[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fDa5_AMStkwtGgRKwBb1oFxS8Awzj6vnp6SWaQcTFrBo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},2846,"Vaasan Jaakkoo rapakon takana 1947-48","Vaasan Jaakkoo (oik. Ikola, Jaakko O.)",1887,1951,"2846-vaasan-jaakkoo-vaasan-jaakkoo-rapakon-takana-1947-48","2846__Vaasan_Jaakkoo__Vaasan_Jaakkoo_rapakon_takana_1947-48","Matkakirja Etelä-Pohjanmaan Murteella","tietokirja",[],[],"fi",1949,null,146337,932824,true,[],[],[],"Etelä-Pohjanmaan murteella kirjoitettu matkakirja kuvaa lehtimiesmatkaa Yhdysvaltojen ja Kanadan suomalaissiirtolaisten pariin vuosina 1947–1948. Teos tarkastelee siirtolaisten arkipäivää, taloudellisia oloja ja elämäntapaa erityisesti pohjalaistaustaisissa yhteisöissä.","Vaasan Jaakkoon 'Vaasan Jaakkoo rapakon takana 1947-48' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 2846. E-kirja on public domainissa koko EU:n\nalueella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","VAASAN JAAKKOO RAPAKON TAKANA 1947-48\n\nMatkakirja Etelä-Pohjanmaan Murteella\n\n\nKirj.\n\nVAASAN JAAKKOO [J. O. Ikola]\n\n\n\n\n\nPorvoo * Helsinki,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1949.\n\n\n\n\n\n\nTämä on keveä matkakirja Amerikan Yhdysvaltain ja Kanadan suomalaisten\nsiirtolaisten pariin talvikautena 1947—48 tehdystä lehtimiesmatkasta,\njoka kesti 9 kuukautta. Pienestä arkipäiväisestä mosaiikista olen\nkoettanut rakentaa kokonaisuuden, joka antaisi oikeamman kokonaiskuvan\nsiitä asemasta ja niistä taloudellisista ja henkisistä oloista, joissa\nSuomessa syntyneet siirtolaiset niinä aikoina elivät ja joista Suomessa\nyleensä on väärä käsitys. Sillä 10 vuoden kuluttua ei sitä polvea\njuuri enää ole. Siellä syntyneille on Amerikka kotimaa. Erikoista\nAmerikan oloille on se, että siellä ei kukaan halveksu mitään työtä\nja että kaikki ovat yksityisyrittäjiä. Tiedot eri valtioista ovat\nkovin erilaisia, riippuen siitä, että lainsäädäntö ja olosuhteet eri\nvaltioissa ovat erilaisia. Tiedot ovat Amerikan suomalaisten antamia,\njoita olen koettanut parhaani mukaan tarkistaa. Kirjani käsittelee\netupäässä eteläpohjalaisia ja pohjoispohjalaisia siirtolaisia syystä,\nettä Amerikan siirtolaisista noin 70 % on pohjalaista lähtöä. He ovat\nmelkein kaikki ruumiillisen työn tekijöitä, mutta ovat kouluttaneet\npaljon lapsiaan.\n\nVaasassa, elokuun 14. 1949.\n\n_Vaasan Jaakkoo eli J. O. Ikola_.\n\n\n\n\nMATKALLE VALMISTUKSIA JA LÄHTÖ\n\n\nKun rauha tuli syksyllä 1944 ja postin kulku Amerikkahan ja sieltä\nSuomehen aukes, rupes sieltä paasaamahan postipakettia ja hätääsiä\nkirjeetä jotta — Kuinka sielä vanhas maas voirhan? Onko sielä\nenää ketään hengis? Mäkin sain sisaren poijalta Kanaatasta oikee\nsähkösanoman jotta — Eläkkö sä Jaakkoo vielä? Ilmoita heti! Ja mä\nsähköötin langat punaasina jotta: Lähretä heti tupakkia ja kaffia,\nniin mä sanon! Sitten tulikin pian lentopostis kirje jotta: Vai\nelät sä? — Oon pannu kaffia ja tupakkia tulemahan. Kesti kuitenkin\npuoli vuotta ennenkun se paketti tuli. Ja muutenkin oli postinkulku\nKanaatasta huonua ja epäsäännöllistä sen takia, että Kanaata oli\nvielä sotakannalla Suomia kohtahan, ja että Kanaatan posti kulki\nEnglannin kautta, lojuen ruuhkautuneena välisatamis. Tuo lahjapakettien\nlährettäminen postis Amerikasta Suomehen oli aivan outo ja uusi konsti.\nEi sellaasesta ennen sotia tietty mitään, eikä oltu ennen kuultu\npuhuttavankaan jotta nuan vain nätisti tuloo kaffipurkkia Amerikasta\nasti Suomehen, ja meirän kylän postikonttuurihi meirän »Maijalta» ja\njoltaki Sivulan Kustaaltakin, jok'ei oo oikiastansa mitään sukua, pari\nvuotta vai oli meillä kloppina trenkinä ja sitte lähti 30 vuotta sitte\nAmerikkahan eikä sen perähän oo mitään kuultukaan. — Niinkun ottaa ja\npaiskaa kaffipurkilla Atlannin rapakon yli taloon vanhaa emäntää n'otta\nse oikee säikähti — —\n\nJa niin hyvää kaffia tulikin, ettei täälä oo ennen saatukaan, ja niin\nkorees umpinaasis peltipurkiis ettei oo nähtykää... Se se imes oli,\nettä Amerikasta asti! — Ja kun niitä rupes tulemhan niin hanittomasti!\n— Ja sitten rupesivat sieltä Amerikasta kirjoottelemahan ja kyselemhän\nja suremahan meirän puolesta ja auttamhan meitä Suomes kaikellaasella\ntavaralla, josta tääl' oli puutesta. Tuli kaffia, hienoja tupakoita,\nrusinoota ja kivisyrämmiä eli mötöksiä, fiikunoota, kriiskryyniä,\nlankarullia, silmäneuloja, kampoja, kenkiä ja verhoja jos mistä laista.\n— Postis vain tuli, ei muuta kun hakia kirkolta. Ja tuli oikee isoja\narkkuja ja puulaatikootakin, n'otta s'oli oikee kamalaa se Amerikan\nlahjaan tulo. Amerikan lehristä ja kirjeistä kuultihin, jotta sielä oli\npantu oikee suuri yleene avunkeräys käyntihin Suomen hyväksi. Ja että\nkaikki suomalaaset sielä oli heränny muistamhan vanhaa isänmaatansa ja\najattelemahan sukulaasia ja tuttaviansa Suomes, joka niin urhoollisesti\ntapellen oli puolustanu vapauttansa ja ittenääsyyttänsä, kun suurvallat\ntrohnasivat sen jalkoohinsa ja se oli joutunu kärsimhän niin paljo...\n\nMullekki rupesi sieltä tutut ja tuntemattomat kirjoottamhan siitä\ntuskasta ja peloosta, johna ne sielä sotien aikana olivat elänehet,\nkun eivät mitään saanehet tietää kuinka täälä oli, pommitettihin\nvain ja rintamilla kaatui kauhiasti miehiä n'otta näytti jotta koko\nSuomi nyt hävitethän ja murskatahan. Ja sitte suurvallat sanelivat\nrauhan, viethin Karjala, jonka ihmiset jättivät kotinsa ja pakenivat\nalta pois. Ja lopuksi vielä saksalaaset poltti ja hävitti Lapin ja\npohjoos-Suomia ja pienelle kansalle pantihin sellaane sotakorvaus...\nKun Amerikan suomalaaset tätä ajattelivat, ne kauhistuuvat niin, että\nmenettivät yörauhansa ja päättivät ruveta auttamhan kaikin voimin\nSuomia. Ja heitän auttamisensa ja isänmaanrakkautensa oli niin suurta,\nettä tuskinpa on toista kansallisuutta maailmas, lukumääräänsä nähden,\njoka niin innolla olis vanhaa, ruhjottua syntymämaatansa auttanu\nkuin he. Yli kaks miljoonaa lahjapakettia ovat vuoren 1948 loppuun\nmennes lähettäneet, paitsi suuria yhteisiä vaate-, kenkä-, lääke-\nja rahankeräyksiä. Kun he eivät voinehet talvisoran urhojen lailla\nase käres puolustaa Suomia, niin ne tahtovat aineellisesti tukia\nja auttaa rakkaan isänmaansa jälleenrakentamista. Siltä pohjalta\nselvittyy Amerikan suomalaisten hämmästyttävän suuri ja suurenmoinen\napu Suomelle. Seurasin Amerikan suomalaisista lehtistä ja saroista\nkirjeistä joita sieltä sain, tuota palavaa Suomen auttamisen halua\nsiirtolaistemme keskuures, koitin sitä julkituora lehressäni\nkotimaakunnan väelle, sillä onhan Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta\nlähtöösin suurin osa Amerikan suomalaisista. Harva on se huusholli\nPohjanmaalla, josta ei sukulaasia olsi Amerikois. Ja valtaosa myös\nniistä lahjapaketeista, joita sieltä on yksityysille Suomehen tullu,\non tullu Pohjanmaalle. Vilkkahaksi lehahti silloon kirjeenvaihto\ntäältä »valtoihin» ja Kanaatahan. Kotimaakunnan lehteäkin sinne\npantiin menemään valtaisa määrä »rapakon» taa omaisten vastalahjana\nkun muutakaan ei ollu. »Vaasaa» meni satoja jo ennen sotiakin sinne,\nja Amerikan suomalaiset lehret ovat julkaisseet kohta 30 vuotta\n»Jaakoon juttuja». Lährettivät mulle jo 1921 matkakirjoituskoneenkin\nlahjaksi. Ja nyt ne sitte rupesivat vaatimnhan, että mun pitääs lähtiä\nAmerikkahan, kun ne tahtoos nährä itte tämän kriivari-äijänkin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKoko talven ne kirjeillä mua pommitti ja kuttuvat tulemahan\nvierahaksi. Ottivat oikee lujalle jotta pitää tulla. Oli mulla sielä\nuseeta tuttavia ja hyviä ystäviäkin, jokka tarjos apuansa matkan\njärjestämiseen. N'otta lopuksi rupes viemistämhän, että jos totisesti\nottaas ja lähtis kattomhan sitä Amerikan maata vielä vanhoolla\npäivillänsä, kun ei oo muutakaan tekemistä täs nyt rospuuton aikana.\nMutta sitte nousi seinä ethen: saanko passit ja mistä pilettirahat, kun\npitää maksaa tollariilla, eikä niitä Suomen Pankista myirä mulle Suomen\nrahalla tälläästä reisua varte?\n\nKun ne aina vain pommitti mua jotta tulla pitää, niin keväällä\nhuikkasin sinne viimmee jotta: Ei oo taaloja, mutta jos hommaatta ja\nlaihnaatta matkarahat, niin voinhan yrittääkin lähtiä osoottelemahan\nsinne New Yorkin rantahan. — Ei kannata ruveta passia ja laivalippua\nhommaamahan, jos ei oo kovat tollarit käres, jolla petaalaa. Niin,\neipä monta päivää kestänykkään, kun puutavaramies ja pankkiiri A.W.\nHavelalta, Duluthista, tuli preivi jotta: Rupia vain hommaamahan\nJaakkoo, minä paan tulemahan rahat! N'otta mulle tuli hätä kätehen ja\nhaikaasin kaverille jotta: Mitä mä nyt teen? — Pitääkö mun ny torellaki\nlähtiä niin pitkälle raisulle, ihan Amerikkahan asti. Sehän on monen\nkuukauren matka, mitähän mamma sanoo...\n\nKaikki sanoo: mee, mee, mutta mamma sanoo heti jotta: No et sä ainakaan\nnualla verhoolla saa lähtiä! — n'otta mun nousi tukka pystyhyn, kun\nmä hoksasin jotta: Jaa-jaa, ei se ookkaan vain mikään toiskas käynti,\nkun Amerikkahan lähtöö. Siinä pitää olla kapsäkkiä ja renttaa följys\nkaikellaasta, uusi lakki ja — herranjee! — oikee mä kauhistuun, että\nsiitä ei tuu mitään! Oisin jo pöröttäny koko raisun, ja olsinkin\nperunu, jos oisin tienny kuinka paljo hommaa ja vaivaa siin'on, kun\nyrittää Amerikkahan päästä käymähän. Mutta tikettirahat oli tulos,\nn'ottei auttanu muu enää kun ruveta oikee tosissansa hommaamahan\nlähtyä, niin kamalaa kun se olikin. Mä kerronkin nyt seränpoijille\noikee juurtajaksaan, mikkä kaikki venkkurat siinä piti tehrä ja juasta,\nennenkö kaikki paperit ja luvat oli kunnos ja maasta saa lähtiä. Ja\nmitä se maksookin, nuan niinkun ajankohran kuvana, ja opiksi, jos\nhavitteletta lähtiä. Mutta sitä ennen joku sana selitykseksi mikä\nsai mun lähtemhän ja mitä mä oikeen meinasin. Mä aioin kattella,\nkuinka suomalaaset siirtolaaset sielä oikeen elää ja asustaa omis\noloosnansa ja jutella sitte mitä näin ja miltä tuntui »vanhan maan»\nmiehestä se Amerikan elämä. Mä lährin seränpoijat niinkun teirän\nsilmänä kattelemhan ja teille sitte juttelen. Saatei Amerikan matka\noo enää niinku ennen vanhaan, kun Kyrööstä Soinin isäntäki lähti\nkävellen Amerikkahan. — Se torella käveli Tornion kautta Tukholmahan,\nsieltä Norjahan ja seilas sitte lopun matkaa jollakin vuatavalla\nparkkilaivalla New Yorkin rantahan. Perille tuli, teki rahaa ja tuli\ntakaasikki Kyrööhin, johna eleli lopun aikaansa, ja jutteli Amerikoista\nniin lapsillensa, että ne lähti järjestänsä kaikki rapakon taa, kun\nraavahaksi tulivat.\n\nEnnen kesti Atlantin reisu monta viikkua. Nyt menöö Ruottin linjan\nlaivat 9—10 päiväs, ja suurimmat valtamerilaivat halkaasoo Atlantin\nulapan 3—4 päiväs. Ennen kesti Amerikan preivi monta kuukautta, eikä\nniitä sieltä tullukkaa tänne kotia kun pari kolme vuores omaasille.\nToiset ajoovat niin kauas ja syvälle Amerikkahan, kun lähtivät,\nettei oo vieläkää preiviä tullu. Mutta nyt on moni karonnu lammas\nheränny ajattelemaan ja muistamaan Suomia n'otta kirjeetä tuloo\naivan pyryyttämällä. Niin on välit käyny lämpöosiksi kotimaakunnan\nja Amerikan suomalaasten kesken. Kirjeet kulkoo lentämällä 4—6\npäiväs Misikaanista Jurvahan. — Kappas nyt asia, Amerikka on tullu\nniin lähelle, että puhe kuuluu huutamalla ylitte. Moni on telefoonis\npuhunukki ja äänen tuntenu. Ja Amerikoista on täälä jo käyny moni\nmisteri ja missi kattomas ja vieraalemas, jotta pitäähän täältäkin jo\njonkun käyrä niitä helssaamas. N'otta, kyllä mä lähren! — Saa sitte\nnährä kuinka äijän käy!\n\nKun heinäkuun puolivälis sitte sain ilmootuksen, että ne tikettirahat\non tulos, niin aikoo ne hommat ja juaksut passin ja matkaluvan saantia\nvarten Ruattin kautta. Kun tiesin, että laivapaikat Ruattin— Amerikan\nlinjalla oli tilattu loppuhun jo koko vuoreksi, niin siinä meni sormi\nsuuhun heti alkuhunsa. Ja Havela kehootti tulemhan sinne viimmeestänsä\njo syyskuus, kun suomalaaset sielä silloon on jo palannehet\nkesälomiltansa ja huvilooltansa kotia, ja niiren seuratoiminta alkaa.\nSilloon n'oon koolla ja voi tavata niitä. No menin Vaasas Viktor\nEkin laivakonttuurihin, joka hoitaa Ruottin-linjan pilettiasioota,\nja seliitin, jotta mun pitää saara välttämätä paikka laivas syyskuun\naluus ja olla puolivälis jo New Yorkin rannas. Vaikka minkälaane\npaikka, kun vai pääsöö laivahan. Vaasasta kirjootettihin heti Ruottihin\nKööteporihin, johna on pääkonttuuri ja josta laivat lähtöö, jotta\nkoittakaa nyt varata paikka sille.\n\nViikon päästä tuli tieto, että minut on pantu orotuslistalle\njonottamhan, jos jokin sattuus jäämähän pois, niin mä saisin sen\npaikan. Mutta ne ei voinu ilmoottaa ennenkun _viikkua_ ennen\nlähtyä, sillä niillä on määrä, että joka ei voi lähtiä piletillänsä\nmääräpäivänä, sen pitää ilmoottaa siitä viikkua ennen.\n\n— Viikkua ennenkö vasta saa tieron, jos paikan saa? — kiljaasin mä.\n— Eihän Vaasasta oikee viikos kerkiäkkää Kööteporihinkaan! Ja ruveta\ntäs nyt hankkimahan passia, siinä menöö ainakin kaks kuukautta. Ja voi\nvielä käyrä, ettei paikkaa saakkaan laivas, ja kaikki vaivat ja rahat\nmenöö hukkaan! Kirjootettihin sinne pääkonttuurihin toinen ja vielä\nkoveet kirje, jotta Jaakkoo suuttuu jos että heti varaa sille paikkaa,\njotta se varmasti tietää pääsöökö se lähtemhän ja rupiaako se passia\nhommaamahan. Niin sieltä ilmootettihin vai jotta ei oo varmaa ennenkun\nviikkua ennen, siis 30. päivä elok., ja että laiva lähtöö syysk. 5.\npäivä Kööteporista. Silloon mä suutuun, otin pännän ja kirjootin\nkrouvisti ruattiksi jotta — Tamme faan, jos ei herrat sielä saa ja heti\nilmoota mulle, että paikka on selvä, niin emmä lährekkää Amerikkahan, —\nja se on _teirän_ syy.\n\n— Niin pian tuli vastaus Helsingin kautta jotta — Juu juu, kyllä me\nJaakoolle paikan järjestämmä, anteeksi vain. No, sitähän mäkin, —\nmurisin vielä ittekseni, ja rupesin sitte passia kokuamahan. Esti\npitää hakia papintoristus, ett' on syntyny, rokotettu ja ripillä\nkäyny, niinkun m’oonkin. Eikä pappi pannukkaa vastahan, eikä tyyris\nollukkaa. Sitte pitää mennä sen toristuksen kans nimismiehen puheelle\neli poliisilaitokselle. Siel' on jo krantumpi paikka. Mitatahan\nseinää vastahan kuinka pitkä on, onko akka ja lapsia, montako silmää\nja minkä färiset. Onneksi mulla oli vielä hiuksia pääs, niin ettei\nfäriksi tarvinnu merkitä »kalju», niinkun Laitisen-Yrjölle. — M'olsin\npannu vielä ympärysmitan vattan kohralta ja painon, muttei niitä\ntarvinnu, mutta valokuvia piti olla monta. — Neljä kymppiä vai ottivat\nja sanoovat jotta — Saat mennä meirän puolesta, kun ei näy olevan\nsakkoja maksamata, verot rästis, eikä perähän kuulutettu. Sitte menin\nLääninhallituksehen kysymähän, jotta:\n\n— Mitäs muita paperia pitää olla? — niin ne sanoo jotta — Esti anomus\nja selitys mitä tarkootusta varte mä Amerikkahan mensin, meinaanko\nniinkun työansiolle ja jäärä sinne, vai muutoonko vai? — Joo, muutoon\nvain volkistelemahan ja tulla sitte takaasi, vaikka kruunun kyytillä...\n— Ei Amerikkahan pääse nyt, jos ei sieltä jokin kutsu, lähretä\ntikettitaaloja ja vielä takaa ja vastaa, ettette laiska ja vanha mies,\ntuu Amerikan vaivaashoiron niskoolle. Mun pisti jo vihaksi ja meinasin\nflänähyttää korville, niin ilkiästi kaiveli, mutta sain piretyksi\nsuuni kiinni, sillä ei virkaherrojen kans pirä riirellä, vaikka ne\nhäjysti sanookin. — No sitähän varte se pankkiiri Havela Tuluutista\nnäin jumalattoman pitkän paperin lährettikin, johna se vannoo ja\nvakuutti jotta hän vastaa mun puolestani, jottei vaivaastaloohin vierä.\nJa kaupungin notaari sieltä kans enklannin kielellä on toristanu,\njotta Havela on hyvin tunnettu mies, Amerikan kansalaanen ja pankin\ntili-ottees sanottihin jotta sillä on millä mällätähän. Ja siinä\nHavelan toristukses on myös kutsu mulle lähtiä sinne ja seliitys mitä\nmä sielä meinaan tehrä — n'otta kyllä se selvä asia on, älä yhtää\nvenkaale siinä, sanon mä. — Ja rahat on tullu jo! — Mutta pitääs olla\ntäältä kotomaastakin jokin arvovaltaane järjestö tai henkilö, joka\nsuosittelis teitä soveliaana ja pystyvänä henkilönä. — No mä kirjootin\njusthin sitä varten Helsinkiin Suomi-Seuran päämiehelle, joka niitä\nAmerikan suomalaisten asioota hoitaa, ja sieltä tuli heti vastaus itte\npuheenjohtajalta jotta: m'oon erinomaanen mies ja passaan kovasti\nlähtemhän. Mitäs muuta tarvithan vielä? — kysyyn. — Valokuvia! — No\nniitä on! — Onneksi laitoon 10 kappaletta n'otta piisaa. — Kauanko\nsitte kestää kun passin saa? — Kaks, kolme viikkua, kuukausikin, kun\nhakemuksia on niin paljo, ja ne pitää lährettää Valpolle Helsinkiin\ntarkastettavaksi. — Vai Valpolle, sille entiselle ohraanalle! — Saas\nnährä kuinka täs äijän käy. Muahan nuo kommunistilehret on haukkunhet\noikee rupi-vaskistiksi ja torikokouksis vaatinhet pantavaksi viraalta\npois, vaikkei mulla virkaa ookkaan. — Mutta ei riivattu mulla aikaa\noo orottaa epämäärääsiä viikkoja sitä Valpon lupaa, laiva lähtöö\nmääräpäivänä ja paikka siinä on jo mulle varattu! — Kun mä oon niin\nhuono mies, etten oo tähän asti Valpolle kelvannu niin kun moni\nmuu kaveri, niin ei silläpitääsi olla mitään mua vastaan, jos ei\nvain aivan ilkiyttänsä lupaa kiellä, — sanoon mä. — Niin niin —\nsanottiin lääninhallituksen passitoimistos. — Me täällä kirjootamma\nja myönnämmä ulkomaan passin, mutta meirän täytyy lähettää valmiit\npaperit Helsinkiin Valpolle tarkastettavaksi, jos se myöntää luvan.\nTai sitte telefoonis kysyä, jos on kiire, mutta hakijan pitää maksaa\npuhelinmaksut! — No mull' on kiirus, ja mä maksan. Löin anomuspaperit\npöytähän ja sanoon: — Vassokuu! Siinä pitääs olla kaikki mitä armas\nisänmaa vaatii. Ja hoputtakaa sitä Valpua... Sanottihin jotta parin\nkolmen päivän perästä tuloo tieto. — Niin tulikin. Esti soitettihin\nHelsingistä jotta: selvä, — mutta sitte iltapäivällä soitettihin\nperähän jotta — Jaa, se Jaakoon asia ei ookkaa vielä selvä...\n\n— Ähäs! — tuumasin mä. — Vai rupesivat puntaroomahan. Kun ensi\nkerralla kysyttihin, niin mun nimiäni ei ollukkaan Valpon kiellettyjen\nluettelos, ja sitä varte sanottihin jotta saa mennä. Mutta sitte\njälkeenpäin Valpon kirjanpitäjä, rupes tuumittelohon, jotta tuo Ikola\ntaitaakin olla se »Vaasan Jaakkoo» — ja meni kysymähän korkeemmilta\nfiskaaleilta jotta päästethänkö sitä uloos killeristä? Sitä ne sielä\njäi funteeraamahan ja paperiansa tutkimhan. — Viis päivää vitkuttivat.\n— Mä jo ajattelin, jotta ei taira tulla mitään, ja että tairan mäkin\npäästä miesten kirjoohin — —\n\n— Niin yhtenä päivänä iloosesti soitettihin Lääninhallituksesta jotta —\nSelvä on! —Tuu Jaakkoo hakemahan passis pois, ja ota se heti vuoreksi\nsamalla kertaa! — Se oli 24. p:nä heinäk. Tuumasin jotta on paras\nhakia heti pois, etteivät peruuta. Oli kuuma ja ihana heinäkuun päivä,\nkun harpoon Hovipuistikkua Lääninhallituksehen. Rexin kaffilasta tuli\njuuri lapsia nuoleskellen jäätelötikkuja, niin mielelleni moljahti,\njotta: jaa, pitää mun vierä jotakin lahjaa niille Lääninhallituksehen\nkiitokseksi passista. Menin puorihin ja ostin 5 tikkua. Ja niin\nmarssiin suoraa maaherran virkahuoneheseen, armoon sille yhren,\nBexarille toisen, Rehellin-Maijalle kolmannen, neljännen söin itte — ja\noisin sen viirennen antanu Valpolle, mutta sitä ei kuulunu eikä näkyny\nmihnään!\n\nVuoren ulkomaan passi maksoo 120 mk ja siinä oli surkia merkintä hännäs\njotta mun pitää lähtiä 30 päivän kulues maasta pois, »ilman valuuttaa»,\nrahaa! — Maasta ei saa vierä Suomen eikä muun maan rahaa — lähtiä pois\nvaan!\n\nNo asiat oli sitä myöri selvä isänmaan kohralta, että sen puolesta saat\nlähtiä, jos Amerikka huolii ja Ruotti antaa luvan sen kautta matkustaa.\nRuattin viisumi tarvithan, kun sen kautta lähtöö Amerikkahan. Luulin,\nettä sen saa koska vain Vaasasta, Ruattin varakonsulilta, niinkun\nhuvimatkailijat, jokka Vaasasta pistäytyy Ruattin puolelle. Jätin sen\ntuonnemmaksi, kun siinä lährön tohinas piti vielä kesken kaiken täyttää\n60 vuottakin! — Kun se laiva lähti vasta 5. päivä syyskuuta, etten\npäässy karkaamahan alta pois, niinkun herrat pruukaa. Se passi tuli\nvähä liika aikaasin, kun olis pitäny lähtiä maasta pois viikkua ennen.\nMihnä mä sen aikaa öisin ollu, kun ei ilmaskaan pysy? — Piti taas\nlähtiä herrojen puheelle, että sais lähtöaikaa pirennetyksi. Uurestansa\npoliisimestarin työ ja pyytää, että se pirentääs. Ja pirentäähän\nse, jos ei oo tullu uutta asiaa Valpolle, eli jääny uusia sakkoja\nmaksamata. Sitten piti mennä se lappo käres ja lakki kainalos taas\nmaaherran puheelle pyytämhän, ettei ennen aikoja ajeta maasta pois,\nniin ne lyö uuren leiman passihin että saa jäärä vielä 30 päiväksi. Ja\nse maksoi taas 120 mk.\n\nNiin se Ruattin viisumi! Menin Vaasan konsulin puheelle, että se\nvain lyö leimansa, mutta sieläkin piti täyttää monet kaavakkeet ja\nolla kans valokuvat ja sanottihin, jotta kaikki ne paperit pitää\nlährettää Helsinkihin Ruattin pääkonsulille, sillä vain se myöntää\nluvan. Ja se kestää jonkun päivän. Jos oisin tuon tienny, niin oisin\njättäny sen Ruattin viisumin samaksi kertaa kun hajen Helsingistä sitä\nAmerikan lupaa. Koitin pitää lähtöpäivääni salas, mutta levishän siitä\ntietoa vähän sivulle, kun Jalasjärven Luopajärvelle piti soitella ja\nhoputtaa, että Nisulan-Iisakin juustot ja talkkunajauhot pitääs ny\npian lährettää mulle. Ja kräätärille huikkasin jotta — Eikö ne uuret\nverhat jo pian tuu. Ja Jussi Mattiselta pitis saara uuret aluus-syytit.\n— Ja Rämeen-Ossilta uuret henkselit ja sukankannattimet, ettei housut\nplusaja eikä sukat oo syltys, kun Amerikkahan lähtöö. Ja monta muuta\ntuhinaa siin oli, n'otta leves se tieto lopuksi niin, etten viimmeesinä\npäivinä toimituksehen tulles tahtonu Hovipuistikolla päästä enää\naskeltakaan ethen päin, kun kaikilla oli niin paljo asiaa Amerikkahan.\nOli sukulaasia, vanhoja lapsuuren toveria, joille pitis vierä\ntervhyysiä. Ja tulijaasia ja lahjoja, pakettia ja pussia niin paljo,\njotta mun olis pitäny frahrata isoo proomu Amerikan laivan perähän. —\nMutta tervhyysiä ja osoottehia mä kirjootin muistokirjahan niin paljon\nkun kerkesin. Ja niitä mä veinkin monta suurta kapsäkillistä. Kyllä\nsain asioomisia, muistamista ja tekemistä, kun ykskin touhukas mumma\nsanoo jotta — Voi, voi, lähreksä Jaakkoo nyt Amerikkahan. Mull'on\nsielä kans yks velii, Kustaa. Sano sille paljo tervhyysiä ja että se\nlährettääs mulle vähä kaffia. Se on menny sinne kauan sitten, kun\nm'olin vielä flikkaanen ihmine, niin ettei tuntisikkaa — —\n\n— Mihnä se sielä asuu? — En mä tierä, se on sielä Kanaatas elikkä mihnä\nKalifornias, — Kuustaa sen nimi on, pitkä rokonarpinen mies, kyllä sä\nsen sielä rookaat.\n\n— No, kyllä mä sanon.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNiitä Amerikan asioota rupes olemahan niin paljo, ettei kapsäkkiihin\nenää mahtunukkaan, n'otta mä päätin karaata ennen aikoja. Tuli sitten\nniin tuhannen kiirus sinä päivänä, etten meinannu keriitäkkää lähtiä.\nMamma oli maalla ja kun päivällä sanoon Iitalle, jotta mä lähren\niltajunalla Helsinkikin, niin Iita rupes nupisemhan jotta meirän kirves\non niin tylsä, jotta sen pitääs teroottaa. — Ei meill'oo tahkoa, enkä\nmä ny kerkiä — koitin sanua, mutta se vain jumputti, jotta kyllä sen\nny pitää teroottaa. — Ja mitä se saa päähänsä, niin siin'ei auta,\nvaikk'olis kuinka kiires ja mikä. — Eikös sielä teirän kirjapainos oo\ntahko, ja Klemetsöö ennenkin teroottanu — puheli Iita, n'otta mä oikee\nhermostuun ja sanoon että — En suinkaan mä ny kirves kouras voi lähtiä\nkatuja pitkin juoksemhan, luuloovat pian hulluksi ja poliisit ottaa\nkiinni... Mun pitää käyrä vielä pankis ja postikonttuuriskin. Sillä\naikaa kun mä söin puurua, käyy Iita liiveris, haki sen meirän tylsän\nkirves-känän, ja toi mun nenän ethen jotta — Täs on, kyllä sen nyt\npitää teroottaa — —\n\n— No en mä ny paljas kirves käres pankkihin lähre — hosuun vastahan. —\nNo, minä paan sen paperikin, laitan sievän paketin, jottei näy, mitä\nsielä on — sanoo Iita, jok'on viisas ja ittepäinen ihminen. Sil'oo\nmä käsitin yhren asian! — Torellakin, jotta mä voin mennä kirves\nkäres pankkiirin, kun se on paperis, ettei ihmiset karulla, eikä\npankkifröökynät näe, mikä kamala kapistus mull'on kainalos.\n\nJa niin Iita laittoo siitä komian paketin ja mun piti lähteä\nkirves kainalos Kansallispankkihin ja postikonttuurihin. Nostelin\nkorkiaalle hattuani tutuulle Hovipuistikolla ja poliisillekki, tulin\ntoimituksehen, panin sen pöyrälle ja sanoon korjasti päivää. —\nKyllä mua huvitti, kun mä ajattelin jotta, jos ei tuas olsi paperia\nympärillä, niin niiren nousis tukka pystyhyn ja konttiisivat pöyrän\nalle pakohon.\n\nNiinhän se on elämäs sitä ei näe, sitä ei tierä, sitä ei peljätä —\neikä se eres nauratakkaa. Iita sai kirvehensä tahootuksi. Soitin\nJalasjärvelle n'otta tolpat heiluu. — Tuokaa ne Iisakin juustot\ntänä iltana tukka suorana Seinäjoelle junahan, muutoon ne jää! Ja\nhammaslääkärillä piti käyrä teroottamas hampaitansa, ja ihmislääkärillä\nrokottamas ittensä isoarokkoa vastaan, sillä muutoon pannahan Amerikan\nrannas kahreksi viikkua karantteenihin, jos ei oo toristusta näyttää\nja rokon merkit käsivarres. Niin sitte mä tykkäsin, jotta eikhän nyt\noo kaikki Vaasasta valmista, ja loput saa jäärä, kun mä äkkäsinki,\njotta mun kengänkorkkoni on kovasti flintalla! Ei muuta kun patiinit\njaloosta ja juoksuflikalla karun yli Kenkä-Mäkisen putiikkikin jotta —\nOikaasta nopiaa! — Jaakkoo orottaa sukkalavoolla toimitukses. Se lähtöö\niltajunalla Amerikkahan, n'otta heti kantapäät suorahan!\n\nEihän mun passannu kengät flintalla muutenkin vääräsäärisen miehen\nAmerikkahan lähtiä, toiselle puolelle maapallua, kun sanothan, että se\non pyöriä. Rupiaas pian siristämhän, ja kallistelemahan liikaa.\n\nKotoväki auttoo kapsäkkien kans, pani kukan rintahan, niinkun\npruukathan kun Amerikkahan lährethän, huiskutti lujaa, ja »niin se\njuna läksi», maanantaina 25. p:nä elokuuta, 47. Seinäjoelta hairasin\nvielä ne Iisakin juustot följyhyn. Mutta saa nährä, kuinka mamman\nluhrikka-hillopurkkien käyrähän, joka mun pitääs vierä Suomen\nterveisiisi? — Mä tykkäsin jotta ne kapsäkis pihisivät jo lähties.\nTulin Helsinkihin lauantai-aamuna, ja ollakseni vikkelä, ajoon\nasemalta suoraa Amerikan konsulaattikin, joka on Kaivopuistos, jo\nkello 10 aamulla, niin sielä olikin lappu oves, jotta konsulaatti\non kiinni lauantaisin! — Muistakaa se seränpoijat, jotta lauantai\non sellaanen »holidei», lomapäivä Amerikas ja Englannis, ja vielä\nmaanantai-aamupäiväkin, jottei silloon saa mitään asioota ajetuksi\nkonttoreis ja virastois.\n\nAmerikan laivalipun sai ostaa vain dollareilla, ja Ruottin—Amerikan\nlinjalle myy niitä vain Viktor Ekin laivakonttuuri Helsingis, mutta\nse ei saanu myyrä niitä, muuta kun Suomen Pankin kirjoottamalla\ndollarimäärällä ja luvalla.\n\nNo nyt oli asiat niin suloisesti Suomen maas, että jos joku sai\nAmerikasta kirjeen sisällä dollarin-seteleitä, tai niin kun mä sain\nmister Havelalta 350 dollarin shekin, eli maksumääräyksen, kirjees,\nniin pitääs se ilmoittaa 8 päivän kulues Suomen Pankille ja vekslata\nsielä Suomen rahaksi. Tuollaasis Amerikan rahakirjees on ollu, ja\npostis avattu, pistettynä sisällä painettu lappu, johna seisoo,\nettä kirjees oleva seteli tai maksumääräys on ilmootettava Suomen\nPankille ja vaihrettava markooksi sielä, elikkä tuloo rapsut. No kun\nmun vakuutetus rahakirjees ei ollut sellaista kehoitus-lappua, niin\najattelin, ettei se tairakkaa olla niin nuukaa. Mutta laivakonttuuris\nsanottikin, kun meinasin maksaa lipun, jotta paras on mennä heti Suomen\nPankkihin ja ilmoittaa, ettei tollarit pala. Ja ettei pilettiä myyrä\nmuuta kun Suomen Pankin dollariluvalla. — Siinä mä taas olin kiipelis:\nilmoittaa pitää dollarit, muutoon ne palaa. Matkarahat ei nyt ainakaan\nsaa palaa! Siksi saapastelin Suomen Pankkiin, johna oli ihmisiä kun\nhollituvas, ja seliitin jotta mä oon saanu matkarahat Amerikasta,\nilmootan ne nyt, mutta jotta mitä mä nyt teen. — Teirän täytyy jättää\nse Amerikasta saamanne dollarimaksumääräys meille. Me annamme teille\ntämän päivän kurssin mukaan vastaavan summan Suomen rahas, jolla kahren\nviikon perästä, kun lährette, saatta ostaa dollareita lipunhintaa\nvasten. — Ja siihen kauppahan minä en suostu! — sanoon mä. Mitä mä\nteirän paperimarkoolla teen. Jymähytättä mua, jos sillä välin kurssia\nmuutatta. Tehän määräättä kurssin kuinka rookaa. Tollari maksaa nyt\nvapaas kaupas noin 300—500 mk kappales. Se on rahaa se! Te maksaasitta\nvain 136 mk! — E-hei, poijat! En anna! — No jättäkää sitte se Amerikan\nshekki tänne säilytettäväksi — sanoo se pankkimies, joka oli hyvin\nystävällinen, kun mä seliitin, ettei ne oo mun rahoja, vaan mister\nHavelan lähettämiä matkarahoja, joiren kans mun täytyy hanskata hyvin\ntarkasti, että mä pääsen perille asti. — Voinhan mä jättääkki ne\nteille säilytettäväksi, siksi kun lähren ja maksan sen laivapiletin,\nmutta kuittia vastaan, ettei tuu mitään jälkipuheeta. — Ja niin sitten\nsovittikin, ja ne antoo mulle kuitin. Sielä Suomen Pankiskin piti\ntäyttää pitkän kyselykaavakkeen ja seliittää tarkasti syntymänsä ja\nmitä varten Amerikkahan lähtöö. Ja panna anomus vetämhän, jotta mä\nsaisin ostaa matkalipun, joka maksaa niin ja niin monta tollaria.\nMutta kun en mä tienny vielä minkälaasen ja hintaasen paikan mä laivas\nsaan ja mitä se tuloo maksamaan! Muuta kun että jonkin paikan mä\nsaan! — Niin sitä varte se asia jäi sielä Suomen Pankis kesken ja mä\nläksin tiistai-aamuna uurestansa vouvaamakan sitä Amerikan konsulaatin\nviisumia, eli matkalupaa.\n\nVarahin, jo yhreksältä menin ennenkun muut kerkiää.\n\nMulla olikin onni mukana, sillä paljo tuli sinne ihmisiä asioomahan.\nOon mä käyny monen valtakunnan konsulaateis matkalupaa saamas,\nmutta kaikki ne on ollu kovin juhlallisia ja kankian virastomaasia.\nTäälä oli toista, kukin tuli ja meni, puhui ja honotti enkliskaa\nmitä tykkäs. Virkaalijoolla oli kyllä aikaa jutella ja seliittää\nmitä vain, tupakootihin ja naureskeltihin, ei mitään kiirusta eikä\njuhlallista. Sain ensimmääsen tuulahruksen Amerikan demokratiasta,\nasiallisuuresta ja välittömyyrestä, joka oli kaikille sama. Mun asiaani\nrupes hoitamhan eräs suomia ja ruottia puhuva rouvavirkailija, joka\nhaastoo tiskinsä taa kirjootuskoneensa vierehen istumhan. Kyseli ja\nlaittoo erillisen 3 liuskaa sisältävän henkilö-tieroituksen Amerikan\nviranomaasille, johka taas tarvittihin valokuvia. Ne Amerikan paperit\npitää säilyttää Suomen passin sisällä liitteenä kun maihin nousoo.\nSieläkin pantiin äijä seinää vasten seisomhan pituusmittaa varten ja\nkirjan nurkalla mitattihin, niinkun pruukathan. Amerikas kun ei käytetä\nmetrimittaa, sielä räknäthän vielä »tuumis ja jaloos». — Mä tykkäsin,\nettä ne teki musta Amerikan tuumis lyhemmän kun mä oonkaan ja kovasti\nprotesteerasin, n'otta siihen mittaamisehen otti lopuksi osaa koko\nkonsulaatin väki, ja arvoosa yleesökin. Sain mä vähä nostetuksi sitä\nmittaa, kun kovasti kismittelin ja päätäni heiluttelin. Aina siitä on\nvähä apua, kun yrittää!\n\nMutta sitte tuli klottuunen paikka. Piti laittaa ittestänsä\nsormenjäljet valkooselle paperille, — niinkun meillä taskuvarkahista\notethan. Esti joka sormi eriksensä kastaa pläkkihin ja painaa sillä\nkuva paperille. Sitte molemmista peukaloosta vieretysti. Ja viimmee\nmolemman kären sormista yhtehensä, ja erikseen, n'otta siinä rähäkäs,\nkun piti niistää nenääkin välillä, sain naamahanikin mustetta,\nja olisin ollu valmis painamaan merkin silläkin, jotta varmasti\ntunnetaas. Mutta siitä tuli muutoonkin niin tuhruunen paperi, ettei\ntarvinnu. — Sitte sai mennä sivuhuoneeseen pesemään kätensä. Sillä\nvälin oli se frouva saanu mun passini valmihiksi, lyöny siiken koko\nsivun enklantilaasen leiman jotta Amerikan portit on auki, ja konsuli\nkirjoottanu nimensä ala. — Viimmeenne temppu oli se, jotta piti vannua,\nettä kaikki antamani tierot on oikeeta. Mun piti nostaa käsi pystyhyn\nkonsulin eres pöyrällä. Konsuli luki ja nauroo pitkän litanian, ja mun\npiti lopus sanua vain jotta:\n\n— Truu! — että niinkun: se on tosi!\n\nSitte se tarjos kättä päälle ja sanoo jotta: hauskaa matkaa!\n\nNiin sain sen Amerikan viisumin, eikä maksanu mitään!\n\nHelsinkiin tulles sain laivakonttuurista sitten viimmenkin tietää,\nminkä ja minkälaasen paikan m'oon laivas saanu ja mitä se maksaa.\nSe oli »Drottningholm»-laivas ensi luokan hytti jott'oikee hirvitti\nja maksaa 258 tollaria. Toisehen, turisti eli cabini-luokkahan mä\nmeinasin, s'olis ollu halvempi, mutta ei auttanu, hyvä kun vain\njoukkohon pääsi ja jonkin paikan sai. Oisin mä tyytyny yleesehen eli\nniinkun kolmantehenkin luokkahan, joka maksoi vain 175—180 taalaa.\nHyvät oltavat ja ruaat sieläkin on, ja yhtä pian perille pääsöö. Mutta\nkun nuan nyt hermoksi käythin, niin mukavahan sielä on kelliskellä ja\nkattua kuinka herrat reissaa ja rellestää. — Piletin hinta laivas vähä\nvaihteloo sen mukahan mihnä kohras makuupaikka on, onko ikkunanreikä\nlaivas sisälle vai uloospäin, onko »aksilan päällä» ja kuinka syvällä\nja likillä konehuonetta, onko yksin vai usiampia samas kopis. No kun\nse tiketin hinta Ruottista Newyorkkihin oli sitte selvä, niin mä\nmarssiin Suomen Pankkihin jotta kirjoottaa nyt laivakonttuurille siitä\nmun Amerikan shekistäni, eli »moni-oorteristani» niinkuu Amerikas\nsanotahan, se 258 taalaa, ja antakaa loput mulle Amerikan seteliis. Ne\nkirjootti sen piletin hinnan ja meinasivat antaa loput mulle Suomen\nPankin moni-oorterina Amerikkahan, mutta mä sanoon jotta — Topp\npoijat! — Loput pitää antaa kätehen Amerikan tollari-papereina, ei ne\nmun rahojani oo, kun matkarahoja perille asti Amerikas! — Milläs mä\nNewyorkis junalipun ostan? — Sanoovat jotta — Kyllä te voitta ostaa\nsielä Amerikas junalipun Suomen Pankin shekilläkin. — Mutta mä sanoon\njotta: Siihen liemehen en astu. Tierättäkös mitä junalippu Newyorkista\nTuluuttihin maksaa? — Ja tarvitten mä laivaskin vähä rahaa, vaikka\nruoka onkin ilman, mutta juomarahat pitää maksaa. — Ehei poijat, paree\npyy pivos, kun mettoo Newyorkis kuusen larvas! — Kun on Amerikan\ntaalat käres, niin pärjää aina ja joka paikas. Niin suostuu ne viimmee\nja lupas antaa loput taaloona kourahan. — Mutta pienen jutkun ne\nkumminkin mulle teki, kun ne esti vekslas mun moni-oorterini _sisään_\nostohinnalla Suomen rahaksi ja sitte myivät Amerikan paperitaalat\nkorkiammasta, ulos myyntikurssista takaasi mulle! — 525 markkaa piti\nmaksaa välitystä vekselikurssin mukahan. — Nipistivät peijakkahat vähä.\nMutta pitäähän sen Suomen Pankinkin vähä tienata, milläs se elääs.\nSitte lährin suoraa laivakonttuurihin sen pankin tollaripaperin kans,\njotta saan laivapiletin varmasti kourahani. Se kävikin nätisti. Nyt oli\nkaikki lopullisesti selvä: laivalippu, passi ja joku taala taskuskin. —\nJa vielä paljo tekemistä!\n\nAsiat on kattokaas niin seränpoijat, että Amerikan piletti\ntavallisesti tilathan ja maksethan kerrallansa, niin että se rupiaa\nvetämähän Helsingistä Newyorkiin ja perille asti mihkä meinaa-mennä.\nLaivakonttuuris Helsingis räknäthän junamatka Turkuhun, sieltä\nlaivalippu Tukholmaan ja junamatka Kööteporihin, josta Ruattin—Amerikan\nLinjan Atlantin laivat lähtevät. Ja pakaasimaksut, paikkaliput junis ja\nlaivoolla, ja muita pieniä maksuja, kaikki menot yhtehen, ja maksethan\nsitte kaikki yhres pumpsis pois. Itte pitää olla paikalla ja aukaasta\nkaikki pakaassinsa ja kapsäkkinsä kun Suomen tullis, ja muuallakin\ntarkastethan tavarat. Lopuksi annethan kätehen sellaane pilettivihko,\njohna on kaikki matkalla tarvittavat tiketit. Kun sitä vai näyttää,\nniin konehtööri repii lippuja pois sitä mukaa kun mennähän. — Mutta\npitää kattua, että saa pakaasiliput ittelle ja tarkasti säilyttää\nja tietää mihnä niitä pitää. Ettei käy niinkun yhrelle akalle, joka\nkaivoo ja ettii kaikki kimpsunsa ja alushamhen plakkarinsa, siunas,\nitki ja manas, eikä löytäny pakaasilippua, ennenkö siltä hames putos\n— niin silloo vasta hoksas purottaa sen lappunsa toisesta kärestänsä\nlaattialle. Kun siirtolaanen piletin ostaa ja kätehensä saa, niin\ns'oon sitte yhtä menua tukka suorana Helsingistä eli Turuun rannasta.\nLaivakonttuuris on lyöty kaikkihin tavaroohin ja kapsäkkihin nimi,\nosootes- ja monellaaset laivalaput, ettei matkalla katua; ja ummikolle\npannahan melkee osootesklapu kaulahankin, n'ottei sitä katuamahan\npääse, kun on vain rahaa ja muistaa pitää pussistansa lujaa kiinni, kun\nvierähän. Mun matkani käyy vähä toisella lailla, kun mull'oli asiaa ja\npysähryynkin vähä välillä Ruottis, ennenkö laivahan astuun. Makselin\nitte matkalippuni Vaasasta Kööteporihin, mutta lähretin etukätehen\nraskaan pakaasini laivakonttuurin välityksellä jo etukätehen laivan\nkylkehen Kööteporis. Se on aika kallista lystiä, pitää tullauttaa\neriksensä tavarat, maksaa monet »kantajat» ja vosikka-poijat. Ja olla\naina kintuulla, jottei katua.\n\nAmerikan laivahan saa raavahan hengen pilettiä vastaan ottaa ilman\nerestä 100 kilua matkatavaraa, eli ns. raskasta pakaassia, joka\npannahan »ruumahan» niin ettei sitä välillä näjekkää. Ja lapsen\npiletillä puolta väheet. Jos paino menöö yli 100 kilua, niin siitä piti\nmaksaa 20 senttiä frahtia kilolta. Ja käsissänsä saa vierä niin paljo\nkun jaksaa ja viittii.\n\nNo tulin mä kimpsuuneni junalla Helsingistä suoraa sitte Turuun\nsatamahan perjantaina 29.8. kello 17 ja laiva lähtöö klo 19. — Tuli se\nuusi Vaasan—Turuun postilinja-autokin laivan kylkehen justihin kello\n18, niin että hyvin silläkin kerkiää Vaasasta samana päivänä Ruottin\nlaivahan ja vielä tullihin.\n\nMäpä neuvon kuinka Turuun lähtösatamas pitää meloa tullitarkastukses,\nennenkun laivahan pääsöö. Heti kun juna tuloo satamahan, on paras\nottaa pakaassinkantaja, antaa kapsäkkinsä niiren haltuhun, ja itte\njuosta tullihuoneeseen, joka on siinä laiturilla laivan eres ja\nköysillä ja tullimiehillä airattu, ettei sinne muita päästetäkkää, kun\nmatkustajia. Sielä on vasemmalla peräseinällä ovi siihen huoneeseen,\njohna rahat pitää ilmoottaa. Sen oven ethen asettua jonohon. Ja ottaa\nseinähyllyltä ilmootuskaavakkeita ja ruveta kirjoottamhan, — mitä\nkärsii — kuinka paljo on Suomen ja ulkomaan rahaa, arvoesineitä,\nkultakelloja, sormuksia, valokuvakoneeta, arvopapereita, pankkikirjoja\nja muuta »valuuttaa». Järjestykses päästethän sitte sisälle. Sielä\nistuu tuiman näköönen mies, jolle se ilmootus »kunnian ja omantunnon»\nkautta annethan. Vain sata markkaa lanttia sai vierä mukanansa maasta.\nSe kyselöö, ja jos et sekaannu, tai oli Suomen rahaa enempi kun 100\nmarkkaa, niin viereises huonehes oli jokiin Suomen pankin neiti,\njolle piti kuittia vastaan jättää liiat Suomen rahat pois, nimellensä\nsäilytettäväksi. Ne saa takaasi sitte kun palaa maahan. Samoin muut\nliiat »arvo-esineet». Sitte astuthan jonos ulos siitä putkasta ja eres\non luukku, johna tarkastethan ja leimatahan matkapassit. — Raha eli\nvaluuttatarkastuksesta annethin pieni paffilappu sen merkiksi, että\nsaat mennä. Sen pitää antaa passinsa kansa passintarkastusluukkuun,\njonne passi jää leimattavaksi. Sen saa takaasi kätehensä vasta laivas.\nMutta passiluukusta saa toisenlaisen lapun, jolla sitte kun tavarat\non tullattu, saa nousta laivaan. Poliisi seisoo laivaportaitten\njuurella ja ottaa sen pääsylapun pois. Ensi-reisulaaset on\ntullihuonehes ökkööksisnänsä eikä tierä mitä ne kimpsuunensa oikee\ntekis. Ne seisoskeloo ja katteloo niinkauan, että lopuksi jäävät\ntarkastuksis viimmeeteksi jonohon ja heirän kapsäkkinsä kans sitte\nviimeksi tullattavaksi, sillä ei niitä tullata ennenkö on raha- ja\npassitarkastuksista päässy. Kerkiäähän siinä, vaikka ei niin hoppua\npiräkkää. Se vai on etu, että pääsöö ennemmin laivahan valittemhan\nittellensä mukavat istumapaikat kannelle ja tuolin ensimmääsehen\nruokapöytähän. Se oli Suomen korttieläjille ihana ilon paikka, kun sai\npistää maaruhun rauhanaijan hyviä ruokia niin paljo kun liirinki kesti.\nMatkatoimistosta oli saanu Suomen markoolla ostaa etukäteen laivalipun\nohella jonkun saran markan erestä ns. laivakuponkeja, joilla sai laivas\nmaksaa. Sai ostaa kessun sijahan esim. 50 markalla amerikkalaasia\nsavukepakkauksia! Kun Turuun rannasta lähti, niin aukes taas mailma,\nruoka, oikia kaffi, kerma, voi, leivokset, sokeri, tupakat — niinkun\nennen vanhaan!\n\nMultakin oli tupakit kaikki, 5 surkiaa leipäkuponkia, tarkasti lompakos\nja — 2 sokurinpalaa plakkaris!\n\nMutta hyvä niinkin, rakas isänmaa! Ja sitte se laiva lähti!\n\n\n\n\nRUOTTIS\n\n\nSitte ku laiva irtautui Turun satamasta ja yhä suureet rako jäi\nvälihin, havahtui ja varmistui siitä asiasta, jotta kyllä tämä on totta\nja mahrollista, selvää menua Turuun reijästä mailmalle. Paljo sielä\noli joka ilta satamas kattomas ja karehtimas niitä onnellisia, jokka\npääsivät Suomesta lähtemhän väljemmille vesille, parempien ruokien\nääreen ja vapaampihin oloihin. Laivat olikin aina täynnä ja rannas\nkova kiirus ja touhu. Itkethinkin siinä, pussathin ja klapathin,\nhuiskutethin ja huurethin toisillensa kannen yli.\n\nLähtijään joukos oli kansaa kaikellaasta, ainakin puolet akanpuolta\nja joku Israelin lapsi kaupallansa. Suurin osa Suomesta lähtijiä\noli Ruottiin menos syömään ja vähä hamstraamahan. Onhan se rikas ja\nhyvinvoipa maa, johna ruuanpuoli, herelmät ja makeiset oli tarjolla\nniinkuin meilläkin ennen sotia, ja kaikkia muutakin tavaraa saatavana.\nMutta meirän ruattalaasille, varsinkin politiikka-ruattalaasille se\noli silloon ihana Kaanaan luvattu maa, jonne niiren mieli teki ja ne\nkaikin keinoin pyrkii ja jonka rinnalla tämä meirän köyhä, kurja Suomi\nei ollu, eik'oo koskaan ollu mitään, valitettava olotila vain, jossa\nne ei — »viihry». — Sen mielentilan ja puheen sai suomalaanen nyt\nkovin huomata ja kuulla laivalla niiren puheista. Ne lähtevät hehkuvin\nrinnoin ja lämpimin sukulaistuntein Ruotsi-äitiä helssaamaan vähät\nkillingit taskus; ja hyvä onkin, että niis luulois lähtevät, että\noppivat tuntemaan elämää ja polttavat noukkansa. Meirän finlentarit\npitää ittiänsä niinkun vähä »parempina ihmisinä» suomalaasihin nähren.\nMutta kun Ruottihin lährethän, tuloovat ne huomaamahan, että esti\nraha ja sitte vasta lirrutus ja politiikka. »Finniksi» niitäkin sielä\nsanotahan, niinkun meitä syntyperääsiä fintuppiakin. Jopa ovat oikiat\nRuattin ruottalaaset iloosesti yllätettyjäkin ja sanoovat että näiren\nmeirän ruottalaasten ruottinkieli muistuttaa niin Ruottin kieltä,\nettä ne kutakuinkin ymmärtää niiren »suomia» kun ne itte sanoovat\npuhuvansa — ruottia! Ruottis ne ei tierä eikä suurin osa kansasta\nvälitä kahta kessua Suomesta, eikä Suomen ruottalaasista. Ne eli omas\nyltäkyllääsyyres ja siinä niillä on kyllä tekemistä. Niin hyvin ovat\nhoitaneet politiikkansa täs mailman myllerrykses ja hävitykses, että\nvoivat harjoittaa hyväntekevääsyyttä hävitettyjä kansakuntia kohtaan.\n\nMutta kun tuut sinne Tukholmahan, niin rahaa tarvithan ja tierät olevas\nSuomesta. Samoon Amerikasta vierailulla käynehet ruottalaaset marisivat\ntollariensa kans, jotta jäävlarnamma kun nylkevät sukulaasia! — Kun\nSuomesta tuli, niin täytyi räknätä, että Suomen markka on nyt yksi\näyri Ruottis. Jokaanen Ruottihin matkustaja koitti jollakin lailla\npimittää vähä kruunuja ittellensä yli sen mitä luvalla sai tuora. Joku\noli varpahansa väliskin pusertanu seteliä. Konstit oli monet, mutta\ntäytyy sanua, että ei tullimiehet kummallakaan puolella ollu turhan\nnuukia. Suomesta koitethin vierä viinapulloja ylitte, ja myyrä salaa\nRuottin puolella, että sais vähä »valuuttaa». Ostajia sielä kyllä oli,\nsillä Ruottis on »systeemi» ja viina lujas. Yhren pullon sai vieräkki\noikeen luvalla. Se oli niinkun ittiä varte. Mutta 10 kruunua siitä sai.\nLakka-likööripullo on kovin hieno ja haluttu tavara Ruottin puolella.\nOn sitä sielä ravintolain viinilistoillakin; lasi maksoi 5 »kubiikkia»,\n4—5 kruunua, so. 400—500 mk!\n\nTukholmas oli kova huonepula. Ei tahtonu saara hakemallakaan huonesta.\nSiksi Suomesta tulles pitikin tilata kortilla huones jostain hotellista\nviimeistään viikkoa ennen. Suomalaisten hotelli on vanhastaan »Hotel\nReisen», satamalaiturin vieressä, johon Suomen laivat kello 8 aijoos\naamulla, Ruottin aikaa, tuloo. Reisen on vanhastaan hyvä, mukava\nhotelli. Hintataso on loistohotelleihin nähren kohtuullinen ruokaan ja\nvuokraan nähren: huone 5—10 kruunua: suomeksi 500—1,000 mk vuorokausi.\nReisenkin kuuluu nyt ns. Sararavintoloihin. Mä kysyin mikä hiton Saara\nse on? — Joo, se on Statens Alkohol Restorang Aktiebolag = yhtä kuin\nvaltion alkoholiravintola osakeyhtiö. Siis sama kuin meillä Alko, joka\nkans pitää »saluunoja» ja krouvaa.\n\nSuomalaaselle tuli tyyrihiksi ruoka ja juoma Ruottis. Mutta syörä pitää\nvaikka kruunuja oli vähä. Parhais hotelleis maksoi ateria jo listalla\n5—10 kruunua, siihen pöytäpalvelusraha ja lakin vartija, joille kuuluu\n»juomaraha». Jos snapsit eli moukut otti ja vielä havitteli viinejä\nruokaan niinkuin herrat täärää, niin revityn nahaan siinä sai 3—4 000\nmk, vaikka vain söi.\n\nMutta on eri puolilla kaupunkia ns. Norma-ruokaloita, jois ruoka\nkannetaan pöytään. Ovat siistejä ja kaiken kansan ruokapaikkoja,\nniinkuin Elannon ruokalat Helsingis. Niissä syö 2—3 kruunulla aika\nhyvin.\n\nMutta sitten on sielä hyvin miellyttäviä ja siistejä, niin sanoakseni\nbaari-ruokaloita. Niis syö hyvin, hinnat on kassan vieres taululla\nseinäs. Valikoima on runsas. Tarjoilijat tiskin takana asettavat\nkaikki prikalle ja itse saa kantaa pöytään. Ei mitään juomarahoja.\nNäitä näytti käyttävän pääasias virkamiehet ja konttoriväki. Ateria\ntuli maksamaan 1.50—2.50 kahvin, wienerleivän ja mairon kans. Ruottis\non paljo käytetty, hyvä räätti: viilipiimää, sirotesokuria ja »corn\nflakes» päälle. Tuo kornfleiks on amerikkalaista paahrutettuja,\nmanklattuja ohrankryyniä.\n\nHyvältä tuntui saara taas oikian kaffin kans hyvää kylmää maitua\nsuuri klasi eli pikku pullo. Se maksoi ruokalas 22 äyriä. Ja sai 3\nsuurta sokerinpalaa kaffihinsa! — kun Suomes ei kaikille riittäny\neres sakariinia. Tukholmas oli vielä paljo »konditorioita», niinkuin\nmeilläkin oli joskus ollu. Niis myithin leivoksia, kaakkuja, suklaata\nja makeisia ja samalla sai kaffia. Kannu kaffia, 2 viinerleipää, lasi\nmaitua maksoi n. kruunun eli 100 mk.\n\nTuhkatihiäs keskikaupungilla on sielä »olut-ja ruoka»-tarjoiluja,\njokka varsinkin iltasin oli tupaten täynnä miestä kaikellaasta. Se\nolut mitä Ruottis myirähän, on jotenkin samanveroista kun meillä oli\n»kahren tolpan» olut, vähä väkevämpää kun meirän »rapakalja». Mutta\nkovasti sitä täälä äijät kittas ja pöhnähän tulivat. Nuo kellarit on\nauki iltaisin vain 8 ja 9:sähän. Poliisi seisoi joka olutkapakan ovella\nja kattoo tuimahan, onko äijällä jo ohranjyvä silmäs, ennenkö päästää\nsisälle. Sielä oli hirviä möyhinä. En tierä mistä ne kännihin tuli,\nmutta heiluu ne ja olivat rennolla päällä. Seisoskelin ja kuuntelin\nolutpuorin ovella sisähän pyrkivien miesten puheeta, kun poliisi ei\nlaske, ja ihmettelin nuorten poliisien kärsivällisyyttä, sillä kyllä\npienes hiprakas oleva Ruottin mies osaa haukkua rennosti ja repiä\nsuutansa. Suomalaanen poliisi flinttaas jo monta kertaa ympäri korvia.\n\nSiinä Reisen-hotellin alakerras on sitte »kansanravintolakin», jossa\ntukholmalaanen kansanmies säännöstellyt ryyppynsä saa ottaa, mutta\nruokaa kans pitää ottaa vähintänsä kruunun hinnasta, vaikka pakko\nei oo sitä syörä. Viinaa saa 8 senttiä ja korkeintaan lisäksi kaks\n»lättgrogia», 2 1/2 cl pikkuryyppyjä. Ja sitä toisen luokan olutta\nvapahasti. Siinä kaikki. Jos lisää haluaa, niin täytyy muuttaa\ntillikkaa. Syörä pitää viinan kans Ruottis, ja kansan pitääs mennä 10\najoos maata, sillä »kansanravintolat» suljethan 8 ja 9:ltä. »Meitä\nsyötethän ja juotethan poliisivoimalla», sanoovat ruottalaaset. Herraan\nkapakat, ravintolat, on auki 12 asti, ja sitte pruukaavat mennä\njonkin kotia »jatkamhan», sillä frouva on laittanu kaikki jo illalla\nvalmihiksi. Ourolta tuntui, kun poliisi oli joka oluttuvan ovella, ja\nkulki useen salis pöytään välis kattelemas. Jos joku on saanu vähä\nenempi ja innostuu trossaamahan, niin poliisi tuloo heti pöytähän ja\nsanoo jotta: jos herra Pettersson lähtis nyt kotia, mamma orottaa. — Ja\nlähteminen siinä on, vaikka kuinka selittääs ja »jäävlaas». Tukholmas\nnäki aika paljo humalaasia iltasin.\n\nPilsneripuoliska maksoi 60 äyriä ja juomarahaksi vielä 10—20 äyriä,\nniin että kallista se oli Suomen rahalla.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKäytin pari päivää kattellakseni kaikes rauhas Tukholmaa. Tavallisesti\non niin kiirus, ettei kerkiä mitään. Kyllä sielä nähtävää on.\nVarsinkin kasvavat esikaupungit joka puolella. »Södern» eli »slussin»\neteläpuolinen kaupunki on korkiaa kalliomaastoa. Se on suuri\nkaupunginosa, jonka yhristää kanavalaitos vanhaan kaupunkiin, eli\nns. »kaupunkiin siltain välis», johna on kuninkaan palatsikin. Juuri\ntuo »vanha kaupunki» on kaikkein mielenkiintoisinta nähtävää ahtaine\nkatuineen ja vanhoine taloineen 1600-luvulta asti. Sielä on vielä\nhistoriallista keskiaikaa nähtävänä. Muuten se on vilkas kauppakeskus,\npuoti puoris kiinni. Katujen nimet on vanhoja, on sielä Pohjoinen\nja Eteläinen ryyppykujakin, Dryckesgränd. Niiren välillä sijaitsee\nkuuluisa Bellmanin kellari »Gyllenefreden», johna kaikki turistit käy.\nSe on nyt siisti kellarikuoppa, hieno ja kallis tarjoilu. Aivan lähellä\non toinen pyyrys, jonne moni erehtyy. Se on tyylitelty vanhanaikainen\nhieno ravintola kans: »Bacci Vapen». Kyllä ruottalaaset osaa\n»juomakulttuurin», tarjoilu on erittäin huomaavaista ja ystävällistä.\nRuoka myös hyvää: »litet men gott».\n\nKoitin paneutua oikee historialliseen tunnelmaankin sielä. Käyyn vanhas\nRitariholman kirkos, johon on haurattu Ruottin kuulut kuninkaat:\nKustaa II Adolf ja Kaarle XII ym. Juhlallista ja historiallista,\nmutta kyllä mä tykkään, että meirän Turuun vanha tuomiokirkko on\nmittasuhteiltansa juhlallisempi. Katselin myös vanhan Ritarihuoneen,\njossa on suuri vanhojen historiallisten mekastajain muotokuvakokoelma.\nViimmeenen aatelissäätyhyn »korootettu» tekijä on Tiibetin tutkija Sven\nHedin, jonka »aateliskilpi» sielä seinällä nyt kans riippuu. Koko tuo\n»aatelis»-homma, josta vieläkin Ruottis piretään sukukirjaa, on meille\nsuomalaasille vierasta, »taakse jäänyttä elämää», jolla ei enää oo\nmitään merkitystä. Useimmat suvut ovat »rappeutuneet» tai sukupuuttoon\nkuolleet. Kuninkaan linnan lähellä on toinenkin suuri kirkko ns.\n»Storkyrkan», joka sekin on nykyään pääasias turistinähtävyys.\n\nSiinä vieres, kuninkaanlinnaa vastapäätä on myös parisataa vuotta\nvanha Tukholman suomalainen seurakunta, tosin ruottinkielinen, mutta\nsaarnataan sielä pari kertaa vuores vielä suomeksikin. Siihen kuuluu\nvanhastaan monta kuulua Suomesta Ruottin kansalaasiksi siirtynyttä\nsukua, ja Suomesta Tukholmaan muuttaneita ihmisiä. Jäsenmäärä on n. 2\n000 henkiä. Sillä on pieni tunnelmallinen kaunis kirkko kuningas Kustaa\nIII:n palloitteluhuoneesta. Ei sitä päältä juuri kirkoksi huomaa. Sielä\noli lukkariurkurina Vähästäkyrööstä lähteny Suomen Kansallisteatterin\nperustajan Kaarlo Bergbomin ottama kasvattipoika Jaakko Ritari, jonka\ntulin tuntemaan n. 25 vuotta sitten Vaasan suuren kirkko-äänestyksen\naikoihin. Otin selvän silloin mikä se ihmeellinen Tukholman\n»suomalainen» seurakunta on, ja silloin tapasin tuan merkillisen\nRitarin-Jaskan. Ja hän soitti heti että: Kuule täälä on vielä kolmaskin\nJaska sieltä Pohjanmaalta, Hedgrenin Jaska, n'otta meitä rookas ja\ntutustui silloin kolme Suomen Jaskaa Tukholmas. Ja hauskaa meillä\noli, niin että rikas Hedgrenin Jaska itki, eikä meinannu päästää mua\npoiskaan. Siitä sukeusi ystävyys ja pitkä juttu meirän kolmen Jaskan\nkans. Hedgrenin Jaska lahjoitti paljo Suomehen ja sukulaasillensa, oli\nVaasaskin käymäs, ja kuoli ennen sotaa. Tuhkansa on tuotu vanhempiensa\nhautaan Vaasan hautausmaalle. Mutta en ollu sota-aikana kuullu, että\nRitarin-Jaska olis kuollu, ja sitä varten menin nyt häntä tapaamahan.\n\nNimikilpi oli ovella kirkon lukkarin asunnos. Soitin ja orotin\nnähräkseni hänen suuret virkeät ruskeat silmänsä, mutta kun ovi lopuksi\naukes, niin vastaan tulikin hänen vanha harmaapäinen lähes 70-vuotias\nrouvansa. Tunsin kyllä hänet, hän ei enää minua. Kun mainittin nimeni,\nheti muisti ja kyyneleet tuli silmiin: Jaakko on kuollut.\n\nIstuun pitkän tuokion hänen autios, kolkos asunnossaan ja muisteltiin\nmenneitä. Ritari oli kuollu syrämen heikkouteen 87 vuoden ijäs. Vaimo\noli nyt 65 vanha. Hän oli saanu pienen toimen seurakunnan kansliassa.\n\nRitari toimi yli 50 vuotta seurakuntansa lukkariurkurina, ja pantiin\nsuurin juhlallisuuksin eläkkeelle, kun hän oli niin iloisesti\nuskonnollinen, että tahtoi pelata virret niin nopiaa, ettei seurakunta\npysyny peräs, ja välipalaksi komponeeras iloisia lurituksia joukkohon.\nMuistan hänen syvän vakaumuksensa kun hän selitti minulle, että Jumala\ntykkää iloisista ihmisistä.\n\nOli sillä Ritarin-Jaskalla kans ihmeelliset vaellukset. Karkas 16\nvanhana poikana kasvatusvanhempainsa hyvästä ja hienosta kodista\nsamanikäisen, sitte kuulun näyttelijän Adolf Lindforssin kans merille,\nja päätyi lopuksi Tukholmaan, jossa toimi suuren oopperan kuoros\nlaulajana nelisenkymmentä vuotta, ja valittiin sitte suomalaisen\nseurakunnan lukkariksi, jona oli elämänsä iltaan asti. Hän oli\ntaiteilijaluonne, omalaatuinen, kiivas ja rehti.\n\nKun Tukholmaan tuloo, niin pitää käyrä Skanssenilla. Se on isoo saari,\nulkoilmamuseo ja kansan huvittelupaikka. Sielä on kesäteatteri, soittoa\nkansalle iltaisin Sollidenin aurinkoisella, korkialla kauniilla\nkaupungin puoleisella rantatöyrällä. Siel' on suuri huokia ruoka- ja\nkahvintarjoilu ja iltasin istuu sielä musiikkia kuunnellen vanhat ja\nnuoret. Oli sotilasorkesteri, aika suuri ja se pelas vain haikeita\nhempeitä kappaleita. Jotakin siihen tyyliin kuin »sua lähre kaunis\nkattelen» ja »oksalla ylimmällä». — Ja väki kovasti apluteeras ja\ntaputti käsiänsä. Mä join kaffia, panin 4 suurta sokurinpalaa kuppihin,\nsöin wienerleipää ja tykkäsin jotta kovasti on makiaa, hempiää ja\nlihavaa olo. Tuumin että musiikki on kai kansan sielu. Jokaasella\nkansalla on kai sellaiset sävelet kuin pohjavire ja mielentila.\nSaksalaasilla marssit, rytmi ja tahtia. Näillä Båglandets vackra Maija\nja »lilla mor». Amerikkalaasilla saxofooni.\n\nRuatti on pisimmällä muinaismuistois ja museoharrastuksis. Skanssenilla\non nähtävänä melkein joka maakunnasta vanhoja asumuksia ja\nammatinharjoittajain työhuoneita. Sielä on vanhan kirjanpainajan asunto\nja työpaja, hyvin mielenkiintoinen; on vanhan äijän apteekki pulloineen\nja vehkeineen, on karvarin verstas ja sepän asunto, herrasasuntoja ja\nkartanotiloja, on Vermlannin suomalaasten savupirtti ja Lapin kota.\n\nErittäin käyty on Kustaa III:n aikana eläneen kuulun iloisten\njuomalaulujen sepittäjän Bellmannin museo, jonne on koottu hänen\nperujaan, nuotteja, kuvia ja kaikki kirjallisuus Bellmannista eri\nkielillä. Näytti sielä olevan viime vuonna Suomes ilmestyny komea\nBellmanin kuvitettu laulu- ja elämäkertakirjakin. Iloinen, syntinen\nsielu se oli. Käyyn viälä Klaran kirkkomaalla hänen haurallaan, muistoa\nkunnioittaen.\n\nSamalla kun Skanssen on ulkomuseo, on se myös eläintarha. Sielä on\nkarhuja, susia, lintuja ja apinoota.\n\nSitte sielä on vielä: Tivoli ja Nöjesfält, jossa on kaikellaista\nmarkkinahauskaa, sirkusta, tanssia, klovni-esityksiä,\nmailmanpyörä-kiikkuja, tunneliratoja, peliautomaatteja ja jos jotakin\nhiluja, joissa rahoistansa pääsöö. Sielä oli nyt vetonumerona musta\nhindu, väkivahva mies, joka rinnallansa katkoi paksuja kettinkejä,\nmakas seljällänsä naulalavalla ja rinnan päälle sai astua kymmenen\nhumalaista miestä arvoisasta yleisöstä. Tuo fakiiri puhuu selvää —\nruattia. Oli sielä kuubalainen melu-orkesteri, joka soitti ja kummaili\nkovasti — ja poijat puhuu siviilis tanskaa. Oli teltta, johna sai\npuupalloolla paiskia rikki sekunda-porsliinitalterikkia, ja se oli\nkovasti harrastettua helinää. Palkinnoksi sai vielä hyvän plyijypännän.\nSuomalaaset oli parahia urhoja särkemhän posliinia.\n\nSkeppsbrolta pääsöö parahiten Skanssenille höyrylautalla.\n\nPaljohan on Tukholmas nähtävää. Liikenne karuilla on toisis paikois\nsakiaa kun Lontoon Piccadillis. Autojen joukos puikkelehtii paljo\npolkupyöriä, melkeen kun Kööpenhaminas, johna puali kaupunkia liikkuu\npolkupyörillä.\n\nKomiimman näyn tarjoaa Tukholman monet korkiat ja komiat kaarisillat.\nVarsinkin Södernin puolella on rakennettu uhkeita siltoja ja\nkatuleikkauksia vuoriin. Esikaupungit on hauskoja osake- ja\nasuintaloja, joissa lapsilla on leikkikenttiä ja kahluulammikoita,\npaljon istutuksia ja kauniita puistoja, Kyllä Tukholma on kaunis ja\nhieno kaupunki. Ja siinä Strömmenis istuu yhä ukkoja, jokka 4 metrin\nlipolla ja vinssipelillä koittaavat yrittää kaloja. Oon kauan kattellu\nniitä, niinkun muukki sillalta, mutta en koskaa vielä oo nähny niiren\nkaloja saavan.\n\nNo niin, jos lähtis tästä sitte junalla Kööteporiin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTaksa-auto Tukholmas tuntuu nakuttavan kovin nopiaa rahaa. Ensin on\npohjamaksu ja sitten kai mittari räknää 10 äyriä saralta metriltä, niin\nettä Hotelli Reisenista Centraali-rautatieasemalle, n. 1 km, maksaa\n1,80 kr. ja kun siihen kuuluu pakollisesti vähintään 10 % juomarahaa,\nniin s'oon 200 mk Suomen rahas. Ruottis kiskothan veroja, ehkä\ntarkemmin vielä kun Suomes. Siten taksa-auton ajajia verotetaan myös 10\n% juomarahasta — vaikkei olsi sitä saanukkaan. Mutta kyllä juomaraha\naivan yleisesti annetaan. — Samoin on laivarannas ja rautatieasemilla\ntavarain kantaja-ammattikunta, jolla on taksat kapsäkin kantamisesta,\nkappaleluku — ja sitte juomaraha päälle. Ystävällisiä ja avuliaita\novat, se täytyy sanoa. Oikee »kuninkaallisen» ittetietoosia ja\narvokkaita kantajia.\n\nSyyskuun alus v. 1947 Ruottihin tulles, joutui suomalainen pahaan\nkiipeliin, kun Suomen rahaa ei saanu olla, eikä pankeilla ollu oikeus\nvaihtaa sitä, eikä myöskään Amerikan dollareita pankeis otettu vastaan.\nTämä johtui Englannin ja Amerikan välisestä valuuttasorasta, josta\nRuottikin tahtoi pysyä irti. Mutta Ruottin—Amerikan-linjan konttoris ja\nrautatieaseman vekseliputkis ne kyllä vaihtoo dollareita kruunuiksi.\nSai taalasta 3 ja puoli kr. — Mutta Suomen kansalaasella oli Suomen\nPankilta kielto nostaa rahaa tai myirä mitään arvopapereita Ruottis.\nMutta senhän voi tehrä hotellin vahtimestari.\n\nOurolta tuntui taas Ruottis, kun sielä maksaa ja oli käytännös\npikkurahat: 1—2—5—10 äyriä, kun markan lanttiakaan ei Suomes tarvittu\nenää muuta ku peliautomaatis.\n\nEnnen pruukattihin Amerikkahan mennes ajaa päivää paria ennen\nKööteporihin, mutta nyt oli sieläkin niin kova huonepula hotelliis,\nettä Linja oli järjestäny kaks ylimääräistä hienoa rautatievaunua\nTukholman—Kööteporin pikajunahan, joka lähti aamulla klo 8.15 ja ajoo\nsuorahan laivan vierehen Kööteporis klo 15. — Junamatkalla vaunus\ntapahtui tulli- ja valuuttatarkastus, joka oli niin kohteliasta, että\nei mitään. Tullimiehet pokkaalivat vain jotta »jadoh» ja flätkiivät\nmonenkuvaasia paperilappoja kapsäkkeihin. Junamatka Tukholmasta\nKööteporihin on maastoltaan samallaista kuin Keski-Suomi: mäkiä ja\njärviä, kallioleikkauksia ja lyhyitä tunneleita. Aika metsäisiä\nmaisemia. Viljat oli korjattu ja sateen puuttees maat oli kulottuneita.\nSilmään pisti siistit, maalatut talonpoikaistalot, herraskartanot,\nhauskat huvilat, ja hyvin puetut ihmiset. — Junat on Ruottis sähköllä\nkäypiä, vaunut tilavia ja mukavia. Siivoojat käyvät usein tomuja\npyhkimäs, ja asemilla pyyhitään ajoittain lasit ulkoakin. Asemilla on\njunain lähtöaika ja suunta hyvin näkyvästi merkitty. Ei sielä, jos\nsilmät on, väärähän junahan astu.\n\nRuottin Amerikan Linjalla, jota yleensä käyttävät Ruottin, Suomen,\nTanskan ja vähinsä Norjankin Amerikan matkustajat, oli Kööteporin—New\nYorkin välillä 2 valtamerilaivaa, Gripsholm ja Drottningholm, jokka\nteköövät kerran kuus erestakaasen matkan New Yorkiin. Ne lähtöö samana\npäivänä kummastakin päästä, ja viipyvät satamis n. 5 päivää. Atlantin\nyliajo näillä laivoilla kestää n. 10 päivää, riippuen ilmoista. —\nGripsholm-laiva on suurempi, hienompi ja mukavampi. Tämä Drottningholm,\njolla mä reissasin on jo vanha natiseva purkki, mutta kylläkin hieno ja\nhyvä vieläkin. Se on myitykin jo pois, kulkoo enää vain tämän vuoren\nloppuun. Drottningholm oli aika uhkia paatti sekin. Nyt se teköö 215:n\nreisunsa ylitte. Se on 19 000 tonnin kantoinen, 3 propellia peräs\npyörii, 540 jalkaa pitkä, ui 29 jalkaa syväs ja öljyllä lämmitettävä,\ntasaanen hiljaane käynti. Miehistöön kuului 285 henkeä ja matkustajille\noli yht. 740 hyttipaikkaa. Täs oli vain kaksi luokkaa: ensi luokka ja\nns. turistiluokka. — Mä jouruun ensi luokkaan. Laivas on 5 kantta eli\nvooninkia, joissa matkustajahytit on. On kun viiskerroksinen taloo,\nensi luokka ylinnä. Ensi luokas on väljemmät tilat, enempi salonkia\nja liikkumatilaa. Ja on ruokakin ylellisempää, mutta hyvät on ruuat\nja trahteeri turistiluokaskin, se vain että sielä on ahrasta, pienis\nhytiis 4 henkiä ja ensi luokas vain 2. Ruoka on runsasta ja hyvää.\nMerimatka onkin yhtämittaasta syömistä: ensiksi aamukaffi, sitte tuloo\nn. klo 12 »lunssi» eli lounas-aamiaanen. Klo 4 aijoos on kahvia, teetä\nwienerleipien, korppujen ja »keksien» kans. Päivällinen tarjothan 1/2 7\naijoos. Päivällisen päälle juoraan kaffit korituoleis kävelykannella.\nJa illalla klo 10 ajoos tatjothan vielä haukkaamista ja kaffia\nkannella, jossa laivan orkesteri soitteloo tanssimusiikkia. Häppälä eli\nbaari on auki klo 12:een yöllä.\n\nSiinä on aika hälinä joka kerta kun Amerikan laiva lähtöö Kööteporista.\nLinjan laivoolla on sielä oma laiturinsa, »sement-kaijinsa». Se on 2—3\nkerroksinen makasiini aivan laivan vieres; ja laiva on sen korkuinen,\nniin että eri korkeurella olevia »lankonkeja» tullaan eri luokkiin\nlaivalla. Kun yläkannelta kattoo laiturille, on kun katon harjalta\nluuraas alas, n. 15 metriä korkialta. Matkustajien kapsäkkeihin on\nliimattu kirjavia lappuja, jois on luokan ja hytin numero, omistajan\nnimi ja osootes Amerikaskin, niin ettei kapistukset katua. Ja junasta\nne kannetaankin suoraan laivan hytteihin, paitti turistiluokan, jokka\ntulli tarkastetaan laivarannas. Nyt pitää Amerikkaan matkustajilla olla\nSuomesta jo lääkärintoristus, että on rokotettu isoarokkoa vastaan. Sen\nnimi on englanniksi »smallbox». Turistiluokan matkustajat tarkastetaan\nja rokotetaan, jos ei oo toristusta Suomen lääkäriltä, ennen laivaan\npääsyä Kööteporis. Jos ei oo rokotettu, niin joutuu Amerikan rannas\nkahreksi viikkua karanteenikin. — Mäkin rokotin vimmeesenä päivänä\nVaasas ja Lundmarkin Kalle kirjootti komjan enklantilaasen toristuksen\nettä: rokotettu on. Ja tulikin selvät seuroon merkit, on ruvella\nvieläkin keskellä Atlanttia.\n\nOli kaunis aurinkoone iltapäivä, kun Drottningholm lähti. Väkiä oli\nmustana laiturilla, kukkia rinnat ja käret täynnä tuli pasaseeraria\nlaivahan. Monet miehistä hattu kallella pienes huipelis, naiset\nkirjavis puvuis, itkun häive suupieles. Suurin osa lähtijööstä oli\nAmerikan ruottalaasia, jokka palasivat huvimatkoiltaan »kotia» uutehen\nisänmaahansa; enkliskaa vain puhuttihin.\n\n\n\n\nATLANTIN LAIVAS\n\n\nOon nyt Atlantilla viikon ajan tutustunu arv. yleesöhön. Ensi luokan\nmatkustajista ilmestyi heti ensi päivänä kaunis painettu nimiluettelo.\nLaivalla on pieni kirjapainokin. On vain kymmenkunta tanskalaista, pari\nnorjalaista ja 7—8 Suomesta matkustajaa ensi luokas, muut on Ruottin\namerikkalaasia, vanhoja ihmisiä, jokka järjestään ovat olleet Amerikois\nyli 40 vuotta. Ummikko jenkkiä en oo tavannu ainuaakaan. Ihmiset ovat\nmatkalla puheliaita. Ja niinpä nämä Ruottin amerikkalaaset lopuksi\nkyllä puhuvat kaikki ruottia, vaikka enkelska onkin mieluisampaa.\n\n— Olihan hauska käyrä kattomas sielä — ne sanovat — mutta en sinne\njäisi. Nylkivät meitä kamalasti!\n\nEräs vanha toimekas Ruottin entinen Antersson oli oikein pahalla\npäällä ja pettyny. Haukkui Ruottin ja ruottalaaset, että ne on\nniin olevinansa ja niin viisaita, kehuvat teollisuuttansa ja\ntehtaitansa, niinkun Amerikka ei olsi mitään hah hah haa, tulkoot\nkattomaan mitä meillä on Amerikas! — Pikkunen pystynokkaanen kansa!\nHävytöntä! Minä tuun Ruottiin käymään, niin hotellis pitää kirjoottaa\nniiren poliisipapereihin siihen kohtaan että: »kansallisuus», —\namerikkalainen, vaikka minä olen ruotsalainen! Ei edes saa olla\nruotsalainen kun sinne tuloo. Goddem! — puhalsi ukko. Oli oikein\npahalla tuulella.\n\nVähä yksinkertaanen siis, vaikka fööst klassis reissaakin.\n\nMitä »luokkiin» laivalla tuloo, niin vallalla on täys demokratia: ensi\nluokan tiketti maksaa vain vähä enempi. Turistiluokas matkustaa yhtä\npaljo »hienoja ihmisiä».\n\nLaivas syörään suuris ruokasaleis 5—8 henkiä pöyräs, johon\nvalkotakkiset tarjoilijamiehet kantavat ruuan. Mulla oli oikee\nmukava pöytäseura: suomalaiset mister ja missis Francis Mckie (Mäki)\nMassan Hubberstonista, Siidebystä; mr ja mrs Fred Thayer (Teir); mr\nja mrs Johanson (rouva makas monta päivää merikipiänä hytis, ovat\nruottinmaalaasia) ja sitte kookas rouva Mckie, myös, mutta syntyään\nnorjalainen ja naimisis skotlantilaisen kans. Viikon mittaan on tultu\nhyviksi tuttaviksi.\n\nRouva Mäki on omaa sukua Kalajainen, lähtöisin Ilmajoen Kalajaisten\nvanhasta talosta. Mies oli Satakunnan kookkaita, rauhallisia\nisäntämiehiä. Heillä on kanafarmaus ja herelmäviljelys pääasia, Massan\nvaltios. Yli 40 vuotta ovat kans olleet Amerikois, joka on tullut\ntoiseksi kotomaaksi. Mr Mäki on ollut perustamas suomalaisten farmarien\nosuustoimintaliikkeitä, jokka onkin hyvin menestyneet ja parantaneet\nsuomalaisten asemaa. Rouva Mäellä oli paljo tuomisia Suomesta vanhaa\nperua: Kalajaisten talon vanha kuparinappo, kaffipannu ja kiikkutuoli\npaloihin pantuna. Pihlajanmarjoja lähetetään heille perästä päin.\nMeininki on kasvattaa pihamaalle oikia Suomen pihlajapuu.\n\nSattui niin hauskasti, että Isoostakyröstä lähtöisin, nyt Detroitis\nvaikuttava lääkäri Yrjö eli George Sippola rouvineen ja 11-vuotisine\nHelen-tyttärineen kerkes tähän samaan taivaan 6-viikkoiselta\npikamatkaltaan Suomes. Tohtori Sippola on New Yorkin autoklubin jäsen\nja sillä perusteelta sai luvan Suomes ajella itte autolta. Monet\nSuomeen vierailulle tulleet amerikkalaiset olivat pahasti pettyneet,\nkun meinasivat täälä ajaa ympärinsä autolla eivätkä saaneetkaan\nviranomaisten lupaa, pensan vähyyren takia. Mutta amerikkalaisen\nautoklubin jäsenille pitää antaa ajolupa.\n\n       *       *       *       *       *\n\n— Miltäs se Atlantti näyttää?\n\nKomjasti huutaa Amerikan-laiva kun se Ruottin rannasta pienten\npukseerilaivaan vetämänä lähtöö ja kääntää noukkansa Pohjanmerelle\nja Atlantille. Rupiaa konehet hyrräämähän yötä päivää ja sitä kestää\ntoista viikkua. Näkyy siinä ensi-iltana Ruottin rannan kaljuja\nkallioota, punaasia luotsitupia, joitakin vastahan tulevia puksuttavia\npieniä kalastajamoottorilaivoja, vähä Tanskan rantoja ja Norjan\npuoltakin, mutta sitte mennähän syömähän ja ilta pimenöö, ettei\nnäekkään muuta kun baarin puolelle, johna vilkas kielensekootus ja\nkastelu on käynnis.\n\nEnsi vuorokautena keriitähän puolivälihin Pohjanmerta, toisena\najetahan yöllä Skotlannin pohjoiskärjen ja Orkney-kalliosaarten\nvälisestä salmesta, jota sanothan Pentland-salmeksi. Siinä on lähellä\nEnglannin sotasatama, se Scapalahti, jonne ensimmäises maailmansoras\nvietihin Saksan suuri sotalaivasto, mutta jonka saksalaiset sitte\nyhtenä yönä upottivat. Orkney-saarilla on pääpaikkana se pikkuunen\nKirkwallin kaupunki, johon liittoutuneet pakottivat puolueettomienkin\nmairen laivat tarkastettavaksi viime sotien aikana. — Eipäs noita\nkallioluotoja ja saaria näkyny, kun yön aikana läpi ajettihin.\n\nSitte oltihinkin jo Atlantin taipaleelta. Syyskuu sanothan olevan\nhiljaanen kuu n'ottei myrskyjä juuri satu. Mutta oli niitä ihmisiä,\njokka tuli meritauthin ennenkun laivahan astuuvakkaan.\n\nSelvä s'oon merenselkä Atlantilla n'ottei maata näje kiikarillakaan\nkokonaasehen viikkohon. Silmä kantaa taivahanrantahan n. 10 kilometriä.\nJoskus tuloo vastahan etäällä jokin höyrylaiva, mutta vain 2—3 koko\nmatkalla. Harvoon sattuu että Gripsholm ja Drottningholm sivuuttavat\ntoisensa näkyvis. Tuloo aamu, tuloo ilta, aina on sama aava meri,\nmitään ei näy muuta kun vettä. Niin että aika poika se Kolumpus oli\njoka 400 vuotta sitte seilas puupurkillansa aina vain — eikä tienny\njos sielä toista rantaa olikaan. Pari kuukautta kai se purjehti, ruoka\nja juomavesikin loppuu, miehet teki kapinan, mutteihän siinä auttanu\ntakaasikkaan lähtiä, ja niin viimmee tulivat maahan, johna oli punaasia\nihmisiä, intiaania, ja yks kokkolalaanen vasikannahka kainalos heti\nkysymäs Kolumpukselta jotta:\n\n— Onko sine vasikannahka myymäs?\n\nYkstoikkooseksi se käy toista viikkua laivas maleksia, vaikka laiva\nkoittaakin aamusta iltahan hyvin syöttää ja kaffittaa matkustajia.\nLaivalla on oma orkesteri, joka soittaa aamuin illoin, ja illalla on\ntanssia kannella. Järjestethän myös monellaasia kilpaaluja ja peletä.\nJos on laulajia, annethan konsertti. Myös jumalanpalveluksia on laivas.\nKapteeni tarjoaa ensi luokas jonain iltapäivänä »cocktail partyn»\npienen tutustumishetken. Siinä tarjotaan pari lasia kevyttä konjakkitai\nviskipikaria ja jotakin suolaista tai makeaa puremista, kilistellään ja\npokkurooraan. — Lauantai-iltana, ennenkö New Yorkiin tullaan on suuri\ntapaus, ns. Kapteenin päivällinen, jossa tarjoillaan, soitetaan ja\npiretään puheita puolin ja toisin.\n\nKun on kotiuruttu laivalle, alkaa naisten pukunäyttely. Ne vaihtaa\npäivittäin, toiset useastikin päiväs pukuja. Varsinkin Amerikan naiset,\nvanhat missitkin tykkäävät kirkkaista ja kirjavista puvuista. On niillä\nläninkejä ja kirjavia jakkuja jos minkä värisiä ja mallisia. Näköö\nvanhojakin mummuja housupukees: leviä pylly ja laihat sääret, punaanen\ntakki ja vehriä kaulahuivi pään ympärillä. Jota vanheet ja kruttuuseet\nkappales, sitä enemmän punamultaa ja puuteria poskis. On eräs missis,\njoll'on kaulas ja käsivarsis niin paljo helmiä, koruja ja killuttimia,\nettä se väläjää ja kalajaa kun peltruhevoone jouluna. Nuoria ja\nvirkeetä amerikkalaaset tahtoo ja yrittää olla.\n\nKun Kööteporin rannasta lährettihin, niin kattelin yhtä n. 50-vuotiasta\npyntättyä ja räikiästi maalattua Amerikan missiä, jota eronhetki\nvanhasta mammasta liikutti. Kyllä sen maalattu suu oli niin vääräs\nja surkia, kun intiaanien toteemipuu, jotta jos se olis itte nähny\nnaamansa, niin varmasti olis säikähtäny ja pitäny itkunsa. Eikähän sen\näiteemuorikin, yksinkertaane työläisnainen, kauhistunu.\n\nParhaat Amerikan missit komeilevat nyt toisilleen piisami ja\nkettuturkiksilla, jokka ne on ostanut tuliaisiksi Ruottista. Amerikas\nnaisten turkikset on kovin haluttuja ja kalliita. Kuuli monen\nharmittelevan, ettei hoksannu ostaa.\n\nYhtenä päivänä oli vähä merenkäyntiä niin että laiva vähä keikkui. Heti\njäi monia pöyrästä pois. Oli vähä kylmäki ja pakkas satelemaan. Näki\njo taivaanrannalla kun sare tuli vastahan. Mut yleensä meillä on ollu\nkauniit ja hyvät ilmat. Mun mielestäni ei aallottelu ja merenkäynti\noo ollu sen kummenpaa kun Vaasan Vaskiluoron seljällä, mutta ei aivan\npeilityyntäkään oo ollu.\n\nEilen illalla vähä keikutti, mutta nyt on melkeen tyyni. Aamukahvilta\nkokoontuu iloonen ja kovin värikäs väki korituoleihin juttelemaan.\nNaisilla on käsitöitä, lukemista tai kirjoittelemista lasiseinäisellä\naurinkoisella kävelykannella. Naisetkin pelaavat paljon korttileikkejä,\ntarjoilijat tuovat joilekin viskigrokeja, naisille kokteileja — on kun\nistuis aurinkoisena iltapäivänä Hietalahren lasikuistikos — se vai\nettä täs melskathan enkliskaa. Tuntuu että munkin korvani vähitellen\nrupiaavat aukeemahan, kunhan vain sais leukansa yhtä kankeiksi\nja nenänsä honottamhan. Saapahan nährä kuinka pahoon mä murran\nenkliskaksi, ku takaasi tuun...\n\nMutta mamma, niistä luhrikkahillopurkiista mulle vasta vaiva tuli. Ne\npihaji jo kun lährin Vaasasta. Helsingis varoovaasena miehenä otin ne\nesille kapsäkistä ja kun kantta vähä löyhrytin että henki pääsis uloos,\nniin jo perhana pruuttas ja frääsäs silmihin ja seinille, enkä meinannu\nsaara käsiä päälle, että lakkaaskaan. Olin naamasta kun verinen kukkoo,\nseinis ja katoskin syltinpuurua, n'otta oli siinä siivuamista. Ja\nvaikka kyllä varovasti koitin aukaasta niitä kahta toistakin tölkkiä,\nniin silmille tuli. Joka päivä mä oon niitä ny vahrannu ja löyhryttäny\nkantta, jottei ne räjähtääsi. Ja aina vai ne frääsää. Pualilla nyt on\npurkit, mutta sisulla koitan vierä ne perille asti, sillä Amerikas ei\noo luhrikoota. — Saa nährä mihnä kunnos Iisakin juustot on kun perille\npäästähän. Nyt on 3 matkapäivää jäljellä New Yorkin rantaan. Ollahan\njo toisella puolellä Atlanttia. Ensin näkyy New-Foundlandin ranta,\nse on ittenäinen Englannin alusmaa. Sitten ajetaan etelään päin niin\nettä joskus maa näkyy ja sunnuntaina iltapäivällä ollahan kai New\nYorkin erustalla, mutta vasta maanantaina ajetahan Hudson-jokea ylös\nManhattanin saaren rantaan, joka on varsinaanen New Yorkin kaupunki.\nTorvensoitolla huurethan taas syömähän!\n\n       *       *       *       *       *\n\nNyt ollahan viimmeistä päivää Atlantilla. On se torella aika rapakko\ntua Anlantti, kun isoo valtameri höyrylaiva puskettaa sitä yätäpäivää\n10 päivää, niin että etukeula vettä leikkaa korkeina vesipärskyinä.\nLaivan kannelta veteen on yli 10 metriä korkeutta. Se on enempi kun\naikataloon katolta kattelis alas. Siinä keulaveren pärskyis kuohuu vesi\nvalkoosena ja kun se vasta-aaltona kaatuu merehen, jää aallon alle\nilmaa, joka vaahtona ja valkeana poreena kuohuu pinnalla, heiastuen\ntoisin paikoin kauniin vanhan lasin vihreänä välkkynä aallois.\nViimmeinen päivä Atlantilla oli oikein kuvankaunis, meri oli melkeen\ntyyni, teräksen sininen, taivas aurinkoisen helakka ja pumpuliset\npilvenlongat seilaali kun hahtuvat aavalla taivaan kannella. Tähyilin\nmaata näkyviin. Oli tultu jo kolme vuorokautta New-Foundlandin, Nova\nScotican rannikkoa etelään päin New Yorkiin, joka on yhtä eteläs\nja lämmin kuin Italia, jonka »korkeudella» se on. Noina päivinä\nrupes olemaan jo kuuma. Kun 9 vuorokautta ollaan merellä ja vaikka\nsyörähänkin hyviä ruokia, omenoita, päärynöitä ja viinirypäleitä\njälkiruuaksi ja juoraan hyvää kaffia, paksua kermaa ja sokuria saa\nsyörä kupin täyreltä, niin kun 5—6 päivää on »seilannu» ja kaikkia\ntuota hyvää jo vetäny maaruhunsa, niinkun suomalaanen teköö, niin\nrupiaa jo kyllästymähän ja toivomhan että matka jo loppuus... Päivää\nennen kun maihin tullaan, on niin sanottu »kapteenin illallinen»,\njolloin ensi luokas pitää olla fiini, jos juhlapukua on — ei se oo\nvälttämätöön kuitenkaan. Oli sielä miehiä matkapuvuiskin, aivan\nvaaleis. Mutta Ruottista kotiin palaavat Ruottin Amerikan missit,\njoita melkee kaikki ensiluokan matkustajat olivat, ne ittensä trööttäs\noikee Amerikan kirjavankoreiksi, vanhatkin akat. Nuoremmat heistä\nvaihtelivat työksensä läninkejä, yks toistansa suurikukkaasempia ja\nräikiän kirjavia. Se oli juhlaparaattia heillä koko matka. Miehet ja\nAmerikan ihmiset pukivat päivisin ittensä oikein keviästi ja vapaasti,\nmiten vain, paitahihaasilla heiluivat kaulukset auki. Tai vain hiaton\naluspaita yllä, vyö ja housut tresaji kuinka rookas. Lapset telmi,\njuoksivat salongeis, huutivat ja telmivät päällänsä. Amerikkalaasten\nlasten kasvatus on niin vapaata, että Suomes sanotaasihin niitä\n»päässilmääsiksi». Niin, mutta kapteenin päivällisillä koitettihin\nolla fiiniä. Laivalla on miehille parturihuones ja naisille\n»kauneussalonki», jossa missien tukkariepua poltettiin, färjättiin ja\npörrötettihin jos mihkä laihin.\n\nNo mäkin koitin vetää »kaikki trasut mastohon» eli pukia itteni\nfiiniksi smokkipukuhun hytissäni, johna oli niin kuuma, että\nhiki naamasta juoksi. Kyllä manasin ittekseni, etten mä oo ennen\nsaunanlavalla juhlapukuhun körmystäny. Olin vielä niin vanhan maan\nja vanhan kansan mies, että mulla oli, niinkun meillä pruukathan,\nkova pystykaulus, joka heti suli liemeksi ja perunakropsuksi kaulan\nympärille; ja vesi nenänpäästä nokkui. Huomasin, että jenkit käyttävät\npehmiää valkoista matalaa kaulusta, ja jättävät liivinkin pois! No\nmenihän se. Eikä siinä sen kummempaa ollu kun että kukin sai, niin\nnaiset kun miehet paperisen lakin tai töntterön päähänsä, johna oli\npainettu laivan nimi: Drottningholm. Ja syötävät oli monet ja runsahat.\nLuulin, että kapteeni tarjoais jotakin laivan puolesta, mutta ei\nmitään. Joku ruottalainen kiitti matkustajien puolesta hyvästä matkasta\nja kapteeni jotakin vastas. Siinä kaikki. Vain jokin pöytäseura\ntilas jotakm juomista. Sitten oli järjestetty ensiluokan kannelle\nlaajat tanssitilat pikkupöytien ympärille, laivaorkesteri, 4 miestä,\nveteli tanssimusiikkia ja joitakin tuli pöhnähän. Naiset poltti kun\nkorsteenit. Miehet Amerikois vain vähä polttavat. Paljolta on miehiä\netteivät polta ollenkaan. Mä menin nukkumaan klo 1, mutta heräsin klo 4\naikaan, kun joku Amerikan missis sai pöhnäs naurukrampin, huuti ja oli\nkatketa kaks tiimaa, ennenkun tohtori taltutti.\n\nSitte oli sunnuntaipäivällisillä vielä yks asia. Pöytäpalvelijoolle,\njokka kantaa kaikki ruuat ja passaavat samaa pöytäseuraa koko matkan,\nannettahan »juomaraha» viimmeesenä iltana. Ja kun se on kymmeneltä\npäivältä, niin se ei ookkaan kovin pieni — ainakaan Suomesta tuleville.\nSe on turistiluokas tavallisesti 5 ja ensiluokas 10 taalaa. Kyllä siinä\nmoni kiemurreli ja koitti pinnata, mutta tarjoilijat huomauttivat, että\nse kuuluu heidän palkkahansa. Samoin annetaan sille naispalvelijalle,\njoka laittaa vuoteet ja siivuaa hytit. Niille 2—5 taalaa, ja jos on\nottanu kylpyjä, on sitäkin varte mies joka orottaa palvelusrahaa,\nvaikka kuumat ammekylvyt onkin laivan puolesta vapaat. Mull' oli oikee\nmukava hyttikaveri, vapaamuurari ja merkki rintapieles. Mä kysyin jotta\nmitä hyötyä tuosta on. Se koitti selitellä, että jos on tuntematon\npaikkakunnalla ja tarvittoo apua, niin »veljet» auttaa. Jos esim,\njoutuu putkaan ja on »veljiä» poliisilaitokses, niin se auttaa pois. —\n— Ookei! — sanoon mä ihan Amerikan kielellä ja oikee pitkähänsä. Sepä\nhyvä seura.\n\nSillä norjalaasella frouvalla, mun pöytäkaverillani, oli kuulemma\nsuuri naisten kauneushoitola Njuu Jöösin (New Jersey) puolella.\nSe on New Yorkin Hudson-joen toisella rannalla. Sinne kuljetaan\nkaksikerroksisilla höyrylautoilla tai junilla joen alite tunnelia\nmyöri. Minä kehuin sille että se on hyvä ammatti, mikäli mä tierän,\nakkoja saa kyniä kauneuren takia vaikka karvat päästä. Se nauroo jotta:\ntäts rait = se on oikee.\n\nMeitä oli kaikkiaan suomalaasia 37 laivalla. Otettiin yhteisiä kuvia.\nOli 5 suomalaista laivamiestäkin, vieläpä ensiluokan pääkokki Alex\nPalerma. Erittäin hauska, reipas amerikkalaistunu, varakas ja hieno\nfrouva oli Mrs Della McNeil, lähtöisin vaasalaistakin Alceniussukua,\njoka 17-vuotiaana nimismiehen tyttärenä oli lähteny Amerikkaan. Menny\nsielä nuorena naimisiin skotlantilaisen insinöörin kanssa, liikkunu\n»grand sosietees», hienostopiireis, ja miehensä kuoltua pitäny New\nYorkis suurta kukkakauppaa.\n\n— Pitäähän täällä kaikkien jotakin tehrä. Minä rakastan kukkia — hän\niloisesti jutteli, selvää suomea, ja oli kiihkeästi Suomen patriootti\nja suomenmielinen.\n\n— Voi kuinka me peljättiin sodan aikana Suomen puolesta. Piti lähteä\noikein katsomaan sinne. Jätin vanhan palvelijani yksin suureen\nasuntooni. Hän on suomalainen, häneen voi luottaa — hän jutteli.\n\nOli ollu yhtä juhlaa koko Suomen matka. Monia suuria päivällisiä\nHelsingis oli järjestetty hänelle. Ja hän vanhoille tuttavilleen. Kyllä\nne maksoi markkoja!\n\n— Voi markka-parkaa — hän jutteli. Ja nauroi katkeraksensa sille\njutulle jonka Suomes oli kuullu: kun japanilainen boxari ja suomalainen\npiti antaa näytös, sanoivat nimensä ja kättelivät ennen ottelua, niin\nsuomalainen sanoi että Matti Saarela. Ja japsi sanoi nimeksensä:\nJokoma Huma-hutan! — Niin suomalainen sanoi että: — Älä helvetis vielä\nhumahuta elikkä mä huitaasen pääs seinään! — — nauroi missis Della\nMcNeill, että veret silmistä nokkui.\n\n\n\n\nTULO NEW YORKIIN\n\n\nMeirän isoo laiva pysähtyi ulkosatamaan, n. 4 km laiturista merelle\nklo 18. Mutta koko matkan on joka vuorokausi pitäny siirtää kellua\n40—50 minuuttia taaksepäin kun ethenpäin mentihin, niin että aika\non 6 tuntia New Yorkis jäliis siitä mitä kello on Suomes. Kun sitte\nAmerikasta Suomehen tullaan, niin vaikka kuinka joutua tullahan, niin\nkellon viisaria pitää vielä siirtää n. 1/2 tuntia joka päivä ethenpäin,\nettä tullahan Suomen oikiahan aikhan. Klo 6 alkaa New Yorkis syyskuun\nilta pimetä ja sähkövalot syttyy pitkin rantoja ympärinsä niin kauas\nkun näkyy. Itte New Yorkki sijaattoo Manhattan-saarella, jok'on n. 20\nkm pitkä, 5—8 km leviä, ja sielä asuu n. 3 miljoonaa ihmistä. Se on\nHudson-joen ja East Riverin (= Itä-joen) välillä, mutta molemmin puolin\non suuria kaupunkeja, niin ettei tierä mihnä raja kulkoo. Se on yhtä\nsuurta kaupunkia, jota sanotahan Suur-New Yorkiksi, johna asuu yli\n8 milj. ihmistä. Siinä on suuri Bronx, Brooklyn, Quins, New Jersey,\njok' on eri valtiokin, Staten Island, Long Island, Coney Island ym.\nTuo Island merkittöö saarta, ja lausutaan ailand, niin ettei ässää\nkuulu ollenkaan. Ne on eri kaupunkeja, mutta New Yorkin pormestari on\nkaikkien eri Suur-New Yorkin esikaupunkien ylin kunnallinen päämies.\n\nLaiva jäi seisomaan n. 100 m siitä kuulusta ja korkiasta Amerikan\nVapaurenpatsaasta, joka on meren saares New Yorkin erustalla. Se on\nsuuri valettu naisen kuva, toinen käsi kohotettuna ja siinä niin suuri\nvalosoihtu, että sen kuvapaitahan sisälle on rakennettu leviät portaat,\njoita myöri ihmiset pääsöö nousemaan sen naisen pään sisälle ja\nkattelemahan sen silmänreijistä mailmaa. Ja käsivarren sisällä kiertää\nvielä portaat, että pääsöö kätehen asti ja sieltä kurkistamhan, niin\nettä maailman suurin mamman-kuva se on. Patsas on heijastusvaloilla\nvalaistu, niin että pimiäs yös se on kaunis ja juhlallinen.\nMerellä loistaa ankkuris monet muut suuret valtamerihöyrylaivat.\nLaituriin ei laske laivat sunnuntaisin sen takia, että pitääs maksaa\nsatamatyölääsille 100 pros. palkankorootus ja kallis laivan satamamaksu\nkaupungille. Ja toisaalta on tuo viimmeinen yö matkustajille hauska\nja juhlallinen näky, kattella yöllä miljoonin sähkövaloin loistavaa\nmaailman suurinta kaupunkia. Punaiset, valkoiset, vihreät ja siniset\nmainosvalot palavat, syttyvät ja sammuvat yössä. Kaupunkien välillä\nkulkoo yhtämittaa kakskerroksisia valaistuja höyrylaiva-lauttoja,\n»färiä», jokka kuljettaa 10 centin maksusta ihmisiä ja autoja läpi\nyön. New Yorkis on paljo tehtaita, kauppoja, ravintoloita, jokka on\nauki »24 tuntia»; siis aina sunnuntaisinkin. Kauppapuoriakin saa pitää\nauki kuinka myöhään tykkää. Ja katuvaunut, ilmas ja maan alla jyrrää\naina. Maanantaiaamulla klo 6 syörään laivas viimeinen kahviaamiainen\neli breekfesti, ja laiva lähtöö sitte hiljaa Hudsonjokia ylöspäin.\nSiinä virtaa vuoksi ja luore, niin että 3 pukseeripaattia meitäkin\nhinas ja kääntöö laiturihin, jokka on kun tallinpilttuita, sillä\nkullakin laivalinjalla on omat laiturinsa. Laivahan tuloo jo ennen\nveneellä poliisitarkastajat ja toimittaavat passintarkastuksen, 1.\nluokan matkustajat ensin ja Amerikan kansalaiset. Sitte vasta »alien»\neli suomeksi kuulustaa melkein kuin ääliöt, jokka oomma ulkomaalaasia\neli ei-amerikkalaasia. Sen jälkeen vasta turistiluokan matkustajat.\nPassi leimataan ja saa maihinnousukortin, jonka poliisit ottaa maihin\nastues pois, kun matkustajat lasketaan tarkasti vartioituun suureen\ntullihuoneeseen. Laivamiehet on kohteliaita ja avuliaita kapsäkkien\nmaihin kannos. Laivasta pannahan alas tullihuoneeseen liukuva pakaassin\nkuljetushihna, jota myöri ne laskettaa tullihuoneeseen. Laivan\nlastiruumien monet luukut avataan, 5—6 täkin eli kerroksen läpi, n'otta\npäätä huimaa kun kattoo alas. Sieltä laivan vintturipelit nostaa\ntuhansia suuria matka-arkkuja — ja automopiileja, joita matkustajilla\non ollu mukana. Kuin lasten vaunut nousoo ja killuu ilmas suuret autot\nja laskethan laitureille. Hyvin on Amerikan rannas järjestetty se\npakaassin tullaus; joka kapsäkin pohjas pitää olla isoo lappu, johna on\nsen omistajan sukunimen ensimmäänen kirjaan. Ja tullihuoneen katosta\nriippuu järjestykses isoot rautakilvet, jois on kirjaamet A, B, C jne.,\njoiren alle nimikirjaamien mukaan tuoraan ja sortteerathan sitte raskas\npakaasi ruumista ja »käsikapsäkit», jokka on ollu ittekullakin hytis\nkäsillä. Multakin oli 2 ruumas ja 3 käsikapsäkkiä. Sai siinä orottaa\nja vilsket käy ennenkö kunkin kapsäkit oli yhres paikas, niin että voi\nkutsua tullimiestä, joilla on nimikilpi lakis.\n\nTuos 9 aikhan oltihin tullihuonehes ja se tullaus kesti n. 2 tuntia,\nennenkö kärrärit kuljettivat kunkin kapistukset tullileimalla\nvarustettuna korkeitten rauta-aitausten läpi karulle.\n\nMun suuret kapsäkkini oli raskaita ja kovasti köytettyjä. Niiren\npärvööttämises ja penkomises hikosin kuuman ilman takia enempi kuin\nkoskaan elämäsnäni. Vesi juoksi naamasta, että silmät sokkas ja\nkarvasteli. Lukkokin oli menny rikki yhrestä ja avain toisesta, niin\nettä työtä siinä oli, kun punnastelin. Tulijoota vastahan ottamaha\ntullehet ihmiset oli toises pääs 100 metrin pitkää makasiinia korkian\nrautahäkin takana, eikä matkustajia sinne päästetty. — Pusuja heittivät\nja huutelivat toisillensa.\n\nMä ajattelin jo ja kattelin, onko Iisakkia sielä mua vastas, niinkun\nse oli kirjoottanu. En ollu häntä ennen tavannu, mutta olin lährettäny\nsille sen kuvan ittestäni, joka otettihin lähties Vaasan asemalta komja\nlätkälakki pääs. — Eikä kauan kestänykkää, kun kova-äänitorvi huuti,\njotta raikuu:\n\n— Hei Jaakkoo, Iisakki on täälä! — ja kun kattoon kalterin taa, niin\nsielähän Iisakki löi käsiänsä päänpäällä yhtehen jotta, — hei, hei! No\nmä karjuun takaasi jotta katto kohooli:\n\n— Heikun keikun, Iisakki, täälä ollahan tervhyysiä Suomesta ja\nPohjanmaalta. Multa on sulle juustoja — Jalasjärven muruuna! Orota,\nkun mä saan tullatuksi! Ja toiset huuteli omalla kielellänsä, mitähän\nmitkin kiljuuvat n'otta se oli Paapelin kielten sekootus ja eri puheen\npauhu.\n\nNew Yorkis oli muutoonkin kuuma päivä, ja multa vanhan maan uuret\nvahvat verhat, takki ja liivi yllä, kun kaikilla muilta ihmisillä oli\nvain housut, vyö ja hiatoon avokaulaanen paita päällä, eikä lakkiakaa\npääs. — Hikosin jotta paita, liivi ja takin selkämystä märkänä. Ja ne\nuuret lämpööset villaaset kalsongit jalaas, niinku mamma oli käskeny,\netten vilustu.\n\nOli siinä aika solkkaaminenkin tullimiehen kans tavaroosta, kun piti\nmaksaa jostakin 3 taalaa veroakin. Ja 8 taalaa piti nyt maksaa Amerikan\nrannas maihinnousurahaa, kun ei ollu maan kansalaanen. No tuli ne\nmunkin kapsäkkini tuas 1/2 12 alha liukuportaita kadulle. Kärrärille ja\nkantajalle meni taala mieheen, ja karulta oli heti musta neekeripoika\nkapsäkin nurkas kiinni, jotta hän kantaa ja hakoo täxi-auton, mutta\nIisakki sanoo jotta — Gou tu hell! — mee tiekkahas siitä, kyllä me\nittekki. Tuli auto ja sinne väännettihin kaikki kapsäkkini ja niin\nlährettihin ajamahan Iisakin kotia Brooklynin puolelle. Pitkä matka,\nIisakki sanoo ajajalle jotta — Älä aja yhtää mutkia, kun suoraa lyhintä\ntietä. Ja selitti mulle jotta Amerikan autonkuljettajat on sellaasia\njuupelia, että äkkioutua ne ajaa fyrrää vaikka puolenpäivää asemalta\nparin taloo-korttelin ympäri jotta maksumittari näyttääs paljo ajetun.\nJa heristi sille nyrkkiä. — Mäkin kattelin julmasti sen päälle,\nsillä reisutaalat oli melkein kaikki, mutta hyvin piisas. Siinä me\nsitten Iisakin kans autos fläsäättihin ensikuulumiset ja se viisaali\nmulle pilvenpiirtäjärakennuksia, johna korkeimmas on 105 kerrosta\nja maan alla vielä monta. — Oli kun ojan pohjaa olis ajanu, autoja,\nkuormavaunuja ja onnipussia karut täynnä, neekereitä ja kaiken mailman\nkonkkanoukkia kun sarapistua, melu ja tärinä yhtenä humuna ympärillä.\nKauppapuoria ja saluunia seinät täynnä, tavaraa jos mistä laista, Kai\nsitä parituntia ajettihin sinne Iisakin kotia. Autonkuljettaja vaatii\nenempi juomarahaa, n'otta Iisakki suuttuu ja näytti nyrkkiänsä. Siinä\ntaloonportilla nojaali seinähän suuri friski mies, »janitoori», se on\ntalonmies, joka kattoo päältä ja sanoo lopuksi jotta — Älä maksa sille\njutille enempää. Huitaase, jos ei usko! Selvää tamperelaasta puhui,\njotta suu auki imehtelin ja kysyyn jotta: — Kuka tuo on? Niin liska\nsanoo jotta:\n\n— S'oon Järvinen. — Täs taloos on kaikki suomalaasia!\n\nNo niinpähän me Iisakin kans kantaa retuutimma kapsäkkiäni 4\nkerroksisen suuren kulmataloon pihalle, ovesta sisälle ja ensi\nkerroksehen. Iikka aukaasi ovet jotta — Ja oo kun kotonasi —Täs on\nHilta!\n\n— Päivää, tervetulua! sanoo Hiltakin, niin silmät loistaan ja iloosesti\njotta oli kun olis tullu vanhojen tuttujen luo, vaikka ensi kertaa\nnähtiin. Pyhiiskelin hikiä naamastani, kun oli kuuma ilma. Hilta toi\njo hantuukia ja Iikka hosuu kapsäkkieni kimpus jotta — Tämä pannahan\ntuohon »klaasettihin» (vaatekomerohon), tuo menöö tuonne.\n\n— Tääl' on kaffia kaarettuna — pyörii Hilta, — Jaakkoo istuu tuohon,\nSakki (se sanoo Iisakkia Sakiksi) tuohon, mä kaaran jo — ettei mun\ntarvinnu muuta kun räpyttää. Paatihuonehes sopii sitte ottaa kylpy ja\npestä hiet pois, mutta esti kiret ja silmät, ennenku kaffille, tänne!\n— n'otta heti oli ku kotona mamman kuris ja opetukses. (Aina mua akat\nkomentaa!)\n\nKerron nyt suomalaasten työläästen asuntoosuuskunta-huoneistoista\nBrooklynis. — Paatihuone oli ku herroolla Helsingis, posliinia seinät,\nkylpyammeet, kraanasta vai vääntää, niin tuli kuumaa ja kylmää vettä\nvaikka huru myki. Saipuasta ei oo puutetta, niinkun soran aikana\nSuomes, johna poikaan ei silloo tarvinnu pestä naamaansa! Hiltalla oli\nsielä oikee puuteripurkit, orikolongit, suuveret, hammasporstat ja\nmonet nukkaaset hantuukit. Eri pesupöyrät ja istumapenkit, jottei muuta\nkun nuorasta nykäästä.\n\nKyllä sitte kaffit maistuu ja hyvät savut päälle. — Kaffileivät\nostethan puorista monellaaset ja »keekit» (sokeri- ja herelmäkakut).\nSokerisantaakin puurolusikalla voi öösätä surkuamata ja oikiaa paksua\nlehmän maittilaa. Puorista vai sai hakia pastörisoitua kylmää vahvaa\nmaitua. Ja hyvää piimääki sai joka päivä. Kaffin päälle tuli isoo fati\nomenia, päärynöötä ja karotillinen viinirypälehiä. — Verä suukkuhus\nvain, niin paljo kun huvittaa, ei ne täälä monta senttiä maksa! sanoo\nIisakki. — 10 senttiä puoli kilua. Käyyn mä heti keittiötäki kattomas.\nSuuri kaasuhella oli, ettei muuta kun kruuvista vääntää ja tulitikulla\ntuikata valkia, niin kova sininen liekki syttyy: keitä ja paista, kyllä\ntapahtuu ja nopiaa. Eikä paljo maksakkaa. Sähköllä pienes vehkehes\n»toosteris» paahrethan valkoosta ranskanleipää. Se on »toostia», voita\ntai marmelaatia päälle. Sitte tuloo se tavallinen pikku aamiaasruoka:\nohutta paistettua sianlihaa ja kaks präiskäleheksi paistettua\nkananmunaa päällä. Sitä sanothan: »häm änt egs». — Lautanen ohrapuurua\nja klasi maitua. — Täälä on tehtaan tekoosia ohrahiutaleita, valmihiksi\nkypsytettyjä jottei se kestä jos 5 minuuttia, kun puuro on valmis. Sen\npäälle pyyhkäästähän truuttua salveettihin, jotta hyvää oli.\n\nPosliinipöyrät ja penkit on keittiös, ja kuumaa ja kylmää vettä tuloo\nastian pesuhun. On 1/2 m:n korkia ja metrin leviä, komja valkoone\nemaljinen kylmäkaappi, joka käy sähköllä. Sisällä on 4 hyllyä, jonne\npannahan lihat, makkarat, mairot, oranssi (= appelsiini), greip,\nananas ja jos mikkä hyvät herelmäjuomat, »juusit», jotta ne pysyy\nkylmänä. Ja perunat, vihannekset alahyllyylle, että ne pysyy tuoreena.\nKas sähkökaappi antaa kylmää ja parhultaasta lämpötilaa ittestänsä,\nkruuvista vai tällää. Ja teköö jäänpaloja vielä, jotta saa panna\nklasihin jos tahtoo. Kyll' on hyvä vehjes, 250 taalaa maksaa, ja\nsellaanen on melkee joka työlääsperheeskin, herroosta puhumata, joilla\non monta ja suurta sellaasta kaappia. Eikä sen käyttö kuus paljo\nmaksakkaa. — On pölynimijäkoneeta, joilla matot ja laattiat lakiasiahan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHelppua se on pesuhommakin. On pesukone-automaattiliikkeetä, jos ei\nittellä oo. Sinne sopii vierä 4 kilon knyytynsä likaasia vaatteita,\npistää »separaattorihin» klasisesta etuluukusta, maksaa 25 senttiä,\nvääntää knappia, niin kone alkaa hyrräämähän. Saipuajauhetta kaarethan\nvähä joukkohon, niin kones kolmes veres vaihtaa ja pesöö vaatteet\n40 minuutis. Emäntään ei tarvitte kun istua mukavihin lavittoohin,\norottaa, hoitaa lastenvaunus pienimpiä kersoja ja ruveta toisten akkaan\nkans praataamhan sen aikaa. Ja juoruaavakki ne kun naakat kirkontornia.\nKyllä ne osaa sen tääläkin. Vaatteet tuloo konehesta niin kuiviksi\nväännettynä, jottei muuta kun ripustaa kototaloon katolle kuivamahan.\nElikkä toisen, kolmannen tai neljännen kerroksen klasista pyykkinarulle\npihamaalle. Niill' on kattokaas klasinsa vieres sielä korkialla\nrautatrissu-pöyrät seinästä seinähän ja oma pyykkinuora, jota saa\nklasista vetää liki sitä mukaa kun tarvithan. Ettei varaasteta.\n\nOsaa ne kuulemina sitäkin täälä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSuomalaasilla on Brooklynis eli Pukinmäjellä, niinku ne sanoo, noin\n30 suurta osuustaloa, 4-kerroksisia hyviä kivitaloja, komjempia\nkun Helsingis. Niill’ on kierät suomalaaset haukkumanimensäkki:\non Hikipisara, Mannerheim, Moskova, Kiusala, Kööpeli ja mitä\nkaikkia onkaan. Suomalaaset ovat ensimmääsinä rakentanehet ja\ntuonehet Amerikkahan osuustalot, ja vasta myöhemmin ovat jenkit\nja muut kansallisuuret sen konstin hoksannehet. Niis on kaikki\nnykyaikaaset mukavuuret, sähköt, kaasut, kuumat, kylmät veret, ja\nlikajohrot, valkoosta kaakelia kylpyhuoneet, keskuslämmitykset,\nkomiat porraskäytävät, on marmorillakin paneelattu, roskahissit joka\nhuushollis niinkun Iisakillakin. Ja ne on tehtais ja sekatöis käyvillä\ntyöläisillä. Niis on keskimäärin 5 huonetta. On kaukempana työs\nkäyvillä oma »kaara» eli autonsa, jolla kuljethan. On »livingruum»,\nsali eli olohuone, »kitchen» keittiö, »tainingruum» ruokasali, vaikka\nkeittiös tavallisesti syörähänkin. Ja sitte peti- eli sänkykamari.\n— Amerikkalaaset sängyt on kauhian leveetä. Tavallisten »fällyjen»\nleveys ja pituus, kahret lakanat, tavallisesti yks, ja mulle liika\nohut tyyny. Sängys on korkiat tolpat joka nurkas, kun sarvikelkas.\nPosliini-astiaa, kultareunaasta, klasia ja karottia on paljo, koreita\nlampunmallisia sähkölamppuja, koristetavaraa pöyrillä ja piirongin\npäällä; paljo soffatyynyjä ja leveetä pehmoosia mattoja lattialla.\nUlko-oven takana on sisäovi porraskäytävis, ja siinä välis seinäs\nmessinkitaulu, johna on joka asujan nimi ja sähkönappula, jota pitää\npainaa, sillä sisäovi on lukus. Silloo kello soi ylhäällä asunnos,\njosta sähkönappulalla vastarahan, ja sisäovi aukee. Tavallisesti on\nisäntä jo ovella vastas, kun sitte portahia ylhä nousoo. Jos ei oo,\nniin paina sähkökellua joka on oven vieres — niinkun parhais herrois\nHelsingis. Monis suomalaisten talois on oma »janitoori» (talonmies),\njoka lämmittää, siivuaa pihan, portahat, ym. ja elää sillä. — Vuokra\non noin 1/4 tai 1/3 kuukausiansiosta. Sentistäkin piretähän kiinni.\nPohjakerrokses on usees taloos jonkin yhtiön pesukones vuokralla,\njohna maksaa pyykki vain 10 senttiä, ja talookin tienaa. Huoneistojen\nomistajat useen vaihtuu työansiopaikan takia. Tullahan ja mennähän,\nmuutethan paikkaa ja myyrähän asunto, mutta suomalaasten osuustaloot\nkoittavat hoitaa asioota niin, ettei huoneistot ostojenkaan kautta mene\nvieraskielisille. Brooklynis ei asu »mustia». Neekerit ei kärsi, että\nniitä sanothan neekereiksi, vaan niitä on nimitettävä »värillisiksi» —\n»kalors». Jos sanoo neekeriksi, niin ne näyttää kieltänsä ja irvistää.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMikäs se tämä Iisakki Nisula sitte on miehiään?\n\nEn mäkään ollu tavannu sitä ennenkö nyt New Yorkin rannas, kun se\nhuuteli mua kovaäänisellä ja oli vastahan ottamas ja kotiansa viemäs.\n\nKun postinkulku aukes Amerikasta, niin heti ensimmääsenä sain kirjeen\nsiltä. Ja sitte toisen jotta: nyt ne perhanat on vienehet mun Ellis\nIslantihin vankeuteen. — Amerikka takavarikootti meirän suomalaasen\nlaivan ja pistivät kapteenin ja koko miehistön kurruhun eiväkkä\npäästänehet pois lähtemhänkään. Hetkeksi päästivät keskitysleiristä,\nettä me elättääsimmä ittemmä. Miehet yrittivät jos jotakin työtä,\nmäkin pesin laattioota, tiskasin, maalata tuherrin ja huonua oli.\nRiitelin ja rähisin Amerikan viranomaasille, jotta tämä vasta peliä\non, kun ei pääse poiskaan eikä tahro työllänsä elää, laiva vietihin\n— niin ne pisti mun takaasi linnahan ja pitivät monta kuukautta.\nMinä istuun vaan ja kuroen monta kymmentä paria sukkia, kun vaimoni\nHilta toi mulle kurinlankaa, että aika kuluus. Sanoon vartijoolle\njotta: — Kyllä mä tääläkin istun. Mä oonkin sellaasesta maasta, johna\nkansa syö huonompaa ruokaa ku täälä linnas ja tappeloo kumminkin\nittenääsyytensä ja vapautensa puolesta mailmanvaltoja vastahan.\nMua te täälä pirättä fankina, pitäkää vaa, mutta saatta sen vielä\nmaksaa, oon mä vain sellaanen Iiska Jalasjärveltä. — Koittivat sitte\nyllyttää, että lähre pois täältä jonkin muun maan laivalla. — Enkä\nlähre, — sanoo Iiska, muutakun suomalaasella laivalla! Minä vaarin\npalkkaa ja korvausta siltä äijältä, kun te ootta mua täälä pitäny\nja matkakustannukset takaasi Suomehen. Ne kustannukset-olis soran\naikana ollehet hyvin suuret Porttukalin, Ranskan, Hollannin, Ruottin\nkautta, n'otta ne oli pulas tämän jääräpää Iiskan kans ja jättivät sen\nmaahan. Iisakki oli sillä välin menny naimisihin Hiltan kans, o.s.\nJokinen Urjalasta, jok'oli maan kansalaanen ja ollu sielä jo yli 30\nvuotta, n'otta n'oli pulas Iisakis kans. Iisakkin on matalasta korosta\nlähtöösin Jalasjärven Luopajärveltä. Hänen isänäitejänsä sanottiin\n»Nisu-Maijaksi», joka kaupitteli Jalasjärven pakarien nisuja ympäri\npitäjää. Iikan isä elää vielä yli 70-vuotiaana omalla pientilallaan\nLuopajärvellä. Yhreksästä lapsesta oli Iisakki vanhin ja piti lähtiä 16\nvanhana mailmalle ittiänsä elättämhän kun kotona oli väkiä liikaaki.\nHelsinkihin painuu Iisakki, oli 1 markka rahaa taskus kun sinne\ntuli, ja vähä nälkä. Elätti ittensä, joutui 1918 kansalaassotaan,\ntappeli valkoosten puolella, joutui 1918 asevelvollisena Valkooseen\nKaarttiin Helsingis, rupes kapitulanttina rajavartiosotilaaksi, kohos\nSallan 2. komppanian leipuriksi ja keittiömestariksi. Heräs isänmaan\nasialle, eros palveluksesta, tuli Helsingin merivartio-osastoon,\ninnostui Lapuan Liikkeesen, tuli IKL 6. »poppooseen» ja kesytteli\nMussoliinin karhunpenikkaa. V. 1937 lähti hän merille kokiksi erääseen\nhöyrylaivaan, joka kulki Euroopan vesillä. Siirtyi Loviisan Nordströmin\nkauppalaivastoon, oli sillinpyynnis Islannin vesillä 1939 ja tuli\nHankoon läpi miinakenttäin Petsamo-laivalla, kun jo tippui pommeja.\nJoulupäivänä 1939 lähti massalastis Englantiin, mutta kun talvisota\nloppui, pääsi laiva vasta lähtemään Englantiin ja saksalaiset sen\nkaappas Norjan erustalla ja määräsivät menemään Saksaan. Mutta\npäällystö ajoiki laivan lujasti karille Stavangerin kohralla. Laiva jäi\nsiihen ja miehistö tuli pelastusveneis rantaan, josta Suomen konsuli\ntoimitti ne jonkin päivän perästä Suomeen.\n\nKesäkuus 1940 otti Iikka pestin Nordströmin toiseen laivaan\nRaimo-Ragnariin stuuerttinä eli ruokapuolen päällikkönä, ja lährettiin\nAmerikkaan Baltimooreen, josta tuotiin mm. lentokoneen siipikangasta\nja muuta hyvää Petsamoon 1940. Maalisk. 1941 lähti hän Helsingistä\nsuomalaasella 7 000 tonnin »Aagotilla» stuuerttinä Argenttiinaan, josta\npitis tuora ruislasti Suomeen, mutta sota syttyi ja jäätiin orottamaan.\nTuli määräys, että valmis lasti oli purettava, ja 5 kuuta seisottihin\ntyhjänä Buenos Airekses. Sitte pantiin lasti USA:n Baltimoreen.\nMentiin sinne ja ulkopuolelle aluerajan jäätiin seisomaan. Silloo tuli\nSetä-Samuli, otti laivan ja kärräs miehistön keskitysleiriin.\n\nIikka pääsi lopuksi New Yorkiin, johna sillä oli tuttavia ja sai töitä\nsielä ravintolois keittiön puolella.\n\nTapas sitte Hiltan ja menivät naimisiin. Asuvat nyt suomalaisten\nkomias osuustalos Brooklynis, omas 4 huoneen ja keittiön huoneustos,\nja voivat hyvin. Iikka harrastaa lujaa isänmaan asioita ja Hilta kans,\novat lähettäneet satoja lahjapaketteja Suomeen, muistaen erikoosesti\nsota-orpoja, invaliideja, leskiä, sotilassairaaloita, rajavartiostoja,\nvapaussoran miehiä ja Sotilaskotiliittoa, joille ovat keränneet ja\nlähettäneet suuriakin pakkalaatikoita vaatteita, kahvia, tupakkaa ym.,\nyhteisvoimin toisten innokkaitten suomalaisten isänmaan ystävien kans,\nja yksityisestikin.\n\nNäiren vieraanvaraiseen kotiin Brooklynis otettiin minut avosylin\nvastaan. Ja suomalaisia on ison 4-kerroksisen kivitalon koko väki.\nJa täs ympärillä on lähes kolmekymmentä suomalaisten omistamaa isoa\nasuintaloa. Suomia kuuloo karulla, on suomalaisia kauppoja ja oma\nsaunakin.\n\n\n\n\nNEW YORKIS\n\n\nOon nyt viikon pyöriny kuin hullu päästä pyörällä täälä Suur-New Yorkin\nystävällisten suomalaisten myllys. Ensimmäänen tutustumistilaasuus\noli järjestetty »Fift Avenyyn» (eli »Viirennen puistokarun»)\nTyöväentalolle, jok'on suurin New Yorkin suomalaasten juhlahuoneisto.\nSe on »Kansanvallanliiton», sosialidemokraattien, omistukses, oma suuri\n4-kerroksinen kivinen kulmatalo Harlemin kaupunginosas. Salihin mahtuu\nn. 600 ihmistä. Siinä on hyvä näyttämö, sillä palkattu johtaja Mr\nHaavisto ja runsaasti amatöörinäyttelijöötä. Siellä Aarne Orjatsalokin\nAmerikan vuotensa vietti ja käytti monia taiteilijanimiä, mm. Alarik\nAaltoa. Viina vei miehen ja kuoli yleeses sairaalas. V. 1949 keväällä\ntoi hänen tuhkansa Suomeen eräs siellä käyny tiatterimies.\n\nPaljo on sielä näytelty suomalaisia suuriakin näytelmiä. Sielä pirethän\nkaikki N.Y:n suomalaisten suurimmat juhlat. Ja kesäisin kaikkien N.Y:n\nsuomalaisten yhteeset suuret ulkoilmajuhlat viereeses kilometrin pitkäs\nCentral-Parkis.\n\nAika suuri on sielä lainakirjastokin, jonka seinällä on Juho Rissasen\ntäälä maalaama suuri taulu, esittäen kylätappelua luttirarin\npihamaalla. Siinä on oikeen härmäläänen meininki, joukkokohtaus kuin\nHärmän häis, mutta niin »rissasta», ettei tekijästä erehry. — Rissanen\ntuli Amerikkaan vähää ennen talvisotaa ja on asustanu Floridas,\ntasaasen lämmön mais, palmupuiren siimekses suurimman osan. Tapasin\nhänet ilkoalasti New Yorkis Petter Haataisen saunan penkiltä, jonne\nminutkin vietiin kylpemään — Kalle Ruususen kans kilpaa laulamasta\nsuomalaasia rekilauluja! Eipähän oo yli 70-vuotias kuulu tairemaalari\nRissanen paljokaan muuttunu kymmenehen vuotehen, kun hänet viimeksi\ntapasin Helsingin Kappelis. Kai etelän herelmät ja iloinen mieli\npitävät virkiänä ja terveenä. Hyvin on pärjänny ja toimehen tullu.\n\nNiin siitä »fift äävenjuun» Työväentalosta. Sielä on muitakin\nyhristyksiä ja saleja. On kuuluusan Amerikan kuulun Atleettiklubin ja\nsen nuoriso-osaston »Vesan» harjootushuoneistot. On suuri ruokala, olut\nja viinioikeuret, jossa paljo käy väkiä syömäs. Suomalaasta on väki,\nmutta enkliskaa yleensä puhuvat. Ovat siihen niin tottunhet päivittään,\nettä se tuloo ittestänsä, vaikka kyllä sitte suomiakin puhuvat kun\novat istunehet, ja siksi tuloo. Ruokahomma on sellaasta tiskihommaa,\nettä kukin ottaa kaffelit, veittet ja lusikat itte; mies nosteloo\nvalmihit ruuat prikalle, jonka kukin vie itte pöytähänsä. Seinällä on\nruokataulu, johna enkliskaksi on präntätty ruokalajit, syömät ja juomat\nja mitä ne maksaa. Monellaaset ja runsahat on sapuskat, oluet, viinit,\nmairot, piimät ja herelmämehut, makiat leivokset ja jälkiruaat — eikä\nollenkaan tyyristäkään työmiehen päiväpalkkahan verraten. Kun työmies\nansaattoo 15—20 taalaa ja enemmänkin päiväs. Lujasti ja hyvin syä jo\nyhrellä taalalla.\n\nAmerikan suurin suomalainen sanomalehti on nimeltä Raivaaja, johna\nOskari Tokoi työskentelöö. Se ilmestyy Massan valtios Fitchpuris, mutta\nsillä on haaratoimitus ja konttori New Yorkis, juuri täss Työväentalos.\nKävin sielä kattomas toimittaja Mikko Lyytikäistä, lupsakka savolaanen\nja talouspuolen hoitaja Vilho Hedmania.\n\nAmerikas on asiat paljo toisin kun Suomes ja Euroopas. Niinpä\nsuomalaasten lehtien toimittajatkin häärivät hiki hatus kaiken kansan\nkätilönä ja tuhattaiturina.\n\n— Horiopp! — se on täälä, tuhannen kiirus ja sata asiaa jokahittellä.\nSe on kummaa, että nämä amerikkalaaset ovat yleensä hyvin ystävällisiä\nja auttavaasia kaikille ihmisille. Ja toinen piirre, ne ei naura, eikä\nmongi vieraskielisiä, jokka huonosti ääntävät ja puhuvat enkliskaa.\nNe ymmärtää jo puolesta sanasta. Poliisit ovat kun lapsenpiikoja,\nystävällisiä setiä, vaikk' onkin kapula ja paljas revolveri lonkalla,\njota käyttävät tarpeen tullen surkuamata. Ja väki sanoo että: Täts oo\nrait (s'oli oikee), kun jokin »gansteri» tai rämäpää makaa kuula kallos\nkarulla — ja kuva seuraavan aamun lehres.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSalin täyreltä oli suomalaasia kokoontunu mun esittelytilaasuuteheni\n17. p:nä syysk. Fift ävenyyn »haalille» klo 8.30. — Amerikas\nkäyttävät vielä vanhaa kellontaulua 1—12 yleensä. Illanviettokin\noli amerikkalaasta. Joku toimii tilaasuures aina esittelijänä niin\nkun toimittaja Mikko Lyytikäinen täs ensi-illas. Se lausui mun\ntervetulleeksi Amerikan mantereelle, kehui ja ylisteli niin maasta\ntaivahasen, että mun oli noukka punaasena ja tukka pystys. Mutta pisti\nse aina leikkiäkin välihin n'otten mä tienny millä pakaralla m'olsin\nistunu. Siel' oli yhteeslaulua ja Mikko komenteli että »nyt on sen\nmisterin vuoro sanua jotakin.\n\n— Tervetulua — toivotti Atleettiklubin vaasalaanen puheenjohtaja\nEmil Elokin. — Jalasjärveltä Amalia Pentinmäki, nyt missis Matson\nLong Islandista, on täälä esittäny paljo Jaakoon juttuja iltamis. Se\nkomennettihin nyt esiintymään ja lukikin »Lukkarin housut», jokka\ntarttuu Alavuren asemalla halkopinoohin, — jotta väki nauroo vääränä.\n\nSitte se Lyytikääsen Mikko huikkas jotta:\n\n— Tuuppas nyt sä Jaakkoo lavalle ja näytä kuinka se sulta itteltä käy.\n— Mä saapastelin sinne lavalle ja koitin prätistää kans parhaani. Kovin\noli yleesö kiitollista, klappas käsiänsä n'otta mun piti monta kertaa\nkeskeyttääkki lukuni.\n\nSitte siirryttihin »alasaliin», ravintolaan ja sielä mä vasta myllyyn\njouruun. Yleesöä, tuttuja ja tuntemattomia oli ympärilläni kättelemäs\nja kyselemäs Suomen kuulumisia ja sukulaasiansa, että sain pyöriä\nympäri kun viipperö. Joka pitäjästä oli väkeä Etelä-Pohjanmaalta, jotta.\n\n— No päivää, Jaakkoo, m'oon Ilimajoelta, kuinkas sielä\nHanittomanhävittömän loukolla voirahan? — Onko Vaivaastenneva ollu\nveren alla?\n\n— M'oon Kyröön ulkosaraalta, siitä Nurmoon pysäkin nurkalta, ja missi\non Peräseinäjoelta.\n\n— Mitäs Härmähän kuuluu, vieläkö sielä miähiä tapethan? — Onko\nKoukkuluomaa oikaastu? Vieläkö Ylisen Jaakkoo ja Maija eläävät, kyllä\nmä sun muistan, kun isäs oli poliisina Kotoluhras.\n\n— Min'oon Präntöön poikia ja tuo »jungfela» (vanha poika) ei\noo tääläkää saanu akkaa, vaikk'on 40 vuotta yrittäny! S'oon\nFyrrykyrööstä...\n\nOli siinä iloosta hälinää, kun ei keriinny yhrelle vastata, kun jo\ntoinen pökkäs kättä jotta — Hei Jaakkoo, tunneksä enää mua, m'oon\nVaasasta? Mä kattelin hetken aikaa, tunnin, ja sanoon jotta — Hojaa,\ns'oot säveltäjä Manu Perttilän velii, voimistelulehtori Viipurista,\nmutta kovasti näyttää päällyskummi kulunehen, kun nuan sisäkummi\nloistaa... Kaljuansa pyyhiskeli jotta: niin on. — Tervhyysiä sisareltas\nVaasasta, sill'on Manun nuotit tallella.\n\nJa Wasaman ent. painija, väkivahva Saarikoski tuli paiskaamahan kättä.\nJa kansakoulutoverini Ruusa Parkkari, enklantilaasen hienon missinsä\nkans oli sielä. Ja Ylistaron Kyläänpäästä Korpelan Jussi, ja pulska\nvanhapoika kans Kananoja Kurikasta. Ja paljo muita, niin että olin kun\nSuomes. Ja kutsuja satoi joka puolelta jotta.\n\n— Nyt sun Jaakkoo pitää tulla meille.— Mä asun, mikä 36. striitti\nja 7:s ävinjuu, tuut vai sabweilla (maanalaisella treinillä) Taims\nKuanlle ja siitä otat lokaalin (paikallisjunan), niin 2 aseman väliä,\nsitte suoraan ja otat katukaaran. Samoon vaasalaanen kenkäinsinööri\nGranlund oli tullu Nju Jöösistä loistopiilillänsä. Se meinas vierä\nmun väkisin kotiansa, mutta Pollarin Matti Ylistarosta, joka on N.Y.\nKansallisseuran puheenjohtaja ja missi Teuvan flikkoja, Perttilä\nmissinsä kans ja Emil Elo kiskoovat ja veivät mua lopuksi juoksujalkaa\nyhtehen trahtöörihin syömähän lampahan lapaa. Se krouväri oli\nitalialaanen ja kun se kuuli, jotta mä oon Suomesta, niin se huuti\njotta:\n\n— Vivat Finlandia! (eläköön Suomi). Ja tukkii vängällä yhren\n»haipoolin» (kopsun) lisää.\n\nMä filttusin Iisakin peräs pihalle ja kontiimme jonnekin maanalaaselle\nasemalle, johna junat tulla jyristivät että maa täräji. Ovet lensi\njunas auki, me astoomma sisälle. Siälä oli neekereitä ja jos jotakin\nkansallisuutta, ovet klapsahti kiinni, ja me mennä jyristimmä jotta\nkorvat lummehroksis ainakin 1/2 tiimaa jonnekkin.\n\n5 senttiä maksaa maanalaasella ajaa vaikka aamuhun asti, satoja mailia\nympärinsä.\n\nJa olimma sitte kotona Hiltan tykönä klo 2 yällä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nBrcoklynis asuu enempi väkiä kun itte New Yorkis. Brooklyn on\nilmavampi, matalaa kaupunkia; 3—4 kerrosta, erillisiä taloja, puita\nja puistoja. Keskellä on korkia mäki, suuri kaunis puisto, Sunset\n(auringon lasku) josta on laaja ja kaunis näköala New Yorkiin,\npilvenpiirtäjärakennuksiin eli skaiskreipereihin, New Jerseihin (njuu\nJöösi), Atlantille ja Vapaurenpatsaalle.\n\n»Sunsets-puiston keskellä on suuri uimahallirakennus ja\nulkoilmavesialtaat hyppytelineineen, monet suuret leikki-, tennis-,\npeh- ja pallokentät. On oikein hevosenkengän heittokenttäkin, johna\nraavahat miehet kilpaa paiskivat rautakeppihin isoa hevosenkenkää. Se\non amerikkalaanen urheilulaji. Hiekkalaatikoota, keikkuja ja lautoja on\nlapsille.\n\nMutta pitkää mä kattoon, kun kaupungin kustannuksella on rakennettu 10\nisoa sementtistä pelipöytää eläkeikään tulleille kaupungin työläisille\nja kelle vain ukoille, että ne saavat aamusta iltaan istua sielä\nulkoilmas kauniis puistos korttia pelaamas, sakkia ja tammipeliä\nsiirtämäs. Sielä on satakunta ukkoa aamusta iltaan pelaamas ja\nrupattelemas, senkun kotona käyvät vain syömäs. Talveksi nuo äijät\nsiirtyvät lämpimiin valaistuihin mukaviin saleihin uimalaitokses\npelaamahan. On täälä totisesti »sosiaalinen hoito» kehittyny!\n\nPuiston nurmikoolla saa kävellä, lojua tai nukkua. Niinkun tekivätkin.\nPoijat ja aikamiehetkin sielä palloa löivät tai nahkapalloa paiskivat.\nJa karuillakin poijat isoa nahkapalloansa pelasivat autojen keskellä,\nvälittämätä ihmisistä. Siinä voi saara karulla isoon pallon päähänsä! —\nJa huutavat ja juoksevat ja mekastavat niin kuin tahtovat.\n\nKaruilla on paha siivo, paperia, rojua ja roskia kamalasti. Ihmiset\nheittävät karulle mitä vain; pahvilaatikoita, pellipurkkia ym.\nKaupunki pitää puhtaana. Talonmiehet kokuavat taloista kaiken rojun\npusseihin tai koreihin talon eteen. Siinä on tyhjiä purkkia, pulloja,\nsanomalehtiä, maalipönttöjä, lauranpaloja, rikkinäisiä renttuja\nja kenkiä. Kaupungin puhtaanapitolaitoksen miehet ajaa suurella\numpinaasella kuorma-autolla pitkin katuja aamupäivällä, sikäli kun\nehtivät, ja juoksujalkaa hairaavat molempiin käsiinsä pussia ja\ntyhjentävät auton peräs olevaan aukkoon, jonka sisällä moottori\npyörittää elevaattoria eli nostokauhahihnaa, jonka päälle tyhjäävät\nrojupussinsa. Elevaattori nostaa roskan ja tyhjentää sen auton\nsisukseen. Ja siinä on miehillä kiirus, oikee »horiop». Niillä kai on\nkullakin autolla osansa taloista, niin hurjasti ne juoksoo ja hosuu,\nettä hikipäis. Ja aina vain on karut yhtä huonos siivos!\n\nNäin mä täälä karulla sellaasenkin amerikkalaasen pisneksen, että\npienellä kuorma-auton lavalla oli lasten karuselli, jota auton moottori\npyöritti, kramofooni soi ja lapset rattasti puuhevoosilla, joutsenilla\nja leijonilla, huutivat ja kiljuuvat ilosta täyttä kurkkua keskellä\nkatua. Italialaanen äijä, masunisti, haukotteli sainehesti ja korjas\nrahat 5 senttiä kersalta aika pitkästä ajosta. Ja sitte siirtyy\nfyrryynensä toisehen paikkahan.\n\n»Japinsa» (hommansa ja työnsä) täälä on kaikilla. On sellaastakin\naikamiehen työtä että kuljettaa narusta jonkin miljuneerin rotukoiraa\npari tuntia puistos jaloottelemas ja pissittämäs. Kuuluu monikin sillä\nelävän.\n\nEri luku on sitte se maanalaisella junalla ajelu. Samoon kuin\nmuu melsket. New Yorkis kun ajethan junalla karun yläpuolisia\nratoja ja talojen ylittekin, ja sukellethan tunneleihin maan alle.\nNiitä maanalaasia ratoja menöö ristihin rastihin kaupunkien alla.\nKarunkulmista menöö portahia maan alle, ja juna-asemia on montakin\npäällekkäin ja vierekkäin. Muutaman minuutin väliajoilla ajaa jyristää\n10:kin pitkää vaunua perätysten asemalle, pärähyttää ovet auki niin\nettä juoksujalkaa pitää tungokses faartata että sisälle pääsöö. Sitte\novet lentää kiinni ja se huristaminen ja meno alkaa. Sähkövalot on\nasemilla ja juniskin päivällä. Jyrinää on, että pitää huutaa, jos\npuhua yrittää. Ajomaksu oli 5 senttiä, mutta sen lantin pitää pistää\nsarviveräjähän, automaattihin, ennenkun pääsöö maanalaaselle asemalle.\nSitte saat ajaa vaikka koko päivän ja yön, kun et vai maanpäälle nouse.\nMoni outo on ajellu koko yönkin, kun ei oo parempaa kortteeria saanu\ntai on eksyny. Maanalaasella junalla eli »sabweilla» pääsööki työhönsä\nja nopiammin eteenpäin kun autolla, sillä karuilla on sellaane ruuhka,\ntungos ja pakkopysähtely, että joskus saa seisua kauankin ja pääsöö\nethenpäin vain metrittäin.\n\nSiinä vasta pulmaa on, mihkä vois autonsa seisottaa siksi aikaa, kun\nkäy kaupas tai asialla. Tuntuu että joka paikas on merkkitaulu ettei\nsaa pysäyttää. Pitää kierrellä kauaskin, karunkulmienkin ympäri, eikä\nsittekää löyrä paikkaa mihkä pääsis. Täytyy yrittää hyvää onniansa,\nettei poliisi huomaasi ja jättää vai siihen ja lukita ovi, lähtiä\nasialle ja luikkia, ettei pollari oo auton vieres ja lyöny klasihin\npaperilappuansa että sakko tuli. Se on 15 taalaa, ja se on paljo rahaa!\n\nAjelin kolmena päivänä ystäväni New York Timesin toimittajan mr\nYrjö Sjöblomin kans New Yorkin pahimmas autoruuhkas asioolla,\nkattomas kaupunkia ja parkkeerasimma luvatta. Ja onnistuimma, niin\nettä piti siitä ilosta ottaa yks »haibooli» (virvoitusjuomaa) ettei\nsakkoja tullu. Karunkulmis on punaaset ja kellertävät automaattiset\nvilkkuvalot, koska saa ajaa poikki, koska ehrottomasti pysähtyä ja\norottaa. Ne samat valot näyttää jalankulkijalle, koska saat mennä\nkarun poikki. Jos meet väärällä voorolla, voi auto ajaa ylittes — eikä\nkuljettajaa rangaasta hengen menetyksestä. — Hyvät ja varmat siinä\npitää olla jarrut.\n\nOn tosin suuria tauluja karuilla ja teillä, johna on numerot selvät,\nkuinka lujaa saa ajaa 20—30 mailia, mutta kyllä täälä päästethän\nuseen että heikkopäistä hirvittää. Maanteillä on moottoripoliisit,\njokka välistä ottavat kiinni. Maantiet maallakin on siljät kun pöytä;\nasfalttia ja keskellä valkoonen juova: toista ajetaan sivu, toista\nvastaan. On viirenkin auton ratateitä vierekkäin yhteen päin. Siis 10\nautoa tiellä, kullakin oma paanansa jolla saa laskettaa. Ja ties on\nmerkit, missä kohtaa saat sivuuttaa ja ajaa ohi vasemalta »paanalta».\nTiet on numerootu ja haarois suuret nimitaulut ja mailimäärät pitkäkö\nmihinkin. Hyvin osaa. — Penssiiniasemia, korjauspajoja on tuhka tihiää\ntien varrella. Ei kukaan paikkaa kummia itte. Se maksaa vain 50\nsenttiä. Ei oo aikaa, ei vehkeitä, ei pumppua mukana. Hyvä ja nopia\non »serviisi» (palvelu) autoasemilla. Tuulilasit pestään, vettä saat\nilman, ei mitään maksa, mutta aina sitä jotakin kumminkin otetaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nEn tienny, mikkä juhlat ja pirskeet mua orotti kun New Yorkihin tulin.\nIisakki oli touhunnu ja järjestäny kaikki mun tietämätä. Se oli jo\nennen maihintulua pitäny kovaa prätinää musta suomalaisis sanomalehris,\nNew Yorkin Uutisis, Raivaaja-lehres Fitchburis ja laittanu ilmootuksia\nviitehen muuhun lehtehen ympäri Amerikkaa jotta »nyt se tuloo».\n\n— Sitte on Long Islandis, sitte N.Y. kansallisseuralla, sitte N.Y:n\nAseveljien klubilla, Brooklynin ev.-luteril. kirkos, sitte Brooklynin\nImatralla — seliitti Iisakki, n'otta mun nousi tukka pystyhyn, jotta —\nkirkkohonko?\n\n— Niin, suomalaisen oopperalaulajatar Inga Lauren kirkkokonserttihin. —\nJa nyt mennähän kattomhan »N.Y:n Uutisten» toimitusta.\n\n— Ota nua kovat kaulukset kaulastas ja liivit ja villahousut, aivanhan\nsä liimooksista hajuat mies parka.\n\nHilta toi jo avokauluksista paitaa ja Iisakki nahkavyötä. — Mitä\nsä tuolla lakilla teet? — Nyt on lämmin ilma. Täälä käy kaikki\nmiehet ilman lakkia, näin avorintaasina vai, ja lyhyet »shortsit»\n(puolialuushousut) — ja villasukat! — voi hyvä ihminen! — Hilta toi jo\nIikan pumpulisukkia.\n\n— Sullapa on kamalat kengät, patiinit jaloos — haikaasi Iikka, — mä\ntuon köykääset puolet kengät.\n\nNiin ne mua riisuu ja puki. — Ja karulle tuhannen peekaa vain, sinne\ntoimituksehen. Sielä tapasin esti sen toimittaja Onni Syrjäniemen, joka\ntouhuaa kaikis suomalaasten juhlis, ja vanhan päätoimittaja Antero\nRiipan, Kälviältä, joka oli jo 83 vuotta ja ahkerasti työs, iloonen\npilke silmäkulmas vieläkin ja nauroi kun poika. Se on ollu elämänsä\ntoimittajana Amerikan sanomalehris. Managerina, eli toimitusjohtajana\nhäärii tukeva ja tumman verinen Kangas Keski-Pohjanmaalta sekin,\nniinkun Syrjäniemikin, yli 50:n mies, jok'on liikkunu ja tuntoo koko\nsuomalais-Amerikan.\n\nSiinä kirjapainos painethan monta lehtiä. Suomen ruottalaasten\n»Norden», ainua Amerikas ilmestyvä, kerran viikos hyvin toimitettu\nuutislehti, norjalaanen, armenialaanen, monta enklannin kielistä\npikkulehtiä ja muita julkaasuja. Ahrasta oli painos, latomos ja\nkonttuuris, työ touhukasta. Suomalaasia latojia koneitten ääres,\ntoiskielisiäkin töis ja enkliskaakin keskenänsä väki puhui. Käyyn\nkattomas sitä Nordenkin toimittaja Gullmessia, Lapväärtistä lähtöisin,\npuhui hyvin suomia, kirjoottaa, latoo ittekin välistä, hoitaa\nkonttuurin, postittaa ja teköö mitä vai tarvithan. On oma latomakone,\nvaimokin on sielä töis mutta painethan »Uutisis». — Ei pieni lehti\nkannata omaa painokonetta pitää ja seisottaa — hän sanoi.\n\nTaas mentihin. Tuli suomalaasia ihmisiä vastahan, kuuli puheesta.\nTuos oli suuri puori karun kulmas ja klasis nimi jotta »Suomalainen\nRautakauppa». Tavaraa kaikesta laista klasit täynnä. Tuos oli isoo\nkivitaloo ja ruokatarjoilu: Finco, suomalaisten osuusliike, leipomo ja\nsekatavara-ruokakauppa; johtaja Ilmajoelta syntyisin.\n\n— Mennähän kattomhan — sanoon Iisakille, kun sielä oli kaikkia herkkuja\nklasilla. — Niitä kaffipurkkiakin, sokuria, herelmiä, makkaroota,\nvihanneksia — mutta Iisakki sanoo jotta:\n\n— Ei nyt keriitä, sitte myöhemmin. — Mun pitää mennä tuohon\nitalialaasehen puorihin ja ostaa sieltä Hiltalle muutamia purkkia ja\nkeekiä. Se on kranttu jotta justhin sellaasia, kun se tahtoo, ja se\nostaa aina sieltä. Hiltalla on paljo työtä, mun pitää sitä auttaa\ntiskaamises ja siirtää mööpeleitä. Meille tuloo huomenillalla vierahia.\nJa sä saat mennä varahin maata, ettäs jaksat — sortteeras Iisakki\nmuakin.\n\nNiinkun sitte tapahtuukin. Olin väsyny ja nukuun hyvin ja kauan aamulla.\n\n— Nyt lährethän New Yorkis käymähän! Mull' on vähä asioota, tuu\njoukkohon, ajethan maanalaasella. Saat nährä, ja opit samalla.\n\nKäveltihin jokin karunkulma. Siin' oli maanalaisen asema ja töllistelin\nympärinsä kun pöllöö ainakin. »Nikkeli» (5 sentin raha) pistethän\ntuohon rakohon, niin porttihäkkyrä aukee ja saat mennä. Juna tuli,\nIikka tyyräs mun ovesta sisälle ja penkille istumaan. Sitte mennä\ntäristihin. Mä kattelin muita pasaseerareita, niin oli siinä erillaasta\nnaamavärkkiä, ja puku-sorttia. Naamasta, ihonfäristä, tukasta ja\nmolotuksesta näin, että aika sinsallaa on tämä Amerikan väki. Poltella\nei saa, hölistä kyllä. Oli italialaasia, norjalaasia, mulattia,\nmurjaania, kiinalaasia, nuoria ja vanhoja, työmiehiä overolliis\n(työpuvuis), fiiniä ja maalattuja naisia, jos jonkillaaset kukat\nja kirjavat hattu-krutut pääs. Tunnin verran mennä kolisteltiin,\nasemia vilahti ohi, ihmisiä meni ja tuli. Noustihin pois johnakin 125\nstriitin (karun) kohralla. Oli sielä monia suuria maanalaasia asemia.\nSielä oli suuria naisten vaatetusliikkeitä, ruokaloita, kahviloota,\nherelmäkauppoja, käytäviä, portaita joilla sai vain seisoa, niin ne\nkuljetti ylös, tultihin ja mentihin, kukin vain omaansa hosuu eikä\nkattonu toisten päällekkää.\n\nEn mä tierä, mihnä me hypättihin, kaffia ja »aiskriimia» (jäätelöä) vai\njohnakin »kymppi-sentti» kaupas käythin ostamas. Ne on suuria halpoja\nkauppoja, johna kaikellaasta tavaraa on tiskillä ja niis hintalapot.\nItte saa ottaa, flikka räknää ja paljo hyvää tavaraa saat halvalla että\nnaurattaa, kun Suomesta tuloo. Elikkä ei se niin halpaakaa oo, kun\najatteloo mitä taala maksaa, kun sen Suomes mustasta pörssistä ostaa.\nSenttikin on 4—5 markkaa! — Mutta paperossia mä vetelen, »Pall Mallia»\nn'otta pyöryttää.\n\nKauan kesti takaasi sabweillä tullakkin. Niin Hilta oli vieny sänkyjä\npois ja laittanu suuren kaffipöyrän olohuoneesehen, kaffikupit, kaakut\nja pikkuleivät pöyrälle, kukkia, ja lavittoota tuotu.\n\nJa Iisakki pani heti valkoosen kaarin ethensä ja sanoo jotta: hänen\npitää keittää ny kaffit ja pitää huoli, että käytetyt kupit ja\nlautaaset vierähän pois pöyriltä — enkä mä käsittäny mitää koko\ntouhusta. Mä vain polttelin ja luin sanomalehtiä Iisakin huonehes.\n\nNiin sitte rupes tulohon vierahia, oikee fiiniä New Yorkin\nsuomalaasta »kermaa». Tuli täälä vierailevat suomalaiset taiteilijat,\noopperalaulajatar Inga Laure, Kalle Ruusunen ja Kerttu Siukonen,\ntuomarin toimes oleva Hirsimäki frouvinensa, päätoimittaja Riippa ja\nmissis, New Yorkin ev.-lutr. pappi Aho, Brooklynin ev.-lutr. pappi\nnuori Hillilä, joka on jo kolmannen polven Amerikan suomalaane, täysi\njenkki ja frouva, jokka puhuu suomia, kuurtanelaane mamma Jansson ja\ntyttärensä Ellen, jok'on laulajatar, Amalia (Pentinmäki) ja miehensä\nkoivistolaanen tukeva suomalaanen kippari Matson, New York Timesin\ntoimittaja Yrjö (Teuvalta) ja frouva Tyyne (Isonkyrön Lehmäjoelta)\nSjöblomit, mister ja missis Hort (aivan suomalaisia: nimi ollut ennen\nHjorth), »Raivaajan» toimittaja, lupsakka savolainen Mikko Lyytikäinen,\nkookas, komia ja iloonen »saunaneuvos» Petter Haatainen ja missis,\nylihoitajatar norjalaisesta sairaalasta, vaasalainen neiti Länsilehto\n(ent. Vesterlund), kuulu juoksijaveteraani Ville Kyrönen ja rouva,\njok'on Kalajoelta. Heirän tyttärensä, joka on naimisis säveltäjä\nKlamin, Suomesta, serkkupojan kans, hän ei enää taira suomia ollenkaan.\nEn enää muistakkaan kaikkia, niin paljon ihmisiä oli kun huoneisiin\nmahtui.\n\n— Mitä tämä meinaa? kyselin mä Iisakilta.\n\n— No sun tulijaasias Amerikkahan!\n\nNe lauloo, toimittaja Syrjäniemi »esitteli», tuomari Hirsimäki,\nKauhavan Ylikylästä lähteny, jenkinnäkööne mies koko olemukselta,\nmutta puhuu puhrasta, reirua Kauhavan kieltä ja on aika koiranleuka,\nalootti tervetulijaastoivotusten sarjan. Puhuivat Sjöblom, Hillilä,\nLyytikäinen, mamma Jansson, ja Amalia piti oikee lennokkaan puheen.\nMatsonin isäntä toi kaks koivunlehti-vihtaa kun saunaan meen\nHaataiselle.\n\nSitte viethin mua poika parkaa riemusaatos salihin, jonka ovia oli\npiretty kiinni. Sielä oli suuri juhlakaakku palavien kynttilään\nkeskellä ja pieniä punaasia kynttilöötä pistetty palamaan siihen\nisoohin sokurikaakkuhun. Väki seisoo ympärillä ja rupes laulamahan\nenkliskalaasta juhlalaulua jotta:\n\n— Happy birt day (= onnellista syntymäpäivää sulle) — tu juu!\n\nN'otta mä olin kun hullu myllys. — Sitte annettihin suuri veitti\nkätehen, ja sanottihin jotta: puhalla nyt nuo pikku kynttilät\nsammuksihin ja leikkaa sitte ensi pala kaakusta, oikee suuri.\n\nNo pitihän mun se tehrä, kun sellaanen seremonia Amerikas on tapana\nsyntymäpäiväjuhlis. En päässy 60-vuotispäivästäni erohon eres täälä\nAmerikaskaan.\n\n\n\n\nMASSAS\n\n\nNämä Amerikan suomalaaset ovat niin ystävällisiä ja vieraanvaraasia,\nettä oon tukehtua niiren hyväntahtoosuutehen. En saa aikaa\nkirjoottamisehen, kun aina vierähän vieraisille ja pitää olla suusta\nyhres aamusta iltahan ja myöhään yöhön. Vasta klo 1 ja 2 jälkehen yöllä\noon eres muistokirjaltani saanu merkityksi, mihnä mua on riapootettu\nja kuljetettu, mitä nähny, ketä rookannu ja tärkeemmät asiat, ettei\nkaikki mee sekaasinsa täs yhtämittaases menos ja melskees. Ja hionnu\noon, sillä koko aijan, kun täälä nyt oon ollu mais, jo 5 viikkua,\nei oo kertaakaan satanu, on ollut kaunihit helteeset aurinkopäivät,\nniinku heinäkuus sielä vanhas maas, vaikk'on lokakuu lopullaan, ja kai\nsielä jo »syyssontaaset» tiet, sateet ja rapakot. Ja kai perunakki jo\nkaivettu.\n\nTäälä kuulemma onkin syksy paljo myöhääseet. Massan valtios lunta tuloo\nvasta joululta ja syksy on pitkä ja kaunis. Oon ny 3 viikkua reissannu\nConnectikun, Massan ja Mainen valtioos, tuhansia kilometriä, sillä\nkyllä mäkin nyt jo oon saanu selvän käsityksen, että tämä Junaitit\nSteitti on torella laaja ja leviä maa. Ei sitä sielä Suomes oikee\nkäsitäkkää eikä oo aavistustakaan. Ja senkin jo oon huomannu, että\nasiat ja olosuhtehet eri puolilla maata ja eri valtioos on suuresti\nerilaaset, niin että kun yks sanoo, että »täälä Amerikas on niin» —\nniin toinen sanoo päinvastoon, ja molemmat voii olla oikias. N'oon\nvain eri paikoolta Amerikkaa ja kumpikin tietää ja puhuu omista\noloostansa. Esimerkiksi työpalkat ja tavaran hinnat vaihtelevat\nsuuresti eri valtioos ja eri puolilla maata. Massan valtios olin\nyhrellä maitofarmilla, johna isännän ei kannata omasta mairostansa\nomiksi tarpehiksensakaan valmistaa voita, kun osuuskaupasta saa ostaa\nvalmista hyvää meijerivoita parin kolmen maitolitran hinnalla. Maito\nhajetaan navetasta suurilla maitoliikkeen »trokilla» (kuorma-autoolla)\nkaupunkiihin ruokamaitona myitäväksi. Ja voi tuloo »Keski-Lännen»\nsuurilta meijeriseuruulta jäährytetyys rautatievaunuus tai ajetahan\nyhtä suuris kuorma-autotynnyrivaunuus kun pensiiniliikkeet pensaa\nSuomes. Vielä paljo suuremmiskin, n'otta hirvittää, kun vastahan tuloo\nnämä Amerikan isoot tynnyri-»trokit». Eri valtioos, niitä on nyt täs\nJunaitit Steitis eli USA:n 48 eri valtiota eli yhtä monta, kun on\ntähtiä Amerikan punavalkoraitaasen lipun kulmas, on omat ja erilaaset\nlait voimas ja olosuhteet. Kullakin valtiolla on oma eruskuntansa\nja hallituksensa. Ja kaikilla sitte yhteene liittohallituksensa eli\nkonkressi, »feteraali-hallitus», keskusjohto ja presitentti, se\nTruumanni, joka asuu ja hallittoo aiva sitä varte perustetus valtios,\njonka nimi on »Washington Dii Sii».