[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f9qXzBeN_1plWbwi2FZPXpQurw3ivNVaIbv27f3gqS04":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":16,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":30,"gutenbergTranslators":31,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},268,"Sulhasen luona","Kiljander, Robert",1848,1924,"268-kiljander-robert-sulhasen-luona","268__Kiljander_Robert__Sulhasen_luona","Yksinäytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä","naytelma",[14,15],"huumori","rakkaus",[],"fi",1910,null,4251,23010,false,20454,[25],"Finnish drama",[27,28,29],"Humour","Plays/Films/Dramas","Romance","\"Sulhasen luona\" by Robert Kiljander is a one-act musical comedy written during the early 20th century. Set in a charming rural store, the story revolves around youthful romance and the challenges that come with it, particularly in the face of disapproving guardians. The play explores themes of love, aspiration, and the societal expectations of the time.  The narrative centers on Kalle, an assistant at the local shop, who is enamored with Tyyne, the niece of the stern local official Pummi. As Kalle daydreams about a future with Tyyne, she secretly visits him against her uncle's wishes. Their gathering is abruptly interrupted by Pummi and other townspeople, leading to comedic moments as Kalle tries to keep Tyyne's presence concealed. The tension escalates as Kalle concocts a wild story to explain Tyyne’s hiding spot in a cupboard, ultimately leading to an unexpected and comedic resolution when Pummi discovers their secret but is then swayed by Tyyne's charm and clever manipulation. The play concludes on a light-hearted note with a celebration of the engaged couple, all while humorously showcasing the conflicts between youth and authority. (This is an automatically generated summary.)",[],342,"Yksinäytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä sijoittuu maaseudun kauppapuotiin. Kauppa-apulainen Kalle haaveilee avioliitosta nimismiehen veljentyttären kanssa, mutta tyhjät hyllyt ja viranomaisten tarkastukset tuovat omat mutkansa lemmenasioihin.","Robert Kiljanderin 'Sulhasen luona' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 268. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SULHASEN LUONA\n\nYksinäytöksinen laulunsekainen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nR. KILJANDER\n\n\n\nYrjö Weilin & Kumpp., Helsinki, 1910.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nVIHTORIIN, kauppias.\nKALLE, hänen apulaisensa.\nPUMMI, nimismies.\nTYYNE, hänen veljensä tytär.\nSILTAVOUTI.\nOSTAJIA.\n\nTapaus maalla.\n\n\n\n\nSiististi sisustettu huone. Oikealla sohva, jonka edessä on pöytä.\nVasemmalla kirjoituspöytä konttorikirjoineen. Seinällä hintaluetteloja,\nmuita papereita ja suuri avain. Vinoon nurkassa oikealla vaatekaappi\n(_Huomaa_: Kulissi.) Perällä ovi, joka on auki ja vie puotiin, josta\nnäkyy osa tiskistä ja hyllyistä. Vasemmalla perällepäin avonainen\nikkuna, josta pilkistää kesäinen maisema. (Oikea ja vasen luetaan\nnäyttämöltä).\n\n\n\nENSIMMÄINEN KOHTAUS.\n\n    KALLE. (sitten): Ostajia.\n\nKALLE. (torkkuu sohvassa sanomalehti kädessä ja mutisee unissaan\nepäselviä sanoja; sitten kovemmin): Tyyne, Tyyne, elä mene, kultaseni\n-- ei tänne tule ketään -- minulla on niin paljon sinulle puhumista --\nTyyne! (Sanomalehti putoaa hänen kädestään, hän herää ja pyyhkii\nsilmiään): Helkkarissa, kun nukuin! Onkohan sinne sill'aikaa tullut\nihmisiä puotiin? (Kiirehtii ovelle katsomaan). Ei ketään. No, samapa\nse, eihän siellä olekkaan mitään myytävää. -- Näin niin hauskaa unta.\nTyyne tuli minua tervehtimään. \"Elä sure, Kalle\", hän sanoi, \"kyllä\nminä tulen omaksesi, en välitä setä Pummin kiellosta, tulin nyt vaan\nsinua suutelemaan.\" \"Elä mene\", huusin minä, \"ei tänne tule ketään\nihmistä, kauppias on kaupungissa.\" Mutta hän vaan viittasi kädellään ja\njuoksi nauraen pois. -- Voi, voi, jos tuo uni kerran toteutuisi, jos\nminä saisin hänet -- --! (Pieni tiuku soi ulkopuolella). Nyt sinne tuli\njoku.\n\n    (Menee puotiin.).\n\nVANHA AKKA (ilmestyy tiskin taakse; niiaa): Hyvää huomenta, hyvää\nhuomenta! Mitäs Kalle herralle kuuluu? Saisinko neljänneskilon kahvia\nja puoleksi sokeria? Onpa tänään siunattu helle! Ohhoh!