[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fQqOamnERd4KqqxgP_bpbMVt69J1JtnQVOyEYRF4l09E":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},2801,"Kokouksesta palattua","Kataja, Väinö",1867,1914,"2801-kataja-vaino-kokouksesta-palattua","2801__Kataja_Väinö__Kokouksesta_palattua","Yksinäytöksinen kuvaus","naytelma",[],[],"fi",1909,null,3086,18627,false,75305,[23],"Finnish drama -- 20th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Kokouksesta palattua: Yksinäytöksinen kuvaus\" by Väinö Kataja is a one-act play written in the early 20th century, likely in the 1900s. This work revolves around the themes of education and societal progress within a rural Finnish community, reflecting the tensions between traditional views and modern ideals. The play showcases the struggle for support of a folk high school, a concept that seeks to uplift the community through education.  The story is set in the home of Valmari, the protagonist, and involves several key characters, including his daughter Hanna, who is deeply invested in the success of the folk high school and supports the ideas of Perälän Ville, a young man advocating for progress. The action unfolds around a town meeting where old-fashioned views clash with the hopes of the younger generation. Hanna's mother, Eeva-Priita, represents the resistance to change, worried about marrying her daughter to a prosperous but conservative farmer, Herralan Kustaa. The play captures the dynamics of familial relationships, generational conflict, and the broader societal implications of education, culminating in Ville's resolution to prove that the ideals he gained from his studies do not alienate him from hard work and community values. (This is an automatically generated summary.)",[],261,"Katajan yksinäytöksinen näytelmä sijoittuu Perä-Pohjolaan ja käsittelee kansanopistoaatteen kohtaamaa vastustusta. Hanna odottaa jännityksellä kunnan kokouksen tuloksia ja pohtii sivistyksen merkitystä perinteisessä maaseutuyhteisössä.","Väinö Kataja 'Kokouksesta palattua' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2801. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KOKOUKSESTA PALATTUA\n\nYksinäytöksinen kuvaus\n\n\nKirj.\n\nVÄINÖ KATAJA\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto,\n1909.\n\n\n\n\n\n\nHenkilöt:\n\n_Valmari_ |\n_Ukkola_  | talonisäntiä.\n_Eeva-Priita_, Valmarin emäntä.\n_Hanna_, Valmarin tytär.\n_Perälän Ville_, pienen talon poika, käynyt kansanopistoa.\n_Herralan Kustaa_, ison talon isäntä, vanha nuorimies.\n\nTapaus Perä-Pohjolassa.\n\n\nNäyttämö: Kamari Valmarin talossa. Vanhanaikainen huonekalusto.\nMolemmilla sivuilla ovi. Perällä akkuna, jossa on kukkia ruukuissaan\nja jonka luona pöytä, jossa kirjoja y.m. Vasemmalla oven ja ikkunan\nvälissä sohva.\n\n_Hanna_ (Istuen yksin pöydän vieressä selaillen kirjaa.) Niin. Nyt ovat\ntaas tämän päivän työt meijerissä tehty. Nyt olisi jälleen aikaa Vähän\nlukeakin. Mutta miksi eivät ajatukseni oikein pysy koossa ja miksi\nolen niin kummasti levoton? Tänäänhän on tuo merkillinen kokous, jossa\nkunnalta tahdotaan apua kansanopistolle. Nyt kai parhaillaan siellä\nväittelevät, sillä varmastikin ukot taas vastustavat kansanopistoa.