[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f4VDtx3o1ri-Gr_vmoIbagwYSXWv22ew7fCpF8ugeXCs":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},2734,"Neidon ryöstö","Halme, Kaarle (aka Halla, Raju)",1864,1946,"2734-halme-kaarle-neidon-ryosto","2734__Halme_Kaarle__Neidon_ryöstö","Kolminäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1927,null,8694,50383,false,70988,[23],"Finnish drama -- 20th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Neidon ryöstö : Kolminäytöksinen huvinäytelmä\" by Kaarle Halme is a theatrical play written in the late 1920s. The story revolves around the lives of Hankalan Matti, Eeva-Kaisa, and their children Janne and Anna, as they navigate the complexities of familial and societal expectations in a rural Finnish setting. The play explores themes of love, tradition, and the clash between progress and old values, particularly in the context of Anna's romantic prospects.  The opening of the play establishes a festive yet introspective atmosphere, taking place on Midsummer Eve. Matti and Eeva-Kaisa reflect on their lives and the passage of time as they prepare for a change, indicating a possible transition in their family dynamics. We learn of Anna's budding feelings for Tourulan Atte, which brings forth the tension between parental authority and youthful desire. As familial discussions unfold, the conflict between tradition and the desire for a new beginning is introduced, setting the stage for the unfolding drama where old values will be challenged by youthful aspirations. (This is an automatically generated summary.)",[],226,"Kolminäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu Hankalan taloon. Tarina seuraa itsepäistä isäntää Mattia, joka yrittää omalla kulmikkaalla tavallaan sopeutua muuttuvaan maailmaan ja perheensä uusiin aatteisiin.","Kaarle Halmeen 'Neidon rystö' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2734. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","NEIDON RYÖSTÖ\n\nKolminäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nKAARLE HALME\n\n\n\n\n\nJyväskylässä,\nK. J. Gummerus Osakeyhtiö,\n1927.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nHANKALAN MATTI, isäntä.\nEEVA-KAISA, emäntä.\nJANNE, heidän poikansa.\nANNA, heidän tyttärensä.\nTOURULAN ATTE.\nSULAKAN ISÄNTÄ.\n\n\nNÄYTTÄMÖ.\n\nHankalan arkiinpa kaikissa näytöksissä. Aika: nykyinen.\n\n\nOHJEITA ESITTÄJILLE:\n\n_Hankalan Matti_ on vanhan ajan mies, joka on elänyt vain talolleen\nja työlleen, kunnes, lasten tultua isoiksi, on ruvennut vähin\naavistelemaan, että ilmassa liikkuu myös henkisen kehityksen\nharrastuksia. Hän huomaa itsestään ja emännästään, että he ovat eläneet\naikansa liian yksipuolisesti. Toiminnan miehenä ja omavaltaisesti\npäättää hän korjata virheen, yrittämättä millään tavoin syventyä\nasioitten ytimeen. Eikä hän sitä osaisikaan, sillä ei hän ole tottunut\nihmisten eikä asioitten ydinkohtia ajattelemaan. Itse hän on kolea\nluonne, joka ei hevin tajua hennompia mielialoja, mutta ei hän ole\nhäijy eikä ilkeä. Päinvastoin on hän hyvinkin rehti ja oikeudenmukainen\nomalla yksiviivaisella ja itsekkäällä tavallaan. Syvempää huumorin\ntajua ei hänellä ole, mutta laskee sentään pientä leikkiä oikoisella\ntavallaan ja nauraa mielellään, mutta siinä naurussa ei ole mukana\nsydämellistä hilpeyttä, vaan pikemmin kailottavaa ylpeyden ja\nmahtavuuden ilmaisua, kuten turhan kova-äänisessä puhelussaankin.\nHän on tottunut kulkemaan maailman läpi yksipuolisen tarmonsa ja\nankaruutensa asein ja olisi tuiki mahdoton millekään muulle kehityksen\ntielle, ellei sattuisi joutumaan sellaiseen hämmästyttävään olotilaan,\nmissä ei mikään voima auta ja oikeuskäsitteetkin kääntyvät häntä\nvastaan. Alkuperäisen vaiston avuin tajuaa hän heti iskun saatuaan,\nettä hän on asiansa hävinnyt, mutta sen tunnustaminen ja uuden kannan\nmuodostaminen tuottaa paljon kiemurtelua hänelle itselleen ja huolta\nympäristölleen. Mutta kun hän huomaa entisen varmuutensa aivan\nkuin altaan luisuvan, omistaa hän uudet käsitykset rehellisesti ja\nvilpistelemättä, vaikka häntä kovin ujostuttaakin oma kohoamisensa\nuusille ja vähän oudoille asemapaikoille, joista hän ei näin äkkiä voi\npuhua muuten kuin kaartelemalla ja omahyväisyytensä varjossa. Tämän\nomaiset ymmärtävät ja asettavat sanansa sen mukaan. On sileäksi ajeltu,\nei käytä enää kurkkupartaa eikä pitkää tukkaa. Ikä 60 v.\n\n_Eeva-Kaisa_ on koko olemukseltaan herttainen. On ollut nuoruudessaan\ntoinen luonne, jonka väreily vieläkin joskus pilkistää sen painon\nalta, jota hän niin urhoollisesti ja kauniisti on miehensä valtikan\nvarjossa kantanut. Hän on pieni ja laiha ja hänestä uhoo enemmän\nherkkää henkevyyttä kuin toimeliaisuutta. Ikä 50 v.\n\n_Janne_ on älykäs, leppoisa ja aina hyväntuulinen. Sanoessaan\ntarkoitettuja pistoksia ja sutkauksia, ei hän niitä korostele eikä tuo\ntarjottimella esille. Ne sukeltuvat kuin itsestään hänen hymyileviltä\nhuuliltaan. Joskus käyttää hän kirpeätä kaksimielisyyttä lauseissaan,\nmutta pysyy aina maltillisena, eikä koskaan unohda kunnioitustaan\nisäänsä kohtaan. Liikkuu sirosti ja tekee näppärän vaatimattomasti\ntehtävänsä. Ikä 26 v.\n\n_Anna_ on iloinen ja huoleton, mutta toiminta kiertyy heti niin\ntiukasti hänen ympärilleen, että iloisuus pusertuu syrjään. Jäljelle\njää herttaisuus ja sydämellisyys. Ikä 22 v.\n\n_Atte_ on rauhallinen miehevä mies, ystävällinen ja lyhytsanainen. Ikä\n28 v.\n\n_Salakka_ on tasainen ja maltillinen. Ikä 35 v.\n\nNäytelmä vaatii huoliteltua esitystä. Kellään ei ole tilaisuutta\nhutiloimiseen.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nIltapäivä juhannus-aattona.\n\nEEVA-KAISA (hommailee senkin laatikoitten ääressä)\n\nMATTI (tulee ulkoa, hitaasti ja mietteissään, kurkistaa asiattomasti\nakkunasta, pysähtyy katsomaan emännän askartelua ja menee sitten\nkeinutuoliin istumaan.)\n\nTuota — tuota! Jaa—hah! Juu—huh!\n\nEEVA-KAISA (sydämellinen nauru äänessä)\n\nJoko jo — vaariseni? Muuttoikäväkö huokailuttaa?\n\nMATTI (etsii piippunsa, jota katselee tutkien)\n\nÄlähän nyt hätäile, Eeva-Kaisa! Ei tässä vielä vaareja eikä muoreja\nolla, vaikka muutetaankin vanhusten kranttiin.\n\n(Yrittää kohottaa mielialaansa.)\n\nSaakuriako niillä kamareilla sitten tekisi, jollei niihin menisi\nasumaan. Mutta eipä talon hallitus silti tänne jää! Kyllä se seuraa\nmeitä — vielä — vastaiseksi.\n\nEEVA-KAISA\n\nKaipa jo minun puolestani voisi jäädäkin Jannelle. Olemmehan jo talon\nvaljaissa olleet pitkän tovin.\n\nMATTI (täyttelee piippuaan)\n\nJaa, jaa! Tovinpa kylläkin! Oli kai juuri näin juhannuksen alla, kun —\nkun — (äänekkäästi ja leikillisesti, vilkaistuaan Eeva-Kaisaan) — kun\ntoin sinut täyttelemään noita samoja laatikoita, joita nyt tyhjentelet.\n\nEEVA-KAISA (pysähtyy askartelussaan.)\n\nJuhannuksen allako? Allapa tietenkin, hyvä mies, koska oli juuri\njuhannusaattona niinkuin nytkin.\n\nMATTI\n\nKas, kas! Kylläpä sinulla on visu pää muistamaan —\n\nEEVA-KAISA\n\nTottahan nyt sen verran! Ja siitä on tänään täsmälleen kolmekymmentä\nvuotta.\n\nMATTI (lystikkäästi)\n\nJaa, jaa! Räknäämään sinä olet aina ollut kuin paras puukhollari. Voi\nolla ehkä prikulleen kolmekymmentä vuotta. (Vähän surumielisesti.)\nMutta suotta on noita pahuksia — noita ajan nystyröitä numeroihin\npanna! (Kohentaen ääntään.) Nehän ovat vain kuin lumikieppejä\ntukkoisella tiellä. Saakuri sellaiset periköön! Ikäkö muka vaivaisi\nmeitä? Ohoh! Sinä olet mielestäni kahdenkolmatta vanha, niinkuin olit\nsilloin —\n\nEEVA-KAISA (nauraa hiljaisesti)\n\nTyttäremme Anna on jo kolmannellakolmatta.\n\nMATTI (yrittää harmistua)\n\nÄlä puhu mitään kakaroista! Älä, hyvä ihminen! Me olimme täysiä ihmisiä\nja remseitä kuin kirmailevat varsat. Minä olin kolmissakymmenissä — ja\nolen aina samassa —\n\nEEVA-KAISA (ilakoiden)\n\nUnohdat Jannen! Hän on nyt vuorolleen kohta siinä ijässä. Ja siksihän\nme teemme muuttoa vanhuksien puolelle, kun Janne meinaa hakea emännän\ntaloon.\n\nMATTI (kohottaa ääntään)\n\nKuules, Eeva-Kaisa! Saakuriko sinuun on mennyt, kun tuollaista\nlörpöttelet! Jos sinä et hyvällä suostu pysymään entiselläsi —\nkahdenkohnatta vanhana, niin saat olla emäntänä — vaikka sata vuotta\nvielä — että todellakin vähän vanhentuisit — ja viisastuisit.