[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fZABOt0lTCIxmuzhtAwdxbie-XMXGOC-YRZKaW1EjwM8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},261,"Postikonttorissa","Kiljander, Robert",1848,1924,"261-kiljander-robert-postikonttorissa","261__Kiljander_Robert__Postikonttorissa","Pikkukaupungin kuvaus yhdessä näytöksessä","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1887,null,5411,31338,false,20376,[24],"Finnish drama",[26,27],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Postikonttorissa\" by Robert Kiljander is a one-act play set in a small-town post office, written during the late 19th century. The play provides a humorous glimpse into the workings of a post office and the various characters that interact within this everyday setting. The likely topic of the book revolves around human behavior and relationships, highlighting the quirky dynamics among the post office staff and their patrons.  In the play, a diverse cast of characters, including the postmaster, clerk, and various townsfolk, converges in the post office, revealing their personalities and dealings through comedic exchanges. The narrative unfolds as characters seek to send letters, inquire about mail, and navigate personal relationships, particularly the budding romance between the clerk and a young woman named Helmi. Misunderstandings and humorous situations arise, such as the postmaster's frustrations with customers, a lack of change for bills, and the comical desperation for certain letters and packages. The play ultimately offers a light-hearted portrayal of small-town life, emphasizing themes of love, longing, and the chaos that can ensue in everyday communication. (This is an automatically generated summary.)",[],361,"Kiljanderin yksinäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu pikkukaupungin postikonttoriin, jossa seurataan postinhoitajan ja kirjanpitäjän työpäivää. Arkiset asiointitilanteet ja eri yhteiskuntaluokkia edustavat asiakkaat luovat koomisia tilanteita, kun postitoimiston rauhallinen ilmapiiri kohtaa kaupunkilaisten kiireet ja kummalliset pyynnöt.","Robert Kiljanderin 'Postikonttorissa' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 261. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","POSTIKONTTORISSA\n\nPikkukaupungin kuvaus yhdessä näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nR. KILJANDER\n\n\n\nK. J. Gummerus, Jyväskylä, 1887.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nPOSTINHOITAJA.\nKIRJURI.\nPOSTILJOONI.\nKAUPPANEUVOS.\nTALONPOIKA.\nKULEKSIVA KAUPPIAS.\nKAUPUNGINPALVELIJA.\nPIENI POIKA.\nSUUREMPI POIKA.\nHELMI.\nNEITI EUFROSYNE.\nTALONPOIKAISVAIMO.\nPALVELUSTYTTÖ.\nYLEISÖÄ.\n\n\n\n\n    Tavallinen postikonttorihuone pienessä kaupungissa. Perällä ja\n    vasemmalla puolella ovi (näyttämöltä luettu), oikealla ikkuna.\n    Poikkipuolin näyttämöä pitkä kirjoituspöytä, jolla muun muassa\n    on vesikarafiini lasineen. Pöydän ääressä vasemmassa päässä\n    istuu Postinhoitaja (vanha mies, yönutussa ja viheriäisellä\n    silmävarjostimella) ja häntä vastapäätä pöydän toisessa päässä\n    Kirjuri (nuori ja laiha mies). Perällä, pienen pöydän ääressä,\n    vanhanlainen Postiljooni, joka näkyy olevan hyvin unissaan.\n    Piikatyttö ja Pieni poika seisovat postinhoitajan edessä\n    kirjeitä kädessä.\n\nPIIKA. Tässä olisi kirje. Mitähän se maksaa?\n\nPOSTINHOITAJA. Anna tänne! 80 penniä.\n\nPIIKA. Tässä on.\n\n    (Antaa setelin).\n\nPOSTINHOITAJA. Viisi markkaa! Eikö sinulla ole pienempää?\n\nPIIKA. Ei ole.\n\nPOSTINHOITAJA. No, mene vaihtamaan sitten! (Ottaa pojalta hänen\nkirjeensä ja tarkastelee sitä) Minnekkä tämä on menevä? Eihän tästä\nkukaan ihminen saa selkoa!\n\nPOIKA. Isälle se on.\n\nPOSTINHOITAJA. Isälle! Mutta missäs isäsi on sitten? Onko hän kuussa\nvai --?\n\nPOIKA. Ei, Hameriikassa hän on -- tuolla kaukana selän takana.\n\nPOSTINHOITAJA (Hymyilee vähän säälivästi): Vai niin! Saako sihteeri\nnoista variksenjaloista mitään tolkkua? (Viskaa kirjeen kirjurille,\njoka heti lakkaa kirjoittamasta ja kohteliaasti hymyillen ottaa\ntarkastaakseen päällekirjoitusta).\n\nPOSTINHOITAJA (piialle): No, mitä sinä siellä töllistelet? Etkö\nkuullut, että mene vaihtamaan?\n\nPIIKA (mennessään): Kylläpä on huono postikonttori, kun ei\nviisimarkkaistakaan voida särkeä --!\n\nPOSTINHOITAJA. Häh, mitä se tuo --?\n\nKIRJURI (antaa kirjeen takaisin postinhoitajalle) Minä luulen että tämä\npitäisi oleman Michigan.\n\n    (Rupeaa kirjoittamaan).\n\nPOSTINHOITAJA. Jassoo! No, syyttäkööt itseään, jos se ei tule perille,\nja kirjoittakoot sitten sanomalehtiin postslarvista tai muuta roskaa,\njos huvittaa! (Pojalle) Kaksikymmentäviisi penniä.\n\nPOIKA. Eikö mene kahdellakymmenellä?\n\nPOSTINHOITAJA. Kyllä minä sinut --!\n\nPOIKA. No, tuoss' on sitten. Hyvästi!\n\n    (Menee) (Äänettömyyttä; kuuluu vain kirjurin kynän raapimista).\n\nPOSTINHOITAJA (puoliääneen): Sihteeri!\n\nKIRJURI. Jahah?\n\nPOSTINHOITAJA (osottaa postiljoonia): Katsokaas Lundqvistiä!\n\nKIRJURI. Hi, hi, hi! Ukko on vähän väsyksissä.\n\nPOSTINHOITAJA. Pohmelossa hän on, se juutas! (Ärjäsee) Lundqvist!\n\nPOSTILJOONI (säikähtyy ja pyyhkii silmiään) Mi-mi-mitä, herra\npostimestari --?\n\nPOSTINHOITAJA. Ei mitään. Älä vaan nuku, sen sanon.\n\nPOSTILJOONI. Nuku? No, ei tule kysymykseen -- kaikkea vielä --\n\n    (Rupeaa leikkaamaan kirjeenkuoria, mutta jättää kohta työnsä\n    ja ottaa entisen asemansa).