[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fgcgci7PYfOP-ZF-s87NSjJfQ_ktJ0zX5pIfwNuoW3Oc":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":21,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":22,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":23,"preamble":24,"content":25},2619,"Valiojutut I","Vaasan Jaakkoo (oik. Ikola, Jaakko O.)",1887,1951,"2619-vaasan-jaakkoo-valiojutut-i","2619__Vaasan_Jaakkoo__Valiojutut_I",null,"novelli",[],[],"fi",1938,36604,205105,true,[],[],[],"Kokoelma Etelä-Pohjanmaan murteella kirjoitettuja pakinoita ja lyhyitä kertomuksia. Tekstit kuvaavat paikallista elämänmenoa, ihmistyyppejä ja arkisia sattumuksia nasevalla ja humoristisella otteella.","Vaasan Jaakoon 'Valiojutut I' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2619.\nE-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään\nrajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","VALIOJUTUT I\n\nKirj.\n\nVaasan Jaakkoo\n\n\n\n\n\nPorvoo * Helsinki,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1938.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYSLUETTELO:\n\nHuomautus\n\n»Oottako kuullu», v. 1921:\n\nHanneksen maratoni.\nMakkaramitta ja kiskonkaava.\nSeinäjoen flankkuaita.\nLeikkoolla.\nHevoosta vaihtamas.\nNavetta paloo.\nHärmän Kuustaa.\nHermannin peltoveturi.\nKaronnu sianporsas.\nVanha yrkämies.\nOsuustoiminta.\nAlunakka sekaasinsa.\nPlumpärin paatti.\nSata kertaa putka.\nEsa-Heikkilän heinäväki.\nAkat purki kaupan.\nJurvan kuppari.\nPiikkiloukon flikat.\nKuvernööriä kyytittihin.\nTuppuraasen huusholli.\nUurenvuaren kuvia valethan.\nPiika kellaris.\nIlmajoen valkiahätä.\nLappajärven kanuuna.\nPlumpärin syntymäpäivä.\nYhtiökokous.\n\n»Puukkoo, puntari ja pannunjalaka», v. 1921:\n\nLaupias samarialaane.\nReiru miäs se Alpiinus.\nTräispäkin noita.\nFällyt tornis.\nHra Plumpäriä narrattihin.\nTulo- ja omaasuuvero.\nOppivelvollisuus Kakaramäellä.\nFyrrykyröön friijari.\nKyröön emäntä.\nKauhavan mumma junas.\nApuretkikuntien aikana.\nYks pirttireisu.\nLapuan raippa-akat.\nErinomaasta koiran passoota.\nPikkulintu.\nMiäs hoi! — Mik'on nimes?\nÄlkää ottako vanhaapiikaa kärryylle.\nMainaripoika vanhas maas.\nLakana följyhy.\nOpettajasta tuli vanhapoika.\nTakausmiähiä pyytelemäs.\nNälkäsilmä-suutari.\nYlistaron isännän tämmi.\n\n»Laakerinlehtiä ja lipistikkuja», v. 1923:\n\nPapinkisälli.\nHampurin pörssis.\nPuupäri kuuli ääniä ylhäältä.\nLaitalan-Jussi veti velliä vai.\nIlmapuntari.\nKun Isoo-Matti poksas.\nSuutari varaasti paakarin akan.\nKissi piru.\nKöpi Pöntikkää soorrethan.\nKans kansanerustaja.\nKansakoulun jatkoluokat.\nMyi miähensä.\nHuu puri.\n\n\n\n\nHUOMAUTUS.\n\n\nSyystä että pakinakokoelmani »Oottako kuullu», »Puukkoo, puntari\nja pannunjalaka» sekä »Laakerinlehtiä ja lipistikkuja» ovat jo\nkauan olleet loppuunmyydyt, ja että niitä jatkuvasti kirjakaupoista\ntiedustellaan, varsinkin lausujat iltamatilaisuuksia varten,\njulkaistaan tämä kokoelma, johon on valittu edellämainituista teoksista\nkaikki parhaat ja käyttökelpoisimmat pakinat. Kansallisteatterin\nnäyttelijätär Mimmi Lähteenoja-vainaja, joka niin suurella\nmenestyksellä näitä murrepakinoitani vuosikausia esitti, ehti valikoida\nja suosittaa tähän kokoelmaan otettavaksi mieleisensä ja lausujille\nsoveliaimmat jutut. Professori Juho Hollo on hyväntahtoisesti\nvalikoinut ja arvioinut näitten pakinain kirjallistaiteellista,\nmurrefoneettista ja maakunta-psykologista puolta; mistä suuresta avusta\nja ystävällisyydestä olen heille syvästi kiitollinen.\n\nVaasassa, helmik. 3. p:nä 1938.\n\n_Vaasan Jaakkoo_.\n\n\n\n\nHANNEKSEN MARATONI.\n\n\nOottako kuulu mikä siihe oli syynä kun ei kaikki suamalaaset\ntullehekkaa ensimmääsiksi maratonilla?\n\nAsia on sillä lailla, jotta mun pitää kertua se oikee juurtajaksaan.\n\nKaikki meni hyvin heti aluusta aikaan, niinkun oli meinattuki ja niinku\nPihkala oli määrännykki.\n\nKahrenkymmenen kilomeetrin pääs eli pualivälis olivat Hannes ja Tatu\nerellä hyvän matkaa; Tuamikoski ja Tallkreeni vähä peräs ja siinä välis\ntulla pomppii se mustanaamaane afrikkalaanen.\n\n— Tulkaa, tulkaa poijat — huuti Hannes Tuamikoskelle ja Tallkreenille.\n— Mutta ne vastasivat jotta:\n\n— Antaa mennä vaan! Meill' on tämän Tallkreenin kans puhet\nflikka-asioosta. S'oon kuulemma se mun vanha helluni Ilmajojelta ny\nHelsingis ja Tallkreeni on sen nähny — huikkas Tuamikoski Hannekselle.\n\n— Mutta kattokaa vaan, jottei tua afrikkalaane jää teirän sakkihinna —\nhuuti Hannes.\n\n— Älä pelkää! — Kun saamma jutut selviksi Tallkreenin kans, niin me\najamma sen sivuutte.\n\n— Pitäkää vain varanna, — varootti Hannes ja rupes taas Tatun kans\npuhumaha perheasioosta.\n\n— Jokos se sun flikkas on vanha? — kysyy Hannes.\n\n— On se joulusta neljännellä — muisteli Tatu. — Vaikk'em mä niin vissi\noo. — Siitä tuloo kans juaksija vaikk'onkin flikka. — Se harjootteloo\njo köökin pöyrän ympäri. Äitee sit' on ny viälä treenannu, mutta\nPihkal' on luvannu ottaa sen sitten treenattavaksensa.\n\n— Kuinkas sun akkas ny voii? — kysyy Tatu hetken päästä Hannekselta.\n\n— No siinähän menöö — tuumii Hannes.\n\n— Onkos sulia perillisiä viälä? — kysyy Tatu taas hetken päästä.\n\n— Hm, tuata, — jos ei ny aivan justihin, niin — — — Kukas se siälä sun\nperäsnäs tulla fläisköttää? — kysyy Hannes äkkiää.\n\n— Vissihin Tallkreeni — tuumas Tatu, mutta kattoo kumminkin taansa.\n\n— No totisesti! — pääsi Tatulta. — Se on se afrikkalaane mustanaama\naina vaan!\n\n— Mihnäs on meirän poijat? — kiljaasi Hannes.\n\nTatu seisahti ja jäi kattelemhan. Hannes ja afrikkalaanen jatkoovat\nmatkaa. Tatu orotti kauvan aikaa, mutta Tuamikoskia ja Tallkreenia\nei vain näkyny. Siinä tuli virolaane, yks posetiivari, pelekialaane,\namerikkalaane ja tuli jo _ruattalaanenki_!\n\nSilloonkos Tatulle hätä!\n\n— Haru sitt fintuppan? — kysyy Tatu jo härisnänsä siltä ruattalaaselta.\n\nMutta s'oli niin kuitti miäs, että kiäli vain roikkuu suusta, eikä se\ntainnu ymmärtääkkää, mitä Tatu kysyy.\n\n— No voi ny sintta sentähre! Oikeen pitääs jo manata — jahkuu Tatu. —\nNua poijan lorvit ovat jäänehet juttelemahan flikoosta.\n\nTatu lähti vähä vinkiää viämähän sanaa Hannekselle. Ajoo kaikkien sivuu\nja otti sellaasen vauhrin, että meni jo Hanneksenki paitti.\n\n— Mitä tuhatta sä Tatu meinaat? — kiljaasi Hannes. — Ku sivuutte ajat!\n— Olikos se puhet sellaane?\n\nTatu kuuli ja kattoo taansa.\n\n— Jassoo, vai siäläkö sä olikkin! — Kuule ny hiivatti, kun Tuamikoski\nja Tallkreeni ovat jäänehet fläsäjämhä flikoosta! Ja täs on ny välis\njos jonkinfäristä musikkaa kuinka paljo hyvänsä. Mitäs ny tehrähän? —\nhohuutti Tatu.\n\n— Häh? — sanoo Hannes, vaikka se kyllä kuuli ja ymmärti.\n\n— Vai joraantunehet sinne? Kyllä n'oon yksiä vessuloota nua\npoikamiähet, ku eivät malta jättää akantohinoota eres tääläkää miälestä.\n\n— Mitäs sanoo Pihkala ja Suamen kansa?\n\n— Sanos muuta! — jahkaasi Tatuki.\n\n— Ei ny auta muu ku sun pitää lähtiä sanomha niille, jott'ei se passaa\nse sellaane peli. Lähre ny vähä sassihi ettimhän niitä poikia ja sun\npitää, Tatu, kattua, että ne lähtöö liikkehelle ja ajaavat tänne\nföörihi.\n\n— Taitaa mun pitää lähtiä hakho niitä senki lurjuksia, ku —\n\n— Ja muista, ettet jätä niitä enää kahren keske fläsäjämhä — huuti\nHannes Tatun perähä, ku se lähti paineskelho takaasippäin.\n\nTatu juaksi hirviää vauhtia takaasi monta kilomeeteriä ja löyti\nTuamikosken ja Tallkreenin viimmeen tiänviärestä istumasta.\nNiil'oli kovasti mukavaa. Tallkreeni aiva piteli mahaansa ja nauroo\nkatketaksensa kun Tuamikoski jutteli yhrestä neekeriflikasta, jonka\nkans s'oli fräkänny etelävalloos.\n\n— Sellaanen lihava lellu, aiva ku plankattu naamasta ja liperteli\nneekerinkiälellä mullen jotta »miu mau tiri liri» — hötkötti Tuamikoski.\n\n— Tuhannen juuttahat! — kiljaasi Tatu poijille, kun äärehe pääsi. —\nTäälä te sen viätävät kelliskelettä ja nauraa kitkutatta, ettäkä muista\nkoko hommaa. — Ajatelkaa, mitä sanoo Suamen kansa, ku saa kuulla kuinka\nte lorvaaletta. — Het' liikkeelle, senki peijoonit! Hannes on niin\nsuuttunu, jotta se aivan pihajaa.\n\nKyllä tuli poijille kiirus. Lähtivät harppoomha aika hamppua ja ajoovat\npitkän juaksijajoukon sivuu. Tatu aina vaan karhas lujempaa ja jukitti\npoikia kovempaa plynimähä.\n\nKun n'oli päässehet parhuusen ruattalaasen rinnalle, rupes Tatuakin jo\nnaurattamha jotta:\n\n— No, ei oo enää hätää mitää, ku on rookattu tämä riikin miäs. Kovasti\nveliipuali näyttää ponkivan — puheli Tatu.\n\n— Höru Juunssonni, huru koore nu? (Kuules Juunssonni, kuinka luistaa) —\nsolkkaali Tatu ruattia. — Tuu sakkihin ny säki Juunssonni, niin pääset\nlujaa. — Kiri, kiri!\n\n— Ei, kyllä meirän pitää poijat ny jättää tämä Juunssonni\nherranhaltuhun, vaikka se hävyttömästi onki tehty meirän »emämaata»\nkohtaha. Pitää yrittää Hanneksen joukkoho — puheli Tatu.\n\nJa niin taas mentihin hyvää hölkkää monen franskalaasen, kreikkalaasen,\nenklantilaasen, pelkialaasen, neekerin ja kiinalaasen ohi.\n\nMutta sitten saivat poijat sihtihinsä runsahan pualen kilomeeterin pääs\npiänen hoikkakinttuusen äijänvenkkuran, joka mennä lipotteli, n'otta\nsääret vilaji kun vehriääset vyhrinpuut.\n\n— Mikäs junkkari se tua oikee onkaa, poijat? — kysyy Tatu. — Lisää vähä\nhöyryä, Tuamikoski siälä eres, jotta Saarahan se kiinni ja kattotha\nmikä otus se on.\n\nTuamikoski painoo päälle ja saiki sen pian kiinni.\n\n— Tämä on jäppi!\n\n— Mikä jäppi? — imehteli Tatu.\n\n— Jäppi tiätysti! — seliitti Tuamikoski.\n\nJo kerkesivät Tatu ja Tallkreeniki siihen kattomha sitä juaksijaa.\n\n— Tämähä on jaapanilaane Kanakuri, joka oikee kanan kurilla ponkii\nethenpäi! — sanoo Tatu.\n\n— No niin, niin! Sehän se jäppi on!\n\n— Kuinka niin? — Mitä varte sä sanot jaapanilaasta Kanakuria jäpiksi —\nkysyy jo Tallkreeniki.\n\n— Kaikki jaapanilaaset on jäppiä. Ainaki Amerikas — seliitti\nTuamikoski. — Jäppi on jaapanilaane.\n\n— Vai niin, imehteli Tatu. — Vai sanothan jaapanilaasia Amerikas\njäpiiksi. — No ruattalaasia siälä sitte vissihin sanotahan juipiiksi!\n\nTallkreenilta pääsi oikia hörönauru, pitkä ja sitkiä, jost'ei tahtonu\ntulla loppuakaan.\n\n— Ei, em'mä jaksa enää — rupes Tallkreeni sanomha Tatulle. — Mua niin\nkauhiasti naurattaa — ja piteli vattaansa kaksin käsin.\n\nSilloon kuuluu etupäästä Hanneksen ääni että:\n\n— Poijat!!! Mitä siälä nuhjaatta. Matka pian loppuu. Täs on viälä\njoitakin viarahia miähiä välis. Yks virolaane on aivan kintuulla.\n\nTuamikoski lähti silloo paasoottamha aika kyyttiä, mutta Tallkreenia\nnauratti niin kamalasti, jotta s'ei jaksanukkaa pysyä joukos. Rupes\njäämhä ja pääsi jo ohi joki enklantilaane ja tanskalaane.\n\nTatulle tuli kova hätä.\n\n— Jos et totisesti saa kinttujas käyntihin, niin mä jätän sun — uhkaali\nTatu. — Kun kaikenmailman flinttakintut täs menoo sun sivuutte. Katto\nvain, ettei viälä ruattalaanenki pääse sun erelles, senkin hörötes!\n\n— Ruattalaane? — No ei ikänä! — sanoo Tallkreeni ja rupes ponkimha.\n\nMutta matka oli liika lyhyt. Se loppuu kesken. Kun Tatu kerkes\nTallkreenin kans statioonille, niin Hannesta jo tuara retuutettihi\nmonen miähen olkapäillä suuri laakerikranssi kaulas niitä vastaha.\n\n— No siäläkö sä Tallkreeni nyt vasta tuut? — huuti Hannes.\n\n— Tullahan, tullahan — hoilas Tallkreeni. — Ja jäpit ja juipit on kans\nkovas tulon töpinäs.\n\nMutta kaikkihi hauskinta täs maratonijuaksus oli se ku Tatuki tuli\npalkinnolle. Tatu laskettihi kymmenenneksi miäheksi ja kovaa sille kans\nhurrattihi, ku se tuli ajaan Tallkreeniä erellänsä.\n\nJa s'oli aivan erehrys.\n\nEi Tatu ollu kilpaalemas. S'oli vaan perhänkattomas, että kaikki\nsuamalaaset tuloovat oikias järjestykses perille.\n\n\n\n\nMAKKARAMITTA JA KISKONKAAVA.\n\n\nOottako kuullu makkarammitasta ja kiskonkaavasta puhuttavan?\n\nS'oon sillä lailla, että, ennenku sitä näinkää raavahaksi tuloo ku mä\nny oon, on sitä saanu juasta toisenki kerran ihmiste asioolla. Niin mä\nku muukki..\n\nNuarempiansa ja huanompiansa sitä hyppöötethä. Ja siinä se oppi ja\nymmärrys kasvaa, jos on kasvaaksensa. Toiset vanhuuttansa viisastuu,\ntoisia hyppöötethä elinikänsä.\n\nMakkarammitta ja kiskonkaava on yks virstantolppa Jaakoon monivaiheesen\nelämän tiällä.\n\nAsuthin silloon Alahärmäs, Kotoluhran alunamaases taloos, Heikin ja\nJussin välis. Ja suuri piilipuu kasvoo pääryllä ja sauna oli kukkivan\ntuamen alla.\n\nJaakkoo oli vääräsäärine silloo niinku nykki. Oli hiljan saanu\nklaffipöksyt, john'oli tinaknapit. Mutta Jaakoon peukalo ei silloo\nviälä pryhränny knappia aukaasho. Ja sitä varte seisoo Jaakkoo monta\nkertaa merkillisen vakavana suurella porraskivellä, hyvin käsittään,\nkuinka voimatoon ihmislapsi on luannonvoimaan eres.\n\nMutta osas Jaakkoo jo silloo muitaki konstia. Se sanoo kelle vain\nviirestä pennistä että:\n\n— M'oon kolomen vuaren vanha!\n\nJa Kotoluhran puarifröökynän, Naiman kans, oli Jaakoolla sellaane\nsopimus, että Jaakkoo tallusti joka päivä puarin oven taa ja takoo\npikkuusella nyrkillänsä ovhe nii kauan, että Naima kuuli ja tuli\nkysymhä että:\n\n— Kuka tiälä kopittaa?\n\n— Jatka! — sanoon minä.\n\nSilloo aukeni aina ovi, ja ku kynnys oli korkia, ei siitä päässy ylitte\nmuuta ku yhrellä lailla. Mä pirin molemmin käsin kiinni toisesta\novenpualiskosta, nostin toisen jalaan kynnykselle, sitte haararreisin\nistumha ja ylitte. Ku mä sitte vähä kokotin ja sanoon:\n\n— Notta Jatkaa!\n\nNiin Naima-fröökynä nosti paakalehen tiskille istumha. Sitte se kysyy:\n\n— Mikä on Jatkan nimi?\n\nJa kun mä sanoon niinku pitiki, että:\n\n— Jatka!\n\nNiin mä sain suuren fiikunan. Ja mitä sille piti tehrä, sen mä tiäsin\nsanomata.\n\nKu Naima sitte sai pussata Jatkaa poskhe, nii se maksoo aina yhren\nfiikunan. Ja ku mull'ei silloo ollu viälä oikee räkninki selvillä, nii\nse pakkas fuskaamha.\n\nSellaasia ne naiset sitte ovat! Pettäävät miähiä jo piänestä asti.\n\nHo-hoi-ja-jaa!\n\nEi puarifröökynät enää nostele Jaakkoja tiskille, eiväkkä pyyrä\nfiikunoolla poskelle pussata, vaikka kyllä saisivat.\n\n— — —\n\nSe oli joulun aikoohi.\n\nJa sitte tehthin meillä yhtenä päivänä lahtia. Tapethin se suuri sika,\njota m'olin ollu monta kertaa sianketas luuraamas karsinan raosta, ku\näitee antoo sille syämistä.\n\nSe oli sitte isoo sika! Ei stä tohtinu mennä oikee likiltä\nkattomhankaa. Karsinan raosta vain vähä luurata, ku se seisoo poispäi.\nJa siltäki mun pakkas ottoho oikee hengen kiinni. Ja ku se kääntyy,\nnii silloo ei Jaakoon nenä ollu enää likilläkää karsinan rakua. En\ntotisesti olsi sitä sikaa kattonu silmästä silmhä, vaikk'olis annettu\nkaks viittäpenniä ja viälä fiikuna kaupanpäällistä.\n\nS'oli suuri ku tuparati. Mutta kualema sillekki tuli ja syäthin piänis\npaloos.\n\nEnsin se kölläthin, sitte pistethin, kaltattihin ja raamastethin. Pää\nleikathin poikki korvinensa ja panthin lihatiinun kannen päälle. Jalaat\npanthin rivihinsä lauranpaloolle ja trenki Juhannes, joka siinä puukkoo\nkäres hääräs, karjaasi mulle jo toiskan kersoolle että:\n\n— Jos'että mee siitä kauemmas, niin mä köllään ja kalttaan teiräkki!\n\n— Et sä Juhannes tohri meitä tappaa! — sanoo Uurentuvan Jussi, jok'oli\nmeistä vanhin ja viisahin.\n\n— Vai en tohri — karjaasi Juhannes ja haverti Jussia niskavilloosta\nkiinni. Se nosti Jussin ilmaha, riapootti ja toises käres heilutti\nkauhiaa puukkojansa.\n\nToiset kersat päästivät haikian mölinän ja juaksivat pakhon. Mä\nhuurin kans, mutt'olin niin peljästyksis, etten päässy juaksemha. Ja\nhousunpelliki oli auki. Ei auttanu muu ku nöyrästi pyytää Juhannekselta\nettä:\n\n— Ethän Juhannet viitti mua tappaa? —\n\n— No jääkhö ny tällä kertaa viälä tappamata — sanoo Juhannes ja päästi\nJussinki tappamata pois.\n\nJussi hairas mua heti kynkästä kiinni ja viärä hyppöötti niin että\nvain silloon tällöön otti toinen jalka maaha. Portahille asti vei.\nKuistin penkiltä rupes sitten koko kakaralauma haukkumha ja huutelho\nJuhannekselle. Oikee nuatin jälkhen veisasivat että:\n\n    Jussii pussii piikinoukka.\n    Jussii pussii piikinoukka.\n\nJa äikittelivät ja näyttivät kiältänsä.\n\nMäkin seisoon kauan aikaa suu auki, silmät sikkaras ja liputin\nrumaaselle kiältäni.\n\nLaulun lopetti lyhkääshe piika-Hessa, joka tuli tuvasta uuniluuta sojos\nja karhas kakarat kauas maantiälle. Mutta ku m'olin matalajalkaasin ja\nhuanoon juaksemha, jäin tiätysti jälkhen. Mun sauttoo Hessa, sukaasi\nluuralla housumpelliille että helähti ja jahkaasi:\n\n— Säki vaivaanen kräveli, jok'et saa housujas knapphi, täs leukojas\nihmisille flänkyttelet ja kiältäs liputtelet, senki naatiaanen.\n\nSen tiätää että s'otti kipiää ja käyy kunnian päälle. Mutta minkäs\nteki? — — —\n\nIllalla oli tuvas kova touhu. Äitee kääntöö isoonpöyrän kannen\ntoisippäin. Hessa krapas sitä taikinapuukoolla ja isä toi suuren vakan\nkrouvia rukhinjauhoja tupha. Leivinuunia oli koko päivän lämmitetty ja\näitee käski mua tuan tuastaki käyrä kattomas viäläkö siälä on hiiliä.\n\nKatonrajasta uuniklasin päältä otethin alaha maon viärestä\nmakkarasarviknippu ja trenki-Juhannes vualeskeli hikipääs\nmakkaratikkuja.\n\nHessa käärii tröijyn hiansa kynnäspäihi, kaatoo viälä vähä lisää\njauhoja veritaikinha ja rupes sotkemha että hamhenhännät heilahteli.\n\n— Nyt tehrhänki kerranki siammakkaroota ja kiskoja, että niit'onki! —\nsanoo äitee.\n\n— Mutta mihnäs on meirän makkatammitta ja kiskonkaava? — kysyy\nyhtäkkiää isä ja kattoo mun päälleni, niinku m'olsin ne johki vetäny.\n\n— Jaa, mihnäs onkaan makkarammitta ja kiskonkaava? — sanoo Hessaki. —\nOokko sä Jatka vetäny niitä?\n\nMä seisoon silmät pyäriääsnä ku puusta puronnu ja koitin sanua että:\n\n— Em m'oo nähnykkää, enkä tiäräkkää mik'on makkarammitta ja kiskonkaava.\n\nSilloon seliittivät kaikki mulle että:\n\n— Nyt ei tuu koko makkaraan teosta, eikä kiskoosta mitää, jos ei saara\nmakkarammittaa ja kiskonkaavaa. — Kuinka stä taitaa makkaraa tehrä,\njons'ei oo mittaa, että tiätää kuinka pitkä ja väärä se olla pitää! —\ntutkathin multa.\n\nJa mä käsitin sen selevästi, että siit'ei tuu mitää, jos ei jostaki\nsaara makkarammittaa ja kiskonkaavaa.\n\n— Mee ny jouthu Jatka pyythön Uurentuvan emännältä laihnaksi\nmakkarammittaa ja kiskonkaavaa — pyyti äitee.\n\nJa mä tiätysti heti lährin. Meninki aika hamppua, aukaasin oven ja\npyyrin hengästyksis emännältä, joka justhi puhalti valkiaa viriämhä\nhauretvesiparan ala että:\n\n— Äitee kätki pyytää makkarammittaa ja kitkonkaavaa!\n\n— Jahah, vai tehrähä teillä makkaroota — sanoo emäntä ja rupes ettimhä\njotakin pöytäloorasta. Ettii ja ettii ja sanoo lopuksi että:\n\n— Em mä tiärä, mihkä ne meirän makkarammitat ja kiskonkaavat ny on\noikee joutunhet, kun ei niitä näy mihnää. — Meestä koittaa Jatka\nkysymhä Heikin tuvasta. Eikhä niill'oo tallella.\n\nMä lährin Heikin tupha, mutta pimiäs porstuas hapuullesnani ovenkripaa,\nkaatoon korennon sellaasella kolinalla, että ku emäntä aukaasi oven ja\nmä pääsin pualikuallehena tupha, niin en muistanukkaa enää, mitä mun\npiti pyytää.\n\nPiti lähtiä kotia ja kysyä äireeltä mitä se olikaa.\n\n— Jaa, niin! Makkarammitta ja kiskonkaava — lährin iloosisnani takaasi\nHeikin tupha hokien: makkaramitta ja kitkonkaava, mattaramitta ja\nkitkonkaava, kitkonmitta ja mattarantaava.\n\nMutta Heikin emäntäkään ei löytäny makkarammittaa eikä kiskonkaavaa!\nEi mistään, vaikka se ettii ylisängyt ja klaffipiironginki. Aukaasi\nkellarinluukunki ja mun piti konttia kellarihi kattomha, jos n'olis\npuronhet sinne. Mutt'ei niitä ollu siäläkää.\n\n— Jaa mutta, nyppä mä muistanki, että meirän makkarammitta ja\nkiskonkaava on Antin tuvas laihnalla. Ne haki täs menhellä viikolla\nAntin tuvan pikku-Antti, eik'oo viälä tuanu takaasi. Lähre ny Jatka\nnopiaa Anttihi ja sano, että s'oot tullu hakho Heikin makkarammittaa ja\nkiskonkaavaa, ku teillä tehrhä siammakkaroota. Siältä sä ne saat.\n\nJa minä poika lährin. Tulin Antin tupha ja ajoon asiani ku miäs.\n\nEmäntä käsitti heti ja sanoo että:\n\n— Joo, kyllä meill'on makkarammitta ja kiskonkaava. Käys Fiikee hakemas\nne tualta maitokonttuurista. Jos Jatka olis hyvä ja tulis istumha tänne\nlavittalle niin kauan kun Fiikee ettii.\n\nMua piretthi Antis kovasti viarasna. Emäntä antoo sokurinpalan ja\nkysyy, joko meirän harmaa kana on poikinu.\n\nMä sanoon, ettem mä tiärä. Niinku tosi oliki.\n\nSitten tuli Fiikee porstuasta. Sill'oli fiilipunkin vannes ja\nkakspiikkine mäntäkrapa kouras.\n\n— Jahah, siinähä ne ny onki makkarammitta ja kiskonkaava — sanoo emäntä\nja antoo ne mulle. — Katto vain ettet Jatka kaaru ja särje näitä.\n\nMä lährin vähä taitavaa ja varovaasta kotiappäi. Kannoon toises käres\nmakkarammittaa ja toises kiskonkaavaa ja huurin porstuas että:\n\n— Aukaatkaa ovi, etten mä tärje näitä mattarammittaa ja kitkonkaavaa.\n\n— On se aika kelvos poika tua meirän Jatka kun se nuan kovasti hukaa\nasioolla kulkia — sanoo äitee.\n\n— Kyllä Jatkan pitää ny saara ittellensä oman pikkuuse kyrsän ja\nkaksinkertaase makkaran kaulahan — nauroo isäki.\n\nJa ne mä sainki.\n\nMutt'en sen erän perähä oo enää juassu makkarammittaa enkä kiskonkaavaa\nlaihnaamas.\n\nEnkä makkara kaulas kulkenu!\n\n\n\n\nSEINÄJOEN FLANKKUAITA.\n\n\nOottako kuullu mitä Seinäjoella hommatha?\n\nSiältä ny kummia kuuluu. Mä rookasin eileen yhren tutun miähen\nSeinäjoelta ja se sanoo jotta:\n\n— Seinäjoell' ollaha eristymhä päi. Varsinki ryyppöömiähet ovat\nruvennehet huamaamaha yhthenliittymisen suuren voiman ja merkityksen.\nJa ne erut, jokka itte kullekki puulaakimiähelle yhteespyrinnööstä\nkoituu.\n\nOnha muistos jokahittella joka vain yhrenki illan ja syränyän on\npörränny Seinäjoen kunniootettavien juappojen ilooses sakis, ja\nkuka sit'ei olsi tehny, että katujen ja teiren leveys siinä aseman\npaikkeell' on imhellistä laija.\n\nSe on oikee luannon oikku ja kamala paikka.\n\nPäivällä ja viälä ehtoopualellaki on tiä kyllä leviä ja oikoone, mutta\nannas peijakas ku rupiaa hämärtämähä, niin tiä soukkenoo ja lyää\nlänkkiä, jotta kuraasehe ojaha miähen paiskaa, vaikka kuinka koittaas\nsuaraa ja tyrniää kulkia.\n\nJota myähääsee on yä, sitä klumppuusemmaksi ja nyrkkäharjaasemmaksi\nkans tiät tuloovat. Tuas yhren aikha yällä on ku yrittääs rautalankaa\npitki kulkia.\n\nTiätää sen, jottei siinä sarankilon äijät pitkältä koikkarootte, ku ei\nnuaret klopikkaa tahro päästä päästä päähän.\n\nOjaha paiskaa ja ku häjysti sattuu nii nyrjähyttää koipensakki, jotta\npitää monta päivää klynkätä ja ihmisille valehrella.\n\nMutta pahin vaiva on kumminki ku verhat pakkaavat nii ryvettymhä\nSeinäjojen savivellis ja lakki putooloho.\n\nKun aamuyäst' on kyllä hiljaa ja varpahilla päässy livahtamha kotiansa,\nettei eres akkakaa huamaannu, nii aamulla ku herää, on akka heti\nkyselemäs jotta:\n\n— Mihnä, herrenjee, s'oot taas rämpiny, ku verhat on nii kuras yltä ja\nalta? Ja mihnä su lakkis on? — Naamasnaski on rapaa ja hiukset aiva\nsaves! Voi tuhannen porsas sua! Katto ny!\n\nSilloo pitää isännän seliittää niin ku asia on jotta:\n\n— Ku mä tulin yällä kokouksesta, nii tuas Parviinin kohras luiskahtii\njalka ja mä putosin ojaha.\n\nKu on hyvä emäntä, nii se uskoo tämän monta kymmentä kertaa perätyste.\nSiunaaloo vain jotta:\n\n— On se kamala paikka se Parviinin kohta ku aina sä siinä kuuppaat\nojaha.\n\nMutta jos on häjy akka, jollaasesta meitä kaikkia laupias kohtalon\nkaikkivaltias pitkäsormi irti pitäköhö, nii s'ei ota uskuaksensa ei\nvaikka! Ei ensimmäästäkää kertaa.\n\nHaukkua mankuttaa vaa, jotta muka ryyppööll'on ollu.\n\nMutta ny n'oon Seinäjojen isännät päättänehet ruveta tositoimihi aseman\nteiren kunnostamiseksi.\n\nNe tiät meinatha ny levittää kolme syltä ja laittaa kaks syltä korkia\nflankkuaita kummallekki pualelle tiätä.\n\nJa tehrä se aita nii tivis, ettei raoostakaa pääse ojaha putuamaha ja\nverhojansa ryättämhä.\n\nJa se flankkuaita pöngithä peijakhanmoosilla piiruulla ja parruulla,\njottei kaaru, vaikka pakkaas kallistelhonki.\n\nOn ne seinäjokiset käytännöllisiä ja viisahia miähiä.\n\nPaljo parempia ku Lapuan isännät.\n\nKu Lapualla isäntä tuloo kokouksesta, eik'oo flankkuaitaa, nii pitää\npoikasten kulkia erellä huutamas jotta:\n\n— Pois tiältä, kieltolaki tuloo — — —\n\n\n\n\nLEIKKOOLLA.\n\n\nOottako kuullu, että m'oon ollu leikkoolla ja tehny suuren keksinnön?\n\nSellaasen että isäntäänki passaa nyt ruveta leikkoolle.\n\nTähä asti ei s'oo oikee tahtonu luistaa isäntämiähiltä, kun on ollu\nvatta eres. Mutta jo ny rupes niiltäki luannistamaha.\n\nSitä se teköö ku lähtöö viisas miäs kokeeloho.\n\nEi mun tarvinnu freistaalla ku pari kertaa, ku hoksasin, ettei se sillä\nvanhalla lailla leikkoo luistakkaa.\n\nHätäkös niiren sellaaste laihaan kurkeloosten on leikata krapsutella ku\nkruppi antaa perähä ja käret ulettuu maaha. Mutta toista s'oon munki ja\nmullaaste isäntämiästen, ku on vatta eres.\n\nKyykkymähä kyllä pääsöö, muttei paljo koukistamaha.\n\nJa ku oikee yrittää kurkottaa, nii ottaa vatthan kipiää ja veri juaksoo\npäähä.\n\nJa paperossinsavu menöö silmihi, ettei näje mitää.\n\nSaattaas viälä, kun nii silmät ummes riipasoo, telata sormensa ja\nkoipensakki.\n\nHyvä ettei sirpintutkaan puhkaasisi mahaha viälä aikamoosta\npalkhenkiältäki.\n\nJa s'ei kärsi paljo teräaseella kututtamista — ainakaa mun vattani.\n\nJos passaas ruistaki leikata selkäkenos seishalta, niin menishä se,\nmutta tulis niin lyhkääsiä lyhres-typyköötä. Ja jäis pitkä sänki, ja\npitkät oljet jäis pysthy pellolle.\n\nJa mitäs sitte myitääs ku jyvät itte syärähä.\n\nEikä pirkuleskaa osta pitkiä olkia pysthy pellolle.\n\nSen ymmärtää jokahine yhtähyvi ku minäki ja sitävarte en yrittänykkää\nknuppia leikata, ku purotin itteni kyykylle ja nirhasin vähä tarkasti\nmaatamyären poikki. Pakkas vähä tulhon juurinensakki.\n\nMutta ku kyykyllänsä oikee hapenesta leikkaa, nii siinä väsyy niin\nkauhiasti kintut.\n\nJa ku aina välistä pitää vähä poukahuttaa ittiänsä ethempäin, niin\npakkaa klenkahteloho ja pyllähtämhä.\n\nIsthaltansa olis muutoon kovasti mukava leikata, mutta pistelöö niin\nperähän, ettei sitäkää kauaa kärsi.\n\nJa kun on märkä maa, niin on muutoonki vähä holtitoonta ja ilikiää.\n\nLypsin-lavittalta on jo paljo kätevee leikata, jos siin'on kaikki\nnelijä jalkaa tallella.\n\nMutta kolmijalkaanen tahtoo klenahrella.\n\nKu lavittalta leikkaa, niin siin'on vain se vika, että stä pitää aina\nvähän päästä siirtää.\n\nMutta ku istuu takaperi jalaat roikolle meijärikärryyhi john'on\ntuallaaset varileivänkokooset pyärät ja panoo poikaasen sitä vetämhän\npeltua pitki sitä mukaa ku krapsii, nii jo passaa joo isoomahaasenki\nisäntämiähe leikkaalla.\n\nSiitä kärrynperältä vaa huhtua selkäkenos ja piippu suus.\n\nEikä tuu yhtää selkä kipiäksi!\n\nSiinä on vain pirettävä varansa ku emäntä huutaa kaffille, ettei\npoijanhöperö verä ojapaikasta tiälle. Siinä tärskähyttää niin\narmottomasti. Voii jäärä kiäliki välihi.\n\nPitää kattua, että poika viää siltapalkasta ylitte ku kaffille lähtöö.\n\nJa samoon kaffilta tulles. S'oon kattokaas sillä lailla, että ojapaikas\ntärskähyttää tullen mennen.\n\n\n\n\nHEVOOSTA VAIHTAMAS.\n\n\nOottako kuuliu, kuinka yhren isännän käythin hevooskaupas Vaasan\nmarkinoolla?\n\nSill'oli sellaane vihapito salvia, jota s'oli manannu Mikkelistä\nasti. Oikiastansa s'oli muutoon kaikin pualin hyvä ja vankka hevoone,\nmutta ku se sai sen pään, niin hyppii pysthy, potkii, prätkytteli ja\ntryyköötteli, mihkä rookas. Eikä isännän auttanu mikään. Pänttäs sitä\neli löi, s'oli yhren tekevää. Mutta pahite isäntää suututti se, ku\ns'oli purottanu sen hevoosen takia ainaki viis kertaa lakkinsa. Ja\nlakit on nyt tyyrihiä.\n\nKu se hevoonen sai sen iilin päähänsä keskellä maantiätäki, niin sit'ei\nosannu yhtää pitää varaansa. Siitä paikasta riipaasi, n'otta lenti\nlakki tiäpualehe. Ja monta kilomeetriä mennä paasootti, n'otta piti\nirvillä hampahin pirellä ittiänsä rees kiinni. Takaasinpäi ei sitä\nhevoost' olsi saanu tulhon vaikka sen tuhat olis ollu. — Sinne jäi\nlakki, ja kyllä niillä ottajia on.\n\nJa sitä varte s'oli se isäntä tullu markinoolle vaihtamahan pois\nsellaase pritakan. Oli varannu pari pottua pontikkaaki turkin\nplakkarihi, että saa paiskata naamahansa ennenku plassille lähtöö. Ja\nminkälaane hevoosmiäs s'olis, jok'ei olsi pöhnäs? Eihän stä viitti\nhuutaa ja valehrella selvällä päällä, nii ku hevooskaupas pitää.\nIsäntäki teki kortteeripaikasnansa kolme kissintunssia, seikasta\nplöröä, n'otta tokeniki. Pakkas jo pihasta lähties vähä viippoottamha.\n\nMutta kyll'oli kans oikia ääni kellos, ku isäntä paiskas ittensä\nrennosti rekhen ja hihkaasi että:\n\n— Hei elämää, eikä mitää kituelämää! Tiä auki ja taivasta myäre!\n\nJa kyllä salvia lähtiki n'otta pyry nousi Pitkääkatua plassille päin.\nEi keriinny poliisikaa ku härintuski hankehen hypätä ja vähä krääkäästä.\n\nSantviikin mäen pääll' oli hevosia ja miähiä aivan mustana.\n\n— Hevoone ku limppu ja poika ku mötiäänen! — hihkaasi isäntä, joka\nkyllä taisi. — Täs s'oon hevoone, jok' ei lantiilla lohkee.\n\nKoht'oli miähiä ympärillä pää vääräs siikaroomas. Salviaa kattothin\nerestä ja takaa. Yks oli suusta luuraamas, toinen perästä sihtaamas.\nKattoovakki tarkasti. Ja se mustalaane, joka piti häntää ylhällä,\nkiljaasi sille suusta kattojalle, että:\n\n— Näkyykö läpi?\n\nSilloon suuttuu isäntä ja huitaasi mustalaasta suittenperillä ympäri\nkorvia. Sanoo että:\n\n— Oikee köyhät ei saa kattuakkaa! Eikä sikavainaan silmill' oo ennenkää\nnähty!\n\nSamas tuli yks Vähäänkyröön lahtari kaakillansa kolistaan sellaasta\nlentua, jott' oikee hirvitti. Kuinkaha oliki saanu koninsa sellaasehe\nvauhtihi. Yks äijä siinä tuumas jotta:\n\n— Huipathanko huppia?\n\nJa tuli heti kauppa. Isäntä sai 700 väliä ja lähti uurella hevoosella\ntryykööttelöhö. Heitti salaasinpualin potustansa aika ploiskahroksen\nposkhensa, sylkääsi, hihkaasi ja — taas oli miäs hevosen suuta\nluuraamas.\n\n— No rippikoulu-iäs s'oon, mitäs siinä vahtaat — jahkaasi isäntä.\n\nEikä siinä kauaa noukka tuhissu ku taas vaihrethin. Ja vaihrethin ja\nhuipitthin viälä monta kertaa. Sitä pikemmin tuli kaupat, jota pahemmin\nisäntä tuli pönttyrähä. Se teki väliä ja antoo kans, kuinka kulloonki\nrookas.\n\nOli jo pimiä, tuas 9:n aikana, ku isäntä tuli hyppööttään Pitkääkatua\nja ajoo yhthen toisen kans n'otta tärähti. Manathin ja präiskäthin\nniinku pitiki ja sen päälle vaihrethin hevoosia.\n\nIsäntä tykkäs, jotta sen toisen hevoone oli vähä suuree ja rotevee ja\nantoo 1.000 markkaa ja lakkinsa väliä.\n\nSitte ajoo kortteerihin ja kortteerin emäntä pani hevoosen tallihi, kun\nisänt'oli niin pöhnäs.\n\nPakkas isäntää vähä aamulla naurathon, vaikk' oliki kohmelos. Tuumas\nettä:\n\n— Pitää käyrä kattornas minkälaase kopukan mä nyt lopuuksi oon saanu.\n\nTuli tallihi ja kattoo — niin eikös isännän oma salvia seisokki siälä!\nMulkaasi vain isännän päälle ja oli kun olis' sanonu että:\n\n— Sen tuhannen päitäkö tämä tälläänen prissoo merkittöö? Mutta kyllä\nkans akkas sun kuulettaa, kun kotia päästhän!\n\n\n\n\nNAVETTA PALOO\n\n\nOottako kuulLu, jotta Lapuall'on palanu navetta?\n\nOnkhan siitä ny kolmiakaa viikkua sitte ku se paloo. Ja hyvin palooki,\naivan poroksi meni.\n\nJa tohina ja touhu oli sellaane ku pruukathanki. Huurethin ja hypäthin\naiva viivana vaan ja paljo tuli ihmisiä ja kakaroota kattomha.\n\nJa toiset pukkiivat toisiansa ja hokivat jotta:\n\n— Älä tuki siinä, että mäkin näen. Pysy erempänä! Ka, kun pukkii, eikä\nkuulekkaa.\n\nMutta taloonväki juaksi jotta hiki nokkuu ja samoon krannin miähet.\n\n— Tuakaa vettä, hyvät ihmiset, älkääkä siinä käret plakkaris seisko ja\ntöllistelkö — huutivat ne, jok'oli touhus.\n\nArvoosa yleesö käänti päätä, jotta kelle ne oikee huutaa?\n\nAvuliammat yleesöstäki, jok'oli tullu vain kattomhan, huutivat\ntakimmaasille jotta:\n\n— Hakekaa, hakekaa, vettä — — —\n\nJa takimmaaset, jokk'ei tahtonu oikee nährä, rupesivat hosumaha ja\ntöyttimhä jotta:\n\n— Päästäkää meitä hakhon sankoja siältä erestä — — —\n\nJa pukkiivat ittensä aivan parhaalle plassille. Ku olivat päässehet\nethen, niin pistivät käret plakkariihi, eiväkkä olhet tiätääksensä.\nMutta toiset hairasivat sangoon käthensä, kököttivät takimmaasille ja\nkovasti höpöttivät jotta:\n\n— Tuas on sankoo, juaskaa juaskaa hakhon vettä, mitäs siinä\nseisoskeletta. — Hekää! — No ottakaa ny, kuulettako!\n\nYhren onnettoman piti ottaa sankoo käthensä, ku kaikki kattoovat sen\npäälle.\n\nSe lähtiki klynkyttämhä hissuksensa puarin taa. Sinne putos sankoo,\nettei se ittekkää huamaannu. Tuli aikaan perästä muina miähinä takaasi.\n\n— Mihn'on pruutta? — rupesivat huuthon ihmiset, ku näkivät sitä\ntuatavan hevoosella aiva häntäpystyä.\n\n— Pruutta tuloo! Pois tiältä! — huutivat kaikki ja tukkiivat niin\ntrusaha, jottei sitä saatu hyvähän aikahan alaha kärryyltä. Saathin\nkumminki viimmee ja jokahine rupes vethön pruutan lankia ja huuthon\njotta:\n\n— Masiina käynthin! Pumpakkaa, pumpakkaa hyvät ihmiset!\n\nLankia viäthin kovaa ja sitä piisaski, kun ei huamattu kruuvata sitä\ntoisesta päästä kiinni.\n\n— Mihn'on konhenkäyttäjä?\n\n— S'oon kotona!