[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fdicjFrW2FhtYr4b7eDwPxGO1pS68p2WOd_LQyQ1um14":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":31,"gutenbergSummary":35,"gutenbergTranslators":36,"gutenbergDownloadCount":38,"aiDescription":39,"preamble":40,"content":41},251,"Julius Caesar","Shakespeare, William",1564,1616,"251-shakespeare-william-julius-caesar","251__Shakespeare_William__Julius_Caesar",null,"naytelma",[],[15,16],"brittilainen","klassikot","fi",1599,1884,15294,85231,false,18512,[25,26,27,28,29,30],"Assassins -- Drama","Brutus, Marcus Junius, 85 B.C.?-42 B.C. -- Drama","Caesar, Julius -- Assassination -- Drama","Conspiracies -- Drama","Rome -- History -- Civil War, 43-31 B.C. -- Drama","Tragedies (Drama)",[32,33,34],"British Literature","Classics of Literature","Plays/Films/Dramas","\"Julius Caesar\" by William Shakespeare is a historical tragedy written and first performed in 1599. The play dramatizes the conspiracy to assassinate Roman dictator Julius Caesar and the civil war that follows. Though named after Caesar, the work centers on Brutus, a senator torn between personal loyalty and public duty as he joins the plot against his friend. After Caesar's murder, Mark Antony's masterful rhetoric turns public opinion against the conspirators, igniting violent conflict. The play explores themes of political morality, persuasion, and the fragile nature of republican government. (This is an automatically generated summary.)",[37],"Cajander, Paavo Emil",378,"Shakespearen historiallinen tragedia kuvaa Rooman diktaattorin Julius Caesarin salamurhaa ja sitä seuraavaa sisällissotaa. Teos tarkastelee vallanhimoa, petosta sekä Marcus Brutuksen moraalista kamppailua velvollisuuden ja ystävyyden välillä.","William Shakespearen 'Julius Caesar' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 251. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","JULIUS CAESAR\n\nKirj.\n\nWilliam Shakespeare\n\n\nPaavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1884.\n\n\n\n\n\n\nNäytelmän henkilöt:\n\nJULIUS CAESAR.\nOCTAVIUS CAESAR,   |\nMARCUS ANTONIUS,   |  triumvireja Caesarin kuoltua.\nM. AEMIL. LEPIDUS, |\nCICERO,        |\nPUBLIUS,       |  senaattoreja.\nPOPILIUS LENA, |\nMARCUS BRUTUS,   |\nCASSIUS.         |\nCASCA,           |\nTREBONIUS,       |  salaliittolaisia Julius Caesaria vastaan.\nLIGARIUS,        |\nDECIUS BRUTUS,   |\nMETELLUS CIMBER, |\nCINNA,           |\nMARULLUS,  |  tribuuneja.\nFLAVIUS,   |\nARTEMIDORUS, sophisti Cnidoosta.\nTietäjä.\nCINNA, runoilija.\nToinen runoilija.\nLUCILIUS,   |\nTITINIUS,   |\nMESSALA,    |  Bruton ja Cassion ystäviä.\nCATO nuori, |\nVOLUMNIUS,  |\nVARRO.     |\nCLITUS,    |\nCLAUDIUS,  |  Bruton palvelijoita.\nSTRATO,    |\nLUCIUS,    |\nDARDANIUS, |\nPINDARUS, Cassion palvelija.\nCALPURNIA, Caesarin puoliso.\nPORTIA, Bruton puoliso.\nSenaattoreja, kansalaisia, vartijoita, seuralaisia, y.m.\n\nTapahtumapaikka: alussa Rooma, sitten Sardes ja Philippi.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus\n\n    Rooma. Katu.\n\n    (Flavius, Marullus ja joukko porvareita tulee.)\n\nFLAVIUS.\nPois, kotihinne, laiskat juhdat! Pois!\nPyhäkö nyt on? Ettekö te tiedä.\nEtt' ilman ammattinsa merkkiä\nKäs'työläiset ei ulkon' arkipäivin\nSaa liikkua? Mik' elinkeino sulla?\n\n1 PORVARI.\nMa, hyvä herra, olen salvumies.\n\nMARULLUS.\nMiss' etunahkasi ja kulmapuusi?\nMiks sulla pyhävaattehet on ylläs? --\nTe, ystävä, mit' ammattia te?\n\n2 PORVARI.\nTotta puhuen, herra hyvä, hienoon taitotekoon verrattuna on minun\ntyöni, niin sanoakseni, vaan paikkurin työtä.\n\nMARULLUS.\nMit' olet ammattia? Suoraan vastaa.\n\n2 PORVARI.\nSemmoista ammattia, jota, toivoakseni, saatan hyvällä omallatunnolla\ntehdä; sillä minä, totta puhuen, korjaan huonoa saattoa.\n\nMARULLUS.\nAmmattis, konna? Vastaa, kurja konna!\n\n2 PORVARI.\nÄlkää, hyvä herra, älkää, herran tähden, minun tähteni revetkö!\nKuitenkin, jos repeäisitte, niin kyllä minä teitä korjata saatan.\n\nMARULLUS.\nMitä sillä tarkoitat? Korjatako minua, sinä röyhkeä lurjus?\n\n2 PORVARI.\nNiin, herra, paikata teitä.\n\nFLAVIUS.\nOlet siis kengänpaikkuri, niinkö?\n\n2 PORVARI.\nNiin, herra, naskali yksin se minua elättää. Minä en kamasaksain\nasioihin ryhdy, enkä saksattarien liioin, muulla kuin naskalillani.\nNiin, toden totta, minä olen vanhain kenkien haavalääkäri; kun ne\nhengenvaarassa ovat, autan minä niitä. Ei ole sitä sievää lehmännahkan\npolkijata, joka ei olisi liikkunut kätteni töillä.\n\nFLAVIUS.\nMut miks et ole verstaassas, vaan täällä\nKatuja laahaat tämän joukon kanssa?\n\n2 PORVARI.\nNiin, herra hyvä, nähkääs, kuluttaakseni heidän kenkiänsä ja saadakseni\nnäin enemmän työtä itselleni. Mutta, totta puhuen, pidämme nyt\njoutopäivää, nähdäksemme Caesaria ja iloitaksemme hänen\nvoittoretkestänsä.\n\nMARULLUS.\nIloita? Miks? Hän mitä meille voitti?\nMit' alamaisia hän Roomaan tuopi,\nKoristeiks vaunun pyöriin kahlittuina?\nTe kivet, pölkyt, tunnottomat kurjat!\nPii-sydämet te, julmat Rooman miehet!\nPompejon tunsitten. Kuink' useasti\nMuureille kapusitte, ikkunoihin,\nTorneihin, jopa savutorvihinkin,\nKakarat helmoissa, ja päivän pitkän\nNiin kiltist' odotitte nähdäksenne\nPompejon suuren käyvän Rooman halki.\nKun hänen vaunuistaan vaan haameen näitte,\nYleinen eikö soinut riemuhuuto,\nNiin että Tiber laidoiltansa säikkyi,\nKun kirkunanne kajahtavan kuuli\nKaaloisiin rantoihinsa?\nJa nytkö teillä juhlapuku yllä?\nJa nytkö vietätten te joutopäivää?\nNyt senkö tietä kukitatte, joka\nPompejon verta voittoriemuin sotkee?\nPois!\nKotiinne pois, rukoilkaa polvillanne,\nEtt' torjuis meiltä jumalat sen turman,\nJok' ompi moisen kiittämättömyyden\nEhdoton palkka!\n\nFLAVIUS.\n                Menkää, kansalaiset,\nKokoilkaa rikoksenne sovinnoksi\nKaikk' ammattinne köyhät, käykää sitten\nLuo Tiberin, sen juottiin kyyneleenne\nVuodattakaatte, siks ett' alin virta\nYlintä äyrään reunaa suutelee.\n    (Porvarit lähtevät.)\nKas, kuinka taipuu melto mieli! Pois he\nNyt hiipivät, syyn salpa kielillänsä.\nKäy sinä Capitoliin tuota tietä,\nMin' astun tätä. Paljaiks riisu patsaat,\nJos peitetyt ne juhlakoristeill' on.\n\nMARULLUS.\nTuo käykö päinsä?\nNyt, tiedäthän, on Lupercali-juhla.\n\nFLAVIUS.\nViis siitä! Patsait' älä peittää salli\nCaesarin voittomerkeillä. Nyt lähden\nJa kaduilt' ajan roistokansan pois;\nTee samoin sinä, missä parven huomaat.\nSiivistä Caesarin nuo höyhenekset\nKun pois vaan noukitaan, hält' estyy lento.\nHän muuten yli silmänkannon kiitää\nJa saattaa orjanpelkoon meidät kaikki.\n\n    (Lähtevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Rooma. Julkinen paikka.\n\n    (Juhlasaatossa ja soitannolla tulevat Caesar, Antonius,\n    kilpajuoksuun varustettuna, Calpurnia, Portia, Decius,\n    Cicero, Brutus, Cassius ja Casca; heidän jäljissänsä suuri\n    ihmisjoukko, muun muassa eräs tietäjä.)\n\nCAESAR.\nCalpurnia!\n\nCASCA.\n           Caesar puhuu! vait!\n\n    (Soitanto lakkaa.)\n\nCAESAR.\n                               Calpurnia!\n\nCALPURNIA.\nTäss' olen, puolisoni.\n\nCAESAR.\nAsetu suoraan Antonion tielle,\nKun kilpaan ryntää hän. -- Antonius!\n\nANTONIUS.\nYlevä Caesar, mitä?\n\nCAESAR.\nÄl' unhota, Antonius, vauhdissas\nCalpurniaa koskettaa; näet, luullaan että,\nPyhässä kilvassa kun mahoon koskee,\nHän kirouksestaan pääsee.\n\nANTONIUS.\n                          Kyllä muistan.\nKun Caesar sanoo: \"tee se\", on se tehty.\n\nCAESAR.\nSiis toimeen! Menot kaikki muistakaatte.\n\n    (Soitantoa.)\n\nTIETÄJÄ.\nCaesar!\n\nCAESAR.\nKen siellä huutaa?\n\nCASCA.\nVait, kaikki vaiti! Hiljaa vielä kerran!\n\n    (Soitanto lakkaa.)\n\nCAESAR.\nKen siellä tungoksessa mua huutaa?\nLävitse soiton räikkä ääni kaikuu\nJa huutaa: \"Caesar!\" Puhu! Caesar kuulee.\n\nTIETÄJÄ.\nViidettätoista Mars-kuun päivää varo!\n\nCAESAR.\nKen on hän?\n\nBRUTUS.\n            Tietäjä; hän pyytää ettäs\nViidettätoista Mars-kuun päivää varot.\n\nCAESAR.\nHän tuokaa tänne: tahdon nähdä kasvot.\n\nCASCA.\nMies, esiin sieltä! Caesarihin katso!\n\nCAESAR.\nNo, mitä sanot nyt? Se kerro vielä.\n\nTIETÄJÄ.\nViidettätoista Mars-kuun päivää varo!\n\nCAESAR.\nUneksija! Pois tiekseen! -- Tulkaa nyt.\n\n    (Torvimarssi. Kaikki lähtevät, paitsi Brutus ja Cassius.)\n\nCASSIUS.\nNo, etkö tule kilpaa katsomaan?\n\nBRUTUS.\nMinäkö? En.\n\nCASSIUS.\n            Ma pyydän, tule pois.\n\nBRUTUS.\nEi mulle sovi leikit: mull' ei ole\nTuot' Antonion hilpeätä mieltä.\nMut huvias en estää tahdo, Cassius;\nSun jätän nyt.\n\nCASSIUS.\nJo aikoj' olen tarkannut sua, Brutus:\nMa silmissäs en näe sit' ystävyyttä\nJa suoruutta, jot' ennen niissä näin.\nSa liian kylmäks olet, vieraaks tullut\nRakastavalle ystävälles.\n\nBRUTUS.\n                         Cassius,\nSin' älä pety. Muotoni jos peitän,\nNiin katseheni sekasorron käännän\nVaan omaan itseeni. Mua jonkun aikaa\nRiitaiset intohimot vaivanneet on,\nAatokset, jotka mulle yksin sopii;\nNe ehkä käytökseeni varjon luovat.\nMut tuota älkööt surko ystäväni,\n(Joit' olet sinä Cassius yks), ja älkööt\nSanoko kylmyyttäni muuks, kuin että,\nSielussaan sotaa käyden, Brutus parka\nUnohtaa muille ystävyyttä näyttää.\n\nCASSIUS.\nSiis ymmärsin sun, Brutus, aivan väärin,\nPoveeni tuohon sen vuoks peitin monta\nSuur'arvoist' aatetta ja oivaa tuumaa.\nSano, Brutus hyvä, voitko nähdä kasvos?\n\nBRUTUS.\nEn, Cassius; itseään ei näe silmä,\nJos muist' ei esineistä heijastu se.\n\nCASSIUS.\nNiin kyllä!\nJa paljon surkutellaan sitä, Brutus,\nEtt'ei sull' ole kuvastinta, joka\nSalatun arvos silmiis tois, niin että\nNäkisit kuvajaises. Tiedän kuinka\nMonikin kelpo Rooman mies, -- pait Caesar,\nTuo jumala, -- puhuissaan Brutosta\nJa huokaillessaan ajan ikeen alla,\nSois että Brutoll' olis heidän silmät.\n\nBRUTUS.\nMua mihin vaaraan vietteletkään, Cassius,\nKun tahdot saada minun etsimään\nSit' itsestäni, mit' ei minuss' ole?\n\nCASSIUS.\nSiis, Brutus hyvä, kuule mitä lausun:\nJa koska tiedät, että parhain itses\nKuvastimessa näet, niin minä, peilis,\nSinulle kainost' ilmaisen sen puolen\nSinusta, jot'et itse vielä tunne.\nMua, Brutus, älä epäile. Jos oisin\nMa ilmi narri, taikka tapa mulla\nTarita julkivalall' ystävyyttä\nKaikille vastatulleille; jos tiedät\nEtt' ihmist' imartelen, syleilen\nJa sitten häntä parjaan; tai jos tiedät\nEtt' ilmi-tunnustuksen juomingeissa\nTeen koko seuralle, mua silloin varo.\n\n    (Torventoitauksia ja ilohuutoa kuuluu.)\n\nBRUTUS.\nMik' ilo tuo? Mä pelkään että kansa\nKuninkaaks valikoipi Caesarin.\n\nCASSIUS.\nVai pelkäät sitä? Siis mun täytyy luulla,\nEtt'et sa sitä sois.\n\nBRUTUS.\nEn soiskaan, Cassius;\nRakastan häntä paljon kuitenkin. --\nVaan miks mua täällä viivytät niin kauan?\nMit' aiot mulle ilmoittaa? Jos koskee\nSe yhteishyvää, toisen silmän eteen\nAseta kunnia ja toisen surma,\nMa tyynnä katson kumpaakin. Niin totta\nKuin jumal' auttakoon, ma kunniaa\nRakastan enemmän kuin vaaraa pelkään.\n\nCASSIUS.\nSen kunnon sinussa ma tunnen, Brutus,\nNiin totta kuin ma ulkomuotos tunnen.\nNo niin, nyt onkin kunniasta puhe. --\nEn tietää voi mit' arvelette sinä\nJa muut täst' elämästä, mutta minust'\nOlematonna paremp' ois kuin elää\nJa kaltaistani peljätä. Kuin Caesar\nVapaana minä synnyin, samoin sinä;\nSam' oli meillä ravinto kuin hällä,\nJa kestämme kuin hänkin talven kylmät.\nKerranpa -- oli kolkko, raju ilma,\nÄrjyillen Tiber rantojansa pieksi --\nHuus mulle Caesar: \"tuohon raivoon virtaan\nHypätä kanssan' uskallatko, Cassius,\nJa niemeen tuonne uida?\" Virtaan oiti\nMa, vaatteet yllä, syöksin, pyytäin häntä\nMua seuraamaan; ja sen hän, totta, teki.\nRajuna tyrsky kuohui, suonin vahvoin\nSysimme sitä, työntäen sen syrjään\nTai rinnoill' uljailla sen salvaten.\nMut ennen kuin me määrän saavutimme,\nHuus Caesar: \"Cassius, auta, minä hukun!\"\nKuin suuri kanta-isämme Aeneas\nHarteillaan kantoi Trojan liekeistä\nAnchises-ukon, Caesarin ma samoin\nTiberin laineist' uupuneena kannoin.\nJa se mies on nyt jumala, ja Cassius\nSaa, kurja raukka, selkä köyryss' olla,\nKun Caesar penseästi päätään nyökkää.\nEspanjass' oli horkka hällä; silloin\nKun kohtas tauti, värisi hän, näin sen;\nVärisi tottakin se jumala!\nHuulilta pelkureilta katos puna,\nJa silmä tuo, jonk' uhkaa mailma säikkyy,\nKadotti loistonsa; ja voi! hän voihki;\nTuo ääni, joka käskee roomalaisten\nPuheitaan kuulla ja ne kirjaan panna,\nKuin sairas impi huusi: \"juomist' anna,\nTitinius!\" Taivaan vallat! Ihme että\nMies, luonnoltaan niin heikko, kaiken suuren\nEdelle pääsee näin ja voitonpalmun\nSaa yksinään.\n\n    (Ilohuutoja ja torventoitauksia kuuluu.)\n\nBRUTUS.\nTaas yleist' ihastusta!\nNuo riemuhuudot tarkoittavat, luulen,\nUutt' arvon kertymistä Caesarille.\n\nCASSIUS.\nTän ahtaan mailman ylitse hän astuu\nKuin jätti, ja me kääpiöt me käymme\nKolossin jalkain väliss' urkkien\nJa tirkistellen inhaa hautapaikkaa.\nOn ihmisellä onnens' ohjat joskus.\nSyy, rakas Brutus, kurjaan pienuuteemme\nOn itsessämme eikä tähdissämme.\nBrutus ja Caesar! Mit' on siis se Caesar?\nMiks on se nimi kuulumpi kuin sun?\nNe piirrä rinnan: sun on yhtä kaunis;\nNiit' äännä: yhtä soipa sun; ne vaakaa,\nJa sun on yhtä raskas; loihdi niillä,\nJa Brutus nostaa henkiä kuin Caesar.\nNo, kaikkien jumalien nimessä!\nHän mitä syö, tuo Caesar, kun hän kasvaa\nNoin suureksi? Häväisty olet, aika!\nSun jalot sukuveres kuivui, Rooma!\nIsonko tulvan jälkeen aikakautta,\nJonk' yksi mies vaan olis kuuluks tehnyt?\nKen väittänyt on Roomast' ennen koskaan,\nEtt' yks mies vaan sen laajaan piiriin mahtuu?\nSe totta Rooma on, ja kyllin ruumaa,\nJos siinä vaan on ainoakin mies.\nOi, kuulimmehan kuinka isät lausui:\nTääll' oli muinoin Brutus, joka ennen\nSuvainnut Roomass' olis pirun hovin\nKuin kuninkaan.\n\nBRUTUS.\nEn lainkaan epäile ma ystävyyttäs,\nJa arvaan mihin työntää mua tahdot;\nMietteeni siitä sekä ajastamme\nMa lausun vasta; tällä haavaa soisin --\nSydämest' anon sitä -- vapaaks päästä\nKehoituksistas. Lausunut mit' olet,\nMa sitä tuumin; lausua mit' aiot,\nMa tyynnä kuulen, kun vaan aikaan sopii\nNiin suurist' asioista neuvotella.\nSiks, jalo ystäväni, harki tuota:\nMaamoukka tahtois Brutus ennen olla,\nKuin Rooman pojaks itseänsä kiittää\nOloissa näissä vaikeissa, joilla\nRasittaa meitä tämä aika uhkaa.\n\nCASSIUS.\nIloitsen että heikot sanani\nSaa Brutost' irti senkin verran tulta.\n\nBRUTUS.\nJo loppui ilve; Caesar palajaa.\n\nCASSIUS.\nKun ohi käyvät, tartu Cascan hihaan;\nTylyllä tavallaan hän sulle kertoo\nMit' ompi tähdellistä tapahtunna.\n\n    (Caesar seuralaisineen palajaa.)\n\nBRUTUS.\nSen kyllä teen. -- Mut, huomaitsetko, Cassius,\nCaesarin otsaa punaa vihan hehka,\nJa seura on, kuin nuhteit' olis saanut.\nCalpurnian poski kalvas on, ja silmät\nNiin punaiset ja tuimat Cicerolla,\nKuin Capitolin neuvostossa joskus,\nKun senaattorit häntä vastaan väittää.\n\nCASSIUS.\nAsian laidan kyllä Casca kertoo.\n\nCAESAR.\nAntonius!\n\nANTONIUS.\nCaesar!\n\nCAESAR.\nMa seurahani lihavia tahdon,\nSileäpäitä, jotka yönsä nukkuu.\nNälkäinen, ontto Cassion on katse:\nHän liiaks miettii: moiset ovat vaaraks.\n\nANTONIUS.\nHänest' ei vaaraa, älkää peljätkö:\nSävyisä hän on, jalo roomalainen.\n\nCAESAR.\nLihavamp' olla sais! Vaan hänt' en pelkää.