[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fcCY9nBnh99UqPG4fbBbZsSIUTJMnpZM_p8m1PqFCAR4":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},2564,"Kotihengettäriä","Hirn, Eva",1877,1948,"2564-hirn-eva-kotihengettaria","2564__Hirn_Eva__Kotihengettäriä",null,"romaani",[],[],"fi",1923,21031,126501,false,66811,[22],"Finnish fiction -- 20th century",[24],"Novels","\"Kotihengettäriä\" by Eva Hirn is a novel written in the early 20th century. This work appears to explore the lives and dynamics of domestic servants and their relationships with the families they serve, particularly focusing on the character Lotta, an experienced and competent servant. As she navigates her role within a transitioning household, the story hints at broader themes of social class, responsibility, and personal care within the context of early modern Finnish society.  The opening of the novel introduces us to Lotta, a dedicated and capable domestic servant, who has been entrusted to marry into the Sevinen family. Lotta comes from a background of hard work and resilience, and her character is painted with a strong sense of independence and capability. Despite the long working hours and her deep emotional connection to the family's children, she struggles to adjust to the changes brought about by her new urban environment after moving from the countryside. Lotta's caring nature allows her to bond with the children, and she becomes well-regarded in the household, even as she faces the trials of bureaucracy and the emerging modernity of her role. The narrative begins to intertwine her personal aspirations and the dynamics of family life, setting the stage for both inner conflict and growth. (This is an automatically generated summary.)",[],404,"Teos kuvaa suomalaisten kotien palvelijattaria ja heidän elämäänsä 1900-luvun alkupuolella. Tarinat Lotasta, Josefiinasta, Olgasta ja Anusta kertovat säätyläisperheiden arjesta, palvelijoiden uskollisuudesta ja kodin sisäisistä suhteista. Kertomukset keskittyvät naisten rooliin kodin ylläpitäjinä ja arjen pyörittäjinä.","Eva Hirnin 'Kotihengettäriä' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2564.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Anna Siren ja Projekti Lönnrot.","KOTIHENGETTÄRIÄ\n\nKirj.\n\nEva Hirn\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1923.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n   I. Lotta.\n  II. Josefiina.\n III. Olga.\n  IV. Rouvien kahvikutsut.\n   V. Anu.\n\n\n\n\nI.\n\nLOTTA.\n\n\nOnnellinen on se nuori emäntä, joka saa myötäjäisiksi vanhan kokeneen\npalvelijan.\n\nKun lehtori Sevinen meni naimisiin, niin hänen äitinsä luovutti perheen\naarteen, Lotan, hänelle.\n\nNimestä kuulee, että Lotta oli vanhanaikainen, reilu ihminen. Hattua\nhän ei sietänyt sileille, jakaukselle kammatuille hiuksilleen. Muut\npukimet sopivat yksinkertaiseen tyyliin. Kankaat olivat kotoisin\nkotipitäjästä, itse hän ne neuloi käsin. Hän kutoi sukkiinsa\nmustat, punajuovaiset varret ja harmaat terät. Nämä vaatteet olivat\nriippumattomia muodin vaihteluista ja melkeinpä ajanhampaastakin. Iso\nkirstu oli jo niin hyvin varustettu, että Lotta ei vähintäkään kärsinyt\nkalliinajan hinnoista, etenkin kun joululahjat täydensivät mitä\nmahdollisesti puuttui. Hänellä oli aina puhtaat ja eheät alusvaatteet,\nja hauskat kuopiolaiset esiliinat loivat koko olennolle kodikkaan\nleiman. Silmälasit tekivät hänet enemmän isoäidin kuin palvelijan\ntapaiseksi.\n\nPankissa hänellä oli rahaa enemmän kuin kukaan aavisti, ja kuitenkin\noli palkka aina ollut pienempi kuin toisilla.\n\nLotta alkoi uransa paimentyttönä lehtorin isän luona. Tämä oli\nruununvoutina maalla ja perhe oli iso. Sittemmin Lotta kohosi\nlapsenhoitajaksi ja lopulta keittäjäksi. Ruununvoudin perhe oli\nhänenkin ainoa perheensä.\n\nTyöpäivä oli 14-16-tuntinen. Kaikki huolet painoivat Lotan harteita ja\nilot heijastuivat hänen olennossaan. Kun tyttäret rakastuivat, rakastui\nLottakin heidän sulhasiinsa. Hän suri heidän surunsa. Poikien ehdot\ntärvelivät hänen kesänsä ja ero syksyllä oli vaikein Lotalle.\n\nVähitellen hän sai uskotun perhepalvelijan oikeudet, määräili\nja järjesti talossa kuin omassaan, sillä Sofia rouva oli\nepäkäytännöllinen, eikä välittänyt taloudesta. Lotta tiesi missä\ntavarat olivat, määräsi, mikä lehmä oli teurastettava, milloin lapset\npitäisi rokottaa ja poikien hiukset leikata. Toisia palvelijoita hän\npiti tarkasti silmällä. Hän huomasi heti, kun joku oli vilpillinen ja\nlaiska tai häijy eläimille.\n\nKun ruunuvouti kuoli ja Sofia rouva muutti naimattomien lastensa,\nAmalian ja Ension, kanssa kaupunkiin, sai lehtori Lotan uuteen\nkotiinsa. Hän olikin aina ollut Lotan lempipoika, jonka nuori rouva,\nTekla, oli kokematon, kiltti emäntä.\n\nKaupungin taloudessa oli Lotalla aluksi paljon vaikeuksia. Hän kokosi\nsuuria varastoja, niinkuin maalla tehdään. Hän osti lihaa elukoittain,\nsuolasi ja savusti. Leipiä leivottiin kuukausien varalta, keitettiin\nmämmiä ja pantiin kotiolutta. Tuli keittiössä paloi koko päivän ja\nyöllä hän poltti yölamppua varkaitten varalta, sillä he olivat hänen\nainaisena pelkonaan.\n\nVähitellen hän mukautui kaupungin oloihin, säilyttäen kumminkin oman\npersoonansa entisellään.\n\nVaikein aika oli lasten ollessa pieniä, sillä silloin\npidettiin lastenhoitajaa. Lotta ei oppinut koskaan sietämään\nkaupunkipalvelijoita, eivätkä nämä häntä. Oli alituisia selkkauksia ja\nikävyyksiä. Teklan täytyi vähäväliä vaihtaa lapsentyttöjä tai koettaa\nrauhoittaa mieliä milloin milläkin. Mutta kun Eljas oli kaksivuotias,\npyysi Lotta, että oltaisiin ilman toista \"piikaa\", niinkuin hän vanhaan\ntapaan sanoi.\n\nSiitä asti oli rauha perheessä, niin kauan kuin Lotta oli talossa.\n\nHän hoiti taloutta ja lapsia. Lauloi pojille, Maurille ja Eljakselle,\nillalla Sionin virsiä ja huolehti heidän terveydestään. Kesillä\nhuvilassa hän valmisti yrteistä voiteita, otti käenkukunta-aikana\nlähteistä vettä, jota hän säilytti syyskuuhun pullossa\nmuurahaispesässä. Sillä haudottiin silmiä ja korvia, näön ja\nkuulon parantamiseksi. Poikien naarmut hän paransi haavanlehdillä,\nkaalinlehdiltä koottu kastevesi oli hyvää hermoille ja kolotusta\njaloissa lievensi koivunlehdistä ja pihkasta keitetty lääke.\n\nKerran kun vanhin tytär Ilma, jolla oli virka, valitti että\npankkitileissä oli vika, jota ei löytynyt, pani Lotta hänen tyynynsä\nalle elokuunkuutamolla koottuja aivonselvitysheiniä. Pojatkin pyysivät\nnäitä, milloin oli vaikeat kokeet koulussa.\n\nKoko perhe uskoi Lottaan kuin lääkäriin. Lehtori kehoitti häntä tosin\nrajoittamaan toimintansa kalan ja lihan valmistamiseen keittiössä ja\nkutsui häntä keskiaikaiseksi noita-akaksi, joka olisi poltettava. Siitä\nhuolimatta kuuli Tekla hänen lupaavan Napoleonin kuvan Lotalle, jos\ntämä parantaisi hänen hiuskasvunsa.\n\nSuurimmat laakerinsa niitti Lotta hammaslääkärinä. Ei millään\nkansanluokalla ole niin huonot hampaat kuin kaupunkilaispalvelijoilla.\nNe, jotka hoitavat itseään paremmin, hankkivat tekohampaat, mutta hyvin\nharva paikkauttaa niitä ajoissa. Maalta tullut tyttö, joka on tottunut\nkovaan leipään eikä ole syönyt makeisia, ja jonka hampaat siksi ovat\neheät, tärvelee ne pian kaupungissa pehmeällä leivällä, sokerin\npureksimisella ja muulla imelällä sekä vahvasti maustetulla ruoalla.\nMutta vaikka hän olisi kuinka turhamainen tahansa, niin hampaansa hän\nantaa ränsistyä rauhassa.\n\nLottakaan ei kehoittanut paikkauttamaan hampaita. Hän sai vain\npakotuksen asettumaan tai turvonneen posken laskeutumaan. Hän antoi\nsuussa pidettäviä vihreitä lehtimällejä tai sitoi hampaan ympärille\nharmaan villalangan, joka oli kastettu katkeraan nesteeseen. Kolot\nhän tukki lampaanvilloilla, jotka nekin oli kastettu lääkkeeseen\nja päällimäiseksi hän pani jotain laastia, joka kovettui ja kesti\nviikkojakin. Lääkkeen valmistuksessa olivat piippuöljy, turkinpapu ja\npoltetut karvat pääaineina.\n\nKoko naapuristo, tutut ja tuntemattomat palvelijat ja näitten ystävät,\nkäyttivät Lottaa hammaslääkärinä. Kerran poikien ollessa valmistavassa\nkoulussa oli opettajalla hammastauti. Väliajan jälkeen vei Eljas\nhänelle Lotan lääkettä, sillä seurauksella, että opettaja jätti\nhampaansa paikkaamatta, kunnes se oli piloilla.\n\nMuutenkin Lotta järjesti asioita oikealle tolalle. Hän selvitti poikien\nriitoja, korjaili heidän tuottamiaan vahinkoja ja puhui Ilman puolesta,\nkun tämä tahtoi matkustaa tai halusi jotain muuta. Hajamielistä\nlehtoria hän muistutti virkatehtävistä ja hieroi Teklan väsyneitä\njalkoja iltasilla.\n\nKerran, Lotan ja poikien ollessa yksin kotona, tuli lehtorin nuorin\nveli Ensio käymään. Hän meni keittiöön ja sanoi:\n\n-- Päivää, Lotta, saanko istua tässä puulaatikolla ja puhella. Tuntuu\naivan kuin olisin vanhassa kodissa maalla.\n\n-- Minustakin tuntuu aivan samanlaiselta, kuin silloin kun Ensio-herra\nkertoi hävittäneensä kellonsa ja pyysi minua kertomaan siitä\nruununvoudille, vastasi Lotta pannen kahvipannun kaasulle.\n\n-- Hauskaa, että tulit, Ensio-eno, meillä olikin tavattoman kuivaa\nkotona, sanoi Eljas.\n\n-- Menkää siis kastelemaan kaulaa. Tässä saatte 5 markkaa, menkää\nasemalle juomaan limonaatia, sanoi Ensio.\n\n-- Kiitos paljon, mutta emmekö me voi juoda Erottajan kopissa, se on\nlähempänä?\n\n-- Menkää asemalle ja istukaa niin, että näette uuden asemataulun ja\nvoitte sitä ihailla, silloin ette ajattele yksinomaan ruumiillista\nnautintoa, vaan kehitätte kauneuden aistianne, määräsi Ensio, jolla oli\nasiaa Lotalle.\n\nPoikien lähdettyä kysyi tämä:\n\n-- Mitä harmia nuorella herralla nyt taas on?\n\n-- Enhän minä harmeista ole puhunut, mutta eihän niitä puutu.\n\n-- Sanovat että Ensio-herra jahtaa sitä Sulinin leskeä, iski Lotta.\n\n-- En minä ketään jahtaa. Lotta käyttää sopimattomia sanoja.\nSeurustelen vain. Elsi Sulin on hieno ja sukkela nainen.\n\n-- Kyllä minä hänet tiedän. Karoliina palveli sen veljen luona ja\nsillä on etuhampaat irtonaiset jok'ikiset. Ne häilyvät kuin ruistähkät\ntuulessa, eikä siinä auta siankärsäruoho eikä Mikonpäivänpalsami.\n\n-- Kenen hampaat heiluvat, Elsin, veljenkö vai Karoliinan?\n\n-- Karoliinan tietysti. Se Sulinin leski ei kuulu olevan leski\nensinkään, vaan erotettu rouva ja poika on sen isällä. Naapurit olivat\nkuulleet miten siellä elettiin.\n\n-- Hänen miehensä oli kova ja häijy -- -- --.\n\n-- Niinkuin se olisi syy eroon. Ei hän ota Ensio-herraa, rikasta se\ntahtoo.\n\n-- Jätetään nyt Elsi-rouva rauhaan. Minulla on taas niin paljon huolia,\nettä täytyi tulla Lotan kanssa puhumaan.\n\n-- Onhan nuorella herralla äiti ja sisar, sanoi Lotta viattoman\nnäköisenä, vaikka hän tiesi hyvin ettei Ensio ensi hädässä uskonut\nnäille rahahuoliaan, joita hänen huolensa enimmäkseen olivat.\n\n-- Äiti luulee, että minulla on kuninkaallinen palkka alempana\npankkivirkamiehenä. Hän kehoittaa minua sijoittamaan säästöni\nkivitaloon tai matkustamaan Norjaan. Amalia taas on laho kuin vanha\nkanto, jolla ei ole tunteita eikä pyyteitä.\n\n-- Amalia-neitikö? huudahti Lotta harmistuneena. Eikö Ensio-herra\nmuista, että apteekkari Juulmanni kosi häntä, mutta sai rukkaset sen\nmustan lääkärin tähden, joka lauloi illat pitkään ruununvoudin salissa.\nAmalia-neiti kukoisti kuin keisarinruunukukka, ja tunteita oli niin\npaljon -- niin paljon.\n\n-- No miksei hän ottanut sitä laulavaa lääkäriä, koska tahtoa ei\npuuttunut?\n\n-- Amalia-neidin täytyi matkustaa hammaslääkäriin kaupunkiin. Kun hän\npalasi, niin se musta lauloi jo Koivikon lesken tyttärelle, jolla taisi\nolla rahaa vahvasti.\n\n-- Onnellinen se lesken tytär.\n\n-- Ensio-herra kertoo nyt asian selvällä suomenkielellä. Mihinkä niitä\nrahoja taas tarvitaan?\n\n-- Räätälille, rikkaalle räätälille.\n\n-- Ei minua narrata. Sellainen on vaan sananparsi, kun on tuhlattu\nrahaa turhuuksiin. Mitenkäs ne räätälit rikastuisivat, jos juuri heidän\nlaskunsa aina jätettäisiin maksamatta. Viinikainenkin, joka oli isän\nserkun kanssa naimisissa, osti soittokoneen tytöilleen.\n\n-- Pianonko?\n\n-- Ei kun oikeen soittoramovoonin. Niin että kyllä ne ovat perineet\nlaskunsa jokaiselta.\n\n-- Räätälille minä sittenkin olen velkaa. Sepä siinä on, että hän perii\nne minulta sitkeästi kuin synti. Puku ja päällystakki on maksamatta.\nMinä luulin, että säästäisin rahat niihin vähitellen, mutta elämä\nnielee kaikki tulot.\n\n-- Se Sulinin erotettu leski kuuluu köyhdyttäneen entisenkin miehensä.\n\n-- Lotta on hermostuttava, kun sekoittaa asioita, jotka eivät kuulu\nyhteen.\n\n-- Ilma-neidillä on oikeen hyvä tuttava se Maini Korén ja korea hän\nonkin että riittää.\n\n-- Saattaa olla. Mutta Lotan kanssa puhuessa ei voi pysyä asiassa.\nMinulla on sellainen luonto, etten saa pyydetyksi lainaa vierailta\nihmisiltä, ja sukulaiset ovat kaikki varattomia.\n\n-- Se Maini-neiti on niin iloinen ja ystävällinen ja silmät mustat,\nniin herrasväenkaunis ainakin.\n\n-- Ensi kuun palkasta täytyy maksaa verot, eikä se siihen riitäkään.\nMitä minä nyt teen? Räätälit ovat hyvin epähienoa väkeä.\n\n-- Äiti taisi olla maalainen, mutta isä oli herra, kävi käräjiä ja\npoltti mahottomia sikaareja.\n\n-- Mitä Lotta puhuu? Räätäli Sjögreninkö isä?\n\n-- Siitä Korénistahan minä puhun, sen Maini-neidin isästä. Rikkaana\nhän kuoli ja kultaperäkellot haudattiin mukana. Palvelijat sanovat\nnähneensä sen kellon hänen veljellänsä perästäpäin, mutta minä en usko,\nettä herrasväet ilkeevät pettää kuollutta paljailla perillä.\n\nEnsio nosti kädet ohimoillensa.\n\n-- Lotta ajattelisi nyt minua eikä edesmenneitä käräjien kävijöitä.\nMistä minä saan 2,000 markkaa neljässä päivässä?\n\n-- Rahat minä hommaan jo huomiseksi. Niitten takaisin maksamistahan\nminä tässä koko ajan suunnittelen.\n\n-- Lotta on kunnon ihminen, vaikka sekava puheissaan. Minä olen\nkiitollisempi kuin sanoa voin, sanoi Ensio ihastuneena.\n\n-- Huomenna kello 6 saatte rahat, tulkaa tänne ottamaan.\n\n-- Ennen kesää maksan ne jälleen, varmasti maksan. Eihän Lotta vaan\nmeinaa lainata niitä Maini-neidiltä? kysyi Ensio äkkiä epäilevästi.\n\n-- Enhän minä niin hullu ole, silloinhan kaikki olisi hukassa.\n\n-- Mikä olisi hukassa?\n\n-- En minä nyt ehdi puhella turhia. Tässä on kahvia, keittiön pöydällä,\nniinkuin ennen Ensio-herran poikana ollessa.\n\n-- Nyt me ollaan juotu limonaatia eri paljon, kuului Eljaksen ääni\neteisestä.\n\n-- Ruokosten poikien eno on niin saita, ettei hän anna penniäkään\nniille. On kivaa, kun meillä on niin rikas eno, lisäsi Mauri.\n\n-- Mitä piditte aseman taulusta? kysyi Ensio.\n\n-- Sano sinä Eljas, sanoi Mauri, joka ei ollut vilkaissutkaan tauluun.\n\n-- Minä en muista enää, enkä minä sitä nähnytkään, se oli varmaan\nniin pieni ettei sitä näkynyt ja myyjät olivat edessä ja se oli niin\nsyrjäisellä paikalla, sopersi Eljas.\n\n-- Vai ei näkynyt? Sehän peittää koko takaseinän. Hyvästi nyt, pojat,\nnäettekö minua, vai olenko liian pieni tai syrjäisellä paikalla? sanoi\nEnsio puristaen Lotan kättä lämpimästi. -- Tulen huomenna uudestaan.\n\n-- Kiittäkää nyt, pojat, rikasta enoanne ja menkää pesemään kätenne,\nniinkuin isä tahtoo, sanoi Lotta.\n\nSeuraavana päivänä järjesteli Ilma kahvipöytää Lotan auttaessa.\n\n-- Mitä varten Lotta kattaa kolmelle hengelle, vaikka kotiväki on\npoissa ja Maini on ainoa vieras, joka tulee? kysyi Ilma.\n\n-- Voihan joku muukin tulla sattumalta. Eihän vähä lisää haittaa, sanoi\nLotta viattoman näköisenä.\n\n-- Minä tahdon mieluummin olla kahden kesken Mainin kanssa, älköön vaan\nkukaan tulko tänne. Meillä on niin paljon puhumista.\n\n-- Ilma-neiti saa nyt olla välikappaleena, mumisi Lotta itsekseen.\n\nHänellä ei ollut aivan puhdas omatunto, mutta tarkoitus oli hyvä.\n\n-- Onko tämä Maini-neiti ainoa lapsi? kysyi hän.\n\n-- Ainoa on. Lotta keittää nyt selvää kahvia ilman lisäkettä.\n\n-- Taitaa olla äveriäs?\n\n-- Kyllä hän on hyvin rikas. Onko kermaa kotona?\n\n-- Riittää varmasti. Sukulaisia taitaa olla kosolta? Liekö nuo\nhyvämaineisia? Joiko sen isä?\n\n-- Lotta on kiltti ja pyyhkii tomun tältä kirjahyllyltä, pyysi Ilma,\njota kysymykset alkoivat väsyttää.\n\nMaini saapuikin samassa ja tytöt istuutuivat puhelemaan.\n\nKello kuusi soi eteisen kello. Lotta meni avaamaan.\n\n-- Nyt minä tulin. Toivon että Lotta pitää sanansa, sanoi Ensio sisään\nastuessaan.\n\n-- Rahat voin antaa vasta seitsemältä, sanoi Lotta.\n\n-- Silloin minä tulen uudestaan.\n\n-- Ei, ei. Ilma-neidillä on kahvia huoneessaan. Täytyy juoda edes yksi\nkupillinen, ja Lotta aukaisi oven niin, että Ension oli mahdotonta\nvetäytyä pois.\n\nIlma esitteli enonsa ja ystävänsä toisilleen ja pyysi kahvipöytään,\njonne Lotta kantoi kahvipannun.\n\nMaini oli puhelias ja hauska tyttö, niin että keskustelu sujui\nvilkkaasti. Ensio unohti huolensa, laski leikkiä ja joi kolme kuppia\nkahvia.\n\nKun Lotta tuli noutamaan kahvipannua, vilkutti hän silmää Ilmalle, joka\nseurasi häntä keittiöön.\n\n-- Mitä Lotta tahtoo?\n\n-- Ilma-neiti on hyvä ja kirjoittaa minulle kirjeen kotipuoleen, lasit\novat rikki ja näkö hämärä.\n\n-- Mielelläni kirjoitan sitten illalla, mutta eihän nyt sovi olla\ntäällä, kun minulla on vieraita.\n\n-- Antaa niitten olla kahden kesken, ei siitä muuten tule mitään.\n\n-- Mitä Lotta nyt höpisee?\n\n-- Ihmisen täytyy ajatella muitakin kuin vain itseään. Onko neidistä se\nSulinin leski parempi? Eikä ne velat sillä tavalla tule maksetuiksi.\n\n-- Ahaa, Lotta esiintyy kaitselmuksena Ensiolle. Ei toinen sellaisia\nasioita voi järjestää, nauroi Ilma.\n\n-- Ensio-herralla on huonot raha-asiat.\n\n-- Hän ei ikinä myö itseään rahasta.\n\n-- Ei saa kertoa, että Maini-neiti on rikas. -- Kuulkaapas tuota\nnaurua. Niin lehtorin Elna-siskokin nauroi tuomarin kanssa, ja\nonnellinen avioliitto siitä tuli ja kahdeksan lasta.\n\n-- Se on liikaa. -- Sitäpaitsi Maini tuli tänne minun tähteni.\n\n-- Mutta naurussa on toinen sointu kuin äsken kahden ollessa.\n\n-- Roskaa!\n\n-- Se Sulinin leski jahtaa Ensio-herraa.\n\n-- Ei Ensio niin hullu ole, että antaa sellaisen sokaista itseään.\n\n-- Viisaammankin hän on sokaissut. Ei kukaan ole niin ovela kuin\neronsaanut nainen, sellaista vastaan ei seiso ikä eikä oppi, ei järki,\nei omatunto.\n\n-- Moni raukka on aivan syytön eroon. Mies on voinut hylätä.\n\n-- Ei pidä Ilma-neidin puolustaa syntiä. Menkää vain sisään ja auttakaa\nSulinin leskeä.\n\nIlma vaikeni ja etsi kirjoitusneuvot. Puoli tuntia hän kirjoitti\nkeittiön pöydällä Lotan sanelun mukaan.\n\nKun hän palasi vieraittensa luo, eivät nämä olleet huomanneet hänen\npitkää poissaoloaan. Ension silmät loistivat tavallista kirkkaammin\nja Maini nauroi ja puheli vallattomasti. Vasta myöhään he nousivat\nhyvästelläkseen. Ilma oli nukahtamaisillaan sohvan nurkkaan.\n\nEnsio unohti Lotan ja rahat mennessään saattamaan Mainia kotiin.\n\nKotiin tullessaan hän näki pöydällään räätälin kuitatun laskun. Lotta\noli käynyt maksamassa sen omilla rahoillaan.\n\n-- Lotta on paras maailmassa. Mutta tiesiköhän hän Mainin tulosta\ntänäpäivänä Sevisille? mietti Ensio.\n\nKun Mainin ja Ension kihlaus julaistiin, oli velka maksettu ja Lotalla\nuusi silkkinen pääliina.\n\nSukulaiset ihmettelivät Ension hyvää onnea, mutta Lotta hymähteli\nitsekseen. Hän oli aavistanut lopputuloksen alusta asti, sillä hän\noli luottanut yrtteihin, joita hän oli sekoittanut kahviin tuona\nensimäisenä iltana.\n\nKerran Lotta kuuli nyyhkytyksiä poikien huoneesta. Sinne tultuaan hän\nnäki Eljaksen itkevän pää käsien nojassa.\n\n-- Mikä tuota siunattua poikaa vaivaa? kysyi hän.\n\n-- Saksankokeet menivät pöhnästi, edelliset olivat huonot ja nyt minä\nsaan ehdot kesäksi, sanoi Eljas koettaen salata kyyneleitään.\n\n-- Silloin sinulle tapahtuu suuri vääryys. Minä voin todistaa, että\nolet lukenut tarpeeksi asti.\n\n-- Mitä sille mahtaa. Kirjoitukset ovat kamalan vaikeita ja opettajat\nhuomaavat pienimmänkin vian. Isä lupasi salonkikiväärin, jos pärjäisin\nilman ehtoja ja nyt saan odottaa ties miten kauan. Äiti puhuu sitten\nkoko kesän sivistyskielten merkityksestä ja Mauri on vapaa ja\nonnellinen. Ilma ei saanut koskaan ehtoja ja sitä syötetään meille aina.\n\n-- Etkö voisi rukoilla armoa opettajalta?\n\n-- Armoa! Heille maksetaan palkkaa juuri sitävarten, etteivät he\nantaisi armoa koulupojille.\n\n-- Mikä tämän opettajan nimi on?\n\n-- Vihtori Pelkonen se on ja pelkoa se herättää.