[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fyds4It5bZjp7Qvlaehd-suMri8ugqjkBPEEweGXjE4A":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},2562,"Kaksoset","Hirn, Eva",1877,1948,"2562-hirn-eva-kaksoset","2562__Hirn_Eva__Kaksoset",null,"lastenkirja",[],[],"fi",1922,24272,135371,false,66765,[22],"Finnish fiction -- 20th century",[24,25],"Children & Young Adult Reading","Novels","\"Kaksoset\" by Eva Hirn is a novel written in the early 20th century. The story follows twin brothers, Sakari and Seppo Uski, as they embark on a train journey from their rural home to Helsinki for school. Their adventures reveal the essence of childhood, family relationships, and the challenges of growing up in a new environment.  The opening of the book introduces us to the lively personalities of the two protagonists as they engage in humorous and playful banter on the train. They discuss their family, their new life, and childhood quirks while interacting with a curious middle-aged woman seated nearby. As their journey unfolds, we see glimpses of their distinct characteristics—Sakari's more extroverted nature versus Seppo's quieter, contemplative demeanor. Their relationship is anchored in both rivalry and camaraderie, and the charm of their exchanges sets the tone for the rest of the novel, highlighting themes of innocence and sibling bonds in the face of growing up. (This is an automatically generated summary.)",[],249,"Kaksospojat Sakari ja Seppo muuttavat Karjalohjalta Helsinkiin käydäkseen koulua. Kertomus seuraa 13-vuotiaiden veljesten arkea, uusia ystävyyssuhteita ja seikkailuja pääkaupungissa.","Eva Hirnin 'Kaksoset' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2562. E-kirja\non public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta\nmitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Anna Siren ja Projekti Lönnrot.","KAKSOSET\n\nKirj.\n\nEva Hirn\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1922.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n    I. Junamatka.\n   II. Kirjeenvaihtoa.\n  III. Salapoliiseja.\n   IV. Rahahuolia.\n    V. Kuumetta.\n   VI. Loma-aika.\n  VII. Urheilua.\n VIII. Pulassa.\n   IX. Jeren kaupunginmatka.\n    X. Merkkipäivä.\n   XI. Viimeiset ajat.\n\n\n\n\nI.\n\nJUNAMATKA.\n\n\n-- Junassa tulee merikipeäksi, kun matkustaa kotoa pois. Muuten ei\nkoskaan.\n\n-- Kun on ikävä, niin tuntuu kuin vatsa olisi aivan tyhjä. Ilmakaan ei\npidä suolenseiniä erillään toisistaan.\n\nKaksi valkotukkaista poikaa puheli istuen vieretysten kolmannen luokan\npenkillä.\n\nVastapäätä istui keski-ikäinen neiti, joka nyt puuttui poikien\nkeskusteluun.\n\n-- Minne pojat matkustavat?\n\n-- Helsinkiin kouluun. Me asutaan Karjalohjalla, jossa isä on\nmaanviljelijä ja eläinlääkäri, minun nimeni on Sakari Uski ja tuo\ntoinen on Seppo Uski ja me ollaan 13-vuotiaita, vastasi lyhempi\npojista. Sanat sujuivat kuin ulkoläksy.\n\n-- Enhän minä, poikaseni, kysynyt tuota kaikkea, sanoi neiti.\n\n-- Paras antaa heti tulla koko jorotuksen, aikaa myöten saa kuitenkin\nvastata kaikkiin näihin kysymyksiin. Minua kutsutaan Sarriksi, mutta\näiti lausuu ärrät niinkuin kahvimylly jyrisee, kun sillä jauhaa\nherneitä. Luulisi äitiä ranskalaiseksi, vaikka hän on vain Jääskestä.\nMeidän kotimme nimi on Varpuniemi, ja viimeiset kiinnitykset maksettiin\ntässä kuussa, niin että isä huokaa helpotuksesta, ainakin koko\nsyyskuun, paitsi öillä, jolloin hän kuorsaa, samalla tavalla kuin äiti\nlausuu ärrät.\n\n-- Kylläpä sinulta puhe sujuu, hymyili neiti.\n\n-- Minä olen Aaron, joka puhuu, Seppo on Mooses, jolla on kankea kieli\nja huono puheenlahja.\n\n-- Jolla on viisautta ja joka johtaa tärkeissä asioissa, lausui Seppo\nrauhallisesti. -- Sitäpaitsi minä puhun selvää suomea, kun vain saan\npuheenvuoroa sinulta.\n\n-- Teidät oppii erittäin hyvin erottamaan, vaikka olette noin toistenne\nnäköisiä, tuumi neiti.\n\n-- Seppohan on puolipäätä pitempi minua. Se tulee siitä, että hänellä\non ruskea syntymämerkki rinnassa ja pää tähtää aina ylöspäin, jotta\nsilmät pääsisivät etemmäksi siitä rumasta merkistä, sanoi Sarri.\n\n-- Sarri, sinä olet halpamainen, minä en kerro koskaan kenellekään,\nettä sinä juoksit pakoon lehmiä viime vuonna, sanoi Seppo.\n\n-- Syökää omenia, kiltit pojat, tässä on kaksi kummallekin, sanoi neiti\nhätääntyneenä.\n\nPojat nousivat seisomaan ja kumarsivat kohteliaasti, haudaten hampaansa\nja ikenensä omeniin.\n\n-- Sitäpaitsi meidät erottaa kulmakarvoista, jatkoi Sarri. -- On\nharmillista, kun kaksoset ovat aivan toistensa näköisiä. Ihan\nkuin olisi kaksi apinaa ja yksi ihminen. Sitävarten me laitettiin\nkulmakarvat erilaisiksi.\n\n-- Mitä, ovatko teidän kulmakarvanne keinotekoiset?\n\n-- Minä leikkasin ne pois nahkaa myöten kahdeksan kertaa ja sitten ne\ntulivat tuuheiksi ja vähän tummemmiksi kuin Sepon. Eikös Seppo olekin\nvähän haalistuneen näköinen?\n\n-- Tosiaankin, teidän kulmakarvannehan ovat aivan erilaiset.\n\n-- Niin, ne ja pituus ja kieli.\n\n-- Seppeli, älä potki eväskoria. Me kutsutaan Seppoa Seppeliksi,\nkun se kerran laittoi ilmalaivan ja sitoi kissan nenäliinalla sen\nalle ja laski lentämään. Ja ilmalaiva lensi uuninpiipun tasalle ja\nhalkesi, rätskis sanoi vain, ja kissa tuli elävänä ja iloisena maahan,\nvaikka sillä ei ollut laskuvarjoa, mutta Saima suuttui ja sanoi, että\neläinlääkärin pojat eivät saa olla eläimenrääkkääjiä. Sitäpä me ei\nollakaan, paitsi vahingossa. Siitä asti me olemme kutsuneet Seppoa\nZeppeliiniksi, josta tuli Seppeli.\n\n-- Kuka Saima on?\n\n-- Saima Uski eli Saimuski, meidän vanhin sisaremme, ja hänestä oli\ntulla ikäneito, mutta Lauri Hannila pelasti.\n\n-- Minä tutustuin erääseen neiti Saima Uskiin Helsingissä. Hän on noin\nparinkymmenen korvissa ja hyvin sievä ja herttainen. Ette kai tarkoita\nhäntä? Onko hän kaunis vaaleakiharainen tyttö?\n\n-- On, mutta ei sisaret koskaan ole kauniita. Kaikki pojat sanovat,\nettä muut tytöt voivat olla kauniita, mutta sisaret ei milloinkaan.\n\n-- Entäs äidit?\n\n-- Äidit, tietysti äiti on kaunis, Sarrin ääni sai hellän soinnin.\n\n-- Jeh, äiti on niinkuin naisen olla pitääkin, yhtyi Seppo puheeseen.\nHän oli istunut vaiti pitkän aikaa.\n\n-- Sisarenne on siis naimisissa? kysyi neiti.\n\n-- Eikö mitä, kihloissa vain, ja se sitten vasta on harmillinen tila,\nsanoi Sarri.\n\n-- Mitä puhut! Sehän on ihmisen ihanin aika, elämän kevät, sanoi neiti,\nja silmät kuvastivat kaihoa.\n\n-- Sitä en usko, sillä Lauri ja Saimakin toivovat sen ajan loppuvan ja\npuhuvat vain naimisesta. Mutta nuoremmille veljille on kiusallista ja\nalentavaa nähdä miten oma sisko on kummallinen.\n\n-- Naiset ovat aina omituisia, mutta pahinta on, että Laurikin viitsii,\nja Lauri on sentään oikea mies. Hän on saanut urheilupalkintoja ja\ntietää paljon oikeita asioita, sähköstä ja muusta, kertoi Seppo.\n\n-- Miten Saima ja Lauri käyttäytyvät? kysyi neiti hartaasti\ntiedonhaluisena.\n\n-- Ei sellaista viitsi katsoa eikä kertoa. Äiti koetti puolustaa ja\nsanoi, että kihlaantuneet ovat sellaisia. Saimuski katseleekin Lauria\nihankuin lehmä, selitti Sarri.\n\n-- Te ette ymmärrä elämän suuria tunteita, huokasi neiti\nneitseellisesti.\n\n-- Nyt ollaan Keravalla, tule Seppeli, niin autetaan tuo rouva\ntavaroineen alas junasta. Me ollaan unohdettu olla kohteliaita, vaikka\nisä käski.\n\nPojat kiirehtivät rouvan luo, sieppasivat hänen tavaransa ja kantoivat\nne asemalle. Sitten he juoksivat takaisin junaan alkaen tyhjentää muita\nlähellä olevia hyllyjä. Tämä kävi vinhaa vauhtia, tavarat suorastaan\nlensivät junasta. Mutta nytpä syntyi surina ja meteli, sillä pojat\nkuljettivat toistenkin omaisuutta pois. Eräs vanha ukko tarttui\nnyyttiinsä, mutta Seppo heitti sen selkäänsä sanoen:\n\n-- Kyllä minä jaksan sen yksinkin kantaa. Toiset alkoivat huutaa,\ntoiset taas kantoivat tavaroitaan takaisin. Vanha, lihava rouva\nläähätti saaden vihdoinkin kiinni Sepon takista.\n\n-- Poika-parka, älä tee minua varkaaksi. Nämä kaksi koria ovat minun\nomaisuuttani, viekää muut tavarat takaisin.\n\nSeppo pysäytti silloin Sakarinkin ja molemmat alkoivat nyt yhtä\navuliaina ja innoissaan kantaa tavaroita sisään. Tämä työ oli tuskin\nsuoritettu, kun juna lähti liikkeelle.\n\n-- Kohteliaisuus on aika rasittava tehtävä, huokasi Sarri huiskuttaen\nikkunasta jäähyväisiksi vanhalle rouvalle, joka oli istunut korilleen\nja kiitti taivasta siitä, että oli lapseton.\n\nMutta vaunussa ei ollut rauhallista. Matkustajat toruivat, selvittivät\ntavaroitaan, antoivat pojille hyviä neuvoja ja ihmettelivät nykyajan\nkasvatusta.\n\n-- Antakaa nyt poikien olla rauhassa, heidän tarkoituksensa oli auttaa,\nsanoi vastapäätä istuva neiti vihdoin. Hän huomasi miten pojat olivat\npunaisia ja loukkaantuneita.\n\n-- Minä luulen, että ainoa tapa, joka kelpaa aikaihmisille, on kun\nkumartaa ja tarjoaa tuolia ja nostaa pudotetut esineet, mumisi Seppo.\n\n-- Taikka istuu suu kiinni ja vielä parempi jos menee toiseen\nhuoneeseen, lisäsi Sarri painaen otsansa ikkunaruutuun.\n\n-- Tässä, pojat, on hauska pilalehti, tahdotteko lukea? sanoi neiti\nystävällisesti.\n\nPoikien kasvot kirkastuivat, ja pian oli kaksi valkoista päätä\nkumartunut innokkaaseen lukemiseen.\n\n-- Kyllä on hauskaa, että me ei olla naisia, nyt meistä ei koskaan\ntule anoppeja? Ne mahtavat olla pöhniä ihmisiä. Tunteeko täti yhtään\nanoppia? kysyi Sarri.\n\n-- Pilalehtianopit vain ovat pahoja. Minä tunnen monta herttaista\nanoppia. Sellaiseksi sinunkin äitisi varmaan tulee, vastasi neiti.\n\n-- Minun äidistäni ei ikinä tule anoppia -- hyi sentään, sanoi Seppo.\n\n-- Kyllä hänestä tulee Lauri Hannilan anoppi, sanoi neiti.\n\nPojat katsoivat hölmistyneinä neitiin.\n\n-- Mitenkähän elämä sitten sujuu kotona? arveli Sarri.\n\n-- Meille ja isälle hän kyllä on yhtä hyvä kuin ennenkin, ei hän ole\nmeidän anoppimme, rauhoitti Seppo syventyen uudelleen lukemiseen.\n\n-- Voi hassua! huudahti Sarri ja räjähti nauramaan.\n\n-- Mille nuori herra nauraa? kysyi vieressä istuva maalaisukko.\n\n-- Kun tässä seisoo, että rouva torui miestään, kun tämä kaatoi olutta\nruusun päälle, niin että se lakastui.\n\n-- Eipä ihme, kun tuhlaa kallista tavaraa sillä tavalla.\n\n-- Rouva oli vaan vihainen ruusun tärvelemisestä. Mutta mies lohdutti\nhäntä ja sanoi -- -- --\n\n-- Mikähän sen miehen nimi lie ollut?\n\n-- Tässä seisoo vain että Laitinen.\n\n-- Lieköhän ollut Oraskylän Laitisia?\n\n-- Tämä on vain pilajuttu. Hän sanoi...\n\n-- En minä ihmettelisi yhtään jos olisi Juhana Laitinen, se ei ole\nikinä välittänyt kieltolaista.\n\n-- No, se Laitinen sanoi, että kyllä ruusu siitä toipuu, se on vain\njälkihumalassa.\n\n-- Mistähän se Laitinen sitä olutta saa? Kaikkia ne sitten lehteen\npanevatkin. Kun minä tulen kotiin niin panenpa Laitisen kovalle.\n\n-- Näihin pilajuttuihin ne panevat mitä nimiä vain sattuu ja laittavat\nkokoon jututkin omasta päästään, keskeytti neiti Sarrin ja ukon\nkeskustelun.\n\n-- Mutta saiskohan ottaa tuon lehden? Ei ne sentään ihan tyhjästä\nkeksi. Merkit sopii akuraatisti Juhana Laitiseen, taitaa olla\nLaitiskalla ruusukin. Mitä nuori herra meinaa?\n\n-- Varmasti se oli Juhana Laitinen Oraskylästä, koska merkit sopii,\nvastasi Sarri katsoen ukkoa vakuuttavasti silmiin.\n\n-- Jahaa niin minäkin, sanoi ukko ja pisti lehden taskuunsa ojentaen\nmarkkaa neidille.\n\n-- Saatte sen ilmaiseksi, sanoi neiti. -- Nyt me saavumme pian\nHelsinkiin. Onko teitä kukaan vastassa asemalla?\n\n-- Meillä on täti, jonka nimi on Naimi Vesilä, joka on ollut naimisissa\näidin veljen kanssa, mutta joka ammuttiin sodassa aikoja sitten, alkoi\nSarri suulaasti kertoa.\n\n-- Tätikö ammuttiin?\n\n-- Ei kun äidin veli. Nyt me saamme asua tädin luona, ja hän on\nluvannut hoitaa meitä kuin omia lapsiaan, mutta se ei ole juuri hauskaa.\n\n-- Kuinka niin?\n\n-- Kun hänellä on ollut vaan yksi tyttö, jota hän hoiti niin, että se\nhyvin pian kuoli.\n\n-- Mitä puhut? Sehän on kauheaa.\n\n-- Niin, tulirokkoon se kuoli.\n\n-- Onko teillä tuttuja Helsingissä?\n\n-- On joitakin pöhniä sukulaisia, mutta paraiten tunnemme tädin.\n\n-- Minutko?\n\n-- Niin, eikö me olla hyviä tuttuja?\n\n-- Kyllä poikaseni. -- Neidin kasvot loistivat mielihyvästä. Tässä\nsaatte nimikorttini.\n\n-- Silja Sylvia Letala, hei, sepä luisuu kielellä kuin vaseliini.\n\n-- Mitä täti on muuta, paitsi nainen? kysyi nyt Seppo, joka oli pitkän\naikaa lukenut \"Poikien Urheilulehteä\".\n\n-- Minä olen postineiti. Kirjoitan osoitteeni tähän nimeni alle, niin\nte varmaan joskus tulette minua tervehtimään.\n\n-- Kyllä tullaan, huomenna tai ylihuomenna, lupasi Sarri.\n\n-- Tai milloin vain sopii, lisäsi varovaisempi Seppo.\n\n-- Älkää vain unohtako minua.\n\n-- Ei ikinä!\n\n-- Se puuttuisi vielä!\n\nNyt oltiin asemalla, otettiin jäähyväiset ja erottiin. Jäljessään pojat\nkuulivat ukon mumisevan:\n\n-- Vai on Laitisella niin viljalti olutta.\n\nNaimi-täti löytyi helposti asemalta, hän oli sovitussa paikassa.\n\n-- Tervetuloa, rakkaat lapset. Otetaan ajuri, huomenna saamme sitten\ntavaranne kotiin. Nyt on niin myöhäistä. Kotona odottaa meitä vahva\nillallinen. Olette kai nälkäisiä? puheli täti hommaten ja järjestellen.\n\nPian saavuttiin tädin kotiin Ratakadulle. Siellä pojat\nkohteliaisuudesta söivät enemmän kuin jaksoivat, sillä he olivat\nsyöneet pitkin matkaa eväitään.\n\nSitten täti näytteli huoneita puhuen yhtämittaa.\n\n-- Tässä on ruokailuhuone, tässä minun huoneeni ja tuossa asuu Ossi.\n\n-- Kuka on Ossi? kysyi Sarri.\n\n-- Hän käy samaa koulua kuin tekin ja on asunut luonani jo vuoden. Ossi\non viimeisellä luokalla ja hyvin herttainen ja kohtelias poika. Hänen\nesimerkkiään teidän tulee seurata. Mutta tässä on oma huoneenne. Mitä\npidätte siitä?\n\n-- Kiitos, se on kuin isojen poikien huone, kirjoituspöytä, kirjahylly\nja keinutuoli. Tämä vasta on kivaa, huudahti Sarri ihastuksissaan.\n\n-- Osataankohan me asua tässä? kysyi Seppo katsellen komeaa seinämattoa.\n\n-- Eikös se hieno neiti voisi olla täällä?\n\n-- Kuka neiti?\n\n-- Se joka avasi oven, kun tulimme.\n\n-- Sehän oli Lempi, meidän kotiapulaisemme. Tuossa hän onkin. Tässä on\nSakari ja tämä on Seppo, tervehtikää nyt, pojat.\n\n-- Terveisiä Karjalohjalta, sanoi Seppo.\n\n-- Niin juuri, lisäsi Sakari.\n\n-- Tervetuloa ihmisten ilmoille, toivotti Lempi ja meni pois.\n\n-- Järjestäkäähän nyt tavaranne paikoilleen. Mutta ennenkuin\naloitamme yhdyselämämme ehdotan, että sovimme menettelytavoista. Olen\nkirjoittanut tähän paperille toivomuksiani, sanoi Naimi täti ja luki:\n\n\"Pojat eivät karkaa merille, eivät osta aseita, eivät käytä laskuvarjoa\neivätkä tuo kulkukoiria taloon. Jokaisella on henkilökohtainen\nvapautensa, jota ainoastaan soveliaisuus rajoittaa.\"\n\n-- Tädillä voi olla jokin erilainen soveliaisuusraja, kuin meillä.\nPannaan kuolemanvaara sen sijaan, sanoi Sakari.\n\n-- Mikä kuolema täällä Ratakadulla uhkaisi näin rauhanaikana? ihmetteli\ntäti. -- Mutta pannaan omatunto sen sijaan.\n\n-- Olkoon menneeksi, mutta minä en vastaa Sarrin omastatunnosta, se on\neri kiero silloin kun hän joutuu kiikkiin, sanoi Seppo.\n\n-- Pyh! Seppo ei ymmärrä minun erikoista elämisen taitoani, tiuskaisi\nSakari.\n\n-- Onko teillä ehdotuksia ja lisäyksiä tähän sopimukseen? kysyi täti.\n\n-- Me haluaisimme nukkua myöhään lupapäivinä, pitää kutsuja\nsyntymäpäivinä, käydä koiranäyttelyssä ja katsomassa sivistäviä\nelokuvia, niinkuin Suomisen Ollia, ja pitää matelijoita ja nilviäisiä\nja sammakon mätiä lasipöntöissä, lateli Sakari.\n\n-- Me luvataan kiilloittaa neljä paria toisten kenkiä viikossa ja\nleikata pois tädin liikavarpaat ja riippuvat syntymämerkit, lisäsi\nSeppo.\n\n-- Se on liikaa, torjui täti. -- Sitten voimme kaikki allekirjoittaa\nsopimuksemme.\n\n-- Jeh! Omalla punaisella verellä.\n\n-- Sinisellä musteella. Mutta nyt on aika mennä nukkumaan. Hyvää\nyötä poikaseni. Toivon, että te viihdytte tädin luona, sanoi täti ja\nvetäytyi pois.\n\n-- Tämä huone on aika komea ja lattia on kuin pöytä, mutta meidän\nhuoneemme Varpuniemessä on sentään...\n\nLause jäi kesken, sillä Seppo tunsi kotihaikeuden puristavan kurkkuaan.\n\n-- Täti on perin ystävällinen, mutta äiti on sentään... Eikö sinusta\näidit ole kaikkein tärkeimpiä naisia. Ja niitten pitäisi varsinkin\niltasilla olla poikien luona, jotka silloin ovat huonolla elämisen\npäällä. Seppeli, nostetaan sängyt vieretysten.\n\n-- Se on hassua.\n\n-- No, hyvää yötä sitten.\n\nPojat riisuutuivat ääneti ja kiipesivät vuoteisiinsa. Valo sammutettiin\nja molempien sängyistä kuului hiljaista supatusta.\n\nKului hetken aikaa, sitten Seppo kuiskasi:\n\n-- Sarri, kuule Sarri, nostetaan vaan.\n\nHyvin hiljaa ja varovasti vedettiin sängyt vieretysten. Parin minuutin\nkuluttua nukkui kaksi valkopäätä sikeää lapsen unta.\n\n\n\n\nII.\n\nKIRJEENVAIHTOA.\n\n\n                                         Ratakadulla torstaina\n\n    Rakas Äiti, äiti.\n\n    Eikö ole tarpeeksi kun kirjoittaa päivän alkuun? Sen muistaa.\n    On vähän hankalaa, kun tulee kouluun kolmannelle luokalle, kun\n    on lukenut vain kotona ja ollut yksi opettaja, herra Lehtonen,\n    jonka minä hoksasin raitsikassa ja hänestä oli tullut sotamies\n    ja antoi paikan vanhalle rouvalle, joka seisoi ja piteli kiinni\n    remmistä katosta ja sen puseron ja hameen välillä oli aukko,\n    josta näkyi valkoista liiviä vahingossa, kun käsi oli ylöspäin.\n    Koulussa on monta konstia, mitä me ei olla aavistettukaan, ei\n    saa juosta käytävissä ja luokalla saa puhua vain kun huitoo\n    ja opettaja sanoo että: Uski ja täytyy antaa selkään monelle,\n    omasta ja Sarrin puolesta ja rusettia ei voi pitää takissa ja\n    linkopyssyt ja huuliharput opettajat nykäsevät, vaikka ne ovat\n    kyllä muuten rehellisiä ja parempia kuin luulisi. Monella on\n    sentään äkkinäinen ja topakka ääni, että pelästyy kun se nopeasti\n    kysyy. Nyt meillä on parempi olla kun me urheillaan reimasti\n    ja osataan läksyt, kun Lehtonen opetti jo melkein kaikki, mitä\n    täällä opetetaan. Mutta Sarri joutuu välistä kiikkiin, kun on\n    lyönyt pesäpalloa iltapäivän ja minä vasta illalla sitä opetan\n    ja nyt muistui mieleeni että isopallo jäi sinne, lähetä rakas\n    äitimuru, se tänne.\n\n    Täti on muuten hyvä, mutta hämmästyy ja puhuu paljon ja hiukset\n    ovat päivällä päässä ja yöllä piirongilla, melkein kaikki,\n    Sarri näki, kun kerran kävi hakemassa hammastippoja tädiltä,\n    kun hammasta pakotti ja Lempi on ihan kuin Saima ja kihloissa\n    sulhasen kanssa ja hieno paitsi kynnet. Nyt ei ole muuta\n    sanottavaa, kuin siitä koti-ikävästä ja se on kruinaa, niin että\n    minä jätän sen Sarrille.\n\n                                         Ystäväsi _Seppo Uski_.\n\n    J.K. Nuttura vain oli piirongilla.\n\nSeppo oli tehnyt vahvasti työtä. Hän piti velvollisuutenaan täyttää\nkoko arkin ja koetti kirjoittaa nuhteetonta kirjakieltä.\n\n-- Kirjoita sinäkin, Sarri, jotakin.\n\n-- Sinä olet jo kirjoittanut kaikki asiat, vastasi Sarri liimaten\nikkunaan irvistelevän ukon, jonka hän oli leikannut paperista.\n\n-- Voit kirjoittaa Ossista ja kylpyhuoneesta ja niistä kahdesta housun\nreiästä.\n\n-- Reiät olivat sinun työtäsi ja nyt panet minut tunnustamaan.\n\n-- Silloinhan sinun ei tarvitse hävetä kirjoittaa niistä. Jos kerrot\näidille kunnollisella tavalla asian, niin saat tämän kumiletkun,\nhoukutteli Seppo.\n\n-- No olkoon menneeksi.\n\nSarri istuutui pöydän ääreen ja kirjoitti:\n\n    Päällekirjoitus sama kuin Sepollakin.\n\n    Molempien housut olivat tuolilla päälletysten arkihousut, ne\n    harmaat, joissa takatasku on liian pieni ett'ei pallo mahdu\n    koska oli ilta ja me oltiin paitasilla. Sitten piti jakaa\n    lakritsitanko ja Seppeli pani sen tuolille ja puukon päälle\n    ja löi silitysraudalla ja lakritsi meni poikki ja veitsi oli\n    terotettu niin että housut menivät myöskin poikki niin pitkälti\n    kuin veistä riitti. Nyt meillä on ollut samettihousut koulussa ja\n    pojat kutsuvat minua samettisarriksi ja Seppeliä sofföörisepoksi\n    niin että täytyy saada Lempi paikkaamaan reijät. Täti ei anna\n    pitää parasta pukua, vaikka Ossi on aina niin hieno. Ossin nimi\n    on Häger ja sellaista poikaa ei ole maalla ainakaan. Vaatteet\n    ovat komeat kuin virkamiehellä ja hän laulaa niin että pallea\n    paisuu ja jokainen joka kuulee huokaa ja tulee nälkäiseksi.\n    Sitten täällä on sisässä mainio uimahuone mutta ei järveä paitsi\n    kylpyamme johon tulee lämmintä vettä. Kaupungissa on ihmeellistä\n    asua kun on aina ollut maalla mutta me totumme kyllä kun vaan\n    ei näytä kellekään että hämmästyy tai ei tiedä. Seppeli sanoo\n    että isälle täytyy laittaa terveisiä että hyvä on että hän on\n    maalla sillä täällä ei tarvita eläinlääkäriä kun tällä ei ole\n    eläimiä paitsi ajurinhevosia ja koiria. Meillä on välistä ikävä\n    ja illalla me muistetaan mitä äiti sanoi. Terveisiä Jerelle että\n    hoitakoon hyvästi varsoja, joitten nimiksi pitää panna Reksi ja\n    Vaksi, jotka merkitsevät rehtoria ja vahtimestaria ja että täällä\n    on vimmatusti naisia ja ihmisiä.\n\n                                       Kunnialla _Sakari Uski_.\n\n    J.K. Pilkut ovat vaikeita panna ja matematiikka on harmillista.\n\n-- Kauheaa, tähän meni koko iltapäivä. Anna nyt kumiletku.\n\n-- Mutta sinä et selittänyt selvästi, että minä en huomannut, että\nhousut olivat tuolilla ja että minä tein sen vahingossa.\n\n-- Jos et anna letkua, niin minä poltan tämän kirjeen! En minä sen\nenempää jaksa kirjoittaa, kun äiti sitäpaitsi tahtoo, että täytyy\nkirjoittaa kauhean hyvää kieltä ja muuta.\n\n-- No, tuossa saat letkun.\n\nSakari juoksi kylpyhuoneeseen, sitoi letkun alapään umpeen ja pani\ntoisen pään vesihanaan niin että vesi tunkeutui sisään. Letku paisui\npaksuksi kuin makkara ja Sarri sitoi toisenkin pään kiinni. Hänellä oli\nmetrinpituinen, raskas, punainen letku. Sitten hän pani vihreän kurkun\ntoiseen päähän ja vuoli kurkkuun silmät ja suun. Suuhun pistettiin\nhalkaistu punainen pahvinen kieli. Otus oli todella kamalan näköinen,\nja Sarri juoksi näyttämään sitä Sepolle.\n\n-- Mitä me nyt tehdään tällä? On surkean viheliäistä, jos sillä ei\nsaada aikaan oikein kivaa.\n\n-- Pannaan se Ossin sänkyyn.\n\nSamassa eteisen kello soi.\n\n-- Tule, saat nähdä, huusi Sarri ja ryntäsi ovelle, Seppo\nkintereillään. -- Ossi tulee kotiin.\n\nSarri pisti käärmeen varovaisesti ulos kirjelaatikosta, kiersi sitä\nedestakaisin ja sihisi hampaittensa lomitse.\n\nUlkopuolelta kuului kimakka huuto, sitten kiireisiä askeleita portaita\nalas.