\n(Nousee kävelemään.) Vanhuuden tähdenkö minä muka talon antaisin\nJannelle? Ee-hei! Ei sinne päinkään! Minä vain tahtoisin lystikseni\nvähän herrastella. Me rupeamme nyt katselemaan ympärillemme. Puolen\nvuosisataa olen tonkinut turpeita ja myllännyt multaa kuin myyrä,\nottamatta osaa muuhun kuin omaan uurastamiseeni. Etkä sinäkään ole\nelämässäsi nähnyt muuta kuin lehmäsi, vasikkasi, kangaspuusi ja\nrukkisi. Näin me olemme eläneet, sillä näin meille opettivat heimoperu\nja karu luonto. Nyt sanotaan kaikissa käänteissä, että me olemme\nkansalaisia, joilla on erinäisiä oikeuksia ja velvollisuuksia ja että\nme olemme valtakunta ja kansakunta ja yhteiskunta. No ne nyt mahtuvat\nkalloon, mutta sanotaan vielä paljon muuta, mistä meillä ei ole koettua\ntietoa eikä elettyä kokemusta. Kysy vain tyttäreltäsi tai pojaltasi,\nniin et ymmärrä heidän vastaustaan! Et ymmärrä! (Asettuu kiivaana\nkeinutuoliin.) Mutta minä kysyn sinulta, eikö voi oppia ymmärtämään?\nHäh?\n\nEEVA-KAISA (alistuvasti)\n\nSinä kyllä jo ymmärrät, koska osaat noin puhuakin. (Menee Matin viereen\nja panee kätensä hänen käsivarrelleen.) Jos luulet, että meille on\nhyötyä joittenkin asioitten katselemisesta, niin ruvetkaamme sitten\nkatselemaan!\n\nMATTI\n\nNo, näetkös! Heti sinä olet taas kahdenkolmatta ikäinen! Ja juuri\nniin pitää olla, sillä elämä on juossut meiltä karkuun. Sitä on\notettava hännästä kiini ja lujasti. (Haparoi Eeva-Kaisan palmikkoa.)\nNoin! Muistatko, kuinka usein minä tartuin mielihyvin sinun paksuun\npalmikkoosi — mutta — missä ihmeessä sinun kourantäyteinen palmikkosi\non —\n\nEEVA-KAISA (hiljaisesti)\n\nEi sitä enää ole — — —\n\nMATTI (hämillään)\n\nEi ole —?\n\nEEVA-KAISA\n\nNämä vuodet ovat sen riipineet hiiren hännäksi.\n\nMATTI (istuu hiljaa, rykäisee sitten, mutta vaikenee taas, ottaa sitten\nEeva-Kaisan käden, jota silittelee)\n\nNäes nyt! Ääh! Saakuri sentään! Mitä minun pitikään sanoa? Niin! Se\nlentävä lempo — se elämä! Se on vilistänyt huomaamattamme omille\nteilleen ja jättänyt meidät nokka maata kohti tuijottamaan tätä\nHankalan taloa. Mutta minä sanon, että Hankala ei enää meidän\ntorhimisistamme parane. Mutta meitä itsiämme olisi vähän torhittava.\nSen huomautit vallan ilmielävästi — kun — kun — (iloisemmin) — mutta\nälä välitä siitä — siitä hiirenhännästä! Naisethan käyttävät nyt\nsamallaista tukkaa kuin miehet minun lapsuudessani. Samanlaista\nheiluvaa lauhaa. Hiirenhäntä poikki vain — ja siltä kohdalta olemme\ntarranneet elämää niskakarvoista — ja sitten tartumme sitä korvista ja\nkoivista —\n\nEEVA-KAISA (naurusuin)\n\nMitä sinä nyt hulluttelet! Sinähän puhut hassuja juttuja kuin ennen —\n\nMATTI (ylimielisenä)\n\nJuuri prikulleen kuin ennen! Sanoitpa sanan! Me olemme ihan\nentisellämme. Mutta emme katsele enää ainoastaan vaon pohjiin ja\nsakkasaaveihin, vaan ympärillemme. Käymme sinne, minne muutkin ihmiset.\nNäemme, kuulemme, opimme ja elämme kuin muutkin, mutta vaikenemme\nvisusti. Emme puhu sanaakaan sokkoudestamme, etteivät ne nauraisi\nmeille. Me katselemme kaupungit ja eduskunnat ja puolueet ja juhlat\nja radiot ja kaikki yhteen myttyyn. Otamme selvän, näetkös, minne\nkuljetaan ja minnepäin valtakunnan viiri viittaa.\n\nEEVA-KAISA\n\nMeinaatko sinä, että —\n\nMATTI\n\nJuuri vissisti meinaankin, että Hankalan haltiaväki rupee leiskumaan\nruumiinsa ja sielunsa terveydeksi. Astukoon Janne talon ohjaksiin\nja Anna — se sopii tyttölapselle — pysyköön meidän tarakassamme.\n(Naurahtaa hyväntuulisena.) Muutenhan ihmiset luulisivatkin meidän\nkuljeskelevan kihlamarkkina-matkoilla — vai — häh!\n\nEEVA-KAISA\n\nKoska maailman päivinä olet kaiken tämän myllerryksen päähäsi\npäntännyt? Sentähden kai oletkin ollut niin viisaan näköinen koko\nkevään.\n\nMATTI\n\nNo, no, no! Jätä silleen, viisastelija, ja mene hepeneittesi kimppuun!\n(Sytyttää tupakan, kun emäntä siirtyy entiseen työhönsä.) Viisaan\nnäköinen! Hyh! Vihainen minä olen ollut. Kai sen tiedät, että minua\novat suututtaneet ne Tourulan Aten hommat meidän yhteismaamme suhteen,\nkun väeltä väkisin tahtoi Jokipartaan torpan myytäväksi tehtaalle.\nMutta minä en meidän osaa myynyt, enkä myy!\n\nEEVA-KAISA\n\nAtte kuuluu myyneen ja saaneen vielä sähkövoiman talon koneisiin ja\nvalaistuksiin.\n\nMATTI\n\nMyyköön ja saakoon ja iloitkoon! Mutta mistä sai myymisen ramun\nsellainen nahjus? Mistä sai? (Nauraa.) Siitä kai, ettei kyennyt\nvastustamaan ostajan kärttymistä! Ei edes minun turvissani! Hyi,\nsaakuri! Mutta olkoon omillaan! Sitä juttua en enää kieleni kärkeen\npäästä. Meillä ei ole enää yhteismaata ja se on sen lorun loppu. Välit\nselvinä siihen mieheen!\n\nEEVA-KAISA\n\nAtte on muuten hyvin kunnon poika ja asuu talonsa hyvin.\n\nMATTI\n\nSiitä en sano mitään. Asiaton arvostelu ei kuulu minulle. Oli mikä oli!\n(Nousee.) Ja nyt menen sanomaan miehille, että lähtevät Juhannuslimojen\nhakuun.\n\nEEVA-KAISA\n\nNäinkö varhain?\n\nMATTI\n\nOn pitkä matka! Näes! Minä haetan ne Jokipartaan viidakosta.\nTourulaanpa ei noudetakaan sieltä juhannuslehtoja. Mutta Hankalaan\ntuodaan, jos ei muun, niin lystin vuoksi.\n\nJANNE (tulee vasemmalta)\n\nMATTI (sanovinaan leikkisän riehakkaasti)\n\nEikös niin, Janne?\n\nJANNE (empimättä)\n\nNo, oli menneeksi! Arvion kauppaan!\n\nMATTI\n\nNäes, äitiseni! Taitaa olla reilu miehen alku, tuo Janne! Uskoo\nisäänsä! Jotakin vanhasta kansasta vielä elää. (Menee oikealle.)\n\nJANNE\n\nKas, kun isä oli taas entisellä leikkituulellaan! Minua jo onkin\nsurettanut.\n\nEEVA-KAISA\n\nMikä sitten?\n\nJANNE\n\nOlen pelännyt, että jos isää ja äitiä ei miellytäkään — tai — niin —\nnuo uudet kamarit — ja —\n\nEEVA-KAISA\n\n— ja talon antaminen. Niin! Sitä minäkin olen pelännyt, mutta vallan\nsuotta. Isää on vain harmittanut se Jokipartaan juttu.\n\nJANNE (kävelee)\n\nSe onkin riivatun ilkeä paikka, kun — niin juuri kun, kun!\n\nEEVA-KAISA\n\nNii-in! Jos Atte jotakin ajattelee meidän Annasta, niin tyhmällä tapaa\nhän aikeensa on alottanut.\n\nJANNE\n\nLuuleeko äiti, että isä panee pahasti vastaan? Nouseeko takajaloilleen?\n\nEEVA-KAISA\n\nUskon, että kieltää kokonaan. Isä on Atteen niin myrtynyt, ettei halua\nedes puhuakaan hänestä. Sen kuulin äsken. Olen kovin pahoillani Annan\nvuoksi. Mikä sen Aten riivasikin siihen yhteismaan myöntiin?\n\nJANNE (istuu keinuttelemaan)\n\nNo, helkkari! Se sähkövalo Annalle! Navetat ja maitokamarit ja kaikki\nnurkat täyteen valoa Annaa varten. Ei muka ennen voinut kosimaankaan\ntulla. Tänään se nyt meinaa kavuta Jokipartaan yli.\n\nEEVA-KAISA\n\nÄlä nyt! Tänäänkö?\n\nJANNE\n\nNiin sanoi aamulla, kun tapasimme tuolla moisiolla.\n\nEEVA-KAISA (hätääntyneenä)\n\nVoi, hyvänen aika! Jätänpä heti tämän hypistelyni —\n\nJANNE\n\nNo, ei nyt hätäillä! (Nauraa.) Pian kai äiti tuon laatikkonsa kiini\ntyöntää.\n\nEEVA-KAISA\n\nMitä minä näistä! Eiväthän nämä karkaa, (Sukoilee tavaroita\nlaatikkoon.) Mutta juhannusilo ehkä karkaa! Mitähän isä sanoo?\n\nJANNE\n\nMitä se auttaa, mitä isä sanoo! Anna ja Atte ovat asian jo päättäneet\nja me pidämme heidän puoltaan. Sanomme juu, juu — ja jaa, jaa!\n\nEEVA-KAISA\n\nMe? Ole nyt! Mekö annamme Annalle myötäjäiset ja perintörahat? Ei,\npoika parka, meistä turvaa tule! Ja sitten vielä! Atessa ei ole miestä\nkiistan käyntiin.\n\nJANNE\n\nEiköhän sentään asian vuoksi, jota on kauan hautonut. Itsepäinen\nsuomalainen hänkin on.\n\nEEVA-KAISA\n\nEn usko! Astuu tiepuoleen heti, kun kuulee ensimmäisen risahduksen. Ja\nminua niin peloittaa Annan tähden. Vieläkö se jäi sinne uutiskamareihin\nhäärimään? Taisi ruveta kukittelemaan siellä, koska ajoi minut tieheni?\n\nJANNE (hymyilee)\n\nEnkä sano! Uteliaisuus ei auta yhtään. (Vakavasti.) Mutta minä mielisin\nsanoa, että Atesta minulla on toinen käsitys kuin äidillä, vaikkei hän\nsuulla suurentele. Lujaa maata on kantojen alla.\n\nEEVA-KAISA\n\nEipä tässä pieni lujuus paljon paina. Tiedäthän miten taipumaton isä\non, jos niikseen tulee.\n\nJANNE\n\nKyllä tiedän, mutta isä on viime aikoina vähän niinkuin muuttunut.\nLuulen, että hän kevään kuluessa on miettinyt yhtä ja toista — ja sanoi\nkerrankin, että antaa uusien tuulien vain puhallella, ei niistä hallan\nvaaroja tunnu uhoavan.\n\nEEVA-KAISA (työntää laatikon kiinni)\n\nNiin, Janne! Niin se kyllä on. Isä on muuttumaisillaan vähän toiseksi\nja tahtoo kaikkeen tutustua. Sen kuulin äsken. Mutta onko hän niin\nmuuttunut, että antaa Annan mennä Tourulaan — sitä epäilen. (Ryhtyy\njärjestelemään pikkutavaroita siellä täällä.)\n\nJANNE (pyyhkii tukkaansa)\n\nSepä se! Antaa ehkä muitten ohjaksien roikkua, mutta omiansa pitelee\nsitä tiukemmalla. Niinkin voi olla.\n\nEEVA-KAISA\n\nTietääkö Anna, että Atte aikoo tänään tulla kosimaan?