\n\n-- Mikähän sen osoite on?\n\n-- Vaasanpankin talossa hän asuu, minä kävin siellä vihkoja viemässä.\nMutta mitä Lotta sitä utelee?\n\n-- Muuten vain, että tietäisin välttää koko tienoota.\n\n-- Eihän Lotta sekaannu tähän asiaan? kysyi Eljas levottomana, sillä\nhän tunsi Lotan.\n\n-- On minulla muutakin tekemistä, rauhoitti Lotta mennessään keittiöön.\n\n-- Silloin tärveltyisi koko koulunkäynti, huusi Eljas uhkaavalla\näänellä hänen jälkeensä.\n\nMutta Lotta pohti kuulemaansa. Hän oli tottunut käymään käsiksi joka\nasiaan, joka häiritsi kodin onnea ja josta hän sai tiedon. Nyt hän oli\nkahden vaiheella, kunnes hän sattui kuulemaan Teklan sanat miehelleen:\n\n-- Nyt saamme rauhallisen ja hyvän kesän. Ilma saa pitkän loman, kaikki\novat terveitä ja pojat eivät luultavasti saa ehtoja.\n\nJohon lehtori vastasi:\n\n-- Jos Eljas saa ehdot saksassa, täytyy minun itseni lukea ne, ei ole\nvaraa kustantaa vierasta opettajaa. Se tärvelee tosin lomani, mutta\ntoivokaamme, että hän saa edes viitosen.\n\nTämä keskustelu vaikutti ratkaisevasti Lottaan. Seuraavana vapaailtana\nhän pukeutui mustaan pukuunsa ja lähti lehtori Pelkosen luo.\n\nLehtori oli kotona ja Lotta sai astua hänen huoneeseensa, joka tapahtui\nhitain askelin, sillä Lotankin urhea mieli alkoi lannistua.\n\n-- Mitä olisi asiaa? kysyi pitkä laiha lehtori karskisti.\n\n-- Lehtori on taitanut olla kauankin virassaan, alkoi Lotta\nvarovaisesti.\n\n-- 30 vuotta. Mitä emäntä tahtoo?\n\n-- En minä ole emäntä. Olenhan vaan kysymässä sen pojan asioista. Kun\nse saksankieli on niin vaikeaa.\n\n-- Kyllä sitä oppii lukemalla. Laiskat eivät saa suomenkieltäkään\npäähänsä.\n\n-- Sen toki oppii tuhmakin talonpoika. Siihen ei tarvita koulua.\n\n-- Kenestä pojasta on puhe?\n\n-- Siitä Sevisen Eljaksesta. Antaako lehtori sille ehdot saksassa?\n\n-- Annan niinkin ja hyvin hän ne ansaitseekin. Onko hän lähettänyt\nhoitajansa rukoilemaan puolestaan?\n\n-- Ei ole, suuttuisi silmittömästi, jos saisi tietää. Älkää vain\nkielikö hänelle, hyvä lehtori, pyysi Lotta.\n\n-- Pyynnöt eivät auta tässä mitään. Sen, joka aina sekoittaa suvut ja\nkäyttää artikkeleita päinvastoin kuin pitäisi, ei tarvitse laiskotella\nkoko kesää.\n\n-- Mitäs niin pieni poika tietää sukuasioista. Ehtiihän ne oppia\nmyöhemminkin.\n\n-- Ne on opittava heti. Mitä sanotte siitä, kun preesens ja imperfekti\nmenevät häneltä aivan sekaisin?\n\n-- Ne eivät ole monelle muullekaan selviä, sanoi Lotta omasta\nkokemuksestaan.\n\n-- Ja vihot ovat virheitä täynnä.\n\n-- Eikö lehtori itse koskaan hairahdu? Ei pitäisi niin tuomita toisia.\nJokaisella on omat vikansa ja heikkoutensa.\n\n-- No, saa sitä kuulla jos jotakin. Luuletteko, että minä kirjoittaisin\nsaksalaisia substantiiveja pienellä kirjaimella taikka sekoittaisin\ndatiivin ja genetivin? Uskallatteko omantuntonne edessä väittää sitä?\nlehtori oli julmistunut.\n\n-- Enhän minä sitä mene vannomaan. Kysynhän vain, että eikö säälitä\nEljaksen isää? Onhan lehtorillakin isän tunteita, sanoi Lotta nöyrästi.\n\n-- Ei ole, ei rahtuakaan. Minä olen poikamies ja semmoisena pysyn\nelämäni loppuun asti.\n\n-- Voihan siltä ymmärtää toisen isän tunteita.\n\n-- Kenelle minä silloin voisin antaa ehtoja, useimmilla pojilla on isä\nja leskien pojille niitä kaikkein vähimmin voisi antaa, jos kerran\nantaa tunteille valtaa.\n\n-- Jonsonin Armas on iso riski poika ja hänen isänsä on rikas. Hän\nvoi kustantaa pojalleen opettajia koko kesäksi. Hänelle voisi hyvällä\nomallatunnolla antaa ehdot.\n\n-- Armas Jonson on parhaita oppilaitani, hän ei saa kiitettävää alempaa\narvosanaa, vielä sitten ehtoja. Eljas Sevinen ei ole arvollinen\npäästämään hänen kengänrihmojaankaan. Teillä ei ole arvostelukykyä,\nmikä onkin tavallinen ilmiö naissuvussa.\n\nLottaa alkoi suututtaa, mutta hän hillitsi itsensä Eljaksen tähden.\n\n-- Ottas kai se Maurikin vähän huonomman numeron. Voisihan hän tasata\nveljensä kanssa. -- No ei sitten, ei, ei, vakuutti Lotta nähdessään\nlehtorin uhkaavan katseen. -- Mutta mitä sitä saksaa niinpaljon\ntarvitaan? Meillä asui kesällä saksalaisia herroja, kun itse oltiin\nmaalla, ja arvaatteko minkälaisia he olivat?\n\n-- Olkoot minun puolestani minkälaisia tahansa.\n\n-- Eivät maksaneet mitään kaasusta ja sähköstä, kylpivät vähäväliä ja\ntinkivät vuokraa. Toinen piti nahkanäytteitä sohvilla ja pöydillä ja\ntoinen soitti ramovoonin neulat loppuun. Niillä oli suvut selvillä,\nmutta mitä he muuten olivat?\n\n-- Mitä tämä minua liikuttaa?\n\n-- Sitä vain, että lehtori jättäisi sen saksankielen rennaamisen\nvähemmälle.\n\n-- Nyt en ehdi puhua päivänselvästä asiasta. Hyvästi.\n\n-- Sen minä vain sanon, että minulla ei olisi omaatuntoa saattaa harmia\nrehelliselle perheelle. Mutta ihmiset ovat niin erilaisia, semminkin\nlehtorit, ja Lotta purjehti pää pystyssä pois.\n\nLienevätkö auttaneet Lotan puheet vaiko Eljaksen viimeisten päivien\nahkeruus -- ehtoja hän ei saksassa saanut. Mutta kehoitukset hän sai ja\nopettajan lujan vaatimuksen, että kesällä oli luettava vahvasti.\n\nKun Lotta oli ollut Sevisillä 20 vuotta, pidettiin hänelle pienet\njuhlallisuudet. Hän sai kultakellon ja muita lahjoja ja lehtori puhui\nvieraitten läsnäollessa lämpimiä sanoja uskolliselle perheen ystävälle.\n\nTämän jälkeen alkoi Lotta väsyä töissään. Hän ei ollut nuori, kun hän\ntuli perheeseen, nyt hän oli verrattain vanha.\n\nAhkera ja kunnon palvelija, joka ei säästä itseään, kuluu nopeasti.\nJalkoja pakotti ja työ kävi hitaasti.\n\nLotan täytyi jättää toimensa. Hän muutti asumaan Sevisten huvilalle\npieneen rakennukseen. Vieressä asui renki perheineen, niin ettei hän\nollut aivan turvaton. Siellä hänen vanhuutensa kului rauhallisesti.\nKesillä hän tapasi lehtorin väen, joka aina kaikin tavoin huolehti\nhänestä.\n\nLotta oli luonut suhteen isäntäväen ja palvelijan välille. Kun Tekla\nnyt alkoi uuden elämän, uusien kotiapulaisten ilmestyessä taloon, oli\nhän aivan avuton. Entiset menettelytavat eivät kelvanneet. Toiset\nolivat nyt tavat, toinen oli katsantokanta. Ne olivat uusiintuneet\nSevisten sitä huomaamatta. Heidän oma kotielämänsä ja suhteensa\npalvelijaan oli ollut sama kuin ruunuvoudin aikana. Nyt alkoi\nepätasainen kamppailu uuden ajan kanssa.\n\nSeviset olivat hyväntahtoisia ja oikeudenmukaisia ihmisiä, mutta\nhe olivat eläneet silmät ummessa tällä alalla. Sentähden heidän\npettymyksensä oli suurempi kuin muitten.\n\nLotta oli ollut hyvä hengetär kodissa, joka nyt sai toisen leiman\nuusista hengettäristä. Näitä ei enää kutsuttu piioiksi, tuskin\npalvelijoiksi, vaan kotiapulaisiksi ja neideiksi.\n\n\n\n\nII.\n\nJOSEFIINA.\n\n\nSevisillä oli ollut kaksi palvelijaa perätysten, kumpainenkin vain\nlyhyen ajan. Ennen joulua tuli Liina, ja oli nyt ollut talossa muutamia\nkuukausia.\n\nTekla oli kokemattomuudessaan luottanut todistuksiin, jotka ovat\nmaailman petollisimpia asiapapereja. Liinan suhteen hän oli\nvarovaisempi ja kuulusteli entiseltä emännältä. Tämä suositteli häntä\nniin lämpimästi, että Tekla oli vakuutettu saaneensa todellisen aarteen.\n\nKolmen kuukauden rauhallisen elämän jälkeen meni Tekla keittiöön ja\nsanoi:\n\n-- Tässä on Liinalle viime kuukauden palkka.\n\n-- Puuttuu vielä 25 markkaa, joka on se rosentti, sanoi Liina\nlaskiessaan setelejä.\n\n-- Siinä on täsmälleen yhtäpaljon kuin viime kuussa. Mitä prosenttia\nLiina tarkoittaa?\n\n-- Kun minä otin tämän paikan, niin rouva lupasi lisätä palkkaa 25\nmarkalla, jos rouva on tyytyväinen minuun.\n\n-- Senhän teinkin viime kuussa.\n\n-- Onko rouva nyt tyytymätön?\n\n-- En mitenkään, mutta -- -- --.\n\n-- Silloin minä vaadin sen rosentin.\n\n-- Tarkoittaako Liina, että minun on joka kuukausi lisättävä palkkaa\nniinkauan kuin olen tyytyväinen?\n\n-- Niin juuri minä käsitin asian.\n\n-- Mutta sehän on mahdotonta. Joka vuoden lopussa olisi Liinalla sillä\ntavalla palkkaa 400 markkaa enemmän kuussa, kuin vuoden alussa.\n\n-- En minä sitä ole niin tarkkaan laskenut, enkä meinaa olla täällä\nniin kauan, että se nousee mahottomiin. Mutta sopimus kuin sopimus.\n\n-- Minä tarkoitin tietysti ensimäistä kuukautta. Tämän korkeampaa\npalkkaa ei meillä ole varaa maksaa.\n\n-- Mutta pojille on varaa antaa kalliita soittotunteja? Sellaista se on.\n\n-- En voi keskustella Liinan kanssa siitä, millä tavalla järjestämme\ntaloutemme. Liinallahan on hyvä palkka meillä.\n\n-- Koska minä en saa korkeampaa palkkaa, niin minä puhun suuni\npuhtaaksi. Pesupöydässä on halkeama, niin että köyhä ihminen repii\nesiliinansa, ovesta vetää ja lattiaräsyt ovat kelvottomia. Ei kukaan\nsyö kerta viikossa kaalikääröjä, niinkuin täällä ja lapset ovat\nhuonosti kasvatettuja, tulevat keittiöön, kun minulla on vapaailta ja\nherra ei tule kotiin, kun ruoka on lämmintä, ja nauroi, kun sattui\nnokea kasvoihin.\n\n-- Nuohan ovat pikkuseikkoja, joita voi korjata. Minä luulin että Liina\noli tyytyväinen meillä.\n\n-- Niin kaikki rouvat luulevat, sillä niin kauan kuin minä en ole\nsanonut itseäni irti, niin minä pidän suuni kiinni. Mutta kun minä\nlähden talosta, niin silloin minä puhun suuni puhtaaksi.\n\n-- Aikooko Liina nyt muuttaa turhan tähden?\n\n-- Sen rosentin tähden minä muutan, ja kuparia on liian paljon\nkuurattavana ja pojat ottivat kellonpuntin, kun minä käväsin puodissa,\njosta sain vain puoli saippuatankoa, kun rouva antoi liian vähän rahaa,\nja lentakin loppui -- -- --.\n\n-- Liina ei nyt sekoita kaikkia asioita yhteen.\n\n-- Kerran minä teen selvän joka talossa, ja nyt on tämän talon vuoro.\nRouvakin on saita, rahoja pannaan moneen hulluun paikkaan, mutta pata\non pieni kuin sylkyastia.\n\n-- Nyt minä en tahdo kuulla enempää. Liina saa muuttaa.\n\n-- En minä lähde, ennenkuin olen siivonnut jälkeeni, ettei tänne\njää samanlainen törkypesä kuin minkälaiseksi se edellinen jätti\nruokakaapinkin. Siellä oli jätteitä ja räsyjä kuin syytinkiäijän\nsängynpäässä. Sitten minä käyn saunassa ja puhun suuni puhtaaksi.\n\n-- Tuollaisesta ei suu puhdistu, sanoi Tekla paeten sisään.\n\nLiina riensi yläkerran Tiltan luo, jonne vastapään Hilma myöskin tuli.\nSiellä jatkui suun puhdistamista herrasväen kustannuksella.\n\nTekla istui neulomakoneen ääreen. Hän alkoi polkea tätä vimmatusti,\nsamalla kuin hän puhui puoliääneen itsekseen.\n\nVanha kulunut kone oli aina yhtämieltä emäntänsä kanssa. Kun tämä\noli väsynyt, surisi kone unisesti ja hitaasti. Toisinaan se katkoi\nlankaa tai sotki ompeleen aivan kuin levoton elämäkin Teklan elämän\nsuhteen menetteli. Välistä se oli hyvin voideltu ja työ sujui iloisesti\neteenpäin. Ompelija ja kone olivat hyvässä vireessä. Toisinaan olivat\nmolemmat kuin ruostuneet saranat, jotka häiritsivät kodin rauhaa. Nyt\nhe olivat hermostuneita. Ommel kierteli kuin käärme valkaisemattoman\nkankaan reunaa ja lanka loppui 5 senttiä ennen päätepistettä.\n\nKun Tekla sai uuden langan sukkulaan, alkoi kone hakata samaa paikkaa,\nkunnes syntyi iso lankasykermä neulan alle, ja sitten tämä katkesi.\n\nSilloin Tekla kuuli miehensä askeleet eteisessä. Hän heitti pois työnsä\nja meni häntä vastaan sanoen jo etäältä:\n\n-- Kohtalo on taas kääntynyt minua kuristamaan. Kuulepas nyt, mitä on\ntapahtunut.\n\n-- Päivää, Tekla. Olen väsynyt ja nälkäinen, toivon, että muistat\nsopimuksemme?\n\n-- En minä nyt muista muuta kuin että Liina on käyttäytynyt\nsopimattomasti...\n\n-- Silloin minun on pakko tehdä kirjallinen sopimus kanssasi. Kun mies\ntulee kotiin työstään, niin hän ei voi sulattaa kotiharmia, ennenkuin\nhän on syönyt jotakin. Paistin jälkeen voit kertoa, että puut loppuvat\nja puuron syötyä on sopiva aika esittää poikien kotimuistutukset\ntai että olet katkaissut sateenvarjoni vetäessäsi esiin patjoja\nyläkomerosta. Ainoastaan hyvän jälkiruoan jälkeen kestän Liinan\nkäyttäytymisen monimutkaisuudet. Mutta kahvin jälkeen saat kertoa mitä\ntahansa.\n\n-- Mutta Liina ei valitse koskaan aikaa, jolloin minä parhaiten\nkestäisin hänen hyökkäyksensä.\n\n-- Laadi sinä teidän kesken samanlainen sopimus. Onko ruoka nyt\nvalmista?\n\nTekla haki Liinan keittiön portaista, jossa tämä oli selittämässä\ntalonmiehen vaimolle, että \"sellaisten ei pitäisi kutsua itseään\nherrasväeksi, jotka eivät hanki uutta halsteria, vaikka entinen ei\nkelpaa romukauppaankaan\".\n\nAteria oli vilkas niinkuin ainakin lehtori Sevisen perheessä.\n\n-- Syövätkö kaikki pankkitytöt noin kauhean paljon kurkkuja? kysyi\nMauri ottaen vadin Ilmalta.\n\n-- Sinä et ole juuri hienotunteinen. Saathan sinäkin kurkkua. Meidän\npojat ovat tavattoman itsekkäitä, sanoi Ilma.\n\n-- Mitä varten täytyy olla vain pankkineitejä ja aikaihmisiä kohtaan\nhienotunteinen? Minä olen myöskin erikoisen tunteellinen. Kun sinä\nlähetät meidät pois, silloin kun sinulla on vieraita ja tarjotaan\nomenia, niin minä kärsin -- kärsin tavattomasti, auttoi Eljas veljeään.\n\n-- Te ette osaa käyttäytyä minun vieraitteni seurassa, häpeän aina, kun\nannan teidän jäädä muitten pariin.\n\n-- Voi, kunpa joku kosisi sinua! On kai niitä sellaisiakin, jotka eivät\nole niin tarkkoja?\n\n-- Mitä sinä tarkoitat, Eljas? Ilman posket alkoivat punoittaa.\n\n-- Lakatkaa nyt kinastelemasta. Ilma on liian nuori naimisiin, sanoi\nlehtori.\n\n-- Elli Grön on minua nuorempi ja hänellä on häät ensi kuussa. Hän on\ntaivaallisen onnellinen, sanoi Ilma.\n\n-- Minä onnittelen hänen veljiään, lausui Eljas puoliääneen.\n\n-- Elli ei tiedä, mikä häntä uhkaa. Nuorille tytöille kerrotaan\navioliiton vaikeuksista, emännän tehtävistä, lastenkasvatuksesta,\nrakkauden säilyttämisestä y.m., mutta vaikein salakari jätetään\nkoskettelematta. Mikä sinun mielestäsi on vaikeinta avioliitossa,\nKonrad? kysyi Tekla.\n\n-- Joutua samalla kertaa kun on yhteinen meno jonnekin, tai selviytyä\nverojen maksusta.\n\n-- Eiköhän ole vaikeinta säilyttää rakkautta henkevänä, ylevänä\ntunteena, päästämättä sitä vaipumaan arkitavalliseksi, sanoi Ilma\nhaaveellisesti.\n\n-- Ruokosten poikien isä, se itse Ruokonen, sanoi kerran, ettei hän\nolisi nainut Ruokosten poikien äitiä, sitä rouva Ruokosta, jos hän\nolisi tietänyt, että Ruokosten poikien äiti aina päästäisi kaalin hajun\nRuokosten sisälle, sanoi Mauri.\n\n-- Ruokosten huoneitten sisälle, selvensi Eljas.\n\n-- Olette kaikki väärässä. Suurin vaikeus naineella naisella on\npalvelusväki. Heistä riippuu onni ja onnettomuus, menestys ja\nperikato. He tärvelevät ihanteellisimmankin kodin tai tekevät elämän\nsietämättömäksi. Tämäkin Liina -- -- --\n\n-- Top, pysähdy jo Tekla, olemme vasta sopassa, varoitti lehtori.\n\n-- Ja pikkupadoilla on myöskin korvat, viisasteli Mauri.\n\nAterian loputtua seurasi Tekla miestään tämän huoneeseen.\n\n-- Vanhan uskollisen Lotan lähdettyä ei meillä ole ollut kunnollista\npalvelijaa. Minä harrastan muuten edistystä, vaan en palvelijoitten\nsuhteen. Minun kodissani oli piikoja ja he olivat erinomaisia ihmisiä,\nahkeria, vaatimattomia ja nöyriä. Asuivat keittiössä, vaikka heitä\noli kolme kappaletta ja söivät eri ruokaa kuin herrasväki. He olivat\nrasvanahkakenkäisiä, liinapäisiä, harmaasukkaisia, herttaisia olentoja.\n\n-- Ja tekivät työtä niin että kuolivat nuorina. Oletko huomannut, että\npalvelijat ovat jo 35-vuotiaina vanhoja ja kutistuneita?\n\n-- Oletko sinä huomannut, mitenkä minä nujerrun ja kutistun heidän\nkourissaan?\n\n-- Minusta 80 kiloa riittää -- -- --\n\n-- Tarkoitan, että henkeni kutistuu. Sinä otat kaikki liian\nkirjaimellisesti. Mutta minä aioin sanoa, että sittenkuin piioista\ntuli kotiapulaisia ja neitejä, niin he pilaantuivat kokonaan. Nyt\nheillä on hienommat jalkineet ja hameet kuin minulla ja tästä syystä he\nhalveksivat minua. Minä tahtoisin taas piian enkä käherrettyä vaaleaan\nverkatakkiin puettua neitiä, joka vetää epäluotettavia todistuksia\nepäilyttävällä tavalla hankitusta käsilaukusta.\n\n-- Minkätähden emännät kirjoittavat epäluotettavia todistuksia? Teetkö\nsinäkin niin?\n\n-- Tietysti panen niihin ainoastaan palvelijoitten ansiot. Jokaisessa\nihmisessä on joku hyvä puoli. Olenko minä se, jonka tulisi uudistaa\nvanhoja tapoja? Jos emäntä kirjoittaa todistukseen epäedullisia\nasioita, ei tällä paperilla ole mitään käytännöllistä merkitystä,\nsitä ei näytetä koskaan. Mutta asia on vielä kertomatta. -- Liina\nmuuttaa ensi kuussa, hän vaatii palkankorotusta joka kuukausi ja näkyy\nhalveksivan meitä perinpohjin.\n\n-- Etköhän erehdy? Liinahan on ollut kiltti ja ystävällinen koko ajan.\n\n-- Kehitys ei käy tässä maailmassa aina tasaisesti. Kun koulupoika saa\nylioppilaslakkinsa, muuttuu hän muutamassa hetkessä mieheksi, nainen\ntulee äidilliseksi heti lapsen synnyttyä ja siivo, nöyrä kotiapulainen\nmuuttuu suunsapuhtaaksipuhuvaksi, epäluotettavaksi viholliseksi heti\nirtisanomisen jälkeen.\n\n-- Eivätkö he pelkää huonoa todistusta?\n\n-- Sitä heidän ei tarvitse tehdä. Todistukset eivät merkitse mitään.\nLuotettavimmat tiedot saa emäntä puhelimitse edellisestä paikasta.\nSilloinkin on oltava varovainen, sillä entinen emäntä on tavallisesti\nharmissaan palvelijalle, joko irtisanomisen tähden tai jostakin muusta\nsyystä.\n\n-- Kun valitset kotiapulaisesi, panet liian paljon arvoa todistuksiin,\nterveyteen, ikään y.m. ulkonaisiin seikkoihin, sen sijaan, että iskisit\nytimeen.\n\n-- Mutta mikä on palvelijan ydin?\n\n-- Heidän sielunelämänsä, henkinen kehityksensä, järjen laatu ja nopea\ntajunta. Ruumiinpainosta on otettava selko. Hänen tulee painaa 50 ja 80\nkilon välillä. Muuten aine ei ole tasapainossa normaalin hengen kanssa.\n\n-- Rakas Konrad, etkö hankkisi minulle noin 65 kiloa kotiapulaista?\n\n-- Jos voin auttaa sinua niin vähällä, teen sen mielelläni.\n\n-- Etkö löytäisi piikaa, oikeata piikaa?\n\n-- En luule, että niitä enää on. Mutta kiltin maalaistytön hankin.\nLiina keitti niin hyvää artisokkakeittoa. Etkö voisi sopia hänen\nkanssaan?\n\n-- Hän ei hyväksy meitä eikä katso meitä suopein silmin. Sinä et\nkuullut, mitä hän sanoi. Pesupöydän huono asukin on minun syyni,\nvaikka sen korjaaminen kuuluu talon isännälle, ja sinäkin myöhästyt\naterioilta -- -- --.\n\n-- No, uskonhan minä. Ole hiukan kärsivällinen, niin selvitän asian.\nMiehet punnitsevat asioita monipuolisemmin ja tekevät perusteellisempaa\ntyötä, siksipä tulos onkin parempi. Hankin sinulle aarteen, jommoisesta\net ole uneksinutkaan.\n\n-- Olen sanomattoman kiitollinen, jos pidät sanasi. Minä en luota enää\nitseeni, enkä todistuksiin ja suositteluihin. Ehkäpä sinä onnistut\nparemmin.\n\nParin viikon perästä kutsui lehtori Teklan huoneeseensa.\n\n-- Nyt saat nähdä, mihin järjestelmällinen työ on johtanut. Tiedäthän,\nettä Pohjanmaalla on Suomen vakavin ja kunnollisin väestö. Luontokin\nkaraisee siellä, pitkät talvet synnyttävät sitkeän ja kestävän luonteen\nja revontulet ja kesäöitten kirkkaus selvittävät aivot. Kaupunkeihin ja\ntehdaspaikkoihin kokoontuu aina turmelusta. Sentähden päätin hankkia\npalvelijan maaseudulta, hiljaisilta lakeuksilta, joissa tasaiset\njoet virtaavat merta kohti. Mietin ensin härmäläisiä, he olivat\ntosisankareita vapaussodassa.\n\n-- Puukkojunkkarittaria! Kuinka sellainen sopisi keittäjättäreksi,\njonka aina täytyy käsitellä veitsiä ja lihakirvestä?\n\n-- Senpätähden he juuri osaisivat käyttää veistä. Mutta Härmä on liian\nlähellä rautatietä. Sitten muistin, että minulla on tuttu nimismies\nVetelissä. Kirjoitin hänelle tarkalleen vaatimukseni ja hän vastasi\nlöytäneensä neljä tyttöä, joista jokainen täytti ehdot. Sähköitin että\nlähettäköön sen, jolla on nopein tajuntakyky. Joka nyt tuleekin.\n\n-- Mitenkä hän sen sai selville?\n\n-- Hän asetti pöydälle parikymmentä erilaista esinettä ja antoi\ntyttöjen vuoroon katsella niitä kolme sekuntia. Sillä, joka tämän\njälkeen muisti luetella enin niistä, oli tietysti paras tajuntakyky. Ja\nse oli Josefiina Alapirtti, Ylä-Vetelistä.\n\n-- Minusta olisi tärkeämpää, että hän osaisi valmistaa kelvollisia\nkastikkeita.\n\n-- Hän tajuaa opetuksesi nopeasti ja varmasti. Kuule nyt, minkälainen\nhän on. Nimikin on tosireilu. Josefiina Alapirtti! Jos olisin\npankkimies, antaisin varmasti luottoa sellaiselle nimelle. Sitäpaitsi\nhän on rehellinen, ahkera ja terve tyttö.\n\n-- Mitenkä sen tiedät?\n\n-- Pyysin nimismiestä hankkimaan sellaisen. Hän on suuri ihmistuntija\nja pahantekijöiden vangitsija. Hän tuntee ihmiset vainullaan.