[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f4QLxQBG3_qDUciMi-wei3YH_msXVVwuhZngOPGurEUk":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},2516,"Kuvauksia Hailuodosta","Paulaharju, Samuli",1875,1944,"2516-paulaharju-samuli-kuvauksia-hailuodosta","2516__Paulaharju_Samuli__Kuvauksia_Hailuodosta",null,"romaani",[],[],"fi",1914,30605,201821,false,52926,[22,23],"Finnish fiction -- 19th century","Short stories, Finnish",[25],"Novels","\"Kuvauksia\" by K. A. Järvi is a collection of narratives written in the late 19th century. The text introduces various characters, including the Strauch family, focusing on their interpersonal relationships, social dynamics, and various dilemmas they face. The stories reflect themes of love, societal expectations, and the struggles of family life, which are explored through the lenses of different characters in their community settings.  The opening of the work sets the stage with a glimpse into an evening at the Strauch household, as the family engages in various discussions and activities. There is a sense of anticipation surrounding the arrival of Walter, the son, which stirs excitement among his family, particularly Laura. As the evening unfolds, the dynamics between the family members are highlighted, especially the budding intrigue of Johannes, who grapples with his feelings for a girl of lower social standing, while also dealing with external pressures from his family regarding social status and expectations. This beginning captures a slice of domestic life, mixing familial love with underlying tensions that hint at deeper social issues. (This is an automatically generated summary.)",[],314,"Teos kokoaa yhteen Hailuodon saaren historiaa, perinteitä ja asukkaiden elämäntapoja. Se taltioi vanhan väen muistelmia muun muassa kalastuksesta, häämenoista, uskomuksista ja kansanlääkinnästä.","Samuli Paulaharjun 'Kuvauksia Hailuodosta' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2516. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","KUVAUKSIA HAILUODOSTA\n\nVanhan väen muistelmain mukaan kirjotti\n\nSamuli Paulaharju\n\n\n\nKansanvalistusseuran Toimituksia 167\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nRaittiuskansan Kirjapainossa,\n1914.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nAluksi.\nAsutustarinoita.\nAluksista ja liikenteestä.\nRakennuksista.\nEntisen ajan oloista ja elämäntavoista.\nKotiteollisuus.\nKalanpyynnistä.\nMetsästyksestä.\nKarjanhoidosta.\nViljelyskasveista.\nNöyrät vuodet.\nViinankeitto.\nJuhla- ja merkkipäivät.\nHäätapoja.\nPejjaiset.\nHaltijoista.\nTietäjiä.\nKansan lääkintätaito.\nKansanrunous ja vanhat leikit.\nLuonnonilmiöistä ja ilman ennustamisesta.\nSotatarinoita.\nEntisistä rangaistustavoista.\nPuumerkit.\n\n\n\n\nAluksi.\n\n\nKaikille lienee ainakin nimeltään tunnettu Hailuodon iso,\nparipeninkulmainen saari Oulun edustalla. Lähes nelipeninkulmaisen\nselän takana on se Oulusta [Siikajoelle tulee vain toista peninkulmaa],\nmeren sylissä, aavan, länsipuolella avautuvan ulapan laidassa,\nkurottaen peninkulmaa pitkää Santosen nientään manteretta kohden kuin\nkättä kiinni tarttuakseen. Elää tällä saarella yli parituhantinen\n(2,839) työteliäs väestö, ystävällinen, vieraanvarainen, keskenään\nhyvänsopuinen. Siellä on se viettänyt omaa elämäänsä muista erotettuna\nkautta aikojen. Siksi siellä onkin paljon säilynyt muistelmia vanhoista\nhyvistä tavoista, entisestä yksinkertaisesta elämästä. Monet vanhat\nvielä mielellään haastelevat, miten ennen elettiin, mitä silloin\nja silloin tehtiin, miten juhla- ja merkkipäiviä vietettiin, miten\nkaukaisilla pyyntiretkillä kulettiin. Kansatieteen tutkijalle ja\nkeräilijälle on tuo ennen käymätön alue varsin kiitollinen paikka. Voi\nsiellä taikakokoelman pian tuhantiseksi kartuttaa ja loitsujen luvun\nkymmeniksi, samoin sananlaskuja saada satoja sekä arvoituksiakin aika\njoukon, lisäksi monet haltijatarinat ja kummitusjutut.\n\nSeuraavien vanhan kansan tapojen ja elämän kuvausten ainekset on toissa\nkesän (1912) aikana kirjoitettu muistiin saaren vanhoilta ukoilta\nja eukoilta. Kertojina olivat useat paikkakunnan vanhoista eläjistä\nhaastellen, kuka enemmän, kuka vähemmän. Monet tiedot, taijat ja\ntapainkuvaukset ovat 70-vuotiaalta _Juho Hentulta_, yhtä monet _Nikun_\n81-vuotiaalta _Anna-Kreeta_-muorilta, paljon on kertonut myöskin\n86-vuotias _Kujalan Sipo_. Muista kertojista mainittakoon Heikkalan\nmuori, 90-v., Kittilän Jussi, 89-v., Kittilän Juhan-Erkki, 84-v.,\nFrantsin Jaako, 81-v., Ruonalan ukko, 80-v., Prokkalan ukko, 78-v.,\nPertaan muori, 75-v., Hentun muori, 68-v., Piekkolan Maijastiina,\n68-v., Laurilan Priita, 66-v., Runte-Kreeta, 65-v., Hakmannin Juuso,\n64-v., Annus-Jaako, 59-v., Annus-Kaija, 57-v., Töyrän Sipo, 57-v.,\nTrupukan Pekka, 55-v., Väntelän ja Pietilän isännät sekä Heikkalan,\nTöyrän ja Kujalan emännät ja Heikkalan pojat.\n\n\n\n\nAsutustarinoita.\n\n\n\"Hai, luoto näkkyy!\" Niinhän se oli ennen mustalainen huudahtanut, kun\noli jäällä eksyksissä sumussa, \"meripimiäsä\", Oulusta Raahea kohden\najellut ja sumun aukeamasta nähnyt saaren maan pilkottavan. Ja siitä\non sitten saarelle nimi saatu, _Hailuodoksi_ ruvettu kutsumaan. Näin\nkertovat saaren eläjät [\"Ennen on Luovon nimenä ollut Ifron-Kaarlöö\",\ntiesi muuan eukko.] Hailuoto-nimeä ei kyllä paikkakunnalla useastikkaan\nkäytetä, sanotaan vain _Luoto_ ja _luotolainen_.\n\n\"Jo ainakin neljä-, viissattaa vuotta on täälä Luovosa asuttu\",\narvelivat saaren vanhat ukot. Mutta eivät tiedä varmaan enään, mistä\npäin mantereelta on tänne ensimäiset eläjät saapuneet. Vain muuan\nmuisteli sanotun, että lumijokelaiset ovat ennen käyneet kalanpyynnissä\nHailuodon Hanhisessa. Siellä ollut heillä venevalkama Hanhisen\nkorkeimmalla kohdalla. Näkyy vieläkin siellä kuin valkaman sijoja.\nKäyneet lumijokelaiset useampina kesinä pyynnissä, sitten lopulta\nmuuttaneet varsinaisesti Luodolle asumaan. Toinen Luodon ukko taas\ntiesi, jotta; \"pohjasesta päin on tänne asukkaat tulleet, ne on olleet\nsellaisia kalanpyytäjiä\".\n\nEnsimäinen eläjä on muistotiedon mukaan ollut Marjaniemessä,\n\"Pooki-Marjaniemesä\" Hannuksenperällä. Siellä hietapakkain takana\nmetsäkankaalla on vieläkin nähtävinä kolme neljä kiuvasrauniota\nmustuneine \"kuulemakivineen\". Raunioista etelään, rantaan päin on\nsatasen syltä leveä, pari sataa pitkä maakappale, mikä näyttää ennen\nolleen peltona. Ojat vielä jotenkin hyvin näkyvät. Sanotaan, että siinä\nolisi ennen ollut Marjaniemen talo, toisten mukaan _Sipilä_. [Marjaniemen\ntalo on nykyään Isossakylässä Äyrään takana, Sipilä Isossakylässä.]\nRaunioiden sivutse vie ikivanha, ei enään käytännössä oleva kangastie,\n\"Marjaniemen tie\".\n\nToinen talo on sitten ollut Ojakylän _Kuusto_. Tarina tietää kertoa,\nettä Marjaniemen muori, kun oli pannut savupirttinsä lämpiämään,\noli lämpiämisajaksi juoksaissut naapuriin, Kuustoon \"rullaansa\nviihtiämään\". Tuli sitten taas kotiin, kun pirtti oli lämmennyt ja savu\nulos haihtunut. Toiset taas sanovat, että muori oli niin \"visu\", jotta\npani pirtin häkineen kiinni ja juoksi naapuriin pakoon. Naapuriin oli\nmatkaa toista peninkulmaa.\n\nKolmas talo oli ollut _Perälä_ Ojakylän lahden pohjukan perässä,\n\"Perälän äyräällä\", nykyisillä Töyrän talojen eteläpuolella\nsijaitsevilla hietakummuilla, \"tömpillä\". Sanotaan, että siinä\non ennen ollut \"seittemän talua\". Silloin oli ranta ollut samaa\ntasaista töyrää, mutta sitten oli vesi puhkaissut ojan töyrän läpi ja\nrepinyt hiekkaa pois niin, että nyt on suuret haudat ympäri tömppiä,\njoilla vielä nähdään talon rauniokiviä. Mainittu vesioja, Isolanoja,\n\"sisämaan\" metsälammeista alkunsa saava, oli ennen virrannut tömppien\neteläpuolitse, mutta sitten oli se johdettu tömppien pohjoispuolelle.\nNykyään on Perälän talo toisessa päässä saaren kyliä, \"Kujalan\nnurkalla\".\n\nNeljäs talo sanotaan olleen _Kinnari_, Ojakylällä sekin.\n\nVanhoja taloja ovat myöskin _Ruonala_ Keskikylällä, samoin saman\nkylän _Tero_ eli _Törrö_ sekä _Päärni_ ja _Haapala_ Isollakylällä\n\"Järventakana\" ja _Kujala_ Kujalan nurkalla.\n\nRuonalassa kerrotaan ison vihan aikana eläneen 7 parikuntaa samalla\nkertaa. Yhdessä elannossa olivat kaikki olleet, samasta pöydästä\nsopineet syömään, saman talon töitä yksissä miehissä tehneet. Mutta\nsitten ison vihan aikana olivat \"hävenneet\" kaikki, minne olivat\njoutuneetkaan. Vain yksi parikunta oli entiselle kotipaikalleen joutunut\nsukuaan jatkamaan. Ja samaa sukujuurta on talossa vielä. Talon \"pikku\naitta\" oli vihan aikana ollut kehikolla.\n\nEnnen ihmiseläjien tuloa oli Luodolla olostellut vain\n\"_vuoripeippoja_\", ja oli niitä ollut vielä ihmistenkin eläntäaikoina.\nNiitä oli asunut sekä _Hyypänmäessä_ että varsinkin Isossakankaassa.\nHyypänmäki on saaren korkein mäki, moninotkelmainen hiekkatöyrä\nOjakylän pohjoispuolella. Itse mäkikin on vuoripeipon aikaansaama. Oli\nnäet vuoripeippo lähtenyt Siikajoelta hiekkasäkki selässä Luodolle\n\"pesänlaittoon\". Säkkipä revennyt ja Luodolle remahtanut ja siihen\nHyypänmäki syntynyt. [Toisen tiedon mukaan on Hyypän paikalle kerran\nlaiva \"tullut pois\", särkynyt ja hukkunut, ennen kun \"koko maailma\nollut yhen aallon seasa\".] Isokangas taas on pitkä, leveä hiekkakangas,\njoka kyläin takalistoja juoksee halki saaren. Kankaan selkää on jo\nentiseen aikaan kulkenut jalkapolku.\n\nKinnarin emäntä se oli kerran tullut Kuustosta tyttärensä luota, tytär\nkun oli siellä miehelässä. Isoakangasta myöten kun oli kapsutellut,\nniin tullut vuoripeippo vastaan, ottanut kädestä kiinni ja pyytänyt,\njotta lähteä hänen kotiinsa, siellä kun akka oli \"lapsia saamassa\".\nEmäntä mennyt ja auttanut, ja kun oli pois lähtenyt, oli vuoripeippo\nantanut hänelle palkaksi punaisen verkahameen. \"Pitää pitää\", sanonut,\n\"sitä kolome pyhää kirkosa saarnastoolin alla. Muuten se ei sulla\npysy, se kun ei ole siunattu.\" Emäntä oli tehnyt neuvon mukaan. Ja\nkauvan oli se hame hänellä kestänyt, monia kymmeniä vuosia. \"Minunkin\n-- kertojan, 70-vuotiaan eukon -- isäni äitin äiti oli nähänyt, kun\nse emäntä oli pitänyt sitä hametta.\" Hame oli ollut varastettu, siksi\nsitä oli pitänyt kirkossa kulettaa. Kaikki varastettu oli näet aina\nvuoripeipoille joutunut.\n\nKun sitten oli ihmiseläjiä yhä lisäytynyt, oli vuoripeippojen elämä\nsaarella käynyt lopulta aivan sietämättömäksi, Muuankin peipporukka oli\nvalitellut:\n\n    \"Ei saa rauhaa,\n    Takaranta pauhaa,\n    paimenet parkuu,\n    ja karjankellot soivat.\"\n\nJa pois oli lähtenyt, vaeltanut pohjoista kohden isommille mantereille,\nsuuremmille salomaille. Kahlomalla vain oli mennyt, ja \"hahtiväylälle\"\nkun oli astunut, niin vasta tupennokka oli veteen koskenut.\n\nEi ole Luoto ollut aina samanlainen kuin nykyään. Se on ollut monena\nkappaleena ennen, useana saarena, salmia vain välissä. Pitkälle\nitään pistäyvä _Santosenniemi_ on ollut eri luotona, Potin talojen\nluona ollut salmi, _Niemenkurkuksi_ sanottu. Samoin _Hanhinen_, joka\nvielä nyt vain korkeiden vesien aikana on mantereesta erillään,\nsamoin _Syökari_ kaakkoisrannalla sekä _Munakulju_ Syökarin puolella.\nLeveät salmet ovat niitä ennen muusta saaresta erottaneet -- Syökarin\nvieressä ollut _Louvekkarin kurkku_ -- ja itse saaret olleet pikkuisia\nmaapalasia. Syökarille oli vanhaan, vanhaan aikaan soutanut Ruonalan\nukko katsomaan, minkälaista siellä olisi, ja löytänyt hyvän niittymaan\nja omistanut sen talolleen. Kukaan ei ollut siellä vielä ennen käynyt,\neikä se ollut kenenkään oma vielä ollut. Nytkin on Ruonalalla siellä\nvielä niittynsä, mutta on muillakin. Sillä Syökari on niin iso, että\nsiitä saadaan \"tuhansia häkkejä heiniä\". Munakuljusta oli entisaikaan\nsaatu kolme häkkiä heiniä. Nyt siellä on useita \"kokopaikkoja\", sauroja\nsekä muutamia latoja. Monta paikkaa, joista ennen, vanhain miesten\nnuoruuden aikana, kaloja pyydettiin ja saatiin kovasti, on nyt hyvänä\nheinämaana. Niemenkurkkua Ojakylän lahdesta Potinlahteen ovat vielä\nnykyisetkin vanhukset monta kertaa nuottaretkille veneillä soudelleet,\nsamoinkuin taas Salmea ja Louvekkarin kurkkua on \"mummovainaan aikana\nkulettu nelilaijoilla\". Vielä 30-35 vuotta takaperin kulettiin\n\"syysluoteen\" aikana Salmea pikkuveneillä. Trupukan nokassa ja Valpun\nrannassa on vanhain muiston aikana vedetty nuottaa ja nyt niistä\npaikoin niitetään heinää.\n\n\n\n\nAluksista ja liikenteestä.\n\n\nSaarimaan eläjinä, vesikansana, ovat luoto laiset jo aikaisin tottuneet\nmerellä liikkumaan. Entisaikaan, kun ei vielä ollut rautatietä Ouluun,\noli kesäisin rahtiliike ollut kalastuksen ohella tärkeänä tulolähteenä.\nSiksipä oli saarella ollut useita pikku aluksia, jopa mainitaan kerran\njo hyvin vanhaan aikaan olleen oikean laivankin. Sen oli omistanut\nvanhan, jo pari-, kolmekymmentä vuotta takaperin kuolleen Piekkolan\nvaarin isänisä. Se laivanomistaja oli ollut \"ylevä\" mies, \"pohatta\"\nmies, \"keisariksi\" kutsuttu. Laivallaan oli hän \"seelannut\" Ruotsit ja\nSuomet.\n\nPienempiä aluksia, _jähtejä_, on sitten ollut etupäässä Ojakylän\nmiehillä. Niinpä oli \"Jähti-äijä\"-vainaalla -- kuollut jo 50-60 vuotta\ntakaperin -- oma jähtinsä, sitten hänen pojillaan, Kujalan miehillä,\noli sekä iso että pieni jähti. Rikas Päätalo omisti myös yksinään\njähdin, ja Pirkolalla oli samanlainen alus toisen miehen kanssa\nyhteinen.\n\nJähti oli kuin pieni laiva. Se oli tavallisesti Iissä valmistettu.\nIsompiin mahtui aina 800 tynnyriä tervaa, taikka yhtä monta tynnyriä\nsuoloja. Siinä oli kaksi mastoa, isompi, _keula_- eli _fokkamasto_,\nja pienempi, _perä_- eli _kryysmasto_. Päältä oli jähti avonainen,\nei ollut _haltäkkiäkään_. Monen monituiset olivat jähdin, kuten\nmuidenkin purjealusten, eri osain nimitykset, jotka, samoin kuin\npurjehdussanastokin, melkein kaikki olivat vieraskielisiä väännöksiä.\nPohjan, _emän_, alla oli _kööli_, peräpuoli oli _ahteri_, keula\n_föri_. Oikea puoli oli _tyyrpuuri_, vasen _paapuuri_. Peräsimen,\n_ruorin_, varsi kävi _ruoriskotin_ lävitse niin, että _ahterpeili_\njäi ulkopuolelle, ja ruoria _tyyrättiin ruorispinnalla_. Purjeita,\n_seelejä_, oli neljä viisi kappaletta. Keulamastossa oli alaalla\n_isoseeli_, yläällä _topissa_ kolmikulmainen _kliivari_ sekä\n_taakseeli_. Isoseili oli alareunasta kiinnitetty _puomiin_, yläältä se\npingotettiin _kaffelilla_. Kliivari ja taakseili olivat alakulmistaan\nkiinnitetyt keulasta pistäyvään _puksfröötyyn_. Perämastossa oli\n_ahterseeli_ eli _mesaani_ puomeineen ja kahveleineen.\n\nMastot olivat 10-12 syltä pitkiä honkia. Ne oli _teijattu_ pystyyn\npaksuilla lujilla köysillä. Kaksi köyttä, _vantit_, meni kummallekin\nsivulle ja yksi, _taaki_, oli pingotettu keulaan. Taakia myöten\ntaakseili juoksi ylös.\n\nPurjeet vedettiin ylös tai laskettiin köysillä, _falleilla_, jotka\njuoksivat _flokeissa_, ja _seelatessa_ hoidettiin purjeita nuorilla,\n_perä_- ja _keulakuutilla_, jotka olivat kiinnitetyt puomeihin.\nMerelle lähdettäessä ensinnä vedettiin ylös mesaani ja isoseilikin,\njos oli _sievä_ ilma. Mesaanilla sitten käännettiin jähti sinne, mihin\ntarvittiin, ja \"se väänti jo jähin kalappaan, ennenkö _ankkurikaan_\noli nostettu\". Sitten vasta, kun ankkuri oli saatu ylös ja tullut\nkaikki _klaariksi_ ja alkoi saada _faarttia_, nostettiin taakseili ja\nkliivari. Sitten sitä alettiin kulkea. _Ruorimies_ oli ruorispinnassa\nja toinen mies kuuteissa _ottamassa seeliä sisälle_ taikka _antamassa\nulos_ eli _löysäämässä_. _Tormin_ uhatessa purjeet pienennettiin,\n_reivattiin_. Mutta jos jähti _sääti_, niin pian ne taas saatiin\navatuiksi ja pannuiksi _täysiin seeleihin_, jolloin taas saatiin _kova\nfaartti_. Vastatuulella koetettiin _kryysätä_, vaikka vähän sillä\nvoitettiin. Kun kovin vastatuuleen pyrittiin, niin se oli _pilivinnisä_\nsilloin, ja purjeet alkoivat _flakata_. Vastaisemmalle käännettäessä\n_luuvattiin_, käännettiin _luuvartin_ puolelle. -- _Paarlastia_ ei\njäheissä käytetty. Ne olivat niin leveäpohjaisia, etteivät kovin\nhelposti tuulessa kallistuneet.\n\nJäheillään luotolaiset kulettivat hirsiä, lankkuja y.m. puutavaraa\nIistä ja Kemistä Ouluun, Siikajoelle, Pyhäjoelle, Raaheen ja\nKalajoellekin asti. [Metsättömien rantamaiden asukkaat tarvitsivat\npuutavaraa rakennuksiinsa.] Ja tervoja veivät Oulusta sekä Iistä --\ntervaa silloin Iijokeakin myöten soudettiin alas -- Haaparannalle\nulkolaisten laivoihin. Sitten taas palatessaan toivat Haaparannalta\nsuoloja sekä muutakin tavaraa Oulun ja Raahen kauppiaille. Varsinkin\n\"enkeska-kesänä\" (1854) oli suolojen kuletus Haaparannan sataman\nulkolaislaivoista -- niitä siellä toisinaan silloin oli aina kolmatta\nsataa -- tärkeimpiä toimia. Oulusta oli silloin hevosella vedätetty\nsuoloja ympäri Suomen niemen, aina Kuopioon, jopa Viipuriinkin asti.\nMuuta tietä kun ei kuulunut Suomeen päästyn. Haaparannalla oli ollut\nViipurista \"Pruuke\"-niminen välittäjä, joka oli sinne suoloja ja\nmuuta tavaraa hommannut. Suolatynnyrin \"frahtia\" Haaparannalta Ouluun\nmaksettiin 75 kopekkaa ja Raaheen 1 rupla.\n\nTuotiin jäheillä hirsiä myös omiksi rakennustarpeiksi. Ennen näet\noli Luodolla ollut kovin huonot metsät. Vanhaan aikaan kun oli ollut\nyhteiset metsämaat, oli kyllä mahtavia hongikoita ollut, mutta ne oli\njuuri ennen isoajakoa oikein kilvalla aivan peräti hävitetty niin,\nettei enää saatu rakennuspuitakaan omiksi tarpeiksi.\n\nPienempiä aluksia olivat _matkaveneet_, joilla Ruotsin puolella ennen\nsilakan pyynnissä kulettiin. Niissäkin oli 2 mastoa, keulamasto ja\nperämasto, mutta vain 3 purjetta, keulapurje, peräpurje ja kliivari.\nNiitä sanottiin myös _nelilaijoiksi_, vaikka laitalautoja oli isommissa\naina seitsemän, kahdeksan ja yhdeksänkin. Suureen matkaveneeseen\nvoitiin lastata 30-40 tynnyriä silakoita. -- Sitten oli -- ja on\nvieläkin -- isonlaisia _pauhaveneitä_, joilla _verkkopauhoilla_ eli\n_silakkakrunneilla_ kulettiin. Sanottiin niitä myös _krunniveneiksi_\nja _soutuveneiksi_. Ne myöskin olivat 2-mastoisia, ja niihin voitiin\nlastata toista kymmentä tynnyriä silakoita, kun pantiin kahdet varppeet\nja vielä _parraspuut_ päälle. Niillä tehtiin Oulun matkatkin sekä\njoskus Ruotsinrannan pyyntiretket. Pienillä yksimastoisilla _salmi_-\neli _harvanverkon-veneillä_ kulettiin lahdissa ja salmea myöten\nniitylle heinäntekoon ja lypsylle. Niitä sanottiin myös _niitty_- ja\n_lypsyveneiksi_. Pienimmillä _ranta_- eli _pikkuveneillä_ kulettiin\nsoutamalla, mutta voitiin niihinkin pikku masto purjeineen pystyttää.\nMetsäjärvillä kalalla käytäessä meloskeltiin joskus pölkyistä kyhätyllä\n_lautalla_.\n\nEnnen kun ei vielä höyryvenettä, \"_pakettia_\", kulkenut Oulun ja\nHailuodon välillä, oli tuo 4-peninkulmainen _Oulunselkä_ ollut\npurjeveneellä katkaistava. Hyvillä ilmoilla oli se mennyt 5-6:ssa\ntunnissa, jopa se oli joskus kovassa myötäisessä lasketettu alle\nkahdessa tunnissa, mutta huonoilla säillä, vastatuulilla, oli saanut\nsamoilla seljillä väliin viivytellä 12-13 tuntia. Ensimäisenä höyrynä\noli näillä taipaleilla kulkenut \"Meriteeri\", pieni avonainen alus,\nsitten oli sijan ottanut \"Onni\", ja nyt käy joka päivä \"Luoto\".\n\nTalvella, kun meren lyö jäähän, on liikenne huonompi, mutta kaikkein\nkurjin syksyllä ja keväällä _keliriittoaikana_, jolloin muutamien\nviikkojen aikana ei pääse saarelta mantereelle ei veneellä, ei reellä\neikä millään. Keväällä se ei useinkaan hyvin pitkään kiusaa, toisinaan\nvain pari viikkoa, kevätjää kun kestää \"meleko\" heikkona kulkea. Siinä\nsaa olla reikiä \"kuin seulan pohojasa\", ja silloinkin se vielä kestää\nhevosella laskettaa. [Muuan ukko kertoi: Lähdin kerran Siikajoelle,\nenkä tiennyt jään huonoudesta mitään. Mutta kun tulin takaisin toisena\npäivänä, oli jää niin huonoa, jotta vesi pulppasi ympärillä kuin\nseulan pohjasta. En kumminkaan pudonnut. Ja sitten huomenaamulla oli\nmeri puhdas.] Mutta syksyllä \"tekee jäätä\" toisinaan niin kauvan, että\ntäytyy olla _kuusikin_ viikkoa vankina. Joskus kyllä on päästy _viikon_\nodotuksella venekulusta hevoskyytiin. Lahdelmat, \"perät\", jäätää ensin,\nsitten vasta käy selkiä silloittamaan. Luotolaiset ajavat toisinaan\n_parinkin yön_ vanhaa jäätä perissä, ja kahden tuuman vahvuinen jää\nkestää jo pikku taipaleita siivosti lasketella.\n\nMutta kun meri on kyllin vahvaksi jäätynyt, silloin voidaan huoletta\npäästellä manteretta kohden. Viedään Ouluun, mitä itseltä liikenee,\nja tuodaan Oulusta, mitä tarvitaan. Hyvillä tyynillä pakkassäillä\nnämä hevosmatkat aika mukavasti sentään menevät, päästellään suoraa\n\"tikkatietä\" ohi Santosen Varjakkaan ja Salonlahden yli Ouluun. Mutta\nannas olla, jos sattuu \"nöyrä\" ilma ja vielä vastatuuli, silloin olet\ntaipaleella kuormasi kanssa melkein saatuna. Kyllä ovat luotolaiset\ntulleet tuntemaan sekä kesäisen myrskyn ja sadesään että talvisen\ntuulen ja tuiskunkin.\n\nKunnossa pidettäviä maanteitä ei Hailuodossa paljoakaan ole, 6-7 km:n\nkappale Ojakylästä kirkolle ja kirkolta sama matka Pöllän satamaan,\ntoinen vähän pitempi Marjaniemen luotsiasemalle. Siinä kaikki.\nTakarannan pyyntipaikoille vievät kärrytiet kulkevat vain omia aikojaan\nkohentamatta pitkin surkean pehmeitä hiekkaharjanteita milloin ylös,\nmilloin alas, milloin pitkin kankaan selkää. Pehmeitä hiekkateitään\novat luotolaiset ennen ajelleet \"puukärryillä\", joissa pyöräin\nraudoittamattomat kehykset ovat olleet kortteliakin leveät, vanhimmissa\nvielä akselikin puinen. Semmoiset puurattaat nähdään vielä esim.\nTrupukan talossa, ja Kuustossa on rattaat, joiden akselikin on puusta.\nRautakisko on vain akselin latvain alapuolella. Sanovat, että rattaat\novat jo toisella sadalla vuodella.\n\n\n\n\nRakennuksista.\n\n\nSavutuvat, _uunipirtit_, ne entiseen aikaan haikusivat Hailuodossakin.\nPuinen harmaa lakeistorvi, ontelosta hongasta tehty \"ymmyrkäinen\npöselö\" törrötti usean talon katolla, kertoen lämpöisestä laenalasesta,\nnokisesta välikatosta ja savua puskevasta kiukaasta. Noin 40 vuotta\ntakaperin oli muutamissa uunipirteissä vielä asuttu. Viimeiset\nkerrotaan olleen Mattilassa, Perälässä, Sipilässä, Hentulla, Nikulla\nsekä Juntilla. Hentun pirtti oli purettu 1876, Mattilan vasta muutamia\nvuosia takaperin, vaikka olikin käyttämätönnä ollut jo monia vuosia.\nSipilän vanha uunipirtti on vielä pystyssä, vaikka onkin salvettu jo\n1752. Sekin on jo muutettu ulos savuavaksi.\n\nMaakivistä oli ollut uunipirtin kiuvas, kaksinkertaiselle\nhirsisalvokselle, _uuninjalalle_, muurattu. Omalla saarella kun ei\nollut oikein tulenkestävää kiveä saatavana, tuotiin Haukiputaalta,\nPutaanjoen suulta, leveitä \"lanttikiviä\", _Puttaan kivejä_, ja niistä\nuuninlakia sekä arinoita rakenneltiin. Ne kestivät miespolvia, vaikka\nolivatkin pehmeää, löyhää kiveä. Toisinaan käytettiin myös _Piehingin\nkivejä_, joita kuletettiin Raahen eteläpuolelta asti. Sekin oli\nkestävää. Kun savukiukaiden aika oli ohi, kelpasivat monet kiukaankivet\nvielä saunan- ja riihen-uuneihin lakikiviksi.\n\nOvinurkassa oli uuni, suu tavallisesti perälle päin. Mitään\nnurkkapatsasta ei muisteta olleen, eikä myöskään ollut kiukaassa\nsavutorvia käytetty. Leveä, otsasta ulos pistäyvä _lieskakivi_ oli\nvain liekkien liikaa loimua laimentanut. Uuninsuun edessä oli liesi\n_pankkoineen_.\n\nVälikatto oli savupirteissä taitteinen, keskiosa sivupuolia\nkorkeammalla. Kaksi mahtavaa pyöreää hirttä, _lämpymät vuolet_,\nkannatti pyöreitä tai puolipyöreitä _laupuuksia_, ja vuolien alla\npoikittain oli vahva _piitta_ tukemassa vuolia joko pikku patsasten\navulla taikka suorastaan ilman patsaita. Seinäin vierissä ei ollut\nvuolia, vaan laupuuksien päät lepäsivät seinähirsien varaukseen\nhakatussa kolossa. Tämmöinen välikatto nähdään Sipilän vanhassa\npirtissä. Vuolien paksut päät vain pistäyvät ulos päädystä, ja keskellä\nlakea on vielä entisen savutorven aukko, _räppänä_. Mutta useissa\nmuissakin vanhoissa pirteissä näemme vielä samanlaisen välikaton.\nSemmoinen juhlallisen komea kaartokatto on esim. Kniivilän isossa, 90\nvuotta vanhassa pirtissä, semmoinen samanikäisessä Töyrän pirtissä,\nsamanlainen vielä Yrjänän 60-vuotiaissa vanhoissa pirteissä sekä\nKittilässä, Kuustolla, Mattilassa, Prokkolassa.\n\n_Orsia_ oli savupirtissä ainakin ovipuolessa pari yli tuvan ulottuvaa\nvahvaa rinnakkaisortta, joita sanottiin _rekiorsiksi_. Peräpuolessa\ntaas oli _leipätangot_.\n\nValoaukkoina oli alkuaan lykkyylaudalla sulettavat _luukuakkunat_.\nSemmoiset akkunat on ollut ennenmainitussa Sipilän pirtissä. Siinä\nperä- ja uuni-akkunan pielessä vielä näkyy lykkyylaudan sija, kooltaan\n0,39 x 1,30 m, joten itse akkuna on ollut n. 30 cm korkea ja 50-55 cm\nleveä. Vielä, oli savupirtin oviseinässä ylhäällä päädyssä pieni, pari\nkolme desimetrinen _hikoreikä_. -- Myöhemmin, ennenkuin varsinaiset\nlasiakkunat tulivat tavallisiksi, käytettiin lauta-akkunoissa\npuitteisiin sovitettua _varakruutua_, joka voitiin pistää aukkoon, kun\nakkunalauta vetäistiin auki. Tämmöinen oli vielä nykyisten vanhojen\ntietämän mukaan ollut joskus käytännössä. Siitä akkunat sitten\nvähitellen laajenivat 4-ruutuisiksi, 12- ja 6-ruutuisiksi tavallisiksi\ntalon akkunoiksi.\n\n_Laattia_ oli vanhan ajan pirteissä leveistä puolikkaista, jotka joskus\nolivat asetetut kahdatyvin, toisen tyvi perään, toisen oveen käsin.\n_Multapenkit_ seinäin vieressä estivät kylmää laattian kautta sisään\ntulemasta.\n\n_Vesikatot_ olivat _tuohi-malkakattoja_, joita vieläkin paljon näkee.\nKattovuolille oli ladottu \"männynnäreitä\" _ruoteiksi_, niiden varaan\ntuohia, sitten päälle painoksi _malkoja_ vieri viereen vuoroin\ntoiselle ja toiselle puolelle kattoharjaa. Harjalla ulottuivat malat\nristiin ja kiinnitettiin toisiinsa _malkurin_ reikiin sovitetuilla\n_katajapitusilla_.\n\nEntisajan asuinrakennukseen kuului tavallisesti kolme suojaa:\n_asuinpirtti, porstua ja kylmä tupa_. Porstua oli useasti läpi\nkuljettava, _takaoven_ kautta pääsi kartanon puolelle. Sittemmin\nsaatiin porstuan perään _kamari_, isompaan porstuaan kaksikin kamaria,\njoista toista käytettiin _köökinä_. Kylmä tupa oli useasti romuhuoneena\nja kala-aittana. Sitten myöhemmin käytiin kylmän tuvan puolelle\nkamareita ja vierashuoneita laatimaan.\n\nSavukiukaan sijaan laitettiin savunsa suoraan ulos suitsuttava uuni.\nSe muistuttaa puujalustaista maakiviuunia, julman suurta kuutiomaista\nkivilatomusta [uunin ulkopuoliset mitat: korkeus 1,9, pituus 2,4, levyys\n2,1 m], jossa itse tulipesäkin on kuin vuorenonkalo, lähes paria\nmetriä pitkä, puoltatoista leveä ja melkein metriä korkea. Sitten\nruvettiin muuraamaan uuneja, joiden ulkonurkassa oli eteläpohjalaisen\ntakkauunin takkaa vastaava holvaus. Siinä talvi-iltasin pystyvalkeaa,\n_praasua_, poltettiin ja siitä koko holvauskin sai \"praasun\" nimen.\nViimeinen muodostus on _hällä-uuni_, missä uunin edusliesi sekä\npraasukolo ovat yhdistyneet samaksi holvaukseksi, jonka pohjaan on\nsitten _hällä_ sovitettu.\n\nPuhuessamme muista rakennuksista on mainittava ainakin _sauna_, joka on\nluotolaiselle yhtä tärkeä huone kuin muullekin suomalaiselle. Kerran ja\nkahdesti viikossa pitää siellä löyly saada, jopa heinänteon aikana joka\npäivä. Siellä myös kupparit ja hierojat parantavat toimensa tekevät,\nja entiseen aikaan siellä tietäjät kylvetyksensä, loitsimisensa\ntoimittivat. Ja saunan lämpöisissä vielä vanhat luotolaiset ovat näille\nilmoille saapuneet.\n\nLuotolais-sauna on tavallista pohjoispohjalaista mallia: _kiuvas_\novinurkassa, suu perälle käsin, _lavo_ peräseinän vieressä, seinästä\ntoiseen ulottuva. Välikatto on kahtaalle kallistuva taitekatto.\nSivuseinän vieressä on joku _vaateorsi_, ikkunan edessä penkki. Kiukaan\nja peräseinän välistä osaa sanotaan _saunankarsinaksi_. Entisajan\nsaunoissa oli ollut _mallaslavokin_, missä maltaita imellytettiin, sekä\n_lihanpalvausorret_, joihin savustettavat lihakappaleet ripustettiin.\n\nSaunan luona nähdään joskus vanha, riuvuista ladottu _kota_ --\nainakin pari semmoista voi Luodosta vielä tavata. Kodan runkona on\nneljä latvasta vitsalla yhteen sidottua riukua ja niiden nojalle\nsitten muut puut pystytetyt. Pata on sijoitettu kivien varaan. Veneen\npuolikkaista tehdyt kodat ovat riukukotia tavallisemmat. Niitä näkee\nsekä kartanoilla että kalarannoilla.\n\nSaunan kaltaisia suojia ovat myös _kalasaunat_, joita vielä muutamilla\npyyntirannoilla nähdään. Niissä on kiuvas kuin saunassa ja akkuna ja\nsavureikä, mutta lavo on laskettu vähän alemmaksi ja levitetty niin,\nettä ulottuu lähelle kiuvasta. Siinä voidaan silloin loikoa poikittain\njalat ovea kohden. -- _Kalatuvat_ taas ovat \"uloslämpiäviä\" pikku tupia.\n\n_Riihi_ on välttämätön huone maata viljelevän talonpojan\nrakennusryhmässä. Vähässä matkaa kartanon takana se erillään seisoo,\nuseasti ympärillään muutamia olkilatoja. Luuvaa ei ole, sillä\npuiminen toimitetaan riihen maalaattialla. Samoin kuin saunan ja\npirtin, on riihenkin välikatto taitteinen. Pienissä riihissä on se\nharjasta kahtaalle kallistettu, mutta isompien riihien välikatto on\nkolmiosainen. Kiuvas on kuin saunassa maakivistä muurattu ja vain\nympärys osaksi sekä uunin suu tiilistä tehty. Ja mikä omituisinta:\nuuninsuu on riihessäkin pimeää peräseinää kohden. Parsia kannattaa\nkolme vahvaa parsiortta. Ovi on useimmiten sivuun työntämällä avattava,\nharvemmin saranoissa liikkuva.\n\nVanhan riihen, kohta puolenkolmatta sadan vuoden myrskyt kokeneen\nrakennuksen, näemme Sipilän riihipellolla. Huoneen nurkkaan on\nleikattu vuosiluku 1666. Omituisin on riihen välikatto. Se on suora,\nvierettäisistä hirsistä ovi- ja peräseinän varaan salvettu. Ison\nvihan aikoina on riihi ollut jo paraassa ijässään. Kerrotaan, että\nsen pimeässä lakassa ovat silloin muutamat kylän eläjät peljättäviä\nvihollisia piileskelleet.\n\nOman hauskan ryhmänsä talon kartanossa muodostavat aitat. Niitä voi\ntoisissa taloissa olla neljä viisikin samassa pitkässä rintamassa, ovi\ntaloa kohden osoitettuna. Joskus on rintama rikottu ja aitat asetettu\nmelkein miten vain, yksi siihen, toinen tähän, ovi tuonne, ovi tänne.\n\nHauskan muodon antaa useille aitoille niiden ulospistäyvä _kuono_,\netuseinän yläosa, ja varsin keveiltä näyttävät ne aitat, jotka ovat\npikku patsaille rakennetut. Tämmöisiä ovatkin useimmat entiset aitat.\nVahvat _varvaspölkyt_ on ensin salvettu alle neliöön, niiden nurkissa,\njoskus sivuseinienkin alla, on parikortteliset patsaat, ja patsasten\nnokassa alassuin puolipyöreät vahvat _hiirenlaudat_. Niiden varassa\nsitten laattia ja sitten seinät ja koko aitta.\n\nAittoja on talossa, vaate-, jyvä-, jauho- ja kala-aitat. Lisäksi\nrannoilla on vielä _rantapuoteja_, joissa kalanpyydykset ja veneen\ntarpeet säilytetään.\n\nMonet Luodon aitoista ovat tiesi kuinka vanhoja ovatkaan; ijästä ei\ntiedetä, kun ei ole niihin vuosilukua leikattu. Mutta viistokylkinen\nnurkkasalvain, oven rakenne ja pitkä \"kuono\" sekä vierettäisistä\nvuolista salvettu tuohikaton aluskerta puhuvat monen aitan monista\nkymmenistä vuosista. On sentään Heikkalan talossa vielä muuan\npikkuinen 3-metrinen aitta, jossa on vuosiluku, vieläpä niin ikivanhaa\naikaa osottava kuin 1535, jos luku oikea lienee. Paha vain, että\naitta on aikojen kuluessa niin käännelty ja korjailtu, ettei siitä\nenään saa oikein alkuperäistä käsitystä. Jyväaittana on se ainakin\naikoinaan ollut, sillä nurin käännetyissä seinissä näkyy ulkopuolella\nlaarilautain uurteet. Nykyään on se vaateaittana.\n\nAittojen rinnalla voimme mainita entisajan _konkiluhit_, joita oli\nollut useassa talossa. Rakennus käsitti _puoin_ ja _tallin_ sekä\nniiden päällä _luhit_, joiden edessä oleva _konki_ pistäytyi \"kuonona\"\neteenpäin. Konkiin noustiin _trappuja_ myöten. Tämmöisen konkiluhtia\nmuistuttavan rakennuksen näemme vielä Kittilän talossa. Sen ikää ei\ntiedetä, mutta talon 89-vuotias vaari sanoo, että se on \"isän isän\ntekemä\". -- Oli ennen ollut myös konkiluhti-rakennuksia, joissa tallin\nja puodin välissä oli avonainen porttikäytävä, jonka kautta oli ajettu\npihaan.