\n\nNEITI EUFROSYNE (noin 45 v. vanha, muodinmukaisessa puvussa ja hyvin\nteeskentelevä): Hyvää huomenta! (Sekä postinh. että Kirjuri kumartavat\nkohteliaasti istuessaan) Saanko luvan kysyä, _onko_ posti jo tullut?\n\nPOSTINHOITAJA. Ei vielä, sitä juuri tässä parhaillaan odotetaan.\n\nNEITI. _Eikö_ ole tullut -- voi, voi! Ja minä kun odotan siinä _niin_\ntärkeätä pakettia! _Hyvä_ herra postimestari, _saanko_ vaivata teitä --\nettä sitten kun se tulee -- että minä saan siitä tietoa? Saanko vaivata\nteitä sillä _suurella_ palveluksella?\n\nPOSTINHOITAJA. Kyllähän sitä aina annetaan ilmoitus tuommoisista\nlähetyksistä.\n\nNEITI. Niin, jos herra postimestari olisi niin hyvä -- sillä se on niin\n_äärettömän_ tärkeä paketti! Minä tarvitsen sitä tänä iltana\ntanssiaisissa -- ilman sitä en voi sinne mennä. Tuleeko postimestari\nmyöskin sinne? Totta kai!\n\nPOSTINHOITAJA. Ei ole vanhasta konkariksi.\n\nNEITI. Vanha! Mitä vielä! Eihän sitä milloinkaan ole liian vanha, ellei\nitse tahdo semmoinen olla. Mutta herra sihteeri kumminkin tulee?\n\nKIRJURI. Olenhan minä vähän ajatellut -- --\n\nNEITI. Niin, se on tietty! Mitä Helmi muuten sanoisi, hi, hi hi!\n\nPOSTINHOITAJA (ivalla): Kuka se Helmi on? Onko se flamma?\n\nNEITI. No, eikö postimestari sitä tiedä? Koko kaupunkihan siitä puhuu,\nja jonakuna kauniina päivänä saamme me luultavasti jo kihlakorttia.\nMinä onnittelen jo edeltäpäin, hi, hi, hi! Mutta voi, voi, herra\npostimestari! _Jos_ postimestari nyt sitten olisi niin hyvä ja\nmuistaisi lähettää minulle sanan -- sillä se olisi _niin_ tärkeä -- --\n\nPOSTINHOITAJA. Kyllä, kyllä, olkaa huoleti vaan!\n\nNEITI. No, kiitoksia paljon! Hyvästi sitten, hyvästi, ja tuhansia\nterveisiä rouvallenne! Mutta kyllä teidän pitää tulla baaliin, ei se\nauta -- kyllä teidän pitää tulla! Hyvästi, hyvästi!\n\n    (Poistuu).\n\nPOSTINHOITAJA. Hyvästi! -- Hm, vai sihteerilläkin on jo henttunsa, vai\nmitä tuo vanha hupakko tuossa puhui? No, mikä aikaseen kylvetään, se\naikaseen niitetään.\n\nKIRJURI. Eikö mitä -- hän lörpöttelee vaan turhia.\n\nPOSTINHOITAJA. Onko se tuo kauppias Hellmannin Helmi, josta kysymys on?\nNiin, sievä tyttöhän tuo onkin ja toimelias ja reipas muutenkin.\n\nKIRJURI. Ei se kukaan ole -- joutavata puhetta vaan.\n\nPOSTINHOITAJA. Niin no, kyllä minäkin varottaisin tuommoisista\ntuumista, ennenkuin palkka tulee niin suureksi, että sillä jokseenkin\nvaimon ja lapsia voi elättää. Sillä minä tiedän omasta kokemuksestani,\nmitä merkitsee mennä naimisiin konttoorikirjurina. Velkaantuminen\nsilmiä myöten, tai hampaat naulaan vaan, siinä se juttu.\n\nTALONPOIKA (vanhanlainen mies, seisahtuu oven luo ja kumartaa syvästi):\nHyvää päivää!\n\nPOSTINHOITAJA (mutisee): Päivää!\n\nTALONPOIKA. Suokaa anteeksi -- onko tämä postikonttori?\n\nPOSTINHOITAJA. Kyllä. Mitä sinä tahdot?\n\nTALONPOIKA. Olisi kirje jätettävä sisään.\n\nPOSTINHOITAJA. No, annas tänne!\n\nTALONPOIKA (lähenee varpaillaan pöytää, jolle laskee kirjeen\npostimaksuineen): Tästä saisi ottaa.\n\nPOSTINHOITAJA. Se maksaa kaksikymmentä penniä -- tuoss'on kolmekymmentä\ntakaisin.\n\nTALONPOIKA. Paljon kiitoksia! (Peräytyy vähän ja lukee rahojaan --\nlukee ne vielä uudestaan ja katsoo sitten postinhoitajaan): Tuota\nettä -- --\n\nPOSTINHOITAJA. No, mitä nyt?\n\nTALONPOIKA. Minä sain vaan 25 penniä --\n\nPOSTINHOITAJA. 25 penniä? Näytäs tänne, sinä et osaa lukea!\n\nTALONPOIKA (aukasee kouransa): Tässähän ne ovat --\n\nPOSTINHOITAJA. Jassoo! No, tuoss'on sitten vielä viisi penniä lisäksi,\nmutta muista että sinulla on sopiva raha vast'edes, kun tulet\npostikonttoriin, muista se!\n\nTALONPOIKA. Kyllä --\n\n    (Pistää rahat kukkaroonsa ja peräytyy ovelle, johon jää\n    seisomaan. -- Äänettömyys).\n\nPOSTINHOITAJA. No, mitä tuuma maksaa, vai onko sulla muutakin asiaa?\n\nTALONPOIKA. Olisin vaan kysynyt, onkohan tullut kirjeitä Helsingistä?\n\nPOSTINHOITAJA. Kyllä sieltä semmoisia on tullut paljonkin.\n\nTALONPOIKA. Vai niin. Olisikohan minulle?\n\nPOSTINHOITAJA (tekee kärsimättömän liikunnon ja viskaa kirjurille kaksi\nkirjettä): Tuoss'on Viipurin rahakirjeet, kirjoittakaa ne sisään ja\nantakaa ne sitten minulle takaisin!\n\nKIRJURI. Jahah!\n\n    (Äänettömyys).\n\nTALONPOIKA. Ei siis taida olla mitään?\n\nPOSTINHOITAJA (ärjäsee): No, kuka sinä olet sitten?\n\nTALONPOIKA. Oonpahan vaan tuolta kaupungin ulkopuolelta.\n\nPOSTINHOITAJA. Mikä sinun nimesi on? Sen vaan tahdon tietää,\ntuhmeliini!\n\nTALONPOIKA. Niinkö minun nimeni!\n\nPOSTINHOITAJA. Niin, niin!\n\nTALONPOIKA. Kalleksihan minua haukutaan.\n\nPOSTINHOITAJA. No, eikö sulla ole muuta nimeä?\n\nTALONPOIKA. Oonhan minä Pekkakin.\n\nPOSTINHOITAJA. Mutta liikanimi -- sukunimi? Enhän minä hiiessä muuten\nmitään voi sanoa, sen tolvana!\n\nTALONPOIKA. No, tuota, olihan isäni nimi Juntunen, jos se on niin\ntarpeellista että --\n\nPOSTINHOITAJA. Juntunen. No, mitä sinä sitten -- (Katselee kirjeitä\npöydällä) Ei ole mitään.\n\nTALONPOIKA. Vai niin -- soo-o! Milloinkahan mahtanee tulla?\n\nPOSTINHOITAJA. Niin, sen saat kysyä Jumalalta -- minä en tiedä.\n\nTALONPOIKA. Häh?\n\nPOSTINHOITAJA (ärjäsee): Ei ole, etkö kuule!\n\nTALONPOIKA. Kyllä, kyllä. (Erikseen) Tuo herra varmaan tänään on\nastunut väärällä jalallaan sängystä, koska hän on noin kiukkuinen.\n(Ääneen) Hyvästi vaan! Herran haltuun!\n\n    (Kumartaa syvästi ja menee).\n\nPOSTINHOITAJA (mutisee): Hyvästi. (Äänettömyys.) Mutta mistä se olikaan\nkuin me tässä äsken puhuimme? Niin, se on totta, se oli neiti Helmistä\nja nuoruuden rakkaudesta -- --\n\nPOSTILJOONI (kuorsaa).