[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$faCn2Y4h3mjKGrMxcgKvYkkjiO_odn_h1xSgvlWFzBzY":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":27,"gutenbergSummary":30,"gutenbergTranslators":31,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},2608,"Oottako kuullu","Vaasan Jaakkoo (oik. Ikola, Jaakko O.)",1887,1951,"2608-vaasan-jaakkoo-oottako-kuullu","2608__Vaasan_Jaakkoo__Oottako_kuullu","Sen tuhannen prätinöötä Pohjanmaalta","novelli",[14],"huumori",[],"fi",1921,null,28636,166836,false,68200,[24,25,26],"Dialect literature, Finnish","Finnish fiction -- 20th century","Short stories, Finnish",[28,29],"Humour","Short Stories","\"Oottako kuullu: Sen tuhannen prätinöötä Pohjanmaalta\" by Jaakko Ikola is a collection of light, humorous anecdotes written in the early 20th century. The work showcases the South Ostrobothnian dialect, specifically Kyrönmaa, and draws attention to the region's culture, characters, and quirks through various entertaining tales. It embodies the spirit of Finnish storytelling with relatable, everyday heroes grappling with their lives in a unique dialect that adds authenticity and charm.  The opening of the work introduces a lively, comedic tone as it embarks on an exploration of local incidents and eccentric characters of South Ostrobothnia. An example is a marathon runner, Tatu, who rushes to find his friends amidst humorous distractions and misunderstandings. The anecdotal style intertwines elements of local dialect, with the characters engaging in banter about life and relationships, all while providing insights into the humor and warmth of community life in the region. The beginning effectively sets the stage for a collection that promises laughter and a glimpse into the local culture. (This is an automatically generated summary.)",[],357,"Etelä-Pohjanmaan murteella kirjoitettu kokoelma sisältää huumoripitoisia pakinoita ja lyhyitä kertomuksia Kyrönmaan elämästä. Tekstit on julkaistu alun perin Vaasa-lehdessä vuosina 1919–1920.","Vaasan Jaakoon 'Oottako kuullu' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2608.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","OOTTAKO KUULLU\n\nSen tuhannen prätinöötä Pohjanmaalta\n\n\nLaskettanu\n\nVAASAN JAAKKOO\n\n\n\n\n\nJyväskylässä,\nK. J. GUMMERUS OSAKEYHTIÖ,\n1921.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYSLUETTELO:\n\nLukijalle.\nMaratonijuaksu Antverppenis.\nMakkarammitta ja kiskonkaava.\nKlopikat häjyylemäs.\nHärmä — Suamen Korsikka!\nIsoontaloon Antti-poika.\nSeinäjoen flankkuaita.\nJaakkoo leikkeellä.\nHevoosta vaihtamas.\nLapuan tulipalo.\nKoulupoikaan korvat.\nHärmän Kuustaa.\nMaaherralle opetethan järjestystä.\nTottumuksen voima.\nHyvä konsti.\nFriijaripoijan lipoone lähtö.\nPeltoveturi.\nKaronnu sianporsas.\nVanha yrkämiäs.\nOsuustoiminta.\nAlunakka sekaasinsa.\nPlumpärin paatti.\nPikkulasten hoirosta.\nSata kertaa putkas.\nEsa-Heikkilän heinäväki.\nAkka varaasti rukihia.\nYlistaron akkoja narrattihin.\nKettujuttu.\nNahkasavut.\nPetleheminmäeltä.\nJurvan kuppari.\nRuusuja talvitiloolla.\nVaasan pumpulitehras.\nUutta laija tanssi.\nNahkakauppoja Alajärvellä.\nYlistaron nuaripari.\nPiikkiloukon flikat.\nLapuan asema.\nKuvernööriä kyytithän.\nTappuri-osuuskunta.\nViinapoliisi pöhnäs.\nTuppuraasen huusholli.\nVasa Teater.\nKun akoolta loppuu jonotes.\nPoliisin vaivoja.\nAmmattien tarkastus.\nJaakkoo Koippura.\nUurenvuaren kuvia.\nKesäleskenä.\nLaihian pöyröö.\nTervajojen kummajaane.\nPiika kellaris.\nIlmajojen valakianhätä.\nPlumpärln paatin paikkoo.\nFlikka prunnis.\nlappajärven kanuuna.\nVallankumoukselline kräätäri.\nHra Plumpärin 50 vuatta.\nYhtiökokous.\n\n\n\n\nLUKIJALLE.\n\n\nTämä kirja sisältää kokoelman kevyitä päivänpakinoita, jotka on\njulkaistu »Vaasassa» vuosina 3919—20 vakinaisella otsikolla »Oottako\nkuultu». Ne on kirjoitettu Etelä-Pohjanmaan tai paremmin sanoen\nKyrönmaan murteella. Nimitys Kyrönmaan murre olisi asiallisempi,\nsyystä että tavallisesti ymmärretään Etelä-Pohjanmaalla melkein\nkoko suomenkielistä Vaasan lääniä, kun sitävastoin Etelä-Pohjanmaan\nmurteella tarkoitetaan vain sitä murretta, jota puhutaan Kyrönjoen\nlakeudella, Kyrönmaassa. Tämä alue käsittää seuraavat pitäjät: Vähän-\nja Isonkyrön, Laihian, Ylistaron, Jurvan, Teuvan, Ilmajoen, Kurikan,\nJalasjärven, Seinäjoen, Peräseinäjoen, Kauhajoen, Karijoen, (suurimman\nosan) Isojokea, Alavuden, Kuortaneen, Nurmon, Lapuan, Kauhavan, Yli-\nja Alahärmän. Koko tätä aluetta nimitettiin aikoinaan Pöhjan-Kyroksi\neroitukseksi Hämeen-Kyröstä, josta eteläpohjalaisten esi-isät\n1200—1600 luvulla ovat siirtyneet Kyrönjoen laaksoon ja tuoneet vanhan\nlänsisuomalaisen murteensa. Koska kuitenkin nimitys Etelä-Pohjanmaan\nmurre on kirjallisuudessakin jo verrattain vakiintunut, niin käytän\nsitä nimitystä. Paitsi jo mainittujen kantapitäjien asukkaita puhuvat\nEtelä-Pohjanmaan murretta myöskin rannikon ruotsalaisiin pitäjiin\nsiirtyneet suomalaiset. Runsaasti on tämä murre edustettuna myöskin\nAmerikan suomalaisten siirtolaisten keskuudessa. Kaikkiaan puhuu\nEtelä-Pohjanmaan murretta nykyään n. 200,000 suomalaista.\n\nEtelä-Pohjanmaan murre, joka, kuten sanottu, on länsisuomalaista\nalkuperää, on säilyttänyt paljon vanhoja sanoja, kieliopillisia\nmuotoja ja sanonnan erikoisuuksia. Rupeamatta yksityiskohtaisemmin\nselvittelemään Etelä-Pohjanmaan murteen kieli- ja muoto-opillisia\nominaisuuksia, katson kuitenkin tarpeelliseksi tässä esittää sen\nhuomattavimpia eroavaisuuksia kirjakielestä.\n\nSiten on konsonanteissa huomattava: 1) kaksi konsonanttia sanan\nalussa: esim, klasi, friijoo; 2) d:n asemassa r\\ meirän äireen syrän;\n3) s-loppuiset nominit: venes, tuares (tuore), perkeles; 4) ee ja\neet päätteiset komparatiivit: piree l. pireet, koriee l. korijeet,\n5) palatalispirantti pääkorollisen tavun jäljessä, esim. nahaat,\npoikaparaat; 6) hna-loppuinen vanha inessiivi, joka tavataan enää\ntuskin muissa sanoissa kuin. mihnä (missä) ja johna (jossa) sekä\nharvoin käytetyssä sanassa johnakuhna (jossakin). 7) ts:n asemasta\ntt: esim. mettä (metsä), katto (katso); 8) h:n säilyminen korottoman\nja sivukorollisen vokaalin välissä: latohon, kattomahan. 9) inessiivi\nsuffiksin kera: käresnäni (kädessäni); 10) mon. gen. tten päätettä ei\nkäytetä, vaan sanotaan esim. mairen (maitten).\n\nVokaaleissa on huomattava: 1) ea = ia; eä = iä, esim. koria l. korija\n(korea), leviä (leveä); 2) oa = ua, öä = yä; esim. kokua ja näkyä\n(kokoa ja näköä), leipua, yä (yö); 3) muodot syää ja syöö (syö); juaa\nja juoo (juo) viää ja viöö (vie); 4) presens ja partisipimuodot tuloo\n(tulee), tulovat (partisipi: tulevat); teköö, tekövät; 5) kolmannen\ninfinitiivin muoto: hakohon, hakoho, ja hakho (hakemaan), olohon j.n.e.\nolho (olemaan); 6) imperfektimuodot uii, voii (voi); 7) i-loppuiset\ndiftongit »oikaistaan», s.o. i sulaa edellisen vokaalin kanssa pitkäksi\nvokaaliksi, esim. kirjoottaa (kirjoittaa), poikaan (poikain); 8) j:n\nesiintyminen erinäisissä suhteissa: nominien yks. partitiivissa:\nJaakkoja (Jaakkoa) ja verbeissä: halkoja (halkoa).\n\nNämä ovat koko Etelä-Pohjanmaan murteen yhteisiä ominaisuuksia. Mutta\nkun lähemmin tarkastetaan Etelä-Pohjanmaan murretta, niin huomataan sen\njakautuvan kolmeen alamurteeseen, joita hyvällä syyllä sopii nimittää\nentisten »emäseurakuntien» mukaan: Ilmajoen, Kyrön ja Lapuan murteiksi.\nKun ajattelee Etelä-Pohjanmaan rautatieratoja, Seinäjoki lähtökohtana,\nsaa kutakuinkin oikean käsityksen näitten alamurteitten alueesta\nsiten, että Ilmajoen murretta puhutaan linjalla Seinäjoki—Kristiina,\nKyrön murretta Seinäjoki—Vaasa ja Lapuan murretta Seinäjoki—Voltti.\nEroavaisuudet eivät kuitenkaan ole kovinkaan huomattavia. Mainittakoon\ntässä vain, että Lapuan ja Kyrön murteessa sanotaan esim. tua, tyä,\nmutta Ilmajoen murteessa tuo työ. Samoin sanotaan Kyrössä ja Lapualla\nesim. viää (vie), mutta Ilmajoella viöö. Ilmajoella käytetään eet\npäätteisiä komparatiivejä, esim. pareet (parempi), kun sensijaan\nKyrössä ja Lapualla on paljas ee-pääte. Vanhat muodot, sellaiset\nkuin esim. saija (saitte), olija (olitte) kuuluvat Ilmajoelle. Kyrön\nmurteen erikoisuuksia on m.m. partitiivit lapiua (lapiota); korkioota\n(korkeita); vanhat konditionaalit meesi (menisi) oosi (olisi), sekä\nmuodot miihe (mihin), tuuho (tuohon) (Vähäkyrö ja Laihia). Lapuan\nmurteessa sanotaan saitta (saitte) saimma (saimme). Presensin monikon\n3 persoona kuuluu Lapuan ja Kyrön murteissa esim. laulaavat, tuloovat\n(laulavat ja tulevat), kun sama muoto Ilmajoen murteessa kuuluu:\nlaulavat ja tulovat.\n\nHuomattava eroavaisuus alamurteiden välillä on välivokaaleissa. Lapuan\nmurre on siinä suhteessa lyhintä, kun sen sijaan Ilmajoen muire on\nleveintä. Välivokaalit ovat siinä huomattavan selviä. Kyrön murre on\nnäitten välillä. Siten esim. lapualainen sanoo Ilkka (l on »paksu»),\nkyröläinen (Nurmo) sanoo melkein Ilakka ja ilmajokelainen Ilikka.\nLapualainen sanoo: tullhet, ilmajokelainen tullehet. Samoin: kattomhan\njä kattomahan.\n\nKäyttämästäni kirjoitustavasta pyydän huomauttaa seuraavaa: Olen\nkatsonut tarpeettomaksi merkitä seuraavan sanan ensimäistä tai sen\nsynnyttämää välittävää konsonanttia edellisen sanan loppuun, kuten\njotkut toiset murteenkirjoittajat näyttävät tekevän. Olen kirjoittanut\n»tuu meille», enkä »tuum meille»; »ny sun», eikä »nys sun». Tosin nuo\nsanat puheessa siten lausutaan, mutta kuitenkin vain silloin, kun ne\näännetään yhteen ikäänkuin yhdeksi sanaksi. Jos sanat kuitenkin siten\nkirjoitetaan ja erikseen, tarkastaa lukijan silmä niitä eri sanoina. Ne\novat silloin oudon näköisiä ja erikseen äännettyinä lisäksi kokonaan\nmerkityksettömiä. Sanottua kirjoitustapaa noudattamalla saadaan\neriskummallisia sanoja, esim, nys, nym, nyp, nyr j.n.e. aina sen\nmukaan, missä asenteessa ny sana sijaitsee. Siksipä olenkin käyttänyt\nsamaa kirjoitustapaa kuin kirjakielessä, jossa samoin jätetään\nmerkitsemättä se sanoja sitova välittävä konsonantti, joka itsestään\nsyntyy kirjoitusta luettaessa samoin kuin puhuttaessa. Kirjakielessä\nkirjoitetaan esim. »anna minulle», mutta se luetaan ja äännetään »annam\nminulle». — Murretta lukiessa on lukijan siis äännettävä sanat yhteen,\nkuten elävässä puheessa. Silloin puhe-elimet itsestään synnyttävät\nsanoja sitovat välittävät konsonantit. Tästä mielestäni luonnollisesta\nja kirjakielen tapaisesta kirjoitustavasta, koska foneettinen\nmerkitsemistapa ei tämänkaltaisessa kirjassa ole mahdollinen, pitäisi\nolla murteen ymmärtämiselle ja oikealle ääntämiselle helpotusta. Silmä\ntajuaa sanat helpommin ja välittävä konsonantti ääntyy itsestään\nluonnollisena, jos vain sanat luetaan yhteen. Päinvastaisessa\ntapauksessa, kun välittävä konsonantti on asetettu näkyviin, hairahtuu\nmurretta taitamaton lukija usein aivan sopimattomasti korostamaan\ntuota välittävää ja asenteen mukaan varsin vaikeasti merkittävää\nvälikonsonanttia.\n\nSamalla on syytä huomauttaa myöskin tavallisimmista eteläpohjalaisista\nyhteen äännettävistä sanalyhennyksistä. Siten esim. verbimuodot: m’oon\nl. min’oon (minä olen), s’oot l. sin’oot (sinä olet), s’oon, s’on l. se\no (se on); m’oomma l. m’ooma (me olemme) t’ootta l. t’oota (te olette);\nn’oon (ne ovat); m'olin l. min’ olin, s’olit l. sin’ olit, s’oli l.\ns’ooli, m’olimma l. m’olima, t’olitta l. t’olia; n’oli l. n’ooli. Muita\ntavallisia »oikaisuja» ovat esim. m’otin (minä otin), m’osaan (minä\nosaan), m’äkkäsin (minä äkkäsin l. huomasin), n’otta (niin jotta),\nn’ott’ oikeen (niin jotta oikeen). Näissä lyhennyksissä olen käyttänyt\n(’) merkkiä vain sen takia, että sanat helposti ymmärrettäisiin. Mutta\non huomattava, että heittomerkistä (’) huolimatta on sanat äännettävä\nyhteen. N’otta äännetään siis kuin se olisi kirjoitettu notta ja samoin\nm’oon = moon, m’osasin = mosasin.\n\nAina ei eteläpohjalainen kuitenkaan lyhennä sanoja samalla tavalla.\nRiippuen asian laadusta, sanonnan vauhdista y.m. käyttää hän oikean\nrytmin saamiseksi kulloinkin parhaiten soveltuvia lyhennyksiä. Esim.\nmuotoja m’oon, min’oon jopa joskus minä olen-muotoakin. Tästä seikasta,\njota olen tahtonut esille saada, myöskin jutelmissani, johtuu samojen\nsanamuotojen vaihteleva käyttö.\n\nJokaisella kielellä on oma erikoinen sävynsä ja sointinsa. Ja samoin\non saman kielen eri murteidenkin laita. Niinpä on Etelä-Pohjanmaankin\nmurteella oma sävynsä, sointinsa ja sanonnan erikoisuutensa. Eri\nmaakuntien kansan luonne, henkiset ominaisuudet, älykkyys ja\nhenkevyys ilmenevät välittömästi kansan jokapäiväisessä puheessa ja\nkielenkäytössä. Mutta kansan sielunelämän hienoimmat ja oleellisimmat\nominaisuudet paljastuvat sanonnan vivahdusrikkaudessa ja varsinkin\näänen sävyssä.\n\nJonkinlaiseksi opastukseksi lukijalle ymmärtämään eteläpohjalaista\nmurretta ja sanontaa koetan tässä hahmoitella eteläpohjalaisen\nluonnekuvaa: Eteläpohjalainen on pinnalta hidas, harkitseva,\npuhuu harvaksensa rauhallisesti, lausuu sanottavansa selvästi\nja tarkoituksellisesti usein korostaen tai venyttäen sanoja ja\npuhettaan. Hän ei puhuessaan juuri käytä kasvojen ilmeitä tai käsiään.\nVarsinkin vanhempi polvi on suorasukaista ja harvapuheista. Tuskin\ntarvinnee sanoa, että eteläpohjalainen tuntee arvonsa ja on arka\nitsestään. Hän on itsetietoinen ja varma asiastaan. Hän katselee\nmaailmaa kuin omaansa ja muita ihmisiä korkeintaan vertaisikseen.\nHän on itsepintainen, »ylpiä», suljettu luonne. Suuttuessaan on hän\nraju ja hillitön. Vieraan on vaikea häneen tutustua. Hän suhtautuu\nkaikkiin ja kaikkeen arvostelevasti, ottaa helposti vastakkaisen\nkannan, eikä myönnä erehtyneensä. Hän käyttää korskeaa, töykeääkin\npuhetapaa, mutta ei tarkoita, että häntä olisi aivan sananmukaisesti\nymmärrettävä. Omassa keskuudessaan elävät eteläpohjalaiset kuin\nlinnaleiriä. Sukulaissuhde on kiinteä ja velvoittava. Talonpoikainen\nsukuylpeys on suuri ja sukujen väliset vihat leppymättömiä. Rikkaudelle\npanee eteläpohjalainen arvoa, mutta kunnia on hänelle enempi. Kun\neteläpohjalainen menettää malttinsa, suuttuu hän silmittömästi ja\nsilloin välähtää helposti puukko, usein »taitamattomasti». Tekoansa,\nvaikka se on tapahtunut äkkipikaisuudessa, ei eteläpohjalaisen kuulla\njuuri katuvan. Hän salaa ja häpee mielenhellyyttä. Muukalaisen on usein\nvaikea ymmärtää eteläpohjalaisen hellempiä tunteita ja hänen omituista\nkäytöstään senkaltaisissa tapauksissa. Jo »kiitoskin» on kankea sana\neteläpohjalaisen suussa. Hän toivoo, että se itsestään ja sanomattakin\nymmärretään.\n\nVaikkakin eteläpohjalainen on jämerä ja tyyni pinnalta, on hän\nhyväntahtoinen ja leikkisäkin kun siksi tulee. Hän rakastaa iskevää ja\n»kierää» sanontaa, paradoksia ja huumoria varsinkin tilannekomiikassa.\nKun hän kuvaa tilannetta, maalaa hän sen muutamilla iskevillä sanoilla\nja keskeneräisillä lauseilla, joissa verbit ovat etualalla. Hyvällä\ntuulella ollessaan asettaa hän itsensä jutussa hyvinkin noloon ja\nsurkeaan asemaan nauraen itselleen ja noloudelleen, mutta toisella ei\nole syytä jatkaa, sillä eteläpohjalainen on hyvin pian »minä itte».\n\nNäissä kevyissä päivänpakinoissa, jotka nyt kokoelmana julkaistaan,\nolen koettanut säilyttää mahdollisimman tarkoin kotimaakuntani murteen\nja kansanomaisen sanonnan. Jutelmien aiheet ja kertomatyyli on kansan\nsuusta.\n\nNiille, jotka haluavat lähemmin tutustua Etelä-Pohjanmaan murteeseen,\nsuosittelen toht. Lauroselan ansiokasta tohtoriväitöskirjaa\n»Etelä-Pohjanmaan murteesta», julkaistu v:na 1913. Samalla pyydän\ntässä lausua hänelle kunnioittavimmat kiitokseni häneltä saamistani\narvokkaista neuvoista ja huomautuksista.\n\nVaasassa 20 p:nä helmikuuta 1921.\n\n_J. O. Ikola_.\n\n\n\n\nMARATONJUAKSU ANTVERPPENIS.\n\n\nOottako kuulu mikä siihe oli syynä kun ei kaikki suamalaaset\ntullehekkaa ensimmääsiksi maratonilla?\n\nAsia on sillä lailla, jotta mun pitää kertua se oikee juurtajaksaan.\n\nKaikki meni hyvin heti aluusta aikaan, niinkun oli meinattuki ja niinku\nPihkala oli määrännykki.\n\nKahrenkymmenen kilomeetrin pääs eli pualivälis olivat Hannes ja Tatu\nerellä hyvän matkaa; Tuamikoski ja Tallkreeni vähä peräs ja siinä välis\ntulla pomppii se mustanaamaane afrikkalaanen.\n\n— Tulkaa, tulkaa poijat — huuti Hannes Tuamikoskelle ja Tallkreenille.\n— Mutta ne vastasivat jotta:\n\n— Antaa mennä vaan! Meill’ on tämän Tallkreenin kans puhet\nflikka-asioosta. S’oon kuulemma se mun vanha helluni Ilmajojelta ny\nHelsingis ja Tallkreeni on sen nähny — huikkas Tuamikoski Hannekselle.\n\n— Mutta kattokaa vaan, jottei tua afrikkalaane jää teirän sakkihinna —\nhuuti Hannes.\n\n— Älä pelkää! — Kun saamma jutut selviksi Tallkreenin kans, niin me\najamma sen sivuutte.\n\n— Pitäkää vain varanna, — varootti Hannes ja rupes taas Tatun kans\npuhumaha perheasioosta.\n\n— Jokos se sun flikkas on vanha? — kysyy Hannes.\n\n— On se joulusta neljännellä — muisteli Tatu. — Vaikk’em mä niin vissi\noo. — Siitä tuloo kans juaksija vaikk’onkin flikka. — Se harjootteloo\njo köökin pöyrän ympäri. Äitee sit’ on ny viälä treenannu, mutta\nPihkal’ on luvannu ottaa sen sitten treenattavaksensa.\n\n— Kuinkas sun akkas ny voii? — kysyy Tatu hetken päästä Hannekselta.\n\n— No siinähän menöö — tuumii Hannes.\n\n— Onkos sulia perillisiä viälä? — kysyy Tatu taas hetken päästä.\n\n— Hm, tuata, — jos ei ny aivan justihin, niin — — — Kukas se siälä sun\nperäsnäs tulla fläisköttää? — kysyy Hannes äkkiää.\n\n— Vissihin Tallkreeni — tuumas Tatu, mutta kattoo kumminkin taansa.\n\n— No totisesti! — pääsi Tatulta. — Se on se afrikkalaane mustanaama\naina vaan!\n\n— Mihnäs on meirän poijat? — kiljaasi Hannes.\n\nTatu seisahti ja jäi kattelemhan. Hannes ja afrikkalaanen jatkoovat\nmatkaa. Tatu orotti kauvan aikaa, mutta Tuamikoskia ja Tallkreenia\nei vain näkyny. Siinä tuli virolaane, yks posetiivari, pelekialaane,\namerikkalaane ja tuli jo _ruattalaanenki_!\n\nSilloonkos Tatulle hätä!\n\n— Haru sitt fintuppan? — kysyy Tatu jo härisnänsä siltä ruattalaaselta.\n\nMutta s’oli niin kuitti miäs, että kiäli vain roikkuu suusta, eikä se\ntainnu ymmärtääkkää, mitä Tatu kysyy.\n\n— No voi ny sintta sentähre! Oikeen pitääs jo manata — jahkuu Tatu. —\nNua poijan lorvit ovat jäänehet juttelemahan flikoosta.\n\nTatu lähti vähä vinkiää viämähän sanaa Hannekselle. Ajoo kaikkien sivuu\nja otti sellaasen vauhrin, että meni jo Hanneksenki paitti.\n\n— Mitä tuhatta sä Tatu meinaat? — kiljaasi Hannes. — Ku sivuutte ajat!\n— Olikos se puhet sellaane?\n\nTatu kuuli ja kattoo taansa.\n\n— Jassoo, vai siäläkö sä olikkin! — Kuule ny hiivatti, kun Tuamikoski\nja Tallkreeni ovat jäänehet fläsäjämhä flikoosta! Ja täs on ny välis\njos jonkinfäristä musikkaa kuinka paljo hyvänsä. Mitäs ny tehrähän? —\nhohuutti Tatu.\n\n— Häh? — sanoo Hannes, vaikka se kyllä kuuli ja ymmärti.\n\n— Vai joraantunehet sinne? Kyllä n’oon yksiä vessuloota nua\npoikamiähet, ku eivät malta jättää akantohinoota eres tääläkää miälestä.\n\n— Mitäs sanoo Pihkala ja Suamen kansa?\n\n— Sanos muuta! — jahkaasi Tatuki.\n\n— Ei ny auta muu ku sun pitää lähtiä sanomha niille, jott’ei se passaa\nse sellaane peli. Lähre ny vähä sassihi ettimhän niitä poikia ja sun\npitää, Tatu, kattua, että ne lähtöö liikkehelle ja ajaavat tänne\nföörihi.\n\n— Taitaa mun pitää lähtiä hakho niitä senki lurjuksia, ku —\n\n— Ja muista, ettet jätä niitä enää kahren keske fläsäjämhä — huuti\nHannes Tatun perähä, ku se lähti paineskelho takaasippäin.\n\nTatu juaksi hirviää vauhtia takaasi monta kilomeeteriä ja löyti\nTuamikosken ja Tallkreenin viimmeen tiänviärestä istumasta.\nNiil’oli kovasti mukavaa. Tallkreeni aiva piteli mahaansa ja nauroo\nkatketaksensa kun Tuamikoski jutteli yhrestä neekeriflikasta, jonka\nkans s’oli fräkänny etelävalloos.\n\n— Sellaanen lihava lellu, aiva ku plankattu naamasta ja liperteli\nneekerinkiälellä mullen jotta »miu mau tiri liri» — hötkötti Tuamikoski.\n\n— Tuhannen juuttahat! — kiljaasi Tatu poijille, kun äärehe pääsi. —\nTäälä te sen viätävät kelliskelettä ja nauraa kitkutatta, ettäkä muista\nkoko hommaa. — Ajatelkaa, mitä sanoo Suamen kansa, ku saa kuulla kuinka\nte lorvaaletta. — Het’ liikkeelle, senki peijoonit! Hannes on niin\nsuuttunu, jotta se aivan pihajaa.\n\nKyllä tuli poijille kiirus. Lähtivät harppoomha aika hamppua ja ajoovat\npitkän juaksijajoukon sivuu. Tatu aina vaan karhas lujempaa ja jukitti\npoikia kovempaa plynimähä.\n\nKun n’oli päässehet parhuusen ruattalaasen rinnalle, rupes Tatuakin jo\nnaurattamha jotta:\n\n— No, ei oo enää hätää mitää, ku on rookattu tämä riikin miäs. Kovasti\nveliipuali näyttää ponkivan — puheli Tatu.\n\n— Höru Juunssonni, huru koore nu? (Kuules Juunssonni, kuinka luistaa) —\nsolkkaali Tatu ruattia. — Tuu sakkihin ny säki Juunssonni, niin pääset\nlujaa. — Kiri, kiri!\n\n— Ei, kyllä meirän pitää poijat ny jättää tämä Juunssonni\nherranhaltuhun, vaikka se hävyttömästi onki tehty meirän »emämaata»\nkohtaha. Pitää yrittää Hanneksen joukkoho — puheli Tatu.\n\nJa niin taas mentihin hyvää hölkkää monen franskalaasen, kreikkalaasen,\nenklantilaasen, pelkialaasen, neekerin ja kiinalaasen ohi.\n\nMutta sitten saivat poijat sihtihinsä runsahan pualen kilomeeterin pääs\npiänen hoikkakinttuusen äijänvenkkuran, joka mennä lipotteli, n’otta\nsääret vilaji kun vehriääset vyhrinpuut.\n\n— Mikäs junkkari se tua oikee onkaa, poijat? — kysyy Tatu. — Lisää vähä\nhöyryä, Tuamikoski siälä eres, jotta Saarahan se kiinni ja kattotha\nmikä otus se on.\n\nTuamikoski painoo päälle ja saiki sen pian kiinni.\n\n— Tämä on jäppi!\n\n— Mikä jäppi? — imehteli Tatu.\n\n— Jäppi tiätysti! — seliitti Tuamikoski.\n\nJo kerkesivät Tatu ja Tallkreeniki siihen kattomha sitä juaksijaa.\n\n— Tämähä on jaapanilaane Kanakuri, joka oikee kanan kurilla ponkii\nethenpäi! — sanoo Tatu.\n\n— No niin, niin! Sehän se jäppi on!\n\n— Kuinka niin? — Mitä varte sä sanot jaapanilaasta Kanakuria jäpiksi —\nkysyy jo Tallkreeniki.\n\n— Kaikki jaapanilaaset on jäppiä. Ainaki Amerikas — seliitti\nTuamikoski. — Jäppi on jaapanilaane.\n\n— Vai niin, imehteli Tatu. — Vai sanothan jaapanilaasia Amerikas\njäpiiksi. — No ruattalaasia siälä sitte vissihin sanotahan juipiiksi!\n\nTallkreenilta pääsi oikia hörönauru, pitkä ja sitkiä, jost’ei tahtonu\ntulla loppuakaan.\n\n— Ei, em’mä jaksa enää — rupes Tallkreeni sanomha Tatulle. — Mua niin\nkauhiasti naurattaa — ja piteli vattaansa kaksin käsin.\n\nSilloon kuuluu etupäästä Hanneksen ääni että:\n\n— Poijat!!! Mitä siälä nuhjaatta. Matka pian loppuu. Täs on viälä\njoitakin viarahia miähiä välis. Yks virolaane on aivan kintuulla.\n\nTuamikoski lähti silloo paasoottamha aika kyyttiä, mutta Tallkreenia\nnauratti niin kamalasti, jotta s’ei jaksanukkaa pysyä joukos. Rupes\njäämhä ja pääsi jo ohi joki enklantilaane ja tanskalaane.\n\nTatulle tuli kova hätä.\n\n— Jos et totisesti saa kinttujas käyntihin, niin mä jätän sun — uhkaali\nTatu. — Kun kaikenmailman flinttakintut täs menoo sun sivuutte. Katto\nvain, ettei viälä ruattalaanenki pääse sun erelles, senkin hörötes!\n\n— Ruattalaane? — No ei ikänä! — sanoo Tallkreeni ja rupes ponkimha.\n\nMutta matka oli liika lyhyt. Se loppuu kesken. Kun Tatu kerkes\nTallkreenin kans statioonille, niin Hannesta jo tuara retuutettihi\nmonen miähen olkapäillä suuri laakerikranssi kaulas niitä vastaha.\n\n— No siäläkö sä Tallkreeni nyt vasta tuut? — huuti Hannes.\n\n— Tullahan, tullahan — hoilas Tallkreeni. — Ja jäpit ja juipit on kans\nkovas tulon töpinäs.\n\nMutta kaikkihi hauskinta täs maratonijuaksus oli se ku Tatuki tuli\npalkinnolle. Tatu laskettihi kymmenenneksi miäheksi ja kovaa sille kans\nhurrattihi, ku se tuli ajaan Tallkreeniä erellänsä.\n\nJa s’oli aivan erehrys.\n\nEi Tatu ollu kilpaalemas. S’oli vaan perhänkattomas, että kaikki\nsuamalaaset tuloovat oikias järjestykses perille.\n\n\n\n\nMAKKARAMITTA JA KISKONKAAVA.\n\n\nOottako kuullu makkarammitasta ja kiskonkaavasta puhuttavan?\n\nS’oon sillä lailla, että, ennenku sitä näinkää raavahaksi tuloo ku mä\nny oon, on sitä saanu juasta toisenki kerran ihmiste asioolla. Niin mä\nku muukki..\n\nNuarempiansa ja huanompiansa sitä hyppöötethä. Ja siinä se oppi ja\nymmärrys kasvaa, jos on kasvaaksensa. Toiset vanhuuttansa viisastuu,\ntoisia hyppöötethä elinikänsä.\n\nMakkarammitta ja kiskonkaava on yks virstantolppa Jaakoon monivaiheesen\nelämän tiällä.\n\nAsuthin silloon Alahärmäs, Kotoluhran alunamaases taloos, Heikin ja\nJussin välis. Ja suuri piilipuu kasvoo pääryllä ja sauna oli kukkivan\ntuamen alla.\n\nJaakkoo oli vääräsäärine silloo niinku nykki. Oli hiljan saanu\nklaffipöksyt, john’oli tinaknapit. Mutta Jaakoon peukalo ei silloo\nviälä pryhränny knappia aukaasho. Ja sitä varte seisoo Jaakkoo monta\nkertaa merkillisen vakavana suurella porraskivellä, hyvin käsittään,\nkuinka voimatoon ihmislapsi on luannonvoimaan eres.\n\nMutta osas Jaakkoo jo silloo muitaki konstia. Se sanoo kelle vain\nviirestä pennistä että:\n\n— M’oon kolomen vuaren vanha!\n\nJa Kotoluhran puarifröökynän, Naiman kans, oli Jaakoolla sellaane\nsopimus, että Jaakkoo tallusti joka päivä puarin oven taa ja takoo\npikkuusella nyrkillänsä ovhe nii kauan, että Naima kuuli ja tuli\nkysymhä että:\n\n— Kuka tiälä kopittaa?\n\n— Jatka! — sanoon minä.\n\nSilloo aukeni aina ovi, ja ku kynnys oli korkia, ei siitä päässy ylitte\nmuuta ku yhrellä lailla. Mä pirin molemmin käsin kiinni toisesta\novenpualiskosta, nostin toisen jalaan kynnykselle, sitte haararreisin\nistumha ja ylitte. Ku mä sitte vähä kokotin ja sanoon:\n\n— Notta Jatkaa!\n\nNiin Naima-fröökynä nosti paakalehen tiskille istumha. Sitte se kysyy:\n\n— Mikä on Jatkan nimi?\n\nJa kun mä sanoon niinku pitiki, että:\n\n— Jatka!\n\nNiin mä sain suuren fiikunan. Ja mitä sille piti tehrä, sen mä tiäsin\nsanomata.\n\nKu Naima sitte sai pussata Jatkaa poskhe, nii se maksoo aina yhren\nfiikunan. Ja ku mull’ei silloo ollu viälä oikee räkninki selvillä, nii\nse pakkas fuskaamha.\n\nSellaasia ne naiset sitte ovat! Pettäävät miähiä jo piänestä asti.\n\nHo-hoi-ja-jaa!\n\nEi puarifröökynät enää nostele Jaakkoja tiskille, eiväkkä pyyrä\nfiikunoolla poskelle pussata, vaikka kyllä saisivat.\n\n— — —\n\nSe oli joulun aikoohi.\n\nJa sitte tehthin meillä yhtenä päivänä lahtia. Tapethin se suuri sika,\njota m’olin ollu monta kertaa sianketas luuraamas karsinan raosta, ku\näitee antoo sille syämistä.\n\nSe oli sitte isoo sika! Ei stä tohtinu mennä oikee likiltä\nkattomhankaa. Karsinan raosta vain vähä luurata, ku se seisoo poispäi.\nJa siltäki mun pakkas ottoho oikee hengen kiinni. Ja ku se kääntyy,\nnii silloo ei Jaakoon nenä ollu enää likilläkää karsinan rakua. En\ntotisesti olsi sitä sikaa kattonu silmästä silmhä, vaikk’olis annettu\nkaks viittäpenniä ja viälä fiikuna kaupanpäällistä.\n\nS’oli suuri ku tuparati. Mutta kualema sillekki tuli ja syäthin piänis\npaloos.