Kertoelmia koirista

KERTOELMIA KOIRISTA

Vaasassa, C .C. Gröhn'in Kustannuksella, 1856.

Koirasta.

Koira on kaikista koti-eläimistämme viisain, uskollisin ja oppivaisin. Joka paikassa häntä tavataan ihmisten kumppalina. Hän auttaa heitä varjelemaan kotoa ja kartanoa varkailta, vihollisilta ja raatelevaisilta pedoilta, kaitsemaan karjaa, metsästämään, j.n.e. Ilman koiratta ei olisi suinkaan ihminen saanut niin suurta valtaa eläinten yli, kuin hänellä on. Eri maissa ja ilman-aloissa, sekä muista luonnon-vaikutuksista, joita ei tyyni tunneta, on syntynyt niin monta koiran-lajia eli rotua, että niitä tuskin luulisi samaksi suvuksi. Mutta kaikissa on sisällinen ruumiin rakennus yksi, vaikka erotkoot toisistaan, jos kuinkin paljon, ko'on, ulkonaisen muodon ja karvan suhteen. Mutta erilaisen muodon ohessa on myöskin heissä enimmästi erilainen luonne ja erilaiset avut. — Tahdon muutamia lajia tässä mainitella.

Newfoundlannin-koira.

Tämä koira on kotosin eräästä Pohjois-Amerikan saaresta, joka on Englantilaisten hallussa ja heidän kielessä kutsutaan New-Foundlanti (suomeksi: Uusi-Löytömaa). Tämän saaren asukkaat käyttämät tätä koiranlajia kuljettamaan puuta maa-sydämmestä meren-rannikolle, ja siihen toimeen hän on varsin sovelias.

Newfoundlannin-koiralla on pitkä ruumis, mutta pieni pää. Mielellänsä hän Uimosille lähtee, ja jalkansa omatkin siihen hyvin luontevat. Tämän kautta ja hyvän vainunsa avulla on hän monta ihmistä uppomasta pelastanut. Ei häntä tarvitse kehoittaakkaan lähtemään veteen, kun vaan näkee ihmisen olevan hädässä. Hänen lempeät, viisaat silmät osoittavat hänen hyvää luonnettansa. Hän on erinomaisen siveä ja nöyrä, ja pidetään syystä olevan jaloimpia koiran-lajia.

Englannin-koira.

Tämä laji on kaikista kesoista koirista suurin. Sillä on iso pää ja huulet roikkuvat alas kahden puolen kuonoa. Katsanto on sillä jalo, ja Englannin koira onkin viisaimpia koiran-lajia. Voima, vilppaus, vikkelyys ja uskollisuus omat parhaita omaisuuksiansa. Tavallisesti häntä pidetään talon-vahtina; ja missä varkaita ja rosvoja on liikkeellä, on hän hyvin tarpeellinen. Rosvoihin hän karkaa uljaasti ja pitää ne kiinni; muutoin ei hän niitäkään vahingoita, elleivät te'e vasta-rintaa.

Veri-koira.

Veri-koira on ko'okas, jäntevä ja tarkka vainulle. Silläpä häntä käytetään rosvojen ja varkaitten jälkiä etsittäissä. Mutta koska hän siis on ihmisajoon varsin kelvollinen, niin on häntä käytettykin moneen jumalattomaan julmuuteen. Kun Espanjalaiset Amerikan löynnön jälkeen rupesivat siinä valtaansa rakentamaan, niin laskivat entiset asukkaat kolkkaan orjuuteen, ja ajoivat suurilla veri-koirillaan pakenijoita. Sillä tavoin kristilliset ihmiset vainosivat heikompia veljiänsä. Mutta koira, joka uskollisesti toimitti ainoastaan herrojensa hirmuisia käskyjä, on näistä tapauksista saanut pahan nimen.

Ahrikan Veri-koira.

Tämä on vähän eri lajia, mutta erinomaisen tarkka vainulle sekin, ja kehuttavan kaunis. Se käytetään erittäin antilopia ajamaan. Kesku-Ahrikan raa'at asujamet tarvitsevat sen apua, etsiessään paenneen vihollisen piilopaikkaa. Kotimaastansa poies vietynä hän jo luonteensa muuttaa, eikä enää ole niin uljas kuin Ahrikassa.

