[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fo9y_Wt38weuEeLS0XgzEbzFMaU2mmpmI32y2pJ8Mm04":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":21,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":22,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":23,"preamble":24,"content":25},2571,"Raamin pojat heräävät","Hirn, Eva",1877,1948,"2571-hirn-eva-raamin-pojat-heraavat","2571__Hirn_Eva__Raamin_pojat_heräävät",null,"lastenkirja",[],[],"fi",1931,19963,113393,true,[],[],[],"Raamin perheen äidittömät pojat Lauri ja Pauli painiskelvat koulunkäynnin ja arjen haasteiden kanssa. Isän ja kotiapulaisen huomassa varttuvat nuoret pohtivat opettajia, työntekoa ja kasvua 1930-luvun alun Suomessa.","Eva Hirnin 'Raamin pojat heräävät' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2571. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Anna Siren ja Projekti Lönnrot.","RAAMIN POJAT HERÄÄVÄT\n\nKirj.\n\nEva Hirn\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1931.\n\n\n\n\n\n\nI.\n\n\n-- Kokenut koulumies pakinoi lasten ehtoluvuista. Onkohan se koulumies\nmyöskin saanut ehtoja eikä vain antanut?\n\nLauri heitti radiotorvet pöydälle.\n\n-- Viitsivätkin pakinoida toisten elämän mätäpaiseista! Maailma on nyt\nkerta kaikkiaan niin nurinkurinen, että luonnollinen koulupoika ei voi\nvälttää ehtoja, ei ainakaan ajan pitkään, sanoi Pauli ja leikkasi palan\nläskipohjastaan.\n\n-- Isä kertoi, että ylhäiset kiinalaiset maksavat lääkärilleen palkkaa\nniin kauan kuin ovat terveitä, mutta lakkaavat heti sairastuttuaan. Kun\nlääkäri on parantanut heidät, niin he taas alkavat maksaa. -- Mitähän\nmatematiikan ja kielten opettajat sanoisivat, jos heidän palkkaansa\nvähennettäisiin sitä myöten kuin oppilaat saavat ehtoja?\n\n-- Muitten aineitten opettajat saavat kurssit taotuksi tyhmienkin\noppilaitten päihin ilman lisälukemista. Mikähän siinäkin on?\n\n-- Älä yritäkään ymmärtää opettajia, Puli parka. He ovat toista rotua\nkuin me raatajat. He eivät käsitä työväenaatetta.\n\n-- Kuuluttaks työ muka työväkkee? kysyi Liena ovelta.\n\n-- Se on tietty. Me aherretaan tulevan Suomen puolesta. Kärsitään\nvaivaa ja häpeää vähintään viisi tuntia päivässä, paitsi mitä kotityötä\nvielä on tehtävä, sanoi Pauli.\n\n-- Ihmise pittää tehhä työtä ossasa hiessä ja ahistukses. Mitä työ\nnousetta napisemmaa luonnon orninkii vastaa? Ja siks toiseksee, miks\ntyö ootta ryllänt kammarin siivottomaks?\n\nLiena nosteli esineitä lattialta.\n\n-- Täällä on vain tarpeellisia tavaroita. Kengät kuivuvat patterilla,\nhousunkannattimet on liimattu ehjiksi ja silitysraudat ovat painoina\nsuoristamassa niitä, kirjat, paperit, peili, briljantiini ja\nmaapähkinät -- kaikki elämän välttämättömiä tarpeita.\n\n-- Teija äitinnä ei ois kärsinnä tällaist siivoo, hää ol akkuraatti\nihmine, sanoi Liena korjatessaan sohvatyynyn kirjahyllyltä.\n\n-- Äidistä me ei muisteta juuri mitään, sanoi Pauli.\n\n-- Paitsi kädet, ne olivat valkoiset ja -- ja toisenlaiset kuin muiden.\n-- Laurin ääni sorahti.\n\n-- Poika rääsyt. Tei pappan ois pitänt tuuva teil uuven äijin, ni\noisitta saant kokkee naisihmise hoitoo ja työ oisitta nojant orpoi\npäitänne häne säälivää povveesa vastaa.\n\n-- Vieläkö kittiä! Meillä on Lienasta ihan tarpeeksi naisihmistä.\n\nPauli heitti pähkinänkuoria kukkamaljakkoon.\n\n-- Siunatkoo sinnuu, Puli parkaa! Mie oon vaa vanha palvelija enkä voi\nhoksata, mitä herrasväe lapset tarvissoot. Mut työ ette tiijä paremmast.\n\n-- Onhan meillä isä, sanoi Lauri.\n\n-- Varjelkoo, nythä mie muistan, jot tohtor kussu teit tulemaa häne\npuhheillesa. Mänkää linnuntiet järestää häne luo, hoputti Liena.\n\n-- Mitähän isällä on mielessä? -- Lauri nousi lähteäkseen.\n\nTohtori Raami oli tiedemies eikä tietänyt paljoakaan siitä, mitä\ntalossa tapahtui. Hän istui pöytänsä ääressä ja järjesteli papereitaan,\nkun pojat tulivat sisään.\n\n-- Hyvää päivää, isä.\n\n-- Emmekö me ole nähneet toisiamme tänään?\n\n-- Viime perjantaina minä näin isän kylpyhuoneessa, sanoi Pauli ja\nistuutui.\n\n-- Minä pahoittelen, että olen ehtinyt olla niin vähän teidän\nkanssanne, ja nyt minun on päälle päätteeksi lähdettävä ulkomaille.\n\nTohtori katsoi huolestuneena poikiin.\n\n-- Jop! Minne isä menee?\n\n-- Jäämmekö me kotiin?\n\n-- Minä lähden Saksaan opintomatkalle. Olen saanut matkarahat ja aion\nviipyä siellä jouluun asti yhteen menoon.\n\n-- Hei vaan, mikäs on lähtiessä? sanoi Pauli.\n\n-- Minä olen järjestänyt teille äidillisiä holhoojia, jotka huolehtivat\nsekä aineellisesta että henkisestä puolesta.\n\n-- Jop, tuleeko tänne friiduja?\n\n-- Mitä? -- tohtori katsoi ihmeissään.\n\n-- Pauli tarkoittaa, että minkähänlaisia naisia tänne tulee, selitti\nLauri nopeasti.\n\n-- Kunnianarvoisia naisia, joilla on herkkä omatunto ja järkkymätön\nvastuuntunto.\n\n-- Tuleekohan sellaisten kanssa toimeen? -- Pauli pudisteli päätään.\n\n-- Pauli kai meinaa, että sellaiset naiset eivät jaksa olla\nkoulupoikien kanssa, paransi Lauri.\n\n-- He tulevat varta vasten tänne uhrautumaan puolestanne, sanoi tohtori.\n\n-- No, siinä tapauksessa heitä tulee sääli. Mistä he tulevat?\n\n-- He asuvat nyt Porvoossa. Toinen on minun vanhin sisareni Emilia\nRaami ja toinen on minun serkkuni Roosa Karkkila. He ovat luvanneet\nhoitaa ja rakastaa teitä kolme kuukautta.\n\n-- Jos he vielä voivatkin rakastaa Lauria, niin eivät ainakaan minua.\nMinulla on huono naisflaksi, vakuutti Pauli.\n\n-- Älä leuhki. Viimeksi kevätjuhlassa sinulla oli kolme -- -- --.\n\n-- Ssss, sanoi Pauli, ja Lauri vaikeni.\n\n-- Emilia ja Roosa ovat helliä naisia, mutta samalla periaatteen\nihmisiä. Heidän seurassansa saatte yleviä ajatuksia.\n\n-- Mutta mieli käy matalaksi. Rakas isä, tuo tänne vaikka minkälaisia\nmiehiä, mutta anna naisten olla. Me ei, suoraan sanoen, osata\nseurustella naisten kanssa -- paitsi koulutyttöjen ja Lienan ja\nsellaisten. Täällä tulee eri tukala tilanne -- etenkin jos ne naiset\novat hyvin sivistyneitä.\n\nLauri koetti taivuttaa isäänsä.\n\n-- Ne herkät naiset katuvat lupaustaan ja korjaavat omattuntonsa vähän\näkkiä täältä, vahvisti Paulikin.\n\n-- Minä kauhistun teidän puheitanne, pojat. Oletteko te alkaneet\ntupakoida tai muuten hurjistella?\n\n-- Ei, isä. Me ollaan hyvin siivoja siihen nähden, että me ollaan\nhelsinkiläistä nuorisoa.\n\n-- Mitä puhetta se on? Pääkaupungin nuorison tulee olla esimerkkinä\nkoko maalle, sanoi tohtori.\n\n-- Kyllähän me koetetaan olla, mutta sen verran minä olen nähnyt\nEmilia-tätiä, että -- -- --.\n\nLauri pudisti päätään.\n\n-- Eikö hän miellyttänyt sinua?\n\n-- Hän taputti päätä ja käski minun tuottaa isälleni iloa. Nyt hän\nvarmaankin vaatii, että meidän on tuotettava _hänelle_ iloa pitkin\ntalvea.\n\n-- Sitäpaitsi naisissa voi piillä outoja puolia, jotka tekevät miehen\nelämän tuiki karvaaksi, lisäsi Pauli.\n\n-- Kuka sinulle on sellaista opettanut? Tohtori lykkäsi tuolia\netemmäksi pöydästä.\n\n-- Lienan veljenpoika, joka meni lesken kanssa naimisiin. Onko se\nRoosa-täti leski? -- Paulin ääni oli levoton.\n\n-- Ei ole. Toivon, että te viihdytte tätien hoivassa. Luuletteko\nkaipaavanne minua kovasti?\n\n-- Kukapa sen ennakolta tietää! Lauri vastasi varovasti.\n\n-- Onhan meillä Liena, jos oikein kipeälle ottaa, rauhoitti Pauli.\n\n-- Emilia-täti oli ennen taitava sairaanhoitaja. Hän pani iilimatoja\nniskaan, kun minulla oli hammassärkyä. Ja kylmiä kääreitä hän panee\nvähän väliä.\n\n-- Voi sun Chevrolet! pääsi Paulilta.\n\n-- Kiroiletko sinä, poika parkani? kauhistui tohtori.\n\n-- Chevrolet on voimavaunu, ja minä käytän sitä voimasanana. Milloin\nisä lähtee?\n\n-- Parin viikon kuluttua. Onko teillä mitään, mitä haluatte?\n\n-- Eikö yksi täti riittäisi? ehdotti Lauri.\n\n-- Minä olen päättänyt tämän asian ja valinnut teille kaksi sopivaa\nholhoojaa. Avatkaa sydämenne ja kertokaa huolenne heille.\n\n-- Eihän me voida säikyttää heitä hengiltä, murjotti Pauli.\n\n-- Naiset eivät käsitä meikäläisten huolia. Sen huomaa Lienastakin,\njoka aina ihmettelee meidän yrityksiämme, vakuutti Lauri.\n\n-- Lienalla on luultavasti erilainen sielunelämä kuin teillä.\n\n-- Niin onkin, mutta ei niin erilainen kuin herkillä porvoolaisilla\ntädeillä.\n\n-- Tädit ovat valmiit jakamaan teille sydämensä yltäkylläisyydestä. Sen\nhe ovat kirjoittaneet minulle.\n\n-- Tuhannen Chevroletia! Kaikkeen sitä joutuu, huudahti Pauli,\nmutta jatkoi nopeasti nähtyään isän rypistyneet kulmakarvat: -- Isä\ntarkoittaa tietysti meidän parastamme, mutta meiltä menee mieli vinoon,\njos täytyy olla sivistyneitten sukulaisten monteerattavina koko talvi.\n-- Minä tunnen yhden seiväshyppääjän, Heikki Torapään, joka on vakava\nja asiallinen mies. Hänestä isä saisi eri hyvän kotimiehen meille.\n\n-- Torapää? Mitä varten hän hyppää seipäillä? Vai hyppääkö hän\nseivästen yli?\n\n-- Isä on sitten ihan auki urheiluasioissa. Torapää tuottaa vielä\nkunniaa Suomelle olympialaisissa.\n\n-- Jahaa, vai sillä tavalla. Mikä se seivästäjä muuten on?\n\n-- Palokuntalainen ja mainio uimari.\n\n-- Emilia ja Roosa ovat varmasti henkevämpiä, ja he tulevat tänne. Mitä\nte tarvitsisitte?\n\n-- Minun hampaassani on reikä.\n\nLauri aukaisi suunsa.\n\n-- Menkää siis molemmat hammaslääkäriin, määräsi isä.\n\n-- Minulla on vain reikä kengissä, vastusti Pauli.\n\n-- Saatte uudet kengät, ja molempien on mentävä hammaslääkäriin.\n\nTohtori Raami otti poikansa kokonaisuutena. Hän ei ehtinyt muistaa\nheidän eri tarpeitaan, vaan kun toiselta puuttui jotakin, niin\ntoinenkin sai samaa. Samoin heidän tuli ottaa yhdessä lisäopetusta, kun\nvain toinenkin oli sen tarpeessa. Rangaistukset jaettiin veljellisesti,\nniin myös palkinnot.\n\n-- Emilia-täti antaa teille rahaa tarpeisiinne ja tavalliset käsirahat,\njatkoi tohtori.\n\n-- Naiset ovat saitoja. Liena ei antaisi meille mitään uutta, sanoi\nLauri synkkänä.\n\n-- Koettakaa nyt sopeutua tilanteeseen, pojat. Nyt minun on mentävä\nasioille, te saatte mennä huoneeseenne.\n\nPojat astelivat suoraa päätä Lienan luo.\n\n-- Nyt tänne tulee kaksi hempeää naista hoitamaan meitä, ja isä lähtee\nSaksaan ja meistä tehdään mallipoikia Porvoon mitalla, lateli Pauli.\n\n-- Haastakaa asjat selväks, miul ei oo aikaa kuulla höpötyst.\n\nLiena kuori perunoita.\n\nLauri selitti koko jutun pimein värein.\n\n-- Juu, sen mie sanon -- --\n\n-- Kukaan ei sano mitään, isä yksin määrää. Hän on ihan takajaloillaan\ntässä asiassa, sanoi Pauli.\n\n-- No, luottakaa sallimukse pääl, mikä johtaa vespurot uomiisa ja\nvaatettaa liljankukat ketoloil nauttimaa, mitä kullekkii on suotu.\n\nPojat pakenivat huoneeseensa, jossa he pohtivat asiaa.\n\n-- Jop, eiköhän tässä selvitä, kun totutaan uuteen komentoon, lausui\nPauli heittäytyen sänkyynsä.\n\n-- Ja jos ei selvitä, niin paetaan. -- Lauri heitti kenkänsä seinään.\n\n\n\n\nII.\n\n\n-- Lykkääpäs minulle pari kymppiä. Koululla on tanssit, jonne tämä\nheppu painuu, sanoi Pauli olkansa yli veljelleen.\n\n-- Minä lähden itse sinne ja tarvitsen yhtä paljon \"rautaa\" kuin\nsinäkin. -- Lauri harjasi takkiaan. -- Sitäpaitsi sinä olet huono\nmaksamaan.\n\n-- Finni otsassa horisontin rajalla, kaksi varvasta sukan ulkopuolella\nja luotto lopussa! Sellainen panee ihmisen katsomaan elämää toiseltakin\npuolelta. Missä briljantiinipullo on?\n\n-- Minä tarvitsen sen vähän, mitä on jäljellä. Luuletkos minun jäävän\nkotiin? kysyi Lauri.\n\n-- Minun jakaukseni on tärkeämpi kuin sinun, sillä minä olen kutsunut\nfriidun mukaan, pamautti Pauli.\n\n-- Jop Chrysler! Kaikkea tässä kuulee. Nuorempi veli alkaa tonttuilla\ntyttöjen kanssa, huudahti Lauri silmät pyöreinä.\n\n-- Me ollaan saman vuoden lapsia, joskin 11 kuukautta erottaa meitä,\nmutta minä olen hurjan nopea kehittymään. Oletko sinä nähnyt minua\nnaisten parissa? Ehdottomasti maailmanmiehen notkeus, pöyhisteli Pauli.\n\n-- Pyh kittiä! sanoi Lauri, mutta uskoi salassa veljensä sanat tosiksi.\n\n-- Valkoinen vai kirjava nenäliina? Valkoinen pukee minua, jupisi Pauli.\n\n-- Eikö sinua nolottanut kutsua tyttö tansseihin? kysyi Lauri.\n\n-- Minä tapasin Illevi Orkon Väisällä ja pyysin häntä koulujuhliin. Se\ntapahtui sulavasti notkealla liikkeellä.\n\n-- Minkälainen tyttö?\n\n-- Silmät ovat kuin Pola Negrin ja hiukset permanenttikiharaiset\nsyntymästä asti. Mutta olennossa on jotakin salaperäisen tummaa, jonka\nalta aavistaa erikoisen luonteen.\n\n-- Mitä sinä haihattelet?\n\n-- Minä näätsen analysoin ilmiöitä. Oletko sinä muuten huomannut,\nettä minussa on jotakin, mikä saa naiset vapisemaan sekä pelosta että\nhurmasta?\n\n-- Mene pellolle. Mistähän se vapiseminen johtuisi?\n\n-- Kuka sen tietää. Varmaankin jotakin sähköistä tai yliluonnollista.\n-- Äh, kello on jo paljon. Hoi, Liena, tuopas minulle ehjät silkkisukat.\n\n-- Täs on villarikoot, eiks hyö kelvanne tei hökötyksiinnä?\n\nLiena ojensi sukat Paulille.\n\n-- Ei kelpaa. Mutta tässä on silkkivillaiset, joissa on kolo\nkantapäässä. Liena sitoo tai liimaa tai harsii sen kokoon.\n\n-- Älkää viipykö lope kaua kottoo. Teija vartijanna voivat tulla mil\nhetkel tahasa. Mie tarkoitan niit Porvoon ryökkynöi. -- Ja Liena alkoi\nharsia sukkaa.\n\n-- Olisivat edes tulleet, ennenkuin isä ehti lähteä! Kuka heidän\ntuloaan voi odottaa. Kirjoittavat tulevansa syyskuussa. -- Liena sanoo\nnyt selvin sanoin: minkä vaikutuksen minä teen naisväkeen? -- Pauli\noikaisi vartaloaan.\n\n-- Tavallinen herrasväen poika. Kons aika kypsyy, ni työ molemmat\nvissiiki saatte morsiamet. Mut kavahtakkaa issijän sellaisist, mitkä\nviljelööt tupaka polttoo. Mei kyläs ol povarakka, mikä ain im piippuu.\nHänel ol keltane hipiä ja hampaat ko ruostuneet rautnaulat. -- Täs on\nsukat, kuka höit näkköö housuje läp, olkoot silkist tai lampaa villoist.\n\nLiena meni keittiöön.\n\n-- Mene raitiovaunulla, ulkona sataa ja tytöillä on vettäkestämättömät\njalkineet ja vaatteet, varoitti Lauri.\n\n-- Minä vien daamini autolla juhliin. -- Pauli heilautti kättään.\n\nLauri vihelsi.\n\n-- No, voi sun permanto! Mitäs ohjaaja sanoo, kun sinä et anna\najomaksua?\n\n-- Sipi Kuusa on luvannut viedä meidät juhlaan. Hän saa ajaa isänsä\nautolla koska vain. Minä lupasin siitä hyvästä opettaa hänelle\nparaabelin salaisuudet.\n\nPauli haki kuumeisesti jotakin laatikon sekasotkusta.\n\n-- Osaatko sinä paraabelin?\n\n-- Kyllä vain -- sitten kun sinä vielä olet selventänyt muutamia\nsekavia paikkoja. Se parametri; joka on joko puolisko tai\nkaksinkertainen, se tekee haittaa. No, vihdoinkin -- tässä ovat\npääsyliput. Ja Sipi töräyttää autontorvea kadulla.\n\n-- Minä tulen samaan kyytiin -- koska minun kuitenkin on opetettava\nSipille se paraabeli, sanoi Lauri ja otti lakkinsa.\n\n-- Top, ei sinne päinkään. Kolme poikaa yhden friidun kintereillä!\nSipikin on luvannut olla vain virallinen autonohjaaja, jota ei\nesitelläkään. Hei, hei -- ja Pauli juoksi alas saatuaan vielä setelin\nLaurilta.\n\n-- On se poikaa tuo Puli, ajatteli Lauri. Uskaltaa vaikka mitä ja\njärjestää yllätyksiä.\n\nLauri kiilloitti vielä kenkiään, järjesti jakaustaan ja meni eteiseen.\n\nSamassa puhelin kilahti.\n\n-- Halloo, Pauli täällä. Illevin luona sattui olemaan hänen serkkunsa,\nja koska hän sattumalta oli Clara Bown tyyliä, niin minä tein\näkkikaappauksen ja pyysin häntä sinulle seuraksi. Sipi luovutti\npääsylippunsa Illevin serkulle, ja nyt on kaikki hyvin, paitsi että\nSipille täytyy opettaa lisäksi trinomin tarkastelu. Starttaa nyt äkkiä,\nme odotetaan sinua lyseon portilla.\n\n-- En minä näin sokeasti ota ketä vain, epäröi Lauri.\n\n-- Patentti nainen -- minä takaan.\n\n-- Puhuuko hän?\n\n-- Yhteen menoon. Sinä sen kun tanssit ja kuuntelet. Usko nyt -- sopu\ntyttö.\n\n-- No, olkoon menneeksi. Mutta Chevrolet sentään, jos hän on monnityttö!\n\n-- Joudu vain. Minä puhun puhelinautomaatista. Tytöt kikattavat jo\nautossa.\n\nLauri käveli lyseota kohti.\n\nToverit olivat aikoja sitten käyneet tansseissa tyttöjen kanssa, mutta\nRaamin pojat eivät olleet vielä keksineet sitä. He olivat tosin käyneet\ntanssikoulun, mutta olivat aina heti tanssittuaan vetäytyneet poikien\nluo. Tavallista perheseurustelua heillä tuskin oli. Isä oli hiljainen\ntiedemies, joka ei käynyt missään. Poikatoverien kanssa he vain\nurheilivat tai pelasivat shakkia.\n\nMistähän tytöt puhuivat? Ainakin he nauroivat tyhjälle. Sen näki\nkadulla ja elokuvissa väliajoilla.\n\nKun Lauri tuli koulun portille, olivat toiset jo siellä. Sipi ajoi\nparhaillaan pois autoineen.\n\n-- Tässä on veljeni Lauri Raami ja neidit Illevi Orko ja Esti Untola.\n\nIllevi oli tumma, pitkä tyttö, Esti iloisesti liehuva.\n\n-- Hyvää päivää. Minusta Paulin menettely oli häikäilemätöntä. Sälyttää\ntuntematonta seuraa viattoman veljensä niskoille! sanoi Esti.\n\n-- Hän kantaa teitä mielellään niskoillaan, ellette tyydy minuun, joka\nkannan teitä käsilläni, vastasi Pauli veljensä puolesta.\n\n-- Mutta minä tahtoisin kuulla teidän omasta suustanne, ettette ole\nminulle vihainen. Siinä tapauksessa minä häviän ikipäiviksi teidän\nelämästänne.\n\nEsti oli herttainen lörpötellessään.\n\n-- Tietysti minä en ole vihainen -- päinvastoin, sai Lauri sanotuksi.\n\n-- Minusta me kutsutaan toisiamme sinuksi, se nostaa käyrää, jatkoi\nEsti.\n\n-- Mitä käyrää? kysyi Illevi.\n\n-- Elämänilon ja mukavan seurustelun graafillista käyrää. Mutta mennään\nsisään, sieltä kuuluu jo orkesterin kutsuva sävel, kiirehti Pauli.\n\nLyseon aulassa vilisi koululaisia.\n\nKun Lauri tanssitti Estiä, niin alkoi tuntua vähemmän jäykältä. Tyttö\npuhui tosiaankin molempien puolesta.\n\nSitten Pauli tuli vaihtamaan paria.\n\nVäliajalla Pauli sanoi Estille:\n\n-- Mennään juomaan teetä. Toiset ovat häipyneet jonnekin, ja meillä\nonkin hauskempi kahden kesken.\n\n-- Mutta Illevi on oikeastaan sinun parisi. Et sinä voi jättää häntä,\nsanoi Esti.\n\n-- Kyllä minä sen asian järjestän. Hoi, Pekka Alanummi, saanko esittää\nneiti Untolan sinulle. -- Pauli kääntyi lähellä seisovan pojan puoleen.\n-- Tämä Alanummi puhuu ainoastaan postimerkeistä. Kerro nyt, Pekka,\nynnäkkeistä ja leimoista sillä aikaa, kun minä käväisen asialla.\n\nPauli riensi hakemaan veljeään. Tämä käveli Illevin kanssa aulassa.\n\n-- Suo anteeksi, Illevi, että minä kuiskaan jotakin Laurille. Se koskee\nvähän hänen terveyttään.\n\nJa Pauli kuiskasi syrjässä Laurille:\n\n-- Vaihdetaan tyttöjä. Esti sopii paremmin minulle, minä annan vaikka\ntaskulampun väliä.\n\n-- Hyvä on. Illevi sopii taas paremmin minulle, kuiskasi Lauri.\n\n-- Siinä tapauksessa sinun on annettava lamppu väliä.\n\n-- Ei tule mitään.\n\nLauri kääntyi taas Illevin puoleen.