\n\nEnsin se kölläthin, sitte pistethin, kaltattihin ja raamastethin. Pää\nleikathin poikki korvinensa ja panthin lihatiinun kannen päälle. Jalaat\npanthin rivihinsä lauranpaloolle ja trenki Juhannes, joka siinä puukkoo\nkäres hääräs, karjaasi mulle jo toiskan kersoolle että:\n\n— Jos’että mee siitä kauemmas, niin mä köllään ja kalttaan teiräkki!\n\n— Et sä Juhannes tohri meitä tappaa! — sanoo Uurentuvan Jussi, jok’oli\nmeistä vanhin ja viisahin.\n\n— Vai en tohri — karjaasi Juhannes ja haverti Jussia niskavilloosta\nkiinni. Se nosti Jussin ilmaha, riapootti ja toises käres heilutti\nkauhiaa puukkojansa.\n\nToiset kersat päästivät haikian mölinän ja juaksivat pakhon. Mä\nhuurin kans, mutt’olin niin peljästyksis, etten päässy juaksemha. Ja\nhousunpelliki oli auki. Ei auttanu muu ku nöyrästi pyytää Juhannekselta\nettä:\n\n— Ethän Juhannet viitti mua tappaa? —\n\n— No jääkhö ny tällä kertaa viälä tappamata — sanoo Juhannes ja päästi\nJussinki tappamata pois.\n\nJussi hairas mua heti kynkästä kiinni ja viärä hyppöötti niin että\nvain silloon tällöön otti toinen jalka maaha. Portahille asti vei.\nKuistin penkiltä rupes sitten koko kakaralauma haukkumha ja huutelho\nJuhannekselle. Oikee nuatin jälkhen veisasivat että:\n\n    Jussii pussii piikinoukka.\n    Jussii pussii piikinoukka.\n\nJa äikittelivät ja näyttivät kiältänsä.\n\nMäkin seisoon kauan aikaa suu auki, silmät sikkaras ja liputin\nrumaaselle kiältäni.\n\nLaulun lopetti lyhkääshe piika-Hessa, joka tuli tuvasta uuniluuta sojos\nja karhas kakarat kauas maantiälle. Mutta ku m’olin matalajalkaasin ja\nhuanoon juaksemha, jäin tiätysti jälkhen. Mun sauttoo Hessa, sukaasi\nluuralla housumpelliille että helähti ja jahkaasi:\n\n— Säki vaivaanen kräveli, jok’et saa housujas knapphi, täs leukojas\nihmisille flänkyttelet ja kiältäs liputtelet, senki naatiaanen.\n\nSen tiätää että s’otti kipiää ja käyy kunnian päälle. Mutta minkäs\nteki? — — —\n\nIllalla oli tuvas kova touhu. Äitee kääntöö isoonpöyrän kannen\ntoisippäin. Hessa krapas sitä taikinapuukoolla ja isä toi suuren vakan\nkrouvia rukhinjauhoja tupha. Leivinuunia oli koko päivän lämmitetty ja\näitee käski mua tuan tuastaki käyrä kattomas viäläkö siälä on hiiliä.\n\nKatonrajasta uuniklasin päältä otethin alaha maon viärestä\nmakkarasarviknippu ja trenki-Juhannes vualeskeli hikipääs\nmakkaratikkuja.\n\nHessa käärii tröijyn hiansa kynnäspäihi, kaatoo viälä vähä lisää\njauhoja veritaikinha ja rupes sotkemha että hamhenhännät heilahteli.\n\n— Nyt tehrhänki kerranki siammakkaroota ja kiskoja, että niit’onki! —\nsanoo äitee.\n\n— Mutta mihnäs on meirän makkatammitta ja kiskonkaava? — kysyy\nyhtäkkiää isä ja kattoo mun päälleni, niinku m’olsin ne johki vetäny.\n\n— Jaa, mihnäs onkaan makkarammitta ja kiskonkaava? — sanoo Hessaki. —\nOokko sä Jatka vetäny niitä?\n\nMä seisoon silmät pyäriääsnä ku puusta puronnu ja koitin sanua että:\n\n— Em m’oo nähnykkää, enkä tiäräkkää mik’on makkarammitta ja kiskonkaava.\n\nSilloon seliittivät kaikki mulle että:\n\n— Nyt ei tuu koko makkaraan teosta, eikä kiskoosta mitää, jos ei saara\nmakkarammittaa ja kiskonkaavaa. — Kuinka stä taitaa makkaraa tehrä,\njons’ei oo mittaa, että tiätää kuinka pitkä ja väärä se olla pitää! —\ntutkathin multa.\n\nJa mä käsitin sen selevästi, että siit’ei tuu mitää, jos ei jostaki\nsaara makkarammittaa ja kiskonkaavaa.\n\n— Mee ny jouthu Jatka pyythön Uurentuvan emännältä laihnaksi\nmakkarammittaa ja kiskonkaavaa — pyyti äitee.\n\nJa mä tiätysti heti lährin. Meninki aika hamppua, aukaasin oven ja\npyyrin hengästyksis emännältä, joka justhi puhalti valkiaa viriämhä\nhauretvesiparan ala että:\n\n— Äitee kätki pyytää makkarammittaa ja kitkonkaavaa!\n\n— Jahah, vai tehrähä teillä makkaroota — sanoo emäntä ja rupes ettimhä\njotakin pöytäloorasta. Ettii ja ettii ja sanoo lopuksi että:\n\n— Em mä tiärä, mihkä ne meirän makkarammitat ja kiskonkaavat ny on\noikee joutunhet, kun ei niitä näy mihnää. — Meestä koittaa Jatka\nkysymhä Heikin tuvasta. Eikhä niill’oo tallella.\n\nMä lährin Heikin tupha, mutta pimiäs porstuas hapuullesnani ovenkripaa,\nkaatoon korennon sellaasella kolinalla, että ku emäntä aukaasi oven ja\nmä pääsin pualikuallehena tupha, niin en muistanukkaa enää, mitä mun\npiti pyytää.\n\nPiti lähtiä kotia ja kysyä äireeltä mitä se olikaa.\n\n— Jaa, niin! Makkarammitta ja kiskonkaava — lährin iloosisnani takaasi\nHeikin tupha hokien: makkaramitta ja kitkonkaava, mattaramitta ja\nkitkonkaava, kitkonmitta ja mattarantaava.\n\nMutta Heikin emäntäkään ei löytäny makkarammittaa eikä kiskonkaavaa!\nEi mistään, vaikka se ettii ylisängyt ja klaffipiironginki. Aukaasi\nkellarinluukunki ja mun piti konttia kellarihi kattomha, jos n’olis\npuronhet sinne. Mutt’ei niitä ollu siäläkää.\n\n— Jaa mutta, nyppä mä muistanki, että meirän makkarammitta ja\nkiskonkaava on Antin tuvas laihnalla. Ne haki täs menhellä viikolla\nAntin tuvan pikku-Antti, eik’oo viälä tuanu takaasi. Lähre ny Jatka\nnopiaa Anttihi ja sano, että s’oot tullu hakho Heikin makkarammittaa ja\nkiskonkaavaa, ku teillä tehrhä siammakkaroota. Siältä sä ne saat.\n\nJa minä poika lährin. Tulin Antin tupha ja ajoon asiani ku miäs.\n\nEmäntä käsitti heti ja sanoo että:\n\n— Joo, kyllä meill’on makkarammitta ja kiskonkaava. Käys Fiikee hakemas\nne tualta maitokonttuurista. Jos Jatka olis hyvä ja tulis istumha tänne\nlavittalle niin kauan kun Fiikee ettii.\n\nMua piretthi Antis kovasti viarasna. Emäntä antoo sokurinpalan ja\nkysyy, joko meirän harmaa kana on poikinu.\n\nMä sanoon, ettem mä tiärä. Niinku tosi oliki.\n\nSitten tuli Fiikee porstuasta. Sill’oli fiilipunkin vannes ja\nkakspiikkine mäntäkrapa kouras.\n\n— Jahah, siinähä ne ny onki makkarammitta ja kiskonkaava — sanoo emäntä\nja antoo ne mulle. — Katto vain ettet Jatka kaaru ja särje näitä.\n\nMä lährin vähä taitavaa ja varovaasta kotiappäi. Kannoon toises käres\nmakkarammittaa ja toises kiskonkaavaa ja huurin porstuas että:\n\n— Aukaatkaa ovi, etten mä tärje näitä mattarammittaa ja kitkonkaavaa.\n\n— On se aika kelvos poika tua meirän Jatka kun se nuan kovasti hukaa\nasioolla kulkia — sanoo äitee.\n\n— Kyllä Jatkan pitää ny saara ittellensä oman pikkuuse kyrsän ja\nkaksinkertaase makkaran kaulahan — nauroo isäki.\n\nJa ne mä sainki.\n\nMutt’en sen erän perähä oo enää juassu makkarammittaa enkä kiskonkaavaa\nlaihnaamas.\n\nEnkä makkara kaulas kulkenu!\n\n\n\n\nKLOPIKAT HÄJYYLEMÄS.\n\n\noottako kuullu, että täälä Härmäs sattuu sellaane noloo asia, että kaks\npoijan-mälkkiä ryyppäs ittensä pöhnähä ja rupes häjyylöhö kun oikeen\nennenvanhaan miästen parahat.\n\nOikeen yltääset meinasivat tehrä ja näyttää, että Härmän veri ei\nvapise. Mutta noloosti niiren käythin, kukoonpoikaan.\n\nToisen nimi on Aaprahami ja toisen Jaakoppi, vaikkei niitä niin sanota.\nMutta kirkonkinjoos niiren nimet on niin ja kun täs retuutis tulee\nkirkonkirjakin ethen ja muita papillisia asioota, niin m’oon päättäny,\nettä sanothan ny kumpaaki oikeen kirkonkirjaan mukhan.\n\nNiin, siit’ on ny prisiis ku knakutettu viikko sitte, lauantakia\nvasthan yällä, kun ne lähtivät häjyylöhö. Olivat ensin ryypännehet\nsiälä Matonevan mökillä oikee vattantäyren ja sitte tullhet juavukshin.\nTrossaalivat siinä aikansa ja leveelivät, niin niskakarvat nousivakkin\nniin poikaasilla, että päättivät lähtiä kirkonkylällä häjyylöhön. Ja\nsen päälle taas ryypättiin. Mutta sitte pyhkääsi Jaakoppi takinhialla\nsuupiältänsä ja sanoo:\n\n— Soh, Aaprahami, ny lährethin! Hih! — sanoo ja poukahutti kun\nfiäteriillä.\n\nJaakoppi kiataasi kätensä Aaprahamin kaulan ympäri ja se voorostansa\nhairas Jaakoppia vyätäröösistä niinku pruukathan, kun häjyylöhön kerran\nlährethän.\n\nJa ku Jaakoppi, jok’on oikia härmälääne, Härmäs syntyny ja kasvanu,\nkirrasti hampahia, lasketteli sinisenpunaasia sarvipäitä senku kerkes\nettä käry nousi, ja taitavasti ja taatia kyykähytti ku remmiillä vain —\nniin Aaprahamiakin jo hirvitti.\n\nEikä se Aaprahami osannu eres pretkahuttaakaa. Kun yritti nytkähyttää,\nniin pyllähti isthallensa ku säkki. — Siitäki sen näki, ett’ei s’oo se\nAaprahammi Härmästä kotoosi. Mikhän on tuulentuama, ylimaalaane, kun ei\ntaira prekkaallakkaa.\n\nLuuloo pöllöö, että sitä poukotelhan kuinka rookaa. Tahris ja\ntasapökkää tiätysti.\n\nSiinä se klepaji se Aaprahami sen Jaakopin kuphelia ku mikäkin\npoukotes, eik’olsi näyttäny miltää koko meno, jons’ei Jaakoppi olsi\nvetäny sillä heljällä äänellänsä, että:\n\n    »Kaksipa kotua poijall’o,\n    on linna ja lasareetti\n    Hih!\n    on linna ja lasareetti- — —»\n\nSiihe katkes laulu ja Jaakopilta pääsi kirpiää että:\n\n— Älä tanan helevetti hypi mun varpahilleni!\n\nAaprahami kun kans riamastuu, otti ja poukahutti kerraasti oikee\nkorkiaatte, ja tramppaskin Jaakoppia kintuulle.\n\nNiin ne sitte tulivat raittia roikastaan Jaakoppi ja Aaprahami\nkirkonkylän paikkeelle. Ihmiset höröskorvin kuuntelivat ja sanoovakkin,\nettä:\n\n— Taitaa olla häjyjä liikhellä.\n\nEikä aikaakaa kun yhren taloon ovi riipaasthin seljällensä ja Jaakoppi\npoukahutti keskilattialle ku kärppä. Sivalti puukoon tupestansa ja\npyärähti ympäri kun viipperö.\n\n— Hiuuuh! — sanoo. — Totta jukulaut hohtimet sanon minä! Onko täs\ntaloos miähenvastusta vai häh?\n\nEi sattunu olho isäntää kotona. Oli vain emäntä ja kakarat päinsä.\nEmäntä oli justhin panemas koivuusta halaaspualta hauretvesiparan ala\nkun häjyylijät tryyköttivät tuphan. Emäntä katteli horvin aikaa pitkää\nJaakopin hyppimistä laattialla ja tuumas sitte että:\n\n— Vai on Matonevan pikku-Jaakkoo kans ruvennu häjyylemähä ku oikee\nraavahat miähet? Ja oikeen miähenvastusta kulkoo kyselemäs! No on sulla\nluantua!\n\n— Heleijaa! — hihkaasi Jaakoppi. — M’oonkin vaan sellaanen pikkuunen\npoika siältä Matonevan parthalta. — — —\n\nJa kyykähytti taas mahtavaa.\n\nSilloo hairas emäntä sen koivuusen koippuran ja sukaasi sillä Jaakoppia\nnii leuvoolle, että se meni pyäriensä kun kapu ovensuuhu. Ja kyllä kans\nlöyti oven pihalle, ennenku emäntä kerkes toista kertaa kalahuttaa. —\nAaprahami, jok’ oli seisonu ovipiäles koko aijan, livahti porstuaha het\nku se näki emännän haloon heilahtavan. Ja paras oliki. Siitä emännän\nhaloost’ olis piisannu lämmitestä vaikka viälä Iisakillekin — ja vaikka\nkoko Israelin sukukunnalle.\n\n— Ei nuasta akoost’ o mihkää! Ku peijakas tärähytti halooll’ ett’en\nyhtään hoksannukkaa — yritti Jaakoppi seliittää, pirellen leukojansa. —\nJa kuka sitä ny akkaa viittis puukoolla lyärä? Olispa huano! — jahkaasi\nlopuuksi.\n\nLähretthin taas. Mutta se siitä emännän mällist’ oli apua, että\nkarjumine ja kiljumine lähti Jaakopista nyt oikee syrämmen pohjasta. Se\nhelppas ja nostatti samalla luantua.\n\nTulivat sitte pappilan kobralle ja siinä meni Jaakopin sisälle itte\npiru niin kauhialta kun se kuulostaaki sanua.\n\n— Nyt tehrähänki se, mit’ei Härmäs oo ennen tehty! Menhän häjyylöhö\npappilahan! Sit’ ei tehny itte Isoo-Antti eikä Rannanjärvikään, mutta\nnämä poijat tohtii — trossaali Jaakoppi.\n\nJa menivät kans. Suaraa pappilan suurehe salihi syränyällä. Ihmiset\nja akat siunas ja varjeli kun Jaakoppi ja Aaprahami ilmestyyvät ramat\nkaulas. Häntä truutulla juaksivat pakhon.\n\n— Hou! — Onko pappi pöntöös vai penkin alla? — Tänne tulivakki ny itte\nAaprahami ja Jaakoppi, reirut poijat Härmän Matonevalta. Hih!\n\nPappi tuli peräkamarista kattomha, kukka sellaasta präiskettä pitäävät.\n\n— Mitäs miähet näin syränyällä ovat kulkeella ja tänne tuloovat\nmellastamha? — kysyy pappi niin sinnis että aiva pihaji.\n\n— Jaa, että mitäkö tänne asiaa — härnäs Jaakoppi.\n\n— Me tulimma herra pastori hakhon papinkirjaa, että m’oomma reirut\npoijat, totta jukoliste hih!\n\n— Rupias pappi korjasti vaa kirjoottamhan, kyllä nämä poijat petaalaa.\nJa s’oon sun virkas, pisti Aaprahamikin välihin.\n\nKyllä papin syytti hyppyysiä ja teki miali nykäästä niinku Härmäs tapa\non ja tairetha, mutt eihä papin passaa, ei Härmäskää, tarttua miästä\nriveeliihi kiinni ja pläsittää, vaikka luantua kuinka karmiis. Papin\npitää vaan iskiä sananvoimalla, eikä saa manatakkaa, vaikk’ olis kuinka\npaha olla.\n\nHuanommalle pualelle siinä jää suunpruukoos kun toinen helapäätä\nheiluttaa. Puukkoo s’oon joka Härmäs selvää teköö. Ei sanan miakka\nainakaan haavaa härmälääsen nahkaha puhkaase.\n\nEi ollu papilla helapäätä, ei moskulaa, pannunjalkaa, ei eres\nkoippuraa, joll’ olis passannu tärähyttää. Piti niällä vaan ja tytyä.\nJa ruveta kirjootho peijakkahille papintoristusta.\n\n— No eikös näin komjas taloos oo viarahille mitää tarittavaa? —\nkarjaasi Jaakoppi. — Harvoon me täälä viarahis oomma. Tuas pappi näille\nMatonevan komjille poijille pottu pöytähä, niinku pruukatha. — Ja vähä\nkiukkuusta!\n\nSilloon jualahti papin pääs asia.\n\n— Ei oo muuta suuhu pantavaa kun limunaatia — sanoo pappi.\n\n— No, tua sitä, meill’ on ainaa omasta takaa, niin pistethän täs\nplöröksi — komenteli jo Aaprahamiki, kun näki, ettei papist’ oo\ntappelumiäheksi.\n\nPappi meni tuvan pualelta hakho limunaatipottua ja samalla käski\npiian juasta naapuritaloohi apua pyythö. Itte lähti takaasi salihi\nlimunaatipottu ja klasi kouras. Kaatoo miähille tasapäät täythö ja\nrupes kirjootho sitä Matonevan poikaan papintoristusta.\n\n— Ja paa siihe, että Aapram ja Jaakop, reirut poijat Härmän\nMatonevalta, ovat syntynehet ja komjasti elänehet, eikä kummallakaa\noo rupulia ollu. Ja puhrasmaineesia ja pulskannäköösiä miähiä, niinku\npastori voii sen ittekki toristaa — saneli Jaakoppi.\n\nMutta papinkirja ei ollu viälä aiva valmis, ku pappilan salihi astoo\npari _isäntämiästä_ ja silloo meni Matonevan komjaan poikaan suukku\näkkiää knappihi. Ja vähä suijaa olivakki.\n\nIsännät ottivat Aaprahamia ja Jaakoppia kraiveliista kiinni. Eivät\npaljoja puhunehet, mutta käpälööttivät poikaasia eri lailla. S’oli\nsellaane peset Matonevan poijille, ettei se siitä enää petraa. Olivat\nniin hippooseksi hiarottuja ku lamphannahkaane tupakkimassi.\n\nMutta fankiföörärihi komjasti nämäki rääpööt viäthin ja raurat saivat\njalkoohinsa, ku oikee aikamiähet.\n\nJa s’oli liika suuri kunnia sellaasille klopiille.\n\nTunkiolle olis saanti paiskata.\n\n\n\n\nHÄRMÄ — SUAMEN KORSIKKA.\n\n\nOottako kuulu, ett’ei oo viälä Härmän mainet mennyttä?\n\nViälä siälä helapää heilahteloo ja seiphät ilmas vinkuu! Ei oo puukkoo\ntuphen ruastunu, eikä »tupenkaavat» unhoitettu!\n\n— Heleijaa poijat! Hih! — sanon minä, että\n\n    Konnuuttansa se Hunurin Antti\n    tikkaan alle kuali — — —\n\nNiinkuu näjettä, että suanehen otti! Eikä kummakaa, että Härmä on mulle\nrakas. Tunnustaa täytyy, että Härmästä s’oon tämäki Jaakkoo. En oo\nviittiny ennen sanua, kun on näyttäny siltä, ku Härmäst’ olis kurssi\nkaronnu ja veri vaalennu.\n\nHärmästä, Suamen Korsikasta!\n\nOlkohot nämä Lapuan komiat, Ilimajoen ylypiät, Ylistaron mahtavat\nja Laihian nälkäsilmät niin sinisen kurnaalin sivistyneinä ja\nittekasvatukses pitkiillä iruulla, ku tahtoovat, mutta härmälääset,\nn’oon este!\n\n    Nee saa hyppiä pöyrälle,\n    jok’on meitäki verrempiiä!\n\nSen tiärättä poijat sanomata, ettei passaa Härmäs pöyrälle hyppiä,\nvaikka haastettaaski!\n\nMutta sitä minä imehtelen, että kuinka siälä Härmäs voii olla ja\nhengittää sellaaset miähet, jokka kulkoovat kaatelemas ihmisten\nhaavanvoithet maaha?\n\nVähemmästäki on miähiä lakanoolla kannettu.\n\nEm mä sitä sillä sano, ettei kialtolaki hyvä ja paikallansa olsi, mutta\nettä härmälääne rupiaa poliisin trengiksi! Se on poijat liikaa! Siihe\nvirkha on muita, halavempia — — —\n\nPoliisi on poliisi. Se pitää olla. Sill’on oma virkansa ja hoitakhon\nsitä. Siit’ei oo pahaa sanomista. Mutta että ruveta poliisin trengiksi,\nehrontahroon passaripoijaksi, siihe koiranvirkha ei ainakaa enne oo\nHärmästä miähiä liienny.\n\nToista s’oon reiru tappelu. Siitä minä sukuni tunnen. Se friskaa, ku\nvähä kupithan.\n\nNy on taas pitkästä aikaa ollu oikia reiru härmälääne tappelu, johna\nsukukunnittaan lyäthin puukoolla ja seipähillä.\n\nOn se Erkki poikaa! Kun oli jyviä viämäs asemalle ja näki sen\nRajalaasen sukuunensa tulevan, niin — hevoonen poikkipäin tiälle! Tiä\ntukhu ja puukoot käthe! Poikaaset katkoomha seipähiä!\n\nMuttei oo Rajalaasekkaan Nauku-Maijan poikia.\n\n— Pois tiältä Erkki kopukkoones elikkä putuat orrelta! — huutivat.\n\nJa sitte lyäthin! Sit’ oli ilo katteila. Puukoolla sen ku kerkes ja\naina välihin seipähillä.\n\nHuanoja n’oon Hilliläästen seiphät pookipuiksi. Ku knuppihi vähä\ntärähyttää, nii sen seittemäksi hajuaavat.\n\nSai siinä Erkki ja Erkin suku, jos sai Rajalaasekki. Mutt’ olis sillä\nHärmän tohturilla ollu enempiki parsinlankaa palkhenkiäliä tikkaalla.\n\nSiihe se sillä kertaa loppuu. Kun on reijät kursittu ja kapulat\nmärkinehet, niin sitte taas nykäästhän. Sukukunnittaan, sanon minä, kun\nKorsikas.\n\nMutta sen sanon minä teille, rakkahat härmälääset, että älkää antako\nperintätapaan muuttua: Puukkoo, moskula ja pooki on härmälääste\ntappelu-asehet.\n\nEi pirä häväästä Härmää rivollia suuremmalla ampuma-asehella!\n\nN’oon raukkoja, jokka airanraoosta luaripyssyllä ampuu.\n\n\n\nISOONTALOON ANTTI-POIKA.\n\n\nOottako kuullu mihnä pääs mailmaa se Isoontaloon Antti-poika tätä nykyä\nhäärää?\n\nEi oo siitä poijasta taas kuulunu pitkihi aikoohi mitää.\n\nMutta eilen tuli Antilta Vaasaha tilikrammi ja siitä näkyy, että siälä\ns’oon Antti-poika, johna pitääki.\n\nSiälä Karjalan mailla, tikillä Petroskoita puskan juurella mettis vain\nkellii ja luurii, ku polseviikki oikee enkelsmannia mökyyttää.\n\nKu pitkäkoipi-enkelsmanni oli meinannu nuan vain piippu suus valloottaa\nsen Petroskoin kaupungin, niin polseviikki olikin tehny sellaasen\nklenkun, että faarttas takaapäin sen niskaha ja tärähytti, nii että\nenkelsmannin meni piippu poroonensa väärähä kurkkuhu.\n\nKoko enkelsmannin armeija meni pirinpärin ja kapteeni sanoo että:\n\n— Sanomapits!\n\nMutta Antti-poika vain naureskeli partoohinsa ja sanoo pojillensa että:\n\n— Antaa ny konkkanenien vähä poukotella ja ryssänki kerran olla\ntohkehes. Mennähän me sitte poijat kysymähä, mitä ne hasajaavat.\n\nJa ku enkelsmannill’ ei ollu enää muuta ku vähä karvoja korvien nenis,\nhyppäs Antti-poika poikinensa puskikosta joukho, hihkaasi ja vähä\ntupellansa hosuu, nii jo pääsiki kaalinsyäjiltä haikia:\n\n— Hospoti pomiloi!\n\nEi keriinnehet tavaarissit pistää paitaa housuuhinsa. Huutivat että:\n\n— Joptvujumat, Antrej Pjekkeleevits Isotaloffski! Krukom naleevo! Tavai\ntavaarissi piekom marssia se ku kintuusta lähtöö!\n\nJa kyllä pisteliväkki poikaaset vähä sassia marssia. Karvatukut vain\npöläji ku Iivanat pyhkääsivät.\n\nSe trenki-Kuustaa siältä Laiturista, jok’on ollu Amerikas ja ny on\nAntin följys, kysyy enkelsmannilta, joka makas silmällänsä kurakos että:\n\n— Hau aa juu mister Pull (Miltäs tuntuu?)\n\n— Veri ill, but God seiw the King änd Isotalo-Ant!\n\n— Mitä se honajaa? — kysyy Antti.\n\n— Se sanoo, että kyllä sen krupis tuntuu, ja että Herra varjelkho\nkuningasta ja Isoontaloon Anttia.\n\n— No kyllähä mä täs ny ittekki pärjäälen — tuumii Antti.\n\n\n\n\nSEINÄJOEN FLANKKUAITA.\n\nOottako kuullu mitä Seinäjoella hommatha?\n\nSiältä ny kummia kuuluu. Mä rookasin eileen yhren tutun miähen\nSeinäjoelta ja se sanoo jotta:\n\n— Seinäjoell' ollaha eristymhä päi. Varsinki ryyppöömiähet ovat\nruvennehet huamaamaha yhthenliittymisen suuren voiman ja merkityksen.\nJa ne erut, jokka itte kullekki puulaakimiähelle yhteespyrinnööstä\nkoituu.\n\nOnha muistos jokahittella joka vain yhrenki illan ja syränyän on\npörränny Seinäjoen kunniootettavien juappojen ilooses sakis, ja\nkuka sit'ei olsi tehny, että katujen ja teiren leveys siinä aseman\npaikkeell' on imhellistä laija.\n\nSe on oikee luannon oikku ja kamala paikka.\n\nPäivällä ja viälä ehtoopualellaki on tiä kyllä leviä ja oikoone, mutta\nannas peijakas ku rupiaa hämärtämähä, niin tiä soukkenoo ja lyää\nlänkkiä, jotta kuraasehe ojaha miähen paiskaa, vaikka kuinka koittaas\nsuaraa ja tyrniää kulkia.\n\nJota myähääsee on yä, sitä klumppuusemmaksi ja nyrkkäharjaasemmaksi\nkans tiät tuloovat. Tuas yhren aikha yällä on ku yrittääs rautalankaa\npitki kulkia.\n\nTiätää sen, jottei siinä sarankilon äijät pitkältä koikkarootte, ku ei\nnuaret klopikkaa tahro päästä päästä päähän.\n\nOjaha paiskaa ja ku häjysti sattuu nii nyrjähyttää koipensakki, jotta\npitää monta päivää klynkätä ja ihmisille valehrella.\n\nMutta pahin vaiva on kumminki ku verhat pakkaavat nii ryvettymhä\nSeinäjojen savivellis ja lakki putooloho.\n\nKun aamuyäst' on kyllä hiljaa ja varpahilla päässy livahtamha kotiansa,\nettei eres akkakaa huamaannu, nii aamulla ku herää, on akka heti\nkyselemäs jotta:\n\n— Mihnä, herrenjee, s'oot taas rämpiny, ku verhat on nii kuras yltä ja\nalta? Ja mihnä su lakkis on? — Naamasnaski on rapaa ja hiukset aiva\nsaves! Voi tuhannen porsas sua! Katto ny!\n\nSilloo pitää isännän seliittää niin ku asia on jotta:\n\n— Ku mä tulin yällä kokouksesta, nii tuas Parviinin kohras luiskahtii\njalka ja mä putosin ojaha.\n\nKu on hyvä emäntä, nii se uskoo tämän monta kymmentä kertaa perätyste.\nSiunaaloo vain jotta:\n\n— On se kamala paikka se Parviinin kohta ku aina sä siinä kuuppaat\nojaha.\n\nMutta jos on häjy akka, jollaasesta meitä kaikkia laupias kohtalon\nkaikkivaltias pitkäsormi irti pitäköhö, nii s'ei ota uskuaksensa ei\nvaikka! Ei ensimmäästäkää kertaa.\n\nHaukkua mankuttaa vaa, jotta muka ryyppööll'on ollu.\n\nMutta ny n'oon Seinäjojen isännät päättänehet ruveta tositoimihi aseman\nteiren kunnostamiseksi.\n\nNe tiät meinatha ny levittää kolme syltä ja laittaa kaks syltä korkia\nflankkuaita kummallekki pualelle tiätä.\n\nJa tehrä se aita nii tivis, ettei raoostakaa pääse ojaha putuamaha ja\nverhojansa ryättämhä.\n\nJa se flankkuaita pöngithä peijakhanmoosilla piiruulla ja parruulla,\njottei kaaru, vaikka pakkaas kallistelhonki.\n\nOn ne seinäjokiset käytännöllisiä ja viisahia miähiä.\n\nPaljo parempia ku Lapuan isännät.\n\nKu Lapualla isäntä tuloo kokouksesta, eik'oo flankkuaitaa, nii pitää\npoikasten kulkia erellä huutamas jotta:\n\n— Pois tiältä, kieltolaki tuloo — — —\n\n\n\n\nJAAKKOO LEIKKEELLÄ.\n\n\nOottako kuullu, että m'oon ollu leikkoolla ja tehny suuren keksinnön?\n\nSellaasen että isäntäänki passaa nyt ruveta leikkoolle.\n\nTähä asti ei s'oo oikee tahtonu luistaa isäntämiähiltä, kun on ollu\nvatta eres. Mutta jo ny rupes niiltäki luannistamaha.\n\nSitä se teköö ku lähtöö viisas miäs kokeeloho.\n\nEi mun tarvinnu freistaalla ku pari kertaa, ku hoksasin, ettei se sillä\nvanhalla lailla leikkoo luistakkaa.\n\nHätäkös niiren sellaaste laihaan kurkeloosten on leikata krapsutella ku\nkruppi antaa perähä ja käret ulettuu maaha. Mutta toista s'oon munki ja\nmullaaste isäntämiästen, ku on vatta eres.\n\nKyykkymähä kyllä pääsöö, muttei paljo koukistamaha.\n\nJa ku oikee yrittää kurkottaa, nii ottaa vatthan kipiää ja veri juaksoo\npäähä.\n\nJa paperossinsavu menöö silmihi, ettei näje mitää.\n\nSaattaas viälä, kun nii silmät ummes riipasoo, telata sormensa ja\nkoipensakki.\n\nHyvä ettei sirpintutkaan puhkaasisi mahaha viälä aikamoosta\npalkhenkiältäki.\n\nJa s'ei kärsi paljo teräaseella kututtamista — ainakaa mun vattani.\n\nJos passaas ruistaki leikata selkäkenos seishalta, niin menishä se,\nmutta tulis niin lyhkääsiä lyhres-typyköötä. Ja jäis pitkä sänki, ja\npitkät oljet jäis pysthy pellolle.\n\nJa mitäs sitte myitääs ku jyvät itte syärähä.\n\nEikä pirkuleskaa osta pitkiä olkia pysthy pellolle.\n\nSen ymmärtää jokahine yhtähyvi ku minäki ja sitävarte en yrittänykkää\nknuppia leikata, ku purotin itteni kyykylle ja nirhasin vähä tarkasti\nmaatamyären poikki. Pakkas vähä tulhon juurinensakki.\n\nMutta ku kyykyllänsä oikee hapenesta leikkaa, nii siinä väsyy niin\nkauhiasti kintut.\n\nJa ku aina välistä pitää vähä poukahuttaa ittiänsä ethempäin, niin\npakkaa klenkahteloho ja pyllähtämhä.\n\nIsthaltansa olis muutoon kovasti mukava leikata, mutta pistelöö niin\nperähän, ettei sitäkää kauaa kärsi.\n\nJa kun on märkä maa, niin on muutoonki vähä holtitoonta ja ilikiää.\n\nLypsin-lavittalta on jo paljo kätevee leikata, jos siin'on kaikki\nnelijä jalkaa tallella.\n\nMutta kolmijalkaanen tahtoo klenahrella.\n\nKu lavittalta leikkaa, niin siin'on vain se vika, että stä pitää aina\nvähän päästä siirtää.\n\nMutta ku istuu takaperi jalaat roikolle meijärikärryyhi john'on\ntuallaaset varileivänkokooset pyärät ja panoo poikaasen sitä vetämhän\npeltua pitki sitä mukaa ku krapsii, nii jo passaa joo isoomahaasenki\nisäntämiähe leikkaalla.\n\nSiitä kärrynperältä vaa huhtua selkäkenos ja piippu suus.\n\nEikä tuu yhtää selkä kipiäksi!\n\nSiinä on vain pirettävä varansa ku emäntä huutaa kaffille, ettei\npoijanhöperö verä ojapaikasta tiälle. Siinä tärskähyttää niin\narmottomasti. Voii jäärä kiäliki välihi.\n\nPitää kattua, että poika viää siltapalkasta ylitte ku kaffille lähtöö.\n\nJa samoon kaffilta tulles. S'oon kattokaas sillä lailla, että ojapaikas\ntärskähyttää tullen mennen.\n\n\n\n\nHEVOOSTA VAIHTAMAS.\n\n\nOottako kuuliu, kuinka yhren isännän käythin hevooskaupas Vaasan\nmarkinoolla?\n\nSill'oli sellaane vihapito salvia, jota s'oli manannu Mikkelistä\nasti. Oikiastansa s'oli muutoon kaikin pualin hyvä ja vankka hevoone,\nmutta ku se sai sen pään, niin hyppii pysthy, potkii, prätkytteli ja\ntryyköötteli, mihkä rookas. Eikä isännän auttanu mikään. Pänttäs sitä\neli löi, s'oli yhren tekevää. Mutta pahite isäntää suututti se, ku\ns'oli purottanu sen hevoosen takia ainaki viis kertaa lakkinsa. Ja\nlakit on nyt tyyrihiä.\n\nKu se hevoonen sai sen iilin päähänsä keskellä maantiätäki, niin sit'ei\nosannu yhtää pitää varaansa. Siitä paikasta riipaasi, n'otta lenti\nlakki tiäpualehe. Ja monta kilomeetriä mennä paasootti, n'otta piti\nirvillä hampahin pirellä ittiänsä rees kiinni. Takaasinpäi ei sitä\nhevoost' olsi saanu tulhon vaikka sen tuhat olis ollu. — Sinne jäi\nlakki, ja kyllä niillä ottajia on.\n\nJa sitä varte s'oli se isäntä tullu markinoolle vaihtamahan pois\nsellaase pritakan. Oli varannu pari pottua pontikkaaki turkin\nplakkarihi, että saa paiskata naamahansa ennenku plassille lähtöö. Ja\nminkälaane hevoosmiäs s'olis, jok'ei olsi pöhnäs? Eihän stä viitti\nhuutaa ja valehrella selvällä päällä, nii ku hevooskaupas pitää.\nIsäntäki teki kortteeripaikasnansa kolme kissintunssia, seikasta\nplöröä, n'otta tokeniki. Pakkas jo pihasta lähties vähä viippoottamha.\n\nMutta kyll'oli kans oikia ääni kellos, ku isäntä paiskas ittensä\nrennosti rekhen ja hihkaasi että:\n\n— Hei elämää, eikä mitää kituelämää! Tiä auki ja taivasta myäre!\n\nJa kyllä salvia lähtiki n'otta pyry nousi Pitkääkatua plassille päin.\nEi keriinny poliisikaa ku härintuski hankehen hypätä ja vähä krääkäästä.\n\nSantviikin mäen pääll' oli hevosia ja miähiä aivan mustana.\n\n— Hevoone ku limppu ja poika ku mötiäänen! — hihkaasi isäntä, joka\nkyllä taisi. — Täs s'oon hevoone, jok' ei lantiilla lohkee.