[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f3MRzqkHvkqlA_kMRQR5Y2db8i3qDMNq5HyOa_15E154":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},2649,"Syöttöpaikassa","Karhumäki, Urho",1891,1947,"2649-karhumaki-urho-syottopaikassa","2649__Karhumäki_Urho__Syöttöpaikassa","Kaksiosainen maalaisaiheinen huvinäytelmä","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1927,null,4909,29777,false,75621,[24,25],"Comedy plays","Finnish drama -- 20th century",[27,28],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Syöttöpaikassa : Kaksiosainen maalaisaiheinen huvinäytelmä\" by Urho Karhumäki is a two-part rural-themed comedy written in the early 20th century. The play primarily revolves around the lives and interactions of a group of characters involved in farming and daily rural life. It tells a story filled with humor and insight into the struggles and camaraderie of the farming community.  The play features several central characters, including Risto Louna, a young farmer, and his mother Anna Louna, along with Moose Laitala and his family. The dialogue highlights the relationship dynamics between these characters, filled with discussions about agricultural practices, life challenges, and aspirations. Themes of ambition and contentment intertwine as Risto expresses determination to improve their farming yield through modern practices, while Anna often reflects on her more modest expectations. The interactions are comedic yet poignant, ultimately exploring themes of family, ambition, and the quest for a better life within a rural setting. (This is an automatically generated summary.)",[],262,"Maalaisaiheinen huvinäytelmä kertoo nuoresta pienviljelijästä Ristosta ja tämän äidistä, jotka kehittävät tilaansa ja kanalaansa. Tarina saa uusia käänteitä, kun naapuritalon tytär Helmi saapuu paikalle pohtimaan tulevaisuuttaan.","Urho Karhumäen 'Syöttöpaikassa' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2649.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SYÖTTÖPAIKASSA\n\nKaksiosainen maalaisaiheinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nURHO KARHUMÄKI\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nPellervo-Seura,\n1927.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nRISTO LOUNA, nuori pienviljelijä.\nANNA LOUNA, Riston äiti.\nMOOSE LAITALA, maanviljelijä.\nJUSTIINA LAITALA, Moosen vaimo.\nHELMI LAITALA, Moosen tytär.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nNÄYTTÄMÖ: Lounan tupa. Sisustus valistuneen pienviljelijäkodin tapaan.\nHuonekalut yksinkertaisia, mutta käytännöllisiä. Perällä suurehko\nkirjahylly, jossa on sidottua kirjallisuutta ja aikakauslehtiä,\nylälaudalla palkintoja y.m.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Anna ja Risto.\n\n    (Anna istuu pöydän toisessa päässä sukkaa kutoen. Risto\n    toisessa muistiinmerkinläkirjojaan selaillen).\n\nANNA. (Noin 50-vuotias, yksinkertaisesti puettu, puheissaan ja\nliikkeissään hillitty ja rauhallinen). No, miltä nyt näyttää?\n\nRISTO. (Noin 25-vuotias, ryhdikäs ja joustavaliikkeinen. Puheissaan\nja liikkeissään itseoppineen harkitsevaa varmuutta). Hyvältä.\n(Naurahtaen). Mutta ei niin hyvältä, ettei paremmaltakin vielä voisi\nnäyttää. (Lukee kirjastaan). Valko 18. Tipu 20, Leiju 21, Ruusu 23,\nPiltti... (Keskeyttää katsoen äitiinsä). Arvaappa, moneenko se pääsi\nhelmikuussa?\n\nANNA. Ehkä niin moneen kuin kuussa päiviä? Joka aamuhan sen\nensimmäisenä saan pesästä laskea.\n\nRISTO. Kahteenkymmeneenkahdeksaan! Jos olisi ollut tavallinen vuosi,\nniin muna ja päivä. — Karkauspäivän se on tietysti ollut naimahommissa\nniinkuin kaikki muutkin neitoset.\n\nANNA. (Naurahtaen). Täytyyhän kanallakin toki yksi lepopäivä\nkuukaudessa olla.\n\nRISTO. Karkauspäivä. Mutta jos saisimme toisten tulokset nousemaan\nPiltin määriin, niin...\n\nANNA. Yhäkö vain nousemaan ja nousemaan? Missä on raja?\n\nRISTO. Ei missään.\n\nANNA. No, no. Tottapahan huippu pitkässäkin mäessä joskus vastaan\ntulee.\n\nRISTO. Niin mäessä. Ehkäpä myös elämässä, mutta sitten alkaa lasku.\nElämä ei seiso, vaan nousee tai laskee. Pysähdys tietää taantumusta ja\ntaantumus kuolemaa.\n\nANNA. Ainako?\n\nRISTO. Aina. Se on elämän peruslaki, joka näkyy kaikessa ja kaikkialla.\n\nANNA. (Naurahtaen). Meidänkö kanalassakin?\n\nRISTO. Myöskin siellä. Siellä se vasta näkyykin.\n\nANNA. Selitä tarkemmin, sinä tietoviisas.\n\nRISTO. (Naurahtaen). Siihen ei suurta tietoa eikä viisautta tarvita.\nJos kanalamme tuotanto alkaisi laskea, alkaisi meillä kaikki muukin\nrappeutua ja laskea. Aatos turtuisi, tahto tylsyisi, mutta velka\nkasvaisi. Ja loppujen lopuksi kävisi niin, että eräänä pyryisenä\npäivänä saisimme painaa tuon tuvanoven viimeisen kerran kiinni. Saisit\nkääräistä liinanriekaleet viluisten hartioittesi ylle ja minä painaa\nlakkireuhkan korvieni suojaksi ja sitten yhdessä saisimme painua mieron\nraiteelle. Sanoppas, mitä jutustaisivat väsyneet jalkamme loskaisella\ntiellä?\n\nANNA. Sano itse, koska noin hyvin osaat.\n\nRISTO. Samaa virttä kuin vaimo Paavolle: Miero raskas. Raskas nälkä.\nKuollaan pois. Herra hylkäs.