\n\nPOSTINHOITAJA. Lundqvist!!\n\nPOSTILJOONI (herää) Jahah, jahah, herra postimestari --\n\nPOSTINHOITAJA. Tuollako tavalla sinä dejoureeraat, häh?\n\nPOSTILJOONI. Enhän minä mitään -- --\n\nPOSTINHOITAJA. Pysy sinä vaan valveilla, muuten varo itseäsi!\n\nHELMI (kirje kädessä): Hyvää päivää, setä! Saisinko ostaa\nkahdenkymmenen pennin postimerkin?\n\nKIRJURI (erikseen): Ah, Helmi!\n\n    (Kirjoittaa suurella innolla).\n\nPOSTINHOITAJA. Hyvin mielelläni, tyttöseni. Sihteeri, katsokaapas\ntänne!\n\nKIRJURI. Mitä? Jassoo -- en huomannutkaan.\n\n    (Kumartaa jäykästi ja totisesti).\n\nHELMI (samoin): Päivää!\n\nPOSTINHOITAJA (erikseen): Vai niin, et huomannut? (Ääneen Helmille)\nNoh, tänäänhän on kaupungissa suuret tanssiaiset, kuvaelmat ja mitä\nkaikkea siellä tarjotaankaan?\n\nHELMI. Niin kuuluu olevan.\n\n    (Kiinnittää postimerkin kirjeeseen).\n\nPOSTINHOITAJA. Niinkuin ei sinne sitten mentäisikään?\n\nHELMI. En ainakaan minä.\n\nKIRJURI (katsoo häneen salaa; erikseen): Mitä?\n\nPOSTINHOITAJA. Ohoh, miks'ei? Nuorena ollessaan täytyy iloitella ja\nleikitellä; kyllä sitten vielä saa istua kököttää, kun vanhaksi tulee.\n\nHELMI. Niinhän se on, mutta kun ei ole halua. On ollut niin paljon\nhuvituksia näinä viimeisinä aikoina. Minne minä heitän tämän kirjeen?\n\nPOSTINHOITAJA. Jätä se tuonne pöydälle vaan! Mutta kyllä Helmin täytyy\nsinne mennä -- jos ei muuten, niin toki sihteerin vuoksi.\n\nHELMI (lyhyesti): Minä en ymmärrä, mitä tämä asia häntä koskee.\nHyvästi! Terveisiä tantille!\n\n    (Menee).\n\nPOSTINHOITAJA. No, no, älä suutu, tyttöseni, älä suutu! Enhän minä\nmitään pahaa tarkoittanut, ha, ha, ha!\n\nKIRJURI (erikseen): Eikö hän siis menekkään tanssiaisiin! Mitäs nyt on\ntullut väliin? Onko hän suuttunut minuun vai --?\n\nPOSTINHOITAJA. Sihteeri!\n\nKIRJURI. Jahah, herra postimestari?\n\nPOSTINHOITAJA. Jos Viipurin korrespondensi on valmis, niin antakaa se\ntänne, että saan kirjoittaa alle.\n\nKIRJURI. Kyllä, tässä se on. Ja ulkomaalaiset kirjeet myöskin.\n(Erikseen) Niin, hän on ehkä harmissaan siitä, kun puhuvat meistä että\nolemme kihloissa; ja nyt hän tahtoo näyttää kaikille, ettei hän minusta\nhuolikaan. Ja minä kun jo ostin valkoisen huivin ja vippasin kaksi\nmarkkaa konfektia varten. No, juutas!\n\nPOSTINHOITAJA (joka on tarkastanut karttoja, purskahtaa yht'äkkiä\nmakeaan nauruun): Mutta mitä hittoa, mitä hittoa tämä on? Ha, ha, ha!\nNo, en ole hullumpata ennen nähnyt, Ha, ha, ha!\n\nKIRJURI (levottomasti): Mitä -- mitä se on?\n\nPOSTINHOITAJA. Katsokaapas, mitä sihteeri tänne on kirjoittanut.\nHuhtikuun 57 päivä? Ha, ha, ha!\n\nKIRJURI. 57 päivä. (Repäisee kartan hänen kädestään) Kuinka minä sillä\ntapaa olen voinut --!\n\n    (Rupeaa kirjoittamaan uutta karttaa).\n\nPOSTINHOITAJA. Niin, niin, semmoista on olla rakastunut, ha, ha, ha!\n\nPIIKA (joka lähetettiin vaihtamaan, tulee takaisin ja panee, sanaa\nsanomatta, saman setelin pöydälle postinhoitajan eteen).\n\nPOSTINHOITAJA. Mitä se on?\n\nPIIKA. Viisimarkkainen vaan.\n\nPOSTINHOITAJA. No, miksi sinä sen tuot takaisin? Enkö minä käskenyt\nsinun mennä sitä vaihtamaan?\n\nPIIKA. Kyllä, mutta herra kauppaneuvos sanoi että se on tarpeetonta.\n\nPOSTINHOITAJA. Häh?!\n\nPIIKA. Hän sanoi että postimestarin täytyy ottaa se vastaan.\n\nPOSTINHOITAJA. Mitäh? Että minun täytyy! Sanoppas vielä tuo sana,\njos -- --!\n\nPIIKA. Niin, hän sanoi että se on vaan paljasta krongelia ja että\npostikonttorissa pitää olla sen verran pientä rahaa, että pienempiä\nsetelejä voi särkeä ja että -- --\n\nPOSTINHOITAJA. Jassoo, vai niin hän sanoi, vai pitää olla! Hän tuntee\nsiis asetukset paremmin kuin minä itse! Vai postikonttori muka olisi\njoku vaihtopankki, ja minä ehkä voisin maksaa kyytirahat seteleissä!\nVai sen hän luulee, vai niin! Mutta sanoppas tuolle tomppelille, tuolle\npässinpäälle, ett'enpä olekaan hänen käskyläisensä, ett'en tarvitse\nhäntä -- --!\n\nPIIKA. Minä en jouda täällä hävyttömyyksiä kuuntelemaan. Otetaanko\nseteli vastaan vai eikö?\n\nPOSTINHOITAJA. Ei, ei, ei, ei -- etkö -- etkö sinä ole sitä kuullut\ntuhat kertaa, sinä nokkaviisas letukka -- --!\n\nPIIKA (mennessään): No, tulkoon sitten kauppaneuvos tänne itse, niin\nsaatte siitä keskenänne riidellä --\n\nPOSTINHOITAJA. Tulkoon vaan, jos huvittaa -- mokoma lurjus! No, kaikkea\nsitä täytyy kärsiäkin! Sen vuoksi että hän on rikas, vaatii hän että\nkaikkien ihmisten pitäisi kumarrella häntä. Ja tuo piika sitten! Hyi,\nhelvetissä!\n\n    (Sylkäsee ja juo vettä).\n\nNEITI EUFROSYNE (pistää sisään päänsä peräovesta, mutta vetäytyy heti\ntakaisin).\n\nPOSTINHOITAJA. Kuka se on? Tulkaa sisään vaan!\n\nNEITI. Minä pyydän tuhat kertaa anteeksi! Mutta kun kuljin esplanaadin\nohitse, niin kuului aivan kuin postikellon rämpytystä; mutta se\nmahtoikin olla joku toinen kello, koska ei -- Vai _olisiko_ se\nmahdollista -- _onko_ posti kumminkin jo tullut?\n\nPOSTINHOITAJA. En minä ainakaan sitä täällä näe.\n\nNEITI. Niin, niin, senhän minä arvasinkin, eihän sillä koskaan olekaan\ntapana ehtiä näin aikaseen -- pistäydyin vaan varmuuden vuoksi\nkysymässä. Niin, paljon terveisiä Heliniltä, herra sihteeri! Minä\ntapasin hänet kadulla. Hän oli niin kaunis ja punaposkinen ja toi\nkirjeen tänne. Mutta olkaa varovainen, olkaa varovainen, herra sihteeri\n-- muuta en sano, hi, hi, hi! Mutta, hyvä herra postimestari, vielä\nyksi pyyntö! Olisiko se mahdollista, että minä saisin ulos tuon paketin\njo heti kun posti on tullut; minä kävisin sen sitten huomenna\nkuittaamassa? _Olisiko_ se mahdollista -- sillä se on _niin_ tärkeä?