\n\nTäälä Amerikas on monia samannimisiä kaupunkia ja paikkakuntia, niin\nettä pitää aina esti sanua ja tietää, missä valtios se on, muutoon\nmenöö aivan sekaasinsa. Täälä on Lontoita, Pariisia, Nevyjorkkeja,\nWashingtonia ja Filatelffioota kymmenittäin. Mäkin oon puhunu aivan\nsuomalaaselle, suuren salin täyteeselle yleesölle West-Pariisis (Mainen\nvaltios). Ja vähän matkaa oli samallaaset pikkukaupungit Sout- (etelä)\nja Nort- (pohjois) Pariisit. Tuo West-Paris on Länsi-Pariisi. — Muuten\nnäis Mainen Pariisiis asuu tuhatkunta suomalasta, ja niistä melkeen\nkaikki Suomen Kuhmoniemelääsiä!\n\nSitä vain tahron sanua, että kumma maa on Amerikka ja sen olot\neurooppalaaselle ja suomalaaselle sanomalehtimiehelle. Yks näköö\nyhtä, toinen toista, riippuen siitä, missä päin maata liikkuu ja\nminkälaasen väen keskuures. Kun sitte kirjoottaa ja vakavisnansa\nkoittaa seliittää asioota, niin tuloo toinen, ja sill'on aivan\ntoisellaanen käsitys. Molemmat on tavallaan ja kohraltaan oikias. Mutta\nsen sanon jo etukätehen, jotta yhtenäästä, joka kohras paikkaansa\npitävää ja yleispätevää lehtikuvausta ei kukaan voi antaa, niin suurta,\nmonipuolista ja alati uuristuvaa on olot.\n\nMulla oli joka päivä uutta mielenkiintoosta nähtävää, sellaasta,\njota amerikkalaaset ei enää itte näjekkää, se kun on tavallista,\njokapäiväistä ja »luonnollista». Kattelin taloot ja asumukset,\nkeittiöt, lukut ja ovenkrivatkin. Kyselin työoloosta, palkoosta, käyny\ntehtahis ja työpaikoolla, kattelin niiren käteviä koneeta ja »tulsuja»\n(työkaluja), kyselin hintoja, vertasin työpalkkoohin ja Suomen oloohin\nsaarakseni käsityksen hinta- ja elintasosta.\n\nOlin yhtä mittaa matkalla parisen viikkua junassa, bussissa ja paljo\nmua on yksityysautoolla kyyritty. Se mun komja lätkälakkinikin on menny\ntuulehen. Se unohtui tien varrella yhtehen ruokalahan, johna syäthin\n»aiskriimia», n'otta m'olin pari päivää ilman lakkia, Bostoniskin. Eikä\nsitä tarvinnukkaan, miehet kulkoo aivan yleesesti vielä ilman lakkia.\n\nOlin matkoosta jo niin väsyny ja harmitti, kun en voinu kirjoottaa,\nettä soviin »Vusteris» (Worcester, Mass.) pastori Heimanin kans, että\nsain jäärä heille viikoksi lepäämään ja kirjoottamhan enkä ketään\ntarvitte tavata.\n\nNiin, suuri oli hämmästykseni, kun tulin Fitchburgin uutehen ev.\nluth. kirkkohon pastori isä-Hillilän kans, Himangalta kotoosin (hänen\npoikansa on Brooklynin pappina), kun sielä yleesön joukos istuu New\nYorkista tullu — Iisakki ja Hautalan Antti.\n\nIisakki nauroo ja sanoo vai, että:\n\n— Hilta pani mun hakemhan sua meille lepäämähän. Ja että se pesöö sun\nvaattees. Ja pani puhtahan pairankin sulle mun joukkohoni.\n\nNiin ettei siinä mikää auttanu. Sielä kirkos pirettihin kans Suomen\norpolasten auttamis juhlat, kaikki tulot heille, mutta sovittihin niin,\nettä ne lährettää hyvän kaffi- ja sokuripaketin Vaasan suomalaaselle\nrukoushuonehelle, että ne saa tarjota, jos vain kerkiää, joulukaffit\nsielä kaikille, ja haastaa meirän Iitan joukkohon.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJa niin me tulla rytyytettihin Iisakin kans Fitchpurista takaasi New\nYorkihin ja Brooklynihin, joka on sama asia. Paljo NY-lääsiä asuukin\nBrooklynin puolella ja kauvempanakin, vaikka käyvät työs New Yorkis eli\nsielä Manhattanin saarella.\n\nJaa, jos kertooskin nyt Amerikan junista. Ensiksikin kaikki junat\nja rautatiet on yksityysten eli osakeyhtiöiren omistamia ja hoiros\neikä niinkun Suomes, että ne omistaa ja »runnaa» (hoitaa) valtio.\nOn monia rautatieyhtiöitä eli »komppanioota» eri puolilla maata. Ne\nteköö kovaa kehua eli mainosta sanomalehriskin ittestänsä, kuinka ne\non nopeeta, mukavia kaiken puolesta, varmoja ja halpoja. Niillä onkin\nkova kilpailu bussilinjoja ja lentoreittiä vastahan, jokka on kans\nyksityysten komppaniaan omistamia ja kilpaalevat nopeures ja hinnoos.\nSiinähän se porvarillinen järjestys hyvä ja päreet juuri onkin, että\nliikennevälineetkin, niin kun junat, lento- ja pussilinjat kilpaalevat\nkeskenään hinnoos siitä, kuka ja mikä halvimmalla, mukavemmin ja\nvarmemmin teköö palveluksia ja kuljettaa ihmisiä! Meillä valtio pykää\nja laittaa minkälaaset rarat, vaunut ja kärryt tykkää. Sanoo jotta\nsen kyytti maksaa, ja kuljettaa ihmisiä minkälaasis romettolootikoos\nhyvänsä, johna ei oo mitää mukavuuksia. Eikä siitäkään rautatiet Suomes\nkannata!\n\nRautateitä on ristiin rastiin. Ja suuria, komeeta ja nopeeta junia,\njohna on mukava matkustaa. On kyllä kovapenkkisiä vanhojakin\npaikallisjunia ja vaunuja, jokka kilpaaloo autopussien kans työväen\nkuljetukses lähiasemille kaupunkien ympäristös, mutta vähäkin pitemmän\nmatkan junat on loistomööpeliä, ja niis matkustaa kaikellaane väki\nsamoos vaunuus, työmies työpuvusnansa, »overolliis», hienon herran,\nmissin ja kovasti maalatun neirin rinnalla. Istuu, kulkoo ja honottaa\nniin kun kukin tykkää. Nämä amerikkalaaset, varsinkin nuoret miehet ja\npoikaaset, huutaavat ja meluaavat niin kamalasti, jotta suomalaanen\nkattoo pitkähänsä niiren päälle. Kukaan ei välitä toisista mitään. Nämä\n»ekspressit» (pikajunat) ja »lokaalit» (paikallisjunat) on koko kansan\njunia eikä niis ookkaan kun yks luokka.\n\n»Rikkahat», — sillä sanalla on täälä Amerikas aivan oma merkitys ja\nkäyttönsä. Sillä tarkootethan vain — miljonääriä. Sellaasta, jolla on\n»rahaa kun roskaa», satoja miljoonia Amerikan rahas, tehtaan omistajia\nja pörssimiehiä, joita ei moni oo nähnykkää muuta kun kuvis, kuullu\nvain puhuttavan ja jollaaseksi jokaane amerikkalaane ittiänsä vouvaa.\nEi niitä vihata ja karehrita, niin kun Suomes, vaan ihaallahan ja\nkehutahan, jotta se mies »on tehny rahaa». Ja itte yritethän ja\nhaaveellahan päästä samallaaseksi. — Tämä seikka ja työntahti on\nAmerikan mahrin ja rikkauren perussyitä ja tekijöötä.\n\n— Miljunääri on hyvä mies! — sanoo jenkki. — Se teettää työtä. Ei se\nrahojansa syö, ja mitä se tuhlaa, niin sekin menöö kansalle takaasi.\nJa lopuksi ne kuollesnansa ja paljolta jo elääsnänsä teköövät\nsuuria lahjootuksia, perustaavat kouluja, suuria hyviä sairaaloota,\nkirjastoja, tairekokoelmia, hyväntekevääsyyslaitoksia, kokonaasia\nyliopistoja, tutkimuslaitoksia, keksiivät ja perustavat uusia suuria\ntehtahia omilla rahoollansa jotta — taas saa ihmiset töitä! Ja eikö\nn'oo nuo sairaalat ja koulukki yhtehööselle kansalle kaikille, hyviä ja\nhyöryllisiä laitoksia?\n\nNäin ajatteloo ja sanoo amerikkalaanen työmies — n'otta mä vanhasta\nmaasta tullu Jaakkoo oon aivan pyllylläni, kun muistelen kotoosia oloja.\n\nNo niin, meinasin vain sanua, että »rikkahia» varten — ja kellä vain on\nrahaa ja huvittaa — on sitte oikee loistojunia ja ns. Pullman-vaunuja.\nVaikkei nekään niin kovin kallihia oo matkustaa kun luulis, tavallisen\njunan lipun hintoohin verrattuna. Niis on makuusijakkin, mutta\nmielestäni ourot ja epämukavat Suomehen verraten. Päivävaunus nostethan\nistuumista makuupetit pitkittäin vaunun suunnas ylä- ja alapetiksi,\nkahreksi kerrokseksi, ja neekeripalvelija vetää kangasverhon etehen.\nSielä yläpetillä yhres mykkyräs on hankala riisua ja tällätä ittensä\nmakuulle.\n\nTavallises junas matkustethan täälä yleensä yölläkin. Ja istuumia voi\nkukin jenkata aika mukavahan takakenohon, n'otta hyvin siinä nukkuukin.\nJunanvaunut on täälä paljo pirempiä kun Suomes, ja kaikki istuumet nenä\nethenpäin, kovasti pehmooseet ja mukavat istua. Vaunut on aina hyvin\npuhtahat ja siistit. Joka istuumes on puhras valkoone liinakin pään\ntakana, johka saa nojata. Vaunuus on keskellä käytävä ja kahta puolta\nkahren hengen topatut istuumet, jokka voi vipulaitoksella asettaa\nparhultaasehen kenohon ittellensä. Eikä ne oo kulunutta, revittyä ja\nlikaasta samettia niin kun paljolta Suomes. Väliasemilla kulkoo tuon\ntuostakin mies lakaasemas ja siivuamas vaunun laattian, johka kukin\npurottaa tuhkat tupakistansa, paperiroskan ja sanomalehret. Eres olevan\npenkin takana alahalla on mukava jalkarauta, jolla saa lepuuttaa\njalkojansa.\n\nSuomes on matkustajavaunusta paha tulla alha asemalle. Vaunun laattia\non korkialla ja siinä on kaksi niin ahrasta ja korkiaa porraslautaa,\nettä on vaikiaa päästä astumhankaa alas. Näis Amerikan vaunuus junamies\naina asemalle tulles nostaa sivulle ja ylhä rautakannen, jonka alla\non kolme leviää porrasta, aseman platformupinnan kohralle asti. Siitä\nasteloo alas kun tuvan portahilta. Ja vielä on junamies vieres, joka\nkärestä pitäen auttaa vanhempia ihmisiä alha. Ovat vielä ystävällisiä\nja aina hyvällä tuulella.\n\nTäälä Amerikoos ovakki ihmiset paljo ystävällisempiä, iloosia ja\nauttavaasempia vierahille ihmisille, kun muualla mailmas — ja varsinkin\nSuomes.\n\n— »Hau-du-ju-duu» (oikiastansa se merkittöö: kuinkas voit — mutta\nmyös vain: hei, hei, tai: päivää ja morjens), kärennosto ja iloonen\nnyökährys päällä on jenkin tervehrys kaikille. Ei täälä juuri kärestä\ntervehritä.\n\nAsemasillalle, junan vierehen, ei pääse ilman junalippua ollenkaan.\nSitä varte hellät parit pussaa ja klappaa jo asemahuonehes ja eruaavat.\n\nSuuris kaupungiis on monta rautatieasemaa ja ne on niin kun New\nYorkis Grand Central (isoo-asema) aivan tavattoman suuria sokkeloosia\nlaitoksia. New Yorkin keskusasema, se gränd sentral, on maan alla mones\nkerrokses. Ja siinä on kans maanalaasten New Yorkin rautateiren ja\nkatubussienkin asema.\n\nSe onkin mailman suurin rautatieasema, jonne tuloo ja lähtöö satoja\njunia yhtä mittaa. Itte aseman keskushalli on monen hehtaarin levyynen\nja 20—30 meeteriä korkia ja valaastu päivänvalosähköllä, niin että\nluuloo olevansa päivänvalos, vaikka on syvällä maan alla. Siitä lähtöö\nkäytäviä ja portahia ylhä ja alha joka puolelle mones kerrokses. On kun\nlapurintis, satujen luolas, johna saa kävellä monia kilomeeteriä eikä\nkielentaitamatoon osaasi poiskaan. Ja mikä kumminta: vielä on suuria\nkauppapuoria, ravintoloota, kahviloota, juomabaaria ja vaikka mitä\n— yötä päivää auki. On kauneussalonkia miehille ja naisille, suuria\nleninki- ja hattukauppoja, miesten vaatetusliikkeetä, kenkäkauppoja,\nmatkatoimistoja, liha- ja vihanneskauppoja, n'otta Suomesta tullu\nseisoo suu auki.\n\nIhmisiä tuloo ja menöö, huutaa ja hoilaa, ja kaikilla on kiirus.\nNeekerit on kapsäkin kantajina, ystävällisiä ja avuliahia poikia,\njoihin voi luottaa.\n\nKun vihroon on löytäny oikian luukun, niitä on paljo siinä isoos\nhallis, josta on saanu pilettinsä ostaa, on paras antaa neekerille\nkapsäkkinsä ja näyttää pilettinsä, niin se viöö oikiahan junahan ja\nkattoo vielä hyvän paikan. Eikä maksa kun »kuartin» (vartti-taalan\nhopiarahan, se on 25 senttiä).\n\nJoka asemalla Amerikan suuremmis kaupungiis on erityynen\ntieronanto-osasto, »information», josta saa kysellä junien\nkulkua, aikaa ja rairetta (träkkiä), jolta se juna lähtöö.\nSieltä saa ilmaaseksi aikatauluja ja matkaohjeeta, samoon kuin\nautopensiiniasemilta annetahan ilmaiseksi suuria hyviä autotiekarttoja\neri valtioosta. — On hauska huomata, että autokartoos ei näe\nrautateitä, eikä rautatiekartoos mitään autoteistä. — Se kilpaalu!\nSuurilla asemilla on mukavat orotushuoneet, yleeset puhelimet, pesu-\nja mukavuuslaitokset. Rautatievaunuuskin on ne miehille ja naisille\neriksensä. Niin pitääs olla Suomeskin, että pysyyvät puhtahina.\n»Nikkelin» (se on 5 sentin raha) maksaa soitto puhelinautomaatis.\n»Daimin» (se on 10 sentin hopiaraha) maksaa olutlasi ja isoo kaffikuppi\nravintoloos tai baaris. Ruoka-ateria 30—70 senttiä ravintoloos, johna\ntiskiltä itte kannethan ruoka pöytähän.\n\nMukava ja selvä tapa on Amerikan junis se, että kontuktööri (niin\nniitä tääläkin sanothan) — jos on pitempi matka, repääsöö matkalipusta\n(ajatellaan esim. Vaasa—Helsinki väliä) esti pois Seinäjoelle asti,\nantaa lopun nenän ethen eres olevan istuumen karmihin pystyhyn.\nSiinä on oikee sitä varten tehty piletin tilakin. Ja se lippu pitää\nolla siinä! — Siitä konehtööri heti näköö vaunun läpi kulkiesnansa,\nmihin asti kukin reissaa, ja onko maksanu maksunsa. Kun uurelle\ntaipaleelle taas lährethän, esim. Seinäjoelta Haapamäelle, lyhentää\nkonehtööri matkustajan piletistä taas osan ja panoo istuumen päälle\noman lippunsa. Ilmaaseksi matkustajia ei voi olla ja niin konehtööri\nkans näköö ja tietää, mille asemalle kukin menöö. Ne pitääkin hyvää\nhuolta matkustajista Amerikan junis. Hyvis aijoon sanoovat, koska\npääteasemalle kukin tuloo.\n\nAmerikan asemilla, sielä New Yorkin Grand Centraliskin, on seinis\nsuurilla puustavilla maalattu ohjeet ja nuolet, mihkä mennähän, niin\nettä kyllä osajaa kulkia, jos vain enkliskaa ymmärtää. Ja ihmiset\nystävällisesti neuvovat vierasta.\n\nJaa, pitääpä senkin sanua, että nämä amerikkalaaset ymmärtäävät jo\npuolesta sanasta eiväkkä ollenkaan naura vierasmaalaaselle, vaikka se\nkuinka huonosti solkkaas niiren kieltä.\n\nJunis kulkoo jonkin yhtiön miehiä tuhka tihiään kaupalla paperossia\n(ja pienen tulitikkuvihoon saa aina kaupanpäälle), juomia,\naiskriimijäätelöä, voileipiä, makeesia, suklaata ja maitua. Amerikan\nvoileivät on aina valkoosta vehnäleipää, kaksi kolmikulmaasta,\nsentin paksuusta viipalesta vastatusten, voita tai lihaa välis ja\nkauniisti sellofaanipaperin sisällä, jotta ne on puhtahia. Ja sitte\nse klasillinen kylmää, hyvää maitua, jota rautateillä myirähän! Se\non neliiskanttises parafinoirus paperilaatikos, näppärästi suljettu\npaperikielekkehellä. Kun sen aukaasoo, saa reikähän pistää kaksi\nimupilliä ja niinkun mehua vain imeskellä. Kun on voileivät syöny ja\nmairon juonu, saa paperit ja sen maitotölkin nakata menemähän. Ajoon\npitkän matkan Mainen (Meinen) valtios Bostoniin »näköalajunas». Se oli\nloistojuna jo päältäkin nährä, isoo, väkevä ja »virtaviivanen» juna,\njoka huutikin kun höyrylaiva. Vaunuus oli suuret, pari metriä leviät\nikkunat, mukavat nojatuolit, joista sai ihaalla Mainen valtion komeeta\nväririkkahia mäkiä ja vaaroja kaikes intiaanikesän monenkirjavas\nloistos. Siel’on suuria ja pieniä järviä, huviloota, mettiä ja farmia.\nNäköalat Mainen ja myös Massan valtioos on kun Pielisellä Suomes taikka\nSortavalan pohjoospuolella. Suurta kaunista maastoa.\n\nSen junan jokaasella vaunulla oli kylkehen maalattuna erityyset nimet.\nIhmettelin ja kyselin, mitä varten niin? Sanoovat, että matkustajien\non helppo näin muistaa vaununsa ja samalla reklamoirahan kuuluja\nmatkailupaikkoja. — Pisnes, pisnes joka asias!\n\n\n\n\nKAHVIAISIA — PILVENPIIRTÄJIÄ — RADIOCITY — HENKISIÄ HARRASTUKSIA\n\n\nAmerikois, suomalaaset kaupungeis ja farmarit maaseurulla, pitävät\nnyt syksyn tullen joka viikko ympäri maan tuhansia »kahviaisia»,\njoilla kerätään varoja Suomen lasten, invaliitien ja puuttees\nolevien auttamiseksi. Varat lähetetään Amerikan suomalaisten\nSuomen Avun keskusjärjestön Help Finlanden kautta Suomen Huollolle\nSuomes jaettavaksi tai sitten suoraa lähettävät Mannerheimin\nlastensuojeluliiton kummijärjestöille, Kotia Korittomille\nyhristykselle, Invaliiti-Liitolle, sotasairaaloille, orpokoteihin ja\nmikä porukka millekkin avustus- ja hyväntekeväisyysyhristyksille.\nRahaa kootahan jos jollakin konstilla. Kerätään vaatteita ja ostetaan\nuuttakin. Avustusta saarahan »toiskielisiltäkin» hyvin paljo. Naiset\npalveluspaikoostansa, rikkaista perheistä, saavat isäntäväeltänsä,\nvarsinkin frouvilta ja heirän lapsiltaan paljon hyviä vaatteita\nSuomeen lähetettäväksi. Se sopii kovasti rikkaitten frouville, kun he\nsaavat lähettää vanhat ja päivän muodista vanhentuneet pukunsa Suomen\navustamiseen — ja itte ostaa sitä enempi uusia pukuja! Tätä Suomen\napua harrastavat melkeen yksinomaan vanha polvi, ne jokka on Suomes\nsyntyneet ja nuoruutensa eläneet, ja mistäkin varsinkin erilaisiin\nkirkkokuntiin kuuluvat vakavat, uskonnollismieliset ihmiset.\n\nAmerikan suomalaasista vain hämmästyttävän pieni osa kuuluu jäseninä\nmihinkään kirkkoon. Suurin osa suomalaasista on täysiä »pakanoita»:\neivät kuulu mihkään kirkkoon. Se Ingersollin oppi ja alkukantaanen\nsosialismi, kirkon ja uskonnon pilkka, jota jumalattomuutta kommunistit\nyhä saarnaavat, on lyöny syvät haavat Amerikan suomalaasihin, jotta\nsuurin osa on jääny yhä erelleen kirkon ulkopuolelle.\n\nItte amerikkalaaset kuuluvat kaikki eri kirkkokuntiin vaikka eivät\nniin jumalisia ookkaan, antaavat suuren arvon uskonnolle, sillä\nuskonnollisiin ihmisiin voi luottaa. Työhön otettaes kysytähän\ntavallisesti mihin kirkkoon kuuluu, sillä »pakanoista» ei piretä.\nSuomalaasetkin ovat sen huomannehet, koittavat valehrella ja monet\novat liittynhet senkin takia joihinkin kirkkoihin. Näyttää siltä, että\nkirkkoohin hiljoollensa liittyy yhä enempi suomalaasia. Seurakunnat\non pieniä, allekin 100 »jäsentä». Kahrensaran jäsenen »kirkko» on jo\nsuuri. Ja vain pari seurakuntaa on niin suuria, että on ihan — 1,000\njäsentä. Eri-kirkkoosuus on vallalla. On evankeelislutherilaisia,\nevankeelisia eli »lähetyskirkkolaasia», »kansalliskirkkokuntia»,\nlestadiolaasia, paptisteja ja metodisteja, ainakin kuutta pääsorttia.\nKun Amerikas on sitte mailman kaikkia kansoja ja uskontoja, joilla on\nkullakin omat kirkkonsa ja pappinsa, niin kirkkoja on joka paikas niin\npaljo että hämmästyy. Kun yks suomalaanen kysyy multa, että mitäs mä ny\ntykkään Amerikasta, niin tulin sanoneheksi että:\n\n— Paljo kirkkoja ja paljo pakanoota.\n\nMiehen meni suu tukkuhun. Sanoi että: niin onkin.\n\nMutta niistä Suomen kahviaisistahan mä meinasin kertoa seränpoijille\nkuinka niitä täälä suomalaaset pitävät. Oon ollu moniiskin kahviaisis.\nKerron nyt vaikka Long Islandin kahviaisista, jokka pirettihin Eino\nVuorisen taloos syyskuun lopulla. Long Island (long ailand elikkä\nsuomeksi: Pitkä-Saari), jok' on Suur-New Yorkin sivukaupunki, n.\n30—40 mailia New Yorkin keskuksesta. Sielä asuu paljo suomalaasia ja\nmuita, jokka »kaaroollansa» (autoolla), kulkoovat aamuin illoin työs\n»kaupungis». Long Ailannin touhukkaat emännät, missis Amalia Matson,\npäätouhuajana kaikis Suomen avustushommis, olivat pannehet pystyhyn\ntaas »kahviaiset» sen johrosta, että »karpinterit» (kirvesmiehet) Eino\nVuorinen ja Toivo Kangas olivat hiljan täyttäneet 50 vuotta. Toinen\npäivänsankari pani vastahankin jottei hän vielä oo täyttäny, vasta\nviikon päästä, muttei siinä mikään auttanu. Vuorisen ja Kankaan emännät\nyhres olivat varustaneet hyvän päivällispöyrän n. 50:lle vierahalle\nja muut Ailannin suomalaisemännät eli koko Suomen avun »kanki» (eli\nporukka) toi komeita sokerikaakkuja ja kaikellaasta pikkuleipää ja\nleivoksia, kahvia ja kermaa. Iisakki ja Hiltakin kantoovat niska\nvääränä nisua New Yorkista asti, n'otta ruokaa, nisua ja kaffia pöytä\nnotkuu, kukkia keskellä. Sitä ennen oli yhteesjoukolla laitettu 10\nsuurta, n. 20 kilua painavaa lahjapakettia Suomehen lähetettäväksi\nLong Islannin kummilapsille. Joka paketti sisälti samallaasta. Niis\noli mm. uuret kauniit filtit lapsille ja paljo muuta vaatetavaraa,\nkaffipurkkia, sokuria, riisiä, herelmiä, kaakaota, suklaata ja\nkaramellia. Kyllä ne Suomen kummilapset savat hyvän ja komian\nlahjapaketin nyt jouluksi. Tehtailija Eemeli Ketosella on yksinään 5\nkummilasta Suomes; muulla »kängillä» toiset viis lasta.\n\nAmerikas on iltamis ja muis juhlatilaasuuksis aina »esittelijä», joka\nseliittää asiat ja määrää kenen joukosta vain puhumaan, soittamahan\ntai laulamaan. Tietysti siitä on etukätehen vähä jo sovittukin, mutta\nsaattaa se esittelijä yllättääkin ja käskiä kenen vain puhumaan tai\nesittämhän jotakin. Suomesta tulija aivan hämmästyy sitä, kuinka\npaljo näis Amerikan suomalaasis on loistaviakin ex tempore eli\nennakolta valmistautumattomia puhujia. Ne puhuu vapaasti, usein oikein\nkauniisti ja lennokkaasti kuin parhaat »kultasuut». Sellaanen taitava,\nlennokassanaanen, väljä ja hauska puhuja on New Yorkin Uutisten\ntoimittaja Syrjäniemi, joka onkin oikeen ammattiesittelijä useimmis New\nYorkin ja ympäristön suomalaisten juhlis. Toinen taitava sanankäyttäjä\non Raivaaja-lehden New Yorkin konttorin hoitaja, toimittaja Mikko\nLyytikäinen, lupsakka ja veikiä mies. Mutta Long Islannin suomalaisten\nhommis viljelöö sanaa se kaikkien tuntema Amalia, joka näiskin\nkahviaisis puhu pitkältä ja kauniisti Suomen lasten ja hädänalaisten\nauttamisesta, niin että kyynelehet pakkas silmihin monellekki.\n\n50-vuotisille päivänsankareille puhui hauskasti tuomari Hirsimäki,\njoka ottaa innokkaasti osaa Suomen auttamiseen ja on aina mukana\nkaiken kansan joukos, kun vain toimestansa joutuu. Amalian vanhempi\nsisar Maija, joka kans kovasti harrastaa Suomen apua, ei ollu päässy\ntoimestansa näihin juhliin. Matsonien kotona on asunu ja vierailin\nmonet Suomen puhujat ja taiteilijat niinkun Väinö Sola, Kalle Ruusunen\nja monet muut. — On aivan ihmeellistä kuinka täälä pääasiallisesti\nsamat ihmiset yhä jaksavat vuoresta toiseen aina vain touhuta ja uhrata\nSuomen hyväksi. Se on maksanu ja maksaa heille paljo rahaa ja vaivaa.\nSatojakin lahjapakettia on monesta perheestä lähetetty Suomeen.\n\nHyvät ja runsaat oli pöyräs syömiset. Ja kaffipöytä sitte oikee komia,\nkukkia pöyrällä ja keskellä seisoo isoo korkia lasivaasi, elikkä\n»omantunnon kuppi», niinkun sitä täälä sano tähän. Siihen saa sitte\nkukin panna syömä- ja lahjarahansa, mieluummin suuria seteleitä, niin\nkun esittelijä sanoo. Nytkin kertyy se aivan kukkurapäähän seteleitä.\nTavallisin raha on taalan raha, mutta löytyy sieltä 5, 10 ja yksi 20\ntollarin setelikin. Ja se on aina sen Ketosen raha; sen kaikki tietää\nja nauraa. Karjalainen Eemeli Ketonen ja sen Tyyne-rouva ovat aina\nkaikis Suomen avustusjuhlis. Omantunnon kuppi tuotti nytkin kauniin\nsumman, yli 130 taalaa ja se on isoo raha sekin täälä Amerikois.\nLopuksi myyrähän huutokaupalla loput kaakut ja nisut, jokka jäivät.\nNiitä huurethan kimmalla ja voirahan myirä uurestansakin, kun joku\nlahjoottaa ne takaasin. Kaikilla kertyneillä varoilla ostethan sitte\nuutta Suomehen lähetettävää tavaraa. Ja niin se homma ja avustus jatkuu\nja pyörii.\n\nVälipalooksi laulethan yhteesesti Suomen maakunta- ja kansanlauluja,\nKarjalan kunnaita ja Sillanpään Marssilaulukin, tai soitatethan\ngramofoonilla komeita Suomen kuorolauluja. Ja kaikki puhuu purkista\nsuomia. On kotoista ja iloista porinaa kun Suomes, hyvien ihmisten\njoukos!\n\nMutta mikäs mies se Ketonen on, joka niin kovasti paljo on uhrannu\nSuomen hyväksi? — Se on vaatimatoon hiljaanen mies, joka ei tee\nmelua ittestänsä. Sen koko nimi täälä Amerikois on John E. Ketonen,\nvaikka Eemeliksi sanotahan. Se on Suomen Koivistolta kotoosin, nyt\nhiljan täyttäny 50 v. ja tullu työmieheksi tänne v. 1920. Pääsi pian\njaloollensa ja rakennusurakootsijaksi, mutta loukkas auto-onnettomuures\nniin jalkansa, että sen piti se »japinsa» (työnsä) lopettaa ja meni\ntöihin yhtehen kivivilla-tehtahasehen. »Kivivillaa» tehrähän kivestä ja\nse on rakennusainetta. Siinä työs hän keksii ja funteeras ulos näppärän\npuhalluskoneen, jolla sitä kivivillaa isketään seinään ja rakoihin.\nSe oli aivan uutta Amerikaskin. Perusti sitte oman puhallusliikkeen\nja tienas sillä koneella kovasti rahaa. Meinas vielä enemmän, louhii\nsyvän oman kaivannon sitä villakiviä varten, mutta epäonnistui. Kiven\nlaatu petti, siihen sai jättää kaivoksen ja heittää 100 000 dollaria\nrahaa. Se jatkaa nyt kivivillan puhallusliikettä ja tienaa hyvin\nsilläkin, vaikka toiset on varaastanu sen työkalukonemallin ja kovasti\nkilpaalevat. Rahaa on, ettei enää tarvittisi työtä tehräkkään, mutta\n»runnaa» kuitenkin. Hänellä on monia hommia, suuri farmitilakin,\njolla on kasvattanu kerran toista sataa isoa sikaakin, lyöny kaikki\nlihaksi ja lähettäny ne Suomehen avuksi. Hän on lähettäny Suomeen monia\nsatoja lahjapaketteja ja vaatelaatikoita. Pitkältä yli 10 000 taalaa\non hän antanu Suomen hyväksi. Ei luulisi kun katteloo tuota hiljaasta\nvaatimatonta kansanmiestä.\n\nV:na 1948 hän julkaasi huomattavan runokokoelmankin — lauluja\nmenetetystä Karjalasta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nIisakki kirjootti mulle jo Suomehen, että heti kun tänne tuut, niin mä\nviän sun mailman korkeemman rakennuksen katolle, jotta saat heittää\noikee suuren silmäyksen tämän mailman suurimman kaupungin yli. Se on\nEmpire State Building (empäir steit bilding). Keopsin pyramiiti Ekyptis\non vain 480 jalkaa, Eiffeli-tomi Pariisis 984 jalkaa, mutta tämä\npytinki on kun torni ja 1,250 jalkaa korkia. Siinä on 102 kerrosta,\nja monta kerrosta vielä maan alla. Sielä on kaikki kuninkahat ja\nmailmanmatkaajat käynehet ja sun pitää kans käyrä. Mä panin vastahan\njotta mä niin korkialle, mutta se ei auttanu. Sen tornin perustus on\nfriskisti hehtaarin ala. Näköalaravintola on 1,050 jalan korkeurella,\nsitte hissi ja portahat vielä huipulle asti. Siinä rakennukses on\nkauppoja ja konttuuria, 6 400 klasinkruutua, 10 miljoonaa tiiltä\nmuurattu ja käytetty 750 000 paunaa ulkoseinihin krominikkeliä,\nterästä ja alumiinia ja sen laattiapinta-alalle mahtuus 80 000 ihmistä\nseisomhan. Siin'on 61 henkilöhissiä, ja pikahissillä mennähän pohjasta\n86:lle »laattialle» (kerrokseen) niin nopiaa, että vattaa huikaasoo,\n1,000 jalkaa minuutis!\n\nJa niin Iisakki mua yhtenä päivänä vei Hiltan kans sinne. Kyllä se\nraakkules suuri ja komja onkin. Ja väkiä aina tulos ja menos, notta\njonottaa pitää vooruansa. On niitä korkeeta tomirakennuksia New Yorkis\nparikymmentä muutakin, mutta kyllä tämä Emppäir-steitpiltinki viää\nvolin kaikista muista.\n\nSe seisookin erillänsä muista keskikaupungis; ne monet on\nyhres trusas Manhattanin saaren länsipääs. Mutta se seisoo\npaksuna, neliiskulmaasena, kun pystyhyn lyöty parru, kymmenen-\nja viistoistakerroksisten talojen keskeltä se nousoo valkoosen\nteräskiiltävänä, n'otta niskansa on taittaa, kun alhaalta katteloo. 102\nkerrokses on klasiseinäänen ravintola ja ulkopuolella kiertää ympärinsä\nparveke, n'otta saa kattella joka puolelle. Useemmiten leijaaloo savua\nja sumua New Yorkin yllä, mutta sattui olemahan aika kirkasta, jotta\nhyvin näki koko Suur-New Yorkin maaseutua myören. Karut oli alhalla\nkapeeta ojanpohjia, autot kun finkerporia ja ihmiset kun kärpääsiä.\nMutta niitä oli paljo!\n\nNew Yorkki, se Manhattanin saari, on Hudson- ja Pohjoisen-joen välillä\nku pitkulaane pannukakku, joka on viivottimella veretty katuihin\nlännestä itähän ja pohjoosesta etelähän. Puistokarut eli ävenyyt (se\nAve) kulkoo lännestä itään ja striitit eli karut etelästä pohjoosehen.\nPoikki saaren noin koillisesta lounaasehen kulkoo se kuuluusa Broadway\n(brocdvei) eli Leviätie, jolla sijaattoo ne mailman rahapankit,\npörssit ja suurliikkehet. Ei se oo ollenkaan leviä, n. 30—40 m vai,\nmutta se on oikia kaupan ja rahamailman puuronsilmä, ihmisiä kaiken\nfärisiä tupaten täynnä. Käyyn kattomas sitä iltayöstäkin täyres\nvalaastukses, kun tiaatterit, kapakat ja yöelämä kuhisoo. Ja on nämä\nilmootusvalot ja reklaamimeininki eri hommaa täälä, kun kaikki seinät\nja kaupat tulittavat jos millä taivahankaaren färiillä ja konstiilla.\nNe syttyy ja sammuu taas, sätii ja prätii, jotta silmiä huikasoo. Ja\nniin mahrottoman suuria, kymmenkerroksisten talojen seinät on yhtenä\nvalomerenä. Hotelli on kansankapakan vieres, autot huristaa, paloauto\ntulla ulvoo, yömailman kiiltäviä maalattuja piperöösiä, herraa,\ntyömiestä, mustaa, valkoosta, kiinalaasta, mulattia ja pari suomalaasta\nsälliä kapakan ovella präiskäämäs jotta: perkeles!\n\nSiinä samas mailman isoimmas pytingis on se mailman suurin\nelokuvateatterikin nimeltä Radio-City (reidio siti). — Pitihän sekin\nimes nährä. Yks mrs mun sinne veti. Se elokuvateatteri eli »muuvi»\non auki aamusta iltahan. Yhtä mittaa hyrrää konehet ja yhrellä\nmaksulla saa istua niin kauan kun nukuttaa. Ihmisiä on sinnekkin\ntukkimas aina niin paljo kun mahtuu. 4 000—5 000 sinne kai mahtuukin.\nMahrottoman suuri holvikattoone tiaatterisali se onkin. Siin'on\nlehteriäkin ja sivuaitioota niin paljo, etten viittiny kattuakkaa.\nMutta kyllä se komia ja korkia huones on, niin loistavan färinen\nja valaastuslaittehet hienot ja vaihtelevan monenkuvaaset, jotta\nräpytellä piti. Penkkinojatuolit pehmiät ja mukavat, että painuu\nkun mamman villakoppahan. Pari tuntia kai sitä ohjelmaa kesti. Oli\nloistavan luonnollinen färikuva, oli nukketeatteria, koomillista ja\netevää, oli useeta laulunäytelmiä, mailmankuuluja laulajattaria ja\njos mitä, jotta mun rupes jo kaffihammasta jomottamhan. Yleesölle on\nsuuret pehmiämattooset orotushuonehet peiliseinineen, makeismyymälät,\nbaarit ja kaffilat, pesuhuoneet, kylmä ja lämmin vesi, erilliset\npienet saippuanpalat käytettävis ym. Mutta kyllä valmiit ihanat\nvoileivät, äppelpai (omenakropsu), hyvä kaffi, maittila ja paljo\nsokuria joukkohon, sitte Cämel-savukkehet, rasvaasen, kiharapäisen\nneekeriflikan tarjoamina maistuuvat sittekki paremmalta kun elokuvat\nmailman suurimmaskin teatteris. Sielä mailman suurimmas ja upeimmas\nteatteris on näyttämölavastuksen ja sommittelun johtajana suomalaanen\nmies Bruuno Maine. Suomalaasia on soittajina monia Amerikan\nkuuluusimmis orkesteriiskin. Pakkaavat monet vain ryyppäämhän liikaa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSuomalaasilla on täälä Amerikas paljo kaikellaasia yhristyksiä\nja harrastuksia. Ja monet niistä puolen vuosisarankin vanhoja.\nEnsimmäisiä yhristyksiä, mitä suomalaaset Amerikas ovat perustanehet,\non raittiusseurat, joita on, saa sanua, joka kaupungis mihnä vai\nsuomalaasia on vähäki enemmän. Monet niistä ovat olleet vilkkahas\nja yhtämittaases toiminnas jo yli 50 vuotta, julkaasseet painetun\n50-vuotistoimintakertomuksenkin ja toimiivat erelleenkin. Niillä on\nuseimmilla omat velaattomat talotkin suuriné juhlasaleinensa, joita\nvuokraavat muillekin juhla- ja huvitilaasuuksia varten. Sellaisia\nsuuria ja komeita raittiusseuran taloja oli Worcesteris »Sovittajan» ja\nQuinces »Alku»seuran ym. yli 50 v. vanhat raittiustaloot. Ihmettelen\nonko Suomes yhtäkään niin vanhaa, elinvoimaasta ja varakasta\nraittiusseuraa kun täälä Amerikan suomalaasilla on montakymmentä!\n\nRaittiusseurojen jälkeen ja vaikutuksista Amerikan suomalaiset\nsitte oma-alotteisesti rupesivat perustamaan ittellensä seurakuntia\nja kirkkoja. Omin voimin ja nokkinsa ovat saaneet tulla toimeen.\nSuomen evank.-luterilainen kirkkokunta on kokonaan lyöny laimin ja\nunohtanu suuren suomalaas-asutuksen Amerikas. Ruotti ja Norja sen\nsijaan ovat alunalkaan lähettäneet kotimaasta pappeja, jokka ovat\npitänehet maanmiestensä sielunelämästä ja hyvistä harrastuksista huolta\nperustamalla omillensa seurakuntia ja ohjaten heitä siivolliseen\nja vakavaan elämään. Suomen kirkko on jättäny maanmiehensä aivan\nheitteelle ja kantaa siitä suuren vastuun. Ingersollin rienaus ja\njumalattomuuskausi on Amerikan suomalaasihin lyöny syvät jäljet,\njokka loistaa leviälti yhä erelleen maanmiestemme keskuures; sillä\nsuurin osa Amerikan suomalaisista ei kuulu eikä harrasta mitään\nkirkkokuntaa tai uskontoa. On kyllä kaikkia samoja uskonsuuntia ja\nseurakuntia kuin Suomes. On evankeelis-luterilaanen kirkkokunta,\njolla on yli 200 seurakuntaa ja melkee yhtä paljo kirkkoja. Sen\nkeskusjohtona toimii Suomi-synoodi Hancokis. On Lähetys-kirkko,\njoka kai on lähinnä evankeelista suuntaa. Lestadiolaisilla on omat\nkirkkonsa. On »kansalliskirkko»-seurakuntia; arvelen niiren olevan\nlähinnä »vapaakirkollisia». On metodisteja ja paptisteja. Nämä on\npääsuunnat ja kullakin on oma seurakuntansa ja kirkkonsa, mutta niis\non hämmästyttävän vähän »jäseniä», allekin 100; vain pari kolme sataa,\nniin että ihmetellä täytyy, miten ne pystyssä pysyvät ja voivat palkata\npappinsa. Se on pääasias vanha polvi, Suomesta tullehet, vakavahenkiset\nperheet, jokka eri kirkkoohin kuuluvat, mutta surullisen paljo tapaa\nvanhempiakin ihmisiä, varsinkin sosialistien joukos, jokka eivät kuulu\nmihkään kirkkoon, haurataankin vain maallisiin menoin ja korupuhein.\n\nAmerikkalaiset ihmiset, jokka yleensä antavat arvua ja kunnioittaavat\nuskonnollisia ihmisiä, ja kuuluuvat itte kirkkoohin, ouroksuuvat ja\npaheksuuvat »pakanoota».\n\nSuomalaasten toinen polvi, Amerikassa syntynehet ja enklantilaasen\nkoulun käynehet mennessään paljolta naimisihin »toiskielisten» kans,\nliittyyvät samalla johonkin enklanninkieliseen kirkkoon. Suomalaisia\nkirkois pirethän jo enklanninkielellä vakinaasestikki saarnoja.\nVanha polvi kaatuu, ja nuorempi väki on jokapäivääses elämäs jo niin\ntottunu käyttämähän enkliskaa, että se on heille helpompaa ja tuntuu\n»luonnollisemmaltakin». Nuori polvi amerikkalaastuu koulus, toverit\npuhuu maan kieltä, se on kaikkien yhteenen kieli työs ja karuulla,\nniin että maas syntynehet nuoret ei paljo suomia enää osaakkaa. On\naivan ummikkojakin ja sellaasia, jokka häpeeväkkin vanhempiensa\nhuonua englanninkielen puhettaitoa — eiväkkä tahro eroottautuakkaan\namerikkalaasista.\n\nMutta paljo on vielä perheetä, joissa lapset kolmannes ja neljänneskin\npolves vaaliivat vanhempiensa kieltä, rakastaavat Suomia, vaikkeivät\noo nähneet eikä koskaan käynehet sielä, osaavat ja puhuuvat vielä\nsitä. Niinhän pitääs ollakkin, se on välttämätööntäkin, että Amerikan\nkansalaaset oppisivat ja taitaisivat virheettömästi enklantia, mutta\nvaalisivat myös oman kansansa kieltä, niin kun ranskalaaset, jokka\nkeskenään ja kotioloos aina käyttäävät ranskaa vaikka suku on asunu jo\nsatoja vuosia Amerikoos.\n\nTuntuu ourolta istua vieraasilla erään sukulaaseni tyttären perhees,\njoka on toiskielisen kans naimisis. Tytärkään ei enää tahtonu muistaa\nsuomen sanoja ja lapset ympärillä puhuuvat vain enkliskaa. Hauskaa oli\nkuunnella vanhanpolven puhuvan kukin oman maakuntansa Suomen murteita.\nSavolaaset viänti ja kiänti niin kun Iii- ja salamella, karjalaaset\nlirkuttivat liukkahasti »miu mau» mukkaa ja eteläpohjalaaset puhuuvat\n»meirän äireestä ja faarista» niinku Kyröön mailla. Paljo kuulen täälä\nsellaasia vanhoja sanoja, joita ei oo itte enää muistanukkaa. Ja täälä\nsyntynehet, korkeetakin oppikouluja käynehet, huoliteltua enklantia\npuhuvat täyret missit ja »leidit» (hienot naiset), jokka kotonansa ovat\noppineet suomenkielen vanhemmiltansa, puhuuvat sitä Suomen murretta,\njostapäin heirän vanhempansa on lähtenehet. Eteläpohjalaanen ärrä\nkaikuu ylimpänä muita. Reirua ja rentua väkiä!\n\nNiin, uskontoja ja kirkkoja Amerikas on tietysti kans enempi ja\nkaikellaasia, kun mihnää muus maas. Tietäähän sen, kun on kaikkia\nkansallisuuksia ja rotuja, valkoosia, mustia, keltaasia ja pruunia,\nja kaikki ovat tuonehet omat uskonsa ja pappinsa mukanansa. New\nYorkis sillä neekerien jumalalla, »Isä Taivaisella» on kirkkonsa ja\nopetuslapsensa. Se on ns. Harlemin kaupunginosas itte New Yorkis, johna\nasustaa vieläkin paljo suomalaasia, mutta yrittäävät muuttaa pois\nneekerien takia, jokka on likaasia ja kavalia kavereita, ja jokka yhä\nvain valtaavat taloja ittellensä.\n\nKäyyn kattomas ulkua sitä neekerien jumalan kirkkua ja huushollia.\nSe on vain tavallinen rakennus, johna Isän mustilla »enkeliillä» on\nsuuri salinsa ja ruokalansa. Isän enkelit käyvät töis ja tuoovat\nrahansa hänelle. Hän jakaa ruokaa niillekki uskovaasille, jokka ei\naina työtä tee. Ne laulaa, soittaa ja pitäävät kovaa mekastusta. Jokin\nsuomalaanenki kuuluu hänen opetuslapsihinsa. Muutama vuosi sitte otti\nIsä nuoren valkoosen flikan akaksensa. Se oli sitten mustien valkoonen\n»jumalan äitee», mutta nyt ne on kuulemma eronnehet.\n\n»Isä-jumala» itte ei saa asua New Yorkis. Hänellä on siksi sekavat\nasiat, että hänet heti fangitaas New Yorkin valtios. Siksi hän\nasuukin johnakin toises valtios ja tuloo vain sunnuntaisin New Yorkin\nseurakuntahansa, sillä lakimääräykset on kuulemma täs tapaukses niin\nhassut, että häntä ei saa sapattina pirättää. Se on aika liukas ukko.\nKun häntä syytettihin siitä, että hän esiintyy jumalana, niin sanoo\näijä vain, että mitä hän sille mahtaa, jos ihmiset nimittää häntä\njumalaksi. — Puhutaan, että jokin valkoone miljunääri on sen takana ja\nrahottaa sitä.\n\nUskonnon asioos Amerikka on oikee Soroman ja Komoran sekamelska. Ja\nmitä suomalaasten asemahan tuloo, niin Suomen luteerilaasen kirkon\npitääs ruveta tekemähän pakanalähetystyötä Amerikas ennen kun keltaasta\nKiinaa ja mustaa Afrikkaa — ja auttaa ja asettua yhteytehen enempi\nSuomi-synoodin, erillisen tytärkirkon kans.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNew Yorkis ja Brooklynis on suomalaasilla monia yhristyksiä ja seuroja,\nyli viiskymmentäkin vuotta toiminehia. Mainitten eres muutamia, joihin\noon tutustunu.\n\nItte New Yorkis toimii vilkkaasti New Yorkin Kansallisseura ja sen\npuheenjohtajana on jo useeta vuosia ollu Matti Punkari, friski ja\nrauhallinen mies Ylistarosta. Seura on väkevästi isänmaallismielinen\nja toiminu sotavuosien aikana monella muotoa Suomen hyväksi. Sillä\non suuri klubihuoneisto, kirjasto, pelivärkit ja »pallohuonehet»,\nbiljaardi. Pitäävät viikottaan hauskoja ohjelmallisia iltoja, joista\nei yhteeslaulu ja soitto puutu, kun Klapuri, lukkarin poika Kälviältä,\nistuu flyykelin äärehen. Hauska tuttavuus oli juutalaanen lakimies\nSamuel Rosenthal, joka aina on suomalaasten mukana ja on oppinu\nsuomiaki ja laulaa suomalaasia kansanlaulujakin komialla tenoriäänellä,\nkun paras taiteelija. »Se on meirän loijari», ne tykkäävät ja kehuuvat\nkaikki sitä. Iloonen ja hauska mies onkin. Hän on hoitanu ilmaaseksi\nkaikki seuran lakiasiat ja avustanu paljo Suomia.\n\nTästä piiristä lähti monia vapaehtoosina Suomen talvisotahan, kaksi\nkaatuikin. Antero Lundson talvisoras ja Antti Siltanen jälkimmääses.\nSeura keräs talvisoran aikana 14 000 taalaa Suomen hyväksi ja\nlährätti välirauhan aikana 140 000 savuketta sotilaille. Viime vuonna\nkeräs seura 2 000 taalaa Suomen hätää kärsiville. Seuran seinällä\nkomeeloo historiallinen muisto talvisorasta. Se on uljas hirvennahka,\njonka jääkärikapteeni A.O. Penttilä, se nuorin Saksan jääkäreistä,\njoka silloon palveli Aittojoen—Tolvajärven lohkolla, on toimittanu\nAmerikkahan. Lohkolla syttyi eräänä yönä kiivas summittaanen taistelu\nilman hyökkäystä, ja kun aamu valkeni, havaattiin molemmin puolin,\nettä »ei kenenkään maalla» oli kaatunu komia hirvi. Sitä himoottivat\nmiehet kummaltakin puolen, mutta Penttilän miehet sen saivat\nhinatuksi ittellensä ja pistivät hyvät lihat poskehensa. Mutta nahaan\nehrootti kapt. Penttilä lähretettäväksi kaveriillensa, New Yorkin\nKansallisseurahan Amerikkahan. Ja sitä varte se viätihin parkattavaksi\nlähipitäjähän nahkuri Kuismalle. Talvisoras Kuismakin joutuu kiiruhusti\njättämhän kotoseutunsa, mutta kuoppas maahan sen hirvennahaan ja\nsinne se jäi. Tuli toinen sota, karvari pääsi takaasi kotiansa, löyti\nnahkansa ja laittoo valmihiksi New Yorkin Kansallisseuralle sen\nsilloon luvatun hirvennahaan, n'otta seura sai sen vasta syksyllä 1945\nseinällensä. Ja sielä se nyt on!\n\nTalvisoran jälkehen otti seura hoidokikseen kaksi sotaleski\nLindströmin, Laviasta, lasta 7-päisestä lapsiparvesta, mutta on\nkustantanu oman asumuksenkin leskelle ja huolehtinu koko perheen\ntoimehentulosta. Rahaa jatkuvasti ja monet lahjapaketit on lähetetty.\nSeura on vankkaa isänmaallista väkeä. Sen englantilaanen virallinen\nnimi on »The Loyal Finns of New York», ja kuvastaa sen poliitista\nasennetta.\n\nBrooklynin puolella on myös Kansallisseura Imatra, jo 50 vuotta\ntäyttäny, jolla on oma suuri »haalinsa», eli seuratalo; yläkerras\ntilava juhlasali näyttämöinensä ja alakerras suuri ravintolahuoneisto.\nSen puheenjohtajana toimii nyt saunanomistaja Ketola. Olin sielläkin\npuhumas ja väkiä oli huonehen täyreltä. Imatralla on tilava\nnurmikkopihamaa, johna kesääsin toimehenpannaan suuria ulkoilmajuhlia.\nNyt sielä seisoo suuri lauroosta rakennettu »Honor of Roll», se on\nkunniataulu, jossa oli toistasataa nimiä seuran jäsenistä, jokka\nottivat osaa viimeeseen Amerikan sotaan. Siinä on tuttuja nimiä\njokaasesta Etelä-Pohjanmaankin pitäjästä. Tuollaasia kunniatauluja\nnäköö täälä paljo ulkosalla. Ja kirkoos ja yhristysten seinillä on\nvalkoosella pohjalla punareunaasis lipuus yhtä monta mustaa tähtiä kuin\nseurakunnan tai yhristyksen jäsenistä otti osaa sotahan. Kultaaset\ntähret yläosas ilmoittaa, montako heistä on kaatunu sankareina.\n\nLähellä New Yorkin Kansallisseuraa siinä 125:llä karulla, melkeen\nvastapäätä, on Amerikan suomalaasilla Aseveljillä kans oma\nklubihuoneistonsa. Sen puheenjohtajana oli silloon Paavo Tiilikainen\nVaasasta. Seuran ovat aluuksi perustaneet Suomen Vapaussoran miehet,\nmutta talvisoran jälkeen muutettiin sen nimi niin, että siihen voi\nkuulua kaikkiin Suur-Suomen sotiinkin osallistunehet miehet Amerikan\nmantereella. Tapasin Yrjö Lehdon Vaasasta, jok'oli vapaaehtoosena\ntalvisoras, samoon Ture von Alfthanin, ent. Alajärven nimismiehen\npojan, Vaasan ruots. lyseoa käyneen, Taavetti Niskasen, Heikki\nTuorin ym. — Erkki Lavasti on hierojana »Washington Dii Siis» ja\nErland Korsberg, vaasalaisia, asustaa nyt Kanaatan puolella. — Sielä\nvietettihin juuri Oskari Sorsan, myös talvisoran mies, 50-vuotis\njuhlia, ja kun se ei polta, niin sille oli hommattu isoo notkovartinen\nSuomen piippu lahjaksi. Tapasin sielä sen jääkärikapteeni Penttilänkin,\njoka talvisoras korotettiin majuriksi, mutta on ollu kahres Meksikon\nsoraskin ja sielä korootettu everstiksi. Ei menny nyt Amerikan\njoukkoohin, kun pelkäs, että voirahan lähettää Suomea vastaan. Se poika\non käyny 11 sotaa, taistellu Latvias ja Puolaskin, paitti omis ja\nheimosoris.\n\nSaman tien mainitten, että ainua Lotta-yhristys mailmas (v. 1947)\ntoimii nyt Brooklynis »Kalevan Naisten» haalilla. Se syntyi Mrs Tyyne\nSjöblomin alootteesta siten, 16.1.1940, että monien suomalaasseurojen\nompeluiltoja Suomen hyväksi pitäneet naiset kerääntyivät yhteen\n»letiksi», 30 naisen voimalla, rva Sjöblom valittiin puheenjohtajaksi\nja rahastonhoitajaksi mrs Lydia Nylander, jotka ovat toimissaan\nerelleenkin ja jatkavat työtä. Tehtiin ompelutöitä, kerättiin ja\nkurottiin Suomen sotilahien hyväksi. Pirettihin myyjäisiä, kahviaasia\nja arpajaasia ja saatihinkin kokohon huomattavia summia. Lisäksi\nsamat naiset olivat innolla mukana muitten avustusyhristysten puuhis.\nHeillä oli kaks kummilasta ja Suomen Huollolle ne olivat lährettäneet\ntoistasataa pakettia. Oli taas lährös suuri lootikko, yli 300\ntaalan erestä, vaatetta ja ruokatavaraa kummikerholle. He ovat myös\nlährettänehet Suomeen proteeseja invalideille.\n\nSyynkuun 23. p:nä 1947 oli Lotilla illanvietto, jossa toimittaja,\nmaisteri Alli Wiherheimo Suomesta oli puhumas »kaffilla lehmiä»\nköyhille sotaleskille. Oli pyyretty lahjana tuomaan kaffipurkkia ja\nniitä kerääntyi suurelle pöyrälle aika röykkiö, niin että niillä\nlaskettiin saatavan, kun Suomes myirähän luvalla vapaas kaupas, kaks\nlehmää — ja hyvänpuoloonen vasikka!\n\nVielä mainitten New Yorkin suomalaasten yhteespyrinnööstä, että niill'\non Harlemin puolella, joka on vanhaa suomalaasten asuma-alaa, viime\nvuonna 50 vuotta täyttäny raittiusseura »Tähti», jonka puheenjohtajana\non kauan aikaa toiminu Maija Pentinmäki. Niillä on oma pieni korikas\nhuoneistonsa ja aika suuri kirjasto, jota runsaasti käytetään.\nTähti-seura on siitä huomattava, jotta se on varakas ja hoitanu aina\nhyvin asiansa. Sillä on kokonaasta kolme taloa, joiren vuokrista se saa\nhyvät rahat.\n\nNew Yorkis on myös »Suomalaiset Naisvoimistelijat»-seura toiminu jo 15\nvuotta ja kuuluu se Suomen Liikuntakasvatusliittohon. Harjoituksia on\njoka viikko Kansallisseuralla ja jäseniä n. 40. Sen puheenjohtajana\non Kerttu Henriksson ja sihteerinä Hilja Sang (mies virolainen, siitä\nnimi).\n\nSuomalaiset urheilijat kuuluvat jo ennen mainittemaani Finnish American\nAtletic Clubiin, jota johtaa Emil Elo. Siihen ovat kuuluneet monet\nmaineikkaat juoksijat niinkun Ville Ritola ja Ville Kyrönen, jokka\nmolemmat oon tavannu, Kaarlo Koski-Korholin, Hannes Kolehmainen,\njonka poika on kuulemma täälä New-Jerseyn puolella, kertoo mulle eräs\nitalialaanen parturi, kun olin hiuksia kluppoottamas. Sanoo tuntevansa\nHanneksen hyvin, se aina leikkootti tukkansa hänellä. Se lähretti\nHannekselle tervhyysiä. Osas jonkin sanan suomiakin ja kehuu akkaansa,\njoka on suomalaane, piti muakin melkee sukulaasena ja valeli kovasti\nhyvänhajun voiteeta niskahani. Ent. kiekonheiton maailmanmestari\nArmas Taipale elelöö kans suomalaasten joukos, samoon kun painija\nSaku Hevonpää, joka on jo vanha kiltti miäs. »Atleettiklupi» on paljo\ntoiminu Suomen hyväksi, keränny varoja Suomelle osanottoa varte\nolympialaasihin kisoohin, kustantanu itte miehiä ja voittanu monia\nsuuria kilpaaluja täälä.\n\nSitte on tietysti työväellä omia yhristyksiä. Suurin niistä on\n»Kansanvallan Liitto», sosialitemokraattinen, joka sen suuren »fift\navenyyn» taloon omistaa.\n\nKommunistiilla on kans oma kiukkuunen porukkansa, jonka on käyny\nhuonosti. Niill' oli suuri oma talookin, jonka olivat rakentanehet\npääasias palvelukses kulkevilta naisilta saaruulla »toveri-lainoolla».\nNiiren hommat meni konkurssihin ja »toveriilta» narratut hikiset rahat,\nkokonaista 185 000 taalaa, meni tuulehen. Talo myitihin ja kommunistit\najettihin pihalle. Nyt on itku ja hammasten kiristys suuri. Oli niillä\nsuomalaanen saunakin, mutta sen on vallannehet neekerit niiltä.\n\nNew Yorkis ilmestyy myös Amerikan suomalaasten kommunistien sanomalehti\nnimeltä: »Eteenpäin». Se on ollu monta kertaa henkihieveris, mutta\navunkeräyksillä on saatu paperia ja kai muutaki apua, niin että se\nkuukausi sitten ilmestyi, oikee moniosaasena Suomen juhlanumerona.\nKeräsivät ilmootuksia ja onnitteluja, että saivat painetuksi\ntarkootuksella pökkööttää uskonveljiä ja Suomen kansaa, että tällääne\njymy kommunistilehti täälä muka ilmestyy. Ovelasti tehtykin: kun ne nyt\nsitä lährättivät sinne Suomehen ja kommunistit sitä sielä lukoovat ja\nnäyttelöövät muillekkin, niin mistäs Suomes sitä käsitethän, luullahan\nvain ja väitethän jotta: siinäs nyt näjettä: Amerikan suomalaaset\ntyölääset ovat kaikki — kommunistia!\n\nSiinä oli kirjootuksia eri puolilta Amerikkaa, esim. näin: »Me\nWorcesterin suomalaaset työlääset lähetämmä tuliset terveeset teille\nSuomen 'työtätekevälle kansalle', jokka ootta tositemokraatteja ja\nkommunisteja, painakaa päälle vain, me annamma teille kaiken tukemma!»\n\nNiin kirjoottaa jokin iikka paikkakuntansa _kaikkien_ suomalaasten\npuolesta ja nimis. Ja sielä Suomes tietysti on yksinkertaasia ihmisiä,\njokka uskoovat, jotta kommunistit on täälä suurena enemmistönä\nsuomalaasten joukos!\n\nSe on aivan päinvastoon; kommunistia ei oo kun pikkuune rähisevä\njoukko, joka viimmeesiänsä yrittää huutaa, sillä kansan mielialat on\nkiäntyny ja täälä jyrkästi vastustetaan kommunismia. Niitä potkii\nvaltio, kaupungit ja yksityyset työnantajat pois töistä jotta niillä on\nkuumat oltavat nyt täälä.\n\nFitchburis näytti mulle sitä Eteenpäin lehren numerua yks mies ja manas\njotta:\n\n— Katto ny, peijakas vie, tuos on meirän urheiluseuran 20 vuotta vanha\nkuva, ja tuo tuos oon minä — ja ny ne Suomes luuloo, jotta mäkin oon\nkommunisti, ja me kaikki vusterilaaset!\n\n— Kyllä ne on aika roistoja, kun tualla lailla yrittäävät narrata\nihmisiä Suomes! — Täälä ei oo kun joku noukka enää niitä mettäpössöjä.\n\nJa pyytivät mua että\n\n— Kirjoottakaa ny Te Suomehen, jotta valtavasti suurin osa Amerikan\nsuomalaasista on oikeeta ihmisiä, ja on aina ollukki, eikä mitään\nkomuja.\n\nAmerikas on kaks suomalaasta pikkuusta kommunistilehtiä, jokka lukoo\nja saksii mitä Suomen kommunistilehret räpäköövät. Ja nämä vielä\nheikoolla voimillansa koittaavat ulvua ja valehrella purevamminkin.\nNiinpä Eteenpäin-lehti haukkui munkin parahansa mukahan, ennen kun eres\nAmerikkahan astuunkaan. Kiitoksia vain reklaamista, vaivaa niillä siinä\noli!\n\nKävin kattomas Matti Kurikan hautakiveä Brooklynin suurella kaunihilla\nhautausmaalla, Greenwoodis (Vihreä-mettäs). Siinä on pieni kivi, kolme\nsuomalaista haurattu saman kiven eteen, ja siinä Kalevan Ritarien\nmerkki, kolmikulmios K.R. — Se levoton sielu, Inkerin suomalaanen Matti\nKurikka kuoli täälä tammik. 10. p:nä 1915.\n\nBrooklynin Kalevan Naiset ovat myinehet omistamansa taloon 7. Avenyyn\nkolmas. Sen osti yks suomalaanen nainen joka vuokras siitä nyt huonehia\nja juhlasalia, ja pärjäs hyvin. Sielä kokoontuu myös naisyhristys\n»Pyrkijä», joka on kans jo yli 50 v. vanha ja on muorostunu\nhautausapurenkahaksi jäsenilleen.\n\nBrooklynis on Amerikan ainoa suomenkielinen Pelastusarmeijakin jolla on\noma velaatoon talookin. Sen johtajana v:sta 1922 oli vanha uskollinen\nmies Hannes Eerola, jonka kaikki sielä tunti, ja hänen vaimonsa Anna\n(Kangasvuori-Moberg) Hämeenlinnasta. Eerola oli Tampereelta, n. 70\nvanha ja työssään harmaantunu. Rouva lähti takaasin Suomehen. Ne\npiti kokouksia aikuusille kahreesti viikos, sunnuntaikoulua, oli\nhyvä 15-henkinen torvisoittokunta, kitarakuoro, partiopoika- ja\ntyttö-osastot sekä pienten lasten »Päivänsäde». Nuorta väkiä oli\nrunsahastikin, mutta vanhapolvi väheni.\n\nEerola toimitteloo kaikellaasia laupeuren asioota, kulkoo sairaaloos,\nvälittää tietoja Suomehen, myii Suomen Sotahuutoa. Tämä supisuomalaanen\nPelastusarmeija kuului alaosastona Amerikan skandinaaviseen jaostoon.\nOminsa piti tulla toimeen. Eerola kulki iltakauret tapaamas suomalaasia\nkapakoos, myiren Sotahuutoa ja enklanninkielistä »The War Cray»\n(-sotahuuto). Suomehen on tämä osasto lährättäny kans paljon apua ja\nyksityysiä pakettia. Ompeluseura toimii, kutoo ja lährättää Suomehen\nvillatavaraa. Eräs vanha mummo, yli 70-vuotias Ida Peltonen, tikkus yhä\nvielä joka päivä sukkia Suomehen!\n\n       *       *       *       *       *\n\nOottako kuullu, jotta tämä Brooklynin korkeen kohta, Pukinmäki,\nniin kuin suomalaaset sanoo, eli Sunset-puiston ympäristö on niin\nsuomalaasta, jotta toiskielisetkin sanoovat sitä — _Finntown’iksi_,\nse on Suomalaiskaupungiksi. Suomia kuuloo joka paikas ympärillänsä.\nOnhan sielä vähä »skandinaavejakin», mutta italialaiset tuloo\nhyvin suomalaasten kans toimehen ja niitä on enetin suomalaasten\njälkehen. Hyvihin aikoohi suomalaaset ottivat haltuhunsa Brooklynis\nPukinmäjen, sen korkeimman paikan, Sunset-vuoren, ja asuuvat sen\nympärille osuustalonsa. Nyt niill' on parhaat paikat, lähes 30\nneliikerroksista, täysin uurenaikaasilla mukavuuksilla varustettua\nasuntoosuuskunta-taloa, yhteensä n. 10 miljoonan taalan arvosta.\nSuomalaaset valittivat tämän hyvän paikan ennen kun kaupunki oli tänne\nvielä levennykkää ja pitäävät nyt kynsinhampahin ja yhteestuumin kiinni\ntaloostansa, »etteivät myy vierahille».\n\nTyöolojen vaihtelevaisuuresta johtuu, että usiat joutuvat muuttamhan\ntoisille paikkakunnille ja myimähän asuntonsa. Kertoovat, että täälä\nparikymmentä vuotta sitten oli niin huono aika, että miehet eivät\nsaanehet mitään työtä vaikka kuinka yrittivät. Joutuuvat olemhan monta\nvuottakin ilman ansiotyötä.\n\nSilloon suomalaaset naiset, perheen emännätkin, menivät »piikomahan»\nrikkahisiin perheesiin päiväpalvelijoiksi, elättivät miehensä ja\nperheensä ja pelastivat vielä taloonsakin, jottei niitä veloosta myity.\nMiehet istuuvat silloon kotona, keittivät, pesivät ja hoitivat lapsekki.\n\nKun Amerikoos on »huono aika», niin se onkin niin huono ja kovaa aikaa,\nettei Suomes siitä tieretäkkää. Suomalaaset naiset täälä vasta »miehiä»\novakkin, ansaattoovat siinä kun miehekki, ja elättäävät monta juoppua\nmiestänsäkki.\n\nEi se, kuulkaa, monaastikkaa niin hyvää ja helppua täälä oo, kun te\nsielä Suomes luuletta. Varsinkin aviovaimon elämä. Täälä on joka sentti\nhikisen ja armottoman työn täkana. Jos Suomes tehtääs niin työtä ja\nyritetääs rahapenniä kiinni saara kun täälä Amerikoos, niin kyllä\nsieläki eletääs ja rikastutaas.\n\nTäälä teköö miehet mitä työtä tahansa, ja pitää tehrä. Yhtenä päivänä\non sellaasta jopia, toisena aivan toista. Ei vain kaupungiis, vaan\nmaaseurullakin: mitä kulloonkin ethen sattuu. On tietystikin jokin\nammattikin, kun sitä työtä on, mutta tehrähän mitä työtä tahansa, josta\nvain tienathan. Kaupungeis on suomalaaset paljolta »karpintereitä» eli\nkirves- ja rakennusmiehiä, vaikkeivät Suomes olsi koskaa kirvestä käres\npitänehekkää. Mutta täälä täytyy ja kova elämä opettaa.\n\nSe karpinterin työkin on sitte niin erikoostunu, jotta yks porukka\nteköö yhtä työtä, esimerkiksi laittaa ovia ja ikkunoota, toinen teköö\nvai laattioota. Yleensä Amerikas vain sahatahan ja naulathan puuta ja\nrautaa. Rakennusainehet tuorahan paikalle niin valmiina, ettei muuta\nkun sahata, naulata tai kruuvata paikoollensa.\n\nJa aina on hirviä hoppu. Ja pitkät matkat, kun esikaupungiis ja kaukana\nmaaseurullakin asutahan ja kuljetahan junilla, maanalaasilla, tai\najetahan omalla »kaaralla» töihin aamuun, illoon. Siihen työpaikalle\nmenoon menöö aikaa New Yorkiskin monilta toista tuntia.\n\nKun töihin lährethän yleensä samoohin aikoohin, niin junat ja\nmaanalaaset vaunut on silloon tupaten täynnä kun silakka-astiat. Joutuu\nseisomhan hirviäs puristukses ja huonos ilmas yksillä jalaantiloolla\nmoni toistakin tiimaa — tullen mennen. Että se koskoo ihmisen jalkoohin\nja hermoohin, on sanomatta selvää. Siksi näköökin täälä niin paljo\nkulunehia, tylsiä ja kovia naamoja. Ja välinpitämättömiä ihmisiä, jokka\nei toisista mitään piittaa, ajaavat ja ajatteloovat vain omia asioota.\n\nNiin on asiat, jotta jota suureet kaupunki ja eneet ihmisiä, sitä\nyksinääsempi ihminen on, ja tuntoo ittensä.\n\nKatteloohan sitä toisia, mutta mitä mua vie rahat ihmiset liikuttaa!\nIhminen elää sellaases ihmismeres vain itteksensä ja tuntoo\nyksinääsyytensä. Kun on vielä suures vieraskielises maas, niin Suomesta\ntullu vanha polvi, jonka on vaikiaa oppia pian maan kieltäkin, käpertyy\nkuorehensa ja muisteloo vanhaa synnyinmaatansa, Suomia, jonka aika\nkultaa niin ihmeellisen kaunihiksi ja rakkahaksi, melkeen menetetyksi\nparatiisiksi. Siksi suomalaaset niin kuin muutkin kansallisuuret\nhakoovat toistensa seuraa, perustaavat monellaasia yhristyksiä,\nsoittavat ja laulavat kotimaansa kansallisia tuttuja lauluja. Koettavat\nsäilyttää kansallisia tapojansa ja isäänsä perintehiä vaalia.\n\nLaulua, varsinkin yhteeslauluja, harrastaavat Amerikan suomalaaset\nkokouksissaan ja yhteentullessansa pieneskin piiris. Sielä kuuloo\noikeen syrämmen pohjasta verettävän kansakouluus Suomes opittuja\nlauluja. Paljo esiintyy niiren iltamis yksinlaulua: toisen polven monet\nlaulajattaret esittää oikee taiteellisesti koulutettua soololaulua\nsuomeksi ja englanninkielellä. Kirkkokuoroja on paljo ja kaunista\nyksinlaulua esitetään usein kirkoos.\n\nNew Yorkis toimii jo kai kolmattakymmentä vuotta suuri valiokuoro,\nLaulumiehet jatkuvasti, esittäen vaativia ohjelmia suuris\nkonsertiissansa vuosittain ihan parhaimpien kotimaan kuorojen\nveroisesti. Sen henkisenä isänä ja moottorina toimii toimittaja Yrjö\nSjöblom, joka on vuosikymmeniä ollu vilkkahas yhteyres Suomen laulun ja\nmusiikin johtomiehiin, mm. Jean Sibeliukseen, jolta hänellä on suuri\nkirjeenvaihto hallussaan. Kuoron johtajana on toiminu toistakymmentä\nvuotta toimittaja Jallu Honkonen (asuu nyt Fitchpuris), joka on\nlukkarinpoika Saarijärveltä. Hän on intohimoonen musiikkimies,\nsuorastaan »elää» sävelis ja säveltää ittekkin, on julkaassu englannin-\nja suomenkielisiä teoksiaan. Lisäksi hän koko Amerikas oloaikanaan on\ntoiminu ev.lut. kirkoos palkattomana urkurilukkarina, kuten nykyäänkin\nFitchburis »Hillilän kirkos».\n\nMutta Yrjö Sjöblom, hän se on, joka on järjestäny täälä ja hoitanu\nYL:n ja Klemetin suuret vieraalukonsertit tietystikin monien muiren\nsuomalaasten avustamana. Sellaasten matkojen järjestelys täälä\nvasta taitoa ja sisua tarvitahankin. Mutta ennen kaikkia uhrimieltä\ntyöskennellä Suomen nimen ja maineen tunnetuksi tekemiseksi\nvaikutusvaltaasis amerikkalaasis ja vaativis taiteellisia piireis,\njoihin vain ylen harvan suomalaisen sormet pystyy.\n\nNoiren suomalaasten valiokuorojen menestys täällä oli loistava ja\nväkevä isku Suomen sivistyksen puolesta. Ne valloottivat paljo hartahia\nSuomen ystäviä, toivat suuren Amerikan tietoosuutehen, että kulttuurin\nja taiteen alallakin tehrään Suomes ihmeetä. Sibeliuksen musiikki onkin\nkaikkeen korkeemmas kurssis täälä. Saa sanoa sitä soitettavan joka\npäivä täälä rarios ja parahis orkesteriis.\n\nKukas se tämä Yrjö Sjöblomi sitte on? Hän on syntyisin Teuvalta,\nnuorena miehenä tullu tänne Amerikoihin, käyny sielä enklanninkielistä\nklassillista linjaa »college'is», toiminu suomalaasis lehris, mutta on\ntoimittajana ollu jo vuosia Amerikan suures ja arvovaltaisimmas lehres\n»New York Times'is» sen kirjallistaiteellises osastos.\n\nChicagos ilmestyy Amerikan suurin lehti »Chicago Tribune». Lähinnä\nsitä on juuri N.Y. Times, mutta sitä piretähän parahimpana ja\nluotettavimpana uutislehtenä sekä tällä että sillä puolella Atlanttia.\nMonimiljoonaasia painoksia molemmat julkaasoovat päivittäin ja\nsunnuntaisin satasivuisia klimppiä, johna on »kaikille jotakin»,\neri alojen plaria, ja kaikille yhteesesti 12-sivuisiakin erivärillä\npainettuja Mikkihiiren ja kissin-kuva-lehtiä, joita nämä amerikkalaaset\npääasias lukocvakki ja seuraavat!\n\nYrjö Sjöblom on monena päivänä kaarallansa hyppööttäny mua New Yorkin\npahimmis autotungoksis, näyttäny kaupunkia ja seliittäny. Hänhän,\namerikkalaanen lehtimies, tämän hälinän ja sopan parahiten tietää ja\ntuntookin. Aika pöhköö Suomesta tullu lehtimies täälä aluuksi tuntee\nolevansakin. On torella kuin hullu myllys, siksi uutta ja outua tuntuu\ntämä Amerikka esti olevan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nAmerikan suomalaaset ovat tuonehet Suomesta mukanansa myös\nosuustoiminnan ja alkaneet osuustoimintamuoron ensimmääsenä Amerikas.\nSuomalaasilla onkin eri puolilla maata osuuskauppoja ja liikkeetä,\njoilla toisilla on keskusliikkeetäkin. Varsinkin suomalaaset\nkanafarmarit toisilla paikkakunnilla ovat pitkälle päässeet\nyhteesostoos ja myinniis. Mutta nyt on muistettava, että eri valtioos\non lainsääräntö erilaasta, niin että osuustoimintakin on erilaasta eri\npuolilla ja valtioos.\n\nNew Yorkis on Brooklynin suomalaasilla aika huomattava ja keskeenen\nosuuskauppa ja liike, jota enklantilaasesta nimestä lyhentään sanotaan,\nja se käyttääkin tuotteessaan vain »Fincc»-nimiä. Se merkittöö:\nsuomalaanen komppania. — Finco on perustettu 1917. Sillä on oma komea\nkivitalo »9. även» kulmas, keskellä »Fintaunia». Siinä on liha-,\nvihannes- ja purkkiruokakauppa, johna amerikkalaasehen tapahan tavara\non hyllyyllä ja tiskillä suurina röykkiöönä. Ihmiset saa kulkia\nympärinsä, noukkia sylihinsä eli kaupas olevihin pyöräkärryyhin mitä\nostaavat ja sitte oven suus maksaa kassahan, mitä ottaavat. Ja paljo\nkaikesta laista Fincon puoris onkin purkkiruokaa, niin kun suuris\n»kymppisentin» amerikkalaasis tavarataloos, jokk'on monikerroksisia.\n\nSaa sanua, että Amerikas on nyt kaikkia ruokaa »purkis» ja pellikannus:\nrusinat, jauhot ja vellit, valmiiksi keitettyjä perunootakin, piffit,\npaistit, vihannekset, valmihia sokerikakkuja, soosit, mausteet ja\nliemet, n'ottei tarvitte kun aukaasta astia ja syörä sellaasena\ntai vähä lämmittää. Ja vieläki on halpaa, vaikka sanoovat nyt\npuolella sotien jälkeen tyyristynehen, kun vertaa mitä saa työmiehen\ntuntipalkalla. Saa tietysti ostaa hajallansakkin ruokatavaraa, ja se on\nsilloon halvempaa.\n\nAmerikkalaasten, myös suomalaasten ruokatapoohin kuului, että pöytähän\ntuorahan ensiksi klasi raikasta juomavettä, aina ravintolooskin. Ja\nsitte klasi jotakin »juusia», herelmämehua, useen tomaattimehua,\nappelsiini- tai kreip-juusia, josta mä tykkäsin. Se on pirteää,\nkirpiän-imelää ja viöö hyvin janon. Trönäsinkin sitä aluuksi työkseni,\nmutta kun kaikkia makiaa ja hyvää oli aina saatavis, ei enää paljokaan\nvälittänyt. Ihminen kun on sellaane.\n\n— Yleensä syörähän paljo makoosia ruokia, vihanneksia ja herelmiä. Ja\njälkiruokana on isoo präiskäles omenapiirakkaa eli »äppel-paita» kaffin\nkans.\n\nFincon johto on pienen suomalaasen kantajoukon niskoolla, sillä\nsuomalaasten suuri joukko ja jäsenistökin on hajanaasta ja\nvälinpitämätööntä liikkeestänsä, ostaavat mistä vain mielestänsä\nhalvimmalla saavat, niin että kilpaalu on ankaraa. Liikkeellä on oma\nhyvä leipomo ja nisupuori, valmistetahan kaikkia lajia, myös oikeen\nkomjaa ja hyvää suomalaasta näkkileipää, limppuja, sokerikaakkuja ja\nleivonnaasia. Korvapuustit on niin hyviä, tietäähän sen kun on hyvät\nainekset, ettei koskaan Suomeskaa niin hyviä saa.\n\nFincolla on myös hyvä »selv-söörvis» ravintola (itte kunkin kannettava\ntiskiltä prikalla ruoka). Päivittääset ruokalajit hintoonensa on tiskin\ntakana seinällä. Siinä on kaikki vain enklannin kielellä ja nimityksin,\nmutta tiskin takaa puhutahan suomia, ja suomalaasta on henkilökunta.\nOikee lihavia ja suomalaasen näköösiä emäntiä onkin. Tarjotin, veittet,\nhaarukat, suuret ja pienet lusikat on tiskin vieres laatikos ja\npaperisalveetit. Kukin ottaa prikkansa ja syömävehkehet, menöö tiskin\näärehen ja sanoo, mitä hän ottaa.\n\nFincon leipomo ja tuottehet on hyväs mainehes. Sitä myii\ntoiskielisetkin kaupoosnansa. Fincolla on myös sivukauppa New Yorkin\npuolella, »fift ävenyyllä», se menöö hyvin — Fincon sekatavaramyynti\nteki viimme vuonna 550 000 taalaa, leipomo 120 000 ja ravintola 50\n000 taalaa. Se harjoottaa myös lahjapakettien ja tavaralaatikkojen\nlähettämistä Suomeen.\n\nYhtenä Fincon puorimiehenä häärää mm. vaasalaanen poika Lindfors,\n60-vuotias, Fincon valkoonen reklaamityölakki pääs. Puoripalvelija\njoutuu tekemähän kaikkia, jopa lapsenpiikana pitelemähän pikkulastakin,\nkun sen äitee kaahii hyllyyllä. Ja kuljettamhan autolla kotia mammoja,\nkun ne sylin täyreltä ostavat purkkiruokaa. Siinä nostethan lapsen\nvaunukin kuorma-autohon, kun Lindforssi valkooses takis ja paperilakki\npääs kuskaa ostajan tukka suorana kotia.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTietysti suomalaaset ovat kans tuonehet tänne Amerikkahan rakkahan\nja välttämättömän saunansakin. Täälä New Yorkis on kaksi kuuluusaa\nsuomalaasta saunaakin, toinen Petter Haataisen sauna New Yorkis\nHarlemin mustas kaupunginosas, toinen, Ketolan sauna, Brooklynin\nkeskukses. Nimenä on ulkopuolella: steam bath (stiimbaat, eli\nhöyrykylpy). Molemmis oon ollu ja hyvin kylvötetty.\n\nHaataisen saunas on kolilla lämpiävä kiuassauna. Lauteille tuloo\nkattonaru vain ja kun siitä nykaäsöö, niin vesisuihku valuu kiukahalle\nja löylyä tuloo jotta huikuu. Ilmahyrrä eli flekti viää liiat höyryt\nseinästä pihalle, jotta sielä on oikee kuiva ja kuuma löyly. Kylmät\nja kuumat veret saa seinäkraanasta. Kullekki on oma punkkansa ja\nsaipuansa, pyyheliinansa ja pesuliinansa.\n\nJaa, se olikin uutta, jota en oo tavannu Suomeskaan. Pitääpä\nsaunamiehiä sielä kotona opettaa. Pesuliinoja käytetähän sienen\nasemasta Amerikassa kotonakin kylpy- ja pesuhuonehis. Ne on tuos\nnästyykin kokoosia ja muotoosia, nukkakangasta, kaupoosta valmiina\nostettavina ja sanothan »waschklootiiksi» eli pesurätiiksi. Niillä on\nhyvä ja mukava pestä ittensä, kastaa kylmähän vetehen ja istua se trasu\npääs saunan lavalla kovas löylys. Kun tulin saunahan ja näin miesten\nistuvan lavalla trasu pääs, niin käsitin heti, että hyvä konsti kans!\n\nOn tilava pesuhuones ja sitte makoohuones, johna on pitkät penkit\nloikoolla kylvyn päälle. Jääkaapista saa kylmiä oranssi- (appelsiini-)\njuomia, kaffia tuorahan, jos tahtoo, n'otta Haataisen saunas oli\nkerrassa mukavat olot.\n\nVaattehia varte on kullekkin saunavierahalle lukittava kaappi, jonka\navaames on kummirengas, jonka kukin pistää jalkahansa killumhan. Ja\nkellot ja rahataskut pruukathan antaa eteishuonees isännän taa, kun\nsaunahan tullahan.\n\nHaatainen on hauska ja huomattu suomalaasten hommamies ja toimihenkilö,\nnytkin mm. N.Y:n Uutisten johtokunnan puheenjohtaja, savolaanen,\nkookas, suoraryhtinen ja iloonen mies. Hänellä oli kotonansa jo\nnäkörariokin. Se on isoo rariokaappi; ensimmääsiä laatuansa. Siinä on\nnoin kirjootusvihoon kokoone himmiä klasi eres valaastuna ja siitä\nkattelimma erästä Amerikan »piispool»-ottelumestaruutta (vähä Suomen\npesäpalloa muistuttavaa), jota ihmiset harrastaa eniten ja käyvät\nkymmenintuhansin kattelemas. Pelaajat on ammattilaasia, eivät muuta\nteekkään, ja ansaattoovat tuhottomasti.\n\nEurooppalaasta jalkapallua ei paljokaan pelata. Sen sijaan Amerikan\n»futboolia», johna paiskathan kananmunan muotoosta palloa 11-miehisis\njoukoos ja koitetahan sitä kuljettaa toisen takarajan yli. Se on hurjaa\npeliä, johna kamppaallaan ja yritethän kaataa pallomies maahan millä\nlailla vain. Ovat kun hyökkäävät tiikerit lähtöasemia toisiansa vastas.\nSiinä menöö päitä ja käsiä. Sitä harjootteloo Brooklynis poikaasekkin\nkaiket päivät niin kamulla, että saa varjella päätänsä.\n\nMennähänpäs nyt Ketolan saunahan Brooklynin puolella. Ketolalla on\noma hauska asuntotaloo ja sauna on rakennettu eriksensä pihan perälle\njuuri sitä tarkootusta varte. Se on 24 kylpijää varte. Se on puilla\nlämmitettävä reiru kiuassauna ja löylyä piisaa. Itte isäntä hoitaa\nja passaa kaikki. Puolet saunavierahista on »kielisiä», varsinkin\nitalialaasia. Kun mä kontiin lavalle, niin kaks italialaasta huhtoo\nvihroolla trasut pääs jotta roikuu ympäri korvia ja ähkyyvät lujaa, kun\nSuomes parahat löylymiehet. Joskus on Ketolalla vihtoja myitävänäkin.\nNe ovat Long Islannista tuotuja tai tammen lehväksistä tehtyjä.\nSuomalaaset tuloo useen Brooklynis saunahan mennes karulla saunavihat\nkainalos; eikä se herätä mitään huomiota. Ajatteloovat vain, jotta\nmikhän kukkapuketti on. Täälä saa olla ja mennä pujettuna niin kun\nkukin tykkää. Juhannuksen aikahan Ketola pruukaa hommata jopa 2 000\nvihtaa.\n\nSilloon ne menöö »kun kuumille kiville». Virvootusjuomia myirähän\nkaikellaasia, varsinkin Pepsi-Colaa, jok' on samansorttista, kun se\ncola-cola, jota saatihin vähä Suomehenkin. Ja hyvää kirnupiimää on aina\nsaatavana pulloos; kylmää, tasaasta ja yhtä hyvää, kun paras Suomes.\n\nSaunoos on mies- ja naishierojat. Ansaattoovat hyvin — ja tuhlaavat\nyhtä helposti.\n\nKetolan sauna on kolmikerroksinen: alakerras on puku- ja\ntarjooluhuones, »keskilaattialla» saunakerros, ja katolla suojattu\n»sunrouf» eli auringonkylpyjä varten loikoolutilat.\n\nTapasin sen kuuluusan suurjuoksijan Ville eli niin kun sitä sanotahan\nVillari Kyrösen; eikä se vaikiaa ollukkaan, kun se asui samas portahas,\nseinän takana. — Istuun illan sielä ja ihaalin Kyrösen suurta, komiaa\npalkintokokoelmaa. On 73 kultakelluakin ja yhteensä hopiapokaalia ym.\nnoin 250 kappalesta. Mutta uljahin ja hienoon on se metrin korkuunen\njuoksijapatsas, jonka hän sai syksyllä 1916 voitettuaan New Yorkin\nmurtomaamestaruuren.\n\nSiitä se juttu repeskin Kyrösen juoksijakaaresta. Hän on syntynyt\nKuopios 14.1.1891, kilpaali ensi kerran sielä 1909 ja jatkoo sitten\nHannes Kolehmaasen kans. Hän on leipuri ammatilta ja sellaasena\nmestarina työskentelöö sielä nytkin. Lähti Hanneksen perähän Amerikkaan\nja kilpaali monta kovaa kertaa sen kans. V. 1916 hän oli lujas kunnos.\nSillon hän voitti Hanneksen N.Y:n halkijuoksus. Ja samoon Amerikan\nmestaruures maratonilla, jolloin sai tuon komian juoksijapattahan,\nBostonin maratonin ja Amerikan mestaruuren 15 maililla. Oli silloon\ntunnustetusti Amerikan paras pitkänmatkan juoksija.\n\nV. 1923 hän tuli Suomeen valmistuakseen Pariisin olympialaasihin,\njoissa juoksikin maratonilla, mutta läkähtyi kuumuutehen, niin kun\nmenet kymmenet muukkin. »Stena» Steenroosi porhalti silloo komjasti\nkauvan ennen muita maalihin. Olin mäkin kattomas sitä silloo Pariisis\nMösjöö-Tommilan kans.\n\nEi luulisi tuota hiljaasta, hymyylevää, solakkaa poikaa, joka\nverryttelypukimis loikkii Sunset-puistos harva se päivä, jo\n58-vuotiseksi. Sitä se urheelu teköö, »linjat» pysyy nuorina, jalaat\nvikkelinä, mieli iloosena ja poikamaasena. Ja kultakellojakin kertyy\nkopallinen.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNew Yorkis ja sen sivukaupungiis, Brooklynis, Bronxis, Queensis, Long\nIslannis, Staten Islannis, New Jerseys, ja mitä kaikkia niitä on, on\npaljo suomalaasia monellaasina kauppioona, suutariina, kräätäriinä,\nkelloseppinä, sekatavaraporvariina, kauneushoitolaan hoitajina.\nKaikilla niillä on »shoppinsa», se on sama kun puori eli liikkeensä.\n\nKauppojansa saa kukin pitää täälä auki niin kauvan kun tahtoo.\nKaikellaasia katiskeota, suuriakin kauppoja, on auki kello 23 ja 24\nasti. Toisia läpi yönkin!\n\nKapakoota, suuria ja pieniä baaria, »pukkiravintoloota», johna istuthan\ntiskin ääres korkialla lavittalla, on jos kuinka paljo, ja aina auki.\nSaa vetää nahkaansa sen kun lanttia piisaa ja verhat kestää. Lopuuksi\npukatahan pönttyräs karulle, n'otta puolelta yötä lojuu karmilla\nmykkyräs humalaasia ja nukkuvia äijiä kun kananraatoja. — Siinä saavat\nmaata. Ei poliisit niitä korjaa. Ei kukaa katto päällekkää, nostaavat\nvain jalkojansa, jotteivät kompastu niihin. — Ei niillä oo mitään\nviemistäkään.\n\nKatukapakoos istuu naisiakin, tupakoottoo ja kittaa enempiki kun\nmiehet, kramofooni huutaa, ihmiset karjuu ja kiljuu ku mielipuolet.\nKaikellaasta väkiä on, nuoria ja vanhoja, herroja ja hamppareita,\nneekeriä ja pikisilmiä, koiria ja kissoja, möyhyää kapakoos notta höyry\novesta pöllähtelöö.\n\nTiskin takana pullojen päällä peilis on suuri plakaatti, johna seisoo\namerikoiksi jotta:\n\n    Friend to all (frend tu ool),\n    Credit to none (kreedit tu noun).\n\nEttä:\n\n    Ystäviä kaikille,\n    velaaksi ei kellekkää!\n\n       *       *       *       *       *\n\nVielä vähä New Yorkista. Sielä oli syyskuun lopus parahillansa kaikilla\nkansallisuuksilla ne joulupakettien lähettämiskiiruhut Eurooppahan.\nMäkin yritin napaloora sille frouvalle, jonka luona mä asun pakettia.\nSiinä onkin enempi työtä ja vaivaa, kun te sielä Suomes luuletta! Ne\npitää tehrä lujasti ja hyvin. Monet neuloo vielä kankahankin ympärille.\nJa sitte vierä roikottaa niitä pitkän matkaa postikonttuurihin, seista\njonos tuntikausiakin, sillä parhaampana aikana oli pitkät jonot\nkarullakin orottamas vooruansa. Siin' oli italialaasia, ranskalaasia,\nromanialaasia, ruottalaasia, norjalaasia, suomalaasia ja vaikka mitä.\nKakaroota lastenvaunuus ja sylis kirkumas. Postimiehet punnitti —\nliikaa painua! — piti monen lähtiä kotia, repiä paketti auki, vähentää\nja taas laittaa ja lähtiä seisomhan.\n\nSuomalaaset puhuu vai pakettien lährettämisestä. Kymmenittään nykkin\nmonet lährettivät ja uhrasivat niihin liikaakin rahoja, n'otta monet\nsaajat sielä Suomes ovat tullehet siihen luulohon, jotta lähettäjät\ntäälä on kaikki — miljuneeriä! Eiväkkä osaa antaa oikiaa arvua\nlährettäjien ponnistuksille.\n\nÄlkää luulko, että se vain niin helppua on täältä paketteja lährettää.\nJoka sentti on täälä ruumiillisella työllä ansaattava, sillä\nsuomalaaset miehet ja naiset ovat yleensä työlääsiä kaikki täälä.\nVähistä varoostansa ne uhraa. Tuollaane pienikin paketti maksaa\nyleensä vähintäänsä 10 taalaa. Ja se on rahaa se. Uuret vaattehet\nja kengät on tyyrihiä, hyyry viöö ansiosta suuren loven, on lapsia,\neikä aina ansiootakaan, niin että monikin lahjapaketin lährettäjä\npihistää ruokarahoostansa, tai on ottanu pankista vähiä säästöjänsä.\n— Ei ne siitä kerro kirjeessänsä, mutta mä tierän, kun oon täälä\nkattelemas. Moni täälä on kovin pettyny ja pahoollansa, kun on saanu\nsukulaasiltansa sieltä Suomesta hyvin tyhmiä kirjeetä — kiitokseksi,\nkun on lährettäny käytettyjä vaatteita. Ykskin vaimo kertoi, että\nsisarensa kirjootti hänelle, että »lähetä ensi kerralla loimia, kun\nlähetit matonkuteitakin»!\n\nSanoi, ettei enää lähretä, kuoli se sisar. — Moni muukin on ottanu\npahaksensa kiittämättömyyren. — Siksi sanonkin: kiittäkää ja\nkirjoottakaa heti kun lahjan saatta.\n\nPaljo ne täältä nyt taas lahjoja Suomehen jouluksi lähretti. Ihmetellä\ntäytyy, että ne aina vai, vuosikausia, jaksaavat pakettia Suomehen\nlährettää. Satoja pakettia ovat monekkin uhrannehet.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKyllä nuo rohroskaupat on täälä Amerikois eri puaria! — Meillähän sielä\nSuomes ne rohros- eli kemikalikaupat on vain yhtä laija, valmiita\nrohroksia ja muuta »suutaa» myiviä kauppapuoria, mutta täälä Amerikois\nne on pahempia eli sekaasempia kun mikkiä sekatavarakaupat Suomes.\nNiillä on nimenä vain Drug eli »draakstoori», ja sieltä saa vaikka mitä.\n\nJos seinäs on vielä erikseen »saini»- eli nimikilpi, johna seisoo\njotta: Presciption, niin se merkittöö, jotta sielä on oikeen tutkinnon\nsuorittanu farmaseutti eli proviisori, jolla on oikeus valmistaa\nlääkärin reseptin mukahan sekootettua lääkeainetta.\n\nLääkkeet täälä Amerikois on yleensä valmiita patenttilääkkeehiä,\npurkis ja pullos, niin kun muukin ruoka. Ja niistä ilmootethan ja\nkehutahan sanomalehris suurilla kuvilla ja ilmootuksilla. Varsinkin\nvatta- ja ulostuslääkkeetten ilmootukset on yhtä suuria ja uljahia\nkun Dunlopin ja Good yearin autonrenkahista. »Ex-Lax» on erinomaasta,\nseisoo taloon seinis, ja sitä saa suklaajuomanakin! — »Bromo-Seltzer» —\nhuutaa isoo miehenkuva ja pitelöö päätänsä. Se on krapulan parantajaa,\njota saa pienes pullos, taikka rohroskaupas tiskimies sekoottaa sitä\njohonkin »soodaan». »Sooda» on yleensä vai jotakin virvootusjuomaa.\nKoneellisesta sekootusmyllystä sitä saa ja ojentaa mies tiskin takaa\nkuparisepälle.\n\nJaa, tuas muistin sanua panimoolle Suomes, jotta täälä on jo\nerinääset tehtahat laittanehet pulloohinsa suoraa painetut färilliset\nnimikirjootukset. Se on uutta ja merkittöö suurta säästöä, kun ei\ntarvitte enää painattaa, käyttää, pestä ja liimata aina uutta etikettiä\npulloohin. On tehras, joka painaa nuo etiketit suoraa tehtahien\npulloohin. On sekin suuri etu, ettei toiset voi käyttää toisten\npulloja, kun merkki on rekisterööty. Niin on kaunista, lujaa ja hyvää\npainosta, että vaikka kynnellä koitin kravata — ei lähteny. Satojen\nmiljoonien säästö!\n\nNiin mutta mennähäs takaasi amerikkalaasehe rohroskauppahan. Estiksi\nne on patenttilääke- ja valokuvauskone-, filmi- ja kehitysliikkeetä.\nSitte ne on tupakki- ja piippukauppoja. Sitte sieltä saa postimerkkiä,\nsanomalehtiä, kuvalehtiä, kaffia, limunaatia, aiskriimiä monellaasta,\nkaramellia, suklaata. Toisista rohroskaupoosta saa vielä takaseinältä\n»lääke»-konjakkia, viiniä, viskiä ja niin poispäin — ainakin Massan\nvaltios.\n\nMainen valtios olin rohroskaupas, johna myitihin, paitti yllälueteltuja\ntavaroota, suksia, kelkkoja, potkupalloja, lastenvaunuja, pikkulasten\nvaatteeta, arpoja ja sankoja. Sekä serveerattiin piffiä, hernesoppaa,\npolkupyöriä, autonkummia, airoja ja klosettipenkkejä. Minä istuun\ntuon kaiken sekatavaran keskellä, join kaffia ja söin voffelia\nmansikkasyltyn kans. Ja nätti apteekkineiti serveeras ja suloosesti\nhymyyli, kun mull' oli vähä kiirus häihin. On se mukava kattella, kun\napteekkari keittää kaffia, ja pesöö kuppia tiskin takana — ja toisella\nkärellä myii troppia.\n\nOli täälä toisiakin »sainia» eli nimikilpiä, joita mä Yhrysvaltaan\npuolella aluuksi kovasti imehtelin. Ne oli suuria keltaasia nimikilpiä\npuorin seinäs, johna seisoo: Pagage. Sehän merkittöö pakaasia eli\nmatkatavaraa, mä ajattelin, jotta sielä on vissihin kapsäkkiä ja\nmatkatarpehia myitävänä. Kun tutkasin asiaa, niin nauroovat mulle ja\nsanoovat, jotta sehän on — viinakauppa!\n\n— Mutta »pagitshan» merkittöö pakaasia, väitin mä.\n\n— Niin kylläkin, — sanoovat, mutta täs tapaukses alkoholikauppaa,\npullokauppaa, ei paikalla nautittavaksi. Pakettikauppahan se on!\n\nViina-asioosta puheen tullen, niin ne asiat on aivan eri lailla\nYhdysvalloos ja Kanaatas. Valloos myirähän vielä klo 11 aikhankin\nillalla puoriista pullottaan ainakin New Yorkin valtios vaikka kuinka\npaljo. Nyt joulun aikahan on »viinapuorien» ikkunat jouluksi jos\njollakin lailla koristeltu seppelekin, elävin kukin, silkkirusetit\npullojen kaulan ympärillä ja hymyylevin joulupukin kuvin keskellä.\nOikee ilotulituksin ne on valaastuja, niin taiteellisen kaunihisti\nasetettu, ettei luulisikkaa myrkkypotiiksi.\n\nKanaatan puolella on monellaasia säännöstelyjä. Kanaatasta se Suomen\nAlkon yks johtaja Veistaro on ollu oppia hakemaskin. Siell' on\nihmisillä kans »viinakirjat», joihin merkithän mitä laija ja kuinka\npaljo kukin ottaa. Paljous ei oo rajootettu, mutta jotakin kontrollia\nkumminkin pirethän, ettei vähävaraanen vuoren mittahan liika paljo\nvarojansa käytä viinanostohon.\n\nMutta »systeemi» on sielä kauppahan ja kirjanpitohon nähren parempikin\nkun Suomes Alkos työn kannalta. Sielä pitää ostajan itte kirjoottaa eri\nlapolle mitä ja kuinka paljo hän jotakin laatua ostaa. Jos ostaa eri\nlaatuja, niin jokaasesta sortista eri lappu. Laput hän viöö kassahan ja\nmaksaa, jolloon kassa lyö leiman siihen, että selvä on: saa antaa. Ja\ntiskimies antaa potut sitä lappua vastahan, ja pistää lapun koukkuhun\nsiihen hyllyhyn, josta hän potin ottaa. Siten on helppo kontrolloora,\nmontako ja mitä sorttia pottuja on päiväs menny. Kontrollööri ehtoolla\nkokuaa ja tarkastaa lapot, joten se systeemi vähentää työtä ja käyy\nkirjanpirostakin.\n\nKanaatas on väkeviä juomia tarjooltu vain parahis ruokahotelliis,\nmutta hiljan on avattu sielä baaritarjoolukin muutamis ensiluokan\nravintoloos. Mutta hinta on hyvin kallis. Väkevämpiä juomia saa ostaa\nvain viinakaupoosta — kotiin.\n\nKanaatalaasilla on vain olut ollut helposti ja halvalla saatavana\nerityisis olutravintoloos, jois on miesten ja naisten puoli eriksensä.\nNaisten olutkapakkahan saa miehet mennä vain naisten seuras, mutta\nei yksin. Ne on kyllä saman katon alla, mutta eri saliina. Olut\ntarjotaan joko pulloos tai enempi, 10 senttiä, lasittain. Ja puorit\non aina täynnä! Sielä istuu miehiä aamusta iltahan ja eri möyhinä\nkäy. Jos särköö klasia, niin niistä ei oteta maksua! Kattelin\nihmetellen, kuinka paljo naisia käy olutkapakoos »häpällä». Juopottelu\nKanaatas onkin nykyään aika suurta ja salakapakointi rehoottaa.\nSanovat »koiratorpiksi» paikkoja, joista myitähän viinaa kaksin-,\nkolminkertaasesta hinnasta.\n\nTierätäkös, mitä »kuumat koirat» eli »hot dogs» enkliskaksi on? — Mäkin\npanin vastahan, kun yks kaveri ehrotti, että mennähän syömähän »kuumia\nkoiria». Mutta kun huomasin, että ne on vai karulla, iltasin myitäviä\npikkumakkaroota sinapin kans, niin jo vain pistelin mäkin niitä\n»koiria» poskeheni.\n\nNe myiivät niitä täälä halkaastun pienen pullan palan välis. Ja\nmaistuuvakki paremmilta kun Suomes, ne kun on kirpiästi ja maukkaasti\nkryyrättyjä.\n\n\n\n\nCONNETICUTIN CANTEPURI\n\n\nJa nyt mä lähren sitte kiertämhän eri valtioohin. Käyn lokakuus —47\nConneticutin, Massan ja Mainen valtioos.\n\nConneticutin valtiosta parinsaran mailin päästä oli mies ajanu New\nYorkiin aiva sitä varte, että mun pitää lähtiä sinne puhumahan,\nCantepuryn paikkahan, johna asuu paljo suomalaasia kanafarmaria.\nJunalla lährettihin Iisakin kans pienelle Pomfretin asemalle, jota ei\ntiketin myyjäkään tahtonu papereistansa löytää, mihnä se on. Piti kaks\nkertaa vaihtaa junaakin ja orottaa molemmis paikoos tunnin verran,\nn'otta mä pelkäsin, että myöhästyn tilaasuuresta, kun ei asemalla\nollukkaan kaaraa ja vastaanottajaa, niin kun oli sovittu. Pimiäkin\noli ja vähä kylmä, kun sille asemalle lopuksi tultihin. Se oli pieni\nyksinääne asema, ku Kouran pysäkki, mutta saimma kokia kuinka avuliahia\nja ystävällisiä »inspehtuurit» täälä oli. Sekös soitteli ympärinsä,\ntilas jo taksiauton ja peruutti hetken päästä sen, kun se sai\nlanganpäähän oikian miehen, joka ihmetteli, jotta sinnekkö me olimmakin\ntullehet ja väki orottaa tuvan täyreltä. Me tuumma bussiautolla eli\n»passilla», niin kun ne täälä sanoo, heti hakemhan.\n\nJunia tuli siinä ja inspehtuuri itte heitti postisäkit »kaarahan»,\nja lähti ajamahan niitä virstan päähän kylän postitoimistohon. Sitte\nse tuli ja latoo pikatavarakollia vetokärryyhin ja kiskoo niitä\nmakasiinihin. Mutta oli niin raskas kuorma, ettei se saanu kynnyksen\nyli. Kun mun piti lykätä vähä kärryjen perästä, niin meistä tuli oikee\nhyvät ystävät, ja se haastoo mua tulla toistekin.\n\nSitte tulikin se hakumies ja ajettihin tukka suorana Cantepurin\nfarmarien haalille, johna oli autoja piha täynnä ja ihmisiä mustana.\nTakki seljästä vai ja lavalle puhumahan. Oli niillä yllätys\nmullekki, kun yks missis Morson esitti mun alatoopijuttuni niin\nselvällä suomella, että istuun suu auki. Ja misteri Rinne jutteli\nhauskan murrepakinan Kalajoen suuresta tappelusta, sanoo mun sen\nkirjoottanehen, vaikken ollu ennen kuullukkaa. Mä väitin vastahan,\nmuttei se auttanu.\n\nMeirät majootettihin isoon kanafarmarin Jack Häkkilän taloohin. Niill’\non suuri uusi taloo siinä likillä, maanviljelystä ja joku sata ny vai\nkanoja. Niiren omista puista mä söin suuria persikoota ja omenoota.\nMeille laitettihin oikee Suomen kaljavelliä, juustonpaloja joukos,\npaahrettua vehnäleipää (ei täälä ruisleipää ookkaan), tuoresta parsaa,\ntomaattia ja pikkelsiä, »äpyliä» ja »oranssia», greip-fruutia, ja\n»hämeksiä» oli pöyräs. Täälä syövät suomalaaset paljo kaikellaasia\nvihanneksia joka aterias. Amerikois on tapa, että heti kun aamulla ylhä\nnoustahan, syörähän ensi ateria. Miehet yleensä keittää aamuusin kaffit.\n\nHäkkisellä mä esti tutustutin kanafarmaukseen, ja kerronkin nyt\nsiitä. Se pitää nuon 4 000 kanaa, ja se onkin päähomma. Kananruoka\nostethan kokonansa kaupasta säkeis ja ajethan kuorma-autoolla. Kanoolla\nsyötethän tehtahis valmihiksi sekootettua hyvää ruokaa niin paljo kun\nne vain jaksaa syörä. Sitä paree, jota eneet ne syö, sitä eneet ne\nmunii. Käytethän erityystä kiihootussekootustakin, että ne söis.\n\nMunat lajitellahan painon mukahan kuutehen luokkahan ja myirähän\npainon mukahan 30 tusinan laatikoos, samallaasilla irrallisilla\nvälipohjakuppialustoolla kun meilläkin. Ja kaupasta niitä ostetahan\n12-munan pahvipakkauksis. Munien lajittelu tapahtuu pyörivällä niinkun\nlusikanvarsivivulla, joka purettaa munan painon mukahan eri osastoohin.\n\nHäkkisellä oli ittellä isoo hautomakaappikin, sähkölämmitys. Kestää\n21 päivää, 12 000 munaa kerrallansa! Kukoonpoikasia ei kannata\nelättää päivääkään. Ne hukutetahan heti vesitynnyris ja tunkiolle.\nHäkkilä harjoottaa kanojen ristisiitosta, valittoo färit ja\nrorut, hän on oikeen tietehellisesti perehtyny kanoohin. On paljo\nammattikirjallisuutta käytettävänä ja farmarien oma enklanninkielinen\nammattilehti, johna on viimmeeset keksinnöt, ja tutkimukset seliitethän.\n\nCantepurin seuruulla on parisataa suomalaasta kanafarmaria, jokka ovat\nmuuttanehet kaupungista, varsinkin New Yorkista pois, »karpinteriä»\n(kirvesmiehiä) ja mitähän »vaitereitä» (pöytätarjoolijoota) ovat\nollehet. Monet pärjäävät hyvin ja ovat rikastunehet.\n\nHäkkiäkin on varakas ja kehittyny mies, jolla on isoo hyvä taloo, pitää\nparia lehmää vain omaa tarvesta varte, paria isoa lammasta ja sikaakin.\nOn rakentanu keinotekoosen, hauskan pienen järvenkin pihallensa,\njohka on istuttanu kaloja. On veneskin sourella ja kilon painoosia\nkaloja saa lipolla nostella patahan kun huvittaa. On herelmäpuita,\nlaakerinlehtipuukin kasvaa samoon kuin viiniköynnös villinä, on komeeta\ntammia ja monia lehtipuulajia.\n\nMaisemat on kun Keski-Suomes kumpuusia. »Cantepori» sijaattoo\nerullisesti New Yorkin ja Bcstorin suurten kulutuskeskusten välillä\nn'otta munien menekki on hyvä. Välistä maksethan sielä maalla enempikin\nkun on myyntihinta kaupungis. Kananlantaa tuloo paljo ja se on hyvää\nhöystettä maalle, johna kasvaa mikä vain. Maissia vähä viljellähänkin,\nettä saarahan tuoresta herkkua; se on maissintähkiä keitettynä, voilla\nvoireltuja ja syörähän niitä käsin herrooskin, jyrsimällä vain pavut\nympärinsä tähkän varresta.\n\nPaikka on ollu kivistä, monta hikipisaraa siinä on virrannu, ennenkö\nkivet on väännetty taloonpaikalta ja pelloolta pois. 17 vuotta sitte on\nHäkkilä, ent. kirvesmies, tullu tähän ja itte koko taloonsa rakentanu,\nja 4 suurta kakskerroksista kanalaa. Nyt on hyväs kunnos kaikki,\nkonehia ja autot, 5 lasta, kaikki käynehet »haiskuulit» (yhteeskoulut).\nOmin voimin työt tehrähän. Musikaalista väkiä: flyygeli ja kaikki\npelivärkit on taloos.\n\nCantepurin suomalaaset farmarit on toimeentulevaa väkiä ja ovat\nasukaslukuunsa verraten siitä mainittavia, että ne ovat kerännehet\npaljo Suomi-apua: 24,000 taalaa ja tuhansia tonneja vaatettavaraa.\nNiiren sihteeri, misteri Marttila, on »hävytöön kerjääjä», joka\nveroottaa paikkakunnan toiskielisiä kauppiahia raskahasti jos jollakin\nkonstilla. Ja naiset pitää yhtämittaa »kahviaasia» ja myijääsiä niin\nettä rahaa vanuu kun karvaköyttä.\n\nHuom! — On aina esti kopistettava ovehen, ennen kun mennähän\nkanahuoneesehen. Ne vaatii sitä, niinku herrat ainakin, muutoon ne\npeljästyy ja lentää ympäri seiniä n'otta munimisen hommakin menöö\nsekaasinsa. Pitkän kokemuksensa havaantona sanoo Häkkilä, että:\n\n— Kana on maailman tyhmin elään!\n\n       *       *       *       *       *\n\nMä kyselin sielä Cantepuris Häkkilältä vähä kunnallisiakin asioota ja\nfarmarien verootuksesta, kun se Häkkilä on kovasti ylösotettu mies ja\nollu 6 vuotta valittuna veroottajanakin siinä omas town-shipisnänsä eli\nkunnas.\n\nKunnallisasiaan hoito on Amerikois maalla järjestetty aivan toiselle\npohjalle kun Suomes. Kunnan asioota hoitaa kolme valittua miestä\nvuotuusen menoarvion mukahan. Kiinteistöjen omistajat äänestäävät\nkokouksis teitten rakentamisista ja kouluasioosta. Ne onkin sielä\npääasioota kunnilla. Suomalaasia on Cantepörin piiris niin paljo,\nettä ne kiista-asioos voivat painaa vaakakupin omalle puolelle\nyhteismuhinoos toisten vierasten kansallisuuksien avulla enklantilaasia\nvastahan. Siten ne rakennuttivat uuren koulun ittellensä etuuseksi, ja\nhyvän »tervatien» Häkkilän taloon sivuutte. — »Tervatieksi» sanoovat\nsielä suomalaaset yleestä asfaltilla päällystettyä maantietä.\n\nVerootus-olot vaihteloovat kovin suuresti U.S.A:n eri valtioos,\nvarsinkin maaseurulla, vaikka ne samannimisiä onkin, ja kannetahan\nkoko liittovaltios. Niin, kattokaas seränpoijat, U.S.A. eli Junaitit\nSteit, suomeksi sananmukaasesti Yhrys-valtiot, on kokoonpantu\nLiittovaltioksi 48:sta eri valtiosta, joilla kullakin on omat lakinsa,\nvaltiopäivänsä ja hallituksensa. Ja kaikilla sitte on yhteesesti\nvalittu liittohallitus eli konkressi ja Truumanni nyt presitenttinä.\n\nAmerikas kannethan kolmia eri verua: 1) inkom eli tuloveroa, joka\nmenöö Liittovaltiolle elikkä feteraalihallitukselle; 2) »täksiä»\neli välillistä verua, joka menöö kullekin valtiolle eriksensä ja\ntuottaa paljo rahaa. — Veroa eli täksiä pitää maksaa viinasta,\ntupakista, penssiinistä eli »gääsistä», niinku pensaa sanothan.\n»Ylellisyysverua» pitää maksaa nyt soran aikana ja jälkehen kaikesta,\nvähäki kallihimmasta tavarasta, kelloosta, sormuksista, puvuista,\nkankahista ja vaikka mistä ne nipistää, pikkukaupastakin jonkun\nsentin, ja haukkaavat toisista 25 %:kin päälle. — 3) kolmas vero menöö\nsille kunnalle eli kaupungille, johna asuu. Se otethan omaasuuresta.\nFarmariille laskethan omaasuureksi maa, rakennukset ja elukat. Maa ja\nrakennukset arvioorhan joka 10. vuosi. Viljele sitä sitte, ja saat\nmaasta mitä saat, samasta omaasuusarvosta sitä verootethan. Yleensä\nmaa ei oo raskahasti verootettu, mutta kun täälä näköö paljonkin,\nesim. Mainen valtios sanottihin olevan 20 000 kylmille ja rappiolle\njätettyä maatilaa, pellot puskistuu ja katot putuaa alas — niin\nomistajalta kannethan se sama vero. Ja jos ei se maksa, niin kunta\nmyii tilan veroosta. Eik' oo aina ottajiakaan. — Kyllä mä kattelin\nsielä reissatessani ja ajattelin, että jos karjalaaset sais näitä\nvilliintynehiä omena-, persikka-, viinirypäles- ja maissitiloja, jois\nheinä kasvaa kun hamppua, eikä kukaan viltti korjatakkaa — niin jo olis\nSuomesta lähtijöötä.\n\nEi tuloverokaan raskas oo. Ilmootuksen pitää kunkin itte tehrä ja\nse on niin klottuusta hommaa, että monet käyttäävät »loijaria» eli\nasianajaja-lakimiestä. Tuloveroilmootuksensa pitää toimittaa usein\nvarsin hankalasti pitkät matkat johonkin kaupunkiin piirikuntansa,\n»kauntinsa» (kihlakuntansa), keskuspaikkaan. Tavallisilla\npikku-ihmisillä, niinkun työmiehillä ja farmareilla, ei vuositulot\nnousekkaan 3 000 taalahan, jonka yli menevästä tulosta vasta pitää\nmaksaa tuloveroa 25 %. Mutta suurilta rikkahilta se haukkaa miljoonasta\nn. 900 000 taalaa; se kun on asteettaan ylenevä niin kun Suomeskin.\n\nTulosta saa vähentää joka perheen jäseneltä 500 taalaa, niin että\njos on 6 henkiä, niin se on 3000 taalaa, eikä verua mee ollenkaan.\nTyömiehen tulo mones valtios nousoo vain n. 2000—2500 taalaan.\nTuntipalkat on eri puolilla maata ja samas valtioskin niin kovasti\nerilaaset, 40—250 senttiinkin tunnis! — Yks taala ehkä vois olla\nkeskiarvo koko maas.\n\nNiistä kunnan kolmesta valitusta, »selektmännista» ensimmäänen\non kunnan työnjohtaja, joka rakentaa ja pykää teitä. Hän ottaa\ntavallisesti itte osaa töihin, ajaa esim, hietaa omalla »trokillansa»\n(kuorma-autolla), sillä vuosipalkka Cantepuris on tällä kunnan\npampulla, jolle kaikki valittaa asiansa, vain 350 taalaa vuores.\nToisilla kahrella ei oo sitäkään. Kahreesti kuus pitää kaikkien kolmen\nselektmännin tarkastaa kunnan palkkalistat ja hyväksyä nimellänsä.\n\nKunnalla on sihteeri, usiasti nainen (huono palkka), joka pitää kassaa,\nhoitaa maakirjat ja pitää henkiluetteloota. Sitä sanothan »klärkiksi»\neli sihteeriksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOlin kattomas niiren uutta kansakouluakin eli »pablik skuulia» ja\nvähä opetustapaa. Uusi tilava koulutaloo oli mäellä, isoo juhla-\nja voimistelusali, jossa oli näyttämökin, ja alkava koulukeittola,\njoka on täälä vielä aivan uutta. 8 luokkaa, joista 2 alinta on\n5—6 vuoren pikkulasten leikkikoulu ja sanotahan, ihme kyllä\nsaksalaisittain, »Kindergarteniksi». Kirjat, hyvin hauskat ja\nmonipuoliset opetusvälineet on ilmaaset. Alkeesoppikirjat on hauskoja\nkuvapiirroksia täynnä, joita lapset färikynillä färittävät ja\nklottaavat. Kramofoonilla soitethan, laulethan yhres ja opettajatar\nistuu laattialla kakaraan keskellä pikkukoulus, leikkii puupalikoolla,\nviöö piirileikkiä, panoo nurkkahan jonkun tai viöö potalle istumahan.\n\nHauskaa lapsilla oli alakouluis, joku neekerimukula joukos. Siinä on\nkaikkia kansallisuuksia, joita monella muotua kasvatethan Amerikan\nittetietoosiksi kansalaasiksi. Amerikan tähtilippu liehuu koko päivän\nkoulutalon pihalla ja sille tehrään kunniaa. — Kattelin niiren\nmaantieteen kirjaa, niin Suomia siinä ei ollu ollenkaan.\n\nOpetus on hyvin vapaata luokalla, ja kaikellaasta käytännöllistä\nyleestietoa opettava. Oppilaat yläluokilla liikkuuvat miten haluavat.\nSaavat käyttää luokas olevia koulun hakuteoksia. Keskusteloovat ja\njutteloovat opettajan kans tuttavallisesti. Kotilukuja ei oo paljokaan.\nKouluhun vierähän lapset kello 9 aijoos koulun pussiautoolla ja\najetahan ympäri koulupiiriä takaasi 3—4 aijoos. Koulun vahtimestari\najaa pussia.\n\nLasten vanhemmat käyyvät paljo koululla opettajien kans juttelemas.\nKansakoululla on oma terveyssisar, joka punnittoo ja mittaaloo,\nmerkiten tierot opintokirjahan. Arvostelus käytetähän numeroota\n1—100:han asti. Tai sitte isoja kirjaimia A, B, C. Enklannin kielen\nääntämisehen ja oikeenkirjootukseen pannahan paljo aikaa.\n\nOpettajat kehuivat suomalaasia lapsia yleensä hyviksi ja erittään sitä,\nettä ne koulusta päästyä ääntäävät ja puhuuvat parempaa enkliskaa\nkun enklanninkielisten omat lapset — syystä että niiren lapset eivät\npaljokaan välitä omasta kielestään ja puhuvat vanhempiensa kotoosta\nmurretta ja honotusta.\n\nRuottin ruottalaaset ja niiren lapset tunnethan siitä, että ne puhuuvat\nenkliskaa ruottinvoittoosella nuotillansa.\n\nAmerikois on sellaanen hassu oikeus ja tapa, että kun saa maan\nkansalaaspaperit, niin viranomaaset kysyy ja kehoottavat ottamaan\nittellensä uuren sukunimen, jos ne on amerikkalaasille pitkiä, outoja\nja vaikeeta ääntää ja kirjoottaa. Sillä lailla on täälä Amerikoos\nmonesta supisuomalaasesta Antista tulin Andersson. Suomalaasia täälä\npiretähän yleensä skandinaveina eli pohjoismaalaisina. Suomalaaset itte\nlyhentää nimiänsä vain Mäeksi, Koskeksi, Rannaksi ja koittavat niitä\nkirjoottaa, että nimet eres vähä näyttääsivät amerikkalaasilta ja että\nne vois niitä ääntää sinnepäin. Ä ja Ö:n pilkut suomalaaset ittekki\njättäävät pois, eikä niitä täälä kirjootuskonehis ookkaa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJo mä ny oikee kanafapriikihin tulin, kun ajettihin kattomhan sielä\nCantepöris Pläinfiiltin kyläs isoonrikkahan Antti Laakson »hätsäriä»,\nelikkä kananpoikahautomoa. Täälä Amerikois on kaikki työ eriksensä.\nKanafarmaustakin on monta sorttia, ja kukin »runnaa» (teköö) vain\nyhtä lajia. Niinku tämä Merimaskusta lähteny Antti Laakso(nen)kin,\njolla on Amerikan suomalaasista suurin kananpoikaan hautomislaitos.\nJa samalla kananruokakauppa. Firma-nimellä Cecust Grov Hatchery,\nPlanfield, Connecticutis. 36 000 munaa hautoo sen »kaapit» kerrallansa.\nSähkölämmitys ja automaattinen tarkkuus. Se homma käyy yhtämittaa\nhautoma-aikana, kaks kertaa viikos otetahan poikia ja tilalle pannahan\nuusia munia. Kun poikaset kuoriutuu munista, niin yhren päivän ne\n»kuivuuvat» ja sitte pakarahan paffilaatikkoohin 100 kpl satsiihin.\nJa suurilla kuorma-autoolla ajetahan kun leipätehtahan laatikoota\ntilaajille. Kukoonpoikia tai kanasia, kuinka kukin haluaa. Kananpoijat\ntaatahan 98 pros. tarkkuurella. Kanoja ostaa ne kanafarmarit, jokka\ntuottaavat ja myiivät vain munia. Toiset kasvattaa teuraskanoja ja\nmyiivät vain lihaa.\n\nHätsäri, niin kun se Laakso, ostaa farmariilta siitosmunia, haurottaa\nja myii vain kananpoikasia »veritestin» perusteella. Valtion virkamies\nkäyy kerran vuores tarkastamas munafarmarien kanojen veren, ottaa\nverikokehen, se on se veritesti, ettei niis oo kanan valkovatsuria\n(bullorum) eli »ploorumia», ja kirjoottaa farmarille siitä »testin»\neli toristuksen. Ensiluokan haurontamunia on ne, jos ei kanoos oo ollu\nkahtehen vuotehen ploorumia; toisen luokan, jos ei vuotehen oo ollu;\nja kolmannen luokan, jos ei sinä vuonna oo tavattu. Hinnat on luokkien\nmukahan. Kanafarmarien itte on esitettävä hätsärille veritestit.\n\nOlin minäkin silloon Suomen eruskunnas, kun Raatikaasen Jussi-vainaa\noli hetken aikaa maatalousministerinä ja sai nimihinsä sen\nvaltiomies-sankaritekonsa, että Suomeskin tapethan kanat, ja valtio\nmaksaa, jos ne sairastuvat kanan »valkovatsurihin».\n\n60 000 kananpoikaa Laakso myii viikoottain. On se hassua kattella\nja kuunnella kymmenientuhansien kananpoikakarvatukkujen räpistelyä\nlaattialla.\n\nMonet suuret kananruokatehtaat valmistaa ja säkis myii erilaasia\nkananruokia. Luettelen täs eri »mäshiä» eli ruokalajia: alotus-,\nkasvatus-, munitus-, siitos-, lihotus- ja vatsanpuhristusmässiä.\nMyirähän 100 paunan säkiis, eli 45 kilua. Ja joka sorttia vielä\nprässättynä eli »pälettinä» kuin makaroni. — Munan hinnat kovin\nheiluvat. Pääsiääsenä ne on halvimmillansa, syksyllä lokakuus\nkorkiimmat, ja joululta alkaavat laskia.\n\nLaakson toinen poika on ihmislääkäri, toinen runnaa\nsyväjäährytysliikettä ympäristön farmariille. Sekin on\namerikkalaasta »pisnestä». Tuloo halvemmaksi, kun yks laittaa isoon\nsyväjäährytysvaraston ja vuokraa siitä kaappia kuin pankkilokeroota.\nKukin saa oman kaappinsa avaamen, tuoo sinne omaa tarvesta varten\nteuraslihansa, vihannekset, hillopurkkinsa ym. ja kulkoo hakemas kun\ntarvittoo. Sitä hoitaa palkattu »lihamies», joka palvaa, kryyrää, sahaa\nja sorvaa ihmisille lihaa niin kun ne haluaa ja samalla pitää siinä\npurkkiruoka- ja maitokauppaa, vihanneksia, juomia ja mitä vai taloures\ntarvithan. Hyvin vetelöö.\n\nCantepurin seutu on yhä laajenevaa suomalaasten farmarien aluetta.\nSiirtyyvät pois New Yorkista tehras- ja tilapäisistä karpinterin töistä\nmaaseurun rauhaan ja varmempaan elämään. Hyvin ovakkin menestynehet.\nNyt kumminkin sielä on yks kanafarmari, suomalaanen Grönman, perustanu\nhuonekaluverstaan. N. 20 miestä oli työs. Länneltä tuloo eri vahvuista\nja eri puista vanerilevyjä, on ostanu suomalaasta loimukoivuakin.\nEi s'oo huonekalutehraskaa enää muuta kun sahata, liimata ja lyörä\nkokohon. Koneet teköö kaikki; ruiskumaalathankin.\n\nTäälä on näillä farmariilla joka taloos koiria sen takia, jotta öisin\nliikkuu niiren pihamailla ja puutarhoos pesukarhuja, jokka voii\nyhres yöskin syörä ja pengastaa niiren vihannesviljelykset aivan\npilalle. Pesukarhu on vähä isoja kissaa suurempi elukka, joka talveksi\nkaivautuu unehen maankuoppiin. Koirat niitä vahtaa ja nitistää. Oikeita\nkarhujakin liikkuu ja näkyy useen talojen läheesis mettis.\n\nMarraskuu on täälä kovaa mettästyksen aikaa eli »hunttausta». Pitää\nhakia valtiolta lupa ja vain yhren »peuran» saa miestä päälle ampua.\nEi se oo mikään Suomen peura eikä poro. Se on jokin mettäkauris.\nSuomalaaset sanookin sitä vain pukiksi. Vaikkei se pukkikaan oo. Peuran\nmettästäjillä pitää olla mettäs yllä punaanen lakki ja punaanen takki,\nettä hyvin eroottaasivat toisensa, mutta joka vuosi täälä ampuuvat\npaljo toisiansa peuroona. Joskus enempiki miehiä kun »pukkia». Nytkin\non pari suomalaasta menettäny henkensä sillä lailla.\n\nKumma elukka se on tuo Amerikan piikkisikakin eli »porcupine», josta\nPorkupainen kuulu kultakaivosalue on saanu nimensä. Piikkisika on kans\nisoon kissin kokoonen, mutta lihava ja matalajalkaanen. Se on hiras\nelävä, kiipii lehtipuiren larvoohin ja syöö nuorta lehtiä ja oksia.\nMutta sillä on pitkät ja kamalat piikit pääs ja seljäs. Teräviä kun\näimiä. Ja sellaane väkä on luises piikis, että kun se tarttuu käteen,\nkintahaseen tai koiran turpaan, niin piikit ennen irtaantuu siitä,\ntunkeutuu yhä syvemmälle eikä niitä saa poiskaa vetämällä, pitää\nleikata lihaa. Se puolustautuu menemällä yhteen mykkyrään ja kun\nkoira hyökkää sen kimppuun ja yrittää purra, niin kyllä koiran käyy\nsurkiasti; se saa koko kuononsa täytehen pitkiä teräviä piikkiä, ulvoo\nja kiljuu henkensä erestä, jotta se on aivan kauhiaa. Eläänlääkärin\npitää leikkoolla ne koiran naamasta pois. Mutta kyllä koira sitte kans\nmuistaa kiertää ja murista, kun seuraavan kerran sellaasen piikkiturrin\nrookaa. Niitä piikkisikoja joutuu useen auton alle valtateillä. Mäkin\nkerran sellaasen yliajetun rookasin tiellä ja kovasti varovaasesti\nkoittelin sen piikkiä.\n\nOn täälä toinenkin elukka, jota pitää tarkasti varua, ettei se pääse\ntruiskaamahan. Se on haisunäätä eli skunkki, josta fiiniille frouville\nSuomeskin karvaturkkia tehrähän. Se elelöö mettäs ja tienvarsilla. On\nisoon rotan kokoone. Sillä on hännän alla sellaaset vehkehet, että se\nerittää oikee häjynhajuusta nestettä tuuhiaan häntäänsä, kun se pelkää.\nSitten se huitasoo hännällänsä n'otta sitä haisuvettä lentää 4—5\nmeetrinkin päähän kun pensselistä vain.\n\nMe ajoomma kerran apteekkari Anderssonin kans sen fiinillä uurella\nkaaralla Fitspuris korkialle näköalavuorelle, niin yht'äkkiä se manas\nja sähisi jotta:\n\n— Katto tuota perhanaa, tuas tien varres oli haisunäätä, kerkeskö se\npeijakas huitaasta ja pilata mun autoni! — Jos se sattui autohon, niin\nsitä hajua ei saa auton kyljestä millää pois monehen viikkohon.\n\nPysäytti auton, kattottihin, niin ei ollu ottanu. Mä meinasin mennä\nkattomahan sitä haisuvärkkiä likempää, mutta se hairas mua hännästä\njotta:\n\n— Hulluko sä oot, tuu joutua pois, ennenkö se truiskaa sua n'otta saat\njättää vaattehes mettähän, eikä meitä päästetä mihkää sisälle ihmisten\njoukkohon. Sellaane haissi se on!\n\nSieltä Cantepurista se reissaaminen sitte aikoo. Häkkilä missinsä kans\nlähti meitä kaarallansa kyyttimähän n. 30 mailia Massachusetin eli vain\n»Massan» valtion suurehen Worcesterin eli »Vusterin» kaupunkikin, johna\nasuu tuhansia suomalaasia ja vielä enempi Suomen ruottalaasia. Eniten\nSuomen ruottalaasia asuu Amerikas Sikaakon kaupungis, johna niitä on\nparikymmentätuhatta. Ja toiseksi eniten Vusteris. Ne menöö paljolta\nnaimisiin suomalaasten kans ja oppiivat Amerikas suomen. Vusteri on\nkuulunsa »lankamyllyistänsä». Se tarkoottaa rauta- ym. lankatehtahia,\njois suomalaaset pääasias ovat töis jo toises ja kolmannes polves. Sekä\nmaailman suurimmassa Nortonin, tahkotehtaas. Sielä tehrään kaikellaasia\ntahkoja, mirkeliä ym. suurimmista »hiuluusta» aina hammastohtorien\npienihin tutkainhyrrihin asti.\n\nKaupunki on rakennettu hyvin laajalle alueelle, laaksoohin ja mäille.\nSe vaihteloo keskuspaikkaa ja pullisteloo kuinka rookaa. Keskellä\nkaupunkia on asumattomia rotkoja, tyhjiä paikkoja ja sellaasia vanhoja\ntalorähjiä että imehtelöö.\n\n»Rikkahat» muutteloo asuunpaikkojansa tuon tuostakin, rakentaavat uusia\nhuvilanmallisia, upeeta asuntoja taas jollekin uurelle mäjelle. Toiset\nseuraa peräs, myiivät halvalla vanhat taloonsa ja sitten sekaväki,\nneekeritkin, vakaavat asuntoja hienoston kaupunginosista. Naapuriiksi\njäänehet »paremmat ihmiset» nyrpistäävät noukkaa ja siirtyyvät alta\npois, joten koko Vusteri on ainaases muuttotilas.\n\nEv.-lutherilairen suomalaanen kirkko oli ennen hienos kaupunginosas,\nnyt sen vierehen on tulin armeenialaanen kirkko ja neekereitä. Se on\nmuuten kaunis ja korikas tuo Vusterin suomalaanen kirkko, jonka pappina\non jo pitkät ajat ollu pastori Viljo Heiman, hiljaanen, leppoisa,\npaljon lukenut mies. Kirkos on sähköllä käyvät, kaunisääniset ja\nvoimalliset Hammond-urut, joita seurakunnan palkattomana lukkarina\nsoittaa missis Ylevä Kurikasta.\n\nAmerikas on kullakin kirkolla suuri silkkilippunsa, joka seisoo\nalttarin vieres, ja toisella puolella Amerikan lippu. Kirkon lippua ei\nvierä koskaan kirkosta ulos. On kaunis alttaritaulu ja korkiajalkaanen,\nveistoksin koristeltu kastemalja, jonka eräs Jurvan mies on veistäny,\nsamoon saarnastuolin taiteelliset koristeleikkaukset. On leviät,\nmukavat tammipenkit, joiren päät on puuveistoksin koristeltu. Kirkon\nseinällä riippuu valkiapohjaaren, punareunaanen lippu, jos on mustalla\nsuuri numero: 70, ja päällä kullanvehriääne tähti. Sellaasia oon\nnähny muiskin Amerikan kirkoos. Se tarkoottaa sanoa, että seurakunnan\njäsenistä on 70 ollu viime mailmansoras ja yks on kaatunu. Kirkkosali\non korkia, vaalia ja valoosa.\n\nAmerikan kirkoos, suomalaasiskin, on kirkon alla suuri ns. »ala-sali».\nSielä on keittiö, kaffivehkeet, pitokalusto, suuri kokoussali, pöytiä\nja tuolia, kerhohuoneina, voipa olla nuorisolle pieni näyttämökin,\nurheelupoikien oma »kolo» urheeluvälineineen, ping-pong-pöytä ym.\nNiis kirkon alasaleis piretähän häitä, seurakuntajuhlia ja kokouksia,\npyhäkoulua, lauluharjoituksia, »kahviaisia», Suomi-avun juhlia ja\neri harrastuspiirit kokoontuvat, niin että näis Amerikan ja Kanaatan\nsuomalaaskirkoos on seurakuntaelämä hyvin vilkasta ja tuttavallista.\nSeurakunnan jäsenten ja papin suhre on mitä tuttavallisin ja läheisin.\nSeurustelu on vapaata ja välitöntä. Vusteris oli mulle puhetilaasuus\njärjestetty »Sovittajan» suurehen salihin, jonne oli kerääntyny läheltä\nja kauvempaakin väkeä aivan tungoksehen asti, joukos monia tuttaviakin\nSuomesta.\n\nIloinen toimenmies Vusterin suomalaasten keskuures Ernesti Niemi\nLapualta missinsä kans oli touhunnu kovasti hauskaa ja monipuolista\nohjelmaa. Erikoosen iloonen yllätysnumero oli alahärmälääsen\nkunniavanhuksen Viipäkin, joka sielä Amerikois on paljo kirjoottanu\nsanomalehtiin, tervetulotoivotus mulle, toiselle härmälääselle\nkriivarille. Viipäkki on Vusterin suomalaasten vanhimpia tervaskantoja,\neloosa ja toimekas tuffa. Kolehti tuotti hyvin, josta puolet pyyrin\ntoimittamahan tavaras jouluterveisinä Kuortaneen invalidikotiin.\nVusteris mä asuun Heimanin kaunihis pappilas, missin hyväs hoiros ja\npastori ajeli meitä ympäri laajaa kaupunkia kattomas.\n\n       *       *       *       *       *\n\nVusteris mä käyyn 25 mailin pääs kaupungista kattomas Ilmajoen\nTuomikylän larvoolta lähtenehen maitofarmari Ojanteen lehmäfarmia.\nSillä oli 50 nautaa, niistä 35 lypsytuulella, holsteenilaista rotua.\nKarjanhoito on Amerikas kokonansa miesten työtä, vain Suomesta\ntullehet naiset uskaltaa sielä navettahan mennä ja osaa jotakin\ntehräkkin. Amerikan missit pyärtyy heti, jos niiren pitääs navettahan.\nOjanteella on hyvät viljelysmaatkin ja koneella kaikki tapahtuu.\nSill'oli 2 traktoria, oikee isootroki ja ajelu-autoja. Se viljelöö\nmaissia karjalle ja sato säilöthän sellaasenansa sementtitornihin.\nJuurikkahia elukoolle ei kannata viljellä. Lisäksi vehnää ja kauroja\nomiksi tarpeiksi. Kattelin erinomaista vehjettä: heinännosturia, joka\nharavakoneen jäljiltä nostaa läjät suoraa kuormahan. Valtio tarkastaa\nkarjan ja puhtausolot navetois. Rasvaprosentti on keskimäärin 4.\nKulkutautina ilmenöö vaikiaa utaretautia. Lehmät lypsethän kaikki\nlypsykoneilla ja siihen navettatyöhön menöökin isännän ja raavahan\npoijan kaiket päivät. Työapua ei vain saa rahallakaan, mutta\nmaitokarjanpito hyvin kannattaa. Kaupungista jälleenmyyntiliike\nhakoo päivittään mairon, pastörisoi sen, pullottaa ja myy. Teköö\nvoita ja juustua lopusta, mikä ei sinä päivänä mee. Työ navetaskin\non monipuolisesti koneellistettua. Kun lehmänruoka on väkevää ja\nsit'on kyllä ja kaikesta laista, niin Amerikois räknäthän vain sitä,\nkuinka sais lehmähän menemähän niin paljo ruokaa kuin suinkin,\nettä se sitte lypsääs sitä enempi. En tierä, onko Suomes sitä\nfiineyttä vielä navetois, jonka näin sielä Ojanteella, että lehmän\npakarat parturoorahan, ettei niihin tarttuusi lika. Erityysellä\nkarvanleikkuukoneella laskethan vain silooseksi aalopin alusta.\n\nSielä Vusteris satuun sunnuntaipäivänä näkemähän suuren sotilasparaatin\nja kansanjuhlan. Suuresti reklamoitu »Vapauren juna» saapui\nWorcesteriin. Amerikas tehrähän taitavasti ja mones muoros väkevää\npropakantaa USA:n puolustusvoimien, Amerikan suuruuren, vapauren ja\nmaineen, yleensä »amerikkalaasuuren» puolesta. V. 1947 sielä siinä\nmieles kierti kautta maan se »Vapauren juna», jos oli näytteellä\nAmerikan suurmiesten Lincolnin ja Washingtonin perustuslakipykäliä,\njokka takaa jokaaselle maan kansalaaselle kaikenpuolisen vapauren\nyksilönä. Ja jota totalitäärinen eli kommunistinen ajatussuunta nyt\nuhkaa. Sanomalehret pitivät suurta melua junan tulosta kullekin\npaikkakunnalle ja samalla järjestettiin komeeta sotilasmarsseja ja\nsoittokuntia pitkin katuja.\n\nNäihin kansanjuhlihin ottaa osaa myös Kansalliskaartit, joita on\nkaikis vähäki suuremmis kaupunkipaikoos, ja yhteensä lähes 4 000\nosastoa koko maas. USA:n Kansalliskaartit juontaa alkunsa Amerikan\nvapaussorasta, ja ne on aivan sama kun oli meirän suojeluskunnat. Ne\non vapaaehtoosia, jäseneksi pääsöö kuka vain hyvämaineenen mies, joka\ntykkää vapaa-akanaan harrastaa vähä sotilasmarsseja ja harjootuksia.\nValtio kustantaa puvun ja varusteet. Harjootuksia piretään kerran kuus\nArmorys eli varuskuntatalos, jossa aseetkin säilytetään. Päällikkönä\non jokin ent. upseeri, joka virkaa hoitaa sivutoimena. Puku on\nsininen, nahkavyö ja venelakki tai tavallinen hattu pääs. Kesän\naikana Kansalliskaarti panee toimeen parikin viikkoa kestävät hauskat\nleiripäivät. Lährethän soittokunta mukana junilla jonnekin maaseurulle\nleirille ja pirethän kuin partiopojat reipasta touhua ulkoilmas pari\nviikkua valtion kustannuksella. Monille se on hauska ja ilmainen\nkesäloman vietto. Isänmaallisis kansanjuhlis ja merkkipäivinä marssii\nKansalliskaartti sitte uljaasti täysis tamineis soittokuntineen. Mutta\nkyllä se marssiminen oli Suomen miehen mielestä, joka muisti meirän\nent. suojeluskuntia, sotilaallisesti vähä niin kun neljännen luokan\nreserviläästen tepastelua.\n\nKansalliskaarttia ylläpiretään ja se tarkoottaa olla vain yhteeskunnan\napu silloon kun poliisivoima ei riitä järjestyksen ylläpitämiseen\npaikkakunnalla. Toisin sanoen sama tehtävä kuin vapaehtoosilla\npalokunnilla tulipalojen varalta. Amerikka on vapaa maa. Siellä saa\ntehrä työtäkin joka tahtoo tai olla tekemätä. Työväki saa tehrä, jos\nhaluaa lakon, mutta ei saa estää työhön jäämästä niitä, jotka haluaa,\neikä estää työhaluusia menemästä töihin lakkoon julistetulle työmaalle.\nLakkolaiset Amerikas asettavat lakkovahteja työmaan porteille\npaffitaulut seljäs ja vattan päällä. Niis on kirjootettuna jotta: täs\npaikas on lakko ja työlääset toivovat, että toverit auttaisivat ja\ntukisivat heitä. — Mutta kuten sanottu, lakkovahrit eivät saa estää\nuutta työväkiä menemästä töihin. Työvapauren turvaamiseksi seisoo\npoliisi lakkovahtien vieres kalikka käres.\n\nJos yhteenottoja sattuu työhaluisten ja lakkolaisten kesken,\nkutsutaan lisää poliiseja paikalle. Poliisi käyttää pamppua, tuo\npalokunnan pruuttinensa paikalle, ja jos ei se riitä, niin käyttää\nkaasupistooliakin. Ja jos ei poliisitkaan pärjää niilläkään, kutsutaan\npaikalle Kansalliskaartti. Ja kaikki tietävät etukäthen, jotta se ampuu\narkalematta ja palauttaa järjestyksen. — Eikä Kansalliskaartia Amerikas\nkukaan moiti eikä vihaa, paitsi kommunistit, joirenka suunnittelmihin\nei ihmisen yksilöllinen vapaus sovikkaa.\n\nSe »Vapauren-junan»-paraati, jonka Vusteris näin, oli komiaa ja\nhauskaa katteltavaa. Ihmisiä oli karun varret niin täynnä, jotta\nvarpaallani koitin matalimpien akkaan yli kurkistella tuota toista\ntuntia kestävää iloista ja komiaa sotilasparaatia, johka otti osaa\njoukko-osastoja kaikista vakinaasen armeijan aselajiista. Niillä\nkyllä oli vähä enempi paraatiryhtiä ja marssia, muttei sellaasta\nsaksalaasta tinasotilastahtia, kun me oomma nähnehet. Oli suuria ja\npieniä tykkiosastoja, panssariautoja ja oikee raskahiakin matelijoota.\nTykkilavetilla saattoi istua joitakin nättiä rykmentintyttäriä ja\nveikeitä sotilaspoikia iloisesti hurraten. Raikuva sotilassoitto kaikuu\nyhtämittaa, sillä osastojen välis tuli yhä uusia suuria soittokuntia.\nAmerikkalaaset soittokunnat ovatkin koreita ja hauskoja nährä: eres\nmarssii pulska soittokunnan päällikkö pitkä tahtisauva käres, jota se\nheilutteloo ja paiskaa välistä ilmas näppärästi ympärinsä.\n\nSiinä joukkojen välis tulla keikutteli itte »Setä-Samulikin»\nilmielävänä, niin kun Amerikkaa sympoolisesti nimitetään ja\nkuvataan. Se oli harvinaasen pitkä, laihankälppä veikiä vanha setä\nviime vuosisaralta, pitkä harmaa liuhuparta, sinises häntätakis,\nvalkopunaraitaasis housuus ja korkia harmaa silinterihattu pääs,\nsikaaria poltellen ja knuppikeppiä heilutellen. Päätänsä pitempänä\nmuuta kansaa se kulki arvokkaana, leppoosasti hymyyllen ja kansaansa\ntervehtien. Sielä Vusteris sain tietää senkin kumman, että\nAmerikas ei valtio, kaupungit ja kunnat saa ottaa vastaan mitää\nkiinteistölahjootuksia, vaan ne ostaavat lahjan (1) yhrellä taalalla\nja teköövät siitä kauppakujan, jotta se on sitte selvää ja pitää\nlais. Siten eräs miljonääri Vusteriski oli myyny laajan kauniin\npuistoalueensa golfkenttineen kaupungille yhrellä taalalla.\n\n       *       *       *       *       *\n\nWorcesteri on puolen miljoonan suurkaupunki ja suomalaasten vanhaa\nvahvasti asumaa seutua, samoon kun siitä pohjoosehen päin 45 min.\nbussimatkan pääs Fitchburgin 50 000 asukkaan kaupunki, jota vois\nsanua oikee suomalaasten kulttuurilullaksi, sillä sinne keskittyy\nlaajalta alalta ympäristön, Vusterinkin, suomalaasten aatteelliset ja\nosuustoiminnalliset harrastukset. Suomalaanen asutus on siellä 60—70\nvuotta vanhaa. Siellä oli aikoonaan suuri kutomotehdas, jos oli paljon\nsuomalaasia työs. Mutta sitten syntyi siellä pitkä sitkiä lakko, jossa\nsuomalaasten kerrottiin riehuneen päämiehinä sillä seurauksella, että\ntehras lopetti koko työnsä, siirti koneensa ja teollisuutensa jonnekin\netelään. Silloin jäi paljo ihmisiä työttömiksi ja hajaantui työn hakuun\nmuualle, asettuen myös farmareiksi ympäristöhön.\n\nAmerikan suomalaaset ovat yleensä kättensä työllä itteään elättäviä\nruumiillisen työntekijöötä, jotka maahan tulles yli 50 vuotta sitten\njoutuivat tekemisiin ammattijärjestöjen ja sosialististen oppien\nkans. Siellähän monet kotimaahan sitten palanneet maamiehemme ovatkin\naatteensa saaneet. Aatteellisesti raskasveriset suomalaaset ovat\nAmerikois omaksuneet paljolta äärimmäisen vasemmisto-sosialistien\nkannan, Valpas-Hännisen »Työmies»-lehden tyylin. Suomesta siirtyi\nViaporin kapinan jälkeen monia »rabulisteja» Amerikan suomalaasten\nkeskuuteen toimien siellä työväen puhujina ja suomalaasten lehtien\ntoimittajina. He saarnasivat silloin jo maailmanvallankumousta,\nuskonnon pilkkaa ja esiintyivät äärimmäisinä radikaali-sosialisteina.\nNiihin aikoihin, n. 30—40 vuotta sitten tapahtuneissa työrettelöis\nesiintyivät suomalaaset sosialistit paljolta lakkolaisten eturiveis\nhuonontaen maamiestensä työansioita. Seurauksena oli suomalaasten\nkesken katkeria riitoja ja väittelykokouksia. Uskonnolliset ja\nrauhallisemmat suomalaaset erottautuivat entisistä yhteisistä\ntyöväenyhdistyksistä, perustivat »kansallisseuroja» tai vetäytyivät eri\nseurakuntapiireihin.\n\nVapaussodan 1918 jälkeen siirtyi Suomesta taas paljon »punaisella»\npuolella olleita henkilöitä Amerikkaan, jotka veivät vihansa mukanaan\nkylväen katkeruutta Amerikan suomalaasten keskuuteen, yhä loitontaen\n»kristillis-kansallisia» sosialisteista. Vihan ja vainon aallot\nkävivät Vapaussoran jälkeen korkeina Amerikan suomalaasten keskuures\nja »lahtari-Suomea» vastaan Suomesta tulleita »valkoisia», aivan\nsyyttömiäkin, jotka eivät olleet ottaneet osaakaan vapaussotaan,\nkaikin keinoin kiusattiin, vainottiin, jopa tapahtui heidän\nmurhiaankin. Niihin aikoihin anastivat kommunistit ylivallan Amerikan\nsuomalaases sosialistises työväen puoluees. Maltillistakin ainesta\noli kylläkin työväen riveis, mutta »virta vei», ja kommunistit olivat\naktiiveja, komentivat ja isännöivät kutakuinkin kaikkialla. Tästä\nkommunistisesta maaperästä nousi ja versoi se niin suureksi paisunu\nNeuvosto-Karjalaankin siirtyminen.\n\nAmerikan suomalaasten sosialistinen työväen puolue oli jo paljo ennen\nmeirän viime sotia niin kauttaaltaan kommunistien hallus, että vain\nFitchburgissa ilmestyvä, Amerikan suurin, 5-päiväänen sanomalehti\nRaivaaja koitti rimpuilla jonkin verran periaatteis vastaan, mutta oli\nsekin niin radikaali ja räiväsuinen Suomea kohtaan, ettei varsinaasista\nkommunistilehristä erottanu. Kommunistilehtiä ilmestyy siellä kolme:\n»Eteenpäin» New Yorkis, johna sitä nimitellään »Itäänpäin», »Työmies»\nSuperioris, Duluthin naapurikaupungis, ja Kanaatan puolella Ontarion\nvaltios Sudburys nimeltä »Vapaus».\n\nKun vapaussoran jälkeen Oskari Tokoi Venäjän-seikkailunsa jälkeen\nEnglannin ja Kanaatan kautta vihroin 1923 palas Amerikkaan, liittyi\ntoimittajaksi Raivaajaan ja rupes käymään rajalinjaa sosialidemokratian\nja kommunismin välillä, on ääni Raivaajan kellos suuresti muuttunu\nsamoin kuin suhre Suomehen. Niin että Raivaaja on nykyisin Amerikas\nainoa suomalaanen sosialidemokraattinen lehti.\n\nRaivaajalla on oma suuri talo keskellä kaupunkia. Samas rakennukses on\nAmerikan suomalaasten suurin monimiljoonainen osuuskassa, pankkilaitos,\njoka on hyvä tuki lehrellekin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nFitchburgiin tulles menin suoraa Raivaajan kirjapainotaloon, sillä\nsiellä tiesin olevan kirjapainon päällikkönä, faktorina, vanhan hyvän\nystäväni, »Vaasan» lehren ensimmäisen kirjanpainajan, vaasalaasen\nliike- ja pankkimies Antti Hautalan.\n\n— No terveh Antti! — Mä tulin sua kattomhan — sanoon. — Kyllä\nm'oon kuullu, että sä oot tulos — nauroo Antti, yhtä lihavana ja\nkarvanaamaasena, mustetta ja hikiä ottalla kun ennenkin, latomahaka\nkäres. Mutta — Mihnä sull' on sikarintumppi, kun ei sitä oo suupieles?\n— kiljaasin mä hämmästyksestä. — En mä saa enää polttaa — sanoo Antti,\npyhkäästen suupieltänsä. — Syrän on ruvennu vähä kronklaamahan. — No\notatko sä enää ryyppyäkään? — E—e—en oo enää parihin vuotehe, joskus\nolutklasin vai. Sovittiin sitten myöhemmin juttuhetkestä Antin kans,\nja kyllä sitä juttua piisaskin. Anttihan on nyt 77 vuotta. Sehän\non Teräksen, Vaasan Suomalaasen Säästöpankin, Vaasan Kenkätehtaan,\nEtelä-Pohjanmaan ja Pohjolan pankin perustaja, omisti yhteen\naikaan Centralin ja Emstin hotellit Vaasas, hoiti Kansallispankkia\nKaskisis, rakenti suuren purjelaiva »Nelsonin», joka lähti hakemhan\nvasikannahkoja Etelä-Amerikasta, ja vei sitten Kauhavan lippalakkia\nKaukaasiahan vaihtaen ne tupakaksi ym., ym. Ja suuttui sitte lopuksi\nafääreihinsä niin, että jätti ne lakijuristin selvitettäväksi ja lähti\nperheineen Amerikkaan, muistaakseni 1923. Juristi sitte selvittikin\nvyyhrin niin, että pani Antin tilille Yhryspankkiin Helsingis\npitkältä toistamiljoonaa, ja sielä ne on vieläki. — Koroot ei piisaa\nveroohin, n'otta pian mä kai jourun sielä velkahan, — nauroo Antti.\nKirjapainoalalla on Antti koko aijan Amerikas työskennelty. Ollu\nLännelläkin, Astorias »Lännen Uutisten» hoitajana, josta siirtyi\nRaivaajaan. Missis on sairaloinen, lapset aikuisia ja hajaantuneet\nmailmalle: Irja Spira, kirjailija ja sanomalehtinainen vaikuttaa\nPariisis, Anja Kujala tanssitaiteilija asuu Helsingissä ja poika elelee\nAmerikassa. Ulkonaisesti on Antti samallaanen paksu kyrmyniska mies,\naina työn tukas kiinni ja joka päivä työs kuin ennenkin, mutta ikä\nrupiaa jo tuntumahan. — Sinä syksynä Antti sanoi jättävänsä työnteon\npois ja asettuvansa nauttimaan kahta eläkettä: »vanhuuren eläkettä» ja\ngraafillisen liiton eläkettä. Ne ovat siksi suuret, että niillä hyvin\ntuloo toimehen. Lakeja on siellä nyt niin muutettu, että eläkkeet\nmaksetaan ulkomaillakin asuville. — Hän on pannu taaloja pinohon\nmuutoonkin. Ellei mitään väliin satu, arveli Antti, niin hän palaa\ntakaisin Suomeen. Suomalaasista latojista on Amerikan suomalaasis\nlehtipainois huutava pula. Vanhat Suomesta tulleet latojat kuolevat\npois, uusia ei pääse maahan ja suomen kieltä taitavia oppilaita ei\nsaa pikkupainoihin. Sama hätä oli kaikis suomalaasis lehtipainois.\nToisaalta suomenkielinen painatustyö vähenee uuren polven nopeasti\namerikkalaistues: kirkolliset, osuustoiminnalliset ym. painotyöt käyvät\njo pääasias englanniksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nFitchburgin suomalaasilla on vanhastaan suuri hyvä haali, jonne\npuhetilaasuuteni oli järjestetty ja tuli täyteen väkiä, maaseurultakin.\nLämpimän ja kauniin puheen Suomelle piti Oskari Tokoi. Hän kertoi\nAmerikan suomalaasten rakkauresta ja osoittamasta avusta kovaa\nkokeneelle Suomelle, mainiten että vanha polvi on nopeasti häviämäs\nja että Suomen syntyisiä »siirtolaisia» on elos enää tuskin 100 000\nUSA:ssa. Uusi polvi on nousemas. Se tuntee itsensä amerikkalaaseksi ja\nomaksuu itselleen maankielen. Vanhanpolven kielivaikeuksien ym. takia\ntuntema alemmuuskompleksi on häviämäs, niin että suomalaaset tuntevat\nitsensä nyt täysivaltaisiksi ja samanarvoisiksi kansalaasiksi kuin\nmuutkin. He ovat kouluttaneet lapsiaan, niin että toisen ja kolmannen\npolven suomalaisia on jo hyvin paljon huomattavis ja vaikutusvaltaisis\nasemis kaikilla aloilla. Suomalaaset työllään ja ahkeruurellan auttivat\nyleistä arvonantoa.\n\nFitchburgis on suomalaasilla vielä hyvä 15-miehinen torvisoittokunta,\njonka innokas johtajansa Matson oli taas herättäny henkiin. Eräs toisen\npolven missis, jok' ei oo Suomes käynykkää, luki Jaakoon juttuja jotta\nprätäji.\n\nSitten alkoi lopuksi kätteleminen ja terveitä kotipuoleen. Tapasin\nsielä mm. yli 60-vuotiaan pitkän, mustanverisen solskian miehen,\njoll' oli nenä kun kruutisarvi, nopia puhet ja selvä meninki. —\nM'oon Hangas, Puuställin taloon trenki sieltä Ylihärmästä, johna ne\nkomjat häät pirettihin, — se sanoo. — Äläh, — mä ihastuun. Meill'\nolis piisannu juttua kovasti, mutta toisia tukki aina välihin n'otta\nkoitimma huurella toisten päitten ylittekki. Sen sain kumminki kuulla\njotta sill' on vielä hallusnansa pieni farmi kaupungin likillä,\njohna se on harjoottanu mustikan viljelystä pääelinkeinonansa. Kun\nmä nauroon ja epäilin jotta — Joo joo, kyllähän meilläkin sielä\nHirvelän mettis mustikoota kasvaa, — niin sanoo jotta — S'oon totta,\neikä mitää narroota! Mustikat on täälä jalostettuja n'otta ne kasvaa\nsuuriksi mustikkapuskiksi miestä rintahan, niin kun tikkelpäärit sielä\nvanhas maas. Mustikkaa viljellähän täälä suuria peltoja ja marja on\npeukalonkokoosta. Siinä tienaa hyvin.\n\nNiin että totta se on, että sielä on suomalaasia mustikkafarmareitakin.\nSamoon on karpalon viljelijöötä. »Kiipinniemes» Atlannin rannalla\non satakunta suomalaasta perhettä, jokka aivan elää sillä ja ovakki\nhyväs toimehentulos. Se on tarkkaa työtä ja hoitua, mutta kyllä\nsuomalaaset ovat oppinehet ja pystyyvät kaikkehen siihen mihkä muukkin\nkansallisuuret.\n\nHangas on kouluuttanu kaikki lapsensa. Yks sen pojista on\nFitchburgis sijaitsevan suomalaasten farmarien perustaman suuren\nkeskusosuusliikkeen kone-osaston johtaja. Kävin sieläkin kattomas\nmonellaasia maanviljelyskoneita ja tarvikkeita, rakennusaineita,\nrautatavaraa, öljyjä, siemeniä, työvaatteita jne. kaikkia sitä tavaraa,\njota maalla asuva farmari tarvittoo, niin ettei muuta kun soittaa vai\nomahan liikkeeseen niin kyllä tuloo. Se on miljoonahommaa.\n\nAsuin Fitchburgin suurimman apteekkarin, meillä sanotaas\nrohroskauppiaan, Otto Anderssonin komias huvilatalos pari mailia\nkaupungista. Se oli ostanu juuri uuren loistoauton De Soton, sellaasen,\nettä siinä voi nostaa kolme istuunpenkkiriviä peräkkäin. Tai kääntää\nne makuusijoiksi vaunun sisällä kahrelle hengelle. Sielä kun lährethän\nviikkojen huvimatkalle ympäri Amerikkaa, ostethan evähät joukkohon tai\nsyörähän ravintolois, niin yösija on aina valmis; voi yöpyä ulkosalle\nmihkä vai ja sulkia vaunun ovet sisältä. Amerikois on hyvin paljo\nns. treilereitä. Se on huoneeksi tehty perävaunu, jossa on keittiö,\nvuoteet, koko istuma- ja syömäkalusto. Treileriä verethän peräs vain\ntavallisella henkilöautolla. Siinä on koko huusholli matkas, akka ja\nlapset, ja välistä isoäiteekin huvimatkalla ja kesälomaa viettämäs.\nAmerikas oli nyt kans suuri asuntopula, niin että varsinkin soras\nollehet ja akottuneet ylioppilaat asustivat tällaisis treilereis\nlähellä yliopistoansa. Voi nährä monia satoja asunto-perävaunuja\npysyvästi heille varatuilla alueilla. Vetovaunulla pappa käy\nluennoilla, mamma keittelöö velliä muksuille ulkona ja ripustaa lapsen\nriepuja kuivamaan puihin. Huonepulan takia on Amerikois lyöty satoja\nsuuria parakkeja, jopa kourupellistäkin, jonnekin kaupungin laitaan.\nNiitä lämmitetään kamiinoilla ja emännät paljolta keittää ruokansa\npihamaalla — eikä olla niin tyytymättömiä kuin meillä.\n\nNiin, sillä Andersonin fiinillä piilillä se halus tutustuttaa mua\nFitchburgin suomalaaseen liikemailmaan jota onkin paljo. Suomalaasten\nosuuskauppa oli suuri ja monipuolinen tavaratalo, sieltä sai mitä vain.\nMäkin ostin hyvät aivan suomalaasmalliset pitkät harmaat villasukat,\njohna oli punaanen rantu pääs. Käytiin viitasaarelaasten veljesten\nEemeli ja Kalle Tenanderien räätälinliikkees pääkarulla. Niillä on\ntilauspukimo, 6:kin miestä työs ja hyväs mainees. Andersonin poika\non koulun käyny proviisori ja hoitaa reseptipuolta, hänen serkkunsa,\nmyös Anderson, on lakijuristi eli »loijari», niin kun suomalaaset\nsanoo. Suomalaasella Bergrotilla on sielä hyvä valokuvaamo. Ja\nsuomalaasia hammaslääkäreitä on usiampia. Käyyn kattomas »dentistin»\neli hammaslääkärin »shoppiakin», työpajaa, ja kalustoa. Kurusta\nkotoisin, v. 1910 maahan tullu Walter A. Niemi, on lyhyt ja niin\npaksuniskaanen hampahan kiskoja, että luulin sitä ammattipainijaksi.\nHän on tehny rahaa, on loistoasunto, parikymmentä huonesta ja 4—5\nautoa; niistä yks — Rolls Royss, sellaanen miljoonamööpeli, että se\ntarvittoo oman kuljettajan. Niemi on innokas penkkiurheilija. Sill'\noli jo ostettuna matkalippu Suomen olympialaasihin 1940, johka se\nmeinas tulla Rollsillansa ja lahjoittaa sitte koko höskä Suomen\nurheelun hyväksi, mutta se jäi silloo. Ja Rollsi seisoo Niemen\nkaraatsis orottamas 1952:ta. Ei Amerikas sen kummenpia eikä parempia\nhammaslääkärin koneita ja vehkeitä oo kun Suomeskaa. Sanoivat vai, että\nkoneitten ja seinien ruskea mahonkiväri on potilaille rauhoittavampaa\nkuin valkoinen emalji. Hammaslääkäreitä on siinä kaupungis yhteensä\n32, niistä 5 suomalaasta. Niemen poikakin on dentisti. Mä tykkäsin,\nettä taksat hammaslääkäreillä, samoin kuin valokuvaajilla, on Amerikas\nkovin kalliita. Hampaan irtiveto on 2 ja plompi eli paikka 3 taalaa.\nSuomalaasia on aika paljo partureina Amerikas. Noin taalan se maksaa\nkun tukka kerithän, parta ajetaan ja pannahan hajuvettä niskahan. Ne\nkäyttää sielä kuumaan veteen kasteltuja kääreitä naaman päällä, kai\nkarvaa nostattamas ja ihoa komistamas. Puuteriakin sivelöövät naamahan,\nettä mies on kun nuoltu vasikka kun irti pääsöö. Parturin lavitta\non sellaane kiikkupeli, että toisis paikoos kääntäävät äijän aivan\nvaakasuorahan seljällensä makaamahan, ett' on mukavampi kraapia. Sutia\nne käyttää saipuoores, mutta parempana konstina mä pirän sitä, että\nsormenpäillä hierothan saippua poskihin.\n\n       *       *       *       *       *\n\n»Raivaajan» toimitukses tutustuttiin sen toimittajiin mm. Jallu\nHonkoseen ja Reivoon. Honkonen on syntyysin Saarijärveltä lukkarin\npoika, Poprikoffin aikaasia lähtijöitä hänkin. Honkonen elää musiikis,\non säveltäny ja julkaissu suomeksi ja englannin kielellä teoksiaan,\njohtanu monia laulukuoroja ja hoitanu isänsä virkaa palkattomana\nlukkariurkurina suomalaasis seurakunnis kaikkialla missä kulloinkin\non asunu Amerikois. — Reivo toimi sotien aikana suomalaasena\nradiokuuluttajana »Amerikan äänes».\n\nReivon kans jouruun tukkanuottaasille työläästen asunnoista Suomes ja\nAmerikas. Olin sitä asiaa tarkestellu pitkin matkaa ja kehuun, että\nasunto-olot työlääsillä on Amerikas paljon paremmat kuin Suomes. Hän\nmorkkas ja pani vastaan.\n\n— Ook'sä ollu Suomes? — kysyyn.\n\n— En! — se sanoo.\n\n— No mitäs sitte puhut! — tiuskaasin mä. — Täälä on työmiesten omakoti\nasunnois, ja suomalaasilla vanhemmilla kunnon ihmisillä kutakuinkin\nkaikllaoma »haussi», jos' on 4 huonetta ja »kitsi» eli keittiö. Ei\nne nyt kovin suuria oo, mutta kohtalaasia kumminkin. On tietysti\npienempiäkin 3 huonetta ja keittiö, mutta on suurempiakin. Ja joilla ei\noo omaa haussia, asuuvat vuokralla samallaasis huoneustois. — Meillä\nSuomes ei »hermollakaan», keskiluokalla, oo niin monta huonetta!\nJa luulisin, että Suomes tavallisella työlääsperheellä ei paljo\nomia asuntoja ookkaa ja että keskimäärin on tuskin yhtä huonetta ja\nkeittiötä, niin että asuntopuoli täälä Amerikois on paljo parempi kun\nmeillä Suomes. Samoon kuin ruokapuolikin. Mutta siinä ne sitte onkin\nteirän hyvät puolet.\n\nSanoon senkin, että kun teillä täälä on »huono aika», joka voi kestää\nmonta vuotta, niin Suomes ei nii kovaa ja huonua aikaa koskaan ookkaa\n— ja tuskin koskaa elämisen puolesta tuukkaa! Kun teillä oli se\nviimmeene huono aika »depressio», joka tuntui meillä Suometkin 1929—35,\nniin Amerikashan ei kunnon työmies, vaikka kuinka yritti mitä työtä\ntahansa, saanu 5—6 vuoteen, ei ruokansa erestäkään mitään työtä! Silloo\npiti syörä kaikki pankkisäästönsä ja perheen äirit kulki siivuamas\nja pyykkiä pesemäs ja elättivät koko perheen. Miehet hoiti lapsia ja\nkeittivät ruokaa kotona monta vuotta, kun mitään työtä ei saanu. Niin\nettä Amerikka on kova armoton maa, kun se sen pään nakkaa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSielä Raivaajan toimitukses tapasin yli 70-vuotiaan Härmän Voltista\nkotoosin olevan riuskan, reippaan ja tarmokkaan miehen Matti Mäen,\njota ne sanoovat sielä Raivaaja-lehren isäksi. Hän on farmari\nkaupungin lähistöstä, mutta ikävuosistaan huolimata vielä niin ketterä\nja touhukas aatteen ja toimen mies, että hän on hyvä esimerkki\nomalla työllään ja kunnollaan menestyneestä Amerikan suomalaasesta\nsiirtolaasesta. Hän on koko elämänsä ollu raitis ja yritteliäs mies,\non 6 poikaa ja 5 tytärtä, jotka hän on eri aloille kouluuttanu. Yks\nhänen pojistaan on kotikaupunkinsa »haiskuulin» (yhteiskoulun) rehtori.