Susi-koira eli Suden-purija.

(Englann. Grey-hound; Saks. ja Ruots. Vindhund.)

Susi-koira on pisempi ja isompi kuin Englanninkoira. Se on varsin suikea ja ruumiiltansa kepeä, ja sentähden varsin vikkelä juoksulta. Metsän-käynnillä hän ei käytä haistiansa niinkuin muut koirat, vaan keksii saaliinsa terävillä silmillään. Luullaan hänen elävän muita koiria vanhemmaksi. Ennen muinoin pidettiin susi-koira niin korkean-arvoisena, etkä se, samate kuin ratsu-hevonen ja jahti-haukka, oli korkeitten herrojen kehu-tavarana. Tanskan kuningas, Knuutti Iso, joka Englanninkin valtaansa sai (noin tuhannen vuotta jälkeen Kristuksen syntymän), sääsi lakina, että ainoastaan aateliset muka saisivat semmoisia koiria pitää.

Lammas-koira eli Karja-koira.

Lammas-koira löytyy kalkissa Europan maissa. Avaroissa salomaissa, jossa paljon lampaita ja muuta karjaa on laitumella, on hän hyvin tarpeellinen. Siinä saadaan väliin nähdä iso lauma lampaita, jotka näyttävät olevan melkein omilla valloillaan. Ei ole ketään muuta kaitsemassa kuin ainoa paimen koiranensa. Mutta älä vielä, että lauma sillä hajoo. Jos joku lammas joutuu eksyksiin, niin koira sen lempeästi ja taitavasti takasin johdattaa. Paimenen poissakin ollessa, pitää koira järjestyksen voimissa. Samalla tapaa koiria pidetään lehmiäkin kaitsemassa.

Kiihko-koira.

Tämä koira pidettiin ennen yli koko Europan noissa suurissa kiihko-jahdeissa, joita ei nyt enää paljon muualla tavatakkaan kuin Englannissa. Kiihko-koira näyttää semmoisissa tiloissa suuren rohkeuden ja kestäväisyyden. Kerran hirveä ajettaissa pääsi ainoastaan kaksi koiraa hirven likelle ja ajoivat sitä koko päiväkauden. Viimeksi hyppäsi hirvi muutaman muurin yli ja lankesi itsensä kuoliaksi. Toinen koira koetti seurata sitä, mutta putosi sekin alas muurin juurelle kuoliana; toinen löyttiin vähän sivulta päin hengetönnä.

Sonni-koira.

(Englann. Bull-dog.)

Tämä on nimensä saanut sekä voimallisuudestaan ja tuimuudestaan, että siitäkin kun hän on sonnin leppymätön vihollinen. Hän karkaa sonnin päähän kiinni, tarttuu hampaillansa vihollisensa turpaan ja painaa sillä tavoin siltä pään maahan, jott'ei sonni enää ole mies päätänsä nostamaan.

Partainen laji pidetään parhaana.

Lintu-koira.

Lintu-koira on sievä varreltaan. Sillä on pitkät rippuvaiset korvat, ja pehmeät, silkin-hienot kähärä-karvat. Hän on tarkka vainulle, sukkela, oppivainen ja uskollinen. Häntä käyttävät linnustajat. Hiljaa hän johdattaa pyssymiehen siihen paikkaan, missä linnut makaavat ja ajaa ne ylös miehen viitatessa.

Lintu-koiria on useampia lajia, jotka kaikki ovat hyvin uskolliset ja tarkat vainulle.

Villa-koira.

Tämä koira on tavallisesti lintu-koiraa isompi; sillä on ympyriäinen pää, lyhyt kuono, pitkät roikkuvaiset korvat ja tiheät villaset kähärä-karvat. Varvasten välinen nahka on sillä runsaampi kuin muilla koirilla, josta syystä hän onkin vikkelä uimaan. Suurimmassa arvossa pidetään ne villa-koirat, joissa ruumis on kokonaan mustan-karvainen, mutta jalat valkoiset. Villa-koira on luultavasti kaikista koiran-lajista viisain; hän usein jo herransa silmistä näkee, mitä tämän tekee mieli. Silläpä häntä voidaan harjoitella monemmoisihin konstiin ja temppuihin. Milloin oppii tanssimaan, milloin mitäkin kalua kanniskelemaan. Jahti-koiran virkaisena hän on erittäin kelvollinen vesi-lintuja pyydettäissä.