\nMut jos mun nimelleni pelko sopis,\nEn tiedä ketä niin ma karttaisin\nKuin tuota laihaa Cassiota. Hän lukee\nJa huomaa paljon; ihmisien toimet\nHän halki katsoo; leikist' ei hän huoli,\nKuin sä, Antonius; soitannost' ei piittaa;\nHymyilee harvoin, silloinkin on niinkuin\nHän soimais itseään ja mieltään ilkkuis\nSiit' että nauruun heltyä se saattaa.\nSemmoiset henget ei saa koskaan rauhaa,\nNiin kauan kuin heit' etevämp' on ykskin.\nJa sen vuoks ovat he niin vaaralliset.\nMa sanon, mik' on peljättävää, enkä\nMit' itse pelkään; Caesar olen aina!\nKäy oikealle, korva tää on kuuro,\nJa suoraan hänest' ajatukses lausu.\n\n    (Caesar seuralaisineen lähtee. Casca jääpi.)\n\nCASCA.\nTakista mua ny'it: mitä tahdot?\n\nBRUTUS.\nNiin, Casca, kerro mit' on tapahtunna,\nKosk' on niin synkkä muodoltansa Caesar.\n\nCASCA.\nKuin? Etkö muass' ollut? Etkö? Mitä?\n\nBRUTUS.\nEn kysyis silloin mit' on tapahtunna.\n\nCASCA.\nNo niin, hänelle tarjottiin kruunu; ja kun se hänelle tarjottiin,\ntyönsi hän sen luotaan kätensä selkäpuolella, näin; ja silloin kansa\nnosti riemuhuudon.\n\nBRUTUS.\nMik' oli syynä toiseen riekkunaan?\n\nCASCA.\nHe, sama asia.\n\nCASSIUS.\nMeluttiin kolmasti; mit' oli kolmas?\n\nCASCA.\nHe, aina sama asia.\n\nBRUTUS.\nKolmasti tarjottiinko kruunu hälle?\n\nCASCA.\nNo, kuinkas muuten; ja kolmasti hän sen luotaan työnsi, mutta joka\nkerta aina hiljemmin; ja joka työntämiseltä kunnon naapurini\nkajahuttivat riemuhuudon.\n\nCASSIUS.\nKen hälle tarjos kruunun?\n\nCASCA.\nHe, Antonius.\n\nBRUTUS.\nMiten se kävi? Kerro, hyvä Casca.\n\nCASCA.\nYhtä hyvin voisin mennä hirteen kuin kertoa miten se kävi; pelkkää\nhullutusta kaikki, en pannut sitä merkille. Marcus Antonius, sen näin,\ntarjosi hänelle kruunun; -- ei se oikeastaan kruunukaan ollut, se oli\ntuollainen virve vaan; -- ja, niinkuin sanoin, työnsi hän sen luotaan\nkerran; mutta, kaikesta huolimatta, olisi hän, luullakseni, mielellään\nottanut sen. Sitten hän sen tarjosi hänelle toistamiseen; sitten hän\nsen toistamiseen luotaan työnsi; mutta, luullakseni, hän sangen\nvastenmielisesti siitä sormensa hellitti. Ja sitten hän sen tarjosi\nkolmannesti; hän sen kolmannesti työnsi luotaan; ja aina kun hän sen\nhylkäsi, kiljui roistoväki ja paukutti yhteen karkeita käsiänsä ja\nnakkasi hikisiä yömyssyjänsä ilmaan ja purki semmoisen määrän haisevata\nhenkeä, kun Caesar kruunun hylkäsi, että se oli Caesarin tukehuttaa;\nhän, näet, pyörtyi ja kaatui maahan. Ja mitä minuun tulee, en\nuskaltanut nauraa; pelkäsin, näet sen, suutani avata ja hengittää\nitseeni tuota pahaa ilmaa.\n\nCASSIUS.\nVait! minä pyydän. Mitä? Caesar pyörtyi?\n\nCASCA.\nNiin, kaatui torille, valutti vaahtoa suustaan ja oli äänetön.\n\nBRUTUS.\nSe luultavaa on: häll' on kaatuvainen.\n\nCASSIUS.\nEi, Caesarilla ei; vaan sulla, mulla\nJa kelpo Cascalla on kaatuvainen.\n\nCASCA.\nEn tiedä mitä sillä tarkoitat; mutta Caesar kaatui, se on varma. Jos ei\nroskakansa hänelle käsiään taputtanut tai viheltänyt hänelle aina sitä\nmyöden miten hän heitä miellytti tai ei, niinkuin näyttelijöille\nteatterissa tekevät, niin en ole minä kunniallinen mies.\n\nBRUTUS.\nMitä hän sanoi, kun hän siitä tointui?\n\nCASCA.\nNiin, nähkääs, ennen kaatumistaan, kun hän huomasi roskaväen ihastuvan\nsiitä, että hän kruunun hylkäsi, niin riisti hän auki nuttunsa ja\ntarjosi heille kurkkunsa poikki leikattavaksi. -- Jos minä en olisi\nmiestä sanasta ottanut, jos vaan olisin ammattimies ollut, niin menisin\nvaikka elävään helvettiin noiden konnain kanssa. -- Ja sitten hän\nkaatui. Kun hän siitä tointui, sanoi hän toivovansa, että\nkunnioitettava seura lukisi sen hänen tautinsa syyksi, jos hän muka oli\ntehnyt tai sanonut jotakin sopimatonta. Kolme tai neljä luuskaa, jotka\nvieressäni seisoivat, huusivat: \"voi, hyvä ihminen!\" -- ja antoivat\nhänelle anteeksi sydämensä pohjasta. Vaan se ei paljoa maksa; vaikka\nCaesar olisi heidän äitinsä kuoliaaksi pistänyt, eivät he olisi toisin\ntehneet.\n\nBRUTUS.\nJa sittenkö noin synkkänä hän läksi?\n\nCASCA.\nNiin.\n\nCASSIUS.\nSanoiko Cicero mitään?\n\nCASCA.\nKyllä; hän puhui kreikankieltä.\n\nCASSIUS.\nMissä tarkoituksessa?\n\nCASCA.\nNiin, jospa minä sen voisin sanoa, niin en enää koskaan kehtaisi\nsilmiisi katsoa. Mutta ne, jotka häntä ymmärsivät, hymyilivät\ntoisillensa ja pudistivat päätään. Mitä minuun tulee, oli se mulle\nkreikankieltä. Saattaisin teille kertoa vielä muita uutisia: Marullon\nja Flavion on suu tukittu, kun riistivät pois virveet Caesarin\nkuvapatsailta. Hyvästi nyt! Oli siellä vielä muutakin hullutusta, jos\nsitä vaan jaksaisin muistaa.\n\nCASSIUS.\nTuletko luokseni illalliselle, Casca?\n\nCASCA.\nEn, olen luvannut muualle mennä.\n\nCASSIUS.\nTuletko huomenna päivälliselle luokseni?\n\nCASCA.\nTulen, jos elän ja sanassasi pysyt ja ruokasi kelpaa syötäväksi.\n\nCASSIUS.\nHyvä, odotan sua siis.\n\nCASCA.\nTee se. Hyvästi jääkää kumpikin.\n\n    (Lähtee.)\n\nBRUTUS.\nVoi, mikä jörö hänestä on tullut!\nHän koulupoikan' oli tulta täynnä.\n\nCASSIUS.\nNiin on hän vieläkin, kun joku jalo\nJa uljas yritys on hankkehessa,\nVaikk' innottomaks teeskelee hän. Höystett'\nOn vaan tuo raakuus hänen älyllensä,\nSe mielihalua vaan kiihoittaapi\nSulattamahan hänen lauseitaan.\n\nBRUTUS.\nNiin onkin. Nyt sun jätän täksi kertaa.\nHuomenna jos mua puhutella tahdot,\nKäyn luonasi, tai, jos sua haluttaa\nMun kotihini tulla, niin sua varron.\n\nCASSIUS.\nSen teen. -- Siks ajattele maailmaa. --\n    (Brutus lähtee.)\nNiin, jalo olet, Brutus; mutta huomaan\nEtt' oiva luontos vieraantua saattaa\nPois tarkoituksestaan. On senvuoks tarpeen\nEtt' etsii jalo henki vertaistansa.\nNiin luja ken, jot' ei vois vietellä?\nMua Caesar kammoo, Brutoa hän lempii;\nJos hän ois Cassius nyt, ja minä Brutus,\nMun mielt' ei hän muuttaa vois. Tän' yönä\nSisähän Bruton ikkunasta viskaan\nMa kirjeit', eri käsi-alaa kaikki,\nKuin eri kansalaisilt' ois ne tulleet,\nJotk' osoittavat kuinka suuri Roomall'\nOn luulo hänen nimestään, ja joiss' on\nCaesarin vallanhimoon hieno viittaus.\nJa sitten, Caesar, varo sitten vaan:\nSun survomme, tai meidät survotaan.\n\n                          (Lähtee.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Katu.\n\n    (Ukkosta ja leimausta. Casca, paljastettu miekka kädessä,\n    ja Cicero tulevat eri haaroilta.)\n\nCICERO.\nHyv' iltaa. Caesarinko kotiin saatoit?\nMiks huohotat ja tuijottelet noin?\n\nCASCA.\nSua eikö hirvitä, kun vankka maakin\nKuin heikko ruoko horjuu? Cicero!\nSäit' olen nähnyt, joissa pahkatammen\nToraiset tuulet silponeet on; nähnyt\nKuink' ylväs meri paisuu, vaahtoo\nHalusta nousta uhkaavihin pilviin.\nMut tätä ennen, ennen tätä yötä\nEn ole liekkisateen halki käynyt.\nSisäinen joko sota taivahass' on\nTai mailma, ynseänä jumalille,\nHeit' yllyttännä turmaa tuomaan meille.\n\nCICERO.\nNo, näitkö vielä muuta ihmeellistä?\n\nCASCA.\nNäin: orja (miehen tunnet) ilmaan nosti\nVasenta kättään: liekiten se leimus,\nKuin kymmenittäin soihtuja, ja sentään\nTulelle tunnotonna ehjäks jäi.\nLisäks, (siit' asti miekkani on maalla,)\nNäin Capitolin luona jalopeuran,\nMua mulkoili se, ärjyin ohi kulki,\nVaan vahingoittamatta. Ryhmäss' aivan\nSiin' oli satakunta jylhää naista,\nPelosta muuttunutta, jotka vannoi\nNähneensä tuli-ihmisiä aivan\nKatuja pitkin liikkuvan. Yön lintu\nTorilla eilen keskipäivän' istui\nHuhuillen, huutaen. Kun nämä ihmeet\nNäin yhteen sattuvat, on turhaa väittää:\n\"Se ja se syyn' on: kaikk' on luonnollista.\"\nMin' uskon, että turmaa ennustaa ne\nJuur niille maille, missä ilmestyvät.\n\nCICERO.\nNiin, kumma kyll' on aika; oinaan tapaans'\nSelittää ihminen tok' esineitä\nPäin vastoin esineiden omaa mieltä.\nHuomenna Capitoliin käykö Caesar?\n\nCASCA.\nKäy: Antonion hän käski laittaa sanan\nSinulle, että huomenn' on hän siellä.\n\nCICERO.\nHyv' yötä, Casca, siis! Täss' ilmain melskees'\nEi ole hauska olla.\n\nCASCA.\n                    Hyvästi!\n\n    (Cicero lähtee)\n    (Cassius tulee.)\n\nCASSIUS.\nKen siellä?\n\nCASCA.\n            Rooman mies.\n\nCASSIUS.\n                         Haa! Cascan ääni.\n\nCASCA.\nOn tarkka korvas. Cassius, mikä yö!\n\nCASSIUS.\nYö sangen hauska kunnon ihmisille.\n\nCASCA.\nKen taivast' on näin uhkaavana nähnyt?\n\nCASSIUS.\nSe, jok' on maan näin syyllisenä nähnyt.\nKatuja pitkin minä olen käynyt,\nYön hirmuloille itsen' alttiiks pannen.\nNäin vyöttämättä, kuin mun näet, Casca,\nPoveni ukon vaajalle ma riisuin!\nKun käärmeilevä sinileimaus näytti\nAvaavan taivaan rinnan, asetuin ma\nSen tielle ja sen nuolen pilkaks aivan.\n\nCASCA.\nMut noin miks taivasta sa kiusasit?\nVavista tulee ihmisen ja peljätä,\nKun suuret jumalat noin jylhät airuut\nLähettää varoituksen merkiks meille.\n\nCASSIUS.\nSin' olet tylsä, Casca; hengen hehku,\nTuo roomalainen ele, sulta puuttuu,\nTai sit' et käytä. Kalvas olet, pelkäät,\nJa tuijottelet, ihmetyksiin vaivut,\nKun näät näin oudon kiihkeänä taivaan.\nVaan tosisyytä mietipäs, mit' ovat\nNuo tulet, harhaavat nuo haamut kaikki,\nMiks poikkee pedot, linnut luonnostaan,\nMiks ennustaapi vanhus, laps ja narri;\nNuo kaikki miksi tavastaan ne muuttuu,\nPäämäärästään ja alku-olennostaan\nNoin luonnottomiks, -- mieti vaan, niin huomaa!\nEtt' on tuon hengen heihin taivas pannut\nVaroitukseks ja pelvoks heitä käyttäin,\nKun luonnoton on jokin olokanta.\nNimittää sulle miehen voisin, Casca,\nKuin tämä yö niin jylhän, miehen, joka\nTult' iskee, pauhaa, hautoj' aukoo, karjuu\nKuin Capitolin jalopeura; miehen,\nEi ruumiilt' etevämmän meitä kumpaa,\nMut kauhistavaan määrään paisuneen\nJa hirmuisen kuin nämä kummat ilmeet.\n\nCASCA.\nTarkoitat Caesaria? Niinkö, Cassius?\n\nCASSIUS.\nNiin, ketä hyvänänsä: roomalaisill'\nOn suonet niinkuin isillään ja raajat;\nMut kuollut on, voi meitä! isäin henki,\nJa äitiemme mieli meitä johtaa;\nIkeemme sietämys on akkamaista.\n\nCASCA.\nSenaatti huomenn' aikoo, niin maar kuuluu.\nJulistaa kuninkaaks Caesarin;\nMerillä, mailla, kaikkialla saa hän,\nPait Italiassa, kruunuansa käyttää.\n\nCASSIUS.\nMa tiedän miss' on silloin puukon paikka:\nCassion päästää orjuudesta Cassius.\nJumalat, näin te heikon vahvaks teette!\nJumalat, näin tyrannit kukistatte!\nEi kivilinnat, takovaski-tornit,\nEi tunkat tyrmät, vahvat rautakahleet\nVoi hengen valtaa estää; elämällä,\nKun tähän mailman ikeesen se suuttuu,\nOn aina voima päästä valloillensa.\nKun tiedän sen, niin tietköön kaikki mailma,\nEtt' itse, milloin tahdon, pois voin heittää\nSen sorron, jota kärsin.\n\n    (Ukkosen jylinätä kestää.)\n\nCASCA.\n                         Samoin minä.\nOmassa kädessänsä joka orjall'\nOn voima murtaa rikki kahlehensa.\n\nCASSIUS.\nMiks Caesar siis on tyranni? Mies-parka!\nEi hukka ois hän, jos ei Rooman miestä\nHän lampaaks huomais, eikä jalopeura,\nJos peuroj' eivät olis roomalaiset.\nKen äkist' aikoo suuren liekin saada,\nHän heikost' oljest' alkaa. Mitä roskaa\nJa romua on Rooma, että sitä\nVoi halvaks viriks käyttää, joka loiston\nLois tuohon Caesar-riepuun. Mutta voi!\nMihinkä minut saatoit? Kenties puhun\nNyt nöyrän orjan kuullen; silloin varmaan\nTilille käydä saan. Vaan, mull' on miekka,\nJa vaarat ne on joutavia mulle.\n\nCASCA.\nNyt puhut Cascalle: se miesi suotta\nEi suutaan soita. Tuossa käteni!\nKäy toimeen vaan ja näistä tuskist' auta,\nNiin tämä mies se rohkeimmankin rinnall'\nEsillen astuu.\n\nCASSIUS.\n               Kauppa siis on tehty.\nNyt tiedäs, Casca: taivuttanut olen\nJo jotkut Rooman jalomielisimmät\nMun kanssan' uskallettuun yritykseen,\nJoss' ompi maine tarjona ja vaara.\nPompejon pylvästössä nyt he varmaan\nMua vartovat; näät, tässä hirmu-yössä\nEi kadull' ykskään ihmissielu liiku;\nJa luonnonkin on katsanto ja muoto\nSen työn näköinen, jota toimitamme,\nVerinen, tulinen ja julman julma.\n\nCASCA.\nVait hetki! Tänne joku kiireell' astuu.\n\nCASSIUS.\nNiin, Cinna; hänen tunnen käynnistään.\nHän ystäv' on.\n    (Cinna tulee.)\n               No, Cinna, minne kiire?\n\nCINNA.\nSua etsin. Kuka tuo? Metellus Cimber?\n\nCASSIUS.\nEi, se on Casca, yrityksessämme\nYks osakas. Mua varrotaanko, Cinna?\n\nCINNA.\nNo, sepä hauskaa! Mikä julma yö!\nOn pari kolme meistä nähnyt kummaa.\n\nCASSIUS.\nMua varrotaanko? sano.\n\nCINNA.\n                       Varrotaan.\nOi, Cassius, jos jalon Bruton voisit\nVaan voittaa puolellemme!\n\nCASSIUS.\n                          Huolett' ollos!\nTuoss' ota, Cinna, kirje tuo, se kätke\nPraetorin istuimeen, niin että Brutus\nSen yksin löytää; hänen ikkunastaan\nSisähän viskaa tuo; tuo vanhan Bruton\nKuvahan kiinnitä; ja riennä sitten\nPompejon pylvästöön, niin meidät kohtaat.\nSiell' onko Decius Brutus ja Trebonius?\n\nCINNA.\nOn kaikki, pait Metellus Cimber, joka\nOn mennyt sua etsimään. Nyt riennän\nJa käytän nämä kirjeet niin kuin käskit.\n\nCASSIUS.\nPompejon pylvästöhön tule sitten.\n    (Cinna lähtee.)\nNyt, Casca, ennen päivää tavattav' on\nKodissaan Brutus. Kolme osaa miehest'\nOn meidän jo; ja ensi hyökkäyksessä\nHän kokonansa meille antautuu.\n\nCASCA.\nNiin, kansan silmiss' arvo häll' on suuri,\nJa mikä meissä näyttäis rikokselta,\nKuin kullantekijä sen maineellaan hän\nHyveeksi kääntävi ja ansioksi.\n\nCASSIUS.\nHänt' oikein kuvaat, hänen arvoansa\nJa hyötyänsä meille. Lähtekäämme,\nJo puoliyö on mennyt; ennen päivää\nHän herätettäv' on ja meidän oma.\n\n                      (Lähtevät.)\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Rooma. Bruton puutarha.\n\n    (Brutus tulee.)\n\nBRUTUS.\nHoi, Lucius, hoi! --\nKulusta tähtien en päättää saata\nKuin pitkält' on. -- Hoi, Lucius, kuule! --\nJos mull' ois vika nukkua noin hyvin! --\nHoi, Lucius! Heräjä jo! Lucius, hoi!\n\n    (Lucius tulee.)\n\nLUCIUS.\nMua kutsuittenko, herra?\n\nBRUTUS.\nVie tuohus lukuhuoneeseni, Lucius,\nJa kun se palaa, anna tieto mulle.\n\nLUCIUS.\nKyll', oiti, hyvä herra.\n\n    (Lähtee.)\n\nBRUTUS.\nSen miehen kuolla täytyy. Syyt' ei mulla\nOmasta puolest' ole häntä sortaa,\nVaan yhteishyvän vuoks. Hän tahtoo kruunun. --\nEi tiedä, miks tuo miehen luonteen muuttaa.\nHeleä päivä kyyn tuo piilost' ilmi,\nJa silloin varull' ole. Kruunun! -- niin!\nJa silloin varmaan hälle suomme okaan,\nJoll' ehdon tahdon voi hän turmaa tehdä.\nSuuruuden väärinkäytöst' on, jos tunto\nEroittuu vallasta; ja Caesarista\nEn, totta puhuin, juuri tiedä että\nHänessä himo suuremp' ois kuin järki.\nMut kokemus se näyttää, että nöyryys\nOn nuoren vallanhimon tikapuina:\nPäin niitä kapuajan kasvot kääntyy,\nMut korkeimman kun huipun saavuttaa hän,\nHän selän niille kääntää, pilviin tähtää,\nJa halvaks aliportaat katsoo, jotka\nHänt' ylös johti. Niin myös Caesar saattaa --\nEi, estää täytyy tuo! Ja kosk' ei riita\nSaa siitä tarpeeks muotoa, mit' on hän,\nNiin sano näin: mit' on hän, saavuttaa voi,\nEneten, vaikka minkä ylimäärän.\nSiis kyyksi kuoress' ajattele häntä,\nJok' ilmi hautuneena sukuun tulee\nJa pureksii; ja kuoressaan se surmaa.\n\n    (Lucius palajaa.)\n\nLUCIUS.\nJo palaa tuohus huoneessanne, herra.\nKun ikkunalta piitä etsin, löysin\nNäin sinetöityn kirjeen siinä. Varmaan\nSe siin' ei ollut, kun ma maata läksin.\n\nBRUTUS.\nKäy maata jälleen, viel' ei ole päivä,\nHuomennako se Mars-kuun viidestoist' on?\n\nLUCIUS.\nEn tiedä, herra.\n\nBRUTUS.\n                 Kalenterist' etsi\nJa anna mulle tieto.\n\nLUCIUS.\n                     Kyllä, herra.\n\n    (Lähtee.)\n\nBRUTUS.