\nHän sanoi, että on ollu aina niin kiirusta ja paljo työtä, ettei oo\nkerjenny »vanhas maas» käyrä. Kerran hän jo yritti lähtiä, mutta junat\najoo yhtehen New Yorkin välillä, n'otta siihen se reisu jäi.\n\nLehtimiehiltä sain kuulla ylihärmälääsestä pastori Juhani E.\nLillpakasta ja sen suuresta kunnianloukkausjutusta New Yorkis\nilmestyvää suomalaasta kommunistilehteä »Eteenpäin» vastaan. Lillpakka\noli syntyny Oravaisten Kuoppalas 1881, lukenu ittensä Amerikas papiksi\nja joutuu kommunistien hampaisiin; kommunistilehti luuli voivansa\nryvettää »vapaas maas» suomalaasta pappismiestä kuinka ruokottomasti\ntahansa, mutta siinä se erehtyi raskaan kerran. Yleensä ei Amerikois\nkukaan viitti kysyä kunniansa perähän siitä mitä lehret kirjoottaa,\nmutta Lillpakka joutui pappismiehenä niin häväistyksi, että hän\nnosti oikeusjutun. Siitä nousi hirviä prosessi, jota vieläkin sielä\nmuistetaan. Loppu oli se, että lehti tuomittiin 15 000 dollarin\nsakkoon. Se on pitkä penni Amerikois, niin että Eteenpäin olis\njoutunu konkurssiin. Se nosti surkian hätähuuron ja joutui kerjäämään\nvahingonapua uskonveljiltänsä vuosikausia. Hengenahristusta se potee\nvieläkin siitä papin potkaasusta. — Lillpakka toimi pappina Brcoklynis\nja on jo kuollu.\n\nSielä Fitchburgis Raivaajan toimitukses tapasin nyt ensi kerran\nOskari Tokoinkin, eruskunnan ent. puhemiehen, ja Suomen ensimmääsen\npääministerin ja kapinanaikaasen elintarvikeministerin vuosilta\n1917—1918, niiltä suurilta mullistuksen vuosilta Suomen kansan\nhistorias, kun Suomi eros Venäjästä ja lopuksi pääsi ittenääseksi\nvaltakunnaksi. — En ollu häntä ennen tavannu, olin vain kuullu\nja lehtistä seurannu hänen poliittista vaellustansa. Kun kapina\nepäonnistui, hän pakeni toisten joukos Venäjälle. — Vapaussoran\njälkeeses kapinan oikeurellises jälkiselvittelys hänet poissaolevana\ntuomittiin ellei nyt kuolemaan, niin ainakin kai elinkaureksi (se on 12\nvuoreksi) kuritushuoneeseen.\n\nVastapuolen mies siis — ja mulle, niin kuin kai muillekin\n»valkoosille», kamala »punikki», laillista hallitusta vastaan asevoimin\nkapinaan lähteneitten »punaisten» yks päämiehistä.\n\nSiitä on jo vuosia kulunu, mutta paha maku mull' oli suus vielä, kun\nnäiren viimmeisten sotien aikana eruskunnas tehtiin erityysesti Tokoita\nvarte armahruslaki, että hän sais ilman seuraamuksia palata takaasin\nSuomehen, ja sosialidemokraattinen puolue kutsui häntä ja tarjos\nmatkarahat, että hän osallistuisi eruskunnan 40-vuotis juhliin vuonna\n1947.\n\nMinkähänlaanen mies se Tokoi mahtaa nyt sitte olla, nuan oikee kärestä\npitään kattella ja puhutella? — ajattelin. Olin kyllä kuullu hänestä\nyhtä ja toista hyvää Amerikan suomalaasten puhuvan heti Amerikkahan\ntultuani, niin ettei mun käteni aivan nyrkis ollu, kun päivää\nsanottihin.\n\nAntti Oskari Tokoihan on jo 77 vuotta täyttäny mies, syntyny 1873\npikkutaloon poikana Kannuksen Viirteenkyläs. Lähti parinkymmenen ijäs\nAmerikkaan, työskenteli sielä mainarina ja »trämppinä», se on kulkurina\ntyönhaus Lännellä mones valtios, meni naimisiin sielä suomalaasen\ntytön kans, yritti koota taaloja oman tilan ostoa varten kotikyläs\nKannukses. Tutustui Amerikas sosialismiin ja ammattijärjestöihin.\nJa palasikin Suomeen 1900, kotipuoleen maanviljelijäksi. Hän oli\nlukuhaluinen ja otti innolla osaa aatteellisiin ja isänmaallisiin\npuuhiin vastarintaliikkeen aikana Boprikoffin sortovuosina.\nKotiseutunsa huomattavana toimihenkilönä hän v:n 1907 »punaisen viivan»\nveros tuli valituksi valtiopäiville sosialistien ehrokkaana. Siitä\nalkoi hänen poliittinen kaarensa samanaikaasesti Kyösti Kallion kanssa\npuolue-elämän kärkipaikoille.\n\nNäistä asioista on Tokoi kirjoittanu seikkaperäisen muistelmateoksen\nnimeltä »Maanpakolaisen muistelmia», joka on ilmestyny Suomes. Ensi\npainos meni heti kuin kuumille kiville.\n\nLukija saa silmäyksen barrikaadin toiselle puolelle, ja siitä selviää\nmonta sellaistakin käsitystä ja tapausta, joista ei ennen oo ollut\ntietoinen.\n\nTokoin perhe, joka seurasi mukana Venäjälle, on hajonnu. Suomen kautta\npääsi hänen vaimonsa, kaksi nuorempaa poikaa ja yksi tytär Amerikkaan\nyhren vanhemman pojan ja tyttären jääres Venäjälle. Noin 10 vuotta\nsitten sai hän, sairaana ollen, lopullisen tieron siitä, että lapsensa\nVenäjällä ovat kuollehet. Vaimo kuoli pian Amerikas, ja elos olevat\nlapset ovat perustaneet sielä jo oman perheensä, niin että Tokoi jäi\nyksinääseksi eläjäksi.\n\nTuli sitten talvisota, joka herätti ja riipaisi kaikkia Amerikan\nsuomalaasia. Se jakoi suomalaaset kahtia: kaikki muut ihmiset ja\nkommunistit, jotka asettuivat Suomia ja Suomen avustamista vastaan.\nKuin kulovalkia levis ittestänsä yli Amerikan mantereen, missä\nsuomalaasia vain asui, kaikellainen avuskeräys Suomen hyväksi.\nSilloin paljastui ja alkoi Amerikan suomalaasten kesken rajankäynti\nisänmaallisten, kansanvaltaasten ja sosialistien sekä diktatuuria\nkannattavien kommunistien välillä. Tokoi oli Raivaaja-lehres jo\nvuosia erustanu parlamenttaarista sosialidemokratiaa, perustanu ja\nsaanu syntymäänkin eri puolille kommunismia vastustavan »Kansanvallan\nLiitto»-nimisen sos.dem. puolueen alaasia yhristyksiä, jotka\ntalvisoran aikana saivat tuulta siipiensä ala, ryhtyivät taisteluun\nkommunisteja vastaan ja kannattamaan yhteistä suomalaasten avuskeräystä\nSuomelle. Tokoi oli siinä innolla mukana ja perustamas yhteistä\nelintä, »Help Finland»-yhristystä, joka alusta lähtien on hoitanu\nAmerikan suomalaasten yhteiskeräystä Suomen hyväksi, jota Suomes\non jakanu »Suomen Huolto». Tokoi teki monta kuukautta kestäneen ja\nmenestyksellisen puhujamatkan ympäri koko Amerikan, pitäen satoja\npuhetilaisuuksia Suomen asian selvittämiseksi.\n\nHänen suuri elämäntyönsä Amerikan suomalaasten keskuures onkin ollu ja\non erelleen aatteellinen valistustyö ja taistelu kommunismia vastaan.\nSiinä onkin hänellä ollu menestystä niin, että kommunismin kannatus\nAmerikan suomalaasten keskuures on vuosi vuorelta vähentyny ja on\nnykyysin, kun Amerikan yleinen mielipire on kääntyny sitä ajatussuuntaa\njyrkästi vastaan, suomalaastenkin keskuures kovin heikoos kantuumis.\nNiiren »haalit» on monis paikoos jääneet aivan kylmille. Kiukkuusimmat\nkriinastelijat koittaavat pitää vielä kokouksiansa »ompeluseurojen»\nnimellä yksityysten kellarikerroksis.\n\nNo minkälaanen mies se Tokoi sitten oli? — Olipahan harvinaasen reipas\nja hyvin säilyny, tukka pääs. Tuos keskikokoonen, solakka, myhäilevä,\nhiljaanen ja rauhallinen mies. Hoitaa kuulemma terveyttänsä, on aivan\nraitis eikä polta tupakkaakaan — niin että kumma otus toimittajaksi!\nJa lisäksi sanoivat toiset, että se on harvinaasen säännöllinen ja\njämtti mies kaikis hommissansa. Täys jenkki siis olemukseltaan,\nyksinkertaasesti, mutta hyvin puettu.\n\nHän haastoi ja haki mun kaarallansa yhtenä iltana uuteen kotiinsa\njuttuamaan. Hän on nim. menny uusiin naimisiin. He asuvat nyt omas\nhuvilassaan 10 mailia Fitchburgista, Townsendissä, jossa Tokoi on\nkirjoittanu muistelmansa. Istuimma sielä useita tunteja menneitä\nmuistellen. Hän kertoi elämästään ja johtavien suomalaisten\npuuhista Suomen asian puolustukseksi näiren sotien aikana hallitus-\nja diplomaattipiireissä. Suomalaaset kommunistit kirjoittivat\njoukkoatressin hallitusherroille, vaatien Amerikan soran julistusta\nSuomelle ja tekivät kaikkensa vahingoittaaksensa Suomia. Viranomaisten\ntaholta on monis kysymyksis käännytty Tokoin puoleen tierusteluilla\nSuomen oloista. — Kun kysyin, eikö hän aio palata Suomeen, hän sanoi,\nettä hän on jo vanha mies ja luulee, että voi tehrä enempi isänmaan\nhyväksi sielä kun Suomes. Mutta jos mailma tasaantuis, niin hauska olis\nkäyrä vielä kattomas synnyinseutuja...\n\nV. 1949 heinäkuus hän Missinsä kans, Suomen Huollon ja sos.dem.\npuolueen kutsumana tulikin lentäen. Oli mukana sos.dem. puolueen 50\nv.-juhlilla Turuus. Ja käy kotiseurullaan Kannukses, jossa kovasti\njuhlittiin.\n\nTokoi on käsityksissään paljo muuttunu ollen kuitenkin uskollinen\ntyöväenaatteelleen. Hän on lähinnä vaimonsa vaikutuksesta liittyny\nkirkkoon, englantilaiseen presbyterilaiseen seurakuntaan.\n\nHän näytti minulle vanhaa suomalaista Raamattua, jonka hän oli saanu,\nkun ripille pääsi Kannuksen kirkos. Sillä on kummat seikkailunsa\nennenkö taas tavattiin — hän kertoi. Kun Helsingistä kiireellä\npakoon lährettiin, jäi koti ja tavarat heitteelle, varkaittenkin\npengottavaksi. Eräs karjalaanen evakko, jonka koti talvisoras oli\npommitettu, oli huutanu sen Helsingis huutokaupasta. Hän palas\ntalvisoran jälkeen Kannakselle kotiinsa, joutui sitte taas pakolaasena\nHelsinkiin ja asumaan Katajanokalla. Sitäkin taloa pommitettiin, mutta\nRaamattu säilyi. Kun siinä oli nimi kannes, niin lähetti hän sen\nAmerikkaan Tokoille ittelle, että säilyis.\n\n— Tässä se nyt on, vanha rakas kirja, lapsuuren muisto kotua, hän sanoi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun nyt Raivaajasta oli puhe, niin oon sille ja Amerikan suomalaasille\nvelkaa pienen seliityksen. Olin erääs matkakirjeessäni sanonu, että\n»Amerikas on paljo kirkkoja ja paljo pakanoita». — Siitä älähtivät ne,\njohka kalikka sattui, vaikka en erikoisesti ollu ajatellukkaa juuri\nsuomalaasia, vaan yleensä Amerikan satoja uskonsuuntia ja kirkkoja.\nRaivaajan palstoille ilmestyi monia lähetettyjä kirjootuksia, jois\nkovasti moitittiin ja haukuttiin minua. Kirjoittelu tästä asiasta levis\nkai kaikkiin Amerikan suomalaasiin lehtiin. Toiset sanoo, että Jaakkoo\non oikias, toiset vääräs.\n\nAijoon vastata, mutta se jäi. Mua vain huvitti se rähinä ja tykkäsin\njotta: riirelkööt nyt siitä, kuka on pakana.\n\nMun tietoni mukaan pakana-nimitys ja käsite syntyi Roomas kristillisen\nkirkon alkuaikoona. Pakanaksi sanotaan ihmistä, joka ei kuulu jäsenenä\nmihkään kristilliseen seurakuntaan. — Sitä minäkin tarkootin. Ja\nsellaasia »pakanoota» on paljo Amerikas, ja Amerikan suomalaasten\njoukos. Mutta ne pakana-sanasta loukkaantunehet ihmiset ajatteloovat\nja sanoovat, jotta kyllä mä jumalasta oon kuullu puhuttavan, tierän\nja ehkä vähä uskonkin, vaikken kirkkohon kuulukkaa. Ei mua tartte sen\ntähre pakanaksi haukkua...\n\n       *       *       *       *       *\n\nOlin luvannu tavata yhtä sukulaasflikkaa Mainen valtion Monsonis.\nVusterin pappi Heiman oli apuna. Se järjesti mulle kyytin ja pari\npuhetilaasuutta Mainenkin valtios, että näkisin senkin puolen\nsuomalaasia. Sattui juuri olemaan Synodan »itäisen pappispiirin\nkonferenssi», jonka esimies Heiman on, Vusteris. Sinne tuli Mainesta\nHarrisonin pappi Autio kaarallansa ja sen kans pääsin kuuren tunnin\nkovan ajon jälkeen puolivälihän West Parisin suomalaas-seurulle. —\nSiinä pappiskokoukses istuu mua vastapäätä sinsallaa popsimas Astapulan\npappi Lehto, isoo, lihava nuorellaane mies, jok' oli niin Ylistaron\nAsun-Jussin näkööne ja oloonen jotta mä kysyyn siltä, onko se sen\nvelii? Ei ollu. — No, oottakos te sitte sukua Teuvan Annalan papille,\nkun ootta ku kaks kaffinpöönä, ettei ainakaa teuvalaaset eroottaasi. —\nSanoo olevansa muutoon vaan lihava mies ja maas syntyny.\n\nVieresnäni istuu Fairportin pappi nuori Vargeliini, tukeva ja reipas\nmies. Kun kuulin sen nimen, niin en voinu olla kysymätä jotta: onko sen\nsuku Härmästä kotoosi. — Se sanoo jotta isä, joka on kans pappi, kertoo\nsuvun olevan Isoostakyröstä vanhaa pappissukua ja on sennimisen papin\nhautakivikin Kyröön kirkkomaalla.\n\n— Mutta Härmäs on kans ollu joku sen nimisiä pappia, ja taitaa olla\nvieläkin Varjeliinia, vaikka toista sorttia, koska laulus laulethan\njotta:\n\n    »Varjeliini se Krouvin vintiltä\n    leilillä lasketteli,\n    Ja Juliinin-Oskari revolveripyssyllä\n    ampua naskutteli.\n\n— Jaa jaa — sano.\n\n— Joo joo — sanoon mä. Ne oli eri poikia sielä Härmäs ennen vanhaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMainen valtio on USA:n koillisnurkas, hyvin Suomia luonnon puolesta\nmuistuttavaa, kumpuista, järvistä maa- ja mettäseutua, luminen ja kylmä\ntalvi niin kun Suomes, mutta viljava ja herelmällinen maa, johna kasvaa\nmaissi ja viinirypäles. Erityysesti on perunanviljelys suurta. Sielä\non suuria perunafarmareita, jokka elää vain sillä. Karjaa piretään,\nmettää ja halkoja myirään. Maahenkiä kuitenkin vain puuttuu. Sanottiin\nolevan Mainen valtios n. 20 000 maatilaa, jokka omistajansa ovat\njättäneet kylmille, kun eivät oo saaneet myiryksi. Ei oo työvoimaa,\nlapset siirtyvät kaupunkeihin tehrastyöhön, vanhukset eivät jaksa ja\nkuolevat pois, taloonpito »ei kannata». Ne jäävät kylmille ja lankeevat\nvaltiolle maksamattomista maaveroista. Sielä näköö autioita taloja\nkun harakanpesiä, klasit rikki, ovet pois, kattokin romahtanu ales ja\npellot kasvavat puskikkoa. Jos verorästit maksat, voit saara hyvän\ntilan omakses. Mainen valtio on niin kun Jumalan selän takana.\n\nJouruun asumaan sellaasehen surullisehen suomalaas-vanhusten riutuvahan\ntaloohin Harrisonin lähellä. Ne oli kunnollisia, elämänsä raskahasti\nraatanehia, uskonnollismielisiä, herttaisia ihmisiä, yli 70-vuotisia:\nOskari Tikander Konginkankaalta ja hänen emäntänsä Viitasaarelta.\nOlivat tulleet Suomesta 45 vuotta sitten, saanehet pienellä rahalla\ntämän 180 eekkerin rappiotilan ja paljo mettää, pitänehet 35 lehmää,\ntehnehet työtä raskahasti aamusta iltaan ja kasvattanehet kaks poikaa\nja tyttären raavahaksi, mutta ne on lentänehet pesästä pois heti kun\nsiivet kannatti. Nyt oli vanhukset kahren eikä kukaan lapsista viittiny\nottaa kotitalua. Isä ei jaksa kylvää, kun pienen peltotilkun maissille\nja tehrä vähä heinää, vanha äitee yrittää yksin vielä, hoitaa 9 lehmää.\nSuuri kakskerroksinen talo ränstyy, monet kalliit maanviljelyskoneet\nruostuu taivasalla. Tila on ollu monta kertaa »rillesteitti-miehellä»\n(välittäjällä) myytävän 10 pros. palkkiolla, mutta ostajaa ei oo\nilmestyny.\n\nIstuimma kauniina lokakuun päivänä isäntävanhuksen kans talon\nportahilla kattellen laajoja kauniita peltoaukeita, hoitamata jääneitä\nvainioita. 90 mailin pääs välkkyivät kuulakkaas ilmas Mainen White\nMountain lumipeitteiset vuoret, joiren huipulle teräsköysirata\nkuljettaa huvimatkaalijoota. Mainen vaihteleva maasto, metsäiset vaarat\nja kauniit järviseurut on suosittu kesäloman viettopaikka. Luulis sielä\nmaanviljelijänkin viihtyvän.\n\nTikanderin ukko arveli, että maissinviljelys pitääs kyllä Suomeskin\nonnistua. Siitä saa tähkistä »suit-koomia» (makoosta maissia). Maissin\ntähäät keitethän ja siemenet syörähän haukkaamalla ympärinsä tähään\nruorosta vain. Ja herkkua onkin. Varsilehristä saa runsahan rehusaron.\nMaa reirathan kun rukiille. Kylvethän 3 jalkaa rivien väli, 3—4\nsiementä 1/2 jalaan päähän. 3 kuukautta on kasvun aika. Kun kesäkuun 6.\npäivä kylvettiin, niin syyskuun alus korjathan. — Olis mukava jonkin\nkoittaa sitä meillä päinkin, jos ei muuta niin rehuksi.\n\n\n\n\nMAINEN VALTIO\n\n\nAlainen valtios asuu n. 5 000 suomalaasta: Norwayn ympäristös 25\nmailin säteellä asuu niitä n. 2 500 henkiä hyvin toimeentulevina\nfarmareina. Niist' on n. 90 prosenttia — Kuhmoniemelääsiä. Toinen\nsamansuuruunen suomalaasten asutuskeskus Maines on Quince, »Kuinssi»\nAtlantin rannalla, Bostonin etelänpuolella, johna ne harjoittaa suurta\nkiviteollisuutta. Ja sitte on tietysti suomalaasia Mainen valtios vähä\nsielä ja täälä.\n\nNorwayn seurun, West-Parisin ym. kyläkaupunkien kuhmoniemeläästen\ntulosta kerrottiin, että se oli ensimmääsen »kuhmolaasen» Jaakko\nMikkosen hommaa. Hän oli kielentaitamattomana Amerikkaan tulles ajanu\nväärähän, joutunu harhailemaan Maineen ja purotettu pennittömänä\njunasta pois näillä seuruilla. Kun ei rahaa ollu ja syöräkki olis\npitäny, niin hän huomas erään farmin pihamaalla rankaläjän ja kirvehen,\nmeni sinne ja rupes pienistämhän polttopuita. Aika kasan riuskasti\nhakkaskin, kun isäntä kattoo klasista ja arvas, että se tarvittis\nvissihin syörä. Ja antoo miehen hakata. Meni lopuksi puhuttelemhan\nsitä, mutta puhees ne ei pärjännehet ollenkaan. Viimmee Mikkonen\naukaasi suunsa, viisas sormella jotta sinne pitääs saara jotakin. Ja\nsitte pani kätensä korvalliselle jotta yösijaakin tarvittis. Niin hän\nsai syöräksensä ja navetan elikkä »paanan» niin kun täälä sanothan,\nkokilla maataksensa. Aamulla nousi Mikkonen varahin ylhä ja rupes taas\nkirvehellänsä moikottamhan rankaläjällä. Mutta isäntä tuli pihalle ja\nkovasti jotakin tolitti sille, puristi päätänsä, viittooli ja otti\nkirvehen pois. Kun Mikkonen luuli, jotta s'oon loppu nyt, ja meinas\nlähtiä, niin isäntä otti takinhiasta kiinni, posmitti kovasti jotakin\nja kun Mikkonen ei ymmärtäny, niin isäntä pani kätensä ristihin, kattoo\ntaivahalle ja rupes veisaamahan. Silloo halkomies käsitti jotta hän on\nviikkovillis ja että nyt on sunnuntai. Sai syörä ja makaalla pihalla\nsen päivän. Maanantaina sitte taas työhön, ja niin jäi Mikkonen siihen\ntaloohin töihin, oppi vähä kieltä ja rupes tienaamahan mettän hakkuulla.\n\nMutta Mikkonen oli mielevä mies. Se kirjootti tuttavillensa kotipuoleen\njotta: tulkaa tänne Ameriikkaan, täälä tienaa ja saa hyvää syörä.\nMä lähretän kyllä Amerikan piletin ja toimitan työtä teille. Teki\nsellaasen kaupan, että tulijan piti tiketin maksuksi tehrä hänelle\nvuoren hakkuutöitä mettis, taloosta saa ruaan ja asunnon. Kuhmon\nnälkämailta lähti miestä kun karvaköyttä, ja Mikkonen tienas rahaa\nmiesten palkoosta. Sillä lailla kuhmolaaset on tullu Ameriikkahan ja\nMainehen pesiintynehet.\n\nNorways asuva Mainen valtion ainoa suomalainen lakimies Frank W.\nBjörklund, isä Ähtävältä, oli järjestäny mulle puhetilaasuuren\nWest Parisin »puuhaalille», jonne oli kerääntyny paljo ympäristön\nsuomalaasia. Suomen avustusta täältäkin on paljo hommattu lakimies\nBjorklunnin johrolla, joka on homman mies kaikis suomalaasten hyvis\nharrastuksis, mm. mainelaasten Delaware-juhlatoimikunnan puheenjohtaja.\n\nLakimiehenä hän joutuu hoitamaan heirän lakiasiansa ja avustamaan heitä\nmonella muotoa, niin että kai hänestä on jo tehty Suomen varakonsuli\nMainen valtioon. Hänen frouvansa on Koukkuluoman Jussin tytär\nYlihärmästä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTikanteri järjesti, että varahin aamulla lähti 2 poikaa sen naapurista\nLeinosta mua ajamahan maksua vastaan 100 mailia pohjoosehen, sinne\nMonsonihin, johna ei oo »lakia ei evankeljumia».\n\nSiinä farmari Leinon perhees oli 9 friskiä poikaa ja 4 tytärtä. Viis\npoikaa oli soras, ehjinä palasivat. Työt käy siinä huushollis niin,\nettä mettät ryskää. Kaks poikaa lähti mua kyyttihin sinne Monsonihin.\nSattuukin olohon oikee loistopäivä, aurinko paistoo ja oli paras\nintiaanikesä: Mainen komiat lehtipuu-mettät loistivat sateenkaaren\nfärisinä kuparinkullanruskeena ja keltaasina kaikis vivahruksis suurten\njärvien ja pienten lampien rantamilla. Ajettiin hyvää vauhtia mainioita\nasfalttiteitä kumpua ylös ja toista alas yksinäisten farmien, kylien\nja pikkukaupunkien ohi. Kaukana taivaanrannoilla loisti lumihuippuusia\nvuoristoja. Syötiin »hämeneksiä», juotiin kaffia jossakin kyläpaikan\n»ristoräntis». Poijat soittivat »nikkelillä» ramofoonia ja mä kyselin,\njotta mis' olis sellaane nappula ja reikä jotta kahrella nikkelillä\nsais sen toppaamahan.\n\n— Omenasato oli ollu hyvä ja monen farmarin tuvan kohralla tien vieres\noli lautapenkki kuin meillä meijeritonkille, ja siihen oli tällätty\nmyytäväksi matkamiehille kymmenittään 5 litran vetoosia klasipulloja\nhyvää omenajuomaa, eli »siiteriä» — markan flasku. Mä ostin sellaasen\npotun ja siinä oli juomista moneksi päiväksi.\n\nIllan puolella tultihin perille sinne Monsonihin. Leinon poijat jäivät\nyöksi, mutta lennättivät mun Liisa ja Urho Kurjen eli Kurkimäjen\nfarmille. Niil' on pikkuune farmi ja 500 kanaa, kolme tytärtä ja\n15-vuotias Olavi-poika, haiskuulin käynehiä, kovasti musikaalista\nväkiä, ja vanhin tytär jo toiskielisen Hamiltonin kans naimisis.\n\nMonsonis on suuri liuskakivikaivos ja kivenhiomo. Kaivos on oikee\nepäterveellinen, vetinen ja hengenvaarallinen — täälä Jumalan seljän\ntakana, johna ei oo juuri minkäänlaasta lakia eikä tarkastusta.\nKaivoksesta louhitaan komiaa »kriffeli-taulu» kiviä, josta hiomos\nsahataan ja hiotaan jos kuinka suuria, paksuja ja ohkaasia kauniita\nluiskakivilevyjä seinäpaneeliksi, hautakiviksi ja sähkölaitoksiin\nmittaritauluuksi, joilla on ollu suuri menekki, mutta ei enää kannata,\nkun kivisiä sähkötauluja ei enää paljokaan käytetä, vaan valmistetaan\nniitä nyt monista tekoaineista. Työt onkin kaivoksella vähis ja\nympäristön työlääset ja farmariväkikin käy raha-ansios sinne perustetus\ntuoli- ja puujalostustehtaas, mikäli työtä on.\n\nRahaa liikkuu vähä, »muun-sheiniä» (= kuutamopontikkaa) poltethan,\nsalamettästethän ja mekastethan kun Jack Londonin romaaniis.\nSeurakuntakin pitääs olla, mutta pappia ei oo käyny parihin vuotehen,\nniin ettei evankeliumistakaan oo paljo tietoa.\n\nViljelykset on mettiintynehet, karhut, suret ja skunkit liikkuu\npuskikoos niin että kiväärit pitää taloos olla aina käsillä ja\nlarattuina. Kun mekin istuumma Liisan tykönä tulokaffilla, niin yks\ntytär huuti ovesta jotta skunkki yrittää klasista navettahan kanojen\nkimppuun. Isä hairas pyssyn, juoksi pihalle ja samas paukahti. Tuli\nsitte sisälle ja sanoo jotta: nua skunkit on täälä maanvaivana,\ntunkiolle paiskasin.\n\n— Mikset nylkeny? — sanoon — Suomes haisunäärät maksaa rahaa, fiinit\nfrouvat käy skunkki kaulas.\n\n— Ei kannata! — Mutta »muusin» (hirven) liha on poikaa.\n\nOmenapuut oli villiintyny ja vanha viiniköynnös kiemurreli puskikos.\nOmenoota noukithan syksyysin maasta kertakopallisia lehmille ja sioolle\nnavetan nurkkahan talveksi.\n\nHauska sielä oli pari päivää levätä, mutt'ei auta viipyä, piti lähtiä.\nSitä ennen kumminkin käythin yhren vanhan kauhavalaasen mummun luona\nkaffilla, kun se niin hartahasti pyyti, että sais »kuulla jotakin vielä\nsieltä kotopuolesta». Hän oli ollu jo yli 40 vuotta sielä ja sanoo\njotta: tänne mä jään ja haurathan. Terveisiä lähretti Suomeen ja itku\npääsi, kun erottihin.\n\nMä nousin hienohon turistijunahan, ja ajoon kun lakki unehtuu yhtehen\naiskriimi-kaffilahan, lakippäin puolenpäivää maisemia kattellen\nBostonin miljoonakaupunkikin Atlantin rannalle.\n\nBostoni on Amerikan vanhimpia kaupunkeja, suuri satama- ja vilkas\nkauppakaupunki. Mutta samalla sitä piretään, ja postonilaaset ittekki\nkäy nokka pystys, että Bostoni on Amerikan sivistyksen ja historian\nlähtökohta, samallaane »kulttuurilulla» kun Turku Helsingin rinnalla.\n\nSielä Bostonis on se kuulu Harwardin yliopisto ja mailman suurin\nkansankirjasto. En tierä sitte mikähän »kulttuurikonkressi» sielä\noli, kun Pohjooselle asemalle tulin, mutta sellaasehen tungoksehen\nja pulinahan kun sielä en joutunu mihnään koko Amerikan reisullani.\nSielä pyörittihin ja pukittihin n'ottei lakki olsi pääs pysynykkää.\nPunalakkiset pakaasin kantajat huutivat kurkut suorana, junat vinkuuvat\nja autot töristivät torviansa. Keskellä tungosta, justhin mun nenäni\neres pisti yks kenkäplankkari — neekeri lootikkoonensa vielä tanssiksi,\nharja kouras heiluen ett' oli plankata mun naamani. Väkijoukon keskellä\nseilasin selkä erellä aseman ovesta karulle ja kaksin käsin sain kiskua\nkapsäkkiä perässäni jok' oli tarttunu kahren lihavan frouvan välihin\nn'otta se oli aiva littuposkinen ennen kun sain sen irti. Mutta onneksi\nkripa kesti. Sain lopuksi autonkin ja toiselle asemalle, josta juna\nlähti Quinceen (Kuinssiin).\n\n»Kuinssi» on 85 000 suuruunen telakka- ja kiviteollisuuskaupunki, aivan\nBostoniin kiinnikasvanu. Sielä asuu vanhastaan tuhansia suomalaasia.\nPaljo Jurvasta ja Laihialta. Sanoovat, että Kvinssihin, Delawaren\nsuomalaasten jälkeen, on ensimmääset suomalaaset tullehekki, siten että\nlaivoista jäi suomalaasia merimiehiä maihin Sielä on suomalaasilla\nsuuri, yii 50 vuotta vanha »Uljas-Koitto»-raittiusseuran talo, suuri\nsali, näyttämö ja kokoushuoneita, johna suomalaaset kokoontuvat,\npitävät iltamia, näyttelevät, soittavat ja laulavat kuin — Suomes.\nPuheenjohtajana toimi meirän silloosen ministerin, Takki-veljesten,\nvanhin velii Lauri Takki, joka puhetilaasuuressani toimi esittelijänä.\n\nOlin majoitettuna liikemies K.W. Fagerlundin, satakuntalaasen,\nvarakkaas koris. Hän on jo kauan harjoottanu suurta\nkivenveistoliikettä. Sielä on muitakin suomalaisia kiviliikkeitä ja\nsatoja suomalaasia kivimiehiä, jo toiseskin polves. Hänen johrollaan\nsain tutustua koneelliseen kiviteollisuuteen. Fagerlund on paljo\ntuottanu raakakiviä Suomesta, Vehmaalta punaista graniittia, mutta\nharmaata kiviä Suomesta, Ruottista, Norjasta ja eri kivilajeja ympäri\nAmerikkaa. Hän kertoi, että ei enää kannattanu Suomesta tuottaa kiviä\nsen takia, että työpalkat Suomes on nousseet niin korkeiksi. Kaunista\nraakakiviä saa halvemmalla muualta. Fagerlundin kiviveistämö valmistaa\npääasias hautakiviä ja asiamiestensä kautta myy niitä ympäri Amerikkaa.\nOstajat ovat tarkkoja kiven värivivahruksista. Esimerkiksi juutalaaset\nei huoli hauroollensa mustaa kiviä. Teräshauliilla ja vedellä isot\nkoneet sahaavat viittä kuutta parin metrin pituusta, metrin leviää\nja määrätyn paksuusta kivilevyä kerrallaan isoosta kivilohkareesta.\nIlmakompressorit jyskyttää karkiaa pintaa tasaaseksi, ja siliää\njälkiä tehtiin pyörivillä kivilaatoilla. Viimmeene silaus toimitetaan\nsinkkijauheella. Se ei jätä mitään naarmuja. Kirjootukset ja kuvat\ntuloo siten, että erityystä kumikangasta levitetään kivelle. Se tarttuu\nkivehen kun »vetoplaasteri» ja peittää siliän pinnan. Kumikankaan\npäälle taiteilija leikkaa tai pannahan valmiit »sapluunat» eli leikatut\nkaavat niin että kiven pinta tuloo paljakaksi. Ilmakompressorilla sitte\npuhalletaan teräsjauhoa paljaasiin paikkoihin niin että syövyttämällä\nsyntyy sitte puustavet ja kuvat. Suomes käytethän vielä kai terävää\nhiekkaa puhallukseen. Teräsjauholla syntyy terävemmät ja syvemmät\nreunat kirjootuksehen, kun Suomes pruukathan. — Suomesta on tuotettu\nvalmiitakin hautakiviä Amerikkaan; nimet vai laitettu sielä.\n\nKävimme Kuinssin suurella puistomaasella hautausmaalla ammattimiehen\nopastuksella kattelemas hautoja ja muistokiviä. Sielä saa\npuistokäytävillä ajaa autollakin. Amerikas ei hautojen ympärillä saa\nolla toisin paikoon »reunakiviä» ollenkaan. Muistokiville rakennetaan 6\njalkaa syvä perustus, kivi asetetaan taustalle ja hauta kaivetaan sen\neteen. Perhehauran nurmikolle asetetaan vain marmorilevyjä ja niihin\nsanat: »isä», »äiti», lapsille »William», »Ethel» jne.\n\nKreikkalaasten hauroilla on pilarikatoksia, italialaasilla kauniita\nveistokuvia. On suuria korkeita kuvapatsaita, sotilasosastojen ja\npalokuntien yhteisiä veistoksellisia joukkohautoja. Olipa eräs rikas\nmies laittanu ittellensä miehenkorkuusen pyöriän kivipallonkin\nmyllynkivialustalle. Amerikan kauniit puistohautausmaat suurkaupungeis\novat hyvin hoirettuja yksityysten omistamia osakeyhtiöötä, jokka\njakaavat osakkeilleen voitto-osinkoa niinkuin muutkin afäärit. New\nYorkis on köyhille ja tuntemattomille vainajille terveysviranomaasten\ntoimesta varattu eräs meren saari hautapaikaksi, jonne ne toimitetaan.\n— Amerikan maaseurulla näköö kolkkoja hautausmaita; ei mitään puita\neikä istutuksia, pieniä harmaita kivennuppuloota vai avomaalla johnakin\nmäenrintees tienvieres, jonkun viimeksi hauratun kummulla vai jotakin\nkuihtuneita kukkia ja pieni Amerikan lippu liehumas.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKuinssista on vielä mainittava, että sielä on Amerikan suurin\nlaivaveistämö, maailmankuulu »Betlehem Steal Co», joka sielä sotien\naikan rakenti satoja suuria sotalaivoja, mm. Amerikan suurimman\ntaistelulaivan »Massachushettsin». Telakalla oli töis 35 000 miestä,\njoukos paljo suomalaasiakin. Työläiset tekivät sielä lakon vuoren 1946\njuhannuksena kommunistisen ammattijärjestön CIO:n (sanotaan Sii-Ai-Oo)\nyllytyksestä vaatien 13 sentin tuntipalkan korotusta. Yhtiö tarjos heti\n12 senttiä, mutta sovintoa ei tullu. CIO julisti lakon — siis yhren\nsentin takia!\n\nSoran jälkeen ei yhtiöllä ollu enää paljokaan töitä, se selitettiin\nvaatijoille, mutta kommunistijärjestö tahtoi komentaa ja lisäksi se\nvaati yksin saara määrätä, ketä saa ottaa töihin. Niin tuli lakko ja\nsuuret joukot joutui työttömiksi. Mutta huonoon aikaan se tuli, sillä\nyhtiölle se oli vain eruksi. Lakko oli jatkunu silloon, kun mä sielä\nolin, jo 17 viikkoa, yhtiö pysyi tarjouksessaan 12 sentin korotuksessa\nja töihin sai tulla kuka halus. Lakkovartijat seisoskelivat porteilla,\nmutta poliisit kans valvoen, ettei työhön palaavia estetty. Suurin\nosa oli silloon jo palannu takaasin ja pahimmat pukarit menettäneet\ntyöpaikkansa.\n\nBostonista ajoon 10 auton levyystä asfalttitietä takaasin Fitchburgiin\npuhumaan isä-Hillilän juuri valmistunees uures Synoodan kirkos, jossa\npirettiin juhla Suomen Avun hyväksi. Fitchburgin vanhan ev.-luth.\nkirkon oli anastanu jokin kilpaileva uskonlahko ja seurakunta hajonnu.\nKirkkohallinto siirti tarmokkaan pappinsa isä-Hillilän perustamaan ja\nkokoomaan uurelleen seurakunnan sinne. Uusi kirkko olikin jo valmis\nja sielä pirettiin kaunis juhla, jossa kuuluisa »viulu-Paananen» ja\nHillilän tytär, etevä pianisti, soittivat. Kun kolehrista haluttiin osa\nlähettää Vaasaan, esitin että panisivat menemään joulukaffit ja sokerit\nVaasan suomalaaselle rukoushuoneelle, niin kun sitten oli tapahtunukki.\n\nU.S.A:n konsulin Aaro Jalkasen kirjoittaman runon »Kallaves» on\nsäveltänyt Ernst Paananen, »Viulu-Paananen», jonka Helsingin\nKaupunginorkesterin johtaja, Martti Similä, on 1926 sovittanut New\nYorkin »Laulumiesten» kuorolle.\n\n\n\n\nMASSAN VALTIO\n\n\nMeinasin vähä levähtää Vusteris, mutta matkatoverini Atlantin laivasta\nFrank Mäki soitti jotta:\n\n— Saat sä huilata ja kirjoottaa täälä meilläkin, Hubberstonis. Me\ntuumma hakemahan!\n\nJa niin ne veivät mun tukka suorana suurelle farmillensa, jok' ei\nollukkaan kun 20 mailia Vusterista.\n\nSauna orotti sielä, sen päälle kaffia ja iso fati juuri poimittuja\nomenoota, päärynöötä ja persikoota ja sitte nukkumhan suurehen\npehmoosehen sänkyhyn, johka uppos kun mamman villakoppahan.\n\nSe oli lokakuun puolivälis kun olin sielä. Silloon on Massan valtios\nvielä pitkä kaunis syksy, jota kestää jouluun asti. Heillä on 120\neekkerin tila korkialla kummulla, josta on laaja näköala. Aurinko\npaistoo, omenat, päärynät ja persikat oli vielä osittain puis. Suomen\nmiehestä tuntui aika hauskalta kulkia sielä puiren välis, kattella pää\nkallella ja valikoora oikee suuria »marjoja» suukkuhunsa ja syärä niin\nettä yäkytti. Herelmiä tuli niin paljo, ettei niitä saatu myiryksikään,\nkanoolle talveksi lapiootihin johkin nurkkahan. Kanahomma niillä onkin\npääasia. Pitävät noin 3 000 kanaa. Siinä pitää olla tilaa jo monta\nsuurta rakennusta. On halvempaa rakentaa vain yksi katto ja pari\nkerrosta. Trenki ja taloon poika hoitavat kanat. Siinä on työtä aamusta\niltaan. 1,000 munaa on vähin päivätulo, mutta kyllä siinä onkin päivän\nmittaan kaakatusta.\n\nHeillä oli vain yks aikamiespoika, jolle oli juuri häät tulos. Morsian\noli ent. maaherra Juho Torppa-vainajan veljentytär siitä läheltä.\nMunkin olis pitäny jäärä häihin, mutten voinu viipyä. Hyvä että\nkerkesin nährä eres hääkukkojen joukkoteurastuksen. Kuinka monta\nkymmentä lihakukkoa häävieraille syötettiin, en tierä, mutta paljo\nniitä oli, ja nätisti se kävi.\n\nSuu auki imehtelin sitäkin taitua ja vauhtia, kuinka ammattimiehet\nAmerikois kukkoja tappaa ja plokkaa. Sitä varte on erityyne pieni\nteurastushuone. Näin se käy: katosta riippuu nuoranpätkä, jonka pääs\non silmukka ja puupalikka hakana. Mies kouraasoo rautalankahäkistä\nkukoon, yhrellä narun kietaasulla roikkuu kukkoo jaloosta sirottuna\npää alespäin veritynnörin yläpuolella. Mies katkaasoo kukoon suun\nkautta puukoolla valtimon ja pistää sitte sen päällensä pohjattomaan\npeltitötteröön, niin kun 5 kilon karamellipurkkiin, veritynnöriin\nvalumaan veri pois niin ettei se voi potkia eikä siivillä huitoa. Siinä\ntynnöris oli 6 sellaasta peltitorvia, johka pistetyt kukoot pantiin.\nNäppärästi se kävi. Kun kukoot eivät enää puhuneet mitään, pantiin\nne 95 asteen kuumaan vesipataan likoutumaan, että höyhenet helpommin\nirtautuu.\n\nJa sitte seuras se temppu, jota kattelin silmät tapilla. Oli sähköllä\nkäypä tahko, n. 30 senttiä läpimitaltaan; siinä oli ympärinsä tuos\nsormen pituusia ja paksuusia tylppiä kumisarvia, vierivieres kun\nhäkyläs. Mies pani hyrrän käyntiin, otti kukoon kuin puupölkyn ja\npainoo hyrrää vastaan. Käänteli ja »sorvas» ympärinsä n'otta höyhenet\nlenti. Aivan karvoottomaksi siinä kukkoo-vainaja tuli krupiltansa. — Mä\nluulin, että ne kummisarvet kraapii höyhenet irti, mutta mies seliitti,\nettei ne revi, vaan imevät ne irti nahasta. Ja kun sitte kattelin\nkonesta lähemmin, niin huomasin jotta joka kummisormen pääs oli tuuman\nsyvä ilmareikä, niin että kun painoo lujaa kukkoa niitä sarvia vastaan,\nniin tyhjeni ilma imukupista ja pyöries nykäisi irti höyhenen juuriaan\nmyören. — Näppärä konsti, ja siksi kerronkin siitä, että meilläkin\nkanaherrat ottaasivat ehkä oppia.\n\nVeri ja höyhenet paiskathan tunkiolle: miksettä ota höyheniä talteen,\nniistähän saa rahaa! — Sanoon mä. — Ei kannata eikä oo aikaa.\n\nPappa-Mäki antoo poijallensa häälahjaksi koko tilansa ja on ostanu\nittellensä aivan rajanaapuriltansa pienemmän tilan, jolle hän juuri oli\nomin käsin rakentamas uutta huvilamallista rakennusta. Suomalaaset kun\nsielä Amerikois ovat järjestään käsistänsä käteviä ja pystyviä miehiä.\n\nLauroosta ja piiruulle sielä rakennetaan. On valmiit hyvät värkit\nja työkalut. Nikkarilla on esim, kevyt sähköllä käypä yhrenkären\nsirkkelisaha, jolla lautaa saa lykätä pitkin ja poikki ku voita vai\nviiltääs. Meillä vielä rakennusmies sahaa kitkuttaa »pistosahalla».\nPiirujen välin täytteeksi ja tiivistykseksi on sentillensä leviää\ntuumaa paksua tervapaperi-päällyksellistä kivivillamattoa, jota\nautomaattisella vasaralla, joka lykkää sisältänsä naulaa, kone naputtaa\nvetämällä vain seinään kiinni. Ulkoseinään foorilaurooksi käytetään\nleveitä seetripuusta tehtais leikattuja »päreitä». Ja päälle veretään\nvalkea öljymaali. Mutta se valkoone »sinkvitti»-maalikin on sielä paljo\nparempaa kun meillä. Se »täyttää» paremmin, on lujempaa ja hohtaa ihan\nvälkkymällä, n'otta mun piti ottaa oikee selvää siitäkin kyselemällä.\nSelitys oli se, että Amerikan sinkkivalkooses maalis käytetään paljo\nenempi sinkkiä kuin Suomen maalis. Autovajan ovet tehrään sielä\nalumiinista tehtahis valmiiksi, niin ettei muuta kun ovenreikään pistää\nja napista painaa, niin ovi nousoo kun pöyrän kansi alhaalta ylös\ntai kiertyy kattoon rullalle kuin Pinjaisten konttoripöyrän kansi.\nÖljylämmitys rupiaa Amerikois olemaan pieniskin yksityistalois aivan\nyleistä. Ei tarvitte kun kamarin seinällä olevasta lämpömittarista vai\nvipua kääntää, niin saa sellaasen lämmön kuin kukin haluaa. Kellarin\npannuhuonees järjestyy ja palaa sitä mukaa petroolisuihku.\n\nFrank Mäellä on Floridas, Lake Worthin suomalaases huvilakaupungis,\noma talo ja 5—6 tonttia ostettuna. Niille hän itte rakenteloo pieniä\nkesähuviloota, joita sitte myy muille. Mäet ovat jo monia talvia\nasuneet Floridas — ovat jo siihen ikään ja varallisuuteen tulleet.\n\nTapasin sielä Hubberstonis mm. pari jämerää kotimaakunnan miestä:\nfarmari Iisakki Välkkisen Ilmajoen Koskenkorvalta, yli 30 vuotta sitte\nlähtenehen, nyt 65-vuotias, vähänläntä, mutta riuska varreltansa,\nkova maanmöyrijä, jok' on menestynykki, kiivas ja kiukkuunen »vanhan\nSuomen» mies, joka kysyy multa jotta »mitä piruja ne kommunistit sielä\nSuomes oikee meinaa». — Hän kertoo, jotta hän meinas lähtiä Suomes\nkäymähän, mutta nousi tie pystyhyn, kun hänellä ei oo »mitään kirjoja»,\nei Suomen paperia eikä tääläkään oo »kirjoos ei kansis», vaikk' on\nasunu farmillansa yli 30 vuotta ja veronsa maksanu. — Ei oo kukaan\nkysyny eikä källänny. N'otta pitääskähän täs nyt ruveta »kirjoolle» ja\nvaivoottelemaan sen tähre — hän harmitteli.\n\nToinen tukeva tuffa ja farmari oli Etvartti Kasapakka Ylihärmästä,\n73 vuotta jo ikää, mutta hyvin säilyny. Kertoi joutuneensa 8 vanhana\nkerjuulle ja ittiänsä elättämähän. Nyt on hyvällä pohjalla. Hänen\npoikansa oli Italias soras ja toi siltä retkeltä saksalaasen vaimon\nittellensä.—»Oikeen hyvän ja kunnon ihmisen toikin meille», kehuu\nisäukko.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHubberstonis on suomalaaset pääasias maitofarmareita. Maito haetaan\nkaupunkeihin kotua päin ja myyrään ruokamaitona. Ei kannata eres\nittelle valmistaa voita omasta mairosta: kaupoista saa halvemmalla\nvoita, jota tuoraan jäährytysvaunuus Keski-Lännen suurilta\nkarjafarmareilta.\n\nMassan valtios on suomalaasilla farmareilla ja kuluttajilla suuria\nyhteisiä osuuskauppoja mones kaupungis. Ja farmareilla vielä\nmaatalouskeskusosuusliikkeitä, jotka ostavat maanviljelijäin tuotteita\nja myyvät niille kaikkea tavaraa ja koneita mitä farmari tarvittoo.\nKäyyn Hubberstonin farmarien osuusliikkees ja makasiineis kattomas\nmitä sielä on. Oli sielä hevoosen ja lehmän ruokaaki, sillä melkeen\nkaikki muu ruoka elukoollen ja ittelle ostethan kaupasta, paitti heinä.\n»Suuruksen puoli» elukoellekki oli pussiruokaa. Hevooselle jotakin\nväkevää apetta, monellaasta valmista sekootusta, jota vain tarvitti\nvähä lämmittää ja kastella. Lehmille oli »sait brickes», prässättyä\nsuolakiveä eli nuolukiveä, niin kun tiiliskivi, jota lehmä saa\nparressansa nuolla.\n\n— Ja mitäs sanotta seränpoijat, kun vasikan juomakin ostethan\nosuuskaupasta! Se on 25 paunan painoosis umpinaasis sinkkisangois,\njotakin paksua piimää, jota sanotahan »buttermilkiksi» —rapon kans,\njok' on sangoon sisällä — ja myirähän astioonensa koko krämppi.\n\nSiinä likillä eli Holopaisen suuri maitofarmi, jota käymme kattomas.\nIsäntä itte on Kuopion puolesta, mutta emäntä Amanta Pernaa on\nKauhavalta. Niill' on 3 friskiä poikaa ja yks tytär; suuri ja hyvin\nhoirettu karjatila. Miehet hoitaa karjan ja ulkotyöt. Navetta on suuri\nja koneellistettu, monet lypsinkoneet ja nostolaitteet heinien ajoa ja\nkuljetusta varten.\n\nAlfalfa-heinää isäntä kans kehuu ja tykkäs, että sen pitääs menestyä\nSuomeskin. Uutta säilörehulaaria sielä juuri mäenrinteeseen\nsuurella »bulldooshilla» puskettiin ja Väinö-pojan keksimällä\nnostokauha-traktorilla ajettiin pois soraa mäkirinteestä, jota\nsellaanen Pellonraivauspuskuri-traktori eli »bulldooshi» niin kun sielä\nsanothan, möyrii irti »niin kun kuraa vain».\n\nHolopainen rakenti ittellensä sellaasta säilörehutornia jyrkän mäen\nlaitaan sementistä, että säilön pohja on tasapinnas sen erustan kans ja\nettä saa täyttää sitä mäen päältä, jonne rehu ajethan autolla. Alhaalta\nsivuaukosta pursuu säilörehua kuorma-autohon, kun navettahan viejähän\nlehmille. Työnsäästöä ja käytännöllisyyttä kattothan Amerikois kaikis\nhommis. Koneella tehrähän kaikki mitä suinkin vain. — Niin oli isä kuin\npoijakki tekijämiehiä.\n\nVäinö-poika on täysamerikkalaane, vaikka selvää suomia puhuukin.\nSorasta päästyä se rupes keksimhän lisälaitteita Fordson-traktorihinsa,\nnoin maanviljelijän kannalta ja kokemuksesta. Nyt sill' on jo oma\nkonepaja ja 5 patenttia Junaitisteitis ja Kanaatas. Fordin tehtaat on\nkonstruoineet aivan uuren Ford-traktorin keskikokoosille ja pienille\nfarmareille, niin ettei hevoosta enää tarvitakkaa maataloures: tämä\ntraktori vain ja pieni kuorma-auto. Fordin kumipyörillä käyvään\ntraktoriin voiraan nyt kiinnittää jo lähes parisataa erikoislaitetta\neri töitä varten: aurat, äkeet, leikkuu-, harava-, kylvö- ym. koneet.\nVäinö Holopainen on tehny Ford-yhtiön kans sopimuksen sen kahren\npatentin valmistamisesta Ford-traktoreihin, nimittään lapiokouran\nja ojankaivuukoneen. Ja valmistaa saa niitä niin paljo kun se uures\nkonepajassansa kerkiää.\n\nKun käyn sielä kattomas ja se käytös näytteli mulle näitä vehkeitänsä,\nniin tykkäsin heti jotta erinomaasia pälehiä! Lapiokauhas on\npitkät paksut piikit niin kun tarikos ja kouraasoo se maasta lähes\nkuutiometrin hietaa tai sontaa, nostaa korkialle ja kumaasoo\nkuormaautoon. Pian sillä isoonkin kuorman teköö neliipyörääselle\nlavalle. Sitte voi samalla traktorilla — pistää vai koukkuhun —\najaa lavan mihkä tahtoo. Hietaa, kiviä ja sontaa sillä ajethan ja\nsontakouraksi mä sitä heti nimitinkin.\n\nTäss on hyvä kuvakin Väinöstä ja sen sontako urasta. Siinä nyt\nseränpoijat näettä amerikkalaasen sontalavankin. Se on rautapohjaanen\nja laitaanen nelipyörääne lava, jonka pyörät liikkuessaan vetäävät\nlavan pohjalle asetetuilla rautaasilla piikkiketjuilla sontaa lavan\nperähän päin päällekkäin olevien kahren piikkitukin väliin, jokka sitte\nrepii sonnan hajalle ja alempi piikkikela viskoo hajotetun sonnan\nlevijäätte pellolle.\n\nSe toinen Väinö Holopaisen patentti on ojakauhalaite farmarin\nomiksi tarpeiksi. Sontakoura maksaa n. 200 ja ojakauha 125 taalaa.\nFord-traktori maksaa Amerikas nyt 1,100 $. Tämä maanviljelystraktori ei\nnouse pystyyn eikä keikota vaikka kauhas kova paino onkin.\n\nMinkälaane vehjes se heinän kuormaaja on? — Piikkihihnoolla sekin\nvetää. Esti on heinä haravootu keskipellolle yhreksi »hahtuvaksi».\nHeinälava on niin leviä, kummipyörääne lava kuin rautatien\nkarikkavaunu, että heinäkarho mahtuu alle pyörään välihin.\nHeinännostolaite on erillinen rautapyöräänen pitkäakselinen vehje,\njossa akselis olevat piikit koukkivat maasta heinää, vieren sitä\nhihnoolle, jokka kuljettavat heinän »ympäri kautta» vaunun peräs olevaa\nnostolaitetta myöten kuorman päälle, johna mies vetää sitä peremmälle.\nJa toinen mies ajaa traktorilla ethenpäin.\n\nHolopaisen patentti-nimes on tuo sana »Vain», joka äännetään Väin,\nmuistuttamas että se on suomalaasen Väinön keksintö.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMr Emil Ekbladin eli »Vaasan-Eemelin» sielä päin tuntoovat kaikki.\nVaasan-Eemeli on vanhoja vaasalaasia, on hypänny nyt kesällä 1949\njo 32 kertaa Amerikan ja Vaasan väliä mm. suomalaasten retkikuntaan\noppaana Ruottin—Amerikan linjan asiamiehenä. Sill' on nyt Gardneris\noma kiinteistövälitys- ja liikekonttori, se on rauhantuomarikin, joka\nvihkii ihmisiä siviililiittohon kun häkää vai. Eekplaari on hommannu\npaljon Suomen apua, varsinkin Vaasahan lastenkoteihin se on järjestäny\nlähetyksen toisensa perähän. Jo monta vuotta sitte se otti tavaksi\nlähettää Vaasahan vauvanpaketin Uuden-vuoden ensi-lapselle, joka Vaasas\nsyntyy kello 24 jälkeen Uurenvuoren yönä. Ja siitä on Vaasas mammat\nkovasti kilvootellehet.\n\nRuottalaane se on, n'otta mä vähä räpyttelin silmiäni, kun se sielä\npuhuu aiva purkista suomia kun hevoonen ja vierahille inkliskaa.\nKysyynkin siltä jotta osaaksä enää ruottia ollenkaan, niin se sanoo\njotta:\n\n— Vist faan, muttei täälä muuta puhutakkaa kun suomia ja ämerikääniä.\n\nNo se oli järjestäny mulle Gardnerin-käynnin ja se olikin oikee\namerikkalaasta horioppia. Kun Fränkki Mäki toi illan suus Gardneriin\nja varootti jotta: tuu sitte heti kun kerkiät meirän poijan morsiamen\n»flikka-paarttihin» kirkon alasalis — ja ajoo sitte Eekplaarin\nkonttuurihin, niin tuskin ovesta sisälle pääsin, kun se Eemeli nousi\nkirjootuspöytänsä takaa, lukitti sen ja sanoo jotta:\n\n— Jahas, täs on sulle paperossia ja pikkuune rahamassikka, johka saat\npanna rahas. — Ja piräkki sitte sen suuta kiinni, ettäs pois pääset. Ja\nnyt mennähän syömähän ja sitte ratiohon laulamhan!\n\n— Laulamhan? imehtelin mä. — En mä laula!\n\n— No seiso sitte käsilläs, kello 5 ja 15 on aika tilattu, nyt mennähän.\n\nNiin mua vietihin karun yli fiinihin ristoränttihin. En tierä mistä se\nhairas pari muuta miestä karulta joukkohon. Lavikainen, suomalaasen\nsynoodan kirkon päämies, oli muistaakseni yks. Ja misteri Cajander,\njok' oli ollu »Huminan» soittokunnan kans Suomes, oli toinen. Eemeli\ntaputteli inkliskaksi passariflikkaa takapuolehen ja kehuu jotta se on\nnätti ja jotta njuu lukki (uusi muoti) passaa sille hyvin jotta:\n\n— Mitä sä Jaska syöt, kanaa vai, vai hämeneksi, aiskriimiä ja kaffia\npäälle. Sitte se jahkaasi jotta voi piru kun mä unohrin silakat!\n— Mä sain Vaasasta lahjaksi pikkuusen silakkaneliikan, kauniita\nhopiasilakoota, niin hyviä ja nättiä jotta kun sitä herkkua ottaa\nhännästä kiinni, niin aina esti mä pussaan Vaasan silakkaa ja sitte\nvasta syön n'otta häntä vilahtaa. — Joo, m'oon vieny lahjaksi parhaille\nystävilleni 2 Suomen silakka kullekki silkkipaperis. Se on kuule Jaska\nsuloosin lahja, jonka täälä suomalaanen voi saara. — Toiset ei oo\nmalttanu syöräkkää, ovat kuivannehet ja pannehet »freimihin» (raamihin)\nseinällensä. — No, syä syä täs on kiirus! Tämä Cajanteri on meirän\nkaupungis rarion suomalaanen kuuluttaja. Kerran viikos se laittaa\nsuomalaasta ohjelmaa — ilman palkkaa. Vain asian harrastuksesta,\nkun suomalaasia asuu täälä niin paljo, niin rariokomppania ei ota\nmaksua, että suomalaaset samalla kuuntelisivat tupakki-, saippua- ja\npesukonekehuja. Se on pisnes, katto! Se on hyvä mies tuo Kajanteri,\noikee aatteen mies, teköö ilman erestä kaikki... Syä syä! — Ei nyt oo\nsuomalaasten tunti, mutta m'oon järjestäny jotta sua haastatellahan\ninkliskaksi, tämä Kajanteri on tulkkina. — Tuas on sun hattus, tuu jo...\n\nEemeli meni etellä, pyörii ja hiutoo ja mä filttusin peräs senkun\nkerkesin.\n\nTultihin johkun hotellihin, hissillä ylhä ja stutioon. Klasin takaa\nnäin kun 3 flikanhatiskaa suu auki kirkuu jotakin.\n\nTirehtööri tuli, Eemeli pomilootti jotakin, viisas jotta\n\n— Tuos se on nyt se Vaasan-Jaakkoo, finni toimittaja from Finland, puri\ngut män...\n\nIstuttihin pöyrän äärehen, se misteri kirjootti kysymyksiä paperille,\nmutta sellaasia politiikka-koukkuja jotta mä sanoon heti.\n\n— Nosseri! (ei hyvä herra) — Jos se tuollaasia meinaa, niin kyllä mä\nsen puhetta ymmärrän — ja vastaan puutaheiniä, koita sä Kajanteri sitte\ntulkita sitä toiskielisille.\n\nMä vastasin nimittään suomeksi, että toiskieliset sais kuulla kummaa\nsankarien kieltä, ja Kajanteri koitti tulkita sen kun kärryyllä pysyi.\n\nMä puhuun pitkät pätkät, kerroon Suomesta ja sanoin terveisiä.\nTirehtööri seisoo silmät tapilla eikä käsittäny hölyn pölyä. Sanoo vai\nlopuksi jotta hyvin meni. Ja Kajanteri hikoo.\n\nRaittiushaalilla oli tupa täynnä väkiä, paljo meiränkin puolesta, ja ne\nkertoo, kuinka ne oli hämmästynehet, kun niiren rariosta oli yhtäkkiä\nruvennu tulohon römiää suomia, kun mä puhuun. Olivat lähtenehet\nhyppäämähän haalille ja toisia tuli vielä tukka suoras kattomhan sitä\nimes-elävää, Jaskaa, jok' oli tullu Suomesta ja puhuu niiren omaa\näireenkieltä.\n\nEn tierä mihnä välis kerkesin käyrä kattomas Heikki Lavikaasen kans\njolla on suuri, jo 25 v. vanha tuolitehras kaupungis, suomalaasta\nkirkkua, jok' oli hiljan kunnostettu ja oikee juhlallinen. Gardneri ja\nsen ympäristö on vanhaa suomalaasta asutusta. Niit' on sielä noin pari\ntuhatta henkiä. Seurakunta on Amerikan suomalaasten parhaampia, siinä\noli n. 200 jäsentä. Jäsenmaksu oli vähintään 40 senttiä kuus.\n\nNiin, Gardnerin kaupunki on kuuluusa siitä, että se on tuolikaupunki.\nSinne on pesiytyny monta suurta tuolitehrasta, niin ettei sielä paljo\nmuuta ookkaan. Sen merkkinä seisoo sielä keskikaupungilla korkialla\njalustalla mahrottoman isoo tuoli, ainakin 3 metriä korkia lavitta.\n\nKerkesin mä sitte illalla lopuksi vielä sinne morsiamen flikkaystävään\njärjestämhän »potkijais-juhlihinkin».\n\nSulhaaselle oli järjestetty »potkijaaset» toisehen paikkahan\npoikamiesten toimesta. Pappa ja mamma epäälivät jotta niillä sielä oli\nsamppanjaa ja että se menöö aamuhun asti, mutta että sen poijan ei\ntrenkääkkää huomenna nousta töihin.\n\nAmerikas on tapana tyttöystävien järjestää morsiamelle lähtöjuhla pari\nviikkua ennen häitä. Siinä on kova touhu. Huones koristethan kukiilla\nja paperikiehkuroolla. Morsiamelle pystytetään kuningatartuoli,\nkukkaportti, istuttavaksi ja serpentiiniä (paperisilppua) paiskitahan.\nMorsiuslahjoja kannethan sille ja kalasseerathan, laulethan ja pirethän\ntytöt päinsä lystiä. — Pitkä pöytä oli monellaasia kaakuja täynnä ja\ntoisella oli paljo kaikellaasia lahjoja, taloustavaraa ja hopiaa,\nastiaa, kankaita, kippoja ja kappoja täynnä. — Morsian oli koria kun\nkukkaanen kerolla, jotta mäkin käyyn onnittelemas.\n\nSinne jäivät flikat ilua pitämähän, me vanhat puketit lährimmä ennen\npuolta yötä ajamahan kotiapäi. Pakkas olemahan sumua paikkapaikoon\nja niin pimiä kun korannoki, mutta Amerikas on siitä hyvä, että\nasfalttiteiren sivus on fosforifärillä maalattuja paaluja, jokka\nloistaa pimees, että tiellä pysyy. Toisin paikoon on paaluus joitakin\nsellaasia »kissansilmiä» kun meillä polkupyörien peräs, että kun auton\nlyhtyjen valo sattuu niihin, niin ne loistaa pimees, että tien tietää.\nNiitä kissansilmiä on mutkaasella tiellä mailikaupalla.\n\n       *       *       *       *       *\n\n— Aina vain ethenpäin! Olin saanu Maynardista, Mass, kutsun\nisonkyröläiseltä Jacob Laurilalta tulla sinnekin puhumaan Suomen\noloista. Sielä asuu paljo suomalaasia. Ittekkin halusin tutustua\ntähän Amerikan suomalaasten kesken laajalti tunnettuun 73-vuotiaaseen\nkunniavanhukseen, joka on ollu alotteentekijänä ja tarmokkaana\ntoimihenkilönä yli 50 vuotta Amerikan suomalaasten yhteisis\naatteellisis ja talourellisis harrastuksis. Hänen isänsä, joka oli\nIsonkyrön Laurilan talon, nykyisen kunnalliskotitilan, poika, oli tullu\njo 1880 Amerikkaan, ja tämä hänen Jaakko poikansa seuras isäänsä v.\n1888. Jacob Laurila on aina ollut hyvien aatteitten mies, niinpä hän on\nelämänsä ollu raitis, harrastanu itseopiskelua, kirjoitellut lehtiin ja\nalbumeihin valistusasioista, toiminu Maynardin kaupungin hallinnollisia\nja valtiollisiskin luottamustoimis, ev.-luth. seurakunnan johtokunnas\nym.\n\nMaynardis on suuria tekstiilitehtaita, jois käy paljo suomalaasia, myös\nnaisia töis. Maynard on n. 7 000 asukkaan kaupunki, jossa aikaisemmin\nasui yli 2 500 suomalaasta, mutta nykyisin enää vain n. 1,500. Nuori\npolvi on liikkuvaista ja amerikkalaastuu nopeasti. Aikaisemmin oli\nMaynard suomalaisten suurimpia pesäpaikkoja ja heillä oli paljon\nyhteisharrastuksia, suuria soittokuntia, kuoroja, urheiluseuroja\nja varsinkin näytelmätoiminta oli vilkasta. Siltä ajalta on heillä\nvielä Alkuraittiusseuran suuri seuratalonsa tilavine näyttämöineen.\nRaittiusseura Alku elää ja toimii erelleen, se on jo 1945 täyttäny 50\nvuotta.\n\nSuomalaasten osuus kaupungin kunnallisasiain hoiros on edelleenkin\nhyvin huomattavaa. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana on nytkin\nVarila, suomalainen mies. Maynardin suomalaasilla on suuri osuuskauppa,\njonka sivuliike toimii Worcesteris. On suomalaasia kauppiaita ja kaiken\nalan käsityöliikkeitä. Sielä on yli 300 suomalaasta talonomistajaakin.\nKauppiaana on Laurilakin toiminu Amerikas elämänsä ja perusti aikoinaan\nseitsemän lähivaltion suomalaasten kauppa- ja liikemiesten yhristyksen,\nkeskinääseksi tueksi ja opastukseksi. Tältä paljon kokeneelta Amerikan\nsuomalaaselta pyyteettömän aattehelliselta johtomieheltä sain paljon\ntietoja suomalaasten siirtolaasten elämästä ja ponnistuksista »huonojen\naikojen» vaihteluis ja vaikeuksis sielä vieraalla maalla yli puolen\nvuosisaran aikana. J. Laurila on jo vetäytyny vanhuuren lepoon,\nmutta hartaana vanhan isänmaan miehenä hän seuraa kotimaan asioita\nja harrastaa Suomen avustusta. Hänen tervehdyspuheensa Alku-seuran\nSuomi-avun juhlas, jossa puhuin, henki sellaista lämpöä ja isänmaan\nrakkautta, että se oli suorastaan liikuttavaa.\n\nJacob Laurila on toiminut jäsenenä niissä monissa Amerikan suomalaasten\nkomiteois ja lähetystöis, jotka viime sotienkin aikana ovat yrittäneet\nja paljon hyvää aikaansaaneetkin vetoomuksillaan ja käynneillään\nAmerikan korkeimpien viranomaisten puheilla vanhan synnyinmaansa Suomen\npuolesta.\n\nMutta hän on myöskin uuren kotimaansa kiitollinen ja uskollinen\nkansalaanen, joka on perehtyny ja eläytyny sen historiaan, niin että\nmun piti välttämättä jäärä yöksi hänen luokseen ja lähtiä seuraavana\naamuna yhres hänen vävynsä Emil Raumanin ja poikansa Ethelin kans, joka\non sairasvoimistelija ja hieroja, Amerikan pyhälle historialliselle\npaikalle. Se on Maynardista jonkin mailin pääs, Concordian kenttä ja\nmuistopatsas. Sillä paikalla tapahtui USA:n vapaussoran ensimmäänen\ntaistelu 19. p:nä marraskuuta 1775 maihin nousseita isäntä-Englannin\nsotajoukkoja vastaan.\n\nLokakuu 1947 oli menny Massan ja Mainen valtioos. Piti pistäytyä vähä\nNew Yorkis välillä asioimas. Sitten päätin painua toisehen valtakun\ntähän — Kanaatahan.\n\n\n\n\nMONTREAL\n\n\nKanaata, joka on Pohjois-Amerikan Yhrysvaltain, USA:n pohjoospuolella,\non alueeltansa vielä paljo laajeet maa kuin junaitit-steitti. Se on 10\nmilj. neliökilometriä, kai Pohjoosnavalle asti. Ja suurin osa, jäämeren\nrantaa, on asumatoonta jäätikköä. Asukkaita on vain 10 miljoonaa;\nenglanninperuisia n. 4 milj., ranskalaasia 2,5, irlantilaasia 1 milj.,\nsaksalaasia 300 tuhatta, venäl. 200 t., juutal. 125 t., itävaltal. 100\nt., ruottal. ja norjalaisia alle 100 t., kiinalaisia 40 t., intiaania\n110 t., eskimoita 7 t. ja suomalaasia n. 70 tuhatta.\n\nSuurimmat suomalaasseurut on Ontarion valtion kaivosalueilla Sudbury,\nTimmins, CopperCliff, Porkupine ja Kirkland Lake, Port Arthur sekä\nToronton miljoonakaupunki. Toinen suurin suomalaisten asutus on\nTyynenmeren rantavaltio Brittish Columbia. Siellä on suuri Vancouverin\nkaupunki ja kuulu Malkosaari Tyynenmeren rannalla. Joku sata\nsuomalaista asustaa Atlantin rannikon puolella, suuren Lawrence-joen\nvarrella olevas Montrealin miljoonakaupungis. Sitä jokea uivat\nMontrealiin asti 10 tuhannen tonnin rahtilaivat Euroopan puolelta\nja pienemmät laivat, 4 1/2 metrin syvyyttä uivat, mm. Suomen laivat\npääsevät Amerikan suurten sisäjärvien Ontarion, Erien, Michiganin ja\nSuperiorin satamiin.\n\nSuomalaasia asuu nisuviljelijöinä Kanaataas Saskatchewanin, Manitoban\nja Albertan valtios, joissa tuotetaan maailman suurin vehnäsato.\n\nKanaatan Atlantin puoleinen seutu on laajoja ja herelmällisiä\nviljelysmaita, jois kasvaa ja on suuret herelmäviljelykset. Mutta\nennen muuta on Kanaata suuri metsävaltakunta, jossa on vielä laajat\nkoskemattomat kuusi- ja mäntymetsäalueet. British Columbia ja Port\nArtturin takamaat ovat laajoja puutavaran tuottoseutuja, joissa\ntyöskentelöö tuhansia suomalaisia metsätöis. — Mutta Kanaata on myös\nehkä maailman rikkain kaikenlaisen malmin ja mineraalien luvattu\ntuottomaa.\n\nTeollisuus on USA:n rinnalla vasta pientä ja alkavaa siihen nähren\nmitä sillä on tulevaisuutta. Kanaata on myös vielä ammattimetsästäjäin\nluvattu maa. Erilaisten turkisten tuotto on suurta. Kanaatasta on\nmeillekin kettu- ja minkki-farmaus tuotu.\n\nKanaatan suomalaaset on myöhempää tuloa kuin USA:n. Se on pääasias\n30—40 vuotta vanhaa, ensimmäisen mailman soran jälkeen, kun USA melkein\nsulki rajansa v. 1922 ulkolaiselta siirtoväeltä. — Tosin on vanhin\nsuomalaisasutus tullu Alaskaan jo 1830—40-luvulla, kun Alaska kuului\nvielä Venäjään ennen kuin USA teki »parhaimman kauppansa», nim. osti\nAlaskan Venäjän keisarilta 50 miljoonalla dollarilla. Venäläinen\nsiirtolaisuus Alaskan kautta oli ehtinyt silloin jo San-Franciskoon\nasti.\n\nKanaatankin poikki menöö rautatie »rannasta rantaan». Atlantilta\nTyynenmeren rantaan. Se on nimeltään Canadian Pacific Railway, eli\nSii-pii-aar = »sipiaari», niin kun suomalaaset sanoo.\n\nKanaata on ittenäänen Englannin kuninkaan alusmaa eli dominio.\nEnklannin kuningas määrää sinne erustajakseen »kenraalikuvernöörin»,\nniin kun Venäjän keisari ennen Suomen suuriruhtinaskuntaan. Samoin\nkuningas nimittää Kanaatan eri valtioohin »luutnanttikuvernöörinsä».\n\nKanaatan eri valtiot on v. 1949 liitetty, ennen ittenäinen Englannin\nalusmaa New Foundland-saari, Prins Edvardin saaret, Nova Scotia,\njossa on Halifaxin satama, New-Brunswick, Quebec (Kuipekki), joka on\nsuurelta enemmistöltään ja kieleltään ranskalainen valtio niin kuin sen\npääkaupunki Montrealikin. Sitte on Ontarion laaja valtio Ontariojärven\npohjoispuolella. Keski-osas on nisu-maat: Manitoba, Saskat chewan\nAlberta ja lännes Brittis Columbia. Yukon (Juukonin) alue on BC:n\npohjoispuolella ja Alaskan kyljes.\n\nLaajaa harvaan asuttua Kanaatan Jäämeren rantaa sanotaan Northwest\nterritori-alueeksi: Atlantin rannalla oleva Labradorin ranta on samoin\nvähä asuttu Kanaatan hallinnollinen territorio eli vain »alue».\n\nKanaatan eri valtiootten yhteinen hallitus kaupunki on Ottawa, jossa\nSuomella on lähettiläänä nyt Urho Toivola.\n\nNew Yorkista Montrealiin, 1 1/2 miljoonan kaupunkiin, kestää junalla\nn. 10 tuntia. Kanaatan raha on kans dollari, mutta Amerikan puolella\nsiitä saa vain n. 90 Amerikan senttiä. Kanaatan puolella on työpalkat\npaljon alempia kuin USA:n, mutta ruokapuoli, vaatteet, nahkatavara ja\npaljo muutakin on halvempaa kuin Junaitit Steitis. Niin että yhtehen se\nlyö noin toimeentulos. Työpalkat kuitenkin oli Kanaatas monin paikoon\nsuhteellisesti huonommat kuin Amerikan puolella, varsinkin kaivostöis.\n\nYleinen elämänmeno tuntui heti Kanaatan puolelle tultaes\nrauhallisemmalta, ihmiset terveemmän näköisiltä ja kaupunkien puhtaus\nparemmalta kuin USA:n. — Niinpä Montrealin kaupunkikin on paljolta\nmatalempaa ja vaikuttaa ilmavammalta kuin rajan toisella puolella;\nihmiset yhtenäisemmän ja hyvin pukeutuneilta ja iloisemmilta. Uusi\naika on sinnekin tullu ja keskikaupungilla seisoi jo useita korkeita\namerikkalaasia monikymmenkerroksisia tiilikaappia niin kun suuren\nvakuutusyhtiön isoo mööpeli, ja Telefooni-Bellin pääkonttoritolppa.\n\nLäpi kaupungin virtaa leviä Lawrence-joki, jolla liikkuu suuria\nvaltamerihöyryjä. On pari korkiaa pitkää ja komiaa siltarakennusta yli\njoen, ja itte kaupunkia leviää silmänkantamattomiin molemmin puolin.\n\nEtelä-rannalla kohoaa 700 jalkaa korkia näköalavuori, Mont Royal\n(Rojaal), jolla on suuri sisä- ja ulkoilmaravintola ja jonka korkialta\nterassilta on huikia näköala monen kymmenen mailin etäisyyteen. Sinne\ntavataan loppumatka ajaa ihan vanhanaikaasella landoo-keisihevosilla.\nMuuten: Montrealis on vielä hevosvosikoitakin! Mutta on sielä myös\nensimmäisiä raitiovaunuja maailmas, jois on kumipäällysteiset pyörät,\nniin että meno karulla on hiljaasta ja pehmoista. Kyllä ne kumipyörät\nsieltä pian lähtevät mailmaa valloittamaan.\n\nMontreal on suuri satama-, kauppa- ja tehraskaupunki. Siell' on\nsuuria sokeritehtaita, suuria metallitehtaita ja juutalaasten hallus\nolevia villakangastehtaita. Kanaatan villaaset pukukankaat on niitä\n»enklantilaasia», jokk' on tyyrihiä Junaitit Steitiskin. USA:sta\nkannattaa hakia Kanaatan puolelta vaatteet ja kengät, vaikka tulli\npakkaa kaivamahan ja rähiseväkki. Kanaatan pankki käy ainaasta\nrahankurssitappelua USA:ta vastaan, mutta mitäs köyhä rikkahammallensa\nvoi!\n\nMontreal ja Kuipekin suuri valtio on n. 80 % ranskalaanen. Ranska\non myös ensimmäänen virallinen kieli sielä ja yleisin. Kanaatan\nranskalaaset käy sitkiää sotaa kielensä ja kansallisuutensa puolesta.\nRanskalaaset on katolilaasia uskoltansa ja heirän katolinen kirkkonsa\non hyvin rikas ja vaikutusvaltaanen tekijä. Katolisella kirkolla on\nsuuret ja parhaat yleiset sairaalat, paljon yliopistoon johtavia\noppilaitoksia, jos oppilaat elävät täyshoiros, pappisseminaareja,\nmies- ja naisluostareita ja nunnia sairaanhoitajattarina.\nRanskalaiset ovat sielä sakiasti sikiävää väkeä verrattuna muihin\nkansallisuuksiin, muorostaen »uhan» englanninkieliselle ja -mieliselle\nisäntä-kansallisuurelle valtakunnas.\n\nEräs kumma juttu! — Kanaatan suomalaaset »rannasta rantaan» käyttävät\nranskalaasista sielä vain nimitystä — »pettäjät», eikä suinkaan missään\npahas mieles, mutta ilman muuta vain aivan yleisesti, useimpien\ntietämättäkään, mistä se johtuu. Koitin ottaa sitä selville. Eräs asian\ntuntija selitti, että se on vanhaa perua Pohjois-Amerikan vapaussoran\najoilta. Kanaata oli silloon Ranskan alusmaa, eivätkä ne yhtyneet\nUSA:n itsenäisyystaisteluun. Siitä on kulkeutunu suomalaasten kieleen\npettäjä-sana ranskalaasista. — Muuten eivät suomalaaset Kanaatas\nyleensä tykkää ranskalaasista; ne ovat itaria, laiskoja ja »kenkkuja»\nkavereita — sanovat.\n\nMontrealis on aikaisemmin ollu enemmänkin suomalaasia, n. 2 000, mutta\nnyt n. 700. Sieltä lähti kommunisteja aika paljo Venäjälle ja miehiä on\nsiirtyny kauemmas kaivos- ja mettätöihin. Eniten sielä on suomalaasia\nnaisia palveluspaikois.\n\nMontrealin suomalaasilla on yli 20 v. vanha Suomi-seura, jonka\npuheenjohtajana toimi Juho Kakko. Heillä on oma ravintolahuoneisto,\nkirjasto ja säännöllisiä kokousiltoja. — Parikymmentä vuotta sitten\nperustettiin sinne suomalainen merimieslähetys ja sitten ev.-luth.\nseurakunta, jonka pappina toimi aluksi T.J. Pennanen, kovin piretty\nmies, hyvällä menestyksellä. Hänen jälkeensä tuli pastori Juha Yrttimaa\nv. 1937, lähtöisin Jalasjärveltä. Yrttimaa oli toiminu sitä ennen\nlähetyssaarnaajana Himalajan vuoristos, Tibetis, monta vuotta. Hän\non kirjoottanu mielenkiintoisen muistelmakirjasenkin »Olin maailman\näärellä» Intiasta ja Tibetistä. Pastori J. Yrttimaa on vanhapoika,\nkirjallinen mies joka myös maalailee. Asuin hänen luonaan, ja sain\nkuulla paljon kiintoisaa tiibettiläis-kansan elämästä ja uskomuksista,\nnährä hänen sieltä mukanaan tuomia muistoesineitä, valokuvia ja\nmaalauksia.\n\nMontrealin ev.-luth. seurakunnalla on keskikaupungilla suuri, arvokas\nkulmatontti ja tilava ent. yksityistalo, johon on muorostettu tilava\nkirkkosali, kokoushuoneita ja pastorin asunto. Sielä on hyvin\nvilkasta toimintaa; on kutakuinkin joka ilta jotakin, on lukupiiri,\nlaulukuoro, ompeluseura, kahvi-iltoja ja sitten torstaisin se\nAmerikan »piikapäivä», jolloon varsinkin naiset kerääntyvät toisiaan\ntapaamaan ja vuoron päähän lahjoittavat ja laittavat yhteiset\nsuomalaiset ruokapäivälliset ja kaffittelu-illan. Silloon kerääntyy\nsinne salin täyreltä väkiä seurustelemaan. Kukin saa maksaa mitä\ntykkää ja varat jää seurakunnan hyväksi. Seurakunta onkin velaton,\nhyvällä pohjalla ja hyvin suosittu. Monellekin tulee sinne koko posti\nomaan kirjelaatikkoon. Lisäksi on pastori Yrttimaalle myönnetty\npaikanvälityslisenssi, niin että ranskalaiset rikkaitten rouvat\nliiaksikin pyytelevät häneltä suomalaasia keittäjiä, palvelijoita\nja päivätyöläisiä, sillä suomalaaset »tytöt» ovat käteviä ja hyväs\nmainees. Piika-nimitys ei oo Amerikan suomalaasten kielenkäytös\nollenkaan mikään halventava ja huono sana niin kun Suomes — ikävä kyllä\nja turhan päiten.\n\nSuomi-Seura ja seurakunta panevat toimeen yhres vuosittaan\nisänmaallisia juhlia merkkipäivänä, kuten itsenäisyys- ja\nKalevala-juhlat.\n\nOllessani Yrttimaan luona saapui vierailulle USA:n puolelta kaaralla\npastori Leslie G. Lurvey ja mr Paul C. Efthimiov ja ne puhuivat selvää\nkyröläästä suomia. Mä räpyttelin silmiäni, höristin korviani ja\nkysyynkin jotta:\n\n— Mitäs mistereitä nämä herrat on?\n\nNiin selvis, että se mun suussani »Lurvi» eli Spencerin N.Y. nuori\nsuomalaanen pappi, isä Isoostakyrööstä ja äireen isä Kalajoelta. Sanoo\njotta isän nimi Kyrööstä on Löövi (Löf), mutta kun hän kirjoottaa sen\nnuan Lurviksi, niin kieliset osaa sen paremmin ääntää.\n\n— Mistäs päin mister Pauli Äfthimiuf sitte on? — kysyyn mä siltä\ntoiselta, jok' oli tumma, solakka, komia poika, ettei suomalaaseksi\nvoinu kuvitellakkaa.\n\n— Mun äiteeni oli Jyväskylästä, omaa sukua Kumpunen, ja hänen jälkeensä\non meillä sielä perintötalookin. Ja on mulla sukulaasia Turuuskin. Mun\nisäni on kreikkalaanen ja elää vieläki. Hän on hotellitarjoolijana New\nYorkis.\n\n— No, kai Sinä puhut sitte kreikkaakin? — kysyyn.\n\n— Ei, mä en ymmärrä sanaakaan muuta kun suomia ja englantia, — se sanoo.\n\n       *       *       *       *       *\n\nErikoisia nähtävyyksiä Montrealis on suuri ja »pyhä, ihmeitä tekevä\nluostarikirkko», johna vuosittaan käy satojatuhansia pyhinvaeltajia\nja rampoja apua rukoolemas. Sielä kirkos on näytteellä tuhansia\nkainalosauvoja, jokka terveytensä jälleen saaneet ovat jättäneet tai\nlähettäneet sinne, — sanotaan.\n\nToinen katolisen kirkon rakennuttama, hiljan valmistunu\npropagandanähtävyys on suuri vaksi-kabinetti katolisen kirkon\nalkuajoolta Roomas. Se on suuri rakennelma, jonne mennään oppaan\njohrolla pimeitä käytäviä alas tunneleihin, jokka kiertelöö rakennuksen\nsisäs. Sielä seinillä on huoneen korkuusia valaistuja näyteikkunoita,\njohna seisoo luonnollista kokoa olevia, vahasta tehtyjä ihmisenkuvia,\nniin luonnollisia, että ensikertalaanen hätkähtää. Ne on kun eläviä\nihmisiä. Ja esittävät kuvaelmia ensimmäisten kristittyjen elämästä\nRoomas, kun ne vainottuina elelivät maanalaasis katakombeis eli\nhautaluolis. Niiren vaatetus, esineet ja tarvekalut on tarkasti\nhistoriallisesti oikeita. Sielä näköö Pietari ja Paavali apostolit,\nMarian, Joosepin, ja Jeesus-lapsen veljineen; sen kun kristittyjä\nheitettiin leijonien revittäviksi areenalla ja ristiinnaulittuina.\n\nKatolinen opas selittelöö niitä hartaasti katsovalle yleesölle. Ne\nolikin hyvin kauniita ja opettavaasia. Mäkin kattelin tarkasti sitä\nkuvaryhmää, johna Joosepin ja Maarian perhe, n. 10 vuoren ikääne Jeesus\npikku veljineen on kotioloos. Joosepilla on höyläpenkillä lautoja ja\npistosaha käres juuri sahaamas puolivälis lautaa, lapset ympärillä.\n\nKatsoin siihen Joosepin aivan uutehen nykyaikaaseen, tavallisen Epilän\nmallisehen sahaan. Kurkistelin ja koitin kattella tehtaan merkkiä\nsiinä, niin opas kysyy: mitä mä niin kurkistelen?\n\nMä sanoon, jotta mä katton, onko se finnish vai sviidish stiil\n(suomalaasta vai ruottalaasta terästä), kumpaa ne siihen aikaan piti\nparempana merkkinä...\n\nSe opas muljahutti muhun, mutta näin että se käsitti niille kuvas\ntulleen erehryksen, sillä ei Roomas sellaasia sahoja ollu siihen aikhan.\n\nMontrealis tapasin Suomen vapaussoran rintamamiehiä joilla sielä on\nvanha toimelias toveriyhristys. Montrealin rintamamiesten ja suomal.\nseurakunnan toimesta pantiin alulle ns. »Kanaatan suomalaasten\nviljankeräys» v. 1940, joka tuotti kautta Kanaatan 20 000 dollaria.\nOli tarkoitus ostaa rahoilla viljaa ja lähettää se Suomeen, mutta ei\nkerittykään, kun syttyi meirän toinen sota. Rahat pantiin pankkiin,\nmutta sitten ostettiin niillä Kanaatan valtion sotalainoja, jotka\nolivat kasvaneet n. 22 000 dollariksi, kun jälkisoran päätyttyä\nKanaatan Punainen Risti 1946 ne toimitti Suomen Punaiselle Ristille. —\nTästä asiasta on sielä ollu vähän nupinoita suomalaasten kesken, kun\nkeräys laajeni koko Kanaatan käsittäväksi ja sen lopun hoiti »Vapaa\nSana» lehti Torontossa, saaren kaiken virallisen kiitoksen Suomesta,\nmutta Montrealin suomalaaset rintamamiehet sen alkuunpanivat, eikä\nheitä oo mainittu ei muistettu ollenkaan.\n\nMontrealis on 3 koivulahtelaasta Nymark-nimistä veljestä menestyny\nhyvin. Yhrellä niistä on 45 mailia pohjoosehen St. Seveuris\nsuurenmoinen talviurheilukeskus, loistohotelli, hyppyrimäjet,\nluistinradat, hiihtohevoset ja jos jotakin huviurheilua lomanviettoa\nvarten. Se on kaunista vuorimaastoa; teräsköysirarat nostavat\nmäenlaskijat suksineen takaisin mäjelle. Se on hyvin suosittu paikka ja\nsuures mainees. Näillä Nymarkin veljeksillä on monta muutakin suurta\nhotelli- ja ravintolahommaa muis kaupungeis ja yhä levittävät siipiään.\n\nKorspäri kertoi mulle sielä hauskan tapauksen: hän meni yhtenä\niltana suomalaasten käyttämähän oluttupaan iltaa istumaan. Sinne\ntuli kaks friskiä tukkijätkää, kamppeista päättäen juuri pohjoosesta\nmettäkämpiltä. Se oli joulun alla. Miehet puhuuvat keskenänsä leviää\nKyröön suomia ja tilasivat olutta.\n\nKorspäri oli yksin pöyräsnänsä, kätteli ja kuunteli niiren puheita.\nViimmee kysyy jotta:\n\n— Mistä päin te suomalaaset ootta kotoosin? — M'oon kans suomalaanen.\n\n— Ei me oo suomalaasia — sanoo se toinen. — Me oomma pettäjiä\n(ranskalaisia).\n\n— Anteeksi vain, — koitti Korspäri sanua. — Kun te puhuutta aiva selvää\nsuomen kieltä, niin mä luulin, että te ootta suomalaasia.\n\nMies kertoo sitte että he ovat syntynehet ranskalaasista vanhemmista\nja kansakouluaki kulkenehet täälä Kuipekin puolella, mutta vanhemmat\nmuuttivat heirän kersana olles Yhrysvaltaan puolelle Misikaanin\nvaltiohon yhtehen pienehen kylähän, jok' oli aiva suomalaane. Sielä\nhe ovat kasvanehet suomalaasten joukos ja mennehet naimisihin, jotta\nhänelläkin on suomalaanen akka ja lapsia. He käyvät vain täälä Kanaatan\npuolella talvisin töis ja ovat nyt menos kotia Misikaanihin joulua\nviettämhän.\n\n— No puhuttakos te sitte vielä pettäjänkieltä? — kyseli Korspäri.\n\n— Kyllä mä pettäjänkieltä puhun, ja tairan kirjootakin vielä, vanhalta\nmuistolta, vaikka pakkaa tulohon vähä suomen sanoja joukkohon, —\nseliitti se mies.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMontrealista on pitkä junamatka Ontarion valtion pääkaupunkiin\nTorontoon, johna on yli 700 000 asukasta. Se on Kanaatan toiseksi\nsuurin kaupunki, hyvin huomattava ja komia, tehras-, kauppa-, opisto-\nja satamakaupunki suuren Ontario-järven länsipääs. Se on tilava,\nuurenaikaasesti rakennettu, paljon puistoja ja kauniita ranta-alueita.\nJa siisti, jota ei USA:n kaupungeista voi sanoa. Junat ovat yhtä\nmukavia matkustaa Kanaatas kuin Junaitit Steitin puolella. Kestää\nkoko päivän istua junas, mutta maisemat on kauniita ja vaihtelevia\nviljelysmaita pitkin Lawrence-joen ja Ontarion järven rantoja. Kanaatan\npuolella näköö vielä yleensä hevoosia farmarin pelloilla, tavallisesti\naina 2 hevosta yhres, jota sanotaan »tiimiksi», siis valjakko.\n\nTorontos asustaa suomalaasia 4—5 tuhatta ja yhristyselämä on aika\nvilkasta. Niillä on sielä kaksi suurempaa suomalaasta seurakuntaa,\nmolemman sorttiset sosialisti-yhristykset, ja vilkkaasti toimiva\n»Finnish Social Club», Edistysseura, jolla on iso kaksikerroksinen\njuhlahuoneisto, suuri ja hyvä sekakuoro, näytelmäkerho ym., joka viikko\niltamia ja toimintaa.\n\nTorontos ilmestyy kolmipäiväinen »Vapaa Sana», pirteä ja hyvin\ntoimitettu sos.dem.-lehti, päätoimittajana leppoosa ja rauhallinen\nR. Pehkonen, apunaan E. Unhola ja ilmajokelainen pitkä runoileva\nvanhapoika Palokangas.\n\nVapaussoran jälkeen olivat suomalaaset kommunistit Kanaatan puolella\nhyvin aktiiveja, niin että ne onnistuivat kietomaan lähes kaikki\ntyöväenyhristykset ja raittiusseurat omaan johtoonsa, vieläkin\n»Canadan suomalaisen järjestön» nimellä toimivaan puolueeseensa. —\nToistakymmentä vuotta sitten tapahtui kuitenkin hajaannus R. Pehkosen\nja E. Unholan ryhtyessä tekemään pesäeroa kommunisteista. He perustivat\nVapaa Sana-lehren, joka sitten onkin voittanu laajaa kannatusta.\nKommunistien pesäpaikka on Sudburyn kaivoskaupungis lännenpänä Ontarion\nlaajalla kaivosalueella, johna ilmestyy sen omas talos ja aika hyväs\npainos Kanaatan suomalaasten ainoa kolmipäiväänen kommunistinen\nsanomalehti »Vapaus». Vapaa Sana hallitsee Torontos, Vapaus Sudburys\nja ne käyvät kiivasta suukopua keskenään. Kommunismi on nyt taas\nKanaataskin hallituksen ja yleesen mielipiteen kovas puristukses. Se\nmerkittöö monellekin työpaikan menetystä, silmälläpiron alaaseksi\njoutumista, jopa maasta karkotustakin, mikäli eivät oo maan kansalaasia.\n\nToronto on kuulu — suomalaasista kräätäreistänsä. Kertoivat sielä,\nettä ensimmäänen suomalaanen, joka Amerikan puolelta Kanaataan ja\njuuri Torontoon on muuttanu ja asettunu asumaan, oli Jaakko Lintala\nIsoosta Kyrööstä v. 1890. Hän oli ammatiltaan kräätäri. Pian tuli\nhänen perässään toinen kräätäri Jussi Ranta, lapualaanen. Sitte kolmas\nReinholt Mikkonen. Ja niin niitä tulla luputteli n'otta niit' oli\nvuoteen 1912 mennes toista sataa. Nyt kai suomalaasia vaatetustyön\ntekijöötä miehiä ja naisia on monta sataa. — »M'oomma kaikki\nkräätäreitä täälä», sanottiin mulle. — Ja hyviä kräätäreitä ovakkin,\nniin ettei »rikkaat» sielä huolikkaan muuntekoosia tilauspukuja kuin\nsuomalaasten mestarien tekemiä.\n\nMutta Toronton mestarikräätärien historia on oma lukunsa. Kun\nsuomalaaset tulivat sinne työnhakuun, niin vaatturiliikkeis ei ollu\ntyöhuoneita, vaan kräätärit teki työt kotonansa.\n\nJaakko Lintala oli tarmokas touhun mies ja isä kaikille. Hän otti\nhoivaltansa toiset suomalaaset kräätärit, järjesti talossaan, jossa\nalakerras oli suomalaanen sauna, toiseen kerrokseen tilavan työhuoneen,\njohna kukin sai vuokrata ittellensä omaa työtänsä tehres istumapaikan,\nniin että siitä paisui lopuksi n. 50 miehen verstas, jota sanottihin\n»Isoo-Pajaksi». Kukin haki työnsä liikkeistä ja kräätäröi omahan\npussihinsa. Kieltä ja ammattia huonosti taitaville miehille oli\nIso-Paja erinomainen laitos.\n\nRadikaali sosialismi teki silloon tuluansa Amerikan suomalaasten\nkeskuuteen Ingersollin jumalanpilkan ja mailmanvallankumouksen voimalla\n»Isoon-Pajaankin», johna työn ohella, tikkijä lykäten, kymmenien\nmiesten innolla politikootiin ja väiteltiin, niin että Rannan-Jussin\npiti useen huutaa jotta: yks kerrallansa puhukoon, ettei silmät\nsokkaannu! Sinne tilattiin Suomesta lehtiä Työmiestä, Suometarta ja\nAmerikan suomalaasia. Hankittiin kirjoja ja kaikellaasta lujettavaa.\nYks luki ja toiset kuunteli. Kun oli kiireellistä työtä, niin\npalkattiinkin eri lukija. Tällä lailla kehittyi ja kasvoi Toronton\nsuomalaasista kräätäreistä kovia puhujia ja politiikkamiehiä, jotka\nsitten ovat vaikuttaneet eri puolella maata.\n\nOli Torontos muutamia pienempiäkin suomalaasia työpajoja. Kaikki\nkräätärit liittyivät toiskielisten ammattiliittoon. Mutta se huonopuoli\nLintalan Isolla-Pajalla oli, että aina yhres tuhisten suomalaaset eivät\noppinehetkaan inkliskaa. — V. 1912 syntyi sielä kräätärien suuri lakko,\njoka kesti 13 kuukautta. Siihen loppui Iso-Pajakin ja suomalaasia\nkräätäreitä joutui kulkeelle. — Mutta yhä vieläkin työskentelevät\nkräätärit sielä kotona.\n\nJaakko Lintala oli niin tunnettu ja piretty mies koko kaupungis, että\nkerran se pantiin Toronton kaupungin pormestari-ehrokkaaksi ja oli vain\nmuutaman äänen varas, ettei se tullu valituksi! Sai yli 28 000 ääntä.\nSuomalaaset haukkoo jo ilmaa, että kuinka se siinä korkias viraas\npärjääs, kun se osas hyvin huonosti inkliskaa.\n\nTorontos on kaks oikee jättilääskokoosta »tavaratalo»-kauppaliikettä\nSimpson ja Eaton, joiren mahtavat kauppapalatsit käsittävät kokonaisen\nkaupungin-korttelin alueen, kymmenis kerroksis ja henkilökuntaa on\nkymmeniä tuhansia. Toinen niistä oli jo satavuotias. Ne on yksityysen\nkauppiaan perustamia ja nyt sukupuulaakeja. Näillä kanaatalaisilla\ntavarataloilla on samannimisiä tavarataloja ympäri maailmaa. Englannin\nimperiumis, Afrikas ja Austraalias. Kun sanoo että niistä taloista saa\nostaa vaikka mitä, niin se on paljo sanottu, mutta pitää paikkansa.\nEatonin (sanotaan: Iiton) suures tilauspukimos, jonka miesten ja\nnaisten kangasvalikoimat olivat suorastaan loputtomat, tapasin ylimpänä\nmestarina suomalaasen herrasmiehen, nimeltä Lybäck, ja mitanottajina\nja koettajina aivan suomalaasia miehiä. Tämä mestari Lybäck toimii\nsamalla kaks iltaa viikos Toronton teknillises opistos vaatturialan\nprofessorina. — Niin että kunnia Toronton suomalaasille kräätäreille.\nNe erustavat korkeinta vaatturien ammattitaitua Kanaatas — ja\nsamoin USA:n puolella, jossa myös tapasin tilauspukimojen parhaina\nammattilaasina ja työnjohtajina hyvin palkattuja suomalaasia.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKiertomatkani Kanaatan puolella laajas Ontarion valtios oli järjestäny\njo viikkoja ennen Vapaa Saran toimittaja R. Pehkonen, joka lehtimiehenä\nparhaiten tuntee olot. Niinpä hän eli laatinu matkareittini, määränny\npuhetilaasuuret, majapaikat ja pitäny kovaa melua musta lehressään,\nettä »nyt se tuloo».\n\nTulin Torontoon lauantai-iltana ja sunnuntaina oli Edistysklubilla\nsitte puhetilaasuuteni. Kun junasta ulos kömmiin, niin suuresti\nhämmästyyn, kun vastas oli juhlallinen 4-miehinen lähetystö, joka\nlausuu mun tervetulleeksi, esittivät ittensä, ottivat kapsäkkini\nja niin lährettihin. Torontos on suuri uurenaikaane asema, ja sitä\nvastapäätä karun yli Englannin mailmanvaltion suurin ja upein\nhotelli. Se on »Hotel York», johna vain kuninkaat, mahtimiehet ja\nrahapösöt ynnä muut sankarimatkaalijat asustavat. Huoneita siinä oli\ntuhansia, halleja, salonkeja, palmupuutarhoja, teatterihuoneistoja,\nkonserttisaleja, häntäniekkaherraa ja puolialastomia plyymifrouvia,\nnuoria ja vanhoja joka puolella mones kerrokses. Orkesterit pelas,\ntanssittihin ja fiinisti syärä tuhrattihin.\n\nTällääsehen loistohotellikin ne mun veivät, oikee eri huoneeshen\nistuttihin »vähä haukkaamahan» niin kun ne sanoo. Siinä tuli esti\nkoktailit, lihaa, kalaa, vihanneksia, herelmiä monellaasten viinien\nkans. Ruottalaasten jumaloimaa snapsia elikkä ruokaryyppy-viinaa ei\nAmerikois käytethä ollenkaan.\n\nTuospas muistan sanoa, että pöytätavat sielä Amerikois on paljon\ntoisin ja vapaammin kuin meillä täälä Pohjoismais: kukin syö ja ottaa\nniin kuin haluaa. Juttelin kerran amerikkalaasen sanomalehtimiehen\nkans, joka oli sotien aikana käyny Tukholmas ja istunu iltaa sielä\nGrandhotellin juhlasalis. Hän tierusteli multa, josko meillä Suomes on\nyhtä hassut ryyppytavat kun ruottinmaalaasilla?\n\n— Mä kattoon — hän sanoi — miten Tukholman Grandis istui kaks hauskaa\nherraa vastatusten kahvin ja konjakkiklasin ääres. Ne puhelivat\niloisesti keskenänsä, mutta sitte yhtäkkiä ne hairas klasit kourahansa,\nheirän vartalonsa jäykistyyvät, ne nostivat klasinsa suoraa silmiensä\nethen ja tuijottivat toisiansa ku kaks Tutankhaamenin muumiota.\nSanoovat sitte: skol! heittivät sen viinaryyppynsä suuhunsa yhrellä\nkertaa kun saunankiukahalle — ja sitte taas sulivat entisellensä,\nistuuvat ja juttelivat niin kun muutkin ihmiset!\n\nJenkki sanoo, että se oli hauskin muisto ja elämys hänellä koko\nSkandinaviasta. — Mun täytyi myöntää, että kyllä se tapa on vallalla\nPohjoismais vieläkin ja meillä Suomeskin. — Amerikois ottaa kulauksen\nklasistansa kukin koska haluttaa.\n\nSitte viethin mua kattomhan Vapaan Sanan toimitusta ja kirjapainoa,\nPehkosen kotiin kahville, jonne oli kokoontuneet isäntieni ilooset\nfrouvat, jottei yöpaikkahan lähröstä tahtonu tulla mitään, vaikka\nsieltä jo monta kertaa soitettihin jotta: täälä on koko seurakunta\norottanu jo 10:stä asti.\n\nVasta klo 12 jälkeen yällä mr Virtanen lähti mua ajamaan Väinö Anosen\nkotiin.\n\n— Mikä »seurakunta» sielä orottaa? kysyyn Virtaselta.\n\n— Se on meirän Toronton suomalaasten salaseura: »Tulennielijät». Kylläs\nnäjet. — Anonen on rakennuttanu ittelleen uuren hienon haussin. Sielä\non »peismentis» (kellarikerrokses) paljo tilaa. Anonen on varakas mies.\n\nOli pimiä yö, kun sinne Anosen paikalle päästiin, mutta kovat valot\nloisti klasiista, peli soi ja isäntä seisoo portahilla paitahihaasilla\nja orotti vierastensa puolesta, jotta eikö se jo tuu. — Ja sitte tormas\nväkiä pihalle, missiä ja misteriä, juhlapuvuus huutaan ja hurraten.\nSellaane tungos oli, etten tahtonu sisälle päästä ja saara palttoota\nyltäni.\n\n— Orottaa ny vähä — ne sanoo — kun me kokoonnumme alakertaan. — Hyvä —\nsanoon mä, että saan vähä kraapia mäkin tukkaani suoraksi.\n\nTuli hiljaasuus ilooses taloos; kuuluu että ääniä tämmättihin ja\nryittihin.\n\nKun käsitin, että se oli valmista, niin lährin astelemhan alakertahan.\nJa silloon sieltä tuli mahtavasti Vaasan marssia mr Lybeckin johrolla,\njok on Tulennielijäänkin päämies. Miehillä oli pääs salaseuran komjat\nsilkkiset kalotit, toinen puoli musta, toinen punaanen ja pitkä tupsu\nolkapäällä.\n\nIkämies Salin, peltiseppä ammatilta, puheessaan seliitti mulle heirän\nsalaseuransa Tulennielijäin tarkoitusta, mutta kun se on salaanen\nasia, niin pirän sen omana tietoonani. Hän sanoi, että he juhlivat nyt\nveli Anosen uutta haussia, mutta kun missit jostakin saivat kuulla,\nettä sä Jaakkoo tuut tänne, niin ne tuli kans, vaikkei se oo sääntöjen\nmukaasta, mutta minkäs sille mahtaa täälä Amerikoiskaa. — Sitten hän\npuhui kauniisti siitä, kuinka kovan ja armottoman työn takana on\nsuomalaasten siirtolaasten elämä ja ponnistus täälä päästä kättensä\ntyöllä nousemaan turvatulle talourelliselle pohjalle, täälä niin monien\nvieraitten kansallisuuksien kilpakentällä. Siihen vaaritaan työtä ja\ntaas työtä, mitä vain, kieltäytymistä paljosta ja suomalaista sisua.\nAhkeruutta, ammattitaitoa, säästämistä ja yritystä täälä tarvitaan\npysyäkseen pinnalla ja menestyäksensä. Liikuttavasti hän kertoi vanhan\npolven koti-ikävästä ja heirän halustaan ja yrityksistä auttaa vanhaa\nrakasta synnyinmaatansa.\n\nIloista seurustelua, laulua, kaffittelua ja tanssia kesti\npikkutunneille asti. Ne onkin amerikkalaaset ja suomalaaset sielä aivan\nmahrottomia tanssimhan, vanhat ihmiset. Suomen polkkaa poukotteloovat\nseittemänkymmenen vuoren vanhat ukot ja akat. Musta ei ollu mihkää\nniiren rinnalla. Mutta pyörittivät ne välistä vängällä muakin ett' olin\ntukehtua. Kun lopuksi sen päivän pitkästä juhlahumusta klo 4 aikhan\naamulla kontin yliskamarihin nukkumhan, niin kyllä uni maistui.\n\nSunnuntaina sitten oli Edistysseuralla ne iltamat, johka väkiä oli\nsaapunu autoollansa pitkien matkojen päästä farmeiltansa, jopa Buffalon\nkaupungista Amerikan puolelta asti ylistarolaanen pariskunta. Satoja\nautoja oli »haalin» ympärillä ja lähikaruulla. Väkiä oli aivan mustana,\nhaalin ylä ja alasalit niin tupaten täynnä, etten mäkään meinannu\nsisälle päästä. Kovaäänilaitteet välitti ohjelman toisehen kerroksehen.\nOhjelmaa olikin ja yhres hiottihin siinä tungokses, kun koetettihin\nvielä kaffiaki juora ja jutella. Niillä on sielä hyvä sekakuoro, joka\nlauloo kotimaisia lauluja, mutta niill' on sielä Amerikan suomalaasilla\nmoniakin omia säveltäjiä. Sitten sain kuulla jonkun Kiiverin säveltämän\n»Amerikan suomalaisten laulun». Siin' oli hyvät sanat, ihmeen herkkä ja\nkaunis sävel, joka jäi soimaan korvaan.\n\nLoppuiltaa meni ihmisten kättelemises ja juttelemises. Kyselivät jos\njotakin elosta ja oloista kotipitäjissään Etelä-Pohjanmaalla, josta\nolivat lähteneet 40—50 v. sitten. Eivät tahtoneet oikee uskoa, että\nnisua viljellään nyt Kyröönmaas yhtä paljo ku ruista. Ja että Jurvan\nNärvijoellakin akat kasvattaa yhtä suuria ja punaasia tomeetuksia\n(tomaatteja) ku teillä täälä on. Ja että omenapuitakin on Kyröönmaan jo\nmelkee joka taloos. Ja Saarahan nyrkkinkokoosiakin hyviä ja makoosia —\näpyliä (omena).\n\nKyllä tällääset tierot vanhasta kotomaasta oli niille vanhanpolven\nsuomalaasille kummia kuulla ja hämäriä asioota käsitettäviksi.\n\nNauhan-Hilta oli hyvin surullinen. Sanoo että hän lähti tänne\nkeräämähän vanhuuren varaa ittellensä, että sitte tuloo takaasi ja\nlaittaa oman mökin Kalajoelle, mutta tyhjiin hänen ponnistuksensa nyt\non menny. Terves hän on ollu, hyvis palveluspaikoos olin, kovasti\nsäästäny koko aijan ja lährettäny kaikki rahansa Suomeen pankkiin.\nNiin että sillä oli jo ennen kun nämä sorat aikoo niin paljo rahaa\nSuomes pankkitilillä, että se olis hänelle piisannukki. Ja hän meinas\njo silloo tullak'. Niin tuli nämä sorat välihin ja hän meinas vähä\norottaa, mutta nyt on hänen säästörahansa sielä Suomes sen inflaation\ntakia hävinny melkeen olemattomaksi — ettei hän voikkaan enää tulla,\nkun kaikki on menny hukkaan.\n\n— Niin se on Hilda-parka — sanoon mä. Niin onnettomasti on käyny\ntuhansien Amerikan suomalaasten pankkisäästöjen. Mutta sama kova\nkohtalo on ollu myös kymmenillä tuhansilla suomalaasilla sielä Suomes,\njoilla on ollu pienet säästönsä pankis. Samoon ovat henkivakuutetut\nja ne, joilla on ollu rahaa lainas, menettänehet entiset markkansa\nmelkeen penneiksi nyt. Sitä se inflaatio merkittöö, se on koko kansan\nja jokaasen yksityysen ihmisen onnettomuus.\n\nRookasin sielä serkkuniki: lihava mukavuutta rakastava vanhapoika,\ntaloonpoika Kyrööstä pitää parturitupaa ja voi hyvin.\n\n— Eksä tuu pian kotia? mä kysyyn.\n\n— Mitä mä sielä tekisin? kyllähän Laini Jaurinnevaa kuokkii...\n\n       *       *       *       *       *\n\nPyöriin sielä Torontos monta päivää kaupunkia kattomas, että nälkä\nsiinä tuli. — Oottakos maistanu minttuhyytelöä? Se on vehriäästä,\nmintun lehristä keitettyä hytyä, ja pistethän kylmän lampahanlihan\nkans kaffelin noukkahan ja suukkuhun. Jee kun se maistaa hyvältä. — En\nm'ollu ennen nähnykkää, kun täälä. Minttuakin kasvatethan Amerikois\nkokonaasia suuria peltoja aivan tälläästä hyytelöä varten. Kun täälä\njotakin »ruunathan», niin sitä pitää tulla heti vaunulastiittaasin\nmyitäväksiki.\n\nKanaatan puolella on suomalaisia vain n. 70 000 yhtehensä. Tarmokkaasti\nne on sieläkin toiminehet Suomen hyväksi. Ne on toimehenpannehet kans\nsuuren yhteesen rahankeräyksen ja lähettänhet 100 000 dollarin arvosta\nlääkeaineita, penisilliniä, ja lapsille kenkiä ja vaatteita. Mr A.\nVuorinen on toiminut tämän Kanatan Suomiapu-yhristyksen sihteerinä\n(Candjan—Finland Aid Society Fund) ja häneltä sain tarkat tierot\nasioosta.\n\nKokoavana ja toimeenpanevana voimana täs puuhas on ollu Suomen\nkunniakonsuli, lakimies A.K. Graham Torontos. Hän se sai järjestetyksi\ntalvella 1945—46 Kanadan hallitukselta Ottawasta luvan, että\nsuomalaaset saivat toimeenpanna yleesen avunkeräyksen Suomen hyväksi,\nehrolla, että kaikki suomalaaset ryhmät kutsuttaisiin siihen\nosallistumaan. Perustava kokous pirettiin sitten Sudburyn kaupungissa\nmaalisk. 1946. Asetettiin laaja johtokunta, johon jäseniä valittiin\njokaisesta valtiosta. Sen puheenjohtajaksi valittiin mr. E. Unhola\nTorontosta ja sihteeriksi Bruuno Tenhunen Sudburystä. Juoksevien asiain\ntoimiston ja konttorin hoitajana on toiminut mr A. Vuorinen. Konttori\nja varasto on koko ajan sijainnu Toronton ev.-luth. seurakunnan,\npastori Kyösti Toppilan pappilas. — Ent. Suomen konsuli Kingsley\nGraham onnistui arvovallallaan hankkimaan Kanaatan hallitukselta luvan\ntähän avun keräykseen Suomen hyväksi jo ennen kun Kanaata oli tehny\nrauhankaan Suomen kans!\n\nAlkoi silloin innokas avunkeräys, johon osallistuivat kaikki\nsuomalaaset ryhmäkunnat, eri uskonnolliset piirit, raittius- ja\ntyöväenyhristykset kukin keskuuressaan. On sanottava, että Kanaatan\npuolella monin paikoin suomalaaset kommunistitkin tekivät kaunista\ntyötä Suomen hyväksi, joskin toisin paikoin vetäytyivät kuoreensa\nsaamatta juuri mitään aikaan.\n\nKanaatan suomalaasten yhteisapu on Suomelle ollu hyvin arvokas ja\ntuntuva. Se on hankkinu kaikki lähettämänsä tavarat Kanaatan Punaisen\nRistin välityksellä hyvin halvalla. Ja Suomesta se on aina ennen\nlähetyksiänsä tierustellu viranomaasilta mitä maassa kipeimiten\ntarvittaisiin, ja sen mukaan pikaisinta apua tänne toimittanu. Paitsi\nnäitä avustuksia, on sen toimesta lähetetty myös suuria määriä\nkäytettyjä vaatteita.\n\nOmalaatuinen ja varsin tuottoiseksi muorostui Vapaan Sanan keksimä\nns. Suomen »päivämies-lista», jota se julkaisi lehdessään. Kukin mies\ntai nainen kuvitteli uhraavansa yhren tai useamman päivätyön Suomen\nuurelleen rakentamiseksi maksamalla päivärahaa, vähintään 1 $.\n\nIllaksi oli järjestetty puhetilaisuus ev.-luth. seurakunnan, sinne\nToppilan kirkkoon, jonne väkiä oli kerääntyny salin täyreltä. Pappi\nToppila oli hauska tuttavuus. — Mikset sä heti meille tullu? se\nkysyy tiukasti, vaikka ensi kertaa tavattiin. — Kun en mä tienny,\n— koitin sanua. Meistä tuli heti hyvät kaverit. Toppila on toiminu\nsaarnamiehenä Helsingis ja Porin puoles. Ollu merimiespappina kunnes\nkohtalo heitti hänet tänne Kanaatan Torontoon, johna hän on tarmolla ja\nmenestyksellä työskennelty seurakuntansa nostattamiseksi. Kymmenkunta\nvuotta sitten hän teki hyvän kaupan: sai ostetuksi rikkaan lääkärin\nkuolinpesältä suuren kaksikerroksisen asuintalon, jossa on kymmenittäin\nhuoneita. Sen suuresta olohuoneesta ja ruokasalista on muorostettu\ntilava kaunis kirkkosali. Isoja huoneita on seurakunnan kerhotyölle,\nmukavat keittiöhuoneet, kanslioita ja asuinhuoneita antaa tilapäisille\nvieraillekki. Paljon onkin Suomi-vieraita hänen luona majaillu. Hän\nkysyi kuinka hänen kummipoikansa Mika Waltari voi. Hän on ollu Mikan\nisän perhetuttava, hyssytelly Mika-vauvaa ja kuivannu sen pikku peffaa.\nJa siitä hyvästä muistaa Mika Waltari lährettää nyt serälle aina uuren\nkirjansa.\n\nTiistaina me olimme koko päivän menos lapualaasen Williami Kojolan\nkaaralla. Kattelimma Toronton suuren yliopiston, 17 000 ylioppilasta,\noma kaupunginosa. Siin' on kaikki tieteen, tekniikan, teologian ja\ntaiteen osastot. Ulkomailtakin saapuu paljo opiskelijoota sinne. Nytkin\non pari Suomesta. — Tämä Kojolan Ville on käyny Lapuan keskikoulun\nja Raahen kauppaopiston, on lähtöösin Lapuan Haapakoskelta Karhun\nkylästä ja tullu tänne v:n 1929 lopulla. On saanu suomalaisen vaimon\nja 2 lasta täälä. Sisumies ja pisneshommat. Harjootti aluksi Suomesta\ntavaraintuontia ja kauppaa, mutta on jo vuosia toiminu agenttina ja\nkiinteistökauppiaana. Omistaa nyt kaks omaa taloa, joita »ränttää»\n(vuokraa). Mutta liikehommiensa ohella hän on koko ajan opiskellu ja\nsuorittanu tutkintoja yliopistossa. Hän on suorittanu »BA:n», se on\nfil. maisterin arvon ja lukee parhaillaan lakimieheksi. — Amerikas on\nniin käytännöllisesti järjestetty, että päivät voi käyrä töis, elättää\nittensä ja käyrä iltakursseilla yliopistoa. Moni suomalainen työmies on\nsielä iltayliopistois lukenu ittensä kymmenes vuores — lääkäriksikin!\nSiihen tarvithan jo sitä suomalaasta sisua.\n\nTutustuin ent. ja taas nykyyseen konsuliin, mr Grahamiinkin. Hän\nhaastoi eräänä aamuna aamiaasille klubiinsa, Ontario-Club, joka\non Toronton rikkaitten ja isojen herraan hienoon klubi: komea\n6-kerroksinen talo kokonaan klubihuoneistona ravintoloineen,\nbaareineen, biljaardeineen, kirjasto- ja lukusaleineen; kylpyhuoneet,\nparturit, voimistelusalit, yksityyskabinetteja ja huoneita yöpymistäkin\nvarten. Sisustus juhlallista vanhaa skottilaista tyyliä ja vanhat\nmiestarjoilijat. Ne oli suoraselkäisiä englantilaista harmaata\nlautanaama-tyyppiä, perinteellisis hovimestaripuvuis kuin Punch'ista\nleikattuna. Eivät ne koskaan naura tai hymyile, kumartavat vain\nkankeasti, toimittavat asiansa parilla sanalla ja poistuvat. Muut\npalvelijat on sitte erikseen, ne puhelevatkin, nämä vanhat arvokkaat\ntarjoilijat »kantavat vain pöytään». — Tällaises klubis syövät\nliikemiehet ja suuret tirehtöörit säännöllisesti aamiaisensa, tapaavat\nliiketuttaviansa ja toimittelevat asioitansa.\n\nTällaiseen vanhaan hianoon mahtimiesten klubiin pääsee jäseneksi vain\nharvat ja valitut, luullakseni vain Kanaatan vanhojen englantilaisten\nsukujen jälkeläiset ja vissiä poliittista kantaa erustavat henkilöt.\nSiten mr Grahaminkin skotlantilainen suku kuuluu vuosisatoja\nKanaatan valtiollisesti vaikuttaneeseen piiriin. Hänellä on suuri\nlakiasiaintoimisto, on varakas, miellyttävä käytökseltään, edustava\nja huomattava julkisuuren henkilö, joka paljon hyvää on tehny Suomen\nkunniakonsulina maamme hyväksi. Kun Kanaatakin Englannin imperiumin\nvanaveres julisti soran Suomelle, hänen konsulitoimensa lakkas, mutta\non nyt uurelleen nimitetty Suomen konsuliksi Torontoon. Suomi saa olla\nhyvin kiitollinen mr Grahamille, että meillä sielä on niin erustava,\ntarmokas ja huomattu henkilö palkattomana Suomen propagantan hoitajana.\nHän seuraa lämpimästi Suomen asioita, kuten Kanaatan suomalaasten\nyhteisavustuksen järjestäminen jo ennen sotatilan päättymistä osoitti.\nSuomen valtiollisina juhlapäivinä on hän aina erustavasti mukana\nsuomalaasten juhlis ja järjestää korissaan vastaanottoja Suomen merkeis.\n\nSamoin hän on Suomi-vieraille aina avulias ja vieraanvarainen. Niinpä\nhän kutsui keskellä päivää Toronton kaupungin pormestarin, kasöörin ja\nlakimiehen iloiselle viski-paartille tekemään selkoa »suomalaiselle\nlehtimiehelle» Toronton kaupungin asioista. Soitti samantien kaupungin\nsuurimman sanomalehren »The Telegrafin» päätoimittajalle, että haluan\ntutustua sen painoon ja toimitukseen. Kaikki oli hänelle avoinna ja\nhyviä ystäviä.\n\nKattelin sitten tuon 1/2 miljoonan lehti-hommankin kellarista kattoon\nasti. Yhtä ja toista teknillistä uutta sielä olikin; mutta sielä\nensi kerran kattelin nyt: telefoton. Se on sanomalehtien toimituksis\nnyt uutta, ja tulevaa, näppärä kone, jolla sähkön avulla voiraan\nvalokuvasta antaa kuva tuhansien mailien päähän. Se on sama juttu\nkun Amerikois on yksityysillä ihmisillä jo ratiokoneita, joissa\nnäköö lasilevyllä eläviä kuvia, esim, jalkapallo-ottelun toiselta\npaikkakunnalta samaan aikaan kun se pelataan siellä.\n\nEi se telefoto mikään suuri värkki oo. Siinä on niin kun vanhas\nfonograafis eli nykyyses parlograafis pyäriä sylinteri, jonka\nympärille pannaan erityynen paperi ja vastaanottimen sähköpiikki.\nKun jostakin otetaan vastaan kuva, pannaan »piikki» päälle ja rulla\npyörimään. Piikki liikkuu paperilla eteenpäin ja kun sähkövirta\ntihiästi katkeilee, niin syntyy paperille pieniä mustia pilkkuja,\njoista muorostuu valekuva. Jos kattoo valokuvaa, niin siinä ei oo\nmuuta kun mustaa ja valkoosta. Se musta on muorostunu pienistä\nmustista pisteistä. — Telefoto ottaa kuvan vastaan paperille ja siitä\ntehrään metallikuvalaatta, jolla kuva painetaan lehteen — 15 minuutis\nvalmiiksi. Kattelin kello käres sitä hommaa. — Kyllä se pian meillekki\ntuloo samoin kuin näköratio.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTorontosta lährin junassa pohjois-Ontarion suurille kaivosalueille\njohna asustaa paljo suomalaasia. Koko päivän siinä saa mennä jyskyttää,\nSudburgin, »sipiaarilla», CPR (Canadan Pacific Railwayjunassa).\nPuoliväliin on maisemat vaihtelevia ja kauniita Huron-järven rantoja.\nParry Soundin seurut on mitä ihanimpia järvi- ja lehtipuusaaria,\nkuuluja kalastus- ja metsästysmaita, johna on torontolaisten tuhansia\nhuviloita.\n\nKanaatas elelöö vielä ammattimetsästäjiä, turkispyyrystäjiä,\nkalastajia ja »prospäkkäreitä», se on kullan ja malmin etsijöitä.\nSielä on tällääsiä suomalaasiakin »mettäneläviä», yksinääsiä miehiä,\njokka kesät talvet elävät ja pyyrystävät turkisriistaa, majavia ym.\näärettömis Kanaatan erämais, sillä Kanaata on vieläkin mettämiesten\nluonnonparatiisi. Asutus on uutta ja harvaa. Helppo on päästä maahan\nkiinni. Monin paikoin näköökin junan ikkunoista matkan varrella\nuusia viljelysyrityksiä. Näköö farmariksi alkavan nuoren pariskunnan\nkokoonkoppuloimia niin hataria ja kurjia kotuksia, ettei Suomes\nkoskaan: teltta tai lautavaja sateensuojana, keittokiuas ja kaikki\nkamppeet ulkona pienen raivauksen vieres. Mutta ihmiset on hyvin ja\nlämpimästi pujettuna ja reippain mielin. Meillä Suomeshan on asiat\npäinvastoin: esti pitää uutisraivaajalla olla eres sauna, oikia\ntimprattu huones, — vaatteista ei niin väliä. Kattelin yhreskin\npaikas: nuorella parilla oli komppelinsa seinustalla kaupungista tuotu\nrautaanen pesuteline, siihen pistettynä kaksi hammasharjaa ja isot\npuhtaat pyyheliinat kepin nenis. Maata siitä rääpästettihin, farmin\npaikkaa laitettiin.\n\nPuolivälistä sitte yhtäkkiää muuttui maisemat: tuli laajoja paljaita\nkalliomaisemia, kitukasvuusia puita notkelmis, melkein asumattomia\nseutuja; raiskiomaita ja mettäpalon jälkiä. Joku järven tapainen tai\njoenuoma vilahti yksitoikooses maisemas.\n\nIltakin pimeni ja lähestyttiin Ontarion valtion kuuluja kaivosalueita,\nmaailman malmirikkaimpia seutuja: Sudbury'a ja Copper Cliffia.\n\nVastas asemalla oli kotipuolen miehiä: Jussi Mielty Isoonkyrön\nSeljänkankaalta vaalean vankan poikansa Martin kans, joka on\nveturinlämmittäjä, ja samoon suuri ja friski mies Emil Sorvari\nAlajärveltä.\n\n— Sinä tuut meille asumahan, sanoo Jussi, ja niin sitä lährettihin.\n\nSill' on oma haussi ja emäntänä Pukkisen Einon sisar Vieno,\nIsoostakyröstä n'otta: päivää nyt siitte! — sanottihin. Tuntuu oikee\nkotooselta Suomelta tulla sinne Mieltylle, kun Vienolla oli laattialla\nomikutooset suomalaaset trasumatot ja justhin samallaaset »rairakki»\nkun äiteemuorilla ennen.\n\nMiellyn Jussi, joka on pohjalaasten hommamiehiä sielä »Suppuris», niin\nku suomalaaset sanoo, ilmootti mulle, ettei mun tarvitte mitää tuumata,\nhe ovat Suppurin Suomi Avun kans järjestänhet kaikki, että olla vain\nniin ku kuljetethan: Senja Rantala kyytittöö ja pappi tuloo joukkohon,\nniill' on arkina aikaa.\n\nNiin olin sitte Suppuris ja sen läheises vieruskaupungis Copper\nCliffis, jokka kuuluu yhtehen. Täälä on mailman suurin nikkelimaini,\nse Mailman-Nikkeli-trusti, joka meilläkin rupes runnaamahan 50 vuoren\nsopimuksella valtion kans Petsamon nikkeliä ja pääsikin jo alkuhun\nennen sotia. Suppuri on siinä ehkä 30 000 asukkaan kaupunki ja\nsuomalaasia asuu yli kolmetuhatta. Copper Cliffin 5,000:ta asukkaasta\non 1,000 suomalaasta. Mutta siinä ympäristös asuu suomalaasia\nfarmareina joka puolella, niin että niitä Suppurin nurkilla sanotaan\nolevan toistakymmentä tuhatta yhtehensä.\n\nCopper Cliffin ev.-luth. seurakunnan pappina on jo useita vuosia\ntoiminu Lauri Pikkusaari, kirjakauppiaan poika Lapualta, hiljaanen,\nvaatimatoon mies, Suomes papiksi lukenu, meni naimisiin Lapuan\nyhteiskoulun opettajan kans ja siirtyi sitte papiksi tänne.\n\nCopper Cliffin suomalainen »Vuoristo-seurakunta» on vanhin Kanaatan\npuolella olevista 9:stä suomalaisesta seurakunnasta. Se täytti 50 v. ja\npastori Pikkusaari on kirjoottanu sen aika laajan 50-vuotishistorian,\njoka sisältää runsaasti historiallisia tietoja suomalaasen asutuksen\nvaiheista näillä seuduilla. Sen mukaan on suomalaisten asutus\nSudburyssä yhtä vanhaa kuin itse kaupunki ja kaivostyökin sielä.\nEnsimmääset suomalaaset tulivat Suppuriin 1885, samana vuonna kuin\nKanaatan Pasific Rautatiekin ehti sinne.\n\nTyöolot Suppurin 5—6 kaivokses olivat menneinä vuosina vaikiat ja\nepäterveelliset. Sulimoista levis niin myrkyllinen sakia haju ja\nkaasu laajalle alueelle, että se pimitti päivän ja tappoi kaiken\nkasvillisuuren maasta. Ei nurmea, ei kukkaa, ei vihriää puunkäkkärää\nnäkyny missään. Lähiseurun maanviljelijät, joilta sulimon savupiippujen\nmyrkyllinen savukaasu turmeli kasvullisuuren, käräjöivät yhtiöltä\nkorvauksia ja saivatkin. Sen jälkeen on yhtiö ostellut pois laajalta\nalueelta yksityisten maita, niin että Nikkeliyhtiö omistaa nyt melkein\nkoko seurun. Vanhat miehet kertoivat, että ennen vanhaan oli yhtiön\nsavu niin sankkaa, että mainarien vaimot tapasivat seisoa asuntojensa\nportahilla ja huurella työstätulevien miestensä nimiä, niin että ne\nosasivat kotiinsa.\n\nNyt ei Copper Cliffis enää ole näin. Sulimon kolme ylikin 500 jalan\nsavupiippua nostaa savun korkeuksiin ja on sen vahingollisuutta\nerinäisin laittein muutenkin voitu vaimentaa, niin että kesällä näkee\nny siellä täällä jo vähän nurmikoltakin ja joitain koristepuita\nulkosalla.\n\nVuosina 1900—13 oli siirtolaistulva Suomesta Amerikkaan suurimmillaan.\nSe alkoi suurena Poprikoffin aikoihin ja jatkui sitten. V. 1912\nmuutti Suomesta 25 000 henkeä, 1913 20 000, mutta vielä 1923 lähti\nn. 14 000 Amerikkoihin. Amerikka pani tien tukkoon 1924 sallien vain\njonkin sadan siirtolaisen tulla Suomesta vuosittain. Ja Kanaata sulki\nrajansa 1930. Kun Amerikan puolelle ei enää päässy, oli siirtolaisuus\nsuurta Suomesta Kanaatan puolelle, josta suomalaisia sitten on luvatta\npäässy livahtamaan rajan yli jonkun verran. Kanaatan suomalaisista on\nvaltavasti suurin osa Etelä-Pohjanmaalta.\n\nLintalan »Ison-Pajan» ajoilta alkaen olivat Kanaatan suomalaaset\nsosialistit äärimmääsen jyrkkiä poikia ja asennoituivat Suomen\n»punaisten» puolelle vapaussoran aikana. Kun sitte Suomesta\npakeni kapinaan osallistuneita ja hengenheimolaisia Amerikkoihin,\notettiin heirät sielä avosylin vastaan. Kun siirtolaisuus Suomesta\njatkui, ryhtyivät Kanaatan kommunistit kaikin keinoin vainoamaan\nja vahingoittamaan Suomesta tulleita ihmisiä muka »valkoisina»\nja »lahtareina». Kommunistiset työväenyhdistykset, muitahan\nsuomalaasten keskuures ei silloon Kanaatas ollukkaan, asettelivat ns.\ntutkintakomiteoita ja vaativat Suomesta tulleita työläisiä eteensä\ntutkittaviksi. Suomesta ne hankkivat eri pitäjistä aateveljiltään\ntietoja ja papereita, joista kävis ilmi, onko kysees olevat\nihmiset ottanu osaa vapaussotaan ja millä puolella, onko kuulunu\nsuojeluskuntaan tai ollu Suomen armeijas, tai minkämielisiä hänen\nsukulaisensa ovat. Tämä oli järjestetty ympäri Kanaataa, niin että\nuuret tulokkaat Suomesta joutuivat raa'an kohtelun, vainon, uhkausten\nja pahoinpitelyn alaisiksi. On siellä joitakin »valkoisia» tapettukin.\nMonia on niin uhattu, kiusattu ja pahoinpirelty, että ovat tulleet\nmielipuoliksikin. Anteeksipyyntöjä, sakkoja on vaarittu saaraksensa\ntyöskennellä samalla työmaalla, tai asuinsijan toisten suomalaisten\n»poorti-talois», ruoka- ja asuntotalois.\n\nKanaatan »punaisten» vaino aivan syyttömiäkin Suomesta tulleita\nmaamiehiänsä kohtaan on rumin luku Kanaatan suomalaisten historias.\n\nSe että Kanaatan suomalaiset kommunistit saivat ja saattoivat näin\nterrosisoira ja vainota toisia maanmiehiänsä, johtui siitä, että maahan\ntulevat uuret siirtolaiset eivät osanneet maan kieltä, eivät tunteneet\nmaan tapoja ja lakeja, ja olivat työnhakuun tulleita rahattomia ja\nturvattoman tuntoisia ihmisiä vieraalla maalla.\n\nJos he olisivat ymmärtäneet asioita ja taitaneet kieltä, ei heirän\nolsi tarvinnu muuta kuin mennä poliisilaitokselle ja ilmiantaa\nkiusantekijänsä, niin kyllä Kanaatan viranomaaset olisivat tehneet\nvähän äkkiää lopun kommunistien omavaltaisesta pelistä.\n\nOlen Kanaatas tavannu monia kymmeniä suomalaasia, jotka kertoivat,\nmiten heitä on kommunistien taholta tutkittu ja vainottu. Mutta\nkertoivat sellaisista kovista ja pelottomista miehistä, jotka panivat\nkovan kovaa vastaan. Työkämpälläkin piti niin kattoa eteensä ja varoa,\nettä aina oli kirves ulottuvilla. Kakskin »valkoista» poikaa kertoi\ntukkikämpäs maanneensa joka yö samalla laverilla seljät vastakkain ja\nkirves kupeella siltä varalta, kun aina henkiä uhattiin. Suomalaases\npoortitaloos kun yösijaa kysyi, saattoi emäntä raa'asti kiroten uhata,\nettä jos »lahtaria» ootte, niin että aamua näe. Revolveri taskus\npiti siihen aikaan suomalaasten punaasten työmailla liikkua. Mutta\njoskus kokoontuu valkoosiakin veljeksiä yhtehen ja joukolla tyhjäsivät\nkommujen tanssihaalin.\n\nSattuipa sitte kerran, että Suomesta tuli yks »Saksan jääkärikin»\npunaaselle paikkakunnalle. Sille ilmootettihin, että oli tultava\ntutkintokomitean ethen erääseen kellariin illalla.\n\nEi tullu, vaikka tutkijat kovasti orottivat.\n\nSanottihin jotta »sun pitää Saksan koira tulla huomen illalla, muutoon\nsuolathan sun nahkas».\n\n— Joo, hyvä on — se sanoo — mä tuun huomen illalla. Olkaa sitte kaikki\npunaaset komissarit paikalla.\n\nJa meni kans, niin kun sanottu. Oli ottanu pari tukevaa tuikkua sitä\nennen. Astuu sisälle »korkian raarin ethen», joka istuu pitkän pöyrän\ntakana, kymmenkunta miestä. Katteli esti vähä ympärillensä, hairas\nittellensä lavittan ja istua täjäs ittensä kans pöyrän äärehen toiselle\npuolelle »herroja» vastapäätä. Ja sanoo:\n\n— Täs mä nyt oon! Mitä olis asiaa?\n\n— Oottako te Saksan jääkäri?\n\n— Joo!\n\n— Ja ollu valtaosien puolella Suomen soras?\n\n— Joo. Mitäs teillä on siihen sanomista? Ja täs on mulla toristaja,\njoka on ennen puhunu selvää kieltä — sanoi ja löi ison parapellumin\npöytähän. — Tämä ei valehtele eikä klikkaa koskaa.\n\nTutkijalautakunnasta konttii heti pari miestä pöyrän ala, muut ei\npuhunu mitään.\n\n— Onko jotakin kysymistä? — kysyy se jääkäri.\n\nEi ollu. — Yks ja toinen livahti pihalle ja toisekki asteli henkiänsä\nhaukkojen peräs. Kun viimmeene asteli ovia kohri, niin se jääkäri laski\npari kutia kintuulle ja komenti jotta — Mars, mars!\n\nSen jälkeen ei siin kyläs enää ketää tutkittu. Sanoovat vain jotta:\nS'oon hullu mies.\n\n       *       *       *       *       *\n\nRantalan-Senjan kans mä ajoon monena päivänä kattelemas Sudburyn\nsuomalaasten liikehommia. Ensiksi ajettihin kattomhan Pajalan\nsuksitehrasta, joka on rakennettu pari vuotta sitten omalle laajalle\ntontille vähä Suppurista uloos. Se on 10 suomalaasen miehen yhtymä,\njonka päämies ja mestari on Toivo Pajala Vimpelistä. Pajala on Kanaatan\nsuksiteollisuuren tienraivaaja. Hän aikoo suksien teon käsipelillä n.\nkaksikymmentä vuotta sitten. Tarvittavia koneita rupes suunnittelemaan\nKosti Tulisalo, Isoostakyröstä. Hiljoollensa koneellistui ja paisui\nPajalan suksipaja n'otta kun suksille silloon ei riittävää menekkiä\nvielä ollu, niin se joutui rahallisiin vaikeuksiin ja täytyi myirä se\ntoiskielisille.\n\nPajala käy sen jälkeen kotipuoles Vimpelis tutkimas suksiteollisuutta,\npalas takaasin Sudburyn ja alkoo uurestansa yrittämhän.\nTulisalon-Kosti, joka on etevä mekaanikko, rakenti nyt uusia\nparannettuja koneita. Yritystä rahallisesti liittyi tukemaan useita\nmuitakin suomalaisia, niin että nyt se on vahvalla pohjalla ja nopias\nnousus. Sillä on kakskerroksinen, sementtitiilinen tehrasrakennus,\njohna työskentelöö 10 miestä ja saman verran naisia. Suksipuuna\nkäytetään vaahteraa ja hikkoria. Se voi valmistaa 100:kin paria\npäiväs ja päästä n. 50 000 parin vuosituotantoon. Pajalan suksipaja\non Kanaatan suurin. Hyviä ja kauniita Suomen-mallisia suksia se\nvalmistaakin, mutta ne on mäkisuksia kaikki, sillä Kanaatas ei\nkilpailla tasa- eikä murtomaalla ollenkaan, vain mäenlaskus.\n\nPajalalle kuuluu kunnia hiihtourheilun alkamisesta Pohjois-Ontarios,\nsillä ennen häntä ei siellä suksia ollutkaan, lumikenkiä vain.\nSitkeällä työllä ja suomalaisten näytösesimerkillä on mäenlasku\nsuksilla nyt niin levenny, että pari vuotta sitte toimeenpantiin\nSuppuris ensimmäiset mäenlaskukilpailut, joihin oli suuri osanotto ja\nvaltava yleisömenestys. Mäenlaskukilpailut rupiaakin olemaan Kanaatas\nsuosituin ja valtavin talviurheilulaji. Kanaatan suomalaaset pojat ovat\nkärjes mukana. Ja Pajalan suksilla on nyt mainetta ja menekkiä. Yhtymä\nosti viime talvena ittellensä mettää ja oman sahalaitoksen. Niin että\nvimpelilääset ne Kanaataskin suksimestareita ovat!\n\nSe Pajalan ensimmäänen verstas, jonka se joutui myimähän\ntoiskielisille, koittaa runnata kans, mutta se teköö halpaa ja tökeröä\nlautaa; ei oo najua, ei mallia.\n\nSitte ajettihin toiselle lairalle kaupunkia kattomahan suomalaasten\nmiesten veneveistämöä. Sekin on ostanu ittellensä laajan tehrasalueen\nja pari vuotta sitten rakentanu suuren veneveistämön. Kolmen miehen\nporukka siinä runnaa: Tulkku Pyhäjärveltä, Kuikka Antreasta ja Hööki\nLuumäjeltä. Tuikku on manaaseri eli johtaja, ent. veneenrakentaja\nSuomesta ja paras kielen puolesta, Kuikka, on pännämies ja istuu\nkonttoris, Hööki on työnjohtaja. Värkkipuuna käytethän siiteriä\n(seetriä) ja tammia. Tehrään minkälaasia ja kokoosia moottoriveneitä\ntilaaja vain haluaa; mutta pääasia on pienet metsästys- ja\nkalastusveneet sekä intiaanienmalliset kanootit eli »kanut» niin ku\nsielä sanothan.\n\nMoottoriveneitten runkomallis panin merkille, että niiren pohjapinta\nja jalas ei ollukkaa niin ku meirän pikakiitäjäin tasaisen suora, vaan\nkeskeltä jonkin verran ylöspäin kaartuva, konkaavi.\n\n— Mitä varten? — kysyin.\n\n— Kovas vauhris moottorivene pysyy paremmin suoras eikä nouse pahasti\npystyyn!\n\nEn oo Suomes tavannu sellaista ylöspäin kourua pohjaviivaa\n»raaseri»-veneis.\n\nNe oli nättiä, käteviä ja lujia, nuo mettä- ja kalamiesten pikkuveneet.\nEi aivan tasapohjaasia. Ne on tehty sitä varte, että saa nostaa auton\nkatolle, kun lähtöö pyyntiin. Parin miehen kantoosia.\n\nSuomalaisten veneenrakennus on päässy hyvään alkuun. Tilauksia ja töitä\non tullu niin paljo, että tuskin kymmenettä osaa tilauksista on saatu\nvalmiiksi; n. 300 venettä vuores tähän asti.\n\nKun käymmä veistämöä kattomas, oli paras »hunttaus»- eli mettästysaika\njuuri alkanu, veneet melkeen kaikki viety ja kaks tirehtööristä juuri\nlähteny päistikkaa lentovosikalla peuroja ampumaan pari sataa mailia\npohjoosehen. — Niin, Suppuriski on yksityysiä vuokralentokoneasemia,\njoista saa koska tahansa tilata »lentovosikan» ja lähtiä mihkä vai on\nkiirus.\n\nJa niin kiirus ensi päivänä mettämiehillä on — sanoovat — että pimiän\naikana mettäs yöllä käsin kopeloovat toistensa päitä, että onko sarvia\nvai tärähytänkö heti... Paljo sielä on tänä syksynä ammuttu taas miehiä.\n\nKäyyn kattomas Suppuris mr Nurmen Humppilasta eli kaikkien tunteman\n»Poppi-Kallen» suurta uurenaikaasta vesitehrasta. Kaikki oli\nkoneellistettua, kone pesi pullot, kuljetti hihnalla hanan alle, joka\nautomaattisesti täytti pullot, samoin kone fläiskäs nimilapun kylkeen\nja kuljetti miehelle, joka hiespäin pisteli niitä »keisiin» eli\npuulaatikkoon. Laatikko hihnalle ja ulos kuorma-autoon.\n\nIllalla oli sitte Sampo-haalilla juhlat, johna oli paljo paikallista\nohjelmaa ja tuvan täyreltä ihmisiä. Niillä oli hyvä laulukuorokin\nsielä, jota johti Ilmari Järnefelt. Sibeliuksen Aino-rouva on hänen\ntätinsä.\n\nSeuraavana päivänä ajettiin Copper Cliffiin kattomaan Mailman-Nikkelin\nmahtavaa sulatustehrasta. Sulimon konttorista saimma lupakortit ja\noppaan, joka kuljetti meirät kattomas alusta loppuun, miten Suppurin\nmonista syvistä kaivoksista nostetut nikkelikupari-kivet suuris\nkivimyllyys jauhettiin hienoksi savivelliksi ja korkeis sulatusuuneis,\njoita oli monta kymmentä vieretysti, hirviäs kuumuures sulatettiin\ntulenkarvaaseksi sulaksi metalliksi, jota juoksutettiin kuin hopiaa\nparin kolmen hehron suuruusihin rautapatoohin laskeutumaan ja\njäähtymään. Kuuma sielä oli miehillä n'otta puolipukimis hääriivät.\n»Oori» eli malmiparat kuljetettiin sitte tehtaan pihalle, kumaastiin\nkuin nisupullat kattiloosta maahan ja miehet käsipelillä moukarovat ne\nhajalle. Nikkeli oli laskeutunu pohjalle ja moukaroomalla se helposti\neroottautui muusta kuonasta. Raa'at nikkelilouhokset heitettiin\nvieres oleviin rautatievaunuihin ja juna kuljetti ne Huron-järven\nrannalla olevaan yhtiön puhristustehtaaseen Fort Colborneen tai muihin\nnikkelitehtaisiinsa Amerikas tai — Englannis.\n\nSe on suurta hommaa tämä Kanaatan ja koko maailman Nikkelitrusti.\nSudburys on sen 6 kaivosta ja Copper Cliffis-sulattimo. Se omistaa ja\nelättää kokonaan nämä kaupungit ja laajalta ympäristönkin. Rafinerioita\neli puhristuslaitoksia ja kaivoksia sillä on ympäri maailmaa. Siksi se\nhairas haltuunsa meirän Petsamonkin, kun sen rikkaus saatiin tietää.\nHyviä nikkelilöytöjä on vain vähä maailmas.\n\nSuppuris siitä saa elantonsa yli 60 000 ihmistä, suoraan tai\nvälillisesti. Se käyttää vuosittain n. 77 miljoonaa jalkaa\npuutavaraa kaivoksissaan, jonka hakkaavat metsätyölääset, joukos\npaljo suomalaasia. Suomalaasia on siirtyny paljo ympäristöön\nmaitofarmareiksi, jotka toimittaavat maitoa kaupunkiin. Suppuriskin\non kaksi suurta suomalaasta yksityystä meijeriä ja maitoliikettä.\nCopper Cliffis on Ernsti Kalliolla, joka viime kevänä kävi kattomas\nKauhavaa, suuri uurenaikaanen meijeri ja maitoliike. Kattelin sen\nyhtä meijerikonetta, joka »homogenisoi» mairon, se on, se särköö koko\nmairos olevat pienet voihiutaleet niin, ettei mairosta nouse ollenkaan\nmaittilaa pinnalle, vaan ostaja saa varmasti »koko maitoa». Kallio\ntehtailoo myös »suklaa-poppia», se on maitoon puristettua ravitsevaa\nsuklaajuoma-limonaatia, jota lapset kovin haluavat. Kalliolla on\nittellä pari 50 lehmän maitofarmia ja lisäksi ostaa maitoa ympäristön\nfarmareilta.\n\nNikkeliyhtiön tavaran kulutuksesta ja työnannosta sivulle mainittakoon,\nettä se käyttää vuosittain 1,000 tonnia terästä ja 2 tonnia nauloja\npäiväs; 5 000 tonnia räjähdysaineita jne. Kanaatan valtion finansseis\nsillä on ulkomaan kaupas aivan ratkaiseva osuus.\n\nNikkeli louhitaan kovasta kalliosta, jonka nikkelipitoisuus on korkein\nmailmas. Työtä tehrään kahres vuoros, 6 päivää viikos. Kolmannen\nvuoron miehet räjäyttävät, kuljettavat louhokset pois, rakentavat ja\njärjestelevät. Työskennellään usealla »levenillä» eli vaakasuoralla\ntunnelitasolla, joista nousee ylläpäin louhostunnelit eli »stoopit».\nAlin syvyys eli leveni on nyt n. 3 000 jalkaa. Nuo kerroslevenit ovat\nniin laajoja ja pitkiä, — 2—3:kin kilometriä! — että työmiehiltä voi\nmennä maanpinnan suuaukosta porauspaikkaansa kulkiessa kokonainen\ntunti! Ja sama työstä tulles, niin että 8 tunnin työajasta jää\nvarsinaiseen työhön vain n. 6 tuntia, muu menöö kävelyyn, erotukseen ja\npesuun.\n\nTyö on jollakin tavoin urakka ja työporukoitten yhteistyötä siten, että\nporukan päivän yhteistyön tulos lasketaan ja siltä osalta, joka ylittää\nvissin normin, miehille lasketaan »boonusta» eli lisäpalkkaa. Siten\ntyö on lujaa yritystä, jokaasen pitää kohraltaan parhaansa yrittää.\nTyö kaivoksis on nyt kutakuinkin täysin koneellista. »Mokkereita»,\nlapiomiehiä, ei enää juuri ookkaan. Pystysuorista louhintatunneleista\nkivet putoavat paksuille lankkualustoille ja siitä allaoleviin\nkippavaunuihin, joita pienillä sähkövetureilla ajetaan nostoaukoille.\nIlmakin tuuletuslaitteilla piretään puhtaana. Kaivosonnettomuuksia\nsattuu enää harvoin. — Työmiehistä tahtoo olla puutetta, pakkaavat\npaljolta juopottelemaan ja pitämään liikaa »rokulipäiviä». Yhrestäkin\nsuomalaasesta kaverista sanottihin mulle että:\n\n— Kyllä se on täälä kovasti hikoollu, mutta vai — krapulaa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSielä Suppuris ilmestyy Kanaatan suomalaisten ainoa kommunistilehti\n»Vapaus». Se on aika räikiä aatteen lehtipräiskä, joka munkin haukkui\njo ennen sinne tulua kaikin puolin märäntyneeksi, epäsiveelliseksi\nkonnaksi ja elostelijaksi, joka on tullu sinne muka vain ihmisiä\nnarraamaan, valehtelemaan ja saalistamaan. Oli sieltä kommunistit\nlähretelleet Suomen Valpollekin ilmiantokirjeitä, miten minä siellä\npuheissani olisin muka oloista ja tapahtumista Suomes lohkonu ja\nväittäny aivan päättömiä — siinä tarkootukses tietysti, että minut\nnitistettäisiin, jos Suomeen palaan. — Kaikki silkkaa pötyä ja valesta\ntietenkin. Sen tiesin ja arvasin jo etukäteen, kun Amerikkaan lährin.\nOon jo siksi vanha ja paljo politiikas mukana ollu, että tarkoin\nharkittin mitä puhuin, ja varoin kaikkea, mikä vois olla vahingoksi\nisänmaalle.\n\nKaikis puhetilaisuuksis matkani varrella oli kommunistien päämiehiä\nja korvia kuulemas mitä se prrr puhuu. Toisenmieliset etukäteen\nilmoottivat mulle niistä ja osoittivatkin heitä, niin että saatoin\npuheeni aikana kattella niitä ja hienoisesti hymyillä. Välistä vähä\nilkeilinkin heille. Pari kertaa sattui, ettei äijä jaksanu kuunnella\nloppuun asti, vaan nousi ja lähti.\n\nErääs paikas mulle kerrottiin, että sielä on niin kova ja kiukkunne\nkommunisti, jotta kyllä se rupiaa panemahan sulle vastahan kesken\npuhetta, n'otta tilaasuus menöö hulinaksi. Se oli vannonu ja uhaannu\ntulla illalla, jotta varo ittiäs, — sanottihin.\n\nJa kyllä se tulikin. Suuri miehenkolsu, musta ja vihaanen, istuu\npenkillä ja silmät paloo. Minä juttelin tapani mukaan rauhallisesti,\nkattelin miestä, vähä hälpinkin. Salis istuttihin hiljaa, muttei se\nsuutansa avannu. Kun puheeni loppui, lähti mies heti uloos.\n\nSitte tuli eräs mies kertomahan mulle, jotta:\n\n— Kun se portahilla meni, niin väänti niskaansa ja sanoo jotta:\n\n— S--tanan Jaakkoo kun pisteli...\n\nNiin että mulla ei oo mitään moittimista: ykskään kommunisti ei koko\nmatkalla oo mun puhetilaisuuttani häirinny. Muistoksi sain heiltä\nkolehtikuppiini nappia, nauloja ja muttereita. Rennommat poijat\nheittivät välistä kokonaasen sentin kuparirahan — n'otta tattis vain,\nkiitin ja kumarrin.\n\nOlin saanu kuulla, että Vapaus-lehti sielä oli painattanu Kanaatan\nsuomalaasten kommunistikirjallisuutta, jota oli myytävänä sen\nkirjakaupas. Pyyrin yhtä suomalaasta opastamahan mua Vapauren\nkirjapainoon. Se lähti viemähän, mutta toppas kaaransa kahren\nkarunkulman päähän ja sanoo jotta:\n\n— Likemmäs en tuu! — M'oon vannonu, jota sen taloon ovia en aukaase\nenkä jalkaani sisälle astu!\n\nNiin oli välit poikki. — No mä meen sitte yksin. Astoon sisälle ja\nseliitin puoriflikalle jotta: mä haluaasin ostaa täälä painettua\nkommunistikirjallisuutta. Flikka häkeltyy ja sanoo: etten mä tierä,\nmä hajen toimittajan tänne. Samas tulikin lehren päätoimittaja E.\nSuksi, jolta oli yks sormi pois oikiasta kärestä, tunsin sen, kun\nkohteliaasti kärestä pitään tervehrittihin ja mä esitin itteni jotta:\nmä oon ny se kauhia Jaakkoo Vaasasta, jok'oon tullu kattomahan kuinka\nsuomalaaset täälä voi. — Haluaasin ostaa täälä painettua suomalaasta\nkommunistikirjallisuutta.\n\n— Olkaa hyvä! — se sanoo ja rupes hyllyyltä ettimhän.\n\n— Oottako te Teuvalta kotoosi? — kysyyn.\n\nTeuvalta oli, muttei Jaafetin sukua.\n\n— Mihnäs tuo sormi on menny?\n\n— Sielähän se parrikaatilla meni! — ja kysyy jos haluan nährä heirän\nkirjapainuansa ja varastoa.\n\nHyvä, siisti kirjapaino niil'oli ja koneet kans. — Oli uusi isoo\nlinotyyppi-latomakone, johna on 10 »makasiinia».\n\nTuli siihen lehren toinenkin toimittaja H. Sula, joka samalla\nsivutoimena hoitaa kirkosta eronneitten aatetoveriensa hauturin\nvirkaa. Kovin kohteliaita ja huomaavaasia olivat, sain suuren kasan\nheirän painotuotteitaan, mm. kuva-alpumin näis soris mukanaolleista\nja kaatuneista, Kanaatan suomalaasista sotilaista. Asevelvollisethan\nolivat pääasiaa nuoria, Kanaatas syntyneitä toisenpolven suomalaasia;\nsukunimistä päätellen suurin osa, satoja, eteläpohjalaasta syntyperää.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPastori Pikkusaari järjesti kirkkohonsa Copper Cliffis puhetilaasuuren,\njonka avara kirkkosali oli juuri tulevia 50-vuotisjuhlallisuuksia\nvarten perinpohjin kunnostettu seurakuntalaisten talkootyöllä. Naiset\nolivat järjestäneet pitkän kukilla ja kynttilöillä koristetun kauniin\nkahvipöyrän. Ilta oli harras ja isänmaallinen.\n\nSeuraavana päivänä oli »Etelä-Pohjalaisten tempaus» eli suurjuhlat\nSampo-haalilla Suomi-Avun hyväksi. Suomalaasia on Suppuris paljo ja\neri maakunnista, Suomesta olevat »heimot» järjestävät juhlia sielä ja\nkilpailevat keskenään.\n\nErellisvuonna olivat Supperin eteläpohjalaiset toimehenpanneet oikee\nsuurjuhlat, eteläpohjalaaset vanhaalaija »kruunuhäät», josta puhuttihin\nvieläkin. Olivat »Vaasa»-lehrestä nähnehet kuvia ja lukenehet niistä\nkoto-Suomes ja panivat toimeksi kaksipäivääset tanssit ja syömingit.\nOli siinä ollu hommaa, kun piti kräätäröörä Suomen mallisia pukuja\nmiehille ja naisille ja laittaa vielä vanhoja suomalaasia pitoruokia,\nmutta hyvin oli onnistunu, kovasti hypelty ja komiasti pelattu.\n\nNyt järjestivät eteläpohjalaaset Suomi-Avun hyväksi päivällä esti\n»laatikkopäivälliset» ja illalla vielä toiset juhlat. Ja se oli kans\nsellaane tempaus, että rahallinen tulos »meirän heimon» juhlista oli\nkaikkein suurin. Kun Enklannin alusmaiskaan ei sunnuntaisin saa ottaa\npääsymaksua mihkään tilaisuuksiin, niin se kierretään sillä lailla,\nettä otethan maksu jostakin muusta. Niinpä näihinkin päiväjuhliin\noli virallisesti vapaa pääsy, mutta piti syörä kans, ja se maksoo 65\nsenttiä. — Kyllä sielä sen erestä syömistä olikin. Emännät olivat\nlahjootuksina hommannehet, keittänehet ja paistanehet monta päivää\nmonellaasta suomalaasta ruokaa, maksalaatikkuakin ja suuria korveeta\n— kaljavelliä! Kaffia sitte, keekiä ja kukeksia (pikkuleipää), n'otta\nsielä syöthin suurusta korvia myöri. — Väkiä oli iltajuhliakin aivan\nmustana.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSitte sain nährä Kanaatas suuren, aivan suomalaasen farmarikylän. Se\noli nimeltä Vanup, 15 mailia Suppurista etelään. Kun oli huonoja aikoja\nja työrettelöitä, siirtyi monikin suomalaanen maaseurulle yrittäen\nfarmarina päästä omille jaloilleen ja turvatuumpaan toimeentuloon kuin\nkaupunkilaanen palkkatyöläänen.\n\nV. 1914 asettuivat ensimmääset suomalaaset Frank Heino ja Joeli\nOjanperä Seinäjoelta aivan Suomia muistuttavaan maastoon, nykyisen\nVanupin seuruille, joka nyt on 10 neliömailin suuruunen aivan\nsuomalaanen n. 400 perheen maanviljelyskyläkunta. Maisema on tasankoa,\npieniä koivikkomäkiä, niittyjä ja peltoaukeita. Jokikin niill' on\nsielä. Ja eletään maasta niin kuin Suomes: kasvatetaan viljaa, heiniä,\nperunaa, vihanneksia omiksi tarpeiksi ja heinää myitäväksikin. Piretään\nlypsykarjaa omiksi tarpeiksi ja kermaa myitäväksi sekä kasvatetaan\nteuraskarjaa myitäväksi. Miehet käy tilaisuuren tullen ansiotyös.\nOmavaraasia ollahan ja hyvin toimeen tullaan eikä niin riippuvaisia\nhintavaihteluista monipuolisen pienviljelyksen takia kuin suurfarmarit,\njokka runnaa vain yhtä lajia.\n\nElävät sielä kuin koti-Suomes. Kaikki puhuu keskenänsä suomia ja on\npaljo sellaasia, varsinkin naisia, jokka ei enkelskaa ymmärräkkään.\nSinne tuli kerran toiskielinen postimestari, mutta sekin on oppinu ja\npuhuu nyt suomia.\n\nSielä tapasin Vanupin lähistöllä pikkufarmarina jo eläkkeellä olevan\nhauskan ja tietorikkaan lapualaasen Edward Hellsbergin Haapakoskelta.\nHänen isänsä oli ollu jo 60 v. Amerikas ja sai surmansa Duluthin\npoliisisheriffinä, kun pankkirosvot sen ampuivat.\n\nHellsperi muisteli nuoruutensa aikoja Lapualla, kun kävi Heikki\nSoinin kansakoulua Matti Laurilan ja Kosoolan Vihtorin kans. Heti\nrippikoulusta päästyä hän lähti Amerikkaan. On Kanaatas työskennelty\nrakennusmestarina, kruunun tulkkina ja rauhantuomarina Montrealis,\nsiirtyi sitte Suppurin perukalle, toiminut sielä tiemestarina ja nyt\nyli-ikääsenä lääninpoliisina ja farmarina. Hänen poikansa Matti Eino\ntuli vapaaehtoosena Suomeen, taisteli molemmis soris ja kaatui Karjalan\nkannaksella. Hän on haurattu Lapuan sankarihautaan. Toinen poika on\npalvellu lentoluutnanttina kanaatalaasis joukoos ja valmistuu nyt\npikakirjoittajaksi parlamenttiin.\n\nMukava sielä Vanupis oli istua ja jutella niiren aivan suomalaasten\nihmisten kans ja kattella klasista pihalle kun maisemat oli aiva\nku kotona, rakennukset ja saunat niin kun pruukathan. Ja niityyllä\nhirsilatoja kun Seinäjoen alavalla.\n\nSiinä suomalaasten naapureina elelöö ranskalaasia farmareita. Ja ne on\nsurkiaa, likaasta, laiskaa ja saamatoonta joukkoa. En missään mailmas\noo nähny sellaasia harakanpesiä ihmisasuntoona kuin heillä sielä:\npyöreitä rankoja larottu nurkittaan päällekkäin seiniksi, savia ja\nmultaa lyöty tukkeeksi rakojen väliin. Farmareita ne on muka, ja vähä\nkohtaavat jotakin rääpästää, mutta kyllä ne elää sielä suureksi osaksi\nvaltion mukulaviljelyksellä, jota Suomeskin on ny alootettu. Kanaatas\nniinittään ollahan jo niin pitkällä, että se kannattaa. Ja juuri\nKanaatan ranskalaaset farmarit ovat sillä alalla tuottoosia. Valtio\nmaksaa lapsista seittemän vuotiaiksi 5 taalaa kuus. Ja nostaa sitte\nkahreksaksi taalaksi kuus 16 v. ikään asti. Sielä elää ranskalaasia\nfarmareita kurjis pöksis, joilla voi olla 12 lastakin alle 16 vuoren.\n\nSe on helpompaa ja kannattaa paremmin kun maanviljelys.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSuppurista piti mun lähtiä Sault Ste Marie'een, 6 tuntia junalla,\nlänteen Superior- ja Huron-järvien väliselle kanavalle, jok' on kans\nvanha ja suuri suomalaasten tehraspaikka aivan Kanaatan ja Yhrysvaltaan\nrajalla. Molemmilla puolilla on samannimiset kaupungit Sault Ste Marie.\nKanaatan puolises on n. 30 000 asukasta, niistä yli 2 000 suomalaasta\nja Yhrysvaltaan kaupungin väkiluku on n. 13 000. Nimi on ranskaa ja\nlausutaan Suu-Sänkt Merii, mutta suomalaaset sanoo »Sauste-Maria».\nSiitä käytetään kuitenkin yleesesti sekä »kieliset» että suomalaaset\nlyhennysnimitystä Soo (lausutaan Suu). Sillä se tunnetaan.\n\nSuu on kuuluusa ja merkillinen siitä, että siellä on maailman vilkkain\nlaivaliikenne. Siellä on 4 leviää komeaa kanavaa, niistä 1 Kanaatan\npuolella, joita myöten erestakaasi on yhtämittaane laivaliike, pääasias\nrauta-, multa-, kivihiili- ja viljalaivoja. Minnesotan ja Michiganin\n»oori», rautamulta, Port Arthurin vehnä ja puutavaraa kuljetetaan Suun\nkanavien kautta Ohioon ja Pennsylvanian teräs- ja rautatehtaisiin, ja\ntakasin vievät kuljetuslaivat kivihiiltä ja muuta raskasta rahtia.\n\n»Suun» salmi on Yhrysvaltaan ja Kanaatan laajojen alueitten välinen\n»porras», intiaanien vanha sotapolku. Nämä »Keski Lännen» suurten\njärvien seurut ovat maan alkuasukkaitten intiaanien vanhoja\nmettästysmaita ja asuma-alueita. Monta veristä taistelua on täälä\nvalkoihoosten ja »punanahkojen» välillä käyty ennen kun valkoonen\nmies otti ne haltuunsa. Suussa, keskellä kaupunkia, säilytetään\nmuistomerkkinä vielä vanhaa valkoosten hirsilinnootusta, jonka historia\nkertoo monista pitkistä piirityksistä, kavaluuresta ja julmista\nverilöylyistä.\n\nSuu on myös suuri rauta- ja teräskaupunki. Sielä on Alcoma Steel Co:n\nkuulu terästehras, jo lähes 50 v. vanha, jossa paljo suomalaasia\ntyöskentelöö. Valurautaa tuloo 70—80 tonnia kuus. Teräkses sen\nennätys on 64 221 tonnia kuus. Työs on 4 000—5 000 miestä. Tehrään\ntyökalu-, rakennus-, muoto- ja kiskoterästä. Valmistetaan 180 erilaista\nteräslaatua.\n\nSuun kaupunki ja kanava-alue on siistiä ja hauskannäkööstä niin kun\nvoin toreta kun oppaani Kortesmäki Kauhajoelta ja vesitehtailija Viktor\nLähde, vastaanottajani, esittelivät, kun asemalta suoraan kiertelimmä\nkaaralla heti kaupungin nähtävyyksiä kattelemas.\n\nAsemalla jouruin ihmeisiini. Vastaanottamas oli myös eräs iloonen\nja pyylevä frouvakin, hopiaa jo hapsis, joka vanhana tuttavana\nensimmääsenä tervehti jotta:\n\n— No mitä Vaasahan kuuluu ja kuinka sä voit?\n\nMinä kattoon ja kattoon, ajattelin ja muistelin jotta kukas tämä mahtaa\nolla — n'otta se huomas ja kysyi:\n\n— Eksä tunne mua?\n\nOlin nolo ja yritin sanua jotta\n\n— Anteeksi nyt, m'oon tulin niin vanhaksi, etten ny tunne...\n\n— Et tunne! — hän nauroi. — Ja minä tunnin sun heti, vaikka sä oot\ntullu nuan levjäksi plössikäksi! Tunnekko sä enää Palomäjen Mattiakaan?\n\n— Joo, sehän on meillä sielä Vaasas ja voi hyvin, ei enää poltakkaa.\nSe on ny ruvennu kannattamhan kieltolakia, kun sit' ei enää ookkaa...\nMutta suokaa nyt anteeksi, mun täytyy kysyä niinkun entinen mies jotta:\nkuka sä oot, kun en mä tuu sun päälles?\n\nNiin se nauroo vai ja sanoo jotta\n\n— En sanokkaa, kun et tunne. — Illalla rookatahan juhlis.\n\nTuo asia jäi mua kaivamahan koko päiväksi, jotta kuka se mahtoo olla,\nettä ruokapöyräs Lähtehellä jäi mun piffinpalani kaffelin nenäs\npystyhyn ja mun piti kysyä jotta:\n\n— Kuka se missis oli?\n\n— Sehän oli missis Sundberg! — ne sanoo.\n\nJa mä istuun yhtä tyhmänä kun ennenkin. »Lanttu ei leikannu» millään. —\nSain mennä ruuan päälle vähä loikoilemaan yläkerran vieraskamariin, ja\nkun oikeen kruuvasin päätäni, niin viimmee sytytti kun vanha foortti.\nLöi kipinän: sehän oli — Ida Ronsu Vaasasta! — Menin telofoonihin ja\nsoitin missis Sundbergille jotta:\n\n— Terve! Kyllä mä sun nyt tunnen!\n\nHe oli menny naimisiin jo Suomes, lähtivät Kanaataan ja asettunhet\nSuuhun.