\n\n\nANNA. (Sormellaan varoittaen). Poika. Poika. Herran armo on kuin\nauringonpaiste.\n\nRISTO. Kevään kedoilla sekin lämpimimmin paistaa.\n\nANNA. Paraneekos minun kanssasi väitellä. Mistä lienet saanut tuon\nluonnon kimman ja tuon elämänkiihkon? Minä olen aina ollut vähään\ntyytyväinen, ja isäsikin sai tyytyä, usein liiankin vähään, isä parka.\n(Pyyhkäisee silmästään kyynelen).\n\nRISTO. (Sulkee kirjan pistäen sen hyllylle). Jos sanon, et usko. Se\non urheiluharrastuksistani, joista sinä olet hyvässä tarkoituksessasi\nmonasti pahaa puhunut. Etpä vieläkään taida niistä parhainta uskoa?\n\nANNA. Mitä urheilulla on tekemistä kanapuuhasi kanssa?\n\nRISTO. Onpa paljonkin. Sekunninosat ja tarkastuspesät, ennätysmerkit\nja munataulukot. Sukulaisia ne ovat keskenään. (Äitinsä luokse käyden).\nEnpä luule, että työmme ovat kärsineet urheiluiltojeni takia.\n\nANNA. En sitä koskaan ole sanonut, eikä kukaan pääse sanomaan. Liikaa\nteet ja puuhaat.\n\nRISTO. (Naurahtaen). Liikaa? (Venytellen). Laiskuus tappaa ruumiiseen.\n\nANNA. Usein ihmettelen, miten vaivattomasti teet vaikeatkin työsi. Joku\ntoinen saisi niissä ponnistella katketakseen.\n\nRISTO. Se on urheilukentällä opittua. Helpoimmat heitot keihääni ja\nkuulani varmimmin kauimmaksi kantavat. Jos kovasti pullistelen ja olen\ntärkeätä poikaa, menetän kuulassa metrin ja keihäässä viisi metriä.\n\nANNA. Yrittäväinen isävainajasikin oli. Myöhään lauantaisin sain\nhänelle saunan lämmittää, ja sunnuntaisin puolelta päivin oli taas\nmatkaan varattava. Leipä oli maailmalla kovassa. Tahtoi mennä se kuin\ntulikin. — Siellä tukkityömailla hän sai kuumetaudin ja kuoleman, isä\nparka.\n\nRISTO. (Läheisesti). Ja äiti pikkuinen sai ryhtyä yksin elättelemään\nruokansa tuntevaa pojanmölliä. Eipä silloin lounatuuli Lotinassa\nlämmittänyt.\n\nANNA. Mutta myöhemmin sitä enemmän. Kasvujen kanssa olen antini jo\ntakaisin saanut. (Ottaa ämpärin uunin ääreltä mennen ulos, Risto\nkamariin).\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Moose ja Helmi.\n\n    (Tulevat ulko-ovesta talvitamineissa).\n\nMOOSE. (Iäkäs, mutta ripeä, yllään sarkapuku, lammasnahkaturkki\nja -lakki. Kädessä eväslaukku). Hyvää päivää! (Katselee ympärilleen).\nMeni hukkaan. No, onpa näitä talvisia hyviä päiviä.\n\nHELMI. (Noin 20-vuotias, reipas ja pirteä, puettu talvivarusteisesti,\nkatselee ovelta). Mennään pois, isä. Tämä taitaa olla herraspaikkoja.\n\nMOOSE. (Venyttäen). Herraspaikkoja! (Kävelee perälle päin).\n\nHELMI. (Hätäillen). Älkää niin perälle. Syödään edes täällä penkillä.\n\nMOOSE. (Menee edelleen). Pöydässä minä olen Jumalan viljan aina\nennenkin nauttinut. (Istuu pöydän päähän, avaa laukun alkaen nostella\neväitä pöydälle). Tule tänne vain!\n\nHELMI. (Menee arkaillen). Käykö näin istuminen pöytään vieraissa\npaikoissa?\n\nMOOSE. (Leikkaa leivästä pari suurta viipaletta). Käy! (Avaa voipytyn\nalkaen levitellä voita leivälle). Käskispä matkamiehen kaikkea arkailla.\nKuolisi nälkään leipäpussi selässä. Ei, tyttö, syödään me vain. Panikin\nmuori tätä muonaa mukaan, ettei kesken lopu.\n\nHELMI. Älkää niin paljoa minulle.\n\nMOOSE. Häh, joko herruus alkaa tuntua? (Saa voileivän valmiiksi\ntarjoten Helmille). Syö! Kylläs pian saat nälkääkin nähdä. (Ottaa\nlaukusta suuren maitopullon ja pöydältä litran kaataen siihen\npullostaan). Juo! kylläs Kohta kurkkusi kuivaa huutaa. (Haukkaa\nryypäten pullosta. Äänekkäästi syödessään). Kaikkia tässä pitääkin.\nKaikkia reissuja vielä vanhoillaan. Tuhannen halavattua, miten\nharmittaa.\n\nHELMI. (Tyynnyttäen). Älkää, isä. Kuulevat vielä. (Viittaa sisäoveen).\n\nMOOSE. Kuulkoot. Sen vietäviäkö minä siitä välitän. Pitipäs antaa\nperään. Pitipäs olla miehisen miehen aika tallukan lesti, halavattu.\n(Ryyppää). Se on sen viimekesäisen herran ketkaleen ansiota koko tämä\ntouhu. (Haukkaa ja ryyppää). Senkin ruippakinttu.\n\nHELMI. Isä!\n\nMOOSE. (Ääntään koventaen). Ruippakinttu. Kakkulanenä. Korttelia\nkorkeat kovat kaulassa, toiset ranteissa, taisi nilkoissakin olla.\n(Matkien). »Puskeekos toi sonni ja?» tiedustaa kuukautisesta\nvasikasta. Jos ma olisin huomannut ison Petlin tarhaan laskea, olisi\ntakamuksissaan tuntenut, puskeeko sonni ja?\n\nHELMI. Kaikkia muistelette.\n\nMOOSE. (Välittämättä). Kaahittaa joka paikkaan kaula pitkällään kuin\nkurki sammakkosuolle, ja kohta ovat kaikkien kanojen päät pyörällä.\n\nHELMI. Eihän se herra Villhergin syy ollut.\n\nMOOSE. No kenenkäs sitten, ellei sen herran ja Vilperin, vietävän.\nMitä te olisitte ilman tienneet kaivata, kittiä. Mutta kun joka päivä\nkorvaan kukertaa: »Raskasta on! Raskasta ja likaista on tämä maan\ntyö. Neiti täytyy vapauttaa täältä. Neidille täytyy järjestää paikka\nkaupunkiin.» — Mistä olisit kotityössä katkennut, häh? Eivätköhän\npikemminkin ne kaupungin neidit ja ryökinät, jotka ovat vyötäisiltään\nkuin siipimuurahaisia, ryökäleet.\n\nHELMI. En minä tahtonut kaupunkiin, muistaahan isä.\n\nMOOSE. Etpä vastaankaan pannut, kun muori tahtoi.\n\nHELMI. Mitenkä minä äidin tahtoa vastaan. Eihän isäkään uskaltanut.\n\nMOOSE (Innostuen). Se on väärä sana. Kuka meillä uskaltaa, ellen minä?