[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fep8Y2vTnWAiAomTZ1G8v4pj3ozLrwrDmZEoP3AxgzpA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":21,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":22,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":23,"preamble":24,"content":25},2686,"Nurkkalan nuorten säästökilpailu","Karhumäki, Urho",1891,1947,"2686-karhumaki-urho-nurkkalan-nuorten-saastokilpailu","2686__Karhumäki_Urho__Nurkkalan_nuorten_säästökilpailu",null,"lastenkirja",[],[],"fi",1931,4039,25430,true,[],[],[],"Nurkkalan talon lapset innostuvat säästökilpailusta, jossa kukin yrittää kartuttaa omaa säästölipastaan erilaisilla askareilla ja viljelyksillä. Tarina kuvaa maaseudun perhe-elämää ja lasten ahkeruutta 1930-luvun Suomessa.","Urho Karhumäen 'Nurkkalan nuorten säästökilpailu' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2686. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","NURKKALAN NUORTEN SÄÄSTÖKILPAILU\n\nSuomen reippaille lapsille kertoellut\n\nUrho Karhumäki\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nPellervo-Seura,\n1931.\n\n\n\n\n\n\nNurkkala oli talo, ei pienen pieni eikä suuren suuri, semmoinen\ntavallinen vain, joita tässä Suomenmaassa mahtuu tusina joka kylään,\nparhaimpiin pari kolme.\n\nNurkkalassa oli kaksi hevosta ja kahdeksan lehmää. Sitten oli vielä\nvasikoita, lampaita ja kanoja, pari isoa sikaa ja pieniä sikoja, joita\nsanottiin possuiksi, killisilmäinen kissa ja puoliloppakorvainen koira,\njoka ajoi jänistä, rottaa ja kylän pikku poikia, yleensä kaikkia, ketkä\nsen edellä käpälilleen ottivat.\n\nNurkkalassa asui kuusi ihmistä. Vanhimmasta nuorimpaan ne olivat: isä,\näiti, Hilma, Vihtori, Esteri ja Tuomas.\n\nTe tietysti luulette, että heitä sanottiin näillä nimillä. Ei\nsinnepäinkään! Jaa, no, ehkä sinnepäin jonkin verran. Isä oli\nJehu, saanut nimensä siitä, kun oli semmoinen jehu, parikymmentä\nvuotta sitten oli hiihtänytkin kuin mikäkin jehu. Hopeatuoppeja oli\nkaapissa viisi kappaletta ja hopeametkuja eli -mitaleja kymmenkunta.\nNe otettiin joskus kauniina pyhäiltoina esiin pöydälle, katseltiin\nja kiilloiteltiin. Isä kertoili, minkä mistäkin oli saanut. Pojat\nkatselivat silmät napillaan.\n\nÄiti oli Himmu ja Hilma oli Immu. Nimen tytär Hilmalle oli antanut\ntalon nuorin vesa, josta aikanaan ja kohdallaan puhutaan. Äiti Himmu\noli erinomainen työihminen, oikea »huusholliluuta», niin kyläläiset\nkehuivat. Tytär Immu oli viime kevännä päässyt ripille ja kävi nyt\nseitsemäätoista minkä kasvultaan ja käynniltään kerkesi.\n\nVihtori oli Viki ja Esteri oli Essu. Viki oli hiljakkoin täyttänyt\nkolmetoista, paha luku, mutta liukas poika meni pahankin luvun läpi.\nEssu kävi yhtätoista.\n\nEntäs Tuomas sitten? Hänen oikeasta nimestään saisi panna arvoituksen\nNuorten Pellervoon tai kuvalehteen. Saisi luvata vaikka tuhannen markan\npalkinnonkin, eikä kukaan sittenkään arvaisi oikein. Tuomas oli Tomppa.\nIsän sanomalehdessä näkyi usein nimi Tompan Tuomo. Siitä Viki oli sen\nkeksinyt. Se sopikin Tuomon ylle niinkuin Louhen tädin tekemä ruskea\npäällystakki.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOli toinen pääsiäispäivä. Ilta alkoi jo hämärtää. Ulkona satoi lunta.\nViki ja Tomppa olivat peräpenkillä nenät akkunassa ja katselivat\nlumihaituvien tuloa. Mistähän riitti! Niinkuin taivaan jättiläismuori\nolisi tyynynsä avannut ja höyheniä maahan pudistanut!\n\nTytöt piirsivät ja kirjoittelivat pienellä pöydällä. Äiti Himmu\nlueskeli pitkän pöydän päässä. Hän oli kuin piste lauseen perässä. Jehu\nselaili sanomalehteä pöydän toisessa päässä, silmäili ja ratisteli.\n\n— Ei, pojat! Tästä ei tällä konstilla tule munia eikä poikasia!\n\nJehu kääräisi lehden neljälle mutkalle ja löi kämmenellään päälle, että\npöydän kansi mäjähti. Kissakin hyppäsi penkiltä maahan, äiti hellitti\nlehtensä ja poikain nenät irroittuivat akkunaruudusta.\n\n— Tulkaa tänne! Tytöt ja pojat! Kaikki tänne minun viereeni!\n\nJehulla oli taas erikoista mielessään. Tytöt juoksivat ja pojat\njuoksivat. Äitikin hissautui penkkiä pitkin pöydän toiseen päähän.