\n\nJANNE\n\nEn minä ainakaan sanonut. Olisikohan pitänyt? Olisi kai pitänyt\nvalmistaa isän vastahankaan —\n\nEEVA-KAISA (akkunan luona)\n\nMutta tehdään se varovasti — hiljalleen — näkyy tulevan jo kuistille —\nhoh, hoh — olisipa nyt juhannus voinut mennä säyseemminkin —\n\nJANNE\n\nNo, no, äiti! Rauhoitu! Eihän vielä ole mitään tapahtunut.\n\nANNA (tulee oikealla rivakkana ja touhuisena)\n\nÄiti hoi! Nyt saat tulla katsomaan kammareitasi! Minä en sano mitä\nsiellä on, mutta siellä on pikkurikkisen näkemistä ja paljon, valtavan\npaljon kuulemista. Ja polskan minä tanssin äidin kanssa heti siunatuksi\naluksi! Heipparallaa! (Kiepahtaa vähän äidin ympärillä.)\n\nEEVA-KAISA (leppeästi ja naurunsekaisesti)\n\nMenetkös siitä — touhupää. Jos isä näkee, niin saat ripsua.\n\nJANNE\n\nMitä kuultavaa siellä on? Onko pelitoosa, joka rimputtaa jatsia?\n\nANNA\n\nVoi sinua, poropeukalo! Tiedätkö mikä epeli on pääskynen? Tulkaa\nkuulemaan! Räystäitten ympäristö ihan kuhisee ja koko ilman täyttää\nsellainen viserrys, että ihminen vallan riemuun pakahtuu. No! Mennään\njo!\n\nJANNE\n\nOdota nyt siunaama! Annahan, että poltan pienen tupakan. Kyllähän ne\npääskyset siellä mekastavat koko kesän. Harjoitelkoot nyt ensin!\n\nANNA (menee sohvaan istumaan)\n\nOn siellä muutakin! Nähtävääkin! Mutta en sano! — Oh, hoh! Kas!\nTuntuukin mukavalta, kun saa vähän istahtaa. Jalat eivät tunnu\nymmärtävän pääskysistä ja kehkeimmästä kesästä yhtään mitään! Oi, oi,\njos nyt tulisi vieraita näkemään niitä kammareita! Sanon, että kyllä\nsietäisivät katselemisen.\n\nEEVA-KAISA (asettuu tuolille pöydän ääreen)\n\nTaitaapa tullakin vieraita. Janne kertoi.\n\nANNA\n\nNo, nepä kreivin aikaan! Kuka tulee?\n\nJANNE\n\nTourulan Atte — aikoi —\n\nANNA\n\nAtteko — tänään?\n\nJANNE\n\nEtkö tiennyt sitä?\n\nANNA\n\nEe-en! Mihinkähän aikaan? Sanoiko sulle?\n\n\nJANNE\n\nSanoi — ehkä tulevansa — näin — näihin aikoihin — niin sopimattomaan\naikaan kuin suinkin —\n\nANNA\n\nVieraisiinko — vai —?\n\nEEVA-KAISA\n\nEi kai juuri vieraisiinkaan — (arasti) — en luule isän kutsuneen.\n\nANNA\n\nYksinkö tulee?\n\nJANNE\n\nNiin kai — ellei tuo puhemiestä tullessaan. Saat kai sen tietää —\nkosimaan tulee — riiaamaan.\n\nANNA (huudahtaa hämmästyneenä)\n\nAi jee — (hetken kuluttua painokkaasti) — -peri!\n\nJANNE (nauraa)\n\nÄlä pahastu, äiti! Ei Anna kiroile, mutta joskus kanakin kiekaisee, kun\nse on oikein iloissaan.\n\nANNA\n\nMutta minäpä en olekaan iloissani!\n\nEEVA-KAISA (yllätettynä)\n\nNo, ihme! Et sitten väiltäkään Tourulan Atesta? Vai et! (Toimekkaasti.)\nMutta suotta sentään pahastua kysyjälle! Pianpa hänestä selvitään!\nLuulen, että isä ei huolisikaan hänestä vävykseen, eikä antaisi sinua\nTourulaan.\n\nANNA (ihmetellen)\n\nEikö huolisi — eikä antaisi — mikä vika Atessa sitten on?\n\nJANNE (tekeytyy välinpitämättömäksi)\n\nMitäpä sellaista utelet miehestä, joka ei tunnu olevan sinun makuasi!\n\nANNA (kivahtaa)\n\nKuule, Janne! Menitkö sinä kosimaan Raution Helmiä ilman, että Helmi\ntiesi tulostasi?\n\nJANNE\n\nMenin ja ajoin vielä Raution porttipieleen että tärähti.\n\nANNA (salpaantuneena)\n\nEtkä saanut rukkasia?\n\nJANNE\n\nEn saanut, koska ensi pyhänä kuulutetaan — ainakin pappi lupasi.\n\nANNA (räiskähtäen)\n\nMutta Atte saa rasat — ja tikkurit — ja tumput — se on vissi se!\n\nJANNE (vakavana)\n\nÄlähän nyt lähde laukkaamaan noin suin päin. Tämä asia on kiperämpi ja\nkovempi kuin veräjäpieli.\n\nEEVA-KAISA\n\nMinä olen kauan pelännyt ja surrut sinun puolestasi, kun olen luullut,\nettä sinä pidät Atesta —\n\nANNA\n\nNiinhän minä pidänkin. Se on selvä asia! Mikä siinä surettaa?\n\nEEVA-KAISA\n\nMinä en ole hennonut sanoa sinulle, ennenkuin tuli pakko, että isä kai\nvastustaa — eikä hyväksy Attea —\n\nJANNE\n\nNiin! On hyvin luultavaa, että isä kykenee yksinkin hoitelemaan\nasian kielteiset puolet. Et tee viisaasti, jos rupeat leikittelemään\nvakavassa asiassa. Isä osaa yksinkin panna peen eteen.\n\nANNA (katsellen kumpaistakin)\n\nMitä tämä on? Leikkiäkö vai totta? Tarkoitatteko te, että isä —\n\nEEVA-KAISA\n\nMe emme tiedä varmasti, mutta ainakin minä pelkään, että isä tulee\nantamaan Atelle pikaisen lähdön — ja sentähden halusin valmistaa sinua,\nettei isku yllättäisi. Taisit äsken puhella vain piloja —\n\nANNA (kiihkeästi)\n\nTietysti piloja! Ehkä Atte juuri siksi tuleekin tietämättäni, kun on\notaksunut minun tuntevan isän vastahakoisuuden — tai — kuka sanoo, että\nAtte siitä tietää mitään?\n\nEEVA-KAISA\n\nKaipa hän muistaa, kuinka isä myrtyi hänelle siitä Jokipartaan asiasta.\n\nANNA\n\nMiksi Atte ei olisi saanut omaa osuuttansa myödä?\n\nJANNE\n\nMiksikä ei! Kylläpä saikin — ja myikin, mutta hinta putosi — ainakin\nmeidän osuudelle — ja hyvien välien silta katkesi.\n\nANNA\n\nOletko sinäkin Atelle vihanen?\n\nJANNE\n\nEn ole. Minä ymmärrän miten suuren arvon Atte pani sähkövoimalle, jota\nei mitenkään muuten olisi saanut. Sinun tähtesi oli Atte päättänyt\nhankkia sähkövalon, vaikka se maksaisi koko Jokipartaan osuuden. Ja hän\nteki oikein — minun mielestäni.\n\nEEVA-KAISA\n\nNiin minunkin mielestäni. Olen aavistanut Aten syyt, mutta hyvä oli\nettä sanoit.\n\nJANNE (leikkisesti)\n\nOli sanottava, kun tässä meinattiin ruveta kiekuilemaan. Atte itse\nei paljoja sanele eikä tekojaan julistele. Ei edes erehdyksiäänkään\npuolustele.\n\nANNA (painaa päänsä, tuntien tappion)\n\nJa — ja isän mielestä — ei Atte menetellyt oikein? Niinkö?\n\nJANNE\n\nNiinhän isä on sanonut.\n\nANNA (kiinteämmin)\n\nJa minun mielestäni ei isä menettele oikein, jos siitä syystä tuottaa\nAtelle ja minulle ikävyyksiä.\n\nEEVA-KAISA (lohdutellen)\n\nKuka takaa vaikkei tahtoisikaan. Äsken hän puheli minulle\nkaikenlaisista tuumistaan ja siitä, että on tullut jäätyä vähän\njäljelle yhdessä ja toisessa kohdin. Katsellaanpa nyt ja pysytään vain\nrauhallisina!\n\nJANNE\n\nOikein, äiti! Rauhallisina on pysyttävä — tuli mitä tuli. Suotta on\netukäteen maalata sorkkajalkaa seinälle.\n\nANNA (lujasti)\n\nEn minä maalaa enkä piirusta, mutta sen sanon, että olen laillisessa\nijässä ja päätän itse asioistani — tällaisista elämän asioista.\n\nEEVA-KAISA\n\nNiin, niin, lapseni! Sydämeni sanoo, että olet oikeassa, mutta älä\nkuitenkaan sano sitä isälle! Älä ainakaan nyt yhteen öläkkään!\nMietitään sitten — myöhemmin!\n\nJANNE\n\nMinun mielestäni on paras, että me lapset pysymme poissa ja annamme\nAten hoitaa asiansa isän ja äidin kanssa —\n\nEEVA-KAISA\n\nOlkaapas hiljaa! Sieltä kuuluu juttelua kartanolta!\n\nJANNE (menee akkunan luo)\n\nNo, vissisti! Siinähän se poika jo onkin — juttelee isän kanssa.\n\nEEVA-KAISA (nousee)\n\nOi, voi, kuinka sydämeni pampattaa!\n\nANNA (nousee)\n\nÄiti kulta! Minä lupaan sinulle, etten poikkinaista sanaa sano, vaikka\nmitä tapahtuisi. (Syleilee äitiä iloisena.) Menemme Jannen kanssa sinun\nkukkaiskammariisi ja tanssimme neekeri-koputusta juhlan kunniaksi.\n\nJANNE\n\nEikös se Atte —! Kuinka pääsikin veräjälle niin vähin äänin? Se on\ntullut uudella autollaan. Onpa siivo kone' Ei ole pyrissyt eikä\npörissyt!\n\nANNA (ryntää akkunaan)\n\nÄlä nyt! Onko se ostanut auton? No, voi minun päiviäni! Äiti! Tule\nkatsomaan!\n\nEEVA-KAISA\n\nEi, ei! Minun täytyy mennä pyytämään vierasta sisään. Kuka sen isän\ntietää — (Menee oikealle.)\n\nANNA\n\nKatso nyt, Janne! Kuka tuo toinen mies on! Eihän Atte vain ole ottanut\npuhemiestä kelkkaansa! Sepä nyt olisi —!\n\nJANNE\n\nEikö mitä! Sehän on Aten serkku, Sulakan isäntä. On vieraissa\nTourulassa. Mitä me nyt teemme? Olisi mentävä vieraita vastaan ja olisi\npysyttävä piilossa — (Katsoo Annaa.)\n\nANNA (kiihkeästi)\n\nJos me nyt hyökkäämme tuohon rykelmään, niin ei Aten kosimisesta tule\nmitään. Kuka nyt kirkkokansan kesken? Ei ainakaan Atte!\n\nJANNE (toimekkaasti)\n\nNo, livistetään sitten hyvän sään aikana! Tule! (Menevät nopeasti\nvasemmalle.)\n\nEEVA-KAISA (avaa oven hetken kuluttua)\n\nPyydän vieraita käymään sisään! Tehkää hyvin!\n\nSOLAKKA\n\nKiitoksia vain — ja hyvä päivä kynnyksen yli!\n\nATTE\n\nKiitoksia! Hyvää päivää taloon!\n\nEEVA-KAISA (kaikkien tultua)\n\nOlkaa tervetulleet ja käykää istumaan!\n\nMATTI (rykäisee)\n\nNiin — hm — painetaanpa puuta! (Ottaa senkiltä tupakkavehkeet ja vie\nsohvapöydälle, asettuen keinutuoliin.) Tässä olisi — vieraille —\n\nSULAKKA (asettuu sohvapöydän viereiselle tuolille)\n\nArvaamme, että talossa on yhtä jos toistakin touhua näin juhlan suulla,\njoten emme oikeastaan ole saapuneet erikoisessa vierastimismielessä —\n\nMATTI\n\nNo, no — tupakka sentään pahimman kiireen tappamiseksi!