\n\nSarri veti käärmeensä nopeasti pois.\n\n-- Se olikin nainen, joku vieras nainen, sanoi Seppo pelästyneen\nnäköisenä. -- Lähde nyt pakoon ja nopeasti.\n\n-- Tule mukaan, sanoi Sarri, jolla jo oli lakki päässä.\n\n-- Enhän minä ole tehnyt mitään.\n\n-- Ei ne erota meitä, tule vaan.\n\nPojat juoksivat keittiön kautta ulos eivätkä pysähtyneet ennenkuin\nolivat Tähtitorninmäellä. Siellä he istuutuivat penkille ja tuijottivat\nLuodolle päin.\n\n-- Kirjoissa pojat karkaavat merelle, kun he eivät menesty kotonaan,\nsanoi vihdoin Sarri.\n\n-- Koti on kaukana, huokasi Seppo.\n\n-- Olisikin tämä tapahtunut kotona, kyllä me siitä sitten\nselviydyttäisiin, mutta Naimi-täti ei ymmärrä mitä kaikkea voi sattua\nlapsille ja etenkin pojille ja kaksosille.\n\n-- Milloinka me nyt voimme lähteä kotiin, nytkin on jo illallisen aika.\nMinne panit letkun? kysyi Seppo.\n\n-- Voi kauhistus, se unohtui eteisen lattialle.\n\n-- Kuule, Sarri, kirjoitetaan kirje.\n\n-- Voisihan koettaa. Minä repäisen lehden muistikirjasta. Sinä osaat\nkirjoittaa parempia aineitakin, kyhää sinä oikein naisensydämen kirje.\n\n-- Minkälainen se on?\n\n-- Semmoinen, joka liikuttaa sen sydäntä. Naimi-täti tulee liikutetuksi\nvähänväliä.\n\n-- Niin, kun hän lukee värssyjä kuolinilmoitusten alla, tai kuvauksia\nnälkäkuolemasta, tai kun joku jää leskeksi kahdeksan lapsen kanssa.\n\n-- No sekoita sellaista joukkoon.\n\nSeppo alkoi kirjoittaa otsa rypyssä.\n\n    Rakas Naimi-täti.\n\n    Sellaiset pojat, jotka tahtovat vähän laskea leikkiä ison toverin\n    kanssa, jonka nimi on Ossi Häger, ja vahingossa pelästyttävät\n    toista naista, jonka nimeä me emme vielä tiedä, eivät ole\n    niin häijyjä kuin joku nainen luulee. Jos se nainen on tullut\n    heikkohermoiseksi, hulluksi ei sentään kukaan sellaisesta tule,\n    niin me ollaan pahoillamme siitä ja luvataan jollakin tavalla\n    tehdä hänelle hyvää. Vaikka hieroa päätä, ei vasten karvaa.\n    Meillä on nälkä ja kerran meistäkin seisoo värssy ilmoituksen\n    alla. Sarri sen teki, minä annoin letkun.\n\n                              Sarri ja Sarrin veli Seppo Uski.\n\n    J. K. Kotona tapahtui välistä paljon pahempaa.\n\nKirje kierrettiin kokoon, ja pojat lähtivät kotiinpäin.\n\n-- Katsos tuota kuvapatsasta, sen nimi on \"Rääkkäys\", ei niilläkään ole\nhyvä olla, sanoi Sarri.\n\n-- \"Haaksirikkoiset\" se on. Ei merelläkään ole kovin hääviä.\n\nPojat menivät kotiin keittiön kautta. Onni suosi heitä, sillä Lempi oli\nsisällä. Kirje jätettiin pöydälle ja pojat hiipivät hiljaa huoneeseensa\nja menivät sänkyihinsä sytyttämättä valoa.\n\nSillävälin oli Naimi-täti tullut kotiin. Hänellä oli oma avaimensa.\nTullessaan sisään hän astui jollekin liukkaalle, pyöreälle, luisuvalle\nesineelle, joka halkesi paukahtaen ja ruiskuttaen vettä Naimi-tätiä\nvastaan. Eteisestä kaikui huuto läpi koko huoneiston. Lempi riensi\nkeittiöstä ja Ossi, joka juuri tuli portaissa, ryntäsi sisään\nsytyttämään valoa.\n\n-- Vesikäärme, suuri vesikäärme, huusi Lempi. -- Se sylkee vettä.\n\n-- Ota pois se kamala peto, sanoi Naimi-täti vapisevin huulin juosten\nruokasaliin.\n\nOssi otti letkun keppinsä päähäni ja tutki sitä.\n\n-- Tämä on poikien käsialaa, se on vain leikkikäärme, rauhoitti hän\nnaisia.\n\nSamassa soi puhelin ja Ossi meni vastaamaan.\n\n-- Täällä puhuu tohtori Hait. Minun vaimoni kävi juuri teillä ja sanoi,\nettä ovestanne luikerteli suuri punainen käärme häntä vastaan. Koska\notaksun, että häntä on peloitettu sopimattomalla leikinteolla, minun\ntäytyy lausua ankara paheksumiseni.\n\n-- Me emme tiedä asiasta mitään, koetti Ossi puolustaa.\n\n-- Ottakaa selvä rikollisesta. Vaimoni on saanut hermokohtauksen ja\nsanoo, että häntä vastaan on tehty murhayritys. Toivon, että voitte\nselvittää tämän anteeksiantamattoman tapahtuman.\n\n-- Ei suinkaan kenenkään tarkoitus ole ollut... aloitti Ossi.\n\n-- Hyvästi!... ja puhelin soi korvaan.\n\nNaimi-täti ei tullut juuri lempeämmäksi kuultuaan tämän välikohtauksen.\n\nLempi kuivasi polvillaan eteisen lattiaa ja murisi tuskautuneena.\n\n-- Kutsu pojat tänne, Ossi, sanoi täti.\n\n-- He eivät ole kotona.\n\nIllallinen oli kolkonlainen. Täti tuumi tepsiviä rangaistuskeinoja\nja Ossi pani useaan kertaan alulle keskustelun, saamatta muuta kuin\nyksitavuisia vastauksia. Syötyään vetäytyivät molemmat huoneisiinsa.\n\nTäti veti esille kasvatusopin nuorilta päiviltään, mutta ei löytänyt\ntilaisuuteen sopivaa kohtaa. Kun aika kului, hän alkoi tulla\nlevottomaksi. Missähän pojannaskalit viipyivät?\n\n-- Tässä on kirje rouvalle, se oli keittiön pöydällä, sanoi Lempi.\n\nNaimi-täti luki sen moneen kertaan, pudisti päätään ja vilkuili\nkasvatusoppiin.\n\n-- Poika raukoilla on nälkä. Lempi, vie heille ruokaa.\n\nNälkä olikin suurin kärsimys maailmassa Naimi-tädin mielestä. Hänen\nsydämensä suli kuin vaha kun hän ajatteli, että pojat kärsivät ruoan\npuutetta.\n\n-- Tässä on teille ruokaa, mutta minä en antaisi teille hiventäkään,\nsanoi Lempi pojille.\n\n-- Lähettikö täti meille ruokaa? kysyi Sarri alkaen syödä.\n\n-- Lähetti. En kai minä sitä muuten toisi.\n\n-- Naimi-täti on samaa sukua kuin äiti, sen huomaa heti.\n\n-- Samaa on selvästi, vakuutti Seppokin.\n\n-- Kuules, Lempi, älä ole homehtuneen näköinen. Sano mitä meidän on\ntehtävä, että tulisit hyvälle päälle.\n\n-- Ei minulla ole muuta tarvetta -- kuin vaikea kirje, joka olisi\nvärkättävä.\n\n-- Kirje! Kirjeitä koko päivän niin että niihin on hukkua. Minä olen jo\nkirjoittanut kaksi, käsi herpautuu vähemmästäkin.\n\n-- Tuo tänne, minä kirjoitan, sanoi Sarri iloisena, kun pilvet eivät\nnäyttäneet enää varsin uhkaavilta.\n\n-- Mutta jos kerrotte muille?\n\n-- En, jos paikkaat kaksi reikää housuissamme.\n\n-- No olkoon menneeksi. Tässä on paperia. Kyllä minä osaan kirjoittaa,\nmutta kun Santeri on niin sivistynyt, niin se nauraa, jos kaikki ei ole\njämtisti laitettu. Pane nyt päällekirjoitus että 'kaivattu Sanderi'.\n\n-- Kuka se Santeri on? kysyi Sarri.\n\n-- Oikea virkamies ja sulhanen, postiljooni ja kirjeenkantaja.\n\n-- No mitä sitten? Tässä seisoo jo: kaivattu Santeri.\n\n-- Kirjoita vaan herraskieltä, varoitti Lempi, jota epäilytti Sarrin\nomavaltainen konsonanttien muuttaminen. Kirjoita sitten jotain ikävästä\nja käytä kauniita sanoja.\n\nSarri tuumaili ja kirjoitti.\n\n-- Sano sitten että palkkaa on korotettu 50 markalla ja että Vihtori\npyysi \"eläviin\", mutta minä en mennyt, kun Santeri ei kärsi Vihtoria ja\nkun ei ollut vapaailta. Kerro, että uusi paikka hampaasta lohkesi, ja\nsitten vähän rakkaudesta ja tapaamisesta ja että minun syntymäpäiväni\non viikon perästä, ja loppuun minä panen nimeni. Lue nyt kirje.\n\nJa Sarri luki kirjoittamansa:\n\n    Kaivattu Santeri,\n\n    Minulla on huisin ikävä sinua, kunnon veli, niin ikävä, että\n    tekee mieleni itkeä, niinkuin naisten möhlä tapa on. Naimi-täti\n    antaa nyt minulle 50 markkaa enemmän palkkaa ja se on kivaa ja\n    Vihtori pyysi \"eläviin\", mutta koska sinä inhoot häntä, niin\n    minä en mennyt, kun ei ollut vapaa ilta. Hampaat alkavat lahota,\n    niin että kieltä raapii ja minä rakastan yhtä miestä, joka on\n    varmaan se sulhanen ja tahtoisin tavata sinua vaikka taivaassa.\n    Tule tänne syntymäpäiväksi ja tuo lahjoja, linkkuveitsi, tai\n    sähkölamppu, tai koiranpentu...\n\n-- Älä nyt. En. minä sellaista huoli, pane ennemmin alpummi tai kampa.\nEntisestä on piikit melkein poikki. Ei saa sanoa Naimi-täti, vaan,\nrouva ja pane että se sulhanen on Santeri.\n\n-- Kyllä tämä on hyvä. Nyt minun on uni.\n\nMutta Lempi vaati lujasti jälkikirjoitusta, joka kirjoitettiinkin.\n\n    J.K. Anna kampa tai alpummi, Naimi-täti on rouva ja Santeri on\n    sulhanen.\n\n                                     Muisdellen Lembi Inginen.\n\nAllekirjoituksen pani Lempi itse ja lähti tyytyväisenä keittiöön.\n\nPojat makasivat levottomina vuoteillaan. Uni ei ottanut tullakseen.\n\n-- Mikähän tapa sekin on, että sanotaan hyvää yötä, tuumi Sarri.\n\n-- Ehkä se on välttämätöntä vain meillä Varpuniemellä.\n\n-- Hänpä lähetti illallista meille.\n\n-- Lähetti. Kaikki ihmiset eivät ole kuin äiti. Ei aivan kuin äiti,\nvaikka ovat sukuakin. Minä olen jo rukoillut ja kaikki olisi valmista.\n\n-- Hyvää yötä Seppeli, nukutaan vaan.\n\n-- Hyvää yötä Varpuniemi ja kaikki.\n\nNaimi-täti nukkui jo. Hän ei aavistanut mitenkä pikkupoikien on\nvaikea saada unta ilman \"hyvää yötä\". Etenkin kun isä ja äiti ovat\nVarpuniemessä.\n\n\n\n\nIII.\n\nSALAPOLIISEJA.\n\n\n-- Veisitkö Sarri kenkäni suutarille korjattaviksi iltapäivällä? kysyi\nOssi päivällispöydässä.\n\n-- Jeh, varmasti. Minä olen tehnyt sinulle vasta kaksi palvelusta ja\nlupasin kolme, vastasi Sarri.\n\n-- Mitenkä olet niin paljon velkaa, Sakari parka? kysyi Naimi-täti.\n\n-- Se on siitä vanhasta asiasta, kun Ossi lepytti tohtorinna Haltin.\n\n-- Mitenkä se tapahtui?\n\n-- Ossi meni itse hänen luokseen ja selitti kaiken ja mitä lie tehnyt\nja se oli reilusti tehty.\n\n-- Hyvä on, että muistat kunniavelkasi. Mitä teette iltapäivällä,\nnythän on lauantai?\n\n-- Meillä on \"Kipinän\" kokous.\n\n-- En ole kuullutkaan siitä.\n\n-- Kipinä on koulun raittiusseura. Me kuulutaan siihen.\n\n-- Teette oikein, pojat, kun jätätte väkijuomat ja rupeatte raittiiksi.\nViina on ollut monen turmio -- -- --, alkoi Ossi.\n\n-- Meillä ei aikaihmisetkään juo, saatikka sitten lapset, sanoi Seppo\nhalveksivasti.\n\n-- Minä luulin että kuulutte Kipinään siksi, että pyritte elämän\nmuutokseen. Konventtiluokilla on tanssit, minä menen sinne.\n\n-- Oletko kutsunut ketään mukaasi? kysyi Naimi-täti.\n\n-- Olen Verna Airon. Hän tanssii mainiosti ja puhuu myöskin. Minä en\npidä tuppisuu-tytöistä.\n\n-- Mutta sinunhan täytyy olla sitten koko ilta Vernan kanssa? Miten\nsinä viitsit, sanoi Seppo.\n\n-- Se juuri onkin hauskaa. Miehet osaavat olla naisten kanssa.\n\n-- Minä luulin, että sinä olisit siinä asiassa parempi kuin Lauri.\nMiehistä usein pettyy. Lehtonenkin oli samanlainen juhannuskokolla ja\nmilloin tyttöjä sattui mukaan. Mutta Jere, se on mies.\n\n-- Kuka Jere on?\n\n-- Jere on tallimies, eikä hän koskaan ole ollut naimisissa eikä\ntahdokaan. Jere sanoo, että nainen on milloin kadulla, milloin torilla\nja hän väijyy kaikkien nurkkien takana. Ihanuus on valhetta ja kauneus\nturhuutta.\n\n-- Parempi on asua autiossa maassa kuin riitaisen vaimon kanssa, lisäsi\nSeppo suu täynnä puuroa.\n\n-- Teidän Jerenne on saanut viisautensa Salomonilta, mutta kertoiko hän\nmyöskin, miten Salomon ylistää hyvää naista?\n\n-- Ei Jere hyvistä naisista puhu.\n\n-- Onko Naimi-tädissä mitään luonnon oikkua? kysyi Sarri, jonka\najatuksenjuoksua ei ollut helppo havaita.\n\n-- Mitä tarkoitat? Naimi-tädin ääni ei ollut aivan yhtä lempeä kuin\ntavallisesti.\n\n-- Esimerkiksi kuusi varvasta, tai halkonainen kieli tai niinkuin\nSeppelillä on -- -- --\n\n-- Sarri, varo itseäsi, taikka minä laitan luonnonoikun naamaasi, huusi\nSeppo punaisena.\n\n-- Tarkoitin vain, että onko tädillä mitään syntymämerkkiä tai muuta\nkummallista?\n\n-- Ei minulla ole mitään sellaista. Kuinka voit otaksuakaan semmoisia\ntyhmyyksiä?\n\n-- Jaa se on totta, eihän kukaan mielellään kerro, jos varpaita olisi\nkuusi. Mutta mukavaa sitä olisi nähdä. Sarria nauratti niin että maitoa\ntirskui takille ja liinalle.\n\n-- Sakari, käyttäydytkö kotonasi noin? Puheesi on myös sopimatonta.\nEpäilit äsken minun rehellisyyttäni. Enkö minä puhu aina totta?\nVastaahan nyt heti suoraan.\n\n-- Tietysti Naimi-täti puhuu totta, kyllä minä uskon, ettei tädillä ole\n-- -- --\n\n-- Älä puhu enää siitä. -- Naimi-täti oli jäykän näköinen.\n\nSakari istui nolona ja työnsi ruokaa vahvasti suuhunsa. Seppo kärsi\nveljensä puolesta ja koetti keskustella luonnollisesti.\n\n-- Etkö, Ossi, tahtoisi olla mieluummin eläin kuin ihminen? Niillä on\nmukavat vaatteet, ei tarvitse vaihtaa ja varoa eikä ne tee syntiä,\nvalehtele tai puhu pahaa toisista.\n\n-- Mutta murhaavat joskus, sanoi Ossi.\n\n-- Ne lahtaavat vain ruokansa ja sitä ihminenkin tekee eikä siinä huoli\nolla pöhniä omantunnonvaivoja.\n\n-- Mutta niiltä menee hukkaan monta nautintoa, esimerkiksi musiikin\nalalla.\n\n-- Eikä ne pääse koskaan leffaan eikä voi nauraa sukkeluuksille. Eikä\nheittää palloa, paitsi apinat. Mutta läksyjä ei niillä ole, ja se on\nkaikista suurin etu.\n\n-- Täytyy niitten oppia paljonkin.\n\n-- Mutta ei kirjoista. Sadut niiltä myöskin menee hukkaan.\n\n-- Mikä siis on lopputulos? kysyi Ossi.\n\n-- Että pitäisi voida olla tarpeen mukaan vuoroin poika ja vuoroin\nleijona tai lintu tai valaskala.\n\nAteria oli lopussa, kiitettiin ja noustiin. Muut poistuivat paitsi\nSarri, joka varovaisesti lähestyi Naimi-tätiä.\n\n-- Minäkin tahtoisin olla eläin, sanoi Sarri.\n\n-- Miksi niin? kysyi täti, jonka huulet eivät enää olleet niin\ntiiviisti yhteenpuristuneet.\n\n-- Ne eivät loukkaa ketään eivätkä puhu pöhnää.\n\n-- No pojuseni, sinä olet tädin kiltti ystävä. Tiedän ettet tahallasi\nloukkaa ketään.\n\n-- Nyt minä olen kuin lintu taivaalla, huudahti Sarri juosten Sepon luo\nOssin huoneeseen.\n\n-- Harmittaa kun on matti kukkarossa juuri juhlan edellä, tuskitteli\nOssi tarkastellessaan vaatevarastoaan.\n\n-- Mitä sinä siellä teet rahalla?\n\n-- Täytyy tarjota Vernalle yhtä ja toista ja pitäisi saattaa kotiin\nautolla. Onhan ilkeää esiintyä kitupiikkinä, kun muuten on hyvin\npuettu, ja klassillinen ulkomuotonikin velvoittaa.\n\n-- Mikä se on? kysyi Seppo.\n\n-- Hieno nenä, korkea, kaareva otsa, jalot piirteet ja Apollon ryhti.\n\n-- Oletko sinä sellainen?\n\n-- Katso vain tarkkaan, ei mitään puutu.\n\n-- Mutta nenä minusta on vähän -- -- --\n\n-- Seppo, muuta voit moittia, mutta nenä on Hägerien ylpeys, sitä\nkannattaa katsoa. Harmin paikka, etten saa rahaa ainakaan viikkoon.\n\n-- Sinähän sait juuri paljon rahaa isältäsi.\n\n-- Mitäs! Ne menivät heti.\n\n-- Sano, mitä ostit?\n\n-- Ne käytettiin hyväntekeväisyystarkoituksiin ja muuhun.\n\n-- Ymmärrän, köyhille ja Pelastusarmeijalle.\n\n-- Niin, ostin tarvitsevalle uuden solmion ja sinipunaista kirjepaperia.\n\n-- Hyi, itsellesi.\n\n-- Tarvitsin niitä kipeästi.\n\n-- Yks herra kysyy Ossi herraa, kuului Lempin ääni eteisen ovelta.\n\n-- Tässä on nenäliinani, Sarri. Jos päätätte lainata tarvitsevalle,\nniin tuokaa se takaisin kukkaron muodossa. Hannes Pälsi tulee tänne,\nmenkää nyt, suloiset ystäväni, sanoi Ossi nopeasti.\n\nPojat poistuivat tervehtien ohimennen Ossin hyvää ystävää.\n\n-- Lainataanko hänelle? kysyi Seppo.\n\n-- Hän laski meidän kanssamme koko iltapäiväni ennen viime kokeita ja\nlepytti Haltin tohtorinnan, sanoi Sarri.\n\n-- Ja vei koiranäyttelyyn. Täytyy kai antaa. Minulla on 100 markkaa,\npaljonko sinulla on?\n\n-- 80 markkaa, mutta saamme vasta ensi kuussa lisää.\n\n-- Maksaahan Ossi takaisin lainansa.\n\n-- Mutta Kipinässä menee rahaa.\n\n-- No annetaan 140 markkaa, niin jää meillekin jotakin.\n\nSetelit pantiin huolellisesti nenäliinan sisään ja Sarri juoksi Ossin\nhuoneeseen.\n\n-- Tässä on nenäliinasi, Ossi! Kiitos lainasta! sanoi Sarri\nhienotunteisesti.\n\n-- Kiitos itsellesi! Lainat on aina maksettava tunnollisesti, vastasi\nOssi merkitsevästi nyökäten päällään.\n\n-- Tule nyt, Sarri, täytyy lähteä, huusi Seppo. Sarrin teki mieli\nkatsoa isojen poikien juhlavalmisteluja, mutta hän lähti kuitenkin\nviivytellen pois.\n\nKipinässä oli tavallista juhlallisempaa, paljon ohjelmaa ja lukuisasti\nosanottajia. Pojat olivat solmineet ystävyysliiton parin vilkkaan\ntoverin, Jannen ja Riston, kanssa. Nämä olivat eri-ikäisiä veljeksiä,\nmutta samalla luokalla, Janne kun oli ollut sairas suuren osan\nedellistä vuotta ja jäänyt siksi luokalle. Ensiksi veivät tieteelliset\nharrastukset heidät yhteen. Seppo oli kerran käynyt Jannen luona\nkirjaa lainaamassa ja nähnyt tämän eriskummallisen asunnon. Seinän\nläpi oli johdettu kaasua keittiöstä Jannen huoneeseen, jossa oli pieni\nlaboratorio. Bunsenlamppu, keittoastiat, koeputket, kemialliset aineet\nym. tarvikkeet täyttivät koko pienen huoneen. Seppo, jolla oli kova\nharrastus luonnontieteisiin, katseli ihastuneena Jannen hommia. Sen\njälkeen he lukivat yhdessä kemiaa, tekivät kokeita, säästivät rahaa\nuusiin kokeiluihin ja viihtyivät mainiosti yhdessä. Sarri ja Risto\nalkoivat nyt myöskin seurustella; heidän luonteensa sopivatkin hyvin\nyhteen. He olivat vilkkaita ja kekseliäitä, soittivat ja tekivät\nretkeilyjä.\n\nKun ohjelma \"Kipinässä\" alkoi loppua, nykäisi Risto Sarria takinhihasta\nja kuiskasi:\n\n-- Tule laulusaliin, mennään soittamaan.\n\nKaikki neljä poikaa, jotka istuivat vieretysten, menivät laulusaliin.\nRisto istuutui pianon ääreen ja soitti korvakuulon mukaan.\n\n-- Risto on aika soittomestari, sanoi Sarri ihastuneena.\n\n-- Kuulisitte miten kauniita säveleitä minun päässäni kaikuu, niin\nette sanoisi minua mestariksi, vaan hölmöksi rämpyttäjäksi, joka näin\nhuonosti esittää niitä.\n\n-- Putkikaan ei soita paremmin, sanoi Seppo.\n\n-- Vai Putkiko? Risto kääntyi ympäri toisiin päin. Minä olen kuullut\nPutken soittavan, ja se oli vasta jotakin. Ei luulisi, että hänessä on\nopettajan sielu ja opettajan ruumis.\n\n-- Mikäs sielu häneen sitten sopisi? kysyi Janne. Ehkä keinotekoinen\nsielu, joka liukenee eetteriin, tai sähköinen sielu, joka virtaa\nlangatonta johtoa pitkin kuulijoihin, kun hän soittaa?\n\n-- Niin juuri, kun Putki soittaa, niin Putken soittosielu virtaa\nminuun, ja kun Putken sormet liukuvat pianolla, niin minun sormeni\ntuntevat jokaisen liikkeen. Ja sen sielu on parempi, parempi kuin\nmuitten.\n\n-- Soita nyt Risto \"Läksin minä kesäyönä käymään\", pyysi Sarri.\n\nJa Risto soitti, lisäili omasta päästään ja venytteli säveltä monella\ntavalla. Kaksoset istuivat liikkumatta ja nauttivat. Varpuniemi,\nkesä ja koti alkoivat herätä selvänä muistissa. Seppo muisteli miten\nhe uittivat Jeren kanssa hevosia, ratsastivat ilman satulaa, uivat\nitsekin ja kuuntelivat Jeren kertomuksia. Sarrin mielessä häämötti\nkoko vihanta luonto, hän tunsi tuoreen heinän tuoksun, kuuli kesäiset\näänet, laivan jyskytyksen Lohjanselällä, kirkonkellot etäisinä,\nepäselvinä, tuulen huminan puissa ja näki äidin sinisessä kesäpuvussa\npoimivan puutarhamansikoita. Isä leikkaa tomaatteja ja Saimuski leipoo\npikkuleipiä.\n\nKuului kolinaa, pojat hyppäsivät seisoalleen ja purskahtivat nauruun.\nJannen henki ei jaksanut seurata toisia, hän oli nukahtanut penkille,\nkääntynyt toiselle syrjälle ja putosi maahan.\n\n-- Vieläkö me ollaan täällä? Nythän on yö. Vikkelästi kotiin.\n\n-- Niin, kotiin Varpuniemeen, sanoi Sarri.\n\n-- Sitäkö sinäkin ajattelit? Mutta kello onkin jo kymmenen. Voi\nkamalaa, kuuletteko, että kaikki on hiljaa.\n\nSeppo oli pelästyneen näköinen.\n\n-- Ovi on lukossa! Vaksi on käynyt huomaamatta sulkemassa sen. Silloin\nvarmaan, kun me puheltiin soittosielusta, muuten hän olisi kuullut,\nettä me oltiin täällä ja soiteltiin, sanoi Risto yrittäen avata ovea.\n\n-- Mitenkä me päästään kotiin? Kaikki muut ovat menneet pois, eikä\nmeillä ole alaoven avaintakaan. Täti sanoi, että täytyy tulla kotiin\nennen kymmentä, vaikeroi Sarri.\n\n-- Laitetaan nuora takeista ja housuista, ei tämä ole niin korkealla,\nettemme uskaltaisi sitä myöten mennä alas, ehdotti Janne.\n\n-- Silloin saamme käyttää loppukuukauden samettihousuja. Ei kiitos!\nvastusti Sarri.\n\n-- Nyt Naimi-täti kiemurtelee kotona ja lukee kasvatusoppia eikä\nuskalla puhua meistä liikaa pahaa, sillä mehän voisimme olla kuolleita,\nsanoi Seppo synkännäköisenä.\n\n-- Kyllä varmaan meilläkin on nyt kruinallista. Isä kävelee kadulla\nedestakaisin, äiti soittaa muille äideille, ja Liisa on viisas ja\ntietää mitä meidän olisi pitänyt tehdä, sanoi Risto.\n\n-- Kuka Liisa on? kysyi Sarri.\n\n-- Etkö ole nähnyt Liisaa meillä? Se on sellainen, joka toruu kynsistä\nja on sisar, mutta kuuluu aikaihmisiin ja häpee meitä ja sanoo\nrakastavansa, silloin kun erotaan, selitti Janne.\n\n-- Kyllä minä sellaisen tiedän. Meillä on myöskin samanlainen -- nimi\nvain on Saima. Semmoiset tahtovat mennä naimisiin miesten kanssa.\n\n-- En minä usko, että Liisa tahtoo. Hän halveksii miehiä, sanoi Risto.\n\n-- Niin meitä, silloin, kun me kaadetaan mustepullo sen kirjeelle.\n-- -- --\n\n-- Älkää nyt puhuko pöhnää! Mitenkä me päästään kotiin? Sarrilla oli jo\nitku kurkussa.\n\n-- Tuumikaa te täällä, te voitte olla Scotland Yard, Lestrade ja muut.\nMinä menen tuonne nurkkaan Sherlock Holmesiksi pohtimaan asiaa. Antakaa\nminulle piippu ja viulu, sanoi Janne.\n\n-- Minä olen Watson, jolle voit selittää joka askeleen, jonka pääset\neteenpäin, ehdotti Seppo.\n\n-- Ei kukaan saa lähestyä, huusi Janne, joka istui leikkirevolveri\npiippuna huulien välissä pimeässä nurkassa.\n\n-- Heitetään kadulle pullo, jossa on kirje sisässä, niin saamme apua,\nsanoi Sarri.\n\n-- Se menee rikki eikä kukaan löydä sitä. Mutta laitetaan soihtu\nnuottivihosta ja heilutetaan ikkunasta edestakaisin, oli Riston nerokas\nsuunnitelma.\n\n-- Kääritään joku meistä muitten vaatteisiin ja heitetään alas apua\nhakemaan. Sillä tavalla ei satu kiviin, sanoi Sarri.\n\n-- Tehdään niin. Parasta on heittää sinut, sanoi Risto.\n\n-- Ei minua, mutta vaikkapa Janne.\n\n-- Kaikki on selvää, tulkaa, mennään kotiin. -- Holmes tuli\nrauhallisena nurkastaan.\n\n-- Mitä? Oletko ratkaissut tämän asian? -- Pojat olivat ihmeissään.\n\n-- Aivoni tekivät sen helposti. Myönnättekö nyt, että on muitakin\nsalapoliiseja kuin Scotland Yardin, jotka kelpaavat johonkin? Mitä\nsanotte, herra Lestrade?\n\n-- Myönnänhän minä, jos todella olet ratkaissut pulman, vastasi Sarri.\n\n-- Ja sinä, Watson, voit liittää uuden jutun entisten joukkoon.\n\n-- Minä vain en ymmärrä? sanoi Seppo.\n\n-- Olet taitava lääkäri, mutta huono johtopäätösten tekijä. Ensin\nhuomasin, että istuimme melkein pimeässä. Katulyhdyn heikko valo tuskin\nollenkaan valaisi huonetta. Sitten aloin tutkia ikkunoita. Niistä ei\nollut hyötyä, ei myöskään katosta eikä lattiasta. Toista oli seinien\nlaita. Katseeni kiersi ympäri niitä ja pysähtyi takaseinälle. Siellä\nhäämötti jotakin. Hämärä muisto laulutunneilta auttoi minua, ja asia\noli ratkaistu. Tulkaa varovasti jäljestäni!\n\nJanne kulki toisten seuraamana takaseinää kohti, astui varmana tässä\nseinässä olevan oven luo ja aukaisi sen mahtipontisesti. Toiset\nällistelivät.\n\n-- No tämä nyt ei ollut mitään! Tiesinhän minäkin, että täällä oli ovi,\nsanoi Seppo.\n\n-- Minä luulin, että Vaksi oli sulkenut senkin. Tuo oli helppo tehtävä,\nhuudahti Risto.