\nTämä Josefiina on hiomaton timantti. Hän ei ole oppinut, mutta ei\nmyöskään tärveltynyt. Jylhä pohjolan luonto on hänen kasvattajansa\nja hedelmälliset vainiot ovat tuudittaneet hänet viattomuuden uneen.\nKymmenenvirranmaa on opettanut hänelle elämän taidon.\n\n-- Kunhan se olisi opettanut hänet leipomaan mureita korppuja!\n\n-- Kaupunkien lika ei ole tahrannut hänen puhdasta mieltään.\n\n-- Ehkä hän pitää keittiön puhtaana. Liina ei koskaan pyyhi laseja\nkirkkaiksi. Entä palkka? Oletko sopinut siitä?\n\n-- Tässä näet hänen vaatimuksensa, sanoi lehtori ojentaen nimismiehen\nkirjeen Teklalle, joka luki:\n\n    \"Vuosipalkka: 1,000 markkaa rahapalkkaa, kahdet kengät, kilo\n    lampaanvilloja, kaksi kokonaista paitaa ja kaksi joissa on\n    rohtiminen alapuoli, musta kirkkohame, kotikudottu pumpulihame,\n    2 pääliinaa, toinen ostoliina ja toinen kotikutoinen, sarkaa 3\n    metriä ja vapaa viikko marraskuussa.\"\n\nTekla purskahti itkuun ja nyyhkytti:\n\n-- Oletko todella suostunut tähän? Mistä minä saan rohtimisen alapuolen\nja lampaanvilloja? Hänellähän on hirveät vaatimukset. Ihme ettei hän\nvaatinut kotona valettuja talikynttilöitä tai karvalankaraanua.\n\n-- Rauhoitu, Teklaseni, tietysti hän tyytyy kun saa saman rahapalkan\nkuin kaupungin tytöt. Hän on nyt tottunut maalaisten tapoihin, mutta\nkyllä hän pian kotiutuu meidän oloihin.\n\n-- Kuinkahan hän osaa matkustaa yksin?\n\n-- Pohjalaiset ovat tottuneet matkustelemaan. He pistäytyvät\nAmeriikassa yhtä helposti kuin me Oulunkylässä. Huomenna hän on täällä.\n\n-- Kiitos sitten, rakas Konrad, vaivoistasi. Kaikkihan näyttää hyvin\nlupaavalta.\n\n-- Ole aivan huoleti. Nyt ovat palvelijahuolesi lopussa.\n\n-- Ehkäpä meidänkin taloomme tulee rauha, sanoi Tekla mennessään\nkeittiöön.\n\nTäällä Liina odotti lähtövalmiina, sillä Tekla oli järjestänyt niin,\netteivät entinen ja uusi palvelija tapaisi toisiaan. Varovainen emäntä\nei jätä koskaan eroavalle palvelijalle tilaisuutta puhua suutaan\npuhtaaksi uudelle tulokkaalle. Yläkerran Tilta ja vastapään Hilma\nkertovat tosin aikaa myöten perheen salaisimmat asiat, mutta näin\nvoitetaan joka tapauksessa aikaa.\n\nLiina, joka oli ollut kamala ja saboteeraava irtisanomisesta asti, oli\nnyt hyvin tunteellinen. Hän pyysi poikien valokuvia ja lupasi tulla\ntervehtimään.\n\n-- Rouva on hyvä ja antaa anteeksi, mitä minä olen rikkonut herrasväkeä\nvastaan, pyysi hän liikutetulla äänellä.\n\n-- Minä toivon, että Liina nyt saa paremman paikan, sanoi Tekla.\n\n-- Näin hyvää herraa minä en saa milloinkaan, mutta rottinki on kurja.\nMinä olen sitä kärsinyt tämän ajan, piiskatkoon uusi palvelija nyt\nsillä peitteitä, jos haluaa. Ja torikassi on turhanpäiväinen. Terveisiä\nIlma-neidille. Tässä on kirja, jonka hän lainasi. Minä tulen ensi\npyhänä sanomaan hyvästit hänelle. Kiitoksia kaikesta -- markariinista\nja muusta. Uudessa paikassa eivät kuulu olevan saitoja.\n\nLiina oli puhunut jäähyväissanansa ja lähti, erinomainen todistus\nlaukussaan.\n\nTeklalla oli koko iltapäivä aikaa järjestellä keittiössä, merkitä\nvahingot ja koettaa parantaa epäkohtia. Hän huokasi huolissaan\nhuomatessaan, että täytyi ostaa koko joukko tarvekaluja. Lotta oli\nhuolehtinut että vähitellen hankittiin, mitä puuttui. Nyt jätti\njokainen poistuva palvelija talon rappiotilaan.\n\nSitten hänen katseensa kirkastui. Nythän läheni poikki Suomen uusi\nkunnollinen palvelija. Tämä ajatus antoi hänelle uutta tarmoa ja toivoa.\n\nSeuraavana päivänä saapui Josefiina Alapirtti. Hän oli hauskan\nnäköinen, verevä tyttö, maalaisessa asussa.\n\nKoko ensimäinen päivä kului neuvomiseen ja kotiutumiseen. Tekla oli\nihastunut, sillä Josefiinalla oli todellakin nopea tajuntakyky,\nsitäpaitsi hän oli siisti ja perinpohjainen töissään. Kaasukeittiön\nkäyttö epäröitti häntä aluksi.\n\n-- Kuka olisi uskonut, että tyhjää voi polttaa! Hanasta tunkee hajua\nja sitä poltetaan. Palaahan lantakin, mutta luonto panee vastaan, kun\npitää keittää ruokaa pelkällä hajulla.\n\nPöydän kattaminen oli monimutkainen tehtävä. Josefiina ei ymmärtänyt\nveitsenalustojen käyttöä, vaan asetti veitset ja haarukat lautasia\nvastaan. Hän levitti lautasliinat tuoleille päälleistuttaviksi\nja puurovatiin hän asetti kupillisen sulatettua voita ja lusikat\nsäteittäin ympärille. Leipäviipaleet olivat niin paksuja, että koko\nleivästä tuli ainoastaan kuusi viipaletta.\n\nEnsimäisenä aamuna hän seisoi jo kuudelta lehtorin sängyn vieressä\ntarjotin käsissä ja niiasi niin että kahvi läikkyi vadeille.\n\n-- Voi, Josefiina, tämä on ainoa päivä, jolloin lehtori saa nukkua\naamulla, nuhteli Tekla. -- Muutenkin täällä herätään vasta seitsemältä\nja kahvi on katettava ruokapöydälle.\n\nJosefiina oli niin onnettoman näköinen, että lehtoria säälitti. Hän\nkiiruhti keksimään lohdutuksen ja sanoi:\n\n-- No, ei mitään. Pian Josefiina tottuu talon tapoihin. Josefiinalla on\nkeisarillinen nimi, se on sama kuin Napoleon I:n puolison.\n\n-- Meillä on keisarinna palveluksessa, sepä komeaa! huusi Mauri\nviereisestä huoneesta.\n\n-- Ehkä keisarinna tuo meillekin kahvia, koska hän on suvainnut\nherättää koko hovin? lisäsi Eljas unisena.\n\nJosefiina oli ollut juhlallisen totinen tulostaan asti, mutta nyt hän\nlaski tarjottimen pesupöydälle, istuutui tuolille Teklan kureliivin\npäälle ja kajahutti raikuvan naurun.\n\nLehtori kuiskasi Teklalle:\n\n-- Kyllä tästä vielä tulee hyvä. Timantti on varovasti hiottava.\nMinusta hänen naurussaan kaikuu koskiemme jyrinä.\n\nJosefiina tai Keisarinna, joksi pojat häntä kutsuivat, kotiutui pian\ntaloon ja kaupunkilaisten tapoihin. Hänellä oli taipumusta ruoan\nlaittoon ja muukin työ sujui reippaasti.\n\nJonkun päivän kuluttua hän ryntäsi Teklan luo puhuen hätäisesti:\n\n-- Keittiössä on ylhäinen sotaherra. Hän tahtoo kellarin avainta.\n\n-- Mitä ihmettä hän meidän kellarissamme tekee? kysyi Tekla ihmeissään.\n\n-- Hän sanoo olevansa puumies. Mitä se semmoinen on?\n\n-- Ahaa, nyt käsitän. Hän on palokuntalainen, joka kantaa halot\nkellarista keittiöön. Josefiina antaa hänelle puukellarin avaimen.\n\n-- Ei ikinä sitä herraa voi panna sellaiseen työhön. Hän on komea kuin\nentinen Vaasan kuvernööri, iso muhkea mies. Saappaat kiiltävät ja\nhiukset ovat kauniilla jakauksella ja leveä sillä on nahkavyö, jossa on\nsolki. Käskenkö minä sisään?\n\nTeklan täytyi mennä keittiöön selvittämään asiaa.\n\nMies oli Pärkreeni, palokuntalainen, joka iltasilla kantoi Sevisten\npuita keittiöön. Hän oli iloinen, puhelias mies ja lumosi Josefiinan\ntäydelleen. Hän lupasi näyttää tälle palotornin ja kuvasi,\nviidennen kahvikupin ääressä, vaarallisia tulipaloja, sankarillisia\nhengenpelastuksia ja elämää paloasemalla.\n\nJosefiinan elämä sai uuden sisällön. Hän vietti vapaahetkensä\nkatsomassa palokunnan harjoituksia, sillä Seviset asuivat lähellä\npalotornia. Hänestä nämä komeat, reippaat ja notkeat miehet olivat\ntoista jalompaa rotua kuin muut. Puku ja hengenvaarallinen toimi\nantoivat lisää loistoa näille hurmaaville sankareille.\n\nJollain merkillisellä tavalla, joka on palvelijoitten salaisuus,\nhän tutustui moneen palokuntalaiseen. Ensimäinen seuraus oli\npuvun vähittäinen muuttuminen. Ilman hattua oli mahdoton esiintyä\nniin hienossa seurassa. Joskin hän yhä enemmän alkoi muuttua\nhelsinkiläiseksi, niin toistaiseksi hän oli sekava välimuoto. Hame\nleikattiin lyhyeksi, vaikka kuosi muuten oli maalainen, sukat olivat\nläpikuultavat, mutta kengät olivat entiset veteliläiset rasvanahkaiset.\nRuohonvihreä hattu oli takaraivolla, Josefiina kun ei keksinyt vetää\nsitä silmille, ja isoja käsiä peitti puolivalkoiset käsineet.\n\nVietettiin lehtori Sevisen syntymäpäiviä. Juhlallinen kahvipöytä oli\nkatettu valmiiksi ja sali oli täynnä sukulaisia ja työtovereja. Tekla\npuheli rauhallisena rehtorin rouvan kanssa, nyt ei enää voinut sattua\nharmia kahvitarjoilun suhteen.\n\nPojat olivat huoneessaan, kun Josefiina ryntäsi sisään puhuen\nkiihdyksissään:\n\n-- Kuuletteko, pojat? Koko palokunta on hälyytetty. Vastapään Hilma\nsanoi, että iso kivimuuri palaa Ratakadun päässä.\n\n-- Hei, mennään katsomaan, Mauri, tule mukaan, Keisarinna! huudahti\nEljas.\n\n-- Kuka täältä pääsee, kun talo on kukkurallaan vieraita. Ettekö te\nveisi kahvia pöydälle, se on jo valmiiksi keitettyä. Kun se on selvää,\nniin kaatakaa tuohon kiiltävään pannuun. Minä laitan teille huomenna\nniin hyviä pannukakkuja että ne sulavat suussa, mairitteli Josefiina.\n\n-- Silloin me jäädään tulipalosta osattomiksi, sanoi Mauri.\n\n-- Tehän olette ikänne nähneet tulipaloja. Minä olen nähnyt vain kaksi\nlatoa ja pienen torpan palavan maalla, eikä siellä ollut sellaista\ntiaatteria kuin täällä. Kun on ruiskut ja tikapuut ja palokunta.\n\n-- Keisarinna parka, minä autan sinua ja Mauri myöskin, sanoi Eljas\nmyötätuntoisena.\n\n-- Rouva käski ostaa palasokeria ja se unohtui, kun tuo Pärkreeni juuri\ntuli puita tuomaan. Pankaa, hyvät pojat, jauhosokeria, kyllä se kelpaa,\nsitä on keittiön nurkkakaapissa. Nyt minä lähden ja kiitoksia paljon\navustanne, ja Josefiina kiisi portaita alas niin, että vihreä hattu\nheilahti toiselle korvalle.\n\nPojat veivät kahvipannun pöytään ja täyttivät sokeriastiat pussista,\njonka heti löysivät. Kupit he järjestivät niin, että ne muodostivat\nisän nimen alkukirjaimet. Sitten Mauri ilmoitti äidille, että kahvi oli\npöydässä.\n\nVieraat istuutuivat ison pöydän ääreen, äiti täytti 18 paria kuppeja ja\nlähetti sokerin ja kerman kiertämään.\n\n-- Anteeksi, Tekla, kuului rehtorin rouvan terävä ääni -- kahvi maistuu\nhiukan omituiselta.\n\n-- Minun kahvini on myrkytetty, kirkaisi laulunopettaja.\n\n-- Tekla on niin henkevä, että nämä aineelliset asiat jäävät häneltä\nhuomaamatta, pisteli anoppi.\n\n-- Suola on tosin halvempaa, mutta minä juon ennemmin kahvini\npelkän kerman kanssa kuin ison suola-annoksen sulostuttamana, sanoi\nAmalia-täti työntäen kuppinsa kauas luotaan.\n\nTekla maistoi kauhuissaan \"sokeria\" ja alkoi pyytää anteeksi, sillä\npojat olivat tuoneet erehdyksessä suolaa pöytään. Hän ryntäsi keittiöön\nhuutaen Josefiinaa.\n\n-- Josefiinalla oli asiaa ulos, hän ei ole kotona, sanoi Eljas.\n\n-- Menikö hän sokeria ostamaan?\n\n-- Hän pistäytyi vähän tulipalossa.\n\n-- Onko nyt aika ajatella huvittelemista? Onnettomat pojat, tekö täällä\naskartelette? Keittäkää nyt heti uutta kahvia. Ilmankin piti olla\npankissa. Enhän minä voi jättää vieraitani pitkäksi ajaksi.\n\nTekla täytti pannun vedellä ja neuvoi poikia keittämään.\n\n-- Tehän olette partiolaisia. Peskää nyt kupit ja toimittakaa kaikki\ntäsmällisesti.\n\n-- Kyllä me selviydytään. Hyvä, etteivät Amalia-täti ja koko\nopettajalauma tulleet suolatuiksi, silloinhan he kestäisivät iän\nkaiken, sanoi Mauri.\n\nTekla ja lehtori koettivat puhella kuin koneet, etteivät vieraat\nväsyisi odotukseen, mutta useat olivat hyvin happamen näköisiä.\n\n-- Nyt vesi kiehuu. Sitä se ei tavallisesti tee, kun seisoo vieressä ja\nodottaa. Paljonko äiti sanoi, että tähän on pantava kahvia? kysyi Mauri\nkaasukeittiön ääreltä.\n\n-- 16 oli se luku, mutta mikähän se mitta oli, vastasi Eljas.\n\n-- Desilitraa he aina käyttävät, arveli Mauri ja kaatoi 16\nkukkurallista desilitraa pannuun.\n\nKun Tekla kaatoi mustaa, sakeaa velliä kuppeihin, niin hänen sydämensä\nvuosi ylitse. Hän peitti kasvonsa käsillään, juoksi makuuhuoneeseen ja\nsulki oven sisäpuolelta, eikä hänen mielensä sanottavasti rauhoittunut,\nkun hän kuuli anopin läpitunkevan äänen sanovan:\n\n-- Merkillistä, että Tekla on antanut palvelijalleen vapaata juuri\ntällaisena päivänä. Odottakaa hiukan, niin minä keitän tästä hyvää\nkahvia lisäämällä tarpeeksi vettä. Rakas miniäni on luotu korkeampia\npäämääriä varten kuin kodin emännäksi.\n\nJohon lehtori lisäsi:\n\n-- Äiti keksii aina avun ajallaan. Minulle nämä omituiset tapahtumat\novat arvoituksellisia. En tahtoisi kuitenkaan olettaa, että joku\nilkeämielisyydessään on tahtonut häiritä juhlahetkeä.\n\nKun Tekla seuraavana aamuna tapasi kotiapulaisensa, sanoi hän\nhillitysti, sillä hän oli oppinut käsittelemään keittiöväkeä\nvarovaisesti:\n\n-- Oliko Josefiinasta sopivaa mennä katsomaan tulipaloa juuri\nvieraitten ja kiireen aikana?\n\n-- Pojathan ne käskivät menemään, ja kun minäkään en ole käynyt\n\"elävissä\" moneen aikaan, niin minä ajattelin, että hyppäänhän\nedes tätä katsomaan. Yöllä minä näin niin ihmeellisen unen. Oli\nniinkuin vaahtopää hevonen huutaisi että: \"lähde Ylä-Veteliin, lähde\nYlä-Veteliin!\" ja minä heittäysin maahan suulleni ja se poltti kuin\ntuli, vaikka maa oli kuuran peittämä. Unikirjassa lukee, että hevonen\ntietää iloa, joka tulee surun perästä, mutta tietääkö rouva mitä ne\nsanat tietävät?\n\nTekla meni pois peläten, että Josefiina tottelisi vaahtopäähevosen\nkäskyä.\n\nNyt kului aika verrattain onnellisesti lehtorin perheessä. Tulipalot\nolivat merkkitapauksia ja Pärkreeniä hoidettiin suuremmalla huolella\nja huomaavaisuudella kuin vaatimatonta lehtoria. Työt sujuivat hyvin\nja keittiö oli aina puhdas ja siisti ja paras kaikesta -- ystävällinen\nsuhde vallitsi perheen jäsenten kesken.\n\n-- Luulen, että Josefiina on kiintynyt meihin, hän on aivan kuin\ntodellinen perheen jäsen, sanoi Tekla miehelleen.\n\n-- Meidän sivistyneiden velvollisuus onkin rakentaa siltaa eri\nkansanluokkien välille. Kotiapulaisemme ovat lähinnä meitä ja heistä on\naloitettava. Koeta sinä, Tekla, voittaa tämän pohjolanlapsen rakkaus,\nse ei ole koskaan pettävä. Tunnetko vielä juopaa teidän välillänne?\nkysyi lehtori.\n\n-- Ehkä hiukan vielä, sanoi Tekla, joka tunsi makunsa eroavan\nJosefiinan mausta, ainakin tulipaloihin nähden. -- Mutta luulen, että\ntodella olet onnistunut hankkimaan meille uskollisen palvelijan.\n\nKerran illalla tuli Eljas Teklan luo sanoen:\n\n-- Keisarinna itkee keittiössä, kun sillä on viisi lasta ja perhe.\n\n-- Mitä sinä sanot? Kenellä on viisi lasta?\n\n-- Pärkreenillä. Keisarinna ei tietänyt siitä, ennenkuin minä\nsatuin kertomaan, että Pärkreenska on ollut meillä apulaisena\nsuursiivouksessa. Tule, äiti, keittiöön, minun pitäisi saada evästä\nretkeilylle, mutta Keisarinna inhoo vain koko miessukua ja sanoo että\n\"valkoiseksi rapattu hauta on täynnä kuolleitten luita\". Sillä hän\ntarkoittaa Pärkreeniä.\n\nTekla tapasi Josefiinan vetämässä entisiä harmaita sukkiaan\njalkoihinsa. Kyyneleet virtasivat runsaina kuin Pohjanmaan kymmenet\nvirrat. Teklan nähtyään hän alkoi nyyhkyttää ja puhua:\n\n-- Sanoivat jo Vetelissä, että helsinkiläiset puijaavat maalaisia. Minä\nen uskonut, en. Mutta nyt en vedä jalkoihini noita sukkia, jotka ovat\nkuin kartiinit. Pärkreeni on kuin muutkin miehet, -- vaimo ja viisi\nlasta! Hullu minä olin, kun leikkasin tämän ruudullisen hameen näin\nlyhyeksi. Nauraa ja juo kahvia tuntikausia. Eilenkin työnsin viimeisen\npiparkaakun sille. Enkä minä hänestä välitä, vaikka polvillaan pyytäisi.\n\n-- Josefiina rauhoittuu nyt. Onko Berggrén narrannut tai uskotellut\nolevansa naimaton?\n\n-- Tässä on sen pelaaminen selvästi näkyvissä. Mitä tämä on muuta kuin\nnarraamista ja tahallista sokaisemista?\n\nJosefiina ojensi sinikantisen vihon Teklalle, joka luki osoitetusta\npaikasta:\n\n    Joseviinallen.\n\n    \"Aurankuka sininen, taivas\n    On saman värine Se\n    Muistuttavi sinua älä unohta\n    Koskan minua vaika\n    Olisin jo kuolleena.\n\n    Jos voisin mä Lintuna litää\n    Jos voisin Tähtenä kitää niin\n    Laulaisin aikasi Iloksi ja\n    Loistaisin Elosi valoksi.\n\n                Hetken Ystävä P-i.\"\n\n-- Mutta tämähän on vain tavallinen muistoruno. Berggrén on\nkirjoittanut sen, mikä sattui muistumaan mieleen.\n\n-- Viiden lapsen isän ei tarvitse kutsua pohjolaista tyttöä\naurankukaksi, ja muistakoon häntä oma akkansa, kun hän makaa kuolleena,\njoka on synnin palkka, nyyhkytti Josefiina.\n\n-- Onko hän houkutellut Josefiinaa johonkin?\n\n-- Vei palotorniin ja näytti kaiken maailman ihannuuden. Sieltä näkyi\nmeri ja Nikolainkirkko ja Rietriksperin epiteemi ja piti kiinni\nkäsivarresta kun tuuli ja hattua piti varjella. Jo ensi näkemältään\nsanoi että: \"ovatpahan koreita nämä Pohjanmaan tytöt\".\n\nTekla koetti rauhoittaa Josefiinaa puhumalla miesten\najattelemattomuudesta ja antoi hänelle vapaan illan, jonka tämä\nkäyttikin mennäkseen Pelastusarmeijan kokoukseen.\n\nMyöhemmin tuli Pärkreeni puita kantamaan. Tekla päätti puhua hänen\nomalletunnolleen.\n\n-- Onko Berggrén onnellinen vaimonsa kanssa? aloitti hän varovaisesti.\n\n-- En minä enää ole siinä iässä, että minä olisin onnellinen, mutta\nkyllä minä olen tyytyväinen. Liinu on hyvä ihminen, eikä toraile\nturhia, vastasi Pärkreeni.\n\n-- Mitä Bérggren sanoo sellaisesta miehestä, jolla on hyvä vaimo, mutta\njoka kuitenkin liehakoi nuoria tyttöjä?\n\n-- En minä ole sattunut sellaista tuntemaankaan.\n\n-- Berggrén on rehellisen näköinen, mutta onkohan omatunto aivan puhdas\ntämän Josefiinan suhteen?\n\n-- Mihinkä rouva nyt tähtää? Enhän minä, viiden lapsen isä, enää\nsellaista hupsuttele. Tässä on kellarin avain, puulaatikko taisi tulla\nliian täyteen.\n\n-- Ei pidä leikkiä nuoren tulisen pohjantytön tunteilla. Josefiina ei\ntietänyt, että Berggrén oli naimisissa.\n\n-- Enhän minä sitä ole salannut, mutta kun sormus kuluu työssä, niin\nminä jätän sen kotiin.\n\n-- Se on pahasti tehty.\n\n-- Onko tämä Josefiina nyt rakastunut minuun? kysyi Berggrén uteliaana.\n\n-- Minä olen pahoillani, jos Berggrén tahtomattaankin on tullut\nvoittaneeksi vilpittömän tytön hellät tunteet. Mitä nyt on tehtävä?\n\nPärkreeni raapi korvallistaan.\n\n-- Eiköhän tuo tyytyisi toiseen palokuntalaiseen?\n\n-- Pärkreeni koettaa järjestää asiat Josefiinan kanssa hienotunteisella\ntavalla, ilman että hänen naisellinen luontonsa loukkaantuu.\n\n-- Eikö rouva voisi paremmin puhua kuin minä? kysyi Pärkreeni\nlevottoman näköisenä. -- Josefiina taitaa olla hyvin hienotunteinen\ntyttö?\n\n-- Kaikki nuoret tytöt ovat kuin mimosakukat. Kun niitä lähentelee\nvaromattomasti, niin ne sulkevat terälehtensä.\n\n-- Vai sellaiset? Liinu ei semminkään ole koskaan sulkenut\nterälehtiään. Ehkä rouva -- -- --.\n\n-- Jokaisen täytyy itse korjata tekemänsä vahinko. Berggrén koettaa\nsaada Josefiinan järkiinsä, muuten hän polttaa puurot pohjaan ja\npieksee sänkyvaatteet piloille, niinkuin hän teki tänäpäivänä.\n\n-- Kyllähän minä yritän, koska rouva niin tiukasti vaatii, vaikka ei\nmeitä ole opetettu sammuttamaan tällaista tulipaloa, sanoi Berggrén.\n\nTekla ei tietänyt, mitä keinoja Pärkreeni käytti, mutta Josefiina\ntasaantui entiselleen. Hän oli iloinen, teki työtä, juoksi tulipaloissa\nja lauloi keittiössä kilpaa perunakattilan kanssa.\n\nViikkoa ennen maalle muuttoa tuli Josefiina Teklan luo sanoen:\n\n-- Minä en tulekaan herrasväen kanssa maalle.\n\nMaailma pyöri Teklan silmissä.\n\n-- Mitä Josefiina sanoo? Mehän olemme puhuneet maalle menosta\nviikkokausia. Kuinka Josefiina näin myöhään puhuu muutosta?\n\n-- Täällä sanovat, että nykyään on irtisanomisaika vain 8 tuntia. Nyt\non vielä viikko maalle menoon.\n\n-- Eikö Josefiina viihdy meillä?\n\n-- Minulle on toimitettu toinen paikka.\n\n-- Kuka sen toimitti?\n\n-- Pärkreenin serkku, joka on myöskin palokunnassa. Minä joudun\npalomestarin luo, Josefiinan silmät loistivat onnesta ja ylpeydestä.\n\n-- Saako Josefiina suuremman palkan?\n\n-- Eipä juuri, mutta siellä ei ole lapsia ja pyhänä voi käydä\nkaupungissa. He asuvat saaristossa, tässä lähellä. Menenhän nyt\nkoettamaan. Pärkreenin serkku kehui sitä hyväksi paikaksi.\n\n-- Onko tämä serkku naimaton? Ehkä hänelläkin on viisi lasta?\n\n-- Ei ole. Pärkreeni pyysi minua nimipäivilleen, silloin kuin hän\nkatui, ja siellä oli se serkku. Hänellä on kaunis jakaus vasemmalla\nsyrjällä päätä, kiiltävät saappaat ja nahkainen vyö, jossa on solki.\n\n-- Niin, niin -- komea kuin Vaasan entinen kuvernööri. Minä toivoin\nettä Josefiina olisi kiintynyt meihin pitemmäksi aikaa.\n\n-- Herrasväki on ollut ystävällisiä, enhän minä valita kohtelua,\nmutta paistinuuni polttaa alta ja jättää yläpuolen raa'aksi. Lehtori\non oikeen hyvä herra ja tietää entiset asiat, mutta ei nykyisiä\npäivällisaikoja. Ja kyökin korkkimatto on niin kulunut, että hävettää\nparempien tuttujen tullessa.\n\n-- Milloinka Josefiina tahtoo muuttaa? kysyi Tekla nopeasti, sillä hän\nhuomasi, että suunpuhtaaksipuhumisen aika oli käsissä.\n\n-- Tämän toukokuun minä olen loppuun asti. Saahan rouva uusia\ntoimistosta vaikka kuinka paljon.