\n\nEEVA-KAISA\n\nKäy nyt tuonne sohvaan, Atte! Mitäpä siihen akkunapieleen pysäyt.\n\nATTE (istuu akkunanpieleiselle tuolille)\n\nMinä kiitän! Hyvähän tässä.\n\nEEVA-KAISA (menee senkin viereiselle tuolille)\n\nYksinkö nyt sieltä Sulakalta — eikö emäntä tällä kertaa —?\n\nSULAKKA (leikkisesti)\n\nNo, kuinkas muuten! Täytyyhän niitä emäntiäkin tuuletella, mutta\nTourulaan jäi, eikä edes terveisiä pannut matkaan, kun me vain lähdimme\nvähän tuota uutta autoa koettelemaan.\n\nMATTI (välinpitämättömästi)\n\nNo, näkyypä kulkeneen ainakin tänne asti.\n\nSULAKKA\n\nNiin — minähän sen kokkaa olin kääntelemässä. Poikkesimme tänne\nniinkuin asialliselle asialle. Ja — parasta kai avata asiavakka ilman\njaaritteluja. Tuo Tourulan Atte on tullut kosiomiehenä tänne Hankalaan.\nSanoo Annan kanssa sopineensa asiasta ja tuli nyt pyytämään Annan\nvanhempien suostumusta.\n\nMATTI (nauraen ja lujaäänisesti)\n\nNo, saakuri! Oletko sinä Sulakka ruvennut puhemiehen ammattia\nharjoittamaan?\n\nSULAKKA (levollisesti)\n\nOlen täksi kerraksi. Aten puolesta kehtaa kyllä puhua. Tehän tunnette\nhänet poikasesta saakka ja tiedätte että Tourula kaipaa emäntää.\nLähempiä selostuksia saatte niin pitkälle kuin haluatte.\n\nMATTI\n\nMutta minäpä en halua yhtään mitään. Pane sinä, Sulakka, vain saman\ntien asiavakkasi kansi kiinni ja kanna vakkasi pirtistä pihalle!\n\nSULAKKA (ei ole ymmärtävinään)\n\nArvasinkin asian selväksi ilman muuta, kun kerran molemmin puolinen\nrakkaus kuuluu olleen tientekijänä.\n\nMATTI\n\nMinkä helkutin tien? Mitä tietä sinä meinaat?\n\nSULAKKA\n\nSitä tietä, joka vie avioliittoon.\n\nMATTI\n\nJaahah! Sinä et näy ymmärtävän vähästä. Koetas nyt kuunnella! Meillä\nei ole tytärtä Tourulaan vietäväksi. Ehkä joskus muulloin maailmassa,\nmutta ei minun aikanani. Meillä on yksi tytär, mutta se ei ole kasvanut\nTourulaa varten.\n\nSULAKKA (leppoisana)\n\nNo, nyt kai on pakko ymmärtää. Te siis kiellätte suostumuksenne?\n\nMATTI\n\nVissisti! Kiellän kuin kirveen silmään.\n\nATTE (hiukan uhkamielisesti)\n\nEikö sentään kysyttäisi Annan omaakin ajatusta?\n\nMATTI (leveästi kailottaen)\n\nAnnanko? Sen turkastako tässä Annan ajatus meriteeraisi? Etkö jo äsken\npäässyt sen pulman perille, ettei Hankalasta naiteta tytärtä Tourulaan\n— tässä miespolvessa?\n\nSULAKKA\n\nKoetetaanpa nyt rauhassa miettiä asiaa! Jos tässä tekisi tenää se\nJokipartaan myynti, niin —\n\nMATTI (yhä pilailevammin)\n\nMitä sinä Tourulan kauppoja minuun sotket! En minä ole Tourulan\nvormyntäri! Myyköön vaikka maansa ja mantunsa! Mitä se minua liikuttaa.\n\nSULAKKA\n\nNo, jos se ei ole syynä, niin olisiko talossa jokin vika?\n\nMATTI\n\nKuka siitä on puhunut? Häh? Olen sanonut vain, ettei meiltä naida\nTourulaan tässä polvessa.\n\nATTE\n\nSyy on nähtävästi minussa. Minä en kelpaa\n\nMATTI\n\nKelpaat kai kenelle kelpaat — mutta meidän vävyksi ei sinusta ole. Sinä\net sovi, jos tietää tahdot. Miehelle ei saa naiset naureskella, eikä\ntoiset miehet ilkamoida. Ei ainakaan sille miehelle, joka nai meidän\nAnnan! Jos ei mies ole riuska ja halkinainen, niin mikä se sitten on?\nHäh?\n\nEEVA-KAISA (arasti)\n\nAtte on kyllä kovin siivo, eikä häntä ole ajan virtaukset rienanneet —\n\nMATTI\n\nSiivo ja kunnon mies voi olla, olematta silti kuin vahinko nurkassa.\nSelkärankaa pitää olla ja älykästä tarmoa. On pystyttävä jokaiseen\npeliin omakohtaisesti — muuten on kuin herraa pelkääväinen akka. Vaikka\n— kyllähän sellaisiakin ämmälaureja on, mutta ne eivät ole muijan\ntarpeessa. Noh! Suotta paasata siitä mitä on, mitä ei. Puhemies kai on\nälykäs ja ymmärtää yskän. Tämä asia ei tästä selvene.\n\nSULAKKA\n\nEipä näy selvenevän.\n\nEEVA-KAISA (hätäisesti)\n\nTässä minäkin istun, enkä ajattele vieraanvaraa — (kiepahtaa nopeasti\nvasemmasta ovesta).\n\nSULAKKA\n\nIsäntä ei näy panevan suurtakaan painoa pääasioille.\n\nMÄTTI\n\nSoo! Sivuasioistako olen puhunut, mielestäsi?\n\nSULAKKA\n\nNiin! Me tulimme tänne saattamaan päätökseen Aten ja Annan\nrakkausjuttua.\n\nMATTI (topakasti)\n\nSe juttu saa raueta — jos jotakin senlaatuista ovat kuvitelleet.\n\nATTE\n\nEntä — jos ei raukene?\n\nMATTI\n\nKuulkaas nyt, miehet! Minä en aio ruveta teidän kanssanne tässä unia\nselittelemään. Niitähän voi olla jos minkälaisia joillakin — keskellä\npäivääkin.\n\nATTE\n\nLuuleeko isäntä, että minun rakkauteni loppuu tähän nuhdesaarnaan?\n\nMATTI\n\nJos sinussa jotakin loppuu tai alkaa, on se sellaista, mikä ei liikuta\nminua. Minulta on kysytty ja minä olen vastannut.\n\nATTE (nousee)\n\nMinä lähden kuta kuinkin piestynä tästä talosta — ja varmasti mulla\nolisi nyt häntä koipien välissä, jos olisi häntä. — Hyvästi, isäntä!\nEn kanna kaunaa teille, kun olette Annan isä. Mutta sen sanon,\nettä huonosti te tunnette minut — ettekä taida sen paremmin tuntea\ntytärtännekään. Hyvästi! (menee oikealta ulos).\n\nSULAKKA (nousee)\n\nJaa, jaa! Eivät kai pidot parane, elleivät vieraat vähene. Minäkin\nlähden, mutta en sano teille kädestä pitäen hyvästiä enkä tervehdystä\nennen kuin olette pyytänyt Attea sopimaan kanssanne.\n\nMATTI\n\nMistä helkutista — sopimaan?\n\nSULAKKA\n\nAiheettomista syytöksistä, joita kolistelitte hänen niskaansa kuin\nperunanelikosta ikään. Ja sitten vielä! En tahtoisi teitä neuvoa,\nvanhaa miestä, mutta en voi olla sanomatta, että te nyt istutte kuin\nveräjän takana jossakin korpiloukossa, ettekä pysty kiipeämään yli.\nSanon talolle hyvästit! (menee nopeasti ulos).\n\nMATTI (ei ehdi hämmästykseltään huutamaan ennen kuin oven sulkeuduttua)\n\nVanha? Itse voit olla vanha — sinä harakka! (Aikoo nousta, mutta\npalaakin nolona tuijottamaan eteensä.) Veräjä! — Hm, hm! Veräjän takana!\n\n(Autotorven ääni kuuluu ulkoa.)\n\nVäliverho\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nSamana päivänä vähän myöhemmin.\n\nANNA (istuu keinutuolissa ompele käsissä, nostaen sen joskus helmastaan\nparia pistettä varten, käsien vaipuessa uudelleen alas. Näkyy, että\nvarsinaisena työnään on miettiminen.)\n\nEEVA-KAISA (tulee ulkoa hiljaisena ja surumielisenä)\n\nNe siellä limoja pystyttelevät. Haluaisitko määrätä jotakin niiden\nsuhteen?\n\nANNA\n\nPankoot miehet vain oman mielensä mukaan!\n\nEEVA-KAISA\n\nOlet aina ennen ollut mukana.\n\nANNA\n\nEnnen — niin.\n\nEEVA-KAISA (avaa senkin laatikon ja asettuu tuolille sen eteen\nkajoamatta kuitenkaan mihinkään, katselee vain)\n\nSilloinkin oli juhannus-aatto.\n\nANNA (katsoo äitiään)\n\nMilloin?\n\nEEVA-KAISA\n\nSilloin — kun ensi kerran täyttelin tätä laatikkoa. Tämä on nyt\nkolmaskymmenes juhannusaatto siitä lukien. Niin, niin! Kaikki minä ne\nmuistan.\n\nANNA\n\nMinäkin luulen muistavani tämän aaton pitkiä aikoja.\n\nEEVA-KAISA\n\nNiinpä kai. Milloin on elämä kirkasta, milloin harmaata. Päivemmällä\ntämä ilta kuitenkin lupaili parempaa — tavallista parempaa.\n\nANNA\n\nÄiti rakas! Luulen, että olet saanut kätkeä sydämeesi monta harmaata\nhetkeä. Mutta minä pyydän, älä välitä tästä! Minuahan tämä ensi\nsijassa koskee ja minä selviän tästä. Varmasti selviän — ellei Attea\ntäällä suututettu niin sydänjuuria myöten, että — että ei enää välitä\nminustakaan.\n\nEEVA-KAISA\n\nJanne näkyi soutaneen äsken lahden yli. Menikö Tourulaan?\n\nANNA\n\nMeni hakemaan sieltä tarkempia tietoja, kun sinä et kerro asiasta muuta\nkuin isän kiellon.\n\nEEVA-KAISA\n\nMinua rupesi niin huimaamaan ja korvat alkoivat humista — silloin —\nisän puhuessa — ettei minusta ole kertojaksi.\n\nANNA\n\nNiin, min, äiti-kulta! Kyllä arvaan. Sinä et sellaista kestänyt. Ei\npuhuta siitä enää! Onkin vallan sivuseikka mitä isä kieltonsa lisäksi\nsanoi.\n\nEEVA-KAISA\n\nOn kyllä niin. Kieltohan on pääasia, mutta — mutta —\n\nANNA (huokaisten)\n\nNiin, niin! Siinä voi olla monta muttaa, mutta niiden muttien perille\npääsemme heti, kun Janne palaa Tourulasta. Minun on koko syy! Miksi en\npitänyt tarkemmasti varalta Aten lähtöä.\n\nEEVA-KAISA\n\nMillä sitä piti! Tulivat kuin ryöppy — ja samassa ryöpyssä lähtivät.\n\nANNA\n\nSepä se. Auton torvi säikäytti minut suin päin pihalle — mutta silloin\nolivatkin jo tiessään.\n\nEEVA-KAISA (hetken kuluttua hiljaisesti)\n\nKävisiköhän nyt niin, että — että Atte ei enää peräisi asiaansa?\n\nANNA\n\nSellaista en ajattele, ellei ole vallan mahdottomia tapahtunut.\n\nEEVA-KAISA\n\nEntä, jos perää, niin mitä sinä sitten aiot tehdä?\n\nANNA\n\nNiin — sitä en tällä hetkellä osaa sanoa.