\n\nKALLE. Huomenta, huomenta! No, kuinkas se Höpsälän muori jaksaa? Hyvin\ntietysti. Jassoo, vai kahvia ja sokeria? Mutta kun sattui niin\nhullusti, ettei meillä nyt niitä ole. Loppuivat juuri. Mutta huomenna\ntulee -- tulee monta, monta säkillistä. Eikö muori tahtoisi pompommeja,\nniitä meillä kyllä on.\n\nAKKA. Sepä ikävätä, sepä ikävätä. En välitä pompommeista. Tulen sitten\nhuomenna. Herran haltuun, Herran haltuun!\n\n    (Niiaa ja poistuu).\n\nKALLE (tulee sisään): Vai huomenna! Paljon kiitoksia! Huomenna voi\npuoti jo olla suljettu, jos oikein pahasti käy. Mutta mitä minä sitä\najattelen, sehän ei olisi mikään yllätys. Kunhan nyt vaan saisin tavata\nTyynen ja kertoa hänelle unestani, mutta se peevelin Pummi vahtii häntä\nkuin Kerberus. Voi sitä köyhyyttä sentään! (Tiuku soi.) -- No, nyt\nsinne taas joku! Mikä niitä nyt riivaa, ettei saa rauhassa omia\nasioitaan miettiä!\n\n    (Menee puotiin, jonne tiskin taakse samassa ilmestyy:)\n\nVANHA TALONPOIKA. Päivää!\n\nKALLE. Päivää, päivää! Kas kun Isontalon isäntäkin on liikkeellä tässä\nhikisessä ilmassa! No, mitä sinnepäin kuuluu?\n\nTALONPOIKA (sylkäisee): Kiitos! Eipä erinäistä. Pikanelliä tässä olisi\nniinkuin tarpeen.\n\nKALLE. Vai pikanelliä! Ahaa, vai pikanelliako? Jaa, jaa. Mutta nyt tuli\nisäntä niinkuin vähän sopimattomaan aikaan. Ajatelkaapas sitä, kun\njuuri tänään kaikki pikanelli loppui, tyystin loppui.\n\nTALONPOIKA. Eikö ole pikanelliä. Mikä kauppa se on, jossa ei ole\npikanelliä! Hyvästi sitten!\n\nKALLE. Mutta eikö saa olla mitään muuta? Eikö isäntä huoli\npompommeista?\n\nTALONPOIKA. Pompom -- --! Menkää hiiteen!\n\n    (Poistuu.)\n\nKALLE (tulee sisään): Niin, semmoistahan tuo nyt on. Eihän meillä enää\nole muuta kuin pompommeja, vesirinkuloita ja muutamia tyhjiä\nsikarilaatikoita. Ja kumminkin kauppias on reipas ja hauska mies,\nvaikka tämä maalle muuttaminen oli häneltä tyhmä yritys. Saa nyt nähdä,\nvoiko hän mitään hommata tuolla kaupungissa, hänellä on suuria tuumia.\nMutta mitä tuo kaikki minua liikuttaa? Koetanpas, jos uudestaan\nnukkuisin ja näkisin jatkon siihen kauniiseen uneen. (Istuutuu\nsohvaan). Rupean laskemaan, niin nukun pikemmin. Yksi -- kaksi -- kolme\n-- neljä -- viisi -- -- -- (Tiuku soi). No kuka perhana nyt taas sinne\npuotiin! Kyllä minä sen pian sieltä lähetän menemään. (Juoksee\npuotiin). Ah, mitä näen minä! Onko se mahdollista! Tyyne!\n\n\n\nTOINEN KOHTAUS\n\n    Tyyne. Kalle.\n\nTYYNE (Puodissa): Oletko yksin?\n\nKALLE. Yksin, yksin. Tule sisään, tule sisään!\n\nTYYNE. En uskalla -- jos joku näkisi.\n\nKALLE. Ei meitä kukaan näe, tule nyt -- kauppias on poissa.\n\nTYYNE. Tiedän sen, mutta -- --\n\nKALLE. Kas niin! Sinun täytyy! (Vetää häntä sisään ja halailee häntä.)\nTyyne kultaseni, kuinka sinä teit minut sanomattoman iloiseksi! Minä\nnäin juuri unta, että tulit tänne minun luokseni. Ja uni heti toteutui!\nMikä odottamaton onni!\n\n    (Suutelee häntä).\n\nTYYNE. Niin, kuulehan! Setä meni virka-asioille siltavoudin kanssa. Hän\nkehuu vielä tänään ottavansa kiinni tuon suuren varkaan, joka kuuluu\nliikkuvan seudullamme. Koska eivät muut ole onnistuneet häntä\nvangitsemaan! Sinä tiedät, kuinka hän voi kerskata. Minua hän ankarasti\nkomensi olemaan kotona. Hyvä juttu, ajattelin minä, ja kun hän oli\nmennyt, pujahdin takaportista ulos, kävelin tänne kirkonkylään,\najatellen että ehkä minä sattumalta tapaisin sinut maantiellä,\nkurkistin puodin ovesta, oliko siellä ostajia, ja kun se oli aivan\ntyhjä, niin päätin kun päätinkin tehdä sinulle pienen kepposen, kun ei\noltu tavattu niin moneen aikaan.\n\nKALLE. Ei sitten kun toissa päivänä. Mutta istu nyt kultaseni!\n\n    (Vie hänet sohvaan.)\n\nTYYNE (istuutuu): Vai tämäkö se nyt sitten on sinun huoneesi? Niin\nhauska ja nätti! Ja niin kaunis näköala ikkunasta!\n\nKALLE. Niin, siinä minä usein seison ja katselen teidän taloonne päin.\nKatsos, sieltä näkyy savupiiput suurten koivujen yläpuolelta! Ja\nsilloin minä aina ajattelen sinua, että mitähän sinä nyt tällä hetkellä\ntoimiskelet? Luetko, istutko pianon ääressä vai hoidatko kukkiasi?