[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fecr9ffHOqugQUReUzzPCA2md2r0HkPWL5iCPinvCUPo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":12,"language":13,"yearPublished":14,"yearPublishedTranslation":7,"wordCount":15,"charCount":16,"usRestricted":17,"gutenbergId":18,"gutenbergSubjects":19,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":24,"gutenbergTranslators":25,"gutenbergDownloadCount":26,"aiDescription":27,"preamble":28,"content":29},2739,"Kertoelmia koirista","N. N. (tekijä tuntematon)",null,"2739-n-n-kertoelmia-koirista","2739__N._N.__Kertoelmia_koirista","novelli",[],[],"fi",1856,3222,20865,false,36594,[20,21],"Fiction","Short stories",[23],"Short Stories","\"Kertoelmia\" by Julius Axel Kiellman-Göransson is a collection of narratives written in the mid-19th century. The book appears to explore various stories and themes, likely touching on the lives and struggles of its characters in a historical or socio-cultural context. It delves into interpersonal relationships, aspirations, and the societal norms of the time, illustrated through a series of vignettes involving different protagonists.  The opening of \"Kertoelmia\" presents two characters, Vaaranen and Mölhönen, who engage in conversation while taking a boat across a lake. Mölhönen seems to be a more arrogant individual, determined to secure a teaching position, while Vaaranen expresses a desire for a simpler life and a love for children. As they continue their journey, Vaaranen's humble demeanor stands in contrast to Mölhönen's ambition, showcasing their differing views on life. Their dialogue hints at deeper societal themes, like class and personal values, setting the stage for the unfolding narratives in the collection. The initial interactions suggest a blend of humor and social commentary that invites the reader to reflect on the characters' motivations and circumstances. (This is an automatically generated summary.)",[],256,"Kokoelma sisältää lyhyitä kertomuksia ja kuvauksia eri koiraroduista sekä koiran uskollisuudesta ja älykkyydestä. Teos esittelee muun muassa Newfoundlandinkoiran ja verikoiran ominaisuuksia sekä tarkastelee eläimen merkitystä ihmisen kumppanina ja auttajana.","'Kertoelmia koirista' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2739.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja\nlevityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","KERTOELMIA KOIRISTA\n\n\n\n\n\nVaasassa,\nC .C. Gröhn'in Kustannuksella,\n1856.\n\n\n\n\n\n\nKoirasta.\n\n\nKoira on kaikista koti-eläimistämme viisain, uskollisin ja oppivaisin.\nJoka paikassa häntä tavataan ihmisten kumppalina. Hän auttaa\nheitä varjelemaan kotoa ja kartanoa varkailta, vihollisilta ja\nraatelevaisilta pedoilta, kaitsemaan karjaa, metsästämään, j.n.e.\nIlman koiratta ei olisi suinkaan ihminen saanut niin suurta valtaa\neläinten yli, kuin hänellä on. Eri maissa ja ilman-aloissa, sekä muista\nluonnon-vaikutuksista, joita ei tyyni tunneta, on syntynyt niin monta\nkoiran-lajia eli rotua, että niitä tuskin luulisi samaksi suvuksi.\nMutta kaikissa on sisällinen ruumiin rakennus yksi, vaikka erotkoot\ntoisistaan, jos kuinkin paljon, ko'on, ulkonaisen muodon ja karvan\nsuhteen. Mutta erilaisen muodon ohessa on myöskin heissä enimmästi\nerilainen luonne ja erilaiset avut. — Tahdon muutamia lajia tässä\nmainitella.\n\n\n\nNewfoundlannin-koira.