\n\n— Tämä ei näin kävele! Töpinäksi tässä maassa on pantava jokaikisen!\naloitti Jehu, kun piiri oli umpeutunut tarpeeksi pienelleen.\n\n— Luin juuri tuosta lehdestä, että Suomeen on vuoden kahden ensimmäisen\nkuukauden aikana tuotu viidenkymmenen miljoonan markan arvosta\nkankaita, viidentoista miljoonan arvosta hedelmiä, kahdeksalla\nmiljoonalla rasvoja, kuudella miljoonalla kahvia, kahdeksalla\ntupakkata, puolellatoista silkkisukkia, lähes miljoonalla säkkejä! En\nenempää muista eikä ole väliäkään!\n\n— Onko sukkia ja säkkejäkin tuotu? ihmetteli äiti.\n\n— On!\n\nJehu löi taas kämmenellään pöytään että mäjähti. Kissa hyppäsi\nlattialle.\n\n— Eikö se tosiaan harmita? Vaikka raha on kohta niin kateissa, ettei\nmarkkaa löydä kuin naskalinkärjellä hakien, niin ostetaan vain!\nOstetaan päkitetään kahvia ja tupakkia! Silkkisukkia ja lumppusäkkejä!\n\nTuli pitkäksi aikaa hiljaisuus. Äidin piti jotain sanoa ja Immunkin\njotain kysäistä, mutta Jehu ehti ennen. Hän ehti aina ensin, milloin\noli siinä hengessä.\n\n— Säästämään meidän on ryhdyttävä!\n\n— Minullapa on jo säästössä monta markkaa, ehti Tomppa ensiksi\ntoteamaan.\n\n— Ja minulla on osuuskassassa neljäntoista markan talletus, kehaisi\nEssu.\n\n— Pyh! Onhan minullakin kolmekymmentäkahdeksan markkaa, enkä minä\nsiitä silti virsiä sepitä! heitti Viki.\n\n— Entä sinä? Onko sinulla viisikymmentä? tiedusti isä Immulta, joka\nnäissä asioissa jäi aina viimeiseksi.\n\nOlihan Immullakin talletus; lähes satakunta markkaa kuului korkoineen\nolevan.\n\nSeurasi muistelmia, miten kukin oli talletuksensa pohjarahat saanut ja\nmiten sitä sitten kasvatellut. Marjarahoja, kahvirahoja, miten milläkin\ntavoin saatuja rahoja. Jokaisella oli sellaisiakin markkoja, jotka oli\nsaatu muuten vain kumminlahjana ja tädinmuistona. Tompan talletus oli\nmelkein kokonaan sellaisista markoista, pienihän tuo oli vielä mieskin\nmuuten hankkimaan. Säästölaatikkoa syöttämään oli jo sentään hyvinkin\nkätevä.\n\n— Tulkaapas tähän vähän lähemmäksi! Piiri isän ympärillä vetäytyi\nvieläkin pienemmäksi.\n\n— Minä kerron teille sadun!\n\n— Satu, satu! hihkui Tomppa ja kiirehti varaamaan parhaan paikan isän\nkupeelta. Toisetkin asettuivat mahdollisimman lähelle ja mukavasti. Isä\nrykäisi ja alkoi.\n\n— Kun minä olin pieni poika, oli meidän kirkon rappusilla pieni\ntolppasäärinen ukko. Se seisoi siinä kesät, talvet, satoi tahi paistoi.\nSillä oli puusta tehty lippalakki päässä, sen oikea käsi oli aina\nkoukussa ja rinnassa oli sillä lantin läpäisevä reikä.\n\n— Vaivaisukko! tunsi Viki.\n\n— Niin, vaivaisukoksi ja kirkonäijäksi sitä sanottiin. Kirkossa\nkäydessään ihmiset pistivät lantin sen rintareiästä, rippikirkosta\npalatessaan hopearahankin. Kerran joku kulkevainen vieras herra oli\npistänyt kymmenmarkkasen kymmenen pennin lantin ympäri kääräistynä. Se\noli paljon ja sitä mainittiin vuosikausia jälkeenpäin.\n\n— Mitenkä sitten? Eihän se vielä lopu, hätäili Tomppa, joka\nkokemukseensa perustuvista merkeistä päätellen aavisti sadun sammumista.\n\n— Ei se vielä, jatkoi isä. — Se oli tallettaja tämä kirkon\nvaivaissäästäjä. Se talletti visusti kaikki lantit, joita sille\nkannettiin ja annettiin, mutta... isä pysähtyi hivutellen kädellään\nsanomalehteä, niinkuin olisi sieltä sopivia sanoja tunnustellut. Tomppa\nkerkesi taas kiirehtimään jatkoa.\n\n— Mutta se ei ollut säästäjä tämä kirkonrapun reikärintainen\nlippalakkimies!\n\nSatu oli saanut vähän yllättävän käänteen. Tomppa ei osannut enää sanoa\nmitään, eivätkä muutkaan ehtineet. Isä jatkoi:\n\n— Minä sanon teille yhden tärkeän asian. Kun te säästölaatikko kädessä\nkerjäilette tädinmarkkoja ja kumminlahjoja, olette te samanlaisia\ntallettajia kuin kirkonäijä. Ero on vain siinä, että vaivaisäijällä oli\nreikä rinnassa, kun se teillä sensijaan on...\n\n— Poikkipuolin nenän alla! täydensi Viki, joka toisinaan saattoi olla\nhyvinkin kerkiäväinen.