\n\nTYYNE. Entäs jos juuri par'aikaa aamiaispöydässä popsisin viilipyttyä,\nha, ha, ha! -- Mutta sinä sanoit, että näit minusta unta?\n\nKALLE. Niin -- --. Mutta enkö saa tarjota sinulle jotain? Meillä kyllä\nei ole tässä juuri mitään, kun ei ole omaa huushollia, mutta ehkä\ntahtoisit pompommeja?\n\nTYYNE. Kiitos, en nyt välitä! Minun täytyykin heti mennä.\n\nKALLE. Niin, minä näin unta, että seisoit tässä minun edessäni. Ihka\nelävänä, kuin tuossa nyt, ja niin iloisena ja säteilevänä. Ja sitten\nsinä suutelit minua.\n\nTYYNE. Nyt sinä narraat!\n\nKALLE. En jumaliste, aivan vissiin! Ja sitten sinä puhuit minulle niin\nkauniisti.\n\nTYYNE. Mitä minä sitten puhuin?\n\nKALLE. Tuosta meidän tulevaisuudestamme. \"Setä Pummi on kyllä meidän\nrakkauttamme vastaan\", puhuit sinä \"ollen itse varakas tahtoo hän\nnaittaa minut, kasvattinsa, rikkaalle miehelle, luullen että hän sillä\ntavoin tekee minut onnelliseksi, mutta olemmehan nuoria, voimmehan\nodottaa eikä setä ikuisesti voi vastustella\", sanoit sinä. \"Ja saat\nnähdä\", sanoit, \"että asiat kyllä selviävät nopeammin kuin voimme\najatellakaan.\" Niin sinä puhuit, kultaseni.\n\nTYYNE. Ja miks'ei se niin voi käydäkin?\n\nKALLE. Niin, aina sinä katselet elämää niin valoisalta kannalta.\nMutta ennenkuin minä saan semmoisen paikan, että voimme mennä yhteen,\nniin -- --.\n\nTYYNE. Niin mitä?\n\nKALLE. Niin, sehän juuri on minun suurin suruni. Eikö sinun rakkautesi\nsill'aikaa laimene ja etkö sinä kyllästy minuun?\n\nTYYNE. Niin, eipä sitä niin varmaan tiedä.\n\nKALLE. Kun en ulkonäöltänikään ole mitään -- --.\n\nTYYNE. Aivan oikein, on niitä komeampiakin miehiä.\n\nKALLE. Ja kun muutenkin olen aivan mitätön.\n\nTYYNE. Tyhmä sinä nyt ainakin olet, enkä minä (Nousee) noita vanhoja\nlorujasi enää viitsi kuunnella -- --.\n\nKALLE. Elähän, elähän! Anna nyt anteeksi! Mutta kun minä rakastan sinua\nniin paljon, niin -- --. Annathan sinä anteeksi?\n\nTYYNE. En suinkaan.\n\nKALLE. Mutta tällä kertaa.\n\nTYYNE. Lupaatko sitten, ettet enää puhu tuommoista, sillä pitäisihän\nsinun tuntea Tyynesi. Lupaatko?\n\nKALLE. Lupaan, lupaan, kultaseni.\n\nTYYNE. No, olkoon menneeksi sitten, mutta se onkin viimeinen kerta,\nsinä parantumaton poika! Ja nyt minä kerron sinulle jotain hauskaa. Kun\ntänä aamuna heräsin, niin olin niin sanomattoman iloinen ja onnellinen,\nen tiedä ollenkaan mistä syystä. Ja kun aukaisin ikkunan ja linnut\nvisertelivät kuin hullut ja kukat ikkunan alla tuoksuivat kuin\nparatiisin yrttitarhassa, niin sain semmoisen selvän aavistuksen, että\nmeille vielä tänään tulee tapahtumaan jotain hyvin hauskaa ja\nodottamatonta, ja luotan varmaan siihen, että ennenkuin päivä on\nlopussa, niin saamme toisemme.\n\nKALLE. No, sitten minäkin siihen luotan.\n\n    Laulu n:o 1. Duetto\n    Sävel: \"En voi sua unhoittaa poijes\".\n\nKALLE ja TYYNE.\n\n    Vaikk' oisikin maailma nurja\n    Elä, ystäväin, sure vaan.\n    Meill' onhan lempemme nuori.\n    Usko onneen suotuisaan.\n\nKALLE.\n\n    Jos mull' ois rikkautta\n    Ja kaikki kalliit aarteet maan,\n    Niin silloin, armahani,\n    Sun kietoisin ma purppuraan.\n\nKALLE ja TYYNE.\n\n    Vaikk' oisikin maailma nurja j.n.e\n\n       (Tiuku ulkopuolella soi).\n\nTYYNE. Mutta kuule, eiköhän sinne tullut ihmisiä puotiin! Jestas, jos\nminut huomaavat!\n\nKALLE. Ole huoleti, eihän ne tänne sisään tule.\n\nTYYNE. Pane ovi kiinni, pane ovi kiinni!\n\nKALLE (mennessään): Ole nyt vaan aivan levollinen. Kyllä ne pian sieltä\nlähtee.\n\n    (Sulkee oven.)\n\nTYYNE (yksin): Hyi, kun rupesi peloittamaan! Olinpa kerrassaan\nvaromaton, kun tänne tulin. Ajatteleppas, jos se olisi kauppias, joka\ntulee kotiin kaupungista! (Kuuntelee ovella.): Taivas, se on sedän\nääni!\n\nKALLE (tulee takaisin): Nyt on piru merrassa! Se on setäsi! Hän tulee\nsisään -- hän tahtoo puhutella minua virka-asioissa -- hänellä on\nsiltavouti mukanaan. Kauhistus, mitä nyt on tehtävä!\n\nTYYNE. Eikä täällä ole kuin yksi ovi! Minä hyppään ulos ikkunasta.\n\nKALLE. Se on liian korkealla. Sinun täytyy piiloutua johonkin. Tuonne\npöydän alle -- Ei, tänne sohvan taa --. Ei, nyt minä tiedän! Tule\ntänne, pistän sinut tuohon kaappiin. Pian pian!\n\n    (Aukaisee kaapin.)