\n\nKoht'oli miähiä ympärillä pää vääräs siikaroomas. Salviaa kattothin\nerestä ja takaa. Yks oli suusta luuraamas, toinen perästä sihtaamas.\nKattoovakki tarkasti. Ja se mustalaane, joka piti häntää ylhällä,\nkiljaasi sille suusta kattojalle, että:\n\n— Näkyykö läpi?\n\nSilloon suuttuu isäntä ja huitaasi mustalaasta suittenperillä ympäri\nkorvia. Sanoo että:\n\n— Oikee köyhät ei saa kattuakkaa! Eikä sikavainaan silmill' oo ennenkää\nnähty!\n\nSamas tuli yks Vähäänkyröön lahtari kaakillansa kolistaan sellaasta\nlentua, jott' oikee hirvitti. Kuinkaha oliki saanu koninsa sellaasehe\nvauhtihi. Yks äijä siinä tuumas jotta:\n\n— Huipathanko huppia?\n\nJa tuli heti kauppa. Isäntä sai 700 väliä ja lähti uurella hevoosella\ntryykööttelöhö. Heitti salaasinpualin potustansa aika ploiskahroksen\nposkhensa, sylkääsi, hihkaasi ja — taas oli miäs hevosen suuta\nluuraamas.\n\n— No rippikoulu-iäs s'oon, mitäs siinä vahtaat — jahkaasi isäntä.\n\nEikä siinä kauaa noukka tuhissu ku taas vaihrethin. Ja vaihrethin ja\nhuipitthin viälä monta kertaa. Sitä pikemmin tuli kaupat, jota pahemmin\nisäntä tuli pönttyrähä. Se teki väliä ja antoo kans, kuinka kulloonki\nrookas.\n\nOli jo pimiä, tuas 9:n aikana, ku isäntä tuli hyppööttään Pitkääkatua\nja ajoo yhthen toisen kans n'otta tärähti. Manathin ja präiskäthin\nniinku pitiki ja sen päälle vaihrethin hevoosia.\n\nIsäntä tykkäs, jotta sen toisen hevoone oli vähä suuree ja rotevee ja\nantoo 1.000 markkaa ja lakkinsa väliä.\n\nSitte ajoo kortteerihin ja kortteerin emäntä pani hevoosen tallihi, kun\nisänt'oli niin pöhnäs.\n\nPakkas isäntää vähä aamulla naurathon, vaikk' oliki kohmelos. Tuumas\nettä:\n\n— Pitää käyrä kattornas minkälaase kopukan mä nyt lopuuksi oon saanu.\n\nTuli tallihi ja kattoo — niin eikös isännän oma salvia seisokki siälä!\nMulkaasi vain isännän päälle ja oli kun olis' sanonu että:\n\n— Sen tuhannen päitäkö tämä tälläänen prissoo merkittöö? Mutta kyllä\nkans akkas sun kuulettaa, kun kotia päästhän!\n\n\n\n\nLAPUAN TULIPALO.\n\n\nOottako kuulLu, jotta Lapuall'on palanu navetta?\n\nOnkhan siitä ny kolmiakaa viikkua sitte ku se paloo. Ja hyvin palooki,\naivan poroksi meni.\n\nJa tohina ja touhu oli sellaane ku pruukathanki. Huurethin ja hypäthin\naiva viivana vaan ja paljo tuli ihmisiä ja kakaroota kattomha.\n\nJa toiset pukkiivat toisiansa ja hokivat jotta:\n\n— Älä tuki siinä, että mäkin näen. Pysy erempänä! Ka, kun pukkii, eikä\nkuulekkaa.\n\nMutta taloonväki juaksi jotta hiki nokkuu ja samoon krannin miähet.\n\n— Tuakaa vettä, hyvät ihmiset, älkääkä siinä käret plakkaris seisko ja\ntöllistelkö — huutivat ne, jok'oli touhus.\n\nArvoosa yleesö käänti päätä, jotta kelle ne oikee huutaa?\n\nAvuliammat yleesöstäki, jok'oli tullu vain kattomhan, huutivat\ntakimmaasille jotta:\n\n— Hakekaa, hakekaa, vettä — — —\n\nJa takimmaaset, jokk'ei tahtonu oikee nährä, rupesivat hosumaha ja\ntöyttimhä jotta:\n\n— Päästäkää meitä hakhon sankoja siältä erestä — — —\n\nJa pukkiivat ittensä aivan parhaalle plassille. Ku olivat päässehet\nethen, niin pistivät käret plakkariihi, eiväkkä olhet tiätääksensä.\nMutta toiset hairasivat sangoon käthensä, kököttivät takimmaasille ja\nkovasti höpöttivät jotta:\n\n— Tuas on sankoo, juaskaa juaskaa hakhon vettä, mitäs siinä\nseisoskeletta. — Hekää! — No ottakaa ny, kuulettako!\n\nYhren onnettoman piti ottaa sankoo käthensä, ku kaikki kattoovat sen\npäälle.\n\nSe lähtiki klynkyttämhä hissuksensa puarin taa. Sinne putos sankoo,\nettei se ittekkää huamaannu. Tuli aikaan perästä muina miähinä takaasi.\n\n— Mihn'on pruutta? — rupesivat huuthon ihmiset, ku näkivät sitä\ntuatavan hevoosella aiva häntäpystyä.\n\n— Pruutta tuloo! Pois tiältä! — huutivat kaikki ja tukkiivat niin\ntrusaha, jottei sitä saatu hyvähän aikahan alaha kärryyltä. Saathin\nkumminki viimmee ja jokahine rupes vethön pruutan lankia ja huuthon\njotta:\n\n— Masiina käynthin! Pumpakkaa, pumpakkaa hyvät ihmiset!\n\nLankia viäthin kovaa ja sitä piisaski, kun ei huamattu kruuvata sitä\ntoisesta päästä kiinni.\n\n— Mihn'on konhenkäyttäjä?\n\n— S'oon kotona!\n\n— Mitäs sillä täs tehrähä? Kyllä tuallaase moottorin osaan mäki\nkäynthin panna — tuumaa yks äijä ja rupes väänthön pyärästä.\n\n— Ei siitä! — kiljuu toinen. — Väännä tuasta! Annas minä — — —\n\nSiin'oli konhenkäyttäjiä joka miäs.\n\n— Annas ryyppy viälä — hoki yks.\n\n— Ei saa ryypätä — huuti heti yks viinapoliisi takaa, vaikkei se mitää\nnähnykkää.\n\n— Moottorille ryyppy, pöllöö! — huurethin vastaha.\n\nJa käyntihi saatihin! Se tikkas ku silinterikello.\n\n— Vettä sisälle pruuttaha! —\n\nSiin' oli jokahine noukkinensa avuus ja kaatamaS.\n\nEnsimmäiseksi kaarethin isoo meijärikannu, joka seisoo moottorin\nviäres. Se pruutathi navettahan ja hyvin meni ja kovasti prätii ja\npaloo, ku s'oli lamppuöljyä.\n\nMutta sitte kyllä pruutathin vettä päälle.\n\nTuli sellaane piäni erehrys, jotta konhenkäyttäjät pruuttasivat\nnavettahan moottorin petruulikannun.\n\n\n\n\nKOULUPOIKAAN KORVAT.\n\n\nOottako kuullu mitä varte koulupojill’ on korvat?\n\nTe luuletta vishin, että n’oon sitä varte että kuunnella?\n\nS’oon sitte julma erehrys!\n\nEi korvilla kuunnella, vaan korvan reijillä ettäs sen tiätääsittä tekin\njok'etta oo luannonhistoriaa lukenehet.\n\nKorvat on koulupojilla sitä varte, että opettajall' olis jokin kripa,\njohka tarttua, kun naskalia pitää välihin nostella.\n\nMihkäs niitä ottaas kiinni, kun ne juupelit pitää lyhkäästä tukkaa?\n\nNenästäkö?\n\nEi passaa! S’oon koulupojilla niin pehmoone ja lipoone, että aina\nlipsahtaa, ku yrittää.\n\nJa useen niin piäniki, ettei sitä saa kourahansa.\n\nNäpsyttimillä sais kyllä kiinni, mutta vois nenänypykkä päästä irti. Ja\ns’olis pojalle elämän ikuune vahinko.\n\nEihä sitä aikamiähenä voitaasi sitte enää nenästä vetääkkää.\n\nJa ny on mulle kirjoottanu Jurvasta yks tyhmä miäs, että siälä on\nopettaja, joka repii ihmisten lapsilta korvat.\n\nSe miäs, joka näin kirjoottaa, on aasi. Se on selvää.\n\nKun ei se hoksaa, ettei s’oo opettajaan vika, vaan niiren poikaan.\n\nElikkä oikiastansa niiren poikaan papan ja mamman, kun ovat laittanehet\nmukuloollensa niin huanot korvat, ettei ne kestä tavallista\nkoulunkäyntiä.\n\nMitä sellaasilla korvilla teköö?\n\nParas on, että ne repii pois jo kotona. Niin ei tarvitte opettajaa\nmoittia, että se korvista »meirän poikaa» kiikuttaa.\n\nKoulun ja koron pitää olla voorovaikutukses, sanothan kouluhallituksen\nkiartokirjees.\n\nSe tarkoottaa sitä, että lasten vanhempaan pitääs jo kotona repiä\nkakarootansa niin korvista, ettei opettajan tarvitte muuta ku opettaa.\n\nJos ei niitä kotona korvista veretä, niin pitää opettaja-paraan tehrä\nsekin.\n\nSillä koulupoikaan korvista repiminen on aivan välttämätööntä ja\nherelmällisen oppimisen ensimmäänen ehto.\n\nJa jos korva sattuu irti pääsemhä, niin siitäki on lapselle vain hyätyä.\n\nEi talvella korvia palele.\n\n\n\n\nHÄRMÄN KUUSTAA.\n\n\nOottako kuulLu, että taas meistä härmälääsistä puhutahan?\n\nYks Härmän Kuustaa on Nyykaarpyyn markkinoolla näyttäny ruattalaasille\nja muille mustalaasille vanHoja härmälääsiä konstia.\n\nAjanu suaraa syvimmästä paikkaa hevoosella joen poikki.\n\nJa sitä ne ny hurrit päivittelöövät ja siunaavat, ku suurtaki asiaa,\nettä:\n\n— Ku suaraa törmältä ajoo jokhen, john'on kolmatta syltä vettä ja yli\nhengis hevoosinensa pääsiki!\n\nN'oli justhi tulos kotiappäi ku siinä pari kilometriä kaupungista\nMikkelspakan kohras, john'on uusi navetan timproos, seisoo miähiä ja\nhevoosia pirätyksis ja yks krakikaulaane mustalaanen, kauhiammoone\nkarvamösä takaraivalla, leveeli että:\n\n— Täs s'oonki hevoone ku vesilintu ja poika ku suarssanpoika!\nRippikouluijäs ja hamphat ku hohtimet sano! Ei oo niuhu ei krupuri,\neikä potki, vaikka sisälle konttis!\n\nNiin silloo justhi passas siihe tuloho Härmän Kuustaa pualtahyssyä\nlykkööttään orhillansa, jok'on sen Hakolan Erkki-vainaan\nkantakirjatamman alaa isän pualelta ja kysyy että:\n\n— Kakkuako se mustalaaspoika hevooseksi valehteloo oikeen miäsjoukos?\n\n— Hai mankuta maanaa, hai pakati pullaa, hai tammiska rommaa! — manas\nmustalaane, että pieksusaaphan punaaset rihmatupsut vain nytkähteli.\n\n— Täs s'oon se kotielään, jota ihmiset hevooseksi puhutteloovat — sanoo\nKuustaa. Tällä hupalla passaa päästää silmät ummes pitkin ja poikin.\nAirasta ylitte ja joesta poikki!\n\n— Ep peijakas ajakkaa joen poikki — huuti mustalaane. Saat tuhannen\nmarkkaa ja tämän mun hevooseni iliman jos ajat!\n\n— Kättä päälle! — sanoo Kuustaa ja käänti het töyrää alha, että\nmoljahti.\n\nKahren sylen pääs rannasta rupes hevoone jo uimha ja Kuustaan perä\nkastuu.\n\nSitte tuli purotes. Kärryt uppos ja Kuustaa plumsahti pohjaha. Hevoosen\npää vain näkyy.\n\nJos siinä ny olis ollu miäs mistä kirkolta hyvänsä, paitti Härmästä,\nniin sinne olis hukkunu kun torakka harikkohulikkaha, mutta Kuustaa\noliki Härmästä.\n\nSe kaahasi kahrereisin hevoosen selkhä, sivalti puukoolla hihnat poikki\nja uii orhillansa »yli Veikselin kun pitoihin vaan» — niinku laulus\nlaulethan.\n\nJa mustalaane maksoo 1.000 mk. manas että sätii ja rupes päästelöhön\naisoosta kopukkaansa.\n\nMutta Kuustaa sanoo että ei oo pieksunahaan puutetta taloos eikä\nkärryys tilaa hevooskonia kuljettaa. Pirä kopukkas!\n\nSellaasia n'oon härmälääset. On niillä suuta jos on päätäki.\n\n\n\nMAAHERRALLE OPETETHAN JÄRJESTYSTÄ.\n\n\nOottako kuullu, kuinka siinä käythin, kun härmälääset opettivat Vaasan\nläänin maaherralle järjestystä?\n\nS’oli Lapualla, silloon maanviljelysnäyttelyn aikana.\nNäyttelytoimikunta oli pannu parahat ja luatettavimmat kansalaaset\nEtelä-Pohjammaalla, se on tiätysti härmälääset, järjestystä pithön\nnäyttelyplassilla. Ja se oliki oikee tehty.\n\nIhmiset tiäsivät heti ittestänsä, että ny pitääki olla siivolla, elikkä\noletethan.\n\nEikä mitää erityystä tapahtunukkaa. Se sonnimullikka vain pakkas vähä\nakkojen kimppuhu ja ihmiset jo juaksivat ku päättömät, mutta sitte\ntuli yks järjestysmiäs ja hairas sonnia korvista, kun ei sillä eres\nollu sarviakaa, sellaasella naatiaasella ja talutti korjasti takaasi\npilttuhunsa.\n\n— Täs sä senkin nuukkoo rupiat primputtelemaha ja akkoja peljättämhä\nhyväkäs, kun ei oo sarviakaa. Ei oo muuta kovaa ku sorkat ja nekki\nflintallansa.\n\nJa lyärä flätkääsi viälä lavoolle, n’ottei sonnimulli tohtinu\nhäntäänsäkkää heilahtittaa.\n\nJa niin oli järjestys palautettu ja härmälääset asettuuvat taas\nyhteeskoulun portille kattomahan perähä jotta kaikki menöö ratihinsa.\n\nJa hyvin meniki siihe asti ku tuli vaunuulla ajaan maaherra.\n\nSe meinas ajaa suaraa portista yhteeskoulun pihalle, eikä pirättänykkää\npilettiä osthon ensin. Niin ku muut kansalaaset.\n\nHärmälääne porttipiäles kattoo pitkää että:\n\n— Piletti!!!\n\nMutta kuski nykääsi vain noukkapystys suittista jotta:\n\n— Pois tiältä!\n\nMutta silloon härmälääne järjestyksen pitäjä tarras hevoosen\nsuupiälestä kiinni jotta:\n\n— No ei sitä ny nii vain piippu suus mennä! Ensin ostethan piletti,\nelikkä mä paan saman luion takaasi kun ootta tullukki.\n\nMihkäs siitä meni? Mahrottomall’ ei voi maaherrakaa mitää. Sen piti\nnousta ja sanua jotta:\n\n— M’oon maaherra!...\n\n— Oo mikäs oot. M’oomma Härmästä täälä järjestystä pitämäs ja täs\npaikas ostethan piletti ennenkö tuanne sisälle pääsöö.\n\nMaaherran meni silmät suuriksi ja sanoo jotta:\n\n— Mä ostan tiätysti piletin niinku muukki, mutta mä viän ensin hevoosen\ntuanne yhteeskoulun pihalle ja tuun sitte osthon — — —\n\n— Mitäs siinä turhia venkaaloo. Täs s’oon piletti ostettava. Niin s’oon\npäätetty, eikä tästä kukaa mee läpitte ilman tikettiä, kyllä se nii o.\n\nJa niin se oliki. Maaherra sai korjasti ostaa piletin ja:\n\n— Ny saatta mennä! — sanoo porttivartija.\n\nMaaherra kääntyy vaunuusnansa ja kattoo viälä perähänsäkki sitä\njärjestysmiästä että:\n\n— Siinä vasta kova järjestysmiäs oli! On nua härmälääset jäykkiä äijiä.\n\nMutta härmälääne porttipiäles tuumas vain jotta:\n\n— Pitää nuata herrojaki vähä opettaa — —.\n\n\n\n\nTOTTUMUKSEN VOIMA.\n\n\nOottako kuullu tottumuksen voimasta puhuttavan?\n\nKun ihminen elikkä jokin muu luantokappales kauan aikaa teköö jotakin\nyhtä ja samaa, niin se lopuksi tarttuu niin siihe, että teköö sitä\nhuamaamata ettei havaattekkaa.\n\nMutta että paseerikeppi rupiaa sellaasia konstia tekhön, se on jo\nimhellistä ja kamalaaki.\n\nAjatelkaa ny, ku yks herra meni täs yhtenä iltana Venska Kluppenille\nvanhaan Austin hotellini, jok’on ny aiva raitis paikka viinoosta\nja pontikoosta, ja pani keppinsä entisen hotellin, nykyysen Venska\nKluppenin oviloukkohon, istuu lavittalle ja rupes lukhon sanomalehtiä,\nniin silloon se tapahtuu! Se piritistine ja mustan makiikan\nyliluannolline asia, että keppi rupes loukos yhtäkkiä tärisemhä ja\nhuiskumha.\n\nSe keppi näki juapunehen helsinkilääsen jopparin, joka hoippuu porstuas\nsinne tänne.\n\nKeppi käsitti, jotta tua herra on tuen tarpehes, tarvittoo häntä,\nkeppiä.\n\nJa keppi hyppäs loukosta, kallisti koukkuusen päänsä sen herran kouraha\nja niin lährettihi liikkehelle. ....\n\nJa hyvin meni! Se juapunu herra pääsi onnellisesti kepin varas\npoliisien sivun eikä joutunu putkahan, vaikka pakkas vähä huiskuttamha.\n\nJa kun se kepin oikia herra lahti illalla kotia ja haparootti\noviloukosta keppiä, niin sit'ei ollukkaa. Ei vaikka kaikki kluppenin\nherrat olivat yhtaikaa loukkohon luuraamas.\n\nJa se herra lähti kauhian suuttunehena ja soitti poliisille jotta:\n\n— Vassokuu nälla konstaapeli, min keppi vara prinka port!\n\nJa poliisi lähti prinkaamahan kans ja löytikin kepin sen helsinkilääsen\nherran kortteerista. Eikä se helsinkilääne voinu muuta kun räpyttää\nsilimiä jotta:\n\n— Ja förstoor intte huru hande keppi komma me mej. Ja vara tuusan\nfyllun i koor.\n\nPoliisi sanoo sille miähelle jotta:\n\n— Fyi sjäms fyllhuntin, koo promeneera antras kepin kans.\n\nJa vei kepin oikialle isännälle.\n\nJa se kun piti kepille aika rippisaarnan jotta\n\n— Tu kamla tsäära truutjeenari. Intte he passa ti helviti tu koo kuska\nantra fyllhundan hem para pappa. (Sä vanha uskollinen palvelija! Ei se\npassaa hiithenkää, jotta sä rupiat täss muita juappoja kotia kuskaamaha\nku pappaa.)\n\n\n\n\nHYVÄ KONSTI.\n\n\nOottako kuullu, kuinka parahite saa väkiä tuloho iltamaha?\n\nSilläki alalla on ny tehty keksintö. Ja tämä patentti kuuluu Lapuan\nkirkonkylän nuarisoseuralle. Mutta ku keksinnöll’ ei ainakaa viäl’\noo oikee viraallista patenttia, niin opetan tämän konstin muillekki\nsellaasille seuroolle ja yhristyksille, joire iltamihi ei tahro tulla\nväkiä.\n\nNäin tekivät Lapuan nuaret miähet Viattomaan lasten päivänä:\n\nHommattiin iltama, vähä hyvää runua ja pelimanni. Ja tiätysti\npiletinmyyjä, joka panthin siihe kylmähä komppelihi porstuas. Ovia ei\ntarvinnu aukaast’ ollekkaa. Nehä on Lapualla aina seljällänsä. Sitte\nruvethin orottamha arvoosaa yleesyä.\n\nNojattihin kakluunihi, lämmitethi käsiä, puhuthin flikoosta ja menthin\nlopuksi kattomaha portahille, jotta:\n\n— Miksei arvoosa yleesö jo tuu?\n\nPoikaan rupes vethön naamaa pitkäksi. Rupes tuumootho ja korvallista\nsyythö. Kraavithin kovasti ja pyyrethin apua jo ylhältäki. Ylhällä asuu\nvahtimestari.\n\nVahtimestari kuuli rukouksen, purotti hellanpesästä piänen kekälehen\nputukasaha, joka nipin napin rupes palamaha. Sitte juaksi alaha poikaan\ntyä ja sanoo:\n\n— Mun nenässäni tuntuu käryä!\n\nPoijat peljästyyvät tiätysti kauhiasti, niinku pitiki. Yks kattoo\nvahtimestarin noukkaha ja kiljaasi:\n\n— Herranjestas ku aivan savua paasoottaa!\n\n— Kun s’oot pössöö! — suuttuu vahtimestari ja sukaasi poikaa korville.\n— Katto vain, ettei oma nenäs pala! Ettäkö te muukki tunne palanehen\nhajua?\n\nJa vaikka poijat kuinka vetivät siaramihinsa, niin kaikkia muita hajuja\nkyllä tuntuu, muttei palanehen hajua.\n\n— Mithän tekki noukalla teettä? — jahkaasi vahtimestari. Onko teill’\neres reikiäkää nenäsnännä?\n\n— No Mikki m’oon, jos ei täälä johnaki nurkas oo valkia! — sanoo taas\nvahtimestari.\n\nMutta eihä ne pöllööt hoksannehet. Vahtimestarin piti viärä poijat\noikee kontillensa putukasan ympärille ja karjaasta:\n\n— Siinä se ny on! Valkia on irti ja seurahuanes palaa! — Älkää menkö\nniin liki noukkinenna elikkä se sammuu, ennenku ihmisiä tuloo.\nLährettäkää nopiaa sanaa ympäri pitäjää! Menkää soithon kelloolla.\n\nSilloon vasta poijat hoksasivat. Kaks jäi kattomha valkian perähä,\nettei se sammu. Lisäsiväkki vähä tikkuja ja polttivat pari\nsanomalehtiä, sill'aikaa ku toiset juaksivat ympäri kylää huutaan jotta:\n\n— Seurahuanes palaa! Lähtekää aphu!\n\nYks juaksi kellotapuliin ja mojuutti kirkonkelloja, n’otta koko tapuli\nheiluu.\n\nKyllä väkiä tuli. Niitä tuli juaste ja pualtahyssyä. Toisia tuli\nhevoosilla ja huanojalkaasempia tuathin kelkoolla. Eikä ne kaikki\npäässehet likikää seurahuanesta, ku oli sellaane tungos. Lapinjoki\nmanas ku turkkilaane, ku aiva puarinklasit pullistuuvat. Ne jokkei\npäässehet liki, itkivät ja haukkuuvat toisiansa, »kun niin tukkiivat\ntoiste ethen.»\n\nJa pikkupoijat tapella nutuuttivat, koirat ulvoovat ja akat itkivät\noikohonsa, niinku pruukatha.\n\nIltaman hommaajat siälä vahtimestarin kamaris puhaltivat sitte valkian\nsammuksihi ja tormoottivat portahille. Huutivat suurella äänellä jotta:\n\n— S’oon jo sammutettu. Iltama voirhan alkaa heti!\n\nJa kun oli kylmä ilta ja seurahuanelle kerta tultu, eikä tiätystikkää\nkellää ollu sankoja vaivoona, niin kyllä piletit kaupan meni ja iltama\nonnistuu erinomaasesti.\n\n\n\n\nFRIIJARIPOIJAN LIPOONE LÄHTÖ.\n\n\nOottako kuullu, että siit' on ny jämtisti kolme vilkkua sitte ku\nse friiaripoika kakistettihi ensi kerran paikastansa pois? Siälä\nPeräseinäjoella.\n\nSiäläki on tapa nähkääs niinku muallaki, jotta joka lauantai ja välihi\nviikollaki käyyvät ne poijat, joille ovet aukee, flikkaan yliskamariis\nsängynlairalla tuata nuan istumas.\n\nSe onki muutoon mukava olla flikkaan kamariis, mutta sinne on niin\nkonstikas pääsy. Jos on pääsy vaikia, niin on lähtö monaasti viälä\nkamalee.\n\nVaikka kuinka koittaa pitää varansa, niin moni poika onki nukahtanu ja\nheräänny vasta kun itte emänt’ on seissy kaffiprikan kans sängyn ääres\nja naureskellu jotta:\n\n— Jok’ha kaffi maistuus, heh heh, tääll’olis Jukallen kaffia!\n\nSiinä saa totisesti koittaa olla nuan niinku ei mitää, mutta kamalalta\nse tuntuu, eikä tiärä mitä oikee sanoos. On ku olis rookattu naurismaan\nvarkahista ja emäntä sen siaha, jotta huutaas ja mekastaas, kun varkhan\nrookaa, vaan naureskeloo, on hyViliänsä ja sanoo, jotta:\n\n— Ottaa pois vaan, kyllä krannin poika saa meirän naurismaahan tulla.\nOta vain niin paljo ku tahrot, hyvä poika.\n\nSe se o kamala paikka, joka lyää nuaren miähe sanattomaksi ja\nholtittomaksi. Ja emäntä viälä tuaa toisenki kupin kaffia ja pitää\npanna sulamaha ja kastaa monellaasta nisua.\n\nKun toista kuppia siinä pää sekaasinsa hörppii ja itteksensä siunaaloo,\nkuinka täältä pois pääsis, ettei koko kylä näkis, nii emäntä pyytää\njotta:\n\n— Tulkaa sitte alaha. Siälä on peräkamaris pantu vähä haukkoomista — — —\n\nNii totisesti: totta poika-parka puhuu kun se sanoo jotta:\n\n— Mun ei oo sitte yhtää nälkä!\n\nMutta mennä pitää. Ja läpi tuvan, joh’on molemmat piijat kovasti samaa\npataa krapaamas ja silmät tirrillä luuraamas. Ja kun sitte istuu poika\nkamaris ja tuntoo ittensä pikkuuseksi hiireksi, joka syrän kurkus\nnakertaa leivänpalaa killerös, nii eikös piräkki isännän tulla hakho,\ntuata nuan, vaikka almanakkaansa piirongin loorasta!\n\nJa useemmite käyy sille pikku hiirelle nii, että killerö klapsahtaa. —\nJa siinä se sitte on.\n\nJa jos ei näin käy friiaripoijan, niin käyy toisella lailla. Ja se on\nkans kamala lähtö, kun pitää lähtiä nii nopiaa, jotta portahiski menöö\nkolinkolia, niinku se Peräseinäjoen poika sen faarin tyttären tykyä,\njotta lakki kainalos ja hiukset hassalla yrittää seinästä pihallen.\n\nFaari kun oli kuullu, jotta vintinportahat naraji.\n\nJa kahta lipoosee lähtö on sillä samalla poika-paraalla ollu sen lesken\ntyttären kamarista. Kun se leski oli oikeen palkannu yhren mökinmiähen\nvahthi pitkä piukaro kouras. Oli päästäny ensiksi kamarihi ja sitte\nsukaassu ovhe seipähällä polkittaan, n’otta poik’oli heti poukahtanu\nsängystä, hairannu takin ja kengät käthe ja oven raos saanu seiphästä\nsellaase mällin, n'otta sen tiän oli tullu pyäriensä porraspäähä. Ja\nsitte oli sukanlavoos pyyhkäässy seiphän erellä, joka aina vain heiluu\nilmas ja oli ottaa ja ottaa.\n\nNiin oli kotiansa asti poika tullu, haukkoen vaa ilmaa.\n\nJa on ny niinku ei olsi tiätääksensä koko kyytistä, mutta kyllä\npitäjällä tiäthän ja puhuthan.\n\n\n\n\nPELTOVETURI.\n\n\nOottako kuuliu, jotta se Hermanni sielä Ilimajoella on suuttunu siihen\nkehumaansa peltoveturihin ja lährättäny pois koko rustingin?\n\nSillä se ajeli sielä pelloollansa noukka pystys n'otta moottorin\nmotkotes kuuluu larvoja myären ja ihmiset pahkuuvat, n'otta:\n\n— Kyllä se Hermanni ny fälttää kaikki karjankujansakki kun aina vain\ntua prätkötes kuuluu ja käry tuntuu tääläkin noukkahan.\n\nJa ihmisiä kulki kattomas ja imehtelemäs likiltä ja kaukaa kun Hermanni\nselekäkenos tryyköötteli ympäri vainioota ja kehuu, n'otta:\n\n— Näin se tämä masiina ny uurella lailla mullistaa ja tonkii, ja hyvää\nja halapaa tuloo. Ei trenkää ku vähä tästä sarvesta vääntää, niin\nheti hoksaa ja totteloo. Ei se potki eikä pränkkää. On siivo, kelevos\nja niin kovasti tottelovaane ikääsku lapsi. Ei luulisikkaa, n'otta\ntällaanen rometto niin kovasti taitaa. Nuon se ojastakin vain ylähä\nlontii!\n\nJa ihimiset, isännät ja kylänmiehet paneskelivat n'otta:\n\n— Jo on Hermannilla masiina!\n\nJa Hermanni kun fälttäs, kynti ja kehuu ja tykkäs\nKullervo-traktoristansa ja taas näytti, kuinka sillä oikeen fältätähän,\nkun on mies sarvis, joka ymmärtää futrun päälle, tietää mistä veivistä\nveretähän, mistä fieteristä painetahan ja mistä tapista toppootetahan.\n\nJa kun Hermanni sitte oli näyttelemällä fältänny niin kaikki paikat,\nn'ottei ollu enää muuta kun se hevooshaka kääntämätä, niin taas tuli\nkattelioota, jotta tuata kuinka sillä peltoveturilla oikeen maata\nmullistetahan — niin pitihän sitä vielä reisuusti näyttää.\n\nJa taas lähti Hermanni peltoveturillansa ajelohon. Se kerta olikin\nviimmeenen. Veljekset ja kampraatit, Hermanni ja se veturi joutuuvat\nniin riitoihin, jotta n'ei ymmärtänehet yhtään toistansa.\n\nKun Hermanni meinas jotta:\n\n— No nyt lähärethän!\n\nNiin moottori vaan prätkötteli ja lykkäs ilikiän käryn ittestänsä. Eikä\nmenny. Ei pyytämälläkään.\n\nJa kun Hermanni suuttuu lopuuksi ja sanoo, n'otta:\n\n— Seiso nyt tana siinä vaikka tuomiopäivällä asti ja haise!\n\nNiin se rumaanen lähtikin lontimahan! Silloon hyppäs Hermanni sen\nselekähän ja hihkaasi:\n\n— Näin sitä nyt mennähän!\n\nHyvän matkaa meniväkkin niin Hermanni huuti jotta:\n\n— Ny mä käännän ja sitte tuumma korjasti takaasi.\n\nMutta mitä vielä! Kullervo mennä nutuutti suoraa vain, vaikka kyllä\nnäki, jott'oli jumalatoon oja eres.\n\nJa Hermanni väänti ja kruuvas ja nykii sarvista, hikos ja ähkyy, n'otta:\n\n— Tuhannen tuhannen rumaanen kun menöö vain!\n\nJa ojahan meni noukallensa. Hermanni jo jahkaasi jotta:\n\n— Pysy ny sielä sitte!\n\nNiin — eikös tuo vietävä kömmikkin ojasta ylähä. Ja Hermanni selekähän\nja vääntämähän kruuviista, n'otta:\n\n— Älä ny ryökäles aitahan pusketa!\n\nMutta se vain lisäs vauhtia kun sika juoksua. Airasta läpitte meni,\njotta Hermanni sai varjella silimiänsä seiväspariilta.\n\nJa heti kun Hermanni hyppäs pois ja karjaasi jotta:\n\n— Mee ny peijakas vaikka Seinänsuuhun asti.\n\nNiin se toppas siihen paikkahan eikä enää kertaakaan prätkähyttäny.\n\nMutta Hermanni oli niin suuttunu peltoveturihinsa, jotta sanoo:\n\n— Jo oli riivatun värkki! Pois tuon pitää tästä taloosta vierä,\nennenkun se kyntää kaikki airakkin!\n\n\n\n\nKARONNU SIANPORSAS.\n\n\nOottako kuullu, jotta Ylistaron Kainaastoll' on tapahtunu\nylenluannollisia asioota?\n\nOikee sellaasia silmänkääntäjän temppuja, että pikkuuset hiiret juaksoo\nselkäpiitä pitki ku ajatteloo.\n\nEttä kukako kääntäny ylistarolaasten silmät? Sehän se täs juuri kamalaa\nonki!\n\nKahren viikon vanha imisä porsas!\n\nAjatelkaa ny, että sellaane tulemus pitikin tulla Mikki-isännälle.\n\nS'oli täs menhellä viikolla kun siinä Mikin huushollis loppuu\nsiansortti nii tyysti, että sylttyhulikan pohjas ei ollu enää muuta kun\nsen isoon karjun häntä, joka tapettihin toisna syksynä.\n\n— Lähre ny isä heti paikalla sikamettähän, sanoo emäntä. —\nVaivaastaloos on kuulemma sika hiljan porsinu ja niill' on kova viänti.\nJa kattokki, jotta otat sellaase pitkäkruppise, joll' on lyhyt turpa ja\nhäntä vastapäivää kipparas.\n\nEmäntä toi suuren päretkopan ja fällykiltut. Sanoo jotta:\n\n— Muista ny mitä m'oon sanonu ja paa tarkasti porsas fällyjen sisälle\njottei se saa yskää.\n\nIsäntä lähti ja katteli tallinnurkasta tuas kolmisylehisen\nköyrenpätkän, jott'on millä köyttää porsaskopan kiinni kärryn perälle,\nkun oli niin kovasti routaane tiä.\n\nVaivaastaloolla sovittihin kovasti hyvin. Isäntä katteli sellaasen\nlyhytturpaase ja pitkäkruppise, mutta yhrelläkään ei ollu häntä\nvastapäivähä kippuras.\n\n— Mitäs nyt tehrähä? — sanoo isäntä hoitajalle.\n\nHoitaja koitti vähä fuskatakki. Käänti yhren porsahan häntää\nvastapäivähä, muttei se pysyny.\n\nLopuksi äkkäs isäntä sellaasen porsahan, jonka hännäst' ei oikee\ntiätäny sanua, oliko se suara vai väärä.\n\nSitä ne hyvän aikaa syynäsivät hoitajan kans ja lopuksi sanoo isäntä\njotta:\n\n— Jos mä ottaasin tuan!\n\n— Mä tykkään, jotta tua hännänpää on vähä niinku menos vastapäivähä —\ntuumii hoitajaki, sihtaallen yhrellä silmällä.\n\nPorsas pantihi oikee kaksin miähin fällyyhi ja koppaha jonka isäntä\nnitoo lujasti poukkolavan perälle.\n\nJa niin lähti kotiappäin.\n\nMutta Kanervan puarin kohras rupes isäntää mukavasti naurattoho. Tuumas\nitteksensä jotta:\n\n— Jos mä totisesti otan ja ostaa tomahutan akalle vähä puari-muruja!\n\nSitoo hevoosen tolppaha kiinni ja ostaa kämähytti kaks kyynärää\nkarttuunia ja markan karamällit.\n\nJa sitte lähti Kainaastua kohre Iikka-Topparin-nytkyä hyppööttään.\n\nPihall' oli jo emäntä vastas ja yhres kannethin porsaskoppa tupha.\n\n— Kovasti s'oon hiljaa — imehteli emäntä.\n\n— Kelvosta laija, kelvosta laija — paneskeli isäntä.\n\nFällymytty pärvöötettihi ja vaikka siit' olis yksitellen nyppiny joka\nkarvan ja syynänny, niin totisesti, — porsast' ei ollu!\n\nJa koppahan kattottihin ja poukkolava tutkittihin ja fällyt\nkäännettihin ja tomistettihin monta kertaa.\n\nPorsast' ei ollu mihnää!\n\n— Onko sulia porsasta ollukkaa? — kysyy emäntä.\n\n— Oo-oh! — sanoo isäntä silmät pyäriääsnä.\n\n— No, mihnä se o?\n\n— Mihnä se o? — huakasi isäntä ja koitteli plakkariansakki.