[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fHs97j6evG1Q71ecj6khEF_CFbBjCgLwWu_NBDiULtzc":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},2708,"Suomesta pois","Talvio, Maila",1871,1951,"2708-talvio-maila-suomesta-pois","2708__Talvio_Maila__Suomesta_pois","Kuvaus keväältä 1899. Näytelmä kahdessa näytöksessä","naytelma",[],[],"fi",1899,null,3871,23329,false,70772,[23],"Finnish drama -- 19th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Suomesta pois: Kuvaus keväältä 1899\" by Maila Talvio is a two-act play written during the late 19th century. The narrative focuses on the themes of emigration and the struggles faced by Finnish farmers during a difficult period. The characters grapple with the decision to leave their homeland for America in search of better opportunities amidst challenging circumstances in Finland.  The story unfolds in a rural Finnish setting where the central character, Mattila, is faced with the imminent departure of his children and neighbors to America. As the village deals with flooding, food scarcity, and political repression, young characters like Selma and Antti consider leaving for a brighter future abroad. Yet, Mattila remains resolute about staying on his land. In the end, the characters come together in reflection, reaffirming their commitment to their homeland despite the allure of the American dream. The play captures the emotional turmoil of leaving home and the determination to face struggles with resilience. (This is an automatically generated summary.)",[],263,"Näytelmä sijoittuu vuoden 1899 kevääseen, jolloin kato ja poliittiset jännitteet varjostavat maaseudun elämää. Tarina seuraa talonpoikaisperheen nuoria, jotka suunnittelevat muuttoa Amerikkaan paremman toimeentulon toivossa.","Maila Talvion 'Suomesta pois' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2708.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SUOMESTA POIS\n\nKuvaus keväältä 1899\n\nNäytelmä kahdessa näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nMAILA TALVIO\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström,\n1899.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nMATTILA, pienemmän maatilan isäntä.\nTAPANI    |\nROOPETTI  |  hänen lapsiaan.\nSELMA     |\nLAURI     |\nALPERTTIINA, Tapanin vaimo.\nAHOKANGAS, Mattilan naapuri.\nANTTI  |  hänen lapsensa, Selman kansanopistotovereja.\nANNA   |\nHILTA, varakas talontytär.\nVANHA LEENA.\nVEIKKOLIN, metsänostaja.\n\nKyläläisiä, nuoria tyttöjä ja poikia.\n\nJos näytösten alussa kuvattuja dekorationeja pidetään liian vaikeina,\nniin voidaan niitä tietysti tehdä yksinkertaisemmiksi. Samoin voidaan\ntässä esitettyjen laulujen sijaan ottaa toisia, kunhan niiden henki\nvain säilytetään.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Mattilan tupa, tavallinen, siisti talonpoikaishuone: penkit pitkin\nseiniä, perällä oikealla pöytä, jonka edessä rahi, keskellä peräseinää\novi, vasemmalla edessä avoin liesi, jossa rovio hiiltyy, ikkunoita.\nMattila ja Ahokangas istuvat pöydän ääressä. Selma tarjoaa heille\nkahvia, sitte palatakseen lieden ääreen, jossa Anna seisoo, miesten\npuhetta kuunnellen. Lauri veistelee, istuen penkillä oikealla. Kaikki\novat arkivaatteissa.)\n\nMATTILA. Kyllä se nyt pimeältä näyttää. Veden alla ovat kaikki\nvainiomme, karjanruoka lopussa, eikä kesää kuulu, vaikkei ole kuin\nviikko juhannukseen.\n\nAHOKANGAS. Ja vielä ottivat meiltä sanomalehden, jotta pitää\nvallan kuin säkissä elää. Maksettu oli vuoden loppuun asti, mutta\nvahingonkorvauksesta ei ole puhettakaan.\n\nANNA (Selmalle, matalalla äänellä). Mene nyt sanomaan se isällesi.\nKerranhan se kumminkin on sanottava. Sinun olisi heti pitänyt hänelle\nilmoittaa, ettet aio jäädä tänne Suomeen kuolemaan nälkään, kun\nAmerikka antaa leipää yllin kyllin.\n\nSELMA. En ole saanut sitä sanotuksi.\n\nANNA. Jollet sinä sano, niin sanon minä.\n\nSELMA. Ei, ei. Kyllä minä itse, kunhan jäämme kahdenkesken.