[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fU4Un7lvtdS0yyLnkFOL_Z8W7xOWEHQmGwzUsrIxhM7g":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},259,"Amalia ystävämme","Kiljander, Robert",1848,1924,"259-kiljander-robert-amalia-ystavamme","259__Kiljander_Robert__Amalia_ystävämme","Yksinäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1892,null,5851,34391,false,18994,[23],"Finnish drama",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Amalia ystävämme\" by Robert Kiljander is a one-act play written in the early 1890s. The story unfolds in a small-town setting and highlights the domestic life of Aksel and his wife Bertha, interwoven with the character dynamics involving their friend Amalia and her relatives. The play delves into themes of trust, betrayal, and the misunderstandings that can arise from social interactions.  The narrative begins with Aksel enjoying a rare peaceful moment at home with Bertha but soon escalates into a web of secrets and deceptions. Amalia, who has a close relationship with the couple, inadvertently stirs trouble when she overhears a conversation hinting at Aksel's gambling debts. As tensions rise, Bertha grapples with trust issues towards Aksel, suspecting him of infidelity and negligence. The climax revolves around a tragic misunderstanding involving poison, fueling a dramatic resolution where Aksel’s true situation is revealed, ultimately testing the bonds of friendship and marriage. The play concludes ambiguously, leaving the audience to reflect on the nature of loyalty and the consequences of gossip. (This is an automatically generated summary.)",[],357,"On Berthan syntymäpäivä, mutta hänen mieltään painaa epäilys miehensä uskollisuudesta. Kun paikalle saapuu ystävätär Amalia levittämään tuoreita juoruja, soppa on valmis. Yksinäytöksinen huvinäytelmä kuvaa pikkukaupungin seuraelämää ja mustasukkaisuuden herättämiä väärinkäsityksiä.","Robert Kiljanderin 'Amalia ystävämme' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o\n259. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","AMALIA YSTÄVÄMME\n\nYksinäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nR. KILJANDER\n\n\nEnsimmäisen kerran julkaissut\nK. J. Gummerus, Jyväskylä, 1892.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nAKSEL.\nBERTHA, hänen vaimonsa.\nAMALIA.\nMIINA-TÄTI.\nSTIINA-TÄTI.\nFIINA-TÄTI.\nPALVELUSTYTTÖ.\n\nTapahtumapaikka eräässä pikkukaupungissa.\n\n\n\n\nNäyttämö kuvaa hauskaa, sievillä huonekaluilla varustettua salia\nAkselin luona. Perällä ovi, samoin molemmilla puolilla. Näyttämön\noikealla puolella on pöytä. Pöydällä kahviastiat, karahvi lasineen,\nkukkakimppu ja hiljan aukaistu kirjapaketti, jossa on kaksi tai kolme\npienempää teosta. Vasempana toinen pöytä, jolla on kirjoitus-aineet.\nAika: aamupuoli. (Oikea ja vasen luetaan näyttämöltä).\n\n\n\nENSIMMÄINEN KOHTAUS\n\n    Aksel. Bertha.\n\nAKSEL (laskee kuppinsa pöydälle): Kiitoksia, Berthaseni, se oli\nmainiota kahvia! Olet oikein kunnostanut itsesi syntymäpäivänäsi.\n\nBERTHA (neuloen): Hauskaa, että kerrankin olet tyytyväinen.\n\nAKSEL. Kerrankin tyytyväinen? Sinun kanssasi olen aina tyytyväinen, sen\nkyllä tiedät, mutta se ei estä minua välistä olemasta erittäin\ntyytyväinen. Noh, nyt vaan pikkuinen savu. (Sytyttää sikarin) Kas niin!\n(Nojautuu mielihyvällä taaksepäin tuolilla) Onpa tosiaankin oikein\nsuloista istua näin pienessä, sievässä kodissaan kiltin eukkonsa\nrinnalla ja unohtaa kaikki puuhat ja kaikki asiatoimet, nauttiakseen\nvain levossa ja rauhassa onneaan. -- Meillä on todellakin hyvin hauskaa\ntäällä, Bertha!\n\nBERTHA (katsoo yhä vain työhönsä) Kyllä -- mutta en luule sinun aina\nnoin ajattelevan.\n\nAKSEL. Kuinka? Mitä tarkoitat?\n\nBERTHA. Minun vain johtui mieleeni, kuinka usein näinä viimeisinä\naikoina olet kotoa poissa ollut. Toisin oli laita vuosi takaperin.\n\nAKSEL. No, mutta ajattelehan, Bertha, kuinka paljon olen laventanut\nasioitani sen jälkeen. Olisiko parempi, jos istuisin kotona pitäen\nsinulle seuraa ja jättäisin asiat sipo silleen?\n\nBERTHA. Eihän toki -- sitä en tarkoita.\n\nAKSEL. Eikä sitäpaitsi sinullakaan enää ole niin paljon aikaa minun\nkanssani juttelemaan, sitten kun pikku Ilmarin sait hoidettavaksesi.\nItsekunkin tulee pitää huolta velvollisuuksistaan, näetkös!\n\nBERTHA. Sen hyvin ymmärrän; mutta minä vain pelkään tuon alinomaisen\nulkona oleskelemisen kääntyvän tavaksi, pelkään, ettet enää viihdy\nkotona yhtä hyvin kuin ennen. Niin, Aksel, kyllä se vain niin on --\nsinä et minua enää rakasta.\n\nAKSEL. Ohoh -- tuopa oli suuri uutinen!\n\nBERTHA. Etkä sinä enää ole aivan suorakaan minua kohtaan.\n\nAKSEL. Älä helkkarissa!\n\nBERTHA. Niin -- sinä näinä aikoina salaat paljon asioita vaimoltasi.\n\nAKSEL. Mutta tämähän alkaa jo kuulua oikein kamalalta.\n\nBERTHA. Laske sinä vain leikkiä, mutta täytyy sinun kuitenkin myöntää,\nettä olen oikeassa. Minkätähden esimerkiksi et tahdo tunnustaa, missä\neilen olit koko illan? Kuinka saatat noin suurta epäluottamusta\nosoittaa Berthallesi, joka sinua niin hellästi rakastaa?\n\nAKSEL. Ahaa -- siihenkö meidän taas olikin tuleminen! Tiedätkö, Bertha,\nminä en tosiaankaan luullut sinua noin uteliaaksi.\n\nBERTHA. Uteliaisuudeksiko sitä sanot, jos mielelläni tahdon tietää,\nmitkä tärkeät toimet sinua niin kauan ulkona kaupungilla pitivät?\nEtköhän sinä mitä tarkimmin tutkisi minua, jos yhtä kauan viipyisin\nkotoa poissa?\n\nAKSEL. Tosin sen tekisin, mutta siinä on suuri eroitus. Minullahan\nnäet, on asioita --\n\nBERTHA (keskeyttäen): Ja ystäviä ja kumppalia.\n\nAKSEL. No, olkoon niinkin! Enpähän tykkänään liene maailmasta luopunut,\nvaikka naimisiin olen mennyt, tiedänmä.\n\nBERTHA (huokaa): Et olekaan, sen tietää Jumala! Mutta sellaistahan\nelämä on!\n\nAKSEL. No, älä nyt ole pahoillasi, Berthaseni; aikanaan saat kyllä\nkaikki tietää.