Vainu-koira.

(Ruots. Stöfvare.= suom. ajokoira, jäniskoira)

Tämä on myöskin hyvin herkkä-oppinen. Metsämiehet häntä käyttämät etsimään semmoista metsänriistaa, jonka on tapa piilotella, — niinkuin peltokanoja, vikloja, suorsia ja muita. —

Mäyrä-koira.

Mäyrä-koira on urhea eläin, joka pelkäämättä käypi mäyrään eli metsä-sikaan kiinni, eikä perästäkään luovu, vaikka saapi kuinka syviä haamoja nahkaansa. Rottia ja hiiriä hän myöskin vihaa; ja haisti sillä on erinomaisen tarkka. Mäyrä-koiria on kahta lajia. Toisella on lyhyet ulospäin käyvät jalat ja pitkä selkä, sekä tavasta musta tai kellahtava karva. Toisella on lyhyempi varsi ja ruskea tai musta karva, sekä vilppaampi luonne.

Varas-koira.

Hän on vähäisempi ja vahvempi kuin Susikoira, enimmästi vaalean-keltainen ja karhean-karvainen. Hän elää huonossa seurassa; sillä häntä tavallisesti muassa kuljetetaan, kun varkain käydään metsästämässä niissä maissa, missä ei metsän-käynti ole kaikille luvallinen. Hänen katsantonsa onkin elämänsä mukainen. Metsässä hän katselee varovasti ympärinsä, samoo yht'äkkiä jänikseen kiinni ja kantaa sen herrallensa, hiiskumatta. Hänen tarkan haistinsa tähden voi hän yölläkin virkansa tehdä, ja silloin hänen omistajansa häntä paraiten tarvitsevat.

Australian-koira.

Australian-koira, jonka sen maan-osan alkuperäiset asukkaat nimittävät Dingoksi on kyynärän korkea ja vähän toista kyynärää pituudelta. Hänen kotimaansa on Uusi-Hollanti, tämä Australian suurin saari, jota melkein sopii mannermaaksi sanoa; likeisessä Van-Diemenin saaressa häntä ei tavata. Hänellä on vahvat jalat, ketun-tapainen pää, pystyt karvat ja pitkä tuuhea häntä. Karvat omat pitkät, suorat ja enimmästi ruskeat. Harvoin häneltä haukunto kuuluu; mutta sen siaan ulvoo valittavaisella äänellä.

Dinko on erinomaisen raaka ja hoto, jotta hän yhtenä yönä usein tappaa lampaita joukottaisin. Myöskin Känguru-eläin, joko näissä maissa elää, on usein häneltä pahassa pulassa. Dinko itse on hyvin sitkeähenkinen. Eräs Englannin upsieri kertoo kerran ajaneensa tämmöistä koiraa ja tappoi sen; niinpä kumminkin itse luuli. Hänen käskystänsä sitten palvelijansa nylki sen, ja nyt oli koira kumminkin arvattavasti henkensä heittänyt. Pari tuntia jälkeenpäin, kun sattuivat käymään haaskaa katsomassa, olisiko tuo jo haukkojen syötävänä, eivät voineet ihmeeksensä löytää koko otusta. Viimein sen löysivät puun kolosta, johon oli vähissä hengin kuitenkin päässyt piiloon. Tappoivat sen nyt toisen kerran ja nyt vasta se todella henkensä heitti.

Hyeinä-koira.