\n\n— Mitäs sillä täs tehrähä? Kyllä tuallaase moottorin osaan mäki\nkäynthin panna — tuumaa yks äijä ja rupes väänthön pyärästä.\n\n— Ei siitä! — kiljuu toinen. — Väännä tuasta! Annas minä — — —\n\nSiin'oli konhenkäyttäjiä joka miäs.\n\n— Annas ryyppy viälä — hoki yks.\n\n— Ei saa ryypätä — huuti heti yks viinapoliisi takaa, vaikkei se mitää\nnähnykkää.\n\n— Moottorille ryyppy, pöllöö! — huurethin vastaha.\n\nJa käyntihi saatihin! Se tikkas ku silinterikello.\n\n— Vettä sisälle pruuttaha! —\n\nSiin' oli jokahine noukkinensa avuus ja kaatamaS.\n\nEnsimmäiseksi kaarethin isoo meijärikannu, joka seisoo moottorin\nviäres. Se pruutathi navettahan ja hyvin meni ja kovasti prätii ja\npaloo, ku s'oli lamppuöljyä.\n\nMutta sitte kyllä pruutathin vettä päälle.\n\nTuli sellaane piäni erehrys, jotta konhenkäyttäjät pruuttasivat\nnavettahan moottorin petruulikannun.\n\n\n\n\nHÄRMÄN KUUSTAA.\n\n\nOottako kuulLu, että taas meistä härmälääsistä puhutahan?\n\nYks Härmän Kuustaa on Nyykaarpyyn markkinoolla näyttäny ruattalaasille\nja muille mustalaasille vanHoja härmälääsiä konstia.\n\nAjanu suaraa syvimmästä paikkaa hevoosella joen poikki.\n\nJa sitä ne ny hurrit päivittelöövät ja siunaavat, ku suurtaki asiaa,\nettä:\n\n— Ku suaraa törmältä ajoo jokhen, john'on kolmatta syltä vettä ja yli\nhengis hevoosinensa pääsiki!\n\nN'oli justhi tulos kotiappäi ku siinä pari kilometriä kaupungista\nMikkelspakan kohras, john'on uusi navetan timproos, seisoo miähiä ja\nhevoosia pirätyksis ja yks krakikaulaane mustalaanen, kauhiammoone\nkarvamösä takaraivalla, leveeli että:\n\n— Täs s'oonki hevoone ku vesilintu ja poika ku suarssanpoika!\nRippikouluijäs ja hamphat ku hohtimet sano! Ei oo niuhu ei krupuri,\neikä potki, vaikka sisälle konttis!\n\nNiin silloo justhi passas siihe tuloho Härmän Kuustaa pualtahyssyä\nlykkööttään orhillansa, jok'on sen Hakolan Erkki-vainaan\nkantakirjatamman alaa isän pualelta ja kysyy että:\n\n— Kakkuako se mustalaaspoika hevooseksi valehteloo oikeen miäsjoukos?\n\n— Hai mankuta maanaa, hai pakati pullaa, hai tammiska rommaa! — manas\nmustalaane, että pieksusaaphan punaaset rihmatupsut vain nytkähteli.\n\n— Täs s'oon se kotielään, jota ihmiset hevooseksi puhutteloovat — sanoo\nKuustaa. Tällä hupalla passaa päästää silmät ummes pitkin ja poikin.\nAirasta ylitte ja joesta poikki!\n\n— Ep peijakas ajakkaa joen poikki — huuti mustalaane. Saat tuhannen\nmarkkaa ja tämän mun hevooseni iliman jos ajat!\n\n— Kättä päälle! — sanoo Kuustaa ja käänti het töyrää alha, että\nmoljahti.\n\nKahren sylen pääs rannasta rupes hevoone jo uimha ja Kuustaan perä\nkastuu.\n\nSitte tuli purotes. Kärryt uppos ja Kuustaa plumsahti pohjaha. Hevoosen\npää vain näkyy.\n\nJos siinä ny olis ollu miäs mistä kirkolta hyvänsä, paitti Härmästä,\nniin sinne olis hukkunu kun torakka harikkohulikkaha, mutta Kuustaa\noliki Härmästä.\n\nSe kaahasi kahrereisin hevoosen selkhä, sivalti puukoolla hihnat poikki\nja uii orhillansa »yli Veikselin kun pitoihin vaan» — niinku laulus\nlaulethan.\n\nJa mustalaane maksoo 1.000 mk. manas että sätii ja rupes päästelöhön\naisoosta kopukkaansa.\n\nMutta Kuustaa sanoo että ei oo pieksunahaan puutetta taloos eikä\nkärryys tilaa hevooskonia kuljettaa. Pirä kopukkas!\n\nSellaasia n'oon härmälääset. On niillä suuta jos on päätäki.\n\n\n\n\nHERMANNIN PELTOVETURI.\n\n\nOottako kuuliu, jotta se Hermanni sielä Ilimajoella on suuttunu siihen\nkehumaansa peltoveturihin ja lährättäny pois koko rustingin?\n\nSillä se ajeli sielä pelloollansa noukka pystys n'otta moottorin\nmotkotes kuuluu larvoja myären ja ihmiset pahkuuvat, n'otta:\n\n— Kyllä se Hermanni ny fälttää kaikki karjankujansakki kun aina vain\ntua prätkötes kuuluu ja käry tuntuu tääläkin noukkahan.\n\nJa ihmisiä kulki kattomas ja imehtelemäs likiltä ja kaukaa kun Hermanni\nselekäkenos tryyköötteli ympäri vainioota ja kehuu, n'otta:\n\n— Näin se tämä masiina ny uurella lailla mullistaa ja tonkii, ja hyvää\nja halapaa tuloo. Ei trenkää ku vähä tästä sarvesta vääntää, niin\nheti hoksaa ja totteloo. Ei se potki eikä pränkkää. On siivo, kelevos\nja niin kovasti tottelovaane ikääsku lapsi. Ei luulisikkaa, n'otta\ntällaanen rometto niin kovasti taitaa. Nuon se ojastakin vain ylähä\nlontii!\n\nJa ihimiset, isännät ja kylänmiehet paneskelivat n'otta:\n\n— Jo on Hermannilla masiina!\n\nJa Hermanni kun fälttäs, kynti ja kehuu ja tykkäs\nKullervo-traktoristansa ja taas näytti, kuinka sillä oikeen fältätähän,\nkun on mies sarvis, joka ymmärtää futrun päälle, tietää mistä veivistä\nveretähän, mistä fieteristä painetahan ja mistä tapista toppootetahan.\n\nJa kun Hermanni sitte oli näyttelemällä fältänny niin kaikki paikat,\nn'ottei ollu enää muuta kun se hevooshaka kääntämätä, niin taas tuli\nkattelioota, jotta tuata kuinka sillä peltoveturilla oikeen maata\nmullistetahan — niin pitihän sitä vielä reisuusti näyttää.\n\nJa taas lähti Hermanni peltoveturillansa ajelohon. Se kerta olikin\nviimmeenen. Veljekset ja kampraatit, Hermanni ja se veturi joutuuvat\nniin riitoihin, jotta n'ei ymmärtänehet yhtään toistansa.\n\nKun Hermanni meinas jotta:\n\n— No nyt lähärethän!\n\nNiin moottori vaan prätkötteli ja lykkäs ilikiän käryn ittestänsä. Eikä\nmenny. Ei pyytämälläkään.\n\nJa kun Hermanni suuttuu lopuuksi ja sanoo, n'otta:\n\n— Seiso nyt tana siinä vaikka tuomiopäivällä asti ja haise!\n\nNiin se rumaanen lähtikin lontimahan! Silloon hyppäs Hermanni sen\nselekähän ja hihkaasi:\n\n— Näin sitä nyt mennähän!\n\nHyvän matkaa meniväkkin niin Hermanni huuti jotta:\n\n— Ny mä käännän ja sitte tuumma korjasti takaasi.\n\nMutta mitä vielä! Kullervo mennä nutuutti suoraa vain, vaikka kyllä\nnäki, jott'oli jumalatoon oja eres.\n\nJa Hermanni väänti ja kruuvas ja nykii sarvista, hikos ja ähkyy, n'otta:\n\n— Tuhannen tuhannen rumaanen kun menöö vain!\n\nJa ojahan meni noukallensa. Hermanni jo jahkaasi jotta:\n\n— Pysy ny sielä sitte!\n\nNiin — eikös tuo vietävä kömmikkin ojasta ylähä. Ja Hermanni selekähän\nja vääntämähän kruuviista, n'otta:\n\n— Älä ny ryökäles aitahan pusketa!\n\nMutta se vain lisäs vauhtia kun sika juoksua. Airasta läpitte meni,\njotta Hermanni sai varjella silimiänsä seiväspariilta.\n\nJa heti kun Hermanni hyppäs pois ja karjaasi jotta:\n\n— Mee ny peijakas vaikka Seinänsuuhun asti.\n\nNiin se toppas siihen paikkahan eikä enää kertaakaan prätkähyttäny.\n\nMutta Hermanni oli niin suuttunu peltoveturihinsa, jotta sanoo:\n\n— Jo oli riivatun värkki! Pois tuon pitää tästä taloosta vierä,\nennenkun se kyntää kaikki airakkin!\n\n\n\n\nKARONNU SIANPORSAS.\n\n\nOottako kuullu, jotta Ylistaron Kainaastoll' on tapahtunu\nylenluannollisia asioota?\n\nOikee sellaasia silmänkääntäjän temppuja, että pikkuuset hiiret juaksoo\nselkäpiitä pitki ku ajatteloo.\n\nEttä kukako kääntäny ylistarolaasten silmät? Sehän se täs juuri kamalaa\nonki!\n\nKahren viikon vanha imisä porsas!\n\nAjatelkaa ny, että sellaane tulemus pitikin tulla Mikki-isännälle.\n\nS'oli täs menhellä viikolla kun siinä Mikin huushollis loppuu\nsiansortti nii tyysti, että sylttyhulikan pohjas ei ollu enää muuta kun\nsen isoon karjun häntä, joka tapettihin toisna syksynä.\n\n— Lähre ny isä heti paikalla sikamettähän, sanoo emäntä. —\nVaivaastaloos on kuulemma sika hiljan porsinu ja niill' on kova viänti.\nJa kattokki, jotta otat sellaase pitkäkruppise, joll' on lyhyt turpa ja\nhäntä vastapäivää kipparas.\n\nEmäntä toi suuren päretkopan ja fällykiltut. Sanoo jotta:\n\n— Muista ny mitä m'oon sanonu ja paa tarkasti porsas fällyjen sisälle\njottei se saa yskää.\n\nIsäntä lähti ja katteli tallinnurkasta tuas kolmisylehisen\nköyrenpätkän, jott'on millä köyttää porsaskopan kiinni kärryn perälle,\nkun oli niin kovasti routaane tiä.\n\nVaivaastaloolla sovittihin kovasti hyvin. Isäntä katteli sellaasen\nlyhytturpaase ja pitkäkruppise, mutta yhrelläkään ei ollu häntä\nvastapäivähä kippuras.\n\n— Mitäs nyt tehrähä? — sanoo isäntä hoitajalle.\n\nHoitaja koitti vähä fuskatakki. Käänti yhren porsahan häntää\nvastapäivähä, muttei se pysyny.\n\nLopuksi äkkäs isäntä sellaasen porsahan, jonka hännäst' ei oikee\ntiätäny sanua, oliko se suara vai väärä.\n\nSitä ne hyvän aikaa syynäsivät hoitajan kans ja lopuksi sanoo isäntä\njotta:\n\n— Jos mä ottaasin tuan!\n\n— Mä tykkään, jotta tua hännänpää on vähä niinku menos vastapäivähä —\ntuumii hoitajaki, sihtaallen yhrellä silmällä.\n\nPorsas pantihi oikee kaksin miähin fällyyhi ja koppaha jonka isäntä\nnitoo lujasti poukkolavan perälle.\n\nJa niin lähti kotiappäin.\n\nMutta Kanervan puarin kohras rupes isäntää mukavasti naurattoho. Tuumas\nitteksensä jotta:\n\n— Jos mä totisesti otan ja ostaa tomahutan akalle vähä puari-muruja!\n\nSitoo hevoosen tolppaha kiinni ja ostaa kämähytti kaks kyynärää\nkarttuunia ja markan karamällit.\n\nJa sitte lähti Kainaastua kohre Iikka-Topparin-nytkyä hyppööttään.\n\nPihall' oli jo emäntä vastas ja yhres kannethin porsaskoppa tupha.\n\n— Kovasti s'oon hiljaa — imehteli emäntä.\n\n— Kelvosta laija, kelvosta laija — paneskeli isäntä.\n\nFällymytty pärvöötettihi ja vaikka siit' olis yksitellen nyppiny joka\nkarvan ja syynänny, niin totisesti, — porsast' ei ollu!\n\nJa koppahan kattottihin ja poukkolava tutkittihin ja fällyt\nkäännettihin ja tomistettihin monta kertaa.\n\nPorsast' ei ollu mihnää!\n\n— Onko sulia porsasta ollukkaa? — kysyy emäntä.\n\n— Oo-oh! — sanoo isäntä silmät pyäriääsnä.\n\n— No, mihnä se o?\n\n— Mihnä se o? — huakasi isäntä ja koitteli plakkariansakki.\n\nSiitä lährettihin sitte vähä vinkiää ja totista takaasi vaivaastaloolle.\n\nEmäntä sanoo jotta:\n\n— Se on sitte vales, jotta sillä porsast' oli ku se kotia tuli!\n\nJa hoitaja sanoo ja emäntä sanoo ja isäntä ei käsittäny yhtää mitää.\n\nMutta uusi porsas tuli ku tuliki.\n\n— Tuas on suittet ja aja! — sanoo emäntä ja konttii kärryylle porsas\nsylis.\n\n— Ei tottamaaria katuakkaa ku mä sorkista kiinni pirän!\n\nEmäntä puristi lujaa ja isänt' oli niin syvis ajatuksis ettei meinannu\nhoksata Heinosen tiänhaaras kääntääkkää.\n\nJa niin tuli porsas Kainaastolle.\n\nTämä ei ny viälä mitään ollu, mutta ku Kyntäälän liiverin alta\nlöyrethin viikon päästä laiha suarahäntääne sianporsas, nii silloon\nmeni loppujenki ylistarolaaste silmät aiva väärinpualin.\n\nNiijotta siitä ne ny tuntoo ylistarolaaset, jons' eivät oo jo saanhet\nsilmiänsä oikaastuksi.\n\n\n\n\nVANHA YRKÄMIES.\n\n\nOottako kuullu, jotta Isooskyröös on 90 vuaren vanha äijä ottanu akan\nn'otta tomahtanu?\n\nJa komjan ja friskin ihmisen onkin saanu!\n\nSe on se äijä siälä Valtaalan larvas istunu toistakymmentä vuatte\ntakkakivellä ja tuumannu mennehiä.\n\nSiitä on ny justhin kaks viikkua ensi maanantaina, kun äijä tunti\nsellaasen kamalan pistoksen takaraivasnansa niinkun olis naskalilla\ntuikattu.\n\nJa sitte sitä rupes raistelohon ja tutisuttamahan ku vilutauris. Leuvat\nlöi loukkua ettei piippu hampahis pysyny.\n\nÄijä viäthin sänkyhyn ja kovasti fällyyllä peitettihin. Ja kun s'oli\nottanu kaffilusikallisen kylmyyrentroppia ja sokurinpalan päälle, niin\nkyllä se rupes hikuamahan.\n\nJa kun väki aamulla huamaatti, niin äijä oli friski kun pukki.\nKnääpsähteli laattialla ja pöyhisteli kun poikakukkoo.\n\nPesi silmät, ajoo parran. Plankkas peijakas piaksunsakki.\n\nJa ku se viälä puki pyhäverhat ylensä ja oikaasi kruppinsa, niin\npiialta jäi astiaanpesu siihen. Kattua toljotti suu auki, pesinkrapa\nkouras.\n\n— Tua äijähän on kun viirestalvi! — pääsi piialta.\n\n— Hellu täs ottaa pitää, ei se siitä parane! — sanoo äijä. Ja lähti\noikaasohon Orismalan kylälle.\n\nÄijäll' oli vähä kuusaa entisestä, että siälä yks ruusu oli kasvanu\nlaaksohna, joka kauniisti kukoosti jo kolmattakymmentä vuatta.\n\nJa sen kimppuhun se faarttas kun mötiääne ainakin.\n\nEikä siinä kauvaa noukka tuhisnu, ku asiat oli puhuttu.\n\nSovittihin että häät piretähän ja sinsallaa soosin kans syärähä ja\nhypellähä, n'otta hippulat vinkuu.\n\nSitte tälläs se ruusu suunsa truutulle ja siihen se hulivili yrkämiäs\nmossahutti sellaasen pusun, jotta Peräkyläs klasit helähti.\n\nJa sitten prouvaastin puheelle ja kuulutuksille ja hääväkiä käsköhön.\n\nMutta pastori tulikin ja oli kovasti krätyysellä päällä. Sanoo, jotta\nhän ei vihii olleskaan jos paapan häis hypellähän.\n\nS'oli kova paikka. Mutta kun pastori muistutti, jotta paree naira kun\npalaa, niin heltyy morsianki ja sanoo jotta:\n\n— Justhin niin herra pastoori!\n\nJa päälle pirettihin seurat ja kaffitettihin nisun kans.\n\nMutta niin oli yrkämiäs tohkehes ja töpinäs, jotta polkantahtia\njunkkari piaksuullansa knakutti, kun akat veisas.\n\n\n\n\nOSUUSTOIMINTA.\n\n\nOottako kuullu, että Vaasan Jaakkoo on kans osuustoimintamiäs?\n\nJa on ollu sitä jo piänestä kakarasta asti. Mä en oo ittekkää sitä\nhoksannu, ennenkun luin sanomalehrestä, mitä se osuustoiminta oikee on.\n\nKun mä ny nakkaan hätääsen silmäyksen tähänastisehen maallisehen\nvaellukseheni, niin totisesti siinä on monta loistavaa\nosuustoiminnallista nykääsyä havaattavana.\n\nEnsimmääsen selvästi osuustoiminnallisen otteheni tein viiren\nvuaren vanhana. Perustin silloon toiskan kersaan kans yhteesen\nKulutusOsuuskunnan ilman lisävastuuvelvollisuuksia.\n\nJa purotimma kans alaha luuranvarrella päretorsilta äireen juuston.\n\nJa osuustoiminnallisesti sen kulutimma.\n\nOsuuskunnan jäsenet sitten piiskattiihin, muttei se ottanu niin kipiää,\nkun vastuu jakaantuu tasan kunkin seljänpäähän.\n\nTuas seittemän vuaren ikääsnä heräs mus harras halu päästä\nosuustoiminnallisehe ja ymmärtävääsehe yhteestyöhö äireen kans\nsokurilooralla.\n\nMutta s'ei tahtonu oikee luannistua.\n\nSattuu valitettavan useen piäniä erimiälisyyksiä, niin että äitee\npakkas knoppimha mua sormille.\n\nÄitee ku on vanha ihmine eikä osuustoiminta siihe aikhan ollu vasta ku\nvähän aluulla.\n\nSamallaane vanhoolline käsityskanta on mun miälestäni viälä tänä\npäivänä havaattaviss perheen äitien keskuuress mitä tuloo sokurilooran\nhallintaha.\n\nÄireet pysyttelöövät kiukkuusesti yksityyskapitalistisella\nsokurinjakelu- ja kulutuskannalla, siitä hualimata, että perheen\nnuarimman väen keskuures on aina ollu voimakas osuustoiminnalline\nharrastus ja henki, mitä sokurilootahan tuloo.\n\nTällä alalla olis siis saatava korjauksia aikha.\n\nMiten kuten mä osuustoimintaa ajattelenki huamaan sen kaikilta\nkantiilta varsin otolliseksi ja soveltuvaksi ihmiselämän moninaasuutehe.\n\nOn vain yks ala, jolla se miälestäni ei oikee vetele.\n\nJa se on n.s. hellemmät tuntehet, kuten friijoo, pussoo ja akanotto.\n\n\n\n\nALUNAKKA SEKAASINSA.\n\n\nOottako kuullu, jotta ihmisiltä menöö näiren kaikellaaste verojen\nmaksun tähre alunakka aiva sekaasinsa?\n\nKlumpun Kustaa sanoo jotta:\n\n— Ja mikä peijakas siin' oikee on ku nuata veroja aina vaa lyärähä\ntaloonpoijan niskaha. Nythä siälä hallitukses on kansanmiähiäki ja\nniiren pitääs kattua meirän taloonpoikaan etua. Markan kurssinki n'oon\nne poijat prissannehet, nii ettei sill'oo enää mitään virkaa. Ja veroja\nvaa lyärähä aina vain uusia! Eikö tämä hallitus osaa muuta tehräkkää.\nKun härintuskin saa kunnan- ja papinverot ja hipoteekin inträssin\nmaksetuksi, nii eikös jo taas jokin äijänkänttyrä kujalla oo tulos\ntaloohi päi jokin paperilappu kouras että:\n\n— Täs olis isännälle taas vähä verolappuja! Sill'olis kiirus, sanoo\nfaltesmanni. Tällä viikolla lopusta viikkua olis maksettava!\n\nEihän täs oo isännällä enää muuta virkaa ku pitää kirjaa kaiken mailman\nveronmaksuusta. Hypätä kunnan esimiähen, faltesmannin ja panttifoorin\nväliä. Ja kun kotia pääsöö, niin heti saa ettiä pännän ja sylipuun ja\nlähtiä mittaaloho maitansa. Mettäs pitääs kulkia räknäämäs puukki ja\nkriivata ja ilmoottaa, ja valittaa ja hypätä ja häärätä kun valkia olis\nhousuus.\n\n— Ei tästä taloon asumisesta tuu enää mitää! Kyllä se niin on —\nhuakaasi Mäkitaloon Antti-isäntäki, jok'on harvapuheene ja jämtti miäs\nkaikis hommisnansa. Sanoo jotta:\n\n— Munki almanakkani on aivan kriipooksia ja merkkiä täynnä, etten saa\nenää ittekkää selvää.\n\n— Samoon on meirän emäntäki aivan päänsekooksis kun lehmät poikii\nkoska rookaa. — Emännän merkit ovat sekaantunehet kaikenlaaste\nveronmaksu-merkkien joukho, niin että täs on koko huusholli päällänsä.\n\n— Niinkun täs toisella viikolla perjantakina, kun akka kattoo\nalmanakkaha että:\n\n— Jahah, nyt s'oon sitte se papinmaksu.\n\nJa kun mä ajaa köryytin voipyttyyneni pappilaha, niin pappi tuumaa\njotta:\n\n— Kovasti se Antti nyt on keriinny maksuunensa, kun aina ennen on ollut.\nviimmeesiä. Tulvalla viikollaha se vasta teiränkylääste kantopäivä olis\nollu.\n\nTruiskahutti pitkän syljen Antti-isäntä ja sanoo:\n\n— Mä tulin kotia ja soilusin akalle aika lailla, mutta se fämmäs\nvastha, että papinmaksun merkki se oli!\n\n— Mä meinasin justhin sanua, kun piika tuloo henki-hapatuksis tupha\nhuutaan että:\n\n— Emäntä, emäntä! Voi herra hallikho ku Fiikee poikii! Tulkaa nopiaa\nhäthä!\n\nSiinä s'oli sitte seki merkki!\n\nHuamisen päivän pääll' on almanakas taas kriipoos, niin että kantopäivä\ns'on huammennaki, mutta mikä?\n\nKantaako pappi, lukkari vai valtio verojansa, vai kantaako Kirjukee,\nsiitä totitesti ei enää saa selvää alunakantekijäkään! Kun piikaki\nkehuu sinne kraapooksen vetänehensä.\n\n\n\n\nPLUMPÄRIN PAATTI.\n\n\nOottako kuullu, kuinka Plumpärin paatin on käyny?\n\nSe Plumpäri on sellaane flesuune ja viraatoon miäs, jotta sen maalline\nomaasuus on hujan hajan.\n\nKeväällä sai sekin iilin, että sillä kans pitääs olla paatti kun\nmuillaki herroolla ja yks junkkari saikin sitte myyryksi sille vanhan\nrometon monella saralla markalla.\n\nSiin'oli seiliä, nuaria ja naruja, tyyri toises pääs ja pohjas muitaki\nreikiä kun se, johna korkkia piretähän.\n\nPlumpäri veti trasut mastho ja ihmiset siunaalivat Kalarannan pryyllä\njotta:\n\n— Kun on hullu pöllöö kun sitoo skuutin kiinni, vaikka perä on aiva\npystys!\n\nYks huuti jotta:\n\n— Miäs hoi, päästä naru irti, muutoon sä ajat suaraa Sariinin\nsänkykamarin klasista sisälle.\n\nMutta Plumpäri tarttuu tyyrihi ja kääntöö ensiksi vasemmalle ja sitte\noikialle ja taas vasemalle ja teki sitte sellaase lehmänkäännökse, että\npummi löi Plumpäriä niin vastakuanua, ettei se nähny pitkähä aikaha\nmitää. Hattu meni ja kaks hammasta. Leukaperät oli turvoksis toista\nviikkua.\n\nMutta kyllä kans paatti lähti viilläthö Vaskiluatua kohre.\n\n— No menkhö peijakas, mihkä tahtoo, tuumas Plumpäri ja piteli\nleukojansa.\n\nMeinas jo pistää tupakiksi ku pummi tuliki toisen kerran, ylitte ja\ntärähytti taas niin leuvoolle, n'otta Plumpäri olis pyllähtäny merehe,\njos ei sill'olsi peräpuali kovasti raskas.\n\nS'oon nähkääs lihavaa sorttia, tämä Plumpäri. Se otti niin kipiää,\nettei se saattanu mainatakkaa.\n\nPani vain paatin pohjalle maata, ettei kolmatta kertaa saisi\nsamallaasta mälliä.\n\nJos s'oliski saanu peijakas viä, viälä kerran pummilla muatohonsa, niin\ntohjoksi olisi vissihi menny koko päävärkki, niin lujaa tekua ku se\nPlumpärillä onki.\n\nJa Plumpärin paatti teki sellaasia kaaria ja leikkauksia, jotta sit'oli\nilo kattella. Se kryssäs ja prässäs ja seilas perä erelläki.\n\nJa aina kun Plumpäri yritti nostaa päätä ja kattua, mihnä mennähä,\nlenti pummi ylitte että vinkuu ja Plumpäri painoo päänsä vähä äkkiä\nalaha.\n\n— Luja paatti — tuumaali Plumpäri. Mutta sitte töksähti. Tarttuu ku\ntikkuhu ja kun Plumpäri kattoo, niin se oliki Linnanrannas.\n\n— No tämähän ny passas! — sanoo Plumpäri.\n\nJa Plumpäri sitoo paatin prykyhy kiinni ja lähti kotia, mutta tuliki\nkahren viikon perästä frouvinensa takaasi ja meinas lähtiä vähä\nseilaamaha — niin paatti makaskin pohjas!\n\n— S'oon vähä ravistunu. Antaa sen ny maata kun s'oon nuan tukevasti\npohjas! Siälähän paisuu, ettei enää vuara!\n\nJa kun Plumpäri taas kahren viikon perästä tuli kattomha, niin kyllä se\nilostuu, kun myrsky oli nakannu paatin kauas maalle.\n\n— No totisesti! Siinähä sen ny passaa hyvin paikata.\n\nJa kun Plumpäri sitte tuli nikkari Mäkelän ja pläkkipellin ja vasaran\nkans kolmen viikon päästä rantahan, niin vesi oli noussu ja paiskannu\npaatin sillan ala pohjaha.\n\n— No siälä se ny on hyväs paikas. Pareet s'oon kun se paisuu, elikkä\nkun paikata pitääs. Naulan kohrista pakkaa aina mätänöhö. Ei pilata,\nkuulkaa Mäkelä, hyvää paattia paikkaamalla.\n\nSiälä s'oon maannu Plumpärin paatti lios tähän asti.\n\nToiset ovat ruvennehet vethön paattiansa maalle, mutta Plumpäri on\nviisas miäs. Se sanooki jotta:\n\n— S'oon aivan turhaa. Siin' on vain vaivaa ja rähinää. Maakkoho ny\nsiälä ensi keshä, niin vissisti onki raot ummes, eikä tarvitte sitte\npaikata, ei paisuttaa.\n\nEi tarvitte eres merehen lykätä!\n\n\n\n\nSATA KERTAA PUTKAS.\n\n\nOottako kuullu, mikä merkkipäivä oli Alpiinus Lymylällä menny\nperjantai-aamuna?\n\nAlpiinus heräs silloo jämttisti sarannen (100) kerran Vaasan\npoliisilaitoksen nurkimmaasesta putkasta, pää täynnä kupariseppiä.\n\nSata kertaa juapumuksesta putkas!\n\nS'oon sellaane rekortti, poijat, että me muut saamma nostaa lakkia.\n\nM'oomma vain pikku poikia tämän Alpiinuksen rinnalla.\n\nMoni harmaapäine kunniootettava ja harjaantunu juappoo, vaikk'on\nahkerasti treenannu ja parastansa yrittäny, näköö elämänsä kallistuvan\nehtoohi ja illan koittavan, ennenku on pääsny pualivälihinkää.\n\nVoimat ja veto loppuu. Ei oo keuhkoos kurssia, ei rähinäs ryhtiä.\n\nSiihe knääkähtää, ketaransa pysthy nakkaa ja mainen melu lakkaa.\n\nToista s'oon tämä Alpiinus!\n\nS'oon viälä miäs parhaas voinnis. Hiljan 30 täyttäny, nii että jos\nelonpäiviä Alpiinukselleki viälä piisaa, nii se rekorttia paljo petrata\nmahtaa.\n\nViimme perjantaina onnistuu Alpiinuksen saavuttaa tämä rekorttinsa,\njotenka poliisilaitokses oli ilo kaksinkertaane.\n\nMerkkitapauksen johrosta kantoovat tottunehet poliisit Alpiinuksensa\nriamusaatos putkasta ylikonstaapelien kaffihuaneeshe, johna Alpiinus\nsai kunniapaikan.\n\nUseeta puheeta pirettihi, johon Alpiinus liikutettuna selvin, vaikkakin\nkipein päin vastas, huamauttaen samalla kuinka jumalattoman vaikiaa on\ntätä nykyä saara täyttä pääntäyttä. — (Oli »kieltolain» aika.)\n\nTenttu on huanua ja suutarinlakka lujas. Oikiaa priitä ei tahro saara\nenää ollenkaa. Monta hyvää yritystä on hukhaan menny, kun aines o\nloppunu keske.\n\nSe sanoo, että jos olot ei olsi viimme aikoona nii kovasti kiristyny,\nniin s'olis aikoja sitten tämän merkkihetken saavuttanu.\n\nHölyn pölyä s'oon tämä tällaane järjestys — lausui jupileeraaja. Ku\nkialtolakia hommathi, nii oli puhet sellaane, että, ne kun tahtoo\nväkeviä saara, saavat stä lääkärin lapulla eli sosiaaliministerin\ntoristuksella. Mäkin sitä silloo kannatin ja tykkäsin että s'oon\noikeen. Mutta nyt m'oon nähny, että s'oli valespeliä ja ihmiste\nnarraamista. Tohtori ei anna lappua ennenku kualoo ja siiloon s'oon\nturhaa.\n\nM'oon kirjoottanu sosiaaliministerille ja reirusti ja rehellisesti\npyytäny saara selvällä rahalla ostaa 25 litraa priitä.\n\nSiältä tuli kirje, että ei anneta. Menkää poliisilta pyythö!\n\nNiinkun en mä sitä entisestä hyvi tiätääsi, kunniootettavat\nkonstaapelit, että siit' ei tuu mitää.\n\nMonista syrämmellisistä sanoosta, joita päivän sankarille omistettihin,\nansaattoo erikoosta mainittemista vanhemman konstaapeli Härmälahren\nlausunto.\n\nSe kun sanoo jotta:\n\n— Sellaasta miästä, Alpiinus, kun s'oot, on oikee ilo poliisimiähen\nkanniskella. Sä et tappele ekkä varaasta, ekkä yritä pakhon juasta,\nekkä oo liika raskaskaa. Parhultaane olalle paiskata. Meet ittestäs\nputkha, ku ei täs aina kerkiä fööräämähä ja pysyt siälä, vaikka sattuus\novi auki jäämähänki. Sellaane se on oikia ja reiru juappoo! S'ei ookkaa\nmikään hulikaani. Totisesti Alpiinus, minä sanon sulle, että jos ei täs\nlaki kiältääsi, niin mä antaasin sulle aika perhanammoosen tärähröksen\njurvalaasta pontikkaa. Sen s'oot ansaannu, Alpiinus. Mutta ei passaa ny\nkialtolain aikana, vaikk' onki viinaa joka nurkas n'otta flosajaa.\n\nS'oon sillälailla, että poliisiki saa kattua vähä tarkasti\nympärillensä, mihnä paikas passaa holpata.\n\nS'oon nyt nii kranttua.\n\nPoliisilaitoksen henkilökunnan pualesta ojennettiin päivän sankarille\nlaakeriseppeles toivomuksella, että hyvä yhteestyä erelleenki sais\njatkua.\n\n\n\n\nESA-HEIKKILÄN HEINÄVÄKI.\n\n\nOottako kuullu kuinka Esa-Heikkilän heinäväen on käyny?\n\nIsäntä oli maanantai-aamuna nousnu jo neljältä kakistamha väkiä ylähä\nja ollu kovasti krätyysellä päällä.\n\nPaukottanu oli aisalla lutinseinähä Hessan klasin ala nii että klasit\noli heläänny.\n\nEikä trenki-Kustaakaa ollu tahtonu millää päästä ylähä.\n\nPoika-Jaskaa oli emännän pitäny käyrä nelijä kertaa retuuttamas ja\njukittamas, ennenku sekää rupes saamha silimiä raolle. Ja vasta ku\näitee oli sanonu jotte:\n\n— Nouse ny Jaska, kuulek sä, ku isä rupiaa jo aiva manaamha. Älä laita,\nettä se tuloo sun niskahas. Nouseksä, häh!\n\nMutta vasta sitte ku emäntä oli flätkäässy sitä päähä, se pääsi\njaloollensa.\n\nMuttei siitä lähröstä tahtonu siltäkää tulla mitää. N'oli niin\nkoko väki unen sikkaras, että trenki-pöllööki hyvän aikaa koitti\ntukkia silan tamppia aisanreikähän, eikä hoksannu ensin ottaa pois\ntampinnapulaa.\n\nSiinä se napalootti nii että isännän piti vähä mossahuttaa sitä,\nennenku se äkkäs.\n\nJa siltäki jäi rinnustin auki!\n\nKyllä siinä isännän sisua koitellahan ku pitääs saara väki töihi.\n\nKu se poika-Jaskaki meinas lähtiä lakitappäi heinähä.\n\nJa piika-Hessa oli niin niskavääräs ja silmät solkerolla, ettei\nhoksannu panna hamesta ylensä.\n\nKun tuloo kärryyllen asti piänes aluushamesklitus!\n\nN'oli ollehet koko yän tyäväentaloolla hypyys.\n\nPäästihin siitä kumminki tuas kuuren aijoos lähtöhö.\n\nEi puhuttu paljo, mennä jyryytettihin vain.\n\nMutta siälä kytötiällä, justihin siinä Niämistön-Maijan mökin tyänä,\nLiinoo yhtäkkiä, jotaki säikähti ja ku se lähti hyppäämähä!\n\nPoika-Jaska, se nyt putos kohta kärryyltä samoon kun se\nSorviston-Lissuki, jok' on siälä päivämiäsnä, mutta isäntä ja\ntrenki-Kustaa ne pitivät irvillä hampahin karikoosta kiinni.\n\nYhyrellä pyärällä menivät nii että sinitti vain.\n\nHessa, jok' oli suittis, poukkooli istahallansa ylähä ja alaha, ylähä\nja alaha ja kinnas suittista minkä jaksoo.\n\nHuuto ei auttanu. Ei isännän enempää kun Hessankaa.\n\nTrenki-Kustaa ei saattanu huutaakkaa ku sen oli menny kiäli hampahien\nvälihi.\n\nPiti vain suuta auki ja liputti kiältä.\n\n— Hessa! pirätä, pirätä! Eksä peijakas kuule? Aivan täs menöö sualet\npirin-pärin. Hessa! Älä aja nii lujaa. Nyt putos konttiki ja voi-aski\nmenöö pyäriensä. Hessa! Piimäleilin tappi aukes, kuulek sä, tappi aukes\nja piimää juaksoo pitkin lavaa! Hessa! Kustaaki putos! Pirätä, pirätä\nrumaane, m'oon aiva piimäs! Ei täs enää pysy, lava on niin lipoone.\nHessa! — — —\n\nSinne se jäi isäntäki leilin vierehe kellellensä katkennu\nkarikan-kappales käres.\n\nMutta Liinoo lipitti ja Hessa poukotteli suaraa isoonlaron ethen.\n\nSiihen pirätti, eikä tikahtanu, floosas vain.\n\nJa kyll' oli Hessan hiukset hassalla ja istumapaikka pehmoone.\n\nS'oliki ollu sellaane koputes-polska, että eikähän falssin halut\nmennehet hyväksi aikaa.\n\nIsäntä tuli piimäleilin ja karikanpalan kans klynkäten ja\ntrenki-Kustaall' oli voi-aski kouras.\n\nJa vasta aikaan päästä tuli poika-Jaska, joll' oli leilintappi.\n\nSorviston Lissun oli ottanu niin luntioomihin, ettei se pääsny mihkää.\n\nOjan pyärtänölle oli jääny ruikuttamhan.\n\nKyllä ne kattoo kaikki rumaa Liinoon päälle ja meinasivat, että\nsitä pitääs antaa seipähällä oikee pitkin ja poikin, ku tuallaasen\ntulemuksen otti ja teki.\n\nJa olis ne vissihi sen päntännehekki, muttei ollu keneskää lyämämiästä.\nOli ittellä jokahittella nii hellät paikat.\n\nEi tullu luaon otostakaa mitää, eikä istumisestakaa.\n\nMakaalivat vain ja makooltansa söiväkki.\n\nVattooltansa yritti Hessaki piimää leilistä hörpätä.\n\n\n\n\nAKAT PURKI KAUPAN.\n\n\nOottako kuullu jotta Kauhajoell'on sellaanenki paikka jota sanotahan\nPetleheemin mäjeksi?\n\nJa sillä mäjellä tehtihin täs joulun välipäivinä sellaanen\nhevooskauppa, n'ottei s'oo viäläkään valmis, vaikka siin'on ollu\nakakkin päällänsä suupeliä soittamas.\n\nKun oli sen suutarivainaan huutokauppa, niin sinne tuli yhren akan\nvävypoika ja yks palstatilallinen, kumpikin hepallansa poukotellen, kun\nainakin isäntämiehet. Ja rennolla päällä olivakkin.\n\n— Viis penniä tykö! — kiljaasi se vävypoika summanmutikas kun pihahan\najoo ja kuuli vasaramiehen huutavan jotta:\n\n— Tulooko lisää? Ensimmäänen, toinen ja — — — tulooko lisää?\n\nSilloon tuli se palstatilallinenkin justhin sillä viriällä salviallansa\npihalle ja huikkas n'otta:\n\n— Ja viis penniä vielä!\n\nSamas kans paukahti ja isännällen nakattihin aika knippu tavaraa.\nSiin'oli vanha häkylä, kerinlehret, juustolauran puoliska, kaks\nkakulakeppiä, tukkilukku, klihran rauta, vintilän varsi ja\nroukkonavari. Ja kun isäntä tuumas jotta:\n\n— Siinä s'tä nyt tulikin töskää!\n\nNiin vasaramies huippas vielä vanhan kipparan karvakengänkin tulohon\nsamahan läjähän ja huuti jotta:\n\n— Joko piisaa, vai nakkaanko lisää?\n\nMutta isäntä tuumas n'otta:\n\n— On siinä kilua jos on kaluakin yhyren miehen osalle! Myykää jo\nmuillekkin.\n\nSitte se rupes kattohon sen vävypoijan hevoosen päälle ja sanoo jotta:\n\n— Ompas tuolla hevoosella häjy rusto takajalaas.\n\nSe on selevää, jotta vävypoika suuttuu kun tupakki, sutkaasi konia\nsuittenperillä lautaasillen ja kiljaasi jotta:\n\n— Katto mies mihnä sulla rustoja on!\n\nKun aikans'oli haukuttu toistensa hevoosija, kattottu suuhun ja\nnostettu häntää, niin huipattihin huppia ja kumpikin lähti uurella\nkonilla kotiansa. Ja tykkäsiväkkin molemmat jotta saivat jutkahuttaa\ntoistansa.\n\nMutta vävypoijan kotona nousi totinen tomina. Siinä puhallettihinkin\noikeen kaharella harpulla falssit ja minuveetat sekaasinsa. Ja siinä\nvanhas harpus oli paljo koveet ääni.\n\nMutta sitte sekin loppui kun puukoon päähän. Akat sitaasivat hilkut\nkorvillensa, tryykööttivät pihalle, kääntöövät hevoosen ja laskettivat\nhäntäpitkällä vaihtamahan takaasi.\n\nMutta akat eivät tiennehet sitä, mitä huonoonkin hevoosmies tietää,\njottei nähkääs passaa hevooskaupas voittanehen olla kolomehen\nvoorokautehen kotonansa. Sitte kyllä jo pitää kauppa. Tämä\npalstatilallinen oli lakia kunnioottava hevooskoijari ja pysyy kans 3\nvuorokautta katees, niinkun laki määrää, jottei hevooskauppaa saara\nrikotuksi.\n\nMutta akat ovat kans kavalia, niinkus tierättä. Niin oli sen\nvävypoijankin huonehenhallitus. Mitäs tekivät?\n\nLähtivät ensi pyhänä sillä vaihtokopukalla kitkkohon. Sitoovat\nhupan renkahasehen kiinni ja menivät peräpenkille istumahan. Se\npalstatilallinen oli kans akkoonensa tullut kiittöhön hyvästä\nhevooskaupasta ja veisas hartahasti.\n\nSilloon livahtivakkin sen vävypoijan akat pihallen ja jättivät\npalstatilallisen akkoonensa veisaamahan.\n\nMenivät vanhan salaviansa työ, päästivät aisoosta ja panivat\nvähä nopiaa oman reen etehen. Sen huonon hevoosen lykkäsivät\npalstatilallisen lohnasta syömähän — ja ajaa karuuttivat kotia n'otta\nporkoolit soittuu.\n\nKun kirkonmeno oli loppunu ja viimmeenen värsy veisattu, tuli\npalstatilallinen akkoonensa vakavis ajatuksis kirkosta pihalle — ja\nnäki! Näki, n'otta sen oma hevoonen syörä krauskutteli irrallansa\nheiniä lohnasta. Kirkkomiehestä tuli yht'äkkiää tavallinen ihiminen.\nJa se lasketteli suustansa sellaasia sanoja, jokk'oli toisille\nkirkko-ihmisillen kauhistus.\n\nMeinas vierä aisoosta vetämällä lohnan kotia ja jättää sen hevoosen\nsiihen. Mutta hevoonen tuli peräs.\n\nEikä auttanu muu, kun akkakin tahtoo rekehen istua, kun panna aseehin\nja ajaa kotia, vaikka kyllä s'oli katkeraa.\n\n\n\n\nJURVAN KUPPARI.\n\n\nOottako kuullu, että Jurvan Sarvijoella voirahan ny taas kovasti hyvin?\n\nSe oliki niin nutuusta ja rutuusta se elämä täs loppuaikoona, jotta\nsarvijokiset pakkas tulhon liika krätyysiksi.\n\nMutta sitte tuli erinomaane siipyläänen kuppari, hiaroja ja povari ja\nny on sarvijokelaasten kruppi taas kovasti liantoone ja hyväs voinnis.\nEi vaivaa enää kihti ei romotiisi. Lonkkapistoksistaki on päästy. Eikä\nsillä hyvä, että se siunattu siipyylääne kuppari hiaroo, kuppas ja imi\nkuppisarvillansa pahan veren sarvijokelaasista seljän kautta uloos. Se\nviälä povas kaupanpäälliseksi ja kattoo kärestä. Mutta kaffinsumppihin\ns'ei kuulemma saattanu kattua ollenkaan. Ne se litkaasi menhön\nporoonensa.\n\nJa kyllä se akka vain tiäsiki. Oli tarkasti kullekki neuvonu varoomha\nyhtä ristinveristä miästä ja punaveristä naista, jokka pakkaavat\nSarvijoellaki tukkimha pariskunnan välihi. Paljo ilua ja vähä muresta\noli kullekki luvannu. Ja markan pistäny tarkasti aluushamhen plakkarihi\nja vakuuttanu, jotta hyvin menöö.\n\nJa hyvinhän s'oon sarvijokelaasten mennykki. Ei voi moittia. Kaikkien\nmuiren, mutta sen Tuamahan käythin vähä huanosti.\n\nSitä ku se Siipyyn flikka hiaroo nii, että Tuamahan syrämmes tuhahti\nrakkaus aiva ilmi liaskaha. Ja paloo, n'otta käry nousi. Sen rupes\nsilmät lirutteloho ja lakkinsakki tälläs kallellensa.