\n\nBERTHA. En välitä koko asiasta, koska et voi sitä heti minulle sanoa.\n\nAKSEL. Iltapuolella, kun lähdemme ajelemaan, kerron sen sinulle.\nSaattaisimme ajaa vähän maalle, Hansenin huvilan ohitse, siellä päin on\nniin kaunista. Eikö sinunkin mielestäsi, Berthaseni, tuo pikkuinen\nhuvila kauniine kasvikkoineen ole erittäin sievä?\n\nBERTHA. Kyllä -- kun sen vain joku toinen omistaisi eikä tuo suuri\nkortinlyöjä Hansen. -- Onhan hänkin sinun hyvä ystäväsi.\n\nAKSEL. Äläkä ajattele nyt mitään ikäviä, vaan tule sen sijaan katsomaan\npikku Ilmaria; enhän vielä tänään ole nähnytkään tuota nuorta herraa.\n\nBERTHA. No, mitäpä häntä herättää, kun hän nukkuu niin makeasti.\n\nAKSEL. Se ei mitään tee, hänellä on hyvää aikaa ottaa vahinko takaisin\njäljestäpäin.\n\nBERTHA. Anna hänen nyt olla! Jos Amalia tulee toivottamaan minulle\nonnea, ei minulla ole aikaa häntä uudestaan nukuttaa.\n\nAKSEL. No pahuus! Olet siis ilmoittanut Amalialle syntymäpäiväsi olevan\ntänään? Päätimmehän olla siitä kenellekään virkkamatta; etkö muista?\n\nBERTHA. Hyvin sen muistan, mutta hän itse tarjoutui tulemaan, illalla\ntäältä lähtiessään.\n\nAKSEL. Sen uskon; kyllä Amalia aina muistaa etujansa valvoa. No, sepä\nnyt harmillista!\n\nBERTHA. Minkäpä sille tein? Olisiko minun pitänyt kieltää häntä\ntulemasta?\n\nAKSEL. Eipä juuri -- mutta sinun ei pitäisi aina olla niin ystävällinen\nja kohtelias hänelle. Saattaisit antaa hänen jonkun kerran huomata,\nett'emme kumpikaan erinomaisen paljon pidä hänen alituisesta\njuoksustaan täällä.\n\nBERTHA. Kuinka voisin sen tehdä! Amalia, joka niin paljon pitää minusta\nja joka alinomaa minua auttaa tuhansilla pienillä toimituksilla!\n\nAKSEL. Sen hän tekee vain saadakseen sitä useammin täällä juosta ja\nehkäpä myöskin erinomaisen suuresta halusta saada pistää nenänsä joka\npaikkaan. Kerranhan näin kotiin tullessani hänen seisovan kyökissä\ntäydessä puuhassa puolipäiväsemme valmistamisessa.\n\nBERTHA. Niin, se oli silloin, kun hänen piti opettaa minua laittamaan\nuudenlaista lihalientä, vaikka siitä ei sitten mitään tullut.\n\nAKSEL. Toisen kerran tapasin tuon korean neidin järjestelemässä\nliinavaatteitani, jotka juuri olivat pesusta tuodut. Enkö, totta vie,\nsilloin punastunut aivan kuin koulutyttö, jolta löydetään rakkauskirje.\n\nBERTHA. Minkätähden tuletkin niin vähästä hämillesi! Mielestäni Amalia\noli hyvin ystävällinen, kun tarjosi minulle apuansa.\n\nAKSEL. No niin, saattaa se ollakin hyödyksi siinä tapauksessa, että\npaitojen luettelo joutuu sinulta hukkaan. Amalia ja hänen rakkaat\ntätinsä Miina, Stiina ja Fiina ja kaupungin kaikki muut juorusiskot\nsilloin voivat sen muististaan sinulle lukea.\n\nBERTHA. Aina sinä vain puhut pahaa Amaliasta, ja kuitenkin hän on\nvähintäin yhtä suuresta arvosta kuin --\n\nAKSEL. -- kuin kaikki minun ystäväni yhteensä -- no niin, sehän on\ntunnettu asia. Mutta, hänen arvostaan huolimatta, ei minua juuri\nsurettaisi, vaikka hän jonakin kauniina päivänä taittaisi niskansa\nportaissamme. (Amalian ääni kuuluu ulkoa) Kuulehan! Tunnetko sinä\nääntä?\n\nBERTHA (nousee): Amalian -- hän puhuu Maijulle. -- Muista nyt olla\nkohtelias ja huomaavainen häntä kohtaan! (Menee perälle).\n\nAKSEL (nousee): Kohtelias ja huomaavainen! Hm -- äskeisen hurskaan\ntoivoni jälkeen. No niin -- suotta minulle ei liene kasvatusta annettu,\n\n\n\nTOINEN KOHTAUS\n\n    Edelliset. Amalia (perältä).\n\nAMALIA (noin 35 vuoden ikäinen, komeassa ja nuorekkaassa puvussa.\nHänellä on varjostin ja kukkakimppu toisessa kädessään): Hyvää päivää,\nhyvää päivää, armaat, rakkaat ystäväni! (Jättää parasolin tuolille\nlähelle ovea) Ja nyt (lentää Berthan kaulaan) tuhannen tuhatta\nonnentoivotusta, rakas, kulta Berthaseni! Elä aina terveenä, iloisena\nja onnellisena, äläkä koskaan, koskaan unhota ystävääsi Amaliaa, joka\nsinua niin hellästi lempii ja rakastaa! (Suutelee Berthaa ja antaa\nhänelle kukkakimpun).\n\nBERTHA. Kiitoksia, paljon kiitoksia! Kuinka kauniita kukkia! Istu,\nAmalia hyvä!\n\nAMALIA. Kiitos, kiitos! (Istuu kahvipöydän ääreen) Ohhoo -- astuin niin\nkiivaasti, että oikein väsyin! Olette kenties jo kauankin minua\nodottaneet?\n\nAKSEL (kohteliaasti): Niin, me juuri teistä puhuimme, kun kuulimme\näänenne tuolta ulkoa.\n\nAMALIA. Pelkäsitte luultavasti etten tulisikaan? Vai arvelitteko\nkääntyneeni sairaaksi? Ooh, siitä ei ole pelkoa, minä en koskaan ole\nkipeä. Mammalla onkin tapana sanoa: \"niin virkeätä ja liikkuvaa tyttöä\nei ole koko kaupungissa kuin minun Amaliani on.\" Ei, mutta asianlaita\noli semmoinen, näettekös, että kun juuri olin tänne tulossa ja kuljin\nMiina-tädin ikkunan ohitse, koputti hän minua sisään, sillä hän oli\nostanut uutta kahvia ja odotti par'aikaa luoksensa Fiina- ja\nStiina-tätejä, eikä millään muotoa päästänyt minua, ennen kuin olin\njuonut kaksi kuppia hänen kanssaan. Siellä kuulin, että Marin,\nkamreerskan, pieni poika oli kipeä ja -- -- Mutta, kuuleppas, kuinka\npikku Ilmari jaksaa?\n\nBERTHA. Hyvin, Jumalan kiitos!\n\nAMALIA. Sepä hauskaa; minulla on taskussani hänelle karamellia. (Hakee\ntaskustaan) No, missä tuo tuutti nyt onkaan? Ahaa, jopa sen löydän! Kas\ntässä! (Panee sen pöydälle) No niin, niinkuin jo sanoin, kuulin että\npoika oli kipeä ja päätin sentähden sivumennessäni pikimmältään\npistäytyä häntä katsomassa. Mutta voi suuri Jumala, siellä vasta\nsurkeata oli!\n\nBERTHA. Noo?\n\nAKSEL. Oliko poika kuollut?\n\nAMALIA. Ei aivan, mutta hirmuisen kovassa kuumeessa se pikkuinen\neläväinen makasi, eikä hänellä monta päivää jälellä ole, saadaanpa\nnähdä. Vanhin poika oli vielä lisäksi leikannut sormeensa ja nuorin\ntyttö saanut suuren kuhmun otsaansa pudotessaan tuolilta. Marilla oli\nitsellään päänkivistystä, ja miesriiviö -- en voi paremmin sanoa -- oli\nkestikievarissa biljardia pelaamassa!\n\nAKSEL. Ooh -- mikä julma ihminen!