\nLieneekö muita kun Ukkolan isäntä, joka kansanopistoaatetta kannattaa\nja sen puolesta parhaansa koettaa. Miten käynee Villen toiveiden?\nHän on ollut niin varma voitostaan, on luottanut, että yhä useamman\nja useamman silmät aukenevat näkemään mikä hyöty on sivistyksestä ja\nopista, ja että kansanopisto kyllä saapi kannattajia kunhan ukot saavat\nkäsityksen siitä mitä kansanopisto oikeastaan\non ja mitä hedelmiä se on muualla tuottanut Ville parka! Sinä et\naavista kuinka taipumattomia ja itsepäisiä meidän ukkomme ovat ja\nkuinka he halveksivat kaikkea oppia. Mutta koeta parhaasi jalo poika!\nKuinka mielelläni rientäisin avuksesi, kuinka mielelläni uhraisin\nkaikki, että saisit voiton, että saisit pitäjäläisemme suostumaan\navun antoon kansanopistolle! Sinun ansiotasi olisi se kaikki. Mutta\npahoin epäilen, — ja taas toivon, olen kuin lastu laineilla. Oi, kun\nsaisi varmuuden. Olihan kyllä puheesi jonka kokouksessa aiot pitää\nerinomainen, kun sitä vaan kuunneltaisiin ja ymmärrettäisiin. Oi,\nkun onnistuisit! Isäni on tähän asti ollut kiivaimpia kansanopiston\nvastustajia. Tänä aamuna kuitenkin oli hän vähä lempeämmällä tuulella.\nMutta en usko hänenkään myöntyvän. Niin kunnon ukko kuin hän onkin, on\nhänellä kuitenkin omat vanhat mielipiteensä, joista ei leikillä näytä\nluopuvan.\n\n_Eeva-Priita_: (Tulee vasemmalta.) Kuulin, että Herralan Kustaakin\noli mennyt kokoukseen. Varmaan hän nyt tulee meille siinä tärkeässä\nasiassa. Sinä ymmärrät Hanna. Semmoinen mies ja niin vankan talon\nisäntä. Sinä, joka olet nuorin tyttäristäni saat kaikkein rikkaimman\nmiehen. Vaikka hyvin toimeentulevia miehiä ovat muutkin vävymme,\nvaan Kustaa sentään on varakkain (Istuu sohvalle lähelle\nHannaa.) Kustaa on asiasta minulle puhunut ja mainitsin minäkin sen\nverran ettei meiltä nuorinta tytärtäkään panna tyhjänä miehelään.\n(Kuiskaamalla.) Et tiedäkään että sinua varten ovat uudet kangaspuut\nkäymässä. Sopiihan sinun Kustaalle, noin kautta rantain, mainita\nvilloistasi, jyvistä ja muista.\n\n_Hanna_: Mutta voi äiti kulta, kuinka teidän ajatuksenne ja mielenne\npyörivät tuossa tavarassa ja rahassa. Ettekö ymmärrä, ettei elämän onni\nniistä riipu! Ja kuka tietää tahtooko Herralan Kustaa minua?\n\n_Eeva-Priita_: Miks'en minä tiedä, koska Kustaa on asiasta minulle\npuhunut ja kuului kylälläkin kehuneen, ettei hän muista huolikaan\nkuin sinusta. Mitä sanoit? Riipu elämän onni! Mistä sitten? Taitaisit\npian kyllästyä semmoiseen onnellisuuteen, kun joutuisit taloon, jossa\nei ole kun jokunen lehmäkisura navetassa ja aitta tyhjä, että hiiret\ntappelevat. Hyvinpähän tulevat toimeen sisaresikin, mutta minä ja isäsi\nheidät miehelään toimitimmekin.\n\n_Hanna_: Ei liene isä sekaantunut niihin asioihin, niin olen kuullut.\nJa onnetonta ja ilotonta kuuluu sisar Maijunkin elämä olevan, vaikka\nisossa Heikkilässä on emäntänä...\n\n_Eeva-Priita_: Kyllä Maijukin elämäänsä tottuu. Vaan ajattele sinä\nsitä seikkaa, että Herrala on muhkein ja rikkain talo mitä täälläpäin\non ja Kustaa itse siisti mies.\n\n_Hanna_: Mutta jos minä en huoli Kustaasta kaikkine hyvyyksineen.\n\n_Eeva-Priita_: Enkös arvannut! Sinä olet uppiniskainen aina ja isä\nhupsu kun pani sinut siihen kansakouluun, niin siellä sinä juonikkaaksi\noikein opitkin.