran vuotta -- merirosvon\ntapaan ja säälimättömällä kurinpidolla, mikä ehkä olikin\nvaikuttavimpana syynä hänen menestykseensä.\n\nTosin saattoi miehistö mukista ja kiroilla häntä -- samoinkuin hänelle\ntäysin uskollista perämiestään -- mutta se varoi murinan tulemista niin\nkorkeaääniseksi, että se olisi ulottunut asianomaisten korviin. Siitä\nhetkestä ei murisiain henkiriepu olisi ollut suurenkaan arvoinen.\n\nHelpointa oli tulla asetetuksi \"kuivumaan\" ahtaaseen sysimustaan koloon\nemäpuun vieressä. Siellä sai istua ruuatta ja juomatta kunnes\nvihdoinkin vietiin ylös laihana kuin luuranko -- mikäli ei ollut jo\nkuollut.\n\nIskuja, lyöntejä ja potkuja käytettiin pienimmistäkin syistä, mutta\nsaattoi myöskin tapahtua, että joutui Felipen ampumaharjoitusten\nmaalitauluksi yhtä vaikuttavaan tyyliin kuin Wilhelm Tell ampuessaan\nnuolella omenan poikansa pään päältä. -- Jos sattui \"kuolemantapaus,\"\nheitettiin ruumis yli laidan. -- Ei kukaan jälelle jääneistä uskaltanut\nmurista, koska olisi voinut heti joutua kulkemaan samaa tietä.\n\nSe, että yleensä otettiin pestiä sellaiseen laivaan, voidaan selittää\nvain siten, että jokainen heistä oli tehnyt itsensä mahdottomaksi\nmaissa. -- Satamakaupungeissa poliisimiesten ahdistaessa oltiin\niloisia, kun joku tahtoi pelastaa heidät sähkötuolista tahi\nelinkautisesta vankeudesta. -- Sitä, että Bartolo Felipen luona voitiin\nsattua vielä paljon pahempaan kuin kuolema sähkötuolissa tahi\nelinkautinen pakkotyö oli, ei kukaan tullut ajoissa ajatelleeksi.\nKarkureita saattoi kyllä ilmestyä, mutta raa'alla rantarosvolla oli\nniitä varten omat keinonsa.\n\nKaikki tämä oli tietysti Handsome Harryn laiselle maakravulle aivan\ntuntematonta. Mutta hän oli kumminkin kuullut jo riittävästi eikä\nasettanut enää toiveitaan korkealle. -- Kokemukset heräämisestä laivan\nvedentäyttämässä ruumassa puhuivat myöskin kieltä, jota ei käynyt\nväärin ymmärtäminen.\n\nHän oli yksinkertaisesti vanki| eikä suinkaan korkean oikeuden asettama\ntärkeän tavaran vartija. -- Sensijaan saisi hän pian \"kulkea pitkin\nporrasta\" -- todennäköisesti kadotakseen sinne ijäksi. -- Ja samoin\ntapahtuisi toveri Kidillekin koska kajuutassa oli puhuttu \"niistä\nkahdesta poliisilurjuksesta\", jotka oli tänne laahattu.\n\nVarovaisuuden vuoksi oli heidät eristetty. -- Mutta kuulemastaan\npäättäen arveli Harry Kidin vielä elävän. -- Missä paikassa laivaa hän\noli ja kuinka hän tällä hetkellä voi, oli toinen kysymys. Samoinkun\nsekin olisiko hänellä mahdollisuus auttaa Kidiä vapautumaan siteistään.\n\nKoskaan ei Harry ollut tuntenut suurempaa tarvetta tuntea laivaa ja sen\nrakennustapaa kuin nyt. Silloin olisi hän paremmin voinut toimia\nolosuhteiden mukaan.\n\nMutta kaukana maan sisäosissa syntyneenä ei hänellä ollut oikeastaan\nkoskaan ennen kuin nyt ollut mitään tekemistä meren kanssa paitsi\nmatkustajana sisäjärvillä tahi virroilla.\n\nRuokasalit, hytit ja tupakkasalongit hän tunsi, mutta siinä kaikki. --\nMerenkäyntiäkin koki hän nyt ensi kerran. Ja hänen vatsansa oli jo\nsanonut, että myrskyssä heittelehtivällä laivalla oli erinomaisen\nkuvottava vaikutus matkustajan sisäelimiin. -- Niin, meritauti saattoi\ntähän astisiin kärsimyksiin tuottaa vielä lisää.\n\nJos hän tällä kertaa selviytyisi, niin tulisi meri vastaisuudessa\nolemaan viimeinen paikka, jossa hän koettelisi voimiaan. -- Niin,\nsikäli oli hän selvillä, että jos lempeä kohtalo tälläkin kertaa\nauttaisi häntä hengissä selviytymään ja asettamaan jälleen jalkansa\nrakkaalle maakamaralle cowboyden ja desperadojen joukkoon, niin tulisi\nsiinä viikossa, jona Handsome Harry vapaaehtoisesti lähtisi liikkuville\nlaudoille, olemaan kaksi torstaita...\n\nNäiden ajatusten kierrellessä hänen päässään oli myöskin hänen\nystävänsä Kid tullut tajuihinsa.\n\nMyöskin hän oli saanut takaapäin samanlaisen kauhean iskun kuin\nHandsome Harrykin ja vaipunut maahan. -- Myöskin Kid oli laahattu\nkuunari Felicaan ja oltiin varmoja siitä, että sinisaveen tarttuneesta\njättiläisestä oli nousuvesi tehnyt lopun -- arveltiin hänestä tulleen\nalligaattoreille juhla-aterian. Harry ei vielä tiennyt Kidistä\nseuraavaa: Kid oli tuotu laivan sidottuna ja heitetty ruumaan. Heti\nhuumaavasta iskusta selvittyään käsitti hän useista eri merkeistä,\njoissa merimies ei milloinkaan erehdy, tilanteen täydellisesti. Oltiin\npurjelaivassa myrskyävällä merellä. Mitä muuta kohtalo oli päättänyt\nhänen suhteensa tällä matkalla, se oli sitävastoin tuntematonta.\n\nKohtalo näytti kuitenkin pian puhuvan ratkaisevalla tavalla. -- Kid ei\nollut vielä ollut tajuissaan enempää kuin tunnin ennenkuin hän totesi\nruumassa olevan suuren vuodon. -- Vesi alkoi kohota ja hänen täytyisi\npian suorastaan hukkua, jos häntä ei siirrettäisi välikannelle.\n\nNiin, vesi nousi levottomuutta herättävällä nopeudella. -- Vaikka hänen\nsuurin ponnistuksin vihdoinkin onnistui nousta seisomaan, ulottui tämä\nturmiota tuottava vesi piankin hänen rintaansa.\n\nKohoavassa vedessä heilui hän edestakaisin kuin merimerkki tuulessa --\nja oli joka kerta vähällä kaatua veteen, josta ei ehkä olisi jaksanut\nuudelleen nousta, kun pari miestä juoksi sisään lyhtyjen kanssa ja\ntoinen huusi:\n\n-- Täysi kuusi metriä!... Tämä menee päin hornaa --! Pumput kuntoon!