\n\nSiitä lährettihin sitte vähä vinkiää ja totista takaasi vaivaastaloolle.\n\nEmäntä sanoo jotta:\n\n— Se on sitte vales, jotta sillä porsast' oli ku se kotia tuli!\n\nJa hoitaja sanoo ja emäntä sanoo ja isäntä ei käsittäny yhtää mitää.\n\nMutta uusi porsas tuli ku tuliki.\n\n— Tuas on suittet ja aja! — sanoo emäntä ja konttii kärryylle porsas\nsylis.\n\n— Ei tottamaaria katuakkaa ku mä sorkista kiinni pirän!\n\nEmäntä puristi lujaa ja isänt' oli niin syvis ajatuksis ettei meinannu\nhoksata Heinosen tiänhaaras kääntääkkää.\n\nJa niin tuli porsas Kainaastolle.\n\nTämä ei ny viälä mitään ollu, mutta ku Kyntäälän liiverin alta\nlöyrethin viikon päästä laiha suarahäntääne sianporsas, nii silloon\nmeni loppujenki ylistarolaaste silmät aiva väärinpualin.\n\nNiijotta siitä ne ny tuntoo ylistarolaaset, jons' eivät oo jo saanhet\nsilmiänsä oikaastuksi.\n\n\n\n\nVANHA YRKÄMIÄS.\n\n\nOottako kuullu, jotta Isooskyröös on 90 vuaren vanha äijä ottanu akan\nn'otta tomahtanu?\n\nJa komjan ja friskin ihmisen onkin saanu!\n\nSe on se äijä siälä Valtaalan larvas istunu toistakymmentä vuatte\ntakkakivellä ja tuumannu mennehiä.\n\nSiitä on ny justhin kaks viikkua ensi maanantaina, kun äijä tunti\nsellaasen kamalan pistoksen takaraivasnansa niinkun olis naskalilla\ntuikattu.\n\nJa sitte sitä rupes raistelohon ja tutisuttamahan ku vilutauris. Leuvat\nlöi loukkua ettei piippu hampahis pysyny.\n\nÄijä viäthin sänkyhyn ja kovasti fällyyllä peitettihin. Ja kun s'oli\nottanu kaffilusikallisen kylmyyrentroppia ja sokurinpalan päälle, niin\nkyllä se rupes hikuamahan.\n\nJa kun väki aamulla huamaatti, niin äijä oli friski kun pukki.\nKnääpsähteli laattialla ja pöyhisteli kun poikakukkoo.\n\nPesi silmät, ajoo parran. Plankkas peijakas piaksunsakki.\n\nJa ku se viälä puki pyhäverhat ylensä ja oikaasi kruppinsa, niin\npiialta jäi astiaanpesu siihen. Kattua toljotti suu auki, pesinkrapa\nkouras.\n\n— Tua äijähän on kun viirestalvi! — pääsi piialta.\n\n— Hellu täs ottaa pitää, ei se siitä parane! — sanoo äijä. Ja lähti\noikaasohon Orismalan kylälle.\n\nÄijäll' oli vähä kuusaa entisestä, että siälä yks ruusu oli kasvanu\nlaaksohna, joka kauniisti kukoosti jo kolmattakymmentä vuatta.\n\nJa sen kimppuhun se faarttas kun mötiääne ainakin.\n\nEikä siinä kauvaa noukka tuhisnu, ku asiat oli puhuttu.\n\nSovittihin että häät piretähän ja sinsallaa soosin kans syärähä ja\nhypellähä, n'otta hippulat vinkuu.\n\nSitte tälläs se ruusu suunsa truutulle ja siihen se hulivili yrkämiäs\nmossahutti sellaasen pusun, jotta Peräkyläs klasit helähti.\n\nJa sitten prouvaastin puheelle ja kuulutuksille ja hääväkiä käsköhön.\n\nMutta pastori tulikin ja oli kovasti krätyysellä päällä. Sanoo, jotta\nhän ei vihii olleskaan jos paapan häis hypellähän.\n\nS'oli kova paikka. Mutta kun pastori muistutti, jotta paree naira kun\npalaa, niin heltyy morsianki ja sanoo jotta:\n\n— Justhin niin herra pastoori!\n\nJa päälle pirettihin seurat ja kaffitettihin nisun kans.\n\nMutta niin oli yrkämiäs tohkehes ja töpinäs, jotta polkantahtia\njunkkari piaksuullansa knakutti, kun akat veisas.\n\n\n\n\nOSUUSTOIMINTA.\n\n\nOottako kuullu, että Vaasan Jaakkoo on kans osuustoimintamiäs?\n\nJa on ollu sitä jo piänestä kakarasta asti. Mä en oo ittekkää sitä\nhoksannu, ennenkun luin sanomalehrestä, mitä se osuustoiminta oikee on.\n\nKun mä ny nakkaan hätääsen silmäyksen tähänastisehen maallisehen\nvaellukseheni, niin totisesti siinä on monta loistavaa\nosuustoiminnallista nykääsyä havaattavana.\n\nEnsimmääsen selvästi osuustoiminnallisen otteheni tein viiren\nvuaren vanhana. Perustin silloon toiskan kersaan kans yhteesen\nKulutusOsuuskunnan ilman lisävastuuvelvollisuuksia.\n\nJa purotimma kans alaha luuranvarrella päretorsilta äireen juuston.\n\nJa osuustoiminnallisesti sen kulutimma.\n\nOsuuskunnan jäsenet sitten piiskattiihin, muttei se ottanu niin kipiää,\nkun vastuu jakaantuu tasan kunkin seljänpäähän.\n\nTuas seittemän vuaren ikääsnä heräs mus harras halu päästä\nosuustoiminnallisehe ja ymmärtävääsehe yhteestyöhö äireen kans\nsokurilooralla.\n\nMutta s'ei tahtonu oikee luannistua.\n\nSattuu valitettavan useen piäniä erimiälisyyksiä, niin että äitee\npakkas knoppimha mua sormille.\n\nÄitee ku on vanha ihmine eikä osuustoiminta siihe aikhan ollu vasta ku\nvähän aluulla.\n\nSamallaane vanhoolline käsityskanta on mun miälestäni viälä tänä\npäivänä havaattaviss perheen äitien keskuuress mitä tuloo sokurilooran\nhallintaha.\n\nÄireet pysyttelöövät kiukkuusesti yksityyskapitalistisella\nsokurinjakelu- ja kulutuskannalla, siitä hualimata, että perheen\nnuarimman väen keskuures on aina ollu voimakas osuustoiminnalline\nharrastus ja henki, mitä sokurilootahan tuloo.\n\nTällä alalla olis siis saatava korjauksia aikha.\n\nMiten kuten mä osuustoimintaa ajattelenki huamaan sen kaikilta\nkantiilta varsin otolliseksi ja soveltuvaksi ihmiselämän moninaasuutehe.\n\nOn vain yks ala, jolla se miälestäni ei oikee vetele.\n\nJa se on n.s. hellemmät tuntehet, kuten friijoo, pussoo ja akanotto.\n\n\n\n\nALUNAKKA SEKAASINSA.\n\n\nOottako kuullu, jotta ihmisiltä menöö näiren kaikellaaste verojen\nmaksun tähre alunakka aiva sekaasinsa?\n\nKlumpun Kustaa sanoo jotta:\n\n— Ja mikä peijakas siin' oikee on ku nuata veroja aina vaa lyärähä\ntaloonpoijan niskaha. Nythä siälä hallitukses on kansanmiähiäki ja\nniiren pitääs kattua meirän taloonpoikaan etua. Markan kurssinki n'oon\nne poijat prissannehet, nii ettei sill'oo enää mitään virkaa. Ja veroja\nvaa lyärähä aina vain uusia! Eikö tämä hallitus osaa muuta tehräkkää.\nKun härintuskin saa kunnan- ja papinverot ja hipoteekin inträssin\nmaksetuksi, nii eikös jo taas jokin äijänkänttyrä kujalla oo tulos\ntaloohi päi jokin paperilappu kouras että:\n\n— Täs olis isännälle taas vähä verolappuja! Sill'olis kiirus, sanoo\nfaltesmanni. Tällä viikolla lopusta viikkua olis maksettava!\n\nEihän täs oo isännällä enää muuta virkaa ku pitää kirjaa kaiken mailman\nveronmaksuusta. Hypätä kunnan esimiähen, faltesmannin ja panttifoorin\nväliä. Ja kun kotia pääsöö, niin heti saa ettiä pännän ja sylipuun ja\nlähtiä mittaaloho maitansa. Mettäs pitääs kulkia räknäämäs puukki ja\nkriivata ja ilmoottaa, ja valittaa ja hypätä ja häärätä kun valkia olis\nhousuus.\n\n— Ei tästä taloon asumisesta tuu enää mitää! Kyllä se niin on —\nhuakaasi Mäkitaloon Antti-isäntäki, jok'on harvapuheene ja jämtti miäs\nkaikis hommisnansa. Sanoo jotta:\n\n— Munki almanakkani on aivan kriipooksia ja merkkiä täynnä, etten saa\nenää ittekkää selvää.\n\n— Samoon on meirän emäntäki aivan päänsekooksis kun lehmät poikii\nkoska rookaa. — Emännän merkit ovat sekaantunehet kaikenlaaste\nveronmaksu-merkkien joukho, niin että täs on koko huusholli päällänsä.\n\n— Niinkun täs toisella viikolla perjantakina, kun akka kattoo\nalmanakkaha että:\n\n— Jahah, nyt s'oon sitte se papinmaksu.\n\nJa kun mä ajaa köryytin voipyttyyneni pappilaha, niin pappi tuumaa\njotta:\n\n— Kovasti se Antti nyt on keriinny maksuunensa, kun aina ennen on ollut\nviimmeesiä. Tulvalla viikollaha se vasta teiränkylääste kantopäivä olis\nollu.\n\nTruiskahutti pitkän syljen Antti-isäntä ja sanoo:\n\n— Mä tulin kotia ja soilusin akalle aika lailla, mutta se fämmäs\nvastha, että papinmaksun merkki se oli!\n\n— Mä meinasin justhin sanua, kun piika tuloo henki-hapatuksis tupha\nhuutaan että:\n\n— Emäntä, emäntä! Voi herra hallikho ku Fiikee poikii! Tulkaa nopiaa\nhäthä!\n\nSiinä s'oli sitte seki merkki!\n\nHuamisen päivän pääll' on almanakas taas kriipoos, niin että kantopäivä\ns'on huammennaki, mutta mikä?\n\nKantaako pappi, lukkari vai valtio verojansa, vai kantaako Kirjukee,\nsiitä totitesti ei enää saa selvää alunakantekijäkään! Kun piikaki\nkehuu sinne kraapooksen vetänehensä.\n\n\n\n\nPLUMPÄRIN PAATTI.\n\n\nOottako kuullu, kuinka Plumpärin paatin on käyny?\n\nSe Plumpäri on sellaane flesuune ja viraatoon miäs, jotta sen maalline\nomaasuus on hujan hajan.\n\nKeväällä sai sekin iilin, että sillä kans pitääs olla paatti kun\nmuillaki herroolla ja yks junkkari saikin sitte myyryksi sille vanhan\nrometon monella saralla markalla.\n\nSiin'oli seiliä, nuaria ja naruja, tyyri toises pääs ja pohjas muitaki\nreikiä kun se, johna korkkia piretähän.\n\nPlumpäri veti trasut mastho ja ihmiset siunaalivat Kalarannan pryyllä\njotta:\n\n— Kun on hullu pöllöö kun sitoo skuutin kiinni, vaikka perä on aiva\npystys!\n\nYks huuti jotta:\n\n— Miäs hoi, päästä naru irti, muutoon sä ajat suaraa Sariinin\nsänkykamarin klasista sisälle.\n\nMutta Plumpäri tarttuu tyyrihi ja kääntöö ensiksi vasemmalle ja sitte\noikialle ja taas vasemalle ja teki sitte sellaase lehmänkäännökse, että\npummi löi Plumpäriä niin vastakuanua, ettei se nähny pitkähä aikaha\nmitää. Hattu meni ja kaks hammasta. Leukaperät oli turvoksis toista\nviikkua.\n\nMutta kyllä kans paatti lähti viilläthö Vaskiluatua kohre.\n\n— No menkhö peijakas, mihkä tahtoo, tuumas Plumpäri ja piteli\nleukojansa.\n\nMeinas jo pistää tupakiksi ku pummi tuliki toisen kerran, ylitte ja\ntärähytti taas niin leuvoolle, n'otta Plumpäri olis pyllähtäny merehe,\njos ei sill'olsi peräpuali kovasti raskas.\n\nS'oon nähkääs lihavaa sorttia, tämä Plumpäri. Se otti niin kipiää,\nettei se saattanu mainatakkaa.\n\nPani vain paatin pohjalle maata, ettei kolmatta kertaa saisi\nsamallaasta mälliä.\n\nJos s'oliski saanu peijakas viä, viälä kerran pummilla muatohonsa, niin\ntohjoksi olisi vissihi menny koko päävärkki, niin lujaa tekua ku se\nPlumpärillä onki.\n\nJa Plumpärin paatti teki sellaasia kaaria ja leikkauksia, jotta sit'oli\nilo kattella. Se kryssäs ja prässäs ja seilas perä erelläki.\n\nJa aina kun Plumpäri yritti nostaa päätä ja kattua, mihnä mennähä,\nlenti pummi ylitte että vinkuu ja Plumpäri painoo päänsä vähä äkkiä\nalaha.\n\n— Luja paatti — tuumaali Plumpäri. Mutta sitte töksähti. Tarttuu ku\ntikkuhu ja kun Plumpäri kattoo, niin se oliki Linnanrannas.\n\n— No tämähän ny passas! — sanoo Plumpäri.\n\nJa Plumpäri sitoo paatin prykyhy kiinni ja lähti kotia, mutta tuliki\nkahren viikon perästä frouvinensa takaasi ja meinas lähtiä vähä\nseilaamaha — niin paatti makaskin pohjas!\n\n— S'oon vähä ravistunu. Antaa sen ny maata kun s'oon nuan tukevasti\npohjas! Siälähän paisuu, ettei enää vuara!\n\nJa kun Plumpäri taas kahren viikon perästä tuli kattomha, niin kyllä se\nilostuu, kun myrsky oli nakannu paatin kauas maalle.\n\n— No totisesti! Siinähä sen ny passaa hyvin paikata.\n\nJa kun Plumpäri sitte tuli nikkari Mäkelän ja pläkkipellin ja vasaran\nkans kolmen viikon päästä rantahan, niin vesi oli noussu ja paiskannu\npaatin sillan ala pohjaha.\n\n— No siälä se ny on hyväs paikas. Pareet s'oon kun se paisuu, elikkä\nkun paikata pitääs. Naulan kohrista pakkaa aina mätänöhö. Ei pilata,\nkuulkaa Mäkelä, hyvää paattia paikkaamalla.\n\nSiälä s'oon maannu Plumpärin paatti lios tähän asti.\n\nToiset ovat ruvennehet vethön paattiansa maalle, mutta Plumpäri on\nviisas miäs. Se sanooki jotta:\n\n— S'oon aivan turhaa. Siin' on vain vaivaa ja rähinää. Maakkoho ny\nsiälä ensi keshä, niin vissisti onki raot ummes, eikä tarvitte sitte\npaikata, ei paisuttaa.\n\nEi tarvitte eres merehen lykätä!\n\n\n\n\nPIKKULASTEN HOIROSTA.\n\n\nOottako kuullu mitä varte pikkulapsia nii kauhiasti kualoo?\n\nS’oon kuulemma silla lailla, ett'äireet trumppaavat lapsevvattan liika\ntäythe ruakaa.\n\nEikä lapsen sisuskalut oo mikää rusamasiina, jotta se sellaasta kestääs.\n\nKu lapsen vatt' o’ piukas ja pullollansa ku piimäleili, n’otta tappi\nlentää ja se stä porajaa, nii aina vaa tukitha sen suuhu kikkaa jottei\nse marajaasi.\n\nJa eikä se silloo marajakkaa ku suu o täynnä, n’ottei henki kulje ku\nnenä kautta jos reiät sattuu auki oloho.\n\nEi niitä sillä lailla saa ruakkia.\n\nPitää rintaa antaa joka kolmen tiiman päästä parikymmentä minuuttia\nkerrallansa. Välill’ ei saa antaa, vaikk’kuinka kilijuus.\n\nS’oon vaan friskiä, kun kakara krääkyy. Saa lujak keuhkot ja hyvä’\nääne. Ja n’oon molemmat hyvät olemas täs mailmas ja tuannempanaki.\n\nLuuletta pian, jotta mä ny omiani puhun ja opetan, mutta kyllä s’oon\nerehrys.\n\nMistä mä poikamiäs mukulaan päälle ymmärtääsin.\n\nMutta m’oon ny käyny opis.\n\nOlin mennyp-pyhänä Isoonkyröön vanahas kirkos kuulemas, kus se Teuvan\ntohtori akkoja opetti. Ja siinä sain minäki samas kaupas.\n\nKyllä n’oli akat vakavan näköösiä, eiväkkä vastaha mukisnu, vaikka\ntohtori morkkas aika lailla.\n\nSiinäki ne akat o aiva vääräs, ku ne panoo perunajauhoja lapsen ahtahi\npaikkoohi, kun sen rupiaa hautootumaha.\n\nTohtori sanoo, jotta silloo pitää mennä apteekhi äireen ja ostaa\ntalkkia ja kylyvää sitä laskospaikkoohi.\n\nNii se sanoo, mutt’ eikhä sille tullu erehrys. Taisi sen kiäli\nlipsahtaa nii että ku meinas sanua _kalkkia_, nii tuliki _talkkia_.\n\nEm m’oo kuullukkaa talkista puhuttava. Mutta kalkki, s’oon selvä\nasia, että s’oon hyvää ja passelia sellaasihi paikkoohi, ku rupiaa\npahentumaha. Ku stää lyää rakoohi, ei pirhana viäkhö mätänekkää.\n\nNii se tohturi tiäsi ja tunti sen pikkulapsen hoiron, jotta monen akan\nkuulin sanova, jotta:\n\n— Justhi nii! —\n\nJa yks isoon taloon emäntä sanoo toiselle jotta:\n\n— Kyllä tua poika näyttää nii sisälletullhen tuaho lapsenhoitho, jotta\njos meille viälä penskoja tuloo, eikä s’oo kovi tyyrispalkkaane, nii\nm’otan sem meille lapsenpiiaksi.\n\nMutta sitä se tohturi ei tiänny sanua, mitä sellaaselle mukulalle on\ntehtävä, joka pakkaa purho.\n\nEi tiänny, nii tohturi ku onki!\n\nMutta sem mä tiärän, vaikken oo tohturinkoulua käynykkää.\n\nEi tarvittem muuta ku knopata otha ja sanua jotta:\n\n— Purekkos siinä!\n\n\n\n\nSATA KERTAA PUTKAS.\n\n\nOottako kuullu, mikä merkkipäivä oli Alpiinus Lymylällä menny\nperjantai-aamuna?\n\nAlpiinus heräs silloo jämttisti sarannen (100) kerran Vaasan\npoliisilaitoksen nurkimmaasesta putkasta, pää täynnä kupariseppiä.\n\nSata kertaa juapumuksesta putkas!\n\nS'oon sellaane rekortti, poijat, että me muut saamma nostaa lakkia.\n\nM'oomma vain pikku poikia tämän Alpiinuksen rinnalla.\n\nMoni harmaapäine kunniootettava ja harjaantunu juappoo, vaikk'on\nahkerasti treenannu ja parastansa yrittäny, näköö elämänsä kallistuvan\nehtoohi ja illan koittavan, ennenku on pääsny pualivälihinkää.\n\nVoimat ja veto loppuu. Ei oo keuhkoos kurssia, ei rähinäs ryhtiä.\n\nSiihe knääkähtää, ketaransa pysthy nakkaa ja mainen melu lakkaa.\n\nToista s'oon tämä Alpiinus!\n\nS'oon viälä miäs parhaas voinnis. Hiljan 30 täyttäny, nii että jos\nelonpäiviä Alpiinukselleki viälä piisaa, nii se rekorttia paljo petrata\nmahtaa.\n\nViimme perjantaina onnistuu Alpiinuksen saavuttaa tämä rekorttinsa,\njotenka poliisilaitokses oli ilo kaksinkertaane.\n\nMerkkitapauksen johrosta kantoovat tottunehet poliisit Alpiinuksensa\nriamusaatos putkasta ylikonstaapelien kaffihuaneeshe, johna Alpiinus\nsai kunniapaikan.\n\nUseeta puheeta pirettihi, johon Alpiinus liikutettuna selvin, vaikkakin\nkipein päin vastas, huamauttaen samalla kuinka jumalattoman vaikiaa on\ntätä nykyä saara täyttä pääntäyttä.\n\nTenttu on huanua ja suutarinlakka lujas. Oikiaa priitä ei tahro saara\nenää ollenkaa. Monta hyvää yritystä on hukhaan menny, kun aines o\nloppunu keske.\n\nSe sanoo, että jos olot ei olsi viimme aikoona nii kovasti kiristyny,\nniin s'olis aikoja sitten tämän merkkihetken saavuttanu.\n\nHölyn pölyä s'oon tämä tällaane järjestys — lausui jupileeraaja. Ku\nkialtolakia hommathi, nii oli puhet sellaane, että, ne kun tahtoo\nväkeviä saara, saavat stä lääkärin lapulla eli sosiaaliministerin\ntoristuksella. Mäkin sitä silloo kannatin ja tykkäsin että s'oon\noikeen. Mutta nyt m'oon nähny, että s'oli valespeliä ja ihmiste\nnarraamista. Tohtori ei anna lappua ennenku kualoo ja siiloon s'oon\nturhaa.\n\nM'oon kirjoottanu sosiaaliministerille ja reirusti ja rehellisesti\npyytäny saara selvällä rahalla ostaa 25 litraa priitä.\n\nSiältä tuli kirje, että ei anneta. Menkää poliisilta pyythö!\n\nNiinkun en mä sitä entisestä hyvi tiätääsi, kunniootettavat\nkonstaapelit, että siit' ei tuu mitää.\n\nMonista syrämmellisistä sanoosta, joita päivän sankarille omistettihin,\nansaattoo erikoosta mainittemista vanhemman konstaapeli Härmälahren\nlausunto.\n\nSe kun sanoo jotta:\n\n— Sellaasta miästä, Alpiinus, kun s'oot, on oikee ilo poliisimiähen\nkanniskella. Sä et tappele ekkä varaasta, ekkä yritä pakhon juasta,\nekkä oo liika raskaskaa. Parhultaane olalle paiskata. Meet ittestäs\nputkha, ku ei täs aina kerkiä fööräämähä ja pysyt siälä, vaikka sattuus\novi auki jäämähänki. Sellaane se on oikia ja reiru juappoo! S'ei ookkaa\nmikään hulikaani. Totisesti Alpiinus, minä sanon sulle, että jos ei täs\nlaki kiältääsi, niin mä antaasin sulle aika perhanammoosen tärähröksen\njurvalaasta pontikkaa. Sen s'oot ansaannu, Alpiinus. Mutta ei passaa ny\nkialtolain aikana, vaikk' onki viinaa joka nurkas n'otta flosajaa.\n\nS'oon sillälailla, että poliisiki saa kattua vähä tarkasti\nympärillensä, mihnä paikas passaa holpata.\n\nS'oon nyt nii kranttua.\n\nPoliisilaitoksen henkilökunnan pualesta ojennettiin päivän sankarille\nlaakeriseppeles toivomuksella, että hyvä yhteestyä erelleenki sais\njatkua.\n\n\n\n\nESA-HEIKKILÄN HEINÄVÄKI.\n\n\nOottako kuullu kuinka Esa-Heikkilän heinäväen on käyny?\n\nIsäntä oli maanantai-aamuna nousnu jo neljältä kakistamha väkiä ylähä\nja ollu kovasti krätyysellä päällä.\n\nPaukottanu oli aisalla lutinseinähä Hessan klasin ala nii että klasit\noli heläänny.\n\nEikä trenki-Kustaakaa ollu tahtonu millää päästä ylähä.\n\nPoika-Jaskaa oli emännän pitäny käyrä nelijä kertaa retuuttamas ja\njukittamas, ennenku sekää rupes saamha silimiä raolle. Ja vasta ku\näitee oli sanonu jotte:\n\n— Nouse ny Jaska, kuulek sä, ku isä rupiaa jo aiva manaamha. Älä laita,\nettä se tuloo sun niskahas. Nouseksä, häh!\n\nMutta vasta sitte ku emäntä oli flätkäässy sitä päähä, se pääsi\njaloollensa.\n\nMuttei siitä lähröstä tahtonu siltäkää tulla mitää. N'oli niin\nkoko väki unen sikkaras, että trenki-pöllööki hyvän aikaa koitti\ntukkia silan tamppia aisanreikähän, eikä hoksannu ensin ottaa pois\ntampinnapulaa.\n\nSiinä se napalootti nii että isännän piti vähä mossahuttaa sitä,\nennenku se äkkäs.\n\nJa siltäki jäi rinnustin auki!\n\nKyllä siinä isännän sisua koitellahan ku pitääs saara väki töihi.\n\nKu se poika-Jaskaki meinas lähtiä lakitappäi heinähä.\n\nJa piika-Hessa oli niin niskavääräs ja silmät solkerolla, ettei\nhoksannu panna hamesta ylensä.\n\nKun tuloo kärryyllen asti piänes aluushamesklitus!\n\nN'oli ollehet koko yän tyäväentaloolla hypyys.\n\nPäästihin siitä kumminki tuas kuuren aijoos lähtöhö.\n\nEi puhuttu paljo, mennä jyryytettihin vain.\n\nMutta siälä kytötiällä, justihin siinä Niämistön-Maijan mökin tyänä,\nLiinoo yhtäkkiä, jotaki säikähti ja ku se lähti hyppäämähä!\n\nPoika-Jaska, se nyt putos kohta kärryyltä samoon kun se\nSorviston-Lissuki, jok' on siälä päivämiäsnä, mutta isäntä ja\ntrenki-Kustaa ne pitivät irvillä hampahin karikoosta kiinni.\n\nYhyrellä pyärällä menivät nii että sinitti vain.\n\nHessa, jok' oli suittis, poukkooli istahallansa ylähä ja alaha, ylähä\nja alaha ja kinnas suittista minkä jaksoo.\n\nHuuto ei auttanu. Ei isännän enempää kun Hessankaa.\n\nTrenki-Kustaa ei saattanu huutaakkaa ku sen oli menny kiäli hampahien\nvälihi.\n\nPiti vain suuta auki ja liputti kiältä.\n\n— Hessa! pirätä, pirätä! Eksä peijakas kuule? Aivan täs menöö sualet\npirin-pärin. Hessa! Älä aja nii lujaa. Nyt putos konttiki ja voi-aski\nmenöö pyäriensä. Hessa! Piimäleilin tappi aukes, kuulek sä, tappi aukes\nja piimää juaksoo pitkin lavaa! Hessa! Kustaaki putos! Pirätä, pirätä\nrumaane, m'oon aiva piimäs! Ei täs enää pysy, lava on niin lipoone.\nHessa! — — —\n\nSinne se jäi isäntäki leilin vierehe kellellensä katkennu\nkarikan-kappales käres.\n\nMutta Liinoo lipitti ja Hessa poukotteli suaraa isoonlaron ethen.\n\nSiihen pirätti, eikä tikahtanu, floosas vain.\n\nJa kyll' oli Hessan hiukset hassalla ja istumapaikka pehmoone.\n\nS'oliki ollu sellaane koputes-polska, että eikähän falssin halut\nmennehet hyväksi aikaa.\n\nIsäntä tuli piimäleilin ja karikanpalan kans klynkäten ja\ntrenki-Kustaall' oli voi-aski kouras.\n\nJa vasta aikaan päästä tuli poika-Jaska, joll' oli leilintappi.\n\nSorviston Lissun oli ottanu niin luntioomihin, ettei se pääsny mihkää.\n\nOjan pyärtänölle oli jääny ruikuttamhan.\n\nKyllä ne kattoo kaikki rumaa Liinoon päälle ja meinasivat, että\nsitä pitääs antaa seipähällä oikee pitkin ja poikin, ku tuallaasen\ntulemuksen otti ja teki.\n\nJa olis ne vissihi sen päntännehekki, muttei ollu keneskää lyämämiästä.\nOli ittellä jokahittella nii hellät paikat.\n\nEi tullu luaon otostakaa mitää, eikä istumisestakaa.\n\nMakaalivat vain ja makooltansa söiväkki.\n\nVattooltansa yritti Hessaki piimää leilistä hörpätä.\n\n\n\n\nAKKA VARASTI RUKIIHIA.\n\n\nOottako kuullu mitä kamaloota yks akka on Vaasas tehny? Töyrymyllys, ku\ns’oon ollu lossaamas yhtä ruislaivaa.\n\nAjatelkaas, ku s'oli sitonu housunpultut suusta kinttujen ympäri\nlujasti naaralla kiinni. Oikee umpisolmuhu oli vetäny.\n\nJa sitte paasannu salaa lastiruumas pöksyt aivan pullollensa rukihia\ntäythe.\n\nKyll' oli ollu akka ympyriääne ja kankia.\n\nSääret oikoosna oli koittanu kompuroora lastiruumasta ylähä, muttei\nollu päasny.\n\nSit’ oli viis pyysiä yrittäny puntatakki laivan kannelle, muttei ollu\nmumma nousnu.\n\nJa pyysit olivat kamalasti imehrellehet, kuinka se akka ny nuan äkkiää\nnii raskahaksi oli tullu. S'oli aivan käsittämätööntä!\n\nEi auttanu muu ku huutaa flokimiähelle että — Fiira liite!\n\nJa pistää vinssinkoukku akan hamhen liirinkihi kiinni.\n\n— Halo-vei! — ja akka kelluu ilmas.\n\nMiähet lykkäsivät pryylleppäin ja:\n\n— Lekoo! — mumma mätkähti pryylle.\n\nSiinä se seisoo hajasäärin kun pukki, eikä huiskahtanu.\n\n— Mikä sun oikee on, akka?\n\n— Ei mun mikään oo...\n\n— No marssi sitte matkahas.\n\nSe koitti siirtää toista jalkaa, ja vähä koukistaa muutaki kruppia,\nmutta silloon prätkähti.\n\nPritkahti kamalasti ja akalta pääsi monta pitkää sussiunakkoota.\n\nPyysikkin peljästyy ja yks huuti että\n\n— Joko se ny hajuaa koko ämmä!\n\nJa hajoshan se. Toisesta pöksynpultusta juaksi _puali tynnyriä_ rukihia\nvarttesmannin jaloolle, kun se seisoo siinä viäres.\n\nMutta mitäs tuasta!\n\nSe se sitte vasta kamalaa oli ku poliisi tuli ja sanoo että:\n\n— Näytäs akka kinttus! S’oon sillä lailla, että vaikka tuallaasia\nihmisiä sanothanki ykspulttuusiksi, nii mä pahoon pelkään, että eikähän\nsiälä siltä vain ookkin toinenkin pulttu!\n\nSiinä tuli tuhannemmoone juntturoomine sen akan ja poliisin välillä.\nTiätäähä sen ny, että vähemmästäki potkia sätkyteliähän.\n\nJa toiset akat huuti että:\n\n— Pirä puales, Maija!\n\nMutta sai kun saikin se poliisi viimmee nypätyksi pultunnuarasta kiinni\nja ku se siitä oikee kiskaasi, niin jo pärköski pultunsuu.\n\nOikias s’oli se poliisi! Akan toisestakin pultusta juaksi toinenki\npuali tynnyriä rukihia maaha.\n\nMutta kyllä kans sitte jo pääsi juaksemha! Olikin niin vikkeläkinttuune\nettäh.\n\nMeinas lipittää suaraa Präntöölle, mutta poliisi pirättiki patukasta.\n\nPyysikki innostuuvat kamalasti. Sanoovat että:\n\n— Taitaa näiren toistenki akkaan pultuus olla joitakin kappoja! Eikähä\noo parasta että tuata nuan vähä kallatahan.\n\nEn tiärä sitten tuliko siitä housukallista mitää, mutta kovas n’oli\ntohkehes, ku mä pois lährin.\n\n\n\n\nYLISTARON AKKOJA NARRATTIHIN.\n\n\nOottako kuullu kuinka ylistarolaasia yks vekkulimiäs täs\naprillinpäivänä narras ja hyppöötti?\n\nSe on sellaane kliipattu junkkari se rakennusmestari siälä Ylistaros,\njotta ne on aiva helisemäs sen kans.\n\nJuksaa ja puliveivaa uskovaaset ja suruttomat aiva sekaasinsa.\n\nSe junkkari oli naulannu kirkonkylällä taloon seinihi lappoja, jotta\nosuuskauppaha on tullu sokuria ja jotta sitä saa vaihtaa rukihilla ja\nohrilla.\n\nOliko se ny niin, jotta viis kilua viljaa ja yks kilo sokuria, vai\noliko se enempi?\n\nMutta kyllä saivat Ylistaron akat kintut allensa.\n\nNe juaksivat aiva häntä truutulla.\n\nHeikkoolaski jäi kaikkien talojen väet ilman ruakaa, ku akat lähtivät\nklapsaasohon kirkonkylän puarihi.\n\nJa Kyläänpään larvas oli yhrenki akan lapsi, kun oli yksin jääny, syäny\nmaitopotusta uuren tutin. Aiva rauskooksi oli pureskellu.\n\nJa aiva on lapsen vatta kuulemma viäläki paisuksis.\n\nJa körttilääsekki olivat Koskenmäeltä ajaa paasoottanehet aiva vahrus\nKorpelan sivuu kirkolle päin ja jahkaassehet jotta:\n\n— Miksei sitä sokuria oo meirän puarihi tuatu?\n\nMutta huanoote käytihi kumminki yhren emännän Liipantönkällä, kun se\nkans faarttas jyvälaarille ja rupes rukihia paasaamha pussihi.\n\nKun ei se yhtään hoksannu kun siinä härisnänsä oli hairannu pussin,\njohn’ oli pöhjas suuri reikä. Se paasas ja paasas ja aina kun meinas,\njotta ny piisaa ja nosti pussia ja meinas situa, nii aina vain oli\npussi pualellansa.\n\nSilt’ oli kuulemma pillahtanu itku lopuuksi.\n\nOli huutanu piikaaki tulla paasaamha ja se vasta äkkäs mihnä vika oli.\n\nMutta lopuuksi seki akka pääsi plynääsemhä pussi seljäs kirkolle.\n\nKyll oli Hyypän silimät ollehet ympyriääset, ku puarihi tryykätä\ntormootti yht'äkkiää sellaane akkalauma. Niitä tuli puari aiva täytehe\npuales tiimas. Ja jokahine huuti, jotta:\n\n— Mulle kaks kilua. Ja mulle viis kilua.\n\nEikä kaikki päässehet puarihinkaa pussiinensa. Ovenrakho oli nutistunu\nkaks akkaa niin että ne oli aiva yhres takus, kun yhtaikaa tukkivat.\n\nMäkitaloon emännält' oli revenny hameskin.\n\nNiin oli akat juassehet, jotta kaikill’ oli sukat aiva syltys ja\nsukkarihmat tresajivat pitkin maata.\n\nJa kun Hyyppä sitte niille sanoo, jotta teitä on narrattu, ei tääll’ oo\nsokuria vaihtaa! Niin kyll oli melu ja poru joukosta nousnu.\n\nJa jos olis se senki rumaasen-kuvaane rakennusmestari siinä paikalla\nollu, niin olis akat antanehet sille niin, ettei olsi miähellä karvoja\nollu ku vähä korvien nenis.\n\nMutta sekös junkkari istuu vain kotonansa ja nauraa kitkutti, ku akat\nhengen erestä juäksivat.\n\n\n\n\nKETTUJUTTU.\n\n\nOottako kuullu minkälaasia kettuja sitä on täs mailmas yleensä ja\nerityysesti Alaurella?\n\nSiäll'on kuulemma kovasti kettuja. Niitä vilisöö joka paikas. On\nmettis, kivenkoloos, on puskikoos ja puskan juurella, on taloollisis ja\ntorppariis.\n\nOn takseerauslautakunnaskin!\n\nMelkeen joka miäs on kuulemma kettu, suuree eli piänee.\n\nJa ketunpyyrystäjiä on kans paljo, n’otta siin’on ketuulla, suurilla ja\npiänillä, kamalat paikat, kun kaikki koittaavat kettuulla ja narrata\ntoistansa.\n\nEnsiksi kettuuli yks isoon taloon poika ketunmyrkyllä nii, että\nyks mettäkettu nialaasi karvahan palan, tuli synnintuntohon ja\nvattanporotuksehen, katuu katkerasti ja kuali.\n\nJa kun s’ooli mahtavaa ja kehuu ittiänsä se ketunpyytäjä n’otta:\n\n— Täs s’oonkin ketunpyyrystäjä, tuata nuan, jok’ei hukkareisuja tee!