[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fNViKYotSyyKYCfFsuA4GCSwRk0gy1gk4u8bz4SiYi1w":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},2652,"Jeppe Niilonpoika","Holberg, Ludvig",1684,1754,"2652-holberg-ludvig-jeppe-niilonpoika","2652__Holberg_Ludvig__Jeppe_Niilonpoika","Viisinäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1722,1909,11466,69807,false,49689,[24,25],"Comedy plays","Danish drama -- Translations into Finnish",[27,28],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Jeppe Niilonpoika eli Talonpojan ihmeelliset seikkailut\" by Ludvig Holberg is a five-act comedy written in the early 18th century. The story revolves around Jeppe, a hapless peasant whose life takes a wild turn when he unexpectedly finds himself in the luxurious lifestyle of a baron after a night of drunken escapades. This play explores themes of class, identity, and the social dynamics of Holberg's time, offering both humor and incisive social commentary.  At the start of the narrative, we are introduced to Jeppe, who is primarily characterized by his slothfulness and penchant for drinking. His wife, Nilla, struggles to wake him for market day, highlighting their tumultuous relationship. Jeppe laments his miserable existence filled with beatings and neglect, as he contemplates his fate. The scene transitions to Jeppe's encounter with Jaakko, the cobbler, where he expresses his desire for a drink before embarking on his errand. This opening portion sets the stage for Jeppe's misadventures, laying the groundwork for the subsequent absurdity when he falls asleep only to wake up in the baron's bed, convinced he is a nobleman, and prompting further humorous turmoil among the characters surrounding him. (This is an automatically generated summary.)",[31],"Tarkiainen, Viljo",239,"Holbergin komedia kertoo juoposta talonpojasta, joka joutuu paronin ja tämän hoviväen pilan kohteeksi. Jeppe herää humalaisen unensa jälkeen paronin vuoteesta ja hänet saadaan uskomaan, että hän on todellisuudessa herrasmies. Tilanne johtaa koomisiin käänteisiin ja tarkastelee samalla säätyeroja.","Ludvig Holbergin 'Jeppe Niilonpoika' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2652. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","JEPPE NIILONPOIKA\n\neli Talonpojan ihmeelliset seikkailut\n\n\nViisinäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nLUDVIG HOLBERG\n\n\nSuomentanut\n\nV. Tarkiainen\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nAgricola Kustannusosakeyhtiö,\n1909.\n\n\n\n\n\n\nLUDVIG HOLBERG\n\n\nLudvig Holberg syntyi 3 pnä jouluk. 1684 Bergenissä, silloisen Norjan\nvilkasliikkeisimmässä meri- ja kauppakaupungissa. Hän polveutuu\nluultavasti talonpoikaissuvusta Trondhjemin tienoilta. Mutta hänen\nisänsä oli mennyt sotilasuralle ja kohonnut everstiluutnantiksi saakka.\nHolberg jäi jo nuorena orvoksi vanhemmistaan, sukulaistensa\nhoidettavaksi. Hän kävi kuusi vuotta Bergenin latinakoulua ja läksi v.\n1702 Kööpenhaminaan aikeissa suorittaa ylioppilastutkinnon. Pian hän\nkuitenkin palasi takaisin kotimaahan, koska hänellä ei ollut varoja\njatkaa opintojaan. Oltuaan vuoden kotiopettajana eräässä pappilassa hän\nlähtee uudelleen Kööpenhaminaan ja suorittaa siellä jumaluusopillisen\nvirkatutkinnon 1704. Taaskin hän saa kotiopettajan toimen Bergenissä,\nmutta ei viihdy siinä kauan. Matkustamis-into on herännyt hänessä. Hän\nhaluaa päästä läheltä tutustumaan siihen suureen maailmaan, jonka\nedustajia hän oli lapsuudestaan saanut nähdä kotikaupunkinsa satamassa.\nPieni rahasumma taskussa hän suuntaa kulkunsa Hollantiin, kävelee jalan\nAmsterdamista Aacheniin ja sieltä takaisin. Sairaus ja rahanpuute\najaa hänet jälleen Norjaan, mutta pian hän on uudelleen matkoilla\n(vv. 1706-1708 ja 1714-1716). Hän kiertelee nyt laajalta ympäri\nEuroppaa (maamatkat enimmäkseen jalkaisin) Pariisista Roomaan ja\nRoomasta takaisin Amsterdamiin, elää kaksi vuotta Oxfordissa, vuoden\nPariisissa, makaa kuoleman sairaana Genuassa, on melkein aina\nkuumeessa, taistelee sairautta ja köyhyyttä vastaan, oppii tuntemaan\neri kansoja ja eri säätyjä, ranskalaisia pappeja ja englantilaisia\nylioppilaita, hollantilaisia merimiehiä ja espanjalaisia munkkeja,\nsaksalaisia oppineita ja italialaisia näyttelijöitä. Matkavuodet ovat\nhänen oppivuosiansa. Ne vakaannuttavat hänestä miehen, vapauttavat\nkotoisista ennakkoluuloista. Kaikkialla hän on innokas huomioidentekijä\nja tietojenkerääjä, ja hän saavuttaa laajan yleiseuroppalaisen\nsivistyksen. Hänestä tulee pohjoismaisen kirjallisuuden tietorikkain ja\nmonipuolisin kirjailija aikanansa.\n\nMatkoilta palattuaan asettui Holberg pysyväisesti Kööpenhaminaan. Hän\nalottaa kirjailijatoimensa historioitsijana; hänen ensimäisen teoksensa\nnimi on \"Introduction til de Europaeiske Rigers Historie\" (Johdatus\nEuropan valtioiden historiaan) v. 1711. Se ja muut tieteelliset\njulkaisut hankkivat hänelle professorin arvonimen v. 1714, mutta vasta\n1717 hän pääsee palkkaa nauttivaksi yliopiston opettajaksi. Hänen\nopetusaineenaan on metafysiikka, jota hän sydämestään inhoaa; myöhemmin\nvanhat kielet ja historia.\n\nVuonna 1719 julkaisee Holberg ensimäisen kaunokirjallisen tuotteensa,\nsatiiris-koomillisen runoelman, nimeltä _Peder Paars_. Siinä hän\nivailee tanskalaisten turhamaisuutta, itsekkäisyyttä, tyhmyyttä y.m.\nheikkouksia, jotka ovat seurauksena maan pienuudesta ja henkisten\nnäköalain ahtaudesta. Runoelman nerokkaissa kuvauksissa piilee jo\npieninä ituina aihe useimpiin Holbergin komedioihin ja vilahtelee\nohimennen moni niistä henkilöistä, joiden luonnekuvat hän on myöhemmin\nperinpohjaisemmin piirtänyt. \"Peder Paars\" on runsaan ja nopean\ndraamatuotannon edelläkävijä. Kun tanskalainen teatteri (\"Den danske\nSkueplads\") avataan v. 1722, alkavat Holbergin kuuluisimmat\nhuvinäytelmät syntyä hämmästyttävällä vauhdilla toinen toisensa\nperästä, vähintään 7 komediaa vuodessa. Vuoteen 1727 päästyä, jolloin\nteatteri suljetaan, tavoittelee niiden lukumäärä jo kolmeakymmentä.\nTämmöinen tuotteliaisuus on ainoa laatuansa pohjoismaiden\nkirjallisuudessa ja sitä omituisempi, kun se on lähtöisin 37-40 vuotta\nvanhan yliopistonprofessorin kynästä. Tuo hiljainen ja yksinäinen,\nlempeästi hymyilevä oppinut on laskenut sillä perustuksen\ntanskalaiselle teatterille ja jättänyt syvät merkit skandinaaviseen\nkultuurielämään.\n\nHenkiseltä rakenteeltaan on Holberg romaanista heimoa, selkeän\nja valistuneen järjen mies. Hän kuuluu n.s. klassilliseen\nkirjallisuussuuntaan, ja hänen taiteensa suuri esikuva on lähinnä\nMolière ja ranskalainen komedia, mutta sen juuret ulottuvat\nitalialaiseen naamionäytelmään ja aina roomalaiseen Plautukseen asti.\nHän rakentaa kappaleensa varman, säännöllisen suunnitelman mukaan.\nJuoni kehitellään selvästi ja johdonmukaisesti, aivankuin matemaattinen\ntodistelu, ja lopussa esitetään tulos moraliseeraavan oppilauseen\nmuodossa. Henkilöiden kuvauksessa pannaan pääpaino suurille\nyleispiirteille; kaikki yksilöllinen, personallinen jätetään pois.\nTästä suoraviivaisuudesta johtuu luonteiden selvyys ja täsmällisyys,\nmutta samalla myös jonkunlainen kaavamaisuus ja yksipuolisuus. Katsoja\nei näe henkilöä kaikilta tahoilta, vaan ainoastaan jonkun ominaisuuden,\njoka on vahvennettu kaikki-määrääväksi. Niinpä esim. Holbergin lukuisat\nlääkärit, asianajajat ja palvelijatyypit sekä monet naisluonteista ovat\nkaikki sovinnaisia aivokaavailuja, ikäänkuin samaan muottiin valettuja.\nMutta parhaissa kappaleissaan, kuten _Erasmus Montanuksessa_ ja\nvarsinkin _Jeppe Niilonpojassa_ (sen tanskalainen nimi on \"Jeppe paa\nBjerget\"), hän rikkoo klassillisen luonteenkuvauksen ahtaat puitteet ja\nluo henkilön niin todenmukaisen ja vivahdusrikkaan kuin vaan\ngermaanisen renessanssirunoilija Shakespearen (tai Suomessa Aleksis\nKiven) rehevä mielikuvitus on pystynyt luomaan.\n\n\"Ajatelkaa Jeppeä!\" -- lausuu Georg Brandes tutkimuksessaan Ludvig\nHolbergista -- \"Kaiken sen mitä haluamme tietää, kun tahdomme oppia\ntuntemaan jonkun ihmisen, ja paljon enemmän kuin tavallisesti tiedämme\nihmisistä, jotka muuten todellisuudessa tunnemme tai tapaamme\nnäyttämöllä, saamme tietää Jepestä. Kaikkiin kysymyksiin saamme\nvastauksen. Millainen ihminen hän on, ja miten hän on tullut siksi,\nmikä hän on? Millainen on hänen mielenlaatunsa, mitä paheita ja mitä\nhyveitä hänessä on? Kuinka pitkälle hänen tahtonsa voima ulottuu, onko\nhänellä ymmärrystä ja millainen ymmärrys? Mikä on hänen väkevin\nintohimonsa? Mihin huvituksiin hän on taipuvainen ja mikä on hänen\nihanteensa onnesta? Mikä on hänen turhamaisuutensa tai hänen heikko\npuolensa, missä narrimaisuus ja tyhmyys pistää hänessä näkyviin? Missä\nkohdissa hän on ahdasmielinen ja mitkä ovat hänen ennakkoluulonsa? Mitä\nhän on oppinut, lukenut ja elämässään kokenut? Mikä on se luja ydin\nhänessä, joka pysyy semmoisenaan kaikissa vaiheissa, ja mitkä hänen\nominaisuuksistaan ovat yksinkertaisia tuloksia niistä olosuhteista,\njoissa hän elää, ja niiden mukana muuttuvia? Mikä on hänen uskontonsa,\nja mikä hänen filosofiansa, s.o. millainen käsitys hänellä on elämästä\nja kuolemasta, jumalasta ja maailmasta, toisesta elämästä, ja mitä\nvaikutelmia hän on saanut niiden ihmisten vaelluksesta, joiden kanssa\nhän on joutunut tekemisiin? Kuinka hän elää, ja millä mielellä hän\nsoisi kuolevansa? Kaikkiin näihin kysymyksiin antaa kappale vastauksen,\nja jokainen näistä vastauksista on niin kiinteässä yhteydessä toisten\nkanssa, että se voidaan johtaa niistä. Siinä on siis Jeppe, joka\nhuvittaa lapsia ja palvelusväkeä, mutta sitäpaitsi toinen Jeppe, joka\nkiinnittää sieluntutkijan, valtiomiehen, kansanystävän, upseerin,\nhistorioitsijan ja lääkärin mieltä.\"\n\nHolbergin muista komedioista mainittakoon _Ulysses von Ithacia_, jossa\nhän ivaillen mukailee saksalaisten huvinäytelmien luonnottomuuksia ja\nlaskee mitä hilpeintä leikkiä maailman nurinkurisuuksista, ja _Erasmus\nMontanus_, jossa kuvataan paikoillaan pysyvän vanhoillisuuden ja\nedistysintoisen nuorekkuuden yhteentörmäystä. Taiteelliselta arvoltaan\nvähäpätöisempiä ovat _Valtioviisas kannunvalaja_ (Den politiske\nKandestøber), _Arapialainen pulveri_ (Den Arabiske Pulver), _Talonpoika\nsatimessa_ (Den pantsatte Bondedreng), jotka ovat suomeksi käännetyt.\nKaikissa Holbergin kappaleissa tuntuu moraliseeraava pohja-ajatus.\nKirjailija on tahtonut huvittaa, mutta samalla myös opettaa ja\nkasvattaa kansaa, kasvattaa sitä ajattelemaan, käyttämään järkeänsä.\nKuvaamalla oman aikansa tyhmyyksiä ja heikkouksia, luuloja ja\nennakkoluuloja naurettavassa valossa hän on tahtonut puhdistaa ilmaa\ntaikauskon sumuista ja raivata edistyksen tieltä esteet pois. Hän on\ntahtonut valistaa ympäristöänsä, parantaa heimoa, kurittaa tyhmien\nlaumaa, kasvattaa lasten parvea, niin että tyhmät häpeisivät ja\nlapsista kasvaisi ajattelevia miehiä ja naisia. Holberg on\npohjoismaisten kirjailijain joukossa aikansa suurin kansan kasvattaja\nja kurittaja.\n\nKun \"tanskalainen teatteri\" oli pappien yllytyksistä suljettu ja\nKristian VI:nnen pietistinen taantumus alkaa, vetäytyy Holberg takaisin\ntieteelliseen työhönsä ja julkaisee sarjan huomattavia teoksia,\n\"Tanskan ja Norjan kuvaus\" (Dannemarks og Norges Beskrivelse), \"Tanskan\nvaltakunnan historia\" (Danmarks Riges Historie) j.n.e. Kirjassaan\n\"Breve til en fornem Mand\" hän kertoo omasta elämästään. Hänen\nkaunokirjallisista tuotteistaan tältä ajalta ansaitsee mainitsemista\nainoastaan satiiris-filosofinen romaani _Niels Klim_ (suom. \"Niilo\nKlimin maanalainen matka\"), joka on kirjoitettu latinaksi, koska sen\nvapaat ajatukset olisivat olleet \"vaarallisia\" kansan kielellä.