\n\n\nTämä koira on kotosin eräästä Pohjois-Amerikan saaresta, joka on\nEnglantilaisten hallussa ja heidän kielessä kutsutaan New-Foundlanti\n(suomeksi: Uusi-Löytömaa). Tämän saaren asukkaat käyttämät tätä\nkoiranlajia kuljettamaan puuta maa-sydämmestä meren-rannikolle, ja\nsiihen toimeen hän on varsin sovelias.\n\nNewfoundlannin-koiralla on pitkä ruumis, mutta pieni pää. Mielellänsä\nhän Uimosille lähtee, ja jalkansa omatkin siihen hyvin luontevat.\nTämän kautta ja hyvän vainunsa avulla on hän monta ihmistä uppomasta\npelastanut. Ei häntä tarvitse kehoittaakkaan lähtemään veteen, kun vaan\nnäkee ihmisen olevan hädässä. Hänen lempeät, viisaat silmät osoittavat\nhänen hyvää luonnettansa. Hän on erinomaisen siveä ja nöyrä, ja\npidetään syystä olevan jaloimpia koiran-lajia.\n\n\n\n\nEnglannin-koira.\n\n\nTämä laji on kaikista kesoista koirista suurin. Sillä on iso pää ja\nhuulet roikkuvat alas kahden puolen kuonoa. Katsanto on sillä jalo,\nja Englannin koira onkin viisaimpia koiran-lajia. Voima, vilppaus,\nvikkelyys ja uskollisuus omat parhaita omaisuuksiansa. Tavallisesti\nhäntä pidetään talon-vahtina; ja missä varkaita ja rosvoja on\nliikkeellä, on hän hyvin tarpeellinen. Rosvoihin hän karkaa uljaasti\nja pitää ne kiinni; muutoin ei hän niitäkään vahingoita, elleivät te'e\nvasta-rintaa.\n\n\n\n\nVeri-koira.\n\n\nVeri-koira on ko'okas, jäntevä ja tarkka vainulle. Silläpä häntä\nkäytetään rosvojen ja varkaitten jälkiä etsittäissä. Mutta koska hän\nsiis on ihmisajoon varsin kelvollinen, niin on häntä käytettykin moneen\njumalattomaan julmuuteen. Kun Espanjalaiset Amerikan löynnön jälkeen\nrupesivat siinä valtaansa rakentamaan, niin laskivat entiset asukkaat\nkolkkaan orjuuteen, ja ajoivat suurilla veri-koirillaan pakenijoita.\nSillä tavoin kristilliset ihmiset vainosivat heikompia veljiänsä. Mutta\nkoira, joka uskollisesti toimitti ainoastaan herrojensa hirmuisia\nkäskyjä, on näistä tapauksista saanut pahan nimen.\n\n\n\n\nAhrikan Veri-koira.\n\n\nTämä on vähän eri lajia, mutta erinomaisen tarkka vainulle sekin,\nja kehuttavan kaunis. Se käytetään erittäin antilopia ajamaan.\nKesku-Ahrikan raa'at asujamet tarvitsevat sen apua, etsiessään paenneen\nvihollisen piilopaikkaa. Kotimaastansa poies vietynä hän jo luonteensa\nmuuttaa, eikä enää ole niin uljas kuin Ahrikassa.\n\n\n\n\nSusi-koira eli Suden-purija.\n\n(Englann. Grey-hound; Saks. ja Ruots. Vindhund.)\n\n\nSusi-koira on pisempi ja isompi kuin Englanninkoira. Se on varsin\nsuikea ja ruumiiltansa kepeä, ja sentähden varsin vikkelä juoksulta.\nMetsän-käynnillä hän ei käytä haistiansa niinkuin muut koirat,\nvaan keksii saaliinsa terävillä silmillään. Luullaan hänen elävän\nmuita koiria vanhemmaksi. Ennen muinoin pidettiin susi-koira niin\nkorkean-arvoisena, etkä se, samate kuin ratsu-hevonen ja jahti-haukka,\noli korkeitten herrojen kehu-tavarana. Tanskan kuningas, Knuutti\nIso, joka Englanninkin valtaansa sai (noin tuhannen vuotta jälkeen\nKristuksen syntymän), sääsi lakina, että ainoastaan aateliset muka\nsaisivat semmoisia koiria pitää.\n\n\n\n\nLammas-koira eli Karja-koira.\n\n\nLammas-koira löytyy kalkissa Europan maissa. Avaroissa salomaissa,\njossa paljon lampaita ja muuta karjaa on laitumella, on hän hyvin\ntarpeellinen. Siinä saadaan väliin nähdä iso lauma lampaita, jotka\nnäyttävät olevan melkein omilla valloillaan. Ei ole ketään muuta\nkaitsemassa kuin ainoa paimen koiranensa. Mutta älä vielä, että lauma\nsillä hajoo. Jos joku lammas joutuu eksyksiin, niin koira sen lempeästi\nja taitavasti takasin johdattaa. Paimenen poissakin ollessa, pitää\nkoira järjestyksen voimissa. Samalla tapaa koiria pidetään lehmiäkin\nkaitsemassa.