\n\nAMALIA. No, sanokaapas muuta! Kun julkeaa jättää vaimon ja lapset\nsemmoiseen kurjuuteen! Mutta sellaisia ne miehet ovat -- Jumala\nparatkoon -- ei ne muusta huoli kuin omista huveistaan ja --\n\nBERTHA. Saanko tarjota sinulle kupin kahvia, Amalia? (Antaa hänelle\nkupin).\n\nAMALIA. Paljon kiitoksia! (Panee sokeria kuppiin ja ottaa leipää\npuhuessaan) Ja kun muistan, kuinka miellyttävä ja kaunis Mari oli\ntyttönä, kuinka sievästi ja komeasti hänellä kaikki oli kotonaan ja\nkuinka iloisesti ja sydämellisesti hän aina otti vieraitaan vastaan, ja\nkun kaikkea tätä vertailen hänen nykyiseen kohtaloonsa, niin oikeinpa\nsydäntäni vihlaisee, että -- --\n\nBERTHA. Suo anteeksi, minulla on vaan kahta lajia leipää tarjottavana,\nmutta niinkuin jo eilen sanoin, en ole mitään varustanut\nsyntymäpäivääni varten --\n\nAMALIA. Ooh, kultaseni, että sinä viitsit! Mitä tyhjästä kursailee niin\nvanhan ystävän kanssa kuin minä olen tässä talossa. Mutta varustuksista\njohtuu mieleeni eräs asia, josta minun täytyy teille kertoa, ystäväni.\nNiin -- voitteko ajatella! -- tänä aamuna tulee tullikirjoittajan piika\nmeidän kyökkiimme ja pyytää lainaksi lihaliemikattilaa. \"Mitä\nherrasväki sillä tekee?\" kysyin minä vähän kummastellen. \"Juu, sihteeri\nrouvineen viettävät huomenna hääpäiväänsä ja antavat suuret päivälliset\nkaikille tuttavilleen\", kuului röyhkeä vastaus. Suuret päivälliset!\nSihteerin herrasväki. Ei, nyt ei enää ole häpyä ollenkaan!\n\nAKSEL. Toden totta! Eihän semmoista ole ennen kuultukaan! Ne muuten\nnäyttävät olevan siivoja ihmisiä, joiden tulisi tietää, mikä heille\nsopii, mikä ei.\n\nAMALIA. Kyllä kaiketi! Mitä köyhempiä, sitä röyhkeämpiä! Eivätkö ne\nhölmöt saattaisi ottaa esimerkkiä viisaista ja ymmärtäväisistä\nihmisistä? Mamma sanoo minulle usein: \"Malla-kultaseni, eikö meidänkin\njoskus pitäisi kutsua päivälliselle muutamia likeisimpiä tuttavia,\njoiden luona sinä usein niin paljon hyvää nautit\"; mutta silloin minä\naina vastaan: rakas mammaseni, se tosin minusta olisi sanomattoman\nhauskaa, ja varaahan siihen meillä kyllä olisi, mutta meidän tulee olla\nvaruillamme -- ihmisillä saattaisi olla siitä sanomista, sillä sitä ei\nkoskaan voi edeltäpäin tietää, kuinka parhaatkin tarkoituksemme\nkäännetään ja väännetään.\n\nAKSEL. Siinä olette aivan oikeassa. Ihmisiä todellakin on olemassa,\njotka voivat kaikki pahimpaan kääntää.\n\nAMALIA (päätään pudistaen): Ooh, kyllä niitä on, kyllä niitä on\nsellaisia!\n\nAKSEL. Jotka tunkeutuvat perheisiin, sekaantuvat emännän toimiin ja\nurkkivat puolisoiden keskinäisiä asioita.\n\nAMALIA. Aivan niin, sellaisia tunnen monta.\n\nAKSEL. Ja pahinta kaikista on, ett'eivät sellaiset henkilöt käsitä,\nkuinka vastenmielisiä he ovat, vaan luulottelevat olevansa tuiki\ntarpeellisia siellä, johon vain kerran ovat päässeet perehtymään. Eikö\nole totta!\n\nAMALIA. Totta, peräti totta. Meillä näyttää olevan aivan samat\nmielipiteet, herra Heino.\n\nBERTHA. Ota vielä korppua, Amalia hyvä!\n\n    (Katsoo pitkään Akseliin.)\n\nAMALIA. Paljon kiitoksia; ne ovatkin oikein maukkaita.\n\nBERTHA. Etkö halua toista kuppia, Aksel?\n\nAKSEL (nousee): En, kiitos! Teidän luvallanne, hyvät naiset, menen nyt\ntervehtimään poikaani ja perillistäni.\n\nAMALIA (juoden): Oi, sitä pientä enkeliä!\n\nBERTHA. Älä häntä vaan säikähdytä, ett'ei hän rupea huutamaan. (Akselin\nmennessä hänen ohitsensa hiljaa) Aksel, kuinka saatoit --?\n\nAKSEL (samoin): Eihän tuo mitään ymmärtänyt.\n\nAMALIA. Suudelkaa sitä pikkuista ruusunnuppuista oikein lämpimästi,\noikein herttaisesti minunkin puolestani! Minä tulen heti jälessä\nBerthan kanssa.\n\nAKSEL (kohteliaasti): Erittäin hupaista!\n\n    (Menee oikealle).\n\n\n\nKOLMAS KOHTAUS\n\n    Amalia. Bertha.\n\nAMALIA. Kuinka sievä ja kohtelias miehesi aina on minua kohtaan! Koko\nkaupunki onkin ihastunut hänen hauskaan ja iloiseen käytökseensä. Mutta\nmelkein liian iloinen, (herittää sormellaan) melkein liian iloinen hän\nvain on, ystäväiseni.\n\nBERTHA. Mitä tarkoitat?\n\nAMALIA. Mitäkö tarkoitan? Ei mitään, ei niin mitään. Ei se ansaitse\npuhumistakaan. Täytyyhän sitä elää mukana, ja hauskassa seurassa\nannetaan mielellään rahojen luistaa.\n\nBERTHA. Rahojen?\n\nAMALIA. Ei, nyt en lausu sanaakaan enempää -- en sanaakaan, koska sinä\nnoin siitä kiivastut.\n\nBERTHA. Mutta olenhan minä aivan tyyni.\n\nAMALIA. Ei, älä koetakaan minua houkutella -- älä ollenkaan yritäkään!\nSitä paitse miehesi luultavasti on sinulle jo kertonutkin kaikki.\n\nBERTHA. Mutta enhän tiedäkään, mistä on kysymys.\n\nAMALIA. Vai niin! No, koska välttämättömästä _tahdot_ sen tietää. --\nMutta sen sanon, jos sinä vain rupeat sitä suremaan, niin minulla ei\nenää iloista hetkeä ole. Lupaatko ett'et ole koko asiasta milläsikään;\n(puristaa Berthan kättä) lupaatko sen, kultaseni?\n\nBERTHA. Lupaan, lupaan; mutta kerro nyt!\n\nAMALIA (salaperäisesti): No niin, kun eilen illalla läksin luotasi --\nluulen kellon olleen noin 11 paikoilla -- ja kun olin joutunut aivan\nlikelle porttiamme, kuulin etäämpää läheneväin henkilöin ääniä. Minä\npainuin seinää vastaan, pysähdyin ja kuuntelin -- en millään muotoa\nsaadakseni tietää, keitä he olivat -- mitä se minua olisi liikuttanut?\n-- mutta minä, näethän, pelkäsin heidän huomaavan minut ja tekevän\nminulle pahaa. Silloin kuulin selvään heidän puhuvan asioista ja\nsuurista rahasummista, ja kun sitten tulivat lähemmäksi, näin heitä\nolevan neljä, neljä herrasmiestä. Kahta en voinut tuntea pimeässä --\nell'ei toinen heistä kumminkin olisi ollut nuori herrassyötinkimme\nSöderlund -- tiedäthän, hän, joka niin hirmuisesti juo. Mutta toiset\nkaksi hyvin tunsin: toinen oli patruuna Hansen ja toinen -- sinun\nmiehesi.\n\nBERTHA. Vai niin; jotain sellaista juuri aavistin. No, entä sitten?