[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fBn677hCBndemkNFzoVcr_xMT1F_Z203vwDay_r6pSz8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":12,"language":13,"yearPublished":14,"yearPublishedTranslation":15,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":7,"gutenbergSubjects":19,"gutenbergCategories":20,"gutenbergSummary":7,"gutenbergTranslators":21,"gutenbergDownloadCount":7,"aiDescription":22,"preamble":23,"content":24},2568,"Oidipus","Sofokles (496-406. e.Kr.)",null,"2568-sofokles-oidipus","2568__Sofokles__Oidipus","naytelma",[],[],"fi",-429,1937,9762,54482,true,[],[],[],"Antiikin Kreikan tunnetuimmassa tragediassa Theban kuningas Oidipus yrittää pelastaa kaupunkinsa ruttotaudilta selvittämällä edellisen kuninkaan murhaajan. Tutkinnan edetessä hänelle paljastuu järkyttävä totuus omasta alkuperästään ja kohtalosta, jota hän on yrittänyt paeta.","Sofokleen 'Oidipus' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2568. E-kirja\non public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään\nrajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tuula Temonen ja Projekti Lönnrot.","KUNINGAS OIDIPUS\n\nKirj.\n\nSofokles\n\n\nSuomentanut\n\nO. Manninen\n\n\n\nSuomalaisen kirjallisuuden\nedistämisvaroilla avustettu.\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1937.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nOIDIPUS, Theban kuningas.\nIOKASTE, hänen puolisonsa.\nKREON, Iokasten veli.\nTEIRESIAS, iäkäs, sokea tietäjä.\nZeus jumalan pappi.\nSanansaattaja.\nPaimen.\nPalvelija.\nKaksi lasta, Oidipus kuninkaan molemmat tyttäret.\nKuoro, kunnianarvoisia Theban vanhuksia.\nPappeja, nuoria poikasia, Oidipuksen, lokasten ja Kreonin saattueväkeä ym.\n\n(Tapahtuu Thebassa muinoisen Hellaan taruperäisellä sankarikaudella.)\n\n\n\nNäyttämön taustana Theban kuninkaanlinnan kolmiovinen etusivu. Sen\nvieressä Apollon alttari ja kuvapatsas. Joukko nuoria poikia pappien\njohtamina asettuu alttarien ympärille ja laskee niille öljypuunlehviä\nvalkeavillaisine palvenauhoineen. Oidipus saattueineen.\n\n\n\n\nOidipus. Pappi.\n\nOIDIPUS.\nOi lapset, latva muinaiskantaa Kadmoksen[1],\nnäin miksi näillä portailla nyt istutte,\nkäsissä pyhät lehvät turvanpyytäjäin?\nMiks uhrisauhuun saartuu kaikki kaupunki,\npaiaanit kaikuu, parku, voihke, voivotus?\nNäen oikeaksi, ettei muut, ei viestit vain\nsit' ilmoita, siks itse, lapset, tänne käyn,\nma kuulu Oidipus, niinkuin mua kutsutaan.\nSa, vanhus, lausu -- sunhan näitten puolesta\npuhua sopii -- mikä teidät tänne tuo,\nmi pelko vai mi toive? Teitä auttamaan\nma kaikess' olen altis. Mieli tunnoton\nmull' ois, jos moist' en säälis avun anontaa.\n\nPAPPI.\nNiinp', Oidipus, oi maani valtias, sa näät\nmeit' alttareittes ääress' ikäkautta kaks.\nEi toisen siivet kanna viel', ei kauas vie,\nvaan toista vanhuus painaa, ovat pappeja,\nZeun pappi minä, nuorisomme valioin\ntaas nuo; muu kansa istuu palvelehvineen\ntoreilla, luona Pallaan kahden pyhätön\nja myös Ismenon lieden ennustuhkaisen.[2]\nSill' itsekin sen huomaat, turman tyrskyihin\njo Theba hukkuu, enää päätä kohottaa\nei kurimuksen hurmekuilusta se voi.\nJo siltä riutuu viljan täydet tähkäpäät,\nkedoilla karjat kaatuu, lapset kuolevat\nemonsa kohtuun; tulisen sit' ahdistaa\njumalan ruoska, julma rutto runtelee.\nOn tyhjät suojat Kadmoksen, ja liioin saa\nnyt musta Hades murhe-, voihkesaalista.\nMa vaikk' en katso kaltaiseks sua jumalain,\nei lapset nää, luon' uhrilietes istujat,\nniin meille miesten ensimmäinen elämän\nsa vaiheiss' olet ynnä jumalsallimain.\nVapahdit meidät, tullen linnaan Kadmoksen,\nverosta, jonka Sfinksin turma virsi vei.\nSen teit sä, vaikka ohjett', opastusta et\nmeilt' ollut saanut; tulla turvaksemme soi\njumala sun, sen tunnustamme, tunnemme.\nMyös nyt, oi suurin mahtajista, Oidipus,\nme rukoellen kaikki puolees käännymme:\npelastuskeino keksi meille, mielees ken\njos jumalista tuo tai vihjaa viisas mies.\nNäet kokeneitten neuvo ennen muuta voi\nkovankin onnen myötäiseksi elvyttää.\nNiinp', oi sa miesten oivin, nosta Theba taas,\nniinp' ollos valpas; sillä pelastajakseen\nmaa tää sua kiittää ammoisesta avustas.\nSe älköön meille valtas muisto jääkö vain,\nett' ensin nousta saimme, sitten sortua,\nvaan kaatumattomaksi nosta kaupunki.\nSill' entein suotuisinpa meille silloinkin\ntoit onnen, sama ollos onnentuoja nyt.\nJos maata mielit vallita sa vastakin,\non sulle sorjemp' ihmismaa kuin erämaa;\nnäet mitään linna ei, ei laiva lie, jok' on\njo tyhjä, tyyten menettänyt miehistön.\n\nOIDIPUS.\nOi lapset koidot, tuttu mulle, outo ei,\non huoli, teidät tänne tuova. Kärsitte,\nsen tiedän, kaikki. Mutta kärsienkään ei\nniin kärsi, kuin ma kärsin, teistä yksikään.\nNäet teidän koskee tuskanne yht' ainoaa,\nvain omaa kohtaa, muita ei; mun sieluni\nteist', itsestäni, Thebasta se murheess' on.\nNiinp' unest' ette uinuvaa te herätä,\nvaan tietkää, monta kyyneltä jo vuodatin,\nja monianne murheaatos harhaili.\nPelastuskeinoon keksimääni ainoaan\njo ryhdyin. Näät on mennyt lankoni Kreon,\nMenoikeun poika, pytholaisest'[3] anomaan\nApollon temppelistä tietoa, mi vois\nsanani taikka työni Theban pelastaa.\nLuen päivät, aikaa mielin ankein arvioin.\nMik' oisko tiellä tullut? Liian kauan näät\nhän viipyy, viikommin, kuin aikaa matka vie.\nVaan jahka vain hän saapuu, olen kehno mies,\njos en ma tee, mit' ikään Foibos julistaa.\n\nPAPPI.\nSen lausuit parhaiks aivan: viittovat jo nuo\nKreonin tulleen, juuri käyvän tännepäin.\n\nOIDIPUS.\nJosp', ylhä Foibos, sanat salliman hän tois\nyht' onnekkaat, kuin häll' on silmät loistavat!\n\nPAPPI.\nLie onnen viesti. Eip' ois seppeleenä pään\nnoin muuten marjarunsas lehvä laakerin.\n\nOIDIPUS.\nPian kuulemme; jo äänen kantamill' on hän. --\nMenoikeun poika, rakas lanko, ruhtinas,\nmink' ennusviestin meille jumalalta tuot?\n\n\nEdelliset. Kreon.\n\nKREON.\nTuon oivan. Seikat näät, sen sanon, työläätkin,\nne hyvin päättyin kaikki kääntyy onneksi.\n\nOIDIPUS.\nMik' on se viesti? Sillä ei mua rohkaissut,\nei peljättänyt tähän saakka sanomas.\n\nKREON.\nJos näitten kuullen kuulla mielit, puhumaan\nma olen valmis, käymään kattos alle myös.\n\nOIDIPUS.\nSen kaikki kuulkoot! Sillä näitten puolest' on\nisompi huoleni kuin hengest' omasta.\n\nKREON.\nSiis kerron, minkä jumalalta kuulla sain.\nNäin sanoin selkein käski Foibos valtias:\npois saasta, maanne kirokasvu, kitkekää,\nja sovituksetonta älkää suosiko!\n\nOIDIPUS.\nMi puhdistuksen tuo, ja mistä turmasta?\n\nKREON.\nMaanpako taikka surma surman kostoksi;\nnäet verivelka Thebaan tuhomyrskyn toi.\n\nOIDIPUS.\nJa miehen mink' ois kostettava kohtalo?\n\nKREON.\nTääll' ammoin Laios maata kaitsi, ennenkuin\nsa tulit Theban johtajaksi, valtias.\n\nOIDIPUS.\nTuon muilta kuulin, nähnyt hänt' en milloinkaan.\n\nKREON.\nHän surman sai. Nyt selvä käsky sieltä käy\nse kostaa murhaajille, keitä olkootkin.\n\nOIDIPUS.\nMiss' ollevatkaan? Mistä enää löytyvät\nrikoksen vanhan jäljet, työläät tutkia?\n\nKREON.\nTäss' ovat maassa, sanottiin. Mit' etsii, sen\nvoi tavoittaa, sit' ei, mi sikseen heitetään.\n\nOIDIPUS.\nKotona vaiko maalla vaiko matkalla,\nmuill' ollessaanko mailla Laios murhattiin?\n\nKREON.\nVaeltaa aikoi palvepaikkaan kaukaiseen,\nei siltä tieltä kotiin tullut konsanaan.\n\nOIDIPUS.\nSit' eikö airut, seuralainen yksikään\nsiis nähnyt, jolta tiedon, johdon jonkin sais?\n\nKREON.\nHeist' eloon jäi yks ainut, pakoon pääsi, voi\nvain yhden seikan näkemästään kertoa.\n\nOIDIPUS.\nSiis minkä? Yksi monta viitett' antaa voi.\nJos alku vain on pienikään, jo toivo on.\n\nKREON.\nTiell' yllättivät, kertoi, rosvot; kuninkaan\noi' ylivoima murhannut, ei yksi mies.\n\nOIDIPUS.\nKuink' oisi rosvo moista rohjennut, jos ei\nois täältäkäsin rahall' ollut ostettu?\n\nKREON.\nNiin olla voi. Mutt' ahdingossa auttajaa\nei noussut, kuollut Laios kostajatta jäi.\n\nOIDIPUS.\nMik' estää saattoi tutkimasta ahdinko,\nkuink' oli surmaan syösty maanne kuningas?\n\nKREON.\nMeit' ongelmallaan Sfinksi viekas uhkasi,\nja sikseen heittää rikos täytyi hämärä.\n\nOIDIPUS.\nVaan minä nyt sen juurta myöten selvitän.\nSill' oikein Foibos, oikein sinä vainajan\nnyt olet koston vaaliakses ottanut,\nniinp' oikein myös on, kostamaan ett' yhtyvän\nmun näätte loukkausta maan ja jumalan.\nSill' en vain puolest' etäisten ma ystäväin,\nvaan itse puolestani kostan konnantyön.\nMies, joka hänet murhasi, se ehkä myös\nmua vastaan saman murhakäden nostaa voi;\nsiis toisen puolusmiesnä turvaan itseni. --\nNyt, lapset, joutuin näiltä portahilta pois\njo palvelehvinenne nouskaa, lähtekää.\nKäy, airut, koolle kutsu kansa Kadmoksen.\nMin tehdä voin, sen teen. Kanss' olkoon jumalan\nolomme kaikki, onnekas tai onneton!\n\nUHRIPAPPI.\nSiis, lähtekäämme, lapset. Sillä saavuimme\nvain kuullaksemme lupausta kuninkaan.\nJa Foibos, ennusviestin ilmoittaja tään,\npelastajaksi tulkoon, ruton torjukoon!\n\n(Avunanojat poistuvat. Kuoro käy esiin)\n\n\nOidipus. Kuoro.\n\nKUORO.\n\nEns. säkeistö.\n\n   Delfoin kultavan oi sana, Zeun suloääninen airut,\nmi kuulla kuulun Theban lie\n   viestisi? Järkkynyt, ange on mieleni, auttaja Paian,\nsa, jonk' oli kehtona Delos.