\n\n-- Varo terveyttäsi, Lalli. Älä ole vedossa, kun olet hikinen, varoitti\nPauli lähtiessään.\n\n-- Onko sinulla heikko terveys? kysyi Illevi.\n\n-- Kittiäkös vielä. Pauli vain kurillaan ilveilee. Mennäänkö taas\ntanssimaan?\n\n-- Totta puhuen minä en ole tanssituulella.\n\n-- Sen parempi. Minä olen jäykkä tanssija. Mennään parvekkeelle, sieltä\ntämä vilinä näkyy, mutta itse ollaan rauhassa, ehdotti Lauri.\n\nOli outoa istua näin vain muuna miehenä seurustelemassa tytön\nkanssa. Pauli oli aina kuin kala vedessä. Olisipa Laurillakin hänen\ntekniikkansa!\n\n-- Tuolla pyörii joukko nuoria ihmisiä, ja jokaisen heistä pitäisi\njoutua oikealle paikalleen elämässä. Kuinka monen prosentin luulet\nonnistuvan siinä? sanoi Illevi nojaten kaidetta vastaan.\n\n-- Eivätköhän kaikki ne, joilla on varaa vapaasti valita uransa,\notaksui Lauri.\n\n-- Eikö mitä! Koko minun perheeni esimerkiksi on joutunut hullulle\npaikalle. Tiedätkös, että minä olen konttoristina palovakuutusyhtiössä?\n\n-- Ja minä kun luulin, että sinä olet minun ikäiseni! ihmetteli Lauri.\n\n-- Minä olen kuudentoista vanha.\n\n-- Ja kuka, Chevrolet, on raatsinut panna sinut Remingtonin ääreen?\n\n-- Minä lopetin omasta tahdostani koulunkäynnin ja otin paikan.\n\n-- Ahaa, matikka teki harmia.\n\n-- Kyllä minä matematiikasta selviydyin, mutta elämä kävi kiperäksi ja\ntäytyi valita kahdesta pahasta toinen. Minä harjoittelin koko kesän, ja\nnyt minulla on vakituinen paikka.\n\n-- Ja siinäkö sinä aiot jäädä polkemaan paikallasi?\n\n-- En. Minun lukuni ovat tämän jälkeen raskaampia ja hitaampia kuin\ntoisten. Minä käyn iltakoulua ja voin suorittaa ylioppilastutkinnonkin\nsieltä.\n\n-- On siinä urakka! Sinä häivyt olemattomiin, ennenkuin se on täytetty.\n\n-- Minä aion voittaa viheliäisen kohtalon, joka uhkaa minua.\nAntroposofit puhuvat \"karmasta\", joka on jokaisen ihmisen sallittu osa.\nMutta minä taistelen karmaa vastaan.\n\nIllevin kädet puristautuivat kokoon.\n\n-- Minä luulin naisia toisenlaisiksi. -- Näin sanoessaan Lauri katsoi\nihaillen tyttöä.\n\n-- Muuten minun lukuni ovat paljon helpompia sen vuoksi, että minä\nosaan käytännöllisesti kieliä. Niitä olen oppinut matkoilla äidin\nkanssa.\n\n-- Koska teillä on varaa matkustella ulkomailla, niin ei sinun\ntarvitsisi ansaita leipääsi konttorityöllä.\n\n-- Asiat ovat muuttuneet meillä. Mutta viis siitä. Tavallisesti se,\njoka taistelee lujasti jonkin asian puolesta, tulee sitkeäksi ja\nvoimakkaaksi.\n\nIllevin silmät suorastaan säteilivät.\n\n-- Ihme, että ehdit käydä huveissa.\n\n-- Joskus näin lauantai-iltoina, mutta sekin on hankalaa, kun ei ole\npukuja eikä -- muuta.\n\n-- Sinullahan on eri tyylikäs puku.\n\n-- Jos olisit nainen, niin huomaisit, kuinka se on tehty\nkeinotekoisesti mukiinmeneväksi. Esti ei käyttäisi tätä\nsuursiivoushameenakaan.\n\n-- Estillä ei ole niin paljon luonnonetuja kuin sinulla. -- Lauri\npunastui hiukan omia sanojaan.\n\n-- Sinähän olet seurustelutaitoinen kundi. -- Mutta täällä on kamalan\nkuuma.\n\n-- Mennään alas juomaan mehua, ehdotti Lauri.\n\nIllevi nyökkäsi ja nousi.\n\nKun Pauli palasi Estin luo, kuuli hän Alanummen puhuvan:\n\n-- Jos meinaatte ruveta kokoilijaksi, niin minä ehdotan, että\nvalitsette neliblokki-alan. Vanhoilla ihmisillä on vielä tallella\nkirjeitä, joissa on toisistaan irroittamattomia merkkejä. Ottakaa jokin\nerikoisala, se kiinnostaa.\n\n-- Siinä tapauksessa minä valitsen jotakin todella erikoista.\nEsimerkiksi sellaiset, joissa on villien eläinten kuvia. -- Esti katsoi\ntotisena Alanummea.\n\n-- Missähän sellaisia olisi? kysyi tämä.\n\n-- Jos ei ole, niin jääköön koko filatelia minun puolestani. -- Hei,\nPauli, nyt minä vasta ymmärrän, kuinka kieroja papereja postimerkit\novat. Ne ovat kalliita, kun ne eivät ole muodissa (olisivatpa hatutkin\nuusina halpoja, vanhoina haluttuja!), ne tekevät kirjeenkuoren\nynnäkkeeksi ja nurinpäin käännettyinä muuttuvat têtebêche'iksi ja\nnousevat arvossa. Väärät värit ja painovirheet ihastuttavat erikoisesti\ntätä herra Alanummea. Menestyykö hän lainkaan luokalla, kun hänellä on\nsellaiset taipumukset?\n\n-- Kohtalaisesti. -- Mutta kuules, Pekka, Kalle Isaksonilla on tärkeää\nasiaa sinulle. Hän on parvekkeella.\n\n-- Ehtiihän sen kuulla myöhemminkin. -- Alanummi ei ollut halukas\nlähtemään.\n\n-- Jos et äkkiä pane konettasi liikkeelle, niin siitä tulee paljon\nharmia, sanoi Pauli vakavana ja lisäsi kuiskaten: -- Pappa suuttuu.\n\nAlanummella oli ankara isä -- täytyi lähteä.\n\n-- Mitä harmia hänelle voi sattua? kysyi Esti.\n\n-- Ei hänelle, mutta meille. On ikävää, kun kolmas häiritsee tunnelmaa,\njoka on kahden sukulaissielun välillä.\n\n-- Mikä meidät tekee niin sukulaissieluiksi? nauroi Esti.\n\n-- Sinä olet vinhan mukava ihminen, ja sinun olemuksessasi on jotakin\naurinkoista ja miellyttävää.\n\n-- Jota kaikkea sinussakin on! Hah, haa -- vaatimaton mies.\n\n-- Presiist. Sitäpaitsi sinä tanssit -- kuin Minerva.\n\n-- Älä vertaa minua siihen naiseen. Hän oli viisauden jumalatar, ja\nminulla on aina jotkin ehdot.\n\n-- Ei se mitään meinaa. Minervan aikana matematiikan kurssit eivät\nolleetkaan niin vietävän pitkiä. Etkös ole muuten huomannut, että\nkaikki, joilla on kehno matematiikkapää, ovat hurjan hauskoja\nseuraihmisiä?\n\n-- Totta kyllä, mutta oikein uppoviisaat osaavat matematiikkaa -- vaikka\nvitsikkäitä he eivät ole.\n\n-- Tuossa on Urho. Hän laskee kuin hevonen -- eikä kykene oppimaan\ntanssin tahtia. Ja seuroissa hän on kuin päätön kukko, joka ei voi\nkiekua. -- Mutta nyt tanssitaan taas.\n\nTanssin tauottua Väinö Olkisuo huusi Paulille:\n\n-- Hoi, Pauli! Teidän lapsenhoitajanne on tullut hakemaan Raamin\npoikasia kotiin.\n\nPauli vilkaisi oven puoleen ja näki kauhukseen siellä Lienan\nviittoilevan.\n\nSamassa tuli Alanummi ja sanoi uhkaavana:\n\n-- Kalle Isaksonia ei ole nähty koko juhlassa. Mitä koukkuja sinä\nkäytät?\n\n-- Odotahan, Esti, pari sekuntia. Minä menen rauhoittamaan erästä\nheikkopäistä naista, joka on tunkeutunut tänne.\n\nPauli riensi Lienan luo.\n\n-- Kuinka Liena on tullut tänne? Tämä on juhlallinen paikka ja esivalta\non kieltänyt muilta, paitsi valituilta, pääsyn tänne, tiukkasi Pauli.\n\n-- Mie oon valittu yhtä paljo ko työkii, ja lähtekää nyt koivet ojossa\nkottii. Siel istuut tuomioenkelit ja hijjoot hampaitaa teit vastaa,\nhoputti Liena.\n\n-- Mitä, ovatko tädit tulleet? Liena vie terveisiä, että huomenna,\nsunnuntaina, Iidan päivänä me tulemme kello kahdeltatoista\nesittäytymään.\n\n-- A hyö sannoit varttuvasa teit vaik läp yön. Heijä omatuntosa ei\nsalli heijä nukkuu sil aikaa, ko työ ootta maailma vaaroil ylöannetut.\n\n-- Voi sun Nashi ja Graham Paige! Liena lähtee nyt täältä pois ja antaa\ntädeille unijuomaa teen seassa.\n\nPauli haroi hiuksiaan.\n\n-- Tulkaa vaa hyvä sään aikan kottii. -- Ja Liena pani kätensä ristiin.\n\n-- Voidaanko me esiintyä moukkamaisesti hienoja naisia kohtaan? Ja vain\nsentähden, että Porvoossa ei ymmärretä suuren maailman tapoja.\n\n-- Ei teijä naisenna oo reivinnoja. Jättäkää maailma ja sen menot\ntoisee kertaa.\n\n-- No jo se tussas! Hyvää yötä, Liena.\n\n-- Pauli menee nyt nätisti hoitajansa kanssa tutumaan, sanoi Väinö\nOlkisuo ja taputti häntä olalle.\n\nPauli käänsi selkänsä ja juoksi harmissaan pois.\n\nLiena huomasi Väinön ja sanoi:\n\n-- Etteks työ, nuor herra, kassos perrää, jot Raamin pojat tulis\njärkenää kottiisa? Heijät perrii paha, jos hyö asettuut esvaltaa vastaa.\n\n-- Mikä esivalta heitä vaatii kotiin? kysyi Väinö.\n\n-- Porvoost on tult ryökkinöi ja hyö vaatiit poikii kottii. Hyö eivät\nkäy levol ennen ko molemmat tulloot takasi. Mie sanoin, jot ei häit oo\nennekää vahittu, nii iltaunine ko tohtor ja mie ollaa, mut luulettaks\ntyö heijä tyytynee sellaisee? Hyö sannoot olevasa iesvastuus, ja siit\nei pääse ympär eik alisse.\n\n-- Mutta Raamin pojilla on muassaan kaksi ihanaa neitosta. Ei heitä voi\njättää, sanoi Väinö.\n\n-- Pelastakaa työ höit naiste pauloist ja ottakaa tytöt huostaanne\nlopuks iltaa. On teil vissii ennekii olt tyttöi völis? pyysi Liena.\n\n-- Ei minulla ole mitään sitä vastaan. Voinhan minä koettaa, lupasi\nVäinö auliisti.\n\n-- No sit mie mään rauhottammaa ryökkynöi siel koton.\n\nLiena riensi ulos.\n\nVäinö Olkisuo löysi pian Raamin pojat pareineen. Hän kumarsi ja sanoi:\n\n-- Väinö Olkisuo, seitsemännen luokan paras urheilija ja huonoin lukija.\n\n-- Neidit Untola ja Orko. Mistä syystä sinä kunnioitat _meidän_\npääpuoliskojamme tuttavuudellasi? -- Pauli tuijotti Väinöön.\n\n-- Minä tarjoudun vain ottamaan neidit haltuuni, koska teidän on pakko\npoistua tästä juhlasta.\n\n-- Älä sekaannu meidän asioihimme. -- Lauri näytti uhkaavalta.\n\n-- Menkää vain meidän puolestamme. Kyllä täällä on muitakin\ntanssittajia. -- Esti kääntyi selin.\n\n-- Minä jaksan tanssia läpi yön, vakuutti Pekka Alanummi, joka liikkui\nEstin kintereillä.\n\n-- No, mennään sitten, Teetpässi, tanssimaan, sanoi Esti nousten\nlähteäkseen.\n\n-- Teilläpä on omituinen nimi, ihmetteli Illevi.\n\n-- Jos kaikki muut postimerkit ovat arkissa oikein päin, mutta yksi on\nnurin, niin se on harvinaisuus ja sitä kutsutaan têtebêche'iksi. Minun\nnimeni on Pekka Alanummi klassilliselta osastolta.\n\n-- Ja mikä teissä on nurinpäin, koska Esti kutsuu teitä teetpässiksi?\nkysyi Illevi.\n\n-- Varmaankin moni asia, mutta se tekee minut harvinaisuudeksi.\n\nPekka vei Estin tanssiin.\n\n-- Pian minä väännän häneltä niskat nurin, murisi Pauli.\n\n-- Saanko nyt pyytää neiti Orkoa tanssiin? -- Väinö kumarsi.\n\n-- Kiitoksia, mutta minä olen väsynyt tänään. Kello onkin jo niin\npaljon, että minä lähden mielelläni kotiin.\n\n-- Siinä tapauksessa minä saatan teidät onnellisesti mamman helmaan. --\nVäinö löi rintaansa.\n\n-- Illevi on meidän huostassamme tänä iltana, sanoi Lauri.\n\n-- Mutta teille on tullut sana, että joukko porvoolaisia neitejä\nodottaa teitä kotiin. He eivät mene levolle, ennenkuin te tulette.\nLuotettavan näköinen nainen vakuutti sen minulle, virnisteli Väinö.\n\n-- Me emme tahdo sotkea teidän ja porvoolaisten tippojen suhdetta. Minä\nlähden kotiin herra Olkisuon kanssa.\n\n-- Äh! Nehän ovat vanhoja tätejä, jotka tulevat ensi talveksi meille.\nIsä lähti Saksaan, ja hän tahtoo meitä sillä aikaa kasvatettavan\nRunebergin ja Pietari Brahen henkeen, selitti Pauli.\n\n-- Silloin teidän on heti lähdettävä kotiin. Vanhat tädit ovat\nhengenvaarallisia, jos he eivät saa hyvää alkuvaikutelmaa teistä.\nTulkaa, neiti Orko! -- ja Väinö alkoi liikehtiä ovea kohti.\n\n-- Hyvästi, Pauli, kiitoksia tästä illasta. Hyvästi, Lauri. Missä minä\nolen ennen tuntenut sinut? Sinun olemuksesi on entisen ystävän. Ja\nsilmät minä tunnen, puhui Illevi hiljaa.\n\n-- Koko illan minä olen ajatellut samaa. Minä tahtoisin tuntea sinun\nentisen elämäsi, sanoi Lauri puhuen vielä hiljemmin.\n\n-- Ja minä sinun sielunelämäsi. -- Illevi viittasi hyvästiksi ja\nseurasi Väinöä.\n\n-- Voi sun Cadillac sentään! Senkin harmillinen Liena, joka pilasi\nparhaan osan iltaa, murisi Pauli ja meni hakemaan vaatteitaan.\n\n-- Tämä on nyt ensimmäinen haitta Porvoon tädeistä, eikä varmaankaan\nlaitimmainen. -- Oletko sinä tuntenut kauankin Illevi Orkon? kysyi\nLauri tultuaan kadulle.\n\n-- Kuukausi sitten, kun sinä olit kipeä, minä olin Asko Väisän luona\nkutsuissa. Siellä oli paljon nuoria, ja minä iskin silmäni heti\nIlleviin, joka muuten on ollut Seidi Väisän luokkatoveri. Minusta hän\noli mukava tyttö. Minä en näes tuntenut Esti Untolaa silloin, kertoi\nPauli.\n\n-- Ei, Chrysler vieköön, Esti piisaa Illeville, pisti Lauri väliin.\n\n-- Tykkää vain niin. No, Asko kertoi, että Illevin isä, kenraali Pontus\nOrko, on jättänyt Illevin äidin kesken avioliittoa. Äidin nimi on Mia,\nja hän on henkevä ja jalo, vaikka kalpea ja värähtelevä. Se Pontus\notti uuden rouvan, joka on maailmannainen ja puhuu kieliä. Kenraali\nseurustelee paljon ulkomaalaisten kanssa ja tarvitsi edustavan rouvan.\n\n-- Kenenkä luona Illevi asuu?\n\n-- Äitinsä luona, ja he ovat nyt köyhiä. Kenraali otti noin\nkahdenkymmenen ikäisen lesken, jolla on entinen poika, ja nyt heillä\non yhteinen poika. Illevin nuorempi sisar Lea asuu isänsä luona. Muuta\nminä en tiedä, -- ja nyt me ollaan kotona. Mene sinä edellä sisään,\nLalli. Sinulla on tähän tilanteeseen sopivampi kasvojenilme kuin\nminulla. Minun päivänpaisteinen tenhovoimani tulee sitten myöhemmin\ntarpeeseen.\n\n-- Mitä sinä arkailet? Emme me ole tehneet mitään pahaa.\n\nLauri aukaisi rohkeasti oven. Eteisessä oli pino matkatavaroita, ja\nruokailuhuoneesta loisti valo.\n\n-- Kuka siellä? kuului kimeä ääni.\n\n-- Me vain -- Lauri ja Pauli.\n\nPojat tulivat sisään ja kumarsivat.\n\n-- Hyvää päivää, rakkaat holhokkimme.\n\nPieni Roosa syleili ja taputti poikia.\n\n-- Päivää, poikaseni. Lauri, suutele tähän, Pauli, suutele tähän.\n\nEmilia näytti lihavia poskiaan.\n\n-- Suoraan sanoen me emme osaa sellaista, sanoi Pauli ja pani päänsä\nkallelleen.\n\n-- Lapsi rääsyt, sanoi Roosa ja suuteli molempia poskelle.\n\n-- Eri hyödyllinen taito, sanoi Lauri.\n\n-- Älkää vain käyttäkö väärin sitä! Tulkaa nyt juomaan teetä.\n\nEmilia kaatoi laseihin.\n\n-- Missä te olitte, pojat? Salliiko Anton yöhuvittelua? kysyi Roosa.\n\n-- Me olimme joraamassa varattomien oppilasten hyväksi. Isä ei sekaannu\nmeidän elämäämme muuta kuin pääpiirteittäin ja silloin, kun Liena\nvetoaa häneen, selitti Lauri.\n\n-- Isä on itse täys yölintu, tohautti Pauli siihen.\n\n-- Mitä sinä sanot, onneton poika? -- Roosa kauhistui.\n\n-- Minä tarkoitin, että hän tekee työtä pitkin öitä.\n\n-- Mitä te jorasitte, rahaa vai vaatteita? kysyi Emilia.\n\nPojat tirskuivat.\n\n-- Eikö joraaminen ole keräämistä?\n\n-- Ei aivan. Se on tanssimista.\n\n-- Oliko siinä tilaisuudessa mukana keski-ikäisiä naisia? Ja olivatko\nihmiset siellä hyvinkasvatettuja? kysyi Roosa.\n\n-- Keski-ikäisistä naisista ei tule kivoja joraajia. Siellä oli vain\nnuorisoa ja joku opettaja taustalla haukottelemassa.\n\n-- Oliko nuoriso minkälaista?\n\n-- Eri tyylikkäitä friiduja ja hauskoja poikia, vakuutti Pauli.\n\n-- Ensi tilaisuuden sattuessa minä tulen teidän mukananne katselemaan,\nminkälaisessa seurassa te olette. Minä en aio säästää vaivojani, sanoi\nEmilia.\n\n-- Sopii hyvin. Koulun jalkapalloilijoilla on jorat ensi kuussa. Siellä\non jatsiorkesteri ja valot himmennetään heti alussa. Kaikilla on\npäässä silkkipaperihatut ja iso paperitöyhtö kepin nenässä. Tahtooko\nEmilia-täti vielä lisäksi tiukuja nilkkoihin? -- Pauli liioitteli\ntahallaan.\n\n-- Minä tulen mustassa villahameessani ja pitsiröyhelö edessä. Se\nkelpaa teidän juhliinne. Potkitaanko siellä palloa permannolla?\n\n-- En luule, mutta voinhan ehdottaa sitä. -- Menemmekö nyt nukkumaan?\n\n-- Heti. Tahdon vain sanoa, että meidän on rakennettava tämä\nyhteiselämämme avonaiselle, toisiimme luottavaiselle periaatteelle.\nKertokaa meille huolenne ja sydäntuskanne, ja me kannamme ne yhdessä,\nsanoi Emilia.\n\n-- Mikäli, kukali se on mahdollista, nyökkäsi Lauri\n\n-- Niin. Rientäkää meidän luoksemme, kun maailman myrskyt uhkaavat\nteitä.\n\n-- No voi sun Studebaker ja Willys Knight! Minä tarkoitan, että\ntietysti me riennämme, paransi Pauli.\n\n-- Ovatko nuo mainitsemasi henkilöt teidän tuttavianne? kysyi Emilia\nepäilevästi.\n\n-- Jop! Ne ovat autoja. Hyvää yötä. -- Pauli haukotteli.\n\n-- Minun äitini peitti minut iltaisin niin kauan kuin hän eli. Tulenko\nminä tekemään samoin -- nyt kun Anton ei ole kotona? kysyi Roosa.\n\n-- Me olemme aina itse peittäneet tomumajamme levolle mennessä. Isä ei\nole keksinyt tehdä sitä. Hyvää yötä.\n\nPauli meni huoneeseensa.\n\n-- Kuule, Lauri. Pane varmuusvitjat oveen, pyysi Emilia.\n\n-- Ei meillä ole niitä.\n\n-- Siinä tapauksessa ne on hankittava huomenna. Nostetaan nyt tämä\nmatka-arkku oven eteen -- noin. Ja päälle panemme tuon korin.\n\n-- Mitä siinä on? -- Lauri katsoi uteliaana.\n\n-- Siinä on Saxbäck, vanha perheystävä.\n\n-- Onko se kuollut? kysyi Lauri katsellen pörröistä karvamöhkälettä.\n\n-- Paratkoon! Sehän on Emilian mopsikoira.\n\nEmilia nosti korin arkulle ja peitti Saxbäckin. Sitten hän lisäsi\nkuiskaten:\n\n-- Hän on muisto Emilian sulhaselta Gösta Saxbäckilta, joka nai rikkaan\nlesken. Emilia ei unohda koskaan nuoruudenrakkauttaan, jonka muisto\nloistaa kirkkaana tässä luontokappaleessa. -- Hyvää yötä, Lauri. Pojat\nriisuutuivat nopeasti.\n\n-- Eri tätejä molemmat! nauroi Pauli.\n\n-- Sopu mammoja! Kyllä heidän kanssaan selvitään. Nykyajan nuorison\ntulee ymmärtää vanhoja, vaikka se onkin vaikeaa. Mutta häijyjä nämä\ntädit eivät ainakaan ole.\n\nLauri ryömi peitteen alle ja mumisi:\n\n-- Väinö Olkisuon minä höyhennän joskus. Pitikö hänen iskeä Illeviin!\n\n-- Alanummi tanssii vielä Estin kanssa. Tanssikoon, senkin teetpässi,\npässi, pässi. -- Paulin ääni oli jo uninen.\n\nLauri valvoi vielä kauan ja ajatteli Illeviä. Outo tyttö -- ei\nvähintäkään nykyaikainen, mutta kuitenkin kiinnostava. Silmissä oli\narvoituksellinen katse, melkein selvänäkijän ilme. Tuskin sieti katsoa\nhäntä silmiin -- ja kuitenkin täytyi aina koettaa. Esti oli viehättävä\nja räiskyvä, mutta Illeviä teki mieli tutkia. Hän oli sekä tuntematon\nettä tuttu. Lauri oli tähän asti tarkannut tyttöjä välimatkan päästä.\nLörpötteleviä, kiehtovia, turhanpäiväisiä paratiisilintuja. Mutta\nIllevi -- hän oli Illevi -- ainoastaan Illevi.\n\n\n\n\nIII.\n\n\n-- Havahtukaa, pojat. Ryökkynät ovat jo huuhtoneet tavaroittesa kimpus\nkuuvelt ast. Ja tiijätteks työ, mitä heil on völis? Seinil hyö naulaat\nissoi portrettii ja sohvii anttimakassii. Höil on helmil ommeltui\npallii ja vassavöit ja mikstuuraa ja kellotällinklöit ja salusiinii.\nKoris loikoo karvane, elläime näköne möhkö, mikä henkittää, muttei\nälähä. Mikä lienöö?\n\nLiena seisoi ovensuussa ja puhua lateli.\n\n-- Se on heidän maskottinsa.\n\nLauri oikoi laiskasti käsivarsiaan.\n\n-- A mitä se meinaa?\n\n-- Suojeluseläin, joka tuo onnea. Ne ovat nyt muodissa -- filmitähdillä\nvarsinkin niitä on. Mutta tavallisesti ne ovat puusta tai muusta\naineesta tehtyjä.\n\n-- Justii ko pakanoitte jumalii. Lieks tää kotti syntynt vai tehty?\n\n-- Se on koira ja sitäpaitsi kallis muisto, joka ei saa lakastua. Ja\nnyt Liena veivaa gramofonin soittamaan laulua: \"Alokas hän huvittelee\nsunnuntaina, alokas hän putkas istuu maanantaina\". Puli ei herää muuten.\n\n-- Etteks työ voi yhtenkää pyhän nousta ilma tuot syntist pellii?\nmurisi Liena, mutta viritti kuitenkin gramofonin soimaan. -- Täs on\nteil lehti, mut älkää kuhnailko yle kauvaa. Työ ootta hyvii poikii, mut\nteil ei oo viinii esiintymistaitoo.