\n\n— Kyllä se kovaa on ollu — sanoi missis. — Täälä pitää tehrä työtä,\ntoisella lailla kun sielä Suomes, niin että kyllä täälä siirtolaanen\ntuloo Jumalansa tuntemaan. Mull' on ollu koko aijan niin kauhian ikävä\ntakaasi Suomehen ja Vaasahan, johna mull' on velii ja siskoo, jott' oon\nollu oikeen kipiä. — Veret tuli nytkin silmihin. — Ja kyllä mä vielä\nSuomehen tuunkin...\n\nKerronkin täs, että kun nyt soran jälkeen on paljo käyny Amerikan\nsuomalaasia vanhas kotimaas kattomas oloja täälä, niin monikin niistä\nkirjoittelee sitte matkamuistoja havaintojansa Amerikan suomalaasiin\nlehtiin. Niitä oli sielä mukava lukia. Ykskin missis kertoi muiren\nihmeellisyyksien joukos, jotta kun hän meni sukulaasihinsa Helsingis,\nniin hän tuli — vaatekaappihin! Kun sielä tuloo fronttiovesta sisälle,\nniin lyö nenänsä »overkoottihin» (päällysvaatteehin), jokka riippuu\nseinällä, ja sielä eteises pitää riisua yltänsä. Samoon se missis\noli pyörtyä eikä voinu syöräkkää kun hallis ja lihakaupoos liha oli\npaljahana ja siitä vai hakattihin paloja. Ja ajatelkaa, limput, pehmiät\nleivät, nisut ja pikkuleivät oli hyllyllä eli pellillä ja siitä vain\npaljahin käsin otettihin ja käärittihin paperihin! Ja nisujauhoja ja\nkryyniä vai viskilöömellä pantihin paperipussihin ja punnittihin,\nn'otta se oli oikee kauhiaa kattella.\n\nPitäähän sitä olla jotakin sanomista ja moittimistakin kun on sen\nluontoone ja on niin pitkän matkan tehny. — Totta kyllä on, että\nAmerikois on määrä, että kaikki pehmiä leipä ja leivoksekkin on\nmyitävä sellofaanipakkaukses, mutta kyllä sieläkin kirvehellä ja\nluusahalla lihaa ostajalle palootahan, vaikka paljo on paloja valmiis\npakkauksiakin tiskillä.\n\nSuun suomalaaset oli silloo suurelta osalta kommunisteja. Olivat\näänestyksellä vienehet entisen yhteesen haalin, n'otta muut ihmiset\nkokoontuivat ja pitivät tilaasuksiansa ev.-luth. kirkon alasalis.\nPappina sielä on Amerikan syntyyne pastori Vilho Paananen, joka vasta\nSuomi-Opiston pappiskoulus rupes opettelemahan suomia. Oma kirkko ja\npappila on, mutta varsinaasia jäseniä siinä vain n. 60. Mutta se hoitaa\nuseampia suomalaasia seurakuntia lähistöllä, kun »Synodan» pappeja\non koko Kanaatas nyt vai muistaakseni 7, mutta pieniä seurakuntia on\npitkienkin matkojen pääs parikymmentä.\n\nPäivällisille mua viethin Alcomayhtiön virkaalijaan hienoon ja suureen\nklubiin, johna hovimestarina toimi nuori, kookas ja hauskannäkööne\nsuomalaanen mies, Eino Mäki, Jalasjärven Pentinmäjestä, hienos\nsmokkipuvus. Ja sen satapäisen herraan ruokalan yli-emäntänä oli hänen\nAmerikan syntyynen, täysin suomia puhuva reipas vaimonsa.\n\nSaatta uskua, että se oli loistopäivällinen, jonka Mäki meille tarjos\nkaikkien keittiötairon taiteen sääntöjen mukaan. Sielä tutustuun\nensimmäisen kerran Amerikan »tiiboon», leikkeleeseen. Nimi on\nT-boonsteek ja tarkoittaa suomeksi T-luu — leikkele. Se on suuren\njuottohärän selkäluusta T:n muotoone mehukas, tuumaa vahva ja koko\ntalterikin peittävä »midium» (puoliksi) paistettu lihapräiskiles, niin\nettei sitä jaksa syörä maantierosvokaan. Eikä se oo tarkootuskaan,\nmuuta kun rääpiä vähä sieltä täältä. Loppu heitethän keittiös\nmenemähän. Kun olin hiljan Suomesta tullu ja muistin, kuinka vähä,\ntyyristä ja tarkasti meillä sielä Suomes silloo lihanpalat kaluttihin,\nniin en saattanu olla sanomata jotta: oikee pistää vihaksi täälä\ntällääne ruuan tuhlaus, kun toiset ihmiset näköö nälkää. — Olihan sielä\nAmerikas sitte samahan aikahan lihan »säännöstelyäkin»; yhtenä päivänä\nviikos ei ravintoloos eikä junas matkustajille annettu lihaa. Mutta\nmuita se ei koskenu.\n\nIllalla oli kirkon alasalin kerääntyny väkiä, ettei kaikki\nmahtunukkaan, osan piti mennä kirkkoon, jonne oli järjestetty\nkovaääninen. Väkiä oli tullu Amerikan puoleltakin. Puhetilaasuuksiini\ntuli pitkin matkaa melkeen yksinomaan vanhan polven, Suomes syntynyttä\nväkiä. Amerikan syntyinen nuori polvi, joka sielä on koulunsa käyny,\nnopiasti amerikkalaastuu, sillä Amerikka on heirän isänmaansa. He ei\nSuomesta tierä muuta kuin mitä vanhemmiltaan ovat kuulleet, että se\non köyhä ja takapajuinen maa Amerikan rinnalta. On paljon sellaisia\nperheitä, joiren lapset eivät puhu, vaikka vielä ymmärtäisivät ja\nosaisivatkin vanhempainsa kieltä, suomea, jopa sellaisia jotka salaavat\nja häpeävät kansallisuuttansa. Mutta on myös perheitä kolmannes\nja neljännes polves, riippuen vanhemmista, joissa suomen kieli on\nkotikieli ja Suomen mieli piretään kunniassa samalta kun ollaan hyviä\nAmerikan kansalaasia ja puhutaan ulkona purkista enkliskaa.\n\nNäiren vanhanpolven suomalaasten tilaasuuksis tuli kokemaan\nliikuttavasti heirän kaihonsa ja suuren rakkautensa vanhaa synnyinmaata\nkohtaan. Se on tämä polvi, joka Suomia niin uskomattoman paljo on\nauttanu, vieläpä aina samat ihmisetkin, pieni piiri, joka vuoresta\nvuoteen ja yhä vielä nytkin sitä jatkaa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSoossa olin joulukuun puolivälis. Sääsuhteet on Ontarion valtios\nsamallaaset kun meillä Suomes. Oli myöhäissyksyn koleita, rapaisia\npäiviä, niin että piti ostaa kalossit eli »ropessit», niin kun sielä\nsanotahan. Amerikan kalossit ovat hankaloita flesuja, joita pitää käsin\npanna jalkahan. Kyllä suomalaaset Nokian kalossit on paljo parempia:\nniis on kovat kanta-ruojuhut, ettei trenkää kun potkaasta, niin on\njalaas. Amerikkalaasis ei oo kantaruojusta ollenkaan. Ne on sitkeetä,\nvenyviä ja ohkaasia jotta pitää kinnata kun sukkaa kengän päälle. Mutta\nyks sortti kalossia sielä on eteviä, nimittään keviät, keväisin ja\nsyksyin käytettävät puol-kalossit. Niis on vain kengän kärkituppi ja\nnoin tuuman korkiat lairat sivuilla. Kun ne on ohutta, venyvää kummia,\nniin ne on oikeen mukavat ja keviät »kesäkalossit», jokka suojaa\nnahkakengän pohjia kosteurelta. Sellaasia pitääs Nokiankin ruveta\ntekemään.\n\nSoosta mun piti lähtiä pitkä huippaus junassa takaasin Suppurin läpi\nkauas pohjoosehen nykyisin mailman tuottoisimmalle kullankaivosalueelle\nKirkland Lakelle (= Kirkko-)järvelle. Kun Soosta lähtöö junalla\niltapäivällä klo 4, niin vasta aamulla 6 aikahan on Svastikan (=\nHakaristi) asemalla ja siitä vielä kaaralla on hyvän matkaa. Mutta\n»Poppi-Kalle» Nurmi soitti, jotta jäisin junasta pois Suppuris ja\ntulsin hänen kanssaan seuraavana päivänä, kun sen pitää lähtiä\nkaaralla kattomnahan toista limunaatitehrastansa jok' on Kirkland\nLakes ‒ niin näkisin komeita maisemia ja mettästysmaita. Ja keriitähän\nkumminkin aijoos perille. Poppi-Kallella oli uusi suuri auto, joka\nhaukkas mailia lentämällä. Ennen lähtyä keriittihin käyrä vielä\nkattomas Suppuris muutamia suomalaasia liikkeitä, Kolarin ja Heiskasen\nkellosepänliikkeitä, johna mä rukkootin kelluani, ja Janssonin-Lempin\nsuures turkiskappaliikkees. Kun kyselin naisten hienoja minkki- ja\nkettukappoja, niin paljo halvempia olivat kun Suomes. Amerikois\npirethän vuosittain naisten turkkien »loppu-alennusmyyntiä», johna\nhinnat klopsahtaa lähes puolella, sillä muoti muuttuu joka vuosi. Oli\nsielä aivan suomalaanen naisten ompelimokin, johna suomalaaset flikat\ntikkas, troklas, tryykäs ja praatas n'otta käry nousi.\n\nTuospas sanon senkin, että tehtahantekooset miesten puvut Amerikois on\noikeen prostoityötä. Prässättyjä ja hyvän näköösiä ne on, mutta kyllä\nniistä jo ensi päivänä knapit varisoo ja foori neulooksista pärköö,\nsillä ne on kotiurakkatyönä vain riipinraapin harsittu kokohon. Saa\nsielä tilaustyönä hyvinkin neulottuja pukuja, mutta ne on tyyrihiä.\nKyllä Suomen kräätärit, ja tehtahakki, teköö paljo lujempia ja paremmin\nneulottuja pukuja kun Amerikas.\n\nJa sitte lährettihin Poppi-Kallen kans ajamahan North Bayn (Pohjois\njärvi) ja Coboltin kautta Kirkland Lakelle.\n\nTaakse jäivät Suppurin nikkelisulattimon kolme parinsaran metrin\nkorkiaa savupiippua ja ne suuret kuonavuoret, jokka junilla on\nsiirretty kilometrien päähän tehtaasta, peittäen suuria alueita,\nsekä Suppurin paljaat, ilottoman harmaat kalliomaisemat. Rupes\ntulohon jo metsiä, välkkyviä vesiä, jokia ja järviä, kalastus- ja\nmetsästysmaisemia. Asutus on harvaa, joku farmitaloo siellä täällä.\nSattui meille kirkas aurinkoone syyspäivä, syvä rauha ja laajat vihreät\nnäköalat.\n\nPoppi-Kalle kertoi näiren malmirikkaitten seutujen löyröistä,\nyksinäisten mettästäjäin ja kulkurien harhailuista näis asumattomis\nseuruis ja ihmeellisistä sattumista, miten rikkaita malmisuonia on\nlöyretty. Miten paikalle ryntäs sitte satoja toisia kaivamaan ja\nvaltauksia tekemään. Pian nousi siihen maini-kaupunki, komppania\nrunnas ja tuhansia ihmisiä asettui asumaan, rikastuttiin, asuttiin ja\nhosuttiin. Sitte se loppui, ei enää kannattanutkaan, ihmiset jätti\ntalonsa ja muuttivat muualle, niin että siellä on nyt kuolleita\nkaupunklpahasia, joissa ei asu ketään. Nämä pohjoos-Ontarion\nkulta-alueet, Porcupainen seuruilla, on kaks suomalaasta löytäny.\nOlivat tulleet veneellä ylämaihin ja löytivät jokirannasta\nkultahiekkaa. Nyt näillä seuruilla on useita kultamaineja. Köyhä\nyksinäänen malminetsijä ei jaksa ruveta mainia runnaamaan. Ne myy\nvaltauksensa jollekin yhtiölle, saavat kymmeniä tuhansia taaloja, monet\nhummaavat niin kauan kun rahat kestää ja lähtevät takaasin mettiin.\n\nYhä erelleen liikkuu sielä kaukana asumattomis seuruis »prospäkkäreitä»\nmalmia ettimäs. Niillä voi olla moniakin valtauksia, joista he jonkin\naina myyvät yhtiöille rahan tarpees. Yhtiö omistaa moniakin valtauksia,\nmutta panoo työt käyntiin vain menekin mukaan. Kanaatan asumattomis\npohjoisosis on kaivoksia, joihin päästään ja tarpeet tuorahan vain\nlentokoneilla. Sielä intiaanien ja eskimoiren joukos kiertelöö monia\nsuomalaasia malminettijöitä. — Kertoivat sielä, että Humliinin-Jussi,\nvanhapoika Orismalasta, on rikas mies. Se on löytäny hyviä suonia,\nsill' on monia valtauksia, joitakin myinykki, saanu suuret rahat ja\npitäny ne.\n\nTäältä löyrettiin muun ohes uusi aine cobolt, hyvin kova metalli,\nmutta sitä tuli niin paljon, ettei tietty mihin se soveltuis. Ja niin\nCoboltin pikkukaupunki pian tyhjeni. Nyt insinöörit ovat jo keksineet\nsille montakin käyttöä, kaupunkikin on ruvennu uuresta hiljakseen\nelämään, mutta coboltti-metallilla on yhä vielä rajoitettu menekki.\nSiksi Kanaatas on muorostettu trusti, joka säännöstelee coboltin\nmenekkiä mailmas niin että Suomes, jossa Vuoksenniskalla pelkistetään\nja saaraan kans sitä, tuo trusti on maksanu vuotuista hyvitystä siitä,\nettä Suomi ei sitä myy mailmalle. Välirauhan aikana vaihrettiin\nsitä viljaksi yks vaunulasti Venäjälle. Coboltti on niin raskasta\nmetallia, että kymmenysvaa'an 5 kilon painoosen punnuksen kokoista\ncobolttiklimppiä mä en tahtonu saara nostetuksi maasta.\n\nCoboltin pohjoispuolella levis silmänkantamattoman laaja tasaanen\nsavimulta-viljelyslakeus, joka oli kun Kyröön peltua, mutta se on\nniin hallan-alaasta, että soveltuu vain heinälle. Muutamia suuria\nlehmäfarmareita sielä näkyi olevan.\n\n\n\n\nKIRKLAND LAKE\n\n\nKlo 6:n aikhan oltihin perillä. Suomi-Avun tilaisuuren oli järjestäny\nKirkland Laken »kansallisseura», jonka puheenjohtajana oli Sämi\nLehtinen Teuvalta. Kirkland Lake on kovasti kommunistista seutua. Vain\nniillä on sielä järjestö ja ovat aikoinaan kovasti touhunneet apua\nNeuvosto-Venäjälle.\n\nVastapainoksi kommunistien riehunnalle toisenmieliset suomalaaset\nKanaatas rupesivat 1931 perustamaan ns. »Kansallisseuroja» niin kuin\nAmerikan puolellakin on. »Kansallisseurojen» virallisena nimenä on »The\nLoyal Finns in Canada» (lainkuuliaaset Kanaatan suomalaaset), jolla\non osastoja eri puolella maata. Nämä lukeutuvat porvareihin ja ovat\nisänmaallisia suomalaasia. Jäsenehtona on uskollisuuren vala Kanaatan\nlaille. Heillä on valokuvalla varustettu jäsenkortti, joka nauttii\nviranomaisten ym. luottamusta ja käy oikeures henkilötoristuksestakin.\nTämä Kansallisseura panee toimeen kansallisina juhlapäivinä iltamia.\n\nKansallisseura perusti Kirkland Lakelle v. 1939 Suomi-Avun toimikunnan,\njoka siitä lähtien onkin parhaansa tehnyt ja hyviä tuloksia saanu. —\nPaikkakunnan kommunistitkin ovat muista erillään »Suomea auttaneet»\nlähettämällä apua Suomeen — kommunistijärjestölle ja lehrille.\n\nKirkland Lakes asuin kyrölääsen Takamäjen luona. Niill' oli kova\ntouhu sielä mun takia. Toronton majuri oli lähettäny sanan kaupungin\nmajurille, joka oli touhukas rouva Ann Shipley, että tämä ottais mun\noikee kaupungin puolesta vastahan!\n\n       *       *       *       *       *\n\nVaasalaanen mrs Veera Norrgård, jok' on »Hartgreivin» suuren\nkultakaivoksen pääisännän sisäkkö, tarjos heti, että hän järjestää\nisännän kautta mulle pääsyn alas kultakaivoksehen ja tuli mua hakemhan.\n\nHän oli järjestäny kaikki suljetut portit ja ovet auki sisäänkäyrä\nkonttuurista alkaan. Insinöörit selittivät tekniikkaa, työtapoja ja\nkiven kultapitoisuutta. Eräs vanha suomalaanen mainari oli vapautettu\nkoko päiväksi työstä oppaakseni ja tulkiksi kiertokäynnille maan alle\nja sulattimoihin. Mulle hajettiin kaikki mainarin vehkeet, kengät,\nvaatteet, kova kypärälakki päähän ja sen ottahan sähkölamppu, jonka\nvoimapatterit painaa n. 4 kiloa nahkalaukus vyös seljän takana. Vaikka\nsuurin suojapuku tuothin, mitä sielä oli, niin erestä jäi housut paljo\nauki, etten knappihin saanu.\n\nSitte lährettihin »dräftiin» (alasmenokuilun aukko) n. 10\nmiehen hissilaatikkoon ja laskeuruttiin aina vai alas, ihan\nalimmalle »levenille» (vaakasuoralle tunneli-tasolle), 4 000\njalkaa kallioreikään. Leveneistä lähtöö sivulle »driftejä» eli\nporaustunneleita. Ja niiltä sitte koneilla poratahan ylöspäin\n»stoopia», joista ammutut kivenpalat putuaa alas lankkualustoolle.\nKiertelimmä sielä joka puolella; kummikengät tarvitaan, sillä monin\npaikoon on käytävis vettä ja liejuakin. Ja hisseis rapisoo pientä\nkivenpalaa niskaan. Koitin käyttää koneporaakin, jolla helposti\nsyntyy reikää. Ilkeintä mulle oli se hirviä jyrinä ja tärinä, minkä\nkonepora synnyttää ahtaas työaukos 4 000 jalan syvyyrellä. Sielä\ntyöskennellään nyt, mutta kalliota on tutkittu porauksilla, että kultaa\non kives 8 000 jalaan syväskin. Kivet jauhetaan koneella saveksi, jota\nvedellä liuotetaan koneis kiertävillä kangashihnoilla. Sitte sielä\nviimeisis liotuksis, kun kultakryyniä rupiaa kiilumaan, on rännit\nkatettu ja lukittu, ettei pääse nyppimähän. Tullen mennen on tiukka\nruumiintarkastus.\n\nHuvitti mua se mun suomalaanen tulkkini. Se oli jo niin vanha mainari\nja mainarien kielehen tottunu, jottei sen suomenkieles ollu enää\nmontakaa suomen sanaa. Mutta kyllä mä ymmärrin ja kovasti juttelimme\ntriftiistä ja träfciistä, treinistä, kaaroosta, veiniistä (suonista),\nkäpsiistä (nalliista) ja timperiistä (tukipölkyystä) jne.\n\nTakamäki oli hyvin perillä työväen vakuutusasioosta, lääkärihoirosta\nja sairasavustuksesta, ammattijärjestöistä, työtaisteluista jne.,\nmutta jääköön ne nyt. Ennen sielä päin oli kommunistinen CIO\n(»sii-ai-oo», sanotahan) määrääjänä, mutta sitte tuli pitkä ja sitkiä\nlakko, jonka työläiset hävisivät. Eri mainit perusti työläisillensä\nomat yhristyksensä. Sitte nämä yhtyivät muorostaen nykyysen Kanaatan\nKaivos-Työmiesten ammattijärjestön, joka on voitolla ja taisteloo\nkommunisteja vastaan.\n\nKirkland-Lakella oli talvella 1941—42 neljä kuuta lakko ja huono aika\nniin kun koko Kanaatas muuallakin. Sen työmiehet hävisivät. Vain vähä\nmiehiä, pääasias toiskielisiä ja vain perhellisiä otettiin töihin,\nyksinääset miehet kierteli laumoina ympäriinsä työtä ettien, näkivät\nnälkää ja kuoli joku suomalaanenkin kurjuuteensa. Toisin paikoin\nruokittiin työttömien laumoja »soppalainis» (jonos) saroittain.\n19-vuotias Onni Herttua, Kyröön Tervajoelta, työttömänä yritti\n»piitata» (ajaa ilmaiseksi) junan vaunun alla, putos ja kuoli. Joku\ntappoi ittensä, monta suomalastakin tuli hulluksi ja vietiin Torontoon\nmielisairaalaan, jota sanotaan »999» (= »vähää vailla»). Sielä on\nnytkin 5—6 suomalaasta.\n\nYli 40-vuotista miestä pitävät mainikomppaniat jo vanhana. Kolme\nkertaa vuoren kulues vähäkin loukkaantuneesta miehestä yritetään\npäästä irti. Joka työpaikan on saanu, koittaa parhaansa pysyä kiinni\nsiinä: on akka, lapset ja haussi; mihkäs lähret jos työ loppuu. Siksi\nsiistit ja kunnolliset Amerikan suomalaaset elävät hyvin tarkasti,\nkoittavat säästää joka tilistä eres jonkin taalan pankkiin pahan päivän\nja vanhuuren varalle. Näillä kunnon ihmisillä on yleensä ja joka\nlapsella oma pankkikirjansa, jonne pihistetään mitä suinkin voirahan. —\nKommunisteista suurin osa juo rahansa ja orottaa »vallankumousta».\n\nKanaatan kaivosalueilla on juopottelu ja huono elämä kovin julkista ja\nsuurta. Kapakoita on paljo, niis miehiä ja naisia päivisinkin remuamas.\nJonkin mainarin muija saattaa lähtiä, kun mies on työhön menny,\nkapakkahan toisten miesten kans juopottelemaan; on sikapäissänsä eikä\ntuu kotia eres miehellensä ja lapsille ruokaa laittamhan. Ei suinkaan\nläheskään »kaikki», mutta paljo enempi sellaasta resuelämää näköö sielä\nkun Suomes.\n\nKanaatas kerrottiin aivan suomalaasesta neekeriflikastakin, Aune\nRätystä, joka nyt on tuas 25 ijäs. Historia on se, että sattui\nyhres suomalaasten »poortitalos» (yksinäisten miesten täyshoitolas)\nkeittäjättärenä palvelemaan nuori suomalaanen tyttö, johka lujasti\nrakastui yks taloon suomalaasista syömämiehistä, oikee korvia myäri\nja »tositarkootuksella». Ja naureskelihan se flikkakin. Mutta sitten\nniiren välihin tuli jotakin ja se flikka lähti yhtäkkiä Suomehen.\nJonkun kuukauren päästä sai se hyljätty sulhaanen Kanaatas kirjeen\nHelsingin synnytyslaitokselta siltä flikalta jotta:\n\n— Täälä mä nyt oon ja saan ilmoottaa, että oon saanu pikkuusen nätin\nneekeriflikan. — Jos sä tykkäät meistä niin saat tulla hakemahan.\n\nJa se mies tykkäs ja vei ne takaasi Kanaatahan siihen samahan\npoortitaloohin, vihiittihin vähä, ja niin niillä oli oikee hauska\npikkuune musta flikka, joka kastettihin Auneksi ja kasvoo raavahaksi\nihmiseksi koko ruakataloon lemmikkinä — aivan suomalaaseksi kylän\ntoisten suomalaasten kakaraan kans. Kansakoulun se käy engliskaksi, kun\nsuomalaasia yksityisten omia pikkukoulujakaan ei oo, mutta hän kuului\nsuomalaaseen seurakuntaan ja käy suomalaasen rippikoulunkin. — Aune on\nhyvin lahjakas ja musikaalinen, laulaa ja soittaa hyvin, iloluontoinen\nja hieno neiti, vaikka musta, mutta suomi on hänen oma kielensä.\n\nKerran kun Aune meni suureen tavarataloohin ja kätteli jotakin tiskin\nääres ostaaksensa, tunki hänen viereensä kaks suomalaasta muijaa kovin\ntouhussaan ja rupesivat pukkimahan sitä suomeksi jotta:\n\n— Mithän tuokin neekeri täs ihmisten joukkohon pakkaa...!\n\n— Anteeksi vain — sanoi Aune — oli niin kiirus etten keriinny aamulla\npestä naamaani...\n\nKyllä muijat jäivät suu auki töllistämhän.\n\nMelkeen yhtä suuresti hämmästyy neljä Vöörin flikkaa, jok' ei Suomesta\nlähties ollehet osannehet suomen sanaa, mutta olivat sielä saanehet\nsuomalaaset miehet, kun pastori Ojanteen »ompeluseuras», johna vain\nveisattihin ja juotihin kaffia, kuulin niiren suomen puheesta »äiteeni\nkieltä», jotta nua on vöörilääsiä ja rupesin niille »venskaamahan»\njotta:\n\n— Kvadan jee ni taan, froon Kovik elu Reippelt?\n\nKovin olivat iloosia ja pyytivät jotta\n\n— Häls nö ritkut mutji froon oss o ti aal i Vööru.\n\n\n\n\nTIMMINS — PORCUPINE—TORONTO\n\n\nKirkland Lakesta on 100 mailia länteen vielä suuremmalle\nkultakaivosalueelle Timmins'iin ja härmäläästen kuuluhun Porcupineen\n(sanotaan Porkupaine ja se merkittöö piikkisikaa).\n\nVerner Skeppar Oravaisista oli juuri saanu uuren kaaran ja siihen\nlaittanu »hiiterin», se on lämmityslaitteen, lähti mua ja näyttelijätär\nAili Laaksoa (Turusta tullu 20 v. sitte) kyytihin Timminsiin.\nSuomalaaset täälä Ontarion kultaperukalla harrastaavat seuranäytelmiä\nja vierailevat kotoisilla suomalaasilla näytöskappalehilla toistensa\nhaaleilla. Ne on amatöörejä, mutta joukos on hyviäkin voimia, taitavia\nnäyttelijöötä ja laulajattaria, niin ku tämä pirtiä missis Aili, joka\ntuli viikoksi harjoittelemaan Timminsiin »Punaista laukkua», joka sielä\noli työn alla. — Muuten Amerikas on vain hyvin vähän puhenäyttämöjä,\npienemmis kaupungeis ei ollenkaan. Kun sielä »teatterista» puhutaan,\nniin se tarkoottaa elokuvia, joita on joka nurkas. Ei suuri yleesö\nAmerikas viitti istua pitkää henkilönäytelmäkappalesta kattomas; siinä\npitää olla vauhtia ja räminää.\n\nPitkiä asumattomia taipaleita sillä välillä oli ja tuli juteltua\nkaikellaista. Niin kun siitäkin, jota monet Amerikan suomalaaset\nvalittavat, jotta kun he asuvat sielä toiskielisten joukos,\nsuomalaaset omis oloossansa, ja kun varsin monille tuottaa vaikeuksia\neikä oo mahrollisuuttakaan seurata toiskielisten amerikkalaasten\nsivistys- ja kulttuurikehitystä eikä myöskään oo jatkuvaa yhteyttä\nSuomes itsenäisyyren aikana tapahtuneeseen suureen henkiseen ja\ntalourelliseen kehitykseen, niin monetkin heistä sielä tuntevat\njäävänsä henkises kasvussaan jälkeen tai polkevansa paikoillaan vain\nniillä perinteillä, joita kullakin oli vuosikymmeniä sitten kotimaasta\nlähdettyä. Ei ole heillä siellä sitä laajaa kansansivistystyötä ja\nvalistusmahrollisuutta, jota niin monipuolisesti Suomes »oma äiti»,\naikuisille erilaisis opistois ja kursseilla tarjoaa ja antaa.\n\nAjettiin Porkupainen kautta Timminsiin, jok' on aika suuri monien\nkultakaivosten maini-kaupunki ja johna asuu 3 000—4 000 suomalaasta.\nPorcupainea on kaks ja niis yhtehensä toista tuhatta suomalaasta.\nSout eli eteläinen Porcupaine on härmäläästen kaupunki ja sielä on se\nkuuluusa »Tomin» (Dome) kultakaivos.\n\nMua viethin tukka suorana Isak Mäkysen haussihin kortteeria ja kiirus\nolikin, kun härmäläinen Laina-emäntä orotti kaffipannun kans »rakot\nkäsis», niin kun se sanoo. Niill' on vain yks 12-vuotias poika,\njoka kulkoo haisskuulia ja jonka koulun maantierosta luin, että\nFinlandkin (Suomi) on olemas, muttei eres Helsingforssiakaan mainittu,\nmuuta kun että suomalaaset ja lappalaaset on mongoleja. — Niin että\nmeirän Kanaatan lähettilään Urho Vilpitön Toivolan pitääs nykäästä\nystävällisesti opetusministeriä hännästä jotta olis jo aika vähä\nkorjata kirjoja, kun te kerran osasitta julistaa sorankin meille.\n\nPorkupaines on pieni ev.-luth. kirkko, mutta omaa pappia ei oo, niin\nkun ei oo Timminsiskään, vaikka sielä on juuri valmistunu yhteistoimin\npieni sievä kirkko, johka jurvalaanen Koski, tavallinen mies vai, oli\nmaalannu kauniin alttaritaulun. Pappispuute Kanaatas on suuri.\n\nMutta Timminsis asuu ja toimii skandinaavisen ja toiskielisten\nprespyterilääsen seurakunnan pappina Ilmajoella synlyny Arvi J.\nHeinonen, jo ikämies, joka on Kanaatan puolella pappina toiminu\nPohjois-Ontarion kaivosalueilla 35 vuotta kaikkialla suomalaasten\nkeskuures tuntien hyvin Kanaatan suomalaasasutuksen ja sen historian.\nHän on v. 1930 julkaissu teoksenkin, »Finnish Friends in Canada», jossa\nkertoo Kanaatan suomalaasista ja koettaa samalla tehrä toiskielisille\nselkoa Suomen kansasta ja historiasta. Hän panee sielä toimeen\njatkuvasti suomenkielisiä iltakursseja englannin kielen oppimista\nvarten ja on ahkera sanomalehtikirjoittaja.\n\nPuhetilaisuuressani oli sali täynnä väkiä, tullu pitkienkin matkain\ntakaa ympäristöstä. Ja kahviaisis oli väkiä ympärillä mustana\ntervehtimäs, kyselemäs ja kiittämäs jotta kaffikuppini jäi kylmäksi\nkeekin palan vierehen.\n\nMäkysen-Iisakki tuli hakemhan että keriittihin häihin Timminsin\nsuomalaasten komialle Harmony-haalille, johna vietettihin Korrin\npoijan, Lappajärven Kärnän saaresta, häitä suomalaasen flikan\nkans. Haali oli täynnä väkiä. Kaffin ja keekin menekki alasalis\nmälytöön, ihmiset häätuulella, pelit soi ja Suomen polkkaa ja jenkkaa\njyskytettihin, jotta pyörrytti.\n\nMä pääsin onneksi sinne alasalihin yhtehen nurkkahan kaffipöyrän\näärehen selkä seinähän, jottei ollu kun yhrellä puolella ihmisiä ja\nsai istualtansa kätellä ja jutella. Amerikan suomalaasten juhliin\nkuuluu niin kun syntymäpäivinä ja häihin julkaasta niiren lehris suuria\nmonipalstaista ystävien onnitteluilmootuksia, jois on paljo nimiä alla.\n\nSunnuntaina pirettihin sitte suuret juhlat Timminsin Harmonyhaalilla,\nettä nekin pääsis kuulemhan, jok' oli pitäny olla työvoorolla. Täysi\noli nykkin taloo kun Turusen pyssy. Ja paljo oli tullu kommunistejaki\nkuulemhan. — Kun tilaisuuren lopus jokkin kommunistien päämiehet\npyysivät, että eikö järjestetääsi vielä toinen ilta samas paikas,\nettä he saisivat kysellä ja oikoja mun puheitani, niin mä huikkasin\nheti jotta se passaa! Ja niin sovittiin, että tullaan huomen illalla\nuurestansa.\n\nNiinkun tultihinkin ja vielä suuremmalla joukolla. Tästä kun pitis\ntulla suuri väittelytilaasuus, niin Mäkynen rupes puheenjohtajaksi,\nkirjurikin taisi olla ja minut pantiin istumhan ethen isoon pöyrän taa\naltavastaajaksi.\n\n— No antaa tulla sitte — sanoon ja sylkääsin kourihini.\n\nEnsimmääsen puheenvuoron pyyti ja sai yks kommunistien tunnettu\npääpuhuja, josta mulle sanottihin jotta se lopuksi aina itköö kaunihin\naatteensa puolesta. Ensin se pani jyrkän vastalauseen kansan puolesta\nettä mä olin tullu yleensä Amerikkahan ja että kierrän nyt sielä\nesittämäs vääriä tietoja Suomen asioosta ja kommunismista, joka\ntarkoottaa kaikille vain hyvää, ja yritän hajoottaa työläisten rivejä.\nJa että mä oon muka Suomesta lähretetty porvarien ja kapitalistien\npalkkapuhuja. Kommunismia hän seliitti ja ylisti, puhui pitkältä niin\nummet ja lammet, että toiset yleesöstä rupesivat jo suhrittamhan.\nSieltä olis tullu vaikka kuinka pitkältä, kunnes puheenjohtaja koputti\nja antoo mulle puheenvooron.\n\nSanoon jotta siin' oli niin paljo kaikellaasta, kysymyksiä ja\nitte-vastauksia, jotta mä en tierä mihkä mä vastaasin. Pyysinkin\nettä se tekis aluksi esim. 3 lyhyttä ja selvää kysymystä, jokka\npuheenjohtaja kirjoottaas ylös ja lukis ne, niin mä yritän vastata.\nHuomautin kuitenkin, että mua ei oo kukaan Suomesta lähettäny tänne\nakiteeraamaan, vaan mä oon tullu itte sanomalehtimiehenä kattomhan\nkuinka suomalaaset täälä elää. Näitä puhetilaasuuksia ovat järjestäneet\npaikalliset Suomi-Avun harrastajat, jotka ovat pyytäneet minua\nkertomaan soranaikaisista oloista Suomes. Ja että minä aatteellisesta\nvakaumuksestani oon kansallismielinen »porvari», jota en täälä\nAmerikoiskaan oo koskaan yrittänykkää salata. Minä tunnen kommunismin,\nniin opin eli teorian kuin sen ilmenemisenkin käytännös, koska\nsanomalehtimiehenä ja täysin venäjän kielen taitoisena oon siihen\nperehtyny Venäjällä jo ennen lokakuun vallankumousta 1917. — Aate\nkaunis, voiraan sanoa, mutta mahroton, ja käytäntö väkivaltaa.\n\nNo, puheenjohtaja pyyti häntä esittämään lyhyesti kolme selvää\nkysymystä ensi aluksi. Mies alkas uurestansa paasaamahan, jotta yleesö\nrupes huutamhan sitä alas ja »tukkiinhan suunsa». Uusia puheenvuoroja\nvaarittihin kiivahasti. Ne rupes väittämhän sitä kommunistia vastahan.\nToiset rupes kiittelemhän ja puolustamhan mua, n'otta mä pistin lopuksi\npaperossin palamhan, kattelin ja kuuntelin valmista.\n\nPari tuntia sitä kesti, n'otta »keskustelu jäi vastaukseksi\nkysymykselle» — niin kuin se on erelleenkin kommunistien ja muiren\nihmisten kesken. Ei siinä mitään sopimattomuuksia ollu, tavallista\n»mielipiteitten» esittelyä ja erimielisyyttä vain, vaikka portahillakin\nvielä kovasti jankattiin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJa nyt lährethän kattomhan sitä »Härmän poikatalua» Porcupaineen.\nSen isäntänä on jo viitettä vuotta Jaakkoo Kleemoola Kauhavalta.\nSe tuli mua kaaralla hakemhan ja manas sainehesti siinä välikyläs,\nSchumacheris, johna asustaa »pusuja» (jugoslaaveja) jotta n'oon\nsellaasia remuja, jotta siinä on aina henkiänsä kaupalla, jottei ne aja\npäälle.\n\n»Poikataloon» perustivat ittellensä Suomesta tullehet »valkooset»\nruoka- ja asuntopaikaksi silloon kun »punaaset» Kanaatas oikee\nisännöövät ja riehuuvat eikä »valkoosiksi» leimatut tahtonehet\nsaara asuntoa eikä ruokaa mistään suomalaasten poortitaloista. Se\non osuuskunta. Seinällä klasin alla on raamis vielä alkuperäinen\nperustamis- ja sääntökirja.\n\nOli ruoka-aika ja Kleemola-isäntä haastoo pöytähän.\n\n— Tuola sivupöyrällä on talterikit, veittet ja lusikat. Hae itte\nLempiltä kitsistä ruokaa. Ja vie kippos sitte takaasi. Sun ei tarvitte\nniitä itte pestä.\n\nMä hain ja Lempi kooli parastansa parhaita paloja.\n\n— Tuos pöyrällä on leipää ja maitokannu, kaara itte, — Lempi seliitti\nja valitti sitte mulle, jotta poijat käy niin harvaksensa syömäs.\n\n— No eikös Lempi oo miestä saanu? koitin mä lirkutella.\n\n— Huonosta en huoli ja hyvää en oo vielä saanu, se sanoo. — Mä\nsiloottelen vain tätä kissiä.\n\nHyvä ruoka, ja monellaasta sielä oli. Sai sielä käyrä tilapäisiä\nsivullisiakin syöpälääsiä, niin ku yks polakki (puolalaanen) joka\nsilloon sattui tulemaan. Ruokamiehiä pakkaa olemhan vähä eikä taloo\nmaksuulla tahro oikee kannattaa, niin että sinne on nyt otettu\ntoiskielisiäkin. Lempi valitti, että monet pakkaa juomahan rahansa ja\nmakaavat sitte monta päivää. — Ei tahro kannattaa, valitti Kleemoolaki,\nkun hänen piti menny vuonna maksaa omastansa taloon verot. Kleemoola on\nsairas mies, »silikoosi», mainarintauti, ja syrän niin heikko, jottei\npaljo mitään jaksa. Istuimma hänen pienes kamarissansa, jonka itte\nsiivooloo, kattelimma hänen perheensä kuvia ja niin hän surullisena\nsanoo, ettei hän enää Suomia näe.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTomin kultamainin pääjohtajana, manaaserina, on vanha herra Robert\nDay, joka tykkää ja suosii aina härmälääsiä. Tomin mainis on ollu\nisästä poikahan, ja sukukunnittaan miestä Härmästä. Ei tartte sielä\nsanua muuta, kun työtä hakoo, että on Härmästä, niin kyllä otethan.\nHärmälääset on sielä eri kansallisuuttakin. Ne ei oo »finniäkään» niin\nku muut suomalaaset, ne on »härmiä».\n\nKertoovat, että yhren härmälääsen taloon poijan, jok' oli sielä\ntienaamas, piti lähtiä kotia Härmähän taloja hoitamhan, ja päästää\nnuorempi velii tilallensa taloonhintaa kans vouvaamahan. Niin se\nkirjootti kotiansa veljelle, jotta hän tuloo nyt sitte kotia, ja jättää\nsaappahansa ja työverhansa alha sinne mainihin. Sinne 18. levenille,\nhissistä suoraa triftihin, aivan päähän asti, vasiman puolisehen\nstooppihin, sivutimperin tolpan päälle jotta — ota siitä kun tuut.\n\nJa kun se nuoreet velii sitte tuli veljensä tilalle Tomihin, niin se\nsanoo jotta:\n\n— Ool rait — mai workin-tressi—tie toopis!\n\nEikä tarvinnu komppanialta työpukua ollenkaan. Meni alha ku kotiansa,\nsuoraa stooppihin ja puki tolpan noukasta veljensä tressin päälle.\n\nTomin päätirehtöörin kotona on jo pitkän aikaa palvellu Liisa Kuivanen\nYlistarosta. Se on seliittäny sille pääherralle Suomen sotia ja kuinka\nsielä on puutetta ruaasta ja vaattehista, niin että sekin on ruvennu\nauttamahan Suomia ja lährettämään Liisan kansa pakettia tänne.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTimminsistä täytyi kiiruhtaa takaisin etelään Torontoon. Aamulla\nvarhain, karvaasena ja väsyneenä olin taas Toronton suurella asemalla,\notin taxin ja ajoon pastori Toppilan, vanhanpoijan kirkkopappilaan.\nOlimma sopineet sen kans, että kun pohjoosesta palaan, saan asunnon\nhänen luonaan, sulkeurun sen kansliahuoneeseen, ettei kukaan\nystävällinen ihminen saa tietää, että oon tullut takaasin. Että saan\npari päivää levätä kolmen viikon yhtämittaaseen rehaamisen jälkeen\nja että saan kirjoittaa rauhas näitä kirjeetä. Sain levätä ja hoitaa\nkirjeenvaihtoa kotimaahan.\n\nOli mulla sielä pastori Toppilan salakamaris vähä seuraaki. Sill'\noli oikee komia ja laiska salvettu kissimollikka, jota mä puorista\nostetulla kissin purkkiruualla syöttelin ja tosi tarpeen mukaan\npäästelin klasista pihalle. Eikä sillä pihalle muuta asiaa ollukkaa,\njotta se tuli pian klasista takaasi. Ei se viittiny naukuakkaa, me\nymmärrimmä toisiamma muutoonkin. — Viis taalaa se maksaa, sanoi\nToppila, — kun eläinlääkäri poikakissille tuollaasen luonteen\nleikkauksen toimittaa. Eikä se ota kipiääkään.\n\nMutta sitte tuli yhtenä päivänä Toppilalle vierahaksi sen hyvä ystävä,\nse kuulunsa suomalainen ammattipainija Lehto-Kassu, ja sen kans piti\nlähtiä päivälliselle yhteen Toronton hienoimpaan hotelliin, »King\nEdwardiin». Lehto-Kassu kertoo, jotta hän on ajanu rakennuskiviä ja\ntarpeita Windsorin kaupunkiin suomalaasten talkoolla rakentamaan\nkirkkoon monta viikkua ja ollu päämiehenä sitä pykäämäs. Ja että pian\nse on nyt valmis. Mutta että hänen piti nyt tulla tänne Torontoon\nhieromaan suuren vuokrataloon kauppaa, johna on 100 huoneistoa. Se\non perikunnan taloo, muut möis, mutta yks panoo vastahan. Sille\nsoitettihinkin kesken piffiä siitä kaupasta, mutta kun tuli takaasi,\nniin sanoo jotta sielä se porukka aina vai riitelöö ja pyytivät orottaa\nvielä huomisehen.\n\nSitte Kassu rupes kehumahan, että heillä sielä Windsoris on etevä\nsuomalaanen kapellimestari, yliopistot ja konservatoorit käyny, joka\njohtaa Windsorin kaupungin orkesteria: Matti Hölli. Sill' on etevä\nmusiikkiveliikin, ja koko perhe soittaa. N'oon tamperelaasia, se\nkapellimestarikin pienenä tuotu Amerikkaan. Siitä Höllin mestarista\nvielä kuullahan! »puustas» (mainosti) Lehto-Kassu oman kylän poikaansa.\n\nSe King Edward-hotelli on niitä isoon mailman hotellia, johna on\njos mitä. Sielä oli kilpa-ajojen totalisaattoriveikkaus ympäri\nmaata monista ajoista käynnis. Ja oli sielä suuri toimisto\npörssikauppojakin varten. Suuren pörssihuoneen takaseinällä on musta\ntaulu kattohon asti, johna on pörssiosakkeitten nimilista; pari miestä\ntakkihijaasilla, kliitu käres huuteli nimien jälkeen hintoja ja monta\nsähkölennätinkonesta naputti yhtä mittaa pörssihintoja. Kaikellaasta\nväkiä tuli ja meni, istuskeli tuoliilla, katteli papereitansa,\nmerkitti kirjahansa ja räknääli. Pöytien takana istuu »klerkkiä»,\ntoimisto-kriiväreitä, jokka otti ostoja vastaan. Ja sivuhuonehes on\ntäysi »tillikka», kansankapakka, johna istuttihin lakit pääs, palttoo\nseljäs, ryypättihin ja rähistihin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nVuorinen sanoo mulle yhtenä päivänä, jotta haluatkos lähtiä\nkattomahan ja kuulemhan Enklannin parlamentin kommunistipuolueen\njohtajaa, sitä suomalaasta Konni Siljakkusta. Se puhuu tänä iltana\nKanaatan-Neuvostoliiton Ystävien seuran akitatsuunikokoukses. Mä ostin\npiletit, jos tahrot tulla.\n\n— Totta helkutis mä sitä näytelmää tahron nährä, kun mä tierän mikä\nmies sen isä, se vanha Konni Zilliacus oli! Ja sen vanhimmasta poijasta\non tuallaane tullu!\n\nSen isä, vanha Konni Zilliacus (1855—1924), uhras koko elämänsä työn\nitsenääsen Suomen synnyttämiseksi. Se se oli, joka alkas passiivisen\nja aktiivisen taistelun Poprikoffia ja keisari-Venäjää vastahan\njo 1890-luvulla. Se oli »Vapaitten Sanojen», Grafconin aselaivan,\nVoimaliiton ja sveitsiläästen tussarien takana toimen miehenä. Se\ntoimi venäläästen »emikranttien» salaasis ja julkisis vallankumousta\nvalmistelevia kokouksis ympäri mailmaa. Tuo sen vanhin poika Konnikin\non syntyny Japanis, johna sen isä asuu kolmatta vuotta muhinoimas\nJapanin tiplomaattien kans Venäjää vastahan Venäjän—Japanin soran\naikana. Ja paljo muuta! Vanha Konni Zilliacus on ittenääsen Suomen\nyks suurimpia ja aktiivisin ittenäisyystaistelija. — Hän sai nährä\nhaaveensa, jonka eteen hän elämänsä uhras, toteutuneena, sillä hän\npalas hiljaasena miehenä vapautuneeseen Suomeen 1919 ja kuoli 1924.\nViimmeisenä hyvänä työnä hän kirjootti erinomaasen kokkikirjan, »Serän\nkeittokirjan», jok' on mullaki.\n\nJa hänen poikansa on nyt Enklannin alammaanen ja esiintyy Enklannin\nparlamentis kommunistisen puolueen jyrkän siiven johtajana! Kyllä\nSuomes hänen lausuntojaan on lehristä saatu lukia. Ja ihmetelty. —\nMennähän!\n\nTultihin Teknillisen opiston suureen kokoussaliin, pääsylippu maksoi\n35 senttiä. Ihmisiä kokoontui ehkä n. 300, puoli salia, kirjavaa\nväkiä, tietysti sen Kanaatan — Sovjet-Venäjän Ystävien seuran jäseniä\nja toimihenkilöitä! Sekä vähä muutakin väkiä. Rautaputkista tehryllä\nnäyttämölavalla istui sen seuran johtokunta, kymmenkunta henkiä, joukos\nse »vieraileva toveri» Zilliacus.\n\nOli hauska seurata tätä lavastusta ja kokoustekniikkaa. Se oli sitä\nsamaa, jota kommunistit käyttää ympäri mailmaa, mutta täälä vielä vähä\npetrattuna.\n\nJa sitte se alkoi, väljästi ja vapaasti. Esti astuu puhumahan kuiva\nkäppärä ukko, joka oli joku virkaheitto upseeri. Esittelijä sanoi, että\nse on eversti, joka on ollu sotilastehtävis Jugoslavias ja tuntoo sen\nmaan kansan ja asiat. Sotilas se olikin, sillä se karjui kuin vanha\nleijona. Se sanoo, että (Titon valtaanpäästyä) sielä nyt oli kansa\nvallas ja kaikki hyvin, liittolaaset vain juonittelevat ja uhkaavat\nsen vapautta. Maa on rikas, kaikkia on sen kansalla. Pois sormet\nJugoslaviasta! (Nyt on nuotit Jugoslavias taas käännetty!)\n\nSitte astui esiin pappi, hauska poika, joka jutteli krouvia vitsiä,\nnauratti yleesyä ja kehootti liittymhän jäseneksi tähän rauhan ja\nkulttuuriseurahan. Sitten seuran »toimitsijat» kulki jakamas yleisölle\npainettuja jäseneksi liittymiskorttia.\n\nSitte astui lavalle se Enklannista vierailemaan saapunu Konni\nZilliacus. Hän on isokokoinen, vaalea, melkeen kalju, lihava,\npyöriäpäinen, veteläryhtinen, huolimattomasti pukeutunut oravahampainen\nmies. Seisoi sivuuttain, pää vääräs yleisöä kohren, puheli käsiään\nkäyttäen, suomalaasittaan asioota selitellen aika kuivasti, mutta\nkorottaen ääntään heitti aina joukkoon loukkaavia ja ivallisia\nsyytöksiä Enklantiin ja varsinkin »Kurkhilliin». Hän solvaavin\nsanoin moitti Amerikkaa Kreikan aseellisesta avusta. Ja pisteli ja\nsyytteli Kanaatan hallitustakin hyvin loukkaavasti. Kommunismia hän\nkehui ja kiitti Neuvostoliiton oloja. Seuran käsientaputtaja-miehet,\n»toimitsijat», tuon tuostakin puhkesivat riemuhuutoihin, keskeyttäen\nhänen puheensa ja paukuttivat käsiänsä, jona aikana puhuja piti\ntairepausseja ja hymyyli yleesölle niin kun taktiikkaan kuuluu. — Mun\nvieres yks sakinmies huuti, taputti käsiä ja pukkii muakin kylkehen,\njotta: taputa säkin. Mä sanoon, jotta mull' on niin ahras takki yllä,\netten mä voi, mutta mä tomotan jaloolla.\n\nSitte sai yleisö tehrä — kirjallisia kysymyksiä — ovela kokoustemppu!\nNiitä tietysti kirjoittivat ennakolta sovitusti sakin miehet, ehkä\njotkut uteliaat sivullisetkin, jotta niitä kerääntyi aika tukku. Kaks\nsihteeriä nosteli käsiänsä jotta: kovasti paljo tuli, — rupesivat\nsortteeraamaan kysymyksiä ja hetken päästä esittelijä sanoo jotta:\n\n— Näitä on niin kovin paljo! Se osoittaa arvoisan yleisön suurta\nmielenkiintoa meidän aatteeseemme —liittykää jäseniksi seuraamme!\n— Menisi viikko käsitellä näitä kaikkia, niin että ottakaamme edes\ntärkeimmät ja antakaamme puhuja-vieraamme mister Zilliakkun vastata\nniihin.\n\nKonni-poika otti ja luki kuin vettä valaen. Ja sattuikin niin\nerinomaisesti, että ne oli ohjelmakohtia ja päivän tulipalopolitiikkaa,\njossa sai oikee ruotia liittolaisten hyökkäyspolitiikkaa. — Ja kansa\nklappas.\n\nSitte kannettiin puhujalle kolehti. — Mäkin panin tooppihin pulskan 10\nsenttiäni.\n\n       *       *       *       *       *\n\nViivyin vielä pari päivää Torontos voirakseni olla Toronton\nsuomalaisten jokavuotisis suurimmis juhlis. Vuoresta 1924 ovat ne\nviettäneet sielä Suomen itsenäisyysjuhlia. Nyt oli Suomen itsenäisyyren\n30. vuosijuhla, joka yhteensattumien ja Galerie Artin suuren, kauniin\njuhlahuoneiston saannin takia pidettiin jo 27. p:nä marraskuuta. Se\noli torella suuri ja harras juhlahetki. Ensiksikin sali oli korkia,\ntaireteoksin koristettu juhlahuoneisto. Ja suomalaasia n. 400 henkiä,\nmiehiä, naisia ja lapsia, arkipäivisin tavallista suomalaasta\ntyökansaa vain, mutta täs vanhan isänmaansa suurjuhlas niin hienosti\nja hyvin puettua ja käyttäytyvää kuin missä tahansa Helsingin suuris\nisänmaallisis juhlatilaasuuksis.\n\nTervehryssanat lausui pastori K. Toppila. Oli hyviä soitto- ja\nlauluesityksiä. Kaksi Hanssen-nimistä suomalaasta tyttölasta\nkansallispukimis soitti hyvin viulua. Kuoro lauloi isänmaallisia\nlauluja. Toimittajarunoilija Jussi Palokangas oli kirjoittanut komean\njuhlarunon. — Toronton Suomen varakonsuli Graham puhui kauniisti\nvapaalle Suomelle ja ilmoitti samalla, että Kanaatan suomalaasten 100\n000 dollarin suurkeräyksen tavoite oli nyt juhlapäiväksi saatu täyteen.\nJuhlapuheen isänmaan itsenäisyyrelle ja sen taisteluille vapautensa\npuolesta piti voimakkaasti mr Salonen.\n\nVaativat muakin, Suomen vierasta, sanomaan jonkin sanan. Puhuin\nisänmaan rakkauresta, miten Suomen pieni, köyhä, mutta sitkeä kansa\non koko kirjoitetun historiansa aikana, läpi 800 vuotta, taistellu\nnälän ja vilun vaiheilla vapautensa ja kansallisen olemassaolonsa\npuolesta eikä ole sortunut. Samalla kiitin kotimaan puolesta Kanaatan\nsuomalaasia heirän lämpimästä vanhan isänmaansa rakkauresta ja siitä\nsuuresta avusta, mitä ne meille nyt vaikeuksissamme ovat antaneet.\n\nSe oli kaunis, harras isänmaallinen juhla vieraalla maalla, jota ei\nunohra Suomen mies, joka sai olla mukana. — Sillä vain ne, jotka ovat\noikean isänmaansa, synnyinmaansa, menettäneet, tietävät, tuntevat ja\nkäsittävät, mitä sana »isänmaa» merkitsee.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKoko marraskuu 1947 oli menny Kanaatan puolella laajas Ontarion\nvaltios. Kolmen valtion »raittius-keisari» J.O. Myllykoski oli\njärjestäny mulle oikein hevosen urakan Amerikan puolella Ohion valtios,\njohna asustaa sakiasti eteläpohjalaasia. Myllykoski on Amerikan\nsuomalaisen raittiuskeskustoimikunnan pitkäaikaanen, tarmokas sihteeri,\njoka panee toimeksi. Hän on Ylistaron Isostakylästä v. 1913 lähtöisin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSuuren Ontariojärven rannat ovat herelmällisiä maita ja kauniita\nmaisemia. On pitkiä lehtipuu-rantaasia lahtia, kauniita suuria ja\npieniä saaria, huviloita ja puutarhoja. Varsinkin Toronton seurun\nrantapuistot ja maisemat on muistoonjääpiä.\n\nKolmisen tuntia kestää Torontosta rajalle, Niagaralle — eli\nNäiägärälle, niinkun ne sanoo. Tuo väli oli suurenmoinen nähtävyys:\nyhtämittaista omena- ja puutarhamaata. En ennen ollu sellaasia\nherelmäviljelyslakeuksia nähny. Silmänkantamattomia herelmäpuupeltoja\nkuin riviin kylvettyä hamppua, kauniita asumuksia, rantamaisemia,\ntaustana laaja Ontario-järvi.\n\nOntarion ja Erie-järvien välillä on 58 km leviä kannas. Erien\njärven vesi on 100 m ylempänä Ontarion pintaa. Nämä järvet yhristää\nNiagaran leviä, väkevä joki, joka on Kanaatan ja Amerikan rajajoki.\nSiinä on kaksikin kovaa koskia, ylä- ja ala-Niagara, vaikka kun\nNiagarasta puhutaan, tarkoitetaan kannaksen keskipaikalla olevia\nisoja Niagaran koskia. Ja siinäkin on kaks putousta. Joes nim. ennen\nputouksia on suuri saari, niin että Amerikan puolella on n. 320 m ja\nKanaatan puolella n. 900 metriä leviät ja n. 55 m korkiat seinäjyrkät\nvesiputoukset, joista paasaa n. 6000 kuutiota vettä sekuntis alas.\nKosken alla on 100 m syvä ryöppykuoppa (Whirpool), sellaanen kuohu\nja pauhina, ettei puhetta kuule. Kalliopohja on siinä katkennu ja\nKanaatan puolelle muorostunu hevoosenkengän muotoone kallioreuna, jonka\nyli leviä virta yhtäkkiä putuaa ja vesi hajuaa valkooseksi vahruksi,\njohna auringon valo leikkii kun sateenkaari. Iltaasin, pimiän aikana,\nputousta valaistaan monifärisellä sähkövaloolla, niin että se on\nsuuruuresnansa ja jylinäsnänsä torella mahtava ja kaunis näky.\n\nNiagara ei oo mailman suurin ja korkein vesiputous, mutta se on\nmaailman kuuluisin matkailu-koski-nähtävyys, Kanaatan puolelta\nnimittäin. Noin 2 miljoonaa matkailijaa sanotaan vuosittain sielä\nkäyvän. Sinne tekevät Amerikan nuoret parit häämatkojaan, »hanimuunia»\neli hunaja-kuukautensa.\n\nNiagaran molemmin puolin on samannimiset kaupungit: Niagara Falls.\nKanaatan puolinen pikkukaupunki on se varsinaane matkailukeskus, sillä\nsiltä puolelta Niagaraa on katteltavakin. Sielä on putousta vastaan\nkoko ranta-alueen pituune kaunis puisto ja suuri turistiravintola,\nmatkustajahotelleja, muistoesinekauppoja, kioskeja ja kaikkia\nmahrollisia rahanpyyntikatiskoja. Oli sielä näköalatorniki ja sen\npohjalla »palava lähdekin». Pimeän huoneen pohjakuilusta nousi jotakin\nkaasuja sisältävää vettä, jota mies nosti napolla ja tuikkas palamaan,\nniin että se valaisi huoneen. Sitten sammutti sen, sytytti sähkövalon,\nkaatoi lasiin ja joi sitä vettä. Tarjos meillekki imehtelijöille. Mäkin\njoin eikä siinä tuntunu mitää sivumakua. N'otten mä tienny, mitä se\noli, mutta kyllä piiriklasi sen päälle maistui paremmalta.\n\nKoko kaupunki elää huvimatkailijoista. Kesän aikana on hirveä\nihmiskuhina, pelit ja kiikut käynnis. Putouksen suvannos on\nhuvimatkalaiva jolla tehrään matkoja putouksen alapuolelle. Päälle\nannetaan sarettakit, ettei vesihöyrystä kastu. Rannasta rantaan on\nteräsköysirata, jonka raitiovaunun kokooses klasikaapis maksua vastaan\nkuljetetaan yli ihmisiä koskia ihaalemas.\n\nPäivän töllistelin mäkin sielä tuota imestä kattelemas ja ajoon sitte\nuutta korkiaa ja siroa Sateenkaari-(Rainbow)siltaa ylitte Amerikan\npuolelle. Tulli- ja poliisitarkastus on kranttua sielä. Mäkin tartuun\nkiinni passistani ja tutkittihin puoli tuntia, kun Amerikkahan\ntullessani rantapoliisi oli vahingos kirjoottanu 7:n merkin 8:n merkin\ntilahan mun oleskelulupahani. En ollu ittekkää sitä huomannu. Sen\nmukaan mun olis pitäny poistua maasta jo ennenkö sinne olin tullukkaan.\n— Mutta selves se, kun yhres tuumattihin, ja sanoovat etten mä oo\nkommunistin näköönenkää.\n\nAmerikan puoleinen Niagara Falls on nouseva tehraskaupunki, sielä\nkehräthän mm. vehnästä lankaa. Sielä on suuri viljatehras, joka\nvalmistaa monellaasia valmiita elintarvikkeita, pakettiruokaa, ettei\nmuuta kun lämmittää tai kaataa jotakin lientä päälle. »Kehrätty vehnä»\non torella kun vehnälankatukku. Lämmintä maitoa vai päälle, niin se on\nmaukas aamiaispuuro. — Vaikka saahan meillä Vaasas nyt ostaa kans jo\nvalmista hernessoppamakkaraa, n'otta pian ne konstit osatahan meilläki.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNiagaralta painoon junas suureen Buffalon (sanotaan Baffalo) tehras- ja\nkauppakaupunkiin, johna asustaa kans tuhatkunta suomalaasta. Kutsuja\noli tullu sinnekin, mutten keriinny. Kattelin vain vähä kaupunkia\nja sen suurta, komiaa keskus-rautatieasemaa, johna on mahtavat\nfreskomaalaukset seinillä.\n\nBuffalosta lähtöö rautatie kiertämään Erien-(Iirin)järven etelärantaa\nOhion valtioon, johna eteläpohjalaasia asuu oikee trusapäis. Koko\nvaltios lähentelöö suomalaasten luku siinä 70 000. Ashtabula ja\nFairportti on eteläpohjalaasten vanhimman asutuksen pesäpaikkoja jo\n1870—80-luvulta. — Kattelin karttaa jotta: asuttua, laakiaa maata ne\nseurut on kuin Pohjanmaa ja Iirinjärvi kuin meri, ylinäkemätöön, rannat\nhuviloota täynnä ja kaupunkipaikoos on suuret hoiretut rantapuistot,\npaviljonkeineen ja uimarantoineen.\n\n— Minkähän näkööne se Astapula nyt sitte on? ajattelin.\n\nPikkuunen matala kaupunki se oli. Asemarakennus melkee ku Tervajoki,\npuusta vai kaksikerroksinen pytinki, harmaas maalis ja ottas nimi\nAshtabula. — Raiteita vähä enempi ku Kyröös, muttei paljo! — Vähä\nihmisiä oli liikkeellä, »seksuuna»-(rautatien)miähiä vain seisoskeli\nkintahat käres vekseliis ja kattelivat, kun me minuutin vai seisoomma.\n\nPuolen tiiman päästä tultihin Painesvilleen, kans pikku kaupunkikin,\njok' oli nyt määränpää. Sielä oli vastas Myllykoski kaarallansa ja\nMatti Mäki Ylihärmän Alikärriltä. Lyötiin kättä ja lährettiin Matin\nasunnolle, eikä sinne ollukkaa kun pari mailia. Sielä otti Matin missis\nSiiri, »turkulaanen flikka», niin kun se itte sanoo, puhelias, painava\nja ponteva missis, minut avosylin vastaan jotta: meill' on hyvää tilaa,\nkyllä mä ja Matti oomma orottanehet.\n\nTämä »Matti Mäki», sillä niitä on Amerikas paljo samannimisiä, oli\nhauska tuttavuus mulle, kun s'oli sieltä Härmästä, Petterinmäjen\ntakaa Alikärrin loukolta, tutulta nurkalta ja aika klippari mies.\nMeistä tuli heti hyvät kaverit ja praatattihin Pakankylän asioosta.\nSe oli tullu 1905 Amerikkahan ja kiertäny sielä eri puolilla, kunnes\nkulkeutui työnhaus viimmee Fairporttiin. Pääsi sielä Diamond Alkali\nKomppanin suurehen kemialliseen tehtaaseen, jota suomalaaset sielä\nnimittävät »Moskamyllyksi». Siinä työskentelöö 2 500 miestä, joista\npuolet suomalaasia. Matti oli sielä 25 v., jolloin loukkaantui 1944,\nsai käsiinsä hermovian, käret täräjää, n'otta pantihin komppanian\neläkkeelle.\n\nKun Matti joi kaffia, niin kuppi sen käres täräji niin jotta aivan mä\nkauhistutin, jos se flässyyttää kaffia Siirin fiinille tuukille. —\nMutta Matti veisteli vain, joi kaffinsa ja sanoo, jotta — teeppäs sä\ntämä sama temppu. Kalistele näin, mutta tippaakaan ei saa nokahuttaa\npöyrälle!\n\n— Sen Prooteerin Esan kans m'olimma kerran kun m'olin 18 vanha,\nsielä Vaasas käymäs, kertoi Matti. M'olimma sen kans kesällä halkoja\nhakkaamas Kröönviikin klasipruukis. Kun sitten »kuittasimma»\n(lopetimme), niin tulimma Vaasahan ja ostimma kaks litraa viinaa. Kun\nmeill' ei ollu lekkeriä ja kotona oli, niin me ostimma suuren kuparisen\nkaffipannun, jott' on jotakin lahjaksi tuotavaa, kun kotia tullahan.\nMutta me päätimmä este vähä maistella, ennenkö lährethän jalkaasin\nVöörin kautta Alikärrille. Oli korja kesäpäivä, niin me vähän matkaa\nkaupungista menimmä yhtehen koivikkohon maistelemhan. Vooron päästä\nkaffipannun truutusta ryypättihin ja vähä laulettihinkin, n'otta sinne\nmässährettihin aamuhun asti. Vähä päänparannusta vielä oli pannus; se\nnakattihin suihin, ennenkö lährettihin piaksua heittähmän Vöörille.\n\n— Ja kovasti Prooterin emäntä kiitteli ja ihasteli, kun me sille niin\nkomjan kaffipannun toimma, nauroo Matti.\n\n— Ja muistan mä senkin pyhäpäivän, kun olin 8-vuotias ja pääsin oikee\nhoijakan peräistuumella kahren kummin kans pikkuveljiä kasteelle\nviemähän Ylihärmän kirkolle. — Äitee oli antanu kummitärille\nviiskolmatta penniä, että se ostaas Tervosen pakarista kokonaasen\nfleetupellin kaffikalaassihin kotia, sitte kun tullahan. Pappilasta me\najoomma Tervosen kohtahan, se kummitäti haki puorista sen fleetupellin\nja antoo mulle jotta:\n\n— Pirä ny sä Matti tarkasti tätä nisua, ettei katkee, kun mä pirän\nvauvaa...\n\nJa niin lährettihin ajaa kiikuttamhan takaasi Alikärriä kohre. Mutta\nkun mun nenäni alla haisi se komja nisupelli ja mun teki niin mieli,\nniin en saattanu olla tuantuostakin hyppyysellä nipistämästä pientä\nmurenaa altapäi, ettei näkyysi. Se maistuu niin hyvältä, että aina\nvai käsi meni ittestänsä sinne nisun ala, n'otta Vesiluoman mäjes se\nfleetupelli jo murtui ja kotona siitä oli vai kuoret jäljellä...\n\n       *       *       *       *       *\n\nSiiri-emäntä oli kovana, että ennenku nukkumhan menöö, pitää ottaa\n»paati», niin nukkuu hyvin. Niillä oli hyvä haussi, kaikki paikat\nhyväs kunnos, kylpyhuoneskin posliinikaakelista valkoone ja lipoone\nku pottu. Otin niin kuuman liotuksen, että aivan hoittollona hoipuun\nvierashuoneen levjään sänkyyn untuvapeitteen alle ja nukuun kun tukki\nlähes puoleenpäivään asti, kunnes Matti knoputti varovasti ovhen jotta:\n\n— Myllykoski on jo tullu ja syöräkki pitääs...\n\n— Joo, sanoo Myllykoski. — Tänä päivänä klo 2 sä puhut esti Fairportis\nKasvi-raittiusseuran taloolla ja illalla meirän pitää olla Clevelannis\n8:lta haalilla. Laita kapsäkkis kuntohon parin viikon yhtämittaasta\nmenua varten. Joka ilta puhe eri kaupungis; esti täälä Ohios, sitte\nPennsylvanian ja West Virginian valtios. Sitte takaasi tänne Matin\ntyä; toinen tilaasuus Fairportin kirkos ja Clevelandis ja sitte vasta\nnämä rantakaupungit, niin jouluksi kerkiät Michikaanin puolelle. —\nPotti-Kallen poika, jok' on »unterteikeri» (= hautaantoimittaja), viä\nsun Kliivlantiin, sieltä jatkat matkaas erelleen. Ja nyt lährethän!\n\n— Hyvästi, Matti! — kerkesin sanua, kun hairasin hattuni, sillä\nAmerikas on, niin kun tierättä, »hori-op» (kiirus) aina.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPainesvillen (Peinsvill) pikkukaupunki on n. 3 km Fairportin, n. 5\n000 asukkaan kaupungista. Fairportin asukkaista on yli 60 prosenttia\nsuomalaasia, se on oikee kyröläästen ja ylistarolaasten kaupunki. Täälä\nFairportis se oli se Ami Kaukonenkin, koko Amerikanmaan ensimmäänen\nnaispormestari. Kaupungin virkamiehet ovat nytkin enimmäkseen\nsuomalaasia. Ja ovat olleet aluusta lähtien mukana, kun Fairportista\nalkoo kaupunki kasvaa, jokisuunsa sataman kautta n. 70 v. sitte, kun\n»rautamultaa» ruvettiin Duluthista laivoolla kuljettamhan Erien rantaan\nja rautateillä Pittsburgin suuriin terästehtaisiin. Suomalaasia oli\nsilloon lapiomiehinä satamas eli harboris. — Isokyröläänen Killinen,\njoka oli kaupungin hallitukses, vaikutti suuresti siihen, että saivat\nFairportiin sen kemiallisen suuren »moskamyllyn», josta enemmät puolet\nkaupungin ihmisiä elää. Fairportti on myös monen rautatien solmu,\nniin että paljo on suomalaasia myös rautatiellä, »seksuuna-miehinä».\nSuomalaasia sielä on kaikis hommis, työlääsinä, kauppiaina, opettajina,\nkaupungin virois ja töis, kräätäreinä, suutareina jne. enemmistönä.\n»Toiskielisistä», on unkarilaasia eniten, sitte »pusuja» (slaaveja),\neikä ne sielä rähise ja riitele niin kun ruottalaaset Suomes, vaan ovat\nhyviä »jenkkiä» kaikki, puhuvat maan kieltä keskenänsä ja klopottavat\nkotonansa mitä muuta kieltä kukin taitaa.\n\nPainesvillen ja Fairportin välille on kasvanu pieni välikylä johna kans\nasuu suomalaasia, mm. Alikärrin-Matti. Kun Fairportis on toiset puolet\nYlistarosta ja Isooskyröstä, niin Alikärrin-Matti on esittäny, jotta\nhänen välikyläänsä on sanottava »Fyrrykyrööksi, niin oltaas täs kaikki\nkolme korvan, niin kun sielä kotonakin: Ylistaro, Kyröö ja Pikkukyröö».\n\nFairportin Kasvi-raittiusseura oli 55 vuotta vanha. Sataman rautamullan\nlastaustöis niihin aikoohin työskenteli lapiomiehinä paljo suomalaasia.\nTyö oli raskasta, yötä päivää kilvoittelua toiskielisten työporukkain\nkans paremmuuresta, sillä vain parhaita miehiä pirettiin töis. Palkat\nolivat alhaisia. Mies se joka pysyi porukas ja pääsi tienaamaan.\nSuomalaaset olivat sitkeimpiä, vetivät kaiken irti ittestään,\npärjäsivät taistelus leivästä, ja siksi heitä pesiytyi paikkakunnalle.\nElämä oli raakaa ja armotonta, juotiin ja tapeltiin. Näistä ajoista\nja oloista kertoi mulle vanha rouva Killinen, joka miehensä Matin\nja muutamien muitten vakavahenkisten silloosten suomalaasten kans\nperustivat Kasvi-raittiusseuran siivollisemman elämän aikaansaamiseksi\nsuomalaasten kesken. Siihen liittyikin paljon suomalaasia, saatiin\nseuralle suuri kokoustalo hyvältä paikalta ja Kasvi-seuran toiminta on\naikoonaan ollu Fairportin suomalaasrientojen keskuksena.\n\nKasvi-seuran juhlasali oli nytkin tupaten täynnä vakavamielistä väkeä.\nAlkajaasiksi veisattiin virsi ja papin rouva piti kauniin rukouksen\nSuomen puolesta. Minä kerroin isänmaamme tapauksista ja oloista sotien\naikana ja kiitin kaikkia siitä suuresta avusta, mitä fairporttilaaset\novat tehneet Suomen hyväksi.\n\nMyllykoski näytti kelluansa, jotta horiop!\n\nTäytyi kesken lähtiä juhlista, »hautaantoimittaja» Potti orotti\nfrouvansa kans isos kaarassansa, jolla lährettihin lennättämhän\nClevelandin miljoonakaupunkia kohre. Laihialta lähteneellä\nkonsuli Kalle Potilla on neljä poikaa, joista kolmella on omat\nhautaustoimistonsa Fairportis, Astabulas ja Detroitis. Neljännen ja\nnuorimman tapasin Detroitis Historiallisen seuran päivällisillä. Hän\nkertoi olleensa sotilaana pari vuotta Filippiineillä ja ensimmäisenä\nja ainoona suomalaasena suorittaneensa maisteritutkinnon Honolulun\nyliopistos.\n\nLaskettelimme siis Fairportista Erien tasaisia, kauniita\nviljelysseutuja Clevelandia kohti. Tämä väli on parikymmentä mailia ja\nyhtämittaista puutarhaseutua. Sielä on vieri vieres suuria »nurseryta»,\npuutarhoja ja isoja lasiseinäisiä kasvihuoneita, joiren porteilla\nkomeili suuria nimikilpiä, joissa seisoi: nursery.\n\nIhmettelin sitä, että kun sana nurce (nörs) tarkoittaa\nsairaanhoitajatarta, niin kasvatethanko niitä täälä kukkapurkiis?\n\nMister Potin pulska frouva, jok' on saksalaasta syntyä mutta puhuu\nselvää Laihian kieltä, nauroo katkeraksensa, mutta valisti mua\nmuukalaasta jotta:\n\n— Joo joo, mutta nörseri merkittöö myös klasihuonesta, johna\nkasvatethan kaikellaasia kukanplanttuja eikä flikkoja.\n\n\n\n\nCLEVELAND\n\n\nEnnen Clevelandia on Erie-järven rannalla tavattoman laaja\nEuclid-niminen huvipuisto, lukuisia avonaisia puistoravintoloita\nja suljettuja klubihuoneistoja, jokka on yötä päivää auki\nautohuvimatkailijoota varten.\n\nIlta jo hämärti kun tultiin suuren Clevelantin esikaupunkeihin ja sen\npitkille pilarien päälle rakennetuille leveille silloille, jois on\nseittemänkin ajoraidetta vierekkäin. Clevelanti jää vieraalle mieleen\njuuri noiren monien pitkien ja korkeitten siltojensa takia, jotka\nristeilevät sen parin joen ja matalien saarten yli. Kaupungin keskusta\non korkiaa, mahtavaa pytinkiä; keskusasema ja postin talo kerrassa\nuhkeita piikkejä.\n\nClevelandissa arvelivat asuvan n. 2 000 suomalaasta. Ne työskentelevät\nkaikilla aloilla kaupungin monis suuris metallitehtais, konttoreis,\nkirvesmiehinä, käsityöläisinä, laivois ja satamis. Se on laaja ja\nmonisokkeloinen kaupunki, niin etteivät kyytimieheni tahtoneet\nlöytääkkää kyrölääsen Matti Kallion talolle, johna päivällinen ja\nsauna orotti ennen iltamaa. Tämä Matti on kirvesmies ja fiinin työn\nnikkari, käsityönopettaja jo Suomesta lähties. Kun sillä täälä\nnyt on kaikellaaset hienon työn koneet ja laitteet verstaassansa\nkellarihuonehes, niin se näyttää tekevän vaikka mitä puusta ja\nmetallista. Maalaa ja korjaa öljytaulujakin. Sillä oli pöyrällänsä\nniin siroja puuleikkaus- ja upotustöitä, kauniita lippaita ja\nlehtitelineitä, että hattua nostin. Se käärii taaloja sillä, että se\nrakentaa aina vain uusia haussia ja myy sitte, kun uuren valmihiksi\nsaa. Välillä käy ansiotöiskin ja siinä sivulla pykää ittellensä aina\nuusia taloja. Eikä hosumalla mitään tavallisia haussia, vaan aina\nviimeestä muotia ja uusia parannuksia. Tämäkin taloo oli vasta hiljan\nvalmistunu ja oli niin hyvin tehty, huonesijoittelu käytännöllinen,\nkeittiös emännälle kaikki kaapit, tiskipenkit, hyllyt, sähköt ja\nkaasut, että mitä ikinä Amerikas uutta ja erinomaista emännille\nkeksithän, siin' oli. Kaikki oli uutta, puhrasta, kirkkais iloisis\nfäriis kuin nukkekaapis. Sähkö-jääkaapit ja pesukoneet tietysti,\njokka on kutakuinkin jokaises Amerikan suomalaases kaupunkilaases\ntyöläisperhees.\n\nKyllä se on hyvä keksintö tuo peismentti eli kellarikerros Amerikan\nsuomalaastenkin omakotitalois. Meilläkin sitä jo on ruvettu laittamhan.\nAmerikas se on koko kivijalan suuruinen huone, johka sisältä menöö\nportaat alas. Sielä on hiili- tai öljy-»hiiteri» (lämmityslaite),\nvarasto, isännän työverstas ja hyvin paljolta oma pieni suomalaanen\nsauna. Kalliollakin oli oikee mestarismiehen rakentama nätti\nkiuassauna, jota lämmitettiin seinän takaa kellarista; narusta\nlauteelta vain nykäästä, niin tirahutti makian löylyn. Matti pesi\nselkääni ku sarvihöylällä vetään, ja kylmä piiriklasi päälle, n'otta\nkyllä se maistui ja muistuu vieläkin hyvältä.\n\nIllalla sitte haalille, jok' oli tungokseen asti väkiä täynnä.\nEsittelijänä toimi Iisakki Lehtimäki, kova Suomen mies, joka sielä on\npaljo hommannu Suomen avun ja poliittisestikin Suomen hyväksi. Hän\non kaupungin vanhoja asukkaita ja huomattu mies, joka järjesti soran\naikana Suomen ministeri Procopélle Clevelandin herraan ja rahamiesten\nkutsut ja suuret juhlapäivälliset, joita vieläkin muistellaan.\n\nTuli sinne mua haastattelemahan suuren toiskielisen lehren toimittaja\nja valokuvaajakin, mutta kun mun piti mennä kesken kaiken lavalle\npuhumahan, niin se istuu orottamhan, ja kun ei se mun pitkästä\npuheestani mitään ymmärtäny, niin se nukkui, niin kuin ammattiveli\nainakin, joll' on hyvä omatunto. Heräs kumminkin heti kun lopetin, niin\nettä sai se kuitenkin sen »intervjuunsa», käteltihin ja tykättihin,\nett' oli oikee hauska tavata.\n\nClevelandis tapasin Erkki Karin, sen miehen, jonka hommasta Kuortaneen\ninvaliitikorille se »Ohion suomalaisten» suuri lahja-auto saatihin\näntihin. Asian alku on se, että mister Karin sisar, rouva Kurikka\nSeinäjoelta, Kuortaneen invaliitikorin johtokunnan jäsen, kirjootti\ntälle veljellensä, kuinka välttämätä koti tarvittis omaa autua tavarain\nja invaliitien kuljetukseen asemalle, lääkärille, kirkkoon jne. omiin\ntarpeisiinsa, jotta voisikko sä rakas Erkki auttaa meitä?\n\nErkki rupes yrittämhän, mutta siinä oli monet vastukset. Punaaselta\npuolelta tehtiin vastaan mitä voitiin. Ja kun sielä vieläkin vihapuhet\noli käynnis, että »herrat ja fiinit frouvat sillä sielä Kuurtanehella\nnyt vain ajeloovat humureisujansa eikä invaliirit saa nähräkkään», niin\ntein selvää Kuurtanehen invaliitikorista, että se ei saa apua eres\nvaltioltakaan, vaan aivan keräämällä ja kerjäämällä oman maakunnan väki\nsitä pitää yllä niille meirän maakunnan omille invaliitiille, jokk'\nei pääse valtion ja Invaliitiliiton ylläpitämiin hoitoloihin. Esitin\nsamalla Kuurtaneen korin johtokunnan perähäni lähettämän lämpimän\nkiitoskirjelmän kaikille Ohion suomalaasille, jokka tuon suuren,\ntositarpeeseen ja käyttöön tulleen auton Kuurtaneen raajarikkoisille\ninvaliiteille aikaansaivat.\n\nVoin nyt kertoa enempikin tuosta lahjasta. Siinä oli vain muutamia\nmiehiä ja naisia, jotka sitkeästi ponnistellen saivat kootuksi toista\ntuhatta taalaa, minkä se maksoi. Saatei 1,000 taalan kokoonsaanti\nkeräyksellä sielä Amerikois mikään helppo asia oo niin kuin Suomes\nluullahan. Vasta seurakunta sai luvan arpajaisten toimeen panoon.\nPastori Rautiainen ja mr Kivistö tekivät hyvää ja paljon työtä sen\neteen. Keräyslistoilla, joita levitettiin ympäri Ohiota, saatiin vain\nn. 150 $. »Toiskielisiltä» kokoontui lahjoituksia 800 $. Ja Seinäjoelta\nrouva Kurikka lähetti paljon visakantisia vieraskirjoja, visatöitä,\nkorulippaita ym., joita Erkki Kari sielä kuukausimäärin yritti myirä\nauton ostoa varten — kommunustien väittäes, että hän muka vain omaksi\nhyväkseen niitä möi. Sellaasta rähinää siel' oli ollu. Mutta sitä\nsuurempi kiitos ja kunnia Erkki Karille ja kaikille niille, jotka\nvaivoista ja vastuksista huolimatta ajoovat tämän hyväntyön läpi.\n\nClevelandis asustaa paljon suomalaasia. Niin paljo Ohion valtios\non suomalaasia, jotta John E. Suntala toi mulle lahjaksi 1938\njulkaasemansa 122-sivuusen Ohion valtion suomalaasten osoite- ja\npuhelinluettelonkin. Samoin ilmestyy Amerikas vuosittain »Suur-Chicagon\nsuomalaisten vuosikirja», johna on Chicagon ja sen lähikaupunkien\nsuomalaasten osootteita ja puhelinnumerot. Matkamiehestä tuntui torella\nmukavalta kattella suomalaasta puhelinluetteloa ja osooteskirjaa sielä\ntoiskielisen miljoonakaupungin hälinäs: samoja nimiä oli sivukaupalla\nkuin täälä meirän Etelä-Pohjanmaan maaseutupuhelinluettelos.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTutustuin Kliivlannin suomalaasiinkin. Erkki Kari on toimes vanhan\nmonimiljunääri, 80-vuotisen leskirouvan, suuren puiston keskellä\nsijaattevas juhlallises herraskartanotyylises rakennukses Erien-järven\nrannalla. Isäntä oli ollu rikas laivakonttorin omistaja, koti sen\nmukainen, paljo huoneita, seinät täynnä kauniita, kalliita tauluja,\nvanhoja huonekaluja, porsliinia ja hopeita. Mummun hovimestarina, talon\nhoitajana ja uskottuna on Kari toiminu jo 20 v. ja hänen rouvansa\nyliemäntänä. Heillä on samas taloos viiren huoneen loistohuoneisto,\nrunsas palkka, kaikki taloon puolesta vapaata, oma autokin käytettävis.\nMummu vanhuurestansa huolimata matkusteloo paljon; viettää kuukausia\nmillä puolen maailmaa sattuu, niin että Karit asuvat paljolta yksikseen\nkoko taloos.\n\nMusiikkiprofessori Väinö Mäki tarjoutuu näyttämään mulle kaupunkia.\nHän on Amerikas syntyny 1901, mutta vanhemmat ovat eteläpohjalaasia.\nIsä Ville Ahomäki on Kauhavalta Kantolan kylästä, tullu maahan 1889,\nja äitee Alahärmän Laiturin kylästä. Lapsia oli 16, niistä Väinö\nArmas kolmastoista. Hän on poikasesta antautunu musiikkialalle,\nopiskellu Clevelannis, jatkanu Pariisis ja Berliinin musiikkiakatemias\n1929, josta on saanu professorin diploomin. Hän on säveltäny\norkesteri-sinfonioita, kantaatteja, pianokappaleita, lauluja kuoroille,\nkuorojen johtajana ja säestäjänä. Vaimo Vivian, o.s. Kuusela, on\nsynt. Kauhajoen Hyypän kyläs. — V. 1929 kävivät Mäet Suomes kattomas\nKauhajokia, Ylistaroa ja Härmää sekä tervehtimäs prof. Klemettiä\nKuurtanehella.\n\nNimensä hän kirjoittaa amerikaksi Väinö Mackey, puhuu puhrasta Suomen\nkirjakieltä ja seuraa tarkoin Suomen asioita ja kaunokirjallisuutta.\n\nClevelanti on paitti suuri teollisuuskaupunki, myös hieno yliopisto-\nja tairekaupunki. Tairemuseot, konserttiauditooriot sijaattevat\nkauniitten puistojen ja keinolampien keskellä. — Meirän Messuhalli on\ntulitikkuloora niihin verraten.\n\nIltapäivällä lennätti Kari mun pieneen Burtonin kylään 30 mailia\netelään Clevelannista. — Burton on vanhimpia suomalaasten asuinpaikkoja\nOhion valtios. Vanhukset sielä sanoivat, että 75 vuotta sitten täällä\nasui paljo suomalaasia, mutta kaikki kaivokset ja tehrastyö on sielä\nloppunu. Suomalaasia sieltä on lähtenyt Ashtabulaan, Fairporttiin ym.\nErien rantaseuruulle, johna silloon aikoo rautamullan purkamistyöt\nsatamis. Nyt on Burton kuollu kylä, josta nuoret lähtevät työansioon\nmuualle. Parikymmentä vanhaa suomalaasperhettä elää vielä farmareina.\nKirkkona ja kokoushuoneena käytetään pientä Raittiustaloa, perustettu\n1898. Rikhart Pollari, Ylistarosta on Burtonin suurin suomalaanen\nfarmari. Hän lämmitti haalin kamiinaa, mutta turkit päällä sielä\nistuttihin. Taisi olla kolmisenkymmentä henkiä koolla, mutta sitä\nkotoosempaa oli juttelu, kun ne oli järjestänsä Kyröönmaasta kotoosin.\n\nAatteenmiehenä Burtonis toimii ensimmääsenä pitkä riuskia Iisakki\nHyyppä, jo seittemänkymmentä täyttäny ikämies Ylistaron Heikkoolasta.\nHän on innokas ja kiivas vanhan Suomen mies, hommannu paljo sotien\naikana avustusta Suomeen myös toiskielisiltä. Jälkisoran aikana, kun\nAmerikka oli Neuvostoliiton puolella ja kantoi työläisiltäkin palkasta\nerikoistuloveroa, jonka sanottihin menevän Venäjän sota-avustuksiin,\nIisakki Hyyppä, joka työskenteli kirvesmiehenä Clevelannis, lopetti\nsilloo sen työn kokonansa, jotta hän ei anna senttiäkään Venäjän\nhyväksi. — Ja lähti maaseurulle farmitöihin.\n\n— Kun munkin olis palkastani pitäny antaa niille toistakymmentä taalaa,\nsaratteli tämä kova Suomen mies.\n\nVanhin tuffa koirannahkaturkis ja kovasti renttaa körmystettynä\npäällä sielä oli 78-vuotias ukko Matson, Amerikan nimeltä, mutta omaa\nsukua Seppälä Isoonjoen kirkolta. Hän oli olemukseltaan, puvultaan\nja puheeltaan niin ehta suomalaanen äijänmuhkura kun ei ikänä olis\nAmerikkaa nähnykkään, vaikka on punnastanu sielä farmillaan kai 60\nvuotta. Kun kysyyn siltä, tuntiko se Niko Talvitietä, Isoonjoen\nkeisaria, niin se sanoo jotta:\n\n— Sen isän, vanhan Talvitien, mä tunnin hyvinkin, ja olihan se Nikokin\njo sellaanen poikanen.\n\nSille Seppälälle oli sukulaaset lährettänehet alpuumin »Etelä-Pohjanmaa\nkuvis».\n\n— No siinähän oli paljo kuvia Isojoeltakin, sanoon mä. —\nKirkonkylästäkin isoo näkymä. Tunnittako enää taloja ja paikkoja?\n\n— Kartelin mä sitä, mutta niin oli muuttunu sekin, ettei muuta ollu\nenää tuttua kun — maantien mutka.\n\nIstuun sielä iltaa Knuuttilan vanhusten luona niin kun käymääsillä\näitimuarin työnä ennen Mäki-Taipalehella; muari paistoo plättyjä,\nkananmunia ja kaffia päälle.\n\nMonis suomalaasis pikku farmiis, vähä kaukempana tiestä, eletähän\nAmerikois vielä yhtä alkuperääsesti, ilman sähkyä, kaffelia ja\npesukonetta kuin Suomenkin syränmailla. Syörähän kuori-pärinöötä\nja joskus äitee keittää kaljavelliäkin. — Hyysikkäkin on tunkion\nrannalla niin kun pruukathan. Huonehet on hataria ja kylmiä\ntalvella eikä vinttikamaris, jos sellaanen on vierahia varten, oo\nminkäänlaasta lämmityslaitosta. Mutta Amerikas käytethän enklantilaasta\nsänkykamarikonstia. Sängys on paljo peitteitä ja niiren alle\njalkoopäähän tälläthän isoo pullo kuumaa vettä, joka lämmittää ja jota\nvastahan saa jalkojansa ponnistaa. Kyllä sillä konstilla hyvin yönsä\nnukkuu talvella aivan kylmäskin huonehes.\n\nKertoilin heille, kuinka mailma on muuttunu Kyrööskin siitä kun he\nlähtivät, jotta Kyrööskin syörähän oman pellon nisua ja omenoita sielä\nkasvaa.\n\n— Silloo kun tuli sota, niin kyllä me Burttonin suomalaaset olimma\nlujilla täälä yhren 75 vuoren vanhan äijän kans, ennen kun saimma sen\nhengille, kertoo isäntä. — Kun silloon yht'äkkiää poliisit vaatii,\nettä kaikilla ihmisillä pitää olla papinkirjat. — Eikä sillä äijällä\nollu minkäänlaasta paperia eikä se tienny ittekkää, koska se oikee oli\nsyntyny. Eikä se ollu kuulumi mihkää seurakuntahan. Eläny oli vai täälä\ntoisten ihmisten joukos. Poliisit sitä haki ja kuljetti »kuurthausis»\n(Courthouse = maistraatis), tutkiivat ja kovistelivat, jotta mikä on\ntämä mies. Meitä suomalaasia sielä hyppöötettihin ja vannotettihin,\neikä me osannu muuta sanua, kun jotta kyllä se täälä on eläny ja ollu\nniin kauan kun me muistamma, ja Jussiksi sitä on aina sanottu. —\nLopuksi herrat suuttuu siihen niin, että ne hakivat jonkin papin, joka\nkastaa truiskahutti sen ja antoo toristuksen käthen, jotta sekin pääsi\nhengille toisten joukkoon.\n\n       *       *       *       *       *\n\nBurtonista lähti mua kyyttimähän pitkän matkaa Warrenin kautta\nGirardiin maalari Iisakki Maijala misiksensä kans. Maijala on\nAmerikas syntyny, mutta isä on Ylistaron Kylänpäästä. — Mrs. Maijala\nkertoo tullehensa 4-vuotiaana äiteensä kans Teuvan Panttilasta\nisän työ Amerikkaan. Hän sanoi, että muistaa lähröstänsä sen, kun\npaappa antoo hänelle matkaevähäksi nisuäijän, joll'oli rusinoosta\nsilmät. Mr Maijala, tuos 40 v. ikääne mies puhuu puhrasta Kyröönmaan\nmurretta, vaikka muutoon onkin täys-jenkki, enkliskasta, kun on sielä\nkoulut käyny. Lujas istuu ihmises se oikia äireenkieli, jota on\nlapsena kotona, sielä vieraallakin maalla puhuttu. Hänellä oli mun\njuttukirjojani ja sanoo, että hän on pruukannu esittää niitä Burtonin\nhaalilla, »kun me oomma sielä melkee kaikki kyrölääsiä». — Mutta\nkerran, »siihen aikhan kun haalilla kovasti riireltihin», hän kertoi,\nmä luin sen sun juttus, kun kaks isäntää tunkiolla tappelivat, se\n»kukoot tappeli» — ja meinasin saara selkähäni. Ja oisin saanukki,\nmutta kerkesin livistämhän pihalle. Äijät kyräsivät toisillensa\npuolue-asiasta ja rupesivat sanomhan, että mä sillä kertomuksella\ntarkootin ja pilkkasin heitä! — Vaikka mä koitin sanua, että se on\nJaakoon juttu, niin ähkyyvät vain, että itte oot sen kirjoottanu! — Ja\nolsivat lyönehet, jos en keriinny alta pois.\n\nOhion valtio on Yhrysvaltaan yks tiheimmin asutuja, ja tuottoosin\nteollisuus- ja maanviljelysalue. Asukkaita on n. 7 milj. Sen maaperästä\nnousoo hiiltä, öljyä, rautaa, posliinisavia, kaasua ym. Maa on\nherelmällistä ja monipuolisesti viljeltyä. Maasto on vaihtelevasti\nkumpuilevaa, monien laivakululle sopien jokien, runsaitten rautateitten\nja hyvien autoteiren läpi risteilemä. Siel’ on paljon suuria ja pieniä\nmetallitehtaita, avonaasia hiilikaivoksia ja farmarien pelloollakin\nseisovia yksinkertaasia naftan pumppauslaitteita, omaa tarvesta ja vähä\nmyintiäkin varten.\n\nSielä on suuria rautateollisuuskeskuksia, niitä »pelti- ja\nlankamyllyjä», jois on suuri joukko suomalaasia 60—70 vuotta\ntyöskennelty. Ennen se rautapeltin ja rautalangan valmistus tapahtui\ntehtais torella mieskohtaisesti »vetämällä». Miehet »valssasivat» ja\n»vetivät» katto- ym. rautalevyjä irrallisina levyinä ja lankaa kuin\nsiimaa, mutta nykyisin juoksee rautapelti koneesta yhtämittaisena kuin\npaperikoneista sanomalehtipaperi rullalle.\n\nErikoisesti on savi ja posliiniteollisuus suurta Ohion ja Pennsylvanian\nvaltiois. Sielä näkee tien varras pieniä yksityysiä »kruukmaakareita»\nja taiteellisia posliinin polttajia, joilla tupansa eres telineillä\non myytävänä satoja posliininukkeja, eläimen kuvia ym. taiteellista\nkruusitavaraa.\n\nAmerikas näytti nyt olevan muoti kodin koristamiseksi sellaanen, että\npieniä posliinikuvia oli kaikki kaapit ja ikkunalautat täynnä. Toisis\npaikoos näin ikkunois kakskin lasista poikkilautaa päällekkäin täynnä\nukkoja ja akkoja, koiria, kissin, kauriin ja elefantin kuvia. Samaa\nkuvaa piti olla sarjoottain, sentin korkuusesta ylöspäin. Lisäksi\nkippoa ja kuppia, posliinikenkää, hattua, rasiaa, vaasia, fingerporin\nkokoosia kaffikuppia ja kokonaasia pöytäkalustoja.\n\nKäsin maalattuja tauluja harvoon näki kodeis. Kauniita painotöitä\nsitä enemmän. Reklaamikuvitus ja väripainotyö on Amerikas yliveto\nkaikesta mitä on mailmas nähty, saksalaasestakin, jokka olivat Euroopan\nmestareita sillä alalla ennen hävitystä. Varsinkin reklaamipuoli on\nAmerikas torella tairetta.\n\nMaijalat paiskasivat mun vain Girardiin, 10,000:n kaupunkikin, johna\nillalla oli puhetilaasuus. Leskifrouva Emma Pollarin haussiin heittivät\nkuin paketin ainakin.\n\nAivan Girardin lähellä on Youngstown (Iungstoun)-niminen suuri\nterästeollisuuskaupunki ja alue, niin että sielä asuu lähistöillä paljo\nsuomalaasia, joiren kokouspaikka on Girard. Se on vanhaa suomalaasta\nasutusta ja niill' on ollu paljokin yhteesiä harrastuksia sielä ennen,\nmutta vanhat vaipuu ja nuoripolvi on liikkuvaa, niin että yhtehen heitä\nvetää enää vai vähäänen seurakuntaelämä ja vanha vaipuva raittiusseura.\nSielä onkin entisiltä ajoilta kookas ja hyväs kunnos oleva ev.luth.\nkirkko. Erikoisuutena kertoivat miehet, että suomalaasten joukos ei\nniillä seuruulla oo juuri nimeksikään kommunisteja.\n\nIllanvietos toimi mr Penttala esittelijänä ja hän kertoi, että ihmisiä\noli tullu läheltä ja kaukaa ettei niin paljo oo koskaan ennen sielä\nnähty.\n\nGirardista vei töysäläänen Kleemo(la) mun New Castleen, jok'on 50\n000 asukkaan kaupunki Pennsylvanian valtios. — Tämä hiljaane kovan\ntyön runtelema Kleemo kertoo elämäntarinansa, joka on mones suhtees\ntyypillinen vanhan polven Amerikan suomalaasille, »ooltaimareille» eli\nuranuurtajille, niin kuin ensimmäisiä tulijoota sielä sanotaan. Hän\noli lähteny Töysästä 15 v. vanhana, ei ollu keriinny rippikouluakaan\nkäyrä, kun tuli tänne ja joutui heti raskaaseen työhön rautamyllys\nja kaivoksis. Kieltä hän ei osannu vieläkään kuin joitakin aivan\nvälttämättömimpiä sanoja. Siihen aikahan tehtiin pitkiä työpäiviä,\npuskettihin yötä päivääkin, sunnuntaisinkin. Ja kerran koko viikonkin\nhän oli työskennelty aivan sekapäiseksi uupuneena, »että vain tienaas».\nOli kilvoottelu työstä ja työpaikasta, iloottihin, »että saatkin olla\ntyös», hän kertoi.\n\nMeni sitte naimisiin, puski ylivoimiensa töitä saaraksensa oman\nasuintalon ittellensä. Vuosia kului, on elättäny ja kasvattanu\n10 lasta. Työtä ja vaivaa on elämä ollu. On nyt toki sen verran\nvarallisuutta saanu, että kun eläkettä saa, niin toimehen tullahan,\nmutta terveys on menny. — 12 vuotta hän on jo ollu töistä pois, syrän\non huono ja verisuonten kalkkeutumista potee.\n\n— 40 vuotta oon asunu täs omas haussisani, kulkenu tätä samaa katua,\naamulla töihin ja illalla takaasi vierahien ihmisten joukos. Niit' on\nnäis naapuritalois asunu paljo ihmisiä, tullu ja menny mun aikanani,\nmutta en oo tullu tutuksi kenenkään toiskielisen kans enkä puhunu, hän\nsanoi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNew Castle on aika vilkas tieristeys, teollisuus- ja kauppapaikka.\nSinne on pesiytyny keskisuomalaasia varsinkin Saarijärveltä. Minut\nmajootettihin kauppias Taavetti Suosion luo. Sillä on aika suuri\n»groseri-stoori», ruoka- ja sekatavarakauppa. Käytin iltapäivän\nkattellakseni sitäkin hommaa. Ruokatavara, saa sanoa, on kaikki\nvalmiiksi pakatuis kauniis peltipurkiis tai pahvikoteloos niin kuin\njauhot, ryynit, kaffit ja sokerit. Samoin ruokaleivät ja kaikki\nnisutavara, pullat, korput ja piparkakut on sellofaanikäärees. Perunat,\nkaalit, porkkanat myyrään puntarilla paljaina. Lihan myyntiä kaupas\nhoitaa eri mies valkooses takis ja lakis. Liha ruhoista palotaan\nvalmiiksi sellofaanipaperiin käärityiksi palasiksi klasikaappihin,\nmutta jääkaapis säilytettävistä ruhoista sahataan tai hakataan\nsellaasia paistia kuin kukin haluaa. Tavarat lähretetään myös ostajalle\nilmaiseksi kotia, jos haluaa. Voi myöskin telefoonilla tilata.\nAmerikkalaanen ruokatavarakauppa pyrkii olemaan niin hyvin varustettu,\nettä emännät saavat sieltä yhrestä paikasta yleensä kaikkea mitä\nkotioloos tarvithan. Hyvillä kauppiailla on ympäristönsä ostajapiirinä,\njota ne palveloovat huomaavasti kaikella tavalla. Vastakirja ja\nvelkakauppakin näytti olevan käytännös.\n\nRuokatavara on aina tuoretta ja hyvää laatua. Siitä pitää huolen\ntukkukauppias eikä vähittäiskauppiaalla oo mitään riskiä vanhentuvasta\ntai huonosta laarusta. Tukkukaupan valmiis jauho-, ryyni- ym.\npakkauksia on liikkeen salaiset aikamerkit, samoin leipomon leipä- ja\nnisupaketeis. Tukkuliikkeen mies käy päivittäinkin vähittäiskaupas,\ntarkastaa heirän tavaransa laariin, arvioi parin päivän menekin, tuo\nuutta tavaraa kauppaan hyllylle ja ottaa vanhentuneen, kuivaneet\nleivonnaisetkin pois, niin ettei kauppias voi eikä saa myyrä tunnetun\nja tavaralaarustaan ylpiän toiminimen huonontunutta tavaraa!\n\nVähittäiskauppias on siis ilman riskiä, tukkukauppiaan tavaranjakelija\neli »dealer» niin kuin vähittäismyyjää nimitetäänkin. Vähittäiskaupas\non voittomarginaali 15—18 %. Kustannukset n. 12 %, joten puhras voitto\non siinä 5 %. — Pankit maksaa talletustililtä 1/2 % ensimmäiseltä\n1,000 taalalta. Sen ylimenevältä talletukselta — ei mitään korkoa.\nMutta ottavat 6 % korkoa lainasta. Lainan ottajia on vähä. Juoksevalta\ntililtä ei pankit maksa mitään korkoa. Pankit sanoo, että ne tekevät\npalveluksen käyttäjilleen sillä, että hyväntahtoisesti ottavat\nsäilytettäväkseen asiakkaittensa liikoja rahoja. Hyvin pitkäaikaisille\nsäästösijoituksille, jotka varat pankit sijoittavat kiinnelainoihin, ne\nmaksavat 2—2 1/2 % korkoa. Sellaisista määräajaksi irtisanomattomista\nsäästöistä saa säästöönpanija ulos kuukaures vain 10—20 taalaa.\nOmakotilainoja, kiinnitystä ja säännöllisiä koronmaksuehtoja vastaan\nerikoispankit tukkivat lainaa 1—2 % korolla. — Liikaa löysää rahaa on,\nmutta sillä tienaa Amerikas heikosti.\n\nRuokatavaramyynnis on pikkulasten valmiin purkkiruuan kauppa suurin\npäivittäinen kassatulo. Amerikas on vauvan ruoka siirtyny kokonaan\ntehtahis valmistettuihin ja puorista ostettaviin paffitölkkeihin.\nÄireenmaitua ei Amerikan missiillä taira juuri ollakaan, n'otta\ntutista aikaan vauvoolle syötethän lääkärien tutkimia, suurten\nlapsenruokatehtaitten valmistamia »sörseleitä». Siin' on hienoa jauhoa,\nherelmiä, munaa, hienonnettua kalaa, vihannesta, lihaa ja kaikenmailman\nöljyt ja sotkut — ijän ja purkin mukaan, ettei muuta kun lykätä\ntruuttuhun vaan, kovasti tervehellistä, hyvää ja ravittevaa. Riittävä\nsanottihin vauvan purkkiruuan olevan. Mutta kovasti päässilmääsiksi ne\njenkkien kakarat näyttivät mun mielestäni siitä tulevan. Yksinomaan\npurkkiruokaa sielä syötetään vauvoolle siihen asti, kunnes ne rupiaa\nsyömään pöyräs sitä mitä muutkin. Tämä vauvan koko elatus puarista\ntuloo maksanahan 250 taalaa, ettäs tierättä senkin.\n\nKauppias Suosion velii Arvi Suosio on kaivosinsinööri, joka\ntyöskenneltyään aluksi yhtiööllä osti yli 20 vuotta sitten lähellä New\nCastlea oman kivihiilimäjen ja runnaa nyt omaa pientä »kolimainia».\nKävin sitäkin kattomas. Hän kertoi, että Amerikas on ylituotantoa\ninsinööreistä ja teknikoista kaikilla aloilla. On paljo teknillisiä\nopistoja, joista valmistuu laumoittain insinöörejä. Tungos on suuri\nja palkat saattaa olla huonompia kuin työmiehillä, »mustan» (raskaan)\ntyöntekijöillä. Siksi saattaa insnööri heittää herranvirkansa ja\ntarttua lapiohon ansaitaksensa paremmin.\n\nSen takia tämä Arvikin laittoo ittellensä pienen oman kolikaivannon.\nOn rakentanu hauskan asuntotaloon, nostaa hiiliä vai muutaman\nmiehen voimalla ja myy kuormittaan suoraan kuluttajille ympäristöön\n— ja voi hyvin. Sillä oli oma näppärä keksintö asuntonsa\nkeskuslämmityskamiinas. Kolista tuloo paljo tuhkaa arinan alle. Se on\nrakentanu korkkiruuvikierteisen aksilan vinoon arinan alle, niin että\npalaes tuhka tippuu tälle sähköllä pyörivälle aksilalle, joka sitä\nmukaa siirtää tuhkan uloos kamiinan viereiseen rautaasehen laatikkoon.\nArvi Suosion poika lukoo silmälääkäriksi Chicagon yliopistos ja oli\nollu kovasti ihmeissänsä kun sielä kuulu silmäprofessori W.B. Simukka\noli ruvennu puhumaan hänelle suomia ja sanonu, että hän kans on\nsuomalaanen, farmarin poika.\n\nNew Castlista puheen ollen on mainittava suomalaanen suururakoottija\nMatti Leivo Saarijärveltä ja hänen menestyneet jälkelääsensä\nosootuksena siitä, kuinka monet suomalaaset ovat sielä kouluttaneet\nlapsensa pitkälle: yks poika on arkitehti, toinen Garnegien yliopistos,\nkolmas opettajana Suomi-opistos, neljäs opettajana New Castlen\nkorkeakoulus ja kaks tytärtä kansakoulunopettajina.\n\nYlistarosta lähteneen Laurellin poikia on monta kaivosalalla, yks\non pääinsinöörinä; Erkki on mailman suurimman avokolikaivoksen\n»supitenttina». Illinoisis on kaks poikaa Dukoi-kaivokses foormannina,\nyks pankin kasöörinä ja kaks flikkaa opettajina.\n\nKerronpahan opetukseksi senkin, että sielä Suosion puoris hääräs\nmyyjänä hänen sisarensa, jok' oli tullu syksyllä 1946 Saarijärven\nLannevereltä Amerikkahan takaasi, kun se on ollut sielä ennenkin ja\noli maan kansalaanen — ettei menetä Amerikan kansalaasoikeuksiansa\nniin ku Amerikka oli julistanu. Oli tullu Suomes käymähän, menny\ntäälä naimisihin, jotta sillä on nyt mies ja lapset täälä. Se oli\nmenannu uuristaa vai paperinsa ja tulla takaasi. Mutta ei saanukkaa\ntakaasimatkalupaa. Pitää olla vähintäin 2 v. sielä, kun aijat on niin\nlevottomat. Olivat sanonehet, jotta jos mailmas rähinöötä sattuu, niin\nAmerikalla on ulkopuolella olevista kansalaasistansa niin paljo vaivaa\nja kustannuksia.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNew Castlestä ajoon Pitsburgin parin miljoonan »savukaupungin» läpi\nvanhan polven suomalaasten pesäpaikkahan Monesseniin Pa. Tuo lyhennys\nPa tarkoottaa, että Monessenin 20,000:n kaupunki on Pennsylvanian\nvaltios.\n\nMutta esti joku sana Pittsburgista. Se on Amerikan rauta- ja\nterästeollisuuren suurin keskus. Se tuottaa n. 1/4 koko Amerikan\nmetalliteollisuuresta. Sielä on Carnegie »teräsmiehen» päätehtaat,\nopistot ja maailman kirjasto. Sielä on se mailman nimi »Westinghouse\nWorks», jonka vetureita meiränkin rautateillä liikkuu. Se on savuunen,\nnokinen ja likaanen kaupunki kahren leviän joen risteyskohras,\nkapias vuorten välises laakson pohjas, n'otta ihmisten asumuksia on\npäälletysten vuorten kupees kun pääskyysen pesiä. Oikee hassu kaupunki,\nniin että nokehen naama tuloo kuin läpi ajaa. Joen poikki ja suurten\ntehtaitten yli vie korkia pitkä rautaanen kaarisilta, jota sanothan\n»itsemurhaajien sillaksi» sitä varte, että pruukaavat kuulemma koitella\nkallonsa kestävyyttä hyppimällä sieltä alha.\n\nPitsburgista on syntyny sellaane mailman suurin konepaja sen tähren,\nettä ne vuoret sen ympärillä ovat kaikki mailman parasta kivihiiltä.\nJa sitä on vaikka kuinka paljo. Juuri rautateollisuuteen tarvittavan\nerinomaisen kivihiilensä takia kannattaa kuljettaa laivoolla\nsatojen mailien päästä Minnesotasta rautamulta Erien-järven pieniin\nrantakaupunkeihin Ashtabulaan, Fairportiin, Erieen ja Conneautiin ja\nsatamista sitä varten rakennetuilla rautateillä Pittsburgiin. Takaasin\nvierähän vaunut täynnä kivihiiltä.\n\nOli se niin kumpuulevaa maastoa, kolivuorten kupeita ja jokien\näkkivääriä mutkia, että ihme oli, että lopuksi torella pääsimmä ja\nlöysimmä sinne Monesseniin. Ja itte se Monessenin pikkukaupunkikin oli\nniin jyrkän mäjen rintees, että katu toisensa päällä. Poikkikatuja piti\nnousta toisin paikoin puuportaita ylös ku flikkaan vinttiskamarihin.\nSai syljeskellä vai, jos osas, alapuolella olevan naapurihaussin\ntornihin, n'otta sieltä vasta komjat näköalat oli laaksos virtaavahan\nlevjähän jokehen.\n\nMonessenis oli ennen vanhaan Amerikan suurimmat »peltimyllyt»,\nrautapellitehtaat, jois työskenteli monta tuhatta suomalaasta, pääasias\neteläpohjalaasia Kyröön mailta. Mutta nyt se on hiljaanen paikka,\nvanhukset enää jäljellä. Viiskolmatta vuotta sitten, kun sielä pyörii\nkolme suurta peltimyllyä, oli niis töis 20 000 työmiestä. Siihen\naikaan sielä oli suomalaasilla virkiää elämää ja toimintaa. Silloo\nlähti sieltä Suomehenkin suuri Louhi-soittokunta vieraalulle. Nyt\non kaikki muut suomalaasten henkiset harrastukset kuollehet, että\nei oo enää muuta yhryssirettä ku seurakunta ja oma kirkko. Amerikan\nkoneellistuminen tehostuu ja paisuu jatkuvasti nopias tahris, niin\nettä ne kolme peltimyllyä lyötihin yhtehen lähes kilometrin pitkäksi\nautomaattiseksi tehtahaksi, johna ei tarvittu enää muuta kuin 400\nmiestä seisoskelemahan, välistä vääntämhän kruuvista ja kattomhan\npäältä. Silloo joutui paljo työttömiksi ja hajaantuu leipäänsä ettimhän\nmuualta. — Siinäpäs taas paljastui se yks huono puoli hyväs Amerikas,\njota ittekseni olin havaattevinani, että ihmiset tuntuvat elävän kuin\nvarpuunen ohran nenäs, että yhtäkkiää suurikin, hyvä ja pitkäaikaanen\ntyömaa saattaa loppua. Lähre sitte ja jätä kaikki ettimhän työtä ja\ntoimehentulua muualta. Siitä se elämäntahti ja sentin pihistys johtuu.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMinut oli majoitettu Monessenis Antti Kyllösen luo. Kiivin karulta\nkorkeita ulkoportaita hänen haussiinsa enkä osannu arvata, miten\nmiellyttävään, hienostuneeseen ja ystävälliseen kotiin jouruun. Isäntä,\njo yli 70-vuotias, oli tullu Kuhmoniemeltä 1903 Poprikoffin aikana,\ntyöskennelty peltimyllys ja oli jo eläkkeellä, hiljaanen uskonnollinen\nmies. Vaimo Edla oli o.s. Lammi, Jalasjärven kirkonkylän Matti Lammin\ntaloosta, tullu maahan 1902. Henkisesti kehittyny, työn jalostama\nperheen äiti, hopeaa hapsis. Hän ymmärsi matkamiestä: ensin peseytyä,\nkuppi kaffia ja sitte yläkertaan vierashuoneeseen omiin oloihin pariksi\ntunniksi lepäilemään ja maata. Sitte päivällinen ja illalla puhumaan...\n\nOli se toista, kun muistan erääs toises, myös kovin ystävällises\nmajapaikas. Olin tullu matka väsyneenä iltapäivällä taloon, johna\nmua kovasti orotettiin ja jonne jo naapureitakin oli kokoontunu\ntapaamaan. Kaffia piti juora, puhua joka taholle, keekiä syörä että\ntukehtua. Päivällistä syörä kaikkia seittemää sorttia että haljeta.\nKun hälisten sitte haalille lährettihin, niin kaarahan tukittihin niin\npaljo väkiä ja mulle lihava missis sylihin yhtehen nurkkahan niin\nluttuhun, että nenä tukkuhun eikä henki käyny ku vähä korvista. Sitte,\nvähä myöhästyneinä suoraan puhumahan ja kahviaisis heti päälle pyöriä\nkun viipperö, kättä paiskata, tervehtiä, puhua, vastata ja kuunnella,\nkun kaikki huuti yhtaikaa. Eikä mulla ollu kun kaks kättä ja yks suu,\netten tahtonu millää pärjätä. Kun 11—1/2 12 aikaan lährettihin kotia,\nniin sinne tuli muitakin. Missis keitti kaffit ja sitte sitä vasta\nkyseltihin ja praatattihin. Kello 3 aikhan mä rupesin vähä niin ku\nhaukottelemhan että:\n\n— Eiköhäs täs jo pitääsi vähä mennä niin ku maatakin, kun jo klo 6\njunassa pitää lähtiä jatkamhan matkaa...\n\n— No, älä ny vielä maata mee, kerranhan sä vai meillä oot, vastas\ninnostunu ja ystävällinen isäntäväki.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMonessenis on suomalaasilla suuri, kaunis ev.-luth. kirkko, joka oli\nkesällä talkootöillä juuri saatu hyvään kuntoon. Ja rakennettu samalle\n»lotille» (tontille) pappilakin kirkkoon kiini, sentähre että sitä\nei sitte mee verua, kun Amerikas on kirkot verovapaita. Monessenin\nseurakuntahan oli juuri saatu oma pastori Suomi-opistosta, nuori poika\nRobert Hetico. Se tarkoottaa Hietikkoa, vaikka se kirjoottaa nimensä\nnuon. Sen isä oli Ylistarosta, äitee Isoostakyröstä.\n\nPuhetilaisuuteeni oli saapunu paljo väkiä. Pittsburistakin oli\nlähteny pari kaarallista iloosia ihmisiä, jokka kertoovat reippahasti\nlaulanehensa kaikki eteläpohjalaaset kansanlaulut jotta mailma\nraikunu. Olipa joukos tullu vanha eläkkeellä oleva Erkkilän Jussikin,\nentinen monesselaane, jonka mielestä esti Jumala, sitte Kauhava,\nkolmanneksi »pallogeimit». Sitten vasta akka, Amerikka, lapset ja\nmuut tilpöhööverit... Aika iloonen yllätyskin sielä sattuu mulle,\nkun pittspurilaaset tuli: seisoon sielä kirkon-kongilla, niin ovesta\ntuli konkia pitkin fiini enklantilaanen pari, missis ja misteri — ja\nrouva levitti kätensä ja lenti mun kaulahani. Sanoo rakas Jaakko ja\nklappas ympärinsä keskellä kirkkua n'otta mun meni silmät sekaasinsa.\nKun auki sain, niin tunninhan mä sen epelin heti! Se oli ent. Uuren\nSuomen toimittaja Anna-Liisa Sipilä, joka sieltä kirjootteloo kirjeetä.\nTalvisoran aikana tuli sieltä Pittsburgista Suomeen amerikkalaanen\nnuori tohtori Sprengling seuraamaan soran menoa, oli välirauhan ja\njälkisorankin täälä ja opetteli suomen kieltä niin, että tuloo hyvin\ntoimeen. Se kaappas sen Anna-Liisan frouvaksensa ja asuuvat nyt\nPittsburis. — Kun kiusottelin sitä Anna-Liisaa kysymällä, että onkos\nsun yhtää ikävä Suomeen, niin sen miäs nauroo ja sanoo suomeksi että:\nsill' on niin paljo huolta ja harmia musta, ettei se kerkiä ikävöörä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKyllöset on kasvattanehet viis pitkälle potkinutta poikaa: Toimi on\nmaisteri ja sosiologian opettajana Minneapolin yliopistos jatkaen\nlukujansa tohtoriksi. Hän on maisterintutkintoaan varten kirjoottanu\ntutkielman Monessenin suomalaasten sosialisista ja sivistyksellisistä\noloista. Armas-poika on tohtori ja oleskeloo nyt USA:n\nmiehitysjoukois Saksas. Hän oli kesällä 1947 lomansa aikana käymäs\nJalasjärvellä kattomas äitinsä kotipaikkoja ja sukulaasia. Rafael on\nkeksijäinsinööri, joka jo koulupoikana on kätevyyrellänsä herättäny\nhuomiota ja saanu nuorten mestaruuspalkintoja. 12-vuotiaana hän otti\nosaa oppikoulujen taitokilpailuun ja voitti kunniapokaalin sillä, että\nkirveellä käsin veisti yhrestä hiuskarvasta 49 lastua! Ja 16-vuotiaana\nhän taitonäytteenä valmisti koko maan nuorten kätevyyskilpaaluihin\nkeisari Napoleonin kruunausvaunujen pienoismallin. Se on ihastuttavan\nkaunis kapine, kaikkia pieniä yksityysosiansa myöten, ikkunat, uutimet,\novet, käännettävät porras-astimet, pienoislukkoja ja ovenkahvoja\nmyöri. Tarkka kopio Pariisin museos olevista vaunuista. Raffu Kyllönen\nvoitti koko kilpailun. Nykyisin hän asuu Califomias, valmisteloo\ntohtorinväitöskirjaansa opettajantoimensa ohella. Hän on keksiny\nparannuksia ratiotelevisioon ja perustanu sitä varten oman yhtiön.\nDavid-poika luki kemisti-insinööriksi ja on kai jo valmis. Nuorin poika\nAllan lueskeloo insinööriksi Washington D.C. yliopistos.\n\nLahjakkaita ja menestyneitä poikia siis, joista vanhemmat saavat\niloita. Mutta Kyllösten koti olikin harvinaisen viihtyisä ja\nsopusointuinen, työn ja korkeitten pyrkimysten lämmin liesi, jonka\npiiris pojat viihtyivät. Äiti oli käyny nuorena taidekoulua, josta\nmonia kauniita maalauksia seinillä. Joka aterialle istuttaes siunattiin\nruoka.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMonessenista Pa jatkui matka Weirtoniin W. Va. — Tuo W. Va. on lyhennys\nWest Virginian valtion nimestä. — Weirton on tehrasyhryskunta suuren\nWeirtonin teräs- ja rautatehtaan ympärillä, johna asustaa joitakin\nsatoja suomalaasia, varsinkin kyrölääsiä. Weirtonin ensimmääsiä\nsuomalaasia asukkaita on vieläkin elävä kauppias Matti Saari Laihialta.\nHän omistaa valtakarulla aikamoosen liiketalon, on pitäny suurtakin\nkauppaliikettä, mutta nyt myiny sen vanhoolla päivillä ja viettää\ntalvia Floridan lämpimis. Hänellä oli patenttikin keksimäänsä näppärään\nmetalliseen tulitikkurasiaan, jonka lairas on kannella suljettava\ntuhkakuppi. Tarkootuksenmukaane, hyvä vehje, mutta epäälen, ettei se\nkovinkaan oo kaupaksi menny, sillä vähän Amerikaskaan kattotaan, mihkä\npaperossista tuhka ripajaa. — Kauppias Saari on varakas mies. Jokku\narvelivat, että se vois ostaa vaikka koko Laihian pitäjän, mutta mä\nsanoon jotta ehkä sata vuotta sitten, mutta nyt ei Ruron luhtiakaan.\nMailma on niin muuttunu sielä Suomeskin ja Laihialla varsinkin. —\nSaarella on kaks lasta; poika on pääinsinöörinä Pittsburgin yhren suur\ntehtaan suunnitteluosastolla, ja tytär on toiskielisen kans naimisis.\n\n       *       *       *       *       *\n\nWeirtonis olin Jaska Antilan luona vierahis. Hän on Isoonkyrön\nHevonkoskelta tullu 1921.\n\nKun Weirtoninkin vanhaa raittiusseuraa pirettiin hengis enää vain\npaperilla, päättivät sen viimmeiset jäsenet myirä sen talon ja\nlahjoittaa rahat Suomen avustuksen hyväksi. Arkkipiispa Lehtoselle\nlähetettiin 500 $ käytettäväksi Lapin orpolasten hyväksi. Toinen 500 $\nluovutettiin Help Finlandin kautta Suomeen, ja jäännös 728 $ päätettiin\nlähettää Etelä-Pohjanmaalle Ison- ja Vähänkyrön, Ylistaron, Seinäjoen,\nHärmän ja Teuvan kuntien orpolasten hyväksi käytettäväksi. Tämä jako\nperustui siihen, että seuran viimeeset jäsenet olivat näistä pitäjistä\nkotoosin.\n\nWeirtonis tutustuin sellaiseen iloiseen ja reippaaseen suomalaaseen\nmissikseen, joka »tekee elämänsä» kuvalehtivalokuvaajana, vapaan\nammatin harjoittajana. Hän on mrs Eva Luoma, Vaasas syntyny ja\nviisivuotiaana tullu vanhempainsa kans Amerikkaan. — Missis\nEvalla on taiteellisen näkemyksen silmä ja kaikki amerikkalaisen\nvalokuvaustekniikan välineet ja kamerat sitä mukaa. Hän on viehättyny\ntaiteellisten erikoiskuvien ottoon ja on kehittyny siinä pitkälle,\nsaaden kilpailuis monia palkintoja. Ja siitä luiskahti ammattilaiseksi.\nAmerikan suuret loistavat kuvalehtijulkaisut, »magasiinit», ostivat ja\nalkoovat tilata häneltä niitä. Hinnat vaihtelevat 5—300 taalaankin.\nAiheina on maisemia eri valaastuksis, kukkia, asetelmia, tyyppi-\nja työkuvia. — Hänen poikansa, joka oli soras ja saa sen johrosta\nopiskella valtion kustannuksella kolme vuotta, opiskeloo nyt\ntairevalokuvausta äitinsä ateljees. Siinä sattui yhteen hyöty ja huvi!\nEva-rouva suunnitteli valokuvausmatkaa Suomeen ottaaksensa laatu- ja\ntyökuvia Suomesta ja myiräkseen niitä Amerikan kuvalehristöön.\n\nKun Weirtonin suomalaasilla ei oo enää mitään omaa haalia, olivat\neteläpohjalaaset järjestäneet iltamapirskeet yksityyseen asuntoon,\njohna »huuratettihin» mua puoleen yöhön, kun piti vastata ja tehrä\nselkua kaiken mailman asioosta.\n\nWarren Ohion valtios on jo suurempi paikka, yli 40,000:n kaupunki ja\nuseita satoja suomalaasia työskenteli eri aloolla.\n\nOsootes oli, että esti F. Luoman kauppaan kaffille. Se on Lehmäjoen\nViitaluomalta. Pitkä, komja mies, kauppapuari ja paikat puhtahat\nja kunnos, että harvoon niin pruukathankaan Amerikois. S'oon\nharjoottanu groseri-kauppaa sielä 28 vuotta, rakennuttanu ittellensä\nkakskerroksisen hyvän kivisen liiketaloon mutta:\n\n— Nyt m'oon justhin tämän myiny, se sanoo.\n\n— No mitä varte? kysyyn mä.\n\n— Ei kannata enää — ja sain vielä hyvän hinnan. Tuohon justhin\nvastapäätä rupiaa Ohion suurin »ketjukauppa» rakentamhan isoja\ntavaratalua, joll' on samaa tavaraa kun mulla, mutta se myy sitä uloos\nhalvemmalla kuin millä mä saan sitä sisään ostaa. »Ketjukaupat» on\njättilääsyhtiöötä, joilla voi olla satoja ja tuhansia myymälöötä ympäri\nmaata. Ne ostaavat tavaroota niin suuris määris kerrallaan tai koko\ntehtaitten tuotannon, että ne saa sitä paljo halvemmalla kun yksityyset\npikkukauppiaat, myyvät torella alle niiren sisäänostohinnan ja siten\ntappavat yksityysten kaupat.\n\nMajapaikakseni oli järjestetty mr Starkin talo, jonka isäntäväki\noli porilaasia ja Suomi-Avun päämiehiä. Isäntä oli vapaussoran ja\nKarjalan retkelääsiä, emäntä Suomen Lottia ja tulleet 1920-luvulla\nmaahan. Isäntä kertoi, että silloon Suomesta tulleilla miehillä,\njokka olivat olleet maan laillisen hallituksen joukoos kapinaan\nnousseita kommunistien vallankaappausyritystä vastaan, oli Amerikkaan\ntulles kuumat oltavat. Hänellä oli punaanen täti Ashtapulas, joka oli\nasemalla vastas suomalaasten kommunistien kans. Ja kun hän astuu uloos\nvaunusta, niin täti huuti ja hoilas jotta: — Tulkaa ny kattomhan Suomen\nlahtarihurttaa!\n\nNiin kiihkoosia ne siihen aikhan oli. Suomalaanen lakimies Koski\nAshtapulas otti tulijan turvaan ja hoitoonsa, sillä kyllä sielä laki ja\npoliisit oli, kun vain ymmärti ja osas kääntyä järjestysviranomaasten\npuoleen. Suomalaaset punaaset riehuivat ja terrorisoivat vain suomeksi\nomien maamiehiensä joukos. Se meni niin pitkälle, että lopuksi\ntoiskielisten salaseura, kuuluusa ja kamala Ku Klux Klan tarttui\nasiaan. Eräänä iltana kun suomalaasten punaasten »tutkintokomitea» piti\nkokoustansa niiren haalilla, ilmestyi paikalle äkkiä pitkä valkoosihin\nkaapuuhin puettu, silmät peitettyinä, aseistettu kaarti, joka piiritti\nsuomalaasten taloon. Kymmenkunta Klanin miestä tunkeutui kokoussaliin.\nNiillä oli suuret leipäveittet ja puiset pesupunkat käsis. Päämies\nkarjui enkliskaksi jotta:\n\n— Butshers aa nau hiär — se on että lahtarit ovat nyt tullehet tänne\nja teurastus alkaa! — Käyyvät vähä kraiveliihin kiinni, kolhiivat\nja tyhjentivät huoneen. Pihalla haamukaartti möyrästi ja heilutti\nkeppejänsä jotta: jos ei kommunistien terrori lopu, niin Ku Klux Klan\ntuloo uurestansa ja silloo paukkuu!\n\nSiihen loppui punaasten tutkintohommat sielä.\n\nTuo Amerikan vieläkin salas toimiva järjestö Ku Klux Klan on jo\ntoistasataa vuotta vanha »kansan omankären rangaistusseura».\nSe on syntyny etelän neekerivaltios lähinnä peljättääksensä ja\nrangaistaksensa neekereitä esim. väkivallanteosta valkoosia naisia\nkohtaan, ja se »sponttanisena» liikkeenä hirttääki keskellä päivää\nneekereitä. — Alkuperäisestä Ku Klux Klan on muuttunu ja levinny\nympäri Amerikkaa kiihkoamerikkalais-isänmaalliseksi salajärjestoksi,\njoka kurittaa poliittisia valkoihoosiakin. Sillä on salaiset valitut\npäämiehensä, arvonimeltään noitia, velhoja, suurturkkeja ja mitä\nhassutuksia ovat. Niiren aatteellisena pohjana on vaalia ja vaatia\n»hyvää amerikkalaasta» elämää ja moraalia. Ne on valkoosen rodun\nprotestanttisen uskon puolesta katolilaisuutta ja kommunismia\nvastaan. Ja havaittavis on, että järjestysvalta ei juuri sekaannu\nKu Klux Klanin suuriskin kaupungeis julkisesti toimeenpanemiin\nkulkueisiin ja mekastukseen. Ku Klux Klaniin kuuluu jenkkejä kaikista\nkansalaisluokista, kauppiaita, virkamiehiä, työläisiä ja — pappejakin.\n— Lyhyesti samaa, mutta hyvin laajaksi organisoitu — »Lapuan\nraippa-akat».\n\nWarrenis on tehty erittäin tuloksellista työtä Suomen auttamiseksi. Ja\nsiinä ovat olleet ja yhä erelleen ovat Starkit päämiehinä. Rouva Stark\non esim, myyny Kuortaneen invaliitikorin hyväksi visatöitä n. 400 000\nmarkan erestä ja lähettäny sinne monellaasta avustusta. Starkien talon\n»aurinkohuone», se on Amerikas lasiseinäinen kesähuone, »vilpola», on\nollu Warrenin naisten tavara- ja pakettivarasto, josta Starkit ovat\nlähettäneet tuhansia lähetyksiä Suomeen. Nytkin sielä oli suuri kasa\nvalmiiksi väännettyjä paketteja sotasairaaloihin, invaliitikoteihin\nja sotaorpolapsille. Kun muistin, että Keski-Pohjanmaallekin oli\nperustettu invaliiti-koti, niin esitin, että lähettäisivät sinnekin\nvarsinkin vaatetusapua. He lupasivat, ja mikäli tierän, on sitä\ntullukkin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nWarrenista tulin takaasi Fairporttiin. Sen ensimmääsiä suomalaasia oli\nMatti Killinen Isoostakyrööstä, joka oli tullu maahan jo 1886. Hänen\nvaimonsa Eriika, o.s. Ritari, oli Vähästäkyröstä ja tullu äitinsä\nmukana 1892. Matti Killinen, joka kuoli helmik. 1947, mainitaan\nFairportin kaupungin historias ansioittuneena kunnallismiehenä\nja kunnioitettuna hyvänä kansalaasena ja talousmiehenä. Hän oli\naloittanu rautamullan lapiomiehenä satamas, rupes raittiiksi ja\nharjoitti sitte kauppaa, kasvatti ja koulutti 6 poikaa ja 4 tytärtä\nhuomattaviin asemiin. Hän perusti paikkakunnalle 55 vuotta sitten\nKasvi-raittiusseuran ja sitten Fairportin ev.-luth. seurakunnan ja\nkirkon. Fairportin kirkko on Amerikan suomalaasten suurin ja mahtavin\nkivikirkko, pappiloineen ja monine kerhohuoneistoineen, niin että\nylistarolaaset sanoovat Amerikaskin olevansa »komialta kirkolta»\nkotoosin. Fairportin suomal. seurakuntakin on maas suurin; siihen\nkuuluu yli 1,300 maksavaa jäsentä. Pyhäkouluakin käy yli 300 lasta. Sen\npappina on maas syntyny nuorempi Wargeliini, jonka isä, tri J. Wargelin\non toiminu Suomi-Opiston johtajana ja on nykyisin Negaunes pappina.\nSeurakuntaelämä Fairportis on hyvin vilkasta, ja jumalanpalvelukset\nsuures ja kauniis kirkos herännäishenkistä, virrenveisuu mahtavaa. Oli\nkuin olis istunu Ylistaron kirkos.\n\nIltakauren vierailin Killisten luona jutellen vanhan Eriika-äidin,\nhenkisesti jalostuneen, hopeaharmaatukkaisen vanhuksen kanssa\nkotiseurun muistoja ja pitkän elämänsä kokemuksia. Lapset ovat kaikki\njo aikuisia, naimisis, hyvis toimis, paitsi Helmi, joka on kotona\nja hoitaa äitiä. Pojista on Kaarlo sähköinsinööri, Tuomas meriväen\nluutnantti, Matti on kemisti-insinööri Fairportin suures tehtahas,\nJussi foormannina sen klooriosastolla, Yrjö perustaa ja rakentaa\nTexasis uutta alkalitehrasta. Tyttöjä on opettajina haiskuulis,\nsairaanhoitajattarena ja konttoristeina.\n\nEriikalla on iäkäs veli, Johan Ritari sielä Fairportis, jonka\npoika Artturi on Fairportin kaupungin nykyynen majuuri eli\nkunnallispormestari.\n\nMutta sitte sattui hauskasti, kun vanha Eriika kertoi, että hänellä on\nvelii Jaakkoo Ritari Tukholmas. Minä kun hyvin tunsin sen Tukholman\nsuomalaisen seurakunnan lukkarin ja kuninkaallisen oopperan entisen\nlaulajan, jota yritin tavoittaa Tukholmas nytkin Amerikkaan tulles.\nSaatoin kertoa sisarelle paljon hänestä, mutta ilmoittaa samalla,\nettä hän on kuollu sotien aikana. Eivät tienneet asiasta. Jaakkoo\nRitarin vanhalta rouvalta saatoin tuora heille terveisiä ja kiitoksia\nlahjapaketeista, joita ne Fairportista soran aikana olivat Tukholmaan\nlähettäneet. — Eriika kuoli 27.2.48.\n\nKilliset ovat paljo tehneet Suomen hyväksi. Yhreksän Idän valtion,\njoita sanotaan yhteisnimellä New Englandiksi, kansakoululapset,\nsuomalaasten naisopettajaan aloitteesta, olivat v. 1945 panneet toimeen\npienien pakettien lähettämisen Amerikan Punaisen Ristin välityksellä\nSuomen kansakoululapsille joululahjooksi. Mitähän kaikkea hyvää,\nmakeisia ym. niis Uuren Englannin kansakoululasten joulupaketeis oli,\nmutta jokaanen lähettäjä oli pannu myös terveisiä, oman ja koulunsa\nnimen ja osoitteen. Niitä lasten paketteja oli tullu tuhansia ja ne\njaettiin silloin ympäri maata Suomen kansakouluihin. Myös Pohjanmaan\nkouluihin niitä tuli. — Täältä sitten meirän koulujen opettajat\nhoitivat asian niin, että pakettien saajat täältä värkkäsivät\nomikätisesti vastauksen ja kiitokset lähettäjälle. Minä sain nährä\nnuota meirän mukulaan hauskoja harakanvarpaita, färikuvia, piirustuksia\nja kertomuksia, kuinka meillä on, ja että karamellit maistuu hyvältä.\nNe vastaukset oli tietysti suomeksi. Ja siinä vasta suuri työ olikin\nsuomia taitavilla kansakouluopettajilla sielä Amerikas kirjoottaa ja\nkääntää ne preivit inkliskaksi. Suomen lasten kiitoskirjeitä oli tullu\n— 7 500 kpl. Helmi Killinenkin käänteli niitä viikon päivät, 600 kpl,\nettä »käret poikki». Tämä Amerikan kansakoululasten joulupakettihomma\nja vastausten saaminen Suomesta oli erinomaasen väkevää työtä Suomen\npuolesta ja mainostusta. Kun opettajat selostivat oppilailleen Suomea\nja tilannettamme, lämpenivät oppilaat Suomelle, tahtoivat auttaa meitä,\ntulivat ystäviksemme ja muistavat sen elämänsä. Ilo oli ollu suuri\nsielä kouluis, kun lähettäjät saivat kukin oman kirjeen Suomesta. Ne\njaettiin luokilla ja luettiin julki, vietiin aarteina vielä kotiin,\nnäytettiin koko sukukunnalle ja sivullisillekin. Paljo on kuulemma\nlasten kesken sitte jatkunukki kirjeenvaihtoa.\n\nTämä Amerikan enklantilaasis kouluus olevien suomalaasten opettajien\noma-aloitteinen »tempaus», gudwillin eli hyvän tahron herättäminen\nheimonsa pientä maata kohtaan on hyvä osootus siitä, kuinka\nmeirän täälä Suomes olis ymmärrettävä hoitaa suhteitamma Amerikan\nsuomalaisten amerikkalaismaailmaan, ja kielensä vaikka unohtavaankin\nkansallisuuteemma.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOpettajatar Alma Saaren »paartis» elikkä kemuis selvis sekin asia,\nettä muut kansallisuuret ei Amerikas käytä lipiäkalaa ku suomalaaset.\nSitä lipiäkalaa hommaa eräs Kauhavalta kotoosin oleva Nevanperä, joka\ntyöskentelöö New Yorkis yhres suures kalaliikkees ja tuottaa sitä\nsuomalaasten joulukalaa Norjasta lähettäen suomalaasille kauppiaille\nympäri maata.\n\n— Muut kansat sitä täälä pelkäävät! seliitti missikset mulle. — Kauhiaa\nja kamalan näkööstä kalaa, kuivaa ja kovaa kun vanha halko! sanovat ne.\n\nMonis paikois ympäri Amerikkaa tapasin suomalaasis perheis\nerikoislaatuisen muistokirjan talvisoran ajoilta, ns. Scrap Bookin eli\nsuomeksi Leikkele kokoelman, johon oli Amerikan sanoma- ja kuvalehristä\nleikattu kirjootuksia ja varsinkin kuvia Suomen taisteluista. Amerikka\nja pres. Roosevelt olivat kovasti siihen aikhan kans innostuneita\npienen Suomen puolesta ja urheasta taistelusta Idän jättiläistä\nvastaan. Amerikan lehristös oli Suomen taistelu jokapäiväänen etusivun\njuttu kuvien ja piirrosten kans. Niitä suomalaiset sielä leikkoovat ja\nliimasivat näihin leikkelekokoelmiinsa, joista paisui toisille monia\npaksuja niroksia. Varsinkin päivän piirretyt pilakuvat suuren ja pienen\nvälisestä taistelusta olivat nokkelia ja huvittavia. Erikoisesti on\njääny mieleeni eräs sattuva piirros jälkisorasta ennen kun Englanti\njulisti meille soran: Siinä kuvas Idän suuri karhu rutistaa Hitleriä\nkuoliaaksi rintaansa vastaan ja pikkunen patalakki terhakka poika,\nFinland, kiskoo takaa kaikin voimin karhua häntätypykästä! Sivus seisoo\nJohn Bull (Englanti) käsi pystys ja sanoo: Päästä poika irti! — Ja kun\npoika ei päästäny, peljäten, että karhu kääntyy ympäri — niin Englanti\njulisti soran. Ja Amerikkakin katkaisi välit.\n\nNuo Amerikan suomalaasten leikkelekokoelmat molemmista soristamme\nkirjootuksineen ja kuvineen on historiaa, joka pitäis saara Suomen\narkistoihin. Siksi kehoitinkin heitä lahjoottamaan ja lähettämään\nniitä Yliopiston kirjastoon tai Sotamuseoon. Ne on aika suuria ja\nraskaita tekeleitä, niin etten voinu ottaa matkalla mukaani, vaikka\nauliisti tarjottiinkin. Fairportis Valdo Erkkilän (Kyröön Ulvilasta)\nmissis lupas lähettää mulle kauniin kokoelmansa Suomeen. Se onkin tullu\nperille, luovutan sen Pohjanmaan museoon.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSuomen Kyrööstä lähti vapaussoran jälkhen isojen taloollisten poikia\noikee joukolla kans Amerikkahan puupuukoolla kultaa vuolemhan, n'otta\nniit' oli Fairportis ja moskamyllys yht'aikaa kymmenkunta. Kaikki ne\non tullu takaasi. Kyllä ne tietää, mitä se oli. — Punaaset meinas ne\nalkuhunsa keritä siellä, kun olivat ottanehet asevelvollisina osaa\nvapaussotaan. Vaatiivat, että poikaan pitää tulla »tutkintokomitean»\nethen. Mutta siinä »tutkijat» erehtyyvät. Ne lupas tulla, kokos\njoukkonsa, noin parikymmentä miestä, ottivat pienet moukut ja lähtivät\nryhmäkaarros ja rivistös »kapteeninsa» komennos marssimhan »taloolle»\nja lauloovat »Lapuaa ja Härmän loukkoa» n'otta koko Fairportti raikui.\n— Tutkijakomitea oli häipyny kun haiku Jaurinnevalle, eikä sen perästä\nenää oo Fairportis kokoontunu. Niin ettei ne sen tähre, »ettei ne olsi\nuskaltanu olla sielä», niin pian takaasi tullehet, mutta niille muistuu\nkoto ja Kyröö mielehen. Omallansa tulivat eikä kruununkyytillä.\n\nHillin-Onni, poliisin poika Alajärveltä, iloonen, isoo ja lihava\nmies, joka sielä Moskamyllyn rautateillä toimii veturinkuljettajana,\nhyppöötteli mua ympärinsä kaarallansa ja kertoo, että yli puolet\ntuon suuren tehtahan työmiehistä on suomalaasia, niin että suamia\nsielä eniten puhutahankin. Kerran tuli Fairporttihin suoraa\nYlistarosta poika, joka ei tietysti osannu yhtää enkliskaa. Se meni\nMoskamyllyn työnjohtajan puheelle, joka sattui olemhan umpi-jenkki,\ntyöhön yrittämhän. Ylistaron poika puhuu vai suomia, mutta kun se\n»paasi» ei ymmärtäny, niin poika veti pokkaristansa Ylistaron kirkon\npostikorttikuvan ja sanoo jotta:\n\n— Tältä komjalta kirkolta oon kotoosi niin kun muutkin täällä!\n\nNiin paasi ymmärti, ja heti mies pääsi työhön.\n\nSiinä tehtahas on se tapa, että se lährettää postis pankkishekkinä\neli »moni-oorterina» työläistensä viikkopalkat kullekin kotiin — tai\nvaimolle, miten parhaaksi kattothan. Tutut paikkakunnan kauppiaat\nottavat niitä moni-oorteriä eli tehtaan shekkiä vastaan ja »rikkovat»\nkuin käypää rahaa.\n\nFairportis on Ylistaron »Järvirannan sepän» Pohron, sukua, veljiä\nja poikia, tyttäriä ja jälkipolvia jos kuinka paljo. Mikko Pohtoo\non syvästi heränny saarnamies, uskon kiivailija, joka koittaa saara\nlähimhimmäisensäkin synnintuntoon. Yks Pohtoo on Fairportis pitkä komja\npoliisi, lihava vekkulimies, joka tuli iltamihin täyres munteeringis,\nlakki rennosti kallellansa mua tervehtimhän jotta: Hau du ju duu? — Vat\nju sej äbaut ä haibool?\n\n       *       *       *       *       *\n\nMä tapasin sielä Fairportis sen Matun, mökin miehen Ylistarosta!\nSen, jonka sen akka möi Sinkerin ompelukonehella yhrelle rikkahalle\nleskiemännälle. Siitä on ainakin 25 vuotta, kun se tapahtui, ja mä\nsiitä kirjootin. Minä en ollu nähny sitä miestä Suomeskaan, kuullu vain\nsiitä Sinkerin kaupasta.\n\n— No oliko se sitte niin kuin mä siit kirjootin? kysyyn.\n\n— Joo, kyllä ne akat sellaasen kaupan silloo tekivät, se sanoo.\n\n— No sopiiko mun nyt kirjoottaa ja ilmoottaa ylistarolaasille, jotta\ntäälä te ootta, ja m'oon rookannu?\n\n— Joo, mikäs siinä. Ja sanokaa paljo tervhyysiä kaikille tutuille että\nhyvin ne voiivat sielä, eik'oo härän palaa, se nauroo.\n\nYlistaron Tommiksi sitä sielä sanothan, ja kaikki tuntoo sen, se kun\nvähä ryypiskelöökin ja teköö kaikellaasia kepposia ihmisille.\n\nYhtenä yönä Ylistaron Tommi »koiratorpilta» (salakapakasta) tulles sai\nsellaasen jutkun päähänsä, jotta lähti juoksemhan pitkin Fairportin\nvaltakatua ja kiljuu niin paljo kun jaksoo jotta:\n\n— Tiligram! (sähkösanoma) n'otta kaikki ihmiset heräs, aukaasivat\nklasinsa ja kysyyvät: mitä kauhiaa on tapahtunu?\n\nNiin Tommi kuulutti jotta:\n\n— Missis Valli (vanha 70-vuotias akka) on saanu beibin (lapsen)!\n\nN'otta kaikki imehtelivät ja siitä vasta sotku ja seliittämistä tuli\nakoolle moneksi päivää.\n\n       *       *       *       *       *\n\nEräänä iltana fairporttilaaset sitte torella »yllättivät» mun niin\nkun sielä Amerikan suomalaasten kesken sanotaan, kun ne järjestäävät\njollekkin jonkin juhlan, josta se ei etukäteen tierä mitään. Olimma\nMyllykosken kans jossakin vierailulla ja sitte kävelyllä, niin se sanoo\njotta:\n\n— Tuoshan on meirän Fairportin Kalevan Ritarien Maja ja Kalevan Naisten\nTupa, mennähäs kattomhan sitäkin salaseuraa, ettäs näjet.\n\nNiil' on sielä oma taloo, kaunis juhlasali, vapaamuurarikalusto ja\nmerkkiä, Lincolnin ja Washingtonin kipsikuvat ja Amerikan tähtilippu\nseinillä. Ja kun sisään astumme, niin huonehes oli juhlapukuusta\nväkiä, miehiä ja naisia täynnä. Myllykoski tyyräs mua etukeulahan\nkunniapaikalle istuinhan. Ja sitte se aikoo. Mä jo epäälin, tekeekö ne\nmusta nyt kans »rapparin» niin kun Suomes vapaamuurareita sanothan.\nMutta sain pitää vielä nahkani. Itte Fairportin kaupungin pormestari,\nlakimies Arthur Ritari piti suomeksi tervetuliaispuheen ja lahjootti\nmulle Fairportin kaupungin avaimen, niin kun Amerikois suurille\nherroolle ja mieluusille vierahille pruukathan — n'otta m'olin\naivan möllikällä lyöty. Sanoo vain jotta: pliis misteri, Fairportin\nkaupungin portit on teille aina auki! Ja Kalevan Ritarien muistolahjana\nannettihin nimelläni varustettu nahkasalkku täynnä joulutupakkia!\n\n       *       *       *       *       *\n\nFairportista paiskattiin mun toisen kerran 13.12.48 puhumaan\nClevelandin ev.-luth. kirkkoon juhlatilaisuuteen, jok' oli omistettu\nSuomen itsenäisyyden 30-vuotismuistolle. Väkiä oli avara kaunis\nkirkko täynnä. Seurakunnan nuori pastori Sallinen piti kauniin\npuheen ja lämpimän rukouksen kovia kokeneen isiemme maan vapaudelle.\nMusiikkiprof. Mäki esitti juhlavan pianosoolon ja illan kulues saatiin\nkuulla hänen johtamansa Clevelandin suomalaasen Sävelkuoron esityksiä.\nMinä puhuin Suomen kansan vuosisataisesta henkisestä ja aineellisesta\nkasvamisesta kansalliseen kulttuuriin ja valtiollisesti itsenäiseksi\nkansakunnaksi, jonka aseman se ensimmäisen maailmansodan pyörteis\nsaavuttikin. Tätä jokaisen sivistyneen, omaa kansallista kehitystä\nluovan kansan korkeinta onnea, valtakunnallista itsenäisyyttänsä ja\nvapauttansa, on pieni Suomi kaikin keinoin koettanu kasvattaa ja\nvaalia, ja sitä mahrollisuuksiensa mukaan myös aseilla puolustaa\nsuurten kansojen välisis valtataisteluis. Ylivoimaa emme jaksaneet\ntorjua, pyysimme ja saimme raskaan rauhan, mutta typistetty isänmaa,\nSuomi, on kuitenkin taistelullansa säilyttäny itsenäisyytensä ja\nlakiensa alaisen vapauden, silloin kun monet muut suuremmat Euroopan\nkansat ovat vapautensa ainakin toistaiseksi menettäneet suurvaltojen\n»etupiireihin» kytkettyinä. Taistelumme ansiosta säästyi meirän maamme\nverrattain vähällä niistä suurista aineellisista hävityksistä, joiren\nalaasiksi joutuivat muut Euroopan valtakunnat, joiren yli soran\nvankkurit erestakaasinkin näiren sotien aikana ovat raskaasti vierineet.\n\nJuhlallinen, harrastunnelmallinen itsenääsyysjuhla Clevelandis päättyi\nvirteen »Oi Herra siunaa Suomen kansa».\n\nIltaa istuttiin sitte Matti Kallion luona »takkavalkian» (fairpleisin)\nääres niin kun Ruuseveltti, kun se Kurkhillin kans sitä »Atlantin\nsopimusta», kriivarootti. Amerikkalaanen »takka» (fireplace)\nkeskuslämmitystaloiskin on vain koristemööpeli niin kun useimmiten\npianokin. Kotoisen tunnelman saamiseksi siinä poltetaan pari haloon\npuoliskaa kuin nuotiolla, istuthan ympärillä ja ihaallahan. Toisin\npaikoin pirethän puiren alla punaasta paperia sähkölamppu sisällä ja\nSaarahan tunnelmaa jo sillä.\n\nMeillä Suomeshan on muurattu savupiippu rakennuksen sisälle ja torni\nkatolla. Amerikas omakotitalois on savupiippu yleisesti muurattu\nrakennuksen seinähän — ulkopuolelle. Se on Englannista periintyny tapa\nja näyttää suomalaasen silmähän aika hassulta.\n\n\n\n\nERIE\n\n\nClevelandista ajoon 2 tuntia junassa Erien kaupunkiin, johna ennen on\nollu aika suurikin suomalaanen asutus, mutta työolojen huononnuttua on\nnuorta polvea hakeutunu paremmille markinoolle, niin että arvelivat\nsielä enää olevan vain n. 300 suomalaasta. Niistäkin suurin osa jo\neläkkeellä olevia vanhuksia. Minut otti vastaan herttaanen vanha\npariskunta mr. ja mrs. Evert Ruuska. — Sielä on yli 50 v. vanha pieni\nraittiusseura »Tyyni», jossa puhuin. Isonkyröläänen Tuomi, joka toimi\nesittelijänä kertoi, että suomalaasten yhteispyrinnöt ovat sielä aivan\nlamas, niin ettei raittiusseuran kokouksiinkaan saara enää väkiä. —\nJälkeenpäin oon saanu kuulla, että ne on sen lopettanehet, myynehet\nhaalinsa ja lahjoottanehet varat seurakunnalle. Eriessä tapasin\nnuoren kemisti-insinöörin, joka oli tullu parin vuoren opintomatkalle\npaperitehtaisiin. Hän kertoi, että Eriessä on vanha hienopaperitehras,\njossa hän seurasi laboratorios niiren töitä, ja huomautti, että Suomen\npaperiteollisuus on laatuun ja koneistoon nähren korkialla tasolla ja\nettä tuo vanha tehras oli juuttunu vanhoihin menetelmiinsä. Suomes on\nniin suuria paperikoneita, että Amerikas valmistui vasta ensimmäinen\nsamaa kokoa viime vuonna Massan valtios.\n\n       *       *       *       *       *\n\nEriestä, joka on Pennsylvanian valtios, on vain parikymmentä mailia\nConneautin rantakaupunkiin, joka on maailman suurin rautamullan\nläpikulkusatama. Se on n. 20 000 asukkaan vilkas työkaupunki.\nSuomalaasia asustaa siellä n. 2 000. Sekin on vasta n. 60-vuotias\nkaupunkipaikkana. Satamatöihin tuli ensimmääsenä suomalaanen Ville\nMäki, prof. Mäen isä. Sinne on asuttunu ja pesiytyny monia suomalaasia\nsuurperheitä, jotka ovat pitkälle kouluuttaneet lapsiaan, kuten Mäen\nja Kultin musikaaliset perheet. Kolehmaisista John Ilmari K. on\nprofessorina Heidelbergin yliopistos ja pari poikaa insinöörejä, New\nYorkin tuomari Hirsimäkikin on Conneautin kasvatteja. Kuuluja soittajia\nja musiikkiopettajia sieltä on lähteny Viktor Taipale, F. Jacobson,\nveljekset R. ja Yrjö Kultit, kyröläästä perua, ym. — Vain harvoja\nsuuria soittokuntia on Amerikas enää suomalaasilla, mutta suomalaasten\nsoittohalu on siirtyny kaupunkien oppikouluihin, joilla on suuria\n»kaupungin soittokuntia». Näis amerikkalaasten »haiskuulien» komeis\nsoittokunnis voi olla satakuntakin soittajaa kauneis uniformupukimis.\nNiis on torvet, rummut ja puhallinsoittimet pääinstrumentit, niin että\nniistä lähtöö reipas ja repäisevä helinä. Monis tuollaasis koululaisten\n»kaupungin bändis» on suomalaanen mies johtajana ja enemmistökin\nsuomalaasten lapsia soittajina. Siten on Conneautin koulubändis 80\nsoittajaa ja sen johtajana prof. Mäen veli musiikkiopettaja Kaarlo\nMäki. Eräs toinen Mäen veljeksistä on toiminu jo 13 vuotta erään radion\nkuuluttajana Clevelandis.\n\nConneautis on eteläpohjalaasta vanhaa polvia, varsinkin Kyrönmaasta,\nvielä monta sataa ja sitte heirän maas syntynyttä ensi ja toista\npolvia aika sakiaatte puhuen vielä hyvin suomia. Lähiympäristöön\non asettunu paljon suomalaasia maitofarmareiksi. Seuratoiminta ja\naatteelliset harrastukset sielä on vielä aika vilkasta. Raittiusseura\nKilvellä, joka täytti 50 vuotta, on sielä suuri ja hyväs kunnos oleva\noma kokoustalo ja tilava pihamaa, jossa kesäisin pannaan toimeen\nsuuria ulkoilmajuhlia. Innokkaina raittiusmiehinä ja puhujina sielä\ntoimii kaks laihialaasen raittiusmiehen Laurokselan velimiestä Matti\nja Aleksi, jotka ovet Laurell-nimensä sielä muuttanehet Elosiksi. He\nolivat järjestäneet puhetilaasuuteni Kilven haalille, johka väkiä oli\nkokoontunu kun meren mutaa maaseurultakin. Minut otettiin vastaan, kun\nsaliin astuun, yhteesellä: Willcom tu Conneaut Jaakkoo!\n\nMatti Elonen, tumma, lihava ja väljäpuheenen tuffa, toimi esittelijänä,\nja kuvaili suomalaasten »siirtolaasten» oloja ja mielialoja. Arveli,\nettei sieltä »rautaesiripun» takaa tullu Suomen mies uskalla oikeen\nasioota suoriksi puhua, mutta että kyllä he ymmärtää...\n\nKerron tästä sen takia, että Amerikan suomalaasilla oli paljolta\nväärä käsitys sisäpoliittisista oloistamme rauhanteon jälkeen ja\nNeuvosto-Venäjän suhtautumisesta Suomeen. Amerikkalaanen lehristö ja\nsen mukaan suomalaasetkin kuvittelivat Suomen joutuneen samanlaaseen\neristettyyn asemaan, »rautaesiripun» taakse, kuin Venäjän yksin\nvalvontaansa ottamat Itä-Euroopas valloittamansa maat. Tätä\nväärää käsitystä Amerikas vahvisti Pekkalan hallituksen aikana\nkommunistipuolueen suuriäänisyys ja varsinkin kommunistien haltuunsa\nsaaman valtiollisen salaasen poliisin häikäilemätön mielivalta\naiheettomine vangitsemisineen ja olemattomien »salaliittojen» ja\n»vastavallankumousten», provokatooristen kuvitelmien paisuttelu.\nSielä kuuli ihmisten usein sanovan, että »Suomihan on jo kommunistien\nkomennos».\n\nKoetin tällaisia vääriä käsityksiä oikoa väittäen, että Suomen kansasta\ntuskin neljättäosaa on niin sokaistuneita, että kannattaa kommunismia.\nPuolen vuoren päästä, sanoin, toimitettavat suuren eruskunnan vaalit\ntulevat mailmalle osoittamaan, että Suomen kansan suuri enemmistö ei\nkannata kommunismia.\n\nTämä oli Amerikan suomalaasille uutta, toisille tosin mieluista ja\nennen kuulematonta »rohkiaa» puhetta, toisille taas, kommunisteille,\n»väärää» ja »törkiää valesta». Heillä oli muka »paremmat» ja\n»oikiat tierot Suomesta», jotka olivat saaneet — sukulaisiltaan ja\nsuomalaasista kommunistilehristä. — Uskonsa ja tietonsa kutakin\nauttakoon sanoin — ensi eruskuntavaalit sen näyttää. — Niin kuin\nsitte tekikin.\n\nKommunisteilla on Conneautis iso haali, mutta toiminta on sielä aivan\nlamas. Eivät kaikki uskaltaneet sinne enää mennäkkää, ettei piretä —\nkommunistina.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMrs. Aili Sundström, maas syntynyt suomalainen missis kertoi, että\nheilläkin sielä Amerikas oli sota-aikana puutetta monesta laista: ei\nsaanu aina kaffiakaan, oli viljasta pahrutettua korviketta, tupakka oli\nkortilla, lihaa, voita ja sokeria sai vähä jne. Sukkia sai jonottaa\nja orottaa viikkoja, jos sattui sittekkää saamahan. — Osuuskaupalla\non sielä oma suuri meijeriliike, jonne suomalaaset farmarit tuo\nmaitonsa. Suurimmat maitofarmit sielä on Iisakki Aholla ja Laihian\nHeikki Varpulalla, joilla on 50—70 lehmää; Kesäteillä, Liimataasella,\nAhlbegilla, Hautalalla ym. on vähempi karjaa.\n\nConneautin ev.-luth. seurakunnalla on komea kivikirkko, joka on\nrakennettu 1901. Seurakunta on kyllä vanhempi, se on viettäny\n50-vuotisjuhlaansa ja julkaisi kauniin historiikin, jonka\njäsenluettelot ja toimihenkilöt näyttävät alusta aikaan olevan\neteläpohjalaasia.\n\nSuomalaasten vaikutus ja osuus Conneautin kaupungin kunnallishallintoon\non aina ollu huomattava: kaupungin insinöörinä on Woitto Kantola ja\nkaupungin majuriksi valittiin taas vuoren alusta Rob. Männikkö.\n\n\n\n\nASHTABULAAN\n\n\nTuon nimen pitääs oikee sanua Äshtäbjula, se on intiaanien kieltä ja\npitääs merkitä Kalajoki. Astapulan kaupunki on kahres palas, itte\nAstapulan kaupunki, johna on 60 000 asukasta ja sen satama eli Harbor,\nAstapula-joen suus Erien-järven rannalla.\n\nAstapula-Harbori on suomalaasten asuinpaikka, johna niitä on 6 000—7\n000. Kutakuinkin suomalaanen paikkakunta aluusta aikaan n. 70 vuotta,\nkun rautamullan kuljetus sen sataman kautta aikoo. Ensimmääset\nsuomalaaset tulivat sinne töihin Girardista 1874 Antti Plummin\njohrolla, 14 miestä ja yks nainen, Liisa Kaukonen, kokiksi niille.\nSitte siitä kasvoo oikee eteläpohjalaasten keskuspaikka Ohion valtioon.\nAstapulas oli suomalaasten aatteelliset harrastukset tämän vuosisaran\nalkupuolella hyvin vilkkaat. V. 1901 ne rakentivat sinne »Amerikan\nsuurimman puutalon» kokoustalokseen, Sovinto-haalin, joka on nyt\nkuitenkin aivan rappiolle menos, sillä suomalaasten seuratoiminta on\nsiellä nyt aivan lamas.\n\nLaihialainen Kalle Potti, konsulivainaja, kirjootti aikanansa juuri\ntäältä Astapulasta repäisevän hauskan kirjansa »Iloinen Harbori», jossa\nhän kuvaili sitä remuelämää, jota maanmiehemme elivät sielä 40—50\nvuotta sitten satamatyöläisinä, kun »juotiin ja tapeltiin». Juuri\ntäälä niihin aikoohin perustivat Amerikan suomalaaset ensimmääsen\nraittiusseuransa viinan villitystä ja huonoa elämää vastaan. Työ oli\nraskasta rautamullan kilpaluonis satamas. Mitä tienattiin, sen useimmat\njoivat heti työstä tulles Matsonin saluunas (kapakas). »Vanha Tenruusi»\n(Stenroos) Orismalan pruukista pani alkuun sen raittiusseuran, jonka\nkommelluksista niin paljo kerrotaan Potin kirjas. Raittiusseuralaasten\nkamppailu viinamatua vastaan muistutti Jukolan poikain tappelua\nja parannuksen tekoa. Suomalaisten pahimmat tappelukaverit olivat\n»airismännit», irlantilaaset. Raittiuren kilvottelijat olivat pysynehet\nirti viinasta kokonaasen viikon ja pitivät juuri raittiuskokoustansa,\nkun tupaan tuli juosten apua hakemaan suomalaanen mies, jonka\nairismannit olivat meinannehet tappaa ja paiskannehet jokehin. Mutta se\noli päässy uimalla rantaan ja tuli hakemahan nyt apua. Tietää sen, että\nmiesten niskakarvat nousi pystyhyn. Mitä tehrä? Yks sanoi, että ei sitä\nny aivan selvällä päällä viitti lähtiä tappelemhan. Mutta kun oli se\nraittiuslupaus pyhästi tehty ja luvattu. Ei sitäkään tahrottu rikkoa.\nNiin lopuksi hätä keinon keksii: he päättivät panna raittiusseuransa\nviikoksi »seisomhan». Ja tekivät siitä pöytäkirjahan oikee laillisen\npykälän. Sitte hajettihin sangoolla viinaa, naposta ryypättihin\nja lährettiin 17 miehen voimalla joen taa »yhreksäpäätyyseen»\nilotaloohin, tappelemhan, josta airismannit olivat sen suomalaasen\npaiskannehet jokehen. Ovet ja klasit ne pänttäs rikki koko taloos,\nsärkivät huonekalut ja tyhjentivät taloon. Monta muksua ja mälliä\nsiinä annettihin jos saatihinkin, verikin vuoti, mutta ketää ei oikee\nkualiaaksi saatu. Oli se sellaanen Jukolan veljesten tappelu, että\nsiitä kerrothan sielä vieläkin.\n\nPakkas se raittiusseura aina välistä kuolemhankin. Ja pykäliä\nkoitettiin justeerata, että ne passaas krupille vähä paremmin.\nEnsin lievennettiin niin, että saa ottaa yhren ryypyn päiväs ruaan\nkans. Sitte jotta yhren ryypyn joka aterian kans. Ja lopuksi\nsääntöjä petrattiin niin, ettei lakia rikota että saa ottaa kolme\nkertaa päiväs, jos tarve vaatii, eikä ryyppyjen luvusta mainittu\nmitään. Mutta kyllä se seura siihen kans sitte kuoli! Mutta hetken\npäästä taas yritettiin. Sielä oli kerran kakskin raittiusseuraa. Ja\nurheiluseura ja torvisoittokuntakin. Silloin ryhryttiin touhuun niin\nsuuren seurataloon rakentamiseksi, että se riittääs kaikille hyville\nharrastuksille. Ja nimeksi tuli — Sovinto. Siin' oli monta mutkaa\nvastas ennen kun se valmistuu ja saatihin. Tehtihin liikaki hyvä ja\nsuuri. Toiskielinen arkitehti piirti, ruvettihin kökällä rakentamhan.\nKun saatiin kellarikerros, niin rahat loppuu ja sormet meni suuhun.\nToiskieliset neuvoo, että tehkää siitä osakeyhtiö ja myikää 10 taalan\nosakkeita. Se naula veti, innostus oli niin suuri, että samana päivänä\nkeräsivät suomalaaset naiset — 400 taalaa, joten töitä voitiin jatkaa.\nTyömestarina oli eräs Kulmala Jalasjärveltä ja se sanoo arkitährille,\nettä juhlasalin piirustuksia pitää muuttaa, kun se oli juhlasalin\nsuuren katon kannatukseksi määränny 8 pystytolpaa, että siinähän\nolis tanssies ihmiset takonehet aina päätänsä niihin. Niin niille\ntuli sellaane riita, että se arkitähti viimme paiskas piirustuksensa\nlaattialle ja lähti. Mutta Kulmala pani 8 paksua plankkua vieretysti\nrautapultiilla yhtehen pitkiksi kannatusniskooksi, komenti saran kilon\nmiehiä niiren päälle rynkyttämhän, niin hyvin kesti, eikä tolppia\ntarvittu yhtäkää. Kun juhlasalin katto oli valmis, tuli se jenkki\nkattomhan ja ihmettelemään Kulmalan rakentamia kattoniskoja, jotta\nmistä sillä tuollaaset piirustukset ja konstit oli. Kulmala trossas\nvai, että suomalaasilla on omat riitingit pääs. Kun nuoret miehet sitte\nvielä rakentivat yläkertahan mahtavan voimistelusalin, niin siitä tuli\nliika suuri ja kallis.\n\nSe on torella suuri, ja ollu aikanansa monipuolisesti tarkootuksehensa\nsopiva. Yläkerras on koko rakennuksen laajuunen, valtava voimistelu-,\npaini- ja nyrkkeilyhalli. Hyvät on aikanansa ollehet kaikki\nvoimistelutelineet ja laitteet. Oli sielä ollukki aikanansa vilskettä\nja touhua. — Nyt tyhjää, rapistunutta ja pölyä.