\n\nAMALIA. Herra Jumala, kuinka totiseksi sinä kävit! Ei, ei, älä pakoita\nminua jatkamaan! Ennen puren kieleni halki, ennenkuin --\n\nBERTHA (tyynesti): He puhuivat siis asioista?\n\nAMALIA. Niin, tiedätkös, kortinlyönnistä ja asioista ja viidestä\ntuhannesta markasta, tai oliko se viidestäkymmenestä tuhannesta, sitä\nnyt en voi niin tarkoin sanoa. Ja toinen niistä, joita en tuntenut,\nsanoi: tällä kertaa veli Hansenilla oli hyvä onni, johon Hansen\nvastasi, että hän juuri edellisenä iltana oli saman summan menettänyt.\nJa juuri kun he menivät minun lymypaikkani sivu, kuulin -- -- Ei, nyt\npidän suuni kiinni, ihan varmaan!\n\nBERTHA (tyynesti niinkuin ennenkin): Mitä kuulit?\n\nAMALIA. Kuulin Hansenin sanovan miehellesi: \"lähetä minulle siis\nhuomenna kolmetuhatta markkaa\", ja miehesi vastasi: \"ole huoletta, ne\nsaat jo aamupuolella aivan varmaan.\"\n\nBERTHA. Kolmetuhatta markkaa! Suuri Jumala! Ooh, se on mahdotonta!\n\nAMALIA. Taivaan tähden, rauhoitu, rauhoitu, rakas Bertha! Juo lasi\nvettä, (kaataa vettä lasiin) -- Kas tässä! Se rauhoittaa sinua.\n\nBERTHA. Se on tarpeetonta. -- Kolmetuhatta markkaa! Ei, kyllä sinä\nmahdoit väärin kuulla?\n\nAMALIA. Voihan se olla mahdollista. Mutta olettehan sitäpaitsi niin\nvarakkaita, ett'ei siitä --\n\nBERTHA. Ja luulet heidän puhuneen korttivelasta?\n\nAMALIA. Herra Jumala, kuinka sen voisin tietää! Kortinlyönnistä he\nkumminkin puhuivat.\n\nBERTHA. Oletko varma siitä, että se oli Hansen, jonka kanssa Aksel\npuhui?\n\nAMALIA. Kyllä minä häntä siksi luulin. Mutta eikö todellakaan miehesi\nole kertonut, kenen seurassa hän vietti eilisen illan?\n\nBERTHA. Ei, hän ei ole tahtonut sitä minulle sanoa.\n\nAMALIA. Ai, ai, ystäväiseni, tuopa kuuluu pahalta! Mutta älä ajattele\nenää koko asiaa -- koeta unhottaa kaikki tyyni! Puhutaan jotakin\nhauskempaa, iloisempaa!\n\nBERTHA. Hän siis kumminkin lyö korttia, niinkuin välistä olen\npelännytkin. Ja kuinka hän on minua luulotellut, ett'ei hänellä muka\nikänä ole korttia kädessäkään ollut! Ja lisäksi vielä niin suuri summa!\nEi, se on mahdotonta, minä en voi tätä saada päähäni.\n\nAMALIA. Kas niin, nyt sinä kuitenkin rupeat murehtimaan tuota asiaa,\nvaikka äsken lupasit olla järkevä. Heitä jo kaikki nuo ajatukset\nmielestäsi! Kerroppas minulle esimerkiksi, mitä kaikkea hyvää olet\nmieheltäsi saanut syntymäpäivälahjaksi! No, annappas kuulla!\n\nBERTHA. Mitäkö olen saanut syntymäpäivälahjaksi? Nuo kirjat tuolla,\n(osoittaa kirjakääryä) -- Ei, ei, minä en kuuna päivänä voi tätä\nkäsittää!\n\nAMALIA. Etkö mitään muuta? Mutta saithan viime vuonna kultaisen\nrannerenkaan, brossin ja paljon muuta kaunista. Mitä miehesi ajattelee,\nkun --?\n\nBERTHA. Se on minulle yhden tekevä, kun vain pääsisin selville, kuinka\noikeastaan noiden kolmentuhannen markan laita on. (Päättäväisesti) Niin\n-- se on parasta: minä menen heti Akselilta kysymään.\n\nAMALIA. Herran tähden, mitä aijot tehdä? Silloin hän heti arvaisi sinun\nminulta tuon uutisen kuulleesi. Maltahan kuitenkin siksi kun olen\npoissa!\n\nBERTHA. No olkoon sitten, koska niin tahdot! Kolmetuhatta markkaa!\nSillä rahalla eläisimme vähintäkin puolen vuotta! Ei, se on mahdotonta,\naivan mahdotonta!\n\n    (Liikuntoa kuuluu oikealta).\n\nBERTHA (nousee): Kas niin, nyt hän herätti Ilmarin!\n\nAMALIA. Muista se: ei sanaakaan asiasta niin kauan kuin minä täällä\nolen!\n\n    (Nousee myöskin).\n\n\n\nNELJÄS KOHTAUS\n\n    Edelliset. Aksel, Bertha, Ilmari itkee.\n\nAKSEL (ovella): Amalia. Oi sitä pientä raukkaa! Mikä häntä vaivaa?\n(Menee ovea kohden) Älä itke! Täti tulee, täti tulee!\n\n    (Menee).\n\nBERTHA. Aksel, sitten kun Amalia on mennyt, niin minulla on jotakin\ntärkeätä puhuttavaa sinun kanssasi.\n\n    (Menee).\n\n\n\nVIIDES KOHTAUS\n\nAKSEL (yksinään; katsoo Berthan jälkeen kummastellen): Vai niin, aivan\nkernaasti! Sepä juhlallinen katse! Mitähän nyt on tapahtunut?\nOlisikohan Amalia jollakulla kummallisella tavalla saanut tietoa -- --?\nEi, kuinka se olisi mahdollista! Päätimmehän Hansenin kanssa, ett'emme\nmitään puhuisi koko asiasta. No, olkoon mitä tahansa, saanhan sen\nsittemmin tietää. Mutta mitä kello jo mahtanee olla? (Katsoo kelloansa)\nKaksitoista! No, hitto vieköön, joko se niin paljon on! Minun täytyy\nsiis heti lähettää checki, jonka hänelle lupasin ennen puoltapäivää.\nParasta kun samalla kirjoitan hänelle muutaman rivin ja pyydän kuittia.\n(Istuu vasemmalle pöydän luokse ja alkaa kirjoittaa) \"Veli Hansen!\nTämän mukana lähetän sinulle luvatun checkin, jolla Pohjoismaiden\npankista voit nostaa ne kolmetuhatta markkaa, jotka jäin sinulle eilen\nillalla velkaa. Kuittia odotan sanantuojan mukana. Ystävyydellä Aksel\nHeino.\" -- Kas niin, mutta missä on checkikirjani? (Etsii paperien\nseasta) Luulin nähneeni sen täällä tänään. Eipä sitä vaan näykkään. No,\nsitten se varmaan on konttorikamarissa.\n\n    (Nousee ja menee vasemmasta sivuovesta, jonka hän jättää\n    puolitiehen auki).\n\n\n\nKUUDES KOHTAUS\n\nAMALIA (ulkopuolella): Kultaseni, älä vaivaa itseäsi, kyllä minä sen\nlöydän -- (tulee sukkelasti sisään) Mihinkä ne karamellit jätinkään?\nMuistaakseni panin ne tähän pöydälle? Aivan oikein, tässähän ne\novatkin. (Ottaa tuutin ja aikoo mennä, vaan huomaa samassa Akselin\nkirjeen) Ah, jotain kirjoitettua! Mitähän se lienee? (Lähenee\nvarpaillaan pöytää) \"Veli Hansen!\" Mitä? olisiko -- (lukee puoliääneen\nja kiireesti) \"checki. -- Pohjoismaiden pankista -- 3,000 -- velkaa.\"\n(Puhuu) No taivaan suuri luoja, eikös siinä kumminkin ollut perää!\nMitähän nyt Bertha sanoo! -- Ah, joku tulee! Pakoon pian!\n\n    (Menee).\n\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS\n\n    Aksel, (sitten) Palvelustyttö.\n\nAKSEL. Eihän täällä ketään olekaan; minä, näen mä, erehdyin. Ehkä joku\nkosketti eteisen ovea. No, olipa onni, ett'ei se ollut Bertha, sillä\njos hän olisi saanut nähdä kirjeen, niin koko salaisuuteni olisi ennen\naikojaan tullut ilmi. (Valmistaa kirjeen) Kas nyt se on valmis.