\n\nLiena meni keittiöön.\n\n-- Heräjä sinä, joka makaat! Tädit mellastavat seinän takana. -- Lauri\nnykäisi Paulia.\n\n-- Johan tuo \"Alokas\" herättää vaikka kenen. Sammuta heti gramofoni,\nminä nukun vielä hetken ja tunnin, murisi Pauli.\n\nLauri sulki koneen ja ryömien taas vuoteeseen sanoi:\n\n-- Tuosta saat sunnuntailiitteen, minä luen päälehden. Luetaan\nsellaiset asiat, jotka huvittavat vanhoja ihmisiä, ja keskustellaan\nsitten tätien kanssa niistä. Minä luulen, että me esiinnyimme eilen\nillalla aika nolosti. Parannetaan nyt asiamme kerta kaikkiaan, ja\nsitten tädit kunnioittavat meitä loppuajan.\n\n-- Minä osaan keskustella vaikka mistä, mutta lähdekirjat auttavat\nkylläkin paljon.\n\nPauli levitti sunnuntailiitteen peitteelleen.\n\nLauri mumisi lehtensä takaa:\n\n-- Vararikkoja, lehmänlaidun, pörssinoteeraus, shakkiturnaus -- --\n\n-- Älä pöpötä, Lalli. Minä luen eri tieteellistä kirjoitusta\nsuomenkielen mahdollisuuksista runokielenä. V. Arti on kirjoittanut\nsen. Tässä vaaditaan ulkolukua. Antiikinjälkeinen runous tuntee\ntuskin muita rytmejä kuin trokeisen ja daktylisen. Voi sun Rudge! Nyt\nviisastutaan.\n\nPojat lukivat jonkin aikaa, voimistelivat kymmenen minuuttia,\npukeutuivat ja menivät tätien luo.\n\n-- Hyvää huomenta, pojat! Tulkaa juomaan kahvia. Eikö Anton ole pannut\nteille mitään määräaikaa, jolloin on noustava pyhäaamuisin?\n\nEmilia hääräsi pöydän ääressä.\n\n-- Isä tietää enemmän assyrialaisten kotielämästä kuin meidän.\n\nLauri istuutui pöydän ääreen.\n\n-- Me olemme nousseet tavallista aikaisemmin saadaksemme tavaramme\nkuntoon ja voidaksemme sitten pyhittää lepopäivän. Kaada, Emilia,\nminullekin pieni pootoori.\n\nRoosa riisui esiliinansa ja tuli toisten joukkoon juomaan kahvia.\n\n-- Ovatko tädit huomanneet, että viime viikon kuluessa on kuusi\nliikemiestä, yksi insinööri, seitsemän liikettä, yksi kelloseppä,\nravintolanomistaja Salli Keskisuo ja kolme juutalaista tehneet\nvararikon? alkoi Lauri keskustella.\n\n-- Siunatkoon ja varjelkoon ihmisparkoja! päivitteli Roosa.\n\n-- Yläkansakoulujen opettajat pyytävät laidunta kahdelle lehmälle sen\nsijaan, että nykyjään yksi lehmä vain saa syödä. Missähän Tehtaankadun\nkansakoulun opettajien lehmät käyvät laitumella? jatkoi Lauri.\n\n-- Lapinlahden koulu on lähellä vanhaa hautuu -- --, aloitti Pauli,\nmutta työnsi äkisti pullaa suuhunsa, sillä Lauri potkaisi häntä\nmerkiksi.\n\n-- Tampereen kunnalliskodissa on vallinnut ahdinko. Mutta\nhuomioonottaen nykyisen taloudellisen kireän ajan on\nköyhäinhoitolautakunta päättänyt siirtää asian toistaiseksi. Ensi\nvuonna täytynee kuitenkin rakentaa uusi hoidokkirakennus, jonka\nkustannukset nousevat 4 miljoonaan markkaan. Silloin siitä tulee täysin\najanmukainen laitos.\n\nLauri luki kuin ulkoläksyä.\n\n-- Mitä ukot ja ämmät, jotka ovat olleet ilman entisajankin\nmukavuuksia, välittävät nykyajan laitoksista? Eivät he osaa edes\nkäyttää kaikkia mukavuuksia, sanoi Emilia.\n\n-- Pälkäneellä on löydetty 300-luvun polttokalmistoja. Kuolleitten\npoltettuja luita, rautasolkia, kivikirves, keihäänkärki ja kaikenlaista\nkamaa nousi maan pinnalle kertomaan, että meilläkin on ollut esi-isiä,\naloitti Pauli puolestaan.\n\n-- Yhtä paljon esivanhempia suomalaisilla on kuin muillakin kansoilla,\njotka ovat ollakseen ylpeitä sivistyksestä ja ritareista ja muusta.\nAatamista ja Eevasta polveutuu koko ihmiskunta. Ihminen synnyttää\nihmisen, järkeili Roosa.\n\n-- Mutta synnyttääkö valkoinen mustan tai musta valkoisen? Olivatko\naatamilaiset mustia vai valkoisia? kysyi Pauli.\n\n-- Tietysti valkoisia, mustat olivat pakanoita eivätkä tietäneet\nmitään Raamatusta ja sen ihmisistä. Enkä minä välitä siitä, mistä\nneekerit polveutuvat. Anton kai sen tietää, kysy häneltä. -- Emilia oli\nnärkästymäisillään.\n\n-- Isältä ei voi kysyä mitään. Hän on niin monisanainen ja\ntieteellinen, ettei siitä tule hullua hurskaammaksi. -- Kangasallakin\non löydetty rautakautinen kalmistokenttä, ja siellä oli maan sisässä\npaljon entistä sivistystä: pronssisormus, kierreneula, saviastioita ja\nluurankoja, esitelmöi Pauli.\n\n-- Antaisivat kuolleiden olla rauhassa maan povessa. Ketä ne\nsivistävät? pahoitteli Roosa.\n\n-- Varsinkin kun ne olivat pakanoita, eikä heitä kuitenkaan enää voi\nhaudata papin kanssa, yhtyi Emilia asiaan.\n\n-- Muinaismuistot ovat monen mielestä eri jännittäviä. Minusta ne ovat\nkaikki samanlaisia. Nykymaailma on sitten paljon monivivahteisempi.\nRahaa esimerkiksi on senkin kymmeniä lajeja. Niinkuin dinaari, pengo,\nguldeni, rupie, punta, eskudo, liira, pezo, milreis, tservonets, veni,\ndrakma ja heller, muisteli Lauri.\n\n-- Etköhän sinä jo pane omiasi, hyvä lapsi. -- Roosa puisti päätään.\n\n-- Eikö täti lue pörssinoteerauksia? ihmetteli Lauri. -- Siellä ne ovat\nkaikki.\n\n-- Minä en välitä rahoista ja huijauksista. Minä olen runollinen\nluonne, vastasi Roosa.\n\n-- Sitä minäkin. Suomenkielellä voikin esittää tunneilmeitä ja\nrytmimaalauksellisia arvoja. Daktylinsekainen trokeemitta on\npoljentotajulle viehättävintä. Vai pitääkö täti enemmän ekstaattisesta\nkorujambista?\n\n-- Minä pidän Topeliuksesta ja Lauri Stenbäckistä. Ulkomaalaisista minä\nen välitä ensinkään, vastasi Roosa ja ryyppäsi kahvia.\n\n-- Jaa, englanti on himmeää, rytmitöntä, ranskassa on koomillisia\nnenä-äänteitä ja se on rytmillisesti kirjavahkoa. Skandinaavisissa\nkielissä ja saksassa on sorahtelevia kieliyhtymiä ja suhuäänteitä\nja monet äänet ovat nieltyjä. Slaavilaisilta taas puuttuu kiinteä\nryhti. Antiikkista runoutta on vaikea kääntää näille kielille. Sen\nsijaan eteläromaaniset kielet, uuskreikka ja suomi ovat rytmikkäitä ja\nkaiukkaita. Suomessa kulttuuripohjan heikkous tekee vaikeaksi luoda\nmitään ylivoimaista, mutta kieli sopii hyvin klassilliseen runomuotoon.\n\nPauli veti henkeään.\n\n-- Chrysler soikoon! huudahti Lauri toisten kuunnellessa suut auki.\n\n-- Kiinan kieltä on koetettu käyttää Aiskhylon draaman käännökseen,\nmutta se kaikuu naurettavalta vokaaliliukumisineen, jatkoi Pauli\ntotisena.\n\n-- Anton on itsekin aina ollut merkillinen. Pojista tulee isänsä\nseuraajia.\n\nRoosa nyökkäsi Emilialle.\n\n-- Viime shakkiturnaus oli ainutlaatuinen. Gauffin pelasi Rahmia\nvastaan keski-intialaista varianttia, jossa tultiin hyvin pian asemaan.\nPeli jäi remissiksi, aloitti Lauri.\n\n-- Onkohan se Gauffin Punkalaitumelta -- siellä oli ennen sen nimisiä?\nkysyi Emilia.\n\n-- En tiedä, mutta ehdottaisin, että täti menisi katsomaan turnausta,\nmaksu on viisi markkaa kerralta.\n\n-- Minä en välitä pelaajista. Turhia ajantappajia, jotka eivät hyödytä\nisänmaata. Torimuijat ovat hyödyllisempiä kuin he, sanoi Emilia.\n\n-- Siitä muistan torihintoja. Lihamarkkinoilla ovat hinnat pysytelleet\nvakaina. Ainoastaan sianliha laski 50 penniä kilolta. Naudanlihan\nkorkein hinta 8:75, alin 4:- lampaanlihan korkein 14:-, alin 10:-.\nJuottovasikan tarjonta oli vähäinen, kysyntä vilkas. Kauppaan tuotiin 1\n437 nautaeläintä, 650 sikaa, 4 hevosta -- --, kertoi Lauri.\n\n-- Syödäänkö teillä hevosenlihaa? -- Roosa kauhistui.\n\n-- Liena sen tietää. Mutta hiiriä ei syödä koskaan, vakuutti Pauli.\n\n-- Minä määrään tästä lähin, mitä täällä syödään, sanoi Emilia\npäättäväisesti.\n\n-- Viikolla vietiin Englantiin 51 480 kananmunaa ja Ruotsiin 107 280\nkappaletta. Ne painoivat 9 258 kiloa, jatkoi Lauri.\n\n-- Nyt minä menen aamupäivälevolle. Te olette kilttejä ja viisaita\npoikia, mutta teidän seurassanne tulee päänkipua, sanoi Roosa ja nousi.\n\n-- Tahtooko Emilia-täti kuulla, minkälainen sää oli eilen? Helsingissä\n+3°, Hangossa +1°, Sodankylässä -1°, Moskovassa -3° -- --\n\n-- Hyvä, hyvä. En nyt jaksa enempää.\n\nEmiliakin nousi.\n\n-- Syvä matala oli Islannin eteläpuolella -- --\n\nTädit vetäytyivät nopeasti pois.\n\n-- Jop! Rasittavat aamukahvit, mutta arvovalta on kohonnut. Nyt on\nkeskusteltu hurjan sivistyneesti, huokasi Pauli.\n\n-- Ja asiallisesti. Ja on liikuttu monella yhteiskunnallisella\nhaaralla. Otetaan pyörät ja toikkaroidaan pallokentälle katsomaan\nkilpailuja.\n\nLauri oikoi uupuneita jäseniään.\n\n-- Hei vain, sanoi Pauli ja nosti lähtiessään Saxbäckin koreineen\nkaapin päälle.\n\n\n\n\nIV.\n\n\nHuoneessa oli miellyttävä tunnelma. Illevi istui keinutuolissa\nja nautti uunivalkeasta. Melkein koko ikänsä hän oli asunut\nkeskuslämmitystaloissa, vasta viime talvena he olivat äidin kanssa\nmuuttaneet tähän vanhanaikaiseen asuntoon.\n\nEnsin tuntui aivan kuin he olisivat huviretkellä. Oli huone, jossa\noli Illevin entiset sievät huonekalut ja lisäksi äidin vuode, sitten\npieni eteinen ja keittiö. Elämä oli omituisen rauhallista perheessä\nsattuneiden myrskyjen jälkeen. Itse he siivosivat kotinsa ja\nvalmistivat ruoan.\n\nÄiti oli käynyt valohoitokurssin ja saanut tutun lääkärin laitoksessa\nvalonantajan toimen. Entinen kenraalitar nousi kahdeksalta mennäkseen\nvaatimattomaan työhönsä.\n\nVaikeinta oli tottua Lea-siskon poissaoloon. Tyttö ressu oli vain\nkuusivuotias ja kärsi ikävästä uusissa oloissa isän luona. Äiti oli\naivan liian jalo, kun hän ei vaatinut molempia tyttöjä itselleen. Isä\noli tahtonut Lean, ja äiti suostui.\n\nIllevin oli tuskallista ajatella isää, jota hän oli ihaillut ja\nrakastanut. Ja nyt hän oli tuottanut koko perheelle katkeran\nkärsimyksen. Äiti oli hiljainen ja arka -- vetäytyi pois kaikesta\nseurustelusta ja suri alistuvasti. Hän koetti olla rohkea, ei\nvalittanut eikä itkenyt.\n\nIsä oli tarmokas ja iloinen. Hän väsyi nöyrään vaimoonsa ja joutui\naloitekykyisen, uudenaikaisin keinoin hoidetun lesken pauloihin. \"Se\nuusi\", joksi lapset sanoivat uutta kenraalitarta, osasi vitsailla ja\ntanssia. Hän tupakoi vahvasti ja pukeutui aina pariisilaisen muodin\nmukaan.\n\nIllevi luuli kuitenkin, että isä ei tarkoittanut avioeroa, mutta\njohdettiin taitavasti siihen. Äiti raukka ei osannut hallita\ntilannetta, hän itki vain ja alistui kaikkeen.\n\nIllevi itse oli tullut ajattelevaksi naiseksi tämän koettelemuksen\naikana. Hän näki naisen avuttoman aseman avioliitossa. Nykyajan nainen\non kuitenkin varustettu paljon paremmin kestämään tällaisia tilanteita.\n\n-- Illi, tulehan aamiaiselle. Tänään saat munia. -- Äidin ääni oli\nhiukan iloisempi.\n\nIllevi oli siivonnut huoneet ja käynyt maitokaupassa, äiti oli\nkeittänyt aamiaisen.\n\nOli ensin hankalaa oppia säästämään. Isä oli ollut antelias ja koti\nvarakas. Äiti eli nyt alituisessa pelossa, että rahat loppuisivat, ja\nkuitenkaan hän ei ollut vaatinut itselleen mitään avustusta mieheltään.\n\n-- Oliko sinulla ikävää eilen, kun tulit niin aikaiseen kotiin? kysyi\näiti.\n\n-- Siellä oli hauskaa, mutta minä en jaksa valvoa iltaisin.\n\n-- Sinä näytät kalpealta. Et usko, kuinka minä kärsin siitä, että\nlopetit koulunkäyntisi. Iltakoulu rasittaa sinua.\n\n-- Ei ollenkaan. Minusta on hauskaa olla riippumaton.\n\n-- Minä olen ajatellut, että nyt lakkaisimme ottamasta avustusta\nisältäsi. Itsellenihän en olekaan ottanut mitään.\n\n-- Mutta, äiti! Minähän otin viran sitä varten, että sinä saisit nuo\nrahat. -- Illevi pahastui.\n\n-- Sinun isälläsi on nykyjään paljon menoja. Minä en tahdo hänelle\npahaa. Jokaisella ihmisellä on oikeus onneen.\n\n-- \"Se uusi\" ei ikinä tee isää ajan pitkään onnelliseksi. Mutta mitä\nrahoista, kyllä me selviämme, nyt kun molemmat teemme työtä.\n\nIllevi nousi pöydästä ja suuteli äitiään. Keittiön ovelle koputettiin,\nja kenraalin sisäkkö Hilma tuli sisään.\n\n-- Hyvää päivää, Hilma. Ei suinkaan Lealle ole tapahtunut mitään? kysyi\näiti levottomana.\n\n-- Ei mitään erikoista pahaa entisen lisäksi, mutta kenraali lähetti\nsanomaan, että Illevi-neidin on tultava hänen puheilleen.\n\nIllevi kääntyi pahoillaan äitinsä puoleen:\n\n-- Onko minun pakko lähteä, äiti?\n\n-- Tietysti sinun on mentävä. Isäsi ei varmaankaan tahdo sinulle pahaa.\n\n-- Kenraali sanoi, että neidin on tultava, taikka hän tulee tänne.\n\n-- No, sitten minä lähden, huokasi Illevi.\n\n-- Kuinka Hilma jaksaa? kysyi rouva Orko.\n\n-- Meillä on rauhatonta. Kutsuja ja vieraita yökaudet. Nyt on\nkenraalittaren oma poika, Väinö-herra, muutettu Turusta tänne lyseoon.\nJa rouvan sukulaiset ovat aina meillä. Minä tulisin mielelläni teille\npalvelemaan, jos rouva vain tahtoisi.\n\n-- Minulla ei ole palvelijaa, Hilma kiltti. Sitäpaitsi Hilma on Lean\nturvana uusissa oloissa siellä. -- Äiti oli liikuttunut.\n\n-- Ottakaa Lea tänne. Hän on aivan tuuliajolla isossa talossa\nvieraitten ihmisten jaloissa, kertoi Hilma.\n\n-- Älä ole, äiti, noin surkean näköinen. Minä koetan vielä kerran\ntaivuttaa isää antamaan Lean meille. Hyvästi, äiti muru, minä tulen\npian takaisin.\n\nIllevi puki päällysvaatteet ylleen.\n\n-- Minun täytyy lähteä mukaan. Meille tulee päivällisvieraita. Siellä\non kova komento nyt.\n\nHilma nousi myöskin.\n\n-- Hyvästi, Hilma. Vie Lealle tämä kakku, hän pitää siitä. -- Äiti\nkääntyi poispäin.\n\n-- Hyvästi, rouva. Sellainen nainen, joka aiheuttaa äidin\nkarkoittamisen omasta kodistaan, on kurja olento, mutisi Hilma\nseuratessaan Illeviä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun Illevi tuli entiseen kotiinsa, hän tapasi ensimmäiseksi uuden\nkenraalittaren.\n\nTämä oli komea nainen. Lyhyet hiukset olivat\npermanentti-onduleerauksessa, ja kultakoristeinen puku oli\nkirkkaanvihreä.\n\n-- Päivää, Illevi. Vahinko, että meillä on kiire tänä päivänä. Ota\nomena tuosta maljakosta ja mene kotiisi. Tule toiste, kun meillä on\naikaa seurustella kanssasi.\n\n-- Isä on kutsunut minut tänne, puhui Illevi jäykästi.\n\n-- Ei kai hänellä ole niin tärkeää asiaa. Osaatko kauniisti taittaa\nlautasliinoja?\n\n-- En.\n\n-- Aikaihmisille ei vastata noin yksikantaan. -- Merkillistä, että\nmeillä on niin vähän hopeaa. Ottiko sinun äitisi paljon mukaansa? Ja\nkristallia?\n\n-- Äiti otti omansa. _Hän_ ei loukkaa toisen omistusoikeutta, puhui\nIllevi harmin vallassa.\n\n-- Mitä sinä sillä tarkoitat, huonosti kasvatettu tyttö?\n\nKenraalittaren katse oli terävä.\n\nEnnenkuin Illevi ehti vastata, lensi hänen kaulaansa pieni\nvalkokiharainen tyttö, joka itki ja nauroi.\n\n-- Illi, Illi, oma Illini. Tule minun huoneeseeni puhelemaan. Saammeko\nme mennä?\n\n-- Mene saattamaan sisartasi eteiseen, mutta tule pian takaisin. Sinun\ntäytyy kiilloittaa hopeaa, puhui kenraalitar karskisti.\n\nTytöt menivät kaulatusten eteiseen.\n\n-- Lintuseni, Lea pieni, kuinka sinä voit? -- Illevi rutisti\npienokaista.\n\n-- Ota pois minut täältä taikka minä karkaan! Minä kuolen ja halkean\nja räjähdän täällä. \"Se uusi\" on paha, minä pelkään sitä pimeässä. Ja\nVäinö härnää minua. Pikku vauva on kultuinen, mutta minä en saa koskea\nsiihen, koska minä en ole tarpeeksi puhdas -- vaikka minä pesisin\nkäsiäni sata vuotta. Auta, Illi, minua karkaamaan äidin luo.\n\n-- Minä koetan pyytää sinua isältä. Tokkohan \"se uusi\" välittää niin\npaljon sinusta? -- Illevillä oli itku kurkussa.\n\n-- Ei välitä vähääkään. Mutta hän sanoo, että isä alkaisi juosta\nmeillä, jos me olisimme kaikki yhdessä. Isä on usein surullinen. Hän on\nkiltti minulle, mutta \"se uusi\" kasvattaa joka sekunti minua ja näyttää\nisälle ihan hullun Lean. Ja isä toruu, kun minä en pussaa \"sitä uutta\"\nposkelle, kuiskasi Lea innokkaasti Illevin korvaan.\n\n-- Minä otan sinut pois täältä vaikka läpi seinän, mutta älä puhu siitä\nkenellekään, lupasi Illevi.\n\n-- Hilman kanssa minä olen, ja me olemme yhtä puolta \"sitä uutta\"\nvastaan. Välistä minä karkaan sängystä ja me lähdemme Hilman ja Kustaan\nkanssa \"Revontuleen\" elokuviin.\n\n-- Kuka Kustaa on? kysyi Illevi levottomana.\n\n-- Kustaa Andersson, ja hänellä on serkku, joka on \"Revontulen\"\nkassassa.\n\n-- Voi Lea parkaa! Lupaa minulle, ettet koskaan enää lähde sellaisille\nretkille. Äiti menehtyisi, jos hän tietäisi siitä, puhui Illevi\nonnettomana.\n\n-- Hilma säälii minua ja sanoo Kustaalle, että otetaan tuo laps parka\nmukaan, kun kukaan 'ei välitä hänestä'. Mutta tavallisesti minä nukun\n\"Revontulessa\", kun siellä on niin kuuma. Kustaa on Hilman sulhanen ja\nriiaa sitä, selvitti Lea.\n\n-- Eikö isäkään tule iltaisin sanomaan sinulle hyvää yötä?\n\n-- Ei koskaan. Isää kuljetetaan joka paikkaan ja varsinkin yöllä. Minä\nnukun yksin meidän entisessä yhteisessä huoneessamme, ja kun ne tulevat\nkotiin niin \"se uusi\" nauraa taikka toruu, ja silloin minä herään ja\npelkään kummituksia. -- Lean silmät kuvastivat nytkin kauhua.\n\n-- Mutta, kullan muru, sinähän kuulet, ketä ne ovat. Mitä sinä heistä\npelkäät? lohdutti Illevi.\n\n-- Pelkään kun pelkään. Aikaihmiset ovat ihan toisenlaisia, kun tulevat\nmyöhään kotiin, kuin keskellä päivää. Ne eivät haisekaan samalta,\nkuiskasi Lea.\n\n-- Älä nyt hupsi, Lea-pulu. Onko sinulla kelloa huoneessasi?\n\n-- On herätyskello. Se herättää minut, ja sitten minä menen herättämään\nVäinöä. Väinö sanoo, että hänen hermonsa eivät kestä mekaanista\npärinää. Minä, katos, en ole mekaaninen pärinä.\n\n-- Kuinka se poika raatsii! -- Illevi suuttui.\n\n-- Ei se nyt ole niinkään kamalaa. Väinö antaa minulle siitä puoli\nkiloa ranskalaisia karamellejä kuussa, ja minä nukun vielä päälle.\nVäinökin tahtoisi, että minä muuttaisin pois. Hän sanoi kerran \"sille\nuudelle\", että 'anna tuon Lean laputtaa, tässä talossa on liian paljon\nsekarotua'. Olenko minä sekarotua, Illi? Minähän olen ihan valkoinen.\n\n-- Kaikkea sinä saatkin kuulla ja kokea. Mutta kuulepas, koska sinulla\non kello, niin pidä vaaria noin kahdeksan tienoissa, silloin minä tulen\nikkunasi ulkopuolelle puhelemaan kanssasi.\n\n-- Hei, Illi, sinä olet enkeli ja Clara Bow ja Punahilkka! -- Lea\nlateli kaikki ihanteensa. -- Keittiön palkonki ulottuu niin likelle\nikkunaa, että jos sinä tulet sinne, niin me voimme heittää toisillemme\ntavaroita. Portaista pääset suoraan palkongille.\n\n-- Palkongin suomalainen nimi on vilpola.\n\n-- Tuletko jo huomenna vilpolalle tapaamaan minua?\n\n-- Tulen varmasti. Tämä on meidän salaisuutemme.\n\n-- Jeh, suu poikki, varoitti Lea.\n\nSillä ovi aukeni ja kenraali tuli huoneestaan eteiseen.\n\n-- Kas, siinähän sinä olet, Illevi. Tule huoneeseeni, niin saan puhua\nkanssasi.\n\nKenraali meni edellä, tytöt seurasivat perässä.\n\n-- Minä tapasin tyttölyseon rehtorin, ja hän kertoi, että sinä olet\nlopettanut koulunkäyntisi. Kuinka sinä olet uskaltanut tehdä sellaista?\n\n-- Minä olen virassa nyt, isä. Illevi koetti puhua rauhallisesti.\n\n-- Sinun on heti palattava entiselle luokallesi. Ethän sinä ole ollut\nkauan poissa, voit vielä seurata muitten mukana opetusta. Sinähän olet\nhyvä oppilas, puhui isä ankarasti.