\n\nTYYNE. Mutta jos minä siellä tukehdun?\n\nKALLE. Joutavata, eihän se kestä kuin muutamia minutteja -- eihän hän\nkauan viivy -- --.\n\nTYYNE (kaapissa): Täällä haisee pahalta -- --.\n\nKALLE. Minun rasvanahkasaappaani ne vaan. (Sulkee kaapin oven.) Kas\nniin! Ole nyt hiljaa kuin hiiri. Pian minä sinut pelastan. (Pistää\navaimen taskuunsa ja menee aukaisemaan peräovea). No, tämäpä nyt vasta\nhelkkarin moinen sattuma! -- Herra vallesmanni on niin hyvä ja astuu\nsisään.\n\n\n\nKOLMAS KOHTAUS\n\n    Pummi, Siltavouti, Kalle ja Tyyne (kaapissa).\n\nPUMMI (vanhahko mahtavan näköinen mies, virkapuvussa ja ritarimerkki\nrinnassa): Te sanoitte siis, että kauppias ei ole kotona. Niinkö?\n\nKALLE (aina kohteliaasti): Ei ole, ei ole -- hän on kaupungissa.\n\nPUMMI. Luulin kuulleeni ääniä täältä. Mutta en minä ketään näe.\n\nKALLE. Minä täällä vain itsekseni puhuin, kun järjestin täällä herra\nvallesmannia varten. Olkaa hyvä ja istukaa, olkaa hyvä ja istukaa!\n\nPUMMI. Minä tulen tässä viran puolesta.\n\nKALLE. Terve tultua, terve tultua.\n\nPUMMI. Hm! Ja koska kauppias itse on poissa, niin minä siltavoudin\nläsnäollessa näytän teille tämän paperin. Lukekaa!\n\nKALLE (ottaa paperin vastaan): Mitä tämä on?\n\nPUMMI. Lukekaa!\n\nKALLE (lukee hiljaa mutisten): Kuvernööri -- läänissä --\nKansallispankin -- laillisen voiman -- 1,650 markkaa -- --.\n\nPUMMI (itsekseen, sillä aikaa kun KALLE lukee): Jassoo, tuo se nyt on\nse junkkari, joka aikoo veljentyttäreni viedä? Mikä röyhkeys! Mutta\nsiitä tulee niksi. Sen vannon, niin totta kuin olen Aleksander Napoleon\nPummi! (Ääneen Kallelle) No?\n\nKALLE. Tämähän on 1,650 markan uloshakemus.\n\nPUMMI. Niin onkin. Onko kauppias puhunut teille siitä mitään?\n\nKALLE. Eikä ole.\n\nPUMMI. Onko teillä kassassa rahaa sen lunastamiseen?\n\nKALLE. Ei ole, mutta kauppias sanoi, että hän tuo rahaa tullessaan.\n\nPUMMI. Tuo rahaa! Kiitoksia paljon! Kyllä minä hänet tunnen. -- Siis ei\nole?\n\nKALLE. Ei ole kuin puotilaatikossa muutama markka.\n\nPUMMI. No, sitten on omaisuus pantava takavarikkoon. Siltavouti astuu\nesille.\n\nSILTAVOUTI (vanhanpuoleinen mies hänkin, laiha ja nöyrä): Niinkuin\nherra vallesmanni ja ritari käskee.\n\nKALLE. Mutta mitä kauppias sanoo, kun hän tulee kotiin?\n\nPUMMI (joka on mennyt papereineen kirjoituspöydän luo): Mitä hän sanoo!\nEnkö minä ole täällä korkean esivallan puolesta? (Lyö nyrkkinsä\npöytään): Enkö ole, mitä?\n\nKALLE. Pyydän anteeksi, pyydän anteeksi.\n\nPUMMI (kynä kädessä siltavoudille): Ryhdytään toimeen. Kuinka monta\ntuolia?\n\nSILTAVOUTI. Yksi, kaksi, kolme -- kuusi niitä näkyy olevan.\n\nPUMMI (kirjoittaen): Eheät?\n\nSILTAVOUTI. Tästä yhdestä on topninki vähän näkyvissä.\n\nPUMMI. Hyvä, eteenpäin!\n\nSILTAVOUTI. Sohva ja pöytä.\n\nPUMMI. Kunnossa?\n\nSILTAVOUTI. Kyllä. Pöytä ontuu vähän toiselta jalalta.\n\nPUMMI. Enemmän!\n\nSILTAVOUTI. Kirjoituspöytä ja samaten tuoli, jossa herra vallesmanni ja\nritari suvaitsee -- --.\n\nPUMMI. Jahah! Onkohan näissä lootissa mitään? (Vetää ne auki.) Tyhjä\npaperossilaatikko ja naisen kuvakortti. Ei mitään muuta! No, mitä\nvielä?\n\nSILTAVOUTI. Vaatekaappi.\n\nKALLE (itsekseen): Kaappi!\n\nPUMMI. Kunnossa?\n\nSILTAVOUTI. Kunnossa.\n\nPUMMI. Avatkaa ovi! Mitä siellä on sisällä?\n\nKALLE (itsekseen): Herrajestan!\n\nSILTAVOUTI. Jahah -- mutta avain on poissa.\n\nPUMMI (Kallelle): Missä on avain?\n\nKALLE. En -- en tiedä. Kai se on kauppiaalla.\n\nPUMMI. Tiedättekö, mitä siellä on sisällä?\n\nKALLE. E-e-eihän siellä mitään ole!\n\nPUMMI. Eikö kauppiaalla siis ole mitään pitovaatteita. Ei suinkaan hän\nniin ilman voi olla?\n\nKALLE. Jaa -- niin -- niin, pitovaatteita? Luulin, että tarkoitatte\n-- niin, kyllähän siellä.\n\nPUMMI. Mitenkä te niin kummalliselta näytätte? Mikä teitä vaivaa?\n\nKALLE. Olenko minä kummallisen näköinen? No, kun minä suren sitä\nkauppiaan onnettomuutta -- kun hän on minun paras ystäväni ja kun hän\naina on ollut minulle niin hyvä -- --.\n\nPUMMI. Niin, semmoistahan se on tässä nykyisessä maailmassa. Miksi elää\nniin iloisesti? Toista se oli minun nuoruudessani, silloin tiesi\njokainen elää kukkaronsa mukaan. (Siltavoudille:) No, koska ei löydy\navainta, niin pannaan kaappi sinettiin.