\n\nEEVA-KAISA\n\nMinä en ollenkaan ymmärrä, kuinka päin tässä talossa sitten elämää\njatketaan, jos isää ruvetaan vastustelemaan.\n\nANNA (nousee ja menee äidin luo ja hyväilee häntä, hellästi)\n\nVoi äiti-riepuseni! Pikku riepuseni! Monesti kai on sellainen pelko\nmieltäsi ahdistanut, mutta minun tähteni se ei saa sitä tehdä. Jos minä\njään kotia, niin minä en tule myrskyjä nostattamaan.\n\nEEVA-KAISA\n\nHerran tähden! Minne sinä menisit?\n\nANNA\n\nÄlä nyt hätäile! En minnekään aio. Sanon vain, että jos kotona olen,\nniin en ole täällä riitojen jatkajana. Voit aivan rauhoittua tästä\nasiasta ja luottaa minuun kaikessa — mitä kohtalo sitten tuoneekin\nmukanaan.\n\nEEVA-KAISA\n\nEi uskoisi, että olet niin rauhallinen ja viisas, vaikka olet aina\nollut iloinen kuin peipponen. Minä en ole niin voimakas kuin sinä —\nvaikka — ehkä minä en ollut yhtä iloinenkaan — aikoinani. (Kuuntelee.)\nVaietaan nyt. Sieltä tulee joku! Voi olla isä.\n\nJANNE (tulee ulko-ovesta)\n\nHuh! Kuuma tuli! Kuuma! Mutta sen vain sanon, että kilpa-soutaja\nminusta tulee. Uskotteko, että soudin lahden poikki seitsemässä\nminuutissa? Ette? No, niin! Venheessähän minä soudinkin.\n\nANNA\n\nNo, tapasitko Aten?\n\nJANNE\n\nTotta kai tapasin. (Menee taputtamaan äidin olkaa.) Ja hän lähetti\näidille terveisiä ja pahoitteli kovin, ettei saanut hyvästi jätetyksi\nsiinä lähtöhötäkässä. Lupasi parantaa tapansa vastedes.\n\nEEVA-KAISA\n\nEikö Atte ollut kovin vihainen meille?\n\nJANNE\n\nEi sinnepäinkään! Sanoi vain toimekkaana, ettei niitä Annan tapaisia\ntyttöjä sovi noukkiakaan kuin marjoja mättäältä. Vakuutti vielä isäukon\nolleen oikeassa, kun sanoi, että muijajahdissa pitää olla riuskempi\npeli.\n\nANNA (menee sohvanurkkaan)\n\nNoo — ei kai hän niin sanonut? Atte?\n\nJANNE (nauraa)\n\nOlet oikeassa! Atte ei kylläkään juttele erin riuskasti, mutta koko\npakana se on toimimaan ja saamaan aikaan. Telefooni siellä kilisi ja\nkalisi, kun tulin kartanolle. Ja kun astuin isännän kamariin, niin\njo mies istui pöydän ääressä kynä kourassa. Paitahihaisillaan oli ja\ntöhersi kuin riivattu. (Kaivaa taskustaan kirjeen Annalle.) Ehkä hän\nsitä seikkaa pyytää anteeksi tässä kirjeessä.\n\nANNA (hypähtää ylös)\n\nKirje — minulle? Anna tänne! (Sieppaa kirjeen ja ryhtyy lukemaan.)\n\nEEVA-KAISA\n\nNo, kuule, Janne! Ei Atte kai sitten aio heittää Annan asiaa silleen?\nSano!\n\nJANNE (asettuu keinutuoliin tupakoimaan)\n\nOnko äiti luullut Atesta sellaista? Atte ei heittele mitään. Mutta jos\nhänet heitetään ovesta ulos, niin uskon hänet sellaiseksi härkäpääksi,\nettä palaa.\n\nEEVA-KAISA\n\nEnhän tiennyt mitä piti luulla sellaisen kohtauksen jälkeen.\n\nJANNE\n\nNiin — se kuului olleen koko kirpeä, mutta Atte ei pakenekaan\nsaunanlauteilta löylyn lyömänä. Siinä on mies, joka ei hevin unohda\npääasiaa tällä kertaa — ja pääasia on Anna.\n\nEEVA-KAISA\n\nMutta kyllä hän sitten talttua saa — ja odotella. Tunnethan isän.\n\nJANNE\n\nHm — jaah! Jaa, jaa! En osaa sanoa siihen mitään. Pitää miettiä. Mutta\nsen voin varmasti sanoa, että äiti saa olla rauhallinen kuin pääskysen\nmuna pesässä. Mitään pahaa ei tule tapahtumaan enää, vaikka Atte\nkyntääkin sarkansa päähän asti.\n\nEEVA-KAISA\n\nMitä sinä sellaisilla puheilla tarkoitat?\n\nJANNE\n\nEn mitään muuta kuin rauhoittaa äiti-muoria. En mitään muuta kuin\nsanoa, että Atte on mies, johon voi luottaa. Sitä ei ole tällä hetkellä\nunohdettava — eikä vastedeskään.\n\nANNA (käärii kirjeen kokoon ja pistää taskuunsa)\n\nHyvä on! Näin on hyvä!\n\nJANNE\n\nNo, oliko siinä anteeksipyyntö niistä paidan hihoista?\n\nANNA (menee äidin luo)\n\nEi! Mutta siinä oli sydämellisiä terveisiä äidille. Sellaisia\nterveisiä, että äidin tulee täst'edes aina hymyillä, kun ajattelee\nAttea ja minua. Muistatko, äiti? Aina hymyillä! Muista sinäkin Janne,\nettä äidin pitää niin tehdä! Näes, äiti! Ehkä isäkin sitten oppii\nhymyilemään. Isä kyllä nauraa paljon, mutta ei hymyile koskaan.\n\nJANNE\n\nSinäpä sen sanoit! Kas — sitä en ole tullut ennen ajatelleeksi.\nTosiaankin! Isä ei koskaan hymyile.\n\nEEVA-KAISA\n\nEn minä usko, että me vanhat ihmiset enää opimme mitään uusia asioita —\nvaikka kyllähän isä sanoo, että meidän pitäisi vielä vähän juoksahtaa\najan perässä — ja yritellä ymmärtää tätä nousevaakin polvea.\n\nJANNE\n\nOnko isä siitä puhunut äidille oikein vakavissaan?\n\nEEVA-KAISA\n\nOn — oikein tosissaan. Mutta minä vain en ymmärrä, millä tavoin tämä\nAnnan asia —\n\nANNA\n\nÄlä nyt ajattele sitä! Älä päästä päähäsikään mitään ikävää minusta!\nNäethän, että minäkin olen iloinen! Minä olen niin iloinen, että, että\n— (polvistuu äidin viereen ja painaa itkien päänsä äidin helmaan.)\n\nEEVA-KAISA\n\nAnna kulta! Sinähän peloitat minua! Mikä sinun on?\n\nJANNE (pyyhkii tuskastuneesti otsaansa)\n\nÄlä välitä, äiti! Annassa on vielä pikku-tyttöä. On usein sanonut, että\nhäntä itkettää, kun äiti muuttaa sinne uudelle puolelle. Mutta ajattele\nnyt, Anna! Eihän tässä Amerikan matkasta ole kysymys. Ei rapakolle asti?\n\nANNA (nousee ja pakoittautuu rauhalliseksi)\n\nAnna anteeksi, äiti! Minusta vain — tuntui yhtäkkiä niin hyvältä,\nettä rupesi itkettämään. Älä ole pahoillasi, äiti! Ethän, rakas äiti?\nOlen aina sinun kiltti ja hyvä Annasi. (Suutelee äitiä otsalle.) Ja\nnyt menen kuistille vähän vilpaantumaan. (Katsoo ovella taakseen.)\nJa — jutelkaa te jotakin hauskaa sillä aikaa! Puhele, Janne, äidille\nhuvittavia asioita minun poissaollessani! (Menee ulos oikealle.)\n\nJANNE\n\nNo, kyllä minä puhelen kuin kaupparatsu. Ja jos se ei auta, niin rupean\ntanssimaan ristitikkua.\n\nEEVA-KAISA (on katsellut Annaa koko ajan)\n\nMiksi Annalla oli niin outo ilme kasvoillaan? Huomasitko? (Työntää\nlaatikon kiini.) Mikä ihme tyttöön on mennyt?\n\nJANNE\n\nKyllähän äiti sen ymmärtää, että jännitys alkaa vähitellen laueta.\nParasta on antaa hänen olla yksinään. Asia on sillä tavalla, että\nhe ovat vakavasti kiintyneitä toisiinsa — ja ratkeaman uhka näytti\npeloittavalta. Sellainen käy nuoren tytön hermoille.\n\nEEVA-KAISA\n\nMitä luulet, että Aten kirjeessä oli? Näin, että Annan silmät ensin\ntummenivat ja sitten alkoivat välkehtiä.\n\nJANNE\n\nEnsin kai oli ikävää ja kaihoa ja sitten oli silkkaa iloa ja riemua.\nSellaisia kai ne rakkauskirjeet tavallisesti ovat, että\n\n    »Voi kun on ikävä ja voi kun on lysti\n    että silmissä vesi kiehuu,\n    kun kultani leiskuu mun mielessäni\n    että hamehen helmat liehuu.»\n\nKaipa äiti sellaisia virsiä on kuullut. Jokaisella reen pankolla niitä\nlaulellaan.\n\nEEVA-KAISA (hyväntahtoisesti)\n\nSinä nyt olet! Koetat puhua minut pyörryksiin.\n\nMATTI (tulee vasemmalta)\n\nEipä tänä juhannuksena paljon välitetä juhannuskoivuista. Miehet ovat\npistelleet niitä mihin on sattunut. Joko sinäkin, Janne, olet tulossa\npirtin istukkaaksi?\n\nJANNE (nousee liikkeelle ja kurkistaa joskus akkunasta)\n\nMeininki tässä kai jo käy akottumiseen päin. Mieli ei enää hyväile\nlinnun laulupuita. Mutta tosiaankin! Kai mahtoivat jättää tien auki,\nettä pääsee veräjästä pihalle — ja pihasta pellolle? Näkyypä pääsevän.\n\nMATTI (on istunut keinutuoliin)\n\nKai siitä sinun liinukkasi läpi pääsee, jos pidät keskitietä. Aiotko\nhuomenna käydä Rautialla?\n\nJANNE\n\nKyllähän siitä puhe oli, mutta taitaa jäädä jutuksi.\n\nMATTI\n\nNo? Miksi?\n\nJANNE\n\nKun ylihuomenna on sunnuntai — se kuuliaispäivä, niin eihän tuota joka\npäivä kehtaa ajella.\n\nMATTI\n\nMinun mielestäni olisi mukavampaa olla ensimmäisenä kuuliaispyhänä\nkäymättä. Ennen vanhaan pidettiin sellaista tapaa arvokkaana.\n\nJANNE\n\nKäyhän se sellainenkin tapa. Rehvastelee vain muina miehinä ja luulee\nolevansa piilossa kuin jänis taniaisessa.\n\nMATTI\n\nNo, niin tai näin! Pääasia, että taloon saadaan pikapuoliin uusi\nhallitus. Onko Rautialla jo päätetty hääpäivästä?\n\nEEVA-KAISA\n\nJaakonpäivän tietämästä puhelimme Rautian emännän kanssa.\n\nJANNE\n\nEikä sitä minun tietääkseni ole toisin sijoiteltu. Vakava meininki!\n\nMATTI\n\nNo, pidetään sitten kiini Jaakonpäivästä. Minä en pidä turhista\nvetkutuksista. — Minä puolestani kyllä teen selvän pelin heti pyhän\njälkeen.\n\nJANNE\n\nMinkälaisen pelin?\n\nMATTI\n\nSelvän! Sanoinhan sen. Maanantaina tehdään talonkirjat. Astukoon Janne\naisoihin ilman muuta. (Nauraa.) Olin minäkin isäntä jo ennen emännän\ntuloa — ja näkyipä tuota aikaa olleen tarpeeksi riiasteluun silti.\n\nJANNE\n\nSitä asiaa en kuurra enkä kaarra, vaikka toivommekin sekä Helmi että\nminä isän ja äidin ohjailua ainakin aluksi. Alku kuuluu tappavan.