\n\nPOSTINHOITAJA (ivalla): Vai niin, mutta mitähän siinä oikeastaan\nmahtanee ollakaan tuossa paketissa, olisipa hauska kuulla?\n\nNEITI (kiekailevasti) Ei, ei, en minä sitä voi sanoa, en millään\nmuotoa!\n\nPOSTINHOITAJA. Siinä on varmaan kihlasormus?\n\nNEITI. Hyi, mitä te minusta ajattelette. Minä en milloinkaan mene\nnaimisiin!\n\nPOSTINHOITAJA. No, sitten siinä on uusi leninki ihan viimeisen muodin\nmukaan, jos oikein arvaan?\n\nNEITI. Ei, ei, älkää kysykökään; en minä voi sitä ilmaista.\n\nPOSTINHOITAJA. No, nyt tiedän! Siinä on valkoiset, silkkiset\ntanssikengät, jommoisia käytetään suurissa haaleissa, eikö niin?\n\nNEITI. Ei suinkaan! Älkää koettako sitä arvata, ei se kumminkaan\nonnistu! Sen vaan voin sanoa, että siinä on jotakin aivan uutta, aivan\nmodernia. Ei, nyt jo vaikenen, nyt jo vaikenen! Mutta, hyvä herra\npostimestari, _olisiko_ se mahdollista, että minä saisin sen ulos\nkohta, kun posti on tullut? _Olisiko_ se mahdollista?\n\nPOSTINHOITAJA. No, koska se on niin hirveän tärkeä, niin täytyyhän\ntuota sitten -- --\n\nNEITI. Kiitoksia, paljon kiitoksia! Minä kävelen täällä ulkona\nodottamassa. Hyvästi siksi! Hyvästi, herra sihteeri! Mutta niinkuin\nsanoin teille: olkaa varovainen, olkaa varovainen! Hi, hi, hi, hi!\n\n    (Poistuu).\n\nPOSTINHOITAJA. Hyvästi vaan! Saa nähdä, niin tuo tärkeä paketti ei\nsisällä muuta kuin tavallisen pomaada-purkin. Vai mitä sihteeri siitä\narvelee?\n\nKIRJURI. Niin, kuka sen voi tietää.\n\nPOSTINHOITAJA. Mutta, kuulkaapas, mitä hän teille sanoi? Sitä en\nymmärtänyt.\n\nKIRJURI. En minäkään. Mitä lie rupattanut.\n\nKAUPUNGINPALVELIJA (tulee. Hän on vanha, laiha mies mustissa kuluneissa\nvaatteissa ja kantaa mustiin kansiin niottua kuittikirjaa, jonka\nsisällä on useampia suurempia kirjeitä; änkyttää kovasti puhuessaan).\n\nPOSTINHOITAJA. No, tuossa tulee nyt maistraatin posti -- myöhään kuin\naina, kuinkas muuten!\n\nKAUPUNGINPALVELIJA. Po-po-pormestari -- py-py-py -- pyysi -- pa-pa --\npaljon -- a-anteeksi -- ett -- tett -- tettei hän sa-saanut po-postia\nennemmin valmiiksi, mu-mutta hänellä o-on -- ollut niin paljon työtä\ntänään, ett -- tett -- tett -- tett --\n\nPOSTINHOITAJA. Niinkuin tuo sitten tapahtuisi ensimmäisen kerran!\nAlottaisi joskus koetteeksi puolta tuntia aikaisemmin, ehkä se\nauttaisi. No, eihän kirjeet taaskaan ole sisäänviety! Mokomatakin\nhuolettomuutta!\n\nKAUPUNGINPALVELIJA. Ka-ka-ka -- kai hän sen ki-ki -- kiireissään on\nunhottanut -- --\n\nKIRJURI (erikseen): Olkaa varovainen, hän sanoi. Mitä se merkitsee?\nTarkoittiko hän sillä että Helmillä olisi toinen, jota hän --? Ei, ei\nse ole mahdollista. Mutta jos tuo kirje, jonka hän tänne jätti --? Kas,\ntässä se onkin! (Ottaa kirjeen, jonka Helmi jätti pöydälle) No, taivaan\nHerra, mitä näen minä! Luutnantti Saabelhjelm, Helsingissä! Sama hieno\nherra, joka oli täällä viime talvena ja joka niin usein hänen kanssaan\ntanssi! Onko tämä unta vai totta? Olisivatkohan oikein kihloissa? No,\nsittenhän koko minun toivoni, koko minun onneni olisi --! Oi,\nkavaluutta! Oi, petollisuutta!\n\nPOSTINHOITAJA (kaupunginpalvelijalle): Niin, niin, se ei kelpaa\npuollustukseksi. Sano hänelle vaan, että jos semmoista laiminlyömistä\nvast'edes tapahtuu, niin lähetän postin takaisin kirjoineen kaikkineen,\nsano se hänelle!\n\nKAUPUNGINPALVELIJA (kumartaen): Ky-k -- -- ky-kyllä he -- he -- herra\npo-po -- postimestari --\n\nKIRJURI (kuin edellä): Mutta enhän minä koskaan ennen ole huomannut\nkirjeitä häneltä luutnantille, ja olisihan tuosta kumminkin kuullut\npuhuttavan, jos siinä olisi perää. Niin, mutta kenties luutnantti on\nkosinut kirjeellisesti? Jaa, se voi kyllä olla mahdollista, vaikk'en\nminä ole siitä mitään tiennyt. -- Voi, voi, niinkö nyt raukesi koko\nminun kaunis unelmani!\n\nHELMI (tulee).\n\nKIRJURI (kuin edellä): Helmi!\n\nHELMI. Hyvää päivää taas! Nyt teille on tapahtunut pikkuinen erehdys,\nsetä.\n\nPOSTINHOITAJA. Mitä? Erehdys? Kuinka niin?\n\nHELMI. Te annoitte minulle väärin takaisin, kun äsken jätin tänne\nkirjeeni.\n\nPOSTINHOITAJA. Väärinkö takaisin? En suinkaan. Minulla ei ole tapana\nerehtyä.\n\nHELMI (hymyillen): En tiedä, mitenkä lienee, mutta ainakin se tällä\nkertaa on tapahtunut.\n\nPOSTINHOITAJA. Ei, ei, ei se ole mahdollista. Sinä olet pudottanut\nrahat, siinä kaikki. Olisit lukenut ne, ennenkuin läksit, tyttöseni!\n\nHELMI. Ei, kyllä ne ovat minulla vielä tallessa kaikkityyni; sillä 50\npennin sijasta annoitte minulle kokonaista 10 markkaa.\n\nPOSTINHOITAJA. Kymmenen markkaa! No, kaikkea! Annappas tänne! Niin,\nenkös aina ole sanonut että noista uudenaikaisista kultarahoista on\nvaan harmia ja vastuksia kunnollisille ihmisille.\n\n    (Antaa Helmille 50 penniä ja rupeaa työskentelemään maistraatin\n    postin kanssa).\n\nHELMI (lähestyy kirjuria): Kuuleppas, Janne -- tuota -- menetkö sinä\ntodellakin noihin tanssiaisiin tänä iltana?\n\nKIRJURI (häneen katsomatta): Josko tanssiaisiin menen?\n\nHELMI. Niin, olihan, muistaakseni, vähän kysymystä siitä, kun viimein\ntapasimme toisiamme.\n\nKIRJURI. Oliko niin? En muista enää. Ja mitä se muuten sinuun koskee,\nmenenkö sinne vaiko en?\n\nHELMI. Suutuitko sinä oikein totta noista sanoista, joita äsken tuolle\nukolle tuossa --?\n\nKIRJURI. En suinkaan. Mikä oikeus minulla olisi siitä suuttua? Mikä\noikeus minulla olisi siihen, senpä tahtoisin tietää.