\n   Huolta sa tuot, mitä uusia vai mitä\n   vuosien viertyä vaadit vanhoja\n   taas sovituksia?\n   Toivon kultainen tytär, oi sano, kuoloton airut!\n\nEns. vastasäkeistö.\n\n   Huudan, Athene kuoloton oi, sua, Zeun tytär, ensin,\nja sisko ylhä, suoja maan,\n   Artemis oi, torin ylpeys jonk' ihanainen on istuin,\noi noutavanuoli Apollo!\n   Kolme te, korkeat surmien suistajat,\n   jos tuhon estävä Theball' ain' oli\n   teilt' apu armias,\n   niin, tuholiekkien torjujat oi, nyt myös te jo tulkaa!\n\nToinen säkeistö.\n\nJo, voi, mua määrätön vaiva lyö,\njo sairaus kansani kaiken vie,\näly keksiä torjumapeist' ei\n   voi tuhon ankaran. Ei näet kasvua\nmaa kartuta kuulu nyt, ei emot alta\nvoi vaikeain,\npolot, elpyä synnytysvaivain.\nNe kilvan kuin\n   lintuja liuta jo siivekäs entää,\n   raisua liekkiäkin nopeampina,\npäin illan jumalan[5] rantaa.\n\nToinen vastasäkeistö.\n\nJo vie kato pohjaton kaupungin,\nei vainajat itkua, hautaa saa,\nyhä siittävät uutta ne surmaa.\n   Käy polot puolisot, harmajapäät emot,\nken mistäkin, pyrkien alttarin turviin.\nNe vaikeroi\nhädän all' ylen ankean, kolkon.\nPaiaanin käy\n   pauhu ja voihke nyt yhtyvin äänin.\n   Hohtava Zeun tytär oi, apu, suosio\njo meille suo sulosilmä!\n\nKolmas säkeistö.\n\nSa Ares saa ankara pois, vaino vaskikilvetön,\nnyt meitä polttava, parku ympärillään,\nhän juosten että kauas äärilt' isänmaan\njo karkkoais kartanoon aavahan Amfitriten[6]\ntai myös tylyn Traakian rannan\n   tyrskyvalkamille!\nNäät minkä vielä säästi yö,\n   sille päivä turman tuo.\nSuur' oi, ankarain\n   vaajatulten valtias,\nZeus taatto, lieskallas sa hänet murskaa!\n\nKolmas vastasäkeistö.\n\nJo, Foibos, oi Lyykian maan kultajousi jumala,\nsa torjumattomin nuolin meitä turvaa!\nMeit' auta tuohustultes leimull', Artemis,\nluo riennä, kuin kulkus käy Lyykian kukkuloilla!\nOi, maan tämän maine, sa Bakkhos,\n   kultaseppel-otsa,\nmenaadiparvien sa pää,\n   viinintumma, vimmakas,\npäin käy, kärventää\n   kuusenpihkasoihtus suo\nsa inhaa tuota heimoss' ikivaltain!\n\n(Kreon on poistunut laulun aikana; kansaa on kokoontunut. Oidipus käy\nesiin.)\n\n\nOidipus. Kuoro.\n\nOIDIPUS.\nRukoilet; ja mit' anelet, myös saada voit,\nsaat turvan, tuskan lievikkeen, jos kuulla mun\nsanaani tahdot, taudin alta auttaa maan.\nSen virkan minä, jolle vieras viesti tuo\nkuin tuo on tekokin: en päästä pitkältä\nsen jäljille ma voi, jos tie on viitaton.\nMa kansalainen uusi, myöhemp' olenhan.\nMua siis nyt kuulkaa, kaikki kansa Kadmoksen:\nken teistä tietää, keltä kerran surmansa\nsai Laios, poika Labdakon, hän ilmaiskoon\nminulle kaiken, minkä tietää, käsken niin.\nJa vaikka pelkäis joutuvansa syyttämään\nniin itse itseään, ei muuta kostoa\nhän kohtaa, turvassa vain maasta poistukoon.\nJos jonkun muun tai muukalaisen tietää ken\ntaas murhaajaksi, älköön vaietko; ma sen\nnäet palkitsen ja hälle suosioni suon.\nVaan jos te vaikenette, jott' ei ystävää\ntai itseään ken vaaraan saattais, tietäkää,\nsen kuinka käy, ken käskyäni halveksuu.\nKen olkoonkin, sit' älköön miestä asukas\nmaan tään, miss' ohjaan minä, kannan valtikkaa,\nluo ottako tai puhutelko yksikään,\nrukoilla myötä, jumalille suitsuttaa\nsen suoko, saada vihkiveden vihmontaa;\npois joka ovelta hän karkoitettakoon,\nnäet mies se meidät saastuttaa, niin julisti\njuur'ikään pyhä viesti Python jumalan.\nNäin säätäen ma kanssa jumaluuden käyn\nja vainajan nyt kostoliittoon korkeaan.\nKiroan murhaajan, hän missä piilköönkin,\nlie yksin syypää tai lie muita mukanaan;\nosaton, kurja kurjall' olkoon kohtalo.\nJa kohdatkoon, jos tieteni hän tulla saa\nmun linnaani, mun liesikumppanikseni,\nmua turma kaikki, minkä muille toivotin.\nMut teitä vannotan: tää kaikki tehkää mun\nja jumalan te puolesta ja tämän maan,\nnyt jonka surmaan veripatto näännyttää.\nSill' eipä, vaikk' ei vaatinut ois jumala,\nnoin kostamatta jättää teidän tullut ois\nmaan parhaan miehen, kuninkaanne, kuolemaa,\nvaan selvittää se. Mutta kosk' on mulla nyt\nse valta, jok' oi' ennen hällä, sama myös\naviovuode, sama vaimo valio,\nja lapset meille yhteiset ois ylenneet,\njos sammuvaksi suku hält' ei säätty ois,\ntää hänen päähänsä kun iski kohtalo --\nma siksi myös kuin puolest' oman isäni\nnyt taistelen, teen kaikkeni, tuon tavoittaa\nkoen murhaajan, jonk' isku, isät muinaiset,\nAgenor, Kadmos, Polydoros, Labdakos,\nsukunne suuren taittoi vesan viimeisen.\nJa niille, jotka näin ei tehne, jumalat\nmaan älkööt viljaa kasvaa suoko, vaimojen\nhedelmää heille saada, vaan he nykyiseen\ntai vaikeampaan vielä vaivaan sortukoot.\nVaan, kadmolaiset muut te, joille käsky tää\non mieleen, teitä Dike[7] suojatkoon ja muut\njumalat kaikki armiaasti ainiaan.\n\n(Kansa poistuu.)\n\nKUORO.\nNiin kuin mua vaatii vannotukses, valtias,\nniin puhun. Hänt' en surmannut enk' osoittaa\nvoi surmaajaa. Mutt' etsimään kun käski, ois\nsanoa voinut Foibos, ken sen tehnyt on.\n\nOIDIPUS.\nNiin oikein; vaan mit' eivät tahdo taivaiset,\npakottaa siihen heit' ei saata ihminen.\n\nKUORO.\nMit' uskon toisna parhaaks, saanko sanoa?\n\nOIDIPUS.\nVaikk' oisi kolmas vasta, mun se kuulla suo.\n\nKUORO.\nMink' ylhä Foibos, ylhä sen Teiresias,\nma tiedän, näkee myös, ja häitä tiedustain\nsen sais ehk' ilmi selvimmin, oi valtias.\n\nOIDIPUS.\nEnp' ole ollut siinäkään ma toimeton:\nKreonin neuvost' airutta jo kaksikin\nvei kutsun. Kumma, että hänt' ei kuulu vain.\n\nKUORO.\nMuu onkin vanhaa, joutavaa kai juttua.\n\nOIDIPUS.\nSiis mikä muu? Kaikk' aion tyyten tutkia.\n\nKUORO.\nMa kuulin, hänet tappoi jotkin kulkijat.\n\nOIDIPUS.\nMa myös; eip' ilmesty vain silminnäkijää.\n\nKUORO.\nVaan jokin pelon syy jos häll' on tosiaan,\nei moista kuulla kirousta kestä hän.\n\nOIDIPUS.\nEi sanaa säiky, ket' ei teko kammota.\n\n(Teiresias lähestyy pojan taluttamana.)\n\nKUORO.\nOnp' ilmisaaja salasyyn: jo tietäjää\nne jumalaista tuolla tuo, joll' yksinään\non totuus myötäsynty joukoss' ihmisten.\n\n\nEdelliset. Teiresias.\n\nOIDIPUS.\nSa, joka tutkit kaikki, julkituotavat\nkuin salatutkin, taivaiset ja maalliset,\nvaikk' et näe, tiedät, mikä Thebaa sairaus\nnyt lyö; se muuta turvaa, pelastusta ei\nnäe nyt kuin sinut, ruhtinas Teiresias.\nNäet Foibos, vaikk' et airuelta kuullut lie,\non kyselyyni vastannut, ett' elpyä\ntään taudin alta voimme vain, jos etsimme\nne tarkoin ilmi, joilta Laios surman sai,\njos kuolo kostaa sen tai maastakarkoitus.\nNäe lintumerkki suotuisa nyt meille siis,\ntai muun jos minkä tiennet tietäjän sä tien,\nkäy, itses suojaa, Theba, minut varjele,\nmeist' ota kaikki tapon tahra, saastutus.\nSinuss' on toivomme. Ja auttaa miehen on,\nvaransa, voimans' antain, kaunein kilvoitus.\n\nTEIRESIAS itsekseen.\nVoi, mik' on hirmu tietää, missä tietävää\nei tieto auta! Tajuan sen tarkalleen,\nmutt' unohdin, en muuten tänne tullut ois.\n\nOIDIPUS.\nMik' on? Sa miksi allamielin saavut noin?\n\nTEIRESIAS.\nMun salli mennä! Kannettavat helpommat\non kantaa sun ja mun, mua jos sa tottelet.\n\nOIDIPUS.\nEt oikein puhu, onneksi et kaupungin,\njok' elättää sua, jos silt' epäät tiedon tään.\n\nTEIRESIAS.\nNäin puhun, koska nään, ett' omat sanas ei\nvie onneen, etten itse samaan erhettyis.\n\nKUORO.\nNimessä jumalain, meit' auta, viisas mies,\nsua rukoilemme kaikki etees langeten.\n\nTEIRESIAS.\nKaikk' yhtä vimmaiset! Moist' älköön lausuko\nmun suuni sulle, mi sun turmas ilmoittais.\n\nOIDIPUS.\nSa mitä haastat? Tiedät, etkä virka! Siis\nkoet pettää meidät, tuhoon syöstä kaupungin?\n\nTEIRESIAS.\nSua tuskaan en enk' itseäni saata. Miks\nutelet suotta? Multa sit' et kuulla saa.\n\nOIDIPUS.\nSa ilkiöistä ilkiöin, jo kiihdyksiin\nkivenkin saisit, vai et mieli vastata,\nsun noinko nurja, heltymätön mieles on?\n\nTEIRESIAS.\nMua nurjaks soimaat, etpä omaa sisuas\nnäe, sielus asukasta, vain mua nuhtelet.\n\nOIDIPUS.\nKen sanoista ei moisista jo kiivastuis,\njoill' ikään ilkuit kaupunkias, katala?\n\nTEIRESIAS.\n\nSe tulee kyllä, mistä suuni vaiti on.\n\nOIDIPUS.\nNiinp' ilmoittaa sun täytyy nyt se tuleva.\n\nTEIRESIAS.\nEn sano enempää. Jos mielit, päästä vain\nvihaisin vimmas vauhkona sa valloilleen.\n\nOIDIPUS.\nEik' enää jätä virkkamatta vihani,\nmit' uskon. Tiedä siis: sa itse, sen jo nään,\nteon mietit, teitkin -- sitä vaille vain, ett' et\nhänt' itse iskenyt! Jos sokea et ois,\nsanoisin: itse teonkin sa yksin teit.\n\nTEIRESIAS.\nTodella? Niinpä omaa, juuri lausumaas\nsa julistusta seuraa: tästä päivästä\nnäit' ällös siis, mua ällös puhutelko, maan\nkosk' olet tään sa saastuttaja pattoinen.\n\nOIDIPUS.\nNoin julkeasti singahutat sanan tuon,\nja kuinka luulet kostoltani välttyväs?\n\nTEIRESIAS.\nMa vältyn: totuus väkevä mua varjelee.\n\nOIDIPUS.\nKen neuvoi sen? Ei ennusmerkit ainakaan.\n\nTEIRESIAS.\nSa neuvoit. Sanomaan sait, mit' en tahtonut.\n\nOIDIPUS.\nSe sano vielä, selvemmin ett' oivallan.\n\nTEIRESIAS.\nEt tajunnut, vai koetella tahdotko?\n\nOIDIPUS.\nEn tarkoin; siis se virka vielä uudestaan.\n\nTEIRESIAS.\nSe olet murhamies, jot' etsit, sanon sen.\n\nOIDIPUS.\nIlokses etpä toiste noin mua herjanne.\n\nTEIRESIAS.\nPuhunko lisää, vimmaas vielä kiihdytän?\n\nOIDIPUS.\nVain halumäärin jatka jaaritustasi.\n\nTEIRESIAS.\nEt tiedä, mikä suhde häpeällinen\non sulia rakkaimpiis, näe surkeuttas et.\n\nOIDIPUS.