\n\n-- Enkö minä ole äidin holhouksessa? kysyi Illevi.\n\n-- Et. Minä olen sinun ja Lean holhooja ja elättäjä. Äitisi ei kykene\neikä uskalla ottaa vastuuta teidän tulevaisuudestanne. Minä olen teidän\nisänne yhtä paljon kuin ennenkin, vaikka sinä saat asua äitisi luona.\n\n-- Minä tahtoisin olla riippumaton sinusta, isä, puhui Illevi\nhillitysti.\n\n-- Minkä tähden? Meidän suhteemme ei tarvitse särkyä. -- Isä ojensi\nkätensä.\n\n-- Minä rakastan äitiä.\n\nIllevi tahtoi olla lojaalinen.\n\n-- Tietysti sinä rakastat. Lea, tulepas isän syliin. Noin. Rakastatko\nsinä vielä isää?\n\n-- Jeh, rakastan, mutta -- -- --\n\n-- Ei nyt mitään muttaa.\n\n-- Minä otin toimen siksi, että äiti saisi ne rahat, jotka maksettiin\nminun puolestani. Mutta nyt hän luopuu niistäkin. Minun on pakko pitää\ntoimeni, selitti Illevi.\n\n-- Äitisi voi luopua mistä tahansa omasta puolestaan, mutta sinun\non otettava vastaan avustusta minulta. Huomenna sinun on mentävä\ntyttölyseoon, minä olen sopinut siitä rehtorin kanssa. Ja toimeesi\npalovakuutusyhtiössä on jo otettu toinen.\n\n-- Isä!\n\n-- Etkö sinä halua lukea?\n\n-- En tällaisilla ehdoilla. Äiti ei nyt saa huojennusta. -- Illevi oli\nitkemäisillään.\n\n-- Sinä saat niin paljon avustusta, että voit maksaa hyvin puolestasi\näidillesi. Älä nyt rupea äksyksi, minä voin pahimmassa tapauksessa\nottaa sinut tänne asumaan.\n\nKenraali alkoi hermostua.\n\nIllevi seisoi synkkänä ovenpieltä vasten.\n\n-- Illi, isä rakastaa sinuakin, uskalsi Lea sanoa.\n\n-- No, minä menen sitten takaisin kouluun. Kiitoksia, isä. -- Illevi\nnieli itkunsa.\n\n-- Oikein tehty, tyttöseni. Eiväthän asiat parane, jos te asetutte\nminua vastaan.\n\n-- Enkö minä saisi ottaa Leaa meille asumaan, isä? pyysi Illevi.\n\n-- Mikä hätä Lealla täällä on? Minä en luovu teistä molemmista. -- Isä\npuristi Leaa.\n\n-- Rakas isä, minä kävisin usein täällä, mutta minun on ikävä äitiä.\nAnna minun lähteä.\n\nLea syleili isäänsä.\n\n-- Mitä neuvotteluja täällä pidetään minun selkäni takana? Minne Lea\ntahtoo lähteä?\n\nKenraalitar seisoi komeana ovensuussa.\n\n-- Minä tahdon äidin luo, sanoi Lea purskahtaen itkuun.\n\n-- Minä uhraudun tytön puolesta, kasvatan häntä ja olen äärimmäisen\nkärsivällinen häntä kohtaan -- ja noin kiittämätön hän on. Tee niinkuin\ntahdot, Pontus. Leasta on paljon harmia täälläkin.\n\n-- Minä en ikinä luovu hänestä. Ole nyt kiltti tyttö, isä antaa sinulle\nhatun ja laukun ja seikkailukirjan, lepytteli kenraali.\n\n-- Tällaiseen kai te tähtäätte uhkauksillanne. Sinä et tee viisaasti,\nPontus, näyttäessäsi heikkouttasi lapsillesi. Te tiedätte, Illevi ja\nLea, että te olette alaikäisiä ettekä voi itse päättää sitä tai tätä.\nTulkaa ottamaan omenaa, ja sitten Illevi saa mennä. -- Kenraalitar\npoistui.\n\n-- Nyt te olette pahoittaneet hänenkin mielensä. Hyvästi, Illevi. Jos\ntarvitset jotakin, niin soita minulle.\n\nKenraali kääntyi kirjoituspöytäänsä päin.\n\n-- Hyvästi, isä.\n\nIllevi otti Lean käden ja meni eteiseen.\n\n-- Onko sinusta nyt hauskaa, Illi? kysyi Lea kyynelet isoissa\nsilmissään.\n\n-- Koeta olla rohkea, Lea-pulu. Minä keksin vielä keinon sinun\npelastukseksesi. -- Illevi avasi oven.\n\n-- Ehkä \"se uusi\" väsyy minuun. Hyvästi, Illi enkeli, huusi Lea oven\nraosta.\n\n\n\n\nV.\n\n\nPojat tulivat laulellen kotiin -- lupapäivä oli edessä.\n\nLiena oli eteisessä vastassa ja näytti sormellaan sisälle päin.\n\n-- Mänkää kassomaa kammariinna. Ryökkynät ovat valloillaa tei laatikkoi\nkeskel. Hyö penkoot päivävalloo tei ytimet ja salasuuvet.\n\nPojat juoksivat huoneeseensa ja näkivät tädit hihat käärittyinä ja\ntomuliinat käsissä häärimässä tavaroitten kimpussa.\n\n-- Mitä tämä meinaa? Miksi tädit laittavat meidän laatikkomme\nepäjärjestykseen? Vai onko täällä ollut poliisiratsia? huusi Lauri.\n\n-- Voi sun tuhat Citroenia! Meidän menneisyytemme paljastuu armotta. --\nPauli haroi hiuksiaan.\n\n-- Mitä te päivittelette? Me siivoamme teidän laatikkojanne. Lauri\npyysi meitä hakemaan taskulamppuaan, ja sitä me olemme etsineet. Mutta\nlamppu on luultavasti varastettu, sillä sitä ei löydy. Minä ilmoitin jo\nsiitä etsivään osastoon, kertoi Emilia.\n\n-- Johan minä löysin lampun kengästäni, ei meillä ole varkaita. Noita\ntavaroita ei voi siivota, ne ovat sitä laatua, sanoi Lauri.\n\n-- Silloin niitä ei voi säilyttää sivistyneessä perheessä. Onko teidän\nlaatikkojanne koskaan siivottu?\n\nRoosa selvitti parhaillaan ruosteisia vitjoja.\n\n-- Kyllä, joka karkausvuotena me poltetaan roskat ja vaaralliset\nasiapaperit, friidujen muistokiharat ja koulumuistutukset.\n\nPauli koetti lyödä leikiksi.\n\n-- Mitä tämä merkitsee? -- Emilia näytti pientä savukekoteloa.\n\n-- Se ei ole meidän.\n\n-- Älä narraa, Pauli.\n\n-- Eikö täti näe, että kuoreen on kaiverrettu \"Elsa\". Meitä oli kerran\niso sakki Chat doréssa, kun tyttöjen opettaja istuutui viereiseen\npöytään. Minä pistin tämän taskuuni pelastaakseni Elsan, jolla se oli\navattuna käsissä. Se on palautettava hänelle.\n\n-- Tarkoitatko sinä, että koulutytöt tupakoivat? -- Emilian kädet\nnousivat pystyyn.\n\n-- Eivät kaikki. Yläluokkalaisista tupakoi melkein puolet.\n\n-- Kauhea oire! Älkää, poikaparat, seurustelko sellaisten tyttöjen\nkanssa. -- Mutta mitä nämä ovat? Pakka naisten valokuvia. Onpa teillä\ntuttavuuksia! Kuinka he ovat menneet noin omituisissa puvuissa\nvalokuvaajalle? Ovatko nämä sivistyneitä porvarinaisia? tiukkasi Emilia.\n\n-- Kuka sen tietää? He ovat filmitähtiä. Minä kokoan \"flapper\"-tyyppejä\nja Lauri urheilijasankareita. Tässä on Milton Sills painijan asussa ja\nHarald Lloyd kieppumassa pilvenpiirtäjän rännillä.\n\n-- Karta, Pauli kulta, flappereita, koska he eivät ymmärrä, että\nsilloin kun ihminen on uimapuvussa, hänen pitää pysytellä vedessä. --\nMitä tässä laatikossa on?\n\n-- Polkupyörä, radio, gramofooni ja liikavarvastarpeita, sanoi Lauri.\n\n-- Täällähän on aspiriinia, purukumia, nahanpaloja, liimaa, silmälasien\nsangat, suurennuslasi ja mahdoton määrä tavaroita, joita ei ole\nvoitu käyttää luonnollisiin tarpeisiin. Oletteko te alkemistejä vai\nmurtovarkaita? -- Roosa mylläsi isoa laatikkoa.\n\n-- Ne ovat juuri luonnollisten koulupoikien tavaroita. -- Mennään nyt\nsyömään. Liena saa tunkea nämä takaisin kaapin ja laatikkojen uumeniin,\nehdotti Pauli.\n\n-- Me siivoamme nämä laatikot. Anton ei antaisi meille anteeksi, jos\nme sallisimme tällaisen siivottomuuden piilevän hänen talossaan, sanoi\nEmilia.\n\n-- Isä ei ole eläessään huomannut, onko meillä järjestystä vai\nsekamelskaa, paitsi kerran monta vuotta sitten. Silloin hän tuli\nsyömään juuri, kun Pauli oli kaatanut ison palmun, joka oli kaatanut\nTopeliuksen kipsikuvan, joka oli murskannut pöytälampun ja maljakon,\njossa oli pähkinöitä. Isä istuutui rauhallisesti syömään ja sanoi:\n\"Liena ei ole nähtävästi ennättänyt tänä päivänä lakaista täällä.\"\n\nLauri alkoi kertoessaan mättää tavaroita laatikkoihin.\n\n-- Ai, varo, nyt ne särkyvät kaikki, huusi Roosa.\n\n-- Ne, jotka voivat särkyä, ovat jo rikki. Kirjoituspöydän laatikossa\novat parhaat tavarat.\n\n-- Ovatko ne järjestyksessä?\n\n-- Ei, Roosa-täti. Minulla ei ole vaimoa, joka siivoisi laatikoltani,\nja Lalli vanhemmakseen ei myöskään ole tullut hankkineeksi sitä. Mutta\nOakland vieköön, nyt on saatava Liena laittamaan ruokaa, taikka Saxbäck\nei elä monta minuuttia vanhemmaksi, uhkasi Pauli.\n\n-- Minä olenkin pelastanut tarpeelliset tavarat. Tädit saavat\nlahjoittaa nuo loput köyhille tai sairaille koirille. -- Lauri potkaisi\nromukasaa.\n\n-- Mitä köyhät tekevät tuollaisilla rautamukuloillakin? Rupeavat vain\nkurjuudessaan tappelemaan, sanoi Roosa.\n\n-- Nehän ovat meidän voimistelupunttimme. Niitä ei saa hävittää.\n\nLauri seurasi muita syömään.\n\n-- Nyt vasta minä muistan kertoa, että me olemme päättäneet valmistaa\nteille yllätyksen, sanoi Emilia.\n\n-- Sopii hyvin raskaan viikon jälkeen. Me ollaankin valvottu harva\nse ilta jomman ja aljan kanssa. -- Pauli kokosi puhuessaan röykkiön\npaistia lautaselleen.\n\n-- Te puhutte alinomaan Aljasta ja Jommasta. Minä epäilen, että he ovat\nlaiskoja tyttöjä, jotka viekoittelevat teitä valvomaan ja kuluttamaan\naikaanne turhuuksiin. Tuokaa ne kerran tänne, niin nähdään minkälaisia\nne ovat, torui Emilia.\n\nPojat tirskuivat, ja Pauli juoksi huoneeseensa.\n\n-- Mie oon tult siihe mielpitteesee, jot pojat enemmä pelkäät höit, ko\ntykkäät. Mont kertaa, ko lupa-aika alkaa, ni hyö sannoot heittäväsä\nAljat ja Jommat nurkkaa. Ja kerra hyö lupasiit ylioppilaaks tultuvaasa\nhirttää höit narruu ja raastaa autopiili peräs. Mut se on tietyst höi\ntavallissii pilkkapuhheitaa.\n\nLiena toi puuroa pöytään ja sekaantui tapansa mukaan toisten puheeseen.\n\n-- Tässä ovat alja ja jomma, meidän matikan kirjamme. Matikka on\nmatematiikkaa. -- Pauli toi kaksi kulunutta kirjaa Emilia-tädille.\n\n-- Miksette tekin voi puhua ymmärrettävää kieltä? murisi Emilia.\n\n-- Eikö Porvoossa ole koululaisia? Minä en käsitä, että voi olla niin\ntietämätön tavallisista kulttuurisanoista kuin tädit ovat, sanoi Lauri.\n\n-- Tarkoitat niitä vääristettyjä muotoja. Me emme ole olleet\ntekemisissä koulunuorison kanssa sitten, kun Anton, nuorin veljemme,\nkävi koulua. Porvoossa me seurustelemme eläkkeellä olevien ihmisten\nkanssa, sanoi Emilia arvokkaasti.\n\n-- Siinä on tosiaankin selitys moneen seikkaan. Isäkin seurusteli\nluultavasti jo koulunpenkillä eläkeihmisten kanssa. Mutta se yllätys,\ntäti? -- Pauli nielaisi tomaatin.\n\n-- Saatte kutsua tänne muutamia luokkatoverejanne. Tarjotaan kahvia ja\nkakkua. Välillä saatte hilloa tai vesipuoloja ja limonaatia.\n\n-- Buick ja Nash vieköön! pääsi Paulilta.\n\n-- Kenestä sinä puhut? -- Emilia rypisti kulmakarvojaan.\n\n-- Pikki ja nassi ja liitti ja joukkomurha ja ratiini, eiks hyö oo\nsyöpäläisruokaa jokkaine? -- Liena vaihtoi lautasia.\n\n-- Ja Liena on vanha Foordi, joka rämisee ja ritisee, mutta käy vähällä\npentsiinin kulutuksella, nauroi Pauli.\n\n-- Voorti on piili ja tei kuormapiilinnä mie täs saan ähkii. -- Liena\npoistui.\n\n-- Kutsukaa toverienne äiditkin mukaan. He nauttisivat teidän\nilostanne, ja me keskustelisimme nykyajan nuorison valo- ja\nvarjopuolista, ehdotti Roosa.\n\n-- Minä luulen, että toverimme eivät esiintyisi edukseen sellaisessa\nseurassa. He, suoraan sanoen, eivät luultavasti esiintyisi ensinkään.\n\nLauri katsoi vilpittömästi Roosaan.\n\n-- Mitä sinä sillä tarkoitat?\n\n-- Me emme ole tottuneet seurustelemaan aikaihmisten kanssa, eivätkä\nmeidän toverimmekaan, vaikka heillä olisikin sekä äiti että isä.\nNuoriso on noloa ja jäykkää vanhojen seurassa, sillä heitä erottaa\ntuhat vuotta. Te olette sodanedellisiä, me sodanjälkeisiä, koetti Pauli\nselittää.\n\n-- Aina on ollut jonkinmoinen juopa vanhempien ja lasten välillä, mutta\nme rakastamme nuorisoa ja ymmärrämme teitä. Saatte leikkiä piiritanssia\nja panttileikkiä, ja voimmepa suostua siihenkin, että kutsutte kilttejä\ntyttöjä mukaan, selitti Roosa auliisti.\n\n-- Vai piirileikkejä! Mutta ne olisi ensin opittava. Panttileikki\nkuuluu hauskemmalta, onko se jonkinlaista panttivankien ryöstämistä? --\nLauri tekeytyi tyhmäksi.\n\n-- Tahdotteko vai ettekö tahdo? -- Emilia närkästyi.\n\n-- Maailmansota, punakapina, pulakausi, nuorison vapautuminen,\nkonekulttuuri, futurismi ja kaikki \"ismit\" ovat meidän ja teidän\npolvenne välillä. Sitä aikaa ei voi laskea kymmenissä vuosissa.\nEi silti, että me emme rakastaisi vanhaa, naiivin liikuttavaa\nmenneisyyttä. Mutta meidän on pakko elää uutta rytmiä. -- Lauri\ninnostui.\n\n-- Se vie teijät luisuval pinnal, jost työ viel suistutta pimmeyve\npoluil. -- Liena vei lautaset keittiöön.\n\n-- Mitä te tiedätte, nuoret pojat? -- Emilia puisti päätään.\n\n-- Ei ole pääasia, mitä ihminen tietää, vaan mitä hän tahtoo, sanoi\nLauri vakavana.\n\n-- Ja siks toisekseen, me lähdemme sakilla pyörittämään ruulipyörää,\nkäänsi Pauli keskustelun.\n\n-- Mitä se on?\n\n-- Elämän ilopyörää, joka houkuttelee ympäri Helsinkiä.\n\n-- Minä luulin jo, että te pelaisitte uhkapeliä -- rulettia!\n\n-- Uhkapeliä meidän elämämme on. Toinen päivä tuo eteemme menestystä,\ntoinen nelosia, ja sattumalla on siinä suurempi osansa kuin päältä päin\nnäyttää. Nyt ruulipyörä pyörii. Asko ja Seidi Väisä tulevat Nashillaan\nhakemaan meitä ajelemaan. Me otamme mukaan pari sopu pulusta ja\nlähdemme maaseudulle, taikka Hämeenlinnaan, juomaan iltapäiväkahvit,\nselosti Pauli.\n\n-- Varjelkoon! Lähdettekö te matkalle? Silloin on kiire sulloa\nmatkalaukut valmiiksi.\n\nEmilia nousi pöydästä.\n\n-- Me ei sullota muuta mukaan kuin pentsiiniä, pulloverit ja pari\nfriidua. Me ehdimme takaisin katsomaan Greta Garboa.\n\n-- Onko hän pyytänyt teitä luokseen? kysyi Roosa.\n\n-- Valitettavasti ei. Hän kuuluu olevan vietävän ylpeä. Mutta häntä saa\nnähdä ilokuvissa Capitolissa.\n\n-- Vai sillä tavalla. Emilia, emmekö me lähde ensin katsomaan häntä\nja sitten voimme varoittaa poikia, jos se on sopimaton kappale, sanoi\nRoosa.\n\n-- Meille Garbo sopii mainiosti, mutta sodanedelliset ihmiset eivät\nehkä ymmärrä hänen suuruuttaan. Me voimme huomenna varoittaa _tätejä_,\nsanoi Lauri ja lisäsi: -- Huomenna, on Suomen nuorisolla vapaapäivä,\nmutta tämä mies istuu kotona.\n\n-- Mikä sinua vaivaa, Lalli parka? kysyi Roosa säälien.\n\n-- Minulla on huolia. Nyt tädillä on tilaisuus kantaa minun kanssani\nsydäntuskia, niinkuin täti lupasi alussa.\n\n-- Ei suinkaan sinulla satu olemaan rakkaussuru? Se olisi liian\naikaista.\n\n-- Rakkaussuru on perin vanhanaikaista. Me nykyaikaiset emme haihattele\nliikoja. Mutta minun on esitelmöitävä seitsemännen a-luokan edessä enkä\nminä keksi sopu aihetta. Roosa-tätihän on aaterikas ja henkevä, keksi\nnyt minulle mukiin menevä, mehevä aihe.\n\n-- Kaikkea ne vaativatkin noin nuorilta pojilta! Älä sinä ryhdykään\nsellaiseen, häpäiset vain itsesi, varoitti Roosa.\n\n-- Sitä mielipuolta minäkin olen, mutta Kattila on suoraan sanoen kuuro\njärkisyille. Hän on ainekirjoituksenopettajamme ja lahjaton mies. Kun\noppilas seisoo kuumilla hiilillä, niinkuin kissa liukkaalla jäällä,\nsilloin Kattila nauttii. Minun on pidettävä esitelmä taikka kuoltava\nniinkuin Neapeli, huokasi Lauri.\n\n-- \"Nähdä Neapeli ja kuolla\", Lauri.\n\n-- Emilia-täti on liikaa kirjaimellinen, ja se kuolettaa, sanoo vanha\nviisas. Me näemme maailman iskusanojen ja päähänpistojen valossa.\n\n-- Ja minä näen sen semmoisena kuin minun vanhempanikin näkivät. --\nKuinka Pauli pelastui esitelmästä?\n\n-- Minä pidin esitelmäni. Lloyd George ei olisi tehnyt sitä paremmin.\nEnkö minä muuten ole hänen näköisensä? -- Pauli katsoi ylpeästi\nnenäänsä pitkin.\n\n-- Sinä olet Antonin näköinen. Mistä sinä pidit esitelmän? kysyi Emilia.\n\n-- Ilmaliikenteestä. Koko luokka istui henkeään pidättäen. Kattilakin\najatteli: \"Tuo Raamin poika näyttää olevan napamies puhumaan.\"\n\n-- Pyh! hymähti Lauri. -- Kuka koiran hännän nostaa, ellei koira itse.\nMutta mistä _minä_ kirjoitan?\n\n-- Etkö voisi kirjoittaa \"Kirsikkapuiden alla\", ehdotti Roosa.\n\n-- Mitä niiden alla sitten olisi?\n\n-- Jotakinhan sinunkin pitää keksiä. Taikka \"Salakuljettaja, jonka\nhänen pieni tyttärensä pelasti.\"\n\n-- Jop! Enhän minä voi sepitellä satuja. Kattila vaatii asiallisen\nesitelmän.\n\n-- No, kirjoita kaupungin puhtaanapitolaitoksesta, naimattomien\nverotuksesta, perunarutosta Karjalassa, naisten paheesta ostaa\nvähittäismaksulla, lapsihalvauksesta.\n\n-- Top, Roosa-täti. Koulussa ei ole opetettu mitään yhdestäkään näistä\nasioista. Täti luulee varmaankin, että me saamme lyseossa oppia elämää\nvarten?\n\n-- No, mitä te sitten opitte?\n\n-- Semipelagiolaisuutta, Westfalin rauhanehtoja, itiöpesäkkeitä -- -- --\n\n-- Hyi sentään!\n\n-- Vahvan taivutuksen, heikon taivutuksen --\n\n-- No, voimistelu on hyödyllistä.\n\n-- Kielioppia se on. -- Sitten me opimme välttämään hengen lentoa\naineissa ja inhoamaan käyriä, sekä origon kautta kulkevia että muuten\nkiemurtelevia.\n\n-- Suora tie onkin aina luotettavin, pisti Roosa väliin.\n\n-- Sitten me halkaisemme transversaalilla aivan ehjiä kolmioita ja\nvedämme juuria niinkuin hammaslääkärit, paitsi ettei meille makseta\nmitään.\n\n-- Lopeta jo, Lauri, minä käsitän, että teistä tulee viisaita. Niin\ntuli Antonistakin, vaikka vieras tälle elämälle. Kirjoita sitten\nesitelmä lukujen vaikutuksesta ihmisen luonteeseen, sanoi Roosa.\n\n-- Ennemmin minä kirjoitan matikan vitsauksesta kouluissa. -- Ja nyt on\naika painua ulos. Nash saapuu kohta.\n\nLauri nousi.\n\n-- Ettekö te ottaisi Saxbäckiä ajelemaan, se viettää niin\nyksitoikkoista elämää? pyysi Emilia.\n\n-- Mutta tässä autossa on synksoninen vaihdelaite ja moottori\non kytketty käyttöpyörästöön. Tokkohan Saxbäck kestäisi edes\nvapaakytkintä? kysyi Lauri vakavana.\n\n-- Ei, taivaan tähden! Sellaiselle minä en uskalla panna sitä alttiiksi.\n\nEmilia kauhistui.\n\n-- Hyvästi sitten, tädit. Me tulemme kotiin neljännestä vailla. Ja\nkiitoksia kutsutarjouksesta. Tule, Puli.\n\n-- Mitä vailla te tulette? huusi Emilia poikien perään, ja Pauli\nvastasi portaista:\n\n-- Ehkä me kuitenkin viivymme kunnes kello on neljänneksen yli.\n\n\n\n\nVI.\n\n\nAuto kulki tasaisesti liukuen hyvällä tiellä.\n\nAsko ohjasi, Illevi istui vieressä, hän kun ei ollut varsin autovahva.\nSeidi, Esti, Lauri ja Pauli istuivat perällä.\n\n-- Nyt me olemme vapaita ja onnellisia -- tehdään mitä tahdotaan ja\nunohdetaan arki tunteet ja arkikahleet. Tasavallan maa narskuu pyörien\nalla ja tasavallan tuulet virkistävät tomuisia koululaissielujamme,\ninnostui Pauli.\n\n-- Köyhän tasavallan nuoriso ei saisi hurjistella hienolla autolla,\nsanoi Illevi.\n\n-- Tämähän on verraten harvinaista ylellisyyttä, mitä meihin tulee.\nVäisän auto on tavallisesti meidän saavuttamattomissamme.\n\nLauri aukaisi ikkunan.\n\n-- Meissä nykyaikaisissa on toinen puhti senkin takia, että me olemme\nsaaneet tuntea moottorien vauhtia. Ja urheilu tekee meistä terveitä\nvoimaihmisiä.\n\nPauli oikoi käsivarttaan.\n\n-- Urheilivathan ihmiset ennenkin, sanoi Seidi.\n\n-- Mutta eivät kilpailleet. Hevoset kilpailivat ja ihmiset urheilivat\nvain noin mammanpojiksi. Esi-isät ne hiihtivät saloja ja metsästivät\nkarhuja, se oli taas jotakin.\n\n-- Opettajatkin tulevat ihmismäisemmiksi, kun he alkavat urheilla.\nMeidän ruotsinopettajamme Nokka on jalkapallomestari eikä hän\nrimpuile vain voimalla, vaan taidolla. Minä olen joskus kuulunut\nhänen joukkueeseensa, ja te ette usko, kuinka Nokka on hauska heppu\nsiviilissä, kertoi Lauri.