\n\nNavetoista voimme esittää Yrjänän kivinavetan. Se on vain maakivistä\nkasattu ja alkuisin ainakin viime vuosisadan ensi kymmeniltä.\n\nLuonteenomaisimpia rakennuksia Luodolla ovat tuulimyllyt, joita siellä\non kymmenittäin. [K.E. Rydman mainitsee (Luonnon Ystävä 1901, siv.\n131) Hailuodossa olevan 54 tuulimyllyä.] Melkein joka talon pellolla\nse nelisiipisenä kummituksena kohoaa, jopa kahtia jakaantuneen talon\nkartanolla on niitä kaksittain. Luodolla näet ei ole semmoisia virtoja,\njotka voisivat minkäänlaista vesikiveä pyörittää, siksi on turvauduttu\ntuulen voimaan. Tuulimyllyissä sitten on vanhoista ajoista saakka oman\nsaaren viljat jauhoiksi jyryytetty. Muutamat tuulimyllyt ovat ainakin\n1700-luvulta. [Prokkolassa on aikoinaan Päärnistä ostettu tuulimylly,\njossa on vuosiluku 1777.]\n\nKaikki Luodon tuulimyllyt ovat jotenkin samaa mallia. Korkeille\nkaksinkertaisille hirsiristikoille, _varpaille_, on kohotettu hirsistä\nsalvettu korkea huone, jonka sisässä kivet, tratit, rattaat, tukit,\nlyhdyt sekä muut myllyn värkit ja vehkeet. Vesikatto on melkein\nkaikissa myllyissä taitteinen (mansardikatto). Siipien luku on neljä,\nja siivissä on aukot tavallisesti tyvessä ja latvassa. Nimilehdellä\noleva kuva esittää Valpun taloa tuulimyllyineen.\n\n\n\n\nEntisen ajan oloista ja elämäntavoista.\n\n\nEi sitä entiseen aikaan niin eletty kuin nykyään. Silloin kun oli\nvielä useassa talossa nokilakiset uunipirtit, joiden \"puutöötöstä\"\nsavu suitsusi, silloin olivat elämäntavatkin toisenlaiset. Ei tiedetty\nnykyisistä mukavuuksista, mutta ei myöskään nykyajan ylellisyydestä\neikä joutavasta koreilusta.\n\n_Kello_ oli joka talossa, mutta ei joka mökissä. Merkittiin\n\"kumppassilla\" taikka kellon jälkeen _päivänpriimu_ akkunalautaan, ja\nsiitä nähtiin, milloin kello oli 12. Jossakin kohti taas oli pihamaalla\nnoin metriä korkea pölkky, _tiimastukki_, \"niinkuin talonpojan kirnu\npystysä\", ja pölkyn päässä oli kivi- tai puulevy, johon oli tunnin\nmäärät merkitty. Keskellä levyä oli _napa_, joka päiväpaisteella näytti\najan. Tällainen aurinkokello oli ollut Raution pihakentällä sekä\nKivipään talon pihalla ynnä Yrjänällä ja Piekkolalla. Ajan kulumista\ntarkattiin myös taivaan tähdistä. Silloin kun _kointähti_ nousi, oli\naamu jo lähellä ja oli jo kiire riihelle. _Ehtootähti_ taas ilmotti\nillan joutumista. Taivaan merkkeinä tarkattiin myös _seulavaista,\nMooseksen- ja Aaroninsauvaa, Lapin ja Suomen Otavaa, Pohjantähteä_\nsekä valkeaa taivaan vyötä, _talvenrataa_.\n\n_Päre_ paloi illoin aamuin _pihissä_ uunin kylessä ja valaisi pimeää\npirttiä. Joskus \"mäihättiin\" nauriista _nauriskuppi_, johon pantiin\nsulatettua talia taikka traania. Keskelle kuppia pistettiin pystyyn\npuutikku ja sen varaan laitettiin pumpulivaatetta tai -lankaa, johon\ntuli sytytettiin. Sen valossa sitten puhdetöitä tehtiin. \"Sievillä\nilimoilla\" poltettiin praasussa _tervaskantoja_. Ne kun kovasti palaa\nroihusivat, ei silloin pärettä tarvinnut polttaa. Näki työskennellä\nkyllä etempänäkin ja samalla saatiin lämmintä. Mutta \"tormeilla\" ei\ntervasroihua uskallettu sytyttää, pelättiin tulipaloa. _Päresoitto_\nkädessä käytiin pimeällä navetassa ja tallissa ja päretulen valossa\npuiminenkin aamuisin riihessä toimitettiin. Palava päre oli pihdissä\nriihen kiukaalla ja päreen alla oli _vesikaara_, iso vesikaukalo.\n\nIlmestyi sitten ensimäinen \"lamppu\" -- erääseen taloon emännän muiston\nmukaan 1864. Pikkuiseen pulloon saatiin vähäisen lamppuöljyä, johon\npantiin läkkitorveen pistetty sydän -- _pläkslaakareilta_ saatiin\nostaa torvia. Siinä sitten tuli palaa tuikutti. Semmoista lamppua\nhaukuttiin myöhemmin _tuijuksi_ ja _kiiluksi_, mutta hyvä sekin\nsilloin alussa oli. Ei sitäkään paljon raahdittu polttaa, öljy näet\nmaksoi siihen aikaan \"markan halstoopi\". Sitten 15-16 vuotta jälkeen\nsaatiin _loimulamppuja_, joissa oli kaksi \"korvallista\", jotta ei\n\"sauvannu\", ja siinä voi \"valakiaa kruuvata\". Sitten taas myöhemmin\ntuli \"pikkuruiset kattolamput\". -- Jouluna ja pyhäaamuina poltettiin\n_kynttilöitä_, joita talista _talikirnussa_ itse _kasteltiin_. Niitä\nmyös lyhdyissäkin toisinaan käytettiin.\n\n_Tulitikkujakaan_ ei ennen ollut. Tuli iskettiin _tuluksilla_.\n_Tulirauvalla_ lipsutettiin _piitä_, kunnes siitä sytyttävä kipuna\nlensi _taulaan_, josta itse valmistetuilla tulitikuilla, rikkiin\nkastetuilla, 5-6 tuumaisilla puikkosilla otettiin tuli. Taikka jos\nsatuttiin ulkona olemaan, kaukana kalasaunalla, eikä ollut tuluksia\nmukana, ei silloinkaan oltu neuvottomia. Hankittiin pari kuivaa\npuukappaletta, toinen _koivua_, toinen _haapaa_, ja hangattiin niitä\nvastakkain niin kauvan, että tuleen syttyivät. Näin saatu tuli oli\n_kitkanvalkii_. -- Ensimäisiä raapaisutikkuja toivat ruotsalaiset\nmukanaan, kun kerran saapuivat Luotoon jyvänostoon. Se oli jo ennen\nKrimin sotaa. Ihmeteltiin niitä tikkuja, kun niillä sai tulen, jos\nmihin raapaisi. Jotkut niitä ostivat, mutta toiset kalliiksi moittivat:\n\"oishan niitä pitänyt ostaa, mutta tyyriitä ne on\". Mutta Nikun isäntä\nse oli saanut hyvin huonon kokemuksen ensimäisestä tulitikkuihin\ntutustumisestaan. Oli tullut kerran -- siitä on jo yli 60 vuotta\n-- kaupungista tulitikku-\"toosineen\" ja ollut \"rehtinä\", jotta\n\"ei tarvitte enää vuolla tulikivitikkuja\", jotta \"hälläkin on nyt\ntämmösiä\". Ja oli vetäissyt laatikon ja ruvennut emännälle näyttämään\n\"ihimeitä\". Mutta varomattomasta käsittelystä olivat arat tikut\ntömähtäneet tuleen ja polttaneet pahasti ihmeiden näyttäjän kädet.\nIsäntä hädissään läimäyttänyt huituastian palaville tikuille ja\npäättänyt: \"en täsä maailimasa enää noit' osta!\"\n\nEntisaikainen ruoka- ja päiväjärjestys oli jotenkin tämmöinen:\n\nAamulla aikaisin, kun oli noustu ylös, syötiin, ennenkun työhön\nmentiin, roppaleipää ja piimää. Sitten työstä tultua syötiin 8-9 aikana\n_eineeksi_ keittoa: puuroa tai \"potturuokia\" tai \"jankkia\". _Puolinen_\noli 1-2 tienoissa ja syötiin vain kylmää ruokaa: voita, viiliä, leipää\nja suolakalaa. _Iltapuolisena_, 5-6 välillä, oli niinikään kylmää\nruokaa: piimää, leipää, suolakalaa. _Illalliselle_ tultiin, kun aurinko\nalkoi laskea, ja saatiin velliä ja suolakalaa. _Lauantai-iltana_ oli\nkyllä tavallisesti _puuro_ samoin kuin _keskiviikkoaamuna_. Tavallinen\npyhäaamuruoka oli viili ja voi sekä rieskaleipä ja suolakalana isoa\nkalaa. Päivällä taas syötiin lihavelliä tai maitovelliä.\n\nOmat astiat, \"itteppäälliset\" puukuppinsa oli jokaisella samoin\nkuin lusikkansakin. Kalaa oli kaukaloissa, _troijissa_, ja piimää\nkaksikorvaisissa _toopeissa_. _Suuruskippaan_ tehtiin velliin pantava\nsuurus.\n\nNortta, kiiskeä, maivaa, ahventa ja haukeakin kuivattiin ja saatiin\n_kapakaloja_ eli _kapoja_. Pienet kalat puhkaistiin kaulasta, vedettiin\nsisälmykset pois ja pistettiin leuvasta varpuun ja pantiin seinälle\npäivän puolelle. Isot kalat viillettiin pyrstöön saakka halki kahteen\npuolikkaaseen ja pantiin seinälle naulaan. Isoimmat puolikkaat vielä\npiti tikuilla pingottaa levälleen. Ennen seinälle ripustamista\nliotettiin kalat suolavedessä. Pikku kalat seinältä otettua vielä\nuunissa kuivattiin, jotta ne tulivat hyvin \"mureiksi\".\n\nKiiskiä ja pikku maivoja sekä ahvenia myös _hapatettiin_. Pantiin vain\nvähäisen suolaa, jotta ne \"kesäytyi\" ja happanivat ja tulivat pehmeiksi\nja makeoiksi.\n\nLihaa _palvattiin_ savussa saunanorsilla. Saunaa lämmitettiin katajan\nhavuilla ja koivuisilla puilla ja lyötiin löylyä ja lämmitettiin.\nSitten myöhemmin opittiin _ulkopalvaus_, seinällä kevätahavassa\nkuivaaminen.\n\nJa vähäisen jokapäiväisistä ruokalajeista.\n\n_Velliä_ oli sen seitsemänlaatuista: _piimävellit, heravellit,\nnauris-, pottu-, ispinä-, pylsy-, liha-, kala-, hiero- ja kapavellit_.\nPiimävelli keitettiin ohrajauhoista veteen ja \"klapattiin\"\nkeitettäessä piimää sekaan. Heravelliä keitettiin juustonheraan ja\nse oli tavallinen riihipäivän puolisruoka. Naurisvelli keitettiin\nlohotuista nauriista ja liemi suurustettiin jauhoilla, joskus\npantiin kalojakin sekaan, ja samalla tavalla keitettiin pottuvelli\nperunoista. Ispinävelliin \"räyvytettiin\" padassa \"ispinöitä\" --\nsuolattuja lampaan taleja -- rasvaksi, lisättiin vettä ja keitettiin\njauhovelli. Pylsyvelli keitettiin pylsymakkara-liemeen ja lihavelli\nlihaliemeen. Lihavelliin pantiin useasti kokonaisia rukiita ryyneiksi\nja jauhoilla suurustettiin. Kalavelliä keitettiin kalaliemeen, missä\nensin oli kalat keitetty. Hierovelli taas keitettiin maivoista, jotka\nhärkkimellä hienoiksi hierottiin ja liemi jauhoilla suurustettiin. Se\noli syksyn ja talven iltasruoka. Kapavelliä valmistettiin kapakaloista.\nNitistettiin päät vain pois ja evät ja pantiin vesipataan ja kovasti\nkeitettiin. Sekaan pantiin nauristakin ja ryynejä ja maitoa sekä\njauhoilla suurustettiin. Kapavelliä tavattiin useasti keittää keväällä\n\"peltomiehille\". -- _Puuro_ keitettiin tavallisesti ohrajauhoista,\nmutta käytettiin myös ruisjauhoja, jolloin keitettiin vetelämpää,\nja syötiin lämpöisen maidon kanssa. _Talkkunaa_, paksua puuroa,\ntehtiin kiehuvaan veteen talkkunajauhoista, joita oli varta vasten\nohrista laitettu: ohrat vesipadassa lihaluiden kanssa keitetty,\nuunissa kuivattu ja käsikivillä jauhettu. Potuista laitettiin _liha-\nja kalapottuja_, taikka keitettiin kokonaisina, _pallipottuina_.\nSyksyisin kiehutettiin nauriista \"alavaria\" _hauvikkaita_. Padassa\nkannen alla keitettiin niin kauvan, että lopulta oli vain joku\nkahvikupillinen vettä hauvikkaiden seassa. Veteen, _naurisveteen_,\npantiin sitten voita -- suolaa oli pantu jo hauvikaspataan -- ja siihen\nhauvikkaita syötäessä kastettiin. _Paistikkaita_ taas kypsennettiin\nuunissa. Nauriit pantiin uunin arinalle \"kelteisilleen\", ja kun olivat\nkypsyneet, otettiin ja pantiin vaatetten sisään hautumaan.\n\nLeipälajeja oli tavallinen jokapäiväinen hapan, juureen tehty\n_reikäleipä_, pyhiksi valmistettu ohut _rieskaleipä_ sekä paksumpi\n_knäkkileipä_. Teurastusaikana leivottiin _punasleipää_, josta\nkeitettiin _jankkia_, sekä _kampsuja_, pieniä makkarataikinan\njäännöksestä tehtyjä, keittämällä kypsennettyjä kyrsäsiä. _Makkara_\ntehtiin veritaikinasta, \"punastaikinasta\", eläinten suoliin ja\npylsyihin käytettiin kuoreksi lampaiden rapamahaa, joka puhdistettiin,\nleikeltiin palasiksi ja palaset täytettiin paksulla veritaikinalla ja\nommeltiin kiinni. -- Useasti laittoivat emännät myös _kalakukkoa_.\n\n_Käsikivillä_, jotka tavallisesti säilytettiin ladon loukossa, naiset\nennen pyöräyttelivät ohrista _kryynejä_. Kahdeksan yhdeksän kertaa\nlaskivat ohrat kohotettujen kivien läpi. _Maltaat_ käsikivillä myös\njauhaa kyökytettiin, samoin _rieskajauhot_ ja _puurokset_, joskus\nleipäänkin vastinjauhot.\n\n_Kahvea_ entiseen aikaan ei juotu, pappilassa vain. \"Mutta sitten --\nkertoi 90-vuotias Heikkalan muori -- oli krannisa semmonen muori,\njoka keitti kaffeja, ja sillä oli kaffepannukin. Siltä mekin saimma\njoskus, ja se oli hyvin karvasta ja suolaista. Meijän talosa ei ollut\nkaffepannuakaan.\" Sama kertoja oli sitten miehelään mennessään v. 1849\nostanut itsekkin kaupungista seitsenkorttelisen kahvipannun sekä muut\nkahvitarpeet. Erääseen toiseen taloon oli v. 1850 itse isäntä tuonut\nkaupungintulijaisiksi kahvipannun ja sokeria myös, mutta ei vielä\nkahvikuppeja. Olipa isäntä opettanutkin, kuinka kahvia laitetaan, mutta\nemäntä vain nauranut, jotta kaikkia sitä! Ei ollut isännän kahvi oikein\nmaittavaa ollut. _Prännäreitä_ ei alussa käytetty, padassa vain kahvit\npaahdettiin ja siinä ne myöskin pyöreällä kivellä taikka rautakuulalla\nhienonnettiin. Tehtiin sitten _puupötsiköitä_, joissa puupalikalla\nsurvottiin. -- Eikä sitä kahvia niin juotu kuin nyt, monasti päivässä.\n\"Ei kun pyhänä vain aamulla juotiin, ja siinä oli jo koko saajaiset.\"\nLapsille ei annettu, sokerikipene vain. Ei kaikille vieraillekaan\ntarjottu kuin \"joksikin immeeksi, kun harvon arvovierasta tuli\". Naula\nkahvia riitti \"vuojeksi\", mutta sokeria meni enemmän, lapsille kun\nannettiin ja lapset muutenkin tahtoivat sitä \"salaa nokkia\".\n\nVieraille tarjottiin tavallisesti _viinaryyppy_, niin miehille kuin\nnaisillekin. Oli hyvissä taloissa oikein hopiapikarit, _vieraspikarit_,\ntoisissa taas lasipikarit taikka pienet puiset _viinalipit_. Ryyppy\nkun kaadettiin, niin sokerikipene oli vieressä, jotta sai sen siitä\nottaa päälle. Naiset tarjosivat joskus vierailleen itse laittamiaan\n_tuomiviinoja_. Olivat survoneet tuomenmarjoja ja vähän panneet vettä\nsekaan ja antaneet olla muutaman vuorokauden \"livosa\". Sitten sen\nvaatteen läpi puristaneet ja panneet pulloihin ja vielä sekaan vähän\nviinaa ja sokeria.\n\nKauppiaita ei ollut eikä kauppapuoteja, itse tuotiin Oulusta, mitä\ntarvittiin. Ja _Tupu-Jussi_, joka laukku selässä Lössö-Liisan kanssa\nkuleksi, piti huolen pikku tarpeista. Tuli taloon, avasi laukkunsa\nja \"kuulutti\": \"kuulkaas nyt, hyvät ihimiset, minä oon isännän\nluvalla täsä ja kuulutan teille, jotta saatta ostaa toppineuloja,\npreivineuloja, luojineuloja, knuppineuloja, äimiä, naskalia,\nplikssyyriä, syyrinkeitä, finkerporia, messinkiknappeja, kamfäärttiä,\npirunpihkaa, tulikiviä, jäärnäriä ja kaikenlaista pikkutavaraaaa!\"\n--- Syksyisin taas tapasi tulla akkoja -- _ronteiksi_ sanottiin --\nnyytteineen kauppaamaan huiveja, pumpulivaatetta, neuloja, nappeja ja\nmuuta pikkutavaraa. Semmoisia \"rontteja\" oli esim. Pellikan Liisa. --\n\"Laukkuryssät\" myös monasti nousivat Luodon mantereelle.\n\nPaljoa ei ennen maamiehen tuotteista maksettu. Ruistynnyristä saatiin\n3-4 ruplaa, ohrista ei sitäkään. [Ohria ei kyllä myytykään, keitettiin\nviinaksi.] Lehmästä maksettiin n. 10 ruplaa ja voinaulasta saatiin 5-10\nkopekkaa. Lampaan \"raajalla\" saatiin Oulussa yksi rupla. Hyviä nuoria\nvarsahevosia myytiin 25-30 ruplalla, ajettavia sai jo 20:llä.\n\nJos eivät tulot olleet kehuttavat, eivät menotkaan olleet kovin suuret.\nKunnanmaksuja oli talollisillakin vain muutamia ruplia vuodessa. Köyhät\nja vaivaiset hoidettiin _ruoilla_. Olivat vuoroon kussakin talossa\nviikkomäärällä, neljä, viisi, kuusikin viikkoa talon suuruuden mukaan.\n\nPapille maksettiin palkka luonnossa. Kesällä \"kesäanteina\"\nvietiin voita, leipää ja juusto, isosta talosta parikin juustoa.\nSilakanpyynnistä oli maksettava _silakkatihunti_, jona oli\n\"rantanelikko\" [veneestä päin täytetty nelikko, silakat perkaamattomia]\nsilakoita. Muita kaloja veivät \"ehostaan\". Joku pappi oli kyllä\nvaatinut kymmenyksiä kaikista kaloista. Syksyllä Kekrin aikana vietiin\npapille lammas. Sitten joulun edellä taas vietiin jyvät, lihat,\nkynttilät sekä lisäksi villoja ja vasikannahka, jos ei ollut syksyllä\nviety lammasta. -- Luonnossa maksettiin palkka lukkarillekin ja\nunilukkarille ja piiskurille sekä muille.\n\nJa talon palvelusväki! Maksaahan niillekin piti, vaikka ei suinkaan\nmahdottomia. Seitsemänkymmentä vuotta takaperin oli \"vätystrenkin\",\nsemmoisen huonommanlaatuisen, palkka kokonaista -- 5 hopiaruplaa.\nHyvälle rengille maksettiin 10-20 ruplaa. Lisäksi annettiin rengille\ntalon puolesta _kangaströijy_ [kangas = sarka], _kangashousut, liivi_\nja _lakki_ sekä _saappaat_ ja _kengäkset_ eli kengän pohjanahat, joihin\nrengillä oli itsellä varret. Paitsi päivisin ulkotöitä, piti hyvän\nrengin osata tehdä pitkinä talvipuhteina puhdetöitä. -- _Piian_ palkka\noli 5-15 ruplaa. \"Koulunkäymättömät\" s.o. rippikouluikää nuoremmat\npalvelivat ruokaa vastaan ja saivat vähän vaatteita. Palkan lisäksi\nsai piika kahdet _kengät, huivin, vyöliinan_, pari kyynärää _liinaa_\n\"paijan yliseksi\" sekä hurstia \"alaseksi\" ja 3-5 naulaa _villoja_.\n\"Römppäviikolla\" saivat \"piikat\" itselleen työskennellä, ja sitten\njälkeenkin syksyllä aina silloin tällöin.\n\n\n\n\nKotiteollisuus.\n\n\n_Puhettöitä_ tehtiin entisaikaan paljo ahkerammin kuin nykyään.\nPäretulen tuikkeessa taikka tervasroihun loimottavassa valossa istui\nkoko talonväki, sekä miehet että naiset, mikä mitäkin tehden. Naiset\nkehräsivät, karttasivat, kutoivat, miehet paraastaan kutoivat tai\nkorjailivat _verkkoja_, rysiä, nuottia. \"Meilläkin kuottiin verkkoja\nneljällä haarukalla parassa aikana.\" Kaikki talossa tarvittavat\nastiat, tupa-, karja- ja kala-astiat tehtiin puhdetöinä ja korjattiin.\nSamoin laitettiin useasti kaikki _ajo_- ja _työkalut_, re'et, kärryt ja\nkarhit, puulapiot, haravat ja viikatevarret. Itse myöskin koivusta\ntaikka haavasta sukset valmistettiin. Kotitulen ääressä myös talossa\ntarvittavat kengät, pieksusaappaat ja mustat kengät, sekä _kinttaat_\nsuutaroitiin. Pitkinä puhteina toimitettiin useasti vielä monet muut\nkotiteollisuustyöt, kuten nahan muokkaus, köysien valmistus j.n.e.\n\nLammasnahat, jotka tahdottiin valmistaa turkiksiksi, pantiin\n_paittoon_. Tehtiin juurisaaviin _ohrajuuri_ ja hapatettiin. Suolaakin\npantiin hiukan sekaan, mutta liika suola teki nahat kylmillä ilmoilla\nkovettuviksi. Juurta siveltiin nahan karvattomalle puolelle ohut,\ntasainen kerros ja nahan reunat käännettiin vastakkain niin, että\njuuripuoli tuli sisään. Sivellyt nahat ladottiin päällekkäin penkin\nnurkalle tai koriin penkin alle. Siitä tällä paittoomistavalla oli\nnimenä _penkkipaitto_. Kolmen neljän vuorokauden kuluttua vaihdettiin\nnahat niin, että alimaiset tulivat päälle ja päällimäinen alle, jotta\nkaikki \"yhellä lailla paittuu\". Parin viikon kuluttua olivat nahat\npaittuneet ja vietiin tuvan luhtiin orsille kylmettymään ja taas jonkun\najan kuluttua pirtin orsille kuivumaan. Sitten hierottiin paitto pois\nja nahat vietiin ulos tai navettaan lauhtumaan. Tämän jälkeen ei\nmuuta kun hierottiin nahkoja ja vedettiin ovipieleen kiinnitetyssä\n_nahkarauvassa_ siksi, kunnes tulivat pehmeiksi.\n\nToinen paittomistapa oli _alunapaitto_. Alunaa liuvotettiin veteen ja\nsiihen pantiin nahat likoon. Alunalla paitotut nahat eivät niinkään\nhelposti \"raettuneet\", vaikka kastuivatkin.\n\nPaitotuista nahoista sitten ommeltiin turkkeja joko vaatepäällyksen\nkera taikka ilman päällystä, _paljaita turkkeja_. Paljaita turkkeja\nvarten vuoltiin nahan pinnasta kesi ja tali pois ja pinta valkaistiin\n_kliitulla_. Jos tahdottiin oikein \"pohattaturkkeja\", värjättiin nahan\npinta siniseksi tai joskus _pruunehtavaksi_.\n\nNahkojen _parkitteminen_ toimitettiin myöskin kotona. Lyötiin\nastiaan vettä ja _kalkkia_ ja siihen karvaiset lehmän-, vasikan- ja\nlampaannahat upotettiin ja saivat olla siksi, kunnes karva irtausi,\nisommat \"vuojat\" aina pariin viikkoon asti. Jos sattui kalkkia olemaan\nvähänlaisesti, käytettiin lisäksi _poroa_. Kun karva oli ajettu pois,\nliotettiin ja huuhdottiin nahkoja kovasti vedessä, jotta kalkki\ntarkoin niistä eroaisi, ja sitten ne pantiin parkkitynnyriin. Parkkina\nkäytettiin tavallisesti _pajun ja kuusen_, joskus _koivunkin kuorta_.\nEnsin käytettiin pajunparkkia, sitten lopuksi kuusenparkkia, että nahka\ntulisi kuohkeammaksi ja vaaleammaksi. Koivunparkki myös antoi nahalle\nvaaleamman värin. Parkkiliemi piti olla niin väkevää, että se \"aina\nkävi\", oli \"aina vähä vahusa\". Hienot nahat parkkiutuivat parissa\nkolmessa viikossa, mutta isoja vuotia sai vanhantaa parikin kuukautta,\nennenkuin ne läpi parkituiksi tulivat. Ei kyllä aina haluttukaan aivan\nläpitse parkita. Uskottiin, että nahka oli lujempaa kulumista ja vettä\nvastaan, jos se oli vähän raakaa sisästä, \"ja kyllä ne oli luotolaiset\nsen niin pruuvannu, jotta lujempaa se oliki\". -- Sitten oli jälellä\n_räkkääminen_, kun oli nahat ensin luhilla, sitten tuvassa kuivattu.\n_Räkkirauvalla_ ajettiin \"ke'et\" lihapuolelta pois. Pieniä nahkoja\nräkättiin lavitsalla, isompia pöydän reunalla. -- Vuodista sitten\nommeltiin pieksusaappaita, vasikannahat käytettiin saappaiden varsiksi,\nlammasnahasta tehtiin kintaita ja naisille kengänvarsia.\n\nKöydet ja nuorat tehtiin ennen itse. _Juuriköyttä_ valmistettiin\npetäjän juurista. Niitä kiskottiin männikkömetsistä äyräspaikoista,\npeukalonpaksuisia taikka hienompiakin. Kuokalla kierrettiin mänty,\njotta saatiin juuret esiin ja sitten ruvettiin niitä kaivamaan, ja ne\njuoksi toisinaan 4-5, jopa 10:nkin metriä. Muutamassa tunnissa voi\nkaivaa semmoisen \"kieston\", kuin mies jaksoi kantaa. Marjaniemen\nkankailta kaivettiin juuria joskus kuormamäärällä. Kotona juuret\nkiskottiin hienoiksi suikaleiksi ja keitettiin porovedessä puolisen\npäivää ja pantiin sen jälkeen haaleaan veteen likoon muutamaksi\npäiväksi. Sitten ne hyppysin puhdistettiin ja pyyhittiin ja sidottiin\nkerppuihin. Ennenkuin ruvettiin köysiä kelaamaan, liotettiin niitä\nvielä suolavedessä. Sitten kiinnitettiin seinään iso _kela_ ja sen\nsekä _värttänän_ avulla kelattiin ja kierrettiin 3-4 säikeinen köysi.\nKelalla ensin kierrettiin yksi säije, laskettiin se värttänälle ja\ntehtiin kelalla toinen säije. Sitten värttänältä väännettiin säije\nkelan säikeen kanssa yhteen, jotta tuli kaksisäikeistä köyttä.\nKelattiin taas uusi säije ja laskettiin värttänälle ja värttänältä\nkierrettiin köyden teelmääseen kolmanneksi säikeeksi. Samoin pantiin\nneljäs säije, jos tehtiin nelisäikeistä köyttä. \"Syvänjuuret\" pantiin\nköyden sisään ja sileät \"pintajuuret\" hyppeellä kelatessa kierrettiin\nkatteeksi, jotta köysi tuli siistimmän näköistä. Tehtiin kymmen-\nja satasylisiäkin köysiä ja käytettiin niitä verkkojen ja nuottain\npauloina, nuotan taukoina sekä kukkurihmoina, hienoa juuriköyttä vielä\n\"plihtirihmana\". Juuriköysi oli paljon keveämpää kuin hamppuköysi\nja pysyi paremmin veden pinnalla. Ennen tehtiin paljon juuriköyttä\nmyytäväksikin, vietiin Ouluun ja Raaheen, jopa aina Ruotsiinkin asti.\nTaitavia juuriköyden kelaajia oli ennen Rantasuon ukko ja hänen\npoikansa Rantasuon Juuso, Nissilän Pekka, Piekko-Jaako ja Annus-Jaako.\nViimemainittu vieläkin väliinsä juuriköyttä valmistelee.\n\n_Pajuköyttä_ tehtiin pajunkuorista ja saatiinkin vahvaa. \"Pajutauvot\nkyllä ne kestää puskia\", sanottiin. Pajunkuoret halottiin kaistaleiksi\nja keitettiin suolavedessä. \"Suolanvoimma se piti ne lujina ja\ntuoreina.\" Kelalla ja värttinällä sitä kehrättiin samoin kuin\njuuriköyttäkin. Pajuköyttä käytettiin enimmiten nuotantaukoina.\n\n_Jouhiköysiä_ kelattiin hevosen harja- ja häntäjouhista sekä\nlehmän häntäjouhista. Kartattiin ensin jouhet selville ja pantiin\n\"rukkipäihin\" kääröihin ja lyötiin purasimella läpitse lujasti\npenkinreunaan ja vielä päälle purasimen taakse pantiin kivi painoksi.\nSiitä sitten alettiin parilla kolmella, neljälläkin kelalla -- kuinka\nmonisäikeistä köyttä haluttiin, niin monella kelalla kierrettiin --\npyörittää, joka kelassa eri kiertäjä. Seinään kiinnitettiin sitten\n_peräkela_, jonka ympärille säikeet pikku keloilta valmiiksi köydeksi\nkiertää vinnattiin. -- Silakkaverkon ja nuotan ylisiksi pauloiksi\njouhiköyttä käytettiin sekä \"suittiperiksi\".\n\n_Hamppuköyttä_ tehtiin samalla tavalla kuin jouhiköyttä.\n\n_Verkkoköyttä_ kelattiin vanhoista verkoista. Leikeltiin niitä pitkiksi\nkaistaleiksi ja näistä kelalla kehrättiin köyttä. Rekiköysinä talvella\nja rysänaidan pauloina niitä käytettiin, ja olivat ne parempia kuin\nmantereen miesten vitsaköydet ja vitsaruomat, jotka aina vastamäessä\nkitkuttivat: \"Auta, Jes, mäen päälle! Köyhyys on kotona!\"\n\n_Taulaa_ saatiin koivunkänsästä. Santosen metsistä, jossa oli\näkäisimmät koivikot, joita ei hakattu maailman aikaan, haettiin känsiä.\nPäältä vuoltiin parkki pois ja sisus keitettiin porovesipadassa, pari\ntuntia piti kovasti kiehuttaa. Sitten sitä vasaralla ankarasti takoa\npaukutettiin, jotta se tuli pehmeäksi, ja lopuksi pantiin se uunin suun\npäälle kuivamaan. \"Siihenkös sitten tuli heleposti tarttui!\" Taula ja\ntulukset säilytettiin uuninotsalla korissa.\n\n_Soopaa_ keittivät emännät. Laittoivat _porosta_ ja _kalkista lipeän_,\nväkevän, luita leikkaavan lipeän. Sitä pantiin pataan ja sekaan\n_luita_ sekä _roskatalia_, \"suolten keskustoita\" y.m, ja koko päivä\naamusta iltaan asti kattilaa kiehutettiin. Varoa piti keittäessä,\nettei \"pahasilmänen\" päässyt katsomaan ja \"koraamaan\", jolloin koko\nkeitto olisi epäonnistunut. Keiton joutumista tarkasteltiin siten,\nettä otettiin soopaa lautaselle ja katsottiin, \"jos se venyy\".\nJuoksutettiinpa sitä naapurin eukonkin arvosteltavaksi, Kovinkaan\npaljoa ei yhdestä keitosta soopaa saatu. Tavattiinkin sanoa: \"Häksää\nkun soopankokki, eikä mittää saa aikaan\". -- Soopaa käytettiin\nkaikenlaisten vaatteiden pesemiseen.\n\n_Maltaat_ tehtiin syksyllä Mikkelin jälkeen, viljanpuinnin lopetettua,\nkun riihi vielä oli lämmin puinnin jäleltä. Vanhimpaan aikaan ne\nkyllä oli valmistettu saunassa, jossa sitä varten oli ollut erityinen\nmallaslavo sivuseinän vieressä. Talon koko vuotuiset mallasvarat\ntehtiin kerralla, pari tynnyriäkin samassa panoksessa. Mallasjyvät,\nohrat, lyötiin saaviin ja vettä päälle ja annettiin niin \"livota\"\npari kolme vuorokautta. \"Lapettiin\" sitten ylös ja vietiin riihen\nlaattialle, jossa saivat ensin paksummassa, sitten ohuemmassa kasassa\nitää moniaita vuorokausia, jotta \"itu tuli nokasta ulos\". Nostettiin\nsiitä ne pohtimilla parsille ja levitettiin olkien päälle 2-3\ntuumaiseksi kerrokseksi. \"Sen päälle\" alettiin riihtä lämmittää, ensin\nhiljalleen, sitten kovemmin. Katajanhavuja pantiin ensin uuniin, jotta\nsaatiin maltaisiin parempi maku. Sitten tavallisien puiden savulla\nja kuumuudella \"hellyteltiin\", jotta ne tulivat hyvin imeliksi. Tuon\ntuostakin piti niitä käydä parsilla kohentelemassa, jotta ei \"kissa\nkuse\", etteivät päässeet happanemaan. Mallasriihen lämmittäminen oli\ntalon tyttöjen työnä. Koko yö kun oli siinä valvottava, kutsuivat\nhe kylältä tovereitaan, antoivatpa tietoja pojillekin, jotta tulla\nviettämään _mallasriihen valvojaisia_. Kutsua noudatettiin ja pidettiin\nhauskat valvojaiset. -- Kun maltaat olivat kylliksi imeltyneet ja\nsitten kuivaneet, otettiin ne alas, pantiin säkkeihin ja vietiin\naittaan.\n\nMaltaista laittoivat emännät _sahtia_ ja _jouluolutta_. Pantiin maltaat\n\"muuriin\", muuripataan, vettä päälle ja tuli alle ja keitettiin hyvin\nkuumaksi ja _lavanteella_ liikuteltiin, jotta ei pohjaan palaisi.\nAlussa oli _imellys_ paksua kuin puuro, mutta sitten lisättiin vettä ja\nannettiin vähän kiehahtaa, \"ja se imeltyi oikein makiaksi\". Otettiin\nsitten _tappisaavi_ ja pantiin sen pohjalle puupalikoita, _aluspuut_.\nRukiinolista punottiin kuin olkikuvon side ja se asetettiin saaviin\naluspuiden ympärille uurteen viereen. Vielä sidottiin rukiin olista\n_lyhe_, joka asetettiin keskelle saavia aluspuille tyvelleen, tyveä\nhajotettiin, että lyhde pysyi pystyssä, ja lyhteen ympärille pantiin\nvielä vähän ohran olkia, jotkut panivat katajanoksiakin, \"että antaisi\nmakua\". Olille sitten \"sievästi\" kaadettiin imellys eli _mäski_ ja\nmaskille valettiin \"rakoille\" kiehutettua vettä. Kun vesi oli jonkun\najan hautonut imellystä, laskettiin se uurteessa olevasta tapista pois\nja saatiin _vierrettä_ eli _pellonmaitua_. Samalla tavalla laskettiin\ntoinenkin kerta, ja niin kauvan kuin imellyksessä voimaa riitti. Alussa\nlasketusta tehtiin olutta, loppuvierteestä sahtia. Vierre kiehautettiin\n_humalain_ kanssa padassa ja pantiin sitten saaviin jäähtymään. Vähäsen\nvierrettä pantiin puukuppiin, sekaan humaloita, entisistä juomisista\notettuja, ja siinä \"nuorrutettiin\" _käyte_. Kupin sisällys, kun se oli\nkäynyt, kaadettiin vierreämpäriin, jossa se taas alkoi toimintansa.\nPantiin vielä ämpäriin vispilä, jotta käyminen sitä vasten pääsi\nalkamaan, ja \"siinä kun se oikein vahtiisi ja pöyrysi\". Kun ämpärinkin\nsisällys oli kylliksi käynyt, kaadettiin se saaviin ja karjaistiin:\n\n    \"Aurinko on noussut,\n    kuu on noussut,\n    mutta sin' oot vielä nousematon! Häh!\"\n\nSaavista pantiin olut, kun se oli käynyt, ja humalat oli pois\nsiivilöity, _uuksuumeihin_ taikka puolikkoihin, jotka tiiviisti\nsuljettiin. Uurteessa olevasta _hanasta_ voitiin sitä tarvittaessa\nlaskea ulos, -- Samalla tavalla sahtiakin laitettiin.\n\n_Kynttilöitä_ valmistettiin talista. Syksyteurastusten jälkeen\njoulun edellä niitä _kastettiin_. Tali sulatettiin vesipadassa ja\nkaadettiin _talikirnuun_, johon vielä lisättiin varia vettä niin,\nettä sisällys tuli partaiden tasalle. Pumpulilangasta sidottiin\nkynttilän kastopuikkoihin _syämiä_, neljä kuhunkin. Vuoron perään\nsitten kastettiin puikon kynttilät kerrallaan, ja asetettiin kahden,\ntuolien varaan laitetun vartaan väliin riippumaan. Työn ohella piti\ntuon tuostakin lisätä varia vettä, että astia pysyi täytenä ja tali\nsulana. Lopuksi, kun talikerros tuli kovin ohueksi, kastettiin\npikkuisia noin puolta lyhyempiä kynttilöitä, _triikuja_, joita talven\nkuluessa lyhdyssä poltettiin. Viimeisistä lopputaleista tehtiin\n_lehmänemättimeen_, joka varta vasten oli puhuttu \"henkiä täyteen\" ja\nkuivattu, käsivarren paksuinen kynttilä, jota sitten joulupöydässä\npoltettiin ja sanottiin _lampuksi_.\n\nNaiset myöskin kehräsivät lankoja ja kutoivat kankaita. Sarkaa,\n_kangasta_, tehtiin sekä _kaksi_- että _nelivartista_, ja väriltään\nharmaata, sinertävää taikka mustaa. Entisaikaan sarat toisinaan\n_tampattiin_ kotona, lämpöisessä vedessä kasteltiin ja jaloin\nsotkettiin, polettiin, potkittiin ja vanutettiin, jotta saatiin\n\"hamppaumaan\". Pyhävaatteiksi aijotut sarat annettiin painaa mustaksi\nja \"everseerata\" _veraksi_. Kutoivat naiset myös kaikki omat\nvaatekankaansa, \"väävinsä\". Pellavasta kudottiin _liinoja_, \"10-,\n11- ja 12-sataliinaa\", joista tehtiin lakanoita ja paitoja. Häkilä-\nja harjarohtimista kudottiin _alasprostinaa_. Hampuista saatiin\nsäkkikangasta. Taitavia olivat naiset kutomaan myöskin raitaisia\n_villaraanuja_, joita käytettiin sängynpeitteinä. Opittiin myös --\nnoin 40 vuotta takaperin oli Pulkkilasta tullut muuan nainen, joka\nopetti -- kutomaan kauniita ruutuisia _silmikoita_ sänkyjen peitteiksi.\n_Tiuhdoilla_ kudoskelivat naiset hameiden _nostinnauhoja_ ja sormin\nnypläilivät _sukkarihmoja_. Leveitä _turkkivöitä_ ja _kaulahuiveja_\nkutoi \"kuelmatikkujen\" avulla muuan vanha mies, omituinen _Ukkolan\näijä_. \"Ukkolan vöiksi\" sanottiin äijän kutomia vöitä.\n\nKotona ennen _värjäyskin_ toimitettiin, ja monasti kotiväreillä:\nmaalla, marjoilla, lehdillä, marjanvarvuilla ja muilla.\n\n_Mustaa_ värjättiin _ojamustalla_. Virtavasta ojasta, mutkapaikkojen\nsuvannosta otettiin \"semmoista limaista kuin saippuaa, ämpärillä\nkannettiin\". Sitä keitettiin vesipadassa ja langat upotettiin veteen.\nMyöskin saatiin mustaa, kun kuivattuja _lepänkuoria_, keitettiin ja\npantiin sekaan _kuparröökiä_, samoin _mustikoilla_ ja kuparröökillä\nmustaa värjättiin, sekä _vareksenmarjoilla_ ja _vareksenmarjan\nvarvuilla_, vielä _koivunkuorilla_ ynnä _kuusenkuorilla_, joita\n_lipeässä_ keitettiin.\n\n_Kellertävää_ värjättiin _aijaksen lupoilla_ taikka _kivenlupoilla_\neli _kiventiiroilla_, kiven pinnalla kasvavilla harmailla, jäkälän\nkaltaisilla kasveilla.\n\nKeltaista saatiin _löökinkuorilla_ taikka _koivunleheillä_. Saatiin\nkeltaista myös, kun värjättävä kastettiin vuoroin _lipeään_, vuoroin\n_kuparröökiveteen_ siksi, kunnes tuli paraiksi.\n\n_Pruunia_ painettiin _priseleillä_, joita ostettiin kaupungista,\nsamoin kuin _santeliväriä, kaneelipruunia, siniväriä_ ja _punaista_.\nOikea _turkinpunainen_ oli ennen hyvin kallista. Yksin värjäys maksoi\n4 markkaa naulalta. \"Sitte tuli se vähä halavemmaksi, kun Venäjä otti\nTurkilta Vähän-Aasian, josa on se turkinpunainen järvi, josta saa'aan\nsitä turkinpunaista. Se on sitä ehtafäriä se.\"\n\nOli sitten niinkun ainakin käsityöläisiä, jotka elinkeinokseen tointaan\nharjottivat. _Virpi-Heikki_ oli taitava seppä, rautaparta, riski mies,\njoka tuhatkunta venenaulaa päivässä nakutteli. Se moikotti kesät\ntalvet, ja pajamiespojat löivät kun hevoset, väliin kaksikin yhtaikaa.