\nNoin rankaisutta luulet saavas haastaa vain?\n\nTEIRESIAS.\nNiin totta kuin viel' elää voima totuuden.\n\nOIDIPUS.\nSe elää, vaan sua varten ei. Kuin silmäsi\nniin kuulos on ja mieles umpisokea.\n\nTEIRESIAS.\nSua koitoa, jok' ilkut noin, mist' itseäs\njokainen täällä on koht' ikään ilkkuva!\n\nOIDIPUS.\nYön vanki ainaisen, et vahingoittaa voi\nmua, ketään et, ken näkee kirkkaan auringon.\n\nTEIRESIAS.\n\nEi ole arpas kaatua mun kauttani.\nApollo saa kyll' aikaan aivoituksensa.\n\nOIDIPUS.\nKreonin onko tuo vai omaa keksimääs?\n\nTEIRESIAS.\nKreon ei sulle turmaa tuo, sa itse tuot.\n\nOIDIPUS.\nOi rikkaus ja valta, taito valtiaan,\nmuut voittavainen kilpakiihkoss' elämän,\nmi kateus ain' äärellänne kasvaakaan,\njos vallan vuoksi tään, jonk' uskoi kaupunki\nkäsiini, lahjan annetun, ei anotun,\nKreon, tuo vanha, uskollinen ystävä,\nkukistaa minut mielii, salajuoneen käy,\ntuon vehkeilevän velhon nostaa kimppuuni,\nkavalan kerjurin, jok' oman edun vain\nvisusti näkee, ennustaiss' on sokea!\nVai missä olit, virka, taattu tietäjä?\nKuink' et, kun lauloi turmavirttään hirviö,\nsanallas lunastanut kansaa kaupunkis?\nEi ollut arvoitus se miehen minkä vain\navattavissa, vaati voimaa tietäjän.\nSit' eipä sulle suoneet ennuslintusi,\nei johto jumalain. Niin tuli Oidipus,\nmies opiton, ja Sfinksin voitti. Ongelman,\nsen mielen miete purki, lintumerkit ei.\nJa minut aiot kukistaa nyt, ollakses\nniin lähin mies Kreonin valtaistuimen!\nVaan saatpa sa, ja tään ken keksi, karvaasti,\nma luulen, maksaa verisyyn. Jos vanhuuttas\nen säälis, sulle omat juones juottaisin.\n\nKUORO.\nOn mielestämme vihastuksen virkkamat\nniin sanat tään kuin sunkin, Oidipus. Mutt' ei\nse tarpeen lie. Vain, kuinka täyttyy parhaiten\njumalan ennuskäsky, katsominen on.\n\nTEIRESIAS.\nSun vaikk' on valta, sanaan sana vastata\non oikeus, on siihen valta mullakin.\nEnp' orjas ma, Apollon palvelija, lie,\nKreonin suojatiks[8] en kirjoitettu myös,\nvaan sanon, kun mua soimaat sokeaksikin:\non näkö sull', et vain näe vaivaisuuttas, et\nmiss' asut, keitten keskellä. Vai tunnetko\nsa syntyjuures? Tietämättäs vihamies\nomaistes olet päällä maan ja alla maan.\nJa kaksois-iskuin kerran, kammoaskelein\nmaast' ajaa sinut isän, äidin kirous.\nNyt päivän näet, silloin pelkän pimeän.\nMi meren ääri koht' ei valituksistas,\nmik' ei Kithairon[9] kaiu, konsa tajuat\navioliittos, jonka turmarantaan toi\nsun laivas myötätuuli valkamattomaan!\nEt tunne tulvaa turman muun, miss' oman näät\nsä itses kohta, omat lapset laisinas.\nKreon ja myös mun suuni puhe polje vain\nsa lokaan. Sill' ei kuolevaisist' yksikään\nsua kurjemmasti kuunaan sorru turmioon.\n\nOIDIPUS.\nTuot' enää tuolta sietää voiko tosiaan?\nMaa sinut nielköön! Pois ja pian! Tiehesi!\nKatoa ainiaaksi kartanostani!\n\nTEIRESIAS.\nEnp' oisi tullut, ellet ois mua kutsunut.\n\nOIDIPUS.\nEn tiennyt, ett' on mielipuolta puheesi,\ntalooni muuten tuskinpa sua tuotu ois.\n\nTEIRESIAS.\n\nSa mielipuoleks uskot minut, vanhempas\nmua mieleväksi katsoi, ne, joilt' elon sait.\n\n(Aikoo lähteä.)\n\nOIDIPUS.\nSiis ketkä? Viivy! Virka, keist' on syntyni!\n\nTEIRESIAS.\nTää päivä näkee syntysi ja tuhosi.\n\nOIDIPUS.\nKuink' on sun puhees kaikki kummaa ongelmaa!\n\nTEIRESIAS.\nOlethan niitä nerokas sa arvaamaan.\n\nOIDIPUS.\nSiit' ilku vain, mill' arvoon nousin, menestyin.\n\nTEIRESIAS.\nSe menestykses juuri sinut menettää.\n\nOIDIPUS.\nMinusta vähät, kunhan Theba pelastuu!\n\nTEIRESIAS.\nSiis lähden. Poika, täältä pois mua taluta!\n\nOIDIPUS.\nTaluttakoonkin! Täällä-olos taakka on\nja vastus. Pois mua kiusaamasta kiiruhda.\n\nTEIRESIAS.\nPois käyn, vain sanon, miksi saavuin. Kasvojes\nen eessä säiky. Mitään et sa mulle voi.\nTää kuule siis: se mies, jo kauan etsimäs,\njot' uhkaat, ilmi saada Laios kuninkaan\nkoet murhan, mies se tääll' on, vieras tulokas,\nniin luullaan, mutta thebalaiseks syntyjään\nhän paljastuu, vaan eipä liioin ilokseen.\nSill', ennen rikas, kerjäläisnä kiertäen,\nnäkevä ennen, sokeana sauvallaan\nhapuillen maille vieraille hän vaeltaa.\nKäy ilmi, että isä omain lastensa\non veli, ett' on oma poika poloisen\nemonsa puoliso ja taaton tappaja,\navion anastaja. Kattos alle käy\nja näitä mieti! Jos näet valhetelleen mun,\nmult' ennustaidon sano tarkkaan puuttuvan.\n\n(Teiresias poistuu. Oidipus menee linnaansa.)\n\nKUORO.\n\nEns. säkeistö.\n\nKen lie se mies,\n   josta nyt ennusrotko Delfoin tietää\n   työt noin, syyt noin\n   synkeät, hirmuisinta hirmuisemmat?\nJo vain vihurinkin sais\nnyt varsoja vinhemmin\nhän väistyä turmaa.\nAsehissapa häntä jo syöksyy päin\nsalamoin, tulin iskevin aaluva Zeun[10]\nkanss' eksymätönten,\n   mahtavain Manatarten.\n\nEns. vastasäkeistö.\n\nNäät leimahtain\n   käy lumipäältä Parnassolta käsky\n   nyt juur' raikuu,\n   etsiä mies se piileväinen ilmi.\nVain metsiä kiertelee\nkuin kiilivä härkä hän\nja rotkoja vuorten.\nJalat uupuvat kurjina kurjan tuon,\npyhän maannavan ei kirot erkane pois,\nne käy yhä kimppuun\n   herhiläisinä kiehuin.\n\nToinen säkeistö.\n\nHirmuja nyt, hirmuja, voi, nostavat nuo tietäjän näyt,\n   ei todet, ei turhia lie, neuvoa ei nyt sano suu.\nMitä lie eessä, en nää, outoja myös entiset on.\nPolybon poikako tuo\nja Labdakon noin vai muka siis riitelivät?\nKuullut en tuost' ennen, en nytkään.\nMikä oikeus ois, varma mik' ois vaaka se lain,\nsua, Oidipus oi, tuomita mun, kuulua maan,\n   Labdakolaisia jos tuho löi tuntematon?\n\nToinen vastasäkeistö.\n\n   Korkea Zeus kohtalojen tuntija on, Foibos on myös;\n   siin' etevämp' ettäkö ois tietäjä kuin ihmiset muut,\ntosi ei luulo se lie. Verraton ei, voittajaton\nole mies mieleväkään.\nTuot' ennen en siis uskoa voi, kuin sana lie\n   syyttelijäin täyttynyt täysin.\nTuli siivekäs näät turmiotar, vaan avun toi\nälymies jalo tää, suosiokas, suojeli maan.\n   en hänest' uskoa, vaikka mik' ois, huonoa voi.\n\n\nKuoro. Kreon.\n\nKREON.\nKun kuulin, kansalaiset, että tuimasti\nkuningas Oidipus mua syyttää, närkästyin\nmä tänne käyn. Jos tässä hädässämme hän\nnäet luulla voi mun vauriota jotakin\nsanalla taikka työllä hälle tuottaneen,\nenp' elon ilmoill' olla tahdo kauemmin\nnäin häväistynä. Sill' ei pientä merkitse,\nvaan mitatonta turmaa mulle puhe tuo,\njos mulle maine katala jää kaupungin,\nkatala sun ja ystäväini muistossa.\n\nKUORO.\nTuon syytöksen kai pikemminkin vihastus\nlie viskannut kuin mielen vakaa harkinta.\n\nKREON.\nSiis julki sanottiin mun muka tietäjän\nnoin houkutelleen valhesuulla haastamaan?\n\nKUORO.\nSe sanottiin, en tiedä, missä mielessä.\n\nKREON.\nJa selvin katsein, selvin, vakain mielin siis\nmua vastaan syytös moinen suoraan lausuttiin?\n\nKUORO.\nEn tiedä; valtiaitten toimiin puutu en.\nHänp' itse tuolla juuri astuu linnastaan.\n\n\nEdelliset. Oidipus.\n\nOIDIPUS.\nSinäkö? Kuinka tulla tohdit? Julkea\nnoin otsas onko, että kartanooni käyt,\nvaikk' ilmeisesti olet tuo sa murhamies\nja ilmisaatu vaanija mun valtani?\nNiin raukka vai niin houkka, suuret jumalat,\nolenko mielestäs, ett' aioit tehdä sen?\nVihiä viekkaan juones hiivinnästä vai\nen muka sais tai tietäenkään estää vois?\nTuo hankkees eikö ole houre mieletön,\nväettä, ystävittä kuninkuutta noin\nkurottaa -- kysyy joukkoja ja kultaa se!\n\nKREON.\nTee, niinkuin sopii sun! Mua kuule, vastata\nsanaasi salli mun, ja päätä kuultuas.\n\nOIDIPUS.\nMies olet puhumaan, vaan huono kuulija\nsull' on. Jo sinut tunnen, karsas vihamies.\n\nKREON.\nSe juuri salli ensiksi mun selvittää.\n\nOIDIPUS.\nSe juuri jätä koristelu konnuutes.\n\nKREON.\nJos luulet, mieletön ett' ylimielisyys\non kunniaksi, niin et luule kohdalleen.\n\nOIDIPUS.\nJos luulet, että sukulainen rikkoa\nsaa rankaisutta, silloin kovin erhetyt.\n\nKREON.\nSiin' oikein sanot, myönnän sen; mutt' osoita\nse vääryys, jonka väität multa kärsinees.\n\nOIDIPUS.\nMua neuvoitko vai etkö, että tänne ois\ntuo kunnon tietäjä mun kutsutettava?\n\nKREON.\nSen tein, ja niinpä neuvoisin ma vieläkin.\n\nOIDIPUS.\nSiit' onko kauankin jo, kun hän katosi -?\n\nKREON.\nKatosi? Ken? En kysymystäs ymmärrä.\n\nOIDIPUS.\nKatosi Laios, uhri julman murhatyön?\n\nKREON.\nOn pitkä aika, ammoin jo se tapahtui.\n\nOIDIPUS.\nJo silloinkinko ennusti tää tietäjä?\n\nKREON.\nJo, yhtä viisaana ja yhtä kuuluna.\n\nOIDIPUS.\nMinusta silloin mainitsiko mitään hän?\n\nKREON.\nEi koskaan mitään, ainakaan mun kuulteni.\n\nOIDIPUS.\nJa murhaa tuota eikö lainkaan tutkittu?\n\nKREON.\nKyll', eihän ilman, vaan sit' ilmi saatu ei.\n\nOIDIPUS.\nTää viisas miks ei silloin sitä ilmaissut?\n\nKREON.\nEn tiedä. Mit' en tunne, sit' en virkkaa voi.\n\nOIDIPUS.\nSen verran tiedät, virkkaa voisit hyvinkin --\n\nKREON.\nSiis mitä? Minkä tiedän, sit' en peittele.\n\nOIDIPUS.\nVain sen, ett' ei sun lahjomattas syyttänyt\nmua kuunaan Laios kuninkaan hän murhasi.\n\nKREON.\nNiin syyttikö, senp' itse tiedät. Saanko nyt\nma sulta, niinkuin sinä multa, kysellä?\n\nOIDIPUS.\nSe tee! Syypääksi murhaan ei mua saateta.\n\nKREON.\nSiis: onko vai ei siskoni sun puolisos?\n\nOIDIPUS.\nTuo, mitä kysyt, kieltämätön tosi on.\n\nKREON.\nJa sama hällä on kuin sulla valta maan?\n\nOIDIPUS.\nMit' ikään mielinee, hän kaiken multa saa.\n\nKREON.\nJa kolmas teidän kahden rinnall' olenhan?