\n\nNe muutamat komediat, jotka Holberg kirjoittaa vuoden 1747 jälkeen,\njolloin teatteri taas avattiin, eivät ole hänen parhaitansa. Vanhuus ja\n20 vuotta kestänyt ero teatterista oli lamauttanut hänen\nrunoilijavoimiansa.\n\nHolberg eleli yksinäisenä, naimattomana miehenä, hankki melkoisen\nomaisuuden, jonka hän kiinnitti maatiluksiin. Nämät hän lahjoitti Sorön\nakatemialle, josta hyvästä hänet sitten korotettiin aatelissäätyyn. Hän\nkuoli 28 p. tammik. 1754 ja haudattiin ilman minkäänlaisia\njuhlallisuuksia Sorön multaan.\n\nAikalaiset olivat unohtaneet hänet. Vasta myöhäinen jälkimaailma on\noppinut vähitellen tuntemaan hänen perustavan merkityksensä Tanskan\nkirjallisuudessa, varsinkin draaman alalla, ja kohottanut hänet\npohjoismaisten kirjailijain joukossa sille kunniapaikalle, joka hänelle\noikeuden mukaan kuuluu.\n\n\n\n\n\n\nJEPPE NIILONPOIKA\n\nELI\n\nTALONPOJAN IHMEELLISET SEIKKAILUT\n\n\nViisinäytöksinen huvinäytelmä\n\n\n\nHENKILÖT\n\n JEPPE NIILONPOIKA, talonpoika.\n NILLA, hänen vaimonsa.\n JAAKKO, suutari.\n PAROONI NIILO.\n PAROONIN SIHTEERI.\n PAROONIN KAMARIPALVELIJA.\n EERIK, lakeija.\n TOINEN LAKEIJA.\n TUOMARI.\n KAKSI TOHTORIA.\n VOUTI.\n VOUDIN VAIMO.\n KAKSI ASIANAJAJAA.\n KOLME ASEELLISTA MIESTÄ.\n MAUNU.\n PALVELIJOITA.\n\nTapahtuu Jeppe Niilonpojan pihamaalla ja paroonin linnassa.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\nNILLA. Tuskin lienee koko kihlakunnassa niin unista vetelystä kuin\nminun mieheni; tuskin saan häntä valveille, vaikka tukasta kiskon.\nNytkin se lurjus tietää tänään olevan toripäivän, ja kumminkin vaan\nmakaa ja vetelehtii näin kauan. Pastori Paavali sanoi minulle\näskettäin: \"Nilla! sinä olet liian tyly miehellesi, hän on ja hänen\npitääkin olla isäntä talossaan.\" Vaan minäpä vastasin: \"Ei, herra\npastori! jos antaisin mieheni hallita vuodenkin, niin ei saisi\nherrasväki veroansa eikä pappi saataviansa, sillä vuodessa hän joisi\nsuuhunsa kaikki, mitä talossa tavarata on. Vai minä antaisin mieheni\nisännöidä, joka on valmis myymään karjansa, vaimonsa, lapsensa jopa\nitsensäkin viinaan!\" Silloin meni pastorilta suu lukkoon ja hän vaan\npyyhkäisi partaansa. Kartanon voutikin pitää minun puoltani ja sanoo:\n\"Elä, emäntä kulta, ole papin puheista milläsikään! Virsikirjassa kyllä\nsanotaan, että sinun pitää olla miehellesi nöyrä ja alamainen; mutta\nverokirjasi, joka on uudempi kuin virsikirja, sanoo taas, että pidä\ntalosi hyvässä kunnossa ja maksa vero; ja sitäpä et taidakaan tehdä,\nellet joka päivä ole miehesi kanssa tukkanuottasilla ja aja häntä\ntyöhön vitsan väellä\". Nytkin kiskoin hänet vuoteesta ja läksin ladolle\nkatsomaan, kuinka työ siellä sujui; vaan kun tulin takaisin, istui hän\ntuolilla ja, suoraan sanoen, torkkui toinen jalka housunlahkeessa; ja\nsilloin minun piti ottaa patukka seinältä ja pehmittää Jeppe kultaani,\nkunnes sain hänet ihan valveille taas. Hän ei edes pelkää muuta kuin\nmestari Eerikkiä (sen nimen olen patukalleni antanut). Hei Jeppe! etkö\nsinä senkin nauta ole saanut vielä vaatteita päällesi? Vai haluttaako\nsinua vielä kerran joutua tekemisiin mestari Eerikin kanssa? No Jeppe,\npian tänne!\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    JEPPE. NILLA.\n\nJEPPE. Maltahan nyt hiukkasen, että saan vaatteet päälleni! Enhän minä\nvoi lähteä kaupunkiin kuin porsas, paljain kintuin ja ilman takkia.\n\nNILLA. Etkö sinä ruoja olisi ehtinyt jo panna vaikka kymmenet housut\njalkaasi, sittenkun aamulla sinut herätin?\n\nJEPPE. Oletko pannut pois mestari Eerikin käsistäsi?\n\nNILLA. Olen, mutta kyllä se sieltä taas löytyy, jos et pidä parempaa\nkiirettä. Suoria paikalla tänne, matelija! Tänne näin! Sinun pitää\nmennä nyt kaupunkiin ostamaan minulle kaksi naulaa vihreätä saippuaa;\ntässä on rahat. Mutta muista nyt, että joll'et ole neljän tunnin\nperästä taas kotona, niin tanssii mestari Eerikki turkin polskaa\nselässäsi.\n\nJEPPE. Mitenkä minä ehdin kävellä neljä peninkulmaa neljässä tunnissa?\n\nNILLA. Kuka sinun käskee kävellä, tomppeli. Saat juosta. Nyt olet\nkuullut tuomiosi, tee sitten niinkuin haluttaa.\n\n\nKolmas kohtaus.\n\nJEPPE (Yksin). Nyt se lutti menee sisään syömään suurusta ja minun\nmies-poloisen pitää kävellä neljä penikulmaa kuivin suin ja suuruspalaa\nmaistamatta. Onkohan kellään niin saakelin pahaa akkaa kuin minulla?\nLuulenpa ihan, että se on itse Lusifeeruksen serkkuja. Kaikki näillä\nseuduilla sanovat, että Jeppe juo, mutta he eivät sano, miksi Jeppe\njuo; sillä kun minä palvelin kymmenen vuotta sotaväessä, niin en koko\nsinä aikana saanut niin monta kertaa selkääni kuin nyt saan yhtenä\nainoana päivänä tuolta kirotulta naasikalta. Hän pieksää minua\nehtimiseen, vouti ajaa minua työhön kuin otusta ja lukkari elostelee\neukkoni kanssa. Onko sitten ihme, että juon? (Panee päälleen.) Enkö\nsaisi käyttää hyväkseni niitä keinoja, mitä luonto meille tarjoo\nhuoliemme haihduttamiseksi? Jos olisin pöllöpää, niin en tuota ottaisi\nniin kipeästi sydämelleni, enkä myöskään joisi; vaan kun minulla nyt\nkerran on älliä päässä, niin senpävuoksi se koskee minuun kovemmin kuin\nmuihin ja senvuoksi en voi olla juomatta. Naapurini Moens\nChristoffersen sanoo minulle usein, niinkuin ystävä ainakin: \"Piru\nvieköön sun ihramahasi, Jeppe!\" -- sanoo hän -- \"antaisit sille\neukollesi kerran aika löylyn, niin kyllä muija siitä talttuisi.\" Mutta\nminäpä en voi tehdä sitä, ja kolmesta syystä. Ensiksi, kun en uskalla.\nToiseksi, kun sänkyni takana riippuu se kirottu mestari Eerikki, jota\nselkäni ei voi koskaan ajatella itkemättä. Kolmanneksi, kun minä -- sen\nsanon ollenkaan itseäni kehumatta -- olen perin hyvänahkainen mies ja\nkunnon kristitty, enkä koskaan hanki kostoa, en edes lukkarillekaan,\njoka pitää minun eukkoani kerta toisensa perästä; sillä minä\nuhraan hänelle kaikkina hänen kolmena kolehtipyhänään roponi\nkaupantekijäisiksi, vaikkei hänessä ole miestä sen vertaa, että\ntarjoisi minulle edes tuopin olutta vuodessa. Ei mikään ole minua niin\npistänyt kuin ne myrkylliset sanat, jotka hän viskasi minulle viime\nvuonna; sillä kun kerroin hänelle, kuinka eräs äkäinen härkä, joka ei\nkoskaan ketään pelännyt, kerran säikähti minua, vastasi hän: \"Etkö nyt\ntuota ymmärrä, Jeppe? Härkä huomasi, että sinä olet vielä sarvekkaampi\nja paksupäisempi kuin se itse, eikä sentähden uskaltanut ruveta\netevämpänsä kanssa puskusille\". Kysyn teiltä, hyvät ystävät, eikö\nsemmoiset sanat viillä rehellistä miestä luihin ja ytimiin. Olen\nkuitenkin niin siivoluontoinen, etten ole koskaan toivonut akkani\nkuolemaa. Päinvastoin, kun hän viime vuonna sairasti keltakuumetta,\ntoivoin hänen paranevan; sillä kun helvetti jo on täynnänsä pahoja\nakkoja, voisi paholainen lähettää hänet takaisin maan päälle, ja niin\ntulisi jälkimäinen villitys vaan kahta kauheammaksi. Mutta jos lukkari\nkuolisi, niin olisinpa iloinen sekä omasta että muiden puolesta; sillä\nse mies ei tee minulle muuta kuin paljasta pahaa eikä siitä ole\nseurakunnallekaan mitään siunausta. Oppimaton tollo, jolla ei ole ääntä\näyrin verosta ja joka ei pysty kunnolleen edes vahakynttilöitä\nvalamaan. Entinen lukkari Kristo se oli toista, se mies. Se kun vetäisi\nvirren, niin se aikoinansa otti uskon pois kahdeltatoista lukkarilta,\nsemmoinen ääni sillä oli. Kerran minä päätin Nillan kuullen tehdä tenän\nlukkarille, kun hän haukkui minua napalangokseen, ja sanoin: \"Piru\nolkoon sinun napalankosi, lukkari-Matti!\" Vaan kuinkas kävi? Mestari\nEerikki otettiin heti naulasta riidan ratkaisijaksi, ja Nilla pehmitti\nselkänahkani, niin että minun piti pyytää anteeksi lukkarilta, vieläpä\nkiittää häntä siitä kunniasta, minkä hän, joka on niin korkeasti\noppinut mies, suvaitsi osoittaa minun huoneelleni. Siitä päivin en ole\nenää koskaan ajatellut vastarintaa. Niin, niin, Moens Christoffersen!\nkyllä sinun ja muiden talonpoikien kelpaa puhua, kun ei emännillänne\nole mestari Eerikkiä sängyn takana. Jos voisin jotakin toivoa tässä\nmaailmassa, niin rukoilisin ettei Nillalla olisi käsiä tahikka minulla\nselkää; suutansa hän kyllä saa soittaa, niin paljon kuin haluaa.\n(Arvellen.) Mutta mitäpä jos pistäytyisin Jaakko suutarin luo matkan\nvarrella? Kyllä kai hän antaa minulle ryypyn viinaa velaksi; sillä\npitäähän minulla olla aamutuimaan jotakin suuhunpantavaa. Hoi Jaakko\nsuutari! Oletko valveilla? Avaa ovi, Jaakko!\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    JAAKKO SUUTARI (paitahihasillaan). JEPPE.\n\nJAAKKO. Kuka lempo se näin varhain sisään pyrkii?\n\nJEPPE. Hyvää huomenta, Jaakko suutari!\n\nJAAKKO. Kah, Jeppekös se on? Sinäpä olet tänään varhain liikkeellä.\n\nJEPPE. Anna minulle viinaa killingillä, Jaakko!\n\nJAAKKO. Miks'ei, kun vaan paiskaat killingin kouraani.\n\nJEPPE. Sen saat huomenna, kun palaan matkalta.\n\nJAAKKO. Jaakko suutari ei anna velaksi. Tiedänhän minä, että sinulla\naina on killinki tai pari, millä maksaa.\n\nJEPPE. Ei, hitto vieköön, ole muuta kuin joku killinki, minkä akkani\npisti mulle käteen kaupungin ostoksia varten.\n\nJAAKKO. Mutta näes, voithan ostaessasi tinkiä pari killinkiä tavaran\nhinnasta. Mitä menet ostamaan?\n\nJEPPE. Kaksi naulaa vihreätä saippuaa.\n\nJAAKKO. No sano, veikkonen, että naula maksoi pari killinkiä enemmän\nkuin maksoikaan.\n\nJEPPE. Mutta minä pelkään, että jos Nilla saa sen tietää, niin olen\nhukassa.\n\nJAAKKO. Mitä vielä! Mistä hän sen saisi tietää? Voithan vannoa, että\nkaikki rahat menivät saippuaan. Oletpa tuhma kuin pässi.\n\nJEPPE. Se on totta, Jaakko! niin teenkin.\n\nJAAKKO. No killinki tänne sitten.\n\nJEPPE. He, tuossa on. Mutta anna minulle yksi killinki takaisin.\n\nJAAKKO (Tulee lasi kädessä, juo). Terveeks, Jeppe!\n\nJEPPE. Joitpa kuin lurjus.\n\nJAAKKO. Mitä! Etkö tiedä olevan tapana, että isäntä juo vieraidensa\nmaljan?\n\nJEPPE. Kyllä tiedän, mutta hiisi vieköön sen, joka ensin sen tavan\nkeksi. Maljasi, Jaakko!\n\n    (On pureksinut ensin mälliä, vaan pistää\n    sen taskuunsa, ennenkuin juopi).\n\nJAAKKO. Kiitos, Jeppe! Ota vielä toisellakin killingillä; et kai kehtaa\nruveta viemään sitä Nillalle takaisin? Vaan tarvitsethan palattuakin\nryypyn ruumiisi virkistykseksi? Minulla ei totisesti ole äyriäkään\nantaa takaisin tällä kertaa.\n\nJEPPE. No, kun se kerran on mennäkseen, niin menköön yksin tein, niin\nettä tunnen saaneeni jotakin tyhjään vatsaani. Vaan jos siitäkin menet\nmaistelemaan, niin en maksa mitään, tiedä se.\n\nJAAKKO. Maljasi, Jeppe!\n\nJEPPE. Herra varjelkoon ystäviämme ja tuhotkoon kaikki vihollisemme.\n(Juo). Sepä tuntui hyvälle vatsanpohjukoissa. Ah-hah!\n\nJAAKKO. Onnea matkalle, Jeppe!\n\n    (Menee.)\n\nJEPPE. Kiitos, Jaakko suutari!\n\n\nViides kohtaus.\n\nJEPPE (Yksin. Tulee iloiseksi ja alkaa rallattaa.)\n\n    Valkea kana ja kirjava kana\n    ne hyppäsi kukon niskaan...\n\nAh, jospa vielä uskaltaisin juoda yhden killingin. Ah, jospa vielä\nuskaltaisin juoda yhden killingin. Sen teen kuin teenkin. Ei, saakeli\nsentään, silloin mun paha perii. Jos vaan pääsen kapakan näkyvistä\nloitommalle, niin ei hätää mitään; mutta se tuntuu kuin väkisin\npitelevän minusta kiinni. Mennään sisään. (Aikoo mennä, vaan\nseisahtuu.) Ai-ai Jeppe, mitä nyt aiot tehdä? Tuntuu kuin Nilla\nseisoisi tiellä edessäni, mestari Eerikki kädessä. Parasta on, että\nkäännyn takaisin. Ah, jospa uskaltaisin juoda vielä yhden killingin.