\n\nHELMI. Ettepä uskaltanut, koska tässä ollaan.\n\nMOOSE. Sinä et tunne muoria niinkuin minä. Pääni minä pidän kerran ja\npari, mutta kun se ei hellitä hetkeksikään, vaan jauhaa, yötä päivää\nkitisee ja jauhaa kuin keväinen väkkärä. Eihän sitä vuosikaupalla\nkestä vanha susikaan. (Leikkaa leipää). Otatkos?\n\nHELMI. En enää, kiitos vain.\n\nMOOSE. Mene sitten juottamaan ruunaa ja lisää vähän kauroja!\n\nHELMI. Heti paikalla. (Lähtee iloisesti).\n\nMOOSE. (Itsekseen). Tuhti tyttö! Ja jalannousulta liukas. Apulaiseksi\nhattukauppaan! Eiköpä pantane juoksutytöksikin? Ryökäle, kumminkin.\n(Sulkee kiivaasti voipytyn). Kaikkien kekkaleherrain asioilla ja\nhännillä juoksemaan emätalon tyttö. Mikä tietää, mihin työntävät ja\nmihin juoksuttavat? Ovat ennenkin juoksuttaneet, ruipelot! Jo meidät\nmatkaan työnsit, muori paha, jopa kumminkin.\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Risto ja Moose.\n\n    (Risto tulee kamarista kantaen kananmunakoria ja lähetyslaatikkoa.\n    Istahtaa pöydän päähän alkaen leimata munia).\n\nMOOSE. (Syöntiään lopetellen seuraa Riston puuhia). Mitäs sinä siinä\ntemplailet?\n\nRISTO. Munia.\n\nMOOSE. Kananko ne on?\n\nRISTO. Kanan.\n\nMOOSE. (Sulkien laukkunsa). Jaa'a! Eri tavat on teillä kuin meillä.\nMeillä templaavat kanat itse munansa.\n\nRISTO. (Yksikantaan). Meillä ei.\n\nMOOSE. Ja miehet tekevät meillä talvellakin jotain työtä, ellei muuta,\nniin ajavat ja naputtelevat havukalikkaa karjatunkiolla.\n\nRISTO. (Äskeiseen tapaan). Meillä ei.\n\nMOOSE. Soo! Niin sinä tiputat kuin puntarin nokasta. Taidat isäntä\ntässä tönössä olla?\n\nRISTO. (Naurahtaen). Milloin tarvitaan.\n\nMOOSE. Tarvitaan! Aina talossa isäntää tarvitaan, meidän puolella\nkumminkin.\n\nRISTO. (Kiinnostuen). Mistä vieras on kotoisin?\n\nMOOSE. Tuoltapahan vain ylämaan väljemmiltä laidunmailta.\n\nRISTO. Siellä ei taida näin pieniä taloja olla ensinkään?\n\nMOOSE. No eipä juuri. Ja jos onkin, niin...\n\nRISTO. Asuu niissä vain suutareja ja räätälejä.\n\nMOOSE. Ja muita hantvärkkärejä. Joo! Eikä siellä vielä ole ollut niin\ntyönpuutetta, että olisi tarvinnut templailla linnunmunia.\n\nRISTO. (Terävästi, miltei pisteliäästi). Eipä suinkaan! On kaiketi\nollut mäntyjä ja korpikuusia?\n\nMOOSE. Sinäpäs sen sanoit! Ja milloin kaupunkimatka tehdään, niin\npistetään reen pohjalle ruistynnyri ja siankontti.\n\nRISTO. Ja ajaa keikutellaan kuin hyvääkin työtä tehden markkinatorille.\nSiihen on joka miehellä aikaa.\n\nMOOSE. (Seisomaan nousten ja kiihtyen). On! On aikaa ja on hyviä\nhevosia. On vara pistää kaurakappanen ruunan evääksi omasta takaa.\n\nRISTO. Mutta matkan päätarkoituksena on saada miehen kotievääksi pari\npulloa valtion tavaraa tai jostain salanurkasta kanisteri Viron veljen\njuoksevaa perunaa.\n\nMOOSE. (Varpaillaan kääntyen). Sinäpä sen sanoit. Hyvinpä sanoitkin. Mitä\nkehenkään kuuluu, mitä vieras ostaa, mitäpä kuuluu, kunhan omillaan ostaa?\n\nRISTO. Mitäpä se. Varsinkin, jos valtion putiikista ostaa.\n\nMOOSE. Tarvitseehan se kruunukin rahaa. Milläs se muuten elättäisi\nfariseuksensa ja kirjanoppineensa? (Sytyttää tupakan istahtaen Riston\nviereen rahille). Mutta kukas maamiehen tavaran myy, ellei hän itse,\nsanoppas! Etkö lähde viemään kaupunkiin tuota munakoria, kun saat sen\ntäyteen?\n\nRISTO. En! Ei ole aikaa.\n\nMOOSE. Soo! Vaikka joutavan takia sihtaat ja templaat muniasi. Kukas ne\nmyy?\n\nRISTO. Munanmyyntiosuuskunta.\n\nMOOSE. Helesinki! Vai on teillä sellainenkin. Kaiketi myös yhteiskauppa?\n\nRISTO. On.\n\nMOOSE. Ja osuuspankki?\n\nRISTO. Sekin on.\n\nMOOSE. Ehkä vielä osuussonnikin?\n\nRISTO. (Naurahtaen). Tottakai! On koneosuuskuntakin, jos kaiken tietää\ntahdotte.\n\nMOOSE. Voi miesparka, jo olet osuuksista osasi saanut! Tiedätkö sinä,\nkumpi sarventohlo siitä teidän osuussonnista sinun osallesi kuuluu?\n\nRISTO. Ei kumpikaan. Se on länsi-suomalainen nupo.\n\nMOOSE. Vai nutipää kaiken lisäksi. Entä kukahan sen otuksen maksaisi,\njos sattuisi lähteeseen kupsahtamaan?\n\nRISTO. Kekri.\n\nMOOSE. Mikä se on?\n\nRISTO. (Nauraen). Se on osuustoiminnallinen karjan vakuutusyhdistys.\n\nMOOSE. (Nousee kävelemään). Osuus! Osuus! Aina vain osuus! Sitä\nsaarnaahan ne jo pitävät meidänkin pitäjällä päin. Kaikki yhden ja\nyksi kaikkien puolesta yksin karjavahingoissakin.\n\nRISTO. Ja yksi kaikkien kanssa eteenpäin. Se siinä on todellinen\ntarkoitus ja määränpää.\n\nMOOSE. Viisaita olette. Mutta sen minä sanon, että hulinaksi menee, jos\nkaiken tuolla yhteiseksi panette.\n\nRISTO. Ei kaikkea, vain se, mikä hyvin sopii ja kaikkien asiaa auttaa.\n\nMOOSE. (Tuhahtaen). Ajaa se, mitä ajaa. (Kävelee akkunan luokse).\nTuossako navettasi on?\n\nRISTO. Siinä.\n\nMOOSE. Taitaa sopia neljä lehmää, kun turvat panee vastakkain?\n\nRISTO. Tarkalleen.\n\nMOOSE. Tippuuko valkoista omiksi tarpeiksi joka aika?\n\nRISTO. Ylikin. Meijeriin lähetetään noin tuhat litraa kuukaudessa.\n\nMOOSE. Neljästä lehmästä? Älä valehtele vanhemmallesi!\n\nRISTO. (Naurahtaen). Mitäpä iloa minulla siitä olisi.\n\nMOOSE. Mutta lypsytarhan olet pistänyt suurenpuoleisen.\n\nRISTO. Siinä on laidun samassa.