\n\nKeskikerrokses on vieläkin käytettävis suuri kokoussali näyttämöineen,\nvahtimestarin huoneet ja ravintolakeittiöineen. Ja kellarikerroskin,\nkeskuslämpölaitteineen, klubihuoneineen on ollu erinomainen. Sääli\ntuli kattelles ränstynyttä, kylmille jäänyttä suurta suomalaasten\nseurataloa. Rojua ja pölyä joka paikas. Suuri vanha suomalaanen\nkirjasto lojui käyttämättömänä. Entisiä aikoja muistuttaa Iston taulu\n»Hyökkäys» peräseinällä. Sielä oli kunnia- ja palkintotaulu ja,\nvalokuvia ja muistoja seinillä. Sitä taloa omistaa ja yrittää pystys\npitää pikkuunen »ukkojen klubi», kymmenkunta eläkkeellä olevaa vanhaa\nmiestä, jokka ovat sen saanehet lunastetuksi pankilta ja maksetuksi.\nUkot kokoontuvat iltaansa istumaan sen kellarihuoneeseen tammia\npelaamaan, juttelemaan ja limunaatia juomaan. Ei oo varaa korjata\nrakennusta eikä oo muita asianharrastajia, ne sanoivat. Astapulas on\nkyllä paljo vielä vanhaakin polvea, mutta ne ovat jakautuneet moniin\neri uskonlahkoihin ja ahkeroivat kukin omas ahtaas piirissänsä, että\nyhteishenkiä ei oo. Onpa siellä kaksi ev.-luth. seurakuntaa ja eri\nkirkkoakin, jotka seisovat eri puolilla samas karunkulmas!\n\nSiinä Sovinnon suures juhlasalis oli puhetilaasuuteni, ja väkiä oli\nse suuri sali täynnä. Hartaina kuuntelivat kotimaan oloista ja monet\ntulivat kärestä pitäen kiittämähän.\n\nAsuin Ernst Virtalan luona. Sanoi olevansa »Mutiinin kräätärin» poika\nYlihärmästä, ja sanoi, että se oli heirän isän kökäs, kun Prännin-Antti\nsavikuopan lairalle tappoo Rannanjärven Antin, kun se sitä uitti ja\nkiusas. Tämä Virtala on toimenmiehiä sielä Astapulas, ottaa osaa\npolitiikkahanki, oli Rooseveltin vaalimiehiä. Hän on koko sotien ajan\nollu paikkakunnas Suomi-Avun rahastonhoitaja. Ylihärmälääsenä hän\nlähretti jouluksi 1946 kotipitäjän invaliitien hyväksi 100 paunaa\nkaffia ja 50 paunaa sokuria. Hänen vaimonsa on Viitasaarelta, o.s.\nVaris. Paitti kyrölääsiä, tuntui Astapulaan asettuneen paljo juuri\nviitasaarelaisia.\n\nTapasin sielä lääkäri Collanderin, Ähtäristä, joka on ollu pari vuotta\nIsoonkyröön kunnanlääkärinäkin ja kertoili hauskoja muistoja Kyrööstä.\nKävin tervehtimäs hänen rouvaansakki, jok'on käyny Vaasan ruotsal.\ntyttökoulun, heirän taiteellises korissansa. Rouva on käyny tairekoulua\nHelsingis, maalaa tauluja ja harrastaa Suomen tairekudonnaisia.\nLääkäri Collander on hyvin suosittu siellä ja on hänellä erikoonen\nröntgenlaboratorio. Hammaslääkäreitä siell' oli Hakala Ilmajoen\nja Örnqvist Isookyrön peruja, vaikka maas syntyneitä; lakimiehiä\nJohn Glanz, alkuaan Ojala Isoonkyrön pysäkin Ojalan torpasta tuotu\nkuusvuotiaana, Art Rinto, Isoostakyrööstä ja Rob Koski, isän puolesta\nKälviältä. Suurempia suomalaasia kauppiaita oli Toivo Hölsö ja E. Taano\nIsoostakyröstä, V. Rantala Karstulasta, Matti Lahnanen AlaVurelta, Elle\nKoponen piti vaatekauppaa ja paljo muita pisnesmiehiä ja ammattilaasia.\nSuomalaasia työskentelöö kaikis ammateis: satamas lastaustöis,\nlaivatelakoilla, rautateillä, käsityöläisinä, korjauspajois ym.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun olin paljo kuullu setiltäni siitä Amerikan suomalaasten\nremuelämästä ja lukenu Potti-Kalien värikkään kuvauksen »Iloisen\nHarborin» elämästä 50 vuotta sitten, niin kun tapasin vanhan miehen\nKalle Aaltosen, synt. 1868 Vähänkyrön Knuuttilan kyläs ja tullu maahan\n1887, nii hän muisteli menneitä villiä aikoja Astapula-Harporis. Hänen\nvaimonsa Maria, o.s. Karhu Kyröön Lehmä joen Kleemoolan taloosta,\noli tullu maahan 1893. Heill' on ollu 13 lasta, joista 9 elää. Isä\nKalle oli luonu satamas 25 v. ooria eli malmia, loukkaantuu siinä\nn'otta siirrettihin helpompahan työhön rautatielle vaunuverstaalle,\ntyöskenteli sieläkin toisen 25 vuotta ja on ollu jo kauan eläkkeellä.\nOli oikein iloinen ja eloisa mies, joka oli jo aikaa sitten jättäny\nryyppöön pois, mutta muisti hyvin sen mekastuksen, jota sielä puoli\nvuosisataa sitten pirettihin.\n\nHän kertoi, että »saluunaa» piti vanha Matsoni Vimpelistä. Se ei\nosaimu laskiakkaa muuta kun sormin. Se veti muurin kylkehen pännällä\noikoosia viivoja, kun joku joi velaaksi. Kun mies tai tilinsä ja tuli\nmaksamhan, niin Matsoni räknäs piirrokset sormilla taalahan asti, ja\nsitte piti maksaa. Sitte se pyhkii ne viivat pois, ja taas räknättihin.\nKun velaat oli sillä lailla tullu maksetuksi, niin se antoo »knapsun»\n(viinaryypyn) ja piiriklasin päälle. Matsoni kysyi, sen kieli sorahteli\njotta: tahrokkos khonjakin khäntiä vai rrukhista viinaa?\n\nKapakan vieres oli »lunssihuone», johna naiset pörräs. Seinäs\noli luukku josta Matsoni möi sille puolen olutta ja viinaa.\nLauantai-iltoona meni nuori kansa Matsonin saluunaan tanssimhan ja\njuopottelemhan. Lapset viethin mummuulle ja faariille hoirettavaksi\nsiksi aikaa kun isä ja äitee tanssiivat ja remusivat. Ja tulivat joskus\nkonttimaila kotia. Suomalaasten häitä tanssittihin siihen aikahan\nMatsonin saluunas, »rahahäinä» niin kun ennen vanhaan Suomeskin. —\nMäkin rikoon yhtenä lauantaiehtoona kun häihin menin Matsonille viiren\ntaalan rahan vartin hopiooksi, — hän kertoi, — että piisaa antaa\nhyppyrahaa. Kun tulin salihin, niin sulhaanen heitteli vartin rahat\nsilmille ja sanoo jotta pienempi raha ei kelpaa kun taala, n'otta\nmulle jäi vartin rahat plakkarihin. Ne kelpas sitte Matsonin äijälle.\nMe tulimme sinne häihin suoraa rautamultaa luomasta ooripunaasis\ntyöverhoos, kun kovasti janotti eikä keriinny kotia verhoja muuttamhan.\nMiehet juopuu ja kovasti hyppelyyttivät taalan erestä sitä morsianta\nvalkoosis verhoos. S'oli koria kun valkoone enkeli illalla, mutta\naamulla pöhnäs ja oorimullasta punaane kun verinen kukkoo. Meiltä\nmiehiltä oli joka sentti varissu plakkarista ja pää kupariseppiä\ntäynnä, n'otta viippootti ja sätii. Jokku meistä lapiomiehistä hoippuu\ntöihin satamaan aamulla, niin paasi meinas, jotta: mihnä toiset on? —\nN'oon häis ja pöhnäs vieläkin! — Paasin kans käythin sitte Matsonilla\nharavoomas miehiä töihin. Sielä oli morsian menny istumhan jääloorahan\nselvittääksensä ittiänsä.\n\n       *       *       *       *       *\n\n— No onko siinä perää, että se teirän raittiusseura oli kerran kylpeny\nolutlöylyllä? kysyyn.\n\n— No se oli sillä lailla, että toiset piti sitä raittiusseura Kunnon\nkokousta yhres huushollis ja joku raittiusseurahan kuulumatoon\nkokkarootti omiansa »stouvin» (ison rautakamiinan,) ääres n'otta se\noli aivan punaanen. Sill' oli isoo pläkkisankoo olutta ja se meinas\nsitä ittellensä vähä lämmittää, niin nolasteli niin, että se olutsankoo\nkaatuu sen kuuman hellan päälle ja siitä nousi niin kuuma ja makoonen\nlöyly koko huonehen täyreltä, että kyllä joku riisuu verhat yltänsäkki\nja hikooli.\n\n— Nythän tämä Harporikin on kaupunki, suorat ja hyvät karukkin. Mutta\nsilloo ennen vanhaan, kun täälä remuttihin, oli tuan Mainstriitin\n(valtakarun) rannanpuolinen pää yhtä kuoppaa ja krooppia täynnä, syviä\nlätäköötä johna kurnutti sammakoota ja uiskenteli kilpikonnia. Kyllä\nse oli silloo täälä mailmanlopun elämää, nythän on toisin. Tääl' oli\nsilloo kaks toiskielistä poliisia, joita me suomalaaset nimitimmä\ntoista Isoo-Kassuksi ja toista Linnunjalaaksi, kun se oli niin laiha\nkruipelo. Niitä me suomalaaset kiusasimme. Kerran se Linnunjalka\nkiskoo munkin ylös savikuopasta, johka Matsonista tulles putosin, kun\nen itte päässy. Isoo-Kassu ja Linnunjalka ajoovat kerran yhres takaa\nTusan-Mattia, joka juoksi erellä, kääntyy ympäri niihin päin ja kysyy\njotta:\n\n— Onko sielä peräs niin kiirus, kun täälä erellä?\n\nNiin se lentikin kurakuoppahan pitkällensä, mutta kerkes pian pystyhyn\nja huikkas jotta:\n\n— Mull oli aikaa täs välillä panna vähä maatakki, huilaamahan.\n\nEiväkkä saanehet kiinni. — Mutta toisen kerran ne sai ja pistivät\nTusan-Matin »lakoppihin» (putkahan). Mutta kun me sen kuulimma, niin\nmeitä lähti miehiä ottamhan pois se. Se oli vain sellaane lautahaussi,\nn'otta kun me joukolla nostimma ylhä yhtä putkan nurkkaa, niin Matti\nkonttii nurkan alta pois.\n\n— Siihen aikhan oli Harporis vielä hevoosten vetämiä raitiovaunuja\nkapeilla raiteilla. Vanhoja hevooskonia niitä veti. Suomalaaset\npöhnäpäis pruukasivat kiusata sitä vanhaa krätyystä äijää, joka ajoo\nmenemällä joukolla kaikki yhrelle puolelle vaunus ja rynkyttivät äijän\nkärryynensä kumohon. Siihen jättivät sen sitte piiska käres manaamahan\nja rähisemhän. Sen tokka-komppanian herrat, joilla suomalaaset oli\ntöis, yllyttivät suomalaasia pahantekoohin sitä hevosvaunuyhtiötä\nvastaan, että se lopettaas toimintansa. Lopuksi suomalaaset moukareilla\nherrojensa kehootuksesta hakkasivakki 25 sentin tuntipalkalla raiteet\naivan käyttökelvottomaksi, niin että hevoskuljetus loppuu. Sitte tuli\nsähkövaunut. Siitä nosti se raitioyhtiö kovan oikeusjutun hävittäjiä\nvastaan, mutta tokka-yhtiö riiteli ja hoiti sen asian, niin ettei siitä\nkukaan saanu mitään.\n\n— Oli se kans eri hommaa, ku me 1890 täälä saimma päähän, että me\nlahjootimma Monoselle Ylistarosta komjat linjaalirattahat, kun s'oli\npoliisina. Se oli hyvä mies; se ei vieny suomalaasta koskaa humalas\nputkahan, vaan kiikutti aina kotia, ettei tullu sakkua. Kaks istuumisen\nhoijakan koppa täälä itte tehtihinkin, ja hyvä tulikin. Mun olis pitäny\ntakua fieterit — kertoi Aaltonen — muttei saatu hyvää fieteriterästä,\nn'otta me tilasimma ristilinjaalifieterit Ylistarosta. Kun ne sitte\ntulivat ja saatiin se mahtava hoijakka maalatuksi ja valmihiksi, niin\nse vasta juhlaa olikin, kun me finnit sitte pyhäpäivä ajelimma sillä\nhoijakalla, 6 miestä kaulatusten ja flikkoja joukos, Astapulan ja\nHarporin väliä, ja lauloomme ja roikastimma. —Toiskieliset kättelivat\nsuu auki ja silmät tapilla meirän juhlaa.\n\n— Meit' oli siihen aikahan suurin osa suomalaasista poikamiehiä,\nkun ei flikkoja piisannu kaikille, vaikka niitä Suomesta kovasti\nkoitettihin hommata tänne tulemahan ja pilettiä lähretettiin. Jokin\nsuomalaane perhe piti »ruokataloa», laittoo ruuan ja hyyräs ruumia\nmeille. Kerran saatihin päähän nuan raittiuren kannaltakin, jotta sitä\nsuomalaasen »pahaa verta» pitääs päästää uloos. Olis tarvittu meirän\njoukos kupparia, mutta sitä ei ollu. Niin päätettihin tilata ja tuottaa\nse Ylistarosta. Rahat pantiin menemään jotta pankaa paras kuppari\ntulemahan meille, kyllä me maksamme ja sitä täälä kovasti tarvithan! Ja\nottaa paljo sarvia följyhy.\n\nJa tulihan se yks tuhti ja taitava Kuppari-Maija meille tänne\nHarporiin. Ja sitten pantihin juhlat pystyhyn, lämmitettihin\nsuomalaanen sauna, tuothin sinne isoo »piirikäki» (tamminen\nohittynnöri), lyöthin »pikalla» (hakulla) sen »kurkku» auki,\nkaarettihin sankoohin, juothin siitä napolla ja paiskattihin\nkiukahallekki löylyksi. Ja sitte Kuppari-Maija iski ja imi kymmenen\nmiehen hartioohin ja selkähän sarvia niin paljo kun mahtuu, n'otta veri\nroiskuu. Kun sarvet oli täynnä, niin Kuppari-Maija, joka kans veti\nolutta ja tuli juovuksihin, repii niitä irti, paiskas laattialle ja imi\ntaas sarven kiinni niskahan n'otta miehet oli kun teurashärkiä veris\nja koko sauna kun lahtihuone. Lopuksi ne heikentyy verenvuorosta ja\nmässähtivät pöhnäs, korisivat ja pyörtyykin jokin, jotta selvimmille\ntuli hätä ja yks lähti hakemhan lääkäriä apuhun. Kun se tuli,\ntoiskielinen ja hintelä mies, astuu saunahan ja näki ne veriset ja\npöhnääset miehet makaavan verisellä laattialla, niin se — pyörtyy.\nKuppari Maijakin istuu yhres nurkas hiukset hassalla kuppikirvestä\nheiluttaan.\n\n— Joo, kyllä se oli sellaasta resuelämää — sanoo Aaltosen emäntäki —\njotta kun mäkin tänne tulin ja näin sen, niin mieluummin olis lähteny\ntakaasi Napuen kylähän klihtoolle. — Mutta tämä meiränkin isä on ollu\njo yli 30 vuotta aivan raitis ja kovasti siivo ja hyvä mies.\n\nKun oli uskonnosta ja raittiuresta puhe, niin tuumas Aaltonen jotta:\n\n— Kuule, mä sanon sulle vanhanmaan mies yhyren asian, jonka paa\nmielehes: jos kirkkojen miehekki tekis raittiuslupauksen, niin\nkirkkojen saranat ruostuus niin kun raittiustalojenkin.\n\nAaltonen sanoo, jotta hän on lähteny rahaa ja työtä pakohon Suomesta.\nOlis sieläkin ollu hyvä olla, mutta vilkas veri ja seikkaaluhalu veti\nmailmalle. Kertoo jotta hänellä on vieläkin Vähänkyröön Knuuttilan\nkyläs Mahlasen mökin vieres koto. Siinä asuu ny mumma, joka saa sen\npitää.\n\n\n\n\nMICHIGAN\n\n\nOhion Ashtabulasta ajoon joulua viettämään Michiganin valtion\nsuurimpaan kaupunkiin Detroitiin tohtori Yrjö Sippolan luokse.\n\nMichiganin valtio on suomalaasten vanhinta asutusseutua ja sielä asuu\nniitä enempi kuin missään muus valtios, yli 100 000 henkeä, Michiganin\nvaltion koko asukasluvun ollessa n. 5 milj.\n\nMichiganin valtion jakaa samanniminen suuri sisäjärvi kahteen\npuoliskoon. Suurempi osa on Michigan-järven itäpuolella, ns.\nAla-Michigan. Ja Ylä-Michigan on järven länsipuolella, Superiorin\njärveen pistäytyvä niemimaa ja sen nokka eli suomalaasten nimittämä\n»Kuparisaari», joka varsinaasesti on suomalaasten pesäpaikka.\n\nSiirtolaasuus Suomesta Amerikkaan alkoo 1860—70 luvulla Norjan\nKirkkoniemestä, josta Amerikkaan värvättiin kaivosmiehiä juuri niihin\naikoihin alettuun kaivostyöhön Kuparisaarella. Norjalaisten mukana\nlähti silloon myös suomalaasia Tornion jokilaaksosta. Nämä sitte\nkirjoittivat Amerikasta kotipuoleen kehoittaen sukulaasia ja tuttaviaan\nlähtemään hyvään työansioon sinne. Hiljoilleen levis »Amerikan kuume»\nsitte Oulun puoleen, Keski-Pohjanmaalle ja sai lopuksi suurimman\nvauhrin Etelä-Pohjanmaalla viime vuossaran loppukymmenillä, jatkuen\njopa kymmentuhantisenakin vuosittaan vielä 1920-luvulle, jolloon\nAmerikka rajoitti siirtolaisten maahan tulon Suomesta n. 500 henkeen\nvuores.\n\nAluksi suomalaaset työskentelivät Kuparsaaren monis suuris\nkuparikaivoksis mainareina, enemmistöinäkin mones pikkukaupungis,\ntai metsätyöläisinä Michiganin suuris koskemattomis mettis, joita\nhaaskattiin ja hakattiin raiskioiksi monta vuosikymmentä. Kaivoksis\nsyntyi työnseisauksia, suuria lakkorettelöitä ja mettätyöt väheni\nvuosien varrella. Seurasi pitkiä »huonoja aikoja», jolloin paljo\nsuomalaasia turvautui lopuksi yrittämään maasta elantonsa. Toiset\nkansallisuuret sielä ihmettelivät ja virnuilivat, että »kummia ihmisiä\nnuo finnit, kun ne menevät farmareiksi kaikkein synkimpiin metsiin\nja kivikkoihin kiviä vääntämään, kun toiset kansallisuuret pyrkivät\nparemmille maille».\n\nMichiganin suomalaisten historian kaunein luku onkin se, että he\novat ensimmäisinä raivanneet suuret alueet Pohjois-Michigania\nmaanviljelykselle ja elävät sielä nytkin hyvin lukuisasti vieläkin\nfarmareina raivaten uutta viljelystä. Se on ollu kovaa ja sitkiää\nkorvenraatajien elämää tiettömien kymmenpeninkulmaisten taipaleitten\ntakana, susien, karhujen ja intiaanien naapureina. Jauhosäkkiä,\ntyökaluja on monta päivämatkaa mies selässään saanu kantaa\nensimmäiselle saunatelmälleen. Suomalaanen nainen on sielä raatanu\nmiehensä rinnalla, synnyttänyt lapsensa yksinääsyyres, havumajois eläen\nkaiken puutteen keskellä, kestäny ja voittanu, kunnes pirtti ja navetta\non valmistunu ja maasta oma peruna ja leipä noussut. Kuunnellessani\nmonen suomalaasen vanhan raataja-pariskunnan kertomisia, miten he\n»tänne tulivat», miten puuttees elivät, vuosia siinä oli kulunu ennenkö\nelämähän oli päästy, ja »näin nyt on», lapset on nyt suuria — käsitän\nsen työn ja tarmon suuruuren, jolla tuhannet suomalaiset sielä ovat\nkovalla työllä toimeentulon ja oman kotikonnun itselleen uurastaneet.\nMinusta tuntui, että Suomes ei niin lujasta monenkaan uudisasukkaan\ntarvinnu elantoansa ottaa. Mutta siihen on ollu Amerikas pakko,\nvierasheimoisten keskellä ja vain omiin käsivarsiinsa turvaten.\n\nSiihen taas, että niin paljo suomalaasia pureutui juuri Michiganis\nmaankamaraan maanviljelijäksi, oli varmaan syynä se, että nuo seurut\novat luonnon puolesta kuin kappale kauneinta Suomea: paljon kauniita\nisojakin järviä, niemiä, lahelmia, mäkiä, kumpuja, kuusikoita,\nkoivikoita ja — kivikoitakin. Myös ilmanalat ja vuoren ajat on kuin\nkotooses Suomes: kevät tuloo keikkuen huhti-toukokuus, kesät ovat\nheleitä, taivas korkia ja sininen eikä liian kuumia. Talvi tuloo\nsamoihin aikoihin kun koto-Suomes. Se on runsasluminen, pyryinen ja\nusein kylmempikin kuin Suomes johtuen siitä, että kun Michiganis menee\nyli 30° Celsiusta kylmään, niin siellä silloon myös tuulee ja pakkaanen\ntuntuu kovin purevalta. Kun Suomes on pakkaasta, niin se ei tunnu niin\ntuimalta, sen takia, että meillä harvoin samanaikaisesti tuulee.\n\nKesän aika on Pohjois-Michiganis mitä kauneinta Sisä-Suomea välkkyvine\nvesineen, saarineen ja salmineen. Se onkin toiskielistenkin hyvin\nsuosimaa lomanviettoseutua kylpyrantoineen ja matkustajahotelleineen.\n— Michigan on intiaanien vanhaa valtaseutua ja asuu niitä siellä\nvieläkin runsaasti heille varatuilla alueilla. Näille seuruille runoili\nAmerikan kansallisrunoilija Longfellow kuulun intiaani-eepoksensa\nHiavathasta suomalaasen Kalevalan innostamana. Useimmat paikan nimet\novat intiaanien kieltä, kuten Ispeming tarkoittaa taivasta, Negaune\nhelvettiä ja Calumet rauhanpiippua.\n\n       *       *       *       *       *\n\n— Meri krismas ja häpi njuujiir! — Niin Amerikois präntättiin,\nkirjootettiin, sanottiin, soitettiin ja laulettiin pari viikkua, jotta\nmäkin sen osaan ja muistan elämäni. Se on sitä paljo kuin Suomessa\njotta: hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta!\n\nAmerikas ei vietetä joulua kun yks päivä. — Tapaninpäivää ei ookkaan.\nKlo 7 alkaa silloo taas työt. Vain ensimmäästä joulupäivää, sitä 25.\np. joulukuuta vietetähän. — Eikä aattoa ollenkaan piretä, vaikka\nse on meillä suomalaasilla suurin juhla. — Tämä tuntui musta yhtä\nnoloolta kun kerran istuun Franskanmaan Rivieeralla Nizzas, Välimeren\nrannalla juhannusaattua yksistäni palmupuun alla — eikä kukaan tienny\njuhannusjuhlasta mitään. Oli arki-ilta vai, niin kun täälä Amerikois\njouluauttukin.\n\nJoulua oli kyllä jo kovasti näkynyt, sanomalehris ja ainakin kolme\nviikkua kauppaliikkeetten ikkunoolla erinomaasena tavaranpaljoutena,\nloistavia näyttelyjä, joulukuusia, vihreetä seppelkiehkuroota punaasin\nsilkkinauhoon ja rusetein, kirjavia, kaikenfärisiä sähkölamppuja yli\nkatujen kiinnitetty kilometrien pituurelta, ja suuria joulupukin kuvia\noli ikkunoos.\n\nTätä amerikkalaasta juhlavalaastusta jouluna, oikiaa ilotulitusta\non vaikia kuvailla. Se on tosin räikiää, mutta niin suuremmoosta ja\nvärikästä, että se sulautuu kuitenkin kaunihiksi kokonaasuureksi pimiää\ntaivasta vasten. Se tehoaa, saa ihmisen valtahansa — ja kauppatuulelle,\nniin paljo ja kaunista on asetettu houkuttelemahan jouluostoksille.\n\nAmerikan joulupukki nährään vain kuvissa. Se on naurava, punakka,\nlihava ukko punaases turkis, johna on valkoonen turkiskaulus ja\npuoliturkin päärme, punapohjaanen valkoreunaanen myssy pääs. Se ajaa\nkomias lohnas, jota vetää 8 poroa. Ja tuloo Pohjoosnavalta, kuulemma.\n— Jo viikkoja ennen on täälä suuris tavarataloos puettuja joulupukkia,\njoille pikkulapset saavat mennä kuiskaamahan, mitä he toivoovat, että\njoulupukki heille tois.\n\nJoulupukkia sanothan täälä Säntä Klauksi (Pyhäksi Nikolaukseksi). Pukki\ntuo lahjansa täälä tornista takkakivelle (fäirpleisille) jouluaamuksi,\nkun lapset heräävät. Ja pikkulapset kovasti tälläävät yhren\n(mahrollisimman suuren!) sukkansa jouluaattona takkakivelle, että pukki\npanis lahjansa siihen. — Puorista saa ostaa aivan sitä varte tehtyjä\npunaasia joululahjasukkia. Tämä on vanha englantilaanen joululahjatapa,\nmutta paljolta panoo joulupukki lahjansa kaunihiis kääröös myös aattona\npujetetun joulukuusen alle sen jälkeen kun lapset on menny nukkumahan.\nLapsia on vaikia saara jouluauttuna nukkumahan — vaikka ne silloon\nkoittavat olla erikoosen kilttiä. On hirviä rikos, jos lapsi yrittää\nkurkistaa tai salaa nährä joulupukkia. Se ei tuu sitten enää koskaa!\n\nJouluaattona on arkipäivä, työt käyy kun ennenkin, vaikka ihmisillä\nonkin työstä päästyä kiirus ostoksille. Puorit on, toiset myöhäänkin,\nauki. Ihmiset koristaavat ikkunootansa punaasin ja valkoosin\nsähkölampuun. Paljolta on ikkunoos vihreästä paperista tehtyjä\nlehväseppeleetä, joissa alinna on punaanen kukan kuva ja keskellä\npalaa sähkökynttilä; pieniä valaastuja joulukuusia, kynttiläriviä on\nikkunoilla. Pienten, yhren perheen asunnon erustoolla, porrasvieres on\nkirjavin sähkölampuun valaastuja joulukuusia.\n\nMyös mäntyjä käytetähän joulupuina ja kaunihia ne onkin. Kaupungit\npystyttäävät kans jollekkin torille suuria, saroon sähkövaloon\nkoristettuja joulukuusia. Kaupungiis täälä näköö myös johnakin puiston\nreunas Betlehemin seimen. Se on vanhoosta lauroosta rakennettu\nmökkikatos, kuvaa tallia, johna on olkia laattialla ja kipsikuvina\nJeesuslapsi seimes, Maaria ja Jooseppi ympärillä, murjaania ja\npikkukaritsoota. — Kun vielä pyryyttää vähä räntää, niin on se oikee\ntunteellista katteltavaa täs suurkaupungin hälinäs ja vilinäs. Hartahat\nkatoliikit ja lapset heittävät kuparisentinkin sinne olkimajaan.\n\nJoulun juhlaruokana on »tööki» (eli »turkki», niin ku fingliskaksi\nsanothan), se on kalkkuna- ja luumuputinki eli vanukasko se on\nkirjasuomeksi? Perheen isännälle kuuluu aina pöyräs leikkoolla paisti\ntai lintu palooksi ja emäntä pruukaa fatia hoitaa. Lihan kans käytethän\ntäälä paljo vihanneksia, monellaasia, varsinkin syörähän porkkanaa\npaljo, punajuurta, karpaloa, mansikka- ym. hilloja. Ja sitten on täälä\nkamaloota suuria pärinänklimppiä, etelävalloos kasvatettuja makeeta\nperunoota. N'oon punertavia ja kovasti imelöötä. Maistanu oon niitä,\nmutten tykkää; mä syön vain reirua Härmän pernavoita, vaikka kuinka\nkehuuvat »suit poteituansa» (makiaa perunaansa). — Juhlapöyräs on kans\naina, tavallistenkin työläästen pöyräs, pieni talterikki valkokaalin\nlehtiä ja erilaasia herelmien paloja silputtuna. Ja niitä pistellähän\nsuuhun liharuaan välihin. Se luumuusta elikkä kivisyrämmistä keitetty\nputinkiruoka tuorahan pöytähän oikee fiiniis paikoos, sitte ku esti\non lamput sammutettu ja vain kynttylät palaa joulupöyrällä. Putinki\non keittiös valeltu konjakilla ja sytytetty palamaan n'otta siinä on\nkaunis sininen tulenliekki ympäri, kun se tuorahan sisälle.\n\nJaa'ah, sanoon mä, — kyllä ne herrat osaa tuhlata, kun polttavat täälä\ntyyristä konjakkia. Söisivät eriksensä.\n\nJoulukuusi palaa kirjavin sähkövaloon, vierahia on paljo taloos,\nsyörähän paljo, kuuma on, n'otta joulupöyräs istuvat miehet\npaitahiaasilla, kaikki touhuaavat hiespäin ja puhuuvat yhtaikaa...\n\n       *       *       *       *       *\n\nAmerikkalaaset pitäävät kovin lapsista, passaavat ja hemmootteloovat\nniitä liikaakin, mun mielestäni. Saavat kasvaa ja tinttaalla niin kun\ntykkäävät, n'otta n'oon mun mielestäni aika päässilmääsiä. Mankuvat\nvanhemmiltaan mitä vai, ovat tirsmuja ruaasnansa, rääpiivät vai eiväkkä\nsyö juuri muuta kun makeesia. Kouluijäs oleva nuoriso meluaa ja telmii\nkun vasikat eiväkkä anna vanhoolle ihmisille paikkaa raitiovaunus tai\njunis, istua könnäävät vain. Samoon kaupoos ja karmilla ne tukkii ja\nmennä huiskii, jotta vanhanmaan miestä oikee hävettää.\n\nNe pukeevatkin ittensä kuinka rookaa. Se on muka »vapautta» — mutta\nsiinä ei oo mitää makua. Niin kun koulutytööllä täälä nyt on »muotina»:\nkäyrä paljahin säärin talvipakkaasella ja lumirännäskin. Tuos\n12—16-vuotiset tytöt. Niill' on suuri, möhliä, lähes polvihin roikkuva\npäällystakki kuin säkki yllä ja välttämätä kirjava huivi eli hilkku\npääs niin kun meillä Suomes vanhoolla akoolla ennen!\n\nSe on täälä nyt fiiniä!\n\nKun oon kattellu nyt näitä nuoria Amerikan koulutyttöjä paljahin\nsäärin, roikkuva säkki yllä ja hilkku pääs — vaikka vaatesta olis\nyllinkyllin, niin suuta vetää hymyhyn: niillä ei oo makua pukia\nittensä. Ovat kun körmystettyjä akkoja menos sateella perunankaivuhun\nSuomes. Meillä niillä on eres paksut harmaat villasukat, joskin\nrauskat, jaloos.\n\nTäs kesällä nämä Amerikan yltäkyllääsyyres rypevät nuoret koulutytöt\nja ylioppilasmissitkin rakastivat kulkia vanhoos miesten overolliis\n(työhousuus) toinen pulttu vielä puolehen säärehen ylöskäärittynä. Se\noli »muotia» se kans. — Mutta ei naisellista.\n\nNiin että mä oon sisuksisnani oikeen iloone ja ylpiä, kun muistelen\nmeirän kotoosia nykeröneniä ja nutipäitä Suomes: on niillä paree silmä\nja makua pukia ittensä niillä vähillä ja vanhoolla vaattehilla mitä\nniillä on. Ne kääntää, färjää, entraa, leikkaa ja laittaa »vanhasta\nuutta» n'otta se »istuu», passaa ja on nättiä, vaikkei se niin häävistä\nkangasta ookkaa kun näillä Amerikan missiillä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOon viettäny joulua Detroitin yli 2 miljoonan kaupungis. Sielä\nautomopiilikaupungis, johna foorttia tehrähän. Asuin Isoostakyrööstä\nlähtöösin olevan Amerikas lääkäriksi lukenehen Yrjö Sippolan kaunihis\nkoris joulunpyhät. Hän oli kesällä Suomes käymäs frouvansa ja\n12-vuotiaan Hellen-tyttärensä kans. Tulimma samalla laivalla yli ja\nsovittihin että rookathan.\n\nKun sitte tulin joku päivä ennen joulua, niin aika yllätyksen se\nHellen-tyttö oli mulle järjestäny. Näytti pientä koriaa papukaijaansa\nlinnun häkis ja jätti mun sitten yksin sen kans salihin polttelemahan.\n\nNiin yhtäkkiää se papukaija kiljaasi mun korvahani selvällä suomen\nkielellä, jotta: Vaasan-Jaakkoo! — ja päästi pitkän krakatus-naurun\npäälle — jotta oikee mä säikährin. Ja Hellen nauroo oven takana\nkatkeraksensa. Oli opettanu sen niin sanomaan. Korja lintu ja aika\nvekkuli tuo papukaija onkin, jonka jokellusta on mukava kuunnella.\n\nOli mulla Detroitis toinenkin hyvä tuttava, kansakoulutoverini ja\nnaapuritaloon kersa, Niemen-Fanni Vaasasta, nyt arvokas ja toimekas\nmissis Ojanpää, mies on Kauhajoelta.\n\nMeirän mamma pani mulle luhrikkahillopurkin tuotavaksi Fannille. Kyllä\nse purkki perhana pihisi ja pesi pari kertaa mun silmäni matkalla kun\nyritin liikaa voimaa siitä poislaskia, ettei se räjährä, mutta toin mä\nsen rumaasen, vaikkei siinä ollu enää kun vähä kraismenoosia pohjalla,\nperille asti. Fanni kovasti kiitteli ja sanoo, että kun hän sitä pesi\nja keitteli, niin sai hän vähä luhrikan makua kielensäpäähän ja hyvää\noli!\n\n       *       *       *       *       *\n\nMishigaanin Ditroitis rookasin sen suomalaasen kuuluusan uistimen\nkeksijän, ja miljuneerimiehen Kalle eli Charles Helinin. Kävin sen\nloistokoris, oikee palatsis, ja uistintehtahas.\n\nPitää kertua heti seränpoijille ja kaikille urheelukalastajille, ettei\nasia lemmehry. Se Kalle on vielä nuori mies, 42 vuotta, ja sen isäukko\nasuu Vaasas! — Rantakarulla, ja on pian 70 v. vanha.\n\nKalle Heliini on syntyny Amerikas ja touhunnu tollarien peräs niin\npisnesmiehenä, että suomi on pahoon unohtunu, mutta ymmärtää vielä ja\nkoittaa vähä puhuakki. Hänen vaimonsa Lempi, omaa sukua Helminen, on\nHelsingin syntyä ja tullu »maahan» vasta 1925, niin että hän puhuu\naivan purkista suomia. Heillä on 5 lasta, joista Ronald-poika löi salin\nlaattialla volttia kun häkää vain.\n\nTämä Kalle Heliini on oikea amerikkalaane esimerkki siitä, kuinka\nköyhä poika, kun onni potkii, voi lyhyes aijas tehrä rahaa ja lyörä\nittensä pinnalle ja nauttia työnsä tuloksista. Mutta myös esimerkki\nkeksijänsitkeyrestä ja yritteliääsyyrestä. Eikä vain niistäkään hyvistä\npuolista, mutta myös käytännöllisestä bissness-miehestä. Voi olla\nkekseliääsyyttä monellakin, mutta ei osaakkaan käyttää sitä hyväksensä\nrahallisesti.\n\nHän kertoi, että hän on pikkupojasta ollu innokas kalamies. Yrittäny\njos jollakin konstilla ja koukulla kaloja. Sitä vain funteerannu.\nTutkinu kaikki koukut ja uistimet, yrittäny eri mallia veistää ja\nfiilata puusta ja metallista. Heittäny ja vetäny. Kokeellu eri färiä,\nkattellu ilmoja ja vesiä — ja taas yrittäny. Kyllä hän kalaa on saanu,\nmutta olis pitäny saara ittellensä sellaanen uistin, että sillä sais\nkalan kiinni silloon kun ei muut saakkaan. Hän kävi kaikellaasis\nleipätöis päivisin elääksensä, mutta vapaa-aikansa kierteli\nkalastusvehkeenensä jois ja järvis, likillä ja kaukana ja funteeras\nvain, jotta ei tämä mun uistimeni vielä oo oikeen hyvä — kun ei se\nhaukkaa kalaa sivulta. Ja pakkaa pääsemhän liika useen irtikin.\n\nSitä se funteeras. Veti uistinta hiljaa peräsnänsä ja katteli kalojen\nkuiheita, kun ne kulki peräs Kallen vehjestä silmäälemäs jotta:\n\n— Vai tuollaane hökötys tuo on...\n\nKului vuosia kaikellaasten uistinten fiilaalemises, mutta\nvähitellen kypsyi se malli, josta sitten tuli hänen mailmankuuluusa\nflätfish-uistimensa, jolle hän on saanu patentin ja jota nyt\nvalmistethan kahres omas tehtahas Detroitis Amerikan puolella ja\nKanaatas.\n\nPitääpä sanua, että uistin on engliskaksi stäkl. Ja että enkliskas\näll-ääni eli konsonantti, niinkun fiinisti sanothan, on »paksu» ja\nkolkko. Se äännethän suu auki oolle vääntäen niin ku sana kello.\nSuomen eli on pehmiä niin ku velliä pussis. — En mä tahro engliskaa\noppia oikee ääntämhän, kun mull' on syntymästä liika pieni nenä.\nPitääs olla sellaane suuri konkkanoukka, kun oikeella jenkiillä, joka\nkumajaa ja honajaa ittestänsä. Oon kyselty että eikö sellaasta hyvää\nengliskan konkkanoukkaa saisi täältä ostaa, kun täälä kerran kaikkia\nimehiä tehrähän — että mäkin osaasin paremmin amerikaksi honottaa,\nmuttei kuulemma niitä oo, jotta mun pitää koittaa pinittää tällä\nvanhalla pikku-nenälläni vain. — Mutta oon mä pärjänny jottei tarvitte\nosooteslappu kaulas kulkia niin ku monen vanhanmaan miehen, kun ne on\ntänne tullu.\n\nNiin se Heliinin Kalle keksii sitte uistime, johka on tarttunu —\npaljo tavaraa ja maallista hyvää. Sen uistin »löi läpi», niin ku\nsanothan, kymmenen vuotta sitten, vuonna 1937. — Nyt on Detroitin\ntehtahas satakunta henkiä työs, melkeen kaikki suomalaasia. Suomalaanen\nmestari Vuori kuljetti mua kattelemas tehtahas aluusta loppuhun asti,\nkuinka niitä uistimia tehrähän. Ne on »valkoosesta mäntypuusta» ja\ntarkkaa työtä. Heliini on itte suunnitelin tarkkuuskoneet ja mallit\nmillillensä. Niitä on 13 kokoa ja 26 lakeerimaalausta. Menekki on\naina vain kasvanu. Vuonna 1945 niitä myytihin 500 000 kappalesta,\ntänä vuonna nousoo kai jo 1 miljoonaan kappalehesen, ympäri Amerikan\nja kaikkiin maihin. Suomeen on tullu soran jälkeen vasta muutamia\nkappalehia, ja mä sain mukahani muutamia kokeellakseni mitä Suomen\nhauet ja ahvenet siitä tykkää.\n\nNäis Helinin uistimis on se uutta ja erikoosta, että uistin kulkee\nveres luikerrellen niin kun kala pyrstöllä heilutellen! Jokaanen uistin\nkoitetahan vesialtahas ennenkö se tehtahasta lähtöö. Tätä uistinta voii\nvetää venehen peräs, mutta parempi on heittää rullavavalla niin kun\nperhosta lohen pyynnis. Uistin liikkuu hitahasti veres n'otta s'oon\noikee laiskan soutajan ilo. Ja hairaa kalan sivultakin.\n\nTäälä Amerikois on kamalan suuria kalamöhkäleitä. On haukilajeja, mutta\nkyllä mä tykkään, että kamaloota rössiköötä ne on, eikä sellaasia\nlittuposkisia solakoota poikia, kun me sielä Antinkaris plaamma saara.\nJa ahvenkin on sellaane kyrmyniska, vihaasen näkööne isoo peto, että\nhävettää kattella. Sitte on jotakin isoja »trautuja» ja yks oikee monen\nleiviskän Large Mouth (»isoosuu»)-kala, jonka kitahan vois potkaasta\njalkapallon eikä hampahisihi ottaasi. — Fyi, vali! — sanoos Vaasan\nruottalaane sellaasta kalaa. Kun ei vai uneskaa koskaa mun uistimehen\ntarttuusi.\n\nItte se Heliini sanoo suurimman kalansa saanehen Meksikonlahrelta.\nSe oli painanu toristajaan ja valokuvaajaan kans 136 paunaa. Ei kun\nse kala yksin. Ja paiskattu takaasi merehen, saat' ei nämä Amerikan\nherrat muuta kun huviksensa urheeloovat. Ne on sitte eri miehet, jokka\nkalastaa syömäkalaa. Sitä saa puarista.\n\nAmerikoos pannahan joka vuosi ja melkeen joka kaupungis toimehen\nkalastuskilpaaluja siitä, kuka suurimman kalan saa. Ja paljo on aina\nmiehiä ongella ja sitte suuret juhlat.\n\nHeliini ei »lepää laakereillaan». Mä olin kattomas sen työhuonehes,\njohna se aina vai tutkii, piirtää ja kokeeloo uutta uistin-alalla.\nNäytti jo mulle, jotta siitä uuresta »ainehesta» »plastikista» voi\ntulla vielä paree uistin. — Sanoo, jotta »nylon»-lanka kestää hyvin\neikä mätäne veres.\n\nOn ittestänsä selvää, että se Heliini on kalastushullu, niin kun se on\nollu syntymästä asti. Se kalastaa ja kokeeloo ympäri Amerikkaa. Vuonna\n1939 se osti ittellensä oman lentokoneen. Nyt sill' on niitä jo neljä.\nLentää ympärinsä ja itte ajaa. Niillä on täälä mukavia pumpattavia\nkummivenehiä, joita urheelukalastajat kuljettaa auton katolla tai\nlentokonehis — ja telttaa — mukanansa.\n\nPaitti kalastusta, on Heliini perhoskeräälijä ja innokas valokuvaaja.\n\n       *       *       *       *       *\n\nUuren vuoren aattona klo 24 Amerikois ja Detroitiakin siirryttihin\nsuurella ryminällä ja paukkeella uutehen vuoteen!\n\nAmerikkalaaset ei vala tinoja niin ku me suomalaaset kotona teemmä.\nUusi vuosi otethan kaupunkipaikoos vastahan ilolla ja melulla. Rarios\npirethän kovaa pränkettä, rariomies huutaa jotta:\n\n— Nyt se tuloo! Sikunttikello knakuttaa sikunttia. — Hotelliis,\nkapakoos ja kotonakin paljolta ihmiset seisoo henki kurkus ja\nsamppanjalasi käres orottamas jotta:\n\n— nyt! hii —- oo, häpi nuujaa! — Tu juu! — tu mii (sulle ja mulle!)\nNakkaavat samppanjakaljat suuhunsa ja sitte huutaavat ja meluaavat\nkun pahat kakarat. Tehtaan, laivaan ja junien pillit ja torvet\nhuutaavat täyreltä läveltä oikohonsa niin kuin ihmisekkin. Ammuthan,\npaukutethan ja meluthan silmät ummes. Ihmiset juoksoovat karullekkin\nhyppimähän ja huutamahan »onnellista uutta vuotta». Lapsilla ja\naikaihmisilläkin on torvia, pukinsarvia ja präiköttimiä n'otta\nsilmät sokkaavat. Paperilakkia ja »hula-hula» paperikranssia on\nkaulan ympärillä hotelliis ja koto-olooskin. Ostethan isoja punaasia\npaperista tehtyjä paukku-konfettitötteröötä, n'otta kun niitä vetää\nmolemmista päistä, niin se kovasti paukahtaa, ja sisällä on painettu\n»onnenlehti»-toivotukset ja plötinät itte kullekkin. Iloosia ollahan\nja lystiä pirethän. Nämä amerikkalaaset osaavakki olla vasta aika\nkakaroota!\n\nItte uurenvuorenpäivänä pirethän täälä oupen-deitä (open day), se on\njulkista vieraskäyntiä ilmootetusta tunnista alkaan. Silloon käyrään\npokkaamas, tervehtimäs ja kirjoottamas nimensä talon vieraskirjahan\nvirkaherroos ja »suuris paikoos», mutta myös yksityiskoriis ja ystävien\nluona.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKaupungin majuuri on suuri herra, ja varsinkin sellaaseen 2—3 miljoonan\nkaupungin kun Detroitti, jonka laajuus on 40—50 kilometriä kanttihinsa.\nSe on niin kun kaupunginjohtaja meillä.\n\nMajuri valithan joka vuosi, n'otta siinä on aika rähinä. Sillä on joka\npäivä vastaanottoaikansa ja sen puolehen ihmiset saavat kääntyä kaikis\nasioosnansa ja hyppääväkki työksensä, n'otta sillä on känsät käsis.\nKaikki elokuvatähret ja ulkomaanelävät hyppöötethän sen työ. Se ottaa\nvastahan ja toivottaa tervetulleheksi kaupunkihin.\n\n— Sun pitää käyrä tervehtimäs »meirän majuuria»! Se on mukava mies!\nhöpötti tohtori Sippola heti kun kaupunkihin pääsin. — Mä soitan\nJuntuselle.\n\n— Mikä se Juntunen on? kysyyn mä ihmeesnäni, kun kaikki oli niin selvää.\n\n— Ooo — se on Edi, sielä kaupunginhallitukses. Se ilmoottaa majurille,\nettä me tuumma, touhus Sippola, ja niin mua viethin taas piilillä jotta\ntukka suarana monta mailia, sillä täälä on pitkät matkat. Kävelemällä\ntäälä ei pääsisi mihkää!\n\nTultihin suurten kivitalojen rykelmähän. Kaupungin hallintotaloohin\nportahia ylhä, yhrestä ovesta sisälle, toisesta ovesta\nvinkkeliväärähän, koritooria pitkin, ja taas sivuovesta sisään, — niin\nsiinä »ofiisishan» istuukin jo pöyrän kulmalla se Juntunen ja veti\nhaikuja kun ketunhäntiä »siguretistaan» (savukkeesta) ja sanoo jotta:\n\n— Oo mai boi, siinähän se Jaakkoo tulooki! No mitäs Suomehen kuuluu? Me\noomma majuurin kans sua kovasti jo orottanehet.\n\nRäpyttelin silmiäni ja olin niin hengästyny, etten tahtonu saara sanaa\nsuustani, kattelin vain sitä isoa, lihavaa ja komiaa miestä, sitä\nJuntusta, joka ei oo koskaa Suomes käynykkää, mutta sanoo olevansa\nPaltamosta kotoosi, koska isä on sieltä lähtöösin. Tämä mies puhui niin\nvaivatta ja selevää suomia, että en luullu sen inkliskaa osaavankaan.\n\n— No mennähän ny kattomhan sitä majuuria, ettei sen tuu pitkäksi aika\norottaa sua, sanoo Juntunen.\n\nJa taas mentihin monen huonehen läpi, johna oli ihmisiä orottamas.\nKoputti sitte yhtä ovia jotta: halloo Eugen! ja lykkäs oven auki jotta:\n\n— Thäs o ny se Jaakkoo... Dshej — dabl ei — kei — kei — ooroorr —\nn'otta mä koitin siloottaa tukkaani, kun se nousi aiva pystyhyn...\n\n— Ooo! huuti se majuuri käret pystys jotta: Ai äm veri gläd tu sii juu\nmister Jaakkoo (»hauska tavata»). Tervetuloa Detroittiin, hau du ju duu\n(kuinkas voit)?\n\n— No kah, kyllähän mä täs hyvin voin, koitin mä sanua. — On vain niin\ntuhannen kiirus täälä Amerikoos, etten mä tahro keriitä kääntyä...\n\n— Sill’ on ykstoista lasta tällä meirän majurilla, seliitti se\nJuntunen. Ja mä koitin kumarrella sen saavutuksille.\n\n— Minä oon hollantilaasta alkuperää, siksi on nimi Van Antwerp, sanoo\nse hauska majuri.\n\n— M'oon fintuppi sieltä vanhasta maasta, seliitin mä puolestani.\n\n— Oo mai gudness, äi nou (mä tierän) t'ootta maksanu taas velkanna.\n\n— Jeeks poks! sanoon mä ja röyhistin rintaani.\n\nN'otta meill' oli oikee lystiä. Se lahjootti mulle komjan kuvakirjan\nDetroitin kaupungista ja käski toistekki tulla.\n\n       *       *       *       *       *\n\nM'oon käyny kattomas Detroitis mailman suurinta yksityystä tehrasta.\nSe on se Henry Fordin alkama ja perustama automopiilitehras elikkä\nvain moottoritehras, niin kun se nimikin on: Ford Motor Company. Se\nsijaattoo oikiastansa Detroitin kaupungis, vaikka oma kaupunki onkin,\nDearborn (= Diirpoorni). Sielä on päätehras, mutta sill' on osa- ja\nsivutehtahia, kaivoksia, mettiä, myllyjä, sahalaitoksia, satamia,\nlaivoja, lentolinjoja, rarioasemia, kokoomatehtahia ympäri Amerikkaa,\nAfrikas ja Euroopan puolella Helsingiskin aikamoone uusi tehrasrakennus.\n\nItte se vanha Heikki (Henry) kuoli vasta muutamia vuosia sitte 83 v.\nvanhana. Ne, jokka hänet tuntivat täälä, sanoovat yhrestä suusta,\nettä se oli erinomaasen hyväntahtoonen, ystävällinen ja piretty mies.\nHän on moottoriteollisuuren ja auton isä. V. 1893 hän alkoi rakentaa\n2-silinteristä öljymoottoria ja valmisti 1896 ensimmääset 25 kappalesta\nmoottorilla käypää autoa. 1903 perusti Ford moottori-osakeyhtiön 100\n000 taalan pääomalla, josta 28 % maksettiin. Seuraavana vuonna hän\nrakeni jo 4-silinterisen moottorin ja on sen jälkeen ollu moottori-\nja autoteollisuures aina erellä muita, keksien uutta, yhä parempaa\nauto-alalla, jota monet muut kilpaalijansa ovat sitte hyväksensä\nkäyttänehet. Hänestä voi sanoa, että hän on ollu koko automopiilihomman\nuranuurtaja.\n\nJa aina vain laajentanu tehtahiansa niin että nyt se on mailman suurin\nja monipuolisin teollisuuslaitos. Hän ei oo vain rahansaalistaja,\nvaan työn »rationalisoija eli työtehon suunnittelija, miten\nnopeemmin ja vähimmällä työllä saataasihin parempaa tavaraa, niin\nettä mahrollisimman monet ihmiset voisivat käyttää sitä hyväksensä\njoukkotuotannon ja tekniikan tuloksina. Omasta alotteestansa on\nhän lisänny työväkensä palkkoja, antanu niille voitto-osuutta ja\nkoittanu monin tavoon huolehtia heirän työturvallisuurestansa ja\nhyvinvoinnistansa.\n\nHänellä oli poika, Edsel Ford, apulaisjohtajana monet vuoret, mutta\ntämä kuoli ja nyt sen pojanpoika »Henry Ford 2» on tämän suuren yhtiön\njohtajana.\n\nKehitys on ollu nopia ja valtava. V:na 1907 ruvettihin tekemähän\ntraktoria maataloustyötä ja raskasta vetoa varte. V. 1909 tuli jo\n100 autoa päiväs tehtahasta. Vuoteen 1915 oli valmistettu jo 1\nmiljoona autoa. Ja 1919 omistivat isä ja Edsel-poika kokonansa kaikki\ntehtahansa, 1921 oli 5 miljoonaa Fortti-autoa valmistettu. Ja v. 1924 —\n10 miljoonaa autoa. Seuraavana vuonna alettiin valmistaa lentokoneita\nja samana vuonna saavutettiin 10 000 auton valmistus yhtenä päivänä!\nTuli liikaa, n'otta ruvettihin tekemähän 5-päivääsiä 40 tunnin\ntyöviikkoja.\n\nV. 1927 oli 15 miljoonaa autoa tehty ja 1931 — 20 miljoonaa. V. 1932\nrakennettiin 8-silinterisiä autoja. Vuoteen 1934 oli niitäkin tehty jo\ntäysi miljoona ja 8 miljoonaa 1939.\n\nSota-aikana ruvettihin tekemähän jiippiä (jeep) armeijalle,\nlentokonehia ja muuta sotakalustoa, jolloon siviili-autojen valmistus\nlakkas.\n\nSotien jälkeenen henkilöautojen valmistus aikoo sitte taas. Fordin\ntehtahien valmistus on haaraantunu sotavuosien aikana yhä uusille\naloolle. Se kouluuttaa ittellensä uusia insinööriä ja teknikkoja, se\nkuljettaa omilla laivoollansa hiilen ja rautamullan omahan satamahansa,\nvalmistaa aluusta lähtien kaiken teräksen, kumin, lasin ym.\n\nOn se mahtava ja laaja tehrasrykelmä tosiaankin! Ja nyt on jo päätös\nja suunnitelmat uuren suuren keskusjohron, tutkimuslaitoksen ja\nhallintorakennuksen rakentamisesta.\n\nYleesöllä on vapaa pääsy kattomhan tehtahille päivittään. Joka\npuolitunti kuljetetahan ihmisiä autopussiilla ajaen ja opas seliittää\ntehtahas sisällä työn kulkua. Sai seurata autonosien kokoamista\naluusta asti pitkää hiljaa liikkuvaa rairetta pitkin. Ja työmiesten\nalla kulki leviä laattia-hihna eteenpäin. Esti tuli raralle runko\nkuin paljas kärryn-lava. Siihen nyppii miehet kummaltakin puolelta\nosia ja mutteria, joita seuraavat miehet sähköruuviavaamella kerran\npärähyttivät kiinni. Tuli valmis moottori katosta killuen, »koppa»\nkahres osas laskettihin päälle, prurr — painoo mies poravintiläänsä,\ntoinen paukahutti vasaraansa, ja niin aina vai ethenpäin. Kaikki passas\njustihin! Loppupääs mies hyppäs ohjauspyörähän, polkaasi, ja heti\nsytytti. — Ja ajoo tiehensä.\n\nJoka 72 sekuntti ajoo uusi foortti tiehensä! Ne oli vuoren 1947 mallia.\n— Vuoren 1948 uusi malli oli jo valmiina ja sarjavalmistus alkamas.\n\nKyllä autoja jo kovasti valmistuu. Niitä teköö monta muutakin\ntehrasta Detroitis eikä vain Fortti. Ja Forttikin teköö monta muuta\n»merkkiä» kuin Forttia. Nyt se valmistaa Mercur-nimistä ja kallista\nLincoln-mallia.\n\nJa kuitenkin Amerikas, autojen maas, oli kova pula autoosta. Uusia ei\ntahtonu saara millään, ja vanhat oli hirmuhinnoos. Uuret »kaarat» oli\n»tiskin alla» monella myyntiliikkeellä. Piti maksaa monta sataa taalaa\nylihintaa, jos sattui saamahan. Kyllä ne pimiän kaupan sielä kans hyvin\nosaavat.\n\nUuren foortin, joka on luja ja komia vaunu, myyntihinta oli silloon\nn. 1,800 taalaa, mutta sanoovat, jotta piti maksaa 500 taalaa\nkaupantekijäästä! — Siinä se on se Suomenkin pula ja hassut hinnat:\nkun tavaraa on vähä, niin se maksaa. Ja ilkiän voiton ottajia on joka\npaikas.\n\nEttä saisitta vähä aavistusta tästä Foortin yhtiön hommasta, niin\nlujettelen henkilökuntaa ja työväkiä. Pääkonttuuris Detroitis on yksin\n»konttorin» puolella toimihenkilöötä n. 5 000 kappalesta, kaikki\nhyvinsyönehen näköösiä, ja nättiä konttori flikkoja, kynnet ja truuttu\nmaalattu. Vahtimestaria ja passaria jos kuinka paljo. Työlääsiä, joukos\npaljo mustiakin ja jonkin verran naisia, nyt n. 75 000. Kun ne töihin\ntuloo ja lähtöö kutakuinkin »kaaralla» kaikki, niin on siinä vilskettä\nja jonoa. Tehtahien ympärillä on parkkeerattuna niin paljo työväen\nautoja jotta loppua ei näy.\n\nKuten sanoon on Fordilla tehtahia ja myymälöötä ympäri Amerikkaa niin\npaljo, että sen työläästen normaali lukumäärä nousoo yhtehensä n. 128\n000 henkehen.\n\nKun kattelin sitä työntekua ja tahtia, kun pitkät ketjunauhat liikkuu\nympäri tehrasta mies miehelle ja kuljettaa nenän erestä kulkevas\nkoukus moottorin osia, pieniä ja suuria, joita kukin kohrallansa\nnyppää, pistää erikoiskoneehinsa, tai millin tarkkuurella leikkaa,\nsorvaa ja puhristaa sitä ja taas nopiaa panoo osansa koukkuhun, joka\nkiikuttaa sen seuraavalle miehelle — niin ei siinä joura juuri nenäänsä\nniistämhän.\n\nTuli mielehen se Sapliinin pilafilmi amerikkalaasesta »ketjutyöstä»,\njoka koko päivän teettää miähellä samat liikkehet, niin että vielä\nkotiakkin tulles hyppii ja hairoo ilmaa.\n\nDetroitti on rajakaupunki, vain leviä joki eroottaa sen Kanaatasta.\nJa mailman pisimmän riippusillan, 2 mailia = yli 3 kilometriä,\ntoises pääs, Kanaatan puolella, on Windsorin pieni kaupunki eli\nDetroitin »kuvespahka», niin ku nämä jenkit sanoo. Windsoris on\ndetroitilaisten suurtehtahien tytäryhtiöötä, jos on omiakin. Niistä\nkuuluusin on eräs »mailman paras» whiskytehras. Sielä Wintsorin\npuolella jyllää Lehto-Kassu, vanhan suomalaasen ammattipainijapolven\nyks loistavimpia nimiä, joka on pistäny Tuomiston Iivarinkin\nseljällensä, on Pytlazinskin, Hackenschmithin, Zbyszkon ja Aabergin\npainijakilpaalijoota. Noista vanhoista nimistä elää melkee vielä kaikki\nAmerikois. Lehto-Kassu tietää ja kertoi mulle niistä. Se on suora ja\nfriski mies vieläki. Viime aikoona Lehto-Kassu on rakentanu suomalaasta\nkivikirkkua Windsoriin ja se rupiaa nyt olemhan valmis. Lehto-Kassu on\ntehny rahaa täälä. Se omistaa monta suurta kivitaloa. Niillä asioolla\nmäkin sen rookasin Torontos.\n\nNiin, meinasin sanua, että Detroitis on ainakin 25 000 suomalaasta ja\nkaupunkia on niin laajalle alueelle rakennettu, niin matalaa, yhren\nperheen asuntotaloja, paljo tyhjiäkin »lottia» (tontteja) välis, etten\nnäin »hygieenisesti» ja katujen puolesta sotkuusta suurkaupunkia oo\nennen nähny.\n\nDetroitista viöö myös pitkä joenalaanen tunneli Kanaatan puolelle.\nPassi- ja tullitarkastukset ovat tiukkoja siltojen molemmis päis.\nNyt ei enää Amerikan kansalaanen eikä suomalaanen, jolla on reiru\npassi ja siinä Amerikan viisumi, tarvitte hankkia erityystä Kanaatan\nviisumia, jos aikoo sillä puolella käyrä, mutta tarkka krateeri siinä\non ja passihin lyörähän leima montako päivää pyytää lupaa sielä olla.\nMaksutta sen luvan saa. Watsiivat (vahtiivat), ettei kommunisteja pääse\npuolin eikä toisin.\n\nKanaatan se »Mountain»-poliisi ja Amerikan puolella oma laaja\nsiviilipukuunen valtiollinen poliisi pitää tiukkaa silmää kaikista\nkulkijoosta. Niillä on niin tarkat tierot suomalaasista — Suomesta\nasti — että jää suu auki, kun kuuloo, kuinka tarkasti ne tietää jonkin\nihmisen elämäkerran.\n\nDetroitis tuli kuuluusaksi Jalmari Vehko-niminen mies, tosin kuollu\njo 10 vuotta sitten liikahan työntekohon. Hän oli Suomesta kuulun\nLaukon kartanon torpparin poika, jonka joku tamperelaanen Ryseliini\notti hoivihinsa ja koulutti sen lahjakkuuren takia läpi Tamperehen\nteknillisen opiston. Vehko lähti heti Amerikkahan ja menestyi niin,\nettä siitä pian tuli kuuluusa mestari tekijä ja Murrey-komppanian\nylin työpäällikkö. Se komppania teköö vain autonrunkoja muille\nautotehtahille. Vehko teki useeta keksintöjä ja parannuksia työtapoohin\nja autonosiin, otti patenttiakin ja oli niin etevä ja tunnettu\nDetroitis, että milloin toisis suuris tehtahis tuli jokin hätä, niin\nhajettihin Vehkoa apuun. Teki paljo rahaa. Sai jo silloo 15 000 taalaa\nvuores. Ja oli laatu mies ja harrasti suomalaasten yhteesasioota.\n\nSielä oli sosdemokraateilla suuri, hyvä taloo, kun Suomesta tuli sitte\nkomuakitaattoria ja Venäjälle värvääjiä, tuli hajaannus suomalaasten\nkesken ja komut ryöstivät äänestyksellä yhteesen talon. Vehko asettui\nvastustamahan niiren päättömiä hommia, mutta hävis. Komut sitte\naikansa rehasivat ja ovat nyt asunehet ittensä veloosta pihalle:\nmenettänehet taloon niin ku yleensä ympärinsä Amerikkaa. Vehko hommas\nsitte suomalaasille suuren järvenrantapalstan 28 mailia kaupungista\nkesänviettopaikaksi. Sielä on sos.demoilla nyt suuri haali ja paljo\nkesämökkiä. Sen ovat suomalaaset lunastanehet Vehkon perikunnalta huvi-\nja lomapuistoksi ja antanehet sille nimeksi Vehkola-parkki. Se on hyvin\nsuosittu ja käytetty suomalaasten kokoontumispaikka.\n\nYks Suomesta tullu insinööri Närhi, joka täälä käyttää Norton-nimiä,\non äsken saanu patentin ja valmistaa yötä päivää autoohin näppärää\nkumien päälle kiinnitettävää rautavannesta, joka liukkahalla kelillä\nja vetopaikoos tehokkaasti vetää ja pitää tiellä. Eikä maksa kun 2.50\npari. Menekkiä on niin paljo kun kerkiää.\n\nTapaasin sielä paljokin suomalaasia eri hommis. Oli Ekolan veljekset,\ntoinen musiikinopettaja, toisella sähköliiket. Niitä sanoihin\nIkoloiksi, kun e-kirjaan englannis lujethan iiksi, nii etten tierä\noliko ne Ikoloota vai Ekoloota. Joku Ekola eli Ikola kirjoottaa nimensä\ntäälä Echolaksi, fiinisti. Ja vaatiivat, että se äänethän oikee\nhärmäksi Ikoola.\n\nWill. Kyrön perhe on kovin tunnettu, elokuvia hommaa ja maalikauppaa\npitävät. Kyrö häärii päämiehenä, kun Ylioppilaslaulajat ja Klemetin\nkuoro käyyvät. Kyrön tytär, musiikinopettaja, ihastui niin yhtehen\nYL:n komeesta bassopoijista, jotta lähti jatkamahan musiikkioppia\nHelsinkihin ja oli nyt tuonu mukanansa sen viipurilaasen laulajapoijan,\nkauppakorkian käyneen Harri V:n. Olin iloosilla illallisilla heirän\ntuliterä-uures »haussissansa», huvitaloos, johna on kaikki viimmeestä\namerikkalaasta huutoa, ja jo 3 flikkalasta, jokka kans laulaa.\n\nTutustuin myös Kalevan Ritareihin, mutta se on eri juttu. Koko\njärjestön, sen Ylimajan sihteeri on Antti Brask, maas jo kolmannes\npolves syntyny, mutta Ylistarosta kotoosi. Hän on Detroitin\npostitoimiston yhren osaston johtaja, käyny 1920 Suomes, mutta puhuu\nniin purkista Ylistaron suomia ja kirjoottaa, ettei paremmin kukaan\nYlistaroskaa. Tuhti pappa, mutta niin mustasilmäänen, ettei Ylistaros\nplaara sellaasia pruukata. Missis Tili Nopola tunnetahan erinomaasena\nruoanlaittajana. Hän on avannu oman Diningroomin, ruokalan, joka on\nkovin suosittu, ja menestyy hyvin. Hän on Kemistä kotoosin.\n\nTapasin leskirouva Tyyne Salmen, jonka isä oli Matti Reini Kyrööstä\nja oli ensimmäinen suomalaanen, joka asettuu asumahan Bessemerin,\nMich., nyt suomalaaselle suurelle rautamainille. Äiti oli Ylistaron\nKorteluomalta. Heirän korissaan perustettihin ensimmäänen suomalaanen\nlainakirjasto Amerikas. Santeri Mäkelä, joka sitte oli Suomen\neruskunnas, oli heillä poortarina (ruokamiehenä), oli kova lukumies.\nKovin misis Salmi ajatteli Suomeen tuloa. Hän on koulut käyny ja paljo\nkäytetty virallisena tulkkinakin. Puhui aivan puhrasta kirjasuomia.\n\nPuhetilaisuuteni oli 1.1.48 Kaleva-kodissa. Tapasin sielä mm. Suomen\npastori Rautasen, joka on toiminu 40 v. pappina ja tuli toukokuus\nSuomehen käymään. Siellä elelöö vielä 94-vuotias Matti Karhu\nIsoonkyröön Lehmäjoelta ja hänen poikansa, joka käyttää nimiä Laine,\nollu sielä kans jo 52 vuotta, aika tyvekäs pätkä, lähretti tervyysiä\nserkuullensa, joita tuntui olevan joka pitäjäs.\n\nErityysesti suomalaasten suosima lääkäri on Yrjö Sippola. Oon huomannu\nmiten suuri asia on, että sielä on suomalaanen lääkäri, joka ymmärtää\nsuomalaasten puheet kivuustansa. Varsinkaan vanha polvi ei osaa niin\nhyvin engliskaa, että se voiis kipujansa vierahalla kielellä seliittää.\nSippolalla onkin työtä aamusta ehtoohin, on niin tunnollinen, ettei\nsäästä ittiänsä yhtään. — Erityysesti ansioottunu Suomenavun asioos\non mainittu monipuolinen Mrs Ojanpää, jok' oli v. 1949 Suomes käymäs.\nHän on aivan keskeenen henkilö ja moottori, joka panoo toimeksi. Hän\non kirjoottanu, ohjannu, näytelly, laulanu ja käyny seurueensa kans\npitkillä vieraalumatkoollakin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nLähtijääsiksi Detroitista kutsui suomalaasten »Michiganin\nHistoriallinen Seura», jonka presidenttinä, sanothan, puheenjohtajana,\non tohtori Yrjö Sippola, mun juhlapäivällisille hienohon »Lee\nPlaze» hotellihin tammik. 2. p:nä. Sinne kokoontui frouvinensa\nparikymmentä yhristyksen jäsentä kaunihin pöyrän ympärille hauskasti\niltaa viettämähän. Ne osaavat olla iloosia ja välittömiä nämä\namerikkalaastunehet suomalaaset ja hyvästi pujettuja. Illan mittahan\nkomenti presitentti Sippola jokaasen misterin ja missin puhumahan.\n\nKovasti kiittelivät Suomen miestä, joka oli tuonu heille lämpöösen\ntuulahruksen Suomesta, joka heirän syrämmissään yhä ja aina kauniina\nja kaihoosana kangastaa. Kertoovat Amerikan politiikan ristituulista,\nsuuresta innostuksesta ja myötämielestä talvisoran aikana ja sitten\nraskahista päivistä jälkisoran aikana, jolloon epätoivo sumenti\nsuomalaasten taivahan. Nyt on taas tuuli muuttunu ja Suomen tähti\nnousoo. Sitä vakuuttivat, että Suomi nauttii yhä erelleen laajojen\nkansankerrosten keskuures kunniootusta ja myötätuntoa, jota vaihtelevat\npoliittiset ristituulet eivät oo sammuttanehet. Vasta nämä sorat\novat pienen Suomen tuonehet koko Amerikan kansan tietoosuutehen.\nKyllä Hannes Kolehmainen ja Paavo Nurmi ovat ollehet parahia\nSuomen lähettilähiä, mutta talvisota herätti koko Amerikan kaikki\nkansankerrokset Suomen tietoosuuteen ja ihaaluun.\n\n— Oo, juu aa finni — Vai ootta te suomalaanen, sanoo nyt jenkki\nkun jenkki kuullessaan, että mies on Suomesta. Niin että nyt ovat\nsuomalaaset tunnettuja ja hyväs mainees. Se auttaa työnhauskin. Moni\njoka ennen on salannu kansallisuutensa, tuo sen nyt ylpeellen esiin.\nJa moni, varsinkin kielisten keskuuteen »karonnu», vähä parempahan\nasemahan pääsny suomalaanen, on muistanu sukuperänsä ja esiintyy\nnyt suomalaasena. Jos on eres vähä kaukaasta sukua isän tai äireen\npuolesta, on nyt kovasti suomalaanen. Ja pakkaa tuppaantumahan jo\npolakkia (puolalaasia) ja muita kansallisuuksiakin joukkohon.\n\n— Toista s'oon ollu ennen! kertoo Detroitin postitoimiston korkia\nvirkamies Braski, »maas syntyny», mutta niin ylistarolaanen\npuheeltansa, musta- ja tulisilmääne mies, ettei luulisikkaa! Kun mä\nkoulus kuljin, niin aina oli silmät tukus ja naama täynnä klaappia, kun\nkotia tuli. Toiset poijat lukivat koulun maantierosta jotta suomalaaset\nja lappalaaset on monkooleja». — Vinosilmäksi haukkuuvat, vaikka mull'\non yhtä suorat silmät kuin muillakin. Mutta kyllä mä annon selkähän\nja — sain kans. Oon aina tapellu suomalaasten puolesta. Kyllä nyt on\nääni muuttunu, mutta vielä tänä päivänä on Amerikan kansakoulujen\noppikirjoos tuo sama lause, että monkoolia — eikä Suomesta kirjas muuta\nsanotakkaan.\n\n— Sen pitääs saara korjatuksi. Eikhän se auttaasi, jos Suomen\nopetusministeri oikee virallisesti kääntyys USA:n hallituksen puolehen.\nPyytääs korjausta.\n\nToinen tärkiä ja huomioon otettava asia sielä Suomes olis, että kun\nAmerikan suomalaasia nyt ja vasta tuloo vieraalulle Suomehen, että\nsielä Suomes ei tarvittisi maksaa tullia niistä tavaroosta, joita he\ntuoovat lahjooksi sukulaasillensa ja tuttavillensa. Monet koittaavat\nauttaa Suomia silläkin lailla, että he tuovat tavaraa, josta on\npuutetta maas, lahjaksi sinne. Se katkeroottaa Amerikan suomalaasten\nmieltä, että kun he ensiksi täältä ostaavat tavaraa lahjaksi sinne,\nniin Suomi panoo heirät vielä maksamahan siitä hyvästä kallista tullia!\nSitä ne täälä eivät jaksa ymmärtää, koska ilmaaseksi maahan tuotu\nlahjatavara auttaa Suomia puuttehes.\n\nNousi sielä puhumahan pitkä salskia Suomen poika, joka puhuu selvää\nkirjasuomia, Urho Kuusisto, toiminu latojana Kouvolas, Kotkas ja Uures\nSuomes, tullu tänne juuri ennen sotia ja perusti talvisoran aikana\npienen suomalaasen viikkolehren »Detroitin Sanomat», jota koitti\ntoimittaa Suomen mallihin, vaalien puhrasta suomen kieltä. Se ilmestyy\nsotien aikana, mutta täytyi lopettaa kannatuksen puuttehes. Toinenkin\nsuomalaanen pikkulehti on sielä ilmestyny nimeltä »Finn-So-News»\nvakuutusmies Bernhard Niipan toimittamana.\n\nPaljon puhuttihin siitä, kuinka detroitilaasetkin monella muotoa ovat\ntouhunnehet Suomelle apua, lähettänehet suuria pakkalaatikollisia\nvaatetta, kerännehet suuria summia ja lähettänehet sadottaan perhettä\nkohri pakettia Suomehen.\n\nJa loppujen lopuksi ne yllätti mun sillä, että tämä Michiganin\nHistoriallinen Seura kuttuu mun oikee kunniajäseneksi ja antoo komjan\npuisen seinätaulun, johka se kunnia on vaskilevylle kaiverrettu.\n\nTäälä Detroitis on kun noiruttua, että Uurenvuoren päivänä tuloo aina\nkova myrsky, lumi- tai vesisaret. Nytkin paiskas päivän mittahan\nvuorotellen pakkasta ja suojaa, sellaasen kylmän sateen, etten oo ennen\nnähny, kun puiren oksat jäätyy puolen sentin paksuusehen jääkuorehen,\njääpuikooksi, jokka voimakkahas rajutuules helisivät kun klasikellot,\nkatkoovat oksia ja repiivät suuria lehtipuita.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMutta »oottakos kuullu» jotta mä uurenvuoren auttu-iltana telefoonasin\nAmerikan Detroitista asti kotia sinne Vaasahan ja kuuluu hyvin! Tri\nSippola sen sai päähänsä. Tilattihin puhelu Vaasahan aatoksi klo 3.\nEnsimmääne puheluyritys meni pommihin, katkeeli välillä New Yorkis,\nradioyhteys Pariisis, Hollannis ym. Mutta puhelinflikka Detroitis sanoo\nsuloosella äänellä, että:\n\n—Kyllä minä otan uurestansa, orottakaa vain, mä »koolaan» (kutsun)\nSeattlen kautta.\n\nSeattle on toisella puolella Amerikkaa, Tyynenmeren rannalla, n'otta en\nmä tierä yrittikö se mailman ympäri rariolaittehilla.\n\nMeirän oli puhet lähtiä uurenvuoren suomalaaseen saunaan frouva\nSippolan vanhempien kotia Kanaatan puolelle, mutta mä jäin sitten yksin\n»kotia» sitä puhelua orottamhan. Ja päätin ottaa vai ammeskylvyn heirän\nfiinis »paatihuonehesnansa», johna oli kaunihit plastikikkunaverhot.\n\nMrs Sippola sanoo lähtiääsiksi mulle, jotta: menkää sitte pian\nkylpyhyn, niin varmasti puhelu silloon tuloo...\n\nMä rupesin kirjoottelemahan, kiehahutin kaffiakin kaasustounis (hella),\ntupakoon, söin suolaasia »piinatsia» (pähkinöötä) ja orotin sitä\npuhelua. Viimmeen puhelin soittuu, mä ryntäsin torvehen kiinni ja\nhuurin haloota, — niin se suloone ääni sanoo, että:\n\n— Rario-yhteys särkyy, täytyy orottaa, kun korjatahan, mutta mun täytyy\nilmoottaa, että tuskin saarahan yhteyttä ollenkaan, gubai (hyvästi).\n\n— O-kei! — sanoon mä, niin ku täälä pruukathan jotta: selvä.\n\nKirjootin vielä pari tuntia enkä enää ajatellukkaan asiaa. — Ja\nmenin sitte klo 8 aikaan kylpyhuoneheshen. Laskin parhultaasen veren\nammeheseen, savukkehia ja tulitikkuja lavittalle ammehen vierehen,\nisoon »poppi»-pullon (mehujuomaa) laattialle. Otin 100-sivuusen,\nfärikuvallisen »magasinen» (kuvalehren) kätheni ja menin vetehen\nloikoolemahan.\n\nVoiin hyvin, vetelin sauhuja ja ihaalin kuvalehtiä että jo on niillä\ntäälä hyvä liitupaperi ja hyvin painettuja monifärikuvia; eikä maksa\ntuollaane klimppi, komia kuvajulkaasu, kun 25 senttiä!\n\nTuli mielehen siinä jotta: sielä Suomes ne meilläkin valaa nyt\nuurenvuorenkuvia — kun telefooni soittuu ja pärräskin riivatusti.\nAjattelin, että se on vissihin jokin sairassoitto tohtorille; jokin\nakka syöny liikaa ja nyt huutaa tohturia hätähän — enkä viittiny nousta\nammehesta ja lähtiä vastaamahan.\n\nMutta se peijakas pärräs aina vai. Ja tuntuu, että se oli oikee kiukus,\nn'otta viimmee nousin ylhä verestä enkä ottanu hantuukiakaa joukkohon,\nkun ketään ei ollu kotona. Menin ja huurin, jotta:\n\n— Tohturia ei oo kotona...\n\nPuhelimes piippas ja sihaji ja mä huurin, jottei sitä oo kotona, niin\nyhtäkkiä sieltä kuuluu aivan selvästi meirän Anja-morsiamen ääni, jotta:\n\n— Haloo haloo, onko se Jaakkoo, täm' on Anja... Niin kun seinän takaa\nvai!\n\nJa silloo mä arvasin jotta kyllä siinä vieres on sitte Tyyne-frouvaki.\nNiin ku oliki. — Toivotin hyvää uutta vuotta ja käskin sanua kaikille\ntutuulle.\n\nHyvin kuului! — N'otta on se imes, kun voii puhua Amerikoista asti,\ntoiselta puolelta mailmaa, ja kuuluu yhtä hyvin kun sielä taloosta\ntoisehen.\n\nMutta kun kysyyn, mitä sielä on nyt kello, niin se oli 4 uutta vuotta\nvastailin yöllä, ja minä puhun täälä uurenvuoren aattona klo puoli 9\nillalla! Minä olin vielä vanhas vuores ja kotoväki sielä vuores 1948;\nyhtä aikaa!\n\nOlishan sieltä Detroitista vaikka kuinka paljo kirjoottamista. Muistin\ntuas vielä, että sielä asuu yks suomalaanen perhe, Hiili Kuurtanehelta,\njolla on yhtä isää ja äitiä 22 lasta! Kun stoorista (puotista) leipää\nhajettiin, niin sitä tuothin aina kelkalla.\n\nTämä amerikkalaasten valkoonen leipä on kun pehmoosta pesusientä.\nNiin pehmoosta, huokoosta ja fletkuusta, jotta sen helposti pusertaa\nkourasnansa pieneksi taikinapalloksi. On kun söis hahtuvaa.\n\nJa Michikaanin Vaukeganis pani missis Valtari, joka on täälä kuuluusa\nkokki miljunääriperhees, ja Koivikon-Fiian tytärpuoli sieltä Vöörin\nMurrolta, mun pääni aivan sekaasinsa oikee fiinillä ja hyvällä\n»ylösalaasin» laitetulla »keekillä». Mä otin heti selvää siitä, jotta\nkuinka se laitethan. Se »ylösalaasin» tehty erinomaasen mehukas kaakku\ntehrähän sillä lailla, että esti hyvä kaakkutaikina ja sitte pannahan\npaistinastiahan marjahillo ja raparperinmehua pohjalle. Sitte kaarethan\ntaikina päälle — ja paistethan. Eikä niin, että marjat ja mehut\npannahan päälle. Ylösalaasin paistettuna siitä tuloo paljo pareet, kun\nmehut imeytyy ylöspäin koko kaakkuhun.\n\nSitte mä oon nähny täälä oikee fiinis paikas uutta laija kaffifarin\nja tarjoolun, joka pitäs ottaa sielä Suomeskin käytäntöhön, piroos ja\ntiplomaattikuttuus. Kun on eneet vierahia, niin kaffi kaarethan vain\nisoonpuoleesehen kuppihin ja tarjotahan vierahille »pikku-lautaasella»,\njälkiruoka-talterikilla. Eikä niin kun sielä koto-Suomes herroos\nja presitentin kuttuus, jotta esti otethan kaffikuppi ja sen alla\ntavallinen kaffifati. Ja sitte kaffileipä eri lautaaselle.\n\nKyllä mäkin oon monaasti sitä hommaa sielä Suomes manannu kun sillä\nlailla pitää yrittää seisahaltansa kaffia juora, ja on käret niin\ntäynnä, ettei tierä kuinka sen kaffinsa hörppis — kun vielä pitääs\njonkin kans muka keskustellakki, eikä oo kun kaks kättä ja molemmat\nkiinni. Siinä pitääs olla kolme kättä, että se käyys. Mutta kun\nkaffifariksi pannahan ja annethan niin suuri lautaanen, että sille\nmahtuu kaakunpalat ja ne pikkuleivät, niin kaffinjuanti käyy mainiosti\nyhrellä kärellä. Voi vielä nykiä kaulustansakki ja niistää nenänsäkki.\n— Sillä lailla pitääs Suomeskin ruveta kaffia tarjuamahan, ainakin\ntiplomaattikuttuus.\n\nOskari Tokoin hienon ummikko-enklantilaasen missin luona tarjottihin\nkaffi jo sellaasella kuppi- ja fativehkeellä. Ne oli klasista, niin\nku jo paljolta on täällä kaffikupit. Kaffikuppi seisoo suorakaiteen\nmuotoosella matalareunaasella klasisella alusfarilla, n'otta siihen sai\npanna kaffileivän ja siitä oli mukava nyppiä vuooron perähän nisua ja\nhörpätä kaffia kupista välillä.\n\nJa parasta pannukakkua mä oon syäny tohtori Alvar Rautalahren luona\n»Vaukekaanin» (Vaukegan) pappilas.\n\nKyselin tohtori Sippolalta, kun hän kaarallansa kuskas mua Detroitista\nChicagoon, se kestää 8 tuntia, onko Amerikan lääkäriillä jotakin\nuusia konstia ja lääkkehiä, kun hän antoo mulle puolen litran potin\n»Pectocel-yskänlääkettä, johna on pectinia, kaoliinia ja sinkkiä.\nPatenttilääke niin kun täälä melkeen kaikki on.\n\nHän kertoi, että hinkuyskää vastaan rokotetahan lapset\n»pertussis»-vaksiinilla, pisto viikos. 4 pistoa varmasti piisaa\nsiihen. Samoon 7 kuun vanhana rokotetahan lapset kurkkumätää vastahan\n»protamiinilla». Kuristustautia vastahan on samoon varma rokotus. Uusi\npatenttilääket on »streptomysiini» keuhkotautisille. Se pysäyttää\ntaurin kasvun ja parantaakin lieviä tapauksia. Se on hyvä lääke myös\naivokalvontulehruksehen, joka on johtunu tuberkuloosista. Ja varsinkin\nmunuaastulehruksehen. Nivelreumatismihin täälä käytetähän lääkärien\nohjeetten mukahan kultasuolaa öljyssä hyvin menestyksellisesti.\n\nVitamiini K on havaattu tehokkahaksi estämään verenvuotoa sappi-\nja maksatauriis. Sitä annetahan myös ennen nielurisojen leikkausta\nja äideille ennen synnytystä ja lapsille heti synnytyksen jälkehen\nverenvuoron ehkääsemiseksi aivoohin, että niistä tulis tervehiä ja\nvahvoja ihmisiä. Ja sitte se vanha penisilliini on hyvää monehen\ntautihin.\n\nOlihan sielä Detroitin lähellä ollu se meirän kuuluusa\narkkitähtiprofessori Eliel Saarinenkin ja sen johtama ja suunnittelema\nmaailmankuulu Granbrookin arkkitehti- ja taideyliopisto, kokonaan\noma yliopistokylä, johna Ruottin nyt mainehikkahin kuvanveistäjä\nMilles (entinen jokin Anressoni) opettaa kuvanveistoa ja on kaksikin\nsuomalaasta naispuolista taidealan opettajatarta. Muttei mulla ollu\naikaa.\n\nMuuten ei mun mielestäni oo surtava, että Saarinen on siirtyny\nAmerikkahan. Ei hän Suomes olsi koskaan voinukkaan suuria\narkitehtiluomuksiaan toteuttaa, joilla hän sielä ja koko mailmas on\nkuuluusuutensa saavuttanu — ja Suomelle mainetta niittäny. Kyllä meillä\nSuomes on riittävästi uusia, luovia, eteviä arkitehtiä. Toinen mailman\nnimi täälä on professori Alvar Aalto.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKerronpa nyt ennen ku unohtuu Aamis-uskonlahkosta, joita tapasin Ohion\nja Pennsylvanian valtioos, ensiksi Burtonin pikkukaupungin lähettyvillä\nja sitten muuallaki. Niitä on ehkä parisataatuhatta täälä. Se on\nsaksalaasta kansaa, niin sanottuja mennoniittejä, jokka lähtivät\nSaksasta ja Sveitsistä uskonsa vainoa pakoon Amerikkahan n. 200\nvuotta sitte. Oon joskus kirkkohistoriasta lukenu, että sellaasiakin\non, mutten tienny, että niitä vielä on, ja haluaavat sitkiästi elää\nAmerikooskin. Se oli kans yks Amerikan imes — josta Kolumpuskaan ei\ntienny mitään.\n\nSatuin näkemhän niitä ja kyselin suomalaasilta naapureilta heirän\nelintapojansa. Sanon heti alkuhunsa, kun oon lähemmin ajatellut heitä,\nettä oikeastansa mun mielestäni ne on elämänfilosoofeja. Taistelevat\nmailman sivistyksen pahuutta vastaan omalla laillansa.\n\nHe pitävät, että ainua oikia ihmisen elämä on maanviljelys. Siksi he\novat kaikki maanviljelijöötä, yrittäävät pakottaa lapsensakin vain\nmaanviljelijööksi, ja pakenoovat mailman teollistumista ja »sivistystä»\nasumattomille seuruulle »rapateiren» varteen. Mutta »Amerikka», se on\nvaltio, tuloo peräs ja rakentaa asfalttiteitä heiränkin maatalojensa\nsivuu, niin että aamekset joutuuvat autoteiren vartehen ja muiren\nihmisten keskelle. Ja ovat muiren ihmisten ja turistien silmätikkuna.\n\nMutta pitäävät tapansa ja vanhanaikaiset pukunsa, niin kuin Suomen\nheränneet. »Körttiläisiksi» Amerikan suomalaaset niitä nimittäävätkin.\n\nNämä kunniootettavat aamikset ovat torella merkillisiä nähtäviä\namerikkalaisten keskellä. On kun näkis oman isooisänsä, Mäkipeskan,\nHoikan, Snellmanin tai Topeliuksen vanhan kuvan leukapartoonensa.\nMiehillä on täysi leuvanalusparta korvista asti, pitkä tukka,\npeilihousut, tumma musta puku, leviä musta hattu. Mutta ylähuuli\najettu. Naisilla vanhanaijan paksut tummat hamehet ja tröijyt,\nvalkoonen huivi pääs kotosalla ja ulkona ja ulkotöis tumma myssykoppa\nsen valkoosen pääliinan päällä.\n\nNaiset kutovat, ja kotokräätärit neuloovat heirän pukunsa. Mustan\nohella ne käyttää tummaa sinehtävää färiä. Ja lapset on pienestä aikaan\npujettu kun raavahat ihmiset. Aivan niin ku sielä kotona pikkuuset\nkörttipoijat. Kun se aika lähestyy, että aamis-nuorukaasen pitää mennä\nnaimisihin aamistytön kans 21 vuoren ijäs, niin poijan pitää kasvattaa\nisän leukaparta.\n\nAamikset sanoovat ittiänsä »pläin piipliksi» eli oikeeksi ihmisiksi.\nHe ovat »veljensä vartioota», pitäävät huolta ittestänsä ja\nuskonveljistänsä, niin ettei aamis-ihminen saa ottaa keltään, ei\nvaltiolta eikä kunnalta mitään köyhänapua. Tuloovat ominsa toimehen ja\novat varakasta väkeä.\n\nJaa, en muistanu sanuakkaan, että aamikset ovat protestanttia,\nLuteeruksen uskoa, yks saksalaanen herännäissuunta. Heillä on\nmaallikkopapit ja oma kirkkokuntansa valittuine tai oikiastansa\nmäärättyine pappeinensa ja yli-pappeinensa. Papit valittoo uskolaasista\njonkun kansanmiehen papin tehtäviin, opettavat jonkin aikaa häntä, ja\nniin täytyy miehen ruveta seutukuntansa papiksi ilman mitään palkkaa\nja hoitaa oma viljelyksensä. Heillä on omia kaunihia kirkkoja, mutta\npitäävät paljolta »seuroja» yksityisis taloos. Heillä on suuria\nkesäjuhlia, kuin heränneillä Suomes, ulkoilmas ja virsien veisuu on\nmahtavaa ja yleistä.\n\nLancasterin kaupunki Pennsylvanias on heirän keskuspaikkana,\njossa jokaanen perjantaipäivä on heirän suuri ja färikäs\nmaanviljelystuotteerensa kauppapäivä. Mutta he kuljettaavat\nhevoospelillä voita, lihaa, munia, vihanneksia, herelmiä, leipää\nmuuallaki lähipaikkakuntiensa asutuskeskuksia toriille ja koteihin.\nJa heirän tuottehensa ovakkin puhtahia ja haluttuja. Heillä on hyvät\nnavetat ja enempi ulkohuoneina maanviljelystä varten kun muilla\nfarmariilla. Huonehet ovat puhtahia, tilavia ja yksinkertaasesti\nkalustettuja. Aamiksen asuintaloon tuntoo ulkoa siitä, että he\nkäyttäävät kaikis ikkunoosnansa karkeeta valkoosia lakanoota\nikkunaverhoona viistohon ylänurkasta alanurkkahan, merkiksi\nuskonveljille ja etteivät he komeele.\n\nAamikset ovat hajaantunehet mailman pahuures nyt hiljan kahteen\nlahkohon. Vanha polvi ei käytä työssä ja ajelussa muuta kuin\nhevoosia ja korkeentaan polttomoottoria, mutta ei autoa, saavat ajaa\nvuokraautolla ja bussilla. Ei käyttää itte sähköä, ei telefoonia eikä\nrariota.\n\nToine, se maallistunu suunta ostaa jo itsellensä auton ja pakkaa\nmuutoonkin erkaantumahan isien uskosta ja tavoosta.\n\nSilloo oli sielä juuri päättyny ylioikeures oikeusjuttu. Eräs amismies\noli ostanu ittellensä auton ja käytti sitä. Uskonveljet panivat hänen\n»boikottiin», ei kukaan puhunu sille, ruokakin pantihin eriksensä yksin\nsyötäväksi talon kellaris. Ja kaikella tavoin hylkiivät ja painostivat\nhäntä. Lopuuksi nosti mies korvausjutun pappiansa vastahan vaatien 40\n000 taalaa kiusasta ja vahingosta. Juttu oli juuri päättynyt ja pappi\nvelvootettihin maksamahan miehelle, koska on uskon vapaus — 5 000\ntaalaa hyvitystä.\n\nAamikset ajeloovat pyhääsin kirkkohon ja nuoriso kesäiltoona\nneliipyörääsillä vanhanmallisilla katto-vaunuulla, yks hevonen eres.\nTietysti komia ja viriä. Vanhat viisahat ovat määrännehet, kun\npoijat ja flikat ovat raitilla ajelulla, että aamispoikaan pitää\nistua flikkaan sylis! Ne eivät saa tanssia muuta kuin pirskeissään\npiirileikkiä ja soittaa huuliharppua. Kyllä se kuulemma soittuukin\nrailakkahasti ja hyvin.\n\nAamis-papat ostaavat kaupoosta viinaksia koteihinsa ja välihin\nryypiskelöövät. Siksi saa nuorukaaset ja tytötkin, kun ne on siinä\nijäs, käyrä poikaan kans kaupungin oluttuvis maistelemas. Aamikset on\ntervehiä, vankkaa ja komiaa väkiä. Näköö oikee pulskia sinisilmääsiä ja\nvaaliatukkaasia aamisneitosia.\n\nAamiksia usko kieltää sotaväestä. Ne ovat pasifisteja. Nyt viime\nsotienkin aikana aamisnuorukaaset kieltäytyivät menemästä Amerikan\narmeijahan. Heirät sijootettihin työleiriihin ja kulkivat ilman palkkaa\nfarmariilla maatöis.\n\nAamikset kieltäävät sähkönkin käytön, senkin takia että öljylampulla\nhyvin tuloo toimeen. Ja ettei rario pääse mailmanpahuutta huutamhan\nheirän kotiansa. — Mutta kertoovat, että monella aamistytöllä\non sängyssänsä salaanen pikkurario, jota yöllä kuunteloovat. Ja\nnuoriso käyy naapuriis rariota kuulemas. — Ei oo myöskään puhelinta.\nKirjallisuutta ja sanomalehtiä ei haluta aamistaloohin: tehrähän vain\nlujaa maataloon töitä.\n\nAamikset vastustavat lastensa koulunkäyntiä määrätietoisesti. Oppikohot\nlapsensa vain isäänsä elämän ja maanviljelyksen. Ja sen ne oppivat\nlapsesta aikaan kotona. Jo pikkulapsesta pannahan poijat ja flikat\nmaatöihin, ajamahan hevoosta, äjestämähän ja karjaanhoitohon. Mutta\nmaallinen valta pakottaa lapset käymähän kansakoulua 16 vuoren ikähän.\nLasten vanhemmat saboteeraavat lastensa koululukuja ja pitäävät\nlapsensa kotona töis ja pois koulusta niin paljo kun vain voiivat, niin\nettä aamislapset eivät koulus opi juuri mitään. Kerrotahan että lapset\nittekin vastustavat koulunkäyntiä. Kerran oli eräs aamesflikka asettunu\njyrkästi vastustamahan opettajatarta, joka seliitti, että mailma on\npyöriä pallo ja pyörii. Sanoo, että se on vales eikä pyöri. Se sai\nankaraa satikutia, mutta ei antanu periksi opettajalle.\n\nKuten sanoon aamikset vastustaa maallista sivistystä ja tahtoo pitää\nlapsensa irti mailmasta ja heirän elävän vain maanviljelijöönä. Jos\naamisnuoriso käyy korin ulkopuolella jossakin ansiotyös, niin niiren\npitää tuora kaikki ansiorahansa kotia 21 vuoren vanhaksi. Muuta\nansiotyötä kun maanviljelystä ei halutakaan, niin että aamisnuoriso\nosaa vain maanviljelystä, karjanhoitoa ja taloustöitä — ja eläävät\nkotona sillä työllä hyvin.\n\nKesällä tehrähän ahkerasti työtä »kerätähän latoohin», Saarahan hyvä\nsato. Ja talvella aamisnuoriso parveeloo, se lähtöö vieraasille\nuskonveljien luo pitkiäkin matkoja, vieraaloo viikkokausia, rahaakin\nja eloa on. Nuoret hakoo seuraa ja puolisoa ittellensä. Keskenänsä\naamikset ovat hyvin vierahanvaraasia.\n\nAamikset eivät vakuuta talojansa. Jos joltakin taloo palaa, niin\nuskonveljet tuloovat ja rakentavat talkoolla ilmaaseksi hänen kotinsa\nuurelleen.\n\nEläävät ja voiivat hyvin! — Niin että en mä ainakaan osaa sanua,\nonko ne viisahia kun ne nuan eläävät muiren ihmisten »hori-opin»\n(kiiruhun) keskellä. Tervehinä ja tyytyvääsinä ne vain kulkoovat omis\nvanhanaikaasis pukimis, pellihousuus ja ajeloovat nelipyörääsillä\ntrilloolla. Pojat pelaa huuliharpulla flikkaan sylis n'otta raitti\nraikuu! — Jenkit friijaa kaaroollansa haiveicabiiniis.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOon pitkin linjaa suomalaasilta työmiehiltä, farmariilta ja\npisnesmiehiltä, järjestänsä kaikilta suomalaasilta kuullu, kuinka\nerinomaasen loistava Suomen erustaja, taitava tiplomaatti ja kansanmies\nmeirän entinen Amerikan-lähettiläs Hjalmar Procopé oli. Häntä\nmuistaavat, kiittäävät ja ylistäävät kaikki suomalaaset Amerikois.\nEi oo ennen sellaasta virkamiestä ja »herraa» Suomesta tänne tullu\n— sanoovat. Hän kulki omasta alotteesta ympäri Amerikkaa tapaamas\nsuomalaasia, piti loistavia puheeta, liikkui heirän kotona, tervehti\nja kätteli kaikkia. Kävi tehtahis kattelemas heirän työmaitansa ja\nAmerikan isoot tehtahan herrat ja pääinsnöörit aukaasivat ovet hänelle,\nseurasivat häntä ja pokkuroovat, kun Procopé puhutteli maanmiehiänsä\nilman erootusta n'otta »silloo meirän suomalaasten rinta ja maines\nnousi» — kehuu miehet mulle. Ja »kieliset» ja muut kansallisuuret\nkattoovat pitkää, jotta »teilläpä on kovasti komja mies ja oikee\nlähettiläs, joka nuan kulkoo tehtahis teitä kattomas».\n\nJa ne suomalaaset, jokka oli likillä Procopeetä Washington Dii Ciis,\nhallituskaupungis, kertoovat, että Proco oli yliveto koko ulkomairen\nlähettiläs- ja tiplomaattipiiriis, kaikis kutsuus ja juhlis loistavin\nja ihailuun ilmestys. Kaikki naiset surisivat hänen ympärillänsä,\nEleonoora ensimmääsenä, ja korkeemmat valtaherrat Amerikan hallitukses,\nsenaattorit, hän vallootti Suomen ystäviksi, niin että Rooseveltti oli\nkatehellinen ja vihas häntä, kun Proco niin taitavasti patrioottina\najoo Suomen asiaa silloon kun se ei enää passannu Rooseveltin\npolitiikkahan Neuvostoliiton ystävyyren takia. Rooseveltti oli niin\nvaikias välikäres Amerikan yleesen mielipitehen ja Procopeen suosion\ntakia senaattorien keskuures, että se lopuuksi käytti valtaansa ja\nkäski Procopeen lyhkääsen aijan kulues poistua maasta.\n\nKun Procopee sitte erellispäivänä, kun Suomen velaan koroonmaksu\nlankes, vei rahat valtionpankkihin ja siitä lehret taas ylisti Suomia\nainuaksi maaksi, joka raskasta sotaakin käyren taas maksoo velkansa,\nniin seuraavana päivänä tölväs Rooseveltti koko mailmaa julistamalla,\nettä ei Suomi Amerikkaa osta 132 000 tollarilla, ja käski Procopeen\npoistua äkkiä maasta.\n\nJa määräs hänen pysymähän virka-asunnossa poliisiketjun sisällä.\nSilloon Procon monet senaattori-ystävät lähtivät jäähyvääskäynnille\nProcon luo läpi poliisiketjun ja pitivät suuret juhlat hänelle.\nSenaattori Davis ne järjesti eikä Rooseveltti voinu mitään. Siellä piti\nProcopee vaikutusvaltaasille ystävillensä niin kaunihin ja liikuttavan\npuheen Suomen puolesta, että kaikilla oli kyynelehet silmis. Hän oli\nmm. sanonu, että »minä elän ja kuolen isänmaalleni Suomelle, mutta\nrakastan Amerikkaa ja sen vapaata oikiamielistä kansaa».\n\nProcopee oli niin suosittu, että hän työllänsä ja\npersoonallisuurellansa hankki Suomelle paljo ystäviä ja\nvaikutusvaltaasia henkilöötä, ei vain tiplomaattien kesken, vaan\nsuurteollisuuren ja kaupan mailmasta, jokka vieläkin vaikuttaavat\nSuomen hyväksi.\n\nSamoon kerrotahan, että poliisiupseerit, jokka oli määrätty\nvartioomahan tuota »vaarallista miestä» ja saattamahan hänet asemalle,\nolivat sanonehet, että heitä ei ole määrätty olemahan epäystävällisiä\nfangillensa ja sen takia kuttuuvat hänet lähtömatkalla ilooseen\n»coktailpaartyyn» erääseen hienoompahan hotellihin ja pitivät\nsyrämellisen hauskaa.\n\nToinen mies, josta Amerikan suomalaaset puhuu, kiittää ja jota\nkunnioittaavat, on vanha Suomen ystävä ja ent. presitentti Hoover.\nHän on tehny ja teköö erelleen kaikes hiljaasuures paljo hyvää\nSuomen hyväksi. Hoover on kveekari eikä suinkaan mikään politiikalla\nrikastunu mies. Sanoovat ettei Hoover rikas mies ookkaan; mutta\nsitä vaikutusvaltaasempi kaikes hiljaasuures. Suomen avustamises on\nHooverilla suurempi osuus kun tiettähänkään.\n\nMulle on tietomiehet kertonehet, mitkä vaikeuret oli saara lupa Help\nFinlandin (Suomen Avun) julkiselle rahan ja avun keräykselle. Ja saara\nse keräys oikialle raiteelle vielä Suomen olles soras. Siinä oli Hoover\ntekijänä, ja ennen muita vanha lakimies Larsson Dulutista, entinen\nkongressimies, Oskari Tokoi ja monta muuta miestä. Oli ollu niin lujas\nse lupa, että vanhan kiivahan Larssonin (täysin suomalaanen mies) oli\npitäny jo suuttua ja lyörä nyrkkiä hallitussihteerin pöytähän, että: se\non heti annettava!\n\nJa se lopuksi saatihinkin. Hooverin avulla hankittihin Help\nFinlandille lupa kerätä Amerikan Punaasen Ristin alaosastona myös\nsuurilta amerikkalaasilta yhtiööltä apua ja kuljettaa soran aikana,\nkun laivatilasta oli huutava pula, tavaraa Euroopan puolelle, ja\nvielä sellaasella rahtialennuksella, että kun se oli 15 senttiä\npauna muille, niin Suomi sai vierä — 3:lla sentillä omansa. Hoover\naukaasi laivoohin tien Suomen tavaralle. Hän järjesti myös, että Help\nFinland sai ostaa Amerikas ja Euroopan puolella tavaransa Amerikan\nPunaasen Ristin suurostojen halvoolla hinnoolla. Ja antoo Suomi-Avulle\nomat »postituslistansa» käytettäväksi avun keräyksehen. Täälä\nAmerikois on suurtekijööllä omat »postitus-listansa», se tarkoittaa\nkymmenientuhansien huomattavien henkilöören osootteet, joille kirjeet\nlähetetähän. Niitä listoja käyttäävät kveekarit omissa keräyksisnänsä.\n\nKveekarien suuri Lapin rakentaminen ja ihmisten ruokkiminen Suomes\nsamoon kun se valtava 10 miljoonan tollarin rahasumman, jonka\nAmerikan luterilaanen kirkko lahjoottaa Suomen hävitettyjen kirkkojen\nrakentamiseksi, on ohjattu samalta suunnalta. Mutta sitä ei paljo\nSuomes tiettä, että Amerikan suomalaaset ev.-luterilaaset seurakunnat\novat siihen kerännehet osaltansa uskomattoman suuren osan.\n\nHeitteelle jätetty Amerikan suomalaasten ev.-luteril. kirkkokunta\nSuomi-Synoodi, itte puutetta kärsien auttaa miljoonilla tollariilla\nSuomen valtiokirkkoa!\n\n— — Ala-Michigania tulin vähän tuntemaan, vaikka siellä on suuria\nsuomalaasia asutuskeskuksia. On m. m. Kalevan kaupunki johna on\nsanomalehtimies Jaakko Saaren perustama Kalevan Maamiesseura.\n\nJaakko Edvard Saari syntyny Vaasas 1863. Siirtyi nuorena Kälviälle\nja lähti 17 v. työlääsenä Ameriikkaan. Astoriaan. Siellä hän perusti\n»Lännetär» nimisen sanomalehren, jonka sitten siirsi West Superioriin\nMichigaanis, muuttaen nimeksi »Siirtolainen». Sieltä hän muutti\nlehtensä saman nimisenä New Yorkiin, jossa se paisui niin suureksi,\nettä Saari väitti sen olleen suurimman suomalaasen sanomalehden\nmaailmassa. Saari oli tunnettu kautta maan puhujana ja aatteiden\nmiehenä, kuin myös iloosena ja hyväntahtoosena ihmisenä, joka perusti\nmonia seurakuntia ja raittiusseuroja. Saari tuli Suomeen 1902—\n03 perustaen Ameriikkalaas-Suomalaasen yhtiön kaivosteollisuuren\nalkamiseksi, ostaen sitä varten Kiskon pitäjän Orijärven vanhan\nkaivoksen koneita. Yhtiö ei kannattanu sillä rahat kuluivat\nperustamiskustannuksiin. Jaakko Saari kuoli 14.1.1918. — Hänen vaimonsa\nMaria Liina Saari o.s. Alajoki, Kalajoelta, kuoli Helsingis 1921.\nPariskunta oli lapseton ja he testamenttasivat omaisuutensa Suomen\nSisälähetysseuralle, Suomen Eläinsuojeluyhdistykselle ja loput 208 000\nmk. Kansanvalistusseuralle Liina ja Jaakko Saaren rahastoksi, josta\njaetahan apurahoja varattomille suomalaasille kansakoulun käyneille\nnuorille jatko-opintoja varten. Niitä on jaettu inflation jälkeen aina\n10 vuoden kuluttua, kun ensin osa tuloista liitetään pääomaan. V:den\n1935 lopussa oli rahasto kasvanut 406.000 mk:i.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTohtori Sippola missinsä kans toi mua kaarallansa tukka\nsuorana Chicagoon, siihen maailman suurimpahan teurastus- ja\nkängsterikaupunkihin, n'otta hirvitti kuinka mun oikeen käyrähän.\nSikaako on New Yorkin jälkeen Amerikan suurin kaupunki, 4—5 miljoonaa\nasukasta. Oikiastansa Sikaako on Amerikan kaupan syrän ja liikenteen\nkeskus. Se sijaattoo keskellä Yhrysvaltoja, on rautateiren keskussolmu,\nn'otta sinne tuloo junat irästä, lännestä, pohjoosesta ja etelästä,\nympäri maata. Vilja, liha, herelmät, koli, rauta, puu; saa sanua\nkaikki mitä Amerikka eri puolilla tuottaa, se tuorahan ja myyrähän\ntukus Chicagon pörssis eli tukkuhuutokaupoos. New York on lairalla,\nvaikka siellä onkin kaikkien Amerikan liikkehien ja tehtahien\nerustuskonttuurit. Sikaakolaaset sanovatkin, että Sikaako kasvaa niin\nnopiaa, että se vielä ajaa New Yorkin sivuutte mailman suurimmaksi\nkaupungiksi ja kaupan keskukseksi.\n\nSikaako on Mishikaani-järven rannalla, niin monia kymmeniä mailia\npitkä ja yhtenäästä asutusta, jotta siihen on kasvanu monia pienempiä\ntehraskaupunkia kiinni. Saa ajaa tiimakaupalla junallakin ennenkö irti\npääsöö. Lännestä tulles on Garyn terässulimokaupunki, johna on valtavia\nterästehtahia. Savua ja rikin hajua ilmas, että auringon pimittää,\nja korkeeta savupiippuja kun seipähiä pellavaaslios. Ja pohjoosehen\npäin on tehtahia ja asemia tuntikaupalla Waukeganin kaupunkiin,\njohna asuu paljo suomalaasia ja on mm. Seahorse-perämoottoritehtaat,\nKeroshan kaupunki, johna on Nash-autojen päätehras ja sen suomalaanen\npääjohtaja, insinööri Wahlberg. Käyyn häntäkin tapaamas.\n\nSikaakon miljoonakaupungin järvenrantapuoli on suurta ja komiaa\nkattella, mutta maan puolelle se alenoo ja pienenöö mataliksi\npuutaloksi ja tehtahiksi mailien päähän.\n\nSanon jo kärkehen, että New Yorkin rantakuva ja pilvenpiirtäjät ei\nverä vertoja Sikaakon rantapuolelle ja leviälle puistoajotielle.\nNew Yorkis on piikki sielä ja täällä, hajallansa, mutta Sikaakon\npilvenpiirtäjät ja suuret jymy-hotellit, purukummikuningas ja Chicago\nTribunelehren jättilääs »piltingit» on vieretysten ja yhres kasas\nkauniin ja laajan järven rantapuiston lairas. Ja kun iltavaloos ajeloo\nhuikiasti valaistua, leviää autotietä, niin jo tuntookin olevansa\nmaailman loistopaanalla. Varsinkin kun lähtöö länsipäästä »siitä Ekolan\nJosefiinan» kohralta State-avenyyltä Michigän-Draivia laskettamhan\nkymmeniä kaaroja vieretysten, aina yhtehen suuntahan. Ja Sikaakos on\nlupa ajaa niin lujaa kun tahtoo.\n\nKäyyn kattomas niitä mailman suurimpia teurastuslaitoksia, johna\nlahrathan kymmeniätuhansia eläämiä päiväs. Oikiastansa ne aitaukset\nja ilmahan rakennetut katetut puusolat karsinaan päällä, joita myöri\nkarja ajetahan rautatievaunuusta orotus- ja lajittelukarsinoohin,\noli kaameeta kattella. Ja ilmas oli ilkiä, sekaanen haju, n'otta en\nsaanu elukanhajua nenästäni pois monehen päivähän. Tietysti sielä\noli suuria jährytysvarastoja, suoli-, sappi- ja karvaosastoja, mutta\nmenköhön lahtarit niitä tutkinahan. Mä menin yhtehen Liquor-stcorihin\nhuuhtelemahan suuta ja nenääni — ja säikährin kauhiasti baaripukin\nnenäs, kun ympärilläni oli kaikellaasta honottajaa ja koukkunokkaa,\nmonenfäristä, jokka huuti ja melus kun Mesopotamian markkinoolla.\n\n— Vissihin »gänstereitä» kaikki, — ajattelin.\n\n»Kanistereiksi» täälä sanotahan rosvoja ja murhamiehiä. Joka yö, ja\npäivälläkin, täälä Sikaakos ryöstethän joku ihminen. Toisilta on viety\nkaikki vaatteetkin yltä, että miesparka on saanu kalppia Aataminpukees\npoliisilaitokselle — ja vielä on valokuvattu ja näytetty seuraavan\npäivän lehris! Pankkia ja puaria ryöstäävät yhtäkkiä keskellä päivää,\nampua präiskivät tiskin taa ja pakenoovat sitte autolla katuvilinään.\nJa poliisit ampuu perähän, jotta saa silmiänsä varjella.\n\nJouruun sielä, likiliä hienoonta kaupunginosaa, yhtäkkiä aivan\numpiluustahan neekerikorttelihin. Niin mustia naamoja oli kaikki,\njottei ittiänsä eroottanu. Ruuseveltiä ne täälä syyttää, että se\naukaasi tien neekeriille soran aikana valkoosihin pohjoosvaltioohinkin.\nKyllä sitä miestä kuuloo täälä manattavan. Kun yks neekeriperhe saa\nasunnon valkoosten taloos, niin — kaikki pyrkii alta pois. Ja neekerit\nvirnistäävät, kun saavat halvalla taloja.\n\nYks Sikaakon nähtävyys on Maxwell-katu, johna juutalaaset teköövät\nkauppaa molemmin puolin »seitvookia» (ihmiskäytävää). Esti on\npuorit talojen alakerrokses, siinä välis ahras katukäytävä ja sitte\nkatukäytävän hevooskarun puolella eli »ränsteenin ajos». Siinä niillä\non myimäpöyrät ja kangaskatot toinen toisesnansa kiinni, ettei\nläpi pääse. Ja myyrähän mitä vai, vaatetavaraa, uutta ja vanhaa,\nhuonekaluja, posliinia, kenkiä, matkalaukkuja, leluja, vihanneksia,\nmakkaraa, herelmiä, postikorttia, kelloja, kukkia, nisunpaloja,\nkaramelliä, kipsikuvia — vaikka mitä, aamusta varahin myöhään yöhön\nja varsinkin sunnuntaisin! Siinä on hirviä tungos, huuto ja melu, kun\nkaikki huutaa ääni kähiänä tavarootansa ja tarttuu palttoosta kiinni ja\nvetää puolehensa. Jos vähänkin pysähtyy jotakin tavaraa kattomahan —\nniin irti ei pääse ennen kun jotakin on ostanu.\n\nOli lumipyry ja aika sohjo sinä päivänä, kun mä sielä saapastelin,\noikee koiranilma, n'otta kengät märkänä, ja kauppa vain käyy ja hirviä\noli melu.\n\nChicagos on suomalaasia monta tuhatta hajallansa, n'otteivät paljo\ntieräkkää toisistansa. On niillä suomalainen seurakunta, lainakirjasto,\nurheiluseurakin on ollu, ja suomalaanen puhelinluettelokin Sikaakon ja\nympäristön suomalaisista, mutta paljo asuu karonnehina toiskielisten\njoukos, joista ei tieretäkkää. Ovat mennehet naimisihin vieraskielisten\nkans, unohtanehet kielensä, eikä lapset enää suomia tairakkaan. Mutta\non vielä uskollisten suomalaastenkin joukko ja niillä oma suuri\n»haalinsa», Lincoln-Auditorium, jossa puhuin. On heillä hyvä, jo\nviisitoista vuotta toiminu »Sibelius-kuorokin», jonka johtajina on ollu\nEdvin Karhu, Arthur Kitti ja nykyysin Tauno Koski. Siihen kuuluu 25\nmiestä, jokka ovat paljon esiintynehet toiskielisillekin, ja laulanehet\nkonserteillansa paljo rahaa Suomen hyväksi. On Kansanvallan Liitto;\npuheenjohtajana Jack Ahlroth, Emil Hentunen, Topi Kekkonen, Emil\nMännistö. On pieni kommunistiporukkakin, ilman taloa. — Kalle Väänänen\non huomattava rakennusurakoitsija, Hentusella on maalarinliike.\nNeiti B. Larssonilla (suomalainen, O.J. Larssonin veljen tytär) on\nmerkillinen ja suuri työnvälitystoimisto, 50 henkiä työs, ja välittää\npaikkoja vain lääkäreille ja sairaanhoitajattanne ympäri maailmaa\nAfrikkaa myöten!\n\nHauska tuttavuus oli mr. K.V. Kohtala, syntyisin Teuvalta. Hän on erään\nsuuren paperiliikkeen kassanhoitaja ja samalla harjoittaa laillistettua\nyksityistä kirjanpito- ja tilintarkastusliikettä. — Hän on ammattimies\nverotus- ja tiliasioos, urheelumies, golfin-pelaaja, kova teuvalaanen\nja innokas Suomi-Avun mies. Lopetti urheeluseuran, kun nuoria miehiä\nei enää tullu ja toimitti seuran loppuvarat n. 500 taalaa Suomen\nhyväksi. Sikaakon suomalaaset keräsivät yhteensä 39 000 taalaa Suomen\navuksi ja suuret määrät vaatteeta. Chicagon taidekoulun opettaja,\nent. Suomen konsuli, kokkolalaanen Forsberg teki paljo työtä, keräs\nruottinmaalaisilta ja toiskielisiltä suuret määrät.\n\nRuottinmaalaasia täälä Sikaakos on 300 000—400 000, n'otta Sikaako on\nTukholman jälkehen suurin ruottalaanen kaupunki mailmas. Niillä on omia\nruottal. ravintoloota ja kaksi ruottinkielistä lehtiäkin.\n\nAmerikan syntyinen suomalaanen mies, Gabriel Heikkala, on lyöny\nittensä läpi hyvänä »foni»-kuvien lehtipiirtäjänä. Foni-lehriksi\nsanotahan Amerikoos päivälehtien sarjakuvanumeroota, kuten Suomes\nnähtyjä Vihtoria ja Klaaraa, mr. Jackia, Mikki-hiiriä jne. Suuret\nlehret julkaasoo täälä 12-sivuusiakin färikuvaliitteetä, erillisiä\n»foni-lehtiä». — Mutta hauskin juttu on se, että meillä sielä\n»Vaasa»-lehreskin jonkin aikaa piirrelly Pirttikylän poika,\nCarl Andersson, Amerikas syntyny, on niin menestyny, että sen\n»moikulapääpoika» »Fredrik»-sarjakuva ilmestyy säännöllisesti Hearstin\nsuuris päivälehris. Se haahmotteli sitä pystynokkavessulapoikaansa\njo sielä meillä Vaasas, mutten mä siitä tykänny. Se lähti takaasi\nAmerikkahan ja teköö nyt »suurta rahaa».\n\nNiin, unohtuu sanomata, että sen Kohtalan velii on potkinu\nniin ethenpäin, että se on Harvester-suuryhtiön, joka teköö\nmaanviljelyskoneeta, pääerustajana jo muutamia vuosia — Ruottis!\n\nTapasin sielä »maassasyntyneen» suomalaasen loijarinkin, asianajaja\nTiccanderin. Ja sen Karijoen nuorisoseuran naisvahtimestarin\ntyttärenkin, nyt missis, joka toi sukulaasellensa pyynnöstä\npikiöljypotin lääkitykseksi. Mutta Bertel Roschieriä, Vaasan poikaa,\njoka toimii sielä erääs liikkees, en tavoottanu, vaikka se soitteli\nperähän.\n\nJoka paikas Amerikas on jokin »mailman suurinta». Chicagos on mailman\nsuurin taloo. Se on »The merchandais Market» — se on »kauppiasten\ntaloo», monta hehtaarinalaa, korkia ja leviä. Se on eri alojen\ntukkukauppiahien näyttely-, konttori- ja kauppamarkinapaikka.\n\n       *       *       *       *       *\n\nChicagosta lährin klo 8 aikhan illalla junalla DeKalppiin. Junan\nlähtöaikaa jo puoli tuntia ennen oli pitkä jono ihmisiä orottamas.\nMuistakaa seränpoijat, jos Amerikoos satutta reissaamahan suurilta\nasemilta, tulla ainakin puoli tiimaa ennen, että paikan saatta junis.\nJa muutoonkin, asemilla on kaffilat, ruokapaikat, parturiliikkeet\nja tuikku-paarit. On saunakki. Ja pitkänmatkan junat on useen\ntuntikaupalla myöhäs. Ja lähtööväkki useen paljo myähästyneehinä.\n\nAmerikois on erinomaasesti järjestetty käsipakaassin säilytyspaikat.\nAsemilla on suuria rautaasia kaappia, jois on kapsäkin suuruusia\nsäilytyslokeroota, avaan suulla. »Chec here», niis seisoo ja se\ntarkoottaa, jotta pankaa tavaranne tuollaasehen lukullisehen\nsäilytyslokerohon. Ne on automaattisia, avoimia, ja niin kun\nabloy-lukon avaan suulla. Saa panna kapsäkkinsä lokerohon (vuorokauren\näijäksi), pistää »daimen» (10 sentin hopiaraha) lukun viereesehen\nrakohon, silloon se menöö lukkuhun, avaan pääsöö irti ja sen saa pistää\nplakkarihinsa. Lokeros ja sen avaames on sama numero, ja avaames seisoo\npräntättynä, että »Tämä on teille kuitti.» Saa mennä asioollensa, tulla\nja ottaa tavaransa pois itte ja yksin. Kun oven on avaamella aukaasnu,\nottanu hynttyhynsä uloos, niin avaan jää lukkuhun ja lokero auki. Hyvä\nja yksinkertaane asia matkustajalle.\n\nNo, kun se DeKalb, 10 000 asukkaan kaupunki, on n. 70 mailia läntehen\nChicagosta ja mun oli tultava sieltä takaasi Chicagohon, niin mä panin\nliiat tavarat sellaasehen säilytyslokerohon ja rupesin orottamhan junan\nlähtyä. Oli erellispäivänä ollu myrsky, joka kaatoo raran varrelta\ntelefooni- ja sähkölennätinpylvähät ja oli särkeny pitkältä matkaa\nsiknaalilaittehet, niin jottei siitä lähröstäkää tahtonu tulla mitää.\nVasta 1 1/2 tiiman myöhästymisen jälkehen lährettihin, oli pimiä yä ja\nniin hitahasti ajettihin, että vasta puolenyön aikhan oltihin DeKalbis,\nn'otten mä uskonu ketää enää olevan vastas ja ajattelinkin, jotta\npitää yrittää johkin hotellikin yöksi, jos enää sinnekkää pääsöö. Ei\nsiinä asemallakaan juuri ketään näkyny n'otta lährin jo laukkuuneni\nkävelemhän, kun kaks miestä meni sivuutteni ja puhuuvat kovaa suomia,\nettä: eikhän tuo miäs oo se Vaasan-Jaakkoo.\n\nTahallansa puhuuvat niin, että kuulisin. Olivat sielä pari tuntia\norottanehet. J.V. Lillberg Isoostakyrööstä ja Toivo Hakala, maas\nsyntyny. Ja niin mua viethin taas tukka suarana Lillpärin kotia ja\npulska missis Jenny orotti kaffin kans ja otti avosylin vastahan. Sanoo\nvielä, jotta: sehän on komja miäs tua Jaakkoo — jotta mä tykkäsin\nlujaa, sanoo teuvalaane.\n\nKun aamulla heräsin, niin mulle selvis se ihme, jotta mä täälä Amerikas\nolin tullu — Teuvalle! Elikkä oikiastansa vain Teuvan Riipin kylähän.\nTäälä DeKalbis on varmasti enempi Riipinkylääsiä kun sielä Suomes ja\nkoko Teuvalla.\n\nNe on täälä DeKalbis Riipin suku ruvennehet pitöhön joka toinen vuasi\nRiipin suvun kokouksia, ja 1946:n sukukokoukses oli 108 henkiä juhlis.\n\nNiin se kyrölääne Lillperikin on sen komian missinsä kautta tullu\nriippilääseksi. Mrs Jennyn äitee on Maria Spoof Ylistaron kirkolta,\n»Ylistaron komja meijerska», joksi sitä sanottihin ennenkö se\nAmerikkahan lähti. Mrs Jennyn velii Hugo Hakala on jo 10 vuotta ollu\nDeKalbin teuvalaasen kaupungin majurina. Toinen velii, se Toivo Hakala,\ntyöskentelöö suuren maito-voi-juustoliikkeen »Swiftin» haaraliikkeen\nhoitajana naapurikaupungis. Jenny-siskoo ja Toivo puhuuvat niin\npurkista kirjasuomia, jotta Teuvalla vain opettajat, väljästi\nkotikielenä, eikä niiren luulisi enkliskaa osaavankaan. Mutta kun sitä\npäästäävät, korkiakoulut kun ovat käynehet, niin ei luulisi suomeksi\nkielen enää kääntyvänkään.\n\nRikhartti ja Sämi Riipillä on jo kauan ollu DeKalbin suurin\nvaatetusliike. Heirän isänsä, 80-vuotias Riippi-Kassu, elää vielä.\n\nNiillä on DeKalbis pieni, nätti ja lämmin kirkko, jonka alasalis\npuhetilaasuuteni oli. Täynnä väkiä. Sielä esitti yksinlaulua pitkä,\nkomia poika Toimi Mäkelä (Riippejä sekin). Niin selvästi, komjasti ja\nkoulutetusti suomalaasia isänmaallisia lauluja veti, että kuuntelin\nihmeesnäni.\n\nKun matkalle lährin, sain perähäni Teuvan nuorisoseuran\nrakennustoimikunnalta hartahan pyynnön, että esittääsin Amerikan\nteuvalaasille, että Amerikan teuvalaaset rupiaas auttamhan Suomen\nTeuvaa uuren nuorisoseura- ja kokoustaloon aikaansaannis — kun hallitus\nvei niiltä Pirttilän ja lahjootti sen äkkijyrkille veljille, n'ottei\noikeella ihmisillä Teuvan kirkolla oo enää seurataloa ollenkaan.\n\nNo, kun nyt satuin Teuvalle, täälä Amerikois, niin esitin sen asian\nkoko seurakunnalle ja miten sen auttaminen käyys parahiten päinsä.\nPyyrin DeKalbis valittemahan toimikunnan, joka ottaas asian omaksensa\nja koittaas saara apua teuvalaasilta ympäri Amerikan.\n\nMutta yks Riipinkyläänen sipisi mulle, jotta:\n\n— Kyllä me omasta nuorisoseurasta sielä Riipin kyläs huolen pirämmä.\nMeill' on nykkin jo koos suuri tavaralähetys, n'otta tuntuu.\n\nNämä teuvalaaset ja DeKalbin kaikkikin suomalaaset ovat aivan\nerikoosesti touhunnehet Suomen hyväksi. Lillberg ja sen missi Jenny\nkirjurina ovat pommittanehet kirjehillä suomalaasten yhristysten\nja yksityysten atressiilla hallitusta, senaattoria ja kaikkia\nsanomalehtiä, n'otta onkin hallitusherroolla ollu korvat kuumana,\nluvannehet ja yrittänehekki puhua ja painaa Suomen puolesta. Se onkin\neri ruljanssia täälä »vapauren maas» presitäntin ja hallitusherrojen\npommittaminen kirjehillä ja atressiilla. Vooron perähän kiitethän ja\nhaukuthan. 1,250 sellaasta preiviä oli Jenni laittanu ja postittanu.\nSain muistoksi joitakin kohteliahia senaattorien vastauskirjeetä.\n\nJa se Suomen Apu ja yksityysten lahjapakettien lähetys DeKalppilaasilta\non ollu suorastansa uskomatonta: satoja pakettia perhestä kohti. Siihen\novat uhrannehet yksityyset ihmiset niin paljo rahaa, ettei sellaasta\nauttamisen yritystä ja uhrimieltä jaksa Suomen mies täälä oikee\nymmärtääkkää.\n\nDeKalbis oli ennen suuri (rauta-)lankamylly, johna oli paljo\nsuomalaasia työs ja teuvalaasiakin, mutta se lopetti työnsä 10\nvuotta sitten. Mutta DeKalppi on kuuluusa piano-kaupunki; sielä on\nalkuansa saksalaisen Wurlitzerin suuri pianotehras. Se on alkanu\npianon valmistuksensa lähes 200 vuotta sitten, mutta sen suurtuotanto\nalkoi varsinaasesti v. 1905. Sielä on paljo teuvalaasia työs ja\ntyönjohtajinakin. Lillperikin on ollu jo yli 25 v. ja on foormannina\npuutyöosaston viimmestely- eli »finistys»-osastolla.\n\nPääsin kattomahan pianon valmistuksen ihan raaka-laurasta\nlähetysosastolle aste. Työ käyy mieheltä miehelle. Nyt siellä\nvalmistettihin »spinetti»-pianoja. Ne on vähä matalampia kun tavallinen\npiano, vanhan taffelipianon ja tavallisen pianon välimuoto, mutta\nkielipöytä pystys niin kun pianoskin. Spinetti-malli on nyt muoris\npienten huonehien takia. Ne soittuu yhtä hyvin kun isoo pianokin. Se\non sarja- ja massatyötä, mutta joka peli valmistetahan äärimmääsellä\ntarkkuurella.\n\nSielä näin pianon virityksen tarkastuksen tapahtuvan sähkön avulla.\nKuuluu oleva vain täs tehtahas ja suomalaasen keksimä. Sähkösilmä\non yhristetty äänirautahan, jotta vihriäpohjaasella klasilla näköö\nääniaaltojen korkeuskäyrän väreelyn. Sitte kun kieli soi äänirauran\nkorkeuren kans suorana viivana, niin se on justihinsa oikias\nviritykses. Ei tartte olla äänikorvaakaan, kun vain näköö ja kruuvaa\nsen sähköviivan suoraksi. — Sielä on vanha sokia mies, jolla on\nehrooton sävelkorva, ja se tarkistaa vielä soinnin.\n\nOli hauskaa kulkia osastolta toiselle kolmes kerrokses, kun Lillperi\npukkas miestä koneen ääres kylkehen, että hei Jäkki tai Sämi, täs on\nsuomalaanen. Jutella niiren kans.\n\n— Tämä on ruottalaane Ylimarkusta, se taitaa vielä ruottiakin, sanoo\nLillperi. Ja kun mä rupesin puhumhan sille Pörttomin kieltä, niin\nhämmästyy se Carlssoni niin, ettei sen ruottin puheesta tahtonu tulla\nmitään. Se on suomalaasen kans naimisis ja oppinu vasta Amerikas suomia\nniin kun monet muut ummikot, jokka rantakylistä ovat lähtenehet.\n\nSiinä pianotehtahas on 800 työmiestä. Sielä on monta suomalaasta\ntyönjohtajaa ja itte päätyönjohtajanakin on suomalaanen, maas syntyny\nJ.A. Miller, Jurvasta isä-Myllärin poika. Täälä se on lukenu ittensä\nvuori-insinööriksi ja tullu pianotehtahan johtajaksi.\n\nTuli sieltä piano poikinensa, kun päiväs valmistuu 125:kin pianoa ja\nautot ajaa suoraa maailmalle. Ei keriitä valmistaa niin paljo ku menis!\n\nWurlitzerin tehras paasaa kans komeeta harmonikoota eli\n»pianoaccordeitä» niin ku täälä sanothan, maailmalle: 120- tai\n60-näppäiminen klaffipöytä eli »key-bordilla». Tehtahan haitariosasto\non mailman suurin.\n\nDeKalb on mainittava siitäkin, että sielä keksittihin ja ruvettihin\nensiksi valmistamhan piikkilankaa.\n\nDeKalpis ja teuvalaasten kans oli kun kotonansa ja pirettihin niin\nhyvästä, että vieläki on hyvä maku suus.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHarmittelin, kun Chicagosta lährin Waukeganiin tunnin matka,\nkun junahan tormas heti parikymmentä jänkki-nuorukaasta, jonkin\nluistinseuran poikia menos jäähokkei-harjootuksihin jollekkin\njärvelle. Ja ne piti sellaasta rähäkkää, ja olivat niin velmuja, että\npakkasivat sokkaamahan Suomen miehen näön ja kuulon. Jokaasen suu käyy\npurukummia mäihäten, että häjyä teki kattella. Tämä amerikkalaanen\npoijanjolppijoukko pukoo ittensä kuinka rookaa. Pääs on jokin\nkangaslakki-fletku, johna on isoo peili kun koneenlämmittäjillä, ja se\npeili vielä useen aivan pystys, jotta n'oon oikee pöllöön näköösiä.\nNuorukaasilla ei oo pakkasellakaan puoli- eikä pitkäätakkia. Niill’\non jokin hiallinen nahkaliivi, tai möhliä villaane takkipusero\nvetoketjulla kiinni. Sitä sano tähän jaketiksi ja ne ovat räikiän\nkirjavia, useen aivan tulipunaasia, sinisiä tai vehriääsiä. Vanhakki\nmiehet voii käyrä kirjavina kun kukoot.\n\nJa sitä mä en käsitä, kun nämä amerikkalaaset huutaa ja puhuu kaikki\nyhtä aikaa ja nauraa räkättää niin lujaa, pukkiivat toista selkähän ja\nrintahan, lyörä mojahuttaavat toista olkapäähän jotta silmät puroota,\nku toista tervehtiivät. Oikee koninleikkiä on näiren jenkkipoikien\nilonpito. Kun yks toiselle jotakin mukavaa kertoo, niin se töyttii ja\npukkii sitä toista, pötkökin jalaalla, kiljuu kun juna ja nauraa vinkuu\nn'otta s'oli tukehtua, ja yhres mykkyräs lopuksi kiekkas penkillä.\nTäälä kuuloo välistä niin eläämellisen raakaa naurua kesken kaiken\njonkin jenkkipoijan suusta, että luulis — aasiksi. Oottako kuullu\nkoskaan aasin ääntä?\n\nSen tuonaastako mä tuota rupesin muistelohon — kun oon täs menos\nVaukekanihin. Mutten pääsny niiren poikaan äänestä ja koninleikistä.\n\nNo mä tulin sitte Vaukekanin asemalle ja »koolasin» (soitin\npuhelimella) »täksin».\n\nPitääpä selittää sekin seikka täältä. Täälä Amerikois ei oo\nvuokra-auton otto niinkun sielä Suomes. Täällä on pieniskin kaupungiis\nvuokra-autohomma järjestetty niin, että auton pitää aina puhelimella\ntilata. Kaupungiis on montakin autopirssiä, oikee lämmin asemahuones\nonkin, johna ajurit orottaa tilauksia. Ja sielä on vakinaanen mies tai\nnainen puhelimen hoitajana läpi voorokauren, että aina saa auton....\n\nAutoasemia voi olla esim, sotaveteraaneilla, jollakin yksityysellä\ntai yhtiöllä, monia autoja. Kaikkien vuokra-autojen katolla on\nsähkövalaastu näkyvä nimikilpi TAXI. — Autonajajat useenkaan ei omista\nautoja itte, vaan ovat vain palkattuja »vosikkapoikia», viikkopalkalla.\nAutoos on matka- ja maksumittari, mutta orottaavat ja ovat kovin\niloosia kun saavat 10—25 senttiä »tippiä», eli juomarahaa, niin kun\nmeillä sanotahan.\n\nSaföörit, joita bussilinjoolla sanotahan »opereitor» (kuljettaja),\nniillä on autosnansa aina ajajan nimi pantu näkyvälle paikalle, ovat\njärjestänsä hyvin ystävällisiä ja avuliahia yleesölle. Ne kantaakin\nmatkustajien kapsäkit asunnon ovelle. Joulun alla oli pirssiautoos\nkaunis jouluonnittelukin seinällä, johna safööri toivotti hauskaa\njoulua ja menestyksellistä uutta vuotta kuskattavallensa.\n\nTäälä on jo monis pirssiautoos langatoon puhelin saföörillä, niin että\nhänen pirssistänsä voirahan matkalla soittaa hänelle ja ilmoittaa,\njos sieläpäin, johna auto on menos, joku on tilannut autoa, niin\nettei tuu turhia ajoja erestakaasin. Outoa oli se, että autopirssistä\nkysytähän, kun autoa tilaa, missä ootta ja minnepäin meettä? — Jos\nsattuu olemahan samalle suunnalle toinen tai kolmaskin henkilö, niin\nautoasemalla järjestetähän niin, että autohonsa saa kaks tai kolmekin\nvierasta menijää, jokka auto kuljettaa kunkin paikkahansa, ja perii\njokaaselta eriksensä täyren maksun! Mäkin sain kerran kaks niin lihavaa\nakkaa vierelleni jotta henkiä ahristi. Ja toisen kerran niin nätin ja\nhyvänhajuusen missin, jott' oisin ajanu piremmältäki.\n\nPirssiautot on useen maalattu esim, keltaasiksi. Ja postiautot\npunaasiksi. — Autoosta vielä puhuakseni, sanon että uusien suurien\nja komeetten yksityysten autojen vilinäs saattaa täälä suurten\nkaupunkienkin karuilla nährä sellaasen vanhan aataminaikaasen\nHyppy-Heikin, autorämän, etten Suomeskaa oo enää nähny sellaasia\nliikkehellä.\n\nJaa, en mä ehtiny rookata sielä Sikaakos sitä kapellimestari ja\nsellotaiteelija Hannikaastakaan, joka on mailmankuulun Chicagon\nfilharmoonisen orkesterin toinen johtaja, elikkä se, joka varsinaasesti\nharjoottaa ja opettaa orkesteria. Sen ensimmäänen johtaja on jokin\nslaavilaanen kuuluusuus, mailman nimi, joka suuris konsertiis huitoo\ntukka silmillä ja nauttii mainesta ja rahaa. — Kuulin juuri, että se\nsuuri musiikkipää on sanottu nyt irti tämän vuoren aluusta, n'otta jos\nonni potkii, niin meirän miehestä voiis tulla vaikka uusi kukkoo tuohon\nrahamiesten kustantamahan orkesterihin.\n\nNo, mä koolasin sitten rautatieasemalta täksin ja sanoon osoottehen\nmihkä ajaa, — aivan tuntemattomien ihmisten kotia. Pitis olla\nVaukekanin suomalaasen seurakunnan pappilaan: Rautalahti.\n\nOli kaunis aurirkoonen talvipäivä, mutta aurinko oli sulattanu ja\ntaas jääryttäny »seitvookit» (jalkakäytävät) n'otta yhrellä jalaalla\nluistelin enkä tahtonu kapsiekkieni kans portahille päästäkään, kun jo\novi aukes »frontti-ruumas» (karun puoleesesta ovesta), josta Amerikois\ntullahan suoraa salihin. Siinä oli tosin pieni eteenenkin. — Ja\nvastaanottamahan tuli iloonen, lihavahko ja vanhanpuoloonen, sanoosinko\nsuomeksi »prouvaasti», Suomes papiksi lukenu tohtori Alvar Rautalahti,\navosylin jotta:\n\n— No tervetuloa Jaakkoo! — Me oommakin sua täälä kovasti orottanehet!\nMitäs Laihialle kuuluu? — Täs on mun frouvani, mä olin sielä Laihialla\nhetken aikaa apulaasena, kun sielä oli Hohenthali pappina, sain\ntyttären palkakseni ja lährin heti Amerikkahan — toimitti eloosa\nRautalahti nauraen.\n\nHerttaanen ja toimelias papin frouva se entinen Hohenthal, Suomen\n»Urheilutarpeitten» johtajan sisar olikin. Ja kaunis viihtyisä koti.\n\n— Täällä yläkerras on teille vierashuones, olkaa kun kotonanne, —\npuheli touhukas, leppoosa papin missis. — Kun olette peseytynyt, tulkaa\nalas kaffille. — Me oomma täälä vain enää kaksi vanhusta.\n\nKun kaffia juomma, tuloo vanha vaimo asialle pappilahan ja pyytää\npuhutella kahren kesken vähä pruustinnaa. Sipisöövät toises huonehes,\nmummu lähti ja missis kertoo iloosena:\n\n— Se toi 10 taalaa lahjana kirkon kassaan, ja tyttärentyttärensä pikku\ntyttö lahjootti puolestansa 5 taalaa, jokka se on keränny myimällä\nsanomalehtiä. — Se Nurmoon Luomannin pikkupoika toi viime viikolla —\n100 taalaa kirkon rakennuskassahan. Se oli keränny niin paljo paperia\nja myiny ne, jotta sai saran-taalan isoonrahan lahjoottaa — —\n\n— Joo, meirän kirkko oli käyny niin pieneksi, jotta me möimmä sen täs\nkeväällä, ja rakennamma uuren ja suuremman ensi jouluksi — selitti\ntohtori Rautalahti kun aivan luonnollista asiaa.\n\n— Myiny kirkon? — imehtelen mä. — En m'oo kuullukkaa ennen, jotta\nkirkkojakin täälä myirä pätkithän kun muitakin taloja.\n\n— S'oli käyny liika pieneksi, vanhaksi ja vanhanaikaaseksi. Ja\nsaimma hyvän hinnan. Se on ny kristityillä neekeriillä. — Mulla on\njo piirustukset uutehen kirkkohon, ja sain ostaa suuren erinomaasen\n»lotin» (tonttipaikan) juuri tästä vierestä. Kirkkohon mahtuu yli 300\nistumhan ja alasalihin saman verran. Kirkon vierehen, tuohon, saamma\nsuuren puiston, pallokentän poijille, mainion parkkaus (seisomapaikan)\nautoille, kerhohuoneina, pyhäkoulusalin ja kahvinkeittolahuonehen.\nTuohon istutetahan puita, asetetahan istumapenkkiä uloos, että voiraan\npitää ulkoilmajuhlia. Maksaa vain 75,000 dollaria. Meillä on jo pian\nrahat koos. Seurakuntaväki on innolla mukana. Jouluksi on uusi kirkko\nvalmis!\n\nSe on amerikkalaasta vauhtia ja touhua. Seurakuntaelämä on vilkasta.\nKirkos käyrähän joka sunnuntai. Ja arki-illoon kokoontuu monellaaset\nkirkolliset harrastuspiirit. Suomen avustus on aluusta lähtien ollu\nhyvin suurta, paljo ommeltu, kerätty ja lähetetty rahaa ja vaatteeta\nSuomehen. Rouva Rautalahti on syvästi uskonnollinen, vaatimaton, uuras\nihminen, sieluna kaikessa.\n\nTuloo sinne vanha pirtiä »King-Mätt» (Kuningas-Matti) lähteny Nurmoon\nMunakasta jo v. 1881, oikialta nimeltä Matti (Miilu) Niemi, ollu\ntäällä teräslankamyllys 45 1/2 v. töis, mutta nyt »syytingillä». Saa\nn. 100 taalaa komppanialta vanhuuren eläkettä (sosial sekjuuritiä)\nkuus, vaikkei tarvittisikkaa. Matti on rikas mies, sillä on mm. kolme\ntaloa, joita se »ränttää» (vuokraa), saa niistä 150 taalaa kuus. Ja\nvieläki teköö pisnestä palovakuutuksilla ja »rillesteittimiehenä»\n(kiinteestövälittäjänä). Illinoisin valtios ei oteta huomiohon\nvanhuuren eläkettä maksettaas omaasuutta eikä muita tuloja.\n»King-Mätt'in» emäntä on Ruottin puolen suomalaasia, Hietaniemestä.\n\nTäälä Vaukekanis on monia suuria tehtahia. On se »Seahorsen»\nmailmankuulu perämoottoritehraskin. Suuri Manvillen rakennustarpehien\ntehraskin, johna on 3 500 miestä töis, joukos paljo suomalaasia,\njoita täälä arvollahan asuvan yhteensä yli 3 ooo, järjestänsä hyväs\nvarallisuures, kutakuinkin kaikilla omat haussit. On kokonaanen\nkatu, jonka varrella asuu vain suomalaasia. Tämä on nurmoolasten,\nylistarolaasten, alavutelaasten ja laihialaasten pesäpaikkoja. On oma\nsuuri ja hyvä raittiusseura Sivuuttaja, perustettu v. 1894, haali,\njohna pirethän nyt kirkonmenot. Suomalaaset on kristilliskansallista\nväkiä. On tosin kommunistihaalikin, mutta se viettää kituvaa elämää ja\non sammumas niinkun suomalaasten keskuures yleensä kommunismi ympäri\nAmerikkaa.\n\nSuomalaasilla on Vaukekanis useeta hyviä liikkeetä. E. Jemströmillä,\naivan suomalaanen, Nurmoosta, on suuri ruoka-stoori eli kauppa. Ja\nmissis Albin Heikkilä, niin sanotaan Amerikois ja se tarkoottaa\nAlpiinus Heikkilän frouvaa, runnaa suurta raittiusruokalaa, joka\nmenöö hyvin ja on kuuluusa ruaastansa. On kakskin suurta suomalaasta\nkellosepänliikettä. Tapasin Vaasan lyseon poijan, lääkäri K.M. Beckin,\njoka työskentelöö yhres tohtori Ahti Henry Holmin kans Oulusta. Holm on\ntäälä kuulunsa ja hyvin menestyny lääkäri, joka on tehny paljo rahaa,\nmonta kertaa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNiin, kyrölääne Valtari, jonka emäntä on se miljunäärien kuuluusa\nkokki, ja sen Jussi on ollu »pöytähänlaittajana» ja saföörinä samas\npaikas, kuuluu nyt »neiveihin» (navy), meriväkehen. Täs lähellä Greit\nLakes on yks Yhrysvaltojen merivoimien suuri harjootuskoulu, johna\nkouluutettihin yht'aikaakin 150 000 merisotilasta sotien aikana. Nyt\nsielä on vain 18 000 poikaa. Valtari sielä hoitaa keittiökoneistoa.\n\nJos satutta näkemähän amerikkalaasia meripoikia, niin USN-merkit\nolkapäällä tarkoottaa vakinaasta miehistöä ja USNR = reserviläästä.\n\nSuomalaasilla on Waukekaanis suuri osuuskauppa ja liiket, leipomo,\nmeijeri, maitokauppa ja sivumyymälää. V:na 1947 vuosivaihto nousi 1/2\nmilj. dollariin ja työmiehiä on n. 150 henkiä. Sen johtajana toimii\njo kolmattakymmentä vuotta laihialaanen mies, Luikku, jonka kans\najelin kattomas niiren kauppoja ja meijäriä. Liike on Luikun johrolla\nmenestyny hyvin ja sitä aina vain laajennetaan. Nyt rakennetahan\nparasta aikaa uutta suurta »karatsia», johka mahtuu parikymmentä\nliikkeen »trokia», kuormavaunua.\n\nKun kuulin, että siinä aivan likillä on Nash-autojen päätehras Kenoshan\npikku rautatieaseman vieres (vähä suureet kun Munakan pysäkki), ja että\nNashin pääinsinöörinä ja toimeenpanevana johtajana elikkä »mänätserinä»\non suomalaanen mies, niin halusin tavata sen miehen ja kiittää oikee\nkärestä pitään siitä Nashista (äännetään Nääs), jolla mä oon ajellu\nsielä Suomes 10 vuotta, monta kertaa nurin ja ojahan, klasit silmille\nja ympärinsä, pyörät pystyhyn, eikä se menny rikki, enkä mä, silinterit\ntikkas aina ku sikunttikello.\n\nLiukku lähti kyyttihin ja tohtori Rautalahti toristajaksi. Oli sillä\nNashilla aika fapriikki, pari kaupungin korteeria tehtahia, n'otta\najoomma ympärinsä emmekä tahtonehet pääofiisia (konttoria) löytääkkää.\n\nOrotussalis oli paljo miehiä puheelle pyrkimäs. Piti kirjoottaa\nnimensä, osoottehensa ja asiansa paperille. Mutta kun mä sanoon\nofiisiflikalle, jotta mull'on kiirus ja että mä oon Suomesta, niin heti\ntelefoonit soittuu, ja sanottihin jotta:\n\n— Pliis, misteri, tiis vei!\n\nJa niin meitä vietihin itte pää-äijän, sen suomalaasen insnöörin\nWahlgrenin puheelle, jok'on syntyny Rautalammilla kihlakunnan tuomarin\npoikana, sielä kasvanu ja tullu ylioppilahaksi Helsingistä. Rupes\nlukemhan insnööriksi polyteekis Seynin aikana, olis pitäny mennä\nvenälääsehen väkehen asevelvollisena, mutta lähtikin lukujansa\njatkamhan Sveitsiin. Tuli insnööriksi Zürichin yliopistosta ja painui\nsaman tien Amerikkahan. Työskenteli täälä monis autotehtahis, viimmeen\nNashin tehtahas pääinsinöörinä, n'otta joutui ukko Nashin (hän elää\nvielä 83-vuotiaana Kalifomias) tyttären kans naimisihin, sai koko\ntehtahan hoiron niskallansa, appiukon kellies palmupuiren siimekses.\n\nNashilla on monia osatehtahia muualla maas, tuorahan vain valmihit\nkorit tänne ja koothan. Nashi on ostanu »Kelvineitorin» suuren uuren\njääkaappitehtahankin, joka valmistaa uusimmanmallisia »kylmiä kaappia».\nJa juuri kuulin, että se on ostanu yhren toisen suuren autotehtahan,\nn'otta sillä on muitakin automerkkiä kun Nääsh. Yli 12 000 miestä\nsill'on töis ja valmistaa nyt vuores 1 miljoona autua.\n\nKyllä imehtelin, kun niin suuren tehtahan ja liikkehen pääjohtajan\nkonttuuri oli aivan yksinkertaane, ei mitään nahkasoffia, ei tauluja\neikä koristuksia, puulavittoja pari, yksinkertaane, aivan tavallinen\nkirjootuspöytä. Yhtä yksinkertaasesti hän oli pujettu, vaatimatoon,\ntavallinen, laihankälppä tuos 60-vuotias mies, ilman mitään tirehtöörin\neleetä.\n\n— Vai Suomesta! sanoi. — No mitäs sinne kuuluu? Oon ollu niin kauvan\npois, etten tahro enää suomia osatakkaa.\n\nMutta kun siinä hetken juteltihin, ja pistettihin vähä enkliskan\nsanoja joukkohon, niin liestyihän se kieli ja hyvin tultihin toimehen.\nMuisteli vanhoja polyteekkikaveriansa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nEi ollu enää paljo aikaakaan, kun piti olla asemalla, sellaases\nnopias pikajunas, joka kiitää joka ilta Chicagosta Ylä-Michikaaniin,\nIspemingin kuuluhun suomalaasten vanhaan kaivoskaupunkihin. Se juna on\nkomia virtaviivaane traini (juna), jolla on nimenä: »400». — Täälä on\nkaikilla nopeella pitkänmatkan junilla erityyne nimi. Niin ku sielä\nSuomeskin sillä Savon pikajunalla »Lentävä kalakukko».\n\nParahiksi tiketin kerkesin ostamhan asemalla. Niin hetken se vai\nseisoi asemalla, että kun Liukku kohteliaana miehenä kantaa retuutti\nmun raskasta kapsäkkiäni vaunuhun sisälle, niin juna lähti, ovet\nlyötihin kiinni enkä mä keriinny Rautalahrelle hyvästiä sanua. Me\nolimma jo hyväs vauhris, kun Liukku veti hätäsignaalia, n'otta junan\npiti seisahtaa, että Liukku pääsi pois. Kyllähän konehtööri jotakin\nsanoo, mutta Liukku sanoo lujempaa, n'otta sillä selvä. Ja mä lährin\nIspeminkiä kohre.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJahas, vai täyttää Hirsimäki vuosia! Se on yks Amerikan suomalaasista\nmerkkimiehistä tuo New Yorkin tuomari Charles (Kalle) Eino Hirsimäki,\njoka nyt täytti tammik. 30. p:nä 1948 60 vuotta. Se on sellaane\nmies, että siitä kannattaa mainita. Tulin hänet tuntemahan heti New\nYorkis. Kunniaa Kauhavalle, sillä hän on sielä syntyny ja 8-vuotiaana\nvanhempiensa kans tullu tänne. Mutta kyllä hän vielä muisteloo Kauhavaa\nja on kerran jo tuomarina sielä käynykkin kattomas.\n\nLakimieheksi hän on valmistunu Chicagon yliopistosta 1918 palvellen\nsitten Suomen lähetystös Washingtonis lainopillisena avustajana ja\nsitten ylioikeuren tuomarin sihteerinä. Ensimmääsen mailmansoran\naikana hän toimii Yhrysvaltaan hallituksen tieronantotoimiston\nsuomalaasen osaston johtajana. Ja sen jälkeen siirtyy New Yorkiin\nv. 1921 pääkonsuli viraston lainopilliseksi neuvonantajaksi vuoteen\n1925, jolloon antautuu harjoottamahan yksityystä asianajoammattia.\nKun kuulu La Guardia valittihin Suur-New-Yorkin pormestariksi astuen\ntoimellensa v:n 1934 alusta, nimitti hän Hirsimäen New Yorkin kaupungin\nlakitoimiston yhreksi tuomariksi ja sitten 1939 maistraatin oikeuren\ntuomariksi 10 vuoren virka-ajaksi.\n\nTuomari Hirsimäen saavutus New Yorkin n. 12 000 lakimiesluokkaan nähren\non merkittävä nousu ja karrieeri, sillä kaupungin tuomarikuntahan\notetahan yleensä vain jenkkiä tai suuremmista kansallisuuksista.\n\nHän on niitä harvoja suomalaasia, jokka päästyänsä huomattavahan\nasemaan on aina kuitenkin säilyttäny kansallisuutensa, esiintyny\nsuomalaasena ja ottanu innolla ja uhrautuvaasuurella osaa\nsuomalaashenkisihin ja kansallisihin harrastuksihin eikä uponnu\ntoiskielisten joukkohon. Virkatoimisnansa on hän voinu paljo auttaa ja\npuolustaa maanmiehiänsä. Hän on ollu suomalaasten tuki ja turva, joka\naina on ollu valmis antamahan neuvoja ja apua poliittisesti vaikeena\naikoona. Delawaren ja New Yorkin maailmannäyttelyn aikoona pormestari\nLa Guardia määräsi hänet edustajaksensa juhlis, joten hän voi siten\npaljo vaikuttaa juhlien onnistumisehen. Hooverin Suomen avustuskomitean\njäsenenä ja toisen mailmansoran aikana hallituksen toimis hän saattoo\npaljo hyvää tehrä Suomen asioos. Oli kansallisesti valveutunu, pystyvä\nja lämmin isänmaan mies valvomas ja vaikuttamas Suomen puolesta.\n\nMilloon arvo vakaasta, taitavaa puhujaa suomalaaset ovat tarvinnehet\nsuurihin ulkoilmajuhlihinsa, niin kun New Yorkin suomalaasten\nsuurihin yhteesihin Central Parkin kesäjuhlihin, johon ottaa osaa\ntoistakymmentätuhattakin henkiä, on Hirsimäki aina astunu joukkonsa\netehen pitäen kaunihilla englannin kielellä ja puhtahalla suomella\nmuotokaunihit, johtavat puheet. Häneltä on aina liienny aikaa ja\nharrastusta kaikille suomalaaskansan kulttuuriharrastuksille ja\nyhteespyrinnöölle. Suomen Avustuksehen ottaa hän innolla osaa ja on\nmukana kaikis kahvijaisis Suomen hyväksi suomalaastunehen Porvoon\ntytön, vaimonsa Ragnhildin kans, Jussi-poijan ja Greta-tyttären lukies\nahkerasti läksyjä kotona, kun »papi» ja »mami» juoksoovat kaffikestiis\nkylällä.\n\nTuo kauhavalaane New Yorkin rikostuomari, selvä suomalaane Hirsimäki\non ulkomuoroltansa ja olemukseltansa niin tyypillinen jenkki, pitkä,\nlaiha, kuivankälppä mies, konkkanoukka, silmäklasit pääs, pitkät\nsääret, vähä kumara, ilmeetön naama, ettei luulisi sen leukojen suomen\npuheeksi vääntyvänkää. Mutta sen naaman takana on aika kurillinen\nja iloonen leikinlaskija, jolla on loputtomasti hauskoja, teräviä\njuttuja. Osaa kyllä puhrasta kirjasuomia, mutta komeeloo mojovalla\nEtelä-Pohjanmaan murtehella jotta: m'oonkin Kauhavalta kotoosi.\n\nKomiat näyttää Hirsimäelle 60-vuotis juhlat New Yorkis piretyn ja\njuhlivien ystävien joukko ollehen suuri. Mutta kyllä kannattaaki, on\nse vain sellaanen suomalaasten tukipylväs ja merkkimies, että sen se\nansaattooki.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPitääpä kertua teille seränpoijat tuos hauskun jutun, jonka mulle\nkertoo yks suomalaane missis Amerikan laivas Atlantilla.\n\nTäälä on Atlantin rannalla yks suomalaasten asuunpaikka, jota ne\nsanoovat Kiipinniemeksi. Se on vanhaa suomalaasta asutusta, niillä on\noma suomalaane seurakunta ja kirkkoki sielä.\n\nPappina oli vanha, ystävällinen ja leppoosa mies, Rönkä, joka jo on\nkuollu. Hän tykkäs kovasti lapsista ja tapas jutella niiren kans.\n\nKun hän eräänä aurinkoosena kesäpäivänä oli kävelyllä maantiellä, näki\nhän parin suomalaasen pikkupoijan leikkivä tiellä — hevooskakkaroolla.\nNe olivat rakentanehet niistä joitakin niin kun taloja ja tornia\nsiihen. Ja seisoovat siinä kovin mietteesnänsä, päätänsä raapien.\n\nVanha ystävällinen pappi pysähtyy siihen kattomahan poikasten\nasuulemista. Ja kysyy sitte:\n\n— Mitä te teette? Mitä ne nuo ovat?\n\n— Me rakennamme, sanoovat pojat — Tuo, tuos on pappila, tuo on kirkon\ntorni, ja tuo alttari...\n\n— Jahah, vai niin, tykkäs pappi. — No mikä se tuo nyppylä on, tuos\nalttarin ääres?\n\nToinen poika kynsii saivaristuansa ja sanoo sitte jotta:\n\n— Te on pappi, mutta patka loppuu ketken...\n\n       *       *       *       *       *\n\nRönkä on sen itte kertonu. — Se oli huumorin tajuune mies.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOli tammik. puoliväli, kun saavuin Chicagosta pitkänmatkan pikajunalla\npuolenyön aikaan Ispemingin kaupunkiin. Siellä oli juuri ollu lumipyry\nja kaupunki uponnut lumeen. Yö oli pilkkosen pimiä. Mua pitis olla\nvastas asemalla ev.lut. seurakunnan pappi tuos yön pimeyres, kun\njunasta kompuroin asemalle, muttei ketään näkyny. Pian ilmestyi pyrystä\njämerä miäs turkinkaulukset pystys, kattoo mua tuuhiat kulmakarvat\nlumes n'otta mä kysyyn suomeksi jotta: oottako te pastori?\n\n— En, mä oon Lööpäri (Lehtivuoren Aukustin velii) Ylihärmästä. On\nsovittu, että te tuutta meille, meillä on tilaa.\n\nAuto orotti ja niin sitä mentihin hänen kotiansa, jossa emäntä orotti\nkaffin kans. Tilaa olikin erinomaisesti, mullekki kaunis vierashuone\ntoises kerrokses. Heitä onkin kotona enää isäntä ja emäntä, tytär\nmiehineen asuu viereises omas talos.\n\nKustaa Löfberg täytti viime vuonna jo 75 v. ja on asunu Ispemingis 50\nvuotta, jonne hänen vanhempi veljensä Matti Lööperi oli tullu 1892.\n— Matti on jo kuollu jokin vuosi sitten. Hän oli suurista Lööpärin\nveljeksistä oikee karhu mieheksi voimiltaan, ja harjoitti suurta\nmiesten vaatetus- ja kenkäkauppaa sielä kuolemaansa asti. Liikettä\njatkaa hänen vaimonsa. — Samoin on Kustaa toiminut kauppamiehenä n.\n40 vuotta. V. 1913 perusti hän yhres K. Rosbergin Saarijärveltä ja\nE. Rantamaan Torniosta kans ruoka ja sekatavarakauppayhtiön, jolla\non 5 haarakauppaa ympäristös. Nämä kolme suomalaasta miestä ovat\nharvinaasella yksimielisyytenä ja menestyksellä harjoittaneet suurta\nkauppaansa pääliikkeen tiskin takana työskennellen kukin osastollaan\naamusta iltaan puoliväliin 50 vuotta. Kustaa Lööpäri on kuitenkin jo\nsaanu kylläkseen kaupanteosta, on tosin osakkaana siinä, mutta on ny\nvetäytyny laiskan päiville »vapaaherraksi» kalastellen kesäkauret\nhauskas huvilassaan ja kyytiten joutilaita kaarallaan.\n\nIspeming on vanhastaan kuulu 10 000 asukkaan maini-kaupunki, josta on\nsuomalaasia lähes 4 000. Suomalaaset on yleensä hyvin toimeentulevia,\nniillä on paljolta omat talot ja autot työs kulkiessaan. Sielä on\nheitä kaikilla aloilla, mm. useita suomalaasia hammaslääkäreitä,\ntohtori Jaakko Talso, Laihialta, on mainarista lukenu ittensä\nlääkäriksi, on härmälääsen Linnan apteekki, jota hoitaa farmaseuteiksi\nlukeneet poika ja tytär, Jani Wakkuri Härmästä omistaa suuren\nravintolan kakskerroksises komias kivitalossansa ja viettää jo talvet\nFloridan lämpimis. Oululaanen Jussi Kandeliini on harjoottanu suurta\nkauppaliikettä ja vesitehrasta, jonka on jättäny pojilleen, ja\nelelee jo vuosia Californian auringon alla. Sielä on useita suomal.\nseurakuntia: lestadiolaisilla on 2 kirkkoa. Ev.-luth. seurakunnassa on\nyli 1,000 jäsentä, se on yks suurimpia maas, Kalevan Ritareilla oma\ntalo jne.\n\nIspemingin ylpeys on maailmankuulu naisten liivi- ja korsettitehdas\n»Gossard C:o», jolla on sisartehtaita Lontoos, Australias ja Buenos\nAiresis. Täällä oli 600 naista töis. Ispemingin suomalaaset ovat\ntyöteliästä, vakavaa, uskonnollista väkeä, kommunisteja tuskin\nollenkaan. Ei oo mitään sosialistista haaliakaan.\n\nAmerikas on suomalaasilla keskenäisiä palovakuutusyhtiöitäkin.\nIspemingis on sellaanen aika suuri ja vanhakin. Sitä hoitaa Aapeli\nNiemi, lähtöisin Jalasjärveltä, on menestynyt sielä huomattavana\ntalojen rakentajana.\n\nTapasin siellä Alavuren Ikoloitakin. Isä Tuomas oli poikansa, pitkän\nengl. kansakoulujen tarkastajan Väinön kans kattelemas 1946 Alavurella\nsukulaasiansa. Toisella pojalla oli Negaunas oma radioliike.\n\n       *       *       *       *       *\n\n— Huomen illalla on kirkos pästi-ilta, sanoi Kustaa.\n\n— Mitä se on? kysyyn. Sain tietää, että »pasty», sanotaan pästi,\non skotlantilaanen eväsruoka niin ku savolaasilla kalakukkoo. Se\non samankokoonen ja muotoonenkin kun Savon kalakukko: vehnäkuoreen\nsisälle pannaan lihaa, perunaa, sipulia ja rasvaa, ja paistetaan niin\nkun »kukko» ainakin ja syörähän käsin, jos ei puukkoja oo. Tukevaa\neväsruokaa onkin ja hyvänmakuusta. Tuo savolaasten paistoksen kukko\nnimitys johtuu Viipurista saksalaasten hansakauppiasten aijoolta,\nkun niill' oli samallaasta eväsruokaa, paistosta, jota ne sanoovat\n»kuchen'niksi». — Siitä kuchenista savolaasten — kukko.\n\nSkotlantilaaset mainarit sitä söivät ennen vanhaan eväsruokana\ntyöpaikool. Kun suomalaaset mainarit jenkkien joukos heikosti osasivat\nenkliskaa ja pyörittelivät päätänsä kun eivät ymmärtäneet, niin skotit\nhaukkuuvat finnejä raund-heddiiksi eli pyöräpäiksi. Ja eteläpohjalaaset\nfinnit, jokk' eivät ollehet ennen nähnehet Suomeskaan kalakukkoja,\nhaukkuuvat skotteja — »pästeiksi».\n\nElämä toiskielisten ja suomalaasten kesken on Amerikois nykyään\nkokonaan tasaantunut. Eletään hyväs sovus ja naapuruures mitä\nkansallisuutta sitte ollaankin, enkliskaa puhutaan ja solkataan kukin\nparhaansa mukaan. Kukaan ei tykkää pahaa, jos ei se niin ratihinsa\nkäykkää, kunhan vain ymmärrethän toisiansa. — Neekerit on eriksensä,\nmutta niitä ei Pohjoos-Michiganis juuri ookkaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPohjoos-Michiganis on talvet hyvin paksulumisia ja aika kylmiä.\nKun mäkin heräsin Lööpärin-Kustin vinttikamaris ensi aamuna, niin\naurinko paistoo heliästi ja huikaisevan valkoonen puolen metrin paksu\nlumivaippa peitti naapuritalojen katot. Karut oli toisin paikoon vahvas\numpitukus, niin että autoja oli peittyny lumeen ja vain lapiopelillä\npääsi ovesta ulos. Mutta muutoon oli kaunista, kuin valkooseen\npumpuliin oli peitetty koko kaupunki. Sielä on kuitenkin kaupungin\npuolesta väkevät puhtaanapitovehkeet, lumiaura-traktorit, jokka nopiaa\naukaasoo tiet.\n\nIspemingistä itään päin ovat lähekkäin Negaunen ja Marquetten\nkaupungit, jois asuu vanhastaan paljo suomalaasia. Sattuikin matkani\njuuri parhaaseen lumipyrykauteen näihin paikkoihin. Sehän oli\njuuri Marketis kun Klemetin-Heikin Finlandia-kuoro 1939 juuttui\nluminietoksiin moneksi päivää n'otta matkakonseptit meni sekaasinsa.\n— Muuten: niistä Finlandia- ja Ylioppilaskuoroista, jokka käyvät\nennen sotaa Amerikois laulamas, suomalaaset sielä vieläkin puhuivat\nhaltioissaan.\n\n— »Se nostatti rintaa», sanoivat he — että meillä suomalaasilla on niin\nerinomaasia kuoroja ja että tulivat tänne asti meille laulamaan.\n\nSarat mailit sielä oli ajettu niitä kuulemaan. Jokaanen suomalaane\ntunti ne läheesesti omakseen. Se oli lämmin ja läheinen tuulahrus\nvanhasta rakkaasta Suomesta. Se herätti, kokos ja kansallisesti yhiisti\njo turtuneita mieliä.\n\nKun Kusti Lööpärin kans käymme Negaunes pitämäs Suomen-iltaa, riehui\nsiellä aikamoonen lumimyrsky, mutta väkiä oli kuitenkin paljo\nkerääntyny Kalevan haalille. Sielä tutustuin komeaan jenkistyneeseen\nmieheen, pankinjohtaja Peltoon ja hänen rouvaansa, joka on Kurikasta\nkotoisin. Pellot ovat paljo toimineet Suomen Avun hyväksi, lähetelleet\nlahjapaketteja ja lääkeaineita Suomeen.\n\nNegaunes on suurin ja paras valokuvausliike Väinö Mäellä, jok'\non kauppiaan poika Kortesjärveltä ja Ville Mäki-vainajan, sen\naktivistikellosepän Härmästä, velii. Kertoi, että hän on vielä\njoululomalla Vaasan kauppakoulusta 1916, kun sai päähänsä, että\nTornion kautta ajookin Amerikkahan. Hyvä kuvaamo hänellä onkin omas\ntalos ja kaikki mahrolliset vehkeet, erityysesti valaastuslaitteet on\nmonipuoliset.\n\nNegaunes on myös suomalaanen »elokuvakuningas», joka tunnetaan\nsuomalaasten kesken »villin savolaasen Jahvetin» nimellä. Hän on\nkokenu, pitkäaikaanen ammatissaan, aloitti jo 1911 omalla teatterilla.\n\nElokuvia sanothan sielä vain »muuviksi» elikkä teatteriksi. Jahvetin\nNegaunen teatteri on suuri ja hieno laitos, on 1,000 tuolia. Ispemingis\nhänellä on kaks teatteria. Tierustelin häneltä mitenkä Suomes tehryt\nfilmit Amerikois »menöö».\n\n— Huonosti! Ne ei verä eikä kannata, hän sanoi. — Oon koettanu »ajaa»\nasianharrastuksesta parhaita suomalaasia filmejä, kun täälä asuu\ntuhansia suomalaasia, mutta ei ne tahro kannattaa, kun ei eres toisen\npolven suomalaasetkaan niistä välitä, amerikkalaaset ei ollenkaan.\nSuomalaaset filmit ovat huonosti kertovia, liika hiras toiminta\nja amerikkalaisille outoja aiheiltaan. »Seitsemää veljestä» eivät\namerikkalaaset ollenkaan käsittäneet.\n\n— No, entäs ruottinmaalaaset filmit, Perssonit ja muut, joita Suomes\nmielellään katsellaan?\n\n— Ne menöö Amerikas yhtä huonosti kuin suomalaiset, sanoi Jahvetti.\n— Ne on aiheeltaan jotakin sellaista menneen vuosisaran jallittelua,\njoista jenkit ei välitä, lepertelyä ja vanhanaikaasta hienostelua.