\nAina kellahtaa kettu, kun tämä kettu syätin tällää!\n\nJa toisten ihmisten pisti vihaksi. Niitä kismitti ja pisteli kun\nneuloolla. Imehtelivät ja kyselivät jotta:\n\n— Kuinka sä nuata kettuja nuan kovasti saat? Ja kuinka sä sen syätin\noikeen laitat?\n\nMutta sekös vanha kettu rupes täs toisia kettuja opettamhan! Pani vaa\ntoisen silmän kiinni ja sanoo:\n\n— Jaa, s'onkin konsti se! Ei sitä vaa joka sorkka tairakkaa sellaasta\nsyättiä laittaa! Pitää ensin tappaa kukoonpoika ja kyniä se, n’ottei se\npääse lentämhän. Sitte pitää lyärä kirvhellä siltä pää poikki, ettei se\nlaulakkaa. Sitte sen pitää paistaa vois ja kryyrätä, mutten sano millä\n— —\n\n— Saako sitä kryyteriä atteekista vai kauppapuarista? — kysyy yks\ntoinen kettu viattomana.\n\nMutta s’ei vaa sanonu.\n\n— Ja sitte pitää pureskella liha hampahisnansa oikeen fiiniksi ja sitte\nvasta panna ketunmyrkkyä vahvaatte joukk’hon.\n\n— Onko se sitte valmis — kysyy taas se opinhaluune kettu. — Vai pitääkö\nviälä muutaki tehrä?\n\nJaa — sanoo se vanha kettu. — Joo, tuata nuan, sitte sen pitää viälä\nreisuusti oikeen kovasti pureskella, niin kyllä kettuja saa, niinku\nootta mun nähny niitä vetävän.\n\nJa kyllä se miäs niitä kettuja saiki ruakottomasti. Kun melkee joka\npäivä tuli mettästä roikottaan seljäsnänsä aikamoosta ketunkoljanaa.\n\nJa ihmiset karehtii, n'otta n’oli aiva kurnaalinsinisiä naamastansa kun\ntuata nuan:\n\n— Joka päivä se nuata kettuja roikottaa, n’otta aivan tiät ravalla!\nJa kyllä se ny oikeen silimis rikastuu, mutta orottakohon, kun tuloo\ntakseerauskokous, niin kyllä kans ääniä pannahan!\n\nJa se kokous tuliki ja takseerimiähet käskivät sen kettumiähen ethensä\nja sanoovat jotta:\n\n— Kuinka monta kettua s’oot oikeen saanu tänä vuanna?\n\nJa olivat kiäriä ja tuumasivat, jotta kun ny peijakas sanot oikeen\nkunnian ja omantunnon kautta, niin kyllä me sulle ääniä paamma, ettäs\nkunnian ja omantuntos tiäräkki.\n\nNiin tuumasivat takseerauslautakunnan ketut, mutteivät mitää puhunehet.\nKattoovat vaa kun ketut ainakin sen päälle. Ja se sanoo oikeen kunnian\nja omantunnon kautta jotta:\n\n— Yhyren ketun m’oon saanu koko talavena!\n\nSilloon takseeriketut heiluttivat mukavasti häntäänsä. Sanoovat aivan\nsilimät tihirulla ja suupiälet korvis jotta:\n\n— Vai yhyren ketun vai! — Älä yhtää kettuule miäs! Niinku ei täs olsi\npitkin talavia nähty sun kettuja kanniskelevan aiva lauree. Aina vaan\non ketunhäntä roikkunu peräsnäs, nii että toiset on jo luullehet, jotta\ns’oon kasvanu kiinnikki.\n\nMutta se ketunmyrkyttäjä vannoo ja vakuutti, jotta yhren ketun s’oon\nvaan saannu. Sen saman ja ainuan ketun, jonka kaikki alavutelaaset ovat\nnähänehet sen seljäs kiikkuvan.\n\nSe tunnusti kunnian ja omantunnon kautta, niinkun nyt tämän mailman\naikhan pitääki tehrä, kun oikeen kranttu paikka tuloo, jotta s’oon joka\naamu salaa pussis kuljettanu saman ketunraaron mettähän ja sitte tullu\nmahtavaa taas kylähä korja kettu seljäs.\n\n— Älä valehtele! — kiljaasi puheenjohtaja.\n\n— En valehtelekkaa, kun mä kerran totta puhun ja kunnian ja omantunnon\nkautta — sanoo.\n\n— Eikö se ketturaukka jo ruvennu haisemhan? — kysyy yks kavala\ntakseerikettu.\n\n— Tiättypä se! Rupes, haisi kun raato, jotta häjyä teki. Ja nahkaki\nmeni pilalle, etten saanu siitä kun 50 markkaa.\n\nTakseeriketut nauroovat, jotta partakarvat pöläji ja lupasivat kovasti\nuskua kun ketunmyrkyttäjä kerran vakuutti kunnian ja omantunnon kautta.\n\nMutta se ketunmyrkyttäjä nauraa pihisteli partoohinsa jotta:\n\n— On ne kans kettuja olovanansa, nua takseeriketut, kun eivät\nhoksannehet kysyä kenen kunnian ja omantunnon kautta mä vannoon ja\nvakuutin!\n\nTiätysti sen kettu-vainaan! Eikä sill'oo kunniaa eikä omaatuntua ollu\nelääskään joko sitte kuallehena!\n\n\n\n\nNAHKASAVUT.\n\n\nOottako kuullu, jotta Ilimajojell’o ruvettu polttelemahan uutta laija\npiipputupakkia?\n\nS’oon kotimaanen keksintö ja tuloo halvaksiki. Ei trenkää muuta\nkun hakata vesurilla hyvin pieneksi vanhat kinnasrauskat elikkä\npieksunruojuhut, sekoottaa vähä kessuja joukhon ja pistää piippuhun.\n\nJaa näimäs, pitää siinä panna valakiakin ja muistaa verelläkkin välihin.\n\nNämä _nahkasavut_ ovat kuulemma erinomaasen tervehellisiä tupakin\nnälkääsillen toiskan miehille. Samoon kun vasta-alkavillen\nklopiillekkin, jokka kulukoovat isänsä tupakkilooras hyppyysinensä,\neiväkkä usko, vaikka rookatahan rysän päältä ja saavat sellaasia\npaukkuja n’otta korvat lummehroksis hoippuuloovat hyvän aikaa.\n\nMutta kun tällää kaverillen nahkasavut, niin ei tartte lyärä, ei\npaukahuttaa. Eivät kuulu toista pesällistä hualivan vaikka kuinka\ntaritahan.\n\nSielä on Ilimajojen ylisespääs kuulemma yks sellaanen taloo, johna\n»toiskan Jaska» koittaa pitää ittiänsä aivan krannin tupakiis.\n\nEi osta itte, eikä päivisin polta, mutta kun ilta tuloo, niin tuloo\nkans Jaska krannihin kun knakutettu klasipenkille istuskelohon.\nPitäähän siinä isännän lopuuksi tuova tupakkiloora nöyrälle ja haastaa\npiippuhun panohon.\n\n— Jos tuota nyt panis taas vähä käryämähän — tuumii JaSka ja Vetää\nnysän plakkaristansa. — Vaikka tyyristä s’oon ny tuo tupakkiki.\n\nSitte ottaa tupakkilooran polvillensa ja rupiaa nysää täyttämähän.\nSamalla kraapii pikkusormellansa tupakit pohojaa myören, jotta jos\nsattuus olohon parempaa pohojalla eli johonakin nurkas.\n\nTätä ainaasta »toiskan Tupakki-Jaskaa» on isäntä koittanu petkuttaa\nsillä lailla, jotta s’oon tällänny propeetaria looran yhtehen nurkkahan\nja pannu huonoja kessuja päälle. Itte on isäntä kopeloonu piippuhunsa\nalta parempaa tupakkia ja Jaska veteli kauan aikaa kessuja. Mutta sitte\nse äkkäs yhtenä iltana, vaikkei puhunu mitää. Toisena iltana se hoksas\njo koolia. Sittemmisin on isäntä polttanu Jaskan aikana vaan paperossia\nja pitäny Jaskalle ja muillekkin krannin miehille kessurruotoja\ntupakkilooras pöyrällä.\n\nMutta Jaska on sitkiä mies. S’oon istunu, syljeskelly ja käryyttäny\nkrannin isännän kessuja koko talaven n’otta kuola juosnu ja tupa\nhaisnu. Isännän rupes jo pistöhön vihaksi kun:\n\n— Tuolle toiskan Jaskallenko mun pitää täs kessut viljellä ja sitä\ntupakiis pitää, senkin raakkulehen kitupiikkiä, kun ei malta itte\nostaa. Mutta kyllä mä laitan sille junkkarille kryyterit kessuuhin\nn’otta tietääkin.\n\nIsäntä meni kokille ja toi sieltä emännän vanhan navettapieksun.\nPani tolopalle ja hakkas kirveskänällä aivan kryyniiksi. Sitte kokos\nkämmenen pohojahan ja kumaasi tupakkiloorahan. Vähä kessunloppuja\nvaristeli joukkohon.\n\nSai parahiksi looran pöyrällen kun Jaska jo tuli.\n\nEikä tarvinnu kahta kertaa käskiä kun Jask’ oli jo nysänsä larannu.\n\nKriipaasi valakian ja veti oikeen vattan pohjahan. Silimät pullistuu\npääs, henki salpaantuu ja Jaska rupes rykimähän, räkimähän ja\nkrakistelemahan kun olis rökkähän nielaasnu. Ei saanu sanaa suusta.\n\n— Ompa tuo Jaska aika hotales kun vetää n’otta tukehtuu! Suuri mies\neikä osaa vielä poltellakkaan! — päivitteli isäntä.\n\nKun oli Jaskan kurkku vähä seliinny, niin tuumas jotta:\n\n— Olipas se väkevää. Mitä rumaasen tupakkia tämä oikeen on kun nuon\nprätäjää ja haisoo häjyltä?\n\n— Siihen on pantu vähä mahorkkaa sekahan — tuumas isäntä.\n\n— No ilimankos oikeen kurkunpäätä kraapii — siunaali Jaska vesissilimin.\n\nMutta poltti kun polttikin piipun loppuhun. Ei pannu enää toista\npiippua vaikka isäntä kovasti houkutteli.\n\nYhtäkkiää hyppäs Jaska pysthyn ja tryykäs ovesta pihallen. Juoksi\nnavetan taa ja sieltä rupes kuulumahan niinkuu pikkuvasikka olis\nyÖkiny. Mutfei s’ollu vasikka. S’oli se Jaska!\n\nEik’oo Jaska sen kerran perähän tullu krannin tupakkiloorallen.\n\n\n\n\nPETLEHEMINMÄELTÄ.\n\n\nOottako kuullu jotta Kauhajoell'on sellaanenki paikka jota sanotahan\nPetleheemin mäjeksi?\n\nJa sillä mäjellä tehtihin täs joulun välipäivinä sellaanen\nhevooskauppa, n'ottei s'oo viäläkään valmis, vaikka siin'on ollu\nakakkin päällänsä suupeliä soittamas.\n\nKun oli sen suutarivainaan huutokauppa, niin sinne tuli yhren akan\nvävypoika ja yks palstatilallinen, kumpikin hepallansa poukotellen, kun\nainakin isäntämiehet. Ja rennolla päällä olivakkin.\n\n— Viis penniä tykö! — kiljaasi se vävypoika summanmutikas kun pihahan\najoo ja kuuli vasaramiehen huutavan jotta:\n\n— Tulooko lisää? Ensimmäänen, toinen ja — — — tulooko lisää?\n\nSilloon tuli se palstatilallinenkin justhin sillä viriällä salviallansa\npihalle ja huikkas n'otta:\n\n— Ja viis penniä vielä!\n\nSamas kans paukahti ja isännällen nakattihin aika knippu tavaraa.\nSiin'oli vanha häkylä, kerinlehret, juustolauran puoliska, kaks\nkakulakeppiä, tukkilukku, klihran rauta, vintilän varsi ja\nroukkonavari. Ja kun isäntä tuumas jotta:\n\n— Siinä s'tä nyt tulikin töskää!\n\nNiin vasaramies huippas vielä vanhan kipparan karvakengänkin tulohon\nsamahan läjähän ja huuti jotta:\n\n— Joko piisaa, vai nakkaanko lisää?\n\nMutta isäntä tuumas n'otta:\n\n— On siinä kilua jos on kaluakin yhyren miehen osalle! Myykää jo\nmuillekkin.\n\nSitte se rupes kattohon sen vävypoijan hevoosen päälle ja sanoo jotta:\n\n— Ompas tuolla hevoosella häjy rusto takajalaas.\n\nSe on selevää, jotta vävypoika suuttuu kun tupakki, sutkaasi konia\nsuittenperillä lautaasillen ja kiljaasi jotta:\n\n— Katto mies mihnä sulla rustoja on!\n\nKun aikans'oli haukuttu toistensa hevoosija, kattottu suuhun ja\nnostettu häntää, niin huipattihin huppia ja kumpikin lähti uurella\nkonilla kotiansa. Ja tykkäsiväkkin molemmat jotta saivat jutkahuttaa\ntoistansa.\n\nMutta vävypoijan kotona nousi totinen tomina. Siinä puhallettihinkin\noikeen kaharella harpulla falssit ja minuveetat sekaasinsa. Ja siinä\nvanhas harpus oli paljo koveet ääni.\n\nMutta sitte sekin loppui kun puukoon päähän. Akat sitaasivat hilkut\nkorvillensa, tryykööttivät pihalle, kääntöövät hevoosen ja laskettivat\nhäntäpitkällä vaihtamahan takaasi.\n\nMutta akat eivät tiennehet sitä, mitä huonoonkin hevoosmies tietää,\njottei nähkääs passaa hevooskaupas voittanehen olla kolomehen\nvoorokautehen kotonansa. Sitte kyllä jo pitää kauppa. Tämä\npalstatilallinen oli lakia kunnioottava hevooskoijari ja pysyy kans 3\nvuorokautta katees, niinkun laki määrää, jottei hevooskauppaa saara\nrikotuksi.\n\nMutta akat ovat kans kavalia, niinkus tierättä. Niin oli sen\nvävypoijankin huonehenhallitus. Mitäs tekivät?\n\nLähtivät ensi pyhänä sillä vaihtokopukalla kitkkohon. Sitoovat\nhupan renkahasehen kiinni ja menivät peräpenkille istumahan. Se\npalstatilallinen oli kans akkoonensa tullut kiittöhön hyvästä\nhevooskaupasta ja veisas hartahasti.\n\nSilloon livahtivakkin sen vävypoijan akat pihallen ja jättivät\npalstatilallisen akkoonensa veisaamahan.\n\nMenivät vanhan salaviansa työ, päästivät aisoosta ja panivat\nvähä nopiaa oman reen etehen. Sen huonon hevoosen lykkäsivät\npalstatilallisen lohnasta syömähän — ja ajaa karuuttivat kotia n'otta\nporkoolit soittuu.\n\nKun kirkonmeno oli loppunu ja viimmeenen värsy veisattu, tuli\npalstatilallinen akkoonensa vakavis ajatuksis kirkosta pihalle — ja\nnäki! Näki, n'otta sen oma hevoonen syörä krauskutteli irrallansa\nheiniä lohnasta. Kirkkomiehestä tuli yht'äkkiää tavallinen ihiminen.\nJa se lasketteli suustansa sellaasia sanoja, jokk'oli toisille\nkirkko-ihmisillen kauhistus.\n\nMeinas vierä aisoosta vetämällä lohnan kotia ja jättää sen hevoosen\nsiihen. Mutta hevoonen tuli peräs.\n\nEikä auttanu muu, kun akkakin tahtoo rekehen istua, kun panna aseehin\nja ajaa kotia, vaikka kyllä s'oli katkeraa.\n\n\n\n\nJURVAN KUPPARI.\n\n\nOottako kuullu, että Jurvan Sarvijoella voirahan ny taas kovasti hyvin?\n\nSe oliki niin nutuusta ja rutuusta se elämä täs loppuaikoona, jotta\nsarvijokiset pakkas tulhon liika krätyysiksi.\n\nMutta sitte tuli erinomaane siipyläänen kuppari, hiaroja ja povari ja\nny on sarvijokelaasten kruppi taas kovasti liantoone ja hyväs voinnis.\nEi vaivaa enää kihti ei romotiisi. Lonkkapistoksistaki on päästy. Eikä\nsillä hyvä, että se siunattu siipyylääne kuppari hiaroo, kuppas ja imi\nkuppisarvillansa pahan veren sarvijokelaasista seljän kautta uloos. Se\nviälä povas kaupanpäälliseksi ja kattoo kärestä. Mutta kaffinsumppihin\ns'ei kuulemma saattanu kattua ollenkaan. Ne se litkaasi menhön\nporoonensa.\n\nJa kyllä se akka vain tiäsiki. Oli tarkasti kullekki neuvonu varoomha\nyhtä ristinveristä miästä ja punaveristä naista, jokka pakkaavat\nSarvijoellaki tukkimha pariskunnan välihi. Paljo ilua ja vähä muresta\noli kullekki luvannu. Ja markan pistäny tarkasti aluushamhen plakkarihi\nja vakuuttanu, jotta hyvin menöö.\n\nJa hyvinhän s'oon sarvijokelaasten mennykki. Ei voi moittia. Kaikkien\nmuiren, mutta sen Tuamahan käythin vähä huanosti.\n\nSitä ku se Siipyyn flikka hiaroo nii, että Tuamahan syrämmes tuhahti\nrakkaus aiva ilmi liaskaha. Ja paloo, n'otta käry nousi. Sen rupes\nsilmät lirutteloho ja lakkinsakki tälläs kallellensa.\n\nTiätää sen ku sellaane mailmankuppari ja hiaroja ottaa poikamiähen\nsiltä kantilta katteltavaksensa, että miähen ittellensä hiaroo, nii\nturhaa siin'on vasthan prätkytellä.\n\nSe oli se Siipyyn flikka hiaronu sen Tuamahan niin ympärinsä, n'otta\naivan oli Tuppu-paraan pää klenahrellu.\n\nJa ku Tuamas oli niin fletkooksis, ettei mistää tiänny, niin oli\nottanu Tuamahan syrämmen oikee käthensä ja knäpähyttäny siihe\nkuppikirvehellänsä kauhiammoosen ja syvän rakkauren haavan.\n\nSiit'oli juassu kamalasti verta ja Tuamahan oli lyäny niin heikoksi,\njotta siinä paikas oli kosinu sitä kupparia.\n\n— Eikä se hieroja-flikka ollukkaa pannu yhtää vastha. Oli laulaa\nhelähyttäny että\n\n    Hellällä palavalla syrämmellä\n    Raakastan minä siinua!\n\nJa sen päälle oli nuoripari hypelly kiverän polkan, n'otta sarvipussi\nkalissu.\n\nJa sitte kihloolle Vaasaha. Niin kiirus oli ollu, etteivät malttanehet\njunalla Seinäjoen kautta kiärrättää, ku lähtivät kävellä flinttaamha\nkäsikoukkua oikoostiätä Vaasaha. Kivisillan pääs olivat vähän aikaa\nhuilannehet ja sitte lopun matkaa hyssytellehet.\n\nKeturista ostivat komjat kihlat ja kangaspuarista kaulahitten. Mistä se\nTuamas sen kellon osti, sitä mä en tiärä.\n\nMutta hyvä s'oli käymhä, kun ei ollu ku varttia vaille, ku Tuamas oli\nhellunsa kans taas viikon päästä Sarvijoella että tärähti!\n\nJa sen päälle juathin kaffit ja olthin onnellisia. Eikä siinä akkaan\nkontittemiset auttanehet monehen päivähä.\n\nMutta sitte meni huanosti. Morsiaan tahtoo, että lährethän yhres\nSiipyyhy, että hänki saa näyttää omanpuolohoosille sulhaasmiästä. Ja\nlährethin kans. Kestinkylähän päästihin yäksi ja menthin korjasti\nnukkumha.\n\nMutta aamulla ku Tuamas huomaatti ei morsiant' enää ollukkaa. Ei sängyn\nallakaa. S'oli menny ja s'oli murheelline paikka. Kaikki oli viäny\njoukosnansa, kihlat ja kuppisarvekki.\n\nEi muuta jättäny ku sen syvän haavan Tuamahan syrämmehen.\n\n\n\n\nRUUSUJA TALVITILOOLLA.\n\n\nOottako kuullu, jotta kyllä siin’on perää ku akat sanoovat, ettei\nmiästen oo heirän asioohi sekaantumine?\n\nNe sanoo akat, jottei miähet ymmärrä akkaan meiningiistä, ja että\njos ymmärtääväkki, nii ymmärtäävät vääri. On kuulemma paree, ettei\nkoitakkaa ymmärtää, eikä tukkia noukkaansa niiren asioohi. Ei oo meistä\nmiähistä muuta ku harmia ja vaivaasta vahinkoa!\n\nSen sain mä ja Juppe eilee katkerasti kokia.\n\nKu ny on satanu nii kovasti vahvalta lunta, että pakkaa lumi menhö\nhousunpultuusta sisälle, nii mä sanoon sille nuarelle frouvalle, jonka\ntykönä mä ja Juppe oomma kortteelia jotta:\n\n— Mihkähä frouva on paiskannu mu piaksusaaphani? Mä pansin ne ny\njalkoohini.\n\nMä sanon jo etukäthe, ett'että ouroksuusi, jotta se meirän frouva on\nturski ihmine, jok’ei yhtää kruusaa eikä karahteeraa meitä kumpaakaa,\nJuppeja sen paremmin ku muakaa.\n\n— Mihkähä ootta pannu! Tuala n’oon porstuan nurkas maannu sitte ku\nsuutarista tulivat, jos ei Juppe oo pihalle vetäny.\n\nMä kattoon Jupen päälle vähä rumaa, mutta s’ei ollu tiätääksensä.\nHuiskutteli vain häntäänsä.\n\nJupell'on nähkääs häntä.\n\nMe ettiimmä sitte porstuasta, joka nurkasta mun piaksusaappahiani,\nmuttei niitä ollu mihnää. Ei hyllyllä, ei naulas.\n\nSitte äkkäsin porstuan konttuurin ja menimmä sinne Jupen kans\nkopeloomha. Siäl’oli pimiä ku pussis ja kauhiasti tavaraa. Sattuu siälä\nmeille vähä vahingootaki pimees haparoores.\n\nKu Juppe ettii, niinku koira ettii, kuanollansa mun saappahiani, nii\nsen suuhu sattuu lihampala. Siitä se niin peljästyy, jotta lähti\npihalle ja melkee puremata nialaasi sen palan.\n\nMun meni käsi vahingos hillupurkkihi ja ku ei ollu hantuukia, johk’olis\nsormiansa pyhkiny, nii ei auttanu muu ku nualla sormensa, nii\nepäfiinisti kun s’oliki tehty. Mutt'eihä stä kukaa nähny siälä pimiäs\nkonttuuris. Eikä se pahalta maistunukkaa.\n\nJa kuinkha sattuukaa nii kamalasti nolastamha, jotta mun piti tuan\ntuastaki viälä monta kertaa nualla hyppyysiäni, ku aina vain sattuuvat\npurkkiihi.\n\nKu mä sitte kumarrruin ja yritin koperoora yhrestä nurkasta, niin\npukkas tikku keski ottaha, jotta silmän viärä ja käthe tuli jotaki\nriskuja jokka pisteli nii tuhannesti. Mä kriipaasin silloo tikulla\nvalkian ja kattoon, nii siälä nurkas oli kolme kukkapurkkia ja niis\nkuivettunehia kukkakräkkiä!\n\nKyllä mä jahkaasin! Sanoonki ittekseni siinä jotta:\n\n— Siinä stä ny taas on akkaan pankkoja. Kun konttuurin nurkkaha\nkasataha kuallehet kukat purkkiinensa, eikä viittitä sen vertaa että\npränkarulle paiskata. Ja kukkakepit pystys viälä, n’otta silmänsä\npuhkaasoo. On ne yksiä kans. Ja täs viälä mokottaavat, kuinka miähet on\nviraattomia, etteivät tiärä piaksusaappahistansakkaa, mihnä makaavat.\nJa itteltä jäätyy kukat konttuurin nurkkihi!\n\nMun pisti niin vihakseni, että panin nästyykin kären ympäri ja reviin\nkukkakräkyt irti purkiista. Menin pränkarulle niiren kans ja nakkasin\nkauas hankhe. Ja Juppe juaksi perähän, repii ja nakkeli niitä, n’otta\nolivakki vissihi hajallansa.\n\nSitte hain piaksusaaphani konttuurista ja menin köökkihi. Sanoon\nfrouvalle jotta:\n\n— Täs se frouva mua hualimattomaksi ja viraattomaksi morkkaa, mutta\nkonttuurin nurkkaha itte palelluttaa kaikki kukkansa. Jonsen m’olsi\nkoonnu niitä ja paiskannu pränkarulle, nii siälä olsivat viäläki. Kukha\ntäs toisensa jälkiä saa siivoolla?\n\nMutta se ku mölyn päästi:\n\n— Kukat pränkarulle? — kiljaasi — Mun ruusuinko s’oot sen tolvana\nnakannu pränkarulle? Jokka m’oon pannu pimiähä talvehtimha? Voi herra\nparakkoho tuata miästä!\n\nSe lähti käret levjällä juaksho pihalle ja mä käsitin, jotta taisi\ntullakki tupenkrapinat.\n\nVerin piaksusaaphat jalkoohini ja lipitin vähä vinkijää klupille.\n\n\n\n\nVAASAN PUMPULITEHRAS.\n\n\nOottako kuullu, että Vaasan suuri pumpulitehras Präntööllä pömähtää\nilmaha huamenna kello 11 ja 15?\n\nJaa-ah poijat ja präntöölääset, s’ei ookkaa enää leikin asia! Ja s’oon\nsitte vissi! Sen tiätää toristaa koko Präntöön seurakunta. Varsinki\nakka- ja flikkaväki. Eikös?\n\nPräntööll'ei oo muusta puhuttu koko tällä viikolla ku siitä.\n\nYks konhenkäyttäjä, jonka silmiä on aina vähä haristanu, on täs yhtenä\npäivänä nähny kankuripualella ilmielävän kummajaasen.\n\nSus ku se miäs oli peljästyny ja tutaannu.\n\nSillä kummajaasell'oli ollu suuret silmät kun talterikit pääs, nenä ku\nkottikärry ja suu ku seittemän leivän uuni.\n\nJa kun s’oli aukaasnu suupellinsä, mulkaassu sen pikkuusen\nkonhenkäyttäjän päälle ja pärähyttäny ku pukinsarvesta jotta:\n\n— Hoccus poccus peccatus! Ecce homo, sapiens cristaatus, passer parvus,\nbubo bubo. Dico tibi asine, ne pereat Vaasan pumpulitehras, die prima\nsolis cum magna calamitate et clamore — — — pyyyh!\n\nSitt’ oli kummajaane puhaltanu kylmää henkiä sen konhenkäyttäjän\nsilmille ja ruvennu puhumha selvää suamenkiältä. Oli sanonu että:\n\n— Kuulesta nyt konhenkäyttäjä ja paa tarkasti miälehes, mitä mä sanon\nsulle. N’oon asiat ny sillä lailla, jotta tämä pumpulitehras, john’on\nniin paljo koreeta flikkoja, pömähtää sunnuntaiaamuna ilmaha että\npräiskähtää. Varjele silloo pääs, ettes saa karstamasiinan pualiskaa\nsilmhäs eli knuphis, jok’on muutoonki pehmoone eikä taira sitä mälliä\nenää kestää. Ja muistakki levittää tätä tiatua kaikille Präntöön\nakoolle. Eikä sun trenkää sanua muille ku omalle Maijalles, nii kyllä\ns’oon heti kaikkien muirenki akkaan tiaros — pyyyh!\n\nSitt’ oli kummajaane lyäny suupellinsä kiinni, nuan nuan huisuuttanu\nkäsiänsä, kerra krääkääsny ja hajonnu siniseksi pölyksi n’otta\npihahtanu.\n\nIlkiä käry vain oli noussu ja s’oon masunistin noukas viäläki. Eikä\ntahro saattaa syäräkkää, ku häjyä vain teköö, vaikk’ akka kuinka\nkoittaa kokata ja kryyrätä.\n\nKonhenkäyttäjä teki heti niinku kummajaanen käski. Sanoo akallensa\nja nyt ei oo Präntööllä yhtäkää täysjärkistä ihmistä, jok’ei sitä\ntiätääsi, jotta sunnuntaina tuloo se iso pömährös.\n\nJa se onki eri präiskährös, eikä sellaane ku ne jokapäivääset\npräiskährökset pumpulitehtahalla, ku kaffipotut paukahteloovat\nlämmitysröörien päällä, n’otta kruusit kattoho lentelöö. Ja niistä\nmuista tavallisista piänistä präiskähtelemisistä ei tämän rinnalla\nkannata puhuakkaa.\n\nKaikki Präntöön akat ovat tämän tärähröksen varalta jo järjestänehet\nasiansa. N’oon viänehet maitofatinsa kellarihi ja panhet kannen päälle.\nJa viälä kiven kannen päälle, jottei vain pääse roskia maittilahan.\n\nAsia on nyt järjestetty sillä lailla, jotta präntöölääset lähtöövät\nnelimiähisis ja kuus-akkaasis riviis juhlakulkueena Präntööltä tuloho\nkaupungin pualelle klo 9 aamupäivällä. Asetuthan ahtehelle hyväs\njärjestykses seisomha, ne jok’on seisomapiletiillä. Istumaplassi on\nvarattu sähkötehtahan puupinojen päälle, johka erityisestä maksusta on\ntällätty miähiä punttaamha. Niill'on valkoone krusetti rintamukses,\nettäs tiärättä. Pilettiä myyrähä kaupunkilaasille kahresta asti\naamulla sillan pääs, mutta vain rajootettu määrä, kun präntöölääsill’o\netuoikeus ja tehtaalaaset nääsöövät ilman erestä.\n\nJa sitte kello 11 ja 15 se präiskähtää.\n\n\n\n\nUUTTA LAIJA TANSSI.\n\n\nOottako kuullu, että Pohjammaalle teköö parastaikaa tulua uutta laia\ntanssi?\n\nEi kelpaa enää falssi, sorttiisi, polkka, ei koputes-polkka, eikä eres\nrytky-polkkakaa. Paljo kamalee ja kiveree se olla pitää tämän äijän\nnuarille. Ja nyt s’oon sellaanen justhin tulos. Sitä opetelhan jo mones\npitäjäs. Toisis parhuuset jo osaavakki, niinkuu Peräseinäjoella, johna\nuurenvuaren auttuna alkas yleesharjootukset.\n\nPeräseinäjoell’ on tähän asti hypelty parhaasta päästä rytkypolkkaa ja\nsiin’on kovasti huano poikaan ajaa asiansa yöpuun suhtehen, kun pitää\npitää flikkaa niin kovasti kaukana ittestänsä. Kutisemall'ei kuulu ja\nkovin kovaa ei passaa huutaakkaa. Eikä sellaases pomppimises tahro\nsaara reiruhu iskutetuksikaa. Ja kun meinaa vähä kumartaa ja yrittää\nkutista niin käy kun yhren Flinttakylääsen poijan kirkonkylääsen flikan\nkans. Se meinas sanua sille jotta:\n\n— Passaako — —\n\nNiin Hikka, jota sai vääntää kun savikranaa, ottaa pöllöö ja\npoukahuttaa silloon justhin ja pilkkaa päällänsä poikaa niin leuvoolle,\nettä silmis löi aivan valkiaa eikä saanu pitkhän aikaha henkiä\nveretyksi. Silmistä vain juaksi vesi ja pihalle sai mennä pitelemhän\nmuatuansa. Eikä hialle menosta tullu mitää. Poijan oli ollu hamphat\nhellt viälä monta viikkua ja poski kauhiasti ajetuksis.\n\nToista s’oon se uusi tanssi, jota sanothan _kerenskiksi_. Siinä käy\npuhuminen ja vaikka pureminenkin. Sitä menhän sillä lailla, että poika\nhairaa flikkaa kaulasta kiinni ja flättää niistetyn ja hyvin väännetyn\nnenänsä flikan poskhen. Flikka kääntää tapuliansa vähä syrjhä, mutta\npoijan pitää painaa noukkansa aivan lysyhy sen poskhe. Sitä paree jota\nflatuskaasemmaksi saa. Sitte lährethän menhön perä erellä ja naamat\nkun kaks yhthen fläiskättyä kropsua yhres. Jos pökkää vasthan, niin\npyäriä fyrräthän hyvän aikaa. Sitte menhän nytkytellen ja yhres paikas\nklenkahutethan ja sen päälle taas fyrräthän. Flikkaa pitää puristaa\nkoko aijan hamphat irvillä, eikä silmää saa räpähyttää ollenkaa. Ja\npoijan pitää olla kun olis pirun syäny ja toista alkaas. Silmät pitää\nkiilua pääs, lakkireuhka olla silmillä ja paperossintumppi suus.\nPikkuusen tumpinpäätä saa näkyä, mutta paree on jos ei näy yhtää.\n\nJos on yskällä ja nenä juaksoo, niin antaa juasta vaan.\n\nJos flikka on pahankurinen eikä tahro pysyä sanalla, niin on parasta\npurra suuntäyreltä poskhen ja retuuttaa siitä. Kyllä träillä pysyy,\neikä pritakootte.\n\nLottoposkisten ja huanohampahittisten ei passaa yrittääkkää tätä\nuurensorttista tanssia. Littuposkista ei saa hyvilläkää hampahilla\npurruksi ja huanoolla hampahilla ei saa kiinni, vaikk’ olis kuinka\npulloposkine ja plösönaamaane.\n\nKerenski on hyvä nimi tälle Söörnäästen sakilaasten\nmarakatti-tanssille. Nimi on tullu siitä ja sen muistoksi Suamen\nkansalle, kun Kerenski pussas Tokoita Siltasaarella.\n\n\n\n\nNAHKAKAUPPOJA ALAJÄRVELLÄ.\n\n\nOottako kuullu sitä juttua, jost'ei alajärvelääset kärsi kuulla\npuhuttavankaa?\n\nOvat niin sinnis, että tukkaha ottaa, jos vähänki viittooloo, että\nkuinkas ne nahkakaupat nyt Alajärvellä vetelöö?\n\nS oon murheelline ja opettavaane kertoomus ja sitä varte mä sen\nkerronki, vaikka s’oon vähä vanha.\n\nSe tapahtuu Alajärven Luaman kyläs syksyllä pari vuatta sitte, ku oli\nsamallaane nahaanostovimma ku nykkin, että joka miäs vain pyytelöö\nostaa kaikellaasia nahkoja.\n\nNahaat nousivat joka päivä. Tuata nuan nahkaan hinnat nousivat, piti\nmun sanua. Joka ostaja toisensa kimmalla nosti hintoja, nii että\nalajärvelääsen Sisälle meni iⁱtte ahneuren pahanenki. Tuumivat että:\n\n— En totisesti myykkää viälä. Kyllä hinta viälä nousoo.\n\nSilloo ilmestyy Luamen Ellan laron seinähä ilmootus:\n\n»Ostan kaikellaasia nahkoja t.k. 15 p:nä täs taloos. Lammasnahaasta\nmaksan 13 mk ja vasikannahaasta 15 mk.»\n\nJa nimi oli leviästi alla.\n\nMutta silloon johratti sokia kohtalo reissaavaasen jätkän Luaman\nkylähän. Ja ku se kuuli ja näki kuinka alajärveläästen silmät kiiluu\nvoiton himosta ja oli imehrelly, etteivät ne jo ollehet nylkenehet\nittiänsäkki ja parkinnehet omaaki nahkaansa, nii se päätti kans ruveta\nnahkojen ostajaksi. Ja kirjootti suuren plakaatin sen toisen ostajan\nviärehen siihe seinähä. Siinä seisoo, että:\n\n»Ostan t.k. 16 pnä täs taloos nahkoja ja maksan lammasnahaasta 20 mk ja\nvasikannahaasta 25 mk. — Matti Sälli.»\n\nKun kylälääset näkivät tämän plakaatin, niin niiren rupes silmät aivan\npyärimähä ja sanoovat että:\n\n— Hulluko s'oon tua toinen ostaja?\n\nMuuta eivät sanonehekkaa, ku panivat vinkiää konit aisoihi ja\nhäntäpystys hyppööttivät ympäri pitäjää, koluten joka nurkan. Ostivat\nmitä saivat. Ja toiset olivat niin härisnänsä, etteivät hoksannehet\nkattua mitä nahkoja saivakkaa kuarmihinsa. Yhrellä oli ollu usiampia\nkoirannahkojakin ja yks oli saanu suuren valkoosen kollikissan nahaan.\nOli vaan tykänny että:\n\n— Kovasti on silukarvaane.