\n\nMOOSE. (Katsoo uudestaan akkunasta). Tuo vasikka-aituusku? Jo hyvä mies\npuhut veden kanssa juotavia.\n\nRISTO. Kokonainen hehtaarinala sitä on, meille ihan taipeeksi asti.\n\nMOOSE. Kaksi tynnyrinalaa ja tarpeeksi neljälle lehmälle! Oletko sinä\nhullu vai olenko minä?\n\nRISTO. (Naurahtaen). Toivottavasti ei kumpikaan. Nykyaikaisen\nlaidunviljelyn avulla päästään siihen, että tynnyrinalainen laidun\nelättää kaksi lehmää ja hyvin vielä sittenkin.\n\nMOOSE. Laidunviljelyn? Peltoa minä olen tottunut viljelemään, mutten\nmetsiä enkä laitumia.\n\nRISTO. Pikkueläjäin täytyy ryhtyä viljelemään myös laitumiaan. Eikä se\nole sen kummempaa kuin pellon viljeleminen. Ojitetaan märät paikat,\nraivataan metsäiset ja kylvetään kalkkia ja apulantaa. Sitten sopivaa\nrehunsiementä. Koko alue aidataan lohkoihin ja syötetään vuorotellen,\nlehmä kun ei osaa säästää mitään huomiseksi puhumattakaan vanhan\npäivän varasta.\n\nMOOSE. Ei osaa, mutta tunnutpa sinä sensijaan osaavan. Vai ajat\nlaitumelle säkkilannat ja heinänsiemenet! Mistä kaikkeen rahat otat,\nsanoppas?\n\nRISTO. Maidosta ja munista.\n\nMOOSE. Taitaa tuo moniakkunainen rakennus ollakin kanojesi valtakunta?\n\nRISTO. On.\n\nMOOSE. No jo on lintukarjallasi lääniä ja linnaa, on jo.\n\nRISTO. Ahtaaksi se alkaa käydä. Meillä on kolmesataa kanaa.\n\nMOOSE. Soo! Arvaatkos, mitä minä tekisin ensi töikseni, jos taivaalta\ntipahtaisi minulle niin monta kanaa?\n\nRISTO. Tekisitte ehkä uuden kanalan?\n\nMOOSE. Ei, vaan havukirveen ottaisin ja nappisin päät poikki koko\nlaumalta. Se on sitä karjaa, joka ei kannata. Syövät syömättömät ja\nraapivat mustalle porolle kaikki, yksin tupakkamaatkin.\n\nRISTO. Hyvin meillä kannattaa tuottaa noin kaksi kertaa sen mitä\nnavetta.\n\nMOOSE. (Miettien). Meinaatko, että parisen tuhatta kuussa?\n\nRISTO. Useammin päälle kuin vaille.\n\nMOOSE. Ellet valehtele, niin taidat muistaa väärän.\n\nRISTO. (Naurahtaen). Ei minun tarvitse muistiini luottaa. (Viittaa\nhyllylle).Tuolla kirjassa on ylhäällä sekä navetan että kanalan tulot\nja menot pennilleen. Rehulle ja kaikelle kulutukselle lasketaan\nkohtuullinen hinta.\n\nMOOSE. Millä ajalla kerkiät kaiken punnita ja räknätä, templata ja\nnuoleskella, milloin hiivatissa, sanoppas!\n\nRISTO. Silloin kun te ajelette kaupungin markkinoilla. Meidän munat myy\nosuuskunta.\n\nMOOSE. Vai siihen se ajoi, yhteishyvään?\n\nRISTO. Siihen. Köyhän ihmisen täytyy tietää, mitä tekee ja mitä\nkannattaa tehdä. Hölmöläisten tavat eivät hänelle vetele.\n\nMOOSE. Mutta jos alkaa jauhaa silmäänsä suuret kanalasi ja muut\nmeininkisi. Voi sattua vahinkoja viisaallekin! Mitäs sitten sanot?\nTyönnätkö avantoon koko höskän ja hyppäät itse perässä?\n\nRISTO. Vahinkojen varalta ovat vakuutukset.\n\nMOOSE. Ne osuuskekrit ja sen semmoiset?\n\nRISTO. Ne juuri. Ja jos muuten vuotaa, niin teen samoinkuin te\nveneellenne, kun se vuotaa.\n\nMOOSE. Tilkitsetkö raon ja vedät tervaa päälle? Niin minä teen.\n\nRISTO. Niin minäkin teen. Tässä kanapuuhassani ei riitä tieto siitä,\nmiten koko yritys kannattaa. Täytyy tietää, mitä kukin yksityinen kana\ntuottaa. Joka muna täytyy...\n\nMOOSE. Käännä jo lehteä, veli hyvä. Minä olen vanhempi mies kuin sinä,\nenkä sentään ihan paljaaltaan vesivelliä syö, vaikka sitä kauankin\nkeitetään. Mistä halavatusta tiedät, mikä kanasi söi jyvän, mikä kaksi?\nOletko aina kurkkaamassa, tipahtiko muna vai muu murene?\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Edelliset ja Helmi.\n\nHELMI. (Tulee punakkana ja innoissaan). Isä! isä! Sinun pitää nähdä se\nihme. (Alkaa kiskoa Moosea kädestä). Tule heti ulos!\n\nMOOSE. (Vastustellen). No no. Joko lehmä lentää, vai näitkö vielä\nsuuremman kumman?\n\nHELMI. Näin. Kanat munivat!\n\nMOOSE. Soo!\n\nHELMI. Ajatteleppas, että kolmekymmentäkahdeksan munaa otettiin pesistä\ntänä aikana. Tuskin meillä saadaan viikossa niin paljoa. (Selittävästi).\nNiillä on semmoinen yhteinen pesätalo. Siinä on kaksikymmentäviisi\npientä kamaria. Melkein jokaisessa makasi kanarouva. Osaatko edes\nkuvitella sitä?\n\nMOOSE. Kuinkas minä kuvitella osaisin.\n\nHELMI. Ja toiset kanat kävelivät ja kaakattivat.\n\nMOOSE. Vai vielä kaakattivat.\n\nHELMI. Niin, odottivat vuoroaan, näes. — Ja nyt tulee se ihme.\nNiiden pesät ovat kuin rotanloukkuja. Kana pääsee sisään, mutta ei\npääse ulos. Vasta sitten, kun se on muninut, päästetään se ulos.\nKatselin koko ajan, kun emäntä niitä päästi. Hän merkitsi aina\nkirjaansa, mikä kana oli muninut.\n\nMOOSE. Osasivatko ne nimensäkään huutaa?\n\nHELMI. (Nauraen). Ei sentään. Mutta niillä on jaloissa renkaat kuin\npienet sormukset, niissä on kullakin oma numero.\n\nMOOSE. Soo! Vai numeron mukaan on kihlattu kukolle morsiamet.\n\nHELMI. Kanojen nimet ovat kirjassa ja nimien kohdalla samat numerot\nkuin jalkarenkaissa. Kirjasta näkee heti, mitä kukin kana kuukaudessa\nmunii.\n\nMOOSE. Ja kuukausista pääsee vuoteen. Kyllä minäkin senverran sanalla\npysyn. Lasken vaikka kymmenen vuoden munat.\n\nRISTO. (Naurahtaen). Vaikeaksi taitaisi käydä. Kanaa ei meillä pidetä\nkolmea vuotta vanhemmaksi.\n\nHELMI. (Huomaten). Voi hirmuista, täällä oli talonväkeä ja minä tässä\nkaikkia isälle.