\n\n    (Ottaa esille lakkaa ja sinetin.)\n\nKALLE. Mitä?!\n\nPUMMI. Niin, sehän on lain mukaan, ettekö sitä tiedä?\n\nKALLE. Mutta sehän on mahdotonta!\n\nPUMMI. Mikä on mahdotonta? Teillä näkyy olevan surkea tietämättömyys\nlaista ja oikeudesta, nuori mies.\n\nKALLE. Mutta kuulkaapas -- antakaa, kun minä selitän teille.\n\nPUMMI. Olkaa siinä! Te vaivaatte meitä virantoimituksessamme.\n\n    (Menee siltavoudin kanssa, joka sill'aikaa on sytyttänyt\n    kynttilän, kaapin luo, jota panevat sinettiin.\n    Huom! Tämä toimitus on tehtävä jokseenkin nopeasti.)\n\nKALLE (kävelee edestakaisin etunäyttämöllä; itsekseen): Taivas\nvarjelkoon aivojani! Mitä nyt on tehtävä? Tunnustanko hänelle kaikki ja\npyydän anteeksi? Estänkö hänet väkivallalla? Sanonko, että siellä on\nhelvetinkone, joka räjähtää? (Jyrkästi:) Herra vallesmanni!\n\nPUMMI (kääntyy): Mitä?\n\nKALLE (tavallisella äänellä taas): Herra vallesmanni, jos tietäisitte\n-- jos voisitte aavistaa --!\n\nPUMMI. Mitä sitten?\n\nKALLE. Ei mitään -- ei mitään. (Itsekseen). Enhän minä voi mitään\nsanoa.\n\nPUMMI. Hassu mies!\n\nSILTAVOUTI. Niinkuin herra vallesmanni ja ritari suvaitsee sanoa.\n\nPUMMI. No kas niin, nyt kaappi on sinetissä. Ja sitten menemme\nmakasiinia inventeeraamaan. Missä on makasiinin avain?\n\nKALLE. Se riippuu tuolla seinällä. Minä tulen heti perästä.\n\nPUMMI. Hyvä! Siltavouti seuraa!\n\nSILTAVOUTI (tekee kunniaa oven pielessä ja menee sitten.)\n\n\n\nNELJÄS KOHTAUS\n\n    Kalle, Tyyne.\n\nKALLE (koputtaa kaapin ovelle): Tyyne, nyt me olemme hukassa.\n\nTYYNE (kaapissa): Minä kuolen kauhistuksesta! Minun täytyy päästä pois\nmillä tavalla tahansa!\n\nKALLE. Se ei ole mahdollista.\n\nTYYNE. Riko sinetti!\n\nKALLE. En uskalla. Siitä on suuri edesvastaus.\n\nTYYNE. Pitääkö minun sitten kuolla tänne nälkään?\n\nKALLE. Onko sulla siellä hyvin paha olla?\n\nTYYNE. Täällä on niin huono haju. Olen monta kertaa aikonut aivastaa.\n\nKALLE. Elä Herran tähden!\n\nTYYNE. Kas niin, päästä pois nyt minut. Lyö vaikka kaappi rikki, mutta\nulos minä tahdon (Jyskyttää ovea.) Kalle!\n\nKALLE. Rauhoitu nyt, kultaseni, rauhoitu! Täytyy keksiä joku keino.\n\nTYYNE. No, keksi, keksi sitten pian!\n\nKALLE. Niin, niin -- esimerkiksi -- esimerkiksi -- --. Etkö sinä voisi\nminua auttaa?\n\nTYYNE. Kuule, minä tiedän! Sinun pitää narrata setä aukaisemaan. Sano,\nettä täällä on sinunkin omaisuuttasi, jota sinä tahdot sieltä pois.\nSano niin.\n\nKALLE. Ja niinhän siellä onkin. Mutta silloinhan hän huomaa sinutkin?\n\nTYYNE. Se on sitten sinun asiasi. Pääasia on vaan, että sinetti tulee\npois.\n\nKALLE. Voi, Tyyne kultaseni, minnekkä me nyt olemme joutuneet!\n\n    Laulu n:o 2. Duetto.\n    Sävel Fredmanin epistola:\n    \"Jo ma luulen, uskon sen sull' on vuoro, veikkonen.\"\n\nKALLE.\n\n    Oo nyt hiljaa hetkinen\n    Kyllä kohta aukaisen,\n    Hyvin menee, minuun luota,\n    Vuota, vuota\n    Hetkinen.\n\nTYYNE.\n\n    Sydän lyö ja pamppailee!\n    Kuinka käydä mahtanee?\n    Entäs jos ma aivastankin,\n    Molemmankin\n    Kauhuun saan!\n\nKALLE. Kyllä sinut Tyyneni pois pian lasken.\n\nTYYNE. Laske, laske!\n\nKALLE. Luota minuun vaan.\n\nKALLE (laulun jälkeen): Hiljaa, hän tulee takaisin! Elä nyt vaan\nliikahda. Koetan parastani.\n\n\n\nVIIDES KOHTAUS\n\n    Pummi, Kalle ja Tyyne.\n\nPUMMI. Hm! Ei maksanut vaivaa. Eihän siellä makasiinissa ollut muuta\nkuin rikkinäinen polkupyörä. Kaunis pesä!\n\nKALLE. Kuulkaapas, herra vallesmanni. Minulla olisi teidän kanssanne\nvähän puhumista eräästä -- eräästä ikävästä asiasta.\n\nPUMMI. No, mitä nyt?\n\nKALLE. Kun minun saappaani jäivät tuonne kaappiin.\n\nPUMMI. No, mitä sitten?\n\nKALLE. Nyt nekin tulivat takavarikkoon, vaikka ne eivät kuulukaan\nkauppiaalle.\n\nPUMMI. Mitä minä siihen voin?\n\nKALLE. Minä tarkoitan, että jos herra vallesmanni ottaisi pois\nsinetin siksi, että minä ne sieltä saisin -- minä tarvitseisin ne\nvälttämättömästi tänään.\n\nPUMMI. Ei niitä kruunun sinettejä niinkään poisteta. Ja mitä hyötyä\nsiitä olisikaan? Eihän teillä ole avainta?\n\nKALLE. On minulla -- --. Niin, se tahtoo sanoa -- ehkä löytäisin\njostakin laatikosta semmoisen, joka sopisi -- --.\n\nPUMMI. Onko teillä sitten avain, vai eikö?