\n\n\n\n\nKiihko-koira.\n\n\nTämä koira pidettiin ennen yli koko Europan noissa suurissa\nkiihko-jahdeissa, joita ei nyt enää paljon muualla tavatakkaan kuin\nEnglannissa. Kiihko-koira näyttää semmoisissa tiloissa suuren rohkeuden\nja kestäväisyyden. Kerran hirveä ajettaissa pääsi ainoastaan kaksi\nkoiraa hirven likelle ja ajoivat sitä koko päiväkauden. Viimeksi\nhyppäsi hirvi muutaman muurin yli ja lankesi itsensä kuoliaksi. Toinen\nkoira koetti seurata sitä, mutta putosi sekin alas muurin juurelle\nkuoliana; toinen löyttiin vähän sivulta päin hengetönnä.\n\n\n\n\nSonni-koira.\n\n(Englann. Bull-dog.)\n\n\nTämä on nimensä saanut sekä voimallisuudestaan ja tuimuudestaan, että\nsiitäkin kun hän on sonnin leppymätön vihollinen. Hän karkaa sonnin\npäähän kiinni, tarttuu hampaillansa vihollisensa turpaan ja painaa\nsillä tavoin siltä pään maahan, jott'ei sonni enää ole mies päätänsä\nnostamaan.\n\nPartainen laji pidetään parhaana.\n\n\n\n\nLintu-koira.\n\n\nLintu-koira on sievä varreltaan. Sillä on pitkät rippuvaiset korvat, ja\npehmeät, silkin-hienot kähärä-karvat. Hän on tarkka vainulle, sukkela,\noppivainen ja uskollinen. Häntä käyttävät linnustajat. Hiljaa hän\njohdattaa pyssymiehen siihen paikkaan, missä linnut makaavat ja ajaa ne\nylös miehen viitatessa.\n\nLintu-koiria on useampia lajia, jotka kaikki ovat hyvin uskolliset ja\ntarkat vainulle.\n\n\n\n\nVilla-koira.\n\n\nTämä koira on tavallisesti lintu-koiraa isompi; sillä on ympyriäinen\npää, lyhyt kuono, pitkät roikkuvaiset korvat ja tiheät villaset\nkähärä-karvat. Varvasten välinen nahka on sillä runsaampi kuin muilla\nkoirilla, josta syystä hän onkin vikkelä uimaan. Suurimmassa arvossa\npidetään ne villa-koirat, joissa ruumis on kokonaan mustan-karvainen,\nmutta jalat valkoiset. Villa-koira on luultavasti kaikista\nkoiran-lajista viisain; hän usein jo herransa silmistä näkee, mitä\ntämän tekee mieli. Silläpä häntä voidaan harjoitella monemmoisihin\nkonstiin ja temppuihin. Milloin oppii tanssimaan, milloin mitäkin kalua\nkanniskelemaan. Jahti-koiran virkaisena hän on erittäin kelvollinen\nvesi-lintuja pyydettäissä.\n\n\n\n\nVainu-koira.\n\n(Ruots. Stöfvare.= suom. ajokoira, jäniskoira)\n\n\nTämä on myöskin hyvin herkkä-oppinen. Metsämiehet häntä käyttämät\netsimään semmoista metsänriistaa, jonka on tapa piilotella, — niinkuin\npeltokanoja, vikloja, suorsia ja muita. —\n\n\n\n\nMäyrä-koira.\n\n\nMäyrä-koira on urhea eläin, joka pelkäämättä käypi mäyrään eli\nmetsä-sikaan kiinni, eikä perästäkään luovu, vaikka saapi kuinka syviä\nhaamoja nahkaansa. Rottia ja hiiriä hän myöskin vihaa; ja haisti sillä\non erinomaisen tarkka. Mäyrä-koiria on kahta lajia. Toisella on lyhyet\nulospäin käyvät jalat ja pitkä selkä, sekä tavasta musta tai kellahtava\nkarva. Toisella on lyhyempi varsi ja ruskea tai musta karva, sekä\nvilppaampi luonne.\n\n\n\n\nVaras-koira.\n\n\nHän on vähäisempi ja vahvempi kuin Susikoira, enimmästi\nvaalean-keltainen ja karhean-karvainen. Hän elää huonossa seurassa;\nsillä häntä tavallisesti muassa kuljetetaan, kun varkain käydään\nmetsästämässä niissä maissa, missä ei metsän-käynti ole kaikille\nluvallinen. Hänen katsantonsa onkin elämänsä mukainen. Metsässä hän\nkatselee varovasti ympärinsä, samoo yht'äkkiä jänikseen kiinni ja\nkantaa sen herrallensa, hiiskumatta. Hänen tarkan haistinsa tähden\nvoi hän yölläkin virkansa tehdä, ja silloin hänen omistajansa häntä\nparaiten tarvitsevat.\n\n\n\n\nAustralian-koira.