[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fyVrcMP7ltGM5E4dnbUQM06hnA9NbYiRh65hnxpEHKBw":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},2720,"Kesämatkoilla kanootissa","Ramsay, August",1832,1910,"2720-ramsay-anders-kesamatkoilla-kanootissa","2720__Ramsay_Anders__Kesämatkoilla_kanootissa",null,"tietokirja",[14],"seikkailu",[],"fi",1890,1891,15709,106418,false,71007,[24,25],"Canoes and canoeing","Finland -- Description and travel",[27,28],"Adventure","Travel Writing","\"Kesämatkoilla kanootissa\" by August Ramsay is a travelogue written in the late 19th century. This book chronicles the author's canoeing journeys through the scenic waterways of Finland, particularly focusing on the experiences and reflections of the adventurers as they navigate the beautiful but sometimes challenging landscapes. The narrative captures the essence of freedom and exploration felt by the characters as they engage with nature.  The opening of the book introduces us to the author's excitement about embarking on a canoeing trip after a long academic year. He sets off with friends, describing the initial challenges of their journey, including a boat leak that forces them to take a detour. They reach the picturesque Puumala, where they repair their canoe and immerse themselves in the tranquility of the Finnish lakes. The sense of adventure is palpable as they paddle through serene waters, taking in the summer beauty around them. This opening segment effectively establishes the book's theme of adventure, the joys of outdoor life, and the camaraderie shared among travelers. (This is an automatically generated summary.)",[31],"Suppanen, Aatto",263,"Teos kuvaa kirjoittajan tekemiä kanoottiretkiä eri puolilla Suomea, kuten Saimaalla, Päijänteellä ja Kokemäenjoella. Matkakertomusten ohella kirja tarjoaa käytännön ohjeita kanoottien rakentamisesta, varustautumisesta sekä vesillä liikkumisesta 1800-luvun loppupuolella.","August Ramsayn'Kesämatkoissa kanootilla' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2720. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että\nsen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan\nvapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KESÄMATKOILLA KANOOTISSA\n\nKirj.\n\nToht. August Ramsay\n\n\nSuomensi\n\nAatto S.\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderströmin kustannuksella,\n1891.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n Alkusanat.\n\n Matkalla.\n  Saimaalla.\n  Saimaalta Päijänteelle.\n  Kymin uittoväylä.\n  Ätsäristä ja Viiroilta Poriin.\n  Vuoksella.\n  Nevalla.\n\n Ohjeita ja neuvoja.\n  Kanootti-matkoja Suomessa............ „ 81\n  Kanootin rakennus.\n  Varustautuminen pitkälle matkalle.\n  Yleisiä ohjeita.\n\n\n\n\nAlkusanat.\n\n\nJo siitä on muutamia vuosia, kuin minä tein ensimmäisen pitkän matkani\nkanootilla. Sitä ennen olin ollut innokas astuskelija ja kesäaikoina\nkuljeksinut, laukku seljässä, ympäri maita. Nyt olin oppinut tuntemaan\nmatkailijalle uuden kulkuneuvon, ja se on joka vuosi houkutellut minua\nuusille matkoille.\n\nKanootilla pitää Sisä-Suomessa matkustella. Kanoottimatkailija määrää\nvapaasti retkensä, pitämättä lukua tavallisista kulkuteistä, ja jos hän\ntahtoo poiketa maamatkalle, jätetään vene rannalle, jossa se palatessa\non valmiina kantamaan häntä edelleen, taikka myöskin saattaa sen\nedeltä päin lähettää seuraavan matkan alkupäähän. Hän nauttii kaikkia\njalkaisin matkustajan etuja eikä kuitenkaan ole kahlehdittu maahan.\n\nKanootilla! Mutta sehän on vaarallista, sitä paitsi vielä väsyttävää,\nepämukavaa j.n.e. Niin, vastaväitteitä tosiaankin on paljo\nsuunnitellessa kanoottimatkaa. Ehkäpä sen tähden muutamat kuvaelmat\nkanoottielämästä voisivat haihduttaa tuota epäluuloa ja jonkun verran\ninnostuttaa koettelemaan tätä vaarallista kulkua sekä olla ohjeena\nvarustautuessa.\n\nKuvaukset, vähäksi osaksi ennen julaistuja Sporten nimisessä\naikakauskirjassa ja Matkailijayhdistyksen 1888 vuoden vuosikirjassa,\neivät ole saadut varsinaisilta urheiluretkiltä, joilla nopeus tai\nhyvät tulokset ovat tarkoituksena. Soutu on ollut ainoastaan kulun\nvälittimenä, soutaja oikeana matkailijana, joka on malttanut rauhassa\nnauttia kaikkea, kuin on sattunut eteen, ja levätessään katsella\nseutuja, joissa on käynyt. Matkan huviin nähden ovat siis voimat olleet\nvähempi-arvoiset kuin avoin mieli ja kevyt sydän. Kanootti on tullut\nkulkuneuvoksi matkailijalle, yhtä hyvin naiselle kuin miehellekin.\n\nHelsingissä joulukuussa 1890.\n\n_Tekijä_.\n\n\n\n\n\n\nMATKALLA.\n\n\n\n\nSaimaalla.\n\n\nI.\n\nAurinko oli jo korkealla taivaalla, kuin läksimme Puumalan\nkirkkorannasta. Aamuhetket olivat kuluneet edellisenä päivänä\ntapahtuneen haaksirikon korjailemiseen. Matkamme oli alkanut huonosti.\nHyvin varustettuina ja kanootit paraassa kunnossa olimme lähteneet\nViipurista pyrkimään pitkin Saimaan kanavaa sisämaan suuriin järviin,\nja kanavamatka oli melkein lopussa, kuin yhden veneistämme ilmoitettiin\npahasti vuotavan. Ei ollut ajattelemistakaan saada sitä korjatuksi heti\npaikalla; sen tähden me mielihyvällä käytimme hyväksemme otollista\ntilaisuutta ja nousimme ylös päin menossa olevaan höyrylaivaan, joka\njuuri nousi siitä sulusta, johon olimme pysähtyneet, matkustaaksemme\nsillä Etelä-Saimaan suuren aukean seljän yli Puumalaan. Sinne olimme\nnyt saapuneet ja ystävälliseltä maakauppiaalta Konstantin Mutikaiselta\nsaaneet kaikki välttämättömät korjaustarpeet. Uteliaan ja ihmettelevän\nlapsijoukon ympäröiminä oli meidän onnistunut tuketa kanootin pohjaan\ntullut reikä.\n\nPian oli suoritettu se vähäinen työ, jota Puumalan salmen hiljainen\nvastavirta tuotti, ja me luistimme pohjoista kohti lähimmille\nseljälle. Tyynenä välkkyi veden pinta edessämme. Silloin tällöin\nvienoinen tuulen henkäys hiukan väräytti kirkasta peiliä taikka\npeljästynyt raskaslentoinen kuikka nosti liikkeelle aaltoa. Päivä\noli tullut keskikesän koko lämmössä; ainoastaan tuore vihreys ja ehkä\nmyöskin keväinen luonnonlaatu saattoi aavistamaan, että vielä oltiin\nkesäkuun alussa. Me olimme kaikki kolme vähän ennen, kukin tahollansa,\npäättäneet pitkän lukukauden ja tunsimme nyt vapauden virtailevan\nsuonissamme, vapauden tuosta uutterasta työstä ja talviolosta\npääkaupungissa. Levottoman puuhailemisen olimme jättäneet sinne\njälkeemme, nauttiaksemme nyt ihan täysin määrin yksin oloa ja vapaata\nelämää luonnossa.\n\nMitään määrättyä kulkujärjestystä ei näkynyt; milloin koeteltiin voimia\nja kanootit lipuivat rinnan pitkin selkää, milloin unhottui soutu,\nairo vaipui ja mieli kiintyi lähirantojen kukoistukseen. Me emme\nolleet myöskään määränneet mitään varmaa matkan päätä päiväksemme;\nmitä ei ehditty tänään, saatettiin varsin hyvin jättää huomeiseksi.\nEdessämme oli kesä, ja se oli meidän, ja ympärillämme oli maa avoinna\nja viehättävänä, ja sekin oli meidän. Täällä olimme päättäneet viettää\njoutopäivämme.\n\nEdellisen päivän vahinko kohta unhottui, varsinkin kuin monella\nkoetuksella saatiin selville, että se oli tyydyttävästi korjattu.\nKuitenkin oli se vähän himmentänyt kanavamatkan muistoja, ja nykyään\nympärillämme olevat maisemat myöskin puolestaan työnsivät niitä\nsyrjään. Taitotekoinen vesitie on kyllä varsin miellyttävä soudella\nkanootilla, multa siinä ollaan liian ahtaalla, sillä rantavallit\nrajoittavat vapautta ja suunta on joka hetki määrätty. Ihan toista\noli täällä ulkona, saaria oli kaikkialla kylvettyinä, siinä täytyi\nsokkeloista selvittäytyä ja joka aironvedolla avautui eteen uusi\nnäköala, uusi salmi, joista saattoi valita minkä hyvänsä. Ja ehkäpä\njuuri kanavamatkan mielijohteet meissä vaikuttivat, että soudettuamme\njonkun peninkulman poikkesimme pois yleiseltä merkityltä Savonlinnan\nväylällä laskemaan omia teitämme ilman luota purjehdusmerkkien\nalinomaisia muistutusta \"tästä se tie käypi\".\n\nLähdettiin Sulkavaa kohti Saimaan läntisimpiä selkiä pitkin, joka väylä\non täynnä luonnon kauneutta. Korkeina kohoilevat rannat kummallakin\npuolen kapeita selkiä, jyrkkinä supistavat kallioseinät salmia. Seutu\non aution näköinen, rannoilla kuuluu ainoastaan tasatahdissa toisiaan\nseuraavat kirveen iskut jostakin metsänhakkuulta; viljelty alue ei\nulotu vesien rannoille asti, se on siirtynyt harjuille ja niiden\nrinteille; ainoastaan harvoin näkyy vene tai yksinäinen kalastaja.\n\nKuin purjehdusväylän viimeinen valkoinen kummeli katosi näkyvistämme,\nolimme joksikin ajaksi irtautuneet kaikesta suuren maailman yhteydestä;\nhöyryveneet eivät kynnelleet näitä syrjäisiä selkiä. Ympärillämme oli\njärvimaisema kaikessa autiudessaan. Mutta se autius ei herättänyt\nmitään yksinäisyyden tunnetta. Järkkymätön tyyneys vallitsee\nperussäveleenä koko luonnossa. Kanootti ei ole täällä mitättömän\npieni pähkinänkuori, vaan se vaikuttaa mielessä turvallisuutta ja\nluottamusta. Jylhän vakava ympäristö ei pelota, se antaa vain lepoa;\nse oi näytä meren majesteetillisuutta eikä vaadi taisteluun hengen\nedestä, se on rauhallinen kaikessa autiudessaan, se on lempeä,\nuinaileva. Tyyneys vallitsee, hiljainen ilta soveltuu paraiten tähän\nluontoon, ja sellaisen illan me juuri saimme. Me livuimme eteen päin,\nmieli omituisella tavalla puoleksi uneksivana, ja ainoastaan kalalokin\nkirkuna tai korkealla ilmassa liitelevä haukka johti ajatusta takaisin\npuuhiin ja taisteluihin.\n\nSisämaan luonto on yksitoikkoinen, se täytyy myöntää, yksitoikkoinen\nmatkailijalle, joka tahtoo pikajunan vauhdilla kiiruhtaa nähtävästä\npaikasta toiseen. Näköalat eivät vaikuta valtaavasti, ei ole\nsuurenmoisia, voimakkaita kuvia, joista hurmaannuttaisiin, taulu on\ntoisensa kaltainen; varjostukset ja vivahdukset saattavat vaihdella,\nmutta pääluonne on aina sama. Nopealla höyrylaivamatkalla näitä\njärviä pitkin ei myöskään opita tuntemaan näitä seutuja, siihen\ntäytyy panna runsaammin aikaa. Silloin vasta taulut tulevat eläviksi,\ntunkeutuvat katselijan koko olemukseen ja yhtyvät kokonaiseksi: silloin\nyksitoikkoisuus haihtuu, kuvan yhtäläisyys jää huomaamatta, sillä eipä\nsilloin enää etsitä silmin katseltavia tauluja, vaan ympäristöä tai\nkehystä niille tunteille ja ajatuksille, joita häiriötön, puhdas, tyyni\nluonto herättää.\n\n\nII.\n\nMe olimme jo jonkun aikaa tähystelleet yösijaa. Rannoilla on täällä\nkuten melkein kaikkialla Savossa, ainoastaan joskus talo. Ne ovat\nsiirtyneet harjuille, joilla ne kyllä näkyvät soutajalle järvelle,\nmutta melkoisen matkan päästä, ja jos hän lähestyy rantaa, peittävät\nlähimmät mäet äsken niin houkuttelevan kuvan pois näkyvistä. Sen tähden\nharvoin ollaan poikkeamatta rantataloon, milloin vain ohi kuljetaan;\nnälkä pakottaa laskemaan rantaan. Jos ruumiin vaatimukset eivät siedä\nsellaista odotusta, täytyy metsäpolkuja myöten pyrkiä kyliin tai\ntorppiin loitommalle rannasta, joka ei aina ole mikään helppo tehtävä.\nAinoina tienviittoina ovat silloin enimmäkseen vain joku venevalkama,\nnuottatalas tai rantalato, joista paikoista ainakin vähäinen polku vie\nihmisasunnoille. Miten pitkältä siitä on käveltävä, pysyy arvoituksena,\nkunnes päästään perille. Usein täytyy astuskella pari kolme kilometriä,\nja vaivansa palkaksi tavataan sittekin ehkä vain vähäinen torppa, jossa\nsuolakala, hapan leipä ja piimä on kaikki, mitä saatavana on, vaikka\nvieras olkoonkin pitkän matkan päästä ja maksakoon puhtaassa rahassa.\nTänä päivänä meillä oli onnea. Kartan varsin epävarmat osoitukset, mitä\nkoskee talojen paikkoihin, olivat tällä kertaa luotettavat. Ryhälän\nkylän piti olla meidän matkamme varrella, ja tuolla pilkotti jo lähin\ntalo rantapensasten välitse; äkisti kääntyen laskimme kotilahteen,\nvielä muutamia airon vedällyksiä, niin keulat nousivat ylös pehmeälle\nrantahiekalle. Ihan hiljaa olimme saapuneet rantaan ja me ehdimme jo\nnousta pois kanooteistamme ennen, kuin juuri nuotalta palaava talonväki\ntointui ensi hämmästyksestään. Jotakin ihan uutta oli nyt nähtävänä.\nSuomeksi lausuttu tervehdyksemme nähtävästi rauhoitti ja vähitellen\ntuli vastauskin meidän \"hyvään iltaamme\". Tällä välin olimme ehtineet\nhuomata talon isännän, ja kertoen \"terveisiä Helsingistä\" ojensimme\nkättä. Alkuun oli päästy, vaitiolo loppui. Tyydyttävästi vastattua\ntärkeihin kysymyksiin, mistä ja minne, alkoi puhelu toden perästä.\nTällä välin oli siihen kokoutunut naisia ja lapsia, joten siinä viimein\noli koko vilkas elämä illan tyynessä.\n\nKanootti tulee ensimmäiseksi puheen aineeksi, mitään sellaista ei\nole ennen nähty eikä edes kuultu puhuttavankaan kirkkomäellä eikä\nkaupunkimatkoilla. Sitä on nyt katseltava ja tutkittava, jokainen pikku\nkohta herättää kummastusta, sen tarkoitus täytyy kertoa. Ihmeellisintä\non, että koko vene on tehty purjekankaasta. Sitä koputellaan ja\ntunnustellaan, sen painoa tutkistellaan ja hintaa kysytään. Ihan oikein\nhuomautetaan, että samasta rahasta saadaan kaksihankainen kuiru, mutta\ntoiselta puolen tunnustetaan kanootti sopivammaksi huvimatkoille,\nja sitte onhan sitä helppo kantaa järvestä toiseen. Vitkastellen,\nparemmin vain hiljaisena ajatuksena kuin pyyntönä, ehdottaa joku rohkea\nnuorukainen pieniä koesoutua. Jos lupa annetaan, tulee siitä ilo ja\nriemu. Vast'alkajan ensimmäisistä kömpelöistä liikkeistä lasketellaan\nsukkeluuksia ja leikkiä, jotka eivät kuitenkaan kovin koske, koskapa se\nonnellinen on nyt saanut enemmän kokea maailmaa kuin muut. Ja me saamme\nmielialan lämpöiseksi; muutenpa kansan tutkimisesta ei tulekaan mitään,\nvaan elämä kansan keskessä tuntuu tyhjältä ja ikävältä.\n\nMutia me halusimme ruokaa, ja tiedämme, että sen saanti käy hitaasti.\nSen tähden eräs meistä on jo ajoissa ryhtynyt toimeensa: pitämään\nhuolta ruumiin tarpeista. Hän rupeaa emännän ystäväksi ja tekee hänen\nkanssaan sopimuksia ruokavaroista. Eipä se tehtävä ole niinkään\nhelppo, kuivaa ruokaa saadaan kyllä, mutta jos tahdotaan vähäkään\nlisäksi, on siinä kohta vaikeuksia, vaikka tarpeita onkin talossa.\nKyllä emäntä on halukas auttamaan, multa hän ei ilmoittele talon\nvaroja, niistä täytyy kyllä kymmenillä kysymyksillä hankkia tieto. —\nKanoottimiehen illalliseen sitä paitsi kuuluu ihan välttämättä tee\nomista varoista. Nyt se tasoittelee ruumiin juomatarpeen vajavuudet.\nPäivällä kanoottimies ei saa ensimmäistä janon tunnetta sammuttaa\nvedellä, kohtuullisuus siinä vaikuttaa enemmän ja kohta totutaan tähän\nkuivaan ruokajärjestykseen. Illalla hän sitä vastoin haitatta voi juoda\nlämmintä teetä ja silloin se maistuukin mainiosti.\n\nRannalle jääneet ovat vähitellen nousseet taloon yhä vielä puhellen\nkanooteista. Ruokasanaa odotellessa ehditään vielä tehdä paljo\ntutkiskelemuksia, tietysti aikamme merkillisimmistä keksinnöistä,\njoihin luonnollisesti kanoottikin kuuluu. Vanha isäntä johtaa puhetta.\nHänen nuoruutensa on ollut siihen aikaan, jolloin Savon metsäntuotteet\nkuljetettiin maitse Lappeenrannasta Viipuriin. Rakennettiin sitte\nSaimaan kanava ja minkä mullistuksen se sai aikaan rauhallisessa\nsisämaassa! Miten hädissään kuunneltiin vanhan \"Vellamon\" ensimmäisiä\nvihellyksiä; nyt on höyryveneitä kymmenittäin, ja tämänkin pitäjän\nisännillä on osakkeita niihin. Ei tiedä, mikä siitä lopuksi tulee.\nNuorempi sukupolvi ei käsitä ukon mielialaa, se on kasvanut höyryn\naikakaudella, keskellä kultaisten metsäaikain vilkkaampia oloja; jotkut\novat olleet nykyisissä rautatietöissäkin ja sieltä saaneet laveampia\nnäköaloja. Nyt aletaan kertoa kaikenlaisia merkillisyyksiä, kuin on\nnähty. Kanootti on tietysti uusin, mutta mitäpä se on polkupyörän\nrinnalla! Siinä oli kylän räätälillä valtti kädessä, sillä hän on\nnähnyt nuo hirviöt silloin, kuin oli opissa kaupungissa. — — Ja siten\npuhellaan yhä edelleen, kunnes ruoka on valmis.\n\nIllallisen jälkeen puhellaan vielä hetkinen. Tarjotaan sikari isännälle\nja, kuin se saadaan juhlallisesti sytytetyksi, alkaa juttelu jälleen.\nPuhellaan talon hoidosta ja vuoden tulon toiveista, sitte yleisemmistä\noloista, kunnan asioista ja suurista valtiollisista asioista, jotka\novat päivän polttavia. Kaikista lausunnoista näkyy horjumatonta lain\nja oikeuden kunnioitusta, jotka ovat yhteiskunnan lujat peruspylväät.