\n\nHELMI. Sinä olet huonolla tuulella tänään, sen huomaan.\n\nKIRJURI. Paljon mahdollista. Eihän sitä jokainen voi ottaa elämätä niin\niloiselta kannalta kuin sinä -- varsinkaan ei tämmöinen köyhä ja halpa\nmies kuin minä olen.\n\nHELMI. No, älä nyt joutavia puhu! Tule vaan pois tanssiaisiin! Sinne\ntulee paljon väkeä, torviseptetti soittaa, ja me saamme oikein hauskaa.\nTule nyt vaan!\n\nKIRJURI (lyhyesti ja pontevasti): En tule!\n\nHELMI (närkästyneenä): No, ole tulematta sitten! En minä tuommoista\njöröä paljon kaipaa, se on vissi!\n\nKIRJURI. Niinkö, että sinä sitä ennen olet tehnyt? Ei, kyllä minä sinut\nnyt tunnen; kyllä sinut nyt tunnen perinpohjin.\n\nHELMI. Mutta mitä tämä on? Olenko sinua jollakulla tavalla loukannut,\nkoska sinä --?\n\nKIRJURI. Eihän semmoista voi loukkaukseksi sanoa, ei millään muotoa.\nOnhan se jokaisen omassa vallassa käyttäytyä siinä asiassa mielensä\nmukaan. Minä vaan olen ollut tuhma narri.\n\nHELMI. Sinä olet hupsu!\n\nKIRJURI. Ainakin tähän asti olen semmoinen ollut, mutta nyt ovat\nsilmäni auenneet. Kuule, sanonko sinulle jotakin?\n\nHELMI. No --?\n\nKIRJURI (suurella pontevuudella): Koketti!\n\n    (Rupeaa kirjoittamaan niin että kynä räiskyy).\n\nHELMI. Tuo on hävytöntä! Semmoisen miehen kanssa en enää tahdo olla\nminkäänlaisessa tuttavuudessa, tiedä se!\n\n    (Menee kiivaasti).\n\nPOSTINHOITAJA (kaupunginpalvelijalle) Mitä? Vielä yksi kirje\npostitunnin perästä? No, tuohan nyt sitten! Te olette auttamattomia!\n\nKAUPUNGINPALVELIJA Pa-pa paljon ki-ki -- -- kiitoksia --\n\n    (Menee).\n\nKULEKSIVA KAUPPIAS (repaleisissa vaatteissa, sikaripätkä suussa,\npieni puulaatikko kainalossa ja vähän päissään; täyttää ovessa\nkaupunginpalvelijaa vastaan).\n\nKAUPUNGINPALVELIJA (säikähtynyt): Ku-ku-kuka sillä tavalla --!\n\nKULEKSIVA KAUPPIAS. Yrsekta, sanoo ruotsalainen. -- Päivää, herra\npostimestari, päivää! Onkohan kirjeitä kauppa-asioitsijalle Risto\nReetanpoika Reppuselle?\n\nPOSTINHOITAJA. Reppuselle? Ei ole.\n\nREPPUNEN. Senhän arvasinkin. (Aukaisee laatikkonsa) Ei herra\npostimestari sattumaltaan tarvitse kiiltopulveria, maailman parasta\nkiiltopulveria? Ensimmäisen palkinnon saanut Londonissa, Pariisissa,\nFiladelfiassa ja Moskovassa. Sopii kaikille metalli-esineille.\nKirkastaa silmänräpäyksessä mitä tahansa, niinkuin veitsiä, kahvelia,\nsaksia, kynttiläjalkoja, sormuksia -- -- --\n\nPOSTINHOITAJA. En, en -- en minä semmoista tarvitse.\n\nREPPUNEN. Vai ei. Mutta ehkä pullo ootekolonjia? Sata prosenttia\nparempaa kuin Farinan. Palkinnon saanut maailman näyttelyissä -- --\n\nPOSTINHOITAJA. Se on tarpeetonta, älkää vaivatko itseänne.\n\nREPPUNEN. Sitten minulla on saippuata myöskin, ehta ruusunsaippuata.\nHurmaava haju, verraton vaahto! -- ainoastaan 50 penniä kappale -- --\n\nPOSTINHOITAJA. Ettekö kuule? Olenhan minä jo sanonut teille, ett'en\nmitään huoli. Sitä paitsi rouvanikaan ei ole kotona, niin ett'en --\n\nREPPUNEN. Ooh, täytyykö herra postimestarin kysyä tuommoista\nrouvaltaan? Mitä joutavia! Minä en milloinkaan kysy rouvaltani. No,\nminulla ei semmoista olekaan. (Lukitsee laatikkonsa) Herra\npostimestari, olkaa hyvä ja antakaa köyhälle matkustavaiselle viisi\npenniä sikariksi!\n\nPOSTINHOITAJA. Sikariksi? No, tuoss'on sinulle, hassu!\n\nREPPUNEN. Kiitoksia hyvin paljon! Ehkä kumminkin saisi olla pieni\nlaatikko kiiltopulveria? Maailman parasta kiiltopulveria, palkinnon\nsaanut --\n\nPOSTINHOITAJA (ärjäsee): Pötki paikalla tiehesi, tahi kyllä minä\nsinut -- --!\n\nREPPUNEN. No, no, minä ymmärrän yskän. Atjöö, atjöö! (Menee hyräillen).\nHyvästi, hyvästi!\n\nPOSTINHOITAJA. Kaunis poika tuo! (Vasemman puoleista ovea avataan\npuoleksi) Mitä se on? Jassoo, aamiainen. Hyvä, hyvä, minä tulen.\n\nVANHANLAINEN TALONPOIKAISVAIMO (Niiaa): Hyvää päivää, herra\npostimestari, hyvää päivää! Tulin hakemaan tuota kirjettä, joka olisi\ntuleva Eeva Stiina Antikaiselle Puuppolan kylästä.\n\n    (Niiaa uudestaan).\n\nPOSTINHOITAJA. Niin, kyllä semmoinen löytyy. (Ottaa pöytälaatikosta\nkirjeen) Evastiina Antikaiselle Puuppolan kylässä. Hutikkalan talossa,\nRantamäen torpassa -- niinkö?\n\nVAIMO. Juuri niin, aivan niin, herra postimestari.\n\nPOSTINHOITAJA. Se on rahakirje.\n\nVAIMO. Niin, rahakirjehän sen piti oleman. Sillä kanttori, joka kävi\ntäällä kaupungissa viime markkinoilla, oli kotiin tultuaan sanonut\nMuikkulan muorille, että postikonttorissa on semmoinen kirje, jota ei\nsaa lähettää löysälaukussa, kun se sisältää rahaa, ja käskenyt muoria\nsiitä ilmoittamaan kyläläisille; ja kun minulla oli muitakin asioita\nkaupunkiin, niin päätin pistäytyä sitä hakemassa, jos herra\npostimestari olisi niin hyvä ja -- --\n\nPOSTINHOITAJA (keskeyttäen): Mistä sen pitäisi tuleman? Sano se ensin.\n\nVAIMO. Pietarista, hyvä herra po --\n\nPOSTINHOITAJA. Ja kuinka paljon rahaa se sisältää?\n\nVAIMO. Niin, tuota, en tiedä varmaan olisiko siinä nyt 5 tai 10\nmarkkaa; sillä Liisa kirjoitti -- se on nimittäin Liisa Laamaselta, tuo\nravintolan entinen steeterska, jos hänet tunsitte, ja joka nyt on\nPietarissa palveluksessa erään herran luona, joka kuuluu olevan kolmas\nmies keisarista. Niin, Liisa kirjoitti että ensi kerralla lähettää hän\nvaan pienemmän summan, sillä kurssin ovat hupsut panneet niin huonoksi,\nettei rahaa saa kiskomallakaan. Mutta jos siinä on enemmänkin, niin\nsama se, kyllä minä nekin korjaan, jos vaan --\n\nPOSTINHOITAJA. No, osaatko sinä kirjoittaa?