\n\n\nAustralian-koira, jonka sen maan-osan alkuperäiset asukkaat nimittävät\nDingoksi on kyynärän korkea ja vähän toista kyynärää pituudelta. Hänen\nkotimaansa on Uusi-Hollanti, tämä Australian suurin saari, jota melkein\nsopii mannermaaksi sanoa; likeisessä Van-Diemenin saaressa häntä ei\ntavata. Hänellä on vahvat jalat, ketun-tapainen pää, pystyt karvat ja\npitkä tuuhea häntä. Karvat omat pitkät, suorat ja enimmästi ruskeat.\nHarvoin häneltä haukunto kuuluu; mutta sen siaan ulvoo valittavaisella\näänellä.\n\nDinko on erinomaisen raaka ja hoto, jotta hän yhtenä yönä usein tappaa\nlampaita joukottaisin. Myöskin Känguru-eläin, joko näissä maissa elää,\non usein häneltä pahassa pulassa. Dinko itse on hyvin sitkeähenkinen.\nEräs Englannin upsieri kertoo kerran ajaneensa tämmöistä koiraa ja\ntappoi sen; niinpä kumminkin itse luuli. Hänen käskystänsä sitten\npalvelijansa nylki sen, ja nyt oli koira kumminkin arvattavasti\nhenkensä heittänyt. Pari tuntia jälkeenpäin, kun sattuivat käymään\nhaaskaa katsomassa, olisiko tuo jo haukkojen syötävänä, eivät voineet\nihmeeksensä löytää koko otusta. Viimein sen löysivät puun kolosta,\njohon oli vähissä hengin kuitenkin päässyt piiloon. Tappoivat sen nyt\ntoisen kerran ja nyt vasta se todella henkensä heitti.\n\n\n\n\nHyeinä-koira.\n\n\nTämän kotoperä on eteläisestä Ahrikasta: hän on Kapmaakunnan\nuutis-asukkaille iso rasitus. Öisin liikkuu tätä koiran-lajia suuria\njoukkokuntia. Hyeinä-koira on erinomaisen nopea ja tyly. Lampaita hän\ntappaa viivähtämättä; hevosia ja härkiä vastaan hän on varovampi\neikä arvaa niitten kimppuihin käydä muuten kuin heidän nukkuessa.\nHänen puremansa haavat omat melkein aina kuolettavaiset. Se hänelle\non erittäin mieleen, kun pääsee puremaan lehmiltä hännän poikki.\nKesoksi häntä ei näy voitavan tehdä. Ruumiiltaan hän on pienempi ja\nsuikeampi kuin hyeinä ja susi; karvaltansa on ruskea tai punalehtava\nja sen ohessa valkos- ja mustan-pilkkuinen kupeillaan. Kuono, suu ja\nkorvat omat ihka mustat. Häntä on paksu, pitkä-karvainen ja keskeltä\nympäröitty mustalla renkaalla.\n\n\n\n\nEskimo-koira.\n\n\nEskimolaiset asumat Amerikan pohjoisperillä ja pitävät koiransa\ntärkeimpinä elikkoinansa. Niillä metsästävät, vedättävät kuormia ja\nkulkevat autioitten, lumisten ulapoittensa yli.\n\nEskimo-koira ei ole täyttä kyynärää korkea, ja korvista hännän juurelle\non hän kyynärä ja 3 tuumaa; muutoin hän on karjakoiran näköinen.\nHänellä on lyhkyiset, pystyt korvat, ja tuuhea, somasti ylenevä\nhäntä. Hänen nahkansa on turkiksi kelpaava, ja karvaltaan väliin\nkirjava, väliin lika-punainen, joskus ihka musta taikka valkos- ja\nmustan-pilkkuinen. Haukkua ei osaa laisinkaan.\n\nKokonansa isäntänsä tahdon-alainen, elätetty vähällä ruualla ja\npaljolla kepin-särpimellä, on Eskimo-koira alinomaisessa työssä,\nmilloin peuroja, milloin karhuja pyytämässä, jopa väliin hylkeitäkin\nammuttaissa. Suvella hän kantaa puolen toista leiviskää takkanansa\nja auttaa samassa herraansa metsästämisessä. Talvisin valjastetaan\nniitä joukottain yhden re'en eteen, johon 10 eli 12 henkeä istuvat\nvedettäväksi. Silloin kulkemat 3 peninkulmaa tuntiinsa ja jaksavat\npäiväänsä juosta 20 peninkulmaa.\n\n\n\n\nSiperian-koira.\n\n\nTämä, jonka kotoperä on Siperiasta ja Kamtshatkasta, on hyvinkin\nEskimo-koiran laatuinen ja käytetään samaan tarpeesen, vaikka vähän\neri tavalla. Siperialaiseen rekeen ei mahdu kun yksi ainoa henki.\nSemmoisen re'en eteen valjastetaan tavasta viisi koiraa, jotta yksi\nesinnä johdattaa ja muut kulkevat johdattajan jäljessä parittaisin.