\nVatsa sanoo: juo, selkä sanoo: elä juo. Kumpaa minun nyt on kuultava?\nEikö vatsa ole varmempi kuin selkä? Luulenpa että on. (Arvellen.)\nKolkutanko? Hoi, Jaakko suutari! Tule ulos! Mutta se perhanan akka\ntulee taas mieleeni. Kun se vaan ei löisi selkäluita rikki, viis minä\nmuusta veisaisin; mutta se pieksää kuin p-- -- -- (Aikoo mennä). Jumala\nparatkoon! Mitä teen minä mies parka nyt? Hillitse luontosi, Jeppe!\nOlisihan häpeä syöksyä onnettomuuteen yhden mitättömän viinaryypyn\ntakia. Ei, se ei saa tapahtua tällä kertaa. Minä lähden matkaani. (On\nvaikea seisoa, tahtoo aina kallistua kantapäilleen). Ah, jospa\nuskaltaisin juoda vielä yhden ainoan killingin. Oli onnettomuus, että\npääsin ensinkään viinan makuun; nyt en enää voi paikalta liikahtaakaan.\nMars matkaan, jalat! Piru teidät periköön, ell'ette siitä liikkeelle\nlähde! Mutta ne kanaljat eivät vaan tahdo. Ne pyrkivät kapakkaan\ntakaisin. Jäseneni käyvät sotaa keskenään: vatsa ja koivet vetävät\nkapakkaan, ja selkä tahtoo kaupunkiin. (Lyö hatulla jalkojaan). Ettekö\nmene, senkin koirat! Senkin naudat! Ettekö mene, senkin koirat! Senkin\nnaudat! Senkin lurjukset! Ei perhana sittenkään, ne pyrkivät vaan\ntakaisin kapakkaan; pahempi leikki on saada ne kääntymään pois\nkapakasta kuin saada laukki tammani ulos tallista. Ah jospa uskaltaisin\njuoda vielä yhden ainoan killingin. Kenties Jaakko suutari uskoo\nminulle velaksi killingin tai parin viinat, jos oikein hartaasti\nrukoilen? Hei, Jaakko! vielä naukku viinaa kahdella killingillä.\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    JAAKKO. JEPPE.\n\nJAAKKO. Kas vaan, Jeppe! Joko olet tullut takaisin? Jopa arvelinkin,\nettä sinä jäit liian vähälle. Mitä se semmoinen tilkka miehessä tuntuu?\nEihän siitä vielä kaulakaan kastu.\n\nJEPPE. Niinpä kyllä, Jaakko! Anna minulle vielä yhdellä killingillä.\n(Itsekseen.) Kun saan sen suuhuni, niin hänen on pakko jättää se\nminulle velaksi, tahtokoonpa sitten tai ei.\n\nJAAKKO. Tässä on ryyppy, mutta ensin rahat.\n\nJEPPE. Ensin napsu, sitten maksu, niinhän sananlaskukin sanoo.\n\nJAAKKO. Ei nyt huolita sananlaskuista! Ellet maksa etukäteen, et saa\npisaraakaan. Minä olen vannonut, etten anna velaksi kenellekään, en\nedes kartanon voudille.\n\nJEPPE (Itkusilmin.) Etkö sentään antaisi minulle velaksi? Olenhan minä\nrehellinen mies.\n\nJAAKKO. En pisaraakaan.\n\nJEPPE. No tuoss' on sitten kolikko, senkin kitupiikki! Nyt se on tehty;\njuo nyt, Jeppe! -- Ah-hah, miten hyvää se teki.\n\nJAAKKO. Se lämmittää sisuksia kuin leivinuuni.\n\nJEPPE. Niin, mutta paras puoli viinassa on se, että se antaa miehelle\nniin rautaisen rohkeuden. Nyt en muistele enää Nillaani enkä mestari\nEerikkiä, semmoisen muutoksen sai minussa aikaan viimeinen naukku.\nKuules, Jaakko! Osaatkos tämän laulun?\n\n    Herra Pentti se riiteli rouvansa kans,\n          Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!\n    Niin kiivaasti illalla kammarissans,\n          Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!\n    Ja lintunen lauleli yksikseen,\n          Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!\n    Piru vieköön sen Nillankin nahkoineen,\n          Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!\n    Läksin minä kesäyönä kulkemaan,\n          Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!\n    Se lukkari on koira ja konna vaan,\n          Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!\n    Minä harmolla maantietä ratsastin,\n          Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!\n    Susi syököön sen koiran, sen lukkarin,\n          Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!\n    Mutta tiedätkös, mikä minun muijani on,\n          Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!\n    Hän on suuri lunttu ja kunniaton,\n          Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!\n\nJa tämän laulun olen minä itse sepittänyt!\n\nJAAKKO. Älä hiidessä.\n\nJEPPE. Jeppe ei olekaan niin tyhmä kuin sinä luulet; olenpa minä\nsuutareistakin tehnyt tämmöisen veisun (laulaa):\n\n    Ja suutari viulua vingutti vaan, filepom! filepom!\n\nJAAKKO. Voi sinua narria! Pelimanneistahan se on tehty.\n\nJEPPE. Niinpä, totta vie, onkin. Kuules, Jaakko, anna minulle vielä\ntilkkanen viinaa.\n\nJAAKKO. Hyvä! Nytpä näen, että on sinussa sentään hitunen kunnon\nmiestä, kun suot minulle jonkun rahapennin.\n\nJEPPE. Hei Jaakko! Annas minulle vaan neljällä killingillä.\n\nJAAKKO. Annetaan, annetaan.\n\nJEPPE (laulaa taas)\n\n    Vettä juopi maa.\n    Meri janoaa.\n    Taivas juoda saa,\n    Kaikki, kaikki tyyni juopi;\n    Miks'en minäki\n    Siis joisi janooni?\n\nJAAKKO. Maljasi, Jeppe!\n\nJEPPE. Kippis!\n\nJAAKKO. Jätä minullekin!\n\nJEPPE. Takkar so mykky! Önska tej lykky! Jeeklaranamma me horn ok\nkrykky!\n\nJAAKKO. Mitä minä kuulenkaan! Osaatko sinä venskaakin?\n\nJEPPE. Juu, te vara venska para; mut en minä puhu sitä muuten kuin\njuovuksissa.\n\nJAAKKO. No sittenhän sinä puhut sitä ainakin kerran päivässä.\n\nJEPPE. Minä olenkin ollut kymmenen vuotta malitäärinä ja oppinut\nruotsit ja saksat.\n\nJAAKKO. Kyllä minä sen tiedän. Mehän olimme kaksi vuotta samassa\nkomppaniassa.\n\nJEPPE. Totta totisesti; nyt vasta muistan. Nehän hirttivät sinut\nkerran, kun sinä karkasit tiehesi Vismarin tappelussa.\n\nJAAKKO. Vähältä piti, etten jo hirressä heilunut, mutta armo toki\nannettiin. Niin hiuskarvan nenässä se on riippunut monen miehen henki.\n\nJEPPE. Se oli saakelin suuri vahinko, ettei sinua hirtetty, Jaakko!\nMutta etkö sinä ollut mukana siinä slaagissa tuolla nummella... muistat\nkai itse?\n\nJAAKKO. Häh, tietysti olin.\n\nJEPPE. En unohda kuuna kulloissa päivänä ensimäistä paukkua, minkä\nruotsalaiset ampuivat. Ne sihtasivat niin perhanan varomattomasti, että\nsiinä kaatui kerralla 3,000 miestä, vai oliko niitä 4,000. Te va nu\nförpaiskattua, Jaakko! Tu te praa komma hook. Nu vara ja liite jänis i\npöksona siinä nujakassa.\n\nJAAKKO. Niin niin, kuolema se ottaa miehen lujille; se panee\najattelemaan autuuden asioita, kun pitää marssia päin vihollista.\n\nJEPPE. Niinpä kyllä; mistä tuo sitten tulleekaan. Ennen sitä suurta\nampulatsuunia luin minäkin koko yön kuningas Taavetin salmia.\n\nJAAKKO. Mutta minusta on kumma, miten sinä, joka olet ollut\nsotamiehenä, nyt annat akkasi komenteerata talossa.\n\nJEPPE. Minäkö! Jos hän olisi nyt tuossa kämmenissäni, niin saisitpa\nnähdä, miten minä panisin pitkin pakaroita. Vielä ryyppy, Jaakko!\nMinulla on vielä taskussa 8 killingiä, ja kun ne on juotu, niin sitten\nryypätään velaksi. (Huutaa perästä.) Tuo samalla tuoppi olutta!\n\n    Ja Leipsigiss' oli mies,\n    Ja Leipsigiss' oli mies,\n    Ja Leipsigiss' oli suutaris-mies,\n    Ja Leipsigiss' oli suutaris-mies,\n    Ja Leipsigiss' oli mies,\n    Se mies otti sitten eukon...\n\nJAAKKO. Terveeks, Jeppe!\n\nJEPPE. He--he--he-- --hee! Hei, sinun maljasi ja minun maljani ja\nkaikkien hyvien ystävien malja! He--he--hee!\n\nJAAKKO. Emmekö juo voudinkin maljaa?\n\nJEPPE. Olkoon menneeksi. Anna minulle vielä yhdellä killingillä. Vouti\non kelpo mies; kun pistämme sille taalarin kouraan, niin se vannoo\nvaikka sielunsa autuuden kautta, että me emme voi maksaa maaveroamme.\n(On hakenut rahaa kaikista taskuistaan, vaan ei löydä.) Sano minua\nkonnaksi, jos minulla on enää äyriäkään. (Nikottaa.) Mutta usko minulle\nvielä velaksi pari ryyppyä.\n\n    (Viheltää ja tanssii.)\n\nJAAKKO. Ei veikkonen! Sinä et siedä enää. Ja minä en anna vieraiden\ntehdä tuhmuuksia talossani ja juoda enemmän kuin heidän terveytensä\nsallii. Ennen seisokoon kauppani; sillä se on synti.\n\nJEPPE. No vielä yksi naukki!\n\nJAAKKO. Ei yhtään, Jeppe! En anna pisaraakaan; ajattelehan, että\nsinulla on pitkä matka edessä.\n\nJEPPE. Sinä koira, konna, peto, ryökäle! Hei, hei--iii!\n\nJAAKKO. Hyvästi, hyvästi! Onnea matkalle!\n\n    (Menee).\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\nJEPPE. (Yksin). Prr, Jeppe! (Kaatuu.) Nyt sinä olet humalassa kuin\nsika. Jalat eivät tahdo enää kannattaa. Pysyttekö pystyssä, ryökäleet!\nKas niin! Paljonko kello on? (Menee ovelle päin.) Hoi Jaakoppi,\nrajasuutari! Lempo vieköön. Vielä yksi naukki! Seis siivosti, koirat!\nSoikoon saakeli, jos ne eivät pysy paikoillaan. Tattis, Jaakko!\nOtetaanpa pieni tuikku aamutuimaan. (Luulee näkevänsä jonkun.) Kuules,\nveli; mistä menee tie kaupunkiin? Seis, sanon minä! Katsokaahan, se\nporsas on ihan humalassa. Sinä joit kuin lurjus, Jaakopin poika! Onko\ntuo nyt olevinaan täysi lasillinen?... Sinä olet saita kuin\nturkkilainen.\n\n    (Näitä höpistessään hän kaatuu maahan ja nukkuu siihen.)\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    PAKOONI NIILES. SIHTEERI. KAMARIPALVELIJA. KAKSI LAKEIJAA.\n\nPAROONI. Tänä vuonna näyttää tulevan hyvä sato; katsokaa, kuinka\ntäyteläistä vilja on pelloissa.\n\nSIHTEERI. Niin näkyy, teidän armonne! Mutta senpä vuoksi viljatynnörin\nhinta ei tänä vuonna pääsekään nousemaan yli 5 markan.\n\nPAROONI. Mitäpä se haittaa. Talonpojat tulevat kuitenkin aina paremmin\ntoimeen hyvinä vuosina.\n\nSIHTEERI. En ymmärrä, kuinka tuo oikeastaan on. Mutta talonpojat\nvalittavat kuitenkin aina ja käyvät anelemassa siemenviljaa, olipa\nvuodentulo hyvä tai huono. Jos niillä on jotakin, niin sitä hurjemmin\nne juovat. Täällä asuu lähistöllä muuan kapakoitsija, jonka nimi on\nJaakko suutari, ja se on nylkenyt monta talonpoikaa putipuhtaaksi.\nSanotaan hänen panevan suolaa olueensa, jotta janottaisi sitä pahemmin,\nmitä enemmän juo.\n\nPAROONI. Se mies on ajettava tiehensä. Mutta mikä tuossa tiellä\nmakaa? Sehän on kuollut mies. Nykyisin ei kuule enää muuta kuin\nonnettomuuksia. Juoskoon teistä joku katsomaan kuka se on.\n\nLAKEIJA. Se on Jeppe Niilonpoika, jolla on se ilkeä eukko. Noh, nous'\nylös, Jeppe! Ei se pölkky herää, vaikka löisimme ja kiskoisimme sitä\ntukasta.\n\nPAROONI. Anna sen sitten maata. Olisipa hauska tehdä sille joku pieni\nkepponen. Teillähän on tavallisesti näppäriä päähänpistoja varalla.\nKeksikää nyt jotain oikein hupaista.\n\nSIHTEERI. Minusta olisi sukkelaa, jos panisimme paperikauluksen hänen\nkaulaansa ja leikkaisimme hänen tukkansa lyhyeksi.\n\nKAMARIPALVELIJA. Minusta olisi vielä sukkelampaa, jos holvaisimme hänen\nnaamansa musteella ja asettaisimme jonkun katsomaan, minkälaisen pöllyn\nakka hänelle antaa, nähdessään miehensä tulevan kotiin sen siivoisena.\n\nPAROONI. Se ei olisi hullumpaa. Mutta lyönpä vedon, että Eerik keksii\nvielä hullunkurisemman juonen. Sano suoraan, mitä mietit, Eerik!\n\nEERIK. Minä esittäisin, että riisuisimme häneltä kaikki vanhat ryysyt\nja veisimme hänet paroonin parhaaseen sänkyyn ja kun hän sitten aamulla\nherää, kohtelisimme häntä kaikki kuin herraa talossa, niin ettei hän\nsaisi selvää, miten hänelle oikeastaan on käynyt. Ja kun me sillä\nneuvoin saamme hänen uskomaan, että hän on parooni, niin juotamme hänet\ntaas humalaan ja panemme hänet taas vanhoihin vaatteisiin ja kannamme\nhänet takaisin tälle samalle rikkatunkiolle. Jos tämän taitavasti\ntoimitamme, niin sen vaikutus on oleva ihmeellinen, ja Jeppe luulee\nihan varmaan nähneensä unta taivaan ihanuudesta tai todella olleensa\nparatiisissa.\n\nPAROONI. Sinä olet suuri mies, Eerik, ja senvuoksi sinulta ei puutu\nsuuria suunnitelmia. Mutta entäpä jos Jeppe nyt herää kesken kaiken?