\nLausuttujen mielipiteiden perusteina ei olo valtiollisia korulauseita,\nvaan järjellisiä arvosteluja elämässä saatujen kokemusten pohjalla,\njotka eivät ollenkaan ole samaa, kuin mitä päivälehdet usein\nkiihkoisesti huutavat siitä, \"mitä kansa tahtoo ja vaatii\". — Rengit\neivät ota osaa keskusteluun, heillä ei ole puhevaltaa, mutta he\nhartaasti kuuntelevat ymmärtäväisten sanoja. Ainoastaan silloin\ntällöin pistävät he väliin jonkun tilastollisen numeron tai jonkun\nyksityisselityksen. Mutta jos siirrytään asevelvollisuus-asioihin,\nsilloin on kaikilla sama puhevalta. Ja se aina koskee niin likeisesti\nmaanmiehen talouteen, että sen täytyy tulla puheeksi. Huomaamatta\nsiirrytään sitte suurten valtioasiain alalle, varsinkin sodan ja rauhan\ntoivoihin. Päivälehdet pitävät maan syrjäisimpiäkin seutuja tässä\nkohdassa muun maailman tasalla.\n\nTulee sitte yö ja levon tarve. Mielellään annetaan talon paras huone,\npieni kammari, joka tavallisesti ei ole asuttavana. Mutta sisään\nastuessa herää mielessä pahoja huolia. Lepoa me halajamme, mutta sen\ntoiveet ovat huonot. Kuin huoneen ovi avataan, löyhkää sieltä vastaan\nummehtunut ilma. Turhaan koetetaan tuulettaa, ikkunat yleensä eivät ole\nsaranoilla, vaan kiinni naulitut, ja lisäksi vielä on sisäikkunatkin\nedessä hyvästi lukittuina ja liistaroituina. Jos kuitenkin saadaan\noven kautta jonkin verran tuuletetuksi tätä melkoisen vastenmielistä\nmakuuhuonetta, on vielä vuoteet tutkittava. Ne paha kyllä varsin\nusein ovat surettavassa kunnossa ja useimmissa tapauksissa voidaan\npikaisimmankin tarkastuksen jälkeen jättää tekemättäkin kysymys \"onko\neläviä?\" jota sentään ei käsitetä miksikään loukkaukseksi. Mehän olemme\nnyt Savon sisämaissa! Jos päätetään jäädä huoneesen, ovat sen tähden\nolkitilat lattialla paljon paremmat kuin pehmoinen vuode sängyssä.\nMutta sekä ilman puhtauteen että omaan turvallisuuteen katsoen on aina\nvarmempi sijoittua johonkin aittaan. Siellä on moitteeton lepopaikka.\nAamuaurinko ei pääse sisään olemattomista ikkunoista, ilma on puhdas,\nitikat ja kärpäset eivät menesty siellä eikä tarvitse peljätä muitakaan\nkutsumattomia vieraita. Olkia ja puhtaat lakanat tuodaan ja saali\npeitteenä on siinä hyvä nukkua päivän kaikkein ponnistusten jäljestä.\nMinun tulee tässä totuuden mukaan tunnustaa, että viimeiset kymmenen\nvuotia ovat melkoisesti parantaneet puhtautta, ja se ihan varmaan\non kansakoulujen ansio. Varsinkin on kestikievareissa, kuvernöörien\npontevista toimista, melkein ihan poikkeuksetta tässä kohden moitteeton\nyösija.\n\nAamulla herätetään kahvilla, jota emäntä tarjoaa. Toinen kuppi\non pakollinen, otetaanpa usein osa kolmattakin, sillä kahvi,\njota tarjotaan, on mainion hyvästi keitettyä. Kahvi on levinnyt\nsyrjäisimpiinkin torppiin; jos ei muuta olekaan talossa, niin on\nloki kahvia, ja kahvipannua pidetään kaikkialla kunniassa. Kahvia\njuodaan täällä aamulla, keskipäivällä ja illalla. Olkoonpa muuten\nmitä mielipiteitä hyvänsä tästä juomasta, niin syrjään ne haihtuvat\nkanoottimatkalla; kahvikuppi on silloin aina tervetullut, kahvilla\naletaan siis päivä. Syötyä sitte aamiaista ollaan taas valmiit\nlähtemään matkalle. Rantaan tulee saattamaan kaikki talonväki ja ehkä\nvielä joukko naapurejakin, joille on levinnyt sanoma merkillisistä,\npurjekankaisilla veneillä matkustavista vieraista. Äsken tulleet\npitävät nyt huolta puhelusta sill’aikaa, kuin matkatarpeita sovitellaan\nkanootteihin ja niitä työnnetään vesille. Oli nähty meidät järvellä\nedellisenä iltana, mutta ei oltu voitu saada selkoa kummallisista\nilmiöistä. Joiksikin yliluonnollisiksi oli meitä luultu ja nyt\nkerrotaan jonkun akan peljästyneen hyväksi hetkeksi ihan sanattomaksi,\nkuin näki etäällä järven seljällä ihmisiä, joilla oli tuulimyllyn\nsiivet, kaalavan vyötäisiään myöten vedessä. Eräs kalastaja, ollen ihan\nyksinään laskemassa pyydyksiänsä, oli yht’äkkiä nähnyt hirviön tulevan,\nja hänen ensi ajatuksensa oli ollut, että itse paholainen se siinä\ntuli; mutta hänen varustautuessaan pakenemaan ilmestyi vielä kaksi\nmuutakin ja silloin tietysti tila ei enää ollut niin perin vaarallinen,\nsillä yksihän se vain tuo mainittu korkea herra on! Nyt oli hän saanut\narvoituksen ihan selville. Kätellään isäntää ja emäntää —ᵣ temppu, jota\nei saa unhottaa, mutta ei myöskään ulottaa syrjäisiin, jos tahdotaan\njättää jälkeensä hyvää vaikutusta — ja me nousemme kanootteihimme.\n\n\nIII.\n\nAamun viileydessä käy soutu helposti. Viimeisestä pysähdyspaikasta\nmieleen tarttuneet havainnot antavat puheen ainetta. Tasaisessa\ntahdissa luistavat kanootit rinnakkain, ja kohta on ensimmäinen\npeninkulma kuljettuna. Päivä kuluu edelleen, aurinko paahtaa\nyhä kuumemmin, vieno aamutuuli kuolee pois, airot liikkuvat yhä\nharvempaan ja säännöttömämmin, puhelu lakkaa ja kanootit hajautuvat.\nAamupäivän mieliala on alkanut. Joksikin hetkeksi onnistuu matkueen\nmusiikkimestarin houkutella kumppanit kuuluville. Jos hän osaa\noikeaan säveleesen, lyhentävät hänen laulunsa soutua pitkin tyyntä\navaraa selkää, mutta jos ohjelma on köyhä eikä sovitettu tilaisuuden\nvirkistystarpeen mukaan, jää hän kohta ilman kuulijoita. Huomio\nkiintyy rantoihin, ja jos vain näkyy viehättävää levähdyspaikkaa,\non koko venekunta tuota pikaa turvallisessa satamassa. Riennetään\nvirkistyksekseen uimaan. Säännöllinen uinti vähintään kerta päivässä\nkuuluu kanoottiretken järjestykseen.\n\nTällä välin on tullut nälkäkin ja yöpaikasta saadut voileipävarastot\notetaan esille. Milloin on malttia viipyä, tehdään tuli ja laitetaan\nkakaota tai teetä. Sitä odotellessa koetetaan kalastusonnea; onkivapa\nlaitetaan kuntoon ja sopivasta paikasta heitetään onki veteen. Mitään\nerikoista onnea meillä ei ole, huolellisesti kuljetettua matovarastoa\non pahemmin ahdistanut kumppanien pila kuin kalojen syöntihalu.\nSiitä seurasikin, että kastemadot eräänä päivänä taas päästettiin\nvapauteen. Sama huono onni on seurannut minun uistintanikin, vaikka\nse on saanut peninkulmittani viiltää veneen jäljestä. Milloin on\nseutu kalaton, milloin kulku liian kova, milloin aika sopimaton\nj.n.e. Jos tahdotaan syödä tuoretta kalaa pitkällä kanoottimatkalla,\nniin on välttämätön asettua johonkin paikkaan kalastamaan oikein\nkunnollisesti tai myöskin ostaa sitä kalastajilta, joita tavataan.\nKalastamista ei pidä laiminlyödä, varsinkaan milloin on tilasuutta\nlohen pyyntiin; ostaminen taas on erittäin hyvä keino tekemään\nruokavaroja vaihtelevammiksi. Tällä kertaa olivat voileivät ja kakao\npäivällisenämme. Lintusäilykkeitämme säästimme, kunnes toiste tulisivat\nvielä enemmän ikävöidyiksi. Nämä yksinkertaiset päivälliset ne kohta\nolivatkin tavallisia meidän matkallamme. Talon etsiminen vie paljon\naikaa eikä talonväkeä kuitenkaan tavata keskipäivillä kotosalla. Sen\ntähden kohta huomasimme, että maalla oleksiminen on supistettava\nainoastaan yöpaikkoihin. Siellä syödään vahva aamiainen ja illallinen;\nsiten tullaan hyvästi toimeen niukemmallakin atrialla keskipäivällä.\n\nPäivällisuni maataan hyvällä halulla; parituntisen pysähdyksen jälkeen\nollaan taas valmiit lähtemään vesille.\n\nKoko päivän on ollut ukkosia ilmassa, hajalliset pilvet ovat vähitellen\nkokoutuneet mustaksi, uhkaavaksi seinäksi; silloin tällöin kuuluvat\njyrähdykset ennustavat jo rajuilman pikaista tuloa. Tyyneyttä\nkeskeyttää äkisti kova tuulen puuska, ja tuota pikaa pauhaa ukonilma\nkoko voimassaan, järvi lainehtii korkealla ja valkoisena. Siinä on\nankara painiskeleminen jyrkkiä laineita vastaan; ne milloin huuhtelevat\nkanootin kantta keulasta perään asti, milloin nostavat veneitä\nkorkealle kuohuville harjoilleen, niin että puoli purtta on ihan\nilmassa, ja seuraavana silmänräpäyksenä sukeltaa se syvälle kuohuvan\naallon sisään.\n\nYhtä nopeaan, kuin järvivesi rupeaa lainehtimaan, se myöskin asettuu,\nkuin tuuli tyyntyy. Täällä ei tiedetä mitään meren mainingista. Kuin\nukonilma ehti ohitse, oli meillä taas ympärillämme peilikirkas pinta.\nIlta oli tullut kaksin verroin viehättävänä virkistävän sateen jälkeen;\nsoutu kävi helposti siksi päiväksi määrätyn matkan päähän. Metsän\npäällitse pilkottivat jo Olavinlinnan tornit. Hetkisen päästä laskimme\nSavonlinnan laivasillan viereen.\n\n\n\n\nSaimaalta Päijänteelle.\n\n\nMeidän oli määrä soutaa Viipurista Kotkaan, mutta ei suoraa tietä\npilkin rantaa, vaan tehden pieni kierros sisäjärvien kautta. Sillä\nmatkalla olimme nyt päässeet Varkauteen, ja nyt oli valittava soveliain\nylimenopaikka Saimaan vesistöstä Päijänteen vesistöön, päästäksemme\nsitä ja sitte Kymijokea myöten merelle. Vaalimme määräsi maamatkan\npituus, joka meillä välttämättä oli tehtävä Savonseljän poikki. Jos\njatkoimme matkaa Kuopion ohitse Maaninkaan Tuovilanlahteen, oli\nmaamatka sieltä 20 kilometriä; jos sitä vastoin luovuimme siitä\nmutkasta, oli soveliain tie lähelle Varkautta laskevaa Sorsavettä\nmyöten ylös. Sieltä voitiin vesitse päästä ihan Savonseljän juurelle\nerääsen paikkaan, josta seljän poikki kartan mukaan ei voinut olla\nkovinkaan paljoa, enintään joku kilometri; toisella puolen oli\nvastassa Suonnejoen vedet, jotka laskevat Rautalammin vesiin. Tämän\nviimemainitun tien me valitsimme, ja ihan varmaan olisikin vaikea\nlöytää viehättävämpää kanoottimatkaa.\n\nViiden kilometrin päässä etelään päin Varkaudesta tulee Haukiveteen\nKuvansinkoskesta vesiä lännestä päin. Siitä meidän oli ylös päästävä,\nja kosken alla olimme ensi kerran kovemmassa virrassa. Melomalla\npäästä ylös tuskin näytti mahdolliselta; nyt siitä ei missään\ntapauksessa voinut olla puheitakaan, koska lankkulotjia tuli ehtimiseen\nalas koskesta, sulkien kapeaa tietä. Kannettuamme kanoottejamme\nmuutamia syliä olimme taas vesillä kovassa virrassa, jossa tuli aika\nkova voimain koettelu. Parista pienemmästä koskesta täytyi meidän\nkaalaa ylös pitkin rantakiviä, vetäen kanootteja jäljestämme..Siinä\nsaimme koetella sellaista tarkoitusta varten tehtyjen pukujemme\nsoveliaisuutta: polvihousut, pitkät sukat ja kengät. Yht’äkkiä oltiin\nvalmiina kaalelemaan ja yhtä sukkelaan taas täydessä urheilijan puvussa\nistumassa veneissämme.\n\nParin pienen järven perästä oli taas peninkulman pituinen joki jylhää\nautiota metsäseutua pitkin. Ei mitään viljelyksen merkkejä näkynyt,\nkoskemattomana oli salo ympärillämme alkuperäisessä viehättävässä\nsuloudessaan. Lintujen äänet ja lukemattomat joukot parveilevia\nsudenkorentoja olivat ainoina elämän merkkeinä, ja meidät itsemmekin\nvaltasi tyyneys, ääneti meloimme eteen päin. Yksin laulajammekin\nParaisten laulut vaikenivat itsestään, jos niiden muutenkaan annettiin\nkylvellä suolaa meidän sisävesiretkellemme. Täällä olisi epäsointu\ntullut liian häiritseväksi. — Kauniin Osmajärven selkää pitkin\nsaavuimme auringon lasketessa Sorsakosken sahalle.\n\nSiellä soimme itsellemme lepoa pari päivää. Me olimme nyt soutaneet\nviikkokauden, kanootit tarvitsivat puhdistusta ja voitelua; väri oli\nmonin paikoin hankautunut pois, niin että oli käytettävä talia ja\nöljyä. Pesua odotti myöskin vaatevarastomme. Eipä maalla olo sentään\nsuinkaan ollut ainoastaan pakosta viipymistä. Leppävirta, joka oli\nsyrjässä tältä valitsemaltamme tieltä, oli liian houkutteleva,\nvoidaksemme jättää sitä ihan näkemättä. Sen tähden teimme puolentoista\npeninkulman pituisen maamatkan kirkonkylään sen kuuluisan virran\nvarrelle. Muun ajan käytimme tuotteliaasen lohen pyyntiin\nSorsakoskesta; olipa matkueemme vallan hajotakin, kun nuorin meistä,\nlaulelija, tahtoi kokonaan vaihtaa melansa onkivapaan.\n\nViimein olimme taas valmiit lähtemään vesille ja pujotellen Sorsaveden,\nkuten sanotaan, 365 saaren välitse pääsimme viimein tien päähän,\nSavonseljän juurelle. Mutta mahtavan harjun sijasta, kuten tietysti\nolimme maantieteen koulukurssien ja karttain mukaan odottaneet,\nnäimmekin alavan soisen metsäseudun ja sen läpi kaivettuna uitto-ojan!\nSuuri joukko rannalla puuhailevia tukinuittajia kokoutui heti\nympärillemme tarjoamaan apuansa kanoottiemme nostamiseen varsinaisen,\nsillä kertaa kiinni olevan vedenjakajan, pienen sulkuportin, ylitse,\njolla tarpeen mukaan tasoitettiin veden korkeutta harjun kummallakin\npuolella. Tarjous otettiin vastaan; parin minuutin päästä istuimme\nveneissämme sulun toisella puolella melomassa ojaa myöten \"harjun\"\npoikki, joka tässä onkin vain 100 metriä leveä!\n\nMe olimme nyt Keski-Suomen laajan vesistön itäisimmän haaran äärimmässä\npäässä, niin sanoaksemme Kymijoen yhden latvahaaran lähteillä. Matkamme\nsuunta oli nyt selvillä, myötävesiin alas merelle. Edessämme oli uusi\nmaantieteellinen alue, meille kaikille tähän asti ihan tuntematon.\nEhkäpä autio seutu juuri sen tähden tuntui meistä vielä autiommalta.\nOli ihan, kuin olisimme yht'äkkiä joutuneet loitos sydänsaloille, ja\nsillä mielellä kyntelimme yli kaksipeninkulmaisen Suonteenseljän.\nKimakka vihellys viilsi ilmaa, valkoinen savupilvi siellä päin, josta\nääni tuli, ilmoitti sen tekijän, puhkuvan veturin. Meiltä oli ihan\nunhottunut, että Savon rata oli poikennut tänne syrjäiseen seutuun,\nunhottunut, että Suomessa suuret sivistyksen välittimet huolellisesti\nkarttavat viljeltyjä ja tiheään asuttuja paikkoja. Meidän oli\nkanooteissamme kilvoiteltava tämän saloradan matkustajaliikkeen kanssa,\nja tällä kertaa me voitimme, sillä me edustimme matkailijain virtaa,\nvaan rautatiellä kulki ainoastaan joukko raskaita hiekkavaunuja.\nSaavuttuamme Suonenjoen kirkonkylään, näimme kyllä, että se ripeästi\neteen päin menevä paikka olisi kyllin arvokkaasti voinut ottaa\nvastaan monta kertaa suuremmankin matkailija-joukon: olimme yht’äkkiä\njoutuneet keskelle suurta maailmaa. Sananlennätin- ja puhelankoja\nristeilee leveäin, hyvästi rakennettujen katujen poikki, joilla elämää\nja liikettä näkyy joka askeleella. Rautatie-asemalta läksi sivurata\nIisveden satamaan, kaikki osoitti kehittyneitä oloja — tai ainakin,\nettä odotellaan jotakin suurta. Vielä oli liian aikainen ratkaista,\nkumpiko oli oikein. Mietiskellen tätä arvoitusta laskimme, syötyämme\nsotilaspäivällisen Suonenjoen reserviväen majassa, alas 8 kilometrin\npituista jokea myöten Iisvedelle satamapaikkaan. Uteliaisuutemme oli\nkiihtynyt. Uuttahan oli sellaisen sisäsataman elämän näkö, jolla on\nsatamarata ja kaikenlaiset uus’aikaiset liikeneuvot. Niin, siinä me\nnyt olimme, kolme kanoottia kulkuväylällä, ei mitään muuta liikettä,\nei yhtään alusta; niin pitkälle, kuin nähdä voi — ja näköala on tässä\navara — ei yhtään kylää, tuskin torppaakaan; ei karttakaan antanut\ntässä mitään parempaa päätöstä, vaikka olisi vedetty suurikin ympyrä.\nTulevaa liikettä sitä siis varustauduttiin ottamaan vastaan, me siis\nolimme kuitenkin saloseudussa, Suonenjoki oli vain haihtuva unelma,\nrauha vallitsi taas ympärillämme, ja pysähtymättä satamaan meloimme me\nedelleen. — Yöksi pääsimme Vaajasalmen kylään Rautalammille, matkamme\npohjoisimpaan mutkaan.\n\nSeuraavana päivänä kääntyi matka etelää kohti ja me laskimme\nloistavasti alas Nokisenkoskesta — ensimmäisestä myötäkoskesta\nmatkallamme. Täydellisesti luottaen vaajasalmelaisten ilmoituksiin\nuskalsimme ryhtyä siihen laskuun, tarkastelematta edeltä päin; kosken\nnäet sanottiin olevan puhdistettu, \"oikein ruumin kulku\", kuten se\nrauhoittava lausunto kuului. Laskun onnistuminen kartutti rohkeutta\nja kiihotti halua uusiin koetuksiin. Niitä meidän ei tarvinnut kauan\nodottaakaan. Jo heti seuraava Tyyrinvirta vei meitä soutamatta pari\nkilometriä kuohuvalla vauhdilla, vaikka se kyllä ei olekaan mikään\noikea koski. Päästyämme Rautalammin ihanaseutuiseen kirkonkylään\nsaimme tarkkoja tietoja, mitä kaikkea meillä oli odotettavana matkalla\nJyväskylään. Koskista tuli aika pitkä luettelo: muutamat kelpaavia\nkanootilla laskettavaksi, toiset rajuja, missä pääväylä pitkin vasenta,\nmissä pitkin oikeata rantaa — niin, oli siinä paljo pantavaa muistiin,\npäästäksemme elävinä ja eheinä kaikista niistä vaalipaikoista. Oli\nsiinä vähä tottakin leikin seassa, kuin kihlakunnan tuomari, hupaisa\nisäntämme kauniissa Repolassa kirkonkylän vieressä, toivottaessaan\nmeille onnea matkalle sanoi toivovansa, että hänellä ei enää\nkihlakunnassaan tarvitsisi olla mitään tekemistä meistä.