\n\nKALLE. Eihän minulla, mutta jos täältä --\n\n    (On hakevinaan.)\n\nPUMMI (itsekseen): Tuo mies tuntuu minusta sangen epäiltävältä\n(Ääneen:) Kuulkaapas herra, jos teillä on jotain vehkeitä isäntänne\nkanssa, niin minä edeltäpäin varoitan teitä. Muistakaa, että minä en\nole mikään semmoinen mies, jonka kanssa voi leikkiä. Minä olen\nAleksander Napoleon Pummi, tietäkää se.\n\nKALLE (hakien): Ei suinkaan -- kuinka se tulisi kysymykseenkään -- --.\nMutta täytyyhän minun pelastaa omani.\n\nPUMMI. Niin, minä sanon vaan. Ja kuunnelkaa sitten, mikä mies minä\nolenkin:\n\n    Laulu n:o 3. Soolo.\n    Sävel: Kaunis Helena; Kuninkaitten kupletit.\n\nPUMMI.\n\n    Täss' on se mahtava Pummi, mahtava Pummi, mahtava\n        Pummi, aina pelvoton,\n    Niin, aina pelvoton.\n    Kaikk' kansa minua pokkaa, niiaa ja pokkaa, pokkaa ja\n        niiaa, niinkuin oikein on,\n    Niin, niinkuin oikein on.\n    En vierellä kuvernöörin e'es jää varjohon.\n    Täss' on se mahtava Pummi, mahtava Pummi, mahtava\n        Pummi aina pelvoton.\n\n    Ja kaikki rosvot ja varkaat, rosvot ja varkaat, rosvot ja\n        varkaat yks' kaks' vangitsen,\n    Niin, yks' kaks' vangitsen.\n    Yöt, päivät heitä ma nuuskin, heitä ma nuuskin, heitä\n        ma nuuskin, koskaan uuvu en,\n    Niin, koskaan uuvu en.\n    Ja keittäjät viinan talteen vien kuin huviksen:\n    Ja kaikki rosvot jne.\n\n    Sen vuoksi pääsiäislahjaks, pääsiäislahjaks, pääsiäis-\n        lahjaks sain tään tähtösen.\n    Niin, sain tään tähtösen.\n    Niin, tässä on stanislafka, on stanislafka, on stanislafka,\n        josta ylpeilen,\n    Niin, josta ylpeilen.\n    Ei palkatta koskaan jää mies virkaintoinen.\n    Sen vuoks' jne.\n\nPUMMI. No, löydättekö sieltä avainta.\n\nKALLE. Kyllä, tässä se nyt on.\n\nPUMMI. No, samapa se. Olkoon menneeksi sitten. Sitä parempihan se\nonkin, niin saadaan samassa kirjoittaa ylös, mitä siellä on sisällä.\nMutta passaakohan se? (Ottaa pois sinetin.) Antakaa se tänne.\n\nKALLE. Niin, avain -- --.\n\nPUMMI. No!\n\nKALLE. En -- en tiedä varmaan, jos se oikein sopii -- --.\n\nPUMMI. Antakaa tänne vaan, niin koetetaan.\n\nKALLE. Kyllä minä itsekin -- (Koettaa avainta.) Kovassa näkyy olevan.\nMutta ehkä vallesmanni on hyvä ja istuu sill'aikaa, kun minä -- --.\n\nPUMMI. Istua! Mitä varten?\n\nKALLE. Se ehkä silloin onnistuu minulta paremmin -- --.\n\nPUMMI. Mitä joutavata! No, aukeaako se vai ei?\n\nKALLE. Ei -- eihän se siltä tunnu.\n\nPUMMI. No, semmoisia tyhmyyksiä! Sitähän minä ajattelinkin! Nyt minulla\ntaas on uusi vaiva. Missä sinetti?\n\nKALLE (neuvotonna): Herra vallesmanni! Kuulkaa, herra vallesmanni -- --\n\nPUMMI (rupeaa asettamaan sinettiä paikoilleen): Jahah!\n\nKALLE. Herra vallesmanni, minun täytyy päästä tuohon kaappiin.\n\n    (Katsoo häntä julmistuneen näköisenä).\n\nPUMMI (säikähtyen): Mitä siellä sitten on kaapissa?\n\nKALLE. Siellä on -- siellä on -- --. Ah, minä tulen hulluksi!\n\nPUMMI. Mi-mikä teitä oikeastaan vaivaa!\n\nKALLE. En tiedä itsekään -- -- hermoni. (Katsoo taas karsaasti Pummia.)\nKuulkaapas, herra vallesmanni!\n\nPUMMI. No, no, minä kuulen.\n\nKALLE. No, ei mitään erinäistä. (Kohteliaasti:) Kuulkaapas, olkaapas\nhyvä ja katsokaa sill'aikaa ulos tuosta ikkunasta, kun minä vielä\nkoetan avata, silloin se varmasti onnistuu -- --.\n\nPUMMI (ärjäsee): Mitä hittoa siellä on kaapissa? Avatkaa se heti,\nmuuten minä -- --!\n\n\n\nKUUDES KOHTAUS\n\n    Vihtoriin, entiset (viimein) ostajia.\n\nVIHTORIIN (nuorenlainen, iloinen ja reipas mies): Halloo! Eikö täällä\nole ketään ihmistä koko talossa? -- Kas setä! Päivää! (Nyökäyttää\nKallelle.) Päivää, Kalle! Terveisiä kaupungista!\n\nKALLE (itsekseen): Nyt kauppiaskin! Se vaan puuttui!\n\nVIHTORIIN. No, mitä tänne muuten kuuluu? Hauskaa nähdä setääkin joskus!\n\nPUMMI (ankarasti): Eipä niinkään hauskaa, luulen minä. Olen tässä\nvirka-asioissa.\n\nVIHTORIIN. Sitä hauskempi, sitä hauskempi!\n\nPUMMI. Olen tässä viran puolesta, niinkuin jo sanoin, ja koska et itse\nollut kotona, kun tulin, niin aloitin toimitukseni apulaisesi\nläsnäollessa. Tunnetko tämän paperin?\n\nVIHTORIIN (ottaa vastaan ja tarkastaa): Kyllä ymmärrän yskän.\n\nPUMMI. No, mitä sinä siihen sanot, poikaseni? Onko sulla siihen\nvastaavaa?