\n\nTuli sitte se 15:ta päivä ja se ostaja monella hyvällä hevoosella\nkylällä. Mutta tyhjänä sai lähtiä. Ei kukaa tullu kutkahtamha.\n\nMutta annas kun valkeni 16 päivä! Nahkakuarmia oli aiva mustana.\nNahkoja tuatihi hevoosilla, potkuriilla ja kantamalla. Oli ku Kajaanin\nmarkinoolla. Ja ne, joll'ei ollu muuta ku oma nahka, leukaalivat että:\n\n— Ny on taloonjussit piiskannehet lamphansa ja vasikkansa uloos\nnahoosta. Tulvana vuanna saavat emännät keritä kissinsä sukkavillooksi.\n\nJa sitte ruvettihi kyselemähä, mihnä se ostaja on. Sitä ei löytyny\npuusta ei maasta. Se lurjus makas MÖksynkyläs seljällänsä ja nauraa\nkitkutti katketaksensa. Mutta Luamankyläs ei naurettu. Siälä manattihi\nja präiskättihi, että s’oli aivan hirviää.\n\n\n\n\nYLISTARON NUARIPARI.\n\n\nOottako kuullu mikä onnettomuus on joulupäivänä tapahtunu Ylistaros\nyhrelle nuarelle parille?\n\nNo kun ne piti oikeen komjasti ja reirusti vihkiä avioliittohon kirkos,\nniin siit'ei tullukkaa mitään.\n\nJoulupäivänä kirkonmenojen päätyttyä ei ihmisillä ollu yhtää kiirusta\nlähtiä kotia lämmittelemähän, vaikka käret oli virsikirjaa pirelles\ntullu aivan konttahan.\n\nYlistaron kirkko on siitä erinomaanen, että se on suuri ja kylmä kun\nsurenrita ja että viisahat miähet ovat tällännehet kamiinat porstuaha.\n\nTurkit korvis istuthan ja kyllähän siinä tarkenoo, kun on\nvillakaulahinen kaulan ympäri, mutta veisaamises pakkaa paleltua\nsormet. Kun pitää paljahin käsin pirellä virsikirjaa, eikä kintahat\nkäsis tahro kirja pysyä oikeen suaras, niin värsyt on menny monelta\nsekaasinsa.\n\nIhmiset tungeskelivat porstuas kamiinan ympärillä ja sanoovat jotta:\n\n— Ei ny viälä viittitä lähtiä. Kattothan ny kun se Viivi ja\nPunkalaitumen poika oikeen kirkos vihiitähä.\n\nVihkiviarahiakin oli tuiki monella hevoosella ja väki rupes tukkimahan\nsisälle.\n\nJa niin se vihkiminen sitten alkoo, että soitettihin häämarssi ja pappi\ntuli paikoollensa pitkäs kaapus.\n\nIhmiset kääntivät kaikki päätänsä kattomahan pitkin pitkääkonkia ovelle\npäin jotta:\n\n— Joko se morsiuspari nyt tuloo?\n\nKun ei mitään tullu, niin kääntivät päänsä ja kattoovat pappia, joka\noli totisen näköönen kirja käres.\n\nIhmiset puhallelivat käsihinsä, painelivat korviansa ja toiset hiljaa\nkopistelivat viluusisnansa varpahia.\n\nMutta silloon nosti pappi päänsä ja kattoo ovelle. Ja koko seurakunta\nteki samoon. Moni väänti niin, ett'oikeen kipiää otti ja sipinä käy:\n\n— No ny ne tuloo!\n\nJa kattoovat ovelleppäin.\n\nNiin siältä tulikin vain Marttalaanen!\n\nJa koko seurakunta rupes taas kattomahan papin päälle.\n\nViimmeen rupes pappiki kattelohon seurakuntaa ja kun oli aikansa\nkattellu, niin lähti sakaastihin lämmittelemähän ja lopuksi ajoo aika\nluikua kotia.\n\nSeurakunta kärvisteli viälä hyvän aikaa, mutta pois ahristuu väenki\nlopuksi, vaikka kyllä siälä seisua olis saanu kauemminkin.\n\nNuari pari oli nukahtanu. Ne huamaattivat vasta myähään ehtoopualella.\nNiitä nukutti nii sainehesti.\n\n\n\n\nPIIKKILOUKON FLIKAT.\n\n\nOottako kuullu kuinka nuaren Piikkiloukon flikkaan käythin täs\nkissaviikkojen aikana?\n\nEttä tiätääsiä, mihinä se Piikkiloukko on, sanon senki, että s'oon\nTeuvan Äystöön kylän ja Norinkylän välis ja nuarten kesken sanotahan\nsitä oikeen Pikku-Suameksi. Siältä on Lammasnevan rantaa lyhyt\nNorinkylähä ja Kirvesmäkiä pääsöö Äystöön kylähä ja Havinnevaa taas\nHangaskylähä ja päinvastoon joka suuntahan kolmellen tahollen, niin\nettä siin'on flikkaan keksittävä konstia saara kulloonkin aikanansa\ntiaron, mistä päin flikoollen tuloo friiaria lauvantakiehtoona.\n\nMutta nyt n'oon senkin keksiny.\n\nElikk' oikiastansa ei n'oo Teuvan flikat, jokka sen on keksinehet.\nSit'on käyttäny jo Teuvan flikkaan isuäireen isuäireet kun ne\npaapan-paapan-paappaa orottelivat luthin tulovaksi.\n\nN'oli ne Piikkiloukon ilooset flikat panemas pellovaattia riiheen ja\nkokoonnuut kaikin sinne niitä pellovaattia reiraamahan. Ja tiätysti\nheti tulit puheeksi, että misthän päi ny tänä ehtoona tuloo poikia.\n\nHilta kohta sanoo että:\n\n— Kattothan! Mä kyll'osaan konstin.\n\nJa sitte kaikki flikat yhthen trusahan Hiltan ympäri ja Hilta sylkäästä\ntruiskas kouran pohjahan ja flättäs etusormella keskelle sylkyä, niin\nettä sylky prisahti flikkaan silmhin, eikä kukaan nähny pitkihi aikoohi\nmitää. Pyhkiivät vaan hilkun nurkalla muatuansa ja sanoovat että:\n\n— Min'en nähäny sitte yhtään mitää, mihkä päi se lenti.\n\nMutta Hilta osas toisenkin konstin. S'ooli sellaane, että kriivaasthin\ntulistikulla valakia ja sitte syljetthin etusormen ja peukalon\npäähän, ettei polta ja otethin kiinni palavaha tulispäähä ja tikunpää\nkäännethin ylähäppäi. Sitte kattotihin silmät tapilla mihkä päi karsi\nkaatuu, nii siältä päi tuloo friiaria.\n\nKaikki flikat kattoovat voorostansa, mutta sitte sanoo Hilta että:\n\n— Mun rämpsähti nii ettei sitä oikee tiärä, mihkä päi se viisas.\n\nJa koitti uurestansa. Mutta karsi rumaane putoski rohtimien sekaha ja\nsamalla tollahti koko rohorinläjä ilmiliaskaha. Ja flikat törmäsit\nkaikin riihestä ja huusit ja hosuut ovella, kun valakia roihas\nriihestä. Riihi paloo pahanpäivääseksi ennenku kerithi häthä.\n\nKu sitte vakuutusmiähet kyselit, mistä valakia on pääsny irti, ei\nflikat tiänny mitänä sanua. Miähet meinas, jotta flikat on polttanu\npiippua, mutta flikat sanoo että:\n\n— Hui hai, ei m'oo polttanu!\n\nJa ne unohrit siinä rytäkäs flikat aiva, mihkä päi se karsi kaatuu,\neikä n'oo sitte enää tohtinu koittaa.\n\n\n\n\nLAPUAN ASEMA.\n\n\nOottako kuullu mitä varte m'oon silmittömästi suuttunu Vaasan\nrautatiähallitksen äijän venkkuroohi, jokka istua könnäävät päävääräs\nlavittoollansa, eiväkkä saa eres sen vertaa äntihi, että Lapuan\nasemalle niin paljo valua, jolta reissaavaane yleesö osaas ovenreijästä\nsisälle?\n\nKun siälä tapahtuu sellaasia kamaloota pimeyren töitä, jotta\npainomustekkin kalpenoo. Ja lapualaaset saavat hävetä silmät päästänsä\nmuiren ihmisten eres.\n\nOn seki rautatiän-asema, en paremmin tuu ja sano! Ku tulitikulla pitää\nettiä sitä reikää, josta pilettiä pitääs saara!\n\nMä lährin täs menhellä viikolla tämän yskäni tähre yhren akan puheelle,\njoka pitääs osata vähä noitua ja kattua viinaha, siälä Lapuan\nKuurtanehen rajoolla.\n\nEnkä meinannu osata polskaa enää koko Lapualta, kun en osoottelemalla\nenkä eres tryykkööttämälläkää iltapimiäs rookannut aseman plassille.\n\nKievarista piti pyytää kahta poijan-mälkkiä kummastaki käresta\nfööräämähä.\n\nKyllä niillä lapualaasiila pitää olla oikee kissinsilmät, ku osaavat\nsinne.\n\nSen tiätää, jotta m’olin suuttunu, kun ne poijat lykkäsivät mun ovesta\nsisälle kun pussin perähä.\n\nMä vähä manata naskahutinkin ja karjaasin jotta:\n\n— Mikä tuhannen valtionasema pimiimmäs Afrikas täm’on, kun ei tääll’ oo\nvalkiaa, että näkis noukkansa niistää?\n\n— Ohan täällä valkia! — kuuluu jostakin nurkasta asemamiehen ääni.\n\n— Mihnä sä, pimeyren olento, täällä valkian näet? — kysyyn mä.\n\n— No pöyrällähän palaa lamppu! Eikö herra näe?\n\nMinä kattoon, n’otta silmät päästä varista, mutta valopilkkuakaa en\nnähny.\n\n— Tuu hyvä miäs mua viämähä sen lampun äärelle — pyyrin.\n\nSe vei ja sanoo jotta:\n\n— Tuas se ny palaa!\n\nMinä haparoottin ja kopeloottin aikani, niin jo sattuuki käteni\nlamppuhu. Mutta ainakaan sellaasta valua siin’ei ollu, että sitä olis\npimees nähny. Ei vaikka mä painoon noukkani klasihi asti! Eikä se eres\npolttanukkaa. Mutta jotaki käryä mä tunnin nenälläni, niin etten mä\nvoinu vaunua vaikka siinä lampus oliski tapahtuna jokin kemiallinen\npalaminen.\n\nMä hapuulin itteni pilettiluukulle ja heristelin inspehtuurille\nnyrkkiä, mutteihä se sitä nähny pimees. Karjaasin tällä pukin äänelläni\njotta:\n\n— Tiätääkö herra pehtuuri, jotta valtion asemalla pitää olla niin paljo\nvalkiaa, jotta reissaavaane yleesö osaa pussata eres omaa akkaansa?\nTiätääkö? — sanoon minä. — Tiätääkö pehtuuri velvollisuutensa? — sanoon\ntoisenki kerran.\n\n— Tiätää! — sanoo. Antoo piletin ja 2 markkaa liikaa.\n\n— No, miks’ei oo valkiaa?\n\n— Kun ei oo, niin ei oo, ja kun ei saara, niin ei saara. Pyyretty on\nviis vuatta. — Antaasko herraki lantin tähän kolehtihin? Tääll'on\nihmisiltä pyyretty apua ja saatuki jo kolehtirahoolla yks sähkölamppu\nmakasiinin seinähän.\n\nMin'en oo mikään kitupiikki. Mä nakkasin saman 2 mk lakkihin, jonk'olin\nliikaa saanu.\n\nAntakaa hyvät ihmiset muukki, kun satutta sivuutte ajamaha. Sopii\npistää postilaatikkohon siinä aseman seinäs. Suamen valtiolla ei oo\nvaraa eikä hallitusherrat kerkiä istuinsijaltansa hommaamaha rahaa\nlapualaasille, jokka pimeyres valtavat ja tuhriivat lähtöpusuja kelle\nrookaa.\n\nMäkin sain suupiäleheni että mossahti — yhreltä vanhalta ämmältä. Ja\nsitä varte m'oon niin suuttunu.\n\n\n\n\nKUVERNÖÖRIÄ KYYTITTIHIN.\n\n\nOottako kuullu kuinka kamalasti yks huuritoon kauppamatkustaja-venkales\non puijannu ja puliveivannu yhtä kevarin isäntää ——n pitäjäs?\n\nSiitä kevarist' on matkustavalla yleesöllä sellaane kokemus, jotta\nkaikki siäll'on huiskin haiskin, paitti yks kiulu, joka seisoo aina\nkeskellä porstuan lattiaa. Hevoosta siält'ei tahro saara millää.\nOrottaa pitää aina monta tiimaa ja ku viimmee on porraspääs se\nkarvootoon kaakki, joka siinä kevaris hoitaa hevoosen virkaa, niin\nsaa reissaavaane panna pitkällensä viälä kahreksi tiimaksi, ennenku\nruvethan lähtemhä.\n\nJa se meno ja faartti on sitte sellaasta, että ainaki pari kolme\nheikkohermoosint' on sillä kevarinvälillä tullu hulluksi. Kaikki\nlaulut on saanu kolmehe kertaha laulaa läpitte, muistella koko\nelämänsä prikusta prikkuhu, räknätä tulonsa ja menonsa koko vuarelta,\npuhua suunsa kuivaksi, käännellä päänsä kankiaksi, kattella silmänsä\nharmaaksi, haukkua ittensä tyhjäksi ja ku kaikki täm'on tehty ja\nvalmista, nii on päästy vasta vähä toista tolpanväliä. Matkaa on 28 km.\n\nJoko käsitättä, että siinä torellakin voii tulla hulluksi?\n\nMutta sitte tuli se junkkari-kauppamatkustaja ja sill'oli jutku miäles.\nSe telefoonas jo kaukaa kevarin likillä olevahan kauppapuarihin jotta:\n\n— Halloo! Viäkää sanaa sinne kevarihi, että täält' on tulos Vaasan\nläänin kuvernööri tarkastusmatkalle. Sille pitää olla kolmen tiiman\npäästä hevoone aisoos, jotta se pääsöö heti jatkamha matkaa.\n\nSiitä tuli kevarihi touhu! Jaa-ah, sanon mä. Sellaasta tuhannenmoosta\npoukett'ei siinä taloos oo enne ollu, eikä suinkaa tuu koskaa\ntulemhankaa.\n\nEmäntä sitoo hamhensa pualisäärihi ja piika poukkooli vain hurstises\naluushamhes. Siinä pesthin ja siivothi, n'otta ovet paukkuu ja klasit\ntäräji. Emäntä heitteli vettä puusangoosta laattialle ja piika\nvarsiluuralla krapas ja huitoo n'otta piänimmät kakarat lentelivät\npesuveren kans porraspäähä.\n\nIsäntä lipitti peltoja pitki toisehe kylähä laihnaamha pitäjän parahan\norihi ja Tuuloksen mallisen lohnan.\n\nJa justhin ku piika paiskas laattiankuivootrasut porstuan ovesta\npihalle, nii — silloo se tuli!\n\nJa isäntä pukkas ja rykii ja emäntä niiaali ja piika siunaali ja ettii\nhamestansa ja kakarat luurasivat ovisängyn alta.\n\n— Ja-hah — sanoo se lurjus.\n\n— Ja-hah — pääsi isännältäki.\n\n— No, onha tämä kevari kunnos ku hevoonenki näyttää jo seisovan\nvalmisna — puhuu lurjus. — Jos lähretääs?\n\nIsäntä toi orhin porraspäähä ja kyll'olis kuvernöörin passaannu siihe\nistua. Ku lohnan pohjalle oli pantu taloon paras höyhenpolsteri,\ntuliterä pitkäkarvaaset fällyt ja kaks lumivalkoosta franssulakanaa\nvälihi.\n\nKyllä passas lurjuksen istua!\n\nJa isäntä istuu kuskipukille ja niin sitä lährettihin, n'otta pyry\nnousi. Ei kestäny täyttä tiimaakaa ku oltihin perillä. Isänt' ei\nuskaltanu päätänsä kääntää, ei rykäästäkkää. Istuu ku tuamittu käret\noikoosna.\n\n— No, mitäs kyytti maksaa? — kysyy lurjus ku perille päästihin.\n\n— Mitä se ny maksaas?! Ei mitää, hyvä vain ku herra tuli!\n\nEik' ottanu isäntä maksua. Kiirus oli kupernööristä päästä. Ja niin\nlähti kotiappäi.\n\nEm mä viitti enää sanuakkaa, mitä isäntä sanoo, ku sitten sai kuulla,\nettei se kupernööri ollukkaa. Mutta sen s'oli kevari luvannu, jotta jos\nse lurjus viälä joskus noukkansa sinne pistää, nii niskat nurin vääntää\nja kruuvaamalla pään krupista irti nykääsöö.\n\n\n\n\nTAPPURI-OSUUSKUNTA.\n\n\n\nOottako kuullu kuinka osuustoimint’ on ottanu levitäksensä Ylistaros?\n\nIivarinpään äijäkki nakkasivat klupunsa nurkkaha ja sanoovat, jotta\ntappuri se olla pitää taloollisis.\n\nJa sitte pirettihin sellaane kokous, johna tuumattihin. Tuumattihin\nniin tukevasti, että äijään oli ottanu oikeen kipiää takaraivaha.\nMutta päätös kans tuli, jotta tappuri ja osuuskunta laitethan ja\nlivarin-Alfree pannahan hyppöölle. Äijät saattelivat Alfreen asemalle\nja sanoovat jotta:\n\n— Muista sitte vain tinkiä. Jos suinki saat, niin jutkahuta\nkauppamiähiä, mutta katto vain ethes, etteivät sua hyppöötä.\n\nAlfree veti karvalakin lujempaha päähänsä, rypisti ripsikarvojansa ja\nlupas kattua ethensä.\n\nJa hyvin se poika kaupungiss pärjäski. Sai luphan Hankkijalta\nerinomaasen tappurin ja Wiikströmiltä parasta sorttia moottorin.\n\nMutta n’ei tullehekkaa heti paikalla ja se oli kamala paikka.\n\nIsännät istuuvat takkakivellä aamusta iltaha, polttivat ja\npahkuloottivat, ku niitä konehia ei rupia jo kuulumha. Niin\njantusjaloon orottivat, että yhreltä oli palanu suuri reikäki\nhousunperähä takanporos. Ja muilta meinas jäärä pärinät kaivamata. Ne\nkulki toisisnansa ja olivat kun kipeetä kissiä. Paneskelivat että:\n\n—- Kun ei se tappuri jo tuu!\n\nIivarin-Alfreen piti seisua osuuskaupas telefoonin ääres aamusta iltaha\nja aina vain soittaa kaupunkiin, että eikö se jo tuu?\n\nJa ku se oli justihi soittanu sen seittemännen kerran niin taas yks\nosakas sanoo, että:\n\n— Eikö se jo tuu?\n\nKu osuuskunta oli tällä lailla hyväs sovinnos toiminu viikon verran\nniin jo tulivat konehet.\n\nNe tuathin asemalta sellaasella ryminällä, että mökkiläästen tornit\nheiluu. Pantihin käyntihin sen taloon riihen eres, johka ensiksi oli\nlentäny kaunahaukka.\n\nMoottori tikkas ku silinterikello ja tappuri tryskas n’otta ruumenooset\nlentelit Heikkoolan larvoolle asti.\n\nIsännät lipoovat kiältänsä ja sanoovat että:\n\n— Jo on kätevä masiina. Viärähä se ny meille.\n\n— Ei ku meille!\n\n— Meille se viärähä! M'oon kans osakas.\n\nKukin isäntä hairas tappurinpyärihi kiinni ja rupes vetämhän\nmeilleppäin.\n\nPari miästä hintras moottoria, yks hyppöötti öljykannua kotiansa.\n\nSiinä puhuttihin tihijää ja kovalla äänellä, verettihin ja nyjittihin.\nSanottihin sarvipäitä.\n\nMutta alapään isännät voittivat ja veivät. Ylipään miähet puhaltelivat\nhyppyysihinsä ja seisoovat päävääräs ku karoot.\n\n— Viäkää rumaaset ja pitäkää! — sanoovat. Me eruamma koko\nosuuskunnasta, kun ei kerran konehet oo sellaaset, jotta niillä sais\njoka taloon elot tryskätyksi samana päivänä.\n\nLähtivät kotiansa ja laihnasivat tappurin mualta. Ovat ny niin\nsuutuksis, etteivät saata kattuakkaa alaasehepäähän päin.\n\n\n\n\nVIINAPOLIISI PÖHNÄS.\n\n\nOottao kuullu, jotta yks ilimajokine viinapoliisi on tullu Vaasahan\naiva tukkihumalas?\n\nTäm’ on merkilline ja varoottavaane historija viinapoliisillen ja\nmuillekkin matkustavallen raittiillen yleesöllen Suamenmaas.\n\nAjatelkaa ny, ku syntymästä raitis ja kaikinpualin kunniootettava\nviinapoliisi lähtöö akkoonensa ja eväspussiinensa junalla Vaasahan,\nei maista nokkaakaa viinakultaa — ja Vaasan asemalla pörrää pöhnäs ku\nkiimamettoo.\n\nHuitoo juurikopallansa platformulla ja hihkuu jotta:\n\n— Täs onki, jukulauta hohtimet, sellaane poika, jotta lyän vaikka tämän\nmunakopan poliisin päähä!\n\nJa akka pitelöö hullaantunutta äijäänsä takinhännästä kiinni jotta:\n\n— Juha, Juha, mikä sun on tullu? Ooksä aivan hullu vai muutoon\nriivooksis? Älä rumaane huiroo sillä kopalla! Munat menöö aiva rikki!\nKah ny, ku putos jo!\n\nMutta isäntä vaan tamppas ja prekkaali. Ihmiset kattoo suu auki.\n\nJa viinapoliisi notkutteli ja pyärähteli juurikoppa käres. Hihkaasi\njotta:\n\n— Täs onki sellaane pikkuune poika, jotta\n\n    Pappani maja on matala ja piäni\n    Ja maailma on niin suuri!\n    Meirä eemäntä kehuu oolovansa\n    peerintotaloon juuri!\n\nKyykähti tasapökkää, hihkaasi ja poukahutti pystyhy taas.\n\nMutta silloon tarttuu isäntää hatruksista kiinni se suuri asemapoliisi,\njoll'on kaks kunniamerkkiä rinnas ja sanoo jotta:\n\n— Mite sine rehisi teele? Tuli putka nyt kun sine oli noin joopunu.\n\nEi siinä auttanu mikää. Ei isännän, ei emännän. Poliisikamarille\nviäthin koppinensa. Ja kyllä ylikonstaapeli kattoo rumaa sen isännän\npäälle, kun se sanoo jotta:\n\n— M’oon viinapoliisi, enk’oo yhtää ryyppyä ikänä sisälleni pannu. Mutta\nnyt mä en tiärä mikä rumaane mua riivaa, kun niin kauhiasti pakkaa\nlaulattaa, hihkuuttaa ja poukotuttaa.\n\nItku pääsi isännältä. Samoon emännältä, joka vannoo ja vakuutti jotta:\n\n— Juha ei oo ryyppyäkää ottanu koko aamuna. M’oon istunu sen viäres\nkoko aija ja imehrelly, kun sitä rupes nii nykimähän Munakan välillä ja\nlauloo jo Tervajoella.\n\n— Älkää yhtää valehrelko siinä! Sehän on sikajuavuksis. Haisoo kun\ntrankkitynnöri — sanoo ylikonstaapeli.\n\nJa kyllä se haisiki, sen täytyy tunnustaa sivullisenki.\n\nKun poliisit rupes syynäämähä ja riisuttamaha isäntää, niin sen lakki\noli aivan likomärkä. Poliisi haistoo heti, että s’oli pontikkaa. Ja ku\nlakki oikee väännettihin mykkyrälle, niin tuli pesufatihin puhrasta\npontikkaa lähes puali halstooppia!\n\n— Mitä peijakkahan uusia pöhnöökonstia teillä ilimajokelaasilla on?\nKastatta mösännä pontikkaha ja sillä lailla juapootteletta? — imehteli\nylikostaapeli.\n\nIsäntä vannoo, samoon emäntä, että Juha ei oo lakkiansa pontikas\nliottanu.\n\nJa kun oikee tuumattihin niin selveski lopuksi asia.\n\nSamas vaunus oli tullu pontikkatrokaria Töysästä koppiinensa ja yks\ntrokarin koppa oli ollu viinapoliisin pään päällä hyllyllä. Leili oli\nollu huanosti pruntattu ja siältä oli ainaa nokkunu viinapoliisin päähä.\n\nTiätää sen, kun koko pää likuaa, että siitä pöhnähän tuloo.\nVähemmästäki!\n\nTrokari oli kyllä nähny kun nokkuu, muttei sen passannu mennä tappia\nkorjaamahan.\n\nKuka uskaltaa enää junas matkustaa ilman sateenvarjua?\n\n\n\n\nTUPPURAASEN HUUSHOLLI.\n\n\nOottako kuullu mikä meno ja mekastus oli tiistai-aamuna makasiinimiäs\nTuppuraasen parihuanehis?\n\nVarsinki köökin pualella.\n\nSiälä oli noustu ylähä jo ennen kuutta, hypätty ja häärätty kun\nsiantappajaasis.\n\nTuppuraane siälä vain piti inventteerinkiä maallisesta hyvästänsä, joka\non viimme vuasina hualimata kaikellaasista pulista ilahruttavas määräs\nlisääntyny, varsinki kakaralauma.\n\nJa ny piti niitä vähä sortteerata.\n\nPutsata ja pestä vanhempia kappalehia ja lährettää kouluhu.\n\nJa valita nuarimmista uusia Tuppuraasplanttuja, jokka on jo siihe\nikhä tullu, jotta niihi sopii antaa opettajien koitella intuktiivista\nja tetuktiivista hantteeraustapaa, vaikka kokemus on aina osoottanu\nnyrkkipelillä järjen parahite päähä tarttuvan ja laiskuuren ja\ntyhmyyren ihmisestä pois varisevan.\n\nTätä tapaa käyttää Tuppuraanenki koto-oloos hyvällä menestyksellä.\n\nNiinku nykki kun Ellu ja Kallu pitivät samasta kengästä kiinni, ja\nväittivät sitä kumpiki omaksensa.\n\nMutta ku isä Tuppuraane reisuusti vain mojahutti kumpaaki knuppihi,\nniin selves heti, jotta kenkä oliki Kallun eikä Ellun.\n\nKoulukirjoja oli yhteesvoimin ettitty ja isä oli vääntäny senkinki\npaikooltansa, kun ei suamenkirjaa muutoo saatu senkin ja seinän välistä\npois.\n\nMutta piplianhistooria oli katees. Sitä ei löyretty sängyn altakaa.\n\nEikä sitä ollu puulooraskaa, ku isä sen kaatoo laattialle. Mutta\nputukasasta löytyy kumminki Urho-poijan lakki, jok'on ollu koko kesän\nhukas.\n\nVanhin poika Juhannes kulkoo lysionkoulua, ja sille piti ensi päiväksi\npanna kraki kaulaha, mutta vaikka ne äireen kans yhres yrittivät, niin\neivät saanehet knappihi.\n\nVasta kun isä kahrenkären puristi Juhannesta kurkuusta saathin knappi\nkiinni.\n\nKyll' oli Juhannes kun veripallo naamasta, eikä henkikää tahtonu kulkia.\n\nSe pyyti, jotta isä ottaas krain viälä pualeksi tiimaa pois kun niin\nkauhiasti kuristi, mutta isä vaan äyskääsi, jotta:\n\n— Älä inaja, ei täs oo aikaa sua monta kertaa pujettaa. Hyvä ku saathi\nkiinni. Ei stä kahres tiimas kuale vaikkei saisi hengitetyksi ollenkaa.\nSaa äitee sitte leikata niskasta poikki sen krain kun koulusta tuut.\n\n— Muttei tällä krailla saa opettajalle kumarretuksikaa, — yritti\nJuhannes valittaa. — Prätkähtää pian poikki kun yrittää pukata.\n\nÄitee oli justhi saanu klumpatuksi rauroolla Ilmarin pönskän, john'oli\nollu niin pikiä, savia ja hiataa, jotta rautoja piti isän välillä\nfiilata, ennenku Ellun päästä takut irti saathi.\n\nSilloo äkkäs äitee kuinka kauhian mustat poikaan kintut olivat.\n\nN'oli aivan variksensaappahia täynnä ja niin ravas, niin ravas.\n\nKyllä niitä pesthin kuumalla ja kylmällä verellä, muttei niistä sen\nvalkoosempia tullu. N'oli oikee siäntynehet.\n\n— No, mitä niistä sen enempää krapaa. Ei tarvitte panna sukkia\nollenkaa. Panoo vain kengät avoonlinkkaasin jalkoohi, niin kaikki\nluuloo, n'ott' on sukakki.\n\n— Ja tuas on joka poijalle nästyykiki. Eikä saa pyhkäästä nenää\ntakinhiaha. Kallu, sulta riippuu nykki varsanjalka nenästä!\n\nMutta ennenku äitee kerkes nenähän tarttumahan, veti Kallu vatsanjalaan\nsisälle ja nialaasi.\n\nTurhaa äitee Kallun nenää sitte enää puristi. Siältä ei tullu\nmärkääkään.\n\n— Frääsää ny!\n\nJa Kallu frääsäs, muttei tullu mitää. Kipiää vain otti.\n\nMutta kouluhu mennes kyllä näkyy, jotta joka poijall'oli varsanjalaat\ntallella.\n\nKallull' oli kaks. Ja aina kun meinas purota, kerkes Kallu parahiksi\nvetämhän se ylhä ennenku nokahti.\n\nSiinä saiki pitää varansa.\n\n\n\n\nVASA TEATER.\n\n\nOottako kuullu, että Vaasaha pykäthä parastaikaa tiaatteria? Änstin\nhotellin ylikertha nii että moikuu.\n\nMäkin oon ollu kattornas ja sanon ny jotta hyvää tuloo ja lämmintä.\n\nPääasia on saara mahtumha paljo ihmisiä piänehe tilaha.\n\nJa kyllä siinä meiningis onkin hyvin onnistuttu.\n\nVaikkei nii hyvää, ettei ain’olsi vähä petraamisenki varaa.\n\nJa sitä vartenhan minäki menin sinne noukkinen!.\n\nJa äkkäsin kans, että sais sinne tulovaha Vasa Teaterihin mahtumha\nviälä enemmältäki ukkua ja akkaa.\n\nNy sinne mahtuu vaan 317 ihmistä. Tilaa siin’ on varattu äijää päälle\nnuan naaman leveyreltä.\n\nEttä ku pläsi pläsis istutha, nii sopii nauraa vain silmillä.\n\nKoko naamalla ei passaa koristella sitävarte, ku naam’ ei pääse\nleviämähä.\n\nMutta silmillä mahtuu kovasti hyvi nauramaha.\n\nLehteriille mahtuu paljo köyhää kansaa.\n\nTila on käytetty niin tarkoon, n’otta seisomapiletiillä kattojista\npitää etumaaste luurata koipiensa välistä, n'otta takimmaasekki jotaki\nnäkisivät.\n\nLehterin peräpenkille on varattu tumpiille istumapaikat.\n\nPaikalle n:o 306 mahtuu vain _pää_. Ei muuta.\n\nKrupin saa jättää kotia. Samoon jalaat. Ja siksi toiseksi pääshän n'oon\nsilmät, jolla kattellahan. Ja sehän n'oon tiatteris pääasia.\n\nOikiastaan ei tiatteris tarvittaasi päätäkää kokonansa.\n\nSilmät vain. Ja niistäki vain toisen, ku oikeen ahtaalle tukithan.\n\nSiältä katonrajasta lehteriltä ei muutoon näekkää, jos ei ota toista\nsilmää kourahansa ja sillä kurkottamalla kattele.\n\nKatonrajahan, salin pitkälle seinälle on tehty loosia.\n\nLoosi on fiini sana. Sillä tarkootethan sellaasta komppelia, johka\nmahtuu neljä eli viis ihmistä luuraamaha.\n\nN’oon kun pääskyysen pesiä räystäsalla.\n\nElikkä ku sualasalkkaria. Kantta vain puuttuu.\n\nKun sellaases salkkaris istuu, niin saa lakkinsa panna kakluunin päälle.\n\nNäyttämön viäreesen kakluunin päälle on kuulemma Vasa Teaterin puuhaaja\nja tirehtööri Harry varannu aponemangin koko loppu-ijäksensä.\n\nSiälä sen onki lämmin ja mukava aploteerata eli taputella käsillä ja\njaloolla.\n\nPeräkakluunin päällystän pitääs tilannehen jokin Kocki-niminen herra,\nvanha ja viluune miäs.\n\nTiaatteri ei viäl’ oo aiva valmis. Sitä parastaikaa maalathan ja\npaperooraha.\n\nMutta mun miälestäni sinne hyvin passaas tehrä tilaa viälä ainaki\nparille saralle kattojalle.\n\nKlasin pualohooselle seinälle sopiis naulata katonrajaha kolme pitkää\nhyllyä.\n\nSinne mahtuus aika lailla ihmisiä lameellensa. Panna vain ku\nkangaskaupoos kangaspakkoja viteehinsä hyllyylle.\n\nTyhjille seinille ja ovihi sais naulata tukevallaasia koukkuja.\n\nNiihin sopiis ripustaa takin-fankusta monta laihaa ja köykäästä poikaa.\n\nKlasien taa olis rakennettava lava, että siältäki sopiis parikymmentä\npäätä kurkistamha.\n\nKu sitten kattoho väännethä viälä tukevia koukkuja ja niihi pannaha\nriippumha nuarakiikkuja ja vaikk’ oikee vanhaalaija vauvankiikkuja,\njohn'on puuaisat, nii sitte vast'o oikee »full huusi», niinku\nruattalaane sanoo.\n\nSe merkittoo sitä paljo jotta:\n\n— Täys on! Älä tuki!\n\nKyllähä se vähä aharasta olis, mutta olispa lämmintä.\n\nJa kiikkuma-piletiillä sais samalla kylypiä, ku varaa vihran\nkainaloonsa mennesnänsä.\n\nNäyttelijäänkää ei tartte paljo suutansa pruukata, ku yleesö lämpiää\nittestänsä.\n\n\n\n\nKUN AKOOLTA LOPPUU JONOTES.\n\n\nOottako kuullu, että Vaasas on akat ny aivan kipeetä?\n\nNe ei tiärä ittekkää mikä niitä oikee vaivaa, mutta kamala niiren on\nolla!\n\nMinkä juumoottaa pahasti päätä, minkä syränalaa vääntää.\n\nJa krätyysiä ja tinttaasia ovat ja riiran haluusia.\n\nMonelta on menny ruakalystiki.\n\nSimppaaloovakki kotona miähelle ja kersoolle, jotta n’oon aiva imhes\näireen kans.\n\nJa ku kaikki ämmät on yhtaikaa tullhet tuallaasiksi, niin että s’oon\noikee kamalaa.\n\nTäällä m’oon monen miähen kuullu jo pelkäävän, jotta sen akka tuloo\nhiljoollensa hassuksi.\n\nKun n’oon aiva ku pistoksis. Eivät saa rauhaa enää yhtää yhres paikkaa.\nKulkoovat ympärinsä kun kipiät kissit.\n\nJa leukapiälet vaan täräjäävät ja silimät pääs mulkooloo. Ja supisoovat\nja itteksensä höpäjäävät mitä rookaa.\n\nMonen akka on ruvennu unisnansakki puhumha, potkimha ja huitoomha,\njotta miäsparka on saanu silimiänsä varjella.\n\nMikä niitä ny oikee riivaa?\n\nOn käyty tohtoriski monen akan kans, muttei tohtorikkaa saa selvää,\nmikä niiren oikee on.\n\nMäkin oon jo ruvennu tätä uutta tautia ajattelemha, ku meiränki äirees\non näkyny vähä sellaasia kamaloota merkkiä.\n\nEilen aamulla s’oli jo niin sekooksis, jotta rupes sanomaha, että m’oon\njo aamukaffit juanu kun mä justhi sain silmät auki.\n\nSitä se vaan pränkkäs ja väitti, n’otta munki o» jo pää mennä sekaasi.\n\nIlman kaffia sain tyähön lähtiä.\n\nMutta justihiⁱ ku mä tulin maitopuarin sivuu tänä aamuna, mulle selves,\nmikä niille akoolle on tullu.\n\nS'oon kuulkaa, se kun se jonotes on ny loppunu.\n\nSe kun niiren akkojen ei enää tartte seisua viis tiimaa päⁱvas\nmaitopuarin eres.