\n\n— Niin juuri, nauroi isä, — päässä ja peltilaatikon kyljessä. Satu\nei vielä lopu, älä hätäile Tomppa. On hyvä, että meillä on edes\ntällaisia tallettajia. Vielä parempi on, jos meillä on oikeita eläviä\nja liikkuvia säästäjiä. Todellinen säästäjä liikkuu avoimin silmin\ntuulessa ja paisteessa, säästääkin enemmän kuin seisoskeleva ja\nkerjäävä tallettaja ja osaa käyttää säästönsä oikein. Nyt satu loppui,\nterve Tomppa!\n\nTomppa oli kiivennyt isän selkään, tohisi ja puhalteli niskaan. Isä\notti käsivarresta kiinni ja viuvautti miehen syliinsä.\n\n— Ja nyt tulee tosiasia, ihmeellisempi kuin äskeinen satu. Tänä\nräntäisenä pääsiäisiltana minä haastan koko Nurkkalan nuoren\nseurakunnan jännittävään säästökilpailuun!\n\nErinäisiä ja erivärisiä huikkauksia ja hihkauksia kuului. Kun\njotenkuten vaimeni, jatkoi isä:\n\n— Se on pitkä maratooni, oikea mantereen halkijuoksu! Se alkaa tänä\npäivänä ja kestää jouluaattoiltaan. Tasoitusta annetaan iän ja\nsäärien mitan mukaan, enimmän Tompalle, vähimmän Vikille; Immu, jolla\nentisestään on satamarkkanen, saa lähteä ihan viivalta.\n\n— Häviää, vaikka pääsisi minun kanssani samasta, kehaisi Viki,\nmuistellen tavallisia isän järjestämiä tasoitusjuoksuja.\n\n— Äläpä leukoile liikoja! Ei yhtään edeltäkäsin tiedä, kuka tämän\nkilpailun voittaa tai häviää!\n\nVanhana urheilumiehenä ja muutenkin ripeänä toiminnan miehenä isällä\noli pian tasoituskilpailun ohjelma ja säännöt valmiina.\n\nKilpailuaika kesti pääsiäisestä jouluun. Suhde kilpailijoiden kesken\noli sellainen, että Tompan markka vastasi Essun kahta, Vikin neljää\nja Immun kahdeksaista, lyhyesti sanoen aina puolella nousu. Se oli\nkaikkien mielestä kohtuullinen ja oikeaan osattu tasoitus, Tompankin,\nvaikka ei hän tietysti sitä sen paremmin ymmärtänyt. Lyötiin lukkoon\nyhteisesti hihkaisemalla.\n\nKaikkia rehellisiä keinoja sai kukin käyttää oman harkintansa mukaan,\nmitä omatoimisempia sen parempia. Säästöt sai kukin viedä osuuskassaan\nniin usein kuin halutti. Kotipankkia myös tietysti sai käyttää, kukin\noman mielensä mukaan.\n\nPalkintotuomareiksi valittiin isä ja äiti, isä ylimmäisenä.\n\n— Paikoillenne!... Valmiina!... Nyt!\n\nIsä läppäsi käsillään yhteen, nousi ja lähti hevosia illastamaan. Äiti\nja tytöt lähtivät navetta-askareilleen ja Tomppa ja Vikikin lähtivät\nvielä liukumaan viimeisiä mäkiä rantarinteen hangelle.\n\n       *       *       *       *       *\n\nAlkoivat siitä taas arkiviikot ja reikäleivät, Immulle askareet,\nVikille ja Essulle koulu, ja Tompalle... no niin, oli kaiketi\nsitä hommansa hänelläkin, varsinkin nyt, kun oli alkanut se suuri\ntasoituskilpailu.\n\nArkipäivisin yksin hääräillessään ja muhkaillessaan Tomppa koetti\ntasoittaa minkä kerkesi. Mutta markat olivat vierineet rotankoloihin,\nniinkuin isä oli sanonut. Pieni mies ei tahtonut saada niitä kiinni, ei\nilveellä millään. Ei käynyt täti eikä kummisetä. Mokomatkin, kun niin\nolivat unohtaneet.\n\nTuli toki kevään kuluessa eräs vieras, yhdistyksen metsäneuvoja\ntarkastuskäynnilleen. Isää meijeriltä odotellessaan sukeutui miesten\nvälillä keskustelu.\n\n— Mikäs sinun nimesi taas olikaan?\n\n— Tompan Tuomo!\n\n— Vai Tompan Tuomo. Sinulla onkin mukava nimi.\n\n— On se!\n\n— Onkos sinulla jo hevonenkin?\n\n— On niin! ja pyörä ja auto!\n\n— Oho, vai jo autokin!\n\n— On niin. Ja kun minä tulen isoksi, niin minä ostan onnipussiin!\n\n— No älähän ihmeitä!\n\n—— Ostan niin! Minulla on jo rahaa pankissa!\n\n— Vai jo oikein pankissa rahaa!\n\nSetä käveli kaapin luo.\n\n— Tämähän se taitaa olla sinun pankkisi, tämä parrunpätkä. Hän katseli\nja käänteli säästölaatikkoa käsissään.\n\n— On niin! Ja on siellä rahaakin, ja on minulla osuuskassan suuressa\npankissakin! johdatteli poika veräjää kohti.\n\n— Taitaisi tuosta markka mahtua, hoksasi setä, kun oli hoksaavainen.\n\n— Mahtuu niin! Ja tuosta pyöreästä reiästä mahtuu seteli.\n\n— Tuosta napinreiästäkö? Ei ikinä! intti setä vastaan.\n\n— Mahtuu! Kun tulitikun ympäri kiertää ja sitten pistää, niin mahtuu!\n\n— Koetetaanpas! Setä otti lompakostaan kymmenmarkkasen. Koetapa itse\nkiertää ja pistää, että minäkin näen!\n\nSe ei ollut viisimarkkanen. Se oli isompi! Pojan posket hehkuivat\nja pienet sormet vapisivat. Ei hänen pankkiinsa ennen oltu seteliä\nlaitettu, mutta varmasti se mahtui. Vikin oli mahtunut ja se oli ihan\nsamanlainen.