\n\n_Hanna_: Olenhan tehnyt työni ja toimeni ja ollut kuuliainen myös!\n\n_Eeva-Priita_: Olet niinkin. Vaan miks’et sitten nyt ole kuuliainen kun\nVanhempasi omaa parastasi tahtovat?\n\n_Hanna_: Sentähden että käsitän sen olevan ainoastaan minun asiani.\nMinä otan miehekseni sen, jota rakastan.\n\n_Eeva-Priita_: Kuka sitten on pulskempi mies kuin Kustaa? Eikö häntä\nvoisi rakastaa! Semmoinen susiturkkikin kuin suurimmilla herroilla!\n\n_Hanna_: (Nauraen.) Ja niin kankeat viikset kuin rautalangoista.\n\n_Eeva-Priita_: Vai niin! Sinä pilkkaat! Minä ymmärrän yskän. Sinulla on\ntuttavuutta Perälän Villen, tuon tyhjäntoimittajan kanssa. Köyhä rotta!\n(Hyvillään.) Mutta luultavasti hänet nyt ajetaan pois kokouksesta, kun\nsinnekin tunkeutuu niitä puheitaan pitämään ja yrittää vanhemmatkin\nsaada seuraansa samoinkuin koko kylän nuoret siihen nuorisoseuraan on\nsaanut yhtymään. Mutta eivät suuret sanat suuta halkase. Ja jos vielä\nmeille tulee, niin...\n\n_Hanna_: Mitä pahaa on Ville teille taikka muille kyläläisille tehnyt?\n\n_Eeva-Priita_: Pahaa! Eikö ole siinä jo kylliksi, että hän hommasi sen\nseuran, jossa sinäkin yhtä mittaa lennät ja viekasteli piiatkin siihen,\netteivät jouda töitään tekemään, mutta ovat kuin hupsut. Ja siellä\nkaikenlaista jumalattomuutta harjoitetaan.\n\n_Hanna_: Olenhan jo tuhat kertaa sekä teille että isälle selittänyt\nnuorisoseuran tarkoituksesta. Ja Perälän Ville on jaloin poika, jonka\ntunnen ja hänen lämpimät aatteensa kyllä kerran vielä voittavat.\n\n_Eeva-Priita_: Mutta kuka kiittää häntä siitä, että hän puhuu\nja selittää ja tyhjää toimittaa ja joutuu lopulta luultavasti\nVaivaishoidon niskoille hänkin, samoin kuin enonsa Tölppö-Sakari...\n\n_Hanna_: (Kiivaasti.) Sakarin tila oli toinen, hän oli köyhä. (Itsekseen\nitkien.) Voi, että pitää olla äiti, jota täytyy halveksia niin\nsyvästi, niin syvästi...\n\n_Eeva-Priita_: Niinpä niin. Itkun sinä panet sitten perään. (Ottaa\nHannan äsken pitämän kirjan.) Ja näitä sinä luet pienessäkin välissä\nja näistä sinä joutavia opit. Ei tämmöisten lukeminen ketään hyödytä.\nTyö ja toimi, se tässä maailmassa ihmisiä elättää. Eläkä pusertele\nkyyneleitä enään. Sanon sen sinulle vielä kerran, että kun Kustaa\ntulee, niin...\n\n_Hanna_: (Ottaen nenäliinan silmiltään; kiivaasti.) Niin minä häpäsen\nhänet samoinkuin hänkin on häpäissyt Perälän Villen. Semmoinen tyhmä\ntomppeli!\n\n_Eeva-Priita_: Noh, noh. Sinulla näenmä on isäsi kiivas luonto. Mutta\nkatsotaanpas, katsotaanpas. (Menee vasemmalle.)\n\n_Hanna_: Voi äiti raukka kuinka raaka ja tietämätön olet. (Ulkoa kuuluu\nkulkusten ja aisatiu'un ääniä ja pidätys: ptruu ptruu.)\n\n_Hanna_: (Rientäen akkunaan.) Se ei ollut meidän aisakellon ääni, mutta\nkenen sitten? (Katsellen ulos.) Hm. Tuossa hän nyt jo on! Herralan\nKustaa...\n\n_Eeva-Priita_: (Tulee läähättäen vasemman puoliselle ovelle.) Kustaa\ntuli. Muista sanani! Komea on hevonen ja pisla-valjaat! (Katoaa.)\n\n_Hanna_: No, tuleppas mokoma, niin saatkin heti vastauksen. Oikein\nsydämeni lyöpi, sillä vihaan tuota miestä. Miten kohteli hän\nVilleä kokouksessa, kun Ville puolusti kunnan parasta! Ja miten\nhän hävyttömästi vastustaa kaikkea edistystä! Hänellä ei ole muita\najatuksia kuin rahansa ja tavaransa. Niin köyhä raukka! (Vasemman\npuolista ovea raotetaan ja Eeva-Priita kuuluu puhuvan vieraalle. Hanna\nistuu entiselle paikalleen ja on lukevinaan kirjaa, selkä oveen päin.)