\nNuo ilman virvat viuhuvat ne loistaa\nJuur siksi että näen lukea.\n    (Avaa kirjeen ja lukee.)\n\"Brutus, sa nukut: herää! Tunne itses!\nPitääkö Rooman --? -- Puhu, isku anna,\nPelasta! Brutus, sinä makaat; herää!\" --\nKehoituksia moisia mun tiellen'\nOn usein viskelty. \"Pitääkö Rooman --?\"\nNäin ehk on ajatus: Pitääkö Rooman\nPelätä yhtä miestä? Mitä? Rooman?\nEs'isänipä Rooman kaduilt' ajoi\nTarqvinion, tuo kun kuninkaaksi pyrki.\n\"Puhu, isku anna, pelasta!\" -- Minunko\nPuhua pitäisi ja isku antaa?\nOi, Rooma! jos siit' apua on, vannon,\nEtt' toivees täyttyy Bruton käden kautta.\n\n    (Lucius palajaa.)\n\nLUCIUS.\nMars-kuuta viidestoist' on kulumassa.\n\n    (Ovea kolkutetaan.)\n\nBRUTUS.\nVai niin. Ovea kolkutetaan; katso.\n    (Lucius lähtee.)\nSiit' asti kuin mua Caesaria vastaan\nCassius yllytti, en ole maannut.\nHirmuisen teon ensi aiheest' alkain\nSen täytäntöön on koko väliaika\nKuin hourimista taikka julmaa unta.\nJäsenten kuolevaisten kanssa neuvoiss'\nOn silloin hengetär, ja ihmissielu,\nKuin pieni valtakunta, tuntee silloin\nKapinan oireita.\n\n    (Lucius palajaa.)\n\nLUCIUS.\nVeljenne Cassius[1] ovell' on, hän teitä\nHaluais nähdä.\n\nBRUTUS.\n               Yksinkö hän on?\n\nLUCIUS\nEi, paljon muita.\n\nBRUTUS.\n                  Tunnetko sa heitä?\n\nLUCIUS.\nEn; hatut heill' on päähän painettuina,\nJa silmät puoliks vaippaan peittyneet,\nEtt' tuiki mahdoton on tuta heitä.\n\nBRUTUS.\nTuo heidät sisään.\n    (Lucius lähtee.)\n                   Ne ovat liittolaiset.\nOi, salaliitto! Häpeätkö näyttää\nSa turmiollist' otsaas yölle, jolloin\nOn pahuus rohkeimmallaan? Missä sitten\nSa päivin löydät tarpeeks synkän luolan\nKoteloks hirmumuodolles? Äl' etsi!\nHymyhyn peitä se ja ystävyyteen;\nJos tuot, näet, luonnollisen muotos ilmi,\nEi ole itse horna kyllin musta\nSua peittämähän epäluulosta.\n\n    (Cassius, Casca, Decius, Cinna, Metellus Cimber\n    ja Trebonius tulevat.)\n\nCASSIUS.\nHuomenta, Brutus! Liian rohkeit' ollaan;\nYörauhaas kenties häiritsemme?\n\nBRUTUS.\n                               Tunnin\nJo ylhääll' olen ollut, valveill' yön.\nNuo miehet tunnenko, jotk' ovat kanssas?\n\nCASSIUS.\nKyll', ihan kaikki; heiss' ei ole yhtä,\nJok' ei sua kunnioittais; kaikki toivoo\nEtt' itsestäsi sull' ois sama luulo,\nMi joka kunnon roomalaisell' on.\nTäss' on Trebonius.\n\nBRUTUS.\n                    Tervetullut tänne.\n\nCASSIUS.\nJa Decius Brutus.\n\nBRUTUS.\n                  Hänkin tervetullut.\n\nCASSIUS.\nJa Casca, Cinna ja Metellus Cimber.\n\nBRUTUS.\nOlette kaikki tervetullehet.\nNo, mitkä valvottavat huolet nyt on\nKaranneet yön ja silmienne väliin?\n\nCASSIUS.\nSananen, kuulehan.\n\n    (Kuiskuttelevat.)\n\nDECIUS.\n                   Tuoss' itä on;\nTuoll' eikö päivä koita?\n\nCASCA.\n                         Ei.\n\nCINNA.\n                             Suo anteeks,\nKoittaapa: harmaat juovat, jotka tuolla\nJakavat pilvet, päivän airuit' ovat.\n\nCASCA.\nPetytten kumpikin, se myöntäkää.\nTuolt' alkaa päivä, mihin miekkan' näyttää;\nSe hyvän matkan etelämpän' on,\nJos aattelette nuorta vuoden aikaa.\nKuukauden parin päästä pohjemmassa\nSen liekki leimuaa; ja selvä itä\nOn tuolla, Capitolin yli suoraan.\n\nBRUTUS.\nKätenne mulle, yksi kerrassaan.\n\nCASSIUS.\nJa vala päätöksemme vahvikkeeksi.\n\nBRUTUS.\nEi valaa laisin! Jos ei miehen muoto,\nSielumme tuska, ajan väärinkäytös --\nNe syyt jos heikot on, niin matkaan silloin\nJa inhaan vuoteeseensa joka mies.\nVallitkoon sitten pöyhkä hirmuvalta,\nSiks että kaikki arvan jälkeen kaatuu.\nMut jos, mink' uskon, näiss' on kyllin tulta\nPelokkait' innostuttamaan ja uljaaks\nTerästämähän naisen hellän mielen,\nMiks silloin tarvis muut' on yllytintä\nKuin asiamme, pelastukseen meitä\nKehoittamaan? Miks muuta lupausta\nKuin: vaitelias Rooman mies ei petä,\nKun sanans' antaa? Miksi muuta valaa\nKuin suoran miehen liitto suoran kanssa:\nEtt' olla täytyy niin, tai kaikkein kuolla?\nVannokoot papit, pelkurit ja konnat,\nMäränneet vanhukset ja kehnot sielut,\nJoit' onnistuttaa herjaus; vannokohot\nOlennot epäiltävät kurjiin syihin.\nVaan älkää liatko suurta hankettamme\nJa hengen voittamatont' uljautta\nAatoksell' että työmme, asiamme\nKaipaisi valaa; joka veren tippa,\nMi Rooman miehen suoniss' on ja josta\nHän ylpeilee, on äpäryyteen syypää,\nJos osan pienimmänkin vaan hän rikkoo\nSanasta, jonka antanut hän on.\n\nCASSIUS.\nMut Cicero? Hänt' eikö tiedustella?\nHän, minä luulen, innoll' yhtyis meihin.\n\nCASCA.\nHänt' ei saa unhoittaa.\n\nCINNA.\n                        Ei millään lailla.\n\nMETELLUS.\nHänt' ei saa jättää: maineen meille hankkii\nHän hopeahapsillaan ja ääniä\nNiill' ostaa kiittämähän tekojamme.\nNiin sanotaan: meit' älyllään hän johtaa,\nEi nuoruutemme hurjuutt' enää nähdä,\nHän peittää kaikki arvoisuudellaan.\n\nBRUTUS.\nHänestä vait! Ei hiiskausta hälle;\nHän, näet, ei koskaan suostu mihinkään,\nMit' aloittavat toiset.\n\nCASSIUS.\n                        Jääköön sitten.\n\nCASCA.\nNiin tottakin, ei sovi hän.\n\nDECIUS.\n                            Mut eikö\nKajota muihin, paitse Caesariin?\n\nCASSIUS.\nSep' oiva aatos! Minust' ei Antonius,\nCaesarin ystävä, sais Caesarista\nElohon jäädä. Häijyn juoniniekan\nHänestä saamme; tiedättehän, että,\nJos keinojaan hän käyttää, meidät kaikki\nTuhota saattaa hän. Sit' estääksemme\nYht'aikaa kuolkoot Caesar ja Antonius.\n\nBRUTUS.\nNäin liian veriseltä näyttäis työmme:\nPää poikki, sitten raajat murskaks! Vihaa\nSe kuoloss' olis, vimmaa kuolon jälkeen.\nAntonius hän vaan jäsen Caesarist' on.\nTehkäämme uhri, Cajus, eikä teurasta!\nVihollisemme Caesarin on henki,\nJa ihmishengessä ei ole verta.\nVoi, jospa Caesaria silpomatta\nSais hengen Caesarilta! Mut, voi! siitä\nSaa Caesar vertaan vuotaa! Ystäväiset,\nHän surman saakoon uljaan, vaan ei häijyn;\nJumalten uhriks hänet leikelkäämme,\nEi silpoen kuin koiran eteen haaskaa.\nSydämemme kuin viekkaat herrat olkoot,\nJotk' orjans' yllyttävät julmaan tekoon\nJa näöks sitten soimaavat; näin työmme\nSaa pakon muodon eikä ilkeyden.\nJa kansa kun sen katsoo siks, ei meitä\nSanota murhaajiks, vaan perkaajiksi.\nAntonius jääköön rauhaan; muut' ei voi hän\nKuin käsi Caesarin, kun Caesarilta\nPää poikki on.\n\nCASSIUS.\n               Mut minä pelkään häntä:\nHän helma-ystävä on Caesarille --\n\nBRUTUS.\nPois moiset mietteet, Cassius! Caesaria\nJos lempii hän, sill' ei hän muita haittaa\nKuin itseään -- hän surra voi ja kuolla.\nMut sit' ei hevin tee hän, sillä mieless'\nOn huvit, irstaus vaan ja kemut hällä.\n\nTREBONIUS.\nEi vaaraa hänestä; hän ei saa kuolla.\nKyll' elää hän ja tätä vielä nauraa.\n\n    (Kello lyö.)\n\nBRUTUS.\nVait! lyönnit lukekaa.\n\nCASSIUS.\n                       Löi kolme kello.\n\nTREBONIUS.\nSiis aika erota.\n\nCASSIUS.\n                 Mut epäilenpä,\nMeneekö tänään Caesar ulos lainkaan.\nHän viime-aikaan taikaiseks on tullut,\nPäinvastoin aivan mitä ennen uskoi\nNäöistä, unista ja merkeistä.\nKenties nää ilmeiset ja kummat ihmeet,\nNuo tämän yönkin omituiset kauhut\nJa tietäjien houkutukset häntä\nPidättää tänään Capitolista.\n\nDECIUS.\nEi vaaraa: niin jos on hän päättynytkin,\nMa hänet muutan. Mielellään hän kuulee\nEtt' yksisarvisen voi puilla pyytää,[2]\nHapaalla jalopeuran, peilill' otson,\nKuopalla norsun, maireill' ihmisen.\nMut jos ma sanon: mairetta hän vihaa,\nNiin mieltyy hän ja perin maireissaan on.\nMun suokaa toimia:\nMin' osaan kyllä miehen mielen kääntää,\nJa Capitoliin minä hänet tuon.\n\nCASSIUS.\nEi, mennään kaikin häntä noutamaan.\n\nBRUTUS.\nSiis kahdeksalta viimeistäänkin, niinkö?\n\nCINNA.\nNiin, viimeistäänkin; muistakaa se kaikki.\n\nMETELLUS.\nLigarius vihaa Caesaria, joka\nPompejon kiitoksista häntä sätti.\nSep' ihme, ettei häntä kenkään muista.\n\nBRUTUS.\nMetellus hyvä, lähde hänen luokseen;\nMua lempii hän ja syystäkin; sa hänet\nVaan tänne laita, kyllä häntä höylään.\n\nCASSIUS.\nMeit' aamu yllättää; hyvästi, Brutus!\nPois, veikot; muistakaatte sananne,\nJa kelpo roomalaisin' ilmaantukaa.\n\nBRUTUS.\nIloiset, ripsaat olkaa, hyvät herrat,\nJa hankett' älköön katse ilmi tuoko;\nVaan olkoon, niinkuin meidän näyttäjöillä,\nVakainen muotonne ja mieli vilkas.\nNiin, hyvää huomenta nyt, hyvät herrat!\n    (Kaikki lähtevät, paitsi Brutus.)\nHoi, Lucius! -- Uness' aivan? -- Yhtä kaikki.\nSa nauti mesikastett' unen armaan;\nEi näköij' eikä houreit' ole sulla,\nJoit' aivoon ahkerasti huoli kuvaa.\nSiks unes on niin raskas.\n\n    (Portia tulee.)\n\nPORTIA.\n                          Brutus kulta!\n\nBRUTUS.\nNo, Portia, mitä nyt? Miks olet noussut?\nEi ole sinun terveellistä panna\nJääkylmän aamun alttiiks hento ruumiis.\n\nPORTIA.\nEi liioin sinun. Vuoteestani hiivit\nTylysti pois; ja eilen, iltaselta\nÄkisti nousit, pitkin huonett' astuit\nKäs'varret ristissä ja huokailit.\nJa kun ma kysyin, kuinka oli laitas,\nVihaisin katsein tuijottelit minuun.\nSua ahdistin: sa silloin otsaas hieroit,\nJa sangen nurpeana poljit jalkaa;\nEn helpoittanut: vastaust' en vaan saanut;\nKädelläs vaan teit närkän viittauksen\nMerkiksi että lähtisin. Sen teinkin,\nPeläten lisääväni tuskaisuuttas,\nJok' ilmankin jo kiihkeältä näytti,\nJa luullen siihen syyks vaan huonon tuulen,\nJok' aika ajoin jokahista vaivaa.\nEi syödä, haastaa, maata se sun anna,\nJa jos se ulkomuotoos vaikuttaisi\nSen verran kuin se vallannut on mieles,\nEn sua tuntis, Brutus. Miehen' armas,\nOi, kerro mulle tuskiesi syy.\n\nBRUTUS.\nEn ole oikein terve, siinä kaikki.\n\nPORTIA.\nOn viisas Brutus: jos ei terve ois hän,\nHän keksis keinon siksi tullakseen.\n\nBRUTUS.\nSen teenkin. -- Hyvä Portia, mene maata.\n\nPORTIA.\nSairasko Brutus on? Ja lääkkeekseenkö\nAlasti pitkin käy ja aamun kylmää\nSumua henkii? Onko Brutus sairas,\nJa hiipii raittihista vuoteestansa,\nYön inhaa saastaa vastaan urhostellen\nJa houkutellen märkää rutto-ilmaa\nLisäämään tautia? Ei, Brutoni,\nSun sielussas on tuskan kipu, jota\nTilani oikeudella tietää tahdon.\nRukoilen polvillani, kautta muinoin\nKehutun kauneuteni, kautta kaikkein\nSun lemmenvalais, ja tuon valan suuren,\nJok' yhdeks meidät liitti, ettäs kerrot\nMinulle, itsellesi, puolisolles,\nMiks olet murheinen, ja keiden kanssa\nTän' yönä pidit seuraa; sillä täällä\nKuus, seitsemän on miestä ollut, jotka\nPimeydeltäkin kasvons' salanneet on.\n\nBRUTUS.\nHyvä Portia, älä polvistu.\n\nPORTIA.\n                           Ei tarpeen\nSe oiskaan, jos sin' oisit hyvä Brutus.\nAvioliitossamme, sano, Brutus,\nOliko ehto, ett'en minä osaa\nSais salaisuuksistasi? Tavallaanko\nJa poikkeuksilla vaan min' olen sinun,\nVaan ruokatoveris ja vierellises\nJa joskus puhekumppanis? Asunko\nSun lempes esikaupungissa[3] vainen?\nJos siinä kaikki, silloin Portia vaan\nOn Bruton portto, eikä Bruton vaimo.\n\nBRUTUS.\nSin' olet puhdas vihkivaimoni,\nNiin kallis kuin nuo puna-pisaraiset,\nJotk' ahtavat mun sydäntäni synkkää.\n\nPORTIA.\nJos niin on, saisin salaisuutes tietää.\nMin' olen vaimo, myönnän sen, mut vaimo,\nJonk' otti jalo Brutus puolisokseen;\nMin' olen vaimo, myönnän sen, mut vaimo,\nJoll' ompi hyvä maine -- Caton tytär!\nMun muiden naisten kaltaiseksko luulet,\nKun moinen mull' on mies ja isä moinen?\nMinulle tuumas kerro; vaiti olen.\nLujuudestani oivan annoin näytteen,\nKun ehdoll' iskin reiteen tuohon haavan.\nSen tyynnä kestää voin, ja miehenikö\nsalaisuutta siis?\n\nBRUTUS.\n                  Oi, suokoon taivas\nMun ansainneeksi moisen jalon vaimon! --\n    (Kolkutusta ulkoa.)\nVait! joku kolkuttaa! Pois, Portia, hetkeks;\nJa viipymättä poves osan saapi\nMun sydämeni salaisuuksista.\nSelitän tehtäväni kaikki sulle\nJa synkän otsanikin piirteet kaikki.\nPois, joutuun! -- (Portialle.)\n    (Lucius ja Ligarius tulevat.)\nLucius, ken se kolkuttaa?\n\nLUCIUS.\nMies sairas, joll' on puhumista teille.\n\nBRUTUS.\nLigarius, jota mainitsi Metellus! --\nKäy syrjään, poika. -- No, Ligarius, mitä?\n\nLIGARIUS.\nSuo heikon äänen tehdä hyvä huomen;\n\nBRUTUS.\nVoi, mihin aikaan, uljas Cajus, liinaan\nSa kääriyt! Oi, ett'et olis sairas!\n\nLIGARIUS.\nEn ole sairas, jos vaan Brutoll' ompi\nKäsillä teko kunniallinen.\n\nBRUTUS.\nKäsillä teko moinen mull' on, Cajus,\nJos sull' on terve korva sitä kuulla.\n\nLIGARIUS.\nNo, kautta kaikkein Rooman jumalitten!\nPois tautini nyt riisun. Rooman sielu!\nSa kunnon esi-isäin uljas poika!\nLumojan lailla henkeni sa kuolleist'\nEsihin loihdit. Käske vaan mun juosta,\nNiin mahdottomiakin vastaan ryntään,\nJa voitan ne. Mik' ompi tehtävä?\n\nBRUTUS.\nTekonen, joka sairaan terveeks saapi.\n\nLIGARIUS.\nMut tervett' eikö sairahaksi myös?\n\nBRUTUS.\nSitäkin myös. Mit' on se, rakas Cajus,\nSen kerron tiellä hänen luokseen, jota\nAsia koskee.\n\nLIGARIUS.\n             Siis vaan liikkehelle;\nSua seuraan, sydämessä uusi into,\nMihinkä, sit' en tiedä. Kyllin mulle\nEtt' ohjaajan' on Brutus.\n\nBRUTUS.\n                          Seuraa sitten.\n\n                             (Lähtevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Huone Caesarin hovilinnassa.\n\n   (Ukkosta ja leimausta. Caesar, yönuttu yllä.)\n\nCAESAR.\nTän' yön' ei taivas eikä maa saa rauhaa;\nCalpurnia kolmast' unissansa huusi:\n\"Avuksi! Caesar murhataan!\" -- Ken siellä?\n\n    (Palvelija tulee.)\n\nPALVELIJA.\nMun herrani!\n\nCAESAR.\nSa käske pappein oiti uhrata,\nJa tieto tuo, kuink' onnistuupi taika.\n\nPALVELIJA.\nMa teen sen, herra.\n\n    (Lähtee.)\n    (Calpurnia tulee.)\n\nCALPURNIA.\nMit'aiot, Caesar? Lähdetkö sä ulos?\nEt huoneestas saa tänään liikahtaa.\n\nCAESAR.\nCaesarin täytyy mennä. Vaara ain' on\nMua seljän takan' uhannut; kun näkee\nSe kasvot Caesarin, se raukee tyhjään.\n\nCALPURNIA.\nEn enteit' ole uskonut ma koskaan,\nNyt niitä pelkään. Miesi tuolla kertoo,\nPait mit' on itse huomattu ja kuultu,\nKauheita vallan, joit' on nähnyt vahti.\nKadulla poikinut on jalopeura,\nKuolleensa haudat maalle haukotelleet;\nPalavat miehet pilviss' otelleet on\nRiveissä, joukoissa, kuin sodass' aivan,\nNiin että Capitoliin pärskyi verta.\nIlmassa miekan kalsketta on kuultu,\nHevon hirnuntaa ja kuolon korahdusta;\nJa kaduill' aaveet parkuin vaikeroivat.\nOi, Caesar! tämä kaikk' on tavatonta,\nMua säikyttää se.\n\nCAESAR.\n                  Voiko sitä välttää,\nMit' isot jumalat on määräks panneet?\nEi, Caesar lähtee; merkit nuo ne koskee\nNiin hyvin mailmaa kuin Caesaria.\n\nCALPURNIA.\nKomeettoja ei näy, kun loiset kuolee,\nMut ruhtinasten surmaks taivaat hehkuu.\n\nCAESAR.\nMonesti eläissänsä arka kuolee,\nMies uljas maistaa kalmaa kerran vaan.\nKaikista kummista, mit' olen kuullut,\nOn suurin kumma ihmisien pelko,\nVaikk' älyävät kuolon täytymykseks,\nMi tulee, kun se tullaksensa on.\n    (Palvelija palajaa.)\nNo, mitä ennustajat tietävät?\n\nPALVELIJA.\nSanovat: älkää tänään ulos menkö;\nKun uhrist' otettihin totkut maalle,\nSydäntä laisin elukast' ei löytty.\n\nCAESAR.\nSen jumalat tek' ivaks pelkureille.\nElukka ilman sydänt' olis Caesar,\nPelosta jos hän tänään kotiin jäisi.\nEi, Caesar lähtee; turma kyllä tietää\nEtt' turmaa turmiollisemp' on Caesar.\nKaks leijonaa yks'aikaist' olemme,\nJa minä vanhempi ja hirmuisempi.\nNiin, Caesar lähtee.\n\nCALPURNIA.\n                     Puolisoni armas,\nTuo itse-uskallukses vie sult' älyn.\nOi, tänään älä lähde; sano syyksi,\nMiks kotiin jäät, mun pelkon', eikä sun.