\n\nEERIK. Sitä hän ei tee, minä takaan sen. Sillä tuo samainen Jeppe on\nsuurin unikeko koko kihlakunnassa. Viime vuonna sidottiin koetteeksi\nraketti hänen niskansa taakse, mutta vaikka raketti paukahti, ei hän\nsittenkään herännyt.\n\nPAROONI. Olkoon sitten menneeksi. Kantakaa hänet heti pois, pukekaa\nhänen päällensä hieno paita ja viekää hänet minun parhaaseen sänkyyni.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\nJEPPE (Makaa paroonin sängyssä, kultakankaasta tehty yönuttu edessä\ntuolilla; hän herää ja hieroo silmiään, katselee ympärilleen ja\nhämmästyy, hieroo taas silmiään, pitelee päätänsä ja tapaa kullalla\nkirjaillun yömyssyn käteensä; kostuttaa syljellä silmiään ja hieroo\nniitä uudestaan, kääntää myssynsä nurin ja tarkastelee sitä kaikilta\npuolin, katselee hienoa paitaansa, yönuttuansa ja kaikkea ympärillään\nja vääntelee omituisesti naamaansa. Samalla kuuluu hiljaista soittoa ja\nJeppe panee kätensä ristiin ja itkee. Kun soitto on tauonnut, alkaa hän\npuhua:)\n\nMitä tämä on? Mistä tämä komeus, ja miten minä olen tänne joutunut?\nNäenkö minä unta, vai olenko valveilla? Ei, kyllä minä olen ihan\nvalveilla. Missä on vaimoni, missä ovat lapseni, missä on taloni, ja\nmissä on Jeppe? Kaikki tyyni on muuttunut ja minä myös. Mitä tämä\noikeastaan on? (Huutaa hiljaa ja arkaillen.) Nilla! Nilla! Nilla!\nTuntuu kuin olisin taivaan salissa, Nilla! enkä minä ole sitä millään\nansainnut. Mutta olenkohan se minä? Nyt tuntuu että _kyllä_, nyt tuntuu\ntaas _ettei_. Kun tunnustelen selkääni, joka vielä on hellä äskeisen\nsaunoituksen perästä, kun kuulen oman ääneni ja koettelen hampaani\nkoloa, niin minusta tuntuu, että minähän se olen. Mutta kun katselen\nmyssyäni, paitaani ja kaikkea tätä komeutta ympärilläni, ja kun\nkuuntelen tuota kaunista soittoa, niin en, lempo vieköön, saa päähäni,\nettä tämä mies olisin minä. Ei, se en ole minä; en tuhat tulimmaista\nolekaan. Mutta enhän vaan nähne unta? Minusta tuntuu siltä ettei.\nNipistänpä koetteeksi käsivarttani; jos siihen ei koske, niin minä näen\nunta, mutta jos koskee, niin minä en näe unta. Ai ai... Se koski, siis\nminä olen valveilla. Varmasti olen valveilla, siitä uskosta minua ei\nsaa kukaan luopumaan, sillä ellen olisi valveilla, niin mitenkäs\nminä... Mutta kuinka sitten on mahdollista, että minä olen valveilla,\nkun oikein ajattelen? Olenhan minä Jeppe Niilonpoika, siitä ei\nepäilemistä. Tiedänhän minä, että minä olen köyhä talonpoika, toisen\norja, lurjus, tollo, maan mato, nälkäinen rotta ja lukkarin napalanko.\nKuinka minä sitten voisin olla keisari ja herra tällaisessa linnassa?\nEi, se on sittenkin vaan unta. Parasta, että odotan kärsivällisesti,\nkunnes herään. (Soitto alkaa taas ja Jeppe rupeaa taas itkemään.) Ah,\nvoiko tällaista sitten kuulla unissaan? Se ei ole mahdollista. Mutta\njos se on vaan unta, niin enpä tahtoisi ikinä herätä; ja jos minä olen\nhullu, niin enpä tahtoisi ikinä tulla viisaaksi; vaan käräjiin minä\nvetäisin sen lääkärin, joka minut parantaisi, ja hiiteen ajaisin sen\nmiehen, joka minut herättäisi. Mutta minä en näe unta enkä myöskään ole\nhullu, sillä minä muistan kaikki, mitä minulle on tapahtunut. Minä\nmuistan, että isävainajani oli Niilo, isoisäni Jeppe, niinkuin minäkin;\nja vaimoni nimi on Nilla ja hänen patukkansa mestari Eerikki ja poikani\nHannu ja Risto ja Niilo. -- -- -- Ahaa! Nyt selviää minulle\nkaikki: tämä on se toinen maailma, tämä on paratiisi, tämä on\ntaivaanvaltakunta. Kenties join eilen itseni kuoliaaksi Jaakko suutarin\nluona ja pääsin heti kuoltuani taivaaseen. Kuolema ei sitten olekaan\nniin kauhea kuin pelätään; en minä ainakaan mitään kipua tuntenut.\n(Soitto taukoo.) Kenties seisoo pastori Jesper paraikaa saarnastuolissa\nja pitää minulle ruumissaarnaa ja sanoo: \"Sellaisen lopun sai Jeppe\nNiilonpoika; hän eli niinkuin sotilas ja kuoli niinkuin sotilas.\" Siitä\nvoi olla eri mieliä, kuolinko minä maalla vai merellä; sillä erosinpa\ntästä maailmasta jotenkin kosteana. (Heittäytyy taas lojalleen.) Voi\nvoi, Jeppe! Tämä on toki toista kuin kävellä neljä peninkulmaa\nkaupunkiin ostamaan saippuata ja maata oljilla ja saada selkäänsä\neukoltaan ja tietää lukkarin pitävän Nillaa vaimonansa. Millaiseen\nonnenautuuteen kaikki vaivannäköni ja pahat päiväni ovat nyt\nvaihtuneet! Ah, en voi olla ilosta itkemättä, kun ajattelen, etten ole\ntällaista onnea mitenkään ansainnut. (Nousee ja katselee ympärilleen.)\nMutta yksi puutos täällä kuitenkin on: minua janottaa niin vietävästi,\nettä kieleni tarttuu kitalakeen. Ja jos toivoisin herääväni henkiin,\nniin tekisin sen vaan saadakseni tuopillisen olutta kieleni\nkostukkeeksi, sillä mitä auttaa minua kaikki tämä ihanuus, minkä näen\nja kuulen, jos minun täytyy kuolla uudestaan janoon? Muistan papin\nusein sanoneen, ettei taivaan valtakunnassa ole nälkää eikä janoa ja\nettä siellä kukin tapaa kaikki entiset ystävänsä. Vaan minä olen ihan\nnääntyä janoon, olen ypö yksin enkä näe ainoatakaan ihmistä. Ainakin\npitäisi ukkovainajani olla täällä, sillä hän oli kunnon mies, jolta ei\njäänyt äyriäkään velkaa kartanon herralle. Ja onhan moni muukin elänyt\nyhtä siivosti kuin minä, miksi minä siis yksin olen päässyt taivaaseen?\nTämä ei siis olekaan taivas? Mutta mikä se sitten on? Minä en ole\nnukuksissa enkä valveilla, en ole kuollut enkä elävä, en hullu enkä\nviisas; minä olen Jeppe enkä ole Jeppe; minä olen köyhä ja minä olen\nrikas; minä olen kurja talonpoika ja minä olen keisari. Aa -- -- aa\n-- -- auttakaa, auttakaa!\n\n    (Hän huutaa kovasti ja sisään tulee ihmisiä, jotka\n    ovat seisoneet salaa katselemassa Jepen hommia.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    KAMARIPALVELIJA. EERIK. JEPPE.\n\nKAMARIPALVELIJA. Saan kunnian toivottaa armolliselle herra paroonille\nhyvää huomenta. Tässä on aamutakkinne, jos teidän armonne suvaitsee jo\nnousta. Eerik, juokse hakemaan käsiliina ja pesuastia!\n\nJEPPE. Jalosukuinen herra kamaripalvelija! Mielelläni jo nousen, mutta\nminä rukoilen, älkää tehkö minulle mitään pahaa.\n\nKAMARIPALVELIJA. Jumala meitä siitä varjelkoon.\n\nJEPPE. Voi voi, mutta ennenkuin minut tapatte, sanokaa minulle, kuka\nminä olen, olkaa niin hyvä.\n\nKAMARIPALVELIJA. No, eikö herra sitten tiedä kuka hän on?\n\nJEPPE. Eilen minä kyllä olin Jeppe Niilonpoika, mutta tänään -- -- Voi\nvoi! En tiedä mitä sanoisin.\n\nKAMARIPALVELIJA. Hauskaa nähdä herra paroonia tänään niin hyvällä\ntuulella, että hän suvaitsee laskea leikkiä kanssamme. Mutta herra\nvarjelkoon, miksi te itkette, armollinen herra?\n\nJEPPE. En minä ole mikään parooni, voin vaikka valallani vannoa, etten\nole parooni. Sillä mikäli muistan, olen minä Jeppe Niilonpoika,\nparoonin alustalainen. Lähettäkää noutamaan eukkoni tänne, niin saatte\nkuulla sen; mutta älkää antako hänen ottaa mestari Eerikkiä mukaansa.\n\nEERIK. Jopa nyt jotakin! Mitä tämä merkitsee? Herra ei varmaankaan ole\nvielä valveilla; sillä eihän hänellä koskaan ole ollut tapana näin\nilveillä.\n\nJEPPE. Olenko valveilla vai nukuksissa, sitä en voi sanoa; vaan sen\ntiedän ja sen sanon, että olen paroonin alustalaisia ja että nimeni on\nJeppe Niilonpoika enkä ole ikinä ollut parooni enkä kreivi.\n\n    (Eerik on tullut takaisin ja tuonut pesuvettä, jota Jeppe juopi.\n    Käsiliinaa seisoo tarjoomassa eräs palvelija, panee kaikki\n    tuolille ja juoksee lääkäriä noutamaan.)\n\nKAMARIPALVELIJA. Eerik! Mitähän tämä merkitsee? Pelkään että herramme\non kääntynyt äkkiä sairaaksi.\n\nEERIK. Minä luulen, että hän kävelee unissaan, sillä tapahtuuhan usein,\nettä ihmiset nousevat sängystä, pukevat päällensä, syövät, juovat ja\npuhelevat unessaan.\n\nKAMARIPALVELIJA. Ei se sitä ole, Eerik. Minä huomaan, että hän hourii\ntaudin kourissa. Juokse heti hakemaan pari lääkäriä -- -- Armollinen\nherra, karistakaa semmoiset houreet päästänne. Muutoin te säikytätte\nkoko hovin. Tunnetteko minua, armollinen herra?\n\nJEPPE. En tunne itseänikään, kuinka sitten saattaisin muita tuntea?\n\nKAMARIPALVELIJA. Voi voi! Pitääkö minun todella kuulla semmoisia sanoja\narmollisen herrani suusta ja nähdä hänet tuollaisessa tilassa? Voi\nonnetonta taloanne, jota tällaiset noitien juonet kohtaavat! Ettekö\nmuista, herra parooni, mitä eilen teitte, kun olitte metsällä?\n\nJEPPE. En ole ikinä käynyt metsällä, vielä vähemmin harjoittanut\nsalametsästystä, sillä tiedän, että semmoisesta rikoksesta pannaan mies\npakkotyöhön. Ei yksikään ristisielu voi koskaan todistaa, että minä\nolisin ampunut yhtäkään jänistä paroonin mailta.\n\nKAMARIPALVELIJA. Anteeksi, armollinen herra, olinhan minä eilen mukana\nmetsällä.\n\nJEPPE. Eilen minä istuin Jaakko suutarin luona ja menetin viinaan 12\nkillinkiä. Kuinka minä silloin olisin voinut olla metsästämässä?\n\nKAMARIPALVELIJA. Rukoilen teitä polvillani, armollinen herra, että\nheittäisitte semmoiset joutavat puheet. Eerik, onko joku lähetetty\nnoutamaan tohtoreita?\n\nEERIK. On kyllä ja pian ne ovat jo täällä.\n\nKAMARIPALVELIJA. Koettakaamme siis pukea herramme aamupukuun. Kenties\nhän siitä virkistyy, kun pääsee ulos raittiiseen ilmaan. Sallikaa, hyvä\nherra, että puemme aamutakin päällenne.\n\nJEPPE. Aivan mielelläni. Tehkää minulle mitä haluatte, kunhan ette vaan\nkuoliaaksi lyö; sillä minä olen viaton kuin lapsi äitinsä kohdussa.\n\n    (Tohvelit sängyssä.)\n    (Tohtorit tulevat, kamaripalvelija menee heitä vastaan.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    KAKSI TOHTORIA. JEPPE. KAMARIPALVELIJA. EERIK.\n\nENSIMÄINEN TOHTORI. Suureksi suruksemme kuulimme, ettei armollinen\nherra voi oikein hyvin.\n\nKAMARIPALVELIJA. Niin, herra tohtori! Hänen tilansa on aivan surkea.\n\nTOINEN TOHTORI. Kuinka oikeastaan on terveytenne laita?\n\nJEPPE. Ihan hyvin. Minua vaan vähän janottaa se viina, jota eilen join\nJaakko suutarin luona. Antakaa minulle tuopillinen olutta ja laskekaa\nminut menemään, niin minun puolestani saa vetää vaikka hirteen kaikki\nmaailman tohtorit, sillä minä en kaipaa heidän lääkkeitänsä.\n\nENSIMÄINEN TOHTORI. Siinä sen nyt kuulet, kuinka hän hourii, arvoisa\nvirkaveljeni.\n\nTOINEN TOHTORI. Kuta kiivaampi kuume alussa, sitä pikemmin houraus\nlakkaa. Koettakaamme herran suonta. _Qvid tibi videtur, domine frater?_\n\nENSIMÄINEN TOHTORI. Minun mielestäni pitäisi heti iskeä suonta.\n\nTOINEN TOHTORI. Minäpä en ole samaa mieltä. Sillä tällaiset kummalliset\ntaudit vaativat toisenlaista hoitoa. Parooni on nähnyt ilkeän ja\neriskummallisen unen, joka on pannut veret liikkeelle ja huimannut\naivot, niin että hän luulottelee olevansa talonpoika. Senvuoksi\ntoimittakaamme hänelle semmoisia huvituksia, joista hän tavallisesti\nenimmän pitää, antakaamme hänelle semmoisia ruokia ja semmoisia\nviinejä, jotka paraiten menevät hänen makuunsa, ja soittakaamme hänelle\nniitä kappaleita, joita hän mieluimmin kuuntelee.\n\n    (Hilpeä soitto alkaa.)\n\nKAMARIPALVELIJA. Sehän on armollisen herramme lempikappale?\n\nJEPPE. Niin kai. Saattaa olla. Pidetäänkö tässä talossa aina tällaista\nlystiä?\n\nKAMARIPALVELIJA. Niin usein kuin te vaan suvaitsette; tehän meille\nkaikille ruuan ja palkan annatte.\n\nJEPPE. Sepä kummaa, etten ollenkaan muista, mitä ennen olen tehnyt.\n\nTOINEN TOHTORI. Tauti sen vaikuttaa, armollinen herra, että sairas\nunohtaa kaikki, mitä hän on ennen tehnyt. Juontuu mieleeni, kuinka\nmuutama vuosi sitten eräs naapureistani joutui juomisesta niin pilalle,\nettä hän kaksi päivää luuli olevansa ilman päätä.