\nKun ajaja huutaa \"tag tag,\" niin matka kääntyy oikealle käsin, mutta\nhuudosta \"haugha\" kääntyvät vasemmalle; samate eri huudot merkitsevät\npysähtymistä ja liikkeelle lähtemistä. Ajajan kädessä on keppi, joka\npäätyy koukkuhan; koukussa on renkaita, joitten helinästä koirat\nkiihtyvät. Jos koira on hyvin opetettu, niin mies häntä ohjaa ainoasti\nkeppiänsä heiluttamalla. Jos koira rupee tottelemattomaksi, niin mies\nhäntä kurittaa sillä, että viskaa keppinsä sen päälle. Ihmeteltävällä\nsukkeluudella saavuttaa mies taas keppinsä keskeltä menon vauhtia.\nKuormia kuljettaissa voivat kuusi koiraa vetää 30 leiviskää ja kulkea\n30 peninkulmaa kolmena päivänä. Suveksi kun ei koirat tarvita,\npäästetään ne irti ja saavat itseään elättää.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNäin eri koiran lajista kerrottuani tahdon vähän jutella koirasta\nylipäänsä.\n\nKaikilla koirilla on kummassakin leukaluussa 6 terävää etuhammasta,\n2 torahammasta, ja ylisessä leukapielessä 12, mutta alisessa 14\ntakahammasta. Takahampaista omat muutamat hyvin terävät, josta näkyy,\nettä koiran oikea ruoka on lihaa ja luuta. Muutoin hän on tottunut\nkaikkiin ruokiin, mitä ihminenkin nauttii; ainoastaan väkeviä juomia\nhän ei kärsi. Etu-jaloissa on 5 varvasta kynsineen, taka-jaloissa\nainoastaan 4; mutta väliin on takajaloissa, korkealla muista varpaista,\nviideskin kynsi, joka kannukseksi sanotaan. Penikat syntyvät sokeina,\nkunnes 11:nnen päivän perästä rupeevat näkevään. Melkein joka maalla\non eri lajinsa koiria, joista ainoastaan etevimmät olen luetellut.\nEtelä-meren saarten asukkaat syövät koiran lihaa ruskanansa.\n\nKoira voipi hyvin kauan aikaa nälkää kestää. Muutama koira, joka\nunohduksista oli jäänyt lukittuun huoneesen, missä ei ihmisiä ollut\nlikipaikoilla, elätti henkensä neljätoista päivää, syöden paljasta\nvillaa, jota oli riistänyt yhdestä polstarista. Sanotaanpa koirien\nvoivan 36:kin päivää hengissä pysyä ruuatta.\n\nKaikilla koirilla on varsin tarkka haisti, jolla helposti havaitsevat\nmissä metsän-otuksia on kulkenut ja voivat hakea isäntänsä pitkän\nmatkan päästä ja monien ihmisten seasta. Myöskin isäntänsä tamineet\ntuntevat helposti hajusta ja ovat sillä tavoin usein saaneet ilmi\nhukkuneita kaluja. Murhia ja murhamiehiä ovat koirat usein ilmi\ntuottaneet. Vieläpä ovat usein pelastaneet ihmis-henkiä, sillä keinoin,\nettä ovat etsineet hukkaan joutuneita lapsia metsästä, taikka vedestä\nvetäneet ylös ihmisiä, jotka omat olleet uppomaisillaan, taikka\nhakeneet apua hädissä olijoille ihmisille, joita eivät ole itse voineet\nauttaa.\n\nMonta juttua puhutaan koiran älystä, eikä sovi mun tässä olla\nkertomatta muutamia.\n\n\n\n1. Santa-Bernhardin luostarin koirat.\n\n\nTuolla Sveitsin ja Italian rajana venyvät Europan korkeimmat vuoret,\nnuo jylhät ja lumiset Alppitunturit, joita on poikki kuljettava,\nkun aivotaan toisesta maasta toiseen. Tämmöinen matka on kuitenkin\nkovin vaarallinen. Kauniimmallakin päivällä syntyy usein yht'äkkiä\nkauhea pyry ja raju-ilma, tiet ja tienoudet uppoontuvat sumun valtaan\nja vuoren-huipuilta lohkeilee kauhean suuria lumikappaleita, jotka\nvierivät vuoren kupeita alas semmoisella vauhdilla, että kiskovat\nsuuria kallionharkkoja irti ja vievät puut juurinensa. Se onneton\nmatkamies, joka silloin joutuu näitten lumitukkujen eli \"lavinoitten\"\ntielle, se saapi lumisen haudan. Mutta useinpa matkustajat muutenkin\nmenevät harhaan, eksyen synkässä umakassa; usein nääntyvät viluun ja\nväsymykseen, koska hengittäminen on tottumattomalle kovin vaikea näin\nkorkeissa seuduissa. Silloin on tuho kolkka tulemassa.