\n\nOli lauantai, kuin läksimme Rautalammilta. Juhannuksena, maanantaina,\noli rippikoulunuoriso pääsevä ehtoolliselle. Paljo kulki sentään\nseudun asujamia kirkolle ja kirkonkylään tekemään aaton aattona\nostoksiansa ja hoitelemaan maallisia asioitansa. Ja koska vesitie on\ntäällä tavallisin, oli meillä onni tavata koko laivasto kirkkoveneitä,\njotka lyhyessä tahdissa liikkuvain 7—12 airoparin voimalla kulkivat\nohitsemme. Että me olimme jotakin uutta näillä vesillä, tuli pian\nselville. Muuten niin vakava käytös kirkkoveneissä muuttui heti,\nkuin meidät nähtiin, ja kuin arvokas perämies ehti tehdä meille\nkysymyksen samaan tapaan, kuin rajavartia pyytää passia, pääsivät\nkaikki kielet valloilleen. Kuului siinä huudahduksia monenlaisia\nkunkin luonteen mukaan; vanhat ämmät lausuivat ilmi inhoansa\ntuollaisia itsepäisiä hukuttautumisyrityksiä kohtaan ja kylän keikari\ntiedustamalla tuollaisen veneen hintaa ilmasi salaisen halunsa saada\nsellaista kanoottia, voidakseen siinä soudellen kotirannassaan näyttää\nmahtavuuttansa seudun impyeille. Alussa tämä elämä tuntui varsin\niloiselta, mutta kuin veneitä kohdattiin kymmenkunta, toivoimme viimein\npäästä jo niistä rauhaan. Mielihyväksemme näimme, kuin huimaavaa\nvauhtia laskimme Konnekoskea alas peninkulman laajuiselle Konnevedelle,\nsen seljän olevan tyhjänä noista kiusanhengistä.\n\nKova pohjatuuli nosteli korkeita aaltoja, jotka vaativat täyttä\ntarkkaavaisuutta, multa sepä myöskin vei meidät tuota pikaa aukean\nseljän yli, niin että illalla laskimme Siikakoskella tyyneen satamaan.\n\nSeuraava päivä valkeni kesäisen lämpöisenä ja kirkkaana. Nyt meidän\noli tehtävä paras matkamme, sillä olimme päättäneet illaksi —\njuhannusaatto-illaksi — ehtiä Laukaan kirkonkylään, jonne oli matkaa\nviisi peninkulmaa. Alku oli hyvä Siikakoskea alas. Matkan päästä\nkuului kosken kohina, varovaisuus kyllä kehoitti silmämäärällä\ntarkastamaan paikkaa, multa rannalle kokoutunut pyhäväki herätti\nturhamaisuuttamme ja yllytti rohkeasti koettamaan laskua alas ilman\nmitään valmistuksia. Olihan sitä paitsi rauhoittavakin tuo ainainen\nvakuutus \"ruunun kulku\", joka merkitsee, että koskessa ei ainakaan ole\nkiviä. Joka hermo jännityksissä ja sydän sykkivänä, tunsimme virran\ntarttuvan kanoottiin ja vetävän meitä kuohuvaan syliinsä. Kovasti\nkouristettiin airoa pysyttämään alusta pitkin virtaa; huimaavalla\nvauhdilla syöksyttiin alas, korkeina kohoilivat kuohuvat vasta-aallot\nköngäksen alla, seuraavana silmänräpäyksenä ryntäsimme niihin — ja\nonnellisesti päästiin tyynelle vedelle. Voitto oli saavutettu, joka\npani rohkeuden ja itseluottamuksen kasvamaan. Yhtä rohkeasti laskettiin\nalas Karrinkoskesta, ja me saavuimme Kellankoskelle. Siinä myllyn sulut\npeittivät rantaa ja koskea, niin että tarkastus tuli välttämättömäksi.\nNeuvoteltua ja varsinkin muutamain myllyrenkien jyrkän kiellon tähden\npäätimme nostaa kanootit pahimman paikan ohitse. Jos meillä jo nyt\nolisi ollut se kokemus, kuin sittemmin saavutimme, niin emmepä olisi\npitäneet vähääkään lukua myllärien lörpöttelystä; vaan nyt olimme vasta\nalkavia emmekä uskaltaneet liiaksi luottaa laskutaitoomme, se olisi\nollut uhoittelemista. Muutamien kilometrien päässä laskettiin taas\neräästä koskesta ihan arvelematta. Sitä ei ollut kartassa merkittynä\neivätkä rannoilla tavatut ihmisetkään olleet sitä maininneet, niin että\nemme tienneet yhtään varoa. Siten tulimme saamaan taas voiton, joka oli\nvielä loistavampi kuin Siikakoskella.\n\nTämän urhotyön ilo tarvittiinkin korvaamaan vähän ennen tapahtunutta\nvastoinkäymistä. Eräs hyväntahtoinen soutaja oli näyttänyt meille\noikotien, mutta se veikin meidät lahden pohjaan, jossa maa oli edessä.\nKääntyminen takaisin olisi tuottanut meille peninkulman pituisen\nkierroksen niemen ympäri. Lähetettiin tarkastelemaan, miten leveä se\noli — kilometrin matka, oli vastaus, ja raivaamatonta maata, aitoja ja\nojia. Paha oli pula. Silloin tuli rantaan muutamia ripeitä tyttöjä ja\npoikia; ruvettiin pyytelemään apua kanoottein kantamiseen kannaksen\npoikki, mutta sitä miehet vastustivat, se olisi heidän vapaapäivänsä\nhaaskaamista ja heidän rauhan nauttimisensa häiritsemistä.\nDiplomaatillisella taidolla saimme tytöt puolellemme; he tarttuivat\nkanootteihin ja kevyesti kuin tanssissa riennettiin yli aitojen ja\nojien, jäljessä vitkastelevat rengit, jotka olivat vähän hämillään\ntyttöjen reippaudesta.\n\nJännitys koskissa, joissa tarvitaan kaikki voima, tahto ja mielen\nmaltti yht’aikaa käytäntöön, jätti jälkeensä vastavaikutuksen.\nÄärettömänä, ikävänä, lohduttomana sen lähden oli edessämme parin\npeninkulman pituinen, peilikirkas Kynsivesi. Turhaan tarkasteltiin\nkarttaa, päästäksemme auringon paahteessa, ilman vähintäkään\nvirkistävää tuulen henkäystä, soutamasta kohti etäisyyttä, jossa vain\nvesi rajoitti näköalaa. Kuin laulajamme silloin viritti Paraisten\nkalkkivene-renkien valituksen:\n\n    Ja paljo huolt' on maailmassa,\n    Vaan kalkkijaalaa kuljettamassa\n    Yl' Porkkalan seljän, se sentäänkin\n    On kiusa suurin ja harmikin —\n\nKuunneltiin laulua mielellään, myönnettiin se todeksi ja pyydettiin\nuudestaan. Mutta kaikellahan se on pää, niin Kynsivedelläkin. Maisemat\nherättivät taas väsyvää miellä, laskeutuva keskikesän aurinko viehätti,\nja koskien ja virtojen avulla saavuimme puolen yön aikaan Laukaan\nkirkkorantaan.\n\nKokkotulet olivat jo palaneet loppuun, äkkijyrkkä Saraakallio, jonka\njuurella Rautalammin ja Saarijärven vedet seoittelevat laineitansa,\noli siinä mustana hienoisen, ylös nousevan sumun verhossa, ei\nedes sielläkään loimunnut mitään huvitulia. Me olimme aikaisemmin\nSimonankoskelta kiiruhtaneet edelleen, vaikka kylän viuluniekan äänet\nhoukuttelivatkin pysähtymään. Toivoimme kirkonkylässä saavamme nähdä\njuhannusyön viettoa suuremmalla tavalla kuin siellä syrjäkylässä.\nToivomme pettyi, ja töin tuskin saimme viimein yösijaa.\n\nSeuraavana päivänä saavuimme määrättyyn pysäyspaikkaamme, Jyväskylään.\nMatka Saimaalta Päijänteelle oli onnellisesti suoritettu — vesitse, jos\nei oteta lukuun kanoottien kantamisia sulkuovien, myllyjen ja pahimpien\nvirtapaikkojen ohitse.\n\n\n\n\nKymin uittoväylä.\n\n\nLaskien myötävirtaan olimme joutuneet hiljakseen uiskentelevien\ntukkien sekaan, jotka eivät täällä ole enää lauttoihin kiedottuina,\nvaan valloillaan joessa, joka niitä hitaasti, vaan varmasti kuljettaa\nalas mereen. Me olimme nyt seuranneet metsää sen matkalla etäisimpien\njärvien rinteiltä. Olimme nähneet talvella hakattuja puunrunkoja\nvieritettävän veteen ostajan puomien turviin ja, nuorakelan\nyksitoikkoisesti, valittavasti naristessa, vähitellen etenevän\nkotirannoilta. Siellä nyt ainoastaan paljas kannokko oli muistona\ntilan entisestä muhkeudesta, sen metsästä, vaan ehkä se myöskin oli\nmerkkinä talon alkavasta vauraudesta, jos huolellinen vakavuus osasi\npitää vaaria metsästä helisevän rahan uudessa muodossa. Mutta eipä aina\noltu osattu kultavirran paisumis- ja laskeumis-vaihtelussa säilyttää\nkeskikorkeuden vakavaa rantarajaa. Talo jäi paljaaksi, kuin virta\nkuivi; siellä oli luodeaika alimmillaan, kuiva metsäkangas ei enää\nvetänyt puoleensa tulvia.\n\nMutta tukit, se pääoma, menivät edelleen, tanssivat alas koskista, ne\nkoottiin jälleen puomien sisälle, hinattiin yli järven, ne pulikehtivat\ntaas seuraavassa kuohussa, yhtyivät toisilta tahoilta tuleviin\nlauttoihin ja jatkoivat yhä suurenevissa joukoissa matkaansa läpi maan.\nTuhannet olivat kasvaneet kymmeniksi tuhansiksi ja kymmenet tuhannet\nsadoiksi tuhansiksi. Nyt oli päästy Kymijokeen, kahleet oli taas\npäästetty auki, virtaava vesi hoiteli kuljettamista ilman köysiankkuria\nja hevoskiertoa. — Näiden lukemattomain omiin valtoihinsa jätettyjen\ntukkien kanssa me nyt saimme jonkun aikaa kulkea samaa tietä.\n\nIhan vieraita nämä matkakumppanit tosin eivät olleet meille, mutta\ntuolla ylhäällä järvissä olivat ne aina olleet tarkasti vartioituina,\nmeidän tarvitsi vain kiertää säännöllisiä lauttoja, ja aina siellä oli\nhyväntahtoisia tukkimiehiä aukomassa tietä ahtaissa paikoissa. Yksin\nkoskissakin voitiin tukkien laskeminen keskeyttää meidän matkamme\nturvaamiseksi. Tässä oli toisin. Meidän kumppanimme seurasivat nyt omia\nja virran lukemattomia oikkuja, niihin täytyi meidän mukautua, ja kohta\nhuomasimme tarvittavan suurinta valppautta.\n\nUittoväylä kulkee keskellä uomaa, jossa vesi on viriävin. Estämään\ntukkeja ajautumasta maalle tai tarttumasta mataloille rannoille on\nkiinnitetty yhtämittainen puomi pitkin kumpaakin rantaa, muutamain\nsylien päähän maasta; siinä on tukkien kujoset. Siellä täällä on\naukkoja uivassa aidassa, joka on kiinnitetty pohjaan lyötyihin\npaaluihin, niin että liike rannalta toiselle ei ole kokonaan\nkeskeytetty. Niistä porteista päästään tukittomaan kulkuväylään pitkin\nrantaa. Mutta voidaanpa puomin päällitsekin rohkeasti soutaen päästä\nsinne vaarattomalle vedelle. Soudetaan vain suoraan puomia kohti, se\npainuu kanootin alla, ja niin luistetaan ylitse. Jos temppu ei onnistu,\nvaan kanootti jää tukille, sysätään vain melalla puomista, niin heti\ntaas ollaan irti. Mutta sukkeluutta siinä tarvitaan, että virta ei saa\nvenettä valtoihinsa. Jos perä ehtii painua virran mukaan, jää kanootti\npitkin sivuansa puomille, ja se tila ei enää ole turvallinen. Välistä\nei päästä tämän uivan karin päällitse ilman apua, mutta kahden tai\nkolmen kanootin alla painuu se aina.\n\nRantaväylän edut ovat kuitenkin hyvin vähäiset. Aidat ulottuvat kauas\nveteen, oksaiset, tuulen kaatamat puut ja terävät seipäät kavalasti\nväijyvät matalassa vedessä, jysäys niihin ei ole mieluista kanootille\neikä siellä muutenkaan ole virrasta kulun apua. Me kuljimme siis\nyleensä samaa tietä kuin tukit.\n\nMissä nyt istuimme veneissämme, juoksi joki tyynenä ja leveänä\nvetisen niittymaan keskitse. Tukit uinailivat auringon paahteessa ja\njo hiljaisellakin soudulla kuljimme me pikavauhtia, noihin hitaihin\nkumppaneihin verraten. Joitakuita niistä oli väsynyt matkustamaan ja\npainunut pystyyn, niin että vain päätä hiukan näkyi veden päällä,\nvaroittaen meitä lähelle tulemasta. — Sellaista se oli kulku, kunnes\nseutu muuttui.\n\nJoki tuli virtavammaksi, me kuulimme matkan päästä Mankalan koskien\nkohinaa ja tukit alkoivat elää. Ensimmäiset olivat jo luistaneet\nalas koskesta ja ne, joiden vuoro sille ensin oli lähteä, kääntyivät\nvähitellen pitkin jokea. Väylä näytti sen tähden ihan selvältä, kuin\nkoski alkoi meitäkin vetää. Hyvin säntillisillä aironvedoilla meidän\noli helppo ohjata pursiamme alas kiiruhtavien matkakumppanien keskitse.\nMe kuljimme parempaa vauhtia kuin ne, ja sen tähden meidän ei tarvinnut\npeljätä mitään sysäyksiä jäljestä tulevilta. Onnellisesti pääsimme itse\nkoskesta, ainoastaan säännöttömät pyörteet ja vasta-aallot sen alla\nolivat jäljellä. Mutta siinäpä olikin vastuksia ja vaaroja, me olimme\njoutuneet Skyllasta Karybdikseen. Tukit, jotka koski oli herättänyt\nunestaan, kiertelivät unen pöpperössä mikä minnekin ennen, kuin jälleen\nlöysivät tietä edelleen. Pyörteen mukaan kiertelivät ne moneen kertaan\ntakaisin pitkin rantaa ylös puoli koskeen, joka ne tempasi uudestaan\nvirtaan aina uusien kumppanien seuraan. Siinä kiehui kuin padassa;\nmonenmoisesti pyörrellen hyökyivät pölkyt rannasta toiseen ja sitte\nvähän matkaa alas päin, jossa ne taas oikullisesti asettuivat poikki\ntien. Ne olivat meille kiusana kuin lammaskatras ajajalle maantiellä.\nJa siinä sekamelskassa meidän täytyi päästä eteen päin, mutta ei mielin\nmäärin pujotellen. Kanoottia täytyi tarkkaan pitää virran suunnassa,\nheilahtaminen olisi kaatanut, ainoastaan hiukan saattoi kiertää,\nja kuitenkin oli kartettava jysäyksiä, varsinkin vastaantuleviin\ntukkoihin. Mutta parempi kuin tehdä äkkikäännöksiä, kiertääkseen\npoikittain edessä kuohuvassa virrassa olevaa tukkia, oli laskea\nrohkeasti suoraan sitä kohti, se upposi siivosti kanootin painon alla.\n\nKulkutie muuttui joka sekunti. Mistä toinen kanootti juuri pääsi ihan\nhelposti, siinä toisen piirittivät seuraavana silmänräpäyksenä joka\ntaholta päälle tunkeutuvat hirret. Yht’äkkiä keräytyi tiheä lautta\npiiritetyn ympärille, ja kanoottimies sai tukeilla hypiskellen vetää\njäljestään venettänsä avovedelle. Hienot tukit eivät kuitenkaan\nkantaneet miestaakkaa, niin että oivallinen jalkakylpy seurasi tuosta\ntukkilautalle noususta.\n\nMe olimme jo päässeet neljä koskea, suurella vaivalla kantaneet\nkanootit jyrkkää kalliorantaa myöten viimeisestä viidennestä pahimman\npaikan ohitse ja taas nousseet venoihimme, kuin virrassa sen alla meitä\nkohtasi uusi vastus. Rannasta ulkonevalle kalliolle oli ajautunut uivia\ntukkeja suureen ruhkoon sulkemaan virtaa, joka painoi sille puolelle.\nJa joka uusi tukki, joka siihen koski, saattoi tuon säännöttömän\nsulun horjumaan. Kaikki oli hyvin irrallisessa tasapainossa. Nyt piti\npäästä tuon uhkaavan paikan ohitse, koskematta siihen. Kaksi meistä\noli jo onnellisesti päässytkin suvantoon ja kolmas tuli suoraa tietä\nihan jäljestä. Mutta hänen seuraansa yhtyi pari noita epäluotettavia\nkumppaneja ja yhteiseksi tien pääksi tietysti tuli tuo vaaran paikka.\nLiian myöhä oli enää päästä syrjään, seuraavana silmänräpäyksenä\nsukelsi jo kanootti muutamain pitkällä olevien hirsien alle, jotka\nolivat juuri sen verran koholla vedestä, että kanootti paraiksi sopi\nuimaan niiden alatse. Ensimmäinen sysäys torjuttiin käsillä. Koska\nkanootti on niin kevyt, voitiin vauhti pysäyttää, ja kuin tukit\nolivat lujasti kiinni, oltiin selvittynä myöskin uhkaavasta vaarasta.\nMuutamalla voimakkaalla sysäyksellä hirsistä vapautettiin kanootti\nvankeudestaan. Vaan kova virta oli jo alkanut painaa sitä veden alle,\nniin että istuinpaikka vähitellen tuli täyteen vettä. Puolikylpyyn se\nseikkailu päättyi, mutta me opimme siitä, että rantaan ruhkoutuneet\ntukit ovat vaarallisemmat kuin vapaasti uiskentelevat. Näitä\nsatunnaisia, yhä vaihtelevia ruhkoja on kartettava.\n\nMuutamain päivien päästä olimme onnellisesti päässeet alas koko joesta,\nja kuin Kyminsuussa otimme jäähyväset puisilta matkakumppaneiltamme,\njotka yksitellen lipuivat lajitteluvajaan ja siellä kukin merkkinsä\nmukaan edelleen eri isäntien lauttapuomien sisään, meillä oli selvillä,\nettä Kymijoki kyllä on oivallinen uittoväylä, mutta vaivalloinen, jopa\nvaarallinenkin tie kanoottimiehelle. Pienen merenlahden poikki näkyi\nnyt matkamme pää, Kotka, ja tukit myöskin olivat päässeet turvalliseen\nsatamaan, sillä siinäpä on saha sahan vieressä joka laholla.\n\n\n\n\nÄtsäristä ja Virroilta Poriin.\n\n\nHelpotuksen huokauksella tervehdin junan lähtömerkkiä, kuin aamulla\n8 päivänä kesäkuuta viimeinkin istuin matkaan valmiina vaunussa.\nToukokuu oli ollut lämmin, kesän kaltainen, ja kaunis oli ilmoiltaan\nkesäkuun alkukin; pääkaupunki tuntui jo sietämättömältä. Nyt olin vapaa\nja riensin taas kanoottimatkoilleni. Muutamain viikkojen viettäminen\nkanootissa oli edellisistä kesistä muuttunut oikeaksi tarpeeksi.\nTällä kertaa oli matkaohjelmana meno Vaasan radalla Hämeen vesistön\npohjoisimpaan päähän ja sitte lasku sitä ja Kokemäenjokea myöten\nmerelle. Minä olin siis ostanut lipun Ätsärin asemalle, jonne kanootti\noli muutamaa päivää ennen lähetetty tavarajunassa.\n\nAhdasta oli junassa, pääkaupunki muutti maalle. Ystäviä ja\ntuttuja oli kaikissa vaunuissa, muuttomatkalla huviloihinsa tai\ntalonpoikaisseutuihin. Ja minä sain vastata tuhansiin kysymyksiin\nmatkani tiedustelijoille: kanoottipukuni ilmasi, että aikeeni\neivät olleet ihan tavallisia. Kyllä kymmenestikin olin jo ehtinyt\nkertoa samat asiat: että kanootti ei ole vaarallinen, että kanootti\non oivallisin kulkuneuvo sisämaassa matkailijalle, että kanootti\ntuottaa enemmän virkistystä kuin makaileminen kesäasunnossa — kuin\npysähdyimme Riihimäelle. Siellä tapasin yhden matkakumppaneistani,\nItä-Suomen edustajan, viipurilaisen. Meitä oli nyt kaksi vastailemassa\nkysymyksiin: hän, ollen ensikertalainen, ei voinut vahvistaa\nminun sanojani omilla kokemuksillaan, mutta ehkä paljaalla läsnä\nolollaan, sillä hän ei ollut vielä koskaan istunut kanootissa, eipä\nedes nähnytkään käytettäväänsä venettä, joka oli sekin edeltä päin\nlähetetty tuonne ylös, ja kuitenkin hän oli kyllin rohkea heti\nantautumaan laajaan selittelyyn. Jos hän olisi kolme viikkoa myöhemmin\ntavannut niitä, jotka nyt niin epäuskoisesti kuuntelivat minun\nkäännytysyrityksiäni, niin hän olisi ihan varmaan paremmin kuin minä\nsaanut heitä käännetyksi, hän olisi silloin ollut elävänä, pitkältä\nmatkalta palaavana esimerkkinä minun mietelmistäni.\n\nToijalassa tuli kolmas triumviraatin rengas, Länsi-Suomen edustaja,\nturkulainen.\n\nÄtsärin asema on kuuluisa luonnonihanasta paikastaan, eikä ainoastaan\nsen tähden, että se on ikään kuin virkistävä kosteikko Vaasan radan\nseutujen yksitoikkoisuudessa, vaan myöskin verraten mihin hyvänsä\nylistettyihin sisämaan paikkoihin. Täydestä sydämmestä yhtyen siihen\nlausuntoon päätimme päivämme. Mutta yöllä tapahtui ilman vaihdos.