\nMutta Los Angelekses on moni Ruottin näyttelijätär lyöny ittensä läpi,\noikee suureksikin tähreksi, mutta ne on täälä siksi tehty, mitä ne\nesiintyy. Amerikkalaane elokuvameininki, vauhti, vehkeet ja tekotapa on\ntoista kun sielä Euroopan puolella, olkaa sitte niin sivistynehiä ja\nhienoja kun haluatta. Tämä puoli mailmaa on omaansa ja toisellaasta.\n\nKim yöllä Lööpärin kans Negaunesta ajoomma takaasin Ispeminkiin, oli\npyry ja myrsky yltyny niin, että härin tuskin perille pääsimmä. Myrsky\nlennätti lunta, nosti sellaasia nietoksia, että tahtoi juuttua kiinni\nja pimitti koko näköalat. Mutta kun on väkevä kaara ja vääjäämätöön pää\nniin kun Kustaalla, niin läpi ajetahan ja kotia tultihin. Mamma laittoo\nhyvät kaffit ja Kusti friskit haipoolit päälle.\n\nKun sitte Markettihin Lööpärin kans lährettiin, oli meillä ihana\ntalvipäivä ajella maastos, jok' oli aivan kun Keski-Suomia:\njärvenrantoja, kumpuja ja korkeita metsäisiä vaaroja ympärillä.\n\n— »Kesäaikana», seliitti Lööpäri, — »nämä seurut on kotoisia ja\nkauniita, koivikoita, järviä, peltojakin ja vihreitä vainioita. Meillä\nsuomalaasilla on täälä paljo huviloota, kesämajoja ja saunoja. Ja kun\nmeitä on niin paljo, niin suomia me aivan täälä keskenämme puhumina...\n\n— Mutta mikä helkutin jyrinä ja tärinä teillä sielä Ispemingis alkaa\njoka päivä kello 3, että sunkin taloos tornia myöri tutisi? mä kysyyn.\n\n— Jaa, en mä oo havaannu sanuakkaa sulle, että Ispemingin kaupunki\nsijaattoo rautakaivoksen päällä. Ja että kello kolmelta ruvethan joka\npäivä poranreikiä ampumhan. Siitä se jytinä tuloo. Me oomma siihen niin\ntottunehia, ettemmä enää huomaakkaa. Ispemingis otethan rautamalmi\nkivestä, Negaunes oori on rautamultaa.\n\nMarquette on jo vähän suurempi kaupunki Superior-järven rannalla.\nSe on piirikunnan hallintokaupunki. Sielä sijaattoo Michiganin\nvaltion rikosvankien luja linnakin, johna kaikkia vaarallisimpia\nrikoksentekijöötä säilytethän, rautahäkki-osastoos. Marketti on tuas\n15,000:n kaupunki, sielä asuu toista tuhatta suomalaasta vähinsä\nkaikilla aloolla työskenteleviä. Satamakaupunki, josta vierään\nrautamalmia ja puutavaraa. Rautatiesolmu ja aika vilkas kaupunki.\n\n»Marketin pyry» yllätti taas, mutta olimme tulleet niin ajois,\nettä kerkesimmä prisiis Aartilan missiksen hienoille päivällisille\nniin kuin puhet oli ollu. Mrs Aartila, Fanny, on omaa sukua Skyttä\nKurikasta, tullu äitinsä kans pikkutyttönä tänne. Hän on tarmokas ja\npystyvä virkanainen, joka toimii jo toistakymmentä vuotta kaupungin\npalvelukses. On mm. virallinen kaupanvahvistaja ym. kunnan virkailija.\n\nPuhuin engl. kirkon, Guild Hallis. Marketista en ehtiny paljokaan\nnährä, kun lumipyrys tultiin ja saman tien palattiin yöllä takaisin\nIspeminkiin.\n\nSeuraavana aamuna kun heräsin, oli lunta vihmonu lisää Ispemingis\ntoisin paikoon klasinpokia myören. Palovakuutusyhtiön johtaja,\nlihava ja hauska mies Aapeli Niemi oli tarjoutunu lennättämhän mun\nseuraavahan paikkaan Baragaan kello 10. Luulimma jo, että siitä\nei tuukkaa ny mitään, mutta kyllä se Aapeli puski vain lumisena\nja hyväntuulisena frontti-ovesta sisälle määräaikana jotta: joko\nlährethän? Ja kertoo että yöllä oli paasannu niin paljo lunta hänen\nautovajansa ethen, sellaasen vuoren, ettei lapiollakaa kannattanu\nyrittää. Hän soitti kaupungin lumiaurapäällikölle, tuttu mies, että\ntuu auttamhan »karatsista» (vajasta) mun kaarani uloos. Pian sieltä\ntulikin traktorilumiaura, »Snow-Go» (lumi lentää), joka leikkaa ja\nnostaa erestä kun leipälapiolla lunta ja kaataa sen »päänsä yli» takana\nolevaan kuormalavaan. — Piirikunnan suuret ja monet lumiaurat olivat\nolleet aamuyöstä teitä aukaasemas, niin että pääsimmä heti hyvin\nlaskettamaan tuan pitkän matkan pohjoiseen päin Baragan kaupunkiin\nSuperiorjärven rannalle, Resthavenin kesänvietto-majapaikkaan. Se on\nsuojaanen kaunis lahren perukka, hiekkarantaanen, johna Jussi ja Minnie\nMäki pitävät jo 20 vuotta amerikkalaista turistimaja-liikettä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSe on ominaista Amerikan oloille, johna ihmiset lomansa aikoina paljon\nmatkustavat perheineen; ja kesäisin, kun lauantai on vapaapäivä,\nmielellään lähtevät viikonloppua viettämään milloin minnekin järven\nrannoille. Ja tahtovat asua halvalla, sillä tavallinen jenkki on\ntarkka rahastansa. Siksi onkin siellä paljon yksityisten rakentamia\nyömajoja, ns. cabineja valtateitten ja varsinkin järvien rannoilla,\njois sopii yöpyä halvasta maksusta. Niis on peti valmiina, pöytä, tuoli\nja pyyhkeet, lautaset, veitset ja haarukat omasta pussista syöntiä\nvarten ja keittovehje sisällä tai ulkosalla. On suurempia majoja\nkalustettuna perheille, jokka asettuvat viikonloppua viettämään, uimaan\nja kalastelemaan.\n\nNäköalapaikoille ja järven rannoille on siten syntyny\nturistimajaliikkeitäkin, jotka toimivat läpi vuoren. Mutta tällaista\nliikettä valvoo jo viranomaiset. Ja ovat cabinit eli majat vissien\nvaatimusten ja viranomaisten tarkastuksen alaisia. Niis on perheille\npieni keittiö, olo- ja makuuhuone, koko keittiö- ja pöytäkalusto,\nkuuma ja lämmin vesi, jopa suihkukin, kukkalaatikot ikkunan alla, ne\non siistiä ja hauskan näköisiä. Mäellä on Resthavenin kylpyrannalla\n13 tuollaista vierasmajaa, kesän ajaksi usein jo ennakkoon majat\ntilattuina. Monet tulevat vuoresta toiseen »omaan» majaansa\nkesälomaansa viettämään. Isäntäväki pitää turisteille pensa- ym.\nautotarve-asemaa ja ruoka- ym. sekatavarakauppaa, josta turistit saavat\nostaa kaikki elintarvikkeensa ja valmistaa itse ruokansa. Se on vapaata\nelintapaa, kukin elää laihinsa, ja — halvalla. Saa tulla ja mennä niin\nkun haluttaa. — Kilpailu turistimajoista, mukavuuresta, kauneuresta\nja halpuuresta on isäntien kesken ankara. Se pakottaa isäntiä kaikin\nkeinoin pitämään majansa hyväs kunnos ja keksimään kaikellaista\najanvietettä asukeilleen. Niinpä Amerikois onkin tultu siihen, että\nyksityisyritteliäisyys tällä alalla, nim. palvella yleisöä ja lisätä\nterveellistä loman viettoa, on paras muoto.\n\nNiinpä mäkin ajattelin, että meillä Suomeskin olis lainsääräntöä\nmuutettava sellaiseksi, että kun lomanvietto meirän hotelleis ja\ntäyshoitolois tuloo nykyisin suhteettoman kalliiksi, olis sallittava\nyksityisten rakentaa ja pitää amerikkalaismallisia turistimajoja\nsoveliais lomanviettopaikois, tarkastuksen ja poliisivalvonnan\nalaisena. Majat pitäis olla siistejä, vaikka yksinkertaisia ja\nvieraisiin nähren henkilö-ilmoituskortin alaisia poliisiviranomaisille.\nTätä tietä päästäisiin meilläkin huutavasta turistien asuntopulasta\nnopeasti, ja halpaan lomanviettomatkailuun, joka suurimmalle osalle\nvirkistysloman viettäjistä on tärkeintä. Siis yksityisille oikeus\nrakentaa ja vuokrata pieniä siistejä majoja turistipaikoilla, joissa\nmatkailijat voivat syörä omasta pussistaan.\n\nResthavenin isäntäväki otti mun iloosesti avosylin vastaan. Jussi\nMäki, oikiastaan Mäenpää, on syntyisin Peräseinäjoelta. Hän kertoi\nBobrikoffin ajan muistoja, mm. miten hän oli mukana yöllä kello 12\nsiinä väkijoukos Vaasan kirkon eteläpuolella, kun otettiin uusi\nvuosisata, 1900 vastaan. Väkiä oli mustana, poliisimestari Enehjelm oli\nratsupoliiseineen paikalla. Kello 12 lyömällä soitettiin kirkonkelloja\nja veisattiin virsi Jumala ompi linnamme. — Hän kertoi, että kun\nBobrikoffi erelliskesänä tuli Vaasaan ja lähti sieltä laivalla\nOuluun, niin kaikki Vaasan karut oli ihmisistä aivan autiona ja monin\npaikoin oli uutimetkin ikkunois veretty ales. Ja että kun Höyrymyllyn\njohtaja Levon oli antanu »trillansa», hevosvaljakkonsa, lainaksi\nasemalle Boprikoffia vastaanottamaan, niin syksyllä hänet »fokattiin»\nkaupunginvaltuustosta. Niin oli kansan syvätkin rivit silloon isänmaan\npuolesta sortajaa vastahan. Silloon lähti paljo asevelvollisuusijäs\nolevia nuoria miehiä Amerikkaan. Mäenpään Jussi oli yks niistä. Rouva\nMinnie (Miina) Mäki, os. Perttula, Lohtajalta lähti 17-vuotiaana\ntyttönä omaistensa luo Amerikkaan. Hän opiskeli Suomi-opistos\nHancockis ja on opiston ensipolven ylioppilas. Niille annettiin\nsilloin samallainen ylioppilaslakki sielä kuin Suomeskin. Mrs Mäki on\nlukenu ja kehittyny nainen. Ollu ja on erelleen Amerikan suomalaisten\nsivistysriennois ja ev.luth. kirkkokunnan pitkäaikainen työntekijä ja\nhuomattavin naispuolinen luottamushenkilö. Hän on toiminu opettajanakin\nSuomi-opistos kuuluen kirkkokunnan hallintoon, Suomi-opiston,\nHancockis ilmestyvän »Amerikan Suomettaren», Finnish Book Concernin,\nnaisten- ja raittiusjärjestöjen johtokuntiin. Hän on liikkunu paljo\nesitelmien pitäjänä ja raittiuspuhujana. Siitä lähtien kun Elyssä\n1907 piretyillä suomalaasten suurilla yhteisillä laulujuhlilla\nsosialistien ja kansalliskirkollisten välit lopullisesti rikkoutuivat\nja tiet erosivat, on rouva Mäki ollu huomattavin suomalaiskansallisten\nsivistysharrastusten ja uskonnollisten piirien naiserustaja.\n\nJussi ja Minni Mäen koti Baragas on mieluinen muisto. Jussi oli vilkas\nja iloinen mies, esiintyny sielä monis suomalaasten näytelmäkappaleis.\nSuomen kirjallisuutta on hyllyt täynnä ja kotimaan lehristä seurataan\ntarkoin Suomen asioota. Lapset on jo raavaita, kotosalla »pisnestä»\nhoitaa Lauri-poika, jok' on sellaanen jättiläinen, 215 senttiä pitkä,\nettä Amerikka säästi hänet reserviin siltä varalta, että se arveli\n»pikkupojillansa» aluksi pärjäävänsä.\n\nLapasin sielä rouva Eliina Heikkisen, joka tierusteli Kalajoen\nkuulumisia, sillä hänen isoisänsä, joka oli hänkin jo Amerikas syntyny,\noli Heusaloita Kalajoelta, niin että heitä elää siellä jo viirennes\npolves ja kaikki osaavat ja puhuvat vielä selvää suomia. — Baragan\nkaupungin kupeella elelöö kanafarmarina näis soris lentovoimis palvellu\nsuomalaanen nuorimies Kalle Murtomäki, joll' on omalla maalla pienoinen\nlentokenttä ja joka sivupisneksenä harjoottaa kahrella koneella\n»lentovosikan» hommaa. Antaa kyyttiä maksusta matkustajille. Ja pitää\nmyös pastörisoimisliikettä maitofarmari-naapureilleen.\n\nBaragas on myös vanha, suuri suomalaanen Materon kauppa, josta saa mitä\nvain, ja suomia puhutaan. Kun mä satuun sinne, oli kauppiaalla juuri\nuurenmallisen lypsykoneen kauppa käynnis, jota ilman ei maitofarmari\nsielä enää tuu toimehen ollenkaan. Mäkin olin siinä kovin noukkineni\nkattomas ja käpäälemäs sen putkia ja letkuja, mutta kun ei sattunu\nolemahan lehmää följys, niin jätin ostamata.\n\nTämä Ylä-Michigani on hyvin sakiaa suomalaasta maanviljelysseutua koko\nalue, samoon kuin Kuparisaarikin. Baragankin puolella on monia suuria\nsuomalaaskyliä, niinkuin Pelkie, johna on Kyrön seurakunta kirkkoineen,\nIsojoelta lähtöisen pastori Kosken hoiros. Niillä main asuu lähes 300\nsuomalaasta farmaria. Maisemat on kuin koto-Suomes avaraa lakeutta,\nmatalaa kuusimettikköä vain lairoolla. Ja vanhaa on väkikin Suomen\nKyröönmaasta.\n\nKertoovat vanhukset, kun kirkkoa rakennettihin, että Hermanni\nTulikangas Isoonkyröön Tulisalosta ehrotti nimeksi Isookyrö, mutta\nNikanterin pappitohtori oli sanonu, ettei pröystäällä, pannahan vain\nKyröö, jotta kaikki mahtuu. Ja niin se tuli nimeksi. — Sielä on niin\npaljo suomalaasia, että kansakouluskin oli 10 vuotta sitten 200—300\nsuomalaasta lasta, jottei enkliskan opistakaa tahtonu tulla mitää.\nToiskieliset opettajakki aiva suomalaastuivat.\n\nNyt rupiaa polvi muuttumhan. Farmarit on näillä seuruin melkeen\njärjestänsä yli-ikääsiä vanhuksia, nuori polvi lähtöö mailmalle.\nSuomalaasia lapsia oli 1947 kansakoulus enää 60. Vanhat farmarit ovat\nhyvin toimeentulevaa väkeä, puskevat sitkiästi maantöitä vielä 70—\n80-vuotiainakin ja ovat maahansa kiintyneitä. Väki ja aika vaan loppuu.\nKuoloo isäntä talosta, toisesta ijäkäs emäntä. Apua ja seuraa pitääs\nolla. Amerikas suomalaasten kesken on hyvin yleistä, että lesket ja\nvanhuksetkin menevät uurelleen vielä keskenään naimisiin, auttaakseen\ntoisiaan.\n\nOli luminen talvi, pakkasta reippaasti ja hohtavat hanget kun liikuin\nniillä main. Illalla oli Resthavenis suomalaane sauna lämminnä,\notettiin hyvät löylyt ja seetripuun lehväksillä vihrottiin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTulin Hancockiin Suomi-Opistoa siinä luulos kattomahan, niin kuin\nolin kuullu, että Suomi-Opiston arkistoihin on kerätty mahrollisimman\ntarkkahan Amerikas painettu suomalaanen kirjallisuus ja sielä\nilmestynehet sanomalehret, joiren luku on monta sataa. Olin aikonu\nviipyä sielä viikon ja kaivella tätä Amerikan suomalaasta painetun\nsanan historiallista »aarreaittaa», saara sieltä tietoja maanmiestemme\nmaahan tulosta, lukumäärästä, asuma-alueista jne. Ehkäpä siellä\nolis kerättynä vanhojen valokuvien kokoelmakin, joka silmälle ja\njälkimailmalle kertois vanhan polven, ns. esiraivaajien elämästä\npyhänä ja arkena, heirän raivauksistaan, asumuksista, työkaluista,\nvaatetuksesta ym. ja säilyttäisi heirän kuviakin jälkipolville\nnähtäväksi.\n\nSuurin toivein menin, mutta surkeasti petyin. Suomi-Opiston\nhistoriallinen kirjallisuus-arkisto on nimellisesti Opiston\nopettajan maisteri Kosti Arhon hoiros. Hän opettaa siellä suomen\nkieltä ja kirjallisuutta ja hoitaa samalla Opiston n. 8 000 teoksen\nkirjastoa ja oppilaskirjastoa, jotka toimet seminaaritöineen vievät\nliiankin tarkkaan hänen aikansa. Mitään palkkiota tai määrärahaa ei\n»historiallisen arkiston» hoitoa tai järjestelyä varten oo. Itte\narkisto on pieni pimeä koppi yläkertaan johtavien portaitten alla,\njohna säilytetään kaikellaista muutakin kolua ja rojua. Siellä oli\njoitakin pölyisiä ja repaleisia vanhoja sanomalehtivuosikertoja ja pari\npyykkikopallista sikin sokin sekalaista kirjarojua. Ei mitään luetteloa\neikä järjestystä!\n\n— Ei ole aikaa eikä ketään tekemäs, huokasi väsyny opettaja. — Tohtori\nKolehmainen täällä on viimeksi käynyt niitä kattelemas.\n\n— Jaa-ah! sanoon. — Painethan ovi hiljaa kiinni! — Sellaasta se on,\nkun ei oo johtoa. Eikä Amerikas tee kukaan työtä ilman palkkaa. Suomia\nnämä Amerikan suomalaaset kyllä aivan liiaksikin auttavat, mutta eivät\nymmärrä tai hoksaa auttaa omaa asiaansa. Harrastus heirän keskuures\non kylläkin suuri omien historiallisten muistojensa keräämiseen\nja muistiin kirjoittamiseen. Monis valtiois on niillä historiansa\nkeräämiseksi toimikuntia, mutta useimmis valtiois ei niitä oo tai\nne nukkuvat. Johtavaa ja toimeenpanevaa keskuselintä, johtoa, joka\nkeräisi tuhansien yksityisten kirjoittamia muistiinpanoja koko maata\nkäsittävään pääarkistoon, johtaisi ja ohjaisi työtä, järjestäisi ja\nhoitaisi arkistoa, ei ole. — Ei oo päätä, ei pasmalankaa! — Se vaatisi\ntyötä, miehen tai pari kokonaan ja myös käyttövaroja.\n\nAineksia Amerikan suomalaasten historian kirjoittamiseksi on vielä\nrunsaasti saatavana. Sehän käsittää vasta n. 80 vuoden ajan. On\nilmestyny painettuna useampiakin muistelmateoksia ja tutkielmia eri\nvaltioitten ja asuinseutujen ensimmääsistä suomalaasista. Keväällä 1948\nilmestyi tri J.L. Kolehmaisen »The Finns in America», luettelo Amerikan\nsuomalaasia käsittävästä sekä suomalaasesta että englanninkielisestä\nkirjallisuuresta koottuna. Hän on julkaassut muitakin historiallisia\ntutkimuksia maanmiehistämme Amerikas. Yhdysvaltain pääkaupungis valtion\narkistos pitäisi olla kirjapaino-pakkokappaleina kaikkien USA:ssa\nilmestyneitten sanomalehtien numerot.\n\nErittäin ansioitunu Amerikan suomalaasten historiatietojen kerääjä oli\npastori Salomon Ilmonen, synt. Ilmajoella 1871. Hän oli tullut maihin\n1891. Opiskeli papiksi Suomi-Opistos ja hoiti seurakuntia Brooklynis,\nNew Yorkis, Ohios, Pennsylvanias, Detroitis, Los Angelekses, toimi\nHancockis ym., mutta hänen varsinainen harrastuksensa oli Amerikan\nsuomalaasten historiatietojen kokoaminen ja hän julkaisi omalla\nkustannuksellaan 3 osaa. Hän on kirjoittanu myös Amerikan suomalaasten\nraittiusliikkeen historian ym.\n\nV. 1927 ilmestyi Hancockis painosta n. 450 sivun laajuinen »muotokuvia\nja elämäkerrallisia tietoja sisältävä hakuteos Amerikan Suomalaisia»,\njonka viiren vuoren aikana keräs apteekkari Werner Nikander.\nSe sisältää pitkälle toistatuhatta vanhan polven henkilötietoa\nja valokuvia, ja on sinään sisältörikas ja mielenkiintoinen.\nVastaavanlaasen täyrennystä ja uusimista on Raivaajan kirjapainos\nFitsburis yritetty saara ilmestymään jo monta vuotta ja on hankkees\nerelleen. Pitäis vain panna eres yks mies sitä tekemään, että se joskus\nilmestyiskin, materiaalin yli 20 vuoren väliajoin pahasti vanhetes ja\nhävites.\n\nSiellä ilmestyneet suomalaaset sanomalehret tarjoisivat aineistoa,\nkunhan ne vielä onnistuttaisiin talteen keräämään. Siellä ilmestyneet\nkolme suomalaasten kalenteria: kirkollinen, Siirtoväen ja Raittiusväen\nkalenterit, ovat hyviä lähteitä. Ne sisältävät pitkältä ajalta paljon\nhenkilötietoja ja muistelmia vainajista. Seurakunnat, raittiusseurat\nym. yhdistykset ovat julkaisseet siellä paljon albumeja ja\nhistoriikkeja toiminnastaan. Mutta kaikkien näidenkin kirjallisten\njulkaisujen kerääminen yhteiseen arkistoon vaatii työtä, kustannuksia\nja palkattua pätevää miestä työtä ohjaamaan ja tekemään. Nyttemmin\nkotimaa onkin tarjonnu apua heille tämän tärkeän tehtävän käyntiin\nsaamiseksi. Suomen Kuvalehti on tarkoitusta varten jo lahjoittanu\n50 000 mk ja toiveita on siitä, että Suomen Kulttuurirahasto rupeaa\navustamaan Amerikan suomalaasten historiatyötä. — 1.5.49 Suomen\nKulttuurirahasto asettikin haettavaksi 500 000 mk sanottua tehtävää\nvarten, jakaen sen fil.maist. Anna-Leena Toivoselle ja valt.kand. P.\nSavolaiselle.\n\nSuomi-Synodilla eli kirkkokunnalla on opiston vieressä vanhastaan\naika huomattava kirjapaino, sitomo, kustannusliike, kirja- ja\npaperikauppa, erillisenä yhtiönä. Se julkaisee kirkkokuntansa\näänenkannattaja-sanomalehteä »Amerikan Suometarta» ym. pieniä\nkirkollisia lehtiä ja kustantaa uskonnollista kirjallisuutta suomeksi\nja englannin kielellä. Kirjakaupassaan sillä on tarjolla myös Suomesta\ntuotettua uskonnollista ja valittua kaunokirjallisuutta.\n\nSuomes syntyny vanhapolvi on Amerikan puolella jo siksi ijäkästä, että\nse hyvin vähän lukee Suomes ilmestynyttä kaunokirjallisuutta, joten sen\nmenekki, lukuunottamatta uskonnollista, on hyvin vähäistä. Suomesta on\nsotien jälkeen vastalahjoina Amerikan suomalaasten koteihin saapunu\nnyt kuitenkin niin paljo suuria kauniita kuvakirjoja ja kotimaista\nkaunokirjallisuuttakin, monin kappaleinkin, että ne on hukkua niihin.\nOn tietysti joukossa henkilöitä ja kotejakin, joissa harrastetaan\nsuomalaasta kirjallisuutta, ostetaan tai tilataan valiten ja luetaan\nkuin koti-Suomessa. Nuorelle polvelle, joka on koulunsa käyny englannin\nkielellä, tuottaa suomen kieli vaikeuksia. Heille ourolla tavalla\näännettävät puustavekkin, kun e on ii, i on ai jne., yhtä hassua kuin\ninkliska on heidän suomalaasille vanhemmillensa lukia.\n\n»Amerikan Suometarta» toimittavat sitkiä ja iloonen vanhapoika Jussi\nRantamäki Laihialta ja oululaanen ikä- ja leskimies Heikki Karhu, jo\n70 täyttäny, joka oli tullu Amerikkaan 1902. — Rantamäki on vilkas,\npuhelias ja monien harrastusten mies, kirjailee, laulaa, soittaa pianoa\nja harrastaa nyt värivalokuvausta. Hän on kirjana julkaisu kuvauksen\nToivolan (Michiganissa) suomalaisten suuren uudisraivauskylä-historian.\nPuhuu ja laulaa ranskaa kuin satakieli, sillä hän oli ensi mailmansoran\naikana Ranskas erään amerikkalaisen pataljoonan muonanhankkijana. —\nHeikki Karhu on elämänsä toiminu kirjapainoalalla ja monis lehris\ntoimittajana. Hän on ihanteellinen kaikkien hyvien aatteetten\nharrastaja, runoilija ja raittiusmies, joka oli Oulus jo mukana kun\nsielä ensi kerran käsikirjoituksesta näyteltiin Pakkalan Tukkijokia\nennen 1900. Sitä näytettiin Oulun maneesis 20 kertaa, ja Pakkalaki oli\nkattelemas. Karhu muisti vielä kaikki esiintyjäkki. Väinö Kokko oli\nensimäinen Pölhö Kustaa. — Silmät loisti kun Karhu muisteli ja kertoi\nheirän oululaisten »Pohjanleimu»-näytelmäseuran aikoja.\n\nHancockin ja Hougtonin kaupungit ovat yhtä suuria, n. 7000\nasukasta. Talot on rakennettu sillan molemmin puolin aika jyrkästi\nnousevien vastakkaisten mäkien rinteelle, niin että ne loistavat\ntoisilleen kuin tarjottimella. Tuo leveä kanavoitu väylä erottaa\nKuparisaaren Ylä-Michiganin mantereesta, joka on tihiästi monien\nsatojen suomalaasten farmarien asuttamaa maata. Samoin on sen monis\npikkukaupungeis suomalaaset enemmistönäkin. — Sitten Hougtonin\nkauntis on 60 pros. suomalaasia, kunnan luottamustoimet on suurelta\nosalta heillä. On kokonaisia suuria paikkakuntia, johna suomalaaset\nharjoottavat maitofarmausta. Heillä on Balticis suuri juustomeijeri,\njohna italialaiset häärivät juustomestareina. Siellä on monia\nsuomalaasia puutavaramiehiä, kuten Jacob Onkala, Pöyhönen, Niemi,\nRasti ym. — Komula ja Malila ovat suuria puutavaraurakoitsijoita.\nPaikkakunnan suurimmat liikkeet on kans suomalaasia, vaatetusalalla\nKolehmainen & Malila, Jani Rimpelä ja 40 v. jo toiminu sekatavara- ja\nvaatekauppa Kivi & Co. On suutareita, kräätäreitä, kelloseppiä, niin\nettä kauppakin on kutakuinkin suomalaasten hallus. — Muistan sieltä\nKivi & Kumppanin keskeisestä sekatavarakaupasta vanhan tiskimiehen\nMatti Tervon, Raahesta, kuuluisan kaffinkeittäjän. Se oli bisnestä\nsekin. — Hän keitti puotin takahuonees kerran päiväs, määrätunnilla,\nitselleen muka ja parhaille tuttavilleen isoon pannullisen erikoisen\nhyvää kaffia. Sitä hän kaatoo pannustansa isoon posliinimukiin, suuri\npala sokuria ja hyvää kermaa. Se oli juotava seisoaltansa ja vähä niin\nkuin salaa. Hyvää se olikin, mäkin sain maistaa. — Tämän hyvän kaffin\nsalaasuuren tiesi koko kaupunki ja kaffilla ja kaupas kävijöötä oli\npaljo.\n\n»South Rangella» Hougtonista vähän matkaa etelään käyyn puhumas Kalevan\nRitarien suurella haalilla, johna mua hoivaili liikemies Jani Mattila\nKortesjärveltä. Oli kovat lumipyryt niinä päivinä, jotta karut tukkii\nja lumivallit oli miestä rintahan, mutta väkiä oli saapunu vahvalta.\nMass'ssa (-Mäss), parikymmentä mailia vielä siitä etelään, on suuri\nsuomalaanen farmikylä. Sieltä oli lähteny 75 v. vanha isoonkyrölääne\nKustaa Arkki puhuttelemahan mua ja kyselemhän kuulumisia.\n\n       *       *       *       *       *\n\nYhren päivän vietin myös vanhas kuulus Calumetin kaivoskaupungis\nKuparisaarella. Elämä ja työntahti on sielä suuresti taantunu. Monet\nentiset kuparikaivokset on lopettaneet työnsä ja siksi työkykyyne\nmainaripolvi suureksi osaksi on siirtyny sieltä työnpuutteen takia\nmuualle. Vain yks isoonpuoleinen kaivos enää runnas. Vanha polvi on\nyli-ikäästä ja elelöö pienellä eläkkeellä.\n\nCalumetis oli silloon sellaane ryöppy ja pyry, ettei liikkumaan tahtonu\npäästä. Lumi hautas taloja ikkunoita myöten ja kaarat hukkui lumehen.\nSanoovat, ettei miesmuistihin niin vahvaatte oo lunta ennen tullu.\nOikee pyytelivät multakin anteeksi, kun ei haussista tahtonu ulos\npäästä.\n\nCalumitis ilmestyy lestadiolaissuunnan sanomalehret »Valvoja» ja\n»Opas», joka on ns. »Heidemannin» suunnan lehti. Valvojan toimittajana\non jo 18 v. ollu pirteä, pystyvä mies, Reino Suojanen, joka vei mun\nheti haastateltavakseen paikalliseen ratioon. Se ratio on parin\nenkelsmannin yksityynen pisnes, jota ne pitää pystys maksullisten\nilmootusten lukemisella. Kun sen ration kuuluvaisuuspiiris asuu n. 25\n000 suomalaista, niin liikkeet haluaa ilmoittaa ja kehua tavarootansa\nmyös suomalaasille ostajille. Toimittaja Suojanen yhres Valvoja-lehren\nkans »ostaa aikaa» ratiolla 15 minuuttia päiväs, hankkii itte\nilmootuksia liikkeiltä, niin että se heille kannattaa ja jää vähä\nvoittoakin. Suojanen kuuluttaa päivän tärkeimmät uutiset suomeksi\nja välihin kehuu »mailman parasta saipuaa», kultametalijauhoja, eri\nkaffilaatuja, halpoja vaatekauppoja jne. — Mäkin puhua prätistin sinne\nSuomen terveisiä ja kuulumisia.\n\nCalumetis on Amerikan suomalaasten suurin palovakuutusyhtiö, joka\ntoimii laajalla alueella ja jonka jäseninä on enemmistö toiskielisiä.\nSen johtajana on pitkät ajat toiminu Jaakko Uitti, jok' on ollu\nAmerikas jo 65 v. Hän tuli vanhempiensa mukana maihin 8-vuotiaana\nJalasjärveltä ja on hyvin menestyny. Häntä sanothan yleesesti sielä\n»Vaasan-Jaakooksi», kun hän on Vaasan läänistä, niin että tapasin\nkaimani sielä.\n\nAsuin entisen kauppiaan Jussi ja Hilma Jokelan luona, Pyhäjoelta\nO.l. He ovat asettuneet jo vanhuuden lepoa nauttimaan suures\ntalossaan. Heiltä sain kuulla Calumetin lestadiolaisten erinomaisesta\naikaansaannoksesta. Lestadiolaaset ovat nimittäin perustaneet Amerikan\nsuomalaasten ensimmääsen vanhain kodin. Kävin katsomas sitäkin.\n\nLestadiolaisten Vanha suunta sai erullisesti ostaa v. 1946 Calumetis\nison puiston ja kirkkonsa läheltä suuren ja kauniin, kolmekerroksisen\nmiljonäärin asuntopalatsin, johna on 17 huonetta, useita suuria\nsaleja, erinomainen keittiö ym., kaikki hyväs kunnos sisältäkin.\nOikein loistokoti vanhuksille. Amerikan suomalaasten kesken tapaa\npaljo nim. suomalaasia vanhoja leskiä ja yksinääsiä eläjiä, joilla\nei oo enää omaasia, ei ystäviä, ei auttajia eikä monesti varojakaan\ntoimeentullakseen. Niitä on paljon aivan varattomia suomalaasiakin\nvanhuksia kaupunkien köyhäintalois. Mutta on sellaasiakin vanhuksia,\nyksin jääneitä, joilla on vielä jotakin säästöjä, pienen vanhuuren\neläkkeensä lisäksi, ja jotka eivät halua kunnan »vaivaastaloohin»\nmennä. Tällääsiä vanhuksia varten on lestadiolaisten Vanhain-Koti\nCalumetis.\n\nSe on perustettu kaikkia suomalaasia varten, eriuskoisuus ei oo\nesteenä, mutta on sinne päässy joku toiskielinenkin asumaan. Sinne\nmahtuu 30 hoirokkia, niiren joukos kolme pariskuntaakin. Siellä\nsaa kaiken: asunnon, ruuan, pesun ja hoiron. Söin siellä heidän\nkans, oli puhrasta ja lämmintä, ilmavat, kauniit huoneet — ja\nhalpaa elinkustannuksiin nähren. Ihastuun niin tuohon kauniiseen\nVanhain-Kotiin, että tarjouruun heti asukkaaksi, mutta kun paikat\noli täynnä, niin panivat orotuslistalle. Isännöitsijänä sielä oli\ntuttu mies Juho Lehtonen Isonkyrön Taipaleelta. Se kertoi, että\ntoiskieliset ovat käyneet sielä paljon kattomas ja ihaalemas. Ovat\ntarjonneet vanhustensa puolesta paljokin yli kuukausimaksun. Puhuttelin\nmonia vanhuksia, kaikki olivat tyytyväisiä oloonsa. Jooppi Urho\nKylä-Karvialta, synt. 1850, oli 98 vuotta, vielä pirteä ja leikkisä\nmies, joka haastoo mua kovasti 100-vuotissyntymäpäiväkaffille.\n\nKertoovat vanhukset, että Hallin-Janne, se postirosvo Keski-Suomesta,\noli tullu Amerikas Duluthiin, tehny sieläkin murhan ja hirtetty 1880.\n\nJa Marjalunnin Jukka Lapualta, jonka laulus on niin komja nuotti, oli\nAmerikas eläny Virginian kaupungis ja sielä kuolukki. Sen poika elää\nsielä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHautajaiset eli »hautaantoimitus» Amerikois on luku eriksensä. Se\ntapahtuu aivan toisella tavalla kuin meillä »vanhas maas». Sielä\nei saa omaaset itte vainajaansa hauratakkaan. Sitä varten on eri\nmiehet, laillistettu virkakunta, ns. »unterteikerit» eli suomeksi\nhautaantoimittajat, ja heirän yksityyset hautaustoimistonsa. Kaikki\nruumiit on haurattava näiren hautaustoimistojen kautta, lääkärin\nantaman kuolintoristuksen jälkeen. Hautaantoimittajan pätevyys ja\nammatti-lupakirja on hankittava kolmen vuoren opiskelun ja yhren\nvuoren käytännöllisellä harjoittelulla laillistetus hautaustoimistos.\nVaaritaan keskikoulun ja jatkoluokkien kurssi pohjatietoina\nammattiopetukselle, johon kuuluu anatomiaa, hygieniaa, kemiaa\nbalsamoimista varten, psykologiaa ja estetiikkaakin.\n\nHautaantoimitus on Amerikois hyvin kallista hommaa omaisille niin kuin\nse meilläkin on nykyään moninaisten maksujen takia. — Amerikois on\nkaikki »pisnestä», niin hautaan toimituskin.\n\nEnsiksikin syystä, että kutakuinkin kaikki, ja varsinkin\nsuurkaupungeis, hautausmaat ovat yksityysten yhtiöitten omistamia,\nitsensä kannattavia ja tietysti voittoakin tuottavia laitoksia.\nHiljattain kerrottiin kuvien kans New Yorkin erään suuren hautausmaan\nhaurankaivajien tehneen lakon, jonka aikana vainajien arkkuja kerääntyi\nvarastoihin suuria röykkiöötä, ja hauturit kulkivat isot pahviset\ntaulut seljäs ja vattan päällä että »me olemme lakossa, tukekaa meitä».\n\nAmerikan suurkaupunkien hautausmaat ovat laajoja kauniita ja hyvin\nhoirettuja puistoja niin kun esim. Brooklynin puolella Suur-New-Yorkis\nsuuri ja kaunis Greenwood-kalmisto, suomeksi Vihreämetsä. Siellä on\nmäkisiä kauniita kumpuja, vihreitä aukeita ja keinotekoosia ihania\nkaislalampia kaloineen. Monenlaaset suuret, vanhat puut ja pensaat\non hyvin hoirettuja, samoin ihanat kukkaistutukset, jotka tarjoavat\nsilmälle rauhaa ja kauneutta tuos suures hiljaases puistos, jonne vain\nheikosti kantautuu suurkaupungin kohu.\n\nRikkaitten kauniis kalmistos on toinen toistaan suurempia ja kauniimpia\nhautapatsaita, taiteilijain marmoriveistoksia ja hautakappeleita,\njois huomaa eri kansallisuuksien taidetyyliä. Amerikois ei saa kaikis\nvaltioos reunakivityksellä, kuten meillä, erottaa ja ympäröidä hautaa\ntai patsasta eikä istuttaa puita ja kukkiakaan hauroille mielin määrin,\nvaan siitä määrää kalmiston taiteellinen johto. Siksi hautakivet\nseisovatkin usein vain nurmikolla. Sukuhaurois sallitaan vain patsaan\neteen nurmikkoon upotetut matalat nimikilvet. — »Yleisillä» osastoilla\nseisoo tiheäs nurmikolla puolen metrin korkuisia yksinkertaisia\nhautakiviä nimineen, usein pieni Amerikan tähtilippu liehumas vieres.\nBrooklynin Greenwoodin hautausmaalla lukee paljo suomalaasia nimiä, mm.\nMatti Kurikka on siellä viimeisen leposijansa saanu.\n\nKun joku kuolee kotona tai sairaalois, käännytään jonkin\n»hautaustoimiston» puoleen, jonka auto noutaa ruumiin oman kappelinsa\nalakerras olevaan ruumishuoneeseensa ja hoitaa sitten kaiken. Kävin\nkatsomas noita hautaustoimistoja useaskin paikas kellarista kappeliin\nasti ottaen selkoa, kuinka kaikki tapahtuu.\n\nAmerikois ruumiit balsamoiraan eli »kuivataan» ja laitetaan\nkemiallisesti siihen kuntoon, että ne olisivat kauniita, kun\nviimeisen kerran omaiset ja ystävät näkevät vainajan, ja että\nruumis säilyisi hauras mahrollisimman kauan. Tämän balsamoimisen\ntekevät hautaustoimistos työs käyvät naiset niin kuin meilläkin\n»ruumiinpesijät», hautaantoimittajan opastuksella. Ruumiin kyljestä\nlasketaan pois veri, jota tuloo n. 3—4 gallonaa. Käsivarteen painetaan\nkemiallista nestettä, joka ajaa kaiken veren elimistöstä ulos. Ja\nsitten veren tilalle painetaan monta litraa formaliinia ym. kemiallisia\naineita sisältävää nestettä, joka estää mätänemisen ja samalla täyttäen\npyöristää ruumiin jäsenet ja kasvot niin, että vanhuksiltakin katoaa\nrypyt. Kasvot maalataan kauniiksi ja posket punaisiksi kuin näyttämölle\nainakin. Suomalaaselle vanhalle mummullekin, joka eläessään ei oo\nkasvojansa maalannu, laitetaan kovasti punaaset huulet.\n\nRuumis pannaan arkkuun täyres parhaimmas puvussansa, miehille kraki\nkaulaan. Arkun kannen jalkopää naulataan kiinni, etupää kantta\nnostetaan ylös ja kääntyy taaksepäin kuin klaffipyörän kansi, niin että\nvainajasta näkyy vain rintapuoli.\n\nVainaja haurataan nopeasti, parin kolmen päivän kulues. Kullakin\nhautaustoimistolla on oma siunauskappelinsa, jonne mahtuu 50—70\nsaattajaa istumaan. Nuo kappelit ovat usein hyvin kauniita kuin\npienet kirkot, alttaritaulu, korkeat (sähkö) kynttiläjalat ja\nkukkalaitteet katafalkin eli ruumisarkkukorokkeen takana. Kappelin\ntakaseinällä on pieni lehteriparveke ja urut laulajaa ja soittajaa\nvarten. Soitto voi olla automaattistakin. Kun Amerikas on täyrellinen\nuskonvapaus, tilaavat omaiset oman uskonsuuntansa papin toimittamaan\nruumiinsiunauksen kukin omien menojensa mukaan, jotka voivat olla hyvin\nerilaisia. Esimerkiksi katoliset tulevat jo erellisenä iltana koko\nyöksi valvomaan vainajansa kynttilöin valaistun arkun ääreen.\n\nSiunauskappelis piretään vainajalle muistopuheet, lausutaan hänelle\nomistettuja muistorunoja ja veisataan. Valvojilla on eväitä mukana ja\nhe tapaavat välillä nukkuakin. — Erääs kaupungis pistäysin kattomaan\navonaiseen kappeliin, jossa katolisen vainajan sielunmessua hartaasti\nvalvottiin ja kappelin vieres oli remukapakka, jonka ovesta kuului\ntäysi mökä karulle — ja kappeliinkin.\n\nAmerikkalaisis hautausmenois oli erikoista se, että niistä kirjoitetaan\nvainajan muistoalbumi. Ne on kauniita valmiiksi painettuja korukantisia\nalbumeja, joihin merkitään vainajan henkilö- ja sukutiedot lähimpine\nomaisineen. Siihen liimataan myös valokuvia, mainitaan, missä kappelis\nsiunaus toimitettiin, kuka pappi siunas, puheitten pitäjät, virret,\nluetellaan kaikki seppeleet ja niis olleet kirjoitukset ja kaikki\nsaattajina läsnäolleet henkilöt kirjoittavat omakätisesti nimensä\nkirjaan. Tuollainen vainajan muistoalbumi jää sitte hänestä omaisille\nja säilyttää hänen muistonsa jälkipolville.\n\nSuuremmis kaupunkipaikois ei hautaustoimistoilla oo omia\nruumisvaunuja. Niitä pitää ja vuokraa taas eri yhtiö, kuljettajineen\nja apumiehineenkin. Se on pisnestä sekin: tuloo halvemmaksi\nhautaustoimistoille, kun ei tarvitte omia erilaisia ruumisvaunuja\npitää ja seisottaa eikä autovajaa niille maksaa. Ruumisvaunun saa\nvain tilata pariksi tunniksi ja siitä veloittaa sitte hautauslaskus.\n— On tietenkin sellaisiakin hautaustoimistoja, joilla on oma isoja\nmallia tavallinen henkilöauto ruumisautoksi rakennettu, perästä\ntyönnettävällä lavalla, ikkunaverhoin ja valkoisilla seinäristeillä\nvarustettu. Jos on paljon seppeleitä, jotka Amerikas on suurikokoosia,\nseuraa ruumisvaunua lähinnä erityynen seppelvaunu. Seppeleitä varten\noli siellä yksinkertaasia rautalangasta väännettyjä telineitä, joiren\nvaraan saattoi seppeleen ripustaa pystyasentoon nojaamaan.\n\nSeppelvaunua lähinnä ajaa hautaantoimittajan auto papin kanssa. Sitten\nomaiset ja saattoväki.\n\nHautausmaalla on toimitus hyvin lyhyt, 5—15 minuuttia. Erikoista oli\nse, että kun hauta on vahtimestarien toimesta luotu auki, asetetaan\nhauran reunalla reunojen muotoinen rautateline, »freimi» eli raami,\njonka kannatushihnoille arkku asetetaan lepäämään.\n\nNäin sellaistakin, että haurasta nostetut hiekkakasat hauran ympärillä\noli peitetty vihreillä plyysimatoolla, että maa näyttääs nurmelta.\n\nPappi astuu hauran äärehen, lukee jonkin rukouksen, ottaa kauhalla\nmultaa, tai kuten useat kristityt papit tekevät, taittavat seppeleestä\nruusuja, ja heittävät ne arkulle ja siunaavat vainajan kauniisti\nikuuseen lepoon. Sillä multaahan kukatkin ovat! — Sen jälkeen polkaisee\npappi huomaamatta jotakin vipulaitetta siinä rautaises laskutelinees,\nja arkku rupeaa itsestään hiljaa vaipumaan hautaan. Suomalaiset siellä\ntapaavat lopuksi yhteesesti veisata virren: sun haltuus rakas Isäni.\n\nSen jälkeen lähretään hauralta pois. Se jää avonaaseksi. Hautausmaan\nvahtimestarit luovat sitten hauran umpeen.\n\nYleinen tapa Amerikoiskin on, että hautaussaattueelle, tihiäskin\nautovilinäs, annetaan tietä ja että vastaan tulevat miehet paljastavat\npäänsä, katoliset ristivät itsensä.\n\nAmerikas on myös suuria krematorioita eli ruumiin polttolaitoksia\nja suuria kauniita marmorisia columbariota eli tuhkauurnien\nsäilytyskappeleita. Suuris polttouuneis palaa ruumis arkkuineen ja\narkun metalliosatkin sulavat kaikki tuhkaksi, jota ihmisestä tulee\nn. 2—3 litraa ja pannaan kiviseen suljettuun astiaan eli uurnaan.\nPolttohautakappelin sisällä, seinis on lokeroita, johna näetä\ntuhkauurnia säilytetään.\n\nOlin mukana Amerikan suomalaasten kristillisis hautajaisis, ne oli\nhartaita, juhlallisia ja — haikeita. Tunsin miten monikin huokaisi,\nettä »kun täytyi hänet haudata tänne vieraalle maalle».\n\nButte, Montanas tutustuin lahjakkaaseen suomalaiseen rouvaan Helmi\nKivimäkeen, maas syntyneeseen, joka siellä on paljon kirjoittanu\nkauniita muistorunoja vainajille suomeksi ja englanniksi ja lausunu\nniitä hautaustilaisuuksis kahrella kielellä, että suomen kielen\nunohtanu nuoripolvikin ymmärtäisi.\n\nVaikkakaan suurin osa Amerikan suomalaasista ei kuulu mihkään kirkkoon,\nhe kuitenkin varsin yleesesti kääntyvät tarpeen tullen jonkin\nsuomalaasen papin puoleen ja toimittavat omaiselleen kristillisen\nhautauksen. Mutta paljon on sellaasiakin, jotka pappia eivät tarvitse,\njoku »toveri» lausuu vain muistosanoja.\n\nAmerikois ei hautaustoimistojen tai ruumisarkkumyymäläin näyteikkunois\nkoskaan näy ulospäin ruumisarkkuja niin kuin meillä Suomes. Ne\nonkin mieltä masentavia näkyjä ja olis meilläkin poistettava\nnäyteikkunoista. Kaikki Suomes käyvät ulkomaalaaset hämmästelevät\nmeirän ruumisarkkureklaamia ikkunois, pitävät sitä sopimattomana\nja epähienona. Pitäis meilläkin saara pikimmiten ruumisarkut pois\nikkunoista turisteja peljättämästä. Ja ainakin jo ennen — olympialaasia.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHancockista lährin bussilla yhtenä kirpiänä pakkaasaamuna etelään\npäin kattellakseni Ylä-Michiganin »maaseutua», johna on suuria\nsupisuomalaasia farmarikyliä vierekkäin jos kuinka paljon. Sielä\non toisin paikoon myös kaivosseutuja, joiren työväki on vahvasti\njo kaivostyön aluusta asti suomalaasvoittoosta. Sielä on myös\nhuomattavasti metsätöitä ja suomalaasia mettäurakootsijoota.\nYlä-Mishigaani, varsinkin maaseutu on niin suomalaasta, että sielä\ntuloo kaikkialla hyvin suomella toimeen. Niinpä autopussis, jolla\najoon puolen päivää, paria kolmia ummikkoa lukuunottamata kaikki\npuhuuvat, kuljettajaa myöten, äänekkäästi kotoista suomia. Mullakin\noli vieruskaverina hauska suomalaanen ukko, joka selitteli asioota\nja viisooli maisemia. Selitti sellaasen ilmiön, kun oli paljo lunta\nympärillä, että lumi niillä seuruulta ei passaa ollekkaan suksille.\nLaajan järven lämmön ja tuulien takia lumi lankee maahan krouvina\nhiutaleina kuin karkia jauho. Se ei mee kasahan, n'otta se ei kanna\nsuksimiestä, vaan upottaa kuin jauholaari. Siksi ei sielä suksia\nkäytetäkkää. Ja keväällä lumi sulaa ja häviää alhalta käsin maalämmön\ntakia.\n\nBussimatka oli vaihtelevaa, kaunista maastoa. Lährin »summassa vain,\nkuin karstulaaset Amerikkaan» sinne farmi-kontrille, niin että jouruun\nsielä orottelemhan ja kyselemhän bussia, jolta ethenpäin pääsis. Tuo\nkarstulaisten vitsi, että »summassa vain», on syntyny siitä, että kun\nKarstulan miehiä tuli kerran suuri joukko Amerikan rantaan ja niiltä\nkysyttihin mitä (laiva-)linjaa ne olivat tulleet, niin ne sanoovat,\njottei ne mitää linjoja Atlantilla nähneet, tulivat »summas vain».\n\nAjoon ensin suoraa Ironwoodin kaupunkiin ylihärmälääsen kauppiaan\nHaapaojan Antin työ neuvottelemhan, asioota kuulemhan ja suuntaa\nottamhan. Ja seuraavana päivänä oli reitti selvä: Wakefield, Trout\nCreek, Covington; ja sieltä takaasi Ironwoodiin.\n\nSillä linjalta on suomalaasia kyliä ja kauppaloota kun knappiratia,\nmonia meirän puoles nimeltä tunnetuuta suomalaasten vanhoja maini- ja\npesäpaikkoja niin kun esim. Bessemeri.\n\nWakefield (= Veikfiild) on niinkun Laihia Vaasasta. Se on pieni, kaunis\nja siisti kaupunki järven rannalta, lapualaasia, kuortanelaasia ja\ntöysälääsiä puolillansa. Ja tietysti muitakin eteläpohjalaasia ym.\nsuomalaasia. Lisäksi sielä asuu paljo ruottalaasia ja norjalaasia.\nSielä närpiölääsetkin ovat oppinehet suomia samoon kun italialaaset!\nSuomi kun on niin kun enin käypä kieli sielä. Inkliskaa sitte puhutan\nnuan niin kuin viraallisena ja kansaanvälisenä kielenä.\n\nAsuun Wakefeldis yli 70-vuotisen Jaakko Kujalan luona, joka sanoo\nolevansa Lapualta »Eljas Ilkan trenki ja missis Katteluksen Juhan\ntytär»; velii asuu kuulemma vielä isäntänä kototaloos.\n\nWakefieldis on yli 50 v. vanhalla raittiusseura »Toivolla» hyvä talo,\njossa puhuin. Kauhavalaanen Laakso, joka oli 1948 kesällä kotipuoles\nkäymäs ja esiintyy E.-P:n Nuorisoseurojen suuris laulujuhlis, on\nWakefieldin suomalaasten aatteen ja toimen mies raittius- ja muis\nhyvis harrastuksis. Niinpä hän on kirjoottanu ja säveltäny »Amerikan\nsuomalaisten Laulunkin», joka esitettiin Ilmajoen laulujuhlilla 1949.\n\nSielä on vanha suomalaanen asutus, niin että kuurtanelaane Lepistökin\non ollu jo yli 30 vuotta First National Bankin johtajana. Tapasin sielä\n85-vuotiaan leskivaimo Margareta Haukkalan, jonka mies kuoli Suomes\nkäyres 1920 ja vaimo palas takaasi Amerikkaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSeuravana päivänä meinas tie nousta pystyhyn Bruce Crossingin\ntienristis, kun pussia ei mennykkää enää siihen aikaan Trout-Creekihin.\nN'otta mun piti mennä suoraa tienristis olevahan kapakkahan ja kynsiä\npäätäni, jotta mitäs mä nyt teen, kun mennä pitääs eikä pyöriä ookkaan.\n\nKun sisälle astuun »ristoränttiin», niin ensimmääses pöyräs istuu kaks\nmiestä punamusta-ruutuusis puserotakiis piiriklasien ääres ja lauloovat\njotta:\n\n— Pappani maja on matala ja piäni, ei tarvita portahia... Tuas flikka\npari klasia »präntiä».\n\nLokareita (tukkilaasia) olivat. Kaikki muutkin sielä puhuuvat\nsuomia. Ja suomalaasia oli krouvari ja emäntäkin. Palkallisena\napulaastarjoolijana hääräs paitahiasillansa jokin jenkkipoika ja sekin\nyritti puhua suomia. Aika merenkäynti ja möyhinä olikin keskellä päivää.\n\nBruce Crossinki ympäristöineen on 80 %:sesti suomalaasta, pääasias\nfarmareita. Sielä on kaks eri sortin osuuskauppaakin suomalaasilla\nniin kun meillä kotona Suomes. Kommunistit on ollehet kovia poikia\nsieläkin. Ovat onnistuneet äänestyksillä ja vippakonstiilla kähmimähän\nsosialistien ja toisten ihmisten omaasuuren. Olivat sillä pelillä\nanastanehet entisen kaikkien suomalaasten yhteesen, aika suuren\nosuuskaupan ittellensä. Mutta toiset erosivat pois ja perustivat\nuuren osuuskaupan, joka runnaa nyt lujaa. Sen johtajana oli mr Pölkky\nLapualta.\n\nRupesin siinä sitte emännänkin kans puheehin, jotta kuinka tästä pääsis\nTrout Creekiin, kun olis vähä kiirusta eikä enää mee pussiakaan, niin\nse tuumas, jotta:\n\n— On tua »Posti-Jussi», joka tunnin päästä lähtöö postia ajamahan\nsinneppäin, pruukannu ottaa tuttuja ihmisiä kaarahansa. Tuas toisella\npuolella tietä on postikonttuuri, käykääpäs puhumas sielä.\n\nMä menin sinne ja kattelin ympärinsä konttuurin seinällä kaikellaasia\nilmootus- ja kuvatauluja, kun huonehes ei muuta ollu, kun pari\npostifröökynää vai seinän takana paperiansa krapisteli ja enkliskaa\njutteli.\n\nKun yhres plakaatis oli miehen kuva ja kirjootus jotta »Ottakaa kiinn»\nniin rupesin kattelemhan ja lukemhan niitä tarkemmin. Ne oli maan\npoliisilaitoksen perähänkuuluttamia rosvoja ja varkaita. Kattelin jotta\noliskahan jokin suomalaanen joukos... Niin yhtäkkiää tuli hiljaasta\nluukun takana, toinen postiflikka pisti esti päänsä, sitten toinen\nreijästä ja kattelivat mua kun naskaliilla. Sitten kuulin, kun toinen\nkuiskas toiselle suomeksi jottaa:\n\n— Mikähän mies tuo on — jokin vieraspaikkalaane. Kun ei vai olsikki\njokin kängsteri, kun nuan tutkii rosvonkuvia...\n\nSilloon mä rykääsin jotta\n\n— Ehei flikat, em mä mikää kängsteri oo, m'oon vain justhin vanhasta\nmaasta tullu ja pitääs päästä tästä matkaa jatkamhan Trout Creekiin.\nNeuvottihin jotta Posti-Jussin kans vois päästä. Onko se täälä?\n\nFlikat hämmästyyvät ja päästivät iloosen naurun, kun pääsivät\npelostansa, ja sanoovat, jotta Posti-Jussi ei oo vielä tullu, mutta\nkyllä he puhuuvat sille, että se ottaa kyytihinsä.\n\nMä rupesin sitte flikkaan kans praataamhan ja kyselemhän postilaasten\ntyöoloosta. Heikkoja sanoovat palkkaan olevan ja että sielä päin\non postin palvelukses paljo suomalaasia; oikee postimestariinakin.\nEtelä-Pohjanmaalta kehuuvat heiränkin vanhempansa olevan ja että suomia\nkotona aivan puhutahan.\n\nKun Posti-Jussi sitten tuli, niin heitteli pussia vähä sinne tänne, ja\nniin lährettihin aika luikua Trout Creekiin. Tuo nimi traut-kriik on\nsuomeksi sama kun Lohiluoma meillä.\n\nTrout Creekis, joka on laaja suomalaasten farmikylä, haki Juha\nPerttula, Kauhavan Perttulasta, Mäki-Sippolan poika, v. 1904 lähteny,\nmun suurelle farmillensa. Hänellä on 6 poikaa ja yks tytär, kaikki\nkovasti maahenkisiä. Viljelykset on niin suuret, että joka poijalle\ntuloo oma farmi. Hän täytti 60 menny vuonna. Tämä Perttulan-Juha\nlähretti paljo terveisiä Vihtori Niemelle (Nyykaarpyyhin). Kun mäkin\nsen tunnen, niin siitäpäs juttua repes, kun hän muisteli vanhaa\nKauhavaa.\n\nKertoo jotta Vihtori Niemen vanhempi velii Matti oli friski ja\nvääjäämätön mies ja pahoos väliis Häklunnin, sen »Kauhavan ruman\nfaltesmannin» kans. Ne tulivat kerran ajaan vastatusten maantiällä ja\nMatilla oli pikkupoikansa kärryyllä. Matti käski poikaansa, jotta kun\najethan sivuu, niin nosta tuolle herralle lakkias. Ja kun poika sitte\nnosti, niin isä sivalti poikaansa piiskalla ympäri korvia ja karjaasi\nn'otta Heklunti sen kuuli jotta:\n\n— Älä sä tuollaasille herrolle päätäs paljasta!\n\nJa ajoo mahtavaa sivuu. — Heklunti kuuli sen ja lähretti seuravana\npäivänä trenkinsä käskemhän Niemen-Mattia faltesmannin konttuurihin.\n\nMatti meni, isoo, pelkäämätöön mies, ja kysyy jotta\n\n— Mitä olis faltesmannilla mulle asiaa?\n\nFaltesmanni oli kans friski ja kova mies. Se väänti konttuurinsa oven\nlukkuhun ja otti kasakanpamppunsa seinältä, kattoo eikä puhunu mitään.\n\nNiin Heklunnin piika arvas jotta tappelu siinä tuloo, ja meni\novenreijästä luuraamahan.\n\nSe kertooki sitte jälkhempäi kylällä jotta\n\n— Kun faltesmanni huitaasi Mattia kasakanpampulla, niin Matti ei\nvärähtänykkää. Mutta kun Matti sitte voorostansa nyrkillä huitaasi,\nniin faltesmanni lenti heti kun kapu laattialle. Matti kattoo sen\npäälle rumaa ja ploosas lujaa, kun se makas siinä laattiallaa. Haires\nsitte pampun sen kourasta ja sanoo jotta: Nouse ylhä ja aukaase ovi!\n— ja silloo mä juoksin, sanoo piika. — Ovi aukes, eikä ne mitää\npuhunehet, Matti vain kääntyy ja paiskas sen pampun takaasi ovesta ja\nlähti kävelemhän. Raskahasti se hengitteli, oli piika sanonu.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPuhuun Trout Creekin suures uures kansakoulua, väkiä oli paljo. Kun\npyytivät, että mä määrääsin, mihkä Suomen Avun kolehti lähretethän,\nniin ehrotin, että Kuurtanehen invaliitikotihin. Seuraavana päivänä me\nPerttulan kans käymmäkin sitte Rosberg & Co:n haarakaupas ostamas koko\nrahalla kaffia, sokuria, mötyksiä ja tupakkia — ja kaupanhoitaja sanoo\njotta hän maksaa frahrin ja lähretän.\n\nSiinä Perttulan naapurina elelöö Vihtori Aho, vanhapoika Evijärveltä,\n»träppärinä» eli ammattimettästäjänä. Kesät talvet on mettis eikä\nmuuta teekkää. Pyytää piisamia eli »vesirottia» niin kun Amerikas\nsanothan, minkkiä ja majavia, joita sielä on vielä paljo. Majavaa saa\npyytää vain yhtenä kuukautena vuores. Petoeläämistä saa tapporahaa,\nsusista, karhuusta ja kajuutiista. Kajuutti on maanvaiva sielä,\njota preerivaltioos jahrathan suurina laumoona lentokoneestakin\nkonekivääreillä. Se on laiha ja luihu, sutta pienempi shakaalielään,\njoka teköö paljo vahinkua maanviljelijöölle.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOlin Amerikas nähny pitkin matkaa suomalaisten kirkois ja uskonnollisis\nperheis kauniin väripainetun Kristuksen kuvan, aivan toisentyyppisen\nkuin koskaan ennen, valoisan ja pohjoismaisen miehekkään, kauniin\nja jalon ihmisen piirteet. Se ei muistuta renessanssin Italian,\nEspanjan, Hollannin, Saksan, ei Bysantin Kristuskasvoja. Ihmettelin ja\nkyselin sen tekijää. Eivät tienneet. Mutta Trout Creekin suomalaases\npappilas Arvo J. Korhosen missis sen tiesi. Hänellä oli paperit ja\nhän välitti niitä erikokoisia, myös postikortteina chicagolaasesta\nkustannusliikkeestä.\n\nTämän pohjoismaalaasen »Amerikan Kristuksen» maalari on nimeltään\nWarner Sallman, synt. suomalais-ruotsalaisista vanhemmista Illinoisin\nvaltios 30. p:nä huhtik. 1892. Hän opiskeli Chicagon taideinstituutis\npiirustusta lehdistön piirroskuvittajan, kuulun espanjalaissyntyisen\nWalter Marshall Cluettin opastuksella niin menestyksellisesti,\nettä hän on ainoa iltaopiskelija, jolle siitä taideakatemiasta on\nannettu kunniakirja. Ollen uskonnollismielinen hän otti paikan\nkristillises kustannusliikkees kuvittajana. Hän oli työskennellyt jo\nvuosia liikkees, kun hän sai kerran tehtäväkseen piirtää erääseen\nkansilehteen Kristuksen pään. Kristuksen kasvonpiirteet olivat kauan\naskarruttaneet häntä ja välkkyneet hänen mielessään. Hän ponnisteli\nja piirteli kauan, yötä päivää, pelkistääkseen mielikuvituksessaan\nmiehisen miehen, jalon ja puhtaan kuvan. Eräänä yönä kirkastui hänelle\nhaahmo ja aamulla herätessään hän heti piirsi sen. Kuva herätti\nihastusta ja suurta huomiota ilmestyessään. Vuonna 1940 hän väritti\nsen ja maalasi öljyväreillä seinätauluksi. Sen jälkeen kustannusyhtiö\nvalmistaa siitä nyt erikokoisia hyviä väripainoksia, joilla on suuri\nmenekki. — Mr Sallman on maalannu tähän mennes kolme muutakin kaunista\nKristus-taulua: Jeesus kolkuttaa ovelle, Getsemanessa ja Hyvä Paimen,\njoissa Kristuksella on samat kasvot, mutta hänen rintakuvansa on\nmielestäni vaikuttavin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTrout Creekistä jatkui matka Covingtoniin, parikymmentä mailia\nIspemingistä länteen. Se on vankkaa ja varakasta, niin suomalaasta\nfarmiseutua, ettei sielä asu suomalaasten seas kun 2 ruottalaasta ja\n2 ranskalaasta farmariperhettä, mutta nekin puhuu suomia. Suomalaasia\non toista tuhatta. Se on suomalaasinta seutua koko Yläniemekkeellä.\nMaitofarmareita ovat järjestään 10—18 lehmää pitäävät. Siinä likillä,\nWattonis, on suomalaasilla suuri meijeri, joka teköö juustua ja voita.\nLehmien ohella viljellähän myös maata omiksi tarpehiksi, kauraa, ohraa,\nnisua ja perunoota.\n\nCovingtonis on yks oikee isoo-eläjäkin: Huttulan kartano ja\nmaanviljelystila. Sen on perustanu ja maita raivannu Simosta tullu\nvanhaisäntä Aukusti Huttula, joka kuoli 80:n ikääsenä 1944. Hän oli\nollu jymy mees yrittämhän. Päässy mettäurakois matkahan, osti sitte\nkaks mailia maata, 18 »föörttiä» eli neljännestä, josta hakamaata 10\nföörttiä. Föörtti on 40 eekkeriä ja 1 hehtaari on 2,471 eekkeriä.\nKoko elämänsä se raivas ja asuu maitansa, mettähommiensa ohella.\nHänen poikansa Kalle Huttula on nyt päämiehenä. Mahtavas navetas eli\n»paanas» oli nyt 25 lypsävää lehmää ja joutokarjaa. Kalle Huttula on\ntoisen kerran naimisis. Hänen ensimmäinen vaimonsa, joka kuoli, oli\nDagmar Kaura Kauhajoelta. Hänen nykyinen vaimonsa Lempi on Nurmosta\nlähtöösin. Kallella on 5 poikaa ja 2 tytärtä. Vanhimmat pojat ovat\nnaimisis ja työskentelevät osakkaina »Lakemine Sawmill Co»-perheyhtiös.\nNe harjoottaa suurta puutavaraliikettä ja niillä on kaks suurta\nsahalaitosta eli »myllyjä» niin kun sielä sanothan. Myllyt sahaa 20\n000 jalkaa kahreksas tunnis ja 5 miljoonaa kuutiojalkaa vuores eli\nyhtehensä 10 milj. kuutiojalkaa.\n\nAsuin Covingtonis kauppias ja farmari Jani (Jussi) Rajalan luona, joka\non synt. Seinäjoella ja tullu perästäpäin isänsä Kaapriel Rajalan työ\nAmerikkaan. Jussi on rikkaan Huttulan tyttären kans naimisis. Jussin\nisä Kaappoo on tullu jo 1887 Covingtoniin ja on ollu kova farmari,\nmutta jättäny taloonsa poijalle ja elelöö nyt vain »perähänkattojana».\nHän muisteli asevelvollisuusaikoja Vaasan 3. tarkk'ampujapataljoonas,\njohna oli esti päällikkönä Prokopee ja sitte tuli se Ramsay.\n\nCovingtonis niill' on aika suuri farmarien haali, jok' oli täynnä\nväkiä ja meno entinen. Kerroin varsinkin Suomen maanviljelyksen\nmuuttuneisuuresta, luovutusvelvollisuudesta, elintarvikesäännöstelystä,\nverorasituksesta ja kaikellaasesta tavaran puutteesta Suomes.\n\nKun sitte seuraavana päivänä Kalle Huttula missinsä kans lennätti\nmua n. 100 mailia Ironwoodiin takaisin, hän kertoi, minkälaista\npeliä maanviljelys oli Rooseveltin politiikkasoran aikana. Silloon\nmaksettiin toisis valtioos maanviljelijöölle palkkiota siitä, ettei ne\nviljelly maatansa, kun viljaa kasaantuu niin tuhottomasti, kun ulos\nvientiä ei ollu — ettei viljan hinta romahtaisi aivan olemattomaksi,\neikä olsi viljelys kokonan loppunu. Toisis paikoos oli kuulemma\nsatojatuhansia sianporsahia — ajettu merehen, kun niitäkin oli niin\ntuhottomasti liikaa. Ennen Amerikan yhtymistä sotaan, kun vientiä ei\njuuri ollu Eurooppaan, oli Amerikas monta miljoonaa työtöntä. Niillä\nRooseveltti teetti sitte sellaasia »hätäaputöitä», että sitä muistethan\nvieläkin Amerikas: miehet mm. lapioovat lunta paikasta toiseen tai\npelasivat valtion päiväpalkalla knakkia tai pokeria monia kuukausia.\n15—20-vuotisille pojille niillä main järjestettiin suuria työleiriä ja\nniillä teetettiin hyvää työtä. Ne istuttivat suuria aloja uutta metsää\njne.\n\nLyhyesti sanottuna Amerikka oli tukehtua tuottoonsa, kun sillä ei ollu\nvientiä. Siitä johtui työttömyys.\n\nSoran aikana sielä oli »hyvä aika»: kaikki tienas hyvin. Lapset ja\nvanhuksetkin kävivät töis. — Amerikan miesmenetykset loppusoras olivat\nsuhteellisesti minimaaliset.\n\n       *       *       *       *       *\n\nIronwood, sanotaan Aironvud, on vilkas 13 000 asukkaan kaupunki,\nsuomalaisten vanha ja vankka asuinpaikka, maini-, metsätyön ja\nsuomalaasten farmarien kauppakeskus. Sielä on paljo myös suomalaasia\neri alan kauppiaita ja käsityöliikkeen harjoittajia. Aikaisemmin sielä\nsuomalaasten kesken kovasti politikootihin, nyt on aatteen mainingit\nlaskeneet. Vain Kalevan Ritareilla on valtakarulla enää oma hyvä\nklubihuoneusto. Se onkin Ironwoodin suomalaasten hyvien harrastusten,\nkuten Suomi-Avun, keskus. — Ironwoodin kaupunki on aivan Michiganin\nvaltion länsirajalla, vain pieni joki erottaa sen Wisconsinin valtiosta.\n\nAsuin sielä ylihärmälääsen Antti Haapojan luona, joka oli tullu sinne\nalle 16-vuotiaana poikasena Ylihärmän Haapojan talosta. Isä oli kuollu\nja nuorimmalle jäi vain kova työnteko mahapalkalla. Hän kertoili siitä\narmottomasta työstä, johon hänkin poikasena joutui rautakaivokses, kun\ntyötä tehtiin vain hartiavoimin »pikalla» (hakulla) ja »shovelilla»\n(lapiolla) pitkiä päiviä, eikä yhteen aikaan saanu käyttää kintaitakaan\nkären suojana, koska paljain käsin sanottiin työn olevan tehokkaampaa.\nMonella vanhalla miehellä on näistä töistä käsissään ikuiset arvet\nmuistonaan. Antti-poijan onnistui sitten päästä keviämpään työhön,\napulaaseksi kauppapuoriin. Siitä alkoi hänen työsarkansa. Hänellä on\nnyt oma miesten vaatetusliike pääkarulla. Kauppias Haapoja on innokas\nlaulumies, joka on seurannu aikaansa, kehittyny ja valistunu herrasmies\neli gentlemanni niin kuin sanotaan. Hän on reipas ja nuortea vieläkin,\nettei niin ikämieheksi luuliskaan.\n\nHän kertoi, että »niin sillisen kans kotua lährin, etten kirjanpalaa\nenkä tietua ittestäni viitehenkymmenehen vuotehen oo kotopuolehen\npannu». — Joku vuosi sitten päätin kuitenkin käyrä vielä Suomia\nkattomas, kun oopperalaulaja Väinö Sola, hyvä ystäväni, niin useen\nhaastoo. Käyyn silloon vanhaa kototaluakin kattomas, kaffit join ja\npainuun samana päivänä takaasi Helsinkiin. Vietin pari viikkua Solan\nhuvilalla sen kans kalastellen. — Kuten sanottu, kauppias Haapoja\non innokas musiikkimies ja hänen vieraanvaraises perheessään ovat\nIronwoodis käyneet Suomen huomatut taiteilijat asustaneet, kuten Maikki\nJärnefelt, Sola ym.\n\nTutustuin moniin Ironwoodin suomalaasiin liikemiehiin. Mr. Aukeella on\nsielä suuri kello- ja kultasepänliike, Valter Pointilla (entinen Niemi)\non huomattava konepaja. Emil Leivolla on koneellinen suutarinliike,\njohna hän valmistaa komeaa suomalaasta jahtikenkää, parantamaansa\nsuomalaasta pieksusaapasmallia, jolla jenkkien keskuures on hyvä\nkysyntä. Ähtäristä lähteny Jack Kilponen on jo 20 vuotta pitäny\nhuomattavaa bensiini- ja öljykauppaa. Hän ostaa ja varastoi Shelliltä\nn. 10 000 gallonaa »kääsiä». Amerikas juoksevaa polttoainetta sanotaan\nkaasuksi eli gääsiksi. Hänellä on 16 omaa »serviceä», bensiiniasemaa,\njoita hänen kuljetusautonsa täyttävät. Asemia hän vuokraa hoitajille,\njotka ansaitsevat yhden sentin gallonasta. Suuri myyntiartikkeli\nhänellä on talojen lämmitykseen tarvittava paloöljy. Liikkeen\nkuljetusautot täyttävät vuosisopimuksella talojen lämmitysvarastoja. —\nKilposen juuri rakennuttamas uures asuintalos näin tulevaisuuren uuret\nikkunakehykset. Ne oli alumiinista, tehtaan tekoa, niin tiiviit, kevyet\nja kauniit, ettei siitä enää petrata »klasinpokia». — Kilponen oli\nSuomi-Avun puheenjohtaja, Haapoja sihteeri ja mr Helli rahastonhoitaja.\nIronwoodista on pantu paljo apua Suomeen tulemaan.\n\nIronwoodis on suuri koneellinen leipätehras Virtasen veljeksillä.\nSielä on 35 miestä töis ja tehrään paitti monellaasta ruokaleipää,\nmyös mitä hienompia leivonnaisia. Kattelin senkin homman: »Synodan\nleiväksi» sanothan suomalaasta reikäleipää, jok'on rukihista ja vähä\nvehnäjauhoja joukos, »Ruottin leipä» on imelänmakoosta, ja paksua\n»ryssänlimppua» tehrään kans. — Rasvas paistettuja rinkilöötä ja\nmunkkia pyörittelöö automaattikonet itteksensä. Leivät ja nisut käärii\nkonet sellofaanipäällykseen. Kuljetusnauhaa pitkin tuloovat pullat\nsellofaanille, jonka syrjät kone paineloo sivulta ja päältä vastakkain.\nLiimaa ei tarvita, kuuma sähkörauta painaa ja sulattaa sellofaanin\nkiinni.\n\nMutta sitte sielä oli toinen pakari, Turun puolesta tullu suomalaanen\nStenholmi, vain nisuleipuri, jok'on ollu 8 vuotta Ironwoodin kaupungin\nmajurinakin. Sillä mä näin nyt aivan uutta Amerikaskin. Se oli juuri\nsaanu leipomoonsa sellaasen suuren sähkökaapin, johka voi sijoottaa\nvalmiiksi leivottuja minkälaasia pullia ja leivonnaisia tahansa\norottamaan paistamista monen päivänkin ajaksi. Siinä vain nappulasta\nsääretään vissi lämpömäärä, niin taikina ei nouse eikä pilaannu\n3—4 vuorokauren aikana. Kuulemma vain paranoo. Ja saa paistaa kun\ntarvitaan. Puoles tunnis on tuoreleipä valmis. Munakakkutaikinakin\nsäilyy viikon ja seisoes vain paranoo.\n\nSielä Stenholmin konditorios oli monellaasia suuria ja ihmeellisiä\nkaakkuja tiskillä. Oli oikee korkia, kuin Pääpelin torni, häihin\nlaitettu vihkiäiskaakku. Amerikas hääkaakun huipulle leivothan\nseisomhan noin 10 sentin korkuuset morsiusparin nukkekuvat. En tierä\nmistä aineesta ovat tehryt; niitä on aina hienoos pakariliikkeis\nmyytävänä ja maksavat 2—5 taalaa pari. Ne on oikee hauskan näköösiä,\nsulhanen häntätakis, kraki kaulas ja pieni ruusunkukka rinnahna. —\nMorsiamella on fluurit, pitkä huntu seljäs ja kukkapuketti käres.\nVihkipari säilyttää sitte elämänsä tuota muistoansa johnakin\nklasikaapis. Hopia- ja kultahääpäivinä leivothan sitte uuret kaakut.\n\nIronwoodis on Amerikan suomalaisen kirkkokunnan, ns. Kansalliskirkon\npääpaikka ja ilmestyy niiren lehti nimeltänsä »Auttaja». Tämäkin\nkirkkokunta on jo yli 50 vuotta vanha.\n\nIronwoodin ja ympäristön menestynein suomalaisperhe on Ahoset, jotka\nrunnaavat puutavara-alalla. Isä Ahonen oli ahkera ja kunnollinen\nfarmari, jolla oli 5 poikaa ja 3 tytärtä. Näistä Arvi Ahonen, joka\naluksi työskenteli metsätyöläisenä, otti sitten urakkahakkuita, osti\nsahan ja on menestyny niin, että nyt hänen sahallaan työskentelee 125\nmiestä ja kuivaamos 40. Hän on ostanu metsiä niin paljo, että kestää 15\nvuotta työtä parille sadalle miehelle. Jussi-veli johtaa mettätöitä,\nKusti-veli on sahan esimies ja lanko hoitaa konttuurin ja myynnin.\nKaks lentokonetta käytetään työmaille. Ahosen työväki on melkeen\nkaikki suomalaisia, pitkäaikaisia 15—30 vuotta palvelleita työmiehiä,\njoita liike hoitaa hyvin. Jouluksi lahjoittaa liike miehillensä\nkaikille kalkkunan (kinkuksi) ja lahjarahaa työvuosien perusteella.\nArvi Ahosella on kaksi poikaa, toiselle on hän ostanu lautatarhan ja\nhiilikaupan, toinen opiskeloo yliopistos.\n\nIronwoodis on monta suomalaista opettajina kouluus, on useita\nlääkäreitäkin. Suuren maineen on saavuttanu chiroprahteri Emil\nKuitunen. John K. Jackson (ent. Kinnunen) Ylistarosta on suuri\nsiltaurakoitsija. Suutari J. Makkaralla ja kräätäri Piittarilla on\nkomjat nimikilpet valtakarulla.\n\nTapasin kaupungin lähistöltä ylistarolaisen nuoren reippaan farmarin\nArvo Pollarin, jolla on suuret farmihommat, 380 eekkeriä, 3 farmia,\nviljelykses. Arvo on maas syntyny mutta asunu välillä Ylistaros ja meni\nsielä naimisiin. Ne tulivat tänne 1934. Heillä on nyt 40 lehmää ja\nyhtä paljo nuorta karjaa, 2 traktoria, ja tekevät työtä yötä päivää.\n— 100:sta paunasta maitoa sai 4 ja 1/2 taalaa. Rasvaprosentti oli 4,5\nKommunistien hommat on Ironwoodis menny aivan tupilikkohon. Ennen\nniillä oli suuri haali, Temppeli, joka myytihin veloista jollekin\njuutalaaselle. Se hajoitti sen, n'otta nyt siin' on vain tyhjä kuoppa.\nMutta kertoovat, jotta sielä on vielä yks niin uskollinen aatteen ukko,\njotta se välistä menöö Temppelinsä paikalle, ottaa lakin päästänsä,\nnostaa silmänsä taivahan puoleen ja kiruaa kapitalistit ja sen\njuutalaasen alimmaasehen kattilahan.\n\nWisconsin puolella on suomalaasille tuttu vanha suuri kaivospaikka\nnimeltä Montreal. Sielä asuu erelleen paljo suomalaisia mainareita.\nKävin sieläkin Jani Mäen luona, entinen Björkholma, Petterinmäjen\nAlikärriltä. Missis oli laittanu komiat turkki-(kalkkuna) päivälliset\nsuurelle joukolle.\n\n\n\n\nMINNESOTA\n\n\nIronwoodista Michiganin puolelta lährin aamulla anivarahin\nGreyhoundbussilla ajamahan kohti Duluthia Minnesotan valtiohon\ntapaamahan vihroonkin sitä A.W. Havelaa, pankki- ja puutavaramiestä,\njoka mulle taalat tikettihin lährätti. Kun mä sille kirjootin, jotta on\ntämä noloa, kun pitää velaaksi Amerikkahan lähtiä, niin se vastas jotta\nälä välitä, velaaksi me tänne oomma muukkin tullu.\n\nEn ollu ennen nähny, en tuntenu Havelaa, joten olin aika utelias\ntutustumahan tähän mieheen, joka oli mua haastanu tulemahan, lähetti\nrahat ja vielä takaskin, jotten jouru Amerikas köyhäänhoitohon, vaikkei\ntienny mikä mä oon, lintu vai kala.\n\nMichikaanin ja Minnesotan valtiooren välikin pistää Viskonsinin valtio.\nHeti lännes on Misikaanin puolella Ironwoodin kaupungin kyljes pieni\njoki ja Viskosinin puolella kauhia paikka, oikee Soroma ja Komora,\nHurleyn (Hörlin) kaupunki. Ja samoon Viskonsinin toisella puolella\nSuperiorin kauhia kaupunki Duluthin kyljes, yhtä huonomaineenen paikka.\nN'otta hengen otti kiinni kuinka mä pärjään.\n\nKattokaas täälä Amerikas on kolme huonomaineesinta paikkaa täs\njärjestykses: Butte (Biut) Montaanan valtios, Hörli ja Superior\nViskonsinis. Sielä juorahan ja porsastellahan jotta s'oon kauhiaa.\n\nEn malta olla kertomata vähä Hörlistä. Piutis en oo vielä ollu, mutta\nmeen siihenkin synnin miiluhun kattomahan.\n\nHörli on pikkuunen, 5,000:n ihmisen kaupunki, mutta sielä on\n68 kapakkaa auki yötä päivää. Se on oikeen mailman pahuuren\ntuhannenriemujen kaupunki, pelihelvetti ja ilopaikka; kuuluusa yli koko\nAmerikan, niin ettei kukaan nainen tunnusta olevansa kotoosin Hörlistä\nelikkä heti kuuloo jotta: vai sieltä!\n\nOn sielä joitakin suomalaasiakin kapakanpitäjinä. Sinne ajaa herrat ja\nnarrit lystiä pitämähän, juomahan, pelaamahan rahansa ja hurraamahan.\nPoliisit välistä hyökkäävät hotellihin pelihelvettiä hävittämhän ja\npolttaavat niiren rulettipöyrät, lukoovat lakia ja antaavat sakkoja.\nMutta yöllä jo hankithan uuret pelipöyrät ja hyrrä pyörii niin kun\nennenkin. Lumperit juovat ja pelaavat rahansa, kaikkia saa, yöllä ja\npäivällä on sama humu käynnissä.\n\nParikymmentä mailia Hörlistä on Litl Bohemian loistohtelli, Amerikan\ngangsterien (rosvojen) lepo- ja kohtauspaikka, johna kuulun rosvon Al\nCaponen velii pitää hienua hotellia. Sinne kokoontuu kaikenmailman\nkängsterit, seikkaalijat ja pankkirosvot hianoona herroona lepäämähän\nja suunnittelemahan kolttosiansa. Eikä ne kellekkään sielä pahaa tee,\nettei poliisilla oo asiaa. Huvitteloovat vain ja elelöövät herrooksi.\nRuoka on hyvää, paikat hienot ja kuulut, notta sinne ajaa turistikkin\nkattomahan. Muutamia vuosia sitten piileskeli valespuvus sielä kuulusa\nperähänkuulutettu gängsteri Dillinger, jota poliisit yrittivät\nfangita. Syttyy kova revolverisota, Dillinger ampuu seinän läpi n'otta\nlastut lenteli ja monta ihmistä kuoli. Isäntä myii sitte monta vuotta\nlastuja ja tikkuja turistiille, 25 senttiä kpl, muistoksi Dillingerin\nsorasta. Monta vaunulastia halkoja siinä pilputtihin ihmisille. —\nSuurimpana herkkuna sielä gängsterien komjas hotellis tarjothan »mustaa\nherkkuleipää», ja tyyristä, vierahille. Se on melkee suomalaasta\nruislimppua ja sitä leipoo ja toimittaa sinne vain Virtasen veljesten\nisoo sähköpakari Ironwoodin kaupungista.\n\nNo mä lähdin sitte aamuvarhaasella Greyhound-bussilla ajamahan\nIronwoodista läpi sen syntisen Hörlin kaupungin Tuluuttia kohren ja\npirin lujasti silmäni kiinni, joten näkisi mitään tuosta synnin pesästä.\n\nAamu oli sumuunen talvipäivä ja maa tasaasta kun pöytä. Tönö siellä,\ntoinen täälä, harmahia, lauroosta koottuja kopperoota, harvaa\npuskikkua sielä täälä suurella lakeurella. Köyhiä farmarin kotuksia\nolivat, niittukones lumes vainiolla, hevoonen kärvistelemäs isoon\nheinäkasan vieres. Sielä ei oo latoja. Kasaavat vai heinät yhreksi\nkorkiaksi ja kovaksi läjäksi ulkosalle. Hevooset ja lehmät sitte syörä\nrepiivät heinäkasaa alhaalta, kaivaavat sivulta kun hietakuoppaa ja\nhakoovat suojaa tuulta ja saretta vastahan keulan alta, n'otta nuo\namerikkalaasten heinäläjät on kun pystyhyn nostettu turnissi, jota on\nnaattipäästä ympärinsä mäihätty. Elukat mahtuu lopuuksi keulan ala\nsathensuojahan, kunnes se kaatuu päällen, koko heinäkasa-rustinki.\n\nKyllä mä kattelin säälien hevoosia ja sikoja lumisilla vainioolla.\nSuomalaaset farmarit sielä Keski-Lännes pitäävät elukkansa navetoos eli\nainakin tervapaffilla päällystetyys lautakomppeliis.\n\nYkstoikkoosia on maisemat tällä välin; joku pahaanen kyläpaikka,\npenssiiniasema eli »gääs-sörviisi» ja suuria lauroosta rakennettuja\nkuvallisia ilmootustelinehiä, johna sanothan että viiden mailin pääs on\nhvvä hotelli.\n\nTuas viereesellä istuumella nukkuu kipparas US:n sotilas, mantteli\npääs, tuas lihava missis hattu silmillä ja ähkyy. Sill'on vähä\ntunkkaane nenä. Ne on vissihin jo kolmatta voorokautta täs vaunus\ntulos New Yorkista. Tuas nukkuu nuori pari käret kaulan ympärillä,\nnenät yhres ja ovat onnellisia. Vanha karvaleukaane farmariäijä imöö\npiippuansa, välihin aina aukaasoo huulensa ja pöläyttää savutupsun\nsuustansa. Lämmintä vaunus on, melkee kaikki nukkuu. Valot on\nsammutettu, mutta aamu sarastaa. Vinttikoira mennä hyrrää tasaasta\nkovaa vauhtiansa. Aina jokin gäseliiniasema vilahtaa sivuutte\nja joitakin läheeses kaupungis työs käypiä ihmisiä, miehiä ja\nhilkkupää-naisia, nypithän tien varresta vaunuhun.\n\nTäspä nyt tuli pitkä suora, kun »Longin oikoosta» ajetaas Lapualta\nHellanmaata kohri. Kah, tulipa vähä hoikkaa mettääkin sivulla, kun\n»pitkä-näkymä» Kalajoen kirkolle.\n\nValkee jo päiväksi, pussi toppaa johnakin pikkukaupungis kaffilan\netehen. — 10 minuuttia, sanoo kuljettaja ja meitä unisia ihmisiä\nkömpii vaunusta aamukaffille pukin nenähän baaritiskin äärehen.\nLyörähän isoo posliinitooppi kaffia etehen. Hienoa sokuria saa\njuoksuttaa sokuriklasipurkista niin paljo kun tahtoo, sanua »rolls»\n(viener-leipää) tai »doonats» (rasvaasia munkkikrinkuloota), paasata\nsuuhunsa, nakata pari »nikkeliä» (5 sentin lantti) pöytähän. Ja käyrä\n»restruumis» (WC:ssä). Sitte taas lährethän. Tunti tunnin perähän.\n\nPuolenpäivän aijoos rupiaa vihroon näkymähän taivahanrannalla joitakin\nsavupiippuja ja tehtahansavuja tällä platuskaasella tasangolla. Oli kun\nolis tultu Porin kaupungin aukiolle, joka näkyy kans kun jokin rusina\npannukakulla eli näppylä taivahanrannalla.\n\nJa sitte rupes näkymähän vuoria tasangon lairas, suuria siltoja ja\nviljasiiloja, samaa mallia kun Seinäjoen jyvälaari. Ja sitte tultihinki\njo matalahan ja laajahan Superiorin kaupunkihin, siihen toisehen\nsynninpesähän, josta mua oli varootettu, että vyötä ittes Jaakkoo äläkä\npysähry siihen paikkahan.\n\nSuperiorin kaupungin eroottaa Duluthista vai leviä joki, johna on kaks\nvanhaa, pitkää siltaa. Toises kannethan joka autolta ja jalankulkijalta\nmaksu »10 penniä» niin kun Fyrrykyröön kirkonsillas ennen vanhaan.\n\nTultihin jo sillan ylitte Tuluutihin, kuuluhun 100,000:n kaupunkihin,\nja ahtahat oli paikat, kun korkia vuori oli eres ja taloot rakennettu\nvuoren rintehelle toinen toistansa korkiammalle.\n\nTuluutti onkin, niin kun sanothan, 30 mailia pitkä, puoli mailia\nleviä ja puolitoista mailia — korkia! Se on syvän ja kylmän, suuren\nSuperiorjärven rannalla, vuoren kupehes ja pitkä kun onkimato.\n»Avenyyt», pitkät karut, etelästä pohjoosehen, ovat kun kaapinhylly\ntoinen toistansa korkiammalla, ja poikkikarut, striitit, on pystyjä kun\ntaivahan pankolle kiipis n'otta siinä pitääki olla jarrut kunnos, ettei\npyäri alas järvehen.\n\nSe on suuri ja vilkas kauppa- ja merikaupunki, sillä Atlantin-laivat\nuii tänne asti viljaa hakemahan. On Suomenkin laivojen lippuja\nliehunu Duluthin satamas. Tämä on oorin (rautamullan) ja viljan suuri\nvientipaikka. Ja lumperin-Jäkkien juomapaikka.\n\nOmpas kerrassa komia ja laaja näköala Duluthin vuorelta kattella\ntätä Superior-järven perukkaa iltavalaastukses, kun on pimiää ja\nsarattuhannet sähkövalot loistaa niin kauvas kun silmä kantaa pimiäs\nyös.\n\nDuluthis tuloo pimiät yöt kello 9 aikhan ehtoolla kesät talvet. Mutta\nsama on tähtitaivas kun Suomeskin ja ilmanalat. Paljo lunta ja kovia\npakkaasia. Kevät tuloo samoohin aikoohin, vähä myöhemminkin. Mutta\nsyksy on pitempi.\n\nAjettihin ahtahia rantakatuja. Viimmee toppas yhren suuren »bildingin»\n(rakennuksen) eres. Se oli Greyhoundpussien asemataloo ja suuri\nravintola. Vääntäyryyn mäkin vaunusta viimmeen kapsäkkiini kans, niin\nsiinä seisookin isoo suoraryhtinen vanhahko herrasmies hymys suin jotta:\n\n— No tulit sä Jaakkoo viimmeenkin tänne, kyllä sua on täälä erotettu.\nPäivää päivää ja tervetuloa, mull'on tuola kaara, lährethän nyt meille,\nkyllä mä kannan kapsäkkiä...\n\n— Kyllä matkamiehen pitää aina häntänsä kantaa, sanoon mä, mutta se\notti vain mun kapsäkkini.\n\n— Pitkä oli matka New Yorkista tänne Tuluuttihin! 4 ja puoli kuukautta\nsiinä meni, vaikka koko aijan oon ollu tulon päällä. Oli niin monta\nmutkaa matkalla. — Oliko siinä luhrikkapullos enää yhtää voimaa, jonka\nmamma pani mun joukkohoni?\n\n— Kyllä se vielä vähä prätäji! sanoo Havela.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun 50—60 vuotta sitte oli Minnesotas ja Mishiganin valtios isoomettä\nhakattu, löyrettihin sieltä kuparia ja rautaa. Silloon alkas »mainit»\n(kaivokset) runnata. Ja suomalaasta uutta polvia tuli tulvimalla.\nSanoovat, että joka juna toi Tuluuttihinkin paljo suomalaasia. Tuli\nmiehiä oikee trusapäis vanhasta maasta. Oli ne Poprikoffin äijät, kun\nmeinattihin Suomen poikia vierä Venäjälle sotaväkehen. Silloon lähti\npassiilla ja karaaten tuhansia nuoria miehiä Amerikkahan. Oon tavannu\njos kuinka paljo vanhanpolven suomalaasia täälä, joka paikas, jokka\novat lähtenehet siinä vuosisaran vaihtees ja sitte Seynin aikana. Ja\nniis elää paljolta vielä se senaikaane isänmaallinen henki, joka oli\nSuomes vallalla »sortovuosina».\n\nSilloo täälä jo mainattihin, kaivettihin »ooria», kulta- ja\nrautamalmia, tuhansin miehin maanalaasis kaivannoos, käsin porattihin\nkiviä, ammuttihin ja lapiolla luotihin »kaaroohin», vaunuuhin, joita\nverettihin miesvoimin tai ajettihin poneilla (pienillä hevoosilla) tai\npitkäkorvaasilla muuliilla (aasin ja hevoosen ristisiitos). Työ oli\nkovaa, 10 tuntia puskettihin kilvalla porukoos, mikä sakki eniten irti\nsai, sillä paasit (työpäälliköt) kattoo tarkasti paljoko työtä tuli.\n— Ja huonot miehet »kuitattihin» (sanottihin että saat mennä). Miehiä\noli aina tarjolla suuret joukot, heikot heitettihin pois. Ihmishenki ei\nsilloo merkinny mitään, niitä kuoli ja rusentuu kun torakoota. Ja uusia\notettihin tilalle.\n\nNyt käyy kaikki koneella, poraaminen ja »soveltaminen», lapioominen.\nJa sähkövinssit tai sähköveturit vetää oori-vaunuja. Nyt on kaikki\nmainityö koneellista, että muuta kun kattua päältä ja hoitaa konehia.\n\nKun konehet tuli mainiihin, niin tuhansia miehiä joutuu työttömäksi.\nTuli taas »huono aika». Silloon ruvettihin hakkaamahan paperipuuta,\npientä mettää. Suomalaaset olivat joukolla taas lumperiina. Silloo\nhakattihin näiren valtiooren kasvava mettä paljahaksi, ettei jäänyt kun\nkannikkota ja risuja. Täälä saa vieläkin raiskata mettiä mielin määrin.\nYhteen aikahan oltihin täälä niin viisahia, että hakkuun jäleltä piti\npolttaa raiskion loppu, ettei muka mettävalkiat pääse leviämähän, kun\non tuhkaaksi jo kerran pantu.\n\nSitte ruvettihin rautateitä ja muita teitä rakentamhan näille\nseuruulle. Siinä sai taas joukko suomalaasia töitä, kun mettät oli jo\nhakattu eikä mainiihinkaan enää paljo otettu. Kärestä suuhun se oli\nsuomalaasten elämä. Paljolta loppuu ansiotyö kokonansa.\n\nNiiltä aijoolta alkaa täälä Minnesotas ja Misikaanis suomalaasten\n»farmaus», maanviljelys. Suomesta tullehet piiat ja trengit, samoon\nkotomaas maantöihin tottunehet taloollisten poijat ja tyttäret\ntiesivät että maa se on, oma maa, vanhin elämisen antaja. — Ja\nraiskattua erämaata täälä sai ilmaaseksi niin paljo kun halutti ja\njaksoo rääpästää. Ei muuta kun kattella ittellensä jokin kivikko eli\nmettän-plätti johnakin erämaas, jos suinkin järven rannalta, pykätä\nsiihen jonkillaanen köppänä eli saunan tapaane ja ruveta sielä mettäs\npaljahin käsin maasta leipäänsä yrittämhän. Ilmoottaa vai jollekin\n»kauntin» (piirikunnan) offiisille (viraastolle), että niin suuren\n»humpsteetin», viljelysmaan, mä otan ja rupian asumhan: 40 eekkerin\nalaa oli pienin (lähes 20 hehtaaria; eekkeri on niin kun vanha\ntynnyrinala Suomes), 80 tai 160 eekkeriä on tavallisia viljelystiloja.\nMonilla on monta »kuarttia» tuhansia eekkeriä.\n\nSinne asumattomihin korpihin painuu satoja ja tuhansia suomalaasia\nympäri näitä valtioota. Ei ollu teitä, ei rahoja ei työkalujakaan kun\nkirves ja lapio. Yötä päivää ne väänti kiviä ja raivas. Vaimo miehen\napuna, useen pikkulapsiakin huolena. Jauhopussia ja työkaluja, lautoja,\nklasia, auroja ja koneeta kannettihin seljäs — jos ei venesreittiä ollu\nkäytettävis — tiettömien taivalten taa Jumalan korpehen. Karhuja ja\npetoeläämiä oli ympärillä. Saatihin jostakin lehmä sinne kuljetetuksi;\nviimmee hevoonenkin. »Sulalle saatu» maa kasvoo hiljallensa,\nkiviaitojen kans. Huones toisensa jälkehen kohos. Saatihin jo tupakin,\nettä saunasta voitihin muuttaa väljempihin tiloohin. Ja aina välillä\nyritti mies käyrä johnakin ansiotyöskin, että leivis pysyttihin.\n\nSitä se tämä suomalaanen uusi polvi, »maas syntynyt», ihmettelöö, että\nkuinka isä tupansa näihin kaikista pahimpihin korpihin, kannikkohon\nja kivikkohon, rakenti. Ei mikään muu kansallisuus näiren kivien\nja tynnyrin suuruusten kantojen kans olsi pärjännykkää. Muut meni\ntasankomaille, ottivat alavia, sileetä paikkoja.\n\nSuomalaaset asettuuvat näiren Amerikan suurten sisäjärvien Mishikaanin,\nSuperiorin, Ontarion mäkisille, mettääsille rannoolle, johna luonto ja\nilmanala oli niin ku koto-Suomes. Täälä on lunta talvisin ja pakkaasta\nniin ku Suomes. Täälä on pikkujärviä kymmeniä tuhansia ja mettämaita\nvieläkin. Täälä on koskia ja kalaa vesis.\n\nVielä elää farmeilla vanhoja 80 ja 90 ikääsiä ukkoja ja akkoja, jokka\non ittensä köykkyhyn työtä tehnehet ja katteloovat nyt neljännes\nja viirennes polves jälkelääsiänsä, jokka saavat viljellä siloosia\npeltoja. Niiren joukos on vanhuksia, varsinkin naisia, jokka eivät\nenkliskaa osaakkaa.\n\n— En oo tarvinnu! sanoovat.\n\nPuhuuvat selvää, leviää Kyröön kansan kieltä. Sieltä ovat Kyrööstä,\nNurmoosta, Lapualta, Härmästä, Kauhavalta, Peräseinäjoelta, Ilmajoelta,\nKurikasta, Jalasjärveltä — kaikista pitäjehistä Pohjanmaalta.\n\nTäälä on »kontria» (seutuja) kymmenin peninkulmin, johna kaikki\nfarmitaloot on suomalaasia. Joukos voii olla jokin »polakki»\n(puolalaanen) eli »pusu». — Sitä mä imehtelin, mitä ne »pusut» on.\n\n— N'oon, mitähän ovat »austrialaasia», slaaveja.\n\nOtin selvää siitä, kun luulin, että ne on itävaltalaasia, mutta\npusunimellä tarkootetahan yleensä Etelä-Euroopan slaavilaasia\nkansallisuuksia: jugoslaaveja, entisen Itävallan slaaveja\nHertzegovinasta, sloveeneja ja kroaatteja, nykyysestä Titon\nvaltakunnasta.\n\nSuomalaasia farmi-kontreja on paljo Mishiganin pohjoososas ja\nKeski-Minnesotas. Niillä on suomalaaset omat nimekkin, omat kirkot ja\nseurakunnat, niin ku Toivola, Väinölä, Kaleva, Kalevala, Oulu, Palo,\nSuomi, Finland, Vaasa ja Uusi-Vaasa, Kyrö, Nisula, Kattilajoki (engl.\nKettel River) jne. Näiren seutujen suomalaaset eläävät ja viljelöövät\nmaatansa niin kun koto-Suomes: viljelöövät kaikellaista viljaa,\nperunaa, pitäävät lehmiä, sikoja ja vähä kanoja.\n\nTuloovat ominsa toimehen eiväkkä oo niin riippuvaasia »huonosta\näijästä» kun muunlaaset viljelijät, mainarit ja tehrastyölääset, joilta\ntyö voi loppua koska vain.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNe on juuri suomalaaset, jokka täälä ovat aarniomettihin ja kivikkoohin\nviljelysmaata ensimmääsinä raivannehet. Niiren jälkehen ja heirän\ntiloollensa on sitte vasta muita kansallisuuksia tullu.\n\nTämä Amerikan maa ja nämä seurut on torella niin uutta ja nuorta maata\nja viljelystä, että sitä on Euroopasta tullehen vaikia oikeen käsittää.\nEi vielä eres 100-vuotistakaan oo nämä viljelykset, tiet ja kaupungit\nTäälä kertoo vat 60—70-vuotiaat suomalaaset, että kun ne tuli tänne, ei\nollu vielä teitä, ei kyliä, eikä kaupunkia, kinttupolkuja kuljettihin\nja kannettihin seljäs jauhotaakkoja ja työkaluja »tänne mettähän». Nyt\non »tervateitä» (asfalttiautoteitä), on noussu kaupunkia ja tehtahia.\n\nNäiren suurten valtiootten, Mishiganin ja Minnesotan valkoihoosten\nhaltuhun otto on tapahtunu yhres miehen ijäs. Esti täälä suomalaasekki\nhakkasivat mettiä teittömis, ihmiskären koskemattomis aarniomettis,\nelivät kämppäelämää, tienasivat »rahaa» taalan tai kaks päiväs. Se\noli »hyvää rahaa» silloon, kun elantokaan ei maksanu paljo mitään.\n»Singeli»-miehiä (yksinääsiä) oltihin. Sitten lährettihin »kaupunkihin»\njuomahan ja remmastamhan pariksi päiväksi, jolloon sarat taalat oli\njuotu. Ja »komppaniat» Tuluutis, Misikanikarun kapakkojen erustalta\ntaas lähtivät vetämähän »poikkinaasia» miehiä mettihin.\n\nSe oli sitä aikaa kun täälä suuret mettät ja puut kaarettihin. — Sen\naijan viimmeesiä »lumpereita» (tukkijätkiä) näköö vielä vanhoona työhön\nkykenemättöminä ukkoona istuskelemas Duluutis Misakaanikarun kapakoos\nTuluutin rautatieasemaa vastapäätä, johka ennen vanhaan jokaanen\njuna toi Suomesta uutta nuorta työvoimaa, ensikertalaasia Suomesta\npuupuukoolla kultaa vuolemhan — »raundhäddiä» (»pyöriäpäitä»), jokka\neivät maan kieltä taitanehet, pyörittivät vain päätä ja silmiänsä ja\nolivat tyhmiä.\n\nSinne Tuluutin aseman junille pruukasivat suomalaaset miehet kokoontua\njunia orottamhan ja kattomhan, keitä sieltä tuloo, tulooko oman\npitäjähän poikia, ja varsinkin orotettihin, että tulis suomalaasia —\nflikkoja. Sillä niistä täälä oli kova puutes, vierahalla maalla.\n\nNuoria miehiä oli, jokka mettäs tekivät kovaa työtä ja ikävisnänsä\nsitte lähtivät kaupunkihan vaihtelua elämänsä ykstoikkoosuutehen\nja kotimaan ikävähän saamahan. Ei ollu heillä muuta paikkaa kun\nkapakka, johna saivat ikävänsä upottaa juomihin ja mekastuksehen.\nEivät osannehet kieltä, eiväkkä tulle het muiren ihmisten kans,\nkömpelöötä kun olivat, toimehen. Muukalaasina, kielentaitamattomina\nja kotimaan ikäväs se elämä sitten oli sellaasta hurjaa remuamista,\njuopoottelua ja tappelua, — ja asemalla aina käytihin kattomas, tulisko\nSuomesta flikkoja. Niillä oli kova »vienti». Poijat kilvoottelivat\nja varaastivakkin toisiltansa akkoja ja flikkoja. Kirjootettihin\nkotomaahan, haastettihin tulemahan ja lähretettihin »tikettirahoja» —\nettä saataasihin »akka» ittellensä.\n\nSillä lailla niitä naisia tulikin paljo tänne »Amerikan kultalahan».\nMutta ei kylläksi. Niin että jokin »kiero kaveri» vei toisen tilaaman\n»hellun» — ja se oikia sulhaanen suruusnansa saattoo jopa hirttääkin\nittensä.\n\nOon istunu täälä »Saratoga»-kapakas piiriklasin ääres näiren vanhaan\n»lumper-jäkkien» joukos, jokka eivät onnistunehet 40 vuotta sitte\nsaara ittellensä suomalaasta akkaa ja ovat ny rappiolla. Yksinääsiä\nsingelmiähiä ovat, 60—70 ikääsiä, työhön kykenemättömiä ja rahattomia.\nOrottaavat että nuoremmat lumperit, mettistä huvittelemahan tulevat,\ntarjuaasivat ryypyn kovaa viinaa tai pullon olutta. Ja ruokaakin, jok'\nei paljo maksa, aina joku »triittaa», eli pistouvaa. Ne on hiljaasia\nrauhallisia miehiä, pienes pöhnäs heti aamusta aikaan, nuokkuvat ja\nnukkuuvakki kapakoos. Joskus pyytääväkkin klasin piiriä eli jonkin\nsentin, kun ryypyn välit käyyvät pitkiksi.\n\nSuomalaaset lumperit täälä on hyvin ystävällisiä ja avuliahia\ntoisillensa silloon kun rahaa on. Niin että eletähän päivä kerrallansa\n— vuosikausia. Niitä onkin täälä nuota vanhoja lumperiukkoja\nkymmenittään aina samoos kapakoos. Ja sitten jonakin päivänä, kun\naamukylmästä taas kapakan lämpymihin tullahan, saarahan kuulla, että se\n»Matti» on eileen kuallu, eli hirttäny ittensä, niin kun sattui sinäkin\naamuna, kun mä Saratookahan pistäyryyn.\n\nYks meirän puolen vanha yksinäänen mies oli lopettanu päivänsä\nsiinä yksinääses vuokrahuonetaloos, johna se siinä likillä asuu.\nHautaustoimiston isoo ruumisauto oli porraspääs, kun sivuu kuljin, ja\nsitä onnetoonta yksinääsen miehen ruumista tuotihin portahia alha.\nSillä oli rahaakin vielä satoja taaloja. Oli ollu hiljaanen pitkän\naikaa piiriklasinsa ääres ja mitähän lie tuuminu.\n\n— Tuan se ny Jäkki otti ja teki eikä mulle puhunu mitään, sanoo sen\nvanha suomalaane toveri kapakas mulle. — Se oli saanu pari päivää sitte\nkirjehen Suomesta ja me eileen illalla justhin tuumattihin sen kans,\nettä me lähretämmä yhres jollekin sen sukulaaselle Suomehen paketin. Ja\nny hirtti ittensä...\n\nJuttelin siinä kapakan pitäjän kans näiren vanhojen lumperien elämästä.\nSe oli paljo nähny mies ja ymmärti niiren sielunelämää. Sanoo jotta:\n\n— Niillä ei oo elämäs enää mitään. Yksinääsiä ihmisiä; elämä menny.\nSe marksilaane oppi, jota n'oon jauhanu miesjoukolla iltapuhtehet\ntukkikämpillä, ettei oo mitää jumalaa kun ihminen kuoloo, niin siinä\nse on. Ei niill' oo enää mitää tekemistä, ei huolita enää töihin\neikä ne jaksakkaa. Viina on ollu viimmeene unohrus, muttei sekään\nenää oo mitää, ottaahan vielä ryypyn kun saa ja viittii, mutta elämä\non niin tyhjää, ettei siinä oo mitää järkiä eikä koko olemises, kun\nei usko mihkää... N'otta lopuksi yks ja toinen tuloo hiljaaseksi,\nistua mököttää vai piiriklasinsa ääres eikä puhu mitää tuntikausihin,\ntuijottaa vai ethensä. — Ja se on pahan erellä. Meillä suomalaasilla on\nniin raskas veri, jotta ne paljolta lopettaa ittensä, hirttäävät eli\nviiltäävät kurkkunsa partaveittellä. Ittemurhat on meirän suomalaasten\noikee kansallishäpiä. Ei toiset kansallisuuret niin kylmästi tapa\nittiänsä, kun kyllästyyvät elämähän.\n\n— Mutta tuota Vöörin-Kallea ei piru saa! seliitti yks lumperi. — Sill’\non torpan kirjat plakkaris!\n\nSe Vöörin-Kalle oli yli 60-vuotias, kivulloone mies, lempiä naama,\nalistunu kohtalohonsa, väärä akka karaannu Suomehen ja vieny rahat.\n\n— Sai mennäkki, häjy ihminen — seliitti Kalle, jolta täälä oli jo\nmelkeen unohtunu ruottinkieli ja oppinu suomen. — Joo mulla on\nlaulukirja aina plakkaris, sanoo Kalle ja veti sieltä ruottinkielisen\nSiionin kanteleen. — Täs on kaunihia lauluja.\n\n— Laula Kalle, mä ostan olutta, sanoo sen kaveri.\n\nJa Kalle lauloo kaunihilla, hiljaasella äänellä, pyhkii silmäkulmasta\nkyynelehen, joi olutta ja sanoo jotta:\n\n— Tämä on se Ameriikka! — Vai oot sä ollu Kaurajärvellä, kyllä mä\nKulpin tuvan muistan.\n\nPantihin kramofooni soimahan. — Toises plakkaris oli Kallella Uusi\ntestamentti.\n\n— Mä pruukaan lukia sitä, sanoo Kalle.\n\nEikä kukaa nauranu.\n\n       *       *       *       *       *\n\nDuluthis on mr Havelalla liikekonttori suures Greyhound-liikepalatsis\nmr Asialan kans, jonka kans ne on runnannehet yhres 37 vuotta.\nKäythin ensin kattomas sitäkin ja sitte ajattihin Havelan äsköön\nvalmistuneesehen yksityystaloohin, johna kaffipöytä orotti ja otettihin\navosylin vastahan. Oli kun kotiansa olis tullu.\n\n— Esti kaffi, sitte otat kylvyn, »upsteiris» (yläkerras) on sulle oma\nhuone, saat olla niin kus tahrot, me ei häiritte, saat levätä! sanoo\nHavela. — Huomenillaksi mä oon järjestäny sulle pienen tervetuliais-\nja tutustumisillalliset Fifth Ävenyyn hotellihin, johka oon kuttunu\nDuluthin erustavampia suomalaisia frouvineen.\n\n— Herrinjestas, eikä se frouva oo joukos, jotta se kattoos mun\nperältäni, kraapis ja harjaas, kun mä oon niin reisus krussahtunu ja\nlikaaset vaattehet, hätäännyyn mä.\n\n— Kyllä mä ja Elma sen asian hoiramme, sanoo missis Havela. — Jättäkää\nkaikki likaaset vaattehet ja pukunna pesuhuoneesehen; mä tuon Havelan\nisoon kotitakiin teile, että saatta käyttää sitä huomeniltahan, kunnes\npuku tuloo pesulasta.\n\nNo mikäs siinä, minä kylvin ja pulikoottin, tyhjennin kapsäkkini ja\nverin Havelan korian silkkisen aamutakin ylleni. Olin komja kun Turkin\nsulttaani siinä ja lippasin vinttikamarihini. Sielä voiin hyvin: luin\nkirjeetä ja Suomen lehtiä.\n\nTäs housuja orotelles mä kerron nyt vähä Havelasta. Se on kookas, pysty\nmies, jo 75 vuotta vanha, mutta vankka »tuara», niin ku Lohtajalla\nsanothan, johna se on syntyny Havelan taloon poikana 1873. Amerikan\nkuumet valtas senkin, kun paljo muitakin poikia lähti. Tuli 1892 isänsä\nfarmille Washingtoniin Lännelle Spokeeniin, työskenteli sielä jonkin\naikaa, siirtyy sitten Wyomingin valtiohon kolimainariksi, johna tapas\noman pitäjän tyttären Agneta Sinkon Lohtajan Marinkaisten kylästä ja\nmeni naimisihin 1896. Heillä on nyt 4 raavasta lasta, 3 flikkaa ja\npoika, joka harjoottaa omaa puutavaraliikettä.\n\nWyomingis sekaantuu H. politiikkahan 1900, n'otta siitä tuli kauntin\n(kihlakunnan) tiepaasi (työnjohtaja ja urakoottija) neljäksi vuoreksi,\njonka jälkeen hän perheenensä palas Suomehen, Lohtajalle. Kokeeli sielä\nkauppiasna jonkin aikaa, muttei se lyöny leiville n'otta palas takaasi\nAmerikkahan 1910 asettuen nyt Duluthiin liikemieheksi. Hän ryhtyy J.\nAsialan kans, vanhapoika Toholammelta, runnaamahan maankauppoja. He\nperustivat Pellervo-nimisen maanmyyntiyhtiön.\n\nHeirän toimestansa on syntyny Middle Riverin (Väli-joen) suomalaanen\nfarmi-kontri, johna nyt asuu toistasataa hyvin voivaa farmaria.\n\nSe on Minnesotan rajalla Dakotan »preeria»-alueella, jok'on tasaasta\nviljamaata. Toinen suuri ja yhtenääne suomalaas-asutus on Deer Riverin\nvarrella »Suomi»-kontri, ihanas järvi- ja mettäseurus, johna asustaa\nkans satapäinen suomalaanen maanviljelijäväki jo toises ja kolmannes\npolves. Olin siellä puhumaskin, pienes kaunihis kirkos. Oli kun olis\nollu koto-Suomes, kun vanha polvi ei muuta osannukkaa ku suomia puhua.\nJa samoon lapset, kaikki puhuu purkista suomia, vaikka engliskaakin\npuhtahasti huitelivat. Jokin joukkohon sekaantunu norjalaane ja\nruottalaanenkin ovat oppinehet ja puhuuvat suomia niin ku muukkin.\n\nKun Pellervo-yhtiön maat oli myity, ryhtyyvät yhtiökumppanit\nliiketoimihin puutavara-alalla, ostivat mettiä ja hakkuuttivat. V. 1931\nostivat pankin ittellensä Middle Riverin pikkukaupungis ja runnaavat\nnyt sillä alalla. Pankin ostaminen täälä käyy nätisti. Ostethan vain\nkiluunensa ja kaluunensa: taloo, tiskit, kassaholvit, kirjat, varat\nja velaat, konttuurifröökynät ja osakekanta. Remmihin astuuvat uuret\nmiehet; lisäävät kassahan vähä omia rahoja ja sillä hyvä. Niitä on 4\nmiestä täs pankkihommas: Havela, Asiala, Walter Johnsson (ei osaakkaa\nruottia) ja J. Pete (Pit-Perttula Lohtajalta isä), joiren johros ja\nhallus on nyt 5 kauppapankkia täälä Länsi-Minnesotan farmikaupungiis.\nKuuluu niihin osakkeenomistajina muitakin kansallisuuksia, mutta\nosake-enemmistön omistaa suomalaaset ja nämä miehet on johros ja\nrunnaavat. Näiren miesten pisnes on uranuurtamista sikäli, että ne\non kai ensimmääsiä ja ainuita ittenääsiä suomalaasia koko Amerikas,\njokka toimivat pankkiiriina. — Suomalaasia on kyllä paljonkin, ja\nsuuriskin pankeis tärkeillä paikoilla, mutta ne ovat virkamiehinä\nsielä. — Pankkihommiensa ohes jatkaavat Havela ja Asiala monellaasta\nliiketoimintaa, teköövät mettä- ja kiinteestökauppoja.\n\nLiikehommiensa ohella tunnetahan Havela Minnesotan suomalaasten\nkansallisten ja sivistyspyrkimysten uskolliseksi ja lämpimäksi\nkannattajaksi, jolta aina on liienny aikaa ja varaakin niihin. Hän\non vuosikymmenet ollu Duluthin ev.luterilaisen seurakunnan hallinnos\nja tukipylvähiä. Vanhan kotomaan kohtaloota hän seuraa kiintiästi ja\nottaa perheenensä osaa innokkaasti Suomen avustamisehen. On lähettäny\nsatoja lahjapakettia tutuille ja tuntemattomille. Hän on avulias ja\nystävällinen Minnesotan suomalaasten luottamusmies, kaikkien tuttava ja\nkunnioottama patriarkka, jolla on ystävällinen sana kaikille ja vielä\niloonen veitikka silmäkulmaa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNo niin. Lährettihin kattomhan tätä kuulua Duluthin kaupunkia, johka\njokin vuosi sitte oli tullu isoo karhukin töllistelemähän ja yrittänyt\nsuurehen hotellihin sisälle. Kun akat huuti ja meiskas, ettei ne päästä\nsitä sisälle, niin karhu oli huitaassu klasit sisälle ja tullu raamit\nkaulas. Oli hajettu apua ja ammuttu n'otta s'oli kuallu. Ja nyt se\nkarhu seisoo topattuna sen fiinin hotellin eteesaulas.\n\nSuuri ja vilkas kauppakaupunki täm' on, 130 000 asukasta. Satakln\nmetriä pitkät rautamultalaivat, jokka on kun leipuumia, kuljettaavat\nkesääsin, talveksi jäätyy satamat, lastinsa Superior-järveltä\nErie-järven rannoolle Erien (Iirin) Conneutin (»Koneauttiin») ja\nAstapulan kaupunkiihin lastattavaksi Ohion (Ohaijon) ja Pennsylvanian\n(Pensilveinian) suurihi rautatehtahisihin, niin kun mustahan\nPittsburgin teräskaupunkihin, junilla. Ja laivat palaavat takaasi sitte\nkolilastis Duluthiin.\n\nSe on eri rytinää tua rautamalmin kuljetus. Junat ajaa satamis\nkorkeelle ilmaraitehille laivojen päälle, rautatievaunujen pohjat\nvai aukaastahan ja rautamalmilastit putuaa suoraa laivojen ruumihin.\nParis kolmes tunnis on miljoonia kiloja kantavat laivat täytetty.\nSamoon ne tyhjennetähän konesvoimalla ja malmi lastatahan uurellensa\nrautatievaunuuhin kuljetettavaksi rauta- ja terästehtahisiin. Saa\nsanua, että se käyy kun uruulla veisaaminen. Kaikki on koneellista ja\nnopiaa. Kyllä Amerikka siinä suhtees on yliveto ja eri peto.\n\nKäyyn kattomas jo etukäthen sitä Fifth Avenuen (ävenjuun)\nHotelliakin. Se on aivan uusi ja suomalaasen perustama, keskellä\nkaupunkia. Viiskerroksinen, satakunta huonesta ja kaiken puolesta\naivan uurenaikaanen. Kaikki mahrolliset mukavuuret, monet salit,\nbaarit, salongit, pelihuonehet, voimistelu-, sauna ja kylpyhuoneet.\nKaikki uutta, hienot matot, verhot, kalusto ja färitys. Hyvä\nruoka ja ensiluokkaane palvelu suomeksi ja enkliskaksi. Tuntuu\nkummalta istuskella täälä Amerikoos ihan suomalaases ensiluokkaases\nloistohotellis — eikä ruottia ymmärretty ollenkaan!\n\nTämän hianon hotellin on pystyttäny ja omisti Duluthis kauvan\nravintoloottijana toiminu Urpo Kytö, Loimaalta lähteny ja hyvin\nmenestyny. Juuri kun oli saanu valmihiksi tämän neljännesmiljoonaa\nmaksavan upian laitoksensa, niin kuoli menny syksynä\nauto-onnettcmuures. Nyt sitä pitävät leski ja nätti tytär. — Se on\n»fireproof» »tulenkestävä», tulipalon vaaralta turvattu niin kun\nuusimmat Amerikan hotellit ilmoottaavat.\n\nTapasin sielä jo toista vuotta sitten Amerikkahan muuttanehen\nkuvanveistäjä Mauno Oittisen, jolle Kytö oli järjestäny taloosnansa\ntilavan ateljeerin ja tarjonnu vapaan asunnon. Oittinen on täällä\nhiljan menny naimisihin suomalaasen frouvan kans, joka toimii\nent. lähettilähän, sittemmin professori Rudolf Holstin sihteerinä\nKalifornian yliopistos. Holstihan kuoli jokin vuosi sitte täällä ja\non julkaassu muistelmateoksenkin elämästänsä. — Oittinen on täälä\ntehny suomalaasista muotokuvia, mm. Havelasta, ja muutakin. Hänellä\non ollu näyttelykin, saanu hyvät arvostelut, tarjottu vakinaasta\nveistonopettajan paikkaakin yliopistos, mutta hän ei voi sitä ottaa\nvastahan ennenkö saa maas työluvan. Hän saa kyllä oleskella maas,\nveistää ja panna näyttelyjäkin, mutta ei saisi ottaa mitään maksua\neikä palkkaa työstänsä — korkeentansa lahjoja. Ovat kuulemma kovin\nulkolaasten taiteilijaan kintuulla siinä asias. Työlupa on kuitenkin\nhaus ja saaneekin hän sen.\n\nTapasin myös vapaan lehtimiehen ja kirjailijan Pullin, TUL:n entisen\nsihteerin, joka sai kyllänsä siitä riirasta ja seilas Amerikkahan vähää\nennen kun talvisota puhkes. Hän on sielä julkaasnu kaks muistelmateosta.\n\nJa tuli siihen oopperalaulaja Kalle Ruusunenkin jostakin\nkonserttireisultansa. Hänellä on täälä ollu aikamoonen menestys. Kalle\nlaulaa täälä naisten syrämmet »tähtihin», on reipas ja iloonen kun kala\nveres.\n\nMistähän Duluthin päivälehti »Tribune» oli saanu haravihinsa, että\nm'olin tullu kaupunkihi, kun sen suomalaassyntyynen toimittaja Westman\nvaatii jo haastateltavaksi, ja Havela ja Duluthin suomal. seurakunnan\nreipas pappi Torkko, maas syntyny, mutta isä Ylistaron Torkkoolasta,\nveivät mua tukka suorana lehren toimituksehen. Otettihin kuva meistä\nkolmesta ja Westmanni yritti haastatella. Mutta mä rupesin kyselemhän\nlehtioloosta: toimittajien palkoosta, 71 $ minimi viikos, 40 tunnin\ntyöviikko, yliajasta 1,1/2 palkkaa, 47 toimittajaa, 4 painosta päiväs,\n60 000 levikki ym. sellaasta. Mitähän sitte lehtehen pränttäs, jotakin\nhyvää ja kaunista Suomesta, mutta kuva onnistui hyvin.\n\nSitte pitikin jo lähtiä sinne Fifth Avenuen Fireproof-Hotellihin\njuhlapäivällisille ja sinne oli kokoontunu lähes 40 henkiä missiä\nja mistereitä, kaikki Duluthin suomalaaset »prominentit» (huomatut\nhenkilöt) pitkien pöytien äärehen hienolle »dinerille» (päivällisille).\nSyöthin ja täärättihin.\n\nHavela illan isäntänä hauskasti esitteli jokaasen ja amerikkalaasehen\ntapahan komenti kunkin voorollansa puhumahan. Ensiksi Duluthis\nilmestyvän Päivälehren toimittaja-virkaveljen Ollilan, joka on\nYlivieskan poikia. Hän kertoi, että Duluthin suomalaasten Suomen-Avun\nyhristys perustettihin jo vähää ennen talvisoran alkua. 50 000 taalaa\non lähetetty, ja sitten sitä on jatkunu Nais-osaston toimesta, kymmeniä\ntonneja vaatetavaraa on pantu tulemahan ja tuhansia yksityysiä\npakettia. Se osoottaa mitä me tykkäämmä Suomesta, sanoo Ollila.\nMe oomma lähteny Suomesta tavallisina työlääsinä, ilman kouluja\nja varoja, mutta täälä me oomma kouluttanu lapsiamma pitkällekin,\nyliopistoos opettajiksi, maisteriiksi, tohturiiksi, insinööriiksi ja\npröfessoriiksi. — »Päivälehti», 59-vuotias, kuoli v:n 1948 lopulla,\nmutta Havela yrittää 2-päiväistä »Keski-Lännen Uutista» perustaa\ntilalle.\n\nAntti Toivonen on maas syntyny lakimies ja toimii kauntin (kihlakunnan)\nprokuraatorin apulaasena. Hän on ollu Suomi-Avun rahastonhoitajana\naluusta aikaan. Sanoi että meitä »loijareita» (lakimiehiä)\nsanomalehtimiehet aina syyttävät, ettei me pääse taivaasehen. Mutta\nkerran kun eräs kauppias pääsi livahtamhan taivaasehen ja kovasti ettii\nlakimiestä avuksensa, niin ei sielä ollukkaan. Mihnäs ne on? kysyi\nPietarilta. Ja se vastas, että ne on kaikki helvetis sanomalehtimiehiä\nauttamas. — Mä nyrpistin kovasti noukkaani.\n\nHavela otti puheeksi englannin kielen välttämättömyyren Amerikan\nsuomalaasis seurakunnis. Se on arka asia varsinkin vanhemmalle\npolvelle. Suomesta tullehet ja tulevat papit ei osaa kunnollisesti\nenglannin kieltä. Heirän on vaikia sitä ikämiehinä enää oppiakkaan.\nUusi polvi enklantilaastuu kieleltänsä ja säilyttääksensä nuorison oman\nkirkkonsa yhteyres täytyy saarnata ja toimittaa kirkolliset toimitukset\npuhtahalla ja hyvällä englannin kielelläkin. Yhteistoiminta Amerikan\ntoiskielisten luterilaisten kirkkojen kans kirkollisis kokouksis\nvaatii englannin kieltä. Nyt meillä rupiaa olemahan riittävästi maas\nsyntynehiä englanninkielisiä suomalaasia pappeja, jokka ovat saanehet\nkoulutuksen tehtävällänsä Suomi-Opistos, että tuumma jo toimehen omin\nvoimin.\n\n— Mitäs sanot pastori Torkko? kysyi Havela. Torkko valitti sitä,\nettä Suomen papit ovat useasti suhtautunehet yliolkaasesti Amerikan\nsuomalaasihin pappeihin.\n\nKauppias Alex Kyyhkynen, tunnetun taidemaalari Kyyhkysen veljenpoika\nKemijärveltä, on erikoosesti innostunu Amerikan suomalaasten historian\nkokuamisehen ja onkin Minnesotan suomalaasen historiayhristyksen\nperustaja ja toimekas puheenjohtaja. Hän teki selkoa suomalaasten\nosuuresta Minnesotan maanviljelykselle raivaamises, suomalaasten\nmaineesta ja osuuresta mainityös, jolla Minnesota on noussu\nrikkautehen. Täältä on opintielle lähteny eniten suomalaasia, myös\nliikealalle. Täältä on ensimmäänen ja ainua suomalaanen mies lähretetty\nYhrysvaltaan konkressihin. Se on lakimies O.J. Larson. Täälä elää\nsuomen kieli kotoosena vielä kolmannes ja neljännes polves.\n\nPäivälehren »manitseri» eli talourenhoitaja Nicolas Aho, Alajärveltä,\nentinen nimi Vertala, hymyyli vai ja sanoo, että kylläs sen tierät\nminkälaasta on olla Amerikan lehren talourenhoitajana, kun itte pitää\ntehrä kaikki, lukia korehtuuri, välistä painaa ja postittaakin lehti.\n\nVanha kunnianarvoosa ja kuulu lakimies O.J. Larson oli kans mukana,\nmutta pani puhumahan nuoren asianajoapulaasensa Sterlingin (ent.\nsuomal. nimi Sankari), joka lausui toivomuksen, että täälä Amerikois\njoku rupiaas kirjoottamahan sitä vanhan polven »fingliskaa» ennen ku se\nhäviää.\n\nSitten oli hauska tuttavuus tamperelaanen Lemberg, kirjailija ja\nSiirtokansan Kalenterin toimittaja. Hän on kirjoottanu näytelmiä, joita\non esitetty paljo Suomeskin. Runon tekijä ja lausuja, Eino Leinon\nihailija.\n\nMr Emil Taylor (ent. Takala) on pankkimiehenä palvellu suures\nenklantilaases pankis yli 25 vuotta, maas syntyny, isä Vaasasta, äiti\nOulusta.\n\nMatti Pykäri, ent. torppari vanhasta maasta, Lappajärveltä, kun\n1902 Kauhavan asemalta lähti ja Duluthiin tuli, ei osannu nimiänsä\nkirjoottaa, ei tienny J.V. Snellmanista eikä Elias Lönnrotista mitää.\nTäälä Amerikas on vasta lukenu ja oppinu heirät tuntemahan niin ku\npaljo muutakin Suomesta ja mailmasta. Tullu innokkahaksi isänmaan\nystäväksi ja on kaikis hyvis harrastuksis mukana. — Vielä puhuivat\npankkiporho Asiala, suuren maalausliikkeen omistaja Salmio, joka teköö\nsuuria urakoita 50—100 pensselin voimalla ja omistaa monia taloja,\npankinjohtaja Walter Johnsson (Tjansson, sanothan), missis Ollila, ent.\nopettaja, naisten osuuresta Suomen hyväksi ym.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHavela oli suunnitellu mulle Minnesotas aika urakan, toistakymmentä\npuhetilaisuutta kaikis tärkeimmis suomalaiskeskuksis, joihin se mua\nautollansa kuskas satoja maileja. Ensi tilaasuus oli 1.2.48 sunnuntaina\nDuluthin ev.-luth. kirkos, johna pappina on täälä syntyny Evert E.\nTorkko, kookas, reipas mies. Puhuu selvää kirjasuomia ja on piretty\npappi. Kirkko on valtakarun (mainstreet, se on joka kaupungis ja kyläs)\nvarrella keskikaupungilla, tilava, valoosa, kaunis kirkko ja kaunihit\nikkunamaalaukset ja isoo »alasali» kaff. keittiöönensä. Seurakunnas on\npaljo jäseniä ja talous vankalla pohjalla. Täälä papit julkaasoovat\nviikoottaan pientä seurakuntalehtiä, joka monistettuna lähetetähän\nseurakuntalaasille kotia. Siinä on seuraavan viikon seurakunta-asiat,\nohjelmat ja ilmootukset. Seurakuntalehren ulkosivut on painettu\noikeen kirjapainos ja hankittu siihen kaupallisia ilmootuksia\nsen kustantamiseksi. Vain sisäsivun kirjoottaa pappi koneella ja\nmonistuskonehella monistaa. Saispa Suomes seurata esimerkkiä!\n\nKirkkohon oli tullu väkiä aivan tupaten täytöhön, farmariakin\nmaaseurulta. Seurakunnan urkuri, miss Sirkka Vuoti käytteli\nsähköurkuja, pastori toimitti kaunihin alttaripalveluksen, A.W. Havela\npiti tervehryspuheen ja esitteli Suomen miehen, minä kerroon Suomen\noloosta, mrs Herman Krebs ja Herman Johnsson esittivät sooloja ja\nduettolauluja.\n\nHuomatkaa seränpoijat, jotta Amerikois kirjootethan ja sanothan vain\nkenen frouva, sen frouvan omaa etunimiä ei käytetä ollenkaan. Esim, mrs\nHerman Mäki on sama kun suomeksi rouva Mäki. — Mutta jos kirjootethan\neli sanothan esim, missis Maria Mäki, niin se tarkoottaa jotta se\nnainen on leski-ihminen. Notta muistakaa se, ettettä polta noukkaanna.\n\nKirkolla on oma hyvin laulava sekakuoro. Ja laulajilla on kaikella\nkirkon puolesta samallaaset mustat väljät kaavut, jois on valkoonen\nkaulus, niin että kuoro teköö yhtenääsen ja juhlallisen vaikutuksen.\nVielä saatihin kuulla nuoren Charles Torkon musikaalisesti puhaltama\npasuunasoolo, yhteislaulua ja juhlallinen urkupostluudi (loppusoitto).\n\nSiirryttihin sitten kaffille alasalihin, johna kattelin ja tapasin\npaljo kotomaakunnan väkiä. Ja melkeen jokaanen seliitti, että »sieltä\nkotua» Suomesta oli se ja se kirjoottanu jotta »kun Jaakkoo tuloo\nteillepäin, niin menkää kattomhan». Notta mä oon pruukannu täälä sanua\nniille heti kärkehen, jotta — »te ootta vissihin tullu mua enempi\nkattomhan kun kuulemaha. Kun ei vain teille käyysi yhtä noloosti kun\nsille Ylistaron äijälle, joka kans kerran Vaasas tuli mua kattomhan ja\nkun aikansa kattoo, niin tykkäs jotta: eppä sä oo paljo pukkikaan.»\n\nTääl' on Evijärveltä niitä Hautalan pelimannisukuja, yks Hautala\nmusiikin opettajana viires koulus yhtaikaa. Sillon soitinkauppa ja sen\npoijalla samallaane liike Superion puolella. Isä-Hautalalla olis ollu\njokin merkillinen uusi nuotin ylösottokones, jota se haastoo kattomhan,\nmutten mä keriinny.\n\nMaanantaina vei maalausurakoottija Salmio mua lunchille (lantshille\nlounahalle) hienohon »Atletic Clubihin», johna einestäävät.\n\nTuluutin varakkahat liikemiehet. Ne syöö aamiaasen liikemiehet täälä\nyleensä jossain ravintolas, kun kotia ei keriitä. Tähän klupiin\nvalitahan jäsenet eikä tahrota enää huoliakkaan uusia »syöpälääsiä».\nSielä on urheelusalit, pelihuonehet, saunat ja suihkut, lukusalit\nja »häppälät» eli baaritarjoolu. Huoneisto on mones kerrokses,\naivan uusittu ja kovasti fiinit paikat. Seinät kaunista ruskiaa\nseetripuuvaneria ja färillistä plastik-seinälevyä, niin että puuksi\nluulin. Katot rapattu jollakin uurella massalla, joka ei koskaan kuivu.\nSe on akustisesti ääntä vaimentava, ettei kuule puhetta suurellaasen\nhuonehen toises pääs: saa rauhas lukia lehtiänsä eikä konttoreissa\nkonekirjootusnaputus häiritte. Pöytien jalaat ja tuolien puuosat oli\nläpinäkyvää »klasia». Ne on plastikkia kuitenkin eikä lasia. Kuvitelkaa\nAallon prässättyä koivunväärätuolia. Samallaaset venkurat puuosat\ntehrään täälä jo klasimaisesta plastikista. Ja ovat lujia.\n\nSaman tien käythin kattomas Duluthin Bowling Centeriä, kaupungin\nkeilarata-keskusta. Amerikkalaasten mieliurheelu on keilaaminen.\nSitä pelaa miehet ja naiset »puulaakeittain» ja ammattimaasestikin\nniin kun piljaartiakin. — Keilapelis on parikymmentä metriä pitkät\npuiset heittorarat. Toises pääs on pystys puunuijia, kun sorvatuuta\npärinätömppiä kolmion muotooses järjestykses. Isoolla puupallolla,\njohna on reijät kahrelle sormelle, paiskathan ja se raskahanpuoloonen\npallo menöö puulavaa myöri kohti keilakasaa. Pitääs saara kaikki\nkeilat kaatumhan yhrellä tai ainakin kahrella nakkoolla. Sitte\nlaskethan montako jäi pystyhyn ja sen mukahan »pisteetä», kuka voitti.\nOmat sääntönsä on siinäkin, niin ku kaikis peliis, en rupia enempää\nseliittämhän. No tuo keilarata oli suuri kun puolet Messuhallista,\n16 rataa vieretysten. Ja kilpaalu käyy yötä-päivää. Siinä on aina\nkilpaalutuomarit vierellä ja pitäävät tarkkaa kirjaa. Ja naiset pelaa\nyhtä innokkaasti.\n\nKäyyn kattomas Salmion färikaupas ja työmaallakin. Mestari Salmio\non maalaustyönantajaan liitos huomattu mies. On ollu koko valtion\nmaalaustyönantajaan liiton puheenjohtajanakin monet vuoret. Se on\nDuluthin suomalaasten varakkahimpia miehiä, omistaa monta taloakin.\n\nTuli puheeksi, että hän on runnannu maalarinliikestä monet vuoret\nDahlgrenin kans yhres, mutta se myii osuutensa Salmiolle ja runnaa nyt\nhotellia.\n\n— Mikä Taalkreeni se on? kysyyn mä.\n\n— S'oon jostakin Närpiöstä, sieltä Vaasan puolesta.\n\n— Mennähäs kattomhan, sanoon mä, — kun ne Suomen ruottalaaset on vähä\nniin ku sukua.\n\n— Ei se ruattia osaakkaa — sanoo Salmio — mutta mennähän vai. S'oon\nollu Mannerheimin hevoosen hoitajana vapaussoras. Sitte johnakin\nSortavalan puoles pitäny puuseppätehrasta. Nyt se myii liikkeensä ja\ntaloonsa ja osti hotellin tuas sillanpääs kun tullahan Superiosta. 130\nhuonesta, hyvin menöö, puheli Salmio.\n\n— Käyyn sitte kaffilla »Päivälehren» ainuan toimittaja Ollilan luona.\nHän on syntyny Ylivieskan Katajaperän Ollilan taloos, tuotu aiva\npienenä Amerikkahan ja käyny pari kertaa poikaasena Suomeskin. On\ntoiminu liikealalla täälä, melkeen koko elämänsä sanomalehtimiehenä\nmonis lehris. Nyt 17 vuotta 5-päivääses Päivälehres.\n\nSilloon juuri oli Päivälehti julkaassu suuren numeron »old taimenista»,\nvanhan polven suomalaasista uranuurtajista Minnesotas. Se on Amerikan\nsuomalaasten historian, muiston, kirjahanpanoa, kiitettävää ja tärkiää\ntyötä, että säilyy jälkipolville tieto suomalaasten osuuresta tämän\nmaan raivauksehen ja rikkautehen noususta.\n\nArvokkahan työn on Amerikan suomalaaset lehtimiehet tehneet sillä,\nettä ovat julkaassehet jo 40 vuotta kolmia kalenteria, Suomen\nkansanvalistusseuran mallihin, Raittiusväen, kirkollis- ja Siirtokansan\nkalenteria, joissa on paljo vanhan polven kuvilla varustettuja\nelämäkertoja. Niistä pitääs Suomen arkistoohin saara täyret\nvuosikerrat. Toimittaja Ollilalla on »hobbina» (mielityönä) vanhat\nkalenterit: hän oli jo 68 vuotta vanha, terhakka ja jäntevä. »Ollu aina\ntyös», hän sanoi seliitykseksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\n— Muistan jo nuorukaasena kuulleheni jostakin Amerikan suomalaasesta,\njoka Poprikoffin aikoohin touhus kovasti Suomen puolesta, jostakin\nLarssonista. Ja nyt sotien aikana on näkyny Amerikan uutisis tuo sama\nLarsonin nimi Suomen asialla. Mikähän se on, oon ajatelin. Olis mukava\ntutustua siihenkin tällä reisulla. Hän asuu Duluthis, johna sillä on\nsuuri ja paljo käytetty lakiasiaantoimisto.\n\nO.J. Larson on Amerikan suomalaasten »Grand Old Man» eli kunniavanhus,\njoka on koko elämänsä taistelin vanhan syntymämaansa Suomen puolesta\nja poliittises elämäs pääsny pisimmälle. Hän on ainua suomalaanen,\njoka on ollu Yhdysvaltaan eruskunnas eli konkressis jäsenenä kahtena\nistuntokautena, vuosina 1900—02 ja 1902—04.\n\nOskar J. Larson on syntyny Suomen Oulus 20.5.1871, mutta jo\n5-vuotiahana poikaasena vanhempaansa kans siirtyny Amerikkahan,\nCalumettiin Mich., johna on koulunsa käyny ja suorittanu\nlakimiestutkinnot Ann Arboris Michiganin valtion yliopistos. —\nRuottalaasen sukunimen on hän periny isältänsä niin kun tuhannet\nmuutkin suomalaaset työmiehet täälä, kun enklantilaasten »paasien»\non vaikia kirjoottaa suomalaasia sukunimiä. Ne kysyyvät vain, että\nmikä oli isäs nimi? Ja kun se oli Antti, Matti, Heikki, Jussi, Lauri,\nniin niistä tehtihin Andersonia, Matsonia, Henriksonia, Johnsonia\nja Larsonia. Joku Antessoni on mulle selittänykki tätä nimiasiaa,\njotta: me oomma tullu tänne sinä aikana, kun täälä tehtiin kaikista\nvierasmaalaisista sonnia...\n\nVanha Larson on Ukko-Pekan tyyppiä, isoo pää ja krouviluinen, vankka ja\nluja mies vieläkin, amerikkalaasen huoletoon käytökses ja vaatetukses,\nn'otta kun se haastoo mua hotellihin »lunssille», niin se huitaasi\nhattunsa niin rennosti poikittaan päähänsä, että mä sanoonkin karulla\njotta: se pian putuaa — Niin se pukkas sitä vain vähä toiselle korvalle\njotta ei sen väliä!\n\nIstuttihin pitkä rupiama ja sain kuulla paljo Larsonin elämästä\nja puuhista Suomen hyväksi. — Ne alkoo jo nuorena juristina tämän\nvuosisaran aluus, Poprikoffin aikana. Yhres samanmielisten kans he\nperustivat 5-miehisen toimikunnan 1901, kun keisari Nikolai II kuttuu\nEuroopan vallat »rauhankonferenssihin», ettei sotia Euroopas syntyysi.\nSilloon sai Larson päähänsä, että Suomen asema olis siinä turvattava ja\nerootettava ittenääseksi valtioksi; painostettava Amerikan hallitusta\nasian puolelle ja siinä mieles tehtävä vastalause Minnesotan valtion\nkonkressille. Larson kirjootti sen ja lähti ulkoasiaanvaliokunnan\npuheenjohtajan Devesin puheelle St. Pauliin tiedustellen, mitä hän\nvoiis tehrä Suomen hyväksi.\n\nLarson naurahti nyt: mitä hän siinä asemas olis voinu tehrä! Oltihin\nnuoria poikia silloon! Amerikka ja keisari-Venäjä olivat ystäviä\nkeskenänsä. Larson lähti hakemahan apua yliopistonsa lakiprofessorilta.\nProfessori neuvoo kääntymähän Minnesotan senaattorien puolehen. Monta\nmutkaa hän juoksi. Lopuksi hän päätyy ent. senaattorin, sitten Kiinas,\nPerliinis ja Moskovas toiminehen lähettilähän Whithin puolehen, joka\nlupas ottaa sen asian hoitaaksensa ittensä presitentin luona.\n\nTämä oli vanha diplomaatti. Piti »kauniin naaman» niin kun täälä\nsanotahan (= ei tehny mitään) ja ilmootti jonkin ajan perästä, että:\nei tuu mitään. — Mutta Larson touhus: eräs Detroitin päivälehti otti\nja löi yhtenä päivänä etusivulle »oman» uutisen, että: presitentti on\nlähettäny tuon protestin konferenssille. Siitä hälinä nousi: mikä maa\nse Suomi on? Miten se Venäjähän kuuluu?\n\nSaatihin Suomi silloin ensi kertaa Amerikas »tapeetille» ja tunnetuksi,\nnauroo Larsson.\n\nAmerikan virallisilla erustajilla oli paljo vaivaa ja harmia asian\nhoitamises. Perille ei sitä tietenkään toimitettu.\n\nSe oli 26-vuotiaan Larsonin ensiveto Suomen puolesta. — Tuon Larsonin\nkuulun protestin vei myöhemmin Suomen lähettiläs Saastamoinen Suomehen\nvaltionarkistohon säilytettäväksi. Se on 18 sivua pitkä kirjootus,\njosta vanha Larson toivoos nyt kopiota ittellensä.\n\nLarson on ollu keulamiehenä monellaasis suomalaasten aatteellisia ja\ntalourellisis pyrkimyksis. V. 1938 suomalaasten suuris Delawaren juhlis\noli Larson Suomen komitean puheenjohtajana ja juhlapuhujana. Sielä\npuhui myös tuomari Jackson, se sama mies, joka toimi Saksas Nürnbergin\ntuomioistuumes natsien ylituomarina. Hän on yksi Amerikan korkeemman\noikeuren yhreksästä ylituomarista.\n\nÄskeesten Suomen sotien aikana on tuomari Larson ollut päämiehenä\nkaikes, mitä Amerikan suomalaaset ovat poliittista ja aineellista\napua Suomelle yrittänehet. Entisenä konkressimiehenä, jolla on\npaljo vaikutusvaltaasia ystäviä, kokenehena lakimiehenä ja Amerikan\nolojen tuntijana, mutta ennen muuta palavasieluusena ja tarmokkahana\nisänmaansa ystävänä hän on vaikuttanu ja tehny kaikkensa Suomen hyväksi\npitkän elämänsä varrella.\n\nSitä olen yrittänyt ja tulen tekemään elämäni loppuhun asti, hän sanoo\nja puristi lujasti kättä. — Kiitollinen isänmaa onkin jo 1920 antanu\nhänelle Suomen Valkoisen Ruusun.\n\nMutta Larson on myös erikoosesti italialasten kunnioottama. Hän on\nheirän lakimiehensä ja poliittinen avustajansa, niin että Italian\nkuningas Emanuel III on hänelle antanu korkian kunniamerkin.\n\nHän on meirän ent. Amerikan lähettilähän Hj. Procopén läheenen ystävä.\n\nSiinä oli Suomella mies ja loistava erustaja, taitava diplomaatti,\njoka voitti olemuksellansa kaikki puolellensa ja Suomen asialle! Kun\nProco tuli diplomaattikutsuuhin, niin kaikki vierahat ottivat hänet\naina vastahan kättentaputuksin! — Ja Washingtonis annettihin hänelle\nparhaana diplomaattina kunniapalkinto! kertoo Larson silmät loistaen.\nProco hankki Suomelle niin lämpimiä ystäviä, että eräs upporikas\npuolalaanen leskifrouva käytti paljo rahaa Suomen asian hyväksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMr Havela oli järjestäny mulle käyrä puhumas mones paikas Minnesotan\nvaltios helmikuun aikana tutustuakseni ja nähräkseni sielä tärkeemmät\nja suurimmat suomalaasten asuunpaikat. Olikin erinomaanen asia,\nettä oli sellaanen kyyttimies kun Havela oppahana, joka tuntee\nkaikki ihmiset ja paikat. Liikemiehenä ja viiren pankin johtokunnan\njäsenenä näillä seuruun hän oli perillä paikkakuntien teollisuus- ja\nkauppapuolesta, työoloosta, palkoosta ja elämänmenosta.\n\nOsuuskauppaliike, sekä kuluttajaan että tuottajaan taholta alkanehena\non täälä Amerikois aika voimakasta. Erityysesti täälä »Keski-Lännellä»,\nniin ku Michiganin, Minnesotan ja Visconsinin valtioota sanothan.\nTäälä on melkeen joka suomalaasten asuunpaikas maalla ja kaupungiis\n»Co-opia», se on osuuskauppoja ja liikkehiä, suomalaasten alkamia ja\njohtamia, vaikka niihin on liittyny paljo toiskielisiäkin. Niillä\non suuri keskusosuustukkukauppakin, joka hankkii ja myii niille\nkaikellaasta tavaraa. Niitä on ollu tääläkin kahta linjaa: tavallisten\nihmisten eli »porvarien» ja sitten kommunistit aikoonansa perustivat\ntai »valloottivat» äänestämällä ittellensä entisiä yhteesiä liikkehiä.\nMonet kommunistien kaupat ovat sitten mennehet nurin ja nykyysin ne on\nhyvin hiljaa ja koittaavat sopeentua muiren ihmisten joukkohon. Mutta\ntuimia taisteluja on osuuskaupoosta käyty.\n\nTäälä Michiganis on kolmas poliittinen joukko, joista ei tierä\nmitä ne oikee on aatteellisesti. Niitä sanothan »tuplajuulaisiksi»\n(IWW = International Workers of World = »kansainvälinen työläisten\nmailmanliitto»). Ei ne oo kristilliskansallisia (porvaria) eikä\nkommunistia, ne on siltä väliltä, muutoon vain radikaalisosialistia.\nPoliittisesti ne muorostaavat Industrialistit-nimisen työlääsjärjestön,\njulkaasoovat Duluthiis »Industrialist»-nimistä sanomalehtiä, joka\non sotajalaalla kommunistia vastahan ja ylivoimaasesti edustaa\nKeski-Lännen ja Lännen työväenliikettä. Näitä lähellä on myös\nMichiganin ja Minnesotan voimakas osuuskauppaliike, jolla on\nSuperiorin kaupungis suuri osuuskauppojen keskusosuuskunta, johon\nkuuluu farmarien porvarillisiakin liikkeetä. Sen vuosimyynti 1947\nnousi n. 10 miljoonahan dollarihin. Tämä keskusliike julkaasoo\n»Osuustoimintalehteä», joka on kans uutislehti, ja sillä on\nAmerikan suomalaasista lehristä suurin levikki 14 000 kpl. Sen\nenglanninkielisellä painoksella kokonaasta 32,000 kpl:n levikki. Näitä\nlehtiä tilaavat osuusliikkeet jäsenillensä. Lehtiä toimittaa Heikki\nKoski, joka on ollu keskusosuuskunnan hallinnon puheenjohtajana monet\nvuoret ja lehtien toimittajana liikkeen aluusta aikaan, nyt 17 vuotta.\nTämä suurliikkeen johto on kokonaan suomalaasten hallus, vaikka siihen\nkuuluu muitaki kansallisuuksia. Sillä on monia tuotantolaitoksia ja\nmainospäällikkökin, tamperelaanen nuori mies Joh. Edw. Viitanen, joka\non ottanu nimeksensä Whittny.\n\nKäyyn kattomas niiren aika suurta kirjapainuaki, johna oli faktorina\nviipurilaanen mies. Näin sielä näppärän laitoksen: yksinkertaanen kone,\njoka kaasuliekillä äkkiä kuivas painetun paperin alapuolelta, koneen\nkäynnis olles.\n\nKirjapainosta puheen ollen: Amerikan suurimmas lehres Chicago Tribunes\non jo neljättä kuukautta latojien lakko menos — ja lehti ilmestyy niin\nku ennenki! Se toimitetahan konekirjootetuusta käsikirjootusliuskoosta\nvalokuvaamalla ja painetahan ofsettikoneella. Tekniikkaa ymmärtämätöön\nlukija ei sitä lehrestä hoksaakkaan, »puustavet» vain on toisellaaset.\n— Siitä voi pullahtaa aivan uusi menetelmä lehtien toimitustavas.\n\nPistäysin saman tien Superioris ilmestyvän kommunisti-lehren\n»Eteenpäin» kirjakaupas ostamas täälä sen painamaa suomalaasta\npoliittista kirjallisuutta. Jota sainkin aika kasan alennusmyynnillä,\nsillä liikkeen talourenhoitaja, mr Paasikivi Turuusta, jok oli Suomes\nkäymäs v. 1949, kertoo, ettei se tavara tahro mennä kaupan. Otettihin\nsuuria painoksia, ne on jääny varastohon, ja valtio kantaa veroa\npainetuusta kappalehista täällä, niin että heirän on täytyny polttaa\nsitä ja myörä tonnikaupalla paperitehtahisihin päästäksensä kuollehen\nvaraston veroosta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSitte ajettihin tukka suorana Cloquetihin, johna oli järjestetty\npuhetilaasuus osuuskaupan haalille. Cloquetis on muuten Minnesotan\nsuurin suomalaanen paikallinen osuuskauppa, viime vuoren myynti 1,800\n000 taalaa. Sielä on isoo paperimylly ja suuri tulitikkutehras, johna\nsuomalaaset käy töis. Ja — pyykkipoikatehras, johna tehrähän justihin\nsamallaasia »poikia» ku Tervajoella!\n\nIltamas touhus ja toimi ohjaajana tarmokas missis Niemi, joka esitteli\nkärestäpitään mun melkeen koko juhlayleesölle, jotten kääntymhän\nkeriinny. Sielä tapasin professori K.S. Laurila-vainajan veljen\nKalajoelta, samannäköönen, vaikka lyhyempi. Ja Jurvasta karvapartaasen\nmustapintaasen Ketolan, joka elelöö ja farmaa intiaanien sejas.\nHauska mies! Jouruun istumhan kahren kauhajokisen Vihtori Mäen\nkeskellä, toinen Nummijärveltä, toinen kirkolta, jokka eivät ollehet\nennen tuntenehet toisiansa, vaikka ovat täälä asunehet lähekkään\nvuosikymmeniä, ennenkö mä esitin.\n\n»Klokeelaaset» ovat paljo toiminehet Suomi Avun hyväksi. Kerännehet\ntäältä »farmi-kontrilta» pieneltä alueelta 10 000 taalaa ja\nlähettänehet paljo vaatettavaraa.\n\nCloquetin vieres on aivan suomalaanen farmikylä nimeltä Esko, joka\non saanu nimensä sen ensimääsestä farmarista, oululaasesta Eskosta.\nÄveriähiä ja menestyneetä farmaria kaikki.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHelmikuun 5. p:nä ajettiin suomalaiselle Palon kontrille, jonka\nkirkkoon oli kokoontunu paljo väkiä viereisestä Aurooran suomalaisesta\ntownshipistäkin. Taunshippi on sama kun meillä Suomes pitäjä. Se on 6\nmailia kanttihinsa.\n\nAmerikas on maa jaettu suoraviivaasesti läpi koko laajan maan\n»ruutuihin» etelästä pohjoosehen ja irästä läntehen niin kun maapallo.\nTownshipit on vieretysten ja perätysten kun tammipelilauta. Ja ne\non numerootukin järjestyksehen, että kun tietää »korkeuren» ja\n»leveyren», niin löytää kartalta heti paikan. Muutamia taunsippiä\nyhres muorostaa sitten »kauntin», jolla on oma pikkupääkaupunkinsa ja\nkeskus viraastonsa sielä. Kauntit sitte yhtehensä muorostaavat valtion,\nniin kun Minnesotan, jolla taas on oma pääkaupunkinsa, parlamenttinsa\nja hallituksensa. Minnesotan valtion pääkaupunki on St. Paul, joka\non pieneet kun Minneapolis, josta jokisilta vain eroottaa. Useen\nonkin valtiootten pääkaupungit pieniä niin kun New Yorkinkin valtion\npääkaupunki on pieni Albany.\n\nEttä saisitta jonkillaasen käsityksen Amerikan suuruuresta, sanonkin\nvain, että Amerikas on moni valtio paljo suurempikin alueeltansa kun\nkoko Suomi. — Suomi ei oo enää 135 tuhatta neliömailia. Kalifornia on\n158, Michigan 58, Minnesota 85, Montana 147, Ohio 41, Oregon 97, Texas\n267 tuhatta neliömailia. Ja koko Yhrysvaltaan pinta-ala 3 miljoonaa\nneliömailia. Ja Kanaata, joka on ittenäänen Englannin alusmaa, on vielä\nsuureet kun koko Amerikka alaltansa. Se on 3,7 miljoonaa mailia.\n\nMutta Neuvostovenäjä olis 8,4 miljoonaa samaa mittaa. Ettäs tierättä.\n\nKyllä heti huomaa, mikä on vetäny suomalaasia näihin mettäseutuuhin\nmaata puskemhan, kiviä ja kantoja pelloksi raivaamahan. — Se on järvet,\nkoivumettät ja mäjet.\n\nTäälä Palon kontrillakin on kun Suomes, paljo kaunihia järviä ja mäkiä.\nKarjaa pääasias pitäävät, muutakin viljelöövät omaksi ja karjan eloksi.\nOn järvis kalaa, mettäs riistaa, jos on karhujakin yhä vielä tuvan\nnurkkia nuuskimas.\n\nTuntui oikeen kotooselta kertua nuolle supisuomalaasille ihmisille\nSuomen oloosta ja sotien kärsimyksistä. Puhuuvat purkista suomia,\nleviästi vetiväkki ärrän päälle. Olis kun olis ollu maalla kirkos sielä\nkotopuoles. Se vai, että vaatetus oli vähä toisellaasta, punaasia\nja harmahia amerikkalaasia paksuja puolitakkia, isoot »ropessit»\n(kummikengät) jaloos ja naisväjellä hattuja, nuoremmilla naisilla nyt\ntäälä taas uutta muatia kaulahittet pääs. Ja että kaikki meni ja tuli\n»kaaroolla».\n\nOli tullu paljo lunta, n'otta miehillä oli kova työ lapioora tie auki\nkirkkomäjelle ja lämmittää kirkko. Emännät olivat tuonehet kaffit,\nsokurit, maittilat ja monellaaset kaffileivät ja pitivät samalla\n»kahviaiset» Suomen hyväksi. Ne on paljo touhunnehet ja saanehekki apua\nSuomelle.\n\nIstuskeltihin siinä kaffin ääres ja juteltihin Suomesta ja\nsukulaasista. Jussi Koski siinä, vanha mies, kertoo jotta hän\nvälipalooksi pruukaa kirjootella näytelmä kappaleinakin, joita täälä\non näytelty. Yrittää saara veljenpoikaa Lappajärveltä tänne farmille,\nvanhoja kun ovat. Niin on tämä Palon kontri suomalaasta paikkakuntaa,\nettä sinne tullehet ruottalaaset ja norjalaaset naapuritkin puhuuvat\nsuomia.\n\nJa sitte taas tukkasuorana Evelethin kaupunkihin, johna oli\npuhetilaisuus Auditoorion suures alasalis. Viethin suoraa Keturin\nJaakoon veljen Alfreetin kotia. Ei Jaakkoo ollu puhunukkaa jotta\nsill' on veliimies Amerikois, ja niin samaa näkyä että heti tunsin!\nKova poika Pohjanmaalta mailmaa vastahan s'oon tämäkin. Tämä Alafree\ntäälä runoolookin ja voii hyvin. Sielä Auditoori-salis oli väkiä kun\nmerenmutaa ja eteläpohjalaasia oikee trusapäis. Tuli kaks jenkkiä,\njokka sanoo, jotta n'oon Ikoolaasia Ylihärmän Hirvelästä. Toinen\nnäistä, Väinö, täälä on Eveletin kaupungin suuren soittokunnan\nkapellimestari. Siin' on paljo suomalaasia. Ne täälä onkin oikee\nmusiikkikansaksi tunnettuja, soittajia ja laulajia, ammattiopettajia\nkouluus. Oon tavannu kymmenittään yliopistos musiikkimaisterin\nsuorittanehia miehiä ja naisia, n'otta niitä on varmasti enempi\ntäälä kun Suomes! Moni suomalaanen työmies kouluttaa täälä lapsiansa\nmusiikkeriksi vain, yliopistoja myöri.\n\nSitten tapasin Härmän Kotoluhrasta meirän taloon trenki-Jussin lesken\ntäälä, joll' oli kaks niin komjaa enklantilaasta tytärtä, jotta silmiä\nhuikaasi! Se missis sanoo pannehensa monta kertaa mun housunklaffini\nkiinni, kun itte en saanu. Nyt vasta sain tilaasuuren kiittää sitä.\nMuistin heti kuinka se trenki-Jussi peljätti mua ja Heiskan kakaroota,\nkun se sikaa tappoo, ja me kersat sille liputimma kieltämmä ja\nälvistelimmä, — että se kalttaa ja tappaa meiräkki.\n\nKuulin sielä yhreltä halsualaaselta, kuinka se oikee oli, kun »Halsuan\npienes kappelis pappi ja lukkari tappeli, ja seurakunta laulaa\nluritti». Kertoja, vanha mies jo, oli siinä itte mukana ja oikiastansa\nsyntipukkina. Lukkarilla oli nätti tytär, jota pappi yritti ittellensä,\nmutta kylän poikia tuli välihin. Ruvettihin puhumahan, jottei se flikka\nsiitä papista perusta ja että se päästää muita. Se Halsuan pappi oli\nruattalaanen, suuri ja ylpiä mies, joka huonosti mongerti suomia,\npröystääli sielä fintuppien sejas ja ryypiskelikin. Kun se lukkarin\nnätti flikka ei ruvennu pappihin suostumhan — sen nimi oli Isak Elenius\n— purki pappi kiukkunsa lukkarihin, jonka verorästit tresaji aina monta\nvuotta jäliis. Yhtenä sunnuntakina sitte luki pappi suurella äänellä\npöntööstä verosaataviansa, ja oikeen huuti lukkarin nimiä, jotta\nsiltä on monelta vuorelta maksamata. Lukkari oli pannu virren numerot\ntaululle ja orotti sakastis, kun pappi tuli sinne. Sanoo sitte vain\npapille, ettei sen olsi tarvinnu hänen nimiänsä niin kovin huutaa.\nSilloon pappi kävi lukkaria hatruksihin kiinni. Lukkari, joka oli\nfriski mies, huitaasi takaasi, n'otta pappi kaatuu sakastin laattialle.\n\nJa »seurakunta laulaa luritti, kun lukkari pappia kuritti».\n\n       *       *       *       *       *\n\n»Rauta-ränssiksi» sanoovat suomalaaset Duluthista länteen olevia suuria\nrautakaivosalueeta, johna elää paljo suomalaasia mainariina pienis\nkaupungiis, jokka on noussehet kaivosten äärehen. Suurin kaivos on\nHibbing, mutta suurin kaupunki ja koko »rauta-ränssin» keskuspaikka on\nVirginia, johna on n. 20 000 asukasta ja niistä yli puolet suomalaasia.\n\nSinne oli järjestetty Minnesotan suomalaasen historiallisen seuran\njuhlakokous ja »banquetti» eli illalliset lauantaina, helmik. 7.\npäivän illaksi. Se juhlallinen ja suuri tilaasuus pirettihin kaupungin\nvapaamuurarien suures juhlasalis ja oli väkiä kerääntyny pitkien\nmatkojen takaa. Yli 300 henkiä oli mones pitkäs pöyräs päivällisellä.\n\nMinnesotan valtio täytti vuonna 1949 100 vuotta ja juhlapuhujaksi oli\nkuttuttu Minnesotan engl. historiaseuran sihteeri, joka piti pitkän\nenglanninkielisen katsauksen Minnesotan valtion kehityksehen, pitkän\nvuosilukuluettelon, jota mä en jaksanu kuunnellakkaa. Mä kattelin vain\nsitä suomalaasta juhlavaa yleesyä, jota oli niin paljo, fiiniä ja\nhyvinpujettua kun Suomes ainakin hianoolla päivällisillä. Ja kaikki\npuhuu enkliskaa virallisesti — ja suomia keskenänsä.\n\nKokouksen alootti pastori H. Matero kaunihilla englanninkielisellä\nrukouksella, jossa hän muisti Suomeakin »isiemme maata». Komia, pitkä\nmies Arnold Lahti toimi kuuluttajana ja juhlamenojen ohjaajana:\nenglanti käyy leikkisästi ja sulavasti, suomi pakkas kangertamahan ja\nsanat välihin loppuu. Saatihin kuulla suomalaasen Jack V. Anderssonin\nSuomi-sekakuoron rytmikkähiä ja reippahia suomalaasia lauluesityksiä\npariin otteesehen. Tämäkin »Antessoni» on o.s.Tenkkuja Ylistarosta.\nKuorolla on hyvät ääni varat, lahjakkahia solistia, sointuu ja\nsoittuu kun kannel musikaalisen johtajansa kouris. Se on yks Amerikan\nsuomalaasista, enää harvoosta, valiokuoroosta, ja on kuulunu puheeta\nettä se lähtis Suomehen käymähän.\n\nSen pitkän jenkin kuivan puheen aikana ehriin silmäällä, miten\njuhlatoimikunnan missikset olivat hauskasti kotimaan muistoolla\nkoristanehet juhlapöytiä: oli kukkia ja Suomesta tuotuja vanhoja\nrakkahia kupariesineetä pöyrillä, kaffipannuja, oli kolmijalkaanenkin\nvarsipannu, jonka Suomesta oli kotua tuonu Riistavedeltä isuäiteensä\nmuistona naispappi Milma Lappala-Erkkilä, oli vaskisia kynttilänjalkoja\nja vanha »moortteli», »tömppä» sisällä. Tuli mielehen, etteipä\nmumma sielä Suomen syränmailla voinu kuvitellakkaan, että hänen\nvanha kolmijalka-kaffikannunsa joutuu vielä joskus seisomhan oikee\nkunniapaikalla juhlapöyräs kaukana Amerikan kaupungis. Seinillä komeeli\nSuomen vanhoja ryijyjä ja täkänöötä. Olipa sielä naisilla Suomen\nkansallispukujakin.\n\nSeuras pitkä rivi tervehryksiä Minnesotan suomalaasten historiaseurojen\nerustajilta eri puolilta valtiota. Tämän yhristyksen ovat perustanehet\n4 vuotta sitten, kun Delawarejuhlis valittu historiakomitea ei oo saanu\nmitään aikahan, lähinnä Alex Kyyhkynen Duluthista, joka on sen innokas\npuheenjohtaja, ja Einar Lauley (ent. Laulaja, Laihialta) Virginiasta.\nSeura on maalauttanu Juho Rissasella suuren seinätaulun suomalaasista\nuudisraivaajista. Sitä säilytetähän Minnesotan pääkaupungin St.\nPaulin kirjastosalin seinällä. Täs juhlas lahjootti kuvanveistäjä\nMauno Oittinen seuralle relieefiveistokset toimittaja John Ollilasta,\npappismies Henry Sarvelasta, naispappi Milma Lappala-Erkkilästä,\ntohtori John Räihälästä ja A.W. Havelasta isokokoisen rintakuvan. Nämä\novat kaikki ansiootunutta Amerikan Minnesotan vanhaa suomalaaspolvia.\n\nKunniapöyräs istuu ja esiteltihin kaks vanhinta Minnesotan\nsuomalaasta: Amalia Matson, 90 täyttäny, joka 15-vuotiasna on tullu\ntänne Oulun puolesta ja oli vielä aika vilkas missis; ja mr. Metsä,\n84 v. Se oli oikee mahtava Minnesotan suomalaasten juhlahetki\nesiraivaajien muiston merkiis. Seuran jäsenet keräälevät taltehen\nhenkilötietoja vanhan polven suomalaasista, jokka monin paikoon\novat ollehet tämän Pohjois-Minnesotan ensimmääsiä uudisraivaajia ja\nasukkahia, samoin kuin kaivosmiehiä. Vanhat miehet jutteli, ettei\nollu teitä, ei kinttupolkuja, kun he tänne ensiksi tulivat, ja nyt\non kasvanu kaupunkia. Seura pitää varansa, ettei käy kun Delawaren\nsuomalaasten historian kirjootukses, että ruottalaaset omiivat kaiken\nkunnian suomalaastenkin osalta tämän uuren maan asutuksesta. Siksi\nsuomalaaset nyt ovat ryhtynehet puuhiin tarjotaksensa Minnesotan\nsatavuotishistorian englantilaasille kirjoottajille suomalaaskansankin\nosuuren.