Tämän kotoperä on eteläisestä Ahrikasta: hän on Kapmaakunnan uutis-asukkaille iso rasitus. Öisin liikkuu tätä koiran-lajia suuria joukkokuntia. Hyeinä-koira on erinomaisen nopea ja tyly. Lampaita hän tappaa viivähtämättä; hevosia ja härkiä vastaan hän on varovampi eikä arvaa niitten kimppuihin käydä muuten kuin heidän nukkuessa. Hänen puremansa haavat omat melkein aina kuolettavaiset. Se hänelle on erittäin mieleen, kun pääsee puremaan lehmiltä hännän poikki. Kesoksi häntä ei näy voitavan tehdä. Ruumiiltaan hän on pienempi ja suikeampi kuin hyeinä ja susi; karvaltansa on ruskea tai punalehtava ja sen ohessa valkos- ja mustan-pilkkuinen kupeillaan. Kuono, suu ja korvat omat ihka mustat. Häntä on paksu, pitkä-karvainen ja keskeltä ympäröitty mustalla renkaalla.

Eskimo-koira.

Eskimolaiset asumat Amerikan pohjoisperillä ja pitävät koiransa tärkeimpinä elikkoinansa. Niillä metsästävät, vedättävät kuormia ja kulkevat autioitten, lumisten ulapoittensa yli.

Eskimo-koira ei ole täyttä kyynärää korkea, ja korvista hännän juurelle on hän kyynärä ja 3 tuumaa; muutoin hän on karjakoiran näköinen. Hänellä on lyhkyiset, pystyt korvat, ja tuuhea, somasti ylenevä häntä. Hänen nahkansa on turkiksi kelpaava, ja karvaltaan väliin kirjava, väliin lika-punainen, joskus ihka musta taikka valkos- ja mustan-pilkkuinen. Haukkua ei osaa laisinkaan.

Kokonansa isäntänsä tahdon-alainen, elätetty vähällä ruualla ja paljolla kepin-särpimellä, on Eskimo-koira alinomaisessa työssä, milloin peuroja, milloin karhuja pyytämässä, jopa väliin hylkeitäkin ammuttaissa. Suvella hän kantaa puolen toista leiviskää takkanansa ja auttaa samassa herraansa metsästämisessä. Talvisin valjastetaan niitä joukottain yhden re'en eteen, johon 10 eli 12 henkeä istuvat vedettäväksi. Silloin kulkemat 3 peninkulmaa tuntiinsa ja jaksavat päiväänsä juosta 20 peninkulmaa.

Siperian-koira.

Tämä, jonka kotoperä on Siperiasta ja Kamtshatkasta, on hyvinkin Eskimo-koiran laatuinen ja käytetään samaan tarpeesen, vaikka vähän eri tavalla. Siperialaiseen rekeen ei mahdu kun yksi ainoa henki. Semmoisen re'en eteen valjastetaan tavasta viisi koiraa, jotta yksi esinnä johdattaa ja muut kulkevat johdattajan jäljessä parittaisin. Kun ajaja huutaa "tag tag," niin matka kääntyy oikealle käsin, mutta huudosta "haugha" kääntyvät vasemmalle; samate eri huudot merkitsevät pysähtymistä ja liikkeelle lähtemistä. Ajajan kädessä on keppi, joka päätyy koukkuhan; koukussa on renkaita, joitten helinästä koirat kiihtyvät. Jos koira on hyvin opetettu, niin mies häntä ohjaa ainoasti keppiänsä heiluttamalla. Jos koira rupee tottelemattomaksi, niin mies häntä kurittaa sillä, että viskaa keppinsä sen päälle. Ihmeteltävällä sukkeluudella saavuttaa mies taas keppinsä keskeltä menon vauhtia. Kuormia kuljettaissa voivat kuusi koiraa vetää 30 leiviskää ja kulkea 30 peninkulmaa kolmena päivänä. Suveksi kun ei koirat tarvita, päästetään ne irti ja saavat itseään elättää.

Näin eri koiran lajista kerrottuani tahdon vähän jutella koirasta ylipäänsä.