\n\nSeuraavassa silmänräpäyksessä olivat molemmat kadonneet. -- Mutta he\nunohtivat sulkea oven ja lyhdyistä oli Kid saanut riittävää johtoa\ntietääkseen mihin päin oli käännyttävä.\n\nSeuraavassa hetkessä oli hän seljällään vedessä ja meloi\nyhteensidotuilla käsillään kunnes pää sattui rautaportaisiin, joilla\nhän hetken kuluttua istui tuumien kuinka olisi meneteltävä edelleen.\n\nSilloin tuli vielä yksi tarkastaja juosten lyhdyn kanssa samoin kuin\nedellisetkin. Mutta kiireessään ei hän huomannut portaille\nkyyristynyttä vankia, vaan törmäsi tähän ja putosi pää edellä veteen.\n\nVähältä piti ettei Kid seurannut mukana, mutta hänen onnistui viime\nhetkellä tarttua takanaan olevaan porrasaskelmaan -- ja siitä piteli\nhän kiinni kaikin voimin varustautuen pahimmassa tapauksessa molemmilla\nyhteensidotuilla jaloillaan antamaan hyppääjälle uuden matkapassin\n\"likoaltaaseen\", jos tämä ei haluaisi auttaa hänen käsiensä\nvapauttamisessa.\n\nSe oli mieletön ajatus, juuri sellainen, jonka äärimäiseen hätään\nsaatettu ihminen voi saada. Mutta -- ajatteli Kid -- paljon pahemmaksi\nei tilanne saattanut tulla.\n\nNyt tunsi hän molemmin käsin tartuttavan polviinsa. Ja melkein\ntukehtunut ääni vaikeroi:\n\n-- Mitä tämä on?... Onko siinä joku?\n\n-- Well, Julio, puhutteli Kid miestä tavallisimmalla mexikolaisella\nnimellä -- kuinka sinä tänne tulit?\n\n-- Veden korkeutta mittaamaan, tietysti.\n\n-- Ja minä istun tässä molemmista käsistäni kiinni tarttuneena\nrikkonaisten portaiden väliin. Tahi liekkö siinä nuoravyyhti.\n\n-- En tosiaankaan ymmärrä mikä siinä on?\n\n-- Onko sinulla veistä, Julio?\n\n-- Tietysti on veitsi! Tässä...\n\n-- Sinun on itse leikattava. En tule yksin aikoihin.\n\nMies, jonka nimi todellakin oli Julio -- hyvin tavallinen nimi\nMexikossa -- suoritti asian tuumimatta. Ja samalla hetkellä oli Kid\nvarustautunut viimeiseen asti taistelemaan hengestään ja tempasi\nsalamannopeasti mitään aavistamattomalta avustajaltaan veitsen, jolla\nvapautti jalkansa. Seuraavalla hetkellä oli hän välikannella ja telkesi\nrivakasti pelastajansa toistaiseksi ruumaan tutkiakseen ilman\nviivyttelyä uutta paikkaa, johon oli tullut.\n\nTapahtumat näyttivät hänestä ihmeelliseltä, melkeimpä uskomattomalta\nunelta. -- Ei mikään muu kuin suopea kohtalo olisi voinut häntä\npelastaa tällä kertaa. -- Mutta mitä tapahtuisi nyt?\n\nKiihoittuneena hiipi Kid hetkistä myöhemmin heittelehtivän ja pyörivän\nlaivan tuulenpuoleiselle ylikannen sivulle. Laine toisensa jälkeen\nsyöksyi yli. Tämä, ynnä se seikka, että kaikki kädet olivat täydessä\ntyössä, teki Kidille mahdolliseksi keinotella itsensä melkein\nkeskilaivalle, kun äkkiä lyhdyn valo sattui suoraan hänen silmiinsä ja\nhämmästynyt ääni kuului huudahtavan:\n\n-- Mitä pirua! -- Onko se päässyt irti? Samalla aikaa välähti\nrevolverin piippu suoraan Kidiä kohden Mutta kun Felica teki juuri\ntavallista syvemmän \"niijauksen\" ei kaatunutkaan Kid, vaan mies\nrevolvereineen ja lyhtyineen. Kid heittäytyi hyökkääjän päälle ja\nonnistui tekemään hänet aseettomaksi sekä antamaan vastustajalleen\nsellaisen iskun, että tämä jäi loikomaan kannelle.\n\nTällä hetkellä tuli useita miehiä juosten pumppujen luota, joten Kid\nhädin tuskin kerkesi pistäytyä erään pelastusveneen alle -- josta sai\nhyvän tilaisuuden tutkimuksiin, jotka tosiaankin eivät ennustaneet\nhyvää siitä mitä todennäköisesti oli tuleva.\n\nSattuma oli asettanut asiat vaikeammalle tolalle kuin Kid tiesikään.\n\nMies revolvereineen oli ollut päällikkö itse! Ja häntä juuri -- Bartolo\nFelipeä -- kaivattiin: perämies juoksi sinne tänne saadakseen häneltä\ntärkeitä ohjeita kun tähystäjä kaukana keulassa huusi: -- Tyrsky\nsuoraan ylätuulen puolella!\n\n-- Valmiit kääntämään! vihelsi ylipuosun pilli vaistomaisesti.\n\n-- Valmiit kääntämään! huudettiin täysin suin keulasta perään ja\nlaidalta laidalle.\n\nKöydet ja ruori pantiin liikkeeseen samalla kun ne muutamat etuseilit,\njoita voitiin käyttää, käännettiin taaksepäin, niin että voitaisiin\nylätuuleen kääntää.\n\nKidistä, joka loikoi pelastusveneen alla oli tilanne niin jännittävä,\nettä hän unohti kokonaan oman, äärimmäisen vaarallisen tilansa.\n\nSaattoi tapahtua, että imuvedellä tyrskyn ympärillä oli suurempi voima\nkuin etupurjeeseen puhaltavalla laitatuulella ja että kuunari ei\nmenisikään eteenpäin. -- Silloin tulisi rantaan ajautuminen\nvälttämättömäksi ja tunnussanaksi tulisi: -- Pelastakoon itsensä ken\ntaitaa!... Kid oli aikaisemmin ollut parissa samantapaisessa\nseikkailussa vaikkakin koko joukon siivommassa seurassa, mutta\nsielläkin oli jokainen pitänyt silmällä oman kalliin henkensä\npelastamista. -- Täällä tultaisiin varmasti iskemään toisiaan oikealle\nja vasemmalle, taistelemaan henkeen ja vereen pelastusvenheisiin\npääsystä ja niissäkin jatkettaisiin taistelua paikoista.\n\nEi, mitään käännöstä ei Pelica näyttänyt aikovan tehdä!... Yhä makasi\nse samalla kyljellä. Nyt saattoi Kid kuulla tyrskyjen pauhun, -- kuulla\nkuinka se mylvi ja murisi kuin kummitusmaisen suuresta jättiläskidasta,\njoka ennen pitkää nielisi heidät kaikki ja murskaisi Felican kuin olisi\nse lasia.\n\n-- Kapteeni!... Kapteeni!... huudettiin monelta taholta.\n\n-- Pelastusveneet ulos! ulvoivat toiset.