\nJäätävä pohjatuuli karkoitti pois lämmön, taivas oli peittynyt\npilveen, kaikki oli harmaata ja autiota. Ja me saimme edellisen illan\nmietelmiimme liittää sen vanhan lisäyksen, että auringon paiste ja\ntyyni ovat välttämättömät, ennen kuin sisämaan luonto voi viehättää.\nAuringon paiste ja tyyni, niin, niistä meillä ei ollut merkkiäkään,\nkuin läksimme vesille ensi kerran tällä matkalla. Eipä mieli suinkaan\nollut iloinen soutaessamme ensimmäistä selkää, ja ensikertalainen\nmeistä vakuutti ihan jyrkkään, että hän olisi luopunut koko\nyrityksestä, jos meillä olisi myötätuulen sijasta ollut vastatuuli.\nNäin nuristen pääsimme järven suuhun ja Inhan rautatehtaalle,\nensimmäisen kosken niskaan. Ystävällinen kutsu viehättävälle\naamupäivän kahville viivästytti alaslaskua, ja kuin viimein taas\nkävimme veneihimme, näyttivät kahvipöydässä lausutut onnentoivotukset\nheti toteutuneen, taivas selvisi ja samalla koko mieliala. Hyvä\nonnemme oli alkanut ja se seurasi meitä uskollisesti aina Poriin\nsaakka. Kaikkialla, missä kävimme maissa, vakuuteltiin, että meidän\ntulopäivämme oli ensimmäinen poutapäivä pitkään aikaan, ja me\npuolestamme saatoimme vastata, että me tuskin olimme edes kastuneetkaan\nsateesta. Epävakainen sää vaihteli aina meidän eduksemme. Se oli minun\nvanha onneni kanoottimatkoilla tai ehkä ei minun, vaan yleensä kanootin.\n\nKulkuväylä Inhasta aina suureen Toisveteen Virroille, 30 tai 35\nkilometriä, on vaivalloinen kanoottitie. Vesistö on täällä joukko pikku\njärviä, välillä viriäviä jokia ja ne täynnä mataloita kivikkokoskia.\nMeillä ei ollut täällä perattua \"ruunun kulkua\", jonka tähden meidän,\nvaikka kosket eivät olekaan korkeat, useimmiten täytyi kantaa kanootit\npahimpain paikkojen ohitse. Rannat sitä paitsi olivat enimmäkseen vielä\nsopimattomat kulkea, niin että maamatka tuli erittäin vastukselliseksi;\nkanootti olalla täytyi hyppiä kiveltä kivelle, kiipeillä kaatuneiden\npuiden päällitse tai kaalella suota. Sen tähden me, missä vain suinkin\nsoveltui, annoimme kanoottien tyhjinä lipua alas koskista. Kaksi miestä\ntarvittiin nyt kuten kantaessakin kuljettamaan kutakin kanoottia.\nToinen piti nuorasta, toinen airolla pysytteli kanoottia ulompana\nrannasta, että se ei kolahtelisi kiviin. Miesten täytyi kulkea tasan\nvirran nopeuden kanssa, sillä jos kanoottia pidätettiin, tapahtui\nhelposti, että aalto vähitellen painoi sen veden alle, taikka kaatui\nse jossakin pyörteessä. Kaikki irtonaiset tavarat sen tähden koottiin\npois istuinsijasta. Sen laiminlyöminen voi tuottaa arvokasten tavarain\nvahinkoa. Niinpä tapahtui kerran (toisella matkalla), että kenkä\nkanootin kaatuessa jäi koskeen; toisen kengän onnellinen isäntä sai\nsitte paljain jaloin tallustella, kuin saavuttiin lähimpään kaupunkiin,\njossa pukuvarasto voitiin täydentää.\n\nMonta oli kuitenkin sellaistakin koskea, joista voimme laskea alas,\ntulipa niitä yhtä enempikin, kuin oikeastaan olisimme toivoneet. Se\noli erään sillan alla, me emme luulleet siinä olevan edes mitään\nvirtaakaan, mutta ihan yht'äkkiä pudota tuiskahdimme alas pienestä\nköngäksestä toinen toisemme perästä. Kanootti pysähtyi äkisti köngäksen\nalle ja päälle pakkautuva vesi huuhteli takaa päin ja painoi kanootin\nsyvälle ennen, kuin ehdittiin saada sitä jälleen vauhtiin. Tällä kertaa\npäättyi kaikki ainoastaan oivalliseen istumakylpyyn, mutta kyllä on\nkartettava laskemista jyrkistä köngäksistä, vaikkapa ne olkootkin\nmataloila.\n\nKaikista vastuksista huolimatta saatoimme kuitenkin olla varsin\niloiset, että olimme valinneet Ätsärin lähtöpaikaksi. Kiemurteleva\nkulkuväylä tarjosi alinomaa katseltavaksi vaihtelevia maisemia; täällä\nmeillä ei ollut Saimaan yksitoikkoisia metsärantoja, ympärillämme\nnäkyi viljavia vainioita ja vauraita taloja. Viljelys tuotti elävyyttä\nkaikelle sille kukoistukselle, jota luonto on levitellyt näihin\nsyrjäisiin seutuihin. Elvyttävänä valtimona on vesiväylä, me siis\nmatkustimme juuri sitä tietä, jolla oikein on tilaisuutta oppia\ntuntemaan seutua, ja kulkuneuvomme, kanootti, oli ainoa mahdollinen\npäästä yhtä mittaa järvestä järveen. Veneellä matkustaessa olisivat\nkoskei olleet voittamattomina esteinä. Maantiet harvoin käyvät pitkin\nrantoja; niitä kulkiessa matkailijalta jäävät paraimmat paikat\nnäkemättä. Kanootilla täytyy matkata, oppiakseen tuntemaan Ätsäriä\nja Virtoja. Siitä olimme ihan selvillä, kuin toisen päivän iltana\nlaskimme viimeisestä koskesta Toisvedelle, ja samoin siitäkin, että\ntäällä oli matkailijoille tie, joka luonnon kauneudella kilvottelee\nsisämaan kuuluisimpien seutujen kanssa. Matka Kahilanjärvestä virtaa\nmyöten Volanterin muhkean kartanon ohitse Toisveteen on tavallansa ihan\nverraton. Muutaman kilometrin alalla on siinä koossa oikeita helmiä\nsisämaan eri näköaloista.\n\nVolanterissa saimme katsahtaa näiden seutujen varakkaaseen\ntalonpoikaiskotiin. Päärakennus oli siinä, kuten yleensä kaikkialla\nÄtsärissä ja pohjoisosassa Virroilla, kaksinkertainen. Tosin se\npäärakennus on enimmäkseen tyhjänä, sitä käytetään ainoastaan\njuhlatiloissa. Meidän siellä käydessämme oli siinä paraillaan\nompeluseuran kokous, niin että saimme hyvän tilaisuuden tarkastella\nrakennustapaa. Huoneet olivat 15 jalkaa korkeat, ovet — kaksipuoliset\nja lukot, rivat ja muut tarpeet parasta lajia — 10 jalkaa korkeat\nja kaikki muu samaan tapaan. Ei kuitenkaan huonekalusto, joka oli\nyksinkertaisempaa lajia. Jonkun seinän täytteenä saatiin joskus nähdä\nkaksi suurta kakluunia vierekkäin, tai sänky ikkunain välissä suuressa\nsalissa, usein vallan uus'aikaisesti viistossa seinää vasten, tai\nkiikkulauta sohvan paikalla j.n.e.\n\nOmpeluseuraan kuuluu tietysti kahvi ja kahviin lavertelu kaikesta\neikä mistään, niin täälläkin. Nautittuamme kylliksemme kaikkea\ntätä virvoitusta läksimme taas vesille ja saavuimme illan tullessa\nIkkalan taloon, taaskin kaksinkertaisen, punaiseksi maalatun kartanon\nopastuksella, johon rakennukseen meidät sijoitettiinkin. Täällä oli\nkaikki yksinkertaisemmassa kaavassa kuin Volanterissa. Vaan tämä\nisäntämme ei ollutkaan pitäjän mahtavia, hän oli rengistä vaurastunut\nitsenäiseksi isännäksi ja kovassa työssä säilyttänyt yksinkertaisemmat\nperiaatteet. \"Nämä rakennukset ne juuri ovat meidän köyhyytemme\",\nsanoi hän, \"niitä on kyllä hyvä katsella, mutta ne tuovat kalleita\ntapoja, eikä niistä ole mitään hyötyä.\" Mainion hyvän yösijan me\nsaimme ja meitä kohdeltiin kaikin puolin erittäin hyvästi. Ja mitä\ntässä huomasimme, ei ollut poikkeuksena, vaan yleisenä sääntönä tällä\nmatkalla. Nämä seudut ovat kerrassaan toisenlaiset kuin Itä- ja\nKeski-Suomi, mitä talojen vauraasen elämään tulee. Me pääsimme kaikista\nMarian huolista. — Kahvia tai teetä tarjotaan tultua ilman eri pyyntöä,\ntavallisesti \"talon puolesta\" tervetuliaisiksi. Aamukahvin kanssa\ntuodaan lasi raikasta vettä, useimmiten jäämuruja seassa. (Jääkellari\non tarpeen järjellistä maitotaloutta varten.) Ruoka laitetaan katetulle\npöydälle, veitsi ja kahveli on joka lautasen vieressä ja ruokalista\non vaihtelevampi kuin ainoastaan hapanta leipää, piimää ja suolakalaa.\nYölevolle sitä paitsi voidaan vaaratta asettua huoneihin, joissa on\ntarjona puhtaita vuoteita valkoisine lakanoineen. Sänkyeläimistö ei\nollut sama kuin Savossa ja Karjalassa. Yksi meistä oli, elävästi\nmuistaen Itä-Suomen sängyt, teettänyt itselleen erinäisen yöpuvun,\nsaman kaltaisen kuin pohjoisnavalle matkustajain makuusäkki, voidakseen\nsiinä, suu kurenauhalla kiinni vedettynä, olla rauhassa kaikilta\nrynnäköiltä. Kyllä se säkki oli aatteellisesti ihan moitteeton kalu,\nmutta sen käytöllistä tarvetta ei tullut tällä matkalla: kanootin\npohjapainona sai se kulkea pitkin Kokemäenjokea alas ja käyttämättömänä\npalata kotimaahansa lakaisin.\n\nIhana virta Toisvedestä Vaskiveteen oli viimeinen muistutus siitä\nluonnosta, joka meillä oli viime päivinä ollut ympärillämme. Me olimme\nnyt suurilla järvillä. \"Kaunista kuin Virtain järvillä\", lausui nuorin\nmeistä, innostelija, ja me muut saatoimme yhtyä siihen, kuitenkin\ntekemällä pienen ehdon. Matkailija näillä seuduin paha kyllä supistaa\nuseimmiten matkansa siihen, että purjehtii höyrylaivalla Tampereelta\nRuoveden kaulia Jähdyspohjaan tai Härköseen Virroille. Paljo hän\nsilloin on kyllä nähnyt, mutta ei kuitenkaan parasta; hän on tehnyt\nmatkan, mutta jättää näkemättä matkan pään. Helmenä Virroilla on\neittämättä äsken mainittu matka veneellä maantien sillalta Zarlundin\nvirtaa myöten ja Virtain kirkolle. Ja vaikka häntä ei, kuten meitä,\nkirkkorannassa tervehdikään rippikoulunuoriso kolmenkertaisella\nhurraa-huudolla, niin hän kuitenkin riemuiten laskee satamaan. Hän on\nnauttinut kauneinta, kuin luonto täällä voi näytellä.\n\nLakkaamaton myötätuuli oli meillä ollut ja se antoi minulle hyvän\ntilaisuuden koetella jotakin uutta, purjettani. Ensin se levitettiin\nihan vaatimattomasti vienoon tuuleen, vähitellen tulin rohkeammaksi\nenkä viimein ottanut sitä pois kovassakaan tuulessa. Se ei tosin ollut\nsuuri — 25 neliöjalkaa — mutta kuitenkin riittävä tarkkojen kokeiden\ntekoon. Päätökseksi tuli, että purje kohta käärittiin kokonaan pois.\nMelakanootti ei ole mikään hyvä purjehdusvene. Vastatuulessa voidaan\nkyllä risteillä, mutta voittamatta juuri mitään, sivutuulessa on\nlakkaamaton tasapainon piteleminen väsyttävä ja myötätuulessa jäädään\njäljelle jo kohtuullisellakin soutuvauhdilla kulkevasta. Sanottakoon\ntässä, että meidän kanoottimme olivat soutua varten, siis ilman\nvarsinaisia köliä ja ilman peräsintä. Minä ohjasin airolla enkä siis\nvoinut yht’aikaa soutaa ja purjehtia. Mutta vaikkapa oltaisiinkin\nvarustetut tuulen käyttämistä varten, niin enpä luule purjehduksen\ntuottavan suurta hyötyä eikä juuri huviakaan; lakkaamaton ohjaileminen\nväsyttää ja riistää melkoisesti vapautta, joka juuri tekee kanootin\nniin viehättäväksi. Sitä paitsi vielä kaikki purjehdusajatukset ovat\nuusia esteitä kanootti-urheilulle, jota jo ennestäänkin katsellaan\nepäluulolla.\n\nPaljon suurempi ilo on höyryn käyttämisestä apuvoimana. Niinpä eräänä\npäivänä saavutimme hinauslaivan, joka oli hinaamassa tukkilauttaa;\nme laskimme höyryveneen viereen, sidoimme kanootit sen sivulle\nja levähdimme tuntikauden katetun pöydän ääressä, yhä kuitenkin\nkulkien eteen päin, vaikka hitaastikin. Toisen kerran tartuimme\nkiinni höyryveneen jäljestä viiltävään proomuun ja pääsimme mukaan;\ntällä kertaa oli vauhti parempi, niin että saimme oikeaa etua siitä\nkyydistä. Sillä tavalla laskettelimme Muroleella pilkin koko Näsijärven\nTampereelle saakka.\n\nMatkamme ensi osa oli suoritettu. Pitkin Ätsärin haaraa olimme\nsaapuneet Ruovedelle, jossa, nauttien viehättävintä vierasvaraisuutta,\nolimme käyttäneet pari päivää monen kuuluisan luonnonihanan paikan\nkatselemiseen ja sitte jatkaneet matkaa etelään päin. Tampereella,\njossa kanootit kannettiin Näsijärven ja Pyhäjärven välisen harjun\npoikki, olimme nähneet kaiken pohjoisesta päin tulevan veden\nsulloutuvan kuohuvaan koskeen ja sitte Pyhäjärveä myöten saapuneet\nHämeen koko vesistön yhteiseen lähtöpaikkaan, Nokialle. Me olimme\nKokemäenjoen niskassa, ensi koskella. Itsestään kokoutuivat mieleeni\nkaikki muistot aikaisemmalta matkalta pitkin Kymijokea. Oliko täällä\ntuleva samoja vastuksia, oliko tukit ja kosket joka hetki häiritsevät\nrauhallista kulkua? Mahtavan Nokiankosken pauhu näytti antavan kyllin\nselvän vastauksen tähän kysymykseen, ja kuin virran kuljettelemien\ntukkien välitse laskimme lauttapaikkaan kosken niskaan, täytyi meidän\nryhtyä ensimmäiseen veneiden kuljetukseen maitse.\n\nNokian virran ylin osa on jyrkkä, äärettömän voimakas köngäs, ja\nsiinä juuri on suurenmoinen puunhiomo ja paperitehdas. Veden paljous,\nkuljettuaan tehtaan rännien ja turpiinein lävitse, kulkee edelleen\nvalkoisessa kuohuvana, korkea-aaltoisena koskena ja tyyntyy vasta 7\nkilometrin päässä alempana. Meidän tuli nyt niin vähällä kantamisella\nmaata myöten kuin mahdollista päästä pahimman paikan ohitse, ja se\nkävi päinsä kapeaa polkua myöten pitkin oikeaa rantaa noin puoli\nkilometriä. Sitte kävimme taas kanootteihimme, ja hurjaa vauhtia sitä\nmentiin, vesi kiehui ja roiskui ympärillämme, korkeina ja valkoisina\nkuohuivat aallot, kosken pauhu hämmensi kaikki muut äänet, kohina\nsotki kaikki esimmäisen komentohuudot, jokaisen täytyi pitää huolla\nitsestään. Syvässä virrassa ei kyllä ollut kiviä peljättävänä, mutta\ntukit seurasivat meitä uskollisesti ja niitä kanssamatkustajia täytyi\nväistellä. Vähitellen hiljeni vauhti, kanootit voitiin jättää virran\nvaltaan ja me saimme kiinnittää huomiotamme rantoihin. Korkeina,\njyrkkinä kohoavat ne kummallakin puolen, vesi on uurtanut tiensä\nsyvälle lujaan vuoripohjaan. Kaikissa halkeamissa rehottaa runsas\nkasvimaailma ja ylimpänä laiteilla kasvaa muhkeata metsää. Tässä ei\nole Imatran yksipuolisuutta, hurjaa, hillitöntä voimaa painiskelemassa\nalastomia, kovia kallioita vastaan, raivoissaan raastamassa pois\nkaikkea taimivaa kasvullisuutta. Tässä voittaa elämä, kasvimaailma\nhiipii yhä lähemmäksi vettä, antautuen viimein tyynesti aaltojen\nsyleiltäväksi. Maisema on koskella kehyksenä, jonka tähden Nokia\neittämättä vaikuttaa syvällisemmin kuin Imatra! Tämän arvostelun\nuskalsin lausua jo pari vuolta aikaisemmin, kuin jalkaisin astuin\npitkin rantaa päästä päähän koko kosken ohitse. Kanoottimatkani oli\nnyt antanut uutta tukea tälle mielipiteelle. Ja ihan varmaan jokainen,\nkuin tekee saman matkan, myöntää, että tässä on tavallaan verraton\nkulkuseutu.\n\nLiian nopeasti virta kantoi meidät pois ihanasta seudusta, puolessa\ntunnissa oli koko se 7 kilometrin matka kuljettu. Meidät herätti\nunelmistamme ympärillämme yhä tihenevät tukkijoukot. Me olimme\nsaapuneet joen suuhun, Kuloveden laitaan, jossa puomi oli pingotettu\nkokoomaan tukkeja. Olipa siinä aika kova työ päästessä lävitse, täytyi\npujotellata kapeista aukoista tai airolla tukkeja työnnellen raivata\ntietä. Kaksi meistä pääsi verraten helposti, multa kolmas joutui\npahaan pulaan, kohta oli paluutie kiinni ja hänen edessään oli tiheään\nsulloutunut lautta. Vasta tuntikautisen ankaran ponnistelun jälkeen\npäästiin rannalta tulleiden uittomiesten avulla viimeinkin avovedelle\nvetämällä kanootti hirsien päällitse. Vihdoin viimeinkin soutelimme\ntaas aukeata järveä ja poikkesimme yöksi ensimmäiseen taloon.\n\nIhanimmalla ilmalla sousimme seuraavana päivänä yli kauniin Kuloveden\nja samoin kauniin Rautajärven. Aamulla olimme pysähtyneet Siuruun ja\nkäyneet sieltä käsin omituisella Linnanvuorella, jossa on jäännöksiä\npakanuuden aikaisesta muinaislinnasta. Aamiaisettone levättiin\nkauniissa Kuljussa, jossa vierasvarainen emäntä kohteliaimmalla\ntavalla osoitti käytöllistä käsitystänsä, mitä kanoottimies tarvitsee\nmaissa käydessään. Illan valaistuksessa ja tyynellä säällä, joka on\nvälttämätön, käsittääksemme järvimaisemia, iloiten katselimme laveaa\nnäköalaa Pirunvuorelta. Illalla tanssimme alas Vammaskoskesta Tyrvään\nkirkolla ja saavuimme Jaatsin rantaan, jossa meitä otti vastaan siellä\nasuva piirilääkäri.\n\nTällä päivänmatkalla olimme oppineet tuntemaan osan tulevan Porin radan\ntiestä. Meille selvisi, että siitä täytyy tulla matkailijain rata,\njollaista meillä vielä ei ole. Joka asema tulee viehättävien matkojen\nsoveliaaksi lähtöpaikaksi: Nokia, Siuru, Karkku, Tyrvää.\n\nTyrvään alapuolella oli kevätuitto päättynyt. Lohen ja siian pyynnin\naika oli alkanut. Tukkien kanssa meillä siis ei enää ollut mitään\ntekemistä, mutta koskia oli sitä runsaammin. Tyrvään kylän kohdalla\nlaskimme ensimmäisestä, ja sen alla täytyi meidän vieläkin kovassa\nvirrassa päästä joen poikki maalle, Hardolan köngäksen niskaan.\nSiitä ei ollut ajatteleminenkaan laskea alas veneellä, mutta maitse\nkantomatka oli lyhyt, ainoastaan muutamia syliä myllyn ohitse. Ja sitte\ntaas edelleen. Joen juoksu teki soudun helpoksi, siellä täällä kiiruhti\nvauhtia vielä valkokuohuinen kovempi virta, ja varsinaisista koskista,\njoita ainakin oli puoli tusinaa, ajaa hurautettiin nuolen nopeudella.\nAinoastaan Moisalassa ja Äitsinkoskessa Kiikussa täytyi meidän kantaa\nkanootit köngästen ohitse. Veden paljous syöksyy siellä melkein\npystysuoraan alas kalliolta. Näiden edullisten asianhaarain tähden\njouduimme hyvissä ajoin illalla Kokemäelle Vilikkalaan, vaikka olimme\nvasta myöhään aamupäivällä lähteneet Jaatsista.