\n(Soittaa) Oikein on mielestäni synti heittää noin paljon rahaa melkein\nniinkuin maantielle, mutta mikä on tehty, se on tehty. (Tyttö tulee)\nKuulehan, vie tämä kirje patruuna Hansenille kestikievariin ja pyydä\nvastausta! (Tyttö menee) No, mitähän nyt toimittelisin sillä aikaa kuin\nAmalia on Berthan luona! Enköhän vaan mene kamariini ja heittäy\nsohvalle pitkälleni -- olen tosiaankin hiukan väsynyt yöllisen\nvalvomisen jälkeen. Niin, sen teen. Mutta ensin lasi soodavettä, sillä\nkulkkuni tuntuu saakelin kuivalta. (Ottaa pulveria taskustaan, kaataa\nsen lasiin ja juo) Ah, se maistui, se!\n\n    (Menee vasempaan. Näyttämö hetken tyhjänä).\n\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS\n\n    Bertha. Amalia.\n\nBERTHA (kummeksien): Mutta mikä sinun nyt on? Miksi noin äkkipäätä\nlähdet?\n\nAMALIA. Ei, ei, minä en saata viipyä, en saata viipyä!\n\nBERTHA. Et saata viipyä?\n\nAMALIA. Niin, oi niin, minä tukehdun, jos täällä kauemmin olen!\n\nBERTHA. Oletko kipeä?\n\nAMALIA. Niin, minä kärsin, minä kärsin hirmuisia vaivoja sinun tähtesi,\narmas, rakas Bertha raukkani; minua vaivaa kauhea tuska, kun näen sinun\nelävän ja liikkuvan täällä, synnin ja huikentelevaisuuden onnettomassa\npesässä!\n\nBERTHA. Mitä sinä oikeastaan tarkoitat?\n\nAMALIA. Tarkoitan vaan, ett'et sinä vielä tunne tuon\nhuikentelevaisuuden hirveätä suuruutta. Oi teitä, miehet, miehet!\n\nBERTHA. Tiedätkö kenties jotakin uutta tuohon äskeiseen juttuun?\n\nAMALIA. Josko tiedän? Oo, lapsiraukkani, mun onneton, hyljätty\nlapsiraukkani! Tule, paina pääsi uskollista sydäntäni kohden (sulkee\nvastahakoisen Berthan syliinsä) -- Tule, niin kerron sinulle kaikki,\nkerron sinulle koko tuon kauhean totuuden, paljastetussa,\nkoristelemattomassa muodossaan! Ajattele sitten minusta mitä tahdot --\nsano, että olen utelias, tunnoton, röyhkeä; sano mitä hyvänsä, minä\nkuitenkin kerron. Niinpä kuule! Asian laita on valitettavasti juuri\nniinkuin sen äsken sinulle kerroin. Miehesi jäi eilen Hansenille velkaa\n3,000 markkaa, minä luin vast'ikään erään kirjeen, jossa hän tunnustaa\nvelan ja uudelleen lupaa maksaa nuo rahat tänään edellä puolenpäivän.\nKirje oli avoinna tuolla pöydällä ja sivumennen en voinut olla siihen\nvilkaisematta --\n\nBERTHA. Suuri Jumala, onko hän kadottanut järkensä? Missä on kirje?\nSano minulle, missä se on?\n\nAMALIA. Tuolla se oli pöydällä, mutta ei sitä enää näy siinä. Hän\nvarmaankin on sen jo lähettänyt.\n\nBERTHA (etsii turhaan paperien seasta): Todella, se on poissa. Mutta\ntuosta paperiarkista on palanen reväisty -- kyllä asiassa niin muodoin\nperää on. Taivaan Jumala! Siinä nyt nähdään huonojen seurakumppanien\nvaikutukset!\n\nAMALIA. Niin, sitähän minä aina olen sanonut. Aksel ei ole mikään paha\nihminen -- ei millään muotoa -- mutta hän on niin vilkas, niin iloinen,\nniin taipuvainen. Sen huomasin hyvin jo hänen sulhasena ollessaan,\njolloin ensin häneen tutustuin, ja monta kertaa aijoin sinua varoittaa,\nsillä kaunis ulkomuoto tavallisesti peittää kevytmielisyyden. Ah. miksi\nsitä en tehnyt! Mutta älä sure! Jos miehesi tykkänään unhoittaisikin\nvelvollisuutensa sinua kohtaan (puristaa Berthaa kiinteämmin rintaansa\nkohden) -- jos hän todellakin -- -- --\n\nBERTHA (tuskastuen tahtoo hänestä irtautua): Anna minun olla -- --\n\nAMALIA (pitää häntä vyötäisiltä): Jos ei hän sinusta enää ollenkaan\nvälittäisi -- ja ennemmin tai myöhemmin hän kyllä semmoiseksi kääntyy,\n-- niin tiedät kumminkin yhden, jonka ystävyys aina on oleva sama,\njoka -- --\n\nBERTHA (joka on hänestä irtautunut): Hyvä, hyvä -- minä lähden nyt\nAkselia puhuttelemaan.\n\nAMALIA. Niin; tee se, tee se! Nuhtele häntä oikein suoraan\nkevytmielisestä käytöksestään, selitä hänelle, mitä huolta ja\nsurua -- -- -- (Huomaa Berthan olevan lähtemäisillään) No, hyvästi\nsitten, armas, surkuteltava Bertha raukkani! (Syleilee häntä ja menee;\nerikseen) Ja nyt sukkelaan tätien luo, ennenkuin kahvi jäähtyy.\n\nBERTHA. No viimeinkin! (Menee vasemmalle sivuovelle) Nyt otan asiasta\nselvän.\n\nAMALIA (aukaisee oven ja pistää päänsä sisään; erikseen vilkkaasti):\nHetken kuluttua tulen takaisin kuulemaan, kuinka hän on suoriutunut\nasiasta. (Taasen surkuttelevalla äänellä) Hyvästi, hyvästi -- onneton,\nsurkuteltava Berthaseni!\n\n    (Katoo).\n\n\n\nYHDEKSÄS KOHTAUS\n\n    Bertha. (sitten) Aksel.\n\nBERTHA. Hänen täytyy tunnustaa minulle kaikki -- ell'ei hän sitä tee,\nmenen paikalla Hansenin luokse ja otan asiasta selvän. (Aukaisee oven)\nAksel, tulehan tänne, Amalia on mennyt! (Sulkee oven) Siellä hän makaa\nsohvalla aivan levollisena, ikäänkuin hänellä ei vähääkään\ntunnonvaivoja olisi. Mutta jos hän kuitenkin olisi viaton? Ei, sitä hän\nei voi olla -- Amalia saattaa kyllä liiotella, mutta ei hän toki\nvalhettele -- ja minkätähden Aksel muuten niin itsepäisesti salaisi\neilen-iltaista olopaikkaansa, ellei --\n\nAKSEL (tulee sisään): No, totta toisen kerran, eikös Amalia olekkin jo\npoissa! Anna minulle palanen liitua, että saan vetää suuren ristin\nseinään --\n\nBERTHA. Aksel, saatatko vielä leikkiä laskea.\n\nAKSEL. Mitä nyt? Ahaa, jopa muistan: sinulla oli jotakin sanottavaa\nminulle. No, annahan kuulla; olenpa oikein utelias!\n\nBERTHA. Sinä tiedät kyllä, mitä tarkoitan. Tunnusta vaan kaikki! Olen\nvalmis pahintakin kuulemaan.\n\nAKSEL. Mitä hittoa? En toden totta ymmärrä, mitä tarkoitat!\n\nBERTHA. Kuinka hennot noin teeskennellä vaimollesi, Aksel! Sano\nminulle, kenen seurassa olit eilen illalla!\n\nAKSEL. Yhäkö tuota juttua kestää? Sano itse, koska näyt sen tietävän!\n\nBERTHA. Tiedän kyllä -- Hansenin seurassa sinä olit.\n\nAKSEL. Oikein arvattu, aivan oikein! Amaliako sen sinulle kertoi, jos\nsaan luvan kysyä?\n\nBERTHA. Yhdentekevä. Ja sinä jäit Hansenille velkaa suuremman summan\nrahaa?