\n\nOIDIPUS.\nNiinp' olet sitä huonompi sa ystävä.\n\nKREON.\nEn, niin jos tutkit tuntos kuin ma tuntoni.\nTää ensin huomaa: luuletko, ett' yksikään\nvalitsis ennen vallan, vaarain vaaniman,\nkuin tyynen levon, jossa saman vallan saa?\nVähemmän itse kuninkuutta halaan kuin\ntekoja tehdä kuninkaan, ma ainakin,\nja kuka vain mies viisas olla oivaltaa.\nVaan nytpä kaikki huoleti ma sulta saan.\nMyös vastoin mielt' on paljoon pakko valtiaan.\nSiis kuink' ois mulle mieluisempi kuninkuus\nkuin vallan hoito, vapaa vallan huolista?\nNiin mieletön viel' enpä lie, ett' etsisin\nma muuta kuin mik' onnellista mulle on.\nNyt kaikki suosii, kaikki nyt mua tervehtii,\nmun puheilleni pyrkii, ken sua tarvitsee;\nnäet suotuisasti käy vain, jos ma suositan.\nJa tuonko ottaa mielisin ja jättää tään?\nOis huonon mielen huonoa se harkintaa.\nMutt' eipä mulla ole mieli tuollaisiin,\nenk' yhtyis toisten tuumiin moisiin milloinkaan.\nVakuuttuakses mene Pythoon, tiedusta,\nolenko oikein ennusviestin virkkanut.\nJa salaa kanssa tietäjän jos vehkeilleen\nnäet mun, äl' äänell' yhdellä, vaan kahdella,\nsun sekä mun, sa minut kuoloon tuomitse.\nÄl' umpimähkään syytä, löyhin luuloin vain.\nEip' ole oikein, kelvoiksi jos kehnoja\nsuott' uskot taikka kelpoja sa kehnoiksi.\nSill' ystävän ken oivan hylkää, elämän\nse oman hylkää, kaikille mi kallein on.\nKyll' aikanaan sen huomaat, sillä aika vain\nosoittaa miehen, joll' on mieli oikea,\nperille pääset päivässä sa huonosta.\n\nKUORO.\nTuon kelvoksuu, ken kaatumista kavahtaa.\nPikainen mieli tuo sen vaaran, valtias.\n\nOIDIPUS.\nKun salaa vaanii nopsa, valpas väijyjä,\nmyös mulle silloin nopsat neuvot tarpeen on.\nJos rauhass' istun, varron, hänen hankkeensa\nne menestyy, ja minun turhiin raukeaa.\n\nKREON.\nMit' aiot? Maasta karkoittaako minut siis?\n\nOIDIPUS.\nEn suinkaan. Tahdon kuolemaas, en pakoas.\n\nKREON.\nKun ensin näytät, mitä nurjaa sulle tein.\n\nOIDIPUS.\nNoin uhmailija, vastustaja puhuu vain.\n\nKREON.\nKosk' et sa oivalla --\n\nOIDIPUS.\nKyll' oman parhaani.\n\nKREON.\nVaan mun? Se myös sun tulee --\n\nOIDIPUS.\nPahat tuomitaan.\n\nKREON.\nJosp' erhetyt?\n\nOIDIPUS.\nOn toteltava kuitenkin.\n\nKREON.\nEi väärää käskyä.\n\nOIDIPUS.\nOi Theba, kuuletko!\n\nKREON.\nMyös mull' on Thebass' oikeus, ei sulla vain.\n\nKUORO.\nJo laatkaa, ruhtinaat. Juur' astuu parhaiksi\nIokaste palatsista. Hänp' on sovintoon\ntään kiivaan kiistan teiltä saava talttumaan.\n\n\nEdelliset. Iokaste.\n\nIOKASTE.\nMiks, onnettomat, riitaa maltitonta noin\nte nostatte, maan hädäss' ette häpeä\nnoin omaa kiihtää yksityistä kiistaanne!\nKäy kotiis, Oidipus, sa omaasi, Kreon,\nsuurt' älkää pahaa paisutelko turhasta!\n\nKREON.\nOi sisko, mulle kauheint' aikoo Oidipus,\nsun puolisos, vain empii, pahaan kumpaanko,\nmaanpakoon, kuolemaanko, minut tuomita.\n\nOIDIPUS.\nNiin on. Sill' ilmi sain ma hänen häijyjä\nmenoksi pääni katalasti hankkivan.\n\nKREON.\nKirous, turmio mua kohdatkoon, jos on\nhivenkään syytä sulla noin mua syytellä!\n\nIOKASTE.\nKautt' usko jumalain tuo sana, Oidipus,\ntuo vala, kuolotonten kuulema, mua jos\nja näitä muita tässä kunnioittanet!\n\nSäkeistö.\n\nKUORO.\nSa kuullos, oi valtias,\n   taivu, niin taiten teet!\n\nOIDIPUS.\nMihinkä tahdot taipumaan?\n\nKUORO.\nOl' oiva ain', antoi nyt\n   valan viel' ankaran,\nhänt' usko siis.\n\nOIDIPUS.\nSa tiedätkö, mit anot?\n\nKUORO.\nTiedän.\n\nOIDIPUS.\nPuhu siis.\n\nKUORO.\nPois valan vannovaa\näl' aja ystävää\nsyyn häpeällisen\nsa luulosta vain.\n\nOIDIPUS.\nSiis tiedä tuota toivoessas toivovas\nmua kuoloon tai maanpakoon henkipattoiseen.\n\nKUORO.\nEi, nähköön jumal' ylhin, Helios!\nJok' ystävä ja jumala jo tuta perituhoni\nmun suokoon, jos on mun toiveeni tuo!\n   Mutta mielt' ahdistaa huoli koito,\nkun hukkuu maa ja uusi entisiin\nviel' yhtyy turma teistä koituin.\n\nOIDIPUS.\nHän menköön siis, vaikk' ois se mulle kuolema\ntai pako maasta, häätö häpeällinen.\nSua näät mun surku on, sun suusi pyyntöjä,\nei tuon. Hän vihattuni on, miss' olkoonkin.\n\nKREON.\nSa myönnyt ilmivihassa, vaan kadut, kun\nliet vihas tyydyttänyt. Luonteet tuollaiset\nsuott,' eivät ole vaikein vaiva itselleen.\n\nOIDIPUS.\nJo etkö mene, rauhaa suo?\n\nKREON.\nJo lähden, sun\nepäilemäs, vaan muille se, mik' ennenkin.\n\n(Poistuu.)\n\n\nOidipus. Iokaste. Kuoro.\n\nVastasäkeistö.\n\nKUORO.\nIokaste oi, miks et vie\n   valtiast' asuntoon?\n\nIOKASTE.\nKuink' alkoi riita, kuulla suo.\n\nKUORO.\nSai syyttelyyn luulosyy.\n   Väärä vaikk' onkin, jää\nse jäytämään.\n\nIOKASTE.\nHe toinen toistaan syytti?\n\nKUORO.\nNiin.\n\nIOKASTE.\nJa mistä siis?\n\nKUORO.\nSe puhe häipyköön,\nkun hädän all' on maa.\nVain, mihin jäänyt on,\nse jääköön jo myös.\n\nOIDIPUS.\nNäet, mihin jouduit, vaikka mieles oiva on,\nminusta luopuin, sydämesi turruttain.\n\nKUORO.\nVakuutan vielä kerran, valtias:\nois takapero tajuni ja älyni jo peräti,\njos luopuisin, en sen puolella ois,\n   maani ken valkamaan viedä armaan\npois vaivan tyrskyist' onnen tietä ties.\nNyt ohjaa myös, jos voit, se onneen!\n\nIOKASTE.\nKautt' ikivaltain ilmoita se mullekin,\nmi noin on mieles kuohuttanut, kuningas.\n\nOIDIPUS.\nNiin näit' en kunnioita kuin sua, puoliso,\nKreonin vehkeilyt mua vastaan kuule siis.\n\nIOKASTE.\nJos voit, jo lausu selvään syytöksesi syy.\n\nOIDIPUS.\nMun väittää murhanneen hän Laios kuninkaan.\n\nIOKASTE.\nHäll' oma vaiko kuultu muilt' on tieto tuo?\n\nOIDIPUS.\nTuon lahjoi häijyn tietäjän hän syyttämään,\nei sotke siihen omaa suuta, varoo sen.\n\nIOKASTE.\nNuo ajatukset mielestäs sa karkoita,\nmua kuule nyt ja oivalla, ett' yksikään\nei kuolevainen ennuslahjaa saanut lie.\nSen sulle kohta selkeästi osoitan.\nNäet kerran Laios ennuslauseen, itseltään\nApollolt' ei, vaan hänen vihityiltään sai,\nett' oli surmaks säätty hälle poika se,\njok' oli mulle sekä hälle syntyvä.\nJa hältä hengen, ainakin niin huhu ties,\ntien kolmen haarass' oudot rosvot riistivät.\nVaan kolmiöisen lapsen nilkkanivelet\nhän hihnall' yhteen sitoi, sitten heitteille\npanetti viemään kauas vuorten jylhikköön.\nTuot' eipä Foibos pannut täytäntöön, ett' ois\npojasta tullut taaton surma, lapseltaan\nkokenut Laios kammoomansa kauhutyön.\nNiin ennuslauseet kohtaloksi kuulutti.\nNiist' älä piittaa. Minkä tahtoo, tarvitsee,\njumala helposti sen itse ilmoittaa.\n\nOIDIPUS.\nKun kuulen tuon, oi vaimo, kuinka sieluni\nnyt hämmentyykään, mieli järkkyy, tyrmistyy!\n\nIOKASTE.\nMik' iski mielees huoli, miksi haastat noin?\n\nOIDIPUS.\nSun kuulinko ma sanovan, ett' ajotien\nsiis kolmen haarass' ammoin Laios surmattiin?\n\nIOKASTE.\nNiin puhe kulki, vieläkään ei laannut lie.\n\nOIDIPUS.\nJa missä paikoin tapahtui se turmantyö?\n\nIOKASTE.\nSen maan on nimi Fokis[11], siinä haarautuu\ntie toinen Delfoihin ja toinen Dauliaan.\n\nOIDIPUS.\nJa kuinka kauan sitten sattui seikat nuo?\n\nIOKASTE.\nJuur' ennen kuin sa ilmestyit ja haltuus sait\ntään maan, se kuulutettiin Theban tiedoksi.\n\nOIDIPUS.\nOi Zeus, mit' olet mulle tehdä päättänyt?\n\nIOKASTE.\nMiks, Oidipus, se mielelles niin kovin käy?\n\nOIDIPUS.\nViel' älä kysele, vaan minkä muotoinen,\nse kerro, oli Laios ja mink' ikäinen?\n\nIOKASTE.\nMies kookas, pää jo alkoi hiukan harmahtaa;\nvivahti muuten hyvin sinuun muodoltaan.\n\nOIDIPUS.\nOmanko pääni päälle tietämättäni,\nma koito, huusin kirousta hirveää?\n\nIOKASTE.\nMua sanas säikyttää ja muotos, valtias.\n\nOIDIPUS.\nVoi hirmu, nähnyt liioinkin lie tietäjä!\nYks sano seikka vain, niin paljon selvität.\n\nIOKASTE.\nMa pelkään, vaan jos tiedän, sanon, kysy vain.\n\nOIDIPUS.\nHän matkustiko vain kuin muut vai mukanaan\nlukuisa saatto, niinkuin kulkee kuninkaat?\n\nIOKASTE.\nHeit' oli viisi kaikkiaan, siin' airut myös,\nvain yhdet vaunut, joissa Laios matkasi.\n\nOIDIPUS.\nVoi, päivänselvää kaikki! Mutta kuka toi\nnoin siitä tiedon teille, virka, puoliso.\n\nIOKASTE.\nToi eräs orja, ainoa, ken pelastui.\n\nOIDIPUS.\nMeill' onko täällä talossa hän vieläkin?\n\nIOKASTE.\nEi. Kun hän saapui taas ja Laios-vainajan\nsijalla sinut näki valtiaana, niin\nkäteeni tarttuin hartaasti hän rukoili\nja pyysi päästä maalle karjain kaitsentaan,\nniin kauas kaupungista, kuin vain päästä voi.\nMa hänet päästin. Näät, vaikk' orja olikin,\nois suosion hän suuremmankin ansainnut.\n\nOIDIPUS.\nTakaisin kuinka kiiruimmin hän tulla vois?\n\nIOKASTE.\nSe pian käy. Vaan mikä mielees tuon nyt toi?\n\nOIDIPUS.\nOi vaimo, kyllin selvään sanoneeni jo\nma pelkään, miksi hänet nähdä haluan.\n\nIOKASTE.\nVaan hänhän tulee. Mutta kuulla kohtuus lie\nmyös mun, mi synkkyys nyt sua vaivaa, valtias.\n\nOIDIPUS.\nJa kuulla saatkin, kun jo aavistukseni\nnäin pitkäll' on. Näet kelle ennen kertoisin\nkuin sulle, moiseen kun ma suistuin kohtaloon!\nKorinthon Polybos oi' isä, Merope\nmull' äiti, dooritar, siell' olin kaupungin\nmies arvolt' aimoin, kunnes seikka seuraava\nminulle sattui, kumma kylläkin, vaikk' ei\nvakaata sentään huomiota ansainnut:\nkeinuissa kerran väitti juovuspäinen mies\nmua vaihdokkaaksi, isälleni tuoduksi.\nSen päivää, vaikka vaivoin, mielenkuohuni\nma hillitsin, mut toisena ma kysymään\nluo vanhempaini astuin. Nämä laskijaan\ntuon herjalauseen ankarasti närkästyi.