\n\n-- Kyllähän niitä saa, sanoi Tekla alakuloisesti. Hän tiesi, että\nkesäkuun alussa oli vain huonoja palvelijoita vapaana, jos ylipäänsä\nvoi saada ketään, joka tulisi maansydämeen kesäksi. Vapaat palvelijat\nolivat enimmäkseen sellaisia, jotka eivät olleet tahtoneet seurata\nisäntäväkeään maalle.\n\n-- Minä pyytäisin todistusta, sanoi Josefiina keittiön ovelta.\n\nTeklalla oli kova edessä, kun hänen täytyi odottaa lehtorin verkkaisen\naterian loppumista, ennenkuin uskalsi kertoa Josefiinan muutosta.\n\n-- Mitä pidät Josefiinasta? alkoi hän.\n\n-- Minusta timantti on hiottu. Pohjanmaa on luovuttanut meille oikean\naarteen, sanoi lehtori.\n\n-- Tiedätkö, ketä varten me olemme hioneet tämän jalokiven?\n\n-- Lehtori Sevisen kotia varten.\n\n-- Ei, vaan palomestarin rouvaa varten. Josefiina muuttaa ensi kuussa.\n\n-- Se ei käy päinsä. Meillä on etuoikeus häneen. Minä keksin hänet ja\nsinä loit hänestä taitavan ruoanlaittajan ja hyvän kotiapulaisen. Kutsu\nhänet tänne, niin vetoan hänen omaantuntoonsa.\n\nTekla poistui epäluuloisen näköisenä, mutta lähetti kuitenkin\nJosefiinan lehtorin huoneeseen.\n\n-- Aikooko Josefiina muutta meiltä? kysyi lehtori.\n\n-- Joo.\n\n-- Minä kuljetin Josefiinan tänne omaa perhettäni varten enkä toisille.\n\n-- Palomestarilla ei ole lapsia. Minä en jaksa enää palvella\nlapsiperheessä. Se on vihoviimeistä. Niin sanoo Tilta ja Hilta ja\nPertta ja kaikki muut.\n\n-- Runoilija sanoo, että \"lapset ovat kansakunnan uusi kevät\", se joka\ntekee heidän hyväkseen työtä, työskentelee tulevien polvien puolesta ja\nkylvää jaloa siementä.\n\n-- Eipä ne siemenet idä. Minä olen kehoittanut Mauria pyyhkimään\njalkojaan ovimattoon, mutta yhä se tulee sisään saappaat kurassa, ja\nEljas muistaa varoituksia vielä huonommin. Täällä on sitäpaitsi vain\nalkoovi palvelijalla, siellä on oma huone.\n\n-- Oliko Vetelissä sen parempi?\n\n-- Minä olen nyt ihan toinen kuin ennen. Nyt olen oppinut, mitä minun\nihmisarvoni vaatii. Sillä vain on ihmisarvoa, joka sen ensin itse\nitselleen antaa.\n\n-- Josefiina on totisesti viisastunut Helsingissä.\n\n-- Enkä minä tähän pysähdy. Minä tahdon eteenpäin ja sentähden minä\nlähden, ja Josefiina poistui, ennenkuin lehtori ehti muodostaa uuden\nlauseen.\n\n-- Puhuitko hänen omalletunnolleen? kysyi Tekla myöhemmin.\n\n-- Luulen, että omatunto on muun hiomisen ohella tullut hiotuksi. Ennen\nmuinoin patriarkaalisina aikoina olivat olot ihanteellisia. Isäntä\noli kuin isä palvelijoilleen ja emäntä piti heistä hellän huolen.\nMolemminpuolinen rakkaus vallitsi.\n\n-- Muistatko, kun kävimme katsomassa Molière'n \"Sievisteleviä hupsuja\"\nKansallisteatterissa? Siellä herrat antoivat palvelijoilleen selkään\nniin että suhisi. Olihan se isällistä.\n\n-- Tiedät, etten tarkoita sellaista raakuutta.\n\n-- Mutta mitenkä minä jaksan hankkia kotiapulaisen kesken kevät- ja\nmuuttokiireitä?\n\n-- Ilmoita lehdissä. Vai tahdotko jonkun niistä toisista veteliläisistä?\n\n-- En millään ehdolla. Tahdon valmiiksi hiotun kiven, olkoon se sitten\ntimantti tai rapakivi. Toiseksi tahdon kaupunkilaisen, joka on ennen\nnähnyt tulipaloja ja palokuntalaisia.\n\n\n\n\nIII.\n\nOLGA.\n\n\nKesä tärveltyi kokonaan. Uusi palvelija kieltäytyi kantamasta vettä\nkaivosta, vaati liharuokaa, sillä kala oli hänen luontoaan vastaan\nja itki iltasilla ikäväänsä. Heinäkuun palkan hän otti etukäteen ja\nmatkusti kuun puolivälissä pois, jättäen kirjeen jälkeensä.\n\n    \"Rovalen ja toisilen.\n\n    Minä tartun kynän että kun minä sytämistyn tähän huusholin\n    päälle, kun on Yksin kuin susi saresa eikä ole Vesijohto vaika\n    Herrala riitää raha ola vapa koko Kesä senku kalasta Haukij ja on\n    vetelä perata eikä ole Seura kun torppanväki joka sylki latian\n    Pääle ja minä otan sen rästi Palkan että kun anan sen matkarahan\n    anteks takasin Päin. Ja male minä en toista kerta mäne eikä\n    Semmose herasväki tykö.\n\n                          Kunioittamisela pirän Hilta Touru.\"\n\nLopun kesää koetti masennettu Tekla tulla toimeen ilman palvelijaa,\npienen torpantytön avustamana.\n\nVasta kaupunkiin tultua hän otti uuden kotiapulaisen, silloin kun oli\npaljon väkeä vapaana.\n\nHän sai iloisen hyväntahtoisen tytön ja nautti helpommista oloista.\n\nKun Olga oli ollut kuukauden talossa, päätti lehtori lähteä rouvineen\nja tyttärineen setänsä hopeahäihin. Tekla meni Olgan luo.\n\n-- Toivon, että tulette hyvin toimeen meidän poissaollessamme. Olga\nhoitaa nyt kotia omantunnon mukaan.\n\n-- Rouva on aivan rauhallinen. Kyllä minä hoidan talouden ja katson\npoikia. Voinhan minä leipoa sillä aikaa.\n\n-- Ei suinkaan pidä aloittaa mitään erikoisia tehtäviä. Katsokaa vain,\nettei sähkö jää turhaan palamaan, kaasuhana on suljettava huolellisesti\nja ikkunoihin on pantava pönkät, kun ne ovat auki, muuten ne lyövät\nrikki.\n\n-- Luuleeko rouva minua tuomarin Iitaksi, että minä tekisin sellaista?\nMinä huolehdin talosta omantunnon mukaan ja vaikka se onkin piian\nomatunto, niin kyllä se tietää velvollisuutensa.\n\n-- Tietysti minä luotan Olgaan, kiirehti Tekla vakuuttamaan. Olga saa\nkerran kutsua joitakin tuttuja tyttöjä kahville.\n\n-- Kiitoksia paljon, minä olenkin velkaa monelle tytölle kahvit.\nMutta alakerran Mimmiä en kutsu. Se on sanonut, että minä vehtailen\nsähkölaitoksen miesten kanssa. Hän ei tiedä eroa kunnollisen\nseurustelun ja vehtailemisen välillä. Jääköön nyt kotiin. Mutta missä\nme juodaan kahvit, kun ei ole muuta huonetta kuin alkoovi?\n\n-- Saatte istua ruokahuoneessa. Olga pitää huolen siitä, että Eljas\njoutuu ajoissa soittotunnilleen ja että kumpikin peseytyy aamusilla.\n\n-- Sitä he eivät tee minun käskystäni. Saako heille laittaa\npannukakkuja?\n\n-- Kyllä, tietysti.\n\nSeuraavana päivänä istuivat pojat kahden kesken aterioimassa.\n\n-- Pannukakku maistuu paremmalta, kun sen syö suoraan vadilta ja ilman\nsivistyneitä pöytätapoja, sanoi Eljas.\n\n-- Pannukakkuvatsa on paljon raskaampi kuin lihapullavatsa. Mitä me nyt\nteemme? kysyi Mauri.\n\n-- Sanopas, Olga, mitenkä sellaiset pojat, joitten vanhemmat sukulaiset\novat hopeahäissä, viettäisivät vapaan lauantai-illan? kysyi Mauri\nOlgalta, joka juuri tuli sisään.\n\n-- Menkää Hännisille vieraisiin.\n\n-- Hännisen pojat loukkasivat meitä kun oltiin pitkäpallosilla. He\nväittivät, että meillä oli metkuja. Me emme tervehdikään heitä enää.\n\n-- Menkää sitten partiopoikain kokoukseen.\n\n-- Ei ole kokousta. Ei niitä järjestetä enon hopeahäitten mukaan. Hanki\nmeille joku jännä seikkailu, pako rosvojen käsistä, kaksintaistelu, tai\nanna meidän pelastaa sinut hengenvaarasta.\n\n-- Varjelkoon, en minä sellaiseen käy. Mennään \"eläviin\" katsomaan\ntoisten seikkailuja, ehdotti Olga.\n\n-- Me saamme käydä vain kauhean sivistävissä \"elävissä\" ja silloinkin\nvanhempien luvalla, sanoi Mauri.\n\n-- Eikä meiltä liikene rahaa sellaiseen, lisäsi Eljas.\n\n-- Minä tunnen vahtimestarin \"Eldolyyrassa\", hän on melkein kuin\ntirehtööri siellä. Hän voi sanoa, onko kappale sivistävä ja sitä ne\ntavallisesti ovatkin. Sitäpaitsi hän antaa meille vapaapaikat. Luvan te\nsaatte minulta, joka olen nyt teillä vanhempien asemasta.\n\n-- Sinäpä olet poikaa, Olga! Pitkäkin sinä olet kuin mies, imarteli\nMauri.\n\n-- Mennään nyt viivana Eldolyyraan, kiiruhti Eljas.\n\nOlgan pukuhommiin meni vielä pitkä aika. Hän leikkasi harsosukista\nterät ja veti varret varpaisiin asti niin että näkyviin jäi vain\nehjää sukkaa. Hiukset käherrettiin vanhalla haarukalla, niin että\nkeittiö haisi palaneille hiuksille. Avokaulainen \"vuolee\" pusero\nkiristi täyteläistä yläruumista ja jätti pitkät punaiset käsivarret\nnäkyviin. Lyhyt hame jätti ihailtaviksi luokan muotoiset sääret, jotka\ntutisivat Olgan astuessa vinoilla ja puoli-irtonaisilla ranskalaisilla\nkoroilla. Hattu, joka oli niellyt kahden kuukauden palkan, olisi\nsopinut ensiluokan laulajattarelle. Päällystakki oli haalistunut ja\nepämääräisen puhdas. Viime kesänä se oli ollut hiekanvärinen, verkainen\nyläluokan takki ja vienyt edellisen talven säästöt.\n\n-- Olga on kamalan hieno, äiti ei koskaan ole noin tyylikäs, sanoi\nMauri vilpittömästi ihaillen.\n\nOlga punastui mielihyvästä ja kaatoi poikien takeille pirtulle\ntuoksuavaa hajuvettä.\n\nEldolyyrassa tavattiin vahtimestari Hattaranheimo. Hän vakuutti että\ntämänviikkoinen kappale oli erinomaisen sivistävä. Siinä nähtiin\nuusimmat rosvojen kiinniottamistavat ja ameriikkalaisia pilvenpiirtäjiä\nja lopussa näkee, kuinka uskollinen rakkaus antaa kaikki anteeksi\nrakastetulleen.\n\nSitten hän antoi vapaaliput kaikille ja pyysi heidät näytännön loputtua\nraittiusjuhlaan Hesperiaan.\n\nEljas epäröi vähän tätä viimeistä ehdotusta, mutta Mauri ratkaisi asian\nsanoen:\n\n-- Isähän aina sanoo, että meistä täytyy tulla raittiita poikia, ja\ntämä edistää sitä varmaan aikalailla.\n\nNäyteltiin jännittävää kappaletta. Pankkeja ryöstettiin, poliisit\nhyppäsivät ilmalaivoista pikajunien katoille ja rohkea tyttö\npelasti lapsen palavasta talosta hyppäämällä korkealta räystäältä\nsähkölangoille. Kun sitten nuori lordi nai kevytmielisen, kurjuuteen\njoutuneen tanssijattaren, niin Olgan kyyneleet vuotivat vuolaana\nvirtana pitkin poskia.\n\n-- Neidillä on hellä sydän, sanoi miehen ääni heidän vieressään.\n\n-- On ylentävää nähdä, että tässä syntisessä maailmassa on jaloja\nihmisiä. Mahtaa ne loordit olla toista maata kuin nämä suomalaiset\nherrat, eivät halveksi köyhää tyttöä, eivätkä ole ylpeitä, yleistytti\nOlga näkemänsä.\n\n-- Saanko esittää itseni? Nimeni on Eetvartti Salontaus, minä olen\nsähkömonttööri, sanoi nuori mies ojentaen kätensä.\n\n-- Minä olen Olka Lehtinen, sanoi Olga vienosti hymyillen.\n\n-- Katsokaa nyt tuota apinaa, näettekö, mitenkä se lypsää lehmää?\nkeskeytti Eljas.\n\nNäytännön loputtua olivat Olga ja Salontaus niin hyviä ystäviä, että\njälkimäinen päätti tulla mukaan Hesperiaan juhlimaan.\n\nHattaranheimo oli happamen näköinen, kun Olga esitteli uuden\ntuttavansa, mutta tyytyi seuraansa kun Olga nimitti häntä\n\"tirehtööriksi\". Samalla kohosi Salontauskin insinööriksi.\n\nHesperiassa löysi Olga uusia tuttavia, niin että heitä lopulla oli 8\nhenkeä kahvipöydän ääressä.\n\nKeskustelu oli vapaata ja vilkasta. Sukkeluuksia sateli ja Olga nauroi\nniin, että hiusneulat tippuivat puseron aukosta sisään.\n\nJuotiin kahvia ja limonaatia ja jotakin nestettä, jota Hattaranheimo\ntarjosi povitaskussa olevasta pullosta. Sitä kutsuttiin monella\nnimellä: \"tarinavesi, korvenkyynel, vapausjuoma, heimokansantervehdys\nj.n.e.\"\n\nRaittiuspuheita kuunneltiin hartaasti.\n\n-- Kyllä se kieltolaki oli suuri siunaus maalle ja kuitenkin siitä\ntäytyi käydä sitkeä taistelu, ennenkuin se hyväksyttiin, sanoi\nSalontaus.\n\n-- Mitä kansa tahtoo ja mikä on sen luonnollinen oikeus, sen se ajaa\nperille vaikka vuoren läpi, lisäsi toinen seurasta.\n\n-- Ei mikään minua liikuta niin kuin kevätiltana ylentävien puheiden\nkuunteleminen luonnonhelmassa, sanoi Olga, joka innostui helposti.\n\n-- Tai torvisoitto, joka kaikuu lahdelta lahdelle ja väräjää yli\nkaupungin, sanoi Hattaranheimo.\n\nJuhlan pääjärjestäjä alkoi isänmaallisen laulun, johon yleisö otti osaa.\n\nSalontaus otti Olgan ja toisella puolella istuvan tytön kädet omiinsa,\nlöi niillä tahtia ja lauloi raikuvalla äänellä.\n\nMauri ja Eljas heittelivät rannassa voileipiä, juotuaan ensin neljä\npullollista limonaatia mieheen.\n\nMyöhään illalla käveli Olga kotiin käsikoukkua tirehtöörin ja\ninsinöörin välillä. Molemmat herrat hoipertelivat vahvasti.\n\n-- Nämä aatteelliset juhlat ovat aina arvokkaampia kuin tavalliset\nhuvitilaisuudet, jotka ovat tyhjiä ja ilman syvempää sisällystä. Nyt\nsen sijaan olemme saaneet nauttia ylentävistä puheista, laulaa pyhät\ntunteemme täyteläisistä rinnoistamme ja ylentää mielemme kansallisille\nihanteille, puheli Hattaranheimo kiertäen käsivartensa Olgan\nvyötäisille, mutta veti sen heti pois, sillä Olga nipisti kynsillään.\n\n-- Nyt tunnen että meillä on yhteinen isänmaa, yhteinen Helsinki ja\nyhteinen Hesperia, yhtyi Salontaus tunnelmaan.\n\n-- Ja yhteinen Olga, kuiskasi Mauri Eljakselle.\n\n-- Ja joka paikassa vallitsee suuret aatteet ja kansannousu, tai\naatteittennousu ja suuri kansa, tai kansanaatteet ja suuri nousu,\njatkoi Salontaus.\n\n-- Matka tulee kamalan pitkäksi, kun te kuljette joka puolella katua,\nsanoi Mauri.\n\n-- Juostaan me edellä kotiin, minä olen perin uninen, ehdotti Eljas.\n\nPojat jättivät hyvästelemättä tunteellisen seuran ja juoksivat\nsuorapäätä kotiin.\n\nSeuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, nukkui koko joukko kello 11:een\nasti.\n\nPojat lähtivät, syötyään pannukakkuaamiaisen, Ruokosten poikien kanssa\nretkelle.\n\nOlga soitti tuntikausia puhelimella tuttavilleen, kertoi edellisen\nillan tapahtumat ja kutsui iltapäiväksi kahville.\n\nHän oli kerran palvellut sellaisessa talossa, jossa palvelijat eivät\nsaaneet käyttää puhelinta. Se oli ollut sietämätön aika, vaikka\npaikka muuten oli hyvä. Hänen henkinen elämänsä oli tukehtua ja mieli\nkatkeroitui, etenkin kuullessa muitten iloisesti puhelevan ja nauravan\npuhelimessa. Pahinta oli, kun herra oli puhelimessa silloin kuin joku\ntuttava tietämättömyydessään soitti Olgalle. Sillä herra sanoi aina\nettä \"meidän kotiapulaisellemme ei saa soittaa muuta kun silloin, kun\nhenki on kysymyksessä\". Tuttavat vieraantuivat ja moni hauska tilaisuus\nmeni nenän ohi. Hän tunsi olevansa yhteiskunnan hylkiö ja tuttavat\nsäälivät häntä.\n\nTästä kokemuksesta hän oli viisastunut niin, että hän nykyisin asetti\npuhelimen rajattoman käytön ehdoksi paikkaanastumiselleen.\n\nPuhelujen jälkeen hän lainasi Teklan albumista valokuvia omansa\ntäytteeksi. Sitten hän kattoi hienon kahvipöydän herrasväen tapaan,\nasettaen keskelle pöytää kristallimaljakon täynnä itse valmistamiaan\nnelivärisiä paperiruusuja.\n\nKaikki oli järjestyksessä, kun pojat tulivat kotiin.\n\nOlga kattoi keittiön pöydälle aamulla paistamiaan pannukakkuja.\n\n-- Minusta pannukakut olivat minun nuoruudessani parempia kuin\nnykyjään, sanoi Mauri.\n\n-- Kun minä täytän 60 vuotta, silloin Olga saa taas paistaa näitä,\nmutta ei päivääkään aikaisemmin, sanoi Eljas. -- Tuleeko tänne muita\nmiehiä kuin me?\n\n-- Täytyihän minun kutsua ne eiliset herrat, kun he olivat niin\nkohteliaita meille. Kyllä he ovat yhtä hienoja kuin lehtorin tuttavat,\njotka aina itkevät tulojaan ja verojaan, eivätkä muista minkälainen\nuusi kevättakki onkaan.\n\n-- Se tirehtööri haisi niin oudolle, mitähän ne korvenkyyneleet olivat?\nkysyi Mauri.\n\n-- Hajuvedelle hän haisi, eikä millekään muulle. Lainaatko sinä tähän\nPilajuttuja? pyysi Olga asetellessaan sohvapöydälle Kuvalehtiä,\nkuvapostikortteja ja valokuva-albumin.\n\n-- Aikaihmiset kutsuvat niitä tavallisesti roskaksi ja rahanhukaksi.\n\n-- Kaikkihan niitä lukevat. Turhempaan voi ihminen rahansa panna.\nNiinkuin noihinkin kirjoihin tuossa lehtorin kaapissa, joista ei\nmontakaan lueta.\n\nIltapäivällä istui valittu seura kahvipöydän ympärillä. Pojilla oli\nhyvin hauskaa, sillä keskustelu liikkui aloilla, joka huvitti heitäkin.\nEnsin puhuttiin filmiuutuuksista.\n\n-- Tämä puku on tehty vähän Poola Neekrin hameen malliin, sanoi\nministerin Roosa.\n\n-- Hätäkös sinun on komeillessa sellaisella palkalla. Kyllä se on\npaikkaa, kun on neljä henkeä herrasväkeä ja kolme palvelijaa, sanoi\napteekkarin Anna.\n\n-- Älkää luulko. Meiltä muuttaa kaikki tytöt, sillä työtä on nääntymään\nasti. Vieraita on yhtenään ja ruokia laitetaan ja kahvia keitetään kuin\nruokapaikassa. Meillä lihotetaan varsinkin ulkomaalaisia, niin että\nSaksat ja Enklannit saavat takaisin monta kiloa enemmän ministerin\nlihaa, kuin mitä he ovat tänne lähettäneet. Iltasillakin, vaikka\nsyöminen on loppunut ja kahvit on kannettu sisään, täytyy valvoa puolet\nyöt, kun herrasväki ei osaa itse vetää päällysvaatteitaan niskaansa.\n\n-- Sitten kai teillä nukutaan pitkään aamusilla?\n\n-- Herrasväki nukkuu, mutta meidän täytyy nousta keittämään puuroa\nlapsille ennen kouluun menoa ja siivoomaan huoneita, joita on\nniin monta, että viisi tällaista lehtorinperhettä mahtuisi niihin\nasumaan. Ei heillä ole asuntopulaa. Kunpa pääsisi yksinäisen herran\npalvelukseen! huokasi Roosa.\n\n-- Älä luule, että se on niinkään kadehdittavaa. Minä hain 12 vuotta\nyksinäistä paikkaa, ennenkuin sain tämän tuomarin luona ja nyt minä\nmuutan ensi kuussa. Meillä on niin huono elämä, että luonto nousee\nvastaan. Tuomari hamsteeraa ja juo. Minä hoidan kaikki asiat, parsin\nsukat, tärkkään paidat, käyn torilla ja keitän hillot. Öillä täytyy\nvalvoa ja aamulla herättää tuomari työhön. Sekin pitää tapahtua\nkohteliaasti, ei saa tyrkätä eikä heittää vettä päälle, mutta jos se\nei herää, niin saa kuulla kunniansa. Perhettä on välistä niin, ettei\nsänkyvaatteet riitä. Ei siellä jaksaisi olla viikkoakaan, ellei tuomari\nolisi usein matkoilla, selitti pieni pyöreä Hilta.\n\n-- Ei niistä paikoista tiedä ulkoapäin, mikä on hyvä ja mikä huono.\nMinä palvelen pienessä paikassa, ei ole muita kuin Hetvik-neiti ja iso\nkissa ja kolme huonetta. Mutta meillä on niin ikävää ja unista ettei\nelävä ihminen kestä. Kahvivieraita käy kerta viikossa ja neiti käy\nyhtistyksissä ja sukulaisissa. Minä en pääse ulos kuin kerta viikossa\nja illalla täytyy olla yhdeksältä kotona, sanoi Iita.\n\n-- Menetkö sinä todella silloin kotiin? kysyi Olga.\n\n-- Enhän minä niin hullu ole. Vasta kello 11 tai 12 minä tulen kotiin.\nNeiti pitää puheita koko seuraavan päivän -- tottelemattomuudesta ja\nkevytmielisyydestä ja sellaisesta. Siitä hän tykkääkin eikä se minua\nhaittaa. Kyllä minä vielä kestäisinkin, mutta kun täytyy iltamyöhällä\nkäydä häntä hakemassa pitkin kaupunkia. Sanoo, että: \"suojattomalla\nnaisella on niin paljon vaaroja, niin kauan kuin miessuku on näin\nhuono\".\n\n-- Kuka tuollaista pelättiä tavoittelisi? sanoi Olga, joka tunsi\nHedvig-neidin.\n\n-- Kyllä me saamme kulkea rauhassa kotimatkalla, mutta menomatkalla\nyksinäni saan torjua monet saattajat. Hetvik-neiti luulee minun\nsuojelevan häntä, mutta kyllä se on päinvastoin, sanoi kaunis Iita.\n\n-- En minä vaan sinuna jättäisi niin helppoa paikkaa, sanoi joku.\n\n-- Älä puhu. Nyt se on ruvennut sivistämään minua.\n\n-- Opettaako hän sinulle ruotsia? kysyi Anna.\n\n-- Ennen aikaan ihminen sivistyi ruotsilla, nyt siihen tarvitaan\nranskat ja enklannit, sanoi ministerin Roosa.\n\n-- Tai espertantit, lisäsi Aina, jonka isäntä oli esperantisti.\n\n-- Ei tämä Hetvik-neiti opeta kieliä, lukee vain kaikenlaista ja toisen\non pakko kuunnella. Lukee historiaa ja Emäntälehteä ja Intiasta, joka\non Ranskan ulkotila, jatkoi Iita.\n\n-- Enklannin se on. Minä olen nähnyt \"elävissä\", mitenkä Enklannin\nkuningas ruunattiin siellä, oikaisi vastapään Hilma.\n\n-- Etuskunnan puheet ja pykälät luetaan joka aamu siivouksen jälkeen ja\nsitten Hetvik-neiti kysyy mielipiteitä.\n\n-- Älä! Onpa sinulla kuuma paikka, Iita parka. Mitä sinä osaat sanoa?\n\n-- Sanon että \"onpa ne herrat kovia kansalle\", tai \"siinä sen näkee\ntaas, miten valtion omaisuutella tuhlataan\". Toinen tai toinen sopii\naina. Mutta nyt minä en välitä enemmästä sivistyksestä. Minulla on\npaikka juutalaisella. Kuuluu olevan rikas perhe.\n\n-- Älä mene siihen soppaan. Parempi on olla huonommallakin ristityllä.\nJuutalaisilla on paljon koukkunokka lapsia. Ei mikään ole pahempaa\nkuin joutua lapsipaikkaan. Parempi tyttö ei mene sellaiseen. Minä en\nole moneen vuoteen mennyt muuta kuin sellaiseen paikkaan, missä on\nainoastaan aikuisia. Juutalaisissa ei ole yhtään sellaista taloa. Älä\nyritäkään, varoitti yläkerran Tilta.\n\nKello soi ja eiliset herrat saapuivat. Olga oli jo alkanut hermostua\nodotuksesta.\n\nEsittely vei aikaa, sillä Olgakaan ei tiennyt kaikkien sukunimiä.\nTytöt tervehtivät jäykästi, mutta ministerin Roosa alkoi keskustelun,\nniinkuin oli kuullut ylemmissä piireissä tehtävän viime aikoina:\n\n-- Mitä herra Salontaus pitää Snellmannin kuvapatsaasta? Kauan sitä\nonkin saatu odottaa.\n\n-- Hänellä on ollut huono räätäli, takin hiha on kuin housunlahe, sanoi\nSalontaus, joka tunsi syyllisyytensä -- hän ei ollut koskaan odottanut\nmainittua patsasta.\n\nKahvi teki seurustelun vilkkaaksi. Tytöt joivat jo kolmatta kuppiansa.\nTirehtööri kertoi filmiuutuuksista.