\n\n-- Kun ratkaisu on suoritettu, näyttää kaikki helpolta, mutta kukaan\nteistä ei pystynyt siihen, sanoi Janne.\n\n-- Alaovessa on sisästä päin avattava lukko, joten tie on selvä kadulle\nasti.\n\n-- Ratkaisehan, mitenkä me nyt pääsemme kotiin omasta alaovesta,\nkehoitti Sarri.\n\n-- Kun tulette kotiin, niin seisokaa oven ulkopuolella, kunnes se\navautuu.\n\n-- Sinä olet liian maffinen, Janne.\n\n-- Hyvästi nyt, oli Jannen vastaus hänen juostessaan pois Risto\nkintereillään.\n\nSeppo ja Sarri seisoivat hyvän aikaa Ratakadulla oven ulkopuolella,\nkunnes vihdoin Ossin iloiset kasvot näkyivät pistävän esiin\nsisäpuolelta.\n\n-- Vai herrat ovat yöseikkailulla? sanoi hän.\n\n-- Mitenkä tiesit tulla avaamaan?\n\n-- Janne soitti juuri, että kaksi salapoliisia on kadulla ja ne\ntahtovat tulla kotiin nukkumaan. Onneksi minä olin puhelimessa.\n\n-- Miten valvoit näin myöhään?\n\n-- Luuletko, että kukaan meillä voi nukkua? Otaksut varmaankin, että\nNaimi-täti kuorsaa rauhassa ja tulet ovat sammutetut kuin rauhan aikana.\n\nPojat kulkivat hiljaisina portaita ylös. Molemmat aavistivat jotakin.\n\nSentähden he hämmästyivät kovin, kun Naimi-täti heidät nähtyään syleili\nja taputti, nauroi ja nyyhkytti vuoroin.\n\n-- Rakkaat poikani, vielä sain nähdä teidät elävinä. Tulkaa syömään,\nruoka odottaa teitä, lapsiparat.\n\nPojat söivät ja kertoivat, Naimi-täti tyrkytti ruokaa ja Ossi nauroi.\n\n-- Hyvää yötä nyt, toivon ettei minun koskaan enää tarvitse pelätä näin\npuolestanne. Huomenna on sunnuntai, silloin saatte nukkua rauhassa,\nolivat Naimi-tädin viimeiset sanat.\n\n-- Minkähän tähden Naimi-täti oli niin hädissään? Eihän me olla hänen\npoikiaan, tuumi Seppo.\n\n-- Me ollaan täällä hänen vastuullaan ja hänestä varmaan olisi mölhää\nkirjoittaa Varpuniemeen, että meille tapahtui kauhea onnettomuus tai\nettä me hävittiin ikiajoiksi, vastasi Sarri.\n\n-- Ehkä hän pitää meistä, sanoi Seppo epäröivällä äänellä.\n\n-- Miksei meistä joku muukin voi pitää kuin vain isä ja äiti, sanoi\nSarri.\n\n-- Jeh! pani Seppo pisteen loppuun.\n\n\n\n\nIV.\n\nRAHAHUOLIA.\n\n\n-- Pidätkö lakritsista, Naimi-täti? kysyi Sarri.\n\n-- En mistään hinnasta pistäisi sitä suuhuni.\n\n-- Etkö yskässäkään?\n\n-- En koskaan.\n\n-- Etkö silloin säilyttäisi näitä lakritsipiippuja pari päivää? Minä\nolen syönyt niin paljon etten siedä enempää.\n\n-- Voisithan antaa ne Sepolle.\n\n-- Mutta Seppo syö lakritsia.\n\n-- Kyllä ne ovat turvassa minun laatikossani, anna vain tänne. En minä\nsitäpaitsi söisi muutakaan, jota haltuuni uskotaan.\n\nSarri ojensi lakritsit tädille ja juoksi laukku kädessä\nsoittotunnilleen sanoen itsekseen:\n\n-- Parasta antaa sellaiselle, joka ei syö yskässäkään.\n\nSeppo istui keinutuolissa, kädet niskassa. Huone oli puolipimeä,\njokainen oli tahollaan, yksinäisyys ja huoli rasittivat poikaa. Hänellä\nolikin vaikea asia selvitettävänä, asia, joka on uurtanut juovia\nmonen aikuisenkin otsaan. Sillä poikia painoi rahahuolet. Heidän oli\npakko ostaa huomiseksi koulutarvikkeita, piirustusvihko ja värejä,\nmutta rahaa ei ollut. Ossi ei maksanut, häntä ei sopinut ahdistaa, ja\nNaimi-täti urkkisi kauheasti, jos pyytäisi häneltä enemmän rahaa kuin\nminkä isä oli määrännyt. Silloin täytyi olla rehellinen tosi tarve.\nOssi joutuisi muuten välikäteen.\n\nLempi pesi astioita keittiössä. Ehkäpä häneltä saa neuvoa, kun osaa\nviisaasti kysyä.\n\nSeppo juoksi keittiöön ja istuutui puulaatikolle.\n\n-- Lempi, onko kukaan vaatinut sinua ostamaan, vaikka sinulla ei ole\nollut rahaa? aloitti hän varovaisesti.\n\n-- Kyllä täällä keittiössä usein käy kaupustelijoita, jotka kiusaavat\nja vaativat.\n\n-- Minä tarkoitan sellaista, joka vaatii ja rankaisee, jos et osta.\n\n-- Eihän niin hävittömiä ihmisiä voi olla.\n\n-- Minä tunnen sellaisia.\n\n-- No, ne ei ole oikeita suomalaisia.\n\n-- Onpa niinkin, valtion virkamiehiä ja piirustuksen opettajia.\n\n-- Oletkos sinä sellaisten käsissä? Älä anna kiristää itseäsi.\n\n-- Muutenhan minä vain puhun, sanoi Seppo hätäisesti, jottei joutuisi\nkiinni. -- Oletkos ollut ilman rahaa usein?\n\n-- Totta maar.\n\n-- Mitä silloin tehdään?\n\n-- Täytyy jättää tarpeet palkannostoon asti.\n\n-- Mutta kun ei voi.\n\n-- Silloin minä lainaan yläkerran Tiltalta.\n\n-- Onko hänellä rahaa? Lainaako se Tilta kelle vain? kysyi Seppo\ninnokkaasti.\n\n-- Älä luule! Minulle vain välistä.\n\n-- Keneltä Santeri lainaa?\n\n-- Kerran Santeri panttasi kellonsa, mutta muuten sen pojan ei tarvitse\nlainata keltään.\n\n-- Keneltä sitten muut lainaavat?\n\n-- No, ystäviltään tietysti. Mutta mitä sinä tässä lörpötät. Et\nsuinkaan ole rahan tarpeessa? Varo itseäsi huonoista raha-asioista, se\nei pääty oikealla tavalla.\n\n-- Minähän puhun vain ihmiselämän varjopuolista, sanoi Seppo mennen\neteiseen. Hädissään hän käytti Naimi-tädin uudistuvaa lausetta.\n\nHän kiersi puhelinta.\n\n-- Onko Janne kotona? Prätskis, onko sinulla yhtään rahaa, jos joku\nhyvä ystävä välttämättä tarvitsee?\n\n-- On minulla 20 markkaa, tule ottamaan.\n\n-- Enhän minä sanonut kenelle! Eikö sinulla ole enempää?\n\n-- Ristolla on viitonen, saat sinä senkin.\n\n-- Tiedätkö, missä on panttilainapaikka?\n\n-- En muista nyt enää katua. Lontoossa se on, mutta odota, katson Conan\nDoylesta.\n\n-- Etkö luule, että Helsingissä on?\n\n-- En minä ole kuullut ainakaan. Mitä sinä panttaisit?\n\n-- Enhän minä. Prätskis vain.\n\n-- Prätskis, prätskis, lopetti Janne poikien tavallisella\ntervehdyssanalla. -- 25 markkaa! Ihan liian vähän. Janne paneekin\nrahansa tarkkaan laboratoriotarpeisiin. Kävikö se Santeri Lontoossa\npanttaamassa, ehkäpä? mutisi Seppo itsekseen. Kun olisi joku rikas\nystävä! Mutta samalla hän huudahti ilosta alkaen kaivaa taskujaan.\nSieltä löytyikin kulunut nimikortti.\n\n-- Silja Sylvia Letala. Hei, siitä tulee varmasti apu! Seppo päätti\nmennä Sarria tapaamaan soitto-opettajan ovelle. Hän pukeutui nopeasti,\njuoksi kadulle ja kääntyi kulkemaan raitiovaunua kohti, jonka näki\nlähestyvän seuraavaa kulmaa.\n\nHän juoksi nopeasti joutuakseen vaunuun.\n\n-- Merkillistä, miten paljon nopeammin raitiovaunut kulkevat, silloin\nkun niiden jäljestä juoksee, kuin jos istuu niissä, ajatteli Seppo\nhypätessään hengästyneenä vaunuun.\n\nSarrin hän tapasi parin askeleen päässä opettajan ovesta.\n\n-- Mitä sinä täällä teet? kysyi Sarri.\n\n-- Minä tulin sinua tapaamaan.\n\n-- Arvatenkin. Mitä on tapahtunut? Särjitkö sähkölampun vai kaadoitko\nvesikannun matolle?\n\n-- Onko sinusta kaikki asiat hyvällä tolalla nyt tällä hetkellä?\n\n-- Housunkannattimet menivät poikki ja saksa on osattava paremmin kuin\nviimein, muuten käy pahasti, ja kengännauhat eivät ole nauhoja vaan\nsolmuja. Mutta: paikka paikan päällä, markka markan päällä, solmu\nsolmun päällä.\n\n-- Sarri hyvällä päällä ja minä pahalla päällä.\n\n-- Sano nyt pian mikä sinun on?\n\n-- Sama kuin sinunkin. Se ettei ole markkaa markan päällä. Millä\nostamme piirustustarpeet huomiseksi?\n\nSarrin kasvot synkistyivät.\n\n-- Sanotaanko opettajalle, ettei ollut varaa ostaa, ehdotti hän.\n\n-- Se ei tepsi. Mutta kun voisi ansaita jollakin. Tänäkin hetkenä sadat\nihmiset ansaitsevat rahaa.\n\n-- Mennään asemalle kantamaan ihmisten tavaroita.\n\n-- Silloin täytyy ostaa asemasiltalippu, eikä meillä ole siihenkään\nrahaa.\n\n-- Ossilla oli eilen uusi keppi. Olisi maksanut ennemmin meille\nvelkansa.\n\n-- Isot ihmiset menettelevät usein sillä tavalla. Mitähän jos\nkysyttäisiin neuvoa joltakin hyvältä ja varakkaalta ystävältä.\n\n-- Ei me löydetä sellaista.\n\n-- Entäs Silja Sylvia Letala?\n\n-- Junaomenaneiti! Mutta hän matkusti kolmannessa luokassa, ei hän ole\nrikas.\n\n-- Hän voi ainakin neuvoa, kun hän on postineiti ja tekemisissä rahojen\nkanssa.\n\n-- Vakuutettuja ja kirjattuja lähetyksiä! No mennään vain! Puhutaan\nensin muusta, jostain, mistä aikaihmiset puhuvat.\n\n-- He puhuvat virkamiesten palkoista ja teollisuusnäyttelystä tai\nvuodentulosta. Täytyy olla viisas ja hienotunteinen, se sopii minulle.\nAikaihmiset julmistuvat helposti.\n\n-- Puhutaan karjaroduista ja hengenvaarallisista leikkauksista. Kyllä\nsellaisesta voi puhua, jos viitsii.\n\n-- Ehkä hän sitten itse kysyy, onko meillä rahapulaa, ja kun me\nsanotaan, että on, niin hän varmaan neuvoo.\n\n-- Minä koetan saada hänet kysymään, lupasi Sarri.\n\nNäin valmentuneina pojat saapuivat neiti Letalan asunnolle, jonka he\nhelposti löysivät osoitteen avulla.\n\n-- Onko neiti Silja Sylvia Letala kotona? kysyi Sarri juhlallisesti\npalvelustytöltä.\n\n-- On kyllä. Neiti, täällä on kaksi herraa hakemassa, sanoi tyttö\navaten lähimmän oven.\n\n-- Pyydä heidät tänne.\n\nPojat jättivät päällysvaatteensa eteiseen ja astuivat arasti sisään.\n\n-- Mitä ihmettä, minun matkatoverinihan siinä ovat. No tervetuloa,\nen uskonut, että tulisittekaan. Istukaa nyt ja kertokaa elämästänne!\nOletteko olleet terveitä?\n\n-- Kyllä kiitos, paitsi nyt juuri pakottaa päätä, mutta siihen voi olla\njokin erikoinen syy, vastasi Seppo.\n\n-- Tässä on mehua, en voi tarjota muuta, sillä olen vuokrannut vain\nhuoneen, syön ulkona.\n\n-- Kadullako? kysyi Sarri hämmästyneenä.\n\n-- Ei, ei, vaan ruokapaikoissa. Mitä teille kuuluu, poikaseni?\n\n-- Hyvää vain, vaikka virkamiesten palkat ovat yhä jerin huonoja. Eikä\ntaida tulla ylennystäkään.\n\n-- Ennemminkin vähennystä, auttoi Seppo vaikeata keskustelua.\n\n-- Mitä sanotte lapset! Keneltä olette kuulleet, että palkat\nvähennettäsiin. -- Neiti oli pelästyneen näköinen.\n\n-- Minä vain tässä itse ajattelin, mutta vuodentulo on onneksi lupaava,\nheinäkin kasvaa aika lailla, käänsi Sarri keskustelun toiselle tolalle.\n\nSeppo polki Sarria jalalle ja kuiskasi:\n\n-- Ei nyt muu laiho kasva kuin hiuksesi, ja jatkoi ääneen: -- Aikooko\ntäti viedä jotain näytteille teollisuusnäyttelyyn kesällä?\n\n-- Mitäs minä veisin sinne?\n\n-- Esimerkiksi uusia postimerkkimalleja tai uutta lakkaa tai sinettejä,\n-- Seppo lateli mitä luuli postineidin eniten käsittelevän.\n\n-- Hyvä lapsi, luuletko, että minä olen päästäni vialla? Kunhan et\nitsekin olisi sekaisin.\n\n-- Mitkä karjarodut tädin mielestä ovat edullisimmat? Onkohan Suomessa\nparempi käyttää maatiaisrotua vai äshiiriä?\n\n-- En minä ymmärrä karjanhoidosta mitään.\n\n-- Ajattelin vain, että jos joku maanviljelijä ottaisi tädin\nrouvakseen, niin minkälaisia lehmiä teillä olisi?\n\n-- Sen miehen, joka voittaa rakkauteni, täytyy olla sankari, ihana,\nhenkevä, rohkea mies.\n\n-- Jahaa, hiljainen ei uskaltaisi.\n\n-- Ole vaiti, Seppo, eihän täti ole niinkään... niinkään... -- Sarri\nsekaantui ja vaihtoi nopeasti puheenaihetta.\n\n-- Täällä kirurgissa tehdään paraikaa vaarallisia leikkauksia, vatsoja\nhalkaistaan, jalkoja sahataan poikki polven alapuolelta, nahkaa\nnyletään yhdestä paikasta ja pannaan toiseen paikkaan, jossa on\npalohaava, ja hiukset ajetaan pois päästä, jotta paremmin voitaisiin\nneuloa kiinni ammottavia kirveen haavoja.\n\n-- Sehän on kauheaa, mikä verilöyly nyt on ollut? Kuka sinulle\nsellaista kertoi?\n\n-- Ainahan isossa kaupungissa tapahtuu kaikenlaista, etenkin kun\njaloviina rehoittaa, auttoi Seppo Sarria.\n\n-- Kerrankin Roobertinkadulla puukotettiin neljää miestä. Yksi sai\nhaavan korvasta alkaen rintaan asti, toinen -- -- --\n\n-- Taivaan tähden pojat, kertokaa jo muuta, en minä jaksa kuulla enää\ntällaista. Kertokaa jotakin koulusta.\n\nPojat olivatkin jo käyneet ohjelmansa päästä päähän ja huokasivat\nhelpotuksesta.\n\n-- Koulussa on kallista käydä. Huomiseksi täytyisi ostaa\npiirustustarpeita viidelläkymmenellä markalla, sanoi Seppo.\n\n-- Ja housunkannattimet tuskin kestävät täältä kotiin. Mitä sitten\nhuomenna voimistelutunnilla! lisäsi Sarri.\n\n-- Hyvänen aika, pojat! Kuinka olette unohtaneet ostaa noin tärkeitä\ntarvikkeita?\n\n-- Eipä me juuri olla unohdettukaan. Voihan olla muitakin syitä.\n\n-- Välitunnilla vielä ehtii ostaa.\n\n-- No silloin teidän täytyy välttämättä hankkia ne, sanoi neiti.\n\n-- Ennen me hankittiin kaikki mitä piti. Mutta nyt on monta seikkaa\ntoisin kuin ennen.\n\n-- Mitä tarkoitatte, pojat? Eikö teillä ole rahaa? -- Neiti alkoi\naavistaa vierailun syyt.\n\n-- Mistä täti sen arvasi? sanoi Sarri.\n\n-- Poika parat, antaako isänne teille niin vähän, rahaa?\n\n-- Kyllä isä antaa tarpeeksi, mutta välistä on pakko lainata muille,\njotka eivät maksa heti, kertoi Seppo.\n\n-- Ja nyt tulitte, rakkaat lapset, minulta saamaan apua. Orporaukkoja\nolette isossa kaupungissa. Paljonko tarvitsette?\n\n-- Emme me tulleet lainaamaan, muuten vain neuvoa kysymään. Ehtisiköhän\njollain tavalla ansaita sata markkaa nyt iltapäivällä? sanoi Seppo.\n\n-- Sitä en luule, mutta lainaan teille mielelläni rahat. Voitte maksaa\nsitten kun saatte takaisin velkanne.\n\n-- Luultavasti ei isä tahtoisi että velkaannumme. Hän on varoittanut\nsiitä, sanoi Sarri.\n\n-- Eikö täti tahtoisi ostaa jotain meiltä? Esimerkiksi minun kelloni.\nSe on epäkunnossa ja muutenkin pöhnä, mutta se olisi mukava muistoesine\nUskin suvulta. Se oli isoisän, ehdotti Seppo.\n\n-- Mitä täti välittää Uskin suvusta?\n\n-- Tietysti minä välitän. Anna tänne vain. Minä panen sen tähän\nlaatikkoon, jossa se saa olla kunnes saatte rahaa, jolloin voitte ostaa\nsen takaisin.\n\nMolempien poikien kasvot säteilivät.\n\n-- Arvasinhan minä, että täti keksisi keinon. Kiitoksia hirveän paljon.\nNyt on taas kivaa, kun asiat selvenee. Varmaan me tulemme takaisin,\nsanoi Sarri.\n\n-- Kiitoksia kamalasti! Onko postissa hyvät palkat? kysyi Seppo.\n\n-- Mitenkä niin?\n\n-- Että kannattaa ostaa ylimääräisiä kelloja.\n\n-- En minä tämän takia joudu pulaan. Hyvästi nyt, poikaseni, ja pitäkää\nminua vastedeskin ystävänä.\n\n-- Prätskis, prätskis, sanoi Sarri, unohtaen iloissaan juhlallisemman\nhyvästijätön.\n\n-- Hyvästi, täti, paranteli Seppo, -- me tulemme aina rahapulassa tänne.\n\nPojat kulkivat onnellisina kotiin päin.\n\n-- Päätä vain pakottaa ja muutenkin väsyttää, valitti Seppo.\n\n-- Ei ole ihme, kun on ollut vimmatusti päänvaivaa. Ensiksikin piti\nkeksiä pelastuskeino ja puuhata koko iltapäivä, käydä vierailulla\naikaihmisen luona ja keskustella niinkuin isän ikäinen, sivistynyt\nmies, tehdä kauppoja ja kiittää kamalasti.\n\n-- Ja vielä naisen luona, vaikka ei tämä ollut niin naisellinen kuin ne\nvälistä ovat.\n\n-- Ei ollut. Huomasitko, ettei hän kutsunut meitä ajattelemattomiksi\neikä käskenyt toisella kertaa olemaan varovaisempia kun lainaamme\nrahoja toisille.\n\n-- Eikä sanonut: älkää nyt vain hävittäkö rahoja. Ovat naisetkin\njoskus...\n\n-- Ovat.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKotiin päästyään meni Seppo heti sänkyyn. Häntä puistatti ja värisytti\nja päätä pakotti yhä pahemmin. Naimi-täti tuli katsomaan ja huomasi\nheti, että hänessä oli kuumetta, mistä seurasi aika touhu. Seppo\nsai aspiriinipulverin, kylmän kääreen otsalle, sukat jalkoihin ja\nvadelmateetä.\n\nSarri seisoi sängyn päädyn luona ja kysyi yhtämittaa:\n\n-- Mikä sinua vaivaa? Onko sinussa tulirokko? Taitaakin olla vain\nkeuhkokuume tai vatsakalvon tulehdus.\n\n-- Mene lukemaan saksanläksyä, sanoi Seppo.\n\n-- Naimi-täti, kuiskasi Sarri mennessään, -- etkö luule, että\nSeppelissä on kurkkumätä? Se on liikkeellä koulussa.\n\n-- Mitä, onneton lapsi? Onko teidän koulussanne kurkkumätää?\n\n-- Eino Räsäsellä oli ainakin paise kaulan ulkopuolella ja siinä oli\nmätää.\n\n-- Sehän on ihan eri asia.\n\n-- No sitten se voi olla syöpä. Meillä oli täti, joka kuoli syöpään.\n\n-- Mene heti lukemaan, Sakari. Minä menen Sepon luo. Anna meidän olla\nrauhassa otaksumisiltasi. Yöksi jätän huoneittemme välisen oven auki ja\nsinä saat nukkua Ossin kanssa.\n\n-- Mutta jos kävisi niin pöhnästi, että Seppeli...?\n\nSarri oli surkean näköinen.\n\n-- Mene nyt, älä otaksu enää mitään.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSeppo vääntelehti vuoteessaan. Hän ajatteli vain Varpunientä, isää,\näitiä, Jereä ja eläimiä ja tunsi olevansa pieni, sairas orpo.\n\n-- Kun on kipeä, niin on vaikea olla ilman äitiä, oli hänen uudistuva\najatuksensa.\n\n-- Naimi-täti, saako Sarri soittaa huomenna Varpuniemeen?\n\n-- Saa kyllä, poikaseni, tai minä soitan heti aamulla, kun Sakari on\nvielä koulussa. Koeta nukkua.\n\nVastaus rauhoitti Seppoa, niin että hän nukkui pian, sikeästi.\n\nLevoton vaalea pää ilmestyi ovenrakoon.\n\n-- Joko Seppeli on parantunut?\n\n-- Ei vielä, hän nukkuu.\n\n-- Onkohan hänessä lavantauti?\n\n-- Hyvää yötä, Sakari! Tädin ääni oli käskevä.\n\n-- Vai tuhkarokko?\n\nTäti sulki oven.\n\n\n\n\nV.\n\nKUUMETTA.\n\n\n-- Hyvää huomenta, poikani! Mitenkä voit tänään? kysyi Naimi-täti\naamulla tullessaan Sepon sängyn ääreen.\n\n-- Kiitos, ehkä vähän paremmin. Päätä ei pakota enää niin kamalasti ja\nelimet ovat rauhoittuneet. Saanko jotain syötävää?\n\n-- Tässä on munaa ja muutakin hyvää. Soitin tänään Varpuniemeen. Kaikki\nvoivat hyvin ja lähettivät terveisiä.\n\n-- Tietääkö ne, että minä olen sairas?\n\n-- Kyllä minä kerroin, että olit hiukan vilustunut.\n\n-- Täti, Varpuniemi on Lohjanjärven ja Puujärven välillä. Aurinko\nlaskee toiseen järveen ja kuu nousee toisesta.\n\n-- Niin, siellä on ihanaa. Pian tulee joululoma, jolloin pääset kotiin.\n\n-- Ei missään ole sellaista vettä kuin Puujärvessä. Se on läpinäkyvää\nkuin ilma ja lämmintä ja pehmoista. Kalat uivat niin lähellä, että\nniitä voisi melkein potkia kahlatessa vedessä. Pääsisipä nyt sinne\nuimaan, kuume menisi heti ruumiista. -- Seppo katseli tuskaisena\nympäriinsä.\n\n-- Tuossahan Sakari tulee. Missä olet viipynyt näin kauan?\n\n-- Käväisin vähän Jannen luona. Onko Seppeli terve?\n\n-- Ei hän vielä ole aivan terve. Älä puhu noin kotvalla äänellä,\nSakari, sanoi täti mennen keittiöön.\n\n-- Tässä Seppeli, minä toin sinulle lääkettä. Kun kerroin Jannelle,\nettä sinä olit jukin kipeä, niin hän sanoi, että tule meille, niin saat\nlääkettä, ja minä menin. Juo nyt, niin tulet terveeksi.\n\n-- Mitä se on? Jannella on aina kauheita myrkkyjä ja happoja, en minä\nuskalla maistaa.\n\n-- Janne sanoi, että tämä on parasta voima- ja\nhengenpelastuseliksiiriä. Hän lupasi minulle uuden magneettinsa, jos\nsinä vahingoittuisit.\n\n-- No, anna tänne.\n\nSeppo tyhjensi, pahasti irvistäen, epäilyttävän näköisen nesteen\npienestä pullosta.\n\n-- Kyllä se ainakin maistuu inhottavalta. Ehkäpä se parantaa.\n\n-- Janne sanoo parantaneensa sillä montakin ihmistä. Viimeksi hän antoi\nsitä hiirelle, joka niillä oli häkissä, ja joka oli kipeä.\n\n-- Paraniko se hiiri?\n\n-- Ensin se parani ja sitten se kuoli.\n\n-- Olisit sanonut sen ennenkuin minä nielaisin lääkkeen. Hyi sentään.\n\nSakari oli jo ruokahuoneessa syömässä. Sieltä palattuaan hän istuutui\nSepon vuoteen reunalle.\n\n-- Saksa meni päinmäntyyn, ja maikka sanoi, että pitkä Uski osaa\njotakin, mutta lyhyt Uski seinään puski. Sarri kertoi jalomielisesti\ntämän ilahduttaakseen veljeään.\n\n-- Mikset lukenut illalla?\n\n-- Minulta meni aika sinun kanssasi. Eikö ole mälvää maata tuossa?\n\n-- Jeh, kerro jotakin.\n\n-- Minä luin jännän kertomuksen eräästä Mur Tregenniksestä.\n\n-- Oliko sen nimi Mur?\n\n-- Se on hyvin tavallinen englantilainen miehen nimi, yhtä tavallinen\nkuin Mary, ne kirjoittavat sen vaan Mr. No se Mur oli tekopyhä ja oli\nsopivinaan vanhat vihat veljensä ja sisarensa kanssa, mutta panikin\njotain merkillistä intialaista myrkkyä uuniin, josta tuli kaasua, niin\nettä se kuoli ja toiset tulivat hulluiksi.\n\n-- Se Murriko kuoli?\n\n-- Ei, kun sisar, ja salapoliisi tutki tuhkaa ja sitten sekin kuoli.\n\n-- Se salapoliisiko?\n\n-- Ei kun se Mur itse. Mutta sitten siellä oli englantilainen\nleijonanmetsästäjä -- -- --\n\n-- Eihän Englannissa ole leijonia.\n\n-- Se oli ollut Intiassa metsästämässä tiikerejä -- -- --\n\n-- Leijonia kai?\n\n-- Ei kun tiikerejä, ja sillä oli sitä myrkkyä, josta Mur oli kuollut,\nja sitä alettiin epäillä.\n\n-- Murriako?\n\n-- Älä sekoita kaikkea! Leijonanmetsästäjää epäiltiin Murrin\ntappamisesta, koska hän rakasti sitä neitiä.\n\n-- Murriko rakasti?\n\n-- Ei kun tiikerinmetsästäjä.\n\n-- Leijonanmetsästäjä varmaan?\n\n-- No se metsästäjä, se sama, joka ampui tiikerejä -- -- --\n\n-- ja metsästi leijonia.\n\n-- Se oli tuonut sen myrkyn Intiasta, jossa se metsästi tiikerejä ja\njolla ne luulivat, että se myrkytti ne kaikki.\n\n-- Tiikeritkö?\n\n-- Ei, vaan Murrin sisarukset.\n\n-- Kuka sitten Murrin tappoi?\n\n-- Ne luulivat ensin, että Mur Ellis.\n\n-- Kuka se on?\n\n-- Se oli lääkäri, joka käytti potilailleen: uudenaikaista\nnukutusainetta, joka haisi kamalasti.\n\n-- Lääkärikö?\n\n-- Ei kun nukutusaine. Se Mur oli nuorena ollut pakkotyössä.\n\n-- Kumpainenko Mur?\n\n-- Mur Ellis ja sillä oli rouva, jonka nimi on Murs, joka sitten\nkarkasi vankilasta.\n\n-- Se Mursiko?\n\n-- Ei, kun Mur, kuuntele tarkemmin.\n\n-- Kuka Mur?\n\n-- Ole vaiti. Sitten oli kauhean jännää, kun niin monta epäiltiin ja\nkaksi oli murhattu ja veljet hulluja ja yksi Mur vangittu.\n\n-- Oliko se kolmas Mur?\n\n-- Oli niinkin, ja kerran yöllä salapoliisi yllätti ne, kun hän juuri\npiilotti myrkkypullon.\n\n-- Salapoliisiko?\n\n-- Mur, Mur. Sinun pääsi on ihan sekaisin. Mutta se on hyvä, ettei\nihminen tiedä kuolemanhetkeä eikä muuta kolkkoa.\n\n-- Älä leuhki turhia vaan sano mitenkä se selvisi sitten. Se poliisi.\n\n-- Sitä minä en muista, mutta rikollinen vangittiin ja yksi matkusti\ntakaisin Intiaan sen naisen kanssa, ja salapoliisia huvitti niin, että\nhän nauroi, vaikka olikin kaameata juuri silloin. Nyt minun täytyy\nlähteä kouluun. Prätskis. Tuonko minä lisää Jannen hengenpelastus...?\n\n-- Laita itses nopeasti täältä.\n\nSakari kokosi kirjansa ja meni omatunto hyvänä. Hän tunsi tehneensä\npalveluksen sairaalle veljelleen.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSeppo makasi silmät ummessa ja koetti nukkua. Mutta päässä surisi\nja ajatukset kiersivät Sakarin kertomuksessa. Leijonanmetsästäjä,\nintialainen myrkky, hullut veljet, kuolleet sisaret jyskyttivät\naivoissa, ja lopulta kuului vain mur, mur, mur -- -- --\n\n-- Nukutko Seppo? Tässä on sinulle kylmä kääre otsallesi ja mehua janoa\nsammuttamaan, kuuli hän Naimi-tädin puhuvan.\n\n-- Kiitos, se oli ihanaa.\n\n-- Antaisinkohan sinulle aspiriinia?\n\n-- Sakari antoi jo lääkettä, jota hän oli saanut leijonanmetsästäjältä,\njoka sanoi mur, mur.\n\n-- Lapsi parka, kuumeesi on taitanut nousta.\n\n-- Mutta hiiri kuoli siitä ja salapoliisi oli nuoruudessaan ollut\npakkotyössä.\n\nNaimi-täti meni puhelimeen ja pyysi tohtori Haltia tulemaan Sepon luo.\nSitten hän istuutui taas sairaan sängyn viereen.