\n\nMATTI (leveästi)\n\nIlman ohjailua minäkin tartuin isännyyteen — ja äitisi samoin\nemännyyteen — ja hetipä tässä pärjättiin. Itse on jokaisen oltava,\nmitä on! Saa tottua puntaroimaan tekonsa ja toimensa. Se se opettaa.\n(Nauraa.) Ja mikäpä siinä! Nykyajan nuorethan ovat itsetietoista väkeä.\nOlkoot omataitoisiaankin!\n\nJANNE (iloisesti)\n\nNo, minkäpä sille sitten! Pystytään pois vain! Mutta taitaapa\nkatseleminen tuntua teille molemmille aika oudolta — vaikka — se\nonneakin tuottaisi.\n\nMATTI\n\nMepä emme jääkään tänne katselemaan teidän touhujanne. Äiti ja minä\nlähdemme huvireisuille.\n\nJANNE\n\nSoo! No, se on oikein! Kylläpä teillä molemmilla onkin syytä pieneen\nhuvitteluun — kymmenvuotisten töitten jälkeen.\n\nMATTI\n\nMiksi ei huvitteluunkin! Miksi ei! Mutta oikeastaan — syyt ovat\nsyvemmällä.\n\nJANNE\n\nVai niin!\n\nMATTI\n\nNiin! Näes! Hoetaan myötäänsä maailman edistyksestä, uudesta\nnousukaudesta ja ihmisten sivistyksestä — ja vaikka mistä. Vähempikin\nmelu riittää huomauttamaan, että tässä ollaan niinkuin kelkasta\npudonneita. Ja teistä moniaat puhuvat niin viisaasti ja tietäväisesti,\nettä oikein pintaa karmii. Hyi, saakuri! Mutta mepä istummekin\njunavaunuun ja rupeamme kurkkailemaan ympärillemme.\n\nJANNE\n\nJunavaunun akkuna ei vain taida olla tarpeeksi laaja tirkistysreikä.\n\nMATTI\n\nEi! Mutta juna kuljettelee meidät kaupunkeihin, maakuntajuhliin, karjan\nja viljan koekeskuksiin ja sellaisiin paikkoihin, missä on nähtävää ja\nkuultavaa. Eikös tästä kaikesta saa, mielestäsi, ylimalkaista käsitystä\nsiitä, missä kuljetaan ja mihin päin ollaan menossa? Häh?\n\nJANNE.\n\nTavallisestihan ne elämän ulkonaiset puolet ovat hyvinkin näkyvillä\nmaailman markkinoilla. Ja sitä varten ovat, että niitä katseltaisiin ja\notettaisiin opiksi.\n\nMATTI (katsoo hetken Jannea)\n\nSinä välttelet jotakin! Sohit kuin seipäällä! Mikä minun meiningissäni\nei käy mielesi mukaan? Ammu pilkkuun, poika!\n\nJANNE\n\nSitä ylimalkaisuutta myöten olen yhtä mieltä isän kanssa.\n\nMATTI\n\nJahah! Saakuri! Taidat tähdätä jonnekin — johonkin maaliin, jota minä\nen näe — vai? Kauasko?\n\nJANNE (seisahtuu isän lähelle)\n\nEn tähtää kauas — ulospäin. Mutta minä pidän maailman menon\nja edistyksen tärkeimpänä kohtana meidän oman, sisäisen\nmarkkinakelpoisuutemme. Karjamme ja kalumme kai vähitellen kelpaavat,\nmutta keIpaammeko me itse?\n\nMATTI (ymmällä)\n\nNo, pannahinenko meitä estäisi?\n\nJANNE (hymyilee)\n\nPannahinenpa kai. Yhdenlainen yhtä ja toisenlainen toista. Mikä\nmitäkin. Sisäänpäin on vaikea katsella.\n\nMATTI (avuttomasti)\n\nKuules, äiti! Nyt se saakuri taas puhuu sellaista, jota ei ymmärrä.\n\nEEVA-KAISA\n\nJanne kai tarkoittaa, että me kasvatamme hyviä varsoja ja vasikoita —\n\nMATTI (keskeyttää äkkiä)\n\n— mutta itse mullikoiinme töittemme keskessä! Niinkö?\n\nEEVA-KAISA (arasti)\n\nMinä vain luulin ymmärtäväni Jannen ajatuksen.\n\nMATTI\n\nNo, sano sitten niin, että minäkin ymmärrän!\n\nEEVA-KAISA\n\nJos me tahdomme, että meillä on kaikkea maallista hyvää, niin\npitää meidän myös tahtoa, että olemme — hyviä ihmisiä. Pitäisi kai\nmeidän hoitaa sielujamme ainakin yhtä hyvin kuin viljojamme — ja\nkanssa-ihmisiämme ainakin yhtä vaalien kuin karjojanmme.\n\nJANNE (hellästi)\n\nNiin, äiti! Aika luikua siihen suuntaan ja — vieläpä — yhtä\nyksinkertaisestikin. Sellaisesta mielestä syntyy jotakin ihmisen ja\najan arvoista.\n\nMATTI (kailottaen)\n\nNo, kuka saakuri nyt sitten on tässä teidän mielestänne kuin karjan\nsusi? Häh? Kuka?\n\nEEVA-KAISA (katselee käsiään helmassaan)\n\nAinakin minussa on paljon vikoja.\n\nJANNE (katselee ulos ja vaikenee).\n\nMATTI (on taisteluhaluisena odottanut vastausta, mutta kun sitä ei\nilmene, ryhtyy nolona hommailemaan piippunsa kanssa).\n\nANNA (tulee hetken kuluttua ulkoa ja juoksahtaa suoraa päätä äidin luo,\npolvistuen hänen viereensä)\n\nÄlä ole minulle vihainen, äiti! Älä ole!\n\nEEVA-KAISA\n\nLapsi kulta! Eihän ole mitään syytä olla sinulle vihoissa.\n\nANNA\n\nMutta vaikka olisikin! Minä voin olla nurinkurinen joskus. Ja jos\nsellaiseksi tulen, niin säästä pahastumisesi! Säästätkö?\n\nEEVA-KAISA\n\nSäästänpä hyvinkin —\n\nANNA (nousee nopeasti)\n\nKiitos — rakas äiti! (Menee isän luo ja ojentaa empien kätensä.)\nTahtoisin sanoa isälle, etten ole kevytmielinen enkä huimapäinen, mutta\n— minä rakastan Tourulan Attea. Etkö sinä voi sallia sitä?\n\nMATTI (pahantuulisena)\n\nEn! Sitä minä en voi sallia. Sellaiset hulluttelut saat unohtaa!\n\nANNA\n\nEn voi unohtaa onneani. Anna minun tulla onnelliseksi!\n\nMATTI\n\nVarmasti annankin. Juuri siksi varjelen sinua onnettomuudelta.\n\nEEVA-KAISA\n\nAjattele nyt, isä! Ajattele vielä!\n\nMATTI\n\nOlen ajatellut. Tourulan Atte ei ole koskaan astuva meidän Annan tielle.\n\nANNA (pusertaa nopeasti veljensä kättä ja juoksee ulos).\n\nMATTI (on katsahtanut äitiä, eikä huomaa Annan poistumista, etsii Annaa\nkatseillaan)\n\nMitä se tuuliviiri nyt touhusi? Vaikka — mitäs niistä! Kakarat ovat\nkakaroita.\n\nEEVA-KAISA\n\nEi Anna enää niin pahoin kakara ole — kahdenkolmatta ikäinen.\n\nMATTI\n\nKuulehan, äiti! Emmeköhän ole yhtä mieltä siitä, että naiset eivät\nkoskaan miehisty. (Nauraa ylimielisesti, mutta nauru taittuu kuin\nnaulaan, kun —)\n\nATTE (astuu reippaasti sisään ulko-ovesta).\n\nMATTI (pysäyttää keinutuolinsa)\n\nNo? — Noh?\n\nATTE\n\nHyvää iltaa!\n\nEEVA-KAISA (nousee säikähtyneenä)\n\nJumala antakoon!\n\nMATTI (nousee)\n\nJäikö äskeiseen aitaan rakoja vai —? — Mitä asioit?\n\nATTE (rauhallisena)\n\nTulin tuomaan tätä kirjettä isännälle. Voisin sanoa sen sisällön, mutta\nkun asia vaatii, että tutustutte siihen vasta minun lähdettyäni, niin\njätän sen tuohon pöydälle. (Heittää kirjeen pöydälle.) Toivotan Annan\nrakkaalle äidille rauhallista juhannusta! (Menee nopeasti ulos.)\n\nMATTI (kuohahtaa)\n\nMitä sakramenskatun saakurin ilvettä tämä on?\n\nEEVA-KAISA (painuu tuoliin)\n\nMinä aavistan jotain, joka kovin peloittaa.\n\nJANNE (menee äidin luo)\n\nUsko minua! Ei enää tapahdu mitään. Attehan meni jo.\n\nMATTI\n\nMenihän se riivattu — mutta — (kuuntelee) — mitä melua sieltä kuuluu?\n\nJANNE\n\nMistä?\n\nMATTI\n\nPortaista — ja nyt kartanolta — (Menee nopeasti akkunaan, jonne\ntoisetkin rientävät.) Mitä? Eikö se ole Anna —?\n\nEEVA-KAISA\n\nAnna, Anna!\n\nJANNE\n\nSuotta äiti huutaa — autohan kääntyy juuri portista —\n\nMATTI (pudistaa nyrkkiään pihaan päin)\n\nSurma! Surman syötävä —!\n\nJANNE (taluttaa äidin sohvaan, kuiskaten)\n\nNyt on äidin muistettava kaikki, mitä Anna on sanonut. Ja myöskin, että\nAtte toivotti äidille rauhallista juhannusta.\n\nEEVA-KAISA\n\nVoi minun päiviäni! (Pillahtaa lohduttavaan itkuun)\n\nMATTI (kääntyy akkunasta kädet nyrkissä)\n\nHorna ja helvetti — ja — ja — (kömpii keinutuoliin koetellen kurkkuaan\nkuin tukehtuisi.)\n\nJANNE (sanoakseen jotain)\n\nEhkä Anna lähti vain huviajelulle — hänkin.\n\nMATTI (hetken vaitiolon jälkeen)\n\nSaamme nähdä. Avaa tuo paavin pulla ja lue se!\n\nJANNE (avaa kirjeen ja lukee)\n\n »Hankalan isännälle.\n\n Oikein sanoitte, ettei mies saa istua kuin vahinko nurkassa kenenkään\n ilkuttavana. Kun tämän otin opikseni, niin muistin samalla, että\n Hankalan isäntä oli kerran menneisyydessä ryöstänyt Tourulan tyttären\n emännäkseen. Asiassa ei mielestäni ole mitään pahaa, mutta pistipä\n sentään päähäni tasoittaa tuo vanha velka. Vanha tarina neidon\n ryöstöstä tuntui kaipaavan kirkastamistakin, ettei kokonaan unohtuisi.\n\n Kun tätä luette, olemme Annan kanssa jo vähintäin Rautian ristillä,\n ja siitä poikkeamme sille tielle, mikä enimmin sattuu meitä\n miellyttämään. Tervehtien\n\n                                               tuleva vävynne\n                                               _Atte Tourula_.»\n\n(Kääntelee kirjettä.)\n\nEnempää tässä ei näy olevan, eikä tätä kai lisä parantaisikaan.\n\nMATTI (lyö nyrkkinsä pöytään)\n\nRoisto — ryöväri — rosvo!\n\nEEVA-KAISA (on lopettanut itkunsa ja kuunnellut kirjettä kiintoisesti)\n\nÄlä, herran tähden, isä! Minun mielestäni kirje oli leppoisa.\n\nJANNE (hyväntuulisesti)\n\nOlihan se ryövärin kirjeeksi aika mukava. Minä pahoin pelkään, ettei se\nmeidän isäntä kirjoittanut mitään sille Tourulan isännälle — silloin —\nmustassa menneisyydessä. Ihmiset taitavat sentään vähin erin muutella\nsisäisiä muotojaan.\n\nMATTI (katsoo pitkään toista ja toista, mutta ei sano mitään, painaa\nvain lakin päähänsä ja lähtee ulko-ovea kohti, hitaasti kuin taakan\npainamana).