\n\nMATTILA. Se tässä sentään eninten panee ajattelemaan, että nuori\nkansa kaikki Amerikkaan lähtee. Tämäkin kylä on vallan villissään. Ei\nmeidänkään poikiamme enään mikään olisi pidättänyt, kaupunkiin piti\nlähdettämän mullikkaa vaihtamaan matkarahoiksi.\n\nAHOKANGAS. Lähteäpä on päättänyt meidänkin Antti.\n\n(Mattila luo pitkän katseen Selmaan, joka kiireesti kääntyy häneen\nselinpäin ja alkaa puuhata lieden ääressä.)\n\nMATTILA. Vai jo Anttikin! Vaikka on asevelvollisuuden suorittanut.\n\nANNA (Selmalle). Mennään nyt puhumaan!\n\nAHOKANGAS. Siitä se Antti niin harmistui, kun ei saatu perustaa sitä\nseuraa, jota teidän poikienne kanssa jo pitkin talvea ovat puuhanneet.\n\nMATTILA. No, sen nyt vielä jaksaisi kantaa, mutta kuka täällä\ntulevaisuudessa työt suorittaa, kun parhaat voimat Amerikkaan menevät?\nSelman ja Laurin kanssa sitä minäkin ensi vuonna saan jäädä taloa\npitämään.\n\nSELMA (Annalle). Siinä kuulet!\n\nLAURI (reippaasti). Mutta me sitä pidämmekin kuin miehet!\n\nAHOKANGAS. Oikein puhuttu, Lauri! Mutta minun poikani lähtee. Minulle\nei jää kuin Anna. Rengit ja muonamiehet jo kauppaavat kellojaan,\nsaadakseen matkarahaa.\n\nANNA (liketen pöytää). Mitä me, isä, tänne jäämme nälkää näkemään.\nLähdetään kaikki!\n\nAHOKANGAS (hetkisen vaiettuaan). Siinä kuulet, naapuri. Noin nykyajan\nnuoriso puhuu.\n\nMATTILA. Parempi, tytöt, että lähdette askareillenne kuin että tuossa\nturhia lörpöttelette. Ja ehkä mekin taas' menemme vainioillemme.,\n\n(Nousevat,)\n\nAHOKANGAS. Kiitoksia vaan kahvista... Eihän vainioita tänä vuonna\nilokseen katsele, mutta mentävä on.\n\n(Lähtevät. Ovessa kääntyy Mattila).\n\nMATTILA. Lauri, lähde sinä jo hevosten luo.\n\n(Sulkee oven perässään.)\n\nLAURI. Tuossa paikassa! (Nousee, likenee takaapäin Selmaa, käy kiinni\nhänen hartioihinsa ja alkaa tanssia sekä laulaa:)\n\n    \"Amerikan polkan tahtia\n    Ei sitä kaikki taidakkaan.\n    Joka tyttö ei sitä taida\n    Ei sitä tyttöä naidakkaan.\"\n\nSELMA (riistäytyy irti.) Mene nyt, kun isä käski.\n\n(Lauri kiepauttaa häntä vielä pari kertaa ja lähtee sitte.)\n\nANNA. Kyllä se vaan paras olisi, kun te kaikki lähtisitte. Kyllä teille\ntäällä ikäväksi käy, kun me kaikki olemme poissa. Jäätte kuin hiiret\nautioon taloon.\n\nSELMA. Voi Anna, kun minulla on niin paljon ajatuksia, jotka eivät anna\nminulle rauhaa!\n\nANNA. Niitähän sinulla, Selma kulta, aina on ollut. Mutta heitä ne nyt\nsikseen. Antti tulee itse tänään puhumaan.\n\nSELMA (kiihkeästi). Tuleeko?\n\nANNA. Tulee. Luuletko sinä että hän ilman sinua lähtee.\n\nSELMA (ilostuen). Sitte jäämme molemmat Suomeen!\n\nANNA (leikillisesti). Tai menette molemmat Amerikkaan. Mutta näkemiin\nasti nyt. Tulen illemmalla. (Ojentaa Selmalle kätensä. Lähtee.)\n\nSELMA (yksin). Kaikki he lähtevät, Anttikin. He jättävät Suomen,\nkun sitä onnettomuudet kohtaavat. Miksen lähtisi minäkin! Jos vaan\nAntti tulisi pyytämään matkakumppaniksi! Mutta menisinkö sittenkään?\nMiksen menisi! Parempi lähteä iloisemmille aloille, olemaan nuori ja\nonnellinen ...\n\n(Istuutuu rukin ääreen, hyväilee hiljaa itsekseen:)\n\n    \"Jos sydän sulla puhdas on\n    Ja mieli vakaa, pelvoton,\n    Niin yhdy meihin, tänne jää\n    Ja pyhä vanno vala tää:\n    Tää Suomenmaa mun toimeen saa,\n    Tän eestä vaan mä ainiaan\n    Teen työtä saakka kuolemaan...\"\n\nVoi, tätä laulua, kunhan en ikinä olisi sitä kuullut!\n\n(Ovi lentää auki ja Laurin pää pistää esiin.)\n\nLAURI (huutaa). Vieraita tulee! (Katoaa ja tuuppaa sitte edellänsä\nsisään vanhaa Leenaa, jonka selässä on taakka vispilöitä, hosioita,\ntuohta y.m.s.)\n\nSELMA. Vai Leenakos sieltä tulee! Hyvää iltaa!\n\nLEENA (nauraen). Tuota siunattua poikaa, kun tuo minua vallan\ntuuliaispäänä. Iltaa, iltaa (puhaltaa käteensä ja ojentaa sen sitte\nSelmalle). Mitäs nyt taloon kuuluu? (Laskee taakan selästään ja\nlämmittelee lieden ääressä, tuontuostakin puhaltaen käsiinsä. Jatkaa\nkimeällä, miltei saarnaäänellä.) Jaa, jaa, tätä kylmyyttä ja tätä\nvesien paljoutta! Että mitä meinanneekaan Jumala kulta! Kunhan ei\nvaan lähettäisi katovuotta! Muistan minä siihen aikaan, kun palvelin\nvallesmannivainajalla, että kanssa yhtenä keväännä piteli näin kauvan\nkylmiä. Mutta eihän sitä silloin heinäniityillä veneellä soudettu.