\n\nRISTO. Ei tee mitään. Hauska oli kuulla nuorekasta intoanne.\nTartuttakaa se tauti isäännekin.\n\nMOOSE. (Hymähtäen). Poski-maalia tämä tästä lähtien tartuttaa, muttei\nmuuta! Tästähän tulee kaupungin fröökynä, niin halavatun hieno, että\nkanansormuksen tai jalkarenkaan läpi pellolle juoksee!\n\nHELMI. (Tasoittaen). Isä.\n\nMOOSE. Isä. Kukas muu kuin isä. Isäpä täällä vesainsa takia saa juosta\nkieli vyön alla. Minkä saa palkaksi? Yksin jää vanhana päivänä kuin\nkatti kivelle. Siinä on sitten isä.\n\nHELMI. (Pyytävästä). Älkää enää... Käännytään heti kotiin, jos niin\ntahdotte.\n\nMOOSE. Enkä tahdo. Siellä on muori ja rauhani minä jo tarvitsen, vanha\nmies. (Kävelee kääntyen äkisti Riston puoleen). Mutta ota sinä tämä!\nJos nyt kerta kaikkiaan Laitalan perintötalon tyttären täytyy vieraan\nkäskyläisenä juosta, niin saisipa juosta sellaisessa paikassa, jossa\njotain oppii ja jossa ei ainakaan juokse sokkosilmänä kaiken maailman\nvilperien virittämiin loukkuihin. Palkkaa ei sinun tarvitse maksaa\npennin pyöreätä. Kustannan minä leivänkin, jos niin puhutaan. Mitäs\nsanot?\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Edelliset ja Anna.\n\nHELMI. (Annaa vastaan käyden). Tältä kysyä pitää. (Annalle). Kumpi\nminusta helpommin tulee, puotityttö vai kanapiika?\n\nANNA. (Naurahtaen). Ainako sinulla kysymyksiä riittää? Oliko tämä jo\nviimeinen?\n\nHELMI. Vielä tulee yksi. Vastaahan ensin tähän!\n\nANNA. Kanapiika, luulisin.\n\nHELMI. No sitten kysyn: Otattekos te minut?\n\nANNA. (Katsoo kummastellen). Sinä olet kovin kerkiäväinen. Enhän minä\ntiedä...\n\nHELMI. Ei muuta tarvitsekaan tietää. Sanotte vain, että otatte.\n\nMOOSE. Sano pois!\n\nRISTO. Sano vain!\n\nANNA. (Sylinsä levittäen). No otan. Mielelläni otan, jos tulet ja\nannetaan.\n\nMOOSE. Annetaan!\n\nHELMI. Te olette maailman paras täti. (Isänsä käteen tarttuen). Ja sinä\nolet paras isä. Rakas Moose! Vaikka oletkin tuollainen karvanaama.\nMörökölli!\n\nMOOSE. No, joko nyt taas. (Annalla). Varaa kananavettasi oven pieleen\nhyvä huushollipiiska! Kinttuvitsaa tämä vielä tarvitsee harva se päivä.\n\nANNA. (Naurahtaen). Varmasti me tulemme hyvin aikoihin.\n\nMOOSE. (Helmille). Mutta muorille ei tätä sanota. Saat kirjoittaa vain\nkaupungista. Sano, että osaat hyvin hattuja juoksuttaa ja että Lumperi\non kovin tyytyväinen.\n\nHELMI. Joka viikko kirjoitan. Osaanhan aina jotakin keksiä.\n\nMOOSE. Osaat, sen uskon. Ja kun muorin kanssa tullaan hakemaan, niin\nvarmaan jo osaat syöttää kanalle kauranjyviä. (Laukkunsa ottaen).\nAlanpahan sitten tästä kotiin ajaa rapsutella, kun sain tuosta\neläväisestä noinkin näpsästi eron. (Aikoo lähteä).\n\nANNA. Eihän toki tänään takaisin!\n\nHELMI. Ei äitikään usko, jos niin pian palaat, sillä et koskaan ennen\npäivässä ole kaupunkimatkaa tehnyt.\n\nMOOSE. (Päätään raapien). Jaa'a! Taaskin muna on viisaampi kuin kana.\n\nRISTO. Riisutaan hevonen talliin ja katsellaan lähemmin meidän\nkarjapihan puolta.\n\nMOOSE. No, riisutaan vain ja katsellaan pois. Onpa tätä talvista aikaa.\n\nHELMI. Ensimmäisiksi mennään kanalaan.\n\nANNA. (Keittopuuhiin käyden). Menkää vain! Minä valmistan sillä välin\n jotain suuhun pantavaa.\n\nMOOSE. (Touhuten uloslähtöä). Tulipa tähän kaupunkimatkaan nätti mutka\nja muorille mukava jutku. Saa nähdä, kauanko tuo näiltä salassa pysyy.\n\nHELMI. Miten kauan tahansa, kun itse et kotona puheissasi hämäänny.\n(Helmi, Moose ja Risto lähtevät ulos).\n\nESIRIPPU.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Näyttämö sama kuin ensimmäisessä. Tupa sunnuntai asuinen).\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Helmi ja Risto.\n\nHELMI. (Pyyhkien pölyjä pöydältä laulaa).\n\n    Mieli entää, aatos lentää\n    yli maitten, vuorten.\n    Työ on rauhaa, talvi lauhaa,\n    tiessään pilvet huolten.\n\nRISTO. (Sisäovesta tullen jatkaa).\n\n    Pois on suru, kullan muru\n    kotitiellä häärii.\n    Pienen pirtin permannolle\n    lehvät käärii.\n\n(Yhdessä).\n\n    Laulu raikuu, lehto kaikuu,\n    kiuru kaiun heittää.\n    Kotikoivun pihkalehdet\n    pienen pesän peittää.\n\nRISTO. (Istuu rahille vetäen Helmin polvelleen). Istu hetkeksi, tyttö\nkulta!\n\nHELMI. En jouda.\n\nRISTO. No, aamuhan nyt vasta on ja lisäksi sunnuntai.\n\nHELMI. Silläpä. (Huiskauttaa pyyhevaatteellaan). Katsos, miten on\npölyä. Kärpänen voisi kävellä tuota siltaa pitkin.\n\nRISTO. En minä mitään näe.\n\nHELMI. (Olkansa ylitse katsoen naurahtaen). Kuinka lävitseni näkisit?\n\nRISTO. (On yhä tarkastelevinaan). En näe kuin yhden hiutaleen.\n\nHELMI. Tuhansien joukosta?\n\nRISTO. (Lämpimästi). Miljoonien joukosta.\n\nHELMI. Päästä se ulos aurinkoon!\n\nRISTO. Se on niin kevyt ja vallaton. Karkaa ehkä kevättuuliin!\n\nHELMI. Päästä, niin ei karkaa! (Irroittaa Riston käsiä). Isä ja äiti\novat kohta täällä. Isä on kova ajamaan näin hyvällä kelillä.\n\nRISTO. Onko äitisi yhä siinä uskossa, että olet kaupungissa?\n\nHELMI. On. Olen kehunut Lundbergia hyväksi mieheksi. (Silittää Riston\nkättä). Ja hyvä mies hän onkin. Isä on pitänyt huolta, ettei asiattomia\ntietoja ole päässyt äidin korviin. Aino-sisko meidän täytyi ostaa\npuolellemme, sillä hän alkoi aavistella.