\n\nTiätää sen ku sellaane mailmankuppari ja hiaroja ottaa poikamiähen\nsiltä kantilta katteltavaksensa, että miähen ittellensä hiaroo, nii\nturhaa siin'on vasthan prätkytellä.\n\nSe oli se Siipyyn flikka hiaronu sen Tuamahan niin ympärinsä, n'otta\naivan oli Tuppu-paraan pää klenahrellu.\n\nJa ku Tuamas oli niin fletkooksis, ettei mistää tiänny, niin oli\nottanu Tuamahan syrämmen oikee käthensä ja knäpähyttäny siihe\nkuppikirvehellänsä kauhiammoosen ja syvän rakkauren haavan.\n\nSiit'oli juassu kamalasti verta ja Tuamahan oli lyäny niin heikoksi,\njotta siinä paikas oli kosinu sitä kupparia.\n\n— Eikä se hieroja-flikka ollukkaa pannu yhtää vastha. Oli laulaa\nhelähyttäny että\n\n    Hellällä palavalla syrämmellä\n    Raakastan minä siinua!\n\nJa sen päälle oli nuoripari hypelly kiverän polkan, n'otta sarvipussi\nkalissu.\n\nJa sitte kihloolle Vaasaha. Niin kiirus oli ollu, etteivät malttanehet\njunalla Seinäjoen kautta kiärrättää, ku lähtivät kävellä flinttaamha\nkäsikoukkua oikoostiätä Vaasaha. Kivisillan pääs olivat vähän aikaa\nhuilannehet ja sitte lopun matkaa hyssytellehet.\n\nKeturista ostivat komjat kihlat ja kangaspuarista kaulahitten. Mistä se\nTuamas sen kellon osti, sitä mä en tiärä.\n\nMutta hyvä s'oli käymhä, kun ei ollu ku varttia vaille, ku Tuamas oli\nhellunsa kans taas viikon päästä Sarvijoella että tärähti!\n\nJa sen päälle juathin kaffit ja olthin onnellisia. Eikä siinä akkaan\nkontittemiset auttanehet monehen päivähä.\n\nMutta sitte meni huanosti. Morsiaan tahtoo, että lährethän yhres\nSiipyyhy, että hänki saa näyttää omanpuolohoosille sulhaasmiästä. Ja\nlährethin kans. Kestinkylähän päästihin yäksi ja menthin korjasti\nnukkumha.\n\nMutta aamulla ku Tuamas huomaatti ei morsiant' enää ollukkaa. Ei sängyn\nallakaa. S'oli menny ja s'oli murheelline paikka. Kaikki oli viäny\njoukosnansa, kihlat ja kuppisarvekki.\n\nEi muuta jättäny ku sen syvän haavan Tuamahan syrämmehen.\n\n\n\n\nPIIKKILOUKON FLIKAT.\n\n\nOottako kuullu kuinka nuaren Piikkiloukon flikkaan käythin täs\nkissaviikkojen aikana?\n\nEttä tiätääsiä, mihinä se Piikkiloukko on, sanon senki, että s'oon\nTeuvan Äystöön kylän ja Norinkylän välis ja nuarten kesken sanotahan\nsitä oikeen Pikku-Suameksi. Siältä on Lammasnevan rantaa lyhyt\nNorinkylähä ja Kirvesmäkiä pääsöö Äystöön kylähä ja Havinnevaa taas\nHangaskylähä ja päinvastoon joka suuntahan kolmellen tahollen, niin\nettä siin'on flikkaan keksittävä konstia saara kulloonkin aikanansa\ntiaron, mistä päin flikoollen tuloo friiaria lauvantakiehtoona.\n\nMutta nyt n'oon senkin keksiny.\n\nElikk' oikiastansa ei n'oo Teuvan flikat, jokka sen on keksinehet.\nSit'on käyttäny jo Teuvan flikkaan isuäireen isuäireet kun ne\npaapan-paapan-paappaa orottelivat luthin tulovaksi.\n\nN'oli ne Piikkiloukon ilooset flikat panemas pellovaattia riiheen ja\nkokoonnuut kaikin sinne niitä pellovaattia reiraamahan. Ja tiätysti\nheti tulit puheeksi, että misthän päi ny tänä ehtoona tuloo poikia.\n\nHilta kohta sanoo että:\n\n— Kattothan! Mä kyll'osaan konstin.\n\nJa sitte kaikki flikat yhthen trusahan Hiltan ympäri ja Hilta sylkäästä\ntruiskas kouran pohjahan ja flättäs etusormella keskelle sylkyä, niin\nettä sylky prisahti flikkaan silmhin, eikä kukaan nähny pitkihi aikoohi\nmitää. Pyhkiivät vaan hilkun nurkalla muatuansa ja sanoovat että:\n\n— Min'en nähäny sitte yhtään mitää, mihkä päi se lenti.\n\nMutta Hilta osas toisenkin konstin. S'ooli sellaane, että kriivaasthin\ntulistikulla valakia ja sitte syljetthin etusormen ja peukalon\npäähän, ettei polta ja otethin kiinni palavaha tulispäähä ja tikunpää\nkäännethin ylähäppäi. Sitte kattotihin silmät tapilla mihkä päi karsi\nkaatuu, nii siältä päi tuloo friiaria.\n\nKaikki flikat kattoovat voorostansa, mutta sitte sanoo Hilta että:\n\n— Mun rämpsähti nii ettei sitä oikee tiärä, mihkä päi se viisas.\n\nJa koitti uurestansa. Mutta karsi rumaane putoski rohtimien sekaha ja\nsamalla tollahti koko rohorinläjä ilmiliaskaha. Ja flikat törmäsit\nkaikin riihestä ja huusit ja hosuut ovella, kun valakia roihas\nriihestä. Riihi paloo pahanpäivääseksi ennenku kerithi häthä.\n\nKu sitte vakuutusmiähet kyselit, mistä valakia on pääsny irti, ei\nflikat tiänny mitänä sanua. Miähet meinas, jotta flikat on polttanu\npiippua, mutta flikat sanoo että:\n\n— Hui hai, ei m'oo polttanu!\n\nJa ne unohrit siinä rytäkäs flikat aiva, mihkä päi se karsi kaatuu,\neikä n'oo sitte enää tohtinu koittaa.\n\n\n\n\nKUVERNÖÖRIÄ KYYTITTIHIN.\n\n\nOottako kuullu kuinka kamalasti yks huuritoon kauppamatkustaja-venkales\non puijannu ja puliveivannu yhtä kevarin isäntää ——n pitäjäs?\n\nSiitä kevarist' on matkustavalla yleesöllä sellaane kokemus, jotta\nkaikki siäll'on huiskin haiskin, paitti yks kiulu, joka seisoo aina\nkeskellä porstuan lattiaa. Hevoosta siält'ei tahro saara millää.\nOrottaa pitää aina monta tiimaa ja ku viimmee on porraspääs se\nkarvootoon kaakki, joka siinä kevaris hoitaa hevoosen virkaa, niin\nsaa reissaavaane panna pitkällensä viälä kahreksi tiimaksi, ennenku\nruvethan lähtemhä.\n\nJa se meno ja faartti on sitte sellaasta, että ainaki pari kolme\nheikkohermoosint' on sillä kevarinvälillä tullu hulluksi. Kaikki\nlaulut on saanu kolmehe kertaha laulaa läpitte, muistella koko\nelämänsä prikusta prikkuhu, räknätä tulonsa ja menonsa koko vuarelta,\npuhua suunsa kuivaksi, käännellä päänsä kankiaksi, kattella silmänsä\nharmaaksi, haukkua ittensä tyhjäksi ja ku kaikki täm'on tehty ja\nvalmista, nii on päästy vasta vähä toista tolpanväliä. Matkaa on 28 km.\n\nJoko käsitättä, että siinä torellakin voii tulla hulluksi?\n\nMutta sitte tuli se junkkari-kauppamatkustaja ja sill'oli jutku miäles.\nSe telefoonas jo kaukaa kevarin likillä olevahan kauppapuarihin jotta:\n\n— Halloo! Viäkää sanaa sinne kevarihi, että täält' on tulos Vaasan\nläänin kuvernööri tarkastusmatkalle. Sille pitää olla kolmen tiiman\npäästä hevoone aisoos, jotta se pääsöö heti jatkamha matkaa.\n\nSiitä tuli kevarihi touhu! Jaa-ah, sanon mä. Sellaasta tuhannenmoosta\npoukett'ei siinä taloos oo enne ollu, eikä suinkaa tuu koskaa\ntulemhankaa.\n\nEmäntä sitoo hamhensa pualisäärihi ja piika poukkooli vain hurstises\naluushamhes. Siinä pesthin ja siivothi, n'otta ovet paukkuu ja klasit\ntäräji. Emäntä heitteli vettä puusangoosta laattialle ja piika\nvarsiluuralla krapas ja huitoo n'otta piänimmät kakarat lentelivät\npesuveren kans porraspäähä.\n\nIsäntä lipitti peltoja pitki toisehe kylähä laihnaamha pitäjän parahan\norihi ja Tuuloksen mallisen lohnan.\n\nJa justhin ku piika paiskas laattiankuivootrasut porstuan ovesta\npihalle, nii — silloo se tuli!\n\nJa isäntä pukkas ja rykii ja emäntä niiaali ja piika siunaali ja ettii\nhamestansa ja kakarat luurasivat ovisängyn alta.\n\n— Ja-hah — sanoo se lurjus.\n\n— Ja-hah — pääsi isännältäki.\n\n— No, onha tämä kevari kunnos ku hevoonenki näyttää jo seisovan\nvalmisna — puhuu lurjus. — Jos lähretääs?\n\nIsäntä toi orhin porraspäähä ja kyll'olis kuvernöörin passaannu siihe\nistua. Ku lohnan pohjalle oli pantu taloon paras höyhenpolsteri,\ntuliterä pitkäkarvaaset fällyt ja kaks lumivalkoosta franssulakanaa\nvälihi.\n\nKyllä passas lurjuksen istua!\n\nJa isäntä istuu kuskipukille ja niin sitä lährettihin, n'otta pyry\nnousi. Ei kestäny täyttä tiimaakaa ku oltihin perillä. Isänt' ei\nuskaltanu päätänsä kääntää, ei rykäästäkkää. Istuu ku tuamittu käret\noikoosna.\n\n— No, mitäs kyytti maksaa? — kysyy lurjus ku perille päästihin.\n\n— Mitä se ny maksaas?! Ei mitää, hyvä vain ku herra tuli!\n\nEik' ottanu isäntä maksua. Kiirus oli kupernööristä päästä. Ja niin\nlähti kotiappäi.\n\nEm mä viitti enää sanuakkaa, mitä isäntä sanoo, ku sitten sai kuulla,\nettei se kupernööri ollukkaa. Mutta sen s'oli kevari luvannu, jotta jos\nse lurjus viälä joskus noukkansa sinne pistää, nii niskat nurin vääntää\nja kruuvaamalla pään krupista irti nykääsöö.\n\n\n\n\nTUPPURAASEN HUUSHOLLI.\n\n\nOottako kuullu mikä meno ja mekastus oli tiistai-aamuna makasiinimiäs\nTuppuraasen parihuanehis?\n\nVarsinki köökin pualella.\n\nSiälä oli noustu ylähä jo ennen kuutta, hypätty ja häärätty kun\nsiantappajaasis.\n\nTuppuraane siälä vain piti inventteerinkiä maallisesta hyvästänsä, joka\non viimme vuasina hualimata kaikellaasista pulista ilahruttavas määräs\nlisääntyny, varsinki kakaralauma.\n\nJa ny piti niitä vähä sortteerata.\n\nPutsata ja pestä vanhempia kappalehia ja lährettää kouluhu.\n\nJa valita nuarimmista uusia Tuppuraasplanttuja, jokka on jo siihe\nikhä tullu, jotta niihi sopii antaa opettajien koitella intuktiivista\nja tetuktiivista hantteeraustapaa, vaikka kokemus on aina osoottanu\nnyrkkipelillä järjen parahite päähä tarttuvan ja laiskuuren ja\ntyhmyyren ihmisestä pois varisevan.\n\nTätä tapaa käyttää Tuppuraanenki koto-oloos hyvällä menestyksellä.\n\nNiinku nykki kun Ellu ja Kallu pitivät samasta kengästä kiinni, ja\nväittivät sitä kumpiki omaksensa.\n\nMutta ku isä Tuppuraane reisuusti vain mojahutti kumpaaki knuppihi,\nniin selves heti, jotta kenkä oliki Kallun eikä Ellun.\n\nKoulukirjoja oli yhteesvoimin ettitty ja isä oli vääntäny senkinki\npaikooltansa, kun ei suamenkirjaa muutoo saatu senkin ja seinän välistä\npois.\n\nMutta piplianhistooria oli katees. Sitä ei löyretty sängyn altakaa.\n\nEikä sitä ollu puulooraskaa, ku isä sen kaatoo laattialle. Mutta\nputukasasta löytyy kumminki Urho-poijan lakki, jok'on ollu koko kesän\nhukas.\n\nVanhin poika Juhannes kulkoo lysionkoulua, ja sille piti ensi päiväksi\npanna kraki kaulaha, mutta vaikka ne äireen kans yhres yrittivät, niin\neivät saanehet knappihi.\n\nVasta kun isä kahrenkären puristi Juhannesta kurkuusta saathin knappi\nkiinni.\n\nKyll' oli Juhannes kun veripallo naamasta, eikä henkikää tahtonu kulkia.\n\nSe pyyti, jotta isä ottaas krain viälä pualeksi tiimaa pois kun niin\nkauhiasti kuristi, mutta isä vaan äyskääsi, jotta:\n\n— Älä inaja, ei täs oo aikaa sua monta kertaa pujettaa. Hyvä ku saathi\nkiinni. Ei stä kahres tiimas kuale vaikkei saisi hengitetyksi ollenkaa.\nSaa äitee sitte leikata niskasta poikki sen krain kun koulusta tuut.\n\n— Muttei tällä krailla saa opettajalle kumarretuksikaa, — yritti\nJuhannes valittaa. — Prätkähtää pian poikki kun yrittää pukata.\n\nÄitee oli justhi saanu klumpatuksi rauroolla Ilmarin pönskän, john'oli\nollu niin pikiä, savia ja hiataa, jotta rautoja piti isän välillä\nfiilata, ennenku Ellun päästä takut irti saathi.\n\nSilloo äkkäs äitee kuinka kauhian mustat poikaan kintut olivat.\n\nN'oli aivan variksensaappahia täynnä ja niin ravas, niin ravas.\n\nKyllä niitä pesthin kuumalla ja kylmällä verellä, muttei niistä sen\nvalkoosempia tullu. N'oli oikee siäntynehet.\n\n— No, mitä niistä sen enempää krapaa. Ei tarvitte panna sukkia\nollenkaa. Panoo vain kengät avoonlinkkaasin jalkoohi, niin kaikki\nluuloo, n'ott' on sukakki.\n\n— Ja tuas on joka poijalle nästyykiki. Eikä saa pyhkäästä nenää\ntakinhiaha. Kallu, sulta riippuu nykki varsanjalka nenästä!\n\nMutta ennenku äitee kerkes nenähän tarttumahan, veti Kallu vatsanjalaan\nsisälle ja nialaasi.\n\nTurhaa äitee Kallun nenää sitte enää puristi. Siältä ei tullu\nmärkääkään.\n\n— Frääsää ny!\n\nJa Kallu frääsäs, muttei tullu mitää. Kipiää vain otti.\n\nMutta kouluhu mennes kyllä näkyy, jotta joka poijall'oli varsanjalaat\ntallella.\n\nKallull' oli kaks. Ja aina kun meinas purota, kerkes Kallu parahiksi\nvetämhän se ylhä ennenku nokahti.\n\nSiinä saiki pitää varansa.\n\n\n\n\nUURENVUAREN KUVIA VALETHAN.\n\n\nOottako kuullu kuinka meill'on kovasti valettu uurenvuaren kuvia?\n\nSiin'oliki sellaane tohina, ett' on tainnu kuulua vähä kauemmaski.\nPlyijyn paloja kun piti koluta joka loorasta ja valinkauhaa éi tahtonu\nlöytää ettimälläkää. Trenki-Kuustaa löyti viimmeen kokilta, johna\nkakarat oli kesällä asuullehet ja kaivanehet sellaasia kuappija\nvälikattoho, ett' oli vähältä, ettei isä piiskannu niitä sillä kauhalla\nniin uurenvuaren auttu kun oliki.\n\n— Kyllä n'oon niin päässilmääsiä nua meirän kersat, että niitä pitääs\nlyärä ja hyppööttää tullen mennen — sanoo isä.\n\nMutta äitejä vain nauratti. Se sanoo että:\n\n— N'oon vissihin tullhet isähänsä!\n\n— Ookko vaiti siinä! — jahkaasi isä ja sitte ruvethin niitä kuvia\nvalamhan.\n\nPuhtahista koivunlaikoosta tehthin takkaha valkia ja Piika-Hessa toi\nkripasangoolla puhrasta vettä prunnista. Poika-Matti oli kauhan varres\nja muut niin noukkinensa ympärillä, että Lirkulta pääsi itku, kun\ns'ei nähny mitää. Äitee nosti sitte Lirkun niin että senki nenä tuli\ntakkakivelle. Sitte nakathin talinpala kauhaha, että tulis kirkkahampia\nkuvia ja se kun prätäji ja kärys.\n\n— Pois erestä ny — sanoo Matti posket pullolla. — Isälle! — kiljaasi ja\nkumaasi samalla kauhan vesisankoohi, n'otta kopsahti. Sitte kiataasi\npairanhian kyynäspäähä ja rupes kaaloomha sangoon pohjasta kuvaa.\n\nJa siitä tuliki vähä komja! Siin'oli piikkiä ja sakaroota joka taholle\nja sellaane komja kruusoos kun isoon-laivan seili. Isäki sanoo että:\n\n— Jaa'ah! Siinä sitä ny onki funteeraamista!\n\nSitte valethin äireelle ja Jussille ja Maijalle, Matille ittelle,\ntrenki-Kuustaalle ja piika-Hessalle ja sitte vasta Lirkulle ja muille\ntenaville ja Mustille ja Mirkulle. Ja kaikhen viimmeeteksi tontulle\nja kaikille taloon karvajaloolle, summakaupalla. Ja se oliki oikee\n»emätärräys» niinku savolaane sanoo.\n\nSen päälle juathin viälä kaffit ja sitte karhas äitee kakarat\nylisänkyyhi fällyjen ala maata. Sanoo että:\n\n— Muistakaaki mukulat olla siivolla ja potkimata siälä.\n\nTälläs viälä raennan kannen pysthy ylisängyn lairalle, etteivät\nunisnansa putua laattialle ja tärvele ittiänsä. Samalla knoppas Kassua\notaha ku äkkäs, että se taas pureskeli fällynkarvoja.\n\nMutta Maija kutisi Hessalle jotakin korvaha ja sanoo sitte että:\n\n— Kyllä me viämmä tämän vesisangoon pihalle.\n\nMutta veiväkki Maijan kamarihi. Siälä tekivät kaikellaasia noituuksia\nja konstia. Söivät sualaasia silakoota, n'otta kurkku aivan krahaji ja\nkattelivat kerranki kylläksensä peilihin. Hokivat toisillensa että:\n\n— Näeksä mitää? Mun juaksoo aivan vesi silmistä ja janottaa niin\nkauhiasti.\n\n— Ookko hiljaa siinä! Mitä täs näköö, kun sä aivan puhut.\n\nJa sitte pyrskyyvät ja nauraa kihittivät, että isän piti jyristää\nnyrkillä seinähä.\n\nPualen yän aikana lähtivät, selk' erellä yhres kantaan, viämhä sitä\nvesisankoja kolmen tiän ristihi ja kyllä niiren pamppaali syrän. Eikä\nsaanu hiiskua sanaakaan eikä kattua taaksensa.\n\nMutta Trenki-Kuustaa ei nukkunukkaa. Se vahtas vain, koska flikat\nlähtöövät sangoon kans. Sitte nousi ovisängystä ja hairas fällyt\nkainalohonsa.\n\nJuaksi pihalle ja kaarratti navetan taitte. Siitä polkua Klenkku-Kaisan\ntuvan pihaatte flikkaan vastoolle. Nakkas fällyt päähänsä ja kyykkyy\ntiäpualehe.\n\nJa justhi ku flikat tulivat kohralle, poukahutti pysthy ja krääkääsi\nnii lujaa ja rumasti, kun vain Kuustaa krääkäästä taitaa.\n\nJa voi herran jutina kun flikat peljästyy! Niiltä putos sankoo siihen\npaikhan ja kiljuuvat ja krääkyyvät ettei Kuustaan ääntä kuulunu\nolleskaa, vaikka se kyllä kans yritti.\n\nJa sitte pyhkääshön! Ja kyllä ne meniki, n'otta häntä aiva truutulla.\nOven paiskasivat perähänsä salpahan.\n\nKun Kuustaa sitte aikojen päästä meinas tulla tupha, niin ei se\npäässykkää.\n\nSai kauan aikaa jyryyttää ja pyytää, eikä flikat tohtinehet tulla\nsiltäkää aukaashon. Isän piti nousta.\n\n— Mihnäs se Kuustaa on ollu? — kysyy isä.\n\n— Olin tallis kattomas hevoosia, kun oris niin kuuluu potkivan —\npäätteli Kuustaa.\n\n— Fällyt kainalos — nauroo isä.\n\nMutta flikat, jokka oven raosta luurasivat, olivat aiva haljeta. Ne\npuhisivat että:\n\n— Tua rumaanenko siälä oli peljättämäs! Kyllä me sen parran viälä\ntervaamma.\n\n\n\n\nPIIKA KELLARIS.\n\n\nOottako kuullu, jotta kukin laillansa asuuloo?\n\nJa hyvin toimhen tullahan. Vaikka pakkaa sitä klohnuja ja trykkifeiliä\nsilloon tällöön tulohon.\n\n»Klumppuusta s'oon ihmisen elämä, mutta siinähän se aika kuluu.»\n\nNiin pruukas yks vanha faari sanua. Ja se faari oli viisas miäs.\n\nNiinhän se on. Aikaahan täs vain tapethan. Kukin laillansa. Jos ei oo\nmuuta, niin kurmootethan piikaa.\n\nIsooskyröös on yks pikkuune ja flinkki taloo, john'on nättyyne isäntä,\nturski emäntä ja pikkuune piika.\n\nJa asumisen jyrinäs ollahan. Pesthän tupaa. Isäntä on porvaris\npiaksunahkaa kyselemäs. Emänt'on sitonu hamhet ylhä, pusuri nousnu\ntakaa liiringin alta ja kaffilusikka nutturaneulana. Piiall' on piaksut\njalaas ja paulat auki. Hakoluuta krapaa laattiaa ja vesi lurajaa\nraoosta perunakuappaha. Kissi takannurkalla nukkuu.\n\n— Kyllä s'oot noloo pesemähä, eikö äitees oo opettanu — tiuskaasoo\nemäntä.\n\nPiika huitoo vinhempaa ja puhisoo.\n\n— Krapaa sängyn alta! Kuuleksä!\n\n— Ensin tästä!\n\n— Ei kun sängyn alta! Se on mä kun käsken ja sun pitää totella.\n\nPiika hinkkaa vaan samaa flankkua.\n\n— Kuulek'sä! Elikkä mä sanon isännälle.\n\nEi kuulu mitää.\n\n— Kuulek'sä sen rumaane!\n\n— En kuule! — Kyllä mä pestä osaan ja pesen ilman sun huutamata.\n\n— Mutta sun pitää pestä niinku mä sanon!\n\n— Pese itte! — kiljaasoo piika ja paiskaa varsiluuran niin liki emännän\nvarpahia että ottaa ja ottaa. Lähtöö uloos ja sukaasoo oven peräsnänsä\njotta paukahtaa.\n\nEmäntä itköö ja kun isäntä samas tuloo ovesta, niin alkaa oikeen\nkamalasti frääsööttämhä kun:\n\n— Tua piika hullu on niin kamala, jotta paiskoo mua luuralla, eikä\npese, kun mun pitää täs yksin kaikki tehrä jott'oikee katketa — — —\n\nJa sitte keitethin kaffipannu ja isäntä lupas kurmoottaa piikaa kun se\ntuloo.\n\nJa piika tuli, eikä puhunu mitää, puhisi vaa.\n\nIsäntä sanoo harvaksensa jotta:\n\n— Kuule sä, ei se passaa se sellaane peli jotta — — —\n\nJa haverti pikaa hatruksista kiinni. Emäntä aukaasi kellarin luukun ja\npiika purotethin sinne. Ja luukku kiinni.\n\n— Ähä, oo ny rumaane siälä — huuti emäntä perähän ja tamppas luukun\nkannella.\n\nJa sitte oli rauha maas ja piika kellaris.\n\nKaikki oliski menny hyvin, jos ei justhin silloon tullukki krannin\nisäntä tuphan ja pyytäny jotta:\n\n— Saisinko mä vähä laihnata teirän piikaa kun pitääs lehmää kuljettaa —\n— —\n\n— Tuata, tuata — rupes isäntä hokhon.\n\n— Ei meirän piik'oo ny kotona — sanoo emäntäki.\n\nSilloon rupes kuulumha jyrinää kellarista ja luukku jo vähä nousi,\nmutta emäntä juaksi luukun päälle että:\n\n— Pysykkö siälä!\n\n— Mikä siunakkohon siälä on? — kysyy krannin isäntä ja sen ääni vapisi.\n\n— Ei siälä mikää oo — hoki emäntä. — Piika vaa — — —\n\n— Piikako? — Mitä varte te piikaa kellaris pirättä?\n\n— S'oon niin kamala — — — jotta aiva pitää kellaris pitää.\n\n— Vai niin! — päivitteli krannin isäntä. Ja mennesnänsä tuumas jos\njotaki. Sitäki, jotta taitaa olla hyvä konsti.\n\nNiin että:\n\nKlumppuusta s'oon ihmisen elämä, mutta siinähän se aika kuuluu.\n\n\n\n\nILMAJOEN VALKIANHÄTÄ.\n\n\nOottako kuullu siitä Ilimajojen kauhiasta valakian-härästä?\n\nSielä oli yhyres taloos leivottu jo nelijättä päivää ja emänt' oli aiva\nkatketa, kun ei yölläkää saanu nukkua ku aina vaa piti nosta kattonahan\njuurihulikkaa.\n\nJa siltäki oli yhtenä yönä juosnu hulikka ylitte, ja juuri menny pitkin\nlaattiaa, niijotta ku piika-Manta aamupimees tuli ylisängystä alaha,\nnii jalaka lipsahtiki ja Manta meni luistaan istuallansa takanloukkohon\nasti. Ja kiljuu ja krääkyy n'otta koko taloonväki huomaatti.\n\nEikä se kumma ollukkaa, jotta krääkyy, kun pairan kivijalka luisti alta\npois ja tarttuu tikkuja.\n\nVaikka emännän pistikin kauhiasti vihaksi, ku juuri oli juosnu pitkin\nlaattiaa, niin ei se saattanu olla nauramatta, kun Manta manaali ja\npiteli paikkojansa.\n\nMutta trenki-junkkarill'oli kovasti mukavaa. Se nauraa kitkutti aiva\nvääränä ja kiusas Mantaa n'otta:\n\n— Pitääs vähä talita anturoota, niin luistaas paremmi!\n\nMant'oli nii mokristuksis koko päivä, jottei sanonu halaastua sanaa.\nKulki vaa erestakaasi ja paiskii ovia. Ja kun se emooksenki otti, niin\noikee vihantiestä mäikötti ja pyöritti n'otta jauhot pöläji.\n\nOikeen se pihajiki kun leivin-uunia lakaasi;. Eikä trenki tohtinu sanua\nsanaakaan, kun Mantall' oli uuniluuta käres. Jos oliski sanonu, niin\nympäri korvia olis saanu. Olkansa taitte vain luikkii ja piaksurajaansa\nkursii klasipieles.\n\nKun oli jo kaks uunillista paistettu, niin tormootti Manta tupaha ja\näyskääsi:\n\n— Mikä täälä palaa, kun haisoo nii käryltä?\n\nKaikki poukahtivat pysthy ku ammuttu, haistelivat ja kans heti tuntivat\npalanehen käryn.\n\nSiinä tuliki hyppöö ja hätä. Mentihin peräkanaa nurkasta nurkkahan\nja tuvasta kamarihi ja kamarista porstuaha ja tuvas mentihin ympyrää\nn'otta sinitti ja emäntääki rupes viemistämhän.\n\nKatteltihin kaikki paikat, penkin-alustat ja sängyn aluuset.\nPalaattihin sängyn alla kenkäroukooset ja akkaan pankot, mutta mitää ei\nlöytty.\n\nEi muuta kun, jotta Manta, jok'oli telannu sormensa sängyn alla, meni\nja sukaasi kissiä patapenkillä nii vastapläsiä, jotta se lenti hyvän\nmatkaa siippuloottaan eikä tohtinu naukaastakkaa.\n\nJa vaikka kuinka ettittihin joka paikasta, kokista ja kellarista, niin\nmistään ei löyretty valakiaa. Mutta käryä oli ja haisi nii kauhiasti,\njotta oikee silimiä kirvelöötti.\n\nMant'oli hypänny, jotta s'oli oikee väsyksis ja istuu viimmee penkille\nhengittämhän. Siunaali jotta:\n\n— Mikä kauhia palaa kun — — —\n\nKun samas pompahti ylähä ja kiljaasi:\n\n— Sus siunak ku polttaa! — ja lyörä fläsyytti häntäänsä.\n\nSilloo vasta havaattihi, jotta valakia oli irti Mantan hamhenhännäs. Ja\noli jo polttanu suuren reijän, jotta kintut vaa vilaji.\n\nJa vaikka valakia oli tarttunu uunin hiilistä, niin trenki junkkari\nvain intti, jotta Mantan häntä oli ottanu valakian jo aamulla, kun se\nlasketteli istuhallansa.\n\n\n\n\nLAPPAJÄRVEN KANUUNA.\n\n\nOottako kuuli u, että Lappajärvell' on ammuttu kanuunalla?\n\nNiin ainaki ihmiset sanoovat. On kuulunu sellaane mojahros, n'otta\nklasit vain heläänny. Ja akat ovat siunannehet ja varjellehet että:\n\n— Se oli ny sen Amerikan professorin mailmanlopun ensimmääne tärährös.\nSaas nährä, koska toisen kerran mojahuttaa, niin silloo on menua koko\nhoito — — —\n\nNiin päivittelöövät kuulemme viäläki kaikkihin pekoosimmat akat. Toiset\nei usko enää mailmanloppuhu ollenkaa. Mutta mikä se kauhia paukahros\noikee oli — sit' ei tiärä muut kun yhren taloon väki Lappajärvellä,\nJumalan taivahas ja Jaakkoo Vaasas. Mutta kun ei isänt' eikä emäntä\nhiisku siitä sanallakaa, nii pitää vishin mun sanua, jotta ihmiset\npääsisivät piinasta ja samalla oppiisivat olohon ominpäin kokkaroomata\nyskänlääkityksiä.\n\nKäy pian ku sen Itäpään isännän.\n\nS'oli saanu kauhian yskän halkomettäs. Eikä se lähteny millään\ntohtorien tropiilla. Ja sitä varte isäntä, jok'on viisas miäs, päätti\ntehrä sellaasen mötinän, että varmasti erkanooki köhä kurkunpäästä.\n\nSe otti viis kahmalua pualamia emännän marjakorveesta, keitti ne\nkakluunin pesäs sakiaksi velliksi, varaasti akaltansa kaks kilua\nsokuria ja haki puarista paketin jästiä. Kaikki kumaasi pläkkikannuhu\nja kepillä viälä sekootteli. Ja mik'ei mahtunu kannuhu, sen se pani\npottuhu, john'oli oikeen patenttikorkki.\n\nSitte se viälä minas kannun kannen tarkasti kiinni, ettei sinne\nkärpääset eikä muut kurkooset lennä.\n\nJa kun kaikki täm' oli tehty, niin pani isäntä kannun ja potun\npiirongin klaffihi ja avaammen housunplakkarihi.\n\nJa oli tyytyvääne ja naureskeli kun ainaki miäs, jok'on saanu jotakin\näntihi.\n\nIsännästä tuntuu justhi niin ku parin viikon päästä tulis taas joulu.\nYskäki rupes ittestänsä antoho perähä sitä mukaa ku se isännän joulu\nsiälä piirongin klaffis lähestyy.\n\nOli sitten sen joulun auttu ja isäntä oli niin töpinäs huamisesta\npäivästä, n'otta tuskin unta sai. Se kääntyyli ja kiakkas ku pistoksis.\nMutta nukkuu kumminki lopuksi ja näki ihania unia. Massutteliki\nunisnansa suutansa, ähkyy ja pyhiiskeli huuliansa. Ja emäntä selvästi\nkuuli ku se puhalti ja sanoo, että:\n\n— Olipas se tulista!\n\nSitten oli isäntä ruvennu hiljaa laulaa tuhisemha että:\n\n    Niin kauan mä tramppaan\n    traitrai trai trai — — —\n\nJa taas ähkääsi.\n\nSilloo töyttäs emäntä isäntää kylkehe että:\n\n— Oo siinä honajamata!\n\nEikä se enää honissukkaa. Ja emäntäki sai unen päästä kiinni.\n\nMutta taisi olla kello tuas kolmen aijoos, ku yhtäkkiää paukahti ku\nsalasmaa olis lyäny piinnurkkaha. Keskelle laattiaa lenti piirongin\nklaffi, että kolaji ja kattoho lenti kans jotakin.\n\nJa pihisi ja prätisi ja ympäri huanesta truiskii kun kuumaa rapaa.\n\nIsäntä ja emäntä lentivät pysthy ja yrittivät klasista pihalle, mutta\nlöytivätkin oven.\n\nJa silloon paukahti toisen kerran ja ovhe ja ympäri seiniä krapaji kun\npommin paloja.\n\nEmäntä huuti ja kiljuu mitä kurkusta lähti ja hyppii yhres paikas\nkeskellä tuvan laattiaa. Ei löytäny ovia pihalle.\n\nHuuti vaan että:\n\n— Meitä ammuthan! Mun on aiva verta silmillä. Voi voi ja oi joi!\n\nIsäntä tormootti porstuahan, tryyköötti nurkasta nurkkaha, kaatoo\nkorveen ja korennon, yritti pihalle, muttei löynny oven hakaa. Oli kun\nkoppelo päästä sekaasi, nii että tuliki takaasi tupha ja pökkäs emännän\nkans pimees yhthen, n'otta mossahti. Molemmat krääkääsivät nii rumasti\nku taisivat ja pyllähtivät isthallensa.\n\nSitte oli kaikki aivan hiljaasta. Kauan aikaa. Emäntä kysyy:\n\n— Mikä s'oli?\n\nIsäntä ensiksi tointui, kompuroi pystyhyn ja kopelootti ympärillensä;\nse haki muurinottalta tulitikkulooran, kraapaasi ja kattoo, niin emäntä\nistuu hiukset hassalla laattialla ja oli aiva ku porsas naamasta.\nYmpäri muatua oli pruunia märkiä plättiä samoon ku isännälläki. Olivat\nkun siansangoolla käynehet.\n\nSilloon isäntä käsitti asian. Se meni kamarihin ja kattoo: piironki oli\naiva hajalla ja se tinattu hinkki makas silmällänsä ja haljennehena\nlaattialla. Ympäri seinää ja katosta nokkuu yskänlääkitystä.\n\nIsäntä kraapii päätänsä ja pärpötti pitkältä Jeflen saatavia.\n\nJa kyllä emännälläki oli sanomista.\n\n\n\n\nPLUMPÄRIN SYNTYMÄPÄIVÄ.\n\n\nOottako kuullu mikä skantaali ny on tapahtunu?\n\nHerra Plumpärill'oli syntymäpäivä eileen ja siitä tuli suuri skantaali.\n\nHra Plumpäri täytti nyt sen viirennenkymmenennen ajastaikansa eileen ja\nse meni aiva plöröksi!\n\nHra Plumpäri oli salaases miälesnänsä ajatellu, jotta tänä merkillisenä\npäivänä tahtoovat kunnan arvovaltaaset kansalaaset soituun ja\nlauluun, kukkaasin, lähetystöön, atressin, tilikrammiin, kultakelloon\nja hopialusikoon osoottaa yhteeseen, jakamattoman ja vilpittömän\nkunniootuksensa hra Plumpärille hänen suurista ansioostansa kansan ja\nyhteeskunnan hyväksi.\n\nJa juhlapuheeta pirethän ja kehuthan ja ylistethän ja toivotethan\npitkää ikää ja monia teräksisen tarmon ja tyän vuasia hra Plumpärille\nviälä ereskinpäin.\n\nJa kaupunginvaltuusto tuloo niis suuris silkkipytyys lähetystönä\nhra Plumpärin kotia ja puheenjohtaja rykii ja puhuu koko kaupungin\npualesta ja sanoo, jotta hra Plumpäri on ollu suureksi siunaukseksi\nyhteeskunnalle syntymästänsä asti. Sitte se kääntyy niiren toisten\nsilkkipyttyjen pualehen aiva pleikinä ja huutaa jotta:\n\n— Hurrathan ny oikee lujaa tälle Plumpärille.\n\nJa sitte ne hurraa ku pasuunasta ja nostaavat niitä silkkipyttyjä.\n\nJa sitte pitää hra Plumpärin vastata ja kiittää ja pitää puheen.\n\nJa siitä puheen pirost'ei tuu mitää! Sen hra Plumpäri tiäsi heti\najattelemata. Mutta puhet pitää pitää sen tiäsi hra Plumpäri kans.\n\nSen pitää pitää, vaikka sen tuhat olis!\n\nJa se oli kamala paikka.\n\nHra Plumpäri ähkyy ja kulki kamarisnansa ku karhu. Repii tukkaa\npäästänsä ja aina vähän päästä kattoo suurehe nurkkapeilihi. Ja taas\nkulki ja ähkyy ja hikos ympärinsä. Ja istuu välis ja taas lähti\nkiärtämhän. Ja ku frouva Plumpäri tuli kamarihi ja sanoo jottta:\n\n— Voi voi rakas pualisoni, ruaka jähtyy —\n\nNiin hra Plumpäri kattoo niin pitkää ja rumasti frouvansa päälle, jotta\nse häipyy ku hiljaane haamu kamarista, meni ruakasalihi ja itki.\n\nMutta hra Plumpäri se kulki.\n\nJa ku kolmen tiiman päästä ovehe knoputethin ja frouva hiljaa kysyy\navaamen reijästä jotta:\n\n— Ekkö sä rakas ukkoseni jo tuu syämähän?\n\nNiin hra Plumpäri, joka ny oli tullu toiselta pualelta päätä aiva\nharmaaksi ja toiselta pualelta kaljuksi, hyäkkäs ovhen, potkii ja huuti\naiva oikohonsa jotta:\n\n— Menkää — — —\n\nSe huuti niin kauhian rumasti frouvallensa, jotta se pyärtyy heti ja\nkaatuu ku kapu oven taa.\n\nJa siitä tuli sellaane meteli, jotta heti soitethin tohturia ja se\ntuliki kohta. Ja virvootti sen frouvan ja oli kovana hra Plumpärille ku\nse tualla lailla frouvallensa huutaa, jotta se pyärtyy. Hra Plumpäri\npillahti silloo itkuhu ja seliitti tohturille kuinka s'oon hermostunu\nkun se nyt täyttää 50 vuatta ja sen pitää pitää puheen. Eikä siitä tuu\nmitää!\n\nNiin hra tohturi sanoo jotta:\n\n— Hra Plumpärin ei pirä olla tyhmä ja päätänsä vaivata sellaasella,\njost'ei kerran mitää tuu. Kaikki suuret yhteeskunnan hyväntekijät,\njokka teköövät yhteeselle kansalle ja isänmaalle sen hyvän tyän, jotta\naikanansa täyttäävät ikävuatensa ja kestittöövät ystäviänsä ruaalla ja\njuamalla, tilaavat puheensa joltakin köyhältä maisterilta, jok'ei ikänä\ntäytä 50 vuatta, ja puhua prätistäävät sen sitte. Omanansa tiätysti,\nkun s'oon kerran ostettu 20 markalla.\n\nJa kun hra Plumpäri sen kuuli niin se tuli niin kovasti ilooseksi,\njotta se hairas tohturia kaulasta ja maksoo 100 mk liikaa ja haastoo\nsen tohturin kans syntymäpäivällensä.\n\nJa frouvaansa se klappas ja taputteli ja otti ja oikee pussaski, n'otta\nfrouva oikee hämmästyy kun ei s'oo pussannu pitkähä aikhan. Siit'on ny\nainaki 7 vuatta sitte.\n\nMutta hra Plumpäri sanoo jotta:\n\n— Mistä mä ne kaikki herraan konstit tietääsin, kun mä ny ensi kerran\njulkisesti täytän.\n\nJa hra Plumpäri tilas puheen ja frouva leipoo ja pesthin ja\ntryykättihin ja hra Plumpäri, joka kovasti kannattaa kialtolakia, tilas\n2 pullua konjakkia, 2 pullua viiniä, pualiskan munkkia ja yhren heelan\nvanhaa punssia ja osti kaikista komjimman sikaarilooran, joka maksoo\nyli 300 markkaa.\n\nKaikki oli valmista.\n\nToffelit paikoolla.\n\nEikä tahtonu tulla unta olleskaa. Vasta tuas kolomen aikana hra\nPlumpäri pääsi unehen, mutta s'oli kovasti rauhatoonta ja aiva se\nkiakkas ja väänteli ittiänsä.\n\nMolemmat korvat olivat aina höröllä, jotta koska rupiaa kuulumhan\nlaulua.\n\nKuuren aikana kuuluu jotakin kropinaa ja hra Plumpäri poukahti pysthyn\nja toffelit jalkoohi ja se puhet yäpöyrältä käthen ja sitte housuuhi ja\nkaprokki päälle ja aukaashon ovia.\n\nPimiäs porstuas se tormootti piian päälle, joka krääkkäsi kauhiasti ja\nrupes siunaamahan.\n\nJa kauan aikaa sai hra Plumpäri tuumata, ennenkö se käsitti, jotta\npiika päästi sotamiähen uloos.\n\nHra Plumpäri lähti takaasi sänkykamarihi, johna frouv'oli jo täyres\npukees, Hra Plumpäri sanoo vain jotta:\n\n— Ei viälä. S'oli vain Hiltan aliupseeri.\n\nJa meni sitte karteekin raosta luuraamahan, eikö jo lauluseuraa näjy.\nFrouva meni valmistamhan kaffipöytää ja seliitti samalla siveellisyyttä\nHiltalle.\n\nJa hra Plumpäri luuras karteekin takaa kello yhreksähän asti.\n\nEikä ketää tullu! Eikä mitää kuulunu!\n\n— Mitä täm' on? — kyseli hra Plumpäri itteltänsä ja frouvalta.\n\n— Täm'on skantaali — huuti frouva kello 10 aamulla ja pyärtyy.\n\n— Kiittämättömyys on maailman palkka — huokaasi hra Plumpäri. — Enkös\nmä oo täyttäny 50 vuotta niinku muukki?\n\n\n\n\nYHTIÖKOKOUS.\n\n\nOottako kuullu kuinka tätä nykyä yhtiökokouksia pirethän?\n\nNythän on niin kova raha-aika, jott'ei auta muu ku koroottaa\nosakepääomaa. Ja se on tyäläs yritys ja kamala paikka, kun rahaa ei oo\nja kaikki on sitä miältä jotta korootethan!\n\nNiimpä yhres pitäjäs täälä Etelä-Pohjanmaalla oli kans täs hiljan\nisännät ja pomomiähet kokoopunehet koroottamhan pääomaa.\n\nPuheenjohtaja seliitti niinku asia on jotta:\n\n— Tämä meirän yhtiö on erinomaasen tukevalla pohjalla ja taas tulvana\nvuanna jaethan voittua niinku meijerilitviikis — — —\n\nJa isäntiä kovasti nauratti.\n\n— Mutta ny on kova raha-aika — jatkoo puheenjohtaja.\n\n— Niin on kovasti — — —\n\n— Ja yhtiö tarvittis 300.000 mk maksuuhi, eikä tiärä mistä saataas, kun\nrahat on kaikki — puheli puheenjohtaja.\n\nS'olis ollu murheellinen paikka, jos ei joukos olsi ollu yhtä viisasta\nmiästä. Se ehrootti jotta:\n\n— Otethan pankista laihna ja korootethan osakepääomaa! Niinhän sitä\npruukathan.\n\n— Kannatethan! — kuuluu yksimiälisesti.\n\n— Onko se päätös? — kysyy puheenjohtaja.\n\n— Joo.\n\n— Ja uuret osakkehet jaetahan tasan?\n\n— Kannatethan vilkkahasti! —\n\n— Ja osakemaksut kootahan heti sisälle.\n\n— Kannatethan! Kannatethan!\n\n— Se on siis kokouksen päätös — sanoo puheenjohtaja ja knapahutti\ntaitavaa plyijypännällä pöytähän.\n\n— Ja ny sitte päätethän siitä laihnanotosta pankista.\n\nTaas nousi se viisas miäs ylhä ja sanoo:\n\n— No sehän on jo päätetty asia. Mitäs siitä enää puhuthan. Johtokunta\nkirjoottaa velkakirjan pankkihin ja nostaa rahat. Sitähän varte se\njohtokunta onkin.\n\n— Joo joo — sanoo puheenjohtaja — mutta m'oomma johtokunnan miähet\njo niin paljo takaamas tätä puulaakia, jotta meirän nimellä ei enää\nnouse. Ja ny on raha pankis lujas. Sanothin jotta pitää olla ainakin\nparikymmentä yhtiön osakasta takaamas.