\n\nHän koetti kierittää rahaa tulitikun ympärille. Kauan väisti ja\nkierteli, mutta lopulta pääsi alkuun. Sitten kyllä meni. Tulikin oikein\nkaunis pilli. Pää mahtui aukkoon, solui ja tipahti.\n\n— Mahtuipa se!\n\n— Mahtui kuin mahtuikin! Pudotetaan tuo markka vielä, että varmasti\npainuu pohjaan! Setä itse pisti markan.\n\n— Te olette eri kiva setä! kehaisi Tomppa suoraan ja rehellisesti.\n\nPankki vietiin paikalleen. Sitten tuli äiti navetasta ja isäkin\nmeijeriltä. Hämmäännyttiin muihin jokapäiväisiin asioihin.\n\nMutta se päivä ei Tompan mielestä unohtunut.\n\n— Senkin kirkonäijä! Kaiket päivät on täällä norkoomassa ja\nvahtailemassa! posmitteli Viki kateudesta harmaana. Olikin pojalla\npunnertamista, millä saisi 44 markan tasoituksen.\n\nVapunpäivänä, kun istuttiin iltateellä, ehdotti Immu, että\nryhdyttäisiin joukolla kahvilakkoon. Viki täydensi ehdottamalla, että\nisä ja äiti siitä hyvästä maksaisivat päivärahaa, joka Tompan mielestä\npiti olla yksi markka.\n\nTyönantajilla ei ollut itse ehdotusta vastaan mitään sanottavaa, mutta\nyksi markka päivässä oli liian paljon, varsinkin tällaisena aikana,\njolloin markka oli kovin kateissa.\n\nSoviteltiin ja tingittiin. Päädyttiin lopulta markkaan viikossa,\njosta siitäkin karttuisi jouluaattoon mennessä kullekin kaunis summa.\nKolmekymmentäyksi markkaa! Essu laski sen almanakasta.\n\nVasta päätöksen jälkeen Viki huomasi, että Tomppa oli taaskin\njymäyttänyt heitä. Hänen markkansahan oli paljon arvokkaampi kuin\nheidän muiden. Immu oli houna, kun mokoman ehdotuksen ollenkaan oli\ntehnyt. Mutta ääneenpä se kipeimmin koski. Niin saikin koskea.\n\nKevätkauden kestäessä olivat kilpailijat miettineet kukin omia\nkeinojaan kilpailun voittamiseksi. Isän kirkonäijäsadun jälkeen ei\nkukaan suuremmista olisi kehdannut tarjota laatikkoaan ei sedille eikä\ntädeille, ei tutuille eikä tuntemattomille. Tompalle se kuului ja\nvaivaisäijälle.\n\nPaikkakunnalla ei ollut vielä maatalouskerhoa, mutta Viki päätti\nkumminkin yrittää aikaisella perunalla ja Essu tomaateilla.\n\nHeti pääsiäiseltä olikin Viki ryhtynyt hommiin. Siemenperunat\nhän sai isältä maksua vastaan. Ei isä kylläkään korkeinta hintaa\nkiskonut, mutta periaate vaati ja sitäpaitsi piti palkintotuomarin\nolla puolueeton. Idätyslaatikot Viki teki vanhoista sementtitynnyrin\nlaudoista, naulatkin sai, kun vain viitsi raksia ja oikoilla. Ei\ntarvinnut ostaa eikä kuluttaa rahaa. Se oli sitä isän mainitsemaa\nsäästäväisyyttä. Tuhkat jaettiin Essun kanssa tasan viikkovuoroin.\nRokosteltiin kaikki pesät joka toinen päivä, yksinpä saunasta ja\nkarjakeittiöstäkin. Jospa olisi koko talven saanut kerätä! Minkä takia\nisänkin piti kilpailu vasta niin myöhään hoksata ja järjestää!\n\nImmulla oli omat tuumansa. Hän ei kertoillut niinkuin Essu ja Viki,\nmutta varmasti hänellä jotain mielessä oli. Toukokuun puolivälissä\nvasta paukahti. Kun Viki ja Essu eräänä iltana tulivat koulusta, juoksi\nTomppa jo portille vastaan.\n\n— Tomppa tietää! Tomppa tietää asioita! hoki juoksupyöräänsä työntäen.\n\n— Mitä tuommoinen mies tietää! hymähti Viki.\n\n— Tiedänpäs! Mutta en sano. Immulla on kaksi possua. Tomppa tietää,\nmutta ei sano!\n\n— Jopas sanoit, hömpän tomppa!\n\n— Enpäs sanonut!\n\nJuostiin navettaan. Oli siellä.\n\n— Mistä sinä tämän sait? udeltiin ja kyhnyteltiin pikku possujen selkää.\n\n— Sikalasta, myönsi Immu.\n\n— Äidin porsaita! Siitä ei tule mitään! pauhasi Viki, jonka sisään oi\nsoljunut kateuden kyy.\n\n— No, mitäs tämä asia vieraaseen kuuluu? tiedusteli isä paikalle\njoutuneena.\n\n— Kuuluu se! Ei saa ottaa ilmaiseksi porsaita, tiukkasi kilpailija.\n\n— Ilmaiseksiko? Kuka tässä ilmaiseksi ottamisesta on puhunut! Saa\nmestari itsekin näitä, jos haluaa, 150 mk kappaleelta. Vesiheinistä ei\ntarvitse maksaa mitään, kun itse repii ja hienontaa.\n\nPoika paineli enempää kiistelemättä omille tehtailleen. Asia kumminkin\nkyti hänen mielessään kaiken iltaa. — Kasvattaa Imppa niistä siat...\nTiedä, mitä »peikkonia» jo joulun aikana ovatkaan... Eikä äiti laske\nkaikkia sintuämpäreitä... Keksipä tyttö itselleen säästölaatikot!