\nHeit' ilostuin ma kuulin, mutta kuitenkin\nmielt' alati se kalvoi, kovin kiusasi.\nNiinp' isän, äidin tietämättä matkustin\nma Pythoon, mutt' Apollo antoi mennä mun\nvaill' anomaani tietoa, vaan kauheat\njulisti mulle kolkot kammokohtalot,\nett' yhtyin omaan äitiin pakko siittää ois\nmun suku sietämätön ihmissilmille\nja oma tappaa taatto, elon antaja.\nSen kuultuani kulmilta Korinthon maan,\ntien tähdist' arvaellen, kauas karkkosin,\nmiss' onnetonten ennustusten häpeän\nnäkevä en ois toteutuvan milloinkaan.\nJa seutuun siihen päädyin kulkiessani,\nmiss' arvelet sa surmatuksi kuninkaan.\nJa sulle, vaimo, tahdon virkkaa totuuden:\ntuon kolmitien kun kohdall' astuin, kohtasi\nmua vaunuvaljakko, ol' airut vaunuissa\nja vanha mies, sun kuvaamasi kaltainen.\nJa ohjaaja ja vanhus itse väkisin\nsysätä syrjään minut tieltä tahtoivat.\nPoistyöntäjää mä tuota, vaununajajaa,\nlöin vimmastuin, ja nähden sivu käyvän mun\nvaransa piti vanhus, vaunuist' ylhäältä\nmua kaksoistutkaimella iski päähäni.\nVaan koston totta kovemman sai siitä, sai\nsill' erää kädestäni sauvan kolhaisun,\nett' oitis selin vieri maahan vaunuistaan.\nMa tapoin heidät kaikki. Vaan jos vieras tuo\nja Laios jotain sukua on toisilleen,\nken silloin koidomp' on kuin tässä tämä mies,\nken jumalille vihatumpi konsanaan,\njot' ei saa vieras, oma kansalainen ei\ntaloonsa ottaa, puhutella, tyköään\nvain työntää pois! Ja itse omaan päähäni\nma huusin kiroukset nuo, ei kenkään muu!\nKäteni, jotka hänet tappoi, vainajan\naviovuoteen tahraa. Enkö kelvoton\nma ole, saastaa täpö täys, jos täytyy mun\npaeta, enää omaisia nähdä ei,\nei isäin maahan astua, taikk' äitini\nkanss' avioitua ja tappaa taattoni\nPolybos, siittäjäni, kasvattajani!\nKen jonkun julman jumalan näin vainoovan\nmua arvelis, hän eikö oikeassa ois?\nMutt' älköön koskaan, pyhät jumalvallat oi,\nse päivä tulko, ennen olemattomiin\nma vaivun ilmoilt' ihmisten, kuin itseni\nnäen saastassa ma moisen turmakohtalon!\n\nKUORO.\nVaikk' arveluttaa, valtias, sa toivoon jää,\ntuon kunnes tuta silminnäkijältä saat.\n\nOIDIPUS.\nSe toivon rahtu vain mull' onkin tosiaan,\nmiest' että tuota varron, karjapaimenta.\n\nIOKASTE.\nSen miehen tuloon minkä toiveen kiinnität?\n\nOIDIPUS.\nSe kuule siis: jos hältä vahvistuksen saan\nsun sanaas, pääsen vallasta ma kauhun tään.\n\nIOKASTE.\nNiin tähdellistä mitä siis ma sanoinkaan?\n\nOIDIPUS.\nOlihan, sanoit, murhaajiksi maininnut\nhän rosvoja. Jos samoin sanoo vieläkin\nniit' olleen monta, niin mä hänt' en surmannut,\nsill' yksi moneks eihän muutu milloinkaan.\nMutt' yhden ainoan jos olleen mainitsee,\nniin selvä on: mun päähäni se lankee syy.\n\nIOKASTE.\nMut tiedä, että noin hän kertoi seikan sen,\neik' enää saata sanojaan hän peruuttaa,\nsill' en mä yksin, kaikk' on Theba kuullut sen.\nVaikk' entisestä poikkeaiskin puheestaan,\nei voi hän koskaan osoittaa, oi ruhtinas,\nkuink' oikein Laios surman sai, kosk' ennustaa\npäänmenon hälle Foibos pojastani ties.\nEip' isän surmaks ikinä se poloinen\nsuennut silti, itse ennen tuhoutui.\nSiks ennustusten jälkeen tästä puolin en\nma katseleisi tuonne enkä tänne päin.\n\nOIDIPUS.\nSa taiten haastat, harkitset. Mut Luotakoon\nse paimen tänne viipymättä kuitenkin.\n\nIOKASTE.\nKoht'ikään. Vaan nyt astukaamme asuntoon,\nen näet ryhtyis moiseen, mik' ei mielees lie.\n\n(Molemmat poistuvat.)\n\nKUORO.\n\nEns. säkeistö.\n\nKunp' ainiaan Moiran[12] arpa\n   hurskautta puhdast' olla sois\npuheeni, työni, joille johdoks säätty\n   ylhät on lait! Korkeuden\nne lapsina syntyi, vain Olympos niitten\non suur' isä; luonut ei\nniit,' ihminen, lapsi maan,\nniit' unhon yöhön uuvuta ei.\n   Suuri on Zeus niissä,\niankaiken kaitsevi, vanhaks ei vaivu.\n\nEns. vastasäkeistö.\n\nTyrannin luo korska mieli,\n   pöyhistellen täynnä turhaa kaikkea,\nei säädyllist', ei hyödyllistä lainkaan.\n   Nousevi noin, suistuvi noin\nhän turmion kuiluun äkkijyrkänteeltä,\nall' ei tue askeleet.\nVaan suo, jumal', uurastus\nett' uljas eest' ei syntymämaan\n   herpoa pois koskaan!\nJumal' on mun turvani aina, ain' auttaa.\n\nToinen säkeistö.\n\n   Mutta käsi ja kieli kellä\n   korskeaa jos tietä käy,\nei Dikeä kunnioita,\n   temppeleit' ei jumalain,\nse röyhkeys koston saakoon,\n   tuiman turmakohtalon,\nkun voittoaan se vilpin tiellä etsii,\nsyypäänä töihin pattoisiin,\nja kiellettyihin rienakourin koskee!\nSe, ken näki näit', enää voiko sielustaan\n   suuttumuksen nuolet suistaa?\n   Kunnian jos moinen saa, niin suotta on\njo karkelokuorot.\n\nToinen vastasäkeistö.\n\n   Enää pyhä nyt ei maanpiirin\n   keskus palvontaani saa,\nei alttarit saa Abaissa,[13]\n   astu en Olympiaan,\njos kaikkien kuolevaisten\n   ilmi nähden näin ei käy.\nVaan, kaikkivalta Zeus, jos totta tietää\ntuo nimes, älkööt välttäkö\nsun silmääs he, sun kuolotonta valtaas!\nJo kumota kaikk' ennuslauseet rohjetaan,\n   jotka Laios kuuli ammoin.\n   Kunniaa ei saa Apollo keltäkään,\nkaikk' usko jo karkkoo.\n\n\nKuoro. Iokaste.\n\nIOKASTE.\nMaan ylimykset, parhaaks olen päätellyt\njumalten pyhättöihin käydä, käsissä\nnää palvelehvät, seppeleet ja suitsukkeet.\nSill' ylenmäärin ahdistettu Oidipus\non murhein kaikenmoisin, miehen mielevän\nlaill' enää uutt' ei vanhan pohjalt' arvioi,\nvaan valtaan joka säikyttävän sanan jää.\nSiis kosk' on turhaa rohkaisuni, eteesi,\noi Lyykian Apollo -- lähin olethan --\nnää palvelahjat turvan anojana tuon,\nsuo tunto syytön, meistä kirot kirvoita!\nKaikk' ankein mielin näämme näät, kun suunniltaan\nhän on kuin tyrmistynyt laivan perämies.\n\n\nEdelliset. Sanansaattaja.\n\nSANANSAATTAJA.\nMun suokaa tuta, ystävät, miss' asumus\non kuninkaan, ja ennen muuta neuvokaa,\njos tiennette, miss' on nyt itse Oidipus.\n\nKUORO.\nTäss' asuu, sisäll' itse on, oi ystävä,\ntää vaimo on ja äiti hänen lastensa.\n\nSANANSAATTAJA.\nNiinp' onness' onnellisten kanssa ainiaan\ntääll' elo olkoon valtaemon ehtoisan.\n\nIOKASTE.\nMyös sulle samaa, vieras! Senpä ansaitset\nhyvistä sanoistas. Vaan saavuntasi syy\njo virka, mitä suli' on ilmoitettavaa?\n\nSANANSAATTAJA.\nUus onni, valtiatar, huonees, puolisos.\n\nIOKASTE.\nJa mitä siis? Ja mistä tuot? Ken lähetti?\n\nSANANSAATTAJA.\nKorinthon maasta. Vaan se viesti sulle lie\niloksi -- kuink' ei ois? -- ja murheeks samalla.\n\nIOKASTE.\nMik' on se? Mistä moinen kaksoisvaikutus?\n\nSANANSAATTAJA.\nMaan kuninkaaksi isthmolaiset aikovat\nasettaa hänet, niinkuin siellä puhuttiin.\n\nIOKASTE.\nKuink', eikö vallass' ole vanha Polybos?\n\nSANANSAATTAJA.\nEi enää, hautaan hänet surma suisti jo.\n\nIOKASTE.\nSanotko, vanhus, ett' on kuollut Polybos?\n\nSANANSAATTAJA.\nJos en ma totta haasta, kuolon ansaitsen.\n\nIOKASTE.\nOi, miks et riennä, neito, valtiaalle vie\njo tietoa?\n\n(Joku palvelusneidoista rientää palatsiin.)\n\n   Miss', ennustukset jumalain,\nolette? Kauan tuota miest' on Oidipus\npakoillut, ettei tappais vain, ja loikin noin\nnyt isku kohtalon, ei hänen kätensä.\n\n\nEdelliset. Oidipus.\n\nOIDIPUS.\nOi armas puoliso, Iokaste, aarteeni,\nkotoa miksi minut tänne kutsutit?\n\nIOKASTE.\nSa kuule viesti miehen tään, ja katso nyt,\nnuo minne ylhät jumal-ennustukset jäi.\n\nOIDIPUS.\nKen on se mies, ja minkä viestin mulle tuo?\n\nIOKASTE.\nKorinthon maasta, ilmoittaa, ett' isäsi\nei enää elä, ett' on kuollut Polybos.\n\nOIDIPUS.\nMik' onkaan viestis? Vieras, itse virka se.\n\nSANANSAATTAJA.\nJos mun se ensiks sulle täytyy ilmoittaa,\nniin tiedä, hän jo kuolon tiet' on kulkenut.\n\nOIDIPUS.\nHält' elon petos riistikö vai sairaus?\n\nSANANSAATTAJA.\nJo kaataa vanhan rungon puuska pieninkin.\n\nOIDIPUS.\nSiis tauti näyttää vanhus-raukan taittaneen.\n\nSANANSAATTAJA.\nJa iän mitta, liiaksi jo virunut.\n\nOIDIPUS.\nVoi, voi! Ket' enää, vaimo, vaarinottajaa\nsais Python uhrilies, ket' ilman lintujen\nkimeä kirkuna, jonk' ohjaamana kai\nmun oma taatto tappaa piti? Alla maan\nhän nukkuu kuolon unt', enk' ole kajonnut\nma surma-aseeseen, -- jos ei mua kaivaten\nlie riutunut -- niinp' öisin ollut surman syy\nMutt' ennustukset turhat nuopa mukanaan\nvei Polybos ja makaa maassa vainajain.\n\nIOKASTE.\nTuot' enkö sulle ennalta jo sanonut?\n\nOIDIPUS.\nSen sanoit, mutta pelko petti mieleni.\n\nIOKASTE.\nÄl' enää sille tilaa sydämessäs suo.\n\nOIDIPUS.\nMun emon vuodett' eikö täytyis peljätä?\n\nIOKASTE.\nMit' auttaa pelko ihmistä, kun sattumus\nkaikk' ohjaa, mitään edeltä ei tietää voi?\nOn paras elää, kuinka kukin taitaa vain.\nSuott' älä pelkää äitiis avioituvas.\nEmonsa kanss' on moni ollut unissaan\nmakaavinansa. Mutta ken ei moisista\nvälitä, kestää kevyesti elämän.\n\nOIDIPUS.\nPuheesi kaikki kaunist', oivaa ois, jos ei\nois eloss' äiti. Vaan hän on, ja peljätä\nmun täytyy siis, niin kauniisti kuin puhutkin.\n\nIOKASTE.\nSuur' onhan isäs peijaat toivon pilkahdus.\n\nOIDIPUS.\nSuur' on, sen myönnän, mutta pelko elää vain.\n\nSANANSAATTAJA.\nNoin mikä vaimo teidät pelon valtaan sai?\n\nOIDIPUS.\nMerope, puoliso jonk' oli Polybos.\n\nSANANSAATTAJA.\nJa mikä hänessä siis teihin pelon tuo?\n\nOIDIPUS.\nJumalan ennustus, oi vieras, hirmuinen.\n\nSANANSAATTAJA.\nSen voiko virkkaa, vai ei vieras kuulla saa?\n\nOIDIPUS.\nVoi kyllä. Foibos kerran mulle ennusti,\nett' oisin naiva äitini ja vuotamaan\nisäni hurmeen näillä käsill' iskevä.