\n\nTuvas ruvettihin kovasti rykimähän.\n\n— Niin että kyllä mä ehrootan, jotta tuata muukkin yhtiön osakkahat\nkirjoottavat ittensä takausmiähiksi kun puulaaki on yhteene.\n\nYks hairas kellonsa jotta:\n\n— Voi ny sentähre ku kello on pian 7.\n\nJa sille tuli kiirus kotia, kun sen piti lähtiä emäntää kyyttihin\nasemalle.\n\nToiset vaipuuvat niin syvihin tuuminkiihi, jotta n'ei kuullehet enää\nmitää, vaikka puheenjohtaja monehen kertahan sanoo.\n\nJa muut tulivat niin levottomiksi, kun kauan oli jo istuttu, jotta\nnousivat ylhä ja sanoovat jotta:\n\n— Pitää vähä pistääpyä pihalla. Mä tuun kohta. — — —\n\nJa niin niitä rupes isäntiä kovasti puhistamhan jotta puheenjohtaja\nviimmeen sanoo jotta:\n\n— Eikhän oo paras tällätä sankoo oviloukkoho.\n\nMutta meni ne.\n\n\n\n\nLAUPIAS SAMARIALAANE.\n\n\nOottako kuullu sitä ku yks kokkoolaane karstamaakari rookas laupiahan\nsamarialaase Härmän kevaris?\n\nMenny-tiistaki illalla tuli Alahärmän kevarihi kaks ventoviarasta\nmiästä aiva eri haaralta, pyytivät yäkortteeria ja sen emäntä antooki\nja sanoo jotta:\n\n— Tuala peräkamaris oli sängyt ja muut, makuukamppehet, jotta sinne\npassaas niinku mennä —\n\nJa viarahat meniväkki, panivat hattunsa naulaha, istuuvat lavittalle ja\nhetken päästä sanoo toinen jotta:\n\n— Yhym, tuata nuan saisinko esittää itteni?\n\n— Mitäs siin'on, esitä vain — sanoo se toinen.\n\n— M'oon Kokkoolasta karstaporvari. — Mikäs s'oot?\n\n— M'oon kirjaltaja Helsingistä.\n\nSitte otti Kokkoolaane kalossit jalaastansa, sillä kokkoolaasill'\non aina plankkisaappahat ja kiiltävät kalossit, ja pani ne nurkkaha\nsylkiastian viärehe ja sanoo jotta:\n\n— Jahas, vai kirjaltaja. No sitte me ryypäthän.\n\n— Nyt on kialtolaki — sanoo kirjaltaja.\n\nKokkoolaaselta jäi suu auki jotta:\n\n— Hoo-oh, kun en m'oo kuullukkaa! Vai kialtolaki?\n\n— Enkä mä siksi toiseksi pruukaa ryypätäkkää — seliitti se kirjaltaja.\n\n— Hoo-oh, soo-oh — sanoo Kokkoolaane ja se sanoo sen kaks kertaa. Sitte\nse meni ja istuu keikkustualihi, kiikutteli ja kattoo aiva suu auki\nsitä merkllistä kirjaltajaa, jok' oli suuri ja friski miäs — ja kovasti\npunaposkine eikä ryypänny. Ja sanoo viäläki kerran oikee pitkähänsä\njotta:\n\n— Soo-oh, vain niin! — No saankos mä sitte ryypätä? — kysyy sitte\nhetkenpäästä se karstaporvari.\n\n— Ryypäkkää vai, ei se mua liikuta!\n\n— No saanko mä laulaakki?\n\n— Laulakaa vai, ei se mua liikuta — sanoo se kirjaltaja ja pisti\npaperossin palamahan.\n\n— Saankos mä häjyylläkki?\n\n— Häjyylkää vai, ei se mua liikuta.\n\n— Hoo-oh, soo-oh — sanoo karstamaakari ja otti takin yltänsä. — Saanko\nmä lyäräkki?\n\n— Lyäkää vai, ei se mua liikuta — tuumas se laupias samarialaane.\n\nSilloo Kokkoolaane tilas emännältä kaffit, teki plöröjä ja ryyppäs.\nTuli pöhnähä ja sisu nousi. Tuumas jotta:\n\n— Kyllä mä sulle näytän eikö liikuta!\n\nMutta se merkillinen miäs istuu vain pöyrän pääs ja poltteli, eikä ollu\ntiätääksensä, vaikka karstamaakarin oli jo niskakarvat aiva oikoosna.\n\nViimmee se Kokkoolaanen ei saattanu enää hillitä ittiänsä, se hyppäs\npysthyn, hairas lavittan ja sukaasi sen kakluunihi aiva säpälehiksi.\nKysyy jotta:\n\n— Eikö liikuta?\n\n— Mitäs se mua liikuttaa! — huakaasi laupiahasti se samarialaane\nkirjaltaja.\n\n— Vai ei liikuta! — kiljaasi karstamaakari, sieppas kiikkulavittan\nja löi senkin aivan prisaksi. Sitte se hyppäs pöyrälle ja tramppas\nkaffikupit ja sokurikoolin aivan rauskooksi. Ja maittilaknekan potkaasi\nkirjaltajaa vasta silmiä jotta truiskii.\n\nMutta se samarialaane kirjaltaja antoo truiskia vai, veteli savuja,\neikä piitannu mitää.\n\nSilloo se karstamaakari raivostuu siitä niin, jotta se särki kaikki\ntyynni, mitä huanehes oli. Viimmeen nakkas oman kapsäkkinsäkki klasista\npihalle, huuti aiva oikohonsa ja repii tukkaansa.\n\nJa se merkillinen kirjaltaja istua könnäs vain lavittallansa, poltteli\nja funteeras omia asiootansa.\n\nSilloo veti Kokkoolaane saappahan jalaastansa ja rupes sillä\npaukuttamhan sitä samariaiaasta päähä, jotta klasit täräji.\nPläkkikoolit tuvan seinältä poukkooli laattiallen ja silloo lähti jo\nemäntäki kattomhan.\n\nSe hairas kamarin oven auki ja näki, ku se karstamaakari hakkas jotta\nhiki nokkuu sitä toista miästä saaphan korkolla päähä niin tihiää, niin\ntihiää ku ikänä kerkes.\n\nJa se vai istuu ja poltteli!\n\n— Voi herranjutina sentähre! — huuti emäntä. — Tulkaa hyvät ihmiset\naphu!\n\n— Ei mitää, emäntä! — Antaa sen ny vain hakata. Ei se mitää, kyllähän\nviimmeen väsyy — tuumas vain se laupias kirjaltaja ja kraappas valkian\nuuthen paperossihinsa.\n\nMutta emäntä lähti häntä hulmuten hakhon poliisia ja faltesmannia ja\nhuuti koko matkan.\n\nJa se karstaporvari huhtoo aina vai ja välistä sylki käshinsä ja taas\nrupes paukuttamhan.\n\nJa kirjaltaja istuu vai ja poltteli. Koitti olla tyrniääki, jottei\nklenkahtanu.\n\nKun faltesmanni ja poliisi sitte aikaan päästä tulivat häthän, niin\nKokkoolaane oli jo hakannu toisen saaphansa aiva flintallensa ja\njusthin rupes toisella takomha.\n\nSilloo kerkesivät aphun, saivat saaphan sen käsistä ja pari kertaa\nkilahuttivat karstamaakarin omaha knuppihi, niin silloo talttuu.\n\nJa se kirjaltaja istuu vai ja poltteli kaikes rauhas, vaikk'oli\nnyrkinkokoosia kuhmuja ja kupuloota aiva pää täynnä, niin että\nfaltesmanni sanooki sille pökörtynhelle Kokkoolaaselle jotta:\n\n— Täm'on teille tyyristä lystiä kuulkaa — Ja sitte räknättihin, niin\nlavittat ja kaffikupit maksoo 200 markkaa ja maittilaknekasta otti\nemäntä 15 mk ja s'oli vähä liikaa.\n\n— Mutta mitäs se tämä kirjaltaja ottaa kun on aivan tohjona koko\npäävärkki? kysyy faltesmanni ja poliisi toristi.\n\n— Ei se mitään maksa! — tuumas se laupias samarialaane. — Mitäs nuasta\nturhista, vaivaahan sillä vain oli ja vahinkuaki ku hakkas saaphansa\nrikki — — —\n\nEikä ottanu mitää, ei vaikka faltesmannikin tykkäs jotta:\n\n— Kyllä siitä ny eres vähä passas ottaa, jos ei ny aivan Härmän\nmarkkonkiakaa pitääsi, niin sais siitä ny eres 10 markkaa sivaltaa.\n\nMutta s'ei ottanu! Sanoo vai jotta:\n\n— Mitäs joutavia, tuallaasesta ny kannata puhuakkaa — — —\n\nKiitteli vain kärestä pitään jokahista ku taloosta lähti, vaikka pää\noli niin paisuksis ja kupuloos, jottei lakki pääs pysyny.\n\nJa kainalohonsa se sen pistikin ku lähti.\n\n\n\n\nREIRU MIÄS SE ALPIINUS.\n\n\nOottako kuullu, jotta sille Alpiinukselle on taas tapahtunu erehrys?\n\nPitkästä aikaa. S'oon ollu raitis monta päivää, mutta sitte sille tuli\npiäniä vastoonkäymisiä ja harmia ja mikäs siinä auttoo muu ku ottaa\npikkuusen plutinan.\n\n— Mutta pikkuusen vaan! — sanoo Alpiinus. — Ei ny juamahan ruveta.\n\nJa kaatoo kolome kirkasta ja makoosta nokkua hamphankolohon ja heti\nhelppas.\n\nSiitä se niin riamastuu jotta ei muuta ku lauluksi jotta\n\n    Jos Aatamiiki häissään\n    jo oisi ollu päissään\n    niin paratiisin poikia\n    me oltaisiin — hik!\n\nJa sitte Alpiinus lähti vähä kaupungille kävelemhän. Se koitti kävellä\nrennosti ränsteenikiviä pitki, mutta sääret löivät länkkiä vaikka sen\npeijakas olis ollu ja aina pökkäs toinen jalka ojahan.\n\n— Se ny on merkillistä kun ei pysy kivellä! — sanoo Alpiinus Tillikan\nkohralla, johna monen muunkin pakkaa aina ottaa jalka ojahan.\n\nPollari seisoo kapula kovana Kröönruusin kulmas ja oikee kaula pitkällä\nvahtas Alpiinuksen tulua.\n\n— Juavuksis! — karjaasi poliisi ja hairas Alpiinusta kynkästä kiinni.\n\n— No em mä ny juavuksis oo, vaikka vähä maistanu oonki — sanoo\nAlpiinus, jok'on reiru ja rehellinen miäs.\n\n— Mars putkahan! — komenti se konstaapeli, jok'oli vissihi maalta tullu\nkun s'oli niin kovasti mahtavaa.\n\n— Ook' sä hullu? En suinkaan mä ny pyhäverhoos putkahan lähre!\nKruttaamhan verhojani.\n\n— Tuki suus! — karjaasi poliisi, jok'ei tuntenu Alpiinusta. — Vai täs\nviälä leukaalet, jottet pyhäverhoos putkahana lähre!\n\nJa oikee pukkas Alpiinusta selkähän.\n\n— Saappas nährä — sanoo Alpiinus ja lähti kävelemhän poliisin kans\nkonttuurihi, sillä Alpiinuksen tapa ei oo rähistä ja haukkua niinku\nmuiren herraan kun ne pöhnäs on.\n\nMutta loukkaantunu se oli tuallaasesta kohtelusta. Sanooki jotta:\n\n— Kyllä mä tiärän! Vanhee miäs m'oon poliisilaitokses ku sä!\n\nJa niin tultihin komisarjuksen ethen. Ja poliisi pauhas ja seliitti\njotta:\n\n— Tämä miäs on juavuksis.\n\nKomisarjus kattoo tuimaa Alpiinuksen päälle ja kysyy jotta:\n\n— Ooksä Alpiinus ny taas ryypänny?\n\n— No oonhan mä vähä — — —\n\n— Ja vastusti mua tänne tulles — kirrasti se poliisi.\n\n— Noooo-oh! — sanoo komisarjus ja kattoo pitkhän sen poliisin päälle. —\nSe ny on valesta! Alpiinus ei vastusta poliisia, ei trenkää sanuakkaan.\n\n— Herra komisarjus, s'oon nuari miäs tämä poliisi. Em mä vaari sille\neresvastausta väärästä ilmiannosta — seliitti Alpiinus jalomiälisesti.\n\nPoliisikonstaapeli seisoo suu auki, eikä käsittäny mitään.\n\n— Herra komisarjus! — sanoo Alpiinus juhlallisesti ja rykii kauan\naikaa arvokkahasti. — Mull'on pyhäverhat yllä, eikä mun passaasi niitä\nkrutata. Saisinko minä Herra Komisarjus käyrä vaihtamas tyäverhat?\n\n— Tiätysti! — sanoo komisarjus. — Mee vain!\n\n— Pitääkö mun herra komisarjus följätä sitä? — kysyy se maalta tullu\npoliisi.\n\n— Ei tarvitte! Alpiinus on reiru miäs.\n\n— Kiitoksia Herra Komisarjus! — sanoo Alpiinus ja lähti. Heitti vain\nhalveksivan silmänmulkauksen sen konstaapelin päälle ja sanoo jotta:\n\n— Siinäs näit!\n\nSitte tuli Alpiinus kotia, muutti tyäverhat, söi illallisensa, poltteli\nkaikes rauhas ja otti piänen ryypynkin ja vähä huilaski sen päälle.\n\nMutta sitte se kattoo kellua ja sanoo jotta:\n\n— Ei, kyllä mun ny pitää jo lähtiä.\n\nJa lähti kans. Sanoo sitte komisarjukselle vai jotta:\n\n— Mä vähä viivyyn — — —\n\n— No ei mitään — tuumas komisarjus. — Mee nyt putkahas vain. Avaan on\nsiinä naulas.\n\n— Kiitoksia Herra Komisarjus — sanoo Alpiinus, otti avaamen ja meni.\n\n— S'oon reiru ja rehellinen miäs tua Alpiinus — sanoo komisarjus sille\nnuorelle poliisille. — Jos kaikki muukki Suame kansalaaset olsivat.\nsamallaasia, jotta tulsivat itte siivosti putkahan, kun ovat pöhnäs,\nniin hätäkös täs olis poliisin toimes olla.\n\n\n\n\nTRAISPÄKIN NOITA.\n\n\nOottako kuullu siitä Traispäkin suuresta noirasta?\n\nKoko kaupunki tiätää toristaa, jotta suuri noita ja tiätäjä on vistannu\ntäälä Traispäkin Jerpyyn tiän varrelle yhres piänes vinttikamaris ja\nnoitunu ja tehny imehiä, jotta s'oon oikeen kauhiaa.\n\nS'oon Helsingiski ennen noitunu, mutta tuli syksyllä tänne Vaasahan kun\nkuuli, jotta tääll' olis kans paljo noiruttavaa.\n\nSe on kuulemma oikee teosoophi ja liikkuu aiva henkimaailmoos.\n\nTämän maan pinnalla s'oon ollu vasta 33 ajastaikaa, mutta se kuulemma\nmuistaa, jotta s'oli 400 vuatta sitten spanjuuri elikkä espanjalaane.\nNyt s'oon »ruumiillistunu» ja ruvennu harjoottamhan tiätäjän ammattia.\n\nJa sen vastanottohuanehen oveski oli suuri ilmootustaulu fiinimmällä\nkiälellä jotta:\n\n»_Astraal-byroo_.»\n\nSe merkittöö suameksi vaikka mitä: henkitoimisto, manalan porttivahti\njne.\n\nJa ihmisiä on käyny aiva mustana. Sen porstua on ollu akoolle ny ainua\njonotespaikka, sitte ku sokuri tuli pois kortilta.\n\nSe on selittäny vaikka kuinka takkuuset asiat, ettiny takaasin\nvaraastetut tavarat, sanonu nuarille frouville, jotta tulooko mitää, ja\nflikoolle, jotta saako ketää ja akoolle, jotta pääsöökö siitä koskaa\njne.\n\nOn trengänny vain sanua kosk'on syntyny jä sitte kolme muuta vuasilukua\nja sitte jotta mitä tahtoo tiätää.\n\nRahaa s'ei oo keltää pyytäny, eikä maksua ottanu, muttei viittä markkaa\nvähempää oo hualinu lahjaksikaa.\n\nJa viikon pääst' on saanu tulla kuulemhan, kuinka se asia oikee on.\n\nSiäll'on selvitetty sitä rahamassikan katuamista leipätehtahaltaki ja\nniin justhin se junkkari sanoo, jotta vähältä piti, jottei yhrestä\nakasta tullu varaas. Mutta ku seki akka sitte meni sen noiran tyä ja\npurotti 5 mk. vahingos lattialle, niin noita antoo oikee toristuksen,\njotta »ei se tämä akka oo».\n\nYks flikka kans oli siälä kysymäs tulevaasuuttansa ja se tiätäjä kertoo\nsitte viikon päästä aiva prikusta prikkuhu, jotta aiva sitä flikkaa\npyärrytti.\n\nKysyy sitte lopuuksi siltä flikalta jotta:\n\n— Sanonko mä senkin yhren asian?\n\n— Ei, ei herran tähre — oli flikka ruvennu hokemhan ja huitoomhan ja\naiva oli pleikiksi lyäny.\n\nNiin jotta kyllä se vaa tiäsi.\n\nSellaanen meno ja oikee trafiikki siäl' oli ollu jotta viimmeen\npoliisikki lähtivät kysymhän siltä tiätäjältä yhtä salaasta asiaa. Sitä\njotta:\n\n— Tiätääkö herra tiätäjä, teosöophi ja entine spanjuuri sitä jotta:\ntulooko siitä valtion virkamiästen palkankorootuksesta mitää?\n\n— Jaa — oli se noita sanonu. — Sitä mä en totisesti tiärä.\n\nSilloo oli poliisi sanonu jotta:\n\n— Tuallaane tiätäjä saa lähtiä pois Traispäkistä ja heti paikalla!\n\nSe tiätäjä oli koittanu kattua ja hypmoseerata sen kontaapelin aivan\nnuuskaksi.\n\nMutta ku konstaapeli kans pullisti poliisinsilmänsä oikee suuriksi\nn'otta silmänmunat seisoo pääs ku kaffikupit, niin jo lähti noita\nTraispäkistä.\n\n\n\n\nFÄLLYT TORNIS.\n\n\nOottako kuullu sitä fälly-retuuttia Laihialta?\n\nS'oon salaperääne ja kamala asia. Ja häpiä koko Laihian seurakunnalle\nkun tukithan vanhoolla fällyrauskoolla yhren taloon henkireikä.\n\nKuuluusas Jakkulankyläs se tapahtuu Tapaninpäivää vasthan yällä.\n\nIsäntä ja emäntä ovat jo siihe ikähä tullehet, jottei ne\nseurahuanehilla hyppäjä, kun menöövät Tapaninpäivänäki oikiaha aikaha\nmaata.\n\nMutta yhren aikaha yällä huamaatti emäntä siihe ku niin kovasti kropaa\nja krahaaa. Oli ku kummajaaset olis kraapinu ympäri talua ja menny\nkatolle.\n\nEmäntä veti fällyt korvihi ja aiva otti hengen kiinni, tiätää sen ny —\n— —\n\nSitte se rupes pökkimhä isäntää kupehesen jotta:\n\n— Kule kule —\n\nIsäntä heitti heti kuarssaamisen siihe ja kysyy jotta:\n\n— Mitäh, mitäh?\n\n— Ku kropaa — — —\n\n— Jaa-ah! — sanoo isäntä, hyppäs pysthyn ja hairas puntarin korkoosen\npäästä.\n\nJa aina vaa kropaji.\n\nViimmeen isäntä meni uuniklasista luuraamaha ja näki ku miäs tuli\ntikkahia alha katolta.\n\n— Kyllä minä kummajaaselle näytän! — kiljaasi isäntä ja tryyköötti\npakaasillansa pihalle.\n\nSamas kerkes kummajaanenki maaha ja lähti pyhkääsöhön niiku valkia\nolis ollu hännän alla ja taisi totta viä pian aikaa ollakki! Ainaki se\nprätäji, vaikkei liaskaa noussu.\n\nIsäntä peräs pakaasilla ja avoon jaloon. Mutta kiinni ei saanu, kun oli\nniin liukasta, jotta pakkas kaatuulemhan.\n\nIsäntä tuli tupahan takaasi ja kyllä emäntä pelkäs ja vapaji. Ei saatu\nunta enää koko yänä.\n\nNeljän aikana emäntä sitte nousi ylhä ja teki valkian takkahan pannun\nala. Veti pellin auki ja voi kauhia, ku kaikki savu tryyköötti tupahan.\n\n— Tuu ny kattomhan — sanoo emäntä isännälle.\n\n— Verä pelli auki! —\n\n— No mutta s'oon auki! —\n\n— No mikä peijakas! — kiljaasi isäntä, haki korennan porstuasta ja\nkoitti sillä, niin auki s'oli. Mutta savu vain tuli sisälle.\n\nJa siinä funteerattihin ja siunattihin. Ja emäntä sanoo jo jotta:\n\n— Noituutta täm'on, näkööhän sen ny!\n\nMutta isäntä lähti pihalle ja meni katolle kattomhan. Huuti tornista\ntupahan jotta:\n\n— Horou!\n\nJa sitte kattoo reikhän, niin s'oli aiva tukus, niin tukus jotta aiva\ntukus.\n\nSilloo isäntä haki tarhalta pitkän karahkan ja rupes tornia krassaamha.\nJa kello oli jo pian kuus.\n\nEmäntä sihtas takkakiveltä tornihi ja sitte juaksi pihalle isännälle\nhuuthon jotta:\n\n— Siälä tornis on jotaki!\n\nIsäntä tuli heti tupahan ja luuras kans tornin piippuhu. Otti sitte\npirunkouran, pisti tornihin ja jo tarttuu. Ja sitte se veti, jotta poro\ntomaji.\n\nNiin takan pesähän putos fäll yt! Oikee lamphannahkaaset fällyt!\n\nJa ny ne imehtelöö jotta kenenkä fällyt ne oikee on?\n\nSen kyllä näköö, jotta n'oon jonkin laihialaasen kun n'oon keritty ja\nkarvat kaikki pois plokattu, mutta kenenkä?\n\n\n\n\nHRA PLUMPÄRIÄ NARRATTIHIN.\n\n\nOottako kuullu jotta hra Plumpäriä on narrattu oikee eri lailla, ny ku\non se viraallinen aprillin-päivä?\n\nHra Plumpäri huamaatti siihe ku telefooni pärräs niin peijakkahasti,\njotta siin'ei auttanu muu ku ylösnousemine. Hra Plumpäri ähkyy ja\npuhkuu jotta:\n\n— Kuka rumaane sillä lailla päristää? —\n\nNousi ylhä, sai toffelit jalkoohi ja meni telefooniin jotta:\n\n— Halloo, s'oon Plumpäri!\n\n— Onko se hra Plumpäri itte? — kysyttihin.\n\n— Joo, s'oon hra Plumpäri itte!\n\n— Phihihi hi hi hi — — —\n\n— Mitäh?\n\n— Phihihi hi hi hi — kuuluu telefoonis.\n\nHra Plumpäri mulkooli kauhiasti. Karvat nousi pystyhy.\n\n— Kuka s'oon? karjaasi hra Plumpäri. — Hävitööntä!\n\n— Se on Lilli! — kuuluu suloone ääni.\n\n— Lilli? Mikä Lilli? — kysyy hra Plumpäri jo paljo leppoosammalla\näänellä ja karvakki pääs laski.\n\n— Etkö sinä muista enää pikku Lilliäsi? — Kauan sitte — — —\n\n— Onko se Lilli H.? — kysyy hra Plumpäri silmät sulooses sikkaras ja\nrupes mukavasti rykimähä.\n\n— Juu, juu! — Minä olen viime yönä saapunut pienelle tripille tänne. —\nTahdotko tavata?\n\n— Tiätysti! Kuule mihnä sä veitikka asut? — Sentraalis? Jahah. Kello 2!\nSepä ihanaa! Oletko sinä kiltti?\n\n— Juu, juu!\n\nJa hra Plumpäri soitti poikki ja pani tärkkipairan ylensä, hyrääli sitä\nviisua jotta:\n\n    Jaak elskar Karmen\n    o Karmen elskar mej.\n\nJa hra Plumpäri voii hyvin. Sulooset muistot.\n\nHra Plumpäri soitti yhrelle tutulle tohturille jotta:\n\n— Haloo! S'oon Plumpäri. Kuules nyt veikkoo, mua kovasti viluttaa. Mä\nluulen, jotta mä saan flunssan. Tuata, ek sä ny kirjoottaasi puali\nlitraa sitä parempaa ja lähretä piika hakhon?\n\n— Ooksä torella vilustunu? — kysyy se tohtori.\n\n— Kamalasti! Mun vanha flammani on tullu kaupunkihi — — —\n\n— Jahah! S'oon siis jo vaikiempaa laia kuumetta! — No kyllä lähetän.\n\n    Jaak elskar Karmen\n    o Karmen elskar mej.\n\nKello 2 saapuu hra Plumpäri häntätakis Sentraalin ovelle. S'oli oikee\nvaksannukki viiksensä ja mötränny päähänsä kaikellaasia hajuvesiä. —\n\nJa poviplakkaris oli puali litraa. Ja sitä vastahan jyskytti hra\nPlumpärin suuri lämpööne syrän, jotta pottu klunkkas.\n\nJa niin astoo hra Plumpäri ovesta sisälle, riisuu takkinsa ja\npani naulahan, kattoo peilihin, silootti päätänsä, purotti kaks\nkarvaa olkapäältänsä laattialle, oikaasi kruppinsa ja kysyy sitte\nulostuupparilta jotta:\n\n— Mihnä numeros asuu neiti Hoo? —\n\n— Minä katso! — sanoo miäs ja rupes nimitaulusta ettimhän. — Neiti Hoo?\n— — — Ei oli neiti Hoo!\n\n— Eikö oo? Viime yänä se tuli —\n\n— Ei oli täälä mitä neiti Ho — vakuutti miäs.\n\nHra Plumpäri meni vakavan näkööseksi. Puki päälle ja lähti kotiansa. Ja\njuuri ku se pääsi kotia niin telefooni soittuu jotta:\n\n— Haloo? Onko se hra Plumpäri? — Voi, voi, tämä on Lilli, kun minulle\ntuli erehrys. Kuulehan tämän hotellin nimi onkin Ärnsti, eikä\nSentraali, niinkuin minä soitin. Minä olen odottanut sinua nii-iin.\nJa kun et tullut klo 2, niin minä jo rupesin itkemään. Olen soittanut\nmonta kertaa, mutt'ei sieltä ole vastattu.\n\n— Vai niin — pääsi hra Plumpäriltä. — Minä olin jo Sentraalis. — No ei\nmitään! Minä tuun heti. Mihnä numeros sinä asut?\n\n— Numero viides!\n\nJa hra Plumpäri soitti vosikan ja ajoo jotta kura piraja.\n\nMeni suaraa sisälle 5:teen — — — ja —\n\nSiälä ny elämä nousi. Yks suuri lihava kauppamiähen frouva istuu\npakaasillansa peilin eres ja huuti ja hosuu jotta katto kohooli:\n\n— Hävytön! Kuinka te uskallatte? Pois, pois. Poliisi!\n\nHra Plumpäri peljästyy niin, jotta se'ei pääsny hyvähän aikhan\nkääntymhänkää. Kattua tollotti vaa kun ainaki pöllöö. Rupes sitte\nänkyttämhän jotta:\n\n— Eikö täs asukkaa neiti Hoo? — Anteeksi frouva, mä luulin — — —\n\nMutta s'oli turha mitää luulla. Se frouva hyppäs pysthyn, kääntöö\nhra Plumpärin ympärinsä ja tärähytti nii hra Plumpäriä mittimuutia\nvastapäätä, jotta hra Plumpäri lenti porstuahan noukallensa ja ovi\nkiinni. Onni oli jottei se pottu menny rikki. Kyllä se jo kotia mennes\najatteli kaikellaasia siitä Lillistäki.\n\nJa sitte taas soittuu telefooni, eikä hra Plumpäri meinannu enää\nviittiä mennä vastaamhankaa. Mutta meni kumminkin.\n\n— Haloo, onko se hra Plumpäri?\n\n— En tiärä — sanoo hra Plumpäri.\n\n— Aprillia syä silliä jua vettä päälle hi hi hi — — —\n\nHra Plumpäri pani torven pois ja sanoo, jotta ihmiset on tullehet kovin\npäässilmääsiksi.\n\n\n\n\nTULO- JA OMAASUUSVERO.\n\n\nOottako kuullu kuinka monta, rehellistä ja kunniootettavaa\nSuamen kansalaasta jo on tullu hulluksi tämän »valtion tulo- ja\nomaasuusveroilmootuksen» tähre?\n\nKuinka moni meinaa sen täyttämisen jälkehen viälä nauttia sitä\nkansalaasluattamusta?\n\nKuinka moni on saanu pistoksen syrämmehensä?\n\nJa kuinka moni on tuntenu pistoksen lompakosnansa?\n\nJa kuinka teistä kukin meinaa ittensä siitä irti kiäräällä?\n\nOlisko syytä kuttua kokoho yleene neuvottelukokous, johna meitä\nyksinkertaasempia lurjuksia kokenehemmat kälmit opastaasivat?\n\nMinä pualestani kovasti kannattaasin sitä, sillä muutoon täs tullahan\nsiihe, jotta me pikkulurjukset, jokk'emme taira tällääsis omantunnon ja\nkunnian päälle käyvis asioos rehellisesti kenkkuulla — meirän rupiaa\nottohon hengen kiinni!\n\nMeitä vähän peljättää, että jos lähtöö omin noukkinsa freistaaloho,\nniin voi heleposti astua nappoho, joutua kiikkihi ja saara sakkua.\n\nJa olis mulla julkinen kysymyski viranomaasille arvoosan yleesön\npualesta, jonka valtuuttamana mä ny tämän kysymyksen teenkin että tuata:\n\n»Onko täs veroilmootukses käytettävä sitä vanhaa _kertomataulua_, vai\nsaako ottaa huamioho sota-aijan ja poikkeukselliset olot, kun ei kerran\nkertomataulu oo pitäny kutiansa enää monehe vuatehe?»\n\nJa varsinkin mä kysyn sitä jotta:\n\n— Ei suinkaa ihmistä linnaha viärä jos sille tuloo pikkuune erehrys?\n\nJa mitäs sille teköö, jos ei muista kaikkija tulojansa, kun muistaa\neres menonsa pennin päälle, niin eikö seki jo osoita rehellisyyttä ja\nvakavaa yritystä täyttää kansalaasvelvollisuutensa?\n\nEn tiärä sitte kuinka omantunnontarkasti muut ovat ottanehet tämän\nverootusasian, mutta itteni mä takaan!\n\nMin'oon ponnistellu tämän plakaatin kans jotta hulluksi tulla.\n\nMin'oon ahkerasti lukenu ja tutkinu tätä veroilmootusplakaattia ja jo\nviikon päivät pitäny inventeerinkiä menny vuaren tuloosta ja menoosta.\n\nMull'on plakkarit paperilappuja täynnä; m'oon muistutellu ja pannu ylhä\nja muistoho ja räknänny ja kertonu ja vähentäny ja kraapinu päätäni,\nkun ei tämmää, ei vaikka sen tuhat olis!\n\nVälihin on menot suuremmat ku tulot ja välihin taas tulot suuremmat ku\nmenot. — Ja niin ei ny ainakaa passaa ylhä panna.\n\nKyllä se kulkaa näyttää siltä, jotta vähät s'oon, mitä ainaki mun\nplakaattihi jää verootettavaa, kun ei oo ollu frahrinajuakaa ja\nkalastuksestaki oli menny kesänä enempi menua ku tulua.\n\nYhren ainuan kerran m'olin ongella ja silloonki meni 7 matua, enkä\nsaanu kun yhren vaivaasen särjen ja kaks salakkaa.\n\nMaanviljelyksestä mull'ei oo ollu tuloja, muttei oo ollu menojakaa, kun\nei oo trengänny ostaa apulantoja.\n\nMitä taas kiintiähän omaasuutehe tuloo, niin sitä mull'ei oo muuta ku\nhampahat.\n\nJa irtaanta omaasuutt' on lakki, takki, piippu ja kalossit.\n\nSatunnaasia tuloja on ollu vain reisuusti. Mä voitin kerraasti\nverootuslautakunnan puheenjohtajalta pismarkis 2 markkaa, mutta 1 mk.\nmeni kortiista.\n\nVapaista ammatiista m'oon harjoottanu vai lääkärin ei huuslaarin virkaa.\n\nJa sitäki vain sivumennen ja ilman palkkaa.\n\nMä neuvoon yhrelle tutulle miähelle hyvän reumatismin voitehen.\nKäskin sen laittaa paksun taikinan sinapista ja situa se trasulla\njalkapohjihin ja maata kolme päivää.\n\nEn tiärä sitte koittikhan se pöllöö sitä, muttei me enää tervehri\ntoisiamma.\n\n\n\n\nOPPIVELVOLLISUUS KAKARAMÄELLÄ.\n\n\nOottako kuullu mitä Klumpun Kustaa sanoo siitä oppivelvollisuuslaista,\njota nyt parhallansa koitethan panna käynthin?\n\nMä rookasin sen Kustaan eileen, kun s'oli kaupungis käymäs, ja kyselin\nsamalla jotta:\n\n— Kuinkas te ny rupiatta saamhan kaikki kakarat kouluhu siälä teirän\nkylällä?\n\n— Siinäpä se onki hyvä miäs asia, joka panoo pian kaikki kunnanmiähet\nhulluuksi. Mäkin jouruun syksyllä kansakoulun johtokuntahan ja\nsittemmisin ei oo ruaka lystänny. Nyt on menny kohta seittemän viikkua\nyhres hyppöös ja rähinäs niiren kaiken mailman kakaraan kans, josta\npitääs lukua pitää, jotta kauranleikkooki on vasta pualimoos ja pakkaa\njo varisemhan peltohon.\n\n— Taitaapa siinä ollakki paljo hommaa. —\n\n— Hulluksi siinä tuloo ja hullu s'oon se lakiki. Herraan höpinöötä koko\nhomma. Mistä ne rahat tuloo, jotta joka torpan viärehen kansakoulu\nasua, laittaa frii ruaat ja verhat ja kirjat, pläkkipotut ja pannat\nkaiken maailman kersoolle? Ja opettajat palkata ja sitte lehmän vallit\nlaittaa ja pärinämaat tonkia.\n\n— No ei suinkaan niitä lapsia ny niin kauhiasti oo — koitin mä sanua.\n\n— Minäpähän tuan tiärän kun oon koittanu räknätä. Siinä meirän kylän\nlarvas on yks loukko, jota sanothan Kakaramäjen loukoksi. Mee sinne\nkattomhan, niin näjet. Aivan niitä kiahuu. Kolme päivää m'oon siälä\nkoittanu niitä räknätä ja sortteerata oikee talikon kans, mutteihän\nniitä saa lujetuksi, kun niit'on kun Vikkiläs kissiä ja enempiki. Ja\nlisää tuloo aina vai.\n\n— Hoo-oh, soo-oh — — —\n\n— Joo-oh! Sillä loukolla tarvitaas oikee erityystä kialtolakia, kun\nkakaroot'on n'otta nokkuu. Yhreski huushollis kysyyn jotta:\n\n— Paljonko näitä kersoja teill' oikee on?\n\nNiin akka tuumas jotta:\n\n— Kissit tiätää, eip' oon tullu lasketuksi, mutt'ei siin'oo tuas trusas\nviälä pualiakaan.\n\n— Onko ne sitte teirän kaikki, kysyyn mä —\n\n— Kyllä niist'on ainaki toiset pualet Iisakin — tuumas akka.\n\n— Mä pirin sitte siälä Kakaramäjellä menhellä viikolla yleesen\nkokouksen, ja seliitin, jotta ny pitää kaikki kakarat pestä, räknätä ja\nviärä kouluhun — seliitti Kustaa.\n\n— No sinne ne onki parhultaasia täs jaloosta pyärimästä, kun ei oo enää\nmeilläkää tilaa mökis, mihkä astoos eli istuus — ihasteli ykski akka.\n\n— Ja siäläkös alkoo eri meteli niiren kersaan kans! Hikipääs juoksivat\näireet penskojensa peräs pitkin mäkiä ja tukasta pitään kokosivat\ntuphan ja tuvan oven pönkäsivät, n'otta aiva klasit pullisteli. Sitte\nalkoo yleene kakaraan pesu, ja sitä kesti kolme päivää. Kun mä sitte\nmenin taas kattomhan Kakaramäjelle, niin siäl'oli kersoja kuivamas\nkaikki vasikkahaan airakki täynnä niinku pellavaasknippuja.\n\n— Mutta kaikkia kakaroota n'ei oo saanu kiinnikkään, kun n'oon karaannu\nmettähän — puheli Kustaa. — Ja niitä on ny sitte oikee kylän voimalla\njahrattu ja ettitty Tervanevaa ja Homeskorpia myäri. Menöövät ku\njänikset ku nährähän ja yääsehe aikahan kulkoovat varaastamas ja\nrepimäs kaikki turnissimaat. Ovat kiinniottajille huurellehet, jottei\nne ikänä tuu kouluhun. Niit'on koitettu pauloollakin pyyrystää, muttei\nne pysynehet niiskää. Veivät peijakkahat paulakki joukosnansa ja ovat\nkuulemma ruvennehet pyyrystämhän lintuja. Elävät ku Jukolan veljekset\nja huuteloovat kylääsille, jottei niil'oo ikänä ollu nii hauska olla\nkun ny.\n\n— Mutta sitte päätti kansakoulun johtokunta laittaa ketunrautoja\nmettähän ja niist'onki ollu apua. Toistakymmentä on jo saatu kiinni ja\nviäty kouluhu. —\n\n— Kyllä tästä ny tuli taloonpoijille traffi — huakaasi Kustaa. — Kun\nkaikki kakarat viärähän kouluhun ja isäntään ja emäntää pitää vooron\nperästä itte kulkia paimenes, eik'oo kuka pärinöötä kaivaas eikä\nlamphanriskuja äireelle hakis.\n\n— Jaa-ah — sanoo Kustaa. Ja ku se laki on sitte sellaane, jotta\nniitä kakaroota pitää viälä oikee kuljettaa tullen mennen niinku\nmeijeriflaskuja.\n\n— No siinähän vasta tyä on — huakaasin mäki.\n\n— Sanos muuta! — jahkaasi Kustaa. Oikee hevoosella pitää kuljettaa. Ja\nniin jumalattoman suuria kakarakuarmia tulooki, jotta oikee köyttää\npitää. Se lastenkuljetus meirän kylällä on pitäny järjestää niinku\nmeijärikyytit. Vooron perhän ajethan joka taloosta. Kun akat aamuusin\npesöövät meijärikannut, niin samalla verellä viruttaavat kouluhun\nviätävät kersakki, sitoovat knippuhu ja pikkukärryyllä lykkäävät\nkujansuuhu, josta kuski sitte nakkaa kärryylle.\n\n\n\n\nFYRRY-KYRÖÖN FRIIJARI.\n\n\nOottako kuullu jotta tornittomalla kirkolla, Fyrry-Kyröös elikkä siälä\ntuata nuan, Vähääskyröös on karonnu ruuhi?\n\nSe yks ja sama ruuhi jolla koko kylä kulkoo kirkolla ja puaris joen\npoikki.\n\nTietää sen n'otta siitä melu nousi kun yhtenä aamuna ruuhi oliki pois.\n\n— S'oon nyty viäty! — sanoovat emännät silmät pyäriääsnä.\n\nJa kylän kakarat lennättivät taloosta taloohi sanaa jotta:\n\n— Ruuhi on nyty viäty!\n\nIsännät kynsii päätänsä ja emännät saivat juasta plusuuttaa pitkän\nkiarroksen sillan kautta puarihi —\n\nSitä ettittihin ja ettittihin ja aina välihin siunattihi jotta:\n\n— Mihkä kummaha se ruuhi nyty on oikee joutunu?\n\nEikä kukaan tiänny jotta Kalsilan trenki-Jaska oli lähteny friiohi\npyhää vasthan yällä.\n\nTiätysti friiohi kun kerran kyllä pääsöö, niin trenki kun onki. Ja kun\npuhekki oli ollu, jotta tulla. Ja kun se piikaki siälä joen toisella\npualella oli Jaskalle sanonu, jotta se panoo aavaammen piinrakho,\nn'ottei muuta kun tulla.\n\nNiin Jaska otti sen siunatun ruuhen, josta ne kylälääset ovat niin\nkrätyysiä, ja meni kultansa tyä.\n\nJa oli niinku pruukathan.\n\nJa meinas niinku muukki luikkia ennen kukoon laulua takaasi ja panna\nruuhen paikoollensa.\n\nMutta menikös se nii? Ei toki! Siitä tuli tuhannemmoone mölinä.\n\nAurinko nousi ja ihmiset kans. Ja kirkkoväki putsas kenkänsä ja tuli\nranthan, niin ruuhi oli pois! Hyvät ihmiset, ruuhi oli pois!\n\nJa siälä lutis makas Jaska nenä kultansa poskes ja nukkuu niin\ntaivhallisen autuvaasti ku piika ja trenki vain nukkua saattaa.\n\nEiväkkä tiärä mistää, vaikka kirkkoväki istuu toisella rannalla ja\norottaa.\n\nMutta sitte äkkäs yks isäntä ruuhen toisella rantaa ja arvas asian.\n\n— Hooii — huuti se isäntä joen yli. — Käykää ajamas se Jaska ylähä\npiian lutista, n'otta se tuaa ruuhen takaasi. Meirän pitääs kirkho!\n\nKyllä Jaska poukahti äkkiää ylähä ja tuli vähä vinkiää uloos lutista.\n\nKun se pääsi ylitte, tarttuu isäntä Jaskaa korvista ja kysyy, jotta:\n\n— Tiäräksä junkkari kuinka kuuluu seittemäs käsky?\n\n— Mistäs mä kaikki käskyt tiätääsin — tuumas Jaska.\n\n— Se kuuluu jotta: Älä varaasta, senkin hunsvotti!\n\n— Vai nii! — Tiätääkös isäntä, kuinka kuuluu kahrestoista käsky? —\nkysyy voorostansa Jaska.\n\nJa kun ei isäntä tiänny, niin Jaska sanoo jotta:\n\n— Älä päräjä.\n\n\n\n\nKYRÖÖN EMÄNTÄ.\n\n\nOottako kuullu kuinka se oli oikee niiren Kyröön emännän väärään rahaan\nkans, josta mones lehres kovasti källättihin?\n\nNiinkus muistatte niin seisoo täs neljä viikkua sitte sanomalehris,\njotta yks »Kyröön emäntä» oli koittanu tuara kaks väärää rahaa johki\npankkihi Vaasas. Mutta pankkiherrat äkkäsiväkki ja sanoovat jotta:\n\n— Ähä emäntä! Nämä rahat on vääriä. Tämä 1.000 mk on väärä ja samoon\ntämä 500 markkaa.\n\nJa emäntä oikee säikähti. Mutta sitte rupes anthon takaasi jotta:\n\n— S'oon sitte vales ja oikee isoo vales onki. N'ei oo vääriä, kun m'oon\nne pankista saanukki.\n\nMutta pankkiherrat vain hymyylivät toisella suupiälellä ja se\nfröökynä-kruinales, jok'oli ku tikku hoikka ja pleiki ja sellaane\nnutturaki jotta oikee yäkytti, se ny vasta klipotti jotta:\n\n— Juu juu, kyllä mine teetä, mikä on falski raha. — — —\n\nJa pankkikirja otethin pois ja rahat annethin emännällen takaasi ja\nuhaattihin jo poliisillaki, kun n'oli muka vääriä seteliä.\n\nEmäntä hairas koppansa ja rahansa, lähti pihalle ja motkotti viälä oves\njotta:\n\n— Siin'on mulla pankkiherroja ku sarapistua, mutta rahan päälle eivät\nhukaa!\n\nJa paiskas oven kiinni jotta koko rati täräji.\n\nYks herra juaksi viälä perähä ja huuti jotta:\n\n— Menkää Soome Pankki näyttämä, niin emänttä panna putka ja mine soitta\nvielä poliisi.\n\nMutta emäntä huiskahutti vaa mahtavaa häntäänsä ja huikkas jotta:\n\n— Soita mitä soitat. Kun ei kelpaa, nii oo ilman!\n\nJa meni takaasi kortteeripaikkahan ja kyllä ne yhres sen kortteerin\nemännän kans haukkuuvat pankkiherrat. Se emäntä sanoo jotta:\n\n— Kaikellaasia mätäspäitä ja homeskorvia täälä Vaasan pankiis onkin\nkun eivät tunne rahaakaan. — Turhaa sit'on vissihin mennä muallekkaa\nkauppaamahan. Viän oman pitäjän pankkihin.\n\nEmäntä teki sitte ostoksensa ja lähti junalle. Mutta siäl'oli heti\nsalapoliisit nenä pitkällä ja hairasivat emäntää kynkästä kiinni. Yks\notti kopan ja niin viäthin poliisikamarille, jotta vähä silloon tällöön\njalka maata kraapas.\n\nJa siälä tällättihin emäntä keskelle laattiaa koppinensa ku tuamiolle\nja tutkattihin ja kysyttihin oikee sukukunnittaan ja seki jotta:\n\n— Mitä varte emännäll'on toinen hilkku pääs ny kun aamulla?\n\nKyllä ne salapoliisit peijakkahat kattoovat ihmiset tarkasti ku senkin\ntiäsivät!\n\nMutta emäntä sanoo jotta:\n\n— S'ei sitte paista teille yhtää mitää minkälaane hilkku mull'on. Mä\nsaan kulkia vaikka koppa pääs, eikä teirän tuu siihe mitään! Ja komjan\ntähre mä panin uuren hilkkuni päähän ku olin sen kaupungista ostanu.