\n\nJEPPE. Olisin iloissani, jos tämän piirikunnan tuomarille Kristolle\nkävisi samoin; mutta hänellä taitaa olla ihan toisenlaatuinen tauti,\nsillä hän luulee itsellänsä olevan hirveän suuren pään, vaikkei hänellä\nole päätä pahintakaan, niinkuin hänen tuomioistaan kyllä näkyy.\n\n    (Kaikki nauravat: Ha-ha-ha!)\n\nTOINEN TOHTORI. On hupaista kuulla herran laskevan leikkiä. Mutta\npalatakseni taas äskeiseen asiaan, niin tuo mies parka kulki ympäri\nkylää kysellen kaikilta, eikö kukaan ollut sattunut löytämään hänen\npäätänsä, jonka hän oli kadottanut. Mutta hän parani vihdoin viimein ja\non nyt lukkarina Jyllannissa.\n\nJEPPE. No, lukkariksi hän olisi kyllä kelvannut, vaikkei olisi päätänsä\nlöytänytkään.\n\n    (Kaikki nauravat taas.)\n\n    (Jeppe sylkee ja niistää nenäänsä oikealle\n    ja vasemmalle ja käyttäytyy kuin talonpoika ainakin.)\n\nENSIMÄINEN TOHTORI. Eikö arvoisa virkaveljeni muista, mitä tapahtui 10\nvuotta sitten, kun muuan mies kuvitteli päänsä olevan kärpäsiä täynnä.\nHäntä ei saatu siitä uskosta, vaikka olisi puhuttu hänelle mitä,\nennenkuin eräs ymmärtäväinen tohtori paransi hänet: Hän pani sairaan\npäälaelle laastarilapun, joka oli mustanaan kuolleita kärpäsiä; jonkun\najan kuluttua hän otti lapun pois ja näytti sairaalle siihen tarttuneet\nkärpäset ja sai hänet siihen uskoon, että ne olivat imeytyneet siihen\nhänen päästänsä; ja kohta parani mies. Olen myös kuullut kerrottavan\ntoisesta miehestä, joka pitkällisen kuumetaudin jälkeen sai semmoisen\npäähänpiston, että koko maa hukkuisi tulvaan, jos hän vesitarpeensa\ntekisi. Ei kukaan saanut häntä luopumaan niistä ajatuksista, sillä hän\nsanoi tahtovansa kuolla yhteiskunnan hyväksi. Hänet parannettiin näin:\nHänelle laitettiin sana ikäänkuin kaupungin päälliköltä, että kaupunkia\nmuka uhkasi ankara piiritys, ja vallihaudoissa ei ollut yhtään vettä.\nSenvuoksi piti hänen täyttää ne, jotta vihollinen ei pääsisi\nkaupunkiin. Tuosta tuli sairas niin iloiseksi, kun hän huomasi voivansa\ntehdä palveluksen isänmaalleen sekä itselleen, että hän vapautui\nsamalla kertaa vesipakostaan ja sairaudestaan.\n\nTOINEN TOHTORI. Minä voisin kertoa esimerkiksi toisen jutun, joka\ntapahtui Saksassa. Eräs aatelismies tuli kerran ravintolaan, jossa hän\nsyötyään meni maata ja ripusti kultavitjat, joita hän tavallisesti\nkantoi kaulassaan, kamarin seinälle. Isäntä huomasi sen, saattoi\nvieraansa levolle ja toivotti hänelle hyvää yötä. Mutta kun hän arvasi\naatelismiehen nukkuneen, hiipi hän kamariin ja otti 60 niveltä pois\nvitjoista ja ripusti ne takaisin seinälle. Vieras herää aamulla, käskee\nsatuloida hevosensa ja pukeutuu lähteäkseen. Mutta kun hän aikoi panna\nvitjat kaulaansa, älysi hän, että ne olivat tulleet puolta lyhemmiksi,\nja alkaa sentähden huutaa, että hänen luonaan on käynyt varkaita.\nIsäntä, joka seisoi oven takana vakoilemassa, juoksee heti sisään ja\nhuutaa, ollen kauheasti hämmästyvinään: \"Voi! voi! mikä hirveä muutos!\"\nKun vieras kysyi, miksi hän niin ällistyi, vastasi hän: \"Voi hyvä\nherra! Päänne on tullut ainakin puolta suuremmaksi kuin se oli eilen.\"\nJa sitten hän toi esiin väärän peilin, joka näytti kaikki tyyni puolta\nsuurempana. Kun nyt aatelismies näki päänsä niin suureksi, puhkesi hän\nitkuun ja sanoi: \"Voi, nyt huomaan syyn, miksi vitjani ovat käyneet\nniin lyhyiksi.\" Sitten hän hyppäsi hevosensa selkään ja kietoi päänsä\nviittaan, ettei kukaan sitä tiellä näkisi. Kerrotaan hänen sitten\npysytelleen monta päivää kotonaan huoneissa ja eläneen siinä uskossa,\nettä vitjat eivät olleet suinkaan lyhentyneet, vaan pää kasvanut liian\nsuureksi.\n\nENSIMÄINEN TOHTORI. Sellaisista harhaluuloista on lukemattomia\nesimerkkejä. Minäkin muistan kerran kuulleeni puhuttavan miehestä, joka\nluuli nenänsä olevan viisi kyynärää pitkän ja varoitti kaikkia\nvastaantulijoita, etteivät vaan tulisi liian likelle.\n\nTOINEN TOHTORI. _Domine frater!_ Olette kai kuullut miehestä, joka\nluuli olevansa kuollut? Muuan nuori mies oli saanut päähänsä, että hän\nmuka oli kuollut, ja senvuoksi hän paneutui ruumispaareille ja heitti\nsyömisen ja juomisen. Hänen ystävänsä osoittivat hänelle, kuinka\nmieletöntä se oli, ja koettivat kaikkia keinoja saadakseen häntä\nsyömään, vaan turhaan. Mies vaan nauroi heille ja väitti, ettei\nkuolleilla ole koskaan tapana syödä eikä juoda. Viimein otti muuan\nlääketaitoon perehtynyt mies parantaakseen hänet ihmeellisellä tavalla.\nHän houkutteli erään palvelijan myös rupeamaan kuolleeksi ja hänet\nkannettiin juhlallisilla menoilla samaan huoneeseen, jossa sairas\nmakasi. Molemmat loikoivat ensin kauan aikaa katsellen toinen toistaan.\nViimein alkoi sairas tiedustella toiselta, miksi hänet oli sinne tuotu;\ntämä vastasi: senvuoksi, kun hän oli kuollut. Sitten he alkoivat\nkysellä toinen toiseltaan, mihin tautiin he olivat kuolleet, ja\nmolemmat selittivät sen laveasti. Nyt tuli joku vartavasten palkattu\nhenkilö tuomaan palvelijalle illallista, ja tämä nouseekin\nruumisarkustaan, syö tukevasti ja kysyy toveriltaan, eikö hänkin jo\nhaluaisi ruokaa? Sairas ihmetteli sitä kovin ja kysyi, sopiko kuolleen\nsitten syödä, vaan sai vastaukseksi, että ellei hän syö, niin ei hän\nkauan jaksa kuolleena maata. Hän suostui senvuoksi ensinnäkin syömään\ntoisen kanssa, sitten nukkumaan, nousemaan ylös ja pukeutumaan -- --\nsanalla sanoen, hän matki kaikkia toisen tekoja, niin että hän viimein\ntuli aivan terveeksi ja viisaaksi, niinkuin hänen toverinsa. Voisin\nvielä kertoa lukemattomia samanlaisia ihmeellisiä tapauksia. Samoin on\nkai käynyt tällä kertaa armolliselle herra paroonille, kun hän\nkuvittelee olevansa köyhä talonpoika. Heittäkää siis kaivoon tuollaiset\ntuumat, niin tulette terveeksi jälleen.\n\nJEPPE. Mutta olisikohan se mahdollista, että se on vaan pelkkää\nluulottelua?\n\nTOHTORI. On ihan varmaa. Olettehan nyt kuullut millaisia ihmeitä luulo\nsaa aikaan.\n\nJEPPE. Enkö minä sitten ole Jeppe Niilonpoika?\n\nTOHTORI. Ette suinkaan.\n\nJEPPE. Eikö tuo riivattu Nilla ole sitten akkani?\n\nTOHTORI. Mitä vielä! Herra parooni on jo monta vuotta ollut leskenä.\n\nJEPPE. Onko siis harhaluuloa vaan, että Nillalla on patukka, jota hän\nsanoo mestari Eerikiksi?\n\nTOHTORI. Pelkkää harhaluuloa.\n\nJEPPE. No eikö sekään ole totta, että minut laitettiin eilen saippuan\nostoon?\n\nTOHTORI. Eikö mitä.\n\nJEPPE. Eikö sekään, että menetin kaikki saippuarahani Jaakko suutarin\nviinaan?\n\nKAMARIPALVELIJA. Ei tietysti. Olittehan koko eilisen päivän kanssamme\nmetsästämässä.\n\nJEPPE. Eikö sekään, että lukkari pitää minun eukkoani?\n\nKAMARIPALVELIJA. Kuinkas nyt! Rouvahan on ollut kuolleena jo monta\nvuotta.\n\nJEPPE. Ahaa!... Jo alan käsittää hulluuteni. En tahdo tietää enää\nmitään koko talonpojasta. Sillä nyt huomaan, että kaikki on ollut vaan\npahaa unta. On sentään kummallista, kuinka viisas ihminen saattaa\ntakertua semmoisiin hullutuksiin.\n\nKAMARIPALVELIJA. Suvaitsetteko mennä vähän kävelemään puutarhaan, sillä\naikaa kun me laitamme jotakin aamiaiseksi.\n\nJEPPE (Nousee). Kyllä. (Käskevästi). Mutta pitäkää kiirettä, sillä\nminulla on sekä nälkä että jano.\n\n    (Lähtevät).\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\n    JEPPE. KAMARIPALVELIJA. SIHTEERI. (Jeppe tulee puutarhasta\n    seurueineen. Pieni pöytä on katettu.)\n\nJEPPE. Ahhah! Johan pöytä on katettu.\n\nKAMARIPALVELIJA. Kaikki on valmiina, kun vaan herra parooni suvaitsee\nruveta ruualle.\n\n    (Jeppe istuu. Toiset seisovat tuolin takana ja nauravat hänen\n    tottumattomuudelleen, kun hän sormin harostelee vatia,\n    röyhtelee syödessään, niistää sormillaan nenäänsä ja pyyhkii\n    vaatteisiinsa.)\n\nKAMARIPALVELIJA. Mitä viiniä haluatte käskeä, teidän armonne?\n\nJEPPE. Kyllä te itse tiedätte, mitä viiniä minulla on tapana juoda\naamulla.\n\nKAMARIPALVELIJA. Reiniläistähän herra parooni enimmiten on juonut.\nMutta ellei se teistä maista, niin heti saatte toista.\n\n    (Jeppe juo ja irvistelee.)\n\nJEPPE. Se on vähän hapanta. Pankaa siihen hiukan mettä sekaan, niin\nsitä tulee hyvää, sillä minä pidän paljon makeasta.\n\nKAMARIPALVELIJA. Tässä on kanaria-sektiä, jos suvaitsette maistaa.\n\nJEPPE (Juo.) Kas se kelpaa. Antakaa soida, pojat! (Joka kerta kun hän\nryyppää, toitotetaan torviin.) Hei pojat! Kaatakaa vielä lasillinen\nsiitä kanaljan säkistä, kuuletteko? (Juo.) Mistä sinä olet saanut tuon\nsormuksen sormeesi?\n\nSIHTEERI. Sen on herra parooni itse minulle lahjoittanut.\n\nJEPPE. Sitä en muista. Anna se minulle takaisin, luultavasti lahjoitin\nsen sinulle juovuspäissäni. (Katselee sitä.) Eihän tällaisia sormuksia\nnoin tuostaan ilmaiseksi anneta. Tahdonpa nähdä, mitä muuta te sitte\nolette saaneet. Palvelijalle riittää, kun hän vaan saa ruuan ja palkan.\n(Nousee.) Voin vannoa, etten muista antaneeni teille mitään erikoisia\nlahjoja ja miksipä niin olisin tehnyt? Maksaahan tämä sormus\ntoistakymmentä riksiä. Ei niin, te vekkulit! Ei niin! Te käytätte\nväärin herranne heikkouksia ja humalahetkiä. Juovuspäissäni olen valmis\nantamaan vaikka ainoat housuni. Mutta kun olen selvinnyt pohmelosta,\nvaadin lahjani takaisin. Muuten saisin tulisen saunan Nillani kourasta.\nMutta mitä minä lörpöttelen. Nyt johtuivat taas mieleeni entiset hullut\nmietteet ja unohdinpa, kuka minä olen. Kaada minulle vielä lasillinen\nkanaljan säkistä. Antakaa paukkaa, pojat! (Torvet soivat taas.) Pankaa\nnyt mieleenne, miehet, mitä minä sanon, ja seuratkaa sitä tarkoin\ntästälähtien. Jos minä joskus iltasilla humalapäissäni lahjoitan teille\njotakin, niin tuokaa se heti aamulla takaisin. Sillä kun palvelijat\nsaavat enemmän kuin he syömällä kuluttavat, pöyhistyvät he liiaksi ja\nalkavat niskoitella isäntäväelleen. Paljonko sinulla on palkkaa?\n\nSIHTEERI. Te olette aina antanut minulle 200 riksiä vuodessa.\n\nJEPPE. Piru sulle vast'edes antakoon 200 riksiä, vaan en minä. Mitä\nhiton hyötyä sinusta on 200 riksin edestä? Minun täytyy itseni tehdä\ntyötä kuin härkä ja puida riihtä aamusta iltaan, ja tuskin ansaitsen\n-- -- Nyt tulevat taas nuo kirotut talonpojan-houreet päähäni. Anna\nminulle vielä viiniä. (Hän juo taas ja torvet soivat.) Kaksisataa\nriksiä! Sehän on suorastaan isännän nylkemistä. Kuulkaa, veitikat!\nTietkää, että kun olen syönyt, aion vetää teistä joka toisen miehen\nhirteen tuossa pihalla. Minä näytän teille, ettei minun kanssani ole\nhyvä kujeilla raha-asioissa.\n\nKAMARIPALVELIJA. Me annamme teille takaisin kaikki, mitä olemme teidän\narmoltanne saaneet.\n\nJEPPE. Niin, niin! Teidän armonne ja teidän armonne! Pokkuroiminen ja\nhännän heiluttaminen ei tähän aikaan paljon maksa. Te tahdotte\nsyyhyttää minun suutani noilla alituisilla \"teidän armoillanne\", kunnes\nsaatte kynityksi viimeisenkin äyrin kukkarostani, silloin kyllä\njäykistyy niskanivelenne. Kieli kyllä laulaa \"teidän armonne\", mutta\nsydän nauraa \"teidän narrinne.\" Teillä on toista kielessä ja toista\nmielessä. Te palvelijat teette niinkuin Abner, joka tuli ja tervehti\nRolandia, sanoen: \"Terve sinulle, veljeni!\" ja samassa iski tikarin\nhänen rintaansa. Uskokaa minua, Jeppe ei ole mikään narri.\n\n    (Kaikki lankeevat polvilleen armoa anoen.)\n\nJEPPE. Nouskaa ylös, miehet! Kun saan syöneeksi, tahdon tutkia asiaa ja\nmäärätä, kuka on hirtettävä ja kuka armahdettava. Nyt tahdon pitää\nlystiä.\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    JEPPE. KAMARIPALVELIJA. VOUTI. SIHTEERI.\n\nJEPPE. Missä on voutini?\n\nKAMARIPALVELIJA. Viereisessä huoneessa, herra parooni.\n\nJEPPE. Käske hänet heti sisään.