\nJa syntyi kirvestä, sirppiä, viikatetta luotolaisten tarpeiksi. Samoin\nmyös hän kärryt ja re'et raudalla lujitti. Mutta ennen kaikkea oli\nhän taitava \"saharaseppä\". Eipä kukaan osannut niin hyvin käyvää\nsahraa takoa kuin hän. Joutoaikoina kulki Heikki taloja myöten \"kuin\nveroillaan\" saaden ryypyn talosta, kaksi parhaasta, kunnes viimein\njonnekkin väsähti. -- Toinen _rautio_ oli _Kalenius_, joka oli oikein\nkaupungin opin käynyt seppä Löökreenillä Oulussa. Hän teki ja korjasi\nlukot ja saranat, mutta muissa takomatöissä ei ollut Virpi-Heikin\nvertainen. Sitten oli seppänä myös Piekko-Tankka Ojakylän puolessa.\n\n_Puuseppiä, nikkareita_, oli entisaikaan Virpi-Heikin poika, joka oli\nOulussa opissakin ollut, ja Rautio-vainaja. Ne pitivät luotolaisia\nhuonekaluissa.\n\nOli Luodossa elänyt ennen, jo toista sataa vuotta sitten,\n_pilthukarikin_, \"Kankaan mestariksi\" sanottu. Hän oli Oulun herroille\nveistellyt miehenkuvia laivan keulavannaan nokkaan, \"jotta se oli\nniinkun vahisa siinä\". Purjelaivoissa oli ennen ollut tapana pitää\nsemmoisia kuvia. Taitava veistäjä kuului Kankaan mestari olleen.\n\"Ahaneesti kun oli päivän tehenyt työtä, niin oli saanut niin paljon\nlastuja, jotta kouran silimäsä oli ne vienyt ulos.\" Oulun herrat\nolivat mestarille antaneet vanhan frakin, \"jotta saa pitää, niinkun\nkunniamerkkinä\". Ja aina oli ukko kantanut sitä päällään kirkoissa ja\njuhlatiloissa.\n\n_Varvari-Heikki_ oli taitava _rukkien_ sorvaaja. Kaikenlaatuisia\nrukkeja hän sorvasi, isoja kertausrukkejakin, joilla voitiin\nmonisäikeisiä lankoja kerrata. Rukkeja riitti muillekin kuin\nluotolaisille, kuormittain niitä vietiin mantereellekin myytäviksi.\nVarvaili hän myös pöydän jalkoja, sängynjalkoja ja muutakin\npyöräytteli. Isä oli myös ollut varvari ja suutari ja tietäjä-mies,\nNilkkusuutariksi kutsuttu.\n\n_IIves-Heikki_ poikineen oli ahkera _puukuppien_ valmistaja. Tekipä hän\nmyös lusikoita, kapustoita, kauhoja ja puulapioita. Pojat hankkivat\nmetsästä puita, hyviä koivuja sekä haapoja, ja niitä osapuille\nveistelivät, ukko taas niitä valmiiksi koverteli ja telsosi ja\nvuoleksi. Teoksiaan sitten myyskenteli sekä kotiluodolla että Oulussa.\nPuukupit maksoivat kaksi täyttänsä rukiita.\n\n_Kraatareita_ myös oli, jotka vaatteilla luotolaisia verhosivat: _Yyrin\nMatti, Kenttäläinen, Fiskin Kreeta_ ja _Asariias_ -- viimemainittu\nneulaa käyttäessään oppinut \"pännääkin\" liikuttelemaan ja päässyt\nkunnankirjuriksi. Pitkin kylää, missä milloinkin tarvittiin,\nkulkivat kraatarit ja liittivät sarkaa ja verkaa vaatteiksi. Eihän\nne vaatteet ennen niin ruumiinmukaisia tarvinneet olla. Vanhimpaan\naikaan oli sarkatakki ollut vain kuin paita, _umpitakki_: sivuissa\nvain ommelsaumat ja hihat, keskessä pääntie, ja vyöllä kiinnitettiin\nse keskeltä. Sitten oli ommeltu edestä avonaisia, leveäkaulustaisia,\nnappireunaisia, pitkiä _kraitakkeja_ sekä lyhyitä _verka_- ja\n_kangaströijyjä_, jotka ulottuivat vain vyötäröön asti. Housut olivat\nennen lyhytvyötäröisiä _prakkuja_, jotka olivat \"vähä halaki e'estä\".\nSitten tulivat käytäntöön _kaitapeltihousut_, sitten leveäpeltiset ja\nviimein _halakohousut_. -- Nappeja tehtiin itse. Puusta vuoltiin sydän,\npäälle pingotettiin \"lastinkia\" taikka, jos oikein komeaa tahdottiin,\nkiiltävää, \"oikein täyttä silikkiä\".\n\n_Turkkimaakarit_, jotka nahkoja ompelivat turkeiksi, olivat erittäin.\nNiitä oli _Jentaalin Juha, Yyrin Samppa_ ja sen poika, _Yyrin Matti_,\njoka myös oli räätälinäkin.\n\nLuvun lopuksi voimme mainita, että _tervaakin_ ovat ennen Luodolla\npolttaneet, ja vielä nykymiestenkin muiston aikana on kolme tervahautaa\nsavunnut. On sitten joitakuita tervahauta-kumpuja niin vanhoja, jotta\nei tiedetä, ken niissä on tervaa polttanut. _Sysimiiluja_ on myös ennen\npoltettu.\n\n\n\n\nKalanpyynnistä.\n\n\n\"Meri on heidän peltonsa\", on tavallinen puhetapa saarten ja\nrantamaiden asukkaista. Samoin voidaan sanoa luotolaisistakin, vaikka\nonhan heillä merensä ohella hyväset maapellotkin saarensa rantamailla,\npellot, jotka nykyään tuottavat enemmän kuin meri.\n\nEntisaikaan, vielä noin parikymmentä vuotta takaperin, oli käyty\nRuotsin rantasaarilla silahkan pyynnissä. Monet vanhat ukot ovat siellä\nkymmenin kesin -- muuankin viitisenkymmentä -- elinaikanaan viettäneet.\nTavallisimmat pyyntisaaret olivat _Maluri, Sanskeri_ [muuanna\nkevännä 80-luvun lopulla oli yksin pienellä Malurilla 22 venekuntaa\nluotolaisia, mutta sitten 90-luvun puolivälissä vain 4 venekuntaa]\nja _Letto_, jotka ovat noin viiden peninkulman päässä \"Kainuun\nmantereesta\", kuutisen peninkulmaa Haaparannasta. Maluriin tulee\nMarjaniemen nokasta 11 peninkulmaa. Sanskeri oli iso, metsäinen saari,\ntoiset pieniä, metsättömiä, Maluri muodoltaan \"kuin hevosenkenkä\".\nSaaret kuuluivat Haaparannan papille, jolle joka pyytäjän piti maksaa\npyyntiveroa puoli nelikkoa silakoita. Itse kävi pappi toisinaan veronsa\nkantamassa.\n\nSiinä ennen Jaakon päivää Ruotsin rannoille lähdettiin, pari miestä\n-- jos oli vöyreä nainen, voi se olla toisena henkilönä -- joka\ntalosta. Isoon matkaveneeseen varattiin eväät ja pyyntitarpeet. Koko\ntalous otettiin mukaan eväästä ja kaikesta sortista kahdeksaksi,\nkymmeneksi viikoksi, kun retkelle lähdettiin. Ottipa joku veneeseen\nvielä _kilankin_ kesämaidon antajaksi. Toistakymmentä peninkulmaa oli\nmatkaa yli aavan meren, joka toisinaan voi aika raivoisena reuhata.\nVoi tapahtua, että \"tormi\" repi purjeet, katkoi mastot ja puomit ja\nkuletti purjehtijan, mihin sattui. Mutta sattuipa oikein \"tosi hyvä\"\ntuuli, voi matkan laskettaa kahdeksassa, jopa kuudessakin tunnissa.\nHuonoilla säiliä taas meni taipaleella useampia vuorokausiakin. Matka\nkävi Haaparannan kautta, piti näet siellä tullissa ottaa \"inlaaka\"\ntavaroille. Saarilla oli pyytäjillä asuntona pienet _kalasaunat_ tai\n_kalatuvat_ -- 2-3 joukkokuntaa majaili samassa suojassa -- sekä\n_puoit_ kalojen säilyttämistä varten. Pienillä _pyyntiveneillä_, jotka\ntalveksi jätettiin teloille saaren rannalle, käytiin kalaretkillä,\nverkkoja heittämässä ja kokemassa. Hauskasti meni kesä, varsinkin jos\noli hyvät ilmat ja hyvät saaliit. Sillä niinkuin ainakin oli meri hyvin\nepävakainen antimiensa jaossa. Hyvällä tuulella ollessaan voi se antaa\n100, jopa 120:kin nelikkoa kesän mittaan -- joskus 4-5 tynnyriäkin\nkerrallaan --, mutta jos sattui meri pahalle päälle, meni koko kesän\nsaalis 10:een, jopa joskus vaivaiseen 3:eenkin nelikkoon.\n\nPyyntiajan loputtua syyskuulla palattiin takaisin koko kesän saalis\nveneeseen lastattuna. Oulun syysmarkkinoille koetettiin ennättää\nsilakoita rahaksi vaihtamaan. Hyvät olivat hinnat siihen aikaan\nsilakalla, saatiin 8-10 markkaa, jopa ylikin nelikosta.\n\nKäytiin pyynnissä myös Suomen puolella _Sarvenkarissa_, joka on yli 10\npeninkulmaa pohjoiseen Hailuodosta. Muutamat olivat käyneet _Kalajoen\nKallassakin_, johon tulee 14-15 peninkulmaa.\n\nNykyään ei enää kaukaisilla pyyntiretkillä kuleta, kalastellaan vain\nomilla rannoilla. Pyyntipaikkoja kalatupineen ja kala-aittoineen\non ympäri saarta. Niissä miehet viikottain, kuukausittain kevät-\nja syyskesällä majailevat, pyhäaikoina vain kotona pistäytyvät.\nPyyntipaikkoja on _Pöllä, Rautaletto, Suninkari, Mustaletto,\nMatikanniemi, Pajuperä, Marjaniemi, Karvo, Itara, Hatara, Hietaniemi,\nHitjenniemi, Pökkö, Potti_ ja Santosen rannoilla muutamia paikkoja,\nsamoin Hanhisessa. [Verkon heittopaikkoja on etelä- ja länsirannalla\nesim. Etelä- ja Välikälmi, Vanha- ja Uusi Seljänsuunmatala, Iso-,\nPikku- ja Reimariluoje, Nokkakrunni, Faala, Mäntymatala.]\n\nSuninkarissa on Luodon paras siian- ja lohenpyyntipaikka. Siellä\nuseita Isonkylän ja Äyrääntakustan taloja käy kalastamassa.\nPyytäminen toimitetaan _pitkillä juonilla_, kolme, neljä, kuusikin\nrysää pääksyttäin verkoilla toisiinsa yhdistettyinä. Käyttävät\nkolmeakin kilometriä pitkiä juonia. Rautaletossa myös pyydetään\nlohia ja käytetään pitkiä juonia, mutta muissa etelä- ja länsirannan\npyyntipaikoissa ei niin pitkiä juonia pystytä käyttämään. Pöllässä\non laivaväylä jätettävä avoimeksi, Pajuperässä tahtoo tuuli repiä\npyydykset ja Marjaniemessä on vielä pahempi. Se kun on länsirannan\npisin nokka, niin siellä kovat pohjatuulet voivat esteettömästi\ntemmeltää. Itara ja Hatara ovat huononlaisia, vähemmän käytettyjä\npyyntipaikkoja. Pohjois- ja itärannan pyyntipaikkoja käyttävät Ojakylän\nmiehet. Paraita Luodon pyydysrantoja ovat Pöllän ja Suninkaan seudut.\nTalvipyyntiä harjotetaan Santosen puolessa ja Oulun selällä.\n\nTarkoin tietävät Luodon vanhat, monilla pyyntiretkillä olleet\nkalamiehet kalojen elintavat ja niiden pyytämisajat ja -keinot.\n\nAhkerimmin pyydetty kala on _silahka_, jota on kolmea laatua, isohko\nkovaruotoinen _kirsisilahka_, pienempi pehmeäruotoinen _kesäsilahka_ ja\nlihava mäditön _pöklinki_, jota saadaan Mikkelin aikoina. Silakka kutee\nJaakonpäivän ajoista Mikkeliin saakka oleskellen silloin kolmen ja\npuolenneljättä \"syllän\" vesillä. Satojen, jopa tuhansienkin tynnyrien\nparvissa se silloin liikehtii. Kun ilma on sievä ja meren pinta valkea\nja tyyni, silloin silakat nousevat ylös, jotta vedenpinta porisee \"kuin\nraessateella\". Ja silloin, kun \"viriä tormi\" kokoaa kalat parviin ja\nsitten tuuli laantuu, on paraita pyyntiaikoja, jolloin pitää arvata\noikealle matalalle mennä. Se pitää myös huomata, \"ettei kala aina\nyhtäänne päin ui meresä, se uipi toisaannepäinkin\". On myös \"tutkimaton\nkohtalo\", että \"toisilla tiimoilla\" ei silakka käy verkkoon, vyöryy\nirtaana vain verkon päältä pois, jotta outo luulisi niitä kuolleiksi.\nMutta vanhat kalamiehet tuntevat \"senkin kohan\": antavat verkkojen\nolla rauhassa, odottavat ja saavat kaloja, kun taas tottumattomat\nlappavat pyyntineuvonsa ylös. Ahkeria, oikeita pyytäjiä olivat ne\nvanhat kalamiehet, Muuankin kertoi näin: \"Seelasin väliin yökauvetkin\nkrunnilla, seelasin ja seelasin, käänsin perää matala matalalta ja\nkattelin merta, ja kun kalaparvi sattui, niin hiljaa laskin seelit pois\nja hiljaa huopasin matalalle, hiljaa laskin ankkurin alas ja heitin\nverkot. Ja aamulla oli mulla kalalasti, jotta ei kun vesi ja parras.\nNiin ahkera olin yötä päivää, kolomekkin vuorokautta valavoin. Ja oli\nmulla yhtaikaa meresä kolomekin kastia, joista sain ['Kastissa' on\nperäkkäin kolme 20-sylistä verkkoa. Heitetään ensin 2 kastia, sitten\n3:s kasti, 'kuiva kasti', ja vielä löysiä 'jatkoverkkoja' lisäksi,\njos kala näyttää käyvän] kerralla parikin venelastia.\" Vanhoille\nkalamiehille vielä unessakin joskus kala-apajat ilmotettiin. \"Kun\nsiunaa ittensä ja panee maata, niin unesa näkee, mistä saa kaloja\",\noli muuan taitava pyytäjä tavannut sanoa. Ja oli hän aina saanutkin\nkaloja, jotta vene oli useasti ollut uppolastissa, kun hän oli tullut\nrantaan. -- Ja koko kesän ajan \"jäästä jäähän\" ne vanhat kalamiehet\npyydystelivät.\n\nPaljon pyydetty arvokas kala on myös siika, jota paraiten\netelärannoilla saadaan. Se kutee loka- ja marraskuulla 1-3 kyynärän\nvesillä. Vanhat kalastajat tietävät, jotta \"siika elää matalikosa\nja syöpi fiinillaista santamurusta sulatukseksi sekä toukkaa ja\ntoukankottia ja pikkuista kalankipenettä, kaikkein pienintä, mitä\nmeresä olla mahtaa. Se on siistinsyöntinen kala.\" Pohjoisesta kun käy\ntuulenhenki, kun on kipenen tuulenhenkeä, jotta \"vesi mennee\", se tekee\nsiialle hyvän \"uinnin faarttin\", jotta se menee verkkoon. Entisaikaan\nolivat siian saaliit olleet paremmat, mutta nyt ne ovat siitä paljon\nhuonontuneet. Sitä kun niin paljon pyydetään. \"Talavet ve'etään\nnuottaa siian siitysve'ellä, joka juoksee Praahta kohti pisimpään\nLuovon kohtaan. On sa'ottain nuottia, joilla lapetaan talavikauvet\nkaikki laivaväyläkki. Nuotan pyynnisä on luotolaisia, siikoslaisia,\nlumijokisia, salolaisia, oulunsuulaisia, kellolaisia, putaalaisia.\nJa sitten niillä on liika tihjät pyyvykset, jotta vievät penikakki\nsiioilta. Sanotaan maivaksi, mutta ne on siian penikoita monasti ne\npienet maivat.\"\n\n_Lohi_ kutee Jaakon päivän seuduissa ja sitä saadaan enimmin Pöllän\nja Suninkarin puolessa lohiverkoilla ja rysillä jäänlähdöstä Jaakon\npäivään.\n\n_Säynäjää_ pyydetään verkoilla kutuaikoina, kun rannat ovat sulina ja\nvesi rannoissa lämpenee, mutta meressä on vielä jäitä. Kutusäynäjät\novat aika isoja kaloja. Kun on tuulenhenki \"lounajassa\" [ilmansuunnat\novat: vanha pohjonen, luue, länsi, merituuli, etelä, lounas, itä\nja itäpohjonen] ja rantavesi lämmin ja kirsijää rannoilta lähtee,\ntulee se niin suurissa joukoissa, jotta vesi porisee ja pärisee. Se\nnakkaa kuperkeikkaakin, välistä ne ovat oikein läjissä, kun nakkelevat\nkuperkeikkoja. Niillä on melkein niin kiivas uinti kuin hauvilla ja ne\nmenevät pian pois rannoilta. Silloin on kiire saada verkkoja eteen.\nVerkon kun vetäisee niiden ympärille ja pitkällä _sauvimella_ säippää\nkeskelle, jotta antaa aika romauksen, silloin siitä lähtee säynäjätä.\n\n_Hauki_ kutee keväällä heti, kun maavedet menevät jään alle ja\nrannoissa vedet lämpenevät. Sitä saadaan pikku nuotilla, rysillä,\npöhnillä, koukuilla sekä verkoilla. Entisaikaan, kun oli lupa,\npyydettiin haukea _tuohustamalla_. Tervastuli paloi parilaassa veneen\nkokassa, jotta näki kymmenenkin sylen päähän kalan. Sitä niskaan\nmonihaaraisella _arinalla_ iskettiin.\n\n_Ahven_ kutee samoin kuin haukikin keväällä, heti kun vedet aukeavat.\nPöhnä- ja koukkumiehet saavat sitä paraiten, ja kutusiian verkoilla\nsaadaan seiven kokoisia pikkuahvenia. Lopulla pyyntiä, kun vedet\nlämpenevät, muuttuu koko kalansaanti ahveneksi ja kiiskeksi ympäri\nLuodon.\n\n_Norsi_ on mitä aikuisinta kalaa kutemaan. Se kutee keväällä, kun on\njäässä vielä meri, ja silloin sitä paraiten saadaan.\n\n_Maiva_, merimuikku, kutee syksyllä. Sitä pyydetään syyskuussa\nverkoilla ja sitten isollanuotalla pitkin talvea. Teppo-Tankka, joka\nkeväällä myi kiiskenmätiä maivanmätinä Oulun emännille, uskotteli\nkyllä, kun ostajat kyselivät, milloin se maiva kutee: \"maiva kuttee\nsyystä kevättä\".\n\n_Kiiski_ kutee keväällä jäiden lähdön aikana. Se on arvoton kala,\n\"paholaisen peijaiskala\", joka aina on \"näljäsä ja oksennuksesa\". Se on\nnäet ennen lyönyt lohen kanssa veikkaa rommikannusta, jotta kumpi ennen\non kosken päällä, voittanut veikan ja iloissaan juonut itsensä humalaan\nja töhriynyt. Kiiskeä saadaan Ojakylän lahdesta nuotalla ja rysällä.\nEnsi jää kun tulee syksyllä lahtivesiin, saadaan kiiskeä toisinaan\nhyvin paljon.\n\n_Harri_ kutee myös jäiden lähtiessä ja vielä Erkin päivän aikana. Se\ntulee mataloille kareille ja mennä pörrää niin, että selkä näkyy.\nSilloin sitä pyydetään verkoilla.\n\n_Seipi_ on halpainen kovaruotoinen laiha kala, josta ei makseta paljoa.\nSe kutee Erkin päivän ja Juhannuksen välisellä ajalla. Silloin se\nhyppii ja roiskii ja menee verkkoon.\n\n_Särki_ kutee samaan aikaan kuin edellinenkin ja roiskuttaa ja\nräiskyttää ja käy verkkoon, mutta ei siitäkään makseta paljoa.\n\n_Airokas_, ankerias, saadaan joskus rysästä; verkossa se ei pysy. Se\nkuuluu kulkevan öisin rannoilla sijaitsevissa \"trekooleissa\", \"maan\nhe'elmiä mahtanee syyvä\". Vahvassa kasteheinikössä se menee täyttä\nkyytiä. Sen kutuaikaa ei tiedetä.\n\n_Kouri_ elelee umpilammikoissa, esim. pitkässä kapeassa Nuottajärvessä\nja syvässä Sunin järvessä, ja kutee keväällä jään lähtiessä. Järvissä\nne kokoutuvat rantavesille päivää paistattamaan ja niitä pyydetään\nrysillä. Ennen vanhaan oli Nuottajärvestä koetettu nuotalla koureja\npyydystää, mutta oli aina ollut nuotanperä auki, kun se oli saatu ylös.\nSiitä huomattu, jotta haltija ei salli vetää, ja heitetty pois se\npyynti.\n\n_Lahnaa_ saadaan joskus \"joku immeeksi\".\n\nKalanpyydyksiä on luotolaisilla _verkot, potkut, rysät, rääsyt, pöhnät_\nja _nuotat_.\n\nVerkkoja on _maivaverkko_, joka on tavallisesti 3 kyynärää korkea, 20\nsyltä leveä ja \"12 kertaa korttelia\" s.o. 12 solmuväliä korttelissa,\n_silahkaverkko_, 6-8 kyyn. kork., 20 s. lev., 9 1/2 sv. kortt.,\n_siikaverkko_, 2 kyyn. kork. 20 s. lev., 5 sv. kortt., _siikapotku_,\n2-3 kyyn. kork., 20 s. lev., 3 1/2 sv. kortt. _Lohiaijat_, 200 s.\npitkät, _lohipotkut_, 10-12 s. pitk., ja _hankarit_, 6-7 s. pitk.,\nohjaavat lohia _lohikatiskoihin, -karsinoihin_ ja _-rysiin_.\nRysillä pyydetään kaikkea kalaa, mitä meri voipi antaa. Rääsyt,\n_hylkirääsyt_, myös _hylkiverkot_, ovat \"4-syltäsiäkin korkeuvesa\",\n10 s. lev., solmuväli on 6 tuumaa. _Pöhnillä_, rysänkaltaisilla pikku\npyydyksillä, \"ei pyyvetä mittää muuta kun ahaventa\"; saadaan kyllä myös\nsärkeä, seipiä ja haukeakin. \"Se ei ole pakko pyyvys, eikä sinne ole\npakko mennä. Ahaven menee sinne itestään, miksi se mahtaneekin mennä.\"\n-- Isollanuotalla pyydetään talvella jään alta siikaa ja maivaa ja\nmitä vain sattuu siihen tarttumaan. Entisaikaan oli isonuotta vain\nnoin 6 syltä korkea ja satasen syltä \"ympäri\", ja sitä vedettiin vain\nsyksyllä, \"kun jää alakoi lahtivesisä\". Mutta nyt ovat isotnuotat 15\nsyltäkin korkeat ja pari sataakin syltä ympäri ja vedetään niillä syvät\nja matalat. Nykyään on Luodolla kaikkiaan 11 isoanuottaa.\n\n\n\n\nMetsästyksestä.\n\n\nSuuria metsänpetoja ei Luodolla ole. _Karhu_ lienee tuskin\nmilloinkaan vieraillut. Mutta _susi_ on aina silloin tällöin talven\naikana pistäytynyt luotolaisten navetoita kiertelemässä ja koiria\nhätyyttelemässä, noin 4-5 kertaa vanhojen ukkojen muiston aikana.\nVaan luotolaiset eivät ole halunneet sutta kesäasukkaakseen, pois\novat harmaaturkin ajaneet, ellei itse ole ymmärtänyt lähteä. Pantiin\nkeväällä, kun meren jäät jo olivat telikkona, toimeen yleinen suenajo.\nNimismies kirkossa kuulutti ja joukottain miehissä ja naisissa\nlähdettiin ajoretkelle. Kulettiin ensin Hanhiset, Syökarit, sitten\ntultiin pääsaarelle ja yli koko saaren ulottuvassa rivissä, muutama\nsyli vain ajajan väliä, lähdettiin menemään Santosta kohden. Siinä kun\noli elämää ja meteliä! Huudettiin ja hoilattiin, roilotettiin torvia\nja räikytettiin puita ja koirat haukkuivat ja pyssyt paukkuivat ja\nmuutamat miehet hevosilla ratsain laukottivat \"kahakäteen\". Aseina\noli kankea, seivästä, korentoa, kirvestä ja minkä mitäkin, pyssyjä\ntietysti niin paljon kuin kylästä löytyi. Melskaten ajettiin susi\nSantosen huikkuun -- oli, mokoma, niin viisas, jotta nakkoi mutkia\nja laukkoi puiden ja pensaiden suojissa, ettei saatu ammutuksi\n-- ja siitä telikkoon meren selälle, \"jotta eikö se hukkuisi\".\nJäätiin vielä vahtiin, ettei päässyt takaisin. Ja jäniksiä hätäytyi\nmyös ajajien eteen joukottain. Niitä kun ammuttiin, jopa lopuksi\nkäsinkin kaappailtiin. Viimeinen susiajo muistellaan tapahtuneen\nkuutisenkymmentä vuotta takaperin. Suden oli silloin muuan mantereen\nkerjäläisukko noitunut Luodolle. Oli mielestään saanut muka liian\nvähän armopaloja, kun oli pois lähtiessään uhkaillut: \"kyllä vielä\nmuistatta... kyllä olisitta paremminkin antaneet!\" Ja sitten se olikin\nsusi saapunut. -- On kyllä sen jälkeenkin susia käynyt, mutta eivät\nole kesäasukkaiksi pyrkineet.\n\n_Ahmakin_ kuuluu Luodolla useana talvena pistäytyneen, samoin\n_ilvessusi_ on joskus käväissyt. -- _Kettuja_ on Luodolla paljonkin.\nPyytävät niitä rautasangoilla. Järvelän Jaako oli aikoinaan ollut\nahkera ketustaja, kymmenenkin kettua oli joskus samana talvena\nsaanut. Pirkolan äijä, Ketolan Juuso ja Jähti-Sipo olivat myös\nmonelta ruskeanahalta turkin riistäneet. -- _Jäniksiä_ on ollut aina\nvarsin runsaasti. Haavikoista ja koivikoista niitä ansoilla poluilta\npyydystettiin talvisin sekä syksyllä aidanraoista \"laihomusjäniksiä\".\n-- _Poro_ tulee mantereelta Luodolle \"tuhkatiheään\". Talvella tulevat\nja menevät, mutta jäävät joskus kesäksikin. -- _Oravaa_ ei ole koko\nLuodolla.\n\n_Hylettä_ tuntee luotolainen kolme eri lajia: isohyle eli _kraaseli,\npikkuhyle ja tavallinen hyle_. Hylkeenpyynti on tuottavimpia pyyntejä.\nSitä on harjotettu jo vanhoista ajoista asti sekä verkoilla,\n_hylkiverkoilla_ l. _rääsyillä_ ja _hylkipyssyillä_.\n\nTavalliseen verkkoon kun hyle käy tai rysään, repii se ja raastaa\nkoko pyydyksen sen tuhannen riekaleiksi. Joskus kyllä sattuu, että se\nkalojen jälessä rysään joutuessaan ei huomaakaan, mihin on erehtynyt,\nvaan innoissaan syödä hoseltaa kaloja sen kun ehtii, niin kauvan kun\nhuokumisen väliä kestää. Kun se sitten viime hetkessä aikoo nousta\nylös hengittämään, ei sillä enää olekkaan ilmaa rysän repimisajaksi,\nja niin sen täytyy hukkua. Hyleverkot tehdään vahvoista rihmoista,\nneljä syltäkin korkeiksi, kymmenisen leveiksi, sillä \"sen paree rääsy,\nmitä alavampi\". Niissä ei ole alasella paulaa eikä painoja, ylisellä\nvain paula sekä kohoina parikortteliset kuusiset hiilelle poltetut\npuupalikat, _pullokapulat_. Tämmöiseen verkkoon kun hyle menee,\nsotkeutuu se moneen silmään, kiertää ja käärii verkon ympärilleen niin,\njotta \"se sitten on lujasa\". Pullokapulat on se kaikki niskapuolelleen\nkasannut. Tottumaton ei osaa verkkoa edes irrottaa saaliista.\nVerkkopyyntiä harjoitetaan syksyllä, kun perät jäätää ja hylkeet\n\"pakkautuvat maihin\". Hyle haluaa maata jäällä ja missä se sitä näkee\nensiksi, sinne se ui ja nousee ylös. Sinne viritetään verkot ja saadaan\njoskus 5-6, jopa 10:nkin hylettä samalla kertaa.\n\nAmpumalla pitkillä hylkipyssyillä, joissa on peukalon mentävä reikä ja\njotka kantavat 200 askelta ja ylikin, pyydetään hylkeitä sekä syksyllä\njään tullen että varsinkin keväällä, kun jäät rupeavat sulamaan.\nKun jäät vielä ovat paikoillaan, mutta on jo lumen pinnalta pois\nsuvennut, varustautuvat pyyntimiehet vaaralliselle retkelleen. Eväitä\nvarataan useiksi viikoiksi, leivät, lihat, voit, suolat, tupakat.\nLeivät ovat paksuja, 3-4 korttelia leveitä merileipiä, vitsoilla\npuukehään nidottuina, jotta olisivat mukavammat liikutella. \"Kolome\nleipää kun oli, niin oli kuukauveks toista syömistä.\" Ottavatpa vielä\nmukaan tervaksia polttopuiksi ja keittovehkeet. Päälle puetaan\nvalkeat vasikannahkaiset hylkiturkit ja jäniksennahkalakki päähän.\nPyydysvehkeitä varataan paitsi pyssyä, _hylkipiikki_, metrin pituiseen\nvarteen kiinnitetty keihäs, jossa on litteä, noin 1 1/2 tuumaa leveä,\nväkäkylkinen lehtiterä, sekä nelisen metriä pitkä rautapohjainen,\nsuksen mallinen, 3-4 tuumaa leveä _ajopuu_. Vesillä liikkumista varten\ntarvitaan iso _purjevene_, millä voidaan suuret selät halkoa ja\nsaalis kuletella, sekä pienempi vene, jolla jäiden välissä pyynnissä\nkuleskellaan. Varataan vielä parin metrin pituinen, 4-5 korttelin\nlevyinen vahva, mutta keveä _merikelkka_, jolla saatetaan saalista\njäällä vedätellä.\n\nHevosella viedään pyytäjät -- väliin liittyy seitsemänkin miestä samaan\njoukkoon -- meren selälle, sulien vesien lähimaille länttä taikka\nmerituulta kohden. Väliin täytyy kulkea pari peninkulmaa ja ylikin,\nennenkun \"säivilöitä\" tavataan. Silloin kyytimiehet palaavat takaisin\nja rohkeat pyytäjät jäävät onneansa koettamaan.\n\nSinne meren selälle asetutaan. Tuetaan iso vene \"kohalleen\" ja tehdään\nsen päälle purjeista ja telttavaatteista telttapuiden varaan teltta\nja pidetään sitä majapaikkana. Retkeillään siitä ympäri selkiä,\netsitään ja ammuskellaan hylkeitä, joita toisinaan kymmenittäin, joskus\nsadottainkin nousee säivilöiden reunoille päivää paistattamaan. Alta\ntuulen niitä lähestytään ajopuulla mahallaan maaten, ajopuun kahveliin\nkiinnitetyn, valkeasta vasikannahasta tehdyn suojan takana. Pyssy on\nhaarukkain varassa valmiina suojan tähystysaukossa. Kun vaanija on\npäässyt \"ampumapuin\" päähän, silloin pyssy pamahtaa. Sitten kiireesti\nsaaliin luo, ettei se ennätä heittäytyä mereen ja upota, jos ei luoti\nole kuolettavasti sattunut. Varrotaan ja etsitään sitten uutta saalista\nja taas pamautetaan. Kelkkaan ladotaan hylkeet ja vedetään \"ison turvan\ntykö\". Säivilöt pikku veneellä soudellaan.\n\n\"Isolle turvalle\" jää aina vuorostaan joku miehistä \"kojin vahiksi\".\nPyssy on hänelläkin, että voi hylkeen kellistää, jos se sattuu\nlähimaille erehtymään.\n\nKun saalis loppuu yhdeltä paikalta, siirrytään toiseen kohtaan pyyntiä\njatkamaan. Ja niin mennään jääteliltä jäätelille, aina isoimmalla\nmajapaikkaa pitäen. Joskus voi tapahtua, että saadaan jäätä myöten\nvetää isoa venettä pitkät matkat. Kevään kuluessa selkäjäät ajelehtivat\nympäri aavaa merta, milloin sinne, milloin tänne, mihin tuuli\nmilloinkin työntelee, samalla niitä pienemmiksi palotellen. Ja päiväkin\nsulattelee jäitä, ohentelee ja vähentelee. Mutta viikkomääriä kellivät\npyytäjät merellä ja kartuttavat saalistaan. Joskus saadaan hylkeitä\nniin runsaasti, että pitää \"risata\" osan saaliista. Otetaan hylkeestä\nvain traani ja nahka, liha heitetään mereen. Osan hylkeenlihaa kyllä\nkäyttävät pyytäjät ravinnokseen.\n\nVasta sulien vesien aikana, kesäkuulla palaavat pyytäjät takaisin.\nHyvin onnistuneelta retkeltä voidaan tuoda kymmeniset saaliit --\nkolmimiehinen joukkue kerran tuonut 90 hylettä. Mutta ovatkin\nhylkimiehet olleet jos jossakin. Pohjatuuli on voinut työntää heidät\netelään, jopa niin, jotta \"Raumanmeren kurkku näkyy\", mutta sitten taas\non etelätuuli saattanut antaa saman kyydin takaisin.\n\nKotona vasta rasva nahasta \"hyyetään\", leikataan irti pitkiin\n\"teleihin\" ja myydään Ouluun. \"Päärahaa\" saavat hylkeestä nykyään 5\nmarkkaa kappaleelta. Liha käytetään ruuaksi, paistetaan, kun on ensin\nmuutamat vuorokaudet vedessä liotettu. Räpylät, kädet ja pää maistavat\nparailta. -- Syksyllä on hylkeessä aina 3-4 tuumaa paksu rasvakerros,\n4-8 leiviskää painava. Talven kuluessa se paljon laihtuu.\n\nMetsälintuja, _teerejä, mettoja, koppeloita_ ja _mettikanoja_,\npyydettiin ennen ampumalla, ansoilla ja satimilla. Ansoja viritettiin\npuiden alle metsään, yksinkertaisten pystövarpujen väliseen\nlankaorteen, taikka kumpulapaikkoihin laitettiin vihejä ja niiden\nväliin haarukka ansoineen. Satimia, raskaskattoisia, viritettiin\nmetsäpoluille. Pyydysten luo ripoteltiin marjoja, koivunurpia,\nsyöttivarpuja linnuille petteeksi. Hanhinen oli ollut ennen Luodon\nparas pyyntimaa. Siellä muutamilla linnustajilla oli ollut ansoja\noikein sadottain. -- _Pyytä_ ei Luodolla enään ole, mutta ennen vanhaan\non sekin ollut. Myös _peltokanoja_ on vielä hiljakkoinkin joku parvi\nlennellyt.\n\nVesilintuja on Luodon rannoilla ja metsälammissa koko paljon. On\nsorsia monenlaisia: _haapanaa, tavia, telkkää, lapasuorsaa, uittia,\npunajalkaa eli kirsisuorsaa_. Ja meren rannoilla kahlailee _kukkosia_\n(suokulainen), _tyllejä, kuoveja, pliiskejä_ (rantaharakka),\n_kurkejakin_, vesien päällä liitelee kirkuvia _kajavia, loukeita\nja tirroja_, veden pinnalla uiskentelee _meriteerejä, merimettoja,\nhaahkoja ja koskeloita_ ja silakkamiesten seurassa meren kareilla\nviihtyy pieni musta _risko_, silakoita hänkin pyydystellen. Mutta\naavalla meren selällä arkana asuskelee _komohanhi_, jolla juuri\nparhaimman kesän aikana on \"satoaika\". Varkain uskaltaa se vain yön\nseutuna käydä rannoilla syömässä. Syksypuoleen, kun Pohjan perän\nretkeläislinnut palaavat, on elämä rannoilla vielä vilkkaampaa.\nKiljuhanhet saapuvat suurissa parvissa, viisikymmenisissäkin, ja\nedestakaisin rannoilla lentelevät. Muutamia viikkoja viipyvät\nja sitten taas pohjosen puhaltaessa jonakin aikaisena aamuna\nlähtevät etelää kohti. Perttulin aikoina tulevat jalot _jouttenet_\nkymmenlukuisissa parvissa ja majailevat varsinkin Takarannan pitkillä\naavoilla hiekkasärkillä. Ne viipyvät myöhäiseen syksyyn saakka. Vielä\nmyöhäisempään viipyvät pienet haikeaääniset _allit_. Ne vitkailevat\nniin hiljasin, kun vain vähänkin on jäätiköillä sulia allikoita,\n\"semmosia pläsejä\". Niissä vielä yrittävät uiskennella ja monasti\njäätyvät siivistä ja jaloista kiinni ja saavat kurjan kuoleman.\nSanovat, jotta lintu on ollut niin lihava, ettei ole päässyt lentoon.\n\nKeväällä taas, kun valonaika lähestyy ja Lappiin kesä, palaavat\nmuuttolinnut Pohjolaansa, ja useat käyttävät Luotoa majapaikkaansa.\nJoutsenet tulevat jo niin aikasin, ettei meri ole vielä aivan\nsulana, ja viipyvät vain vähän aikaa, mutta kiljuhanhet tulevat\npääskysen keralla ja muutaman viikon rannoilla lepäilevät. Samoin\nmuutkin Lapin matkalaiset, jotka sulan veden aikana ovat liikkeellä.\nKeväällä ne saavatkin rauhassa lepäillä, mutta syksyllä on toisin.\nJoka niemen nokasta, joka lahden pohjasta on tuliluikku uhkaamassa.\nJa tuon tuostakin pyssy pamahtaa ja surmaava luoti vierailevaan\nmatkalaisparveen viheltäen lennähtää. Moni komea hanhi henkensä\nmenettää, moni valkea joutsen joutuu surmilleen, puhumattakaan\npienemmistä vesilinnuista.\n\nEntiseen aikaan käytiin keväällä hylkipyssyillä joutsenen ammunnassa\noikein hevosissa ja miehissä. Varustettiin korkeat laidat rekeen\nja hevonen eteen ja ajettiin joutsenten lähettyville. Suitsimies\nmakasi reessä piilossa ja ajoi ja pyssymies makasi reessä piilossa\nja oli valmiina ampumaan. Niin ajettiin ja ajettiin hiljalleen ja\ntultiin joutsenia lähemmäksi ja lähemmäksi. Eikä lintu hevosta niin\nvaaralliseksi arvannut. Kun oli päästy sopivalle paikalle, pysähtyi\nhevonen hiukan ja pyssy pamahti ja valkea lintu, joskus kaksikin kaatui.\n\n\n\n\nKarjanhoidosta.\n\n\n_Lampaita_ oli luotolaisilla ennen suuret laumat. Isoissa taloissa\noli niitä kuusi-, seitsemän-, kahdeksan-, yhdeksänkymmentä, jopa\npappilassa aina sataan asti. [K.E. Rydman 1901 v:n Luonnon Ystävässä\n131:nnellä sivulla mainitsee lampaita saarella olevan \"kokonaista\n3,000 ja hiukan lisäksikin\"] Keväällä juhannuksen aikana laskettiin\nlampaat laitumilleen metsään. Siellä ne kankailla, metsäjärvien\nrannoilla liikuskelivat, mutta enimmiten sentään oleskelivat lakeilla\nnurmisilla meren rannikoilla, missä vireät merituulet karkottivat pois\nkiusalliset syöpäläiset. Siellä ne satasissa laumoissa vapaudessaan\nliikehtivät syksyyn saakka. [Luotolainen on pannut merkille, että\nlammas kulkee aina vastatuuleen. Jo ennen kuin tuuli tuntuukaan, on\nlammas sinne päin menossa, mistä tuuli rupee käymään. Pitkällisten\nsamansuuntaisten tuulien vallitessa, kokoontuu vähitellen suuret\nlaumat tuulen päälliselle rannalle.] Mikkelin aikana sitten pantiin\nkuulutus kirkkoon, jotta sinä ja sinä päivänä mies talosta lampaita\nnoutamaan. Noutamispaivä, _lammasten kokkous_, oli tavallisesti\nMikkelimaanantaina. Suurissa joukoissa mentiin metsään lampaita\netsimään. Pohjoisrannan lampaat koottiin joukko joukon jälkeen\nOjakylään, _Töyrän_ aitaukseen, ja eteläpuolilta etsityt ajettiin\n_Hannille_ Isoonkylään. Seuraavana päivänä, tiistaina, oli sitten\n_lammasjako_ eli, kuten leikillisesti sanottiin, \"Luovon markkinat\",\nja markkinat ne melkein olivatkin. Monisatalukuisena laumana olivat\nlampaat aitauksessaan ja kymmenittäin hääri niiden joukossa lähitalojen\neläjiä omiansa etsien. Kun olivat, ainakin osaksi, omansa löytäneet,\najettiin Töyrän joukko _Heikkiselle_ ja Hännin lauma _Yrjänälle_, missä\ntaas lähitalojen lampaat erotettiin. Yrjänältä kuletettiin lampaat\n_Terolle_, jonne myös pohjoisparvi Heikkiseltä tuotiin. Mutta ennenkuin\nviimemainittu joukko maantietä myöten taloon ajettiin, saatettiin\nensin tuotu lauma rantakujia myöten pois ja vietiin Heikkiselle ja\nloput sitten Töyrälle. Pohjoisparvi samoin vietiin Terolta Yrjänälle\nja Hännille. Mitä näin lopuksi tuli Hännille ja Töyrälle, ne olivat\n_jakoperiä_. Niistä sitten ne, jotka eivät vielä olleet kaikkia\nlampaitaan saaneet, kävivät omiansa etsimässä. Ja oli siinä teillä\nliikettä. Hevoset pantiin aisoihin ja ajettiin pitkin kylää, jotta\n\"maantie pomisi\". Ojakyläläiset laskettivat Isoonkylään ja Isonkylän\neläjät Ojakylään jakoperiä katsomaan. Lampaat sidottiin, nakattiin\nrattaille ja kyydittiin kotiin. Monasti tuli kovia kiistoja ja toria;\nvarsinkin merkitsemättömät _kesakot_, kesällä syntyneet karitsat,\nantoivat usein aihetta suukopuun.\n\nMutta aina jäi metsien kätköihin joitakuita lammasparvia, jotka eivät\netsijäin käsiin sattuneet. Niitä kävivät yksityiset omin päinsä\nkotiinsa keräämässä. Näitä _rahalampaita_ saivat omistajat sitten\nmaksua vastaan lunastaa. Ensi päivänä vaadittiin 5 penniä lampaalta,\ntoisena 10, kolmantena 15 j.n.e.\n\nLampaat tunnettiin korviin leikatuista merkeistä. Ja satoja kun\noli omistajia, niin satoja piti olla eri merkkejäkin. Siinä oli\n_pykälää, lovia, reikää, neljännestä, kalanleikkoa, kalanpyrstöä,\npääskysenpyrstöä_ y.m. Voi olla esim. \"vain vaseman nenästä pala pois\",\nmutta voi myös olla \"vasen poikki, kaks pykälää päällä, laippo alla\nja oikiasa reikä\". Merkit tehtiin poltinoralla ja polttoraudoilla.