\n\nJa huuti ja kolotti ja löi reitehensä n'otta poliisien äänt'ei kuulunu\nolleskaa.\n\n— Äläkkä huutako niin kauhiasti — sai se pääherra kiljaastuksi yhres\nvälis, ku emäntä veti henkiä.\n\n— No huuran mä! Ja mä saan huutaa. Ku te ihmisiä tällä lailla\nprissaatta ja hyppöötättä ja junasta pois jätättä. Ja rahat on oikeeta,\nsiit'ei päästä mihkää elikkä sitte on Suamen pankki vääräs ja kaikki\nihmiset hulluja, niin kun ne onki.\n\nSitte otettihin ne emännän rahat katteltaviksi ja viälä koperoottihin\nemäntää ympärinsä erestä ja takaa n'otta se viimmee mossahutti yhtä\npoliisiä korville jotta:\n\n— Pysykkö siinä kauempana!\n\n— Mutta jos ei nämä vääriä olsikkaa? — sanoo se komisarjus lopuksi. -Ei\nainakaa tämä 1.000 mk oo väärä.\n\nSe soitti Suamen pankkihi ja seliitti färit ja numerot, niin siältä\nsanottihin jotta:\n\n— Ei n'oo vääriä! Tuakaa tänne vain niin vaihrethan.\n\n— No siinäs näitte tuhannen pöllööt, jokk'etta tunne eres rahojakaa —\nkiljaasi emäntä.\n\nNyt olis emäntä saanu kovasti mennä, muttei sill'ollu enää kiirus. — Se\nistuu lavittalle ja haukkuu herrat ja ettivät poliisit oikee syrämmen\npohjasta kun ei ne tunne rahojakaa. Ja kysyy jotta:\n\n— Kukas ny maksaa mulle päiväpalkat ja yäkortteerit, kun junasta\njätittä, häh?\n\nPoliisit olivat kovasti sormi suus ja pyytelivät anteheksi. Sanoovat\njotta pankista oli soitettu.\n\nAamulla sitte käyy emäntä Suamen pankis vaihtamas rahat ja meni viälä\nsiihen pankkihinki, john'ei rahaa tunneta.\n\nLevitti rahat tiskille pankkiherraan nenän ala ja käski tulla kattohon.\n\n— Tuu säki vanhapiika kattohon jottas opit rahaa tuntohon!\n\nJa kyllä niiren oli naama pitkällä ja noloosisnansa. Koittivat jotaki\nklopottaakki jotta:\n\n— Älkää ny, olkaa ny. Pannahan ny säästötilille.\n\nMutta emäntä sanoo jotta:\n\n— Niimmästä ja kans phy! — Tällääsehe pankkihi min'en töhri rahojani\nsäästhön pannakkaa! Ja sanon muilleki, kuinka hulluja pankkiherroja\ntääl'on!\n\n\n\n\nKAUHAVAN MUMMA JUNAS.\n\n\nOottako kuullu mihnä se Kauhavan mumma, joka lähti menhellä viikolla\njunalla Vaasahan, ny mennä huristaa?\n\nVaasahan sit'ei ainakaa oo viälä tullu. Eik'oo kuulemma Kauhavallekkaan\ntakaasin lähretetty.\n\nNiin että, mihnähän se mumma ny oikee seilaa?\n\nS'ei ollu ennen junalla reissannu, eikä koskaa Vaasas käyny. Menny\nviikolla lupas sen poika pistouvata mummalle lystireisun junas\nVaasahan, jotta tuankin imhen näkis ennen kualemaansa. Tikettirahat\nantoo tullen mennen mummalle ja hevoosella komjasti toi Kauhavan\nasemallen.\n\nAsemalla saivat orottaa neljättä tiimaa ennenkö se juna tuli, jolla\nlährettihin.\n\nKyllä se vähä hirvitti mummaa kattuakkin kun se juna tuli asemallen\nkolme suurta silmää mustas pääs. Ja puskutti ja hohuutti ja frääsäs ja\nkiljuu ja piti sellaasta jyrinää jotta koko asemarati täräji.\n\nMutta pääsi se mumma kumminkin junahan, kun se Aleksi punttas perästä\nja toi sen eväskopankin joukos. Pani mumman istumhan klasin viärehen\npenkille ja sanoo jotta:\n\n— Istukaa ny mumma täs vaan, älkäkää mihkää lähtekö ja pitäkää piletti\ntallella.\n\nMumm'oli niin ouroosnansa, jottei se paljo mitää nähnykkää. Koitti vain\nhamhenplakkaria jotta massi on tallella. Sitte Aleksi lähti ja juna\nnykääsi matkahan. Mumman löi het' pään seinähä n'otta kolahti.\n\n— Susnakhon! — kiljaasi mumma ja hairas penkistä kiinni.\n\nSitte rupes täristämhän ja jyristämhän n'otta mumma pani silmät kiinni\nja istuu ku tuamiolla aivan pleikinä eikä paljo hengittänykkää. Silloon\ntällöön vain vähä ähkääsi ja puristi irvillä hampahin penkin lairasta\nmolemmin käsin.\n\nKerran se aukaasi silmänsä ja kattoo klasista pihalle, mutta sitä rupes\nniin viämistämhän, jotta jenkkas ittiänsä heti poispäin.\n\nSitte tuli konehtööri ja kysyy:\n\n— Onko mummalla pilettiä?\n\nMumma kattoo suurin silmin knappiherran päälle, nyäkäytti päätänsä ja\nsanoo jotta:\n\n— Ompa tiätysti!\n\n— Antakaas tänne!\n\n— Pilettikö? Em'mä pilettiäni anna, m'oon sen ostanu.\n\n— Näyttäkää ny vain!\n\n— Mitäs siitä näyttelöö, oikia se on ja rahalla ostettu. Ja niin syväs\ns'oon hamhenplakkaris, jotten mä sitä ny saakkaa, kun on täs täysi tyä\npitää ittiänsä kiinni, jottei putua välille — seliitti mumma.\n\nKonehtööriä nauratti. Se sanooki jotta:\n\n— Ei sitä trenkää penkistä kiinni pitää, kyllä siinä istumas pysyy\nmuutonkin. Ei muukkaa pirä kiinni.\n\n— M'oon vanha ihminen. Kyllähän nua nuaremmat näyttäävät pysyvän\nmuutoonkin junas, jokka pikapyärilläkin ajeloovat — puheli mumma, mutta\npäästi kumminkin toisen kären koitteeksi irti.\n\nKyllä se vähä pakkas kallistelhon, muttei siitä kumminkaan puronnu.\nPäästi toisenkin kären irti ja kun hetken klenkahteli, niin jo pysyyki\npitämätä penkillä. Mutta kyllä s'oli niinkun olis paljahan potun päällä\nistunu.\n\nJa se konehtööri vain tinkas sitä pilettiä. Viimmeen se seliitti jotta:\n\n— S'oon kuulkaa mumma junas sellaane reklementti jotta kaikkien pitää\nnäyttää konehtöörille pilettinsä, mutta sitte saa sen takaasi.\n\n— Jassoo! — sanoo mumma ja rupes kopeloomhan hamhenplakkariansa.\nMutta s'oli kaikiista alimman hamhen plakkaris ja niitä hamehia oli\nainaki seittemän, n'otta konehtöörin piti jo lähtiä kattelemhan muiren\npilettiä.\n\nMumma meni järjestykses kaikki hamhenplakkarit ja vasta Lapuan ja\nNurmoon välillä se sai massin käshinsä.\n\nS'oli kääritty kahren nästyykin sisälle ja siinäkin meni niin kauan,\njotta konehtööri lopuksi istuu jo orottamhan sen mumman viärehe. Ei\nsiinä auttanu hätiminen.\n\nViimmeen sai mumma piletin, näyttöö vähä nurkkaa konehtöörille ja sanoo:\n\n— Katto ny, tuas s'oon!\n\nMutta kun konehtööri meinas ottaa sen, niin mumma pistikin piletin\ntakaasi vähä nopiaa. Ja siin'oli kovat seliitykset ennenkö mumma antoo\npilettinsä konehtöörin käthen.\n\nJa oikeen se otti kipiää mummahan, kun se konehtööri peijakas\nhohtimilla leikkas reijän pilettihin.\n\n— Kelpaako tämä ny enää mihkää? — kysyy mumma vesis silmin.\n\nJa niin tultihin Seinäjoelle ja ihmiset sanoo jotta:\n\n— Ny pitää muminan lähtiä pois tästä vaunusta ja muuttaa junaa, kun te\nVaasahan meettä.\n\nMutta siit'ei tullukkaa mitää.\n\nMumma istuu, niinku Aleksi oli sanonu, kun naulattu penkillä eikä\nlähteny mihkää.\n\nJa sillä tiällä se ny on! Mihnähän sitte seilaa, muttei sit'oo viälä\nVaasas näkyny. Eikä oo Kauhavallekkaan takaasi tullu.\n\n\n\n\nAPURETKIKUNTIEN AIKANA.\n\n\nOottako kuullu jotta tämä Suamen kansa, se ny vasta kansa on?\n\nSellaasta kansaa ei oo toista koko mailmas tappelohon. Mailman kansat\novat tapella nutuuttanehet hikipääs viis vuatta, pyhkäässehet hikiä,\nnytkähyttänehet välillä housuja ylemmäs ja taas nykäässehet. Ja ny ovat\nsaanhet kyllänsä. Sanoovat toisillensa jotta:\n\n— Heitethän jo poijat pois, m'oomma väsynehet.\n\nSuamalaane Jörö-Jukka on kynsiny saivaristuansa, tuumannu ja tuumannu,\nettä jos mäki täs ottaasin ja mensin sakkihin.\n\nJa mitäs ollakkaan, niin sekin riamastuu ja rupes sotimahan paljahin\nkourin. Myllyytti ryssäpoikaa, n'otta siltä putos pyssyt ja muut\npaukuttimet kourista. Potkaasi Iivanat takaasi kaalimaahan. Sylkääsi\nkourihinsa ja sanoo — So poijat! Nyt oomma me suamalaasekki sakis. Nyt\nse vasta isäntämiästen tappelu alkaa — Kuka täs kukkoo on?\n\nJa suurvallat kattelivat silmät tapilla ja imehtelivät tätä uutta\npiäntä suurvaltaa, jok' oli noussu mailman näyttämölle.\n\n— Höristelkää mitä höristelettä — sanoo Suami kaikenmailman\nvaltakunnille. — Täälä sitä on armeijaa minkälaasta vaan tarvithan.\nMeill' on apuretkikuntia vaikka mistä sortista ja sellaasia poikia\novakki, että tokenoo.\n\nKahres päiväs me lyämmä pysthyn valkoosen, punaasen, sinisen,\nvehriääsen, keltaasen, sini-valkoosen, punakeltaasen,\nmonarkisti-tasavaltalaasen, temokraattisen, tsaristisen, taloonpoikas\neli kansan armeijan, puhumatakkaa lahtari-, punakaartilaas- ja\nanarkisti-armeijoosta.\n\nMeirän passaas lyärä lafka pystyhy ja ruveta tarjuamaha mailmalle\napuretkikuntia.\n\nNäin:\n\n— Vassokuu, pasaalusta, bitte, silvuplee, pliis-Mister,\nkualemanpataljoona joka sortista!\n\nEhta kotimaasta kasvua ja koulua!\n\n— Aa jos parempaa koulua halutahan, on sitäki!\n\n— Saisko olla Siibunt svantsih Kaiserlih Jeeger bataljon?\n\n— Tai Angloruskii Murmanskii legion?\n\n— Tai Finskii kommunistiitseskii pataljon smerti Petrogratskavo\nseevernavo frontta?\n\n— Jeest, jeest! Kakof hatiitje? Vaskare vara? Uot du ju uont?\n\n— Mihnä pitääs keisarin eli kuninkahan ensin kaataa ja sitte nostaa\npystyhyn — vassokuu, tääll' on poikaa!\n\n— Aa, kussa kansanvaltaa uhkaa taantumuksen musta peikkoo — tääll' on\npoikaa!\n\n— Kuka haluaa Turkin keisariksi? — Tääll'on poikaa iskemähä puolest\nislamin ja Mahometin!\n\n— Jos ei bolshevismi tahro oikee juurtua ja kukkaa kasvaa — täältä saa\nmusikkaa!\n\n— Mitä sais olla? Me levereeraamma priima apuretkikuntia valmiista\nvarastosta kahren päivän toimitusajalla, fob vastaanottosatama. Työteho\ntaataan!\n\n— Pasaalusta tavaaris! — Vassokuu pestä pruuri! — Pitte Alte Kameraat!\n— Pliis mister Bull! — Silvuplee Fransuaa!\n\n\n\n\nYKS PIRTTIREISU.\n\n\nOottako kuullu jotta kyllä sit'on emäntä-ihmisellä hompsottamista?\n\nKun on askarehet, pärinän kuarimiset, kaffinkeitot, isännän\npassaamiset, kakaraan kurmoottamiset, krannin haukkumiset ja kaikki\nvaivoona n'otta sitä on oikeen päivän mittahan katketa ja välihin\noikeen sekooksis, jottei tiärä mitä teköökää.\n\nJa kun on kyllä paljo tyätä ja tohinaa, niin tuloo viälä kesken kaikkia\npirttiihin pyyttö!\n\nJa kun sinne ny ainakin pitää mennä, niin, eikös silloo piika rupia\npritakoomaha!\n\nKyllä s'oon niin harmillista, jotta oikee välihin riivooksihi pakkaa.\n\nNiinku Ilmajoella Ujaasten kyläs täs menhellä viikolla.\n\nEmäntä oli justhin saanu haaston pirttiihi yhren toisen isoon taloon\nemännän tyä. Ja emäntä ku hössäs ja sössäs askarehia n'otta silmät\nväärinpualin pääs ja huuti ja hoilas piiallekki jotta:\n\n— Tee ny säki hyvä ihminen jotaki, jotta mä pääsen lähtemhän sen\npirttikeen tyä!\n\nNiin eikös tua piikapössöö, en paremmin tuu ja sano, rupia huuthon\nkolottamhan jotta:\n\n— Tällääne taloo, kun ei muuta ku silakkaa ja pärinää, pärinää ja\nsilakkaa ja aiva pitää ittensä tappaa!\n\nHairas kaatirauskan vyältänsä, n'otta poikki meni, nakkas patapenkille\nja sanoo jotta:\n\n— Tuas o'. Minä lähren!\n\nEmäntä suuttuu kans ja rupes mokottohon jotta:\n\n— Mee hyvä läjä — — —.\n\nJa piika ettii kimpsunsa, eikä kampsua tarvinnu ettiäkkää, ja niin meni\nn'otta ovet paukkuu!\n\nPesi viälä peijakas ainualla purkkihilla verellä silmänsäkki, n'otta\nku emäntä meinas keittää ittellensä sen harmin päälle kaffit ja pani\npannun kraakuhun, niin ei vettä ollukkaa!\n\nJa pirttiihi olis heti pitäny lähtiä. Ja prunni oli kuivilla ja vettä\noli piika vetäny ainaki kolmen pyssyhollin päästä yhrestä kivenkolosta,\njohn'oli lähres.\n\n— Ku kaikki tulemukset täs pitääki tulla yhtaikaa! — pahkulootti\nemäntä. — Ja sinne pirttiihi ny ainaki pitää lähtiä ku\ntuliaas-mosseloki on ollu pantuna jo kauan aikaa. Ja vesi on kaikki ja\nväki tuloo kuuren aikana kotia ja mennä pitääs —\n\nKyllä sillä emännäll' oli tuska ja vaiva, niinku ittekki ymmärrättä.\n\nJa niin se päätti lyärä kaks kärpäästä niinku sanothan, yhrellä\nmällillä.\n\nEmäntä hairas korveen loukosta ja haki kamarista sen pirttimosselonsa,\njohn'oli salvamatoon juusto, korja varileipä ja pikkuuset punaraitaaset\nsukat, pisti korveehi ja kannen päälle.\n\nPorraspääs makas kola ja siihe täjäs korveen päälle ja niin lähti.\nSanooki jotta:\n\n— Täshän se ny menöö yksillä tulehilla, käyrä pirtiis ja tuara\ntakaasi tulles viälä vesikorvee. Sanoovat jotta akat ei taira tällätä\nasiootansa, mutta kas vai ku taitaavakki!\n\nJa emäntä mennä lykkäs mosseluansa korvees kolalla toista virstaa\npirttitaloohin asti. Porraspääs otti mosselon korveesta ja vei\npirttikeelle.\n\nEikä se viälä lasta nähnykkää, ku jo että:\n\n— Kyllä s'oon niin ymmyrääsmuatoone ja friski flikka, jotta harvoo\nnäköö! Ja niin kovast äiteensä näkööne!\n\nSitä sai sitte emäntäki nostaa ja kattella ymparinsä ja kovasti ne\npirttisukat passasivat sen jalkoohi.\n\nKaffit juathin ja ku oikee toren sanoo, niin vähä sekahanki pantihin,\nniinku pirtiis pruukathan.\n\nJa sitte lähti emäntä hyvis aijoos takaasi kotiappäi lykäte kolaansa.\n\nKotonsa likillä poikkes lähtehelle vettä hakhon, ja kyllä sitä kismitti!\n\nKun ei s'ollukkaa muistanu ottaa nappua joukkohon! Eikä korvehella\nkivenkolosta saanu. Niin sai tulla kotia asti takaasi lykäten kolalla\nkorveja ja ottaa napon följyhy. Ja taas takaasi sinne lähtehelle. Ja ku\nse siinä napolla kipotti vettä korveehi, niin se jahkaasi jotta:\n\n— Sen tuhannen päitäkö mä tätä korveja oon erestakaasi lykkiny? —\n\n\n\n\nLAPUAN RAIPPA-AKAT.\n\n\nOottako kuullu jotta nyt repes Lapualla oikee suurpuhristus viinapesis?\n\nSiälä pirettihin suuri kansalaaskokous menhellä viikolla siitä,\njotta kuinka saataashin se synnillinen meno, ryyppöö ja kaikkinaanen\nvillitys lopetetuksi, joka Lapualla on pääsny niin suurehen vauhtihin.\nJa päätettihin ruveta oikee joukkohommahan kaikkia pontikkatrokaria\nvastahan.\n\nMenny maanantakina se alkoo. Lapuan vaimo-väjet olivat valinnehet\njoukostansa kymmenkunnan suurinta ja rotevinta emäntää lähetystöksi\nlähtemhän yhren Maijan kämppähän, josta viina on virrannu ympärinsä.\n\nEmäntään naamat oli kovasti nojettu, jotta n'oli ku neekeriä. Ja\njokahittella oli kauhiammoonen kuusenkarahka olkapäällä.\n\nNiin lähtivät ja tulivat Maijan huushollihin. Maija makas honkkinsa\nkans kaikes rauhas, kun ovi aukaastihin ja sisälle tulivat nua\nmurjaanit.\n\nSiitä peljästyy Maija niin kauhiasti, jotta se hyppäs heti kamarihi.\nMutta murjaanit tuli peräs.\n\nNyt otettihin Maija katteltavaksi.\n\nKaks friskiä akkaa piteli kiinni ja neljä, elikkä oliko niitä viis,\nakkaa huhtoo kuusenhaoolla erestä ja takaa niin paljo ku jaksoovat\naivan paljahalle. Ja Maija hyppii ja huuti ja pannasti, n'otta s'oli\naiva punaane — erestä ja takaa.\n\nMutta mikään ei auttanu. Akat piiskas Maijan oikee perin pohjin. Ja\nsitte huurettihin jotta:\n\n— Tohtori tupahan voitehinensa!\n\nJa siältä tuliki lisää yks mustanaama tervapytyn kans. Se meinas\ntervata Maijan hellemmät tuntehet, mutta pytty oli jäätyny ja tervasuti\nistuu niin lujas kiinni, jotta varsi vain katkes tohturin käthen ku se\nyritti sitä irti.\n\n— No jääköhön ny voithet toisehen kertahan — sanoo se musta tohturi.\n— Mutta jos Maija tarvittoo toiste tällääsen peseen, niin kyllä mä\nkatton, jottei tervapyttyni jääry. Ja ens kerralla m'otan höyheniäkin\njoukkohon, jotta saarahan vähä koristaa Maijan muatopualta, jotta\nkankkukin paremmin tykkääs.\n\n— Jaa, tuo lorvi! — huuti yks mustanaama. — Se kans piiskathan! Menkää\nknapittohon sen housuja.\n\nMutta sen kuuli se mies tuvanlaattialla, vaikka se makas täkki korvis.\n\nJa se ku poukahti pystyhy ku ammuttu. Hairas housunsa ja meni nevalle\nmassatehtahan taa ku piili!\n\nEivät keriinnehet saara kiinni.\n\nPihalle oli kokoontunu suuri liuta ihmisiä kattohon ja kuulemhan ku\nemännät tuli kämpästä.\n\nNe tuli ryhmärivistös, piiskat olkapäillä ja viimmeeteksi tuli tohturi\ntervapyttyänsä manaten.\n\nSitte pirättivät ihmisjoukon ethen ja yks emäntä huuti jotta:\n\n— Sellaasen peseen ku Maija ny sai, saa tästä lähtien Lapualla\njokahinen viinapesän hoitaja, oli se sitte akka eli miäs. Ja muistakaa\nse!\n\nNiin sanoovat ja näyttivät raippojansa. Ja sitte ne katos, jotta kukaa\nlapualaane ei tiärä mistä ne tuli ja mihkä meni.\n\nMutta trokarit tietää, jotta Lapuan kauhiat »_raippa-akat_» ovat\nnoussehet haurasta ja siinä ei oo enää leikitteleminen. Siinä voi saara\nraippoja vaikka kuka.\n\nKerran, jo pitkä aika sitte, tuli Lapualle sellaane faltesmanni, jok'ei\ntainnu ihmisten kans' oikee puhella. Se pakkas krääkymähän.\n\nJa silloon ilmestyivät Lapuan raippa-akat faltesmannin kamarihin,\nlaskivat faltesmannin pöksyt linkkoohin ja piiskasivat, jotta veri\nnokkuu.\n\nFaltesmannista tuli sen perästä kuulemma oikee reiru ja mukava miäs.\n\n\n\n\nERINOMAASTA KOIRAN PASSOOTA.\n\n\nOottako kuullu jotta kyllä s'oon jo liikaa se sellaane koiran passoo ku\ntäälä Vaasas yhres herrasväjes pirethän?\n\nS'oon lapsetoon pari ja frouv' on ottannu kasvateeksi mäyräkoiran,\njok'on niin ruma ja pitkänkruppinenki, jotta sais panna kolmannen\njalkaparin ala, jottei vatta maata kraapisi.\n\nJa sitä koiraa ku ne syättää ja passaa, n'otta sivullisiaki hävettää se\nsellaane homma.\n\nOttaasivat eres jonkin köyhän ihmisen liikalapsen, mutta ei! Koiraa vaa\nsyätethän — sanoovat ihmiset ja niin mäki tykkään.\n\nSillä syätethän vain sokuriplättyjä ja paakelssia ja maittilaa ja\nkryyrätyytä lihapullia. Ja frouva kanteloo erestakaasi pränkarullekki.\n\nKyllä s'oon niin kamalaa, jotta oikee hävettää ku luantokappalesta niin\npassathan.\n\nSängyn päälle on koiralle tehty fiini tikuttu täkki ja sillä se makaa\nja huakii. Frouva käy silloo tällöö mötystä kääntämäs, kun s'oon\nniin lihava, jotta s'oon ruvennu ähkymähä. Talvella sill'oli tikuttu\nvillatakki ja oikee pikkuune punaane lakkiki pääs.\n\nJa välihin nostethan se koira pöyrälle klasista kattoho ja haukkumhan\nihmisille, jottei sen olsi ikävä. Frouva nostaa sen klasia vasthan\npystyhyn ja pitelöö kiinni kun sill'on niin ympyriääne perä, jottei se\npysy istumaskaa.\n\nTäs kerraasti tuli sutari elikkä nokikolari köökkihi ku sillä\nfrouvall'oli se koira sylys.\n\nJa voi ku se koira koitti haukkua räkyttää ja murista sille\nnokikolarille!\n\nKu kolari oli sitte menny, niin kyllä se koira inuu ja vinkuu ja oikee\nsen näki, jotta se pyyti saara vastaki haukkua sille sutarille.\n\nSe koira rääpäles oli oikee kipiä monta päivää, eikä se syänykkää enää,\nirvisteli vain prässyltyn palallekki, ukaji ja aina meni köökkihi ja\nkoitti murista.\n\nJa niin viisas s'oli, jotta sit'ei saanu narratuksikaa. Frouva itkiä\npinnas niin kauvan, jotta herran piti kerraasti nojeta naamansa ja\ntulla köökkihi muka sutarina. Ja frouva toi sitte koiran sinne ja\nviisas jotta:\n\n— Katto ny, Caesar, sutari, hus ii!\n\nJa se haukahtiki pari kertaa, mutta sitte äkkäs, jotta meinathan\nnarrata.\n\nJa voi ku se irvisteli rumasti ja näytti hampahia!\n\nSe vinkuu ja ulisi monta päivää oikohonsa, n'otta siinä huushollis ei\nollu enää yän päivän rauhaa.\n\nHerran piti viimmeen mennä ettimhän sitä sutaria ja pyythön tulla\nkotiansa, jotta se koira sais haukkua. Ja sutari tuliki kun sai 25 mk.\n\nJa ny n'oon tehnehet se herrasväki sen sutarin kans vissin\npiställingin, jotta se sutari kulkoo kaksi kertaa viikon siälä, jotta\nse koira saa haukkua.\n\n\n\n\nPIKKULINTU.\n\n\nOottako kuullu sitä merkillistä tapausta, ku yks pikkulintu lenti yhren\nfiinin fröökynän muffihi?\n\nEn mäkää oo kuullu, mutta mä luin eileen sanomalehrestä ja siinä seisoo\njotta:\n\n»_Eläinten elämästä_. Eilen kun eräs nuori nainen oli menossa torin\npoikki, näki hän, miten joku kyyhkyshaukka ajoi takaa pientä lintua,\ntalitiaista tai varpusta. Molemmat linnut lensivät niin lähelle naista,\nettä hänen täytyi nostaa muhvinsa kasvojensa suojaksi. Tällöin lensi\npelästynyt pikkulintu suoraan naisen muhvin sisälle ja jäi sinne\npeläten ja vavisten. Nainen jatkoi matkaansa ja antoi linnun olla kauan\naikaa suojassa. Kun vaara oli ohi, lähti se taas lentoon.»\n\nEikö s'oon merkillistä? Ja kaunista.\n\nKun mä luin tämän liikuttavan tapahtuman eileen illalla, niin aivan\nitku pakkas.\n\nAjatelkaa ny ku pikkuusta talitiiaasta ajaa takaa terävänoukkaane ja\npitkäkyntinen haukka ja meinaa repiä ja plokata höyhenet päästä siltä\npikkulinnulta!\n\nMutta oli se onni, jotta siihe sattuu tulohon justhin sellaane kiltti\nja helläsyrämminen nuari nainen, joka antoo sen pikkulinnun lentää\nlämpöösehe muffihinsa ja olla siälä, niin kauan kun se paha haukka sitä\nvaanii.\n\nTämä tapahtuma on tehny muhu järkyttävän vaikutuksen. Ja m'oon sitä\nkovasti ajatellu.\n\nAh kuinka toisin eikö ookki useemmiten elämäs!\n\nTuallaasia syrämmellisiä, kilttiä nuaria naisia sattuu niin kovin\nharvoon takaa-ajetun pikkulinnun ethen.\n\nKuinka useen emmäkö näekki mitä suurinta syrämmettömyyttä tällääsis\ntapauksis.\n\nKuinka monta takaa-ajettua pikkulintua eikö ookki joutunu jonkin\npetomaasen koukkukyntisen haukan kynsihin, revittäväksi ja\nraareltavaksi.\n\nSyrämmeni vuataa verta kun sitä ajatelen.\n\nEi oo ollu nuarta kilttiä neitiä, jok'olis tarjonnu muffiansa haukan\nuhkaamalle pikkulinnulle. Jok'olis antanu tuan elämän kylmyyttä\nkärvistelevän pikkulinnun hetken lämmitellä lämpööses muffisnansa.\n\nVaan mitä sensijahan useemmiten näemme elämän taistelus?\n\nJuu, hyvä herrasväki, sen mä sanon teille! Kun tuallaane pikkuune,\nsiävä talitiiaanen vanhan haaskan elikkä kamalan tarhapöllöön\nahristamana yrittää päästä piilohon ja vähä lämmittelhön jonkin nuaren\nnaisen muffihin, niin kuinka toisin eikö ookki elämäs.\n\nSen siahan, jotta suajaa ja lämmitestä takaa-ajetulle antaasivat,\nne hosuu ja huitoo, huutaa ja krääkyy, sylköö ja potkii, n'ottei\npikkulinnun oo likikään meno.\n\nNäin teköövät useemmite nuaret syrämmettömät naiset.\n\nMutta sitte on toisellaasiaki naisia, salakavaloota ja petomaasia,\njokk' oikee pyyrystäävät tuallaasia hätääntynehiä pikkulintuja, niin\njulmaa ku se onki sanua.\n\nKun ne näköövät sellaasen lintuparaan härisnänsä lentelevän, niin\naukaasoovat muffinsa jo kaukaa ja kököttävät jotta:\n\n— Tule tule pikku raukka — — —\n\nJa ku tua pikku raukka painaa korvat luimus muffihin ja luuloo\npelastunehensa jonkin kissipöllöön eli huuhkajan kynsistä, niin nua\nkamalat, petomaaset ja syrämmettömät naiset, nappaavakki lintuparkaa\nniskasta kiinni ja huutavat jotta:\n\n— Ähä Iivari, nyt et enää lennäkkää!\n\n\n\n\nMIÄS HOI! MIK' ON NIMES?\n\n\nOottako kuullu jotta Kaappoo Jussinpoika Honkamettä nousi hengessänsä\nkorkialle vuarelle ja loi silmänsä alas alhoon, jok' oli hänen\neresnänsä? Ja katto, laaksos oli suuri ihmisten paljous, sekaannus ja\npuheen pauhu.\n\nJa koska tua ihmisjoukko laannu oli, kääntyy hän heirän puolehensa\nmäeltä ja huikkas:\n\n— Mitä roikkaa te siällä oikiastansa ootta?\n\nNiinku jylisevä Pitkääne kuuluu kansan paljouresta ääni:\n\n— M'oomme suamalaasia.\n\n— Mitäs se tua sakki on, joka siälä pimennos nyrkkiä puii, hampahia\nnäyttää ja ulisoo?\n\n— N'oon ruattalaasia!\n\n— Ettäkö t'oo samaa kansaa?\n\n— Ei kuuluta enää olovan — huuti yks pitkä rokonarpine suameksi.\n\nSilloon käänti Kaappoo kankiat silmänsä tuan rokonarpisen pualehe,\naukaasi suunsa ja huutaen kysyy:\n\n— Ook sä suamalaane?\n\n— Totta helekutis m'oon suamalaane kun en osaa ruattin sanaa!\n\n— Jo toren sanoot! Miäs, mik' on nimes'?\n\n— Kustaa Kröönpäri — kuuluu vastaus.\n\n— Kuink'oli? — heristi Kaappoo Honkamettä korviansa.\n\n— Kustaa Kröönpäri eli Grönperk niin kun sen pitääs oikee kirjan mukhan\nsanua, — kuuluu laaksosta.\n\n— Sen nimi kirjootetahan pehmoosella keellä molemmis päis ja keskelle\npannahan pehmoone pee — hoilaa jokin väärä kirjanoppinu alhosta.\n\n— Kovasti on pehmoosta! — huutaa Kaappoo vastaan.\n\n— Mikä eli mitä se sitten on se grönberg?\n\n— S'oon tuan Kustaan liikanimi! —\n\n— Mikäs sinä sitten oot, joka niin viisas oot?\n\n— M'oon Lumpäri! —\n\n— Onko siälä viälä muita päriä?\n\n— On täälä Toolpäri, Suulpäri, Saalpäri, Sumpäri, Kulpäri, Kraampäri,\nLimpäri, Plumpäri, Malpäri — — —\n\n— Onkos Tuuspäri?\n\n— On sekin —\n\n— Ketäs muita suamalaasia siälä laakson pimeyres vaeltaa? — kysyy\nKaappoo kauhistunehena.\n\n— Tääl'on paljo. On Sörelunti ja Päkki, Tuurhööki ja Taali, Luteeni ja\nLinkreeni, Nyymanni ja Puumanni, Sööpplummi ja Pärkeliini ja Ruustätti\nja Talpakka. Kuuki ja Laaki. Lanki ja Lunti. Plumkkvisti ja Kukslunti.\nAntessoni ja Trömmi. Teenforssi ja Norkooli. Lööpäri ja Trömplaari.\nNyykreeni ja Pärkkreeni. Heliini ja Prempakka. Ruusi ja Jolkreeni.\nNuurmanni ja Kustassonni. Holanteri ja Sytti. Tormi ja Metsi. Enkvisti\nja Pulanteri. Silanteri ja Santi. Tranti ja Santeliini. Syreeni ja\nSampakka. Haaklunti ja Liltranki. Öötmanni ja Sakspäri. Sunkkreeni ja\nMulanteri. Palmpplöövi ja Vimpäri. Linkkvisti ja Viik. Ruuli ja Lusti.\nSöö ja Kroo. Krooka ja Järppi. Tammelanteri ja Ongbooti — — —\n\n— Lopettakoo jo. Mitä te siälä hoikatta? — kyllästyy Kaappoo.\n\n— Me räknäämmä ketä suomalaasia täälä o'.\n\n— Onko nua suomalaasia?\n\n— Onko ne, vaikka niill' on niin kamala nimi.\n\nSilloon korootti Kaappoo Honkamettä äänensä ja huuti suurella voimalla:\n\n— Kuulkaa teitännä, te henkisesti vaivaaset. Totisesti sanon minä\nteille: isäni navetas on itikoolla ihmiseltääsemmät nimet kun teillä.\n\n\n\n\nÄLKÄÄ OTTAKO VANHAAPIIKAA KÄRRYYLLE.\n\n\nOottako kuullu sitä nurmoolaasen isännän kyyttiretuuttia?\n\nSitä ku se isäntä vanhaapiikaa reisuusti hyvänhyvyyrellä kuskas\nporvarihi?\n\nJa mitä siitä sitte tuli?\n\nNo siitä tuli totisesti sellaane tomina, n'otta se isänt'ei ota toista\nkertaa enää vanhaapiikaa kärryyllensä. Eik'olsi sillookaa ottanu, jos\ns'oiis arvannu akkaväen oikian luannon.\n\nSe isänt'oli yhtenä sateesena päivänä menos seittemän kilomeeterin\npäähä porvarihi poukkolavalla, kun se näki tiällä rapakos mennä\nflossottavan erellänsä yhren vaimonpualohoosen.\n\nSatoo kovasti, n'otta sillä akall'oli nostettu päällyshames korvihi,\nniinku täälä puales pruukathan. Ja punaruutuune tikuttu alushames, john\noli kovasti leviäkairaane krepu hännäs ja sammalvehriääset rairat,\nloisti ja väläji ku salasmaa.\n\nIsäntää huikaasi jo kaukaa ja sen salaviahevoonenki rupes pritakoomhan.\n\nEikä menny sivuutte, vaikka isäntä olis kuinka nykiny ja jukittanu.\nSalavia nosteli vain päätänsä ku ainaki hevoone, irvisteli taivahalle\nja höristeli jotta:\n\n— Iiiha-haha, iiih —!\n\n— Ookko hullaalemata siinä senki pöllöö! Täs ihmisellen huutelet\nku pareeki hevoone, vanha rutimuljus! — jahkuu isäntä ja flätkääsi\nsuittenperillä salaviaa hännälle. — No meekkös siinä!\n\n— Iiiha-ha-ha, iiha-ha-ha — huuti salavia ja rupes oikee lyämähä kaviua\ntiähä.\n\n— No kyllä mä sen näjen! Ei sun trenkää sitä siinä höristellä, — puheli\näijä kärryyllä, eikä saanu salaviaansa sen punaasen hamhen sivuu.\nViimmee kysyy jotta:\n\n— Kuka se krepuhäntä siäl' on?\n\nSilloo kääntyy se punahamehine akka, eikä se ollukkaa akka, kun flikka,\nvaikka jo vanhanpualohoone ja vähä krussahtanu.\n\n— Minä täälä vaa — sanoo se vanhapiika. — Pitääs täs porvarihi mennä,\nmutt'on niin lipoone tiä, n'ottei taharo oikee piaksuulla päästä.\n\n— No tulla tänne kärryylle, niin pääsöö samas kyytis, kun tua\nhevoonenki niin pelekää sun punaasta alushamestas, n'ottei sivuu pääse.\n\nJa niin teki isäntä miälestänsä hyvän tyän, kun otti sen vanhanpiijan\nkärryyllensä.\n\nReirusti ja rehellisesti siinä mennä körötettihin. Ei puhuttu, ei\npukahrettu. Isännän hatun partahasta vai silloo tällöö nokahteli\nvesipiskoja piippunysähä, jotta se vähä kuraji ja sitte sammuu. Ja\nvanhapiika istuu hames pään ympärillä, n'ottei näkyny kun tuuman verran\nnenän päätä.\n\nSiin'oli koko asia.\n\nMutta ku kylän akat tihrusilmät saivat kuulla, jotta isänt' on kyytinny\nseittemän kilomeetriä yhtä vanhaapiikaa hamhet korvis, niin siitäkös\nmöly nousi! Porokellot klipajivat pitkin koko kylää n'otta emännänkin\nsyränalaa rupes lopuksi raistelemahan.\n\nSe kattoo salaasin pualin isäntää, jonka kans sen olis puhet ajella\nmyötä- ja vastamäjet, ja rupes jo tuumamaha jotta:\n\n— Kuka sen tiätää —.\n\n— Ook'sä pöllöö? — sanoo siihe isäntä vaa. — Vanha ihmine, sama ku\nmensit salaviaa haukkumhan. Se hullu oli.\n\n— Ei tiärä pyssyä taata, vaikk'ei s'olsi laringiskaa — jurnutti emäntä\nja rupes jo uskomhan.\n\nJa ku se sen vanhanpiijan sitte näki, niin se kulki jo aiva sivuuttaasi\nja kotkotti.\n\n— Hullu akka! — tiuskaasi vanhapiika ja huiskahutti häntäänsä. Sanoo\njotta:\n\n— Ohoh, olispa halpa!\n\n— Se on vissi! — jahkaasi emäntä ja uskoo ku kirvehensilämähä.\n\nJa siitä se jurnutes alkoo.\n\nNiin että ku täs hiljan olivat Nurmoon kirkos ja emäntä näki sen\nvanhanpiijan toisella seinällä, niin ei muistanukkaa, mihnä oli, kun\nrupes putimaha nyrkkiä ja veisuu meni aive väårähä kurkkuhu.\n\nJa kun pihalle tulivat, niin emäntä kuapii aiva ympärillensä kun\nvihaane kana ja huuti jotta:\n\n— Ajaasikko viäläki friikyytillä senkin kruttu!\n\n\n\n\nMAINARIPOIKA VANHAS MAAS.\n\n\nOottako kuullu kuinka suupaltin suu tukithan? Täs joulun alla tuli\nAmerikasta yks mainaripoika, jonka suu oli kovasti levinny ulkovalloos\nollesnansa. Oli tianannu kolimainis rahoja ja viimmee pistäny pitkän\nsormensa striik kaaran pyärän ala ja saanukki komppanialta tuhat taalaa\nja kipurahat päälle.\n\nTuli ny Suamehe käymhä ja oli leviää. Puhuuki sellaasta klopotusta,\nettei sitä tahtonu eres sen oma äiteekää ymmärtää, ku se niin kovasti\nmurti enkelskaksi.\n\nSe kävääsi Vaasaski kattomas kaupunkia eli taunia, niinku se sanoo ja\nlähti iltajunalla pois.\n\nIstuu vaununpenkillä mahtavaa amerikkalaane piippu hampahis ja aina\nvälihi kraapaasi kengänpohjasta tikulla valakian.\n\nJa jutteli sellaasia asioota ihmisille Amerikasta, ettei sitä ymmärtäny\nkukaa. Sanoo jotta:\n\n— »New Yorkin tipolle stiimasi treini kun horstrekin reissari. Puh,\nja siinä stopattiin träkillä. Porterit horivat suutkeisia helppaamaan\nja liittaamaan vestiläistä streetille. Oo mai kuinka greit tauni on\nNew York. Haussien topit ja piltinkien ruuffit riitsaavat purinier,\ntaivaaseen. Streetillä ja älillä piipulia laikenitinkiä ja hool tauni\nkun piknikki piipulilla krautattu. Ool konttrin mies vookii. Päässää\nstreettejä. Vatsii stoorin ikkunoita. Somtaimina ketsaa pokettia, miss\non taalaa 900 monia pokettipuukassa.\n\nSoortisti stoppaa fala vookintansa. Saini ikkunassa sypraisaa. Hän\nriidii ja statii sainia:\n\n»Härmä, restaurat. Oolkontrin sapuskaa, reklatineriä, hämeneksiä,\nkaffia ja paita päälle.»\n\nRaituvei hän pussaa insaitiin itsensä, ketsaa teipulin ja sitaunaa\ntuolille.\n\nRaituvei sorvaa veitressi tineriä. Smailii niin oofulli sveetisti ja\ntellii:\n\nVestiltäkö smaarti jungfela töörnää?\n\n— Ähym!» — — —\n\nKyllä sitä juttua piisas.\n\nMutta sitte se rupes kattomha yhtä vähä herrannäkööstä miästä\nvaununpenkillä ja kysyyki jotta:\n\n— Mikäs mainari misteri on?\n\n— Lääkäri m'oon — sanoo miäs.\n\n— Siälä Amerikas oli sitte hyviä tohturia. Toisellaasia kun vanhas\nmaas. Kun siälä Kalumentiski yks miäs sai porates ruastunhen\nrauranpalan syrämmehe, niin tuli tohturi heti paikalle, aukaasi\npuukoolla rinnan, otti nuan nuan vaan, syrämmen kourahansa ja veti\npuukoolla halaki. Nyppäs rauranpalan pois ja kursii syrämmen kiinni.\nKahren viikon pääst' oli se miäs friski kun pukki.\n\n— Jo oli hyvä — sanoo oolkontrin tohturi. — Kun mäkin opis kuljin,\ntehtiin siälä, johna m'olin, kans hyvä leikkaus. Sinne tuli miäs, jolta\nleikathin korvat irti ja siirrettihin tuuma taappäin.\n\n— Soo-oh? — sanoo mainari.\n\n— Joo-oh — sanoo tohturi.\n\n— No mitä varte? — kysyy mainari.\n\n— No ku sill'oli suu korvihi asti ja piti viälä levittääl\n\n\n\n\nLAKANA FÖLJYHY!\n\n\nOottako kuullu niiren kahren tuamarin saunareisusta?\n\nTäs joulun välipäivinä tuli Helsingistä yks tuamarismiäs kestihin\ntoista herraa täälä Vaasas. Ja sitte ne päättivät yhtenä iltana lähtiä\nsaunaha.\n\nJa menivät kans ja ottivat yhtehöösen lakanan ja pikkuusen\nsilmänvoiretpotun kans joukkohonsa. Ja kylpöövät kovasti ja hikosivat.\nJa aina välihi pluiskahuttivat siitä potusta.\n\n— Heitethäs taas vähä lisää löylyä!\n\n— Hoh hoh ku on tulista!\n\nJa niin kovan löylyn ottivat jotta aiva kuuppiivat ja olivat lavalta\npurota.\n\nMutta kun saunapiika truiskas sangoon kylymää vettä herrojen selkähän,\nniin se vähä friskas.\n\nMutta niin olivat herrat fletkooksis sen löylyn päälle, jotta\nsaunapiian piti knapita herraan pöksykki traksiloohi kiinni, muutoon\nn'olis puronnehet ja herrat tullehet vaikka housuuta kotia. Niin n'oli\nväsynehiä.\n\nEivät yksitellen pysynehet pystyskää, mutta saunapiika hoksas konstin.\nSe tälläs herrat nojaamahan toisiansa vastahan ja käski pitää kiinni!\nNiin pysyyvät pystys ja pääsivät kävelemhänki!\n\nPisti viälä sen herraan lakanankin toisen paltoon plakkarihi ja niin ne\nlähti yrittämhän kotiappäin.\n\nJa hyvin meni!\n\nMeni niin hyvin n'otta herrat ittekki tykkäs, jotta se menöö hyvi.\n\nJa pistivät lauluksi jotta:\n\n    Tippaakaa en kehu\n    mutta sellaane\n    on Kalle Aaltonen,\n    seuduilta sieltä pitää surut olla pois,\n    miss on Kalle Aaltonen!\n\nJa sitte tuli sellaane miäs, joll'oli kapula käres ja hopiaknapit eres\nja takana. Ja sanoo jotta:\n\n— Mitäs te täällä roikastatta?\n\n— Mitäs me — — — Ei me mitää roikasta, me vaa vähä laulamma — — —\n\n— T'ootta kuulkaa juavuksis! — kiljaasi se kapulaherra.\n\n— Kyllä s'oon niatua herra kapteeni — hik — —\n\nJa samas pääsiki herraan käsikoukku auki ja molemmat kellahtivat\nsilmällensä karulle.\n\nSilloon poliisi sanoo jotta:\n\n— Kyllä s'oon ny selävä!\n\nJa lähti viämhä niitä konttuurihi.\n\nMutt' ei saanu! Kun n'oli sellaasia lihavia rötkälehiä, eiväkkä\npysynehet pystyskää. Eikä ollu kelkkaa.