Kaikilla koirilla on kummassakin leukaluussa 6 terävää etuhammasta, 2 torahammasta, ja ylisessä leukapielessä 12, mutta alisessa 14 takahammasta. Takahampaista omat muutamat hyvin terävät, josta näkyy, että koiran oikea ruoka on lihaa ja luuta. Muutoin hän on tottunut kaikkiin ruokiin, mitä ihminenkin nauttii; ainoastaan väkeviä juomia hän ei kärsi. Etu-jaloissa on 5 varvasta kynsineen, taka-jaloissa ainoastaan 4; mutta väliin on takajaloissa, korkealla muista varpaista, viideskin kynsi, joka kannukseksi sanotaan. Penikat syntyvät sokeina, kunnes 11:nnen päivän perästä rupeevat näkevään. Melkein joka maalla on eri lajinsa koiria, joista ainoastaan etevimmät olen luetellut. Etelä-meren saarten asukkaat syövät koiran lihaa ruskanansa.

Koira voipi hyvin kauan aikaa nälkää kestää. Muutama koira, joka unohduksista oli jäänyt lukittuun huoneesen, missä ei ihmisiä ollut likipaikoilla, elätti henkensä neljätoista päivää, syöden paljasta villaa, jota oli riistänyt yhdestä polstarista. Sanotaanpa koirien voivan 36:kin päivää hengissä pysyä ruuatta.

Kaikilla koirilla on varsin tarkka haisti, jolla helposti havaitsevat missä metsän-otuksia on kulkenut ja voivat hakea isäntänsä pitkän matkan päästä ja monien ihmisten seasta. Myöskin isäntänsä tamineet tuntevat helposti hajusta ja ovat sillä tavoin usein saaneet ilmi hukkuneita kaluja. Murhia ja murhamiehiä ovat koirat usein ilmi tuottaneet. Vieläpä ovat usein pelastaneet ihmis-henkiä, sillä keinoin, että ovat etsineet hukkaan joutuneita lapsia metsästä, taikka vedestä vetäneet ylös ihmisiä, jotka omat olleet uppomaisillaan, taikka hakeneet apua hädissä olijoille ihmisille, joita eivät ole itse voineet auttaa.

Monta juttua puhutaan koiran älystä, eikä sovi mun tässä olla kertomatta muutamia.

1. Santa-Bernhardin luostarin koirat.

Tuolla Sveitsin ja Italian rajana venyvät Europan korkeimmat vuoret, nuo jylhät ja lumiset Alppitunturit, joita on poikki kuljettava, kun aivotaan toisesta maasta toiseen. Tämmöinen matka on kuitenkin kovin vaarallinen. Kauniimmallakin päivällä syntyy usein yht'äkkiä kauhea pyry ja raju-ilma, tiet ja tienoudet uppoontuvat sumun valtaan ja vuoren-huipuilta lohkeilee kauhean suuria lumikappaleita, jotka vierivät vuoren kupeita alas semmoisella vauhdilla, että kiskovat suuria kallionharkkoja irti ja vievät puut juurinensa. Se onneton matkamies, joka silloin joutuu näitten lumitukkujen eli "lavinoitten" tielle, se saapi lumisen haudan. Mutta useinpa matkustajat muutenkin menevät harhaan, eksyen synkässä umakassa; usein nääntyvät viluun ja väsymykseen, koska hengittäminen on tottumattomalle kovin vaikea näin korkeissa seuduissa. Silloin on tuho kolkka tulemassa.