\n\nTämän päivänmatkan alkupuoli oli eittämättä juuri koskien tähden\nhauskempi. Laskettua alas viimeisestä Keikiön virrasta oli meillä\nedessämme yksitoikkoista suvantoa, pitkin Huittisten soisia niittymaita.\nKokemäen pitäjään päästyä muuttui maisemain luonne taas, ja\nVilikkalassa oli meillä joen mitä miellyttävimpiä paikkoja.\n\nTehden jyrkän mutkan kääntyi joki täällä pohjoista kohti ja peninkulman\npäässä taas etelään päin kapean niemen toista sivua. Meillä olisi siis\nollut melkoinen mutka pitkin jokea. Kun hyväntahtoinen Virkkalan isäntä\ntarjosi hevosia viemään kanoottejamme 5 kilometriä Kokemäen kirkolle,\notimme tarjouksen vastaan, varsinkin kuin tahdoimme mielellämme voittaa\naikaa maaretkille. Sittemmin saimme sentään kuulla, että juuri se joen\nosa, jonka nyt laiminlöimme, on ihanimpia.\n\nKuitenkin saimme runsaan korvauksen tästä vahingosta tekemällä\nmaamatkan Sisä-Satakuntaan. Kokemäeltä ajoimme Köyliönsaaren kartanoon\nja sieltä teimme viehättävimmässä seurassa mukavilla vaunuilla\nretkiä Säkylään ja Euraan. Tämä syrjäretki tosin ei oikeastaan kuulu\nkanoottielämään. Mutta jos matkustetaan yksinomaan vain pitkin\nKokemäenjokea, niin hyvinpä vähä saadaan tietoa seudusta, jonka läpi\nsiten tullaan kulkeneeksi. Korkeat rannat enimmäkseen estävät näkemästä\nviljeltyjä seutuja. Nyt saimme asiantuntijain johdolla lyhyessä ajassa\nhyvästi katsella maamme mitä kehittyneintä maanviljelys-aluetta.\n\nKuin parin päivän päästä taas kävimme kanootteihimme istumaan, oli\nedessämme joen viriävin osa, Kokemäen ja Nakkilan kirkkojen väli. Me\nolimme nyt jo saavuttaneet jonkun verran tottumusta koskien laskemiseen\nja saatoimme luottavasi! lähteä kohti tulevia vaikeuksia.\n\nJo matkan päästä ilmoittaa tulevan kosken pauhu uhkaavaa vaaraa, soutu\nhiljenee, tähystellään ympärillensä. Jos koski on suora ja lyhyt,\nniin että jo matkan päästä näkyy koko sen juoksu, lasketaan ilman\nmitään valmistuksia siitä alas, mutta tavallisimmasti noustaan maalle\ntarkastelemaan ennen, kuin uskalletaan laskea. Varsinkin mutkikkaat\nkosket pakottavat tekemään tarkastusta edeltä päin. Jos on myllyjä ja\nsulkuja, täytyy samoin rannalla tarkastella edessä olevia vastuksia.\nViimeinkin ollaan valmiit, tällä kertaa uskalletaan yrittää. Lyhyillä,\nrohkeilla vedällyksillä soudamme päävirtaan. Jo tarttuu virta\nkanoottiin, se vetää meitä koskeen, liian myöhä on kääntyä takaisin.\nAiro saa nyt levätä, kanootti pysyy ohjaamattakin oikeassa suunnassa.\nKatse kääntyy eteen päin virran uomaa pitkin. Katsoa sivulle päin,\njäljelle jääviin, tanssiviin rantoihin ei olo luvallinen, täytyy joka\nsilmänräpäys olla valmis torjumaan aavistamattomia esteitä. Terävät\nkivet huomataan jo etäämpää siitä, että ne synnyttävät pyörteitä tai\nkuohua. Suunta voidaan sen tähden hyvissä ajoin muuttaa muutamilla\nvoimakkailla aironvedoilla. Petollisemmat ovat litteät paadet, niiden\npäällitse lipuu vesi tyynesti ja äänettömästi, usein ei niistä tiedetä\nmitään ennen, kuin ovat ihan keulan edessä. Silloin täytyy sukkeloilla\nliikkeillä selvitä pulasta; muutamat voimakkaat huopaukset tekevät\nsiinä erittäin hyvää, vauhti hiljenee ja siten on mahdollinen kääntää\nohitse. Jos tartutaan kiveen on enimmissä tapauksissa ainoa keino\ntyöntää pohjasta sysimällä kanootti karin päällitse; ennen kaikkea\npitää varoa kanoottinsa kääntämistä virran poikki. — Onnellisesti\nolimme päässeet varsinaisesta koskesta ja huimaavalla vauhdilla\nsyöksymme sen alla vasta-aaltoihin. Kanootti hyppii kuohuvilla\nharjoilla, korkeina ja tiheään käyvät aallot, purskuen kanootin\nkannellekin ja kastellen meidät kokonaan. Tällä kertaa ei ollut aikaa\nväistellä pahimpia harjoja. Emmekä myöskään uskalla liian jyrkästi\nkääntyä tyyneen veteen, sillä jos keula kovassa virrassa sukeltaa\nsivulla käyvään vastavirtaan, kääntyy kanootti niin äkisti, että se\nhelposti voi kaatua.\n\nPienemmistä koskisia olimme päässeet ja tulimme pitkälle, polvikkaalle\nMerstolankoskelle. Perin pohjin punnittuamme asemaa kävimme taas\nkanootteihimme. Tosin rannalta vanha mies meille varoittaen huuteli,\nmutta kohta kohina sotki ukon sanat, arpa oli heitetty. Seuraavana\nsilmänräpäyksenä olimme jo keskellä pyörteitä. Mahtavan suuret\nkuohu-aallot kantoivat kanootteja, oliko se uhoittelemista? Sekunti\nvielä, ja voitto oli saatu, suurin tähän asti.\n\nIhastus onnellisesta laskusta herätti uusien koetusten halua.\nIkäväksemme sen tähden huomasimme, että Harjavallan kirkolla koski\noli mahdoton laskea lohipatojen tähden, joita molemmilla rannoilla\nulottui keskelle väylää. Pitkin rantaa koetimme soutaa niin alas\nkuin mahdollista, lyhentääksemme maitse kannantaa, ja alapäästä sitä\nlyhennettiin myöskin siten, että laskimme veneemme vesille jo paljon\nennen suvantoon pääsemistä. Ainoastaan pahimman paikan ohitse astuttiin\nmaitse, mutta sekin oli tässä pitkä. Toiveet pettyneinä kannoimme\nsamoin kanootit maitse jyrkän Pirilän köngäksen ohitse. Jäännös\nKokemäen kymeä oli tyyntä, hiljaan juoksevaa, majesteetillista jokea.\nAinoastaan Arandilassa saimme vielä kerran maistaa pienen kosken\nriemua, ja ilman enempiä vastuksia saavuimme viimein Poriin.\n\nMatka oli päättynyt. Ensikertalainen ei ollut kääntynyt pois kesken,\npäin vastoin hän jo mietiskeli uusia retkiä. Molemmat toiset\nkumppanukset voivat nyt verrata Kokemäen- ja Kymijokia toisiinsa.\nEittämättä on ensimainittu helpompi kanootille ja ehkä myöskin yhtä\nviehättävä kuin Kymijoki. Itse jokimatka Tampereelta Poriin suoriutuu\nhelposti neljässä päivässä.\n\n\n\n\nVuoksella.\n\n\nAurinko jo oli alhaalla, kuin viimeinkin loppui pitkä rivi kauneita\nhuviloita, jotka ensimmäisellä peninkulmalla Viipurista lähtein\nreunustavat Saimaan kanavan laiteita, ja Juustilan järvestä sousimme\nkauniille Oravansaaren seljälle. Korkea- ja lehtirantaisena kohosi\nOravansaari edessämme; siellä täällä välkkyi lainehtiva ruispelto\ntai äsken niitetty niitty harmaine latoineen; talot, alkumatkasta\nhyvästi rakennetut ja varakkaat, tulivat yhä harvinaisemmiksi ja\nmuodoltaan yksinkertaisemmiksi, mitä syvemmälle sisämaahan etenimme,\nja samalla metsäiset kalliorannat tulivat yhä vakavammiksi ja\nläpipääsemättömämmiksi. Välistä supistui väylä hyvin kapeaksi ja\npujottautui ruohokkoon, josta sitä usein olisi ollut varsin vaikeakin\nlöytää, jos ei ruohon noja-asennosta olisi näkynyt virran ja samalla\nmatkamme suuntaa sitä vastaan. Rannan muodostus oli meillä myöskin\nohjauksena. Meloen ihan hiljakseen ehdimme auringon laskeutuessa\nRapokosken sahalle, jossa saimme oivallisen yösijan ystävällisen\nsahanhoitajan luona.\n\nSeuraavaksi päiväksi määrätty matkamme oli hyvin pitkä. Sen tähden\nme istahdimme aikaisin seuraavana aamuna kanootteihimme ja läksimme\nmelomaan, lyhennellen tietä iloisella puhelulla. Jo kuului ensimmäisen\nkosken kohina, joita meillä oli useampiakin kuljettavana. Nostettuamme\nkanootit myllyn tokeiden ohitse ryhdyimme rohkeasti soutamalla\npyrkimään ylös pitkästä virrasta. Nopeaan meloen nousimme yhä eteen\npäin, silloin tällöin otettiin airolla tukea kivistä, työntäen\nvoimakkaalla sysäyksellä kanoottia jonkun karin ohitse tai estäen\nitsepäisiä aaltoja kääntämästä sitä poikittain ja kaatamasta. Se, joka\nensin ehti ylös koskesta, veti kanoottinsa maalle ja riensi auttamaan\nkumppaniansa vetämällä keulanuorasta, kuin toinen airolla esti\nkanoottia törmäämästä rantaan.\n\nTuntikauden soudettuamme saavuimme seuraavalle myllylle ja kohta\nistuimme, voita ja leipää ja höyryävä kahvipannu edessämme, vilkkaasti\nkeskustellen ystävällisen myllärivanhuksen kanssa. Toinen meistä oli jo\nennen matkoilla tutustunut häneen ja hänen mainioon Laguayra-kahviinsa,\njosta hän kerskailevasti puheli hyvin laveasti.\n\nUkko tiesi myöskin kertoa pari päivää ennen käyneen siellä muutamia\nkanoottimiehiä, jotka olivat samalla matkalla kuin me; aikaisemmin oli\nmatkue viipurilaisia kulkenut siitä ohitse, niin että kyllä näkyi, että\ntämä kulkutie, kerran tehtynä tutuksi, oli vetänyt puoleensa pienen\nmatkailijavirran.\n\nMyllärin avulla kannettiin kanootteja kivenheiton matka sen pikku\nniemen toiselle rannalle, jossa mylly oli. Me nyykäytimme ystävälliset\njäähyväset ukolle ja jatkoimme matkaa ihan tyytyväisinä levähdykseemme,\nsillä nyt oli ponnistettava kaikki voimat, jos mielimme päästä ylös\nsiitä koskesta, joka oli edessämme. Uusi vastus kohtasi meitä sinne\npäästyämme. Vesi oli niin alhaalla, että emme voineet ajatellakaan\nylös soutamista. Siinä oli vain kaksi ehtoa valittavana: joko kantaa\nkanootit pitkin oikein pahakulkuista, jyrkkää rantaa taikkapa\nkaalaten vetää ne ylös. Me valitsimme viimemainitun keinon. Matkalla\noli ollut puhetta erilaisten jalkimiemme suuremmasta tai vähemmästä\nkäytöllisyydestä ja tähän asti olivat rasvanahkaiset puolisaappaat\nvedenpitävyytensä tähden vieneet voiton pieksuilta, koska niillä\nvoitiin vetisillä rannoilla astua pois kanootista jalkojen kastumatta.\nMutta nyt näkyi, miten käytännölliset pieksut ovat, sillä yht’äkkiä\nolivat ne ja sukat riisuttuina rannalle ja niiden isännän ei tarvinnut\naristella jalkainsa kastumista hypiskellessään kiveltä kivelle tai\nkaalellessaan pitkin rantaa auttelemassa kanoottia kivien ohitse, kuin\nkumppani kiipeillen rannalla yli kivien ja pensaiden veti sitä eteen\npäin nuorasta. Puuhaileminen kahden kanootin kanssa oli aika väsyttävä\ntyö ja ennen, kuin selvisimme koskesta, juoksi hiki virtoina pitkin\nkasvoja. Siispä, saatuamme viimein molemmat kanootit turvaan, vaivuimme\nkuumina ja väsyneinä, mutta iloisina kuin pari koulupoikaa sammaliselle\nvuoren rinteelle nauttimaan täysin määrin kesäauringon paistetta,\naaltojen iloisia leikkiä ja lepoa ulkona luonnossa.\n\nMe lähestyimme nyt sitä kannasta, joka erotti meitä Vuoksesta.\nKapeimmasta paikasta se oli tuskin enemmän kuin kilometrin levyinen,\nmutta siinä ei ollut mitään tietä eikä polkua tiheän metsän läpi,\njoka peitti molempain rantojen välistä taivalta. Sen tähden ohjasimme\nKääntymän kylään, josta tosin oli 5 kilometriä matkaa Kaltovedenmaahan,\nVuoksen lahden rantaan, mutta siitä kävi kuljettaa kanootteja hevosella\nja kärryillä hyvää maantietä myöten. Saavuttua rantaan ei kauan\nkestänytkään, kuin jo olimme saaneet tingityksi veturin aluksille.\nTäällä oltiin jo tottuneita näihin kanoottiretkiin. Muutamia päiviä\nsitte oli viety koko matkue — se, josta myllyllä olimme kuulleet —\nkannaksen poikki, ja aina siitä asti, kuin ensimmäinen kanootti pari\nvuotta sitte nähtiin näillä vesillä, oli joka kesä yhä uusia matkueita\ntullut Kääntymän rantaan. Sill'aikaa, kuin hevosta tuotiin niityltä,\njossa sitä kyllä olisi tarvittu heinänkorjuussa, vaan josta se ihan\nvitkastelematta käytiin ottamassa pois tilapäisen ansion lähden —\nomituinen tapa lahjoitusmaa-seutujen karjalaisilla — istuimme ylhäällä\nkauppiaan hyvästi rakennetussa tuvassa, syöden hyvällä halulla maitoa,\nvoileipää ja munia; täälläkin oltiin tottuneita ottamaan vastaan\nkanoottimies-virtaa.\n\nKohta jouduttauduimme taas kanoottien luo valvomaan niiden sovitusta\nkärryille. Kyytimiehemme oli jo tottunut sellaiseen kyyditsemiseen.\nKaksi vuotia sitte oli hän ollut kuljettamassa ensimmäistä tämän\nlaatuista kuormaa; silloin oli kanootit nuoritettu poikittain\nnelipyöräisille kärryille, mutta hevonen, peljästyen sivuille kauas\npistäviä keuloja, oli laukannut metsään koko kuormineen. Kaikki oli\nkuitenkin päättynyt hyvin ja viimein saatu kanootit eheinä Vuokselle.\nSeuraavalla kerralla oli käytetty kaksipyöräisiä kärryjä, kahdet\nperäkkäin, ja niille nuoritettu kanootit pitkittäin, pistellen pehmeitä\nheinäsäkkejä väliin suojelemaan niitä hankautumiselta. Nyt koetettiin\nuutta keinoa; nelipyöräisiin kärryihin sidottiin korin laitoihin\npoikittain kaksi seivästä ja sille kanootit asetettiin alas suin\nrinnakkain seipäille.\n\nViimeinkin olimme valmiit ja pikku matkueemme läksi liikkeelle.\nKyytimiehemme, tyypiltään oikea karjalainen, hennon näköinen ja\nsukkela, kasvot soikeat ja silmät elelehtävät, västisillään ja\npaitahihasillaan, kuten oikean rahtimiehen sopii, ryhtyi heti\npuhelemaan meidän kanssamme, kyseli uutisia, varsinkin valtiollisia, ja\nnäytti omasta puolestaan katsovan sotaa yksinkertaisimmaksi kaikkein\nvaikeuksien selvitykseksi.\n\nAurinko alkoi lähetä laskuansa. Me istuimme taas kanooteissa, tällä\nkertaa Vuoksella; nyt laskimme erittäin kapeaan salmeen, jossa\nrehevällä, kattona yllämme kaarehtivalla rantain kasvimaailmalla\ntuskin oli tilaa katsella kuvaansa, ja sitte... itsestään vaipui airo\nveneen laitaa vasten, katseltiin katselemistamme. Edessämme oli pieni,\npeilityyni selkä tai pikemmin järvi ja ympärillä joka taholla mitä\nihanimmat rannat. Vuoksen laskusta 1857 oli alkuperäisen, vanhan,\nkorkean, havumetsää kasvavan rannan alle muodostunut uusi matalampi\nranta, josta oli vuosien kuluessa kasvanut leppiä, niin pitkiä ja\nmuhkeita, että ne nyt olivat läpipääsemättömänä muurina ja yhdessä\ntumman takapohjansa kanssa melkein toteuttivat kuvan, joka kunkin\nmielessä oli syntynyt ikimetsästä. Viettävää polkua myöten astui\nalas metsästä muutamia lehmiä ja paimentytön huutelua kuului, muuten\noli ihan hiljaista: siinä rauhan ja sopusoinnun viehättävä kuva.\nSiispä me nyt olimme Vuoksella ja keskellä jokiluontoa! Poissa olivat\nkivikkorannat, korkeain saarien sijassa oli pieniä, viheriöiviä ryhmiä,\njotka kukkakimppujen kaltaisina nousivat vedestä ja lehtevyydellänsä\nkätkivät rantakivikkoa. Leppien tiheä lehdistö ei päästänyt mitään\nkatsetta ulkomaailmasta tunkeutumaan niiden pimennon lävitse.\nViileä iltailma salli soutaa nopeammin; kohta oli suuri Kuparsaaren\nselkä Antrean pitäjässä jäänyt jäljellemme; kolmepeninkulmainen\npäivänmatkamme oli tehty ilman ponnistusta ja me laskimme nyt\nHopeaniemen ystävällistä rantaa kohti. Otimme kanooteista, mitä\ntarvitsimme, käänsimme ne alassuin ja astuimme ylös taloon. Se oli\nharmaa, hyvin suuri rakennus, rumasti ulkohuoneiden keskellä, kuten\nnäillä seuduin aina rakennetaan, ilman puutarhan tai edes kyökkitarhan\nnimellistäkään. Emäntä kuitenkin otti meitä ystävällisesti vastaan,\nollen nähtävästi utelias kuulemaan uutisia; meidät vietiin suureen\ntupaan. Eräässä nurkassa makasi monta henkilöä suuressa sängyssä,\ntoisia penkillä ikkunan alla; uunin luona asustivat kanat, ja kuinka\nmonta asujanta seinän raoissa piili, oli mahdoton arvata.\n\nMe kuitenkin söimme illallisemme tuvassa. Suuri posliinituoppi\nmaitoa asetettiin pöydälle ja sen viereen kaksi puulusikkaa, siinä\nkoko kalusto. Laittaessa sitte kakao-seoitusta huomattiin puulusikat\nliian suuriksi kuppeihin ja meidän täytyi hämmennellä puukoilla;\ntalouskaluihin nähden ei olla turmeltuneita näissä seuduissa.\nTalo on jotenkin toisensa kaltainen tähän katsoen, kestikievarit\nkuitenkin poikkeuksina. Emäntä oli ihastuksissaan, kuin sai maistaa\ntuntematonta juomaa, mutta hän nähtävästi pettyi hyvän toivossaan.\nTytär, joka oli käynyt lukkarissa ja siellä kerran juonut suklaata,\nselitteli muka hyvinkin viisaasti, että täytyy tottua siihen ennen,\nkuin se miellyttää, ja koetti olla näyttämättä vastenmielisyyttä,\nkuin tarjosimme hänelle kuppisen. Syötyämme kävimme istumaan\nrappusille aitan eteen, johon olimme laittaneet yösijamme; emäntä\nasettui ihan taitavasti istumaan viereemme, ja silloin alkoi puhelu.\nSiinä keskusteltiin nyt kaikenlaisia asioita; tietysti ei unhotettu\npolitiikkiakaan, joka näytti hyvin pitävän mieliä vireillä. Siten\npuhellen istuimme hyvän osan kaunista heinäkuun yötä.\n\nLeveä, muhkea Paakkolankoski oli jo jäänyt jäljelle. Hiljaa, melkein\nmajesteetillisesti juoksi joki vaihtelevan vihreän kehyksensä keskitse.\nOli äsken satanut; metsä imi täysin siemauksin lauhkeaa märkyyttä;\nveden kalvoa vielä keveästi värähytteli ripsuilla valkopilvistä,\njoiden takana aurinko piilottelihe, lainaten niille loistoansa,\nvaan säteilemättä kuitenkaan niiden lävitse. Äänetön hiljaisuus\nvallitsi koko luonnossa; ei ainoatakaan ihmisasuntoa näkynyt, oltiin\nkuin unelmien maassa. Jos Väinämöinen kanteleineen tai Aino olisi\nnäyttäytynyt, olisi se ollut meistä ihan luonnollista; me melkein\nodottelimme Vellamon tulevan vastaamme ja puiden näkymättömien\nhaltiain ilmestyvän eteemme. Sillä mielellä jatkoimme matkaa pitkin\nsamaa, ainiaan vihreätä rantaa, kunnes kiihtyvä sade pakotti meidät\nturvautumaan kallelliseen, omituisuudellaan viehättävään pikku\nvenetalaasen.