\n\nTutkintopäivän iltapuolella Viki istutti perunansa. Sitä tuli\npuolentoista aarin ala, ihan tarkasti mitaten 156 neliömetriä. Toiset\nauttoivat, vaikka Viki ei suoraan edes pyytänyt.\n\nSeuraavana päivänä Essu meni Kantalahden kartanoon, jossa täti oli\npuutarhurina. Hän oli siellä usein ennenkin käynyt ja tädin hommia\nseuraillut, mutta eipä ennen ollut tullut tarkatuksi tomaatin\nhoitamista sillä silmällä, että olisi kasvattamisen konstit muistanut.\n\nSattui hyvin sopivasti. Täti koulutti parhaillaan avomaantomaatteja\nkolmansiin ruukkuihin. Hän tuli iloiseksi, kun Essun asian kuuli. Juuri\nnäistä taimista Essu saisi tarvitsemansa 50 kappaletta.\n\nEssu harjoitteli tätilässä kaksi viikkoa. Puutarhassa askaroitiin\npitkät, lyhkäisiltä tuntuvat päivät. Lähtiessään hän sai taimet\npalkakseen. Ei hän niin paljoa oikeastaan olisi ansainnut, mutta\nisäntä arveli, että saa olla, koska Essu on ollut ahkera tyttö. Taito\noli tullut kaupantekijäisinä. Tomaattien leikkausta täti lupasi käydä\nopastamassa samalla kun kävi kyläilemässä.\n\nKotona Vikin perunat olivat ehtineet jo taimelle ja Immun porsaat\nkasvaneet aika könsiköiksi. Merkillistä oli, miten paljon kaikki\nkahtena viikkona ehti muuttua!\n\nTomppaakin oli vähin onnestanut. Eräs autoseurue oli pysähtynyt\npaikkailemaan kumejaan. Tomppa oli ollut avulias poika, haki vettä,\njuoksi tulitikkuja. Vieraat olivat pistäneet hänen pankkiinsa viisi\nmarkan rahaa.\n\nTäti kävi niinkuin oli luvannut ja leikkaili Essun tomaatit, joiden\nraakaleet alkoivat sen jälkeen nopeasti paisua. Vikin perunat joutuivat\nkumminkin ensiksi. Kylässä asustavat kesävieraat kävivät ostamassa\nensimmäisiä sunnuntaiherkuikseen. Varsinaisen sadon Viki lähetti\nkahdessa erässä osuuskaupan autolla erääseen lähikaupungin ruokalaan.\n\nElokuun alkupuoli oli Essun eittämättömästi. Hänen tomaattinsa alkoivat\npunertua. Niitä valmistui joka päivä. Useat kesävieraat kävivät niitä\nEssulta itse ostamassa; 10 kappaletta Tomppa juoksutti päivisin\nkamreeri Lehtisen rouvalle. Hän sai Essulta 25 penniä kerralta,\ntoisinaan sen lisäksi kamreerinrouvalta markan.\n\n— Ei se nyt sinulta mitään tarvitse, koetti Viki aina tällöin\nneuvoskella. Hänellä oli usein huolta toistenkin asioista. Essu ei\nottanut varteen niitä neuvoja, vaan maksoi aina sopimuksen mukaan.\n\nNiin toiset keräsivät rahaa. Immulla sensijaan ei koko kesän aikana\nollut muuta tuloa kuin viikkoinen kahvirahansa. Menoa oli, sillä possut\nsöivät kuin hullut. Elokuuhun päästessä ne olivat popsineet jo kaikki\nImmun vanhat säästöt. Hänen täytyi ryhtyä lainailemaan isältä, jolle\nporsaiden hintakin vielä oli maksamatta.\n\n— Mitenkähän siinä tytölle lopuksi oikein käy? arveli Viki itsekseen,\nusein ääneenkin. Mutta kyllä ne Immun possut sitten kasvoivatkin! Niin\nvetivät pituutta kuin mäkimännynkelkät kauniina kesänä!\n\nSyyskuussa tehtiin osuustoiminnallinen yhteisrynnäkkö. Kamreeri\nLehtisen rouva, jolta Viki ja Essu olivat monta markkaa ansainneet ja\nTomppakin useita, oli tilannut saavillisen sieniä. Isä antoi astian.\nTehtiin joukolla kolme komeata sienimatkaa. Tomppa kävi täydestä\nmiehestä, ainakin omasta mielestään, vaikkakin keräili usein mäkeen\nheitettäviä roskasieniä.\n\nIltaisin sienet perattiin, keitettiin ja äidin opastuksella suolattiin.\nHyviä kaiketi niistä tuli, koska kamreerinrouva kehui kokonaisella\npaperiarkilla ja lähetti rahaa 120 markkaa. Kukin sai 30 markkaa, selvä\njako.\n\nLyhenevät syksyiset päivät kuluivat hiljalleen. Viki ja Essu\nkääntelivät kasvimaitaan, Immu lihotteli possujaan isän kaurajauhoilla\nja isän rahoilla ostetulla maissilla. Tiesiköhän tyttöparka itsekään,\nmiten paljon hänellä oli jo isälle velkaa? Viki olisi kovin mielellään\nhalunnut nähdä sen kirjanpidon. Isä ei pitänyt sitä tarpeellisena.\n\nEräänä sumuisena marraskuun päivänä tuli osuuskaupan kuorma-auto\nnoutamaan Immun possuja. Kaksi äidin possua lähti mukana. Tompasta\ntuntui murheelliselta, ehkä senkin vuoksi, kun oli niin vetinen\npäivä. Hänen mielestään Immu ja äiti olisivat voineet pitää possunsa\nikuisesti, kun kerran olivat saaneet niin hyvät possut. Koko kesä niitä\noli kehuttu.