Mutta melkein vuoren harjulla, keskellä kallioita ja lunta, on sillä tiellä, joka kulkee Ison-Bernhardivuoren sivutse, vähäinen saman niminen luostari eli monasteri, jossa elää noin 10 eli 12 munkkia, joitten ainoana toimena on tehdä apua matkustajoille. Meidän maan-osassa ei ole asuntoa toista, joka olisi niin korkealla, ja munkkien elanto on siis vaikeanlainen. Mutta suurella lempeydellä ottavat kaikkia matkamiehiä vastaan, ruokkivat ja holhovat heitä. Vieläpä käyvät joka päivä ympärillä etsimässä lumeen vajonneita ja viluun nääntyneitä ihmisiä, ja siinä toimessa on heillä apulaisina suuret koirat, jotka omat siihen varta-vasten totutetut. Nämä koirat kulkevat yksinkin ympärille ja kun ovat tunteneet vainun jostakin ihmisestä, ilmoittavat asian herroillensa hätäisellä haukkumisella. Vaikka onneton väliin on peittynyt 5:den kyynärän paksuun lumipeitteesen, niin osaavat sen jälkiä löytää. Heillä on kaulassa vähäinen viinipullo ja kopsallinen leipää, väsyneelle virvoitukseksi. Yksi niistä, jonka nimi oli Berry, oli pelastanut 70 ihmis-henkeä. Toinen koira löysi kerran lumesta pikkuisen pojan, joka oli vilusta melkein jäätynyt. Koira nosti poian päätä ja tarjosi pullonsa, mutta poika ei ymmärtänyt koiran mieltä ja pelkäsi sitä suurta koiraa. Tämä kun rupesi lapsen kättä nuolemaan, niin poika malttoi mieltänsä ja kiipesi viimein koiran selkään; sillä tavoin ratsasti luostariin, jossa hän munkkien holhouksella tointui. Mutta poian äiti oli hukkunut, eikä ollut enää saatavana ilmi. Eräs rikas mies otti sitten poian kasvattaaksensa ja maalautti tapauksesta taulun, joka vielä rippuu luostarissa.

Usein tapahtuu, että munkit eivät voi enää saada löytämiänsä ihmisiä henkiin. Silloin säilyttävät ruumiit, että vainajien sukulaiset ja ystävät taitavat niitä tuntea ja periä; sillä niin ankara pakkainen on sillä korkeudella, että kuolleen muoto pysyy muuttumatonna 2:kin vuotta.

2. Koira suree isäntänsä kuolemaa.

Maarian kalmistossa Tukhulmissa oli, nyt toista kymmentä vuotta sitten, koira, joka 11 vuotta perättäin oli nähty makaavan muutaman haudan päällä. Hän oli ihmisille arka ja pelkuri; ainoastaan kun hautamies kaivoi uuden haudan, tuli hän saapuville, luullen että isäntänsä muka kaivettaisiin ylös. Usein on nähty koiria, jotka eivät ollenkaan ole luopuneet isäntänsä haudalta, kunnes omat siihen kuolleet nälkään.

Myöskin muutamassa Wienin kalmistossa oli jahtikoira kaksi vuotta asunut isäntänsä haudalla. Suntio sille rakensi koppelin, jossa viimein kuoli.

3. Koirien keskustelemiset.

Kuinka koirat voivat keskustella toistensa kanssa, on vaikea sanoa. Mutta seuraavat tapaukset todistavat, että ne hyvinkin arvaavat toistensa mielen.

Eräässä Saksan-maan kauppalassa osti muutama Berliinistä tullut herra kartanon, jonka entinen omistaja muutti maalle puolen peninkulman päähän. Uusi isäntä toi mukaansa villakoiran kartanon vahdiksi; mutta entinen vartia-koira, joka oli Newfoundlannin lajia, seurasi herraansa maantaloon. Oli kuitenkin samaa lajia jäänyt vähäinen penikka, jota nyt villakoira pahasti vainosi. Penikka kasvoi kasvamistaan, mutta villakoira oli sille yhtä ylpeä yhä. Muutamana päivänä oli penikka hävinnyt moneksi tunniksi, mutta ilmestyi viimeinkin uudelleen, tuoden entisen toverissa, tuon vanhemman Newfoundlannin-koiran, muassansa. Sillen oli penikka varmaankin kertonut mitä kiusauksia oli saanut kärsiä; sillä nyt he molemmat yksissä neuvoin ryntäsivät villakoiran niskoihin ja tappoivat sen, ennen kuin avuksi ehdittiin.

Toinen tapaus on melkein vieläkin ihmeellisempi. Eräs lääkäri Mynchenissä löysi kadulta koiran, jonka jalka oli halvauksissa. Hän otti sen kotiinsa, korjasi sitä ja päästi taas kolmen päivän perästä valloilleen. Joka aamu kävi koira sitten lääkärin luona, kunnes oli kokonaan parantunut. Jonkun kuukauden kuluttua tuli sama koira taas tohtorin ty'ö ja toi nyt kanssansa toisen koiran, jonka jalka myöskin oli halvattu. Sulattavilla käytöksillä, ikääskuin rukoellen, ilmoitti hän haluamansa, että tämä muka tulisi samalla tapaa parannetuksi ja autetuksi. Melkein yhtäläistä juttua kerrotaan Pariisissa asuvaisesta lääkäristä.