\n\nVäliverho\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nSeuraavan sunnuntain iltapäivä.\n\nJANNE (istuu keinutuolissa ja lueskelee sanomalehteä).\n\nEEVA-KAISA (tulee hiljaisena vasemmalta ja katseltuaan vähän\nympärilleen, ottaa kirjahyllystä jonkin hartauskirjan ja asettuu\nsohvalle, avaa kirjan, mutta jää katselemaan eteensä).\n\nJANNE\n\nMinulla ei ole mitään tärkeätä luettavaa, jos äiti haluaa keskustella.\n\nEEVA-KAISA\n\nEn tiedä mitä haluan. En ainakaan viihtynyt siellä uudella puolella.\n\nJANNE\n\nOn tietysti outoa näin alussa.\n\nEEVA-KAISA\n\nEi se ole yksin outoutta. Näes! Kun sinne muutettiin sellaisena\nriitaisena päivänä, niin sumentuu mieli vaikkei tahtoisikaan.\n\nJANNE\n\nNo, eihän oikeastaan kukaan riidellyt. Sanoithan ettei isä vielä\neilenkään puhunut juuri mitään.\n\nEEVA-KAISA\n\nEi puhunut eikä pukahtanut. Toissa ilta ja eilinen päivä olivat minulle\nkovin tuskallisia.\n\nJANNE\n\nEntä tänään? Alkaako isä antaantua?\n\nEEVA-KAISA\n\nEihän se enää tänään ole ollut ihan mykkänä. Mutta sentään! Minua\nsiellä vain itketti. Tulin tänne.\n\nJANNE\n\nParasta onkin, että isäukko hautoo itsensä kyllin kypsäksi\nyksinäisyydessä.\n\nEEVA-KAISA\n\nMitä sitten odotat isältä?\n\nJANNE\n\nTäytyy kai isän vanhan Aatamin taittua. Ei kai hän kauan voi seistä\nypöyksin kaikkia vastaan. Isä on hyvä mies, mutta ei hän ole tottunut\njuuri paljon panemaan arvoa niille, joitten kanssa on joutunut\ntekemisiin. Mutta sattuipa nyt tielle sellainen kallio, joka ei\nsiirtynyt.\n\nEEVA-KAISA\n\nAtteako tarkoitat?\n\nJANNE\n\nAttea juuri! Harva mies olisi sellaiseen pystynyt. Eivät kaikki kykene\nryöväreiksi.\n\nEEVA-KAISA\n\nOliko se nyt sittenkään oikein?\n\nJANNE\n\nEi! Oikein se ei ollut — ja kyllä Atte sitä punnitsi — ja minä myös —\nmutta sen selvempää ratkaisua emme löytäneet. Hänen syynsä ja minun\nsyyni kävivät yhteen — ja niin ollen, oli pakko ryhtyä riihattomuuteen.\n\nEEVA-KAISA\n\nMitä syitä sinulla on nousta isääsi vastaan?\n\nJANNE\n\nÄiti kulta! Ei isää vastaan ollenkaan. Isän hyväksi minä suostuin.\nNäes! Isä on niin kova ja voimakas, etteivät häneen ikinä pysty\nväitteet eikä maanittelut eikä muut sellaiset. Sen kai äitikin on\nhuomannut. Vaikka — äidin ei tarvitse sitä sanoa.\n\nEEVA-KAISA (puolustelevasti)\n\nEi puhuta minusta! Minä en ole koskaan vastustellut —\n\nJANNE\n\nSen tiedän kovin hyvin. Tästä asiasta tahdon vain sinulle kahden kesken\nsanoa, että isä sai nyt vastaansa sellaisen voiman, joka tulee tekemään\nhyvää isän luonteelle, Attea hän ei voi voittaa. On pakko tyytyä ja\nalistua. Ja me katselemme päältä.\n\nEEVA-KAISA\n\nTuleeko pakosta mitään hyvää?\n\nJANNE\n\nTulee varmasti, jos on väärässä. Saat nähdä! Isä pehmentyy ja alistuu\nja tulee paremmaksi — ja hänen elämänsä muuttuu paljon iloisemmaksi.\nSanon tämän ajatukseni äidille, mutta siitä ei saa puhua isälle. Se\npilaisi kaikki. Hänen täytyy itse, yksinään voittaa oma itsensä.\nTapella herra Aatamin kanssa.\n\nEEVA-KAISA\n\nHyvää kai sinä toivot — ja niin minäkin toivoisin, jos jaksaisin —\nmutta kuinka käy, kun Anna tulee kotia.\n\nJANNE\n\nAnna ei tule kotia niin, että isän viha häneen ylettyisi. Saat nähdä,\nettä isä toivoo näkevänsä Annan — ennenkuin Anna tulee.\n\nEEVA-KAISA (haikeasti)\n\nEnkä minä saa nähdä tytärtäni — ehken enää koskaan.\n\nJANNE\n\nKuulehan, äiti! Minun täytyy nyt tässä olla lapsenpiikana —\n\nEEVA-KAISA (naurun ja itkun sekaisesti)\n\nAina sinä sitä leikkiäsi — vaikka kyllähän se lohduttaa —\n\nJANNE (yhä iloisena)\n\nParemmin sentään lohduttaa, jos äiti muistelee mitä Anna sanoi — ja\nmitä Atte — ja lisää niihin minun jatkuvan saarnani — ja lapsenpiian\nlauluni.\n\nEEVA-KAISA (katselee Jannea)\n\nSinä juttelet niin mukavia. Tuossa sinä istut — samalla tuolilla, jolla\nisä on istunut tuhansina puhteina ja lepohetkinä — mutta olet niin\nkovin toisenlainen.\n\nJANNE\n\nNiin — näes! Onneksi meille lapsille, että olemme perineet\nsinulta iloisen luontomme, emmekä ole perineet paljoakaan tältä\nyksitoikkoiselta keinutuolilta. Tämä ehkä ei vielä meidän syntyessämme\nollut niin perin, piintynyt omaan arvoonsa. Nyt se ei enää muuta tee\nkuin narisee tyytymättömyydestä.\n\nEEVA-KAISA (hymyilee)\n\nMinä kuuntelen sinua mielelläni, vaikka puheletkin paljon\ntyhjänpäiväistä.\n\nJANNE\n\nNiin! Minä olen vähän epäonnistunut kaiku sinun entisestä itsestäsi.\nMutta Anna mahtaa olla jotenkin niinkuin Mattilan Eeva-Kaisa oli\nnuorena tyttönä. Muistatko Mattilan Eeva-Kaisaa?\n\nEEVA-KAISA (ei voi olla nauramatta)\n\nMattilan Eeva-Kaisa! Sinä sitten osaat. Mutta tuntui ihan hyvältä\nkorvaan — tuo mitä sanoit.\n\nJANNE\n\nTotta kai hyvältä! Niin kaikkien mielestä, jotka tunsivat sinut\nnuoruudessasi.\n\nEEVA-KAISA\n\nKuka sitä aikaa enää muistaisi!\n\nJANNE\n\nMonet! Sanovat vielä tänä päivänä, että Mattilan Eeva-Kaisa oli kylänsä\niloisin ja kaunein tyttö. Ja minä vakuutan aina heille, että niin\ntotisesti olikin.\n\nEEVA-KAISA (huomaamattaan nauraa iloisesti)\n\nJa silloin sinä saat iloisen naurun palkaksesi! Vakuuttelet hassutuksia!\n\nJANNE (katsoo äitiään iloisena)\n\nNiin saankin — aina iloisen naurun. (Yhtyy äitinsä nauruun, mutta\nmolemmat tyrehtyvät, kun —)\n\nMATTI (tulee sisään vasemmalta)\n\nAjattelin jo, että ovatko talon asujien jäännöksetkin haihtuneet, kun\nei mistään löydä ketään.\n\nJANNE (nousee keinutuolista)\n\nOlemme täällä viettäneet päivällislepoa. Hyvä, että sä tuli pitämään\nseuraa. Kaipaamillekin vähän hauskutusta.\n\nMATTI\n\nNo, et ole mennytkään Rautialle? (Asettuu keinutuoliin vähän kuin\narkaillen ja aikaillen.)\n\nJANNE\n\nEn! Mutta minä kyllä soittelin Helmille ja — ja toivotin onnea.\n\nEEVA-KAISA (ei voi pidättää nauruaan)\n\nVoi sinua, Janne! Voi sinua!\n\nMATTI\n\nMeiltä on kai mennyt yksi ainoa kirkkomies, eikä sekään näy vielä\npalanneen tuomaan tietoja kuuluttamisesta.\n\nJANNE\n\nVanha Leena on ollut kolmasti naimisissa. Ei kai pidä asiaa niin\ntärkeänä.\n\nMATTI (vitkastellen)\n\nNo, mitä Rautialla sanottiin meidän tyttärestä?\n\nJANNE (istahtaa tuolille, jonka siirtää vähän erilleen pöydästä)\n\nMinä en uskaltanut herättää nukkuvia leijonia. En kysynyt mitään.\n\nMATTI (muristen)\n\nVielä kysellä. Leviää sellainen häväistys muutenkin.\n\nJANNE\n\nNiin minäkin ajattelin, ettei meidän siitä pidä melua pitää. Jos olemme\nhissuksensa, niin kukaan ei älyä mitään väärää tapahtuneen.\n\nMATTI (jyräyttäen)\n\nSe vielä puuttuisi, ettei vääryyttä älyttäisi! Näin huutavaa konnan\nkoukkua ja tyttären ilkivaltaa! Minua ei ole ikinä niin jymähytetty,\neikä ikinä niin sappeani kuohutettu kuin tässä asiassa.\n\nJANNE\n\nNiin! Tällainen ryöstö on kyllä ilkeä siltäkin puolelta, ettei saa\nturvaa edes kruunun käsivarresta.\n\nMATTI (naurahtaa kylmästi)\n\nÄlä ajattelekaan! Se kakara on kyllä pyöritellyt päivänsä lailliseen\nikään ennenkuin ryhtyi temppuilemaan. Ja luuletko, että se nurkkanahjus\nolisi muuten uskaltanutkaan.\n\nJANNE\n\nTuskinpa! Rakastuneinkaan mies ei lähtisi lakeja rikkomaan.\n\nMATTI\n\nÄlä puhu rakkaudesta! Kyllä minä sen rakkauden ohennan. Kyllä näkee\nAnna, jahka palaa matkaltaan!\n\nEEVA-KAISA\n\nÄlä, Matti hyvä, haudo mitään kosto-ajatuksia! Ei saa enää lisätä\nonnettomuutta!\n\nJANNE\n\nÄlä nyt, äiti! Kun ei mitään onnettomuutta ole tapahtunut, niin ei\nsitä kai voi lisätäkään. Eikä isä ripsun antamista tarkoita. Mitä se\nhyödyttäisi aikuiselle ihmiselle? Isä vain motkottelee.\n\nMATTI\n\nÄlä alvuseeraa minun puolestani. Minä kyllä tiedän mitä teen, kun\nkarkuri palaa. (Ärähtäen.) Enkä minä päätöksestäni luovu! Ei tartte\npuhuakaan! Eikä penniäkään tule saamaan perintöjä. Sen takaan niin\npitkälle kuin lain puustain myöten antaa.\n\nJANNE\n\nJos tämä olisi tapahtunut joitakin satoja vuosia sitten, niin —\n\nMATTI\n\nMitä sitten?\n\nJANNE\n\nMe Hankalan miehet olisimme kai jo aikoja sitten olleet matkalla\nTourulaan.\n\nMATTI (nauraa kailottaen)\n\nOlisimme jo palanneetkin! Sen voit allekirjoittaa. Eikä Tourulasta\nolisi muuta jäljellä kuin nätti sija.\n\nJANNE (nousee)\n\nNo, siinä sitä olisi onnettomuutta tarpeeksi parille sukukunnalle.\nOnneksi ei hengen pyrkimys sivistykseen ole sentään vallan kivikkoon\nlangennut.\n\nMATTI\n\nHäh!?\n\nJANNE\n\nNyt sentään ymmärrämme vähin arvostaa sekä omaamme että toisten\nonnea. — Minä luulen, että minun onneni sanantuoja on jo palannut\nkirkkomatkaltaan. Menenpä katsomaan kuka siellä ovissa liikkuu. (Menee\noikealle)\n\nMATTI (rykii ja nieleskelee neuvottomana ja rupee sitten piippuaan\nsytyttelemään)\n\nJutteleeko se muuten vain pötyä, vai piikitteleekö se minua? Puhelee\nminulle kuin metsämöykyrille. Siinä ne entiset sanakiekurat taas olivat\npolskaamassa. Mitä sinä meinaat sellaisesta?