\nSiks on Korinthos mulle ollut kaukainen\njo kauan. Kyllä onneksi, vaikk' ihanin\nois näky nähdä katse oman kantajan.\n\nSANANSAATTAJA.\nJa siis se kammo sinut sieltä karkoitti?\n\nOIDIPUS.\nJa ett', oi vanhus, taattoani tappais en.\n\nSANANSAATTAJA.\nMutt' enkö tuosta pelosta jo, ruhtinas,\nsua päästänyt, kun viestin hyvänsuovan toin?\n\nOIDIPUS.\nSa siitä multa ansaitun myös palkan saat.\n\nSANANSAATTAJA.\nJa juuri siksi saavuinkin, ett' oleva\nsiit' onni mulle ois sun kotiin tultuas.\n\nOIDIPUS.\nEn sinne, miss' on kantajani, koskaan käy.\n\nSANANSAATTAJA.\nOi poikani, et tiedä lainkaan, mitä teet.\n\nOIDIPUS.\nSelitä, vanhus, sanas, kautta jumalain!\n\nSANANSAATTAJA.\nTuon tähden jos sa kartat kotiintuloa --\n\nOIDIPUS.\nMa pelkään, Foibos totta ennustanut on.\n\nSANANSAATTAJA.\nJa vanhempiisi muka itses saastutat?\n\nOIDIPUS.\nSe juuri, vanhus, ainainen on kauhuni.\n\nSANANSAATTAJA.\nSiis etkö tiedä, että syyttä vapiset?\n\nOIDIPUS.\nVai syyttäkö, jos heist' on kerran syntyni?\n\nSANANSAATTAJA.\nEi, kosk' on sulle suvult' outo Polybos.\n\nOIDIPUS.\nIsäni eikö Polybos? Niin väitätkö?\n\nSANANSAATTAJA.\nSen verran on kuin minä täss', ei enempää.\n\nOIDIPUS.\nKuink' isän kanss' ois vieras yhdenvertainen?\n\nSANANSAATTAJA.\nEi ole hän sun isäsi, en minäkään.\n\nOIDIPUS.\nMua miksi sitten pojakseen hän nimitti?\n\nSANANSAATTAJA.\nHän käsistäni kerran sinut lahjaks sai.\n\nOIDIPUS.\nHän toisen kätten tuomaa niinkö rakasti?\n\nSANANSAATTAJA.\nOl' itse lapseton ja lapseen mieltyi siis.\n\nOIDIPUS.\nNoin löytö- vaiko ostolapsen hälle veit?\n\nSANANSAATTAJA.\nMa sinut löysin rotkosta Kithaironin.\n\nOIDIPUS.\nJa kuinka osui tiesi niille tienoille?\n\nSANANSAATTAJA.\nSiell' olin karjan kaitsijana vuorilla.\n\nOIDIPUS.\nSiis olit paimen, palkkalainen kiertävä?\n\nSANANSAATTAJA.\nNiinp' osuin pelastajaks sulle, poikani.\n\nOIDIPUS.\nHädässä, vaivass' olin siis, jost' autoit pois?\n\nSANANSAATTAJA.\nSen todistaa sun voivat nilkkaniveles.\n\nOIDIPUS.\nVoi, miksi tuota vanhaa vammaa mainitset?\n\nSANANSAATTAJA.\nSiteistä jalkas lävistetyt kirvoitin.\n\nOIDIPUS.\nJo kapaloissa julman häväistyksen sain!\n\nSANANSAATTAJA.\nSiit' on sun nimes \"paksujalka\",[14] Oidipus.\n\nOIDIPUS.\nJumalat! Sano, oma äiti isäkö --?\n\nSANANSAATTAJA.\nEn tiedä, antajasi tiennee paremmin.\n\nOIDIPUS.\nSait toiselta, et siis mua itse löytänyt?\n\nSANANSAATTAJA.\nEn, toinen paimen sinut antoi minulle.\n\nOIDIPUS.\nKen oli se? Sen voitko mulle ilmoittaa?\n\nSANANSAATTAJA.\nVäkeä Laios kuninkaan, niin mainittiin.\n\nOIDIPUS.\nHänenkö? Tämän maanko vanhan valtiaan?\n\nSANANSAATTAJA.\nNiin juuri. Karjapaimen itse kuninkaan.\n\nOIDIPUS.\nViel' eläneekö, että hänet näkisin?\n\nSANANSAATTAJA.\nMaan omat miehet, tiennette sen parhaiten.\n\nOIDIPUS.\nTeist' onko tässä olevista ketäkään,\ntuon paimenen ken tuntee, josta puhuu hän,\nken nähnyt hänet maalla on tai täällä myös?\nSe ilmaiskaa, sill' aika hänet löytää on.\n\nKUORO.\nSe, luulen, maalta lie se mies, ei kukaan muu,\njot' äsken tiedustit jo nähdäkses. Mut tään\nIokaste tiennee tarkemmin kai ilmoittaa.\n\nOIDIPUS.\nTuon tänne kutsutetun samaks uskotko,\noi vaimo, kuin sen, josta puhuu vieras tää?\n\nIOKASTE.\nKenestä puhunee, siit' älä välitä;\nsanoja noit' äl' aprikoi suott' aikojas.\n\nOIDIPUS.\nMinusta kauas se, kun moiset merkit saan,\nett' en ma ottais selvää syntymästäni!\n\nIOKASTE.\nEi, nimess' älä jumalain, jos elämääs\nrakastat lainkaan! Riittää, kun ma kärsin vain.\n\nOIDIPUS.\nPois pelkos! Orja kolmesti jos kolmessa\nvaikk' oisin polvessa, sa jaloks silti jäät.\n\nIOKASTE.\nMua kuule sentään, rukoilen. Sit' älä tee!\n\nOIDIPUS.\nEn kuule ennen kuin tää kaikki selvill' on.\n\nIOKASTE.\nJa sentään, hyvin tieten, parhaan neuvon suon.\n\nOIDIPUS.\nTuo parhain juur' on kauan jo mua kiusannut.\n\nIOKASTE.\nJos kuunaan tietäis et, ken olet, onneton!\n\nOIDIPUS.\nNyt menköön joku tuomaan tänne paimenen.\nIloita suokaa suuresta tuon suvustaan.\n\nIOKASTE.\nVoi, voi sua, poloista! Tään sanan ainoan\nvain sulle virkan viel', en muuta milloinkaan.\n\n(Rientää pois.)\n\n\nOidipus. Sanansaattaja. Kuoro.\n\nKUORO.\nKuink', Oidipus, sun puolisos pois syöksyikään\ntulessa tuskan! Pelkään, kunp' ei kohdustaan\nvain jotain turmaa vaiva tois, mi vait on noin.\n\nOIDIPUS.\nSe tuokoon, mitä tuo! Mut tuta syntyni\nma tahdon, vaikka alint' alhaisempi ois.\nHän, nainen, kyllä, korskat mietteet mielessään,\nmun halpaa syntyäni varmaan häpeää.\nMutt' onnen antirunsaan lapseks itseni\nma katson enkä häpeä. Siit' emosta\nma synnyin; vaan kuut, vuodet myötäsyntyneet\nsai minut vuoroin vähäksi ja suureksi.\nNoin kasvoin, enkä kuunaan muuksi muuttune,\nniin etten tahtois syntymääni selvittää.\n\nKUORO.\n\nSäkeistö.\n\n   Jos mitä mull' ennuslahjaa,\n   aavistust' on arvata, niin\ntuta, kautta Olympon, sun, Kithairon,\n   huominen suo täysikuu,\n   kunniakses kuinka jo karkelokulkueemme käy,\n   kosk' on Oidipus sun juurtas,\n   koska vaalit valtiaamme,\n   hoivasi hänt' emonhelmas hellä, armas ammoin.\nOi, kelvata sulle se, Foibos ylhä, myös voikoon!\n\nVastasäkeistö.\n\n   Ainahisist' äitis kenp' on?\n   Vuorinymfin nopsako Pan\nsulon kohtasi, taatoks sulle tullen,\n   vierellisnä viipynyt\n   Foibos liekö, jolle jok' armas on laidun mielimaa,\n   vai Kyllenen valtiasko,[15]\n   vaiko Bakkhos, vuorenharjain\n   haltia, sai Helikonin immelt' antilahjan?\nNäät sielläpä on kisaseura hälle ain' armain.\n\nOIDIPUS.\nJos ma, jok' ennen hänt' en nähnyt, arvata\nmyös saan, on tuo se paimen varmaan, vanhukset,\njo kauan vartoomamme. Isolt' iältään\nnäet miehen tään hän kanss' on samanmittainen;\nnuo tuojat tunnen sitäpaitsi, omaa on\nne väkeäni. Mutta tiennet paremmin\nsa kai, jok' olet ennen nähnyt paimenen.\n\nKUORO.\nJo tunnenkin, se tiedä. Laios kuninkaan\noi' uskollinen paimen ammoin tuo, jos ken.\n\nOIDIPUS.\nKorinthon vieras, virka ensiks, onko tuo\nse, josta puhut?\n\n\nEdelliset. Paimen.\n\nSANANSAATTAJA.\nJuuri tuo, jonk' eessäs näät.\n\nOIDIPUS.\nHoi, vanhus, katso tänne, vastaa, sulta kun\nma kysyn! Olit orja Laios kuninkaan?\n\nPAIMEN.\nNiin, kotikasvatti, en orja ostettu.\n\nOIDIPUS.\nMik' oli työnä sulla, mikä toimenas?\n\nPAIMEN.\nEnimmän ikäni ma kaitsin karjoja.\n\nOIDIPUS.\nJa laidunpaikkanas mik' oli parhaastaan?\n\nPAIMEN.\nKithairon vuoroin, vuoroin myös sen lähistöt.\n\nOIDIPUS.\nTää mies sun tietoos, kuulemiis siell' osuiko?\n\nPAIMEN.\nMitenkä osui? Ketä kysyt? Kuka mies?\n\nOIDIPUS.\nTää, jok' on tässä. Tavannut hänt' oletko?\n\nPAIMEN.\nEn ainakaan niin, että heti muistaisin.\n\nSANANSAATTAJA.\nEip' ihme, herra. Mutta muistin elvytän\nhämärän hälle. Sillä hänen muistavan\nma tiedän, kuinka rinteillä Kithaironin\nhän kahta karjaa kaitsi, minä yhtä, noin\nkuuskuista kesäkautta kolme yhdessä\nkeväästä kierrettiin syystähden syttymään,\nmut talveks omaan katokseen vein karjani,\ntää laumans' omettoihin Laios kuninkaan.\nPuhunko niin, kuin silloin tapahtui, vai en?\n\nPAIMEN.\nSa totta puhut, mutt' on siitä kauan jo.\n\nSANANSAATTAJA.\nSanohan, siellä antaneesi muistatko\nsa lapsen mulle hoidokiksi huostaani.\n\nPAIMEN.\nMiks sitä multa kysyt? Mik' on mielessäs?\n\nSANANSAATTAJA.\nTää täss' on nyt se vähä lapsi, veikkonen.\n\nPAIMEN.\nSa turman oma, vaikene jo, onneton!\n\nOIDIPUS.\nHänt' älä, vanhus, nuhtele, sill' enemmän\nsun sanasi kuin hänen nuhdett' ansaitsee.\n\nPAIMEN.\nMit', isännistä parhain, olen rikkonut?\n\nOIDIPUS.\nEt kerro lainkaan lapsesta, kun kysyy tää.\n\nPAIMEN.\nHän puhuu, vaikk' ei tiedä, turhaa touhuaa.\n\nOIDIPUS.\nEt haasta hyväll', ehkä haastat pahalla.\n\nPAIMEN.\nJumalten nimess', älä rääkkää vanhusta.\n\nOIDIPUS.\nPian, kädet hältä selän taakse sitokaa.\n\nPAIMEN.\nMua onnetonta! Miksi? Mist' on kysymys?\n\nOIDIPUS.\nSen lapsen tälle toitko, jota kysyy hän?\n\nPAIMEN.\nToin. Kunpa kuollut oisin sinä päivänä!\n\nOIDIPUS.\nSa kuolet, ellet totuutta nyt tunnusta.\n\nPAIMEN.\nJa kuolen kahta varmemmin, jos tunnustan.\n\nOIDIPUS.\nOn miehen kiemurrella mieli näköjään.\n\nPAIMEN.\nEi, ei, jo sanoinhan, ett' annoin hälle sen.\n\nOIDIPUS.\nMist' otit lapsen, kotoas vai muualta?\n\nPAIMEN.\nEi omani se ollut, eräs toinen toi.\n\nOIDIPUS.\nVäestä Thebanko? Ken? Mistä talosta?\n\nPAIMEN.\nOi jumalat, äl' enää kysy, valtias!\n\nOIDIPUS.\nSa kuolet, jos mun toiste täytyy kysyä.\n\nPAIMEN.\nNo niin, se talost' oli Laios kuninkaan.\n\nOIDIPUS.\nLaps orjan vaiko omaa valtaheimoa?\n\nPAIMEN.\nVoi, nyt mun täytyy virkkaa siis se hirmuinen!\n\nOIDIPUS.\nJa mun se kuulla. Mutta kuulla täytyy se.\n\nPAIMEN.\nOmaksi pojaks ainakin se mainittiin.\nMut tuoll' on sisällä, ken tietää tarkemmin.\n\nOIDIPUS.\nSiis hänkö lapsen toi?\n\nPAIMEN.\nHän toi sen, valtias.\n\nOIDIPUS.\nJa mitä varten?\n\nPAIMEN.\nJotta sen ma surmaisin.\n\nOIDIPUS.\nVoi äiti-kurjaa!\n\nPAIMEN.\nPeljätti hänt' ennustus.\n\nOIDIPUS.\nSiis mikä?\n\nPAIMEN.\nSiit' ett' isän surma sukeais.\n\nOIDIPUS.\nMiks sitten annoit tälle vanhukselle sen?\n\nPAIMEN.\nOi herra, säälistä! Ol' omaan maahansa\nnäet mies sen kauas vievä. Turman suurimman\nvaralle varjelikin. Sillä jos se liet,\njoks sanoo hän, sa koitoon synnyit kohtaloon.\n\nOIDIPUS.