\n\n-- Sipi Kuusan isä on alkanut harjoitella uintia. Minä näin hänet\nuimahallissa, ja hän on muuttunut jäykästä pöpöstä luonnolliseksi\nihmiseksi. Hän alkaa ymmärtää työväenaatetta ja seurustelee nuorison\nkanssa ilman jäykkää tyyliä, jota isät tavallisesti käyttävät, jutteli\nPauli.\n\n-- Minun isäni on kiltti ukkeli, mutta silloin minä olen helisemässä,\nkun joku tulee pyytämään minua tansseihin tai huveihin. Hän tahtoo\nensiksi tietää, kuka pojan isä on ja onko hän hyvin kasvatettu. Pojan\nisä on minusta pienin merkille pantava seikka pojassa. Kun minä sitten\nlähden, niin isä tulee eteiseen saattamaan, tarjoaa taskulamppua,\nvaroittaa tulemasta myöhään kotiin ja antaa neuvoja. Vielä pari\nvuotta sitten hän usein käski pitämään kaidepuusta kiinni, kun kuljen\nportaissa, nauroi Seidi.\n\n-- Minun äitini kysyy aina minun kavaljeereiltani, onko tanssiaisissa\n\"förkkeliä\". Unto kysyi jäljestäpäin, mikä käsite se \"förkkeli\" on, hän\nkun oli varmuuden vuoksi vastannut, että förkkelejä oli kaksi kutakin\nparia kohti. Minä sanoin, että förkkeli on alaoven-avain. Täytyy\nparantaa tilannetta, kun vanhemmat heittävät omituisen varjon meidän\nelämäämme, rupatteli Esti.\n\n-- Nykyajan vanhempia on vaikea ymmärtää. Heiltä ei ainakaan opi\nhienotunteisuutta ja kohteliaisuutta. Äiti esittelee minut ystävilleen\nja sanoo vain: \"Tässä on Seidi-tyttäreni\", eikä sano minulle ystävänsä\nnimeä. Isä seisahtuu puhelemaan tuttaviensa kanssa kadulla, ja minä\nsaan sen aikaa katsella puodin ikkunoita. Ja kun meillä on kutsut, niin\nmeitä pyydetään etsimään kadonneita tavaroita tai viemään kirjettä\npostilaatikkoon.\n\n-- Meidän vanhempamme ovat sopu väkeä, ei sovi moittia, sanoi Asko\nohjaajanpaikaltaan.\n\n-- Tietysti he ovat hurmaavia olennoltaan. Mutta lasten tärkein\nominaisuus on vaikenemisen taito. Ei saa pyytää selityksiä eikä syitä.\nIsä saa meidät vaikenemaan sanomalla: \"Minä ymmärrän tämän asian\nparhaiten, nyt puhutaan muusta\". Jos joku todistaa itsestään, niin\nharvoin muut sen heti uskovat, varsinkaan ilman syitä, sanoi Seidi.\n\n-- Äiti on hiljaisin ja vaatimattomin olento ainakin meidän\nkaupunginosassamme, mutta kyllä hän paheksuu minua usein. Esimerkiksi\nkun minä soitin Laurille ja pyysin häntä tulemaan meille auttamaan\nminua verranto-opin tehtävissä. Hänestä se ei ollut naisellisesti\ntehty. Mutta verranto-oppi ei myöskään ole ikinaisellista, puhui Illevi.\n\n-- Sinä olet yhtä naisellinen kuin kuka entisajan nainen tahansa, Illi.\nNiinkuin Jenny Lind ja Maria Stuart.\n\nLauri katsoi ihastuneena Illiä.\n\n-- Lauri on puhjennut kukkaansa hyvin lyhyessä ajassa. Pian hänestä\ntulee Don Juho -- tasavallan naistenhurmaaja. -- Seidi taputti käsiään.\n-- Onko pappa Raamin matka syynä tähän heräämiseen?\n\n-- Isä ei vaikuta meihin estävästi, mutta ei myöskään sysäävästi. Me\nemme tiedä mitään lasten ja vanhempien välisestä kitkasta. Isä näkee\nmeidät tiheän harson läpi, niinkuin mekin hänet. Ja sen tähden me\nolemme eri hyviä ystäviä, sanoi Lauri.\n\n-- Entäs Porvoon-tädit?\n\n-- He ovat sopu tätejä ja me pidämme heistä. Mutta he ovat eläneet\nkellarissa seitsemän lukon takana. Nyt he ovat tulleet päivänvaloon,\nräpyttävät häikäistyneitä silmiään ja oppivat hitaasti meidän\njohdollamme elämän aakkosia.\n\n-- Minkähänlaisina he palaavat Porvooseen? -- Mutta minne Asko vie\nmeitä? Minua alkaa paleltaa. -- Esti hieroi käsivarsiaan.\n\n-- Mitä se on verrattuna siihen, mitä nuo alastomat lehmät kärsivät\ntuolla hallaisella niityllä! Mutta pian olemmekin perillä, sanoi Seidi.\n\n-- Ai, Lauri, sinä istut minun uuden laukkuni päällä. Se on sisustettu\nkaikilla uudenaikaisilla mukavuuksilla, huudahti Esti.\n\n-- Abloy-lukko ainakin puuttuu, koska se on auennut ja eväät vuotavat\nmaahan. -- Lauri ojensi laukun Estille. -- Perunajauhot ovat irrallaan\nlekeroissa.\n\n-- Nenä onkin parhaillaan jauhon tarpeessa, nauroi Esti.\n\nAuto kääntyi syrjätielle, mutta pysähtyi äkkiä. Asko hyppäsi ulos,\nsammutti lyhdyt ja kuiskasi hätäisesti:\n\n-- Näettekö valoa tuon talon ikkunoista? Olkaa aivan hiljaa, sillä paha\non merrassa -- tai oikeammin sanottuna Väisäniemessä.\n\n-- Voi permanto, tarkoitatko sinä suoraan sanoen paholaista, Asko?\n\nEsti tukki suunsa nenäliinalla.\n\n-- Tuolla kujanteen päässä on meidän huvilamme Väisäniemi, ja me olimme\nSeidin kanssa suunnitelleet huvimatkaa sinne. Olisimme keittäneet\nkahvia ja juoneet sitä olohuoneessa takkavalkean ääressä. Se on\nasumaton eikä meillä ole vartijaakaan, entinen kun oli epärehellinen ja\npantiin pois. Kuka voi selittää, minkätähden sieltä nyt loistaa valo?\n\nAsko viittasi pientä levotonta valoa kohti.\n\n-- Varkaita tietysti, sanoi Lauri, joka oli tullut autosta Askon\nviereen. Ajetaan kaupunkiin ja hälyytetään etsivät.\n\n-- Voi kamalaa, silloin rosvot ehtivät tyhjentää koko huvilan, vastusti\nSeidi.\n\n-- Eikö täällä ole lähellä taloja, joista saataisiin apua? kysyi Illevi.\n\n-- Ei aivan lähellä. Katsohan nyt, valo liikkuu toiseen huoneeseen.\nSiellä voi olla vaikka mitä. -- Asko puisti nyrkkiään.\n\n-- Vaikka villejä eläimiä! jatkoi Esti vetäen henkeään.\n\n-- Ei ne aivan villejä ole, koska ne käyttävät salalyhtyä, kuiskasi\nPauli.\n\n-- Sinä leikit minun kauhullani. Minä tuskin elän enää, ja kuitenkin\nelämällä on vielä niin paljon tarjottavaa minulle. Lähdetään kotiin\nja annetaan roistojen ottaa se vähä, mitä tuohon huvilaan on jätetty\ntalveksi. -- Esti jo melkein itki.\n\n-- Siellä on hyvin paljon tavaraa, ja minusta on kunniatonta pelastaa\noma nahkansa ja antaa vanhempien kärsiä vahinkoa. -- Asko alkoi suuttua.\n\n-- Tietysti me emme voi jättää tätä asiaa noin vain. Hispano-Suiza\nperiköön minut, jos en lähde sinne vaikka yksinäni. Minulla on\ntaskulamppu, ja näkeehän täällä vähän muutenkin. Kuka tulee mukaan\nhiipimään ikkunan taakse vakoilemaan?\n\nPauli astui myöskin ulos autosta.\n\n-- Me kolme poikaa tietysti, mehän olemme kaikki suojeluskuntalaisia.\nMutta mitä teemme tytöille? kysyi Lauri.\n\n-- Näin, sanoi Asko ja sulki auton oven. -- Nyt he ovat turvassa\nniinkuin vangit kopeissaan. Istukaa vain hiljaa -- tässä on teillekin\ntaskulamppu.\n\n-- Jakamattoman isänmaan nimessä, älkää jättäkö meitä tänne. -- Esti\npainoi päätään auton ruutua vastaan. -- Minä en voi kärsiä irti olevia\nrosvoja.\n\n-- Hyvästi, kaunis vanki, sanoi Asko ja moksasi ruutua huulillaan.\n\n-- Asko on Juudas, selvästi Juudas. -- Esti alkoi itkeä.\n\n-- Joutukaa nyt, pojat, mutta luvatkaa ettette mene sisään, jos siellä\non aseistettuja miehiä, sanoi Seidi.\n\n-- Luultavasti me tulemme heti takaisin. Vaientakaa tuo Esti. Onko\nteillä kloroformia tai suukapulaa? kysyi Asko.\n\n-- Pelasta, Asko, meidän henkemme ja käsilaukkumme. Mitä me teemme,\njos te jäätte virumaan kuolleina tai haavoittuneina huvilan veriselle\nlattialle? Me kuolemme nälkään, taikka rosvot murhapolttavat meidät\ntähän hiirenloukkuun, valitti Esti.\n\n-- Menkää nyt, me rauhoitetaan Estiä. -- Illevi veti tämän vierelleen.\n\nPojat hiipivät varovasti puiston halki huvilaa kohti. Valo oli\npysähtynyt ja tuikki himmeästi alakerran ikkunoitten läpi. Kun pojat\nsaapuivat ikkunan ulkopuolelle, ylettyivät he hyvin näkemään sisään.\nPöydällä paloi lyhty, jonka valossa voi erottaa, mitä tapahtui.\n\nSohvalla istui kaksi nuorta hulikaanipoikaa ja ryyppäsi pullosta\njotakin. Lattialla oven luona oli kaksi selkäreppua pullollaan\ntavaroita. Kaapin ovia oli avattu, maassa oli röykkiö tavaraa, ja\nseinäkello oli otettu alas.\n\n-- Noilla ei luultavasti ole aseita, ja sitäpaitsi he ovat aika\nhumalassa. Emmeköhän me kolmisin voita heitä? kuiskasi Pauli.\n\nMutta Asko viittasi toisia seuraamaan häntä.\n\nSaunarakennus oli rannalla. Asko työnsi ikkunan rikki ja ryömi sisään.\nHän palasi pian tuoden muassaan salonkikiväärin ja panoksia.\n\n-- Onneksi nämä unohtuivat syksyllä saunakamariin. Minä ammuskelin\npilkkaan täällä, missä ei liikkunut ihmisiä.\n\nAsko panosti pyssyn. Pojat juoksivat huvilalle ja ryntäsivät sisään.\n\n-- Mitä te täällä teette? Nyt saatte vapaan kyydin Helsinkiin, huusi\nAsko ja kohotti kiväärinsä.\n\nMiehet hyppäsivät kiroten pystyyn. Toinen veti puukon esiin, ja toinen\njuoksi tuoli käsissä ikkunan luo.\n\nAsko laukaisi, mies huusi ja löi tuolilla ikkunan säpäleiksi. Pauli\nja Lauri juoksivat kepit kädessä perään, mutta mies oli nopeampi ja\nehti hypätä ulos. Samalla toinen mies heitti puukkonsa Askoa kohti,\nse raapaisi hänen olkapäätään. Nyt kaikki kääntyivät puukonheittäjää\nvastaan ja saivatkin hänet ottelun jälkeen sidotuksi. Asko toi\npyykkinuoraa, jolla kädet sidottiin selän taakse.\n\nMies oli juron näköinen eikä puhunut sanaakaan.\n\n-- Noin viiden kilometrin päässä asuu nimismies, viedään tämä heppu\nsinne, sanoi Asko.\n\n-- Harmillista, että se toinen pääsi livahtamaan käsistämme.\nYhden olisi pitänyt vahtia ikkunan alla. Minä en todella uskonut\nvarasteoriaan, sanoi Pauli.\n\n-- Olkaa hyvä ja istukaa. Teitä väsyttää luullakseni, sanoi Lauri\nkohteliaasti miehelle.\n\nMies katsoi kulmiensa alta ja istuutui murahtaen.\n\n-- Suljetaan nyt niin hyvin kuin voidaan tämä huvila ja lähdetään\nkaupunkiin. Huomenna saamme uuden vartijan, ja tänä yönä ei kukaan\nenää tule tänne. Jääkööt nuo reput tuohon. Vai onko niissä herran omia\ntavaroita? kysyi Asko vangilta.\n\n-- Pahus vieköön teidät, sanoi tämä vain.\n\n-- No, sitten lähdettiin. Mutta luuletteko, että tytöt suostuvat\nlähtemään tällaisen hepun kanssa? kysyi Pauli.\n\n-- Kysytään heiltä, sanoi Asko ja alkoi taluttaa miestä ulos.\n\nOvet pönkittiin kiinni, ja kaikki lähtivät kulkemaan autoon päin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTytöt olivat sillä välin jännittyneinä vankeudessaan.\n\n-- Jos rosvo tulee tänne ja koettaa särkeä auton ikkunoita tai tehdä\nmuuta pahaa, niin haukutaan kuin koirat. Rosvot eivät pelkää mitään\nniinkuin koiria. Osaatteko te haukkua vihaisesti? kysyi Seidi.\n\n-- Kyllä minä osaan haukkua eri luonnollisesti. Pahinta on, jos he\nyrittävät sytyttää auton. Mutta siihen heillä luultavasti ei ole aikaa,\nkoska pojat tietenkin ajavat heitä takaa.\n\nIllevi katsoi ikkunasta puolipimeään luontoon.\n\n-- Seinillä on aina rohkaiseva vaikutus. Jos me istuisimme tuolla\nulkona kivellä, niin hampaat taitaisivat kalista niin, että paikat\nputoisivat suuhun.\n\nSeidi piteli Illevin kättä.\n\n-- Mikähän Estille tuli, kun hän äkkiä vaikeni. Onko hän pyörtynyt? --\nIllevi puristi Estin käsivartta.\n\n-- Juu, kuului tukahtunut kuiskaus.\n\n-- Jatka vain sitä olotilaa. Näin on niin hiljaista, nauroi Seidi.\n\n-- Valtimo on särkynyt, ja sydän on noussut kananlihalle. Minä en voi\nhengittää ilmaa, sillä sisälmykset vapisevat. Pojat olivat kamalia, kun\njättivät meidät epätoivon partaalle, jonne minä ainakin jo syöksyin,\nhuohotti Esti.\n\n-- Pojat olivat rohkeita ja reiluja. Meidän täytyy olla yhtä\nuhrautuvaisia kuin he.\n\nIllevi vaikeni ja Esti puristi häntä kaulasta, sillä samassa kuului\nheikko laukaus ja lasin särkyminen.\n\n-- Olisikohan siellä todellakin varkaita? -- Seidin ääni vapisi.\n\n-- Joku juoksee tännepäin. Olkaa valmiit haukkumaan, kuiskasi Illevi.\n\nSamalla tulikin mies auton luo ja kysyi:\n\n-- Onko siellä ketään -- vai? Vastatkaa taikka ma räjähytän teirät\nporoks.\n\nMies huusi, mutta tytöt istuivat pelosta lamautuneina.\n\n-- No eiks tät värkkii saa auk! -- Mies siirtyi ovelle.\n\nSilloin Estiltä pääsi surkea uikutus. Tämä toinnutti toiset, jotka\nalkoivat sopimuksen mukaan haukkua. Kauhu antoi heidän äänelleen\nkamalan soinnun. Seidi vilkutti lisäksi taskulampulla.\n\nMies hypähti. Hän säikähti äkillistä ääntä niin, että oli pudota\nistualleen. Sitten hän sai jalat allensa ja alkoi juosta.\n\n--Hau, hau, hau, vov, hau, vov! änkytti Esti vielä kauan perästä päin.\n\n-- Ole nyt jo vaiti. Mies on kaukana, ja meidän on parasta olla hiljaa,\nsanoi Seidi ankarasti Estille.\n\nTytöt kuiskailivat.\n\n-- Miksi sinä sytytit lampun? Bonzo korkeintaan voi tehdä sellaisia\ntemppuja. -- Illevi naurahti kesken kaiken.\n\nEsti oli niin hermostunut, että alkoi nauraa eikä voinut lopettaa ennen\nkuin Seidi ravisti häntä.\n\nVähän ajan kuluttua näkyi lyhty tiellä, ja neljä haamua erottautui\nympäristöstä.\n\n-- Poikien äänet kuuluvat, he puhuvat aivan luonnollisesti.\n\nSeidi valaisi tietä lampullaan.\n\nSamassa Asko tulikin, aukaisi auton oven ja sanoi:\n\n-- Hei, tytöt, oletteko olleet levottomia?\n\n-- Mitäs me. Me ollaan vain naureskeltu ja puheltu täällä. Yksi rosvo\npistäytyi murhaamisaikeissa luonamme, mutta hänet me peloitettiin\nkäpälämäkeen. -- Esti oli jo ennallaan.\n\n-- Hänet olisi pitänyt välttämättä saada kiinni. Kaksi miestä oli\ntyhjentämässä huvilaa, mutta toinen pääsi pakoon. Minä ammuin häntä\nsääreen, mutta mitä salonkikiväärin kuula meinaa? Näittekö te hänen\nkasvojaan? kysyi Asko.\n\n-- Minä näin taskulampun valossa, vastasi Seidi.\n\n-- Missä toiset ovat? kysyi Illevi katsoen ulos.\n\nAsko sytytti auton lyhdyt ja valaisi tietä. Lauri ja Pauli tulivat sitä\npitkin taluttaen miestä käsivarsista.\n\n-- Mehän elämme keskellä jännitysfilmiä. Te olette sankareja, pojat.\nOletteko te vanginneet elävän pahantekijän? -- Seidi haukkasi ilmaa.\n\n-- Tuo nyt ei ole konsti eikä mikään. Istukaa te etupaikoilla, Esti\nmenee Askon viereen ja me otamme tämän vangin väliimme, järjesti Pauli.\n\n-- Emmekö voisi sitoa hänet istumaan tuota puuta vastaan ja jättää\nsiihen? Tuodaan sitten poliisi tänne.\n\nSeidinkin rohkeus alkoi pettää.\n\n-- Toveri tulisi heti ja vapauttaisi hänet. Hän ei ole vaarallinen\nsidottuna, ja me vahdimme häntä, lupasi Lauri.\n\n-- Lupaatteko olla tappamatta ja murhaamatta meitä? kysyi Esti.\n\n-- En, sanoi mies ja kirosi.\n\nEsti pakeni Askon luo ja huusi:\n\n-- Pelastakaa ensin minut. Vie, rakas Asko, minut lähimpään\ntorppaan, jossa asuu kokoomuspuoluelaisia tai edistysmielisiä. Minut\ntunnettaisiin heti porvariksi. Voisivat luulla vaikka aateliseksi.\n\n-- Ole vaiti, Esti. Luuletko sinä, että tämä on punakapina? Tule,\nSeidi, tähän.\n\nIllevi siirtyi istumaan vastapäätä takaistuinta ja Seidi viereen.\n\nKun Lauri nousi autoon, kaatoi vanki Paulin jalkakoukulla ja juoksi\nmetsään. Lauri hyppäsi perään ja lähti ajamaan takaa. Asko ja Pauli\npinnistivät myös heti perässä.\n\n-- Nyt käy niinkuin Tom Mixin seikkailussa. \"Pimeä metsä nieli heidät\nja hurja ajo alkoi läpi asumattoman aarniometsän.\" Onneksi tuo mies ei\nsiepannut Illiä satulaansa retkumaan. Minä tarkoitan, että hän näytti\nselvästi naisenryöstäjältä, puhui Seidi jännittyneenä.\n\n-- Yks, kaks, kolme -- yks, kaks, kolme, hoki Esti -- Täytyy ajatella\nmuuta kuin tätä kaameaa nykyhetkeä. Eikö olisi paras haukkua taas?\n\n-- Tietysti, jos mies tulee yksinään. Onneksi lyhdyt ovat sytytetyt. --\nIllevi tuijotti metsään.\n\n-- Mutta ajatelkaa, jos hän palaa ja ryöstää minut. Varmasti hän\nvalitsee juuri minut. -- Esti alkoi taas valitella.\n\n-- Tuollahan he tulevat, ja mies on taas vankina. Lauri onkin Nurmen\ntyylinen juoksija, ihaili Seidi. -- Vahinko, ettei meillä ole ollut\nfilmikameraa mukana.\n\n-- Mies parka, hänkin rakastaa vapautta. -- Illeviä säälitti.\n\n-- Minä olen kohdellut teitä säädyllisesti, jopa kohteliaastikin, ja\nnyt te loukkasitte veljeäni koettamalla livistää. Se pako tosin meni\npiirileikiksi, mutta nyt olette alallanne taikka, Chevrolet soikoon,\nenkö minä anna teille selkään. Tosin minä en sidotulle miehelle voi\nsitä tehdä, mutta siksi ajaksi voimme irroittaa kätenne, puhui Lauri\nharmissaan.\n\n-- Älä turhia, Lauri. Nyt lähdetään ja viedään heppu kaupunkiin asti.\n\nAsko pani koneen käyntiin.\n\n-- Pysähdytä, älä vielä lähde, minä menen tuonne Illevin tilalle. Minä\nen tahdo kuolla takaperin, sanoi Esti ja nousi paikaltaan.\n\nIllevi vaihtoi paikkaa, ja auto lähti liikkeelle. Pojat vartioivat\nmiehen jokaista liikettä. Hän oli verraten nuori, jokseenkin hyvissä\npukeissa ja terveen näköinen.\n\n-- Mikä teidän nimenne on? kysyi Seidi.\n\n-- Koskeeks se teittin sisälmyksiä? -- ja mies kirosi taas.\n\n-- Kuulkaapas nyt, mies. Tässä seurassa ei kirota, ja jos yritätte\nkäyttää raakaa kieltä, niin me kierrämme tämän nuoran vähän kireämmälle\nranteitten ympärille, uhkasi Pauli.\n\n-- Mitäs hän sit vaatii vastaamaa? murahti mies.\n\n-- Koettakaa nyt puhua kiroamatta, luultavasti ensi kertaa elämässänne.\n\nPauli ei hellittänyt katsettaan miehestä.\n\n-- Koska hän ei sano nimeään, niin minä kutsun häntä \"Calabrian\nkauhuksi\". -- Nyt teillä on rangaistus ja epämukava kivinen asunto\nedessänne. Kun tulette takaisin, niin ettekö tahtoisi tulla käännetyksi\nrehelliseksi ihmiseksi? -- Esti alkoi täten keskustella.\n\n-- Neiti koettaa vain. -- Mies nauroi karkeasti.\n\n-- Voisitte esimerkiksi ruveta elokuvavahtimestariksi tai akentiksi tai\npuumieheksi -- Esti hämmentyi, -- tosiaankin, kirvestä ei teille ehkä\nvielä voi antaa.\n\nMies murahti vain.\n\n-- Osaatteko te, Calabrian kauhu, ohjata autoa? jatkoi Esti.\n\n-- Minä olen ajanut vähä saa -- --, älkää kiristäkö, -- vähä monta\npirtulitraa autoilla. Siinä tarvitaan taitoa.\n\n-- Ehkä on parasta, ettette kuitenkaan rupea autoilijaksi. Heidän\nelämänsä on usein omituista. Ja tekin voisitte taas erehtyä. Ajatellaan\nrauhallista ja rehellistä uraa teille. Eiköhän hierojan toimi olisi\nsopiva? -- Esti innostui.\n\nMies sylkäisi halveksivasti.\n\n-- Tai parturin -- ai anteeksi, se ei sovi laisinkaan. -- Estiä\npuistatti ajatellessaan partaveistä miehen käsissä. -- No, mitä te\nolette sitten tehnyt paitsi tätä kähveltämistä?\n\n-- Minulla on enimmäkseen ollut sentapaisia toimia, että te ette tiedä\nsellaisia olevankaan.\n\n-- Kuulkaa, Calabrian kauhu puhuu kirjakieltä. Teissä voi piillä\nkultaa pohjalla. Minä tahtoisin nostaa teidät suosta, olettehan tekin\ntavallaan suomalainen, sanoi Esti.\n\n-- Mikä minä sitten olisin?\n\n-- Minä tarkoitan: lähimmäinen, selitti Esti.\n\n-- Te olette luultavasti hyvästä kodista? puuttui Seidi puheeseen.\n\n-- Jaa-a, lastenkodista.\n\n-- Onko teillä ollut huonoja tovereita, Calabrian kauhu parka? kysyi\nEsti.\n\n-- Hyviä tovereita hulikaanitkin ovat, murahti mies.\n\n-- Tovereista muistan sen toisen kundin. Seidi siis näki hänet, sanoi\nAsko.\n\n-- Varastivatko miehet mitään meiltä? kysyi Seidi väliin.\n\n-- Senhän me estimme. Näitkö miehen selvästi? kysyi Pauli.\n\n-- Näin ja tunsin, puhui Seidi varmasti.\n\n-- Studebaker sentään! Siinä tapauksessa hän on pian lukkojen takana.\nMutta omituisia tuttavuuksia sinulla on, Seidi, sanoi Lauri.