\n\n_Herralan Kustaa_: (Tulee sisälle, iso susiturkki yllään, punasella\nvyöllä köytetty ja lakki kallellaan päässä.) Päivää. Aijoin riisua\nturkkini pirttiin, vaan emäntä sanoi tännekin mahtuvan. Ja lämminpä\ntäällä tuntuu, taitaapa tarjeta turkittakin. (Päästelee vyötään, mutta\njättää lakin päähänsä. Hanna kääntyy häneen päin.)\n\n_Hanna_: Kyllä luulen tällä kerralla tarkenevan.\n\n_Herralan Kustaa_: Siellä oli meijakkaa kokouksessa, voi helkkari. Ja\nihmisiä, että liha lihassa kiinni. Hauskinta oli nähdä miten nolosti\nPerälän pojalle kävi, ha, ha, ha. Rupesikin koko kunnan miehistöä\nVastaan rähisemään.\n\n_Hanna_: Tietysti kansanopistolle myönnettiin apua, niinkuin odottaakin\nsopii näin varakkaasta kunnasta!\n\n_Herralan Kustaa_: Ei penniäkään myönnetty. Perälän pojan puheet eivät\nauttaneet mitään. Ja suutuksissaan pötki hän tiehensä.\n\n_Hanna_: Suuri häpeä koko kunnalle. Häpeä teille kaikille. Voi\nraukkoja! Voi kuitenkin raukkoja ja tyhmiä! Ettekö häpeä omasta\npuolestanne.\n\n_Herralan Kustaa_: Minulla olikin tänne muuta asiaa. Minä en tullut\ntänne nuhdesaarnaa kuulemaan.\n\n_Hanna_: Sepä hauskaa. Te varmaan nyt lahjotatte nuorisoseuramme\nkirjastolle tuntuvan summan, siten näyttääksenne, että eroatte noista\nmuista sivistymättömistä kuntalaisista.\n\n_Herralan Kustaa_: Minä en Välitä teidän kirjastostanne. Muuta asiaa\nminulla on. (Hän on riisunut turkin, mutta lakki on hänellä kallellaan\npäässään. Menee istumaan lähelle Hannaa.) Mikä tämä kirja on?\n\n_Hanna_: Seitsemän veljestä. Ettekö ole lukenut tätä? Tämä on erittäin\nhauska kirja.\n\n_Herralan Kustaa_: Vai seitsemän veljestä! Olipa, lempo soi, miehiä\nsiinä talossa. Saivatkohan ison perinnön kukin? Kävi kuin Kujalassa\nennen että yksi sai kaukalon, toinen haulin, kolmas koukun ja neljäs\nleipäpeikon ha, ha, ha, voi helkkari sentään. Vaan meillä ei ole muita\nkuin minä ja tule sinä, Hanna toiseksi, tule aika talon emännäksi.\n(Koettaa tavottaa Hannaa kädestä.)\n\n_Hanna_: (Väistäen kädellään ja siirtyen loitommaksi.) Uh! Älkää\ntulko niin lähelle. Minä en välitä teistä enkä teidän talostanne.\nKaikennäköistä!\n\n_Herralan Kustaa_ (Nousee kävelemään.) Vai niin. Vai et välitä.\nSanoppas missä muualla on semmoinen emännän paikka kuin meillä? Missä\non parempi talo ja lukuisampi karja? Ja omat puumerkit ovat kaikki\nkotona, mutta kyläläisten velkakirjoja on iso laukullinen. Meidän\nkaapista se löytyy Perälänkin puumerkki. Meillä eletään kuin pappilassa.\n\n_Hanna_: Minä en haluakaan pappilaan emännäksi.\n\n_Herralan Kustaa_ (Katsellen kellojaan, lyö polvelleen ja käy Hannan\neteen.) Meillä ei ole pienten rahain tarvetta. Täällä on että kihlat\nsaadaan.\n\n_Hanna_: Parasta, että säästätte tavaranne näyttelemisen\nkiitollisimmille näkijöille.\n\n_Herralan Kustaa_: Minä olen mies, joka en ole tottunut palvelemaan,\noli herra eli talonpoika. Sano, tuletko, niin ajetaan kylän läpi\nkorealla orhilla, että utukka nousee!\n\n_Hanna_: En, en, en. Jos teillä on hitunenkaan häpyä, niin poistutte,\npaikalla.