\n\n(Käy istumaan penkille.)\n\nLAURI (istuutuu hänen viereensä). Uskookos Leena, että minä tässä\ntoissa päivänä sain riihen edestä hauin, elävän hauin.\n\nLEENA. Vai elävän hauin! Jaa, jaa, ei se hyvää tiedä, kun veden kalat\nihmisten ilmoille nousevat. Kunhan vaan ei ennustaisi maailman loppua!\n\nLAURI. Totta kai kalat vesien kanssa tulevat, vaikka vedet nousisivat\npiipusta sisään. Ja kuka sitä tietää, jos tätä jatkuu, vaikka jonakin\naamuna tapaisimme kalat valmiina padassamme!\n\nLEENA. Jaa, jaa... Ei taida emäntä olla kotona? Eihän se suinkaan\nvielä ole Amerikkaan lähtenyt?\n\nSELMA (valmistaa Leenalle kahvia). Eihän toki. Tässä vastikään oli.\n\nLEENA (kuiskaten ja levottomasti silmäellen ympärilleen). Se oli\nsille rusthollarin Hiltalle myynyt sen paksun silkkinsä, jonka joulun\nedellä konttiryssältä osti. Ja Hilta, senkin hompsotin, oli paikalla\npannut sen päähänsä kirkkoon, vaikka sellainen sade oli... Voi, voi,\noikeinkos nyt kahvia! Eihän sitä olisi tarvittu! (Puree sokeripalasesta\npuolen ja heittää toisen puolen takaisin rasiaan.) Se Selma onkin\nniin nöyrä ja hyvä tyttö, näin köyhällekin ihmiselle. Toiset käyvät\nsiellä kansanopistossa niin ylpeiksi... Kiitoksia vaan! Kyllä se vanhan\nsydäntä lämmittääkin. Niin se sanoi vallesmannin rouvavainajakin\naina, kun mulle kahvia kantoi, kun rekoolia olin kitkemässä. Jaa,\njaa... (kuiskaten ja oveen vilkuen.) Veikös se Tapani nyt tosiaankin\nkaupunkiin sen korean härkämullikkansa, niinkuin kylällä puhuvat?\n\nLAURI. Vei kun veikin, Leena kulta. Eihän niitä kaikkia käy Amerikkaan\nkuljettaminen! Hyvä kun pääsevät ihmisetkin.\n\nLEENA. Jaa, jaa... Mutta kyllä niitä nyt meneekin! Jää tyhjäksi koko\nkylä. Vai vei se sen mullikan, joka kuitenkin oli niin hienopintanen,\nettä...\n\nLAURI. Mennään mekin, Leena. Minä rupean Amerikan kuninkaalle\npassariksi ja Leena rupeaa sen prinsessoille kamarineitsyeksi.\n\nLEENA (nauraen). Jaa, jaa, jos olisinkin niinkuin silloin kun\nvallesmannilla palvelin!\n\nSELMA. Joko sinä, Lauri, kävit hevosia ruokkimassa?\n\nLAURI. Ka en, koskas minä olisin ehtinyt. Pitihän minun vieras sisään\nsaattaa.\n\nSELMA. No, mene nyt. Kyllä minä jo seuraa pidän.\n\nLAURI (laulaa, kädet vyötäisillä, ja kieppuu ympäri Leenan edessä).\n\n    \"Istuta tyttö sun ikkunas alle se kukkiva tikkemperi.\n    Tän kylän pojan taskussa naksaa se Saksan silinteri.\"\n\n(Menee juoksujalan ulos ovesta).\n\nLEENA (nauraen). Jaa, jaa, mikä veitikka siitä on tullut! (Kuiskaten.)\nSe Alperttiina kuuluu käskeneen tänne kylän tyttöjä. Se kauppaa heille\nvaatteitaan, kun ei saa kaikkia mukaansa Amerikkaan. Eikös ole kotona\npuhunut mitään?\n\nSELMA. On ehkä puhunut, vaikken ole sattunut kuulemaan.\n\nLEENA (entistä salaperäisemmin). Ja vielä ne kertovat muutakin... Jaa,\njaa, on se Alperttiina aika ilkeä akka...\n\n(Nousee ja tulee aivan Selman korvan juureen. Samassa avautuu ovi,\nja Alperttiina, Anna, Antti, Hilta ja pari muuta tyttöä ja poikaa\nastuu sisään. Alperttiinalla on syli täynnä, osaksi kirjavia, osaksi\nliinavaatteita. Tytöt, tervehdittyään Selmaa, menevät lieden ääreen\nlämmittelemään. Pojat, niinikään tervehdittyään, sytyttelevät\npiippujaan tai paperossiaan. Leena on, suu hymyssä ja niiaten, karannut\nojentamaan Alperttiinalle kättä).\n\nLEENA. Hyvää iltaa, emäntä kulta. Minä tässä riensin tuomaan teille\nvielä lähtövispilöitä, jos niinkuin tahtoisitte mukaanne ottaa.\n\nALPERTTIINA. Ohhoh, Leena raiska, luuleekos se, että minä Suomesta\naion raastaa vispilöitä Amerikkaan! (Nauraa.) En saa vaatteitanikaan\nkulkemaan. Niitä tässä pitää polkuhinnasta kaupata. No tytöt, ostakaa\npois nyt! Hyviä, uusia ovat kaikki. (Näyttelee ja levittelee vaatteita.)\nTämäkin hame on hienoimmista enkeliskaiangoista ja kiiltää kuin silkki.\nSe on yhden ainoan kerran ollut ylläni, nimittäin sisarentyttäreni\nhäissä, kun se meni naimisiin sen Hovinkirkon rusthollarin kanssa.