\nSenaattiin Antonion lähetämme\nSanalla, ett'et tänään jaksa hyvin;\nOi, myönny siihen, polvillani pyydän!\n\nCAESAR.\nNo, sanan vieköön hän, ett'en voi hyvin.\nJa oikkus vuoksi kotihin ma jään.\n    (Decius tulee.)\nKah, Decius Brutus! Hän sen saattaa tehdä.\n\nDECIUS.\nOi, terve, Caesar! Huoment', oiva Caesar!\nSenaattiin tulen sua noutamaan.\n\nCAESAR.\nJa sangen sopivahan aikaan tulit\nSenaattoreille viemään terveiseni\nJa sanan, ett'en tänään tulla tahdo;\nEn voi, on väärin, väärint', ett'en tohdi;\nEn tahdo tulla, -- sano niin.\n\nCALPURNIA.\n                              Niin, sano,\nEtt' on hän sairas.\n\nCAESAR.\n                    Valheit' ei luo Caesar.\nMaat, kansat valloitin, ja pelkäisinkö\nNyt harmaapäille totuutt' ilmoittaa?\nEi; sano, ett'ei Caesar tahdo tulla.\n\nDECIUS.\nSyyn suo mun tietää, suuri Caesar; muuten\nMinua nauravat, kun tuota kerron.\n\nCAESAR.\nSyy on mun tahtoni: en tahdo tulla;\nSenaatin muut' ei ole tarvis tietää.\nMut mitä sinuun tulee, niin ma sulle,\nSyyst' että sua rakastan, sen sanon:\nCalpurnia, tuo mun vaimon', ei mua päästä.\nKuvani yöllä unissaan hän näki,\nSadasta aukosta, kuin suihkurista,\nSiit' ihka verta vuos, ja roomalaiset\nIloiten, naurain tuli pesemähän\nKätensä siinä. Tämän selittää hän\nPahaksi merkiksi ja turman enteeks,\nJa pyytää polvillaan mun kotiin jäämään.\n\nDECIUS.\nTuo unen selitys on aivan väärä.\nSe oli kaunis, onnellinen näky.\nKun kuvas monest' aukost' uhkui verta,\nJoss' ilotellen roomalaiset kylpi,\nSe tietää että suuri Rooma sinust'\nUutt' imee elinverta, josta kilvan\nJaloimmat miehet pyytää juomun saada\nTai pilkun pyhänjäännöksenä muistoks.\nSe on Calpurnian unen merkitys.\n\nCAESAR.\nJa tuolla lailla selitit sen oikein.\n\nDECIUS.\nNiin, jahka kuulet mitä vielä kerron:\nSenaatti, tiedäs, päättänyt on tänään\nSuurelle Caesarille kruunun antaa.\nJos nyt sa sanot, ett'et tahdo tulla,\nHe voivat mieltä muuttaa. Lisäks syntyis\nSiit' ivajuttuja, jos joku sanois:\n\"Lykätään istunto siks kunnes muuttuu\nCaesarin vaimon unet paremmiksi.\"\nJos Caesar piilee, kuiskaillaanpa varmaan:\n\"Kas, Caesar pelkää!\"\nSuo anteeks, Caesar: hellä, hellä rakkaus\nNäin lausumaan mua vaatii käytöksestäs,\nJa rakkauteni voittaa kylmän järjen.\n\nCAESAR.\nCalpurnia, tuhmalta nyt näyttää pelko.\nHäpeän oikein että myöden annoin. --\nToogani tänne! Lähteä ma tahdon.\n\n    (Publius, Brutus, Ligarius, Metellus, Casca,\n    Trebonius ja Cinna tulevat.)\n\nKas, tuossa Publius noutamaan mua tulee.\n\nPUBLIUS.\nHuomenta, Caesar!\n\nCAESAR.\n                  Tervetullut, Publius!\nKuin? Brutus, sinäkin näin varhain nousnut?\nHuomenta, Casca! -- Cajus Ligarius,\nNoin milloinkaan ei vihannut sua Caesar,\nKuin horkka tuo, jok' on sun laihaks tehnyt,\nMit' on nyt kello?\n\nBRUTUS.\n                   Lyönyt kahdeksan.\n\nCAESAR.\nKiitokset kohteliaasta vaivastanne!\n    (Antonius tulee.)\nAntonius, kah, jok' yöhön myöhään mässää,\nJo valveill' on! -- Antonius, huomenta!\n\nANTONIUS.\nHuomenta, jalo Caesar!\n\nCAESAR.\n                       Käsky viekää\nSisähän tuonne, että ovat valmiit.\nOn väärin itseään näin vartouttaa. --\nOh, Cinna! -- Oh, Metellus! -- Kah, Trebonius!\nMa tahdon hetken kanssas pakinoida;\nSa muista tänään käydä luonani;\nLähellän' ole, että sua muistan.\n\nTREBONIUS.\nKyll' olen, Caesar, -- (syrjään) ja niin lähell', että\nEtemmäks parhaat ystäväs mun soisi.\n\nCAESAR.\nNyt lasi viiniä, ja sitten matkaan\nYhdessä niinkuin ystäväin on tapa.\n\nBRUTUS.\nEi ole kaikki tavat yhtä, Caesar:\nSydäntä Bruton kirveltää se aatos!\n\n                       (Lähtevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Katu Capitolin lähellä.\n\n   (Artemidorus tulee, lukien erästä paperia.)\n\nARTEMIDORUS.\n\"Caesar, varo Brutoa; Cassiota karta; älä Cascaa lähesty; pidä Cinnaa\nsilmällä; tarkkaa tarkoin Metellus Cimberiä; Decius Brutus ei sua\nrakasta; Cajus Ligariota olet loukannut. Kaikissa näissä miehissä on\nvaan yksi mieli, ja se on Caesaria vastaan kääntynyt. Jos et ole\nkuolematon, niin katso eteesi. Huolettomuus raivaa kapinalle tietä.\nSuuret jumalat sua varjelkoot!\n\n                               Ystäväsi\n                             Artemidorus.\"\n\nTäss' seison, kunnes Caesar ohi kulkee,\nJa anojana annan tämän hälle.\nSydäntä kirveltää ett'ei saa kunto\nVapaana kateuden hampaist' olla.\nJos luet, Caesar, tän, jäät elohon,\nTai petos onnen kanssa juoniss' on.\n\n                          (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Toinen paikka samaa katua, Bruton asunnon edustalla.\n\n   (Portia ja Lucius tulevat.)\n\nPORTIA.\nSenaatin kartanohon juokse oiti!\nÄl' aikaa tuhlaa vastimiin, vaan riennä!\nMitä odotat?\n\nLUCIUS.\n             Mik' asianne, rouva?\n\nPORTIA.\nJos oisit siellä jo ja jälleen täällä,\nEnnenkuin sanoa sen sulle taidan. --\nOi, lujuus, apu vahva mulle suo!\nLuo sydämen ja kielen väliin vuori!\nOn mieli miehen, mutta voima vaimon;\nVoi, kuink' on työläs naisen vaiti olla! --\nNo, miks et lähde?\n\nLUCIUS.\n                   Mitä tehdä, rouva?\nCapitoliinko juosta, eikä muuta?\nJa sieltä jälleen tänne, eikä muuta?\n\nPORTIA.\nNiin, tieto hanki, miltä herras näyttää.\nHän sairahana läksi. Tarkkaa, mitä\nTekeepi Caesar, ketkä hakijat\nHänt' ympäröivät. Vaiti! mikä melu?\n\nLUCIUS.\nEn mitään kuule.\n\nPORTIA.\n                 Kuultelehan tarkkaan.\nSekavan niinkuin taiston hälyn kuulin,\nJa tuuli Capitolista sen toi.\n\nLUCIUS.\nEn, rouva, toden totta, mitään kuule.\n    (Tietäjä tulee.)\nMies, tule tänne! Mistä matka?\n\nTIETÄJÄ.\nKotoa, rouva hyvä.\n\nPORTIA.\n                   Mit' on kello?\n\nTIETÄJÄ.\nYhdeksän seutuvilla.\n\nPORTIA.\n                     Onko Caesar\nCapitoliin jo lähtenyt?\n\nTIETÄJÄ.\n                        Ei vielä;\nJuur etsin paikkaa, josta näkisin mä,\nKun Capitoliin käy hän.\n\nPORTIA.\n                        Pyyntö sulla\nOnko Caesarille, eikö niin?\n\nTIETÄJÄ.\n                            On, rouva.\nJos suvaitsisi Caesar Caesarille\nNiin hyvä olla että mua kuulis,\nNiin pyydän että itseään hän muistais.\n\nPORTIA.\nPahaako tiedät hankittavan hälle?\n\nTIETÄJÄ.\nEn varmaan tiedä, mutta paljon pelkään.\nHyvästi! Katu täss' on ahdas: joukko,\nMi Caesaria kantapäillä seuraa, --\nAnojat, praetorit ja senaattorit --\nRutistaa kuoliaaks voi heikon miehen.\nVapaampaan paikkaan käyn, ja siellä puhun\nSuurelle Caesarille, kun hän saapuu.\n\n    (Lähtee.)\n\nPORTIA.\nMun täytyy sisään mennä. -- Vaimon sydän,\nVoi! kuink' on heikko kappale! -- Oi, Brutus!\nSua hankkeessasi taivaat auttakoot! --\nHaa! poik' on kuullut! -- Brutolla on pyyntö,\nJonk' epää Caesar. -- Pahoin voin ma! -- Lucius,\nOi, riennä, herraas tervehdi, ja sano,\nEtt' olen iloinen, ja palaa tänne\nJa kerro mitä sanoopi hän sulle.\n\n                     (Lähtevät.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus\n\n    Rooma. Capitoli. Senaatin istunto.\n\n    (Väkijoukko Capitoliin johtavalla kadulla; niiden joukossa\n    Artemidorus ja tietäjä. Caesar, Brutus, Cassius, Casca,\n    Decius, Metellus, Trebonius, Cinna, Antonius, Lepidus,\n    Popilius, Publius, y.m. tulee.)\n\nCAESAR.\nNo, Mars-kuun viidestoist' on tullut.\n\nTIETÄJÄ.\nOn, Caesar, mut ei vielä mennyt.\n\nARTEMIDORUS.\nO, terve, Caesar! Lue tämä lippu.\n\nDECIUS.\nTrebonius anoo että joutuessas\nLukisit tämän alamaisen pyynnön.\n\nARTEMIDORUS.\nMun ensin, Caesar! Caesaria minun\nLikemmin koskee; lue, suuri Caesar!\n\nCAESAR.\nMik' itseämme koskee, jääköön viimeks.\n\nARTEMIDORUS.\nÄl' aikaele, Caesar; lue se oiti!\n\nCAESAR.\nMit'? onko miesi hullu?\n\nDECIUS.\n                        Tieltä, lurjus!\n\nCASSIUS.\nVai kadull' armokirjaas tyrkytät!\nKäy Capitoliin!\n\n    (Caesar menee Capitoliin, muut seuraavat häntä.\n    Kaikki senaattorit nousevat.)\n\nPOPILIUS.\nMenestyköhön tänään hankkehenne!\n\nCASSIUS.\nPopilius, mikä hanke?\n\nPOPILIUS.\n                      Hyvästi!\n\n    (Lähestyy Caesaria.)\n\nBRUTUS.\nMitä se Popilius Lena sanoi?\n\nCASSIUS.\nHän toivoi menestystä hankkeellemme.\nOn ilmi tullut juonemme, ma pelkään.\n\nBRUTUS.\nHän Caesaria luotuu. Tarkkaa häntä!\n\nCASSIUS.\nPian joudu, Casca! Estymistä pelkään. --\nKuin käypi, Brutus? Jos se ilmi tulee,\nEi lähde täältä Cassius eikä Caesar,\nSill' itseni ma tapan.\n\nBRUTUS.\n                       Malta, Cassius;\nEi haastele Popilius hankkeistamme:\nHän, näetkös, naurahtaa, ja tyyn' on Caesar.\n\nCASSIUS.\nTrebonius tietää aikansa; kas, Brutus,\nHän korjaa Antonion tieltä pois.\n\n    (Antonius ja Trebonius lähtevät. Caesar ja senaattorit\n    istuutuvat.)\n\nDECIUS.\nMiss' on Metellus Cimber? Caesarille\nHän armokirjans' oiti antakoon.\n\nBRUTUS.\nHän valmis on; käy luo ja auta häntä.\n\nCINNA.\nSun, Casca, tulee ensin kättäs nostaa.\n\nCAESAR.\nKaikk' onko valmiit? -- Mitä puutteit' auttaa\nTuleepi Caesarin ja neuvoskunnan?\n\nMETELLUS.\nYlevä, mahtava ja suuri Caesar,\nMetellus istuimesi juureen laskee\nSydämen nöyrän --\n\nCAESAR.\n                   Se ei kelpaa, Cimber!\nTuo liehakoiminen ja kurja nöyryys\nVoi halvan rahvaan verta kuohuun nostaa\nJa lapsen leikiks tehdä valmiin säännön\nJa sanan vankan. Älä ole hupsu\nJa verta Caesarin niin herkäks usko,\nEtt' tosiluonnostaan sen pehmittäisi\nSe, josta heltyy narrit: lipokieli\nJa hännänlierutus ja köyryselkä!\nLain kautta veljes maanpakoon on syösty;\nJos hänen puolestaan sa pokkuroitset\nJa liehakoit ja kerjäät, niin sun potkaan\nKuin koiran ulos. Caesar ei tee väärin,\nSe tiedä, eikä lepy ilman syytä.\n\nMETELLUS.\nTääll' eikö arvokkaampaa kieltä, joka\nCaesarin korviss' ihanammin kaikuis,\nPalauttain pakolaisen veljeni?\n\nBRUTUS.\nEn liehakoi, mut kättäs suutelen,\nJa pyydän, Caesar, että Publius Cimber\nSais luvan viipymättä palata.\n\nCAESAR.\nKuin? Brutus?\n\nCASSIUS.\n              Armoa, Caesar! Armoa!\nNäin maahan jalkais juureen Cassius lankee\nJa armoitusta Cimberille kerjää.\n\nCAESAR.\nMa heltyisin, jos oisin teidän-moinen;\nRukous mua taivuttais, jos itse\nRukouksiin taipuisin; mut vankka olen\nKuin pohjantähti, jota kiinteämpää\nJa lujempaa ei taivaall' ole toista.\nTuhannet säihkyt ilman kannen kirjaa,\nJokainen tult' on ja ne loistaa kaikki,\nMut paikkansa vaan pitää yksi niistä.\nNiin mailmakin, se ihmisiä täynn' on,\nHe lihaa, verta ovat, aistit heill' on;\nMut tiedän heissä yhden vaan, jok' aina\nVakaana, järkähtämätönnä seisoo.\nJa tuo ett' olen minä, siitä näytän\nEs'merkin nyt, kun lujasti ma vaadin\nMaanpakoon Cimberin, ja vaateessani\nLujana pysyn myös.\n\nCINNA.\n                   Oi, Caesar --\n\nCAESAR.\n                                  Pois!\nOlympiako siirtää tahdot?\n\nDECIUS.\n                          Suuri Caesar, --\n\nCAESAR.\nHaa! Eikö turhaan polvistunut Brutus?\n\nCASCA.\nSiis, puhukaa te, kädet, puolestani.\n\n    (Casca lyö tikarinsa Caesarin niskaan. Caesar tarttuu hänen\n    käsivarteensa. Silloin häneen iskevät tikarinsa muut liittolaiset\n    ja viimeiseksi Marcus Brutus.)\n\nCAESAR.\nSinäkin, Brutus? -- Kaadu sitten, Caesar!\n\n    (Kuolee. Senaattorit ja kansa peräytyvät säikäyksestä.)\n\nCINNA.\nPelastus! Vapaus! Tyrannius on kuollut!\nKaduilla joutuun huutakaa se julki.\n\nCASSIUS.\nJa toiset puhe-istuimille huutain:\n\"Pelastus, vapaus ja vapahdus!\"\n\nBRUTUS.\nSenaattorit ja kansa! Älkää juosko!\nEi vaaraa; seis! Sai koston vallanhimo.\n\nCASCA.\nPuhe-istuimelle, Brutus!\n\nDECIUS.\n                         Niin, ja Cassius!\n\nBRUTUS.\nMut miss' on Publius?\n\nCINNA.\n                      Täällä, sekapäissään\nKapinast' aivan.\n\nMETELLUS.\n                 Seiskaa tiheässä,\nCaesarin ystävät ne kenties muuten --\n\nBRUTUS.\nVait! nytkö seistä! -- Malta mieltäs, Publius!\nEi pahaa sulle suoda eikä kelleen,\nKen roomalainen on. Se heille kerro.\n\nCASSIUS.\nJa lähde, Publius, täältä, ett'ei kansa,\nKun meihin karkaa, vanhuuttasi loukkais.\n\nBRUTUS.\nNiin, tee se; tästä työst' ei vastaa muut\nKuin me, sen tekijät.\n\n    (Trebonius palajaa.)\n\nCASSIUS.\n                      Miss' on Antonius?\n\nTREBONIUS.\nJuoks' säikkyin kotiin. Miehet, vaimot, lapset\nTuijottain juoksevat ja huutavat,\nKuin päivä olis viimeinen.\n\nBRUTUS.\n                           Nyt tahtos\nTee, sallimus! Ett' täytyy meidän kuolla,\nSe tietty on; mut saada viivytystä\nJa aikaa voittaa, siinä kaikki.\n\nCASSIUS.\n                                Leikkaa\nKakskymment' elinvuotta pois, niin leikkaat\nPois yhtä monen vuoden kuolonpelvon.\n\nBRUTUS.\nJos niin on, kuolo voitto on, ja me siis\nCaesarin ystävät, kun kuolonpelvon\nHält' ehkäisimme. -- Maahan, roomalaiset!\nVeressä Caesarin nyt kyynärpäihin\nPeskäämme kädet! Miekat voidelkaamme!\nTorille sitten, ruskeit' aseitamme\nPään yli heilutellen, kaikki huutain:\n\"Pelastus, vapaus, rauha!\"\n\nCASSIUS.\n                            Maahan! Kylpyyn!\nViel' aikain pitkäin päästä näytellähän\nUusissa kansoissa ja uusin kielin\nTää jalo näytelmä!\n\nBRUTUS.\n                   Viel' usein huviks\nSaa vertaan vuotaa Caesar, joka tuossa\nPompejon patsaan juuressa nyt makaa\nKuin tomu halpana!\n\nCASSIUS.\n                   Yht' usein kuin\nSe tapahtuu, yht' usein meistä kuuluu:\n\"Nuo miehet vapauden maalleen hankki.\"\n\nDECIUS.\nNyt matkaan!\n\nCASSIUS.\n             Matkaan kaikki; Brutus eellä;\nJälessä kaunisteena Rooman parhaat\nJa rohkeimmat henget.\n\n    (Palvelija tulee.)\n\nBRUTUS.\n                      Vait! Ken saapuu?\nYks Antonion ystäviä.\n\nPALVELIJA.\n                      Brutus,\nNäin herrani mun polvistua käski,\nNäin tomuun langeta mun käsk' Antonius,\nJa maasta haastaa näin: Brutus on viisas,\nJalo, urhoollinen, suora. Caesar oli\nSuur', uljas, kuninkaallinen ja armias.\nSano: Brutus multa lemmen saa ja arvon;\nSano: pelvon Caesar, arvon sai ja lemmen.\nJos Brutus sallii Antonion luokseen\nTurvissa tulla, selvitystä saamaan\nMiks surman Caesar sai, niin Antoniolle\nEi kuolleena niin rakas ole Caesar\nKuin Brutus elävänä; ei, hän seuraa\nUskollisesti onnessa ja työssä\nTän horjuvaisen vallan vaarain kautta\nJaloa Brutoa. Näin sanoi herrani.\n\nBRUTUS.\nOn uljas, viisas roomalainen herras;\nPahemmaks hänt' en koskaan luullut. Sano,\nJos tänne tahtoo tulla hän, saa täyden\nHän selvikkeen; ja, kunniani kautta,\nPalata vaaratta.\n\nPALVELIJA.\n                 Hänt' oiti noudan.\n\n    (Lähtee.)\n\nBRUTUS.\nSaas nähdä, hänest' ystävän me saamme.\n\nCASSIUS.\nHyv' olis tuo. Mut mielessäni häntä\nMa kammon suuresti, ja totehen\nMun pahat aavistuksen' aina käyvät.\n\n    (Antonius tulee.)\n\nBRUTUS.\nTuoss' on hän jo. -- Antonius, tervetullut!\n\nANTONIUS.\nOi, suuri Caesar! Noinko halpa vuotees?\nNoin pieneen tilaan kutistuiko kaikki\nSun voittos, saaliis, mainees, loistos? -- Hyvästi! --\nEn tunne, jalot herrat, aikeitanne,\nKen vielä iskun saa ja päästään pääsee.\nMinäkö? Mik' on hetki sopivampi\nKuin kuolinhetki Caesarin? Mik' ase\nOn puolikskaan niin kallis kuin nuo miekat,\nJoit' uljain veri mailmassa kultaa?\nJos vihaatten mua, pyydän, tehkää työnne,\nKätenne verestä kun vielä suitsee.\nVaikk' eläisin ma tuhat vuott', en oisi\nNäin valmis kuolemaan; näin mieleistäni\nEi paikkaa, kuolintapaa ois, kuin tässä\nCaesarin kanssa kuolla, teidän kautta,\nTe ajan valitut ja suuret henget.