\n\nMutta melkein vuoren harjulla, keskellä kallioita ja lunta, on\nsillä tiellä, joka kulkee Ison-Bernhardivuoren sivutse, vähäinen\nsaman niminen luostari eli monasteri, jossa elää noin 10 eli 12\nmunkkia, joitten ainoana toimena on tehdä apua matkustajoille. Meidän\nmaan-osassa ei ole asuntoa toista, joka olisi niin korkealla, ja\nmunkkien elanto on siis vaikeanlainen. Mutta suurella lempeydellä\nottavat kaikkia matkamiehiä vastaan, ruokkivat ja holhovat heitä.\nVieläpä käyvät joka päivä ympärillä etsimässä lumeen vajonneita ja\nviluun nääntyneitä ihmisiä, ja siinä toimessa on heillä apulaisina\nsuuret koirat, jotka omat siihen varta-vasten totutetut. Nämä koirat\nkulkevat yksinkin ympärille ja kun ovat tunteneet vainun jostakin\nihmisestä, ilmoittavat asian herroillensa hätäisellä haukkumisella.\nVaikka onneton väliin on peittynyt 5:den kyynärän paksuun\nlumipeitteesen, niin osaavat sen jälkiä löytää. Heillä on kaulassa\nvähäinen viinipullo ja kopsallinen leipää, väsyneelle virvoitukseksi.\nYksi niistä, jonka nimi oli Berry, oli pelastanut 70 ihmis-henkeä.\nToinen koira löysi kerran lumesta pikkuisen pojan, joka oli vilusta\nmelkein jäätynyt. Koira nosti poian päätä ja tarjosi pullonsa, mutta\npoika ei ymmärtänyt koiran mieltä ja pelkäsi sitä suurta koiraa. Tämä\nkun rupesi lapsen kättä nuolemaan, niin poika malttoi mieltänsä ja\nkiipesi viimein koiran selkään; sillä tavoin ratsasti luostariin, jossa\nhän munkkien holhouksella tointui. Mutta poian äiti oli hukkunut,\neikä ollut enää saatavana ilmi. Eräs rikas mies otti sitten poian\nkasvattaaksensa ja maalautti tapauksesta taulun, joka vielä rippuu\nluostarissa.\n\nUsein tapahtuu, että munkit eivät voi enää saada löytämiänsä ihmisiä\nhenkiin. Silloin säilyttävät ruumiit, että vainajien sukulaiset ja\nystävät taitavat niitä tuntea ja periä; sillä niin ankara pakkainen on\nsillä korkeudella, että kuolleen muoto pysyy muuttumatonna 2:kin vuotta.\n\n\n\n2. Koira suree isäntänsä kuolemaa.\n\n\nMaarian kalmistossa Tukhulmissa oli, nyt toista kymmentä vuotta sitten,\nkoira, joka 11 vuotta perättäin oli nähty makaavan muutaman haudan\npäällä. Hän oli ihmisille arka ja pelkuri; ainoastaan kun hautamies\nkaivoi uuden haudan, tuli hän saapuville, luullen että isäntänsä muka\nkaivettaisiin ylös. Usein on nähty koiria, jotka eivät ollenkaan ole\nluopuneet isäntänsä haudalta, kunnes omat siihen kuolleet nälkään.\n\nMyöskin muutamassa Wienin kalmistossa oli jahtikoira kaksi vuotta\nasunut isäntänsä haudalla. Suntio sille rakensi koppelin, jossa viimein\nkuoli.\n\n\n\n3. Koirien keskustelemiset.\n\n\nKuinka koirat voivat keskustella toistensa kanssa, on vaikea sanoa.\nMutta seuraavat tapaukset todistavat, että ne hyvinkin arvaavat\ntoistensa mielen.\n\nEräässä Saksan-maan kauppalassa osti muutama Berliinistä tullut herra\nkartanon, jonka entinen omistaja muutti maalle puolen peninkulman\npäähän. Uusi isäntä toi mukaansa villakoiran kartanon vahdiksi; mutta\nentinen vartia-koira, joka oli Newfoundlannin lajia, seurasi herraansa\nmaantaloon. Oli kuitenkin samaa lajia jäänyt vähäinen penikka, jota\nnyt villakoira pahasti vainosi. Penikka kasvoi kasvamistaan, mutta\nvillakoira oli sille yhtä ylpeä yhä. Muutamana päivänä oli penikka\nhävinnyt moneksi tunniksi, mutta ilmestyi viimeinkin uudelleen, tuoden\nentisen toverissa, tuon vanhemman Newfoundlannin-koiran, muassansa.\nSillen oli penikka varmaankin kertonut mitä kiusauksia oli saanut\nkärsiä; sillä nyt he molemmat yksissä neuvoin ryntäsivät villakoiran\nniskoihin ja tappoivat sen, ennen kuin avuksi ehdittiin.