\n\nAKSEL. Juuri niin. Mutta mistä Amalia --?\n\nBERTHA. Kirjeen kautta olet luvannut tänään edellä puolenpäivän\nlähettää hänelle kolmetuhatta markkaa -- onko totta?\n\nAKSEL. Ahaa! Täällä kävi siis kumminkin joku kurkistamassa kirjeeseeni!\nEiköhän vaan sekin ollut Amalia?\n\nBERTHA. Sitä ei minun tarvitse sanoa. Näethän nyt minun kaikki\ntietävän; mitä asia siis enää salaamisesta paranee?\n\nAKSEL. Ei yhtään; turhaa se on, koska jo kaikki tiedät. Mutta minä en\nvaan käsitä, mitä pahaa siinä on, että olen joutunut suurempiin\nasioihin Hansenin kanssa; onhan se, tietääkseni, aivan luonnollista,\nkoska olemme kumpikin asioitsijoita.\n\nBERTHA. Mokomakin asia! Oi, Aksel, kuinka annoit itseäsi semmoiseen\nviekotella? Etkö ollenkaan minua muistanut hävittäessäsi\nkortinlyönnissä niin suuren summan?\n\nAKSEL. Kortinlyönnissä! Oletko järjiltäsi? Onko Amalia sinulle senkin\nkertonut?\n\nBERTHA. Sano minulle ensin, onko siinä perää, vai ei!\n\nAKSEL. Valhetta se on! Varokaa itseänne, te Amalia neitinen, kyllä minä\nopetan teitä juttuja laittelemaan!\n\nBERTHA. Mitä asiaa teillä sitten oli keskenänne?\n\nAKSEL. Sitä -- sitä en voi sanoa.\n\nBERTHA. Kas niin! Siinä on siis kuitenkin jotakin pahaa, koska sen\nsalaat vaimoltasi.\n\nAKSEL. Siinä ei ole mitään pahaa, ole siitä vakuutettu!\n\nBERTHA. Sano siis, mitä se on!\n\nAKSEL. En sano vielä.\n\nBERTHA. Etkö sano? Mutta minuakaan ei haluta kauemmin odottaa. Minä\ntahdon -- minä vaadin heti selitystä?\n\nAKSEL (hymyillen): Jopa nyt kummia kuullaan! Vai niin, sinä oikein\nvaadit selitystä?\n\nBERTHA. Minä pakoitan sinun sitä antamaan.\n\nAKSEL. No lempo vieköön! Mutta jos nyt en antaisikaan pakoittaa\nitseäni?\n\nBERTHA. Sitten -- sitten -- Vielä kysyn sinulta viimeisen kerran:\noletko kortinlyönnissä eilen hävinnyt kolmetuhatta markkaa, vai millä\ntavalla olet jäänyt ne Hansenille velkaa?\n\nAKSEL (Berthaa jäljitellen): Ja minä myöskin viimeisen kerran sinulle\nvastaan, että minä en ole eilen kortinlyönnissä hävittänyt 3,000\nmarkkaa, vaan olen ne muuten jäänyt Hansenille velkaa.\n\nBERTHA. Onko se viimeinen sanasi?\n\nAKSEL (pateetillisesti) Se on viimeinen sanani.\n\nBERTHA. No niin! Sitten minä menen Hansenin luokse ja kysyn häneltä\nasianlaitaa. Hyvästi!\n\n    (Aikoo mennä).\n\nAKSEL. Bertha -- mitä ajattelet? Voisitko todellakin tehdä sen?\n\nBERTHA. Niinpä tunnusta!\n\nAKSEL. Mutta kuulehan toki! Älä ole lapsellinen! Olenko koskaan ennen\nlyönyt korttia, tai onko sinulla kertaakaan ollut syytä nuhdella minua\nkevytmielisyydestä raha-asioissa? Luotatko sinä nyt enemmän Amaliaan,\ntuohon ilkeään kielikelloon, kuin omaan mieheesi ja hänen vakavaan\nsanaansa?\n\nBERTHA. En viitsi kuunnella lorujasi -- -- (Aikoo mennä).\n\nAKSEL. No, odotahan vähäisen, niin kerron sinulle koko tuon suuren\nsalaisuuden.\n\nBERTHA (pysähtyy odottamaan).\n\nAKSEL (hetken mietittyään): Tahi olkoon, en virka vielä mitään.\nHupaisempi on, kun kerron sen vasta iltapäivällä.\n\nBERTHA. No, syytä sitten itseäsi -- --\n\n   (Menee kiivaasti oikealle).\n\n\n\nKYMMENES KOHTAUS\n\nAKSEL. No, ei hätää, kyllä hän mielensä malttaa, kun hetken saa\nyksinään olla. (Kävelee edestakaisin lattialla) Vai niin, vai niin,\nneitiseni, vai olette te sitä lajia! Vai kurkistelette te minun\nkirjoituksiani, luette minun kirjeeni, ettekä ollenkaan epäile\npannessanne vaimolleni kokoon tuommoisia hulluja juttuja parin\nviattoman rivin nojalla! Minun hyväluontoiselle Berthalleni, joka\nminulle ennen aina osoitti täydellistä luottamusta! Tämä tosiaan jo\nmenee liian pitkälle. Rankaisematta en voi häntä päästää asiasta; nyt\non jo kärsivällisyyteni lopussa.\n\n\n\nYHDESTOISTA KOHTAUS\n\n    Aksel. Amalia.\n\nAMALIA (pistää päänsä peräovesta): Oletko täällä, Bertha? (Huomaa\nAkselin) Ah!\n\n    (Sulkee nopeasti oven).\n\nAKSEL. Kuka siellä? (Aukaisee) Neiti Amalia! Vai niin! Tulkaa sisään,\nolkaa hyvä!\n\nAMALIA (ovessa kursaillen): Oi ei, ei se ollut tarkoitukseni. Minulla\noli vain Berthalle vähän puhuttavaa. Unohdin äsken --\n\nAKSEL. No noh, tulkaa sisään vaan!\n\nAMALIA (tulee kursaillen sisään): Mutta oikein olen tosiaankin\nhämilläni. Mitä te, herra Heino, minusta ajattelettekaan, kun näin\nusein teitä vaivaan? Eihän teillä minun seurastani kumminkaan mitään\niloa ole.\n\nAKSEL. Eipä sitä niin varmaan tiedä. Istukaa!\n\nAMALIA (erikseen): Kuinka hän näyttää vihaiselta! Bertha on luultavasti\nhänelle jo sanonut -- -- (Ääneen) Paljon kiitoksia, mutta minulla ei\ntosiaankaan ole aikaa. Berthaa vaan tahdoinkin tavata.\n\nAKSEL (käskevästi): Istukaa, sanon teille!\n\nAMALIA. Herra varjelkoon!\n\n    (Istuu pelästyneenä).\n\nAKSEL (hetkisen äänettömyyden perästä): Mitä minuun noin tuijotatte?\nPelkäättekö minua?\n\nAMALIA. Niin -- minä en tiedä -- en ymmärrä -- -- --\n\nAKSEL. Olenko mielestänne kamalan näköinen?\n\nAMALIA. Olette -- niin kummallisen -- niin juuri kuin -- -- --\n\nAKSEL. Kuin mies, joka on valmis tekemään -- mitä hyvänsä --\n\nAMALIA (aikoo hyökäistä ylös): Taivaan tähden! Älkää minulle vain pahaa\ntehkö!\n\nAKSEL (ottaa häntä käsivarresta): Hiljaa, hiljaa, neitiseni. Ei mitään\nkiirettä! Minulla on teille vähän puhuttavaa.\n\nAMALIA (jää istumaan): Minulle?\n\nAKSEL. Niinpä niin, juuri teille. (Erikseen tavallisella äänellään)\nMitä hänelle nyt oikeastaan sanoisin? (Ääneen, entisellä synkeällä\näänellään) Niinkuin sanoin, on minulla teille vähän puhuttavaa.\n(Panee käsivarret ristiin rinnalleen ja katselee häntä hetken synkästi)\nMinä -- -- minä teitä kiitän!\n\nAMALIA. Kiitätte? Mistä sitten?\n\nAKSEL. Siitä, että luitte kirjeeni, ja siitä erinomaisesta\nystävyydestä, jonka minulle osoititte kertoessanne sen sisällön\nvaimolleni.\n\nAMALIA (innokkaasti): Minkä kirjeen? Minä vakuutan -- minä en\nsuinkaan --\n\nAKSEL (samalla juhlallisella tyyneydellä): Älkää valhetelko -- se on\nturhaa! Tiedänhän kumminkin kaikki. Kiitän teitä vieläkin kerran siitä,\nettä vaimoni silmät avasitte.