\n\nSamalla viillolla tulivat rahat ja laskelma. Immun possujen lihapainot\nolivat 92 ja 87 kg. Hintaa tuli 12 markkaa kilolta. Kaunis raha! Mutta\nminkähän verran hän oli isälle velassa?\n\nSuuri tasoituskilpailu alkoi käydä vähitellen lopulleen. Ei\ntipahdellut enää juuri muuta kuin viikkoinen markka, joka merkitsi\nenimmän Tompalle. Viikkoa ennen joulua tyhjennettiin viimeisen kerran\npikkupankit ja annettiin vastakirjat palkintotuomareille.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTuli vihdoin kauan odotettu aatto salaperäisine aamutouhuineen,\njoulukuusenvalmistuksineen ja päiväsaunoineen. Illalla kuultaisiin\ntasoituskilpailun tulos. Viki oli laskeskellut ja vaivannut päätään,\nmutta ei ollut päässyt varmaan tulokseen. Tompan markat hän tiesi\njotenkin tarkkaan, ainakin tarkemmin kuin Tomppa itse, mutta Essun\ntilissä oli paljonkin hämärää ja Immun lopullinen tulos oli ihan\nkysymysmerkkinä. Isä ei ollut mitään ilmaissut, vaikka Viki oli\nkoettanut suorasti ja kierästi. Eipähän pysynyt enää kauan salassa.\n\nSaunassa oli pojilla eri kivaa. Otettiin löylyä että nahka punoitti.\nIsä pesi pojat ja pojat pesivät isän. Viki laskeskeli, ettei heistä\nTompan kanssa tullut yhteensäkään niin isoa pinta-alaa kuin isän\nselässä oli. Koulussa oli jo syyslukukaudella luettu mittausoppia,\nmistä pohjautui tämä hänen pinta-aloja tunteva suuri viisautensa.\n\nKipaistiin pukeutumatta tupaan. Kovasti piti juosta. Isä päitti Vikin,\nvaikka hänellä oli Tomppa sylissä. — Vanha urheilija ja arempi lumelle!\npuolusteli Viki, jolla aina ja jokaiseen asiaan oli aina jotakin\nvikittämistä.\n\nÄiti ja tytöt menivät saunaan. Ilta alkoi hämärtyä. Hiljaista oli\ntuvassa. Äidin paistokset pirisivät ja kärisivät uunissa. Pojat vetivät\nnenällään hengittäen niiden hyvää hajua. Askeleita kuului. Äiti ja\ntytöt tulivat saunasta punoittavina ja tyytyväisinä.\n\nSitten sytytettiin kynttilät ja kuunneltiin radiossa jouluvirsi ja\nsaarna.\n\nÄiti leikkeli leipää. Tytöt alkoivat kattaa pöytää. Isä lueskeli\nlehtiä. Hänen paidanhihansa hohtivat kuin hanki. Pojat vain oleilivat\nja odottelivat.\n\nTomppa ei mitenkään tahtonut jaksaa syödä kaikkia ruokia. Vikin täytyi\naina auttaa. Ei Tomppa olisi jaksanut pysyä enää valveillakaan, ellei\nolisi tietänyt, että pukki oli tulossa, saattoi jo hyvinkin kurkkailla\nnurkissa.\n\nIllallisen jälkeen isä lähti ihastelemaan hevosia. Kun ei vain pukki\nsillä välin kävisi ja menisi!\n\nPiti käydä juuri niinkuin isä oli pelännyt ja arvaillut. Melkein kohta\nhänen mentyään pukki jo kopisteli ovella partoineen ja konttineen.\n\n— Onko ollut kilttejä lapsia?\n\n— On niin! Tomppa vakuutteli omasta ja toisten puolesta.\n\n— Ai, mutta nyt minä muistankin! Tässä talossahan toimeenpantiin se\nsuuri säästäväisyyskilpailu! Ylituomari jätti palkintojen jakamisen\nminun tehtäväkseni.\n\nPukki kaivoi taskustaan muistikirjan, joka oli ihan samanlainen kuin\nisän kirja, korjasi lasejaan, köhäsi ja alkoi lukea:\n\n— Tämä oli hyvä kilpailu, senkin vuoksi mainittava, että kaikki\nkestivät loppuun. Kilpailusopu oli kaiken aikaa hyvä, ellemme\nota lukuun erään Viki-nimisen kilpailijan pieniä potkuja ja\nnäykkäyksiä, mutta mikäli minä tiedän, kuuluu se mainitun kilpailijan\nluonnonlaatuun, eikä hän nähtävästi tästä taudista parane, ennenkuin\nsaa kilpailijoiltaan pari kolme kertaa rökkiinsä.\n\nTulokset ovat seuraavat: Ensimmäinen palkinto!\n\nPukki korjasi tipahtamassa olevia lasejaan. Muuten tuvassa oli niin\nhiljaista, että kuusenkynttilöiden lekutus kuului.\n\n— Kaksiviikkoinen possu! Voittaja Immu Nurkkala! Tulos 699 markkaa 50\npenniä! Onko voittaja itse saapuvilla?\n\n— On niin!\n\nTämän totesi Tomppa voittajan puolesta, koska hän itse oli niin ujo,\nettä ei saanut ääntänsä kuuluviin.\n\nPukki kaiveli ja kapisteli konttiaan niinkuin olisi pakettia\netsiskellyt. Odotettiin jännittyneinä. Olikohan siellä elävä porsas?\n\n— Jaa, mutta vasta minä muistankin! Se syntyy vasta ensi toukokuussa!