\n\nToinen tapaus on melkein vieläkin ihmeellisempi. Eräs lääkäri\nMynchenissä löysi kadulta koiran, jonka jalka oli halvauksissa. Hän\notti sen kotiinsa, korjasi sitä ja päästi taas kolmen päivän perästä\nvalloilleen. Joka aamu kävi koira sitten lääkärin luona, kunnes oli\nkokonaan parantunut. Jonkun kuukauden kuluttua tuli sama koira taas\ntohtorin ty'ö ja toi nyt kanssansa toisen koiran, jonka jalka myöskin\noli halvattu. Sulattavilla käytöksillä, ikääskuin rukoellen, ilmoitti\nhän haluamansa, että tämä muka tulisi samalla tapaa parannetuksi ja\nautetuksi. Melkein yhtäläistä juttua kerrotaan Pariisissa asuvaisesta\nlääkäristä.\n\n\n\n4. Paaston-pitäjä koira.\n\n\nKerran Englantilainen osti villakoiran itsellensä Irlannista eli\nErin-maasta, jossa Paavin-usko on vallassa, vaikka muutoin Englannin\nvaltakunnassa on enimmästi protestantisia tunnustuksia. Mutta\nvillakoira piti vanhat katoliset tapansa. Perjantaina, jolloin\npaavilaiset paastoovat eivätkä liharuokaa syö ensinkään, ei koirakaan\nkajonnut lihaan, vaikka olisi kuinka tarjottu.\n\n\n\n5. Mitä koira voi oppia.\n\n\nOn koiria semmoisia, joita on harjoiteltu niin moniin temppuihin,\nettä niitä saataisi kutsua oppineiksi koiriksi. Puhutaan kahdesta\nvillakoirasta, joita kerta Pariisissa näyteltiin. Nämä osasivat tavata\nkreikkaa, latinaa, italiaa, ranskaa, saksaa ja englantista, vähän\nkutakin. Oli vähäinen sanakirja, 300 sanaa sisällänsä, josta katsojat\nvalitsivat yhden, lausuen sitä koiralle. Sitten tuotiin sille irtaimet\naakkoset, ja koira pani niistä sanat kokoon oikeilla kirjaimilla.\nKerran antoivat sille englantilaisen sanan: heaven (taivas). Kohta\nse järjestytti ensimäisen tavuun kirjaimet; mutta kun jälkimäinen\n_e_ tuli, ei ollut sitä kirjainta enää aakkosissa, se kun oli jo\nensimäiseen tavuusen käytetty. Siinä koira vähän näytti epäilevän,\nmutta otti pian vaaditun kirjaimen ensimäisestä tavuusta ja pani\nsen toiseen. Myöskin lukua nämä koirat laskivat hyvin sukkelasti ja\nvirheettömästi. Samate löivät korttiakin keskenänsä.\n\nToinen esimerkki näyttää kuinka koira voi oppia oikeita koirankuria.\nEräs upsieri kiiltävissä saappaissa käveli Pariisissa Seine-sillan\nyli, kun yht'äkkiä tuli likainen villakoira ja sokaisi hänen\nsaappaansa pahanpäiväisiksi. Upsierin siis täytyi antaa lähellä olevan\nkenkäpyyhkijän kiillottaa niitä. Mutta kun toisen ja kolmannen kerran\nkäveli sillan yli, niin tapahtui sama onnettomuus. Nyt hän päätti\ntarkastaa tämän koiran tapoja. Vähän aian päästä näki kuinka koira\nkävi lätikössä piehtaroimassa ja sitten juoksi jokaisen jalkojen yli,\njolla kiiltävät saappaat oli. Kun asia tuosta likemmin tutkittiin, niin\ntäytyi kenkäpyyhkijän viimein tunnustaa, että oli opettanut koiraansa\nsemmoiseen temppuun saadaksensa sen kautta työtä ja ansiota.\n\n\n\n6. Koiran Sukkeluus.\n\n\nEräällä herras-miehellä oli koira, jota hänen täytyi muutamasti\nrangaista vallattomuudesta. Oli itsellensä toimittanut vähäisen\npiiskan, jonka piti säilyssä pöydällänsä. Mutta yhtenä päivänä oli\npiiska hävinnyt ja löydettiin ajan päästä jostakin sälyhuoneesta. Koira\nsai nyt uudestaan tavan takaa selkäänsä, kun ikinä oli tottelematon,\njoka usein tapahtui. Muutaman päivän perästä piiska taas oli viety ja\nlöydettiin nyt toisesta paikasta. Arveltiin kuka lymyttäjäksi olisi\nruvennut. Viimeinkin satuttiin näkemään kuinka koira, kun luuli yksin\nolevansa, otti kuritus-aseen pöydältä ja kuljetti sen piilopaikkaan\njohonkin.