\n\n_Herralan Kustaa_: Ja minä en palvele enkä rukoile. Vaimoja saa\ntämmöinen mies, vaikka joka sormelle. (Kokoaa turkkinsa ja vyönsä,\nmenee oikealle.)\n\n_Hanna_ Lujassapa ne ovat tähän asti olleet.\n\n_Herralan Kustaa_ (Kääntyy ovella.) Ei tulla teiltä apua tahtomaan.\n(Paiskaa oven lujasti kiinni.)\n\n_Hanna_ (Yksin.) Merkillistä, että hän toki noin pian läksi. Pelkäsin\nhänestä olevan pitemmältäkin vastusta. Kuinka kömpelösti ja raa’asti\nhän esiintyi. Mutta luulenpa hänestä nyt päässeeni rauhaan ijäksi\npäiviksi... Kokouksesta sanoi palaavansa. Villen puhekko ei olisi\nmitään vaikuttanut! Ei pennin apua kansanopistolle! Mikä ääretön\ntietämättömyys! Enemmän valoa! Ville parka. Sinun ihanimmat toiveesi\npettivät. Mutta tiedän että vielä olet pyrkivä, vielä koettava ja\nlopussa saat vielä voiton. Itsehän sanoit, että tuimassa taistelussa\nvoimasi yhä karaistuvat ja että et ole lannistuva, vaikka mitä\nesteitä tiellesi tulisi. (Ulkoa kuuluu aisakeilon ääni. Hanna rientää\nakkunaan.) Se oli meidän aisakello! Isä palaa kokouksesta, mutta ken\non hänellä kumppanina? Ukkolan isäntä. Ainoa mies koko pitäjässä,\njoka on nuorison harrastusten puolustaja ja kansanopiston ystävä.\nOlisiko ehkä isänkin mieli muuttunut? Mutta minäpä käsken heidät tänne.\nUkkolan isäntä on niin herttainen mies. (Menee oikealle ja sanoo\novea raottaen.) Isä, tulkaa vieraanne kanssa tänne. Siellä on pirtti\npuolellaan roskaa, kun rekijä korjataan.\n\n_Valmari_ (Ääni eteisestä.) Kyllä, kyllä, jahka saamme turkkimme pois.\n(Tulevat sisälle. Valmari edellä, Ukkola perässä.) Käy istumaan Ukkola.\nHanna, noudappa minun kaapistani sikaarilaatikko.\n\n_Ukkola_: Päivää hyvää! (Kättelee Hannaa.) Ja terveisiä meidänkin\nnuorilta.\n\n_Hanna_: Paljon kiitoksia. Hyvinkö siellä Katri ja Matti voivat?\n\n_Ukkola_: Aika hyvin. Matti siellä iltasin runoa sepittää ensi\nnuorisoseurailtamaan.\n\n_Hanna_: Sitä kunnon Mattia! Kuka uskoisi! (Menee vasempaan.)\n\n_Ukkola_: Jahah. Oli siellä kuuma kokouksessa ja mellakka semmoinen,\netten muista. Kovempi esimies pitäisi olla. Niinhän sieltä kuului\nääniä kuin suden pesästä. (Käyvät sohvaan istumaan.)\n\n_Valmari_: Eihän siitä kyllä mitään selvää tule kun jokainen\nhuutaa ja selittää yhtaikaa. Pitäisi pyytää puheenvuoroa niinkuin\nmaanviljelysnäyttelyssäkin. Eipähän joutunut Toolasen Ollikaan siellä\nyksin mellastamaan.\n\n_Ukkola_: Niin pitäisikin. Vaan kun on tuommoinen lellukka esimiehenä,\nniin ei siitä järjestystä tule. Mutta eikö sinustakin tuo Perälän Ville\npuhunut hyvin? Niin nuoreksi mieheksi on hän minusta verraton. Ja\nkaiken sen on hän oppinut kansanopistossa...\n\n_Valmari_: Ihmettelen minä häntä. Rohkea on ja sanat selvät ja ajatus\nluistava.\n\n_Ukkola_: Ja hävitöntä oli, että häntä, hyvän asian valaisijaa, niin\nkohdeltiin. (Hanna tuopi sikaarilaatikon ja tarjoo Ukkolalle.)\n\n_Valmari_: No, annas minullekin, Hanna! Joo, joo. Niin se on. Kas tässä\ntulitikkua.\n\n_Hanna_: Huonosti taisi kokouksessa käydä. Ei suostuttu avunantoon\nkansanopistolle.\n\n_Ukkola_: Kaikki muut olivat vastaan. Isäsi ja minä myönsimme.\n\n_Hanna_: Isäkinkö myöntyi? Kuinka hauskaa!\n\n_Valmari_: Ukkolan ansiota on, että nyt olen myöntynyt. Olen muuttanut\nmielipiteitäni kansanopistoasiassa. Itse aatetta en sentään koskaan\nolekaan vastustanut.