4. Paaston-pitäjä koira.

Kerran Englantilainen osti villakoiran itsellensä Irlannista eli Erin-maasta, jossa Paavin-usko on vallassa, vaikka muutoin Englannin valtakunnassa on enimmästi protestantisia tunnustuksia. Mutta villakoira piti vanhat katoliset tapansa. Perjantaina, jolloin paavilaiset paastoovat eivätkä liharuokaa syö ensinkään, ei koirakaan kajonnut lihaan, vaikka olisi kuinka tarjottu.

5. Mitä koira voi oppia.

On koiria semmoisia, joita on harjoiteltu niin moniin temppuihin, että niitä saataisi kutsua oppineiksi koiriksi. Puhutaan kahdesta villakoirasta, joita kerta Pariisissa näyteltiin. Nämä osasivat tavata kreikkaa, latinaa, italiaa, ranskaa, saksaa ja englantista, vähän kutakin. Oli vähäinen sanakirja, 300 sanaa sisällänsä, josta katsojat valitsivat yhden, lausuen sitä koiralle. Sitten tuotiin sille irtaimet aakkoset, ja koira pani niistä sanat kokoon oikeilla kirjaimilla. Kerran antoivat sille englantilaisen sanan: heaven (taivas). Kohta se järjestytti ensimäisen tavuun kirjaimet; mutta kun jälkimäinen e tuli, ei ollut sitä kirjainta enää aakkosissa, se kun oli jo ensimäiseen tavuusen käytetty. Siinä koira vähän näytti epäilevän, mutta otti pian vaaditun kirjaimen ensimäisestä tavuusta ja pani sen toiseen. Myöskin lukua nämä koirat laskivat hyvin sukkelasti ja virheettömästi. Samate löivät korttiakin keskenänsä.

Toinen esimerkki näyttää kuinka koira voi oppia oikeita koirankuria. Eräs upsieri kiiltävissä saappaissa käveli Pariisissa Seine-sillan yli, kun yht'äkkiä tuli likainen villakoira ja sokaisi hänen saappaansa pahanpäiväisiksi. Upsierin siis täytyi antaa lähellä olevan kenkäpyyhkijän kiillottaa niitä. Mutta kun toisen ja kolmannen kerran käveli sillan yli, niin tapahtui sama onnettomuus. Nyt hän päätti tarkastaa tämän koiran tapoja. Vähän aian päästä näki kuinka koira kävi lätikössä piehtaroimassa ja sitten juoksi jokaisen jalkojen yli, jolla kiiltävät saappaat oli. Kun asia tuosta likemmin tutkittiin, niin täytyi kenkäpyyhkijän viimein tunnustaa, että oli opettanut koiraansa semmoiseen temppuun saadaksensa sen kautta työtä ja ansiota.

6. Koiran Sukkeluus.

Eräällä herras-miehellä oli koira, jota hänen täytyi muutamasti rangaista vallattomuudesta. Oli itsellensä toimittanut vähäisen piiskan, jonka piti säilyssä pöydällänsä. Mutta yhtenä päivänä oli piiska hävinnyt ja löydettiin ajan päästä jostakin sälyhuoneesta. Koira sai nyt uudestaan tavan takaa selkäänsä, kun ikinä oli tottelematon, joka usein tapahtui. Muutaman päivän perästä piiska taas oli viety ja löydettiin nyt toisesta paikasta. Arveltiin kuka lymyttäjäksi olisi ruvennut. Viimeinkin satuttiin näkemään kuinka koira, kun luuli yksin olevansa, otti kuritus-aseen pöydältä ja kuljetti sen piilopaikkaan johonkin.