\n\nN'oli siihe jo niin tottunhet ja ruvenhet tykkäämhän, jotta ny ne on\naivan kipeetä, kun ei enää saakkaa rookata koko kortteelin akkoja yhres\npaikas ja praatata ittiänsä oikeen tyhjäksi heti aamupäivällä.\n\nSiin’ oli niin mukava istua hinkin päällä ja haukkua maalaaset ja\nlahtarit, puarifröökynät ja maitokuskit ja fiinit frouvat ja jopparit\nja kuninkahat ja ruattalaaset ja elintarvesherrat ja perunat ja\ntoriakat ja suutarit ja Mäkiskät ja Lumperskat ja niiren tyttärekki\nja talonomistajat ja poliisit ja paperimarkat ja halkokauppiahat ja\nvosikat ja meijerimairot ja — ja toisekki akat, jokk’ei meinaa pysyä\nrivis, ku tukkiivat toisten erelle, vaikka:\n\n— Mull’on viis piäntä lasta kotona ja hellanpesäs valkia!\n\nSiinä s’oon kuulkaa se, mitä varte akat on tullehet niin krätyysiksi.\n\n\n\n\nPOLIISIN VAIVOJA.\n\n\nOottako kuullu, että Vaasas poliisit ovat ny kovasti murheellisia?\n\nKu putka ei pirä yhtää kutia. Ja ku pyysit tuloovat tämän mailman aikha\nnii päässilmääsiksi, että repiivät tiiliskivekki irti putkan seinistä\nja lähtöövät pylkkimähä. Eiväkkä puhu mitää.\n\nEivät yhtää ajattele kuinka paljo siin’on vaivaa poliisiilla, ku niiren\npitää kaikenmailman hunskelien peräs hypätä, ettiä ja kysellä, vaania\nja vahrata. Ja ku sitte viimmee on yhren junkkarin saanti kiinni, nii\nei saa eres lyäräkkää, vaikka se peijakas valehteloo, n’otta korvat\nhuiskun.\n\nEikä tunnusta, että hän on makkaran varaastanu, vaikka se löyrethä sen\nhousunplakkarista. Sanoo vain jotta:\n\n— Mä en ainakaa tiärä, kuka sen on mun plakkarihini pistäny.\n\nJa jos on oikee riivattu ja läpikliipattu, nii kehtaaki sanua että:\n\n— Jonsei se konstaapeli, joka mua löi ja aiva syyttömästi tänne\ntraijas, jonsei se pistänykki sitä mun plakkarihini, sillä ku on mulle\nvihaa —\n\nJa se ny on aiva vales, nii vales ku olla saattaa. Ku poliisi on saanu\njuasta sen lurjuksen peräs monta karunkulmaa, eikä päässy likikää.\nKu toinen poliisi oli sen pirättänykki. Ja ei suinkaa poliisi ny nii\nhullu oo, ku on kyllä huano palkka, että rupiaas tukkimha tyyrihi\nlihamakkaran palan hampuusin plakkarihi.\n\nMutta se varaas vain nii änkkää, eikä silmää räpähytä. Kyllä siinä\nkysytähä poliisilta ittensä hillittemistä, ku ei saa vaikka kuinka\nsormia syyttääs, knapahuttaa sillä kalikalla, jok’on aiva sitä varte,\nsitä tuhannen rumaasta knuppihi.\n\nPitää vain sanua että:\n\n— Ymmärrän, herra komisarjus! — jₐ lähtiä viämähä sitä makkaravaraasta\nputkaha.\n\nSiinä ovenraos, justhi ku päästää sen peijakkahan sellihi, siinä saa\npotkaasta perähä — jos kerkiää.\n\nMutta n'oon ne lurjuksekki nii oppinehet poliisien konstiille, että\ns’oon vain harva konstaapeli, joka kerkiää tärähyttämhä.\n\nOppimatoon ja kankiajalkaanen poliisi tavallisesti hopalehtaa nii, että\ntelaa varphansa kiviseinähä ja pitää pyytää sairaslomaa.\n\nJa sitte sitä makkaravaraasta pitää sinne koppikin viälä passata, tuara\nja viärä kansankeittiöstä monellaaset ruaat, antaa juamista ja viälä\nkulkia kattornas, että kaikki käyy ratihinsa, ja aukaasta ovia ja panna\nse kiinni ja munalukkuhu ja viärä avaan naulaha ja aina välihi kulkia\nsanomas että:\n\n— Ei saa jyllästää. Ja mitä sä ny tahrot?\n\nJa vaikka niitä lurjuksia näin kruunun puaIesta passatha, nii mitäs\nteköövät? Joo, haukkuuvat ja kirrastaavat ja uhkaavat että:\n\n— Kylläs viälä näjekki!\n\nEikä viälä silläkää hyvä. Mutta ku karkaavat ja särköövät putkan\nseinäkki.\n\nNiinku maanantaina vastha yöllä. Vaasan putkaski. Oli repiny tiilikiviä\nirti, pukannu klasin pois ja menny sen veeken.\n\nSe on niin häpeemätöön teko luijukseltaki, että mä lährin heti kattoho.\nJa oikee oli. Klasi oli viälä auki.\n\nSiin’on kyllä poliisilla kavaluus miäles, ku ne antaa olla sen\nputkanklasin auki.\n\nNe meinaa, että jos se junkkari tulis saman tiän takaasi.\n\n\n\n\nAMMATTIEN TARKASTUS.\n\n\nOottako kuullu, että huamisaamusta kello kuus astuu voimha laki uus?\n\nSen nimi on »Laki kauppa-, konttori- ja varastoliikkeiren työoloosta».\n\nJokos hantesmannit ovat tällännehet asiansa, puatipuksunsa,\ntiskirottansa, kassafröökynänsä ja prinkaripoikaansa siihe laihi, ku\nlaki sanoo?\n\nVai ett’oo kuullukkaa? On oltu vain siinä kaupantohinas, n’ottei oo\ntästä uuresta laista kuultakaa?\n\nKattokaa vain ethennä, ettettä jouru jo ensimääsen päivän iltana\nsellaasen imhellise herran kiikuteltavaksi, jonka nimi on\nammattientarkastaja.\n\nTaitaa olla parasta, ku mä vähä seliitän tätä lakia Suamen\nhöyrypäiselle kansalle, jok’on ny ruvennu nii eristysmiäliseksi, n’otta\nhutkii ittellensä lakia ja parakraafia enempi ku hallituksen kirjapaino\nkerkiää präntätäkkää, joko sitte ihmiset lukia ja päähänsä päntätä.\n\nKuka osaa esimerkiksi sanua minkälaane se 8 tunnin työpäivälaki ny\nsitte loppujen lopuksi o? —\n\nMun miälestäni se laki pitääs ottaa käytänthö ensiksi valtiopäivillä ja\noikee täyrellä torella. Ettei valtiopäivillä saa _tehrä_ Suamen kansan\nharmiksi ja ristiksi enempää lakija ku 8 tuntia voorokaures, eikä\n»enempää ku 47 tuntia viikos», niinku yleeses tyälais sanotha. Nythä ne\nflätkii yät päivät uusia lakija. Peijakasko täs peräs pysyy?\n\nKialtolain valvomises on jo täysi urakka, nii ryyppymiähillä ku\nviinapoliisilla.\n\nNy on saatu uusia tyälakia hevooskuarma, ja määrätty ja palkattu\nuutta sorttia poliisia niitä ammattientarkastajia. Kohta m’oomma\njoka sorkka jonkillaasia konstaapelia. Tavallisia poliisia on Suamen\nkansaa paimentamas ainaki 10,000 kappalesta, siveellisyyspoliisia on\nittestänsä joka akka ja miäs, viinapoliisiina häärää juapookki ja loput\nSuamen kansalaasista on ny palkattu ammattientarkastajiksi.\n\nNii että on meillä täs kansanvaltaases ja eristysmiälises valtios\nainaki perhänkattojia — tuata nuan kyllältä.\n\nJa lisää lakia ja »tarkastajia» tehrähä joka päivä. — Mutta onha siälä\n»kansa itte» ny hallitukses, n’otta kyllä se tiätää mitä teköö.\n\nNiin, niiren hantesmannien asia on ny sillä lailla, jotta huamen\naamuna pitää tällätä koko väkensä suaraha rivihi, eroottaa omat ja\nmuiren mukulat toisistansa, pitää nimenhuuto ja syynätä trenkiensä,\npuaripoikaan ja flikkaan papinkirjat. Kirjoottaa nimet ylähä ja\nkomentaa että:\n\n— Kakarat jok’on 14 vuatta nuarempia neljä askelta ethempäi. Ne jok’on\n14:n ja 16:n vuaren välillä, kolme askelta ethempäi. 16 ja 18 vuaren\nikääset yks askel ja muut seisoo paikallansa, mars mars tuhanne\njuuttahat, kuulottako!\n\nSitte on isännän mentävä pataljoonan ethe, näytettävä nyrkkiänsä ja\nsanottava lain mukha jotta:\n\n— Ensi rivi on tenavia, toine lapsia eli kakaroota, kolmas nuarukaasia\neli juippia ja neljäs ihmisiä eli raavahia. Ja muistakaa se.\n\nSitte on aukaastava ovi ja potkaastava tenavat pihalle. Ne ei kelpaa\nenää mihkää. Ammattientarkastajien on juastava ny lasten peräs ja\nkattottava viraan pualesta, jotta n’ei tee muuta ku syäävät.\n\nToisen rivin olennoosta eli lapsista sanoo laki, että »niitä ei\nsaa pitää enempää kun 6 tuntia päiväs tyäs.» Seki mahrollisimman\nlaiskas. Viälä sanoo laki, että »raskaita taakkoja älköön annettako\nlasten (14-16 v.) tai nuarukaaste (16—18 v.) kantaa, nostaa, vetää\ntai lykätä», ei eres perästä puntata. Paree on, ku isäntä panoo ne\nkärryylle eli kelkalle, nostaa, vetää tai lykkää itte, kuinka kulloonki\npuaripoikaa huvittaa ja niin eres ja taappäin.\n\nJotta kyllä tästä ny hyvä tuloo.\n\n\n\n\nJAAKKOO KOIPPURA.\n\n\nOottako kuullu mitä varte Jaakoot ovat niin erinomaasia miähiä?\n\nSitä varte, että niill'on monta kaimaa! Ja korkiooski viroos. On kunnan\nvaltuustoos ja muis eresvastuksellisis kansanluattamushommis.\n\nJa yhteestä meillä kaikilla Jaakoolla on se, että vasthan me paamma\npuhukohot ja tohiskohot muut mitä tahtoovat.\n\nJos toiset sanoovat jotta:\n\n— Laitetha meiränki kuntaha kolmaski kansakoulu!\n\nNiin selvää on, jotta Jaakkoo joukosta nousoo pysthy ja sanoo jotta:\n\n— S’oon aivan turhaa. Mä vastustan.\n\nKun ny näin on asian laita, niin jokin noukkaviisas tiätysti sanoo\njotta:\n\n— No sittehän asiat luistaa hyvi. Ei trenkaa muuta ku sanua justhin\npäinvastoon ku meinaa että:\n\n— Meirän kunthan ei ainakaa saa enää kolmatta kansakoulua laittaa!\n\nNiin silloon aiva vissisti nousoo Jaakkoo pysthy ja sanoo jotta:\n\n— Olispa se ny kamalaa, jos ei meiränki kuntha kannata laittaa kolmatta\nkansakoulua kun paljo köyhemmäkki kunnat laitteloovat.\n\nAsiat luistaasivakki tällä lailla kovasti hyvi, jos Jaakkoo olis vain\nyksin kunnanvaltuustos. Mutta niinkus te kaikki hyvin tiärättä, niin ei\noo yhtäkää kunnanvaltuustoa, john’ei olsi ainaki kaks Jaakkoja.\n\nJaakkoo, joka vastustaa eli Jaakkoo Koippura; ja Jaakkoo, joka\npuallustaa eli Jaakkoo Myätäsuka. Mutta tavallisesti on joka\npualuehella oma Jaakkoonsa, ainaki Jaakkoo Koippura.\n\nJaakkoo Myätäsuka on niin olematoon ja typerä tekijä täs yhteeskunnas,\njotta siitä ei kannata puhua.\n\nToista s’oon Jaakkoo Koippura!\n\nSyy minkä perusteheila Jaakkoo Koippura nousoo aina puhumaha, on\nmitä epäittekkähintä, syvästi periaatteellista laatua. Jaakkoo ei\nkoskaa puhu turhia. Se pualtaa aina oikeutta ja kohtuutta, lähtien\nkaiken olevaasuuren ja inhimillisen tiaron alkujuurista, koittaen\nkärsivällisesti saara toristetuksi muille ihmisille, kuinka vääräs ja\ntyhmiä ne on.\n\nTästä epäkiitollisesta ja kärsivällisyyttä koittelovasta toimesta,\njota Jaakkoo koko elämänsä on yhteeskunnan menestykseksi harjoottanu,\non Jaakkoo saanu ja saa kai erespäinki vain haukkumisia osaksensa.\nKiitoksista ja kultakelloosta kunnan pualesta ei oo puhettakaa.\nJa kumminki on Jaakkoo Koippura se välttämätöön nivel, länkki eli\nkakulakeppi, jota ilman kunnan ajattelemattomat, ymmärtämättömät, omaa\netua tavoottelovaaset, taantumuksellis-eristysmäiset valtuusmiähet,\nnua joka asias huanoja ja tyhmiä päätöksiä tekövääset, tuhlaalevaaset\nkitupiikit, eivät tulsi toimelle. Jaakkoo on se lahjomatoon,\nylittepuhumatoon ja vääjäämätöön kanto, jonka ylitte pakostaki pitää\nkehityksen kelkkaa korjasti nostaa ja faarttia hiljentää.\n\nJonsei Jaakkoo Koippuraa olsi, tuata Suamen kaskesta ikänä\nlahoomatoonta kanttia, niin pökkelöhö ja jukopuut poikki kunnan\nkelkoolla olis aina lasketeltu.\n\nSe on siis Jaakoon ansio lopultaki, jotta näinki hyvin on pärjätty. Ja\nsen tiätää Jaakkoo kyllä ittekki hiljaases miälesnänsä, mutta mä tahron\nsen ny kerran yleesön pualesta julki lausua.\n\nSamalla lähretän omasta pualestani kunki kunnan Jaakkoo Koippuralle\nparhaat ja ymmärtävääset tervyyset ja kehootan heitä vastaki virkansa\npualesta ja yhteeskunnan torelline etu silmään eres, lujasti ja\nittepintaasesti panemaha kaikis asioos vastaha.\n\nSe on meirän Jaakkojen leiviskä.\n\n\n\n\nUURENVUAREN KUVIA.\n\n\nOottako kuullu kuinka meill'on kovasti valettu uurenvuaren kuvia?\n\nSiin'oliki sellaane tohina, ett' on tainnu kuulua vähä kauemmaski.\nPlyijyn paloja kun piti koluta joka loorasta ja valinkauhaa éi tahtonu\nlöytää ettimälläkää. Trenki-Kuustaa löyti viimmeen kokilta, johna\nkakarat oli kesällä asuullehet ja kaivanehet sellaasia kuappija\nvälikattoho, ett' oli vähältä, ettei isä piiskannu niitä sillä kauhalla\nniin uurenvuaren auttu kun oliki.\n\n— Kyllä n'oon niin päässilmääsiä nua meirän kersat, että niitä pitääs\nlyärä ja hyppööttää tullen mennen — sanoo isä.\n\nMutta äitejä vain nauratti. Se sanoo että:\n\n— N'oon vissihin tullhet isähänsä!\n\n— Ookko vaiti siinä! — jahkaasi isä ja sitte ruvethin niitä kuvia\nvalamhan.\n\nPuhtahista koivunlaikoosta tehthin takkaha valkia ja Piika-Hessa toi\nkripasangoolla puhrasta vettä prunnista. Poika-Matti oli kauhan varres\nja muut niin noukkinensa ympärillä, että Lirkulta pääsi itku, kun\ns'ei nähny mitää. Äitee nosti sitte Lirkun niin että senki nenä tuli\ntakkakivelle. Sitte nakathin talinpala kauhaha, että tulis kirkkahampia\nkuvia ja se kun prätäji ja kärys.\n\n— Pois erestä ny — sanoo Matti posket pullolla. — Isälle! — kiljaasi ja\nkumaasi samalla kauhan vesisankoohi, n'otta kopsahti. Sitte kiataasi\npairanhian kyynäspäähä ja rupes kaaloomha sangoon pohjasta kuvaa.\n\nJa siitä tuliki vähä komja! Siin'oli piikkiä ja sakaroota joka taholle\nja sellaane komja kruusoos kun isoon-laivan seili. Isäki sanoo että:\n\n— Jaa'ah! Siinä sitä ny onki funteeraamista!\n\nSitte valethin äireelle ja Jussille ja Maijalle, Matille ittelle,\ntrenki-Kuustaalle ja piika-Hessalle ja sitte vasta Lirkulle ja muille\ntenaville ja Mustille ja Mirkulle. Ja kaikhen viimmeeteksi tontulle\nja kaikille taloon karvajaloolle, summakaupalla. Ja se oliki oikee\n»emätärräys» niinku savolaane sanoo.\n\nSen päälle juathin viälä kaffit ja sitte karhas äitee kakarat\nylisänkyyhi fällyjen ala maata. Sanoo että:\n\n— Muistakaaki mukulat olla siivolla ja potkimata siälä.\n\nTälläs viälä raennan kannen pysthy ylisängyn lairalle, etteivät\nunisnansa putua laattialle ja tärvele ittiänsä. Samalla knoppas Kassua\notaha ku äkkäs, että se taas pureskeli fällynkarvoja.\n\nMutta Maija kutisi Hessalle jotakin korvaha ja sanoo sitte että:\n\n— Kyllä me viämmä tämän vesisangoon pihalle.\n\nMutta veiväkki Maijan kamarihi. Siälä tekivät kaikellaasia noituuksia\nja konstia. Söivät sualaasia silakoota, n'otta kurkku aivan krahaji ja\nkattelivat kerranki kylläksensä peilihin. Hokivat toisillensa että:\n\n— Näeksä mitää? Mun juaksoo aivan vesi silmistä ja janottaa niin\nkauhiasti.\n\n— Ookko hiljaa siinä! Mitä täs näköö, kun sä aivan puhut.\n\nJa sitte pyrskyyvät ja nauraa kihittivät, että isän piti jyristää\nnyrkillä seinähä.\n\nPualen yän aikana lähtivät, selk' erellä yhres kantaan, viämhä sitä\nvesisankoja kolmen tiän ristihi ja kyllä niiren pamppaali syrän. Eikä\nsaanu hiiskua sanaakaan eikä kattua taaksensa.\n\nMutta Trenki-Kuustaa ei nukkunukkaa. Se vahtas vain, koska flikat\nlähtöövät sangoon kans. Sitte nousi ovisängystä ja hairas fällyt\nkainalohonsa.\n\nJuaksi pihalle ja kaarratti navetan taitte. Siitä polkua Klenkku-Kaisan\ntuvan pihaatte flikkaan vastoolle. Nakkas fällyt päähänsä ja kyykkyy\ntiäpualehe.\n\nJa justhi ku flikat tulivat kohralle, poukahutti pysthy ja krääkääsi\nnii lujaa ja rumasti, kun vain Kuustaa krääkäästä taitaa.\n\nJa voi herran jutina kun flikat peljästyy! Niiltä putos sankoo siihen\npaikhan ja kiljuuvat ja krääkyyvät ettei Kuustaan ääntä kuulunu\nolleskaa, vaikka se kyllä kans yritti.\n\nJa sitte pyhkääshön! Ja kyllä ne meniki, n'otta häntä aiva truutulla.\nOven paiskasivat perähänsä salpahan.\n\nKun Kuustaa sitte aikojen päästä meinas tulla tupha, niin ei se\npäässykkää.\n\nSai kauan aikaa jyryyttää ja pyytää, eikä flikat tohtinehet tulla\nsiltäkää aukaashon. Isän piti nousta.\n\n— Mihnäs se Kuustaa on ollu? — kysyy isä.\n\n— Olin tallis kattomas hevoosia, kun oris niin kuuluu potkivan —\npäätteli Kuustaa.\n\n— Fällyt kainalos — nauroo isä.\n\nMutta flikat, jokka oven raosta luurasivat, olivat aiva haljeta. Ne\npuhisivat että:\n\n— Tua rumaanenko siälä oli peljättämäs! Kyllä me sen parran viälä\ntervaamma.\n\n\n\n\nKESÄLESKENÄ.\n\n\nOottako kuullu kuinka meirän toisen toimittajan on käyny ny, kun sen\nakka on lähteny kesälomalle?\n\nSe on menny aivan pilalle.\n\nSe on sellaases tilas, että jos ei sen akka heti tuu takaasi, niin se\npian polttaa ittensä koko miäs.\n\nKyllä on äijä-parka tullu huamaamaha mikä kallis värkki ja tärkiä\nkapines se akka-kulta siltäki on!\n\nMiäs on oikee laihtunu.\n\nJa sen henkinen parempi ihminenki on pahoon kutistuun.\n\nOmatuntoki on menny aiva kruttuhu.\n\nMutta ylpeys käyy lankeemuksen erellä. Ja niin on ny käyny meirän herra\ntoimittajanki.\n\nS’oli trossannu ja kehunu, että kyllä näin suuri miäs aina ittensä\nhoitaa ja tuloo toimehe pari viikkua ilman akkaaki.\n\nMutta kuinkas on käyny? Tuas se ny istuu ja puhalteloo sormhinsa, jokk’\non aiva rasvas ja palanehet.\n\nOn äijä-parka koittanu kokata itte kaffit ittellensä ja nolooksisnansa\nkaatanu koko pannun sormillensa.\n\nS’oli höntti, pannu kaffipannuhu vettä, kaikki kaffit toosasta,\nmaittilat ja kaffinseliitykset yhtä haavaa ja aika prasun ala.\n\nViälä lyäny nyrkilläki hatun lujasti kiinni, ettei tuu ylitte.\n\nJa sitte oli istunu ja orottanu.\n\nPannu oli porisnu ja pirisny ku mötiääne ja yhtäkkiä rupes niin\nkauhiasti truiskimha kaffia trnutusta ja pirisemhä ja prätisemhä\nhellankannella, n’otta s’oli aiva kamalaa.\n\nSe oli faarttannu heti pystyhy ja ruvennu repimhä paljahi sormin\nkaffipannun hattua irti, mutta kun s’oli niin lujas, niin ei saanu.\n\nSe oli meinannu puhaltaa pannuhu niinku oli nähny akanki tekövän aina\nkun kuahuu.\n\nJa pannusta pruuttas aina vain niinku häkää.\n\nKuinkaha siinä sen klenkahutti sitte niin jotta koko pannu putos\nlaattialle. S’oli hairannu härisnänsä siihen kiinni ja meinannu nostaa\ntakaasi hellalle, mutta niin oli polttanu hyppyysiä jotta se putos\nuurestansa ja meni pyäriensä pitkin köökin laattiaa.\n\nSiin oli sitte sen kaffinkeitto ja kokkaroomine. Oli noennu\nnii käpälänsä, jotta naamaski oli nokia viälä aamulla kun tuli\ntoimitukselle.\n\nJa voilla oli voirellu sormiansa.\n\nKyllä ny tunnustaa, jotta hyv’on akka olemas kaffinkeitos.\n\nMutta mitähä sen frouva ny sanoo, kun se tuloo kotia ja näköö, jotta\nkaffipannun pohjas on isoo lommo ja maito niin muijonnu hinkin pohjaha,\nettei sitä saa tikullakaa pois.\n\nKyllä vissihin saaki miäs niin kuulla kukkapäänsä ku akka kotia tuloo,\nettä sen muistaaki!\n\nTäm’on kirjootettu opiksi ja varootukseksi muillekki miähille, jotta\ntiätäävät antaa kunnian sillen, jollen se kuuluu.\n\n\n\n\nLAIHIAN PÖYRÖÖ.\n\n\nOottako kuullu kun Laihian yhrestä kylästä on löyretty mörköö taloon\nkellarista?\n\nOikee ilmielävä kaksjalkaane rumaane, jok' on kuulemma asustanu siellä\n2—3 viikkua.\n\nSill’ on ollu taloon kellariss’ oikee täysi huusholli ja frii ylöspito.\n\nOn ollu peti, sylkiastia, kirjootusvehkehet ja kaikki muut\ntarpehelliset astiat ja kruusi-kruukut.\n\nSe rookattihi sen amerikanlesken perunakuapasta eilee, justihi ku\nkrannin isäntä meni siltä leskeltä hevoosta laihnaamaha.\n\nSe meni sitte kamalasti sen krannin isännän. Ku se otti ovenkripaha\nkiinni ja nykääsi, niin kripa vaan jäi kouraha ja äijä pyllähti\nportahia alaha n’otta pää tärskähti ja tukupussi poukahti väärähä\nkurkkuhu. Ja kauan sai äijä kräkistellä ennenku sai sen nialaastuksi\nvattahansa.\n\nHyvän aikaa piti äijän jytyyttää ovhe ennenku haka klapsahti auki ja\näijä pääsi tupaha.\n\nMutta samalla ku äijä tuli tupaha, klapsahti kellarin luukku kiinni.\n\nJa se amerikanleski oli sitte kamalasti säikähryksis ja peljästyny. Sen\noli aivan tukka pörrös.\n\nKrannin isäntäki peljästyy ja kysyy leskeltä jotta:\n\n— Mikä se oli?\n\nJa leski siunas ja varjeli, että:\n\n— M'oon sitte nii kauhiasti peljänny ku tääl' on ruvennu pöykämööset\nrikuneeraamaha.\n\nSen oli kuulemma aiva syrän-alaa kraapinu.\n\nKyllä äijänki pöksyt vähä plusaji, mutta kysyy se kumminkin jotta:\n\n— Tuala kellarisko se trulli vistaa?\n\nLeski kyllä vakuutti, että se kummajaane lenti tornista pihalle, mutta\näijä meni kuapan luukulle ja rupes vetämähä sitä auki.\n\nSilloo se leski niin kauhiasti säikähti ja rupes pelkäämhä, jotta se\nhyppäs kellarin luukulle ja rupes pyytämhä, jottei sitä kummajaasta\npäästetääsi pihalle.\n\nMutta äijä nykääsi luukun auki ja karjaasi vähä lujaa, jotta:\n\n— Trulli uloos!\n\nJa kun sieltä tuliki ilmi elävä ryäkäles, muutoon ihmisen näkööne,\nmutta niin kamalan lyhkääset jalaat.\n\nSe meinas ruveta jotakin seliittämähänki, mutta kun äijä siappas\nuuniluuran ja sillä oikeen olaantakaa paukuttaa moikotti sitä ristihin\nrastikin, niin jo rumaane lähtiki lipettihi. Ja meniki lujaa.\n\nJa ny on se amerikanleski niin onnelline, iloone ja kiitolline sille\nisännälle, kun se ajoo sen mörköön perunakuapasta, johka sitä on\nakkaparaan pitäny vähistä varoostansa ruakkia.\n\nNiin että ny ei Laihiall’ oo enää ainakaa siinä taloos mörköä.\n\nMutta kattokaa hyvät isännät useen perunakuappahanna ja pitäkää\ntarkasti luukku kiinni, jottei se Laihialta kakistettu rumaane vaan\npääse muallekkin pesimähä.\n\nSen pitääs Laihialta lähtenehen Jurvahan päin.\n\n\n\n\nTERVAJOJEN KUMMAJAANE.\n\n\nOottako kuullu, jotta Tervajojell'o nähty kans kummajaasia?\n\nTäss aiva hiljan, yhtenä sunnuntai iltana, ku yäjuna oli jo menny ja\noli kovasti pimiä.\n\nAsemall'oli saattamas kolme flikkaa ja yks poika ystäväänsä, jok'oli\nollu niiren tyänä viarasna. Ne meinasivat justhi lähtiä pyärillä\ntakaasi, ku se poika havaattiki, jotta pyäränkummi oli tyhjä.\n\n— Orottakaa ny neirit vähä, mun pitää pumpata mailmaa takapyarähä —\nsanoo se poika, ja otti poviplakkarista pumppunsa.\n\nFlikat orottivat ja rupesivat siinä seinänviäres kutisemha toisillensa.\nJa poika pumppas n'otta vinkuu justhi asemapäällikön sänkykamarin\nklasin alla.\n\nSilloo rupes kuulumha kropinaa. Ensi sellaasta hiljaasta nuhinaa, sitte\nkolinaa ja lopuuksi jyrinää ja viimmee oikee mölinää.\n\nNiiren flikkaan ja sen poijan nousi karvat pysthy ja hengen otti\nkiinni. Ne kattelivat ympärillensä, ylähä ja alaha ja sivuulle ja ethe\nja taakse, eikä mitää nähnehet. Mutta jyrinä aina vaa yltyy, n'otta\nyhreltä pääsi itku.\n\nKu samas klasi aukes ja siihe nousi pitkä valkoone haamu ja laihat\nkarvaaset sääret ja kaks jalkaa ja huitoo hioollansa ja viittooli ja\nulisi ja viimmee krääkääsi jotta:\n\n— Huuu uu tsi!\n\nSilloo ne lähti! Flikat jotta piaksut flaiskuu ja poika aiva\npomppimalla peras, huutaan ku elukat oikohonsa ja silmät ku\nsilaanrenkahat. Aiva ne heläji ja valkuaaset pimees valaji.\n\nJa ku se m atalajalkaasin ja vääräsäärisin flikka, jok’ei oikee tahtonu\neres päästä juaksemha, mulkaasi taaksensa niin — — —\n\nSe valkoone haamu hyppäs klasista pihalle ja lähti perähä ku\ntuuliaaspää.\n\n— Huii, sus siunakho, ny se tuloo —\n\nJa se tuliki aina vaa likemmä. Ei auttanu huuto ei siunoo. Se tuli vaa.\nHairas kiinni sen matalajalkaase flikan pyärästä, huuti, huitoo ja\nnykii.\n\n— Aauttakaa, aauttakaa, hyvät ihmiset, se syää mun ja viää pyärän,\nherrenjee, nähköhö sentähre — —\n\nMutta ne toiset menivät vaa kiäli pitkällä n’otta piaksut paukkuu ja se\nonnetoon matalajalkaane flikka jäi yksi tappelho sen kummajaasen kans\npimiähä yähö.\n\nKummajaane repii ja riipoo takapyärästä ja flikka itkien, kinnas\netupyärästä. Molemmat huutivat oikohonsa.\n\nViimineen muisti flikka, jotta kummajaaselle pitää lukia rukouksen eli\nsiunata ittensä. Ei se muutoo ihmistä jätä. Ja silloo siltä flikalta\npääsi itku. S’ei osannu yhtäkää rukousta. Ne se oli polkannu kaikki\npäästänsä seurahuanehilla ja tyäväentaloolla. Härisnänsä se koitti eres\nsiunata. Kiljaasi jotta:\n\n— Pty ptho pahahenki, erkane minusta kärmhen sikiö! — ja sylkäsi\nkummajaasta silmille aika klöntin. Kuinkha rookaskaa tulla nii kamalan\nsuuri klöntti, mutta se auttoo!\n\nKummajaane päästi heti irti ja rupes pyhkimhä muatuansa. Ja silloo\nflikka hyppäämähä! Meni n’otta maantiä pöläji.\n\nSilloo samas reisun vain prätkähti, niin piaksunnaula meni poikki.\nPiaksu jäi siihe paikkaha.\n\nFlikka meni viälä hyvän matkaa ennenku kattoo taaksensa ja näki, ettei\nse kummajaane enää tuukkaa. Silloo se jätti pyäränsä ja meni hakho\npiaksua.\n\nJa näki ku kummajaane meni manaten takaasi, pyhiiskellen naamaansa.\n\nJa ku se pääsi aseman tyä, niin nousi hiljaa ilmaha, astoo samasta\nklasista sisälle, kääntyy viälä takaasi, nuan nuan huisuutti käsiä,\nviälä vähä möläji, pani klasin kiinni ja katos sitte, niin ettei näkyny\nenää yhtää mitää.\n\nJa ny on koko Tervajoki aiva kauhun vallas. Kukaa ei tohri enää pimiän\naikana aseman plassille tulla, ja päivälläki ihmiset teköövät suuren\nkaaren sen klasin paitti, johna se kummajaane nähtihi.\n\nJokku kuulemma panoovat virsikirjan aina plakkarihi kun pimiän aikana\nasemalle menöövät.\n\n\n\n\nPIIKA KELLARIS.\n\n\nOottako kuullu, jotta kukin laillansa asuuloo?\n\nJa hyvin toimhen tullahan. Vaikka pakkaa sitä klonahroksia ja\ntrykkifeiliä silloon tällöön tulohon.\n\n»Klumppuusta s'oon ihmisen elämä, mutta siinähän se aika kuluu.»\n\nNiin pruukas yks vanha faari sanua. Ja se faari oli viisas miäs.\n\nNiinhän se on. Aikaahan täs vain tapethan. Kukin laillansa. Jos ei oo\nmuuta, niin kurmootethan piikaa.\n\nIsooskyröös on yks pikkuune ja flinkki taloo, john'on nättyyne isäntä,\nturski emäntä ja pikkuune piika.\n\nJa asumisen jyrinäs ollahan. Pesthän tupaa. Isäntä on porvaris\npiaksunahkaa kyselemäs. Emänt'on sitonu hamhet ylhä, pusuri nousnu\ntakaa liiringin alta ja kaffilusikka nutturaneulana. Piiall' on piaksut\njalaas ja paulat auki. Hakoluuta krapaa laattiaa ja vesi lurajaa\nraoosta perunakuappaha. Kissi takannurkalla nukkuu.\n\n— Kyllä s'oot noloo pesemähä, eikö äitees oo opettanu — tiuskaasoo\nemäntä.\n\nPiika huitoo vinhempaa ja puhisoo.\n\n— Krapaa sängyn alta! Kuuleksä!\n\n— Ensin tästä!\n\n— Ei kun sängyn alta! Se on mä kun käsken ja sun pitää totella.\n\nPiika hinkkaa vaan samaa flankkua.\n\n— Kuulek'sä! Elikkä mä sanon isännälle.\n\nEi kuulu mitää.\n\n— Kuulek'sä sen rumaane!\n\n— En kuule! — Kyllä mä pestä osaan ja pesen ilman sun huutamata.\n\n— Mutta sun pitää pestä niinku mä sanon!\n\n— Pese itte! — kiljaasoo piika ja paiskaa varsiluuran niin liki emännän\nvarpahia että ottaa ja ottaa. Lähtöö uloos ja sukaasoo oven peräsnänsä\njotta paukahtaa.\n\nEmäntä itköö ja kun isäntä samas tuloo ovesta, niin alkaa oikeen\nkamalasti frääsööttämhä kun:\n\n— Tua piika hullu on niin kamala, jotta paiskoo mua luuralla, eikä\npese, kun mun pitää täs yksin kaikki tehrä jott'oikee katketa — — —\n\nJa sitte keitethin kaffipannu ja isäntä lupas kurmoottaa piikaa kun se\ntuloo.\n\nJa piika tuli, eikä puhunu mitää, puhisi vaa.\n\nIsäntä sanoo harvaksensa jotta:\n\n— Kuule sä, ei se passaa se sellaane peli jotta — — —\n\nJa haverti pikaa hatruksista kiinni. Emäntä aukaasi kellarin luukun ja\npiika purotethin sinne. Ja luukku kiinni.\n\n— Ähä, oo ny rumaane siälä — huuti emäntä perähän ja tamppas luukun\nkannella.\n\nJa sitte oli rauha maas ja piika kellaris.\n\nKaikki oliski menny hyvin, jos ei justhin silloon tullukki krannin\nisäntä tuphan ja pyytäny jotta:\n\n— Saisinko mä vähä laihnata teirän piikaa kun pitääs lehmää kuljettaa —\n— —\n\n— Tuata, tuata — rupes isäntä hokhon.\n\n— Ei meirän piik'oo ny kotona — sanoo emäntäki.\n\nSilloon rupes kuulumha jyrinää kellarista ja luukku jo vähä nousi,\nmutta emäntä juaksi luukun päälle että:\n\n— Pysykkö siälä!\n\n— Mikä siunakkohon siälä on? — kysyy krannin isäntä ja sen ääni vapisi.\n\n— Ei siälä mikää oo — hoki emäntä. — Piika vaa — — —\n\n— Piikako? — Mitä varte te piikaa kellaris pirättä?\n\n— S'oon niin kamala — — — jotta aiva pitää kellaris pitää.\n\n— Vai niin! — päivitteli krannin isäntä. Ja mennesnänsä tuumas jos\njotaki. Sitäki, jotta taitaa olla hyvä konsti.\n\nNiin että:\n\nKlumppuusta s'oon ihmisen elämä, mutta siinähän se aika kuuluu.\n\n\n\n\nILMAJOJEN VALAKIJANHÄTÄ.\n\n\n\n\nOottako kuullu siitä Ilimajojen kauhiasta valakian-härästä?