\n\nKun Minnesotan valtio kesällä v. 1949 vietti 100-vuotis-valtioksi\ntulemisensa juhlaa, määräs se elok. 21. päivän suomalaasten päiväksi ja\nSuomesta se kutsui kaksi valtion erustajaakin juhliin.\n\nVirginias mä tutustuun moneen eturivin suomalaasehen. Iloonen ja hauska\ntuttavuus oli Hermanni ja Maija Heino Isoonkyröön Lehmäjoelta. Ensin\nlähti Hermanni sieltä 1901 ja Maija peräs 1902, menivät heti naimisihin\ntäälä Eveletis, niin että kyllä niillä oli ollu vispiläkauppoja jo\nsielä kotona. Sieltä s'oon Tikkurin loukolta Hermanni, sen veliimies,\nJussi käyttää Tikkuri nimiä ja kolmas velii, Aittanen, on Helsingis\nVaasan Höyrymyllyn ofiisis. Hermanni on räätälimestari, taitomies,\njonka puvut »istuu» kun valettu, Maija kuulu naisten ompelija, ovat\npitänehet räätälinliikettä Virginias nelisenkymmentä vuotta, mutta nyt\nsairauren takia lopettanehet. Maijalla on niin ilkiä nivelreumatismi,\n»ettei voi hyppiä, vaikka mieli tekis», kun rookattihin, niin kun se\nsanoo.\n\nIstuun pari tuntia heirän hauskas seurahnansa, ja kun pois lährimmä,\nkehuu Havela Maijan esittävän Jaakoon juttuja »notta sä oot kun\npuu-äijä sen rinnalla». Ja tulikin sitten iltamihin se Maija, en tierä\npaariilla vaiko hammasta purren, ja esitti niin iloosen veikiästi ja\nehtakyrölääsellä murtehella »Mykän pusun», että muakin nytkytti ja\nmyänniin Havelan ollehen oikias. Kärestä pitään kiittelin.\n\nSyrän kurkus Maija kertoo heiränkin koris eletyn talvisoran päivinä\nSuomen puolesta. Heirän ainut poikansa oli Amerikan armeijas,\nhaavoottuu ja sai »purppura-sydän-mitalin», jonka US:n armeija on\nantanu haavoottuneellensa, niin kun Mannerheimin »Sururisti» annettiin\nkaatuneen omaisille meillä.\n\nVirginiasta olis kovin paljo kertomista. Tutustuun sielä ehta\nsavolaasehen »jeevelihin» ja sen iloosehen missiksehen, joka trahteeras\nmeitä upias korosnansa mahtavalla hopiakalustolla. Arvaatta siitä,\njotta se Savolainen on kulta-, hopia-, kello- ja jalokivikauppias, ja\nsuuri onkin, oikee kansaanvälinen Savolaanen kultaseppä-suku. Sillä oli\nsamalla karulla kaks suurta »juveleeri»- eli jeeveli-liikettä. Tuntuu\nhauskalta, kun niiren moniväristen liikekilpien eli »Sainien» niin ku\ntäälä sanothan keskellä loistaa Virginian valtakarulla suurena selvällä\nsuomenkielellä jotta: Savolainen.\n\n— Kuinkas te ootta pitäny kiinni pitkästä nimestännä? imehtelin.\n\n— No, kah, kun minä oon — Savolainen, oekee savolaesten Aaprahami.\n—Tulehan kahtomaan minun kauppooni, hän haastoi.\n\nJa olikin siinä kattomista, niin upia ja monipuolinen se on. Oli\nsatojen ja tuhansien taalojen timanttia ja sormuksia, hopiaa jos mistä\nlaista, koruja ja taire-esineetä. Äveriäs, lupsakka miäs, täynnä\nveikeetä juttuja. Sieltä kuopion puolesta lähteny, käyny kisällinä\noppia hakemas Ruottis ja Saksas ja täälä liikettä pitäny jo lähes 40\nvuotta. Tuloo hyvästi juutalaasten kans toimehen, ei ne savolaasta\npetä, kun kattoo etteensä — sanoo. Sen yks velii on jeevelinä Duluthis\nja toinen Norjan Oslos pitää kultakauppaa, kans Savolaasena.\n\nNyt saa laihialaaset nostaa noukkaansa: täälä Virkinias pitää hienoa\nnaisten vaatetuskauppaa Einari Laulaja Potilan kylästä, n. 55 v:n\nikääne, ryhrikäs ja tarmokas pisnesmies ja poliittinenki tekijä, ollu\nvuosia valtion lainlaatijakunnan jäsenkin. Nimensä se on lyhentäny\nLauleyksi, eli Lauli, joka soii hyvin ja passaa enklantilaasenkin\nkorvahan. Ollu täälä yhtehensä jo 40 vuotta kauppamiehenä. Missis on\nmaas syntyny suomalaane, pyöriä ja siro niin kun muotikaupan frouvan\npassaakin.\n\n— Jaa-ah, sanon mä, — jos Suomen naiset pääsis Lauleyn ylis- ja\nalusvaate-kauppahan sorminensa hääräämähän, kun kaikki hyllyt ja\nripustimet on ihania kläninkejä, hamehia, puseroota, sukkia, kangasta,\nhattuja ja käsilaukkuja täynnä, niin pian olis hyllyt tyhjänä.\n\nTapasin sielä tämän seuruu ehkä vanhimman asukkahan, oikee »paioneeriä»\neli »old taimareita», suomalaasten ensimmääsiä uranuurtajia\n»rauta-ränssillä», Adolf Pernun, joka on synt. 1869 Kälviällä.\nPerhe muutti sitten Himangan »plassille», kun Himanka vielä kuului\nLohtajahan. Aatolfi tuli jo 1888 Amerikkahan, Hancokkiin, johna\nmeni naimisihin 15-vuotiahan Anna Ahon kans, jonka vanhemmat oli\nPuolangalta. Annan äiti eli vielä Kuparisaarella ja oli 98 vuotta vanha.\n\nAdolf ja Anna ovat aina ollehet syvästi uskonnollisia, lukeutuen\napostoolis-evankeelisen (lestadiolaiseen) uskonsuuntaan. Heillä\non ollut 19 lasta, joista 12 elää ja niistä 9 poikaa; on 32\nlastenlasta ja jo 2 lasta viirennes polves. Elämä oli siihen aikahan\nsuomalaasten kesken villiä ja jumalatoonta menua. Hän perusti\nHancokkin Koitto-nimisen ensimmääsen raittiusseuran. Tuli huono aika,\nkaivostyöt sielä lopetettihin ja paljo suomalaasia joutuu kulkeelle.\nPernukin siirtyy nuoren vaimonsa kans läntehen työnhakuun ja pääsikin\ntöihin Virkinian seuruulle, kun sinne ensimmäästä tietä ruvettihin\nraivaamahan. Se oli kovaa aikaa toimehentulon ja kaiken puolesta.\nSamana päivänä kun heille toinen lapsi syntyy, hirtettihin sielä\nfranskalaanen mies lapsenraiskauksesta.\n\nSiihen aikahan alkoo rautaränssillä rautamalmin kaivaminen ja tuli\nlisää suomalaasia. Hän perusti silloon taasen raittiusseuran ja rupes\npuuhaamahan seurakuntaakin, kun ei ollu lähimaillakaan pappia. — Hän\nkertoi rutiköyhästä ja sairahasta saksalaasesta, joka asusti naapurina\nkoirankopis ja koitti elättää ittiänsä jäniksiä pyytämällä. Kun se\nsairastui kovasti eikä sillä ollu enää mitään syömistä, vei Pernu sille\nruokaa ja kuttuu katolista pappia kattomahan. Pappi laihnas sille\n300 taalaa ja toimitti sairaalahan, jonne se mies kuoli. Miehen maa\notettihin velaasta ja jälkehenpäin havaattihin, että sen kopin alla oli\nn. 50 miljoonaa tonnia rautamalmia.\n\nPernu oli ahkera ja tunnollinen mainari, n'otta siitä tehtihin ennen\npitkää ylityönjohtaja kaivokselle. Häntä pyyrettihin työnjohtajaksi\nSuomehen Pitkärannan kaivoksellekin, mutta ei lähteny. Opetti toisen\nmiehen, joka sitten lähtikin. Pernu on ensimmäänen, joka rautaränssillä\nkäytti timanttiporaa ja oli niin taitava, että tarjottiin työnjohtajan\ntointa Venäjällä, Siperian kaivoksihin, mutta ei lähteny. Pernu on\nollu jo kauvan eläkkeellä vaimonsa kans, poikansa farmilla lähellä\nVirkiniaa. On raitis mies, ei polta tupakkia, nuuskaa vain.\n\nTapasin myös jo 75 v. täyttänehen Konsta Kykyrin, syntyisin Halsualta,\ntullu Amerikkaan 1890, nuorekas ja hommanmies kaikis suomalaasten\naatteellisis harrastuksia. Toimii nyt aikansa kuluksi Päivälehden\nasiamiehenä. Häneltä sain paljo hauskoja tietoja Amerikan suomalaasten\nisänmaallisista puuhista Poprikoffin aikana. Silloonhan sinne lähti\ntuhansia nuoria miehiä asevelvollisuutta pakohon. Poprikoffi yritti\nvirkavallalla toimehenpanna ns. laittomat kutsunnat hajottaaksensa\nsuomalaasekkin asevelvolliset ympäri Venäjää joukko-osastoohin. Mutta\nSuomen kansa panikin tenän etehen, tehtihin »lakko», ei menty. Vai\nmuutamia »rikkuria» ilmestyy paikalle ja ne joutuuvat kaiken kansan\nsilmätikuuksi ja painostuksen alaaseksi. Se oli kiihkeän isänmaallista\naikaa, ja kesti pari kolme vuotta, niin että Poprikoffin täytyy luopua\nyrityksestä ja Suomen piti uppiniskaasuutensa maksaa 20 miljoonan\nvuotuisella »sakolla». Se oli silloo hirviä raha ja korvaus Suomen\nkukkarosta.\n\nSilloon juuri, ns. routavuosina, lähti Suomesta tuhansia nuoria miehiä\nAmerikkahan ja ympäri mailmaa. Karkulaasia auttoo Suomen virkamiehet\nja kaikki ihmiset. Joskus laivarannas passia vaativat venälääset\nsantarmitkin: pisti vain viinapullon tai pari markkaa kourahan, niin\nmitään se ei huomannu! Ja moni laivan kapteenikin Hankoniemes vähä\norotteli, että viimmeeset »jänikset» (passittomat) kerkesivät loikata\nlairan yli laivahan.\n\n— Ei Amerikooskaan silloo rannas passia tai nimiä kysytty. Sai mennä\nminne vain, kertoi Kykyri. — Oon tavannu noita »poprikoffin» aikaasia,\nnyt vanhoja miehiä, lähes 50 vuotta maassa ollehia jos kuinka paljo.\nJa ne on vielä yhtä lujia ja innokkahia Suomen miehiä kuin silloonkin.\nIlolla ne muistaa ja kertoo yksityiskohtia »siitä kun mä lährin». Kuin\neileenen päivä on se muistos heillä.\n\nKonsta Kykyri kertoo, jotta niihin aikoohin perustettihin täälä Kalevan\nRitarien ja sitten Kalevan Naisten laillinen salaseura, suomalaasten\nmiesten ja naisten erilliset veljeys- ja sisarjärjestöt ylläpitämähän\nja vaalimahan kansallista yhteestuntoa keskinääsen avun ja yhteestyön\nperusteella. Samalla velvoottaa jäsenyys raittiisehen, siveellisehen ja\nuskonnollisehen elämähän.\n\nKalevan Ritariilla on niin kun muillakin vapaamuurariseuroolla salaaset\nsymbooliset rituaalinsa elikkä uskonnolliset menonsa. Sen perusti\nMontanan valtios v. 1898 John Stone, alkunimeltänsä Stenvall, Oulusta\nmerille lähteny merikapteenin poika, joka oli lukenu ylioppilahaksi\nSuomes. Hän oli omaksunu väkevästi J.V. Snellmanin aatteet ja vetos\naina oppi-isähänsä. Kun Poprikoffilla ja Seynillä oli tarkootus\nvenäläistyttää Suomen kansa ja hävittää meirän kansallisuus, niin\nAmerikkahan siirtynehet suomalaaset päättivät säilyttää suomalaasen\nkansallisuutensa ja kansan olemasolon ainakin Amerikan manterehella.\n\nKalevan Ritariilla ja Kalevan Naisilla on laaja järjestönsä ympäri\nAmerikkaa. Miehillä on Majansa (engelskaksi niitä sanotaan lodge,\nladsh, Euroopan puolella looshi) ja naisilla Tupansa. Yhteesnimellä\nniitä sanotahan Kalevaisiksi ja ne julkaasoo vuosittaan kaunista\nvuosialpumia. Kalevaisia on tuhansia Amerikas ja ne on kaikki kunnon\nihmisiä ja isänmaanystäviä. Huonot ja heikot erootetahan järjestöstä.\nPerustaja Stone kuoli pari vuotta sitten. Vuonna 1948 Kalevan Ritarit\nvietti 50-vuotisjuhlaansa. Ilmestyi muistojulkaisu.\n\nKykyri kertoi, että samoohin aikoohin kun Stone perusti »KR» Montanas,\nkuohui suomalaas-isänmaallinen mieli Michiganin Ironwoodis niin,\nettä sielä suomalaasen papin J.V.E:n johrolla perustettihin julkinen\naseellinen järjestö »Suomen Pojat» entisistä Suomen sotilaista,\nvaikka lähtemään Suomen aktivistille avuksi. Samoon oli sielä silloon\npuolalaasilla vielä suurempi aseellinen kaarti isänmaansa puolesta\nkeisari-Venäjää vastahan. Ja norjalaasilla kans komppania — Ruottia\nvastahan ittenääsen Norjan puolesta. Norjahan oli silloon Ruottin\nalla. Ero tuli muistaakseni 1905. Kaikki nämä sorretut kansallisuuret\ntoimehenpanivat suuret yhteeset kesäjuhlat Ironwoodis kesällä 1895.\nNiillä oli kullakin joukolla omat uniformunsa ja kiväärit olaalla.\nSuomalaasilla oli pitkät Meksikosta ostetut »torrakat», jokka oli\nmaksanu 4 taalaa kappales. Miehet itte maksoovat munteerinkisakin\nja aseet. Se oli mahtavaa kattella ja kansa hurras, kun komppaniat\nmarssiivat pitkin katuja. Suomen joukko herätti suurinta ihastusta,\nsillä ne oli kaikki vanhoja sotakoulun käynehiä miehiä ja marssiivat\nkun kynttilät pystys ja yhtä jalkaa.\n\nPirettihin harjootuksia ja oltihin innos. Mutta sitte tuli Montanasta\nKalevan Ritarien lähettiä, jokka piti kokouksia ja seliittivät, jottei\nme pikkuunen joukko Amerikan suomalaasia aseellisesti mitään mahra\nsuurelle keisari-Venäjälle. Meirän on taisteltava aatteellisesti Suomen\nkansan kansallisen tietoosuuren säilymisen, kehityksen ja sivistyksen\npuolesta. Seurauksena olikin, että aseharjootuksista luovuttihin ja\nyhryttihin Kalevan Ritariihin ja perustettihin Maja.\n\nKalevan Ritariilla on paljo omia kokoustalojansa, joissa pitäävät\nsäännöllisiä kuukausikokouksiansa, seuraavat innolla ja lämmöllä\nSuomen kohtaloota, toimivat suuresti, vaikka hiljaasuures, Suomen\navustamiseksi, harjoottaavat itteopiskelua, pitäävät luennoota ja\nylläpitäävät kiintiää veljeyttä ja avunantoa keskenänsä. Vaikian\nperiaatteellisen hankauskohran on tuonu esiin se, että toinen ja kolmas\npolvi kielen puolesta nopiasti enklantilaastuu. Harkitahan parhaallansa\ntoisen kielen käyttöoikeutta kokouksis, mutta tultanee vaatimahan\nerellensä suomenkielen taitoa.\n\nMinä sain mitä parhaan käsityksen Kalevan Ritariista. Se on\nsuomalaaskansallisin, isänmaallisin ja humaanisin sivistys- ja\nveljeyspiiri Amerikan suomalaasten keskuures.\n\n       *       *       *       *       *\n\nVirginiasta lähti se Laihian Einar Lauley kyyttihin mua Hibbingihin,\njohna on maailman suurin rautamalmin avokaivanto. Rautamalmi alkaa\nmaanpinnasta asti, ettei muuta kun lapioora vain. Useemmat kaivokset on\n»umpikaivoksia», maan alla.\n\nMä sanoon sitte Laulille, että mun pitää esti ostaa valokuvia tästä\nVirkinian kaupungista ennenkö lährethän.\n\n— Oo, ei niitä ostaa tarvitte, mennähän kaupungin mainos- ja\nmatkailutoimistohon, se on aiva sitä varte.\n\nTäs sopiikin kertua, että kaupungit ja eri valtiot pitäävät Amerikois\nhyvää ja kovaa mainosta turistiille eli huvimatkaalijoolle. Niillä\non oikee eri »ofiisi» eli toimisto matkailijoota varten. Ja paljo\nkuvitettuja, kaunihia julkaasuja ja matkakarttoja, joita annetahan\nilmaaseksi ihmisille. Sielä neuvotahan ja saa kysellä mitä vain, junien\nja pussien kulkua, piletin ja hotellien hintoja. Ystävällisiä ja\navuliahia ovat kaikille.\n\nVirginian kaupungin matkatoimistos oli kaks hoitajaa ja molemmat\nsuomalaasia, vaikka se nätti flikka, Harju nimeltään, maas syntyny\njo kolmannes polves, ei aluuksi tahtonu suomia puhua. Sanoo niin\nunohtanehensa ja pelkäs sanovansa väärin. Mies oli sotilas ja se puhuu\nselvää kyröläästä. Se hoiti samalla sotilaitten värväystoimistoa.\nAmerikalla on värvätty sotaväki. Niillä on aika hyvä palkka, monet\netuuret, ja saavat aika hyvän eläkkeen. Suomalaasia palveloo\npaljo Amerikan eri aselajis, varsinkin laivastos ja lentovoimis,\nmekaanikkoona ja lentäjinä. Presidentti Trumanni silloon vaati\nkonkressilta pikaasta yleestä asevelvollisuutta. Sitä täällä on nuoret\nmiehet haistellehekkin, niin että ovat paljolta asevelvollisuusijäs\nolevat jo mennehet puoli vuotta ennen vapaaehtoosina armeijahan sillä\nlailla saaren valita aselajin.\n\nSe Hippingin »avo-pitti», se oli torella nähtävyys ja amerikkalaasta\nhommaa. Se on 8 mailia pitkä, n. mailia leviä ja ehkä jo puoli mailia\nsyvä kuoppa, ja muoroltansa kun väärä makkara Hibbingin kaupungin\nympärillä. Pituutta siinä kuopas on siis suomeksi n. 15 kilometriä.\nKun siinä kuopan syrjällä seisoo, tuntoo ittensä kun kärpääseksi\npuurofarin lairalla. Sinne alha kiertelöö junat laitoja myöri\npohjalle, »hullu-jussit» kouraasoovat 5—6 tonnia kerrallansa kuopan\nreunasta »ooria» eli malmia, kääntyyvät kauhansa kans ja purottaavat\nrautatievaunuhun eli isoohin »trokeihin». Kolme—neljä kouraasua, niin\non lasti täysi.\n\nSitä kuoppaa kaivaa eri puolilta montakin komppaniaa, yhtiötä, mutta\nOliver-komppania on ostanu toisia ja nyt runnaa melkeen yksin. Nämä\nHibbingin, Chisholman ym. seurut, eli koko »rautaränssi, on kymmeniä\nmailia ympärinsä rikasta rautamalmia. Ne on kyllä tutkittu ja\nyhtiöt ostanehet ittellensä, mutta ei ne ilmoota tietojansa niiren\nrikkauksista, eiväkkä alkaa töitä niis, sillä silloo joutuusivat\nmaksamahan niiren omistusarvosta veroja. Rautaa piisaa käynnis olevis\nkaivoksis ja myirähän niin paljo kun on kysyntää.\n\nHibbingin avopitti on korkiaprosenttista malmia ja sijaattoo juuri\nHibbingin kaupungin alla. Siksi on kaivettu kaupungin laitahan se\nkaivos niin ku makkara sen ympärille. Jo 20 vuotta sitten osti\nkomppania Hibbingin hautausmaan ja siirti kaikki vainajat toisehen\npaikkahan. Sitte se osti koko kaupungin rakennukset ja tontit, n'otta\nHippinki siirrettihin tilaansa tuonnemmas. Hibbingi on 4,000—5,000:n\nkaupunki! Vanhoja taloja seisoo vielä tyhjinä paikoillansa, mutta\nrevitähän sitä mukaa kun kuopan laita laajenoo.\n\nAmerikkalaaset on niin yhtä poikaa, suomalaasekki, Amerikan puolesta,\nn'otta kaikki on »suurinta mailmas», ja että meillä on ja meillä\nmälläthän. Mua Suomen miestä oikee kiprutti ja pisti vihaksi Suomen\npuolesta. Kun siinä sen »mailman suurimman avo-pitin» lairalla\nseisoomma, niin tuo Rurolta lähteny Lauli takakenos molemmin käsin\nviisooli ja kehuu, jotta: mailman suurin, — niin mä sanoon jotta:\n\n— Meilläpä Suomes ja Härmäs on mailman suurin perunakellari\nKrouvinkankahalla! Sinne saa ajaa junalla 20 vaunua peräs eikä\nhäntääkää näjy!\n\nN'otta Laulin meni suu tukkuhun eik' ollu enää mitää sanomista...\n\n— En m'oo kuullukkaa, sanoi.\n\n— Joo, sanoon mä ja sylkääsin koko avo-pittihin, jotta: on meilläkin\njotakin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nLauli oli kova kuljettamhan mua ja näyttämhän. Piti kattua\nhippinkiläästen ylpeys. Joitakin vuosia sitten oli valmistunu Hibbingin\nkaupungin mahtava yhteeskoulu eli haiskuuli. Se onkin torella suuri,\nkomia kaikkine mahrollisine opetushuonehiinensa ja mukavuuksinensa,\nsekä oppilahille että opettajille. Opettajat on täälä Amerikois kans\nnälkäpalkoolla, huonommat palkat kuin ruumiillista työtä tekevillä.\nSeurauksena onkin ollu, että opettajat on paljolta siirtynehet muihin\nhommihin ja opettajapula on niin suuri, että opettajiksi on pitäny\nottaa ketä vain on kiinni saatu. Erityysesti pisti silmihin suuri\nurheelukenttä kaikellaasine varusteenensa verkkoairalla eristettynä\nkoulun pihamaaksi. En muista, montako miljoonaa se on tullu maksamahan,\nmutta »suurin» ja mahtavin haiskuuli se vissihin on koko Ameriikas — ja\nkaupungin finanssit pahasti retuperällä. Niitä manaa kaikki ja kehuu\nkouluansa.\n\nMentihin vielä sanomahan »haloota» ja kattomhan kaupungin hallitusta ja\nofiisia sekä sitte Hibbingin suurta, komjaa poliisimestaria, joka on\nnorjalaane ja Laulin hyvä ystävä ja taitaa olla sen puoluetoverikin.\nLauli kun on tärkiä tekijä Virginian paikallisosaston, en ny muista\noliko se temokraatti vai repuplikaani puolueen vaalitoimikunnan\n»manaaseri», napa. Hauska mies olikin se poliisimestari. Tyrkkäs\nesti suuren sikaarin mun suuhuni »gläd tu sii juu», vei kattomhan\npoliisilaitoksen rautahäkkiputkia, lujat oli, ja poliisit lihavia,\nystävällisiä setiä.\n\n— »Snake norsk?» mä kysyyn, kun se sanoo olevansa norjalaanen,\njotta puhuuko se norjan kieltä. — Huitaasi kärellä ja nauroo, jotta\noon aikoja sitte unohtanu, lapsena vähä ymmärrin. Norjalaaset ja\nruottalaaset varsinkin täälä unohtaa pian oman kielensä, toiset jo\nennen kun ovat uuren oppinehekkaa.\n\nJa sitte se norjalaane poliisimestari tarjos, jotta hän lähtöö mua\npoliisilaitoksensa autolla ajelemhan ympärinsä vaikka koko päiväksi,\nei hällä oo mitään tekemistä. Ja sitte selves, jotta sen missis on\nsuomalaane, Lempi Välimäki Kurikasta ja että niillä on yks tytär,\nkuuluusa näyttelijätär New Yorkin henkilöteatteris. Antoo sen nimen ja\nosoottehenkin, jotta pitää vissisti käyrä tervehtimäs.\n\nPuhuakkin piti sielä Sampo-haalilla ja paptistipastoripariskunta\nTervoset, Suomesta tullehet lauloovat kantelehen ja kitaran\nsäestyksellä.\n\nChisholmin pieni kaivoskaupunki on siinä likillä. Sielä minut\nmajootettihin Paavo ja Hilja Väisäsen luo. Hilja on omaa sukua Pihlaja\n(Hakalasta) Jalasjärven Valkaman kylästä, ja kaikki kaikes homman\nihminen Chisholman suomalaasten aatteellisis ja hyvis harrastuksis;\nSuomen avustukseskin keskeesin henkilö, avonaanen ja iloonen, hymy\naina huulilla. Heillä on vain yks tytär, joka on taiteelijatar, maalaa\nja teköö kaunista keramiikkaa, on haiskuulis taireosaston opettaja ja\n»superveiseri» (ohjaaja-valvoja) mones pablik-skuulis (kansakoulus).\n\nIsä-Väisänen on kaupungin palokunnan mekaanikko, — ilmankos sen auto\nolikin aina niin loistokunnos. Käyyn tarkastamas sielä palokuntaakin,\njolla oli eri mööpelit, pruutat ja letkut siltä varalta, ettei kaupunki\ntoista kertaa pala niin kun oli parikymmentä vuotta sitte käyny.\nChisholmikin on ennen ollu suuri mainikaupunki ja suomalaasia monia\ntuhansia.\n\nOli puhetilaasuus Chisholmin suomalaases metodistikirkos, jonka\nnaispastori Pitkänen piti kauniin rukouksen isänmaan puolesta. Tapasin\nsielä paljo vanhanmaan väkiä, Kauhavalta Lagerstettiä, Hiiroja\nKuurtanehelta, kaks veljestä Klemetin Heikin sukulaasia, Härmästä,\nKauhajoelta ym. Oli sielä tohtorina yks Vaseniuskin Tuusulasta,\nlähteny nuorena merille, palvellu ensi mailmansoras enklantilaasten\njoukos Etelä-Afrikas sanitäärinä ja täälä lukenu lisää. Nyt hän on\nkaupungin terveydenhoitotoimiston johtajana. Täälä on monia suomalaasia\nliikemiehinäkin pärjänny hyvin. Oskari Pohjosella Kaustisilta on isoo\nrautakauppa, upia taloo ja on aika varakas mies. Matti Turtisella Iistä\non miesten vaatetusliike, John Jussilalla rauta- ja huonekalukauppa.\nTäällä syntyny Mellwin B. Ranta on hyvin menestyny vakuutus- ja\nkiinteestövälittäjä. Rudolf Raattamaalla on naisten vaatetusliike ym.\nFrank Talus on kaupungin lakimies. »Faaseina» (työnjohtajina) on monia,\nVälimäki, Kouras, Kivelä ym. Ja opettajina (englantilaasina) on suuri\njoukko suomalaasia kouluus. — Rahjan Jussi Kalajoelta on täyttäny jo\n83 vuotta, mutta vanhaemäntä Justiina Hirstiö on jo täyttäny 92 vuotta\nja teköö vielä hienoja käsitöitä, oikee taireteoksia, joita kovasti\nostethan. Yrjö ja Lola Vinqvist, taitavat olla Vaasasta, pitäävät\nhyvin käypää ruoka- ja sekatavarakauppaa. Vanha ukko Vinqvist, joka\noli suutari, paloi 85-vuotiasna asunnossaan lepotuoliin palavasta\nsavukkeesta. Ei oo selvinny, kuoliko se syränhalvaukseen ja sitte\npuronnu savuke sytytti vai päinvastoon.\n\nKyllä ne kuulustaa hassulta Suomesta tullehen korvahan nuo enklanniksi\näännetyt nimet, kun Mikkiä sanothan Maikiksi, Iisakkia Aisakiksi ja\nLempiä Limpiksi eli melkeen klimpiksi.\n\nTäälä rauta-alueella, kun työt on koneellistettu mainiis ja miehet\nruvennehet vanhenemahan, on suomalaasia paljo siirtyny ympäristöhön\nfarmariiksi tai pienen oman tilan asujiksi, johna vähä »farmaavat»,\npitäävät lehmää paria, perimä- ja vihannesmaata ja käyyvät tilapäätöis.\n\nTäs ympärillä on moniakin suomalaasia farmikyliä, niinkun Alavus,\nAngora ja Balkan, johna on jo aiva farmityöllä eläviä suomalaasia.\n»Palkanin» farmikontrikin on aivan suomalaane; lapualaanen Luomala on\nsielä suurin viljelijä.\n\nOn opintiellä pitkällekin potkineita niin kun fil.tohtori John\nSyrjämäki, joka on kirjoottanu tohtorinväistöskirjansa Rauta-alueen\nsuomalaasista ja toimii nyt professorina New Yorkin yliopistos.\nAmerikan Alavurelta lähteny ihmislääkäri Näykki on ottanu nimekseen\nNash (Nääsh).\n\nAmerikois ilmestyy toistakymmentä suomenkielistä sanomalehtiä, mutta\nmatkat ovat pitkiä, viikkolehret tuloovat vanhoona eikä etääsihin\npaikkoohin monta tuukkaa. Eikä oo ihmisillä aikaa paljo lukiakkaa.\nMutta paikkakuntien englanninkieliset lehret ovat suomalaasten asioolle\navoonna ja ottaavat mielellänsä heitä koskevia uutisia. Sielä Suomes\npakathan hymyylemhän Amerikan suomalaasten lehtien »uutisille», ne kun\nsisältää jos jonkillaasia kissinristiääsiä ja vieraskäyntejä. En enää\nihmettele Amerikan suomalaasten lehtien sisältöä, nehän palveloovat\nhyvää ja tärkiää asiaa, ovat yhryssiteenä hajallansa elävien\nsuomalaasten kesken ja tieroottaavat pikkutapauksista ystävien ja\ntuttavien kesken, kaiken mailman kansojen sekasotkus. Mutta ihmettelen\nsitä, että enklantilaaset lehret — on samallaasia. Niis vasta\nhölynpölyä ja plörinää onkin!\n\n       *       *       *       *       *\n\nEn tierä, onko mua kukaan niin hartahasti orottanu Amerikkahan ja\nvierahaksi kun — Sanna Hilli, Chisholmis. Olin saanu siltä monia\nviestiä ja kirjeetä jotta: pitää tulla Chisholmihin ja mun työ yöksi.\nMull' on pikuune mökki kun varpuusen häkki, mutta sinne sun pitää\ntulla, kun ollahan vähä niinku sukulaasia. N'otta älä vierasta, m'oon\nlaittanu kamarin kuntohon sua varte ja pannu puhtahat franssulakanat.\n\nMä olin pitkin matkaa ajatelin isänserän-kummin-kaimakki, jotta mikä\nja kuka tämä Hillin-Sanna mahtas oikeen olla, mutten tullu päälle.\nTäälähän on toiset puolet suomalaasista Mäkiä ja Hilliä, joka on sama\nasia. Hill merkittöö enklanniksi mäkiä. Kivimäjet, Perämäjet ovat\nyleensä täälä ottanehet sukunimeksi vain Mäen ja kirjootteloovat sitä\nMackey, McKy, Mackie, jos jollakin lailla, tai sitte heti Hill.\n\nKun sitte Väisäsille tulin Chisholmiin, niin oli sana valmisna jotta\nHillin Sanna orottaa aivan käret ristis.\n\n— Oikee iloone ja terhakka muori! sanoo missis Väisänen.\n\nMun piti esti vai käyrä Hibbingis puhumas, mutta sieltä hakivat\nVäisäset mun yöllä takaasi ja veivät yöksi sinne Sannan työ, joka asuu\npari mailia kaupungista. Sielä oli kaffipannu valmisna ja monellaaset\nruaat pöyräs, käret levjällä jotta:\n\n— Päivää, vaikk'ei paistakkaa. Voi herranjestas sukulaaspoika, tuu\ntänne jotta mä saan halata sua. Vai tuallaane paakales ja leviänaama sä\nJaakkoo oot! Ja mä kun luulin, jotta yhtä laihankälppä ja littuposti\nkun isooisäs, se muurimestari, rikas Ikoolaanen, sielä Ylihärmän\nIkoolas.\n\nMä räpyttelin silmiäni ja klappasin lujaa Sannaa hartioohin, niin\niloonen ja ketterä muari se oli kun elohopia. Istu tuohon ja nyt\npuhutahan, kun rookattihin, sanoo Sanna.\n\nJa niin sitä tolkattihin ja tultihin yhtehen, jotta Härmästä ollahan,\nSanna siitä toisesta, Ekan taloosta, mutta sukulaasia kumminkin. Sannan\nisä on muuttanu Härmästä Kortesjärvelle Pirttisen ja Tuhkasaaren\nvälille, johna sill'oli pikkuunen taloo. Sanna on syntyny 1878,\nmenny naimisihin Härmäs Jussi Mäen eli Takalan Jussin kans ja tullu\nChisholmiin jo 1899. Sannalla on velii Ylivieskan Savelas Eino Ikola,\njolle Sanna oli juuri pannu paketin tulemahan. Sill' on 6 lasta, 4\npoikaa ja 2 tytärtä, kaikki raavahia ja hyvin pärjääviä.\n\nSe Sanna mulle vasta kertookin siitä suomalaasten mainarien elämästä\n40—50 vuotta sitte, kuinka kurjaa ja hurjaa se oli. Ei tietysti\nkaikkien, mutta yleensä.\n\nMuisteli niitäkin aikoja, kun hän eli sielä mettäs humpsteetilla,\nsusien ja karhujen keskellä. Kerraasti kun hän oli yötä yksin kotona,\nhän heräs pimiänä yönä siihen, jotta jokin kraapii ja hinkkas\nlautaseinän takana pihalla. Kraapii niin kun olis luuralla seinää\nverelly. Hän luuli heti, jotta jokin mies ja rosvoo sielä yrittää tulla\nsisälle. Klasi oli jääny alhaalta auki ja hän erootti, kun isoo musta\nkäsi koitteli sisälle klasista ja koitti nostaa sitä ylhä.\n\n— Mä hyppäsin paitasillani ylhä ja hapuulin kirvestä, mutta eihän sitä\nollu, kun se oli jääny pihalle päivällä. Ja voi jee kun mä huurin ja\nnoiruun, hypiin tasapökkää laattialla sielä pimiäs huonehes ja karjuun\njotta:\n\n— Meekkö tiekkahas mies, senkin roikales, sieltä!\n\nJa sitte Sanna näytti mulle kuinka hän hyppii, huuti ja karjuu — n'otta\nmo'lin katketa naurusta, kun kaffikupit poukooli pöyrällä ja pesufarit\nkolaji penkiltä laattialle, kun Sanna hyppii ainakin kyynärää korkialle\nkun nuoret flikat ja metulootti n'otta munkin meni silmät ja korvat\nsekaasinsa. Ja nauroo.\n\n— Niin minä huurin ja hypiin, että se musta, karvaane mies veti\nkäsivartensa pois ja ikkunaklasi klapsahti alha ja kiinni. Meni se\nryökäles pois, mutten tohtinu mennä pihalle perähän kattoinahan, sanoo\nSanna, eikä yhtää hohuuttanu, vaikk' oli hyppiny kauvan aikaa.\n\nVasta seuraa vana päivänä se selkes, kuka se yöllinen vieras oli. S'oli\nsuuri musta karhu, joka yritti kopeloora pöyrältä ruokaa!\n\nSe oli ennenki käyny Sannan työnä vierahana. Syäny farillisen\nkananmunia ja rookannu Sannan isoon maitohinkin. Ja kun ei ollu saanu\nhinkin kantta auki, oli rutistanu sen kämmenisnänsä rikki, juonu pohjan\nkautta mairon suihinsa ja nakannu kannurauskan menemähän.\n\nSanna sanoo, että se mustakarhu on niin viisas, että se yrittää ja\nsaakin kynnellä nostetuksi navetan ovihaan auki ja menöö lehmän\nkimppuhun. On tappanu ja vieny koko lehmän raaron mennessänsä.\n\nSannan poika rupes vahtaamahan sitä karhua ja saikin viikon päästä\nammutuksi sen. Suuri rötkäles olikin.\n\nMeitä käyy Chisholmin »Free Pressin», kuvalehren, omistaja ja\ntoimittaja, nuori nätti »pusu» (jugoslavialaanen) neiti olikin,\nhaastattelemas ja oikee suuren kuvan kans kertoo Sannasta ja sen kaukaa\ntullehesta sukulaasesta koko Siisholmin kaupungille.\n\n       *       *       *       *       *\n\nAina vain ethenpäin! Chisholmasta lähtivät Väisäset mua kyytiinhän\nparisataa mailia kaukaasehen Elyn (Iilin) kaivoskaupunkikin, jok'\non vanhaa suomalaasten asutusseutua ja rikasta malmialuetta.\nSpartaja Toweri-nimiset paikat olivat vielä ensimmääsiä kaivoksia,\njonne suomalaasia tuli 60—70 vuotta sitten, mutta Elyn kaivokset\non nyt suurimmat ja tuottoosimmat. Se on oikee kaupunkikin,\nparikymmentätuhatta asukasta. Sielä on jo 50 vuotta vanha suomalaasten\nperustama ja omistama suuri vähittääskauppayhtiö, jota on aluusta asti\nhoitanu suomalaanen mies Porthan, meirän Suomen historian isän, prof.\nPorthanin jälkelääsiä. Oikee rauhallinen ja leppoosa mies. Hänellä on\n10 lasta elos, raavahia kaikki ja koulunkäynehiä, hajaantunehet nyt eri\naloolle ympäri Amerikkaa, niin että kyllä Porthanin nimi elää ja säilyy\ntäällä vuosisatoja, jos Suomesta häviääskin.\n\nKauppias Porthanin tilavasta ja valoosasta korista jäi mieleheni\nerityisesti kanarialintujen iloonen viserrys, joiren kans kilpaa\nvihelteli hänen nykyynen pyöriänpullukka, päivänpaisteesen iloonen\nsavolainen vaimonsa. Porthanien koto on Elyn suomalaasten Suomi-Avun ja\nkaikellaasten hyvien harrastusten keskus. Paljo onkin Elyn suomalaaset\npannehet rahaa ja vaateapua Suomehen tulemahan.\n\nElys on kaupungin rakentama suuri, komia virastorakennus ja siinä\nharvinaasen suuri yleenen kokous- ja juhlasali ravintoloonensa, jota\njuhlien ja erilaasten tilaasuuksien emännät ja toimihenkilöt saavat\nkäyttää mielensä mukahan melkeen ilman vuokraa. Suomalaasia on Elys\nollu ja vieläki on paljo, pääasias mainitöis.\n\nFapiaani Mäenpää Ylistarosta tahtoo mun kotiansa yöksi. S'oon syntyny\nTorkkoolan Sutelas, siinä Köykänkosken partahalla 1883 ja tullu\nensikerran Amerikkahan jo 18-vuotiasna. Oli välillä pari vuotta\nSuomeski, mutta lähti takaasi tänne 1909 ja työskenteli kaivokses\njoitakin vuosia. Samasta Sutelan kylästä lähti perähän Perkiön Maija,\nhe menivät naimisihin ja rupesivat sisulla farmaamahan. Ottivat maata\n»humpsteettihin» ja synkkähän mettähän rupesivat raivaamahan maata yötä\npäivää. Kovia työihmisiä kun olivat molemmat ja vielä nuoria, niin\nsisua piisas ja ruvettihin elämähän. Asuttihin »haussi», taloo, lehmän\nvalli laajeni ja ruvettihin myimähän maitua kaupunkihin.\n\nKolmattakymmentä lehmää pirettihin ja 300:kin litran pullua maitua\najettihin joka aamu kaupunkihin kotia ihmisille kakskymmentäviis\nvuotta. Yksin ja itte kahren vai hoirettihin lehmät ja rääpästettihin\nmaatakin, mutta niin on menny, että nyt on jätetty farmaus nuoremmille\nja itte siirrytty kaupunkihin hyville päiville. Muttei Mäenpää\nsaata olla ilman työntekua. Se itte »pihtaa» (rakentaa) tuollaasia\nyhren perheen taloja ja myirä pätkii sitte toisille kun valmihiksi\nsaa. Suomalaaset täälä Amerikois tunnethankin järjestänsä käteviksi\nrakennusmiehiksi.\n\nMäenpään Fapiaani onkin vankkaa ja tervestä sukua. Sanoo jottei oo\nvielä koskaan yhtäkään työpäivää »luusannu» (menettäny). Sill' on kolme\nveljiä, yks 71, toinen 74 vuotta vanhoja, jokkei vielä koskaa oo ollu\nkipeetä. Kolmas velii, jok' on nyt 79 vuotta — sillä on ruvennu syrän\nvähä heikkenemhän.\n\nMäenpään poika, Vilho Kullervo, nyt 28-vuotias, on menestyny hyvin.\nSe on lukenu insinööriksi ja toimii nyt suuren sähkölaitoksen\ntutkimuslaporatorion pääinsinöörinä. Soran aikana se komennettihin\nradar-tehtahan palvelukseen. Radar-vehjes, jota Suomes on ruvettu\nnimittämään »tutkaksi», on se ihmeellinen, täälä Amerikas tehty\nkeksintö ja vehjes, jota käytetään laivoos ja lentokonehis\nohjauslaitteena, joka näköö sumun ja pimiän läpi monien kilometrien\npäähän esineetä. Sillä Ruottin laivalla, jolla tulin yli Atlantin,\noli sellaane radar eli tutka, jolla vahrattihin miinoja. Kattelin\nsitä, mutten ymmärtäny mitään. — Nyt on Amerikas soran jälkeen paljo\nparannettu vielä sitä tutkaa. Vain kuiskimalla siitä nyt puhutahan. Se\non hyvä sotasalaasuus.\n\nTapasin sielä Elys sukulaasenkin: Kosoolan-Janin eli Jussin Ylihärmän\nKosoolasta. Sen emäntä Eliina on Ilmajoelta syntyysin. Janilla on\noma taloo pari mailia kaupungista, hyvä mettä ja ihanat kalastus- ja\nmettästysmaat ympärillä. Ja teköö mainis »hyvää rahaa».\n\n       *       *       *       *       *\n\nOli komja kevätaurinkoone päivä, kun ajelimma Kosoolan Janin kans\ntakaasi Virkiniahan Ormonde-hotellihin, johna pistelin poskeheni\n»hämeneskiä» ja sitte eri hyvää fiiliä päälle. Lusikan vai antaavat\ntäälä aikamiehille niin pienen kun lapselle, jotta pitää lipittää vähä\ntuhannen tihjää sillä, että on mitä nielis. — Täälä käytethän puuros ja\nliemes yleensä sellaasta pientä lusikkaa, jok' ei oo paljo teelusikkaa\nsuureet.\n\nSe Savolaasen-juveeli ja Lauli jo orottivat Virkinias, että pitää\nlähtiä puhumahan Mont-Ironin farmi-kontrille. Kirkonisäntä Alexi\nKeto, jok' on Evijärveltä kotoosin, jo orotti. Sen Aleksin velii,\nMatti Korpi, on kuulemma viime joulukuus kuollu Oulus ja jättäny\nmiljoonaperinnön.\n\n— Tämä Keto, kertoovat kaverit matkalla, — on ollu 12 vuotta\nrauhantuomarinakin Mount-Aironis ja on kova hommaaja ja kirkon\nmies. Pappia ei niillä nyt ookkaa, mutta kirkko on hyväs kunnos ja\nrahaa pankis. Aleksilla on 7 lasta, 5 tytärtä ja 2 poikaa, kaikki\nylioppilaina, — n'otta Aleksi on hoitanu hyvin leiviskänsä. Sen emäntä\non kuollu, jotta s'oon ny leskimies.\n\nSitte ajettihinkin takaasi Virkiniahan Laulin kotia kaffille. Sinne\ntuli iltaa istumhan »karaasi- ja serviisi-aseman» omastaja Saranenkin\nja maas syntyny lakimies Koski, joka seliitteli näitä Amerikan\nlakipykäliä, kun ne on niin toisellaasia kun Suomes.\n\nSitte lährettiin taas Duluthista Havelan kans lähes parinsaran mailin\npäähän Minneapoliksen 1/2 miljoonan kaupunkihin, joka sijaattoo\nAmerikan suurimman joen Missisipin varrella. Se on se mailman suuri\nmyllykaupunki, josta meillekki ennen tuli ne »kultamitalijauhot».\nSuuri ja vilkas kaupunki se on, paljo kaunihia puistoja, joenrantoja,\nlastenleikk kenttiä ja uima-altahia. On kans kuuluusa yliopisto- ja\nmusiikkikaupunki.\n\nMulla on ollu hyvä onni matkoolla; aina kun oon tehny päivänpituusia\nautomatkoja maaseutujen läpi, on sattunu kirkkahia, kaunihia päiviä,\nniin että oon laajalta nähny Amerikkaa myös maaseutumaisemis, milloin\nhohtavina, lumiaukioona, värikkähinä syysloistos tai helmi—maaliskuus\nheräävänä keväänä. Amerikkahan on niin laaja, että täälä on yhtä aikaa\neri puolilla maata kevät, kesä, syksy ja talvi. Kaikki ne vuorenaijat\non kans samas järjestykses, vaikka eri aikoona, ja toisin paikoon\nei lunta ookkaan. »Talvella» on vain vähä viiliempää ja saretaika.\n»Keski-Lännes», se on Michikaanis ja Minnesotas, oli tänä talvena\nniin paljo lunta että miestä korvihin. Sanoovat »Kuparisaarella»\n(Hancockis), ettei oo ollu niin paljo vuosikymmenihin. Täälä käytethän\nlämpömittarina toisellaasta »kraariklasia», Fahrenheittiä, jok'on aivan\nhassu: 180 astetta, 100:n sijasta Celsiusta, samoon näiren tuumat ja\njalaat pituusmittoona, paunat ja unssit painomittoona ja kaluunat ja\nkuortit litrojen sijasta — jotta sormet ja pää menöö aivan sekaasinsa.\n\nKeski-Lännes on yhtä kylmää talvisin kun Suomes, vielä kylmeetkin, kun\nkylmällä ilmalla aina tuuloo, n'otta se menöö luihin ja ytimihin.\n\nMutta lumimais on kans esti hyvät lumiaurat ja valtion puolesta\nvakinaaset tiemiehet, jokka joutua aukaasoovat valtion tiet. Mutta\nsilloo kun tuloo kova lumimyrsky, eivät tiemiehet lähre aukaasohon.\nTurhaahan se oliskin, ne kun olis heti tukus, niin että tien päällä\nolevat linjapiilit ja tuhannet yksityysautot jäävät useen kinoksihin\ntielle.\n\nMutta heti kun pyry loppuu, keskiyölläkin, hyökkää miehet koneenensa\nulos, ja pian on tiet auki. Niillä on täälä paljo väkeviä lumiauroja,\nsellaasiakin, joiren etupääs on laite niin kun laivanpropelli, joka\nryöpyttää lumen torvia myöri sivuulle. Talvella traktorit leikkaa\nja lykkää syrjähän tieltä lumen niin kun meillä valtion tiekonehet\nmaantien hietapintaa. Ja sitte on talvellakin aina niin paljo autoja\nteillä menos, että tienpinta on pohjia myöri paljas, simenttiä tai\nasfalttia. — Amerikan maantiet on niin hyviä ja hyväs kunnos sitä\nvarte, että pensiiniverorahat kaikki käytethän teitten tekohon,\nparantamisehen ja kunnospitohon. Joka litralta menöö sentti,\nparikolmekin, toisis valtioos 5 senttiä teitten hoitohon. — Jos\nSuomeskin niin tehtääsihin, niin kyllä tiet paranis.\n\nKun ajaa huristimma Havelan suurella autolla Minneapoliksehen, niin\nkevätti jo toisin paikoon ja karja koitti järsiä kuollutta nurmia\nkumparehilla. Karja saa monin paikoon kärvistellä ulkona kaiken talvia,\nvarsinkin hevooset ja lihakarja. Hevoosen aika on täälä jo ohi; ei\ntarvita, on hankala ja tuloo tyyrihiksi. Traktori ja auto teköö\nkaikki. Mainoksen vuoksi jokkin olutpanimot ja meijerit vielä ajaavat\nkuormiansa hevoosparilla. 20:llä taalalla saa hyvän työhevoosen. Se\non osapuillensa yhtä monella voikilolla. Eikä hevoosta täälä kuulemma\nkannata nylkiä. Cow-poijat (hevospaimenet) nauroovat, kun kysyyn,\njotta: ei ikänä he oo nylkenehet.\n\nKun täs nyt tuli maaseurun näkymistä puhet, niin sanonpahan tuankin,\nettä täälä näköö niin huonoja, resuusia ja surkeeta maanviljelijän\nasunto- ja ulkohuoneskomppelia maaseurulla, että tuskin koskaan Suomes.\nVinoja ja vääriä lauta- tai tervapaperihökkelöötä, katot rauskat,\nlautoja seinistäkin pois. Vanhoja rautatievaunuja, hylättyjä autopussin\nkoria ihmisasuntoona. Niittokonehet, haravat ja äkhet pellolla lumes\nruostumas, paffirepelesta ikkunan tukkeena, vanhoja ruostunehia\nrautapellin paloja lyöty seinähän ja lauranpaloja ristihin rastihin\nseinis. Ne on »uudis-farmareita», pesöövät silmänsä ja keittäävät\nruokansa ulkona. Ja nukkuvat vaikka mihnä koppios yönsä. Tämä johtuu\nsiitä, että kaikki asuminen ja elämä on torella — tilapäistä.\nOstethan ja myirähän vaikka koska. Tullahan ja lährethän yhtäkkiää\ntaas toisahalle ja toisehen hommahan. Oikiastansa ihaalen tuota\namerikkalaasen yritteliäisyyttä ja mukautumista — vaikka mihinkä: se on\naina reipas ja hyvällä tuulella, että joo, kyllä tästä pian hyvä tuloo.\n\nEi tietysti kaikki farmarit näin asu. Toiset, ja niitä on paljo, ovat\njäänehet paikallensa ja vaurastunehet. Niillä on hyviä rakennuksia ja\nmahtavia navetoota. On sementtilaattiat, väkirehutornit ja kaikkialla\nmonet lypsykonehet, tarkastusyhristykset ja rasvaprosenttit.\n\nSuomalaasia täälä on kun mannankryyniä joka paikas. Ja paljolta\nsellaasia, joita ei tieretäkään. Niitä on Amerikan joka valtios,\nMeksikon puolellakin Texas Cityski pitääs olla lähes 2 000! Samoon\nkun Ruottin ruottalaasia ja norjalaasia. Niitä on paljo eneet kun\nsuomalaasia. Suomen ruottalaaset menöö paljolta suomalaasten kans\nnaimisihin ja oppiivat suomen täälä — tai sitte ne katuaavat Ruottin\nruottalaasten joukkohon. Pohjoos-Ruottin ja Norjan suomalaaset\nlukeutuuvat yleensä suomalaasihin. Sanoovat vain olevansa »toiselta\npuolelta kotoosi». Täälä on paljo Ruottin ja Norjan suomalaasia.\nPohjoos-Norjan suomalaaset tänne ensiksi tulivakki.\n\nAjettihin monien pikkukaupunkien läpitte. Yhren nimi oli Lindström,\ntoisen Mäkinen, kun öötä ja äätä ei enkliskas kirjooteta, vaikka\näännethän toisin paikoon oikee lehmältääsen leviääki että: gääs\n(penssiini) ja shöör (mm. »joo»).\n\nJa nuoret huuteloo tervehryksiä toisillensa vain että — hai! niinku\nSuomes: hei!\n\nMinneapolis ajettihin suurehen ja komjahan hotellikin Radisoniin.\nNiin kova autoliiket ja tungos sen eres oli, jotta piti orottaa\nvooruansa ennenkö oven kohralle pääsi. Tuallaases isoos, fiinis\nhotellis on huonehia monta sataakin. Alahalla, kun tullahan sisälle,\non esti aula elikkä eteeshalli, joka saattaa olla suureet huones\nkun kirkko sisältä, ja niin loistelias ja fiini, että hengen ottaa\nkiinni ensikertalaaselta: paksut plyyssimatot laattias, isoja\npeiliä ja tauluja seinillä, nahkasoffia ja tuolia ympärinsä, suuria\npalmuja korveen suuruusis kukkapurkiis, suihkukaivojakin keskellä.\nSeinän vierillä on jos jonkillaasia »ofiiseja», toimistoja:\nsanomalehti-, kirja-, tupakki- ja kukkakauppoja, loistavia puku- ja\nkoruesinenäyttelyjä, parturi, naisille »kauneussalonki», posti-,\nlennätin- ja puhelintoimistoja. Ja sitten tärkeen: hotellin vastaanotto\nja check eli kassatoimisto. Niin, ja tietysti kenkien plankkaajat,\nneekeriä ja vanhoja valkoosiakin miehiä valkoone esiliina eres, omas\n»ofiisissansa». Oli se konhollinen telines, jolle piti nousta, kun\nkenkänsä kiillootti. Se kengän plankkaustelines on niin korkia istuun,\nettä kengät on neekerin nenän eres, kun se »kliinaa» (plankkaa). Sielä\nylhäällä on penkis tuhkakuppi ja neekeri lykkää päivän lehren käthes\njotta: pliis söör!\n\nSiinä eteesaulas sopii istuskella, lukia lehtiä, kattella ihmisiä,\norottaa tuttaviansa, siirtyä niiren kans sitte erityysihin keskustelu-\nja vierashuoneesihin, tai kaffibaarihin ja tiskin takaa hörpätä vai\npikimmältä. On kirjootus- ja pianohuonehia, joihin sopii mennä.\nHotellin puolesta on ilmaaset kirjekuoret ja paperit.\n\nHotellin hienouresta riippuen maksaa huones. Palvelu on täälä erityysen\nystävällistä ja nopiaa. Eikä juomarahoja tarvitte käyttää suuriskaan\nhotelliis, jos ei tahro. — Riippuen »herrasta» peritähän maksu\netukäthenkin.\n\nSuomalaasia pitääs asustaa Minneapolis siinä puolentoistatuhatta,\nmutta n'oon niin hajalla ja eriseuraasia, etteivät paljo toisistansa\ntieräkkää. On kuusi kituvaa suomalaasta uskonsuuntaa ja seurakuntaakin.\nEnnen on suomalaasia ollu täälä paljokin, mutta nuoret siirtyy muualle\nja vanha polvi vähenöö, kun ei oo kahteenkymmeneen viitehen vuotehen\nenää ollu siirtolaisuutta.\n\nPuhutin Wells Memorial-taloos, jonka sen omistaja on testamentannu\nlasten päiväkoriksi ja eräille yhristyksille kokous- ja juhlien\nviettopaikaksi. Se on ollu ennen »poikatalo», se tarkoottaa yksinäästen\nmiesten asunto- ja ruokailutaloa. Suomalaasiakin poikamiehiä sielä\non asustanu parikinsataa aikoonansa, niin että omistaja rakennutti\nsiihen suomalaasen saunankin ja määräs juhlahuoneiston suomalaastenkin\nkäyttöhön. —\n\nSuomen avustaminen oli kuitenkin sellaanen yhtehöönen asia, että sitä\non tääläkin paljo tehty, ja on koonnu uskollisen joukon ympärillensä.\nTapasin sielä Alex Halosen, joka opettaa suomia yliopistos. On sielä\nmaas syntyny suomalaanen hammasläätäri Luttjo, joka puhuu niin hyvää\nsuomia, että luulin juuri vanhasta maasta tullehen. Ei yhtää nykimisiä\neikä amerikkalaasta loppukiekaasua.\n\nSatuumma Havelan kans Minneapoliin ja Radison-Hotelliin justhin\npuuronsilmähän, amerikkalaasen nuorenväen Valentino-päivään. Se\non helmik. 14, rakkauren tunnustuksen eli helluttelupäivä, niinku\nsuomalaaset täälä sanoo. No mä ajattelinkin, jotta mitä teerenpeliä\ntämä on, kun puorin ikkunoos oli suuria punaasia syrämmenkuvia,\nniit oli kaakuus, karamelliis ja suklaalaatikoos, postikortiis,\nkukkapuketiis, klänninkien rintapielis — punaasia pieniä ja suuria\nsyrämmen kuvia — ja joka paikas nimi: Valentino.\n\nJa kun hotellihin yöllä tulimma, niin kahisi eteisaula aivan täynnä\nnuoria miehiä frakki- ja smokkipuvuus ja nuoria kissi-missejä niin\nhienoos puolialastomis juhlapuvuus, että silmiä huikaasi. Ja haisi\nkoko hotelli niin hyvältä että pyörrytti. Oli siinä neitokaasilla\nyllänsä kaikki suuren mailman viimmeeset iltapuvut, tyrnyyrit ja\nkrinuliinit, silkkiä ja kultaprokaatia, kynnet ja varpahat maalattu,\nnaama jauhoos, kulmakarvat nypitty ja maalattu ja sen seittemät krullut\nja kiharat pääs. Ja voijee, kun ne flikat naamalla pelasivat, silmiänsä\nräpöttivät ja olivat rakastettavia! Suures juhlasalis tanssiivat,\nhaikiaa, moukuvaa klenkutesta menivät, ja olivat niin kukin Valeehinsa\nrakastuksis, että silmät ummes piti käsipuolesta poikaan niitä vierä\njäähylle ja häpälle.\n\n— Jaa-ah, sanoo Havelaki aikaan päästä, kun siinä hallin nahkatuoliis\nistuumma ja kattelimma sitä ilua jotta — Mennähän maata!\n\nHavela nukkuukin kohta, eikä kuullu sitä meteliä ja präiskettä mitä\nse Valentino-nuoriso piti, kun ne 1/2 3 aikhan lopuuksi pois lähti.\nTietysti ne oli joka pari autolla matkas ja vähä iloosella päällä,\nhuurattivat autojansa kun tulipalos ja melusivat, huutivat ku hassut,\naivan oikohonsakin kiljuuvat pari tuntia.\n\nMä lopuuksi aukaasin klasin ja näytin niille nyrkkiä jotta »go to hell»\n(menkää hiithen sieltä), kun ihmiset ei saa nukkua. Muttei ne kuullu\neikä välittänhet, huurattivat vai autojansj, joita oli satoja, koko\nkatu täynnä.\n\nSitte havaattinkin ja hoksasin, jottei ne tietysti kuulekkaa mun\nääntäni sieltä korkialta kymmenennestä kerroksesta. Oon tietysti kun\nvarpuunen taloon räystähällä. Samas äkkäsin, että karteekit nousi\nvastapäisistäki klasiista. Sinne ilmestyy akkoja yöpairoosnansa,\npapiljotit pääs kurkistelohon mennyttä aikaa. Tuli yks äijäkin klasihin\nyömyssy pääs mammansa vierehen kattomhan sitä melua, jotakin viittooli\nja pussas sitä korvahan! — N'otta mä verin vähä äkkiää salusiinit\nkiinni ja jahkaasin jotta kamala maa, kun ei poliisikkaan pirä mitää\njärjestystä yällä, että sais nukkua.\n\nValentinen päivänä ja paljo muulloonkaan ei poliisi puutu nuorten\nilonpitohon.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMinneapolista lährettihin niin varahin sunnuntai-aamuna, ettei meinattu\naamukaffia saara. Amerikas on niin hassua, ettei sunnuntaina hotelliis\nsaa aamukaffia. Pitää lähtiä ettimhän ulkua jotakin kaffilaa, jok'olis\nauki. Ja niitä on vähä. — Kun isäntä on itte kaffilan pitäjä, niin se\nyrittää ansaata sunnuntainakin, kun palkkaväki pitää vapaapäivää.\n\nKiirus oli, piti laskettaa yli 70 mailin nopeuttakin, että keriittihin\nVirginian valtion puolelle Oulun kirkolle kello 2:ksi. Sielä on\nkans kokonaanen isoo kyläkunta aivan suomalaasia farmaria. Nimensä\npaikkakunta on saanu Oulun puolen asukkahista, mutta nyt sielä on\nsuuri enemmistö eteläpohjalaasia. Niin suomalaasia vielä olivat jokku\nvanhemmat, varsinkin naiset, etteivät muuta osaakkaan. Lähellä on\ntoinenkin aiva suomalaanen »kontri» Väinö. Verua maksavia suomalaasia\nfarmariperheitä on monia satoja.\n\nRookasin sielä Oulun kontrilla monia meirän maakunnasta: Matti\nMarjamäjen Härmän Alikärriltä; oli nyt 67 v. ja vaimonsa Sanna on\nKosoolasta. Heikki Keto Peräseinäjoen Luoman kylästä, oli 94 vuotta ja\nsakia leukaparta. Härmästä oli emäntä Ventla Hietamäki, nyt Ruuska.\nJa Juha Taipale Kauhavalta ja sen emäntä Meeri, omaa sukua Praski\nIsoonkyrön Ventälästä. Vihtori Salo oli Lapuan Liuhtarin kylästä. Ne on\ntullehet tänne 50 vuotta sitten. Täälä Oulun kontrilla pitäävät yleensä\nkarjafarmausta ja tuloovat hyvin toimehen. Sielä puhutahan suomia vielä\nviirenneskin polves. Suomehen on apua täältäkin paljo lähetetty.\n\nSiitä Suomen Avun suuresta harrastuksesta kertoo Havela, jotta silloo\nalkuaikoona, kun se oli niin kaikkien syrämmellä, ettei juuri muuta\najateltukaa, tuli kerran hänen puheellensa eräs vanha pyykinpesulla\nittiänsä elättävä muori, Manta, ja sanoo, että he on tuumannehet yhren\ntoisen mumman kans, että ostethan Venäjältä se Karjala takaasin!\nHänellä on säästöpankis 1,000 taalaa ja se toinen muori on luvannu kans\nantaa kaikkensa, 1,000 taalaa sitä varten...\n\n— Niin mä sanoon, kertoo Havela, — jos te paatta 2 000 taalaa siihen\nasiahan, niin mä paan yhtäpaljo!\n\nNiin se Manta muori haikaasi ja ilostuu, jotta\n\n— No sittehän me, herranjestas, voimma kolmehen pekkahan ostaa yksin\nkoko Karjalan ja antaa se niille takaasi!!\n\n       *       *       *       *       *\n\nKeriittihin vielä juhlallisehen iltakirkkoon Duluthis, johka oli\nkerääntyny paljo suomalaasta kansaa kuulemhan musiikkiopettaja\nEskon johtamaa hyvää kirkkokuoroa ja urkuri Vuotin taiteellista\nkirkkomusiikkia. Pastori Torkko piti hartaan saarnan toivoen korkeimman\nvarjelusta rakkaalle Suomelle, esi-isiemme syntymämaalle ja lähetti\nDuluthin ev.-lut. seurakunnan lämpimät terveiset Suomeen vakuuttaen\nsuomalaisten täällä valppaasti seuraavan isänmaansa kohtaloita ja\nmyötäelävän sen suruis ja vaikeuksis. Suomi-Apua tehrään erelleen\nkaikin voimin.\n\nLährettihin taas pitkälle kierrokselle. Havela käyy samalla tarkastamas\nparia kolmia osakepankkia, joiren hallinnon jäsen hän on. Ajettihin\nsatakunta mailia Suomi-kontrille, kauniille kumpuuselle järvialueelle,\njohna kasvoo koivuja ja oli kun olis ollu kaunihis Keski-Suomes.\n\nMinnesotan pohjoos- ja länsiosis on kymmeniätuhansia järviä, suuria\nja pieniä. Oikee kalaasia ja kaunihia maisemia, jonne kesääsin tuloo\ntulvimalla huvimatkaalijoota »kämppäilemähän» ja kalastelemahan. Suomes\nei käsitetäkkään, kuinka amerikkalaaset kesääsin kaaroollansa ajeloo ja\nvieraaloo toistensa luona ja viettäävät »hyvää aikaa» (lomaa).\n\n»Suomi» kontrin mettääset ja järviset maat on Havelan ja Asialan\nmaanmyyntitoimisto noin 30 vuotta sitte myiny ja palstootellu\nsuomalaasille. Ne oli jonkin suuren mettäkomppanian hakattuja maita,\njoita Havela myii suomalaasille, joita sielä nyt on satoja perheetä ja\nhyvin toimehen tulovia.\n\nAjettihin Kusti ja Elisabet Saaren taloohin, Saari itte on Lapuan\nHellanmaasta, Reispakan mäjen syrjästä, Alasaaren taloon torpparia.\nJa emäntä on Sanna Eliisapetti Suojanen Isoonkyröön Ulvilasta.\nKustin sukunimi oli tännetulles Ala-Saari, mutta kun »paasi» ei\nosannu kirjoottaa sitä, niin pantihin vain Saari. Hän on täälä ollu\nkova homman ja aatteiren mies, paljon lueskellu ja kirjoottanu\nsanomalehtihin, käyny aina sanasotaa kommunistia vastahan, hommannu\nsuomalaasuus- ja kirkollisia asioota. Tullu tänne 1893. Nyt hän on\njo vanha, saanu halvauksen toiselle puolelle ruumista, että kulkoo\nkepin kans, mutta seuraa tarkoon mailman menua, on leppoosa ja\npuhelias mies, yli 70 v. Hommas ja hoiti useeta vuosia Suomi-leimalla\ntoiminutta postitoimistuakin. Nyt se on lopetettu, niinku monet muutkin\npienet, suomalaasnimiset postipaikat. Posti ajetahan autolla nyt\npikkupaikkoohin kotia: tuloo halvemmaksi. Muisteli vanhaa Sinnemäkiä\nja Malmivaaroja. Saarella on komia perhe, 10 raavasta lasta naimisis,\npaitti yks poika. Lastenlasten kans on jo 60 henkiä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nAamulla anivarahin taas ylhä ja ajamahan 200 mailia pohjoosehen Middle\nRiverille eli Välijoelle, Mississippijoen larvamaille. Ne seurut\non chippeva-intiaanien vanhoja kotipaikka- ja mettästysseutuja. Ja\nturistipaikkoja, varsinkin kalaasia järviä. Tienvarsilla on monia\nmatkaaluhotellia ja pikkutaloja eli »kääpeniä» cabinia, joissa voi\nyöpyä perheenensäkkin, ja vaikka asua ja kokkaroora ruoka ittellensä\npitkänkin aikaa, halvalla, kalastella, uira ja samoolla komeella\nmettäkankahilla.\n\nNäillä mailla on kuuluusa paikka: Bemidjin pikku kaupunki. Se on ollu\nja on vielä suurten mettänhakkausten keskus. Amerikan »tukkijätkillä»\non oma Lapatossunsa, josta on paljo juttuja.\n\nNiis Amerikan tukkityölääset ovat koittanehet valehrella kaikki\nmahrottoman suureksi. Heirän Lapatossunsa, Bemidji, on jättiläinen,\njoka syää aivan kauhiasti ja teköö jättiläästekoja. Hän on tukkijätkään\nesimies ja suojelija. Siitä on kirjootettu monta kirjaa, n'otta\ns'oon amerikkalaasten kansallissankari. Ja sen mukahan on yhrelle\npikkukaupungille sielä annettu nimikin. Kymmenkunta vuotta sitte sielä\npystytettihin Bemidjin hyvin suuri sementtinen kuvapatas. Ja sen\njuttuihin kuuluva mahrottoman suuri sarvipää härkä, jota nyt turistit\nkäyy kattomas ja ostamas kuvakorttia.\n\nPitääs meillekkin jonnekin pystyttää Lapatossun kuvapatas. Aku Korhosen\ntyyppi elokuvista sopiis erinomaasesti. »Legenda» siitäkin syntyys — ja\nturistinähtävyys.\n\nTämä Midle Kiverin seutu rupiaa jo olemahan Amerikan Keski-Lännen\nlaajaa tasaasta, ykstoikkoosta viljankasvatusmaata: yhtä aavaa,\npuutoonta »preeriä», autiomaata, kun Venäjän »mustanmullan» maa,\njohna Amerikan leipävilja, nisu, tuotetahan. Molemmin puolin, myös\nKanaatan puolella. Se viljanviljelys on meirän oloohin verraten aivan\nmahrottoman suurta ja koneellista: satoja hehtaaria nisua kylvää ja\npussittaa kaks miestä konehilla.\n\nPieni oma kirkko niillä suomalaasilla on sieläkin Midle Kiverillä. Omaa\npappia ei oo, Duluthista käyy pastori Torkko kerran kuus. — Olivat\nkovin iloosia, että »Suomen mies» oli tullu heiränkin kaukaaselle\nmettäperällensä. Väkiä oli kirkko täynnä, hartahasti kuuntelivat vanhan\nisänmaan kohtaloota. Ja ovat tääläkin kovasti toiminehet Suomen avun\nhyväksi.\n\nMutta erikoosta täälä on se, että sielä pari kolme suomalaasta\nleskiemäntää harjoottaa suurviljelystä, ja hyvällä menestyksellä. Oon\nennenkin sanonu, että suomalaaset naiset täälä Amerikois vasta miehiä\novakkin! Sellaane erinomaane isäntä on täälä Viljami Talkkarin emäntä\nSanna-Maija, o.s. Tyni. Isäntä oli Ylihärmän Talkkarista, tullehet jo\n50 v. sitte Suomesta. V. 1918 ostettihin tämä tila, jota on varojen\nmukahan laajennettu, että nyt on yli 800 eekkeriä hyvää viljelysmaata.\nPirethän lypsy- ja teuraskarjaa, on kasvatettu satamäärin kalkkunoota,\nsamoon lampahia ja sikoja, mutta myös aina viljaa; n'otta kaikkia on\nomasta takaa ja myimistä. Karjaa on piretty siinä sata päätä. Isäntä\noli erinomaane asumamies, mutta kuoli 1930, josta lähtien emäntä on\ntaloon eres. Omia lapsia ei oo, mutta ne on ottanehet isättömäksi\njäänehiä suomalaasia köyhiä poikia neljä veljestä omaksensa ja\nkasvattanehet niistä hyviä miehiä, kaikki innokkahia maanviljelijöötä,\nvaikka kouluja käynehikki. Ja Sanna-Maija ei tienny; kuinka olis\nkehunu poikiansa, niin hän niistä tykkää, ja raavahat poijat\nkasvatusäireestänsä. Yksi poijista kaatui Amerikan armeijas viime soras\nRanskas.\n\nTaloos on myös jo yli 70-vuotias yksinäänen mies Jani Laine, Tampereen\npuolesta, joka koko elämänsä on ollu Talkkaris työmiehenä, ensimmääses\nmailmansoras Amerikan armeijas vioottuu, mutta palas heti sorasta\nTalkkarihin ja on »taloon mies»: teköö kaikkia töitä kun omaansa. Laine\non uskonnollinen ja ihanteellinen »vanhan Suomen mies», ja on saanu\nhoitohonsa Midle Riverin suomalaasen kirkon ja seurakunnan raha-asiaan\nja kaiken muunkin hoiron. Hän on vanhan aijan »kirkkoväärtti» ja\nhoitaa niin hyvin asiansa, että suomalaasten kirkko ja raha-asiat on\nloistavalla kannalla.\n\nSanna-Maija on jo ikäihminen ja syrän pakkaa nyt pitkän, työntäyren\nelämän jälkeen oikuttelemahan, mutta oli hauskaa nährä, miten\nSanna-Maija piti »poijistansa», oli vapautunut ja kehui heitä. Ja työt\nsiinä taloos käyy, varakkahia ollahan, ja rahaa tuli kun roskaa. Kaikki\nkoneet on taloos. Se oli suurta hommaa, 4 traktoria ja sitä mukaan\nkaikki.\n\nToinenkin erinomaane suomalaane leskiemäntä sielä viljelöö 1,000\neekkerin viljelystilaa, Rantasen emäntä Turuun puolesta. — Sillä\nkolkalla asustaa satakunta suomalaasta maanviljelijää, jokka tuloo\nerinomaasesti toimehen ja ovat esimerkiiksi monenkielisille naapuriille.\n\nTapasin sielä vanhan miehen Juha Tuuran Kalajoelta. Hän oli\nPiekon-Aukon tuttavia. Sen isä oli ostanu sen tupasalvoksen »Varvin\nnokalta» ja siirtäny »kylälle», kun »Kalaja»-laivaa rakennettihin. Ja\ntoinenkin kalajokelaane, Peltola, lähretti tervhyysiä kippari-veljensä\nlapsille.\n\nMidle Riverillä syötihin lujasti Sanna-Maija Talkkarin suurella\nfarmilla kananmunia ja fiiliä, sillä ilta pimeni ja lumimyrsky oli\nnousemas, tiet jo monin paikoon lyöny tukkuhun — ja meillä oli\nparinsaran mailin matka eres yön selkähän. Lährettihin kumminkin. Nämä\nseurut on jo aukiaa »preerian» laitaa, yksinäänen farmi sielä täälä,\ntoinen monen mailin pääs naapurista.\n\nTuulenpuuskat ryöpyttää lunta aukiaa pitkin kun suuria, korkeeta\nhahtuvakääröjä. Vinkuu korvis, välihin lyöö tuuliklasin niin tukkuhun,\njottei mitään näje. Pitää pirättää, pyhkiä lunta pois ja yrittää taas\nethenpäin. Tielle syntyneet nietokset on vaarallisia: niihin voi\ntarttua kiinni, pyörät ei verä, pyörivät vain. Sitä varte niillä onkin\nAmerikois monilla »takapakis», auton peräs, lapio ja hietalaatikko.\nEi muuta kun lapioomahan ja hietaa jäätikkööselle tienpohjalle. — Ja\nsiitä on hyvä, että autoihmisillä on hyvä yhteesymmärrys ja keskenäänen\napu, jota pitääs meillä Suomeskin ruveta harjottamhan entistä paremmin.\nSe olis oikiaa »autokulttuuria», josta koko kansalle ja kaikille\nihmisille olis apua ja ilua. Jos täälä autolla liikkujalle sattuu\nmatkalla jokin vahinko, niin aivan yleestä on, että ensimmäinen autolla\ntulija pysäyttää autonsa ja on valmis auttamhan: antamahan penssiiniä,\nkronaamahan moottoria, paikkaamahan kummia, Vaikk' olis ittellä kuinka\nkiires, jos vain voii auttaa. Eikä maksusta puhettakaan. Ei muuta kuin:\noo kei (= selvä on!). Ja gud lak (hyvää matkaa!). Oon itte joutunu sen\nkokemahan ja näkemhän matkojen varrella useenkin. Sellaasen kohteliahan\navun pysähtyy antamahan isoon kuormaauton ajajakin — keskellä yötä.\n\nOlin Mainen valtios yksityysautolla matkaa tekemäs kello 1 aikana\nyöllä, kun kummi puhkes, ei ollu vararengasta, ei värkkiä eikä me\nmatkasakki pystynehet itte oikiastansa mihkää. Mullakin kun on vatta\nniin eres, etten päässy kumartumahan eres auton alle nähräkseni. Oli\npimiä ja kylmä yö. Ja noin 30 mailia asumatoonta taivalta kaupunkihin.\nOnneksi mulla oli tupakkia! — Seisoskeltihin siinä, vähä sarateltihin\nja oroteltihin apua. Viimmeen tulikin sellaanen pitkänmatkan\ntavarankuljetuspussi, jolla oli perässään kaksi umpinaasta vaunua kun\nSuomen rautatievaunua. Se pysähtyy heti vierelle, sen kuljettaja ja\napumies veti »overhaalarit» päällensä ja ryhtyivät töihin. Kummi oli\nniin resu, että piti paikata monesta kohtaa omilla värkiillä. Meni\nhyvinkin tiima, kun ne miehet sai pyörän paikoollensa eiväkkä ottanehet\nmitään maksua. Kehoottivat vielä että ajakaa erellä niin paljo kun\npääsettä. Jos puhkee vielä, niin me hinaamme kaupunkikin.\n\nNo onneksi meille Havelan kans ei mitää siinä ryöpys vahinkoja sattunu.\nHavelalla on aivan uusi 125-hevoosvoimaane »kaara», jotta se veti hyvin\nja puski pulskasti läpi nietokset. Mutta pyry ja myrsky yhä yltyi,\nniin että parahaksi pääsimme Red Lake Fallsin (= Puna-Järven-Kosken)\npikkukaupungin hotellikin yöksi.\n\nSe oli silloon, kun Amerikas oli se suuri lumimyrsky, kun mones paikas\nkaikki liikenne pysähtyi. Vasta puolelta päivää tiemiehet suurine\nlumiauroonensa saivat tiet taas ajokuntohon ja me pääsimmä lähtemhän.\n\nPysähryttihin Gass-Laken pikkukaupunkikin, sillä sielä sijaattoo tämän\nseuran intiaanien huoltotoimista. Halusin kuulla heistäkin jotakin.\n\nIntiaanit eli intit niin kun täälä suomalaaset sanoo ovat Amerikan\nalkuasukkahia. Tiede sanoo niiren tullehen aikoinansa lännestä\nTyynenmeren ylitte tänne. Niitä pitääs olla 96 heimoa, joista usiat\npuhuvat niin erilaasta kieltä, etteivät ymmärrä toisiansa. Niiren\nkieli on kyllä tutkittu ja otettu taltehen, ja on painettuakin\nkirjallisuutta. Ne on niitä koulupoikien »punanahkoja», joista\nintiaaniromaaniis on lujettu. Se on luultavasti kuoleva kansa. Niitä\noli, kun valkooset tuli tänne, n. 1 miljoona henkiä, mutta nyt\nlasketahan niitä olevan Yhrysvaltaan puolella noin 320 000.\n\nIntit on omalaatuusta luonnonkansaa, joka ei huolehri eikä välitä\nhuomisesta toimeentulostaan. Kun saavat vattansa täytöhön, niin sillä\nhyvä, makaavat ja lojuvat laiskana, ainakin suurin osa. Naispuoliset\nkeittäävät ja rääpästäävät, että olis suuhun panemista. Miehet\nistuskeloovat, tupakoovat ja vähinsä mettästäävät ja kalastaavat.\nIntiille on valtio järjestäny omia asuma-alueeta, ns. reservation,\njohna ne saa asua omas joukos ja yksin mettästää ja kalastaa. Valtio\non rakentanu niille puutalojakin, mutta paljolta niitä asuu vielä omis\nkurjis kotahökkellis tai resuusis teltoos. Ja ovat niin laiskoja ja\nvälinpitämättömiä, jotteivät viitti mitään kunnostaa, tuskin puita\nhakia mettästä keittämistä ja lämmitystä varte. Ja likaasta väkeä.\nMeirän mustalaaset on paljo touhukkahampia.\n\nNiitä töyhtöpäisiä »tomahawki» käres hyppivä intiaaneja näköö enää\nvain näytöksis matkustajille ja kuvis. Ne on paraati-intiaania. Vähä\ntienataksensa ne teköö muistoesinehiä, joita täälä on myytävänä joka\nnurkas.\n\nKun mulle kerrottihin, että valtio elättää kuukausirahalla inttejä,\nniin otin siitä selvää chippeva-inttien valtion toimistosta. Juttu on\nlähteny siitä, että parikymmentä vuotta sitten valtio myii inttien\n»reserveishin», alueetten, mettiä. Siitä kertyy chippeva-heimolle\npaljo rahaa, 125 milj. dollaria. Sitä rahaa heille on jaettu niiren\nomien mettien myynnistä. Annettihin aluksi 100 taalaa vuores henkiä\nkohre, sitte on vuoresta vuotehen rahaa vähennetty, n'otta viimeksi\non ollu antaa vain 10 taalaa vuores, ja nyt on rahat loppu, n'ottei\nviime vuosina oo ollu enää mitään antamista. Mutta se oli heirän omaa\nrahaansa.\n\nAsiat on nykyysin sillä lailla, että valtio ei anna intiille enää\nmitään avustusta muuta kun sitä mitä valkoisille ja kaikille US:n\nkansalaasille, jos ne tarvittoo: vanhuureneläkettä ja tilapäistä\nköyhäänapua. Nyt täytyy inttien elättää ittensä niinku muut ihmiset.\nHuonua se on. Mutta on niiskin yksilöötä, Varsinkin nuoremmas polves,\njokka on ruvennu käymähän tehrastyös ja mettätöiskin. Ne pukoo ittensä\namerikkalaasesti eikä niitä juuri joukosta eroota. Ovat vähä kun\nkirvehellä veistetyt naamasta ja pikimusta suora ja krouvijouhinen\ntukka. Mutta nuorten intiaaniflikkojen joukos näköö välistä oikeen\nkaunihia tyttöjä. Vanhemmat ihmiset on kruttuusia ja elävät useen\nhyvinkin vanhooksi. V. 1941 kuoli 142 vuoren iäs yks intti-ukko,\njoka näyttelikin ittiänsä suuris kaupungiis rahasta. Se oli kovasti\nhienosti pujettu herra, silkkipytty pääs, kaleerit kaulas, kultaaset\nkellonvitjat ja hännystakki. Oli kova tupakin polttaja ja terves\nkäppyrä kuolemaltansa asti. Mutta niin intti oli, jotta kovalla puulla\naina makas. Sen naama oli niin ruskia ja kruttuune kun männynkuori.\n\nIntit on kun lapsia, jos niillä vain on rahaa, niin heti pitää ostaa\nhelyjä, koreita leluja ja makeisia. Ne on kovia pelaamahan penninsä\nkaikellaasis peliautomaatiis. Ja niin viinahan persoja, jotta juovat\njos vain voivat ittensä heti oikooseksi. Onkin kielletty inteille\nväkijuomia myymästä tai antamasta.\n\nSuomalaaset tulevat hyvin inttien kans toimeen. Niitä on naimisiskin\ninttien kans. Mäkin oon tavannu aivan suomalaasen intti-poijan. Sen\näitee on sieltä meirän puolesta kotoosin, isä on intiaani, poika\nsuomalaanen ja käyny suomalaasen rippikoulun. Komja poika onkin eikä\nmuista eroota, vähä tummempi vain.\n\nIntiaanit tykkäävät suomalaasista. Talvisoran aikana ne meinas koota\nvapaaehtoosen intiaanikomppanian ja tulla Suomia auttamhan, mutta sota\nloppuu. Intit pitäävät suomalaasia samallaasena pienenä kansana, joka\non isojen jaloos, niin kun heirän on käyny. Intiaanit tietää ja tuntoo\nsen, että vierahat ilmiset ovat kukistanehet heirät. Monta veristä\nkapinaa ne on tehnehet, mutta nyt ovat alistunehet, ymmärtäävät,\netteivät he voi mailman menoa muuttaa; mutta tuovat useen julki, että\nhe ovat tämän maan alkuasukkaina ja oikeeta omistajia.\n\nKatoolinen kirkko on kauvan tehny työtä saaraksensa intiaanit\nuskohonsa. Lapset käyykin niiren hyvis kouluus, johna saavat ruaan ja\nvaatetusapua, mutta sitte vetäytyyvät ne takaasin omiensa joukkohon.\n\nIntit on mietteliästä, hiljaista, meikäläisen mielestä laiskaa ja\nsaamatonta väkeä. Ne puhuuvat filosofin runollisesti ja mietteliähästi,\nkrouviluista ja laihankälppää kansaa. Niiren vastakohta on neekerit\n— joita täälä piretähän maanvaivana. Niitä on täälä ny 3 miljoonaa.\nNeekerit on vilkkahia, lörpötteleviä ja nauravia luonnonlapsia kans,\nuseen suuria, lihavia ja rasvaasia. Ne tykkää ja yrittää pukeutua\nmahrollisimman fiinisti. Kun Amerikan valkooset nuoret miehet ja\nnaiset kiharoottoovat ja kruusaavat jos millä lailla tukkaansa, niin\nneekeriillä on täysi työ kun ne yrittää saara lampahan-takkuvillaaset\nkiharansa — suoriksi!\n\n       *       *       *       *       *\n\nTulla hyryttelimme hyvää kyyttiä Havelan kans sieltä\nintiaanireserveisiltä myrskypäivän jälkhen ja aijan kuluksi jutteli\nHavela niin veikeetä aito amerikkalaasia juttuja, jotta olsimma\nsaanehet kumpikin ympäri korvia, jos akat olis ollut kuulemas.\n\nSiinä pari mailia ennen Grand Rapidsin pikkukaupunkia, korialla\nmettääsellä hiekkakankaalla, justhin tien vieres oli yksinäänen uusi\nkaunis talo ja jokin kauppamakasiini. Tiepuoles suuri lauroosta tehty,\npari metriä korkiailmootustaulu suomeksi jotta: Ostetaan kaikellaasia\nnahkoja, turkiksia, villaa ym. — Myyrään intiaani-riisiä. Geo Kananen.\n\n— Ptruu! sanoon mä Havelalle. — Kah, mikä Kananen tuos on?\n\n— En mä vaa tierä, sanoo Havela. — Niit' on täälä suomalaasia mettät\ntäynnä.\n\n— Mennähäs kattomahan!\n\n— Mentihin sinne makasiinin puolelle. Ulkoseinäs oli jo topattuja\nsuuria sarvipäähirviä. Oli »kajuuttia» ja surenpäitäkin.\n\n— Se Amerikan »kajuutti» on maanvaiva, jutteli Havela. Se on suren\nja ketun välimuoto; en osaa sanua mikä se oikee kirjan jälkeinen on,\nmutta aika peto: jokin shakaalilaji kai sen on: arka ja pelkuri, kovin\nverenhimoone, syöö lampahia ja käyy laumoos lehmienkin kimppuhan,\nnappaa kanojakin aivan kotipihasta. Se elää preerialueella ja\nKeski-Lännes niin suuris laumoos farmarien vaivana, että farmarit aina\nsilloon tällöön järjestäävät satojen miesten yhteesen »susikallin»:\nkiertää suuren alueen, ampuuvat, präisköttäävät, peljättäävät\nja ajaavat suuria laumoja kajuuttia ympyrän sisälle, ja sitte\nkonepistooliilla ja haulikoolla tappavat niitä satoja yhtehen kasahan.\nEi niitä nyljetä, sinne jättäävät raarot. Vaikka kyllä kajuutin nahkoja\nkäytethän turkiksinakin. — N'oon halpoja. Nyt viime aikoona Lännellä on\nkajuutteja ruvettu tappamahan lentokonehista konekiväärällä. Samoon kun\nsielä suurilla nisuuviljelysaukioolla jo kylvethän lentokonella vehnän\nsiementäki maahan. Hyvin kuulemma onnistuukin. Ja käyy nopiaa.\n\nMenimmä sinne Geo Kanasen kauppamakasiinihin, johna yks mies kovasti\npunnitti ja tarkasteli majavan ja piisamin nahkoja — muttei se osannu\nsuomia. Oli friski, pitkä vaalia mies, norjalaanen, joka seliitti, että\nmisteri Kananen itte on Floridas missinsä kans kesälomalla. Hän vain\nostaa turkiksia ja hoitaa liikettä.\n\n— No onko teillä sitä intti-riisiä myirä nuan niinku maistiaasiksi?\n\nOlihan sitä. Ostin kaks paunaa Suomehen vieräkseni. Se on pientä,\nkuoripäällistä kun kauran jyviä. Ja tyyristä! Paljo eneet kun\noikia puleerattu riisi. Mutta se pitääs olla erityysen hyvää ja\ntervehellistä. — Sairaaloos sitä käytethän heikoolle dieettiruokana\nja herkkusuille. Se vaatii erityisen keittotavan. Intti-riisi\non vuosisataasta intiaanien luonnonruokaa. Sitä kasvaa eräis\njärvis itsestänsä. Intiaanit soutaavat ja leikkaavat siitä tähkät\nveneesihinsä. Hakkaavat vain venehen lairalla poikki ja tähkät\nveneeseen. On sitä koetettu tuora ja kylvää Suomenkin järvihin, mutta\non tehty se virhe, että kuivia intti-riisin siemeniä on tuotu ja\nkylvetty vetehen. — Ei! Otin selvää siitä. Jos kokeella mielithän,\nniin »intin» siemenet pitääs tuora sinne vahvasti märkinä. Tapasin\n»mettäsuomalaasia», ammattikalastajia ja »träppäreitä», jokka järvistä\nottaavat puurovärkiksensä talveksi intti-riisiä ja vielä myiiväkki sitä\nsatoja paunoja »ylösostajille».\n\nKun kyselin kaikellaasta siltä norjalaaselta ja se kuuli, jotta m’oomma\nsuomalaasia, niin se sanoo jotta mister Geo Kanasen isä ja mamma ovat\nnyt kotomiehinä Geon taloos sen aikaa kun hän on matkoolla. No mentihin\ntaloohin, ja sielä me oikeen hauskan vanhusparin tapasimma, pappa\nKanasen Kiuruveeltä ja hänen emäntänsä, joka on Nivalasta.\n\n— Joo, he on täs vain kotomiehinä, kun Yrjö (= Geo) on ummikko —\ntoiskielisen vaimonsa kans Floridas.\n\nVanha pappa Kananen on niitä ensimmääsiä suomalaasia, jokka yli 40\nvuotta sitten asettuu asumahan mettästäjänä ja kalastajana näihin\numpimettihin.\n\n— Mua on aina vetäny mettähän ja järven rannalle, sanoo tämä vanha\ntyypillinen savolaanen, joka huastaa vielä »selevee savvoo».\n\n— Löyrin kaunihin, hyvän järven 35 mailia näiltä mailta. Ei ollu\ntietäkään sinne, jotaan eläinten polkuja kuljin ja vein sitten\nmuijankin sinne. Kotukses asustin siksi kun saunan tein. Jauhot ja\nkamppehet kannoon hiljoollensa seljäs sinne, 35 mailin matkan. Koko\npäivä siinä meni raskas tarakka hartioolla, mutta joskus painoon yötä\npäälle ja vuorokaureskin sen välistä kiskoon. Nyt on meillä sielä oikia\ntalookin ja muita huonehia, oikia koti. Ja on tullu tiekin sinne ja\nmuita asukkahia järvelle. Se on jo pieni »lokeishen», kyläntapaanen.\n1904 otin »humpsteetin», »omaksi maaksi» valtiolta. Siellä mä\n»träppään» ja kalastan vieläkin. On kaks poikaakin kasvatettu, tämä\nYrjö täs ja Toivo, jolla on samallaanen osto- ja liikehomma toisella\ntaholla. Ne on menestynehet hyvin. Molemmat on valtion luvalla\n(lisenssillä) kalaan ylösostajia näis piiriis.\n\nSain kuulla, että kalastus on tarkoon täälä valtion taholta\nsäännöstelty, verootettu ja valvottua. Paljo tiukempaa ja tarkempaa kun\nSuomes — vaikka tätä niin sanotaan »vapaaksi maaksi». Ammattikalastajan\npitää ensin hakia viranomaisilta »laisi» eli lupa kalastaa. Sitte\njoka rysästä menöö veroa. Ja joka pyyrys pitää olla veromerkitty.\nValtio myii huutokaupalla kolmeksi kuukaureksi piiriittäin kalojen\ntukkuosto-oikeuret jollekulle. Pienet ja suuret kalat ostetahan\nerillänsä. Ostajan pitää heti maksaa kalastajalle rannas rahat ja\npirättää siitä valtion tarkastajalle veroa. Ostaja lährättää kalat\nsitte liikepaikkoohin ja kaupunkiihin tukkuliikkehille, joka tilittää\nylösostajalle vasta 2 viikon perästä, niin että ylösostajan raha on\nkauvan kiinni — ja aika tappiomahrollista kauppaa. Kalastajilta osaa\nAmerikka kyvin kiristää veron.\n\n»Härjänpää»-kalaa, Bullhead, pääasias kalastethan. Se on »nahkakala»,\nei suomuksia ollenkaan. Sill' on nahkasarvet pääs ja partakarvat. —\nRuma kun piru, sanoo Havela, — en syä millään!\n\nMutta kalastuksella teköö kyllä hyvin »elämänsä», tuloo toimehen.\nVain kesäkausi kalastethan. Mettästäjinä, jokka ei muuta teekkään,\non suomalaasiakin aika paljo. Intit ei juuri muuta teekkää kun\nmetsästäävät ja kalastaavat, kun viittiivät.\n\nSuurta hommaa tämä Geo Kanasen pisnes on, ostaa mettänriistaa,\nnahkoja, villoja, intti-riisiä ym. ja toimittaa mailmalle. Hyvin on\nmenestyny. Hänellä on oikeen upia koto, laajat liikesuhteet ja parhaas\niäs, vasta 35-vuotias, reipas mies. — Ja sellaanen kissi, jotta mä\nkattoon oikeen pitkään, ettei tuo kissi ookkaan, jokin pantterin\npenikka, korkiajalkaane, aivan pyöriä pää, pitkäkruppinen, vaalian\nhiekan färinen, mustat tassut ja pää, ja niin villisilmääne, sinisen\nvehriääset silmät, jotta mä sanoon heti jotta — pysykkö kauvempana!\n\nFloodwoodiin en päässyt sen lumimyrskyn takia määräpäivänä; se\njäi siksi, kun palasin Port Arthurista Kanaatan puolelta bussilla\nDuluthiin. Havela orotti asemalla ja lennätti suoraa 50 mailia\nFloodwoodin kirkkohon niin kun oli määräkin. Sinne oli kerääntynyt\nympäristön farmaria n. 300 henkiä. Floodwood onkin vankkaa suomalaasta\nfarmiseutua, niin että suomalaasia on siinä »pitäjähäs» eli townshipis\nenempi kun puolet koko asukasmäärästä. Pappina sielä on jo ikämies,\nSuomes papiksi lukenu Könönen, joka luki papiksi, kun Haminan\nkadettikoulu lopetettihin, ja lähti sitten Poprikoffin aikana heti\nAmerikkahan. Könönen seuraa vilkkahasti ja valppahasti Suomen asioota,\nja muutakin mailman menoa. On jatkuvasti ollu kirjeenvaihros isänmaan\nasioosta suuren tuttavapiirinsä kans Suomes.\n\n\n\n\nKANAATAN PORT ARTHURIIN\n\n\nPort Arthurista Kanaatan puolelta olin saanu jo Suomehen kutsuja, jotta\nsinne pitää välttämättä tulla. Olivat lährettänehet paketinkin mulle\nheti kun posti aukes. Ja sielä ilmestyväs »Canadan Uutisis», jota\ntoimittaa mun koulutoverini Vaasan lyseosta, Seinäjoen Katilan mäeltä,\nHannukselan Kalle oli kirjoottanu pitkän alakerrankin »fingliskaa»\n(finn-english, jota ensi polven Amerikan suomalaaset puhuu), että\nmä ymmärtääsin niiren kieltä ja tulisin toimehen. Mutta kyllä mä\nfingliskaa ymmärsin ja olin jo ennen oppinu Matti-serältäni, joka kans\noli ollu »valloos» mainarina.\n\nMuuten ei siinä mitää oo ihmeteltävää, jos Amerikan suomalaasten\njokapäivääsehen kielehen omaksuthan enklantilaasia sanoja. Ensiksikin\nkun toiskielisten kans pitää työs olla, niin täytyyhän työkaluja\nnimittää samalla sanalla kun muukkin. Hyvä vain kun oppii. Siten on\nlapio »shoveli», »kaara» auto tai kärry, »hämmi» sianlihaa, »beiken»\npekonia, »stoori» kauppa, »stouvi» hella, »beibipoka» lastenvaunut,\nomenapiirakka »äpylipaita» jne. Jees ja noo on joo ja ei.\n\nToiseksi on täälä vierahalla maalla paljo sellaasia esinehiä ja\nasioota, joita tänne aikoja sitte tullehet suomalaaset ei Suomes oo\nnähnehet ei kuullehekkaan. Ei siinä meillä kotomaan suomalaasilla oo\nmitään nokan koputtamista tai hymyylemistä, jos Amerikan suomalaasilta,\nkun ne sinne tuloo, livahtaa tuon tuostakin jokin enklantilaanen sana.\nNiinhän se on meillä eteläpohjalaasiilakin, että kovasti meiränkin\npuhees käytethän ruottista laihnattuja sanoja: plaarahan pruukata\nliikaaki kummamaitua.\n\nSe on arka paikka Amerikan suomalaasilla, kun ne Suomes käyy — ja\nhuomaavat teirän naamoosta, jotta te niinku vähä hymyylettä niille.\nMonekkin laivas tulomatkalla jo oikee yrittäävät muistella suomen\nsanoja ja koittaavat pitää varansa, ettei vai sielä kotona livahtaasi\nvahingoskaan yhtää »fingliskaa». — Min'oon sanonu niille, jotta älkää\nperustako! Lisäksi on muistettava, että suurin osa, koko vanha polvi on\ntullu siinä ijäs, että vierahan kielen oppiminen on kankiaa. Ja että me\npohjalaaset ärräpäät ja savolaaset viäntäjät ja kiäntäjät oomma niin\njukuripää-suomalaasia, jottei me viittikkää niin kieltämmä prissata\nja nenähämmä honottaa kun nämä toiskieliset jänkit. Kun ymmärtäävät\nvähemmälläki. Ja ennen vanhaan suomalaaset »siirtolaaset» tulivakki\ntänne vai taloonhintaa tienaamahan jottei sitä varte kannattanu\nenkliskaa opetellakkaa.\n\nKerrompas kuinka musiikki-professori Mäki teki pyhiinvaellusmatkan\nSuomehen, kävi Sipeliusta ja Klemetin-Heikkiä kattomas, täs ennen\nsotia. Mäki osaa ja puhuu hyvää kirjasuomia, lukoo paljo suomalaasta\nuusinta kirjallisuutta. Se oli kans päättäny, että hän varoo, ettei tuu\nvahingoskaa fingliskaa.\n\nHelsingis se meni Elantohon vähä syöräksensä. Katteli ja luki tarkasti\nruokalistaa, ettei tuu vai suomenkieles virheetä. Amerikkalaasehen\ntapahan se halus syörä vain vähä keitettyjä herelmiä. Kun ei\nruokalistasta niitä löytäny, se kruuvas kovasti päätänsä, jotta mitä se\n»prunes» mahtaa oikee suomeksi olla. Lopuksi muisti, että isä ja äitee\npruukas sanua niitä »kivisyrämmiksi». Se on ainakin suomia, tuumas\nprof. Mäki, vinkkas tarjoolijaflikkaa luoksensa ja taivahansinisillä\nsilmillä ja ihanalla suomenkielellä pyyti että:\n\n— Jos neiti toisi minulle vähän keitettyjä kivisyrämmiä...\n\nFlikka räpötti silmiänsä ja kysyy:\n\n— Mitä ne on?\n\n— Kivisyrämmiä, hedelmiä — Pohjanmaalla niin sanotaan, koitti Mäki jo\nhätääntynehenä seliitellä.\n\n— Meillä on eräs pohjalainen neiti tuolla keittiös, minä kysyn häneltä,\nsanoo se flikka ja lähti häntä truutulla hakemaan sitä.\n\nNo sieltä tulikin tomera flikka jotta:\n\n— Mitä sais olla?\n\n— Kivisyrämmiä minä pyysin, koitti prof. Mäki kuiskaten selittää ettei\ntoiset kuulisi.\n\n— Onko ne viskuja, fäskynöötä eli mötyksiä, niis on kivisyrän sisällä?\nkysyy Alajärven flikka.\n\n— En minä tiedä — tuokaa niitä, sipisi Mäki aivan onnetonna, että oli\ntilannukkaa mitään.\n\nKun flikka sitte toi, niin sanoo, jotta:\n\n— Nämähän on — luumuja! ja kattoo pitkää kun suurta syntistä sitä\nfiiniä herra Mäkiä, joka oli »häpiästä» vajota maan ala — kun oli\nyrittäny olla niin suomalaanen eikä osannukkaa...\n\nAmerikan suomalaasille on Suomes käyres heirän kielenkäyttönsä arka\nasia. Monet koittaa puhua purkista suomia, mutta suomenkielikin on\nheirän pois olles paljo kehittyny ja muuttunu, tullu uusia sanoja,\njoita he ei ymmärräkkään.\n\n       *       *       *       *       *\n\nDuluthista on pitkä matka pohjoosehen Superior-järven rantaa Port\nArthurihin, joka on Kanaatan puolella. Yli 200 mailia. Mutta se on\nkaunista ja näköalojensa puolesta vaihtelevaa: komeeta rantoja, paljo\nhuvila-asutusta, korkeeta kalliomaastoja, kuiluja, vuoren rintehiä,\nkalliosaaria. »Vinttikoira», Grayhound-bussilla sen matkan teköö\nmukavasti mutta yli puolen päivää siinä menöö. Tällä välillä on paljo\nruottinkielistä asutusta, turistihotellia ja kesänviettomajaloota,\nTomteboda- ym. nimillä. On puolivälis matkaa pikkukaupunkikin, jonka\nnimi virallisestikin on Finland, niin että sattuu postis erehryksiäkin.\n\nOn siinä Amerikan ja Kanaatan rajalla tulli- ja passintarkastuskin.\nJa bussin vaihtokin. Kanaataskin on koko manterehen käsittävällä\nGrayhoundpussi-yhtiöllä vaununsa, samallaaset kun Yhdysvaltaan\npuolella. Mutta ne ajaa vain raja-asemille asti ja kääntyy takaasi.\n\nRajalta on aika asumatoon, mettäänen ja korkiavuorinen maasto. 50\nmailia Port Arthuriin, joka ympäristöinensä on Kanaatan suomalaasten\nsuurin asutuskeskus. Pitääs olla n. 25 000 suomalaasta sielä. Kanaatan\nsuomalaaset, ainakin suurin osa, ovat myöhemmin Suomesta tullehia kun\nYhdysvaltaan puolella, joka ensimmääsen mailmansoran jäljiltä 1914\nrajootti ja lopuuksi sulki meiltäkin maahantulon niin kun muiltakin\nPohjolan kansoolta. Mutta Kanaatahan pääsi vielä monet vuoret sen\njälkeen, niin että Kanaatan suomalaasten pääjoukko on noin 30—20 vuoren\ntakaasta asutusta. Sittenhän Kanaatakin sulki rajansa.\n\nSilloon kun ajelin Duluthista isoon Superior-järven vaihtelevan\nkaunista länsirantaa Port Arthuriin, helmikuun lopulla, lainehtii\nSuperiorjärvi (elikkä meri, s'oon niin suuri) rannooltansa sulana,\nniin että kalastajia näki jo olevan ulkona pikkupaatiillansa. Mutta\nlaivankulku alkaa vasta myöhemmin, sillä suuret tuulet kuljettaa\nahtojäitä ympäri rantoja.\n\nAmerikan parlamenttivaaliis ja liikemailmalla on jo kauan ollu\nvaalisyöttinä ja riita-asiana suunnitelma, että laivareittiä\nsyvennetääs ja laajennetaas, niin että Atlantin-laivat voisivat ajaa\nsuoraa Minnesotan eli Keski-Lännen suurten sisäjärvien satamihin\n— niin kun pienemmät laivat ajaakin, mutta suurimmat pysähtyy New\nYorkin satamihin, joten tuonti ja vientitavaroota jourutahan suurelta\nosalta uurellensa purkamahan ja lastaamahan. Siitä New Yorkki juuri on\nniin lihoonu ja kasvanu suureksi. Tämä riita on yhä kuumana. — Mutta\nluulisin että kyllä se kanavoominen kerran kuitenkin tapahtuu.\n\nEn tienny, kun siinä illansuus lähestyyn sitä kuuluusaa Port Arthuria,\nmikä mua orottaa. Kattelin kartasta, jotta täshän on toinenkin kaupunki\nsaman joen suus: Fort William, eteläpuolella ja pohjoosrannalla se Port\nArthuri. Siis kaksooskaupunki ja molemmat samankokoosia, n. 20 000\nasukasta kummaskin. Fort William on »flätän» puolella, aivan tasaasella\nja Port Arthuri mäkisellä maalla. Asuu sielä Wiljamin puolellaki\nvähä suomalaasia, mutta Port Arthurin kaupunki ympäristöönensä on\nKanaatan suomalaasten suurin asuinpaikka. Arvellahan olevan noin 25 000\nympäristöinensä. Lähellä on pieniä farmikyliä, joilla on suomalaaset\nviralliset nimekkin ja postitoimistot. Sielä on vielä suunnattomasti\nkoskematoonta mettää ja jatkuvasti laajat mettänhakkuut käynnis, johna\ntyöskentelöö paljo suomalaasia. Yks ja toinen suomalaanen on kattellu\nittellensä sopivan asuunpaikan jonkin vaaran rintehellä tai järven\nrannalla, rakentanu siihen asumuksen ittellensä ja perheellensä,\nraivannu vähä maata ja lairuunta parille lehmälle ja käyy ansioksensa\nmettätöis.\n\nSuomalaaset ne on, jokka Kanaataskin erämaita asuttaa ja viljelykselle\nraivaa. Asettuu ensin yksi tiloollensa, tuloo naapuriksi joku\nsukulaanen tai tuttava. Ilmestyy lähimaille kolmas ja neljäskin oman\nhuushollin mies. Niin ovat syntynehet nuo suomalaaset uudiskylät:\nToivolat ja Intolat Kanaatan mettäseutuuhin ensimmääsinä vakinaasina\nasukkahina. Valtio rakentaa teitä, tuloo toiskielisiäkin joukkohon,\nSaarahan postinkulku, kansakoulukin lapsille, ja parinkolmenkymmenen\nvuoren päästä on siinä pieni kaupunki.\n\nTämä Kanaata on Amerikan rinnalla vielä uinuva luonnonrikkauksien maa.\nSillä on suunnattomat mettät, koskivoimat, kaikki mahrolliset malmit,\nraurat, kuparit, kullat ja nikkelit. Sen nisun- ja muun viljan viljelys\non vain murto-osa siitä mitä se voi tuottaa. Se on tulevaasuuren maa.\nPuuttuu vain työntekijöötä ja — kapitaalia: liikkeelle panevaa voimaa.\nElämän ja yrityksen tahti Kanaatan puolella on paljo heikompaa ja\njäljes siitä mitä Yhrysvaltaan puolella. »Enklantilaasta» — sanoovat\nUS:n pisnesmiehet ittetietoosina, sillä ne suurelta osalta rahoottavat\nKanaatan teollisuutta ja ovat perustanehet sille puolelle tehtaattensa\nja yritystensä sisaryhtiöötä.\n\nTorkuunkin jo siinä, kun tultihin Fort Williamihin. Joitakin jäi pois\nsiinä, kun ovesta huurettihin suomeksi jotta:\n\n— Onko Jaakkoo täälä?\n\nHöristin korviani, jotta\n\n— Häh, mitä muako huurettihin?\n\nNiin ovesta tuli miehen pää sisälle, kattoo mua ja huuti jotta,\n\n— Tuu pois sieltä! Ja ota kapsäkkis...\n\nMä huurin vastahan jotta\n\n— En tuukkaa! Tämä on vasta Fort Wiljami ja mä meen Port Arthurihi. —\nMikä mies sä oot?\n\n— Ek'sä tunne? Mä oon Hannukselan Kalle, ja tullu sua vastahan.\n\nTuli sisälle eikä muuta kun heti kapsäkkihin kiinni, jotta: tuu uloos\nvaan!\n\nNo tunsinhan mä sen sitte, eikä ollu paljo muuttunukkaa 40 vuoren\naikana, vaikk'on akka, kaks raavasta lasta, ja poikakin jo lääkärinä\nyhres hospitaalis.\n\nNiin se purotti mun sieltä pussista uloos omahan kaarahansa, jolla\ns'oli tullu lankomiehensä Saxbergin kans mua vastahan. Ja kun sitte\nmentihin taas tukka suorana Port Arthurin puolelle, niin nauraa\npihisivät jotta:\n\n— Me »kidnappasimma» (ryöstimmä) sun! Tulimma Fort Wiljamihin vastahan.\nSielä Kallion-Jäkki ja muita miehiä orottaa sua Port Arthurin\n»steishenillä» (bussiasemalla). — Nyt mennähänkin meille esti, johnä\nsä tuut asumahan. Ja sitte vasta tulojuhlihin konsuli Koivukosken työ.\nKallion-Jäkki olis tahtonu sun heille asumahan.\n\nRäpyttelin vain silmiä.\n\nPesinkin mä sitte naamani ja join kaffit päälle. Ja sitte taas\nmentihin. Sinne Koivukoskelle.\n\nSe konsuli Kosti Koivukoski sielä Port Arthuris olikin Jalasjärven\nvanhan rovasti Blom-vainajan poika, ollu jo kolmattakymmentä vuotta\ntäälä keskeesin henkilö suomalaasten kulttuuriharrastuksis. Port\nArthurin, Kanaatan puolella ensimmääsen suomalaisen Kansallisseuran\nperustaja ja puheenjohtaja erelleenkin, innokas musiikkimies ja\nkuoronjohtaja. Hänellä on sielä suuri suomalaanen sekakuoro »Otava» ja\nmonia hyviä naissolisteja, mm. hänen ahvenanmaalainen Edit-rouvansa.\n\nPort Arthurin suomalaaset ovat laulavaa väkiä. Työväenyhristyksellä on\nkans hyvä oma sekakuoro »Oras». Port Arthurin kuorot ovat voittanehet\nmonta palkintoa Kanaatan suomalaasten jokavuotisis suuris laulujuhlis.\nKoivukoski seuraa valppahasti kotimaan uusinta kuoro-ohjelmistoa ja\nmusiikkielämää.\n\nSinne konsuli Koivukosken hauskahan kotihin oli kerääntyny suuri seurue\nmiehiä ja laulavia naisia. Talon isäntä toivotti Suomen vierahan\ntervetulleheksi Port Arthuriin, soitettihin ja laulettihin, vietettihin\noikeen iloonen ilta.\n\nTutustuun jo moniin suomalaasiin, mm. liikemiehiin Yrjö Nelsoniin,\nNilsiästä ja Niilo Kyröön Oulun puolesta. Heillä on Port Arthurin\nsuurin suomalaanen kauppaliike »Nelson & Kyrö». Se on oikiastaansa Port\nArthurin ja ympäristön suomalaasten »pankki ja keskuskauppa», johna\nkaikki asioovat myös kaupunkiin tulevat suomalaaset mettätyölääset\npalkkashekkiinensä. Sitä hoitaa Kyrö. Nelson runnaa suurena\nmettäkontrahtöörinä, se on hakkuu-urakoottijana, ottaa hakkauttaaksensa\nvuosittaan suuria määriä puutavaraa mettäyhtiöötten mailta. Hänen\ninsinööripoikansa toimii »supitenttinä» (ylityönjohtajana) suures\ntoiskielises puutavarayhtiös.\n\nMr Korhonen on Fort Williamin kaupungin vesijohtolaitoksen hoitaja.\nHänen vaimonsa on Kauhajoelta. Satakuntalaanen, tukeva misteri Arvo\nTuomi on menestyny rakennusurakoottija, jolla oli valmistumas kaks\nsuurta uurenaikaasta kansakoulurakennusta kaupungis. — Alf. Saxberg on\nerään suuren puutavarayhtiön mekaanisen osaston »supi» (johtaja). Hänen\nvaimonsa, Seidi Sylvia, o.s. Schrey, on toiminu liikealalla Kokkolas,\njosta lähti tänne 1916.\n\nSeuraavana päivänä oli sitte ensimmäänen puhetilaasuuteni SOE:n (Sons\nof England) haalilla, johon tuli niin tupaten täytöhön ihmisiä, ettei\n»pappi itte tahtonu kirkkohon sisälle päästä» ja että parisataa ihmistä\njäi ulkopuolelle. Ylen juhlavan illan olivat järjestänehet, naiset\nsilkis ja juhlapuvuus, suuri kuoro, monia soolo- ja duettoesityksiä.\nKuoro kajahutti ensimmääseksi Sillanpään Marssilaulun ja monia\nmuita isänmaallisia säveliä, joita kolmeen vuoteen en ollu Suomes\nenää kuullu. — Lopuksi yhteeset »kahviaiset», jolloon tapasin paljo\nkotimaakunnan ihmisiä.\n\nToinen puhetilaisuus oli tarkootettu järjestää suurella työväenhaalilla\nja huonelupa oli jo saatukin. Mutta siitä tulikin sekaannus.\nKommunistimieliset rupesivat panemahan ankarasti vastahan, jotta\nsellaaselle kokomustalle taantumuksen kekälehelle kun Jaakkoo ei saa\nhyyrätä huonesta. Rupesivat akiteeraamahan ja vaatimahan johtokunnan ja\nyleestä kokousta asiasta päättämhän. Ja niin veivasivat jotta yhrellä\näänellä voittivat, jotta: ei!\n\nKun siitä tuli tieto ja suuri riita ja hajaannus kaiken kansan kesken,\nniin että multaki oikee tultihin pyytämhän anteeksi koko Port Arthurin\npuolesta, että »niin pössöjäkin meitä täälä on», niin suomalaasen\nseurakunnan pastori, jonka kirkos ei koskaa ennen maallisia puheeta\noltu piretty, ilmootti, jotta hän aukaasoo kirkkonsa ovet Jaakkoa\nvarte. Ja siitä oli seurauksena taas sellaane kansan ja kuulijaan\npaljous, että satoja jäi taas portahille ja karulle. Maaseurultakin,\npitkien mailien takaa, oli tullu paljo vanhoja ihmisiä kuulemhan Suomen\ntotuuksia, joita »komut» ei kärsi kuulla. Niitä rupiaa heti kovasti\nnikottamahan ja saavat lopuksi krampin, n'ottei ne voi olla muiren\nihmisten joukos. Ne tietää tautinsa ja sitä varte ne ei tahrokkaa\nkuulla mitää hyvää ja totta Suomesta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHalusin käyrä ja kattella kanaatalaasen mettätyömaan ja tukkikämpän.\nOli helmikuu, paljo lunta ja työt parhaas käynnis. Yrjö Nelsonilla,\nsavolaanen, oli hakkuut käynnis kolmes paikas. Hakattihin, ajettihin\nja lossattihin rautatievaunuuhin. En muista enää, kuinka monta sataa\ntuhatta kuutiojalkaa talven urakka oli, mutta miehiä oli satoja\nsiinä hommas, ja naisia ruoanlaittajina mettäkämpillä. Ja suurin osa\nsuomalaasia.\n\nKanaatan raha ja palkat huiskuu kans, niin että työkustannukset ja\nkontrahrit eivät piräkkään paikkaansa. Siksi hakkuu-urakoottijan\nkontrahti onkin sellaanen, että hänelle maksetahan kuutiolta sovittu\nsumma ja yhtiö maksaa työmiesten palkat. — Urakoottijoolla täytyy\nolla satojentuhansien työkalusto, niinku on Yrjö Nelsonillakin.\nSiihen kuuluu »kämpät», asuin-, konttuuri-, keittiö-, talli, sauna-\nja varastorakennukset, jokka voirahan nostaa suurille anturoolle ja\nsiirretähän hirmu-traktoriilla työmaalta toiselle. Siihen kuuluu monia\nsuuria ja pieniä traktoria, bulldoosi, jolla lykätähän tiet auki\nmettihin ja tasootetahan maata, suuret moottoripumput ja vesitankit eli\nlaarit, joilla tiet mettäs jäärytetähän, moottoriilla tai höyrykoneella\ntoimivat tukkien nostokurjet rautatien varsilla.\n\nKattelin sitäkin amerikkalaasta voimahommaa, kuinka rautatievaunuja\nlastattihin. Kun tukit tuorahan suurilla kuorma-autoolla rautatievaunun\nvierehen, nostetahan pystyhyn korkia pyörivä tukkivintturi, joka\nvaijerilla nostaa koko kuorman tukit, n. 5 m³ kerrallansa ilmahan ja\nvaunuhun, traktori vetovoimana tai pieni lokomopiili. 4—5 tukkikuormaa\non muutamas minuutis rautatievaunus. Jäärytettyjä teitä vetää traktori\n6—10 tukkirekiä paikalle. Ja »tiimillä» (kahren hevoosen parivaljakot)\nkiskoo mettistä tukkikuormat jääteiren vartehen. Jäärytettyjä teitä on\nkymmeniä maileja.\n\nPistämpähän toisen asian samalla kertaa tiilipinon lastauksesta, jota\non ajatellu sittemisin kun Reinius yritti Verenojan tiilitehtahalla n.\n1900 keksiä laitetta, jolla tiiliä lastattaisiin. Täälä nyt oon nähny\nsiihen soveltuvan laitteen. Ja yksinkertaasen. Tarvitahan vain voimaa\nja tukkivintturi. Tiilitapuli, 200 tiiltä, on larottava flankuusta\ntehrylle alustalle, johna on jalakset, niin että saa pistää vaijerit\nalaatte ja isoolla traktorilla nostaa kössässänsä rautatievaunuhun\nja pois. Siinä menöö aikaa ja tupakkia nostella joka tiili eriksensä\nmonehen kertahan. Tuumikaapa työn säästöä Suomen tiilifapriköörit!\n\nAmerikas tehrähän kaikki raskahat nostot ja työt konehilla, säästetähän\naikaa ja työtä. — Kuorma-autoolijoolla on täälä följys lavalla aina\nmatalapyörääne 4:llä kääntörullalla liikkuva rauta- tai puualusta,\njonka päälle ne panoo lootikot ja raskahat tavarat niitä kuormasta\nsiirtäes. Ei täälä viittitä juuri mitään kantaa.\n\nMettätyölääsillä on erinomaaset oltavat ja syötävät. Sellaane ruoka,\nettei Helsingis herroollakaan hotelliis. — Naisia on ruaanlaittajina,\nja mitään ei saa pöyrästä puuttua: pekonit, hämmi (isoa kinkkua),\npiffit, lihapullat, kanaa, lohta, tuoresuolattua ja keitettyä,\nlihaleikkelehiä, makkaroota, juustoa, voita, silliä ja muuta\npurkkikalaa, maitoa, kaffia, suklaata, teetä (mitä kukin kulloonkin\nhaluaa), herelmämehuja (»juisia»), erilaisia sokerootuja hilloja,\njauho- ja kryynikeittoja ja herelmiä monellaasia ja keekejä. — Kaikkia\non ja vetää saa senku vattavyö kestää.\n\nAamulla heti kun ylhä noustahan on hämeneksit (käristettyä ohutta\nsianlihaa ja paistettua munaa), puuroja, maitoa, kaffia ja vehnäleipää.\nUseemmat, se on amerikkalaanen tapa, juovat ensimmääseksi suuhunsa\nklasin tomaatti- tai appelsiinimehua. Ja sitte vasta syöövät »preek\nfastinsa», eli ensimmääsen suupalansa. Aamiaasen, elikkä suomeksi\nsanottuna »lounaan», täälä »lunssin», syövät siinä klo 12 aikaan. Sitte\non »kaffitunti», puoli tuntia, ja n. 5 aikaan päivällinen, eli »tineri».\n\nKlo 7 aamulla mennähän töihin ja 4:ltä lopetetahan. Tukkilaasille pitää\nolla aina saatavana »dussit», lämpimät veret ja pari kertaa viikos\nvähintään sauna, suures hirsisaunas. Ja pitääpä näille »lokariille»\nja lumper-jäkiille olla vielä erityyne »klubi-huone», johna ne pelaa\nkorttia ja keskusteloo politiikasta.\n\nTuntipalkat ja urakkatyöt on ammattiliittojen määräämät. Työmarkinat\non nyt sellaaset, että isännällä ei oo mitään sanomista. Täytyy vain\npyyrellä, jos misteri olis hyvä ja tekis nyt sitä ja sitä — elikkä\nmisteri ottaa hynttyhynsä ja lähtöö muille markinoolle. Tukkilaasten\npassaamisehen täytyy palkata useeta miehiä. On työkalujen hoitajia\nja korjaajia, tiemiehiä, tupa-jussia ja lämmityksen hoitajia, joille\nmä toin Suomesta lahjana nyt nimen »Kipinä-Kalle», josta ne kovasti\ntykkäsivät ja hyväksyyvät. »Rätti-Mikon» virkaa hoitaa työpaikan\nkanttiini eli myymälä ja ofiisi eli konttoori, josta saa ostaa\ntyövaattehia, kenkiä, paitoja, tupakkia, paperia ja muita tarpehia.\nSielä on myös postipaikka. Väkijuomia ei tukkkämpällä saa olla, ei\ntuora, mutta pöhnäs ja rahattomana saa kyllä kaupunkireisulta kotia\ntulla päätänsä parantelemahan ja syömähän tiliinsä. Usein miehet\nmakailevatkin päiväkausia.\n\nNäin senkin kumman, että kämppiä ei kannata puilla lämmittää, vaikka\npuuta lojuu loputtomasti ympärillä. Se tuntuu uskomattomalta, mutta\nkattokaas: Amerikois lasketahan tarkasti, mikä kannattaa. Jos puilla\nsielä mettis lämmitetääs, niin pitääs palkata 2—3 miestä hakkaamahan,\nkantamahan ja hoitelemahan tulipesiä. Se maksaas. Mutta paloöljy on\nniin halpaa ja vaivatoonta, että kun nostaa valmihin isoon öljyastian\n»hiiterin» (lämmityskamiinan) päälle ja kruuvista tällää, niin se\njuoksoo ja hoitaa ittestänsä, tasaasen lämmön. — Halvempaa se on,\ntäytyi mun myöntää Nelsonille, joka on oikiastansa Kuosmasia Nilsiän\nkirkonkylästä, mäkitupalaasen poika, mutta täälä paisunu rikkahaksi\nmieheksi ja urakoottijaksi. Hänen vaimonsa on Hilda Lahdenperä Oulun\nkaupungista. Heillä on yks poika insnööri, toinen lentoupseeri, joka\nsoran aikana palveli Norjas.\n\nSöimmä sielä paris paikas mettäkimpillä Nelsonin miesten kans, ja\ntäytyy sanua, että niin runsahas ja monipuolises »voileipäpöyräs» ja\nloistoruokien ääres en ennen oo ollu. Ovat vielä tirsmujakin, kun\novat niin hyvähän tottunehet. Milloon mistäkin marajaavat, nyppiivät\nja näppiivät vain ruokia. Ja haaskaavat n'otta vihaksi pisti Suomen\nmiehen, kun näki mitä sianpönttööhin heitettihin.\n\nPuhuttelin sielä köksiäkin. Miina Riihiaho oli Alajärveltä, nyt missis\nVirta. Sanni Freistinki oli Luopajärveltä, nyt Tuulas, mies Oulun\nPyhäjärveltä; hän oli kämpän pääemäntä. Maria Ojala, nyt Myllyaho,\nmolemmat Lapuan Lakaluomalta.\n\nOli sielä yhrellä kämpälläkin niin lihava mieskokki, että se vai istuu\nja hymyyli. Se vai komenteli nättiä passariflikkaansa, joka ei sanonu\nnimiänsä, vaikka mä kuinka kehuun sen kaffia ja plättyjä.\n\nOloni Port Arthurin suomalaasten joukos oli vieraskäyntiä ja\nyhtämittaasta juhlaa. Parahiksi kerkesimmä Nelsonin kans 200 mailin\nkierrokselta mettätyömailla takaasi kaupunkihin hänen kotiansa, kun\njuhlavierahia rupes jo tulemahan Kansallisseuran »paarttihin», joka\noli järjestetty hänen tilavaan asuntohonsa, jonka kellarikerrokses eli\n»peismentis» on kans erityynen miestenhuones elikkä »kärmeskamari»,\nniinku Port Artturin suomalaaset sitä nimittää. Se on vain joillakin\nvarakkahilla miehillä, jokka ovat rakennuttanehet kokonansa uuren\nasuintalon ittellensä.\n\nAmerikkalaasis yhren perheen asuuntaloos on kellarikerros rakennettu\nkivijalkaa myöten avonaaseksi suureksi huoneheksi, jossa on\nlämmityslaitos, pesutupa, polttoainevarasto (kolia tai öljytankki),\npesukones, koluhuone, nikkaripenkki ja työkalut. Asuinhuoneesta menöö\nportahat »peismenttihin», se on lämmin ja valoosa, niin että sielä on\nmukava työskennellä. Mones paikas on sinne rakennettu pieni hauska\nsuomalaanen saunakin.\n\nMutta Port Arthurin varakkahat suomalaaset ovat parantanehet\npeismenttiänsä, niin että monet ovat rakentanehet sinne suuren ja upian\nyksityysen »klubihuoneen», pitkä pöytä, juhlalliset seinäkaapit ja\nklasivarastot. Joilla on lapsia, on se niiren luku- ja leikkihuonehena,\nmuutoon isännän vieraitten kokous- ja pörrööpaikka. Siitä se nimi\n»kärmeskamari».\n\nNo väkiä tuli Nelsonille kärmeskamari ja kaikki paikat täytöhön.\nSyötihin illalliset, pirettihin puheeta, lausuttihin runoja,\nlaulettihin ja tansittihin. Nämä amerikkalaaset ovat kovia tanssimahan\nja pitämähän lystiä, niin ettei kankia Suomen mies tahro oikeen\npärjätäkkää niiren kans. Ovat touhus ja tanssia jyskyttäävät polkat,\nfalssit ja vanhat sottiset kun rippikoulutenavat, vielä 70:n\nvanhanakin. Kukaan ei tunnusta ittiänsä vanhaksi, vaikka siihen\nkaatuus. Moni on kuulemma kaatunukki.\n\nSielä kärmeskamaris me istuumma Humu-Lehtisen ja Kallion-Jäkin kans\nnenät yhres ja keskustelimma. Se Humu-Lehtinen on oikee isoo ja lihava\nmies. Se on päässy suurehen toiskielisehen mettä- ja tehraskomppaniahan\nhyvin vaikutusvaltaasehen asemahan ja äveriääksi mieheksi. Humu-nimen\ns'oon saanu siitä että s'oon niin kova touhuamahan, rehvakka ja\nsuurisuuntaane mies ja niin mahrotoon puhumahan, jottei sen kans\npysy kärryyllä alkuhunkaan. Muakin se lennätti jo Porvoot, Kiinat ja\nhenkimailman salaasuuret sekaasinsa.\n\nKallion-Jäkin kans meistä tuli hyvät ystävät. Ja ymmärsimmä paljo\nparemmin toisiamma kun Sakari Pälsi, kun se oli täälä käymäs. Jaakkoo\nEemeli Kallio oli vasta 66 vuotta, mutta keriinny jo niin paljo tätä\nmailmaa, jotta s'oli jättäny kaiken työnteon pois. Se sano jotta:\n\n— M'oon tehny jo — leikkuukökkäni loppuhun oon pellon pääs, ja kattelen\nny kun toiset leikkaa ja tresuutta. Elelen ny vain herrooksi rahallani,\nsyän ja juan hyvää niin paljo kun vatta ja pää vetää ja voin hyvin.\n— Pakkaa vain aika tulohon joskus pitkäksi. — M'oon kerjälääspoika\nVähäänkyröön Haarajoelta ja nähny eläässäni nälkää ja kovuutta. Pienenä\npoikana kuljin taloollisis kerjuulla. Seisoen ovensuus ja istuun\ntakkakivellä hiljaa ja orotin kun taloonväki söi, jos emäntä huomaas\nmun ja antaas mullekki leivänpalan eli kupista puuron loppua. Useen\nsainkin, monaasti jäin ilman ja painoon hiljaa oven kiinni, kun lährin.\n12 vanhana piti äireen lährettää mun mailmalle ittiäni elättämhän.\nSain markan ja kenkäroukooset kätheni, kun lährin Tervajoen asemalle\nja Vaasahan aivan tuntemattomien ihmisten parihin. Kenkiä en malttanu\npanna jalkahan, ettei ne kulu. Junalla tulin, pelkäsin ja pirin\npenkistä lujaa kiinni.\n\n— Seisoskelin siinä Tuppu Laurellin porttipieles, kertoo Jäkki\nedellensä, — ehtoo pimeni, nälkä oli enkä tienny mihkä olisin yöksi\nmenny. Pihamaalla kattelin ikkunoota ja viimmeen itku kurkus menin\npiijan peräs Laurellin keittiöhön ja pyyrin vähä ruokaa. Sattuu\nolemahan silloon armelias piika, joka antoo ja laittoo mulle johnakin\nnurkas yösijan. En uskaltanu sitte muuallekkaa mennä. Torilla vain\nkäyyn päivällä ja ostin ensimmääsen korvapuustini. Sen muistan\nvieläkin, kuinka hyvältä ja ihanalta se maistuu kerjälääspoijan\nnälkääses suus. Menin takaasi Laurellin pihalle ja köökkihin. Pyöriin\nsiinä, pyytelin ruokaa piijoolta ja norkoolin, että enkö saisi\nkantaa vettä ja puita köökkihin, n'otta viimmee mua tarvittihin ja\nTuomas Laurell otti passari- ja juoksupoijaksi, jota kaikki komenti,\npukkii ja moittii. Piijat useen piruulivat eiväkkä tahtonehet antaa\nruokaakaan, kun olin aina heirän »vaivoona». Sitte tuli parempaa kun\ntrengit opettivat mun varaastaamhan. Ne pani mun hakemahan kellarista\nolutpottuja niille ja antoovat 5 penniä potusta. Tuomas Laurelli oli\nmulle kiukkuunen ja pahana, n'otta mulla oli aina silmät mustana ja\nkuhmuja pääs, kun olis pitäny portahat ja karut lakaasta ja keriitä\nkaikki juoksemhan ja tekemhän. Sitte musta lopuksi tuli trenki ja\najomies. Tuli ne Poprikoffin äijät ja asevelvollisuus. Keräsin\nmatkarahat ja painuun tänne Kanaatahan 1902. Olin kaikellaasis töis,\nmutta sitte musta tuli täälä Port Arthuris postiljooni. Kannoon postia\nakoolle 12 vuotta ja toimittelin niille asioota monellaasia. Oli\nkieltolaki, otin tilauksia vastahan ja tienasin hyvin n'otta muutin\nalaa ja rupesin hakkuuttamhan mettiä.\n\n— Mä oon myiny paljo jäätä komppanialle paperipuina, nauroo Jaska.\nMittamies oli aina pöhnäs n'otta se merkkas niinku sanottihin. On\nmuakin petetty ja huulesta veretty raskahasti monta kertaa, n'otta\nyhtehen se vetää. Jos ei täälä Amerikois katto etehensä, niin kyllä\ntoiset kattoo ja nauraa jotta ool reit. — M'oon kattonu ja auttanu\nmuitakin. On akka ja yks poika, joka lukoo mettänhoitajaksi Toronton\nyliopistos. Kun äiteemuori 1942 kuoli sielä Vähäskyröös, jäi siltä\nomaasuutta parikymmentätuhatta. Lahjootin puolet kunnalle ja annan\nvielä loputkin.\n\nKallion-Jäkki elää pulskasti uures komjas taloosnansa suuren kaunihin\npuiston lairas. Se myirä sutkaasi pois äkäpäissään Port Arthurin\nkomjimman yksityystaloon, kun tuli kerran luvanneheksi heikkona\nhetkenä. Ja rakennutti sitte uuren pienemmän, kun ei niin suurta enää\ntarvitte. Siinä on nyt estefiini ja suuri kärmeskamari ja kaikki\nmukavuuret mitä rahalla saa. Missis on itte ollu arkitährillä apuna,\njotta nyt se haussi on sitte sellaane, että emäntäkin tykkää.\n\nPort Arthuris käyntini oli yhtämittaasta juhlaa. Olivatkin pitäneet\nmeteliä mun tulostani jo alkukesästä sinne Kanaatan suomalaasten\nlaulujuhlihin, kun mä olin vielä Suomes, enkä tienny pääsenkö eres\nlähtemhänkää reisuhun. Varsinkin eräs runoileva ja kirjoitteleva missis\nAlbrecht oli mua kirjeillä pommittanu. Ja ilmajokelaanen toimittaja,\npitkä, hiljaanen, myhäälevä vanhapoika Palokangas Torontosta oli jo\nkirjoottanu niihin laulujuhlihin tervetulijaas-runonkin kotimaakunnan\nmurtehella, jonka toises puhetilaasuuressani esitti se missis Albrecht\nniin rukihisella Kyröön kielellä, jotta imehtelin kuka tua mahtaa oikee\nolla.\n\n— M'oon Kaukosalon tyttäriä sieltä Ylistarosta, se sanoo. Mieheni nimi\non Albrecht, aivan selvä suomalaanen sekin, jostakin Savon puolesta\nlähtöösin.\n\nKyllä se vanha kotomaa vetää ja muistuu mielehen täälä kaikille, vaikka\novat ollehet ja elänehet 30—40 vuotta, ja jo kotiintunehekki. Jota\nvanhemmaksi tuloo, sitä haikiammaksi se ikävä käy. Niinku mulle sanoo\nyks Laihian mumma jotta:\n\n— Mä oon ny ollu täälä yli 40 vuotta ja joka yö — Laihialla!\n\nToinen vanhus sanoo jotta\n\n— Meirän suomalaasten (siirtolaasten) syrän on kahtahalle revitty, on\nikävä Suomehen — ja sieltä takaasi tänne. — Kunhan pääsis vielä kerran\nnäkemhän Suomen. Ei mulla enää paljo ketää sukua sielä oo ja entiset\ntuttavakki vissihin jo kaikki kuollehet, mutta kuitenkin tekis mieli\nvielä nährä ne vanhat paikat.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPort Arthuri on suuri kauppapaikka. Sielä on mailman suurimmat\nviljasiilot eli varastot. Kanaatan kuulu vehnä lähtöö maailmalle\njauhettavaksi juuri satamista. Ja sielä on mailman halvin sähkö!\nOntarion valtios, johna Port Arthurikin on, on paljo suuria ja väkeviä\nkoskia, ja valtio on rakennuttanu niihin mahtavia voimalaitoksia.\nAsukkahat saavat niin halvalla sähköntarpehensa, ettei paljo mitään.\nVälistä antaa se 3 kuukautta sähköä aivan ilmankin ihmisille, sillä\nlaitos ei saa tuottaa voittoa! Samoon on puutavaran kuljetus Port\nArthurista suurta. Ja lähistöllä on suuria kaivoksia, mm. Geraldtonin\nkuuluisa kultamaini, johna työskentelöö paljo suomalaasia. Kuttuja tuli\nmonehen paikkahan. Olis pitäny viipyä ainakin pari viikkua niillä main,\nsieltä Geraldtonista, 250 mailin päästä, tuli jo kaaralla hakemahankin\nmua kauhajokelaanen Anttila, jotta pitää tulla!\n\nMutta en millään voinu lähtiä, piti takaasi Minnesootan puolelle ja\nyrittää ethenpäin Länttä kohri.\n\nSe Anttila kertoo, että Kanaatan hallitus on laskenu maihin ja\nsijoottanu sinne heirän lähistöllensä tukkitöihin mm. 30 virolaista\nmaanpakolaasta. Ne saa jäärä maahan, kun työskentelöövät ensiksi 8\nkuukautta mettätöis. Niis on kouluja käyneitä miehiä, mm. ministeri\nKallaksen veljenpoika, joka on saanu moriamensakkin Euroopasta sinne.\nKovin ovat iloosia, että ovat päässehet rauhaan ja leivänsyrjähän\nkiinni, ihmisparaat.\n\nPort Arthurin suomalaaset ovat innokkaasti työskennellehet Suomen\nhyväksi. Sieltä on lähretetty rahaasta rahaa yli 30 000 dollaria ja\nvaltavat määrät vaatetavaraa. Naiset järjestivät Suomi-Tupakaffilan,\n15 senttiä kuppi; vooron perähän kukin oli emäntänä ja hoitamas. Se\ntuotti hyvin, monta vuotta. Yksi innokkahimpia hommaajia on vieläkin\nAlma Vähämäki, o.s. Kuusisto, Ilmajoen Pojanluomankylästä, joka\nmiehensä Eemelin ja kahren tyttärensä kans on tänne tullu 1928.\nTyttäret ovat nyt raavahia, toinen opettajatar, toinen suomalaasen\ninsinöörin Katajamäen kans, Kuurtanehelta, naimisis. Alma on hommannu\nyhres muiren ilmajokisten kans kaffilähetyksen Ilmajoen kunnalliskorin\nvanhuksillekki.\n\nJouruun puheesihin mm. vanhan vaasalaasen räätälimestari Paanasen kans,\njoka kans aikoonansa oli jakamas Ansaan »Pohjalaasta», kun Poprikoffi\nsitä vainos. Ja Isoonkyröön meijärin vierestä lähtenehenä rookasin\nkivenhakkaaja Saarelan tyttären, jonka painijaveljet kaatuu soras.\nOrismalasta rookasin Arkkoolan-Matin ja missis Hannah Korolaisen.\n\nKeuruun Kivi-Mannisista on lähes 50 vuotta sitte lähteny Otto\nAsarias Kivelä tänne ja pitäny Port Arthuris suurinta koneellista\npakarinliikettä, mutta on nyt jättäny paakaroomisen jo nuoremmille\nja viettää »hyvää aikaa» toisen elääkkeelle jäänehen kaverinsa, Otto\nHeinon, kans Jyväskylästä. — Kivelällä on kaivosinsinööripoika, joka\ntoimii maailman vanhimman kuparikaivoksen johtajana — Kyypros-saarella\nVälimerellä! — Tauno Kivelä, jolla on sielä vielä suomalaanen muijakin.\nN'otta menkää tapaamahan, jos sinnepäin kulku sattuu.\n\nSielä Port Arthuris on sitte vielä mailman ihmeellisin — ruokala,\ntietysti suomalaane. Se on suomalaasten »Isoolla-Haalilla» ja nimeltä\n»Huolto». Sitä ei omista kukaan! Se on isoo, paljo käytetty, hyvä ja\nhalpa ruokala. Ne jokka sielä syömäs käyy, valittoovat äänestyksellä,\noliko se ny puolivuosittaan vai joka kolmas kuukausi, kun tilit\ntarkastellaan, johtokunnan, jonka pitää hoitaa vain juoksevat asiat,\npärinät, tilipiron ja kattoa, että ruoka on hyvää. Liikes kannattaa\nhyvin. Ja eikö se ruokala Huolto omistanu koko taluakin, jolla silläkin\non omat omituuset sääntönsä, johon ei taas »Huolto» pysty. Niin\ntakkuuset ne omistussuhtehet oli, etten mä ainakaan päässy kärryylle\nniistä. Suuri komia taloo se Isoo-Haali oli, suuri sali näyttämöönensä\nklupihuoneita, kirjasto, kanslioota, piljaari ym. Poliittisesti on\nkai »tuplajuu-laasuus» vallalla, toiminta laimiaa ja linjat sekaisin.\n— Ainua, joka ei politiikas kakistele eikä pelkää sanua komuulle\nvastasilmiä Suomen totuutta, on Juha Perämäki Kuortanehen Ylijoelta,\njoka on tänne tullu 1923. Monta kertaa se on ottanu mettäkämpillä\nSuomen asiasta niin kovaa yhtehen komujen kans, »että olis saanu\nlähtiä» — muttei oo lähteny. Se on niin friski ja vankka mies jotta\n»Rukihiseksi mieheksi» puhutellaankin.\n\nKirkon alasalin kaffikekkereis mua pyöritettihin kun viipperöä\nympärinsä, kun joka puolelta tuli käsiä ja terveesiä. Lopuksi\nkonsuli Koivumäki toi mulle Port Arthurin eteläpohjalaasten lahjana\nkanaatalaasen komian puoliturkin, jota sanotahan »parkaksi». Siin'on\nsurenkarvareunuksinen huppukin, jonka saa vetää pään yli, n'otta kyllä\ntarkenoo — kun ny vain ensi talvena tulis kovia pakkaasia. Vielä ne\nsielä Port Arthuris järjesti mulle rakennusmestari Arvo (Yli)-Tuomen\nuures suures taloos iloosen lähtökaronkan, johna väkiä oli monta\nkymmentä. Tuomi on jykevä satakuntalaane, Hongon taloosta Honkajoelta\nja jo Suomes rakennusmestariksi valmistunu.\n\nSitä vain mä meinasin sanua, että neljä päivää ne portarthurilaaset\nmua sielä juhla-syöttivät ja pyörittelivät. »Piittasivat» kaikki\nylenpalttisella ystävyyrellä. — Tuomi oli lämmittäny fiinin valkoosella\nkaakelilla fooratun suomalaasen saunansa mulle. Narusta vai nykäästä,\nniin vettä tuli kiukahalle ja löylyä niin, että trasu pääs istuun\nja pitelin korvia. Ja tammenlehtivihralla fläiskiin n'otta moikuu.\nKelpas sitä sitte löylyn päälle kylmää piiriä juora vilvootushuonehes\nja verellä oikiaa Havanna-sikaria. — Ja kärmessalongis oli kaffit ja\nkeekit, soitot ja laulut, koktailit ja tanssit päälle, n'otta aamu\npakkas päälle ennenku eroottihin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSeittemän tiimaa se kestää tulla rytistää Port Arthurista\nVinttikoirapussilla takaasi Tuluuttihin. Oli jo kevättä ilmas\nhelmikuun loppupäivinä, raukaasi ja nukutti sainehesti. Viereesellä\npenkillä istuu tuas 25-vuotias intiaaninuorukaane sitä uurenaijan\ntyyppiä, joka teköö työtä ja pukeutuu niin kun muutkin ihmiset. Ei\nsellaasta intiaania juuri joukosta eroota, se vain että ne on vähä\nkrouvisti naamasta veistettyjä ja aina totisia — en oo nähny vielä\niloosesti nauravaa intiaania. Hiukset niill'on pikimustat ja paksut\nkun harjakset. Tuakin poika työksensä aina välihin kampas tukkaansa,\njoka oli kovasti rasvattu, niin kun nuoret miehet täälä pitää ja käyvät\n»kauneussalongeis» laitattamas tukkaansa. — Ja kulkoovat talvellakin\npaljain päin.\n\nTuluttihin tulin taas tuttuhan ja lämpöösehen Havelan kotohon kun\nmamman villakorihin. Koko kuukauren kiersin Minnesotaa, pirin Havelan\nhauskaa kotia kortteeripaikkanani; olin niin kotiutunu ja ystävystyny,\nettä tuntui oikein haikialta jättää heirät — ja lähtiä »Villiin\nLänteen».\n\nKaikesta huolehtiva Havela lähti mun kans sitte Matkatoimistoon, johna\nyhres karttaa tutkien räknättiin pääpaikat, mihnä aijon käyrä ja\npysähtyä Lännen suurella kiertomatkalla.\n\nOlis pitäny lähtiä helmikuun 28., mutta paiskas niin sakian ja kovan\nlumimyrskyn, että tuuli lennätti ihmisiä karulla, tukkii lumiryöpyllä\nkarut, vinkuu ja vonkuu n'ottei silmiänsä auki saanu. Olin Havelootten\nkans pastori Torkon luona lähtijääspäivällisellä ja lährimmä jäärä\nkaaran kans lumipurkuhun yöksi karulle. Alla oli jäätikköösta katua,\npaikkapaikoon nuoskiaa lunta päällä, välis sellaasia lumitriivuja,\nettei 125 hevosvoimaasellakaa autolla tahtonu läpi päästä. Ja kun\nvauhrilla pääsi, niin autonperä nakkeli hirviästi.\n\nTuluutin kaupunki on korkian vuoren rintehellä. On kun katolta\nlaskettelis alha, alla on suuri ja kylmä Superio-järvi, ja liukasta\noli, luisteli ja pyrys n'otta mailma sekaasin — Huuiih! sanoo missit\nperäpenkiltä, — järvehen menöö!\n\nPäästihin kumminkin. Jarrut siinä pitää olla kunnos, että täälä pärjää.\nMutta niin suuria lumivallia oli karulla, että monta autua oli jätetty\nseisomhan ja lumi hautas ne siihen. Mekään emmä saanu autua vajahan,\nkarulle piti jättää, ja haarukkaa myörin trompia »haussin» portahille.\nSellaane tuima tuuli ja ryöppy oli, jotta missit olis vieny myrsky,\njonsem' olsi saanu hännästä kiinni, kun ne itte piteli vai hattuansa...\n\nOli ihanaa päästä siitä nujakasta lämpöösehen ja kaunihisehen\nHavelan kotihin, ja hörppiä väkevää kaffia, jonka naiset pyörähyttää\nparis minuutis sähkö-»stouvis» (hellalla). Kiiviin »upsteirihin» ja\nkirjoottelin päiväkirjaa. Vinkuu ja vonkuu ulkona n'otta taloon oli\nkaataa.\n\nKäsitin, että ei tuu matkasta tänään mitään. Mutta kaffi oli valmista\nja aamu-uutiset: koko yön on myrsky jatkunu, tuhansia ihmisiä ja\nautoja jääny lumipurkuhun; 50 mailin pääs Tuluutista oli ehtoolla\nsuuret pallo-ottelut Cloquetis. Sinne oli lähteny täältä kaaroolla 600\n—700 ihmistä ja sinne oli jäänehet lumehen; koitettu sijoottaa yöksi\nkoulurakennuksihin ja yksityysten kotiihin. Tien varsilla on satoja\nautoja nietoksis. Bussilinjat ei kulje, akat ei pääse leipää hakhon.\n\n       *       *       *       *       *\n\nDuluth ja Superior muorostavat kaksoiskaupungin, joki ja sillat vain\nvälillä, ja niitä sanothankin »kaksoossatamaksi» (Twin-Harbor).\nTuluthis on n. 130 000 ja Superioris n. 50 000 asukasta. Yhtehensä\nniillä on mailman laajin satama: 50 mailia satamatilaa. Tämä on\nviljan, rautamalmin, kivihiilen ja puutavaran kuljetussatama, on myös\nsuuria tehtahia. 70 pros. Amerikan rautamalmista lähtöö täältä. Viljan\nvienti nousoo lähes 100 miljoonahan busheliin, »pusseli» on 34 1/4\nlitraa. Rautatie tuli tänne 1870 — niin nuorta on tämä Amerikka, yhren\nmiespolven aikaa, niin intiaanien erämettistä tuli suuriksi teollisuus-\nja kauppakaupungiiksi.\n\nTietysti sielä on ollu suomalaasia heti aluusta alkaan. Minnesotas\nainakin yht. n. 70 000 suomalaasta. — Vanhin elos oleva Duluthin\nsuomalaanen mies oli nyt Hiskias Korvela Kannuksesta, ikää jo 85\nvuotta. Hän käyy nimellä Harry Hill, on 2 poikaa ja 4 tytärtä elos.\n\nVuosisaran alkupääs elettiin täälä villiä aikaa suomalaasten\npesäpaikas Sänt Kruaa (Croix) Äivenyyllä, rannas. Se oli niin\nhuonomaineenen paikka ja katu, että kaupunki puhristi sen »poorti»-,\nilotaloot, kapakat ja muutti Karun-nimenkin First Ave Eastiksi. Sielä\n»lumperjäkit» (tukkijätkät) joi ja remus yötä päivää niin kauvan\nkun rahat piisas mettistä tultua. Krouvari juotti ja putsas rahat,\nflikat vei, ja heittivät pihalle tukkihumalas. Kun »jäkki» oli poikki\n(brokki), pennitöön eikä ollu keriinny vaattehiakaan ostaa kaupungis,\nvaikka aina oli meinannu, niin kapakanisäntä antoo pienen pullon viinaa\nja 1 taalan rahaa »jäkille», ja sanoo jotta —\n\n— Painu mettihin, mitä sä täälä teet, tyhjä miäs, elikkä mä ilmootan\npoliisille.\n\nJa niin »jäkit» taas lähti, pää ja paikat kipeenä, tukkikämpille\nvanhoos risoosnansa, kursiivat ja paikkasivat sielä iltakausia\nryysyjänsä, kun oli hyvää aikaa — ja muistelivat hummaustansa\nkaupungis, kuinka oli lystiä ja vannoovat ensi kerralla ostavansa heti\nensiksi uuret hyvät verhat, kun taas kaupunkikin lähtöövät. — Mutta\nostamata ne useemmiten jäivät, kun oli aina niin kiirus ryyppäämähän.\n\nTälläänen aina kaikkensa juominen käyy hyvin päinsä sentähre, että kun\nvain takaasi mettäkämpälle pääsi, niin sielä sai syörä ja parannella\nittiänsä »komppanian» täyshoiros. On hyvä ruoka, lämmintä, pesu, sauna,\nkortin peluutakin varten miehillä eri kämppä, ja tupakkia saa velaaksi\ntyömaan »kanttiinista», myymälästä. Puskethan lujasti töitä urakalla,\ntienathan rahaa ja taas lährethän kaupunkikin juomahan ja pitämähän\n»lystiä», kun on jokin sata tai yli tuhatkin taalaa rahaa.\n\nNämä suomalaaset »lumperit» on erinomaasen rehellisiä miehiä, maksaavat\naina velkansa, ei ne tappele eikä varaasta toisilta. Jos sellaasta\nmettäs sattuu, niin sillä juipilla on selkäsauna tieros ja lipoonen\nlähtö kämpältä vaikka yönselkähän. Sill' on het' eikä viirestoista\npäivä, silmät mustana. Ja se tunnetahan.\n\nNiin kertoo vanhat lumperit että siinä pitikin olla luja uskovaanen\nmies, joka lankiamata pääsi Tuluutin vanhaan, nyt hyljättyhyn\nsuomalaasehen kirkkohon, joka seisoo sielä vieläkin entisten kapakkaan\nja porttolaan keskellä, kun joka taloos oli kapakka ja yläkerras\nilotaloo, peli soittuu ja möyhinä käy, ja klasiista roikkuu mustia ja\nvalkoosia puolialastomia naisia, vinkkas sisälle ja huuti.\n\nSe oli sitä vanhaa aikaa. Se pesäpaikka on jo hävitetty, mutta ne\nvanhat taloot seisoo vieläki paikoollansa. Kirkkokin piti myirä sen\nelämän takia sielä Soroman ja Komoran keskellä. Nyt on laurat lyöty sen\nklasiihin ja se on yhrellä juutalaasella romuvarastona. Neekeriäkään\nei enää paljo näjy, mihkähän ovat siirtynehet. Vanhat lumperit nuokkuu\nja pörräävät »Saratogas» ja muis kapakoos siinä asemaa vastapäätä eikä\n»helluustakaan» oo enää paljo väliä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nEnsimmäänen ja viimmeene pysähdyspaikka Minnesotan puolella, aivan\nsen länsirajalla, oli New York Mills. Se nimi merkittöö ja johtuu\ntälle mettäseurulle ensiksi perustetusta »New Yorkin Saha-myllystä».\n— Ja tämä nykyynen New York Millsin pikkukaupunki ja 100 mailin\nympäristö on Amerikan puhtahin suomalaanen paikkakunta. Nyt se on\nsuomalaasta farmiseutua, 50 mailia etelähän ja pohjoosehen New York\nMillsin molemmin puolin. Sielä puhutahan vielä kolmannes, neljännes\nja viirenneskin polves puhrasta suomia. Se oli asumatonta mettää ja\njärviä, kun sen kautta ruvettihin ensimmäästä rautatietä länteen\npäin rakentamaan n. 1865. Ja suomalaasia oli kans tietysti joukos.\nSitte tuli se newyorkilaane saha-mylly, joka sahas ratapölkkyjä ja\nlautoja rautatietä varte. Siihen jäi suomalaasia töihin, kattelivat\njärviä ja viljelysmaita asuntopaikooksi, käyren ansiotöis. Vaimo\nrääpästi perunamaat ja rupes pitämähän lehmää. Isä kantoi kotia tulles\njauhosäkkiä selässä tiettömiin korpiin, väänteli kiviä, poltti kantoja,\nja niin monien vuosien hikien uurastuksen jälkeen rupes perhe elämään\nsielä karhujen ja susien keskellä. Ei oo helposta, kulkaa seränpoijat\nSuomes, suomalaaset täälä leipäänsä ja elämäänsä alkaneet. Sanoosinkin,\nettä päinvastoin, se on useemmilla ollu ankarampaa, katkerampaa ja\nsitkiempää taistelua kun sielä vanhas, köyhäs Suomes. Jos sielä\nSuomeskin niin hammasta purren mettähän mentääsihin ja hartahasti\nyötä päivää yritetääs kun täälä Amerikois vielä nytkin, niin kyllä\nsieläkin eletääs ja lopuksi hyvin toimehen tultaasihin, vaikkei niin\nomenakropsua syötääsikkää.\n\nNew York Millsin n. 1,000 hengen kaupunki on niin suomalaane, että\nkuljeskelin sielä kattellen ihmisiä ja huvin vuoksi aina joltakulta\nvastahan tulevalta kysyyn jotta: mihnä tääl on apteeki? — Tuas se\non kulmas »trukstoori» (rohroskauppa). Poliisit on suomalaasia.\nMee mihkä kauppahan tai kaffilahan, niin suomia puhutahan. Tosin\non katujen ja liikkeitten nimikilvet toiskielisiä ja nuorempi väki\npuhtahasti enklantia osaakin; nehän on kaikki käynehet pakollisen\nenglanninkielisen kansakoulun ja paljolta nyt haiskuulin eli meirän\nyhteeskoulun »keskikoulun», n. 5 luokkaa.\n\nSuomalaasten Amerikkahan tulon 300-vuotisjuhlis Delawares 1938\npäätettihin, jotta suomalaaset eri valtioos keräävät historia-tietoja\nsuomalaasten asutuksesta ja pystyttäävät jälkipolville muistokiviä,\nettei suomalaasten osuus tämän nuoren Amerikan raivaukses\nsivistykselle, unohru niin kun meinas Ruottin toimesta käyrä\nDelaware-juhlis.\n\nOnhan suomalaaset paljo kirjallisia tietoja kerännehetkin, mutta\nvain New York Millsin suomalaaset kivisen muistopattahan kaupunkinsa\npuistohon myös pystyttänehet »old timereille» eli uranuurtajille. Siinä\nseisoo suomeksi ja englanniksi että: tänne tulivat ensiksi suomalaaset\nv. 1865.\n\nVanhin asukas sielä, yli 80 v., on mrs. Amalia Johansson, sen\nlaihialaasen kauppiaan Lauleyn, Virginias vaimon äiti. Kaupungin\nhallinto on kokonaan suomalaasten käsis: majurina on isoo lihava mies\nnimeltä Mark, Pohjois-Ruottin Korpikylästä, niin umpisuomalaanen, että\nsen Suomen Korsnääsistä ummikkona lähteny tomera ja pulska eukko on\npitäny opetella suomen, jota se täysin puhuu. Kyllä se missis Liina\no.s. Mattas, Harrströmin kylästä, oli iloonen kun mä sen kans juttelin\nsen omaa äireenkieltä, Pörttomin ruottia. Liina muisteli, kuinka hän\npruukas isänsä kans kuljettaa vanhalla »vedähaxilla» halkoja Vaasan\nHovräätin rantasaunahan ja kuivaalla märkiä hamehiansa sielä onkapannun\npäällä. Nyt oli pulska, pyylevä mamma monet ketunkarvat kaulas.\n\nKaupungin hallitukses on Jack Kampsula, Valtteri Tikkanen\nrahastonhoitajana, Rudolf Kangas ja pari norjalaasta. Englantilaasia on\nniin vähä, ettei niill' oo mitään sanomista. Suomalaaset määrää kaikes.\n\nTäss ympärillä asuu suomalaasia farmareina n. 400 perhettä, arviolta\nn. 12 000 suomalaasta, paljolta hyvin lapsirikkaita perheitä.\nFarmareilla on ollu ja on vieläki hyvät äijät. Vuositulot oli 6\n000 taalasta ylöspäin. On sellaasiakin porhoja, jokka pääsöö 20—30\n000 taalaan. Ja se on huikia summa. Jafet Tikkasella on suurin\nmaito- ja maanviljelysfarmi. Niiren osuusmeijeri valmistaa n. 1/2\nmiljoonaa paunaa voirasvaa vuores. On suuri osuusliike, jonka\nvuosivaihto on siinä 650 000 $. Red Owl (Oul), Punanen pöllö, on\nsuuri ruokatavarakauppa. Piilolalla oli iso maanviljelyskoneitten-\nym. tarvikkeitten kauppa. Kaupunginhallituksen sihteerillä, sillä\nisolla friskillä miehellä, Kampsulla, oli hautaustoimisto ja hyvä\nhuonekalukauppa.\n\nTapaan, kun uurelle paikkakunnalle tuun, ensiksi kattella\ntelefooniluettelosta nimiä. Näillä main on puhelinverkostokin\nsuomalaasilla. Sen nimikin on »Heinola Co» ja melkeen kaikki\nsuomalaasia nimiä. Tämän seurun väki on pääasiallisesti Keski- ja\nPohjois-Pohjanmaalta. Kälviän lähtöösiä Pernujakin, täällä Bernu, on\npitkälle toistasataa. On tullu 3 Pernun veljestä ja niillä oli 15—20\nlasta kullakin.\n\nMutta suurin kumma ja jymy-taloo on täälä New York Millsis Iso-Ahon\n»3:n seksuunan» (n. 2000 ekkeriä) patriarkkaalinen maanviljelystila;\n28 mailia pohjooseen ison Susijärven rannalla. Härmästä ja sitte\nHelsingistä oli lähteny väkevä rakennusmestari, joka oli jostakin\nsuuttunu Suomen oloohin noin 50 vuotta sitte. Tullu tänne mettäseurulle\nja kattellu ittellensä tilanpaikan sieltä suuren Susijärven erämaasta.\nJa ruvennu sielä oikee hartiavoimin jylläämähän. Kantanu kans aluuksi\njauhosäkit ja kaikki vehkehet sinne seljässänsä, rakentanu huonehia ja\nryskänny, jotta humu kuulunu. Oikee hirmu asumamies olikin eläässänsä.\nTahtoo kaikes tulla ominensa toimeen ja menestyykin niin, että\nsillä oli 18 lasta, kaikki kovia työihmisiä. Yks flikka on ruvennu\nnikkariksi, jotta se teköö kaikki huonekalut ja vain fiinimmät puutyöt.\nIsä-Aho laajenti yhä viljelyksiänsä ja osti aina kaikki suurimmat ja\nparhaat maanviljelyskoneet. Traktoreitakin kerran 5 kappaletta, että\nmyyjä rupes epäälemhän ukkoa hulluksi, kun se osti kerrallansa koneita\n2—3 vaunulastia — ja kysyy, että maksattako te kans heti nämä kaikki?\n\n— Tuokaa ne vain meirän taloon pihalle, kyllä rahat saatta, oli sanonu.\nJa kun ne monena päivänä oli sinne haalattu, niin Isoo Kanaatan Port\nArthuriin Aho räknäs lootikostansa niin suuren tukun taaloja, että\nkauppias oli lähteny sekapäisenä siunaten takaasi.\n\nSielä Isoos-Ahos on kaikki mahrolliset koneet ja vehkeet. Oma\nmeijerikin, josta viikoittain myyrähän 400 $:n erestä kermaa.\nIsoon-Ahon väki elää ja asuu kaikki yhres jakamattomas pesäs. 4—5\nlapsista on naimisis. Vanhin poika on kuulemma isänsä kaltaanen, ja\nhän on nyt päämies. Isä kuoli 77 vanhana 1944. He ovat lestadiolaisia,\nuskonnollista ja avuliasta väkeä, niin että milloin naapurit kone-\ntai ihmisapua tarvittevat, niin sitä saa aina Isoo-Ahosta. Heillä on\noma kirkkosalinsakin ja asuin- ja ulkorakennuksia, jos kuinka paljo,\nkaikki suuria ja vankasti rakennettuja. Isoon-Ahon valtakunnas puhutaan\nvain suomia ja eletään hyvin yksinkertaasesti. Ovat niin vanhoillisia,\netteivät kuulemma salli ottaa valokuviakaan taloostansa.\n\nNew-York-Millsis ilmestyy suomalainen lehti 3 kert. viikos »Minnesotan\nUutiset» omas siistis painos ja taloos. Sen painon ja englantilaisen\nlehren ostivat velaaksi 1932 ystävykset Parta, latoja (Ruottin\nLänsi-Pohjasta) ja toimittaja Lundqvist (kai Kälviältä) ja alkoovat\njulkaasta omaa suomalaista lehtiä. Ja niin hyvin ovat hoitaneet\nasiansa, että kaikki on maksettu, rahaa pankis ja n. 8 000 tilaajaa\nMinnesotas ja Lännellä. Lisäksi ne julkaisoo ja omistaa paikkakunnan\nainoan englanninkielisen viikkolehren, jota toimittaa Parran poika:\nRussel Oscar Barden. Niin ne nimet täällä kehittyy. Isä-Parran vanha\nnimi oli Mustaparta, mutta kun hän on jo harmaantunu eikä välitä\nminkälaista se on, kunhan vain partaa on, niin hän on ottanu vain\nlyhimmittäin Parran nimeksi. Ja poika on jenkannu sitä vielä vähä\nparemmin jenkkien korvaan passaavaksi Bardeniksi.\n\nIkävä vain, että en tavoittanu toimittaja Adolf Lundqvistia, joka oli\nkirjallisesti hyvin kehittyny mies, onnistunu runoilijakin, paljo\nollu hyvis harrastuksis mukana ja lämmin vanhan Suomen mies. Hänen\noli pari päivää ennen täytyny lähteä mailman kuuluhun Rodchesterin\nsairaalaan. Mutta Parta sen sijaan ajeli mua ympärinsä ja häneltä sain\npaljo tietoja mm. verotusoloista ym. Kyllä mun pitää vielä kertua, että\nKampsula vei mun eräänä iltana New-York-Millsin »silmäntekevien» eli\n»prominenttien» liikemiesten »Lions» (leijonien) vapaamuurariklupin\nkokoukseen ja päivällisille. »Leijonien» loosia eli pesiä on Amerikas\nyli 6 000. Niitä salaseuroja on jos minkänimisiä Elk- (hirvi) ja muita\nklupeja. Ei ne oikiastansa oo varsinaasia vapaamuurarijärjestöjä.\nOvatpahan vain eri seurapiirien klupeja eli salaseuroja. Amerikan\nvarsinaanen tuki ja toimeenpaneva voima politiikas on juuri nois\nkymmenistuhansis salaseuroos. Niiren sääntöihin kuuluu ensimmääseksi,\nettä on hyvä ja lojaali amerikkalainen. Niinpä nämä Leijonatkin\nMillsis lyövät esti omat lakkinsa päähän ennen kun aterialle istuuvat,\nAmerikan lippu tuoraan esiin vartioineen, lauletaan kansallishymni ja\nesimies sanelee uskollisuuren valan lipulle, ja kaikki käsi syrämellä\nseisoen kunnioottavat lippua. On esillä joitakin hyväntekeväisyys- ja\nköyhien auttamisasioita. Sitte istuthan pöytähän, syörähän ja laulethan\nhauskoja lauluja Leijonien omasta laulukirjasta. — Mullekin lyötihin\nkirja käthen ja myssy päähän, jokka sain sitte muistoksi hauskasta\nillasta.\n\n\n\n\nMONTANA\n\n\nKun olin sielä Minnesotan Virginian kaupungis niis Historiallisen\nSeuran suuris juhlis, tavoitti mun tukevatekonen »villin Lännen»\nfarmari missiksensä kans, ja sanoo jotta: M'oon Kamppisen Jaska\nYlistarosta. Mä asun Montaanas (valtio) likillä Red Lodgea. Ja me oomma\npäättäny jotta sun pitää tulla meille kans puhumahan. Aivan sitä varte\nme lährimmä ajamahan (monta sataa mailia) näihin juhlihin. Ja meille\nsitte asumahan.\n\nMä en tienny mihnä Red Lodgen (Punaanen maja) kaupunki olikaan eikä se\nmun Lännen-matkareittihin kuulunukkaan, mutta niin lujalle panivat,\njotta piti luvata parin kolmen viikon perästä ja postikortilla sitte\nilmoittaa koska tuun.\n\nKun sitten olin kiertäny vielä Minnesotan puolella mones paikas, lährin\nparin kyynärän pituusella junatiketillä ajamaan »Lännen pikajunassa»\nläpi preerivaltiootten kohti niitä kuuluja Kalliovuoria ja Tyyntämerta.\n\nOli maaliskuu ja poikkeuksellisen luminen ja kylmä talvi. Minnesodasta\n(ei ne sano sota, vaan soda) länteen alkaa laaja ykstoikkoone ylämaan\ntasanko, johna puita näköö vain istutettuina harvojen farmien ympärille\ntai rautatien varres lumiesteiksi kasvatettuna ja syvis jokitöyryys\nkitukasvuusena vesakkona. Näköalat junan ikkunoista oli vain\nsilmänkantavaa heikosti kumpuilevaa lumikenttää, jolla tuuli lennätti\nlumivirvilöötä. Sielä täälä näki yksinääsiä puoleksi lumeen uponneita\nfarmitaloja, puhelinpylväitä tai jonkin yksinäisen auton, joka\nmennä viiletti avattua valtatietä. Joskus sattui lähelle rautatietä\ntuollainen yksinäinen preerifarmi: näki ulkosalle kootun suuren kuin\nriihirati, heinäkasan, (latoja ei käytetä) ja sen tuulen suojapuolella\npörrökarvaasia laihoja lehmiä tai hevoosia syövän koloja heinäkasaan ja\nkärvlstelevän. Sääli tuli, mutta karja on tottunu siihen. Lypsylehmiä\npiretään navetois eli »paanas», mutta preerillä kasvatetaan vain\n»lihakarjaa», jota ei lypsetä ollenkaan; vasikat imevät mairon. Mutta\npreerivaltiot Dakotat, Wyoming, Montana ja Idaho ovat viljamaita,\nsielä kasvaa nisu. Joskin sielä on myös laajoja herelmättömiä hiekka-\nja vuoristoalueita. »Kuoleman laakso» on torella kuollutta jylhää\nomituista vuoristolouhikkoa, hiekkaerämaata ja rotkoja, joihin vesi on\nuurtanu syviä uomia ja muorostanu mahtavia koskia.\n\nAmerikas tehrähän valtavaa turistimainostusta näistäkin autioseuruista.\nJunis on ilmaista kuvakirjallisuutta matkan varrelta, milloin mistäkin\nsillasta ja laaksosta, omituisesta vuoresta taivaan rannalla tai\ntaistelupaikasta, johna intiaanit olivat hyökänneet valkoisten kimppuun.\n\nKesällä sanotaan olevan paljonkin kaunista nähtävää preerillä: valtavat\nvehnäkentät, kirjava kukkameri ja karjalaumat. Mutta talvi näillä\nalueilla on ykstoikkoinen, kylmä ja eloton. Mutta Lännen nopeis junis\non lämmintä ja mukava matkustaa. Niis on paitsi hienoa ravintolavaunua,\nerityinen »näköalavaunu», jossa seinät on melkeen yhtä klasia, niin\nettä näkee maisemat molemmin puolin. On mukavat irralliset pehmeät\ntuolit paksulla samettimatolla. Junan puolesta on käytettävänä Amerikan\nsuuria moniväri-magasiineja (kuvalehti-lukemistoja), kirjekuoria ja\nkirjoituspaperia, postikortteja, on erityisiä pieniä kirjoituspöytiä,\npläkkiä ja pänniä. Voi kirjoittaa kirjeitä tai sähkösanomia, antaa se\nmustalle palvelusmiehelle ja se toimittaa ne postiin.\n\nMutta kyllä se kumminkin menon vauhti niin täryyttää vaunua, ettei\nmun matkakirjeitten kirjoittamisesta tullu mitään, kun yritin.