\nVoi, voi! Kaikk' ilmiselvää! Nyt sua, valkeus,\nnäen kerran viimeisen, ma syntynyt, keist' en\nois saanut, yhdess' ollut, keitten kanss' ei ois\nsopinut, ket' ei tullut ois, sen surmannut!\n\n(Kaikki paitsi kuoro poistuvat.)\n\nKUORO\n\nEns. säkeistö.\n\nTe voi, sukukunnat maan!\n   Kuolevaisien kuinka tääll'\n   onkaan kaikk' elo kurjaa!\nKenp' onnea muuta kuin\n   onnen varjoa nautti vain,\n   näytti, kuin olis onnekas,\n   kuiluun kohta jo vaipui?\n   Kun ma sun näen kohtalos,\n   arpas, auvoton Oidipus,\n   kuolevaisen en yhdenkään\nvoi onnea kiittää.\n\nEns. vastasäkeistö.\n\nSa kuin jalo jousimies\n   nuolin sattuvin saaliiks sait\n   myötäkäymisen kaiken,\n   pois suistaen, kautta Zeun,\nkäyräkyntisen immen tuon,\n   ennus-äänisen, torjuit maan\n   suojatornina surman.\n   Siitä saakkapa kuninkuus,\n   korkein kunnia ollut on\n   sulla, kuulua, suurta sait\nsa hallita Thebaa.\n\nToinen säkeistö.\n\nNyt miestä maat mainitseeko kurjempaa?\nKen sai noin vaivat, hirmut hirveät,\njoill' outo onnenvaihe lyö?\nSua voi, kuulu Oidipus! Ja voi\n   suurta valkamaa,\n   jonne poika kuin\n   taatto mahtui, siin'\naviollist' unta sai!\n   Noin sua kuinka, kuinka vain\n   taattosi taimivainiot,\n   koitoa, voi äänetönnä sietää?\n\nToinen vastasäkeistö.\n\nNäinp' aika toi, kaikki nähnyt, tuomion,\njonk' ammoin tuotti kammoliittymys\ntuo kantajaansa kannetun.\nSua, voi lapsi Laios kuninkaan,\n   kunpa, kunp' en ois\n   nähnytkään! Nyt vain\n   suuni vaikeroi\nvalitusta tulvillaan.\n   Mutta sit' en mä kiellä: sun\n   suojasi soi mun hengähtää,\n   sulkea voin huoletonna silmät.\n\n(Palvelija tulee palatsista.)\n\n\nKuoro. Palvelija.\n\nPALVELIJA.\nMaan mainituimmat arvolt' ainiaan, te nyt\nteot mitkä kuulla, mitkä nähdä saattekaan\nja tuta tuskat, vilpitön jos kiintymys\nviel' yhä teillä Labdakon on huoneeseen!\nSill' eipä Istros[16] eikä Fasis talon tään\nvois pestä paljoutta pillain piileväin,\nei myös, mit' ilmivaloon, itse tahtoen,\nei tahtomattaan, kohta käy. Ja katkerin\non kantaa tuska, synnyttämä oman syyn.\n\nKUORO.\nToi kyllin syytä valitukseen vaikeaan\nkaikk' ennen tietty. Mitä viel' on viestinäs?\n\nPALVELIJA.\nSe viesti pian virketty ja kuultu on.\nJo pää nyt vaipui jumalaisen lokasten.\n\nKUORO.\nVoi poloisinta! Ja mik' oli surman syy?\n\nPALVELIJA.\nHän itse. Mutta tuhon tuottamuksesta\njäi julmin sulta, silmin näkeminen, pois.\nVaan minkä muistaa mieleni, ne kuulla saat\ntuon kuolintuskat kovaosaisen sa myös.\nKun etusuojaan ehti mielenvimmassaan,\nsielt' oikopäätä luo häävuoteen muinaisen\nhän kiiti, käsin kaksin raastoi kutrejaan,\nja salpaan taakseen kammionsa ukset löi;\nhuus Laiost', ammoin kuollutta, ja muisti tään\nlast' inhaa, isän surmaks ammoin siinnyttä,\nomalle pojalleen jok' emon poloisen\nsai luonnotonten lasten synnyttäjäksi;\nkirosi vuoteen, jossa siinnyt kurjalle\nmies oli miehestään ja lapset lapsestaan.\nHän kuinka sitten kuoli, sit' en tiedä, näät\nsisälle syöksyi hirmuhuudoin Oidipus,\neik' onnettoman kuulla voitu loppua,\nkun siinä sinne tänne kulki kuningas\nja huusi: \"Tuokaa miekka! Miss' on vainioni?\nEi vaimo, ei, vaan kaksoiskohtu, kantaja\nmun ja mun lasteni!\" Ja raivo mielelle\nsen joku vihjaa jumaluus, sill' yksikään\nei meistä luona seisovista sitä tee.\nPäin kaksois-usta hirveästi parahtain\nhän karkaa nyt kuin usutettu, väännältää\nsijoiltaan lukot ontot, ryntää kammioon --\nja siellä riippuu kuningatar, kiertänyt\non paulan kaulaan. Kamalasti kiljahtain\nmies koito hänet näkee, surmasilmukan\nkireän kirvoittaa. Ja vaimo poloinen\nkun maassa makaa, kauheita nyt tapahtuu.\nNäet kultasoljet koppoi, vaipan koristeet,\nhän kuolleelta, ne korkealle kohotti\nja silmäkehiins' iski. Älkööt -- huusi niin --\nhänt' enää nähkö, älkööt, mitä kärsinyt\nja mit' on tehnyt pahaa hän, nyt katselkoot\nvain pimeästä, keit' ei nähdä tullut ois;\nniit' älkööt, keitä toivoisivat, tunteko!\nNoin toivottain ne kertaa mont', ei yhtä vain,\nväen takaa iski silmiinsä, ja poskille\nkoht'ikään verta valkuaiset valoivat,\nsit' eivät tihkuneet vain pisaroina, vaan\nkuin sade rankka tumma hurme tulvasi.\nNoin kauhut vyöryi kahtaalt', ei vain yhtäältä,\nsiin' yhteen, yli miehen sekä vaimon pään.\nTäytt', oikeata siunausta siunaus\noi' entinen. Nyt voihketta on päivä tää,\ntuhoa, surmaa, häpeää, ei yksikään\nnyt puutu kurjuus kaikista, mit' olla voi.\n\nKUORO.\nPoloisell' onko helpotusta hetkenkään?\n\nPALVELIJA.\nHän huutaa: \"Ovet avatkaa, kaikk' että saa\nnyt kadmolaiset nähdä isän murhaajan\nja äidin...\" -- toistaa sanaa kamalaa en voi --\npois muka maasta hänet häättäköön, hän ei\njää sinne itse-huutamiinsa kiroihin.\nMut toisten voimaa, tukea hän tarvitsee,\nsill' ei noin suurta tuskaa kestä yksikään.\nMyös sulle sen hän näyttää. Usten salvat näät\njo aukee. Kohta näyn moisen nähdä saat,\njot' itse vihamiehen syvä surku ois.\n\n(Oidipus tuodaan palatsista.)\n\n\nEdelliset. Oidipus.\n\nKUORO.\nKipu kauhea katsoa ihmisen, ah,\nnäky hirvein, mink' ikipäivänä näin!\nSua, auvoton, ah, mikä vimma jo vei?\nMikä haltia vinhaa vinhemmin\ntuli askelin, armoton, ankara niin,\nkävi kimppuun onnesi koidon?\nVoi kurjaa, voi! Sua katsoa en\nminä saata, ja ois halu haastattaa,\nhalu tiedustaa, halu katsoa ois --\nmua muotosi niin värisyttää.\n\nOIDIPUS.\nVoi, voi mua koitoa, kurjaa, voi!\nMihin ääriin maan polo polkuni vie?\nMihin ääneni äkkiä häipyi niin?\nKuhun, oi tyly sallima, toitkaan?\n\nKUORO.\nToi poloon, jot' ei kuunaan kuultu, nähty ei.\n\nEns. säkeistö.\n\nOIDIPUS.\nVoi pilveäs,\nsa tyly, ikisumea, sa sanomaton pimeys,\nkuink' yltäät sä, tuoma turmaisen sään!\nMua voi!\nMua voi! vain huudan. Kuinka kilvan viilsikään\nmua soljentutkaimet ja muistot kamalat!\n\nKUORO.\nEip' ihme, alla moisten iskujen jos on\nsun murhees, tuskas taakka kaksinkertainen.\n\nEns. vastasäkeistö.\n\nOIDIPUS.\nOi ystävyys,\nviel' olet yhä tukeni, et petä, jätä, sokean\nsa suojaksi jäät, sa hoivaasi suot!\nVoi, voi!\nEt multa piile; pimeä mun silmäni\nvaikk' onkin, äänes selvään kuulen kuitenkin.\n\nKUORO.\nVoi hirmutyötäsi Kuinka saatoit sammuttaa\nnoin silmäs? Kuka kuoloton sua yllytti?\n\nToinen säkeistö.\n\nOIDIPUS.\nApollolta sain, Apollolta, nää\nma kovat, kovat kokea ja kivut tuta, kitua.\nVaan vammakäsi muu ei käynyt, itse näin iskin.\nMa mitä katsellut\nviel' öisin? Mennyt kaikk' on silmän-iloni!\n\nKUORO.\nNiin, niinpä on, kuin sanotkin.\n\nOIDIPUS.\nMik' armast' ois nähdä mun,\n   toivotuksi lausua,\nsuloista kuunaan kuulla, ystävät?\nJo pian maasta pois\n   te minut häätäkää,\n   jo pian, ystävät,\n   mies polomielisin,\n   mies kiron-alaisin\n   ja jumalvaltojen\n   vainoa kärsinein!\n\nKUORO.\nMies yhtä koito tunnoltas kuin onneltas,\noi, kunp' en kuunaan tullut ois sua tuntemaan!\n\nToinen vastasäkeistö.\n\nOIDIPUS.\nMaa nielköön sen, ah, ken nilkkahihnat pois\nne veti kipukireät, oi' apu paha, hukatun\ntoi tuntureilta taas, niin turmimmaisen toi turman!\nSiell' elotonna en\ntää vaiva ystäville, itselleni ois!\n\nKUORO.\nNiin, kuolleen sun ma soisin myös.\n\nOIDIPUS.\nEn taaton ois murhamies,\n  yljäks oman kantajan\nmun eipä tulleen mailla mainittais.\nNyt olen kurja mies,\nlaps epähurskasten,\nsen polo puoliso,\njolt' elon itse sain.\nJos tuho tuimemp' on\nkuin tuho itse, sen\nsai tuta Oidipus.\n\nKUORO.\nEn tiedä, oikein harkitsitko: parempi\nolematonna näät kuin sokeana eläen.\n\nOIDIPUS.\nEtteikö parhain tehdä näin, äl' opeta,\näl' enää moista mulle neuvo. Sill' en voi\nkuvailla, millä silmillä ma katsoen\nisäni Hadeen kartanoissa näkisin,\nmill' äiti-kurjan, joille kummallekin tein\nteot hirttonuoran ansainneita hirmummat. --\nMutt' oisivathan lapset armaat katsella\nviel' olleet, olkoot versoneet kuink' ovatkin. --\nEi koskaan, ei mun silmilleni ainakaan,\nei kaupunki, ei tornit, pyhät jumalain\nei patsaat, jotka pois ma, ani auvoton,\nmies kerran loistolt' ylväin Thebass' ainakin,\nkaikk' itseltäni riistin, itse käskin: pois\nkaikk' ajakaa tuo jumalaton, saasta tuo\njumalten ilmi tuoma -- lapsi Laioksen!\nNyt, tahrain moisten julki paljastuttua,\nnäit' avosilmin nähdä voinut oisinko?\nEi! Jospa korvist' oisi kuulon lähde myös\ntukittavissa, empimättä sulkenut\nkoht' umpisuojaan oisin ruumis-rukkani,\ntäys kuurokin ett' oisin. Sill' on ihanaa,\nkun tuskain ulkopuolell' asuu ajatus.\nKithairon, voi, miks suojasit mua, oitis et,\nkun haltuus sait, mua surmannut? Eip' ihmisten\nois tietoon silloin kuunaan tullut syntyni.\nOi Polybos, Korinthos, luultu vanha oi\nsa isänkoti, näin mua miksi vaalitte,\nkorean kuoren alla pahaa paisetta?\nNyt näkyy: paha, pahoist' olen syntynyt.\nOi kolmitie ja rotko metsän kätkemä\nja tammisto ja sola teitten solmussa,\njotk' isästäni joitte omaa vertani,\nmun iskemääni, muistatteko, mitkä tein\nteot teidän nähtenne ja mitkä sitten taas,\nkun tänne kuljin? Vuode, vihkivuode oi,\nsa minut synnytit, vaan synnytettyäs\nsä hedelmästäs hedelmöidyit, ilmoille\nsait isät, veljet, pojat verirutsaiset\nja vaimot, äidit, morsiot, mit' ikinä\nhäpeistä kauheint' ihmiskansa kammoaa!\nVaan mit' ei tehdä sovi, siit' ei haastaa myös.\nKautt' ikivaltain, joutuin viekää jonnekin\njo piiloon, surmatkaa tai mereen viskatkaa\nte minut, ettette mua enää koskaan nää!