\n\n_Ukkola_: Mutta pelkäät kansanopiston herroja kasvattavan.\n\n_Valmari_: Niin luulen. Sillä sinnekäsin ollaan menossa. Vai missä\non syy, että vuosi vuodelta käy palvelijoiden saanti huonommaksi ja\nettä ne, jotka vähä enemmän oppia saavat, ne pyrkivät helpompiin\nammatteihin. Suoraa raskasta työtä ei enään kukaan mielellään tekisi.\n\n_Ukkola_: Ollee niin. Vaan kuka takaa että se on nousevan sivistyksen\nsyy? Uskoni on, että kun kaikki saavat oppia ja kaikki kehittyvät, että\nse juuri avaakin kaikkien meidän silmät näkemään, että tässä maassa\non työtä tehtävä, toimittava ja hikoiltava jos mieli elää ja edistyä.\nPimeydessä ja tietämättömyydessä on enempi laiskuutta ja toimettomuutta\nkuin valon ja tiedon keskellä.\n\n_Hanna_: Kuinka te osaatte lausua sisimmät ajatukseni, Ukkolan isäntä!\n\n_Valmari_: No, onpa niinkin kuin Ukkola sanoo. Mutta muistathan mitä\nToolasen Olli sanoi Perälän Villelle? Hävyttömästi se oli sanottu,\nmutta totta oli toinen puoli.\n\n_Ukkola_: Muistanhan toki. Piti olla lujaa miestä siinä Villessä, että\nkesti.\n\n_Hanna_: Mitä hän sanoi, Toolasen Olli, Villelle?\n\n_Valmari_: Olli sanoi: Ennen olit sinäkin hyvä työmies, vaan palattuasi\nsieltä kansanopistosta, et enää yritäkään suoraan työhön, vaan\nkirjoittelet juoruja sanomalehtiin, kävelet palttoossa kylän raittia\nkaha käteen ja niitä »aatteitasi» kaikille selität.\n\n_Hanna_: Mitä Ville vastasi?\n\n_Valmari_: Kiivastui vähän ja lausui kokoukselle kylläkin tarpeellisen\nmuistutuksen ja sen perästä hän menikin eteiseen.\n\n_Ukkola_: Olisivat tarkoin kuunnelleet sitä puhetta, jonka Ville\npiti ennen kokouksen alkamista, niin luulen, että moni olisi päässyt\nparempaan käsitykseen kansanopistosta. Ihmettelen minä sen pojan\nsukkeluutta ja rohkeaa mieltä.\n\n_Valmari_: Niin minäkin. Ja paha minusta on, ettei hän saanut\nkannattajia. Vaan jos lienee luja mies, niin koettaa vielä. Näyttäköön\nnyt itse, omalla esimerkillään, ettei kansanopisto kasvata herroja.\nNäyttäköön että hän pystyy työhön, raskaaseen ja vaikeaan, ettei vältä\nyhtä, vaan tekee kaikkia mitä maanmiehen tulee. Ehkäpä muuttavat\najatuksensa kuntamme ukot. Ehkä uhraavat hyvinkin paljon, kun hyvän\nesimerkin näkevät.\n\n_Ukkola_: Oikein puhuttu. Ja jos Villen oikein tunnen, ei hän jätä\nasiaansa sikseen.\n\n_Valmari_: Niin uskon minäkin. Mutta, Hanna, toimita nyt toki kahvia\nvieraallemme. Eihän tässä kuivin suin.\n\n_Hanna_: Kahvia tulee tuossa paikassa.\n\n_Valmari_: Pihalla puhuttelin Villeä ja käskin poiketa meille asiasta\npuhuaksemme.\n\n_Hanna_: Kuinka hyvä te tänään olette, isä.\n\n_Eeva-Priita_: (Ääni kuuluu eteisestä oikealla.) Minä polonen läksin\nnaapuriin ja nyt hän laski menemään Kustaan, pitäjän rikkaimman\nkosijan. (Ovella.) Sinä letukka! Mitä sanoit sinä Herralan Kustaalle,\nkoska hän vihapäissään pois on lähtenyt.\n\n_Hanna_: Vastasin kysymykseensä. En muuta.\n\n_Eeva-Priita_: Mutta... jaa, noh, koska täällä on Ukkola, mutta\ntoisella kerralla. Enkö minä olekaan emäntä! Kyllä toisella kerralla\nolen lähempänä, kun Kustaa tulee, sinä suulas tyttö! (Sulkee oven\nvihaisesti.)\n\n_Valmari_ (Naurahtaen.) Eeva-Priitan hommia taas.