\n\nRISTO. Aika veijareita!\n\nHELMI. Isälle tämä on ollut hunajaa. Aino kirjoitti, ettei isä koko\nvuoden aikana ole maistanut väkijuomia tippaakaan, ja työtkin ovat\nsujuneet paremmin kuin ennen.\n\nRISTO. Siinäpä se. Olet vain vastuksina kotonasi! Pysyttele täällä\n»Lundbcrgilla» vielä kymmenen vuotta!\n\nHELMI. Ei äitiä saa niin kauan narrata. Tunto soimaa jo tästäkin. Ja\nmeillä kotona täytyy rakentaa ja sisustaa myös kanala kuntoon. Ja\nnavetta! Ja tuvanpuoli! Nyt vasta huomaan, miten paljon kotona on\ntehtävää. Kiireellistä tehtävää!\n\nRISTO. Mutta meidän kanat tarvitsevat myös hoitajansa. Ja kukkopojat,\nkuka niitä ruokkisi, kun sulkasadon aika tulee?\n\nHELMI. (Sivelee Ristoa poskelle). Täti hoitaa kukkopojan, kun on niin\nhyvin alkuunkin kasvattanut. Minä tulen sitten parin, kolmen vuoden\nkuluttua taas uutta oppia saamaan.\n\nRISTO. Ei mitään vuosia! Viikon loman määrää laki vuoden palveluksesta,\nja siinä on tässä tapauksessa minun mielestäni puolet liikaa.\n\nHELMI. Oho! Olenko niin huonosti palvellut. (Herkistyy kuuntelemaan).\nTuo on isän länkikulkunen! (Kuuntelee uudelleen, kuuluu etäistä\nkulkusen helinää). Varmasti on! Tunnen sen vaikka satojen joukosta.\n(Juoksee akkunaan). Arvasinhan sen! Isän jalka roikkuu reen laidalla\nniinkuin tavallisesti. Ja äiti on kääräisty ainakin viiteen\nvillaliinaan. Enpä näytäkään vielä itseäni. (Juoksee sisäovelle).\n\nRISTO. (Itsekseen). Pian ratkee. No, ennemmin tai myöhemmin. Aina mies\nomansa ottaa! (Katsoo kelloaan). Ennenkuin liinat on purettu ja\npiiput sytytetty, ehdin hiihtää postin. (Menee).\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Moose ja Justiina.\n\n    (Tulevat ulko-ovesta. Moose puettuna entiseen tapaan, Justiina\n    saaleilla ja liinoilla varattuna).\n\nMOOSE. Päivää! (Huomaa tyhjän huoneen). Taas tyhjille seinille.\n\nJUSTIINA. (Keski-ikäinen, kumarainen, puhuu tiputtavalla\nyksitoikkoisella äänellä). Nättihän tämä on paikka, vaikken pienet\nhuoneet. Oletkos ennenkin tässä syöttämässä jo poikennut? (Alkaa\nkuoria liinojaan).\n\nMOOSE. Joo! (Sytyttää tupakan). Ei täällä rintamailla parane juuri\nsuurempiin paikkoihin poiketakaan.\n\nJUSTIINA. Miksei parane, jos kellä itsellään on eväät.\n\nMOOSE. Ovat ylpeitä kuin mitkä halavatut.\n\nJUSTIINA. Millä ne ylpeilisivät? Lieneekö noilla suuremmat talot kuin\nmeilläkään päin?\n\nMOOSE. Mikä milläkin pöyhkäilee, yksi mahallaan, toinen rahallaan.\n\nJUSTIINA. No jo on, enpä tokiisa.\n\nMOOSE. Joo! Aika poikia ne ovat täälläpäin mökkiläisetkin. Tämäkin\npaikka sopisi metsineen ja muine höskineen polkkaamaan meidän\nkesantopellolla,  mutta isäntä on sellainen pontsari että pois tieltä.\n\nJUSTIINA. (Katselee ja tarkastelee). Varakkaalta näyttää. Ja siistinä\nnurkat.\n\nMOOSE. Nuolemisesta minä viis, mutta katsos tuonnekin! (Viittaa\npiipullaan kirjahyllyyn). Kirjoja kuin rovastin hyllyllä. Ne maksavat\nrahaa!\n\nJUSTIINA. Millähän konstilla saavat, kun tässä suuremmallakin eläjällä\non työtä ja tuskaa?\n\nMOOSE. Sanoppas! Mutta ne osaavatkin käydä markasta kiinni. Lehmää\nlypsävät niin paljon kuin lystäävät, ja jokainen kana tipauttaa munan\nja markan joka päivä.\n\nJUSTIINA. Älä hulluja puhu! Tiedetäänhän se, minkä verran kanoista\ntippuu.\n\nMOOSE. Tippuu niistä, kun osataan puristaa. (Käy Justiinaa kädestä\nvieden akkunaan). Tuommoisia kirkkoja ne täälläpäin kanoilleen\nrakentavat. Sieltä lähti muna poikineen. Mitäs meillä!\n\nJUSTIINA. Onkos meidän kanoilla tuommoiset palatsit, onko jo?\n\nMOOSE. Eipä ole, ja jos olisi, niin hukkaan menisi. Kuka meillä kanat\nhoitaisi? Nämä löytää pienissäkin paikoissa työtä lapsilleen, kun\nmeillä sensijaan työnnetään talojen tyttäret kaupungin kauppurien\njuoksutettaviksi.\n\nJUSTIINA. Kukapa ei lapselleen toivoisi parempaa oloa... ja luuletko,\nettei huushollin edessä saa juosta ja rämpästää, kyllä jo! Saa sotkea\ntalven nietoksia ja syksyn rapakoita, saa jo!... (Itkee). Hyvänpähän\nsanoo olonsa nyt olevan... Kerranko on siitä kehunut ja kirjoittanut...\n\nMOOSE. (Taputtaen olalle). Älä poraa! Hyvä kai tytöllä olo on ollut.\n\nJUSTIINA. (Yhä nyyhkien). Lapsen parastahan minä... Tottapahan\nvalittaisi, jos puuttuisi... Mutta kun aina kiittää oloaan ja\nisäntäväkeään... Tuodaan kotiin heti, jos valittaa, pianhan nähdään...\n\nMOOSE. Pian se nähdään. (Lohdutellen). Tuodaan pois koko tyttö. Ikävä\ntässä jo on tullutkin.\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Edelliset ja Helmi.\n\nKELMI. (Tulee sisäovesta). Isä ja äiti! No hyvää päivää!\n\nMOOSE. Kas, siinä se harakka jo lentää.\n\nHELMI. (Juoksee äitinsä syliin). Noin sinua puristan. Pitkästä aikaa,\näiti kulta.\n\nMOOSE. Hatistappas minuakin noin.\n\nHELMI. Heti kun kerkiän. (Juoksee isänsä kaulaan). Kas näin! (Puistelee\nkovasti).\n\nMOOSE. Kas, kas, kas! Halaamistako olet täällä vuoden harrastanut,\nkoska se noin täysoppineesti käy?\n\nHELMI.. Enkä, mutta kun on jäänyt niin paljon rästiin.\n\nJUSTIINA. (Ihmetellen). Täällä! Mitä tämä meinaa? (Helmille). Miten\nsinä täällä olet?