\n\nNaurettiin. Pukki röhisi mukana.\n\n— Himmu antaa. - Jos hän unohtaisi asian, sopii virkistää hänen\nmuistiaan tällä valtakirjalla. Pukki otti kontistaan pienen kirjeen ja\nantoi sen Immulle, joka niiasi ja punastui.\n\n— Kohottakaamme voittajalle kolminkertainen eläköönhuuto, niinkuin\nsuurten kilpailujen palkinnonjakajaisissa on tapana!\n\n— Eläköön! Eläköön!! Eläköön!!!\n\nHihkaistiin että kuusenoksat heilahtelivat, pukki huusi ja yleisö\nhuusi. Yksi kuusenkynttiläkin sammui. Hiljeni taas ja pukki jatkoi:\n\n— Toinen palkinto! Yksitasoinen lentokone! Voittaja Tuomo Nurkkala,\njota tavallisessa puheessa myös Tompan Tuomoksi sanotaan! Onko voittaja\nsaapuvilla?\n\n— On niin! totesi Tomppa itse puolestaan, nosti housujaan ja meni\nmiehevästi perimään palkintonsa. Pukki antoi hänelle suurehkon paketin.\n\n— Kas tässä! Minä toivon, että sinusta tulee hyvä lentäjä ja\nvoittamaton juoksija! Kohottakaamme hänellekin kolminkertainen eläköön!\n\n— Eläköön! Eläköön!! Eläköön!!!\n\nHuudettiin hurjemmin kuin Immulle, Tomppa itsekin kuin kukko orrella.\n\n— Kolmas palkinto, neliakkunainen kasvitarhalava! Voittaja Essu\nNurkkala! Tulos 162 markkaa 40 penniä!\n\nKatseltiin tarkkaavina. Hakeekohan se kasvilavaa ja akkunoitakin\nkontistaan?\n\nHetken kopeloituaan pukki löysi toisen kirjeen, antoi Essulle ja käski\nsillä huhtikuussa muistutella Jehua, ellei hän itsestään muistaisi\nryhtyä rakentelemaan palkintolavaa ja akkunoita.\n\nViki oli vetäytynyt ovensuupenkille, nieleskeli jotain, vaikka ei\nollut mitään nieltävää. Tulihan se hänenkin vuoronsa, vaikka toisessa\njärjestyksessä ja asettelussa kuin hän itse oli otaksunut.\n\nVikin palkintona oli sukset, oikein murtomaanarit siteitten kanssa.\nPukki arveli palkintoa liiankin suureksi ja arvokkaaksi, mutta sopihan\nmiehen parannella asioitaan ja maksella siten jälkeenpäin. Pojan suun\nveti vehnäselleen. Tuskin hän enää olisi muistanut nieleskellä, vaikka\nsuussa olisi ollut nieltävääkin.\n\nPukin kontissa oli vielä yksi paketti ylituomarille ja toinen paketti\nalituomarille ja sitten muutamia pieniä paketteja, joiden tekijät\nja lähettäjät hyvin tunnettiin. Enempää ei ollut. Pukki sanoi, että\nedelleen oli maassa kova aika ja että muutenkin oli parempi, kun\nihmiset saivat vähän lahjoja. Hänellä oli keveämpi kontti ja kelkka, ja\nihmiset, varsinkin lapset, osasivat antaa vähille lahjoille suuremman\narvon. Vielä jotakin röhisteltyään ja hauskaa joulua toivoteltuaan hän\nmeni.\n\nIsä tuli tallista. Pahoiteltiin kovasti, kun hän ei joutunut näkemään\nhauskaa pukkia. Isä sanoi vilaukselta nähneensä, kun se lasketteli\nnavetan päitse tielle. »Porsaita äidin oomme me kaikki! Oomme kaikki!»\noli vain hyräillyt mennessään.\n\nTompan lentokone oli ihmeellinen laitos. Siinä oli oikein pyörivä\npotkuri ja käännettävä peräsin. Ja tason päällä oli hakaristi ja K.S.A.\n\nTomppa pörisi ja viserteli. Suureksi tultuaan ja paljon rahaa: pankkiin\nsaatuaan hän lupasi ostaa oikein suuren onnipussilentokoneen. Kaikki,\nisä ja äiti, Viki ja tytötkin pääsisivät mukaan!\n\n— Kantaako se niin monta? ihmeteltiin.\n\n— Kantaa niin! Sehän on pussikone!\n\n— Niin tosiaan! Kantaahan se niin suuri kone!\n\n— Ja sitten minä pyöräytän kolme kupperiskeikkaa! kehaisi Tomppa.\n\n— En minä sitten uskalla lähteä, pelästyi isä.\n\n— Leikkiähän se vain, peräytyi Tomppa. Täytyihän isän kumminkin lähteä.\nTomppa lupasi ajaa oikein tasaisesti.\n\nHän otti palkintokoneen peiton alle sänkyyn, silitteli siipeä ja\npyöritteli potkuria.\n\nNukku-Matti tuli ensimmäiselle matkalle mukaan. Pantiin kone käyntiin.\nNousi ja nousi! Hui hai vain! Sinne jäivät koti, ihmiset ja eläimet.\nVielä noustiin! Koti oli kuin tulitikkulaatikko! Mitä nuo kirput ja\nkärpäset? Viki! Tytöt! Isä! Äiti!\n\nPyöräytettiin päin tuulta ja tehtiin kupperiskeikkoja. Nukku-Mattia ei\npeloittanut. Tomppaa ei senkään vertaa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSuuri säästökilpailu kaikille lukijoille!