\n\nBRUTUS.\nAntonius, älä meiltä surmaas kerjää.\nVerisiks, julmiks meidät kyllä luulis,\nNiinkuin sen kätemme ja työmme tuossa\nJo osoittaa; mut kätemme sa näet vaan\nJa tämän verityön, jonk' on ne tehneet.\nSydäntä sin' et näe; siin' asuu sääli.\nNiin, sääli Rooman kurjan kurjaa tilaa --\nKuin tuli tuleen, sammuu sääli sääliin --\nTuon teki Caesarille. -- Sua kohtaan.\nMiekkamme kärjet tylsät on, Antonius.\nKätemme, vaikk' on inhan työn ne tehneet,\nJa sydämemme, hellät niinkuin veljen,\nSun luottamuksella ja kunnioittain\nJa kaikell' ystävyydell' ottaa vastaan.\n\nCASSIUS.\nSun mieltäs kysytään, jos kenenkään,\nKun määrättävät ovat uudet arvot.\n\nBRUTUS.\nMut malta, kunnes rauhoitamme kansan,\nJonk' aivan järjiltään on pelko vienyt.\nSyyn sitten selvitämme, miksi minä,\nJok' iskeissäni Caesaria lemmin,\nTuon teon tein.\n\nANTONIUS.\n                Sun viisautees ma luotan.\nVeriset kätenne nyt tuokaa kaikki\nSun kättäs, Marcus Brutus, puistan ensin;\nSun kätees sitten, Cajus Cassius, tartun;\nJa, Decius Brutus, sun; ja sun, Metellus;\nSun, Cinna; uljas Casca, sun; ja viimeks --\nEn viimeks ystävänä -- sun, Trebonius.\nAh, jalot herrat! Mitä sanoisinkaan\nNimeni teist' on nyt niin halpa, että\nKahdesta häijyst' olen jompikumpi:\nJoko imartelija tai pelkuri.\nOi, Caesar, totta on, sua rakastin!\nJos alas meihin henkesi nyt katsoo,\nSua eikö koske tuimemmin kuin kuolo,\nKun näet, ett' Antoniosi rauhaa hieroo\nJa vainolaises verikättä puistaa,\nMies suurin, ruumis vieressä? Jos mulla\nNiin monta silmää ois kuin haavaa sulla,\nJoist' itku purskuis niinkuin veri noista,\nParemmin sopis tuo, kuin ystävänä\nSun vihamiestes kanssa kättä lyödä.\nOi, anteeks, Julius! -- Tässä, jalo hirvi,\nSa kierrettiin; sä tässä kaaduit; tässä\nAjajas seisoi, murhan merkki yllä,\nVerelläs purppuroittuna. Oi, mailma!\nSin' olit tämän ruunuhirven puisto;\nHän, toden totta, mailma, oli ruunus. --\nKuin hirvi, monen prinssin kaatamana,\nNyt tuossa makaat!\n\nCASSIUS.\nAntonius!\n\nANTONIUS.\n          Oi, anteeks, Cajus Cassius,\nSen sanoo vihamieskin Caesarista;\nSiis kylmää kohtuutt' on se ystävältä.\n\nCASSIUS.\nEn soimaa, ettäs Caesaria kiität,\nVaan meillä mitä yhteist' on sun kanssas?\nTahdotko ystäviämme sa olla,\nVai tietämmekö käymme ilman sua?\n\nANTONIUS.\nNo, kättähän jo löin; mut horjahdin,\nKun Caesariin ma katsoin. Ystäv' olen\nMa teille kaikille ja lemmin teitä\nToivossa että syyn saan tietää, miksi.\nJa missä oli vaarallinen Caesar.\n\nBRUTUS.\nTää hurjaa näytelmätä olis muutta.\nNiin täysin painavat on syymme, että,\nVaikk' oisit Caesarinkin oma poika,\nSa tyytyisit.\n\nANTONIUS.\n              En muuta vaadikaan;\nJa pyydän nyt vaan että ruumiin viedä\nTorille saan, ja puhe-istuimelta\nSaan ystävänä hautapuheen pitää.\n\nBRUTUS.\nSen saat, Antonius.\n\nCASSIUS.\n                    Brutus, sana kuule!\n    (Syrjään Brutolle,)\nEt tiedä mitä teet: oi, älä salli\nAntonion pitää hautapuhetta.\nArvaatko minkä kiihkon puheellansa\nHän saattaa nostaa kansassa?\n\nBRUTUS.\n                             Suo anteeks:\nKäyn itse ensin puhe-istuimelle\nJa Caesarimme surmaan näytän syyt.\nMit' Antonius puhuu, sen -- ma sanon\nHän tekee meidän suostumuksella;\nJa että Caesarille suomme kaikki\nTapojen pyhittämät juhlamenot.\nSe hyödyttää meit' enemmän kuin haittaa.\n\nCASSIUS.\nKuin käy, en tiedä; tuo ei mieleen mulle.\n\nBRUTUS.\nTuoss', Antonius, Caesarin on ruumis.\nMeit' älä hautapuheessasi soimaa,\nVaan kiitä Caesaria miten tahdot\nJa sano, että luvallamme teet sen.\nEt muuten hautajaisiin osaa ottaa\nSaa laisin. Samalt' istuimelta, johon\nNyt minä astun, puhua sun pitää,\nKun minä olen päättänyt.\n\nANTONIUS.\n                         Niin olkoon;\nEn muuta minä toivo.\n\nBRUTUS.\nSiis ruumis valmiiks laita vaan ja seuraa.\n\n    (Kaikki lähtevät, paitsi Antonius.)\n\nANTONIUS.\nVerinen tomu, anteeks suo, ett' olen\nLeppyisä, nöyrä noille pyöveleillesi\nJaloimman miehen raunio sa olet,\nMik' aikakausiss' elänyt on koskaan.\nVoi kättä, joka kalliin veres kaasi!\nTäss' ennustan nyt haavoillasi, jotka\nKuin mykät suut, punaiset huulens' aukoo\nJa puhett', ääntä kieleltäni kerjää:\nKirous tätä sukukuntaa painaa;\nKotoinen raivo, tuimat kansanriidat\nTuskauttaa kaikki Italian maat;\nNiin tavaks tulee hävitys ja veri\nJa kauhun näyt niin yleisiks, ett' äiti\nHymyilee vaan, kun hänen lapsukaistaan\nPalaiseks neljäks sodan koura silpoo.\nHirmuihin tottuminen surmaa säälin,\nJa Caesarinkin kostonahnas henki,\nSivullaan Ate,[4] joka hehkuvana\nOn helvetistä tullut, mailla kulkee\nJa valta-äänellänsä huutaa: \"murhaa!\"\nJa sodan koirat irroittaa, niin että\nTää konnanteko pilviin asti leyhkää\nRaadoista, jotka voihkaa hautaan päästä.\n    (Palvelija tulee.)\nOctavius Caesaria palvelethan?\n\nPALVELIJA.\nNiin palvelen, Antonius.\n\nANTONIUS.\n                         Caesar hänen\nKirjeessä käski tänne Roomaan tulla.\n\nPALVELIJA.\nHän kirjeen saanut on ja matkall' ompi,\nJa suullisesti sanomaan mun käski --\n    (Huomaa ruumiin.)\nO, Caesar!\n\nANTONIUS.\nSydämes täys' on; syrjään käy ja itke.\nOn, huomaan, suru tarttuvaa: mun silmän'\nSe kostui, kun sun silmissäs se näki\nNuo murheen helmet. Tuloss' onko herras?\n\nPALVELIJA.\nHän yöt' on viisi peninkulmaa täältä.\n\nANTONIUS.\nPalaja, kerro mit' on tapahtunna.\nSuruinen tääll' on, vaarallinen Rooma,\nOctaviolle epävarma Rooma.\nPois! joutuun! Kerro hälle se. -- Ei, varro!\nSin' et saa mennä, ennen kuin tän ruumiin\nTorille vien. Ma siellä tunnustelen\nPuheellani, mitenkä kansa noiden\nVeristen miesten julmaa työtä katsoo.\nSen mukaan sitten kertoa sa saat\nOctaviolle, miten tääll' on laita.\nAvuksi tule mulle.\n\n    (Lähtevät, kantaen Caesarin ruumista.)\n\n\nToinen kohtaus\n\n    Forum.\n\n    (Brutus ja Cassius tulevat; kansanjoukko seuraa heitä.)\n\n1 KANSALAINEN.\nTiliä tahdomme; tee tili meille.\n\nBRUTUS.\nNo, seuratkaa mua, ystävät, ja kuulkaa;\nKäy sinä, Cassius, toisen kadun suuhun\nJa ja'a joukot. --\nKen mua kuulla tahtoo, jääköön tänne;\nKen Cassiota, menköön hänen kanssaan.\nJa julki tuodaan valtasyyt, miks surman\nSai Caesar.\n\n1 KANSALAINEN.\n            Minä kuulen Brutoa.\n\n2 KANSALAINEN.\nJa minä Cassiota; sitten rinnan\nSyyt pannaan, mit' on kumpainenkin kuullut.\n\n    (Cassius lähtee, joukko kansalaisia hänen kanssansa.\n    Brutus astuu puhe-istuimelle.)\n\n3 KANSALAINEN.\nVait! Brutus nousee puhe-istuimelle.\n\nBRUTUS.\nMua tyvenesti loppuun kuulkaa.\n\nRooman miehet, kansalaiset ja ystävät! Kuulkaa nyt minun puolustustani,\nja kuullaksenne, olkaa hiljaa. Uskokaa minua kunniani tähden, ja\nuskoaksenne, pitäkää kunniani arvossa. Tuomitkaa minua viisaudessanne,\nja teroittakaa aistinne, voidaksenne paremmin tuomita. Jos joku on\ntässä seurassa, joku Caesarin rakas ystävä, hänelle sanon, että Bruton\nrakkaus Caesariin ei ollut hänen rakkauttaan vähempi. Jos sitten kysyy\ntämä ystävä, miksi Brutus Caesaria vastaan nousi, niin vastaan näin: en\nsenvuoksi että Caesaria vähemmän rakastin, vaan senvuoksi että enemmän\nrakastin Roomaa. Olisitteko mieluummin nähneet Caesarin elossa ja\nteidän kaikkien orjina kuolevan, Caesarin kuolleena ja teidän kaikkien\nelävän vapaina miehinä. Kun Caesar mua rakasti, itkin minä häntä; kun\nhän onnellinen oli, iloitsin siitä; kun hän oli urhokas, kunnioitin\nhäntä, vaan kun hän vallanahnas oli, surmasin hänet. Siis kyyneleitä\nhänen rakkaudestaan, iloa hänen onnestaan, kunnia hänen urhoudelleen,\nja surma hänen vallanhimollensa! Ken tässä niin halpa on, että tahtoisi\norjana olla? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä olen loukannut. Ken\ntässä niin raaka on, ett'ei tahtoisi roomalainen olla? Onko ken, hän\npuhukoon; sillä häntä olen loukannut. Ken tässä niin katala on, ettei\ntahtoisi maataan rakastaa? Onko ken, hän puhukoon; sillä häntä\nolen loukannut. -- Jään odottamaan vastausta.\n\nKAIKKI.\nEi kenkään, Brutus, ei kenkään.\n\nBRUTUS.\nSiis en ketäkään ole loukannut. Muuta en ole Caesarille tehnyt, kuin\nmitä te Brutolle tekisitte. Hänen kuolemansa tutkimus on Capitolissa\nkirjoitettuna; hänen mainettaan ei ole halvennettu, mikäli se\nkiitettävää oli; eikä hänen rikostansa liioiteltu, josta hän surmansa\nsai.\n\n    (Antonius ja muita tulee, tuoden Caesarin ruumista.)\n\nTuossa hänen ruumiinsa tuodaan, Antonion saattamana, joka, vaikk'ei\nhänen surmaansa osallisena, kuitenkin saa hyödyn hänen kuolemastaan:\naseman yhteiskunnassa. Ja ken teistä ei sitä saisi? Jätän tämän paikan,\nvakuuttaen: että niin kuin Rooman hyväksi parhaan ystäväni surmasin,\nniin on mulla itsellenikin sama tikari varalla, kun isänmaani katsoo\nhyväksi vaatia minun kuolemaani.\n\nKAIKKI.\nEläköön Brutus! Eläköön! Eläköön!\n\n1 KANSALAINEN.\nKotihin juhlasaatossa hän viekää!\n\n2 KANSALAINEN.\nEs'isän viereen patsas hälle nouskoon!\n\n3 KANSALAINEN.\nHän Caesariksi tulkoon!\n\n4 KANSALAINEN.\n                        Brutossa\nCaesarin hyvät puolet kruunattakoon!\n\n1 KANSALAINEN.\nKotihin riemuhuudoin hänet viemme.\n\nBRUTUS.\nMaanmiehet, --\n\n2 KANSALAINEN.\n               Vaiti! hiljaa! Brutus puhuu.\n\n1 KANSALAINEN.\nVait siellä!\n\nBRUTUS.\n             Hyvät kansalaiset, yksin\nMun mennä antakaa, ja pyydän, jääkää\nAntonion luo ja kunnioitus suokaa\nCaesarin ruumiille ja puheelle,\nJonk' Antonius meidän luvallamme\nPitääpi ylistykseks Caesarille.\nRukoilen ett'ei muut kuin minä lähtis,\nEnnenkuin Antonius on puhunut.\n\n    (Lähtee.)\n\n1 KANSALAINEN.\nSeis! jääkää! Antoniota kuulkaamme.\n\n2 KANSALAINEN.\nHän puhe-istuimelle astukoon;\nMe kuullaan. -- Ylös, jalo Antonius!\n\nANTONIUS.\nOlen kiitollinen teille Bruton tähden.\n\n4 KANSALAINEN.\nHän mitä sanoo Brutosta?\n\n3 KANSALAINEN.\n                         Hän sanoo,\nEtt' on hän Bruton tähden kiitollinen\nKaikille meille.\n\n4 KANSALAINEN.\n                 Parast' olis ett'ei\nPuhuisi Brutosta hän pahaa täällä.\n\n1 KANSALAINEN.\nTyranni oli Caesar.\n\n3 KANSALAINEN.\n                    Niinpä kyllä;\nJa onni että Rooma siitä pääsi.\n\n2 KANSALAINEN.\nVait! hiljaa! kuullaan mit' Antonius puhuu.\n\nANTONIUS.\nTe jalot Rooman miehet --\n\nKANSA.\n                           Hiljaa! kuullaan.\n\nANTONIUS.\nYstävät, Rooman kansalaiset, kuulkaa!\nEn Caesaria kiitä, mutta hautaan.\nPahatpa työmme usein eloon jäävät,\nMut hyvät haudatahan luumme kanssa.\nNiin käyköön Caesarinkin. Jalo Brutus\nHän sanoi vallanahnaaks Caesarin;\nJos oli niin, se oli julma rikos,\nJa julmast' on sen sovittanut Caesar.\nMa Bruton suostumuksella ja muiden --\nOn Marcus Brutus, nähkääs, kunnon mies,\nNiin, kunnon miehiä he kaikk' on, kaikki --\nNyt pidän hautapuheen Caesarille.\nHän ystäv' oli, hyvä, hellä mulle,\nMut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,\nJa Marcus Brutus hän on kunnon mies.\nToi kotiin Roomaan vankeja hän paljon,\nRahastot niiden lunnahilla täyttäin;\nOliko siinä Caesar vallanahnas?\nKun kurjuus vaikeroi, niin itki Caesar;\nKovempi luonnoltaan on vallanahnas:\nMut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,\nJa Marcus Brutus hän on kunnon mies.\nKolmasti Lupercalioissa hälle\nTaritsin kruunun, kolmasti hän kiels sen,\nSen näittehän; tuo vallanahneutt' onko?\nMut Brutus vallanahnaaks sanoo häntä,\nJa, totisesti, hän on kunnon mies.\nEn Bruton puhetta ma vääräks väitä,\nMut haastan tässä siitä, minkä tiedän.\nOl' ennen teille rakas hän, ja syystä,\nSiis mistä syystä ette suris häntä?\nOi äly! villipetoon pakenit sa,\nJa ihmisist' on järki mennyt! -- Anteeksi\nTuoll' arkuss' Caesarin on luona sydän,\nVait olla täytyy, kunnes palajaa se.\n\n1 KANSALAINEN.\nHän puhuu mielestäni järkevästi.\n\n2 KANSALAINEN.\nJos oikein mietit asiaa, niin Caesar,\nKärs suurta vääryyttä.\n\n3 KANSALAINEN.\n                       Niin kyllä, miehet,\nPahemman sijaan saamme, minä pelkään.\n\n4 KANSALAINEN.\nSanansa kuulitten: hän kruunun kielsi;\nHän varmaankaan ei ollut vallanahnas.\n\n1 KANSALAINEN.\nJos niin on, käy se muutamille kalliiks.\n\n2 KANSALAINEN.\nMies-parka! Tulipunaiset sen silmät\nOn itkust' aivan.\n\n3 KANSALAINEN.\n                  Miestä jalompaa\nKuin Antonius ei Roomass' ole toista.\n\n4 KANSALAINEN.\nVait! Kuulkaa! Puhua hän taasen alkaa.\n\nANTONIUS.\nViel' eilen olis sana Caesarin\nKumonnut mailman; nyt hän tuossa makaa,\nJa ei niin halpaa, joka hälle nöyrtyis.\nJos mieltänne ja sydäntänne, miehet,\nKokisin kapinaan ja raivoon nostaa,\nLoukkaisin Brutoa ja Cassiota,\nJotk' ovat kunnon miehiä, kuten tietty.\nEn, heit' en loukkaa; tuota kuollutt' ennen.\nJa itseäni loukkaisin ja teitä,\nKuin loukkaisin noin kunnon miehiä.\nTää pärmä, Caesarin sinetti alla,\nVainaalta löytyi: se on jälkisäännös.\nJos kansa vaan tän testamentin kuulis --\nJot' -- anteeks suokaa -- lukea en aio --\nCaesarin haavoj' oiti suutelis se,\nVerehen pyhään liinojansa kastais,\nJa hiuksen hänen päästään muistoks kerjäis,\nJa kuollessaankin vielä säätäis siitä,\nSen jättäin jälkeisilleen kallihina\nPerintönä.\n\n4 KANSALAINEN.\n           Me tahdomme sen kuulla. --\nAntonius, lue säännös!\n\nKAIKKI.\n                       Säännös! säännös!\nCaesarin säännös!\n\nANTONIUS.\n                  Anteeks, ystäväni:\nEn tohdi. Hyv' ei olis teidän tietää\nKuin Caesar teitä lempi. Ettehän te\nPuut' ole, kiveä, vaan ihmisiä.\nCaesarin säännöksen jos kuulla saatte,\nTulette kiihkohon ja raivoon aivan.\nHyv' on, kun ette tiedä että hänet\nPeriä saatte; jos sen tietäisitte,\nOi, kuinka silloin käviskään!\n\n4 KANSALAINEN.\n                              Lue säännös!\nSen tahdomme me kuulla. Lue säännös!\nCaesarin säännös lukea sun täytyy.\n\nANTONIUS.\nNo, malttukaa ja hiukan varrotkaa!\nErehdyin, kun sen kerroin. Pelkään että\nMa loukkaan noita kunnon miehiä,\nJotk' iski puukkons' Caesariin; niin, pelkään.\n\n4 KANSALAINEN.\nKunnonko miehiä! -- He pettureit' on.\n\nUSEAT.\nLue säännös! lue testamentti!\n\n2 KANSALAINEN.\nHe konnia ja pettureit' on. Säännös!\nLue säännös!\n\nANTONIUS.\nSiis sitä lukemaan mua pakoitatte.\nNo, piirittäkää ruumis siis, niin näytän\nMa teille ken sen säännöksen on tehnyt.\nAstunko alas? Saanko luvan siihen?\n\nUSEAT.\nKäy alas!\n\n2 KANSALAINEN.\n          Alas astu!\n\n    (Antonius astuu alas puhe-istuimelta.)\n\n3 KANSALAINEN.\n                     Luvan saat.\n\n4 KANSALAINEN.\nKehäksi! piiriin!\n\n1 KANSALAINEN.\n                  Paarin luota syrjään!\nPois ruumiin luota!\n\n2 KANSALAINEN.\n                    Tilaa Antoniolle!\nJalolle Antoniolle tilaa!\n\nANTONIUS.\nPois kauemmas! Noin älkää tungeskelko!\n\nUSEAT.\nPois tieltä! Tilaa! Syrjään!\n\nANTONIUS.\n                             Kyyneleitä\nJos teill' on, itkemään nyt olkaa valmiit.\nTuon vaipan kaikki tunnetten. Ma muistan\nEns kerran kun sit' yllään kantoi Caesar.\nSuv'ilta hänen teltassaan se oli,\nSamana päivänä, kun nervit löi hän.\nKas, tuosta meni puukko Cassion!\nKas, minkä teki reiän kade Casca!\nTuost' iski Brutus, hänen lemmikkinsä,\nJa kun murharaudan kiskoi maalle,\nNiin, nähkääs, veri Caesarin se seuras\nJa ovest' ulos ryntäs, nähdäksensä\nNoin tylystikö Brutus kolkutti;\nCaesarin enkel' oli, nähkääs, Brutus.\nJumalat, tuomitkaa, kuink' oli rakas\nHän Caesarille! Isku tuo se kaikist'\nOl' armottomin: hänen jalo Caesar\nKun lyövän näki, kiittämättömyys hänt'\nEnemmän musersi kuin murha-ase.