\n\nHerrat makasivat mahallansa ku tynnyrit ja poliisi huuti jotta:\n\n— Noskaa ylähä siitä!\n\n— Millä juuttahalla, herra konstaapeli, tästä ylhä pääsis? —\n\n— S'oon maharotoonta — sanoo jo toinenkin herra ja kellahti seljällensä.\n\nS'oli niin kamala paikka jotta poliisiki meinas jo suuttua.\n\nMutta sitte muistiki se herra, joll'oli se lakana plakkaris, sen\nsaunapiian konstin ja sanoo poliisille jotta:\n\n— Ei tästä muutoon mitää tuu, jonsei herra konstaapeli tarjua meille\nkäsikoukkua! — — —\n\nJa kun aikansa yrittivät niin pääsiväkki konstaapelin sääriä pitkin\nsilpoomalla käsikynkkähä kiinni ja seisomhan. Ja niin lähtivät.\n\nPoliisi, jok'oli selvä, asteli tyrniää ja kankiaa ja herrat kerranki\nsananmukaasesti pysyyvät pystys vain poliisivoiman avulla. Tulivat\nsitte konttuurihi, johna ne riisuttihin.\n\nJa viäthin putkahan.\n\nSiäl'oli olkipolsteri nurkas niinku herrat hyvin tiätää, ja sen päälle\nkäskettihin panna maata.\n\n— Tuata, tuata — sanoo toinen herra. — Mihnäs täält' on lakana?\n\nPoliisia nauratti. Sanoo jotta:\n\n— E-hei täälä lakanoota pistouvata!\n\n— Mutta, tuata, tällä mun kampraatillani on lakana palttoon plakkaris.\nEikö me saa sitä tänne? — kysyy se toine herra, joka viälä puhuu.\n\nSe toine ei puhunu enää mitää. Se mässähti heti keskelle laattiaa.\n\n— No joo, kyllä sen saa — nauroo poliisi ja meni ja haki.\n\nHerra levitti sitte lakanan polsterin päälle ja pyäritti\nkampraattinsakki sen päälle. Ja sitte kans pani maata.\n\nJa hyvin nukkuuvat ainaki kaks tiimaa, kun samas aukes putkan ovi ja\nsinne lykättihin kaks kauhiasti rähisevää hampuusia. Poliisi nakkas\nolkipolsterin niillekki.\n\nN'oli vissihin ollehet monaasti ennenki taloos, kun heti petasivat\ntoisehe nurkkaha ja rupesivat makuulle.\n\nMutta sitte hoksas toinen jotta:\n\n— Katto, kuule totisesti, nualla toisill' on lakana!\n\nJa siitä ne suuttuuvat ja rupesivat jylläämhän ja trumpaamha ovhen,\njotta poliisin piti lopuksi tulla kattomhan ja kysymhän jotta:\n\n— Mitä ny?\n\n— Meille kans lakana! Niinku nuallaki on! Mitä se sellaane tiätää,\njotta täällä toisia makuutethan olkipussin päällä ja toiset saa\nlakanalla maata? —\n\n— E-hei poijat! — nauroo poliisi.\n\n— Miksei?\n\n— Onkos teillä lakana följys?\n\n— Ei ookkaa.\n\n— Mutta nualla herrooll'oli! Olsitta teki ottanhet joukkohonna niin nyt\nolis!\n\n— Kyllä nua herrat perhanat hoksaavat aina kattua ethensä — manaalivat\nmiähet.\n\n\n\n\nOPETTAJASTA TULI VANHAPOIKA.\n\n\nOottako kuullu mitä varte yks kunniootettava kansakoulun opettaja\nKauhavall' on tehny lujan päätöksen, jotta s'ei ota ikänä akkaa, ei\nvaikka taittuus?\n\n— En ikänä ota akkaa, en totisesti otakkaa akkaa! — oli kuulemma\npahkuloonu itteksensä tua rehellinen kansakoulunopettaja, jok'on\npoikamiähenä menestyksellisesti taistellu kaikkinaasia naismailman\nhoukutuksia, vikittelyjä ja suaranaasia petkutusyrityksiäki vasthan.\n\nKun oikeen halki sanoo, niin pitää tunnustaa, jotta sit'oli\nny karkausvuanna ruvennu silloon tällöön jo vähä viämistämhän\nakkamailmahanpäin, mutta kyllä halut lähti, kun se täs yhtenä iltana\ntuli kävelyltä kotia, pani sateenvarjon nurkkahan ja näki minkälaasia\nne sulooset flikat ovat, kun ne oikeen luantonsa näyttäävät emäntinä.\n\nViälä tänä päivänä ei tua kunniootettava ja vakavamiälinen kansan\nlasten opettaja ymmärrä, kuinka ja mitä varte ne kaks taloon emäntää\ntuli sen opettajan hiljaasehen köökkihin tappelemhan.\n\nEnsin oli tullu toinen ja sitten toinen ja heti ruvennehet kyräälemhän\ntoisillensa. Toinen oli mulkaassu toisen päälle ja toinen het takaasi\njotta:\n\n— Mitä siinä volkistelet?\n\n— Mitä se sulle paistaa?\n\n— Paistaa se!\n\n— Tuallaanen!\n\n— Oom mä vaan tälläänen — — —\n\n— Pössöö — — —\n\n— Itte sä pössöö oot — — —\n\nSitte ne lentivät yhthen, ja pyäriivät ja nykiivät ja repiivät\ntoisiansa hiuksista jotta suuret karvatukut vain lenteli. Ja huutaa\nhölöttivät ja krääkyvät ja sanoovat niin sakiaa ja tihiää, jottei\nkumpikaa kuullu mitään.\n\nMutta se toinen emänt' oli paree.\n\nSe sai hairatuksi sitä toista patukasta kiinni, ja voi armas kun se\nruataasi sen nuan olkansa ylitte laattiahan kun märjän trasun vain,\nniin hamhen liirinki siltä toiselta prätkähti poikki ja repeskin\njotakin, ainakin justhin niin pani, ja toinen kenkuna lenti ovhen jotta\npaukahti. Ja pöyrät ja lavittat poukkooli ja menivät aivan pirin pärin\nja sitte vasta kaatuuvat.\n\nJa kun se sai sen toisen alansa, niin kyllä se sen hantteeras ja\nplokkas, voi jee.\n\nEi yhtää kattonu, mihkä löi, kun aivan vasta pläsiä fläiskytti. Ja\nvaikka se toinen huuti ja krääkyy niin lujaa kun ikänä jaksoo ja\nkerkes, niin toinen vain jotta:\n\n— Huurakko siinä! — — —\n\nJa kyllä se sitä tukusteli!\n\nNiin, silloon juuri tuli opettaja ja — voi ku se hämmästyy. Oli kun\nolis taivhasta puronnu. Suu auki seisoo.\n\n— Mitä herran jetuna te emännät teettä? — niin kysyi.\n\n— Tappelemma tiätysti — hohuuttivat emännät ja lentivät taas kun\ntalanpiit toistensa niskahan, ja piaksut paukkuu ja hännät lenteli,\njotta paksut sääret ja rantuuset sukat vain loisteli ja siltä toiselta\ntresaji sukkarihma ja toinen sukk'oli aivan syltys. Se, josta kenk' oli\npois.\n\nOpettaja siunas ittensä, karkas mettähän moneksi tiimaksi ja aiva se\nvapaji. Vasta myöhään yän päällä tuli kotiansa kuuholla korvin, mutta\nsilloon n'oli jo menhet pois sen köökistä.\n\nJa kun s'oli tuan tärisyttävän kohtauksen jälkehen nostellu pöyrät ja\nlavittat köökisnänsä pystyhyn, lukinnu ovet tarkasti kiinni ja menny\nlevolle ja siunannu ittensä, niin viälä viimmeeteksi oli pyytäny jotta:\n\n— Äläkä saata mua kiusaukshen ja katto mun perähäni, etten mä eres\nvahingoskaan hemahra, enkä nappoho astua mahra.\n\nSitte vast' oli saanu unenpäästä kiinni ja kans kohta nähny unta\npitkistä tikoosta, jota pitki s'oli mennä lipittävinänsä ku orava\ntaivhaashen.\n\nSe näki unta, jotta sill' oli hätä ja ahristus kauhia kun tikkahia\npitkin tuli sen peräs niin paljo kun ikänä kerkes kaks lihavaa\ntaloonemäntää, jokka tuan tuastaki olivat saara ja saara sitä\ntakinhännästä kiinni ja aina hokivat jotta:\n\n— Saampas, saampas. — — —\n\nSilloon se tuli ylimmälle pualapuulle ja tikkahat loppuu!\n\nTaivahaashe oli viälä hyvästi kolme syltä!\n\nAivan sen otti hengen kiinni. Mitäs nyt tehrä?\n\nSilloo tuumas ja oikee unisnansa sanooki jotta:\n\n— Menköhön ny vaikka henki, mutta ponkaasen mä!\n\nJa poukahutti kans. Ja _pääsi_ kun pääsikin ylähä!\n\nKyllä s'oli uhkarohkia hyppy!\n\nMutta nahkansa pelasti. Akat eivät tohtinehet hypätä. Jäivät tikkaan\npäähän vaan huutelohon ja viittoolohon.\n\nKyllä sen oli sitte hyvä olla sen opettajan, kun se näki, jottei ne\nakat pääsekkää perähän. Eik'olsi luullu, jotta kansakoulunopettaja ja\njo vanhemmalla pualella sellaasia sopimattomia koulupoikaan konstia\nosaakaa tehrä, kun se teki. Kun näytti akoolle pitkää nenää taivahasta,\nliputti kiältä ja oikee irvistelikin jotta:\n\n— Äkkis rumaaset, ettäpä saanu!\n\n\n\n\nTAKAUSMIÄHIÄ PYYTELEMÄS.\n\n\n      _Viisas sana_: »Klumppuusta s'oon ihmise elämä,\n      mutta siinähä se aika kuluu».\n\nYstävääseni, jos sinä tahrot tulla rikkahaksi ja viisahaksi, niin minä\nannan sulle hyvän neuvon: Lyä nenäs takkakivhen!\n\nJa jos et heti ensimmääsestä lyännistä viisastu, niin lyä toinen kerta\nja vähä lujempaa.\n\nJos ei sekää auta, niin tärähytä kolmas kerta niin kovaa ku ikänä\njaksat.\n\nEnempää ei tarvitte.\n\nKatto sitte, ystävääseni, kuinka meni. Halkesko takkakivi vai menikö\nnenäs littuhu?\n\nJos takkakivi halkes, niin susta tuloo rikas miäs, sillä jos sulla\nystävääseni on sellaane nenä, jotta sillä halkoo ja hakkaa kiviä, eik'\nota kipiääkää, niin s'on erinomaane aset elämäntaistelus. Sillä tianaa\nrahaa! Kruuti ja tinamyyti on ny tyyristä ja tuntipalkat korkiat.\n\nMutta jos sensijaha sun nenäs meni littuhu ja sä tykkäsit, jott' otti\nkipiää, niin susta tuloo erinomaase viisas miäs.\n\nSun pitää vai ahkerasti jatkaa harjootuksia ja takua nenääs takkakivhe.\n\nJota usiemmaasti ja kipiempää lyät, sitä viisahee susta tuloo.\n\nJa s'on sitte kova tosi!\n\nMutta kun on aikansa nenää takkakivhe takonu, nii sitä tuloo vähitellen\nniin viisahaksi, jottei tarvitte ku silloo tällöö enää vähä knopahuttaa.\n\nNiin on tehny kaikki viisahat miähet. Ja mä kans!\n\nM'olin siihe aikha nuari lupaava ylioppilaskloppi ja makaalin talvet\nHelsingis opintiällä. Lueskelin ahkerasti silloo tällöö, ja varsinki\nsilloo ku oli raha kaikki, muinaaspulkaarian ja tataarien kiältä\n(ihmiset tiätää toristaa, jotta m'oon muitaki tyhmyyksiä elääsnäni\ntehny), mutta kesät mä asustelin maalla faarin ja muarin tyänä.\n\nJa luin siäläki sitä siunattua pulkaariankiältä, kun ei mun kruppini oo\noikee koskaa tyäntekua kaivannu.\n\nJa hyvin se aika kuluu ja varsinki rahat. N'oli aina kaikki!\n\nMuari pakkas krupajamha ja faari välistä kysyyki jotta:\n\n— Mihkä sä poika oikee tuata rahaa paasaat? Eihän sulle piisaa\npiikivekkää!\n\nJa kun mun ei passannu ruveta oikee nuukaha seliittelemähä, niin\nmä tiätysti otin noukkahani ja menin yliskamarihi oikee vihoosnani\nlukemaha sitä pulkaariankiältä. Ja kum m'olin kaks päivää lukenu, niin\nmä keksiin konstin:\n\n— Minä meen pankkihi ja otan laihnan! Sillähä sitä herrat rahapulasta\nselviäävät!\n\nSeliitin heti meininkini faarille ja muarille ja sanoon jotta:\n\n— Nyt ei teirän enää trenkää mua auttaa. Kyllä mä pärjään ittekki.\nM'otan laihnan pankista ja lujen ku hevoone.\n\n— S'on oikeen poikani! — sanoo faari. — Tee se, niin saat elää. — Mistä\nsä saat takausmiähet?\n\nFaarin näytti vetävän vähä suonta suupiälestä ja muarinki meni suu\nhymyhy.\n\n— Jaa niin takausmiähet? — sanoon mä. —\n\nTakausmiähiä tällääselle lupaavalle tiäremiähen aluulle, on koko mailma\ntäynnä! Täshä on rikkahia täloollisia ja hyviä tuttuja ja mukavia\nmiähiä koko pitäjes täynnä. No takausmiähistä ny ei puutett'oo, kun\nvain on pankiis rahqja. — — —\n\nEi tartte muuta ku mennä taloohi ja sanua isännälle, vaikka tualle\nJuha-isännälle, jotta:\n\n— Tuata nuan m'oon täs vähä meinannu tehrä pikkuuse paperin pankkihi\nennenkö mä lopetan nua pulkaariankiälen tutkinnot ja lähren yliopiston\ntipentillä tutkimuksia jatkamhan karakirkiisien maahan, että jos tuata\nnuan te ny niinku pansia nimennä tähän mun paperihini. S'oon vaan\n5.000 markkaa, ei se sen enempää. — Niin kiittää Juha-isäntä kun saa\nvaivaasen pukinsorkkansa kriivatakki mun paperihini! — sanoon mä.\n\n— Sopiipa koittaa. Miks'ei ny tuallaasta tiäremiähen planttua taattaasi\n— tuumas faariki.\n\nKyllä mä vähä tykkäsin, jotta siinä faarin puhees kuulosti niinku\ns'olis jotaki epäälly. En pääsny oikee kärryylle, jotta meinaskahan se\nniinku sitä takausmiästen saantia vai epäälikhä se mun tiäteellistä\ntulevaasuuttani.\n\n— Saattaapas nährä! — sanoon mä. Ja s'oliki hyvin sanottu.\n\nJa niin mä lährin siitä paikasta paperit pläkkaris kylälle. En meinannu\nmuuta ku likimmääsis kranniis pyärähtää. Mutta Juha-isäntää ei rookannu\nolla kotona ja Ylitaloon Matti-isäntä sattuu olhon kyröllä airanpanos.\n\nMä lährin sitte oikaashon vainion poikki Larvataloohi ja siäl'oli\nisäntä kotona. No se haastoo heti kamarihi, käski emännän keittää\n»maisterille» kaffia, vaikk'en mä maisteri ollukkaa, ja rupes kyselöhö\njotta mitä kuuluu.\n\n— No eipä ny nii mitää erinomaasta — puhelin mä niinku pruukathan.\n\nMe soviimma kovasti hyvin isännän kans ja mä alkasin sitte kautta\nrantaan viämhä sitä asiaa siihe pulkaariankiälen opintoohi, jokka\nmull'on viäläki kesken. Sanoon jo jotta:\n\n— Pitääs täs tulvana kesänä lähtiä sinne karakirkiisien maaha\nfonetiikkaa tutkimha ja siinä tarvitaas rahoja.\n\nSitte tuliki kaffit ja emännäll'oli kovasti suuria ja leveetä\n»piaksumpohjia» prikalla.\n\nMä en oo ikänä nuasta peijakkahan präiskälehistä tykänny, johna telaa\nsuunsa ja saa leukaperänsä paisuksihin niitä mäihätes. Mutta mikäs\nsiinä auttoo? Ei passannu kiältääkkää, eikä s'olsi auttanukkaa.\nMolempihi kuppiihi piti panna sulamaha ja ottaa »piaksumpohjan»\nkäthensä.\n\nOnneksi lähti isäntä emännän perhän tuphan ja mun passas pistää korppu\nplakkarihi. Olin sitte kovasti pyhiiskelöväni suuta, kun isäntä takaasi\ntuli.\n\n— Niin tuata — rupesin mä sitte taas uurestansa sitä asiaani. Jotta\ntuata ajattelin, että tuata jos te tulsitte vähä takuumiäheksi — — —.\n\n— Jaa tuata, jotta minäkö niinku tuata niinku takaamaha? — — — sanoo\nisäntä ja rupes kovasti rykimhän.\n\nSamas lenti kamarin ovi seljällensä jotta präikähti ja emäntä huuti\njotta:\n\n— Voi herran jutina Juhannes kun paimen tuli kotia juasten jotta\nlehm'on puronnu saviprunnihi!\n\nJa isäntä poukahti pysthy, hairas lakkinsa ja lähti ku ammuttu\njuaksemha.\n\n— Mihnä, mihnä? — hätäännyyn mäki. — Mihnä se saviprunni o?\n\n— Voi voi tuata s'oon kahren virstan pääs larvas! Kerkiääkähä se\nJuhannes sinne ennenkö se kualoo.\n\n— Juhannesko?\n\n— Ei ku se lehmä!\n\nMä juaksin peräklasista kattomhan isännän perhän ja kyllä se mennä\npyhkääsi n'ottei olsi luullukkaa sellaasta kyyttiä pääsevän, kun jalaat\nviuhtoo ku vyhrinpuut ja tukka aiva oikoosna.\n\n— No jos se tuata vauhtia painaa koko matkan, niin eikhän kerkiäkki\n— vakuuttelin mä emännällen ja koitin lohruttaa ku sitä niin kovasti\nitketti.\n\n— Viipyykhän se kauan siälä? — kysyyn mä sitte taas emännältä, kun mä\nmuistin sen asiani.\n\n— Ei suinkha se siältä ainakaa ennen iltaa kotia kerkiä — arveli emäntä.\n\nKyllä mun pisti vihakseni kun tuan lehmän ny justhin pitiki prunnihi\npurota, muttei mun passannu ruveta iltaa orottamhan. Ja kun siin'oli\nEsa-Heikkilääne, jonka kans m'oon hyvä tuttu, justhin krannina, niin mä\nlährin sen tyä.\n\nSiäl'oli isäntä kotona ja sama trahteeri ku Larvatalooski, mutta\nemännälle mä sanoon jotta:\n\n— M'oon ny justhin juanu kaffia tuala Larvataloos ja vatt'on niin\nkovasti täynnä, jotta mä en ny paa sulamaha vaikka mikä olis, ee-en.\n\n— Näm'on justhi tuatu Ekki-pakarista jotta n'oon kovast tuarehia ja\nhyviä — hoki emäntä. Eikä siinä auttanu laupiahat silimäkkää.\n\nEmäntä tukkii ja tukkii niin kauhian suutta »piaksumpohjaa» jotta oikee\nmua raisteli. Vaikka m'olsin kuinka sanonu ja pannu vasthan, niin se\naina vaa jotta:\n\n— No kyllä sitä ny yhren nisunpalan kastaa pitää! Eikä se paljas kaffi\noo mitään hörppiä.\n\nJa kun min'en ottanu, niin — se pani sen kauhian korpun mun kuppini\npäälle!\n\nKyllä m'olsin tärkiää präiskänny sen »piaksumpohjan» seinähän ja\nhyppiny tasapökkää, muttei passannu, ei passannu.\n\nAsialla kun olin.\n\nMä kastoon, purin ja niälin ku sahajauhoja, mutta lopuuksi sain\npistetyksi pualiskan plakkarihini.\n\nSitte mä seliitin isännälle niitä pulkaariankiälen opinnoota ja sitä\ntipenttiä, että tuata niinku takaamaha — — —.\n\n— Jahah vai takaamaha — innostuu isäntä. S'oon oikee, jotta meistä\ntaloonpoikaasistaki ihmisistä tuloo oikee tiäremiähiä ja herroja, eikä\nvaa aina herrasväjen mukuloosta.\n\n— No min'oon ajatellu sitä samaa, jotta oikee filosofiian tohturiksi mä\nmeinaasin ja sitä pulkaarian kiältä — — — rupesin mä.\n\n— No s'oon oikee! Ja minä tuun sua takaamaha vaikka kuinka paljo — — —\n\n— Mitäh? — kysyy emäntä kamarin ovelta.\n\n— No tämä maisteri pyytää mua sitä vähä takaamaha — seliitti isäntä.\n\n— Takaamaha? — kysyy emäntä uurestansa ja kattoo mua ku viarasta sikaa\npärinämaas.\n\n— Niin kattokaas emäntä, minä ny suaritan pulkaariankiälen tutkinnot ja\n— — —\n\n— No ei ikänä, sanon mä! — kiljaasi emäntä.\n\n— Kuinka niin? — hämmästyyn mä. — No se ny on aivan vissi, jotta mä\npulkaariankiälen tutkintoni suoritan!\n\n— Viis mä sun pulkaarin tutkamista! — karjaasi emäntä. — Mutta meirän\nisänt' ei saakkaa mennä ketää takaamaha, sanon mä ja s'oon tyly tosi se.\n\n— No mutta emäntä, mitä te ny — — — koitin mä.\n\n— Älä ny viitti ruveta täs — — — koitti isäntäki.\n\n— Tuki suus! Ei sull'oo täs taloos mitää rooraamista — huuti emäntä. —\nTyhjänä s'oot taloohi tullu, muistakkos sen?\n\nJa oli tryykätä isännän pönskähä kiinni.\n\n— No mutta, olkaa ny, älkää ny, mun tähre tappeloho alaakko hyvät\nihmiset — pyytelin minä oikee vesissilmin.\n\nSiitä nousi sellaane melu ja metakka, jotta mä klapsaasin yhres välis\novesta pihalle.\n\nJäin portahille seisomhan ja ajatteloho, jotta mitä herrannähköhö tästä\noikee tuloo, kun n'oon nuan hulluuna. Tuvasta kuuluu viälä hyvän aikaa\nemännän meluamine, mutta sitte tuli hiljaasta.\n\nMä kuulin isännän kuiskuttavan emännälle jotta:\n\n— Jokhan se meni?\n\nM'olin ku puulla päähä lyäty. En käsittäny yhtää mitää. Ja kun lährin\nkävelhön, niin uuniklasista luurasivat perähäni, eiväkkä enää yhtää\nriirellehet.\n\n— Kamaloota ihmisiä! — sanoon ittekseni. Ja mitäs m'olsin voinu muuta\nsanuakkaa?\n\nSiit'oli hyvän matkaa Pömpelihin, johna mull'on vähä niinku sukulaasia,\nvanhaa haisua, mithän o.\n\nJa siälä mä en pääsny oikee reirhu alkuhunkaa ku Pömpelin Antti-faari\nsanoo heti jotta:\n\n— Kyllä s'oon turhaa kuule sun siitä sen enempää puhua — — —.\n\n— No kirjoottakaa sitte tuaho nimennä — ilostuun mä. — On se veri vettä\nvetelämpi niinku sanothan.\n\n— Ooksä hullu?\n\n— Mäkö hullu? — kysyyn mä. Kuinka niin voitta luulla? Mä kun oon kohta\nviisaustiätheen ja filosofiian maisteri?\n\nSuaraan sanoen, Pömpelin Antti-faari oli niin epäkohtelijas ja puhuu\nniin kamalasti ja loukkaavasti, jotta jos en m'olsi heti poistunu, niin\nm'olsin pian menettäny ittekunniootuksen ja luottamuksen itteheni.\n\nNiin kamaloota se musta puhuu ja mun pulkaariankiälen opinnoostani.\n\nMä kuljin sitte viälä mones paikas. Olin siinä Isoos-Kaapooski, jok'on\npitäjän rikkahin taloo, ja joh'on rahaa ku tuahta n'otta alimmaaset\narkun pohjalla mätänöö.\n\nJa siälä mä ny vasta imhen kuulin!\n\nSellaasen, jottei sitä tiärä koko pitäjäs kukaa muu ku mä. Ajatelkaa,\nkuulkaa, kun se Isoo-Kaappoo on köyhä ku kirkonrotta!\n\nKoko pitäjes luuloo ja pitää sitä oikee upporikkahana, oikiana\nrahapiruna — eikä sill'oo äijäparaalla puupenniä! Puhuras on ku nualtu\nlusikka.\n\n— Herrenjee! — Vai ootta te niin köyhä? — pääsi multa poikaparaalta,\nkun se oikee seliitti köyhyyttänsä. Oikee se itki.\n\n— Kuinka t'ootta niin köyhä, kun teill'on 7 hevoosta ja se vanha salvia\nkahreksas, neljättäkymmentä lehmää kytkyellä ja näin suuri taloo?\n\n— Velkana kaikki, velkana kaikki — hoki Isoo-Kaappoo. Jos ihmiset\ntiätääsivät mun velkani, niin ei rikkahaksi Kaapooksi haukutaasi. —\nKuka tiätää, vaikka vaivaastaloohi kualis —.\n\nKyllä mun tuli surko sitä rikasta Kaappoja. Mä sanoonki jotta:\n\n— Kumma ku t'ett'oo jo kuallu?\n\n— Sanos muuta! Sitä mäki oon ajatellu, jotta kuinka kauan mua täälä\npiinathan — — —\n\nJa vaikk'ei mun olsi kuinkaa passannu, niin aina m'oon pruukannu\nköyhille ja vaivaasille jotaki antaa. Olsin antanu Isoolle-Kaapoollekki\nvaikka koko markan, muttei mull' ollu. Ei ollu ku yks ainua Fennian\npaperossi looran pohjas. Mun teki kovasti ittekki miäli, mutta tarittin\nkumminki sitä. Se otti sen ja pyyti mua viälä kraapaasta siihe\nvalkiaki, mutta itte se kyllä veteli. Kovasti se kiitteli ja kehahteli\njotta:\n\n— Kylläpäs sinä poltat fiiniä paperossia.\n\nNiin liikutettu m'olin, jotta aiva pakkas veret munki silmihi.\n\nJa ennenkö mä iltäyästä kotia kerkesin, niin m'olin travannu syämätä\nkoko pitäjähän päästä päähä, eikä yhtäkää takausmiähen nimiä ollu\npaperihini tullu.\n\nMä tein sen merkillisen havaannon, että jos ei lehm' ollu puronnu\nprunnihin, niin oli taloos häjy emäntä ja hyvä isäntä, elikkä oli\nisäntä jo maksanu niin paljo takauksia, jotta s'oli päättäny ennen\nhirttää ittensä elävältä ku enää ketää rikasta ja luatettavaa miästä\nelikkä lupaavaa tiäremiästä, pappia eli puuställiä taata. N'oon\nkuulemma kaikki samallaasia. Yks hyvä tuttava lupas vissisti tulla\ntakaamaha, mutta vasta tulvana vuanna, ku se ensin näköö, joutuuko se\nmaksamha yhren toisen takauksen.\n\nJa ne, joonka ei ollu näin hullusti asiat, mutta muutoon hyväs\ntoimhentulos ja jota ihmiset pitivät rikkahina — niin ajatelkaa!\n\nKun oikee keskusteltihin ja värteerattihin niiren raha-asiat, niin\nn'oli kaikki köyhempiä ja kovemmas rahantarpehes kun mä, joka kuljin\nvain takausmiähiä kyselemäs!\n\nNiillä ny oli niin kiriät ja surkiat raha-asiat n'otta aiva mua\npyärrytti ja peljätti, kuinka niiren käyrähänkää.\n\nMä sanoonki joillekki jotta:\n\n— Parasta ny on isännät ku te heti teettä laihnan pankkihi ja mä tuun\nteitä takaamaha.\n\nHarvas vain oli sellaasia rehellisiä sivistymättömiä ihmisiä, oikeeta\nmoukkia, jokka sanoovat suaraa, jotta mä muka en ikänä velkaani\nmaksaasi!\n\nMä tulin kotia vähä totisen näköösenä.\n\n— No mitäs kuuluu poikani opintomatkalta? — kysyy faari. — Löikkö\npahoon nenäs takkakivhen?\n\n— Voi rakas faari ja muari. Löin! Löin joka taloos n'otta silmis sätii!\n— ja itku pillahti.\n\n— Sepä hyvä! — ihastuu faari. — Keitäs muari ny poijalle kaffit. S'oon\nkovasti viisastunu.\n\n— Mutta mistä mä saan rahaa lopettaakseni ne pulkaariankiälen opinnot,\nku kukaa ei tuu takaamahan?\n\n— No älä sure poikani — sanoo faari. — Mulla ja muarill' on arkun\npohjalla viälä kärpännahkoja. Saat ne!\n\n— Mutta mistäs mä saan takausmiähet? —\n\n— Takaa itte! Sehän on kaikista vissiintä. Ittehän hyvä miäs ittensä\ntakaa.\n\nMä kirjootin faarille velkakirjan ja merkittin itteni molemmiksi\ntakausmiähiksi. Ja rahat nousi ku konttuurista! — — —\n\nJokos uskot sanan päälle, jotta lyä nenäs takkakivhen?\n\nSiitä viisastuu!\n\n\n\n\nNÄLKÄSILMÄ-SUUTARI.\n\nOottako kuullu siitä nälkäsilmä suutarista puhuttavan?\n\nMä en pahaa pruukaa ihmisistä puhua, mutta tua suutaripakana teki\nsellaasen kölöntyän vanhallen akallen, jott'ei tuallaast'oo ennen nähty\nei kuultu.\n\nKun senkin pikipeukalo ryäväs leskiakan kryytimaasta ruakamullan ja\nvei oman klasinsa ala. Ei jääny sen vanhan lesken maaha ku kuarittuja\nmulkkerokiviä, alunasavia ja hiataa.\n\nEikä se vanha leski voinu muuta ku itkiä suutarin häjyyttä.\n\nJa niin on asiat, jotta sillä suutarill' on kirjootettu laki\npualellansa, joka sanoo, jotta tämä ittensä elättävä suutari saa\nkraapia kaiken ruakamullan köyhän leskiakan ainuasta pärinämaasta, jos\nvain tahtoo ja ilkiää, kun kerran maa on suutarin oma.\n\nJa tämä suutari tahtoo ja ilikes.\n\n— Knääkähtäkhön vanha ämmä siihe paikkahan! — Mitä se mua huiskuttaa,\nhampahitoon akka! — ajatteli se syntinen suutari, joka kans meinaa\ntaivahasen päästä.\n\nJa veti ja kärräs lesken ruakamullan omallen maallensa.\n\nMutta vääryys ei vesoo.\n\nIhmisten tuli surku sitä leskiä. Taloonisännät ja krannit toivat\nomasta maastansa monta kuarmaa parasta laia ruakamultaa sen lesken\npaljahasehen kryytimaahan. Toivat sontaaki ja hyvää sontaa toivakki. Ja\npikkulapset kans auttoovat sitä vanhaa hyvää mummua. Ne toivat heti ku\nlöytivät tiältä ja kujilta valmista lantaa tikuulla sille mummalle ja\nahkerasti ittekki kulkivat auttamas mummaa lannoottamha pärnämaata.\n\nJa mumma kiitteli ja sanoo jotta:\n\n— On niitä viälä hyviäki ihmisiä!\n\nJa lasten oli niin hyvä olla, jott'ei n'olsi muuta ku aina vai\nlannoottanehet mumman maata.\n\nJa mumman maa tuli niin hyvähän voimahan ja menestyy niin kovasti\nhyvin, jotta se sai kauhian paljo pärinöötä.\n\nMutta sen häjyn nälkäsilmäsuutarin maa oli kun noiruttu. Vaikka se\npenkoo ja möyrästi pärnämaatansa pyhinäki ja oppipoijan piti paljahin\nkäsin lannoottaa maata, niin ei sittekkää kasvanu muuta ku pilliääsiä\nja karriaasia.\n\nMaa piti kuivaa koko kesän. Pärnänvarret olivat rutuusia ja huanoja. Ja\nsitte tuli nilviääsiä ja karvamatoja, jokka söivät pärnänlehret ylähä.\n\nJa oli kun koko luamakuntaki olis ollu sitä häjyä suutaria vastahan,\nkun s'oli niin häjy sille mummalle.\n\nOikeen s'oli kamalaa kattuakki kun saret tuli. Aina tuli sellaanen\nukonpysty, jotta suutarin maahan ei puronnu nokkuakaa, mutta mumman\nmaan kasteli.\n\nJa kylän kissikki kulkivat yän aikhan pahanteos sen suutarin maalla.\n\nNe juaksivat matalana maantiän poikki ja airanviärtä suutarin\npärnämaahan. Siälä ne kuapii ja kraapii ja pengasti niinkun häjylääset,\nn'otta siämenperunat oli aina ylähällä kun suutari huamaatti.\n\nJa suutari manas ja pärmänttäs niinku vain suutari saattaa ja taitaa.\nEikä saanu yhtää pärinää syksyllä maastansa. Kyllä suutari ny katuu\nkatkerasti pahuuttansa, mutta omiansa sillen, mitäs oli niin häjy.\n\n\n\n\nYLISTARON ISÄNNÄN TÄMMI.\n\n\nOottako kuullu kuinka Ylistaros täs hiljan annettihin tämmi yhrelle\nisännälle?\n\nNiinku te tiärättä, niin ny erootethan joka pitäjäs torpparia ja\nmökkilääsiä ittenääseksi n'otta pritaa, niinku teuvalaane sanoo.\n\nYlistaros s'oonki yleensä menny hyvin ja mukavasti. Isännät eivät oo\npannehet vastahan ja hinnoostaki on helposti sovittu. Torppari on\nhommannu litran pontikkaa, s'oon yhtehöösesti ryypätty, vähä laulettu\npäälle ja sillä hyvä.\n\nMutta oli siälä yks isäntä, joka rupes panhon vastahan. Torppari\nilmootti asian lautamiähelle ja lautamiäs lähti kahren viarahanmiähen\nkans lukhon kovaa hopiaa sille isännälle, anthon tämmiä.\n\nNe tulooki noukkapystyä perätyste kujaa pitkin taloohi ja emäntä sattuu\nuuniklasista äkkäämähän. Sekös huuti isännälle jotta:\n\n— Sussiunakkoho tänne tuloo lautamiäs kahren miähen kans!\n\nIsäntä hyppäs kans kattomhan jotta:\n\n— Voi piihana sen tähre!\n\nHairas pärinäkellarin luukun auki, sukaasi piänintä kakaraa päähä ja\nhyppäs kellarihi.\n\nSitä kersaa se löi sitä varte, jotta se tiätääs pitää suunsa kiinni,\njos kysytähän. Ei se sitä keriinny sille kersalle sanua, mutta se\nymmärti sen siitä mällistä.\n\nKellaris sattuu sille vähä vahinkojaki, ku kaatuu emännän maitofati\nniskahan ja voipyttyki meni silmällensä multaha. Mutta mitäs siitä.\n\nLautamiäs tuli miähinensä, mutta emäntä huuti jo oves jotta:\n\n— Ei isäntää oo kotona. S'oon mettäs rankakuarmaa hakemas.\n\nJa sen hyvän kans sai lautamiäs lähtiä. Mutta lupas pian tulla toiste.\n\nSiitä nousi kova funteeri taloos, jotta pitääkö isännän lähtiä joka\npäivä Koppeloho päiväkuntaha vai istua loppu talvi kellaris, jottei\nlautamiäs rookaasi sitä tämmin kans.\n\nMutta mitäs ollakkaa, niin ei kulunu ku kaks päivää, ku lautamiäs\npaukahti taas taloon pihalle viarasten miästen kans.\n\nIsännän ahristi juaksujalkaa tallihin, ja ovi kiinni, muttei saanu\nhakaha.\n\nLautamiäs havaatti sen ja lähti perähän.\n\nIsännälle tuli hätä kätehe. Se aukaasi tallinluukun ja rupes tukkimhan\nsen kautta pihalle.\n\nMutta tarttuuki vattasta kiinni.\n\nLautamiäs aukaasi oven ja hyvän aikaa ettii ympärinsä, ennenkö se\nhavaatti isännän jalaat ja piaksut.\n\nViarahat miähet vetivät kumpikin isäntää sääristä, mutta s'oli tarttunu\nniin lujaha, jotta sit'ei saatu irti.\n\n— No mitäs siinä! — tuumas lautamiäs. — Lujethan sille tämmi, mutta\noikialta pualen.\n\nJa menivät tunkiolle.\n\nLautamiäs luki paperista kirkkahalla äänellä sontaluukkuhu\ntarttunehelle isännälle jotta:\n\n— Täten kuttuthan ja haastethan —\n\nJa viarahat miähet toristivat jotta tämmi tuli laillisesti annetuksi ja\nvastapläsiä lujetuksi, niinku laki määrää.\n\n\n\n\nPAPINKISÄLLI.\n\n\nOottako kuullu minkälaane tulemus täs hiljan tuli yhyrelle nuarelle\npapinkisällille?\n\nS'oli hiljan lukunsa päättäny ja saanu kisällin paikan yhren suuren\nrintapitäjän pappilas, johna se viätti hiljaasta ja miätiskeleväästä\nelämää pappilan vinttikamaris, niinku asiahan kuuluuki. Ensimmääsiä\npapillisia tehtäviä opetteli suarittamhan ja kovasti löi noukan\npunaaseksi ku papin vanhin tytär itte aina tuli käskemhän syämhän ja\npakkas jäämhän istuskelemhan ja juttelemhan »herra apulaasen» kans,\nniinku se sanoo.\n\nEi tiänny poikaparka, mitä olis tualle veikiälle ja punaposkiselle\npapin tyttärelle sanonu, ku se katteli silmästä silmhän ja pruukas\nkysyä jotta:\n\n— Kuinka te täälä voitta, eikö teirän tuu ikävä yksinännä täälä istua\nkököttää ku vanha homehtunu äijä?\n\nKoitti poika-parka sanua jotta:\n\n— Tuata, tuata, onhan mulla täälä kirjat, tämä kirjojen kirjaki ja\nsitte mä ajattelen —\n\n— Tänä iltana on nuarisoseuralla ilooset tanssit, ettäkö lähre sinne? —\nkysyy se papin flikka.\n\n— Kuinka, minäkö tanssihin? — Mutta, hyvä neiti, sehän on kauhiaa — — —\n\n— Kyllähän se kauhiaa on, mutta jee ku s'oon lystiä! — Minä pruukaan\naina karaata illalla ku pappa kontti sänkyhy. Tänäkin iltana lähren.\nTulkaa joukkohon! — — —\n\nSen nuaren papinkisällin meni lämpööset väristykset kruppia pitkin,\nsilmis tuikahti ja se huakaasi jotta:\n\n— Voi ku sais! — — —\n\n— Miksei saa! — huurahti flikka, jok'oli aika hulivili ja villi,\nnii papinflikka ku oliki. — Nakakkaa nurkkahan kirjat ja ne syvät\nfunteeraamiset, jost'ei tuu hullua viisahemmaksi ja lähtekää mun kans\ntanssihi!\n\nJa samas se flikka jo rupes menemhän yksistänsä falssia laattialla,\nlauloo, pyärii ja keikisteli, n'otta sitä nuarta papinkisälliä aiva\nhuikaasi ja pyärrytti.\n\nSe näki ku Heroores Saloomen eresnänsä ja käsitti, jotta nyt hän on\njoutunu viättelyksehe ja koetukselle.\n\nSe tappeli urhoollisesti vastahan n'otta suuret hikihelmet poskipäitä\njuaksi. — Ja se flikka riivattu liiteli ja liahuu, ku suloone harhakuva\nsen silmis.\n\nYiimmee poika-parka rupes luulemhan näkevänsä näkyjä ja joutuu suuren\ntuskan valtahan. Mutta se päätti taistella urhoollisesti viättelystä\nvastahan ja karkoottaa tuan harhanäyn silmistänsä.\n\nEsti se sanoo vakavalla ja juhlallisella äänellä sille haamulle jotta:\n\n— Poistu! Apii male spiritus, pthy phto!\n\nJa sitte aukaasi silmänsä ja kattoo, mutta siinä se haamu vai leijaali\nhuanehes.\n\nSilloo se nuari papinkisälli päätti jotta:\n\n— Täs ei sanat auta. Täytyy käyrä käsin kiinni!\n\nJa niin se nousi vanhalta nahkasoffalta, sylki käsihinsä ja faarttas\nhaamun kimppuhu.\n\nKuuluu vai yks kiljahrus jotta:\n\n— Voih!\n\nJa sillä nuarella papinkisällillä oli sylis ilmi elävä flikka, joka löi\nkäret kaulan ympäri ja puristi n'otta poikapark' oli tukehtua.\n\nJa kyllä se poika peljästyy ja säikähti ja huurahti jotta:\n\n— Tekö se olittaki, ja mä ku luulin näkyjä ja haamuja näkeväni!\n\nJa flikka ku nauroo ja kattoo sitä nuarta papinkisälliä silmihi ja\npoikaa viämistä nii jotta se jo tuumas jotta:\n\n— Otanko totisesti ja pussata truiskahutan —\n\nNii samas knoputettihin ovehe ja pruustinna aukaasi oven ja sanoo jotta:\n\n— Mitääh? — — — Kuulkaa hra pastori, kansliaha tuli yks nuaripari,\njonka pitääs vihkiä.\n\nSe nuari herra pastori aiva haukkoo ilmaa ja se flikka juaksi kakluunin\ntaa piiloho.\n\nJa nii oli se nuari pastori sekaasinsa, jotta siitä paikasta lähti vähä\njoutua vihkimhän sitä nuartaparia kansliaha.\n\nPöyrältä hairas kirjan kourahansa ja nii oli pökkööksis, jotta ku\nliperin sitoo kaulahansa, nii ei muistanukkaa kääntää klipua ethenpäin,\nku se jäi niskaha.\n\nJa kanslias seisoo nuaripari yhtä sekaasina päästä ku herra pastoriki,\nsillä nyt oli se juhlallinen hetki tuleva, ku heistä, kahresta\nihmisestä piti leivottaman samaa paria piaksut, jokka yhres kulkoo\nmyätä- ja vastamaat.\n\nOli siinä viälä sulhaasella toristajakki följys, jotta kaikki menöö\nlaillisesti.\n\nJa nii oli se papinkisälli siitä omasta asiastansa päästä pyärällä,\njottei hoksannu käskiä kontillensakkaa, ku seisahalta vaa rupes\nvetelemhän.\n\nNimekki meni nii väärin jotta kysyy toristajalta jotta:\n\n— Tahrokkos ottaa tämän Anna Kaisa Juhantyttären aviovaimokses?\n\nEikä kuullukkaa, vaikka sulhaane koitti hynkiä vastahan, jotta:\n\n— Ei ku mä, herra pastoori, mä sen tahtoosin — — —\n\nMutta se päästä pyärtyny papinkisälli ei kuullukkaa.\n\nSe jatkoo vai jotta:\n\n— Ja nyt mä kysyn sulta Anna Kaisa, jotta tahrokko ottaa tämän — — —\n\n— Joo herra pastori, kyllä mä — — —- sopotti flikka, jok'ei liioon\nkuullu eikä nähny mitää, ku s'oli niin juhlallista.\n\n— No s'oon sitte valmis! — sanoo pappi. — Kaks markkaa s'oon taksa.\n\n— Tuata tuata — rupes sulhaane paneskelhon. — Se taisi ny mennä vähä\nmistihi, herra pastori. — Kattokaas, s'oon mä ku meinasin tämän Anna\nKaisan ottaa, mutta se taisi ny mennä tällä Matille täs, joka tuli\nniinku toristajaksi.\n\n— Tekkös sitte olittaki sulhaane? — hämmästyy se papinkisälli.\n\n— Minähän se oon niinku sulhaane täs ja tämä Matti on niinku\ntoristajaksi tullu — — —\n\n— Voi herranjee sentähre — rupes morsiaan voivoottelemhan. — Mattiko\nmun ny viää jä ku me jo tämän — — —\n\n— Tämähän on kamala erehrys — voihkii se nuari pastorikin.\n\n— No tuata, jos se ny jo niin umpisolmuhu meni, nii kyllä tuata\nmäkin voin vaikk' ottaa tuan Anna Kaisan — rupes se toristaja-Matti\nseliittämähän.\n\n— Ei, ei missään nimessä! — sanoo pappi. — Orottakaa ny vähä, mä\nkatton, mitä kirkkolaki sanoo tällääsestä asiasta.\n\nJa pappiparka rupes sylkemhän sormenpäähän ja plaaraamhan kirjoja, luki\nja tuteeras hyvän aikaa, mutta ei löynny kansistakaa sellaasta pykälää,\njok'olis sanonu, mitä siin'olis tehtävä.\n\n— Mutta jos lukis koko litanian väärinpäin, nii eikö se solmu sillä\naukees? — ehrootti sulhanen. — Jos sen ny tämän Anna Kaisan uurestansa\nvihkis muhun, nii siiloonhan siitä tulis kahren miähen akka.