\n\nHetkisen päästä paistoi aurinko taas kirkkaasti ja iloisimmalla\nmielellä vedimme kanootit Pölläkkälän lauttapaikassa maalle ja\nläksimme ajaen sisämaahan. Me tahdoimme nähdä omituista, Vuoksen\nlaskemisesta puoleksi kuivanutta Äyräpäänjärveä ja myöskin käydä\nomituisissa vanhoissa venäläiskylissä Muolan pitäjässä. Tällä matkalla\nkasvoi seurueemme ja, kuin kahden päivän päästä läksimme vesille,\noli laivastossamme kaksi kanoottia ja yksi soutuvene. Kanootteja\ntietysti koettivat vuorotellen kaikki; ja kateellisesti katseli\nveneväki onnellisia melojia. Veneessä pitivät iloa yllä soutajat,\npäiväpalkkalainen vaimoineen. He olivat juuri lopettaneet heinänkorjuun\nja aikoivat etsiä työtä Venäjän puolella, kuin sallimus toi meidät\nheidän tulolähteeksensä. Varma ansio ja matkan huvi seuduissa, joita\neivät vielä olleet nähneet, oli heistä houkutteleva. Se oli heille\nmelkein kuin ulkomaan matka; he katselivat tarkkaavasti kauneita\nrantoja, tekivät huomautuksiaan pelloista, niityistä ja rakennuksista,\njoiden ohitse soudettiin. Enimmän heitä kuitenkin kummastutti meidän\nerinomainen viisautemme; me, jotka olimme kotoisin Helsingistä ja\nViipurista emmekä olleet koskaan ennen käyneet näillä seuduin, me\nlöysimme tien, tiesimmepä myöskin, missä oli kiviä ja kareja, jota\nvastoin he, vaikka olivat kasvaneet Vuoksen rannoilla, olivat vähän\npeloissaan, miten osuisivat takaisin kotiinsa.\n\nPoikettuamme Kiviniemeen katsomaan koskea ja sen muhkeaa siltaa,\nsoutelimme pitkin Vuoksen pohjoista suuhaaraa Räisälän kautta\nKäkisalmea kohti. Kiviniemi oli jo kaukana jäljellä, kuin myöhään\nillalla pitkässä rivissä astuimme kaikkine kampsuinemme umpimähkään\nylös rannasta etsimään yösijaa. Ihan sattumalta osuimme joen\nitärannalla, Noisniemen vastapäätä olevaan siistiin taloon. Ihmiset\nolivat jo levolla, mutta ei hätä lakia lue, me kolkutimme, peljäten\nsaavamme äreän vastauksen. Sitä enemmän olimme hyvillämme, kun tulomme\nnäytti saavan aikaan vilkkainta iloa eikä suinkaan suuttumusta. Kaikki\nnousivat tervehtimään meitä, tulta tehtiin lieteen, emäntä etsi\nparaimmat makuuvaatteet, laittoi meille tiloja tupaan ja aittaan ja\ntuli sitte viereemme nurmikolle kuulemaan \"uutisia ulkoa maailmasta\",\nja me, hyvällä halulla juoden höyryävää teetä, koetimme paraan\nmukaan tyydyttää ystävällisen emäntämme tiedonhalua. — Kutsumattomat\nsänkyvieraat eivät meitä häirinneet, mutta sen sijaan tuvan kuumuus\npaljon lyhenteli yöuntamme, vaikka ikkuna olikin auki. Niinpä saimme\nvielä lisätodistuksen, että aitat ovat paljon paremmat uusiakin tupia.\n\nLaskimme alas sievästä Tuulaskoskesta, joka juoksee Tiurin ikivanhan\nlinnan raunioiden ohitse luonnonkauniissa Räisälässä. Vuoksen lasku\non jättänyt sinne satoja lehteviä pikku saaria, joiden välitse vesi\npujottelekse kapeista salmista, jotka monesti eivät ole veneen pituutta\nleveämmät. Aikomuksemme päästä seuraavana päivänä höyrylaivalla\nKäkisalmesta Valamoon esti paha kyllä meitä kauemmin viipymästä\nihanassa Räisälässä, edelleen täytyi joutua. Ikäväksemme täytyi meidän\npoistaa mielestämme kaikki ylimääräisten huviretkien aikeet ja liian\näkisti lähteä vierasvaraisesta Ivaskalasta kiiruhtamaan Uununkoskelle,\njosta höyryvene lähti Käkisalmeen. Kovasti soudettuamme pääsimme\nihan viime hetkellä perille juuri, kuin kolmas vihellys kuului.\nUununkosken niskaan nousivat venematkustajat maalle astumaan jalkaisin\nviimeistä taivalta. Molemmat kanoottimiehet laskivat alas itse\nkoskesta ja kanootit nostettiin hyvin onnistuneen jokiretken päätyttyä\nhöyryveneesen.\n\n\n\n\nNevalla.\n\n\nVuoksen matka oli vienyt meitä pitkin jokea Käkisalmeen, jossa nousimme\nensimmäiseen Pietariin menevään Laatokan höyrylaivaan. Lähtö tapahtui\nillalla; kello 4 seuraavana aamuna ajettiin meidät ylös valmistautumaan\nlähiöön laivasta. Me lähestyimme Slyyssinää ja aikomuksemme oli\nlaskea sieltä kanootilla alas Nevaa myöten. Raskasta sumua ja tiheää\nsihusadetta oli ilmassa veden päällä, niin että eipä juuri tuntunut\nviehättävältä tuo mukavain hyttien vaihto avonaiseen kanoottiin.\nMutta päästyä Slyyssinän väylälle nousi sumu ja, kuin tullitarkastus\noli selvitetty, pilkistelivät jo auringon säteetkin pilvien välistä.\nKanootit laskettiin alas laivan sivulle ja, asianomaisesti tarkastetut\npassit taskussa, astuimme veneihimme, joka tässä ei kuitenkaan\ntapahtunut ilman vaikeuksia. Suomalaiset höyrylaivat eivät Slyyssinässä\nlaske rantalaitureihin, vaan pysyvät virrassa, vastavirtaan kääntyneinä\nja höyrykone lakkaamatta pyörien estämässä laivaa ajelehtimasta\nalas. Virta oli tässä jotenkin kova, niin että kanootit levottomasti\nhäilyivät sinne tänne nuorassa höyrylaivan vieressä, joka ei pysynyt\nhiljaa paikoillaan. Viimeinkin istuimme kunnollisesti omissa\naluksissamme. Mutta nyt oli pujottauduttava höyrylaivojen välitse,\njotka samana hetkenä läksivät Slyyssinästä. Kello löi juuri 6, ja\nse lyömä näytti olevan koko kolmen matkustajalaivan lähtöaika.\nArvaamattomia kaaria tehden kiertelivät ne virrassa, joka niitä painoi\nalas meitä kohti. Samalla tuli meidän ottaa vaaria alinomaa kulkevista\nhinauslaivoista, jotka Laatokan kanavan suusta vetivät pitkiä proomu-\nja lotjajonoja alas Pietariin päin.\n\nNevamatkan alku ei siis ollut rauhoittava. Mutta parin virstan päässä\nkulki liike jo säännöllistä väylää ja matkustajalaivat olivat kohta\nnäkymättömissä. Hinauslaivoja meillä oli matkakumppaneina, niille me\nkyllä voimme pitää puoliamme ja, milloin halutti levähtää, laskimme\nvain hinattavien lotjain viereen, joten levähdys ei tuottanut mitään\najan hukkaa. Meitä halutti myöskin nähdä elämää näillä Volgalta\ntulevilla proomuilla, jotka olivat täynnä Sisä-Venäjän aarteita.\n\nNuoritettuina kiinni toisiinsa, neljä rinnakkain ja kolme neljä\nsellaista riviä peräkkäin, hinataan näitä lotjia myötävirtaan. Väestönä\noli ystävällisiä \"mushikoita\" lastin kotiseudusta. Me valitsimme\nleposijaksemme pataljoonan Vologdasta tulevia jauhoproomuja. Meidän\nVenäjän kielen taitomme ei sallinut mitään laveaa keskustelua, mutta\npaperosseilla ja nisukakuilla saimme kohta oikeuden liikkua vapaasti\nlotjilla. Siinä oli jauhomattoja säännöllisissä pinoissa tuhansittain\nja päälle oli tehty jyrkkä lautakatto suojaksi sateelta. Perässä oli\nkajuutta, jonne meitä kyllä käskettiin sisään, mutta meillä ei ollut\nrohkeutta eikä kyllin vahvoja hermoja astua alas. Elämä lotjilla\noli muuten varsin iloinen, nuoremmat pojat ilvehtivät ja tekivät\nkaikenlaista kujetta vanhemmille pitkäpartaisille ukoille, jotka\ntavallisimmin lopettivat vehkeilyt antamalla kaikessa ystävyydessä ja\nkaikkein näkyvissä pojille selkäsaunan.\n\nNevan rannat ovat yksitoikkoisia, tasakorkeata hietakangasta, jolla\nkasvaa vain kuivaa havumetsää; siellä täällä näkyy huvila tai kylä,\nvälillä höyrysahoja tai muita teollisuuslaitoksia. Joki on jotenkin\nyhtä leveä kaikkialla ja juoksee tasaisen viriävänä. Sitenpä\nkuljimmekin hyvää vauhtia. Virstapatsaat pitkin rantaa ilmoittivat\ntulokseksi 8 virstaa tunnissa. Niinpä voimme 7 1/2 tunnissa tehdä koko\nsen 6 peninkulmaa pitkän jokimatkan.\n\nNoin keskipaikoilla tekee joki äkkimutkan, muuttaen suuntansa\nlounaisesta luoteiseksi. Joka virstalla, kuin sille lähestyimme\nPietaria, olivat rannat yhä tiheämmin rakennettuja, ja viimeisen\npeninkulman laskettelimme suuren pääkaupungin yhtämittaista\nesikaupunkia. Siellä oli suuria varastopihoja tavaroille, joita\ntuodaan jokea myöten; niiden luo pysähtyivät lotjat ankkuriin. Me sitä\nvastoin jatkoimme matkaa kaupungin keskukseen ja, joutumatta mihinkään\ntekemiseen joki- tai rantapoliisin kanssa, laskimme Liteinin sillan luo\nja sieltä kanootit olkapäällä pääsimme tuota pikaa Suomen rautatien\nasemalle.\n\n\n\n\n\n\nOHJEITA JA NEUVOJA.\n\n\n\n\nKanootti-matkoja Suomessa.\n\n\nSuomi on kanootti-urheilun luvattu maa. Peninkulmittain voidaan\nlaskea pitkin vesistöjä järvestä järveen, maan sulkematta tietä, ja\njos tahdotaan siirtyä vesistöstä toiseen, niin on vesiä jakava harju\nmelkein kaikkialla jotenkin kapea: lyhyt alusten kuljetus maata\nmyöten avaa taas uusia kulkuväyliä. Kartan mukaan voidaan suunnita\nlukemattomia matkateitä; missä vain näkyy vettä, kuinka kapeaa ja\nmitätöntä hyvänsä, kaikkialla kanoottimies pääsee soutelemaan. Hänen\nei tarvitse rajoittaa retkiänsä suuriin kulkuväyliin, vaan hän\nvoi tunkeutua kaikkialle. Hän voi käydä seuduissa, joihin muilla\nkulkuneuvoilla on mahdoton päästä. Paremmin kuin mikään muu matkailija\nvoi hän nauttia kaikkia järviluonnon yksityiskohtia ja oppia tuntemaan\nelämää syrjäisissä seuduissa. Ja vapaus hänen purressaan, vapaus hänen\nitsensä määrätä matkansa nopeus ja suunta, levähdyspaikat ja pitemmän\noleskelun alue tekee kanootti-urheilun paremmaksi muita matkailuja.\nYhtä vain tarvitaan: aikaa. Sillä melominen ei tuota pikajunan vauhtia\neikä nopeus sovellu yhteen kaikinpuolisen vapauden kanssa, joka juuri\nantaa kanoottiretkelle suurimman viehätyksen.\n\nOhjeeksi kanoottimiehelle pitkämatkaisten ohjelmain tekoon luetellaan\ntässä muutamia viehättävimpiä ja sopivimpia kulkuteitä sisämaassa.\nMatkojen päät ovat niin valitut, että niihin helposti päästään\nhöyrylaivoilla tai rautateitse, joten kanootin kuljetus käy helpoksi ja\nhuokeaksi. Säännöksi on asetettu, että, missä vesistöt ovat virtaiset,\nmatka on suunnittu myötävirtaan.\n\nI. _Lohjan vesistö_. Lähtöpaikka: Lohjan kirkonkylä, 4 km Lohjan\nasemalta. Soutu Lohjan järveä myöten, Lohjan Ison saaren ympäri, sekä\nKarjanjokea pitkin Mustion, Pinjaisten (Billnäs) ja Åminneforsin ohitse\nPohjan pitäjän lahteen ja sitä myöten Tammisaareen. Koko matkalle 3 tai\n5 päivää. — Jos vielä lisäksi pannaan muutamia päiviä, maksaa kyllä\nvaivan matkustella Tammisaaren saaristossa ja Barösalmeen. — Jos matkaa\njatketaan Barösalmesta Helsinkiin, tapahtuu se nopeimmin höyrylaivalla.\nKesäaikaan kulkee niitä joka päivä. — Jos höyrylaivamatka keskeytetään\nPorkkalaan, voidaan jäännösmatka Helsinkiin soudella kanootilla\nsaaristotietä.\n\nII. _Hämeenlinnan ja Tampereen väliset järvet_. Lähtöpaikka:\nHämeenlinna tahi (jos tullaan etelästä päin) Leppäkosken tai\nTurengin asema. Soutu pitkin Vanajavettä Lempoisten kanavalle\nja rautatien-asemalle, joka, jos aika on täperällä, on sovelias\nlähtöpaikka. Soutu kauniita Lempäälän ja Vesilahden järviä (Laukko) ja\nPyhäjärveä (poikkeus Nokialle) Tampereelle, josta rautateitse Suinulan\nasemalle. Asemalta 2 km maamatkaa eräälle Vesijärven lahdelle (Harjulan\nseljän juurelle). Soutu Kangasalle (Kangasalan kirkkoharju), pitkin\nVeksiön jokea ja Längelmäveden eteläkulmaa Kaivannolle (4 km Kangasalan\nkeisarinharjulle), josta Roinetta ja Mallasvettä myöten Valkiakoskelle\n(kanava), edelleen Sääksmäen ohitse (Rapolan harju) ja takaisin\nVanajavettä myöten Hämeenlinnaan. Jos viimemainittu kaupunki otetaan\nmatkan alku- ja loppupääksi, kuuluu koko matkaan 6 tai 7 päivää. — Jos\nSuinulan asemalta lähdetään, tarvitaan ainoastaan 3 päivää.\n\nIII. _Tampereen pohjoispuoliset järvet_. Vert. ed. Lähtöpaikka: a)\nÄtsärin asema. Soutu Virtain kautta Ruovedelle, b) Pihlajaveden asema.\nSoutu pitkin Pihlajaveden vesiä Ruovedelle, c) Kolhon asema. Retki\nKeuruunseljälle; sitte Mänttään, Filppulaan ja Ruovedelle. Näistä\neri ehdotuksista vie a) enimmän aikaa, mutta tarjoaa myöskin enimmän\nviehätystä. — Soutu Ruovedeltä Muroleelle, josta aikaa voittaakseen\nvoidaan käyttää höyrylaivakyytiä pitkin Näsijärven Tampereelle. Koko\nmatkaan kuluu 5 tai 6 päivää. Tampereelta voidaan retkeä jalkaa II:sen\ntai IV:nen mukaan.\n\nIV. _Kokemäenjoki_. Vert. ed. Tampereelta Pyhäjärveä myöten Nokialle,\njossa kanootti kannetaan tehdasten ohitse pohjoista rantaa Kullanvuoren\njuurelle (1/2 km), josta taas voidaan lähteä vesille. Edelleen Karkun\nja Tyrvään kautta ja sitte pitkin jokea Poriin. Matka Tampereelta\nPoriin voidaan tehdä 3 tai 4 päivässä.\n\nV. _Kymijoki_. Vert. ed. Viehättävä, mutia vaivalloinen matka. Paljo\nkoskia ja monesta mahdoton laskea kanootilla, vaan täytyy niitä kiertää\nmaitse. Lähtöpaikka: Lahti. Soutu pitkin Vesijärveä ja Päijänteen\neteläpäätä Kalkisten koskelle (kelpaa laskettavaksi), josta Kymijoen\nlaivaa Heinolaan (erittäin viehättävä tie). Edelleen Koskenniskaan\n(josta ei pidä laskea) ja pitkin jokea Mankalan kylään (itärannalla);\nsieltä kanootit mieluisimmin kuljetetaan noin 3 km maitse Mankalan\nkoskien ohitse, jotka muuten tuottavat kovaa työtä. Kauramaan koskesta,\njoka on viimeinen ennen Iitinjärveen tuloa, voidaan laskea. Soutu Iitin\nja Jaalan järviä myöten Oravalaan, josta joki taas alkaa. Matkalla alas\nKotkaan on joessa monta suurta koskea ja köngästä, joihin on rakennettu\nteollisuuslaitoksia. Useimmissa paikoin saadaan helposti apua kanootin\nkantamiseen niiden kohtain ohitse, joista ei voida laskea. Aikaa\nkuluu 5 tai 7 päivää. Jos sitä on niukalti, voidaan säästää 2 päivää\nkeskeyttämällä venematka Kymin asemalle.\n\nVI. _Mäntyharjun vesistö_. Lähtöpaikka: Otavan asema Savon radalla.\nSoutu Hirvensalmen ja Mäntyharjun vesiä pitkin Jaalan järveen (katso\nedellä V:ttä) ja edelleen Kymin asemalle. Monilukuisista virroista ja\nkoskista lienevät enimmät sellaisia, joista voidaan laskea kanootilla.\n\nJos ei ole aikaa tehdä tätä matkaa, johon kuluu 5 tai 6 päivää, voidaan\nsiitä lyhentää 1 tai 2 päivää siten, että määrätään Mäntyharjun asema\nlähtöpaikaksi. Jos sitä vastoin on runsaasti aikaa, voidaan matkaa\njatkaa pohjoispäästä ja lähteä silloin Haukivuoren asemalta, josta\nKyyvetlä ja Puulavettä myöten Hirvensalmelle.\n\nVII. _Vesistöt Jyväskylän pohjoispuolella_. Vert. ed. Lähtöpaikka:\nSuonnejoen asema. Soutu pitkin Suonnejokea Iisvedelle ja edelleen\nNokisenkoskea ja Tyyrinvirtaa (molemmista voidaan laskea kanootilla)\nRautalammin kautta Konnevedelle. Konnevedeltä voidun jatkaa a) länttä\nkohti Siikakoskelle ja edelleen Kynsivettä ja Kuusivettä Laukaasen\n(useimmat koskei kelvolliset kulkea kanootilla), b) pohjoista kohti\nKonneveden pohjoispuolen poikki Temmintaipaleelle, jonka 1 km leveän\nkannaksen poikki kanootti kannetaan, ja sitte voidaan soutua jatkaa\nKeitelettä myöten Viitasaarelle ja vielä etemmäksikin. Keiteleellä\nvoidaan myöskin käyttää höyrylaivain apua. Keiteleeltä etelään päin\nÄänelkosken, Kapeekosken ja Kuusankosken kautta Laukaasen, josta\nmatkaa jatketaan Jyväskylään. Tällä matkalla täytyy kiertää Kuhankoski\nja Haapakoski, a) kohdassa esiteltyyn matkaan kuluu 5 tai 6 päivää,\ntoiseen b) matkaan 8 tai 10 päivää.\n\nJos kuljetaan höyrylaivalla Jyväskylästä pitkin Päijännettä,\nvoidaan tämä matka yhdistää V:nen matkan kanssa. Lähdetään silloin\nhöyrylaivasta Pulkkilan salmessa, josta väylä eroaa Heinolaan. Itse\nPäijänteellä ei ole juuri mitään erikoista viehätystä, jos ei olo aikaa\npitkin rantoja etsiskellä kapeampia väyliä.\n\nVIII. _Valkialan vesistöt_. Lähtöpaikka Lappeenranta. Joko kuljetetaan\nkanootti noin 1 peninkulman matka Lappeenrannasta maantietä myöten\nkaupungin länsipuolella olevan Kivijärven lähimpään lahteen taikka\nmyöskin soudetaan Saimaan lounaisimpaan nurkkaan, joten maamatka\nvähenee noin 1 kilometriksi. Soudellen pitkin vesiä länteen päin\nsaavutaan Kymijoelle noin 1 peninkulman päähän pohjoiseen päin Kymin\nasemasta. Matka voidaan myöskin keskeyttää aikaisemmin Harjun asemalla\nSavon radalla. Tämä matka suoriutuu 3 tai 4 päivässä. Jatkoa V:nen\nmukaan.\n\nIX. _Vuoksi_. Vert. ed. Lähtöpaikka: Viipuri. Soutu pilkin Saimaan\nkanavaa Juustilan järvelle, josta itää kohti vastavirtaan kapeita\nvesiä, jotka juoksevat Saarelan ja Lyykylän ohitse, Kääntymän kylään\nNoskuanseljän lahden päähän. Kuljetus maitse noin 5 km Kaltovedenmaahan\nVuoksen lahden rantaan ja sitte pitkin koko tätä jokea Räisälän\nkautta Käkisalmeen. Kaikista koskista voidaan laskea kanootilla.\nViehättävämpää ja paremmin vaivan maksavaa kanoottimatkaa tuskin\nlienee toisia. Aikaa tarvitaan 4 tai 5 päivää. — Jos Vuoksen matkaa\njatketaan Valamoon ja Laatokan Karjalaan, joka käy päinsä höyrylaivalla\nKäkisalmesta, jätetään kanootti Kurkijoelle. Höyrylaivan ollessa\nrannassa palkataan joku hevosmies, joita aina on laivarannassa,\nkuljettamaan kanoottia maitse Pulikkoon tai Punkaharjulle, jossa se\npalatessa, tehtäköönpä paluumatka Kurkijoen kautta tai tavallista\nmatkailijain tietä Sortavalan ja Kesälahden kautta, taas on\nkäytettävänä; katso XI. Sellaiseen kuljetukseen lähtevät 3 tai 5\nmarkasta hevosmiehet, jotka toivovat saavansa kyytiä takaisin.