\nNyt murtui suuri sydän tuo, ja vaippaan\nKasvonsa peittäen, Pompejon patsaan\nJalustan luona aivan, jossa verta\nVuos virtanansa, kaatui suuri Caesar.\nSe vasta kaatumus, te Rooman miehet!\nTe, minä, kaikki kaaduimme me siinä,\nVerisen kavalluksen riemutessa.\nO, nyt te itkette, ja säälin voimaa\nTe tunnette, ma huomaan: kallihia\nNe pisaroit' on! Hyvät ihmiset!\nKuin? Itkettenkö nyt, kun Caesarin\nVaan vaipan haavat näätte? Tässä, täss' on\nHän itse, raatamana ilkimysten!\n\n1 KANSALAINEN.\nVoi, surkeata näkyä!\n\n2 KANSALAINEN.\nOi, jalo Caesar!\n\n3 KANSALAINEN.\nVoi, tuskan päivää!\n\n4 KANSALAINEN.\nVoi, konnia ja pettureita!\n\n1 KANSALAINEN.\nVeristä näytelmätä, voi!\n\n2 KANSALAINEN.\nKostoa tahdomme, kostoa! Ulos kaupungille!\nEtsikää -- polttakaa -- paahtakaa -- tappakaa -- lyökää!\nEi ykskään petturi saa eloon jäädä.\n\nANTONIUS.\nSeis, kansalaiset!\n\n1 KANSALAINEN.\nVait siellä! Jalo Antonius puhuu.\n\n2 KANSALAINEN.\nKuulemme häntä, seuraamme häntä, kuolemme hänen kanssaan.\n\nANTONIUS.\nMut hyvät, armaat ystävät, en teitä\nNoin hurjaan kapinaan ma kiihtää tahdo.\nTuon työn on, nähkääs, tehneet kunnon miehet.\nMit' yksityist' on vihan syytä ollut\nTekoonsa heill', en tiedä; viisait' on he\nJa kunnon miehiä, ja työstään varmaan\nVastaavat itse. Ystävät, en minä\nSydämiänne teiltä ryöstää tahdo.\nEn puhuja ma ole niinkuin Brutus;\nVaan, kuten tietty, halpa, suora mies,\nJok' ystävästään pitää; sen he tiesit,\nKun puhevallan tässä mulle soivat.\nEi äänt', ei liikenteitä ole mulla,\nEi päät', ei kielt', ei sananvoimaa, jolla\nVois kansaa kiihoittaa. Vaan suoraan haastan\nJa kerron mitä tiedätten jo itse.\nJa Caesar-kullan haavat teille näytän,\nNuo mykät, raukat suut, ja niiden haastaa\nEdestän' annan. Mut jos Brutus oisin,\nJa Brutus Antonius, sep' Antonius\nSytyttää mielet vois ja kielen panna\nCaesarin joka haavaan, jotta nousis\nKivetkin Roomass' ilmi kapinaan.\n\nKAIKKI.\nKapinaan!\n\n1 KANSALAINEN.\n          Bruton huoneen sytytämme.\n\n3 KANSALAINEN.\nPois! Salaliittolaiset etsikäämme.\n\nANTONIUS.\nMut kuulkaa, hyvät miehet, kuulkaa!\n\nKAIKKI.\n                                    Hiljaa!\nAntonius puhuu, jalo Antonius.\n\nANTONIUS.\nTe ette tiedä mitä teette, miehet.\nMill' ansainnut on Caesar rakkauttanne?\nAh! ette tiedä: -- kerron siis sen teille.\nSäännöksen unhotitte, josta puhuin.\n\nKAIKKI.\nNiin oikein! säännös! Seis, ja kuullaan säännös!\n\nANTONIUS.\nSe täss' on, Caesarin sinetti alla.\nJokainen Rooman miesi hältä saapi,\nJok'ainoa, viis-kahdeksatta drakmaa.\n\n2 KANSALAINEN.\nOi, jalo Caesar! -- Kosto surmaajille!\n\n3 KANSALAINEN.\nKuninkaallinen Caesar!\n\nANTONIUS.\nMua kuulkaa loppuun asti.\n\nKAIKKI.\n                          Hiljaa! vaiti!\n\nANTONIUS.\nHän lisäks teille kaikki puistons' antaa\nJa lehtonsa ja uudet kasvikkonsa\nTiberin tällä puolla; ne hän teille\nJa lapsillenne ikipäiviks antaa\nYleisiks lystäily- ja käymäpaikoiks.\nSep' oli Caesar! Milloin saadaan moinen?\n\n1 KANSALAINEN.\nEi koskaan, koskaan! -- Tulkaa miehet! Ruumis\nPyhällä paikalla me polttakaamme\nJa kekäleillä pettureitten huoneet\nSytyttäkäämme. Ruumis nostakaa.\n\n2 KANSALAINEN.\nKäy, nouda tulta!\n\n3 KANSALAINEN.\n                  Revi penkit rikki!\n\n4 KANSALAINEN.\nIstuimet, ikkunat ja kaikki rikki!\n\n    (Kansa lähtee, vieden Caesarin ruumiin.)\n\nANTONIUS.\nNyt nouskoon melske. Vauhdiss' olet, turma;\nTies suuntaa, minne mielit, nyt.\n    (Palvelija tulee.)\n                                 No, mies?\n\nPALVELIJA.\nOctavius on jo Roomaan tullut, herra.\n\nANTONIUS.\nMiss' on hän?\n\nPALVELIJA.\n              Hän ja Lepidus he ovat\nCaesarin huonehessa.\n\nANTONIUS.\n                     Sinne riennän\nHänt' oiti kohtaamahan. Niin hän tulee\nKuin käsketty. Nyt hilpeä on onni:\nSe tuolla päällä meilt' ei mitään kiellä.\n\nPALVELIJA.\nHän kertoi, että Cassius ja Brutus\nKuin hullut portist' ulos ratsastivat.\n\nANTONIUS.\nHe varmaan tiedon saivat, kuinka kansaa\nMin' yllytin. Octavion luo mua saata.\n\n                          (Lähtevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    (Runoilija Cinna tulee.)\n\nCINNA.\nUnessa Caesarin kanss' atrioin ma,\nJa mieltän' ahdistavat pahat enteet.\nHaluton kodist' olen lähtemään,\nMut jotakin on, joka houkuttaa mua.\n\n    (Kansanjoukko tulee.)\n\n1 KANSALAINEN.\nNimenne?\n\n2 KANSALAINEN.\nMinne matka?\n\n3 KANSALAINEN.\nMissä asutte?\n\n4 KANSALAINEN.\nNainutko olette vai poikamieskö?\n\n1 KANSALAINEN.\nVastatkaa jokaiselle suoraan.\n\n2 KANSALAINEN.\nNiin, ja lyhyesti.\n\n3 KANSALAINEN.\nNiin, ja järkevästi.\n\n4 KANSALAINEN.\nNiin, ja rehellisesti; se sulle parasta.\n\nCINNA.\nNimeni? Minne matka? Missä asun? Poikamieskö olen vai nainut? Siis,\nvastatakseni jokaiselle suoraan, lyhyesti, järkevästi ja rehellisesti,\nsanon järkevästi: olen poikamies.\n\n2 KANSALAINEN.\nNe siis hulluja, jotka naivat; niinkö?\nVaro vaan ett'et saa könttiis. -- Jatka; suoraan!\n\nCINNA.\nSuoraan, menen Caesarin hautajaisiin.\n\n1 KANSALAINEN.\nYstävänäkö vai vihamiehenä?\n\nCINNA.\nYstävänä.\n\n2 KANSALAINEN.\nSepä suora vastaus.\n\n4 KANSALAINEN.\nAsuntosi? -- Lyhyesti!\n\nCINNA.\nLyhyesti, asun Capitolissa.\n\n1 KANSALAINEN.\nNimesi, ystävä? Rehellisesti!\n\nCINNA.\nRehellisesti on nimeni Cinna.\n\n1 KANSALAINEN.\nPalasiksi hänet repikää! Hän on salaliittolainen.\n\nCINNA.\nOlen runoilija Cinna. Olen runoilija Cinna.\n\n4 KANSALAINEN.\nPalasiksi, palasiksi huonoista runoista!\n\nCINNA.\nEn ole salaliittolainen Cinna.\n\n2 KANSALAINEN.\nSe ei auta: hänen nimensä on Cinna; nyäistään vaan nimi pois hänen\nsydämestään, sitten saa hän mennä.\n\n3 KANSALAINEN.\nPaloiksi hänet repikää, paloiksi! Kas niin, kekäleitä! Hei vaan,\ntulikekäleitä! Bruton luo! Cassion luo! Kaikki ilmituleen! Toiset\nDecion asunnolle, toiset Cascan, toiset Ligarion! Kas niin, joutuun!\n\n    (Lähtevät.)\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Huone Antonion asunnossa.\n\n    (Antonius, Octavius ja Lepidus istuvat pöydän ympärillä.)\n\nANTONIUS.\nNuo kaikki listaan merkityt siis kuolkoot.\n\nOCTAVIUS.\nLepidus, veljes myöskin; suostutko sa?\n\nLEPIDUS.\nMa suostun.\n\nOCTAVIUS.\n            Listaan merkitse, Antonius.\n\nLEPIDUS.\nSill' ehdoll', Antonius, että kuolee\nSisares poika, Publiuskin.\n\nANTONIUS.\n                           Kuolkoon!\nKas noin vaan: piirre hänet kuoloon määrää.\nLepidus, Caesarin käy asuntoon,\nTuo sieltä jälkisäännös: katsotaanpa,\nTuot' eikö voisi hiukan karsia.\n\nLEPIDUS.\nTapaanko teitä täällä sitten?\n\nOCTAVIUS.\n                              Täällä\nTai Capitolissa.\n\n    (Lepidus lähtee.)\n\nANTONIUS.\n                 Hän arvoton\nJa halpa mies on, jok' ei muuhun kelpaa\nKuin asioille. Onko kohtuus, että\nKun mailman kolmikertaisen me jaamme,\nHän kolmantena osan saa?\n\nOCTAVIUS.\n                         Sen luulit,\nKun listast' annoit hänen ääntää tässä\nMustassa valtapannan neuvostossa.\n\nANTONIUS.\nEnemmän mull' on vuosia kuin sulla.\nVaikk' arvoj' ahdammekin hänen päälleen,\nKeventäin omaa parjauksen taakkaa,\nHän niitä kantaa vaan kuin aasi kultaa,\nHikoilee, huokaa taakan alla, mennen\nMihin sit' ajamme tai talutamme.\nKun aarteet se on määräpaikkaan vienyt,\nPois taakka riisutaan, ja joutilaana\nSaa aasi mennä, korviansa puistaa,\nJa käyttää yhteislaidunta.\n\nOCTAVIUS.\n                           Tee tahtos;\nKokenut, reipas sotur' on hän vaan.\n\nANTONIUS.\nOctavius, niin on heponikin; senvuoks'\nApetta saa se paljon. Sep' on eläin,\nJok' oppimalla osaa taistella,\nJa kääntää, seistä, täyttä laukkaa kiitää,\nKun henkeni sen ruumiin liikkeit' ohjaa.\nJa muut' ei Lepiduskaan laillaan; häntä\nOpettaa, ohjata ja ajaa täytyy.\nMies tylsäpäinen, jonka ravintona\nHylätyt tähteet on ja matkimiset.\nSe mik' on muille vanhaa, kulunutta,\nSe hälle uutta on; työkaluun häntä\nVaan sopii verrata. -- Ja nyt, Octavius,\nSaat suuria sa asioita kuulla:\nVäkeä Cassius ja Brutus pestaa,\nJa oiti täytyy pysty tehdä heille.\nSiis liitto kokoon, ystävämme turvaan,\nJa kaikki parhaat voimat käytäntöön!\nJa neuvoa nyt oiti pitäkäämme,\nMitenkä salajuonet saatais ilmi\nJa julkivaarat parhain vältettäisi.\n\nOCTAVIUS.\nSe tehdään: paaluss' olemme nyt kiinni,\nJa ympärillä haukkuu vihamiehet.\nJa monellapa hymysuulla, pelkään,\nTuhansin juonia on sydämessä.\n\n                  (Lähtevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Bruton teltan edusta, leirissä Sardeen luona.\n\n    (Rummun pärrytystä. Brutus, Lucilius, Lucius ja sotamiehiä\n    tulee. Pindarus ja Titinius kohtaavat heitä.)\n\nBRUTUS.\nSeis!\n\nLUCILIUS.\n      Tunnussana! Seis!\n\nBRUTUS.\nKuink' on, Lucilius? Onko herras täällä?\n\nLUCILIUS.\nLähellä aivan; tässä Pindarus\nTuo terveisiä sulle herraltansa.\n\nBRUTUS.\nTerveiset hyvät. -- Herras, Pindarus, --\nTahallaan taikka vieteltynä -- mulle\nSuurt' antanut on syytä toivomaan\nTyön tehdyn tekemättömäks; mut tyydyn,\nJos lähell' on hän.\n\nPINDARUS.\n                    Jalo herrani\nEsiintyy -- muut' en luule -- kaltaisenaan:\nRehellisenä sekä arvokkaana.\n\nBRUTUS.\nEn häntä epäile. -- Lucilius, kuules:\nSanopa, kuinka hän sun otti vastaan.\n\nLUCILIUS.\nSävyisästi ja kohteliaasti aivan,\nMut ei niin helläll' ystävyydellä,\nNiin suoralla ja tuttavalla lailla\nKuin ennen muinoin.\n\nBRUTUS.\n                    Ystävän sa kuvaat,\nJonk' ompi lämpö jähtynyt. Lucilius,\nKun rakkaus alkaa sairastaa ja kuolla,\nSe käyttää pakkotapoja; mut suora\nJa puhdas ystävyys ei juonta tunne.\nKavala mies, kuin hepo pohdikas,\nRehentelee ja näyttää uljahalta,\nMut verisen kun kannus-iskun tuntee,\nNiin kaatuu harja ja, kuin luihu luuska,\nSe uupuu. -- Miss' on miehen sotajoukko?\n\nLUCILIUS.\nYöks oli määrä Sardeesen sen jäädä;\nMut suurin osa, koko ratsasväki,\nOn hällä myötänä.\n\n    (Marssi kuuluu.)\n\nBRUTUS.\n                  Vait! Hän jo saapuu.\nMarssissa hiljaisessa häntä vastaan!\n\n    (Cassius ja sotamiehiä tulee.)\n\nCASSIUS.\nSeis!\n\nBRUTUS.\nSeis! Anna käskyn käydä,\n\n1 SOTAMIES.\nSeis!\n\n2 SOTAMIES.\nSeis!\n\n3 SOTAMIES.\nSeis!\n\nCASSIUS.\nMinulle väärin teit sä, jalo veikko.\n\nBRUTUS.\nJumalat, tuomitkaatte! Teenkö väärin\nViholliselle? Kuin siis ystävälle?\n\nCASSIUS.\nSun tyynen muotos alla piilee vääryys;\nJa kun sa sitä teet --\n\nBRUTUS.\nOi, tyynny, Cassius;\nTuo kantees ilmi hiljaa. -- Sinut tunnen. --\nTäss' sotajoukkojemme kuullen, joiden\nPitäisi meitä ystävinä nähdä,\nÄlkäämme kiistelkö. Pois heidät käske;\nTuo sitten teltassani kantees julki,\nNiin kuulla sua tahdon.\n\nCASSIUS.\n                        Pindarus,\nSa käske päälliköitä viemään joukot\nVähäisen matkan päähän.\n\nBRUTUS.\n                        Samoin sinä,\nLucilius; telttaan älä ketään päästä,\nEnnenkuin päättynyt on haastelumme.\nOvelle vahdiks Lucius ja Titiniua.\n\n                       (Lähtevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Bruton teltassa.\n\n   (Brutus ja Cassius tulevat.)\n\nCASSIUS.\nMinulle väärin teit, se näkyy tästä:\nSa Lucius Pellaa herjasit ja haukuit,\nKun Sardeelaisilta hän lahjoj' otti.\nSe kirje, jossa häntä puolustin ma,\nKun tunsin miehen, halvaks katsottiin.\n\nBRUTUS.\nTeit itse väärin, moista puolustaissas.\n\nCASSIUS.\nEi tähän aikaan ole sopivaista\nJokaista pientä vikaa saivarrella.\n\nBRUTUS.\nSuo anteeks: itselläs on huono maine.\nSiit' ett' on sulla pitkät sormet, Cassius;\nRahasta virkoja sa myyt ja kaupit\nKelvottomille.\n\nCASSIUS.\n               Mulla pitkät sormet?\nSen tiedät Bruton sanovan; ne muuten\nViimeiset sanas oisi, jumal'auta!\n\nBRUTUS.\nOn lahjain kaunisteena Cassion nimi,\nJa senvuoks kurituskin peittää päänsä.\n\nCASSIUS.\nKuritus!\n\nBRUTUS.\nMars-kuuta muista, muista Mars-kuun päivää\nViidettätoista! Eikö suuri Julius\nOikeuden vuoksi vuodattanut vertaan?\nKen konna häneen koski, puukkons' iski\nMuun vuoks kuin oikeuden? Nyt ykskö meistä,\nJoilt' uljain mies maan pääll' on surmans' saanut,\nKun rosvoj' auttoi, -- mekö tahraisimme\nKätemme katalilla lahjoilla,\nPois myyden kunniamme uran laajan\nNiin turhasta, kuin kouran täys' on kultaa.\nParempi koira, joka kuuta haukkuu,\nKuin moinen Rooman mies.\n\nCASSIUS.\n                         Mua älä hauku!\nEn sitä kärsi. Itses unhotat sa,\nKun näin mua härnäät. Sotur' olen minä\nVanhempi, kokeneempi, taitavampi\nKuin sinä käskyj' antamaan.\n\nBRUTUS.\n                            No, no!\nSit' et sin' ole, Cassius.\n\nCASSIUS.\n                           Mut kas olen.\n\nBRUTUS.\nEt, sanon minä.\n\nCASSIUS.\n                Älä mua härnää;\nMa hairahtua voisin. Omaa turvaas\nSa katso; älä kauemmin mua kiusaa.\n\nBRUTUS.\nPois, halpa mies!\n\nCASSIUS.\n                  Se onko mahdollista?\n\nBRUTUS.\nMua kuule; puhua nyt tahdon minä.\nPitääkö mun sun hurjaa vimmaas väistää,\nJa hullun tuijotusta säikähtää?\n\nCASSIUS.\nJumalat! Tuoko minun kestää täytyy?\n\nBRUTUS.\nNiin se ja vielä muuta! Suutu, suutu,\nSiks että korska sydämesi halkee!\nKäy, orjillesi näytä kiukkus; pane\nVapisemahan orjas. Munko väistää?\nSua kursailla? ja nöyräst' imarrella\nSun oikkupäisyyttäs? Ei, jumal'auta!\nSaat itse sappes myrkyn niellä, vaikka\nRepeisit siitä. Tästä päiväst' alkain\nSua huvikseni käytän vaan, ja nauran,\nKun sappes paisuu.\n\nCASSIUS.\n                   Näikskö siis on tullut?\n\nBRUTUS.\nParemmaks soturiksi sanot itses:\nOsoita se ja toteen näytä kerskas;\nMua huvittais se. Minä mielelläni\nHyväksi käytän jalon miehen opit.\n\nCASSIUS.\nMua yhä loukkaat, Brutus, yhä; sanoin:\nVanhempi sotur', enkä parempi.\nSanoinko: parempi?\n\nBRUTUS.\n                   Se mulle yhtä.\n\nCASSIUS.\nNäin solvata ei tohtinut mua Caesar.\n\nBRUTUS.\nVait! Hänt' et kiusata näin tohtinut.\n\nCASSIUS.\nEn tohtinut?\n\nBRUTUS.\n             Et.\n\nCASSIUS.\n                 Enkö tohtinut?\n\nBRUTUS.\nEt tohtinut, vaikk' olis henkes mennyt.\n\nCASSIUS.\nÄl' ystävyyteheni liiaks luota:\nVoin tehdä työn, jot' ehkä katuisin ma.\n\nBRUTUS.\nSen teit, jot' olis katua sun tullut.\nMua ei sun uhkas, Cassius, säikytä.\nNiin vahva mull' on varus kunnossani,\nEtt' ohi käy ne niin kuin tuulen henki,\nJost' en ma huoli. Rahasumman sulta\nMa pyysin; kielsit sen. En kultaa minä\nVoi halvoin keinoin laittaa. Kautta taivaan!\nSydämen' ennen rahoiks lyön ja valan\nVereni drakmoiksi, kuin petoksella\nMaanmiehen känsäisestä kourast' äyrin\nKatalan kiskon. Sanan sulle laitoin\nJa kultaa pyysin joukoilleni palkaks';\nSen kielsit. Tuoko Cassion kaltaist' on?\nMult' oisko saman vastuun Cassius saanut?\nNiin saidaksi jos Brutus tulee, että\nNoin halvan rovon ystävältään kätkee,\nVarusta silloin nuoles, taivaan taatto,\nJa hänet murskaks lyö!\n\nCASSIUS.\n                       En kieltänyt ma.\n\nBRUTUS.\nSen teit.\n\nCASSIUS.\n          En tehnyt: vastuuntuoja viisas\nEi ollut. -- Sydämeni murtaa Brutus.\nSuo ystäv' anteeks ystävänsä puutteet,\nMut mun vaan Brutus tekee suuremmiksi.\n\nBRUTUS.\nEn sitä tee, jos niill' et mua vaivaa.\n\nCASSIUS.\nEt rakasta mua.\n\nBRUTUS.\n                Vikojasi en.\n\nCASSIUS.\nEi silmä ystävän näe vikaa moista.\n\nBRUTUS.\nImartelijan ei, vaikk' oliskin se\nNiin suuren suuri kuin Olympin huippu.\n\nCASSIUS.\nAntonius, nuor' Octavius, tulkaa, tulkaa.