Toinen esimerkki on tässä kerrottava. Eräässä ravintopaikassa oli useampia koiria, jotka joka ehtoo kokoontuivat pesän edustalle lämmittelemään. Yksi niistä tuli enimmittäin myöhään, ett'ei saanut edullista siaa levätäksensä. Mutta älä vielä, ettei hän keinoa keksinyt. Muutamana iltana kun taas oli saanut syrjäisemmän sian, niin yht'äkkiä ryntäsi ovelle ja siitä portille päin, haukkuen ankarasti. Muut koirat tuosta havahtamaan ja samosivat nekin aika vauhtia pihalle. Mutta se koira, joka ensinnä oli metelin nostanut, puikahti mielihyvillään sijalle ja valitsi itsellensä edullisimman lepopaikan. Muut koirat, kun olivat haukkuneet mielinmäärin, palasivat huoneesen nekin, mutta saivat nyt hakea leposiaa, mistä taisivat.

Mutta näl'än vaivatessa näyttää koira erittäin sukkeluutensa. Ruotsin rohvessori Nilsson juttelee kirjassaan Ruotsinmaan imettäjäisistä seuraaman tapauksen. Muutamassa Skaunin-maakunnan pappilassa oli koira, joka enimmästi oleskeli palkollis-väen parissa. Mutta kun elolle mentiin, täytyi koiran olla kotosella talon vartiana. Silloin tapahtui että unohdettiin koiralle murkinaa antaa. Mutta halli otti kuppinsa hampaitten väliin, juosta letusti naapuritaloon erään tutun ämmän luoksi, näyttäen sille, että ruokaa kaipasi. Saatuansa ja syötyänsä, vei taas kuppinsa kotia.

Toinen juttu on vieläkin merkillisempi. Muutamassa luostarissa Ranskassa ruokittiin joka päivä 20 vaivaista. Oli luostarin-muurissa väännös-lauta semmoinen, että kun vaivaiset soittivat pientä kelloa, niin ruoka valmiina tuli heille ulos. Vaivaisten syödessä oli luostarin koira aina saapuvilla, mutta ei kostunut paljon vierasten lahjoista; sillä nämä olivat itse hyvin nälkäiset. Nyt hän rupesi toiseen keinoon. Vaivaisten syötyä ja mentyä, nousi koira takajaloillensa, otti kellonnuoran hammasten väliin ja soitti. Kohta väännettiin yhden miehen ruokamäärä ulos ja koira söi vatsansa täyteen. Tämän teki joka päivä, kunnes hänen juonensa viimein huomattiin. Mutta sukkeluutensa palkinnoksi annettiin sille nyt ruokaa täydellisesti joka päivä.

7. Koiran hyödystä.

Välistä on koiria opeteltu pieniä vaunuja vetämään ja kopsia kanniskelemaan, käyden kaupungille leipää ja muita ruoka-aineita ostamassa. Tämän toimensa tekevät rehellisesti, itse ruokiin kajoamatta.

Sokeilla kerjäläisillä on usein koira taluttajana. Nämä koirat ovat niin viisaat ja hellät, ett'ei ihminenkään olisi parempana apuna.

8. Koiran raivo.

Kuumina kesäpäivinä, varsinkin mätäkuussa, tapahtuu väliin, että koirat vedenpuutteesta tai muista syistä joutuvat tautiin, joka kutsutaan Koiranraivoksi eli Vesikauhuksi. Koira näyttää silloin ensin uupuneelta ja mureelliselta. Kolmen, neljän päivän perästä käyvät silmät punaisiksi ja kiiltäviksi, karvat nousevat pystyyn; pää on matalassa, suu auki ja vaahtoinen, ja kieli roikkuu punaisena ulkona kidasta. Silloin on paras tappaa koira; sillä mieli on häneltä poikessa ja hän puree ketä tapaa. Jos ihminen tulee purruksi, niin sekin tulee vesikauhuseksi ja kuolee viimein kauheissa tuskissa. Ainoa apu sanotaan olevan, jos haama kohta poltetaan tulisella raudalla. Mutta usein ei tauti ilmaannu, ennenkuin haava jo on käynyt ehjäksi.

Koiran uskollisuus on mainio maailmassa; se sen etevin omaisuus onkin. Mutta tämän uskollisuutensa palkinnoksi — — — kuinka koiraa kohdellaan?

Hyvin koiraa kohdellaan: — milloin taputellaan, milloin potkitaan.