\n[Pappilan merkki oli: \"korvat juurunni poikki\". Ennen kun oli verona\npapille joka syksy vietävä lammas, ja lammas oli jo talon merkillä\nmerkitty, täytyi papin, jos tahtoi omansa pitää, nitistää entiset\nmerkit pois, sivaltaa koko korva, jotta ei jäänyt \"muuta kun tyrät\".]\n\nKotiin saatua lampaat kerittiin ja saatiin _loimivilloja_. Sitten\nkerittiin lampaat taas joulun edellä, jolloin saatiin _jouluvillat_.\nKeväällä kerittiin _Matinvilla_ tai _Maarian villa_ ja kesällä\nennen laitumelle laskemista _Juhannusvilla_. Karitsoista kerittiin\n_liemingoita_. Kun karitsa oli keritty ensi kerta, kierrettiin se\nkeritsimillä, annettiin leipää ja sanottiin:\n\n    \"Mee Viipuriin villomaan,\n    Kainuuseen kasvamaan,\n    tuu tuhean villan kansa\n    syksyllä syliini kerittäväksi!\"\n\n\"Piikaselle\" karitsalle heitettiin keritsemättä villatukko, _tuulen\nvilla_, vasempaan ronkkaan, jäärälle oikeaan.\n\nTalvella ruokittiin lampaita _mettä_- eli _lehtiheinillä_,\nmetsäniityiltä kerätyillä vesa- ja lehtisekaisilla heinillä sekä\nlehdillä.\n\nNykyään ei Luodossa enää semmoisia lammaslaumoja ole. Mutta on vieläkin\nisoissa taloissa kolmisenkymmentäkin villanantajaa. Ja vielä nytkin\nMikkelin aikana pidetään \"Luovon markkinat\".\n\n_Kilejäkin_ oli ennen useassa talossa ja mökissäkin, muutamissa\nkolmekkin elukkaa. Samoin kuin lampaita, ruokittiin niitä talvella\nmetsäheinillä ja lehdillä, kesät saivat kotivainiolla oleskella. Sen\nmaitoa, joka oli kovin väkevää, käytettiin lehmän maidon seassa ja\ntehtiin siitä myös juustoakin. Kesällä tavattiin se viedä niitylle\n_niittylehmäksi_ ja saatiin silloin \"iltaa aamua tuore maito\". Kilejä\nei ole näkynyt enää yli kymmeneen vuoteen, Marjaniemen luotseilla\noli viimeksi. Ne olivat niin häijyjä pyrkimään pahantekoon, jotta\nkyllästyttiin niitä pitämään. Miehet niitä suutuksissaan väliin\npistivät sarvista aidan rakoon, jolloin ne huusivat, jotta \"miehe-et,\nmiehe-et!\" Tuli myös tarttuva tauti, _rapatauti_, joka niitä tappoi ja\nvähensi niiden lukua.\n\n_Lehmiä_ ei ennen ollut niin paljon kuin nykyään, kun meijeriliike on\ntullut käytäntöön. Metsissä ja merenranta-laitumilla ne käyskelivät\nja tulivat illaksi kotiin _suittun_ ääreen kesantopellolle. Suitsu\noli tehty pellolle ajetuista lastuista ja ojaturppaista. Pantiin myös\nsiihen vanhoja kenkärajoja ja luudantynkiä, jotta eivät lehmät siinä\npolttaisi jalkojaan. [Luotolaisia lehmännimiä on esim.: Helmiki,\nHertta, Hälppä, Hiiliki, Ilonen, Kauniki, Kestiki, Kirjo, Korja,\nKullankukka, Laukanen, Laukki, Lestiki, Lumiki, Lykky, Lylli, Lystiki,\nMustiki, Omena, Palsami, Perjetta, Punakorva, Puniki, Puolukka,\nPulmunen, Rusko, Ruusu, Sankari, Sunteri, Teutari, Tiistiki, Tuoriki,\nTylly, Typykkä, Tähiki, Valkopää, Vatukka, Viljakka, Fiikuna, Fröökynä.]\n\nHärkää oli ennen käytetty ajojuhtanakin. Noin 60-70 vuotta takaperin\neli\n\n    \"Paavon Juho, karvari,\n    joka härjällä kyntää\",\n\nkuten sen aikuisessa \"runossa\" sanottiin. Juho kynti sarvekkaalla ja\npuita ajeli. Ja kun yksi ajokas tuli vanhaksi, kasvatti karvari toisen.\nToinen härällä ajaja oli Kaitalan Heikki, köyhä mökin mies, joka\ntoisinaan oli pakotettu jäkälä- ja rahkaleipään turvautumaan.\n\n_Hevosia_ oli hyvässä talossa kolmekkin, pienemmissä pari ja yksikin.\nKuusi kun oli lehmiä, niin hevosia oli kaksi taikka yksi. Ennen niitä\npidettiin vain omiksi tarpeiksi, mutta sitten on ruvettu varsoja\nkasvattamaan \"kaupanhevosiksi\". Hevosen ikä lasketaan _ajotalvissa_\nniin, että esim. viiden vuoden vanhalla hevosella on 4:s ajotalvi. Ensi\nvuonna on hevonen _maitovarsa_, toisena vuonna _rekiveto_.\n\nMetsä- ja rantalaitumilla hevosetkin kesäisin suurissa laumoissa\nruokailevat. Mantereelta tuodut hevoset ovat useasti uineet yli\npeninkulmaisen selän poikki Pöllästä Siikajoelle taikka Santasesta\nsaari saarelta kolmipeninkulmaisen selän yli Kelloon Haukiputaalle.\nTietävät hevosmiehet kyllä syöttävät ostetun hevosen itseensä. Panevat\nhalkaistun leipäpalan väliin hikeänsä, luuksiansa, vielä sormesta\nvertansa, syöttävät sen hevoselle ja sanovat: \"kun sulle tulee mettäsä\nikävä, niin tuu kottiin!\" Sitten kyllä ei hevonen karkaa.\n\nTalvella ruokitaan hevosta tallissa _meri_- ja _rantaheinillä_, jotka\novat paraita heinälajeja. Tehdään myös apetta silpuista ja ruumenista.\n\n_Sikoja_ kasvatettiin ennen enemmän kuin nykyään, melkein joka talossa\noli. Vapaasti saivat ne kylän raitilla kuleskella ja yritellä toisten\npottumaihin, \"kulukia jornuttivat myötäänsä\". Omiksi tarpeiksi siat\nteurastettiin, käytettiin keiton höystöksi. Siat olivat ennen laihoja,\npitkäkarvaisia ja porsaat olivat \"pikkuisia kuin rohinrukkipäitä\", Sika\nmuuten on \"kirottu elävä, kun pirut meni siihen ja mereen syöksi\".\n\n_Kanoja_ ei ennen ollut \"olemassakaan\", joku ensiksi ilmausi pappilaan.\n\"Sieltä ensinnä saatiin kuulla kukonlaulua.\"\n\nTalven heinävarat karjalleen on luotolainen jo entisistä ajoista\nsaanut meren rantaniityiltä sekä metsälampien reunamilta. Paraat\nniittymaat ovat aina olleet Hanhisessa ja Syökarissa, Salmen rannoilla\nja Santosessa, jotka pitkillä \"johteilla\", kauvas mereen ulottuvilla\naidoilla, on karjanlaitumista erotettu. Ennen tavattiin heinät\nsäilyttää pitkähköissä _sauroissa_ ja pyöreissä _suovissa_. Nyt näkee\njo paljon latojakin. Kosteilla rannoilla korotetaan heinäsaurat ja\nsuovat ylemmäksi maanpinnasta, _jalkopuiden_ varaan. Heinäsaura kun oli\nvalmiina, sanottiin _vakuleita_ päälle pantaessa:\n\n    \"Sivu tuulet, sivu tuiskut, sivu satteet,\n    pouvat päälle paistakoot,\n    pouvat ponnettomat päälle paistakoot!\"\n\n\n\n\nViljelyskasveista.\n\n\nNykyiselle Luodon eläjälle on peltonsa ja niittynsä parempi tulonantaja\nkuin meri. Ennen ovat pellot olleet pienemmät ja huonommin hoidetut,\nja meri taas antanut kaloja runsaammin. Ennen \"ei viljelty maata\npaljon, ei ollut heinäketoja. Enemmän pantiin kalanpyynnille painoa.\nMaantulolla kun ei tahtonut pärjätä, niin pyyntihän se auttoi.\"\n\n_Ruista_ ja _ohraa_ on jo vanhastaan viljelty jotenkin saman\nverran kumpaakin. Kolmivuoroista viljelystapaa kun on käytetty, on\n_kesantoon_ kylvetty ruista, sitten rukiin jälkeen ohraa ja taas\nheitetty kesantoon. Noin 6-7 tynnyriä ruista kylvi hyvä talo, taikka\ntaas kymmenisen tynnyriä ohraa samaan peltoon. Rukiita käytettiin\nenemmittäin leipäviljana, ohria puuroaineksina sekä rukiille leivän\nlisänä. Useasti leivottiin leipä yksinomaan ohrasta. Viina myös ennen\nohrasta keitettiin.\n\n_Kauraa_, ei ennen viljelty, \"ei sanoksi mittää\". \"Räknättiin, jotta\nmenee maa hauskon ja eloa vähä tulee, kun kauraa kylyvää.\" Nyt\nviljellään kauraa \"isosa määrin\", isot talot kylvävät 8-10 tynnyriä\nkerralla. Ja Luodon kaurat ovat hyviksi tunnettuja, \"mustia ja\nraskaita\".\n\n_Nisuakin_ on Luodolla aikoinaan koetettu viljellä useassa talossa.\nAlussa pari kolme kesää olivat nisut kauniisti kasvaneet, tuottaneet\nviljelijälleen iloa ja valkeaa leipää, mutta sitten oli vilja\nvähitellen muuttunut nokipäiksi enemmän ja enemmän joka seuraavana\nkesänä. Sitten 60-luvun katovuodet veivät loputkin, ja niin loppui\nnisunviljelys Luodolla.\n\n_Pottuja_ ei ennen paljon viljelty. [\"Klompus se on löytänyt ne potut\nja tuonut Amerikasta\".] Vasta viime vuosikymmeninä on potun viljelys\ntullut yleiseksi. \"Oikeen vähä siihen aikaan viljelivät pottuja\ntalollisekki. Arveltiin vain: 'ei nämä kuulu ruuaksi, nämä on vain\nleivän hukka!' Siinä talosa, misä minä ennen elin, jo viljeltiin\nenemmän, mutta naapurisa, joka oli iso talo, oli kerran vain\nkahesa pohtimesa potun siemeniä. Meillä oli silloin jo monta koria\npotunsiemeniä.\" \"Sakspäkki\" kun oli ollut kirkkoherrana [Kustaa Aadolf\nSaxbäck Hailuodon kirkkoherrana vv. 1840-57], oli kruunu lähettänyt\npappilaan pottuja kansalle jaettavaksi. Pappilan riihessä oli niitä\nidätetty ja jokainen, joka vain oli halunnut, oli saanut noutaa ilman\nmaksua muutaman kapan siemeneksi. Siitä on noin 70 vuotta jo, ja siitä\nalkaen on pottuja vähitellen alettu viljelemään enemmän ja enemmän.\n\n_Nauris_ se oli sen ajan juurikasvi, pottua korvaava. Sitä viljeltiin\npaljon, kuokkamaissa ensi viljana kasvatettiin. Se kylvettiin Pietarin\npävänä. Naiset tavallisesti sen kylvivät sylkemällä sitkaimien väliin.\nNauriin kylväjän piti olla koreaksi vaatetettuna, sitten kasvoi hyviä,\nsieviä nauriita. Syksyllä, ennenkuin maa routi, käytiin nauriit ylös\n_ruotimassa_, sitten kotona _listittiin kaalet_ pois ja vietiin nauriit\nkuoppaan. Koko syyskausi jouluun saakka syötiin nauriita pottujen\nkanssa yhtä rintaa, pottuja vain vähemmän. Nauriit kun joululta jo\nalkoivat itää ja natistua, eivät keväällä enää olleet niin maistavia.\n\n_Pellavaa_ viljeli vain jokunen hyvin pikkuisen. Sitä luotolaiset\ntapasivat itse noutaa Hämeestä asti, pellavan kotimaasta. Oli useita\nukkoja, jotka syksyllä Mikkelin aikana tapasivat lähteä Hämeen\nkäyntiin. Menivät ensin _Kuortanteelle_, joka vasta oli \"Hämeen\nalakua\", jatkoivat sieltä matkaa _Orihveelle_, joka oli _valkian\npellavan maata_, ja kulkivat sieltäkin vielä eteenpäin _keltaisen\npellavan maahan_ Orihveden taakse, jopa aina _Mäntyharjulle_ asti.\nMatkalla ostivat ukot sekä keltaista että valkeata pellavaa, neljäkin\nkuormaa \"parraat\". Ostivatpa vielä Hämeen hyviä halpoja hevosiakin\nkuormainsa eteen -- matkalle näet olivat vain rahat taskussa kaksin\nkäsin lähteneet. Joulun alla rekikelillä palattiin takaisin ja Oulun\njoulumarkkinoilla myytiin sekä hevoset että pellavavarastot. Omiksi\ntarpeiksi vain pellavia jätettiin.\n\nValkeaa pellavaa käytettiin vankemmiksi verkoiksi ja rysänperiksi,\nmutta kalliimmasta keltaisesta pellavasta kehrättiin hienommat\nsilakka-, siika- ja maivaverkkorihmat sekä ompelulangat ja\nvaateainekset.\n\nPellavan hakuretkillä kävivät myös ainakin muutamat Limingan, Temmeksen\nja Tyrnävän miehet.\n\n_Hamppua_ ovat ennen, noin 70-80 vuotta takaperin \"hyvinkin\nkasvattaneet\". On vielä siellä täällä meren rannoilla kuoppia,\n_hamppukrooppeja_, joissa asuu vesi. Kerrotaan niissä hamppua\n\"livotetun\". Sitten ne olivat olleet \"lyhteisä äijän päällä kelomasa\",\nsitten saunassa taikka riihessä oli niitä kuivattu ja muokattu.\n\n_Humalaa_ on \"aina kasvatettu\" omiksi tarpeiksi. Monissa taloissa on\nvieläkin komeat humalamaat jonkun huoneen seinustalla. Sahtiin niitä\nkäytetään ja ennen myös jouluolueen tarvittiin.\n\n_Tupakkaa_, \"koiranvuoteita\", \"nurkantakaisia\" ennen ukot kasvattivat.\nPirtinlaattian kokoinen maa-ala oli heillä jossakin seinän takana\ntupakkaa työntämässä. \"Enempi tupakkaa kuin pottuja ennen kasvattivat.\"\nJa kun oli kaunis ilma, olivat ukot mielissään, jotta \"tupakka\ntyötä tekkee ja nauris kans kasvaa\". Syksyllä niitä sitten pirtissä\n-- taikka saunassa -- kuivattiin. Suuret joukot pikku lyhteitä oli\nripustettu pitkin pirtin seiniä. Kirveellä niistä verkkorukin jalan\nkolossa hakattiin \"rouheita\", joilla täytettiin lehmänrakosta hierottu\nsuuri kukkaro. Siitä sitten piippuun pistettiin. Oli piiput, suuret\nomatekoiset visakopat, joita tuomenoksasta tehdyillä pikkuisilla\nvarsityrillä imeskeltiin.\n\nPeltoaan kyntää luotolainen _saharalla_, jossa puuaisoihin on rautaiset\nperät, terät ja luottimet ja vannaat laitettu. Entisaikaan oli\nkäytetty _puusaharoita_, joissa rautaa ei kun kisko vain vannaissa ja\nvannaiden välissä luottikin puusta. Käytettiin myös _puukarhia_ --\n\"äkeeksi vanhat sanoivat\" --, kuusen oksikkaita runkoja tusinan verran\nrautapitusilla kolmeen jatkoon yhteen liitettyinä. Vielä viimeaikoina\non sitä käytetty \"siemenkarhina\". Naurissiementä peitettiin peltoon\nsiten, että vedettiin pientä petäjää latvasta vastahankaan.\n\nKovin hallan arkaa ei Hailuoto ole, joka puolelta kun on meren\nympäröimä. \"Ei täällä ole kovin vilun pelekua. Ei ole sattunut\nmaailiman aikaan, jotta olis aivan siemenettömäksi tehenyt. Oli\nparikymmentä vuotta yhteen aikaan, jott'ei ollut syysvilua.\"\n\n\n\n\nNöyrät vuodet.\n\n\n\"Nöyriksi niitä sanottiin ja nöyrät ne oliki.\" Nimittäin katovuodet\n50- ja 60-luvulla. Jo viiskymmen-luvulla \"enkesmannikesän\" jälkeen\nsattui kova ruiskato. Tuli rukiita vain vähäisen ja niinkuin\nkuminoita, hienoja huiluja vain. Kaksikolmattalyhteiset kuhilaat\nolivat niin keveitä, että niitä kerralla koko kuhilaan helposti kantoi\nmies selässään rihmalla riiheen. Sitten niitä oli 5-6 nöyrää kesää\nperäkkäin. Mutta sitten v. 1867 tuli se kovin katovuosi, kovempi ja\nsurkeampi kuin koskaan ennen miesmuistiin.\n\nTalvi 1866-67 oli jo kovin ankara ja paljoluminen. \"Viimeisen tuomion\nsunnuntaina\" oli niin kaunis ilma, kun kirkossa oltiin, mutta sitten\nyöllä tuli niin jumalaton sää, löi lunta, jotta ei mitenkään tahdottu\npäästä kulkemaan. Ja se lumi sitten pysyi. Ja talvi oli niin lumista ja\nkovaa, aivan vainioita ajettiin, ei voinut maanteitä kulkea, korkeita\nkinoksia kun oli. Kovin olivat petäjäinoksat aina lumitaakan alla\npainuksissa.\n\nKevät oli surkea. Tuuli oli miltei yhtä päätä pohjoisessa, kaksikin\nviikkoa kesti yhtä \"kajotusta\". Hanget kantoivat koko keväimen,\npäivällä kun sen verran suli, jotta hankikannot pysyivat hyvinä. Vielä\nErkin päivänä ajettiin hevosella selän ylitse Ouluun, ja \"tikat\",\ntienviitat, seisoivat Oulunselällä, niinkuin talvisydännä joka tikka.\nMuuta keväänmerkkiä ei ollut kuin \"törmärako\" selän partaalla.\nUrpaanuksen päivänä vielä vedettiin nuottaa jäällä Ojakylän lahdella ja\nsaatiin norsia.\n\nRehunpuute oli kova. Heinäin sijasta monet syöttivät elukoille\nsuolavedellä kasteltuja kuusenluppoja, kanervia ja jäkälöitä, jopa\nuseasti purettiin latojen olkikattojakin ja työnnettiin eläinten eteen.\n\nPitkään pysyivat hanget aitovierillä ja ruispellot niiden alla\nhautuivat paljaiksi. Ei päästy toukokuussa toukopellolle. Juhannuksen\naikana ne, jotka kiirettä olivat pitäneet, saivat ohran peltoonsa,\nmutta panivat toiset hiljemminkin. Jälkeen juhannuksen vasta potutkin\npeltoon peitettiin.\n\nHitaasti kasvoi lehti puuhun. Surkeat olivat lehdet juhannuskoivuissa,\njoita vanhan tavan mukaan pihalle pystytettiin kolkkoa juhannusta\nilahuttamaan. \"Kun puutkin ovat säikähtäneet, jott'ei ota lehteä\",\nsanottiin. \"Juhannuksena olimma Hyypällä kattomasa, vieläkö näkkyy\njäitä. Aivan mollotti Takarannalla jäitä vielä, ja oli niitä täsä\nlahesakin.\"\n\nJuhannuksen jälkeen tuli kyllä sitten vähän lämpöisempiä ilmoja.\nMutta niin viileä oli koko kesä, jotta vielä syksyllä aidanpanijat\njyräyttivät rautakankensa kovaan routaan, mikä sammalikon alla männikön\nreunassa varjossa piili.\n\nMutta peltoon saatu ohra sentään kovin koreasti kasvoi, ja näytti,\njotta siitä ehkä hyvänlainenkin sato saataisiin. Vaan ruis oli kovin\nkylmän kevään kuihduttamaa.\n\nMutta sitten tulivat syyskylmät, tulivat yöhallat jo ennen Laurin\npäivää, kuten aina katovuosina. Hiljaisen kevään takia ei ollut vilja\nvielä kovin pitkälle ehtinyt, kun halla tuli ja turmeli kaikki jyvän\nparhaillaan kasvaessa. Hallan jälkiä kun katseltiin, huomattiin, että\nuseimmista tähkistä \"jyvien syän oli juossut aivan vetenä olokia myöten\nalas\". Ei tullut niistä sitten puitaessa kuin kaunoja vain. Ohria ei\nsaatu siemeneksikään. Rukiista jotkut saivat jonkunlaista siemenviljaa.\nNelikko vain tuli riihestä rukiita, semmoisia kahuja, puoleksi\nkasteheiniä seassa. Välistä koko riihen saalis tuotiin pohtimella\naittaan. Pikkuisen laarin pohjassa oli koko vuoden tulo.\n\nTalvi tuli raskas. Joissakuissa kylän \"napataloisa\" oli kyllä\nentisestään \"kasajyviä\", joihin täytyi turvautua. Liikeni muutamilta\nnaapureillekin, ainakin joku vähä siemeneksi. Useiden oli pakko\ntyytyä _olki_- ja _tähkä_sekaiseen leipään. Survoruuhissa petkeleillä\nolet ja tähkät survottiin hienoiksi, käytettiin myllyssä ja pantiin\njauhojen sekaan. Muutamat taas keittivät, kuivasivat ja jauhoivat\n_koivunparkkia_ leivän lisäksi, toiset _kalanruotoja_ kuivasivat ja\nhienontelivat ja leipoivat _ruotoleipää_. Jotkut koettivat sekoittaa\nleipään _sammalrahkaa_ ja _jäkälää_ -- \"olihan se semmonen kirjakin\njäkäläleivästä\" --, jotkut _pettuakin_ maistoivat, mutta kovin oli\nleipä niistä tullut pahanmakuista, katkeraa ja haperaa. Vilja oli kovin\nkallista. Venäjältä tuodut _jauhokulit_ maksoivat aina 40:kin markkaa\nja rukiit maksoivat 25-30 mk, olipa muuan saanut maksaa 40:kin mk\ntynnyristä.\n\nJa kun olisikin vain saatu huolehtia omasta joukosta. Tavallisten\nruotuvaivaisten, jotka taloissa olivat viikkomäärällä, lisäksi kulki\nvielä oman kunnan köyhiä ja avuttomia käyden talo talolta\n\"ateriarätingillä\".\n\nJa kerjäläisiä ja anojia, voi, voi kun niitä kulki! Tuli Siikajoelta,\nRevonlahdelta, Paavolasta, Pulkkilasta, jopa aina Paltamosta,\nPuolangalta, Hyrynsalmelta ja Kiannalta asti. Toisia kulki\njalkasin, toiset oikein hevoskuormittain ajoivat, miehiä, vaimoja\nlapsilaumoineen, kolme, neljä, viisikin \"sikiää\" muassa. Joskus oli\njoukossa pikku kapalolapsikin kätkyeineen. Yksi anojajoukko kun ehti\nlähtemään, niin toinen jo saapui pihaan. Ja niin nälkäisiä olivat, että\ntahtoivat \"ylös syyvä huonot talot\". Monella oli niin nälkä, jotta\nsaamansa armopalasen jo söi, ennenkuin ehti uloskaan. Eihän sitä paljon\nollut antamista, mutta ei taas saattanut ketään panna tyhjänäkään\nmenemään. Varansa jälkeen koetettiin antaa, kelle leipä, kelle puoli ja\nkalaa leivälle. Illalla kun rupesit keittoa laittamaan omalle väelle,\net tiennyt, miten monelle siitä sait jakaa. Varsinkin niihin taloihin,\njoissa oli isot pirtit, useasti suuret pyytäjäjoukot nälkäisinä\nyöpyivät. Eikä niillä raukoilla ollut aina kunnon vaatteitakaan. Oli\nyksikin vanha käypäläisäijä, mistähän oli semmoinen puolialaston\nukkorukka. Se lähti, äijä parka, kielloista huolimatta, yksinään\nomin tahtoinsa Oulunselälle jalkasin taivaltamaan. Sieltä tavattiin\nkuolleena, väsy oli raukan tullut.\n\nNälkään kyllä ei ketään Luodolla kuollut, siksi oli sentään varoja,\nkasajyviä ja entisiä säästöjä. Mutta tauteja tuli, ja niihin kuoli\nihmisiä paljon. Ja sitten tuli \"se kauhia kuumatautivuosi\", joka vei\nihmisiä hautaan monesta talosta. \"Kuutta, seittemää ruumista monasti\nsamana pyhänä krooppiin hauvattiin.\"\n\nJo ennen katovuosia oli \"Vilkmanni\"-pastori tavannut \"haukkua\",\njotta kansan pahuuden tähden tulevat huonot vuodet ja kovat ajat. Ja\nniin ne sitten tulivatkin. Oli myöskin nähty semmoinen \"enteilijä\".\nEtelästäpäin tullut maantietä kuin \"transportti\", pitkä jono\nruumisarkkuja, ja sitten jälessä ollut joukko viljakuormia, ja oli\nsanottu, jotta \"nyt tulee tautivuosi ja kuolovuosi ja sitten tulee hyvä\nvuosi päällen\".\n\nJa sitten tulikin jälkeen vähäluminen ja \"silo\" talvi ja oikein hyvä\nvuosi, jotta nälkiintyneet ihmiset taas pääsivät elämään. \"Se oli\nniinkuin vuojet maksais toisiaan.\" Jo aikaisin tuleentui vilja, ja\nelokuun alkupäivinä päästiin leikkuupellolle. Kova olikin kaikilla\nuutisviljan tarve. \"Olimma riihellä Laurin päivänä, oli ohria ja\nrukiita yhesä riihesä. Kun saatiin jyviä, niin myllyyn heti vietiin ja\ntehtiin rieskoja. Ja me jauhoimma kivillä ja keitimmä puurua. Kaikki\nniinkun korpit heti pa'asta maistamaan sitä puurua ja itkit oikeen, kun\nmaistoit sitä puurua. Se oli niin hyvää ja valakiaa se uutispuuro.\"\n\n\n\n\nViinankeitto.\n\n\nViinan keittolupa oli ennen Luodossakin. Ja viinaa, _omakeittoviinaa_\neli _sauviinaa_, vahvasti valmistettiin. Kaikilla kyllä ei ollut\nkeittolupaa, maanomistajilla vain. Muutamat maanomistajat olivat niin\nvarattomia, etteivät jaksaneet kalliita \"viinavärkkejä\" lunastaa,\ntoiset olivat ilman \"visuuven tähe\", jotkut taas arvelivat: \"no, saahan\ntuolla elolla rahaa muutenkin\". Mutta vähän se elo silloin maksoi.\n\nEntisaikaan se oli kyllä ollut niin, jotta sai keittää, kuka vain ja\nmilloin vain, ja tavallisella padallakin keitettiin. Mutta sitten tuli\nkielto, jotta ei saanut padalla keittää, piti olla kuparikattila, ja\nsitten taas, jotta ei aina saanut keittää, erityisinä lupa-aikoina\nvain. Määrättiin vasituiset _keittoluvat_. Syksyllä, joulukuulla,\noli _syyslupa_, jolloin saatiin jouluviinat valmistaa, ja keväällä,\nhelmikuulla, _kevätlupa_, jolloin keitettiin kesäryypyt. Lupaa oli noin\nkuukauden verran alussa, mutta sitten sitä aina vähennettiin, jottei\nlopulta ollut kuin pari viikkoa keväällä. Lupa-ajan loppuessa \"tuli\nfaltesmanni ja pitseeras pannut\". Pannun hatussa oli reijät ja niihin\nnimismies sitaisi messinkilangan, kääräisi paperilapun ympärille,\nsulatti lakkaa ja painoi \"sikellillä päällen\". Ja äläs murra sitten\nsitä sinettiä, äläkä yritäkkään viinaa laittaa! Mutta silloin kun lupa\noli, niin yötä päivää keitettiin, ja pyhää ja arkea yhtä menoa pannu\npannun jälkeen päästettiin.\n\nViinapannukaan ei saanut olla miten iso tahansa, veron jälkeen ne\nmäärättiin. Isoimmissa taloissa oli 26-60 kannun kattilat, mutta pikku\ntaloissa oli vain 10-kannuiset ja pienemmätkin. \"Lumerot\" oli lyöty\npannun kanteen, jotta näki, paljonko se veti. Isot pannut maksoivat 10\n\"hopioruplaa\" ja ylikin, ja niissä oli kaksi puoltatoista metriä pitkää\n_piippua_. Pannu oli tavallisesti sijoitettu _karjakotaan_. Siellä oli\nsillä oma _muurinsa_ karjakodan muurin vieressä, ja pannu oli muuriin\nupotettu kantta myöten. Kummallakin muurilla oli yhteinen savupiippu,\nmutta eri tulipesä.\n\nTavallisesti keitettiin viina _ohrista_, enimmiten huonommista jyvistä.\n\"Kotiviinaan\", kotitarveviinaan, pantiin joskus lisäksi _rukiita_,\njotta viina tuli parempaa. Muutamat, joilla oli kauroja kasvamassa,\nkäyttivät lisänä _kauroja_. Pottuja ei käytetty. [\"Potuista tulee\nhuonua, pahanmakuista viinaa. Luusit pruukasivat laivoista saada\nTanskin pottuviinaa, joivat sitä ja irvistelivät, kun se oli niin\npahaa\".]\n\nMaltaista tehtiin _mäski_. Maltaiden lisäksi käytettiin, kuka\nenemmän, kuka vähemmän, tavallisia ohrajauhoja, \"raakoja jauhoja\".\nLämmitettiin vettä ja tehtiin seos, ensin vain maltaista, isoon pari-,\nkolmetynnyriseen _mäskiammeeseen_. Oli kaksi pitkää _lavannetta_,\njoilla \"kiireesti klapattiin\", jotta saatiin veden lämminnä ollessa\nsekoittumaan. Sitten kun seos oli imeltynyt, lisättiin raakoja jauhoja\nja lämmintä vettä. Peittoa pantiin päälle, paksulta raanuja ja takkeja\nja lopuksi köydellä sidottiin ympäri, jotta \"taatusti hengen piti\".\nMuuten olisi viina tullut laimeaa. Toisena päivänä astia aukaistiin\nja seos lyötiin kolmitynnyriseen, kannelliseen, kaksipohjaiseen\n_uuksuumiin_ ja _luuku_ tarkasti tukittiin taikinalla kiinni. Siitä\nsitten keitettäessä tarpeen mukaan otettiin, laskettiin uurteessa\nolevasta _hanasta_.\n\nViinapannun hattu \"kitattiin\" rukiisella taikinalla tarkoin kiinni.\nKeitettäessä oli tästä pidettävä huoli \"kuin silmäterästä\". Kun taikina\nkuivui, jotta tuli \"pakoja\", oli ne heti tukittava. Eikä pannua saanut\npanna aivan täyteen asti. Silloin se, jos kuohumaan kävi ja aivan\ntäynnä oli, lennätti hatunkin pois. Ja alussa piti keittää hiljoilleen,\nhiljoilleen vain, vähitellen lisätä tulta, viimein sai jo poruuttaa\nkovemminkin. Ja se oli huolehdittava, että _piipputynnyrissä_, jonka\nlävitse piiput oli johdettu, oli aina jäätä, jotta kattilasta kohoava\nhöyry voi vaihtua nesteeksi.\n\nJa pian alkoi pannun piipuista liristä kirkasta nestettä, pahanmakuista\nkitkerää _sikunaa_. Isoon pataan, isoihin pulloihin taikka muihin\nastioihin sitä lasketettiin. Kun oli pannu sakoille saakka keitetty,\npuhdistettiin sakat pois, pantiin uusi aines sijaan ja se taas\nlaskettiin sikunaksi. Sitten kolmas ja neljäs pannu elikkä ainakin niin\npaljon, jotta saatiin sikunaa yksi pannullinen.\n\nSitten vasta pantiin sikuna uudelleen pannuun ja keitettiin toinen\nkerta. Ja se oli _kloorin_ keittämistä se, ja silloin vasta huolella\npiti olla, silloin vasta se oikia viina tuli. Lopulle kun rupesi\nkeitto tulemaan, niin aina sormella maisteltiin, miten väkevää\non; se näet lopulta tuli huonommaksi. Kun ei enään ollut kylliksi\nvahvaa, muutettiin toinen astia alle ja keitettiin ja liritettiin\nsiihen _jälkipylkky_, jota tuli \"jonkun toopin verran\". Jälkipylkky\nei kelvannut juotavaksi, kun se maistui palaneelle ja kuparille.\nVärjätessä pantiin sitä väripataan, jotta väri paremmin tarttui kiinni.\n\nMutta viina \"kloorin jälkeen\" pantiin saaviin ja lisättiin siihen\nvettä \"pikkusittain\" kerralla ja kauhalla sekoiteltiin. Otettiin aina\nkahvivadille vähäisen ja koeteltiin tulella. Niin kauvan lisäiltiin\nvettä, kun tulella koeteltaessa viina juuri vain otti tulen. Silloin se\noli vielä hyvästi väkevää, jopa väkevämpää kuin nykyinen tehtaanviina.\nMaistamalla tietysti myös vahvuutta tutkittiin. Niin oli viina valmista\nja pantiin isoihin lasisiin _potelleihin_ sekä tammisiin lekkereihin,\n_ottinkeihin_.\n\nMäskiammeeseen pantiin vielä toinen kerta vettä, hapatettiin ja\nkeitettiin uusi panos. Se, mikä jäi ammeeseen, pantiin yhteen pannun\npohjalta saatujen sakkojen kanssa, ja se oli _trankkia_. Sitä annettiin\nelukoille. Hevoset tulivat siitä niin iloisiksi ja lehmät lypsivät\nhyvästi, eikä tarvinnut jauhoja panna. Ja trankkia riitti miltei koko\ntalveksi.\n\nViinaa tuli enemmän kuin \"halstoopi\" viljakappaa kohden. Toisista\n\"levoista\" tuli viinaa enemmän, toiset taas jäivät vähemmälle.\n\nJoskus isännät omiksi tarpeikseen \"tisleerasivat\" viinan, keittivät\nvielä kerran kloorin jälkeen. Se tuli sen tuimempaa. Mutta sitä sitten\nei kannattanutkaan antaa jokapäiväisille vieraille, annettiin vain\nsemmoisille \"herraskaisille\".\n\nSyrjäisillekin ehdittiin keittoluvan lopulla muutama pannullinen\nkiehauttaa, kaikki kun eivät raahtineet kallista kattilaa ostaa, ja\nmaattomilla ei ollut siihen oikeuttakaan. Toivat sentään viinaviljansa\npannun omistajalle, joka niistä pani mäskin ja laski viinaa. Trankin\nsai palkakseen ja parisen markkaa teolta. Sai sitä näet pannun omistaja\nlupa-aikana keittää sen kun ennätti. Eihän kukaan käynyt mittaamassa\nviinan paljoutta eikä väkevyyttä.\n\nVanhat tottuneet talon piiat, joita voitiin uskoa viinan keittohommiin,\nkärttivät joskus isännältä, \"jotta sais hän yhenkään tevon itselleen\nkeittää, kun oli talosa viinakokkina\". Sen isäntä tavallisesti myönsi.\n\nViina myytiin enimmäkseen Ouluun. Kotona tietysti myös myytiin, mitä\nsaatiin kaupaksi ja otettiin 80 penniä \"halstoopilta\". Kaupungin\nkapakkoihin vietiin joskus 15 kannunkin tammiankkureita viinaa täynnä\nja saatiin \"summasa\" 3 mk. kannulta, -- Juotiin tietysti itsekkin.\n\"Sitähän juotiin, jotta miesjoukot oli pyhänaikoina aina taloisa, joisa\nisäntä itse ryyppäsi.\" Maantieltä kuului yhtä päätä hoilotus ja kova\nelämä, toisinaan makasi teiden vierissäkin juopuneita. Enimmin joivat\nvanhat ukot. Nuoret kyllä eivät niinkään juoneet, ja ne, jotka \"pitivät\nhyvin ittestään\", olivat aivan raittiita.\n\nMutta sitten tuli loppu, kiellettiin keitto tykkänään ja otettiin\nviinavärkit pois. \"Faltesmanni\" kuulutti, jotta kaikki pannut on\nvietävä pappilan makasiiniin lukkojen taakse. Sieltä ne sitten otettiin\nja myytiin huutokaupalla ja rahat annettiin pannujen omistajille.\nOltiinhan sitä pahoillansa, kun keitto kiellettiin. \"Milläs nyt\nrahaa saahaan?\" arveltiin. Mutta kun moniaita vuosia elettiin, niin\nhuomattiin, että tultiinkin paremmin toimeen. \"Nythän sitä pärjätäänkin\nparemmin\", täytyi jo tunnustaa. Oli näet ruvettu ahkerammin maata\nviljelemään.\n\nMuutamat olivat keittokiellon ilmestyttyä kovin huolissaan, jotta nyt\nei enää saa viinaa mistään. Ja niin panivat kotikeittoansa talteen\ntulevien päivien varaksi. Aitan jyvälaareissa suurissa pulloissa\nsitä säilytettiin ja vain tärkeissä tilaisuuksissa maisteltiin.\nSäilyttivätpä säästäväisimmät talot \"sauviinaansa\" kaksinkymmenin\nvuosin, varsinkin varakkaat, joilla ei ollut pakkoa sitä myydä.\nMonet peijaiset pidettiin keittokiellon jälkeen omakeitto-viinoilla,\n\"vanhoilla viinoilla\". Ja se vanha viina olikin viinaa. Tuli sitä\ntuimemmaksi, mitä kauvemmin oli pulloissa.\n\nNiin muuttui viinan saanti Ouluun. Ennen oli sitä sinne myöty, nyt\nruvettiin sieltä ostamaan. Saatiin taas sinne maksaa 80 penniä\n\"halstoopilta\".\n\nKoittelivat myös muutamat yritellä salakeittoa. Parikin miestä laittoi\nkauvas kylän takalistoille männikköön keittovehkeet ja laskivat viinaa\nentiseen tapaan. Mutta useammat kerrat heidän tehtaansa hävitettiin,\nja lopuksi joutuivat keittäjät itsekkin oikeuden käsiin. Tuotiin\nmyös salakeittoviinaa Lumijoelta ja Siikajoelta, siellä kun suurissa\nmetsissä entisaikaan viinaa valmistelivat. Paljon myös Ruotsin puolelta\nkesällä \"luntreijattiin\" ruotsalaista viinaa.\n\n\n\n\nJuhla- ja merkkipäivät.\n\n\n_Tuomaasta_ alotti vanha luotolainen viikottaisen ajanlaskunsa:\n\n    \"Tuomaasta kuusi Kyntteliin,\n    Kynttelistä kolome Mattiin,\n    Matista neljä Maariaan,\n    Maariasta viisi Valapuriin,\n    Valapurista kolme Erkkiin,\n    Erkistä viisi Juhannukseen.\n    Juhannuksesta viisi Jaakoon,\n    Jaakosta viisi Perttuliin,\n    Perttulista viisi Mikkeliin,\n    Mikkelistä viisi Kekriin,\n    Kekristä seittemän jouluun,\n    -- Praahesta kaheksan Ouluun.\"\n\n[Lopussa loppusoinnun aiheuttama leikkisutkautus tarkoittaa: Raahesta\n8 penink. Ouluun.]\n\nTuomashan se _joulunkin_, vuoden suurimman juhlan, pimeän talven ilon\nja valon juhlan toi tullessaan. Siksipä lapsetkin sitä odottelivat ja\nhyppelivät ja lauloivat:\n\n    \"Hyvä Tuomas joulun tuopi,\n    paha Knuuti pois sen viepi.\"\n\nPitkät ajat jo joulua varten tehtiin varustuksia. Kotipolttoviinaa\nsiksi säästettiin, joulukynttilät kastettiin, lahdit tehtiin, tuoreet\nkalat pyydettiin, \"prykättiin\" jouluoluet ja leivottiin joululeivät ja\njoulujuustot aitan laariin tallennettiin. Juustot, leipäjuustot ne piti\nolla jouluna joka mökissäkin. Niinpä tavattiin sanoa:\n\n    \"Joulu tulla jollottelee\n    juustokämpäle kainalosa.\"\n\nJokapäiväinen hapan reikäleipä joutui syrjään, leivottiin paksuja\n_limppuja_ \"sihatuista\" jauhoista, imellytettiin ja vielä oluella ja\nsuolavedellä päältä voideltiin, jotta tulivat \"maajaampia\". Leivottiin\nmyös _jästileipiä_, sihdatuista jauhoista nekin, sekä _viskakkuja_,\njoihin veden sijasta käytettiin makeaa jouluoluen vierrettä.\n\nHuoneet tietysti puhdistettiin: laattiat pestiin, seinät, katot\nnuohottiin, kaikki \"siistattiin\". Joskus laitettiin kattoon oljista\nlankaan pujoteltu _joulukruunu_, \"semmoisia lasten korioja, jotka yhesä\nlangasa riippu, ja kun puhalsi, niin alko pyöriä\".\n\nJoulun alusviikolla \"ajoi\" lukkari _kappojaan_. Kapan pari sai talosta,\nlisäksi vielä limpun ja ryypyn. Samalla hän myös keräsi joulukirkossa\npoltettavat kynttilät, isommista taloista kaksi kynttilää, pienemmistä\nyhden. Pikkulukkari eli unilukkari kävi niinikään joulun alla\nsaataviaan kantamassa. Oli hänellä toisinaan matkoillaan \"potelli\"\nmukana, johon kaadatti talosta tarjotun ryypyn: \"mull' ei oo jouluna\nviinaa, jos ma nyt kaikki ryyppään. Pankaa tuohon klasiin se ryyppy!\"\nJa niin sai jouluviinat. Pappi myös \"kuulutti\" saataviaan. Ne oli\nvietävä pappilaan, kalat, lihat, villat, kynttilät.\n\nJoulun edellä myös köyhät kulkivat taloissa \"jouluvaroillaan\" saaden\nhyviltä emänniltä lihaa, leipää, kalaa, pylsyä ja muuta hyvyyttä\n\"oikein töskältä\".\n\nAattoaamuna noustiin aikaisin ylös, jotta ehdittäisiin kaikki\nsaada valmiiksi. Miehet lähtivät puiden tai heinäin hakuun, naiset\nhääräilivät kotihommissa. Kaikki joulupäiväin tarpeet oli jo aattona\ntuotava sisään. Aitasta tuotiin lihat, makkarat, pylsyt, juustot,\nleivät, voit, jauhot -- eläintenkin jauhot -- kaikki tuotiin\n\"kotihuoneisiin\". Aitassa ei saanut joulunpyhinä käydä. Potut\n\"krapattiin\" pyhiksi, ei pyhinä saanut veistä pidellä. Puita ja\nvettäkin kannettiin sisään, ettei niitäkään tarvinnut pyhinä noutaa. Ja\nitse isäntä hakkasi aattona paistilihan kappaleiksi. Karjakodassa myös\njo aattona laitettiin valmiiksi lehmäin jouluruuat, tehtiin ammeeseen\npeltoheinistä _hauve_, jotta ei joulupäivänä tarvinnut kodan muurissa\nvalkeaa polttaa. Aattonakaan ei kodan muurissa poltettu kuin yhdet\npuut. Katsottiin vain hyvin pitkiä puita ja niitä sitten sen mukaan\nkuin paloivat työnnettiin uuniin.