\n\n-- Selvittäkää laskuköydet, astukaa suurveneeseen! mylvi joku\nkäskevämpi ääni pillin puhaltaessa lakkaamatta:\n\n\"Valmiit kääntämään!\" Mutta Felica ei tahtonut. Tällä kertaa täyttyisi\nsen kohtalo ehdottomasti. Se tahtoi kareille ja siellä lakkaisi se\nainaiseksi olemasta.\n\nIhmisen aivot ovat ihmeelliset. Sekunnin murto-osassa saattaa sinne\nmahtua kokonainen kirja ajatuksia. -- Niin tapahtuu ihmisen\nkuolinhetkellä ja äärimäisen hengenvaaran uhatessa. -- Mutta siitä\nhuolimatta saattaa silloin ajatella kokonaan muuta kuin pelastusta.\n\nNiin tekivät tällä hetkellä Kidinkin aivot. -- Nyt ei astunut etualalle\nhänen omat asiansa eivätkä henkensä säilyttämisrnahdollisuudet. Hän\najatteli ystäväänsä Harrya ja tämän vointia.\n\nJos todellakin on olemassa jotain, jota sanotaan ajatustensiirroksi\ntahi oppineemmin telepatiaksi, -- jotakin, jota ei ole koskaan\ntäydelleen voitu ratkaista, niin oli se juuri sellaista, joka tällä\nhetkellä kuiskasi Kidille:\n\n-- Alas kajuuttaan. Sinua tarvitaan paremmin siellä.\n\nSelvällä käsityskyvyllään olisi Kid tavallisissa olosuhteissa heittänyt\nsellaisen ajatuksen mielettömänä pois. Kajuutassa saattaisi hän laivan\nupotessa hukkua kuin kissa millä minuutilla hyvänsä tahi tulla laivan\nmurskautuessa muserretuksi tomuksi.\n\nMutta joka tapauksessa kuunteli hän tätä sisäistä ääntä. Ja sama\nminuutti ei ollut vielä lopussa kun hän seisoi siellä silmästä silmään\n-- Harryn kanssa.\n\n\n\n\nVII.\n\nTaistelussa kohtalon kanssa.\n\n\n-- Kid!\n\n-- Harry!\n\nNämä nimet kuuluivat yht'aikaa ja ilmaisivat samaa jälleennäkemisen\niloa.\n\nMutta molemmat seisoivat yli polvien vedessä, ja sisään juoksevan veden\nvuoksi oli Harry, joka uhmasi kaikkea muunlaista vaaraa, jälleen tullut\noven kautta romukomerosta kajuuttaan.\n\nSiinä seisoivat he molemmat vastapäätä toisiaan ja olisivat ehkä\nsuorastaan langenneet toistensa syliin jollei Kidille olisi selvinnyt,\nettä nyt oli tärkeämpää tehtävää kuin lämpimimmätkään ystävyyden\nvakuutukset.\n\n-- Harry! huudahti hän... Alus vajoaa millä hetkellä tahansa. Tässä on\npelastettava henki.\n\n-- Oletko siitä varma?\n\n-- Laiva murskautuu kuin pähkinänkuori karien väliin.\n\n-- Tarkoitatko tätä kuunari Felicaa?\n\n-- Mitä herran nimessä minä muuta tarkoittaisin?\n\n-- Sinä sanoit laiva ja tämähän on... Hyökylaine tuli alas\nkajutanportaita ja peitti molemmat miehet, niin että heidän oli\npidätettävä henkeään.\n\n-- Se uppoaa! huudahti Kid saatuaan suunsa suolavedestä vapaaksi...\nTätä se ei enää kestä. -- Tule!\n\nHandsome Harry ei ymmärtänyt asiasta paljoakaan, mutta arvasi jotain\nolevan hullusti, päättäen Kidin käskevästä \"tule!\" Ja hän ei\nvitkastellut seuratessaan jälestä, sitäkin enemmän, koska\nvedentäyttämään kajuuttaan oli hengenvaarallista jäädä jo nytkin ja yhä\nvaarallisempaa näytti tulevan.\n\nSeuraten Kidin kantapäillä oli hän hetken kuluttua suuren vesisäiliön\nsuojassa. -- Sen vieressä olivat portaat ja siinä oli toistaiseksi\nsangen hyvä piilopaikka. Suurvene oli lähtökunnossa ja heilui\npitimissään kuin jättiläiskätkyt himmeän käsilyhdyn valaistessa sitä,\nkäsilyhdyn, jonka valo riitti tuskin valaisemaan sen ympärille\nkokoontuneet riitelevät, kiroilevat, huutavat ja vainuvat miehet, jotka\nkamppailivat henkensä edestä päästäkseen veneeseen samalla kun laivan\nvastakkaisella sivulla toistui sama näytelmä yhtäläisellä hurjuudella.\n\nKuului kuin joku olisi saanut iskun veitsestä. -- Hurja ulvonta kuului\nhirveältä yli kaiken muun melun. Tuolla työnsi joku toveriinsa raskaan\nnaulan, niin että onneton kaatui kuin tukki joutuakseen astuinlaudaksi\ntoisille, jotka koettivat toiselta puolen päästä pelastusveneeseen,\njota kiirehtivät kädet olivat jo alkaneet laskea mereen.\n\nSamalla hetkellä päästi joku liian kiivaasti peräköyden. Pelastusvene\nnousi ilmassa pystyyn, ja joukko venheessä olevia miehiä vieri mereen\nkauheasti huutaen. Peräpuolen köydessä oleva mies päästi silloin köyden\nkokonaan ja se ratkaisi jälellejääneiden kohtalon. Tyhjä vene riippui\nkeulaköydessä ja musertui kuin saviruukku jättiläisaallon lyödessä sen\nlaivaa vasten.\n\nHandsome Harry värähti. -- Ei ikinä hän ollut luullut merielämän\ntarjoavan niin peloittavia näytelmiä.\n\nMutta keskellä tätä vaikutti luonnonvoimien raivo, myrskyn hurjuus,\nkarien pauhu ja aaltojen kauhea kohina aivan mitättömältä verrattuna\nhengestään kamppailevien miesten hurjuuteen ja säälimättömyyteen. Pahat\nhenget viimeisenä päivänä eivät olisi voineet esiintyä hurjemmin kuin\nnämä miehet, jotka vähän aikaa sitten kutsuivat toisiaan tovereiksi.\n\nIkäänkuin itse taivas olisi vihastunut tästä näystä ja tahtonut antaa\nkaikille näille luonnottomille ihmisille armoiskun halkasi yömustaa\ntaivasta äkkiä kimppu häikäiseviä salamoita. Samalla kuului sellainen\nhuumaava jyrinä kuin olisivat maa ja taivas törmänneet yhteen.\nKorvakalvot olivat halkeamaisillaan ja jokainen inhimillinen koe saada\näänensä kuulumaan oli tuomittu epäonnistumaan.\n\nTuli monta sellaista salamaa, monta samanlaista huumaava jyrinää. Oli\npitkiä hetkiä kuin olisi koko taivas avautunut levittääkseen hullujen\nihmisten pahuuden yli kauhean peloittavaa ja hävittävää valoaan. --\nSillä välin oli sysimusta pimeys ja satoi tavalla jota ei voi kuvailla.