\n\nSielä oli yhyres taloos leivottu jo nelijättä päivää ja emänt' oli aiva\nkatketa, kun ei yölläkää saanu nukkua ku aina vaa piti nosta kattonahan\njuurihulikkaa.\n\nJa siltäki oli yhtenä yönä juosnu hulikka ylitte, ja juuri menny pitkin\nlaattiaa, niijotta ku piika-Manta aamupimees tuli ylisängystä alaha,\nnii jalaka lipsahtiki ja Manta meni luistaan istuallansa takanloukkohon\nasti. Ja kiljuu ja krääkyy n'otta koko taloonväki huomaatti.\n\nEikä se kumma ollukkaa, jotta krääkyy, kun pairan kivijalka luisti alta\npois ja tarttuu tikkuja.\n\nVaikka emännän pistikin kauhiasti vihaksi, ku juuri oli juosnu pitkin\nlaattiaa, niin ei se saattanu olla nauramatta, kun Manta manaali ja\npiteli paikkojansa.\n\nMutta trenki-junkkarill'oli kovasti mukavaa. Se nauraa kitkutti aiva\nvääränä ja kiusas Mantaa n'otta:\n\n— Pitääs vähä talita anturoota, niin luistaas paremmi!\n\nMant'oli nii mokristuksis koko päivä, jottei sanonu halaastua sanaa.\nKulki vaa erestakaasi ja paiskii ovia. Ja kun se emooksenki otti, niin\noikee vihantiestä mäikötti ja pyöritti n'otta jauhot pöläji.\n\nOikeen se pihajiki kun leivin-uunia lakaasi;. Eikä trenki tohtinu sanua\nsanaakaan, kun Mantall' oli uuniluuta käres. Jos oliski sanonu, niin\nympäri korvia olis saanu. Olkansa taitte vain luikkii ja piaksurajaansa\nkursii klasipieles.\n\nKun oli jo kaks uunillista paistettu, niin tormootti Manta tupaha ja\näyskääsi:\n\n— Mikä täälä palaa, kun haisoo nii käryltä?\n\nKaikki poukahtivat pysthy ku ammuttu, haistelivat ja kans heti tuntivat\npalanehen käryn.\n\nSiinä tuliki hyppöö ja hätä. Mentihin peräkanaa nurkasta nurkkahan\nja tuvasta kamarihi ja kamarista porstuaha ja tuvas mentihin ympyrää\nn'otta sinitti ja emäntääki rupes viemistämhän.\n\nKatteltihin kaikki paikat, penkin-alustat ja sängyn aluuset.\nPalaattihin sängyn alla kenkäroukooset ja akkaan pankot, mutta mitää ei\nlöytty.\n\nEi muuta kun, jotta Manta, jok'oli telannu sormensa sängyn alla, meni\nja sukaasi kissiä patapenkillä nii vastapläsiä, jotta se lenti hyvän\nmatkaa sippuloottaan eikä tohtinu naukaastakkaa.\n\nJa vaikka kuinka ettittihin joka paikasta, kokista ja kellarista, niin\nmistään ei löyretty valakiaa. Mutta käryä oli ja haisi nii kauhiasti,\njotta oikee silimiä kirvelöötti.\n\nMant'oli hypänny, jotta s'oli oikee väsyksis ja istuu viimmee penkille\nhengittämhän. Siunaali jotta:\n\n— Mikä kauhia palaa kun — — —\n\nKun samas pompahti ylähä ja kiljaasi:\n\n— Sus siunak ku polttaa! — ja lyörä fläsyytti häntäänsä.\n\nSilloo vasta havaattihi, jotta valakia oli irti Mantan hamhenhännäs. Ja\noli jo polttanu suuren reijän, jotta kintut vaa vilaji.\n\nJa vaikka valakia oli tarttunu uunin hiilistä, niin trenki junkkari\nvain intti, jotta Mantan häntä oli ottanu valakian jo aamulla, kun se\nlasketteli istuhallansa.\n\n\n\n\nPLUMPÄRIN PAATIN PAIKKOO.\n\n\nOottako kuullu, jotta herra Plumpäri on ruvennu paikkaamaha paattiansa?\n\nPlumpäri oli pyhänä promeneeraamas rannalla päi ja muisti, jotta\nsill'on paatti. Plumpäri meni kattomaha, onko se paatti maalla vai\nmeres. Syksyllä 5’oli joka toine päivä rannalla joka toine pohjas.\n\nNyt s’oli rannalla ja makas pohja ylhäppäi. Mutta sen pohjaha oli\nilmestyny sellaasia reikiä, että Plumpäri aiva hämmästyy ja rupes jo\nfunteeraamha, että eikhä tua peijakas vuara? Ku molemmat nyrkit sai\npistää yhrestäki reijästä sisälle ja toiselta pualelta mahtuu Plumpäri\npistämhä päänsä reijästä sisälle. Eikä trengänny hattuakaa ottaa pois.\n\n— Tjaa, ja tyyriki on pois! — sanoo Plumpäri totisena. — Töihi täs\npitää ruveta. Tukkia nua reijät, muutoo taitaa kastua pöksyt, ku taas\nlähtöö seilaamha.\n\nPlumpäri istuu kivelle paattinsa äärehe, pisti paperossin suuhunsa\nja oli nii syvis ajatuksis, ettei muistanu panna siihe valkiaakaa.\nKattoo vaan paattia ja imi kiivhasti paperossia. Se ajatteli, ajatteli\nniin perinpohjaasesti sitä asiaa, että istuu kaks tiimaa eikä nousnu\nkertaakaa ylähä.\n\nSitte se nousi, nakkas sen paperossin menemhä ja oli pukattavinansa\nviimmeese savun nenän kautta uloos, vaikkei savua tullukkaa. Tuli vain\nkirkas vesitippa nenän päähä ja sen Plumpäri korjas heti nästyykillä\nplakkarihinsa. Sill’on sellaane herramaane tapa, jotta kaikki mitä\nnenästä heruu, niin plakkarihi.\n\nSitte Plumpäri lähti kotiansa ja sanoo frouvallensa, jotta:\n\n— Huamis-iltana mä rupian paattia paikkaamha ja s‘oon sitte vissi se.\n\nJa ku Plumpäri meni maata, nii se sitoo nästyykin nurkkaha solmun,\njotta huamenna muistaa.\n\nJa joka kerta kun Plumpäri sitte huamenna niisti nenäänsä, nii sitä\nkovasti nauratti ku se näki sen solmun. Sanooki jotta:\n\n— Kyllä mä sen paatin paikkoon muistan, hihihi — —\n\nJa ku s’oli niistäny ainaki kolmekkymmentä kertaa nenänsä ja yhtä monta\nkertaa muistanu sitä paatin paikkoota, nii se viimmee tuumas jotta:\n\n— No peijakas viäkhö, kyllä mä sen paatin paikkoon muistan jo ilmanki\ntuata solmua!\n\nJa otti ja aukaasi solmun ja taas hetken päästä niisti ja sanoo jotta:\n\n— Muistinpas!\n\nNiisti viälä monta kertaa ja muisti joka kerta.\n\nIltapäivällä se jo sanoo itteksensä, jotta:\n\n— Kyllä mä sen paatin paikkoon muistan, vaikken niistäkkää nenää.\n\nPlumpäri söi päivälliensä, pani vähäksi aikaa maata, poltteli, luki\nsanomalehtiä, aiva minkä muukki ihmiset ja lähti sitte promeneeraamaha.\n\nMutta sitte se äkkiä niisti nenänsä ja jäi seisomha nästyyki käres\nkeskelle katua. Niisti toisen kerran, vaikkei olsi tarvinnukkaa ja taa\nkattoo nästyykiänsä.\n\nS’ei sanonu mitään. Ajatteli vain jotta:\n\n— Mitä peijakkahia se ny olikaa.\n\nNiisti viälä kolmannenki kerran, aivan turhaa, ja taas tuumas. Ja\nsanooki jotta:\n\n— Mitäs mä ny teinkään?\n\nMutta sitte se selves ja Plumpäriä kovasti nauratti.\n\n— Niistin tiätysti nenäni — sanoo Plumpäri ja lähti klupille pelaamha\npismarkkia.\n\n\n\nFLIKKA PRUNNIS.\n\n\nOottako kuullu, jotta Isoonkyröön Orismalan paikkeell'o flikat ny aivan\nrakkauresta raivos?\n\nNiiren on menny karkausvuasi päähän. Ykskin on ruvennu niin\nhoomuamahan, että meinaa viärä kaikki kakulakepikki Napujen Jarvoja\nmyäre.\n\nTiätää sen, jotta siin’on hätä toisilla flikoolla ja akoolla ja\nsellaasillaki joiren ei tuu asioohi yhtää mitää.\n\nMutta kaikki ne ny vaan soiluaavat ja flääsyäävät jotta:\n\n— S’oon aivan kauhiaa friijoota se sellaane, kun ei mitää rajaa eikä\nkrateeria piretä!\n\n— Sano mun sanonehen, että täm’ei oo hyvän erellä — siunaali ykskin\nakka, kun taas oli niiren flikkaan tykönä koko yän kotit tyrjännehet.\n\nKaiket illat ja yäkkin perähän ovat liasus ja sellaanen hatkanpotka\nonkin, jottei tuollaast'oo nähty, eikä kuultu.\n\nJa kyllä se akka vaan tiäsiki. Niin firrooksihin ja syvihin ajatuksihin\noli täs erellispyhänä sen yhren flikan vetäny, jotta ku seurataloolta\naamuyästä tuli ja oli kauhiasti fletkooksis, niin ei havaannukkaan, kun\nputos prunnihin n’otta floiskahti.\n\nEi muistanu eres kiljaastakkaan, niinkuu pruukathan ja akkaan pyhä tapa\no.\n\nPrunni oli runnisti kolomia syltä syvä, mutta onneks’ oli vain nuan\nkyynärän verta vettä pohjas.\n\nSinne tuli isthallensa, eikä käyny kuinkaa. Alavouvinki vaan pahoon\nkastuu ja sukat meni sylttyhyn.\n\nVasta hyvän äijän perästä muisti krääkäästä.\n\n— Huh huh! — hoki ja koitti nostella kinttujansa. Haparootti\nympärillensä, että jos pois pääsis, mutta milläs tuli, kun ei oo siipiä?\n\nVaikk’olikin paksut villasukat ja kaks lämmintä aluushamesta yllä,\npusuri ja tikkutröijy ja sellaane kissinnahkaane kaulus, kun ny\npruukathan, ja viälä rasat käsis, niin raistelohon rupes, ku vyätärööhi\nasti kylmäs prunniveres seisoo. Jähtyy siinä paikat ja itku pillahtaa\ntyrniältäki flikalta joko sitte tältä, jok’on hellälluantoone.\n\nRupes haikiasti huuthon apua, mutta mitäs taloonväki kuuli, joka nukkuu\nja hornas, jotta piinnurkat täräji.\n\nS’oli kauhia paikka. Se flikkaparka itki ja huuti ja oli aivan\nvilunsinine joka kantilta.\n\nAjatelkaa ittekki, että seisua neljättä tiimaa jääkylmäs veres prunnin\npohjas yäsyrännä.\n\nSiinä väsyy jo seisomhankin. Ja istua ei passaa.\n\nVasta tuas viiren aijoos, kun isäntä tuli portahille, kuuli se\nuikutesta prunnilta päin ja harppas kathon. Tunti sen flikan sinne\nprunnin pohjaha ja voi kun se suuttuu!\n\n— Sen taanaasiako sä meirän prunnis teet? Eikö sua ny mualla nährä? Kun\non muutoonki vähä vettä ja senkin sun ny piti mennä tuhraamha.\n\nJa perää siin’olikin isännän puhees. Mutta kun flikka pyyti ja rukooli,\nniin pitihän sen siältä saara pois. Trengin kans isäntä sitte yhres\nvinttas prunnin saloolla sen ylähä. Flikk’ oli niin kontas ja tankis,\njotta hätinä sangoon krivas pysyykää. Niin turtana ja kohmetuksis oli\nkoko kruppi, jotta lohnas ja monien fällyjen alla piti isännän lähtiä\nsitä kotiansa ajamaha.\n\nTäm’on opettavaane ja varoottava esimerkki kaikillen flikoollen, ettei\nkarkausvuannakaa saa niin rakkauresta hullaatua, jotta aiva pökköökshin\nvetää.\n\nKäyy pian muirenkin niinkuu tämän Orismalan flikan, jotta plumpsahtaa\nprunnihin eikä hoksaa pöllöö ottaa eres prunninsalkua joukhonsa, jotta\nylhä pääsis!\n\n\n\n\nLAPPAJÄRVEN KANUUNA.\n\n\nOottako kuuli u, että Lappajärvell' on ammuttu kanuunalla?\n\nNiin ainaki ihmiset sanoovat. On kuulunu sellaane mojahros, n'otta\nklasit vain heläänny. Ja akat ovat siunannehet ja varjellehet että:\n\n— Se oli ny sen Amerikan professorin mailmanlopun ensimmääne tärährös.\nSaas nährä, koska toisen kerran mojahuttaa, niin silloo on menua koko\nhoito — — —\n\nNiin päivittelöövät kuulemma viäläki kaikkihin pekoosimmat akat. Toiset\nei usko enää mailmanloppuhu ollenkaa. Mutta mikä se kauhia paukahros\noikee oli — sit' ei tiärä muut kun yhren taloon väki Lappajärvellä,\nJumalan taivahas ja Jaakkoo Vaasas. Mutta kun ei isänt' eikä emäntä\nhiisku siitä sanallakaa, nii pitää vishin mun sanua, jotta ihmiset\npääsisivät piinasta ja samalla oppiisivat olohon ominpäin kokkaroomata\nyskänlääkityksiä.\n\nKäy pian ku sen Itäpään isännän.\n\nS'oli saanu kauhian yskän halkomettäs. Eikä se lähteny millään\ntohtorien tropiilla. Ja sitä varte isäntä, jok'on viisas miäs, päätti\ntehrä sellaasen mötinän, että varmasti erkanooki köhä kurkunpäästä.\n\nSe otti viis kahmalua pualamia emännän marjakorveesta, keitti ne\nkakluunin pesäs sakiaksi velliksi, varaasti akaltansa kaks kilua\nsokuria ja haki puarista paketin jästiä. Kaikki kumaasi pläkkikannuhu\nja kepillä viälä sekootteli. Ja mik'ei mahtunu kannuhu, sen se pani\npottuhu, john'oli oikeen patenttikorkki.\n\nSitte se viälä minas kannun kannen tarkasti kiinni, ettei sinne\nkärpääset eikä muut kurkooset lennä.\n\nJa kun kaikki täm' oli tehty, niin pani isäntä kannun ja potun\npiirongin klaffihi ja avaammen housunplakkarihi.\n\nJa oli tyytyvääne ja naureskeli kun ainaki miäs, jok'on saanu jotakin\näntihi.\n\nIsännästä tuntuu justhi niin ku parin viikon päästä tulis taas joulu.\nYskäki rupes ittestänsä antoho perähä sitä mukaa ku se isännän joulu\nsiälä piirongin klaffis lähestyy.\n\nOli sitten sen joulun auttu ja isäntä oli niin töpinäs huamisesta\npäivästä, n'otta tuskin unta sai. Se kääntyyli ja kiakkas ku pistoksis.\nMutta nukkuu kumminki lopuksi ja näki ihania unia. Massutteliki\nunisnansa suutansa, ähkyy ja pyhiiskeli huuliansa. Ja emäntä selvästi\nkuuli ku se puhalti ja sanoo, että:\n\n— Olipas se tulista!\n\nSitten oli isäntä ruvennu hiljaa laulaa tuhisemha että:\n\n    Niin kauan mä tramppaan\n    traitrai trai trai — — —\n\nJa taas ähkääsi.\n\nSilloo töyttäs emäntä isäntää kylkehe että:\n\n— Oo siinä honajamata!\n\nEikä se enää honissukkaa. Ja emäntäki sai unen päästä kiinni.\n\nMutta taisi olla kello tuas kolmen aijoos, ku yhtäkkiää paukahti ku\nsalasmaa olis lyäny piinnurkkaha. Keskelle laattiaa lenti piirongin\nklaffi, että kolaji ja kattoho lenti kans jotakin.\n\nJa pihisi ja prätisi ja ympäri huanesta truiskii kun kuumaa rapaa.\n\nIsäntä ja emäntä lentivät pysthy ja yrittivät klasista pihalle, mutta\nlöytivätkin oven.\n\nJa silloon paukahti toisen kerran ja ovhe ja ympäri seiniä krapaji kun\npommin paloja.\n\nEmäntä huuti ja kiljuu mitä kurkusta lähti ja hyppii yhres paikas\nkeskellä tuvan laattiaa. Ei löytäny ovia pihalle.\n\nHuuti vaan että:\n\n— Meitä ammuthan! Mun on aiva verta silmillä. Voi voi ja oi joi!\n\nIsäntä tormootti porstuahan, tryyköötti nurkasta nurkkaha, kaatoo\nkorveen ja korennon, yritti pihalle, muttei löynny oven hakaa. Oli kun\nkoppelo päästä sekaasi, nii että tuliki takaasi tupha ja pökkäs emännän\nkans pimees yhthen, n'otta mossahti. Molemmat krääkääsivät nii rumasti\nku taisivat ja pyllähtivät isthallensa.\n\nSitte oli kaikki aivan hiljaasta. Kauan aikaa. Emäntä kysyy:\n\n— Mikä s'oli?\n\nIsäntä ensiksi tointui, kompuroi pystyhyn ja kopelootti ympärillensä;\nse haki muurinottalta tulitikkulooran, kraapaasi ja kattoo, niin emäntä\nistuu hiukset hassalla laattialla ja oli aiva ku porsas naamasta.\nYmpäri muatua oli pruunia märkiä plättiä samoon ku isännälläki. Olivat\nkun siansangoolla käynehet.\n\nSilloon isäntä käsitti asian. Se meni kamarihin ja kattoo: piironki oli\naiva hajalla ja se tinattu hinkki makas silmällänsä ja haljennehena\nlaattialla. Ympäri seinää ja katosta nokkuu yskänlääkitystä.\n\nIsäntä kraapii päätänsä ja pärpötti pitkältä Jeflen saatavia.\n\nJa kyllä emännälläki oli sanomista.\n\n\n\n\nVALLANKUMOUKSELLINE KRÄÄTÄRI.\n\n\nOottako kuullu mistä Säntin pappa on kotoosi?\n\nNo siäl on ny tapahtunu kaksinkertaane erehrys.\n\nSiäll'on yks leskiakka vanhoolla päivillänsä ostanu yhreltä\nisännältä ittellensä tuvan likiltä vaivaastalua. Ja siinä tuvas asuu\nturkinpunaane kräätäri, jok’ei tiänny kaupasta mitää, eikä tuntenu sitä\nuutta mökin omistajaakaa.\n\nEikä se mumma liioon tuntenu koko kräätäriä. Tiäsi vaan, jotta mökis\njokin asuu.\n\nSitte se leskimumma tuumas jotta:\n\n— Oliskahan se isäntä, jolta mä mökin ostin, pettäny mua. Jos\nseinähirret olsivakki kovaa lahot?\n\nJa sitä se mumma funteeras niin kauan, jotta viimmeen ettii\nkuustuumaasen rautanaulan ja lähti iltahämyys koittelemhan uuren\nmökkinsä seiniä.\n\nSe turkinpunaane kräätäri, jok’on kovasti ajatellu paljo asioota\nennenku siitä äkkijyrkkä tuli, tuumas nykkin parastaikaa sitä\nmenettelytapapropleemia n’otta s’oli aiva kipparas pöytänsä päällä\nklasinviäres ja justhi luuras klasia vasthan yhren kapitalistin uuren\nhousunpultun läpitte jotta:\n\n— Tulikaha tua sauma ny suara — —\n\nKun se samas näki sen vanhan koukkuleuka akan tulovan suuri rautanaula\nkäres aiva ku lahtari pistinhyäkkäykses suaraa kräätärin mökille.\n\n— Siunakkohon! — kalpeni kräätäri n’otta se tuli aiva valkooseksi.\nPöksyt putos käsistä ja sakset pöyrältä.\n\n— Nyt ne lahtarit hyäkkää — kiljaasi kräätäri, pyärtyy ja putos\npöyrältä. Mutta sen otti lonkkahan niin kipiää, jotta se heti virkos.\n\n— Akka, akka, prässirauta tänne! — karjuu kräätäri. Ny ne hyäkkää.\n\nAkka toi takanporosta prässirauran n’otta tuhka pöläji ja kaffipannu\nkaatuu silmällensä porohon.\n\nKräätäri hairas prässirauran, nosti sen korkialle, hyppäs oven ethen ja\nrupes veisaamahan kualinvirttä jotta:\n\n    »Tää on viimmeenen taisto,\n    rintamaan ny yhtykää — —»\n\n— Kuuleksä akka! Rintamaan ny yhtykää — — tuu tuu säki, kuuleksä.\n\nSilloon vasta kräätärin akkaki käsitti. Se pani esti vasthan jotta::\n\n— M’oon sosiaalitemokraatti, enkä kannata aseellista esiintymistä — —\nJa rupes itkiä köllöttamhan.\n\nMutta kräätäri oli hirmunne. Se haukkuu silmänräpsährökses akkansa\nyhteesen rintaman ja tyavaen asian petturiksi, kavaltajaksi,\nlakonrikkuriksi. Sanoo Noskeksiki.\n\nJa kun ei mikää näyttäny auttavan niin karjaasi jotta:\n\n— Tuukko peijakas rintamahan, elikkä mä mollaan tällä prässirauralla!\n\nMikäs siinä auttoo. Akan piti ottaa isoot sakset kouraha ja asettua\novenpiälehen.\n\nJa kauan aikaa ne orotti sitä hyäkkäystä ovesta. Niin kauan, jotta\nkräätärin piti jo vaihtaa prässirautaa toisehe käthe.\n\nMutta mitää ei tullu. Kuuluu vain ympäri mökkiä piäntä kropinaa. Ja\naina vähän päästä kolahti seinähä.\n\nKräätäri meni luuraamaha klasista viimmeen ja näki sen akan kiärtävän\ntupaa suuri rautanaula käres. Ja aina vähän päästä se tuikkas seinän\nrakohon ja jotaki motaji itteksensä.\n\n— Mikä herranähköhön tua on? Ja mitä se teköö, noituuko se — siunas\nkräätärin akka, joka niinku kaikki tiätäävät, on kovasti utelias\nihminen.\n\nKräätäri pani prässirauran pois ja rupes funteeraamahan ja taas luuras.\n\n— S’oon hullu! — sanoo kräätäri. — Vaivaastaloosta karaannu.\n\nJa silloo kräätärin sisu nousi. Se sanoo akallensakki jotta:\n\n— Siinä ny näjet tämän porvarillisen yhteeskunnan kuinka se hoitaa\nasiootansa, jotta hullukki pääsöö vaivaastaloosta karkuhan. — Mutta\nmä otanki tuan ämmän kiinni ja viän esimiähelle, niin saavat maksaa\nkiinniottajaasta 25 mk. Ja se on porvarien pussista pois!\n\nKräätäri lähti pihalle, kiärti toisen kautta mökin taa, hiipii akan\nseljän taa ja sitte tormootti sen kimppuhu. Hairas takaapäi ympärinsä\nja puserti lujaa.\n\n— Ähä akka! — kiljaasi. — Nyt lährethän vaivaastaloolle!\n\nAkka krääkääsi niin lujaa ku taisi, potkii ja huitoo n’otta n’oli heti\nkumos ja pyäriivät ja huutivat. Mutta kräätäri piti vallankumouksen\nkoko ankaruurella akasta kiinni, ähkyy ja puserti, eikä päästäny irti,\nvaikka aiva oli kynnenalustat kuallehella verellä.\n\nJa te tiärättä, jotta ku kräätäri oikee saa haverretuksi miähestä\nkiinni, niin huiskun! Ei siinä auta!\n\nJa niin lähti tämäki kräätäri kuljethon akkaa vaivaastaloolle, hikos,\nähkyy, puhkuu ja manas ku lappalaane ainaku se akka sai potkaastuksi\nsitä kintuulle.\n\nMutta menthin siinä! Menthin ojahankin monta kertaa, mutta aina se\nkräätäri sai traihatuksi akan ojasta maantiälle. Musteloomia, kuhmuja\nja naarmuja saivat molemmat ja kerran ne kaatuuvat niin pahoon, jotta\nkräätäriltä meni aiva klanssi nenänpäästå pois.\n\nNiin toi kräätäri sen akan esimiähen pihalle asti. Mutta siinä loppuu\nvoimat. Kräätärin piti ruveta huuthon apua.\n\nEsimiäs tormaski pihalle jotta:\n\n— Mikä kauhia täälä — —\n\nJa kräätäri seliitti jotta:\n\n— Täs on yks hullujen huanehesta karaannu akka, joka meinas mun tappaa.\n\nEsimiäs kattoo sitä akkaa oikee tarkasti. Ja se hämmästyy.\n\n— Tämähän on se leski, jok’on ostanu kräätärin torpan — sanoo esimiäs.\n\n— Tua peijakkahan hullu — huuti se akka. — Kun mä menin koittohon mökin\nseiniä — — —\n\nJa samas se akka mojahutti sitä kräätäriä niin vastapläsiä ja\nsylkääsiki jotta aiva ympärinsä.\n\nJa siin’oli totiset paikat ja tylpät keskustelut ennenkö kotia\nlährettihin esimiähen pihalta.\n\nOikeuthen viälä mennähän ja tohturia on käytetty. Muttei tohturi tahro\nlöytää siitä akasta mitään vikaa, josta passaas oikee päällekantaa. —\n\nJa kräätäri on kovasti krätyyne ja häjyllä päällä.\n\n\n\n\nPLUMPÄRI 50 VUATTA.\n\n\nOottako kuullu mikä skantaali ny on tapahtunu?\n\nHerra Plumpärill'oli syntymäpäivä eileen ja siitä tuli suuri skantaali.\n\nHra Plumpäri täytti nyt sen viirennenkymmenennen ajastaikansa eileen ja\nse meni aiva plöröksi!\n\nHra Plumpäri oli salaases miälesnänsä ajatellu, jotta tänä merkillisenä\npäivänä tahtoovat kunnan arvovaltaaset kansalaaset soituun ja\nlauluun, kukkaasin, lähetystöön, atressin, tilikrammiin, kultakelloon\nja hopialusikoon osoottaa yhteeseen, jakamattoman ja vilpittömän\nkunniootuksensa hra Plumpärille hänen suurista ansioostansa kansan ja\nyhteeskunnan hyväksi.\n\nJa juhlapuheeta pirethän ja kehuthan ja ylistethän ja toivotethan\npitkää ikää ja monia teräksisen tarmon ja tyän vuasia hra Plumpärille\nviälä ereskinpäin.\n\nJa kaupunginvaltuusto tuloo niis suuris silkkipytyys lähetystönä\nhra Plumpärin kotia ja puheenjohtaja rykii ja puhuu koko kaupungin\npualesta ja sanoo, jotta hra Plumpäri on ollu suureksi siunaukseksi\nyhteeskunnalle syntymästänsä asti. Sitte se kääntyy niiren toisten\nsilkkipyttyjen pualehen aiva pleikinä ja huutaa jotta:\n\n— Hurrathan ny oikee lujaa tälle Plumpärille.\n\nJa sitte ne hurraa ku pasuunasta ja nostaavat niitä silkkipyttyjä.\n\nJa sitte pitää hra Plumpärin vastata ja kiittää ja pitää puheen.\n\nJa siitä puheen pirost'ei tuu mitää! Sen hra Plumpäri tiäsi heti\najattelemata. Mutta puhet pitää pitää sen tiäsi hra Plumpäri kans.\n\nSen pitää pitää, vaikka sen tuhat olis!\n\nJa se oli kamala paikka.\n\nHra Plumpäri ähkyy ja kulki kamarisnansa ku karhu. Repii tukkaa\npäästänsä ja aina vähän päästä kattoo suurehe nurkkapeilihi. Ja taas\nkulki ja ähkyy ja hikos ympärinsä. Ja istuu välis ja taas lähti\nkiärtämhän. Ja ku frouva Plumpäri tuli kamarihi ja sanoo jottta:\n\n— Voi voi rakas pualisoni, ruaka jähtyy —\n\nNiin hra Plumpäri kattoo niin pitkää ja rumasti frouvansa päälle, jotta\nse häipyy ku hiljaane haamu kamarista, meni ruakasalihi ja itki.\n\nMutta hra Plumpäri se kulki.\n\nJa ku kolmen tiiman päästä ovehe knoputethin ja frouva hiljaa kysyy\navaamen reijästä jotta:\n\n— Ekkö sä rakas ukkoseni jo tuu syämähän?\n\nNiin hra Plumpäri, joka ny oli tullu toiselta pualelta päätä aiva\nharmaaksi ja toiselta pualelta kaljuksi, hyäkkäs ovhen, potkii ja huuti\naiva oikohonsa jotta:\n\n— Menkää — — —\n\nSe huuti niin kauhian rumasti frouvallensa, jotta se pyärtyy heti ja\nkaatuu ku kapu oven taa.\n\nJa siitä tuli sellaane meteli, jotta heti soitethin tohturia ja se\ntuliki kohta. Ja virvootti sen frouvan ja oli kovana hra Plumpärille ku\nse tualla lailla frouvallensa huutaa, jotta se pyärtyy. Hra Plumpäri\npillahti silloo itkuhu ja seliitti tohturille kuinka s'oon hermostunu\nkun se nyt täyttää 50 vuatta ja sen pitää pitää puheen. Eikä siitä tuu\nmitää!\n\nNiin hra tohturi sanoo jotta:\n\n— Hra Plumpärin ei pirä olla tyhmä ja päätänsä vaivata sellaasella,\njost'ei kerran mitää tuu. Kaikki suuret yhteeskunnan hyväntekijät,\njokka teköövät yhteeselle kansalle ja isänmaalle sen hyvän tyän, jotta\naikanansa täyttäävät ikävuatensa ja kestittöövät ystäviänsä ruaalla ja\njuamalla, tilaavat puheensa joltakin köyhältä maisterilta, jok'ei ikänä\ntäytä 50 vuatta, ja puhua prätistäävät sen sitte. Omanansa tiätysti,\nkun s'oon kerran ostettu 20 markalla.\n\nJa kun hra Plumpäri sen kuuli niin se tuli niin kovasti ilooseksi,\njotta se hairas tohturia kaulasta ja maksoo 100 mk liikaa ja haastoo\nsen tohturin kans syntymäpäivällensä.\n\nJa frouvaansa se klappas ja taputteli ja otti ja oikee pussaski, n'otta\nfrouva oikee hämmästyy kun ei s'oo pussannu pitkähä aikhan. Siit'on ny\nainaki 7 vuatta sitte.\n\nMutta hra Plumpäri sanoo jotta:\n\n— Mistä mä ne kaikki herraan konstit tietääsin, kun mä ny ensi kerran\njulkisesti täytän.\n\nJa hra Plumpäri tilas puheen ja frouva leipoo ja pesthin ja\ntryykättihin ja hra Plumpäri, joka kovasti kannattaa kialtolakia, tilas\n2 pullua konjakkia, 2 pullua viiniä, pualiskan munkkia ja yhren heelan\nvanhaa punssia ja osti kaikista komjimman sikaarilooran, joka maksoo\nyli 300 markkaa.\n\nKaikki oli valmista.\n\nToffelit paikoolla.\n\nEikä tahtonu tulla unta olleskaa. Vasta tuas kolomen aikana hra\nPlumpäri pääsi unehen, mutta s'oli kovasti rauhatoonta ja aiva se\nkiakkas ja väänteli ittiänsä.\n\nMolemmat korvat olivat aina höröllä, jotta koska rupiaa kuulumhan\nlaulua.\n\nKuuren aikana kuuluu jotakin kropinaa ja hra Plumpäri poukahti pysthyn\nja toffelit jalkoohi ja se puhet yäpöyrältä käthen ja sitte housuuhi ja\nkaprokki päälle ja aukaashon ovia.\n\nPimiäs porstuas se tormootti piian päälle, joka krääkkäsi kauhiasti ja\nrupes siunaamahan.\n\nJa kauan aikaa sai hra Plumpäri tuumata, ennenkö se käsitti, jotta\npiika päästi sotamiähen uloos.\n\nHra Plumpäri lähti takaasi sänkykamarihi, johna frouv'oli jo täyres\npukees, Hra Plumpäri sanoo vain jotta:\n\n— Ei viälä. S'oli vain Hiltan aliupseeri.\n\nJa meni sitte karteekin raosta luuraamahan, eikö jo lauluseuraa näjy.\nFrouva meni valmistamhan kaffipöytää ja seliitti samalla siveellisyyttä\nHiltalle.\n\nJa hra Plumpäri luuras karteekin takaa kello yhreksähän asti.\n\nEikä ketää tullu! Eikä mitää kuulunu!\n\n— Mitä täm' on? — kyseli hra Plumpäri itteltänsä ja frouvalta.\n\n— Täm'on skantaali — huuti frouva kello 10 aamulla ja pyärtyy.\n\n— Kiittämättömyys on maailman palkka — huokaasi hra Plumpäri. — Enkös\nmä oo täyttäny 50 vuotta niinku muukki?\n\n\n\n\nYHTIÖKOKOUS.\n\n\nOottako kuullu kuinka tätä nykyä yhtiökokouksia pirethän?\n\nNythän on niin kova raha-aika, jott'ei auta muu ku koroottaa\nosakepääomaa. Ja se on tyäläs yritys ja kamala paikka, kun rahaa ei oo\nja kaikki on sitä miältä jotta korootethan!\n\nNiimpä yhres pitäjäs täälä Etelä-Pohjanmaalla oli kans täs hiljan\nisännät ja pomomiähet kokoopunehet koroottamhan pääomaa.\n\nPuheenjohtaja seliitti niinku asia on jotta:\n\n— Tämä meirän yhtiö on erinomaasen tukevalla pohjalla ja taas tulvana\nvuanna jaethan voittua niinku meijerilitviikis — — —\n\nJa isäntiä kovasti nauratti.\n\n— Mutta ny on kova raha-aika — jatkoo puheenjohtaja.\n\n— Niin on kovasti — — —\n\n— Ja yhtiö tarvittis 300.000 mk maksuuhi, eikä tiärä mistä saataas, kun\nrahat on kaikki — puheli puheenjohtaja.\n\nS'olis ollu murheellinen paikka, jos ei joukos olsi ollu yhtä viisasta\nmiästä. Se ehrootti jotta:\n\n— Otethan pankista laihna ja korootethan osakepääomaa! Niinhän sitä\npruukathan.\n\n— Kannatethan! — kuuluu yksimiälisesti.\n\n— Onko se päätös? — kysyy puheenjohtaja.\n\n— Joo.\n\n— Ja uuret osakkehet jaetahan tasan?\n\n— Kannatethan vilkkahasti! —\n\n— Ja osakemaksut kootahan heti sisälle.\n\n— Kannatethan! Kannatethan!\n\n— Se on siis kokouksen päätös — sanoo puheenjohtaja ja knapahutti\ntaitavaa plyijypännällä pöytähän.\n\n— Ja ny sitte päätethän siitä laihnanotosta pankista.\n\nTaas nousi se viisas miäs ylhä ja sanoo:\n\n— No sehän on jo päätetty asia. Mitäs siitä enää puhuthan. Johtokunta\nkirjoottaa velkakirjan pankkihin ja nostaa rahat. Sitähän varte se\njohtokunta onkin.\n\n— Joo joo — sanoo puheenjohtaja — mutta m'oomma johtokunnan miähet\njo niin paljo takaamas tätä puulaakia, jotta meirän nimellä ei enää\nnouse. Ja ny on raha pankis lujas. Sanothin jotta pitää olla ainakin\nparikymmentä yhtiön osakasta takaamas.\n\nTuvas ruvettihin kovasti rykimähän.\n\n— Niin että kyllä mä ehrootan, jotta tuata muukkin yhtiön osakkahat\nkirjoottavat ittensä takausmiähiksi kun puulaaki on yhteene.\n\nYks hairas kellonsa jotta:\n\n— Voi ny sentähre ku kello on pian 7.\n\nJa sille tuli kiirus kotia, kun sen piti lähtiä emäntää kyyttihin\nasemalle.\n\nToiset vaipuuvat niin syvihin tuuminkiihi, jotta n'ei kuullehet enää\nmitää, vaikka puheenjohtaja monehen kertahan sanoo.\n\nJa muut tulivat niin levottomiksi, kun kauan oli jo istuttu, jotta\nnousivat ylhä ja sanoovat jotta:\n\n— Pitää vähä pistääpyä pihalla. Mä tuun kohta. — — —\n\nJa niin niitä rupes isäntiä kovasti puhistamhan jotta puheenjohtaja\nviimmeen sanoo jotta:\n\n— Eikhän oo paras tällätä sankoo oviloukkoho.\n\nMutta meni ne.\n\n\n\n"]