\n\nToinen esimerkki on tässä kerrottava. Eräässä ravintopaikassa oli\nuseampia koiria, jotka joka ehtoo kokoontuivat pesän edustalle\nlämmittelemään. Yksi niistä tuli enimmittäin myöhään, ett'ei saanut\nedullista siaa levätäksensä. Mutta älä vielä, ettei hän keinoa\nkeksinyt. Muutamana iltana kun taas oli saanut syrjäisemmän sian, niin\nyht'äkkiä ryntäsi ovelle ja siitä portille päin, haukkuen ankarasti.\nMuut koirat tuosta havahtamaan ja samosivat nekin aika vauhtia\npihalle. Mutta se koira, joka ensinnä oli metelin nostanut, puikahti\nmielihyvillään sijalle ja valitsi itsellensä edullisimman lepopaikan.\nMuut koirat, kun olivat haukkuneet mielinmäärin, palasivat huoneesen\nnekin, mutta saivat nyt hakea leposiaa, mistä taisivat.\n\nMutta näl'än vaivatessa näyttää koira erittäin sukkeluutensa. Ruotsin\nrohvessori Nilsson juttelee kirjassaan Ruotsinmaan imettäjäisistä\nseuraaman tapauksen. Muutamassa Skaunin-maakunnan pappilassa oli koira,\njoka enimmästi oleskeli palkollis-väen parissa. Mutta kun elolle\nmentiin, täytyi koiran olla kotosella talon vartiana. Silloin tapahtui\nettä unohdettiin koiralle murkinaa antaa. Mutta halli otti kuppinsa\nhampaitten väliin, juosta letusti naapuritaloon erään tutun ämmän\nluoksi, näyttäen sille, että ruokaa kaipasi. Saatuansa ja syötyänsä,\nvei taas kuppinsa kotia.\n\nToinen juttu on vieläkin merkillisempi. Muutamassa luostarissa\nRanskassa ruokittiin joka päivä 20 vaivaista. Oli luostarin-muurissa\nväännös-lauta semmoinen, että kun vaivaiset soittivat pientä kelloa,\nniin ruoka valmiina tuli heille ulos. Vaivaisten syödessä oli luostarin\nkoira aina saapuvilla, mutta ei kostunut paljon vierasten lahjoista;\nsillä nämä olivat itse hyvin nälkäiset. Nyt hän rupesi toiseen\nkeinoon. Vaivaisten syötyä ja mentyä, nousi koira takajaloillensa,\notti kellonnuoran hammasten väliin ja soitti. Kohta väännettiin yhden\nmiehen ruokamäärä ulos ja koira söi vatsansa täyteen. Tämän teki joka\npäivä, kunnes hänen juonensa viimein huomattiin. Mutta sukkeluutensa\npalkinnoksi annettiin sille nyt ruokaa täydellisesti joka päivä.\n\n\n\n7. Koiran hyödystä.\n\n\nVälistä on koiria opeteltu pieniä vaunuja vetämään ja kopsia\nkanniskelemaan, käyden kaupungille leipää ja muita ruoka-aineita\nostamassa. Tämän toimensa tekevät rehellisesti, itse ruokiin kajoamatta.\n\nSokeilla kerjäläisillä on usein koira taluttajana. Nämä koirat ovat\nniin viisaat ja hellät, ett'ei ihminenkään olisi parempana apuna.\n\n\n\n8. Koiran raivo.\n\n\nKuumina kesäpäivinä, varsinkin mätäkuussa, tapahtuu väliin, että\nkoirat vedenpuutteesta tai muista syistä joutuvat tautiin, joka\nkutsutaan Koiranraivoksi eli Vesikauhuksi. Koira näyttää silloin ensin\nuupuneelta ja mureelliselta. Kolmen, neljän päivän perästä käyvät\nsilmät punaisiksi ja kiiltäviksi, karvat nousevat pystyyn; pää on\nmatalassa, suu auki ja vaahtoinen, ja kieli roikkuu punaisena ulkona\nkidasta. Silloin on paras tappaa koira; sillä mieli on häneltä poikessa\nja hän puree ketä tapaa. Jos ihminen tulee purruksi, niin sekin tulee\nvesikauhuseksi ja kuolee viimein kauheissa tuskissa. Ainoa apu sanotaan\nolevan, jos haama kohta poltetaan tulisella raudalla. Mutta usein ei\ntauti ilmaannu, ennenkuin haava jo on käynyt ehjäksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKoiran uskollisuus on mainio maailmassa; se sen etevin omaisuus onkin.\nMutta tämän uskollisuutensa palkinnoksi — — — kuinka koiraa kohdellaan?\n\nHyvin koiraa kohdellaan: — milloin taputellaan, milloin potkitaan.\n\n\n\n"]