\n\n-- Saanko vettä, pyysi Seppo. -- Mutta älä vain anna sitä intialaista\nmyrkkyä, josta Murrit kuolivat.\n\nTohtori Halt saapui, mittasi kuumeen, antoi määräyksensä ja rauhoitti\nNaimi-tätiä.\n\n-- Ei tämä ole vaarallista. Äkillinen kylmettyminen vain. Antakaa pojan\nolla rauhassa ja hiljaisuudessa.\n\nNaimi-täti istui koko päivän Sepon luona eikä sallinut kenenkään\nhäiritä häntä. Ossi pisti ovesta suuren omenan, jota Seppo mielellään\nsöi. Yöksi hän sai rauhoittavaa lääkettä ja nukkui verrattain hyvin.\nHän heräsi seuraavana päivänä paljon terveempänä.\n\nOli tavattoman hiljaista, Ossi ja Sakari olivat koulussa, ja aika alkoi\nkäydä Sepon mielestä pitkäksi. \"Tiede ja elämä\" oli luettu, sitä ei\nollutkaan kuin pari vihkoa, ja postimerkit eivät enää huvittaneet.\n\nNyt kuului ääntä, eteisen kello soi, Lempi avaa oven, joku kysyy jotain\nhiljaa, Lempin vastaus kaikuu selvästi.\n\n-- Rouva on gyllä godona ja Sebbo on barembi. Olgaa hyvä, asdugaa\nsisään.\n\nJoku puhuu taas, ja Sepon valtaa omituinen onnellinen tunne. Kuka se\nmahtaa olla? Ääni kuuluu lähempää. Sehän on, sehän on -- -- --\n\nSeppo hyppää vuoteestaan, unohtaa sairautensa, yöpukunsa, kaikki, sillä\nseuraavassa silmänräpäyksessä maailman hellimmät käsivarret sulkevat\nhänet syleilyynsä.\n\n-- Äiti, äiti, itse äiti.\n\n-- Niin, rakkaani, tule nyt, niin vien sinut sänkyyn takaisin. --\nKuulin, että pojuseni on sairas ja lähdin heti tänne, sanoi äiti.\n\nSeppo makaa onnellisena vuoteessaan, ja pitää äitiä kädestä. Tuntuu\nniin turvalliselta ja rauhalliselta, kun tutut rakkaat kasvot ovat\nvieressä. Äidistä virtaa parantava voima, ja äidin silmät tuovat\nlohdutusta huoliin ja vaikeuksiin.\n\nEnsin saa Seppo kuulla uutisia Varpuniemestä, mitä isä tekee, ja\nettä Jeren jalka on kihdistä kankea. Saima neuloo kapioitaan, Lauri\non käräjillä. Kaniineja on tullut lisää koko joukko ja varsat ovat\nkasvaneet.\n\n-- Mitkä niiden nimet ovat? kysyi Seppo.\n\n-- Reksi ja Vaksi, hymyilee äiti.\n\n-- Se on kivaa. Meillä on välistä kamalasti ikävä kotiin, varsinkin\ntorstaisin ja tiistaisin.\n\n-- Mikä silloin niin muistuttaa kotia?\n\n-- Torstaina on päivälliseksi rokkaa ja ohukaisia mansikkahillon kera,\njuuri kuin kotona, ja tiistaina täti on jossain seurassa ja Ossi\neräässä salaisessa kerhossa ja silloin meillä on kruinallista.\n\n-- Eikö teillä ole hauskoja tovereja?\n\n-- Meillä on niitä montakin, ja parhaimmat ovat Janne ja Risto, mutta\nniitä ei juuri voi tuoda tänne.\n\n-- Kuinka niin?\n\n-- Tämähän ei ole mikään poikapaikka. Katso nyt tätäkin huonetta,\nkeinutuoli, jossa on ruusukas matto, helmiä lampunvarjostimen\nympärillä, huonekalut naarmuttomat, tai olivat, kun me tultiin tänne,\nja iso peilikaappi -- ajatteles peilikaappi! Kun Risto kerran oli\ntäällä, niin hän kehoitti meitä nyt jo säästämään rahoja, millä\nmaksetaan tuo peili, kun se särkyy. \"Se menee jo ensi painissa\", sanoi\nhän.\n\n-- Eikö teillä käy tovereja täällä?\n\n-- Kyllä joskus, mutta niistä on enimmäkseen harmia. Viimekin kerralla\nJanne poltti magnesiumlankaa ja laittoi paperista tulikäärmeen, ja\ntänne tuli tuhkaa huonekaluille ja sellainen haju, että Naimi-täti oli\ntavattoman epämiellyttävä meille koko illan, eikä yhtään sukurakas. Ja\nkerran tänne tuli kolme luokkatoveria, joilla oli kuraiset saappaat,\nniin että matot tulivat toisen värisiksi, kuin ennen, ja silloin Lempi\nvaati palkankorotusta ja toivoi, ettei hän koskaan saisi poikalapsia,\nja surkutteli äitiä, jolle niitä tulee parittain.\n\n-- Äiti rakastaa omia poikiaan ja on onnellinen, kun hän on saanut ne.\n\nSamassa lensi ovi auki ja Sakari riippui äidin kaulassa.\n\n-- Äiti, äiti, olipa onnenpotku ja jerinkurin kivaa, että tulit.\nMaailma on kamala ja elämä kruinankruinaa, ja nyt kaikki paranee ja\nselviää.\n\n-- Kerropas sitten mitä huolia teillä on?\n\n-- Vaatteissa on montakin vikaa. Naimi-täti parsii sukat ja paikkaa\npaidat, mutta hän ei tiedä kaikkea. Taskut ovat reikäisiä, siitä on\ntullut monta vahinkoa ja hihanvuori on halki ja paljon sellaista.\n\n-- Tietäähän sen. Hyvä, että lukukausi lähestyy loppuaan.\n\n-- Naimi-täti huomaa kaikki asiat ja sellaisen kanssa on vaikeaa olla.\nHän keksii tahrat ja reijät ja hienon käytöksen ja kyynärpäät ja kaikki\nmikä tippuu lattialle ja kunnioituksen vanhempia kohtaan. Ja täällä käy\nvaarallisia naisia.\n\n-- Kutka ovat vaarallisia naisia? kysyi äiti.\n\n-- Sivistyneet ja hienot ja osanottavaiset ja helläsydämiset. Ne\nhuomaavat oitis, että me ollaan huonosti kasvatettuja ja laiminlyötyjä\npoikaparkoja. Sivistys ei pysty meihin, vaikka me ollaan hurjan\nkohteliaita, kun hoksataan.\n\n-- Saksa on mennyt pöhnästi ja matikka tekee kiusaa. Seppo osaa\nparemmin, mutta laulussa ja piirustuksessa minä olen voitonpuolella.\n\n-- Eikö Seppo auta sinua?\n\n-- Minä autan aina kun Sarri viitsii. Sitäpaitsi Sarrin aivot eivät\nsovi artikkelien sulattamiseen eikä päätöslaskuun.\n\n-- Sitten meillä on ollut rahapula, niin että täytyi myydä eräs\nperhekalleus ja sukumuisto.\n\n-- Sakari, mitä tarkoitat?\n\n-- Tai oikeastaan se on pantattu eräälle postivirkamiehelle.\n\n-- Selitä sinä, Seppo. Ei Sakarista saa selvää.\n\nSeppo selitti asian juurtajaksain ja pyysi äitiä olemaan Ossia\nahdistamatta, minkä äiti lupasikin.\n\n-- Huomenna lähden itse Sarrin kanssa lunastamaan kellon takaisin ja\nkiittämään neiti Letalaa.\n\n-- Meillä oli niin paljon huolta tästäkin asiasta, että Seppeli, joka\non heikkopäinen, sairastui.\n\n-- En minä ole heikkopäinen muuta kuin kuumeessa, mutta nyt minä olen\njo terve. Saanko nousta ja pukeutua?\n\n-- Et vielä, poikaseni, mutta ehkä huomenna. Nyt kuulen, että\nNaimi-täti tulee kotiin. Minä menen häntä tervehtimään ja kiittämään.\n\n-- Naimi-täti on kyllä kiltti, mutta hän pakottaa aina syömään enemmän\nkuin jaksaa ja hämmästyy liian vähästä, ihan turhanpäiväisistä\nasioista, sanoi Sarri.\n\n-- Ja sanoo aina, että me emme ole niinkuin muut pojat, juuri silloin\nkun me ollaan niinkuin muut pojat.\n\n-- Näkisipä Naimi-täti Jannen ja Riston, kun ne ovat vapaina\n\"miestenhuoneessa\" kotonaan.\n\n-- Siellä ei matto säilyisi päivääkään, puhumattakaan lamppuhelmistä.\n\n-- Naimi-täti on ollut herttainen teille. Olkaamme hyvin kiitollisia\nhänelle, sanoi äiti.\n\n-- Minä olen sivistynyt kauheasti täällä, ja Seppo on vieläkin\nhienompi. Hän osaa houria kuumeessa ja kuoria perunoita niinkuin\narkkitehti.\n\n-- Onko arkkitehti hienoin herra, minkä tunnet, Sarri? kysyi äiti.\n\n-- Varmasti. Tädin luona oli kerran arkkitehti, jolla oli rannekello ja\nkaksi kultahammasta.\n\n-- Niin oli, sanoi Seppo, -- ja hän ei koskaan syönyt, aterioi vain.\n\n\n\n\nVI.\n\nLOMA-AIKA.\n\n\n-- Kun minä olen kotona, niin minä olen kotona, sanoi Sarri istuessaan\nmatolla takan ääressä Varpuniemen ruokatuvassa, tai lämpötuvassa, joksi\npojat nimittivät ruokasalia.\n\n-- Entä sitten? kysyi Seppo.\n\n-- On niin hyvä olla silloin, kun on hyvä olla.\n\n-- Sakarista näkyy, ettei Uskin suvusta nero sammu, kuului ääni\nkeinutuolista.\n\n-- Lauri maffailee aina. Sinä sanoit, että Afrodite kuolee penikkana,\nkun me annettiin sille hiivaa, että se kasvaisi ja nousisi kuin\ntaikina, ja nyt se on iso koira ja hyvä onkin. Ottaisit sinäkin koiran\nennemmin kuin tuon Saimuskin ja ristisit sen Saimaksi, josta vielä\nkerran saat ristin. Oliko se sanaleikki?\n\n-- Se oli hyvin epäkohtelias sanaleikki. Etkö tiedä, Sakari, että \"veli\non sisarensa ensimmäinen luonnollinen ritari?\"\n\n-- Kuka niin on sanonut?\n\n-- Se on painettu ja siis rahan arvoinen.\n\n-- Kittiä minä painetusta! Kun eivät olisi painaneet englannin\nkielioppiakaan, niin olisi paljon helpompaa koulussa.\n\n-- Minä tarvitsen englantia, jotta ymmärrän, suuria kemioja ja\nluonnontieteitä, joita ei ole käännetty suomeksi, sanoi Seppo.\n\n-- Haa, Seppeli osaa jo kaikki suomalaiset tieteelliset kirjat, ilkkui\nSakari.\n\n-- Tässä on teille vesipuoloja, kuului äidin ääni ovelta. Se johti\nsopivalla hetkellä poikien ajatukset muualle.\n\n-- Ei mikään ole niin kivaa kuin takkavalkea Varpuniemen ruokatuvassa\nja koko perhe vesipuolojen kimpussa, sanoi Seppo katsellen ympäri isoa\npöytää, jonka ääreen isä ja Saimakin jo olivat saapuneet.\n\n-- Näin ihanaa joulua meillä ei ole ollutkaan -- kruinaa vain, kun\nse on loppumaisillaan, sanoi Sarri. -- Paitsi että lomatehtävä on\nsuorittamatta. Kuka luonnollinen poika osaisi kirjoittaa aineen\nSokrateesta? Maikka sanoi, että Sysmässä on viisaampia lampaita, kuin\nmeidän luokallamme poikia. Hän vaatii, että meidän on käytettävä\nomintakeista arvostelukykyä ja kirjoitettava moraalista, antiikin\ntavoista ja Sokrateen hengen ylevyydestä. Henki ja sisu nousee\ntuollaista vastaan.\n\n-- Minä olen kirjoittanut mehevän aineen. Ensin panin mitä kirjasta\nlukee ja että kansa rakasti Sokratesta, koska hän oli hurjan puhelias.\nOppilaat itkivät, kun hän joi myrkkyä ja Sokrates sanoi että: \"Tukkikaa\nsuunne, että minä saan kuolla rauhassa. Sitä varten minä tyyräsin\nXantipankin pois.\" Rouvaansa Sokrates ei vaikuttanut millään tavalla.\nRouva vaikutti sensijaan. Ja kun Sokrates kuoli hän sanoi että: \"pyörii\nse kuitenkin\", sanoi Seppo.\n\n-- Nyt se tyssäs. Galilei on sanonut nuo sanat, oikaisi Lauri.\n\n-- Voi katti sentään. Suurmiesten sanoja on hankalaa panna oikeaan\npaikkaan. Mutta nyt minä en halua pohtia mätiä kouluasioita.\n\n-- Kunpa saisi jäädä ensi lukukaudeksi Varpuniemeen, huokasi Sarri.\n\n-- Otetaan Lehtonen taas meitä opettamaan, niin saadaan jäädä tänne,\nehdotti Seppo.\n\n-- Lehtonen ei tule enää tänne, ja muutenkin on säännöllinen koulu\nterveellinen teille, sanoi isä.\n\n-- Laittaisivat koulut vähän kodikkaammiksi, huokasi Sarri.\n\n-- Luokan peräseinällä loimuaisi takkavalkea ja sen edessä matto, jolla\npojat istuisivat, ja opettaja polttelisi piippua keinutuolissa ja\nkertoisi Amerikasta ja kyselisi Napoleonista, innostui Seppo.\n\n-- Matikan opettaja kirjoittaisi hiilellä laskut takan rapatulle\npinnalle ja pojat söisivät vesipuoloja.\n\n-- Reksi voisi maata mukavalla mattosohvalla, pitäisi puheita ja\nheittäisi sohvatyynyn tai tulitikkulaatikon mälvien sällien päähän.\n\n-- Kuinka olette yhtenä ainoana lukukautena alkaneet puhua noin\nvallatonta koulupoikakieltä? kysyi äiti.\n\n-- Se on juuri Helsingin sivistyneitten poikien suomea. Katupojat\npuhuvat aivan toista, raakaa kieltä, selitti Sarri.\n\n-- Aimon isä on korkea virkamies, salapoliisi ja laulaa mieskuorossa,\nja kuitenkin koko perhe puhuu hurjan mukavasti, juuri kuin koulupojat.\n\n-- Nyt on aika käydä levolle, sillä huomenna pojat herätetään kello\nkuusi aamulla, sanoi isä.\n\n-- Minkätähden, sano isä, minkätähden? pyysi Sarri.\n\n-- Ette nuku, jos kerron tänä iltana.\n\n-- Minä arvaan, me pääsemme matkalle. Isä ottaa meidät toimituksille,\neikö niin? kysyi Seppo.\n\n-- Osuit oikeaan. Lähden huomenna Nummenkylään tutkimaan ison navetan\nlehmiä. Sarri ja Seppo saavat vuoroin ajaa. Menkää sanomaan Jerelle,\nettä hän huomenna valjastaa Hilppaan ja varustaa kauroja kylliksi.\n\n-- Kiitos isä, se on kamalan kivaa.\n\n-- Ei kukaan sovi niin hyvin ihmisisäksi kuin eläinlääkäri.\n\nPojat ryntäsivät onnellisina Jeren luo tupaan.\n\n-- Arvaapas, Jere-pappa, minne me nyt päästään? kysyi Sarri.\n\n-- Hevosia en mää vaan tahro öiseen aikaan reerata.\n\n-- Ei me tänä iltana enää lähdetä minnekään, mutta huomenna kello kuusi.\n\n-- Rauvikko on kehnos kenkäs ja Hilpast ei saara ottaa kuin\nankeleekissä asiassa.\n\n-- Isä lähtee toimituksille, valjasta vaan, Jere, Hilpas.\n\n-- Malviina lupai tulla huomen pohkei hieroon, en mää nyt joura ajoon.\n\n-- Kyllä me ajetaan, ja isähän on mukana.\n\n-- En mää tierä, jos tee osaatten.\n\n-- Tietysti. Etkö tiedä, että jokainen Uski on kelpo kuski. Se on suvun\nvanha oppi.\n\n-- Mää täyryn kysyy tohtoorilt.\n\n-- Isä lähetti meidät. Hyvästi nyt ja käske Marin herättää huomenna,\nsanoi Sarri ja juoksi Sepon seuraamana omaan huoneeseensa.\n\n-- Mää en toimituksian oo ennenkään rakentan naisen muiston pääl, eikä\nse nytkän taira tulla tehryks.\n\n-- Huomenna noustaan ennen kuin aurinko nousee ja sika aamulla röhkii,\nsanoi Sarri.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKello seitsemän hämärtävänä talviaamuna ajoi Varpuniemen tohtori\nkaksosineen pitkin Lohjanjärven selkää. Pojat puhelivat ja nauroivat\nkuin harakat, isä taas vastaili kärsivällisesti kysymyksiin.\n\n-- Läikkyikö tämä Lohjanjärvi yli äyräittensä, kun muinaismaailman\neläimet pulikoivat tässä?\n\n-- Jos tuo iso kallio toisella rannalla olisi magneetti, niin se\nvarmaan vetäisi tämän reen ja meidät kauheaa vauhtia yli järven, koska\nkannakset ovat rautaa?\n\n-- Milloin isästä oli hauskempaa, kun Saimuski syntyi vai kun Hilpas\nsyntyi?\n\n-- Onko isä oikeissa naimisissa, kun ei ole anoppia, muuta kuin se\nmummon komea hautapatsas?\n\nNummenkylässä kului aika nopeaan. Pojat seurasivat isää, olivat\nmukana navetassa, tekivät uusia tuttavuuksia, söivät ja joivat kahvia\nuseammassa paikassa.\n\nOsa seuraavaakin päivää kului, ennenkuin iltapäivällä lähdettiin\npaluumatkalle.\n\n-- Olen valvonut suuren osan viime yötä. Nyt minä nukun, istukaa te\nkuskipukille, sanoi isä.\n\n-- Saadaanko me ajaa mitä tietä vaan? kysyi Seppo.\n\n-- Antakaa mennä hyvää vauhtia, kyllä Hilpas löytää tien.\n\nSeppo ajoi ja Sakari viilteli piiskalla tienviereistä valkoista hankea.\n\n-- Täältä ei ole pitkä matka Kesämäkeen, siellä Janne ja Risto elävät\npartiolaiselämää isänsä kanssa, sanoi Seppo.\n\n-- Mitäs jos -- -- -- sanoi Sarri.\n\n-- Nopeammin me sinne saavutaan kuin kotiin.\n\n-- Isäkin pääsisi pian levolle.\n\n-- Tekisiköhän tuo Hilpas tenää? Koetetaan lystinvuoksi vaan. -- Seppo\nveti ohjaksista, ja Hilpas kääntyi tottelevaisena.\n\n-- Jos arvaat, mitä minä ajattelen, niin mennään Kesämäkeen, jos et,\nniin ajetaan kotiin, sanoi Sarri.\n\n-- Sinä ajattelet, että \"on pöhnää, jos Seppo arvaa väärin\".\n\n-- Niin, kyllähän minä sitäkin ajattelin, mutta...\n\nSeppo hoputti jo Hilpasta juoksuun. Pojat tunsivat hyvin tien, sillä\nhe olivat aivan pienestä ajelleet isänsä kanssa lähitienoot ristiin\nrastiin.\n\n-- Alkaa kuukin jo paistaa. Nyt ei eksytä tieltä, voimmehan kysyä\nvastaantulijoilta varmuuden vuoksi, sanoi Sarri.\n\n-- Tuolla metsikössä liikkuu varmaan mustia varjoja. Ammuhan Sarri\nsalonkikiväärillä, se on vällyjen alla.\n\n-- En minä ammu. Isä voisi herätä ja käännyttää kotiin, eikä hän saisi\nnähdä Kesämäkeä ja meidän ystäviämme. Mutta minä säikytän ne pois, jos\nvaan ovat petoja eikä henkiä.\n\nSarri veti varovasti isän turkin taskusta sanomalehden, levitti\nlehdet ja muodosti siitä soihdun tapaisen, käärön, jonka hän sitoi\npiiskanpäähän. Sitten hän sytytti sen palamaan ja heilutti ilmassa.\nMetsikössä oli yhtä hiljaista kuin ennenkin, mutta Hilpas pelästyi ja\nalkoi juosta, niin että aidanseipäät sulivat yhteen.\n\nSarri heitti soihdun lumeen ja Seppo tiukensi ohjaksia niinpaljon kuin\njaksoi.\n\n-- Älä vaan huuda, silloin me ollaan helisemässä, sanoi Sarri.\n\n-- Kun vaan ei kukaan tulisi vastaan, niin tämä meno olisi lystiä.\nPönkitä isän päätä, jos voit, se heiluu pian irti.\n\n-- Kumma, kun isä ei herää, mahtaa hän olla väsynyt. Kunhan vaan Hilpas\nlakkaisi ravaamasta tällaista kyytiä ennen Haapkylän isoa mäkeä, muuten\nreki hajoo. Heitetäänkö isä lumeen tuossa ylämäessä ja hypätään itse\nperässä, ehdotti Seppo.\n\n-- Ei ikinä, sen kultakello voisi särkyä jotain kiveä vastaan. Mutta\nlennätetään minun takkini Hilppaan pään yli.\n\n-- Nyt se alkaa väsyä, näetkö miten vauhti hiljenee. Olihan aika, sillä\nminua alkoi peloittaa. Korvista huomaa, että sitä hävettää koko juttu.\n\n-- Sinähän olet kuin Jere, joka luulee hevosista vaikka mitä.\n\n-- Auttoi tämä sentään aika matkan eteenpäin. Hyvä edes, että tie oli\ntasainen.\n\n-- Me oltiin kuin kilpa-ajossa. Helsingissä ei tällaista saa kokea.\nParempi virsta vaaraa kuin vaaksa väärää, sanoi Seppo.\n\n-- Oi kuinka kaunis on illan kuu ja heiluva Hilppaanhäntä, virkkoi\nSarri ja nauroi jo makeasti.\n\nHaapkylän mäki laskettiin onnellisesti ja kuun valossa löytyi\nKesämäkeen vievä oikotie helposti.\n\n-- Mitenkähän me suoriudutaan isästä? Voihan olla mahdollista, että hän\nolisi tahtonut mennä suoraan kotiin, arveli Sarri.\n\n-- Annetaan Jannen ja Riston selvittää asiat, ne ovat ovelia poikia.\n\nHilpas pysähtyi Kesämäen oven eteen.\n\n-- Mitä nyt? kysyi isä unenpöpperössä.\n\n-- Täällä on talo, jonka ikkunoista loistaa valo. Meillä on jano, me\nmenemme juomaan, sanoi Sarri.\n\n-- Joutukaa pian, että ehdimme kotiin saunaan, sanoi isä ja torkahti\nuudelleen.\n\nPojat menivät sisään. Eteiseen tultuaan he raottivat varovasti\nvalaistuun huoneeseen vievää ovea ja huusivat:\n\n-- Prätskis, hei prätskis!\n\nVaikutus oli odotettu. Sisällä syntyi sanomaton melu.\n\n-- Sarri ja Seppeli, kuinka te tulitte tänne?\n\n-- Isä, katso, eikö ole hurjan jännää? Kaksoset ovat täällä!\n\nKaikki neljä poikaa huusivat ja nauroivat.\n\n-- Ottakaa vaatteet yltänne ja selittäkää sitten tämä ihmeellinen\ntapaus, kehoitti isä.\n\n-- Ei vielä, sanoi Seppo, -- meillä on vielä jotakin tuolla reessä.\nTuodaan se sisään tänne.\n\n-- Onko teillä koira mukana? kysyi Janne.\n\n-- Tai evästä? lisäsi Risto.\n\n-- Siellä on vain hyvin heikko mies, hän voi paleltua, jos jää yöksi\nrekeen, sanoi Sarri.\n\n-- Mennään heti noutamaan hänet tänne, sanoi isä levottomana. Minne hän\non menossa?\n\n-- Sitä hän ei itsekään tiedä. Luultavasti hän tekee vastarintaa, mutta\nsiitä ei huoli välittää.\n\n-- Eikö hän ole selväjärkinen? Poikaparat, ketä olette joutuneet\nkuljettamaan?\n\n-- Hän on kyllä kamalan viisas mies, etenkin navetassa ja tallissa,\nsanoi Seppo kaksimielisesti. -- Mutta kyllä hän voi asettua\ntakajaloilleen, kun asiat käyvät vastoin hänen tahtoansa.\n\n-- Se on varmaan hevonen, jonka pojat tahtovat tuoda sisään, arvasi\nRisto.\n\n-- Mies se on ja ihminen, vakuutti Sarri.\n\nIsä lähti päättäväisenä ulos portaille poikien seuraamana.\n\nTohtori nukkui taas syvässä unessa.\n\n-- Ottakaa, te pojat, jalkopäästä, minä kannan hartioista.\n\n-- Sidotaan ensin kädet. Minä leikkasin pellinnyörit poikki, tässä on,\nsanoi Risto.\n\n-- Minä otin gramofonintorven mukaan, läimäyttäkää päähän, jos se tekee\nvastarintaa, sanoi Janne.\n\n-- Älä ihmeessä, sanoi Sarri pelästyneenä, ottaen torven Jannelta.\n\n-- Mitä tämä merkitsee? Onko tapahtunut onnettomuus? kysyi tohtori,\njoka heräsi ja ojentautui istuvaan asentoon.\n\n-- Tarttukaa kiinni, sanoi Janne, ja kaikki alkoivat raahata tohtoria\nreestä.\n\n-- Nyt käy hullusti, sanoi Seppo.\n\n-- Menkää tiehenne! Hullujen joukkoonko minä olen tullut? huusi tohtori\nharmistuneena.\n\nMutta siinä ei auttanut mikään, sillä Risto oli kiertänyt pellinnyörit\njalkojen ympäri ja muut kantoivat ähkien tohtorin sisään.\n\nSiellä hänet päästettiin siteistä ja päällysvaatteista.\n\n-- Olkaa vain rauhallinen, miesparka, ei kukaan tee teille pahaa,\nrauhoitti Jannen isä tohtoria.\n\n-- Saan ensiksi esittää itseni, olen tohtori Uski. Minua kohdellaan\nlievimmin sanoen omituisesti.\n\n-- Mitä te rupesitte isää kantamaan, minä arvasin, ettei hän siitä\npidä, sanoi Sarri.\n\n-- Isä, tässä on Janne ja Risto ja niitten isä. Eikö ole hauska\ntutustua heihin? kysyi Seppo.\n\n-- Missä me olemme? Ja mitä koirankuria te taas olette tehneet? --\nTohtori oli ankaran näköinen.\n\n-- Me muistimme että Janne ja Risto olivat Kesämäessä isänsä kanssa, ja\ntänne oli lyhyempi matka kuin Varpuniemeen. Sitten me päätimme lähteä\ntänne. Isähän näkee mielellään toisia seutuja, selitti Sarri.\n\n-- Siinä teitte aivan oikein, -- olette kaikki hyvin tervetulleita,\nsanoi Jannen isä.\n\n-- Miksette kysyneet minulta? kysyi tohtori.\n\n-- Isä nukkui, ja muutkin asianhaarat viittasivat siihen, että oli\nparasta tehdä nopea päätös eikä keskustella kauan asioista.\n\n-- Nopeasti te olettekin ajaneet, sanoi tohtori katsellen kelloaan.\n\n-- Hilpas oli kamalalla juoksupäällä, sanoi Sarri.\n\n-- On jerin hyödyllistä, että meidän isät tulevat tutuiksi, eikö ole,\nisä? kysyi Risto.\n\n-- On tietystikin, vastasi tämä. -- Me olemme kiitollisia, kun saimme\nvieraita. Istuutukaa nyt, hyvät ystävät. Olimme juuri aikeissa juoda\nteetä.\n\nKului pitkä aika ennenkuin koko asia oli selvitetty. Tohtori lauhtui\nvähitellen ja oli lopulta oikein tyytyväinen, kun kaikki istuivat\nillallisen ja teen ääressä iloisesti puhellen. Hilpas oli myöskin\nsaanut yömajan ja kauroja syödäkseen.\n\nYöksi sijoittauduttiin parittain eri huoneisiin. Isät yhteen, Seppo ja\nJanne toiseen, Sarri ja Risto kolmanteen huoneeseen.\n\nJanne ja Seppo keskustelivat kemiasta.\n\n-- Minä laitan kollodiumista ohuita ilmapalloja, mutta täytyy katsoa\nettei ole lähellä tulta, sanoi Janne.\n\n-- Minä olen koettanut silkkikankaasta, sitä voi kastaa liuoksiin ja\nniin saada aika sitkeän pallon. Mutta housuihin tuli kahdeksantoista\npientä reikää, sanoi Seppo.\n\n-- Ymmärsikö sinun äitisi, että sellaista ei voi välttää? Äiti pitää\nkehnoja housuja suuremmassa arvossa kuin parasta ilmapalloa. Naiset\novat vajaakykyisiä kokeilujen alalla.\n\n-- Minun äitini ymmärtää sellaisia tapahtumia paljon huonommin kuin\nsinun.\n\n-- Mitähän hän sitten teki? Janne kohottautui kyynärpäilleen.\n\n-- Pöhnää vain. Kuulehan Sarria ja Ristoa, mitenkä he puhuvat\nkamalasti, käänsi Seppo keskustelun muuanne.\n\n-- Mitä sinun äitisi...?\n\nTyyny lensi Jannen niskaan.\n\nSarri makasi kaksinkertaisen sängyn yläosassa, Risto uutimien takana\nalapuolella.\n\n-- Sinulla on jerin hyvä isä, kun ei sen enempää torunut, vaikka te\ntoitte hänet väkisin tänne, tunnusti Risto.\n\n-- Kyllä hän huomenna kotimatkalla puhuu, että me käyttäydyttiin, kuin\nhuonosti kasvatetut pojat. Mutta itsehän hän on kasvattanut meidät, ja\nJere.\n\n-- Eikö teidän äiti kasvata?\n\n-- Ei niin paljon, hän rakastaa enimmäkseen vain ja suree, kun me\nollaan pahoja. Nyt minun on uni.\n\n-- Nukutko sinä noin vaan?\n\n-- En.\n\n-- En minäkään. Ole vaiti vähän aikaa.\n\nKuului hiljaista supatusta molempien sängyistä.\n\n-- Ne rukoilevat, sanoi Seppo toisessa huoneessa Jannelle.\n\n-- Minäkin olen uninen. Hyvää yötä ja ole vaiti.\n\nSupatusta ja hiljaisuutta.\n\n-- Maa-isät taitavat olla parempia kuin kaupunginisät, sanoi Sarri.\n\n-- Kaupungin-isät ovat yhtä hyviä, ainakin ne, jotka lähtevät poikiensa\nkanssa maalle joululomalle, sanoi Risto.\n\n-- Oikein on. Hyvää yötä!\n\n\n\n\nVII.\n\nURHEILUA.\n\n\n-- Kuules pyhä valaskala Suomen maan, Sua suojelemme..., lauloi Sarri\nkello seitsemän aamulla.