\n\nVOUTI (Tulee sisään miekka vyöllä, hopeanappinen takki päällä.) Mitä\nkäskette, teidän armonne?\n\nJEPPE. En mitään muuta kuin että sinut on hirtettävä.\n\nVOUTI. Enhän minä ole mitään pahaa tehnyt, teidän armonne! Miksi minut\nhirtettäisiin?\n\nJEPPE. Etkö sinä sitten ole vouti?\n\nVOUTI. Olen kyllä, teidän armonne.\n\nJEPPE. Ja vielä sinä kyselet, miksi sinut hirtetään.\n\nVOUTI. Olenhan minä palvellut teidän armoanne niin uskollisesti ja\nrehellisesti ja ollut niin ahkera ammatissani, että teidän armonne on\naina kehunut minua parhaaksi palvelijakseen.\n\nJEPPE. Kyllä olet ollutkin ahkera ammatissasi, näkeehän sen jo\nhopeisista napeistasi. Paljonko sinulla on palkkaa?\n\nVOUTI. Viisikymmentä riksiä vuodessa.\n\nJEPPE (Kävelee edestakaisin.) Viisikymmentä riksiä vuodessa! Heti\npaikalla hirteen!\n\nVOUTI. Armollinen herra! Eihän vähempää voi maksaa koko vuoden\nraskaasta työstä.\n\nJEPPE. Senpä vuoksi sinut hirtetäänkin, kun et saa enempää kuin 50\nriksiä. (Seisahtuu voudin eteen.) Sinulta riittää rahaa takin\nhopeanappeihin, hienoihin hihansuuröyhelöihin, silkkisiin\nperuukinnauhoihin ja sinulla on ainoastaan 50 riksiä vuodessa.\nTäytyyhän sinun silloin varastaa minulta miesparalta, sillä mistä\nmuualta se kaikki sitten tulisi?\n\nVOUTI (Polvillaan.) Anteeksi, armollinen herra! Säästäkää minua toki\nvaimoparkani ja alaikäisten lasteni turvaksi!\n\nJEPPE. Montako lasta sinulla on?\n\nVOUTI. Seitsemän niitä on elossa, teidän armonne.\n\nJEPPE. Ha-ha-ha! Seitsemän lasta elossa? Sihteeri, vedä hänet paikalla\nhirteen!\n\nSIHTEERI. Voi armollinen herra! Enhän minä ole mikään pyöveli.\n\nJEPPE. Jos et vielä ole, niin sinusta kyllä saattaa tulla. Sinä olet\nsen näköinen, että kelpaisit vaikka mihin. Kun olet hänet hirttänyt,\nniin sitten hirtän minä sinut itse.\n\nVOUTI. Voi armollinen herra! Armahtakaa toki!\n\nJEPPE (Kävelee edestakaisin, istahtaa ja juo ja nousee taas seisomaan.)\nViisikymmentä riksiä, eukko ja seitsemän lasta! Ellei muut sinua hirtä,\nniin kyllä minä teen sen itse. Ja kyllä minä tiedän, mitä te olette\nmiehiänne, te voudit! Kyllä minä tiedän, miten te menettelette\nmeidän talonpoika-raukkojen kanssa -- -- No, nythän ne kirotut\ntalonpojanhoureet tulivat taas mieleeni. Sen minä vaan sanon, että minä\ntunnen teidän luonteenne ja metkunne niin juurta jaksaen, että voisin\nruveta voudiksi vaikka tänäpäivänä, jos niin tarvitaan. Te kuoritte\nkerman maidosta ja isäntäväki saa -- -- no, en viitsi sanoa, minkä.\nLuulen, että ennen maailmanloppua ovat voudit vapaasukuisia herroja ja\nvapaasukuiset herrat ovat alentuneet voudeiksi. Kun talonpoika pistää\nteille tai teidän vaimollenne jotakin kouraan, niin kohta saa\nisäntäväki kuulla teiltä, että se ja se miesparka on kyllä siivo ja\nahkera, mutta monenmoiset onnettomuudet ovat hänen niin köyhdyttäneet,\nettei hän jaksa maksaa veroansa, että hänellä on huono tilus, että\nhänen karjaansa on tullut syyhytauti, tai muuta sen sellaista lorua,\nmillä herrasväen korvia lumotaan. Usko minua, miekkonen! Minua ei sillä\ntavoin nenästä vedetä; sillä minä olen itse talonpoika ja talonpojan\npoika -- -- No no, jo taas tulevat nuo hullutukset mieleeni. Minä sanon\nvaan, että minä olen talonpojan poika; sillä Abraham ja Eeva, meidän\nesivanhempamme, olivat talonpoikia.\n\nSIHTEERI (Lankeaa myös polvilleen.) Voi armollinen herra! Armahtakaa\nhäntä toki hänen vaimonsa vuoksi, sillä milläpä eukkoparka sitten elää\nja lapsiaan ruokkii, jos mies hirtetään.\n\nJEPPE. Kuka on sanonut, että niiden pitäisi elää? Voidaanhan ne hirttää\nmyös.\n\nSIHTEERI. Voi hyvä herra! Se on niin lempeä ja kaunis vaimo!\n\nJEPPE. Vai niin! Kenties olet rakastunut häneen, kun niin kovasti pidät\nhänen puoltansa. Kutsu hänet tänne luokseni.\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    VOUDIN VAIMO. JEPPE. MUUT. (Voudin vaimo\n    astuu sisään ja suutelee Jepen kättä.)\n\nJEPPE. Oletko sinä voudin vaimo?\n\nVOUDIN VAIMO. Olen, teidän armonne.\n\nJEPPE (Taputtelee hänen rintojansa.) Sinä olet muhkea muori. Tahdotko\ntulla viereeni ensi yöksi?\n\nVAIMO. Teidän on valta käskeä mitä haluatte; minä olen palvelijanne.\n\nJEPPE (Voudille.) Onko sinulla mitä sitä vastaan, että minä makaan\nvaimosi kanssa ensi yön?\n\nVOUTI. En voi muuta kuin kiittää, että herra parooni tekee minun\nmatalalle majalleni semmoisen kunnian.\n\nJEPPE. Hei nyt! Tuoli tänne! Vaimo istukoon viereeni syömään. (Vaimo\nistuu pöytään, syö ja juo Jepen kanssa; Jeppe katsoo mustasukkaisena\nkarsaasti sihteeriä ja sanoo:) Paha sinut perii, lurjus! Mitä\ntirkistelet häneen?\n\n    (Aina kun Jeppe vilkaisee sihteeriin, kääntää tämä katseensa\n    heti pois voudin vaimosta ja luo silmäyksen maahan. Jeppe\n    laulaa vanhanaikaisen rakkaudenlaulun istuessaan pöydässä\n    voudin vaimon vieressä. Sitten hän komentaa:)\n\nSoittakaa polskaa, että saan pikkuisen tanssia.\n\n    (Musiikkia. Jeppe tanssii pehtorin vaimon kanssa, mutta\n    kaatuu viinapäissään kolme kertaa. Vihdoin hän neljännen\n    kerran kaaduttuaan jää makaamaan lattialle ja vaipuu uneen.\n    Soitto taukoo.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    PAROONI. MUUT.\n\nPAROONI (Parooni, joka on esiintynyt sihteerinä.) Nyt hän taas nukkuu\nkuin pölkky. Leikki on lopussa. Mutta vähältä olimme itse joutua\nnäyttelemään päänarrien osaa, sillä hän alkoi komentaa meitä kuin\ntyranni, niin että meidän olisi pitänyt keskeyttää leikkimme tahi antaa\ntuon raa'an talonpojan pidellä meitä pahasti. Hänen käytöksestään nyt\nnäemme, kuinka tyrannimaisiksi ja röyhkeiksi semmoiset ihmiset\nmuuttuvat, jotka liejusta äkkiä kohoavat suureen kunniaan ja arvoon.\nOlinpa melkein onnettomalla hetkellä ottanut esittääkseni sihteerin\nosaa, sillä jos hän olisi käskenyt pieksämään minua, niin olisi siitä\nsyntynyt paha pila, joka olisi tehnyt minut ihmisten silmissä\nnaurettavammaksi kuin itse Jepen. Parasta on, että annamme hänen vielä\nvähän nukkua ja sitten puemme hänen päällensä jälleen likaiset\ntalonpoikaisvaatteet.\n\nEERIKKI. Katsokaa, herra! Hän makaa jo kuin hiiri. Nähkääs, häntä saa\nvaikka lyödä, hän ei sitä tunne.\n\n    (Lyö Jeppeä.)\n\nPAROONI. Viekää hänet sitten ulos, ja suorittakaa ilveily loppuun.\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\nJEPPE (Makaa entisessä talonpoikaisessa puvussaan rikkatunkiolla, herää\nja huutaa:) Hoi sihteeri, kamaripalvelijat, lakeijat! Vielä lasillinen\nkanaljan säkistä!\n\n    (Katselee ympärilleen ja hieroo silmiään kuin ennenkin, puristelee\n    päätään ja saa vanhan leveäreunaisen hatun käsiinsä, hieroo\n    silmiään ja kääntelee hattuansa kaikilta puolilta, tarkastelee\n    pukuaan ja huomaa olevansa entisellään ja alkaa puhua:)\n\nKuinka kauan oli Abraham paratiisissa? Hohoi! Nyt huomaan surukseni\nkaikki olevan taas entisellään. Tunnen vanhan vuoteeni, mekkoni,\nnapalangon-lakkini ja itseni. Tämä on toista, Jeppe parka, kuin\nkallistella kanaljansäkistä täytettyjä kultaisia maljoja ja istua\npöydässä, kun lakeijat ja sihteerit seisovat tuolin takana passaamassa.\nHyvä ei valitettavasti kestä koskaan kauan. Ho-hoi, että minun, joka\näsken ikään vielä olin semmoista herraa, pitää nyt tyytyä näin kurjaan\ntilaan. Komea sänkyni on muuttunut rikkatunkioksi, kultakirjainen\nmyssyni nukkavieruksi napalangon-lakiksi, lakeijani porsaiksi ja minä\nitse astunut armollisen herran asemasta kurjaksi talonpojaksi jälleen.\nLuulinpa herätessäni näkeväni sormeni täynnä kultasormuksia, mutta\nniissä on [suoraan sanoen] toisenlaista kultaa koristeena. Aioin vetää\npalvelusväkenä tilille, vaan nyt saan itse panna selkänahkani\nparkittavaksi, kun kotiin pääsen ja joudun tekemään asioista tiliä\nakalleni. Luulin herätessäni tarvitsevani vaan koukistaa käsivarttani\ntarttuakseni kanaljansäkistä täytettyyn lasiin, vaan sain suoraan\nsanoen sianp... sormiini. Niin, niin Jeppe parka! paratiisin elämä ei\nkestänyt kauan ja ilosi sai pikaisen lopun. Vaan kukaties sama onni voi\nkohdata minua uudelleen, jos heittäydyn vielä hetkiseksi levolle.\nSuokoon taivas, että se minulle tapahtuisi -- -- että pääsisin\nparatiisiin takaisin.\n\n    (Laskeutuu jälleen nukkumaan.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    NILLA. JEPPE.\n\nNILLA. Olisikohan Jeppeä kohdannut jokin onnettomuus? Mitä tämä\noikeastaan on? Hän on joutunut paholaisen pauloihin tai sitten hän\nistuu kauniisti kapakassa -- niinkuin pahemminkin pelkään -- ja\nryypiskelee rahat suuhunsa. Olinpa hullu, kun uskoin sille rentulle 12\nkillinkiä yhdellä kertaa. Vaan mitä näen? Eikö hän kuorsaa tuossa\nrikkatunkiolla? Voi minua poloista, jolle on annettu semmoinen elukka\nmieheksi! Mutta sen saat maksaa selkänahallasi.\n\n    (Hiipii hiljaa Jepen luo ja peittoaa häntä\n    mestari Eerikillä selkään.)\n\nJEPPE. Voi voi, auttakaa, auttakaa! Mitä tämä? Missä olen? Kuka olen?\nKuka minua pieksää? Miksi minua piestään? Hei!\n\nNILLA. Kyllä minä näytän sinulle mitä se on.\n\n    (Lyö häntä taasen ja repii tukasta.)\n\nJEPPE. Voi voi, Nilla kulta! Älä lyö enää, et tiedä, mitä minulle on\ntapahtunut.\n\nNILLA. Missä sinä, senkin juoppolalli, olet näin kauan kuhnaillut?\nMissä on saippua, jota laitoin sinut ostamaan?\n\nJEPPE. En päässytkään kaupunkiin.\n\nNILLA. Mikset päässyt?\n\nJEPPE. Minut temmattiin tieltä taivaaseen.\n\nNILLA. Taivaaseen! Kyllä minä annan sinulle taivasta. (Pieksää Jeppeä\naika lailla.) Vai taivaaseen! Vai taivaaseen! (Lyö häntä uudelleen.)\nVieläkö mielesi tekee ilveillä kanssani?\n\nJEPPE. Ai ai ai! Niin totta kuin olen rehellinen mies, se on suora\ntotuus.\n\nNILLA. Mikä on totuus?\n\nJEPPE. Se että olen ollut taivaassa.\n\nNILLA. Joko taas taivaassa!\n\n    (Lyö häntä.)\n\nJEPPE. Voi, Nilla kulta! Älä pieksä minua enää.\n\nNILLA. Tunnusta heti, missä olet ollut, tai minä tapan sinut.\n\nJEPPE. Voi, mielelläni tunnustan, missä olen ollut, ellet vaan lyö\nminua enää.\n\nNILLA. No tunnusta sitten.\n\nJEPPE. Vanno, ettet sitten enää lyö minua.\n\nNILLA. Enkä vanno.\n\nJEPPE. Niin totta kuin olen kunnian mies ja nimeni on Jeppe\nNiilonpoika, niin totta on se, että olen ollut taivaassa ja nähnyt\nihmeitä, joita kummastuisit kuullessasi.\n\n    (Nilla antaa hänelle taas selkään ja\n    vetää häntä tukasta huoneeseen.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\nNILLA (Yksin).  Kas niin, juoppolalli! Nuku nyt ensin pohmelo pois\npäästäsi, sitten saamme jutella enemmän. Tuollaiset siat kuin sinä\neivät pääse taivaaseen. Aatteles nyt, kuinka se elukka on juonut\nitsensä järjettömäksi. Vaan jos hän on menettänyt juomiin minun rahani,\nniin saa hän siitä kelpo rangaistuksen, sillä kahteen päivään ei tule\nhänen suuhunsa kuivaa eikä märkää. Tottapa nuo sitten haihtuvat päästä\ntaivaan-houreet.\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    KOLME ASESTETTUA MIESTÄ. NILLA.\n\nKOLME MIESTÄ. Eikö tässä asu mies, nimeltä Jeppe?\n\nNILLA. Asuu kyllä.\n\nKOLME MIESTÄ. Oletko sinä hänen vaimonsa?\n\nNILLA. Olen, Jumala paratkoon.\n\nKOLME MIESTÄ. Laske meidät heti hänen puheillensa.\n\nNILLA. Hän on ihan juovuksissa.\n\nKOLME MIESTÄ. Olkoonpa jos. Tuo hänet heti paikalla tänne ulos, muuten\ntulee pahat koko talolle.\n\n    (Nilla menee sisään ja työntää Jepen ulos semmoisella vauhdilla,\n    että hän sysää mukanaan kumoon yhden niistä kolmesta miehestä.)\n\n\nViides kohtaus.\n\nJEPPE. KOLME MIESTÄ.\n\nJEPPE. Voi voi, hyvät ihmiset! Nyt näette, millaisen akan kanssa minun\npitää elää kituuttaa.\n\nKOLME MIESTÄ. Et sinä sen parempaa ansaitsekaan, sillä sinä olet\npahantekijä.