\n\n-- Niin on. Ja koska hän ei varastanut mitään, niin minä en ilmianna\nhäntä, sanoi Seidi päättäväisesti.\n\n-- Mitä? -- Vanki liikahti levottomasti.\n\n-- Eikö totta, teidän toverinne oli ensi kertaa mukana tällaisessa?\n\n-- Mistä te sen tiedätte? kysyi mies.\n\n-- Hän on nuori ja tähän asti ollut toimessa. Nyt hänen perheensä\nluultavasti kärsii puutetta, ja poika tahtoi auttaa sitä. Rohkeutta hän\nsai viinapullosta.\n\n-- Niin on, neiti, vaikka minä en ymmärrä, kuinka te sen olette\nkeksinyt. Poika alkoi katua koko juttua, mutta minä juotin hänelle\nrohkeutta rintaan. Hän ei ole syntynyt varkaaksi, vaikka hänellä on\nhuono isä.\n\n-- Minä alan ymmärtää, ketä tarkoitat, Seidi. Poika näyttikin tutulta,\nvaikka minä näin hänet vain sekunnin. Sinä tahtoisit pelastaa hänet?\nkysyi Asko.\n\n-- Minä en ilmianna häntä. Koetan hankkia hänelle toimen isän\nlatomossa, sanoi Seidi.\n\n-- Ellei tuo heppu ilmaise toveriaan, kun häntä ahdistetaan, mutisi\nPauli.\n\n-- Ennemmin minä puukotan miehen kuin annan hänet poliisin käsiin,\nmurahti vanki vihaisena.\n\n-- Eikö Calabrian kauhu ole julma ja söötti? Teistä tulisi\nfilmisankari, jos olisitte vähän sivistyneempi. -- Esti taputti käsiään.\n\n-- Minä olen saanut kansakoulusivistyksen, ja se riittää filmiin. Mutta\nminä olen merkitty mies, ja minun elämäni kuluu vapaassa seikkailussa\nja vuoroin linnassa, vuoroin takaa-ajettuna.\n\n-- Mutta sehän on kauhean ikävää, Calabrian kauhu parka, sanoi Esti.\n\n-- Ei ole, Polly parka, naurahti mies.\n\n-- Nyt voit lopettaa lörpöttelysi tuon miehen kanssa. Hän antaa sinulle\njo nimiä. -- Seidiä alkoi harmittaa.\n\n-- Mutta ajatteles Matilda Wredeä, ja hän oli aatelia! Minähän vain\nkäännytän häntä. Nykyisin tehdään paljon kansanvalistustyötä, ja tässä\nsitä presiist tarvitaan -- ja Esti nyökäytti mieheen päin.\n\n-- Antaa Pollyn jatkaa, hän huvittaa minua. -- Mies nyökkäsi\nvastaukseksi Estille.\n\n-- Ette saa sanoa minua Pollyksi -- minä olen neiti Untola.\n\n-- Ja minä olen vapaaherra Mäkki, vaikka minä nyt olen päivän tai parin\nvangittuna. -- Vanki kumarsi.\n\n-- Menee kauan, ennenkuin te olette vapaaherra taas. -- Nyt olemme\npoliisiasemalla. Jääkää te tytöt tänne, me viemme tämän herran\nkortteeriinsa, sanoi Pauli ja aukaisi auton oven.\n\n-- Sanokaa ensin, minkätähden te kutsuitte minua Pollyksi? kysyi Esti\nvangilta.\n\n-- Menkää teatteriin katsomaan \"Kerjäläisoopperaa\", siellä on Polly ja\nsiellä on Mäkki. Ja Mäkki on minun esikuvani, pyrin hänen laisekseen.\nHyvästi Polly!\n\n-- Joutukaa nyt, ihmisiä alkaa kokoontua.\n\nAsko aukaisi poliisikamarin oven.\n\nPojat veivät miehen mukanaan. Ovessa hän heilautti päällään\ntervehdyksen Estille.\n\n-- Oletteko te nähneet \"Kerjäläisoopperaa\"? Minä luulen, että\ntuon miehen voisi käännyttää. Hän oli vitsikäs ja puhui jo aika\nsivistyneesti, sanoi Esti.\n\n-- Mene katsomaan \"Kerjäläisoopperaa\", niin näet, mitä tuo viheliäinen\nmies tarkoitti. Mackie, joka lausutaan Mäkki, on rosvo ja murhaaja,\nja Polly hänen morsiamensa, mutta Mackiella on sitä paitsi monta\nrakkaussuhdetta. Lopulla Mackie joutuu hirsipuuhun, mutta kuningatar\nvapauttaa hänet ja koroittaa aatelissäätyyn, sillä hirttämisen piti\ntapahtua kruunauspäivänä, kertoi Seidi.\n\n-- Minusta tuo koroittaminen oli turhaa, sanoi Illevi.\n\nEsti oli vaiti ja hiukan nolo.\n\n-- Mackie meni naimisiin parin kolmen naisen kanssa, mutta Polly oli\npäävaimo, jatkoi Seidi.\n\n-- Hyi, älä viitsi Seidi. -- Illeviä puistatti.\n\n-- Luuletteko te, ettei Matilda Wredekin saanut kuulla vaikka mitä\nseurustellessaan vankien kanssa niinkuin ihminen ihmisten kanssa?\nMinusta olisi vain niin jännittävää pelastaa nuori mies ja antaa hänet\ntakaisin isänmaalleen.\n\n-- Mutta sinähän pelkäät irti olevia rosvoja, Esti! sanoi Seidi.\n\n-- Mutta tämä Mäkki ei varmaankaan ollut täysrosvo, hänessä oli jotakin\nihmismäistä. Sitäpaitsi minä voisin käännyttää hänet vangittuna.\nHänestä voisi tulla puutarhuri. Minä en ole kuullut, että puutarhurit\nkoskaan olisivat pahantekijöitä. Kun Mäkki viljelisi viattomia azaleoja\nja kaalinpäitä, niin hän puhdistuisi luonnon jalostavassa vihreydessä.\n\nEstin puhe keskeytyi, sillä pojat palasivat.\n\n-- Me emme kertoneet mitään siitä toisesta hepusta, joka livisti\nkäsistämme. Minä saan hänet käsiini ja koetan järjestää yksityisesti\nhänen asiansa, sanoi Asko.\n\n-- Ikävää viedä ihminen vankikoppiin, mutta mies oli tosiaankin sen\narvoinen. Viedään tytöt kotiin. Minulla ei ainakaan ole halua nähdä nyt\nGreta Garboa.\n\nLauri heittäytyi auton istuimelle.\n\n-- Ei meilläkään. Tämä oli tarpeeksi suuri elämys. Isä ja äiti ovat\ntietysti eri kiitollisia teille, pojat. Ettekö tule itse kertomaan\ntästä heille? kysyi Seidi.\n\n-- Ei, Citroen vieköön, ei me sitä tehdä. Luultavasti meidän täytyy\nmennä raastupaan todistamaan miestä vastaan, sanoi Lauri. -- Mitä se\nsitten merkinnee, kun me emme ole täyskasvuisia vielä.\n\n-- Joka tapauksessa me olemme kiitollisia teille suuresta\npalveluksesta. Te olette rohkeita junkkareja.\n\nAsko pysäytti auton. Illevi jäi tähän. Seuraavan kerran pysäytettiin\nEstin kodin ulkopuolella.\n\n-- Oletko sinä pahalla tuulella, Pauli? kysyi Esti hyvästeltäessä.\n\n-- En erikoisesti. Mutta muutamat asiat näkyvät toisessa valossa kuin\nennen, ja mikä miellyttää Mäkkiä, ei miellytä toista. -- Pauli kääntyi\npois.\n\n-- Älä puhu sekavasti. Eikö ollut urotyö vangita oikea varas? Minä olen\nkauhean ylpeä meistä, sanoi Esti.\n\n-- Jaa, jos sinua ei olisi ollut, olisi urotyö jäänyt tekemättä, ivasi\nPauli.\n\n-- Tietysti nainen vapisee, kun hän on hengenvaarassa, mutta minä\nkestin loppuun asti niin kuin te muutkin, puolustautui Esti.\n\n-- Mutta varjelkoon -- mitä Askolla on olkapäässä?\n\n-- Mäkki heitti puukollaan, ei se ole vaarallista, sanoi Asko\nvälinpitämättömästi.\n\n-- Sinun on mentävä lääkäriin. Kuinka emme huomanneet sitä heti?\nJa sinäkään et puhu mitään! Takki on rikki ja verta tihkuu pitkin\nkäsivartta. -- Seidi oli onneton.\n\n-- Ja koko matkan sinä olet ohjannut autoa. Nyt lähdemme suoraa päätä\nlääkäriin, sanoi Lauri.\n\n-- Sinä olet Mucius Scevola, Asko -- selvästi Scevola. Sinäkin\npolttaisit hymyillen käsivartesi. Mäkki olikin oikea rosvo. Minä pesen\nkäteni ja jätän hänet oman onnensa nojaan.\n\nEsti nyökkäsi hyvästiksi.\n\nSeidi käveli kotiin, hänellä kun ei ollut pitkä matka, ja pojat veivät\nAskon autolla lääkäriin.\n\nHaava oli vain lihashaava, ja lääkäri sattui olemaan kotona. Hän\npuhdisti olkapään ja sitoi sen. Pojat saattoivat sitten Askon kotiin,\nmutta kääntyivät ovelta takaisin.\n\n-- Nyt on asia kerrottava varovasti, muuten tädit eivät saa unta yöllä,\nvaroitti Lauri.\n\n-- Anna minun kertoa, minä tiedän, mitä he kestävät, väitti Pauli.\n\n-- Muista, ettet kerro siitä toisesta murtovarkaasta, vaikka minä en\nymmärrä, minkätähden Väisän lapset säästävät häntä.\n\n-- Hän oli luultavasti heidän tuhlaajasetänsä taikka velipuolensa,\notaksui Pauli.\n\n-- Joka ehkä on karannut merille ja nyt palattuaan tiesi, että\nVäisäniemi oli asumaton. Mutta tätä ei uskalla kysyä Askolta eikä\nSeidiltä, tuumi Lauri.\n\nKun pojat tulivat kotiin, molemmat tädit istuivat ja kuuntelivat\nradiota.\n\n-- Te ette olleetkaan kauan ruulipyörässä.\n\nRoosa-täti pani kuulotorvet pois.\n\n-- Eikö nyt olekaan myöhäinen? Ja me olemme kuitenkin ehtineet tehdä\nsellaista, mitä emme ole eläessämme tehneet, sanoi Lauri.\n\n-- Nuoret eivät ole ehtineet tehdä paljoakaan elämässään.\n\nEmiliakin vapautti korvansa.\n\n-- Monet vanhat eivät koskaan saa kokea sellaista, mitä me saimme tällä\nreissulla. -- Pauli istuutui keinutuoliin.\n\n-- Minusta teidän olisi pyydettävä lupa meiltä ennenkuin ryhdytte niin\nerikoisiin elämyksiin, sanoi Emilia.\n\n-- Meille ei ilmoitettu tästä ennakolta. Onko Emilia-täti nähnyt\nkoskaan murtovarasta? kysyi Pauli.\n\n-- En ikinä, mutta meillä oli kerran palvelija, joka näpisteli.\n\n-- Minä näin lapsena murhapolttajan kahleissa, sanoi Roosa.\n\n-- Onko kumpikaan teistä itse vanginnut pahantekijää? jatkoi Pauli.\n\n-- Ei, hyvä lapsi. Sivistyneet naiset eivät ryhdy sellaiseen, paheksui\nEmilia.\n\n-- Mennäänkö iltateelle -- tulee niin nälkäiseksi, kun metsästää\npahantekijöitä. Tuossahan Lienakin jo tulee pyytämään ruoalle, puhui\nPauli noin vain muuna miehenä.\n\n-- Onks tääl käynt vorroj vai mitä Puli haastaa? -- Liena höristi\nkorviaan.\n\n-- Kerro nyt heti, missä te olette olleet, äläkä pelästytä meitä, sanoi\nRoosa.\n\n-- Me käväisimme autolla Väisäniemessä. Sinne on noin neljä peninkulmaa\nja se sijaitsee pienen järven rannalla, selitti Pauli seikkaperäisesti.\n\n-- Sie oot lope hittaine. Miun syvämmein jyskää vavistuksest. -- Liena\npainoi sydänalaansa.\n\n-- Kerro suoraan pääasia, Pauli, vaati Emilia.\n\n-- Minähän tahdoin vain valmistaa teitä. Joko te siedätte kuulla asian?\nVai juodaanko ensin teetä?\n\nPauli lähti eteiseen päin.\n\n-- Sie oot sus enkeli haahmos, Pauli. -- Liena asettui ovelle.\n\n-- Me löydettiin huvilasta murtovarkaita, konjakkiheela käsissä ja\nkalleudet selkärepussa. -- Pauli pysähtyi kertomuksessaan.\n\n-- Voi kamalaa, oliko miehellä aseita? huusi Roosa.\n\n-- Pelastittaks työ ies henkennä, lapsparat? kirkaisi Liena.\n\n-- Ei pelastettu. -- Pauli ei voinut pidättäytyä tekemästä pilaa.\n\n-- Mie meinaan, jot olittaks työ henken vaaral alttiit? paransi Liena.\n\n-- Me ammuttiin, rosvo puukotti meitä, me voitettiin hänet ja sidottiin\nvangiksi. Sitten me tuotiin hänet auton luo, rosvo karkasi metsään\nja me saatiin hänet taas kiinni. Tytöt olivat rohkeita paitsi yksi,\njoka uikutti. Rosvo vietiin poliisikamariin, Askon haava sidottiin, ja\njokainen palasi kotiinsa.\n\nPauli seisoi ja eleili kertoessaan.\n\n-- Sinä puhut niin nopeaan, että henkeä salpaa. Kerro niin, että ehtii\nerottaa tapahtumat toisistaan, pyysi Emilia.\n\n-- Me hiivimme, vihan pyrstöt pystyssä, puusta puuhun, kiveltä\nkivelle. Lähestyimme valoa, joka pahaa ennustavana heitti säteitään\nluonnottomaan luontoon. Pauli hiipi kumarassa huonekalujen välillä,\nseisahtui, nousi varpailleen ja heittäytyi äkkiä maahan.\n\n-- Auttakaa, voi teit viheljäisii poikii! Työ tapatta miut henkelt\nhiljasel tulel, kirkaisi Liena taas.\n\nSaxbäck vikisi korissaan.\n\n-- Ja Saxbäckin te hermostutatte tuollaisella teatterilla. -- Emilia\nsilitti koiraa.\n\n-- Koska Saxbäck myöskin on tavallaan koira, niin sen tulisi innostua\ntällaisesta metsästyksestä.\n\nLauri haukkui pari kertaa.\n\n-- Kerrotko sinä, Pauli, tositapahtumaa vai tapahtuiko tämä\nCapitolissa? -- Emilia alkoi epäillä.\n\n-- Sitä miekii, jot sie kerrot sattui. Minnuu rupes jo karmimaa\nsyvänalast, nii sie kerroit ihka eläväst.\n\nLiena huokasi helpotuksesta.\n\n-- Pauli kertoi tositapahtuman, sanoi Lauri. -- Me vangitsimme\nmurtovarkaan, ja huomenna meidän on mentävä poliisikamariin antamaan\ntarkempia tietoja.\n\nPojat saivat kertoa kaiken perin juurin teepöydässä. Tädit\npäivittelivät ja Liena lisäsi huomautuksiaan. Hän kävi välillä\nkeittiössä, mutta palasi aina takaisin kuulemaan.\n\n-- Työ saatta viel mitalin täst -- hoppeisen taik ronssisen.\n\n-- Ei tämä ollut hengenpelastustyö -- päinvastoin. Ei me saada mitään\npalkintoa, sanoi Lauri nousten pöydästä.\n\n-- Hyvää yötä, pojat. Hyvä omatunto on paras unilääke.\n\nRoosa syleili poikia.\n\n-- Työ ootta olleet välkappaleita esvalla miekal, ja ko työ makkaatta\nsen pääl, ni työ nukutta rauhas, lisäsi Lienakin ylentävän ajatuksen.\n\nPojat olivat väsyneitä ja menivät tavallista nopeammin maata.\n\n-- Minä olen hakkaillut Estiä koko syksyn, ja näin se loppui, mutisi\nPauli epäselvästi.\n\n-- Esti on lapsellinen, ja naisethan ovat pelkureja, koetti Lauri\nlohduttaa.\n\n-- Ne toiset eivät olleet. -- Pauli puri hammasta.\n\n-- Illevi onkin rotutyttö. Esti on hennompi ja hermostuneempi.\n\n-- Suoraan sanoen itsekäs. Ja haihatteleva. Mutta olkoon. Hyvästi,\nPolly.\n\nPauli kääntyi kyljelleen.\n\n-- Lapsellisuuutta koko juttu. -- Lauri oli pahoillaan.\n\n-- Seidi on nuorempi kuin hän. No, nukuttiin sitten.\n\n\n\n\nVII.\n\n\nSeuraavana päivänä pojat kävivät poliisikuulustelussa. Mies todettiin\nennen rangaistuksi rikolliseksi ja hänen asunnostaan löydettiin\nvarastettua kultasepäntavaraa. Pojat olivat hyvillään, kun olivat\nsaaneet niin hyvän saaliin. Olisi ollut ikävää saattaa ensikertalainen\nsyytteeseen.\n\n-- Mennään nyt Fazeriin juomaan jääkahvia. Siellä on koko maailma näin\nlupapäivänä, ehdotti Asko.\n\n-- Soitetaanko tytöt mukaan? kysyi Lauri.\n\n-- Ei, Foordi periköön heidät. Minä olen väsynyt koko naissukuun ja\naion kuolla vanhanapoikana. Minä otan miespalvelijan ja mieshierojan ja\nmiessaunottajan ja miesystävän. Naiset ovat Bandarloggeja, räkättäviä\napinoita, joista Kipling kertoo. He matkivat toisiaan, kikattavat\nturhalle, puhuvat roskaa ja heittelevät muita pilkkapähkinöillä. Tästä\nlähin minä kartan Bandarloggeja sekä kadulla että sisällä. Jos menen\ntansseihin, niin seison ovenpielessä ja katselen ivallisena toisten\nhullutusta.\n\nPauli lähti synkkänä kävelemään Fazeriin päin.\n\n-- Tyttöjen joukossa on hienoja luonteita, jotka ovat viisaita\nja henkeviä. He puhuvat oikeista asioista, ja heillä on lempeät\nluumusilmät, joissa on pitkät, tummat ripset. -- Lauri innostui.\n\n-- Pyh! Illevi näyttää melko priimalta tytöltä, mutta varo, ettei\nsinulta kerran riistetä side silmiltä, ja katso -- se onkin ollut suuri\nilluusio.\n\nPauli oli haudanvakava.\n\n-- Minähän puhuin vain ylimalkaan laatutytöistä. Mitä Illeviin tulee,\nniin sinä et voi hahmollensakaan arvostella sitä tyttöä. Hän on ihme,\nsuoraan sanoen ihme, vakuutti Lauri.\n\n-- Te osaatte sitten puhua! Minä luulen, että jos Fazerissa istuu\npermanentattu, punahattuinen Bandarlogg, niin Paulin naisviha haihtuu\neri äkkiä. Asko avasi Fazerin oven.\n\n-- En minä vihaa heitä, mutta he ovat minulle ilmaa, sanoi Pauli ja\nnosti lakkiaan ohikulkevalle tytölle.\n\n-- Milloin sinä olet alkanut tervehtiä ilmaa? Asko nauroi ja valtasi\npöydän, joka juuri tuli vapaaksi.\n\n-- Täällä on leppoisa olla. Kansa surisee ympärillä, ja suuren maailman\ntunnelma leijailee yllämme. Emme huoli rasittautua seurustelemaan tai\njännittäytyä nerokkaiksi, me katselemme vain, sanoi Lauri.\n\n-- Tuolla istuu esperantokerhon puheenjohtaja. Teidän pitäisi liittyä\nsiihen kerhoon. Minä olen harrastanut esperantoa monta vuotta -- se\ntekee ihmisen kosmopoliitiksi. -- Asko sytytti savukkeen.\n\n-- Voisihan ajatella asiaa, mutta vain siinä tapauksessa, ettei kerhoon\nkuulu Bandarloggeja, sanoi Pauli.\n\n-- Kyllä siellä on muutamia vaarattomia tyttöjä -- ei ne häiritse.\n\n-- Ei, senkin tuhat Dodgea, silloin tämä vanha poika ei tule sinne. --\nJop! Nokka tulee ovesta, kuiskasi Pauli.\n\nAsko hautasi savukkeensa kermakannuun.\n\n-- Minä olisin jo ylioppilas, jos matikka olisi vähän inhimillisempää,\nja kuitenkin minun täytyy alistua tupakoimiskieltoon. Minun henkeni on\njoka tapauksessa koulutason yläpuolella.\n\n-- Minkälaisia sarjoja sinä tunnet? kysyi Lauri.\n\n-- Raskas sarja, kärpässarja -- -- --\n\n-- Minä en tarkoittanut painisarjoja, vaan matikan sarjoja.\n\n-- Niistä minä en tiedä tuoksuakaan.\n\n-- Ethän sinä silloin ole koulutason yläpuolella. Tosin sinulla on\nvanhanpuoleinen tomumaja, mutta tupakointilupa riippuu sarjoista.\nKatsos, Pauli, tuonne ikkunapöytään päin. -- Lauri osoitti peukalollaan.\n\nSiellä istui Seidi ja Esti sekä Pekka Alanummi.\n\n-- Tuo merkkienkerääjä sopii erinomaisesti Bandarloggien narriksi.\nSillä minä en tarkoita Seidiä, hän oli suurenmoinen eilisellä retkellä.\n\nPauli tilasi uutta kermaa.\n\nKun pojat olivat lähdössä, sanoi Pauli innokkaasti.\n\n-- Ei lähdetä, minä tilaan teille mehua. Olkaa nyt vielä hetkinen\npaikoillanne. Rolls Royce lentäköön ilmaan! Ihan yksinään päälle\npäätteeksi. Mutta hän odottaa tietysti jotakin.\n\n-- Mikä sinua tärisyttää, kundi? Näetkö aaveita? kysyi Asko.\n\n-- Enkelin minä näen. Katsos, tuolla istuu länsimaiden ihanin friidu.\nKolmannessa pöydässä Lallin takana. Minä tutustuin ja ihastuin häneen\nviime helmikuun kolmantena päivänä. Hän oli tansseissa Sipi Kuusan\nluona -- ja voi sitä tyyliä, sitä tyyliä!\n\n-- Antoiko hän sinulle hatkat, koska sinä et ole jatkanut tuttavuutta?\nkysyi Lauri.\n\n-- Vähän sinä veljeäsi tunnet. Tuula Teijo, nimikin on kuin\nkorkeaveisu, matkusti ulkomaille, ja nyt syksyllä minä olen tehnyt\nmuuta. -- Pauli hämmentyi hiukan. -- Minäpä painun kysymään, onko hän\nyksin.\n\n-- Senhän näkee täältäkin. Mitä sinä Bandarloggeista? pilkkasi Asko.\n\nMutta Pauli ei kuunnellut. Hän vilkaisi seinäpeiliin, nousi ja alkoi\nluovia pöytien välitse.\n\nPojat näkivät, kuinka hän oli kulkevinaan tytön ohi, kääntyi takaisin\nja tervehti. He vaihtoivat muutaman sanan, minkä jälkeen Pauli palasi\nja sanoi kiireisesti:\n\n-- Lähtekää nyt täältä ja odottakaa alaoven ulkopuolella, kunnes Sipi\nKuusa tulee. Sanokaa sitten hänelle, että Tuula Teijo lähti Pauli\nRaamin kanssa Kansallismuseoon.\n\n-- Minä en rupea pesemään sinun likaista pyykkiäsi, sanoi Lauri.\n\n-- Mutta sinne me mennään. Minä käytän koko luonnollisen ja\nkeinotekoisen tenho voimani saadakseni hänet taivutetuksi sivistämään\nitseään. Paljon parempi, että hän pyhittää tämän aamupäivän viettämällä\nhetken kansansa muinaisuuden partaalla kuin juomalla kahvia hölön Sipin\nkanssa, puhui Pauli kiireisesti.\n\n-- Tuolla Sipi tulee. -- Asko nyökäytti päätään.\n\nPauli riensi ovelle ja alkoi puhua innokkaasti. Vähän ajan perästä Sipi\nmeni suoraan Estin ja Seidin pöytään. Pauli kulki ohi ja sanoi Laurille:\n\n-- Minä luovutin Estin Sipille, hän suostui vaihtoon. Ja nyt\nKansallismuseoon, se on sopiva treffipaikka -- ja eri sivistävä.\n\n-- Mitä sinä vanhapoika hääräät? huusi Asko Paulin jälkeen. -- Tule,\nLauri, mennään Estin ja Seidin sakkiin.\n\n-- Ei haluta tällä kertaa, mutta mene sinä vain. Minä kumminkin lähden\nkotiin. -- Lauri nousi.\n\n-- No, hei sitten.\n\nLauri ei mennytkään kotiin. Hän käveli Töölöön päin ja katseli jokaista\nvastaantulijaa. Nervanderinkadulla tuli Illevi vastaan. Lauri tervehti\nja kysyi:\n\n-- Minne sinä menet, Iiii?\n\n-- Sinua vastaan.\n\n-- Ja minä sinua. Ilman sopimusta.\n\n-- Tietysti se oli sovittu -- kolme sataa vuotta sitten -- tai kolme\ntuhatta. -- Illevi oli totinen.\n\nLauri katsoi hänen säteileviin, ikuista salaperäisyyttä heijastaviin\nsilmiinsä.\n\n-- Sinä muistutat Magdalena Rudenskjöldiä. Minä olen lukenut paljon\nhänestä ja minulla on hänen kuvansa. Mitä sinä pidät kustavilaisesta\najasta?