\n\n-- Ole vaiti, minä tahdon nukkua koko lupapäivän, murisi Seppo.\n\n-- Tule tänne ikkunan, luo, niin saat nähdä miten kamalan mainio\nhiihtoilma nyt on.\n\n-- Ratakatu sieltä näkyy ja Normaalilyseo ja Brobergin koulu, Egyptin\norjuus ja faraon joukot.\n\n-- Farao nukkuu Pietarinkadulla, ja Israelin lapset lähtevät vapauteen\nMooseksen ja Aaronin johtamina. Sonnusta itsesi vikkelään.\n\nSeppo oli jo puolivalmiina, sillä hänen uniset aivonsa muistivat, että\nkoko luokan piti lähteä hiihtoretkelle Oulunkylään, jossa luokkatoveri\nNiilo Kallila asui.\n\n    On hanget korkeat, nietokset,\n    Ja lupa, lupa on meillä.\n\nSarri lauloi täyttä kurkkua, mutta viimeiset sanat tukehtuivat, sillä\nSeppo painoi nopeasti pyyheliinan hänen suulleen.\n\n-- Ole hiljaa kuin hiiri, muuten Naimi-täti herää ja mättää meidän\npäällemme vaatteita niin, että olemme yhtä paksut kuin Haltin täti\nluonnollisena, varoitti Seppo.\n\n-- Tässä tuon teille lämpimät villapaidat ja omat pitkät harmaat\nsukkani, kuului samassa Naimi-tädin lempeä ääni ovelta.\n\n-- Meillä on lämpimät hiihtotakit, kyllä me tarkenemme, sanoi Seppo\nkatsoen Sarria, epätoivoinen ilme silmissä.\n\n-- Tulin vain tarkastamaan, että olette todellakin hyvin varustettuja.\nTässä on voileipiä ja kovaksikeitettyjä munia.\n\n-- Niilon luona saamme aamiaista ja kahvia, mutta kiitos tästäkin,\nkyllä se on matkalla tarpeen, sanoi Sarri.\n\nKun pojat lähtivät, olivat he paksuja kuin pavut, vähemmällä he\neivät suoriutuneet hyväntahtoisesta Naimi-tädistä. He palasivat heti\nkeittiöön, riisuivat turhat vaatteet, piilottivat ne kaapin päälle ja\nlivistivät tiehensä.\n\nSuurin osa luokkaa, Risto ja Janne ja muut, hiihteli pitkin\nvalkoista hankea. Varpuniemen kaksoset jättivät pian muut jälkeensä.\nMaalaispoikina he olivat hyviä hiihtäjiä ja kiitivät nyt eteenpäin\nnauttien hyvästä kelistä ja vapaudesta.\n\n-- Eikö ole ihme, että me ei olla karattu tästä kaupungista? Maalla on\nkoti ja metsä ja eläimet, sanoi Sarri.\n\n-- Jännää siellä on ja sinne mahtuu paremmin, lisäsi Seppo.\n\n-- Jeh, Naimi-tädin luona meillä on oma huone ja kuitenkaan ei sinne\nmahdu hyvästi. Eikä koulussa eikä kadullakaan ole kylliksi tilaa.\nMutta tänne mahtuu, ja Sakari käytti nuoria voimiaan, niin että posket\npunertivat.\n\n-- Nyt levätään ja syödään Naimi-tädin eväät. Tässä on sopiva kivi.\n\n-- Ruoka maistuu Varpuniemeltä ja ruumis on muuttunut sopivammaksi\nminun hengelleni.\n\n-- Näetkö tuossa kaksi harmaapukuista poikaa, he juoksevat kuin\nhenkensä edestä?\n\nKaksi hengästynyttä, hätääntynyttä poikaa pysähtyi juuri kiven kohdalle.\n\n-- Auttakaa meitä, pelastakaa, ne ottavat meidät kiinni, pyysivät he.\n\n-- Mistä te tulette ja kuka teitä vainoo? kysyi Seppo.\n\n-- Me tulemme Oulunkylän kunnalliskodista, ne antavat meille selkään,\nauttakaa meitä piiloon, sanoi toinen pojista. Toinen alkoi itkeä ääneen.\n\n-- Ei tässä auta muu kuin piilottaa pojat lumeen, sanoi Sarri alkaen\nkaivaa kuoppaa kiven syrjään.\n\nToiset auttoivat häntä kunnes kuoppa oli tarpeeksi syvä. Molemmat\nharmaat pojat kyyristyivät sinne, ja Seppo ja Sarri peittivät heidät\nlumella jättäen suunkohdalle hengitysreiän, jonka he peittivät kuusen\noksilla.\n\n-- Kävellään nyt ympäri niin että heidän askeleittensa haju hukkuu\nmeidän hajuumme, sanoi Seppo.\n\nTuskin olivat pojat istuutuneet kivelle, kun kaksi miestä tuli ajaen\npienessä reessä.\n\n-- Tuossahan on kaksi sen ikäistä poikaa, sanoi toinen miehistä astuen\nreestä.\n\n-- Emme me ole sen ikäisiä, sanoi Seppo varomattomasti.\n\n-- Tännehän jäljetkin päättyivät, sanoi toinen. -- Otetaan vaan kiinni\nnuo pienet veijarit.\n\n-- Emme me ole tehneet mitään pahaa, antakaa meidän olla, sanoi Sarri.\n\n-- Tulkaa vaan mukaan, sanoi toinen ottaen Sarria käsivarresta.\n\n-- Mennään pois täältä, niin toiset pääsevät pakoon. Kyllä me aina\nsuoriudutaan, kuiskasi Seppo Sarrille.\n\nMiehet työnsivät pojat rekeen ja veivät heidät kunnalliskotiin suoraan\njohtajan eteen.\n\n-- Tässä karkulaiset ovat. Me ajoimme vaan jälkiä pitkin ja saavutimme\nheidät voileipiä syömässä. Isolla kivellä istuivat, sanoi toinen\nmiehistä.\n\n-- Kiitoksia paljon vaivasta. Saatte mennä nyt, kyllä minä hoidan nämä\nonnettomat pojat.\n\nMiehet menivät jättäen pojat johtajan eteen seisomaan.\n\n-- Kumpi teistä on Paavo ja kumpi Matti? kysyi johtaja.\n\n-- Ei kumpikaan, mutta mieluummin minä olisin Paavo kuin Matti, sanoi\nSarri.\n\n-- Älä viisastele, vaan vastaa suoraan kysymyksiini, Paavo, ja sinä\nMatti katso tänne koko ajan. Tunnustakaa nyt pahat tekonne, älkää\nkieltäkö mitään. Ensiksikin kysyn teiltä onko teillä omaatuntoa?\n\n-- Jeh, sanoi Seppo.\n\n-- Vastaa kohteliaasti, Matti. Ettekö ole kiitollisia siitä, että kunta\non antanut teille kodin, vaatteet ja ruoan?\n\n-- Miksei, jos se vaan antaa, vastasi Sarri.\n\n-- Eikö teillä ole ollut tarpeeksi ruokaa, oletteko olleet nälkäisiä?\n\n-- Liiaksikin meihin mätetään ruokaa.\n\n-- Miksi te, onnettomat lapsiraukat, sitten menitte luvatta\nruokakonttoriin ja otitte voita ja sokeria?\n\n-- Sitäkö me ollaan tehty? kysyi Sarri.\n\n-- Itse te sen parhaiten tiedätte. Oletteko unohtanut seitsemännen\nkäskyn?\n\n-- \"Älä tapa\", -- sanoi Sarri mutta lisäsi kiireesti nähdessään\njohtajan silmäkulmain rypistyvän: \"pyhitä lepo -- --\" ei, ei, minä\ntarkoitin: \"älä himoitse, älä suinkaan himoitse juhtaa\" -- -- --\nsekaantui Sarri.\n\n-- Älä varasta, auttoi Seppo asiallisesti.\n\n-- Ei ole ihme, että Paavo rikkoo käskyt, kun hän ei edes osaa niitä.\nMutta miks'et sinä, Matti, opeta hänelle, että on synti ja häpeä\nvarastaa?\n\n-- Sen hän tietää opettamattakin, eikä kumpainenkaan meistä ole koskaan\nottanut toisen ihmisen omaa, sanoi Seppo harmissaan.\n\n-- Mikä on kunnan omaa, sitä teidän tulee kunnioittaa vielä enemmän.\nEikö teitä ole kohdeltu täällä rakkaudella?\n\n-- Minusta se on pöhnää rakkautta, sanoi Sarri.\n\n-- Se äskeinen mieskin rakasti minua niin, että käsivarressa taitaa\nolla mustelma, lisäsi Seppo.\n\n-- Nyt on kärsivällisyyteni lopussa. Olen puhunut teidän\nomilletunnoillenne, mutta sydämenne ovat kivikovat. Saatte kärsiä\nrangaistuksen, jonka oma työnjohtajanne määrää teille. Eikö teitä\nhävetä katsoa häntä silmiin?\n\n-- Onko hän niin kamalan näköinen? kysyi Sarri, mutta vaikeni äkkiä\nsaatuaan murhaavan katseen johtajalta, joka soitti kelloa.\n\n-- Pyytäkää poikaosaston työnjohtajaa tänne, sanoi hän sisään tulevalle\npalvelijalle.\n\nHuoneessa vallitsi täydellinen hiljaisuus, kunnes ovi aukeni ja musta\nmies astui sisään.\n\n-- Tässä ovat nyt karkulaiset. Ottakaa heidät haltuunne ja rangaiskaa\npoikaparkoja, jotka ovat eksyneet oikealta tieltä, sanoi johtaja.\n\nMutta musta mies tuijotti vain poikiin, jotka kumarsivat kohteliaasti.\n\n-- Minä olen Sakari Uski ja tuo on kaksoisveljeni Seppo. Me olemme\nkotoisin Varpuniemeltä Karjalohjalta. Isä on eläinlääkäri ja äiti on\nJääskestä. Sitten meillä on sisar Saima, joka on kihloissa, selitti\nSarri juurta jaksain, kun tauko alkoi tuntua kiusalliselta.\n\n-- Eivätkö nämä olekaan Paavo ja Matti? kysyi johtaja.\n\n-- Eihän noilla ole vaivaishuoneen pukujakaan, sai pitkä mies vihdoin\nsanotuksi.\n\n-- Tosiaankin, sanoi johtaja, -- harmaat hiihtopuvut eivät suurestikaan\neroa meidän puvuistamme. Mutta mitenkä te olette joutuneet tänne ja\nmiksette heti selittäneet ketä olette?\n\nSarri alkoi selittää asiaa, mutta samassa kuului melua ulkoa ja ovi\nnykäistiin auki.\n\nJanne ja Risto ryntäsivät sisään koko poikajoukon seuraamina.\n\n-- Prätskis, huusi Risto. -- Me tullaan pelastamaan teitä.\n\n-- Joko teitä on kidutettu? kysyi Janne.\n\n-- Mikä rosvojoukko tämä on, joka tunkeutuu kunnalliskotiin? kysyi\njohtaja vihaisena.\n\n-- Tämä on Helsingin Normaalilyseon paras klassillinen luokka.\n\n-- Mitenkä te löysitte meidät? kysyi Sarri.\n\n-- Kun me huomattiin, että te olitte hävinneet, niin me hiihdettiin\nniin vikkelään kuin Risto vain jaksoi, ja sitten me nähtiin kaksi\npoikaa, jotka ryömivät lumesta kiven luona, kertoi Janne.\n\n-- Niiltä me kuultiin, että teidät oli vangittu ja viety tänne ja\nsitten me tultiin teitä pelastamaan, jatkoi Risto.\n\n-- Mihin ne kaksi poikaa joutuivat, jotka ryömivät lumesta? kysyi\njohtaja.\n\n-- He juoksivat Helsinkiin päin.\n\n-- Lähettäkää heti miehet hevosella kaupunkiin vievää tietä pitkin\nottamaan kiinni heitä, sanoi johtaja mustalle miehelle, joka poistui\nnopeasti. -- Ja te nulikat, lähtekää pian täältä.\n\n-- Uskin poikien pitäisi saada vahingonkorvausta, sanoi Janne.\n\n-- Vai vahingonkorvausta! Auttavat karkulaiset pakoon ja tuottavat\nsekasortoa kunnan laitoksessa. Sellaisilleko vahingonkorvausta! Menkää\nnyt, niin kauan kuin pääsette ehjin nahoin.\n\n-- Mutta sukset? kysyi Seppo.\n\n-- Ne ovat tuolla kartanolla, sanoi Risto.\n\n-- Me otettiin ne pojilta, jotka tahtoivat lähteä niillä hiihtämään.\n\n-- Mutta silloin Matti ja Paavo ovat hukassa, sanoi Sarri.\n\n-- Ei heille muuta pahaa tapahdu kuin, että saavat selkäsaunan, ja sen\nhe ovat hyvin ansainneet.\n\n-- Vai niin, sanoi Sarri rauhoittuneena. -- Hyvästi sitten.\n\n-- Hyvästi, hyvästi, huusi koko luokka, joka piti tapausta hauskana\nseikkailuna.\n\n-- Hyvästi, sanoi johtaja, -- ja lukekaa käskyt kunnollisesti.\n\nNiilo Kallilla ja hänen äitinsä olivat jo kauan odottaneet poikia, kun\nhe vihdoinkin tulivat. Jokainen tahtoi kertoa, jonka vuoksi aluksi\nsyntyi hälinä kuin mehiläispesässä.\n\nSeikkailusta virkistyneenä istui nälkäinen poikalauma aamiaispöydässä.\n\n-- Tulee kamalan nälkä, kun pelastaa toverin hengenvaarasta, sanoi\nJanne.\n\n-- Ei me oltu hengenvaarassa ja sitäpaitsi me oltiin juuri\nselviytymässä, kun te tulitte, sanoi Seppo.\n\n-- Olisitpa nähnyt, miten naiseksi puettu mies hehkutti rautaa tulessa\nsiinä huoneessa, jonka läpi me kuljettiin, niin olisit kiitollisempi\nrohkeille pelastajillesi, sanoi Risto.\n\n-- En minä nähnyt siellä muuta kuin isonlaisen neidin, joka kähersi\nhiuksiaan, sanoi Sarri. -- Etkö huomannut, Seppo, miten hän pisti\nsormen suuhunsa ja sitsautti käherryssaksia, ihan samoin kuin Saimuski\ntekee?\n\n-- Minä luulen, että te olitte lähempänä kidutuskuulustelua kuin\nuskotte. Sillä naisella oli tekotukka ja parranalku, intti Risto\nitsepäisesti.\n\nNyt alkoi vilkas keskustelu ympäri pöydän. Jokainen tiesi jotain\nkidutuksista, vangitsemisista, ihmeellisestä pelastumisesta ja\npoltinraudoista.\n\n-- Ehkä he olisivat polttaneet ranskanliljan käsivarteenne, niinkuin\nMyladylle tehtiin Muskettisotureissa? Teitähän syytettiin varkaudesta,\notaksui Ville.\n\n-- Matti ja Paavo ovat nyt heidän kynsissään, virkkoi Seppo. -- Häntä\npuistatti.\n\n-- Selkäänhän he vain saavat, sehän on jokapäiväistä leipää pojille,\nsanoi Olavi.\n\n-- Sellaisellako leivällä sinua on syötetty? Eipä ihme, että nyt syöt\nminun voileipäni, kun kerran saat toista lajia, nauroi Arvi, jonka\njuustovoileipää Olavi juuri pisti suuhunsa.\n\nAamiaisen jälkeen pojat leikkivät, kävivät katsomassa kanoja, hevosta\nja kaniineja. Oltiin lumisotasilla, juotiin kahvit, tarkastettiin\nNiilon postimerkit ja muut nähtävyydet.\n\nSitten kiitettiin Niilon vanhempia ja lähdettiin kotimatkalle.\n\nKun oli vähän matkaa hiihdetty, nähtiin vastaantuleva hevonen. Reessä\nistui pari miestä ja yhtä monta poikaa.\n\n-- Paavo ja Matti pyövelin käsissä! huusi Sarri. -- Pysäyttäkää hevonen.\n\nPojat asettuivat tielle ja alkoivat huitoa käsillään ja\nsuksisauvoillaan, niin että miesten oli pakko pysähtyä.\n\n-- Mistä te saitte ne kiinni? kysyi Janne.\n\n-- Mitä se teitä liikuttaa, pois tieltä, huusi toinen miehistä.\n\n-- Älkää lyökö heitä liiaksi, he eivät koskaan enää karkaa, pyysi Risto.\n\n-- Ette saa polttaa ranskan liljaa käsivarteen, sanoi Ville rohkeasti.\n\n-- Tässä on teille hengenpelastus-eliksiiriä; juokaa sitä ennen ja\njälkeen selkäsaunan, virkkoi Janne pistäen pienen pullon toisen pojan\nkäteen.\n\n-- Ja tässä on teille pieni kompassi, se on kiva kapine, sanoi Risto\nantaen käärön toiselle pojalle.\n\nMuutkin pojat antoivat lohdutuskapineita, joku antoi lantin, toinen\nkynän, Olavi koulussa kielletyn \"stritsan\", Ville karamellejä, Esko\nkumiletkun ja Antti purukumia.\n\n-- Pois edestä taikka ajan päällenne, huusi mies, joka oli ohjaksissa.\nPojat hajaantuivat ja hevonen alkoi juosta. Matti ja Paavo olivat\nolleet niin noloja, etteivät olleet saaneet sanaa suustaan. Nyt vasta\nhe tointuivat ja huusivat:\n\n-- Kiitoksia paljon, kiitoksia!\n\nSeppo ja Sarri olivat pysytelleet toisten takana. He muistivat miesten\nkovakouraiset otteet, eivätkä tahtoneet antautua liian suureen vaaraan.\n\nKotimatka sujui pojilta hauskasti. Puheltiin seikkailusta, jota neljä\nheistä käsitteli kerran ainekirjoitustunnilla koulussa.\n\nVäsyneinä Seppo ja Sarri saapuivat kotiin, jossa loput päivästä\nlevättiin ja luettiin läksyjä. Illalla Sarri kirjoitti isälle kirjeen.\n\n                                      Lupapäivänä Ratakadulla.\n\n    Rakas isä.\n\n    Viime torstaina minä näin potkurin, jossa oli moottori, joka\n    kulki kauheaa vauhtia. Isän pitäisi tulla sitä katsomaan, se\n    sopisi juuri eläinlääkärille, kun Jere ei huoli lähteä ajamaan\n    läävän tarkastusmatkalle. Onko Kirjo poikinut ja tuliko siitä\n    vasikka vai sonni? Me oltiin huisin kivalla hiihtoretkellä, mutta\n    ei Lauri ja Eino, jotka olivat hammaslääkärissä ja leffassa,\n    vaikka joka paikkaus maksaa 100 markkaa, Sepolla on kaksi reikää\n    hampaissa. Oulunkylään asti. Tiellä me pelastettiin kaksi\n    vaivaistalon poikaa, jotka kuitenkin saivat selkäsaunan. Ne\n    luulivat meitä niiksi ja syyttivät meitä voista ja sokerista,\n    kun ne olivat ottaneet, eikä ne saaneet niitä kiinni, kun\n    me autettiin ne niiden käsistä, vaikka ne lopulta lupasivat\n    selkäsaunan niille. Mutta me ei nähty. Janne ja Risto pelastivat\n    sukset niiltä ja meidät niiltä. Minun talvitakista on kaksi\n    nappia poissa, mutta Risto opetti hyvän konstin rautalangalla\n    ja kahdella kynänpätkällä, miten vaatteet pysyvät kiinni ilman\n    nappia, kun Naimi-tätiä on mälvää aina pyytää. Meillä ei ole\n    ikävä kotiin paitsi melkein aina.\n\n                                  Ystävyydellä _Sarri Uski_.\n\n    J.K. Lähetä hammaslääkettä, kun Seppeli on niin harmillinen\n    öillä. Minä koetin vivuta saksilla hampaan irti, mutta Seppeli\n    suuttui. On kenkkua, kun ei tiedä, mitä aina keksisi.\n\n\n\n\nVIII.\n\nPULASSA.\n\n\nOssin huone oli poikien mielestä erinomaisen mielenkiintoinen. Se oli\nhyvin kalustettu, aina siisti ja kodikas. Ossilla oli kauneusaistia ja\nvaroja, joten hän voi ostaa itselleen kaikenlaista mitä mieli teki,\nkuten tauluja, kirjoja, valokuvauskoneen, pyssyn, polkupyörän ja\nrunsaasti hedelmiä ja muita makeisia.\n\nNyt hän oli pyytänyt pojat luokseen mämmiä syömään.\n\n-- Imelistä saadaan mämmiä.\n\n-- Tytöistä tulee ämmiä, sanoi Seppo.\n\n-- Varmaan Jeren viisautta, nauroi Ossi.\n\n-- Niin, se on pannut meihin enemmän sananlaskuja kuin Lehtonen\nkielioppia.\n\n-- Täällä on aina jännää -- sinä olet onnenpoika! Onko sinulla koskaan\nhuolia? kysyi Sarri.\n\n-- On niitä enemmän kuin tällainen hemmoteltu olento oikein jaksaa\nkantaa.\n\n-- Ylioppilaskirjoituksia kai sinun ei tarvitse pelätä? Naimi-täti\nsanoo, että sinä olet äärettömän lahjakas ja ahkera poika, virkkoi\nSeppo.\n\n-- Koko pääsiäisloman, jonka me vietimme Varpuniemessä, sinä olit\ntäällä ja pänttäsit saksaa. Naimi-täti sanoo, että niin kauniiksi\npojaksi sinä olet tavattoman kunnollinen. Hänestä vain rumat ihmiset\novat säädyllisiä, sanoi Sarri.\n\n-- Itsestään paha pappi saarnaa, hymyili Ossi.\n\n-- Mitä?\n\n-- Tarkoitan vain, että Naimi-täti on hyvin säädyllinen. Mutta\nkyllä minun ahkeruuteni on ollut sopusoinnussa ulkomuotoni kanssa,\nsillä laiska minä olen ollut aina. Ellei minulla olisi taipumusta\nmatematiikkaan, en olisi päässyt näinkään pitkälle. Mutta saksa! Onpa\nihme, jos suoriudun saksasta kunnialla.\n\n-- Niin, saksassa ei auta lahjakkuus, huokasi Sarri.\n\n-- Minun täytyy tulla ylioppilaaksi tänä keväänä. Olen jo vanha, ja\nisä on luvannut, että pääsen ensi vuonna ulkomaille ja sitten saan\nitsenäisen paikan isän tehtaassa. Se on toista kuin tämä ihmisarvoa\nalentava kouluorjuus.\n\n-- Mutta sinähän olet aina iloinen.\n\n-- Niin on härkäkin, niin kauan kuin veistä hiotaan.\n\n-- Mitä sinä teet, jos saat reput?\n\n-- Te olette liian nuoria kuulemaan sitä, sanoi Ossi synkän näköisenä.\n\nPojat istuivat vaiti, kaamean tunnelman vallassa. Sarri ajatteli, että\nveri hyytyy ruumiissa. Sitten Seppo kysyi:\n\n-- Etkö voisi lukea nyt kamalasti?\n\n-- Lukeminen ei sovi sieluntilaani. Penkinpainajaisten jälkeen en ole\nvoinut lukea ollenkaan. Jos luen niin kaikki menee sekaisin. Päässä\npyörii Kustaa Aadolf, nahkiaisen ruoansulatus, katkaistun kartion turha\nkaava, kirjallisuuden merkkiteosten nimet ja an, auf, hinter, in,\nneben, über -- -- --\n\nPojat nauroivat niin, että mämmi meni väärään kurkkuun. Sarri kysyi:\n\n-- Mitä kaikkea sinun onkaan muistettava yhdellä kertaa?\n\n-- Meiltä vaaditaan, että meidän henkemme vaeltaa muutamassa viikossa\nläpi koko koulun. Meidän tulee olla filosofeja, matemaatikkoja,\nhistorian tuntijoita, teologeja ja itsenäisiä ajattelijoita ja\nkirjailijoita. Meidän täytyy arvostella suurmiehiä ja uskonnollisia\nliikkeitä, kirjoittaa Snellmannista ja Homeroksesta ja olla\nsatavuotiaita sieluiltamme, lateli Ossi.\n\n-- Mutta sinä olet hurjan viisas mies, paitsi tyttöasioissa, sanoi\nSeppo.\n\n-- Mitä sinä vihjailet?\n\n-- Kun sinä vängällä haluat pelleillä heidän kanssaan. Se Vernakin\n-- -- --\n\n-- Älä sekaannu miesten asioihin. Nainen kuuluu elämän järjestelyyn,\nniinkuin suola ja ruusut. Toista on tämä tietopeli ylioppilaslakista.\nTekisi mieli luovuttaa hyvällä koko ottelu.\n\n-- Kittiä minä koko lakista, jos täytyy vaivata päätään noin\nluonnottomasti, sanoi Seppo.\n\n-- Mennään nukkumaan, siihen on kolme syytä, sanoi Sarri.\n\n-- Että mämmi on loppunut? arveli Ossi.\n\n-- Ja meitä nukuttaa, sanoi Seppo.\n\n-- Ja Ossi on kruinallisella tuulella, lopetti Sarri lähtien huoneesta\nSepon seuraamana.\n\n-- Kumma, kun Ossi ei maksa velkaansa, sanoi Sarri niin varomattomasti,\nettä Ossi kuuli sen huoneeseensa.\n\n-- Mitä velkoja minulla on? huusi hän tullen ovelle.\n\n-- Etkö muista, että me annettiin sataneljäkymmentä markkaa, kun menit\ntanssiin Verna Airon kanssa?\n\n-- Miksette ole muistuttaneet siitä? En minä koskaan velkojani muista\n-- luotan siihen, että lainaajat perivät ja muistuttavat. Tässä saatte\nrahanne ja kiitoksia niistä. Olisitte nähneet kuinka iloinen Verna oli,\nkun hain hänet autolla.\n\n-- Voiko olla ihmisiä, jotka unohtavat sataneljäkymmentä markkaa?\nihmetteli Seppo poistuessaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nYlioppilaskirjoituksia edeltävä aika oli levoton jokaiselle. Ossi\npysytteli paljon huoneessaan, jonne toverit tulivat neuvottelemaan. Ovi\noli usein lukossa tuntikausia. Naimi-täti oli hermostuttavan osaaottava\nantaen neuvoja pitkin päivää. Syötiin entistä parempaa ruokaa, sillä\nNaimi-täti piti syömistä parannuskeinona joka asiaan.\n\nKun ensimmäinen kirjoitus alkoi, oli koko talo jalkeilla ennen\nseitsemää aamulla. Ossille oli varattu hyvät eväät ja Naimi-täti\npuuhaili ja puhui.\n\n-- Tahdotkos vähän valeriaanaa? kysyi hän.\n\n-- Tai Jannen hengenpelastuseliksiiriä? sanoi Seppo.\n\n-- Ei mitään, torjui Ossi, -- älkää himmentäkö minun aivojani, joissa\nmuutenkin vallitsee hämäryys.\n\n-- Ota sokeripaloja mukaan. Konsentroitu sokeriliuos antaa tilapäistä\nvauhtia kaikelle kehitykselle, neuvoi Seppo.\n\n-- Tulenko saattamaan sinua kouluun, niin voin lohduttaa ja tukea sinua\nmatkalla? kysyi Naimi-täti.\n\n-- Varjelkoon! Enhän minä astu mestauslavalle sentään.\n\nLempikin tuli mukaan sanomaan:\n\n-- Tässä on neliapilas ja mustan pässin sarvi ja hevosenkenkä.\n\nOssi pisti neliapilaan taskuun antaen muut aarteet takaisin.\n\n-- Nyt lähden, kun vielä on vähänkin järkeä jäljellä, -- kiitoksia vain\nhuolenpidostanne, sanoi hän.\n\nKirjoitukset onnistuivat hyvin. Ossi sai matematiikassa ja\nainekirjoituksessa hyvät arvosanat, muissa aineissa huonommat, mutta\nkuitenkin hyväksyttävät numerot.\n\nNyt hän oli aina kotona, luki ahkerasti ja pysytteli huoneessaan. Pojat\nihmettelivät, ettei hän ollut iloisempi, vaan kovasti allapäin.\n\nSitten tuli päivä, joka toi paljon levottomuutta pieneen kotiin.\n\nOssi oli mennyt kouluun tenttimään historiaa. Pojat lukivat läksyjään\nhuoneessaan, kun Seppoa pyydettiin puhelimeen.\n\n-- Tämä on Hannes Pälsi. Ossi ei voi tulla itse puhumaan, mutta hän\npyytää sinua ottamaan hänen huoneestaan ruskean kaapin alalaatikosta\npohjapaperin alta ison ruskean kirjekuoren. Laatikon avain on samassa\nkotelossa kuin Ossin kiikarikin.\n\n-- Kyllä minä ne löydän, sanoi Seppo.\n\n-- Ota kirjekuori sisältöineen ja piilota se varmasti. Vie mieluummin\npois koko talosta, jatkoi Hannes.\n\n-- Miksi Ossi ei tee sitä, kun hän tulee kotiin? kysyi Seppo.\n\n-- Minulla on tulinen kiire, älä kysy mitään. Näytä, että olet mies ja\ntoimitat asian kunnollisesti. Älä suinkaan kerro kenellekään mitään\ntästä.\n\n-- En minä voi pitää mitään Sarrilta salassa.\n\n-- Nyt täytyy. Ossi on muuten hukassa.\n\n-- Silloin en voi tehdä mitään. Mutta kyllä me Sarrin kanssa pidetään\nasia salassa.\n\n-- No, sano sitten Sarrille, mutta varokaakin, ettei se tule ilmi.\n\n-- Ei me kerrota. Onko se valtionkavalluspapereja tai jokin\ntestamentti? kysyi Seppo.\n\n-- Ei, ei. Siinä on kirjeitä. Katsos, Ossi ei tahdo, että Verna Airolle\ntulee ikävyyksiä.\n\n-- Jeh, ymmärrän.\n\n-- Toimita siis asia ja heti paikalla. Voiko teihin luottaa?\n\n-- Eikö Ossi luota?\n\n-- Luottaa, luottaa. Hyvästi nyt vain.\n\nSeppo juoksi Sarrin luo ja selitti asian. Sitten he kiiruhtivat Ossin\nhuoneeseen ja löysivätkin kirjekuoren. Samassa kuului askeleita. Seppo\npisti kirjeen latinan sanakirjan sisään pannen kirjan kainaloonsa.\n\n-- Mitä te teette Ossin huoneessa? kysyi Naimi-täti sisään tullessaan.\n\n-- Me lainaamme vain tämän kirjan, sanoi Seppo peloissaan.\n\n-- Näytä tänne. Latinan sanakirja! Mitä te sillä teette? Lukemiseen\nette ainakaan sitä käytä.\n\n-- Se on niin raskas, sitä voi käyttää vaikka painona paperien päällä,\njotka lentävät tuulessa, sanoi Sarri.\n\n-- Tai kantena vesikannun päällä, ettei vesi tule tomuiseksi, auttoi\nSeppo.\n\n-- Nyt puhutte turhia. Antakaa Ossin kirjojen olla rauhassa ja menkää\nlukemaan läksyjänne. Naimi-täti otti kirjan pannen sen pöydälle.