\n\nAMALIA. Hänen silmänsä avasin! Mitä tarkoitatte?\n\nAKSEL. Teidän terävä järkenne on ainoalla katsahduksella käsittänyt\nsieluni sortuneen tilan. Te olette kauan tietänyt asioita, joista\nBerthalla ei ole aavistustakaan ollut; teille ei hirmuinen,\nvastustamaton pelaamisenhimoni ole mikään salaisuus ollut.\n\nAMALIA. Hyvät ihmiset! Se on siis totta!\n\nAKSEL. Te olette kuitenkin niin kauan kuin mahdollista peittänyt\nvikaani, sillä tiedänhän sen, te ette ole mikään kielikello, mutta\nystävyytenne Berthaan pakoitti teitä viimeinkin puhumaan -- ja asia on\nnyt siis ilmi tullut.\n\nAMALIA. Mutta minä vakuutan, en koskaan ole kuullut --\n\nAKSEL. Älkää koettako minua puolustaa, mitäpä asia siitä enää paranisi.\nNiin, minä olen, olen ollut ja tulen aina olemaan pelaaja -- ja mikä\non kamalinta kaikista, -- -- eilen hävitin kaiken omaisuuteni\nkortinlyönnissä. Nyt olen joutunut vallan perikatoon.\n\nAMALIA. Mutta, herra Heino! Puhutteko leikkiä, vai --?\n\nAKSEL. Leikkiä! (Nauraa kamalasti) Ha, ha ha!\n\nAMALIA. Suuri Jumala! Ja minä kun olen ollut aivan tietämätön koko\nasiasta!\n\nAKSEL. No, nyt tiedätte sen!\n\nAMALIA. Niin, nyt tiedän sen. (Erikseen) Kuinkahan tädit päivittelevät,\nkun tämän saavat kuulla! (Ääneen) Mutta Bertha raukka, mitä hän sanoo?\n\nAKSEL. Hän parast'aikaa panee vaatteitaan kokoon mennäkseen\nvanhempiensa luokse kotiin. Aijomme, näette, erota toisistamme.\n\nAMALIA. Erota! Ja pikku Ilmari?\n\nAKSEL. Hänet ottaa Bertha mukaansa. Minä olen kelvoton\nhäntä kasvattamaan.\n\nAMALIA. Voi sitä kurjuutta, sitä kurjuutta! (Erikseen) No, en ilmoisna\nikänä ole mokomata kuullut! (Ääneen) Mutta te itse? Kuinka voitte heitä\npaitse elää ja toimeen tulla?\n\nAKSEL. Se ei olekaan aikomukseni. Kuulkaahan! Myönsittehän äsken\nolevani aivan kuin mies, joka voi tehdä mitä hyvänsä. No niin, nyt\nsaatte nähdä, että todenperään ryhdynkin kauheaan tekoon. Neiti Amalia,\nonhan teillä vielä hiukan ystävyyttä minua kohtaan?\n\nAMALIA. Onhan toki; minä surkuttelen teitä!\n\nAKSEL. Ettehän siis tahdo minulta kieltää pientä palvelusta, jota\nteiltä nyt pyydän? Se on oleva viimeinen hyvä työ, jolla teitä tässä\nelämässä vaivaan.\n\nAMALIA. Viimeinen hyvä työ?\n\nAKSEL. Niinpä niin, viimeinen hyvä työ. (Erikseen) Muistaakseni on\nminulla taskussa vielä yksi pulveri. (Hakee taskustansa ja löytää\npulverin) Tässä se on.\n\nAMALIA. Mi-mitä herran nimessä se on?\n\nAKSEL (tyynesti): Myrkkyä.\n\nAMALIA (kirkasee): Myrkkyä!\n\nAKSEL. Hiljaa, sanon minä, muutoin olette hukassa! (Ottaa lasin\npöydältä, täyttää sen puoleksi vedellä, panee siihen lusikan ja\njauhoksen, jonka tehtyä ojentaa sen Amalialle) Kas tuossa! Osoittakaa\nminulle nyt viimeinen hyvä työ ja sekoittakaa oikein aikalailla, kunnes\npulveri on sulanut. (Kohteliaasti kumartaen, luonnollisella äänellä)\nOlkaa hyvä!\n\nAMALIA (kauhistuneena): En-en-en, vaikka koko maailman rikkaudet\nsaisin! En vaikka kappaleiksi minut hakkaisitte! Oletteko vallan\njärjeltänne, ihminen?\n\nAKSEL (tuikeasti): Vaiti! Tässä on lasi. Sekoittakaa sitä, ja tehkää se\nkiireesti!\n\nAMALIA (tuskin tietäen, mitä hän tekee, ottaa koneentapaisesti lasin\nja alkaa sekoittaa): Voi, minua onnetonta tyttöparkaa, mihin kauheaan\npulaan nyt olenkin joutunut! Tämä on viimeinen päiväni! Mamma,\nmamma --!\n\nAKSEL. Tässä ei enää mammakaan auta. Sekoittakaa vaan!\n\nAMALIA (sekoittaessaan): Herra Heino, Berthan tähden, säälikäähän toki,\narmahtakaa! Enhän ole teille mitään pahaa tehnyt! Olenhan ainoastaan\nheikko, viaton nainen --!\n\nAKSEL. Sekoittakaa, sekoittakaa vaan!\n\nAMALIA (sekoittaa hirmuisella vauhdilla): Sekoitanhan minä, sekoitanhan\nminä. Mutta sen vaan sanon, että kyllä tämä on viimeinen kerta, kun\ntänne tulen. Olisinko voinut tällaista loppua aavistaa, en sinä\nilmoisna ikänä olisi näistä ovista sisään astunut. Voi, miksi\netsinkään niin innokkaasti Berthan tuttavuutta? Miksi tulin tänne niin\nusein? Miksi sekaannuin hänen asioihinsa? Miksi en voinut ymmärtää,\nettä -- --?\n\nAKSEL. Kas niin, jo piisaa. (Ottaa lasin ja lausuu harvaan ja\njuhlallisesti) Ja nyt, jää hyvästi, katala maailma! (Juo lasin tyhjäksi\nja heittäytyy tuolille; luonnollisella äänellä erikseen) Morjens!\n\nAMALIA (kavahtaa ylös, huutaen): Herra Jumala, nyt hän kuolee! Bertha,\nBertha, joudu tänne! Ja minä olin hänen apulaisensa! Pois, pois täältä!\nPäätäni pyörryttää! Minä tulen hulluksi! Pois pois!\n\n    (Kiirehtii ulos).\n\n\n\nKAHDESTOISTA KOHTAUS\n\n    Aksel. Bertha. (Sitten) Palvelustyttö.\n\nBERTHA. Eikö Amalia ole täällä? Luulin kuulleeni hänen äänensä --?\n\nAKSEL. Ha, ha, ha, kyllä hän täällä oli, mutta tällä kertaa katosi hän\ntavallista kiireemmin, ha, ha, ha!\n\nBERTHA. Mitä sinä naurat? Näytät olevan erinomaisen hyvällä tuulella\ntänään.\n\nAKSEL. Eikös minun pitäisi olla sitten -- oman vaimoni syntymäpäivänä?\n\nBERTHA. Jota sinä niin kauniisti olet viettänyt!\n\nAKSEL. Oletko todellakin vielä vihoissasi?\n\nBERTHA. Vihoissani en ole, mutta tietysti se minua pahoittaa, ettet\nenää täydellisesti luota minuun, vallankin kun tämän tulin huomaamaan\nsyntymäpäivänäni; tämä päivä, joka aina ennen on minulle ollut niin\niloinen ja onnellinen.\n\nAKSEL. Ei, nyt olet sinä aivan lumottu. Täytyy siis auttaa sinua\ntielle. -- Kuuleppas nyt, eikö tavallisesti aina löydy jonkinlaisia\npieniä salaisuuksia näin syntymä- ja nimipäivinä? Onko tämä seikka\njotakin uutta sinulle, häh?\n\nBERTHA. Mitä! Mitä sinä sanot, Aksel?\n\nAKSEL. Olisiko niin kummallista, jos miehesi olisi valmistanut sinulle\npienen surpriisin kunniapäivänäsi? Päivä ei ole loppunut vielä, tiedän\nmä.\n\nBERTHA. Mitä kuulen minä! Sitähän en ollenkaan ole tullut\najatelleeksikaan!