\nJa kostakaa nyt Cassiolle yksin!\nVäsynyt Cassius on mailmaan:\nHänt' ystäv' ivaa, veli vainoo; häntä\nKuin orjaa haukutahan; viat kaikki\nVakoillaan, kirjaan pannaan, muistin avuks,\nJa vasten naamaa viskataan. Oi, hengen\nPois silmäin kautta voisin itkeä! --\nTikari tuoss' on, tässä paljas rinta,\nJa siinä sydän, kultaa kallihimpi\nJa rikkahampi Pluton aarnioita;\nJos olet roomalainen, pois se riistä!\nKen kullan kielsi, antaa sydämensä.\nNyt iske, niinkuin Caesariin; ma tiedän:\nKun vihas suurin oli, silloin lemmit\nHänt' enemmän kuin koskaan Cassiota.\n\nBRUTUS.\nTikaris tuppeen! Suutu mielin määrin;\nTee, mitä mielit, herjan otan leikiks.\nIkeessä, Cassius, olet lampaan kanssa:\nSe harmin kätkee niinkuin tulen pii;\nJos kovaa lyöt, yht'äkkiä se säihkää,\nMut koht' on kylmä taas.\n\nCASSIUS.\n                         Elääkö Cassius\nHuviksi vaan ja nauruks Brutollensa,\nKun synkeys ja huoli häntä vaivaa?\n\nBRUTUS.\nNiin, synkkä olinkin, kun lausuin tuon.\n\nCASSIUS.\nSen verran tunnustat siis? Kätes mulle!\n\nBRUTUS.\nVie sydänkin!\n\nCASSIUS.\n              Oi Brutus!\n\nBRUTUS.\n                         Mitä tahdot?\n\nCASSIUS.\nSull' eikö ystävyyttä suomaan anteeks,\nKun kiukku tuo, jonk' äidiltäni perin,\nMun saattaa muistamattomaks?\n\nBRUTUS.\n                             On, Cassius!\nKun vasta Brutoos vihastut, hän äitis\nToruvan luulee, ja sun rauhaan jättää.\n\n    (Melua ulkona.)\n\nRUNOILIJA (ulkona).\nMua oiti päästä päälliköiden luo!\nToraavat keskenään he; eikä hyvä,\nEtt' ovat yksin.\n\nLUCILIUS (ulkona).\n                 Heidän luo et pääse.\n\nRUNOILIJA (ulkona).\nEi muu kuin surma voi mua estää.\n\n    (Runoilija tulee sisään. Lucilius, Titinius ja Lucius jäljissä.)\n\nCASSIUS.\nMik' ompi? Mitä tahdot?\n\nRUNOILIJA.\nHävetkää, päälliköt! Mit' aiotten?\nSopikaa: riidellä ei kelpaa moisten meillä;\nMull' enemmän on, tietkääs, vuosia kuin teillä.\n\nCASSIUS.\nHa, ha! Kuin kehnot on sen rentun riimit!\n\nBRUTUS.\nPois, lurjus! Mene tiehes, hävytön!\n\nCASSIUS.\nSuvaitse häntä: tapa häll' on moinen.\n\nBRUTUS.\nSen tiedän, jos hän tietää aikansa.\nMit' ilviöillä sodassa on virkaa?\nPois täältä, mies!\n\nCASSIUS.\n                   Pois! Tiehes!\n\n    (Runoilija lähtee.)\n\nBRUTUS.\n                                 Käskekäätte,\nLucilius ja Titinius, päälliköitä\nYösijaa miehillensä hankkimaan.\n\nCASSIUS.\nPalatkaa sitten sekä tuokaa joutuun\nMessala tänne.\n\n    (Lucilius ja Titinius lähtevät.)\n\nBRUTUS.\n               Lucius, viinimalja!\n\n    (Lucius lähtee.)\n\nCASSIUS.\nEn olis noin sun luullut suuttuvan.\n\nBRUTUS.\nOi, Cassius, monet murheet mua painaa.\n\nCASSIUS.\nEt käytä tietoviisauttas, jos voittaa\nNoin satunnainen haitta sun.\n\nBRUTUS.\n                             Ei ykskään\nNäin kestä huoltaan: Portia on kuollut.\n\nCASSIUS.\nKuin? Portia?\n\nBRUTUS.\n              Hän on kuollut.\n\nCASSIUS.\n                              Kuinka minä,\nKun noin sua vastustin, voin surman välttää? --\nOi, tappiota suurta, haikeaa! --\nMihinkä tautiin?\n\nBRUTUS.\n                 Suruun, pois kun läksin,\nJa harmiin, ett' Antonius ja Octavius\nOn vallan saaneet -- kuolonsanan kanssa\nSe tieto tuli: -- se vei järjen hältä,\nJa yksin jäätyään hän tulen nieli.\n\nCASSIUS.\nJa kuoli?\n\nBRUTUS.\n          Niin.\n\nCASSIUS.\n                Ikuiset jumalat!\n\n    (Lucius palajaa, tuoden viiniä ja tuohuksia.)\n\nBRUTUS.\nHänestä vait nyt! -- Viinimalja tänne! --\nNäin hautaan tuohon, Cassius, vihat kaikki.\n\n    (Juo.)\n\nCASSIUS.\nSuloinen malja sydämeni janoon!\nNiin, Lucius, lasi kukkuralleen täytä;\nEn Bruton lemmestä voi kyllin juoda.\n\n    (Juo.)\n\nBRUTUS.\nTitinius, sisään!\n    (Lucius lähtee.)\n    (Titinius ja Messala tulevat.)\n                  Terve, Messala!\nNyt valon ääreen tähän istukaamme\nJa tuumailkaamme, mitä vaatii tarve.\n\nCASSIUS.\nVai Portia kuollut!\n\nBRUTUS.\n                    Pyydän, vaiti siitä! --\nMessala, tuoss' on kirje, joka kertoo,\nEtt' Antonius ja nuor' Octavius\nLukuisin määrin meitä vastaan ryntää,\nPhilippiin kulkuansa ohjaten.\n\nMESSALA.\nMull' ompi kirje samaa sisällystä.\n\nBRUTUS.\nNo, mit' on siinä muuta?\n\nMESSALA.\n                         Että panna-\nJa henkipatto-julistusten kautta\nAntonius, Octavius ja Lepidus\nSenaattoreita sataan surmanneet on.\n\nBRUTUS.\nSiis yht' ei pidä kirjeet: seitsenkymment'\nOn tämän mukaan heitä, jotka käskyst'\nOn surman saaneet; Cicerokin niitä.\n\nCASSIUS.\nKuin? Cicero?\n\nMESSALA.\n              Niin, Cicero on kuollut\nJa saman pannajulistuksen kautta. --\nKirjeenne saitteko te vaimoltanne?\n\nBRUTUS.\nEn, Messala.\n\nMESSALA.\nJa kirjeess' eikö mitään hänest' ole?\n\nBRUTUS.\nEi, Messala, ei mitään.\n\nMESSALA.\n                        Kummallista!\n\nBRUTUS.\nKuin niin? No, onko teidän kirjeessänne?\n\nMESSALA.\nEi, herra hyvä.\n\nBRUTUS.\n                Totuus sanokaa,\nNiin totta kuin olette roomalainen!\n\nMESSALA.\nSiis, totuus kestäkää kuin roomalainen.\nHän kuollut on ja kummaisella lailla.\n\nBRUTUS.\nHyvästi, Portia! -- Kuolla meidän täytyy.\nSe aatos, että kuolisi hän kerran,\nNyt mulle voimaa kestämään sit' antaa.\n\nMESSALA.\nNoin kestää suuret suuren tappion.\n\nCASSIUS.\nMa keinon niinkuin tekin kyllä tunnen,\nMut tuota luontoni ei kestäis sentään.\n\nBRUTUS.\nNyt toimiin eläviin! -- Mit' aattelette!\nPhilippiinkö nyt marssitaan?\n\nCASSIUS.\n                             Se minust'\nEi ole hyvä.\n\nBRUTUS.\n             Perustus?\n\nCASSIUS.\n                       On tämä:\nParast' ett' etsii vihollinen meitä;\nNäin vahinkota saa hän, varat kuihtuu\nJa väki uupuu, me kun paikoillamme\nLepäämme, kooten miehuutta ja voimaa.\n\nBRUTUS.\nHyväkin syy saa parempaansa väistää\nTäält' alkain on Philippiin asti kansa\nPakosta vaan ja muodoks ystävämme;\nNapisten suorittaa se verojansa.\nVihollinen jos siitä kautta marssii,\nLukunsa heistä täydentäin, hän meihin\nRohkeena, uusin, tuorein voimin karkaa.\nSen edun hältä estämme, jos teemme\nPhilippin luona hälle vastarintaa,\nTää kansa takanamme.\n\nCASSIUS.\n                     Kuule, veikko!\n\nBRUTUS.\nSuvaitse hiukan! -- Muista lisäks, että\nMeist' ystävämme kärsineet on paljon.\nAsia kyps' on, joukot täpötäydet;\nVihollinen se kasvaa joka päivä;\nMe huipull' olemme, nyt alkaa lasku.\nVuoks' on ja luode ihmiskohtaloissa:\nJos vaarin otat nousun, vie se onneen,\nJos laiminlyöt sen, koko elinjuoksus st\nKareihin takeltuu ja kurjuuteen.\nSemmoinen täysi luode nyt on meillä;\nJos emme virtaa tarkkaa nyt ja seuraa,\nNiin hukkuu laivamme ja tavaramme.\n\nCASSIUS.\nNo, tehdään niinkuin tahdot; matkaan siis!\nPhilippin luona heitä kohdatkaamme.\n\nBRUTUS.\nYö synkkä kesken puhett' yltää meidät;\nVeronsa luonto vaatii; suodaan sille\nLepoa hiukan nyt, mut niukast' aivan.\nViel' onko puhumista?\n\nCASSIUS.\n                      Ei; hyv' yötä!\nVarahin pystyyn siis ja matkaan.\n\nBRUTUS.\n                                 Lucius!\n    (Lucius tulee.)\nYönuttuni! --\n    (Lucius lähtee.)\n              Hyvästi, Messala! --\nTitinius, hyvää yötä! -- Jalo, jalo Cassius,\nHyv' yötä! suloist' unta!\n\nCASSIUS.\n                          Armas veikko!\nTää yö se huonost' alkoi; älköön koskaan\nVäliimme tulko moinen epäsointu,\nNiin, älköön, Brutus!\n\nBRUTUS.\n                      Kaikk' on hyvin taas.\n\nCASSIUS.\nHyv' yötä siis!\n\nBRUTUS.\n                Hyv' yötä, rakas veikko!\n\nTITINIUS ja MESSALA.\nHyv' yötä, herrani!\n\nBRUTUS.\n                    Hyvästi, kaikki!\n    (Cassius, Titinius ja Messala lähtevät.)\n    (Lucius palajaa, tuoden yönutun.)\nTuo tänne nuttu! Miss' on soittimesi?\n\nLUCIUS.\nTeltassa tässä.\n\nBRUTUS.\n                Uninenko noin?\nMies parka, en sua moiti: liiaks valvoit.\nTuo tänne Claudius ja joku toinen\nMakaamaan patjoilla mun teltassani.\n\nLUCIUS.\nVarro ja Claudius!\n\n    (Varro ja Claudius tulevat.)\n\nVARRO.\n                   Kutsuitteko, herra?\n\nBRUTUS.\nMa pyydän, maatkaa teltassani täällä;\nTeit' ehkä kohta herätän mä viemään\nSanoman veljelleni Cassiolle.\n\nVARRO.\nJos suvaitsette, jäämme vartomaan.\n\nBRUTUS.\nEi, sit' en tahdo; maatkaa, ystäväni;\n    (Varro ja Claudius laskeuvat maata.)\nKentiesi vielä päätökseni muutan. --\nKas täss' on, Lucius, kirja, jota etsin,\nYönutun taskuhun sen olin pannut.\n\nLUCIUS.\nNiin, tiesin ett'en minä sitä saanut.\n\nBRUTUS.\nUnohdan paljon: ole kärsiväinen.\nViel' auki voitko pitää raskaat silmäs\nJa soittaa soittimellas jonkun laulun.\n\nLUCIUS.\nJos tahdotte, niin kyllä.\n\nBRUTUS.\n                          Tahdon, poika.\nSua paljon vaivaan, mutta nöyrä olet.\n\nLUCIUS.\nVelvollisuuten' on se.\n\nBRUTUS.\n                       Ei mun pitäis\nVelvoilisuuttas käyttää yli voimais:\nLepoa, tiedän, vaatii veri nuori.\n\nLUCIUS.\nMin' olen nukkunut jo, hyvä herra.\n\nBRUTUS.\nNo, sepä hyvä; untas saat sa jatkaa;\nEn kauan sua vaivaa; jos ma elän,\nSua palkitsen. --\n    (Laulua ja soittoa.)\nUninen sävel! -- Murhallinen uni!\nNoin lyijysauvallasko poikaa painat,\nKun sulle soittaa hän? -- Hyv' yötä, lapsi!\nEi sydänt' ole mulla herättää sua.\nMut jos sa nuokut, särjet soittimes;\nSen otan pois. Nyt, poikani, hyv' yötä! --\nMut, annas olla, lehden kai ma taitoin,\nKun päätin lukuni? -- Täss' on se, luulen.\n    (Istuutuu.)\n    (Caesarin haamu ilmestyy.)\nKuink' on tuo valo himmi! -- Haa! ken tuossa?\nSe, luulen, on vaan silmissäni heikkous,\nJok' ilmiön tuon hirvittävän luopi.\nSe käypi päälle. -- Oletko sa ken?\nJumala, enkeli vai perkelekö,\nKun hiukset pöyristät ja veren jäädät?\nMik' olet, sano?\n\nHAAMU.\n                 Paha henkes, Brutus.\n\nBRUTUS.\nJa miksi tulet?\n\nHAAMU.\n                Kertomahan, että\nPhilippin luona näät mun jälleen.\n\nBRUTUS.\n                                  Hyvä!\nSiis nään sun jälleen?\n\nHAAMU.\nNiin, Philippin luona.\n\nBRUTUS.\nNo niin, Philippin luona siis. --\n    (Haamu katoaa.)\n                                  Juur mieltän'\nKun rohkaisin, sa katoot; enemmänkin\nPuhunut oisin kanssas, paha henki. --\nHoi! Lucius! -- Varro! Claudius! Nouskaa, miehet! --\nClaudius!\n\nLUCIUS.\n          Kielet, herra, eivät soinnu.\n\nBRUTUS.\nHän luulee yhä vielä soittavansa. --\nHeräjä, Lucius!\n\nLUCIUS.\n                Herra hyvä, mitä?\n\nBRUTUS.\nUnissas huusit, Lucius; näitkö unta?\n\nLUCIUS.\nEn, herra, min' en huutaneeni tiedä.\n\nBRUTUS.\nEi, kyllä huusit. Näitkö sinä mitä?\n\nLUCIUS.\nEn mitään, herra.\n\nBRUTUS.\nNo, nuku jälleen, Lucius. -- Claudius, hoi!\n    (Varrolle.)\nMies sinä, nouse!\n\nVARRO.\n                  Mitä, herra?\n\nCLAUDIUS.\n                               Mitä, herra?\n\nBRUTUS.\nMiks huusitten te unissanne, pojat?\n\nVARRO & CLAUDIUS.\nMe? Mekö?\n\nBRUTUS.\n          Niin, te; näittekö te mitä?\n\nVARRO.\nEn, min' en mitään nähnyt.\n\nCLAUDIUS.\n                           Enkä minä.\n\nBRUTUS.\nTerveiset viekää veli Cassiolle,\nEtt' ennalta hän varhain matkaan lähtee.\nMe tulemme jäljestä.\n\nVARRO & CLAUDIUS.\n                     Kyllä, herra.\n\n                        (Menevät.)\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Philippin kenttä.\n\n   (Antonius ja Octavius sotajoukkoineen tulevat.)\n\nOCTAVIUS.\nNyt toiveemme on täyttynyt, Antonius:\nVihollinen ei tule alas, sanoit,\nVaan pysyy vuorill' ylähällä tuolla.\nEi käynyt niin; sen joukot saapuu, vaatein\nPhilippin luona meitä taisteluun;\nHe ennen vastaavat kuin kysytäänkään.\n\nANTONIUS.\nPah! minä heidän aatoksensa tunnen\nJa tiedän tuohon syyn: he mielellään nyt\nToisaanne marssis; pelvon pöyhkeydellä\nTuolt' alas astuvat he, luullen, että\nMeit' uskomaan saa muoto heidät uljaiks.\nMut eipäs niin.\n\n    (Sanansaattaja tulee.)\n\nSANANSAATTAJA.\n                Aseihin, päälliköt!\nVihollinen jo uhkeana saapuu,\nVeristä sotalippuansa nostain.\nJotakin tehtävä on viipymättä.\n\nANTONIUS.\nOctavius, vie vastaan joukkos vitkaan.\nVasenta sotakentän puolta kulje.\n\nOCTAVIUS.\nEi, oikeata; vasent' astu itse.\n\nANTONIUS.\nMiks riitaa haastat nyt, kun hätä pääll' on?\n\nOCTAVIUS.\nEn riitaa haasta, mutta niin sen tahdon.\n\n    (Marssi.)\n\n    (Rummun pärrytystä. Brutus ja Cassius sotajoukkoineen tulevat;\n    Lucius, Titinius, Messala ja muita.)\n\nBRUTUS.\nHe seisattuvat: heill' on puhumista.\n\nCASSIUS.\nTitinius, seis! Nyt esiin haasteluun.\n\nOCTAVIUS.\nAntonius, merkin rynnäkköönkö annan?\n\nANTONIUS.\nEi, Caesar, hyökätkööt he ensin päälle.\nEsille; päälliköill' on puhumista.\n\nOCTAVIUS.\nSeis, kunnes saatte merkin.\n\nBRUTUS.\n                            Kansalaiset,\nSana ensin, isku sitten, eikö niin?\n\nOCTAVIUS.\nEi sanat meille rakkaampaa kuin teille.\n\nBRUTUS.\nOctavius, parempi kuin häijy isku\nOn kaunis sana.\n\nANTONIUS.\n                Kauniin sanan alla\nOn iskus häijyt, Brutus: muista haavaa,\nMin Caesarin sydämeen löitte, huutain:\n\"Eläköön Caesar, eläköön!\"\n\nCASSIUS.\n                           Antonius,\nSun iskus suunta tuntematon viel' on;\nMut Hyblan mehiläisilt' ovat meden\nSun sanas ryöstäneet.[5]\n\nANTONIUS.\n                       Mut pistint' ei.\n\nBRUTUS.\nO, vieläp' äänenkin ja horinankin\nVarastit heilt', Antonius; viisast' ompi,\nEtt' uhkaat ennen kuin sa pistät.\n\nANTONIUS.\n                                  Konnat,\nSit' ette tehneet te, kun tikarinne\nCaesarin sydämessä toisiins' iski.\nTe irjuitte kuin apinat, kuin tiistit\nTe ryömitte, kuin orjat matelitte,\nSuudellen hänen jalkojaan, sill' aikaa\nKun Casca piru niinkuin koira takaa\nHänt' iski niskaan. Imartelijat te!\n\nCASSIUS.\nImartelijat! -- Syytä itsees, Brutus.\nTuo kieli noin ei tänään meitä herjais,\nJos Cassiot' olis kuultu.\n\nOCTAVIUS.\n                          Asiaan!\nJos väite hien tuo, niin todistus se\nPunaisempia pisaroita kysyy.\nNäin, katsos, miekan vedän\nNyt pettureita vastaan! Milloin luulet\nMun pistävän sen tuppeen taas? En ennen,\nKuin täysin kostetut nuo kolmekolmatt'\nOn haavaa Caesarin, tai toinen Caesar\nSaa petturien miekan kautta surman.\n\nBRUTUS.\nSa, Caesar, et saa surmaas pettureilta,\nJos niit' ei ole seurassas.\n\nOCTAVIUS.\n                            Sen toivon.\nEn Bruton miekan uhriks syntynytkään.\n\nBRUTUS.\nVaikk' oisit sukus suurin mies, et voisi\nJalompaa surmaa saada, nuorukainen.\n\nCASSIUS.\nKurikas vesa, tuot' ei ansaitse hän,\nSe juomarin ja rentun seuralainen.\n\nANTONIUS.\nSe vanha Cassius!\n\nOCTAVIUS.\n                  Tule pois, Antonius!\nTeit' ilkumme, te konnat, vasten naamaa!\nKentälle otteluun, jos uskallatte!\nJos ette nyt, niin toiste, milloin maittaa.\n\n    (Antonius ja Octavius sotajoukkoineen lähtevät.)\n\nCASSIUS.\nSoi, tuuli! Paisu, aalto! Keinu, venhe!\nNyt myrsky vallall' on, ja kaikki kaupan!\n\nBRUTUS.\nLucilius, hoi! Mua kuule!\n\nLUCILIUS.\n                          Mitä, herra?\n\n    (Brutus ja Lucilius haastelevat keskenänsä syrjässä.)\n\nCASSIUS.\nMessala!\n\nMESSALA.\n         Mitä, herrani?\n\nCASSIUS.\n                        Messala,\nTää synnyinpäivän' on; juur tällä päiväll'\nOn Cassius syntynyt. Messala, kätes!\nTodista sinä, että pakost' aivan,\nNiin kuin Pompejus, kaiken vapautemme\nNyt yhden tappeluksen nojaan heitän\nSa tiedät että kiivaast' Epicuron\nOpissa riipuin; nyt on mieli toinen,\nJa puoliks merkkejä ja enteit' uskon.