\n\nVAIMO. Kirjoittaa? Ei, hyvä herra postimestari, ei se tämmöiseltä\nvanhalta ihmiseltä enää tahdo luistaa. Opetettiinhan sitä minullekin\nennen maailmassa, ja osasinhan minä kerran nimeänikin töhrätä, mutta\nsiitä on jo niin monta vuotta, ettei -- --\n\nPOSTINHOITAJA. Niin no, siinä tapauksessa sinun täytyy hankkia tänne\njoku henkilö, joka kuittaa sinun puolestasi; muuten sinä et tuota\nkirjettä voi saada.\n\nVAIMO. Voi, voi, mistä minä nyt semmoisen osaan löytää? Olkaa hyvä,\nherra postimestari, minä rukoilen nöyrimmästi, olkaa hyvä ja\nkirjoittakaa minun edestäni!\n\nPOSTINHOITAJA. En minä sitä saa tehdä, laki sen kieltää.\n\nVAIMO. Vai niin! Vai laki kieltää! (Kääntyy kirjuriin) Mutta eikös tämä\nteidän kisällinne voisi?\n\nKIRJURI. Kisälli! Hanki paikalla kirjoittajamies, äläkä puhu\ntuhmuuksia!\n\nVAIMO. Suokaa anteeksi! Kyllähän minä mielelläni hankkisin, mutta kun\nen tunne koko kaupungissa muita kuin ruununvoudin Kalle-rengin, joka\nistuu vankilassa vekselin väärentämisestä... No, tuopa oli ikävätä!\nMitäs nyt on tehtävänä! Kuulkaapas, onko tuo kirjoittaminen sitten niin\ntarpeellinen? Eikö -- --?\n\nPOSTINHOITAJA. Johan sinä kuulit, ett'et sitä ilman kuittia voi saada,\nsen räpäkkö!\n\nVAIMO. Jahah, kyllä! No, mikäs tässä muu auttaa sitten. Antakaahan\ntänne, niin koetan, muistaisinko vielä, kuinka noita koukeroita\npiirustellaan. Mitäs sitä kirjoitetaan?\n\nPOSTINHOITAJA. Kirjoita nimes tähän lappuun -- täss' on kynä.\n\nVAIMO. Jahah, kunhan nyt vaan tuota alkua muistaisin, niin kyllähän\nsitten loput -- (Kirjoittaa ja mutisee itsekseen) Niin ensin tuo viiva\nnoin -- sitten tuo noin -- ja a sanoo a -- _ärrä_ -- i -- kas niin --\n\nPOSTINHOITAJA. Näytäppäs tänne! Mitä sinä sinne oikeastaan kirjoitat?\n\nVAIMO. Nimeni, niinkuin herra postimestari --\n\nPOSTINHOITAJA. Onko nimesi Maria myöskin?\n\nVAIMO. Onhan se.\n\nPOSTINHOITAJA. Maria Evastiina Antikainen?\n\nVAIMO. Eikö mitä; minä olen Maria Minkkinen.\n\nPOSTINHOITAJA. Maria Minkkinen?! Oletko hullu? Juurihan sanoit olevasi\nEvastiina Antikainen?\n\nVAIMO. E-e -- en suinkaan -- enhän minä sitä ole sanonut --\n\nPOSTINHOITAJA. No, miksi sinä sitten tulit sen kirjeen noutamaan? Onko\nsinulla mikään oikeus siihen? Onko sulla valtakirja, häh?\n\nVAIMO. Ei -- eihän minulla --\n\nPOSTINHOITAJA (jatkaen): Ja tiedätkös, mikä edesvastaus tuommoisesta\non? Jos tekisin oikein, niin hakisin poliisin ja antaisin viedä sinun\nputkaan, että siellä saisit miettiä, mitä se on virkamiestä sillä\ntapaa --\n\nVAIMO. Voi voi, hyvä herra postimestari, antakaa anteeksi! Se on\nEvastiinan syy! Kun hän näki minun tulevan kaupunkiin, huusi hän\nperästäni: \"Kuuleppas, Mari, sieppaapas samassa pois tuo rahakirje\npostista, niin saat kahvikupin ja viinaryypyn, kun tulet takaisin!\" --\nniin että enhän minä tiennyt muuta kuin --\n\nPOSTINHOITAJA. Pois, tuoss' on ovi! Äläkä näytä naamaasi täällä\nvast'edes, muista se, mokoma!\n\nVAIMO. Kyllä, kyllä -- (Mennessään) Jeesus, tuommoista äkäpussia, joka\naivan kuoliaaksi säikäyttää!\n\nPOSTINHOITAJA. Katsos, noin hän nyt pilasi tuon kuitin. No,\nkaikenlaisia harmia sitä pitää olemankin!\n\n    (Juo lasin vettä).\n    Postiljooni (kuorsaa).\n\nPOSTINHOITAJA (huutaa täyttä kurkkua): Lundqvist, sinä riivattu mies!\nJos et sinä pysy valveilla, niin minä, niin totta kuin elän, annan\nsinulle rangaistusreissun ja kirjoitan posti-tirehtöörille, että sinä\nolet suuri juoppo ja että --\n\nPOSTILJOONI. E-e-enhän minä. Pidin vaan silmäni kiinni, kun tuo päivän\npaiste niin kovasti -- --\n\n    (Vasemmanpuolista ovea avataan taas).\n\nPOSTINHOITAJA. Minä tulen, minä tulen. (Kirjurille) Menen vähän tuonne\nsisään. Jos tarvitaan, niin tulkaa hakemaan!\n\n    (Menee).\n\nKIRJURI. Jahah, kyllä minä --. Hyvä että hän meni, niin saan olla\nrauhassa, sillä kovin tuntuu nyt mieleni raskaalta. -- Niin, kyllä se\nnyt taitaa olla loppu minun ja Helmin välillä, ja eihän se kumma\nolisikaan, kun häntä niin pahasti loukkasin. Miksi en voinutkaan\nparemmin hillitä itseäni? Sillä jos hän olisikin kihloissa luutnantin\nkanssa, niin syytönhän hän on siihen, kun minä en koskaan ole rohjennut\npuhua suutani puhtaaksi. Niin, aika pöllö olin, se on vissi! Mutta\nolemmehan tuttuja jo lapsuudesta saakka, ja pitäisihän Helmin\njokseenkin tietää minkälaisia tunteita minulla on häntä kohtaan.\nSaakeli soikoon! Jos vaan varmaan tietäisin, mitä tuo kirje tuossa\nsisältää, niin antaisin mielelläni vaikka koko vuosipalkkani! -- Mutta\nkatsoppas, eikö hän unhottanut tuonne hansikkaansa? Aivan oikein, hänen\nse onkin. Ah, kuinka hieno ja pehmoinen se on! Mikä vieno tuoksu siitä\nlähtee! Ja kuinka suloisesti se hänestä muistuttaa! Ja hän, hän siis\nnyt olisi minulta ijäksi kadonnut -- tullut toisen omaksi! Ei, se on\nmahdotonta, minä en voi sitä ajatellakaan, en, vaikka kuinka\nkoettaisin!\n\nERÄS POIKA. Antakaa minulle kahdenkymmenen pennin merkkejä markan\nedestä.\n\nKIRJURI (omissa ajatuksissaan): En, ennenkuin näen sen omilla\nsilmilläni, tahi kuulen sen häneltä itseltään, sillä --\n\nPOIKA (kovemmin): Tämän edestä 20 pennin merkkejä!\n\nKIRJURI (kuin edellä): Sillä niin kummalliselta, niin kaikin puolin\noudolta tuntuu minusta, että hän ottaisi -- --\n\nPOIKA (huutaa): Markan edestä 20 pennin merkkejä!\n\nKIRJURI (säikähtyen): Ole huutamatta, hunsvotti!\n\n    (Antaa pojalle postimerkkejä).\n\nPOIKA. Kiitos! Morjesta vaan!\n\n    (Katoo).