\n\nAKSEL. Ja olisiko aivan mahdotonta, että tuo hirmuinen kirje nyt\nsaattaisi riippua jonkinlaisessa yhteydessä juuri tämän surpriisin\nkanssa, vai mitä?\n\nBERTHA. Jumalani, kuinka yksinkertainen olen ollutkin! Mutta kuinka on\nmahdollista, etten ennen ole tätä aavistanut? Kuinka olen voinut olla\nniin sokea?\n\nAKSEL. Sen sanon sinulle: minulta ei puutu luottamusta sinuun, vaan\npäinvastoin.\n\nBERTHA. Mutta Aksel, ajatteleppas toki! Pitkällinen poissaolosi illalla\n-- salainen käytöksesi -- tuo kirje -- kaikki yhteensä! Rakas Aksel,\nvoitko minulle anteeksi antaa?\n\n    (Halailee Akselia).\n\nAKSEL. Sydämmeni pohjasta, Berthaseni -- varsinkin kun kaikki on\nAmalian syy. -- Mutta nyt kai olet varmaankin erittäin utelias saamaan\ntietää, mikä tämä kummallinen salaisuus mahtanee olla, eikö niin?\n\nBERTHA. En ensinkään. Minä vaan olen niin sanomattomasti iloinen, ettei\ntuossa korttivelassa ollutkaan perää. Kuinka saatoinkaan noin epäillä\nsinua?\n\nAKSEL. Hyvä, mutta saadakseni kaikki yht'aikaa selville, tahdon nyt\nkumminkin selittää sinulle koko asian. Niinkuin muistat, olet sinä jo\nkauan aikaa halunnut -- --\n\n    (Palvelustyttö tulee sisään tuoden kirjeen).\n\nAKSEL. Vai niin. Nyt pääsenkin kaikista selityksistä, näen mä. Maiju,\nAnna kirje rouvalle!\n\n    (Tyttö tekee niin ja menee).\n\nBERTHA (katselee päällekirjoitusta): Tämähän on sinulle --\n\nAKSEL. Mutta se koskee sinua.\n\nBERTHA. En voi kylliksi ihmetellä! (Avaa kirjeen ja lukee) \"Veli Aksel!\nKiitos checkistä kolmelletuhannelle markalle, jonka kautta olet\nsuorittanut minulle huvilan hinnan. Huvilan saat, välipuheemme mukaan,\nottaa haltuusi tänään jälkeen puolenpäivän, ja toivon tämän kauniin\nsyntymäpäivälahjan suuresti ilahuttavan vaimoasi. Ystävällisesti August\nHansen.\" (Pudottaa kirjeen lattialle) Aksel, kuinka voin kylliksi\nkiittää sinua! Rakkain toivoni -- niin odottamatonta -- niin\nansaitsematonta! Voinko koskaan palkita hyvyyttäsi ja rakkauttasi,\narmas, oma Akselini!\n\n    (Halaa häntä liikutettuna).\n\nAKSEL (nauraen): So, so! Pidä hyvänäsi, pidä hyvänäsi! Lupaa vaan,\nettet koskaan enää kuuntele akkojen juoruja!\n\nBERTHA. En koskaan, koskaan; siitä voit olla vakuutettu!\n\n\n\nKOLMASTOISTA KOHTAUS\n\n    Edelliset. Amalia. Miina-, Stiina- ja Fiina-tädit.\n    (Viime mainittu ontuva ja keppi kädessä).\n\nAMALIA (pistää päänsä peräovesta): Saako tulla sisään?\n\nBERTHA. Amalia! (Irtautuu Akselista) Tule vaan!\n\nAMALIA (ulospäin): Astukaatte sisään, astukaatte sisään vaan -- -- Hän\non vielä hengissä; he ottavat par'aikaa viimeisiä jäähyvästiänsä --\n\nBERTHA. Viimeisiä jäähyvästiänsä! Mitä tämä on?\n\n    (Tädit astuvat sisään).\n\nAMALIA. Tätien ei tarvitse pelätä. Ehkä hänet vielä voi pelastaa.\n\nMIINA-TÄTI. Bertha-raukkaseni! Mitä täällä on tapahtunut? Amalia kertoi\njuuri meille sen hirmuisen uutisen.\n\nSTIINA-TÄTI. Kuka olisi uskonut! Meidän hauska ja iloinen Aksel herra!\nSemmoinen onneton loppu!\n\nMIINA-TÄTI. Mutta ehk'ei ole vielä kaikki toivo hukassa. Jos antaisimme\nhänelle maitoa ... se auttaa tavallisesti tämmöisissä tapauksissa.\n\nSTIINA-TÄTI. Ei, oksennuspulveri on parempaa, oksennuspulveri on paljon\nparempaa.\n\nFIINA-TÄTI (liikkaa lähemmäksi): Tahi risiiniöljyä.\n\nBERTHA. Mutta, hyvät naiset, minä olen niinkuin puusta pudonnut! Mitä\ntarkoitatte tuolla hirmuisella uutisellanne, maidoillanne ja\nrohdoillanne? Tämä varmaankin on joku erehdys!\n\nAKSEL (hyvin viattomasti): Niin, arvokkaat naiset, mitä merkitsee tämä\noikeastaan?\n\nAMALIA. Mitä! Ettekö ole ottanut myrkkyä?\n\nAKSEL. Myrkkyä? Minä?\n\nBERTHA. Myrkkyä? Mitä hän puhuu?\n\nAMALIA. Mutta olenhan sen itse teille sekoittanut!\n\nAKSEL. Mitä helkkarissa? Oletteko te sekoittanut minulle myrkkyä?\nKuinka olen loukannut teitä, koska tahdotte minut tappaa?\n\nAMALIA. Mutta pakoitittehan te minut sitä tekemään. Sanoittehan\nkortinlyönnissä viime yönä hävinneenne koko omaisuutenne ja että\nsenvuoksi tahdoitte kuolla. Ettekö muista?\n\nAKSEL (pudistaa päätään): Mahdotonta! Olette uneksinut.\n\nAMALIA. Vai uneksinut! Ettekö häpeä! Näinhän minä omilla silmilläni,\nkuinka te nielasitte myrkyn ja kaaduitte takaperin tuolille ja --\n\nAKSEL. Ja kuolin. Kummallista! Ja kuitenkin olen vielä elossa. Tai\nepäilettekö, niin koettakaa suontani. Olkaa hyvä, neitiseni! Olkaatte\nhyvät, kunnioitettavat naiset!\n\n    (Tädit väistyvät hämmästyneinä).\n\nMIINA-TÄTI. Taivaan herra, mitä tämä merkitsee?\n\nSTIINA-TÄTI. Ihka elävä! Ei merkkiäkään myrkytyksestä?\n\nMIINA-TÄTI. Aivan raitis ja terve! Amalia, onneton olento, mitä olet\nnyt saanut toimeen!\n\nFIINA-TÄTI. Narrata minua vaivaisella jalallani!\n\nAMALIA. Mutta minä vakuutan -- minä -- Antakaa minun selittää.\n\nMIINA-TÄTI. Pois täältä, pois! No, kaikkea sitä pitää kokeakin!\nJumalani, nyt joudumme koko kaupungin pilkaksi! Hyvästi, meidän täytyy\nlähteä. Emme tahdo häiritä -- hyvästi, hyvästi!\n\nSTIINA-TÄTI. Niin, niin, meidän täytyy lähteä! Antakaa anteeksi, jos --\nhyvästi, hyvästi!\n\nFIINA-TÄTI. Hyvästi, hyvästi! No, tämäkö nyt maksoi vaivan. (Tädit\ntunkeilevat ovessa päästäksensä nopeasti ulos) Ai, ai, jalkani,\njalkani!\n\n\n\nNELJÄSTOISTA KOHTAUS\n\n    Bertha. Aksel. Amalia.\n\nBERTHA. Mutta sanoppas Amalia, kuinka taivaan nimessä olet saanut\nkokoon tämmöisen jutun? Oletko ihan hullu?\n\nAMALIA. Minä en ole hullu -- minä en ole saanut kokoon, en niin mitään,\nsen tiedät aivan hyvin, vaikka olet olevinasi niin viaton -- ja minä\nkäsitän kyllä, että olette samassa liitossa. Niin, niin, te olette\nmolemmat juuri yhtä hyviä, yhtä hyviä! Mutta sen vannon: en ikänäni enää\nteidän huoneisiinne astu. Hyvästi, mokoma -- mokoma -- herskaappi --!\n\n    (Kiiruhtaa pois).\n\nBERTHA. Mutta Aksel, selitä nyt vihdoinkin, mitä tämä kometia\noikeastaan merkitsee?\n\nAKSEL. Se merkitsee, että nyt kadotimme Amalia ystävämme.\n\n    (Esirippu lankeaa).\n\n\n\n"]