\n\nHillittömät luonnonvoimat heittelivät vanhaa kuunaria koko voimallaan.\nSe kulki vauhtia, jota katsoen rungon suuruuteen ja tonniston määrään,\nei voinut solmunväleissä mitata.\n\nMutta kareista ei Harry enempää kuin Kidkään kuulleet vähintäkään. Ne\nolivat kadonneet. Ehkä oli Felica itsestään kääntynyt.\n\n-- En ymmärrä tästä yhtään mitään! mylvi Kid Harryn toiseen korvaan\nsaadakseen itsensä ymmärretyksi. En käsitä kuka on saattanut ryhtyä\nhoitamaan ruoria... Kuljemme puolella taklaasilla, muun on myrsky\npyyhkäissyt pois... Enkä näe ainuttakaan elävää sielua... Tämä on kuin\nkummituslaiva, uusi \"lentävä hollantilainen\"...\n\nJuuri hänen tätä lausuessaan sähähti jälleen jättiläiskimppu salamoita\nvalaisten lentävän Felican.\n\nKid huudahti ja vei käden silmilleen ikäänkuin olisi tullut\nhäikäistyksi. Hän osoitti kädellään komentosillalle. Ja kun Harry\nkatsoi osoitettuun suuntaan, pusertui hänenkin huuliltaan huuto.\n\nKoko komentosilta oli säikkyvien sähköliekkien valaisema ja sen\nkeskellä seisoi -- Bartolo Felipe sininen viitta hurjasti myrskyssä\nliehuen.\n\nMutta pää korskeine helmillä koristettuine hattuineen oli poissa!...\n\nTämä kummitusnäky tuli vielä peloittavammaksi kun fosforivalossa\nnähtiin päättömän miehen heiluvan edes takaisin ohjauspyörässä\nikäänkuin hän yhä olisi ohjannut laivaa, joka syöksyi eteenpäin pitkin\naivan lähellä olevaa rantaa ja näytti päättömän \"ruorimiehen\"\npienimmästäkin varomattomuudesta voivan rusentua rannalta mereen\npistäviin kallionkielekkeisiin.\n\nÄkkiä tuli sysipimeä. Ei valonhäivähdystäkään missään. Mutta vielä\nmerkillisempää oli, että tuli täydellinen hiljaisuus ja kesken\nhiljaisuutta kuului Bartolo Felipen käskevä ääni:\n\n-- Laskekaa ankkuri!\n\nSilloin laskeutui Harryn ja Kidin mielenmaltti alapuolelle\nnollapisteen. Ja he painuivat hijaa suuren vesisäiliön taa samalla kun\nheidän vapisevat kätensä etsivät toisiaan.\n\nEi kumpikaan ymmärtänyt joutuneensa maanjäristyksissä usein sattuvan\nnäköhäiriön uhriksi ja että oli oltu ratkaisevassa kamppailussa\nluonnonvoimien kanssa -- sekä että laajalti kuulu seikkailija, kapteeni\nBartolo Felipe, oli vielä kerran osoittanut olevansa kohtalonsa herra\neikä ollut lähimainkaan joutunut päästä pyörälle, vaan juuri\nviimeisellä hetkellä, kun suuri osa Etelä-Kalifornian rannikkoa muutti\nmuotoaan, ohjannut kummituslaivansa, joskaan ei \"Unelmien lahteen Fenix\nlinnun saarella\", niin aivan äskettäin muodostuneeseen pieneen satamaan\nSt. Quintinlahteen.\n\nSaattaa sanoa, ettei hänen kuunaristaan ollut paljoa jälellä. Köysistö\noli siekaleina, purjeet myrskyn viemät. Väkipyörät, taljaköydet ja\nnuorat riippuivat sikin sokin ja enemmät puolet miehistöä oli mennyt\nyli laidan.\n\nMutta kaikesta huolimatta hän itse vielä eli. Ja todennäköisesti oli\nhänellä vielä omistamallaan laivalla ne viisi kallisarvoista,\nvarastettua laatikkoa kultineen ja timantteineen -- suurin saalis,\nminkä hän tähän saakka oli onnistunut kaappaamaan.\n\n-- Harry, kuiskasi Kid joku aika sen jälkeen kun ankkurikettingin\nratina oli tauonnut. -- Tällä kertaa emme voi tehdä täällä mitään...\nTämä laivuri on \"kova\". Hän on varmasti paholainen itse.\n\nMutta silloin oli Arizona Bertin \"paras mies\" koonnut jälleen\nrohkeutensa. Kiusallinen merenkäynti oli loppunut. Hän alkoi jälleen\nolla oma itsensä ja vastasi:\n\n-- Ukonilmasta, myrskystä ja maanjäristyksestä näyttää hän voivan\nselviytyä. Mutta vielä ei hän ole selvinnyt Handsome Harrystä eikä\nArizona Bertistä liioin.\n\n-- Mitä aiot tehdä? sanoi Kid ihmetellen tätä äkillistä toimeliaisuuden\npuuskaa.\n\n-- Ensiksikin uida sopivassa tilaisuudessa maihin niin kauan kuin vielä\non pimeä.\n\n-- Siis paeta?\n\n-- On joskus parempi paeta kuin huonosti tapella.\n\n-- Nyt sanoit toden sanan. Kunpa onnistuisimme.\n\n-- Onnistuisimme?... Nyt olen minä määräämässä.\n\nKid olisi vastannut hohonaurulla, jos olisi uskaltanut. Handsome Harryn\nymmärrys oli varmasti saanut vian.\n\n-- Vangit ylös! kuului äkkiä Felipen kaikuva käsky, joka pani\nliikkeelle monet jalat samalla kun Harry tarttui Kidin käsivarteen ja\nsanoi kuiskaten:\n\n-- Tule nyt, Kid, niin lähdemme tiehemme valmistamaan hänen lopullista\nkohtaloaan. Emme me ole niitä, jotka \"kuljemme pitkin porrasta.\"\n\nÄänettömästi laskeutuivat molemmat ystävykset laivan kupeella riippuvaa\nnuoraa myöten tyyneeseen veteen.\n\n\n\n\nVIII.\n\nKun Big Bob odotti.\n\n\nBig Bob heräsi myöhään Coltonin asemarakennuksen viereisessä majassa,\njossa hän oli maannut. Miten kauan hän oli oikeastaan nukkunut, sitä\nhän ei tiennyt. Mutta hän tunsi saaneensa unta riittämään saakka.\n\nHän nousi hieroen silmiään, ojentautui ja alkoi tuumia missä oli. Äkkiä\nhän säpsähti.\n\nMuisti valveutui ja hän muisti olevansa aikeissa matkustaa.\n\nHänenhän piti San Diegoon tapaamaan päällikköään master Bertiä, joka\noli matkustanut tiehensä kolmen ryövärin tahi mexikolaisen seikkailijan\nkanssa, joilla varmasti oli tekemistä takavarikoitujen, todennäköisesti\nvarastettujen viiden laatikon kanssa.\n\nAivan valveutuneena tästä huomiosta kiirehti hän ulos. Vinkuva\nkevättuuli puhalsi mereltä. Se puhalsi niin, että Big Bob hädin tuskin\nsaattoi seisoa.