\n\n-- On tärkeää, että elävienkuvien näyttämöt kehittyvät\nsivistyslaitoksiksi. Sillä minkä luulette parhaiten tunkevan suuren\nyleisön tietoisuuteen? kysyi hän.\n\n-- Hintojen alenemisen, otaksui Aina.\n\n-- Palkkojen kohoamisen, sanoi vastapään Hilma.\n\n-- Elävätkuvat, hyvät neidit. Tai oikeammin ne elämykset, joita\nyleisö kokee elävienkuvien teatterissa. Kansan sydän on avoin\nniille. He surevat ja elävät näkemiensä henkilöitten kanssa. Heidän\nmielikuvituksensa kasvaa ja moni raukka saa ainoastaan tällä tavalla\nmatkustaa ulkomaille.\n\n-- Isän pitäisi olla kuulemassa tätä, kuiskasi Mauri Eljakselle.\n\n-- Minä en ole vielä nähnyt niin sivistynyttä miestä kuin tuo\ntirehtööri, Amalia-tädin pitäisi tutustua häneen, kun hän aina kutsuu\nmiehiä sivistymättömiksi, vastasi Eljas.\n\nKahvin jälkeen siirryttiin istumaan sohvapöydän ympärille.\n\n-- Soita, Eljas, vähän vieraille, pyysi Olga.\n\nEljas soitti \"Honkaen keskellä\", jota koko seura innostui laulamaan. Se\nlaulettiin kolme kertaa alusta loppuun, sillä Eljas ei osannut muita\nlaulukappaleita.\n\n-- Soitapas ramovoonia, se on hauskempaa, sanoi yläkerran Tilta.\n\nEljas totteli ja seura nautti sanomattomasti. Suomen kansa on\nsoitannollista.\n\nHilman silmät olivat haaveelliset, Iita nojasi päätään kaltevasti\nikkunaverhoa vastaan ja Alina varjosti silmiään peukalolla ja\netusormella, kolme muuta sormea haarautui viuhkan muotoisesti ilmaan.\nAnnan pää huojui tahdin mukaan, Hiltan suu unohtui puoliavomeksi ja\nTiltan hengitys kävi mollissa ja duurissa säveleen mukaan.\n\nSoiton lakattua katseltiin kuvia ja Kuvalehtiä.\n\nOlga esitteli Hattaranheimolle albumissa olevia kuvia.\n\n-- Tässä on minun äitini ja isäni.\n\nHän ei ajatellut Mauria, joka seisoi sohvan takana. Tätä halutti pyytää\nselitystä Olgan vanhemmista, jotka hän tunsi rehtori Lundéniksi ja\nAmalia-tädiksi. Mutta sitten hän ajatteli, että parasta on pysyä vaiti,\nmuuten Olga lähettää pois, niinkuin äitikin, kun kysyy jotain vierasten\nläsnäollessa.\n\n-- Tässä on pieni veljeni, joka hukkui nuorena, jatkoi Olga näyttäen\nlapsuuden kuvaa Topeliuksesta.\n\n-- Kuka tämä suloinen nuori nainen on? kysyi Hattaranheimo Hanna\nGranfeltista, joka oli kuvattuna Elisabethina Tanhäuseristä.\n\n-- Se on isäni ensimäinen vaimo, joka karkasi Ameriikkaan, nyt hän on\nnaimisissa resitentin veljenpojan opettajan kanssa. Tässä on minun\nsulhaseni, joka kaatui Tampereella sankarillisesti taistellessaan\nkansan riveissä. Nyt hän makaa sorakuopassa, -- ja Olgan ääni vapisi\nhänen hellästi katsoessaan lehtorin seppelöittyä kuvaa, joka oli otettu\nmaisterinvihkiäisten jälkeen.\n\nMauri tukki suunsa nenäliinalla.\n\nOlga jatkoi osoittaen lehtorin äitiä:\n\n-- Tämän rouvan luona minä palvelin ja siitä asti minulla on hermot\npiloilla ja pahoja unia öillä.\n\n-- Mitä siellä sitten tapahtui?\n\n-- Kun se rouva rakasti sen renkiä ja se renki ampui sen miehen, joka\nteki niinkuin se rouva käski, kun se ei enää rakastanut sitä miestä,\nmutta joka rakasti sen rouvaa. Se toinen kuoli ja ne molemmat joutuivat\nlinnaan, mutta nyt se on vapaana ja minä näin sen kadulla. Ja kamalaa\nse oli.\n\nMauri hiipi pois tämän sekavan kertomuksen aikana. Hän arvasi,\nettä Olga jättäisi hänet ilman limonaatia, jos hänet huomattaisiin\nkuuntelemassa.\n\n-- Kyllä tuo tirehtööri katselee vähän kieroon mummoa, jos hän sattuu\nnäkemään hänet, ajatteli hän itsekseen.\n\nSeurustelu vilkastui yhä enemmän. Päätettiin lähteä ensi sunnuntaina\nSeurasaareen. Salontaus ja Hattaranheimo lupasivat tuoda tovereitaan\nmukaan ja niitten tyttöjen, jotka olivat keittäjättäriä, piti huolehtia\neväästä.\n\nKesken vilkkainta keskustelua soi puhelin. Eljas meni kuulemaan.\n\n-- Joku soitti ja sanoi, että äiti ja isä ja Ilma tulevat kotiin nyt\nheti. He tulevat aikaisemmin kuin aikoivat, kertoi hän palattuaan.\n\n-- No on nekin väkeä. Mikä heitä nyt tänne ajaa! huudahti Olga\nharmissaan.\n\nVieraat tekivät kiireistä lähtöä.\n\n-- Ei tarvitse pelästyä, rouva itse lupasi että saa kutsua, koetti Olga\nrauhoittaa, mutta toivoi itsekin, että ehtisi ajoissa pestä ja asettaa\nkaappiin herrasväen hienoimman kahvikaluston.\n\n-- Kyllä minä herrasväet tunnen. Kun he tulevat kotiin, täytyy koti\nolla siivottu ja tyhjä. Miestuttavia ei saisi olla yhtään, ei he usko\nveljiin eikä miestuttaviin, jollei näytä papinkirjaa, sanoi Alina.\n\n-- Minullakin on oikea veli sotaväessä, mutta joka kerta kun hän tulee\nkäymään, niin rouva kysyy että \"onko tämäkin sotilas taas veli?\" eikä\nnäe, että samat kasvothan ne ovat, sanoi Anna.\n\nVieraat menivät ja Olga alkoi raivata pois kuumeisella kiireellä\npitojen jälkiä.\n\nAika kului, mutta ketään ei kuulunut. Pojat menivät levolle ja Olga\ntorkkui tuolillaan. Yhtäkkiä hän havahtui keittiön ovelta kuuluvaan\nnaputukseen.\n\nAukaistuaan oven hän näki Limpumskan, jolla oli kenkäkauppa alakerrassa.\n\n-- Pistäysin vain sanomaan, että alakerran Mimmi tuli meille siinä\nyhdeksän tienoissa ja sanoi \"näyttävänsä lehtorin Olgalle, että saattaa\nkäydä pahasti sille, joka loukkaa tuttavaa, jolta viime nimipäivänä sai\nunikirjan ja kahdenmarkan kortin\". Niin että paha sillä oli mielessä,\nsanoi Limpumska.\n\nOlga alkoi aavistaa pahaa ja kysyi:\n\n-- Soittiko se meille?\n\n-- Soitti niinkin ja kertoi lehtorilaisten tulevan kotiin tänä iltana.\n\n-- Kyllä minä nyt sen katalan vehkeet ymmärrän. Valehteli koko jutun\nja tärveli kutsut, kun en minä häntä pyytänyt tänne. Olga veti\nhenkeään ja alkoi valituin sanoin kuvailla Mimmin ominaisuuksia, hänen\nentisyyttään, tuttaviaan, epäsiistiä keittiötään ja rouvaltansa saatua\nhattua.\n\nKoko tämä sanatulva huudettiin sellaisella ponnella, että pojat\nheräsivät viereisessä huoneessa.\n\nLimpumska istui puulaatikolla ja nautti sanomattomasti. Hän yllytti\nOlgaa kertomalla lisäseikkoja ja otaksumalla, että koko talo tulisi\nnauramaan keskeytetyille pidoille.\n\n-- Minusta Olga puhuu rumanpuoleisesti, sanoi Mauri vuoteestaan.\n\n-- Mistähän hän on oppinut niin monta rumaa sanaa? Eihän herrasväet\nkäytä niitä ja sen tuttavat olivat kamalan hienoja, sanoi Eljas.\n\nVähitellen alkoivat suuttumuksen aallot keittiössä tyyntyä, mutta vielä\npuoli unissaankin pojat kuulivat, mitenkä alakerran Mimmille vielä\nkerran käy.\n\nKun pojat seuraavana päivänä tulivat koulusta, olivat matkustavaiset\ntulleet kotiin. Olga, jonka luonto oli iloinen ja ystävällinen, oli\nentisellään.\n\n-- Mitä äidin pojat ovat tehneet tällä aikaa? kysyi Tekla.\n\n-- Lauantaina me käytiin erään tirehtöörin, joka samalla on\nvahtimestari, ja sähkömonttööri-insinöörin kanssa ensin sivistävässä\nhuvissa ja sitten raittiusjuhlassa, jossa vallitsi suuret aatteet, ja\nsitten pyhänä retkellä Ruokosten poikien kanssa ja iltapäivällä oli\nkutsut, jotka jäivät kesken, kun alakerran Tilta, jolla on rouvan vanha\nhatunrähjä päässä, pelästytti isällä ja äidillä, ja illalla Limpumska\nkertoi kaikki, kertoi Mauri suulaasti.\n\n-- Olka on ollut mainio ja meillä oli jännää yhdessä. Oliko\nhopeahäissä yhtä kivaa kuin tavallisissa häissä? kysyi Eljas ja jatkoi\nodottamatta vastausta: -- Nyt me vihataan pannukakkuja yhtäpaljon kuin\nlaskennonkokeita.\n\n-- Ei teidän selityksistänne selviä juuri muuta kuin että teillä on\nollut hauskaa. Olivatko pojat kilttejä, Olga?\n\n-- Oikeen hyviä poikia he ovat. Me tulemme toimeen vaikka vuoden,\nvakuutti Olga.\n\n-- Matkustakaa te joka viikko häihin, meillä on nyt aika mukavia uusia\ntuttuja, sanoi Mauri.\n\n-- Jotka haisevat hajuvedelle, lisäsi Eljas.\n\nMutta Olga, joka ennenkin oli huvitellut vahvasti, yltyi tämän jälkeen\ntässä suhteessa aivan kohtuuttomaksi. Joka vapaan illan hän vietti\ntansseissa ja aamusilla hän oli väsynyt ja päätä pakotti. Poski\noli enimmäkseen turvoksissa, sillä reikäisiä hampaita kolotti, kun\njalkoja oli palellut yöllä kotiin tullessa ohkaisissa tanssikengissä\nja sukissa. Usein kun koko perhe nukkui, alkoi Olga pukeutua ja hiipi\nvarovaisesti ulos.\n\nVihdoin kun talonmieskin valitti levotonta elämää portaissa, päätti\nTekla puhua Olgan omalletunnolle.\n\n-- Tyydyttääkö tällainen elämä Olgan parempaa luontoa? aloitti hän.\n\n-- Ei parempaa eikä huonompaa. Lehtorilla on yksi aamiaisaika, pojilla\ntoinen ja Ilma-neidillä kolmas. Saa olla aina ruuan kimpussa, aina\ntiskata ja keittiö on koko päivän astioitten ja ruuan vallassa. Kenenkä\nluontoa sellainen tyydyttäisi, vastasi Olga.\n\n-- Minä tarkoitin ikuista yöjuoksua ja tanssimista. Sellainen on\nkevytmielistä elämää.\n\n-- Voi olla niinkin, mutta minä en ole huomannut, että siitä pahenisi.\n\n-- Terveydelle se ainakin on pahaa.\n\n-- Niin on, päätä pakottaa alituisesti ja hampaat eivät anna koskaan\nrauhaa.\n\n-- Ja tekee ihmisen haluttomaksi työhön.\n\n-- Se on totta, aamulla on kuin rääsy. Ja rahoja menee tavattomasti.\n\n-- Sitäpaitsi on vaarallista, kun nuori tyttö tulee yksin öillä kotiin.\n\n-- En minä yksin tule, mutta vaarallista se siltä on.\n\n-- Talonmies valittaa että Olgan takia on portaissa öisin rauhatonta.\n\n-- Talonmiehen pitäisi hävetä, kun panettelee köyhää tyttöä, jota ei\nkukaan puolusta. Kyllä minä sille joukolle näytän, sillä minä olen\nkuullut, että he trokaavat, -- varmasti trokaavat.\n\n-- Nyt ei ole kysymys talonmiehestä, vaan Olgan tanssimisesta. Koska\nOlga siis myöntää, että liika tanssiminen on vahingollista ja että\netenkin yöjuoksu on pahaa, niin toivon, että Olga muuttaa elämäänsä ja\ntekee parannuksen.\n\n-- Sietäisi muuttua kokonaan, kun tanssikengätkin kuluvat niin pian.\nAlusvaatteetkin ovat lopussa, yksi paidan riekale on enää. Voisinkohan\nminä saada puolet ensi kuun palkasta? Ompelen itselleni vahvan paidan,\nilman rotyyrinkiä, ja alushameen.\n\n-- Se on juuri hyvä alku. Olga heittää turhat harsokankaat ja ostaa\ntanakkaa kestävää kangasta.\n\nSeuraavana iltana istui Olga kotona ja neuloi paitaansa, keskeyttäen\naina väliin työnsä mennäkseen puhelimeen. Hän selitti jokaiselle\ntuttavalle, joka soitti, että kunnollinen elämä on ajanpitkään\nainoa suositeltava ja että nyt hän aikoo säästää ja mennä nukkumaan\nyhdeksältä.\n\nTekla meni puhelemaan miehensä luokse.\n\n-- Olga on kiltti ja taipuisa tyttö. Hän ymmärtää hyvin, mikä\nhänelle on vahingollista ja seuraa vanhempien ihmisten neuvoja. Näin\nystävällistä palvelijaa minulla ei vielä ole ollutkaan, sanoi hän.\n\n-- Kun palvelijat ovat kelvottomia, on se tavallisesti emäntien syy.\nSen sijaan että johtaisivat heitä viisaasti ja äidillisesti, vaativat\nhe valmiiksi muovatun ihmisen ja ottavat uuden pienimmästäkin syystä,\nsanoi lehtori.\n\nMutta seuraavana vapaailtana tuli Olga kotiin vasta aamuyöstä. Talon\nisännöitsijä soitti ja valitti, että Olga seisoi varhain ja myöhään\npalovajan katolla ja vehtaili toisella puolella olevien sähkölaitoksen\ntyömiesten keralla.\n\nTekla kääntyi miehensä puoleen:\n\n-- Ohjaa sinä nyt häntä hellästi ja isällisesti, minun sanani ovat\nlangenneet kalliolle.\n\n-- Kutsu Olga tänne, sanoi lehtori päättäväisesti.\n\nOlga tuli unisena, käherrysraudan höyry hiuksissa ja poski turvoksissa.\n\n-- Lehtori aikoo varmaan torua siitä yötanssista, mutta johan tämä\nhammas turvotti posken rangaistukseksi. Se tanssiminen on minusta niin\nlystiä ja tällainen työihminen saa niin yksipuolista liikettä tuolla\nhellan ääressä, alkoi Olga ottaen keskustelun johdon käsiinsä.\n\n-- Alituinen yövalvominen työtätekevälle ihmiselle -- -- -- yritti\nlehtori.\n\n-- Tietysti se on vahingollista ja monet tekevät paljon syntiä öillä.\nMinäkin päätin jo lopettaa, mutta kun toiset pyysivät ja siellä\nnäyteltiin mareskia -- -- --.\n\n-- Mitä se on?\n\n-- Paperiin on maalattu kuvia ja pyöreitten reikien läpi pistetään\nkasvot näkyviin ja sitten lauletaan. Eikö lehtori ole sellaista nähnyt?\nEnsi sunnuntaina siellä on taas, saa sinne tulla kuka vain.\n\n-- En minä sellaisista välitä. Nyt tahdon ainoastaan sanoa, että\nterveellinen, riittävä uni on Olgalle parempaa kuin hauskimmat\ntintamareskit. Kevytmielinen elämä on vääryys itseään ja isänmaata\nkohtaan. Sellainen kansa joutuu perikatoon, jonka jäsenet antautuvat\nhekumalliseen elämään. Sen näkee jo muinaisista babylonialaisista,\nmyöhemmin roomalaisista. Minkä Olga luulee vaikuttaneen Ranskan\nvallankumouksen puhkeamiseen?\n\n-- Köyhälistön nylkeminen, ropakanta ja ohraanan maanalaiset hirmutyöt,\nvastasi Olga suulaasti, kooten muististaan, mitä oli puolueensa\nlehdistä lukenut.\n\n-- Olga sekoittaa Venäjän vallankumouksen ja entiset tapahtumat. Syy\nRanskan kansan kapinaan oli juuri hovin ja ylhäisön tuhlaavainen ja\nhekumallinen elämä. Silloin tehtiin yö päiväksi, paheet kukoistivat ja\ntanssittiin haudan partaalla. Eikö Olga pelkää historian tuomiota?\n\n-- Mitä se on?\n\n-- Se, mitä tulevat polvet ajattelevat kansasta, joka vakavina aikoina\najattelee vain huvituksiaan. Kerronko minä Olgalle Kustaa III:n hovin\nylellisyydestä ja turmeluksesta varoittavana esimerkkinä tai tälle\nvastakohtana Spartan kansan ankarasta kasvatuksesta ja järkiperäisistä\nelämäntavoista?\n\n-- Uskonhan minä vähemmälläkin, että pitäisi kääntää elämä toiselle\ntolalle. Lehtori, se vasta on viisas mies. Tietää asiat oikein juurta\njaksain. Kansojen kohtalot ja kumoukset ja ihmisten heikkoudet. Itsekin\nlehtori elää niin säntillisestä.\n\n-- Minä elän mielipiteitteni mukaan. Kyllähän monellakin voisi olla\nhalua huvituksiin, mutta periaatteen ihminen elää järjen mukaan.\n\n-- Varjelkoon! Haluttaako lehtoriakin tanssimaan aamupuoleen yötä?\n\nLehtori ei kuullut Olgan sopimatonta otaksumista, sillä hän kaivoi\nkirjakaapin alinta hyllyä. Löydettyään, mitä etsi, kääntyi hän taas\nOlgan puoleen, antaen tälle kaksi paksua kirjaa.\n\n-- Lainaan Olgalle pari mielenkiintoista ja opettavaista kirjaa.\nPuhuttu sana ei jää niin mieleen kuin monta kertaa luettu kirja. Tässä\non jalon Epiktetoksen elämäkerta. Hän oli vapautettu orja, mutta hänen\nhenkensä oli vapaampi ja viisaampi kuin monen, joka on elänyt elämän\naurinkoisella puolella. Toinen on eräs väitöskirja nimeltä \"Kansojen\nrappeutumisen syyt\". Molemmat kirjat sopivat juuri Olgan elämään ja\nopettavat katsomaan ilmiöitä historian perspektiivissä.\n\n-- Sitä minä en ole ikimaailmassa osannut, sanoi Olga levottomana.\n\n-- Toivon, että Olga ne luettuaan paheksuu omaa elämäänsä.\n\n-- Se on vissi se. Mutta orja minä en ole, en entinen enkä nykyinen.\nLehtorin ei pitäisi kutsua köyhää tyttöä sellaiseksi. Eikä orjan\nelämäkerta sovi minun elämääni.\n\n-- Sitä minä en ole sanonutkaan, mutta minusta tuntuu kuin Olga olisi\nsynnin orja.\n\n-- Voi olla, sitä on moni herrasihminenkin, sanoi Olga. Hänestä synnin\norja oli vähemmän nöyryyttävää kuin ihmisen orja.\n\n-- Olga saa nyt mennä lukemaan. Minä toivon, että tämä keskustelu on\nselvittänyt käsitteitä, sanoi lehtori.\n\n-- Ihan kerrassaan, vastasi Olga, joka ei pannut vastaan muuta kuin\nhätätilassa.\n\nTekla meni Olgan luo keittiöön nähdäkseen, oliko tämä hyvin masentunut\npitkän keskustelun jälkeen.\n\n-- Saanko asettaa illallisen nyt jo pöytään? Minulla on vähän asiaa\nLiisankadulle, sanoi Olga.\n\n-- Eikö Olga tahtoisi nyt neuloa sitä alushametta? ehdotti Tekla, sillä\nhänellä oli ennakkoluuloja Liisankatua kohti.\n\n-- Kun ei ne rahat riittäneetkään alushameeseen.\n\n-- Ei kai ne kuluneet kaikki yhteen paitaan?\n\n-- Apteekkarin Annalla oli nimipäivät ja minä ostin puketin hänelle.\nKukat maksavat häpeämättömän paljon tähän aikaan ja loput meni\nharsohameeseen.\n\n-- Mutta Olganhan piti ostaa tästälähin vahvoja, kestäviä kankaita.\n\n-- Tästä ei tullutkaan tavallinen puku. Siitä tuli lastiikkahame.\n\n-- Mitä Olga tarkoittaa?\n\n-- Minä meinasin, että koska yötanssit harmittavat herrasväkeä, niin\nminä alan sitä lastiikkatanssia. Se ei ole sitä Makki Riipenperin, vaan\nRuhasen. Se opettaa Liisankadun tanssisalonkissa kaksi kertaa viikossa,\nsellaista helpompaa lastiikkaa.\n\nTekla tarkasteli kauhuissaan Olgan pitkää, koliskoa ruhoa.\n\n-- Eihän Olgan elämä tällaisesta parane. Eihän plastiikka sovi Olgalle,\nyritti hän vastustaa.\n\n-- Ruhanen sanoi viime kerralla, että minulla on luontainen taipumus\nsulaviin liikkeisiin. Sitäpaitsi nämä tanssitunnit ovat 9-11 illalla,\nniin ettei tule liikaa valvottua, josta lehtorikin juuri sanoi että\nroomalaiset rappeutuivat, sanoi Olga vetäen laatikosta Isadora Duncanin\nmalliin neulotun merensinisen harsohameen.\n\n-- Mitä nämä kurssit maksavat ja kauanko ne kestävät?\n\n-- Niihin saa kertalippuja 5 markalla tai halvemmalla kuukausittain.\nSiellä voi käydä, kunnes liikkeet ovat täydellisiä ja ruumis\nmuodostunut ihanteelliseksi. Ei se niinkään pitkää aikaa vie.\n\nTeklaa värisytti. Hän aavisti, ettei hän tulisi näkemään sen kurssin\nloppua ja päätti ehdottaa Olgalle vähemmän vaarallista urheilua.\n\n-- Eikö Olga liittyisi mieluummin johonkin voimisteluseuraan? Minä olen\nvoimistellut suuren osan ikääni.\n\nMutta tätä hänen ei olisi pitänyt sanoa, sillä Olga purskahti raikuvaan\nnauruun.\n\n-- Näkyy päältäkin ettei rouvan aikana viljelty lastiikkaa. Minä en\nmene voimisteluun, en ikinä.\n\nTekla oli voitettu. Hän meni miehensä luo ja kertoi Olgan uudesta\nriennosta.\n\n-- Olen ennenkin tehnyt sen huomion että palvelijat usein ovat\nepänormaaleja, mutta nyt sodan jälkeen he ovat aivan omituisia, sanoi\nTekla.\n\n-- Kyllä minustakin Olga on vähän erikoinen, mutta kiltti tyttö hän on.\nToivon paljon Epiktetoksen ylentävästä esimerkistä, lohdutti lehtori.\n\nTekla meni pois. Oli vaikeaa aina ymmärtää lehtoriakaan.\n\nSamaan aikaan sanoi Olga vastapään Hilmalle:\n\n-- Herrasväessä ei ole montakaan täysjärkistä. Tämä lehtorikin on\nihan pähkähullu. Ei siltä ettei ne ole viisaita. Mutta en minä heidän\nsanoistaan paljoakaan välitä. Historian tuomio! Saakoot itse historian\ntuomion. Mutta hyvää herrasväkeä nämä ovat. Eivät huuda koskaan. Mutta\nvaikeaa on heidän meininkejään ymmärtää.\n\nJohon vastapään Hilma sanoi:\n\n-- Älä yritäkään ymmärtää, silloin menet itsekin sekaisin.\n\nJoku päivä myöhemmin oli Amalia-täti Sevisillä.\n\nKoko perhe oli koolla, paitsi Ilma. Olga tarjoili kahvia sulavin\nliikkein.\n\n-- Olga on vähän Amalia-tädin näköinen, eikä se olekaan ihme, koska\nOlga on tädin lapsi, pamahutti Mauri.\n\n-- Mitä sinä höpiset, lapsi? sanoi äiti.\n\nAmalia täti oli mykistynyt hämmästyksestä.\n\n-- Olgalla on Amalia-tädin ja rehtori Lundénin valokuvat alpumissaan ja\nsanoo niitten olevan hänen vanhempansa. Sen hän kertoi tirehtöörille ja\nniille muille kahvivieraille.\n\n-- Mauri luulee leikkipuheet tosiksi. Lystiksenihän minä vain narrasin,\nselitti Olga hädissään.\n\nMutta nyt hän sai ryöpyn ylitsensä. Amalia-täti ei ymmärtänyt leikkiä.\nHän uteli ja kyseli, kunnes Olgan täytyi tunnustaa koko valokuvajuttu.\n\nAmalia-tädin muoto muuttui. Hän veti henkeään kuin sepänpalje ja kiersi\nlaihoja käsiään.\n\n-- Tekla ja Konrad! Minua on häväisty teidän talossanne, lastenne\nläsnäollessa, mitä karkeimmalla tavalla. Minun puhdas maineeni on\npiloilla. Hankkikaa se minulle jälleen! Mitä auttaa ihmistä, että\nhän on elänyt siveellisesti lähes 60 vuotta, kun sittenkin hyvä nimi\nvedetään lokaan! Kuinka voin enää seurustella Lundénilla? Berta\nLundénkin, joka on vähimmästäkin syystä mustasukkainen, voi uskotella\nties mitä.\n\n-- Me sanotaan hänelle ettei siinä ole perää, että se oli vain Olgan\nmetkuja, sanoi Mauri.\n\nTästä vasta Amalian kyyneleet alkoivat vuotaa, hän nyyhkytti ja\nvoivotteli ja toivoi kuolleensa, ennenkuin Olgan tapainen katala olento\noli syntynytkään.\n\n-- Pojat eivät saa puhua sanaakaan koko asiasta, eikä siitä tiedä\nkukaan. Eihän Olgan tuttavat tunne kumpaistakaan. Tietysti hän teki\nväärin, mutta ei siitä nyt maine sentään mene.\n\n-- Tietäisipä Amalia-täti, että Olga sanoi mummon istuneen linnassa\nrengin kanssa, niin paha tulisi, ajatteli Mauri, joka tunsi suurta\nhalua kertoa tämänkin makupalan. Mutta hän sekä pelkäsi että sääli\nOlgaa. Luultavasti tämäkin tulisi hänelle kalliiksi.\n\n-- Mitäpäs tässä nyt leikistä suututaan? Enhän minä mitään pahaa\ntarkoittanut. Sovitaan nyt, Amalia-neiti, minä pyydän anteeksi. Mutta\npoikia minä en ota mihinkään, en ikinä mihinkään, sanoi Olga ja juoksi\nkeittiöön.