\n\nVIHTORIIN (ottaa lompakkonsa esille): En tiedä, riittäneeköhän tuo.\n\nPUMMI. Tavarata sinulla ainakaan ei ole, sen ikävän huomion olen juuri\ntäällä tehnyt.\n\nVIHTORIIN. Mutta eikö puhdas raha kelpaa? Eiköhän tuossa pitäisi olla?\n\n    (Antaa rahaa.)\n\nKALLE (itsekseen): Hänellä on rahaa!\n\nPUMMI. Mutta mistä -- --?\n\nVIHTORIIN. Asiat ovat muuttuneet, asiat ovat muuttuneet, setä hyvä.\nOnko se oikein?\n\nPUMMI. Oikein on. No, anna nyt sitten anteeksi, mutta viran\npuolesta -- --\n\nVIHTORIIN. Ei mitään, ei mitään, kyllähän minä sen ymmärrän. No, onko\nsedälle mitään tarjottu? Etkö edes ole tarjonnut tupakkaa, Kalle.\n\nKALLE. En -- en ole muistanut -- --.\n\nVIHTORIIN. No, kuinka sinä olet noin surullisen näköinen? Oletko\nsairas?\n\nKALLE. En -- en -- mutta -- --.\n\nPUMMI. Tuo nuori herra on koko ajan esiintynyt niin omituisesti, että\nmätäkuu varmaan on mennyt hänen päähänsä. No, se ei kuulu minuun. Ja\nkoska nyt toimitukseni on lopussa ja rahat maksettu, josta onnittelen\nsinua, niin ei muuta kuin että lähden, sillä minulla on vielä tänään\npaljon hommia. Tuo suuri rosvo, josta tiedät -- --.\n\nTYYNE (aivastaa kaapissa).\n\nVIHTORIIN. Mitä? Kuka aivasti? Sinäkö se olit, Kalle?\n\nKALLE. En, en --. Joo, minähän se olin, minähän se olin --.\n\nVIHTORIIN. Merkillistä? Kuului kuin kauvempaa. Vai niin, sedän täytyy\nsiis mennä tuota rosvoa jahtaamaan. Olette kai jo hänen jäljillään?\n\nPUMMI. Olenko? Sitten et tunne ukko Pummia! Kaikki on valmiina hänen\nkiinniottamistaan varten. Miehiä ko-koonkutsuttu, metsä saarrettu,\npuuttuu vain, että minä itse saavun.\n\nVIHTORIIN. Mutta jos hän on asestettu -- jos hän ampuu?\n\nPUMMI. Ei minua ammuta, ei ne uskalla. Menen vaan suoraan hänen\nlymypaikkaansa, lyön häntä olkapäälle, katson häntä silmiin -- noin\n(Mulkoilee) ja sanon: kas niin, seuraappas minua kauniisti lukon\ntaakse, ystäväni!\n\nKALLE (itsekseen): Lukon taakse! Ah, nyt minä tiedän, nyt minä tiedän!\n\nVIHTORIIN. Niin, kyllä setä on semmoinen pöpö, että -- --.\n\nTYYNE (aivastaa).\n\nVIHTORIIN. Mitä riivattua! Sinäkö taas, Kalle, vai -- --?\n\nKALLE (itsekseen): Nyt rohkeutta vaan! (Ääneen:) Ei se tuli kaapista.\n\nPUMMI ja VIHTORIIN. Kaapista! Kuka kaapissa on?\n\nKALLE. Niin, kuulkaapas nyt, kun minä kerron. Se on kauhea juttu! Juuri\nkun istuin täällä kaikessa hiljaisuudessa, niin täyttää ovesta\nmustapartainen mies kiiluvine silmineen ja revolveri kourassa. \"Pummi\non minun kintereilläni, piiloita minut, nuorukainen\", huutaa hän, \"tahi\nolet kuoleman oma!\" Vavisten säikähdyksestä aukaisen kaapin oven ja\ntyönnän hänet sisään ja hän uhkaa vielä, että \"jos vaan ilmaiset minut,\nsinä jeeveli, niin ensimmäiseksi sinä saat kuulan pääkalloosi ja --\"\n\nVIHTORIIN. Mitä helkkarissa sinä tuossa lörpöttelet -- --?\n\nPUMMI (vavisten): O-o-onko se mahdollista -- --!\n\nKALLE. Niin, herra vallesmanni kyllä ymmärtää. Senvuoksihan olin niin\npeloissani, senvuoksihan en uskaltanut avata. Mutta minä olen keksinyt\nkeinon millä tavalla me hänestä -- --.\n\nVIHTORIIN. Mitä tyhmyyksiä tämä on! Olkoon siellä mitä tahansa, niin\nkyllä minä -- --.\n\nPUMMI. Herra Jumala, elä liikahda! (Kallelle:) Te olette keksinyt\nkeinon, sanotte -- --.\n\nVIHTORIIN. Minä luulen, että setä vapisee. Se uljas Pummi! Hahahaa!\n\nPUMMI. Elä naura, tämä on tosiasia -- tämä on tosiasia -- --.\n\nKALLE. Niin, minä olen ajatellut näin. Me laskemme hänet menemään, emme\nole häntä huomaavinamme. Kun minä aukaisen kaapinoven, niin kääntyvät\nherrat poispäin ja hän pujahtaa tiehensä ja me pääsemme koko miehestä.\nEikö se ollut oiva ajatus?\n\nPUMMI. Mutta jos hän mennessään ampuu meitä selkään -- --?\n\nTYYNE (aivastaa).\n\nPUMMI (hyppää ilmaan): Jestan! Se oli hän!\n\nKALLE. Jos herrat siis nyt hyväntahtoisesti kääntäisivät selkänsä, niin\nminä -- --.\n\nPUMMI. Tule tänne, veli, minun viereeni! Tämä on viimeinen hetki\nelämässäni, sen tunnen selvään!\n\nKALLE (kaapin ääressä jännityksessä): Joko saan -- --?\n\nVIHTORIIN (itsekseen): Kyllä minä tästä selvän otan (Ääneen:) Ann'\ntulla vaan!\n\nKALLE. Elkää nyt vaan katsoko! (Itsekseen:): Onnistukoon tai ei,\nniin -- -- (Aukaisee oven.)