\n\nEEVA-KAISA (arastellen)\n\nItsehän sinä olet sanonut, että olemme tainneet vähän pudota nykyisestä\nmaailman menosta.\n\nMATTI\n\nNo, mutta saakuri soikoon! Kuuluuko roistous ja vääryyskin\nuudenaikaiseen maailman menoon? Eikö muka saisi edes kimmastua? Häh?\nSanopas se!\n\nEEVA-KAISA\n\nMutta — entä — jos Atte ja Anna ovat juuri ne, joita on vääryys\nkohdannut.\n\nMATTI\n\nMitä sinä puhut?\n\nEEVA-KAISA (hätääntyen)\n\nHe rakastavat toisiaan. Ovat molemmat nuoria ja järkeviä ja Atte on\nkaikin puolin kunnian mies. Kelpaisi vävyksi vaikka kenelle. Onko se\nväärin, että tarttuvat omaan onneensa? Ja eikö Anna ollut ihmeteltävä\nrohkeudessaan? Kenen perua on sellainen rohkeus ja päättäväisyys?\nEi ainakaan minun! Ajattelepas sitä! Ja ajattele Attea! Kuinka\nmiehekkäästi hän toimi. Oliko se nahjus, joka rohkeni viedä meidän\nAnnan? Ja oliko se mies, joka toi sinulle kirjeen ja kirjoitti sen,\noliko se kuin vahinko nurkassa? Ajattelepas näitä asioita ja tuumi\npääsi ympäri! Löytäisitkö tästä pitäjästä toista sellaista miestä ja\nlöytäisitkö sellaista tyttöä, joka sanoo isälleen ja äidilleen niin\nkauniit jäähyväiset? Ei soimannut eikä riidellyt. Lähti kuin herran\nenkeli. Meni sinne, minne sydän käski. Teki jumalan sanan mukaan. Erosi\nvanhemmistaan ja seurasi sydämensä valittua.\n\nMATTI (on kuunnellut ihmetellen)\n\nNo, mutta, Eeva-Kaisa! Mikä sinuun on mennyt? Et ole eläissäsi puhunut\nnoin kauan yhteen menoon. Silmäsi palavat ja posket loistavat.\n\nEEVA-KAISA (entiseen vaatimattomaan tapaansa)\n\nMinulla ei ole eläissäni ollut niin tärkeätä puolustettavaa. Itsestäni\nen melua pidä. Minä puhuin lapseni puolesta ja sinun puolestasi.\n\nMATTI\n\nMinun puolestani?\n\nEEVA-KAISA\n\nSoisin niin mielelläni, että olisit hyvyydessä ja ylevämielisyydessä\nmoitteeton ja nuhteeton. Sen luulisin tuottavan meille iloa ja\nsiunausta, kun tästä lähdemme katselemaan ympärillemme — niinkuin sinä\nsen olet ajatellut.\n\nMATTI (katselee hetken Eeva-Kaisaa, rykäisee sitten ja nousee\nkävelemään, pysähtyy ja ähkii)\n\nSaakurin ajatukset! Hyppivät kuin kärpät laidasta laitaan. Annas olla!\nKun saisi kiinni jostakin emäjuurikkaasta! Sekoitit, muijaseni, kuin\npuuropataa ikään. Et eläissäsi ole niin kauhoinesi hosunut. Annas nyt\nolla! (Kävelee vähän.) Se Atte sai siitä Jokipartaasta sähkövoiman\ntappuriin ja myllyyn ja — ja — niin sai — ja sähkövalon — ja —\n(pysähtyy) — eikä se nuhjutin ole — pellot kuin minun kyntämiäni — ja\n— uskalsi tulla minun kanssani kättä kääntämään — (kävelee) — tuli\nkuin saakurikin — ja vei kuin veikin — ja tyttö peijakas — (pysähtyy)\n— olipa siinä koko lempo tytöksi — vallan tavaton epeli — tavaton —\nkeneen tuleekaan — ei äitiin — saakuri — ja kun minä suutun, niin tulee\nEeva-Kaisa ja puhuu niin paljon hyvää ja kaunista, ettei sellainen\nmäärä mahdu mihinkään — ja tässä sitten seison — enkä voi penteleille\nedes nyrkkiä näyttää —\n\nJANNE (tulee ulkoa)\n\nJopa Leena-rukka tuli uutistaakkoineen. Jokaiseen asumukseen oli ollut\npoikettava kuormaa vähentämään. Siksi viipyi. Eihän uutisella mitään\ntee, jos ei sitä voi työntää jonkun korvaan.\n\nEEVA-KAISA\n\nMielellään kai Leena lennätti sinun ja Helmin —\n\nJANNE\n\nEi hän sitä edes muistanutkaan ennenkuin kysyin. Mutta sanoi hän\nmeidänkin asiamme kuulleensa — noin ohimennen. Leena melkein halveksi\nkysymystänikin.\n\nEEVA-KAISA\n\nNo, mitä uutisia hän sitten toi?\n\nJANNE\n\nAvioliittoon kuulutettiin myöskin ensi kerran Tourulan Atte ja Hankalan\nAnna. Ensikertainen rikos on lieventävä asianhaara — kai sentään.\n\nMATTI (hyökkää lähemmäs, huutaa)\n\nMitä sinä sanot? Häh?\n\nEEVA-KAISA (peitellen ilo aan)\n\nIhanko totta?\n\nJANNE\n\nNiin Leena kertoi — ihan tosissaan — eikä pitänyt sitä minään, kun\nhänet on kuulutettu yhdeksän kertaa.\n\nEEVA-KAISA (hilliten tyytyväisyyttään)\n\nOh! Anna ja Atte!\n\nMATTI (kompuroi keinutuoliin)\n\nSiinä oli — loppu — lorulle! (Hetken kuluttua.) Mitä tähän sanotte?\n\nEEVA-KAISA\n\nAnna on mielestäni oikealla tiellä.\n\nJANNE\n\nNiin! kääntyivät kaikesta päättäen pappilaan päin aattoiltana Rautian\nristeyksessä. Se tie kai parhaiten miellytti.\n\nMATTI (vitkaan)\n\nMitä sinä muuta sanot? Äitisi mielen jo tunnen.\n\nJANNE\n\nMinä vain onnittelen onnellisia appivanhempia! Onnittelen kovasti.\n\nMATTI (pehmeämmin)\n\nSinä meinaat tänään luipahdella kaiken läpi pelkillä\nonnentoivotuksilla. Sinä olet kovin tyytyväinen kaikkeen.\n\nJANNE\n\nJärjestään joka-ikiseen!\n\nMATTI\n\nSoo! Minuunkin?\n\nJANNE\n\nTotta kai, kun Anna on perinyt isältä niin reilun ja topakan sisun.\n\nMATTI\n\nKuuletko, äiti, kuinka tuo nulikka ilvehtii!\n\nEEVA-KAISA\n\nTotta puhuu! Minä en ole voinut lapsilleni sinun avujasi antaa —\nainoastaan heikot — omani.\n\nJANNE (menee istumaan äitinsä viereen ja ottaa häntä kädestä, hellästi)\n\nRakas äiti! Sinä et voi aavistaakaan kuinka korkealla sinä siinä istut.\nKas, näin minun sydämeni hyväilee tätä äidin kättä, joka on aina\ntahtonut kernaammin antaa kuin ottaa ja mieluummin päästää kuin sitoa.\n\nMATTI (on katsellut kiintoisesti Eeva-Kaisaa)\n\nMinä tässä — tuota noin — äitiä pitäisi jotenkin ilahduttaa.\nTuottaisiko se sinulle iloa, että — että emme tässä kyräilisi ja — ja\nsoutaisi vastahankaa?\n\nEEVA-KAISA (ihastuen)\n\nMitä tarkoitat?\n\nMATTI\n\nNo, en minä tässä mitään — mitään niin erikoista, mutta — ajattelin\nvain, että — että jos sinua ilahduttaisi, niin voisimme tästä ajaa\nvaikka Tourulaan —\n\nEEVA-KAISA\n\nVoi, voi, Matti hyvä! Sinäpä iloja jakelet! (Masentuen.) Mutta — jos he\neivät ole uskaltaneet pysähtyäkään Tourulaan?\n\nMATTI\n\nKuinka niin?\n\nJANNE (katsoo isää väistelemättä)\n\nOvat ehkä peljänneet isän vihaa.\n\nMATTI (hämmästyneenä ja pettyneenä)\n\nNo, mihinkä ne — ne pyryharakat sitten olisivat lentäneet? Saakurin\nkakarat! Etteivät vain vielä — toisiin pitäjiin.\n\nJANNE\n\nJos isä antaa luvan, niin minä soitan Tourulaan?\n\nMATTI (toimekkaasti)\n\nNo, niin! Sen turkastako silläkään kojeella tekisi, ellei sillä asioita\ntoimittaisi!\n\nJANNE\n\nMinäpä teen siis peikkojen pesään ensimmäisen hyökkäyksen. Ammun\nilmapommin. (Nousee.)\n\nMATTI\n\nÄäh! Puhele ihmisiksi ja sano, että me äidin kanssa tulemme vieraisille\nja — ja —\n\nJANNE\n\nNo, ei siinä koristuksia kaivata! (Menee vasemmalle.)\n\nMATTI (vaikenee hetken saamattomana)\n\nVallan hassuun paikkaanhan se tuli pantua, tuo puhelukoje. Sen\ntuonastako se ruokasalissa teki? Täällähän tavallisesti istuskellaan.\n\nEEVA-KAISA\n\nSatuttiin erehtymään silloin.\n\nMATTI (hetken kuluttua)\n\nHm! Erehdys taisi tulla tuon Atenkin suhteen. Taitaa olla oikein\nmiesten mies loppujen lopuksi. Kun tuota tyttären kähveltämistä oikein\najattelee, niin ei sitä pakanan juttua olisi kukaan sen paremmin\ntehnyt. Eikö käynytkin kuin miehen kädestä?\n\nEEVA-KAISA (nauraen)\n\nKävi kuin sinun kädestäsi.\n\nMATTI (rehennellen)\n\nVissisti! Niin minäkin olisin sinulle tehnyt, jos ei hyvällä olisi\nannettu.\n\nEEVA-KAISA\n\nMutta minä en olisi uskaltanut niinkuin Anna. Hän tulee sinuun.\n\nMATTI (peitellen mielihyväänsä)\n\nHm! Tyttölapset tulevat kai kaikki vain omaan itseensä.\n\nJANNE (tulee, mutta pysähtyy äkkiä akkunan eteen)\n\nPyryharakat olivat lentäneet tiehensä.\n\nMATTI\n\nSoo! No, jo nyt! Milloin?\n\nJANNE\n\nÄsken — hiljattain —\n\nMATTI (kyhnii korvallista)\n\nPakanan pakana! Hyh! Nepä saakurin levottomia ihmisiä!\n\nEEVA-KAISA\n\nOlehan nyt! Etkö kuule! Tulee vieraita! Jo ovat eteisessä —\n\nANNA (tulee sisään Aten seuraamana)\n\nSaammeko tulla kodin kynnyksen yli?\n\nEEVA-KAISA (hyökkää syleilemään Annaa)\n\nNo, jumalan kiitos! Lapseni, lapseni!\n\nMATTI (nousee)\n\nNo, siinä ne pyryharakat nyt tulivat. Olimme juuri lähdössä Tourulaan.\nTule sisään, Atte! Äläkä välitä, vaikka vanha mies erehtyi sinun\nsuhteesi. Terve miestä!\n\nANNA\n\nÄiti, äiti! katso! Isä hymyilee! Isä ei ole vihanen. Isä hymyilee!\n(Menee syleilemään isää.)\n\nMATTI\n\nAnnas kun katson onko silmissäsi terästä! Äiti sanoo, että minulla\nsitä on. Taidat olla äidin ja minun yhteinen pyryharakka. Terve tuloa!\nTervetuloa molemmat! Ääh! Sano nyt, Janne, sinäkin jotakin! Sano!\n\nJANNE\n\nMinä onnittelen teitä kaikkia! (Iloisuutta ja naurua).\n\nVäliverho.\n\n\n\n"]