\n\n-- Se on tuttua, liiankin tuttua, mutta minä en pidä siitä.\n\n-- Niin, se on liiankin tuttua. Kuule, tule Kansallismuseoon, siellä on\nArmfeltin kokoelmat, mennään katsomaan niitä, ehdotti Lauri.\n\nSamalla hän muisti, että Paulikin oli aikonut mennä sinne. Yks sama,\neivät he toisiaan häiritsisi!\n\nIllevi ei vastannut mitään, alkoi vain kulkea museolle päin.\n\nPerille tultuaan he menivät suoraan Armfeltin kokoelmiin. Magdalena\nRudenskjöldin kuvan luona he seisoivat kauan.\n\n-- Ei, Magdalena minä en ole -- en ole ollut. Mutta minä näen usein\nunta, että minä olen ollut Kustaan hovissa. Minä tiedän, että olen\nnähnyt hänet, valveilla minä olen nähnyt. Ja kuule, Lauri, sinäkin olet\nnähnyt hänet. Ja Kustaa Mauritz Armfeltin. Etkö olekin?\n\nIllevi istuutui syrjäiselle penkille.\n\n-- Olen, Illi. Sinä olet ihme. Me olemme tunteneet toisemme tuhansia\nvuosia.\n\nLaurin silmissä oli selvänäkijän katse.\n\n-- Nykyaikoina ei ole ihmisiä, on vain olioita, jotka koettavat tehdä\nelämänsä mukavaksi ja nautintorikkaaksi. Sinä ja minä emme ole saaneet\nnykyajan mielen keveyttä kätkytlahjaksi. Meissä on aikamme tyyli ja\nmonet vaistot, mutta meidän sielumme ovat vanhoja.\n\n-- Ja meidän pohjasävelenä on tuska, yleinen maailmantuska. Sinulla on\nhenkilökohtaisiakin suruja, mutta minä olen vain taipumuksiltani usein\nsurullinen. Mutta tuska juuri liittää meidät kaikkien aikojen suuriin\nhenkiin.\n\nLauri katsoi taas Illevin syviin silmiin.\n\n-- Minusta tuntuu kuin nykyinen nuori polvi olisi etsinyt, mutta ei\nlöytänyt, sillä me olemme keskellä elämänarvojen vaihtumisaikaa. Minua\nkauhistuttaa nuorten koreileva ulkokuori ja itsekäs nautinnonhalu,\nmutta kuitenkin minä tunnen nykyajan elämän hurman.\n\n-- Kustaa III:n aikana elettiin tavallaan samaa huumaavaa elämää\nkuin nyt. Chevalier tai Bellman, Ulla Vinblad tai Josefine Baker\n-- ero ei ole suuri. Mutta asiallisempi ero on meidän ja heidän\ntyörytmin välillä. Me teemme määrätietoisesti ja aikaa tuhlaamatta\ntyötä tulevaisuutemme hyväksi. Heidän ei tarvinnut voittaa sellaista\nkilpailua kuin meidän täytyy.\n\n-- Minä kärsin siitä, että olen usein maailmanvieras. Minä en voi\nkäyttää sellaista kieltä kuin tytöt usein nykyjään käyttävät.\nVoimasanat ja kevyet puheet kauhistuttavat minua.\n\n-- Tyttöjen suussa ne kauhistuttavat jokaista poikaakin, vaikka meidän\non täytynyt tottua kuulemaan niitä. Tosin me Paulin kanssa itse\nkäytämme autonnimiä voimasanoina, mutta se antaa meidän mielestämme\nvauhtia puheelle raaistamatta sitä. Meillä on hajamielinen ja omituinen\nisä, mutta hän on aina upposivistynyt puheissaan. Me olemme eläneet\nilman naisseuraa, mutta puhetyyli kotona ei ole ollut koskaan raakaa.\nViime aikoina me olemme joutuneet enemmän tyttöseurusteluun, ja minä\nen voi sille mitään, että minua harmittaa nykyinen vallattomuus, joka\non tosiaankin kustavilaista. Muistatko, kuinka hovipiirien vitsit ja\npuheet olivat uskallettuja? kysyi Lauri.\n\n-- Muistan. Mutta miksi käytät sanaa 'muistatko'? kysyi Illi.\n\n-- Minä sekoitan aina sen, minkä olen kuullut ja minkä itse muistan\nkokeneeni. Välistä minä ajattelen, että en kuulu tähän aikaan. Minä en\nymmärrä konekulttuuria enkä elämän nykyistä amerikkalaisuutta. Toiselta\npuolen minä ihailen urheilevaa, vapautunutta ihmistä, joka luo nopeasti\ntulevaisuutensa. Mutta minä lankean mietiskelyyn, ja se ei sovi\nnykyajan vauhdikkaaseen elämään, puhui Lauri hillitysti.\n\n-- Niin minäkin. Minä olen nykyaikainen ja samalla keskiaikainen -- tai\nehkä tuleva nainen. Oletko lukenut Morgensterniä?\n\n-- Enpä paljon. Hän on Edith Södergranin tyyliä.\n\n-- Ensimmäiset teokset olivat omituisia ja räikeitä, mutta viimeiset\novat väkevätuntuisia. Tulin ajatelleeksi lausetta, joka sopisi sinulle\nsanottavaksi: \"Älä anna sankarin sielussasi kuolla!\" Sinä olet jotakin,\nLauri, minä uskon, että sinä löydät itsesi.\n\n-- Minä olet löytänyt sinut, ja se on merkityksellisempää. Ja\nihmeellistä on, että minä puhun tällaisista asioista tytön kanssa.\n\n-- Hyvä on, että me voimme antaa jotakin toisillemme, mutta muuten\nminä ajattelen Morgensternin tavalla: \"Älä vaadi mitään keneltäkään,\nanna jokaisen pitää luonteensa. Sinua ei ole nimitetty tuomariksi. Tee\ntyösi ja anna maailmalle rauhastasi.\" Tämä ei ole aivan sananmukainen\nkäännös, mutta ajatus on sama.\n\n-- Minä tahtoisin olla täällä vaikka koko päivän, tässä penkillä, sinun\nja muinaisuuden seurassa. Mutta viereisestä huoneesta kaikuu tuttuja\nääniä, paetaan äkkiä. Äh, Pierce Arrow, tuolla he tulevat. -- Pauli\nnousi.\n\n-- Täälläkö te sijaitsette? Sopiva huvimatkapaikka.\n\nPauli tervehti ja meni nopeasti eteenpäin Tuula Teijon kanssa.\n\n-- Raamin veljekset harrastavat museoita liikuttavan yksimielisesti. --\nIllevi nauroi. -- Nyt minä lähden tapaamaan Leaa. Hän on ollut allapäin\nviime aikoina. Hän suoraan sanoen kuihtuu, niin viti keltainen hän on\nkasvoiltaankin.\n\nIllevi ja Lauri kävelivät hiljaisina eteenpäin. He nauttivat\nyhdessäolosta, ilman tavallista koululaisten meluavaa hakkailua.\n\n-- Täällä on minun kotini -- tarkoitan: Lean koti. Talo on meidän\nomamme, se on vanha perintötalo. Niin, eihän se oikeastaan ole meidän,\nvaan isän ja \"sen uuden\". Tai ehkä meillä on osuutta siihen. Minä menen\nkysymään, onko Lea kotona. Odota pari minuuttia, tulen takaisin, jos en\ntapaa Leaa.\n\nIllevi viipyi lyhyen ajan ja palasi. Hän oli pahoillaan, sillä kenraali\nrouvineen oli matkustanut pois eikä Lea saanut tavata ketään. Keittäjä\noli ollut avaamassa ja kertonut tämän.\n\n-- Mennään pihan puolelle, Lea on ehkä ikkunassa.\n\nIllevi koetti hillitä äänensä vapisemista.\n\n-- Minä tuon hänet sinulle, vaikka koko kasarmi olisi häntä vahtimassa.\n\nLauri tunsi jo salaliittotunnelmaa. Kun he tulivat pihalle, he näkivät\nHilman kuhertelevan Kustaan kanssa.\n\n-- Tietääkö Hilma, kuinka Lea voi? kysyi Illevi varovasti.\n\n-- Mitäs se voisi, kun on suljettu huoneeseensa eikä kukaan saa olla\nsiellä. Ruokaa saa ja mitä tarvitsee, mutta kahteen päivään se ei saa\nliikkua ulkona eikä luonnossa, eikä myöskään keittiössä, säälitteli\nHilma.\n\n-- Mitä ihmettä Pulu parka on tehnyt? Kuinka isäkin sallii sellaista?\nPieni kuusivuotias raukka! -- Illevi nyyhkytti.\n\n-- Minä kuulin koko asian, kun passasin ruokapöydässä. Kenraali sanoi,\nettä hän menee lupiin pelaamaan vistiä, ja rouva sanoi, että eipäs, kun\non mentävä tiplomaatin kutsuihin, ja kenraali sanoi saaneensa kylläksi,\nja rouva kysyi, että oletko kyllästynyt minunkin seuraani. Ja Lea\nsanoi: \"Varmasti isä on väsynyt, kun hän ei saa koskaan rauhaa. Parasta\nolisi, jos otettaisiin entinen, kiltti äiti takaisin, niin Illikin\ntulisi tänne, ja me olisimme kaikki yhdessä. Ja vieraat menisivät pois\nTurkuun takaisin.\"\n\n-- Lea rääsy. Mitä \"se uusi\" sanoi? -- Illevi oli jännittynyt.\n\n-- Kenraalska lähetti Lean minun kanssani huoneesta. Ja sitten kuului\nrapinaa ja sorinaa ja huhkimista ja jylinää. Iltapäivällä kenraali\nlähti upseerilupiin ja kenraalska tiplomaattiin ja Lea on teljetty,\nkunnes lakkaa sanomasta totuutta.\n\n-- Tiesikö isä siitä?\n\n-- Hän itse määräsi Lealle tunnin arestin ja matkusti seuraavana\npäivänä virkatoimituksille. Mutta rouva määräsi kaksi päivää. -- Hilma \npuisteli päätään.\n\n-- Enkö minä saisi tavata häntä? pyysi Illevi.\n\n-- Keittäjätär kielisi heti. Hän on rouvan lahjoma. Nyt minun on\nmentävä. Hyvästi, neiti.\n\n-- Olkaa hyvä älkääkä kertoko meidän olleen täällä -- tapahtukoon\nsitten vaikka mitä, sanoi Lauri.\n\n-- Tietysti minä en kerro, sanoi Hilma lähtiessään.\n\n-- Nyt minä otan johdon käteeni, viimeinen valta on sentään vielä\nmiesten käsissä -- jos he ovat oikeaa laatua. Tule, Illi! sanoi Lauri.\n\nMolemmat kiipesivät portaita keittiön ulkovilpolaan. Lauri oli käynyt\nennenkin Illevin kanssa Leaa tervehtimässä.\n\nLapsenhuoneessa oli tulta. Lauri heitti ruutua kumilla. Lea avasi heti\nikkunan, joka ei ollut liimattu talvea varten.\n\n-- Lea kulti, me olemme täällä sinua auttamassa, kuiskasi Illevi.\n\n-- Minä pelkään, minä pelkään kamalasti. -- Lean ääni oli itkua täysi.\n\n-- Onko sinulla narua? kysyi Lauri.\n\n-- Ei ole. Pelastakaa minut, rakkaat ihmiset, rukoili Lea.\n\n-- Onko sinulla päällysvaatteita siellä? kysyi Lauri taas.\n\n-- On, mutta ei sateenvarjoa.\n\n-- Pue ne yllesi, sullo nopeasti vaatteita, kenkiä, kampa, hammasharja\nja mitä tahdot ottaa mukanasi lakanaan ja sido päät yhteen. Heitä se\nsitten ikkunasta pihalle.\n\n-- Lauri, sinä olet enkeli, kuiskasi Illevi.\n\nLea puuhasi kuumeisesti. Vihdoin hän raahasi ison nyytin\nikkunanlaudalle ja työnsi sen ulos. Kuului vain kumea molskahdus\npihalta.\n\nLauri kiipesi vilpolankaiteen ulkoreunalle, tarttui kiinni yläreunaan\nja heitti taitavasti jalkansa Lean ikkunanlaudalle ja sanoi:\n\n-- Ryömi nyt, Lea, minun jalkojani ja selkääni pitkin Illevin luo.\nÄlä katso alas, ja pidä lujasti kiinni minun vaatteistani. Illi, ota\nvastaan, kun hän tulee.\n\nLea ei epäillyt hetkeäkään. Hän ryömi ketterästi elävää siltaa pitkin.\nIllevi kurotti kätensä häntä vastaan ja auttoi kaiteen yli. Lauri\nseurasi perässä.\n\n-- Sinä olet kissa kiipeämään. -- Illevi syleili Leaa. -- Minä olin\nräjähtämäisilläni jännityksestä.\n\n-- Minusta voisi laittaa elokuvan. Eikö voisikin, Illi? Kuinka minä\nolen panttivankina \"sen uuden\" hallussa, ja kuinka sielu kärsii eri\nhurjasti. -- Lea oli hermostunut.\n\n-- Painutaan nyt pois. Kenraali voi saapua kotiin ja hälyttää Valkoisen\nkaartin ajamaan meitä takaa.\n\nLauri talutti Leaa portaita myöten. Pihalta otettiin nyytti ja kadulta\nauto. Lauri käski ajamaan kotiinsa.\n\n-- Meidän perässämme kuuluu pyörien pärinää. Ajetaankohan meitä takaa?\nkuiskasi Lea.\n\n-- Älä koskaan pelkää, kun minä olen sinun kanssasi, rauhoitti Lauri.\n\n-- Mitenkä me selitämme asian sinun tädeillesi? Eiköhän olisi parasta\npiileskellä vinnillä? -- Illeviä alkoi jänistää.\n\n-- Minä nukun naftaliinilaatikossa, ja yöllä tehtäisiin nuotio\navovinnille. Silloin pedotkin pysyisivät loitolla. -- Minä pelkään\nhiiriä, sanoi Lea.\n\n-- Ei sellainen kävele. Minulla on täydellinen juoni aivoissa. Muista\nvain, Lea, ettet puhu minua vastaan. -- Nyt ollaan perillä.\n\nLauri otti nyytin, maksoi autonkuljettajalle ja ohjasi tytöt ovelle.\nLiena tuli avaamaan ja sanoi:\n\n-- Emilia-ryökkynä ei oo koton. Onks tää likapyykkii?\n\n-- Ei, se on matkalaukku. Liena nostaa sen nurkkahuoneeseen. Vieras\nvoi aluksi asua siellä. Riisukaa päällysvaatteenne, tytöt, ja tulkaa\nsisään, hääräsi Lauri.\n\n-- No en mie oo näht mokomaa! Onks meil kievar tai armeijan yömaja? --\nLiena seisoi suu auki.\n\nLauri vei tytöt omaan huoneeseensa. Hän sulki hätäisesti laatikoitaan,\ntyönsi irtotavaraa sivukkaaseen ja raivasi sohvan tyhjäksi.\n\n-- Älä hätäile, Lalli. Minusta on jännittävää nähdä poikien huone\nluonnontilassa. Täällä on ehdottomasti sama kämppätunnelma kuin \"Matkan\npäässä\". Tuntee melkein ruudin hajun.\n\nIllevi istuutui sohvaan, mutta hypähti seisomaan, sillä joustimet\npamahtivat.\n\n-- Kuolenko minä kolmen sekunnin kuluttua? Niin kävi elokuvissa, kun\nMerenkauhu-laiva räjähti.\n\n-- Lea kuvittelee törmänneensä miinojen päälle, nauroi Illevi.\n\n-- Nyt minä menen tutkimaan Roosa-tädin maaperää. Odottakaa te täällä.\n\nLauri meni. -- Roosa-täti parsi sukkia huoneessaan.\n\n-- Tänä päivänä on varjossa -2 astetta ja verraten tuulista, aloitti\nLauri keskustelun.\n\n-- Tästä saat lämpimät sukat, Lauri. -- Roosa ojensi ne Laurille.\n\n-- Kylmällä ilmalla on hankalaa asua ulkona.\n\n-- Kuka nyt ajattelisikaan sellaista? Onko teillä kylmä huoneessanne?\nkysyi Roosa.\n\n-- Ei ole. Monella ihmisellä Suomessa on paljon huolia. Varsinkin\nsellaisissa perheissä, jossa onni on pirstoutunut elämän salakareja\nvastaan. -- Lauri etsi sopivia sanoja.\n\n-- Juoppous on kaiken kurjuuden alkusyy, kavahda itseäsi maistamasta\nvahvaa oluttakin, varoitti Roosa-täti.\n\n-- Korkeintaan 1 1/2-prosenttista. Mutta eikö tämä talo olisi\nvilkkaampi, jos me saisimme iloisen, noin kuuden vuoden ja neljän\nkuukauden ikäisen tytön tänne asumaan? -- Lauri lähestyi jo\ntarkoittamaansa päämäärää.\n\n-- Mitä sinä tarkoitat, Lalli? -- Roosa otti silmälasit nenältään.\n\n-- Minä tunnen sivistyneen tytön, jonka vanhemmat ovat kuolleet. Ei\nkirjaimellisesti, mutta toisella tavalla. Hänellä ei ole minne päänsä\nkallistaa, ei ruokaa eikä hoivaa muuta kuin tavaranyytti ja avuton\nsisar. Sisar on minun ystäväni ja eri suurpiirteinen ihminen, puhui\nLauri lämpimästi.\n\n-- Missä sen lapsen vanhemmat ovat? kysyi Roosa.\n\n-- Äiti on ajettu mierontielle -- ei sekään ole aivan kirjaimellista,\nja isä on armeijassa.\n\n-- Lapsi parkaa, äiti kerjuulla ja isä sodassa!\n\n-- Kuvaannollisesti se on totta.\n\n-- Mutta sanopas nyt kirjaimellisesti, mitä sinä tahdot.\n\n-- No, emmekö me voisi ottaa tätä pientä, henkisesti orpoa lasta meille\nkasvatiksi? Minä olisin hänen isänsä ja tädit hänen äitinsä. -- Lauri\noli hiukan hämillään.\n\n-- Sinäkö isä? Sano nyt suoraan totuus tästä hämäräperäisestä asiasta,\nsanoi Roosa ankarasti.\n\n-- Totuus on, että armeliaisuus ei pala tulessakaan, ja villakoiran\nydin tässä asiassa on minun haluni auttaa Carmen-nimistä ystävääni,\nhätäili Lauri.\n\n-- Kunpa te ette aina puhuisi niin omituisia lauseparsia! Sen minä\nkuitenkin tiedän, että Carmen-niminen tyttö ei sovi tähän taloon. Eikö\nhän ollut huonomaineinen tupakkaenkeli -- tarkoitan Carmen-oopperaa?\n\n-- Tämä Carmen on hurjan siveellinen ja kaino ja kaikkea sellaista.\nEihän Roosa-täti voi ajaa hänen pientä Tosca-sisartaan katuviemäriin\nhukkumaan suurkaupungin mätäpaiseitten joukkoon?\n\nLauri taputti Roosan kättä.\n\n-- Missä nämä pakananimiset lapset sitten ovat?\n\n-- Suomessa. Oikeammin Uudellamaalla. Ja presiist Helsingissä, kierteli\nLauri.\n\n-- Ehkä he ovat jo meillä?\n\n-- Täti sen arvasi. Minä tuon heidät tänne. Mutta älä puhu heidän\nmenneisyydestään. Se on niin surullinen. -- Lauri riensi pois.\n\n-- Tulkaa nyt, tytöt, ja olkaa niin vähän uudenaikaisia kuin\nmahdollista. Tädit ovat tulleet Porvoosta rakastamaan ja uhrautumaan,\nmutta maaseudulla on hiukan toisenlainen elämänote kuin meillä\npääkaupunkilaisilla.\n\nLauri vei tytöt mukanaan.\n\n-- Kunpa minä edes tietäisin, mihin sinä tähtäät. -- Illevin ääni\nvapisi.\n\n-- Älä tutise, Illi, tämä on jännää. Lea puristi ison siskon kättä.\nLauri esitteli tytöt:\n\n-- Tässä ovat ystäväni Carmen ja Tosca sekä Roosa-tätini.\n\n-- Terve tuloa, rakkaat lapset. Tulkaa tänne pöytään juomaa teetä,\nteillä on varmaankin kauhea nälkä?\n\nRoosa-täti oli liikuttunut nähdessään Lean suloisen pienen olemuksen.\n\nTuskin he olivat istuutuneet, kun Emilia-täti tuli kotiin.\n\nRoosa esitteli lapset ja kertoi, että pikku Tosca oli koditon.\n\nEmilia alkoi heti suunnitella. Tosca saisi jäädä toistaiseksi tänne.\nSitten otettaisiin asia pohdittavaksi. Laurin tulisi kirjoittaa\nisälleen ja kysyä neuvoa.\n\n-- Onko tyttö luterilainen? Entä onko hänet rokotettu? Kuinka hän oli\nsaanut kerjätyksi itselleen noin hyvät vaatteet? Mikä sukunimi oli?\n\n-- Minä en ole kerjäläinen, mutta isä on jättänyt äidin, ja \"se uusi\"\non vanginnut minut, ja minä pelkään yksinäni. Ja sukunimi on Orko. --\nLea oli liikuttavan avuton kertoessaan.\n\n-- Voi pientä raukkaa, joka saa kärsiä vanhempiensa syntien tähden.\nSinun ei pidäkään palata sellaisen isän luo.\n\nRosa hyväili tytön kiharoita.\n\n-- Ole täällä niin kauan kuin tahdot, pikku Tosca. Tule katsomaan tätä.\n\nTäti vei Lean Saxbäckin korin luo.\n\n-- Ai, kuinka kiva sohvatyyny! sanoi Lea.\n\n-- Sehän on balsamoitu koira, nauroi Illevi, joka myöskin katseli\nvelttona makaavaa eläintä.\n\n-- Saxbäck on elävä koira. Koettele sitä, Tosca, mutta varovasti, ettei\nse hermostu, puhui Emilia hellästi.\n\nSitten tädit järjestivät Lealle vuoteen omaan huoneeseensa. Orkolta\ntuotu nyytti avattiin, ja siellä oli makuutarpeet. Lea olikin tunkenut\nmukaan melkein koko omaisuutensa. Hänet pantiin pian vuoteeseensa.\nHyvää yötä sanoessaan hän puristi tätejä kaulasta ja pyysi:\n\n-- Saanko minä jäädä tänne sadaksi vuodeksi?\n\nTädit olivat aivan hänen lumoissaan ja päättivät koettaa saada lapsen\nomakseen.\n\nIllevi odotti, kunnes Lea oli nukkunut, ja kiitti sitten kyynelet\nsilmissä tätejä.\n\nLauri saattoi Illevin kotiin.\n\n-- Porvoon-tädithän ovat hurmaavia. Ettekö te ole ihastuneet heihin?\nkysyi Illevi matkalla.\n\n-- Kyllä nyt. Aluksi me suhtauduttiin epäilevästi heihin, me kun\nemme ole tottuneet sellaiseen tyyliin. Mutta heidän tavallaan ei\nluonnollinen ihminen voi elää.\n\n-- Kuules, Lalli. Sinä olet liian hyvä minua kohtaan --. Illevi koetti\nlisätä jotakin, mutta kurkkua kouristi.\n\n-- Älä Chryslerin tähden ole tuollainen, Illi. Minä en suoraan sanoen\nkestä sitä. Minä -- minä tulen nälkäiseksi. Katsos, kun minä olen ollut\nyliliikutettu, niin minun on aina nälkä.\n\nLauri sammalsi ja ojensi kätensä Illeviä kohti. Tyttö liikutti vähän\nkättään. Lauri vetäisi käsineen siitä ja otti lämpöisen kapean käden\nomaansa.\n\nIlta oli pimeä ja he kulkivat lähellä toistaan käsi kädessä pitkin\nMuseonkatua.\n\n-- Lapsellista kulkea näin käsityksin. Mutta se on niin suloista,\nettä -- että se ei taida ollakaan niin lapsellista, ajatteli Lauri\nja puristi hellävaraisesti. -- Oli ihme, että Illevi ei vetänyt pois\nkättään. Hän oli niin hento ja tumma ja arvoituksellinen. Ja vielä\nihmeellisempää oli, että ensimmäinen tyttö, joka tuli tutummaksi, oli\ntällainen suloinen, suloinen, suloinen pieni nainen. Tai lapsi. Illi ei\nollut herännyt, mutta hän oli kypsä heräämään.\n\nLauri ei uskaltanut puhua. Hän tiesi, että silloin käsi pantaisiin taas\nkäsineeseen ja jäisi ulottumattomiin.\n\nIllevi tunsi herpaantumista. Useimmat aistit katosivat, puheenlahja\nhävisi, aivot haihtuivat ilmaan ja silmiin tuli harso. Mutta sydäntä\nkouristi oudon hurmaavasti. Hän ei olisi uskaltanut katsoa Lauria.\n\nLiian nopeasti tultiin Illevin oven luo.\n\n-- Älä kerro äidillesi Lean uudesta olinpaikasta. Parasta on, ettemme\nsekoita häntä tähän juttuun.\n\n-- Ei tietystikään. Hyvästi, Lalli.\n\nIllevin äänessä oli tumma sointu.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKotona tädit kulkivat varpaillaan ja kuiskailivat. Lean unta ei saanut\nhäiritä.\n\nPauli oli sillä välin tullut kotiin ja saanut kuulla sekavan\nkertomuksen. Hän ei nähnyt Leaa, niin että hän ei voinut ymmärtää,\nmistä syystä Lauri oli kuljettanut vieraan tytön heille. Lean hän olisi\ntuntenut. Hän oli tuskin käynyt vuoteeseen, kun Lauri tuli kotiin.