\n\nX. _Nevajoki_. Vert. ed. Höyrylaivalla Käkisalmesta Slyyssinään (I\nyössä), josta lähdetään kanoottimatkalle laivan sivulta. Sitte pitkin\nNevaa Pietariin, joka matka myötävirran avulla hyvästi suoriutuu 7\ntai 8 tunnissa. Jos kanootti lähetetään rautateitse Suomeen, noustaan\nmaalle Liteinin sillan luona, ensimmäisen sillan Slyyssinästä\npäin tullessa, josta on ainoastaan lyhyt matka asemalle. Jos taas\naiotaan käyttää höyrylaivaa, lasketaan Nevaa myöten edelleen Suomen\nhöyrylaivojen pysäyspaikkaan Vasili Ostrovaan.\n\nXI. _Saimaan vedet_. Veri. ed. Tällä laajalla vesistöllä voidaan\nsovitella yhteen lukemattomia matkoja ja käyttää myöskin hyödykseen\nvilkasta höyrylaivaliikettä. Suuria, yksitoikkoisia selkiä voidaan\nkarttaa ja säästää aikaa viehättävimpien seutujen varalle. Mitään\nmatkaohjelmaa ei tarvitse erittäin tehdä, koska kartta enimmissä\ntapauksissa antaa riittäviä ohjeita. Ainoastaan pariin asianhaaraan\ntässä viitattakoon.\n\na) Matkaan Viipurista ylös Saimaan kanavaa myöten kuluu 1 päivä\n(ahkerasti soutaen). Kanavamaksu 1 mk suoritetaan yiösmennessä\nJuustilassa ja alas matkustaessa Mustolassa; sen laiminlyöminen\ntuottaa ikävyyksiä; siitä maksusta avataan sulkuportit, kuitenkin\nkanavapalvelijat mieluisemmin kantavat kanootin sulun ohitse, joka\nsäästää aikaakin.\n\nb) Jos tahdotaan Saimaan vesistöstä päästä Päijänteen vesille, on\nviehättävä kulkuväylä Sorsavettä ja Osmajärveä myöten, jotka laskevat\n4 km päähän Varkaudesta etelään päin. Tätä tietä päästään pieneen\nPaasiveteen ja sitte tukinuittoa varten vesiä jakavan harjun poikki\nkaivettua kanavaa myöten Suonteenselkään, joka laskee Rautalammin\nvesiin. Vert. ed. ja VII.\n\nXII. _Viipurista Poriin sisämaitse!_ Tämä matka vielä mainittakoon,\noikein valaistakseen kanootin käytöllisyyttä sisämaan matkoilla, sillä\nkoko tämä matka voidaan soudella kanootilla päästä päähän ilman muuta\nmaitse kuljetusta kuin koskien ja niihin rakennettujen laitosten\nohitse. Viipurista Varkauteen kanavaa ja Saimaan vesiä myöten;\njatkoa XI b) ja VII a) mukaan Jyväskylään, josta Padasjoen pitäjään\n(Harmoisten lahteen, Kellosalmen pohjoispuolelle) ja Lummeneesta\ntulevaa koskirikasta jokea myöten ylös, sille mainittua järveä myöten\nja edelleen Vesijaon kaulia Hauhon vesille, joita myöten päästään\nMallasvedelle. Sieltä jatketaan II:sen ja VI:nen mukaan. Koko tähän\nmatkaan tarvitaan 4 viikkoa; jos suurimmat seljät matkustetaan\nhöyrylaivalla, säästyy melkoisesti aikaa.\n\n\n\n\nKanootin rakennus.\n\n\nHyvän matkailukanootin pitää täyttää monta ehtoa. Sen tulee olla\nvakava vedessä, mukava istua, kyllin tilava tarpeellisille tavaroille,\nkevyt soutaa ja kantaa ja kestävä pitempääkin kuljetusta hevosella ja\nkärryillä.\n\nVaikka solakka mahonkikanootti onkin oivallinen kilpasoudussa, ei se\nkuitenkaan kelpaa pitkille matkoille. Siihen se on liian kapea ja\npitkä. Jo vähäisetkin aallot huuhtelevat sen ylitse, ja jos tuuli käy\nsivulta, on se hankala; koskissa on se kerrassaan kelpaamaton. Mutta\nvaikka se tehtäisiinkin täyteläisempi-muotoiseksi kuin tavallinen\nkilpasoutu-kanootti, ei sen muukaan rakennus kestä sysäyksiä eikä\nhankautumisia, joita pitkällä matkalla välttämättä tapahtuu, oltakoonpa\nkuinka varovaisia hyvänsä. Puukanootti on aina arka, varsinkin maitse\nkuljetettaessa, jota usein täytyy tehdä huonoja teitä myöten. Ja jos\nsaumat halkeavat, ei ole helppo sitä tyydyttävästi korjata saatavissa\nolevilla vähillä neuvoilla. Tässä kohden on kangaskanootti kerrassaan\nparempi. Kankaan notkeuden tähden on se vähemmin arka tärinän\nvahingollisille vaikutuksille, ja jos siihen sysäytyy reikä, saadaan\nse tuota pikaa paikatuksi palttinatilkulla ja gummisementillä. Kun\nsitä paitsi sen paino saadaan paljon pienemmäksi kuin samankokoisen\npuukanootin, täytyy valitessa alusta pitkälle matkalle kerrassaan antaa\netusija purjekangas-kanootille, vaikka se soudussa ei täysin pystykään\nkilpailemaan puukanootin kanssa. Mutta tässähän onkin puhe matkailijan\ntarpeista eikä urheilijan. Loistavia nopeuden tuloksia korvaa kylliksi\nviehätys ja turvallisuus.\n\nMatkailija katsoo myöskin rahavaroja. Jos jokin kulkuneuvo on saatavana\nilman suurta rahan uhrausta, vasta sitte voi se tulla käytetyksi\nsuuremmassa määrässä. Tältäkin kannalta katsoen, joka ei suinkaan ole\nmitätön, kilpailee kangaskanootti hyvällä menestyksellä puukanootin\nkanssa. Kangaskanootti saadaan muutamilla kymmenillä markoilla, vaan\nkelvollinen puukanootti maksaa monta vertaa enemmän.\n\nKangaskanootilla ovat edellä kuvatut matkat tehdyt. Sama kanootti on\nkestänyt ne kaikki ja vielä muutamia muitakin sen lisäksi. Ja tämän\nkokemuksen pitää kylliksi tukea sitä mielipidettä, että kangaskanootti\non ominaisuuksiltaan varsin oivallinen alus pitkälle matkalle.\n\nKanoottien teko kaupaksi on ensinnä alettu Viipurin veneveistämöllä,\njosta viime vuonna on valmistunut koko 120 kangaskanoottia. Nyt jo\nniitä saadaan muiltakin tahoilta.\n\nKanootin tekoa ei kuitenkaan tarvitse supistaa erityisiin\nveneveistämöihin; se on niin yksinkertainen, että siihen voidaan ryhtyä\nmissä hyvänsä, sopiipa se varsin hyvin kotityöksikin. Jokainen, jolla\non vähänkin kätevyyttä käyttää tavallisia nikkarinkaluja, osaa ilman\nmitään vaikeuksia ihan omin käsin tehdä kangaskanootin. Varustautuminen\nkesäksi pitkille matkoille on hyödyllisenä ja mieluisena virkistyksenä\ntalvella lomahetkinä. Alkavaisten ohjeeksi annetaan tässä tarkka\nkertomus kanootin rakennuksesta. Se on tehty oman kokemuksen mukaan,\nmikäli sitä olen saavuttanut havainnoistani yhden kanootin teossa, joka\nyritys on onnellisesti päättynyt silloin, kuin tätä kirjoitan.\n\nPurjekangas-kanootti on pitkän ja kapean veneen muotoinen, jonka\nkummastakin keulasta on vähän runsaammin kuin kolmas osa koko veneen\npituudesta katettu. Keskellä on soutajan paikka, istuinsija. Se\non niin pitkä laatikko, että siinä sopii hyvästi istumaan, jalat\nsuorina. Istuinlaatikko, lepäävä kanootin kölin päällä, on veneen\nlujana keskustana ja antaa vakavuutta koko alukselle. Se on vettä\npitävä, ja, kun kansikin liittyy vedenpitävästi sen laitoihin, on\nse muusta veneestä tarkkaan erotettu paikka. Sepä juuri tekee, että\nkanootti on turvallinen vesillä. Sillä jos istuinsija tulee aalloista\ntai kaatuessa täyteen vettä, ei se pääse sen pitemmälle, ja kanootti\nkantaa silloinkin lastinsa. Jos taas jostakin jysäyksestä tulee reikä\npohjaan tai sivuun, niin että vettä tulee veneen runkoon, pysyy\nistuinsija kuivana ja kannattaa kyllä koko kanoottia, kunnes päästään\nmaalle. — Kehä, joka antaa muodon ja lujuutta kanootille, on keveistä\npuuliistoista, jotka kiinnitetään poikkipuihin eli kaariin. Tälle\nkehälle kiinnitetään purjekangas, joka sitte tehdään öljymaalilla vettä\npitäväksi.\n\nTarvepuut. Kuivaa kuusipuuta käytetään kanootin rakennukseen ja se\nonkin siihen ihan soveliasta. Haapa on kyllä kovempaa ja lujempaa,\nmutta myöskin kalliimpaa ja sitä on vaikeampi saada. Puukehään\ntarvitaan 11 kpl. 4.3 m pituista, 2.5 sm levyistä ja 1.3 sm paksuista\nripaa eli liistaa, 2 kpl. saman pituista, nelikulmaista, 2.5 sm\npaksuista ripaa, 3 kpl. 3 tai 4 m pituista ja 2.5 sm paksuista\nlautaa sekä 1 kpl. 5 sm paksuinen lauta, kaikki niin oksattomia kuin\nmahdollista. Sopivin on ottaa nämä tarvepuut valmiiksi sahattuina ja\nhöylättyinä höyry-nikarruslaitoksesta, jos sellaista on lähellä, vaan\nmuuten sahataan liistat kuusilankusta.\n\nKaaret. Mitä tiheämpään pannaan kaaria, sitä tasaisemmaksi ja\nsolakammaksi tulee kanootin muoto. Täysin tyydyttävä määrä on 8\nkappaletta, joka myöskin riittää tekemään venettä kyllin vahvaksi.\nTästä lähtein merkitään kaaria numeroilla I—VIII, kokasta perään\nlukien. Seuraavan taulun avulla piirustetaan kaarien kaavat\ntäydellisessä koossa.\n\n(Taulu kaarien suuruudesta ja kuvat jäävät pois, niillä onkin enää vain\nkuriositeettiarvoa.)\n\nJos esim. tahdotaan piirustaa IV:s kaari, vedetään paperiarkin\nlaitoihin suorat viivat Ax ja Ay kohtisuoraan toisiansa vasten. A:sta\nlähtein mitataan 93:llä sivulla olevan taulun IV:nen sarekkeen mukaan\nAB = 28.5 sm, ÄC = 22 sm, AD = 8 sm, AE = 4 sm, AF = 2 sm, AG = 0 sm,\ns.o. G-pisto tulee A:han. C:stä, D:stä, E:stä ja F:stä vedetään suorat\nviivat samaa suuntaa kuin Ax. Niistä mitataan (vrt. kuv. 1) Ce = 30\nsm; Dd = 26 sm, Ee = 22.3 sm, Ff = 19.5 sm, Gg (eli Ag) = 15 sm. B:stä\ne:hen vedetään suora viiva; e, d, e, f, g ja A yhdistetään kaarevalla\nviivalla. Samalla tavalla tehdään muiden kaarien kaavat taulun mittojen\navulla.\n\nSaatua siten kaaren puolikasten kaavat leikataan niiden mukaan koko\nkaarien kaavat, jotka sitte voidaan suorastaan piirustaa (hienommille)\nkuusilaudoille. Että tarvepuita säästyisi ja kaaret tulisivat niin\nkeveiksi kuin mahdollista, tehdään ne useammista paloista, jotka\nruuveilla kiinnitetään toisiinsa. 2:nen kuva 91:llä sivulla on tässä\nriittävänä ohjeena I:sen, II:sen ja VIII:nen kaaren ja 3:s kuva III:nen,\nVI:nen ja VII:nen kaaren teossa. Kuvissa näkyvä pilkkuviiva osoittaa\n1:sen kuvan A-kohtaa; sitä viivaa myöten tulevat kaaret olemaan\nkölillä. Että kaaret voitaisiin vakavammin kiinnittää köliin, tehdään\nniiden alapuoli keskeä vähän leveämmäksi, kuten kuvista näkyy; siten\nvoidaan siihen tehdä lovi köliä varten. Kaaripalasien leveys ei mistään\nkohdasta saa olla vähempää kuin 3 sm. — Huomattakoon, että kaaren eri\nkappaleet otetaan niin pitkin puuta kuin mahdollista.\n\nVI:s ja V:s kaari, jotka tulevat istuinsijan pääseiniksi, tehdään\numpinaisiksi. Ne sahataan hienoista laudoista, joista kaksi levyä\nrinnakkain riittää seinäin korkeudeksi. Seinän levyt saumataan yhteen\nja päihin kiinnitetään ruuveilla liistat, kuten 4:s kuva osoittaa.\n\nIstuinsija on pikemmin tehtävä riittävän pitkäksi kuin liian lyhyeksi.\nSovelias pituus on 120 sm. Tavallisesti tehdään so niin, että IV:nen ja\nV:nen kaariseinän laitoihin naulataan hienoja, sen pituisia lautoja.\nMutta koska on vaikea saumata tätä laatikkoa niin tarkaksi, että se\npitäisi vettä, ehdotetaan tässä toista rakennustapaa tätä kanootin\ntärkeätä osaa varten. Ainoastaan kehä tehdään puusta ja sen ympärille\npingotetaan sitte purjekangasta. Kehä tehdään siten, että IV:teen\nja V:teen kaareen kiinnitetään ruuveilla hienommista laudoista sen\npituisia kappaleita, kuin äsken määrättiin istuinsijan pituudeksi.\nNäitä lautoja varten ovat 4:ssä kuvassa A:n kohdalla olevat lovet\naiotut; IV:ssä kaaressa on loven leveys 26 sm, V:ssä 32 sm. C-nurkkiin\ntehdään samoin lovet ja kiinnitetään niihin ruuveilla istuinsijan\npituiset laudat, joiden sisälaita on suora, vaan ulkolaita vähän\nkaareva kanootin kansilaidan mukaan (kuv. 6). Nämä laudat tehdään\npäistä 3 sm ja keskeä 5 sm leveiksi. Sitte vielä sovitetaan 4 sm leveät\nliistat pääseinien välille siten, että niiden sisälaidat tulevat yhtä\netäälle päiden korkeimmista kohdista, yksi kummallekin puolelle (kuv. 4\nB ja kuv. 6 E F). Näiden liistojen välimatka on V:ssä kaaressa 44 sm,\nIV:ssä 27 sm.\n\nKöli. Jos ei kasvannaisväärää puuta ole saatavana, sahataan kokka- ja\nperäpuu paksummasta laudasta (2.5 sm paksusta) kahteen kappaleesen,\nkuten 5:s kuva osoittaa. Korkeus AB on 30 sm. Muoto, molemmissa\nyhtäläinen, voidaan tehdä enemmän tai vähemmän kaarevaksi. Liian jyrkkä\nkokka ei kuitenkaan ole hyvä. Köliksi pannaan toinen nelikulmainen\nripa, kiinnittäen ruuveilla alta päin kokka- ja peräpuuhun (katso kuv.\n5). Liitokset D:ssä ja C:ssä pitää hyvästi vetää kiinni vahvoilla\nruuveilla. Köli tehdään niin pitkäksi, että kokan ja perän ylänokkain\nväliä tulee 4 metriä.\n\nKanootin kehän kokoon pano. Istuinsijan paikka sovitetaan niin,\nettä laatikon etupäästä kokan nokkaan jää väliä 138 sm. Tampereen\npurjekankaasta n:o 4 leikataan kaksi 180 sm pituista kappaletta\nistuinsijan kehyksen verhoksi. Niiden laidat asetetaan päällekkäin\npitkin köliä sille kohdalle, joka on mitattu istuinlaatikolle, ja\nlaatikko sitte sisältä päin kiinnitetään ruuveilla köliin. Että kölin\nja istuinlaatikon sauma tulisi vettä pitäväksi, ei ruuvien väliä saa\njättää enempää kuin 8 sm. Purjekangas-kappaleiden irtanaiset päät\nkummaltakin puolelta käännetään ylös istuinsijan pääseiniä vasten ja\nnaulataan niiden laidat päällekkäin pitkin seinien keskiviivaa tai\nkiinnitetään ruuveilla päälle liista kölistä suoraan ylös päin. —\nSitte kiinnitetään paikoilleen kummallekin puolelle se kanootinliista,\njoka juoksee pitkin kannen laitaa. Se tapahtuu siten, että liistat\nruuvataan kiinni kokkapuun nokan laitaan, sitte istuinlaatikon\nylänurkkiin ja viimein peräpuuhun. Istuinsijan verhoksi aiotut\nkangaskappaleet vedetään ylös istuinsijan pääseinien ja mainittujen\nliistojen välitse ennen, kuin ne liistat ruuvataan kiinni. Ulkosärmät\nnäistä ja muista laitaliistoista pitää, ennen kiinnittämistä sysätä\nhöylällä pois, että ei jää teräviä laitoja ulkokangasta vasten,\njoka niiden päälle kiinnitetään. — Tehtyä 2:ssa ja 3:ssa kuvassa\nA:n kohdalla merkityt lovet köliä varten kaariin, asetetaan kaaret\nkölille siihen paikkaan, johon kukin paraiten sopii jo kiinni olevain\nsivuliistojen väliin, joihin ne kiinnitetään ruuveilla. Tietysti on\nkaarien nurkkia ennen niiden asettamista paikoilleen leikattava sen\nmukaan, että sivuliistat soveltuvat niitä vasten tarkkaan. Köliin\nkaaret kiinnitetään helpoimmin kahdella naulalla, jotka lyödään yksi\nkummaltakin puolelta viistoon ja ristiin kaarista kölin yläpintaan.\nKaaria asettaessa on katsottava, että 2:ssa, 3:ssa ja 4:ssä kuvassa\nB:llä merkityt kohdat kaikki tulevat suoraan linjaan kokka- ja\nperäpuun nokkien kanssa. — Kanootti käännetään sitte alassuin, köli\nylös, ja ruuvataan kiinni muut sivuliistat, ensin ne, jotka tulevat\nlähimmä köliä, 4 kummallekin puolelle yhtä etäälle toisistaan. Paras\non kiinnittää liistat parittain, koska kanootti helposti tulee\nkieroksi, jos ensin kiinnitetään kaikki liistat toiselle ja sitte\nvasta kaikki toiselle puolelle. Se liistapari, joka tulee lähimmäksi\nköliä, kiinnitetään myöskin 3 tai 4 ruuvilla istuinsijan lautapohjaan.\n— Mikäli sivuliistoja kiinnitetään paikoilleen, painetaan myöskin\nsivuilta -vielä irtanainen istuinsijan kangas liistoja vasten, niin\nettä istuinsija siten saa oikean muotonsa. Viimeksi puristetaan kangas\nmuutamilla ruuveilla ylimmän liistaparin ja istuinlaatikon ulkolaitojen\nväliin. — Kanootin keskiosan vahvistukseksi sahataan viimein vielä\nkaarenkappaleet (sellaiset kuin sivukappaleet 3:ssa kuvassa)\nsen mukaan, että ne soveltuvat istuinsijan laidoille pääseinien\nkeskivälille. Ne kiinnitetään paikoilleen ruuveilla, jotka ulkoa päin\nkierretään liistojen ja pohjalautojen laitain lävitse. Istuinsijan\nkangas tulee vielä sitenkin puristetuksi näiden vahvistuskannen\nja sivuliistojen väliin. — Kuin sitte vielä kankaan ulkonurkat ja\nirtanaiset laidat naulataan kiinni istuinsijan pääseiniin ja laitojen\nsyrjiin ja kankaasta leikataan liika pois, on istuinsija valmis. —\nKanootin puukehään kuuluu vielä liista (katso kuv. 5 A ja kuv. 6 C),\njoka perä- ja kokkapuusta menee kaarien korkeimpia kulmia (pisteitä\nB, kuv. 2—1) myöten istuinsijan pääseiniin, upotettuina kaariin. Tämä\nliista tehdään 6 sm leveäksi ja höylätään siten, että sen yläpuoli\ntulee keskeltä kaltevaksi kummallekin sivulle päin. Upotettuna se ei\nsaa jäädä korkeammalle kaaria. Kokka- ja emäpuun luona sovitetaan se\nhyvästi liistojen väliin ja ruuvataan niihin kiinni. Näihin lustoihin\nlyödään sekä kokkaan että perään rengaskopit jukkonuoraa varten jo\nennen, kuin liistat asetetaan paikoilleen. — Valmis kanootin kehä\nvoidellaan keitetyllä liinaöljyllä kerran tai kahdesti, joten se pysyy\nkeveämpänä eikä niin helposti vahingoitu kosteudesta. Varsinkin on\nruuvien päät peitettävä vernissalla tai öljyvärillä, että säilyvät\nruostumiselta.