\nSilloin kaikki ne minun rikkaat sukulaiseni, emännät, tulivat käymään\nkiinni hameenhelmaani ja kysyivät: \"villatyykiäkö tämä on vaiko varsin\nsilkkiä?\" Osta pois sinä Hilta, koska sinulla jo ennestään on niin\nkomea silkki!\n\nLEENA (makeasti). Niin tytöt, ostakaa pois, kun koreita kaupaksi on\nja halvalla saatte!\n\nHILTA (kopeasti.) En tarvitse, on vaatetta ennestäänkin ja Amerikassa\nostan lisää.\n\nALPERTTIINA. Amerikassa?\n\nHILTA. Sinne minä lähden minäkin.\n\n1:N TYTTÖ (vaatimattomasti). Sellaiset meinat meillä on kaikilla.\n\n2:nen TYTTÖ. Kas, kun siellä kuuluu saatavan niin hyviä palkkoja ja\ntäällä katovuosi tulee, niin eihän täällä enään ensi vuonna eläkkään.\n\nALPERTTIINA. Mutta totta te Amerikassakin vaatteita tarvitsette.\n\n1:n TYTTÖ. Kyllähän ne olisivat hyvät ostaa, kun vain rahaa irti\nsaisi.\n\nHILTA. Kovin ovat vanhanaikaisia!\n\nALPERTTIINA. Vai ei ryökinälle kelpaa. Olkaa ilman sitte! Oma\nvahinkonne.\n\nLEENA. Jaa, jaa. Hullut olette, tytöt, kun ette koreita osta...\nMutta jos emäntäkullalla olisi joku vanha hame, niin minä sitte taas\nkehräisin ja tekisin vispilöitä...\n\nALPERTTIINA (nauraen). Minä sinun vispilöitäs ja kehruuksias en\nenään tarvitse. Ei Amerikassa kudota eikä kehrätä, siellä käyttää\npiikatyttökin ostokankaita ja tehtaan sukkia.\n\nLEENA. Jaa, jaa, vai tehtaan sukkia!\n\nALPERTTIINA. Odottakaappa, jahka miehet tulevat kaupungista, niin\nsaatte kuulla, kummoiseen maahan me tästä susien pesästä muutamme!\n\nANTTI (malttamattomasti). Onhan se jo kuultu.\n\nLEENA. Jaa, jaa. Olisinpa minäkin nuori, niin rukkini polttaisin\npaikalla!\n\nALPERTTIINA. Sepä sen olisi. Mutta silloin et saisikaan hametta, vaan\nnyt sen sinulle annan. Sinun ei pidä voida kylällä kieliä, että\nKirkkolan tytär olisi ahne.\n\nLEENA (kauhistuksissa). Taivas minua siitä varjelkoon! (Makeasti.)\nEmäntä kulta, joka on niin hyvä! Kiitoksia vaan monia tuhansia ja\nonnea vaan matkalle!\n\n(Alperttiina ottaa vaatteet kainaloonsa ja lähtee. Leena menee hänen\nperässään. Tytöt ja pojat ovat ryhmissä, osaksi seisoen, osaksi istuen\npenkeillä.)\n\nANNA (ottaen Selmaa vyötäisistä). No, Selma, tulethan sinä mukaan!\n\nSELMA (epävarmasti). En tiedä.\n\nANTTI. Mutta jos isäsi saa hyvän hinnan talostaan ja lähtee mukaan.\n\nSELMA (säpsähtäen). Tästä talosta, minun kodistani. (Ikäänkuin\nrauhoittuen.) Ei isä lähde.\n\n1:N TYTTÖ. Mutta mikä täällä eteen tulee? Niityt ja pellot ovat veden\nalla, kylmä on niin että kynnet paleltuvat, eläviltä ruoka lopussa.\nMiehet viedään Venäjälle, seuraa emme saaneet perustaa, sanomalehti\nmeiltä lakkautettiin. Kuka tällaisessa maassa rupeaa olemaan! Pitäkööt,\njos pystyvät viljelemään!\n\nSELMA (hiljaa). Niin ajattelin minäkin vielä eilen. Ja minä seisoin\njo toinen jalka kynnyksellä ja käsi oven kääkässä mennäkseni isälle\npuhumaan. Mutta kun minä näin hänen huolestuneet kasvonsa, niin en\nsaanut mitään sanotuksi. Illalla tulin hyräilleeksi laulua, jota me\naina päivät pitkät kansanopistolla lauloimme. Muistatteko:\n\n(Laulaa.)\n\n    \"Jos sydän sulla puhdas on\n    Ja mieli vakaa, pelvoton,\n    Niin yhdy meihin, tänne jää\n    Ja pyhä vanno vala tää:\n    Tää Suomenmaa mun toimeen saa,\n    Tän eestä vaan mä ainiaan\n    Teen työtä saakka kuolemaan.\"\n\n(Toiselta säkeeltä ovat muut, toinen toisen jälkeen, yhtyneet lauluun,\nsäkeeltä: \"tää Suonten maa\" ääntensä koko voimalla. Laulun lakattua\njatkaa Selma:)\n\nToverit, tarkoittiko meidän valamme vain onnen päiviä? (Hetkisen\nvaiettuaan.) Ja muistatteko millä hartaudella me lausuimme:\n\n    On Suomi köyhä, siksi jää,\n    Jos kultaa kaivannet.\n    Sen vieras kyllä hylkäjää,\n    Vaan meille kallein maa on tää,\n    Sen salot, saaret, manteret\n    Ne meist' on kultaiset...\n\n(Hetken mietittyään:)\n\n    Tääll' olo meill' on verraton\n    Ja kaikki suotuisaa:\n    Vaikk' onni mikä tulkohon,\n    Maa, isänmaa se meillä on.\n    Mi maailmass' on armaampaa\n    Ja mikä kalliimpaa?