\n\nHELMI. (Menee äitinsä luo). Ethän ole vihainen, jos oikein rehellisesti\nkaiken kerron. Vuoden ajan olen jo kantanut valesäkkiä, ja nyt se on\nniin täynnä, ettei suu tahdo millään kiinni pysyä. Vaikka paljon siinä\non isän keräämää. Oikeutta myöten saisi hän puolen kantaa.\n\nMOOSE. (Piippunsa kanssa puuhaillen). Anna kaikki! Menee yksin\nhäpein...\n\nJUSTIINA. Sanoppas ensin, miten tänne olet joutunut! Vielähän tästä\nkaupunkiin on monta virstaa, tiedänmä. Ethän vain ole...\n\nHELMI. En ole. En ole käynyt kaupungissa ollenkaan. Nyt sen kuulit!\n\nJUSTIINA. Herra siunatkoon!\n\nMOOSE. Ja varjelkoon! Onpas tässä nyt siunaamisen asia.\n\nJUSTIINA. Oletko sinä tässä koko vuoden ollut? Piikana tiedänmä. Näkee\nsen käsistäsikin, punaiset kuin kananräpylät. (Pahoillaan). Tuon äiti\npalkaksi saa, kun niiden puolesta puuhaa. Oleppa ja mene piiaksi\nvuosikaupalla, talontyttö. Ja sitten vielä kirjoittelee ja lipottelee,\nettä on hyvät olot. Onko tällä enää mitään laitaa.\n\nMOOSE. (Tokevammin). Jaa laitaa? Parempi laita kumminkin kuin siinä\nsinun touhussasi. Mikä se kauppiaan apulainen on sitten muu kuin\npiika, ryökäle! Äläkä siitä tyttöä morkkaa! Minun tämä oli keksintö ja\njuoni. On kai minulla häneen myös jotain vanhemman valtaa ja osumia, vai\nmitä, häh?\n\nJUSTIINA. (Jo leppyneemmin). On sinulla! Juonta ja kujetta täynnä\nmokoma äijän kuvatus. Sinuun lie tuo tyttökin tullut!\n\nMOOSE. Sen sinä oikein sanoit. Isäänsä kuin Peltolan pukki.\n\nJUSTIINA. Huittarulla koko mies! Ei vanhoillaankaan osaa asettua eikä\nvakiintua.\n\nMOOSE. (Kivakasti). Huittarulla! Kukahan tässä on huittarulla, jos\nsiitä kysymys tulee. Kukahan tässä on ajanut omaa lastaan kerjuukenkään\nja kaiken maailman huittarullattavaksi, häh, sanoppas!....\n\nHELMI. (Rauhoittaen). Älkää enää, isä! Ei äiti ole vihainen. Näen sen\njo hänen silmistään. (Ottaa Justiinaa poskista kiinni). Naura vähän!\n\nJUSTIINA. (Naurahtaa). Osaako tälle vihainen olla.\n\nHELMI. Kas noin! Nyt on taas kaikki hyvin. Minullahan on ollut niin\nsanomattoman hyvä olo. Enkö ole sen näköinenkin? Katsokaas! Ja käsiäni\nei vaivaa yhtään mikään. (Näyttää). Eihän nahan toki kämmenessä\ntarvitse olla niin pehmeää kuin linnun kielenpäässä. Eihän sinunkaan\nole!\n\nJUSTIINA. Silläpä olisin sinulle keveämpää työtä ja oloa toivonut.\n\nHELMI. Mitä vielä! Tytär jaksaa siinä missä äitikin. Ja mikäpä sen\nkeveämpää olisi kuin se työ, jota mielihaluin tekee. Olen oppinut\ntäällä paljon uusia asioita. Tietäkääs, olen saanut hoitaa lehmiä...\n\nJUSTIINA. (Keskeyttäen). Sitä olisit kotonakin saanut.\n\nMOOSE. Vastako harmaa havahti!\n\nHELMI. Niin. Hoidetaanhan lehmiä kotonakin, mutta täällä hoidetaan\nsillä tavalla, että saadaan paljon maitoa. Ja sitten olen  oppinut\nhoitamaan kanoja. Ai, ai, niitä pieniä herttaisia tipusia! Tahtoisin\njokaiselle lähtiäissuukon antaa.\n\nMOOSE. Soo! Ehkä kukollekin?\n\nHELMI. (Nauraen). No vaikka sillekin. Kun tästä kotiin päästään, niin\ntoinen komento alkaa. (Mooselle). Saat kalliisti lunastaa valesäkkisi,\nisä!\n\nMOOSE. No?\n\nHELMI. Ensi töiksesi on sinun rakennettava hyvä kanala!\n\nMOOSE. Oo, halavattu.\n\nHELMI. Ei mikään halavattu. Kananhoidon täytyy kannattaa meillä, koska\nse täällä ja muuallakin kannattaa. Ja entä meidän navetta! On ihan\nsynti ja häpeä, että isossa talossa on sellainen navetta.\n\nJUSTIINA. (Mukaan käyden). Sitä minä aina olen sanonut!\n\nMOOSE. (Puolustellen). Nyt ne käy jo yhtenä päälle kuin Pöyhösen muorin\nporsaat.\n\nHELMI. Käy ne. Ei missään enää ole lantanavettoja eikä käytetä havuja\nkuivikkeena.\n\nMOOSE. Ei taida olla enää monessakaan paikassa, mistä näreen näppää.\n\nHELMI. Turvepehku on paljon parempaa kuiviketta. Mutta ensin täytyy\ntehdä navettaan permanto, ja akkunat on uusittava ja ainakin puolella\nisonnettava, ja ovetkin on uusittava. Eihän navetan ovi saa olla kuin\nmikä pellonveräjä, josta kaikki tuulet ja tuiskut sisälle työntyvät.\n\nMOOSE. Sinähän saarnaat kuin paras agronoomi.\n\nHELMI. Tämä on vasta alkua. Monta muuta paikkaa saat kohentaa ja\nkorjata. En minä kaikkia tällä hetkellä muista, mutta kylläpähän\naikanaan muistan.\n\nMOOSE. Kuulut muistavan! (Päätään kynsien). Jos siitä vielä jotain\npoiskin jäi, niin tuleepa naputusta kerrakseen.\n\nJUSTIINA. Entäs asuinrakennus? Täytyy sekin uusia ja kohentaa. Ei\nkehtaa enää kunnon vierasta taloon kutsua.\n\nMOOSE. Koira huutaen tulee, kunnon vieras kutsumatta. Tehän ahdistatte\nminut umpiperään het kerrassa.\n\nHELMI. (Nauraen). Navetan nurkkaan, sieltä aloitetaan. Kun saadaan\nkarjasta tuloja, kelpaa tuvan puolella jatkaa.\n\nMOOSE. (Kävelee lattialla). Tiedä tuloistaan. (Nostaa housujaan). Mutta\ntehdään vain. Uusitaan navetat ja rakennetaan kanalat, vilperi soikoon.\nOn Laitalan liepeillä puuta. On markkanen rahaakin, jos siksi tulee.\n\nJUSTIINA. Koetahan ruveta kovin hulluttelemaan!\n\nMOOSE. Koetanpa niinkin. Sittenpähän riittää tyttärellekin kotona työtä.\n\nJUSTIINA. Riittää, riittää! Älä tuosta enää vatkuta vanhasta asiasta.\n\nMOOSE. No en. Ei minun tapani ole jauhaa.\n\nHELMI. Ja kaikkihan kävi ihan parhain päin, paremmin kuin kukaan\nmeistä osasi toivoakaan.