\n\nKIRJURI. Niin, oudoltahan se tuntuu, se on totta, mutta kuinka selittää\ntuota kirjettä tuossa? Sillä mistä muusta kuin rakkauden asioista nuori\ntyttö voi kirjoittaa nuorelle miehelle! Niin, kuta kauemmin tuota\najattelen, sitä enemmän vaan pääni siitä pyörälle käypi.\n\nNEITI EUFROSYNE (pistää päänsä sisään peräovesta): Herra postimestari!\n-- herra sihteeri! minä saan ilmoittaa teille jotakin: posti tulee,\nposti tulee!\n\nKIRJURI (välinpitämättömästi): Vai niin --\n\nNEITI. Niin, se on vielä hyvin kaukana -- tuolla Jyrkkämäen kohdalla\nvasta kuuluu kello -- mutta se tulee semmoista hirmuista vauhtia, että\nkyllä se tuossa tuokiossa on täällä. Mutta missä postimestari itse on?\n\nKIRJURI. Missä lienee.\n\nNEITI. Vai niin, mutta kuulihan sihteeri että hän lupasi antaa minulle\ntuon paketin heti postin tultua? Eikö totta, kuulihan sihteeri sen --?\n\nKIRJURI (kärsimättömästi): No, kyllä --\n\nNEITI. Niin, että jos hän rupeisi kronglaamaan, eikä tahtoisikaan sitä\nantaa, niin te voitte muistuttaa häntä tuosta hänen lupauksestaan ja\npuhua minun puolestani. (Kiekailevasti) _Tahdotteko_ sitä --\n_tahdotteko_ puhua puolestani, herra sihteeri --?\n\nKIRJURI. Mitä minä --\n\nNEITI. Ei, vastatkaa nyt! Tahdotteko puollustaa minua, jos postimestari\npanisi vastaan? Minä olisin teille sitten niin _äärettömästi_\nkiitollinen. Tahdotteko sitä, sanokaa -- sillä se olisi niin\nsanomattomasti _tärkeää_ --\n\nKIRJURI (ärjäsee): Menkää hiiteen! Minä en viitsi lorujanne kuunnella!\n\nNEITI. Fyy! Mitä se on? Kuka sillä tapaa yleisöä kohtelee? Minä\nkirjoitan tästä sanomalehtiin, niin saatte nähdä, mitä siitä seuraa!\nFyy, semmoista raakuutta! Fyy!\n\n    (Katoo).\n\nKIRJURI. Kirjoita vaikka keisarille, minä en siitä välitä! Niin, minä\nen enää välitä! Niin, minä en enää välitä koko maailmasta. Jos olisi\nminulla tässä myrkkyä, niin pistäisin suuhuni, että pääsisin tästä\nelämästä. Hoh hoo sentään!\n\nHELMI (tulee).\n\nKIRJURI. Ah, mitä näen minä! Hän!\n\nHELMI (kylmästi ja lyhyesti) Taisin unhottaa tänne hansikkaani? Onko se\ntäällä?\n\nKIRJURI. Hansikkasi? En tiedä varmaan; en minä ole sitä nähnyt --\n\nHELMI. Vai niin, sitten minä olen pudottanut sen muualle --\n\n    (Aikoo mennä).\n\nKIRJURI. Ei, kuule, kyllä se täällä onkin --\n\nHELMI. No, mitä sinä sitten valehtelet! Anna se tänne!\n\nKIRJURI. Minä aioin sen pitää vaan siksi kun olisin tavannut sinua\nmutta --\n\nHELMI. Joutavata! Anna se tänne vaan!\n\n    (Ottaa sen ja aikoo mennä).\n\nKIRJURI. Älähän -- kuulehan --!\n\nHELMI. Ei ole aikaa.\n\nKIRJURI. Helmi, yksi sana vaan --!\n\nHELMI. En jouda.\n\nKIRJURI. Yksi ainoa sana vaan!\n\nHELMI (pysähtyy): No, mitä nyt sitten?\n\nKIRJURI. Tuota -- hm -- minä taisin vähän loukata sinua tässä äsken.\n\nHELMI. Niin, vieläkö kehtaat siitä puhua! Milloinka minä olen sinun\nedessäsi koketteerannut? Sano se, ole niin hyvä!\n\nKIRJURI. Et milloinkaan, se on totta --\n\nHELMI. Ja olenko minä muille koketteerannut sitten, mitä? Ei, sanokoot\nminusta mitä tahansa, mutta koketti en ole, sen tiedän varmaan.\n\nKIRJURI. No, koeta nyt unhottaa nuo pahat sanat. Mutta kun tekee\nsemmoisen äkkiarvaamattoman huomion, minkä minä vastikään, niin -- --\n\n    (Vaikenee).\n\nHELMI. Minkä huomion? Sinä puhut arvoituksilla.\n\nKIRJURI. Ei se mitään ollut. Ja mitä siitä enää on puhumistakaan.\nVoimmehan sentään olla ystäviä, yhtä hyviä ystäviä kuin ennenkin --\neikö niin?\n\nHELMI. Sinä olet todellakin kummallinen! Ovatko kenties ihmiset\nkertoneet sinulle jotain pahaa minusta --?\n\nKIRJURI. Ei suinkaan, toista se on. Mutta en minä sitä nyt tällä kertaa\nvoi selittää --\n\nHELMI. No, parasta se taitaa ollakin. Toimita nyt humöörisi\nhauskemmalle kannalle ja muista, ett'et unhota pois postista tuota\nkirjettä luutnantti Saabelhjelmille! Se on tärkeä kirje.\n\nKIRJURI (kylmästi): Jahah, kyllä! (Häneen katsomatta) Vai on se niin\ntärkeä?\n\nHELMI. Se on tietty. Se on karhumakirje meidän puodista, oikein ankara\nlisäksi.\n\nKIRJURI. Mitä?! Karhumakirje?\n\nHELMI. Niin, kahdestakymmenestä hansikkaparista, jotka herra kauniisti\njätti maksamatta, kun hän täältä matkusti, Luuli kai pääsevänsä\nvelastaan sillä tavoin että välistä minua hienosteli, mutta eipä\nonnistunutkaan; sillä pappa käski minun kirjoittamaan, että jos ei\nrahaa heti tule, niin jätetään ne uloshaettavaksi. Saa nähdä nyt, mitä\ntuo hieno sotaherra siihen vastaa.\n\nKIRJURI. Onko se mahdollista? Sinä et siis -- sinä et siis\nolekaan -- --?\n\nHELMI. Mitä?\n\nKIRJURI. Et siis olekaan kihloissa?\n\nHELMI. Kihloissa!? Minä?\n\nKIRJURI. Niin, tuon luutnantin kanssa?\n\nHELMI. Luutnantin kanssa?! Oletko sinä aivan --?\n\nKIRJURI. Siinä ei siis ollutkaan perää! (Ottaa häntä kädestä) Helmi!\nKultaseni --!\n\nHELMI (irroittaa itsensä) Herra Jumala, mitä nyt!\n\nKIRJURI. Helmi! Sinä tunnet minun; me olemme lapsuuden toveria. Olisiko\nse mahdollista, että, jos kysyisin sinulta -- jos sinä --?\n\nHELMI. Herra jestan, laske minut -- laske minut --!\n\nKIRJURI (jatkaen): Niin, jos kysyisin sinulta, pidätkö minusta sen\nverran -- luotatko minuun niin paljon, että uskaltaisit -- että\ntahtoisit --?\n\nHELMI. Olethan sinä ihan vimmattu --! Tässä kaikkein kuullen --! Laske\n-- laske --!\n\nKIRJURI. En, minä en sinua laske ennenkuin sinä sanot, rakastatko\nminua?\n\nHELMI. No, Janne, mitä se nyt on? Päästä minut -- päästä paikalla --!\n\nKIRJURI. Sano ensin, tahdotko tulla omakseni!\n\nHELMI. Voi, voi, päästä minut, päästä minut --\n\nKIRJURI. Sano, tahdotko tulla omakseni?