\n\n(Vaikenee taas, sitte jatkaakseen yhä kiihtyvällä tunteella:)\n\n    Jos loistoon meitä saatettais\n    Vaikk' kultapilvihin,\n    Miss' itkien ei huoattais,\n    Vaan tähtein riemun sielu sais,\n    Ois tähän köyhään kotihin\n    Halumme kuitenkin!\n\n(Kaikki ovat käyneet vakaviksi. Hetken kuluttua Selma hiljaa:)\n\nNämät sanat ovat koko päivän soineet korvissani enkä minä enään uskalla\najatella Amerikkaa. Tänne minun täytyy jäädä, \"vaikk' onni mikä\ntulkohon.\"\n\nHILTA. Kyllä minä vaan lähden.\n\n1:N POIKA. Valitettavasti ei ihminen elä runoista eikä koreista\nsanoista. Amerikka antaa yllinkyllin leipää.\n\nANNA. Emmehän me nyt oikeastaan täällä Suomessakaan ole nälkää nähneet,\nmutta olisihan se niin mukavaa, kun saisi vähän maailmaa nähdä!\n\n1:N TYTTÖ. Niin kyllä. Ja kun ei tiedä, elättääkö Suomi väkensä ensi\nvuonna. Mutta kun sanovat, ettei siellä Amerikassa tule katoa koskaan!\n\nSELMA (katkerasti). Oletteko kuulleet, kasvaako siellä onnikin puissa,\nniinkuin omenat ja päärynät, ja voivatko ihmiset senkin korjata\naittoihinsa?\n\nANNA (leikillisesti). Pojat hoi, kasvaako Amerikassa onni puissa?\n\nANTTI. Puissa ja maassa, ilmassa, kaikkialla. Sillä siellä elää vapaus\nja vapaus on onnea.\n\n1:N POIKA. Siellä saa perustaa seuroja miten paljon hyvänsä eikä siellä\nsanomalehtiä lakkauteta!\n\nANTTI. Siellä ei kansallisuuksia sorreta!\n\n(Ulkoa alkaa kuulua käsihanurin ääntä. Huudolla \"nyt ne tulee!\" ja\nuteliain katsein kääntyvät kaikki ovea kohti. Samalla huudolla avaa\nLauri ulkoapäin oven. Tapani, Roopetti, viimemainittu soittaen\nkäsihanuria, Veikkoiin, Mattila, Ahokangas, Alperttiina ja Lauri\nastuvat sisään.)\n\nTAPANI. Iltaa. Terveisiä kaupungista.\n\nALPERTTIINA. No, onko hyviä uutisia?\n\n(Matkalta-tulijat riisuvat päällysvaatteitaan ja istuutuvat, muiden\nuteliaasti kerääntyessä heidän ympärilleen.)\n\nROOPETTI ja TAPANI. Onpa kyllä.\n\nTAPANI. Kyllä Amerikkaan kansaa mahtuu ja työntekijöitä otetaan. Joka\nviikko lähtee Englantiin laiva, joka kuuluu vievän satoja suomalaisia.\nTuolta pohjoisempaa lähtee suurten talojen isäntiäkin.\n\nROOPETTI. Tämä herra Veikkolin on sieltäpäin jo ostanut kymmeniä\ntaloja.\n\nVEIKKOLIN (leveästi). Ja tulin nyt tännepäin, koska kuulin, että\nMattilan ja Ahokankaan maalla on hyviä metsiä.\n\nMATTILA (tyynesti). En ainakaan minä ole aikonut metsääni myydä.\n\nVEIKKOLIN. No Amerikkaanko aiotte sen viedä?\n\n21 MATTILA. En. Paikoilleen se jää.\n\nVEIKKOLIN. Ettekö sitte lähdekkään Amerikkaan?\n\nMATTILA, Mitä minä sieltä hakisin?\n\nVEIKKOLIN. Mutta lapsenne lähtevät.\n\nMATTILA. En voi estää heitä lähtemästä.\n\nVEIKKOLIN. Mutta puulaaki maksaa hyvän hinnan. Sellaista ette saa\nmistään.\n\nMATTILA. En kaipaa hintaa mitään. Kiitoksia vain.\n\nTAPANI. Myykää, isä, pois koko roska ja tulkaa mukaan Amerikkaan.\nNälkä tässä ensi vuonna eteen tulee...\n\nROOPETTI. Veden alla ovat vainiomme ja kuka tietää, mikä tulevaisuus\nmeitä muutenkin odottaa. Lähdetään kaikki, isä.\n\nALPERTTIINA (ivallisesti). Onneaanhan tässä jokaisen pitäisi kiittää,\njoka talolleen ostajan saa. Kyllä se rahaa kysyykin, kun koko tämä\njoukko liikkeelle lähtee ja omansa vaatii...\n\nANNA (Selmalle). Pyydä sinäkin isääsi. Olisihan se niin mukavaa, kun\nkaikki menisimme!\n\n(Mattila katsahtaa tyttäreensä pitkään. Selma kääntyy pois ja peittää\nkasvot käsillään.)\n\nLAURI. Mitäs jos todellakin lähdettäisiin, isä. Siellä kuuluu kaikilla\nmuilla olevan vapaus tehdä mitä tahansa, vesi vaan ei saa nousta\nniinkuin tänä vuonna täällä Suomessa...\n\nMATTILA (lyhyesti). Suu kiinni, poika.\n\n(Lauri vetäytyy häpeillään muitten taa.)\n\nAHOKANGAS (irroittaen piippua hampaistaan). Mutta, hyvä naapuri, jos\ntalosta oikean hinnan saisimme, niin mikä myydessäkään olisi. Kun tämä\nkevääntuiokin näyttää näin toivottomalta ja sieltä Helsingistäpäinkin\ntulee paljaita pahoja uutisia...\n\nMATTILA. Minä en myy tilaani.\n\nTAPANI, AHOKANGAS, VEIKKOLIN. Mutta...