\n\n_Ukkola_: Herralan Kustaa ajoikin vastaamme että tie lauloi. Vai täältä\nhän palasi. Hm. (Hannalle.) Minä ymmärrän hänen kulkunsa he, he.\n\n_Valmari_: Se on Eeva-Priitan hommia. Minä en haluaisi sekaantua\nsemmoisiin asioihin.\n\n_Ukkola_: Niin olkoon se kunkin omana asiana.\n\n_Valmari_: Meneppä Hanna sitä kahvia toimittamaan.\n\n_Hanna_: Kyllä, isä. (Menee vasempaan.)\n\n_Valmari_: Niinkuin asian ymmärrät on Kustaa käynyt kosimassa.\nEeva-Priita siitä näyttää olevan hyvillään. Ja kelpaisipa tuo\nminullekin vävyksi, Kustaa. Mutta tehköön Hanna kuinka tahtoo. Aina\non omallatunnollani se, kun pakotin tyttäreni Maijun Heikkilään ja\nnyt kuuluu niin tyytymätön oloonsa olevan.\n\n_Ukkola_: Parastansa sitä vanhin kuitenkin lapsilleen soisi.\n\n_Valmari_: Niin tekisi. Vaan perhanaa se on kun joutuu semmoisen kanssa\nnaimisiin, jota ei rakasta. Niinkuin minäkin. Ja silti minä en Hannalle\nmiestä pakota. Ottakoon itse vaikka mustilaisen.\n\n_Ukkola_: Oikein puhuttu. Niin olen päättänyt minäkin. Vaan mitä\nsanoisit jos Perälän Villen saisit vävyksesi?\n\n_Valmari_: Mitäpä sanoisin. Mutta luulenpa myrskyn nousevan jos\nEeva-Priita saapi asiasta vihiä. Niinkuin sanoin: ottakoon vaikka\nmustilaisen. Ja onhan Ville kelpo mies. Köyhä kyllä, Vaan huonommatkin\nvaimonsa elättävät.\n\n_Ukkola_: Niin minustakin. Ja Villen puolesta olen puhemiehenä...\n\n_Valmari_: Mene nyt pellolle... Sopikoot nuoret keskenään. Mitä me\nvanhat niistä. Sinä näytkin olevan kelpo puhemies. Niin kaukaa\nkehuskelet poikaa ha, ha, ha. Aika veijari näyt olevan, oikein tottunut\npuhemies.\n\n_Ukkola_: Ensi kertaa olen puhemiehenä. (Silmäilee pihalle.) Tuossahan\ntuo on Ville suksillaan tulossa. Ei tämä kosija tule niin komeasti kuin\näskeinen. (Hanna tuopi kahvia tarjottimella, kolmella kupilla.)\n\n_Valmari_: Kenelle tämä kolmas kuppi on?\n\n_Hanna_: Aijoin juoda sen itse.\n\n_Valmari_: Tuonne tuli vieras pihalle. Käske hänetkin tänne.\n\n_Hanna_: (Jättäen tarjottimen pöydälle, rientäen akkunan luo.) Ville!\n(Menee oikealta ulos.)\n\n_Ukkola_: Tulipas tytölle kiire. Mieluinen oli vieras.\n\n_Valmari_: Siltä näytti. Onpa soma kuulla millä mielellä sieltä mies\nkokouksesta palaa. Eiköhän ole into jäähtynyt.\n\n_Ukkola_: Ei se poika helpota, usko minua. (Hanna Villen kanssa,\ntulevat oikealta. Ville takkisillaan ja leveä vyö vyöllään.)\n\n_Hanna_: Käy Ville tänne istumaan. Täällä on sinulle kupillinen kahvia\nvalmiina. Satuit juuri tulemaan kuin kutsuttu. Isä ja Ukkola jo\nkertoivat miten huonosti kansanopistoasialle kokouksessa kävi.\n\n_Ville_: (Pyyhkien hikeä otsaltaan, käy pöydän luo istumaan.) Terveisiä\njälestäpäin. Lämminpä tuli hiihtäessä. (Juo kahvia, jota Hanna hänelle\ntarjoaa.)\n\n_Ukkola_: Ja taisit lämmitä jo kokouksessa he, he.\n\n_Ville_: Suutuinhan lopulta kuitenkin, vaikka päätin kylmänä olla. Ja\nkovasti kadun, että vihastuin. Pilasin siten asiani. Vaan suututtaahan\nkivenkin sellainen mies kuin Toolasen Olli. Niin tylyä ja raakaa miestä\nei mahtane montaa olla.\n\n_Ukkola_: Onhan se Olli tunnettu rähisijä jok’ikisessä kokouksessa.\nTyhjän lavertelija — ja eikö lie Vähä nokolla lämmennyt.\n\n_Ville_: Mutta nyt hiihtäessäni tänne, olen tarkoin asiaa ajatellut\nja luulenpa tämänpäiväisen kokouksessa oloni olleen hyväksi opiksi.