\n\n-- Ei kenellekään muille satu tällaisia onnettomuuksia. Minä olen\nviaton uhri toisten hampaissa. Jokainen nujertaa minut maahan, tallaa\nminua ja nauraa sydämessään ivanaurua nauttien tuskastani, lausui\nAmalia-täti nauttien itsekin suurista lauseista ja tunteista. Viimeiset\nsanat tarkoittivat Eljasta, jonka kasvot loistivat vaivalla pidätetystä\nnaurusta.\n\n-- Olga sanoi, että isä on ollut sen sulhanen ja taistellut\npunakaartissa Tampereella, oli Maurin pakko sanoa kääntääkseen huomion\nEljaksesta.\n\n-- Nyt pojat menevät huoneeseensa, te olette saaneet aikaan kylliksi\nhäiriötä, sanoi Tekla tavattoman terävästi.\n\nLehtori, joka oli rauhanmies, oli hiipinyt pois, heti kun Amalian\nkyyneleet alkoivat tulvia. Hän ei siis koskaan saanut kuulla,\nminkälaisissa suhteissa hän oli ollut Olgaan ja sotaan.\n\nPojat poistuivat Eljaksen muristessa:\n\n-- Saa tässä muutkin viattomasti syytöksiä. Olenko minä osallinen\nMaurin tekoihin?\n\n-- Minä näin, että sinä olit yhtäpoikaa minun kanssani. Sinusta se oli\nkivaa. Oli niinkin, sanoi Mauri.\n\nAmalia-täti rauhoittui vähitellen neljännen kahvikupin ääressä.\nUlosmennessään hän sanoi:\n\n-- Neuvon sinua, Tekla, kasvattamaan paremmin palvelijoitasi. Mutta\neipä ole ihme, että he ovat hävyttömiä, kun omat lapsesi eivät osaa\nensinkään käyttäytyä.\n\n-- Ovatko he olleet epäkohteliaita?\n\n-- Kuulithan itse että Mauri sanoi _minua_ Olgan näköiseksi. Missä\nhänen silmänsä ovat?\n\nAmalia-täti meni ja ovi sulkeutui hiukan liian kovalla melulla.\n\nOlga purki sydäntään Pärkreenille keittiössä:\n\n-- Ei niihin herrasihmisiin niinkään helposti totu. Suuttuvat kaikesta\nturhasta. Varovainen niitten kanssa pitää olla. Mutta jos eivät anna\nkäydä lastiikassa, niin minä muutan. Ilma-neitikin on tanssinut sitä\nja me ollaan yhtä vanhoja, mutta halut ja tavat pitäisi olla ihan\nerilaiset. Hattu minulla sentään on vielä hienompi ja Salontaus on yhtä\nhieno herra kuin Ilma-neidin laiha pankkiherra, joka sitä riiailee.\n\n-- Olga on itsekin paljon komeampi kuin Ilma-neiti, sanoi Pärkreeni,\njoka niinkuin useimmat lyhyet miehet ihaili pitkiä naisia.\n\n-- Minua sanoivat Amalia-neidin näköiseksi! Mutta piikaa saa loukata\nken haluaa, ja Olga sekoitti räminällä veitset, lusikat, porsliinit ja\nlasit yhteen pesuastiaan, niin että Sevisten arkiruokakalusto väheni 10\nprosentilla.\n\n\n\n\nIV.\n\nROUVIEN KAHVIKUTSUT.\n\n\nTekla oli rehtorilla aamupäiväkahvilla.\n\nKahvipöytä oli upea. Valkoisella, paljotöisellä liinalla oli kolme\nkahvikalustoa, 6 kaakkua, pieniä leipiä, joitten leipominen oli\nBerta-rouvan salaisuus, ja mahtava rinkeli. Kaikki oli maukasta ja\nhauskaa.\n\nVieraat, sekä lihavat että laihat, olivat ystävällisen ja onnellisen\nnäköisiä. Tavallinen suomalainen jurous oli hävinnyt. Ei voinut\naavistaa, että monellakin oli elämässä enemmän huolia ja vastuksia\nkuin kahvia ja kermakaakkuja. Emäntä esiintyi vaatimattoman\nanteeksipyytävänä, mutta salaisesti varmana voitostaan. Hän nautti\ntämän päivän. Huomenna oli aika miettiä, mitenkä kolmeneljäsosaa\nkuukautta oli elettävä sillä yhdelläneljäsosalla palkasta, joka enää\noli jäljellä.\n\nAmalia-neiti keskusteli ulkomaalaisen rouvan kanssa.\n\n-- Sellaisia kahvikestejä kuin teillä Suomessa en ole nähnyt missään,\nsanoi tämä.\n\n-- Todellako? kysyi Amalia-täti.\n\n-- Te olette kehittäneet kahvinjuomistaidon huippuunsa. Jo kahvipöydän\njärjestely on mestarillinen. Kahviliinat ovat erikoisala Suomelle, vien\nniitä ystävättärilleni kotimaahan. Kaakut ja leivokset ovat korkealla\ntasolla. Arkioloissakin on kahvinjuonti teillä tärkeä perhetapahtuma ja\nvahvistaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.\n\n-- Ennen maalla oli kahvinaika juhlahetki, silloin saapui posti, isä\nistui rauhallisena perheensä ympäröimänä ja äiti oli tyytyväinen ja\ntasapainossa. Lapset saivat puhua vapaasti, mikä oli heiltä kielletty\nruokapöydässä, ja isä kertoi tapahtumia sanomalehdestä. Muissa\nperheissä oli tapana tarjota kahvia tarjottimilla, mutta meillä\nkäytettiin katettua kahvipöytää niinkuin nykyään, innostui Amalia\nkertomaan.\n\n-- Teidän kansallanne on monenlaisia nautintoja, mutta sitä\nkaipaavatkin ne, joitten täytyy asua täällä koleassa maassa. Suomi on\nihana maa, olen tutustunut sen monipuoliseen kauneuteen, mutta ilmasto\nsopisi sittenkin parhaiten jääkarhuille.\n\n-- Sentähden rakastammekin kahvia, kuumaa, vahvaa kahvia. Toinen\nkansallinen nautintomme on sauna, oikea löylysauna. Nämä kaksi ovat\nmeidän intohimomme, samoinkuin rakkaus ja raha muille.\n\n-- Eivätkö suomalaiset välitä näistä?\n\n-- Tietysti, mutta ei ensi sijassa. Sodan jälkeen on rahanhimo\nkasvanut, mutta se ei ole luonnollista meille. Rakkaus ei myöskään ole\nniin valtavaa kuin etelämailla. Se on täällä enimmäkseen tuollaista\npikkutunteellista haaveilua nuoruudessa ja tanakkaa perheenisän ja\näidin kiintymistä toisiinsa.\n\n-- Mutta avioerothan ovat tavallisia täällä, ainakin Helsingissä, olen\nkuullut.\n\n-- Sekin on enimmäkseen sodan jälkeisiä paheita ja tällaisilla\nihmisillä on aina ulkolaista verta suonissaan. Meidän oma rotumme juo\nkahvia, kylpee ja rakastaa hölkyttää elämän loppuun asti. -- Näettekö,\nettä me juomme nytkin jo kolmatta kuppia kahvia.\n\n-- Ihmettelen näitten hienojen naisten ruokahalua. Leivoksia he syövät\nkilokaupalla ja kahvia he juovat litroittain. Te mahdatte olla kaikesta\nhuolimatta rikasta kansaa. Tällä meidän isäntäväellämme esimerkiksi on\nhuvila maalla, he juovat selvää kahvia kuin lähdevettä ja isännällä on\nvaraa olla lomalla neljä kuukautta, joista yksi on keskellä talvea.\nOlikohan heillä iso perintö?\n\n-- He ovat perineet vanhan kaapin ja isoisän turkit, sanoi Amalia, joka\nsitäpaitsi tiesi, että rehtori oli lukenut velaksi ja rouva oli tullut\naivan varattomasta kodista.\n\n-- Kylläpä he silloin ovat tarmokasta väkeä. Heillä kuuluu olevan neljä\ntytärtä. Näiden myötäjäisten turvaaminen on tietysti vetänyt paljon\nvaroja.\n\n-- Ei heistä ole kuin yksi naimisissa.\n\n-- Mutta tietysti he ovat koonneet ensin tytärten myötäjäiset,\nennenkuin ostivat huvilan?\n\n-- Ei meillä monikaan anna tyttärilleen myötäjäisiksi muuta kuin liina-\nja pitovaatteita. Kaikista vähimmin sitä tekevät pienipalkkaiset\nopettajat. Kuka voisi vaatia esimerkiksi Lundéneilta myötäjäisiä?\nTuskin he ovat aivan velattomiakaan.\n\n-- Ja kuitenkin pidetään huvilaa ja tällaisia kutsuja! No, joka maalla\non omat tapansa.\n\n-- Ja suomalaiset tavat ovat yhtä hyvät kuin ulkomaalaisetkin. Täällä\novat vaimot uskollisia miehilleen, eivätkä samoile vieraita maita\netsiskellen, mitä moittisivat ja pilkkaisivat, sanoi Amalia-neiti\nterävästi mennen toiseen sohvaan, jossa oli vain suomalaisia.\n\nTekla oli joutunut pöytään, jossa oli enimmäkseen \"valveutuneita\"\nnaisia.\n\nTäällä luettiin ääneen mielenkiintoista kirjoitusta naisten osanotosta\nyhteiskunnalliseen työhön. Kirjoittaja, yliopiston professori, vastusti\ntätä ja puolusti naisen työtä kodin- ja lastenhoitajana. \"Valveutuneet\"\nolivat kuohuksissa.\n\n-- Luulisi kirjoittajan eläneen viime vuosisadalla, sanoi\neduskuntanainen.\n\n-- Eihän tuollaisista asioista enää keskustella, naiset ovat jo\nvalloittaneet maailman, sanoi rehtorin rouva.\n\n-- Kuinka hän rehellisenä miehenä voi sanoa, että naiset kirjoittavat\nkuin koulutytöt, kypsymättömiä, vanhoja, jauhettuja asioita? kysyi\ntohtorinna.\n\n-- Meidän omat naislehtemme kuuluvat olevan hänen mielestään\n\"lapsellisia konventtijulkaisuja, jotka saavat naineet naiset penseiksi\nja tyytymättömiksi kotioloihin\". Niissähän juuri on tosimoraalia ja\nmieltäylentäviä kirjoituksia!\n\n-- Mutta viimeinen suuri vaalitappio todistaa, että taidamme olla\nkypsymättömiä valtiolliseen toimintaan, niinkuin professori väittää,\nuskalsi Tekla sanoa.\n\n-- Se oli tarpeellinen läksy meille. Me olemme velttoja ja\nleväperäisiä. Saatte nähdä, että ensi vaaleissa saamme loistavan\ntuloksen, sanoi naislehdentoimittaja.\n\n-- Sitäpaitsi hän on kovasydäminen tuomitessaan naimattomia naisia.\nEi naimattomuus ole heidän syynsä. Minulla on serkku, joka on tehnyt\nparhaansa saadakseen miehen. Hän olisi ottanut toissilmäisen leskenkin,\nmutta kaikki ponnistukset menivät hukkaan, sanoi yksinkertainen nuori\nrouva, joka sai lapsia useammin kuin uusia pukuja.\n\n-- Mitä kirjoittamiseen tulee, niin melkein jokainen nainen, joka on\noppinut käyttämään välimerkkejä, osaa kirjoittaa painattamisen arvoisia\nkirjoituksia, sanoi rehtorin rouva.\n\n-- Ainakin niitä on legio, jotka yrittävät. Lehteen tulvii\nkirjoituksia, mutta eivät ne aina ole ensiluokan työtä. Mutta\nilahduttavaa on nähdä, että naiset ajattelevat muutakin kuin\ntorihintoja ja parsimista, sanoi naistoimittaja. -- Luen teille kauniin\nrunon, jonka nainen on kirjoittanut; painatan sen ensi numeroon:\n\n    \"Vanha koivu, ikihumiseva,\n    tunteheni lietsot eloon uuteen,\n    uinua mä tahdon maani ihanuuteen.\n    Vuolas virta aina kohiseva,\n        levon tuo,\n        onnen suo!\"\n\nSiinä on tunnetta, muodon kauneutta ja sointua.\n\n-- Roskaa, mumisi valtiopäivänainen uskaltamatta puhua ääneen, sillä\n\"vanha koivu ja vuolas virta\" olivat nähtävästi saavuttanut täyden\nihailun.\n\n-- Olkaa hyvät ja ottakaa pieni tilkka lisää, tyrkytti rehtorin rouva.\n\n-- Päivällinen tärveltyy kokonaan tällä tapaa, sanoi tohtorinna.\n\n-- Ei meillä ole niin hyvää päivällistä, että siitä koituisi suurikaan\nvahinko, sanoi nuori rouva ottaen ison annoksen leipää neljänteen\nkuppiinsa.\n\n-- Minun sisäkköni sanoi tänään, ettei hän kunnioita herrasväkeä,\nkertoi laulunopettajan rouva.\n\n-- Kuinka hän silloin voi olla sisäkkönä? Sehän on mahdotonta, sanoi\nentisen senaattorin rouva.\n\nKaikissa paremmissa seuroissa on aina entisten senaattorien rouvia.\n\n-- Eihän nykyään kukaan kunnioita ketään, sanoi eduskuntanainen.\n\n-- Paitsi suurmiesten muistoa. Helsinkiläiset ovat innostuneet\njuhlimaan patsaitten ympärillä ja sitä kai maaseutukin on. Silloin\nkaikki kunnioittavat ylenmäärin, puhuvat ja ovat mahtavia, sanoi\nnaistoimittaja.\n\n-- Oletko tyytyväinen Olgaasi? kysyi rehtorin rouva Teklalta.\n\n-- Olga muuttaa, sillä minä väsyin hänen yöjuoksuunsa ja vaadin että\nhän olisi kello 10 kotona.\n\n-- Sehän sopii erinomaisesti. Minulla on tiedossa kiltti karjalainen\ntyttö, joka tuli tänne hakemaan paikkaa. Hän on kotipitäjästäni,\ntunnetusta talosta. Hänen nimensä on Anu Jukonen, sanoi rehtorin rouva.\n\n-- Muistan, että olet puhunut Anu nimisestä tytöstä, mutta eikö joku\nsanonut hänen olevan hiukan epänormaalin? kysyi Tekla.\n\n-- Etkö ole huomannut, Tekla kulta, että kun emännät suuttuvat\npalvelijoihinsa, sanovat he heitä aina vähän hulluiksi. Samaten\npalvelijat emännistään. Siitä ei huoli välittää vähääkään. Katsos, eri\nkansanluokat eivät ymmärrä toistensa sielunelämää.\n\n-- Mutta minulla on totisesti palvelija, joka ei ole täysijärkinen.\nHän nauraa ääneen itsekseen ja keittää munia 20 minuuttia, sanoi\nlaulunopettajan rouva.\n\n-- Mitä sanoisitte meidän Lainasta, joka leikkasi tomaatit viipaleiksi\nja paistoi ne pannussa makkaroiden kanssa? kysyi tohtorinna.\n\n-- Ja minun keittäjättäreni osti 400 markalla kesähatun, eikä omista\nyhtään paria villasukkia, sanoi professorin rouva.\n\n-- Minulla on suurimmat vaikeudet sulhasasioista. Lyylillä on hellät\nsuhteet puumiehen, kaljakuskin, nuohoojan, kaasulaskunkantajan ja\ntalonmiehen kanssa. Hän on muuten hyvä tyttö, mutta liian tunteellinen.\nNiissä asioissa hän on epänormaali.\n\nEduskuntanainen nousi kuin puhetta pitääkseen:\n\n-- Ihmiset tuomitsevat sokeasti tekojen mukaan, koska he eivät näe\ntoisten vaikutteita. Heidän johtopäätöksensä vievät harhaan. Eri\nrotujen välillä tämä tapahtuu aina. Villit kansat pitävät valkoisten\nihmisten tapoja ja tekoja hyvin omituisina ja käsittämättöminä.\nSivistyneet puolestaan arvioivat alempana seisovien ihmisten aivot\nsangen epätäydellisiksi, tuomiten heitä heidän tekojensa mukaan.\nLapsetkin luulevat usein voivansa järjestää asiat paremmin tai ainakin\nhauskemmin kuin vanhemmat. Sama on laita isäntäväen ja palvelijoitten\nvälillä, jotka useimmiten pitävät toisiaan vähäjärkisinä. Tosin\nkamala sota oman kansan keskuudessa on tuhonnut monta, kovan ajan\nheikentämää hermostoa. Kotiapulaisemme esimerkiksi olivat vaikeassa\nasemassa valkoisten turvaamina ja elätettävinä, sillä välin kuin juuret\nja tunteet olivat toisella puolella. Täytyy tunnustaa, että suurin\nosa heistä menetteli rehellisesti isäntäväkeään kohtaan. Harvoin\nmielipiteiltään hyvinkin punainen palvelijatar petti työnantajansa.\nMutta usea heistä on järkytetty ikiajoiksi. Kauhu on jäänyt jäljelle ja\nhermosto on huono. Sivistyneet kärsivät myöskin, mutta he eivät olleet\ntällaisessa ristiriitaisessa asemassa kuin kotiapulaisemme.\n\n-- Meidän Laina on aivan valkoinen, mutta silti hän on katkera veljensä\nkärsimysten johdosta vankileirillä, sanoi tohtorin rouva.\n\n-- Tässä näette toisen syyn ristiriitaan. Mutta muutenkin on harva\nihminen täysin normaali. Lähemmin tutkiessamme huomaamme, että hyvinkin\nviisaalla ihmisellä on huolestuttavampia ominaisuuksia kuin että\nhän keittää munia 20 minuuttia. Minun vanha viisas opettajani laski\nsormensa ja varpaansa heti herättyään nähdäkseen, ettei niistä yksikään\npuuttunut. Eräs lääkäri nykäisi karvan parrastaan aina ennen vaikeaa\nleikkausta, jatkoi eduskuntanainen.\n\n-- Minun mieheni jättää joka lauantai yliopistoon kirjan, jota hän\ntarvitsee valmistellessaan maanantaista luentoa. Sen hän tekee\ntahallaan pakottaakseen itsensä ikävälle kävelylle sunnuntaisin. Tätä\nhän katuu joka sunnuntai, mutta uudistaa tekonsa joka lauantai, sanoi\nprofessorin rouva.\n\n-- Kuinka kauan tätä on kestänyt? kysyi joku.\n\n-- 12 vuotta, eikä se lopu koskaan.\n\n-- Pieni epänormalisuus ei suinkaan ole pahin vika ihmisessä.\nEpärehellistä, kevytmielistä, tuhlaavaista tai epäystävällistä\npalvelijaa minä en tahdo kotiini. Sen sijaan tulen hyvin toimeen\nkotiapulaisen kanssa, jolla on hiukan vikaa aivoissa, sanoi rehtorin\nrouva.\n\n-- Mutta mikä tätä Anua vaivaa? kysyi Tekla levottomana.\n\n-- Talvella häntä ei vaivaa mikään. Kesillä sanovat hänen joskus\nolevan hiukan omituisen. Lähetä hänet uimaan, niin kyllä hän selviää.\nHän on kiltti, ystävällinen tyttö. Karjalaiset ovat rakastettavia ja\nsydämellisiä ihmisiä. He rakastavat lapsia ja kiintyvät perheisiin,\nainakin niin kauaksi aikaa kuin he ovat talossa, ja sehän on pääasia.\n\n-- Voinhan ottaa hänet koetteeksi, sillä ehdolla että hän on vaaraton.\n\n-- Tietysti hän sitä on. Ei silti ole varmaa, että hän sopii teille,\nsillä palvelija, josta yhdessä perheessä pidetään, voi epäonnistua\ntäydellisesti toisessa paikassa. Niinkuin kasvitkin, joista toiset\nvaativat hiekkamaata, toiset savimaata, sanoi rehtorin rouva.\n\n-- Toiset ovat kuin perunat, jotka tulevat rupisiksi lihavassa maassa,\nmutta useammat ovat kuin hyötymansikat, jotka vaativat vahvaa maata,\nsanoi maisterin rouva.\n\n-- Tarkoitat, että yksi palvelija tarvitsee ankaruutta, toinen\nystävällistä kohtelua ja rohkaisua. Mutta harvapa meistä ajattelee,\nmitä heidän luontonsa vaatii. He ovat vain enemmän tai vähemmän sopivia\nvälikappaleita palvelemaan meidän omia tarkoitusperiämme, sanoi\neduskuntanainen.\n\n-- Meidän keittäjättäremme luonto vaatii eläviäkuvia joka toinen ilta,\nsanoi professorin rouva.\n\n-- Ja minun Liisani luonto on kuin Vesuvius, joka purkautuu kerran\nviikossa tuhoavalla tavalla. Olen koettanut kesyttää hänen luontoansa,\netenkin kun porsliiniastiat ovat niin kalliita, mutta vielä en ole\nsaanut aikaan muuta kuin uusia purkauksia, sanoi kamreerin rouva, joka\njuuri oli liittynyt seuraan.\n\n-- Miksi ette vaihda keittäjätärtä, ettehän te ole vihitty häneen?\nkysyi naislehdentoimittaja.\n\n-- Mieheni luonto vaatii hyvää ja vahvaa ravintoa, niinkuin sitä\nvaativat hyöytymansikat. Liisa on erinomainen ruoanlaittaja. Hänellä\non erikoinen aisti, joka johtaa häntä panemaan juuri sopivan määrän\nmausteita ruokaan ja saamaan kastikkeet tuoksuavan maukkaiksi. Pihvit\novat aina täsmälleen oikein paistetut ja keitot niin täydellisiä, että\nmieheni suutelee minua erikoisen lämpimästi ja kehuu hyväksi emännäksi.\nLiisaa minun täytyy pitää niin kauan kuin hän suinkin pysyy meillä.\nKaikkihan tietävät, että hyvät keittäjät ovat pikaluontoisia.\n\n-- Minulla on keittäjä, joka on kuin auringonpaiste, mutta lihapullat\novat kuin kuivuneet maanmunat ja ohukaiset kuin nahkapalat, sanoi\nmaisterin rouva.\n\n-- Mitenkä saat Liisan kestämään luonasi? kysyi Tekla kamreerin\nrouvalta.\n\n-- Nostan palkkaa aina kun hän vaatii. Olen koettanut saada\nkäännöstyötä, voidakseni sen tehdä. Sittenkin hän uhkaa jokaisen\npurkauksen jälkeen muuttaa. Elän kuilun partaalla. Liisalla on kaikki\nvaltit käsissään.\n\n-- Eikö lainsäädäntöä voisi kehittää ehkäisemään alituisia palvelijain\nvaihtoja pienimmästäkin syistä? kysyi toimittajaneiti eduskuntanaiselta.\n\n-- Voisihan ajatella jonkunlaista lakiehdotusta tähän suuntaan.\nMaammehan kehittyy yhä enemmän lakimaaksi. Meidän ryhmä suunnittelee\nmonta uutta hyödyllistä lakia. Ehdotamme, että määrättäisiin, kuinka\nmonta lasta kullakin perheellä pakollisesti täytyy olla. Toinen ehdotus\nkoskee lasten kuukausirahan suuruutta. Seuraava asettaa ikärajan\ntanssimiselle, joka onkin tarpeen, nyt kun vanhat ovat alkaneet\ntanssia. Sitten on ajateltu pakottaa naimattomat miehet ottamaan\nkasvatikseen joku isätön lapsi, vastasi eduskuntanainen.\n\n-- Miks'ei naimattomia naisia? kysyi tohtorinna.\n\n-- Heitä pidetään syyttöminä naimattomuuteensa. On ajateltu kuitenkin,\nettä niiden, joita on kosittu, pitäisi alistua saman määräyksen\nalle. Mutta miehet vaativat, että ne poikamiehet, jotka ovat saaneet\nrukkaset, vapautettaisiin tästä. Minusta vasta kolmannet rukkaset\noikeuttavat heitä pääsemään kasvatista.\n\nKoko seura piti tätä viimeistä lakiehdotusta aivan erinomaisena.\n\n-- Sivistystyön alalla olisi vielä paljon tehtävää. Koulupakko on\nvain ensimäinen askel. Seuraava on kaunokirjallisuuden lukemispakko,\nkäyntipakko Suomen ihanimmilla seuduilla ja tärkeimmissä\nkulttuurilaitoksissa. Jokaisen suomalaisen, Ruijasta Rajajoelle\nsaakka, täytyisi tuntea Kansallismuseo, tieteelliset kokoelmat, Turun\nhistoriallinen museo ja Korkeasaaren eläinmaailma, sanoi toimittaja.\n\n-- Mutta eihän kansalla ole varaa matkustella, sanoi Tekla.\n\n-- Jokainen pakkolaki tulee kalliiksi, sillä ne ovat vietävät läpi\nvaltion kustannuksella. Mutta varoja meillä on vaikka mihin, ja\nrahallinen meno tuo toiselta puolen suuren henkisen voiton, auttoi\neduskuntanainen.\n\n-- Kyllä meillä sitäpaitsi on varaa matkustaa. Koko kesän ovat junat\ntäynnä väkeä, jotka käyvät laulujuhlilla, kokouksissa ja arpajaisissa.\nParas heinäaika tanssitaan, elonkorjuutyöt seisovat laulun tähden ja\nkauranleikkuu unohtuu arpajaishommien tähden, sanoi entisen senaattorin\nrouva.\n\n-- Tässä olisi myöskin lainsäätäjällä työtä, tuumi eduskuntanainen. --\nEnsimäiseksi täytyy saada kahdeksantuntinen työpäivä kotiapulaisille.\nHe ovat ainoat ihmiset, jotka toisten palveluksessa saavat tehdä\nrajattoman määrän työtä. Heidän velvollisuutensa pitäisi määriteltämän\ntarkalleen. Silloin ei jäisi niin paljon mielivallan varaan.\nMinä hoidin kerran sisareni lapsia 6 tuntia ja se tuntui silloin\nmaksimiajalta, sanoi toimittaja.\n\n-- Jos minun lapsiani hoidetaan vain kahdeksan tuntia, niin he kuolevat\njok'ikinen, sanoi tohtorinna, joka kuului neljään yhdistykseen, hoiti\nison seurustelupiirin ja suosi taiteita.\n\n-- Meillä täytyy ainoan palvelijan nousta kahvia keittämään puoli\nseitsemältä. Jos hän lopettaisi työnsä kahdeksan tunnin kuluttua, niin\nemme saisi ruokaa ja palvelusta puoli kolmen jälkeen. Sellainen ei käy\nmeidän perheessämme, jossa kaikki ovat laihoja, sanoi laulunopettajan\nrouva.\n\n-- Minä tiedän keinon. Perustetaan yhdistys, ehdotti kamreerin rouva.\n\n-- Mitä uudella yhdistyksellä tekisimme. Onhan meillä jo \"Perheenäitien\nYhdistys\" ja \"Palvelijataryhdistys\", kysyi rehtorin rouva.\n\n-- Tämä olisi sekayhdistys. Pohdittaisiin yhdessä epäkohtia, sanoi\nkamreerin rouva.\n\n-- Mutta emäntien epäkohdat ovat palvelijoitten edut ja päinvastoin,\nsanoi tohtorinna.\n\n-- Siitä tulisi varmaan vilkas yhdistys. Kuta enemmän\nyhteenliittymistä, sitä enemmän heräämistä ja nousua! huudahti\ntoimittaja.\n\n-- Mitähän kello lienee? kysyi Tekla.