\n\nMATTILA (keskeyttää kiivastuen). Minä en myy tilaani, siinä sen\nkuulitte. Vaikka uutiset Helsingistä pahenemistaan pahenisivat,\nvaikka vesi nousemistaan nousisi, vaikka te kaikki koko kylästä\nlähtisitte Amerikkaan, niin minä en liiku. Ei yötä niin pitkää ettei\npäivää perässä. Totuus ei pala tulessakaan. Tässä olen nähnyt parempia\npäiviä, tässä tahdon ottaa vastaan huonommatkin. Nyt sen tiedätte:\nminä en myy tilaani. (Astuu pari askelta ovea kohti, kääntyy\ntyynempänä.) Selma, pane ruokaa pöytään, minä lähden nyt saunaan.\n\n(Kaikki jäävät vakavina seisomaan. Veikkolin karistelee tuhkaa\npaperossistaan, vetää korskeilevasti esiin kellonsa, jotta perät\nnäkyvät ja ottaa turkkinsa. Anna ja Selma ovat sylitysten, itkevät.\n'Esirippu lankee).\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Mattilan pihamaa. Oikealla edessä tuparakennuksen kuisti, vasemmalla\naittoja, aita, portti. Perältä näkyy kesäinen maisema. Mattila\nistuu kuistilla, paitahihasillaan, suurisankaiset silmälasit\npäässä, suuri virsikirja kädessä, Selma kesävaatteissa ja Lauri,\nnimikään paitahihasillaan, istuvat portailla. Esiripun noustessa\nlaulavat he viime säkeitä virrestä \"Jo joutui armas aika\". Virren\nloputtua peittävät kaikki hetkeksi kasvonsa, Mattila kirjaa vastaan,\njonka jälkeen hän ottaa silmälasit päästään ja laskee ne kirjan päälle.)\n\nMATTILA. On se taivas joutuisa töissään. Kuka tätä olisi uskonut\nviikko sitte! Kun teki niin korean kesän, oikein vanhanaikaisen kesän!\n(Nousee, astelee aidalle.) Totta totisesti, ruis menee tuossa tuokiossa\ntähkään.\n\nLAURI (oikaisten nurmelle). Huhhuh kun on vari! Vieläkö tekee mielesi\nAmerikkaan, Selma!\n\nSELMA. Enhän minä sinne ole aikonutkaan. Itsehän sinä sinne tahdoit.\n\nLAURI. Jaa minäkö? Joka aina olen pitänyt Suomea parempana kuin\nparatiisin yrttitarhaa. Minua et saisi Amerikkaan, vaikka korennolla\nkoettaisit ajaa.\n\nSELMA (naurahtaen). Totta kai, nyt kun kesä tuli.\n\nLAURI. Huhhuh, kun on vari! Ihan minä lähden uimaan! (Nousee,\nvetää saappaat jalastaan ja jättää ne nurmikolle. Lähtee. Mattila\non, hetkisen seisottuaan aitavierellä, poistunut. Selma korjaa pois\nsaappaat, astelee pihassa, pistää kukan napinläpeensä ja hyräilee\nitsekseen, kunnes Antti tulollaan hänet keskeyttää.)\n\nANTTI (tulee, sunnuntaipuvussa, hiukan hämillään). Päivää.\n\nSELMA (niinikään hämillään). Päivää. (Pistävät kättä.)\n\nANTTI (hetkisen vaiettuaan). Eivätkö pojat ole fotona?\n\nSELMA. Kirkkoonhan he läksivät, paitsi Lauri... Käy istumaan, ole hyvä.\n\nANTTI (likenee aitan kynnystä, mutta ei istuudu). Koreapa nyt on ilma.\n\nSELMA. On. Isä sanoi rukiin jo menevän tähkään.\n\n(Vaitiolo, Selma hypistelee kukkaa, Antti kourii hirttä aitannurkassa.)\n\nANTTI. Huomenna sitte pitäisi mennä niitä passeja ottamaan. Tietäähän\nSelma, että minäkin sinne Amerikkaan aion.\n\nSELMA. Kyllähän minä sen...\n\nANTTI. Mitäs Selma siitä asiasta oikein ajattelee?\n\nSELMA. Onhan Antti sen kuullut.\n\nANTTI (vaikenee, sammaltaa). Eikös Selma lähtisi mukaan?\n\nSELMA (hätääntyen). Jaa minäkö?\n\nANTTI (likenee häntä). Niin...\n\nSELMA. Tietäähän Antti etten minä voi...\n\nANTTI. Minun kanssani...\n\nSELMA. Jaa Antinko kanssa?\n\n(Molemmat ovat vaiti, hämillään- Samassa tulee Lauri, hiukset märkinä.)\n\nLAURI. Menkää järveen, ihmiskullat, menkää veikkoset! Vesi on niin\nlämmintä ettette usko... Päivää Antti.\n\nANTTI. Päivää.\n\nLAURI. Mutta mitä täällä on tapahtunut? Joko nyt sanotaan\namerikanjäähyväisiä?\n\nSELMA. Mitenkäs sinä nyt tänään niin pian uit?\n\nLAURI. Mitenkä pian? Jos minä viivyn, niin sinä luulet, että minä\nhukutan itseni, jos minä joudun pikemmin, niin sinä sitä ihmettelet...\nMissä minun saappaani ovat?\n\nSELMA. Kuka käski tuohon jättää...\n\n(Lauri katoaa tupaan etsimään,)\n\nSELMA (ujosti). Mutta jos Antti kuitenkin jäisi Suomeen.\n\nANTTI. Minä tässä jo varsanikin hävitin. Pappilat ne on Amerikassakin,\njos yhdessä mentäisiin...\n\nSELMA. Tutumpi se taas on tie kotipitäjän pappilaan, jos pappia\ntarvis...\n\nANTTI (hetkisen vaiettuaan). Selma, minä olen aina Selmasta pitänyt...\n(Likenee, yrittää tarttua hänen käteensä). Ymmärtäähän Selma...