\nJo tulkaa, koitoon tarttukaa jo! Totelkaa\nvain pelkäämättä! Tään ei kuormaa kurjuuden\nnäet kuolevainen muu kuin minä kantaa voi.\n\nKUORO.\nNyt parhaiks aivan saapuu pyyntöös vastaamaan\nKreon, hän avun, neuvon antaa, sillä hän\nsijalles yksin kaitsijaksi maan nyt jää.\n\nOIDIPUS.\nVoi mua, minkä sanan hälle lausunkaan!\nMi luottamust' on odottaa mull' oikeus,\nkun pahoin häntä kaikess' ennen kohtelin?\n\n(Kreon tulee. Kansaa kokoontuu.)\n\n\nEdelliset. Kreon.\n\nKREON.\nEn ole tullut pilkkaamaan sua, Oidipus,\nen pahaa entist' ilkkumalla kostamaan.\nMut te, jos ihmiskatsett' ette kaihtane,\nniin Helioksen lieskaa kaikkikaitsevaa\nkavahtaa toki tietkää, sille pattoa\nmoist' älkää paljastako, jota kauhistuu\nmaa sekä taivaan pyhä sade, valkeus.\nSiis hänet oitis viekää taloon takaisin.\nVain suvun, kodin nähdä, kuulla hurskast' on\nnäet sukulaisen kovan onnen kohluja.\n\nOIDIPUS.\nNimessä jumalain, kun poistit pelkoni,\nkun tulit, parhain, luokse miehen pahimman,\nsuo mulle yks, sun hyväkses se on, ei mun!\n\nKREON.\nJa minkä toiveen täyttymistä pyydät noin?\n\nOIDIPUS.\nSa kiiruimmiten minut kauas karkoita,\nmiss' ihmisääntä en ma kuule konsanaan.\n\nKREON.\nSen tehnyt oisin, usko se, jos jumalan\nei mielt' ois ensin kysyttävä, mitä teen.\n\nOIDIPUS.\nJo ilmiselväks on se käynyt julistus:\ntuhota minut, rietas isänmurhaaja.\n\nKREON.\nNiin käskettiin; mutt' yhtäkaikki, niinkuin nyt\non laita, paras tiedustaa mun, kuinka teen.\n\nOIDIPUS.\nNoin miehen kurjan vuoksi kyselettekö?\n\nKREON.\nNiin, nytpä uskot kai jo myös sa jumalaa!\n\nOIDIPUS.\nTään sydämelles lasken, rukoilen, se tee:\nsa hänet tuolla hautaa, niinkuin haluat,\nsill' omaisestas huolen pidät oikean.\nMutt' elävänä älköön koskaan nähkö tää\nisäini kaupunki mua asujaimenaan.\nVaan vuorill' anna asustaa mun, missä tuo\nKithairon mainitaan, miss' omat vanhemmat\njo mulle haudan eläessään säätivät,\nniin kuollakseni tuhoojaini toimesta.\nMut tuonpa tiedän kuitenkin: ei tauti vie,\nei tuho muu mua, sill' ei kuunaan surman suu\nois säästänyt mua, jollei tuskaan julmimpaan.\nVaan kohtalomme kulku käyköön, kunne käy!\nSun eivät kaipaa huoltas, holhontaas, Kreon,\nmun poikani,[17] he ovat miehiä, heit' ei\nelämän puutteet sorra, missä olkootkin.\nMut tytär-raukat tuiretuiset molemmat,\njoill' ilman isää atriaa ei ainoaa\nviel' ollut, vaan ain' antiosa kaikesta,\nmihinkä itse kajosin, ne suojellos!\nJa ennen muuta suo'os käsin koskettaa\nmun heitä, polot itkeä nää ilmoille.\nKäy, ruhtinas,\njo syntymältäs jalo! Käsin kajota\njos saan, on kuin ne omistaisin, näkisin.\nMit' onkaan tuo?\nJumalat, enkö rakkaitteni itkua\nJo kuulekin? Jo siis mua säälien Kreon\nhaetti tänne lapsistani rakkaimmat?\nSe tottako?\n\n(Kreonin viittauksesta Oidipuksen molemmat pienet tyttäret tuodaan\npalatsista.)\n\nKREON.\nSe totta on, sill' itse toimitin ma sen,\nsiit' ilon saavas kun ma tiesin vanhastaan.\n\nOIDIPUS.\nNiinp' ollos onnen siunaama, sun tietäsi\nvakaamin jumalvallat varjelkoot kuin mun!\nMiss' olette, oi lapset? Tulkaa lähemmäs,\nluo näitten käykää minun veljenkätteni!\nNäin isältänne, elämänne syyltä näin\nne silpoi silmät, ennen kirkkaat, katsokaa!\nEi nähnyt, tiennyt hän, oi lapset, tullessaan\nsiit' isäksenne, elämän mist' itse sai.\nTeit' itkee vain nyt silmäni, näe enää ei.\nKuink' eessä onkaan katkera teill' elämä,\nmit' ihmisiltä kokea te saattekaan!\nMihinkä seuraan, mihin juhlaan kansan muun\nmenette, josta ette itkusilmin pois\nkotiinne kohta, kesken katsomisen käy!\nJa naimaiän kukkaan konsa ehditte,\nkenp' ois se mies, ken, lapset, ottaa uskaltais\nhäpeätaakan moisen, jonka tahraamat\nnäin ovat vanhempanne, näin te itsekin?\nNäet mikä puuttuu paha? Oman isänsä\nisänne tappoi, oman synnyttäjänsä\nhän sylin hedelmöitti, teidät ilmoille\nsamasta sai, mist' oli itse ylennyt.\nNäin herjatuiksi jäätte, kenpä teidät nais?\nEi ole moist', oi lapset. Selvä kohtalo\non teillä: naimatonna, kukatonna kuihtua.\nMenoikeun poika, isäksi nyt näille jäät\nsä yksin, sillä meidät, niiden vanhemmat,\njo tuho vei, äl' anna heimolaistesi\nsa miehetönnä mierontietä harhailla,\nmun kurjuuteni vertaa tulla kokemaan,\nnäe säälisilmin orvot nuo, joill' omaa ei\nmuut' ole mitään kuin se, minkä sinä suot.\nSa jalo, kättä antain mulle lupaa se. --\nMielt', ikää, lapset, jos teili' ois jo, neuvoa\nmont' antaisin; nyt yhtä vain ma toivotan,\nelonne ett' ois suotuisa, ett' ehompi\nteill' onni ois kuin isä-poloisellanne.\n\nKREON.\nRiittäkööt jo kyyneleesi. Astu suojaan asuntos.\n\nOIDIPUS.\nTottelen, vaikk' ei ois mieli.\n\nKREON.\nKaikki sopii aikanaan.\n\nOIDIPUS.\nTiedätkö, mill' ehdoin menen?\n\nKREON.\nSano, niin mä tiedän sen.\n\nOIDIPUS.\nMinut maasta pois ett' ajat.\n\nKREON.\nVallass' on se jumalan.\n\nOIDIPUS.\nJumalat mua juuri vihaa.\n\nKREON.\nToivos pian täyttyy siis.\n\nOIDIPUS.\nSekö mieles?\n\nKREON.\nSe, ma suott' en puhu, mit' en aattele.\n\nOIDIPUS.\nNiinpä vie nyt minut täältä.\n\nKREON.\nErkane siis lapsistas.\n\nOIDIPUS.\nHeitä minult' ethän riistä?\n\nKREON.\nKaikest' älä kiistaa käy!\nEipä sekään, minkä sait, sua elämässä seurannut.\n\nKUORO.\nTheban, synnyinmaani, kansa, katso, siin' on Oidipus!\nTiesi purkaa pulmat kuulut, oli mahtava hän mies,\njonk' ei kadehtia tarvis ollut toisten onnea.\nKuinka hirmuiseen hän onkaan turman tyrskyyn joutunut!\nNiinpä kuolevaista ketään ennen päivän viimeisen\nnäkemist' en onnekkaaksi kiitä, ennen kuin hän on\nelämänsä päähän päässyt tuskat, kauhut karttaen.\n\n\n\n\nSELITYKSIÄ.\n\n\n[1] Kadmos, Theban tarunomaisen kuningassuvun kantaisä, Foinikian\nkuninkaan Agenorin, Poseidonin pojan, poika, joka etsiessään Zeus\njumalan ryöstämää sisartaan Europea asettui Boiotiaan ja rakensi sinne\nKadmeian linnan, jonka ympärille sitten kasvoi \"seitsenporttinen\"\nTheba. Hänen jälkeläisiään olivat Polydoros ja tämän poika Labdakos,\nLaios kuninkaan isä s. 19. -- Paiaani, rukous- tai myös ylistyshymni,\nvarsinkin Apolloa palvova, jota parantajajumalana mainittiin nimellä\nPaian (s. 12).\n\n[2] Theban laiteella, lähellä Ismenos-joen lähteitä olevalla kukkulalla\noli n.s. Ismenolaisen Apollon temppeli, jossa ennustettiin uhrialttarin\ntuhasta. -- Sfinksi, taruolento, jolla oli siivekäs jalopeuran ruumis\nja naisen pää sekä rinta oli kostoksi Laios-kuninkaan tekemistä\ntihutöistä jumalien tahdosta tullut ahdistamaan Theban asukkaita\nasettaen kaikille lähestyville arvoituksen: \"Mikä olento kulkee aamulla\nneljällä jalalla, keskipäivällä kahdella ja illalla kolmella?\" ja\nsurmaten jokaisen, joka ei sitä arvannut. Matkallaan Thebaan osunut\nOidipus selittää arvoituksen ja tulee pelastamansa Theban hallitsijaksi\nsekä Iokaste kuningattaren puolisoksi, ja niin on käynyt toteen se\nennustus, jota hänen vanhempansa turhaan olivat kokeneet torjua\npanemalla hänet heitteille.\n\n[3] Pytholainen Apollon temppeli, Pytho oli Deltoin oraakkelin vanhempi\nja varsinainen nimi.\n\n[4] \"Kultava\" Delfoi oli jo vanhastaan kuulu temppeliaarteistaan. --\nApollon innoittaman papittaren, Pythian, oraakkelilause ilmoitti itse\nylijumalan tahdon, oli siis \"Zeun airut\".\n\n[5] Illan jumala, Hades, jonka asumus ja \"laakea ranta\" oli\nOkeanos-virran takana lännen äärillä.\n\n[6] Amfitrite, merenjumalan Poseidonin puoliso. -- Lyykia, Vähän Aasian\nlounaiskulmassa, oli Foibos Apollon ja Artemiin palvonnan pääpaikkoja.\n\n[7] Dike, oikeuden jumalatar.\n\n[8] Kreonin suojatti, muin. Kreikan yhteiskunnissa, tuli muukalaisilla,\nn.s. metoikeilla, olla suojelijana joku valtion kansalainen, joka hänen\npuolestaan esiintyi oikeudessa.\n\n[9] Kithairon, vuorijono Attikan ja Boiotian rajalla. Mainitsemalla\ntämän nimen, tarkoittaen vuoria yleensä, Teiresias samalla\naavistuttavasti viittaa siihen paikkaan, mihin Oidipus lapsena oli\npantu heitteille.\n\n[10] Zeun aaluva, Apollo. -- Parnassolta, s.o. Parnassos-vuoren\njuurella sijaitsevasta Delfoista.- Pyhä maannapa, Delfoi, jonka\npyhätössä tai sen edustalla oli marmorinen puolipallon muotoinen\n\"napa\", omfalos, maanpiirin keskuksen merkkinä. -- Polybos, Korinthon\nkuningas, Oidipuksen luultu isä.\n\n[11] Fokis, maakunta Keski-Kreikassa, Boiotian länsipuolella. -- Daulia\n1. Daulis, kaupunki Fokis-maassa, Delfoista itään.\n\n[12] Moira, kohtalo.\n\n[13] Kuoro mainitsee kuuluisimmat palvontapaikat, Delfoin ja Olympian,\nja lisäksi Abain, Delfoista itäkoilliseen, jossa olevaa Apollon\noraakkelia pidettiin jopa Delfoin oraakkeliakin vanhempana.\n\n[14] Nimi Oidipus merkitsee: paksujalka t. oikeastaan turvosjalka.\n\n[15] Kyllenen valtias, Hermes, joka tarun mukaan oli syntynyt Arkadian\njylhässä Kyllene-vuoristossa. -- Helikon, vuoristo Keski-Kreikassa,\nsen rinteet lehtoineen ja lähteineen (Hippokrene, Aganippe) olivat\nrunottarien, muusain, olinpaikkoja.\n\n[16] Istros, Tonavan nimi kreikkal. antiikissa. -- Fasis, Mustaanmereen\nlaskeva Kolkhis-maan, s.o. Kaukasian, virta, sen nykyinen nimi on Rion.\n\n[17] Oidipuksen ja Iokasten pojat olivat Eteokles ja Polyneikes,\ntyttäret Antigone ja Ismene, joiden kohtaloista Sofokles ja muut\nkreikkalaiset traagikot ovat sepittäneet murhenäytelmiä.\n\n\n\n"]