\nMatkalla Sardeest' etulippuhumme\nKaks suurta kotkaa laski, siihen jääden,\nSoturin kädest' ahmien ja syöden.\nPhilippiin tänne seuras kotkat meitä;\nTän' aamuna ne katosi. Sen sijaan\nVarikset, korpit, sääsket päämme päällä\nNyt leijuu, alas meihin katsoin niinkuin\nSaaliisen sairaalloiseen. Niiden varjot\nKuin pahan enteen taivas on, jonk' alla\nVäkemme makaa hengen hieverissä.\n\nMESSALA.\nTuot' älkää uskoko.\n\nCASSIUS.\n                    Vaan puoliks uskon.\nNyt mieli mulla raitis on ja valmis\nLujana kestämähän kaikki vaarat.\n\nBRUTUS.\nJuur niin, Lucilius.\n\nLUCILIUS.\n                     Meitä, jalo Brutus,\nJumalat tänään suosikoot, ett' elää\nIkämme saamme rauhass' ystävyksin.\nMut kosk' on epävarma ihmis-onni,\nNiin varokaamme mitä pahinta.\nJos menetämme tämän tappelun,\nNiin tämä viimeinen on haastelumme.\nMit' olet päättänyt sa silloin tehdä?\n\nBRUTUS.\nSen viisausopin mukaan, joka käski\nMun moittimahan Caton itsemurhaa, --\nEn tiedä miks, mut minust' akkamaist' on\nJa halpaa, lyhentää noin elämäänsä,\nPelosta mitä tapahtua voisi, --\nMa kärsimähän valmistaun ja varron,\nMit' ylivoimat suovat, joiden vallass'\nOn kohtalomme.\n\nCASSIUS.\n               Siis, jos menetämme,\nNiin voittosaatoss' annat itses Rooman\nKatuja pitkin viedä?\n\nBRUTUS.\n                     En, en, Cassius!\nÄl' usko, jalo Rooman mies, ett' astuu\nKahleissa koskaan Brutus Roomaan. Siks on\nHän liian ylpeä. Tää päivä päättäv'\nOn työn, jonk' alkoi Mars-kuun viidestoista.\nJa vieläkö me tavataan, en tiedä!\nSiis iki-jäähyväiset ottakaamme:\nHyvästi, Cassius, ijäks, ijäksi!\nJos vielä tavataan, niin hymyillään;\nJos ei, -- no, onhan jäähyväiset tehty.\n\nCASSIUS.\nHyvästi, Brutus, ijäks, ijäksi!\nJos tavataan, niin totta hymyillään;\nJos ei -- no niin, on jäähyväiset tehty.\n\nBRUTUS.\nEteenpäin mars! -- Oi, ennalta jos tietäis,\nMitenkä tänkin päivän toimi päättyy!\nMut onhan siinä, että päättyy päivä,\nOn silloin päätös tietty. -- Mars ja matkaan!\n\n                                  (Lähtevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Tappelutanner.\n\n    (Sotahuutoja. Brutus ja Messala tulevat.)\n\nBRUTUS.\nMessala, ratsahille joutuun! Laita\nTuon puolen legioille nämä käskyt.\n    (Ankarata melua.)\nYht'aikaa rynnätkööt he: huomaan että\nOctavion sivustall' on toimet veltot;\nPikainen ryntäys heidät kukistaa.\nMessala, joudu! Vuorilt' alas kaikki.\n\n                          (Lähtevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Toinen kohta tappelutannerta.\n\n   (Miekankalsketta. Cassius ja Titinius tulevat.)\n\nCASSIUS.\nTitinius, katsos, kuin ne konnat karkaa!\nMa omiani vastaan sodin itse:\nTuo lippumiesi tuossa pakoon kääntyi,\nMa tapoin pelkurin ja otin lipun.\n\nTITINIUS.\nOi! Brutus liian varhain merkin antoi;\nHän liian kiivaast' Octaviota vastaan\nEtuaan käytti; väki ryöstöön läksi;\nSill' aikaa piiritti Antonius meidät.\n\n    (Pindarus tulee.)\n\nPINDARUS.\nKauemmaks paetkaatte, kauemmaksi!\nAntonius on jo teltoissanne, herra.\nSiis pakoon, jalo Cassius, kauas pakoon!\n\nCASSIUS.\nTää kunnas kyllin kaukan' on. Kas, kas!\nTitinius, telttaniko tuolla palaa?\n\nTITINIUS.\nNiin, herrani.\n\nCASSIUS.\n               Titinius, jos mua lemmit,\nHeponi selkään käy ja kannust' anna,\nSiks että sun se vie tuon joukon luokse\nJa tänne jälleen: tiedon tahdon, onko\nVihollisia nuo vai ystäviä.\n\nTITINIUS.\nKuin aatos olen joutuun täällä jälleen.\n\n    (Lähtee.)\n\nCASSIUS.\nKäy, Pindarus, ja kunnaan huippuun nouse.\nNäköni ain' on heikko ollut; tarkkaa\nJa kerro, mitä näät sä tanterella.\n    (Pindarus lähtee.)\nEnskerran tänä päivänä ma hengin;\nNyt aika umpeen mennyt on: nyt päätän\nMiss' aloin; kiertons' elämä on tehnyt. --\nNo, mitä näet?\n\nPINDARUS (ylhäällä.)\n               Oi, herra!\n\nCASSIUS.\n                          Mitä näet sä?\n\nPINDARUS.\nTitinion piirittävät ratsasmiehet;\nHe täyttä laukkaa päälle käyvät; -- hänkin\nHevostaan kannustaa: -- nyt kannoill' ovat; --\nTitinius, nyt! -- he käyvät maahan; -- hän myös: --\nVangittu on hän;\n    (Riemuhuutoja.)\n                 Kuulkaa riemastusta!\n\nCASSIUS.\nPois! Älä katso enää! -- Voi, mua kurjaa,\nKun elän siks ett' ystäväni parhaan\nNäen silmieni eessä vangituksi! --\n    (Pindarus palajaa.)\nKäy tänne, poika!\nKun Parthiassa vangiks sinut tein,\nNiin, henkes säästäin, valan otin sulta,\nEtt' tekisit sa kaikki mitä käsken.\nValasi muista! Vapaa mies nyt ollos,\nJa miekka tuo, mi Caesarin on ruumiin\nLävistänyt, nyt tähän rintaan työnnä.\nEi, älä vastaa! -- Tuossa, kahvaan tartu;\nKun kasvon' olen peittänyt -- kas näin --\nNyt iske miekkas! -- Koston sait nyt, Caesar,\nSamalla miekalla, jok' itses surmas.\n\n    (Kuolee.)\n\nPINDARUS.\nSiis olen vapaa; sit' en toki tahtois\nMa tällä hinnall' olla. Cassius, oi!\nPois Pindarus nyt täältä rientää maille,\nMiss' ei hänt' ykskään roomalainen näe.\n\n    (Lähtee.)\n    (Titinius ja Messala tulevat.)\n\nMESSALA.\nTitinius, niin, se vaihtokauppaa vaan on:\nOctavion voitti uljaan Bruton joukot,\nJa Cassion väen taas Antonius.\n\nTITINIUS.\nSe tieto Cassiot' ilahuttaa varmaan.\n\nMESSALA.\nMihinkä jäi hän?\n\nTITINIUS.\n                 Toivotonna aivan\nOrjansa kanssa kunnahalle tälle.\n\nMESSALA.\nTuoll' eikö maassa makaa hän?\n\nTITINIUS.\n                              Hän makaa\nKuin olis hengetön. Voi!\n\nMESSALA.\n                         Hänkö on se?\n\nTITINIUS.\nEi, Messala, se oli hän, mut enää\nEi Cassiot' ole. -- Ilta-aurinkoinen,\nKuin sinä säderuskoss' yöhön vaivut,\nNiin laski veriruskoon Cassion päivä!\nNyt Rooman aurinko on laskenut.\nNyt päivämme on päässä; pilvet, usmat\nJa vaarat uhkaa; työmme nyt on tehty!\nEpäilys voitostani tuon sai aikaan.\n\nMESSALA.\nEpäilys kaikesta sen aikaan sai.\nKirottu hairaus, raskaan mielen lapsi!\nMiks olemattomia kuvaat herkkäin\nIhmisten mieliin? Hairaus, valeen siitty!\nEi onnellinen ole koskaan syntys:\nSa surmaat äidin, joka sua kantoi.\n\nTITINIUS.\nHoi, Pindarus! Miss' olet, Pindarus?\n\nMESSALA.\nTitinius, etsi häntä; ma sill' aikaa\nKäyn jalon Bruton luona, jonka korvaan\nSanoman tuon ma työnnän; sanon: työnnän;\nMyrkkyiset nuolet, näet, ja tuima teräs\nOn Bruton korvaan yhtä tervetulleet\nKuin kuolonsana tää.\n\nTITINIUS.\n                     Messala, joudu!\nSill' aikaa minä Pindarota etsin.\n    (Messala lähtee.)\nMiks, uljas Cassius, lähetit mun pois?\nSatuinhan ystäviisi; nehän painoi\nTän voitonmerkin otsaani ja käski\nSen sulle tuomaan; soihan riemuhuudot!\nAh, väärin olet käsittänyt kaikki!\nVaan varro, ota otsaas tämä seppel,\nSen Brutosi mun käski sulle antaa:\nMa käskyn täytän. -- Tule, Brutus, joutuun,\nNiin näet kuin Cassiota kunnioitan! --\nJumalat, anteeksi -- Rooman tapaa tää:\nTitinion Cassion miekka lävistää!\n\n                        (Kuolee.)\n\n    (Miekankalsketta. Messala palajaa ja hänen seurassaan\n    Brutus, nuori Cato, Strato, Volumnius ja Lucilius.)\n\nBRUTUS.\nMessala, missä, miss' on ruumis?\n\nMESSALA.\n                                 Tuossa:\nTitinius sen vieress' itkee.\n\nBRUTUS.\n                             Ilmaan\nTitinion kasvot katsoo.\n\nCATO.\n                        Kuollut on hän!\n\nBRUTUS.\nOi, Julius Caesar, voimaa sull' on vielä.\nSun henkes mailla käy ja miekkamme\nOmihin meidän rintoihimme kääntää.\n\n    (Helisevää miekankalsketta.)\n\nCATO.\nTitinius urhokas! Oi, katsokaa,\nKuink' on hän seppelöinyt Cassion ruumiin!\n\nBRUTUS.\nKaht' onko mointa roomalaista nähty?\nHyvästi, viimeinen sa roomalainen!\nEi koskaan Rooma synnytä sun laistas. --\nOn tuolle kuollehelle kyynelvelka\nIsompi mulla, kuin nyt maksaa saatan.\nMut tulee sekin aika, tulee, Cassius!\nPois siis, ja Thassoon ruumis laittakaa\nLeirissä ei saa peijaisia viettää,\nSe meitä lannistais. -- Lucilius, tule,\nJa sinä, nuori Cato! Taisteluun nyt'\nFlavius ja Labeo, liikkehelle joukot!\nOn kolme kello; päivää vielä on;\nNyt onnen uhall' uuteen taistohon!\n\n                       (Lähtevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Toinen kohta tappelutannerta.\n\n    (Miekankalsketta. Kummankin puolueen sotureita tulee\n    taistellen sisään; sitten Brutus, Lucilius, Cato ja muita.)\n\nBRUTUS.\nPää pystyyn yhä vaan, te kansalaiset!\n\nCATO.\nÄpärä, ken ei niin tee! Ken mua seuraa?\nNimeni julki huudan kautta kentän.\nMin' olen, kuulkaa, Marcus Caton poika!\nMaan ystävä ja tyrannien hirmu!\nMin' olen Marcus Caton poika, kuulkaa!\n\n    (Ryntää vihollisia vastaan.)\n\nBRUTUS.\nJa minä Brutus, Marcus Brutus mini!\nBrutus, maan ystävä! min' olen Brutus!\n\n    (Lähtee, hyökäten vihollisiin. Cato voitetaan ja kaatuu.)\n\nLUCILIUS.\nOi, nuori, jalo Cato! joko kaaduit?\nNiin kuin Titinius urhokkaasti kuolit,\nJa Caton poikana sua kunnioitaan.\n\n1 SOTAMIES.\nNyt antau, taikka kuole!\n\nLUCILIUS.\n                         Kuollakseni\nVaan antaun. Tuon saat, jos mun tapat oiti.\n    (Tarjoo rahaa.)\nNyt tapa Brutus, niin saat kunnian\nSa hänen surmastaan.\n\n1 SOTAMIES.\n                     Sit' ei saa tehdä.\nMik' oiva vanki!\n\n2 SOTAMIES.\n                 Syrjään! Tiedon saakoon\nAntonius, että vangittu on Brutus.\n\n1 SOTAMIES.\nSen hälle sanon. -- Tuoss' on päällikkömme.\n    (Antonius tulee.)\nVangittu, herra, vangittu on Brutus.\n\nANTONIUS.\nMiss' on hän?\n\nLUCILIUS.\n              Turvassa, Antonius.\nBrutolla turvaa kyll' on. Usko pois:\nEi elävältä jalo Brutus koskaan\nViholliselleen antau. Taivaan vallat\nHäpeän moisen hältä torjukoot!\nMiss' onkaan, elossa tai kuollehena,\nHän ain' on kaltaisensa, aina Brutus.\n\nANTONIUS.\nEi Brutus tuo; mut kallis saanti hänkin.\nMies säilyyn pankaa; olkaa hälle hellät.\nParemmat moiset miehet ystävinä\nKuin vihollisina. -- Nyt tiedustelkaa,\nElossako vai kuolleena on Brutus.\nOctavion telttaan sana mulle tuokaa,\nMitenkä kaikk' on käynyt.\n\n               (Menevät.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Toinen kohta tappelutannerta.\n\n    (Brutus, Dardanius. Clitus, Strato ja Volumnius tulevat.)\n\nBRUTUS.\nPoloiset ystaväini jätteet! Tuossa\nLevätkää kalliolla.\n\nCLITUS.\n                    Tulimerkin\nStatilius[6] antoi, mut ei palannut;\nHän vankin' on tai surman saanut.\n\nBRUTUS.\n                                  Clitus,\nIstuudu! Surma nyt on tunnussana,\nSe nyt on muodiks tullut. -- Kuules Clitus!\n\n    (Kuiskuttaa hänen korvaama.)\n\nCLITUS.\nMinäkö? En, en koko mailmasta.\n\nBRUTUS.\nHss! ole vaiti!\n\nCLITUS.\n                Itsen' ennen surmaan.\n\nBRUTUS.\nDardanius, kuules!\n\n    (Kuiskuttaa hänen korvaansa.)\n\nDARDANIUS.\n                   Moisen työnkö minä?\n\nCLITUS.\nO, Dardanius!\n\nDARDANIUS.\nO, Clitus!\n\nCLITUS.\nMit' inhaa käski Brutus sinun tehdä?\n\nDARDANIUS.\nOi, Clitus, tappaa hänet! Kas, hän miettii.\n\nCLITUS.\nSe jalo astia nyt täynn' on tuskaa,\nNiin että silmistä se yli vuotaa.\n\nBRUTUS.\nVolumnius hyvä, tule! Sana kuule!\n\nVOLUMNIUS.\nMik' on se, herra hyvä?\n\nBRUTUS.\n                        Tää, Volumnius!\nCaesarin henk' on öisin ilmestynnä\nKaks eri kertaa mulle: Sardeess' ensin,\nJa nyt Philippin luona viime-yönä,\nNyt aika täys' on, tunnen sen.\n\nVOLUMNIUS.\n                               Ei, herra!\n\nBRUTUS.\nOn, varmaan, usko pois, Volumnius!\nSä näet, Volumnius, mik' on mailman meno:\nMeit' ajaa vihollinen haudan suulle:\n    (Äänekästä melua.)\nOn arvokkaampaa siihen itse juosta\nKuin survaust' odottaa. Volumnius hyvä,\nOlimme koulukumppanit, sen tiedät:\nSa pidä, vanhan ystävyyden vuoksi,\nNyt miekkaa, että syöstä siiheen saan.\n\nVOLUMNIUS.\nSe ystävän ei ole työtä, Brutus.\n\n    (Melua yhä.)\n\nCLITUS.\nPakohon, joutuun! Tääll' ei viipymistä.\n\nBRUTUS.\nHyvästi sinä, -- sinä, -- sinä, Volumnius! --\nSin' olet kaiken aikaa maannut, Strato;\nHyvästi sinäkin! -- Nyt, kansalaiset,\nIloinen mielen' on, ett' elämässän'\nEn yhtä löynnyt uskotonta mulle.\nSaan kunniaa ma tästä tappiosta\nEnemmän, kuin Antonius ja Octavius\nHalvalla voitollansa saavuttavat.\nHyvästi vielä kerran! Bruton kieli\nElonsa tarinan jo päättää kohta.\nYö näön kaihtaa, rauhaa kaipaa luuni:\nTää hetki niill' on ollut määränpäänä.\n\n    (Miekankalsketta. Ulkona huudetaan: \"pakoon, pakoon, pakoon!\")\n\nCLITUS.\nPakohon, herra, pakoon!\n\nBRUTUS.\n                        Pois! Ma tulen.\n    (Clitus, Dardanius ja Volumnius lähtevät.)\nSua pyydän, Strato, herras luokse jää;\nMies olet hyvämaineinen, ja rahtu\nRehellisyytt' on elämässäs ollut.\nSiis pidä miekkaani ja pois luo silmäs,\nKun syöksen siihen. Teetkö, Strato, sen?\n\nSTRATO.\nKätenne ensin! Hyvää yötä, herra!\n\nBRUTUS.\nHyvästi, Strato! -- Lepy, Caesar, nyt:\nSun surmaas puoleks näin en etsinyt.\n\n    (Syöksyy miekkaansa ja kuolee.)\n\n    (Miekankalsketta. Pako. Octavius, Antonius sotajoukkoineen,\n    Messala ja Lucilius tulevat.)\n\nOCTAVIUS.\nKen tuo mies on?\n\nMESSALA.\n                 Se herrani on orja.\nMiss' on sun herras, Strato?\n\nSTRATO.\n                             Messala,\nVapaana kahleista, joiss' itse huokaat.\nNyt voitonsaaja hänet voi vaan polttaa;\nNäet, Bruton voitti Brutus vaan, ei kenkään\nSaa kunniata hänen surmastansa.\n\nLUCILIUS.\nNiin Bruton tuli tehdä! -- Kiitos, Brutus!\nTodeksi teit Lucilion ennustuksen.\n\nOCTAVIUS.\nKaikk' otan seurahani Bruton miehet;\nMua tahdotko sa, poika, palvella?\n\nSTRATO.\nSen teen, jos Messala mun jättää teille.\n\nOCTAVIUS.\nMessala hyvä, jätä hänet.\n\nMESSALA.\nKuin kuoli, Strato, herrani?\n\nSTRATO.\nMa pidin miekkaa, ja hän siihen syöksi.\n\nMESSALA.\nOctavius, seurahas siis ota mies,\nJok' avun viimeisen soi herralleni.\n\nANTONIUS.\nHän kaikist' oli jaloin roomalainen.\nMuut salaliittolaiset teki työnsä\nKateudesta suureen Caesariin.\nHän yksin vilpittömäll' aikehella\nJa yhteishyvän tähden heihin liittyi.\nSävykäs oli hänen elämänsä,\nJa alku-aineet hänessä niin sa'atut,\nEtt' esiin luonto nousta voi ja tehdä\nMailman tiedoks: \"hän se oli mies!\"\n\nOCTAVIUS.\nAvuinsa mukaisen hän kohtelun\nJa juhlalliset hautajaiset saakoon.\nMun teltassani tän yön maatkoon ruumis,\nNiin kunnioittuna kuin tulee urhon.\nLevolle joukot viekää. Joutuun vaan\nTän uljaan päivän voitot jakamaan!\n\n                       (Lähtevät.)\n\n\n\n\nSELITYKSIÄ:\n\n\n[1] _Veljenne Cassius_. Cassius oli nainut Bruton sisaren.\n\n[2] _Ett' yksisarvisen voi puilla pyytää_. Kertomusten mukaan saattoi\nyksisarvista pyytää siten, että houkutteli sitä hyökkäämään puuta\nvastaan ja työntämään siihen sarvensa. -- Karhuupyynnissä oli tapa\nsemmoinen, että toinen metsästäjä näytti karhulle peiliä, ja toinen\nsill'aikaa tähtäsi ja ampui.\n\n[3]                       _Asunko\n    Sun lempes esikaupungissa vainen_.\n\nLontoon esikaupungit olivat tavallisesti porttojen asutuspaikkoina.\n\n[4] _Sivullaan Ate_. Ate. yksi raivottaria, oli koston jumala.\n\n[5] _Mut Hyblan mehiläisilt' ovat meden\n    Sun sanas ryöstäneet_.\n\nKatkera viittaus Antonion puhujataitoon, jolla hän äskettäin oli kansan\nvoittanut puolelleen.\n\n[6]      Tulimerkin\n    Statilius antoi.\n\nStatilion oli määrä hiipiä vihollisen puolelle vakoomaan. Retkensä\nonnistumisesta tuli hänen antaa merkki tulisoihdulla. Sen hän antoikin,\nmutta sai paluumatkalla surmansa.\n\n\n\n"]