\n\nJEPPE. Mitä pahaa minä sitten olen tehnyt?\n\nKOLME MIESTÄ. Sen saat pian kuulla oikeuden edessä.\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    KAKSI ASIANAJAJAA. TUOMARI. JEPPE.\n\n    (Tuomari tulee toisen asianajajan kanssa sisään ja istuu\n    tuolille. Jeppe tuodaan tuomioistuimen eteen, kädet selän\n    taakse sidottuina. Ensimäinen asianajaja astuu esiin ja\n    lausuu seuraavan kanteen:)\n\nENSIM. ASIANAJAJA. Tässä on se mies, herra tuomari, jonka me todistajat\nnäimme tunkeutuvan paroonin taloon, tekeytyvän sen isännäksi, esiintyen\nparoonin vaatteissa, ja komentavan hänen palvelijoitansa kuin tyranni.\nJa koska tämä on ennen kuulumattoman julkea teko, niin vaadimme\nparoonin puolesta, että miestä erityisellä tavalla ankarasti\nrangaistaan, muille väkivallantekijöille varoittavaksi ja peloittavaksi\nesimerkiksi.\n\nTUOMARI. Onko se totta, mistä sinua syytetään? Sano suoraan, mitä\nsinulla on puolustukseksi mainittavaa. Sillä emme tahdo tuomita ketään\nilman kuulematta.\n\nJEPPE. Voi minua poloista! Mitä nyt sanoisin! Tunnustan ansaitsevani\nrangaistuksen. Mutta vaan siitä syystä, että join ne rahat, joilla\nminun olisi pitänyt ostaa saippuata. Tunnustan myöskin, että olen\näskettäin ollut eräässä linnassa, mutta kuinka sinne tulin ja millä\nkurilla sieltä taas takaisin pääsin, siitä en tiedä mitään.\n\nENSIM. ASIANAJAJA. Nyt, herra tuomari, kuulette sen hänen omasta\nsuustaan, että hän on juonut itsensä humalaan ja humalapäissään tehnyt\nkerrassaan kuulumattoman pahantyön. Nyt on vaan ratkaistava, voiko niin\nsuuri pahantekijä puhdistaa itseään rikoksesta viittaamalla\njuopuneeseen tilaansa, jossa hän sen teki. Minun mielestäni ei. Sillä\nsiinä tapauksessa ei huoruudesta eikä miesmurhastakaan voitaisi\nrangaista, jokainen hakisi silloin semmoisia verukkeita ja väittäisi\nrikoksen tapahtuneen viinan vaikutuksesta. Ja vaikkapa hän voisi\ntodistaakin olleensa juovuksissa, ei se hänen asiaansa paranna. Sillä\nlaissa sanotaan: Kukin vastatkoon selvänä siitä, mitä hän on\nviinapäissään rikkonut. Kaikkihan muistavat, kuinka muuan semmoinen\npahantekijä yksinkertaisuudessaan tekeytyi suureksi herraksi; vaan\nhänen yksinkertaisuutensa ja typeryytensä ei voinut pelastaa häntä\nkuolemasta. Sillä rangaistus on olemassa vaan muille varoitukseksi.\nKertoisin koko jutun, ellen pelkäisi viivyttäväni sillä oikeuden\nistuntoa.\n\nTOINEN ASIANAJAJA. Kunnioitettava herra tuomari! Tämä asia on minusta\nniin kummallinen, etten saa sitä mahtumaan päähäni, vaikka todistajia\nolisi vielä enemmän. Yksinkertainen talonpoikako tunkeutuisi paroonin\nhoviin ja pukeutuisi itse herraksi, vaikka ei pysty jäljittelemään\nhänen muotoaan ja käytöstään? Kuinka hän saattoi päästä paroonin\nmakuukamariin, kuinka hän saattoi pukeutua herran vaatteisiin, niin\nettei kukaan sitä huomannut? Ei, herra tuomari! Näkeehän sen, että se\non vaan tuon miesparan vihamiesten omaa keksintöä. Toivon senvuoksi,\nettä hänet vapautetaan.\n\nJEPPE (Itkusilmin.) Jumala siunatkoon sinun kieltäsi! Minulla on\npalanen purutupakkaa housun taskussa, jos saan tarjota. Se kelpaa kyllä\nkunnon miehen poskeen pantavaksi.\n\nTOINEN ASIANAJAJA. Pidä vaan tupakkasi, Jeppe! En puhu puolestasi\nlahjojen ja antimien vuoksi, vaan pelkästä kristillisestä\nlähimmäisrakkaudesta.\n\nJEPPE. Anteeksi, herra prokuraattori! En olisi luullut teidän\njoukossanne olevan yhtään niin rehellistä miestä.\n\nENSIM. ASIANAJAJA. Mitä arvoisa virkaveljeni esittää tämän pahantekijän\npuolustukseksi, perustuu vaan arveluihin. Tässä ei ole kysymys siitä,\nonko mahdollista, että sellaista tapahtuu vai ei, vaan niin hyvin\nvieraatmiehet kuin syytetyn oma tunnustus ovat näyttäneet asian toteen.\n\nTOINEN ASIANAJAJA. Mitä joku peloissaan ja hämmästyksissään tunnustaa,\nei ole tunnustukseksi luettava. Minusta olisi senvuoksi parasta antaa\ntuolle yksinkertaiselle miehelle ajattelemisen aikaa ja kysyä häneltä\nsitten asiaa uudelleen. Kuules Jeppe! Ajattele tarkoin, mitä sanot;\ntunnustatko tehneesi sen, mistä sinua syytetään?\n\nJEPPE. En. Vakuutan lujimmalla valallani, että kaikki se on sulaa\nvalhetta, mitä tässä äsken tunnustin; sillä en ole kolmeen päivään\nliikahtanutkaan kotoani.\n\nENSIM. ASIANAJAJA. Herra tuomari! Minun mielestäni ei ketään pitäisi\nlaskea puhdistusvalalle, joka ensin vierasten miesten ja sitten omain\ntunnustustensa kautta on jo todistettu syylliseksi.\n\nTOINEN ASIANAJAJA. Mutta minun mielestäni pitäisi.\n\nENSIM. ASIANAJAJA. Mutta minun mielestäni ei.\n\nTOINEN ASIANAJAJA. Mutta kun asia on niin kummallista laatua.\n\nENSIM. ASIANAJAJA. Tässä ei auta mitkään mutkat todistajia ja\ntunnustusta vastaan.\n\nJEPPE (Itsekseen.) Voi jospa saisin nuo lainlukijat tukkanuottasille,\nniin sill'aikaa minä ottaisin tuomarin kouriini ja löylyttäisin häntä\nniin, että hän unohtaisi sekä lait että asetukset.\n\nTOINEN ASIANAJAJA. Mutta kuulkaa, herra virkaveljeni! Vaikka teko\ntunnustetaankin, niin ei mies kuitenkaan ole rangaistusta ansainnut;\nsillä eihän hän ole talossa mitään pahaa tehnyt, ei murhaa eikä\nvarkautta.\n\nENSIM. ASIANAJAJA. Ei se tähän kuulu! _Intentio furandi_ on sama kuin\n_furatio_.\n\nJEPPE. Puhu meidän maan kieltä, nokitonttu, niin kyllä täältä\nvastauksen saat.\n\nENSIM. ASIANAJAJA. Sillä saatiinpa hänet kiinni varkausaikeissa tai\nvasta sen jälkeen, kun hän on varkauden tehnyt, niin hän on varas\nkummassakin tapauksessa.\n\nJEPPE. Voi armollinen tuomari! Mielelläni menisin hirteen, jos tämä\nprokuraattori hirtettäisiin viereeni.\n\nTOINEN ASIANAJAJA. Älä lörpöttele semmoista, Jeppe; sillä turmelet vaan\noman asiasi.\n\nJEPPE. No, miks'ette te sitten sano vastaan. (Itsekseen.) Hän seisoo\ntyhmänä kuin pässi.\n\nTOINEN ASIANAJAJA. Mutta todistakaa tämä _furandi propositum!_\n\nENSIM. ASIANAJAJA. _Quicunque in aedes alienas noctu irrumpit, tamquam\nfur aut nocturnus grassator existimandus est; atqvi reus hic ita,\nergo_ -- -- --\n\nTOINEN ASIANAJAJA. _Nego majorem, quod scilicet irrumperit_.\n\nENSIM. ASIANAJAJA. _Res manifesta est, tot legitimis testibus\nextantibus, ac confitente reo_.\n\nTOINEN ASIANAJAJA. _Quicunque vi aut metu coactus fuerit\nconfiteri_ -- -- --\n\nENSIM. ASIANAJAJA. No missä on se _vis?_ Missä on se _metus?_ Te vaan\nvääntelette lakia.\n\nTOINEN ASIANAJAJA. Tepä sitä tässä vääntelette.\n\nENSIM. ASIANAJAJA. Sitä älköön yksikään kunnian mies tulko minulle\nsanomaan.\n\n    (Tarttuvat toistensa rintapieliin ja Jeppe karkaa takaapäin\n    ja repii tekotukan pois ensimäisen asianajajan päästä.)\n\nTUOMARI. Kunnioitusta tuomioistuimelle! Lopettakaa, jo riittää. (Lukee\ntuomion.) Koska Jeppe Niilonpoika ja Jepen pojanpoika sekä\npolkeettomien todistajien että myös oman tunnustuksensa kautta on\ntodistettu syylliseksi siihen, että hän on tunkeutunut paroonin hoviin,\npukenut päällensä paroonin vaatteet ja kohdellut pahasti hänen\npalvelijoitansa, tuomitaan hän myrkyllä kuoletettavaksi ja, kun henki\non hänestä lähtenyt, hänen ruumiinsa ripustettavaksi hirsipuuhun.\n\nJEPPE. Voi voi, armollinen herra tuomari! Eikö ole mitään armahdusta?\n\nTUOMARI. Ei ole. Tuomio on pantava viipymättä täytäntöön silmieni\nedessä.\n\nJEPPE. Voi voi, enkö voisi saada ensin ryypyn viinaa, ennenkuin minulle\njuotetaan myrkkyä, että voisin kuolla urhoollisemmin?\n\nTUOMARI. Se voidaan kyllä myöntää.\n\nJEPPE (Juo kolme lasillista paloviinaa, lankee taas polvilleen ja\nkysyy:) Enkö voisi saada vielä armoa?\n\nTUOMARI. Et, Jeppe! Nyt se on jo liian myöhäistä.\n\nJEPPE. Voi, ei se vielä ole liian myöhäistä. Voihan tuomari peruuttaa\ntuomionsa ja sanoa, että hän tuli ensi kerralla tehneeksi väärän\ntuomion. Useinhan semmoista sattuu; sillä me olemme erehtyväisiä kaikki\ntyyni.\n\nTUOMARI. No muutaman hetken kuluttua saat itse tuntea, että se on liian\nmyöhäistä; sillä olet jo juonut myrkkyä viinan seassa.\n\nJEPPE. Voi minua onnetonta! Olenko jo juonut myrkkyä viinan seassa? No\nhyvästi siis, Nilla! Vaikka et sinä heittiö ole ansainnut minulta\njäähyväisiä. Hyvästi nyt, Joonas, Niilo ja Risto poikaseni! Hyvästi,\nMartta tyttöseni! kullannuppuseni! Sinun isäsi ainakin tiedän itse\nolevani, sillä sinut tehtiin, ennenkuin lukkari tänne tuli. Ja sinä\ntulitkin ihan isääsi, me olemme niin toinen toisemme näköiset kuin\nkaksi vesipisaraa. Hyvästi laukkitammani! Ja kiitoksia joka kerrasta,\nminkä olen selässäsi istunut. Sinä olet ollut minulle rakkain kaikista\nluontokappaleista, lukuunottamatta omia lapsiani. Hyvästi Musti! Sinä\nuskollinen koirani ja ovenvartiani! Hyvästi Murri, mun musta kissani!\nHyvästi härkäni, lampaani, sikani! ja paljon kiitoksia hyvästä\nseurasta ja kaikista niistä päivistä, mitkä olemme yhdessä eläneet.\nHyvästi -- -- Oo, en jaksa enää, ruumiini tuntuu niin raskaalta ja\nhervottomalta.\n\n    (Lankee hervottomana maahan ja jää makaamaan.)\n\nTUOMARI. Kaikki hyvin. Unijuoma on tehnyt tehtävänsä, hän nukkuu kuin\nkivi. Ripustakaa hänet nyt hirteen, mutta varokaa, ettei hän siinä\nmillään tavoin loukkaudu ja että nuora tulee hyvästi kainalojen alle.\nSaammepa nähdä, mitä hän tekee, kun hän herää ja huomaa olevansa\nhirressä.\n\n    (Kantavat Jepen pois.)\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nEnsimäinen kohtaus.\n\n    (Jeppe hirressä riippumassa.) NILLA. JEPPE. TUOMARI.\n\nNILLA. (Repii tukkaansa, lyö rintaansa ja huutaa:) Voi voi, hyvä isä!\nPitääkö minun nähdä hurskas mieheni noin häpeällisesti hirsipuussa?\nVoi, rakas Jeppekulta! Anna minulle anteeksi, mitä olen sinua vastaan\nrikkonut. Voi voi, nyt herää omatuntoni; nyt -- mutta liian myöhään --\nkadun tylyyttäni ja kovuuttani sinua kohtaan; nyt vasta sinua kaipaan,\nnyt vasta älyän, millaisen siivon miehen olen kadottanut. Jospa voisin\npelastaa sinut kuolemasta omalla verelläni ja hengelläni!\n\n    (Pyyhkii silmiään ja itkee katkerasti. Sillä välin on unijuoman\n    vaikutus lakannut ja Jeppe herää jälleen eloon, ja näkee\n    riippuvansa hirressä, kädet selän taakse sidottuina, kuulee\n    vaimonsa valittavan ja lausuu hänelle:)\n\nJEPPE. Älä itke, rakas eukkoni! Tätä tietä meidän kaikkien on\nkuljettava. Mene kotiisi ja hoida talosi ja pidä huoli lapsistani.\nPunaisesta mekostani saat teettää takin pikku Ristolle. Tähteestä saa\nMartta itsellensä myssyn. Pidä ennen kaikkea silmällä, että\nlaukkitammani tulee hyvästi ruokituksi, sillä minä olen rakastanut\nhäntä veljellisellä rakkaudella. Ellen olisi kuollut, puhuisin sinulle\npaljon muutakin.\n\nNILLA. Herra Jumala! Mitä tämä on? Mitä kuulenkaan? Voiko kuollutkin\npuhella?\n\nJEPPE. Älä pelkää, Nilla! En minä tee sinulle mitään pahaa.\n\nNILLA. Rakas Jeppekulta! Kuinka voit puhua, vaikka olet kuollut?\n\nJEPPE. En tiedä itsekään, kuinka se on mahdollista. Mutta kuule,\nsydänkäpyseni, juokse nyt kuin ukonnuoli ja tuo minulle kahdeksalla\nkillingillä viinaa, sillä minua janottaa nyt vietävämmin kuin elossa\nollessani.\n\nNILLA. Hyi, sinä elukka, sinä riivattu! sinä myrkyllinen juopporatti!\nEtkö saanut eläissäsi viinaa kyllin särpiä? Vieläkö sinua kanaljaa\nnytkin janottaa, vaikka olet kuollut? Sinäpä olet aika sika.\n\nJEPPE. Sule nyt suusi, riivattu! ja juokse heti hakemaan viinaa. Jos et\nsitä tee, niin tulenpa, lempo ollen, joka yö tupaasi kummittelemaan.\nNyt en enää pelkää mestari Eerikkiä, sillä ruumiini on kaikille\niskuille tunnoton.\n\n    (Nilla juoksee kotiin hakemaan mestari Eerikkiä,\n    palaa takaisin ja antaa Jepelle selkään.)