\n\nLAURI (tulee tuvasta). En minä löydä saappaitani.\n\nSELMA (on kiireesti riistäytynyt irti). No, oletpa sinä köppänä!\n(Juoksee tupaan, Antti sytyttää paperossia. Etempää on alkanut kuulua\nlaulua \"jos sydän sulla puhdas on\".)\n\nLAURI. Kuuletkos!\n\nANTTI. Tännepäin taitavat tulla.\n\nLAURI (hypähtäen). Hih! Mennään vastaan!\n\n(Yhtyen lauluun, joka yhä likenee, lähtee. Selma tulee portaille,\nsaappaat kädessä. Kuullessaan laulun, heittää hän ne takaisin, yhtyy\nlauluun ja lähtee vastaan, hänkin. Laulaen tulevat he sitte kylän\ntyttöjen ja poikien seurassa näyttämölle. Istuutuvat ryhmiin aitan\nkynnykselle, kuistille ja nurmikkoon. Kaikki sunnuntaivaatteissa,\niloisen näköisinä, paitsi Antti, joka jurona polttaa paperossia.)\n\n1:N TYTTÖ. Vai eivät kirkkomiehet vielä ole tulleet.\n\nSELMA (iloisesti) Mutta jo he hämmästyvät, kun kuulevat!\n\nLAURI. Ja isäkös ilostuu! (Likenee aitaa.) Isä hoi! Veikin se Roopetti\nharmuunipelin mukaansa. Ihan olisin ilokseni soitellut! (Kieppuu\ntanssin ahdissa ympäri.)\n\n1:N POIKA. Mutta mikä tuota Anttia vaivaa?\n\nMUUT. Niin, mikäs sinun on, Antti?\n\nANTTI (äreästi). Mikäs minun sitte.\n\nANNA ja LAURI (katsellen porttiin päin huutavat). Nyt ne tulee, nyt\nne tulee! (Kaikki kääntyvät katsomaan. Alperttiina, Tapani ja Roopetti\ntulevat perältä hiestyneinä, huonolla tuulella. Mattila ja Ahokangas\nlikenevät hiljaa, istuutuvat eteen.)\n\nTYTÖT ja POJAT. Päivää.\n\nALPERTTIINA, ROOPETTI, TAPANI. Päivää, päivää.\n\nALPERTTIINA. Terveisiä kirkolta.\n\nANNA. Kuka siellä oli saarnassa?\n\nALPERTTIINA (päästellen huiviaan) Rovasti. Kovinpa nyt on kuuma.\n\nLAURI. Täällä on tehty kummia päätöksiä.\n\n1:N TYTTÖ. Me tulimme ostamaan emännältä vaatteita.\n\nALPERTTIINA. Ähäh, joko kelpaa!\n\n2:NEN TYTTÖ. On muutettu mieltä kesän mukana.\n\nALPERTTIINA, ROOPETTI, TAPANI. No?\n\nMattila ja Ahokangas (kuuntelevat tarkkaavasti.)\n\n1:N TYTTÖ. Mitäs muuta kuin että huomattiin, ettei se kesä mahda\nAmerikassakaan tämän paremmaksi käydä.\n\n2:NEN TYTTÖ. Niin, ehkä tämä kotimaa elättää eteenkinpäin.\n\n1:N POIKA. Sitä minäkin. Tulin sentähden sanomaan, ettei minulle\ntarvitse passia toimittaa.\n\n2:NEN POIKA. Eikä minullekaan.\n\nANNA. Se on yleinen päätös!\n\nROOPETTI (iloisesti). Eläköön se päätös! Minäkin menen sitte vasta kun\nsyynivuosi tulee. Kyllä sitä on hyvä puhua, että Amerikkaan minä lähden.\nMutta kun lähtöaika likenee, niin jo käy mieli niin kummalliseksi ja\nniin koreiksi nämät kotoiset paikat, ettei niistä saa luovutuksi. Minä\nmöin jo harmuunipelinikin Amerikanpojalle.\n\nLAURI. Kuka käski! Nyt sitä olisi kelvannut soitella.\n\n(Alperttiina on äkäisenä mennyt tupaan, palannut ja portailta\nkuunnellut keskustelua. Tapani silmäilee äänetönnä eteensä.)\n\nALPERTTIINA. Hulluja te olette kaikki, pehmeämielisiä kuin paistetut\nnauriit. Ei tuota tuollaista viitsi nähdä.\n\nTAPANI (nöyrästi Alperttiinalle). Kyllä sinä, Alperttiina, yksin taidat\nsaada lähteä sille retkelle. En minä saa lähdetyksi, kun tämä kesäkin\ntuli näin herttainen...\n\nALPERTTIINA (kiivaasti). Sinäpä vasta mies olet! Houkuttelee minua\nmyymään kaikki vaatteeni ja sitte...\n\nTAPANI. Itsehän sinä houkuttelit minua myymään mullikkani.\n\nALPERTTIINA. Niin, kun sinulla oli sellainen villi kaupunkiin, ettei\nsinua mikään olisi pidätellyt.\n\nTAPANI. Kun et sinä antanut hengenrauhaa ennenkuin lupasin lähteä.\n\nALPERTTIINA. Hanki takaisin silkkini!\n\nTAPANI. Ja sinä mullikkani!\n\n(Tytöt ja pojat ovat salaa naureskelleet keskustelulle. Selma ja Antti\novat kadonneet. Mattila keskeyttää riidan.)\n\nMATTILA. Rakkaat lapset, jääkää kaikki Suomeen. Koti on aina koti eikä\nse aurinko meille vieraalla maalla näin lempeästi paista.\n\nTAPANI. Kyllä se niin on.\n\nAHOKANGAS. Kun tuli näin korea kesäkin ja vedet ne aleni niin ettei\nymmärrä minne ne joutuivatkaan.\n\nANNA. Ja viljat kasvaa jotta kaikaa.\n\nLAURI (kuiskaa, mutta niin ääneen että kaikki kuulevat). Selma, missä\nminun saappaani ovat? Kun kaikilla muilla on kengät, minä vain olen\npaljasjaloin. Selma, missä sinä olet?