\n\nMutta mitä kello oli? Paljonko mahtoi olla aikaa jälellä ennenkuin\niltajuna San Diegoon tulisi? Ja minkävuoksi ei asemahuoneesta näkynyt\nvalonpilkahdustakaan?\n\nOikeassa kaatosateessa risteili Big Bob vihdoinkin asemasillalle vahdin\npäämajan viereen. Mutta laskiessaan kätensä lukkoon päästäkseen sisään\nhuomasi hän oven olevan kaksinkertaisessa lukossa.\n\nTämä oli jo liikaa niinkin rauhalliselle luonnolle kuin Big Bobilla\noli. -- Täällä oli tapahtunut jotain, joka kävi yli hänen ymmärryksensä\n-- sen ei silti tarvinnut olla kovin vaikeasti ratkaistavan\narvoituksen, sillä niinkuin aikaisemmin on sanottu, Big Bob oli aina\nenemmän toiminnan mies kuin ajattelija. Tämä hänen asemassaan olevalle\nmiehelle monissa kohdissa hyvin arvokas ominaisuus sai hänet nytkin\ntoimimaan sen mukaan.\n\nEnsiksi verrattain varovasti, pian yhä voimakkaammin alkoi hän\njyskyttää sulettua ovea. Ja vihdoinkin kuuli hän sisältä jonkun\ntulevan.\n\nOvi avattiin äkkiä ja punaisessa yömyssyssä ja yönutussa oleva,\nsalalyhtyä kädessään pitävä mies karjui äänellä joka ei kuulunut\nerittäin hyväntahtoiselta:\n\n-- Mitä tulikuumaa peijakasta te tarkoitatte? Mistä on kysymys? Onko\ntuli irti vai...?\n\n-- Kuinka kauan on vielä odotettava San Diegoon menevää iltajunaa?\nKeskeytti Big Bob sangen sävyisästi.\n\n-- Mitä iltajunaa?\n\n-- Sitä, joka menee 8.27.\n\n-- Eilen?\n\n-- Ei, tänään.\n\n-- Mitä sanotte? Tarkoitatte kai huomenna?\n\nBig Bobin ajatuskoneisto alkoi surista.?Hän raapi tulenväristä\nlyhyttukkaista päätään, työnsi sangen päättävästi yömyssyisen miehen\nsisään ja sulki oven jälkeensä astuessaan tämän jälestä kuivempaan\npaikkaan.\n\n-- Pyydän anteeksi! sanoi hän niin gentlemannimaisesti kuin osasi. --\nLuulen ettemme käsitä toisiamme. -- Minun pitäisi tämän päivän\niltajunassa matkustaa San Diegoon. Olen odottanut tuolla vajassa\naamusta asti. Ja sitten kuulen, ettei tämän päivän iltajuna mene\nennenkuin huomenna. -- Teidän on myönnettävä, sir, että tämäntapaiset\nasianhaarat ja mahdollisuudet saattavat näyttää selittämättömiltä. --\nSenvuoksi tahtoisin nyt vain tietää koska ensimäinen San Diegoon menevä\njuna saapuu tänne. Sillä siihen minä aijon.\n\nNyt oli yöpukuisen vahdin vuoro näyttää ällistyneeltä. Hän mittasi\nkookasruumiista miestä päästä kantapäihin ja mittaus ei näyttänyt\nkehoittavan koettamaan ulosheittämistä. -- Mutta ehkä saattaisi hyvillä\nsanoilla ja kauniilla puheilla päästä johonkin tulokseen. Vahti vastasi\nsiis varovaisesti, joko senvuoksi että jättiläinen seisoi hänen\nedessään ja saattoi tehdä jotain, tahi ehkä senvuoksi, että luuli tämän\nrajuilmassa kadottaneen päästään jonkun ruuvin.\n\n-- Seuraavaa junaa San Diegoon odotan neljän tunnin kuluttua. Se ei\nkuitenkaan ole ilta, vaan aamujuna. Tämänpäiväinen tahi oikeammin\nsanoen eilinen iltajuna lähti täältä 8.27 kuten tavallisesti, se tahtoo\nsanoa, tarkoin laskettuna 9.15, siis myöhästyneenä, tällä kertaa\nilmakehässä tapahtuneiden häiriöiden, lähemmin määritellen hirmumyrskyn\nja voimakkaiden vulkaanisten purkausten vuoksi keski ja pohjois Lower\nKaliforniaa.\n\nBig Bob ei ymmärtänyt hituistakaan. -- Sen sijaan, että olisi poistunut\nja antanut vahdin mennä jatkamaan nukkumistaan, istuutui Big Bob\neräälle penkille ahtaaseen odotussaliin. Puristaen voimakkaita käsiään\nyhteen hän sanoi:\n\n-- Minä aijoin tämän päiväiseen iltajunaan. Matka on hyvin tärkeä,\nminun pitäisi tavata päällikköni sheriffi Bert Brandia, Arizonasta,\njonka pitäisi...\n\n-- Seis hiukan! Onko nimenne Bob!\n\n-- Big Bob tahi Bob Brown, kuinka suvaitsette.\n\n-- Silloin on minulla teille sähkösanoma. Se oli viimeinen joka tuli\nennen linjan rikkoutumista.\n\nMies salalyhtyineen, revolvereineen ja yömyssyineen katosi ja Big Bob\njäi istumaan umpi pimeään. Kerta toisensa jälkeen raapi hän päätään ja\nhänestä tuntui tapahtuneen paljon ja monenlaista, joka kävi yli hänen\nymmärryksensä.\n\n-- Kas tässä, sanoi vahti palatessaan paperi kädessä. -- Tässä on\nsähkösanoma.\n\nJa Big Bob luki lyhdyn valossa, jota vahti piteli kummastelevan\njättiläisen edessä.\n\n    \"Bob!\n\n    Jatka Coronado Beachiin! Vangit ovat livistäneet yli rajan.\n\n                                                  Bert.\"\n\nHieroen paperia jättiläissormiensa välissä sanoi hän katsoen vahtiin:\n\n-- Koska tämä tuli?\n\n-- Aika on merkitty yläkulmaan.\n\nBig Bob luki: 7.45 i.p. -- Hän otti esiin kellonsa. Se oli viittätoista\nyli kaksi.\n\n-- Nyt on kai yö? sanoi Bob.\n\n-- Niinpä luulisin, vastasi vahti.\n\n-- Silloin olen nukkunut yli kaksitoista tuntia.\n\n-- Onnittelen! Niin kauan en ole koko elämässäni maannut yhteen menoon.\nSuonette anteeksi jos menen jatkamaan nukkumistani.\n\n-- Sen voitte tehdä, sir. -- Mutta minä istun täällä ja odotan. Tällä\nkertaa lähden mukaan, vaikka minun pitäisi valvoa koko yö.\n\nTämä oli suurin itsensäkieltäminen johon Bob oli milloinkaan alistunut.\n-- Säteilevin marttyyri-ilmein vaipui hän jälleen kovalle penkille\nistumaan. Ja vahti antoi hänen olla. Jos mies ei ehkä ollutkaan\nsielullisessa suhteessa aivan täyspainoinen, niin ei hän kuitenkaan\nnäyttänyt olevan suorastaan vaarallinen yhteiskunnalle.\n\nHuolimatta itsekieltäymyksestä ei viipynyt kauan ennenkuin Big Bobin\nperusluonne asettui vastustamaan ja vaati päätökseen muutosta.