\nSillä — nyt kysyn teiltä suoraan Valmari ja Ukkola — oletteko tekin\nminua halveksinut siitä, etten nykyisin ole raskaampaa työtä tehnyt?\nOletteko tarkastanut käytöstäni ylipäänsä ja siitä päättäneet\nkansanopistoasiassa? (Valmari ja Ukkola katsovat lattialle, ovat ääneti\nja Hanna selailee kirjaa.)\n\n_Ville_: (Vähän aikaa vastausta odottaen.) Tiedän nyt että on\nniitä, jotka ovat minusta ottaneet kaavan ja kun, tyhmästi kyllä,\nen ole joutanut muilta toimiltani työhön, ovat he lukeneet sen\nsynniksi ja päättäneet kansanopistossa opittavan herroiksi ja työstä\nvieraannuttavan. Ja ehkä juuri siksi kansanopisto on saanutkin niin\nvähän kannattajia...\n\n_Ukkola_: Totta se on että sinusta on esimerkkiä otettu, mutta voit\nolla varma, että parhaani minä olen koettanut.\n\n_Ville_: (Nousten kävelemään.) Mutta nyt olen tehnyt vankan päätöksen,\nsillä en vieläkään anna asiani noin mennä. Minä tahdon nyt omalla\nesimerkilläni näyttää, että pystyn vieläkin samoin työhön kuin\nennenkin, etten vältä roskasempaa enkä raskaampaa työtä ja ettei\nminussa herruus vaivaa...\n\n_Valmari_: (Taputtaen Villeä olalle.) No nyt puhuit oikein poika! Näytä\nse! Totta tosiaan saavat ukkomme paremmat ajatukset kansanopistosta.\nTäytyy minunkin tunnustaa, että huonona enteenä olen pitänyt sitä kun\net opistosta palattuasi ole työssä ollut niinkuin ennen.\n\n_Ville_: Niinkuin sanoin. Mutta huomenna jo on eri päivä. Työhön! Siten\nsaan varmaankin voiton. Minä nyt vasta ymmärrän kuinka sitkeässä ja\nlujassa ovat ne ennakkoluulojen kuivat juuret, joita kansa höystää ja\nkuinka äärettömän vaikea on niitä kiinteästä maaperästä repiä. Puheet\neivät auta. Sen olen nyt nähnyt. Koetanpa kirvestä ja kuokkaa.\n\n_Ukkola_: (Liikutettuna.) Ja ne aseet auttavat! Ole vissi siitä. Sinä\nkunnon poika!\n\n_Hanna_: (Vetäen nenäliinan silmilleen. Itsekseen.) Nyt tunnen häntä\nrakastavani enemmän kuin koskaan ennen.\n\n_Valmari_: Puhutpa kuin mies, poika. Ja suokoon Jumala onnea\nyrityksissäsi.\n\n_Eeva-Priita_: (Raottaen oikealta ovea siten, ettei huomaa Villeä.)\nUkkola ja isä tulkaa navettaan, siellä tarvitaan. (Katoaa. Ukkola ja\nValmari lähtevät.)\n\n_Ville_: Se oli äitisi. Eikö hän huomannut minua?\n\n_Hanna_: Luultavasti ei. Äiti onkin tänään taas ollut hyvin kiukkuinen.\nMutta isä on hyvä...\n\n_Ville_: (Ottaen Hannan kädestä.) Tarkoitatko, ett’ei hän... että hän\npitää minuakin ihmisenä.\n\n_Hanna_: Hyvinkin. Kuulin kuinka hän äsken sinua Ukkolalle kiitteli.\n\n_Ville_: Ettäkö kerran minunkin elämäni aurinko nousisi, ettäkö päivä\npilvestä pilkistäisi...\n\n_Hanna_: Odotamme vielä. Tulevaisuus on minusta nyt niin hauskaa\najatella.\n\n_Ville_: Mutta äitisi?\n\n_Hanna_: Hänet isä kyllä saapi muuttumaan. Ei äiti sentään niin\npahasydäminen ole kuin luulet. Nyt annan hänelle anteeksi kaiken sen,\nmillä hän tänään on minua kiusannut. Minusta on nyt niin hyvä olla.\n\n_Ville_: (Ottaen Hannan syliinsä.) Ja kaksin kerroin voimakkaammaksi\ntunnen minä itseni. Usko minua, lemmittyni; isäsi on pian saava\nerilaiset ajatukset minusta samoin kuin muutkin, aina Toolasen Ollia\nmyöden.\n\n_Hanna_: Ja kansanopistoasiaa et jätä?\n\n_Ville_ (Nousten ylös.) En vaikka hiukseni harmaantuisivat.\n\n\n\n"]