\n\n(Selma ja Antti tulevat käsi kädessä.)\n\nANTTI (Mattilalle). Me olemme tässä Selman kanssa sopineet, että\nniinkuin syksystä rupeaisimme yksiin leipiin, jollei isännällä ole\nmitään sitä vastaan...\n\nMATTILA (katsoo heihin pitkään. Ankarasti). Onko teillä aikomus lähteä\nyhdessä? En minä ole kouluuttanut tytärtäni Amerikkaa varten.\n\nANTTI. Ei, mutta täällä Suomessa.\n\nMATTILA (katsoo pitkään). Jäättekö siis tänne? (Kirkastuen.) Se on\ntoinen asia. (Ojentaa heille kätensä.)\n\nLAURI. Hei, häitä tulee! Onneksi olkoon!\n\n(Ahokangas, tytöt ja pojat kerääntyvät Selman ja Antin ympärille\nkättelemään heitä.)\n\nKAIKKI. Eläköön! Onneksi olkoon!\n\nLEENA (tulee kiireesti, läähättäen, niiaa, miltei itkuäänellä).\nHyvää päivää, hyvää päivää, jaa, jaa, joko täällä nyt jäähyväisiä\notetaan!... (Hymyillen.) Kun juoksin niin että sydän kurkussa...\nJoudutin emäntäkullalle tätä sukkalankaa. (Kaivaa esiin nyytistään.)\nKun annoitte minulle niin hyvän hameen... Jaa, jaa, niin hyvän hameen\n(levittelee lievettään).\n\nALPERTTIINA. Kiitoksia vaan. Minä olenkin päättänyt jäädä tänne\nSuomeen...\n\nLEENA (hämmästyneenä). Jaa, tänne Suomeenko?\n\nMUUT. Kaikki me tänne jäämme.\n\nANTTI. Täällä kuitenkin paras on.\n\nLEENA. Jaa, jaa... Sanoinhan minä paikalla, että mitäs sinne niin\nkauvas lähtee: oma maa mansikka, muu maa mustikka.\n\n(Kaikki nauravat.)\n\n1:N POIKA. Ette arvon taitanut ehtiä rukkianne polttaa?\n\nLEENA. Rukkianiko? Polttaakko? Enhän toki! Jonka mä vallesmannin\nrouvavainajalta sain ja joka onkin sellainen rukki, ettei niitä enään\ntähän mailman aikaan tehäkkään.\n\nLAURI. Mutta Leena ei tiedä, että täällä tänään on monenkertaiset\njuhlapäivät. Paitsi että nämät kaikki nyt ovat palanneet Amerikasta\nkotiin, niin vietetään täällä vielä kihlajaisia...! Mutta Selma, missä\nminun saappaani ovat?\n\nSELMA (nauraen). Tuvassa, tuvassa. (Lauri lähtee tupaan.) Niin, Leena,\nonnitelkaa nyt!\n\nLEENA (Niiaa. Makeasti). Jaa, jaa, kuinka korea pariskunta siitä tulee.\nOnnea nyt vaan hyvä Jumala antakoon!... Johan siitä koko kylä puhui,\nettä niin ne ovat kuin toisilleen luodut. Koskas sitte häät vietetään?\n\nSELMA. Ei nyt vielä tiedä.\n\nANTTI. Tiedetäänhän se. Syksyllä.\n\nLEENA. Jaa, jaa, vai jo syksyllä!\n\n(Mattila yskäsee, astuu juhlallisesti esiin. Lauri, saappaat jalassa,\ntörmää tuvan portaille, mutta seisahtuu, nähdessään isänsä.)\n\nMATTILA. Rakkaat ystävät! Jo joutui armas aika ja suvi suloinen...\nVielä viikko sitte asui meidän joukossamme halla ja pakkanen ja vedet\ntekivät tuhotöitään. Vielä eilispäivänä asui meidän rinnoissamme\nvilu, ja paha henki houkutteli luopumaan isänmaasta ja etsimään onnea\nmuualta. Mutta aurinko alkoi meille loistaa, vedet kuivuivat, vainiot\nalkoivat vihannoida, rinnoista suli halla ja tänään olemme kaikki\nvalmiina eteenpäinkin tekemään työtä synnyinmaallemme. Se on oikein.\nKiitos Jumalalle, joka niin käänsi meidän sydämmemme ajatukset\noikeuteen niinkuin hän vesiojat johti pois vainioiltamme. Täällä\nSuomessa olemme nähneet onnea, täällä tulee meidän kärsivällisesti\nkantaa vastoinkäymisenkin päivät.\n\nSillä vastoinkäymisiä meillä on edessämme, Jumala yksin tietää, miten\npaljon. Meidän vapauttamme uhataan. Amerikkaan, vapauden maahan\nsentähden monen mieli palaa. Mutta meidän täytyy jäykkinä seisoa\nalallamme, tehdä henkemme vapaaksi, s.o. poistaa itsestämme kaikki mikä\non pimeää ja pahaa. Silloin totisesti vapaat olemme ja silloin eivät\nmitkään mahdit meitä kaada.\n\n(Hetken äänettömyys.)\n\nLAURI (portailta). Ja mitä jos nyt pistettäisiin hiukan\ntanssiksi, koska tässä on niin moninkertaiset juhlat. Niinhän\nteaatterikappaleissakin aina kihlajaiset päättyy...\n\nMATTILA (vakavasti). Ei, poikaseni. Ei ole nyt tanssin aika. Säästetään\ntanssi iloisempiin päiviin. Mutta jos te laulaisitte. Vaikkapa sen\n\"Maamme laulun\".\n\n(Tytöt ottavat ääntä, pojat paljastavat päänsä, kaikki alkavat laulaa.\nYleisö yhtyy. Esirippu lankee.)\n\n\n\n"]