\n\nJEPPE. Ai ai ai! Lopeta jo, lopeta jo, hyvä Nilla, muuten pieksät minut\nuudelleen kuoliaaksi, ai ai ai!\n\nTUOMARI. Kuules, akka! Älä lyö häntä enään. Rauhoituhan, niin me sinun\ntähtesi annamme miehellesi anteeksi hänen rikkomuksensa ja tuomitsemme\nhänet uudelleen henkiin.\n\nNILLA. Ei, ei, arvon herra! Antakaa hänen vaan riippua siinä, sillä hän\nei ansaitse enää päästä elämään.\n\nTUOMARI. Hyi sinua, akan ruoja! Pötki tiehesi siitä tai me ripustamme\nsinut hirteen miehesi viereen.\n\n    (Nilla juoksee matkoihinsa.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    JEPPE. OIKEUSISTUIN.\n    (Jeppe lasketaan alas hirsipuusta.)\n\nJEPPE. Armollinen herra tuomari! Onko se totta, että minä elän taas?\nTai ehkä minä vaan kummittelen?\n\nTUOMARI. Sinä olet ihan ilmielävä. Sillä se oikeusistuin, joka on\ntuominnut sinut kuolemaan, voi myös tuomita sinut jälleen eloon. Etkö\nsitä ymmärrä?\n\nJEPPE. En totta vie minä sitä ymmärrä, vaan luulen kulkevani täällä\nkummittelemassa.\n\nTUOMARI. Sinua narria! Helppohan tuo nyt on ymmärtää. Jos joku ottaa\nsinulta jotakin, niin tietysti hän voi myös antaa sen sinulle takaisin.\n\nJEPPE. No, mutta antakaas, kun minä lystikseni vedän teidät hirteen,\nniin saammepa nähdä, tokko minä voin sitten tuomita teidät jälleen\neloon.\n\nTUOMARI. Se ei käy laatuun, sillä et sinä ole mikään tuomari.\n\nJEPPE. Mutta olenko minä sitten elossa taas?\n\nTUOMARI. Olet, olet.\n\nJEPPE. Ja enkö kummittele?\n\nTUOMARI. Et suinkaan.\n\nJEPPE. Enkä liiku mörkönä?\n\nTUOMARI. Et tietysti.\n\nJEPPE. Että minä siis olen sama Jeppe Niilonpoika kuin ennenkin?\n\nTUOMARI. Aivan sama.\n\nJEPPE. Etten minä ole mikään öinen haamu?\n\nTUOMARI. Et laisinkaan.\n\nJEPPE. Vannotteko valallanne, että se on totta?\n\nTUOMARI. Sen vannon, että sinä olet ilmielävä.\n\nJEPPE. Vannokaa siis kautta metsänpeikon, että se on totta.\n\nTUOMARI. No, usko sinä vaan meidän sanaamme ja ole meille kiitollinen,\nkun olemme armahtaneet sinua ja tuominneet sinut jälleen eloon.\n\nJEPPE. Jos ette itse olisi minua hirteen vetäneet, niin mielelläni\nolisin teitä kiittänyt, kun päästitte minut maahan takaisin.\n\nTUOMARI. Ole rauhassa, Jeppe! Ja ilmoita meille, jos akkasi sinua\ntästälähtien pieksää, kyllä me siihen keinon keksimme. Tuossa sinulle\n4 riksiä, joilla voit hankkia itsellesi pienet ilot, ja muista juoda\nmeidänkin maljamme.\n\n    (Jeppe suutelee antajan kättä ja kiittää. Oikeusistuin poistuu.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\nJEPPE. (Yksin.) Olen elänyt jo puolisen sataa vuotta, vaan en ole ikinä\nnähnyt niin paljon kummaa kuin näinä kahtena päivänä. Ne on saakelin\nsekavia asioita, kun oikein ajattelen: tunnin verran juopuneena\ntalonpoikana, toisen tunnin paroonina, toisen taaskin talonpoikana, ja\nmilloin kuolleena, milloin elävänä hirsipuussa, joka on kaikista\nkummallisinta. Mutta kenties käykin niin, että kun eläviä ihmisiä\nhirtetään, niin ne kuolevat, mutta kun kuolleita hirtetään, niin ne\nvirkoovat jälleen eloon. -- -- -- Luulenpa, että tämän jälkeen\nviinaryyppy maistuu suloiselta. Hei! Jaakko suutari! Tule ulos!\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    JAAKKO SUUTARI. JEPPE.\n\nJAAKKO. Tervetultua takaisin kaupungista! Saitkos saippuaa akallesi?\n\nJEPPE. Lurjus! Etkö tiedä, kenen kanssa puhut. Hattu pois päästäsi!\nSillä sinä olet vaan nulikka semmoisen miehen rinnalla kuin minä olen.\n\nJAAKKO. En kärsisi muilta tuollaisia sanoja! Mutta sinä Jeppe suot toki\njoka päivä jonkun killingin minulle, senvuoksi en puheitasi niin\ntarkoin punnitse.\n\nJEPPE. Hattu pois päästäsi, senkin rajasuutari, sanon minä!\n\nJAAKKO. Mitä sinulle sitten on matkalla tapahtunut, kun olet muuttunut\nnoin koppavaksi?\n\nJEPPE. Tiedä, että minä olen riippunut hirressä sen jälkeen kun\nviimeksi kanssasi juttelin.\n\nJAAKKO. Eihän tuo mitä niin merkillistä. Minä en ollenkaan kadehdi\nonneasi. Mutta kuules, Jeppe! Missä oluttuopin tyhjennät, siihen\nmyöskin pohjasakat karista; mutta sinä juot itsesi humalaan muualla ja\ntulet sitten minun talooni riitaa rakentamaan.\n\nJEPPE. Hattu pois päästäsi ja heti, sinä lurjus! Etkö kuule, kuinka\ntaskussani helisee?\n\nJAAKKO (Pistää hatun kainaloonsa.) Herran poika! Mistä olet saanut niin\npaljon rahaa?\n\nJEPPE. Parooninvirasta. Kerronpa sinulle, mitä minulle on tapahtunut;\nmutta anna minulle ensin lasillinen simaa, sillä arvoni ei salli minun\nnyt särpiä Tanskan viinaa.\n\nJAAKKO. Maljasi, Jeppe!\n\nJEPPE. Nyt kerron sulle kaikki, mitä minulle on tapahtunut. Kun läksin\nluotasi, vaivuin sikeään uneen. Kun heräsin siitä, olin parooni ja\njoin itseni uudestaan humalaan kanaljasäkin viiniä. Kun juovuin\nkanaljasäkistä, heräsin taas tässä piharikoilla, painuin uudelleen\nuneen siinä toivossa, että nukkumalla taas pääsisin parooninvirkaan.\nMutta huomasin, ettei se temppu aina vetele, sillä akkani herätti minut\nmestari Eerikillään ja talutti minut tukkapäästä tupaan, osoittamatta\npienintäkään kunnioitusta minun äskeiselle arvolleni. Tupaan tultuani\nsain semmoiset potkut takapuoleeni, että lensin päistikkaa taas ulos ja\nnäin ympärilläni joukon otakiiniläisiä murjaaneja, jotka tuomitsivat\nminut pois päiviltä ja tappoivat minun rotanmyrkyllä. Kuoltuani minut\nhirtettiin, ja sitten kun olin hirtetty, virkosin minä taas eloon, ja\nsittenkun olin henkiin herännyt, sain minä neljä riksiä. Semmoinen on\nseikka, mutta kuinka se oikeastaan kävi, sen jätän sinun\nselitettäväksesi.\n\nJAAKKO. Ha-ha-ha! Kylläpä sinä olet nähnyt unta, Jeppe.\n\nJEPPE. Ellei minulla olisi nämä neljä riksiä taskussa, niin luulisinpä\nitsekin, että se oli vaan unennäköä. Jaakko, anna minulle vielä naukku!\nEn viitsi enää ajatella kaikkia näitä hullutuksia, vaan juon itseni\npätkään.\n\n    (Pitävät aika melua, ryypiskellen ja nauraen.)\n\nJAAKKO. Terveeksi, herra parooni! Ha-ha-haa!\n\nJEPPE. Etpä taida sitä oikein käsittää, Jaakko?\n\nJAAKKO. En, vaikka seisoisin päälaellani.\n\nJEPPE. Kuitenkin se saattaa olla täyttä totta, sillä sinä olet pöllöpää\netkä ymmärrä niitä, kuin salatut ovat.\n\n     Nauravat ja laulavat:\n\n        Krouviin läksin mä\n        ja krouviin läksit sä,\n        meillä oli tyttöjä mukana.\n        Hai tuttan juu. Sitten tuu.\n        Sitten tuli pojat heitä halaamaan.\n\n\nViides kohtaus.\n\n    MAUNU. JEPPE. JAAKKO.\n\nMAUNU. Ha-ha-ha! Nyt saatte kuulla saakelin lystin jutun, joka on\ntapahtunut eräälle Jeppe Niilonpojalle. Hänet löydettiin juovuksissa\nmakaamasta tiepuolessa, puettiin toisiin vaatteisiin ja vietiin\nparoonin kartanoon, pantiin herran parhaaseen sänkyyn ja uskoteltiin,\nettä hän on parooni, kun hän heräsi unestaan. Sitten hänet juotettiin\ntaas uudestaan humalaan ja puettiin omiin vanhoihin ryysyihinsä ja\nkannettiin takaisin rikkatunkiolle. Kun hän sitten heräsi, niin hän\nluuli olleensa taivaassa. Olin nauraa itseni kuoliaaksi, kun kuulin\nvoudin väeltä tämän jutun. Antaisinpa, totta vie, kokonaisen taalerin,\njos saisin nähdä tuon narrin, ha-ha-ha!\n\nJEPPE. Paljonko minä olen velkaa Jaakko?\n\nJAAKKO. Kaksitoista killinkiä.\n\n    (Jeppe sukii suutansa ja luikkii häpeissään tiehensä.)\n\nMAUNU. Miksi tuo mies niin äkkiä läksi tiehensä?\n\nJAAKKO. Se oli juuri sama mies, jolle tehtiin se hauska kepponen.\n\nMAUNU. Vai se se oli! No sitten minä juoksen sen perästä. Jeppe hoi!\nKuulehan! Millaista on elämä toisessa maailmassa?\n\nJEPPE. Laske minut rauhaan.\n\nMAUNU. Miks'et ollut siellä kauemmin?\n\nJEPPE. Mitä se sinuun kuuluu?\n\nMAUNU. No, kerrohan meille toki jotakin matkastasi.\n\nJEPPE. Anna minun mennä, sanon minä; muuten sinulle käy pahasti.\n\nMAUNU. Hoi, Jeppe! Olen niin utelias kuulemaan siitä jotakin.\n\nJEPPE. Apua, apua, Jaakko suutari! Sallitko sinä, että minulle tehdään\nväkivaltaa talossasi?\n\nMAUNU. Enhän minä mitä pahaa tee. Kysyn vaan sinulta, Jeppe, mitä näit\ntoisessa maailmassa.\n\nJEPPE. Hoi, hoi, auttakaa, auttakaa!\n\nMAUNU. Etkö nähnyt ketään esi-isistäni siellä?\n\nJEPPE. En; sinun esi-isäsi taisivat olla siinä toisessa paikassa, johon\ntoivon sinun ja muiden koirien joutuvan kuoltuansa.\n\n    (Riistäytyy irti ja pötkii pakoon.)\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    PAROONI. SIHTEERI. KAMARIPALVELIJA. KAKSI LAKEIJAA.\n\nPAROONI. Ha-ha-ha! Sepä vasta juttu, jota ei rahalla osteta. En olisi\nuskonut, että se niin mainiosti luonnistuu. Jos voit keksiä minulle\nvastakin huvituksia, Eerikki, niin pääsetpä korkeimpaan suosiooni.\n\nEERIKKI. Ei, armollinen herra! En uskalla useammin ilveillä tällä\nlailla. Sillä jos hän olisi lyönyt teitä, niinkuin hän uhkasi, olisi\nsiitä tullut ruma murhenäytelmä.\n\nPAROONI. Se on kyllä totta. Sitä jo pelkäsinkin. Mutta olinpa niin\nihastunut juoneen, että ennen olisin ottanut selkääni, melkeinpä\nolisin ennen antanut hänen vetää minut hirteenkin, kuin olisin\nilmaissut kujeemme Jepelle. Etkö sinä ole samaa mieltä, Eerik?\n\nEERIK. Enpä niinkään, teidän armonne. Olisi vähän kummallista, jos joku\nantaisi hirttää itsensä noin vaan leikin päiten. Se leikki kävisi liian\nkalliiksi.\n\nPAROONI. Vielä mitä. Semmoistahan sattuu joka päivä. Jollei nyt ihan\ntäsmälleen, niin jotenkin samoin päättää monikin päivänsä ihan turhan\ntakia. Esimerkiksi: jos joku on luonnostaan heikko ja aavistaa\nmenettävänsä henkensä ja terveytensä liialla juomisella, niin hän\nkuitenkin rasittaa omimistansa ja panee henkensä ja terveytensä\nalttiiksi usein yhden ainoan illan huvin vuoksi. Taikka sitten toisella\ntavoin: Turkin suurvisiirit kuristetaan tavallisesti hirttämällä,\nmuutamat samana päivänä, jolloin he pääsevät visiiriksi, toiset taas\nmuutaman päivän kuluttua; ja kuitenkin kiirehtivät kaikki kiihkeästi\nvisiirinvirkaan, ikäänkuin heidän mielensä tekisi vaan hirteen korkea\narvonimi kaulassa. Tai sitten vielä toisella tavoin: Upseerit uhraavat\nmielellään toinen toisensa hengen ja sielun, saavuttaakseen\nsankarimaineen ja mittelevät turhan päiten miekkojansa etevämpiensä\nkanssa, joiden he tietävät ihan varmaan suistavan tottumattoman\nvastustajan surman suuhun. Luulenpa myös, että on monta sataa\nrakastunutta, jotka yhden ainoan yön ilosta möisivät mielellään\nhenkensä aamun tultua. Piiritystilaisuuksissa nähdään sotamiesten\njoukottain karkaavan riveistä ja rientävän piiritettyihin kaupunkeihin,\njoiden he tietävät pian antautuvan, ja elääkseen iloisesti yhden\npäivän, he antavat hirttää itsensä seuraavana. Toinen ei ole toistansa\nvakavampi. Muinaisaikoina nähtiin filosofienkin syöksyvän surman\nsuuhun ainoastaan senvuoksi, että heitä sitten kuoleman jälkeen\nylistettäisiin. Sentähden arvelen, että sinäkin, Eerik, olisit ennemmin\nantanut vetää itsesi hirteen kuin turmellut tämän ihanan historian.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Sen, lapsukaiset, näemme tästä tarinasta:\n    on yhtä vaarallista äkkikunniasta\n       osalliseksi tehdä rahvas alhainen,\n       kuin sortaa sitä, min vei kunto maineeseen.\n    Jos tyhmät talonpojat, sällit pääsee mahtiin,\n    niin pian valtikkakin keikkuu piiskan tahtiin,\n       jää hallinto kaikk' käsiin tyrannin\n       ja Nerot pääksi nousee pikkukyliinkin.\n    Nuo hirmuvaltiaat ne tuskin käytti\n    miel'valtaa moista kuin tää Jeppe näytti.\n       Ol' ilman tutkintoa hänen käskynään:\n       ken mieltä myöten ei, se piestään, hirtetään.\n    Me emme senvuoks aurankurjest' aikanamme\n    nyt enää ota korkeit' esivaltojamme;\n       ois siinä kohden vanha tottumus\n       vapauden sorto sekä kukistus.\n\n\n\n"]