\n\nPoikien täytyi poistua huoneesta. He odottivat kauan aikaa, kunnes tie\ntaas oli selvä Ossin huoneeseen, jolloin Seppo riisui saappaansa ja\nhiipi varovasti takaisin. Hän sai kirjekuoren käsiinsä puolipimeässä\nhuoneessa, mutta hänen täytyi äkkiä ryömiä sängyn alle, Lempi kun tuli\nsisään tuomaan pesuvettä ja laittamaan Ossin vuodetta.\n\nSarri, joka odotti huoneessaan, käsitti Sepon joutuneen vaaraan. Hän\njuoksi ulos keittiön kautta ja soitti eteisen kelloa, jolloin Lempi\nmeni avaamaan.\n\n-- Kuinka sinä pakkasessa juokset tuolla tavalla ulkona, torui Lempi.\nMissä oma avaimesi on?\n\n-- Se on Sepolla, meillähän on vain yhteinen avain. Tässä saat kauniin\nkortin, siinä on Nikolainkirkko, sanoi Sarri pidättääkseen Lempiä\neteisessä.\n\n-- Kiitoksia vain, Sarrilla on hyvät puolensa, kehui Lempi.\n\nSarri meni nyt huoneeseensa, jonne Seppokin oli jo pelastautunut.\n\n-- Katsos Vernaa, kun kirjoittaa saksaksi, sanoi Seppo vetäen paperin\nruskeasta kuoresta.\n\n-- Anna tänne, pyysi Sarri, -- katsotaan vain mitä alla seisoo. Muitten\nkirjeitä ei saa lukea, sanoo isä.\n\n-- Ei mitään allekirjoitusta. Kylläpä ovat varovaisia. -- Sarri heitti\npaperin muitten joukkoon pöydälle.\n\n-- Mitä me nyt tehdään? Tämä on piilotettava hyvin ja vietävä pois koko\ntalosta, sanoi Seppo.\n\n-- Poltetaan se.\n\n-- Sitä ei uskalla tehdä. Ossi voi suuttua.\n\n-- No viedään Vernalle. Hän asuu tuolla Robertinkadulla, kyllä minä\nlöydän sinne.\n\n-- Jeh, se on parasta, sanoi Seppo ottaen paperin pöydältä ja pistäen\nsen ruskeaan kuoreen. -- Mene sinä yksin, se on parempi.\n\nSarri juoksi ulos, tärkeä kirje kädessään. Hän oli tuskin sulkenut\nkeittiön oven, kun eteisen kello soi ja Lempi meni avaamaan ovea.\n\nSeppo kokosi ajelehtivia papereita pöydältä ja heitti ne tuleen, sillä\nNaimi-täti kasvatti poikia järjestystä harrastaviksi.\n\nSitten hän juoksi Ossin huoneeseen, sieltä kun kuului kiivasta puhetta.\nSinne tultuaan hän pysähtyi ällistyneenä ovelle, ja hänen silmänsä\njuuttuivat kahteen herraan, jotka puhuivat Naimi-tädin kanssa.\n\n-- Mutta sanokaa toki, mistä Ossia syytetään, pyysi Naimi-täti.\n\n-- On käynyt ilmi, että ylioppilaskokelaat ovat saaneet käsiinsä\nmatematiikan ja saksan kirjoitukset, ja me kuulumme tarkastuskomiteaan,\njoka tutkii asiaa, sanoi pitempi herroista. Seppo hätkähti, kun kuuli\nsaksankirjoitusta mainittavan.\n\n-- Kuinka voitte epäillä Ossia! Hän on hienoin, kohteliain ja paras\nnuorukainen koko Helsingissä! huudahti Naimi-täti loukkaantuneena.\n\n-- Koko luokkaa epäillään. Eräs on jo tunnustanutkin ja hän on usein\nollut täällä. Me vaadimme nyt, että saamme tutkia Ossi Hägerin huoneen,\nsanoi toinen herroista.\n\n-- Olkaa hyvä, tarkastakaa koko talo, meillä ei ole mitään salattavaa,\nsanoi Naimi-täti.\n\nHerrat tekivät tarkkaa työtä. Joka nurkka ja laatikko haettiin, sängyn\nsisästä, sohvan raoista, kirjahyllyn joka sopesta vedettiin pieninkin\nroska esiin. Sitten tarkastettiin poikien huone ja samoin ruokahuone.\nTyö oli turhaa.\n\n-- Olisikohan hän saanut tiedon tänne jollain tavalla? Et kai sinä\nole piilottanut Hägerin pyynnöstä mitään papereita? kysyi pitkä herra\nSepolta.\n\n-- En ole tavannut tänään Ossia, vastasi Seppo.\n\n-- Onko joku soittanut tänne? kysyi mies Lempiltä, joka peloissaan\nseisoi vieressä.\n\n-- Pojat olivat delevoonissa, vastasi Lempi.\n\n-- Kutka pojat?\n\n-- Tämä juuri tai Sarri.\n\n-- Olitko puhelimessa? kysyi mies Sepolta.\n\n-- Olin.\n\n-- Saitko sanan Hägeriltä?\n\n-- Se koski toista asiaa.\n\n-- Mitä varten tämä alimmainen paperi laatikosta on vedetty näin\nsyrjään? Siellä on varmaan ollut jotain pohjalla, puuttui toinen herra\npuheeseen.\n\nHerrat alkoivat nyt tutkia laatikkoa, ja Seppo, joka kuuli Sarrin\npalaavan, meni eteiseen.\n\n-- Nyt on Ossi vaarassa, tuolla on miehiä hakemassa sitä saksanpaperia.\nMene sinä vastaamaan, ei minusta ole sellaiseen, sanoi Seppo hiljaa.\n\n-- Kyllä minä suoriudun, sanoi Sarri mennen sisään.\n\n-- No mitä sinulle sanottiin silloin puhelimessa? kysyi pitkä mies\nSarrilta, jota hän luuli Sepoksi.\n\n-- En minä ole ollut tänä päivänä puhelimessa.\n\n-- Kuinka uskallat puhua noin? Äsken tunnustit jo puhuneesi, sanoi mies\nvihaisena.\n\n-- Sitä en ole tehnyt.\n\n-- Jos et puhu totta, niin vien sinut rehtorisi luo.\n\n-- Minä puhun aina totta.\n\n-- Oliko tämä poika puhelimessa vai eikö? kysyi herra Lempiltä.\n\n-- Oli jos ei se ollut toinen, sanoi Lempi vakuuttavasti.\n\n-- Kuka toinen? Oletteko kaikki järjiltänne?\n\n-- Kun se ei ole yksi.\n\n-- Kuka, tuo poikako?\n\n-- Lempi tarkoittaa, että minä olen kaksi poikaa. Hänen kannaltaan\nvoi ollakin niin, mutta minun kannaltani..., niin, minä olen yksi\nkokonainen, en murtoluku enkä kaksi.\n\n-- Varo itseäsi, Sarri! Älä härnää ketään, nyt on vaarallinen hetki,\nsanoi Naimi-täti, joka oli kierrellyt käsiään sohvan nurkassa.\n\n-- Vastaa kiertelemättä, olitko puhelimessa vai etkö? kysyi herra\nSarrilta.\n\n-- Olin, vastasi Seppo ovelta.\n\nHerra kääntyi äkkiä.\n\n-- Ahaa, sinä olet siis kuitenkin kaksi, sanoi hän. -- Oletko ollut\nHägerin huoneessa puhelinkeskustelun jälkeen?\n\n-- Sitä en voi sanoa.\n\n-- Molemmat pojat olivat siellä, sanoi Naimi-täti.\n\n-- Otitteko sieltä jotain?\n\n-- Latinankieliopin he aikoivat ottaa, mutta minä estin, sanoi taas\nNaimi-täti.\n\n-- Tämähän on sekavaa. Missä toinen poika oli silloin, kun toinen oli\nyksin täällä?\n\n-- Kävin erään tuttavan luona, sanoi Sarri. -- Se oli vain yksityinen\nasia.\n\n-- Vai yksityinen asia? Kylläpä osaat! Oliko sinulla jotain käsissä.\n\n-- Oli kirje, minä näin, sanoi Lempi.\n\n-- Kantelupukki, sanoi Seppo hiljaa Lempille.\n\n-- Minne veit sen sinisen kirjeen? kysyi mies viekkaasti Sarrilta.\n\n-- Ruskean -- -- --, aloitti Sarri, mutta vaikeni saadessaan Sepolta\nsalaisen potkun.\n\n-- Nyt siis tiedetään, että olet vienyt ruskean kirjekuoren jonnekin.\nLuultavasti Hannes Pälsin kotiin, otaksui pitkä herra. -- Kävitkö\nLönnrotinkadulla?\n\n-- En kun Robertinkadulla vain.\n\n-- Kenen luona?\n\n-- En voi sanoa.\n\n-- Häger on siis kieltänyt. Kuka Hägerin tuttavista asuu\nRobertinkadulla?\n\n-- Janne ja Risto asuvat siellä, sanoi Seppo johdattaakseen tutkimukset\nharhaan.\n\n-- Ossi-herran heila asuu siellä, sanoi Lempi.\n\n-- Lempille täytyy kostaa, kuiskasi Seppo Sarrille.\n\n-- Kuka on Ossi-herran heila? kysyi pitkä herra.\n\n-- No se Verna-neiti, sen tuomari Airon neiti, ne asuvat siinä neljässä.\n\n-- Kuule Virtanen, sanoi pitkä mies apulaiselleen, -- menepäs\nPikku-Robertinkatu neljään ja vaadi Verna neidiltä se kirje, jonka tämä\npoika toi hänelle.\n\nVirtanen lähti, ja huoneessa vallitsi kiusallinen odotus. Naimi-täti\npuhui ylistyspuheita Ossista, mutta pitkä herra näytti olevan\njokseenkin tunteeton.\n\nVihdoin saapui Virtanen.\n\n-- Tässä on kirje. Neiti antoi sen mielellään. Hän sanoi, että Ossi\nHäger on tullut hulluksi, kun lähettää hänelle tuollaista roskaa.\n\n-- Minä sanoin hänelle, että Ossin kunnia ja luultavasti henkikin\nriippui siitä, että paperi tuli pois meiltä. Ja nyt Verna petti hänet\nkatalasti. Hyi, minkälainen tyttö! sanoi Sarri halveksien.\n\n-- Jere se tuntee naiset. Hän sanoo, että he ovat kettua kavalampia ja\nsisiliskoa liukkaampia, sanoi Seppo.\n\nPitkä mies oli sillävälin vetänyt paperin kuoresta ja lukenut sitä.\nPaperiin oli pojan käsialalla kirjoitettu:\n\n    Se joka käyttää tätä tietoa ilman lupaa, se syö ruohoa vanhana ja\n    sen hiukset tulevat punaisiksi kahdessa päivässä. Ja se tieto on\n    tämä:\n\n    5 grammaa magnesiumsulfaattia ja salisyylihappoa kaadetaan\n    koeputkeen jossa on sahramia ja eetteriä. Sitten lisätään\n    pippuria ja etikkaa ja puistetaan viisi minuuttia. Tyhjään\n    pulloon pannaan lusikallinen kollodiumia niin että seiniin tulee\n    ohut kalvo. Edelliset ja vähän ammoniumsulfaattia lisätään.\n    Siinä viimeisessä on typpeä, joka on hyvä lannoitusaine. Ihmisen\n    elimiä täytyy väliin lannoittaa. Hiivaa on myöskin aina pantava\n    voimalääkkeisiin. Koko lääkkeen kaava on MgNH4SO4 + C4H10O + 4H2O.\n\n    Sitä on otettava ruokalusikallinen kovassa taudissa ja hädässä.\n\n                                               _Keksijä_.\n\n    Muistakaa punaiset hiukset.\n\n-- Mitä hullutusta tämä on? Ei tämä ole ylioppilaskirjoitus eikä\nmikään, sanoi mies antaen paperin Sarrille.\n\n-- Jannen hengenpelastuseliksiiri! huudahti tämä.\n\n-- Hän on antanut sen Ossille, sanoi Seppo, mutta vaikeni samassa.\nHän muisti nyt, että paperi oli ollut pöydällä, kun hän Sarrin kanssa\nkatsoi saksalaista kirjoitusta, jonka he olivat ottaneet kirjekuoresta.\nSeppo katsoi Sarria, joka nyökäytti päätään merkiksi, että hänkin\nkäsitti kirjoitusten vahingossa vaihtuneen.\n\n-- Hyvä, että poltin muut paperit, silloin se onneton\nsaksankirjoituskin meni menojaan, ajatteli Seppo.\n\n-- Selittäkää nyt mitä tämä on, sanoi mies ankarasti.\n\n-- Meillä on toveri, joka on suuri kemisti, ja hän tekaisee lääkkeitä\nja tämä on hänen paras keksintönsä. Seppokin parani sillä kerran,\nselitti Sarri.\n\n-- Lähdetään pois, Virtanen, sanoi pitkä herra. -- Olemme kuluttaneet\npaljon aikaa turhaan. Näyttää siltä kuin Häger olisi syytön. Hyvästi\nvain ja anteeksi, että olemme vaivanneet teitä, mutta se oli\nvelvollisuutemme.\n\n-- Hyvästi! Olen iloinen, että Ossin maine on puhdistettu. Minua ei\nmikään saa uskomaan, että niin kunnollinen poika pettäisi, sanoi\nNaimi-täti.\n\n-- Mutta miksi tuo poika kuljetti sitä paperia sille neidille? kysyi\nVirtanen.\n\n-- Tehdäkseni Ossille palveluksen, sanoi Sarri.\n\n-- Neidin päätä varmaan särki ja te tahdoitte parantaa hänet, otaksui\npitkä mies.\n\n-- Sairaana on pöhnää olla, sanoi Seppo.\n\n-- Älkää antako tuon kaksinkertaisen pojan myrkyttää itseänne, hyvä\nrouva, sanoi pitkä herra ja poistui kumartaen. Virtanen seurasi häntä.\n\n-- Nyt minä olen niin väsynyt, että menen nukkumaan. Hyvää yötä, pojat!\nsanoi Naimi-täti mennen huoneeseensa.\n\nPojat puhelivat vielä vuoteissaan.\n\n-- On kauhean kruinaa, jos Ossi on petkuttanut, sanoi Seppo.\n\n-- Minä uskon, enkä usko. Miksi meidänkin piti joutua siihen! Mutta\nminä en narrannut.\n\n-- Harmillista, ettei voinut selittää asiaa tarkalleen. Eihän voi\npettää luottamusta.\n\nSamassa tuli Ossi hiljaa huoneeseen.\n\n-- Kertokaa nyt tarkkaan mitä täällä on tapahtunut, pyysi hän.\n\nPojat kertoivat vuoroin ja Ossi rupesi nauramaan, kun sai kuulla Jannen\nlääkereseptistä.\n\n-- Naurattaako sinua, Sarri? Minua ei naurata yhtään, sanoi Seppo.\n\n-- Kiitos, pojat. Te olette tehneet minulle ja neljälle toverilleni\nsuuren palveluksen. Huomenna vien teidät teatteriin katsomaan\n\"Tukkijokea\".\n\n-- Ei meille sovi, sanoi Sarri lyhyesti.\n\n-- No, mitä nyt? Ostanko teille jännän dekkarin?\n\n-- Ei kiitos, ne maistuisivat saksalle, ja siitä me ei välitetä nyt,\nsanoi Seppo.\n\n-- Vai niin, pojat. Näen, että epäilette minua; täytyy siis selittää\nasia. On todellakin niin surkeasti, että moni ylioppilaskokelas\nei ole voinut vastustaa, kun kiusaus on ollut suuri. Vääryyttä on\ntehty sekä matematiikan- että saksankirjoituksissa, ja meitä on koko\npäivä kuulusteltu ja tiukattu. Mitä minuun tulee, voin vakuuttaa\nkunniasanallani, ettei minulla ollut aavistustakaan matematiikan\nkokeista.\n\n-- Entäs saksa? kysyivät molemmat pojat samalla kertaa.\n\n-- Kerran, kun Hannes Pälsi oli täällä, tuli eräs herra -- en voi\nsanoa hänen nimeään -- tänne ja tarjosi meille saksankirjoituksen\nostettavaksi. Voitte uskoa että viettelys oli suuri, kun minä pelkäsin\njuuri saksaa. Me katsoimme toisiamme silmiin, Hannes ja minä. Olimme\nolleet ystäviä pikkukoulusta asti ja jakaneet hyvät ja huonot ajat.\nMonta kepposta ja tyhmyyttä olemme tehneet, mutta tällaisia rumia ja\nhalpamaisia tekoja emme koskaan. Hannes ojensi kätensä minulle ja sanoi\nherralle: \"Menkää heti tiehenne, me emme tahdo enää olla hetkeäkään\nseurassanne.\" Ja minä aukaisin oven.\n\n-- Te olette kamalan -- -- --, aloitti Seppo ihastuneena.\n\n-- Kamalan suuria sankareita, lopetti Sarri, joka tuskin löysi kylliksi\nsuuria sanoja tunteilleen.\n\n-- Entäs se kirje? Miksi se oli niin vaarallinen? kysyi Seppo.\n\n-- Hannes, joka puhuu saksaa, kirjoitti minulle kerran sillä kielellä\nja kertoi ketä poikia hän epäili. Minä piilotin kirjeen ja unohdin\nsen, mutta nyt kun meitä tutkittiin, muistin sen ja pyysin Hannesta\nsoittamaan teille. Hannes pääsi kuulustelusta ennen minua.\n\n-- Mutta mitenkä ne niin sinua epäilivät?\n\n-- Siksi että minun saksankokeeni onnistui paremmin kuin odotettiin.\nMutta minä selviydynkin usein hyvin, kun oikein kovalle ottaa. Hyvää\nyötä nyt. Tuletteko \"Tukkijoelle\"?\n\n-- Tietysti, se on jerin kivaa, sanoi Sarri.\n\n-- Kiitos, Ossi. Sinä olet, sinä olet -- -- mies, lisäsi Seppo.\n\n-- Hyvää yötä! Onko kaikki selvää?\n\n-- Välit ovat selvät, sanoivat pojat.\n\n\n\n\nIX.\n\nJEREN KAUPUNGINMATKA.\n\n\n-- Minkähän tähden poikaihmisen on niin hankalaa istua paikallaan ja\ntarkata mitä muut tekevät. Paitsi teatterissa tai leffassa, ajatteli\nSarri itsekseen.\n\nPojat istuivat paikoillaan luokkahuoneessa. Tunti ei ottanut\nloppuakseen, ja esillä oleva aihe oli tavattoman vähän mielenkiintoinen.\n\nKunpa vaan tapahtuisi jotain muuta, kuin tavallisia luokkatapahtumia,\ntoivoi Seppokin.\n\nPojat eivät aavistaneet, että portaissa lähestyi yllätys, josta he\neivät juuri olisi välittäneet.\n\nOvi avautui ja sisään tuli vanhanpuoleinen maalaisukko karvalakki\nkourassa.\n\n-- Mahtaaks tää olla norssikoulu? kysyi hän kumartaen.\n\n-- Tämä on Normaalilyseo, vastasi opettaja.\n\n-- Neet meirän kaksoset sanoi sitä norssiks. Mahtaaks neet oli tääl?\n\n-- Nyt on lukutunti eikä luokkaa saa häiritä. Onko teillä tärkeää asiaa\nja ketä haette?\n\n-- Mää lährin hakeen niit tohtorin kaksosii, ihmiset viisai tän vaan,\nkun mää kysyin.\n\nSeppo ja Sarri olivat kauhukseen tunteneet Jeren. Muissa olosuhteissa\nhe olisivat tulleet hyvinkin iloisiksi tavatessaan ystävänsä, mutta nyt\nei heillä ollut halua tunnustaa koko tuttavuutta.\n\n-- On täällä yhdet kaksoset. Uskin pojat, tunnetteko tämän miehen?\nkysyi opettaja.\n\n-- Kyllä me maalla tunnettiin hänet, sanoi Sarri.\n\n-- Hän on meidän tallimiehemme, en minä ymmärrä, mitä hän täällä\nkoulussa tekee? sanoi Seppo.\n\n-- Kun en mää muistan teirän kortteerii, niin mää lährin tän kattoon.\n\n-- Poikien täytyy olla täällä vielä kaksikymmentä minuuttia, ennenkuin\npääsevät kotiin, sanoi opettaja.\n\n-- Sit mää orotan toi trampil. Mää lähren kun mää näjein et hee on\nhyväs hoiros. -- Jere meni ulos pannen lakin päähänsä.\n\nSarri ja Seppo istuivat punaisina paikoillaan uskaltamatta katsoa\ntovereitaan, joitten teki mieli nauraa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTunnin loputtua he hakivat Jereä, mutta häntä ei näkynyt käytävässä.\nVihdoin he näkivät miten Ville otti vauhtia, juoksi avoimesta ovesta\nulos ja hyppäsi jonkun yli. Pojat juoksivat ulos portaille, jonne\nehtivät parahiksi näkemään, miten Jere nousi alimmalta portaalta, jolla\noli istunut, tarttui Villeä niskasta kiinni, kantoi hänet pihan poikki,\nnosti istumaan korkean halkopinon päälle ja sanoi:\n\n-- Pirä suus, vasikka, kun sonni ammuu.\n\n-- Auttakaa, minä putoan! Puut antavat perään, huusi Ville.\n\n-- Niin käy, kun hyppää Varpuniemen tallimiehen yli, nauroi Sarri.\n\n-- Tule heti auttamaan, koko pino voi luhistua, jos minä liikun, sanoi\nVille.\n\n-- Tarraa kii korvastas, se on hyvä kärensija, ja pirä ittes hiljaa,\nhiljaa se mailmaki pyörii, sanoi Jere kääntyen pois.\n\n-- Tule nyt, Jere, mennään vikkelään pois täältä, kyllä Ville selviää\nhalkopinolta, sanoi Seppo.\n\n-- Päivää ja terveisiä, sanoi Jere ojentaen kätensä pojille.\n\n-- Mitä varten Jere tuli Helsinkiin? kysyi Sarri kotimatkalla.\n\n-- Kun fleini ahristaa koipee, etten mää saa eres öiseen maattuu.\n\nPojat toivat Jeren kotiin, jossa Naimi-täti otti ystävällisesti\nvastaan, tarjosi aamiaista ja kyseli kuulumisia.\n\n-- Kyl mul on eväät fölis, mut kiitoksia vaan tästäkin.\n\nPäivällisen jälkeen lähtivät pojat Jeren kanssa ulos.\n\n-- On se teirän frouva tuhtin täköinen. Mutta kuinkas tee vaan ilman\nhevosii pärjäätten? En mää vaa ilman rupeis näin suures paikas olemaa,\nsanoi Jere.\n\n-- Ei täällä ole hevosia monellakaan. Yhdellä vain meidänkin luokalla\n-- sen isä on ajuri. Mutta mennäänkö nyt lääkäriin? kysyi Seppo.\n\n-- Mää tahroisin nährä sen semmoisen Lönnruutin, kun on kotoisin sielt\nmeirän kyläkunnast. Mää kun olen Sammatist ja siel kertovatten, et neet\non reerannu sil Lönnruutil ittees näköisen kiven.\n\nPojat veivät Jeren Lönnrotin patsaalle.\n\n-- Kyl on tarvinnu käsvoimii sen kiven kulettamiseen. Mahtaaks toi\nvaimo ol sukkuu hänel, toi kun istuu tukka hajal tos trapuil ja veisaa\nvirsii?\n\n-- Opettaja sanoi, että se on Lönnrotin runotar, joka on kuvattuna\ntällä lailla, selitti Seppo.\n\n-- Vai ol hänel semmottoinkin? Mää muistan et hän kuol vanhanpoikan.\n\n-- Ei tämä ainakaan ollut hänen vaimonsa -- se on runotar, en minä osaa\nsitä sen enempää selvitellä, sanoi Seppo.\n\n-- En mää vaan semmosest ol kuul puhuttavankan Sammatis. Mahroi vissist\nvanhuuren hulluuren semmosen ittelles hankkii.\n\n-- Tietääkö Jere minä vuonna Lönnrot syntyi? kysyi Sarri johdattaakseen\npuheen pois hankalasta runotar-kysymyksestä.\n\n-- Se ol siihe aikaa kun sika laitto aitaa ja karvaiset märehti,\nvastasi Jere, joka ei vähällä joutunut ymmälle. -- Lähretääs nyt\ntohtooril, mahtaaks täs naapuris ol semmottii.\n\n-- Samassa talossa, jossa Kalevi asuu tuolla Bulevardinkadulla, on\nmonta lääkäriä. Onkohan niissä eroa kenen valitsee? sanoi Sarri.\n\n-- Kyl vaan neet on saman opin saaneet kaik, ovat vissiin yhtä\ntyyreitäkin, sanoi Jere.\n\n-- Tässä niitä on montakin, sanoi Seppo lukien nimiä oven pielessä\nolevista tauluista.\n\n-- Lährään alakertaan, kun en mää ol tottunu näit trappui ravaan,\npäätti Jere.\n\nOvi oli auki ja kaikki kolme asettuivat odotushuoneeseen istumaan.\n\n-- Ei se ota kuin yhden kerrallaan sisään. Mennään me Sepon kanssa\nkotiin, Jere löytää kyllä sinne, kun se kerran on ollut siellä.\n\n-- Tulkaas vaan föliin, niin saatten vastata kun se kysyy, päätti Jere.\n\n-- Me selitetään kyllä Jeren taudit, niistähän me ollaan kuultu enemmän\nkuin manskasta tai saksasta, sanoi Sarri.\n\nHeidän odotettuaan jonkin aikaa tuli Jeren vuoro.\n\n-- Yksi kerrallaan, sanoi valkoiseen liinatakkiin pukeutunut nainen\nlääkärin ovelta.\n\n-- Ei tässä olekaan kuin yksi potilas, tämä mies tässä, me ollaan\nkulettajia ja selittäjiä, sanoi Sarri kumartaen.\n\n-- No tulkaa sitten sisään kaikki. Onko tämä mies kuuro tai mykkä?\nkysyi nainen.\n\n-- En mää vaan -- -- -- alkoi Jere.\n\n-- Tai onko hän? nainen naputti otsaansa.\n\nPojat purskahtivat nauramaan.\n\n-- Jere on hurjan viisas, mutta hän on meidän tallimiehemme ja on\ntottunut puhumaan enemmän hevosille ja eläinlääkärille, muttei\nihmistohtorille. Sentähden me tultiin mukaan.\n\n-- Vai niin, no istukaa tuohon tuoliin, pankaa jalat alustalle,\nnojatkaa päätä tähän laitokseen ja avatkaa suu, sanoi nainen.\n\nJere oli totellut nöyrästi, mutta suutaan hän ei avannut muuta kuin\nsanoakseen:\n\n-- Missäs se tohtoori itte on? En mää hänen piikaans tyyry.\n\n-- Minä olen lääkäri, avatkaa vaan suunne, sanoi nainen.\n\n-- Hah? sanoi Jere.\n\n-- Minä olen lääkäri. Ettekö tiedä, että nykyään on paljon\nnaislääkäreitä.\n\nPojatkin olivat ymmällä.\n\n-- Nyt käy pöhnästi, kuiskasi Seppo Sarrille. -- Ei Jere ikinä anna\nnaisen hoitaa jalkaansa.\n\n-- Kyl mää sen tierän, mut en mää heittä usko, sanoi Jere varmasti.\n\n-- No nyt saatte nähdä, että nainen tekee yhtä hyvän työn kuin mieskin.\nAukaiskaa suunne vaan, käski lääkäri kolmannen kerran.\n\n-- Kyl on tohtooril tarkat silmät kun suun läpitte koipeen kattoo,\nsanoi Jere ivallisesti.\n\n-- Aukaise nyt suusi, Jere, kehoitti Seppo.\n\n-- Oonks mää sit vanha koni, kun suuhun kattotaa? kysyi Jere\nitsepäisesti.\n\n-- Aukaise nyt, kuiskasi Sarri.\n\nJere aukaisi vihdoinkin ison suunsa ja lääkäri alkoi kaivaa hampaita\nterävällä aseella sanoen:\n\n-- Kylläpä teillä onkin hyvät hampaat näin vanhaksi mieheksi.\n\n-- Kun on vanha pukki, niin on kova sarvi, sanoi Jere.\n\n-- Tässä teillä on yksi huono hammas, joka on otettava pois, sanoi\nlääkäri.\n\n-- Kyll neet hampaat jyrsii sen aikaa, kun vatta ruokans sulattaa. Kun\ntee vaan parannatten sen fleinin koivest, niin mää maksan rahan.\n\n-- Minä otan hampaan pois, muihin ruumiin osiin minä en kajoa.\n\n-- Me osuttiinkin väärään paikkaan, tämähän on hammaslääkäri, kuiskasi\nSarri Sepolle.\n\n-- Painutaan vek, sanoi Seppo yhtä hiljaa.\n\n-- Tommottil nyrkeil ei aikuisen miehen hammas irti lähre, sanoi Jere.\n\n-- Sepä nähdään hyvin pian.\n\n-- No koetas vaan, siit ei tu mitää sano hevone, kun hiiri korvaan\npyrki.\n\nJere aukaisi suunsa ja lääkäri kuoletti ikenen ja veti hetken perästä\ntaitavasti pois huonon hampaan.\n\n-- Tässä on hammas, sanoi lääkäri näyttäen sitä pihtien välissä, -- ja\nhuono olikin, ei sitä kannata surra.\n\n-- Minä en ole nähnyt Jereä noin mölhän näköisenä ennen, sanoi Sarri.\n\n-- Siin ol fusku, sanoi Jere, kun toipui hämmästyksestään.\n\n-- Eikö tämä ole pakottanut kauankin? kysyi lääkäri nauraen. -- Nyt\nvoitte nukkua yöt rauhassa.\n\n-- On siit ollu suur risti ja vaeva. Kiitoksii vaan. Etteks tee nyt\nreerais sit koipee? Jere alkoi uskoa, että nyt tulee apu joka asiaan.\n\n-- Minä olen hammaslääkäri enkä mitään muuta.\n\n-- Tällä pojalla on reikä hampaassa. Sitä me tulimmekin paikkauttamaan,\nsanoi Sarri ja työnsi Sepon eteenpäin.\n\n-- Eipäs tultukaan, vastusti Seppo, joka ei ollut uskaltanut mennä\nhammaslääkäriin, vaikka kaikki kehoittivat.\n\n-- Minä päätin sen heti, kun huomasin, missä olimme, sanoi Sarri.\n\n-- No istuhan sitten tähän tuoliin, käski lääkäri, eikä Seppo iljennyt\nvastustella.\n\nLääkäri porasi ja paikkasi, Seppo valitti välillä ja Jere lohdutti:\n\n-- \"Äläs rillitä, ota ennen porokello\" ja \"aika hiirellä haukotella,\nkun on puoleks kissan suussa\". \"Voi sattuu ommaan nilkkaan, kun kaivaa\nkuoppaa toiselle, vaikkon malka omas silmäs.\"\n\n-- Nyt olet valmis ja hampaat kunnossa, sanoi lääkäri.\n\n-- Kiitoksia paljon, sanoi Seppo kumartaen. -- Mutta missä Sarri on?\n\n-- Se sanoi hyppääväns kotiis rahoi hakeen, sanoi Jere. -- Mut kyl\nmääkin maksan, kun, hintans kuulee.\n\n-- Tämä maksaa kaksisataa markkaa yhteensä, sanoi lääkäri.