\n\nAattoiltana pirtti laastiin ja vietiin rikat lammaskarsinaan. Siitä\nlisäysi hyvin lampaita ja, jos rikat olivat kovin mustia, lisäysi\nenemmän mustia lampaita. Sitten tuotiin sisään vankka _olkikupo_\nja levitettiin laattialle, isompiin pirtteihin 2-3:kin kupoa. \"Kun\nJeesuskin on pahnain päällä syntynyt, niin se oli sen merkki.\"\nOlkien tuominen oli lapsista varsin hauskaa. Siinä kun \"runsuilla\nleekattiin\" ja temmellettiin! Tehtiin oljista pitkä \"patukka\" ja oltiin\npaistisilla. Yksi kävi tuolille istumaan silmät sidottuina ja koetti\ntavata patukalla toisia, jotka kävivät häntä nykkimässä. Keneen patukka\nsattui, sen piti vuorostaan käydä tuolille nykittäväksi. Olet saivat\nolla laattialla joulu- ja Tapaninpäivän sekä vielä yhden arkipäivänkin.\nSitten ne vietiin lammaskarsinaan.\n\nAattoiltana keitettiin _kryynipuuro_ ohraryyneistä. Itse puuro\nsäästettiin huomiseksi ja piti sitä olla vielä Tapaniksikin, mutta\nheitettiin sitä vähän pataan ja keitettiin siitä _maitovelli_, joka\nkalakeiton kumppanina aattoiltana syötiin. Syötäessä oli pöydällä\npaksu, lehmänemättimeen valettu joulukynttilä, lamppu, \"taakana\" pyöreä\npölkynpalanen. Pärettä ei jouluna saanut polttaa, jos tahtoi pellon\nsäästää kesällä nokipäiltä.\n\nSaunassa käytiin illalla vasta sitten, kun kaikki oli saatu valmiiksi\njoulua vastaan ottamaan. Sitten oli juhla ovella, \"aatto juhulaa\nkorkeampi\".\n\nAikaisin noustiin jouluaamuna ylös ja kynttilät sytytettiin pöydille\nakkunain eteen, jopa joskus tuvan lakkaankin akkunalle palava\nkynttiläinen vietiin. Emäntä jakoi talonväelle juusto-osat, kelle\npuolen, kelle neljänneksen, kelle mitäkin antoi, kuten sanottiin:\n\n    \"Osan Ollille, palan Paavolle,\n    pikku palan Pekka raavolle.\"\n\nAntoi emäntä myös kullekin voiosansa, \"voikliiningit\" lautaselle.\nVoiosan, noin \"naulan telin\", piti riittää joulun pyhät ja sai sen\nsyödä tai myödä. Lapset sitä kyllä säästellen söivät, jotta kestäisi\nkauvemman aikaa ja sen sijaan salaa \"krookkivat\" toistensa osia.\nKarjanviljaa, maitoa, ei jouluaamuna nautittu, olutta otettiin sen\nsijaan. Ja \"viinaklasi\" oli pöydällä, puolen kannun pullo ja pikari\nvieressä tai lippi. Viinaryypyn antoi isäntä jokaiselle, \"sikiöinkin\"\npiti maistaa. Isäntä sanoi: \"maistetaan nyt Vapahtajan tulijaisia! Nyt\nse on syntynyt, joka meijät vapahti.\" Sitten otettiin ryypyt, ja \"ne\noli niinkun Jeesuksen varpaisia\".\n\nEmännät ja isännät muistivat lehmiä ja hevosiaankin, kävivät antamassa\nkullekin viinalla voidellun limpunviipaleen ja sanoivat: \"nyt on\njoulu!\" Ja kynttilän sytyttivät palamaan sekä talliin että navettaan.\nKoko joulun pyhinä ei piika saanut käydä navetassa, emäntä itse hoiti\neläimensä. Jouluna ei lehmille annettu juotavaa: sitten kesällä on\nlehmillä niin halu metsästä kotiin, kuin on jouluna jano.\n\nKirkkoon lähdettiin jo klo 5-6 aikana. Läheltäkin, kilometrinkin\npäästä piti hevosella komeasti karauttaa kelloissa ja helyissä ja\n\"silimikot\" reen perällä. Joka hevosella oli mentävä kirkolle. Jos ei\nollut ketään lähtijöitä, niin \"vaikka tyhyjänä pantiin toinen hevonen\njäläkeen juoksemaan\". \"Jos ois korpin valta, niin ei ois yhtään hevosta\nkirkolla jouluna. Mutta kun menee kirkolle, niin paha poistuu\",\noli muuankin isäntä arvellut. Ja kirkossa oli ihanaa. Kynttilät\nvilkuttivat kattokruunuissa, seinätaakoissa ja puutaakoissa penkkien\nkarmilla. [Yöllä kyllä jo 12 aikana olivat männingäiset kirkossa\n\"ilmineeranneet\", kuten heidän tapansa on.] Pappi oli komeimmassa\nmessukasukassaan, kaksikin pappia yht'aikaa alttarilla, ja väkeä oli\nkirkko täynnä. Ja sitten kun kirkosta lähdettiin, niin siinäkös kilpaa\nlaskettiin, ja mies se, joka meni kaikkien edelle.\n\nKotiin oli jäänyt vain vanhat äijät ja ämmät sekä joku nuori ihminen\nuunia lämmittämään ja ruokaa laittamaan. Ja vanhat äijät ottivat\nvirsikirjansa ja veisasivat, jotta \"Piltin synnytti Betlehem\".\nRuuanlaittaja pani eilisiltaisen puuron paistumaan sekä valmisti\nkalakeittoa taikka lihapottuja. Kaikki kyllä eivät oikein joululihoista\nvälittäneet: \"Jeesus kun on syntynyt jouluna, jotta ei häntä sen lihan\nnimesä syyvä\". Puoliselle käytiin, kun oli kirkosta tultu. Särpimenä\noli taaskin jouluolutta vanhan kansan kannellisissa korvakannuissa,\nja se oli niin väkevää ja vaahtoavaa, että \"oikein kähisi ja meinasi\npäähän mennä, kun enempi joi\". Aamullista juustoansa olivat lapset\nsäästäneet ja sitä puoliseksi uunissa \"kirventelivät\".\n\nPuolisen jälkeen levähdettiin ja luettiin päivän evankeliumia ja\nepistolaa. Talon vanhin tavallisesti luki, muut kuuntelivat. Kylään ei\nmenty eikä vieraita odotettu.\n\nIltapuolella emännät pistivät _makkaraa_ uuniin ja kun lypsyltä\ntulivat, panivat pataan maitoa ja piimää sekä olutta sekaan, ja se oli\n_olutjuustoa_. Sitä sekä makkaraa syötiin iltaseksi.\n\nJoulukuusi on vasta ollut tunnettu parisenkymmentä vuotta, mutta\nnurinturkkiset joulupukit pelottelivat lapsia jo entisaikanakin.\n\n_Tapaninpäivänä_ taas ajettiin hevosilla helyissä kirkolle. Mutta\nsitten iltapäivällä mentiin \"Tapania ajamaan\". Vanhemmat ensin vähän\nlasten kanssa ajelivat, veivät sitten lapset kotiin ja lähtivät\nyksikseen ajelulle. Ja nuoret miehet myös ajelivat. Kilpaakin välistä\najettiin, että \"kell' ois paras hevonen\". Kirkon ja Kniivilän väliä\ntaikka Kirkkojärven jäätä \"kahtaa kättä\" lasketeltiin. Ja kulkusia oli\nja aisakelloja ja pikkutiukuja, \"mitä piti löytyä helyjä ihimisellä\",\nja niitä oli, \"jotta se oli koko remakka se\". Taloon kun mentiin, niin\nkysyttiin: \"löytyykös sitä Tapania?\" Isännät taas kehottivat: \"tuu\nmaistaan Tapania! Maista meijän olutta, limppua, viskakkua!\" Illalla\nsitten nuoret jo saivat \"tanssatakkin\".\n\nTapanin päivänä syötiin aamulla voita, leipää ja olutta, päivällä oli\nkryynipuuroa ja lihavelliä, illalla pylsyä.\n\nEnsi arkena, _viattomain lasten päivänä_, ei hyvinkään vielä työhön\nmenty, pidettiinhän sekin vielä pyhäpäivänä. \"Kujehnansa\" ottivat\nnaiset vain esiin ja navetasta oli palvelijan luotava pyhinä kertynyt\n_joulusonta_ ulos. Se peitettiin tarkoin tunkioon varta vasten\nkaivettuun hautaan. Seuraavinakaan arkeina ei mitään raskaampia\ntöitä tehty, \"ei kukaan kaatanut puuta pyhäin aikana\". Puita oli\nmetsästä tuotu tarpeeksi sekä heiniä niityiltä. Rukkeja ei myöskään\notettu esiin. Naiset vain kudoskelivat sukkaa, häkläsivät pellavaa ja\nkorjailivat vaatteita. Miehet kutoivat verkkoa, tekivät astiaa, koria\nja muuta semmoista tupatyötä.\n\n_Uudenvuoden_ aattoiltana kylvettiin ja varhain aamulla käytiin\nkynttilöillä valaistuun kirkkoon. Mutta aattoiltana valvottiin\ntavallista myöhempään ja _valettiin tinoja_. Niistä ennustettiin\ntulevia tapahtumia, tina kun veteen porahtaessaan muodostui, milloin\nmillaiseksikin sattui. Joskus tuli ruumiinarkun näköinen ja ennusti\nkuolemaa, joskus tuli kruunun kaltainen ja aavisteli häitä. \"Toiset\ntallettivat näitä valokuvia vuosia, montakin vuotta, jotta miten käy.\"\n\nUutenavuotena kun mentiin taloon, tervehdittiin: \"Jeesus tänne uutena\nvuotena ja hyvä vuosi vie rahiksi!\" Ennen näet oli aivan tavallinen\ntervehdys sisään tultaessa: \"Jeesus tänne!\"\n\n_Loppiainen_ meni jo, niinkuin muutkin pyhät. Oli siksi jo ollut pyhiä,\njotta sen annettiin mennä tavallisen sunnuntain tavoin. Jouluruuat,\nleivät ja muut olivat vain joulua muistuttamassa. Kirkossa vain käytiin\nja vierastelemassa, jotta sitten saatiin kotona enemmän rauhassa\nasustella, kun tulivat talven pitkät pakkaskuukaudet.\n\nJoulunpyhien aikana, varsinkin jouluna ja uunnavuonna, kulkivat\n\"tiernapojat\" taloissa laulamassa:\n\n    \"Saapast' tuli kuninkaat, kuninkaat,\n    lahjoitt' meill', lahjoitt' meill'\n    kultaa, pyhää savua ja mirhamia,\n    ja mirhamia\" j.n.e.\n\nMuutamat laulajat olivat aina Oulusta asti, toiset taas oman pitäjän\npoikia!\n\nJoulupöydässä leipäläjän alla alimaisena oli limppu, jota ei syöty.\nSen vei emäntä pyhäin loputtua aittaan, semmoisenaan kätki jyvälaariin\nsyrjalleen, samoin myös muutaman juuston. Kevääksi touonpanopäiväksi ne\nkätkettiin.\n\nOli sitten vielä jälellä _Hiiva-Knuuti_, joulun loppujuhla. Silloin\nei työtä tehty, käytiin ajamassa \"Hiiva-Knuutia\", mentiin naapureihin\n\"Hiiva-Knuutin päiville\", ja juotiin olutta ja viinaa.\n\nMutta sitten Hiiva-Knuutilta se alkoi työnteko ja kehrääminen. Jo heti\nLoppiaiselta oli rukit tuotu pirttiin lämpenemään. Ne alottivat taas\nentisen surinansa ja miehillekin tuli tavalliset talvitoimensa.\n\nJoululta sitten \"talvi tassahti\", oli pitkä ja kylmä \"talvisyän\"\nedessä. Mutta \"lohutus oli, jotta päivät piteni\". Päivä oli jo\n\n    \"Jouluna kukon askelta,\n    Tapanina tamman laukkaa (pitempi),\n    ja uutenavuotena\n    jo pirtti lämpes uutta päivää.\"\n\nJoulunajan ilmoista ennusti vanha kansa ensi kesän säätä ja vuoden\ntuloa. Niinpä \"jos on jouluna pakkanen ja vielä luntakin nakkoo, se on\nhuonon vuojen merkki\", ja \"jos ei uueksi vuojeksi mettää puhista, niin\ntulee huono vuosi\".\n\n_Heikinpäivä_ oli talven harjalla. Silloin \"talven selekä katkiaa ja\nkarhu kääntää kylykiänsä\", tiedettiin.\n\n_Kyntteli_ oli kevään puolen päiviä. Sanottiin:\n\n    \"Syystä joulu, kevättä kyntteli,\n    Paavali parasta talavea.\"\n\nSeurasi sitten _laskiainen_, paastonajan alkujuhla. Sitähän sitä\nodotettiin kuin päivää pilven raosta. Laskiaisaamulla nousivat\nhevosmiehet jo kello kolmelta ylös ja menivät puita noutamaan tai\nheinän hakuun ja ajoivat aika kyytiä, \"jottei laskiainen vähenisi\nheijän puolestaan\". Kotiin joutuivatkin paraiksi \"rieskoille\".\nKovassa kiireessä kotiväkikin oli puuhannut, ensin kehruuhommissa ja\nkarjanhoidossa, sitten pirtin siivoomisessa ja puolisen laitossa.\nPirtti oli saatava puhtaaksi iltapäiväksi, ja kaikki työt lopetettava,\nsillä \"iltapuoli laskiaista, se on kuin pyhä\". Siksi puolelta päivää\npestiin rukit ja kirnutkin sekä korjattiin karsinaloukkoon yhteen\nkasaan, vieläpä pantiin peitto päälle. Valkeata vaatetta jos käytti\npeittona, syntyi valkeita karitsoita, musta taas tuotti mustia.\nKirnun jos jätti peittämättä, voi tulla Para ja liata sen. Laskiaisen\niltapuolella ei saanut kehrätä, sanottiin, jotta siitä tulee trulli,\njoka kehrää iltapuolella.\n\nPuoliseksi laitettiin _roppavoit, rasvarieskat_ ja _mämmit_.\nRoppavoi oli vastakirnuttua pehmeää vaivaamatonta suolattua voita,\nrasvarieskat leivottiin ohrajauhoista ja pantiin \"kuin silimiksi\"\nsormella pistettyihin reikiin \"ispinöitä\", jotka paistettaessa\nsulivat ja tekivät rieskan rasvaisen makeaksi. Mämmiin taas\ntehtiin ohrajauhotaikinasta ohut kuori sekä sisus imelletystä\nruisjauhotaikinasta, johon myös ispinöitä pisteltiin. Vielä oli\npuoliseksi _pylsyä_. Iltaseksi piti aina olla _lihavelli_.\n\nIltapäivällä sitten mäkeen. Jo heti aamusta olisivat lapset sinne\njuosseet, mutta eipä laskettu. Sanottiin: \"nyt trullit aamupäivästä\nliikkeellä\". Vaan sitä kiireemmin sitten puolisten jälkeen\nkipaistiin Hyypälle, Mustalletöyrälle, Isollejyrkälle, Kirkkomäelle\nja Kestinmäelle. Siellä iltahämäriin lasketeltiin ja useasti oli\naikuisempiakin muassa.\n\nLaskiasiltana ei saanut ottaa tulta. Päivän aikana piti saada karja\nruokituksi ja lihavelli pöydälle, ja päivän aikana \"jouvutettiin\"\nsyömään, jopa kylpemässäkin piti käydä \"nävön\" aikana. \"Se oli\npyhitetty sen kaltaiseksi, jotta aikasin saunaan\". Sauna näet kuului\nmyös laskiaisen viettoon. Jo näön aikana joudutettiin makaamaankin.\nNäin kun meneteltiin, tulivat lehmät kesällä laitumelta hyvästi kotiin.\n\nEi saanut laskiaisena puolista eikä iltasta syödessä eikä saunassa\nollessa puhua, ei halaistua sanaa, jos tahtoi säilyttää itsensä\nsääskien ja \"kärvästen\" puremilta kesällä. -- _Laskiaisluuta_ ottivat\nvanhat lihavellistä talteen, kattoon piitan väliin pistivät. Sitten kun\nhammasta pakotti, purtiin sitä luuta, ja pakotus heitti.\n\nLaskiaisena tekivät emännät _laskiaisvihkon_. Lehmille kun antoivat\nheiniä, niin joka lehmän vihosta ottivat pienen \"tyllyn\" ja niistä\nkeräytyi laskiaisvihko, joka pantiin talteen pääsiäiseksi ja karjan\nuloslaskupäiväksi. Valmistivat emännät myös _laskiaiskakun eli\n-rieskan_. Se leivottiin kodan pankolla ohrajauhoista ja siihen\nsekoitettiin lehmänkarvoja. Leipoessa sanoivat jotkut:\n\n    \"Pois, Lempo, lehemän seljästä,\n    varjele vaaraa karjasta!\"\n\nRieska säilytettiin uuninkorvalla ja sitä annettiin lehmille samalla\nkertaa kuin laskiaisvihkoakin.\n\nLaskiaisena alkoi pitkä _paastonaika_, jolloin _trullitkin_\nolivat liikkeellä. Laskiaisiltana voitiin ensi kerta käydä niitä\nkuuntelemassa. \"Pittäis lähtiä kuunteleen laskiaisämmiä\", sanottiin.\nPiti kaikessa hiljaisuudessa mennä semmoisen huoneen katolle, joka\noli kolmannella sijalla ja istua verisellä vasikannahalla. Käytiin\nmyös kuuntelemassa kolmen tien risteyksessä ja tunkion harjalla sekä\nvanhoissa tuulimyllyissä. Vanhat tuulimyllyt ovat olleetkin oikein\ntrullien pesäpaikkoja. Sieltä ne aamulla auringon noustessa ovat\nkaahaisseet lentoon.\n\nLaskiaisiltana jotkut emännät kiersivät navetan \"rautakankia vettää\nköttyyttäen perässään\". Navetan oven sen jälkeen lukkosivat ristiä\ntehden. Trulleja vastaan siten tekivät varojaan sekä \"mavon panoa\nvasten\".\n\nKoko paastonaika oli hiljaista aikaa. Lauvantaina aina jo puolelta\npäivin heitettiin kehräämiset ja raskaammat työt ja ruvettiin\npyhäsiivoja tekemään. Ja kylpemässä käytiin päivänäöllä.\n\nPaastonajalla oli merkkipäiviä, _Matinpäivä_ ja _Maarianpäivä_. Matista\nalkaen ei enää tarvittu illalla pärettä polttaa eikä Maariasta alkaen\naamulla. Sanottiin:\n\n    \"Matista ehtoopihti pirtin päälle,\n    Maarialta aamupihti pirtin päälle.\"\n\nMattina jo jääpuikot alkoivat räystäisiin ilmestyä. \"Matti pitkällä\nparralla lapsia seinän taka viettelee\", tavattiin sanoa, sekä: \"Kukko\nlaulaa Matin aikana, jos räystäs tippuu: Sota tulee, sota tulee! Akkaa\nammuttiin päähän.\"\n\nMaariasta ennustettiin kevään tuloa:\n\n    \"Jok' on Maariana malon päällä,\n    se on Valapurina vaon päällä.\"\n\n_Varesta_, ensimäistä kevätlintua, jo Maarian aikana odotettiin.\nSanottiin, varista tarkoittaen:\n\n    \"Jos ei miestä Maariana,\n    niin mies on hukasa.\"\n\n_Pääsiäinen_ oli paastonajan loppujuhla, jolloin ilma jo keväälle\nhengähteli. Silloin kirkkaassa kevätilmassa ajettiin kirkolle, ja\nnuoret iltasin ilakoiden riensivät tanssitaloonsa, jossa myöhään yöhön\niloa pidettiin.\n\nPääsiäisen edellisviikon päiviä nimitettiin: _kihla- eli\nkiiristuorustai, pitkäperjantai ja lankalauvantai_. Koko viikolla\nei paljoa kehräilty, lauvantaina jo puolelta päivältä tykkänään\nlopetettiin. Pitkänäperjantaina oli puoliskeittona _kapavelliä_,\nhauvista keitettyä, taikka ohrapuuro ilman maitoa. Ei lihaa syöty koko\npäivänä, kun se oli Kristuksen piinapäivä. Lankalauvantaina tapasivat\nemännät ennen keittää ja pestä langat, mitä oli kevään kuluessa\nkehrätty.\n\nTärkeä päivä oli pääsiäinen talon emännälle. Silloin oli karja\nsuojeltava trulleilta ja muilta pahoilta, silloin oli myös kellokkaalle\nkello kaulaan ripustettava. Lauvantaina jo valkealla päivällä toi\nemäntä aitasta lehmänkellon pirttiin, kääri hameeseensa ja pani uunin\nkorvalle lämpenemään. [Toiset asettivat kellon pirtin pöydälle.] Illalla\nvielä viime töikseen kävi emäntä kiertämässä navetan, toisinaan koko\nkartanonkin. Kuppi, jossa oli tulisia hiiliä, oli hänellä helmassa,\nja kaksi kertaa kulki emäntä myötäpäivään, kerran vastapäivään. Siten\nsäästyi karja \"mavon panolta\". Muutamat kiersivät navetan rautakangissa\njo kiiristuorstai-iltana sekä toisen kerran lauvantai-iltana. Joskus\ntoimitti itse isäntä kiertämisen sekä navetan että tallin ympäri.\nJa navetta lukittiin lujasti, etteivät trullit pääsisi. Aamulla ani\nvarhain, ennenkuin aurinkokaan oli noussut, otti emäntä kellon, pani\nsen sisään \"traasun\", jossa oli madonkettä ja ampiaispesää sekä lähti,\nkello vyöliinassaan, kiertämään navettaa, kuten illallakin. Sitten meni\nnavettaan ja ripusti kellon, kun oli tukon siitä ottanut pois, lehmän\nkaulaan. Osan laskiaisvihkoa sekä -rieskaa emäntä myös samalla kertaa\nantoi lehmille. Kun talon muu väki aamulla heräsi ja meni ulos, sai se\nkuulla navetasta tuttua kellon kalkahtelua.\n\nPääsiäisöinä oli trullien viimeinen liikunta-aika, ja ahkerin\nliikunta-aika. Varsinkin pääsiäistä vastaan yöllä ne uutterasti\nkulkivat, kävivät naapurien navetoissa ja leikkelivät lampaista,\nvarsinkin kellolampaasta, villoja otsasta sekä muualtakin. Joskus\nsilpaisivat korvankin poikki, joskus lehmääkin leikkelivät. Ennen\nvanhaan oli ollut oikein _lentotrullejakin_, jotka yhtenä yönä olivat\nlentää viheltäneet monet pitäjät. Niinpä oli kerran Luodolla muuan\npäivän noustessa haikaillut:\n\n    \"Voi päiviäni, kun päivä nousi!\n    Salot, Kempeleet vielä käymättä,\n    Kemit, Olhavat vasta kuljettuna,\n    ja Limingan keolle kenkäni jäi,\n    ja Luovosa jo päivä nousi.\"\n\nPaitsi lentämällä, olivat ne vanhan ajan trullit liikkuneet myös\nlehmällä ratsastaen, navetasta ottaneet lehmän ja sillä ajaneet. Ja\nhädän tullen olivat ne osanneet muuttaa muotoansa. Muuankin oli,\nnavetassa kun kähmi ja talon emäntä sattui tulemaan, tekeytynyt\ntadikoksi. Emäntä oudolta tadikolta siepannut toisen haaran poikki.\nSamalla oli naapurin emännältä jalka katkennut, ja sitä hän saanut\nsitten elämänsä nilkuttaa.\n\nPääsiäisöinä käytiin vielä trulleja kuuntelemassa. Ja pääsiäisaamulla,\nennenkuin päivä nousi, käytiin _ennustuksia kuulemassa_. Silloin\nsaatiin kuulla, missä päin ensi aikoina tulee kuolemia tapahtumaan.\nSielläpäin näet paukuteltiin, niinkuin olisi lautoja romisteltu. \"Ne\npaukuttelee niitä kuoleman ilimoituksia. Ne ittestään ilimoitettiin.\"\n\nKirkossa voi pääsiäisaamuna nähdä \"joutavaa väkiä\". Piti vain heti, kun\novet oli avattu, ennen muita ehtiä kirkkoon ja perästä kirkkoa vasemman\nkainalon alatse katsoa oveen päin. Silloin näki niitä, mutta heti kun\nkello soi, ne katosivat.\n\nPääsiäisyönä katsoivat tytöt _onnenpeiliin_. Pantiin kaksi peiliä\nvastakkain ja kynttilät kahden puolen ja katsottiin peiliin ja nähtiin\nsiellä vastainen sulhanen. Vielä kokeilivat tytöt siten, että asettivat\nhalon yöksi puurantteelle lumeen, jotta se oli juuri näkyvissä, ja\nhalolle kolme lastua, kullakin oma merkityksensä: häät, sairaus,\nkuolema. Mika lastu siitä yöllä katosi, sitä oli odotettavana, mitä se\noli merkinnyt.\n\n_Suvipäivät_, taikka paremmin niiden väliset yöt, _suviyöt_, olivat\nmyös vanhan kansan merkkiaikoja. Niitä oli kahdet, ensin _Julius,\nJustiinus ja Tipurttus_, sitten _Yrjänä, Alperttiina ja Markus_.\nTiedettiin: \"jos suviyöt pakastaa, niin pakastaa joka yölle yheksän\nyötä, vaikka sitten keskellä kesää, jos ei ennen\". Ja \"Tipurttina\npitäisi olla nöyrä suvisää, sitten tulisi hyvä kesä\". -- Jotkut vanhat\npuhuivat ennen 9:stä suviyöstä.\n\n_Valpurina_ kävivät tietäjät aamulla varhain lähteestä taikka\n\"läheojasta\" [semmoinen oja on esim. Päätalon luona Ojakylässä, se\nalkaa \"viijestä suonesta kankaalla ja ne suonet saavat alakunsa\nJoortanista\"] ottamassa Valpurivettä. Se oli \"siunaavaa vettä\" ja\nsillä monet viat ja taudit pestiin pois. Vettä ottaessa piti heittää\nojaan uhriksi joku pikku raha, ja kun vedellä pestiin, sanottiin m.m.:\n\n    \"Vesi vanhin veljeksistä,\n    tuli nuorin tyttäristä,\n    mätäs maista, paju puista.\"\n\nTärkeä oli myös se päivä, jolloin keväällä _karja ensikerran laitumelle\nlaskettiin_. Lehmille syötettiin laskiaisvihkoa ja -rieskaa ja\nlehmäin turpaan pyyhkäistiin tervaa sekä tehtiin tervaristi oikealle\nronkalle ja häntäjouhia leikattiin lyhemmiksi. Navetan kynnysalle\nturpeen peittoon asetettiin haahlat, aitan avaimia ja viikate, joskus\nkeritsimet ja rautakankikin. Ulkopuolelle kynnystä pantiin, niinikään\nturpeen alle, tulisia kekäleitä. Siitä sitten lehmät laskettiin ulos.\nToisinaan asettui emäntä seisomaan tikapuille navetan oven yläpuolelle\nlehmäin ulos käydessä. Ulos laskettaessa sanottiin:\n\n    \"Mettä kylmä maataksenne,\n    koti lämmin tullaksenne!\"\n\nIllalla kun paimen toi lehmät metsästä, annettiin niille tuliaisiksi\nsuoloilla ja jauhoilla höystettyjä kotavesiä. Samalla toimitettiin\n_paimenen valo_. Oli varattu \"lämpymät vesimuurit\" ja paimen piti saada\nvaletuksi, ja paimen taas puolestaan yritti valajiaan kastella. Jopa\ntuli valaminen lopulta niin äkäiseksi, että vähän ajan päästä oli koko\ntalon väki saanut keväisen kasteensa. Tätä aavistaen olikin yksi ja\ntoinen pukenut päälleen huonot vaatteet odotellessaan paimenen tuloa.\nEikä siitä kastumisesta suuttua saatettu. Mitä kovemmat valajaiset\ntoimitettiin, sitä paremmin lehmät \"koko vuojen ajan\" lypsivät.\n\n_Erkki_ ja _Urpaanus_ olivat nekin merkkipäiviä. Vanhoilta oli opittu:\n\n    \"Urpaanus paita päällä,\n    Erkki turjus turkki päällä\",\n\nsekä:\n\n    \"Kylymä Erkki, hyvä merkki,\n    lämmin Erkki, paha merkki.\"\n\n_Helatuorustaista_ tiedetään, jotta \"se on niin iso juhula, ettei maan\nruohokaan kasva\".\n\n_Helluntai_ oli hupainen kesäjuhla, ja silloin pantiin toimeen \"niitä\nkaikkein mahtavimpia tansseja\", kutsuttiin paraimpia pelimanneja\nsoittamaan. Pojat kun menivät tanssipirttiin, niin komensivat:\n\"pelimannit peräseinälle ja purppuri ylös!\"\n\n_Kylvöpäivä_, jolloin ohran siementä ruvettiin peltoon panemaan,\noli myöskin tärkeä päivä. Isäntä, kun aitan laarista mittasi viljaa\nsäkkeihin, löysi jyväin seasta emännän kätkemän joululimpun,\n_kylvölimpun_, piteli sitä ja arveli: \"kunhan saataisiin taas tämmöistä\neloa nykki!\" -- \"Olihan se semmosta pyyvön tapaista jumalalta.\" Leipä\njaettiin koko talon väelle, samoin juusto sekä makkara, joita emäntä\nmyös oli jouluvaroista aitan laarissa säilyttänyt. Siitä \"siunaus\nparemmin koitti kylyvöille\".\n\n_Juhannus_ oli valoisan kesän valoisa juhla. Siksi aina tavattiin\nkirkkokin pestä ja puhdistaa. Viime kesänä ripille lasketut nuoret,\nsekä pojat ja tytöt, toimittivat pesun lukkarin valvonnalla.\nJuhannuksena tavallisesti laskettiin rippilapset ensikerran\nehtoolliselle. -- Juhannuksen ruokalajeihin kuului _makia juusto_\nja paistetut kalat, jästileipä ja voi. Makea juusto tehtiin vasta\nlypsetystä maidosta, siivilöitiin sitä pataan, kiehautettiin ja\n\"makovedellä\" kokkareihin juoksutettiin.\n\nKesäjuhlan kunniaksi tuotiin _koivu_, vankka suuri lehtevä koivu\nkeskelle pihamaata ja koivuun laittelivat nuoret naiset \"korioja\nhuiveja\" koristeiksi. Tehtiin myös pienistä koivuista pihamaalle\n_lehtimaja_.\n\nNuoret valvoivat koko juhannusyön. Pojat löivät palloa kylän kentällä,\njotta kangas kumisi, ja tytöt tuonnempana juoksivat \"enkkaa\", että\nkirjavat vaatteet vilkkuivat. Mutta illan kuluessa kävivät tytöt\nkaikessa hiljaisuudessa \"rukiin olokia sitomasa\". Leikattiin kolme\nsamasta juuresta kasvanutta kolmisolmuista kortta poikki yhden\ntasaisiksi, ja sidottiin yhteen _punainen_, toiseen _krööni_,\nkolmanteen _musta_ lanka. Aamulla käytiin katsomassa, minkä langan ruis\noli yöllä pisimmäksi \"kasonnut\". Punainen tiesi iloa, vihreä häitä ja\nmusta kuolemaa. [Toiset sitoivat 4 lankaa, jotka merkitsivät: valkea\nkuolemaa, punainen iloa, vihreä häitä ja musta murhetta.]\n\n    \"Ei tähkätöintä Juhannusta\n    elikkä hiljastuu vuojentulo\",\n\nolivat vanhat panneet merkille. Samoin myös sen olivat merkinneet, että\n\"juhannussatteet ne tulee ja niitä on aina peljätty\".\n\nJuhannuksen jälkeen oli sitten _Pietarinpäivä_, joka oli nauriin\nkylvöpäivä. Silloin naiset, koreisiin vaatteisiin puettuina, kävivät\nnauriin peltoon heittämässä.\n\n_Jaako_ oli heinäkuun merkkipäivä. Silloin heinätyö piti olla\nparaassa käynnissään. Jaakonpäivä-viikko oli hauska \"Santos-viikko\".\nSilloin aina tavattiin olla Santosen niemellä heinänteossa, kaikki\nne, joilla vain siellä niittyä oli. Siellä kun oli silloin hauskaa.\nPäivät kun kovasti raadettiin, niin yöllä sitten nuoret ajelivat\npitkin meren niittyrantoja toisen ladolta toisen ladolle, kotukselta\nkotukselle. Kuka laski kärryillä, jotta ranta pomisi, kuka taas\nratsain selkähevosella päästeli. Ja tyttöjä kasattiin rattaat täyteen,\nja ratsumiehet ottivat niitä taakseenkin hevosen selkään istumaan.\n\"Käyväänpä Kellosakin!\" huudettiin, ja annettiin mennä kellolaisten\nniittykotuksille. Sieltä taas lisäjoukon kanssa tultiin takaisin ja\nmentiin toisaalle. Vanhat miehet hääräilivät hevosten kanssa rannalla.\nSemmoista se oli, kun oli \"Santosen markkinat\", kun Santosen niittyä\nennen tehtiin. Päivät heinätyössä heiluttiin, yöt ajella huristeltiin.\n\n_Lauri_ ja _Perttuli_ olivat syksypuolen merkkipäiviä. Vanhat sanoivat:\n\n    \"Laurilta laumaan,\n    Perttulilta peräti pois.\"\n\nSekä:\n\n    \"Perttulina pellolle kuhilas.\"\n    \"Jos ei jouvu Perttulina pellolle,\n    niin ei se jouvukkaan.\"\n\nVarsinkin Perttuli jo henki synkkää syksyä:\n\n    \"Ei halla havosta lähe,\n    eikä kaste varjosta varise\n    päivän Perttulin perästä.\"\n\nPahoja ja peljättäviä ovat aina olleet Laurin hallat. \"Ne kylymät, ne\ntahtoo aina Laurilla rattastaa\", sanottiin, sekä: \"Jos Jumala vain\nLaurin aikana varoisi, niin siemenet ne saataisiin. Jälkeen Laurin\nalkaa pelto jo kestää. Se tulee niinkuin turkki päällen.\"\n\nEnnen Perttulia piti jo ruis tulla maahan. \"Rukiinteon\" paras aika oli\n_Samulinpäivä_.\n\nKun _heinänteko_ saatiin loppuun, antoi emäntä väelle _hankojuustot_,\nja viimeisenä _leikkuupäivänä_ keitettiin ja syötiin _sirppipuuro_,\nmaitopuuro ohraryyneistä.\n\nSyyskuussa oli _Mooseksenpäivä_. Siihen asti oli paraat kesän\nkalasaaliit saatu Ruotsin rannoilta ja ulkokrunneilta. Siitä alkaen\nrupesivat kalamiehet kotirannoille palajamaan.\n\n_Mikkeli_, \"Luovon markkinapäivä\", syys- ja lokakuun rajamailla,\noli kesätöitten päättymispäivä. Silloin piti riihet olla puituna,\nkesänannit aittoihin korjattuina. Hevoset tuotiin ulkoniityiltä\nkotivainioille ja saurojen ympäriltä purettiin aidat pois.\n\nMikkelin aattoiltana vei emäntä olkikuvon navetan takaoven taakse\npoikittain. Aamulla se sitten jaettiin karjalle, että se talvella\nparemmin tyytyisi olkiin.\n\nViimeinen riihipäivä, _riihinpuinnin loppiaiset_, oli myös merkkipäivä.\nSilloin riihi puhdistettiin, oikein kostealla vihdalla enimmät noet ja\npölyt seiniltä pyyhittiin. Mutta yksi ohralyhde jätettiin puimatta,\nseinään vähän latvaa roiskittiin, \"lalavattiin\", ja nostettiin lyhde\nnurkkaan riihen peräparsille. Lyhdettä nimitettiin _ämmänlyhteeksi_,\nja se jätettiin riihen haltialle, _riihenämmälle eli riihimuorille\njoululyhteeksi_. Sanottiin: \"siin' on riihimuorille joulueine!\" -- Oli\nmyös viimeisenä riihipäivänä tapana yrittää repiä toisiltaan vaatteet,\n\"riihiryysyt\" rikki, ja \"se oli koko kaplakkaa se\".\n\nMikkeliltä alkoi teurastusaika, lampaat kun olivat kotona eikä\nlehmiäkään enään niin kauvas laskettu. \"Lahtausta\" sitten riitti\nKekriin ja ylikin, miten kullekin sopi. Perjantaina ei saanut lahdata,\n\"kun se on Vapahtaja perjantaina kärsinyt\". Ei myöskään maanantaina\nteurastusta toimitettu.\n\nKekriä on entisaikaan pidetty suurena ja tärkeänä juhlana. Vieläkin\nmuistelevat vanhojen sanoja:\n\n    \"Ei aina Kekriä kestä,\n    eikä aina tupia pestä.\n    Ei aina röyky,\n    eikä aina möyky,\n    eikä aina viina pikarista läiky.\"\n\nHuoneet oli pesty, lammas lahdattu ja tuoretta lihaa syöty.\n\"Karittainen lammas olis niijen pitänyt tappaa kekripaistiksi.\nOn uhrattu lammas ja syöty lihaa ja velli keitetty. Olisiko niin\nhuonua mökkiä ollut, josa ei Kekrinä paistia ja lihavelliä\". Entisen\nkarjanjuhlan muistoa on vielä se, että tavataan Kekrinä ottaa kello\nlehmän kaulasta. Vanha sääntö määrääkin:\n\n    \"Kekrinä naulaan,\n    pääsiäissä kaulaan.\"\n\nKekrinä nuoret myös pitivät \"kekritansseja\".\n\nKekri oli jo myöhäisen synkän syksyn juhla. Lyhyet olivat päivät jo\nsilloin ja yöt pitkät ja pimeät, ja yhä vain yöt jatkuivat, päivät\nlyhenivät, tuli syksy synkemmäksi. Pisimmillään sanottiin yön olevan\nAnnan päivän tienoissa. Vanhat tiesivät:\n\n    \"On yötä vyörytellä\n    Annan päivän aikana;\n    Kolomasti kukko orrelta putuaa.\"\n\nSilloin ei ollut paljon muuta kuin kaksi pimeää yhdessä, vähän vain\nharmaata päivää välissä. Mutta silloin jo taas olikin odotettu joulu,\npimeitten päivien valonjuhla lähellä, jolloin taas valon valtakin\nrupesi voitolle pääsemään.\n\n\n\n\nHäätapoja.\n\n\nTärkeä juhlatilaisuus oli häidenvietto, jolloin kaksi nuorta liitettiin\nyhteen toivorikasta tulevaisuutta yhdessä taivaltamaan. Se oli\nilonjuhla, tanssien ja soittaen vietettävä riemunhetki.\n\nTavallisesti olivat naimisiin menijät siinä 20-25 välillä ijältään,\njoskus harvoin oli morsian 18-19 vuotias.\n\nOmalta Luodolta sitä useimmiten oma löydettiin, vain harvoin\nhairahduttiin mantereelta etsimään. Jokunen emäntä vaan on Putaalta\ntuotu, taikka Lumijoelta, tai Siikajoelta, Salosta, taikka Kellosta.\nMutta niinpä onkin sitten aikain kuluessa saaren vähälukuinen (2,389)\nväestö seulottu ja sekoiteltu niin, että melkein kaikki ovat tavalla\ntaikka toisella keskenään sukua ja suvun sukua.\n\nTutustuminen oli alettu leikeissä, tansseissa, työmailla ja milloin\nmissäkin. Ja entiseen aikaan olivat myös pojat ahkeria \"yöjalasa\"\nkävijöitä, kulkivat \"friijaamasa\". Tytöt kun kesäisin makasivat\naitoissa ja niissä entisissä \"konkiluhdeissa\", joissa oli kuonokin\nedessä, niin pojat siellä kävivät iltasin ja öisin \"praakaamasa\". Siinä\nsitten tutustuttiin ja liitot laadittiin. Laittoi poika kullalleen\n\"kolomivanteiset kraveerilaitaiset\" kultasormukset, -- näet \"kulta se\nolla pitää, ei saa muulla vihkiä kuin kullalla taikka vittarenkaalla\"\n-- pari-, kolmekymmenmarkkaiset silkkihuivit ja vielä hopeapikarit.\n\"Varkain\" muilta antoi kihlat ja tyttö ne arkkuunsa kätki. Oli kyllä\nmuuan sulhaskokelas kihlojaan antanut muiden nähden, vieläpä pitänyt\n\"puheenkin\", jotta \"kuule sinä, Kaija! Min' oon tuonu sulle kihilat\nnyt. Mutta pane, rakkaani, rakkaus syämes loukkoon, niinkuin nämä\nkihilat panet arkkus loukkoon!\"\n\nKävi poika sitten puhemiehineen tytön \"vanhuksilta\" kysymässä, jotta\n\"saako?\", ja kun vanhemmat lupasivat ja saapuville kutsuttu tyttökin\nantoi luvan, kävi poika puhemiehen kanssa lauvantaina pappilassa\nkuulutuksille panettamassa. Aina ei kyllä ollut asia niin edeltäkäsin\nvalmistettu, että olisi näin yksinkertaisesti mennyt. Olipa eräänkin\nkosijan pitänyt puhemiestään hoputtaa: \"puhu, puhu, kylläs tiijät! En\noo juoppo enkä kylänkävijä, mutta rakastaakseni aivan otan\".\n\nJa pyhänä kuulutettiin, nostettiin nuori pari \"toisesta jalasta\nkirkonkattoon\", ja siitä ilosta oli morsiamen kotona illalla\n_kratulit_. Tuttuja kutsuttiin, viinaa tarjottiin ja tanssittiin.\nToisena sunnuntaina \"nostettiin toinenkin jalaka kirkonkattoon\"\nja illalla vietiin morsian yrkämiehen taloon ja siellä pidettiin\n_kratulatsuunit_. Taas tanssittiin ja otettiin viinaryyppyjä, ja\nanoppimuori antoi morsiamelle lahjaksi moniaita nauloja villoja ja\n\"anoppifaari\" jonkun verran rahaa. Kolmantena pyhänä sitten nuoret\n\"puottaa kolautettiin kirkon katosta alas\", ja samaan \"kolaukseen\"\nyhtyivät muutamat sanankuulijatkin joko jalalla kopsauttaen tai kirjan\nlaattiaan pudottaen.\n\n\"Oois, sin' oot nyt varesten valtakunnas, korpin valtakuntaan olet\nmenosa\", kiusoteltiin tämän jälkeen morsianta.\n\nAlkoi siitä morsiamelle työ. Kävi hän ensin _morsianveroilla_,\nkerjäämässä apua naisseuralaisen, _kaasin_, kera. \"Me nyt haemma tälle\nnuorelle morsiamelle varustusvärkkiä\", pyyteli kaasi, ja sai villoja,\npellavia, vaatekipenettä, kruusikuppeja, rahaa ja muuta. Sitten alkoi\nlahjain laittaminen sekä muutenkin miehelään menon valmistaminen.