\n\nSeurassa oli parikymmentä naista, mutta kenelläkään ei ollut tietoa\najasta. Useimpien kellot olivat epäkunnossa. Toisilla oli rannekellot,\nmutta kaikki vetämättä ja yhdellä oli ainoastaan vitjat.\n\n-- Ei naisesta ole maailman hallitsijaksi, ennenkuin hän osaa hoitaa\nkellonsa, sanoi eduskuntanainen halveksivasti, katsoen kelloansa. --\nKello on nyt puoli kuusi.\n\nKoko seura ponnahti seisoalleen ja syntyi aika hälinä.\n\n-- Minun mieheni on pahalla tuulella, kun myöhästyn neljänneksenkin\npäivällisiltä, sanoi tohtorinna.\n\n-- Liisa muuttaa huomenna ja lapset nääntyvät nälkään, voivotteli\nkamreerin rouva.\n\nTekla kamppaili eteisessä löytääkseen vaatteensa, kun hän kuuli\nrehtorin rouvan rauhoittavan vieraitaan:\n\n-- Kello ei ole vielä neljääkään. Ruokahuoneen kello käy täsmälleen\noikein. Mieheni hoitaa sen itse.\n\n-- Eduskunnan kello näkyy pitävän kiirettä. Jos sen mukaan hallitaan\nmaailmaa, niin tulevat asiat ainakin ajoissa valmiiksi, pisteli Amalia.\n\n-- Tämä sattuu minulle ensimäisen kerran elämässäni. Mikähän tälle\nkellolle nyt lie tullut, sanoi eduskuntanainen hämillään. -- Minulla\nei ollut itselläni kiirettä kotiin, sillä minä syön päivällistä kello\n7. On mahdotonta seurustella ulkomaalaisten kanssa, ellei totu syömään\nsamaan aikaan kuin kulttuuri-ihmiset.\n\n-- Pitääkö meillä muuttaa vanhat tavat ulkomaalaisten mukaan? Minä olen\nollut usein mieheni kanssa sivistysmaissa, mutta en ole vielä nähnyt\nettä esim. saksalaiset tai englantilaiset muuttaisivat tapojaan siellä\noleksivien ulkomaalaisten mukaan, sanoi kamreerin rouva.\n\n-- Emmehän me voi pysyä ikuisesti Väinämöisinä tai Joukahaisina,\näksyinä ja vanhoillisina, sanoi eduskuntanainen.\n\n-- Hyvästi nyt, rakas Berta. Meillä on ollut tavattoman hauskaa.\n\nPian olivat vieraat kiiruhtaneet porvarillisiin koteihinsa syömään\ntyöstä tulleitten miestensä kanssa lihapulliaan. Mutta ruokahalu ei\nollut niin aito kansallinen kuin tavallista.\n\nRehtorin palvelijattaret korjasivat kutsujen jäljet.\n\n-- Nyt meistä on taas puhuttu tuvat täyteen. Eihän kahvi maistuisi\nmiltään ilman palvelijajuttuja, sanoi sisäkkö.\n\n-- Häpeevät välistä ja kääntävät puheen ruotsiksi. Kun sitä ymmärtäisi,\nniin saisi kuulla kunniansa. Pitäkööt vain lystiä, kyllä mekin heidät\ntunnetaan perinpohjin, sanoi keittäjätär.\n\n-- Niin kuin minäkin katsoin näitä hienoja rouvia, jotka puhuivat niin\nkauniisti ja nauroivat simasuin, ja samalla muistin, mitä niitten\npalvelijat ovat kertoneet, niin nauratti minuakin. Me tiedetään\nasioita, joita eivät kertoisi lapsilleenkaan, tai joita lapset eivät\nsallisi vanhemmilleen kerrottavan. Luulevat, että kodit ovat vain\nsuljettuja perhepiirejä, eivätkä käsitä, että keittiön ovien läpi\nkulkevat salaisuudet maailmalle. Heidän maineensa on meidän käsissämme.\n\n-- Niin on totisesti.\n\n\n\n\nV.\n\nANU.\n\n\nIlma seisoi kaasukeittiön äärellä ja kähersi hiuksiaan, kun ovelle\nkoputettiin.\n\n-- Onks tää lehtor Sevisel? kysyi tulija, pieni, pyöreä nainen.\n\n-- Kyllä, vastasi Ilma.\n\n-- Mie satuin sit järestää kohallee. Oottaks työ täst talost?\n\n-- Minä olen vanhin tytär.\n\n-- Mänkääs sit sanomaa tei mammal jot mie oon tult. Mie oon teijä uus\nkuharkka.\n\n-- Mikä se on? En minä luule että äiti tarvitsee sellaista.\n\n-- Vissii hää tarvissoo ko hää on miut pestant. Ymmärrättäks työ sit\nmikä köksä on?\n\n-- Ahaa, te olette meidän uusi palvelijamme. Tervetuloa vain. Ottakaa\nvaatteet päältänne. Äiti ei ole nyt kotona, mutta hän tulee pian.\n\n-- Eiks hää minnuu varttuntkaa ko hää läks pois? Mut saaha mie haastaa\ntäs teijä keral ratoks. Miu nimmei on Anu Jukonen. Mitävast se entine\nläks?\n\n-- Hän ei sopinut meille. Minkä tähden Anu muuttaa paikkaa?\n\n-- Mie en kehant ennää röhjöttää maasyvämmes koton, ni sit mie lähin\nsen kauppias Kosose kuharkaks, mut hyö pittiit nii pahhaa elämää.\nTappeliit yleaikaa keskenää, herra ronas rouva keral joka asjast. Hyö\nolliit nii saitoi jot kahviporot pit paahtaa uuvellee. Aamul joivat\nsaijjuu. Mie oon kahevuotiaast ast saant kohvii ylösnoustes. Siit saa\nvoimaa jot jaksaa akkiloija kaike päivää. Ryssä, hää juop saijjuu ja on\nvetelä ja laiska. Mitä työ juotte?\n\n-- Lapset syövät puuroa, aikaihmiset juovat kahvia.\n\n-- Ompas teil hyväluontoset lapset ko eivät patista kohvii. Onks teijä\npappa alustpittäi olt herra?\n\n-- Hän on lehtori ja oppinut historiantutkija, vastasi Ilma lyhyesti.\n\n-- Meijä naapuri poika käi monet koulut ja luk roviisoriks ast. Hää\nnai ruossii haastavan rouvan, mut ei hyö silt oo oikiaa herrasväkkee.\nMienen taho olla rostopaikas sitävast, ko mie tahon isse sivistyy.\nOppiiks tääl ruossii?\n\n-- Me puhumme suomea kotona\n\n-- Tei papal on nii rostonim, sanoi Anu, joka alkoi tulla levottomaksi.\n\n-- Se on rehellinen suomalainen nimi, eikä sitä tarvitse hävetä, sanoi\nIlma hermostuneesti.\n\n-- Voip olla hyvinkii herrasväen nim, lohdutti Anu.\n\nTekla tuli nyt kotiin ja Ilma luovutti Anun hänelle.\n\nEnsimäinen viikko on emännän ja palvelijan kuherrusaika. Molemmat\novat toivorikkaita, kaikki sujuu hyvin ja luokkaepäluulo on haudattu\nystävällisten tunteitten alle.\n\nAnu oli sukkela töissään, laittoi ominpäin ruoan ja siivosi\nuskomattoman nopeasti huoneet.\n\n-- Nyt olemme saaneet meidän talomme mukaisen, vaatimattoman\nkotihengettären. Olen ihastunut häneen, sanoi Tekla miehelleen.\n\n-- Hän on kiltti meille, ei aja pois keittiöstä eikä kutsu penikoiksi\ntai muilla vielä enemmän ihmisarvoa alentavilla nimillä. Niin tekevät\nuseimmat palvelijat, kun heillä on kiire, sanoi Mauri.\n\n-- Hän povaa meille korteista iltasilla. Minä saan nuoruuden\nrakastettuni vaimokseni, mutta mustaverinen nainen myrkyttää hänet\nelämän keväässä, ja minun anoppini saa Ameriikan perinnön, mutta hän ei\nanna penniäkään minulle. Maurilla on punapartainen verivihollinen, joka\nsaattaa hänet pahaan huutoon, niin että hän joutuu akkojen hampaisiin.\nSilloin vasta hänelle sattuu odottamaton onni, kun hän näkee unissaan\nvalkean, mustan ja harmaan kissan hyppäävän kaivoon, kertoi Eljas\nhenkeään vetämättä.\n\n-- Minulle hän myöskin on kiltti, sanoi Tekla raukka, joka aina oli\nalakynnessä keittiössä.\n\n-- Ehkä Karjala tuottaa parempirotuisia palvelijoita kuin muut\ntienoot. He ovatkin olleet kauimmin ikeen alla ja tottuneet nurkumatta\npalvelemaan muita, tuumi lehtori.\n\n-- Eivätkö he ole viekkaita ihmisiä? kysyi Ilma.\n\n-- Viekkaat ihmiset ovat niin ystävällisiä, sanoi Tekla.\n\nParin viikon kuluttua sanoi Anu Teklalle:\n\n-- Nyt mie rupian käymää iltakurssiloil, siel oppii ruossii ja muit\nhenkee etistävvii asjoit. Mienen ikkään kehtaa lötöstää piikan, mie\nmeinaan pyrkii etteepäi. Tääl talos ei paljokaa sivisty.\n\n-- Tietysti Anu saa käydä iltakursseilla, kunhan kotitoimet eivät siitä\nkärsi, sanoi Tekla.\n\n-- Rouvan pitäs ja sivistää issijää jot pysys herran tasol, kehoitti\nAnu.\n\n-- Ei jää paljoakaan aikaa taloustoimista ja ikuisista parsimisista.\n\n-- Vaik mie oon toise orja, ni mie ossaan laittaa issellein aikaa\nhenkenetistämissee.\n\n-- Minun aikani kuluu tarkkaan kotona.\n\n-- Mikä mistäi tykkää. Mie saan aikaa ko isse tahon.\n\n-- Mutta eilen, Anun ollessa saunassa, minä näin ruokakomerossa\nperunasäkin takana uuden pyyheliinan kosteassa homeessa. Viime\nviikkoisen marjapuuron tähteet olivat samalla vadilla kuin\nmaksakappale, joka oli unohtunut paistamatta ja haisi. Hyllypaperit\nnäyttävät, mitä meillä on syöty parin viime viikon aikana ja pesupöydän\nmauton sisällys pursuaa ulos, kun aukaisee oven, uskalsi Tekla sanoa.\n\n-- Kyl mie ajallaa korjaan kaapitkii, mut kassokaa, mite sorja tää\nkyökki on. Kuparit kiiltäät jot vilistää silmis, kyökinsilta on puhas\nko Juhanina ja tuukit mie pesen kerta viikos. Mut mienen tykkää, ko\nrouva koluvaa ja nuuskii miu perässäi. Kosose rouva pilas mei välit\nrykkänää sellaisel. Miul sekkautuu ver kons miul haastetaa tiukkaa.\n\n-- Mutta täytyyhän minun huomauttaa epäkohdista, sanoi Tekla.\n\n-- Mienen tykkää siit, miul sekkautuu ver, toisti Anu itsepintaisesti.\n\nSe olikin totta. Lehtori heräsi yöllä siihen, että joku nyki peitettä,\njolla hän oli peittänyt kokolailla kaljun päänsä.\n\nHeikossa valossa hän näki silityshuopaan käärityn paljasjalkaisen\nolennon seisovan vuoteensa vieressä ja valittelevan:\n\n-- Voi, voivoi! nyt se on katos. Lepattelloo ja pilkkaa, eikä lähe\npois. Voivoi tokkiisa!\n\nLehtori veti kainosti peitteen kaulaansa asti ja herätti Teklan.\n\n-- Mitä Anu tekee täällä keskellä yötä? kysyi tämä.\n\n-- A ko mie säikähin henkee siel katos.\n\n-- Mistä Anu puhuu?\n\n-- Myö oltii Kososel justii jalois ko sottaa käytii ja tekkiit\nhirmutöit ja ihmiste sisut olliit ko luontokappaleil. Hyö lopettiit sen\nNoskua Tuomaan ja hää kasso minnuu ko hyö raastoit hänt pois. Mut nyt\nhäne henkesä lietsoo kyöki katos enkä mie hirviä männä sinne, nyyhkytti\nAnu.\n\nTekla sytytti tulen ja sanoi:\n\n-- Anu rauhoittuu nyt. Keittiön katossa palaa vain kaasunsytytysliekki.\nOnhan Anu nähnyt sen ennenkin joka ilta. Mennään nyt yhdessä katsomaan,\nniin sammutan sen helposti.\n\nTekla vei Anun keittiöön, jossa hän pari kertaa sammutti ja sytytti\nkaasuliekin. Sitten hän antoi Anulle bromia ja saattoi vuoteeseen.\n\n-- Anu nukkuu nyt rauhassa, että jaksaa huomenna auttaa vaatteitten\nsilittämisessä.\n\nTämä ajatus rauhoitti Anua niin että hän pian nukkui.\n\n-- Kuinka minä uskallan pitää häntä talossa, hän näkyy todella olevan\nhiukan sekaisin. Sotatapahtumat ovat mahtaneet järkyttää hänen\ntasapainoaan, sanoi Tekla päästyään vuoteeseensa.\n\n-- Saamme nähdä, minkälainen hän on huomenna. Joku seikka on varmaan\neilen tärisyttänyt häntä, arveli lehtori.\n\n-- Hän sanoi verensä sekaantuvan kun huomautin hyllypapereista ja\nruoantähteistä.\n\n-- Häntä täytyy kohdella varovaisesti. Ihmiskunnan hermot eivät\nole entisellään. Ranskan vallankumouksen jälkeen sattui myöskin\nomituisia sielullisia ilmiöitä. Eräs kuuluisa hermolääkäri kertoo\nmieltäkiinnittäviä tapauksia tältä alalta. Monella olivat aivot\ntäydellisesti kunnossa, ainoastaan joku epäsäännöllisyys ilmautui.\nJotkut sekaantuivat mielenliikutuksista tai pelosta. Toisilla oli joku\nhulluudenoire tai mielikuvitelma, muuten he olivat viisaita. Odotapas,\nniin haen huoneestani hänen teoksensa tänne. Voit itse lukea, ja\nlehtori oli nousemaisillaan vuoteestaan.\n\n-- Älä, hyvä ystävä, tärvele loppuyötä. Nukkukaamme nyt, muuten emme\njaksa herätä aamusella. Onko nyt sopiva aika lukea hermolääkärin laajaa\nteosta?\n\nLehtorin pää painui alas.\n\n-- Olet oikeassa, Tekla. Muistuta minua huomenna, niin saat kirjan.\n\nSeuraavana päivänä olivat kaikki harmit hälvenneet.\n\nAnu nousi aikaisin ja siivosi joka sopen keittiössä. Itse hän oli\naurinkoisella tuulella ja hyräili kimakasti, lehtorin kauhuksi.\n\nIltakurssit alkoivat nyt todenteolla. Anu tuli yhä henkevämmäksi. Hän\nkävi esitelmissä ja \"sivistävissä\" elävissä kuvissa. Kirjallisuutta\nharrastettiin sekä keittiössä että lastenkamarissa. Anu lainasi pojille\nkehittävää kirjallisuutta, Alkion ja Päivärinnan kirjoja.\n\nTeklakin sai osansa sivistysriennoista, sillä Anu kävi museoissa,\ntaulunäyttelyissä ja iltamissa. Kotiin tultuaan hän kertoi näkemiään.\n\n-- Mitä Anu on tänäpäivänä nähnyt? kysyi lehtorikin kerran.\n\n-- Mie oon näht mite ruokottommii vanhat miehet olliit enne. Issois\nkuvatauluis on heijä työsä totistettu. Ko ykskii herra nykkii toise\npartaa vaik tää makkaa ruumiin kirstus, ja sen vainajan rouva kassoo\npääl. Toine harmaapartaniekka ajjaa lehois ja järvel takkaa iha verestä\ntyttöö, jot tää heittääksee kalloiruuvaks ja kuoloo nuorel ijällää.\nSannoit Väinämöiseks, hää on vissii Viipurist sil häne hautasa on\nparonisatus. Mie näin isse.\n\n-- Mikä se paroonisatu on? Tarkoittaako Anu \"Monrepos'n\" puistoa\nViipurin lähellä? Siellä on Väinämöisen patsas.\n\n-- No niihä hyö sitä kussuut. -- Sit mie näin ko kolme munkkii\nmässäät ja juovat luostari kellaris. Suuret tynnörit tyhjentäät. Mie\nkäin pienen olles vaijjain keral Valamos, sielt se kuva vissii on. A\ntietääks lehtor et yks höist ol tää rehtor Lunteeni? Mie tunsin hänet\nvaik hää ol ouvois vaatteis.\n\n-- Mitä Anu sanoo? Kyllä minä olen nähnyt sen taulun. Se on maalattu\naikoja sitten, eikä Lunden ole koskaan ollutkaan sellaisessa hommassa.\nAnu on erehtynyt.\n\n-- Kyl se on hää isse. Pitäs sannoo hänel et ihmisten häpiän hää siel\non. Nii ne vaa tulloot päivävalloo ihmise pimiät työt, sanoi Anu ja\nhävisi keittiöön.\n\nToisen kerran hän koetti vaikuttaa Teklaan:\n\n-- Sietäs rouvankii saaha uuven ajan henkeyksii ja tuulahtuksii.\nPalvelijat seuraavat nykyjää kehityst ja ajattelloot muutakii ko\nylensyömist ja vassanpalvelemist. Rouvat senkö jarruttaat etistyst, hyö\neivät taho muutoksii ja parannuksii. Kyl mei elämä kääntys kehnoks jos\nmyö ei isse seurattas asjoit.\n\n-- Minusta kehitys käy yksipuoliseksi. Palvelijoitten asema yhä paranee\nja emäntien huononee. Eikö teidän yhdistyksissänne koskaan pohdita,\nmitenkä emäntien asemaa parannettaisiin? Olisihan sekin kehitystä,\nsanoi Tekla.\n\nAnu vaikeni pitkän aikaa, sitten hän kysyi:\n\n-- Onks höilkii epäkohtii?\n\n-- Olisit, Anu parka, ollut minun asemassani neljä viimeistä vuotta,\nniin et kysyisi. Siitä asti kuin Lotta muutti meiltä, on täällä\nvilissyt epäkohtia.\n\n-- Onks teil olt vorroj?\n\n-- Toiset ovat olleet epärehellisiäkin ja monenlaisia muita vaikeuksia\non ollut.\n\n-- Ei niit vissiikää oo liikoi olt, ko noi hyvis lihois kestetää. --\nNyt mie lähen Etissonnii, siel näytetää lustii. Myö männää koko sakki\narttelis.\n\nPesupöytä sai nopean pyyhkäisyn, kädet kuivattiin alushameeseen,\nhattu vedettiin olemattomien silmäkulmien yli ja alaoven avain hävisi\nkäsilaukkuun. Ovi sulkeutui Anun jälkeen ja keittiö oli autio ja tyhjä.\n\nIllalla Tekla kuuli nyyhkytyksiä keittiöstä. Hän kiiruhti katsomaan.\n\n-- Onko Anu kipeä? Mitä nyt on tapahtunut?\n\n-- Kyl toisil sit pittää ol ohrast täs elämäs. Siel näk\nelävistiaatteris mite toine voi pilata toise elämä tykkenää. Näyttiit\nmite yks potra reivi, sellaine sukureivi, saattaa ystäväsä väärää\nsyytteesee ja iäks päiväks linnaa. Sit hää naip häne morsiamesa ja\nmuotlääkär, jol ol nokkellas silmäs, myrkyttää hengilt häne vaimosa.\nValkone koira ulvo yksinää häne hauvallasa. Minnuu nii itketti ko hää\nharmaahapsisen äijän pääsöö linnast ja kaik ovat hauvas eikä tunne\nhänt. Ja yks ko ol sokkee, umpsokkee, tuns hänet syvämme äänellää.\n\n-- Mitä se on?\n\n-- Rakkauve voimal, nääs.\n\n-- Mitä Anu nyt tuollaista satua itkee? kysyi Tekla, joka ei\nyrittänytkään saada selkoa sekavasta kertomuksesta.\n\n-- Iha se ol oikiast elämäst kuvattu. Puut huojuit ko ilma tuuls,\nlehmät olliit tarhas, hännällääs huitoit itikoit ja ves vuos vaatteist\nko se reivi ratsast sattees muotlääkärin rouvan keral ja salama löi.\nViel miun sisälmyksii vääntää ko mie ajattelen mite se toine rosmo\nväijy ja maleks pimiäs verankol. Tiatteris ovat kivet ja puut paperist.\nKyl mie tiijän eron. Tää ol oikiaa. Mut mite hyö sattuit kohallee\nkaikkii kassomaa ja kuvvii ottamaa?\n\n-- Anu menee nyt levolle, ei auta surra muitten puolesta, sanoi Tekla,\njoka tiesi entisestään ettei maksanut vaivaa oikaista Anun käsitteitä\nasioista.\n\n-- A ko miul on suotu nii tundeelline syvän. Minnuu vuoroo varist,\nvuoroo kars pintaa, ko se loppu ol nii luonnol käypää. Se vartiapahus\nrääkkäs viel omast puolestaa -- -- --\n\n-- Huomenna pestään salin ikkunat. Lämmitetään eilinen paisti ja\nporkkanat, ettei ruoanlaitto vie paljon aikaa. Hyvää yötä nyt, sanoi\nTekla ja poistui.\n\nAnu toipui heti, sillä Tekla oli, tavalliseen tapaan, asettanut hänet\nentiseen maailmaansa ja ohjannut ajatukset tuttuun uomaan.\n\nTuli kevät ja läheni maallemuuton kriitillinen aika. Tekla korotti\nAnun palkkaa, ennenkuin tämä ehti puhua poislähdöstä. Perheellä oli\ntavalliset kevätkiireet ja elämä oli entistään levottomampaa. Anun\nsivistysriennot lepäsivät, iltakurssit olivat loppuneet ja esitelmät\nsamoin.\n\nViimeisellä viikolla sanoi Anu:\n\n-- Mie lähtisi täst käymää Porvoos. Miul ois tähellist asjaa sinne.\n\n-- Mutta meillähän on vuoden kiirein aika käsissä. Tavarat lähetetään\nparin päivän kuluttua, eikä kaikki talvivaatteetkaan ole vielä\nnaftaliinissa. Mitä Anu nyt tekee Porvoossa? kysyi Tekla itkun\npartaalla.\n\nOnneksi hän jaksoi hillitä itseään, sillä itkevä emäntä joutuu\nauttamattomasti alakynteen.\n\n-- Mie lähe sukuloittamaa. Siel on kakskii serkkuu Jääskest. Hyö ovat\nkirjatehtaas, toine mättää yleaikaa liimaa pahvipalasil ja toine\nsyöttää painettui paperloit sellaisel konneel mikä harsii höist kirjoi.\nHöil on suuret palkat, viimekii litviikis sannoit saaneesa mont sattaa\nmarkkaa. Hatus höil on höyhenet ja ruusut ja lakernahka kengät aret,\npyhät. Kaheksa tuntii hyö ovat roletaarii ja kuuvelt hienoi ryökkynöi.\n\n-- Eikö Anu voisi käydä tervehtimässä heitä joskus toisten?\n\n-- A ko mie lupasi tulla nyt kevvääl, toine höist männöö naimisii\nkesäl. Miul on muutakii mennoo Porvoosee. Mie lähe kassomaa sitä\nvänrikkii, hää kuuluu oleva hauvattu mäe pääl.\n\n-- Mitä vänrikkiä Anu tarkoittaa?\n\n-- Vänrikki Stoolii, eik rouva hänt tiijä? Häne entine asuntosakkii\nkuuluu oleva reilas ja sänky ja särmi.\n\n-- Anu puhuu kai Runebergistä?\n\n-- Just, just. Hänt issijää mie meinasin, mut en hoksant täl hetkel\nhäne nimmeesä. Yheshä hää kirutti sannoit sen vänrikin keral.\n\n-- Eikö Anu tyytyisi näkemään Topeliuksen hautapatsasta, se on täällä\nHelsingin vanhalla hautuumaalla?\n\n-- Mienen välitä näyttelijöitten hauvoist. Elläissää höit on lusti\nkassella, mut ei höist tiijä kuka heiät perrii kuolema peräst.\n\n-- Nyt Anu taas sekoittaa henkilöitä. Topelius oli yhtä suuri runoilija\nkuin Runebergkin, eikä tietääkseni ole koskaan esiintynyt näyttämöllä.\n\n-- Voip olla. Hyö pittiit saman iltan yhistyksel estelmää Iita\nAalperist ja Topeliuksest, kuka höit muistaa mikä mikkäi ol. Mut\nPorvoose miu kummikii on lähettävä. Mie kasson issellein paikkaa\nkirjatehtaast. Voip olla jot mie jään viel tänne vähäks aikaa, jos\npojat eivät rennaa liikaa. Mut ei tää talo passaa miul kauakaa, ko se\nei oo etulline sivistyksel. Ei tääl opi ruossii eik' oo kalaassiloit\neik' opettavaisii tilaisuuksii.\n\n-- Täytyy kai Anun sitten lähteä Porvooseen.\n\n-- Mie tuun illal kottii, ko sit aamul lähetää maal, se soppii miul\nakkuraatist.\n\n-- Mutta minulle se ei sovi yhtä akkuraatist.\n\n-- Eikä tääl ennää oo lope paljo tekemist. Kyl työkii jollaiviisii\ntuutte toimee, lohdutti Anu.\n\nTekla aavisti mitä tämä \"jollaiviisii\" oli, mutta hän ei voinut\nkärjistää tilannetta.\n\nAnu matkusti ja tilapäinen apulainen tuli tilalle.\n\n-- Äiti on aivan liian veltto palvelijoilleen, sanoi Ilma. -- Jos\nminusta joskus tulee emäntä, niin saatte nähdä toista. Minä olen\nkohtelias ja oikeudenmukainen, kutsun heitä vaikka neideiksi, mutta\nvaadin, että työt tehdään kunnolla. Heidän täytyy käyttäytyä, niinkuin\nminä pankinjohtajan edessä. Kirjallisessa sopimuksessa määritellään\nkumpaisenkin velvollisuudet. Silloin ei tule yllätyksiä. Ei tarvitse\nkoskaan muistuttaa ja torua, vetoaa vaan kirjoitettuun sopimukseen.\n\n-- Siitä tulee laaja asiapaperi, jos tahdot ennakolta määrätä joka\nasian.\n\n-- Kun tulee odottamattomia ristiriitoja, niin vedetään pitkää tikkua.\nSilloin ei kumpainenkaan voi valittaa.\n\n-- Voit olla varma siitä, että sinä aina saisit lyhyen tikun ja\nkotiapulainen pitkän.\n\n-- Ainakaan he eivät pääsisi tekemään pyhiinvaellusretkiä haudoille\nkesken maallemuuttoa.\n\n-- Minäkin luulin nuorena voivani helposti järjestää elämän ja sen\nongelmat tavallisella ymmärryksellä. Nyt minä olen tyytyväinen\nvoidessani jotakuinkin ratkaista välttämättömimmät vaikeudet, sanoi\nTekla istuutuen riutuneen näköisenä matkakorin kannelle.\n\n-- Voi, äiti parka! Koetan auttaa sinua kun vain pääsen pankista.\n\n-- Täytyy pahimmassa tapauksessa lykätä maalle meno joitakin päiviä\neteenpäin.\n\nSeuraavina päivinä Tekla ei ehtinyt ensinkään huolehtia omasta\nkodistaan, sillä hänen anoppinsa sairastui.\n\nPojat, joitten mieli paloi maalle, sanoivat lehtorille:\n\n-- Nyt ei äiti pakkaa ensinkään, kun hän on kaiket päivät mummon luona.\n\n-- \"Pakkaa\" on ruotsia. Käyttäkää suomalaisia sanoja, silloin\nkuin voitte, sanoi lehtori. Sanokaa esimerkiksi \"sulloa tavaroita\nmatkakoriin\".