\n\nKankaan naulaaminen. Tiheä ja kaikin puolin sovelias kangas on\nTampereen purjekangas n:o 4. Sitä tarvitaan kaksi kanootin pituista\nkappaletta. Niiden laidat asetetaan päällekkäin kölille ja naulataan\nsiihen kiinni noin 1.3 sm pituisilla vaskipilkeillä. Naulaaminen\naletaan keskeltä ja lyödään pilkkejä tiheään, enintänsä 3 sm päähän\ntoisistaan niin pitkälle, kuin köli on suora. Sitte kiinnitetään\nkangas muutamilla pilkeillä (ei varsin tiheään) kannen laitoihin,\nalkaen samoin keskeltä. Sikäli, kuin kangas mukautuu liistoille,\nrupeaa kanootin tuleva muoto näkymään, ja naulaamista voidaan jatkaa\nkokka- ja peräpuuhun, jolloin tietysti saadaan nurkista leikata pois\nmelkoiset palat sen mukaan, kuin kokka ja perä ovat pyöreät. Kuin kölin\nnaulaaminen on tehty loppuun asti, käännetään kangas ylös kannelle\nja naulataan tiheään pitkin keskiliistaa, laidat päällekkäin, niin\npitkälle, kuin se kummaltakin puolelta ulottuu yhteen. Kangas ei\nole niin leveätä, että se peittäisi kannen kokonaan, vaan jää aukot\nistuinsijan eteen ja taakse ja sivuille. Sitte naulataan kangas\npitkin istuinsijan kansiliistaa istuinsijan-kankaan laidan päälle.\nSiitä kohdasta keskiliistalta (kuv. 6). jossa aukko alkaa, pannaan\nliistat istuinsijan pääseiniin kankaan laitojen alle, jotka naulataan\nniihin kiinni; ja kolmikulmaiset aukot peitetään sitte eri tilkuilla.\nIstuinsijan sivulla olevien aukkojen peitteeksi leikataan sopivat\nkappaleet, jotka käännetään äsken kiinni naulattujen kankaanlaitojen\npäällitse, kannen laidan ylitse alas ja naulataan kiinni ylimpään\nlaitaliistaan. Sisälaidat vedetään niiden liistain päällitse, jotka\novat istuinsijan suun laitoina. Ympäri suun kiinnitetään ruuveilla\nvielä ohuet, 8 sm korkeat pystyseinät suojaksi aaltojen loiskeelta\n(kuv. 6 ja 7 EF ja kuva kirjan nimilehdellä). Näiden seinien ja\nistuinsijan suuliistojen väliin pitää puristaa viimeksi mainitut\nkansikangasten laidat. Viimein naulataan istuinsijan suun sivuseinien\nviereen pääseinien päälle suuseinäin pääkappaleet. — Kankaan\nnaulaamisessa on otettava huomioon, että kangasta ei saa naulata kiinni\nniihin neljään laitaliistaan, jotka ovat kölin ja kannen välillä.\n— Jos soveliasta leveämpää kangasta voidaan saada, kuin tässä on\nesitetty, käypi kannen peittäminen paljon yksinkertaisemmaksi. Liian\nharvaa kangasta ei pidä valita. — Jos tahdotaan jättää pääsyä kanootin\nsisustaan, joka kyllä on hyvä sekä kanoottia kuivatessa että runsaampia\nmatkatarpeita pakatessa, voidaan laittaa luukut niiden kolmikulmaisten\nkangastilkkujen sijaan, joilla tässä on esitetty peitettäväksi\nistuinsijan eteen ja taakse jääneet aukot. Sellaisia luukkuja voidaan\ntehdä hyvin monella tavalla, jonka tähden se jätetään kanootin tekijän\noman keksinnön varaan. Huomattava on ainoastaan, että luukkujen pitää\ntarkkaan ja lujasti käydä aukkojen laitoihin joka puolelta, koska\nmuuten kanootin turvallisuus menetetään. Kaikissa tapauksissa pitää\nkokkaan ja perään lähelle emäpuuta kaivaa vähintään 2.5 sm laajuiset\nreiät, joista voidaan laskea kanoottiin kokoutunut vesi pois. Reiät\npidetään korkeilla suljettuina.\n\nUlkoköli y.m. Siihen köliliistaan, johon kangas naulattiin kiinni,\nkiinnitetään ruuveilla toinen nelikulmainen ripa ulkoköliksi. Kokka-\nja peräpuun päälle asetetaan sen jatkoksi soveliaita liistapaloja.\nNiiden vahvikkeeksi voidaan kokka ja perä vielä vuorata hienolla\nvaskilevyllä. — Pitkin ylintä laitaliistaa naulataan kannen laidan\ntasalle kapea liista, joka saadaan siten, että viimeinen hienompi\nliista sahataan pitkittäin kahtia. Nämä liistat höylätään siloiksi ja\nsärmät pyöristetään. Että kangas myöskin kölin ja näiden liistojen alla\ntulisi vettä pitäväksi, naulataan ne kiinni vasta sitte, kuin kanootti\neli kangas on ulkopuolelta jo yhteen kertaan maalattu.\n\nMaalaaminen. Värin määrää kukin mielensä mukaan; valkoinen kanootti\nkuitenkin näyttää vesillä sievimmältä. Kansi ja istuinsijan sisus\non sitä vastoin tehtävä tummemmiksi, koska valkoinen väri auringon\n”paisteessa häikäsee silmiä. Maalataan öljyvärillä kahteen kertaan. Jos\nkäytetään valkoista väriä, on sinkkivalkoinen kestävämpää vedessä ja\nsen tähden parempaa kuin lyijyvalkoinen. Ennen maalaamista voidellaan\nkangasta runsaasti keitetyllä liinaöljyllä (liinaöljy-vernissalla).\n\nPaino. Tämän kertomuksen mukaan tehty kanootti painaa 22 kiloa.\n\nAiro tehdään oksattomasta kuusipuusta. Sen muoto näkyy 8:sta kuvasta.\nPituus on 2 tai 2.5 metriä. Lapojen leveys on 16 tai 18 sm ja pituus 25\ntai 30 sm. Usein tehdään lavat kuperoiksi, joka on parempi soudussa,\nmutta sellaiset airot ovat heikommat. Kummankin lavan juureen pannaan\nnahkainen tai gumminen rengas suojelemaan käsiä vedeltä, jota juoksee\nlavoista pitkin vartta.\n\nKustannuslasku:\n\n  Tarvepuut edellä olevan osoituksen mukaan....... Smk 5:—\n  Kangas Tampereen purjekangasta n:o 4 1,17 m tai\n     70 p. kyynärä. Laatikkoon 1 ja sivuihin 12 m.  \" 14:—\n  Ruuveja ja nauloja..............................  \"  2:—\n  Vaskipilkkejä 1/4 kiloa.........................  \"  1:25\n  Renkaat ja kopit kokkaan ja perään..............  \"  1:—\n  Öljyä ja väriä..................................  \"  6:—\n                                                Summa 29:25.\n\n\n\n\nVarustautuminen pitkälle matkalle.\n\n\nKanootissa ei ole tilaa suurelle ja raskaalle kapsäkille. Tavaravarasto\non sen tähden supistettava niin pieneksi kuin mahdollista, vaan samalla\nsen kuitenkin pitää täyttää kaikki mukavuuden tarpeet ja suojella\nmärkyydeltä ja kylmältä. Saavutetun kokemuksen mukaan annetaan tässä\nmuutamia ohjeita.\n\nEnsinnä vielä kerran huomautettakoon, että pitkillä matkoilla liikkuva\nkanoottimies ei ole kilpasoudun urheilija. Hänelle sen tähden ei ole\nhyötyä noista isokauluksisista ja lyhythihaisista trikoo-paidoista,\njoissa monikin kanoottimies herrastelee kaupunkien satamissa.\nMatkailijan ei tarvitse näytellä käsivarsiensa lihaksia; tarpeellisempi\non hänen suojella auringon paahteella niitä ihon paikkoja, jotka\ntavallisesti ovat peitossa. Tuollainen urheilupuku sitä paitsi\npakottaisi häntä kuljettamaan mukanansa eri vaatteita muutettavaksi\nylle joka kerran, kuin vähänkin kauemmin viivytään maissa: ja siinä on\nvielä yksi syy sen käyttämistä vastaan.\n\nKanoottimiehelle: Väljä flanellipaita, jossa on mukaiset hihansuut\nja leveä, alas käännetty kaulus, jonka alle kaulaliina solmitaan;\nrintataskut nenäliinaa y.m. varten; väri mielen mukaan. Väljät\npolvihousut villakankaasta. Pitkät, tummanväriset sukat ja kengät:\nerittäin sopivat ovat lipokkaat (varrettomat pieksut). Raskaat saappaat\novat kömpelöt ja vastenmieliset kanootissa. Sekä sukat että kengät on\nmuuten teetettävä sellaiset, että voidaan nopeasti riisua jalkansa,\nmilloin tarvitaan vetää kanoottia hyvin virtaisista tai mataloista\npaikoista. Siitä samasta syystä on juuri polvihousujenkin käyttäminen\nvälttämätön. Alushousut myöskin polvihousujen kaavaan. Nuttu mieltä\nmyöten, paraiten viitan muotoinen ja sellaisesta kankaasta, joka\nvähän suojelee sateelta eikä pelkää kastumista. Liivi tarpeeton.\nPäällysvaatteena käytetään saalia, joka yöllä kelpaa peitteeksi.\nSopivin päähine on hieno, kevyt ja pehmeä huopahattu. Puukko vyölle.\n\nPäällysvaatteita otetaan vain yhdet, alusvaatteita ja flanellipaitoja\nsitä vastoin kahdet, niin että voidaan muuttaa tarpeen mukaan. Suurempi\nvarasto on tarpeeton, kun pesettäminen käy päinsä. Yöpukuun kuuluu\npitkä yöpaita.\n\nKanoottinaiselle: Päällyspaita ja lyhyt hame flanellista.\nFlanellimekko, joka voidaan panna nappiin flanellipaidan päälle.\nJalkineiksi sopivat keveät, vettä pitävät, rasvanahkaiset\npuolisaappaat, taikka myöskin pehmeät kengät, joita silloin tarvitaan\nkaksi paria. Alusvaatteita sen verta, että on kerta muuttaa, muuten\nmuodoltaan mieltä myöten, kuitenkin siten, että ovat keveät ja mukavat\nja antavat vapaasti liikkua. Kevyt sadeviitta gummikankaasta tai\nöljytystä palttinasta. Päähine samanlainen kuin kanoottimiehelle. Iso\nsaali välttämätön. Puukko vyölle.\n\nMuut tarpeet: Pieni ompelurasia kaluineen vaatteiden korjausta varten.\n— Kiniiniä ja ooppiumia (käytettäväksi lääkärin määräyksen mukaan).\nSide- tai muuta parantavaa laastaria sekä purkki vaseliinia tai\nlanoliinia. Tulitikkuja. — Kompassi, karttoja (maanmittaus-hallituksen\nkarttalehtiä, joita on saatavana joka kirjakaupassa);\nMatkailija-yhdistyksen käsikirja. — Kanootin korjaamista varten (katso\ntuonnempaa) otetaan purjekangas-tilkkuja, vaskipilkkejä ja purkki\ngummisementtiä.\n\nEväs. Suuria ruokavaroja ei voida ottaa mukaan eikä tarvitakaan, kun\njoka päivä saadaan kyllä päivän tarpeet. Tee ja kakao ovat ainoat,\njoita ei missään tapauksessa pidä unhottaa. Muutamia purkkeja\nlinnunsäilytteitä sopii myöskin kanoottiin ja ne monesti ovat hyvään\ntarpeesen, mutta voidaan tulla hyvästi toimeen ilmankin niitä. Kakaon\nja teeri laittamista varten missä hyvänsä matkan varrella, etsimättä\ntaloja, otetaan mukaan tarpeellisia talouskaluja.\n\nPakkaaminen. Se osa tavaroista, jota on suojeltava kastumiselta,\nasetellaan mukavimmin kahteen vaksikangas-pussiin, jotka voidaan\nhyvästi solmita kiinni, että niihin ei pääse vettä; toisessa pidetään\njoka päivä tarvittavia tavaroita, toisessa muita. Kartat, kompassi ja\nmatka-käsikirja pidetään irrallaan kanootissa tai eri kotelossa, josta\nniitä on helppo saada käsille. — Jos on luukkuja kanootin sisään,\nsäilytetään tavarat paraiten kannen alla, vaan muuten istuinsijassa\nsivukansien alla.\n\nSelkänoja. Pitkällä matkalla istutaan kokoon asetellulla saalilla,\nniin että muuta istuintyynyä ei tarvita. Sitä vastoin ei voida tulla\ntoimeen ilman mukavaa selkänojaa. Tavallisesti käytetään H:n muotoisia\npuutukea, joka irrallaan riippuu istuinsijan suun laidalla ja ruumiin\nkumarrusten tai oikenemisten mukaan liikkuu siinä. Tämän selkänojan\nkorkeus on enintään 24 sm. Se poikkiliista, joka tukea kannattaa\nistuinsijan laidalla, kiinnitetään 8 tai 10 sm päähän nojan yläpäästä.\nHienoa, korkkilastuilla täytettyä ja purjekankaalla päällystettyä\ntyynyä voidaan myöskin käyttää selkänojana.\n\nVara-airo sidotaan kannelle pitkin istuinsijan sivuliistaa, kuitenkin\nniin löyhästi, että se tarpeen tullen helposti saadaan siitä irti.\n\nKansivaate istuinsijan aukolle tehdään keitettyyn liinaöljyyn\nkastetusta palttinasta. Se leikataan ja asetetaan niin, että se\nsoutaessa mukautuu soutajan ruumista myöten, mutta kuitenkin on niin\nirrallaan, että se ei kahlehdi häntä kanoottiin kiinni, jos se sattuisi\nkaatumaan. Maalle noustessa pitää voida panna se kiinni yli koko\nistuinsijan aukon, niin että se suojelee sateelta, vaikka kanoottia oi\njoka kerta kaadettaisikaan alassuin.\n\nJukkonuora, vähintään 6 metrin pituinen, sidotaan kokkarenkaasen. Usein\non nuora perärenkaassakin tarpeen.\n\nSieni. Kokoutuvan veden pois saantia varten pitää aina olla kanootin\nistuinsijassa käsillä pehmeä, pesusieni.\n\n\n\n\nYleisiä ohjeita.\n\n\nSeura. Pitkille matkoille ei matkailijan pidä kanootilla lähteä\nyksinään, vaan vähintään on joku toinen hankittava kumppaniksi.\nPitkillä matkoilla liikkuvan kanoottimiehen pitää osata uida. Jokainen\nvastaa itse omasta puolestaan.\n\nNopeus ja aika. Hyvällä ilmalla soutaa kanoottimies (ja nainenkin)\nhelposti, ilman liikaa voimain ponnistusta, 30 tai 35 kilometriä\npäivässä. Vastatuuli vähentää nopeutta melkoisesti. Aikaa voidaan\narvikoida kullekin matkalle siten, että luetaan 25 tai 30 kilometriä\npäiväksi. Käyttämällä höyrylaiva-kyytiä joillakuilla maikan osilla\nsäästyy aikaa melkoisesti.\n\nMatkakustannuksiksi varustetaan 1 tai 1 1/2 markkaa päiväksi;\nkaupungeissa ja höyrylaivoilla on menoja enempi. Rahat vaihdetaan\nhienoiksi.\n\nKanootin hoito. Rantaan laskiessa on katsottava, että kanootti ei\nraapiudu eikä hankaudu teräviin esineihin. Maalle vetäessä on sitä\npidettävä kölinsä varassa, että kangas ei hankaudu. Yöksi käännetään\nkanootti alassuin. Jos siinä on luukut kanootin sisään, on ne avattava,\nettä kosteus helpommin haihtuu pois ja kangas pysyy kuivana. Kanootti\nvoidaan jättää mihin hyvänsä, yksin kaupunkien laitureillekin,\nvartioimatta. Mitä paremmin se on näkyvissä, sitä paremmin se säilyy\nvaaralliselta uteliaisuudelta; pienuutensa sitä suojelee kylliksi. —\nEnnen lähtöä pitkälle matkalle on kanootti voideltava vedenrajaa myöten\nsulalla talilla ja matkalla uudestaan silloin tällöin.\n\nPaikkaaminen. Jos kanootin kankaasen tulee reikä, paikataan\nse yksinkertaisimmin purjekangastilkulla, joka kiinnitetään\ngummi-sementillä reiän päälle ja sitte voidellaan kokonaan samalla\nsementillä. Kanootin pitää olla paikatessa ihan kuiva. Että tilkku\nsaataisiin vielä paremmin kiinni, leikataan se niin suureksi, että\nlaidat ulottuvat lähimpiin liistoihin reiän kummallekin puolelle,\njoihin laidat naulataan kiinni vaskipilkeillä. Suurempi reikä, jota\nei tällä tavalla saada hyvästi tuhotuksi, paikataan siten, että siitä\n(hätätilassa leikattua pitkin rihmoja sitä suuremmaksikin) pistetään\nsisäpuolelle puupala, joka, jos mahdollista, asetetaan liistojen\nvaraan. Siihen sitte naulataan paikka niin, että laidat hyvästi\npainuvat päällekkäin puuta vasten. Gummisementtiä on nytkin käytettävä.\n\nKanootin kuljetusta maitse on tarkkaan valvottava. Lyhyet matkat\n(1 kilometrinkin) kantaa kaksi henkeä helposti kanootin olallaan.\nPitemmät matkat on kuljetettava hevosella ja kärryillä. Silloin\non tarkkaan katsottava, että kanootti ei täristessä hankaudu\nmihinkään terävään esineesen. Suojeluskeinoina käytetään heiniä,\nmieluisimmin heinäsäkkejä. Tavallisille kaksipyöräisille pitkille\nliistekärryille voidaan helposti sovittaa kolme kanoottia. Samoin\nItä-Suomen nelipyöräisille kärreille. — Rautatiellä kuljettaessa ei\ntarvitse peljätä alusten vahingoittumista. Niitä on paras lähettää\ntavarajunassa. Matkustajajunaan voidaan niitä saada ainoastaan\nasemanpäällikön erityisellä suostumuksella, ja maksukin on silloin\npaljon suurempi. — Höyrylaivoilla, joita lämmitetään puilla, on\nkanoottia suojeltava kipunoilta, jotka tuota pikaa polttavat siihen\nreikiä.\n\nKoskista ja virroista kulku. Missä soutamalla voidaan päästä\nvastavirtaan, ei ole mitään muuta peljättävää kuin vastaan tulevat\ntukit ja alukset. Jos ei soutu riitä voittamaan virran kovuutta,\nkoetetaan jukosta vetää kanoottia ylös pahasta paikasta. — Laskiessa\nalas virtapaikoista ei pidä yleensä varmasti luottaa rantalaisten\nilmoituksiin eikä neuvoihin. Jos on korkeita ja kuohuvia aaltoja taikka\nkiviä laskettavassa koskessa, on aina noustava maalle tarkastelemaan.\nJos päätetään laskea, pitää koko aika vakavasti katsoa eteen päin\npitkin virtaa, ja soutaa tiheään ja voimakkaasti. Katsahdus sivulle,\nohi tanssiviin rantoihin, huimaa. Jos koskesta paraikaa lasketaan\ntukkeja, ei tarvitse ajatella jäljestä tulevia, vaan ainoastaan niitä,\njotka ovat edellä. Jos sitä vastoin päätetään kiertää koskea maitse,\nvoidaan kanootin kantamisia melkoisesti lyhentää käyttämällä hyväkseen\nrannoilla tavallista vastavirtaa, jota myöten voidaan soutaa ihan pahan\npaikan niskaan asti. Samoin on vastavirrasta etua, jos on kaksi koskea\nihan peräkkäin. Jos silloin lasketaan ensimmäisestä, voidaan ajoissa\nkääntyä rannan vastavirtaan ja siten nousta maalle toisen kosken\nniskaan. Tässä on kuitenkin muistettava, että ei saa liian jyrkkään\neikä liian aikaisin kääntyä, koska silloin kanootti voi helposti\nkaatua. — Viimeksi vielä huomautettakoon, että koskista ei pidä muiden\nlaskea kuin aivan tottuneiden kanoottimatkailijain, jotka vähitellen\novat saavuttaneet taitoa harjoittautumalla ensin pienemmissä\nvirroissa. Sillä koskenlasku ei ole vaaraton. Jos koskessa käy suuret\naallot, niin siinä sitä paitsi saa hyvän kylvyn kuohuista.\n\nRajuilma. Kanootti kestää hyvästi myrskyäkin ja suuria aaltoja.\nKuitenkin on soutu silloin raskas ja vaatii alinomaista suurta\nvalppautta. Parempi siis on pyrkiä maalle kuin uhoitella luonnon\nvoimia. Jos järvi äkisti rupeaa kovasti aaltoilemaan, täytyy pitää\nkanootti suoraan vasten tai myöten aaltoja. Syrjätuulta on kartettava.\n\nKaatuminen. Vaikka kaatumista ei tarvitse peljätä, jos vain\ntavallisella varovaisuudella ja ymmärtäväisyydellä kanoottia ohjataan,\non kuitenkin säännöllisesti pidettävä jukkonuoran pää sidottuna esim.\nvyölle tai muuten vaatteihin. Sillä kuin joudutaan pois kanootista,\nse silloin ei jää ajelehtimaan aaltojen ja tuulen mukaan. Helposti se\nsiten saadaan kiinni ja voidaan ratsastaa sen kölillä rantaan asti.\nKovalla tuulella on raskas kääntää kanoottia ylössuin ja hyvin vaikea\nvähitellen päästä istuinsijaan. — Jos ei ole vara-airoa, on se ainoa\nairo, kuin muassa on, sidottava koskipaikasta kanoottiin hienolla, niin\npitkällä nuoralla, että se ei haittaa soutua.\n\n_Parempi on karttaa vaaraa kuin tahallaan antautua sille alttiiksi._\n\n\n\n"]