\n\nEi mielellään istu pimeässä odotussalissa valveilla junaa odottamassa\nkun sekä ruumis että sielu voivat keksiä jotain parempaakin. Ja mikä\noli tässä tilaisuudessa parempi kuin oikaista itsensä pitkälle\npenkille? Saattoihan odottaa silläkin tavoin junaa.\n\nBob seurasi tätä houkutusta.\n\nMutta ollessaan juuri siirtymäisillään unten maailmaan kuuli hän\nasemasillalle vievän hiekonpuoleisen oven lukon rapisevan. Hän heräsi\ntäydellisesti kun ovi hiljaa avautui ja rajuilman heittämä vesisuihke\nsattui hänen kasvoihinsa.\n\nSamassa kuului kuiskaava ääni:\n\n-- Varovaisesti!... Hänellä on kassa tuolla ylhäällä.. Tässä on lyhty!\nMinä jään tähän. Käy toimeen... Hänellä on jo huomenna kassatilitys.\n\nBig Bob veti hiljaa revolverinsa esille.\n\nHän näki toisen miehen kulkevan, valaisten lyhdyllä eteensä samaa tietä\nkuin vahtikin äsken oli poistunut.\n\nSamassa silmänräpäyksessä tarttui hän salamannopeasti jälleenjääneen\nkurkkuun, piteli häntä suoralla kädellä, avasi asemasillalle johtavan\noven, paiskasi vangin maahan kuin märän rätin ja kantoi hänet jälleen\nhyvin sidottuna samalle penkille, jossa itse oli juuri ollut\nnukahtamaisillaan.\n\nJuuri silloin kuului ylemmästä kerroksesta laukaus ja kiivaita ääniä.\n\nMurtovaras lyhtyineen syöksyi alas -- mutta sai viimeisellä\nporrasaskelmalla sellaisen iskun Big Bobilta, että kieri kuin pallo\npitkin odotussalin lattiaa suoraan sen penkin alle, jonka päälle toveri\noli sijoitettu. -- Sitten huusi Bob kauhistuksen lamauttamalle\nperheelle:\n\n-- Kaikki selvänä, hyvät ihmiset... Jos tulee useampia, niin saavat\ntäällä vielä kuumempaa. Sillä nyt pidän minä vahtia.\n\nVahti tuli vielä kerran alas. Hän piteli kädessään savuavaa revolveria\nja saattoi kauhistuksesta tuskin puhua.\n\n-- Miten kävi? Mihin he menivät?\n\n-- Tuonne, sanoi Big Bob haukotellen ja osoitti sekä penkin päälle että\nalle. -- Tervehtikää rouvaa ja lapsia, että voivat rauhassa jatkaa\nuntaan, sillä se on parasta mitä löytyy. En minä ainakaan tiedä mitään\nparempaa.\n\nVahti läheni molempia tajuttomia ja valaisi heitä varovaisesti\nlyhdyllään. Bob katsoi myöskin ja huudahti äkkiä:\n\n-- Siinähän on lurjus, joka livisti revolverilaatikon kanssa \"The\nburning Sunista.\" Ja toinen ei ole varmasti hituistakaan parempi.\n\n-- Herättäkää minut nyt vain kun juna tulee. Nuo minä otan mukaani\n_matkatavaraksi_.\n\n\n\n\nIX.\n\nBig Bob löytää jäljet.\n\n\nMaanjäristys mexikolaisen maakielekkeen -- Lower Kalifornian --\nympärillä oli aiheuttanut monenlaisia häiriöitä.\n\nSe oli tällä kertaa ulottunut St. Quintinlahteen ja rajaseuduille --\nEusenadan satamaan, josta jo aikaisemmin olemme puhuneet.\n\nEi kaukana siitä on Kalifornialainen Coronado Beach. Ja sinne oli\nArizona Bert sähkösanomalla kutsunut Bobin.\n\nEttei tämä ollut joutunut Bertin itsensä ja vankien kanssa samaan\njunaan oli selitettävissä siten, että hän oli arvatenkin saanut\njonkunlaisia esteitä mr Stamperin \"saloonissa.\" Se kuului\njokapäiväisiin tapahtumiin. -- Mutta ettei hän tullut iltajunalla antoi\naihetta vähemmin rauhoittaviin mietiskelyihin. -- Bert ei juuri voinut\najatella Bobin yksinkertaisesti nukkuneen liikaa, niin tuttu kuin\njättiläisen unentarve hänelle olikin. -- Pikemmin luuli hän Bobille\nasetetun jonkun ansan, jota tämä ei ollut voinut välttää.\n\nMexikolaiset seikkailijat olivat kekseliästä väkeä. Pahempaa tuskin\nlöytyi. Muun muassa oli niiden nyt onnistunut pettää hänet itsensäkin.\nNe kolme Coltonissa vangittua olivat livistäneet ilman, että\nvanginvartijalla vankivaunussa, tahi hänellä itsellään oli vieläkään\npienintäkään aavistusta siitä kuinka se oli käynyt päinsä. Vanginvartija\noli huumattuna yksinään vaunussa junan tullessa San Diegoon.\nToistaiseksi ei siellä ollut mitään tehtävää, jonkavuoksi matka\nsuunnattiin heti lähemmäksi Mexikon rajaa, Coronado Beachiin, -- joka\noli tunnettu kylpypaikkana ja ihanista merimatkoistaan kaukana meressä\nolevalle viehättävälle San Clemente saarelle. Arizona Bertin tullessa\nsinne iltajunalla olivat kaikki liikkeessä kauempana etelässä\ntapahtuneen maanjäristyksen vuoksi, josta tänne oli ilmoitettu. Suopea\nkohtalo oli säästänyt rajan pohjoispuolella olevia paikkakuntia --\nmutta tänne oli virrannut suuri joukko pelosta puoleksi mielettömiä\nmexikolaisia uhmaten kaikkea mitä kutsuttiin rajansulkemiskielloksi,\nmutta tehden samalla paikallisen asujamiston elämän epävarmaksi. --\nSillä hyvien ihmisten mukana olivat tulleet myöskin huonot, ne jotka\neivät niin tarkoin pitäneet väliä oman ja vieraan omaisuuden välillä,\n-- eivätkä myöskään pitäneet suurta lukua ihmishengestä.\n\nLyhyesti ja selvästi, pienessä hauskassa kylpylässä Coronado Beachissa\nolivat olot käyneet hyvin epävarmoiksi. Siellä ei tosin ollut\nkylpykausi, mutta juuri senvuoksi oli järjestysvallan edustajia hyvin\nrajoitettu määrä.\n\nSheriffi Bert Brandin ilmoittauduttua poliisilaitokseen tervehdittiin\nhäntä siellä vilpittömällä ilolla. Samana päivänä oli ilmoitettu pari\nsuurta ryöstöä ja myöhemmin illalla tiedotettiin päivän kuluessa\ntapahtuneen ryöstömurhan erään miljonäärin huvilassa kaupungin\nulkopuolella.