\n\n-- Sit sikaa vingutetaan, jok airan raos tavataan. Kyl maar siit tulee\nmahrotoin tuntipalkka naisihmisen työks. Mut mää maksan, täs on raha,\ntän Seponkin erest, se saa sen sit ehtool maksaa takasin, sanoi Jere\nojentaen setelin lääkärille.\n\n-- Kiitoksia ja hyvästi, sanoi Seppo.\n\nMolemmat olivat jo ovella, kun Jere vielä kääntyi takaisin.\n\n-- Mää en kerkeis men uurel tohtooril sen fleinin tähren, mää täs\nmeinain -- -- --.\n\n-- Hyvästi nyt, minä olen tehnyt minkä voin, en minä enempää tee, sanoi\nlääkäri, jonka kärsivällisyys alkoi loppua.\n\nSeppo veti Jeren mukaansa kadulle. Siellä he tapasivat Sarrin, joka oli\njuossut koko matkan.\n\nJerelle maksettiin velka ja mentiin istumaan kirkkopuiston penkille.\n\n-- Ihme kummal ajaa, sanoi Jere. -- Kun ei ruumis tuntennukkaa, vaikka\nhammas ikenist suljus. On niist naisist muukskin kun kuppareiks ja\nsaunapiijoiks.\n\n-- Jere taitaa jo leppyä koko naissuvulle? kysyi Seppo.\n\n-- Saa orottaa sit lauvantait jok on ennen perjantait. Naisväkee ei\npirä -- -- -- alkoi Jere, mutta Sarri, joka tiesi, että nyt tulee pitkä\njuttu, keskeytti:\n\n-- Mennään automaattiin juomaan kahvia niin Jere saa nähdä senkin.\n\n-- Mahtaaks vaan men kaffeeta sin hampaan vanhaan plassiin?\n\n-- Hampaan reikä on jo täynnä törkyä, lihaa ja muuta, ei kahvi sitä\nhaittaa, mennään nyt vaan.\n\nAutomaatissa oli Jerellä paljon katsomista. Pojat selittivät ja\nnäyttivät, miten oli ostettava.\n\n-- Täytyyköhän meidän nyt lähteä toiseen lääkäriin Jeren jalan takia?\ntuumi Seppo.\n\n-- Eiköhän Jannen eliksiiri sopisi siihenkin? sanoi Sarri.\n\n-- Hah? kysyi Jere.\n\n-- Meillä on toveri, joka valmistaa hurjan hyvää lääkettä, sitä saa\nilmaiseksi ja monta eläintä ja ihmistä se on parantanut, selitti Sarri.\n\n-- Kun tee sen vaan saatten ennen yhreksää aamusel nin mää jätän\ntohtoorin reisun tykkänäs. Sit mää voin käyttää ehtoon toiseen\nmeininkiin.\n\n-- Mikä se sitten on?\n\n-- Mää tahron nährä sen valkuisen kenraalin.\n\n-- Seppo, kuulitko? Jere tahtoo nähdä Mannerheimin. Mene ja soita\nhänelle, että Varpuniemen kaksoset ja tallirenki tulevat häntä\nkatsomaan, ilkkui Sarri.\n\n-- Mää olen teirän kans vehtannu pikkuisist asti ja nyt tee saatten\nnäyttää minul sen valkuisen -- -- --.\n\n-- Kamalaa! Mitä me nyt tehdään, kun Jere sai tuon päähänsä? Se ei\nsitten ikinä luovu siitä, päivitteli Seppo, joka tunsi Jeren.\n\n-- Muutoin en mä lähre kotiin, vakuutti Jere itsepäisesti.\n\n-- Kun olisi jokin paraati, niin voisi se onnistua, mutta muuten en\nminä ainakaan keksi mitään keinoa, sanoi Seppo.\n\n-- Etkö tahtoisi nähdä tivolia Messuhallin luona, Jere? Mennään Töölön\nmuseoon tai hautausmaalle, siellä on jerin paljon katseltavaa, koetti\nSarri houkutella.\n\n-- Kun mää tahron nährä sen valkuisen -- -- --\n\n-- Mennään \"Edisoniin\", siellä näytetään ilmasotaa.\n\n-- Mää tahron vaan -- -- --\n\n-- Hei, huudahti Sarri, -- Kinopalatsissa näytetään juuri nyt isoa\nparaatia, ja siellä näkyy Mannerheim. Sitten siellä on \"Ilmailijan\nmorsian\" ja lopuksi \"Mieltäkiinnittäviä tunturikuvia Norjasta\", mutta\nsen voi arvata miten mieltäkiinnittäviä ne ovat.\n\n-- Jere voi tykätä niistäkin. Kuka kertoi sinulle tästä? kysyi Seppo.\n\n-- Viljo oli ollut siellä juuri eilen ja hän kertoi, että ilmailija\nhyppää lentokoneesta junan katolle ja se on kamalan jännää.\n\n-- Mää tahron -- -- -- alkoi Jere entiseen tapaansa.\n\n-- Saat nährä sen valkuisen, tule nyt vaan. Mutta se maksaa\nkolmekymmentäviisi markkaa, sanoi Sarri.\n\n-- Kyl maar semmottii miehii rahan erest näytetään? sanoi Jere. -- Kyl\nmää maksan enemmänkin.\n\n-- Elokuviin me lähdetään. Onko Jere ollut ennen sellaisissa?\n\n-- En o muut kun koptikko kuvis.\n\n-- Skioptikonkuvat eivät liiku. Mennään nyt pian, kehoitti Seppo.\n\nTultiin juuri ohjelman alkaessa Kinopalatsiin. Jere ihmetteli ja\nkyseli yhtämittaa, kun kuvat alkoivat liikkua. Jännittävä juoni ja\nlentokoneet, jotka lensivät pilvissä ja putosivat mereen, ja ilmailijan\nhengenvaaralliset seikkailut tenhosivat hänet kokonaan.\n\n-- Katso nyt vaan kuvia. Miksi Jere vilkuilee vähänväliä ovelle päin?\nkysyi Seppo.\n\n-- Mää pirän vaaria, ettei se pääse näkemät sisään.\n\n-- Kuka?\n\n-- No se valkuinen ken -- -- --\n\n-- Eteen se tulee eikä ovesta, nauroi Seppo.\n\n-- Viisaas mul sit kun se tulee.\n\n-- Kyllä minä sanon.\n\nSitten lentäjä vihittiin, ja paraatikuva alkoi.\n\n-- Katso nyt tuota, joka ratsastaa suuren valkoisen hevosen selässä, se\non juuri Mannerheim.\n\nJere nousi seisomaan ja kumarsi syvään.\n\n-- On neet helsinkiläiset kolloja, kun eivätten osaa tervehtii\nsemmottist miestä. Katost vaan, nöyrästi se tervehtii joka puoleen. Saa\npyöriä kun kissa tervas.\n\nJere oli innoissaan, unohti koko ympäristön ja puhui ääneen.\n\n-- Älä niin kovaa puhu, Jere, varoitti Seppo.\n\n-- Komee on, kyl voi nährä et se mies oli mukan, kun miehet veittiäns\nhivoi, jatkoi Jere huomautuksiaan.\n\nKun ohjelma loppui hän ehdotti, että katsottaisiin vielä kerran koko\nnäytös alusta loppuun.\n\n-- Meillä on vielä koulutehtäviä tänä iltana, sanoi Seppo. -- Mennään\nnyt vaan kotiin.\n\nToiset lähtivät vastahakoisesti pois. Kun tultiin ulos, tahtoi Jere\nkääntyä takaisin kiittämään kassaneitiä hauskasta illasta, mutta pojat\nestivät.\n\n-- Onko Jere käynyt ennen Helsingissä? kysyi Sarri, jonka mielestä Jere\noli omituinen kaupungissa.\n\n-- Kyl mää hiljakkoin tääl kävin, se ol saman vuon kun tohtoori najei,\nja mää tulin trenkiks Varpuniemeen.\n\n-- Siitähän on kaksikymmentäviisi vuotta, koska isä vietti hopeahäitään\nviime kesänä.\n\n-- Taitaa niin vaan olla. Kyl tää kaupunki on nyt toises reeras kuin\nsilloin.\n\n-- Vieläkö me näytetään Jerelle muuta täällä? kysyi Seppo.\n\n-- Kun ei kävis henken pääl nin mää tahoisin ajaa tuol junal kun käy\nilman lokomottii.\n\n-- Ajetaan vaan kerran Kaivopuiston ympäri, ei siinä ole mitään vaaraa.\n\nPojat asettivat Jeren istumaan raitiovaunun etuosaan, niin että hän\nnäki miten kuljettaja toimi. Seppo selitti, kuinka sähkö kulki, ja\nSarri kertoi nähtävyyksistä pitkin matkaa. Jereä huvittivat sataman\nlaivat, Amanda torilla, kirkot ja kaikki muukin.\n\nSitten pojat saattoivat Jeren hänen asuntoonsa erään entisen\nkarjalohjalaisen luo.\n\n-- Onko Jerellä nyt ollut hauska päivä? kysyi Sarri.\n\n-- Kiitoksii vaan teille, kyl mää oon saanu enemmä kun yhren osal\noikeen tuliskan. Huomen mää lähren takaisin, kun tee vaan aamul tuotten\nneet tropit fleinil.\n\n-- Me tuomme ne varmasti huomen aamuna koulumatkalla, lupasi Seppo.\n\n-- Hyvästi sit vaan.\n\n-- Prätskis, prätskis, sanoivat pojat.\n\n       *       *       *       *       *\n\nIllalla täytyi poikien valvoa tavallista myöhempään, kun läksyt olivat\nlukematta, mutta Ossin avulla he selvisivät kuitenkin verrattain pian.\n\n-- Jere on ihan toisenlainen täällä kuin Varpuniemessä, sanoi Sarri\nriisuutuessaan. -- Minä luulin jo, että se hammaslääkäri suuttuisi\nhänelle.\n\n-- Mitä varten sinä pakotit minut paikkauttamaan hampaani vastoin\nomaa tahtoani? Se oli mölhästi tehty, sanoi Seppo, jota tämä asia oli\nharmittanut koko ajan.\n\n-- Kun minun sydämeni kärsii öillä, kun sinä olet tuskassa ja vaivassa.\nMinä en voi sietää, että lähimmäiseni kärsii, sanoi Sarri jäljitellen\nNaimi-tädin puhetapaa.\n\n-- Hyvä on toisen housuilla tuleen istua, sanoo Jere. -- Etkös sinä\nsitten kärsinyt, kun tohtori porasi minun hammashermojani?\n\n-- En, kun minä juoksin kotiin hakemaan rahoja. Mutta minusta on turhaa\nolla vihainen veljelle, joka järjestää niin, että hampaanpakotus lakkaa.\n\nSeppo oli vaiti ja pojat sammuttivat sähkön kömpien sanattomina\nvuoteilleen.\n\nSarri oli juuri nukkumaisillaan, kun Seppo sanoi:\n\n-- Hyvä oli, että hammas paikattiin, eikä se järin koskenutkaan.\n\n-- Saat anteeksi, koska anot, vastasi Sarri ja kääntyi toiselle\nsyrjälleen.\n\n\n\n\nX.\n\nMERKKIPÄIVÄ.\n\n\n-- Olipa onni, että Naimi-tädin syntymäpäivä sattui lupapäiväksi,\nmuuten minun aivoni halkeisivat, jos täytyisi miettiä läksyjä, käydä\nkoulua ja \"näyttää kiitollisuutta Naimi-tädille\", kuten äiti on\nkäskenyt meitä tekemään, sanoi Sarri.\n\n-- Naimi-täti laittoi meille niin kivat syntymäpäivät marraskuussa,\nettä pojat vieläkin puhuvat niistä, ja me saatiin monta ystävää,\nkun tarjottiin niin paljon ja Ossi järjesti leikit ja lahjoja tuli\nhurjasti, sanoi Seppo.\n\n-- Kyllä minäkin olen kiitollinen, mutta aikaihmisille täytyy\nnäyttää sitä niin omituisella tavalla. Ne tahtovat esimerkiksi, että\nperustetaan rahasto, jolle annetaan heidän nimensä.\n\n-- Mitä tarkoitusta varten se olisi?\n\n-- Vaikka potkupallojen hankkimista varten sokeille lapsille -- ei kuin\nköyhille, äidittömille pojille.\n\n-- Ei kukaan anna siihen rahaa. Keksi jotain muuta, josta vanhat\npitävät.\n\n-- Kun olisi rahaa, niin ostaisi vaikka mitä. Lämpötyynyn tai\npalosammutusruiskun tai kukkakorin.\n\n-- Kukkia me kyllä voidaan ostaa. Torilla kuuluu olevan halpaa.\n\n-- Aamulla täytyy herättää laululla. Minä soitan viulua ja toiset\nlaulavat.\n\n-- Kutka toiset?\n\n-- Janne, Risto, Esko ja kaikki ne, jotka olivat täällä meidän\nsyntymäpäivillämme. Janne laulaa ihan väärin, mutta hänellä on sen\npuolesta hyvä ääni, että se kuuluu.\n\n-- Silloin täytyy harjoitella.\n\n-- Jeh, soitetaan ne kokoon. Risto voi opettaa, mennään heille, niin\nNaimi-täti ei vainua mitään.\n\nPojat ottivat lakkinsa ja menivät. Janne ja Risto olivat heti valmiit\nauttamaan. He saivat puolentunnin kuluessa kokoon neljä toveria lisää,\njoille asia selitettiin.\n\n-- Mitä me lauletaan? Seppo saa kirjoittaa Naimi-tädille omistetun\nlaulun, ehdotti Risto.\n\n-- En ikinä, vastusteli Seppo.\n\n-- Tai oikeammin pari laulua. Toisen voit saada kokoon, kun muutat\nsanoja. Niin minä usein teen. Esimerkiksi: Sä kasvoit Naimi paksuinen,\nisäsi talossa.\n\n-- Otetaan vaan \"Porilaisten marssi\" ja \"Arvon mekin ansaitsemme\",\nsanoi Seppo.\n\n-- Meillä kirjotetaan runoja syntymäpäiviksi ja se on juhlallista,\nsanoi Janne.\n\n-- Tule, Sarri, niin minä autan sinua. Kyllä me pari laulua saadaan\nkokoon, sanoi Risto.\n\n-- Sama se, sanoi Sarri seuraten Ristoa toiseen huoneeseen, jossa alkoi\naivoja rasittava työ.\n\nJanne huvitti sillä välin toisia poikia näyttämällä hauskoja\nkemiallisia kokeita ja temppuja.\n\nOli kulunut pitkä aika, kun Sarri ja Risto vihdoinkin ilmestyivät\ntoisten luo.\n\n-- Kamalan kauan te viivyittekin. Lukekaa nyt runot, sanoi Seppo, ja\nSarri luki:\n\n    Kaunis on nähdä kun joukkosi luona,\n    kahvia kaadat,\n    keittäen, leipoen vaan,\n    puolesta heimosikin.\n    Iloisin mielin viettään nouse\n    syntymäjuhlaas.\n    Riemuiten tätimme suo,\n    laulumme kaikua nyt.\n    Eespäin onnehen siis,\n    sä sankari kodin ja kyökin,\n    onnea toivomme vaan.\n\nSen voi laulaa \"Ateenalaisten laulun\" sävelellä.\n\nKaikki pojat kiittelivät yksimielisesti onnistunutta runoa.\n\n-- Minusta sankarinimitys ei sovi Naimi-tädille, sanoi Seppo.\n\n-- Ei tässä tarkoiteta sotasankaria. Sinä et ymmärrä runollisesta\nkielestä hölynpölyä, sanoi Sarri.\n\n-- Kuulkaa nyt toista runoa:\n\n    Mun tätin oli naimaton,\n    jo vanha, harmaakin,\n    viel viisikymmenvuotisna,\n    hän jaksoi halleihin.\n\n    Tiens aina kulki torille,\n    iloisin mielin osti vaan,\n    hän kalaa, lihaa, perunaa,\n    mun tätin armahin.\n\nArvatkaa mihin säveleen tämä sopii?\n\n-- Ihanhan se on kuin \"Sotilaspoika\". Se on kiva tapa kirjoittaa\nrunoja. Kuka sinulle sellaista opetti, Risto? kysyi Esko.\n\n-- Minä olen itse keksinyt sen. Tässä on vielä yksi runo, jonka minä\nyksin kirjoitin, sanoi Risto.\n\n-- Se on pöhnä runo, ei se kelpaa, sanoi Sarri.\n\n-- Lue vaan, Risto, pyysi Viljo, ja Risto luki:\n\n    Oi, Naimi Vesilä,\n    tätimme pehmeä,\n    Seppomme, Sarrimme,\n    Sinulle uhroamme.\n    Terve, terve, terve sä Vesilä!\n\nMinusta tässä runossa on rakkautta.\n\n-- Sitä ei saa laulaa, eikä sen merkitystäkään kukaan ymmärrä. Nyt\naletaan harjoittaa, sanoi Seppo jyrkästi.\n\nRisto ja Sarri johtivat vuoroin, ja laulu sujuikin hyvin, kun laulujen\nsävelet olivat vanhoja tuttuja.\n\n-- Miksi sinä kutsuit Olavin tänne mukaan, Janne, kun hän ei osaa\nlaulaa tuon paremmin? Onhan tarpeeksi, kun yksi joukossa vain mörisee\nsanat, sanoi Sarri.\n\n-- Kuka se mörisee? kysyi Janne uhkaavan näköisenä.\n\n-- Kuta suurempi kemisti, siitä kehnompi laulaja, vastasi Sarri\novelasti.\n\n-- Olenko minä pyrkinyt laulamaan sinun, sinun -- -- -- Janne etsi\nsopivaa sanaa.\n\n-- Älä nyt suutu Janne, minuahan Sarri tarkoitti, koetti Seppo\nrauhoittaa Jannea, joka oli räjähtämäisillään.\n\n-- Minä menen pois, kerran vielä pyydätte minua polvillanne laulamaan\nvanhoille tädeillenne, sanoi Olavi synkästi.\n\n-- Nyt ette saa konstailla, Janne ja Olavi laulavat komeasti, vaikka\nvähän toisella tavalla kuin muut. Kyllä täällä kaikki tarvitaan. Tulkaa\nhuomenna meille kello 8:lta ja ottakaa kynttilät mukaan, sanoi Seppo.\n\n-- Mitä me kynttilöillä teemme?\n\n-- Sytytetään ne, niin tulee soihtukulkue. Lukekaa sanat ulkoa. Vahinko\nvain, ettei niissä ollut kiitollisuudesta sanaakaan, ja sitähän meidän\npiti näyttää.\n\n-- Selitetään sitten, että kaikki johtuu kiitollisuudesta, ehdotti\nSarri.\n\nPojat erosivat tyytyväisinä suuriin saavutuksiinsa. Pieni eripuraisuus\noli jo kokonaan unohdettu.\n\nKun Lempi tuli aamulla seitsemältä herättämään poikia, olivat nämä jo\npukeutuneet ja kiiruhtivat torille.\n\nSinne saavuttuaan he kulkivat kukkakauppiaan luota toisen luo. Mutta\nkukat olivat hyvin kalliita, isollakin rahalla sai vain vähäpätöisen\nkimpun.\n\n-- Kuulehan, Seppo, kun kerran maksaa rahaa, niin pitäisi saada jotain\nkestävää. Ostetaan paperiruusuja, tässä on kauniita. Ne ovat kiinni\nseppeleessä, mutta ehkä ne irroittaisivat ne? sanoi Sarri.\n\n-- Annetaan seppele, sehän on vielä komeampaa. Kun saataisiin vielä\nnauhat niihin, niin kirjoitettaisiin jotakin kiitollisuudesta.\n\n-- Kyllä minulla on sinivalkoista nauhaa. Viedäänkö seppele vanhan vai\nnuoren ihmisen haudalle? kysyi myyjätär.\n\n-- Viisikymmenvuotisen mehevän rouvan syntymäpäiville se on.\n\n-- No, jokaisella on oma makunsa. Panenko nauhat mukaan?\n\nPojat ostivat havuista sidotun seppeleen, jossa oli vaaleanpunaisia\npaperiruusuja, ja sinivalkoinen nauha sidottiin syrjään.\n\nKotona Seppo tekstasi taitavasti nauhoihin omistuskirjoitukset. Toiseen\ntuli:\n\n\"Onnea viisikymmenvuotiaalle, jalolle naiselle\" ja toiseen:\n\n\"Kiitollisuudella Seppo ja Sakari. Muistosi elää.\"\n\nMutta Sarri arvosteli kirjoitusta:\n\n-- Pojat eivät sano ketään jaloksi. Ja siksi ja sen puoleen: \"Muistosi\nelää\" on otettu hautapatsaasta.\n\n-- Syntymäpäivinä sanotaan aikaihmisiä jaloksi. Olisi pitänyt panna\nvielä laajasydäminen ja avarakatseinen, niinkuin rehtorille sanottiin\nsen juhlissa, mutta eihän sitä ilkiä kaikkea panna. Ja \"Muistosi elää\"\non hyvä tempaus. Sinun runosikin muistuttavat liikaa paljon tuttuja\nlauluja, kosti Seppo.\n\n-- Kirjoita itse parempia. Minä luulen, että äiti olisi varmasti\ntyytyväinen meihin. Naimi-täti on kylläkin jalo nainen, joka ei sanonut\nmitään, vaikka pesukannu prätskäsi eilen, kun me vedettiin sormikoukkua.\n\n-- Naiset tahtovat eri tavalla kärsiä. Virtasen setä sanoi että\nviisikymmentä naista kärsisi mielellään hänen tähtensä, jos hän vain\nhuiskuttaisi kädellään.\n\n-- Huomenna täytyy sonnustaa ulkokuori juhla-asuun, voidella hiukset\nmyrhamilla ja briljantiinillä ja oikoa jakaukset linjasuoraksi,\nvaroitti Sarri.\n\n-- Ja olla sivistyneitä, lisäsi Seppo.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKello kahdeksan seisoi pieni poikaparvi Naimi-tädin oven ulkopuolella.\nSeppo ja Sarri kantoivat toisella kädellä seppelettä ja toisessa oli\npalava kynttilä. Toiset olivat myöskin varustaneet kynttilät mukaan,\ntoisilla oli kaksikin.\n\nRisto antoi merkin, ja pojat kajahuttivat laulun. Mutta kauhea\nsekaannus syntyi, sillä toiset lauloivat: Mun tätin oli naimaton, ja\ntoiset: Kaunis on nähdä kun -- -- --.\n\n-- Olkaa heti vaiti, huusi Sarri, -- aloittakaa uudelleen: Kaunis on\nnähdä...\n\nNyt alettiin uudelleen ja paremmalla menestyksellä. Laulun aikana\nilmestyi Naimi-täti aamutakissa ovelle ja hymyili liikuttuneena.\n\nKun molemmat laulut oli laulettu, ojennettiin seppele Naimi-tädille.\n\nEnnenkuin hämmästynyt täti ehti ottaa vastaan lahjan, vaipui hän\nkauhuissaan läheiselle tuolille istumaan, sillä kirkas punainen valo\nleimahti kattoa kohti. Sitten kuului kova paukahdus ja pieniä kiiltäviä\ntähtiä putosi lattiaa kohti. Ruudin haju ja savu täyttivät huoneen.\n\nJanne oli keksinyt pienen yllätyksen tädille.\n\n-- Se oli onnistunut raketti, huudahti hän tyytyväisenä.\n\nNaimi-täti alkoi toipua ja kiitti poikia sydämellisesti. Lempi oli jo\nkeittänyt kahvia, jota tarjottiin pojille.\n\n-- Kuuliko Naimi-täti selvästi sanat? kysyi Sarri.\n\n-- Kyllä minä kuulin osapuilleen, muitta teidän täytyy kirjoittaa ne\nminulle paperille, että voin säilyttää muistona. Kuka on sepittänyt\nniin kauniit sanat lauluihin?\n\n-- Eikö täti voi arvata? kysyi Risto.\n\n-- Sinä varmaan, poikaseni, sanoi Naimi-täti hymyillen.\n\n-- Ei yksinään, sanoi Sarri.\n\n-- Vai niin, sinäkin olit mukana. Kiitoksia nyt vaan kaikille.\n\n-- Meillä on vielä yksi laulu, mutta toiset eivät tahdo että sitä\nlauletaan, sanoi Risto.\n\n-- Teidän täytyy välttämättä laulaa se laulu, pyysi Naimi-täti.\n\n-- Silloin minä menen pois, sanoi Seppo. -- Tule sinäkin Sarri.\n\n-- Minä en olisi uskonut Ristosta tuollaista, sanoi Sarri. Pojat\nlauloivat jo:\n\n    Oi Naimi Vesilä\n    tätimme pehmeä,\n    Seppomme, Sarrimme,\n    sinulle uhroamme.\n    Kiitos, kiitos, kiitos sä Vesilä!\n\nLoppu oli muutettu sopivammaksi.\n\n-- Hyvä laulu tämäkin on, ei sitä tarvitse hävetä, rauhoitti Naimi-täti.\n\n-- Me ei olla uhreja eikä Naimi-täti huoli sellaisista uhreista, sanoi\nSeppo.\n\n-- Risto tarkoitti tietysti, että te uhraatte tunteenne minulle, eikö\nniin, Risto? selitti Naimi-täti.\n\n-- Tietysti! Sehän on pöllö, joka käsittää asian toisella tavalla,\nsanoi Risto.\n\nSaatuaan kukin omenansa vieraat pojat lähtivät pois.\n\n-- Pannaan tuo seppele riippumaan seinälle. Eikö voisi sovittaa niin,\nettä Naimi-tädin kuolleen herran kuva olisi sen sisällä? kysyi Sarri.\n\n-- Ei millään muotoa, torjui Naimi-täti, mutta lisäsi nähtyään Sarrin\nnolostuvan: -- Ripustetaan, se tänne minun vuoteeni yläpuolelle, siellä\nse on hyvin kaunis.\n\n-- Sitä voi käyttää vielä toisenkin kerran vaikka hautajaisiin, sanoi\nSeppo.\n\n-- Se on annettu minulle, ja minä säilytän sen muistona teiltä,\nratkaisi Naimi-täti.\n\nTällä hetkellä tuli Ossi huoneeseen tuoden kimpun ihania ruusuja. Hän\nojensi ne Naimi-tädille sanoen:\n\n-- Luulin olevani ensimmäisenä toivottamassa onnea rakkaalle\nNaimi-tädille, mutta näen, että kaksoset ovat olleet ripeämpiä.\n\n-- Kiitos, poikaseni, ruususi ovat suloisia.\n\n-- Meneekö täti hautajaisiin, koska tuossa riippuu seppele nauhoineen?\n\n-- Seppo ja Sarri ovat antanet sen minulle syntymäpäivälahjaksi.\n\n-- Erittäin sopiva kukkalaite, kun siinä on vielä omistusnauhatkin.\nPuuttuu vain sanat: lepää rauhassa.\n\n-- Nyt sinä pilkkaat, Ossi. Etkö tiedä, että taiteilijoilla on seinillä\nseppeleitä? Minä olen nähnyt Kuvalehdessä monta sellaista kuvaa, sanoi\nSarri, jota alkoi harmittaa.\n\n-- Tietysti, tämähän sopii mainiosti tilaisuuteen, sanoi Naimi-täti.\n-- Jäätte kai nyt kaikki kotiin koko aamupäiväksi? Olen kutsunut tänne\nison ompeluseurani ja kaikki sukulaiseni.\n\n-- Minä olen luvannut mennä Hannes Pälsin luo lukemaan historian\ntenttiä huomiseksi. Muuten olisin tietysti jäänyt, sanoi Ossi, joka\nkammoi naiskutsuja enemmän kuin tulirokkoa.\n\nPojat olivat toivoneet saavansa viettää lupapäivänsä lyömällä\npitkääpalloa toverien kanssa, mutta eivät näin äkkiä keksineet sopivaa\nmuotoa kieltäytymiselleen.\n\n-- Te toiset olette ainakin kotona. Teillähän on lupapäivä, tulkaa\nsaliin noin kahden ajoissa. Risto voi soittaa vierailleni ja Seppo\nlausua runoja, joita olette kirjoittaneet minulle, sanoi Naimi-täti.\n\nPojat menivät noloina huoneeseensa. Sarri tuhisi harmissaan:\n\n-- Kittiä minä koko syntymäpäivästä. Osaa se Naimi-täti olla aika kiero.\n\n-- Vai lausua runoja! Hyi sentään! päivitteli Seppokin. Mennään\nnyt ainakin vähäksi aikaa urheilemaan. Minä aion antautua\npalloilija-uralle, kun olen likvidoinut koulun, uhkasi Seppo.\n\n-- Mutta isä tahtoo sinusta lääkäriä.\n\n-- Sitä minä voin pitää sivutoimena. -- Painutaan nyt urheilukentälle,\nsiellä ovat Janne ja Ristokin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKesken tavattoman jännittävän pelin sanoi Seppo:\n\n-- Hei, Sarri, nyt on lähdettävä neljänkymmenen naisen seuraan\nsoittamaan ja runoja lausumaan.\n\n-- Ooks vialla? kysyi Risto.\n\n-- Totta se on, vahvisti Seppo ja kertoi asian laidan.\n\n-- Eikö Naimi-täti anna teille kahvia ja kaakkua perästäpäin? kysyi\nJanne.\n\n-- Antaa niinkin, mutta mistä me saadaan kelvollinen este, jottei\ntarvitsisi mennä. Eihän sovi loukata ihmisiä juuri kun he täyttävät\nviisikymmentä vuotta.\n\n-- Odottakaa vähän aikaa, me järjestämme Riston kanssa.\n\nJanne vetäytyi syrjään keskustelemaan veljiensä kanssa. Seppo näki,\nmiten hän irroitti lehden pienestä taskuvihosta ja kirjoitti sille\njotain.\n\n-- Nyt on este keksitty! Minä vien tämän lapun teille. Siinä on selitys\nNaimi-tädille, seuratkaa te Ristoa. Sitten tavataan laivarannassa ja\nlähdetään Korkeasaareen, sanoi Janne tultuaan toisten luo.\n\n-- Etkö ole narrannut Naimi-tätiä? kysyi Seppo.\n\n-- Jos teette niinkuin Risto käskee, niin kirjeessä seisoo vaan pelkkä\ntotuus. Se on kirjoitettu teidän nimessänne.\n\n-- Onko se kohteliaasti kirjoitettu? kysyi Sarri levottomana.\n\n-- Minä olen sivistynyt ihminen ja osaan kirjoittaa naisille, sanoi\nJanne juosten tiehensä ja hyppäsi tasajalkaa maassa istuvan tytön yli.\n\n-- Et sinä ainakaan näytä liikaa sivistyneeltä, huusi Sarri Jannen\njälkeen.\n\nRisto vei pojat kivitaloon Yrjönkadulle. Hän soitti erästä neljännen\nkerroksen ovikelloa ja kysyi palvelijalta:\n\n-- Onko Arvissa kovakin kuume? Saako häntä nähdä?\n\n-- Johan se on noussut tilaltaan ja syö tuolla ruokapöydän ääressä.\n\nRisto pyysi toisia seuraamaan jäljessään ruokahuoneen ovelle antaen\nheille merkin kulkea hiljaa ja puhumatta.\n\n-- Katsokaa nyt, tuossa Arvi istuu. Nyt mennään yhtä varovasti pois,\npalvelija on mennyt tiehensä, kuiskasi hän.\n\nSitten kaikki hiipivät eteiseen ja pois talosta.\n\n-- Mitä tämä merkitsee? kysyi Seppo kadulla.\n\n-- Se oli laillinen este.