\n\n-- Mitä tämä meinaa? Sinä olet tuonut pikku friidun tänne. Oletko sinä\nlöytänyt hänet kaislikosta niinkuin faaraon tytär Mooseksen? uteli\nPauli.\n\nLauri kertoi juurta jaksaen koko jutun.\n\n-- Hupmobile pelastakoon sinut, Lalli! Asevelvollisuus on suorittamatta\n-- ja sinä menet tonttuilemaan kenraalin perheeseen. Järjestä asiat\nkuntoon hyvän sään aikana. -- Pauli nousi istualleen. -- En minä voinut\naavistaakaan, että asiat olisivat näin hullusti, vaikka minä heti näin,\nettä sammalissa oli pöllöjä. Ota nyt komento takaisin ja äkkiä.\n\n-- Minä en petä tyttö parkoja. He luottavat minuun.\n\n-- Omapa on asiasi. Mutta sinä olet niin kokematon näissä asioissa,\nettä pian sinut sokaistaan.\n\n-- Illevipä ei olekaan mikään Bandarlogg. Hän on asiallinen tyttö. --\nMissä sinä olet ollut näin kauan?\n\nLauri käänsi keskustelun toisaanne.\n\n-- Käytiin elokuvissa Tuula Teijon kanssa. Siinä näet uusasiallisen\ntytön. Koko levoton nykyaika kukkii hänessä. Ei kukaan osaa panna\nhattua tyylikkään bubipäänsä koristukseksi niinkuin hän eikä kukaan\nkäsittele savuketta niin huolettoman elegantisti. Ei silti, että\nminä pidän tupakoivista friiduista, mutta Tuulan polttaminen on kuin\nkeijukaisen leikkiä sumuisena iltana.\n\n-- Minnekä sinun Bandarlogg-tunnelmasi hävisi? Tupakoiva keijukainen\ntaisi muuttaa sen?\n\n-- Tuula Teijo ei ole vain jatsityttö. Hän aikoo ruveta lukemaan\nlääkäriksi -- kun hän pääsee yliopistoon. Et usko, kuinka syvä\nsielunelämä hänellä on ja mistä kaikesta hän keskustelee.\n\n-- No mistä?\n\n-- Maailmankaikkeudesta ja kosmillisista ilmiöistä ja karmasta ja\nautosuggestiosta.\n\n-- Mitä te niistä puhuitte?\n\n-- Tuula luetteli vain sellaista, mikä häntä huvittaa. Mutta me\npuheltiin uusista tansseista ja hakkailusta ja verkkopallo-ottelusta.\nTuula on hyvin käytännöllinen, hän on Helsingin monipuolisin friidu.\nHän leipoo funktionalistisia kahvikakkuja ja liimaa sukat ehjiksi, kun\nniihin tulee reikiä.\n\n-- Ruusa-ryökkynä käsk teijä nukkuu, jot talos ois hiljasuus. Ja kuka\nteit narraa liimaamaa sukkii? -- Liena raotti ovea.\n\n-- Se on uudenaikaista parsimista, Liena.\n\n-- Voi sentää tään maailman pahennust! Liistraatteks työ tei\n\nhousunsaumatkii samal viisii kiin? Älkää päästäkö sellaisii naisii tei\nsyvämmeennä hapattammaa rehellist elämää. -- Liena havisi.\n\n-- Ja urheilla se tyttö osaa. Hänellä on autokorttikin.\n\n-- Mitä hän sillä tekee?\n\n-- Ajaa isänsä Buickia.\n\nPauli syventyi selittämään tätä uutta mallia, kunnes uni valtasi\nmolemmat.\n\n\n\n\nVIII.\n\n\n    Helsingissä 5.11.30.\n\n    Rakas isä.\n\n    Kiitoksia kirjeestä. Isällä näyttää olevan tuloksellinen matka,\n    ainakin mitä töihin tulee. Eikö isä käväisisi jossakin huvissakin\n    tai Tivolissa?\n\n    Me olemme tulleet hyvin toimeen. Tädit ovat antaneet meille\n    virmajuuren tippoja, kääreitä, mixtuura simplexiä ja panneet\n    kärpäslaastaria. Omasta mielestämme me emme ole olleet\n    sairaita, mutta jompi kumpi hoitaa meitä aina. Jos jompi\n    parsii sukkia, niin kumpi siistii laatikoita. Kun taas kumpi\n    selittää sodanedellisiä hyviä tapoja, niin jompi leipoo\n    kakkuja. Anteeksi tämä vallaton tyyli. Koulussa on luistanut\n    kohtalaisesti. Minä olen saanut huonoja saksan numeroja ja\n    Pauli pelkää matikan nelosia. Jalkapalloa me olemme pelanneet\n    ja käyneet suojeluskunnan harjoituksissa. Roosa täti varoittaa\n    meitä ampumasta harjoituksissa, ja Emilia täti tahtoisi, että me\n    ottaisimme upokkaat saappaitten päälle.\n\n    Meidän luonamme on nyt pieni tyttö. Eikö olisi syytä ottaa hänet\n    omaksi kasvatiksi? Hän on kaunis, vaaleakiharainen ja iloinen.\n    Vanhemmat ovat sivistyneitä, mutta heidät on jätettävä huomioon\n    ottamatta elättäjinä. Tämä riippuu asianhaaroista, joita en nyt\n    tahdo koskettaa. Toivon, että isä hassaa meille tämän ilon,\n    monellahan on kuusi, jopa kahdeksankin lasta.\n\n    Tädit hyväksyvät kasvatin valintani. Luultavasti isällä ei ole\n    mitään sukupuolta vastaan.\n\n    Tervehtien Lauri.\n\nLauri oli lähettänyt kirjeen ja odotti jännittyneenä vastausta.\n\nLea oli jo ollut useita päiviä kotoaan poissa. Tädit olivat ihastuneita\nhäneen. He neuloivat uusia vaatteita, toivat makeisia ja kävelivät\nhänen kanssaan kaduilla. Lea viihtyi erinomaisesti ja oli mielissään,\nkun Roosa-täti opetti häntä lukemaan ja kirjoittamaan. Kun pojat\ntulivat kotiin, oli kaikilla hauskaa, varsinkin kun Illevi kävi usein\ntervehtimässä.\n\nLauri ihmetteli usein, miksi kenraalilaiset vaikenivat tyystin. Hän ei\ntietänyt, että kenraali oli vielä virkamatkalla, ja kenraalitar otaksui\nLean karanneen äitinsä luo. Ainakaan häntä ei kukaan ollut vienyt\nväkivalloin, koska vaatteet olivat menneet yksin tein. Kenraalitar\npäätti vaieta asiasta, kunnes hänen miehensä palaisi. Hän suorastaan\ntunsi helpotusta.\n\n-- Lalli, tule jakamaan tämä jana jatkuvaan suhteeseen. Onko maailmassa\nenää jatkuvia suhteita? huusi Pauli huoneestaan.\n\n-- Sitä suhdetta minä aion harrastaa, sanoi Lauri ja kumartui paperin\nyli. -- Näin se on tehtävä.\n\n-- Entäs tämä kolmio, joka on piirrettävä ympyrän sisään ja jolla on\nlisäksi monta määräystä? Miksei se voi olla ympyrän ulkopuolella?\n\nPauli oli hermostunut. Lauri koetti selittää, sekaantui itse, tuumi ja\nkeksi vihdoin ratkaisun.\n\n-- Tässä on taas gordilainen kananmuna ratkaistavana.\n\n-- Tarkoitat kai Kolumbuksen solmua?\n\n-- Tämän viheliäisen pisteen kautta kulkevaa suoraa, joka siekailematta\nsivuaa kahta ympyrää -- tai onko noita suoria kaksi ja ympyröitä yksi?\nPisteitä minä ainakin näen joka paikassa.\n\nPauli nojasi väsynyttä päätään käsiinsä.\n\n-- Lopeta jo tuo harjoitteleminen. Sinä olet tehnyt työtä aamusta\niltaan, melkein yöhön asti jo kolme neljä päivää.\n\n-- Hyvä sinun on sanoa, Lalli. Sinä tulet aina jotenkin toimeen, mutta\nminä tahtoisin nyt päästä viimeiselle luokalle ilman ehtoja.\n\n-- Päivää, pojat. Taas te harjoittelette kuin hevoset.\n\nAsko Väisä tuli huoneeseen.\n\n-- Enkä minä osaakaan enempää kuin vanha koni, huokasi Pauli väsyneesti.\n\n-- Minä olen harmaantunut koulun palveluksessa, ja kuitenkin minä\npelkään kamalasti kokeita. Olen suorastaan heikko jännityksestä, sanoi\nAsko.\n\n-- On oikein surkeaa, että tuollainen uppoetevä poika kuin sinä saa\nistua luokilla vain matikan takia. Saavatkohan meidän silmämme nähdä\najan, jolloin voi tulla ylioppilaaksi vähemmällä matikalla korvaamalla\nsen jollakin muulla aineella. Kunpa edes vaadittaisiin kirjan tehtävät,\nmutta nyt täytyy harjoittaa aivojansa keksimään arvoitusten ratkaisuja.\n\nPauli oli toivottoman näköinen.\n\n-- Oletteko huomanneet, että matikan opettajia ympäröi erikoinen\nsähköinen sädekehä? Minä melkein näen sen. Puoliympyrä, jossa on\nlukemattomia tangentteja, sanoi Lauri.\n\n-- Piikkisika! Mutta totta on, että he ovat jännittävän peloittavia.\nLuokallakin minä tunnen, kuinka minä nauran, rypistän otsaani tai\njäykistyn, aivan kuin peilikuva Orasesta. Jos hän joskus sanoo\npienimmänkään hyväksymisen, niin minä muistan sitä pitkät ajat, sanoi\nAsko.\n\n-- Minä näen hänet aina yliluonnollisessa koossa. Kerran minä näin\nhänen avaavan oven Sipin äidille, joka tuli häntä tapaamaan. Sen\njälkeen minä kunnioitan kamalasti Sipin äitiä, sanoi Lauri.\n\n-- Kuulkaas, pojat, minä olen puhutellut sitä toista heppua, joka oli\nsilloin huvilassa varastamassa.\n\n-- Älä! Missä sinä tapasit hänet? Tekikö hän uuden visiitin?\n\n-- Minä arvasin Seidin puheista, että hän oli meidän entisen\ntalonmiehemme poika. Minä näin hänen äitinsä kadulla ja seurasin häntä\nkotiin. Siellä poika istui ja söi rokkaa. Hän arvasi heti, että minä\ntiesin hänen olleen mukana varastamassa, ja yritti paeta, mutta ei\nonnistunut. Hänellä oli vähän jäykkä jalka, sillä salonkikiväärin kuula\noli osunut siihen.\n\n-- Mitä sinä teit hänelle?\n\n-- Minä annoin hänelle aluksi työtä autonpuhdistajana. Hän oli\nhäpeissään ja katui tekoaan. Minä olen tuntenut hänet kauan aikaa\nja luulen, että hänestä tulee ihminen. Koetan saada isän auttamaan\nhäntä. Ai, nyt minä muistankin, että isä lähetti teille pienet muistot\nurotyöstänne.\n\nAsko ojensi kummallekin hyvät täytekynät.\n\n-- Sinun isäsi on eri jalo ihminen. Minä tulen itse kiittämään häntä,\nmutta ei se teko ollut näin suuren palkan arvoinen.\n\nLauri loisti ilosta.\n\n-- Sopu isä, niin totta kuin Cord on uusi auto. Tätä minä olen toivonut\nvuosikausia.\n\nPauli unohti huomiset jomman kokeet.\n\nKesken yleistä iloa tuli Väinö Olkisuo. Hänelle kerrottiin koko\nseikkailu.\n\n-- Olikos tuo nyt mitään! Minä olisin vanginnut molemmat lurjukset,\nVäinö sanoi. -- Mutta kuuleppas, Lauri, sinä osaat jommaa -- auta minua\nhiukan, niin saat minultakin muiston.\n\n-- Miksei. Mitä sinä et ymmärrä?\n\n-- Verranto-oppi ei sovi minun sielunelämälleni, eikä monikulmioiden\nyhdenmuotoisuus. Samoin on algebran käytön geometriassa ja\nkonstruktiotehtävien laita, lateli Väinö.\n\n-- Enhän minä ehdi opettaa sinulle tuota kaikkea, ihmetteli Lauri.\n\n-- Et tietenkään. Mutta lähetä minulle tunnilla pari kolme ratkaisua.\nSinä istut minun takanani, pane paperinpalanen nastalla kiinni kengän\nkärkeen ja ojenna minulle penkin alitse.\n\nLauri meni huoneen perälle, istuutui sohvaan ja alkoi lukea\nHakkapeliittaa.\n\n-- Lupaatko auttaa minua, Lauri? Minä en viitsi olla tällainen kurja\nrobotti koko parhaan elämäni aikaa. Entisessä koulussa toverit olivat\neri lojaalia ja auttoivat toisiaan. -- Väinö seisoi Laurin edessä.\n\n-- Älä hukkaa aikaasi, Väinö. Meidän luokkamme on tehnyt\nlunttaamisenvastustamisliiton. Parasta on nyt, että lähdet kotiisi\nharjoittelemaan, sanoi Pauli.\n\n-- Mutta voisithan sinä antaa vaikka yhden laskun, rukoili Väinö. --\nVastaa ainakin, Lauri.\n\nLauri käänsi Hakkapeliitan lehden.\n\n-- Minä saan nelosen jos -- --\n\nOvi avautui ja Lea tuli sisään.\n\n-- Tulkaa juomaan teetä, pojat. Minä olen itse kattanut pöydän.\n\nLea pysähtyi ja katsoi kauhuissaan Väinöä.\n\n-- Ahaa, täälläkö sinä olet, liukas sisareni, virnisteli Väinö.\n\n-- Minä en ole sinun siskosi, en, en ikinä.\n\nLea alkoi itkeä.\n\n-- Mitä nyt? sanoi Lauri ja otti Lean polvelleen.\n\n-- Te olette muka rehellisiä, ja kuitenkin joudutte kiinni\nlapsenryöstöstä. Haa, Lauri, autatko minua taikka minä ilmaisen Lean\nisälle, missä hänen tyttärensä piileskelee? Ehkä nyt suvaitset vastata?\nuhkasi Väinö.\n\n-- Kerro, Lea, mikä suhde sinulla on tuohon kundiin, kehoitti Pauli.\n\n-- Väinö on \"sen uuden\" poika, ja nyt hän vie minut pois.\n\n-- Mutta Pauli sanoi, että \"se uusi\" on parinkymmenen ikäinen, sanoi\nLauri harmistuneena.\n\n-- Sen hän on näköinen, minä näin hänet kerran, sanoi Asko.\n\n-- Mitä nyt sanot, Lauri? Minä olen kenraali Orkon uusi poika, nauroi\nVäinö.\n\n-- Tiesitkö sinä siellä juhlassa, että Illi oli kenraalin tytär? kysyi\nPauli.\n\n-- Arvasinhan minä sen nimestä. Mutta mitä minä välitän äidin sekavista\nsukulaissuhteista. Hän on ollut jo pari kertaa naimisissa, ja minulla\non monenlaisia sisaria ja veljiä. No, Pauli, vastaatko nyt?\n\n-- Vastaan -- tuossa on ovi.\n\nLauri puristi Leaa itseään vastaan.\n\n-- Huomenna te ette naura, sanoi Väinö ja meni.\n\nKaikki istuivat ääneti ja kauhuissaan. Lea itki hiljaa.\n\n-- Älä itke, pikku muru, mene nukkumaan aivan rauhassa. Ei kerrota\ntädeille mitään, he ovat vanhoja ja levottomia. Usko minua, kaikki käy\nhyvin.\n\nLauri kantoi Lean pois.\n\n-- Väinö on luokan mätämuna. Hänestä on ajettava koira ulos, sanoi Asko\nottaen lakkinsa. -- Hyvästi, Pauli.\n\n       *       *       *       *       *\n\nGeometrian kokeet onnistuivat kohtalaisen hyvin. Pauli ei laskenut\npaljoakaan huonommin kuin Lauri, ja Askokin toivoi hyväksyvää\narvosanaa. Väinö ei sanonut mitään, oli vain tärkeän näköinen.\n\nPäivällisen jälkeen tuli poikien isältä kirje.\n\n\nRakkaat poikani.\n\nToivon, että voitte hyvin ja että olette olleet hammaslääkärissä. Minä\nteen ahkerasti työtä kirjastoissa. Yliopiston kirjasto on perustettu v.\n1831 ja siellä on noin 300 000 teosta. Olen käynyt monessa arkistossa\nja monessa museossa. Tietysti huvittelen sen ohella, niinkuin\nlauantaina, jolloin kävin Charlottenburgin korkeakoulua katsomassa ja\neilen Kartografisessa laitoksessa.\n\nTerveisiä tädeille.\n\nMitä kasvattiin tulee, niin toivoisin teidän luopuvan aikeistanne. Sen\nsijaan tuon teille kummallekin kilpikonnan.\n\nOma isänne.\n\n-- Voi äijänkuvaa, eikö olekin liikuttava? -- Paulia nauratti.\n\n-- Nyt otetaan Lea mukaan ja mennään Illin luo. Siellä me olemme\nainakin kaikki yhdessä. Päättäköön sitten, mitä tehdään. Ehkä kenraali\nei julkea tulla sinne. Mutta ensin kerrotaan tädeille koko juttu juurta\njaksaen, sanoi Lauri.\n\nJa sen hän tekikin. -- Tädit olivat hyvin pahoillaan Lean puolesta,\nmutta eivät vastustaneet, kun pojat lähtivät hänen kanssaan.\n\n-- Huomen illalla minä menen Estin kanssa tanssimaan heidän kouluunsa.\nTyttölyseolla on juhlat, ja he saavat kutsua vieraita, kertoi Pauli\nhämillään matkalla.\n\n-- No joko -- -- --\n\n-- Jo. Esti on iso lapsi. Häneltä ei voi vaatia liikaa. Hän tyydyttää\nyhtä puolta minussa, Tuula taas toista. Molemmat ovat kivoja, kivoja,\nkivoja, intoili Pauli.\n\n-- Sinä kuolet vielä nälkään niinkuin lehmä kahden heinätukon välissä,\nvaroitti Lauri.\n\n-- Ei hätää, heinätukkoja on vähä joka puolella.\n\nLea hyppeli vieressä. Hän oli jo unohtanut vaaran ja iloitsi vain\nsaadessaan tavata äidin ja Illevin.\n\nJälkimmäinen tuli vastaan eteisessä ja huudahti:\n\n-- Terve tuloa. Te olette enkelejä, kun tuotte Lean tervehtimään meitä.\n\nVasta tervehdittyään tyttöjen äitiä pojat kertoivat eilisen tapahtuman.\n\nIllevi kauhistui. Hän ei ollut aavistanutkaan, että Väinö olisi ollut\n\"sen uuden\" poika.\n\nLean äiti puristi tyttönsä syliinsä ja koetti hillitä itkuaan.\n\nKesken jännitystä tuli kenraalin Hilma.\n\n-- Terveisiä kenraalilta. Meillä on ollut kamala elämä. Kenraali\ntuli vasta tänä päivänä kotiin ja tahtoi heti nähdä Lean. Kun hän\nkuuli, mitä oli tapahtunut, niin auta armias, mikä sota siitä syntyi.\nKenraalitar, palvelijat, kaikki saivat kuulla kunniansa. Mutta sitten\ntuli Väinö-herra ja kertoi, että Lea on Raamin poikien huostassa.\nKenraali oitis soitti sinne. Sitten hän kirjoitti lapun ja lähetti\ntänne.\n\nHilma oli hengästynyt.\n\n-- Lue, Lauri, mitä isä kirjoittaa. Minä en voi, pyysi Lean äiti.\n\n    \"Lea saa asua äitinsä luona. Minä maksan hänen puolestaan\n    niinkuin Illevinkin.\n\n    Pontus Orko.\"\n\nLauri luki ääneen lyhyen kirjeen.\n\nKaikki istuivat noloina, kunnes Lea alkoi tanssia ja nauraa.\n\n-- Minä jään tänne, minä jään tänne! Eikö oteta Hilmaakin meille?\n\n-- Minä menen naimisiin Kustaan kanssa. Oli siunattu asia, että tuo\ntyttö pääsi äitinsä luo ennenkuin minä muutin.\n\nHilmakin pyyhki kyynelen silmistään.\n\n-- Isä parka! Hän teki suuren vääryyden, ja nyt hän saa kärsiä\nrangaistuksen. Sillä onnellinen hän ei ole. Mutta pohjaltaan hän on\nhyvä ja rakastaa meitä.\n\nIllevi kietoi kätensä äitinsä ympäri.\n\nTeepöydässä mieliala oli iloisempi kuin koskaan ennen.\n\nIllevikin oli tavattoman puhelias ja suunnitteli uutta elämää äidin ja\nLean kanssa. Nyt ei enää tuntuisi niin kirvelevän katkeralta entisen\nperheen särkyminen. Kunpa pääsisi oikeaan asenteeseen isään nähden.\n\nIllevin oikeudentuntoinen luonne kärsi siitä, että kaikki tunteet eivät\nolleet selviä. Oli vaikeaa yhdistää sääliä isään ja äitiin ja samalla\npaheksua syvästi toista. Äitiä ei voinut paheksua siitä syystä, että\nhän heti oli jättänyt kilpailun toisen, ovelamman kanssa. Kaikesta\npäättäen \"se uusi\" oli jokseenkin äidin ikäinen. Ja Illevi oli luullut,\nettä hän juuri nuoruudellaan oli sokaissut isän. Inhoittavaa on\najatella tällaisia asioita vanhempiensa yhteydessä.\n\nMutta nyt oli taas tullut uutta jännitystä elämään. Kotona oli suloinen\nrakkaus ilman surkeaa eroa, työ koulussa oli helppoa ensi vaikeuksien\njälkeen, ja Lean läsnäolo sulostutti koko kodin. Ja sitten Lauri! Hän\nantoi värin kaikelle. Koulupoika vain, mutta minkälainen koulupoika!\nIllevi kääntyi hänen puoleensa:\n\n-- Sinä olet auttanut suurenmoisesti meitä, Lalli. Minä tahtoisin\njuhlia sinun kanssasi. Koululla on huomenna kutsukonventti. Minä en\naikonut mennä sinne, mutta nyt haluttaa eri vahvasti. Etkö tulisi sinne\nminun seurassani, Lalli? Esti on kutsunut Paulin ja Seidi kiltisti\nAskon.\n\n-- Cadillac sentään! Minä lähden viivana mukaan -- tarkoitan, että\nkiitoksia paljon, Illi. Tällaista kunniaa ei ole minulle ennen\ntapahtunut. -- Lalli oli säteilevä.\n\n-- Kuulkaapas Lallia, hän on selvästi herännyt ymmärtämään muitakin\npuolia elämässä kuin kahden jörön poikalapsen yksinäistä tonttuilemista\nnaisettomassa kodissa ja poikakoulussa. Minusta sinussa on toinen\nvauhti muissakin asioissa, purki Pauli huomioitaan.\n\n-- Muissa asioissa -- kuin missä? -- Illevi nauroi.\n\n-- Et sinäkään, Pauli, ollut kokenut elämää juuri muilta puolilta kuin\nminäkään, sanoi Lauri.\n\n-- Minä kuitenkin aloin kutsumalla Illevin juhliin.\n\n-- Tätien vaikutus on varmaankin ollut teille terveellinen, sanoi Lean\näiti.\n\n-- Me ollaan ainakin keksitty, että vanhat tädit ovat ihan toisenlaisia\nnurjalta puolelta kuin mitä me kuvittelimme. Heidän kanssaan tulee\neri hyvin toimeen. Mutta sielunelämä on omituinen -- ehdottomasti\nomituinen, sanoi Pauli.\n\n-- Ja tällaista kotiseurustelua kuin täällä teillä me emme luulleet\nolevankaan. Täällä on hauskempaa kuin elokuvissa.\n\n-- Siellä toisessa kodissa ei ole näin lempeää kotielämää. Taikka,\ntaikka -- ystävällistä, minä meinaan, sekaantui Lea puheeseen. Hän oli\nkatsellut syrjässä Kuvalehteä.\n\nLean äiti silitti äänettömänä tytön kiharapäätä.\n\n-- Koululle tulevat siis kaikki murtovarasretkellä olleet, sanoi Illevi\nnopeasti. -- Esti on kertonut koko luokalle meidän urotyöstämme,\nniin että teitä pidetään mahdottomina sankareina. Esti itse on\nollut päähenkilö ja rohkeuden perikuva. Luokka luulee hänen olleen\nhengenvaarassa, josta hän vain neuvokkuudellaan pelastui.\n\n-- Esti on mielikuvituksellinen tyttö. Mutta hänen kanssaan on kiva\nseurustella -- silloin kun hän ei ole hengenvaarassa, nauroi Pauli.\n\n-- Tämä lukukausi on ollut mukavampi kuin mikään entinen. Eikö olekin,\nIlli? -- Lauri katsoi kysyvästi.\n\nIllevi ajatteli hetken omia perhehuoliaan. Mutta kuitenkin -- lukukausi\noli ollut ihmeellinen. Hän katsoi Lauria silmiin ja vastasi:\n\n-- On, Lauri.\n\n\n\n"]