\n\n— Ei. Ei se passaa. Mutta mä tiärän paremman konstin — sanoo se\npapinkisälli. Kun mä kysyn uurestansa varmemmaksi vakuureksi tältä\nMatilta, jotta, jos se tahtoo ottaa tämän Anna Kaisan, nii sen pitää\nsanua jotta:\n\n— Ei!\n\nJa sitte ku mä kysyn Anna Kaisalta, nii se kans sanoo, jotta ei.\n\nJa sitte mä kysyn viälä jotta:\n\n— Onko se ny vissi? — Nii sanokaa te jotta:\n\n— Joo-oh!\n\n— Ja sitte vihiitähän oikian sulhaasen kans.\n\nJa nii tehtihin ja kovasti hyvää ja lujaa tuliki.\n\n\n\n\nHAMPURIN PÖRSSIS.\n\n\nOottako kuullu jotta m'oon ollu Turuus niis suamalaasen yliopiston\navajaasjuhlis ja voiin kovasti hyvin?\n\nMä kestaalin mones paikas ja hyvin tulin toimhen, mutta Hampurin\nPörssis mun piti vähä rähistä. Ajatelkaa ny, jotta Turku on melkeen\naiva suamalaane kaupunki, mutta siälä Hampurin Pörssis ei vaa saa\nsuameksi syärä.\n\nJa kaikki suamalaasekki siälä Turuus puhuuvat heti ruattia, ku ne\ntuloovat Hampurin Pörssihi, kun s'oon niin fiini paikka.\n\nJa mä kun en osaa ruattia välistä olleskaa!\n\nArvakkaas kuinka siinä käythin kun mä tulin sinne ja meinasin syärä\nsuameksi?\n\nSiinä tuli mulle ja sille passariflikallen sellaane »fenskaamine»,\njotta muiren herraan jäi suu auki ja kaffeli pysthyn.\n\nJa kyllä n'olis mun nakannehet pihalle, jos olsivat tohtinhet, vaikk'en\nsanonu niille pahaa sanaakaa.\n\nMä tulin ruakasalihi, täjäsin tämän saran kilon omaasuuteni lavittallen\nja soitin mahtavasti kellolla piikaa niinku muukki herrat.\n\nHeti siihe lentiki sellaane piperööne jotta silmiä huikaasi.\n\n— Vaskare foo loota vara? — se sanoo ja huiskutti häntäänsä.\n\n— Häh?! — karjaasin mä. — Sanoks'sä mua heti lootaksi senkin\npynttyhäntä? En mä ny mikää lootikko silt' oo, vaikk' onki isoollaane\nvatta — — —\n\nSe rupes huitoomhan käsillä ja pärpötti jotaki jotta:\n\n— Voi voi ja intti förstoo taala finska! Hilta, Hilta kom hiit, häär\nfintuppi sitta — — —\n\nJa nii se meni kättä heittään ja klenkutellen kun oli tullukki.\n\nKun mä sitte kattoon ympärilleni, niin koko sali istuu suu auki,\nlihanpalat kaffelin noukas ja vahtas mua ku tulisilla kekälehillä.\n\nSilloo mun ei auttanu muu ku tolkata sen ruattin, jonka mä aina tairan.\nMä sanoon jotta:\n\n— Inte so faali, pistelkää liivihinnä vaa —\n\nJa aivan ne frääsäs.\n\nYkski äijä siinä mun viäresnäm sanoo jotta:\n\n— Dumbum!\n\nJa mä tokaasin vastaha heti jotta:\n\n— Pum pum!\n\nSitte siihe tuliki jo köökin pualelta toine flikka, ja se puhuu aiva\npurkista suamia. Kysyy jotta:\n\n— Mitäs sais herralle olla?\n\n— Syärä mä meinaasin täällä — — —\n\n— Jahah, täs olis — sanoo se flikka ja pisti mun etheni yhren\npaperinpalan.\n\n— Mikäs se täm' on? — kysyn mä.\n\n— Ruakalista. Sopii siitä kattella, mitä haluaa.\n\nNo m'otin sen paperin kätheni ja rupesin kattelemhan, mitä siin'on. Ja\nvaikka mull'on koko lailla hyvät silmät ja latinalaasestaki präntistä\nsaan selvän, niin siitä min'en ymmärtäny muuta ku limunaatit ja\npaperossit.\n\n— Mitäs kiältä se täm' oikee on? — kysyyn mä siltä flikalta.\n\n— Tuos on ruotsia ja tuos on ranskaa — viisas se flikka.\n\n— No, mihnäs täs on suamia, jotta mäki ymmärtääsin?\n\n— Jaa — — — suamia ei siin'oo ollenkaa — sanoo se flikka.\n\n— Hoo-oh, soo-oh, vai ei ollenkaa! — No kuinkas mä ny sitte tiärän,\nmitä räättiä mä tilaan, kun ei tästä saa selvää? — Mitäs sorttia se\ntuas on?\n\nSe flikka rupes kattomhan sitä kans ja tavas ja tankkas ja lopuuksi\nsanoo jotta:\n\n— Kuulkaa herra, emmä taira liijoon ruattia lukia — — —\n\nSilloon mun nousi jo karvat pystyhy. Mä nousin ittekki seisomhan ja\nkysyyn kovalla äänellä niiltä muilta herroolta jotta:\n\n— Onko täälä ketää, joka voii seliittää mullen, mitä sinsalloja täs\nruattalaases plakaatis oikeen on?\n\nMutta kukaa ei puhunu mitää.\n\n— No onkos täälä sitte ketää sellaasta herraa, joka honaa, mitä täs\nfranskan kiälell' on kirjootettuna?\n\nEi ollu ketää sellaastakaa.\n\n— No mitä tuhannen juuttahia sitä sitte tällääsiä plakaattia\nkirjootethan, jost'ei saa mitää selvää? — karjuun mä ja fläiskäsin sen\npaperin siihen pöyräilen jotta sualakupit poukkooli.\n\n— Mitäs täs ny tehrähän? — kysyyn lopuksi siltä köökkipiialta.\n\n— En mä vaa tierä — huokaasi se.\n\nSilloon mä sanoon jotta:\n\n— Oli ny mit'oli. Mä otan tuasta franskalaasesta kirjootuksesta tuan\nkaikiista tyyrihimmän räätin — — — tuan tuas, Piff a la pöff sankt Töff\n— Tua se tänne, nii kattothan, mitä se on, jos sitä ilikees syärä.\n\nPiika otti paperin, pani sormen sen räätin päälle jottei vaan sekaannu\nja lähti menemhän köökkihi.\n\nMä sain orottaa kauan aikaa ennenku tuathin.\n\nMutta kyllä siinä sitte oliki tavaraa! Ku oikee sellaasella lihatiinun\nkannella tuatihin kaikenkokoosia kippoja ja kappoja, pläkkitoosia,\nfatia ja talterikkiä ja kolmet veittet ja kaffelit ja kolme eri suurta\nlusikkaaki. Kaikki ne tällättihin siihen mun eteheni jotta koko pöyt'\noli niin täynnä jottei kyynäspäät pöyrälle mahtunhet.\n\nMä kattelin hyvän aikaa, jotta mistä päästä mä oikee alkaasin. Ja kyllä\nsiin'oli monellaasta ruakaa. Yhreski talterikis oli ku jauhovelliä ja\nvehriäästä silppua, kaikellaasia heraheiniä siihen oli pilputtu. Ja\nyhres kupis oli niin piäniä punaasia naurihia jotta oikee mua nauratti,\njotta mistä tuallaasia ipanoot' oli löyrettyki.\n\nYhres klasises sokurikoolis oli selvää kananruokaa, piäniä perunan,\nrööperon ja muuretterin paloja ja kamalaa heraa kaarettu päälle. Ja\nmakkaranpaloja oli seittämää eri sorttia.\n\nNiistä mä alootinkin.\n\nMä nypiin vähä joka sorttia. Otin sitte yhren purkin kätheni ja\nkattoon, mitä siin'on.\n\nJa oikee kulkaa mun nousi hiukset pystyhy, ku siinä purkis oli\nkärmehenpaloja!\n\nTuas kahren tuuman pituusiksi palooksi oli leikooltu kärmes!\n\nMua rupes äykyttämhän n'otta aivan meinas tulla pöyrälle takaasi koko\nfranskalaane räätti, ku samas tuloo piika ja tuaa pöythän hopiaasella\nprikalla suuria simpukankuaria ja limaskaasia näkinkenkiä.\n\nMä huurin jotta:\n\n— Viäkää, viäkää takaasi tunkiolle tuallaaset nilviääset! En sunkaa må\nny kaikellaasia limaskoota rupia niälemhän! — Ja tämä kärmes ja kaikki\nnämä pois! — — —\n\n— Mikä kärmes? — siunas se piika.\n\n— Nua kärmehen palat tuas!\n\n— Sehän on ankerias! —\n\n— Mikä ankerjas. Kärmes s'oon! — — —\n\n— Ei se oo kärmes, kala se on, vaikka se on kärmhen näkööne! — höpötti\nse piika.\n\n— Viä, viä hyvä ihmine pois ja joutua kaikki tyynni — — —\n\nMä nakkasin rahat pöyrälle, hairasin hattuni ja törmäsin pihalle.\n\nEn saattanu syärä enää koko päivänä yhtää mitää ja samana iltana mä\nreissasin pois koko Turuusta.\n\nOikee mua viäläki yäkyttää ja mahas kaiveloo jotta, jos mä siltäkin\nsatuun vahingos jonkin kärmhen palan nialaasemhan.\n\n\n\n\nPUUPÄRI KUULI ÄÄNIÄ YLHÄÄLTÄ.\n\n\nOottako kuullu sitä juttua ku Puupäri kuuli ääniä ylhäältä?\n\nSiit'on jo pitkä aika sitte, ku se tapahtuu ja Puupäriki on jo kuallu,\nnii jotta taitaa mun passata kertua sen, kuinka se oikee oli ja kuinka\nPuupäristä tuli raitis miäs ja jätti vähä äkkiää ryyppöön pois.\n\nSe Puupäri kattokaas oli koloporttööri ja pakkas vähä liiaksi\nryyppäämhän sekaha. Mutta hyvä s'oli saarnaamhan, sen sanoo kaikki,\njokka sit'on kuullu.\n\nS'oli reisuusti pitämäs sananseliitystä Peräkyläs yhres taloos, johna\nemänt'oli tullu uskovaaseksi. Seurat kesti kovin myöhääsehe, nii jotta\nemäntä tälläs Puupärille vähä haukkaamista ovikamarin pöyrälle ku akat\nveisas. Isäntäki tuli siihe juttelemhan ja kysyy sitte jotta:\n\n— Olis mulla tuata tarjota ruakaryyppyki? —\n\n— Eipä tua pahaa tekisi — oli Puupäri tuumannu, jota heti rupes kovasti\nhiukaasemhan.\n\nIsäntä aukaasi piirongin klaffin ja otti halstoopin potun ja\njaloottoman ryyppyklasin, kun siit'oli menny jalka poikki. Kaatoo esti\nittellensä, ryyppäs ja antoo sitte sen pikarin Puupärille käthen.\nNuristi tarkasti partahia myäri, jotta klasi oli aiva kukkurallansa\neikä Puupärin käsi yhtää vavahtanu eikä se nokkuakaa maaha\nfläsähyttäny. Tarkasti kaati poskehensa joka nokan.\n\n— Viäläkö? — kysyy isäntä.\n\n— Jos tuata kaataasit ny viälä tuaho krööpööksehe asti — sanoo Puupäri\nja viisas kruusoosta klasin lairas.\n\nIsäntä kaatoo.\n\nJa sinne jäivät Puupäri ja isäntä ovikamarihi kallistelhon ja kaathon\nkumpiki krööpööksehensä.\n\nKu Puupäriä ei ruvennu kuulumhan takaasi tuphan, niin lähtivät akakki\nkotiansa.\n\nSiin'oli naapuritaloos junkkari poika, jok'oli vähä koulujaki käyny,\nmuttei siit'ollu mitää tullu muuta ku aikamoone koiranleuka ja\nkurin-tekiä. Ja monta jutkua se kylälääsille oliki tehny.\n\nKuinkhan se sama junkkari ny saiki haravihinsa, jotta Puupäri oli\nruvennu krannin isännän kans ryyppäämhän ovikamaris, ja sill' oli heti\nkoirankurit miäles. Ja misthän rumaane keksiikää heti sellaasen klenkun\nku se sitte teki sille Puupärille!\n\nSe meni ja haki kaks muuta kylän poikaa, ja lähti niiren kans sille\nmettätiälle, jota se tiäsi Puupärin tulovan kotia ku kerkiää. Se\nseliitti sitte niille toisille vesseliille, kuinka sitä peljätethän, ku\nse tuloo. Sitte ne kattelivat kolme korkiaa ja tihijää kuusta justhin\ntiän viärestä hyvän pyssyhollin pääs toisistansa ja kiipesivät niihi.\n\nTuas pualenyän aikhan oli Puupäri jo nii pehmooses lais, jotta isäntä\nsanoo jotta:\n\n— Taitaa olla, Puupäri, paras jotta sä lähret ny, ennenku aiva\nklinkkuhu lyää — — —\n\nEi se meinannu viäläkää lähtiä, ku pottu ei ollu aiva tyhjä, mutta ku\nisäntä antoo sille koko potun plakkarihi, niin sitte lähti.\n\nPuupäri tuli hissuksensa tiätä pitkin, aina välihi huilas ja otti\nryypyn. Pakkas siinä päätä firrata ja sääret lyärä länkkiä, mutta meni\nse, vaikka pimiä oliki.\n\nViimmee se tuli sen ensimmääsen kuusen kohralle, johna se ensimmääne\npoik'oli. Ja justhin ku s'oli sivuu pääsny, nii se poika siältä puusta\nhuuti kauhian kimiällä äänellä jotta:\n\n— Puupäri.\n\nJa Puupäri säikähti, kääntyy ympäri ja kysyyki jotta:\n\n— Mitäh? Kuka mua huuti?\n\nMutta mitää ei kuulunu. Ei kravahrusta.\n\nPuupäri seisoo, katteli ja kuunteli ja sen tuli oikee kamala olla, ku\npimiä oli eikä mitää kuulunu eikä näkyny.\n\nPuupäri lähti hiljoollensa ethenpäi ja rupes hyräälemhän yhtä virttä.\n\nKun se tuli sitte hetken päästä sen toisen kuusen tyä, johna se töine\npoik'oli, niin yht'äkkiä kuuluu ylhäältä karhia huuto jotta:\n\n— Puupäri!\n\nPuupäri säikähti n'otta aiva se vapaji ja leuvat löi loukkua.\n\n— Kuka jutinan tähre mua huutaa? — änkytti Puupäri ja katteli\nympärillensä.\n\nMutta mitää ei kuulunu. Mettä vai kamalasti voihkii. Ja pimiä oli.\n\nPuupäri rupes nii pelkäämhän jotta lähti pyhkääsöhön. Ja meni jotta\nlakkiki putos eikä tohtinu sitäkää ylhä ottaa.\n\nJa ku s'oli justhin parhaas fauhris, nii se tuli sen kolmannen puun\nkohrallen.\n\nJa siältä karjaasi itte se pääjunkkari oikee kirkommaan äänellä jotta:\n\n— Puupäri!\n\nSilloo löi Puupärin sääret klinkkuhu. Se putos kontillensa tiälle ja\nhuuti jotta:\n\n— Puhu palvelijasi kuuloo!\n\nJa se junkkari siältä puusta huuti jotta:\n\n— Voi sinuas Puupäri parka kuin synnin tiällä vaellat ja viinalla ittes\nvirvoitat.\n\n— Mitä pitää minun tekemän? — huuti Puupäri kauhuusnansa.\n\n— Heitä pois se luotas, joka sinua pahentaa — kuuluu ylhäältä vihaane\nääni.\n\nPuupäri hairas heti potun plakkarista ja pani tiälle.\n\n— Lähre nu kotias, äläkä silleen viinaa jua! — komenti ääni ylhäältä.\n\nJa Puupäri totteli ja lähti vähä lipoosta kotiansa.\n\nMutta ne poikajunkkarit tulivat alha puista ia korjasivat Puupärin\npotun tiältä. Ja eikhän ne eres sitä ryypännehekki.\n\nMutta Puupäristä tuli raitis miäs. Ja sehän oli hyvä se.\n\n\n\n\nLAITALAN-JUSSI VETI VELLIÄ VAI.\n\n\nOottako kuullu jotta Laitalan Jussi-isännälle tuli pikkuune mistaaki\nsiälä maakuntapäivällisis?\n\nS'oli se Jussi-isäntä joutunu herraan pöytähän istumhan aiva vahingos.\nKun siinä oli kaks pöytää tällättynä, ja Jussill'on, niinkus tiärättä,\npualenmanttaalin taloo ja kantakirjaoris, niin se tykkäs jotta:\n\n— Totta kai mun passaa istua tuaho, johka nua muukki vähä paremmat,\nvaikk'ei mull'ookkaa kaleeria kaulas.\n\nKyllä Jussi sen äkkäs, jotta herroja siihe pöytähä vai tukkii ja jotta\ntoiset saman pitäjän miähet istuuvat siihe toisehe pöytähä, mutta se\ntykkäs vai jotta:\n\n— Soronnoo! — Saapahan sitte sanua, jott'on reisuusti ollu herraan kans\nsamalla ruuhella.\n\nVaikka tunnustaa täytyy ja niin se Jussi-isäntä ittekki jutteli jotta:\n\n— Hengen siinä pakkas ottohon kiinni, ku viärehe tuli itte patruuna! —\nSe seisahti siihe mun viäreheni, kääntyyli ja katteli ympärillensä ja\nviimmee kysyy jotta:\n\n— Jahas, siihenkös se Laitalan isäntä ittellensä paikan valitti?\n\n— No tähä mä itteni mojasin — tuumas Jussi, jonka pakkas lyämhän vähä\nholtittomaksi.\n\nSe patruuna seisoo ja huinaali siinä kauan aikaa.\n\nViimmee otti talterikilta paperilapun ja kattoo sitä.\n\n— Jassoo! — sanoo. — Täss näyttää olevan mun paikkani.\n\n— No istua vai siihe, kyllä tähä mahtuu — kehootti Jussi-isäntä.\n\nNe katteli ne toisekki herrat siinä kovasti ympärillensä ja olivat\nsekaasen näköösiä.\n\n— Taitaavat vähä ouroostella mua — tuumas Jussi-isäntä itteksensä. —\nMutta istun mä kun oon alkanukki — — —\n\nHetken päästä otti patruuna talterikilta, jok'oli Jussin eres,\npaperilapun ja kysyy jotta:\n\n— Mikäs lappu se täm' onkaan tuas teirän talterikilla?\n\n— Mikhän on! En tiärä, paiskata menemhän vaa — — — sanoo Jussi-isäntä.\n\n— Täs on jotaki kirjootettu — sihtaali patruuna.\n\n— En tiärä, ei mult' ainakaa oo mitää pois — tuumas siihe Jussi.\n\nPatruuna kattoo pitkää Jussin mukhan, mutta kruttas sitte sen lapun ja\npaiskas menhön. Naurahti ja sanoo vai jotta:\n\n— Ei oo multakaa pois —\n\nHetken päästä tuli sitte itte se ylihallituksen tirehtööri, kätteli\nkovasti patruunaa ja patruunan oli noukka aivan punaasna. Se hoki jotta:\n\n— Tuata, tuata, herra tirehtööri, teirän paikkanna, hra tirehtööri on\ntuata — — —\n\n— Ei mitää, ei mitää, kyllä minä — sanoo tirehtööri.\n\n— Saisinko minä esittää — sanoo sitten patruuna. — Täm'on Laitalan\ntaloon isäntä, Juha Laitala —\n\n— Joo! — sanoo Jussi-isäntä ja kovasti puristi tirehtöörin kättä,\nvaikka tunnustaa pitää, jotta Jussi olis jo ennen ollu vaikka kuakulla\nku näis herraan kestiis.\n\n— Tuata, olkaa hyvä, herra tirehtööri, istukaa tähän mun paikalleni —\nsanoo patruuna. — Minä käsken tuara yhren talterikin ja lavittan lisää.\n— Muakkaas Laitalan Jussi-isäntä vähä sinneppäi jotta tirehtööri mahtuu\n— — —\n\n— Hojaa, kyllä tähä mahtuu, vaikka pakkaaki olhon vähä ahrasta — sanoo\nJussi-isäntä ja rupes lykkäämhän lavittaansa sivulleppäi.\n\n— Ei toki, ei millää ehrolla — sanoo se tirehtööri, jok'oli kovasti\nrontti ja isoomahaane miäs. — Ei millää ehrolla! Isännän pitää istua\nmun ja patruunan välis.\n\nSamas tuathin lavitta ja niin ne tälläs jotta Jussi-isännän piti istua\nniiren välis.\n\nOikee pääherraan keskellä!\n\nSe oli jo niin kamala paikka, jotta aiva Jussi-isännän kuivas suuta.\nMutta mihkäs siitä lähti?\n\nMutta n'oli mukavia miähiä molemmat, se tirehtööri ja patruuna.\nJuttelivat kaikellaasta ja kyselivät Jussin asumisia, eikä syämisestä\ntahtonu tulla mitään. Istuttihin vain ja katteltihin.\n\nViimmee kaatoo patruuna juamaklasihinsa karafiinista, jok'oli tällätty\noikee talterikin päälle seisomhan, ja ryyppäs.\n\n— Jaha! — sanoo Jussi-isäntä. — Joko aljethän? Jos mäki sitte vähä\nmaistaasin — — —\n\nJa kaatoo kans tasapään pualillensa. Pyhkääsi sitte partakarvojansa ja\nähkääsi etukäthen niinku ennen vanhaan pruukattihin, ja holppas hyvän\nsuullisen.\n\nNialaasi sen ja jäi suu auki ihmehtelemhän. Sanoo sitte silmät\npyäriääsnä jotta:\n\n— Vettä!!!? — Vettäkö täm' oliki?\n\n— No mitäs sitte? — nauroo patruuna.\n\n— Ja mä ku luulin, jotta s'oli viinaa! — haikaasi Jussi-isäntä.\n\nHerrat nauroo, jotta maha nytkyy ja hokivat jotta:\n\n— Vai viinaa! —\n\n— No aivan mä luulin jotta ruakaryypyt — — — haikaasi Jussi-isäntä.\n\nSamas tuli kans piika kantaan kauhian suurta prikkaa, jota se tukkii\ntirehtöörin ja Jussin välhin. Piika kovasti niiaali ja pukkaali ja hoki\njotta:\n\n— Olkaa niin hyvä ja ottakaa!\n\nSiin'oli yhres faris valmhiksi kuarituuta pärinöötä, toises\npeijakkahammoosia lihankimpalehia, yhres kupis niinku velliä, toises\nkupis vissihi jotaki marjasotkua ja yhres karotis sellaasta syrppyä,\njotta Jussin piti kysyä jotta:\n\n— Mitä tua tuas kupis on, kun en m'oo nähänykkää? —\n\n— Se on sallattia — sanoo se piika.\n\n— Hoo-oh — sanoo Jussi. — Taitaa olla samaa syrppyä, jota meirän äitee\nsanoo sinsallaksi, vaikka se pruukaa panna paljo eneet rööpetoja\njoukkoho — — — mä tiärä, se pakkaa lyämhän mun vattani rikki, jott'en\ntaira ottaakkaa —\n\nPatruuna kattoo silmät pyäriääsnä Jussi-isännän mukhan ja haukkoo ilmaa.\n\nMutta viimmee Jussi-isäntä tuumas jotta:\n\n— Jos mä ottaasin tuan vellikupin!\n\nJa otti kans.\n\nTälläs ethensä pöyrälle ja rupes veteleinhän.\n\nTirehtööri otti pärinöötä ja lihanpaloja talterikillensa ja paasas vähä\njoka kupista sekaasinsa joukhon.\n\nPiika seisoo suu auki ja kattoo Jussi-isännän päälle.\n\nTirehtööri orotti ja orotti jotta s'olis saanu vähä soosiaki siitä\nJussi-isännän kupista. Viimmee patruuna kysyy jotta:\n\n— Eikö Jussi-isäntä ota perunoota ja lihaa kans?\n\nMutta Jussi-isäntä tuumas, jotta:\n\n— Mä vetelen tätä velliä vain!\n\n\n\n\nILMAPUNTARI.\n\n\nOottako kuullu jotta nyt on kommunistien äänenkannattaja »Nälkätorvi»\nmenettäny viimmeesenkin uskollisen lukijansa täälä Yaasas?\n\nEi niit'oo paljo ollukkaa ja nyt on se kaikista uskollisinkin, se\nSyrjämäen Fiijaki, joka myy torilla nisuleipää ja pannukakun paloja,\nsuuttunu nii Nälkätorvehensa jotta:\n\n— En ikänä enää ota käteheni tuata lehtiä, ku peljättää ja narraa\nihmiset, jotta vatta kipiänä on saanu olla monta päivää, eik'oo tohtinu\nyätänsä nukkua. Ja teki mullekki sellaasen vahingon, jotten tohtinu\ntiistaina enkä viälä eileenkään lähtiä kropsuuneni torille!\n\n— Kyllä s'oon oikeen kamalaa ku sellaasia pannahan lehtehen — siunaali\nmulle eileen aamulla se sama Syrjämäen Fiija Pitkälläkarulla, justhin\nsiinä entisen Syreenin hotällin kohralla, kun m'olin tyähön menos ja se\nmeni lykääten kropsukelkkaa torille.\n\n— No mitä kauheeta siinä Fiijan lehres ny sitte o oikee ollu? — kysyyn\nmä.\n\n— No voi jutinan tähre, ekkö sä sitte tiärä koko asiasta mitää! —\nhaikaasi Fiija ja löi reithensä jotta Korpelan äijäkin, joka siin'on\nKalijärven kivijalkaa syvööttäny, oli flätkäästä porakampraattiansa\nsormille.\n\n— Vai et s'oo kuullukkaa! Sä joka kaikki kuulet ja niitä juttujas\nkriivaroottet! — Hoo-oh — sanoo Fiija — ja peitteli kropsukoppaansa\nparemmin jotta:\n\n— Kun nua pankakukki pian jähtyy tuas ennenku torille kerkiää. — Nii,\nku siinä Nälkätorves oli maanantaki iltana, ku mä kotia tulin, sellaane\nkirjootus, johna sanottihin jotta: Mitä tulossa?! ja jotta mitä\nmerkittöö, kun meirän ilmapuntari — — — se lehren puntari tiä tysti — —\n— ei mull'oo ittellä sellaasta puntaria, jolla ilmaa punnithan, mull'on\nvain tavallinen vanhaa laija kripapuntari — niin jotta, mitä merkittöö,\nkun meirän ilmapuntari on tänä päivänä klo 12 laskenu 716? Ja jotta se\ntiätää oikee kauhiaa hirmumyrskyä! Ja siin'oli oikee präntättynä, jotta\n»jos ilmapuntari yleensä mistään tiätää» — — — Niin siinä seisoo oikee\nselevästi!\n\n— Ja mä säikährin niin jotta oikee kylymän ringin löi krupin ympäri\nja aivan mä vapajin. Kärekki pani nuan nuan — näytti Fiija. — Mä\npeljästyyn niin kauhiasti, jotta heti sammutin hellan pesäs valkian\nja löin pellit kiinni. Kun luulin jotta siinä paikas ny mojahuttaa\nsellaasen mällin, jott'on maa ja taivas sekaasinsa. Oikee henkiä\nsalpas, enkä tohtinu paljo paikalta huiskahtaa, ku pelkäsin, jotta\npaiskaa pian hellannurkkahan munkin vanhan akan. — Sitte tuli vintiltä\nse Nuurkoolin vanha muari, joka plaa mun tyänä käyrä joka ilta kaffia\nvaanaamas ja ku mä luin sille Torvesta sen jotta »_Mitä tulos_», niin\nitku muminalta pillahti. — Mailmanloppu siitä tuloo, sitähän m'oon aina\nsanonu. Mutta tulkohon vaan! — huakaasi mumma ja lähti hoittollona\nkompuroomaha vintille. — Kyllä s'oli niin kauhiaa, jotta veisamaha se\npani munki. Ja samoon kuuluu mummaki vintillä tekövän — jutteli Fiija\nja lykkii kropsukelkkaansa erestakaasi, jottei ne pannukakut jähtyysi.\n\n— Jaa-ah, kyllä oli kamala mennä sänkyhy syrän kurkus ja orottaa vain,\nkoska rupiaa präiskymhän ja paukkunahan ja se Nuurkoolin mummaki tuloo\npää kolmantena jalkana katon läpi alha komuuri ja piirongin loorat\nperäs — — —\n\n— Ja niin oli, jotten m'ollu silmiäni uskua, ku mä tiistaiaamuna\nviälä elävänä huamaattin — ihasteli Fiija. — Mä raootin vähä köökin\nkarteekia ja luurasin pihalle, jotta onkhan muu mailma pysyny ehjänä.\nJa kaikki oli ku ennenkin: Nuurkoolin liiterin ovi seljällänsä, niinku\nse pruukaa ollakki ja mun kropsukelkkani ovipiäles pystys! — Mä menin\npihalle oikee omin silmin kattomhan, jotta onkhan tämä ny oikee, jottei\nmitää oo tapahtunukkaa? — Huhtamäkiskä siinä justhin viärä fläsyytti\nlaskisankua uloos, eikä ollut tiätääksensä koko vaarasta — paasas\nFiija. — Ettäkö t'oo peljänny sitä hirmumyrskyä, jok'oli eileeses\nlehres, kysyyn mä. — Mitä myrskyä? — imehteli Huhtamäkiskä. — Ku\nilmapuntari on laskenu 716!!!\n\n— Hah, hah haa! — nauroo Huhtamäkiskä, jotta vatta nytkyy, kun s'oon\nlihava ihmine. — Nälkätotven ilmapuntari ei oo ikänä tiänny mistää!\nSitä viisaria kuulemma kääntelöövät juksupoijakki kuinka päi rookaa.\nMaanantaina oli jokin junkkari tukkinu tulitikun niiren ilmapuntarin\nfiäterin välihi, jotta s'oli aiva prillees. Ja toimittajakki olivat\npeljästynhet ja lähtenet jo pualelta päivää myrskyä pakhon — selitti\nHuhtamäkiskä, joka kaiken maailman asiat tiätää ja lukoo muitakin\nlehtiä.\n\n— No siinä ny näjittä! — sanoon mä Fiijalle. — Tilakkaa viäläki se\nNälkätorvi ja uskokaa sen ilmapuntarihi, niin teill'on mailmanloppu\njoka toinen päivä eres. Pitääs jo Fiijankin äkätä, jotta sen sakin\nilmapuntari klopsuu kuinka rookaa.\n\n— Kyllä m'oon vähä ittekki sitä nuan ittekseni huinaallu — tuumas\nFiija. — Ei, mutta kyllä mun ny pitää jo lähtiä, aiva nämä pankakut\njähtyy. — — —\n\nSanoo ja lähti, ja huamisin tilas oikian sanomalehren.\n\n\n\n\nKUN ISOO-MATTI POKSAS.\n\n\nOottako kuullu kuinka suamalaane poksaa ku se siksi tuloo?\n\nNythän s'oon se enklantilaasten poksaaminenki tullu täällä Suames\nalkuhun, jotta passaa kertua kuinka yks suamalaane poksas pari\nkymmenkunta vuatta sitte yhren enklantilaasen kans Finntownin kaupungis\nJunaitisteetis.\n\nMun syslunkini on ollu Amerikas ja se sitä kertooki. Itte oli nähny\nkoko tappelun.\n\nSiäl'oli ollu yks suuri suamalaanen miähenroikales, Isoo-Matti, Jurvan\nNärvijoelta kotoosi, yli kolme kyynärää pitkä, suuri ja leviä ku\nriihirati. Aika möhry miäheksi. Ei osannu enkelskaa yhtää sanaa, mutta\nväkevä oli ku karhu, ja kova tyämiäs. Kuinkahan olikin tyätä saanu,\nmutta yhrellä toiskiälisen farmilla s'oli tyäs pari mailia kaupungista.\n\nSiälä se punnasti maatöis, väänti kiviä, kaivoo ojaa ja söi ku salvia\nhevoone. Kovasti oli laatumiäs ja isäntä tykkäs kovaa. Ei se ikänä\nrähissy palkoosta, otti sen mitä annettihin ja söi mitä pöytähän\ntuatihin.\n\nKerraastikki ku siälä pihamaata tasootettihin monen miähen voimalla,\noli siinä jumalattoman suuri mulukkerokivi, jota isäntä kahren miähen\nkans yritti kuapasta kangertaa. Aina ku n'oli sen saara ja saara ylhä,\nniin taas putos takaasi.\n\nIsäntä jo hyppii tasapökkää, kraapii hiuksiansa vaikkei niitä monta\nkarvaa ollukkaa ja hoki sanomapitsiä jotta sätii. Silloo tuli se\nIsoo-Matti siihe ja sanoo jotta:\n\n— Antakaas mä yritän. —\n\nNytkähytti housujansa, sylki kourihinsa ja hairas koko sylellä kiinni.\nPaikat vain nataji, sääret tutaji ja pää täräji, mutta nousi. Nousi ku\nnousiki!\n\nJa kantoo ainaki kymmenen syltä. Airan taa kantoo ja pyhiiskeli\nkäsiänsä.\n\nKovasti ne toiskiäliset honajivat ja imehtelivät »Finnin» voimaa.\nKaffille viäthin kesken kaikkia ja emäntäki taputteli hartijoohi.\n\nNo sitte tuli jonkin viikon päästä Finntownihin sellaane reissaavane\nnyrkkitappelija, oikee samppiooni, joka lupas 100 taalaa miähelle, joka\npystyy sitä vasthan seisomhan 10 minuuttia.\n\nSe ilmootti siitä sanomalehres ja suurilla plakaatilla ympäri kaupunkia.\n\nYks oli jo koittanu onniansa, mutta s'oli lyäny leuvat sisälle ja\nsilmän poskelle heti. — Eikä kukaa tohtinu enää yrittääkkää.\n\nMutta silloo se farmari muisti sen isoon suamalaasen, joka sill'oli\ntöis ja se ku rupes seliittämhän sille käsin ja jaloon jotta se menis\nkoittamhan.\n\nEi siitä tahtonu tulla tolkkua millää. Farmari käärii pairanhiat ylhä,\nhyppii ku kaneli sen ympärillä, ja näytteli nyrkkiänsä.\n\nIsoo-Matti seisoo silmät pyäriääsnä ja imehteli jotta, onko se isäntä\ntullu hulluksi vai mikä sen on, kun se nuan konstaaloo. Vai meinaako se\najaa mun pois.\n\nMutta ku aikansa olivat tolkannehet ja isäntä näyttäny saran taalan\nrahaa ja pistäny sen Matin plakkarihin ja viisannu, jotta se saa sen,\njos se lähtöö sen kans kärryyllä kaupunkihin ja sitte tappeloo.\n\nNo siin' ei auttanu sen Isoon-Matin muu ku lähtiä pualiväkisin isännän\nkans kaupunkihin.\n\nTulivat sinne näyttelypaikalle ja siäl'oli lauroosta tehty korkia lava\nja sen ympärillä nuarat, ja kauhian paljo ihmisiä. Ja lavalla keikkuu\nja pullisteli rintoja puolialastoon miäs, viisooli ja huuteli jotakin.\nOli ku kukkoo ylypiä.\n\nAiva kenas se kulukiki.\n\nIsäntä traksii Isoja-Mattia käsipualesta ihmisten läpitte ja oikee\nperäpualesta punnas lavalle.\n\nMatti oli ku hullu myllys, katteli ympärillensä jotta:\n\n— Mitä piruja ne oikee meinaa?\n\nNo siinä tuli kova kohina ihmisjoukos. Farmari viisas Matille sormella\nsitä tappelijaa ja osootteli, jotta sitä ny passaa antaa ympäri korvia\ntullen mennen. Otti kellon plakkarista ja näytti, jotta 10 minuuttia\nvain tapella. Ja sitte näytti 100 taalan rahaa ja nyäkytti päätänsä,\njotta sen saat.\n\nViimmee Isoo-Matti käsitti. Se aukaasi suuren suunsa jotta:\n\n— Jassoo, jotta tuan kans tapella?\n\n— Jees jees! — huutivat ihmiset.\n\n— Oikeenko lyärä surkuamata? — imehteli Matti. — Onko poliisia paikalla?\n\n— Nou polis — huutivat enklantilaaset ja nauroovat mahaansa pirellen.\n\nSamas soitettihin piänellä kululla ja kaikki muut hyppäsivät lavalta\npois, n'ottei jääny ku se samppiooni ja Matti, joll'oli vanhat\npiaksusaapasrajat jaloos ja lakkireuhka pääs.\n\nSamppiooni rupes hyppiä paukottelemhan ja pyärimähän ku kissi\nkuuman puuron ympärillä. Matti seisoo paikallansa ja meinas ensin\nniistää nenänsä, muttei se keriinny viälä eres pyhkimhän sormiansa\nsaapasvarthenkaan, ku sai niin jumalattoman mällin leuvan ala jotta\nlenti ympärinsä ku kapu ja putos lavalta maaha.\n\nMutta ilmas lentääs se jo manas jotta. — Katto tuata perhanaa, tanan\ntana — — —\n\nJa kyllä s'oli ku kärppä heti pystys ja tormootti takaasi lavalle ku\njalopeura.\n\nHairas paljahin käsin sitä samppioonia päästä kiinni ja ruataasi\nlavahan ku säkin. Ja voi armas jee, ku se sen pläsitti. Löi niin\nmaantulen peijakkahasti jotta s'ei keriinny huutaakkaa. Aina ku aukaasi\nsuunsa, niin taas fläiskähti jotta tukus oli.\n\nSinne juaksi apuuhi palkintotuamaria ja ihmisiä, mutta Isoo-Matti oli\nniin sinnis, jotta hairas samppinjoonin ylhä ku kananraaron, sukii sitä\nympärinsä tolppihin, fläiskii laattiahan ja löi tuamariakin ympäri\nkorvia sen säärillä.\n\nKun viimmeen päästi irti, nii aivan liakona makas samppijooni lavalla.\n\nJa Matti jahkuu ja puuskutti jotta. — Ku peijakas löi — — — Onko se\nmitää leikkiä se, ku melekeen leuvat sijooltansa fläiskäs.\n\nSiinä tuli kamala rähäkkä. Ihmiset huuti ja ulvoo. Herrat lavalla\nolivat toistensa knapiista kiinni ja suurinta melua piti se Matin\nisäntä. Vooron perästä käyy se taputtamas Mattiansa ja taas juaksi\npalkintoherran kimppuhu.\n\nViimmeen saikin siltä 100 taalaa ja ne se toi sille Matille.\n\n— Saanko mä tämän? — kysyy Isoo-Matti.\n\n— Jees jees — hoki isäntä ja pisti rahat Matin plakkarihi.\n\nNo silloo leves jo Matinkin naama levjähän hymyhyn.\n\nSanoo jotta:\n\n— Kyllä mä pänttään tuallaasia samppinjoonia vaikka enemmältäki — — —.\n\n\n\n\nSUUTARI VARAASTI PAAKARIN AKAN.\n\n\nOottako kuullu ku suutari on varaastanu paakarin akan?\n\nJoo-oh, ilmi elävän akan vei ja sai flaskaa niinkun väkkäriki ennen\nakankaupas.\n\nS'oli Viipuris. Siäl' oli yks suutari ruvennu kattonahan pitkähän yhren\npaakarin akan päälle ja pannu toisen silmänsä kiinni.\n\nMutta se paakarin akka oli ensin vain kattonu pitkää sen suutarin\npäälle, huiskahuttanu häntäänsä ja sanonu jotta:\n\n— Ohoh, älä luulekkaa!\n\nMutta sitte toisella kertaa ku suutari taas pani toisen silmänsä kiinni\nja painoo pikisellä peukalolla syrämmen paikkaansa, niin paakarin akka\njo kysyy jotta:\n\n— Mitä sä oikee meinaat?\n\n— Minä rakastan — lauloo suutari ja kökötti käsiänsä.\n\nSilloo rupes paakarin akkaa viämistämhän. Se sanoo jotta:\n\n— Voi voi sua suutari mitä mä ny teen?\n\n— Pistä vain pillit pussihin ja usko ittes suutarille. Mä tahron\nsua kuljettaa ku kukkaa kämmenellä läpi möyryävän elämänmeren kohti\nkukkanurmen rantaa terhenisen niämen nenhän, johna me elämmä ku kaks\npikkuusta Iinnun poikaa sulooses onnes, rauhas ja rakkaures — — — ooh!\n— — — huakaasi suutari.\n\nJa paakarin akan povi nousi syvästi ja raskahasti ku rannan aalto.\n\n— Min'en voi — huuti se paakarin akka ja juaksi kotia, pisti\nkaffipannun, peilin, tryykirauran ja uuren pusurin koppahan, tuli\ntuulispäänä takaasi ja hätääli aiva vapisevalla äänellä jotta:\n\n— Nopiaa nopiaa, nyt lährethän, minä seuraan sua, oi suutari!\n\nJa suutari heitti kenkärajan pöytähän jotta syylät ja naskalit\npoukkooli, lakkapottu lenti silmällensä ja puunaulapussi piraji pitkin\nlattiaa.\n\nSuutari hairas paakarin frouvaa kynkästä kiinni ja niin menivät jotta\npää täräji Viipurin asemalle ja ostivat oikee makoopiletin suaraa\nVaasan korjahan kaupunkihi.\n\nTäälä ne sitte iloottivat ja riamuuttivat ja olivat onnellisia.\nNiinkauan ku raha piisas. Mutta sitte tuli toppi. Paakarin akka sanoo\njotta:\n\n— Em mä enää viittikkää!\n\n— No viitti ny! — pyyti suutari.\n\nMutta s'ei viittiny.\n\nPaakarin akka kokos kimpsunsa ja kampsunsa ja lähti takaasi paakarin\npaksun pullan äärehe. Jätti suutari paraan Vaashan itkiä köllöttämhän.\n\nJa kyllä se suutari suriki.\n\nSe kulki Houräätinpuistos yhrellä kivellä itkimäs aamusta iltaha asti\nja oikee se voivootti. Se kirjootti monta preiviäki sille paakarin\nakalle jotta:\n\n»— — — Suruhu ja ikävähä täälä viarahalla maalla mä näännyn, jos et sä\ntuu.»\n\nJa paakarin akka jahkaasi viimmeen ku se oikee ajatteli jotta:\n\n— Pitääskhän mun lähtiä sitä suutari parkaa lohruttamhan!\n\nJa lähti kans.\n\nMutta silloo suuttuu jo paakarimestariki. Se sähköötti langat punaasna\nVaasan poliisille jotta:\n\n»Ottakaa kiinni se mun akkani ja tukistelkaa sitä riivatun\npikipeukaloa, jok'on varaastanu mun ainuan akkani. Sillä suutarill' on\nittellä akka Kuapios, jottei sen trenkää koko mailmaa hoomuta. — Herra\nkonstaapelit on hyvät jä panoovat sen mun akkani tuloho pikatavarana\nViipurihi jälkivaatimuksella, kyllä mä maksan frahrin.»\n\nPoliisit rupesivat ettimhän ja löytiväkki suutarin ja sen saalihin.\nAkka viäthin juaksujalkaa pikatavaratoimistoho, mutta suutari, jok'oli\nniin murtunu, jotta aiva pää klepaji, pyyti päästä kruununkyytillä, kun\nse tuloo halvemmaksi, Kuapiohon vanhan akkansa tyä.\n\nJa niin oli suutari sanonu, ku asemalle viäthin jotta:\n\n— Kyllä se näyttää totta olovan se vanha viisaus, jotta »pysyköhön\nsuutari lestissänsä». — Sinne Kuopiohon mäki ny meen vanhan rakkahan\nlestini viärehe enkä sitä enää koskaa hylkäjä.\n\n\n\n\nKISSI PIRU!\n\n\nOottako kuullu mikä meteli täs menny viikoll' oli Tuppuraasen\nhuushollis?\n\nSiälä pesi emäntä eriskummallisen pyykin, josta ny hohajaavat koko\nkaupungin akat.\n\nS'oli sillä lailla, jotta se Tuppuraaska rupes vethön äijänkänttyräänsä\nhuulesta ja pisthön huushollirahoosta omhin pankkoohinsa markan silloon\ntoisen tällöön. Ja välistä »puhalti» viis ja kymmenenkin markkaa.\n\nJa sitä se rotta teki monta kuukautta.\n\nSe syätti äijällänsä pärinät kuarinensa ja mökötti vain jotta kaikki\ntyyristyy.\n\nKerraasti ku Tuppuraane tuli syämhän, niin se jäi istumhan ja kattomhan\nsuu seljällä silakkakuppihi.\n\nViimmee hairas yhtä silakkaa hännästä kiinni ja löi pöythän jotta\nflätkähti. Sanoo jotta:\n\n— No voi totisesti, katto ny kuule tuata silakkaa! S'oon vanheet ku mä\nja mäki oon kohta puufarin iällä. Eikö tua oo se sama saamari, jolla\nmä ja Ylisen Jaakkoo Pakankyläs ennen paimenes olles Hissalan vainios\nputtaalimma? No on, peijakas viä, onki sama silakka. Ainaki s'oon\njusthin sen näkööne. Nuan littuposkine seki oli. Ja toinen silm'on\npois niinku siltäkin! Sama junkkari täm'on, jonka Ylisen moussu tälläs\nJaakoon askihi!\n\n— Oo siinä niuhaalemata senkin koiranleuka — äyskääsi Tuppuraaska —\nNiinku ei se sulle kelpaasi! Aina sä kränäjät — — — kun tiistaina\npuarista ostin.