\n\nTYYNE (hiipii ulos sormi huulillaan.)\n\nVIHTORIIN (kääntyy äkkiä): No, sun peijakas! Hahahaa!\n\nPUMMI (kääntyy myös): Mi-mitä? Tyyne??\n\nTYYNE. Setä hyvä -- elä nyt -- --.\n\n    Laulu n:o 4. Kvartetto.\n    Sävel: Fredman epistola \"Knappt Jeppe hant ur gluggen gå in.\"\n\nPUMMI.\n\n    Tuon uskalsitte saakeli soi!\n    Nyt tuskin silmiins' uskoa voi,\n    Jo kiukustani heti haljeten\n    Saan halvauksen.\n\nKALLE ja TYYNE.\n\n    Oi, anteeks suokaa kerta nyt tää,\n    Meill' yksin ain' on niin ikävää,\n    Siit' toista päivää on, kun tavattiin -- --.\n\nPUMMI.\n\n    Huut hiivattiin!\n\nVIHTORIIN.\n\n    Kas noin nyt setä puijattu on,\n    Siis ryhdy karskiin tuomiohon:\n    Vain liittäös yhtehen lempivät nuo,\n    Niin poissa on harmisi tuo.\n\nPUMMI.\n\n    Vaikk' eessäin vaipuis' nyyhkyttäen\n    He polvilleen, en taipuisi en.\n    Se mieltäni ei tule horjuttamaan\n    (Tyynelle:) Mars kotiin vaan!\n\nPUMMI (laulun jälkeen): En anna myönnytystäni en, en!\n\nVIHTORIIN. Miksi ette?\n\nPUMMI. Hän on minua narrannut eikä hän vaimoa voi elättää.\n\nVIHTORIIN. No, mitä siihen tulee, että hän on pitänyt meitä narrina,\nniin se osoittaa, että hänellä on fiksu pää ja sehän on miehen\nparhaimpia ominaisuuksia, ja vaimonsa hän kyllä tulee kunnollisesti\nelättämään, siitä minä vastaan. Sillä, niinkuin jo sanoin, ovat asiani\npaljon muuttuneet. Kaupungissa on juuri perustettu suuri yhtiö, minä\ntulen yhdeksi johtajaksi ja Kalle saa siellä hyvän paikan\nkonttoristina.\n\nKALLE. Onko se mahdollista! Kuinka minä voin teitä kiittää!\n\nTYYNE. Mikä onni!\n\nVIHTORIIN. Ja jos setä vielä tekee vaikeuksia, niin saan\nilmoittaa, että panen koko tämän kauniin historian sanomalehtiin\npäällekirjoituksella: Se uljas Pummi. Se tulee kuulumaan pulskalta,\nvai mitä?\n\nPUMMI. Sinä uskaltaisit!\n\nVIHTORIIN. Miks'en?\n\nPUMMI. Mutta minä vien sinut oikeuteen.\n\nVIHTORIIN. Valitettavasti on todistajia.\n\nTYYNE. Ei setää panna sanomiin.\n\nVIHTORIIN. Kylläh! Aivan varmaan! Mutta jos suostutte, tarjoon\nherrasväelle parhaimman päivällisen, minkä kievarin muori voi\nvalmistaa. Ja sitten juodaan vasta-kihlattujen malja ja unhoitamme koko\ntämän ikävän jutun. No?\n\nPUMMI. Hm! Sanomalehtiin -- --. Se on hävytöntä -- --!\n\nVIHTORIIN. Siis suostutte?\n\nPUMMI. Elähän nyt kiirehdi -- annappas, kun minä mietin --.\n\nVIHTORIIN. Kas nyt on oikea ääni kellossa! Sitähän minäkin,\nettä -- --.\n\nPUMMI (ärjäsee): En minä mitään ole sanonut!\n\nVIHTORIIN. Kyllä minä ymmärrän puoleksikin laulettua laulua.\n\n    (Tällä välillä on tiuku soinut pari kertaa ja muutamia\n    henkilöitä, Siltavouti heidän joukossaan, saapunut puotiin).\n\nVIHTORIIN. Mutta, kas, kun en ole huomannutkaan, että sinne näkyy\ntulleen ostajia puotiin! Onhan siellä itse kanttorskakin. No, tämäpä\noli oivallinen sattuma! -- Hyvä herrasväki! Saanko pyytää teitä\nastumaan tänne sisään vähäsen. Minulla olisi jotain teille\nilmoitettavaa.\n\nOSTAJAT (pari naista ja pari miestä): Päivää, herra kauppias! Päivää,\nherra vallesmanni! Päivää!\n\nVIHTORIIN. Minä vain tahtoisin kertoa teille pienen hauskan uutisen.\nOlkaat hyvät, onnitelkaa tätä nuorta vasta-kihlattua paria! Eläköön\nKalle ja Tyyne! Eläköön!\n\nPUMMI. Se ei ole totta -- -- minä en ole -- --.\n\nVIHTORIIN. Niin, ei ollut aikomus sitä niin pian julkaista, mutta kun\nsiihen nyt on niin sopiva tilaisuus, niin -- --. Eläköön!\n\nOSTAJAT. Eläköön! Sepä nyt hauskaa -- Sitähän me ajattelimmekin --\npaljon onnea -- pitkää ikää -- --!\n\nPUMMI (jäykästi): Ei maksa vaivaa, ei maksa vaivaa -- --.\n\nTYYNE. Ethän sinä ole hyvin äkäinen meille, setä?\n\nPUMMI (ärjäsee): Elkää puhuko minulle! Ja menkää naimisiin vaikka heti\npaikalla, että pääsen teitä näkemästä!\n\nKALLE ja TYYNE. Kiitos, kiitos!\n\nVIHTORIIN. Ja kaapin saatte minulta häälahjaksi.\n\n    Laulu n:o 5. Loppukööri.\n    Sävel: Fredmanin epistola \"Solen glimmar blank och trind.\"\n\nOSTAJAT ja VIHTORIIN.\n\n    Teitä näin nyt yhtyen\n    Saamme onnitella,\n    Lemmestänne iloiten\n    Teille toivotella:\n    Elämänne tulvillaan\n    Olkoon nyt ja ainiaan\n    Rauhaa rakkautta vaan -- --!\n        (kumartavat)\n    Saamme onnitella!\n\nESIRIPPU.\n\n\n\n"]