\n\nMOOSE. Joo! Meinattiin saunapyttyä ja tulikin taikinasaavi.\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Edelliset ja Risto.\n\nRISTO. (Tulee ulko-ovesta, sukset kädessään). Päivää!\n\nMOOSE. Päivää! Päivää! Sinä vasta mies, kun ajat hevosesi tupaan asti.\n\nRISTO. (Naurahtaen). Hoitoa tarvitsevat näin kevätpuoleen, koska\nhanki jo vetistellä alkaa. (Panee suksensa nurkkaan käyden kädestä\ntervehtimään).\n\nMOOSE. Terveeks! Jumalan terveeks! Hyvinkö se mennä keikuttelee täällä?\n\nRISTO. Mikäpä on mennessä!\n\nMOOSE. Kana munii ja kukko laulaa. Mikäpä siinä. (Istuvat). Lähdettiin\nmuorin kanssa hakemaan tuota eläväistä. On ollut vähän hiljaista ja\noutoa. Kaipaa kai sen kilkatusta kuin ruuna länkikelloaan.\n\nHELMI. Ja mitähän vielä!\n\nMOOSE. (Ristolle). Eikö se jo osaa heittää jyvää kanan eteen, vai mitä\ntykkäät?\n\nRISTO. Osaa ja paljon muuta!\n\nMOOSE. Tuumattiin tässä muorin ja tytön kanssa, että alettaisiin\nsiellä meidänkin pihatossa vähän pöyhiä ja pykäillä. Ei näytä olevan\nhullumpaa tämä sinun karja- ja kanameininkisi.\n\nRISTO. Se on oikeaa puhetta. (Itsekseen). Nyt on mentävä rohkeasti\nasiaan. (Mooselle ja Justiinalle). Tyttärestänne tulee innostunut ja\ntaitava talousihminen. Äidille on hänestä ollut suuri apu ja ilo,\nminulle ehkä vieläkin suurempi.\n\nJUSTIINA. (Moosea pukaten). Kuules, mitä puhuu!\n\nRISTO. Olen tullut huomaamaan, että tyttärenne on Helmi helmien\njoukossa.\n\nMOOSE. (Justiinalle). Kuulitko? Se on tullut isäänsä.\n\nRISTO. Meistä tuntu, Helmistä ja minusta... tuota minusta ja äidistäkin\nniinkuin... (rohkaistuen) niinkuin emme voisi hänestä ollenkaan luopua.\nSiksi kysyn, ettekö antaisikin hänen jäädä ainiaaksi meille ja —\nminulle? (Vaitiolo).\n\nJUSTIINA. (Mooselle). Hän näyttää hyvältä ja puhuukin niin kauniisti.\nMitäs sanot? Ei suinkaan Helmillä itselläänkään mitään vastaan liene?\n\nMOOSE. Eipä suinko.\n\nJUSTIINA. Minun puolestani saa jäädä, jos haluttaa.\n\nMOOSE. (Tiukanlaisesti). Mutta minun ei!\n\nHELMI. Isä!\n\nJUSTIINA. (Hämmästyen). Mitä sinä meinaat?\n\nRISTO. Tosimielessä kysyin.\n\nMOOSE. Ja minä vastasin. Juuri päästiin puhumasta, miten tehdään\nkanalat, uusitaan navetat. Nytkö lyötäisiin lälläksi koko meiningit? Ei\nmeillä niin tehdä! Tyttö lähtee kotiin, selvä on. (Ristolle). Jos sinä\nlähdet mukaan, on se vallan toinen juttu eikä ollenkaan hullumpi juttu.\n(Mieliala vapautuu).\n\nHELMI. Hyi, kuinka säikäytti. (Juoksee Moosen kaulaan). Aina sillä\npitää olla mielessä joku jutku. (Puistaa).\n\nMOOSE. Älähän nyt, kun ihan napit heltiää. Ravistele tuota! (Viittaa\nRistoon). Ei taida enää pahoinkaan häppästeliä.\n\nHELMI. Ravistelen teitä kaikkia. (Anna tulee ulkoa).\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Edelliset ja Anna.\n\nHELMI. Ja tätä kaikkein enimmän. (Syleilee Annaa). Vähän on tyttöjä,\njoilla on kaksi äitiä ja molemmat parhaimpia.\n\nANNA. (Ymmällään). Sinulla on aina arvoitus valmiina.\n\nRISTO. Koeta, arvaatko oikein!\n\nANNA. (Katsoen molempia). Luulenpa arvaavani. Onneksi olkoon,\nlapsukaiseni! (Menee tervehtimään Justiinaa ja Moosea). Käykää\nperemmälle, hyvät vieraat ja sukulaiset. Mieluinen toivoakseni on\nmeille kaikille tämä asia. (Ryhtyy laittamaan tulta hellaan). Rakas ja\nhyvä on tyttärenne minulle ensi hetkestä ollut.\n\nMOOSE. Ja hyvällä hyvä saadaan, sokealla silmäpuoli. Mutta nyt sinä\nomasta hyvästäsi jäit. Poika lähtee meidän kanssa tänään väljemmille\nlaitumille.\n\nRISTO. (Naurahtaen). Onko niin kiire?\n\nMOOSE. On! Ei päivääkään ritkutella, jos tuosta sätkäleestä eukkoa\nitsellesi meinaat. (Selittävästi). Kas se on sillä tavalla, että\nsilloin kun tuli tuikataan, sen täytyy palaa; minä en savusta tykkää.\nNiitä meidän kanaloita ja muita pihattomeiningeitä aletaan heti pykätä.\nSinä saat ruveta mestariksi, minä olen liian vanha niissä niskaa\nraapimaan.\n\nRISTO. Ellen minä osaa?\n\nMOOSE. Osaat! Sielläkin päin on alkanut liikuskella maitoherroja,\nmunakonsulentteja ja muita yhteisen hyvän apostoleja. Käsitänhän minä,\nettä niissä sitä täytyy meidänkin talon ryhtyä mukana pyristelemään.\nJos minä vanha kanttura lähden, ei se pane paljon kuinkaan. Se on\nniinkuin kääntäisi vanhat turkkinahat ja uskoisi ostaneensa uudet.\nMutta sinä! Us kiinni! Puske sinä, minä panen vastaan. Suorempi vain\njälki jää.\n\nRISTO. (Nauraen). Yhdessä panemme kaljan käymään.\n\nMOOSE. Joo! Uutta viinaa vanhaan leiliin! Niin sanassakin neuvoo.\n\nANNA. Aiotteko minut yksin jättää?\n\nMOOSE. Mikä sulla täällä hätänä, valmiiksi asutussa talossa. Lehmäsi\nlypsät ja munasi templaat.\n\nANNA. En ehdi. On ollut tarpeeksi meille kolmelle.\n\nMOOSE. Ota apua! Ota vaikka uusi pulska isäntä, ellet palkalla\npalvelevaisia saa. Parina nämä varsat jo kulkevat, sen näkee\nsilmänluonnista. Meillä on vähän isommat touhaamistanhuat.\n\nANNA (Alkaa puuhata hellan luona naurahdellen). Mikäpä tässä minun\nsitten enää auttanee. Heikomman täytyy aina alistua. (Ristolle).\nVie vieraita peremmälle! (Helmille). Ja sinä, morsian, juokse\nmaitohuoneesta kermaa! Kiehautamme ja juomme kihlakahvit.\n\nVÄLIVERHO.\n\n\n\n"]