\n\n-- Sepä on pitkä sana. Voiko sanoa: äiti on sulloatavaroitamatkakoriin\nhommissa?\n\n-- Kylläpä suomenkieli on uusi kieli, koska ei ole sen sopivampaa\nsanaa? Ehkä meidän esi-isämme eivät matkustelleetkaan? Lemminkäinen\nteki sitä usein, mutta hänellä ei luultavasti ollut matkakapineita.\nHerrassääty matkusti kyllä myöhemmin, mutta silloin he puhuivat\nruotsia. Mutta nythän kansakoulun opettajatkin matkustelevat, kumma\nettä he eivät ole keksineet sopivaa nimeä tälle toimitukselle.\n\n-- Eikö isä voisi nyt keksiä suomalaista nimeä pakkaamiselle, niin\nvoisimme puhua siitä? ehdotti Mauri.\n\n-- Ehkä jostain sanakirjasta saisi valmiin sanan. Voinhan käväistä\nkirjastossa tutkimassa asiaa.\n\n-- Keksi itse ennemmin, se käy nopeammin, pyysi Eljas.\n\n-- No, voitte sanoa sullotella. Se tuo selvän kuvan mielikuvitukseen.\nNiin, sullotella on hyvä.\n\n-- Mitenkä saisimme äidin sullottelemaan, niin että valmistuisimme\najoissa? kysyi Mauri.\n\n-- Ei pidä kiiruhtaa äiti parkaa, jolla aina ilmankin on kiire. Nyt hän\non rakkauden työssä. Auttakaamme häntä milloin suinkin voimme.\n\n-- Emmekö me voisi isän avulla sullotella? Korit ovat jo eteisessä. Me\nsaamme kyllä paljon mahtumaan. Ainahan me olemme mukana, kun heiniä\nahdetaan latoon. Ei tämä ole sen vaikeampaa, ehdotti Eljas.\n\n-- Sen teemmekin, heti syötyämme käymme käsiksi valmistuksiin. Se on\nhelppo tehtävä kolmelle miehelle, sanoi lehtori.\n\n-- Naiset tekevät sullottelun vain turhanpäiten monimutkaiseksi, sanoi\nMauri.\n\n-- Miehet kehittyneemmällä järjellään voivat varmaan suoriutua yhtä\nhyvin kuin naiset tästäkin tehtävästä. Nämä ovat tosin tehneet\nsitä vuosisatoja. Kansainvaelluksen aikana naiset luonnollisesti\nsullottelivat. He ovat perineet monen sukupolven kätevyyden. Mutta\ntoiseltapuolen luulisi miehilläkin olevan edellytykset tähän, katsoen\nsiihen, että heidän suonissaan on juossut yhtä monen sukupolven\naikana sullottelevien äitien verta. Sitäpaitsi he esim. ristiretkillä\nluultavasti itse sullottelivat.\n\n-- Kamalaa kun isä on historian lehtori, ainakin tänäpäivänä. Ennemmin\nhän nyt saisi olla puumies, joka on tottunut sullottelemaan halkoja\nlaatikkoon, sanoi Mauri Eljakselle.\n\n-- Tai tiversikauppias, vastasi tämä.\n\nRuoan jälkeen alkoi työ. Lehtori vaati, että kaikki tehtäisiin\nperusteellisesti ja järjestelmällisesti. Liinakaapin, vaatekomerojen\nja laatikkojen sisältö leviteltiin sohvalle ja tuoleille. Pöydille\nasetettiin kirjoja ja lääkkeitä. Sitten lehtori määräsi työsuunnitelman:\n\n-- Mauri saa osalleen liinavaatteet, joitten sisään on käärittävä\nsärkyvät tavarat. Eljas sullotelkoon pitovaatteet ja lääkkeet\nmahdollisimman käytännöllisesti, ja lisäksi kasvipuristimet. Minä otan\nkirjat ja hatut osalleni.\n\nKaikki ryhtyivät innokkaasti työhön ahertaen ääneti rakkauden\nkannattamina.\n\n-- Isä, sanoi Mauri vihdoin, -- nyt on vielä liinavaatteita, mutta\nsärkyviä esineitä en enää keksi, kun ruoka-astioita ja tauluja ei oteta\nmukaan. Minä olen käärinyt peilejä, viivottimia ja lämpömittarin.\n\n-- Tästä saat kirjoja lisäksi. Niitä ei koskaan tule liikaa, sanoi\nlehtori ajatellen itsekseen että: ei niin pahaa ettei hyvääkin, nyt ei\nTekla ollut estämässä, otti sitten kirjoja mukaan kuinka paljon tahansa.\n\n-- Katsokaa, kuinka pieneen tilaan minä olen saanut vaatteet mahtumaan,\nsanoi Eljas ylpeänä.\n\nHän oli asettanut vaatteita omaan ja Maurin kasvipuristimeen ja\nkiertänyt ruuvit kiinni. Sitten hän oli etsinyt sopivan korin, johon\nnämä mahtuivat vieretysten.\n\n-- Seisohan, isä, laudan päällä, niin minä saan ne vieläkin\nlitteämmiksi.\n\n-- Tärveltyvätköhän ne tuollaisesta? kysyi lehtori epäillen.\n\n-- Ne silitetään kumminkin maalla, rauhoitti Mauri.\n\n-- Ja toiset voivat tulla vieläkin paremmin prässätyiksi, sanoi Eljas.\n\n-- Taas käytätte vieraskielistä sanaa, sanoi lehtori.\n\n-- Seiso nyt, rakas isä, sen aikaa laudan päällä, kun keksit uuden\nnimen prässäykselle, pyysi Eljas.\n\nJa lehtori nousi.\n\nSillä välin oli Anu palannut Porvoosta. Kerrottuaan apulaiselle\nkeittiössä kaikki matkan elämykset, hän meni sisään.\n\nTäällä hän pysähtyi ovelle katsomaan miesten hommia. Yleissilmäyksen\njälkeen hän poistui yhtä ääneti kuin oli tullutkin.\n\n-- Mis rouva on? kysyi hän apulaiselta.\n\n-- Hän on sairaan anoppinsa luona, vastasi tämä.\n\n-- Etteks työ oo älynt sen vertaa et lehtor poikinee on pahateos?\n\n-- Lehtori selitti auttavansa rouvaa.\n\n-- Sillo hää just on vaaralline. En mie lope kaua oo palvelt täs talos,\nmut het alus mie huomasin jot lehtor ei oo selvä päästää. Hää on hyvä\nmies ja nii ystävälline mut usiast ilma tolkkuu. Eikä se oo asjaa mitä\nhää haastaa ja mitä hää tekköö. Nyt hää vast on iha ilktyös. Mie mään\nhakkee rouvaa kottii, muute hyö kolhiit koko talon piloil.\n\n-- Minä en uskalla jäädä tänne yksinään sen kanssa, sanoi apulainen\npelästyneenä.\n\n-- Ei hää oo pahemp ko monet muut herrat. Mie tuun siin paikas takasii.\n\nVaikka Anu oli valmistellut Teklaa kotimatkalla, kauhistui tämä sitä\nnäkyä, joka häntä odotti kotona. Huone, jossa lehtori sullotteli, oli\ntotisesti \"tiversikaupan\" ja tavaramakasiinin välimuoto.\n\n-- Tehän olette kovassa työssä, ihmisparat, sanoi hän hilliten itseään.\n\n-- Tahdoimme auttaa sinua, rakkaani. Minusta on väärin ettei\nmiesväki ota osaa kotitoimiin. Olen sydämestäni kiitollinen sinulle\nuhrautuvaisuutesi takia äitiäni kohtaan. Uhraan minäkin sentähden\nmielelläni vapaan aikani sinulle, sanoi lehtori hymyillen herttaisesti.\n\n-- Tästä lähin ei äidin tarvitse koskaan sullotella, lupasi Eljas.\n\nTähän yhtyi Maurikin sanoen: -- Äiti saa nytkin mennä vaikka\nsirkukseen, kyllä me tullaan toimeen täällä isän kanssa.\n\n-- Kiitoksia nyt vain avustanne, kyllä minä lopetan tämän työn. Näen,\nettä olette helliä ja hyväätarkoittavia, sanoi Tekla epävarmasti.\n\n-- Kaikki, mitä teen puolestasi, on helppoa ja hauskaa, sanoi lehtori\nsaaden suutelon palkakseen.\n\nKun Tekla vihdoin jäi yksin, purkautuivat kauan patoutuneet kyyneleet\nesiin. Eikä hän tullut iloisemmaksi kuullessaan keittiön oven kautta\nAnun sanovan apulaiselle:\n\n-- Miun sissuin ei ois kärsint tuollaist myllertämist. Ol siin sirkust\ntarpeeks ast ko lehtor polk lautaa justii ko hevone tynnöril. Rouvas ei\noo puhtii viije penni iest, nykyisekää raha arvo mukkaa.\n\nKesänalku oli kylmä ja tuulinen ja sateinen, niinkuin normaali kesäkuu\naina onkin Suomessa. Lehtori rouvineen matkusti puolivälissä kuuta\nentiseen lapsuuden kotiinsa, joka oli ollut suvun hallussa tähän\nasti. Mutta nyt siitä tarjottiin hyvä hinta, niin että se päätettiin\nmyydä. Lehtorilaiset palasivat kotiin kaupan päätyttyä, kaipuu\nmielessä, ja pankkikirja lehtorin povitaskussa. Ensimäisen kerran\nviisikymmenvuotisen elämän jälkeen omisti lehtori vaatimattoman summan\nSmkaa.\n\nSaavuttuaan pienellä laivalla huvilan rantaan he näkivät poikien ja\nAnun seisovan laivasillalla. Pojat huiskuttivat lakeillansa ja huusivat\ntervetuloa, mutta Anu, harsokankaasta neulottu hollantilainen päähine\nkeltaisilla hiuksilla, nojasi kaidetta vastaan ja piti kahden sormen\nvälissä pitsistä nenäliinaa, jonka hän antoi sirosti liehua tuulessa.\n\n-- Katso äiti tuota isoa laivamiestä Sjögreniä, kuiskasi Mauri ensi\ntervehdysten jälkeen. -- Se on Anun sulhanen.\n\n-- Mennään nyt kotiin. Älkää puhuko turhia.\n\nKotimatkalla kertoivat pojat, että Anu oli rannassa joka kerta,\nkun laiva saapui, ja sunnuntaisin hän matkusti sillä edestakaisin\npääteasemalle.\n\nPian Tekla huomasi itsekin ettei Anu ollut ennallaan. Kesä oli nyt\nkuumimmillaan ja kova kuivuus vaivasi.\n\nKun Tekla kerran puhui Anulle päivällisestä, heidän seistessään\naurinkoisella kartanolla, sanoi tämä:\n\n-- Mienen muista mittää ko rouva haastaa näi aurinkonpaistees. Jos on\ntähellist asjaa, ni sanokaa varjos, sillo mie ymmärrän.\n\n-- Eikö Anu ole terve?\n\n-- En mie oo millokaa oikee potent, mut pääs humisoo ja kuuluu äänii.\n\n-- Anu menee nyt uimaan, kehoitti Tekla, joka muisti rehtorin rouvan\nneuvon.\n\n-- En mie ennää ui. Mie häpiän.\n\n-- Ei kukaan ole nyt rannassa ja onhan siellä uimahuone.\n\n-- Siel on sellaisii oljamii joist ei monikaa tiijä. En mie ilkijä,\nsanoi Anu hymyillen salaperäisesti.\n\nTeklasta alkoi tuntua kaamealta. Mutta nähtyään, että Anu teki työnsä\nniinkuin ennenkin, niin hän rauhoittui.\n\nKuta kuumempi tuli, sitä omituisemmaksi kävi Anu. Hän varoitti poikia\nmenemästä saunaan, sillä siellä oli vihollisia. Kerran hän kirjoitti\nIlmalle, jota odotettiin kotiin lomalle ja pyysi tätä ostamaan hänelle\nuimapuvun. Asia ratkaistiin niin, että Tekla lahjoitti Anulle Ilman\nentisen puvun, jolla hän nyt ui lopun kesää. Pää selvisikin joka kerta\nhuomattavasti.\n\nToiselta puolen tuli Anu yhä haaveellisemmaksi. Iltaisilla kaikui laulu\nrantakallioilta, kun laivansavu katosi sisäjärven saarien taakse.\n\n    \"Vie tuulonen viesti mun armaalien\n    taa sinimerten vieraille maille\n    ja kuiskaa hiljaa hänen sytämellen:\n    olen ijäti lempesi orja!\"\n\nSivistysriennot eivät myöskään unohtuneet, sillä keittiöstä kuului\npuuropadan sorinan säestäessä:\n\n-- Jaak aakar ten uulyytika kossen, tuu aakar ten uulyytika kossen...\n\nEräänä kauniina elokuun päivänä, kun lehtori selvitteli pikääsiimaa\nkaivon läheisyydessä, kulki Anu ohi, kantaen kahta vesiämpäriä.\n\nLehtori, joka aina oli avulias, milloin hän hajamielisyydestään\nhuolimatta, keksi jonkun tarvitsevan apua, tarjoutui auttamaan jyrkässä\nmäessä.\n\nAnu asetti ämpärit maahan, puisti päätään ja sanoi:\n\n-- Minnuu ei tarvisse herrat auttaa, kyl mie senverra kavahan. Enkä mie\ntiijä, mitä kalloi siin vees liikkuu, mis lehtor uip. Mitä lehtor miun\nämpärlöitäin raahaa?\n\n-- Minä olisin vain auttanut, kun mäki on niin jyrkkä, sanoi lehtori\nsäyseästi.\n\n-- Auttaa vaa ommaa rouvaasa. Mie tiijän herroi metkut ja iesottamiset.\nKososel ei ykskää tyttö kestänt entisellää, jos ei issiää varont, kons\nvaa isseksee ol. Miul on se paper talles ja kavahtakkaa jot' en mie\nvällee näytä rouval.\n\n-- Ei minulla ole metkuja, eikä ole koskaan ollutkaan, kaikista\nvähimimin palvelijoitten kanssa. Mistä paperista Anu puhuu?\n\n-- Tään mie sain postis, sillo ko herrasväk ol reissus. Kyl mie nään\nkirutuksest ja meiningist kene se on tekemä.\n\nAnu kaivoi taskustaan huonolla käsialalla kirjoitetun kirjeen ja antoi\nsen lehtorille, joka luki:\n\n           Muistoksi.\n\n    Ei kuihtu ne jotka sinusta jäi\n    nin selvä on Kuvasi sytämessäin\n    Ei kuihtu ei kuole\n    Ne kukivat van\n    minä jän sua kaihoden muisdeleman.\n\n    Kun elosi sule hymyää\n    ja kohdalo Rusuja kanta\n    nin muisdele joskus\n    minua joka kuljen\n    mailman Ranta.\n       Se Joka sinua ihaile amusta iltan asti.\n\n-- Yks minnuu vaa näkköö aamust iltaa ast. Mienen räknää naisii ja noit\npoikii. Täst näkköö, jot se on sivistynnee herrasmiehe kiruttama.\n\n-- Mikä tässä oikeastaan todistaa sivistystä? kysyi lehtori\naavistamatta mihin Anu tähtäsi.\n\n-- Ko hää haastaa noi eskuvvii ja vertauksii kaut ja kohtalost ja\nmaalima rannast. Syvänt liikuttas, joset tietäs mite suur pahennus siin\npohjal piilöö ja miessuvun tärvellys.\n\n-- Käsiala on pahennus jokaisen silmissä ja oikeenkirjoitus on\ntärvelyksen huippu, sanoi lehtori, istuutuen hyväntahtoisen näköisenä\nsotkuisen siimansa ääreen.\n\n-- Kyl häne on pitänt lukkee monjait vuosii enneko ossaa näi kirjakielt\nkiruttaa. Mut sen mie terota näi mei kesen, jot lehtoril on etullist\net laittaa vällee syvämmees sen kuvan, ko sin laillisest ja esvalla\nkäskyst kuuluu, painakoo se sit vaik toist sattaa killoo.\n\n-- Mitä? Syyttääkö Anu minua nimettömän, virheitä vilisevän -- -- --?\n\n-- Mie haastan vaa mitä merkit osottaat, sanoi Anu työntäen\nkansallisen, lakastuneen lehden värisen, kostean kiharan korvan taakse.\n\nLehtori jätti pitkäsiimansa nurmelle ja meni, nopeammin kuin\nhistorianlehtorin arvo oikein sallisi, huoneeseensa, jonka oven hän\nlukitsi.\n\nSillä välin oli Tekla mennyt laivarantaan postia hakemaan.\n\nKun laiva lähti, jäikin pitkä laivamies, Sjögren, sillalle. Hän\npuhutteli Teklaa, joka tunsi hänet monista matkoista.\n\n-- Minulla on asiaa rouvalle. Saiskohan seurata mukana huvilalle?\n\n-- Olkaa hyvä vain. Mistä olisi kysymys? kysyi Tekla.\n\n-- Eihän rouva tykkää pahaa?\n\n-- Enhän minä tiedä, mistä on puhekaan. Sanokaa vaan.\n\n-- Milloinkahan Anu Jukonen voisi päästä palveluksestaan?\n\n-- Mitä nyt? En minä ole aikonutkaan vaihtaa palvelijaa.\n\n-- Mutta Anu on aikonut mennä naimisiin.\n\n-- Sjögren laskee leikkiä?\n\n-- Totta se on. Minä meinaan naida hänet ennen kesän loppua.\n\n-- Olenhan minä huomannut, että te seurustelette, mutta toivoin ettei\nsiitä tulisi mitään. Eiköhän olisi parasta jättää naiminen sikseen?\n\n-- Naiminen on sentään kaikista rehellisintä seurustelua. En minä ole\nsellainen, että minä riiailisin muulla tavalla kuin tosi mielessä.\n\n-- Tarkoitin vain, että Anu ei minusta sovi aviovaimoksi.\n\n-- No miksikä niin? Poltttaako se puurot pohjaan tai särkee astioita?\n\n-- Ajatelkaa nyt hänen henkisiä ominaisuuksiaan.\n\n-- Taitaa olla äkkivihainen tai tuhlaavainen? Sjögren oli levottoman\nnäköinen.\n\n-- Eikö Sjögren ole huomannut, että hän on hiukan omituinen?\n\n-- Tietenkin. Hän puhuu henkisistä riennoista ja sivistyksen\nvaatimuksista. Sellaisiksi ne käyvät aina herrasväen palveluksessa.\nMutta se ei haittaa minua ensinkään.\n\n-- Anulla on outoja mielikuvituksia, selitti Tekla varovaisesti.\n\n-- Ei sellaiset ole vaarallisia. Minä olen tuntenut rouvan, joka manasi\nhenkiä ja tanssitti pöytiä. Mainio emäntä se oli. Lapset olivat hyvin\nhoidetut, koti siisti ja ruoka hyvää. Eikö hänessä ole muuta vikaa?\n\n-- Ei, mutta jos järki on vähän sekaisin -- -- --\n\n-- Kyllä sitä on tarpeeksi tähän tarkoitukseen, sanoi Sjögren, joka\ntunsi helpotusta. Hän oli luullut pahempaa.\n\n-- Minä tahdoin vain varoittaa. Täytyy ajatella perinnöllisyyttä.\n\n-- Kyllä minun lapseni tulevat hyvärotuisiksi, hymyili Sjögren leveästi.\n\n-- Onhan Anu muuten kiltti tyttö.\n\n-- Ja kaunis, lisäsi Sjögren hartaasti.\n\nAnu tuli nyt ämpäreineen rannasta.\n\n-- Minä olen kertonut meidän kaupoistamme rouvalle, sanoi Sjögren\ntervehdittyään.\n\n-- Onnea sitten vain. Anu saa kunnollisen miehen. Se on sentään suurin\nonni tässä elämässä, sanoi Tekla.\n\n-- Mitähä lehtor täst sannoo, taitaa panna pahaksee, tuumi Anu.\n\n-- Mitä hän siihen sanoisi? kysyi Tekla.\n\n-- Se koira älähtää, joho kalikka kalahtaa, ja Anu myhähti\nmerkitsevästi.\n\n-- Mitä sinulla on lehtorin kanssa tekemistä? Oletko sinä se kalikka,\njoka saa hänet älähtämään? kysyi Sjögren terävästi.\n\n-- Mie oon viaton, enkä mie valita kohteluu. Mut mitä lehtoris kyttöö,\nsen saa rouva selvittää, sanoi Anu.\n\n-- Anun puheet ovat taas sekavia. Sjögren menee nyt keittiöön, niin Anu\nantaa kahvia, sanoi Tekla, joka alkoi hermostua.\n\nAnu ja Sjögren ottivat kumpikin ämpärinsä ja menivät läiskyttäen\nleikillä vettä toistensa päälle.\n\nTeklan saapuessa huvilaan näki hän miehensä huiskuttavan hänelle\nikkunasta ja huutavan:\n\n-- Tulehan Tekla huoneeseeni, niin saamme puhella.\n\nTekla joudutti askeleitaan ja kiirehti miehensä luo.\n\n-- Minä en kokoa voimia enkä voi pitää henkeäni tasapainossa, ellei\nkoti ole rauhan tyyssija, sanoi lehtori.\n\n-- Mehän olemme onnellinen, tyytyväinen perhe, rauhoitti Tekla.\n\n-- Täällä on rauhan häiritsijä, epäluuloinen ja epähieno olento.\n\n-- Sopusointuista palvelijaa on mahdotonta saada.\n\n-- Mutta hän voi olla nolla.\n\n-- Minusta meillä on ollut nollia tarpeeksi, jos tarkoitat henkistä\nkehitystä.\n\n-- Tarkoitan heidän lukumääräänsä.\n\n-- Emmehän voi, rakas Konrad, olla ihan ilman kotiapulaista.\n\n-- Voimme kyllä. Äidillä ja Amalialla ei ole hyräilevää, eroottista,\npuolihassua kotihäiritsijää.\n\n-- Heillä on keskuskeittiö ja niin paljon mukavuuksia, että heille se\nkäy laatuun.\n\n-- Sitäpä minäkin olen miettinyt tämän kiusallisen puolentunnin aikana.\n\n-- Mikä puolitunti se on?\n\n-- Siitä asti kuin jätin pitkänsiimani nurmelle kaivon luo ja tulin\ntänne huoneeseeni, pakottaen aivoni työskentelemään ankarasti,\nhuolimatta siitä että lämpömittari näyttää 25° varjossa. Vai oliko\nse 25 1/2°? Nyt näyttääkin tulevan kaunis kuutamo. Pitäisi mennä\nkravustamaan.\n\n-- Kerrohan nyt ensin, mitä aivosi saivat aikaan, ohjasi Tekla lehtorin\nentiseen ajatuskulkuun.\n\n-- Palvelijoilla on hyviä ja huonoja ominaisuuksia, aloitti lehtori.\n\n-- Niinkuin meilläkin, keskeytti Tekla.\n\n-- Aivan oikein. Ainakin minulla ja lapsilla. Olemattomilla\npalvelijoilla ei ole yhtään huonoa ominaisuutta.\n\n-- Mutta hyviä ominaisuuksia sitä enemmän. Minä olen ollut ilman\npalvelijaa kesällä. Ensimmäisinä päivinä nautin tavattomasti,\nmutta kuta pitemmälle aika kului, sitä suuremmaksi kasvoi kaipuuni\nkotiapulaista muistellessa. Hän häämöitti mielessäni kaiken avun\ntuojana, epäitsekkäänä uhrautuvana kotihengettärenä. Silloin huomasin,\nmitä hän merkitsi koko perheelle, lapsille ja etenkin minulle. Kun\nminun itseni täytyi olla ensimäinen aamulla ja viimeinen illalla, niin\nsilmäni aukenivat. Ja minkälaisia toimia sain tehdä!\n\n-- Olen keksinyt keinon, mitenkä nuo toimet jäävät kokonaan pois. Me\nostamme osakkeet Töölössä, samanlaisessa talossa kuin se, jossa äitikin\nasuu. Nythän meillä on melkein riittävä summa.\n\n-- Etteikö meillä olisi taloutta ensinkään?\n\n-- Saamme ruokamme yhteisestä keskuskeittiöstä ja säästämme palvelijan\nelatuksen ja palkan.\n\n-- Sehän olisi ihanaa. Niissähän on pieni keittokomero, niin että\nsaamme aamukahvimme ja vieraillemme mitä tahdomme. Joku siivooja saa\nkäydä siistimässä ja silloin me olemme onnellinen suljettu perhepiiri,\njohonka vieras aines ei tuo levottomuuden aihetta.\n\n-- Eikä kukaan väitä, että historianlehtori alentuisi kirjoittamaan\nrakkausrunoja. Anun päivät ovat luetut tässä talossa.\n\n-- Anu menee naimisiin Sjögrenin kanssa.\n\n-- Sjögren parka! Mutta minä varoitan häntä. En voi nähdä ihmisen\nsuinpäin syöksyvän perikatoon.\n\n-- Silloin tekisit turhaa työtä. Lähemmin ajatellessani luulen,\nettä Anusta tulee erinomainen vaimo. Hän osaa hoitaa taloutta ja\nluonteeltaan hän on kiltti ja taipuvainen. Sinä tuomitset häntä\nluokkarajan toiselta puolelta.\n\n-- Olet oikeassa, niinkuin aina, Teklaseni. Luultavasti Josefiinat,\nOlgat, Hildat ja Iidat ovat kaikki erinomaisia, katsottuina oikeassa\nperspektiivissä.\n\n-- Tosiaankin. Kun nyt ajattelen tulevaisuutta ilman heitä, näen kaikki\ntoisessa valossa. Työnantajien ja työntekijöiden välinen hankaus\nja etenkin jokapäiväinen elämä vierasten ihmisten kanssa vaikuttaa\nepäedullisesti arvosteluun.\n\n-- Mekin, jotka rakkaus liitti yhteen, saimme kestää monta vaikeutta,\nennenkuin arkielämä alkoi sujua tasaisesti. Mutta nyt, kun meidän\nei ole pakko vetää arkaan kotielämäämme vieraita, toisessa\nmaaperässä kasvaneita ihmisiä, niin järjestäkäämme elämämme heistä\nriippumattomaksi.\n\n-- Mutta mitä ne perheet tekevät, joilla on pieniä lapsia tai jotka\neivät voi ostaa osakehuoneustoa?\n\n-- En minä kykene pohtimaan yhteiskunnallisia ongelmia keskellä\nkesähellettä. Nyt lähden uimaan, ja heti kun tulee viileämmät ilmat,\nlähdemme Helsinkiin ostamaan kotia itsellemme. Sillävälin luemme\nilmoituksia ja valmistelemme asiaa kirjeenvaihdon kautta.\n\nKahvihetki humalamajassa oli täynnä juhlatunnelmaa.\n\nLehtori selitti pojille nyt alkavaa uutta elämää ja nämä kuuntelivat\nhartaina. Silmät loistivat monipuolisesta nautinnosta. Suloinen kahvi,\nvastaleivottu leipä, ruumis viileänä uimisen jälkeen, ympärillä\nvihannoiva luonto ja tuolla kimalteleva järvi! Sitten vielä mullistavia\nsuunnitelmia perhe-elämässä -- nautinto oli täydellinen.\n\nTekla katseli perhettään ja iloitsi. Kun Ilmakin huomenna yhtyisi\ntäyttämään paikkansa, niin olipa kuin taas elettäisi niitä harvoja\naikoja, jolloin elämä sujui onnellisena ja toivorikkaana.\n\nHän hymyili kuullessaan keittiön puolelta Anun Sjögrenin seuran\nvilkastuttaman iloisen naurun ja pienet kirkaisut.\n\nEmännän ja kotiapulaisen välit olivat tasapainossa. Heille häämöitti\nluonnollinen ero täydessä ystävyydessä ja rauhassa. He näkivät\ntoisissaan ihmisen ja tunsivat pitävänsä toisistaan. Sillä vapaus\nkoittaisi molemmille.\n\n\n\n"]