\nLahjoja ei kyllä kovin tavattomasti tarvinnut laitella: anoppimuorille\nja -faarille, kummallekin paita ja nenäliina, sulhasen veljille sukat\nja nenäliina, \"systereille\" huivi ja nenäliina. Sitten vielä papille ja\npapin rouvalle sukat, samoin puhemiehelle ja puhemiehen muorille. Jos\noli kovin kiire, kutsui morsian naapurien tyttöjä auttelemaan, yhdessä\nsitte iltasilla kudottiin ja ommeltiin.\n\nHäät laitettiin, konsa jouduttiin. Sulhasen kotona ne pidettiin. Siellä\nolutta tehtiin, leipää leivottiin, teurastettiin ja kylän paras kokki\nkutsuttiin ruokaa laittelemaan. Laattiat pestiin, seinät puhdistettiin,\nkatto havuttiin ja peräseinälle asetettiin suuret peilit. \"Kuttujat\",\nnuoria sukulaismiehiä, kävivät ympäri kylää sukulaisissa ja tuttavissa\nkutsuen: \"Terveisiä -- sen ja sen -- isännältä ja emännältä,\nyrkämieheltä ja morsiamelta ja koko talonväeltä, että teettä nyt niin\nhyvin ja tuletta viettämään heijän kunniapäiväänsä, -- silloin ja\nsilloin -- tuletta puoliselle ja sitten iltaselle.\"\n\nHäät alettiin tavallisesti perjantaina. Muutamaa päivää ennen kävi\nsulhanen noutamassa morsiamen häätaloon.\n\nYöllä useinkin saapuivat, morsian kohta kaikkine kapistuksineen,\n_vaatearkkuineen_, \"makauksineen\", lahjoineen. Vaatearkku\nsisälsi m.m. kamplottihameita, poomesängihameita, piikkohameita,\nlammasnahkaturkin, pelsin, sukkia, vanttuita, huiveja, paitoja,\nompelutarpeita. Sänkyvaatteita oli verkatäkki, villaraanu,\nlammasnahka \"feltit\", tyynyt ja rydinpää-polsterit. Aamulla jakoi\nmorsian talonväelle ryypyt ja juusto-osat sekä heille aikomansa lahjat.\nSitten kävi hän myös häävalmistuksia hommaamaan.\n\nHääpäivän aattoiltana lähettelivät hyvät naapurit häätaloon voita ja\nmaitoa.\n\nPuolissa päivin alettiin häät. Sillä aikaa kun pappia oltiin\nnoutamassa, laittoi _hankittija_ -- Nuurkreenin Johanna oli ennen\ntavallisesti hankitsijana ja hänen sisarensa Lotta _kokkina_\n[sisarukset olivat Luodon entisen nimismiehen, Nordgrenin tyttäriä]\n-- morsiamen valmiiksi. Omat mustat vaatteet oli morsiamella päällä,\nmutta muut koreudet laittoi hankitsija. Asetti päähän korean\n\"klittermessingistä\" tehdyn, tekokukilla ja vaatteilla ja neljällä\nmustalla \"plyymillä\" koristellun _päävärkin_ sekä sen päälle vielä\nkoreamman _kruunun_, jossa oli messinkilangasta \"rinki\" ja \"kroonista\"\nsilkistä \"plajit\". [Raskaana oleva morsian ei saanut panna kruunua\npäähänsä. Jos pani, niin hän \"tervasi kirkon\" ja sai maksaa \"kirkon\ntervaamisesta\".] Kaulaan pantiin valkea _kraki_ sekä \"komioita\"\n_helmejä_, vyölle sidottiin _sertti_, pitkä valkea pari tuumaa\nleveä silkkisuikale, päät taakse riippumaan. Yrkämies myös pukeusi\nparaimpiinsa. Istuivat sitten valmiina odotellen pappia, hääväen\nnäkyviin eivät saaneet tulla.\n\n_Vihkimätooli_ laitettiin keskelle pirttiä, joku krenkku pantiin\nlaattialle ja polsteri päälle ja vielä \"hyvin korea\" lakana peitoksi\ntaikka \"silkkisaletti\".\n\nKävi sitten puhemies ilmoittamassa ja yrkämies toi morsianta vihille\nja takana kulki morsiamen äiti sekä puhemies. Äiti koetti pysytellä\nlähellä tytärtään, etteivät väliin pahat pääsisi. Vihittäessä seisoi\nnuoren parin vieressä kaksi tai neljä _morsianpiikaa_ sekä yhtä monta\n_yrjäntrenkiä_, kannattaen heidän päällään _kattona_ isoa silkkihuivia.\nVihillä oltaessa piti morsiamen ja sulhasen olla hyvin lähekkäin,\njotteivät kirot päässeet väliin. Heti kun vihiltä oli päästy ja\nsulhanen morsiamen pois taluttanut, ottivat morsianpiiat ja kiireesti\njuoksuttivat pois vihkimäpallin laitteineen. Sitten morsian vast'edes\nsukkelammin oli selviytyvä \"lapsen saaliista\".\n\nVihkimistoimituksen päätyttyä tarjottiin ruokaa. Isoissa häissä oli\nuseammat pöydät. Peräpöydän paraimmalla paikalla istui pappi ja hänen\nvieressään yrkämies morsiamineen, sitten papinrouva. Toisella puolella\npappia istui puhemies ja muut arvohenkilöt. Eeskäyvät kantoivat pöytiin\nkaikenlaisia pitoruokia. Ensin oli kalapottuja, sitten keitettyä\nlihaa, \"pöystiä\" sekä \"fiskuja\" ja \"rusinasoppaa\", sitten paistilihaa,\nsitten kryynipuuroa ja muuta. Viimeksi annettiin \"torttuja\".\nPeräpöytään vietiin parempia \"halamoonitorttuja\", mutta sivupöytiin\nvain \"knyytytorttuja\". Viinaa oli pöydällä monta pulloa. Niistä aina\njoka ruokalajille maistettiin. Oli pöydällä vielä lautanen, jolle,\nkuka tahtoi, sai panna rahaa nuorelle parille. Puulautaset olivat\nennen pitopöydässäkin, tammiset \"taltrikit\" ja puulusikat ja puukupit.\nVeitsiä ja kahveleita ei ollut, veitsen sai, kuka tarvitsi, vetää\ntupestaan.\n\n\"Sitten alettiin lykkään fiulua\". Ensin tanssittiin _hääpeli_ eli\n_hääpolska_. \"Se oli niin komia peli, ja sillä morsian otettiin\nlaattialle.\" Puhemies se ensin tanssautti morsianta, sitten\nyrjäntrengit, sitten vasta yrkä, sitten kuka tahansa. Tanssautti\nanoppifaarikin morsianta ja oikein etunenässä, innostuipa itse pappikin\nhääpolskan sävelistä ja jonkun kerran morsianta polskan tahdissa\npyöräytteli. Tanssittiin sitten muitakin polskia: _leiposta, varpusta,\nvesikesää ja sian maatapanua_. Leiponen oli myös kaunis peli, \"se\npelasi niin mutkin kuin leiponen taivaalla, liritteli\". Varpunen\nniinikään oli oikein sievä peli, ja se alettiin, jotta\n\n    \"Varo sinä, varpusrukka,\n    ettes tulis hukkaan!\"\n\nMutta vesikesä oli \"niin pitkäsivusta, semmosta jötkötystä, vaan\ntanssattiin sitä sentään, jotta rahka päästä kävi\". Ja sian maatapano\noli myös ikävää, \"piti niin harvaan polokia tahtia\". Myöhemmin\nopittiin tanssimaan valssejakin: _hoppavalssia_ ja _oikiaa valssia_.\nHoppavalssissa mentiin ympäri ja tanssittiin tasakäpälässä vastakkain\nkuin \"kaksi kukkua, sitä vaille, jott'ei pää kattoon kolokkunut\".\nMutta oikeaa valssia \"mennä hipsutettiin varpailla niin sievästi\".\nTanssittiin myös _morsiusrinkiä_, johon otti osaa niin paljo kuin vain\nmahtui, pari paria oli aina sisässä tanssimassa. Sulhanen ja morsian\nolivat ensi parina.\n\nSoittaja, _pelimanni_, pani parastaan. Isoissa häissä oli kaksikin\nsoittajaa. Pirtin peräpuolessa ne viuluaan vetivät, ja \"se oli\nhyvä ihiminen, joka vietiin pelimannien nokan eteen tanssaamaan\".\n_Veesevältti_ oli useasti soittajana, varsinkin silloin kuin hänen\neukkonsa, Elsa oli hankitsijana. Taitavia soittajia olivat _Perälän_\nveljekset, _Kustu ja Matti_. Kustu oli miltei parempi soittaja, mutta\nMatti oli innokkaampi, veteli vielä vanhanakin. Sitten soittelivat myös\n_Virpin Iikka_ ja _Kujalan Matti_. Virpin Iikka, \"sehän se oli hyvä\npelimanni\". Kujalan Matti ei viitsinyt enää vanhana soitella. _Asukkaan\nJaako_, kraatari, oli myös hyvä soittaja. Hän ei asunut missään, kulki\nympäri kylää vain ja ompeli ja soitteli. \"Kun ryypyn sai, niin se itki,\nniin, niin se itki ja sitten taas nauroi ja taas itki ja kysyi, jotta\npelaanko ma leiposta, vai vesikesää, vai varpusta? Sitten se soitti\noikein komiasti.\" Mutta _Taskis-Heikki_ ei osannut pelata muuta kuin:\n\"jakkara kaatuu, jakkara kaatuu, kaatuu, kaatuu, kaaatuu\", joka oli\nhänen polskaansa. Ja _Nikun Juuso_ myös yritteli soitella, mutta siitä\ntuli vain:\n\n    \"Kikkeri käärää,\n    kikkeri, kikkeri, käärää.\"\n\nKun pyydettiin jotakin muuta, niin tuli:\n\n    \"Tinttu rintun tanttu,\n    pojat, ryyppy tänne!\"\n\nKun ei sekään kelvannut, niin:\n\n    \"Tenttu teenua nyt,\n    vieläkö parempata nyt?\"\n\nSanottiinkin: \"yksinkertaista, kuin Nikun Juuson peli\".\n\nNyt ei enää Hailuodossa viululla häissä soitella. Kuolleet ovat entiset\nsoittajat. Vain yksi mies, 50-vuotias suutari Kyrölä, hänkään ei\nluotolaisia syntyisin, osaa viululla vanhoja hääsäveleitä soitella.\n\nIltapäivä kun oli tanssittu, niin illalla taas tarjottiin vieraille\nruokaa ja huomispäivänä, lauvantaina, vielä jatkettiin tansseja,\nsyömisiä ja juomisia. Toisena päivänä ei morsiamella enää ollut\nkruunua päässä. -- Kolmantena päivänä, sunnuntaina, oli _iskijäiset_.\nSilloinkin tanssittiin, mutta vieraita ei ruokittu, ryypyillä vain\nkohdeltiin. -- Iltapäivisin tuli häätaloon aina kutsumattomia vieraita,\n_nurkkavieraita_, \"lyöpähti huone täyteen\".\n\nSiihen sitten häät ja häädöt loppuivat, sunnuntai-iltaan. Maanantai toi\narkisen elämän jokapäiväisine puuhineen. Morsian jäi taloon edelleen\nelämään _miniänä_, kävi talon töihin: karttaamaan villoja, kehräämään,\nharjaamaan pellavaa, hamppua, karjaa hoitamaan. Eikä aina ollut miniän\nelämä hauskaa uusissa oudoissa oloissa.\n\n\"Tietäähän sen, jotta miniä on aina miniä.\"\n\n\n\n\nPeijaiset.\n\n\nVanhan kansan vainajain palveluksesta oli Luodon entisissä\npeijaismenoissa vielä koko joukko jätteitä.\n\nKuoleman lähestyessä otettiin kuolevan alta pois paremmat tilavaatteet\nja pantiin sijaan kuolinvuoteeksi huonoja, mihinkään kelpaamattomia\nvaatteita. Kuoleman tapahtuessa vetäistiin uuninpellit auki, jotta\nkuolevan sielu pääsisi vapaasti liitämään ulos. Jos kuolleen silmät\njäivät avoimiksi, niin seurasi pian toisia \"kuolijoita\" jälessä.\nOikea silmä merkitsi miespuolista, vasen vaimonpuolta. \"Emäntä oottaa\njäläkeensä, on vasen silimä auki\", sanottiin.\n\nKutsuttiin sitten heti _pesijä_ eli _hankittija_, jona tavallisesti\noli joku vanhahko eukko, kalmaa pelkäämätön mökin muija. Hän kuolleen\npesi ja \"hankitti\" arkkuun. Ennenkun pesemään ryhdyttiin, luettiin\n\"isämeidän\" ja siunaus ja veisattiin joku virsi. Sitten vasta käytiin\npesemään. Monet kyllä, kun tunsivat kuoleman lähestyvän, kävivät, jos\nvain jaksoivat, itse saunassa peseytymässä, ettei sitten kuoleman\njälkeen enää ollut suuria pesemisiä, kunhan kostealla vaatteella\npyyhittiin. Samoin jo eläessä parta ajeltiin. Pesemättä ei saanut\nvainajaa jättää, \"se piti pestä jo taivaan valtakunnan vuoksikin\".\n\nKuolintilalta, missä ruumis pestiin, nostettiin se vieressä valmiina\nolevaan arkkuun -- useilla vanhoilla oli tapana jo eläessä laittaa\narkku valmiiksi -- taikka sen puutteessa laudalle. Nostettaessa\n\"nimeltään puhuteltiin\" vainajaa, sanottiin: \"Jaako -- jos nimittäin\noli Jaako -- pannaan nyt viimeiseen vuoteeseen. Piä tykönäs kaikki,\nmitä on!\" Arkussa oli alla höylänlastuja ja joitakin vaatteita sekä\nniiden peittona valkea liina. Kuolleen päälle puettiin paita ja\nvanhoille äijille pantiin päähän valkea \"kampriisinen\" _piippa_,\nkuin sokeritoppa, vanhoille muoreille taas laitettiin päähän\n_krooka_, lakki, jonka reunat otsalta hypisteltiin laskuille, jotta\nmuori-vainaja sen suojasta \"kattoi, kuin hiiri jauhoroppeesta\".\nJoskus pantiin vaimoille vielä jalkaan sukat. Nuorille tytöille\ntehtiin päähän kultapapereista ja langoista korea _kruunu_ ja korea\nkukka pantiin rintaan ja vasempaan käteen. Pojille pantiin päähän\n_kranssi_, vitsanvarpuihin papereista tehty, ja papereilla koristeltu\n_varpusauva_ oikeaan käteen ja kukka rintaan. Ruumiin peittona oli\nvalkea _katelliina_, joka rinnan päältä laitettiin, jotta se oli kuin\n\"natkappa\". _Saippua_, jota pestäessä käytettiin, sekä _kampa_, millä\npäätä suittiin, pantiin tavallisesti arkkuun kuolleen mukaan. Joskus\npistettiin arkkuun vielä _rahaa_, \"halapoja, eesmenneitä lantteja,\njotta talo saisi rauhasa olla, jotta ei tultaisi mitään vaatimaan\".\nOlipa entisiin aikoihin pantu mukaan _viinapullokin_. On näet hautaa\nkaivettaessa löydetty vanhoista haudoista arkusta täysinäisiä\nviinapulloja, jopa joskus eväslaukkukin.\n\nSitten kannettiin kuollut riiheen, tavalliseen vainajain\nsäilytyshuoneeseen. Laattiaan, sille kohdalle, jossa kuollut oli ollut\nlaudalla tai arkussa, lyötiin _rautanaula_, jotta ei kalma tarttuisi\neikä napsetta syntyisi. Kuolinvuode _kalmavaatteineen_ kannettiin ulos\npellolle, samoin pesuvedet ja kaikki. Siellä koko vuode olkineen,\nvieläpä sänkykin, jos se oli huono, poltettiin tuhaksi. [Eräässä talossa\noli kuolleenoljet kuopattu tunkioon. Siitä talon lehmät tulivat\nhulluiksi.] Seuraaraavana päivänä käytiin katsomassa, \"jos mitä jäläkiä\nnäkkyy tuhasa\". Jos oli iso jälki, semmoinen \"lopsaus\", ennusti se\naikuisen kuolemaa, jos pieni, niin lapsen. Sitten tuhkaa teräaseella\n\"risteiltiin\" ja hajotettiin se tuuleen. Vielä pesijä pesi ja puhdisti\ntuvan, kulki savuava katajanhako kädessä ympäri pirttiä ja sanoi: \"vie\nmuasas, mitä on!\"\n\nJos kuollut vietiin laudalla riiheen, niin se sitten kun arkku\nvalmistui käytiin arkkuun laskemassa. Riiheen mentäessä sanottiin:\n\"päivää, Jaako -- Jaako jos oli --, me tullaan nyt panemaan viimeiseen\nvuoteeseen. Älä tykkää pahaa!\"\n\nKalman tarttumista pelättiin kovin. Kuolleeseen ei uskallettu juuri\nkoskeakaan. Eikä ruumiinpesijä saanut sattua oven vetimeen eikä\nmihinkään semmoiseen, josta sitten voisi muihin tarttua. Pesuastiat ja\nmuut tarpeet tuotiin hänelle valmiiksi. Ja ruokaa pesupäivänä annettiin\nhänelle niin määrältä, jotta ei siitä juuri jäämään ollut. Sillä hänen\njättämäänsä leipääkään eivät muut syöneet, eikä sitä uskallettu antaa\neläimillekään. \"Kalama tarttuu\", pelättiin. Pesijäkään ei saanut\nkuolleeseen koskea, ennenkuin kuolinkellojen ääni kuului.\n\n_Soittajat_ ja _haudankaivajat_, neljä lähisukulaismiestä, lähtivät\nheti toimeensa. Heille varattiin viinaa mukaan, jotta saivat ottaa\nryypyt, \"siunata hauvansijan\", ennenkuin alottivat. Sitten taas kun\npohjaan oli päästy, juotiin \"pohojaviinat\". -- Pesijälle myös annettiin\nryyppy, ennenkuin hän toimeensa ryhtyi.\n\n_Kuttujat_ kulkivat viikolla, tavallisesti perjantaina, kun hautaus\ntapahtui sunnuntaina, jotta oli yksi \"rikkomaton\" päivä hautauspäivän\nedellä. Kutsujia oli tavallisesti kaksi, toinen kulki toisessa, toinen\ntoisessa päässä \"kylää\" [Luotolainen tarkoittaa \"kylällä\" useasti koko\npitäjäänsä. Esim.: Sakspäkki oli monta vuotta täsä kyläsä pappina.]\nkutsumassa saattamaan \"eesmennyttä vainajaa lepokammioonsa\".\n\nSunnuntaiaamuna 7-8 aikana saapuivat peijaisvieraat, ja kahvia heille\ntarjottiin. Ruumisarkku nostettiin riihestä ajoneuvoihin ja vedettiin\npihamaalle porrasten eteen, kansi avattiin ja pantiin arkun viereen\nvasemmalle sivulle. Tuolit, jotka olivat olleet arkun alla riihessä,\nviskattiin ulos kumoon ja sanottiin: \"menkää kaikki, mitä täällä\non henkiä ja eläjiä, ruumiin jäläkeen!\" Jos tuolit olivat huonoja,\njätettiin ne sinne ajelehtimaan \"täks maailmaks\", eivät edes kelvanneet\nkarjakotaan muurin alle. Parempia jos olivat, ne kovasti piti pestä ja\npuhdistaa. Riihen uuniin pistettiin katajia, laskettiin savua sisään\nja kehoitettiin henkiä ja eläjiä lähtemään vainajan mukaan. Manaaminen\nja savustaminen oli pesijän tehtävä. Ruumiinlauta vietiin aitan alle\nvarvaspuiden päälle. Siihenkään eivät uskaltaneet muut kuin pesijä\nkoskea.\n\nEnnenkuin lähdettiin kirkkoa kohden, annettiin saattojoukolle\nviinaryypyt ja ruumiin hankitsija sitoi kateliinasta leikkaamansa\nkaistaleen, _luokkaliinan_, hevosen luokkaan, oikealle sivulle, jos\nvainaja oli miehenpuolinen, ja vasemmalle, jos se oli vaimonpuoli.\nSitten kun oli ajettu pois pihamaalta, päästy ulos portistakin,\notti hankitsija astiaan tulista tuhkaa ja hiiliä, viskeli niitä\nrautalapiolla pihatielle aina portille asti ja vähän siitä uloskin ja\nsanoi: \"menkää ruumiin ja luokkaliinan mukana kaikki henget hautaan\nasti!\" Rautalapiolla teki vielä ristejä portille ja tielle. Toiset\nhankitsijat tapasivat viskoa kylmää vettä puhtaalla vihdalla ristiin\neteensä, kun portille kävivät, ja vielä portista tielle roiskivat,\njotta \"vie kaikki muasas!\" Näin meneteltiin, jotta ei kuolleella \"olisi\nollut enempi varaa tulla takaisin\". Tätä kyllä sitten joskus vainajat\nkävivät valittamassa, jotta \"ei saa enää käyväkkää kotona, vaikka\ntäällä on vaikea olla lentohenkenä, jota pahat henget ajelee takaa\".\nToiset taas, kun ei oikein osattu saattaa pois hautaan, tulivat kotiin\n\"möykkäämään\", jotta tietäjän voimalla piti ajaa pois.\n\nKuolleen jälkeen, kun sitä hautaan lähdettiin viemään, ei saanut\nikkunasta katsoa. Silmät siitä olisivat kipeytyneet.\n\nVainajaa vetävä hevonen kulki edellimäisenä, ja ajettiin vain \"friskiä\nkäyntiä\", ei juoksua, jotta jalkasin käyvät saattajatkin pysyisivät\nmukana. Joskus sattui, että kuollut, joka oli ollut \"enämpi pahain\nhenkein vallan alaisena\", oli niin raskas, ettei hevonen jaksanut\nvetää. Pahat henget ja ruumiinväki tekivät raskaaksi ja estivät kulun.\nSilloin piti pyyhkiä hevoselta \"silimät pois\", kädellään pyyhkiä,\nsiunata ja sanoa: \"pois liiat henget kristityn tieltä! Tie auki\ntaivasta myöten!\"\n\nRuumis kannettiin haudalle _paareilla_. Arkun alla oli musta\nvalkearistinen _paarivaate_ ja päällä puolipyöreä _häkki_\npaarivaatteella peitetty sekin. _Kantajia_ oli 12, läheisiä sukulaisia\n-- ei omaisia -- ja naapureita. Kantoivat he paareja olkapäillään ja\nolivat \"liha lihasa kiinni\". Luokkaliina oli irrotettava luokasta ja\nvietävä arkun mukana hautaan.\n\nOsa \"höljyväkeä\", naisia ja muita, palasi heti haudalta takaisin\npeijaistaloon, toiset menivät kirkkoon saarnaa kuulemaan ja tulivat\nsitten jumalanpalveluksen jälkeen. Mutta soittajat viipyivät viimeksi,\nheidän kun piti jäädä _hauvan peittoa_ soittamaan. Haudanpeittoa\nsoitettaessa annettiin kellon pyöriä ympärikin, piti \"ylikin vettää\",\njotta ei kuollut kotiin tulisi.\n\nSitten vasta kun soittajat tulivat, tarjottiin puoliset peijaisväelle.\nViinaryypyllä alettiin. Sitten saatiin tavallisia pitoruokia\njälkitorttuineen. Edeskäypä, niinkuin ainakin, oli ruokia pöytään\nkantamassa. Pöydällä oli tyhjä lautanen, johon kerättiin vaivaisille\nrahaa. Sen jälkeen kävi jälkiväki syömään, ja vielä juostiin poissa\nolevia naapurienkin eläjiä pöydän täytteeksi kutsumassa.\n\nPuolisen jälkeen useat peijaisvieraat lähtivät pois, mutta soittajat\nja kantajat jäivät vielä illalliselle sekä läheisimmät sukulaiset\nseuraavaan päivään saakka.\n\nPesijälle annettiin palkaksi vainajan vaatteita sekä joku määrä\nrahaa. Peijaisissa häntä syötettiin ja juotettiin ja vielä matkalle\nevästettiin. Saamansa vaatteet käytti pesijä saunan löylyssä ja sitten\n\"nosti\", punnitsi ne puntarilla katsomatta, paljonko ne painoivat.\nPäälle pantaessa piti vielä sylkäistä. Sitten ei kalma tarttunut.\n\nTalon vanhimmalle, isännälle tai emännälle, kun se kuoli, piti\npeijaisiin teurastaa lehmä, lammas ei riittänyt. Jos sen jätti\ntekemättä, kävi vainaja ottamassa omansa, surmasi lehmän, joskus\nuseampiakin. Niinpä oli heitetty lehmä teurastamatta eräässä\ntalossa, kun äijä oli kuollut. Mutta silloin rupesi talon karja\nkuolemaan sukupuuttoon. Oli siitä lehmä teurastettu ja viety sen pää\nkirkkomaalle, haudalle, jotta \"syö nyt tuo!\" Toisessa talossa taas oli\nsamanlaisessa tapauksessa sairastava lehmä vedetty navetan kynnyksen\nluo ja kynnyksellä hakattu kirveellä pää poikki ja pää säilytetty aitan\nylilaattialla.\n\nKirkkotarhassa sitten lepäsivät \"eesmenneet\" vainajat -- jotka saivat\nlevätä. Sillä kaikki eivät saaneet levätä. Oli kerran pappi mennyt\n\"veisata hyräten\" kirkon sivu: \"Autuaat levosa lepäävät ja odottavat\nHerran tulua\". Siihen oli kirkkomaalta vastattu:\n\n    \"Ne lepää, jotka levosa ovat,\n     ne lentää, jotka lennosa ovat!\"\n\n\n\n\nHaltijoista.\n\n\nJo peijaisista puhuttaessa mainittiin, että kuolleet voivat tulla\nkotiinsa kummittelemaan. Kuollut ei kyllä itse tule, \"ei suinkaan se\nruumis pääse, mutta ne on kait manolaiset, jotka tulee\". Itse kullakin\nkuolijalla on hänen haltijansa, hyvällä on hyvät haltijat, pahalla\npahat. Hyvät haltijat eivät ole liikkeellä, pahojen haltijat vain\nliikkuvat, ja ne ovat niitä _manolaisia_ eli _männingäisiä_, jotka\nelävät kirkkomaalla \"kuolleitten luijen joukosa\". Sanotaan niitä myös\n_kirkonväeksi, joutavaksi väeksi, joutaviksi ja tyhjiksi_, ja ne\novat semmoisia pikkuisia eläviä. Niitä on kaikenlaisia: päättömiä,\nkäsipuolia, jalkapuolia, töppösiä, rukkipäitä ja jos jotakin. Ne\npitävät pikkuista puhetta keskenänsä ja sihisevät ja niiden läsnäolon\nvoi haistaakin. Niitä eivät tavallisesti muut näe kuin erityiset\n\"näkijät\" ja vaivanalaiset ihmiset. Kirkossa ne jouluyönä 12 aikana\n\"ilmineeraa\" ja pääsiäisaamuna ne voivat myös kirkossa pelehtiä.\nÖisin ne ovat aina 12 aikaan liikkeellä, mutta jos ne muuhun aikaan\nliikkuvat, niin joku heti kuolee, manolaiset ovat näet lähteneet sitä\nnoutamaan. Rauhassa pitää antaa kirkonväen olla. Hautausmaan ja kirkon\nohi kulettaessa on tervehdittävä: \"Hyvää iltaa Herran temppelille!\nRauha eläville, lepo kuollehille!\" Mutta jos ei niille anna rauhaa,\nvoi saada ne jälkeensä. Niinpä oli muuan renki, kun oli riihelle\nmenossa, lyönyt hautausmaan aitaan ja sanonut: \"nouskaa, homenoukat,\nriihelle!\" Ja \"homenoukat\" olivat nousseetkin, tulleet riiheen ja\nliikkuneet, jotta sihinä vain oli käynyt, ja yhdeksi pehkuksi olivat\nriihen panneet. Kun renki oli heitä kiroillut, olivat sanoneet: \"mitäs\nherätit, kun et osaa laittaa pois?\" Voivat ne joskus ilman syyttäkkin\nlähteä seuraamaan, ketä kulloinkin. Pitää silloin teräaseella tehdä\nristi jälkeensä, niin heittävät, taikka sanoa: \"tphyi, eikö sull' oo\nrauhaa? Palaa pois! Mitä sinä mua seuraat?\" Jos taas tahtoo kirkonväen\n\"nostaa\" jotakuta vaivaamaan, pitää kaivaa kirkkomaasta luita ja sanoa:\n\"seuratkaa näitä, eläjät\". Mihin sitten ne luut vie, sinne \"eläjät\"\nperässä menevät ja alkavat \"möykätä\". Paljon on vielä kertomuksia\ntämmöisistä kirkonväen möykkäämään nostamisista.\n\nHaltijoita oli kaikkialla, maassa, metsässä, vedessä oli väkensä ja\nhaltijansa, huoneilla ja puillakin ja kaikilla hoitajansa. Uuteen\npaikkaan muutettaessa asumaan, uhrattiin _maanhaltijalle_ joku neula\ntai muuta ja sanottiin: \"Terve maa, terve manto, terve maanhaltija,\nterve minä!\" Maanhaltijan lähettämiä tauteja lienevät olleet \"maahiset\".\n\n_Vedenhaltija_ on joskus nähty vesikareilla. Liinaluodolla lähellä\nSarvenkaria oli nähty se pitkissä valkeissa paidoissa, punaliiveissä ja\nhameissa kivellä istumassa. Vedenhaltijan joukkoa oli _vedenväki_, joka\nvoitiin myös \"nostaa päälle\", taikka saatiin ilman nostamatakkin, jos\nesim. varastettiin jotakin veteen hukkuneelta tai säikähdettiin veteen\npudotessa. Vedenväkiä oli varsin vaikea saada päältä pois, siihen eivät\nkaikki tietäjätkään pystyneet.\n\n_Metsänhaltija_ on nähty milloin pitkänä miehenä, milloin taas naisena.\nSantosen metsänhaltija on nainen, tunnettu nimeltä \"Fruu Vaarastiina\".\nEntisaikaan olivat kalamiehet sen nähneet harmaissa hameissa, mustissa\nröijyissä, mustapohjainen valkearistinen huivi päässä. Ja oli sanottu\nkalamiehille metsästä: \"Fruu Vaarastiina on tämän mettän haltija!\"\nNiemen metsänhaltija on taas aivan helmipukuun puettu \"Helmi-fröökynä\".\nSorron äijävainaa oli sen nähnyt Niemen mökin luona. Metsänhaltijan\nalaisia ovat _metsänneidit_ ja _metsänväki_. Ne voivat myös lähettää\ntauteja. \"Mettännenät\" esim. \"mettänneiti puhaltaa\". Ne voivat saada\nihmisiä ja karjaa \"mettänpeittoon\", kätketyksi ihan niin, ett'ei elävin\nsilmin etsimälläkään löydä, vaikka etsittävä voi olla ihan vieressä.\nKätkemäänsä ne puulastuilla syöttävät, lastut kun ovat niiden ruokana.\nKirkonkelloja soittamalla voidaan metsänväki nukuttaa niin, että\nheittävät metsänpeittoon joutunutta suojelemasta.\n\n_Talonhaltijan_ sanotaan asuvan portaiden kynnyksen alla; siksi ei\nkynnystä saa kuumalla vedellä pestä eikä muutenkaan pahoin pidellä.\nVoi haltija myös asustaa uunin takana. Väliin on se nähty pikkuisena\n\"noppalakkisena\" ukkona, väliin taas vähäisenä turkkipäällisenä akkana.\nSe, joka ensin sytyttää tulen vasta tehtyyn uuniin, tulee sen huoneen\nhaltijaksi. Talonhaltija ei ole paha haltija, jos ei sitä pahasti\nkohdella. Se hoitaa tulta ja huolehtii sen palamisesta. On kaunis\nkertomus haltijan menettelystä pakolaisia kohtaan ison vihan aikana.\nOlivat ihmiset paossa eräässä Ojakylän talossa -- vaiko Pakopirtin\nrotkossa -- ja väsyneinä kaikin nukkuivat yöllä. Tuli, kallis tuli, oli\naivan sammumaisillaan liesirupussa. Silloin haltija tuli ja herätti\nnukkuvan hoitajan: \"voi, nouskaa ylös, tuli sammuu!\"\n\n_Saunanhaltija_ on samoin nähty pikku ämmänä, turkkipäällisenä.\nSemmoinen haltija oli esim. Vesan kalasaunassa Takarannalla ennen\nollut. Aina kun menee yöksi outoon kalasaunaan tai muuhun saunaan\ntaikka riiheenkin, on kysyttävä lupaa haltijalta. \"Minä pyyvän\nhuoneenhaltijalta levähyksen sijaa\", on sanottava, sitten saa rauhassa\nlevätä.\n\n_Kirkonhaltijaksi_, vanhimmaksi kirkonväen joukossa, tulee se, joka\non ensin haudattu kirkkomaahan, ja kellotapulin haltijaksi se, kelle\nensiksi on kelloilla soitettu. Hailuodon kirkkomaahan on ensiksi\nhaudattu Lauri-niminen mies; siksi kirkon nimi on Lauri ja Lauri on\nkirkonhaltija ja Laurin kuva on ennen kirkossa ollut veistettynäkin,\nsemmoinen iso puinen miehenkuva, kirja kainalossa. Kelloilla on ensin\nsoitettu Kaijalle ja tapulin nimi on Kaija.\n\n_Puuta_ piti luotolainen älyllisenä, tuntevana oliona. Kun aijottiin\nesim. kiskoa tuohta, hiveltiin koivun runkoa ja saneltiin:\n\n    \"Anna mulle ketes,\n    piä itte ihos!\"\n\n\n\n\nTietäjiä.\n\n\nUseita tietäjämiehiä on vielä vanhojen muistonkin aikana Luodossa\nelänyt, monet niistä varsin taitavia ja mahtavia. Mutta vanhaan,\nvanhaan aikaan oli ollut vielä mahtavampiakin, taitavampiakin. Vaan\nnepä ne vanhan kansan vanhat tietomiehet ja velhot olivat käyneetkin\noppinsa saamassa aina Lapissa, kotalappalaisten luona, semmoisten,\njotka olivat maanneet \"lovesa\" ja olivat osanneet lentääkkin ja tehdä\nvaikka mitä. [\"Lovesa\" olemisesta tiesi Luodon ukko: Noita ensin loihtee\nsen näkymättömän hengen apulaisekseen. Se panee nukuksiin se noita,\nunnuksissa se on kun se kulkee, peninkulmamääriä kerrassaan kulkeneet.\nNiin ne on lovesa lentäneet auttamaan, kuka vain on pyytänyt.] Kovasti\nolivat lapinnoidat koetelleet oppilastaan; tulessa makuuttaneet,\nkäärmettä syöttäneet ja kaikenlaisilla pelotuksilla hirvitelleet.\nLopuksi olivat oppilaansa kanssa lentää kaahanneet ilman halki,\nmiten vain oppilas halunnut; \"vareksen lennon laiila tai meton\nlennon lailla taikka niinkun ajatus\". Mutta mahtavina tietäjinä\nolivat opin kävijät sitten tulleetkin takaisin, viisaampina kuin muut\nkotipuolen tietomiehet. Olivat parantaneet, vaikka mitä tauteja,\nlähettäneet kipuja, matoja, metsänpetoja ja väkeä nostaneet sekä\nsinkautelleet kamalia nuoliansa, milloin varkaan kimppuun, milloin\nkostoksi jotakuta henkilöä vaivaamaan. [\"Noidannuoli on kirkkaan kuparin\nvärinen ja kuin miehen peukalo. Se tuli ve'en päällystää ja kivikkoa\nniin että tiirot kävi ja halot nakkeli menemään kerrassaan.\" --\nToiset taas tietävät, jotta noidannuoli kulkee tuulispäässä \"semmosta\nhouskataa\", jotta on paras poiketa syrjään sen tieltä.]\n\nVaan olivat ne viimeaikojenkin kotona oppineet tietäjät -- sanottiin\nheitä myös myrrysmiehiksi ja loihtijoiksi, joskus velhoiksi, noidiksi,\njopa puoskijoiksi ja poppamiehiksi -- aina jotakin osanneet, yksi yhtä,\ntoinen toista, kuka enemmän, kuka vähemmän. Muutamat heistä olivat jo\nsyntymästään saakka aijotut tietäjiksi: olivat hammas suussa tulleet\nmaailmaan. Ja oli heillä taikapussissaan ollut kaikenlaisia voimallisia\nvälikappaleita: kuivattua päästäistä ja pääskysen poikaa, tuulenpesää,\nkitkanpuuta, puunliikaa, siankärsää, puhumattakaan semmoisista\nvoimavälineistä kuin ovat madonpäät, -kedet ja -rasvat. Vahvimmat\ntietäjät olivat madonlihaa, \"kankaan kapahaukia\", nauttineetkin\nluontoaan nostaakseen. Olipa sanottu joillakuilla tietäjillä olleen\n_musta raamattukin_, \"jota tohtorit ja papitkin lukee\". Siinä kuului\nolleen kaikki asiat, joita myrrysmiehet tarvitsivat tietää. Mutta\nkirja oli salassa säilytettävä, sillä se oli kielletty \"kristinuskon\ntähen, kun Lutheeruksen oppi tuli\". Taitoaan eivät kernaasti muille\nopettaneet. Jos jonkun voimaluvun joskus opettivat, tapahtui se\nsaunanlavoilla. Istuttiin kahdenkesken lavoilla pitäen hampaissa\npunaista lankaa, toinen toisesta, toinen toisesta päästä. Siinä sitten\ntietäjä oppiaan saneli.\n\nVanhimpia nykyisten vanhojen muistamia tietäjiä oli _Raskin Sipo_,\n\"Sippalais-aijä\", isokokoinen Ojakylän ukko, kuollut jo noin 70-80\nvuotta takaperin vanhana vaarina. Muistelevat äijän olleen entisiä\nsotamiehiä. Hän oli ollut taitava tietäjä, parantanut \"vaikka mitä\".\nLukotkin oli ilman avainta auki räväyttänyt. Olikin ollut tapana\nsanoa: \"kun tuo Sippalais-äijä kuolee, kuka ne pikku tauvit sitten\npuoskii\". Isältään oli äijä tietäjätaitonsa perinyt. Yksinään oli\nhän elänyt pikku mökissä, \"lakeispirtissä\" Kaupin talon luona, lehmä\nja koira ollut kotieläiminä. Joskus oli vaari ollut kotoa viikonkin\npoissa ja siksi ajaksi vain laittanut lehmälleen vesisaavin eteen sekä\nison korin heiniä, jotta ei nälkään olisi kuollut. Koiraansa oli äijä\nkerran jouluna ruokkinut niin vahvasti, että se oli halennut. Vanhoilla\npäivillään oli vaari elänyt kyläläisten armopaloilla.\n\nSamanaikainen vanhan kansan tietäjä oli ollut _Haara-Pekka_ eli\n\"Haara-vainaja\". Kujalan nurkalla, Rautiolla oli hänellä ollut\npikkuinen \"uunipirtti\", peltotilkku ympärillä. Pienoinen, hoikka,\nmustanvihakka, köykkyrä miehenruhjo oli Pekka ollut, harvasanainen,\nmyrrysluontoinen miehekseen, jolle \"henget ja veri kuuliaiset oli\".\nKulkiessaan oli äijä aina vähän mutissut loihtujaan. Puusahralla oli\nhän peltoaan kynnellyt, ja kun sahra oli kulunut loppuun, oli jättänyt\npeltonsa ketoon. [Haara-Pekka lienee ollut viimeinen puusahralla kyntäjä\nHailuodossa.] \"Tietäjöimisellä\" oli äijä hankkinut lisätuloja sekä\npyytänyt Salmesta kaloja. Saunassa oli Pekka parannellut sairaitaan,\nlyönyt löylyä, kylvetellyt ja lukenut loihtujaan. Veren oli hän saanut\npysähtymään, vaikka olisi jalka ollut poikki taikka käsi. Oli vain\nsylkäissyt kolmasti ja tuikeasti manannut:\n\n    \"Seiso sinä, veri, niinkuin seinä,\n    niinkuin Pileaamin aasi!\n    Vaikko oot siitä,\n    josa korppi korvettiin,\n    musta lintu murhattiin\n    ja pahat peot parjattiin?\"\n\nSen päälle kun vielä oli sylkäissyt, niin veri paikalla pysähtynyt,\nvaikka vasta suihkuna päin silmiä \"triiskannut\". Kirkon väki oli ollut\nPekan vallassa, mieltänsä myöten hän oli saanut sen nousemaan ja\npoistumaan. Samoin metsän- ja vedenväen.\n\nPekan emäntä, \"Raution muori\", oli ollut iso muori, pelkäämätön\nruumisten pesijä, johon ei konsana kalma tarttunut. Hätätilassa,\nmilloin ei Pekka sattunut kotona olemaan, oli muori auttanut avun\nhakijoita, etsinyt Pekan taikapussin ja \"loihtenut\". -- Kerran\npyhänä \"kirkonaikana\", kun muori oli uunin edessä lihavelliä keittää\ntuhraillut, oli itse vihtahousu tullut sisään, kysynyt: \"misä Pekka\non?'\" Muori, joka oli tuntenut tulijan, kun sillä ollut toinen jalka\nkuin hevosenkavio, vaikka muuten oli ollutkin ihmisen haamun näköinen,\njoskin 'ryökäleenlainen', oli tiuskaissut: \"et Pekkaa saa, Pekka on\nHerran temppelisä!\" Ja vihtahousu oli mennyt keinoonsa.\n\nVanhana oli Haara-Pekka tullut umpisokeaksi. Sokeana oli hän kulkenut\n\"jalan tarkalla\" ulkonakin ja keppiä yhtenään heiluttanut edessään\npuolelta toiselle. Hän oli siten ajanut \"piruja\" pois ympäriltään. Oli\nnäet saanut kirkonväen päälleen, kun oli mennyt suurempiin töihin, kuin\nmitä oli kyennyt vastaamaan. Mutta ei ollut Pekalla enää voimaa saada\nniitä pois.\n\nKolmas tiejäjä oli _Nilkku-suutari_, Taskinen nimeltään, joka mistä\nlie Kellosta tullut, taitava rukkien sorvaaja ja hyvä suutari, eleli\nmökissä Askerin luona ja kuoli noin 50 vuotta takaperin 70-vuorisena\nukkona. Kooltaan oli Nilkku-suutari iso, laihankälppä mies, joka\nkeppi kädessä kulkea nilkutti, ja \"ämmä sillä oli pikkuinen kuin\nkottarainen\". Ihmisiä ja eläimiä äijä paranteli, käytiin äijän\nluona apua hakemassa, ja vietiin häntä taloihinkin apua antamaan.\nMetsän ja kedon kasveista oli hän keittänyt lääkettä rautakattilassa\nrautakepillä hämmennellen. Erääseen lääkkeeseen oli hän käyttänyt\nyhdeksänlaista ainetta: muurahaismätästä, männynkerkkiä, kuusenkerkkiä\nja -käpyjä, kanervia, kuolleenkouria, vaivasenvarpuja, pihlajan-,\nkoivun- ja lepänlehtiä. Sakeaksi, väkevänhajuiseksi velliksi oli äijä\nsen keittänyt, sillä sairaan päätä saunassa valellut, siihen vihtaa\nkastanut, kylvettänyt sairasta, purrut hammasta, karjahdellut ja\nloihtinut:\n\n    \"Maanuuhi, mettänneiti,\n    kukas sinun on tähän käskenyt\n    ristittyä rikkoon, kastettua kalvaan?