\n\n-- Selitä, taikka -- -- --\n\n-- Te olette käyneet katsomassa sairasta toveria ja samalla\npistäydytään Korkeasaareen.\n\nPojat nauroivat iloisina ja kiiruhtivat rantaan.\n\n-- Minä luulen, että Naimi-täti ei paljoakaan välitä meidän\npoissaolostamme, rauhoitti Seppo itseään.\n\nRannalla oli jo Janne odottamassa ja kertoi pojille:\n\n-- Kun minä tulin teille, niin Naimi-täti tulikin juuri keittiöön.\nMinä annoin kirjeen ja selitin, että te ette voineet tulla kotiin ja\nettä syy seisoo lapussa. Naimi-täti luuli, että teille oli tapahtunut\nonnettomuus, mutta kun minä sanoin, että te olette hyvässä kunnossa,\nniin hän antoi nämä meille.\n\nJanne levitti paperipussin suuta näyttäen siellä olevia leivoksia,\nvehnästä ja makeisia.\n\n-- Lempi antoi kuivaa leipää eläimille, ja nyt meille tulee kiva\nhuvimatka, sanoi Janne lopuksi.\n\n-- Oliko Naimi-täti vihreä kasvoiltaan? kysyi Seppo. Vihreä väri kuvasi\nhänen mielestään suuttumusta.\n\n-- Ei, vaan punainen, sanoi Janne.\n\n-- Hyvä. Nyt laivaan! Kellä on rahaa, tulkoon mukaan!\n\nLaiva vihelsi ja neljä onnellista ystävää meni viettämään vapaata,\naurinkoista aamupäivää talviunesta heräävän luonnon helmaan ja\nnauttimaan eläimistä ja toistensa iloisesta seurasta.\n\nKun kaksoset illalla palasivat kotiin, löysivät he ruokahuoneen\npöydältä kirjeen, jonka Naimi-täti oli unohtanut sinne. Seppo luki sen\nääneen:\n\n    Kunnioitettu Naimi-täti Vesilä.\n\n    Pyydämme anteeksi, että meillä oli aikomus tulla kotiin, mutta\n    nyt me menemme katsomaan Arvia, joka on sairas ja luokkatoveri.\n    Sitäpaitsi me emme osaa esiintyä hienojen rouvien seurassa,\n    Sarri ottaa liikapaljon leipää ja Sepon sormet ovat mustat\n    hopeanitraatista. Eikä soitostakaan ole vahinkoa, kun Sarri\n    ei ole haaveellisella päällä, niin se soittaa väärin ja Seppo\n    ei lausu runoja äänenpainolla, vaan lukee nopeaan niinkuin se\n    pänttäisi läksyjä. Eikä se, joka täyttää viisikymmentä vuotta\n    välitä sellaisesta.\n\n    Kiitollisuudella:\n\n                                    _Seppo ja Sakari Uski_.\n\n    J.K. Me käväistään vähän Korkeasaarella, jos Arvi vaan on\n    terveempi. Janne pitää huolen, että kaikki käy reilusti.\n\n-- Hyi, minkälainen kirje! Minkälaiset sormet sillä itsellään on!\nNiissä on varmaan näytteitä koko kemiasta.\n\n-- Janne ei voi sanoa, soitanko minä \"Porilaisten marssia\" vai\n\"Luostarin kelloja\", ja sellainen arvostelee soittoa ja muuta!\n\n-- Mutta meillä oli hurjan kiva aamupäivä.\n\n-- Se oli sentähden, kun ensin olimme aamulla osoittaneet niin\nkamalasti kiitollisuuttamme Naimi-tädille.\n\n-- Hyvä omatunto, jaa, se on jotakin se!\n\n\n\n\nXI.\n\nVIIMEISET AJAT.\n\n\nToukokuu oli loppumaisillaan. Oli myöhäinen kevät, satoi paljon, ja\nkylmät tuulet vinkuivat Helsingin kaduilla.\n\n-- Varpuniemessä ei ole koskaan tällaista kevättä. Tämä lukuvuosi\nei lopu, ennenkuin se on tappanut meidän henkemme ja tehnyt ruumiit\nkalpeiksi haamuiksi, valitti Sarri.\n\n-- Et sinä juuri ole kuolevan näköinen ruumiiltasi, ja henkesi on\nminusta kylliksi virkeä tähän taloon, sanoi Ossi.\n\n-- Minä olen lukenut kaikki kirjat mitä olen voinut saada lainaksi ja\nnyt minä olen \"kirjallisesti sivistynyt\", jota Lehtonen aina käski\najamaan takaa, sanoi Seppo.\n\n-- Luetko ollenkaan sivistäviä kirjoja? Minusta te luette vain\nseikkailu- ja salapoliisijuttuja, sanoi Naimi-täti.\n\n-- Entäs kemia ja kokeilukirjat? Ne antavat kamalasti ajatuksia. Olen\nminä lukenut \"Välskärin kertomukset\", ja ne ovat niin sivistäviä, että\ntäytyy jättää väliin monta sivua pitkin matkaa, muuten se olisi liikaa,\nsanoi Seppo.\n\n-- Ja minä olen lukenut pitkän \"elämäkerran\". Tietää silloin, että on\nollut puute ajanvietosta, lisäsi Sarri.\n\n-- Nyt alkaa lukukausi sentään loppua. Ensi viikolla on päättäjäiset\nkoululla. Etkö ole onnellinen, Ossi, kun olet kuitannut koko koulun?\n\n-- Olenpa tietenkin iloinen, mutta ei meidän ylioppilaaksitulomme vedä\nvertoja entisille, sanoi Ossi totisena.\n\n-- Vieläkö sinua harmittaa nuo petosjutut? Voit olla ylpeä, että sinä\nja Hannes-toverisi ette ottaneet osaa koko juttuun, lohdutti Naimi-täti.\n\n-- Minä olisin tahtonut olla ylpeä koko ylioppilasparvesta, sitä en nyt\nvoi. Sitäpaitsi on tämä pilvi synkentänyt koko kevään meiltä.\n\n-- Älä nyt, Ossi! Meilläkin on välistä niin kova koti-ikävä, ettei\nvoi kunnollisesti hengittääkään. Samanlaiselta mahtaa tuntua Haltin\ntädistä, kun sen ruumis on rutistettu pienempään alaan kuin mitä se\ntarvitsisi. Täytyy ajatella jotain jännää, niin unohtaa ikävän, ainakin\nsillä kertaa, sanoi Seppo.\n\n-- Minulle se tulee varmasti takaisin laulutunnilla ja luonnontiedettä\npäntätessä. Eilenkin, kun luin sammakoista, niin olin kuulevinani\nVarpuniemen lääväntakaisen lammikon kurnaavan. -- Sarri joi äkkiä koko\nlasillisen vettä pöydältä.\n\n-- Onko teillä ollut niin kovin ikävä luonani, poika parat? kysyi\nNaimi-täti vähän surullisen näköisenä.\n\n-- Jos ei meillä olisi ollut Naimi-tätiä ja Ossia, niin me oltaisiin\nkarattu aikoja sitten pois täältä. Mutta ette usko minkälainen koti\nmeillä on!\n\nSepon silmät kiilsivät.\n\n-- Oletteko nyt tehneet kaikki mitä teidän piti tehdä tänä vuonna?\n\n-- Kyllähän monta asiaa on tullut vähän pöhnästi suoritetuksi, mutta\npahemminkin olisi voinut käydä.\n\n-- Yksi kiitollisuus on sentään jäänyt näyttämättä, sanoi Sarri.\n\n-- Niin on. Eräälle naiselle, joka kerran auttoi pulasta ja kerran\nvei konserttiin ja kerran lähti Suomenlinnaa näyttämään ja selitti\nisänmaanrakkautta ja historiaa, niin että Sarri päätti kääntyä\nsotilasuralle, jos hänestä ei tule orkesterilaista.\n\n-- Ossi, mitenkä sellaiselle naiselle, joka on postissa ja joka ei\nvälitä elokuvista eikä lakritsista, on näytettävä kiitollisuutta? kysyi\nSarri.\n\n-- Kenestä puhutte, pojat? kysyi Naimi-täti.\n\n-- Silja Sylvia Letalasta.\n\n-- Voisittehan lähettää hänelle kukkakorin, sanoi Ossi.\n\n-- Emmekö voisi kutsua häntä Fazeriin? kysyi Seppo.\n\n-- Se sopii mainiosti! Lähentäkää hänelle kohtelias kirjekortti ja\npyytäkää häntä saapumaan johonkin aikaan sinne. Sitten voitte ojentaa\nhänelle kimpun kieloja tai hajuherneitä. Ehdottaisin kuitenkin, ettette\nantaisi hautajaisseppelettä sinivalkoisin nauhoin, sanoi Ossi totisen\nnäköisenä.\n\n-- Sellainen sopii vain syntymäpäivinä ja erikoisen suurina juhlina,\nsanoi Naimi-täti nopeasti nähdessään miten kaksoset synkkenivät.\n\n-- Tule, Seppo, mennään kirjoittamaan Silja Sylvia Letalalle. Hän\non hienotunteinen ihminen eikä loukkaa ketään ihmistä. Hän ei luule\nolevansa kaunis ja klassillinen eikä halveksi poikia, jotka eivät vielä\nole ylioppilaskokelaita, sanoi Sarri tavattoman arvokkaasti.\n\n-- Älkää nyt suuttuko! Minähän laskin vain vähän leikkiä. Pyydän\nnöyrimmästi anteeksi, sanoi Ossi herttaisesti.\n\n-- Tarkoititko, että meidän todellakin pitäisi antaa kieloja neiti\nLetalalle? kysyi Seppo, joka alkoi leppyä.\n\n-- Tietysti, niitä tai muita kukkia.\n\n-- Mutta kun hän ei ole enää nuori?\n\n-- Sitä enemmän hän ihastuu, kun ei ole tottunut tällaiseen\nkohteliaisuuteen miesten puolelta.\n\nSeppo kirjoitti kortin pitkän mietiskelyn jälkeen:\n\n    Pyydetään saapumaan Fazeriin ensi lauantaina kello 6. Olisi jerin\n    mukavaa jos olisi halua, mutta jos ei, niin ei ja silloin voi\n    jäädä pois. Mutta me tahtoisimme näyttää kiitollisuutta, monesta\n    seikasta, jotka ovat muistossa, mutta ei mahdu tähän korttiin. Me\n    seisomme ovella ja väijymme ettei pääse ohi.\n\n                                      Kunnioittaen _Seppo Uski_.\n                                      Kunnioittaen _Sakari Uski_.\n\nViimeisen rivin kirjoitti Sakari itse.\n\nSeuraavina päivinä pojat neuvottelivat ahkerasti. Kesti kauan ennenkuin\nhe tulivat yksimielisiksi siitä, mitä tarjottaisiin, kuka ojentaisi\nkukat ja minkälaisia ostettaisiin. Laskettiin tarkasti paljonko oli\nvaraa uhrata kutsuihin, ja Sarri kävi edeltäpäin Fazerissa kysymässä\nhintoja.\n\n-- Ossi sanoo, että on maksettava juomarahoja tarjoilijattarelle.\nEhkäpä markka riittäisi? arveli Sarri.\n\n-- Annetaan kolme markkaa, yksi mieheen. Voisihan häneltä kysyä, ehkäpä\nhän ei huolikaan juomarahoista? sanoi Seppo.\n\n-- Ei sitä voi tehdä, täytyy vain jättää pöydälle, on Ossi sanonut.\n\n       *       *       *       *       *\n\nLauantaina pojat odottivat jo puoli kuudelta Fazerin edustalla. He\nolivat varanneet pöydän ikkunan vierestä ja tilanneet ennen päättämänsä\nsyötävät sinne. Risto ja Janne istuivat pöydän ääressä pitämässä\npaikkoja. He olivat vain apujoukkona, jonka piti poistua oikean\nvieraan saapuessa. Palkaksi tästä palveluksesta heille oli annettu\nlakritsipiippu mieheen.\n\nKun neiti Letala saapui, tervehtivät pojat häntä kumartaen melkein\nmaahan saakka, minkä jälkeen Seppo ojensi hänelle kimpun kahisevia\neternellejä eli ikuisuuskukkia. He pysyivät uskollisina periaatteilleen\nostaa kestäviä kukkia, kun kerran maksoi niistä rahaa. Varpuniemessä ei\nostettu irtonaisia kukkia, niitä viljeltiin itse. Neiti kiitti mennen\nsisään poikien näyttäessä tietä. Seppo heilutti nenäliinaansa. Se oli\nsovittu merkki, Jannen ja Riston tuli silloin hävitä.\n\n-- Mennään tuohon viereiseen pöytään, siitä voimme nähdä, mitenkä Uskin\npojat rystäävät herroina, ehdotti Janne.\n\n-- Otetaan tästä pari leivosta mukaan, niille jää kuitenkin yksi\nmieheen, mehän voimme maksaa, jos ne ilkeävät vaatia sitä, sanoi Risto\nseuratessaan kiireesti Jannea viereiseen pöytään.\n\n-- Tässä on meillä pöytä varattuna, täti on hyvä ja istuu.\n\nPöydällä oli kahvia kolmelle hengelle, leivoksia, yksi annos jäätelöä\nja yksi mehulasi.\n\n-- Mitä ihmettä te nyt olette hommanneet näin hienot kutsut? Olisi\nvähempikin riittänyt, hymyili neiti.\n\n-- Ennemmin liian paljon kuin liian vähän, sanoi Seppo.\n\n-- Meistä täti on ollut hurjan ystävällinen meille ja herättänyt meissä\njaloja tunteita, aloitti Sarri puheen.\n\n-- Mitä tunteita minä olen herättänyt? kysyi täti huvittuneen näköisenä.\n\n-- Isänmaallisia tunteita -- siellä Suomenlinnassa. Sitä varten me\npäätimme olla kiitollisia.\n\n-- Ja me autoimme, kuului Riston ääni viereisestä pöydästä.\n\nSarri kääntyi äkkiä ympäri ja sanoi:\n\n-- Vieläkö te olette täällä? Menkää heti tiehenne, niinhän oli sopimus.\n\n-- Eihän me olla teidän pöydässänne, sanoi Janne.\n\nSarri kääntyi taas neitiin päin alkaen kaataa kahvia.\n\n-- Täti on hyvä ja juo kahvia. Mutta täällähän oli enemmän leivoksia,\nmissä ne ovat? kysyi hän hämmästyneenä.\n\n-- Teillähän on siinä yksi mieheen, kuului Jannen ääni selän takaa.\n\n-- Me otaksuimme, että liikaleivokset olivat meille, lisäsi Risto.\n\n-- Ketä nuo pojat ovat? kysyi neiti.\n\n-- Ovathan vain pari norssia, sanoi Sarri rauhallisesti, vaikka sisässä\nkuohui kiukku. -- Onko siellä postissa ollut kiireet ajat?\n\n-- Kyllä siellä työtä riittää.\n\n-- Meidänkin tähden on tullut lisää tehtävää, kun me kirjoitamme niin\nusein kotiin. Noin kerran viikossa.\n\n-- Onko postitoimi kivampaa kuin esimerkiksi rouvana oleminen? koetti\nSeppo kohteliaana isäntänä keskustella.\n\n-- Joka rouvaks pääsee ja saa toisen itseänsä elättämään, ei se viitsi\npostissa homehtua, sanoi Risto taas viereisestä pöydästä.\n\nSeppo nousi ja meni Riston luo sanoen tälle:\n\n-- Nyt menet pois, ainakin kilometrin päähän täältä, taikka et ole enää\nhuomenna Risto, eikä Janne ole Janne, jos ei hänkin seuraa sinua.\n\n-- Mitäs me sitten ollaan?\n\n-- Sitä en sano, mutta ei teillä ole halu silloin katsoa peiliin omia\nulkomuotojanne.\n\n-- Kyllähän me mennään, kunhan vähän toinnutaan tästä. Minä olen niin\npelästynyt, etteivät jalat kanna vielä, sanoi Risto ovelasti.\n\n-- No hyvä, annan teille aikaa viisi minuuttia, sanoi Seppo mennen\npaikalleen.\n\n-- Tässä on vähän jäätelöä ja mehua, tarjosi Sarri.\n\n-- Ettekö te pidä siitä? kysyi neiti.\n\n-- Kyllä muuten, muttei nyt.\n\n-- Mitenkä niin?\n\n-- On turhaa syödä niin paljon kerrallaan. Me tulimmekin tänne vain\nsyöttämään tätiä.\n\nJanne ja Risto olivat nousseet paikoiltaan ja lähestyivät.\nHe asettuivat neiti Letalan selän taakse ja seisoivat siinä\nliikkumattomina.\n\nSarri viittasi kädellään heitä poistumaan. Seppo pudisti päätään ja\nrypisti otsaansa.\n\n-- Minä tilaan myöskin teille jäätelöä, sanoi neiti.\n\n-- Kiitoksia paljon, sanoi Seppo, -- mutta se on aivan turhaa.\n\n-- Kiitoksia vain, kuului neidin selän takaa.\n\nNeiti kääntyi äkkiä ympäri.\n\n-- Mitä te täällä teette? kysyi hän.\n\n-- Me ollaan Uskin poikien hyviä ystäviä, ja he pyysivät meitä tänne\nauttamaan, mutta nyt he ovat unohtaneet meidät, sanoi Janne ja kumarsi\nneidille.\n\n-- No tulkaa tekin tänne istumaan, eiväthän Uskin pojat sitä paheksu,\nsanoi neiti.\n\n-- Tulkoot vain, mutisi Sarri, päättäen kuitata asian myöhemmin Jannen\nja Riston kanssa.\n\nNeiti tilasi lisää jäätelöä jokaiselle ja puheli niin vilkkaasti, että\npilvet hajosivat ja täydellinen sopu vallitsi.\n\n-- Oli hauska tutustua hyviin ystäviinne. Olen kuullut teistä ennenkin,\nsanoi neiti.\n\n-- Meillä on kaikki asiat yhteisiä Uskin poikien kanssa, kaikki me\njaetaan keskenämme, selitti Janne.\n\n-- Siltä näyttää, sanoi Seppo ja katsoi tuimasti Janneen.\n\n-- Monestakin pulasta me ollaan autettu heitä, kun he ovat\ntottumattomia elämään kaupungissa ja käyttäytymään hienosti, jatkoi\nJanne katsoen lempeästi Seppoa.\n\n-- Niin, Janne on kasvatettu Ranskassa ja oppinut ulkomaalaisen\nesiintymisen. Etenkin kädet ovat maailmanmiehen, sanoi Sarri\nivallisesti.\n\n-- Kädet ovat kemistin kädet, puolustautui Janne kätkien ne pöydän alle.\n\n-- Kertokaa, nyt koulusta ja muista tovereistanne, johdatteli neiti\nkeskustelun rauhallisemmalle alueelle.\n\nPojat innostuivat heti kertomaan luokkatapahtumista, opettajista ja\ntovereista. Neiti oli kiitollinen kuulija ja nauroi sydämellisesti\npoikien kanssa. Vihdoin tuli aika lähteä. Pojat olivat maksaneet kaikki\nennakolta paitsi lisäannokset jäätelöä. Neiti maksoikin nämä, joten\npojat pääsivät huolehtimasta isosta lisämaksusta.\n\n-- Kiitoksia nyt, pojat, herttaisista kutsuistanne. Kirjoittakaa\nminulle joskus kesälomalla, pyysi neiti erotessa.\n\n-- Tädin pitäisi nähdä Varpuniemi, sellaista paikkaa ei ole maan päällä.\n\n-- Minulla on niin lyhyt loma, etten ehdi käydä muualla kuin sisareni\nluona Kotkan tienoilla. Hyvästi nyt, poikaseni. Syksyllä tapaamme taas\ntoisemme.\n\n-- Hyvästi, hyvästi.\n\n-- Prätskis, sanoi Risto, mutta vaikeni, kun Sarri työnsi häntä kylkeen\nsanoen:\n\n-- Käyttäydy nyt ihmisiksi.\n\nKun neiti oli mennyt, sanoi Seppo:\n\n-- Eikö ollut sellainen sopimus, että teidän piti mennä pois? Jos me\noltais tarvittu seuraa sille tädille, niin Naimi-täti olisi sopinut\nsiihen toimeen ettekä te.\n\n-- Etkö nähnyt, että hän välttämättä tahtoi meitä mukaansa? kysyi Risto.\n\n-- Ja oli hyvillään, kun tutustui meihin, lisäsi Janne.\n\n-- Tulkaa nyt meille kumpainenkin, sanoi Seppo.\n\n-- Ei ole aikaa. Ystävyystoimi on päättynyt, me lähdetään nyt\ntyytyväisinä kotiin.\n\n-- Nyt on lauantai-ilta, tulkaa meille, vaikka lyhyeksi aikaa.\n\n-- Lauantai on jälki-istuntopäivä, sanoi Risto.\n\n-- Kylpy odottaa kotona, sanoi Janne.\n\n-- Tulkaa meille, saatte sielläkin kylvyn, pyysi Sarri itsepäisesti.\n\n-- Olemme jo liian suuressa kiitollisuuden velassa teille, nauroi Janne\nalkaen juosta kotiin päin, Risto kintereillään.\n\n-- Olisi ne pitänyt saada meille jälki-istuntoon ja pehmittävään\nselkäkylpyyn, mumisi Seppo.\n\n-- Olivat nekin auttajia! virkkoi Sarri keikauttaen päätään.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSeuraava aika oli työn ja kokeitten jännittävää aikaa. Kaksoset olivat\ntavattoman ahkeria, ja Ossi tentti viimeistä ainettaan.\n\nTutkintopäivänä oli koko talo Normaalilyseolla. Ossin vanhemmat olivat\nsaapuneet ja seisoivat Naimi-tädin vieressä. Lempikin oli tullut mukaan\nja etempänä seisoi Verna Airo. Kaikilla oli ruusuja käsissään.\n\nPojat olivat juhlallisella mielellä. He olivat ensi kertaa\npäättäjäisissä. Kun uudet ylioppilaat rehtorin puheen jälkeen painoivat\nlakit päähänsä, kuiskasi Seppo Sarrille:\n\n-- Minä luen ylioppilaaksi, vaikka aivot pakahtuisivat.\n\n-- Suvaitse, että veljesi tekee samoin, vastasi Sarri yhtä hiljaa.\n\nSillä aikaa kun ylioppilaita kukitettiin ja onniteltiin, olivat toiset\nluokat kukin huoneessaan odottaen todistuksiaan.\n\n-- Elimet riehuvat ruumiissa, mikähän minua vaivaa? kysyi Seppo.\n\n-- Olisi pitänyt lukea enemmän ja lyödä pitkääpalloa vain lupapäivinä,\noli Sarrin myöhäinen katumuspuhe.\n\n-- Jotain merkillistä minunkin rintani ja vatsani välillä on. Olenkohan\nminä unissani niellyt elävän hiiren?\n\n-- Kuulkaa noita, sanoi Janne. -- Ne eivät tiedä mitään\n\"horror-todistuksesta\".\n\n-- Mitä se on? kysyi Seppo.\n\n-- Se on kauhu, joka valtaa pojat juuri ennen todistusten jakoa. Minun\nelimeni ovat monet kerrat hyppineet kurkkua kohti. Välistä tuntuu kuin\nputoisi ilman läpi kuiluun, ja toisen kerran kuin ilma pumputtaisiin\npois keuhkoista, selitti Janne.\n\n-- Niin, se on totta. Joulutodistuksia saadessa tunsin jo samaa, sanoi\nSarri.\n\n-- Tuolla tulee opettaja, olkaa vaiti.\n\nPojat siirrettiin kumpikin luokalta ilman ehtoja, mutta Sepolla oli\nkoko lailla paremmat arvosanat lukuaineissa kuin Sarrilla.\n\n-- Kittiä minä siitä, minulla on taas muita ominaisuuksia, sanoi Sarri\nhiukan nolona. -- Ole sinä minun puolestani vaikka kuinka viisas.\n\n-- Keskiarvo meillä on melkein sama, lohdutti Seppo.\n\n-- Harmillista vain, että isä ja äiti välittävät paljon enemmän\nmatikasta kuin voimistelusta, ja saksan arvosanasta keskustellaan\nkamalasti eikä hoksata, että laulussa on 9.\n\n-- Luetaan saksaa kesällä sadepäivinä, ehdotti Seppo.\n\n-- Saimuski voi opettaa.\n\n-- Jeh! sitten elokuussa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKotona syötiin hätäinen ateria, matkakapineet kannettiin eteiseen ja\nhyvästijättö alkoi.\n\n-- Hyvästi nyt, Lempi. Terveisiä Santerille ja kiitos.\n\n-- Anteeksi, jos en ole ollut mieliksi, sanoi Lempikin liikuttuneena.\n\nNaimi-täti saattoi asemalle, järjesti liput ja pakaasin ja neuvoi viime\ntinkaan asti.\n\n-- Tuleeko Naimi-täti Varpuniemeen kesällä? kysyi Sarri.\n\n-- Tulen kyllä käymään heinäkuussa. Viekää nyt paljon terveisiä kotiin.\nOn oikein vaikea erota teistä. Olette olleet kilttejä poikia.\n\n-- Paitsi silloin, kun tuli muikkari reksiltä, kuului kimakka ääni\nvasemmalta.\n\n-- Janne ja Risto! Mihin te matkustatte? kysyi Sarri.\n\n-- Meistäkin oli vaikea erota teistä, kun te olette olleet niin kilttiä\npoikia. Tultiin vain saattamaan ja täytyi ostaa liput asemasillalle,\nmelkein ihan viimeisillä rahoilla, selitti Janne.\n\n-- Milloinka rehtori suuteli teitä? kysyi Naimi-täti, joka oli jäänyt\nmiettimään Riston ensimmäisiä sanoja.\n\nNeljä poikaa purskahti nauraa hihittämään.\n\n-- Ristohan sanoi jotain sen tapaista, enhän minä ymmärrä teidän\nkieltänne, sanoi Naimi-täti.\n\n-- Seppo oli tulipunainen kasvoiltaan, ja Sarri katseli lattiaa koko\ntunnin, kun he olivat niin liikutettuja reksin \"suutelemisesta\", ivasi\nJanne.\n\n-- Muikkari on muistutus, selitti Risto.\n\nJuna alkoi hiljalleen liikkua ja pojat alkoivat kiireisesti hyvästellä.\n\n-- Tässä on teille kymmenen metriä eristettyä kuparilankaa, maalla\nsellainen on tarpeen, huusi Janne ojentaen käärön Sepolle.\n\n-- Ja tässä on kammanpuolikas, minä otin itse toisen puolen. Sillä\nvoitte soittaa, kun panette silkkipaperia ympäri, sanoi Risto työntäen\nlahjansa Sarrin ojennettuun käteen.\n\nLakit heiluivat ilmassa, ja Naimi-täti huiskutti nenäliinalla, pyyhkien\nvälillä kyyneleitä silmistään.\n\n-- On ne pojat sentään kivoja, vaikka eivät osaa käyttäytyä Fazerissa,\nsanoi Seppo istuuduttuaan paikalleen täpötäydessä vaunussa.\n\n-- Ilkesivät tulla asemalle, päällepäätteeksi ihan luonnollisen\nnäköisinä. Hyvä, että välit tuli selvitetyksi kesäksi, tuumi Sarri.\n\n-- Kun asiat järjestyvät ilman sanoja, niin ei tunnu yhtä nololta kuin\nsilloin, kun täytyy puhua ja käsittää väärin ja taas selittää. Parasta\non antaa lahja tai tapella välit puhtaaksi.\n\n-- Minä ostin Kananhoitokirjan isälle ja uimamyssyn Saimuskille. Mitä\nsinä ostit?\n\n-- Lempi oli ostanut patenttilääkettä Santerille, jota hän ei\nantanutkaan, koska Santeri oli käynyt yläkerran Tiltan luona. Minä\nostin sen Jerelle.\n\n-- Oliko se kihtilääkettä?\n\n-- En minä niin tarkkaan kysynyt, mihin tarkoitukseen se oli,\nmutta kyllä Jere käyttää mitä vaan saa. Talvella hänellä oli\nkolmekymmentäkahdeksan lääkepulloa.\n\nÄidille minä ostin tekokukkia hattuun.\n\n-- Mitenkä sinä keksit? kysyi Sarri ihaillen.\n\n-- Vanha mummo möi tekoruusuja ja liljoja kadulla, hän tuli vastaan,\njuuri kun minä tuumin lahjaa äidille. Niistä tulee hurjan komea hattu.\nÄiti pukeutuu aina niin yksinkertaisesti, nyt hänestä kerrankin tulee\nhieno.\n\n-- Jeh! Minä ostin Laurille kirjan, jossa on kirjemalleja. Sitä voi\nkäyttää virassa ja rakkaudessa ja vararikon uhatessa. Palvelijoille\nminä ostin lakritsipiiput kullekin.\n\nMatkaseurana oli iso joukko tovereita koulusta, niin että aika kului\nhauskasti Lohjan asemalle. Siellä pojat muuttivat pieneen junaan, joka\nvei laivarantaan.\n\nLaivassa pojat joutuivat kotiseudun lumoihin.\n\n-- Lohjanselkä, oma järvi! Tunnetko miten se tuoksuu ja näetkö miten\nlaineet lyövät rantakiviä vastaan aivan toisella tavalla kuin missään\nmuualla!\n\n-- Tämä järvi ja Karjalohja, ne ovat Suomea, oikeata Suomea, sen hoksaa\nvasta, kun on ollut poissa sanoi Seppo.\n\n-- Me tullaan juuri kuin ulkomailta kotiin. Mennään puhelemaan\nkapteenin kanssa, niin saadaan kuulla uutisia laivakuluista.\n\nPojat nauttivat sanomattomasti laivamatkasta. He puhelivat lakkaamatta\nja nauroivat sydämellisesti elämän yltäkylläisyydestä. Muut matkustajat\nkatselivat heitä hymyillen.\n\n-- Katso, tuossa näkyy jo meidän maita, huudahti Sarri, kun\nlähestyttiin kotirantaa.\n\n-- Elimet vyöryvät taas ruumiissa, sanoi Seppo.\n\n-- Sydän on ainakin paisunut, juuri kuin taikina, joka nousee.\n\n-- Karjalohja onkin kuin hiivaa sille.\n\n-- Varpuniemi pilkottaa mäen harjalla ja oma laivasilta näkyy. Tämä\nlaiva kömpii eteenpäin yhtä hiljalleen kuin sairas etana.\n\n-- Minä erotan jo ihmisiä, ja koiratkin ovat mukana, -- Sarri alkoi\nheiluttaa lakkiaan.\n\n-- Katsos ihmettä, Jerekin on siellä.\n\n-- Saimuski ja Lauri, kaikki ovat tulleet -- ihan kaikki.\n\n-- Isä huiskuttaa kepillä ja nauraa, juuri kuin oma isä, sanoi Seppo.\n\n-- Etumaisena seisoo äiti, itse äiti.\n\nSarri puristi vahvasti Sepon kättä.\n\n\n\n"]