\n\nArizona Bert ei milloinkaan kieltäytynyt ryhtymästä palvelukseen oman\npiirinsä ulkopuolellakin. Mutta häntä suututti se,- ettei hänellä ollut\nedes Big Bobia mukanaan. Senlisäksi tulivat hyvin perustellut\nepäillykset, että myöskin Handsome Harrylle ja Kidille oli tapahtunut\njotain. Mutta hän tekisi joka tapauksessa mitä voisi.\n\nYö kului tuloksettomassa etsinnässä.\n\nSeuraavan päivän aamuna oli Bert jättämässä juuri ilmoitusta ja\nottamassa itselleen avuksi vielä pari etsivää, kun Big Bob\näkkiä ilmestyi -- ei yksin, vaan laahaten mukanaan kahta\nepäillyttävännäköistä ryövärityyppistä \"huippuhattua\" -- niitä kahta,\njotka hän oli yöllä Coltonin asemahuoneessa vanginnut.\n\nTämä asianhaara vapautti Big Bobin pelätyistä nuhteista. Mutta kun Bert\nsai kuulla mitä oli tapahtunut Fresh Waterissa kalliiden laatikoiden\nkanssa ja kuinka masentumaton Bartolo Felipe oli ryövännyt ne uudelleen\nniin löi hän nyrkkinsä pöytään niin, että muut poliisiasemalla olevat\nkorkean oikeuden edustajat hypähtivät. Ja sitten hän sanoi:\n\n-- Tässä on kysymyksessä henki hengestä!... Felipe tai minä... Mutta\nkiinni hän joutuu!\n\n-- Laatuun käy, sanoi Big Bob lyhyesti ja tukahdutti haukotuksen. --\nSikäli kuin koko roska ei ole mennyt pohjaan.\n\n-- Pohjaan?... Mitä sillä tarkoitat?\n\n-- Maanjäristystä, sir!\n\nBob sanoi toden sanan. Jos Felipe on ollut laivoineen merellä tämän\nluonnonmullistuksen aikana, on todennäköistä, että koko hänen muulloin\nosoittamansa taito ja rohkeus ei ole riittänyt. Ja silloin ovat myöskin\nHandsome Harry, Kid ja ne viisi laatikkoa kultahiekkaa sekä\nmexikolaisia timantteja ainaiseksi poissa.\n\nArizona Bert tuumi. -- Äkkiä nousi hän ja sanoi:\n\n-- Bob!... Sinä jäät tänne ja autat minkä voit mr Davidin ryöstömurhan\nselvittämisessä. -- Minä pistäydyn Eusenadaan. -- Ehkä saan sieltä\njotain tietoja kuunari Felicasta. -- Ja senjälkeen selvitämme asiat.\n\nHyvällä juoksijalla varustettuna lähti Arizona Bert samana päivänä\nrajan toiselle puolelle. -- Ja Big Bob lähti viiden ei erikoisen\nhalukkaan konstaapelin kanssa murhatun juutalaismiljonäärin Davidin\nhuvilaan tehdäkseen kaikkensa rikollisen paljastamiseksi.\n\nTämän kaiken tapahtuessa olivat Handsome Harry ja Kid tosiaankin\nonnistuneet välttämään \"kulkemisen pitkin porrasta\", -- joka merkitsee\ntaaksesidotuin käsin ja peitetyin silmin viemistä laivasta asetetulle\nportaalle, josta sitten äkkiä syöstään mereen ja jätetään alttiiksi\nkauhealle kohtalolle.\n\nHe olivat uineet maihin St. Quintinlahdessa Bartolo Felipen odottaessa\nturhaan heidän tuomistaan ruumasta.\n\nMaihinnousupaikastaan oli heillä ollut hyvä näköala, josta olivat\nhuomanneet kuinka aamulla laivasta laskettiin vene, johon nuo monesti\nmainitut viisi laatikkoa vietiin. -- Ne soudettiin maihin St.\nQuintiniin, ja saman päivän iltana, pimeyden tultua, alkoivat Handsome\nHarry ja Kid suorittaa tutkimuksiaan iloisina siitä, että kohtalo oli\njälleen tuonut heidät niin lähelle Kalifornian rajaa, mutta\naavistamatta ollenkaan, että ei ainoastaan Big Bob, vaan heidän\nkunnioitettu päällikkönsä, Arizona Bert itse oli myöskin samalla\npaikkakunnalla suopean sattuman sinne saattamana.\n\nSamalla tunnilla kun Bert mexikolaisille viranomaisille St. Quintinissa\nilmoitti Coronado Beachissa tapahtuneen juutalaisen miljonäärin murhan\nja pyysi valtakirjaa etsiskelyihin rajalla, teki Big Bob rikkaan\njuutalaisen puutarhassa huomiotaherättävän löydön.\n\nHän löysi suuresta kaktuspensaasta sangen leveän kaistaleen\nvaaleansinistä, paksua silkkikangasta. Se näytti siltä kuin olisi se\nrevennyt viitasta. Ja äkkiä kuultiin hänen huutavan:\n\n-- Wah -- kee -- voo!... Hi -- hoo!... Kalifornian Maria!... Nyt on\nhän, piru minut periköön, kiinni!\n\nMitä jättiläinen tarkoitti jäi toisille arvoitukseksi. Mutta hänen\nnähtiin tarkasti tutkivan maata samalla kun hän mielikuvituksessaan\nnäki Fresh Waterin rannalla mexikolaisen juuri samanlaisesta kankaasta\ntehdyssä viitassa. -- Ja Big Bobista oli itsestään selvä asia, että\nkahta sellaista viittaa ei maailmassa löytynyt.\n\nHän oli sen lisäksi huomannut espanjalaisten ratsusaappaiden jäljet.\nHän seurasi niitä puiston ulkopuolelle paikkaan, jossa niitä oli paljon\nsekaisin hevostenjälkien kanssa. Ja nyt oli vain seurattava\nhevosenjälkiä suoraan rajalle.\n\n-- Halloo, boys! huusi hän avustajilleen. -- Nyt hevosen selkään, niin\nsaatte pian nähdä Big Bobin tanssivan pirun kantapäillä. Ja arvelenpa\nArizona Bertin kustantavan musiikin.\n\nOli ilta kun ratsastettiin Eusenadaan -- Kaikilla Valtojen\npoliisipaperit mukanaan. Sinne olivat ratsastajien jäljet johtaneet.\n\nPienen kaupunkirähjän hämärillä kaduilla oli vaikeampaa. Mutta Bob oli\nihan varma, ettei tätä matkaa oltu tehty turhaan. Miehilleen hankki hän\nyösijan erään nahkurin talossa lähellä kaupungin ainoata hotellia: \"Il\nposada provechoso\". Ja ensimäinen mitä hän näki läpi valaistun\nikkunan, oli vaaleansiniseen viittaan puettu mies yhdessä monen muun\n\"huippuhatun\" kanssa. Miehiä oli kaikkiaan kymmenen ja he olivat\nhampaisiin saakka asestettuja.\n\n\n\n\nX.\n\nBig Bobin riemuvoitto.\n\n\nTällä näyllä oli merkillinen vaikutus Big Bobiin.\n\nHänelle juolahti mieleen tehdä suurin työnsä poliisimiehenä -- hankkia\nitselleen korvaamattomia ansioita.