\n\nToivottavasti te olette olleet ajatuksin mukana Nurkkalan lasten\nsäästökilpailussa! Pienimmät teistä nähtävästi ovat olleet Tompan\npuoluelaisia, tytöt »essulaisia» tai »immulaisia», eikä kukaan osaa\nedes arvata, miten monta Vikin mukana on vikitellyt. Kiva poika hänkin\nloppujen lopuksi on, varsinkin sitten kun sai pukilta murtomaanarit.\n\nMutta mennään asiaan, mitäpä se vikittelemisestä paranee. Jokainen\nteistä on myös halukas lähtijä säästökilpailuun!\n\nLähtekää pois! Pannaan toimeksi koko Suomenmaan reippaitten tyttöjen ja\npoikien säästökilpailu!\n\nKilpailu alkaa kesäkuun 1 p:nä ja päättyy marraskuun 1 p:nä tänä\nvuonna 1931. Osanottajia voinee tulla satatuhatta (100,000!), ehkäpä\nkaksikinsataatuhatta! On se eri kiva maratooni!\n\nOsanottajien suuren määrän ja kilpailijoiden erikokoisuuden ja\n-ikäisyyden vuoksi kilpailu tapahtuu neljässä sarjassa (niinkuin\nNurkkalassa).\n\n_Ensimmäinen sarja_: sen muodostavat alle 9-vuotiaat »tompat» ja\nsamanikäiset tytöt. Alinta ikärajaa ei ole. Rahaa saa ansaita niillä\nkeinoilla kuin voi, hätätilassa rahastaa myös »pankilla».\n\n_Toinen sarja_: 9—11-vuotiaat tytöt ja pojat »essulaiset». Ansaittava\nitse.\n\n_Kolmas sarja_: 12—14-vuotiset tytöt ja pojat »vikittäjät». Sama sääntö\nkuin edellä.\n\n_Neljäs sarja_: 15—17-vuotiaat »immulaiset». Ansioiden omatoimisuus\nitsestään selvä.\n\nNäissä sarjoissa saavat kilpailuun ottaa osaa kaikki Suomen tytöt ja\npojat, jotka kuuluvat osuuskassojen nuorten säästäjäin kerhoon! Siihen\npääsemisen ehtona on vähintään 10 markan talletus jossakin Suomen\nosuuskassassa. Merkiksi tästä annetaan säästäjää lähinnä olevasta\nkassasta kullekin säästäjäkerhon jäsenkortti!\n\nEntä palkinnot? ehtinee jo varmaan moni tiedustaa.\n\nEnsi hätään olkoon sanottuna, että jokainen kilpailija saa palkinnon!\n\nRaha kasvaa pankissa, sen te tiedätte. Ehkä se ei kasva juuri niin\nnopeasti kuin Immun possut, mutta kumminkin hämmästyttävän nopeasti.\nTämä on se jokaisen tallettajan palkinto.\n\nToivottavasti teillä sen lisäksi jokaisella tai ainakin useimmilla on\nsellainen isä ja äiti, jotka ymmärtävät yritteliäisyytenne merkityksen\nja järjestävät teille jonkinlaisen »Nurkkalan nuorten kilpailun».\n\nMahdollisesti paikkakuntanne osuuskassa järjestää piirissään myös\nkilpailun. Ja sitten kaikki säästäjäkerholaiset saavat ottaa osaa\nNuorten Pellervon suureen kilpailuun.\n\nSe tapahtuu neljässä sarjassa juuri sillä tavoin kuin edellä on\nesitetty. Palkintoja tässä koko valtakunnan kilpailussa jaetaan sata\nkappaletta sarjassaan! Siis yhteensä neljäsataa kappaletta! Kaikki\npalkinnot ovat vuoden 1932 Nuorten Pellervon vuosikertoja, jonka\ntietysti kukin saa tilaamallakin. Mutta palkintona saatuna on se vielä\nmielenkiintoisempi, varsinkin kun kaikkien palkinnonsaajien nimet\njulkaistaan kuluvan vuoden Nuorten Pellervon Joulussa.\n\nJokaisen Nuorten Pellervon kilpailuun osaaottavan tallettajan on\ntehtävä toiminnastaan pieni kertomus, sitä pienempi tietysti, mitä\nnuorempi tallettaja. Kumminkin pitää jokaisessa kertomuksessa olla\nseuraavat asiat: kilpailijan nimi, ikä, postiosoite ja kilpailuaikana\ntehtyjen talletusten yhteismäärä, jonka asianomainen osuuskassanhoitaja\ntodistaa leimalla ja nimellään. Muuten saa aivan vapaasti kertoa\nkesäisiä elämyksiään, piirtääkin, varsinkin pikku »Tompat», jotka\nheikosti osaavat kirjoittaa. Parhaimmat kirjoitukset, ehkäpä\npiirroksetkin julkaistaan vuoden 1932 aikana Nuorten Pellervossa.\n\nKirjoitukset on ennen marraskuun 5 päivää toimitettava siihen\nosuuskassaan, jossa talletus on. Saa lähettää myös suoraankin\nosoitteella Nuorten Pellervo, Helsinki, Simonk. 6, mutta\ntalletustodistus täytyy tällöinkin olla kassanhoitajan varmentama.\n\nSuomen reippaat tytöt ja pojat! Vanhempanne, koko Suomen\nmaanviljelijäväestö elää raskasta aikaa! Mutta se elää kumminkin!\nVirkistäkää te osaltanne heidän mieltään! Näyttäkää, mitä pienet voimat\nsaavat aikaan!\n\nLiittykää tuhatjoukoin säästäjäkerhoon! Eläkää iloinen toimenkesä!\nAnsaitkaa! Säästäkää!\n\nKuinka moninumeroisena voidaan ensi vuoden vaihteessa kirjoittaa\nsääsläjäkerholaisten yhteinen talletusmäärä?\n\n_Kansa katsoo ja odottaa!_\n\n\n\n"]