\n    Mene Hiisi helevettihin,\n    Paha mailles pakene!\n    Jos oot maasta tahi merestä tahi mettästä,\n    ota Hiijestä hyvä hevonen,\n    helevetistä valittu varsa,\n    aja sillä yli yheksän meren,\n    yli puolen kymmenettä\n    yli vuorten, tunturien!\n    Mene Lapin laajahan kylähän,\n    kolomikantahan kovahan,\n    tunturien korkeimmalle kukkulalle!\n    Siell' on muutkin murhamiehet,\n    ikuiset pahantekijät.\n    Mene sinne merenhauvin hartioille,\n    vaalaan hartiolle,\n    sill' on leveä niska,\n    paljon lihanpintaa, rasvaa!\n    Siell' on hyvät vuotehet,\n    lempeät leposijasi,\n    siell' on hyvä ollakses,\n    ja kaunis kaikahellakses.\"\n\nRämeen Matti, joka eli \"Rämmeen tolopasa\" maantien vieressä, Kaupin\ntalon luona, oli tietäjä hänkin, kuollut nelisenkymmentä vuotta\ntakaperin ikämiehenä. Äijä oli ollut \"Puttailta\" syntyisin, taitava\nmuurari, lujien uunien tekijä. Hyvänlainen myrrysukko oli Mattikin\nollut, kykkyräniskainen pienoinen ukko. Hän paranteli etupäässä\neläimiä, mutta myös ihmistenkin vikoja kylvetteli. Saunanlöylyssä kun\nkylvetteli, niin kirveen asetti saunankiukaalle löylyä lyötäessä.\n\"Kuhluloihin\" ajettuneen hevosen oli Matti kerran talvella parantanut\nnuorilla pajunvesoilla ja kylmällä vedellä hautomalla.\n\nNuorempia tietäjiä oli _Pikku-Kauppi_, jota myös sanottiin _Kaupin\nukoksi_ ja _Vanhaksi Kaupiksi_. Hän asui mökissä Väntelän luona,\nelellen etupäässä kalanpyynnillä. Oli hiljainen, siivo \"lukumies,\nenempi pyhyyttä rakastava\". Taitoaan ei hän koskaan käyttänyt pahan\ntekemiseen, eikä mielellään ryhtynyt hyväänkään apuaan antamaan. Piti\nnäet sitä vähän \"epäjumalanpalveluksena ja synnintekona\". Kertoi muuan\nukko poikasena pyytäneensä Kauppia opettamaan hänelle taitoaan, mutta\nKauppi sanonut: \"vooi, poika, et sinä semmosia tarvitte, enkä niit' ois\ntarvinnut minäkään. Mutta mihinkäpäs tästä menee enää.\" Kaikki toimensa\nja parantamisensa oli Kauppi tehnyt \"Jumalan sanan kautta\", ja \"se teki\nniistä rukouksen\". Varkaan oli hän pannut tuomaan tavaran takaisin,\nkylvettänyt painajaisista, parantanut tauteja, joita eivät kaupungin\nlääkärit voineet parantaa, päästänyt lehmiä metsänpeitosta. Paljon oli\nhänelle tuotu \"siukkoja\".\n\nMutta kirkkoherra ei pitänyt Kauppi-ukon tietäjöimisestä. Jopa kerran\nhänelle kinkereillä antoi ankarat nuhteet \"puoskaroimisistaan\". Eihän\nKauppi, kun kuunteli vain. Mutta sitten tapahtui, että kirkkoherran\npikku lapsi tuli kipeäksi, sai painajaisen ja huusi yötä päivää. Ei\nsaatu apua lääkäreiltä, ei mistään. Jo ehdotti palvelija ja rouvakin,\nettä kutsuttaisiin Kauppi. Ei kirkkoherra antanut. Vaan viimein, kun ei\napua mistään ollut, rouva pani kutsumaan, mutta Kauppi sanoi: \"en lähe,\njos ei kirkkoherra tiiä\". Sanottiin kirkkoherralle, ja taas Kauppia\nkutsumaan. \"En lähe, jos ei kirkkoherra kutsu\", sanoi Kauppi taas.\nTäytyi mennä sanomaan, jotta kirkkoherrakin kutsuu. \"En lähe, jos ei\nole viinaa.\" Sitäkin täytyi viedä. No, sitten Kauppi viimein meni --\nyöllä, vietiin kamariin, jossa lapsi kehdossa makasi ja huusi. Kauppi\nei muuta, kun meni lapsen luo, katsoi häneen ja huippasi nenäliinallaan\nja meni pois. Ja siitä hetkestä läksi painajainen lapsesta.\n\nVanhana miehenä kuoli Pikku-Kauppi Töyrän talon saunaan. Oli yksinään\nmuiden jälkeen mennyt kylpemään, ja aamulla kuolleena saunan lavolta\nlöydettiin. Sinne oli äijä väsähtänyt. Siitä on jo noin 30 vuotta.\n\nSamanaikainen tietäjä kuin Kauppi oli _Ilves-Heikkikin_, puuastiain\nveistäjä ja piiskurin viran toimittaja, sekä kylän jykevin sahuri, kun\ntukkeja \"krenkuilla\" laudoiksi ja lankuiksi sahattiin. Kanto-Jaakon\nkanssa olivat 50-60 vuotta takaperin Luodon ainoat sahurit. Vaikka\nolivat jo vanhoja, eivät nuoremmat niiden rinnalle kyenneet. Pienoinen,\nmutta jäntevä ja hartiakas mies oli Heikki ja \"raakaluontonen\"\n(pelkäämätön) sekä sopusa mies, mutta arsti ja kirkas, kun \"vähänkin\nniin meni\". Rantsilasta oli Heikki kotoisin, tuli rengiksi Luotoon ja\npääsi suuren talon vävyksi. [Tytön veljet kyllä olivat olleet naimista\nvastaan, jotta \"mitä sinä manterelaisesta otat?\" Mutta äiti sanonut:\n\"Ota pois, Kaisu, kun vain saat: suutari, kraatari, muurari, maalari ja\nmuuten hyvänlaatunen\".] Jo perintönä hänellä ehkä oli taikamahti, jota\nsitten vielä lisäsi, kun parina kesänä kävi työmiehenä Lapissa, aina\nInarin ja Utsjoen kotalappalaisten luona.\n\nKaikenlaisia taikoja teki Heikki. Hän kylvetteli taikavastallaan\npainajaisista, kohtauksista, poisti monet tartunnat ja syötökset sekä\n\"maan vihastumiset\", paransi hampaan pakotukset, madon panemat ja monet\nmuut viat ihmisistä ja eläimistä. Mutta jos hän keneen \"tuskausi\",\ntapatti hän taudilla sen karjaa taikka nosti madon hänen päälleen\ntaikka lähetti kirkonväkeä tai metsän- tai vedenväkeä häntä vaivaamaan\ntaikka painajaisella ahdisteli. Kerran oli Heikki suuttunut pappiin,\nkun se suorittamattomista päivätöistä oli lähettänyt nimismiehen hänen\nluokseen. Heikki manannut: \"se vie kuoleeki hevonen ainaki!\" Parin\npäivän perästä hevonen tullutkin raivoon, hyppinyt, potkinut ja viimein\nsiihen paikkaan kuollut.\n\nRämeen Matin kanssa oli Ilves-Heikki kerran metsänväkeä nostattanut\nerään rahojen varkaan päälle. Metsässä olivat petäjänkannon\npihlajaisella, koivuisella ja pajuisella vanteella vyöttäneet ja ne\nvanteet koivukiiloilla lujittaneet. Sitten kerran päivässä olivat\nkäyneet kiiloja tiukkaamassa, ja olipas viimein jo \"väki\" rahojen\nkätkijän lennättänyt sängystä laattialle.\n\nVähempiä tietäjiä oli ollut _Paakko-Teemu_, kylvettelijä ja tautien\npesijä. Teemu oli ollut sukkelasanainen mies, jolla mökissään oli\n\"uusi puoli\" ja \"vanha puoli\" eli turpasmökki ja hirsiröttelö. Pirtin\nporstuan \"lukkona\" oli Teemulla ollut ampiaispesä. Siivosti kulkevalle\nvieraalle eivät ampiaiset olleet vihaisia, mutta jos ei siivosti\nkulkenut, olivat ne pian kimppuun käyneet.\n\nSitten oli ollut _Muuvin-Tiina_, joka oli osannut matojakin nostattaa,\n_Varvarin Liisa_, joka siankärsällä oli \"maahisia painellut\",\n\"röhelennäisiä\" pessyt, paiseita parannellut ja lehmiä metsänpeittoon\nlaitellut, sekä _Pertaan muori_, joka vieläkin elää ja venymälankoja\nkolmivärisestä villalangasta solmielee yhdeksiin solmuihin yhdellä\nvetämällä.\n\nMutta melkein jokainen ihminen sitä osasi tarpeen tullen aina vähäisen\nloihtia ja taikoja tehdä, noin kotitarpeiksi. Metsään lähtiessä\nsanottiin:\n\n    \"Peitä maa matos,\n    penner pienet rikkasi\"\n\nSitten ei mato näyttäytynyt. Jos tämä unehtui sanomatta ja mato\nnähtiin, \"hävästiin\" se niin, jotta sen täytyi pysähtyä:\n\n    \"Seiso sinä, helevetin hevonen,\n    tuli eesä, toinen takana!\"\n\nAmpiainen ei pistänyt, kun sanottiin:\n\n    \"Pistä piikkis pihhaan,\n    älä ihmisen lihhaan!\"\n\nKuolleita raatoja, luita t.m.s. katseltaessa ja käsiteltäessä piti\npoistaa kalma:\n\n    \"Tphyi, kalama, tartu puihin ja kiviin,\n    älä minnuun!\"\n\nKun \"pahasilimäinen\", pelättävä ihminen kävi talossa, niin viskattiin\nhänen jälkeensä tulista tuhkaa ja sanottiin:\n\n    \"Pahas eellä, hyväs jälisä,\n    käy itte keskivälisä!\"\n\nSitten vedettiin vielä risti ikkunain ja ovien eteen.\n\nJos maitoa annettiin vieraalle, pantiin siihen pikku tilkkanen vettä\ntaikka kipene suolaa, ettei karjanonni menisi mukana. \"Ei veljellekään\nmaitoa ilman ve'että annettu.\"\n\nTuhkaa kun otettiin liedestä pois, pantiin astiasta sitä jälleen vähän\ntakaisin lieteen, jotta oli alku uudelle tuhkalle.\n\nJos tapasi jonkun jotakin varastamasta ja karjaisi:\n\n    \"Työnsä työlle yllyttäköön,\n    enemmän yöllä kun päivällä!\"\n\ntäytyi sen henkilön aina varastaa.\n\nVasta poikineelle lehmälle ensimäistä heinävihkoa antaessaan sanoi\nemäntä:\n\n    \"Syö suen suulla,\n    haukkaa karhun hampahilla,\n    pure Lemmon leukaluilla!\n    Jos sinä hyvin syöt,\n    niin minä paremmin annan!\"\n\nToisillekin lehmille antoi emäntä samalla kertaa heinätukon\n\"varpaisiksi\" ja sanoi sille lehmälle, joka oli ensiksi poikiva: \"sun\nvuoros nyt!\"\n\nMuutamat emännät osasivat _Paran_ synnyttää. Jossakin yksinäisessä\nhuoneessa, esim. saunassa, he kaikessa salaisuudessa värttänästä,\nketrävarresta, puurohärkkimestä ja kapalovyöstä sen pohtimessa\nsoudatellen synnyttivät, sanellen:\n\n    \"Synny Para, synny Para,\n    ei ole ketään näkemäsä, ei kuulemasa,\n    saat puolen hengestäni ja sielustani!\"\n\nSiitä Para syntyi, harakan näköiseksi linnuksi muodostui ja kysyi:\n\"mitä mä kannan?\" -- \"Kanna voita ja fiilin päällistä!\" emäntä käski.\nPirtissä uunin alla sitten Para piti asuntoa, emäntä sitä sinne ruokki,\nja Para kantoi palkaksi emännälle voita ja kirnuun kermaa. Ja talo\nrikastui. Mutta paholaisella oli sitten puoli emännän sielua vallassaan.\n\nSamoin taas isännät voivat \"synnyttää\" Tontun, joka toisien pelloilta,\npeninkulmienkin päästä voi kantaa kuhilaita isäntänsä riiheen. Tontulle\nlaittoi isäntä riiheen \"hyvät evväät\". Niitä se yöllä sitten söi, kun\noli kuormineen saapunut, kuljettuaan joskus aina \"yheksän peninkulmaa\nja yheksän myttyä seljäsä\".\n\n\n\n\nKansan lääkintätaito.\n\n\nEipä ennen sairastettaessa kaupungin tohtoreita kaivattu. Oman saaren\ntietäjät ne monet taudit parantelivat, omat kotoiset konstit kyllä\nuseasti auttoivat, omilla kotoisilla lääkkeillä, neuvoilla ja tiedoilla\ntultiin toimeen. Ja elettiin vain kyllä ennenkin, jopa vanhoiksi\nelettiinkin. Eikä niin usein sairastettu, kuin nyt.\n\n_Veren juoksu_, haavan sattuessa, tyrehytettiin sanalla. Mutta jos ei\npaikalle sattunut pätevää sulkijaa, painettiin haavaa hopearahalla\ntaikka tukettiin sitä \"nurmennutturalla\" eli \"ämmäntussulla\" tai\ntaulalla. Haavaa sitten parannettiin poltetulla alunalla, viinalla,\nsuolattomalla ropalla, tupakinlehdillä. Toiset keittivät ihrasta,\npihkasta ja virtsasta \"ploosterin\" haavalle, toiset keittivät lääkettä\n\"suvikuntasista\" vesoista. Muutamat käyttivät palsamenrungosta\nliuvotettua lääkettä, ja niityllä otettiin heinäsirkka kiinni ja\nannettiin sen suustaan tirskauttaa haavaan ruskeaa nestettään.\nHaavallisena kylpemään mentäessä loihdittiin:\n\n    \"Löyly kulta, lämmin kulta,\n    tule haavoihini hauteheksi,\n    kipiöihini paranteheksi!\"\n\n_Loukkaus_, mikä oli tullut esim. peukaloon, jotta oli mustanpuhuva,\nparannettiin \"loukkausviinalla\", jota tietäjät loihtien tekivät. Kun\noli viinalla voideltu, pantiin vielä siihen ihraa ja karvaisella\nlampaannahalla käärittiin. Jos loukkaus oli puun satuttama, niin piti\nsiitä ottaa pois \"puun vihat\": paineltiin kylmässä vedessä kastelluilla\nlastuilla ja loihdittiin.\n\n_Ajos_ oli alussa punainen, \"mutta siihen tuli pian pään paikka\". Sitä\npaineltiin kolme kertaa raudalla, esim. semmoisella avaimella, jonka\ntekijää ei tiedetty, ja sanottiin:\n\n    \"Tphyi, jos sinä kasvat,\n    niin kasva Turun tuomiokirkon kokoiseksi,\n    jos et kasva, niin painu maahan!\"\n\n_Paleltuneesta_ otettiin ensin pois \"kylymän vihat\", sitten keitettiin\nmännynpihkasta ja virtsasta voide ja hakattiin ohut tuohi tai\npetäjänkuorilevy puukon kärellä \"sen tuhannen seulaksi\", siihen\nsiveltiin voidetta ja pantiin paleltuneelle.\n\n_Palaneesta_ ottivat loihtijat \"tulenvihat\" pois ja voitelivat sitä\nsorkkarasvalla, jota oli eläinten sorkista uunissa \"räyvytetty\".\nKäytettiin myös kermaa ja sokeria sekä \"liintöljyä\".\n\n_Kengänhieromaan_ pyyhittiin tervaa ja paistettiin \"valakiapaisteella\"\nja pantiin paperia päälle. Poltettiin myös kenkärajaa ja sitä tuhkaa\ntervaan tuhrittiin.\n\n_Klihtuunit_, känsät jaloissa, tervattiin ja tulen loisteessa\nkuumennettiin.\n\n_Madon panemaan_ käytettiin väkevää portaanpäämultaa, johon monasti\nvettä oli heitetty. Pantiin myös pahkakuppiin kuparia, hopeaa ja\nsuoloja veteen ja kierrettiin ja pestiin kipeää kohtaa.\n\n_Maahisia_ oli _lento- ja tulimaahinen_. Lentomaahinen tarttui\nniittymaiden ruostevesistä jalkoihin ja nousi ylemmäksikin. \"Sitä\noli ylön paljo seurakunnan keskuuvesa\". Siihen käytettiin tervaa ja\npikiöljyä sekä poroa ja hoideltiin tulen paisteessa. Voideltiin myös\nammoniakilla, tärpätillä ja piiköljyllä. Tulimaahinen tarttui liedestä\nuseasti lapsiin, mutta voi esiintyä myös aikuisissakin. Sitä pestiin\nvedellä ja vesi vietiin yhdeksän varaseipään juureen. Paineltiin myös\nturpailla, joita varaseipäiden juurista veitsellä leikattiin, ja taas\npantiin paikoilleen. Jotkut painelivat siankärsällä.\n\n_Ruusuksi_ sanottiin sitä, kun \"tulimaahinen ampui pään puoleen\".\nSiihen tehtiin lääke, jossa oli yhdeksänsistä ainetta: roppavoita,\ntulikiveä, nasinanmarjoja, katajanmarjoja, tupakkia, ruutia, alunaa,\nmerihiiltä eli \"vahingonvalakian hiiltä\" ja tervaa. Pestiin sitä\nmyös \"ruusuve'eliä\", jota oli laskettu 9 kertaa saunankiukaan läpi ja\npantiin päälle \"ruusutukko\", jossa oli hamppua, tervaa, liitua ja\ntiilikivenjauhoa 9 kertaisesti.\n\n_Koi_ oli joskus sormea syömässä. Silloin tehtiin \"kointukko\"\neläimen emätinkalvosta tai rakosta ja sen sisään pantiin viinaa ja\nnasinanmarjoja. Jotkut pistivät koisormensa kiehuvaan veteen. \"Piti\nröhki tupata\".\n\n_Syyhy_ voi tarttua toisesta ihmisestä, taikka metsästä ja useasti myös\nsaunasta, jos ei oltu varoillaan. Pitikin, kun vieraaseen saunaan meni\nkylpemään, ottaa 3 vihdan lehteä lavoilta ja viskata laattiaan ja vetää\nristi istumakohdalleen. Toiset vielä sylkäsivät lavolle ja sanoivat:\n\n    \"Tphyi, pois p--a altani, istun päälles!\"\n\nSyyhyyn keitettiin voidetta \"lehemänkengäsä\", kynnessä, 9:stä\naineesta: roppavoita, ruutia, lampaan papanoita, katajanmarjoja,\ntulikiveä, veneenvoidetta [tervaa ei saanut sanoa tervaksi, vaan\nveneenvoiteeksi], tupakkaa, alunaa ja viinaa. Sanottiinkin:\n\"yheksänlaista kuin syyhynvoiteesa\". Saunanlöylyssä sitten syyhyä\nvoideltiin.\n\n_Rohtumia_ voideltiin sorkkarasvalla sekä kermalla. Tulesta tulleita\nrohtumia, \"tulirakkoja\",paineltiin tuhkalla. Otettiin kolme kertaa\nliedestä tuhkaa, joka kerta eri kohdasta, ja kastettiin veteen,\npainettiin rohtunutta ja pantiin tuhka paikoilleen. Kastettiin myös\nuuninluuta, kun uunia päästiin luutimasta, vesiastiaan ja sillä vedellä\nrohtunutta valeltiin kolme kertaa, välillä aina ilmaa kaapaisten\nsanottiin:\n\n    \"Jos sin' oot tuulesta,\n    mene tuuleen!\"\n\nSitten:\n\n    \"Jos sin' oot ve'estä,\n    mene vetteen!\"\n\nja:\n\n    \"Jos sin' oot maasta,\n    mene maahan!\"\n\n_Savipuolia_ parannettiin siten, että neulankärellä vetäistiin siihen\n\"viisloppinen\" yhdellä vetämällä, ja viimeisestä sorkasta vedettiin\npitkin ruumista alas saakka ja neula heitettiin menemään.\n\n_Plaattoja_ eli _överfläkkejä_, kesakoita, pestiin sammakonkudulla.\n\n_Syylät_ ajettiin pois näin: tehtiin kolmesta lastusta, lepän-, koivun-\nja haavanlastusta tuli ja siinä visapääpuukkoa lämmitettiin. Pestiin\nkolmasti syyliä vedellä ja sanottiin:\n\n    \"Jos sin' oot maasta,\n    niin mene maahan!\n    Jos oot ve'estä,\n    mene veteen!\n    Jos oot kuumasta ve'estä,\n    mene tuohon nuotioon!\"\n\nSitten pantiin roppavoita päälle ja sillä kuumennetulla puukolla\nhangattiin. Sitten taas pestiin ja voideltiin, tehtiin se kolme kertaa.\n\n_Liika_ oli ihon värinen kuhlu, joka liikkui nahan alla silmälaudoissa\ntai muuallakin ihossa. Sitä paineltiin visapäällä puukolla taikka puun\nkylestä leikatulla mallukalla, \"puunliialla\". Puunliikaa lämmitettiin\nja sillä hierottiin kuun 3:na ensimäisenä torstaina.\n\n_Kissannäppyä_ eli näärännäppyä, mikä oli silmäluomeen tullut,\npyyhittiin kissanhännän nokalla, johon oli sylkäisty.\n\n_Rikka_ jos meni silmään, otettiin pois nuolemalla, taikka oltiin\nhengittämättä, puristettiin toisella kädellä nenästä, toisella\nkohotettiin silmälautaa, jolloin rikka tuli itsestään pois.\n\n_Siikanen_ jos menee silmään riihellä, niin syöpi se itsensä sisään ja\ntulee jostakin toisesta paikasta pois.\n\n_Silmäpaskoon_ käytettiin \"tissimaitua\". Sitä piti saada semmoiselta\nihmiseltä, joka oli tehnyt jalkalapsen.\n\n_Hammasta_ kaiveltiin, jos sitä pakotti, \"pyhän puun lastulla\", jota\nsaatiin ostaa apteekista. Tehtiin myös \"hammassuoloja\". Saunankiukaan\npäällä kahta kiveä kourasta kouraan vaihdeltiin ja niitä sitten\nlavoilla suolain päällä hiottiin vastakkain ja suoloja pantiin\nhampaankoloon.\n\n_Kynsien juuriin_ tulee \"lihapistoja\", jos pyhänä leikkelee kynsiänsä.\nLeikatut kynsien palaset on pilkottava hienoiksi ja heitettävä uuniin,\nett'ei piru saisi niistä tehdä venettä.\n\n_Niveltyminen_ voi tapahtua kalvosessa tai nilkassa. Sitä hieroskeltiin\nja sitaistiin siihen \"venymälanka\". Venymälankaan tarvittiin kolme\neriväristä \"hikilangan\" [pesemätöntä villalankaa] palasta, johon\nsamalla vetämällä tehtiin 9 solmua. Tekijä istui sitä tehdessään\nkynnyksellä -- voi istua vain tuolillakin -- vielä parempi, jos\nsemmoisella kynnyksellä, jonka ylitse oli vainajaa viety, ja selkänsä\ntakana teki solmut. Pertaan muori vielä luki luvut ja siunasi langat\npolvillaan uunin edessä. Muori loihti:\n\n    \"Hiukahtu se Jeesuksella hevosen jalaka\n    sivulla sen sinisen sillan,\n    pääsä portaan punasen.\n    Tuli kolome kunniallista vaimoa:\n    Suoni-Liisa, Suurus-Marketta\n    ja Rakennus-Valapuri-vainaja.\"\n\nMyös niisiä tai vanhaa verkkoa, missä oli solmuja, käytettiin\nvenymälankana.\n\n_Kohtaus_ oli, \"kun tuli oikein vilu ja tärisytti ja haukotutti ja teki\npään kipiäksi ja venytytti ja kaskotutti\". Pantiin laattiaan selälleen\nja piekalla (leipälapio) mitattiin ristiin oikean käden sormista\nvasemman jalan varpaisiin ja sitten päin vastoin. Kumpi puoli oli\nlyhyempi, sitä venytettiin, ja taas mitattiin. Kolme kertaa piti mitata.\n\n_Pistos_ kun oli, niin siihen tehtiin \"pistosvettä\" siten, että vettä\nkaadettiin 9 kertaa läpitse jostakin reijästä, esim. jakkaran istuimen\nläpitse, ja juotiin sitä vettä.\n\n_Reväsin_ saattoi hartiat kipeiksi sekä sydänalan araksi. Siihen\ntekivät tietäjät \"reväsinviinaa\".\n\n_Rouhaus_ oli selässä ja siihen tarvittiin madonnahka, joka pantiin\nairokkaan nahan sisään ja sidottiin paljaalle iholle vyötäisille.\n\n_Pöhötys_ jos sattui ja \"altisti henkiä\", keitettiin kuorituista\nkatajanjuurista vettä ja juotiin.\n\n_Sisusvikoihin_ ja _vatsankouristuksiin_ keitettiin mustikoita\ntaikka johanneksenkukan keltaisia nuppuja maidossa. Nautittiin myös\n\"pursinkurttiviinaa\" taikka vettä. [Pursi, eräs juolukannäköinen\nväkevähajuinen kostean maan kasvi.]\n\n_Yskään_ keitettiin ja juotiin \"kanervavettä\" [kanerva,\nsuopursu], vatukanlehtiteetä, koivunpakkulavettä.\n\n_Kylmääntautiin_, vilutautiin keitettiin maidossa \"seinäkeltoja\",\njoita vanhoissa seinissä kasvoi, ja juotiin sitä. Myös kahvin seassa\nnautittiin etikkaa.\n\n_Keltataudin_ lääkkeeksi käytettiin maitoa, jossa oli keitetty\nJohanneksen kukkia ja keltakukkia. Ellei se auttanut, keitettiin puuro,\njohon ainekset, jauhot, suolat ja voi oli kerjätty 9:stä talosta. Sen\nverran vain kerjättiin, jotta kaikki kerralla voitiin keittää ja taas\nkaikki kerralla syödä.\n\n_Rupulia_, isoarokkoa sairastavaa paineltiin sikokarsinan pahnoilla.\n\nLastenkin tauteihin ja hoitoon oli lääkkeensä ja neuvonsa. Jo heti,\nkun lapsi oli syntynyt, varasivat lastenmuorit sen siunauksella\nkolmiyhteisen jumalan nimeen ja panivat sekä lapsen kapalokseen että\näidin päänpieluksiin kirjanlehtiä. Toiset tekivät varoja jo myös\n\"hammasmatua\" vastaan: painelivat lapsukaisen hampaattomia ikeniä\nkovasimella, millä teräkaluja hiottiin. Sitten kun lasta kylvetettiin,\npiti hänelle erittäin pirauttaa kolmasti pikku tilkkanen \"osalöylyä\",\njotta ei lasta \"umpilöylyssä\" kylvetetty, muiden löylyssä pelkästään.\nLapsen pesuveteen \"krapattiin\" kultaa, hopeaa ja vaskea. Ja pesuvesi\nvietiin pihalle aina samaan paikkaan, semmoiseen, mihin ei oltu ruumiin\npesuvesiä kaadettu.\n\n_Sampailla_ kun lapsi oli elikkä oli _troskisuu_ hänellä, niin\nannettiin \"troskimaitua\". Oli tuotu Oulusta Salmen suusta \"troskeja\",\nnäkinkenkiä; niitä \"krapattiin\" maitoon ja annettiin lapselle.\n\nKun suu oli _nahaton_, pantiin sammakko suuhun.\n\n_Harjaksia_ tuli lapseen, jos äiti \"valtavana\", raskaana ollessaan\noli pieksänyt sikoja, tuli oikein karjunharjaksia, kovia piikkejä,\njotta lapsi niiden takia kovasti huusi. Tehtiin nisujauhotaikina ja\nvähän siirappia pantiin sekaan ja sitä hierottiin lapsen selkään\nkiertiäisiksi. Sitten paineltiin vaatteella ja \"harjakset\" tarttuivat\nsiihen.\n\n_Napa_ kävi joskus visvomaan, kun nuora oli leikattu. Silloin äiti\nkasteli alunaa suussaan ja pyyhki sillä kipeää kohtaa. Jos napa oli\niso, niin pantiin nasinanmarjoja \"kretaan\" ja sillä voideltiin.\n\nKun lapselle ilmestyi ensimäinen _hammas_, \"pieksettiin\" lasta niin,\nettä se kävi itkemään. Siitä ei lapsi enää toisia hampaita saadessaan\nollut kipeä.\n\n_Hammas_ kun lähti suusta, viskattiin se uunille ja sanottiin:\n\n    \"Ota lukki luinen hammas,\n    anna rau-rautanen sijaan!\"\n\n_Korvat_ kun vuosivat, pantiin niihin rintamaitoa taikka jäniksenvettä.\n\n_Eltta_ oli lapsessa, kun se oli \"väiväröinen, jotta kitui\".\nSilloin sidottiin hänelle kaulaan \"elttapussi\". Se tehtiin\npunaisesta vaatteesta pikku pussuinen ja sen sisään 9:nlaista\nainetta; pirunpihkaa, kamvärttiä, lukin verkkoa ja elävä hämähäkki\nnavetankatosta, tulikiveä, mettiäistä, nasinanmarjoja, nokea\nsaunankatosta ja löökiä. Mustalla nauhalla sidottiin pussi lapsen\nkaulaan.\n\n_Puristustauti_ jos ilmeni lapseen, poltettiin lapsen paita kodassa\npadan alla.\n\n_Painajainen_ ilmestyi useasti jo lapsiinkin \"huuattajana\". Painajainen\noli semmoinen painava, joka tuli monenlaisista pelästyksistä, taikka\noli taas joku paha ihminen sen lähettänyt, taikka voivat pahat\nkuolleet, ja hyvätkin, jos niitä oli pahoin kohdeltu, esiintyä\npainajaisena. \"Semmoset hurmahenget, kirouksen alla olevat henget lepää\npäällä. Ja kun on semmonen ilikiä ihiminen, jolla on paha haltia, niin\nse kun kattoo lasta, niin se tarttuu.\" Jos lapsella oli painajainen,\nvedettiin sen ylle kapaloksen päälle isän housut ja pantiin lapsi\nvasempaan kainaloon makaamaan. Keitettiin vielä kuparikattilassa vettä,\njohon raaputettiin kultaa, hopeaa ja vaskea, ja vedellä pestiin lapsi.\nLopuksi lapsen vuode \"tulitettiin\". Tehtiin tuli pankolle ja sen\npäällä tilavaatteita liikuteltiin ja kätkyt kierrettiin tulella. --\nPainajaista myös loihtimalla ajettiin pois:\n\n    \"Kenen oot asiamies,\n    niin mee isäntäs iltaselle,\n    emäntäs einehelle,\n    pahas eillä, hyväs jälisä,\n    käy itte keskivälisä!\n    Keuhkonsa kiertyköön,\n    maksansa maatukoon,\n    suusta ulos, sieramista sisään,\n    yheksän kertaa päänsä ympäri.\"\n\nSitten \"karehuttiin\" ja paukautettiin jollakin aseella oveen.\n\nEläinten tauteja oli myös varsin useita.\n\n_Köhä_ oli tavallisin hevosen tauti. Sitä hoideltiin \"kulumuilla\",\ntallin ylisiltä kerätyillä heinänsiemenillä ja -varisteilla, myös\nviinalla sekä ohrilla, joita kiehutettiin vedessä ja säkissä\nripustettiin hevosen päähän.\n\n_Nori_ oli joskus hevosessa nostaen kuhmuja. Ilves-Heikki oli parantanut\nnorin vetämällä linnun jouhiansoja kuhmujen läpi niin, että märkä pääsi\npois vuotamaan, sitten vedellä hautomalla.\n\n_Letty_ oli paha tauti, eläin heittäytyi maahan ja vyörytteli ja\nhelposti kuolikin. Lääkkeeksi annettiin väkevää kahvia taikka\nsuolavettä ja suolamaitoa, joskus ampiaiskennoa ja kivihiiltä. Kauvan\nkestävään \"pitkään lettyyn\" tehtiin yhdeksänlainen lääke: poltettuja\nhampunrohtimia, pääskysenpesää, käärmeen kettä, kahvia, viinaa,\nnasinanmarjoja, maitoa, virtsaa ja pirunpihkaa.\n\n_Umpitauti_ eli umpiletty, vesiumpi, voitiin paraiten parantaa, kun\nnoudettiin \"pappilan trekoolista päärseliruohoja\", joita vedessä\nkeitettiin ja juotettiin.\n\n_Ampumatauti_ oli kaikkein pahin. Siihen useasti kuolikin paikalla ja\n\"paljehtui\" kovasti ja sydämen puoli oli musta kuin kuolleella verellä.\n\"Se oli nuoli, joka ampui syämen kautta.\" Siihen ei tiedetty mitään\nmuuta kuin \"ommaa vettä astiaan ja kaataa suuhun\".\n\n_Väiveitä_ kun oli eläimissä, niin tuhkaa seulottiin selkään ja sitten\npestiin pois. Myös eläväähopeaa pantiin korvien juuriin sekä poltettiin\npäresoitolla korvien neniä ja palanut karsta raaputettiin karvojen\njuureen.\n\nLampaat ja vasikat kun eräässä talossa kerran olivat sairastelleet\nja kuoleskelleet, tapettiin lammas ja lyötiin pää pois kirveellä ja\nverta sivuttiin ovipieliin ja räiskyteltiin ympäri ovipieliä. Toisessa\ntalossa taas oli talonmuori, kun eläimet eivät tahtoneet menestyä,\nkantanut sairaan vasikan pellolle, tehnyt suuren rovion ja polttanut\nvasikan, käytellyt polttouhrina. Sitten haudannut tuhan peltoon.\n\nOli sitten omat kotoiset hierojat ja kupparit ja suonenavaajat, jotka\nmonista pahoista päästivät. Kun jäsenet olivat jäykät, niin hierojat\nniitä norjentelivat, kun taas hartioita repi, jalkoja pakotti ja\npäätä pyörsi, niin imetettiin kuppasarvia milloin mihinkin. Muuan\nisäntä oli tavannut panettaa 15 sarvea: niskaan 1, hartioihin 8,\nristiluille 2 ja kumpaankin jalkaan 2. Toinen ukko taas, täysiverinen\nvaari, oli tarvinnut -- 32 sarvea. Selkään oli pantu sen kuin mahtui,\nsitten niskaan, käsiin ja jalkoihin ja jokapaikkaan. \"Nyt onkin\naika lahti eesäs!\" olikin tavannut kupparille sanoa. -- Pakottavia\nsääriä toisinaan \"kassattiin\". Kuppiveitsellä hakattiin pitkin\nsäärtä hienoja haavoja usea rivi, ja niistä tihkuva veri pyyhkittiin\npäreen reunalla pois. Suonen avaajat taas suoniraudallaan availivat\nveritiehyeitä ja laskivat pois \"liikaa verta\", kun ensin olivat\nsitoneet jäsenen avattavan kohdan yläpuolelta. Suonenavaajia oli ennen\nollut Nilkku-suutari ja Pekkalan Maijastiina, \"iso ämmä\". Hierojia ja\nkuppareita oli useita vanhoja ämmiä.\n\n\n\n\nKansanrunous ja vanhat leikit.\n\n\nPitkinä talvisina iltapuhteina, kun tervasroihun paisteessa taikka\npäretulen tuikkeessa pirtissä työskenneltiin, kun lepattava valo\nhämärissä nurkissa kummitteli ja naisväen rukit karsinapuolessa\nhyrisivät, silloin \"iltakauvet vanhat ukotkin istuivat ja arvottelivat\ntoisiansa ja koettivat saaja Hymälään\". Paljon olikin heillä ennen\narvoituksia, yksi keksi yhden kumman, toinen vielä mokomamman muisti.\nKäytiin siinä taivaasta alkaen matalaan maantiehen asti kaikki\nluotolaisen käsitepiiriin kuuluvat asiat ja esineet. Sille, joka ei\narvannut, sanottiin:\n\n    \"Hyh, hyh, hyh, hyh, Hymälään,\n    Hymälän koirat haukkuu!\n    Mene, piikani, poikani kattomaan,\n    misä vieras tulee!\"\n\nPantiin eteen esim. tämmöisiä arvoituksia:\n\n    \"Kamppi seisoo kankaalla,\n    kaheksalla kantapäällä.\"\n\nSe oli tuulimylly, samoin:\n\n    \"Neljä neittä perävilikkaa juoksee,\n    eivätkä koskaan toisiansa sauta.\"\n\nSaunan kiukaasta sanottiin:\n\n    \"Ämmä loukosa, sata haavaa pääsä.\"\n\nUunin luutimisesta:\n\n    \"Lato täynnä lampahia,\n    pöyrypää ulos ajaa.\"\n\nKuutamosta:\n\n    \"Jänes juoksi jäätä myöten,\n    kultakuppi kainalosa.\"\n\nHarjasta:\n\n    \"Lyhyt akka lylleröinen,\n    paksu pää palleroinen,\n    kaiken kansan korvesta kokuaa.\"\n\nLehmän sarvista:\n\n    \"Haapa Hallelan mäellä,\n    koivu Kollan kankahalla,\n    juuret yhteen juttaa\n    eikä latvat laukiakkaa.\"\n\nSormuksesta:\n\n    \"Onneton, ponneton,\n    pohjaton, kanneton,\n    ja tuoretta lihaa täynnä.\"\n\nVihdasta:\n\n    \"Kyynärä karvaista,\n    pivo paljasta.\"\n\nUseasti myös hämärä pirtti ja pienistä ikkunoista tuijottava musta\nyö toivat muistoon monet kummitusjutut, kertomukset \"joutavan väen\"\nja manalaisten liikkumisista, vuoripeippopakinat ja haltijatarinat\nsekä muut tarinat ja sadut, joilla iltaa lyhenneltiin. Ulkona\nmyrskyävä meri ja Takarannalta kuuluva pauhu saattoivat esille taas\nmonet haaksirikkotarinat sekä kesäiset Ruotsinrannan pyyntiretket\nmuistoineen. Niitäkin välillä vaihteeksi haasteltiin.\n\nMutta muiden työskennellessä ja tarinoidessa soudattelivat äidit\nlastaan kätkyessä ja lauloivat tuutilaulun toisensa jälkeen. Olikin\nlaulavilla äideillä niitä muistossa, jotta laulaakkin: yhden kun\nlopettivat, jo toisen alottivat. Vanhaa tuttua \"nurmilintua\" voivat\nlaulella:\n\n    \"Nuku, nuku, nurmilintu,\n    väsy, väsy, västäräkki,\n    kyllä sinun Herra herättää,\n    Maria maata panettaa,\n    koivunoksa oikaisee,\n    vittanvarpu virvottaa,\n    lämmin leipä lepyttää,\n    kalakukko kiekuttaa!\"\n\nLauloivat myös:\n\n    \"Uni-Matti ulukua kysyy,\n    unenpoika porstuasta:\n    onko lasta kätkyessä,\n    pientä peitetten sisäsä?\"\n\nOlivatpa oppineet katkelman ikivanhasta luomisrunostakin. Lauloivat\nlasta tuudittaessaan:\n\n    \"Pääskyläinen päivälintu,\n    lenti koko kesäsen päivän,\n    haki lehtua levätäksensä,\n    mannerta maataksensa,\n    löyti kiven lipon.\n    Laiva kaatui kalliolle,\n    kiven lippo palliolle,\n    josta kasosi kaunis saari,\n    uhkea metsä siihen saareen.\n    Pääskyläinen päivälintu\n    taas sai hakia pesän sijaa,\n    taas sai lentää kesäsen päivän,\n    ennenkuin sai pesän sijan.\"\n\nPaikkakunnaisiin aiheisiin oli sovitettu tuttu \"pium paum\":\n\n    \"Poum paum polarinkello,\n    pium paum pilarin kello,\n    Kivijärven kirkonkello,\n    Sunijärven suuri kello,\n    Läntisjärven lämppäkello,\n    Kortesjärven koria kello,\n    papinlesken lehemän kello,\n    lukkarin muorin Lumikin kello,\n    Raution muorin mustan kissan tiuku.\"\n\n[Tuutulaulussa mainitut pikkujärvet ovat saarella.]\n\nIsompaa lasta \"köröteItiin\" polvella ja laulettiin:\n\n    \"Körö körö kirkkoon,\n    pappilan muorin penkkiin,\n    ruskialla ruunalla,\n    harmajalla hevosella!\"\n\nVielä hauskuteltiin lapsia kaikenlaisilla leikkilauluilla. Semmoisten\naiheet olivat usein aivan paikkakunnallisia. Esim.:\n\n    \"Ensimäinen oli Eskon Villu,\n    toinen oli Toikin Ruupe,\n    kolomas oli Kokki-Olli,\n    neljäs oli Nevanperä,\n    viijes oli Virpi-Iikka,\n    kuuves oli Kuuston Jussi,\n    seittemäs oli Sepän Heikki,\n    kaheksas oli Kanto-Aata,\n    yheksäs oli Yyrin Matti,\n    kymmenes oli Kynä-Antti.\"\n\nSamoin tunnettu \"mikä yksi\":\n\n    \"Mikä yksi? minä täsä.\n    Mikä kaksi? kaksi silmää pääsä.\n    Mikä kolome? kolome jalakaa pannusa.\n    Mikä neljä? Neljä tissiä lehemällä\",\n\nja sitten: viisi kouraa härkkimessä, kuusi kapulasta reessä, seitsemän\ntähteä Otavassa, kahdeksan vannetta tynnyrissä, yhdeksän reikää\nihmisessä, kymmenen kynttä varpaassa.\n\nKylän eläjistä oli taas sommiteltu leikkiruno:\n\n    \"Pulukkinen pakkari,\n    Perä-Juho lahtari,\n    Paavon Erkki porvari,\n    Juho karvari,\n    joka harjalla kyntää,\n    Perttunen kankuri,\n    äijä katajia hakkaa.\"\n\nMutta kun joutui pyhäpäivä lepohetkineen, riensivät nuoret kylään,\nkokoontuivat jonkun hyväntahtoisen naapurin isoon pirttiin kisaamaan.\nTanssittiin piirileikkiä, kätkettiin kiveä, pantiin \"aitaa raitaa\",\noltiin \"ämmä-äijäsillä\", \"panttisilla\". ja monilla muilla. Piirileikissä\nlaulettiin esim.:\n\n    \"Muori meni kaupalle\n    kaikkein piikain kanssa,\n    Kaikki piikat kaunihimmat,\n    oman muorin muotoiset,\n    lentää kuin taitaa\n    oman kultansa kanssa.\n    Avatkaa nyt portin ovi,\n    että muori pääsee sissään,\n    ja katto yhtä, katto toista,\n    mikä niistä paras on.\"\n\nLaulettiin myös kaunista somasävelistä:\n\n    \"Hyvää iltaa mun kyyhkysen',\n    ja se ihana kukka,\n    laske kätes käteni pääll',\n    tule kanssani rinkiin!\n    Tule hyppään, tule tanssaan,\n    tule kansani aina yhesä olemaan!\n    Tämän maailman ihmiset\n    on kuin villikarhut.\n    Mitä me heistä, mieli meillä\n    aina yhesä olla.\n    Kun aika tulee, niin kuollaan,\n    ja kuollut kuunteleepi hauvas.\n    Sieltä viimein ylös noustaan\n    ja kunnian kruunuilla koristetaan.