\n\nHELMI. Tahdonhan, tahdonhan, mutta --\n\nKIRJURI. Se on siis totta! Helmi! Morsiameni! Armahani!\n\n    (Suutelee häntä vaikka hän vastustelee).\n\nHELMI. Etkö sinä sitä jo kauan ole huomannut? Luulin että se liiankin\nselvään olisi tullut näkyviin. Mutta mitä tuosta kumminkaan voi tulla,\nkun olemme niin köyhiä, ja kun sinun tulevaisuutesi on niin hämärä ja\nepävarma --\n\nKIRJURI. Ei hätää, ei ollenkaan hätää; kyllä asiat itsestään selviävät,\nkun vähän odotamme. Pääasia on vaan, että rakastamme toisiamme ja että\nsinä olet minun oma, kiltti --\n\n    (Yrittää häntä suudella, mutta samassa kuorsaa postiljooni\n    oikein kovasti ja monilla \"rulaadeilla\").\n\nHELMI. Taivas, mitä se oli?\n\nKIRJURI. Lundqvist vaan. Ei se tee mitään -- älä mene!\n\nHELMI. Minun täytyy, minun täytyy --\n\nKIRJURI. Jäähän nyt hetkeksi! Yksi muisku -- yksi ainoa vaan!\n\nHELMI. Ei nyt -- toinen kerta -- iltasella. Hyvästi!\n\n    (Katoo).\n\nKIRJURI. Vai niin, nyt se siis on tehty, tuo jota niin kauan aikaa olen\nmiettinyt. Vähän kummalliseltahan tuo tuntuu, mutta kuitenkin niin\nrauhalliselta, niin onnelliselta! Niin, nyt on minullakin joku, joka\nminusta pitää. Hei vaan, pois tieltä! Nyt on tämä poika kihloissa, hei!\n\n    (Postiljooni kuorsaa hiljaa tämän repliikin kestäessä).\n\nKAUPPANEUVOS (astuu sisään. Hän tervehtii kohteliaasti, mutta\nkylmästi): Hyvää päivää! Voisinko saada tavata herra postimestaria?\n\nKIRJURI. Jahah, kyllä, herra kauppaneuvos. (Menee ovelle) Jos\npostimestari olisi niin hyvä ja --\n\nPOSTINHOITAJA (sisältä muristen): Minä tulen, minä tulen.\n\nKIRJURI. Olkaa hyvä ja istukaa, herra kauppaneuvos! Tässä olisi\ntuoli -- --\n\nKAUPPANEUVOS. Kiitos! Älkää vaivatko itseänne!\n\n    (Jää seisomaan).\n\nKIRJURI. Kaunis ilma tänään, kaunis ilma!\n\nKAUPPANEUVOS. Onhan tuo satanut koko päivän?\n\nKIRJURI (katsoo ikkunaan päin): Onko satanut? Kas, kun en\nhuomannutkaan, kun luulin että --\n\nPOSTINHOITAJA (tulee sisään): No, mitä nyt? (Erikseen) Kauppaneuvos!\n\nKAUPPANEUVOS. Herra postimestari, minä tulen tänne eräässä ikävässä\nasiassa. Noin puoli tuntia sitten lähetin tänne kirjeen, jota seurasi\nviisi markkaa, mutta rahoja ei otettu vastaan.\n\nPOSTINHOITAJA. Minä en ole velvollinen vaihtamaan.\n\nKAUPPANEUVOS. Tuota uskon sen verran kuin se ansaitsee; mutta se ei\nolekaan pääasiani. Te olette epäkohteliaasti kohdellut minun\npalvelustyttöäni ja lisäksi hänen ja tämän nuoren herran kuullen\nhaukkunut minua pässinpääksi ja lurjukseksi.\n\nPOSTINHOITAJA. Se -- se on valhe!\n\nKAUPPANEUVOS (kirjurille): Te voitte sen todistaa. Eikö postimestari\nniin sanonut?\n\nKIRJURI. En, enhän minä -- en minä kuullut --\n\nKAUPPANEUVOS. No, kyllä tuosta kohta selkoa otetaan. Sillä asia on sitä\nvaikeata laatua, ett'en millään muotoa voi sitä jättää, minä kun olen\npakoitettu tuosta kunnianloukkauksesta viemään teidät oikeuteen.\n\nPOSTINHOITAJA. Mitä? Oikeuteen? Se on sikamaista!\n\nKAUPPANEUVOS. Minä myönnän teille kuitenkin yhden ehdon.\n\nPOSTINHOITAJA. Minä en huoli ehdoista --\n\nKAUPPANEUVOS. Minä lausun sen kumminkin. Jos nimittäin tämän päivän\nkuluessa vieraiden miesten läsnäollessa pyydätte minulta anteeksi,\nniin --\n\nPOSTINHOITAJA. Minä en pyydä anteeksi, en kuuna päivänä, ei vaikka\nminut vietäisiin Siperiaan!\n\nKAUPPANEUVOS. Niinkuin sanottu, minä odotan tämän päivän. Hyvästi!\n(Kirjurille) Hyvästi, herra!\n\n    (Menee).\n\nPOSTINHOITAJA. No, onko ennen mokomata kuultu! Vai\nkunnianloukkauksesta! Enhän minä ole hänestä mitään sanonut! Tuommoinen\ntukkijunkkari! Keinottelija! Varas!! Rosvo!!! Ryöväri!!! Huh, missä on\nvettä? Antakaa tänne lasi vettä, vettä -- pian!\n\nKIRJURI. Tässä, kas tässä!\n\n    (Antaa hänelle läkkitolpon).\n\nPOSTINHOITAJA (yrittää juomaan): Oletteko järjeltänne, ihminen!\nLäkkiähän tämä on!\n\nKIRJURI. Läkkiä! Anteeksi, Herran nimessä!\n\n    (Postikello kuuluu).\n\nKIRJURI (juoksee ikkunaan): Kas tuossa tulee posti! Ja kolmella\nhevosella! Lundqvist, herää, herää!\n\nPOSTILJOONI. Mitä? Kuka minua huusi?\n\n    (Kaatuu lattialle).\n\nPOSTINHOITAJA. No, nyt on maailma mullin mallin! Sihteeri on tullut\nhulluksi, postiljooni makaa humalassa lattialla, ja posti tulee\nkolmella hevosella! Piru olkoon postimestarina, enkä minä!!\n\n    (Peräovi avataan selälleen, ja matkustavainen postiljooni\n    sekä kaksi kyytimiestä kantaa laukkuja sisään. Lundqvist\n    nousee ja auttaa heitä. Samassa tulvaa huoneeseen paljon\n    muitakin ihmisiä, kirjeitä ja pakettia kädessä, niiden\n    joukossa Kaupunginpalvelija, Reppunen, Talonpoikaisvaimo\n    ja Neiti Eufrosyne. Yksi tahtoo ostaa postimerkkejä, toinen\n    kysyy kirjettä, kolmas on saanut väärin takaisin, neljäs\n    kysyy, mistä posti on tullut, viides pyytää vaihtamaan\n    sadanmarkan setelin, ja Neiti Eufrosyne vaatii ulos pakettiaan.\n    Postinhoitaja raapii päätään ja huutaa että \"vasta tunnin\n    päästä, vasta tunnin päästä\" ja käskee postiljoonin ajamaan\n    heidät ulos kaikki tyyni. Postiljoonit koettavat kyytimiesten\n    avulla tyrkätä heitä ovea vastaan, mutta he panevat vastaan.\n\n    Neiti Eufrosyne pyytää vielä kerran pakettiaan: \"Mutta kun\n    postimestari lupasi -- kun se on niin tärkeä -- ja kun se\n    sisältää aivan uudenaikaisen [salaperäisesti] tournyyrin.\"\n    Keskellä tätä melua laskeutuu esirippu, mutta Eufrosyne\n    ehtii vielä huutamaan: \"minun tournyyrini, minun tournyyrini!\")\n\n\n\n"]