\n\n— No mutta kuinka herra hallikkoho s'oon mahrollista? — jahkaasi\nTuppuraane, joka piti kuivaa ruastanutta silakka ku tikkua pystys ja\nkatteli sitä ympärinsä. — Kyllähän mä ny tämän tunnen, sama s'oon— — —\n\n— Syä vaa äläkä kitaja! — karjaasi Tuppuraaska.\n\n— Kun me Jaskan kans tätä uitimmaki Vesiluaman ojas — jatkoo Tuppuraane\nimehtelemistänsä. — On se kamalaa rookata näin yhtäkkiää vanhoja\nlapsuuren tuttuja.\n\nJa kun s'oli hyvän aikaa imehrelly, niin tuumas viälä jotta:\n\n— Oliskahan tämä silakka jääny multa ja Jaakoolta sinne luamahan! Ja\nsitte viroonnu ja uinu jokia pitkin ruattalaaste verkkoohi? — Jaa-ah,\nei voi muuta sanua ku jotta imhelliset n'oon silakkaankin tiät täs\nmailmas, joko sitte ihmiste!\n\nMutta Tuppuraaska otti äijänsä venkkuloottemisen niin pahaksensa jotta\nitkuhun pillahti. Pyhkii kaarin nurkkahan silmiänsä ja saman tiän\nniisti nenänki. Sanoo jotta:\n\n— Aina sä mua kiusaat. Mitäs mä sille mahran, jotta voi on niin\ntyyristä ja maito maksaa seittemän markkaa hinkki?\n\nJa ku sai vähä luantuansa takaasi niin jo kiljaasi jotta:\n\n— Jos oot niin persoo jottei sulle silakka enää kelpaa, niin anna tänne\nse! Kyllä mä syän! Ja meinas hairata sen silakan Tuppuraasen kärestä.\n\nMutt'ei saanu.\n\nTuppuraane pisti silakan vähä siävästi plakkarihinsa ja sanoo jotta:\n\n— Sos sos soo Maija-kulta, vai niin huanon arvon sä paat tämän silakan\npäälle, jottas sen söisit? Mun lapsuuren tuttavani! Ei ikänä! Tämän\nminä paan kallihina muistona paperihi ja kaappihi tallelle. Tätä\nsilakkaa ei saa koskaa syärä. Ja ku mä kualen, niin mä pyyrän jotta\nse sais följätä mua hautaha asti, — puheli Tuppuraane vesis silmin. —\nJa mitä taas siihe silakan syäntihi tuloo, niin sä tiärät Maija rakas\njotta s'oon oikee mun himoruakaani. Mäkö en silakkaa söisi? Mutteihän\nmun ny passaa tätä lapsuuren toveriani syärä!\n\nSe Tuppuraane ku on sellaane vekkuli miäs, jotta pakkaa Maijaansa vähä\nsilloo tällöön hyppööttämhän.\n\nMutta ku siitä silakkajutusta selvittihin, niin Tuppuraane söi koko\nsilakkakupin tyhjäksi ja lähti töihi. Ja Tuppuraaska jäi siunaalemhan\njotta:\n\n— Kun mä jo säikährin jotta se sitä rahanmenua taas rupiaa tutkaamahan.\nMuttei onneksi ruvennukkaa — — —\n\nJa niin oli mielisnänsä jotta päätti pistää salapankkohonsa kokonaasen\nkahrenkymmenenmarkan rahan.\n\nTuppuraaska lähti viämhän rahaa pankollensa, jok'oli sängyn alla. S'oli\nkoonnu kaikki säästörahansa yhtehe vanhaha kalossihi ja sitä se piti\nsängyn alla piilos.\n\nVeti sitte kalossinsa siältä ja ku se näki, oikee se tyrmistyy jotta\nkäsistä putos koko kalossi — Ja sitte se rupes siunaamaha ja kattelhon\nympärillensä jotta:\n\n— Kissi piru — — —\n\nMutta kissi ku sen kuuli, menii ni häntä suarana ku salasmaa pihalle\nja Tuppuraaska peräs. Livahti kivijalaan luukusta sisälle ja siit'ei\nTuppuraaska mahtunukkaa.\n\nKoitti se vähä reijästä koperoota että jos olis saanut hännästä kiinni\nniin — kyllä mä sun tuhannen kuvaasen opetan täs menhön — — —\n\nMikäs siinä auttoo? Piti lähtiä takaasi tuphan. Ja kyllä se pärmänttäs\nkauan sitä kissirumaasta ja seisoo kalossi käres ja hoki jotta:\n\n— Kun tuan sen ny pitikin raakkulehen rumaasen tehrä!\n\nJa sitte se alkoo se merkillinen pyykinpesu, jotta sellaasta ei\nTuppuraaska ollu ennen pyykkärööny.\n\nPiti lämmittää haliaa vettä ja panna rahat likuamahan. Ja se ny vasta\noliki tarkkaa pyykinpesua!\n\nJa ku Tuppuraane tuli illalla kotia, niin s'ei ollu uskua silmiänsä,\nku se näki hellan ottalla kuivamas niin kauhian paljon rahaa. Siin'oli\nviiren markan rahoja ja kymmenen markan rahoja ja ainaki kaks saran\nmarkan rahaaki.\n\nJa lavittalla istuu Tuppuraaska ja huakii jotta:\n\n— Kissi piru!\n\n\n\n\nKÖPI PÖNTIKKÄÄ SOORRETHAN.\n\n\nOottako kuulin jotta on sitä eres jotakin hyvää nuasta juapoostaki\nkunniallisille ihmisille?\n\nSe käyy ilmi seuraavasta opettavaasesta kertoomuksestaki, jonka m’oon\nvalinnu päivän epistolaksi ja joll’on se harvinaane hyvä puali, jotta\ns’oon viälä tosiki.\n\nTäälä hyväs Vaasan kaupungis on yks kakskcrroksine taloo, johna asustaa\nvai herrasväkiä. Siinä asuu hantesmannia, tirehtööriä, kampreeriä,\npanksuuniherroja ja kuka hänen tietääkää, mitä ne kaikki oikee ovakkaa,\nmutta herrasväkenä ne kovasti kaikki pitäävät ittiänsä, varsinki\nfrouvat.\n\nNo sitte siinä samas taloos asuu kans yks kauppamatkustaja\nakkoonensa ja sitä sakkia ne toiset eivät pirä oikee vertaasenansa.\nEn tiärä mikhän siinä oikee on, mutta niin se vain on, jotta se\nkauppamatkustaja, jota sopii täs nimittää vaikka Köpi Pöntikäksi,\nvaikkei se sen oikia nimi oo, se ei vai tahro päästä herraan kirjoohi,\nvaikka se tianaa paljo paremmin ku kukaa muu siinä taloos ja vaikka\nsill’on paljo fiinimmät mööpelikki ku niillä toisilla. Ja vaikka sen\nfrouvall on kahreksan tuhannen markan hintaaset turkikki ja kaulakäljyt\nja timanttisormukset ja oikee silkistä aluusverhat ja kaikesta laista\nmitä vaa rahalla irti saa, nii sittekki viarastaavat ja kaihtaavat.\n\n— Mikhän se luuloo tua kampreeri Tuttunenkin olovansa, pari tuhatta\nmarkkaa kuus on miähellä palkkaa ja nii noukka pystys kulukoo ku\nkarulla vastahan tuloo, jottei näjekkää. Miäs on ku leilis kasvanu ja\npruntista ruakitti, mihnää ei oo reissannu, eikä oikiastansa tiärä\nmistää mitää. Numeroota krapaa aamusta iltahan ja naamast on kun nauris\n— on kauppamatkustaja Köpi Pöntikkä monta kertaa jahkunu akallensa. —\nJa sellaane tekopyhä luikuri ku se on! Ku mä kerran hyvän hyvyyrellä\ntarjosin sille ryyppyä, nii eikös tua pakana sanonu jotta:\n\n— Ei kiitoksia, mä oon aivan raitis miäs —\n\n— Nii kehtas sanua vaikka pottu pullotti peräplakkarista, ku sen oli\ntakki nosnu ylhä — kertoo kauppamatkustaja Pöntikkä akallensa täs\nmenhellä viikolla, ku tämä asia tapahtuuki. — En saattanu pitää kiinni\nsuutani, ku kysyyn jotta:\n\n— Mikäs pottu kampreerill'on täs sitte? — ja nykääsin sen framille sen\nplakkarista.\n\n— S’oon vain otekloonia — kehtas peijakas valehrella vastasilmiä. —\nKyllä mun niin syytti ja kututti kämmenpohjaa ja teki miäli flinaasta\nposkelle, mutta jaksoon pitää itteni kumminki.\n\nNo nii.\n\nSellaaset ne oli välit taloos. Kauppamatkustaja Köpi Pöntikkää\nsoortivat ja yrmiivät kaikki muut. Ja ku Köpi välistä otti ryypyn\nja vähä rähäji nii siitä ny akoolla vasta praataamista piisas.\nSiinä passas nii kovasti hyvin verrata toisihinsa »sivistynyttä\nja sivistymätöntä» miästä — niinku ne frouvat pistelivät Pöntikän\nakalle. — Köpi sai tiätysti aina olla se sivistymätöön miäs ja siksi\nsivistynheksi esikuvaksi otettihin aina kampreeri Tuttunen, jok’oli\nkaikkien akkojen mallimiäs.\n\nNo nyt sattuu sitte nii, jotta kauppamatkustaja Köpi Pöntikkä\nmeni yhtenä iltana oikee varahi maata, jottei vai joutuusi mihkää\nväittelyksehen. Ja samana iltana rookas kampreeri Tuttunen vanhan\nkoulukampraatinsa, jonka kans istuskeli hotellihuanehes aamupualehen\nasti ja naukkas kirkasta ja makiaa.\n\nJa lähti sitte taitavaa kotiansa pökkööttämhän. Mutta ku se alkoholi\non sellaasta myrkkyä, jotta se pakkaa sisuskaluus jylläämähän, nii ku\nkampreeri Tuttunen justhin pääsi omalle pihalle — ja poliisi oli jääny\nkulmahan kattonahan — nii siinä otti ja riipaasi oikee syränalustaa\nmyäri. Kerran vai mölähti ja siihe jäi keskelle pihaa selvä ja näkyvä\nmerkki kialtolain tarphellisuuresta.\n\nHorjuvin polvin, kualeman kalpiana katos kampreeri Tuttunen\nasuntohonsa, johna sen frouva otti sen vastahan sanaa sanomata,\nmutta sensijahan heiluu frouvan toffeli kamprcerin kuumien korvien\nympärillä niinku sivistynehis ihmisis plaarahan. Ne ei huura ja mekasta\nniinku sivistymättömät ihmiset, jotta sivulle kuuluu, mutta fläkiivät\nlahjaksensa.\n\nJa se teköö oikeastansa saman asian, mutta on fiinenipää.\n\nNo nii.\n\nMutta sitä kamprcerin lankeemusta pihalla sitä ei nähny kukaa. — Mutta\naamulla sen näkivät kaikki.\n\nJa kaikki saunovat heti jotta:\n\n— No nyt se kauppamatkustaja taas on ollu viftillä! — Ja tualla lailla\nliannu pihan. Kyllä se on häpiä, että tuallaane sivistymätöön miäs\nkehtaaki asua samas taloos kunniallisten ihmisten kans.\n\nYks tirehtöörskä lähretti piikansa Pöntikän akalle sanomhan, jotta sen\npitää korjata sen pois pihalta.\n\nPöntikän akka suuttuu tiätysti ku tupakki ja tuli piian kans peräkanaa\nportahia alha huutaan jotta:\n\n— Köpi on ollu kotona koko yän eik’oo pihalla käynykkää, jottei s’oo\nsen jälkiä.\n\nMutta sitä ei uskonu kukaa.\n\nJa kampreeri Tuttunenki ku kuuli asiasta sanoo jotta:\n\n— Kyllä s’oon sikamaasta!\n\nJa ittiksensä se sanoo jotta:\n\n— Jumalan kiitos! On nuasta juapoostaki jotaki hyätyä kunniallisille\nihmisille.\n\n\n\n\nKANS KANSANERUSTAJAKSI.\n\n\nOottako kuullu jotta se Savimäen-Salttu olis ny sitte kans niinku\nvalmis lähtemhän eruskuntahan?\n\nAivan valmis kansanerustaja. Ei muuta ku äänestystä vailla.\n\nS'oon tämä Savimäki uskollisesti palvellu pualueensa Laapania jo niin\nkauan, jotta joutaas se jo päästä herraan souvvihi.\n\nOikiasta päästä se tämä Savimäki asiansa alootti. S'oli ensin\nhuanopalkkaasena opettajana Möykynkyläs ja siälä suuren luannon\nhiljaasuures sille syntyy ne kunnianhimooset aivootukset, jotta\nherraksipa tiätysti.\n\nJa se alkas siitä, jotta se riiteli johtokunnan kans, johka kuuluu vain\ntavallisia taloonjussia, palkankoruutuksesta ja kirrasti kovasti, jotta\nsille pitää antaa lisää palkkaa. Mutta isännät olivat vain sanonhet\njotta:\n\n— Ei kannata. Ei meillekkää mitää palkankorootusta anneta. Ja paljo\nfiinimmin sä syäkki ja paremmis verhoos kuljet ku me, jokka sua\nelätämme. Ei näytä sua nälkä kuurninehen ku poskekki on ku puukissillä.\n\nSiit'oli Savimäki tietysti kamalasti suuttunu.\n\nOli sanonu jotta:\n\n— Ettäkö te pitkätukkaaset ymmärrä, jotta minä teen kansansivistystä ja\nkasvatan teirän kakarootanna — — —\n\n— Joo joo mutta — oli isännät sanonhet. — Mitä se sellaane\nkansansivistäminen on, jotta aina vai taloonpoijan massikan päälle\nkäyrähän? S'oon meirän miälestä oikee epäsiveellistä, jotta aina vai\nhuseerata meirän känsäkouraan rahapussilla ku omallansa. Mistä ne rahat\ntuloo? — Ja kakarakki tuloo siälä sun koulussas niin päässilmääsiksi,\njottei ne enää kunnioota vanhempiansakkaa — — — Kaiken mailman hyrryjä\nja fyrryjä lapsille vai näyttelet, jotta näin fysiikas pörrää, eikä\nkersat taira enää kymmeniä käskyjäkää, ku ovat ollehet hetken aikaa sun\nsivistettävänäs — — —\n\nKyllä ne antoovat isännät sille Savimäjelle sellaasta palkankorootusta,\njotta aiva se pihaji.\n\nVarsinki oli Mäkelän Kaappoo-isäntä kataannuksis. Se ku paasas jotta:\n\n— Meiränkin Anttoni tuli täs kerraasti koulusta kotia ja sanoo jotta:\n\n— Tiäräk'sä äitee, jotta ihmiset on tullehet apinasta?\n\n— Äireeltä oli puronnu patapuukkoo lehmänkorveehi ku se niin säikähti —\nseliitti Kaappoo, mutta:\n\n— Ku mä hairasin Anttonia korvista kiinni ja pari kertaa ruataasin\nympärinsä jotta:\n\n— Sanok'sä sen nolkki isääs ja äitejäs apinaksi?\n\nNiin itku pääsi ja sanoo jotta:\n\n— Opettaja on niin sanonu — — —\n\n— Ja ny mä tahron sulta Savimäki suaraha kysyä, jotta:\n\n— Ook'sä niin sanonu? — karjuu Mäkelän Kaappoo silmät aivan\nverenkaljamalla ja nyrkit pystys.\n\nSiin'oli Savimäjen vähältä lyärä housut veteläksi, ku koko johtokunta\nrupes nouseskelhon pysthyn ja kysymhän jotta:\n\n— Vai apinoota me tavalliset maanjussit vain oomma teille\nkansansivistäjille?\n\nSilloo lippas se tuleva kansanerustaja ovesta pihalle ja tuli takaasi\nvasta ku johtokunta oli menny.\n\nMutta yhren jutkun se viälä kerkes isännille tehrä. Se junkkari otti\nmahtavaa eron viraasta, niinku ainaki kliipatut herrat, ennenkö sitä\nkeriittihin eroottaa.\n\nSavimäki päätti kostaa ja kostaa oikee verisesti.\n\nSe päätti ruveta politiikkamiäheksi ja yrittää eruskuntahan. Ja siälä\nruveta ajamhan eristystä ja sivistystä oikee hartiavoimin taloonpoikaan\ntingillä. Ja sen se ainaki päätti ajaa läpi, jotta katikismus\nnurkkaha ja sellaane sivistysoppi käthen, jotta apinasta n'oon ainaki\ntaloonpoikaan kersat tullehet.\n\nMutta ensin sen piti tiätysti oppia puhujaksi ja niin kans lähti heti\noikee puhujakurssiille. Ja siälä neuvottihin kuinka pitää kumartaa\nku tuloo kansalle puhumhan, kuinka pitää merkittevästi rykiä, kuinka\nviisata kärellä ja pyärittää päätä.\n\nSe oppi »alustanahan», »pohjustamhan», »valaasemhan», »ottamhan\nhuamiohon» molemmilta pualilta, »vetämhän johtopäätöksiä», »heittämhän\nkatseen ylös histoorian kulkuhun», »vetoomhan» ja »punnittemhan»,\n»tulkittemhan kansan miälipiteetä», »huamauttamhan», »varoottamhan»,\n»alleviivaamahan» jne. Siitä tuli sanalla sanoen nii villitty puhuja,\njotta se puhuu unissansakki.\n\nKu sitte pirettihin piiripuhujan vaalikokhet ja kaikki pyrkyrit\npantihin yhtaikaa pälpöttämhän, nii kukaa ei piisannu Savimäelle.\n\nSe lasketti nii tihiää ja vinkiää tulemhan oikee paremman sorttista\njuhulapuhetta, jotta toiset eivät saanhet suuvoorua.\n\nJa itte pualuehen Laapaninkin piti tunnustaa jotta:\n\n— Kyllä s'oon hyvä valaasemhan päivän politiikkaa ja histooriankulkua\ntämä Savimäki.\n\n— Ja mult'olis tullu viälä vaikka kuinka pitkältä — trossas se itte.\n\nJa niin se sitte kans valittihin oikee piiripuhujaksi. Se kulki\npitäjästä toisehen ja puhuu ja puhuu ja seliitti ja valaasi, n'otta sen\noli oikee leuvat tuvoksis ensin alkaappäältä.\n\n— Kovaa täm'on hitsiä — pruukas Savimäki itteksensä huakaalla — mutta\npääsööpä lopuksi viälä ministeriksi, ku meirän pualuehes on niin vähä\nkykyjä.\n\nJa Savimäki-poika se hinkkas ja hyppäs. Tuli sitte se aika ku\nerustajaehrokkahia asetettihin, eikä Savimäki tahtonu saara nukutuksi.\nPirettihin kokous ja keskusteltihin, ketä sinne ny pannahan.\n\nJa ajatelkaa, hyvät ihmiset, ku Savimäjestä ei puhuttu mitää!\n\nEhrotettihin kaikellaasia Puita ja Heiniä, Kiviä ja Kantoja, eikä\nSavimäjestä sanottu halaastua sanaa.\n\nSille tuli hätä käthen.\n\nSe vei Peräloukon erustajan torppari Pökkelön porstuaha ja siälä ny\nsipinä rupes käymähän. En tiärä sitte, mutta reisuusti ainaki plutkahti\nja sitte klunkutti ja pyhiittihin suuta ja ähkäästihin.\n\nJa ku Peräloukon erustaja Pökkelö sitte tuli kokoussalihi, niin se oli\noikee pulskistunu. Kovasti punotti ja haisi hokmannilta. — Muista ny\nmitä mä sanoon — varootti Savimäki vielä oves. Pökkelö rykääsi sitte\npari kertaa, niisti nenänsä ja otti puheenvooron ja sanoo jotta:\n\n— Kuulkaa kansalaaset ja pualuetoverit. Kattokaa asia on ny sillä\nlailla poliittisella taivahalla, jotta ne pitää olla eri kykyjä, joita\nme äänestämmä valtiopäiville. Ei sinne kelpaa tällä kertaa pikku-kykyt,\npitää panna oikee suuria kykkyjä. Ja tämä Savimäki, s'oon niinkus\ntiärättä oikee isoo kykky meirän joukos.\n\nSiitä nousi eri pörinä, sanon mä. Kaikki hyppäs pysthyn ku neulalla\ntuikattu, huutivat ja huitoovat jotta:\n\n— Jassoo vai pikkukykkyjäkö me sitte oomma tämän Savimäen rinnalla, häh?\n\nToiset suuttuivat kauhiasti, ottivat lakkinsa ja lähtivät. Mutta\nSavimäki piti pualensa, vaikka kyllä siin' oli tälläämistä, ku\nkaikki parhuuset kykyt lähtivät, n'ottei ollu enää oikiastansa\npikkukykkyjäkään. Piti panna ehrolle mitä rookas jäämhän.\n\nMutta Savimäki tuli listalle, ja s'oliki pääasia. Nyt ei sitte muuta —\nkun äänestää.\n\n\n\n\nKANSAKOULUN JATKOLUOKAT.\n\n\nOottako kuullu mikä ilo nyt taas orottaa Suamen kansaa?\n\nTaas on istunu yks komitea ja muninu Suamen kansalle suuren ilon ja\nrahanreijän. Tarkootus tiätysti on hyvä ja hyäryllinen ja minäkin sitä\nsyrämmestäni kannatan, mutta mä tunnen samalla pistoksen syrämmeni\nkohralla, lompakos, ja huakaan yhres Suamen kansan pahimmin soorretun\nkansanluokan, veronmaksajaan, kans jotta:\n\n— Ja mistä riivatusta ne kaikki rahat oikee meinathan nylkiä, jolla\nnämä eristyksen kehityksen sivistykset oikee maksethan.\n\nKun nyt on justhin saatu mojahutetuksi meitä veronmaksajia päähän sillä\noppivelvollisuuslailla, jotta viälä ollahan pualipökerryksis, eikä\nviälä pualiakaa niistä uusista kansakouluusta oo saatu rakennetuksi,\njokka niin vängällä ja sellaasella kiiruhulla läpiajettihin — niin\neikös totitesti ookki jo yks erinomaanen ministeri saanu kravatuksi\nkokhon uuren ehrootuksen kahren jatkoluakan lisäämisestä kansakouluuhin.\n\nTämä uusi ehrootus on ny justhin valmistunu ja jätetty mulle ja\nvaltioneuvostolle tarkastettavaksi ja arvosteltavaksi.\n\nEileen se mulle tuli ja min'oon valmis jo tänä päivänä sanomhan\npainavan sanani tästä muutaman saran miljoonan markan suuresta uuresta\nmenoerästä Suamen kansan massikan varalle.\n\nEnsiksikin pitää sanua, jotta ehrootus ja tarkootus ja kukatiäs\ntuloksekkin voivat olla hyvät, mutta tyyristä lystiä siitä tuloo.\nOppilahat näiskin tullahan tiätysti syöttämhän, juattamhan ja\nvaatettamhan kunnan ja valtion varoolla. Uusia opettajia tarvithan\ntiätysti aika liuma ja niille frii puut, vapaa lämpö ja valo, kuin\nmyäskin lapsilisäykset ja kallihinaijan korootukset.\n\nNäillä kahrella jatkoluokalla on meininki opettaa kakaroosta vaikka\nmitä: suutaria, kräätäriä, nikkaria, kivimiähiä, timpermannia,\nkaljanpanijoota, paakaria, kivi-, rauta-, puu- ja savisorvaria,\nmaalaria, latojia, tynnyrintekijöötä, satula- ja kakluunimaakaria,\ntehtaantyttöjä, tarjoolijaflikkoja, isäntiä, emäntiä, lapsenpiikoja,\nimettäjiä, kauppamiähiä, tukkityöläisiä, kunnan kirjuria, sanomalehren\ntoimittajia, maanviljelijöötä, karjakkoja, taiteelijoota ja varsinkin\ntunteilijoota.\n\nMinä oon lukenu tätä komiteijan miätintyä, jotta silmistä vesi juassu,\nja huamannu, jotta näillä kahrella kansakoulun jatkoluokalla on\ntarkootus antaa perusteellinen opetus melkeen kaikis ammatiis, mitä\nmeillä yleensä harjootethan. Ja niinpä mä luulenkin, jotta ne ammatit,\njokk'on ehrotuksesta jääny pois — n'oon vain unohtunhet.\n\nJa mua suuresti ihmetyttää, jotta hra ministeri on unohtanu kaikiista\ntärkiimmät ja kannattavimmat ammatit ja niiren opetusohjeet. Ne\non: politikoottija, luattamusmiäs, piirisihteeri, juhlapuhuja,\nkansanerustaja, komiteamiäs, konkurssimiäs ja vekselinväärentäjät.\n— Näis, minä pyyrän viälä sanua, näis ammatiis, jokk'on kaikiista\nyleesimpiä meirän maas, näis pitää ennen kaikkia antaa Suamen kansalle\nopetusta ei vain kansakoulun jatkoluokilla, vaan myäs kertauskurssilla,\njonsei kattota tarpehelliseksi toimeenpanna suorastansa\nreserviläiskursseja entisis teservikasarmiis.\n\nOpetus näillä jatkoluokilla ehrotethan käytännöllistä elämää varten.\nKouluuhi on perustettava monellaasia työpajoja ja verstaita, johna\npoijat veistelöö, suutaroo, nikkaroottoo, muuraa, harjootteloovat\nkonehella kirjoottamista ja urvuulla veisaamista, velkakirjan\nkirjoottamista, ilmootuskaavakkeen täyttämistä verootusta varten\njne. Siälä niitä opetethan sanomahan päivää, hyvästi, pukkaamhan,\nkeskustelemhan miällyttävästi, istumhan pöytähän, syämhän trasu eli\nruakaliina nenän alla, tarittemhan toisillekki, rykimhän, räkimähän ja\nniistämhän noukkansa ja pitämhän suunsa kiinni, vaikka kaverin nenä\noliskin epäkunnos.\n\nSiälä opetethan suarahan sanojen tulevista Suamen kansalaasista\nläpikliipattuja junkkareita ja kavaljeeria.\n\nJatkoluokan »kauppalinjalla» opetethan mm. »myyntioppia», solmun tekua\nja piäniä ammatis tarpheellisia valehia.\n\nKaikki nämä mä ymmärrän olevan tarpehellisia tulevalle kauppamiähelle,\nmutta — taas pitää mun lausua suuri hämmästykseni, etten sanoosi\nsuarastansa ällistykseni siitä, että hra ministeri, joka niin suurta\nhualta ja vaivaa on nähny tämän kankianiskaasen ja takkutukkaasen\nSuamen kansan kouluuttamisesta, on unohtanu pois opetusopistansa\n»kauppalinjalla» kaikiista tärkiimmän kauppamiähen tehtävän.\n\nJa se on järkiperääsen konkurssin teon.\n\nFlikkojen opetus jatkoluakilla ehrootethan sellaaseksi, jotta ne\nolis mahrollisia siihe suurehen tehtävähän joka niitä orottaa, nim.\nkeittämhän ainakin seuraavat ruakalajit arvosanalla »välttävä»:\nvesivelli, ruisjauhoolla suurustettu puolukkapuuro, perunamuhennos,\nhernerokka (sen saman luultavasti, jolla Esau myi esikoosoikeutensa\nsille Jaakoppi-junkkarille), sienimuhennos, mehukeitto, kiiseli,\npannukakku, silakkalaatikko, suutarinlohi (voitaan särveerata myös\nkräätärille), patapaisti ja verivanukas kuin myös kahvinkeitto sekä\nilman että korvikkeilla» (kalannahka eli silakanpää).\n\nFlikkaan pitää oppia myös »pöyrän kattaminen ja koristeleminen.\nTarjoolu. Leipä ja voi. Ensimmäinen ruokalaji. Toinen ruokalaji.\nJälkiruoka. Käytetyt pöytäastiat. Lautaset. Tarjotin. Harjoitusta\ntarjoilemisessa. Hyvät pöytätavat: ole valmis, asento, ruuan ottaminen.\nVeitsen, haarukan (kaffelin) ja lusikan käyttäminen. Syöminen.\nKohteliaisuus ja huomaavaisuus.»\n\nTäs'on paikalla lausua pari sanaa selvitykseksi. On erittäin tärkiää,\njotta ensimmääne ruakalaji syärähän ensiksi ja sitte vasta toinen, eikä\npäinvastoin. Sillä jos toinen ruokalaji syärähän esti, niin mitäs sitte\nsyärähän ensimääseksi ruakalajiksi? — Tämä vaan sanottuna siksi, että\narvoosa lukija käsittää, kuinka perusteellisesti arv. komitea on asiaa\nharkinnu. —\n\nSuamen kansan syämisen suhtehen on mun miälestäni komitejan vaikia\nsaara muutosta aikahan. M'oomma tottunu siihe, jotta alaleuka huiskuu.\n\nJa ku on hyvää, niin massutethan. Kun on täynnä, niin ryäkäästähän. Ja\nku kräämiä tuloo pöytähän, niin sanothan jotta:\n\n— Annas Kaisa suureet lusikka!\n\nErityysenä taironnäytteenä vaarithan kansakouluflikoolta, jotta ne osaa\nleipua piparkakun.\n\nSitte jatkaa komitea esitystänsä mulle ja valtioneuvostolle: »Mitä\ntulee kysymykseen siitä onko oppilaiden myöskin itse nautittava\nse ruaka (klottu) jonka valmistavat, niin katsoisi komitea\nasianmukaiseksi, että niin tehtäisiin.»\n\nJa m'oon samaa miältä.\n\nElikkä oikiastansa olis viälä päreet, jos arv. komiteija, jok' on tämän\n»sopan» keittäny, sais sen myäs itte niällä.\n\nErikoosen monia oppituntia ehroottaa komitea käytettäväksi kansakoulun\njatkoluokilla _lastenhoitoon_. Ei toki niiren lasten, jokka jo itte käy\nkoulua, mutta viälä pienempään. Se tahtoo sanua kansakoulukakaroolle on\nopetettava viälä piänempien ipanooren hoitua seuraavan kurssin mukaan:\n»Imeväisen käsitteleminen, kylpy ja siihen tarvittavat esineet (s.o.\nitte mukula, vettä, ruutporsta, saipuaa, hiataa ja rottinki), pään\npuhtaanapito, kynsien hoito (kerittimet), ihojauheen käyttö (kalkki),\nimeväisen ravitteminen: luonnollinen ja sen edut (puremiset ja päähän\nknoppimiset), pullolla ruakkiminen (sarvi ja sokuripussi), lisäruaka\n(knapit, tikut, hiata ja tutin pualiskat).\n\nOpetus tapahtuu tiätysti havaannollisesti ja kokeellisesti: opettaja\nnäyttää tuttia, panoo sen maitopotun päähän ja sanoo:\n\n— Näin!\n\nJa imöö. — Ja antaa sitte kakaraankin imiä. Mutta mistä Saarahan joka\nkansakouluhun se imettäjä, jolla voirahan »kokeellisesti» antaa koko\nkoulun imiä.\n\nSitte saavat oppivaaset kansakouluflikat jokahinen kerran itte kokeella\nja kukin vooron päästä pistää tutin sen elävän mallilapsen suuhun, joka\ntiätysti joka kouluhun ostethan havaantovälineheksi ja jota opettaja\nsäilyttää tiätysti priis luannontiärekaapis, ja joita tiätysti saa\ntilata koulutarpeiren keskusliikkeestä Helsingistä.\n\nLapsille opetethan mm. hampaitten »puhkeaminen, henkinen kehitys».\nOpettaja voi myäskin kysyä pikkuflikoolta:\n\n— »Miten on koetettava ehkäistä pienokaisten suurta kuolevaisuutta\nvarsinkin kesän aikaan?»\n\nJä siihe sanovat ne kansakoulutenavat tiätysti jotta:\n\n— Emmä me tiärä.\n\nMyäskin tullaan opettamaan »lapsen vaatteiden pesemistä, ja\nsiistimistöitä tarpeen mukaan». Tiätysti vain tarphen mukahan. Kuin\nmyös laskisangoon kantamista. Kansakoulun jatkoluokilla on niillä\nflikoolla, jokka meinaa päästä emänniksi, erityyne »emäntälinja», jöhna\njokin oikee koulattu xantippa tiätysti neuvoo niille kaikki akkaan\nkiristys- ja kuristuskonstit sekä kuiskuttaa kaikkiin salaasimmat\njuanet pikkuflikkaan höröllä törröttävhän korvahan. Kyllä s'oon niin\nkamalaa ja kavalaa meininkiä jotta mikä meirät miähet oikee perii?\n\nViälä ehroottaa komitea, jotta valtio palkkaas erityysen\n_ammattipsykoloogin_, joka rupiaa reissaamahan kansakoulusta toishen ja\ntuimalla silmällänsä kattonahan ja määräämähän jokaaselle kersalle sen\ntulevan elämänuran. Ajatelkaa sellaasta herraa! Ku se tuloo kouluhu,\nnii kersat jatkoluokilla komennethan rivihi ja se valtion pysokolooki\nkääntää läpitunkevat silmänsä itte kuhunkin kakarahan ja kattoo, mikä\nsiitä tuloo.\n\nReisuusti se vai kattoo lapsen läpitte jotta sihahtaa ja määrää jotta:\n\n— Tua takkupää tuas on suutarin sälliksi luatu. — Tuas on paakari,\ntuas vosikkakuski, tua on hampparin alku, tua selvä tairemaalari, tua\njopparin planttu, tua laiha takakenoone ja rutilaiska vintiö on valmis\nkuritushuanefanki. Tuasta ei tuu yhtää mitään, ja tua fletkusäärinen\npoika passaa parahite akanmiäheksi ja niin erespäin.\n\nKu kaikki hyvät ja hyärylliset ammatit on jaettu ja jäljel'on yks\nsellaane penikka, lottokorva, vääräsääri, pahansisuune, kiukkuune ja\nkrätyyne, tupakinpolttaja ja viinanjuoja, irvileuka, juanittelija ja\nkaikkiin paheesiin taipuvaane otus, jok'ei mihkää hyäryllisehe kelpaa,\nniin se on tietysti — sanomalehtimiäs.\n\n\n\n\nMYI MIÄHENSÄ.\n\n\nOottako kuullu mitä kummia Ylistarosta ny kuuluu?\n\nSiäl'on kuulkaa yks akka-peijakas, en paremmin tuu ja sano, ottanu\nja myyny miähensä toiselle akalle Sinkerin ompelukonehella. — Joo,\nsellaasia siältä ny kuuluu.\n\nS'oon yks köyhä torpan akka, jok'on myyny, ja rikas leskiemäntä, jok'on\nostanu. Eikä miähell'oo ollu mitää sanomista muuta ku nostaa housunsa,\nniistää nenänsä ja följätä uutta omistajaa niinku nauta ainakin. Ei\nsiinä itketty eikä voivooteltu, tehtihin kauppaa vai ku vanhasta\nsalviasta.\n\nSe mökin muija oli ruvennu panhon merkille, jotta sen miäs oli alkanu\nvistaamahan vähä liika pitkähän siälä lesken taloos ja tekhön oikee\nvoorokausitaksvärkkiä.\n\nYhtenä päivänä tuli sitte se leski sen mökin muijan tyä pyhäputsus ja\nkysyy jotta:\n\n— No kuinkas täälä jaksethan?\n\n— Siinähän menöö ku märkä palaa — sanoo mökin muija ja niisti nenäänsä\nku ei ollu muutakaa tekemistä. — Kyllähän sen tietää tämän mökkilääsen\nelämän; kitua se on sellaases huushollis jonka maa ei kasva muuta ku\nmukuloota. Kersoja pakkaa vaa olemhan n'otta nuarimmat uunin päällä\nkuivamas, eikä tiärä, mitä niiren suuhun tukkis, ku sualaastakaa\nei monaasti oo muuta ku se, mitä kakarat päivänmittaahan itkiä\npillittäävät.\n\n— Soo-oh — sanoo leski. — No jo on kovat paikat. Mutta onhan sulla\nmiäs, mitäs sä sillä teet?\n\n— No en yhtää mitää mä sillä tee, kyllä se nii on! Paree olis, kun ei\nolsikkaa koko värkkiä.\n\n— Tuata tuata — sanoo leski. — Oikeenko totta, jotta niin oot\nkyllääpyny miähees.\n\n— Niin on asiat! — Osta pois koko kanttura, niin saat — jahkaasi mökin\nmuija.\n\n— Tuata, tuata, mitäs tahrot? — kysyy leski. — Oon mä vähä ittekseni\ntuumannu, jotta joutaas sitä ny leski-ihmisellä olla eres miäs\nhupulaasena.\n\n— Kymmenentuhatta markkaa! — tokaasi torpan muija. — S'oon viälä höyhkä\näijä, hyvät hampahat, ja kova tyämiäs, vaikka huano s'oon tianaamahan,\nse täytyy tunnustaa, kun toren sanoo.\n\n— Eikö s'oo vähä liikaa? — kysyy leski.\n\n— No niin mä tykkään ittekki, jotta liikaa taitaa olla, mutta\npluutathan! — hihkaasi mökin muija.\n\n— Mulla ei tahro nyt olla oikee rahaasta rahaa, ku on ollu justihin täs\nhipoteekin inträssi ja veronmaksukki, mutta eikö vaihretaasi jollaki\ntavaralla? — Mitäs tykkäät Sinkerin neulomakonehesta. S'oon mulla aiva\nyhtä liikaa, ku sulla tua miäs.\n\n— Hyvähän se taitaas olla neuloma-masiinaki olemas, mutta pitääs sitä\nsaara vähä rahaaki —\n\n— Kuinka paljo tahtoosit viälä väliä?\n\n— No anna eres 100 markkaa, nii saat viärä ja pitää hyväomanas.\n\n— Kättä päälle! Ja tuasta poikki! — hihkaasi leski ja kaivoo\naluushamhenplakkarista rahamassikkansa. Otti saran markan rahan ja\nsanoo jotta:\n\n— Matti on sitte muh! Ja masiinan saat tulla vaikka heti hakemhan.\n\n— Mutta voiretpillin pitää antaa samas kaupas — muisti mökin muija. —\nPitäähän sitä olla eres jonkillaane voiretpottu tällääseski töllis —\n\n— Saamas pitää! — sanoo leski.\n\nJa niin kauppa päätettihin ja sen päälle keitettihin hyvät kaffit.\n\nSille miähellekki annettihin kuppi.\n\nJa lähtiääsiksi hyvästeli mökin muija entistä miästänsä jotta:\n\n— Muista ny Matti olla nöyrää ja nyhtyriä ku tuut uutehen tyäpaikkahas,\njottei tällä emännäll'oo mitää katumista.\n\nMatti lupas parhaansa koittaa.\n\nJa niin oli välit selvät. Leski otti miästä kynkästä kiinni ja lähti\ntraihaamahan saalistansa kotia.\n\nKovasti kuuluu ny tykkäävän ja hyvänä pitävän. Matuksi ja upukaksi vai\nnimittelöö.\n\nKelpaa siinä ny mökin miähen elellä. Ei tartte ulkotöis kulkia,\nistuskella vai peräkamaris ja paasata lihapärinöötä poskehensa!\n\n\n\n\nHUU PURI.\n\n\nOottako kuullu jotta meirän piikaa on purru huu?\n\n— Huu?!? Mikä s'oon? — kysyttä te, arvoosa yleesö, justhin niinku mäkin\nkysyyn meirän frouvalta, joka siitä mulle kertooki.\n\n— Huu sit'on purru — sanoo frouva.\n\n— Huu? — imehtelin mä silmät tapilla. — Kuka s'oon ja mihkä paikkaan\ns'oon purru ja onko pahoonki purru, oikee verislihallekko?\n\nFrouva katteli kovasti halveksuvasti mun päälleni ja nakkeli\nniskojansa. Mutta ku mä seisoon ku ainaki kysymysmerkki, niin kysyy\nviimmee jotta:\n\n— Ekkö sä tiärä mik'on huunpurema?\n\nMä pyärittelin vain silmäni ja sanoon suarahan jotta:\n\n— Mä en tunne sennimistä herraa, enkä m'oo kuulukkaa niin mukavaa\nsukunimiä.\n\n— No ei sunkaan se ihminen ookkaa! — tokaasi frouva.\n\n— No mikäs peijakas sit'on sitte purru? — Ettähän te vain oo ruvennu\nsonsaria karahteeraamhan uurella nimellä?\n\n— Ekkö sä totisesti oo kuullu puhuttavan huunpuremasta? — kysyy frouva\njo aivan vakavana.\n\nJa kun mä oikee vesissilmin vannoon ja vakuutin, niin rupes viimmee\nseliittämhän, jotta:\n\n— Em mä tiärä oikee ittekkää, mikä se huunpurema on, mutta jokin\nsalaperääne henki se vissihin on, ku — — —\n\nMun nousi tiätysti niskakarvat pysthyn.\n\n— Kun yht'äkkiä tuloo iholle sinisiä merkkiä ja jälkiä aivan\nittestänsä, jottei tiärä mistää — kertoo frouva.\n\n— Kun Hilta tänä aamuna puki ylensä, niin molemmis käsivarsis ja\nkaulalla oli huun puremia, sinisiä jälkiä.\n\nMun laski hiukset pääs heti ja taisin mä vähän nauraa pihahuttaaki, kun\nfrouva suuttuu, ja sanoo jotta:\n\n— No totta s'oon, älä yhtää virnistäkkää siinä. — Hilta! — Hilta, tuu\ntänne! — rupes frouva huuthon.\n\nJa Hilta tuli.\n\n— Eikös sun'oo, Hilta, huun puremia käsivarsis, kun herr'ei usko?\n\n— O-on — mulla — änkytti Hilta, jok'on pulskanpualeene flikka ja hyväs\nlihas.\n\n— Näytä herralle — komenti frouva.\n\n— Ei-jei, ei se passaa että Hilta täs riisumhan rupiaa — hätäälin mä.\n\nMutta mikään ei auttanu. Hiltan piti vetää pusurin hiat ylhä ja näyttää\nkäsivarsiansa. Ja niis oliki sinisiä merkkiä.\n\n— Ja kaulalla kans! — sanoo frouva.\n\nHilta näytti.\n\nMä syynäsin ja oikee sormella koitinki, niin olih! Sinisiä plättyjä\nsiin'oli.\n\n— Mistä n'oon tullu? — kysyyn mä ja kattoon suaraa Hiltaa silmihin.\n\n— En mä tiärä, kun aamulla huamaattin, niin näin — — seliitti Hilta. —\nHuun puremia n'oon. On niitä ollu ennenkin — — —\n\nMutta silloon mä suutuun.\n\nSanoon suarahan jotta:\n\n— Kuule ny Hilta ja muista se mitä mä sanon. Ja s'oon sitä paljo, jotta\ntäss taloos _ei saa huu enää reisuakaa purra!_ Ja muista se!\n\nNiin sanoon ja lährin kamarihin. Hilta rupes itkiä pillittämhän.\n\n— Huun purema! — jahkuloottin mä itsekseni. — Kyllä se kans keksii ja\nluuloo mua narraavansa!\n\nFrouva tuli perähän ja rupes meiskaamhan jotta:\n\n— Mitä sä oikee meinaat? Hilta köökis itköö, ku sä tualla lailla puhut.\n\n— Huun puremia ne o — vakuutti frouva.\n\n— Huun puremia! Usko sä vain, mutta mä sanon ny kerta kaikkiastansa,\njotta huuta ei ookkaan, s'oon vales!\n\n— Katto sanakirjasta niin näet — sanoo frouva ja meni ja haki\nTiatosanakirjan.\n\nMä rupesin plaraamhan ja aivan oikeen! Siäl' on näin:\n\n»_Huu-haamu_, esiintyy etupäässä yhdyssanassa huunpurema = mustelma\nihossa, joka syntyy itsestään; semmoisen kerrotaan tulevan näkyviin\nläheisen sukulaisen kuoltua. Niinkuin tästä voi päättää, merkitsee\nhuu vainajan henkeä, joka kansanuskon mukaan kävi jälkeenjääneiden\nsukulaisten luona ja jonka hampaan jäljet olivat huun puremia».\n\n— Siinä ny näit! Luulet täs olevas niin viisas, mutta siinäs s'näit!\nÄhäh, joko uskot huunpuremhan? Sano ny sä mikä se huu on? — riamuutti\nfrouva.\n\nMitäs siihen sanoo?\n\nEi mulla ollu mitään mukisemista.\n\nFrouva meni köökkihi Hiltaa lohruttamhan ja pyyti anteeksi.\n\nTäs rupiaa ihmine tulhon jo taikauskooseksi.\n\nSiit'on ny jo vähä toista viikkua sitte, ku tämä tapahtuu. — Ja ne huun\npuremat katos Hiltan käsivarsista parin päivän perästä.\n\nEileen illalla m'olin taas klupilla pookeria pelaamas ja tulin tuas\nyhrentoista aikhan kotia.\n\nJa kyllä mä säikährin, jotta aiva mä vapajin kun käännyyn portista\npihalle.\n\nMä näin oikee omin silmin kun huu oli Hiltan kimpus ja puri jotta\nrotaji ympärinsä.\n\nSill'oli harmaa sinelli yllä ja mä luulen jotta s'oli Seittemännestä\nErillisestä Konekiväärikomppaniasta.\n\n\n\n"]