\"\n\nKiveä kätkettäessä saneli kätkijä:\n\n    \"Sotken saavia, kätken kiinasta.\n    Arvaa, kellä kulla kivi on!\n    Ei oo omasa kourasa,\n    pistin pikku kissan plakkariin.\"\n\n\"Aitaa-raitaa\" pantiin joukon ympäri, joka oli istumassa laattialla\n\"naureina\":\n\n    \"Aitaa, raitaa, kivikkohon, kavikkohon,\n    vaskisilla seipähillä, kultaisilla aijaksilla,\n    jott'ei nuo Piippolan, Paappolan\n    pahat akat pääsisi mun naurismaahani.\"\n\nSitten käytiin tutkimassa \"naurista\". Koeteltiin tukasta: \"joko on\nkaalella?\" ja leuvan alta loskautettiin: \"onko raikas?\" Hampaat kun\nloskahti niin: \"raikas on!\"\n\nHauska näytelmällinen leikki oli \"ämmä-äijäiset\". Istuttiin ympäri\npirttiä, yksi kulki keppi kädessä nilkuttaen vuoroon jokaisen luona\nneuvon kysynnässä: \"toisesa talosa on semmonen äijä-käppyrä, kuin min'\noon ämmäkäppyrä, housunperä hommeesa. Se vaatii mua, ja minä sitä.\nSaanko minä sen?\" Jos kysytty vastasi: \"saat!\" niin kysyjä tanssi ja\nlauloi:\n\n    \"Nyt hyppään, nyt tanssaan,\n    nyt kulutan kultakenkäni kannat.\"\n\nMutta, jos vastattiin: \"et saa!\" lauloi kysyjä:\n\n    \"En hyppää, en tanssaa,\n    en kuluta kultakenkäni kantaa.\"\n\nSitten kulki kysymässä: \"tuutko häihini?\" Vastattiin: \"tulen!\" Kysyjä\nneuvoi: \"tuo kiffelin kaffelin pöytätuuki tullesas!\" Tämän jälkeen\nkävi tiedustelemassa: \"minkälaisella hevosella tuut?\" Vastattiin, kuka\nmitäkin: \"yksijalkaisella\", \"kaksi-\", \"nelijalakaisella\" j.n.e. Sitten\njokaista vuoron perään vietiin \"häihin\" sillä kyydillä, millä kukin\noli sanonut kulkevansa. Ja taas kävi kysyjä tietämässä: \"rupiatko\npiikaksi?\" (tai rengiksi). -- \"Rupian.\" -- \"Mitä tahot palakaksi?\" --\n\"Kymmenen markkaa!\" \"Piikoille\" ja \"trenkeille\" määräsi \"ämmä-käppyrä\"\ntyötä: kenen pani vettä kantamaan, kenen puita pilkkomaan, kenen saunaa\nlämmittämään, \"saunapiijaksi\". Kun \"sauna\" oli joutunut, vietiin\nämmä sinne, kantaa retuutettiin johonkin nurkkaan, jossa istutettiin\ntuolille ja luutatyngällä \"kylvetettiin\".\n\nKeväällä heittivät pojat \"seinärahaa\" ja kesällä \"krooppirahaa\". Olivat\nmyös \"linnapallosilla\" ja heittivät \"plootuja\". Yhdessä tyttöjen kanssa\noltiin \"polttopallosilla\", ja väliin taas innostuttiin \"hippasille\",\n\"kuuropiilosille\" sekä \"näkkisille\". Näkkisillä oltaessa oli yksi\n\"isä-äitinä\", jolta toiset kävivät kysymässä:\n\n    \"Isä-äiti, ammosuu,\n    pääsenkö mä kyllään?\"\n\nLeikin alkaja määrättiin luvuilla. Semmoisia oli esim.:\n\n    \"Uulon, tuulon, helsinkkoo,\n    kemelistä, kolomioo,\n    viijenleppä, vilttikoo,\n    saarnanseppä, sahti, knihti,\n    ellermiina, maijamaa,\n    pukkitauti, porttu pois.\"\n\nsekä:\n\n    \"Ipperi, pipperi,\n    piiraa, päärää,\n    puppis.\"\n\nSananparsia laskee luotolainen niinkuin muukin suomalainen aina\ntilaisuuden sattuessa. Niitä voisi vielä kertyä satoja, jos kävisi\nkirjalle panemaan. Niitäkin muuan näytteeksi:\n\n    \"Työ on survanto, työ on jauhanto,\n    työ seklanto, työ kaikkiappäin. --\n    Parempi papin vihoisa, kuin sepän vihoisa. --\n    Suo Jumala vihattavaksi, älä voivoteltavaksi:\n    kyllä vihattava aina pärjää,\n    vaan voivoteltava se on surukia. --\n    Kaipotellen kalansaanti, levitellen lehemänanti. --\n    Keppi on kolomeen asiaan tarpeen:\n    herrain komeutta, vanhan ihimisen turva,\n    pahan ihimisen kuri. --\n    Ei aseppuuta kokematta oteta. --\n    Ei tamma niin paljon varsoja tee,\n    jotta itteltä länget putuaa. --\n    Akka hakkaa, puolen taittaa.\n    Kamalapa on kirnua nuolla:\n    ei ylety kieli, eikä mahu pää. --\n    Siinä tyhymä toimensa näyttää,\n    josa ei viisas osaa aatellakkaa. --\n    Itte kiitän ittiäni,\n    itte mä tapani tunnen. --\n    Tulee vanhuus,\n    niin ei jää kun rusto jälelle.\"\n\n\n\n\nLuonnonilmiöistä ja ilman ennustamisesta.\n\n\nAlituisena \"meren hengessä\" eläjänä, ahkerana merellä liikkujana on\nluotolainen tottunut katselemaan merta ja muutakin luontoa avoimin\nsilmin, ottamaan selkoa luonnonilmiöistä ja niistä vastaisia ilmoja\nennustamaan.\n\nOn huomattu, jotta merivesi ei ole kauvan \"kohallaan\", se nousee\ntai laskee. Kesäsydämenä se useasti on enemmän aikaa alallaan, mutta\njos on sade uhkaamassa, niin se laskee, ja sitten taas heti nousee,\n\"käy vettä noutamasa\". Kovasti se nousee \"tormien\" ja pitkällisten\nsateitten edellä. Keväällä jäiden lähdön aikana on merivesi aina hyvin\nalhaalla, mutta sitten \"kesän päällen\" se kevätkesällä nousee. Syksyllä\nse on korkealla, mutta taas talven tullen se käypi \"verraten hyvin\nalhaalle\". -- Juhannuksen ja Jaakon välillä meri \"kukkii\". Se nostaa\nsilloin kaikenlaista roskaa pinnalle: liivaa, papua, ahvenruohoa ja\nkaikenlaista merenryömää, jotta aivan on \"krööninä\" meri, kun on tyven.\nPois se oksentaa kaikki, edellisenä syksynä hukkuneet ihmisruumiitkin\nnousevat ylös. Kun tulee vireä tuuli, niin se ajaa kaikki rantaan.\nJos ei meri niin puhdistaisi itseään, niin ei siihen lopulta mahtuisi\nmitään. -- Myrskyjen aikana talvella nousee jäälle rantapuoliin\n\"luojevettä\", jää sitä niinkun \"pukkaa\" maalle.\n\nTaivaalla on paljon huomioon otettavaa. Talvi-iltoina leimuavat\npohjoistaivaaila komeat _revontulet_, joita luotolainen myös sanoo\n\"taivaan valakioiksi\". Ne syntyvät, kun Ruijan merellä on kova ilma\nja aallot lyövät kallioihin, jotta \"suolanen vesi ottaa tommeen\nyön pimeyvesä\" ja heittää välkkeen pilviin. Kun seisahtuu ja katselee\nniitä, niin siitä ne yltyvät ja oikein remahtelevat ja säileet lyövät\ntaivaan laeile asti. Pakkasiksi ne palaa, mutta kun ne hulmahtelevat\nyli taivaan, tulee merituulet.\n\n_Ruskaa_ kun on iltapäivällä, niin se on merituuleksi ja tulee lauhat\nilmat, kun sitä on aamulla, tahtoo tulla sade.\n\n_Vesikaari_ muistuttaa sitä Noan aikuista vesitulvaa. Se ottaa vettä\njostakin, taivaalle imee, ja se tietää sadetta.\n\nKun _aurinko_ \"kahalaa\", ei selvästi paista, vähän näkyy, tietää se\nsadetta ja nöyrää säätä. Kun taas aurinko \"torveilee\", ottaa semmoiset\nsäteet, tietää se nöyrää ilmaa.\n\n_Päivänsappi_ on, kun \"aurinko paistaa kasakkoin kansa\". Jos se on\nedellä, niin se tietää \"entistä\", jos jälessä, niin \"uutista\".\n\nPieni _kuun kehä_ ennustaa isoa nöyrää säätä, mutta iso kehä pientä\nnöyrää ilmaa.\n\nMinne käsin _tähti_ lentää, sieltä rupeaa tuulemaan.\n\nKeväällä saavat luotolaiset useasti ihailla maannousua, toisinaan \"kun\nmaat nousee niin, jotta Kellon karitki näkyy.\" Se on pakkasten edellä.\n\n_Ukkonen_ on jumalallinen voima, Herran voima. Eikä se kärsi, jotta\nsitä pilkataan. Kun ukkonen lyöpi valkiaa ja jyrisee, pitää siunata\nja olla hiljaa. Eivät lapset saa silloin telmätä eikä juoksennella.\nJota varemmin keväällä ukkonen \"panee\", sitä lämpöisempi kesä tulee.\nSyksyllä \"hiljasin\" jos ukkonen jyrähtelee, tulee seuraavana kesänä\nhyvä vuosi.\n\n_Yönpimittäjä_ lyödä läväyttelee \"pitkät aukeimet\" öisin ja myöhäisinä\niltoina, kun kesän valoisat yöt elokuun lopulla alkavat hämärtyä. Sitä\nsanotaan yönpimittäjän valkiaksi [Kalevantuli], siitä kun alkavat yöt\nsitten pimetä.\n\n_Tuulista_ tiedetään, että\n\n    \"Itä tuopi talaven, itä kesän,\n    itä viimeisen tuomion.\"\n    \"Itä ei heitä ennen tuulemasta\n    kun sattaa.\"\n    \"Lännestä ei saja päälle kuuen tiiman.\"\n\nKun pohjoisella pauhaa, niin se tietää, että on tulossa pohjatuuli, ja\netelärannan pauhu ennustaa etelätuulta.\n\n_Sumu_ tekee merellä \"meripimeän\" ja puskeutuu toisinaan maallekin\npaksuna hallavana \"pöhkänä\". \"Syksyllä on sumu suveksi, keväällä\ntalaven jatkoksi.\"\n\n_Pilviä_ putoaa toisinaan taivaalta ja löydetään kedolta limaisina\nkappaleina. Sitä otetaan talteen, ja kun sattuu tulipalo, kierretään\nsillä palopaikka ja sitten se viskataan tuleen. Siitä tuli talttuu.\n\n_Lumen_ jos sataa lehdille, tulee pitkä kevät. Jos lumen sataa sulaan\nmaahan, tulee tautinen vuosi. Jos taas talvella on lunta paljon\noksilla, tulee hyvä ruisvuosi. Keväällä taas jos pelto jo on oraalla,\nkun vielä lunta viskaa, tulee sen parempi vuosi. \"Kun minkä lumen\nhuiluttaa äijän ravosta läpi, niin se pyssyy.\"\n\n_Hallavuotta_ ennustaa:\n\nKun käki tulee lähelle asuntoa kukkumaan. Samoin, jos käki kukkuu\naikaisin keväällä, sillä se kukkuu:\n\n    \"Leipää lehteen, hallaa hankeen.\"\n    \"Kahta hallaa ei ole samana vuonna:\n    poutaa ja pakkasta.\"\n\nMuita _ilman ennustuksia_ on luotolaisella, esim:\n\nKun kajavat ja loukeet lentävät maalla, parkuvat ja istuskelevat\nkivillä, tulee \"tormi\".\n\nKuovi kun huutaa, se tietää pohjatuulta.\n\nKun vitsalintu valittaa, tulee nöyrä sää.\n\nKuikka huutaa pahaa ilmaa.\n\nKun savu laskeutuu maahan, tulee paha ilma.\n\nPoudaksi sontiainen pörrää, kun se lentää hurraa iltasella.\n\nKun korppi talvella \"klonkkuu\", niin se tietää lauhaa ilmaa.\n\n    \"Pyry pakkasen perästä,\n    pakkanen pyryn perästä.\" --\n    \"Vilu varren kasvattaa,\n    aurinko terän tekee.\"\n\nJos minkälaista ilmaa on ylikuulla, niin alakuulla on jo erilaista, kun\ntäysilleen kuu tulee.\n\n    \"Västäräkistä vähä kesään,\n    Pääskysestä ei päivääkään.\"\n\n\n\n\nSotatarinoita.\n\n\nVanhojen luotolaisten kuulemme vielä haastelevan tarinoita muinaisista\nsotatapahtumista.\n\n_Isonvihan_ ajoista on vielä useita kertomuksia ja muistelmia.\nSeitsemän vuotta oli isoa vihaa kestänyt, ja ainakin kolmena vuotena\nolivat Hailuodon asukkaat olleet paossa. Monet olivat menneet Ruotsin\npuolelle Sanskerin kalasaunoille, ja sieltä käsin salaisin puolin\nkäyneet kotipeltojaan viljelemässä. Muutamat taas olivat kerran olleet\npiilossa kotisaarella, eräässä syvässä suurien mäntyjen, korkeiden\ntöyrien suojaamassa Hyypänmäen rotkossa, jota vieläkin sanotaan\n\"Pakopirtin rotkoksi\". Kerrotaan, että rotko olisi puilla ja turpeilla\ntaitavasti katettu niin, ettei ulkoa ensinkään huomannut piilopaikkaa.\nVenäläiset olivat kulkeneet siitä ylitsekkin ja arvelleet vain:\n\"tässähän on suo\". Lopulta oli kumminkin pakolaiset löydetty ja kaikki\nsurmattu.\n\nTalven ajankin olivat vainolaiset Luodolla oleskelleet, milloin\nmissäkin yltäisiänsä tehden. Juntin talossa olivat ottaneet emännän\nkiinni ja ripustaneet kodan kattoon ja poltelleet selkää, pakottaakseen\nhäntä ilmaisemaan, mihin talon tavarat ja rahavarat oli kätketty. Mutta\nkun ei emäntä tiennyt sitä sanoa, olivat sentään viimein ottaneet\nkurjan alas. Arvaahan sen, millainen hän oli, kun nuotion päällä\noli pidetty. Jonkun ryssän oli kuitenkin tullut emäntää sääli ja\nluvannut salaa toisilta, jotta \"kunhan kuot mulle sukat, niin minä\nsun parannan\". Emäntä luvannut ja ryssä nylkenyt koiransa ja pannut\nvastanyljetyn nahan emännän selkään palohaavoille. Pian oli selkä\nparantunut ja parantaja saanut luvatut sukat.\n\nHaapalassa, joka oli komea talo Kirkkojärven takana, oli talon\nmiesjoukko, 9 miestä, ollut syömässä, kun venäläinen tuli ja ympäröi\ntalon. Yksi toisensa jälkeen oli miehet viety ulos ja tapettu. Sitten\nkäyty etsimään talon rikkauksia, jotta \"kyllä kai tällaisesa talosa\npitäisi löytyä\".\n\nPerälässä kerrotaan venäläisten surmanneen 20 miestä, ja Kujalan\npirtissä oli myös koko joukko tavattu tapettuna.\n\nTalvella olivat venäläiset hiihdellen etsineet pakolaisia metsistä.\nKerran hiihdeliyt Ruohokarin kurkulla koko joukko. Pari miestä ollut\netempänä toisista etsikkomatkalla ja nähneet, kun Juntti hiihtää\nkahnutti Liisan, ämmänsä kanssa. Lähteneet niitä takaa ajamaan ryssät,\nja toinen, parempi hiihtäjä, jo saavuttanutkin ja paljaalla miekalla\ntavoitellut. Silloin Juntti kääntynyt takaisin ja sommallaan survaissut\nryssän suin päin lumihankeen.\n\nHelposti ryssä keikahtanutkin, kun sukset olivat kannantakaisilla\njalkoihin kiinnitetyt, miekkansakkin siinä hätäkässä pudottanut.\nJuntti, kun oli ryssää hangessa pitänyt, oli sanonut Liisalle: \"Liisa,\nLiisa, pistä tuota s--naa silimään!\" Ryssä hätäillyt: \"älä silimään\npistä, älä silimään pistä!\" Mutta Liisa oli ryssän omalla miekalla\npistänyt hänet kuoliaaksi. Samalla tavalla olivat toisenkin takaa-ajajan\nnutistaneet ja sitten kiireen kyytiä lähteneet hiihtämään.\n\nLuodolla olivat venäläiset tappaneet ja syöneet kaikki lehmät, yhden\ntoisensa jälkeen. Lopulta vain yksi ainoa lehmä enää ollut koko\nsaarella, kaikkein nurkimmaisessa talossa, Äyrään takana Luukkaan\nPaavolla. Itse oli talonväki sen \"kluvunnut\" ja syönyt, ennenkuin\nvenäläinen sitä ehti ryöstää.\n\nKirkonkellot kerrotaan upotetun Kirkkojärveen, ja siellä ne ovat\nvieläkin. Ei ole järvi antanut niitä ilmi, vaikka on etsitty.\n\nPaljon oli Luodolla jäänyt tiloja autioiksi ison vihan aikana, kun\neläjät olivat paenneet, mikä minnekkin, ja monet jääneet sille tielle,\nmonet taas saaneet surmansa kotitanhuvilla. Nämä autiotilat olivat\njoutuneet kruununmaiksi ja niitä oli saanut sitten viljellä, kuka\nvain oli halunnut. Ja olivat niihin myöhemmin hankkineet ja saaneet\nperintökirjatkin.\n\n_Suomen sodan_ ajoilta on myös tarinoita. Siikajoen Pietolasta olivat\nvenäläiset talvella tulleet \"tikkatietä\" Luotoon. Pappilaan olivat\nensiksi menneet, nälkäisinä kuin sudet. Hentun Riitta Maija oli silloin\nollut pappilassa piikana ja se oli kertonut, jotta yhtäkkiä tullut\nkartanolle Venäjän sota-armeija. Heti menneet navettaan, vaikka Maija\nsanonut; \"ei sinne saa mennä!\" Mutta ne työntäneet hänet syrjään ja\nmenneet vain ja ottaneet navetasta lehmän ja \"hajottaneet sen siihen\npaikkaan\". Sotamiehet ottaneet suolet ja vetäneet niitä kouransa\nläpi, \"noin vain\", ja alkaneet paikalla syödä. Herrat olivat lihoja\n\"puolustaneet\" itselleen, vaikka \"huonolle siivolle olivat lihatkin\njääneet. Eihän sitä näläkäinen katto.\"\n\nMuuta mainittavaa eivät olleet venäläiset silloin tehneet. Viinaa\nvain siellä täällä tahtoneet. Muutamaankin taloon olivat tulleet ja\ntahtoneet, jotta \"viinuskii\"! Mutta eukko oli lyönyt ronkkaansa, jotta\n\"ei oo!\" Ja sillä hyvällä ne menneet taas pois.\n\nRuotsin sotajoukkokin oli Hailuodossa käynyt, Väntelän talossa\nolleet yötä, \"Linsporan\" joukko. Oli ollut pirtti täynnä miehiä, kun\npalvelustyttö, \"isäni äiti\", tuli toiselta puolelta pihaa nukkumasta.\nJokaisen isomman talon oven päälle oli se Ruotsin sotapäällikkö\nkirjoittanut, jotta \"Linspora mars! Linspora mars!\" Kahteen kertaan oli\nkirjoittanut. Venäläiset kun olivat sitten nähneet sen kirjoituksen,\nolivat jättäneet sen talon ja muut kanssa. Ne olivat ajaneet takaa sitä\n\"Linsporaa\".\n\nAskerin talon lähellä \"Sotamännyn\" luona oli sitten ollut yhteenotto,\n\"soittu, jott' oli niitä pääherrojakin muutama ammuttu\". Ruotsalaisten\npäällikkö oli sanonut ennen tappelua väelleen, jotta \"tänäpäivänä\ntaitaa koira meitä pureskella\". Tappelun aikana oli hän noussut\nveräjälle katsomaan taistelun menoa, ja siihen oli hän ammuttu. Häneen\nkyllä ei ollut tavallinen lyijykuula pystynytkään. Oli viimein keksinyt\njoku hopeanapin ja ampunut ja satuttanut. Se lienee jäänyt sitten\nsiihen se koko \"vastaan otto Ruottin puolesta\". Mainittu \"Sotamänty\"\non vielä pystyssä Askerin talon luona. Se on vahva lakkapää petäjä,\nyksinäinen aidanvieren seisoja, rosokylkinen, paksukuorinen. Monet\nsyvät rosot näyttävät syntyneen siten, että on yritetty kaivaa petäjään\nammutuita kuulia. Muuten on petäjän annettu seisoa rauhassa, vanhana\nmuistona.\n\nJotkut kertovat, että \"Sotamännyn\" luona olisi pikku vihan aikana ollut\ntappelu \"ja venäläiset hävesivät kovasti siinä\".\n\nTuoreimmat muistot ovat tietysti \"enkesmannikesästä\" eli\nenglantilaisten käynnistä Pohjanlahden perillä Itämaisen sodan aikana.\nMonet Luodon nykyiset vanhat ovat silloin jo parasta nuoruuttaan\neläneet. Kahtenakin kesänä liikkui \"enkesmanni\" näillä main, oli kaksi\n\"enkesmannikesää\". Ensi kesänä\n\n    \"vuonna tuhat kaheksansattaa\n    neljä kuuttakymmentä,\n    kesäkuusa kuluneesa,\n    ensipäivän iltpuolla,\n    tuli tänne tuorustaina,\n    ennen helluntain pyhiä\",\n\nkuten kertoo tapauksesta eräs luotolainen \"runoilija\". Jo edeltäkäsin\nkuultiin sen käyneen Raahessa, jotta tiedettiin Luotoonkin odottaa.\nJa pelättiin sangen kovasti. [Kellotapulissa on erääseen pylvääseen\nleikattu: \"1854 K:an esivallan käskystä vartioitiin täällä vihollisen\nnimittäin enkesmannin ja frankriikin laivaston maalle tuloa\". Joku\nvartija kai aikansa kuluksi puukkoaan käytellyt.]\n\nMonet peittivät tavaroitaan, siemenrukiitaan ja omakeittoviinojaan\nmaahan taikka kätkivät metsiin, jotta \"tänne se nyt ensin tulee,\nkun tämä on ihan jaloisa\". Vahteja asetettiin kirkon kellotorniin,\nHyypälle ja Marjaniemeen, \"sitä kattottiin joka niemen nokasta\".\nVuorottain oltiin kellotapulissa vahdissa. Oli annettu tapulivahdille\nmäärä, että soittaa kellolla heti, kun Marjaniemestä annetaan merkki\n\"luusipallilla\", jotta englantilaiset rupeavat nousemaan maihin.\nOli sitten siellä tapulissa vahdissa Sipon kirkonmies. Sattuivat\nsilloin Englannin laivat juuri tulemaan näkyviin, rantaa eivät vielä\nlähestyneetkään. Sipo kun näki, hätäytyi ja huusi: \"nyt on enkesmanni\nmais!\" ja rupesi lyömään kellonkieltä laitaan. Silloin alkoi ihmistä\njuosta tapuliin kovalla kiireellä. Mutta eihän se vielä ollutkaan\nmaissa, neljä isoa laivaa kellui kaukana selällä. Kävi se \"enkesmanni\"\nkyllä sitten maissakin Marjamemessä, mutta ei mitään kovin erikoista\ntehnyt, joitakin veneitä poltti. Piilin Kustu-vainaalta poltti ison\nmatkaveneen, jolla kulettiin Malurissa, niin poltti, jotta pohja vain\njäi. \"Niillä oli semmoset aineet, jotta ne vain suilla veti ympäri\nvenettä, ja se sitä myöten siinä heti paloi.\" Muutamilta kalamiehiltä,\njotka olivat menossa Ruotsin puolelle, ryöstettiin \"seelit ja viinat\".\n\nSitten höyrysivät laivat Oulua kohti. Marjaniemestä oli kaikki luotsit\nviety pois Oulun taakse Sanginjoelle, ettei niitä vain \"enkesmanni\"\nsaisi avukseen. Mutta olivat englantilaiset onnistuneet kaappaamaan\nmuutamasta iiläisestä Ruotsiin purjehtivasta jähistä -- polttivat sen\nLuodon rannalle sekä erään toisenkin, Halosen Jussin jähin -- erään\nPohjanlahden väyliin perehtyneen miehen, Ananias Mikkelssonin, joka\njuopottelun takia ei ollut luotsiksi kelvannut. Ananias opasti sitten\nenglantilaisia Pohjan vesillä, missä vain liikkuivat, ja niiden mukana\nhän meni, minnehän meni, ettei sen koommin ole nähty, ei kuultu.\n\nLaivat kun tulla porhalsivat merelle, niin Oulun rannassa laivamiehet\nja jähtien omistajat kiireesti kokoilivat tavaroitaan talteen ja\njähtejään laskivat rantaan -- kekseliäs Jähti-Sipo väänsi jähtinsä\npohjaan reijän, jotta alus joutui vesilastiin ja laski sitten sen\npohjan alta ankkuriin. Rantaan tuli tykkivene, ja 3-4 miestä sousi\nmaalle ja polttelivat useita jähtejä, mutta vesilastissa kelluva Sipon\njähti pääsi sillä, että vain mastot kaadettiin. Virpiniemen luona\npolttivat englantilaiset oululaisen kuunarin ja Varjakan lähellä\nison 3-mastoisen frekattilaivan sekä toisen keskeneräisen aluksen\ntelakkaan. Vielä polttivat Oulun tervahovin ja useita makasiinejä.\nKävivät englantilaiset kaupunkiakin katselemassa, ja laivat asettuivat\nmeren selälle poikkikatujen kohdalle, valmiina ampumaan. Sitten\nhelluntaimaanantai-iltana lähtivät he matkaansa pohjoista kohden.\nKuivajoen suussa olivat taas yrittäneet maalle, mutta siellä muuan\nisäntä hylkipyssyllä ampunut perämiehen veneestä, ja veneessä olijat\nhäätyneet kääntymään takaisin. Kädet vain olivat vilkkuneet yli laidan,\nkun olivat makuultaan yrittäneet soutaa. Tekosestaan ampuja sitten sai\n\"kunniametaalin rintaansa\". Kemissä käynnistä kertoo luotolaisen runo:\n\n    \"Kävi konnat Kemisäkin\n    lankut lauvat polttamasa,\n    tervan hinnan nostamasa.\"\n\nRaahessa olivat englantilaiset aikoneet polttaa kruununmakasiinin,\nmutta kun sanottiin: \"olla niin hyvä, ei saa koskia, tämä on köyhäin\nhyväksi\", niin olivat \"niin armeliaita\", etteivät polttaneet, vaan\n\"antoivat anteeksi\".\n\nKolttosistaan sitten jälkeen päin \"enkeska-valtio\" suoritti korvauksen.\nJahti-Sipokin sai sata markkaa.\n\nSitten seuraavana kesänä tulivat englantilaiset taas Pohjanperän\nvesille, mutta eivät tulleet maihin, ulompana pysyttelivät. Kävivät\naina Haaparannan \"retillä\" asti, josta hailuotolaiset suolajähdit\nkiireen vilkkaa pujahtivat toisen reijän kautta omille vesilleen.\n\nLuodon Marjaniemessä käydessään olivat \"enkesmannit\" ottaneet kiinni\npari luotolaista, Hentun talon rengin \"Talakvistin Aatin\", joka\njuovuksissa ollen meni heille viinaa tarjoomaan, sekä saman talon\n12-vuotiaan poikasen, vielä elävän Jussi-vaarin, ja vieneet heidät\nveneeseensä, jopa aina sotalaivalle asti. Laivalla käynnistään\nosaa vanha Jussi jutella aika eloisan, vilkkaan mielikuvituksen\nvahvasti värittämän kertomuksen. Siellä oli kultakaluunaherroja,\nkuparilakkimiehiä, kyömynokka \"naprieli-amiraali\", jolla oli 2 leveää\netuhammasta, siellä messinkikanuunoita ja malmitykkejä, teetä, läskiä,\nkahvia ja \"Sant-Fransiskon piskettejä\", siellä \"vankeja\" syötettiin,\nsiellä juotettiin ja varsinkin juopuneen Aatin kera ilvehdittiin.\nLopuksi miehet evästettyinä saatettiin taas kotirannalle.\n\n\"Sen olis pitänyt mennä sen laivan Turkkiin, kun oli sota siellä,\nsovan eteen, kun se oli amiraalilaiva ja siinä oli kuninkaanpoikakin\neli mikähän oli everstinpoika. Mutta se kääntyikin ja tuli tänne omin\npäinsä ja oli täällä kaaparilaivana. Jotta olihan pois kotoa.\"\n\n\n\n\nEntisistä rangaistustavoista.\n\n\nEntisajan julmista rangaistustavoista muistavat Luodon vanhat ihmiset\nvielä kertoella yhtä ja toista.\n\nKirkon luona oli ennen toimitettu _mestaus_ noin satakunta vuotta\ntakaperin. Silloin oli päiviltä otettu Huhta-Antti, \"Paskolliseksi\"\nsanottu. Vanhat ihmiset ovat tapauksesta kuulleet \"vanhalta äitiltään\"\ntai \"vanhalta isältään\", jotka itse olivat olleet näkemässä. Mestattava\noli murhannut miehen, Vanhala-nimisen. Olivat olleet Heikkisen talossa\nkortilla \"juuston päältä\", jotta kumpi sen joutuu maksamaan. Siinä\ntullut riita, ja Antti hotaissut toveriaan talon porstuassa kuokalla\npäähän niin, jotta oli siihen kuollut. Tapausta oli ennustanut jo se,\nettä talon lapset -- kertoja-mummon isänäiti oli ollut yksi lapsista\n-- olivat päivällä nähneet, kun pitkä nainen, jolla oli toinen jalka\nkuin hevosella, tullut pihalle ja \"kuin maitokänsällä\" pyyhkiellyt\nja nuolassutkin nurkalla kuivamassa olevaa juustoa [ennen tavattiin\njuustoja nurkalla päiväpaisteessa kuivata], samaa, josta sitten tuli\ntora. Outo olento oli sanonut lapsille, jotka olivat kysyneet, kuka hän\non: \"minä olen neittyt Maaria\". Mutta se oli vihollinen, joka näytti,\njotta sen kautta tulee syntiä.\n\nKirkkomaalla oli mestaus toimitettu. Pohjoispuolelle lähelle kirkkoa\noli laitettu mestauspölkky, ja sen luo kaivettu hauta. Suuri joukko\nuteliaita ihmisiä oli ollut katsomassa, kun Antti-rukkaa oli tuotu\npappilasta Juolan kujaa myöten. Kahden papin välissä oli hän kulkenut,\nja ympärillä kävi vartiasto kantaen korentoja käsissään siten, että\nniistä muodostui \"rengas\", jonka sisässä Antti ja papit astuivat.\nJa Antti oli itse \"pannut\" virren, jota oli hänelle veisattu. [Erään\nkertojan mukaan vanhan virsikirjan 22:s virsi: \"Sull', Jesus, mielest'\nnöyrästä, mä kiitoksen nyt kannan\".] Näin oli käyty mestauspölkylle,\njonka luona pyöveli oli jo odottamassa punaisine kaapuineen,\nleveäteräisine kirveineen. [Sama pyövelin kaapu ja kirves lienee\nollut aina viime aikoihin asti tallella kirkon lakassa.] Siinä oli\nAntti vielä, kun mustaa silkkihuivia alettiin sitoa silmille, pyytänyt\narmonaikaa, mutta pappi oli sanonut: \"ei tarvita, kyllä sinä jo oot\nhyvä\", ja työntänyt häntä pölkkyä kohden. Miesparka oli ollut niin\nkauhuissaan, että oli ollut \"enempi kuollut kuin elävä\", kun oli\nlysähtänyt polvilleen. Pyöveli, vanha hailuotolainen ukko, oli myös\nollut kovin peloissaan. Puolen päivää oli jo kirvestään \"hivonut\" ja\nsitten, kun piti sillä lyödä, oli kaksi kertaa iskenyt eikä sittenkään\nsaanut kaulaa poikki. Kolmatta kertaa ei enää annettu lyödä, vain\nkirveen terällä sahaten sai lopun leikata. \"Lain mukaan\" olisi kyllä,\nkun ei kahdella kerrallakaan saanut kaulaa poikki, ollut häneltä\nitseltä \"pää poikki pantava\", mutta kun oli vanha mies, niin annettiin\narmo. [Miehet ne vain ennen mestaamalla päiviltä otettiin, tiesi muuan\nluotolainen, mutta naiset surmattiin polttoroviolla. Sentähden vielä:\n\"miesten tukka tuuleen, vaimon tukka valakiaan\".] -- Tämän tapauksen\njälkeen ei Hailuodossa ole miestappoa tapahtunut.\n\nRaipparangaistusta, _piiskaamista_ eli _roiskimista_, on toimitettu\nvielä nykyistenkin vanhojen muiston aikana. Varkaudesta tavallisesti\n\"roiskimalla\" rangaistiin ja väärän rahan teosta. Piiskauspuuna,\n_kaakina_, oli viimeksi ollut nimismiehen talon luona seisova mänty,\njohon oli lyöty \"aspi\", mihin rangaistavan käsiin kiinnitetyn\n\"hanskluvan kettinki\" sidottiin. Sen jälkeen, kun vitsomisrangaistus\nlopetettiin, hakkautti nimismies männyn maahan, ei halunnut sitä\nkatsella. Ennen mäntyä oli kaakina ollut \"fankfyöräri\" Yrjänän liiterin\npyöreä paksu nurkkapatsas. Piiskurina oli viimeksi ollut Kestin Jaako,\njonka ei kyllä ollut tarvinnut ketään roiskia, eikä ollut juuri\nkantanut palkkaansakkaan, jona oli ollut leipä talosta. Häntä ennen\noli ollut \"viran toimituksessa\" Ilves-Heikki, joka oli lyönyt niin,\nettä \"vittan lalavat soi ja liha säpäleiksi meni ja kuolleelle verelle\npaikat\". Häntä ennen taas oli roiskinut Rantasuon Jussi, kova piiskaaja\nsekin ja uskollinen palkkansa kantaja.\n\nPiiskausvitsat olivat 5-6 korttelisia mustakuorisia koivunvesoja.\nPiiskarin ne piti paikalle valmiiksi laittaa, nimismies sitten\n\"räknäsi\" ne ja mittasi ja leikkautti liiat pois. Kovin rangaistus\noli 40 paria, kun annettiin \"täyven hengen eestä\". Kolme vitsaa oli\nkerralla kourassa ja kahdesti aina kourallisella lyötiin. Selän\ntakana piiskattavan kohdalla seisoi piiskari ja hutki pitkin selkään.\nOlan kohdalta löi, olan taakse ei saanut vitsoja viedä. Nimismies\nseisoi vieressä kello kädessä, oli määrä, jotta kellon mukaan lyödä.\nMutta eihän ne \"iljenneet\", koettivat kiiruimman kautta, jotta pian\nsaataisiin loppuun ja hoputtivat: \"lyö pois, lyö pois!\" Toimitusta\nkatsomassa oli aina \"hirviän kovasti\" ihmisiä.\n\nMutta piiskattavat ne olivat toisinaan niin äkäisiä, etteivät ääntä\npäästäneet. \"Ne piti sen komeuven ittelleen, jott'ei lukkaria heistä\ntuu, jotta saivat kerskua: eipä saatu lukkaria!\" Vaan kuului olleen\nainakin muutamilla heistä keinonsa. Olivat illalla, kun seuraavana\npäivänä vietiin roiskittavaksi, saunassa voidelleet selkänsä \"traakin\nverellä\" ja maistaneetkin sitä vähän, jotta tulisivat sen äkäisemmiksi.\nApteekistako, vai mistä lienevät sitä saaneet. \"Sanovat, jotta traakin\nveri on kuolleitten veren kautta keitetty apoteekkarein tavan jälkeen,\nja se oli ennen vanhaan ryssän sotaväelle ehtoollisantona, jotta miehet\ntulisi pelekäämättömälle luonnolle ja äkäisiksi.\"\n\nVielä elää Hailuodossa pari kolme ukkoa, joita on nuoruuden päivinä\npiiskattu. Noin 10-15 vuotta on kulunut siitä, kun viimeksi on\n\"roiskittu\".\n\nRoiskimisen jälkeen täytyi rangaistavan istua mustalla toolilla\nkirkossa jumalanpalveluksen aikana. Aittarin edessä kirkon perällä\nkaikkein nähden piti istua, päin seurakuntaan keskellä kirkko\nkäytävää. Mustatuoli oli \"kuin soututooli\", korkeampi vain, jotta\nistuja oli seurakuntaa ylempänä. Siinä oli kolme istuinta, toinen\ntoistaan korkeammalla. Alimmalla istutettiin ensimäisestä pahanteosta,\n\"kunniastaan pois istutettiin\", toisella kerralla nostettiin toiselle\nja kolmannella kerralla täytyi kohota korkeimmalle sijalle. [Muuan\nensi kertaa istutettava oli heti omin ehtoinsa kiipaissut ylimmälle\nsijalle.] Siitä heti seurakuntakin näki, kuinka suuri pahantekijä\nsiinä istui. Kun \"kirkonajan\" oli siinä ollut katseltavana, tuli pappi\nsaarnan jälkeen, piti hänelle nuhdesaarnan ja ripitti \"kuin pienen\nlapsen\", ja sanoi: \"mene vappauteen! Herra olkoon sinun kansasi\" Niin\noli hän synneistään päästetty. \"Viljapultit jaloisa kun siinä istui, ja\nsitten hypätä rommautti alas niin, jotta min' oikeen säikähin, kun olin\nisän kansa kirkosa\", kertoi tapauksesta muuan ukko.\n\n_Jalkapuuta_ säilytettiin kellotapulin alakerrassa. Siinä oli kaksi\npaksua tukkia päällekkäin ja niiden välissä viisi pyöreää reikää,\ntoiset isompia, toiset pienempiä. Siinä istutettiin juopottelemisesta\nsekä häiriön tuottamisesta kirkossa jumalanpalveluksen aikana. Kirkon\nedessä piti istua, jotta kirkossa kävijät mennen tullen saivat nähdä.\nHyvin vanhaan aikaan oli Kantolan Jaakoa istutettu ihmisten kummana\nkolme kertaa jalkapuussa. Oli Jaako-rukka kerta toisensa perään\nerehtynyt ja langennut juoppouden paheeseen.\n\nKirkon portailla, kirkon ovipielessä oli ennen seisotettu muuatta akkaa\n-- \"isän vanha äiti tapasi kertoa\" -- lypsinkiulu käteen sidottuna ja\n\"lehemän panta\" kaulassa. Akka oli varkain kulkenut lypsämässä muiden\nlehmiä.\n\n\n\n\nPuumerkit.\n\n\nEdellä olemme usean luvun alku- ja loppukuvina nähneet kummia\nkoukerolta: luotolaisia puumerkkejä. Hyvin monessa luotolaistalossa\nonkin vielä käytännössä nuo ikivanhat, kautta aikojen polvesta polveen\nsäilyneet talon merkit. Niitä näkee leikattuina astioiden pohjiin,\nharaviin, viikatteiden varsiin, sirppien päihin, verkkopuikkareihin,\nauskareihin ja moniin muihin talon puutavaroihin. Ja kirjotusta\ntaitamattomat isännät piirtävät sen asiakirjoihin nimensä alle.\nNiistä tuntee talo tavaransa, jos sattuu sen tarvitsevalle naapurille\nkinaamaan, taikka se muuten joutuu ajelulle. Ne ovat kuin talon\nvaakunoita, joita ei saa käydä väärentämään, \"taikka kunnia pois\".\n\nOnkin siinä kymmenisessä parvessa, jopa lähes sataisessa ryhmässä\nkoukeroa kaikenlaista, ja paljon siinä on pitänytkin koukerota keksiä,\nkun joka talolla on ollut erilaiset merkkinsä. Muutamat ovat tyytyneet\nvain yksinkertaiseen ristiin tai haarukkaan, nelosen ja seitikon\nmalliin, hyvin useat ovat käyneet vinoristiä kehittämään yksi yhteen,\ntoinen toiseen suuntaan. Joku on ottanut malliksi \"variksen varpaan\",\njoku \"käsi pystysä seisovan miehen\", muuan taas \"tuulimyllyn\", ja eräs\nnäreen. Jopa on joku keksinyt vanhan hakaristimallin ja toinen taas\non leikannut hauskan viisneliöisen. Omituisia ovat Iljanan, Järvelän,\nJuntin ja Nissilän puumerkit. Monet merkeistä muistuttavat vanhoja\nriimukirjaimia.\n\nHyvin harvoissa merkeissä on käytetty käyrää viivaa, huomaamme, että\nne melkein kaikki ovat suoraviivaisia, pysty-, vino- ja vaaka-viivoja,\nenimmin ehkä vinoviivoja. Tämä onkin hyvin luonnollista, sillä käyrää\nviivaa on koko vaikea leikata puuhun, helpoin on leikata puuta viisto-\nja poikkisyyhyn.\n\nMerkit ovat tavallisesti kuuluneet talolle, eikä suorastaan talon\nasukkaalle. Jos näet talo on oston kautta joutunut toiselle\nomistajalle, on hän ruvennut käyttämään ostamansa talon vanhaa\nmerkkiä. Harvemmin on omistaja vienyt merkkinsä toiseen taloon. Viime\naikoina on kyllä yhä enemmän ostoista ja muutoista ja milloin mistäkin\nsyystä vanhat merkit ruvenneet häviämään, ja sijaan tulleet omistajan\nnimikirjaimet, joko vain yksi kirjain taikka kaksi kolmekin yhteen\nsommiteltuina. Joskus taas on entiseen aikaan otettu nimikirjain jäänyt\ntalon merkiksi. Niin esim. entisen Matti-isännän \"ämmä\" on jäänyt\nValpulle \"elämään\", samoin Väntelässä ja Haapalassa. Päärnissä taas\non \"A\"-alkuinen nimi ollut entisellä isännällä, ja Pillissä on ennen\nasunut Kustaa Holma.\n\nTalojen jakaantuessa on talon vanha merkki jäänyt semmoisenaan\nkantataloon, ja uudet osat ovat siihen lisänneet jonkun \"sorkan\"\noman talonsa merkiksi. Siten on samannimisillä taloilla vain\nvähillä eroavaisuuksilla samanlaiset puumerkit. Kuustoilla on\nvariksenvarpaansa, Hentuilla näreensä, Trupukoilla tuulimyllynsä,\nRantasuolla vinoristinsä, Yrjänän taloilla tadikkonsa j.n.e., kuten\nmerkkikokoelmaa tarkastaessa huomaamme.\n\n\n\n"]