\n\nAsian laita oli niin, ettei Big Bobia ollut milloinkaan muulloin\nvaivannut kunnianhimo. Jos hän vain sai silloin tällöin kyllikseen\nsyödä, hoitaa lihaksiaan ja nukkua riittävästi, oli hän ollut tähän\nsaakka tyytyväinen.\n\nMutta tällä kertaa oli asianlaita toinen.\n\nNyt saataisiin nähdä sellaista, jota ei ehkä kukaan olisi uskonut.\n\nHän meni takaisin nahkurin taloon, ravisti hereille nukkuneet\navustajansa -- yhtä uniset kuin hän itse tavallisesti -- sekä piti\nseuraavanlaisen lyhyen, mutta sisältörikkaan puheen:\n\n-- Unikeot! Ylös joka sorkka! Ryysyt päälle ja nopeasti! Nyt saatte\nnähdä tanssin, joka panee puupölkynkin hikoilemaan verta. Mutta pitäkää\nvaranne, muuten väännän teiltä jokaiselta niskat nurin kuin olisivat ne\nmunankuorista! -- On lähdettävä heti kadottamatta tuhannesosa\nsekunttiakaan... Mars!\n\nHetkistä myöhemmin oli hän sijoittanut miehensä mexikolaisen posadan --\nhotellin -- ympärille tavalla, josta arveli olevan suurimman hyödyn. Ja\nsenjälkeen meni hän päättävästi meluiseen juhlasaliin, istui pöydän\nviereen ja huusi:\n\n-- Tänne pullo parasta Kalifornialaista ja sikareja! -- Burns!\n\nEi saata mielellään kieltää tämän esiintymisen herättäneen melkoista\nhuomiota. Ehkäpä oli Big Bob tarkoittanutkin sitä.\n\nMeluava joukko vaikeni, ja kymmenen paria silmiä, lukuunottamatta\nkellarimestaria ja tarjoilevaa neekeriä, suunnattiin kummastellen\nvieraaseen.\n\nSiniviittainen mies nousi ja meni tilaavan vieraan luo sekä sanoi\nmerkityksellisesti nauraen:\n\n-- Senor! Te olette varmasti erehtyneet kutsumuksessanne.\n\n-- Kuinka niin? Kysyi Big Bob tyynesti kohdaten ivallisen katseen ja\nnäyttäen kuin ei käsittäisi mitään -- mitä hän ei muuten tehnytkään.\nSiniviittainen jatkoi:\n\n-- Teidän olisi pitänyt ruveta sumusireeniksi.\n\nRäjähtävä nauru tervehti tätä silminnähtävää johdantoa riitaan.\n\nMutta Big Bob ei jäänyt vastausta velkaan. Hän vastasi ripeästi:\n\n-- Paljon mahdollista, senor! Saattaa joskus erehtyä kutsumuksessaan.\nSe näyttää tapahtuneen teillekin.\n\n-- Niinkö luulette?... Kuinka niin? tuli hiukan epäröivä kysymys.\n\n-- Te olisitte paremmin sopinut riippumaan hirsipuuhun, vastasi Big Bob\nsilmää räpäyttämättä.\n\nSe oli sitä myöten valmista.\n\nSiniviittainen mies -- kapteeni Bartolo Felipe -- tempasi\nsalamannopeasti revolverinsa. Mutta ennenkuin hän ehti sitä käyttää,\nsai hän Big Bobin jättiläisnyrkistä sellaisen iskun keskiruumiiseensa,\nettä käpertyi kaksinkerroin kuin kääntöpääveitsi.\n\nTajuttomana jäi hän makaamaan lattialle Big Bobin tarttuessa toisella\nkädellään tuolin karmiin -- ja toisessa kädessään pitämällään\nrevolverilla tähtäsi hän keskelle hämmästynyttä seuruetta ja piti\njälleen pienen puheen:\n\n-- Roistot! Nyt olette koko joukko hypännyt kuumaan keittoon! -- Ja\nsiinä tulee teistä jok'ikinen lurjus niin keitetyksi, ettei edes teidän\nrakkaat äitinne tuntisi teitä senjälkeen. -- Kädet kauniisti ylös ja\nseuratkaa mukana! Parittain! Keittämisestä tulee poliisi huolehtimaan\n-- nyt olette kuulleet sanottavani.\n\nBig Bob oli varomaton puhuessaan niin paljon.\n\nHän ei ollut senvuoksi huomannut kuinka eräs sivuovi hänen takanaan\nhiljaa avautui. Ja oviaukosta lensi vilauksessa lasso, joka hienosti\nkiertyi jättiläisen kaulan ympärille samalla kun naurava ääni huusi:\n\n-- Käykää kiinni, muchachos... Tässä ajaa hän kevyesti.\n\nKenenkään muun kuin Big Bobin valtava häränkaula ei todennäköisesti\nolisi kestänyt ajelua, joka nyt alkoi.\n\nBig Bob laahattiin yli lattian ulko-ovelle, jossa juuri ruvettiin\nsitomaan hänen käsiään ja jalkojaan -- kun jotakin aivan odottamatonta\ntapahtui.\n\nOvi vetäistiin ulkoapäin auki.\n\nAvonaisessa ovessa näyttäytyivät -- Arizona Bert, Handsome Harry, Kid\nja heidän takanaan joukko poliiseja.\n\nVilauksessa olivat hämmästyneet mexikolaiset ympäröidyt ja asia selvä.\n\nSilloin kohottautui Big Bob istuvaan asentoon, sinkautti luotaan\nlasson, hieroi vähän kaulaansa epämiellyttävän \"kauluksen\" jäleltä sekä\nsanoi rauhallisimmalla tavalla maailmassa:\n\n-- Kiitos avusta! Mutta jos olisin saanut jatkaa hetken vielä, niin\nolisin varmaan selvittänyt tämän pikku asian yksinkin ja siitä olisi\ntullut minun suurin voittoni.\n\nToverien nauraessa veti hän taskustaan vaaleansinisen silkkipalan,\nvilkutti sitä ja sanoi:\n\n-- Katsokaa sopiiko se tuolla sisällä olevaan siniseen sadeviittaan. --\nSiinä tapauksessa olemme myöskin siepanneet Coronado Beackin\nryöstömurhaajan. -- Ja sehän juuri oli minulle annettu tehtäväksi, vai\nkuinka, master Bert?\n\nPala sopi täsmälleen.\n\nPian huomattiin myöskin paljon muun sopivan.\n\nSekä Handsome Harry että Kid saattoivat todistaa mitä oli tapahtunut\nkuunari Felicalla. Ei ollut mitään epäilystä, että oli vangittu koko\nrajaseudun vaarallisin ryöväri- ja salakuljetusjoukkue.\n\nOnnistuttiin myöskin saamaan tunnustus mihin ne viisi kultahiekalla ja\ntimanteilla täytettyä laatikkoa olivat piiloitetut -- ja sieltä löytyi\nmuiden aseiden joukosta sekin revolverilaatikko, jota Big Bob oli\nseurannut.\n\nVaarallisen kapteeni Bartolo Felipen luovuttaminen ei kohdannut Mexikon\npuolesta mitään esteitä, enempää kuin niiden kymmenen miehenkään, jotka\nkuuluivat tähän rajaseudun vaarallisimpaan liittoon.\n\nJa siinä on tämän jutun loppu.\n\n\n\n"]