\nNäköalavaunuun saa tilata ajankuluksi neekeripojalta mitä vain:\n»poppia», se on yleensä »pehmeitä juomia», limonaatia, coca-colaa,\nmaitoa, olutta ja muita väkijuomia. Olut on muuten kaiken kansan eniten\nkäyttämä juoma. Viinaa en nähny kenenkään käyttävän, »viski» ja brändi\n(vastaa meirän »jaloviinaa»); miehet litki. Ja erilaisia cockteilia,\njoihin sekoitetaan monia lajia väkijuomia »sheikeris (sekoitusastias)\nja pannaan usein kirsikan marja joukkoon, joka kans lopuksi syörään.\nSiinä kirsikan punaases marjas on tavallisesti puutikku, että sen saa\nparemmin suukkuhunsa. Ajan kuluksi pelataan paljolta korttia; vanhat\nmummutkin ja pikkulapset keskenänsä. Seurapelinä kortinpeluu on aivan\nyleistä perheiskin. On puolisuljettuja ravintoloita, takasali, jossa\nkaiket päivät ja illat kymmenis pöyris pelataan rahapeliä: pokeria\nja »pinakkelia». Monet joutilaat eläävät sillä. Samoin kuin suuris\nbiljaartisaliis, joissa voi olla monta kymmentä pöytää. Satojakin!\n\nKuluuhan siinä aika, tunti tunnin päästä junaskin, kun pitää käyrä\nsyömäskin välillä, kaffilla ja kaljalla, lueskelee magasiineja, vaikka\nsilmä kyllästyy preerialueen yksitoikkoisiin näköaloihin, mutta nuo\njunan kovin mukavat ja liian pehmooset tuolit käy mulle niin kuumiksi,\nkun mulla on topningit omasta takaa följys, n'otta piti nousta tuon\ntuostakin seisoskelohon ja vähä kävelylle paarin puolelle.\n\nMutta nuo Pullman-makuuvaunut on sitte hankaloota varsinkin jos joutuu\nyläpetille. Neekeri tuo tikapuut, muuten ei sinne pääsekkää. Verhon\ntakana pitää yrittää mones mykkyräs riisua yöksi. Peti on sitte liikaki\nleviä, että kun riisutuksi saa, niin kyllä sitte hyvin pärjää. Kun\nnaiset ja miehet riisuu ja makaa samas vaunus verhojen takana, on siinä\naika sähinää ja paljo sääriä sätkymäs ennen ku kaikki on laineellansa\nverhon takana. Pesuhuonehes kuljethan miehet »paijamas» (yönuttu),\nnaiset kirjaviis »aamutakiis» (= kittiä! En mä tierä miksi niiren\nkolttuja sanothan). Kun vaunu-neekeri yöllä auttaa lihavaa mammaa\nyläpetiltä tikapuilla alas ja sitte hetken päästä perästä punttaa sitä\ntaas ylhä, on siinä sellaane tuhina ja rähinä, ettei unipilleritkään\nauta. — Aamulla sitte on aika trafiikki, parranajo ja pesu mukavis\npesuhuonehis. Naisilla ja miehillä on omat osastonsa. On kuuma ja\nkylmä vesi. Ja juokseva saipua tuloo eri hanasta. Seinäs on kosketin\nsähköpartakoneille. Ja reikä seinäs, jonne saa purottaa käytetyn\nterän. Miehillä ja naisilla on pieni nahkainen laukkupussi, johna on\nsen seittemät harjat, kammat, »pumaadat» ja orikloonit, kynsifiilat,\npuuterit ja punamaalit. Aamunutuus vain kuljetaan kuin samaa perhettä\nkaikki. Välitöntä ja ystävällistä on seurustelu pitkänmatkan junis.\n\n       *       *       *       *       *\n\nRed Lodgeen, Montanan valtios, täs nyt ollahan matkalla. Neuvo oli,\nettä Billingrin suurella asemalla oli jäätävä junasta klo 5 aamulla ja\nettä ollahan autolla vastas ja vierään sinne Red Lodgeen. Jotakin 50\nmailia matkaa. Oli hämärä ja kolia pakkasaamu, tiet kaljamalla ja kylmä\nviima käy kun vääntäyryyn vaunusta ja kattelin ympärilleni aamutyhjällä\nasemalla jotta: onko täälä ketää...? Ja ilmestyyhän siihen hämärästä\nsitte kaks pakkasen puremaa hytistelevää miestä jotta: te ootta\nvissihin ny se Jaakkoo? — Joo!\n\n— No lährethän sitte, mutta juorahan esti kaffit tuala sisällä.\n\nAsemaravintola on aina auki, sillä junia menöö yhtämittaa. Kaffit\njuotihin, sitte lährettiin ajamaan ja mä kyselemhän Red Lodgen asioota.\nHakijani olivat jo vanhoja miehiä, jättänehet työt nuoremmille,\nnauttivat eläkettä ja tulivat omallansa toimeen, Jaakko Lahti\nIsoostakyrööstä, yli 70 v. ja Aleksi Karvonen Halsualta 75 asunu Red\nLodges jo 56 vuotta, työskennelty kolikaivannos. Ennen oli tämä Red\nLodge suuri suomalaane kaivosseutu. Oli parikin tuhatta suomalaasta\ntäälä. Mainaus on täälä ny melkee loppunu, tuola »hillin» (vuoren)\ntakana on vielä kaivantoja käynnis ja sielä käy täältä miehiä työs.\nSuomalaasia on siirtyny tähän ympäristölle farmareiksi n. 300 perhettä\nja täälä Red Lodges asuu saman verran muis töis, ja vanhoja eläkkeellä,\nn'otta meitä on näillä main enää vain 500—600 perhettä. Suomalaaset\nfarmaa nisua, kauraa, heinää, pellavaa, perunaa, hernestä, lehmiä ja\nlihakarjaa (lehmiä, sikoja ja lampaita). Farmareilla on pari tiimiä\n(tiimi tarkoottaa 2 hevosta, valjakko). Hevooset saa olla kaiken talvia\nulkona ja ettiä itte ruokansa. Kaivaavat kuulemma lumen altakin. Ja\novat laihoja kun kulkukoirat. Mutta kilpa-ajohevosia syötethän talliis\nsokerillakin. Sokerijuurikas-farmaus on suurta Jollietis ja Laurellsin\npikkukaupunkien kohralla. Billingsis on suuri sokeritehdas, joka ostaa\njuurikkaat. Täältä louhitaan erikoosta »sokurikiviäkin» tehtaalle.\nSe on kovaa harmahtavaa kivilajia, jota käytethän sokeritehtaas\nsokerijuurikkaitten jauhamiseen. — Red Lodge kuuluu Carbon-kaunttiin,\njoka on alaltansa suurempi kuin koko Suomi.\n\nRed Lodge on kuulu ja kaunis turistinähtävyys korkeitten\nlumihuippuusten vuorten välises laaksos. Kalliovuorijonosta\nhaaraantuu tänne mahtavat 14 000 jalan korkuiset lumipeitteiset\n»Rockie-Mountain»-vuoret. Ne nousoo aivan pikku kaupungin lairasta\nmahtavaksi seinäksi, jolle kiertäen kaarrellen kulkee hyvä autotie\nmonena länkkinä päällekkäin, toinen toisensa yläpuolella, 5 tietä\nnäköö alakkain. »Rockle-Mountainin» laella kesäisin on laakea\nviheriöivä tasanko ja sillä paljo kauniita kirkasvetisiä ja kalaisia\njärviä, joista turistit saavat onkia kalastuslupaa ja maksua vastaan.\nValtio istuttaa vuosittain kalaa, valvoo kalastusta ja hoitaa tätä\n»pisnestä», turistien houkutusta. Mutta turistit ei tietysti kauan\nviivy. Ympäristön vuolais jois on runsaasti kalaa ja ankara kalalaki\nniiskin. Ja liikkuvat vartijat, jokka useen sakottavat. Yks onkija saa\nvuorokaures ottaa vain 15 paunaa eli korkeintaan 15 kalaa, jos ne on\n»suuria» eli n. 400 kramman kaloja. Tavallisin pyyntikala ongella on\n»trautu». Niitä on monellaasia. Se vastaa meirän siikaa tai sinnepäin.\nOn suuriakin trautuja, mutta Red Lodgen innokkaitten kesä- ja\ntalvi-urheilukalastajien kalat on tavallisesti pieniä silakan kokoosia\nsirriääsiä. Kovaa melua niistä pirethän, kun joskus saarahan. Mullekin\nKarvosen missis oli paistanu isännän, kovan kalamiehen, pari trautua,\nja täytyy tunnustaa, että makialta ne maistuu.\n\nSielä on kolme kovaa kala-ukkoa, Lahti, Karvonen ja Hiltunen, jokka\nyhres ajeloo pitkät matkat ja kilvan onkivat. — Verkkoja, katiskoota,\npitkääsiimaa ei saa käyttää ollenkaan. Puheet on suuret ja vehkeet\non hyvät: rullavavat, koukut monet, perhoset ja syötit, mutta kaloja\nharvas. Yritys on sitkiä, into suuri, niin että Hiltunen, veikiä poika,\nlupas tulla Inarinjärvelle onkinensa heti kun lentoliikenne on niin\nkehittyny, että kerkiää koneella käyrä kaks kertaa päiväs kotona syömäs\nRed Lodgis.\n\nRed Lodge on kautta Amerikan kuulu kirkkaasta ja maukkaasta\nvuoripurolähteittensä juomaverestä. Ennen sitä vietiin ympäri maata\nja myytiin 5 senttiä klasi niin kun »piiriä», mutta nyt kun on tullu\nvesijohtolaitokset ja puhristukset, saavat redlaksilaaset juora itte ja\nihaalla kauniita kirkasvetisiä vuoristopurojansa.\n\nTuristiliikenne on hyvä tulolähre kaupunkilaasille. Kesäisin sielä käy\nkymmeniätuhansia autolla matkaalijoota, jotka majoottuvat satoihin\npieniin erillisiin yömajoihin, joita kaupunkikin on rakennuttanu tai\nyksityyset ansioikseen. Niitä on 1—2 hengen tai suurempia perheille.\nOn sellaisia, jois on keittovehkeet ja kaikki mukavuuret, suihku ja\ntäysi kalusto. On vain pöytä, tuoleja ja vuoteet. Syörään ravintolois.\nNämä matkailu-yömajat on halpa ja mukava muoto huvimatkailijoille. Red\nLodges pannaan vuosittain toimeen cowboy-ratsastuskilpailuja ja suuria\nkansanjuhlia, villihevosten kesytys- ja ratsastusnäytöksiä. Silloon\nsinne kerääntyy kymmeniätuhansia matkaalijoita moneksi päiväksi. Red\nLodge onkin »kaupoikien» eli ratsastavien karjapaimenten maakuntaa ja\nkeskuspaikkaa. Näillä mailla se kuulu Buffalo-Billikin eli ja vaikutti.\nEi se oo satua. Minäkin oon tavannu ihmisiä, jokka hänet tuntivat. Sen\nkotitaloo on nyt museo ja sille on pystytetty muistopatsaskin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSielä Montaanan valtios mä rookasin nyt sellaasen vanhuuren ja\ntyökyvyttömyyren huoltolain, jota mäkin oon kaavaallu ja koittanu\nesittää, että meille laitetaas. Mä oon eruskunnas riirelly nykyistä\nmahrotoonta ja klottuusta kansaneläkelaitosta vastahan niinkus\nmuistatta.\n\nAmerikois on köyhästä vanhuuresta huolehtiva laki erilaanen eri\nosavaltioos. Mutta Montaanan valtios seliittivät mulle sitä asiaa ne\nukot, jokka sitä itte nauttivat. He saavat vanhuuren eläkettä ilman\nerestä kun ovat 65 vuotta täyttänehet eiväkkä oo tarvinnehet itte\nmitää vuotuusia »vakuutusmaksuja» maksaa niin ku meillä. Montaanas sen\nelatusavun maksavat valtio ja kunnat, puoleksi kumpikin, ja yhteesesti\nniinkun minäkin oon koittanu esitellä jo ennen kun se eruskunnas\ntällääseksi sotkuksi säärettiin. Ihmiset pantihin maksamahan ja\n»kokuamahan» muka ittellensä vanhuuren turvaa, vähästänsä 2 markkaa\nvuores (muistaakseni) ja juoksemhan piaksunsa puhki mettäkylistä\n»rinnalle» maksaaksensa sen ja saaraksensa kuitin. Jos kuitti oli\nkaronnu ja vaikka kuitti olikin käres, niin on monilta tuhansilta\nihmisiltä vaarittu maksu kahteen kolmeen kertaan eik' oo aina selvinny\nsittekkään. Ja kun poliisiparka on pantu ajamahan polkupyörällä\npanttifoorina perimähän sitä kahta markkaa, niin on sille pitäny maksaa\nainakin 10 mk, lain mukahan, perimispalkkaa — jos köyhällä on ollu. Jos\nei oo ollu, niin on valtio vaatinu kaks markkaansa ulosmittauksella ja\npakkohuutokaupalla, jonka rähäkän »kuluuhin» Tyrväällä (muistaakseni)\nmyytihin köyhän lesken ainua vuohi, josta se sai vähä maitua lastensa\nelatukseksi. Se kilipukki myytihin ja kuittilappu annettihin\nleskivaimolle kätehen jotta: tuas on sulle vanhuuren eläkestä!\n\nMontaanas mä nyt rookasin käytännös sellaasen vanhuuren-eläkelain,\njoka mielestäni on järkevä ja ehkä mahrollinen toteuttaa meilläkin.\nEnsiksikin: vanhuuren eläkettä maksetaan vain niille, jokka sitä\ntarvittoo. Toiseksi: mitä maksetaan harkinnan mukaan 20—50 taalaa\nkuus. Sielä on paikkakunnan »sosiaalilautakunta» eli »bordi», joka\ntuntee avuntarvitsijan henkilökohtaisesti ja määrää kuukautisen\navustussumman. Ja kolmanneksi: valtio ja kunta maksaa sen tasan\nilman mitää tirehtöörilaumaa ja konttoriflikkarykmenttiä, piiri- ja\npaikallisasiamiehiä, vielä omine erillisine »eläkelaitoksineen»,\njokka elävät turhanpäiten herroiksi köyhien ihmisten nykyisellä\n»vanhuuren-eläkes» humpuukilla.\n\nMainitsen vielä Montaanan vanhuuren eläkkeestä, että sitä ei makseta,\njos on pankkisäästöjä tai oma farmi tai asuintalo, mutta irtainta\nomaisuutta saa olla. Ihmiset on sielä Amerikois niin kun vanhas\nmaaskin, jotta kaikkien käret kääntyy omahan suuhun päin. Ottaasivat\nilmaasta hyvää niin paljo kuin suinkin ja koittavat järjestellä\nja käivertää asiootansa siihen laihin, että saisivat. Mutta kyllä\nsielä Amerikas lainlaatijat ovat kans niin noukasta kotoosi, että\nlakeihin tälläävät sellaasia sakaroota, jottei sitä ilmaista apua\n(joka kiskotaan toisilta ihmisiltä katkeroina veroina), voitaasi\nväärinkäyttää, vaan että se vanhuuren eläkeapu olis ja tulis vain\ntositarpeeseen. Siksipä sellaaset ihmiset, joilla on kiintiää\nomaasuutta, niinku farmi tai oma asuintalo, täytyvät luovuttaa ne\nvaltiolle, jos mielivät vanhuuren eläkettä saara. Mutta saavat sitte\nelämänsä omis huonehis kyllä asua. Moni yrittää sopimuskaupoilla\nmyirä talonsa ja pimittää rahat, nautta sille ei vanhuuren eläkettä\nanneta ennen kun 5 vuoren perästä siitä kun se taloonsa myi. Samoon\npitää olla pankkirahat lopus ennen ku apua saa. Niin että siinä\nonkin funteeraamista sielä rikkahas Amerikaskin, kuinka asiansa vois\njärjestää, jos on varoja, että pääsis siihen ilmaasehen eläkkehin\nkiinni. Mutta jos on torella avun tarpees, niin kyllä sitä annethan\nsellaasillekki juopoille ja retkuille, jokkei oo koskaa verojansa\nmaksanehet ja ittiänsä elättänehet.\n\nHuomautan täs samalla, että paitti sitä vanhuuren eläkestä, jota\nmaksethan koko USA:s on sielä toinen ja pakollinen, työkyvyttömyysapu,\njota kannethan työntekijööltä palkasta ja työnantajilta niin kun meirän\nvanhuurenvakuutusta. Sen nimi on: »sosiaal sekjuuriti» Hautausapu on\n500 taalaa; mutta hautaus on Amerikois niin tyyristä, ettei sielä tahro\nuskaltaa kuallakkaa. Menöö monelta saunat ja maltaat ja jää vielä\nvelkahankin.\n\nAmerikas on melkeen kaikkien ruumiillisen työntekijäin pakko liittyä\ntyönsä mukaan ammattijärjestöihin eli »junioihin» (union). Ja palkat\nmäärätään työntekijäin ja työnantajien välisillä sopimuksilla\nmääräajoiksi niin kuin meilläkin jo. Siellä on kaksi tai oikeammin\nkolme suurta ammattijärjestöä: suurin on, sanoisin, amerikkalaisten,\njenkkien, oma järjestö, joka pohjimmaltaan ei ole sosialistinen. Sitten\nsosialistinen »ii-vee-vee» eli »tuplajuulaiset» Keski-Lännellä ja\nLännellä. Ja kolmanneksi varsinainen sosialistinen ammattijärjestö,\njohna kamppailevat maltilliset, sosialidemokraattiset ja kommunistiset\nammattiliitot. On siellä työläisiä, jotka kaikesta painostuksesta\nhuolimatta eivät liity mihinkään ammattiliittoon eivätkä ota\nammattiliiton »nappia» (pyöreää emaljimerkkiä) rintapieleensä tai lakin\nreunaansa. Mutta työhön ei pääse juuri mihinkään mies, jos ei sillä\noo näyttää sosiaal-sekjuuritin korttia. Erityiset työvirastot niitä\n»työkortteja» antavat tutkittuaan miehen maahan pääsyn ja passit.\n\nMonttaanas oli puhetta, että jotkut ammattiliitot rupeaisivat nyt\nmaksamaan omaa eläkettä vanhuuren eläkkeen lisäksi siinä tarkoitukses,\nettä vanhat miehet jättäisivät työnteon pois, että nuorempia pääsis\nenempi töihin. 10 vuotta sitten kun oli huono aika ajettiin kaikki 65\nvuotta täyttäneet vanhat miehet pois työstä ja eläkkeelle. »Vanhana»\npirethän miestä esim, kaivoksis jo ennen 50 vuottakin!\n\nRed Lodgen on luonnonrikasta maata. Sielä on malmeja ja öljyä, vaikkei\nniitä nykyisin paljokaan »runnata». Komppaniat omistaa paljo maita ja\nmaksaavat yksityysille maan ja talon omistajille satoja taaloja vuores\nmaan sisuksesta vuokraa, ettei mitään kaiveta. Tieretään että sielä on\nöljyä. Maa »liisataan» vissiksi vuosiksi komppanialle. Työt on vähis\nnyt, mutta uskotaan, että maan uumenis on paljo hyvää tavaraa.\n\nRed Lodges on ennen paljo politikootu, mutta nyt on hiljaista. Ei oo\nsaatu pappiakaan seurakuntaan pariin vuoteen, mutta Suomi-Apua on\nsielläkin paljon hommattu. Täältä lähti aikoinaan paljo Itä-Karjalaan,\njosta vain harva on palannu kovin tuppisuuna. Rikkaina lähti monikin,\ntyhjinä ovat palanneet.\n\nKommunisteillä on nyt hiljaaset oltavat Amerikas samoon kun Kanaatan\npuolella. Ei ne uskalla ny enää kommunistien nimellä esiintyäkkään,\njonakin »workkereina» vain ja pitäävät pieniä kokouksia vain\ntoistensa luona. Valtion, kaupunkien ja kuntien toimista ja\nyksityysten töistä niitä »säkätähän» erotetaan, jos vain tieretään.\nUS:n valtiollisella poliisilla on niin tarkat tierot ja elämäkerrat\nkaikista suomalaasistakin, että monen on jääny suu auki, joka on nyt\nhakenu kansalaispaperia ja luullu ettei viranomaiset tierä hänen\nentisyyttänsä. Amerikka puhristaa nyt ittiänsä kaikesta kommunismista\neikä »kansalaisuutta» enää annetakkaan yhteiskuntarauhaa uhkaaville\nvallankumoustelijoille tai heirän »kanssamatkustajille», se on\nkommunistien apureille, tietoisille tai tietämättömille poliittisille\nhaihattelijoille, jotka väittävät, ehkä monet luulevatkin, että he\neivät oo kommunisteja, vaikka samaa veivaavatkin niin kun meillä Suomes.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun mä sielä Red Lodgen kirkon alasalin kaffiaasis olin kovasti nenästä\nkiinni jo kauppansa jättäneen liikemies Korteksen kans Jalasjärven\nperäkyliltä ja se kyseli, vieläkö ne sielä osaavat hevoosia varaastaa\nja pettää poliisia niin kun hänen aikanansa, niin mä sanoon että\njalasjärviset on tullehet synnin tuntohon ja jättänehet sen homman\nmustalaasille ja tamperelaasille.\n\n— Joo, se sanoo, — silloo mun aikana ajettihin varastettu hevoonen aina\nkamarihin, pantihin salusiinit kiinni ja ruokittihin viikon päivät\nsinne ku prouvaastia. Mutta kerran poliisit saivat vihiä ja hevonen\nviethin. Mutta sitte vietihin hevoonen kokille, yliskamarihin, eikä\nkoskaa löytty. Oli siinä punttaamista ja kolinaa, kun portahista ei\nsaatu, niin yöllä kiskottihin köysillä yliskamarin klasista. — Aika\nvekkuli oli se mies, koitti hyppööttää mua, iski silmää ja mä kovasti\nuskoon.\n\nNiin silloo tulikin sinne se Kamppisen Jäkki, oikee tyypilline\n»Villin-Lännen» farmari ja »kaupoika» (cowboy), suora, leviärintaane\nvankka mies, »Stetsoni» pääs ja käret plakkaris. »Stetsoni» on vain\nLännen oma hattumalli. Se on leviäpartainen ja kotkia hattu. Hatun kupu\npainethan lommohon taaksepäin, että lommo muistuttaa lehmän kavion\njälkiä. Ne on niitä elokuviskin nähtäviä cowboyn hattuja — ja revolveri\nkouras, vaikkei sillä Jäkillä silloo ollu.\n\nKamppisen Jaska on Ylistarosta kotoosi, s. 1898 ja lähteny Valtoohin\n1921, Jaakkoo Kamppisen poika, siitä komjaa kirkkua vastapäätä. Sen\nsiskoolla on nyt kototalo. Se tuli Red Lodgiin ja rookas sieltä komjan\nflikan Vieno Näsin, joka on maas syntyny ja koulut käyny. Ja sai\nsiitä oikee erinomaasen akan — elikkä tuota missiksen niin kun täälä\nsanothan. Vienon isä oli Kaustisista ja äitee Anna Rauhala Alajärveltä.\nNiill'on vain yksi poika nimeltä Kenneth, solskia reipas mies, joka\noli soras lentäjänä, mutta on kiintyny isänsä maanviljelysammattiin.\nJäkki siirtyi 1929 farmariksi nykyiselle 320 eekkerin tilallensa n. 30\nmailia Red Lodgista pohjoiseen Montanan komiaan vuoristolaaksoon, johna\nei puita näe muuta kuin joen uomis ja hausiin ympärillä. Maa on avaraa\nkumpuilevaa seutua kun Kaunispään tunturi Lapis. Ja lumihuippuisia\nvuoristoja joka puolella taivaan rantaa. Sinne loistaa Kalliovuorten\n»Hullut vuoret», näkyy Jelloustounin kansallispuiston lumihuiput. Ilma\non kirkasta ja helppua hengittää, silmällä tilaa liikkua. Kaukana,\njossakin paljaan vaaran kupeella häämöttää naapurin farmi. Toisaalta\nkeksii silmä karjaa liikkuvan jotakin kitukasvuista pensasta kasvavalla\nkorkealla kivikkoisella lumiläikkäisellä vuoren rinteellä. Karjaa,\nhevosia, lehmiä, lampaita. Sikoja piretään ulkosalla talvellakin.\nLaumoja paimentavat ne kaupojat, ratsastavat paimenet ja koirat.\n\nSielä vaarojen suojaamas laaksos on Kamppisen Jäkin tilava ja kaikki\nnykyajan mukavuuret sisältävä asuintalo ja talousrakennukset. Emännällä\non sähkökeittiöt, pesukoneet, jääkaapit, »purkkiruuat» ja herelmät.\nKamppisen Jäkki on tyypillinen amerikkalaanen nisun viljelijä. Siinä\nsivus kasvatetaan lihakarjaa, se on valkeapäistä, lampaita tai sikoja,\nkaikki konjunktuurien mukhan vain myytäväksi. Mitä omaan talouteen\ntarvitaan, se ostetaan. — Kun poika tuli raavahaksi ja mielistyi\nfarmaukseen, niin hänelle ostettiin rajakkain yhtä suuri tila kuin\nisällä. Ja yhres asutaan: kaksi miestä hoitaa kaiken! Maanviljelys\ntapahtuu aivan koneellisesti. On iso compaund, joka leikkaa viljan,\npui, puhristaa, lajittelee ja pussittaa yhteen menoon yhren miehen\najaes konetta. Toinen saa ajaa säkkejä varastosuojaan. Viljaa ei siellä\nkuivata, se on kuivaa koneesta tultua. Ja kaaretaankin vain pouralla.\nKaks viikkoa kestää puinti. Keväällä koneella kylvetään vehnänsiemen,\nja samalla kertaa siitä voi kylvää myös heinänsiemenen. Syksyllä\njuoksoo vilja pussiin ja myyrään heti tai jätetään varastoon hintojen\nvaihtelun mukaan. Kesällä vain touhuthan, talvella maathan, ja hyvin\nkannattaa.\n\nKattelin amerikkalaasta sontalavaakin. Se on yksinkertaane ja mukava,\nneliipyöräänen puinen sontalava, rautalairat, yksinkertaane koneisto:\nlavan pohjaa myöten vetää kuljetusketjut sontaa perälle päin. Siellä\non pyörivä piikkiratas, joka repii sonnan niin pieneksi kuin asetetaan\nja korkkiruuvi-aksilat heittävät sonnan 12 jalkaa pellolle molemmin\npuolin. Käyttövoimana on traktori tai kuorma-auto eres.\n\nNiin se kylvöheinä, alfalfa, jota Amerikas viljellään, kestää 10\nvuotta. Se on samallaista mutta lehtevämpää kuin apila ja antaa paljo\nsuuremman saron. Se on kun »puska». Juuri on 1—3 tuumaa paksu. Juuri\ntunkeutuu maahan 5—8 jalkaa vesisuoniin asti. Se kestää kuivuutta\nja lisää maan fosfori- ja kalsiumpitoisuutta. Mutta se vaatii aivan\nerikoisen maaperän, niin etten tierä menestyykö se Suomes.\n\nPitääs oikee kertua Fordin tehtaan viimmeesen mallisesta traktorista\nFordsonista, joka on tehty ja ajateltu pien- ja keskikokooselle\nmaanviljelystilalle poistamhan kokonaan hevoosen käytön. Sillä teköö\nfarmari kaikki veto- ja raskaat työnsä. Se ei enää nouse pystyyn.\nSiihen voiraan nyt yhristää toistasataa erikoisosaa eri töitä varte.\nEsim, pistää kiinni vain sivuhun 2 hevoosen heinänleikkuu-terälaite,\nharava, kylvö-, sirkkeli- ym. laitteet.\n\nKamppisen Jäkillä oli airanseipäät raurasta ja piikkilankaa\nairaksina. Kattelin ja käytimmäkin Jäkin uusinta heinän ja oljen\npaalauskonetta. Moottorilla käy. Taipuisat rautalankapiikit\nnostavat heinät maasta kuljetushihnalle, josta korkkiruuviaksila\nkuljettaa heinää paalausränniin. 2 rautasormia koukkaa heinää\ntasaisesti puristuskanavaan ja moottori painaa epäkeskokammella sitä\nlujaksi paaliksi. Sivulta juoksoo lujaa hamppunuoraa, jonka kone\nautomaattisesti sitoo ja terät leikkaa paalin molemmisa päistä poikki\nja lykkää ulos n. 70—100 paunan paaleina. Noin 1,000 paalia päiväs mies\nteköö sillä koneella, jonka Jäkkikin antoo seisua kesät talvet paljahan\ntaivaan alla ruostumas niin kun monet muutkin farmarit. Koneensa\nAmerikas jättävät pellolle. — »Tuloo uusia ja parempia», sanoi vain.\nKäytihin kattelemas maita, karjaa, otin selvää ja kyselin.\n\nMutta sitte yhtenä päivänä, kun lährimmä Jäkin kans kaaralla\najamahan vähä kauemmas, se jätti mun tielle ja kaupoijat ryöstivät\nmun ihan puhtahaksi! — Justhin kun nousimma yhtä mäkiä ylhä,\nilmestyy mäjen päälle 3 villiä cowboyta ratsuullansa, täyttä lentua\nwinchesterikiväärit käsis ja naamat peitettyinä kaulaliinalla ja\nlaskettivat meitä kohri että kaviot paukkuu.\n\n— Nyt käythin hullusti! sanoo Kamppisen Jäkki, pysäytti auton tielle\nja lähti hyppäämähän. — Älä ammu niitä, ne tappaa sun. Ei ne muuta kun\nryöstäävät! se huuti.\n\nMä hapuulin kupheltani härmäläästä puukkojani, mutteihän sitä ollu,\nkun heti maihin tulles New Yorkis suomalaaset sanoovat mulle, jotta\ntuppipuukkoja ei saa kantaa, saat suuren sakon, jos huomathan.\n\nPäälle ne tulivat! Yks kaupoika hyppäs alha hevoosen seljästä, toiset\nkaks asettuuvat pyssyt käres ethen ja kolmas veti revolverin ja\nkomenti jotta — Autosta uloos ja: Hands of = käret ylös! Yks tärähytti\npyssystänsä laukauksen maahan mun ethen että korvat tukkuhun. Ei siinä\nauttanu muu kun kömpiä uloos ja nostaa käret pystyhyn. Se mies kaivoo\nmun takataskuni, vei lompakon ja kellon. Kamppisen Jäkki sillä aikaa\nvärielokuvakonehellansa koko aijan veivas.\n\nSitten panivat pyssynsä pois, nauroovat ja kysyyvät jotta — Hau du ju\nduu mister Jaakkoo? — Veri vell! sanoon mä, teillä on hyvät hevooset...\n\nSellaasen yllätyksen ja jutkun ne mulle sielä Montaanas, kaupoikien\nmaas tekivät. Ne oli meinannehet ensiksi, heti silloon kun yöllä tulin\nKamppisen farmille, yllättää ja ryöstää mun ja vierä panttifangiksi\nhevoosen peräs lassolla roikottaan niiren nuotiotulelle lehmien\nkeskelle, mutta Vieno oli pannu vastahan jotta kyllä vähempikin\npeljätys riittää. Sellaasta leikkiä ne sielä Villis Lännes teköö\nmatkustajille. Ovat joskus pysäyttäneet pikajunankin preerialla\nyhteisjuones turistijoukon kuljettajien kans, että huvimatkailijat sais\n»seikkailuja» Villis Lännes. — Veteläksi siinä on lyöny monen vatta,\nkun »ryöstetään» koko juna. On kuulemma säikäyksestä joku kuollukki. —\nMutta toisilla on ollut »elämys».\n\nNämä mun ryöstäjäni olivat torellisia kaupoikia, Kamppisen naapureita,\niloisia ja reippaita poikia; kaks norjalaasta Thompsonin veljestä,\njokka ei norjaa osannu enää ollenkaan, ja suomalaanen Billy Mäki (ent.\nStenroos Helsingistä). Samallaanen ja yhtä hyvä ratsumies oli se\nKamppisen Kennettikin, mutta ei sen passannu lähtiä ratsullansa mukaan,\nkoska oisin tuntenu sen hevoosen.\n\nPalattiin sitte hyvin onnistuneelta ryöstöltä kaffille Kamppisen\npihaan, johna pojat näyttelivät hevoosiaan ja kaupoikain\nratsastustemppuja. Ei ne hevooset häävisen näköösiä oo, laihoja ja\ntakkukarvaasia, mutta kyllä ne temppunsa tietävät ja ratsastajansa\ntuntevat. Kun mies hyppää seljästä pois ja heittää ohjakset hevoosen\njalkoohin, niin siinä se seisoo, vaikka kuinka paukkuus. Kaupoijan\nhevoonen kiinnitetyllä lassoköyrellä pitää kyllä paikallansa isoon\nhärjän. Se on viisas ja sitkiä. Ja osaa ihmeellisesti täyres lennos\nvalita mulkkerokivisillä vuorenrinteillä kavion tilansa. Pojat hakivat\nvielä kesyttömän nuoren hevosen ja näyttivät miten se tapahtuu.\n\nRed Lodgis piretään joka kesä kaupoikien hurjia ratsastus- ja\nvillihevosten kesytyskilpailuja. Pitää pysytellä seljäs ilman ohjaksia\nja satulaa. Lasketaan kuinka kauan pysyy ennen kun hevoonen saa se\npuretetuksi päistikkaa maahan. Kyllä siinä on temmellystä! Hevoonen\nhyppää pystyhyn ja sitte heti takajalaat ilmahan. Hyppää kavalasti\nsivulle, potkii ja lierahuttaa selkäänsä n'otta kyllä sieltä taitavakin\nmies lopuksi naamallensa lentää.\n\nTahtoovat, että munkin pitää ratsastaa niiren hevoosilla. Ne puki\nmun päälle kaupoikien leviät nahkahousut, jokka on sivulta auki ja\nkauniisti koristeltu. Cowboyn puolisaapas on oikea taireteos, niin\nkirjottu ja korkia soukkakorkoinen kuin naisten saapas, päitset ja\nrenkaat hopeasta, nahkaliivit ja leviä Lännen hattu pääs. Oikee\nparaati-kaupoika on loistoilmestys.\n\nEpäälin vähä ittekseni jotta pääsenkö enää omin voimin ja yksin vieraan\nhevosen selkään, mutta se huppa oli niin kiltti kun sahapukki, että\nhelposti heitin kannuksesta itteni selkään ja rattastin mahtavaa niin\nkun kuvasta pulskasti näkyy.\n\nSielä Kamppisen Jäkin väljäs ja vieraanvaraases koris lepäälin\nkolme neljä päivää, niin että junan ja auton tärinä krupista jo\nantoo perähän. — Jaa, mutta tuastapa muistin asian, jonka pitää\nkertua Suomenkin kuorma-autonkuljettajille. Traktorien ja raskaitten\nkuorma-autojen yhtämittaanen ja kova tärinä rasittaa ja pilaa\nkuljettajaan munuaasia, niin että niillä on ainaanen vaiva... Amerikas\nne käyttäävät kämmenen levyystä nahkavyötä tiukasti lantiooren ympäri,\njoka sitoo munuaaset, ettei ne pääse vapaasti tärisemhän. Vyös on kolme\ntavallista vyösolkia eres, että saa sen leviäätte vetämähän. Kyllä\nsellaasen vyön meillä osaa tehrä kuka suutari hyvänsä, ittekullekki\nkrupin mukahan. Amerikas sanoovat, että se on hyvä ja ammattiajuriille\nvälttämätöön.\n\nBuffalo-Billistä ja kaupoijista sielä juteltihin. Kansakoulut on sielä\nkaupoikien ja farmarien maas kaukana, niin että lapset kulkoovat\nratsuilla aamuisin eväspussi satulatupes kansakouluun ja iltapäivällä\ntakaasi. Koulun pihalla on katos hevoosille. Arvaa sen, että kilpaa\najetaan tullen mennen ja opitaan heti lapsesta ratsastamaan. Flikat\npäästää täyttä lentua siinä kun poijatki. Kamppisen Kenetti muisteli,\nkun hän koulua kulki ja pakkas prissaamahan vanhaa ratsuansa, niin se\noli niin vihaane, että hän sai aina varua lakkia ja pönskäänsä, kun\nhän selkään yritti kotialährös koululta. Se niuhaasi monaasti vähä\näkkiää lakkihin ja tukkahan, tukisti ja pyöritti aika lailla. Ja jos ei\npitäny varaansa, n'otta vähäkin kääntyy seliin, niin se hairas ja puri\ntakapualehen ja heitti housunpersustasta menemähän kun kissinpoijan.\nMutta nopia se oli, yli kivien ja mäkien se lenti. Ja niin itteppäinen\noli, jotta välistä kevääsin, kun meinas saatella jotakin flikkaa, niin\nvaikka kuinka olis repiny ja antanu kannusta kylkehen, niin suoraa\nkotia mamman työ vai vei eikä auttanu mikään. »Ja äitee sitte antoo\nsille sokuria n'otta yhres juones ne oli», nauroo Kenneth.\n\nNyt oli Kenetillä vaaranlaella oma lentokenttä ja »kakspaikkaanen»\nlentokone. Se toinen paikka oli sille kansakouluflikalle, jonka kans se\npruukas kilpaa rattastaa. Ja sopiihan sillä käyrä karjaakin kattomas ja\nasioolla vähä kaukempanakin kaupungeis.\n\nOn sielä Kamppisen Jäkin naapureina muitakin suomalaasia farmareita,\nniinkun 75-vuotias »Teuvan-Kaappoo», Luoma, kiukkuunen ja mahrotoon\nkiruamahan, mutta kova asumahan, samoon kun sen emäntä, joka on\nKälviältä kotoosi. Kaappoo on sanavalmis mies ja monta hauskaa\nsutkausta hänestä kerrotaan. Kun politiikasta puhutaan ja Kaappoo\ntulistuu, niin saattaa se sanua toiselle, jotta:\n\n— On sulla aivoja, muttei aitiiriä (idea).\n\nSe merkittöö Suomen suomeksi että: on sulla aivoja, muttei — aatteita.\n\nAika koiranleuka vekkuli oli sielä Red Lodges vaasalaanen ent. poliisi\nVainio, Ylistarosta kotoosi. Sen sanavalmiuresta kerrottihin, että se\nYlistaros meinas följätä yhtä ylpiää taloontytärtä iltamista kotia ja\nkysyy jotta: saisko tulla saattamhan? Kun flikka ei oikee välittäny ja\nmitähän mutaji, niin Vainio korjas pyyntyänsä jotta — Mä meinasin jotta\nsitte kun sä kuolet, hautahan saattamhan.\n\nTapasin mä sielä Red Lodges muitakin. Jani Näsi Ylihärmästä on asunu\nsielä jo 66 vuotta. Ja Lohtajalta Aleksi Hyyppä, joka on farmari ja\nkohta 70 vuotta, on niiren kalaukkojen kapteeni. Ekolan Jani on kuollu,\nmutta Kusti elää, on yli 70 vuoren.\n\nPitääpä tuas muistaassani sanua sekin, että suomalaaset puukkojunkkarit\non sielä Amerikas niin sivistynehet eli amerikkalaastunehet, ettei\nne sielä juovuspäis enää puukoolla tappelekkaa, nyrkkipelillä vain\npoksaavat, kun riitaa tuloo, jotta kumpi on paree, viisahee ja\nrikkahee. Tappelu siitä tietysti tuloo ja lopuksi koitos ja toiset\nkattoo saluunas päältä kaikes rauhas. Amerikkalaanen tapa on, että\nsitte poksathan ja fläiskithän kunnes toinen sanoo jotta:\n\n— Ool rait, juu aa Onki!\n\nSe on suomeksi jotta: mä tunnustan jotta sä oot — setä! Ja merkittöö\njotta: sä oot oikias ja päreet. Ja sitte lyörähän silmä tukuskin veljen\nkättä, tilatahan piiriä koko saluunalle ja ollahan pestapruuria taas.\nSe on reirua meininkiä.\n\nMuuten suomalaaset on hyväs mainees Amerikois siitä, että niiren\njoukos on vähä rikollisia verrattuna muihin kansallisuuksihin, niinkun\nvarkaita ja rosvoja. Vain yks suomalainen on tuomittu kuolemaan\nryöstöstä ja luultavasti väärin sekin. Suomalaaset on yleensä tunnettu\nahkeriksi, rauhallisiksi ja omillaan toimeentuleviksi ihmisiksi, jotka\neivät helposti pyyrä köyhäinapua niin kun monet muut kansallisuuret.\nRenttuja ja sellaasia miehiä, jokka eivät elätä perhettään, on\nsuomalaasista hyvin pieni prosentti. Köyhäintalois avuttomia vanhuksia\non suhteellisesti vähempi kuin muita. Oon käyny niiskin ja mones\nmielisairaalas, kyselly ja ottanu selvää papeilta, jotka tuntevat\npaikkakunnallaan sen puolen. Ikävä sanua, että surullisen paljo\nsuomalaasia, ei toki enempää kuin muitakaan, miehiä ja varsinkin\nnaisia on siellä mielisairaalois. Elämän huolet ja vastoinkäymiset,\nyksinäisyys sielä vieraitten ihmisten joukos, seuran puute ja heikko\nkielentaito, ainainen kotimaan ikävä, epävarmuus ja uskonnollinen\nmietiskely painaa ja sumentaa mielen monelta sielä levottomas ja\narmottomas »horiopin» maas.\n\nNe joilla sielä on rahaa ja ystäviä, on hyvä olla. Ne kiittää ja\nylistää Amerikkaa yli kaiken. Kun ne oikeen kehuuvat ja ihastelivat\nolojansa, niin tapasin sanua jotta:\n\n— Kyllä Amerikka suuri, rikas ja hyvä on, mutta meillä sielä köyhäs\nSuomes on jotakin paljo parempaa, jota ei teillä täälä Amerikas oo!\n\n— Mitä se on? ne imehtelivät.\n\n— Meillä sielä Suomes on vielä aikaa elää, istua rauhas kotona,\ntuumiskella ja levätä eikä joka ilta olla liesus heti kun työstä\npääsöö. Kyllä teillä äppelpaita (omenakropsua), makiat ja hyvät ruuat\non, mutta teillä ei oo aikaa eikä mielenrauhaa — ainaanen hoppu vain\nrahan perähän.\n\nN'otta mä kattelin ja nupajin vastahan pitkin matkaa sielä\nyltäkyllääsyyren ja makianleivän maas, johna et saanu eres oikiaa\nrukihista leipääkään.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMontanan valtio on laaja, avara vuorimaasto, n. 2 500 metriä\nylänkömaata taivaanrannoilla hohtavine lumihuippuineen. Red Lodgesta\nlähtee turistitie kiemurtelemaan kuin sukkanauha suurin kierroksin\nvuorten rinteitä ylöspäin kuuluisaan Yellowstonen (= Jeloustoun)\nsuureen luonnonpuistoon eli »parkkiin», niin kun Amerikas sanotaan.\nJelouston merkittöö: Keltainen kivi.\n\nAmerikan valtio huolehtii kovin kaikista nähtävyyksistänsä. Sielä on\njoka valtios useita rauhoitetuiksi julistettuja luonnon nähtävyyksiä:\nmetsiä eläimineen, vuoristoja, vesiputouksia jne. Kaikkiaan tällaisia\n»kansallispuistoja» on USA:n puolella yli 150. Vaikeata on sanoa,\nmikä niistä on suurin nähtävyys, mutta kyllä Jelouston-puisto on\nyksi kuuluisimpia. Se sijaitsee kolmen valtion kulmaukses: Wyomingin\n(= Vaiomingin), Montanan ja Idahon (= Aidahon) valtioitten alueella\nja on n. 100 km kanttiinsa. Keskitalvisin se on niin lumen peitos\nja vaarallista ajelu korkean maaston ja teiren liukkauren takia,\nettä se piretään suljettuna matkailijoilta. Ja on avoinna toukokuun\npuolivälistä syyskuun loppupuolelle. Se on ollu turistien matkanmääränä\njo yli 70 vuotta ja sielä käy vuosittain noin 100 000 matkamiestä\nihailemas sen kuumia suihkulähteitä, geisiirejä, jylhiä vuoria,\nomituisia kivimuodostumia, kauniita vuorijärviä, korkeita, kuohuvia\nvesiputouksia, karhuja, piisamihärkälaumoja, hirviä, kauriita, mustia\nja valkeita joutsenia ym. vapaita villieläimiä, jotka sielä saavat\nrauhoitettuina elää ja ovat ihmisiin niin kesyyntyneitä, että joko\nväistävät tai keräilevät matkustajilta makeisia.\n\nNeljältä ilmansuunnalta johtaa erikoiset ajoportit Jelloustoniin,\njohna on monia suuria hotelleja, ruokaloita ja kahviloita. Sekä\nkielitaitoisia, ystävällisiä oppaita, jotka turistijoukoille\nselvittelevät puiston merkillisyyksiä. Maan kuori on siellä joskus\nvuosituhansia sitten repeytynyt ja maakerrostumat kääntyneet nurin,\nniin että on syntynyt syviä halkeamia vuoriin, joiren rotkois virtaa\nylätasangon suuresta Jellouston-järvestä lähtevä joki, joka muorostaa\nkorkeita koskia. Ja syvältä maan uumenista puhkeaa kuumia lähteitä,\nn. 90 asteen lämpöistä vettä. Noin 3 000 kpl. kuumia lähteitä on\njatkuvasti toimimas. Suurin ja kuuluisin niistä on nimeltään Old\nFaithfull, joka aina tiiman päästä truiskaa taivahalle noin 50\nmetrin korkuusen valtavan vesisuihkun. Se on eri flosaus, kun monta\ntonnia kuumaa vettä yhtäkkiä lentää kun pyssyn suusta ilmahan. Ja\nsäännöllisesti, joka 65. minuutti niin kun kellon mukaan. Siksi sitä\nsanothankin Old Faitfull eli »vanha uskollinen» (truisku). Sielä on\nvuoren seinämillä laajoja porrasaltaita, joista pulppuaa ja virtaa\nalaspäin kuumista lähteistä vettä, jonka värit vaihteloo, valaistuksen\nmukaan, kaikenkirjavina. Luonnonmullistukses ja tuhansien vuosien sare\nja tuulet ovat muovailleet löysästä kalliosta kummallisia korkeita,\npyöreitä kivipatsaita. Sielä näköö myös ajan kiveksi muuttamia kantoja\ntörröttämäs. Kummalta se tuntuu, että puu voi muuttua kiveksi, mutta\ntotta se vain on. Luulta se näyttää ja kiveltä jo vähä tuntuu meiränkin\nLapin kaunis punahonka, ja kivettyis kai sekin tuhansien vuosien kulues\nsamallaaseksi myrskyjen katkaasemiksi pitkiksi kivikannooksi.\n\nOli maaliskuun alkupäivät, vielä luminen maasto mutta jo heliät\naurinkopäivät, kun Kamppisen Jäkki reippaan ja pirtiän Vieno-rouvansa\nkans tahtoi lähtiä mua kyyttimähän satojen mailien matkalle, ensin\nJelloustoniin ja sitte Butteen asti. Olisinhan mä päässy junallakin,\nmuttei auttanu. Ne lähti mua viemähän 4 päivän reisulle. Ajettiin\npitkät matkat hyviä asfalttiteitä Montanan »taivaan katolla». Kevät\nteki tuloaan, ilma oli kuulasta ja helppoa hengittää. Poikettiin\nturistihotelleihin kahville tai aterioitiin, katseltiin pikkukaupunkeja\nmatkan varrella, jotka elävät pääasias kesän huvimatkailijoosta.\nSiksi niis on niin paljo hotelleja, ravintoloita ja yömajoja.\nJelloustonen puiston korkiat sisäosat olivat vielä lumen peitos ja tiet\navaamattomia, mutta puiston pohjoisportti, suuret turistihotellit ja\nsen puolen kuumat lähteet ja »haiveit», se on vuorten kupeisiin hakatut\ntai rakennetut kiemurrelevat autotiet ns. Mammoth-alueella oli auki ja\najettavas kunnos jo kevättalvella.\n\nOleskelu tällaisis suuris ja pienis kansallispuistois on vapaata\nja maksutoonta. Kukin valtio pitää yllä niis vahtimestareja, jotka\nvalvovat järjestystä ja katsovat, ettei mitään ilkivaltaa tehrä.\nYleisölle on rakennettu suuria hauskoja hirsimajoja ja katoksia, jois\non uunit ja keittohellat sekä valmiita polttopuita, että kukin seurue\nvoi itte valmistaa ruokansa ja keittää kahvinsa. On istumapenkkejä,\nkeinuja, uimarantoja järvien rannoilla ja tiilistä muurattuja\nkalanpaisto- ja kahvinkeittouuneja. Niinpä kesän aikana ovatkin\namerikkalaiset kaarallaan ja koko perheineen viikonloppuaan ja lomaansa\nviettämäs näis valtion ylläpitämis kansanpuistois. Ja lähettyvillä\nyksityiset pitävät lauroista tehtyjä halpoja yömajoja yöpymistä varten\ntarjolla. Monet perheet ajavatkin koko kesälomaansa viettämään johonkin\ntällaiseen luonnonpuistoon omin eväin, retkeilevät, kalastelevat ja\nasuvat nois halvois cabin-yömajois.\n\nJellouston-puisto on torella ihmeellinen nähtävyys jylhien, leveitten\nviertoteittensä takia, jotka kiertävät korkeitten vuorten kupeita\njylhien rotkojen reunoja. Kuilujen pohjalla kiemurteloo virtava\nkirkasvetinen joki ja kohisevia koskia. Vuorten rinteet on metsäisiä\ntai paljaita sorakumpuja ja vierinkiviä, niin että saa pelätä kiviä\nvyöryvän päähänsä tielle tai auton suistuvan viereiseen rotkoon.\nMutta suurin vetovoima Jelloustonis on ne suuret ja pienet kesyt\nkarhut, jotka saattavat pysäyttää matkailija-auton kuin poliisi ja\nkahrella jalaalla seisten ojentaa käpäläänsä kuin mies, että: annas\nsuklaatia eli muuta hyvää... Joskus karhu on tullu turistifrouvan\neväspussille kattomaan ja kaivamaan kans ittellensä suuhunpantavaa\nja väkivaltaasesti hairannu koko pussin, ottanu mitä tykänny, repiny\nkaikki auki ja paiskannu lopun menemään. Monen mamman maitokannun\non karhu tyhjentäny. — Hyvin kauniita on kattella suurisilmäiset,\nkankiajalkaaset, sirot ja vauhkot kauriin vasikat, joita sielä paljo\nnäköö. Meille sattuu, että tielle tuli suurisarvinen piisonihärkä, joka\nmeni menojaan vain yrmiästi mulkaisten jotta: mitähän nuakin on...\n\nJelloustonis on turisteille rakennettu pitkä komia siltakin järven\npoikki sitä varten, että saavat lupalippua vasten onkia. Näin sielä\nsitten mustiakin joutsenia valkoisten joukos uiskentelevan. Mahtavia\nlintuja! Ja sitte tietysti oli kosolti matkamuistoja, kuvakirjoja ja\npostikorttia tarjolla.\n\nKyllähän Jeloustonin näkymät erikoisia oli, mutta mä tykkäsin että\nvuoret oli jotakin rapakiviä ja multaa. Kun sieltä lährimmä Kamppisen\nkans ajamaan parisataa mailia sinne kuuluusahan Butteen Montanaan, niin\nsillä välillä ruvettihin nousemahan niille korkeille Kalliovuorille,\njotka erottavat aurinkoisen ja ainavihreän Tyynenmeren rantakaistaleen\nmuusta Amerikasta ja talvisesta Montanan ylätasangosta. V:n 1947 talvi\nKeski-Lännellä olikin harvinaisen kylmä ja runsasluminen. Kalliovuoret\neli Rocky Mountain muorostaa tällä välillä jo suuria kanjoneja ja\nlumihuippuisia vuoria. Jyrkät vuorenseinämät kasvavat mones kerrokses\npäällekkäin havupuita, rotkois solisee korkeita vesiputouksia ja\nhyvät leviät viertotiet, »haiveit», kaartelevat huimaavien kuilujen\nkupeilla. Samaa suuntaa puskettaa kaksi kilpailevaa rautatietäkin\nlaaksojen pohjalla jokivarsia ja tunnelien läpi kohti Butten suurta\nkaivoskaupunkia.\n\nButte on Montanan valtion suurin ja tärkein teollisuus- ja\nkauppakaupunki. Itte kaupungis on n. 50 000 ja ympäristöineen yli\n70 000 asukasta, niistä nytkin n. 5 000 suomalaasta, melkeen kaikki\nkaivostöis. Butte-nimi johtuu franskankielisestä sanasta ja tarkoittaa\npyöreää vuorta tasangon pohjalla. Butte lausutaan Amerikas Bjut,\nsuomalaasittain Piutti eikä Butte niin kun Suomes kuuloo. Piuttilaaset\novat liikkuvaa väkiä, niin että sielä on 50—60 vuoren aikana tullu ja\nmenny paljo suomalaasia. Työ kaivoksis on raskasta ja elämä »villiä»,\njuopotellaan paljo, pelataan uhkapeliä, tanssitaan vierivieres olevis\nkapakois, jokka on paljolta yötä päivää auki. — Ei suinkaan kaikki oo\nsellaasia, mutta hyvin paljolta.\n\nButte on »maailman rikkaimman vuoren päällä oleva kaupunki». Se\non maailman suurin ja rikkain kaivoskaupunki, tuottaa kuparia,\nkultaa, hopeaa, sinkkiä, tinaa ja mangaania ym. Se yksin tuottaa\nUSA:n kuparista neljännen osan. Ennen oli sielä kymmenittäin eri\nyhtiöitten ja yksityisten kaivoksia, mutta nyt omistaa ja runnaa niitä\nAnacondakomppania kutakuinkin yksin kaikkea. Työt käy yötä päivää, 8\ntunnin vooroos, niin että suomalaasta saunaakin lämmitetään ja piretään\nauki aamuhun asti, että miehet saa kylpiä koska vain kaivoksesta\nylöstulles.\n\nButte on kuten sanottu suuren mäjen päällä kuin limppu, niin että\nkarut on kovin jyrkkiä sinne nousta ja siksi korkialla, että muualta\ntulleet helposti tuntoo ohuen ilman takia hengenahristusta. Asutusta on\nlevinny »flätällekin» eli tasangolle vuoren juurella. — Butte on myös\nsiitä mainittava, että koko kaupunki saa lämpönsä maakaasuputkesta,\njoka tuloo kaukaa Kanaatan puolelta. On se mukavaa kamiinaa lämmittää\ntai ruokaansa keittää aina palavalla maakaasulla. Mäkin kovasti mr\nKauppalan »räntti-ruumas» tälläsin parhultaasen lämmön kamiinas vain\nkraanasta vääntämällä, kun sattuu olemaan kamalan kylmä talvi.\n\nAmerikois on kesäillatkin pimeitä ja palaa sähkövalot. Kun irästä\nkäsin illalla saapuu Butteen, rupiaa jo kaukaa kajastamaan kaupungin\nvalot pimeällä taivaalla. Kun kaivosaukot telineineen ovat korkealla\nmäjellä ja työt käynnis, kapakat auki ja väkeä paljo liikkeellä, kaikki\nkirkkaasti valaistuna, on kuin ilotulitus olis kaupungis. Satuimma\ntulemaan sinne juuri parhaaseen aikaan, lauantai-iltana klo 8 aijoos,\njolloin meno ja mekastus oli ylimmillään, palkka oli saatu, ensi\nviikon ruoka maksettu, samoin juomalaskut kantakapakois, ja loppu sai\niloisesti moneltakin mennä.\n\nJoimme hätäpikaa tuliaiskaffit Helmer ja Helmi Kivimäjen luona ja\nsitte pyysin, ettei hukattais aikaa, nyt kun ilo on ylimmillään, vaan\nmentäisiin kattomaan Butten kapakka- ja yöelämää. Niinpä lährimmäkin\nKivimäjen ja Kamppisen kans kierrokselle. Sielä on pari kolme suurta\nhienoakin hotelliravintolaa, mutta tavallisen kansan baari- eli\npukki-ristoränttejä sielä on aiva vierivieres saman karun varrella.\nJa kaikista kuuluu piano-, haitari- ja isorumpuorkesterin tai\nkramofoonisoitto ja eri pulina. Humalas saa olla, laulaa ja hihkua\nsenkun jaksaa, ei suhriteta. On miehiä ja naisia, vanhoja ukkoja ja\nakkoja, nuoria flikkoja ja poijantorveloota humalas. Ja tanssithan\njenkkaa, polkkaa ja vanhaa Suomen falssia hiukset hassalla, jotta talo\ntäräjää. »Tomppeli-tanssiksi» niitä sielä suomalaaset nimittääkin.\nKapakoos on monellaasia peliautomaatteja, joita nyjitähän ja pelathan\neli »kämpläthän» voiton mieles, vaikka kaikki tietää ja seliittää\ntoisillensa, että 30 prosenttia ne antaa rahaa takaasi. Varsinkin\nvanhat humalaaset akat on kovia pelaamahan raha-automaateis.\n\nUseen tuloo ukko ja akka yhres kapakkahan iltaa istumhan, tanssimahan —\nja juovat rahansa. Krouvari kyllä antaa. Antaa velaaksikin etukäthen.\nJohnakin nurkas pelathan kortilla rahaa, pokeria. On talon puolesta\nkortti-isäntä, joka pelaa ittekki ja jakaa kortit.\n\nHumalapäis sielä moni mainari kortilla menettää paris tunnis kaikki\nrahansa. Kattelin yhtä äijää, joka löi kourallisen kolikoita pöytähän\nja menetti kaikki. — Ool rait, tuumas vai ja siirtyi »soffalle»\nistumhan, sillä velaksi ei pelata eikä kukaa lainaa. — Mainarin\njuoma on iso ryyppy brändiä (jaloviinaa) ja olutta pullon suusta\npäälle. Vanhoja eläkkeellä olevia äijän kässyjä istuu pennittöminä\nseinävierellä. Ne ei saanu tulla tiskin ääreen, kun ei ollu rahaa. Joku\nvanha rento kaveri aina silloon tällöön huikkaa, jotta: tuu säkin Turun\nJäkki ottamhan klasi! — Ja aina sitä silloon tällöön saa ukkorähjäkin\nryypyn, kun aikansa vaanaa. — Amerikkalainen kapakkatapa on, että joku\ntarjuaa »kierroksen» kavereille. Ja toisen on sitte vuorostansa tehtävä\nsama.\n\nTuos tuli kapakan ovesta rennosti sisälle vanha humalainen akka,\ntupakka toises suupieles ja myssykruppana kallella pääs, täräyttää\ntakaapäi jotakin äijää selkähän jotta — Haloo! triittaa Matti piiriä! —\nja kiipiää korkian pukkilavittan nenhän vierehen.\n\nPuolenyön jälkeen heiluvat ja hoippuvat kaikki ihmiset karuilla\nkotiansa päin. Jos ei jaksa hoippua, kun jalat lyö länkkiä, vielä\njohkin kapakkahan sisälle nukkumhan, niin voi joku vastahan tuleva\nkarun enkeli haalata misterin hoivihinsa ja putsata viimmeeset sentit\nja kellot, ehkä housutkin jaloista.\n\nButtes on yli 159 kapakkaa ja monia muita katiskoita.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKivimäki hankki mulle oppaaksi kaivoksiin mr Albert Jobbesin (Joubs),\njoka on käyny Anacondakomppanian teknillisen kaivosopiston ja toimii\nmestarina jollakin osastolla. Hän on maas syntyny ja niin toises\npolves amerikkalaistuma, ettei Butten suomalaaset häntä tienneet eikä\ntunteneetkaan suomalaissyntyiseksi, mutta poika puhuukin vielä aivan\nhyvää suomia. — »Oo, mun äiteeni on Suomesta, Räyringin Ylikylästä»,\nhän selitti, vaikkei tienny mihnä päin se onkaan. Samalla lailla on\npaljo suomalaisia Amerikois uponnu toiskielisten joukkoon. Niistä\nmonetkin osaavat vielä vanhempiensa kieltä vähän, vaikkeivät puhu, kun\nepäälöövät, etteivät oikee taira. Ja toiset eivät haluakaan puhua,\npeittääksensä kansallisuutensa. Mutta Joupsi oli iloinen ja vilkas\nmies. Ihmettelin hänen suomen kielen teknillisten sanojen käyttöä. —\nJoo, kun täälä koulus kuljin, hankin Suomesta tekniikan oppikirjoja,\nluin niitä rinnatusten englantilasten kans, ne täyrenti ja selvitti\npaljon, hän sanoi.\n\nEn olsi parempaa opasta mistään saanu. Hän hankki meille luvan kulkia\nkattomas kaikki paikat. Mentiin ales syvälle kaivokseen, mainarin\nvehkeis sähkölamppu kypärälakis kuiluaukosta alas, kuin silakat\nsardiinipurkis pitkän köysipyörän varas. Kuumaa ilmaa ja pölyä tulvi\nalhalta ylös ja kiven siruja putoili päähän hissikoris. Alhaalla\nkaivostunneleis on parempi ilma, sillä maan päällä on suuri erityinen\nilmakompressorilaitos, joka pumppaa ja puhaltaa kylmää puhrasta ilmaa\nkaikkiin Anacondan kaivoksiin kanavia pitkin ja pölyynen kuuma ilma\nnousoo uloos. Ja jäälohkareita lasketaan ales kaivoksiin pitämään\njuomaveden työmiehille raikkaana. Kivenpölyä ei kaivoksis enää\npaljonkaan oo, sillä poran läpi käy reikä, josta valuu vesi ja sitoo\nheti pölyn liejuksi. Ja kuumuutta, jota sielä alhaalla kyllä on, niin\nettä miehet työskentelöö paljain rinnoin, lieventää toki pumpattu\nilmanvaihto. Kullakin on oma työnsä sielä alhaalla: porarit, mokkarit\neli lapiomiehet, kuljettajat, laitosmiehet jne. Puiset tukitelineet on\nvalmiiksi rakennettu maan pinnalla, standardikokoa, ja sopivat päikkään\naina justiinsa. Paksut kannatintukit kiilataan pystyyn ja sivuttain\nniin lujaan, ettei ne ammuttaeskaan pääse liikkumaan tai hajoamaan.\nEn rupia täs enempi kaivostyötä kertomaan. Sanon vain sen, että\nkaivostunnelit — levenit, vaakasuoraan, — täytetään umpeen roskakivillä\nja puiset tukitelineet jätetään sinne maan alle. — Kaivoksista\nnostettu kivimalmi kuljetetaan junilla Anaconda-nimiseen »smelttiin»\n(sulattimoon) toiselle paikkakunnalle ja sieltä taas kupariharkkoona\nGreat Fallsin kaupunkiin valssitehtaaseen.\n\nMutta sitte mä sielä vasta imehen näin, jota en vieläkää oikee käsitä:\nkun rautaromu muutetaan kupariksi! Butten mäjeltä ajettiin alaspäin\nkiemurrelevaa »Burman tietä flätälle», tasangolle, johna tehtaalla\non pitkiä avoaltaita täynnä kaivoksista viruvaa »kuparivettä» (kai\nvitrilliä), joka on ennen saanut juosta alangon puroihin ja maahan.\nJoku mies muutamia vuosia sitten huomas, että rautaromu, joka lojui\nojis, johna oli tuota kaivoksista valuvaa »kuparivettä», kuparoitui eli\nmuuttui kupariksi. Hän rupes kokuamaan rautaromua lammikkoonsa. Mies\nteki siitä huomattavan pisneksen itselleen. Mutta kun kuparikomppania\nhuomas sen, niin se otti koko homman ittelleen, pirätti ja johti\nkaivoksista valuvan kuparivitrillin suuriin altaisiin ulkoilmas, johna\nse nyt syövyttää vanhoja rautatiekiskoja kupariksi! Yks mies valvoo\nkoko hommaa. On siinä automaattinen korjausvaunukin, joka kulkee pitkää\nkuparivesikanavaa myöten kravaten harjoilla rautatiekiskojen pinnasta\nkupariruostetta, siten jouruttaen syövytystä. Yhres vuorokaures pitkä\nrautatiekisko hajaantuu kuparijauheeksi puukanavan pohjalle. Sanottiin\nettä siitä saaraan 95 % kuparia!\n\nMinä seisoon siinä tyhmänä enkä voinu käsittää asiaa. Mutta kun panin\nvahtimiehen lapiolla nostamaan pohjasta kuparilietettä ja kattelin\nmelkeen jo loppuun syöpynyttä rautatiekiskoa, niin uskoa piti. En\nymmärrä vieläkää tätä asiaa. Jos pisti siihen kupariveteen läkkipurkin\ntai rautanaulan, niin ne lyhyes aijas kauniisti kuparoituivat — ja\nhetken päästä siinä veres katosivat.\n\nButten kaivoskaupungis on ainainen työvoiman puute, vaikka palkat\non hyvät ja paremmatkin kuin muualla. Miehet tulevat ja menevät.\nJuopottelevat ja ovat töistä pois koska haluavat. Komppania koettaa\nkaikkensa tehrä, että työväki viihtyisi. Anaconda-komppanialla on niin\nsuuri ja komea klubirakennus vapaasti työläistensä käytettäväksi, että\nen oo koskaan nähny eikä luultavasti missään muualla maailmas oliskaan.\nSiinä on suuri upea teatterisali näytelmäkiertueita ja jokaviikkoisia\nelokuvia varten, aivan ilmaiseksi. On monia hienonhienoja seurustelu-\nja tanssisaleja, kirjastoja, biljaardia ja mahtava keilapelihalli.\nOn baari ja halpa ruokatarjoilu. Järjestetään monellaisia kilpailuja\ntehtaan taholta, mutta se suuri joukko mainareista viihtyy paremmin\nremu-ristöräntiis ja tomppelitanssiis.\n\nMielenkiintoinen oli käynti Colusa Clubis. Se on vain hieno\nyksityysyrittäjän ravintola ja häppälä elikkä baari, mutta se on\nerikoinen nähtävyys, sillä sen omistaja on asettanu näytteelle\nsuurenmoisen mineraalikokoelman lasikaappeihin seinille. Se on koottu\nympäri maailmaa ja lajirikkauressaan ainutlaatuinen.\n\nButtes on myös kautta Amerikan kuuluusa ruokaravintola »Rocky Mountain\nCafe», johna filmitähret ja Amerikan kuuluusuuret käyvät. Sinnehän\nminutkin yhtenä iltapäivänä vietiin. Suuri ruokasali on keskellä\ntanssia varten ja lairoolla pöytäpilttuita korokkeilla syömä- ja\njuomavieraita varten. Orkesteri, laulu- ja näytöslava on yhrellä\nseinällä. Sielä on suomalaisiakin tanssitaiteelijoita esiintyny. Mutta\nse ateria, jonka suomalaanen tarjoilijatar meille kantoi pöytään\nkahrella taalalla henkiä kohre, se oli torella mahrotoon. Vaikka pöytä\noli suuri, niin kannettiin siihen niin paljo kaikellaasta hyvää, että\nsilmät meni sekaisinsa. Niin hyvin ja lujahan söin, ettei parihin\npäivähän mikään maittanu. Mutta nyt taas maistaas, kun muisteloo ja\nsilmisnänsä näköö ne herkut. — En tierä siitäkään sanua, kyllä tämä\nkotoone ruoka: hiilellä paistetut silakat ja kaurapuuro aamiaaseksi on\nkans maailman parasta ruokaa.\n\nKuten sanottu Buttes on asunu paljon suomalaasia. Parikymmentä vuotta\nsitten oli suomalaasilla sielä paljo yhristys- ja iltamatoimintaa;\nesitettiin suomalaasia näytelmäkappaleita, harrastettiin soittoa\nja laulua. Ja politikoitiin vasemmistososialisteina lujasti.\nÄärimmäisyyssuunta oli suuna päänä ja vei asiat siihen, että sieltäkin\nlähti paljo Karjalan kulta-onnelaan. Monet möivät hyvät talonsa, veivät\nsäästörahansa ja kaiken omaisuutensa mennessään, kymmeniäkin tuhansia\ntaaloja. Sille matkalle on kai suurin osa häipynyt. Ainakin omaisuus.\nNe, jotka toisten avustuksella on päässeet takaisin, ovat tyhjiä,\nhiljaisia ja pettyneitä poikia.\n\nButten suomalaisilla ei nykyisin oo enää mitään yhristystoimintaa.\nEi oo pappiakaan eikä suomalaasta seurakuntatoimintaa. Henkiset\nharrastukset on lamas suomalaasten keskuures, joilla ei oo enää omaa\n»haaliakaan», kokoustaloa. Buttes asuu myös paljon Suomen ruottalaasia,\njoilla on siellä vielä »Runeberg-loosinsa», hyvä seuratalo, mutta ei\nnekään saa toimeen enää yhteistä, vuokraavat vain huoneistoaan tanssia\nja muuta tilaisuuksia varten. Suomaalaasten politiikkaa harrastetaan\nenää vain kapakois.\n\nSatuin olemaan Buttessa helmikuus 1948, kun Neuvostoliitto esitti\nSuomelle ystävyys- ja puolustusliittoa. Eräs »Tampereen Wikki» koitti\nhumalas kovasti moittia Suomia, mutta oli saara »turpiinsa» yhreltä\njuopuneelta akalta, joka huuti, että — M'oon ollu sielä, sä et tierä\nmitään, mee sinne senkin roikales, joka et ikänä oo ittiäs elättäny,\nakkaan hännis vain kiikkunu.\n\nSamaa mieltä oli muutkin ja huutivat lujaa.\n\nVain Suomen avustaminen on viime vuosina yhristäny ja lämmittäny\nButten suomalaasten yhteistoimintaa. Asetettiin toimikunta 1945.\nSen keskeisimmäksi toimenhoitajaksi tuli ja on vieläki mrs Helmi\nKivimäki, jonka väsymättömällä touhulla onkin saatu aikaan paljo Suomen\navustamiseksi. Sieltä on lähretetty Help Finlantin kautta Suomeen n.\n10 000 kiloa vaatteita ja 1,400 dollaria rahaa. Parhaina Suomen Avun\ntyötovereina on iloosella Helmi-rouvalla kaks laihialaista vanhaapoikaa\nyli 70 vuoren kumpikin. Ne ovat Louis Kaukonen ja Matti Sillanpää. Mrs\nKivimäki kertoi, että nuo kaks laihialaista vanhaa miestä ovat hänen\nuskollisimpia avustajiaan tavaran keruus ja lähetykses Suomeen. On\nkerätty rahaa, toimeenpantu kahviaisia, saatu lahjoituksina vaatteita\ntoiskielisiltä, ostettu huutokaupoista, alennusmyynneistä ja saatu\npaljon pestävää ja korjattavaakin, mutta käyttökelpoista tavaraa.\nNuo hiljaaset yksinääset miehet, jotka eivät itsestään ääntä pirä,\novat pesseet, korjanneet vaatteita ja puolipohjanneet monen Suomen\nlapsen kengät! Mäkin ihmettelin ja kun sain seuraavana päivänä Alfret\nVainiolta kuulla salaasuuren, että tuo Louis Kaukonen on Laihian\nnimeltä Jakku.\n\n— Evald Jakkuko? kysyyn mä.\n\n— Niin, Ludvig Evald Jakku, sanoi Wainio.\n\n— No, kyllä mä sen sitte tierän. Se on sen filosoofi Frans Kotkanpään,\n»kruutiporvarin», mun hyvän ystäväni, velii, sen Einsteinin teorian\nkumooja. Sen mun pitää tavata!\n\nJa Helmi frouva järjestikin sitte niin, että se haastoo tuon Louis\nKaukonen—Jakun kaffille kotiansa.\n\nHän tulikin, on jo 71 v. täyttäny, nauttii vanhuureneläkettä, mutta\ntuloo kyllä omillaankin toimeen. Hän on vuosikymmeniä viettäny\nvuorilla yksinäisenä »prospäkkärinä», se on malmien etsijänä. Hänen\nomistuksessaan on monia »kleimiä» (valtauksia), vaikkei mitään\nsuuria sano löytäneensä. Hän on reipas, vikkelä vieläkin, terve\npuna poskilla. Ei käytä alkoholia, ei tupakoi eikä välitä paljo\nkaffistakaan. Hän on suuri luonnonihailija ja kertoi paljo elämästään\nyksinäisyyres monia kuukausia vuorilla, tutkija ja innokas lukumies,\noppinu niin hyvän englannin kielen, että on julkaissu monia huomattuja\nartikkeleita Suomen asioista suuris englanninkielisiä päivälehris.\nNyt vanhoilla päivillä hänen aikansa kuluu penkoessa kaupungin\nsuuren kirjaston tieteellisiä teoksia — mikäli ei Helmi tuo hänelle\nSuomen lasten pyykkiä pestäväksi. — Evald Jakku tunnetaan Suomes\nnäytelmäkirjailijana. Hän oli veljensä Franssin kans kirjeenvaihros,\nmutta »se kirjootti aina niin paljo politiikkaa, etten mä viittiny\nvastata sille — hän kertoi — mutta viime kesänä mä lähretin sille\nsellaasia kukan siemeniä, että kun kylvää niitä, niin sen mehilääsillä\non imemistä syksyhyn asti». Jakku on syrjäsilmällä aina seurannu Suomen\nasioita ja mietiskelly mitä hyvää Amerikas on, jota sopis Suomeskin\nkoittaa. Hän on lähettäny Suomen kasvikoelaitoksille mm. Ylistaroon\nsiemeniä ja tieteellistä kirjallisuutta hoitotavoista, heinälaaduista\nym. — huonolla tuloksella, sillä vastauksia ei hän oo saanu.\n\nHelmi Kivimäki on maas syntyny, hallittoo täysin englannin kielen\nsamoin kuin suomen kirjakielen, harrastaa runoilua ja on kirjoittanu\nlähes parisataa kaunista runonekrologia suomeksi ja englanniksi,\njoita on esittäny vainajien muistolle hautaustilaisuuksis. Helmin\nmies, Elmeri, on Kortesjärveltä kotoisin, toimii esimiehenä jollakin\nosastolla kaivokses, on friski, hyvinsyötetty ja mukava mies, kova\nmettästäjä, kalastaja ja valokuvaaja. Kaara on täysi, kun Elmeri ja\nHelmi lähtöövät ajelemhan.\n\nSiellä Helmi Kivimäjen ilooses ja vieraanvaraises koris tutustutin\nhänen luonaan asuvaan hänen 82-vuotiaaseen äitiinsä Juliana Prittiseen,\njoka on syntyisin Kivijärven Kuivaniemen kylästä, tullu Amerikkaan\n1896 ja meni täälä naimisiin Niku Prittisen kans, joka oli Kalajoelta.\nHeillä oli 11 lasta, joista 4 on kuollu. Niin iloista, huumorintajuista\nja elämän myönteistä emäntää harvoin tapaa kuin mrs Prittinen on.\nHeirän kotinsa oli Butten suomalaasten soiton, laulun ja taiteellisten\nharrastusten keskus. Kaikki perheenjäsenet soittivat, lauloivat,\nnäyttelivät; vanha mamma lausuu vieläkin ulkomuistista taidokkaasti\npitkiä runoja.\n\nSen Suomi-Avun illavieton, johna puhuin Runeberg-haalilla ja jonka\nHelmi Kivimäki oli järjestäny, ohjelma suoritettiin kokonaan Prittisen\nperheen voimilla. Helmi toimi taitavana esittelijänä, piti kauniin\npuheen Suomelle, toinen tytär esitti taidetanssia, pari tytärtä soitti\nsooloesityksiä, mamma Prittinen lausui komean runon ja lopuksi yksi\npoika, ammattisoittaja muuten, ja pari sisarta orkesterina soittivat\ntanssimusiikkia, n'otta kaikkien varpaat nakutti. Ilta oli hyvin\nonnistunu ja pulskat kahviaiset päälle. Oli siihen tilaisuuteen saapunu\nmaaseurultakin joukko Suomen ruotsalaasia, jotka pyysivät, että\nkertoisin heille vähä ruottiksikin Suomen asioota, minkä mielelläni\nteinkin.\n\nTapasin Buttes Vaasan tyttölastenkorin kasvatin vaasalaasen Ilma\nHoikkasen, nyt suuren rohroskauppias ja apteekkari Gunnarin,\nsuomalaanen mies, pyylevänä ja touhukkaana missiksenä. He ovat molemmat\ninnokkaita Suomi-Avun toimihenkilöitä. Gunnarin »Drugstori» on toiminu\nSuomi-keräyksen varasto- ja lähetyspaikkana.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOlin saanu jo Suomeen kirjeitä Alfred Vainiolta Buttesta, että pitää\ntulla sinne toista härmäläästä, Eetun-Jussin veliipuolta kattomhan. Ja\nniimpä sitten rookattihin sielä. Vainio on jo ikämies, synt. Ylihärmän\nRannanjärves Holkkoolan saunas 1877 ja lähteny Amerikkahan 1899, ollu\nliikealalla eri puolilla sielä ja pitää nykyysin itte ruokakauppaa.\nIkää kun oli karttunu tälle vilkkaalle, monipuoliselle miehelle jo\nyli 71 v. Joitakin vuosia sitten sai hän lievän halvauksen toiseen\njalkaan, ja syränkin on ruvennu vähä kronklaamahan, niin että se joutui\nmakaamaan vähä sairaalaskin, vaikkei olsi aikaa. Lukeakkin pitääs\nvähä sanomalehtiä, valitteli hän kun tavattiin hänen kolmen huoneen\nasunnossaan, jotka olivat kirjoja, kuvatauluja ja musioesineitä täynnä\nlattiasta kattoon asti monin kerroin.\n\n— Täälä on vähä ahrasta ja epäjärjestystä, vaikka mä oon vieny\nsuurimman osan kirjoosta ja esineistä tuonne 4 mailin päähän,\nmun kesähuvilaani Pilvilinnaan järvenrannalle. On niin paljo\nmielenkiintoista tavaraa, jottei ne tahro mahtua mihinkään, eikä\nakkaväki anna mun paikkojeni ja paperieni olla paikoollansa.\n\n— Mistä sinun tämä luku- ja keräälyhalu on tullu? kysyyn kun kattelin\nsen valtavaa kirjakokoelmaa.\n\n— Kyllä kai se on sieltä Härmästä saatua, kun »kouluakin» käyyn. Oon\nollu elämäni raitis enkä polta tupakkaakaan. Mua ei huvittanu täälä\nAmerikaskaan istua kapakois turhia löpisemäs ja rahallani ostaa\npäänkipuja ja mustia silmiä. Mä ostin ennen kirjoja ja luin. Siitä\nse alkoo. Rupesin kirjoja rakastamaan ja keräämään, samoin vanhoja\nrahoja, kuparipiirroskuvia, muinaisesineitä. Vähitellen pääsin juoneen\ntieteellisestä bibliografiasta, numismatiikasta ym. Siihen minulta\non kaikki liikenneet rahani menneet. Talourellisten vastoinkäymisten\ntakia olen ollu pakotettu myymäänkin kokoelmistani aina jotakin. Ja\nnyt olen jo lahjoittanutkin harvinaisia teoksia tänne yliopiston\nkirjastoon, kun niillä ei ole ollu. Olen lähettäny sinne Vaasaankin\n1500— 1600-luvulla painettuja kirjaharvinaisuuksia sijoitettavaksi\nyliopiston tai maakuntakirjastoon. Ja ajattelen täyrentää Helsingin\nyliopiston kirjaston kokoelmia vieläkin, jos minulla sattuisi olemaan\njotakin sellaista, joka sieltä puuttuu.\n\nSuuren ja harvinaisen kokoelman muorostaa vanhojen rahojen kokoelma\nkaikkialta maailmasta. Rahoja on kaikista metalleista, mutta on\nintiaanien luisia reikärahoja, Babylonian savirahoja, vanhojen\negyptiläisten pyhiä sontiaisia, joita rahoina on käytetty. Mutta on\npuisia rahojakin; niitä ovat muistoksi valmistaneet monet Amerikan\nvaltiot, ja kaupungit satavuotismuistojuhliinsa. Lisäksi on Vainio ollu\nläheisis suhteis intiaaneihin ja koonnu arvokkaan kokoelman intiaanien\nvaatetusta ja talousesineitä.\n\nKului siinä kaikkia merkillistä tarkastelles monta tiimaa niin\nhauskasti ja nopeasti, ettei Vainio havainnu kaffia keittää, vaikka\npannu oli jo vettä täynnä sähkölevyllä. Lopuksi Vainio oli hakenu\nvanhoja kirjoja meirän ympärille, pöyrälle, lavittoolle ja laattialle\nniin suuret läjät, jottei ne enää pysynehet pystyskää, kaatuulivat\nja putoolivat ympärinsä, vaikka m'olsimma kuinka hapulleehet ja\nnoukkinehet ylhä. Mä sanonkin jotta:\n\n— Mennähän tuonne toisehen huoneheshen, siel' on vielä tilaa puhella.\n\nSiirryttihin sinne trompimalla kirjojen ylitte. Mä kysyyn jotta\n\n— Muistakko sä sitä isoo-häjyä Rannanjärven-Anttia Härmästä?\n\n— No joo, Tupun-Anttia, siksi sitä silloo sanottihin, kun mä vielä\nolin pieni. S'oli mun paras ystäväni, pruukas kulkia paljo meillä.\nS'oli mua vanheet mutta yhres tapeltihin ja sitte tehtihin ikuusia\nystävyysliittoja. Kerran mä makasin niin kovas kuumees, että\nloppua katteltihin. Tupun-Antti kulki joka päivä mua kattomas, toi\nkaramälliäki ja koitti sanoa, jotta älä Alafree kuole. Mutta välistä\nse kiusoottelikin mua jotta joko pian mä saan mennä sulle soittamhan\nkirkonkelloja? — Ja se pisti mun vihakseni. Kun sitte Antti menetti\nhenkensä sielä savikruuvalla Pakankylän lairalla, niin hihkaasin jotta:\n— ittelleppäs soitettihin! — ja pillahrin itkuhun, kun paras ystäväni\ntapettihin. Kun sitten käyyn kattomas Rannanjärven rumista, niin aivan\nmua itketti oikohonsa, kun s'oli kuoltu.\n\n— Mun isäni, kertoo Vainio, — oli Lapualta ja äitee Keskisestä. Isän\nsukunimi oli oikiastansa Vuori, mutta kun ne muutti Rannanjärvehen,\nniin isä otti nimeksensä Vainionpää. Se Eetun-Jussi, Rannanjärvi, oli\nmulle veliipuoli. Mä lährin sitte trengiksi Kortesjärvelle kauppias\nMäelle. Olin arvannostos 1899 ja saman vuoren elokuus Poprikoffin\naikana tuli »Amerikan kuume» ja painuun toisen miehen passilla tänne\nrapakon taa kaivostöihin.\n\nTäälä Amerikas mä oon ollu monellaasis hommis, enempi kumminkin niin\nkun kriivarismiehenä. Oon ollu kolme kertaa Malkosaarelkkin niis\nKurikan hommis ja ihannevaltios osuuskauppaa hoitamas. Viimmeesellä\nkerralla olin postimestarina ja silloo oli mulla kirjanpitäjänä\nkirjaalija »Kaapro Jääskeläänen» eli A.B. Mäkelä. Tunnen hyvin ne\nasiat, Kurikan Matin ja Jääskälääsen. Se oli hauska pari: Kurikka\nliiteli korkialla pilvis, mutta Jääskäläänen seisoo tukevasti aina\njalaat maas ja koitti puhua järkiä. — Hauska mies se Kaapro, se oli\nsuurikokoonen, hyvännahkaane toffelisankari, joka takanapäin julmisteli\nakallensa, mutta eres oli lauhkia kun lammas. — Tuaspa muistankin\nJaakkoo sen kauniin »Vallinkorven laulun». Se on Jääskälääsen tekemä!\nMinna Canthi on sen ottanu sitte kappalehensa, mutta se on sitä ennen\nilmestynees Jääskälääsen kirjas!\n\nSitten oon toiminu osuuskauppahommis huonolla menestyksellä, nauroi\nVainio. — Täälä Buttes mun on hyvä olla kirjooneni ja pikkukauppooneni.\nOon ollukkin jo niin kauan, tottunu ja eläytyny kaupunkiin ja\nystäviini, niin ettei oo enää mihkää halua. On kaikellaista hommaa ja\npuuhaa, kun yritän hoitaa Suomen konsulinkin tehtäviä täälä.\n\nIloosta rupattelua olis riittäny, mutta tiketti veti, piti käyrä vielä\nhyvästelemäs Kivimäen perhettä ja Kamppisia. Elmeri vei kaarallansa\nasemalle ja sitte se juna lähti kohti Tyyninmeren keväistä rantaa.\n\n\n\n\nLÄNNEN MAILLE\n\n\nButtesta länteen alkaa rautatie nousta yhä nopeammin irän ja\nlännen verenjakijille, Kalliovuorille, sille korkealle ja pitkälle\nvuoristolle, joka kulkoo pitkin koko Pohjoos-, Keski- ja Etelä-Amerikan\nmantereen länsirannikon läpi. USA:n puolella se muorostaa mahtavia\nlumihuippuusia vuoristoja, syviä jokiuomia, äkkijyrkkiä rotkoja\nja korkeeta vesiputouksia. Monin paikoon jokilaaksois ja vuorten\nrinteis kasvaa mahtavia havupuumetsiä, alempana lehtipuustoa ja\nsitten leviää jokilaakso laajoiksi herelmällisiksi viljelyksiksi:\nvehnäkenttiä, karjataloja, omena-, luumu-, persikkatarhoja. On\nriistarikasta metsästys ja kalastus. Näiltä vuoristorinteiltä ja\nmahtavista laaksoista lähtee Lännen valtava puutavara liikkeelle,\njättiläisrungot, joita suomen mies ihaillen kattelee, satoja vuosia\nvanhoja punapuujättiläisiä. Näis laaksoos ja vuoris on Amerikan »vihreä\nkulta» ja vesivoimat. Buttesta vähäs matkaa, paljaas vuorimaastos,\nnäkyy Anaconda-komppanian suuri kuparin sulatuslaitos ja sen mahtava\nsavupiippu, joka on mailman korkein: 586 jalkaa, seinän paksuus 5 1/2\nläpimitta juuresta 86 ja 60 huipusta.\n\nSuuret väkevät junat ajavat tasaasta vauhtia pitkän ja mahtavan\nColumbia-joen vartta kierrellen kaarrellen pitkien kaarisiltojen\nkautta, niin että ikkunasta näköö, milloon junan pään erestäpäin tai\nhännän kaartuvan tien mukaan. Usein syttyvät keskipäivälläkin valot\nvaunuis, kun juna puskoo pimiään tunneliin kuin putkesta sisään. Yöllä\nsivuutetaan vuoriston korkein kohta ja kun aamulla herää ja kurkistaa\nunisena ulos onkin Butten ylätasangolta lumesta ja pakkaasesta tullu\nhellään auringon paisteeseen ja heräävään kevääseen! Lumi on laaksoista\nkaronnu, keroolla vihertää nuori nurmen alku ja ensimmääsiä valkoosia,\npunertavia ja keltaasia kukkia näköö raran varres — maaliskuun aluus.\nJunakin tuntuu laskettavan iloisemmin alasmäkiä — kohti kevättä. Kun\nsata mailia vielä mennään, ilmestyy jo lehtiä puihin, enempi kukkia,\nmullan tuoksua — vielä tunti pari, joki leviää yhä laajemmaksi,\ntulla tupsuttaa jo pieni höyrylaiva vastavirtaan, näkyy niputettuja\ntukkilauttoja, joita pikkuunen sisukas pukseeri hinaa alaspäin.\n\nNyt ollaan jo tasankomaalla, pelloolla näkyy liikettä, teitä\netäänpänäkin, autoja ja suuria kuormavaunuja. Tullaan Columbia-joen\nleveän alajuoksun tasangolle Washingtonin vakion puolella olevaan\nVancouverin 60,000:n kaupunkiin, joka on Columbia-joen pohjoospuolella.\nJa sieltä ajetaan joen yli lähes 3 mailin pitkää kaarisiltaa Oregonin\nvaltion puolelle suureen Portlandin 1/2 miljoonan kaupunkiin, jota\nsanotaan: ruusujen kaupungiksi.\n\nPortland on merenkulku- ja satamakaupunki, vaikk' ei se ookkaan meren,\nvaan Columbiajoen rannalla. Joki kaartuu Portlandin kohralla melkeen\npohjooseen, on 10—15 mailia leviä ja syväkulkuinen laskien vasta 100\nmailin pääs Astorian kuulun kalastuskaupungin kohralla Tyyneenmereen.\n\nTällä välin on maasto alavaa herelmällistä jokijättömaata, jolla on\nkarjataloutta ja herelmäviljelystä. Siellä asustaa famareina joukko\nsuomalaasiakin. Kesällä 1948 sattuneet Portlandin suuret tulvat, jotka\naiheuttivat suuria vahinkoja, tapahtuivat juuri näillä mailla.\n\nRautatie Portlandista Astoriaan kulkoo joen etelärantaa, joten tuo\nlaaja kaunis viljelysaukia, laajoine saarineen joessa on koko ajan\nnäkyvis. Puolivälis matkaa Rainierin aseman kohralla on mahtava näky.\nLongview'n jättiläismäiset sahalaitokset toisella puolella ja maailman\nkorkein joen yli viepä kaarisilta, että valtameripurjelaivat pääsevät\nalitse Portlandin satamaan. Clatskan-nimisen aseman seutuja sanotaan\n»pikku-Hollanniksi», niin parottua ja hyvin viljeltyä seutua se on.\n\nMinusta tuntui hauskalta istua Klatsakanis junavaunus ja lukia kovasti\nPortlannin englantilasta aamulehtiä, kun asemalta astuu vaunuhun\nkaksi suomalaasta akkaa mua vastapäätä — ja rupes kovasti suomeksi\npraataamahan perheasioosta ja sitte källäämähän jotakin Mattia, jotta\ns'oon ruvennu kovasti juomahan ja pitämähän yhteyttä jonkin Maijan\nkans. Kun akat nousivat junasta jo seuraavalla pysäkillä ja se juttu\njäi kesken, niin mä kysyyn niiltä oven raos jotta:\n\n— Onkhan siinä perää, että se Matti on ny niin kovasti ruvennu\njuomahan...\n\nNiin ne hämmästyy niin että suut jäi auki ja silmät tapilla haukkomahan\nilmaa, että:\n\n— Suomaalaanen!\n\nJa kattoovat vielä asemallakin kaulat pitkällä junan perähän.\n\nAstorian lohikaupungis oli mua kaarallansa vastas »Lännen Uutisten»\ntoimittaja Fabian Tolonen ja heti kysyyn, jotta:\n\n— Kuule, mitä se oli tuo mahrottoman suuri laivarykelmä tuola joen\npoukamas, jonka mä näin junasta?\n\n— Oo, se on vain pikkuunen osasto Amerikan veren-alaasia ja\nnopiakulkuusia hävittäjiä, jokk'on seisunu sielä soran jälkeen. Siinä\noli merikasarmi — eikä sun saisi kattua sinnepäin...\n\n— Kun niitä seisoi vierivieres, kuin mettää, oli mastoja\nsilmänkantamattomiin. Ja kaukempana joella oli ankkuris suoris riviis\nisoja harmaita kuljetuslaivoja...\n\n— Nitä pienempiä sotapurkkeja on toista tuhatta. Ja ne isoot ovat\nhallituksen »kauppalaivoja» eli kuljetusaluksia. Niitä on siinä vain\nmuutamia satoja ruostumas, sanoo Tolonen.\n\nJa sitte meille tuli heti riita. Tolonen sanoo, jotta mua on kovasti\norotettu enkä oo tulostani mitään ilmoottanu, mutta asunto on apteekari\nHellbergillä, lährethän sinne. — Mutta mä sanoon, jotta ei!\n\n— Sun pitää mua nyt auttaa: valehrella Hellbergin missikselle, että\nen mä tullukkaa vielä. Ja vierä mun johkin hotellikin eikä saa puhua\nkellekkään, että mä saan olla rauhas kohteliaisuuksilta ja kirjottaa.\nYmmärräks.\n\n— Aisii! (joo), sanoo virkavelii, jok'on lihava, lupsakka mies ja\npukinparta. Ja niin ajettin hotelli Elliotiin.\n\nSitte mä menin hotellihuoneseeni, oli jo kevät ja lämmintä, maa viherti\nja kameliapensas kukki. Mä otin takin päältäni, pairan ja klasin auki,\nkengät pois, ja rupesin kirjoottamhan.\n\nAstoria, Columbia-joen suulla Tyynenmeren rannalla on toistasataa\nvuotta vanha kaupunki ja kalastuspaikka. Se sijaitsee jokeen tunkevan\nvuorisen niemen korkealla rantatöyryllä, katu toistaan ylempänä,\nniin että rantalaiturit on vuoroveden takia rakennettu jokirantaan\npaalujen varaan. Aikaisemmin oli puinen kaupunkikin alempana, karut\nlankuista tehty, niin että vesi alla loiski. Mutta n. 25 vuotta\nsitten koko kaupunkirähjä paloi ja tilalle on nyt vuorenrinteeseen\nrakennettu uurenaikaanen, paljolta tiilinen kaupunki leveine katuineen\nja puistoineen. Asukkaita on nyt n. 20 000, joista melkeen puolet\nsuomalaisia ellei enempikin!\n\nColumbia-joki ja Astoria on kuulu lohen kalastuspaikka. Suomalaasia on\nsielä kalastanu lohta jo kohta 70 vuotta ja muorostavat ne vieläkin\nkalastajain enemmistön norjalaasten, ruottalaisten ja italialaisten\nrinnalla. Suomalaaset ovat myös laivanrakentajia sielä ja ne alkoivat\nkalan »kannuttamisenkin» jo viisikymmentä vuotta sitten. Oli kolme\nKankkosen veljestä Kokkolasta, jotka sen aloittivat. Kaks heistä on\nkuollu ja kolmaskin velii oli nyt vanha ja sairas mies. Sielä on\njo monia muitakin kannutustehtaita, mutta tämä heirän perustamansa\non yhä vielä suurin. Lohen kalastuskausi alkaa huhtikuus ja jatkuu\nsyksyyn, mutta vuoren ympärinsä kalastetaan muuta kalaa. »Tuima» eli\nsuomeksi pallas tai maariankala on halutumpaa ja kalliinpaakin kuin\nchinoock-lohi. »Smeltti» on isoon silakan kokoista kalaa, jota se\nmuistuttaakin ja nousoo kutemaan Columbia-jokiin niin suuris parvis\nkeväisin, ettei tarvitte muuta kun lipolla nostaa vene täyteen. Sinä\nkeväänä sitä oli ylempänä sivujois niin sakiasti, että rannat oli\nmustana ihmisiä, miehiä, naisia ja lapsia, jokka lipoolla, sangoilla,\ntorikassilla ja — lintuhäkilläkin kahmivat ittellensä tuoresta kalaa.\nPaikalla koitti olla poliisejakin, ettei yks saisi ottaa enempää\nkuin 15 paunaa — n. 8 kiloa — mutta ne käy monta kertaa. — Kuvaavaa\namerikkalaiselle »pisnes»hengelle oli se, että sielä oli heti miehiä,\njokka kuorma-autolla tulivat paikalle ja vuokrasivat lippoja maksua\nvastaan 15 minuutiksi. Olin kattomas sitä hommaa. Ja söimmäkin sitten\nerään suomalaasen papin saalihista tuoreelta paistettuja smelttiä. —\nMakoosta ja hyvää oli. Kun tämä Pietarin kalansaalis on jokakeväistä,\nniin ihmiset lipottaa ja suolaa ittellensä ilmaasta kalaa moneksi\nkuukaureksi.\n\nColumbia-joen sivujokien larvoolla on kutuaikana toisin paikoin niin\nsakiasti kalaa nousemas, että parvi lykkää takaapäi niitä suuria\nkasoja alaville pelloille. Tapasin suomalaasen farmarin, joka kevääsin\nlannoittaa tuoreella kalalla tonnittain peltonsa!\n\nMinut oli majoitettu apteekkari Hellbergin, Astorian suurimman\nrohroskaupan omistajan kauniiseen, korkealla vuorella sijaitsevaan\nkotiin, jonka ikkunasta oli laaja näköala avomerelle ja yli kaupungin\nColumbia-joelle. Eräänä iltana käytiin joukolla kattomas Astorian\nhienointa yöklubia, johna oli suuri tanssisali, tunnelmallinen\nhämärä valaistus ja iso takkavalkea. Kerron tästä sen takia, että se\nkuvaa Oregonin valtion omituisia »kieltolaki»-oloja. Siellä ei saa\nmyydä ihmisille väkijuomia, ruokaa vain ja tanssia. Mutta sen sijaan\nasiakkaat saavat tuora mukanaan valtion väkijuomakaupoista ostamia\npulloja mielin määrin ja antaa ne vahtimestarille, joka numeroi pullot,\nantaa numerokuitin omistajalle ja tarjoilijat sitte tarjoilevat sitä\npöytiin. Talo perii vain pienen maksun palveluksesta.\n\nVastapäätä Astoriaa, 10 mailia leviän Columbia-joen toisella puolen\non Washington valtio ja sielä asustaa paljo suomalaasia kalastajina\nfarmareina ja mettätyölääsinä, sillä niillä seuruulla Tyynen puolella\non vielä laajoja koskemattomia mettiä, joita armottomasti raiskataan.\nSielä hakataan suuria alueita paljaaksi ja risukot poltetaan tuhkaksi,\nettei muka kulovalkiat pääse paljaitten alueitten yli leviämään.\nWashingtonin puolella on maasto alavaa vesiperäistä ja herelmällistä\nmaata. On kaikellaista viljelystä, karjanhoitoa, herelmäpuita, karpalon\nja mustikan viljelystä.\n\nSielä Washingtonin puolella Nasellen suomalaiskontrilla, jota\nsuomalaaset sanoo Nyyssöläksi, tapasin suomalaasen osterin (Amerikas\nsanothan oisteria) viljelijänkin. Oli niitä useampikin. En mä ollu\nennen kuulukkaa, että ostereitakin voirahan viljellä. Euroopan\npuolellahan, Hollannis ja Ranskas niitä noukithan ja kaivethan\npakoveren aikana merenpohjamurasta. Mutta täälä nyt teuvalaanen\nmies seliitti sen asian mulle. Hän oli maas syntyny samoon kuin\nvaimonsakin, mutta aivan puhrasta suomia kotikielenä käyttivät.\nMisteri on Vihtori Niemen poika Teuvan kirkonkylästä, joka tuli maahan\njo 1887. Poika-Niemellä on maanviljelystä, karjaa, herelmäpuita,\nkalastaa ja viljelöö ostereita läheises matalas joes. Sen konstin ovat\njaapanilaaset tuoneet meren yli kotomaastansa. Huhtikuus asetetaan\npitkään rautalankaan riippumaan vanhoja osterinkuoria veren rajaan,\nniin että kun osterit kutema-aikana erittävät maironfäristä siementä,\njota vuorovesi kuljettaa veren pinnalla noihin vanhoihin kuoriin,\nniin ne tarttuvat kiinni ja rupiavat nopiasti kasvamaan ja jo kahres\nviikos on raakkujen ympärille kehittyny ja kasvanu suuria kimppuja\npieniä osterinkuoria. Kimput nostetaan sitten veneisiin ja vasaralla\nkoputtaen erotetaan osterin alut toisistaan veneen pohjalle. Ne vierään\nsitte tarkoin merkitylle viljelijän alueelle ja ne kuolevat, jotka\nsattuvat pohjamutaan putoamaan »suulleen», niin etteivät voi hengittää\neikä avata kuortaan saaraksensa ravintoa ittelleen. Mutta riittävästi\nputuaa veteen oikein päinkin osterinpoikasia, jotka ovat kovin ahneita\nsyömäreitä ja kasvavat nopiasti. Ne lapioiraan soveliaan sään ja\nlämmön aikana matalaan veteen. Näitä pikkukuoriaisia on miljoonia\nkappaleita. Ne aukovat kuortaan ja mithän limaa verestä saavat. Ne\nvoi kasvaa hyvinkin suuriksi, mutta suuri osteri ei oo hyvä, selitti\nNiemi. Laskuveren aikana 18 kuukauren päästä noukitaan kuivalta osterit\nsuuriin koreihin. Hevosharavalla ajetaan vielä ylös, pohjamurasta\nviimmeesetkin ja myyrään kannutustehtaisiin hyvästä hinnasta. Toisin\nvuosin tienathan kovasti. Tehtais osterit pestään, avataan puukoilla,\njolloon niistä juoksoo hieno hyvä rasva ulos, joka on heikoolle ja\nsairaille ihmisille parasta vahvistusta ja ruokaa. Kannuosteria voi\nsyörä purkista sellaisenaan tai keittää mairos sopaksi, suolaa ja\npippuria vai joukkoon.\n\nLähetyskirkon pappina sielä Nyyssölas oli pastori Koven (ent. Kovanen),\njolla on paljo sukua ja veljiä Suomes. Käsistänsä erinomainen mies. Hän\noli itse rakentanu kauniin ja tilavan talonsa, tehny kaikki työt itte\nkellarista kattoon asti. Oikea tuhattaituri mieheksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOlin sopinu, että puolivälis maaliskuuta käysin kattelemas Kanaatan\npuolella Tyynenmeren rantamilla Vancouverin kaupungin suomalaasia\n»lännen lokareita» (=tukinkaatajia). Sinne on Astoriasta n. 30 tunnin\njunamatka; ensin takaisin Portlandiin, sieltä sitte suoraa pohjoiseen\nja Kanaatan rajan yli.\n\nMutta Astorias tapasin tutun miehen Uuno Uumlan, suojeluskuntaupseerin\nsoranaikaisen Himangan mm. työvoimapäällikön, joka perheineen\nmaankansalaasena oli päässy pari vuotta sitten palaamaan soran loputtua\ntakaisin kalastajaksi Astoriaan.\n\nHän oli jo poikasena lähteny Suomesta, kalastelin Astorias ja menny\nsielä naimisiinkin erään Kankkusten veljesten tyttären kans. Hän otti\nvapaapäivän ja lähti kaarallansa kyytimään mua Portlandiin, että\nnäkisin maaseutuakin. Hänestä oli lähtöösin se Astorian-lohen mädin\nlähettäminen Suomen vesistöihin ja yhres vaasalaisen kirjapamonjohtaja\nAntti Hautalan kans, joka silloin työskenteli »Lännen Uutisten»\nkirjapainos Astorias, he toimittivakkin tänne useita mätilähetyksiä,\njoita täälä sitten kokeiltiin. Kalaprofessori Järvi Helsingis asettui\nheti alkuunsa epäilevälle kannalle näiren lohien kotiutumiseen nähren\nSuomen vesiin. Eikä niistä vieläkään mitään varmuutta oo.\n\nMutta Uunila, joka tuli Suomeen 1938, väitti että chinuk-lohta on\ntavattu Päijäntees, Ivalos ja Kokemäen joes. Se on muuten hyvin Suomen\nlohen kaltainen, niin että sitä on vaikea erottaa, mutta ammattimies\ntuntoo sen siitä, että Amerikan lohen pyrstös on 14 ruotoa, Suomen\nlohen vain 13.\n\nUunila on innokas Suomen mies, vaikka onkin Amerikan kansalaanen\nja oli US:n armeijas 1914, soras 2 vuotta mm. Verdunin ja Argonnen\ntaisteluis, johna sai kaasumyrkytyksen. Hän muutti vaimonsa kans\nSuomeen ennen talvisotaa ryhtyen puuhaamaan lohenkalastusta\nHimangalla amerikkalaiseen tapaan. Mutta sitten syttyi täälä\nsota. Uunila otti innokkaasti osaa kotirintaman ponnistuksiin\ntalkoo- ja työvoimapäällikkönä. Uumlalla on nyt kiire tienata\nrahaa lohenkalastajana Astorias, sillä sillä ansaitsee paraiten,\nhän vakuutti. Hän hankki heti itselleen sielä oman talon ja\nkalastusaluksen, 30 m pitkän ja 140 hevosvoiman moottorin, jolla yksin\npyytää. Siinä on erikoislaite, joka pitää kurssin ja 16 uistinta\npystyynnousevis ongenvavois. Kun nastasta painaa, rupiaa onki\nkerimään teräsvaijerisiimaa kelalle. Lopuksi on itte käsin verettävä\nuistinta ja iskettävä kalakoukulla lohta niskaan. — Kun jonkin vuoden\nnyt kalastan ja säästän rahoja ja nämä Suomes syntyneet pikkutytöt\nkäyneet englanninkieliset kansakoulut täälä, niin Suomeen me takaasin\ntullaan. Se on ihanin maa, sanoi Uunila. Ja lisäs että: ei ne Kokkolan\nruottalaaset Uunilat mitään ruottalaasia oo. Viitasaarelta lähtöösiä\n_Viitasia_. Ja Roden on Rutasia, Hagströmit Haasasia. — Kyllä ne sen\ntietää ittekki.\n\nHauskasti siinä 100 mailia kului ja tultiin iltapuolella Portlandin\nsuureen tehras- ja satamakaupunkiin, johna ajettiin suoraa Suomen\nAvustustoimen pääpaikkaan mr ja mrs Gust. Palon kotiin. Sielä\nerinomaasen iloinen ja touhukas emäntä otti avosylin vastaan, jotta:\n\n— Kyllä teitä on orotettu! Minä olen Kalajoelta Santaholman\nkeittäjä-Maija. Onko se meijän Halla-pastori nyt Vaasas pappina, sen\nlapset on jo vissiin suuria niin kuin meijänkin naimisia...\n\nTuli siihen vanhamies Laitinenkin, savolainen, kysymään kuinka se\nTuorin muorin pruutta ny voii...\n\n— Sielä Suomes pitää ottaa enempi oppia työtävoosta Amerikas! jutteli\nUunila kun asemalle ajoomma. — Miksei sielä suuria laskuojia aukaastes\nkäytetä miinoja? Upotetaas vai miinoja peräkkäin riviin ja räjäytetääs,\nniin maa lentää sivuille ja vesi tekis uoman ittestään jota sitten vain\nlapioolla autetaas. — Tai kun betonilaattioita valetaan. Kyllä sielä\nSuomes haaskataan lautoja ja työtä. Näitkö Astorias siinä kulmas, johna\nrakennetaan uutta liiketaloa, miten täälä käytetään lautojen asemesta\nvalmiita rautapeltiformuja palkeis ja sileis pinnois. Kun välilaattia\nvaletaan, niin asetetaan palkin levyinen lankku laineellensa\ntukitolppien nenään. Lankku on tulevan palkin levyinen. Lankkujen\nväliin asetetaan ja naulataan alhaalta ne valmiit tasapintaaset\nformupeltit. Raurootus pannaan palkkeihin ja laattiapintaan, kastellaan\nrautaformut ja päälle valetaan sementti. Se käy joutua eikä tarvita\nmuuta lautaa kuin palkkien aluslankut, jotka nekin ehjinä nykäistään\npois ja voi käyttää uurestansa. Samoin on ajan, työn ja hirviää puun\nhukkaa, kun ei sielä Suomes rakennusurakoottijat vieläkää ymmärrä\nlaittaa ittellensä rautaputkista rakennustelineitä, vaan piiruista,\nlankuista ja lauroosta aina vain pykätähän joka rakennustyömaalla\npuutelineet. Putkitelineet on lujemmat ja säästävät kallista työvoimaa:\nei muuta kun pystyttää, ruuveilla ja sinkilöillä pistää kiinni. Mikä\npuun, naulojen ja työn säästö se olis!\n\n\n\n\nKANAATAN PUOLELLE\n\n\nNothern Pacificin loistojuna ajoo puolenyön tienoos Portlandin asemalle.\n\nKiipesin Pullman vaunun yläpetille yöksi. Junan vaihto oli toises\nsuures Lännen kaupungis, Seatles Washingtonin valtios. Soittelin\naamulla sähkökellua, että neekeri-junamies tois mulle tikapuut, että\npääsisin korkialta hyllykaapistani alas. Mutta se nukkui, kuorsas vai.\nLopuksi ei auttanu muu kuin hypätä alas ja se olikin sellaane mätkäys,\nkun tällääne sarankilon Kokoomus purettaa ittensä taivahasta vaunun\nlattialle, että se neekeriukkokin vaunun toises pääs pompas pystyhyn ja\nheräs. Taisi siinä toisekki pasaseerarit hätkähtää ja saara varhaasen\nherätyksen, ainakin monen verhon takaa pisti pörröösiä päitä kattomhan.\n\nPullman vaunuis on mukavat pesuhuoneet miehille ja naisille tietysti\nerikseen niin kuin »restruumitkin» eli WC:t Ja pitäis olla Suomeski.\nMiesten pesuhuoneis on kylmää ja kuumaa vettä ja juoksevaa saipuaa\nhanasta saatavana.\n\nAurinko oli jo korkealla ja näköalat vaununikkunoista valtavat:\nlaajoja viljelystasankoja vihreitä nurmia, karjaa ulkosalla,\nlehtimetsiä, välkkyviä merenlahtia ja taivaanrannalla korkeita hohtavia\nlumihuippusia vuorenselänteitä. Kaiken yllä aamun tuores ja kirkas\naurinko.\n\nRantatie Seatlesta Kanaatan puolelle kulkee vuoroin aivan Tyynenmeren\nrantoja pitkin, vuoroin sisämaas halki herelmällisten laaksojen ja\nkorkeitten metsäisten vuoristojen vaiheilla.\n\nRajalla on taas monenkertaaset passien ja tullin tarkastelut. US:n\npuolella on tupakka enempi kuin puolta halvempaa ja siksi kanatalaaset\nja sinne menijät koittavat vierä taskut täynnä tavaraa. Ulkomaalaasia\npiretään nyt tiukasti silmällä. Pitää selittää asiansa, mitä varte\nmenöö, ketä on tuttavia, missä ne asuu, kuinka monta päivää viipyy jne.\n\nKanaatan puolelle tultaes ajetaan korkian ja pitkän rautatiesillan\nkautta lahrenpoukaman yli, Kanaatan kolmanneksi suureen, n. 400 000\nasukasta käsittävään Vancouverin laajalle levinneeseen kaupunkiin.\nSe on Kanaatan Lännen kaupan ja teollisuuren keskus ja vilkas\nsatamakaupunki. Vancouverin ympäristön laajoista mettäseuruusta saaraan\nneljännes Kanaatan puu- ja paperituotteista. Mutta sielä on myös monia\nsuuria ja tuottavia kaivoksia, öljyä, kivihiiltä, suuri kalastus,\nvesivoimat, viljan ja karjan viljelykset. Ilmanala on lauhkia ja\nsaremäärä hyvin suuri. Joulun aikoohin on Vancouveris paljo sumua ja\n»sataa aina».\n\nVancouverin kaupunki sijaattoo mantereella ja 3—4 tunnin laivamatkan\npääs meres sijaattoo suuri ja pitkä Vancouverin saari, johna on\nBrittish Columbian valtion pääkaupunkin: Viktoria. — Vancouverin\nsaaren pohjoospuolella on se pieni Malcolm-saari suomalaisten\nMalkosaari, jonne sosialistinen haihattelija Matti Kurikka tämän\nvuosisaran alus yritti perustaa kommunistisen ihannevaltion Sointulan,\njoka hajaantui pian omaan mahrottomuuteensa. Sielä asuu vieläkin\nparisataa suomalaasta kalastajina ja farmareina, nyt jyrkällä vanhalla\nyksityyskapitalistisella pohjalla. Olin ajatellu käyrä sieläkin,\nmutta kun olin varannu vain yhren viikon Vancouveria varten, en voinu\nsinne lähtiä, sillä erestakaanen laivamatka sinne olis vieny lähes 5\nvuorokautta. Kurikan Matin Malkosaares oli paljo eteläpohjalaasiakin\nmukana. Siitä on kirjootettu ja julkaastu paljokin muistelmia.\nViimeeseksi kauhavalaanen 80-vuotias vanhus Lauttamus.\n\nOlin sähkösanomalla tilannu huoneen kaupungin suurimmas\nVancouver-hotellis, mutta kun »täksillä» sinne pääsin, niin ei huonetta\nollukkaa. Yritin vielä pariin kolmeen hotelliin, kaikki täynnä. On\nsuuri hotellipula, sanottiin. Silloon mä sanoon ajurille jotta:\n\n— Pliis misteri, aja ja etti mulle yösija vaikka aamu tulis. Mä rupian\ntäälä perällä nukkumhan, gubai! Äläkä herätä ennen kun on sänky eres ja\nkapsäkit sisällä, ju nov!\n\nTaisi se tiiman ajella ja kysellä. Taisi ajaa turhaan liikaaki ja\nkäyrä oluellakin välillä. Mutta lopuksi se sai kun saikin mulle nätin\nhotellin ja sievän huonehen.\n\nVancouveris ja sen ympäristös asustaa paljo suomalaasia varsinkin\neteläpohjalaasia. Niitä on mainareina, farmareina, kalastajina ja\nmettätyömiehinä eli »lokareina». Tuo lokari-nimitys johtuu log-sanasta,\njoka merkittöö tukkia tai pölkkyä, siis samaa kun meillä tukkilaane.\n\nOli sovittu, että tapaasin sukulaaspoijan, Lännen lokarin, Alvar\nRivalin Vaasasta, joka jo yli 20 vuotta on sielä mettiä kaatanu,\nmutta kun en meinannu yösijaa saara koko kaupungista enkä osootetta\ntienny, niin mistä otat kiinni, kun ei sillä osootetta ollukkaa.\nOli vain luvannu samoohin aikoohin mettästä kaupunkihin tulla, että\nkyllähän tavatahan. Mutta siellä asuu vanha tuttavani Vaasan lyseon\npoika Lauri Kero, joka yhthen aikhan oli Wasaman paras urheilija ja\nseiväshyppymestari. Se oli kovasti mulle preivannu jotta: pitää tulla,\ntääl'on meitä paljo pohjalaasia.\n\nKattoon puhelinluettelosta jotta onhan sillä puhelinta? — Oli sillä\njotta: hai hai, täälä mä ny oon!\n\n— Mä tuun kohta, se sanoo.\n\nPian sieltä tulikin tuttu mies, niin lihava, paksu ja punakka mies\njotta silmät tapilla imehtelin ja sanoonkin jotta:\n\n— Sinä voit hyvin, sen näköö naamastaki!\n\n— No totta kai, kun m'oon ollu jo yli 20 vuotta suures olutpanimos\nmestarina ja tuloo juotua tuota olutta monta kannua päiväs.\n\nSe kertoi, että hän saa kiittää hyvästä työpaikastansa urheelua. Kun\nhän kielentaitamattomana tuli kaupunkihin, haki töitä eikä sitä tahtonu\nsaarakkaa, niin hän ikävissänsä tapas mennä urheelukentälle kattomhan\njenkkien harjootusta. Siihen aikhan hän oli vielä hyväs kunnos ja\nrupes lystiksensä heittämhän niille kiekkoa takaasi. Miesten meni\nsilmät suureksi, kun tavallinen siviilimies paiskii kiekkoa komjas\nkaares paljo pitemmälle ku ne. Häntä tahrottihin joukkohon ja hän sai\npaljo ystäviä, jokka hommasivat hänelle työpaikkoja. On suomalaasilla\nollu oma urheiluseurakin Vancouveris ja hyviä juoksijootakin niinku\nVarila ym., mutta kun ei oo tullu uutta väkiä Suomesta eikä oo\nnuorempaa polvia, niin s'oon jääny se homma. Mutta varoja on paljo\nkerätty Suomelle olympialaasia varten. Nytkin oli käynnis rahankeräys\nSuomia varten Lontooseen. Ja vissisti lähtöö täältä aika sakki\nSuomen olympialaasihin 1952. Lährettiin sitte ettimhän sitä lokaria.\nSielä on suuri ja pitkä katu, johna on hotelli hotellin vieres,\nneljä-viisikerroksisia taloja täynnä yksinääsiä miehiä, jokka asuu\nviikko- tai kuukausikaupalla. Ei ne oikein hotelleja oo, paremminkin\nmatkustajakoteja, joissa asutaan vakinaisesti ja syörään ulkona.\nNiis asuu mainareita, kalastajia, tukkilaasia, jokka saattavat olla\nkuukausia kaupungista pois muualla töis, maksavat vuokran ja pitävät\nsitä vain vakinaasena asuntonaan, jossa heillä on vähät kamppeensa.\nNiis asuu myös eläkkeellä olevia vanhuksia. Monet keittävät sähköllä\nitte ruokansa ja pesevät pyykkinsäkin. Viikkovuokra on 5—8 taalaan.\nKarulla ja olutkapakois tapetaan aikaa. Tällaisis »hotelleis» asustavat\nmettäkämpiltä kaupunkihin lystiä pitämähän tulleet lokarit. Hurrataan\nja pörrätään niin kauan kun rahat piisaa. Kuukausien säästöt, satoja\nja yli 1,000:kin taalaa voi mennä viikos paris, jopa paris yöskin kun\npahasti sattuu. Norkoillaan sitte oluttuvis ja lainaillaan kunnes\nlopuksi on niin poikki, ettei auta muu kun mennä jonkin mettäkomppanian\ntyötoimistoon, joka antaa piletin ja ruokarahan takaisin mettäkämpille.\n\n— Mennähän Emppairehen (Empire), se on suomalaasten kapakka, sanoi\nKero. — Siellä on poikia, kyllä ne tietää jos se Rivaali on kaupungis.\n\nSe oli karunkulmas, suuri olutravintola miehille. Naisille on Kanaatan\npuolella erikseen omat oluttupansa, jonne ei saa miehet mennä muuten\nkuin naisten seuras.\n\nEmppaires oli nytkin aamupäivällä aika paljo miehiä, kaikki\nsuomalaasia. Näis oluttuvis yksinääset miehet, saa sanua, asuvat,\nsiellä tavataan toisiansa, politikoorahan, hoiretaan asiat ja tieretään\nmikä ja kuka kukin on. Hotellipoksis käyrään vain nukkumas, kun\nkeriitähän. Emppaires on nykäästy monta kertaa Suomenkin asioosta ja\njoku rämäpää yrittäny tyhjätäkki sitä.\n\nEi ollu siellä sitä lokaria, jota ettittihin. Mentihin siinä likillä\nolevahan toisehen suurehen kapakkahan »Westiin», johna kans oli tupa\ntäynnä. Se West on ruottalaasten, Suomen ja Ruottin, kantapaikka.\nSen kuuli jo ovelta, kun laulettihin. Siellä »kämpläthän ja pelataan\nhevoosien päälle», lyörähän vetoja kilpa-ajois niin kun meillä\ntotalisaattoriajoos. — Amerikois tällääsis kansan kapakois näköö usein\nmiehiä kapsäkki käres kaupittelemas pöyrästä pöytään kaulanauhoja,\nkirjavia kravatteja tai sukkapareja. Piippua polttaa Amerikois enää\nvain jotkut vanhat miehet, savuke on käyny aivan yleiseksi.\n\nEi löyretty sitä kaveria Westistäkään. Käytiin kyselemäs kymmenkunnasta\nasuntohotellista: ei löyretty. Mutta sen sijaan tavattiin toisia\ntoimenpoikia, jokka olivat mua orottanehet ja järjestelleet sitä\npuhetilaasuutta; Kansallisseuran puheenjohtaja Varila Kortesjärveltä,\nautokorjaamon omistaja, urheelumies ja laulaja Emil Kurvi Luumäeltä,\nAunuksen- ja Viron-kävijä, tuli Kanadan n. 50 vapaaehtoisten joukos\ntalvisotaankin, ja Kalle Rinne Iistä, kriivarismies ja asioitsija,\njotka yhres Keron kans pitivät musta hyvää huolta viikon päivät sielä.\n— Sielä Lännen suuris kaupungeis niin kun Vancouveris, Seatles,\nPortlandis, San Fransiscos ja Los Angelekses ei suomalaasilla\noo omia sanomalehtiä, paitte Astorias, että ne vois ilmoittaa\nyhteisistä tilaisuuksistansa, mutta niillä on oma konstinsa. Niillä\non »postilista», luettelo paikkakuntansa suomalaasista, lähretetään\npostis kutsukirje. Ja lisäksi tuttavat soittelevat toisilleen. Sillä\ntavalla panivat »kansalliset» Vancouveris nyt rummun pärisemään.\nSillä seurauksella, että väkiä saapui sitte tuvan täyreltä pitkienkin\nmatkojen takaa aina Malkosaarelta asti.\n\nKero soitti jo 10:ltä että:\n\n— M'oon sen löytäny ny. Tuu striitkaaralla (raitiovaunu) tänne, me\norotamma sua Emppaires. »Lapuan-Hermannikin» on täälä!\n\nMinä lährin. Ja sielähän se karonnu lammas oli, joka Isooskyröös oli\nlyöny kiikkulavittan poliisin päähän ja painuu sitte Lännen maille\nlokariksi.\n\n— Mä vähä myöhästyyn, kun kämpältä tulles tapasin vanhan kaverin\nLimpummin laivalla ja se haastoo häihin tuala saarella, johna se\nkalastaa. Sill'on oma kalastuslaiva ja yks nainen, jonka kans n'oon\nkalastanehet yhres jo 10 vuotta ja asunehet siinä laivas. Nyt ne on\npäättänehet mennä naimisihin ja haastoovat mua häihin siihen laivahan\nn'otta pitihän sinne mennä. Kovat häät pirettihinki, fluidua oli,\ntanssittihinkin kajuutas n'otta taisi siinä pari päivää mennäkki; mikäs\npäivä nyt on, en mä tierä, kun ei oo pokettipuukaa följys...\n\n— Täälä kaupunkipaikoos tuloo vähä lystäältyä, se sano, — kun kuukausia\non mettis ja viettää raitista elämää. Sielä mettakämpillä ei kärsitä\nyhtää viinaa. Ajethan heti pois, jos vähäki huomathan. Ruoka on hyvää,\nsaa syörä mitä tahtoo. Asuthan kahren miehen huonehis, on kylmä ja\nlämmin vesi, suihkuja otethan aamuun illoon. Työ on raskasta, kaarethan\nsuuria puita ja paljo loukkaantuu miehiä, puu kaatuu päälle ja muita\ntapaturmia, niin että aina on miehiä sairaslistalla. Komppania maksaa\nkaks kolmasosaa palkasta sairausajalta ja vapaa lääkärinhoito. Sielä\nmettäs on kummallinen siiteritauti. Seetri kuusesta voi saara sellaasen\nihotaurin, että naama ja käret paisuu ku sikotauris, ettei pysty\ntöihin. Mutta heti kun poistuu mettästä, niin turvotus lakkaa ja\nparanoo. — Suuren lumen aikana ei käy mettätyö, miehet makaa kämpis tai\nkaupungis komppanian laskuun, joka maksaa matkakulutkin. Komppaniat\nkuljettaa lentokoneilla miehiä 300—400 mailin päähän mettihin. Tuloo\nhalvemmaksi kun monen päivän matkat junilla, laivoolla ja autoolla,\nkertooli se poika. — Ei oo keriinny akkaa ottaa eikä sitä lokari\ntarvittekkaa. Mitä se sillä tekis ja mihkä se sen panis? Kun ei\nkapsäkkihin mahru eikä se sielä taitaas pysyäkkää...\n\nSe »Lapuan-Hermanni» oli suuri ja vahva mies kun vanha Filppulaane\nLapualta. Sitä lapualaasta vanhaan isäntämiesten sorttia, jokk'on\ntylyjä, suuria ja leveetä kun riihirati. Hermanni oli jo vanha mies,\nyli 75 vuotta, on leski ja eläkkeellä. — Hermanni on tuhti ukko\nvieläkin, vaikka sairasteloo ykriksensä hotellihuonehesnansa, on\njalkansa loukannu ja on ny ruvennu aivan raittihiksi, »mutta mä oon\npaljo juanu ja tapellu elääsnäni», niin ku se itte sanoo ja toiset\ntoristi, ettei s'oo koskaan miestä väistäny. Se on täälä eläny\nvuosikymmeniä kalastajana komppanioolla, tunnettu väkivahvaksi karhuksi\nja isooksimieheksi saluunoos. Ei enää itte ryyppää, mutta tuloo\ntukeva keppi käres viälä istuskelemahan Emppairihin, kattelemhan ja\ntukevia puhumahan aikansa kuluksi. Se kertoo jotta suurin kala, jonka\nhän eläähnänsä on saanu, oli justihin yhtä pitkä ja painoo saman kun\nhän itte. »Mutta minä verin sen maihin», sanoo ja väänti lujaa päätä\nväärähän että nataji.\n\n       *       *       *       *       *\n\nVancouver on kaunis kaupunki vesien varrella, jylhät metsääset\nja lumihuippuuset vuoret kesälläkin taivaanrannalla. Sielä on\nsuuri, kaunis kaupungin puisto, Stanley-Park, 15 mailia ympärinsä,\nnurmikenttiä, uimarantoja, suuria vanhoja puita, kukkaistutuksia,\najeluteitä, lintulampia, villieläimiä kuin Korkiasaares, soittolava,\njolla kesäisin kaupungin orkesteri antaa vapaita ulkoilmakonsertteja,\nkorkea näköalapaikka leveän joen äkkijyrkällä rannalla, josta Lions\nGate (Leijona-Portti)-niminen korkea ja pitkä riippusilta vie joen\npoikki. Sanoivat että Suomen Joutsen voi purjehtia sen alta. Puistos\non nähtävänä vanhoja intiaanien toteemipaaluja, jois on veistettynä ja\nräikeästi maalattuna kauheita kummituslintujen ja -eläinten päitä. On\nsielä sellaane suuri puukin, jonka kannon läpi on puhkaastu ajotie,\nniin että suurella autolla voi ajaa kasvavan puun läpi.\n\nKäytiin kattomas kiinalaasta kaupunginosaa ja syömäs hyvä päivällinen\nhienos kiinalaases ravintolas. Se oli suuri, puhras ja kaunis ruokasali\nja kuuluusa hyvästä ruuastansa. Sai amerikkalaasta ja kiinalaasta\nruokaa, kumpaa vain. Keittiö oli avoin ruokasaliin, niin että voi nährä\nja mennä kattomaankin, kuinka ruokaa valmistettiin. Valkoosta kaakelia\noli keittiös seinät ja keittäjät valkoisis takeis. Pöytäpalvelijat\nkaikki hiljaasia, hymyyleviä ja tarkkaavaasia Kiina-poikia.\n\nMe söimmä tietysti kiinaksi, vaikkei tikuilla, sillä niis ei pysy\nmeirän käsis mitään. Pöytään tuotiin ensiksi pienet pyöriät ja\nkorvattomat posliinikupit ja teepannu. Sitte toisis kupeis jotakin\nniin kun pieniä mustia »linnunsiemeniä» ja mustaa jotakin lientä,\nsoijan puruja. Kaffelin noukkaa kasteltihin siihen liemeen, sitte\nsiihen siemenkuppihin n'otta niitä tarttuu kaffelihin, ja sitte\nsuuhun — eikä se maistunu miltää. Sitte tuotihin muna-liha-omelettia,\nmakkarakuutioota rasvaliemes — ja se maistuu hyvältä n'otta kahmaasin\noikee lusikalla kaks kertaa. Mutta sitte vasta herkkua tuli: sian\nkylkiluita lihaa vähä päällä katkottuna tuas tuuman pituusiksi\npalasiksi, jotakin »kuorrutusta» päällä ja paistettu aivan kuiviksi\nja koviksi niin kun karamällit. Sormin niitä syötihin ja ne oli sitte\nmakeeta ja hyviä. Pistin vielä pari palaa paperihinki ja plakkarihin.\n— Sitte tuli Amerikas kuulua kiinalaasta herkkua, jota sanotahan\n»shop sui». Sielä näköö kiinalaasia ruokapaikkoja, joiren katukilves\nei oo muuta kuin: shop sui. Se on erilaasia vihanneksia, sieniä ja\njotakin lihaa siihen tapaan kuin meillä »Karjalan paistia», mutta\nenempi vihannesvoittoosta. Ja hyvältä maistuu. Sitte tuli jotakin\nlusikkaruokaa yhteesestä isoosta karotista. Mithän oli. En viittinyt\nhuuliani pyhkäästä. Kiinalaane lusikka on posliinia niin kun pikkuune\nkauha ja tasaane leviä alapuoli, niin että se seisoo pyörällä niin\nku tasapohjaane piippu. Kyllä sillä hyvin pärjää yhteeses vellikupis\nsuomalaanenki, kun kovasti kipottaa. Monta sorttia siinä oli pienis\npyöreis kupeis. Paahrettuja rasvaasia riisiä olis pitäny näppiä jonkin\nräätin välihin niillä puupuikoolla, jokka mä pistin heti pystyhyn\nrintaplakkarihin, etten toisten silmiä sokkaa ja otin sen pikkuusen\nriisikupin käthen ja kuumasin sen kerrallansa suukkuhuni eikä tuntunu\nkun vähä toises poskes. Kaffia ei siihen kuulunu, teetä vai hörpättihin\nvälihin. Sitte tuothin lopuksi pieni vesikuppi ittekullekki pöytähän\nniin kun herraasis paikoos ja Amerikois paljo pruukathan. Meininki on\nettä siinä saa pestä sormensa ja kuivata paperiservettiin eikä juora\nsitä suuhunsa niin kun jokku taitamattomahat hopalehet teköö, jokk'on\nkovasti olevinansa.\n\nVancouveris asustaa Akseli Saarukan, Alavetelistä ja Kokkolasta, n.\n60 ikääne leski, joka omistaa vieläki kaupunkitaloon Kokkolas, Helga\nSaare, omaa sukua Peitso Kälviältä. Saarukka-nimi on lyhennetty\nSaareksi. Ne ovat paljo matkustaneet, asuneet kaks kertaa Etelä-Afrikas\nja kaks kertaa Amerikas ja sillä välillä Kokkolaskin, niin että lapset\novat käyneet ruottalaasta yhtees koulua sielä. Hänellä on monta\nraavasta lasta ja paljon sukulaasia Suomes. Mutta erikoisesti on mrs\nHelga Saare mainittava sen takia, että hän on syvästi uskonnollinen,\npuuhannu vuosia jo ja nyt saanutkin perustetuksi Vancouveriin\nsuomalaasen evankeelisluterilaasen seurakunnan ja onnistunu saamaan\nsinne Suomen papinkin, nuoren sotilaspastori Emanuel Snellmanin\nHelsingistä. Se on ensimmäänen ja ainoa suomalaanen pappi koko Länsi\nKanaatas. Kirkkoa ei oo, mutta pieni uskollisten piiri seurakunnan\nalkuna, joka jo on saanu Kanaatan kirkollisten viranomaasten\nvahvistuksen toiminnalleen. Seurakunnan johtokunnan kirjurina toimii\nent. Suomen konsuli Ekengren, jolla on kiinteistö- ja matkatoimisto ja\non vaikuttanu sielä jo kauan.\n\nTalvia viettämäs ja hotellis asuu sielä kaks suurta suomalaasta\nnisunviljelijää Saskatchewanin valtiosta Keski-Kanaatasta: Juha Mukari\nLaihialta ja Laaksonen Keski-Suomesta, naapuriksia aavikolta, 35\nvuotta jo farmanneet, varakkaita miehiä. Nuoremmat hoitaa nyt talvisin\nniiren suuria tiloja, mutta vanhat yksinääset papat lähtöövät sitte\nkun nisu on keväällä kylvetty ja koneilla syksyysin puitu, jonnekki\nsuurkaupunkeihin »viettämhän hyvää aikaa». Mukari kertoi, että\nSaskatchewanin valtios oleva New Finlandin (Uusi Suomi) farmialue on\nlaihialaasten n. 60 vuotta sitte perustama. Sielä alkoovat farmata\nensimmääsinä laihialaaset Mikko Myllymäki Hannuksela, Hemminki ym.\n\nKanaatan suomalaasetkin ovat touhus kirjoottaa muistiin suomalaasten\nsiirtolaasten historiaa ja aikaansaannoksia. Torontos on\nhistoriatoimikunnan arkisto. Mukari juuri kokuaa ja kirjoittaa New\nFinlandin asutusvaiheita.\n\nVancouverin suomalaaset jakaantuivat kahteen leiriin, kansallisiin\nsuomalaasihin ja kommunisteihin, jokka olivat saanehet työläästen\nentisen ison Clinton-haalin komentoonsa. Sielä ei juuri muuta ohjelmaa\nollu, kun tanssia. »Valkooset» käyttivät Suomen ruottalaasten\nRunebergOrdenia, joka sekin kuului olevan kommunistinen, »paitti\nKruunupyyn poijat, jokk'on valkoosia reiruja miehiä» — mulle\nseliitettihin.\n\nNo sinne oli sunnuntai-illaksi järjestetty se puhetilaasuus, johka\nväkiä oli kerääntyny suuri sali täytehen. Ohjelmas oli runsaasti\nsoittoa ja laulua. Kansallisseuran vanha veteraani suutarimestari\nKivilehto lausui tervehryssanat ja puhui kauniisti Suomen asiasta.\nHannes Varila esitteli Suomen vieraan. Koneellisen leipomoliikkeen\nomistaja Abbors Pietarsaaren maaseurakunnasta, ruottalaanen poika,\nmutta täälä oppinu selvän suomenkielen, on harjoottanu lauluopintoja\nja kehittyny suorastaan konserttilaulajaksi, joka veteli mahtavia\naarioota että katto kohooli. Toinenkin Suomen ruottalaane Helin soitti\nviulusooloja unkarilaisen pianistifrouvan säestyksellä.\n\nKahviaasten aikana tapasin paljo tuttavia ja sai paljo terveesiä\ntuotavaksi kotimaakuntaan. — Oikeen iloonen olin, kun tapasin sielä\nerottamatta kansakoulukaverini Vaasasta Tuomisen Kustaan eli Kössin,\nSuomen Kansallisteatterin loistavan näyttelijän, Yrjö Tuomis-vainajan\nveljen.\n\n— No koska sä oot tänne tullu?\n\n— 1926 koko joukkoni kans. Mähän koitin sielä Suomes olla vähä\npoliisimestarinakin ja sitte osuuskauppaporvarina Kyröös ja Jurvas,\nmutta m'olin liian hyvänahkaanen mies, ettei musta ollut kummaksikaan.\nNyt m'oon ollut yli 20 vuotta täälä suures sahalaitokses ja voin hyvin.\n— Tuos on mun poikani Jorma, joka on kans Vaasan lyseon poikia ja jo\nnaimisis kans. Mutta vaimoni ei päässy lähtemhän kotua, se lähretti\nsulle täs preivis omakätisiä tervhyysiä.\n\nKyrölääsiä oli m.m.: Heikkilän Iisakki ja Vennän Maija Lauroolasta\nasuuvat farmareina Nanaimon puolella. Jouppilan Matti Ikoolan kylästä\non tukkitöis ja sill'on »häävfriitti-vaimo», se tarkoottaa että se\non puoli-intti, isä suomalaane ja puhuu suomia. Konsuli Ekengrenin\nofiisis mä rookasin liikemies mr Kinnon, niin jenkin näköösen ja\nkielisen miehen telefoonin ääres, etten krapaamallakaan olsi luullu\nsiitä tulevan syntyperäästä savolaasta Kinnusta, joka tuottaa Suomesta\ntavaroota ja myy sielä.\n\nKalastajana sielä elelöö jääkärimajuri Slaley. Kalastaja-kauppiaan\npoika Limingasta, suuri friski mies ja nyt saunanomistaja Mutonen, oli\nMalmin retkikunnas Vienas, Aunukses ja Viros.\n\nWebsters Comeris, 30 mailia Vancouverista, asuu paljo suomalaasia\nfarmareita. Sielä on sellaanenki farmari, joka viljelöö jokipuroissaan\nsammakoota. Kolmia sorttia ja kokua niitä on. Sammakon takareiret on\nherraan herkkua, ettei itte malta maistaa. Myy vain ja saa taalan, kaks\nkappaleesta elävältä. Niitä kannutethan kans.\n\n\n\n\nSEATTLE\n\n\nKanadan Vancouverista ajoon Seattleen (äännetään Siätl) Washigtonin\nvaltion suurimpaan, puolen miljoonan kaupunkiin. Se on suuri\nteollisuus-, kauppa- ja satamakaupunki Tyynenmeren laajan ja syvän\nlahrenpoukaman varrella. Se on monien rautateitten ja laivalinjaan\nsolmukohta Australiaan, Kauko-Itään ja Alaskaan. Myös suuri\nsotalaitoksen meri- ja ilmavoimien tukikohta. Sielä herättää huomiota\nmonet uurenaikaaset julkiset rakennukset, hotellit ja komiat leveät\najotiet, pitkät sillat ja satamalaitteet, sekä kaunis ympäristö,\nkanavat, puistot ja upeat huvilat Washington-järven rannoilla.\n\nSeattlessa asuu paljo suomalaasia, arviolta n. 5 000. Ne työskentelevät\nkaikilla aloilla tehtais, kaivoksis, mettäs, kauppiaina, käsityöläisinä\nja kalastajina — Alaskas. Joku sana siitäkin.\n\nAlaskahan on erillinen alue Amerikkaa. Se ei oo valtio, vaan\n»teritoorio» eli alue, jota Amerikan valtiootten kongressis erustaa\nvain yks valittu henkilö, huomioitsija, jolla on puhe- mutta ei\näänivaltaa. Alaska on Pohjois-Amerikan mantereen laaja koillisniemi\nKanaatan pohjoos- ja länsipuolella, lähes 5 kertaa suurempi alueeltansa\nkuin Suomi. Mutta asukkaita on vain n. 75 000 ja niistä lähes puolet\neskimolta, intiaaneja ja aleuutteja. Alaska on maantieteelisesti\n»Suomen korkeurella», yhtä pohjooses kuin me, mutta se on sisämaas\nkylmää, jäätikkööstä Vuoristoa. Sielä on Amerikan korkein vuori Mount\nMcKinley yli 20 000 jalkaa = 6 240 metriä. Tyynenmeren rantaseutu on\nmetsäistä ja viljaviakin laaksoja. Sielä on maaperä malmirikasta,\nkultaa, kivihiiltä ja öljyä. Mutta Alaskan rannikko ja Beringin\nsalmen rannat on kuuluisia kalastusvesiä, johna kesäisin kalastaa\nmonta komppaniaa n. 25 000 miehen voimalla. Kalastus kestää vain n. 3\nkuukautta, mutta yötä päivää, on hyvin palkattua, mutta raskasta. Kesän\nkalastuksella tulookin sitten talven toimeen. Alaskan kalastajista\non paljon suomalaasia. Nykyisin kuljettavat kalakomppaniat miehensä\nlentokoneilla perille. Se tuloo halvemmaksi kuin 5-päiväinen\nlaivamatka esim. Seattlesta. Lentämällä menöö vain 5 tuntia. Komppania\nsäästää siinä 5 miehen päiväpalkan. Kesällä 1948 kuljetettiin 15 000\nkalastajaa lentokoneilla perille. Lohi on pääkala, jota pyyretään ja\nkannutetaan sielä. Niin kummaa kuin onki, on Alaskas oikiastaan yli\n100-vuotista suomalaas-asutusta. Alaskan suuri alue kuului vuoteen\n1867 Venäjälle, joka sen silloon myi Amerikalle 7,2 milj. dollarista.\nAmerikas on sanottu, ja varsinkin nyt sanotaan, että se oli paras\nkauppa, mitä USA on koskaan tehny. Keisari-Venäjä sen sijaan silloon\narveli, että on sillä asumattomia tundria jäätä ja sumuja ittellä\nlähempänäkin. — Venälääset kalastajat olivat menneet Beringinsalmen\nyli Aleutin saarille ja Alaskaan. Kansoittaneet sitä ja levinneet\nSan-Fransiscon seuruulle asti. Siitä johtuu sielä vielä venälääset\nmonet paikannimetkin niin kuin Alaskakin.\n\nVenäjän vallan aikana toimi Alaskan kuvernöörinä suomalaanen\nluonnontieteilijä A.A. Etholen, joka Helsingin yliopistolle sieltä\nlahjoitti maailman arvokkaimman Alaska-kokoelman. Se on sillä\nvieläkin. — Etholen halus uuren maansa kansoittaa ja sitä varten\nhaali suomalaasia Turun puolesta lähtemään Alaskaan. V. 1840 keväällä\nlähtikin Turusta kehuttuun Alaskaan kaksi purjelaivaa »Sitka» ja\n»Atka», jois oli toistasataa suomalaasta. Heirän »sielunhoitajakseen»\nlähti meirän »kansakoulujemma isä», Uuno Cygneus mukaan ja viipyi\nsillä retkellä 5 vuotta. He tulivat sinne ja suuresti pettyivät\nilmanalaan ja toimeentuloon. Mikäli heitä on jäänny Alaskaan, ovat he\nkansallisuutensa karottaneet seka-avioliittojen kautta ja muuttuneet\n»jenkeiksi». — Siinä olis mielenkiintoinen sukuselvitys! — Sielä pitäis\nnykyysinasua noin 3 000 suomalaista, myöhemmin tullutta.\n\nOlin puheis suomalaasten Alaskan kalastajaan kans. He kertoovat\nhurjista seikkaaluista kultakuumeen aikana sielä. Moni suomalaanen\non sielä kultaa huuhtonu. Joku jotain saanukki, mutta moni poika on\nsinne hautaantunu lumeen ja nälkään riääntyny. Kertoivat eräästä\nsuomalaasesta, joka on niin menestyny, että sillä on sielä oma pieni\nkaupunki, kalastus-asema, sahalaitos, laivoja ja kauppaliike. Omistaa\nmaapohjineen kaikki.\n\nSe miäs on savolaane Kalle Raatikaanen, josta Amerikas paljo\npuhuttihin. Hänen vaimona Hilda, Isoonkyröön Ulvilasta, oli v. 1946\nkotonaan ja Vaasaski käymäs, johna sill'on sukulaasia.\n\nKalle Raatikaanen on Suonenjoelta lähtöösin, siirtolaanen, lähentelöö\n60 v., hän lähti morsiamensa kans Seattlesta tietääkseni häämatkalle\nv. 1918 omatekoisella »Pelican»-laivalla Alaskaan kalastamaan ja\nsinne jäi. Sitte hänestä tuli kalojen »ylösostaja», jolla oli pitkät\npankkimatkat öisin, 360 mailia lähimpään »kaupunkiin» Ketschikaniin,\nja »Pelicanillaan» kiireesti takaisin kaupalleen. Siitä syntyi ajatus\noman kylmävaraston ja »kaupungin» perustamisesta. Sitä hän haki kauan,\nkunnes löyti paikan 2.8.38 Sitkan ja pääkaupunki Juneaun keskiväliltä,\nLisiansky-vuonon rannalta, kullankaivaja-tuttavansa Jalmari Mörkin\nläheltä, johna oli koski yläpuolella. Siitä alkoi hänen sitkiä puuhansa\noman kylän perustamiseksi. Siinä hänellä on ollu suuret touhut.\nVuosia hän ponnisteli pannen likoon kaikki säästönsä, omaasuutensa\nja elämänsä. Mutta lopuksi hän onnistui ja nyt Raatikaasen Kallen\n»kaupunki» on torellisuus. Se on nyt Alaskan yks »kaupungeista» —\nPelican Bay, johna ei oo pappia eikä vankilaa. Sähkövalo saarahan\nomasta koskesta. Ja elokuviakin näytellään välistä. Sielä on\nkannutuslaitoksia. Kalaa, pääasias lohta ja pallasta kannutettiin v.\n1946 jo yli 1,000 laatikkoa. Parhaampana kannutusaikana on töis yli\n500, varsinkin naisia. Raatikaasen hommis on yleensä suomalaasia.\n\nSamoin kertoovat newyorkilaasesta rikkaan suvun jo ijäkkäästä miehestä\nja seikkaalijasta, joka on löytäny rikkaan kultasuonen ja vallannu\nhaltuunsa laajan laakson, jonne hän puuhaa suurta suomalaista\nasutusta. Hän on työskennelly Alaskas suomalaasten kans ja pitää heitä\nsitkeimpinä ja parhaina ihmisinä. Kultaa hänellä on tuhottomasti ja\nkerrotaan hänen käyneen Amerikan hallituksen puheilla perustaaksensa\nsuomalaasen siirtokunnan laaksoonsa ja luovuttaaksensa sen sitte\nheille. — Alaskas elää jo toises polves suomalaasia. Amerikka on nyt\nsotien aikana rakentanu suoran leviän autotien Kanaatan läpi Alaskaan,\njossa sillä on monta suurta sotilaslentokenttää ja hyvin väkevät\nilmavoimat, joita aina vain vahvistetaan. Vastapäätä Beringin salmen\nnokas on Neuvosto-Venäjä ja sillä samoin suuret ilmavoimat. Amerikan\nuloimmalla paljaalla ja sumuisella kallioluorolla Beringin salmes\netuvartios makaaloo US:n sotilas — ylistarolaane poika.\n\nSeattlen »shopping Centeris» (kauppakeskukses) herätti huomiotani\nmonet tyylikkäät isot rakennukset. Sain tietää, että ne on rakentanu\nsuomalaanen arkkitehti Quist, joka vaikutti sielä vuosina 1920—39,\njolloon hän kuoli, jäi vaimo ja lapsia. Hän toi uuren suomalaasen,\npro f. Jukka Sireniä muistuttavan tyylin sinne, piirsi ja rakennutti\nurakoitsijana itte. Hänen käsialaansa on kaupungin suurin\nloistohotelli, Times-lehren taloo, Medical Building (lääkäritalo) ym.\nArkkitehti Quist oli lyömäisillään ittensä läpi rikkaaksi mieheksi,\nmutta sitten tuli se Amerikan kaikki tappava suuri »depressio»-kausi,\nhuono aika, joka kaatoi pankkeja ja luhisti kaiken yritteliäisyyren. —\nSuomalaasia insinöörejä ja urakootsijoita on toiminu ja toimii vieläkin\nuseita Seattles. Eräs suomalaanen insinööri on rakentanu komian\ntunnelin vuoren läpi pitkille lauttasillalle järven poikki. — En oo\nlauttasiltaa, veden päällä makaavaa, sen jälkeen nähny kun Isoonkyröön\nvanhan kirkon kohralta vesi vei sen kapulasillan ennen Petoonisillan\nvalmistumista. Tämä oli leviä ja tukeva, nivelikäs vakinainen\nponttoonisilta seisovan veden päällä, ehkä kilometrin pituinen.\n\nSeattles oli erikoista se, että sielä on monia suomalaasia päässy\nsuuriksi vuokratalojen isänniksi. Nillä on »aparmentti»-taloja,\nvuokraavat huoneistoja. Tapasin yhren sellaasen varakkaan miehen, mr\nWilliam Cliffin, entisen Ville Uusitalon Siikaisista, mutta oikiastansa\nsyntyisin Harjavallan Ylä-Priistä. Tuli tyhjänä poikana Amerikkaan,\ntyöskenteli karpinterina ja kanafarmarina. Oli maanviljelystä ja 14\n000 kanaa, paljo työtä ja palkkaväki. Möi sen, muutti perheineen\nSeattleen ja sai niin paljon rahaa, että osti ensimmääsen ränstyneen\naparmenttitaloonsa. Yhres vaimonsa kans ovat sitä sitten korjailleet,\nmaalailleet — ja möivät sievoisella voitolla. Ostivat uuren suuremman,\nlaittoovat kuntoon ja möivät. Nyt niillä oli oikee hyvä 5-kerroksinen\nkivitaloo hienos kaupunginosas. Se oli maksanu 210 000 taalaa ja on\nsiinä 41 isoa vuokrahuoneistoa. — Amerikoiskin on soran aikana ja vielä\nnytkin kova asuntopula ja vuokrat on »jäärytetty», US:n eruskunnas\nkäyrään parastaikaa kovaa sotaa vuokrasäännöstelyn lopettamiseksi,\nsillä ei kenenkään kannata uusia huoneita rakentaa ilmaiseksi ihmisille.\n\nCliffin talo oli kaikin puolin hyväs kunnos. Isäntä itte teköö kaikki\ntyöt, hoitaa keskuslämmityksen ja korjaukset. Kellaris on talon\npuolesta pesukoneet, silitys ja koneellinen kuivatus ja 20 autolle\nlämmin karaasi. Amerikas auton säilytys suurkaupungeis onkin suuri\nja vaikia asia. On kyllä vuokravajoja, mutta ne on usein kaukana ja\nkalliita. Siksi monet seisottavat autoaan koko vuoren karulla — jos on\ntilaa ja sallittua. Kehitys viekin siihen, että asuinrakennusten alle\non rakennettava vuokralaasille eri maksua vastaan tilavat autotallit.\n\nSuurin suomalaanen vuokraisäntä Seattles on missis Cliffin poika\nensimmääsestä aviosta, Sulo Mäki, jolla on 9-kerroksinen vuokratalo,\nsiinä 66 huoneistoa, ja pienempi 3-kerroksinen talo, jossa on 19\nhuoneistoa. Kaikkiaan lienee Seattles 22 suomalaasta vuokratalon\nomistajaa.\n\nPuhetilaasuuteni oli järjestetty Veljeysseuran haalille. Sinne oli\ntullu väkiä kymmenien mailien takaa maaseurultakin. Tapasin mr ja mrs\nValter ja Sirkka Wilsonin aatteellisen ja musikaalisen parin, joka\nlaulaa suures englantilaases kirkkokuoros. Sirkka on maas syntyny,\nmutta puhuu kirjasuomia, iloonen ja touhukas ihminen. Misteri taas\non mekaanikko ilmavoimien suures lentokonetehtaas, ja »vanhan maan\nmies» Kurikan Luovan kylästä. Heirän kotinsa on ollu kaikkien Seattles\nkäyneiren Suomen taiteilijain majapaikka. Viimeksi Kerttu Wanteen, joka\noli toisella konserttimatkallaan Amerikas pianisti Astrid Joutsenon\nkans. Tapasin siellä laulajatar Martta Jalavan, joka on antann\nkonsertteja ympäri Amerikkaa suomalaisille. Ja taidetanssija Margit\nLilius on ollu puolen vuotta poikansa Harri Järvisen luona, joka jo\nuseita vuosia toimii Seattles Ruotsin lentolinjan asiamiehenä.\n\nOli pääsiääsen aika ja junan kuluis sattui mulle sellaane sekaannus,\nettä piti sähköttää seuraavaan paikkaan, Winlockiin, että mä vähä\nmyöhästyn. Sähkösanoman lährettäminen Amerikas on halpaa ja tavallista.\nKun matkustaa, niin yleesesti sähkösanomalla ilmootethan millä\njanalla tuloo. Sähkölennättimet on telefoonipuulaakien ja yksityysten\nrautatiekomppaniaan omia. Ja ne teköö kovasti mainosta ittestään ja\nkoittavat houkutella käyttämään. Kun menöö viemähän sähkösanomaa johkin\nofiisiin (konttoriin), niin sieltä annethan painettu lehtinen, johna\non kaikellaasia mallia ja esimerkkiä onnittelusanomiksi. Esimerkiksi\npääsiäisonnittelu naiselle: olkoon tämä päivä Teille yhtä iloinen\nja riemullinen kuin Teidän ihana uusi Pääsiäishattunne! — Ja sitte\nkehoitus: soittakaa vain johonkin meidän konttoriin, maksu noudetaan,\nse on halpa. — Huom.! Uusia kauniita korukaavakkeita kaikkia iloisia\ntilaisuuksia varten. — Huom.! Uudet kauniit kirjekuoret, joissa sähkeet\ntoimitetaan kiireellisinä onnellisille saajille. Tuottakaa iloa\nystävillenne.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKullakin valtiolla Amerikois on omat ihmeensä ja nähtävyytensä, joista\ntehrään kovaa matkailumainosta. Lännen valtioos on Kalliovuorten\nlumipeittooset vuoret ja niiren korkeimmat huiput ympäristöineen\nrauhootettu kansallispuistoksi ja matkailunähtävyyksiksi. Niihin on\nrakennettu komeita asfaltti-autoteitä jyrkkien kallioitten kupeille ja\npelottavien rotkojen yllä ja tie kiertää kesäisistä laaksoista puurajan\nyläpuolelle, sumuisten ja sateisten pilvien läpi lumiseen talveen\nja pakkaseen. Paris tunnis voi siirtyä kukkivasta helteestä kesästä\nvuoristoon hiihtämään ja mäkiä laskemaan — auringon paisteeseen, vaikka\nuimapuvus! Sielä on loistohotellia rikkaille kaikkine mukavuuksineen\nasua kauemminkin. Mutta tavalliselle kansallekin on halpoja\nruokapaikkoja, mahtavista hirsistä rakennettuja avonaisia hirsimajoja,\njoissa on pöytiä, penkkiä, keittouuneja — ja valmiiksi pilkottuja\npuitakin, niin että automatkailijat voivat syörä ja keittää omasta\neväskoristaan.\n\nVancouverilaisten ylpeys oli kaunis ja korkia Mount Hood, vuoren\nhuippu. Seattlen ja Portlannin taivaan rannalla kimmeltää\nsokerinvalkoisena Rainierin mahtava harja avaruuden kuulakkaas sines.\nVälillä on kumpuilevaa metsää, läikkyviä vesiä ja sielä täälä vihreitä\nviljelysaukeita, pikkukaupunkeja ja sahalaitoksia. Kun juna pysähtelöö\nväliasemilla tai sivuuttaa vastaantulevia 100:nkin vaunun pituusia\ntavarajunia, näköö niis avovaunuja, jois 6—7 paksua puunrunkoa, tukkia,\ntäyttää ja kuormittaa kokonaasen pitkän tavaravaunun. Ne on metrin ja\nylikin läpimittaasia punapuujättilääsiä, satoja vuosia vanhoja.\n\nSeattlen ja Portlannin väli on tälläästä mahtavaa metsäaluetta,\njoka toimittaa puolivalmista puutavaraa: lautaa, vaneria ym. ympäri\nAmerikkaa rakennus- ja huonekalutehtaille.\n\nTiesin jo Suomesta lähties, että se »Winlock. Wash.» on Amerikan\nsuomalaasten suurin kanafirmarien paikkakunta, jota sanotaankin\nLännen munakoriksi. Nimi Winlock tarkoittaa engliskaksi jotakin\n»voitonlukkoa», mutta kun se on melkeen supisuomalaanen noin 1,000\nihmisen paikkakunta, niin sitä sanotaankin finnlockiksi, eli\n»Suomen lukoksi». Se sijaattoo korkeahkolla vaaralla ja näköalat on\nkuin jossakin Keski-Suomes, avarat kattella, koivu- ja lehtipuita.\nSuurkaupunkien kohusta tulleena syvähän maaseurun rauhaan, kuin\njohonkin sunnuntaasehen Suomen kirkonkylään ja aivan suomalaasten\nihmisten joukkoon tuntui torella, että puolen vuoren yhtämittaasen\nmatkustamisen jälkeen »toiskielisten» hälinäs, oli kun oisin yhtäkkiää\npuronnu Suomeen, ja keskelle kevättä: ruoho jo maas, pensais lehti\nja kukkiakin, vaikka väkevä mullan tuoksu ja emäntä selittelemäs\npuutarhameininkiänsä. Peltotöiskin oltiin. Kun sitte matkamiestä\nhaastettiin illalla vielä Mäen luo saunahan, niin hiaroon silmiäni ja\nhihkasin ilosta, jotta:\n\n— Tänneppä mä jään ainakin pariksi päiväksi lepäämään.\n\nNiin kun sitte teinkin. Asuun Jaakko ja Jenny Peltosten taloos. N'oon\nmolemmat vähänkyrölääsiä. Nimi täälä vain lyhennetty Pelto’ksi, jonka\njänkit ääntää Bilto. Jaakko on syntyny Perkiönkyläs 1885 ja lähteny\ntänne 1901, ollu pitkät aijat erään lääkärin autonajajana ja siinä\nohella rakennellu oman hauskan asunnon tänne ittellen, tehren nyt\nkarpinterin töitä pienen oman farmauksen rinnalla. — Jenni-missis taas\non Merikaarroon Seppälästä, käyny Vaasan suomal. tyttökoulun 1913 ja\nsitte ollu opettajaseminaaris, toiminu opettajana Vaasan kansakoulus\n1917—18 ja sitte Vähänkyröön Kalsilan koululla, jolloin meni naimisiin\nkotipuoles käyneen Jaakon kans ja muuttivat Amerikkaan. Heillä on 2\npoikaa.\n\nJäckin kans katteltihin sen lehmiä, maita ja uutisraivauksia. Ja se\nraivaus täälä onkin eri hommaa, jota ei muut kansallisuuret viittikkää\ntehrä. Sielä on kivikkooses jättilääsmettäs niin suuria ja mahrottomia\nkantoja ja tuulen vanhuuttansa kaatamia suuria puunrunkoja — kuin\nsatukirjas. Et totisesti pääse maas makaavan ja osittaan jo lahonneen\npuunrungon yli kaahimaan! Niitä yritethän tinamyytillä särkiä, polttaa\nja flanteri-sahalla katkoa. Pystys seisovia parin sylen korkuusia\nkivikovia ja kuivia yli metrinkin läpimittaasia kantoja poltetaan\nviikkokaupalla juurakkoon sytytetyllä valkialla, jota tarkoin\nhoiretaan. Ei oo puutetta puusta, vaivaa vain. Siitä yritetään päästä\nilmaan polttamalla. — Ajattelin että olispa tuo halkovärkki Suomes,\njohna ihmiset nyt sotien aikana ovat saanehet palella, jotkut jo\npolttanehet puun puuttees huonekalujansakki.\n\nNiin, kanafarmaus se on pääelinkeinosuomalaases Winlockis. Mutta\nWinlocki on syntyny mettätyömaana. Noin 50 vuotta sitte tuli tänne\nmettänhakkuuseen ja sahoille ensimmääset suomalaaset. Siihen asti\nei sielä mitää liikettä ollukkaa, synkkää syrjäästä mettää vain.\nYks miljuneeri rupes sielä runnaamahan suures mitas mettätöitä,\nperusti sahalaitoksia, rikastuu ja yhä laajenti töitänsä n'otta\nsill’oli 3 sahaa ja 1,500 miestä tois. Se oli kovasti ystävällinen ja\ntyölääsillensä hyväntahtoone ja mukava mies. Kun suomalaaset halusivat\nostaa maatilkun ja rakentaa sille oman tuvan perunamaineen, niin se\nisäntä auttoo ja yllytti niitä kaikella lailla. Se antoo halvalla maata\nja lainas rahoja niille, että ne voi rakentaa. Sillä lailla suomalaasia\nasettuu oikee vakinaasiksi asukkahiksi niille seuruulle. Mutta kun\nAmerikas 20 vuotta sitte tuli se pula-aika eli depressio, joka\nmeilläkin kaatoo niin paljo ittenääsiä yrittäjiä, niin suuri Winlockin\npuutavara-miljuneeri meni kans konkurssikin ja menetti niin kaikkensa,\njotta sen asunto ja kaikki myythin, ei jätetty kun vanha foorttirämä ja\nvaattehet ittelle ja akalle päälle. Niin sai se äsköönen miljuneeri,\nsuuri Winlockin työnantaja, elättäjä ja hyvä mies mennä n'otta sääli\nja surko suomalaasten tuli, jokka se oli auttanu oman katon ala.\nSilloon loppui mettähommat Winlockis kun puukonpäähän. Moni suomalaanen\noli silloo jo niin ävertyny ja lisänny maita ja viljelyksiänsä, että\nsaattoovat jäärä paikoollensa pikku farmareina ja kananhoitajina.\nSiitä se Winlockin suomalaasten kanafarmaus alkoo ja on sitten yhä\npaisunu ja monipuolistunu. Nyt niillä on suuri ja monipuolinen »Co-op»,\nosuusliike, joka ostaa kaikki niiren munat ja tuotteet, myy ne\nkaupunkeihin ja tilittää hyvin jälkeenpäin. Sama osuusliike hankkii ja\nmyy heille kaiken kananruuan ja muut tarpeet.\n\nMutta siitä rikkahasta miehestä ne kertoo, että ei se menettäny\namerikkalaasta kurssiansa, vaikka puille paljahille romahtikin. Se\noli lähteny vain sillä kaarapräiskällänsä frouvansa kans ajamahan\ntaloostansa, joka nyt on laihialaasella Ervingillä — työtä ettimhän. Ja\nkun hetkesmatkaa oli tietä ajanu, niin huomas siinä entisen suomalaasen\ntyömiehensä tienvieres kraapaamas puutarhamaatansa. Se pysäytti siinä,\nja huikkas että:\n\n— Hei Jäkki, olisko sulia työtä antaa mulle, m'oon menettäny kaikki.\n\nSuomalaanen Jäkki tiäsi hyvin sen ja sanoo, jotta\n\n— Joo, tuu vain, jos huvittaa...\n\nJa niin äsköönen rikas miljunääri-isäntä rupes suomalaasen työmiehensä\npäivälääseksi. Itte ittiänsä elättämhän ruumiillisella työllä.\n\nTämä on kuvaavaa jänkkien elämän asenteelle. Jos meillä menöö rikkahan\nja suuren herran — usiasti pikkuusenkin piipittäjän! — asiat huonosti,\nkäy se niin sen kunnian päälle, ettei voi enää elää ja mukautua\npikku-oloohin, vaan ampuu kuulan kallohonsa, mutta Amerikas on toisin:\nyritethän uurestansa.\n\nTällä Winlockin kaikkien kunnioittamalla rikkahalla miehellä oli poika,\njonka se oli kouluuttanu, ja joka runnas hyvin toisella paikkakunnalla.\nHän lykkäs rahaa vanhemmillensa n'otta ne ostivat pienen taloon\nittellensä entises omas Winlockissansa ja elelöövät nyt sielä iloosina\nja tyytyvääsinä vanhuksina — vielä tänä päivänäkin.\n\nSuomalaasia kanafarmareita, maan- ja herelmänviljelijöötä on täälä joka\npuolella. On suomalaanen seurakunta ja iso hyvä kokoushaali, jossa\npuhuinkin. Oli kaunis pilvetön päivä, Peltonen ajoo mun kattomhan\nkorkialta mäjeltä niitä komeeta lumivuoren huippuja, suurinta,\nsitä Raineria 14 600 jalkaa, St. Helenia 11 000 ja Adamia, vähä\nalempaa. Kyll' olikin kaunista ja juhlallista. — Käytiin paikkakunnan\nkansallispuistos, johna kasvaa 200 jalan korkuusta kuusimettää.\n\nSitte mentiin kattomhan laihialaasen Ervingin isua\nkananhaurontalaitosta eli »hätsäriä». Ervingit ovat sen antanehet jo\ntyttärensä toiskieliselle miehelle, joka sitä ny hoitaa. Vanha pari\nviettää jo talviansa Floridan lämpymis. Tämä hätsäri on täälä suurin.\nOn sielä 5 muutakin; niistä vai yks toiskielisen. Ervingillä on 5\nincubatoria eli sähköllä käypää hautomauunia, jokka vetää yhteensä\n312 000 munaa, ja haurotaan vuores noin 1 miljoona. Siinä on 7 miestä\ntöis. Hautoma-aika on 21 päivää ja munista tuloo noin 65 pros.\nkanoja. Päivittäin pannaan sisälle 12—15 000 munaa. Mies käsittelöö\n4 munaa kerrallaan käsin. Munat pannaan piikkipää alespäin. Pikkasen\nkopautetaan piikki päitä yhteen, jos on rikki, niin sen kuuloo korva.\n30 tusinaa, se on 360 munaa, on »keisis» eli laatikos, ja tusina munia\npitää painaa vähintään 23 unssia. Kananpojat myyrään päivän vanhoina\nja tuloovat toimeen 72 tuntia ilman ruokaa. Ne lähetetään ostajille\npostipaketteina rautateitse.\n\nMyytäes taataan, että pojista on 95 pros. kanoja. Tääl' on ollu yks\nPeltosen Jani niin tarkkasilmääne, jotta kun se on päivänvanhoja\npoikaasia kattonu toisesta päästä, niin s'oon taannu, että 99 pros. on\nkanoja ja luvannu syörä kaikki kukoot elävältä 3 kuukauren vanhoona\njokka menöö siitä yli!\n\nSe elää vielä!\n\nWinlockin suomalaaset farmarit, jokk' ei varsinaasesti kanoja pirä,\novat herelmäviljelijöötä. Sielä kasvatetaan omenia, päärynöötä,\nluumuja, persikoota ym. — Appelsiinit eli »oranssit» ei sielä menesty.\n— Ja pitävät lehmiä.\n\nMr Mäki kasvattaa nyt »törkkiä» (turckey-kalkkuna) ja persikoota\nsuuren ja komjan haussinsa ympärillä. Hänen saunas kylvinkin\nfiikuksen-lehti-vihralla. Ne oli nuoria, leveitä ja pehmoosia lehtiä,\njotta sillä puskalla oli oikee mukava fläiskiä. Kaffi maistui päälle\nja pihalla kukki komia punaane kameliapensas. Kun sitte illalla vielä\nnousi täyskuu taivahalle hymyylemhän, se sama leviä juustonaama,\njoka Suomiakin katteloo, niin oli kun öisin saanu »tervhyysiä totta\njukulauta Pohjanmalta».\n\nYlistarosta 85-vuotias Jaakkoo Torkko, Duluthin pastorin setä farmaa\nvieläkin suurta tilaansa, on pitkä ja reipas mies. Sen poika runnaa\n»plummeri»-(putki)liikettä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPortlandin kaupunki on Oregonvaltion suurin, n. 400 000 asukasta.\nSillä on mainostusnimenä »Ruusukaupunki», eikä syyttä, sillä sielä\non ruusujen viljelys suurta ja kaupungin istutukset upeita. Onpa\nsiellä mailman suurin ruusujen kasvatustarhakin tuhansine lajeineen ja\nmuunnoksineen koottuna kaikkialta maailmasta. Se onkin yksi Portlandin\nkaupungin nähtävyyksistä ja turistihoukutuksista. Ruusujen tuoksu on\nsielä ruusutarhas aivan päätä huimaava. Saa päänkivistystä siitäkin\nihanuuresta.\n\nOregonin valtio on pinta-alaltaan lähes yhtä suuri kuin nykyinen\nSuomi. Se on luonnontuotteiltaan monipuolinen ja ylen rikas. Sen\nsuurin tuotto on metsä; 300:kin jalkaa korkiat punapuut ja n. 20\nmuuta jalopuulajia sielä kasvaa, jotka soveltuvat erikoisesti\nhuonekaluteollisuuteen. Mutta siellä on myös kaikellaisia metalleja:\nkultaa, hopiaa, kuparia, sinkkiä, lyijyä ym. On öljyä ja kivihiiltä.\nJa Kalliovuorten lännenpuoleinen alava tasanko on herelmällistä vilja-\nja herelmäviljelysmaata. Lampaanhoito on suurta ja villan vienti\nhuomattavaa.\n\n1,400 mailia pitkä ja runsasvetinen Columbia-joki, joka alkaa Kanaatan\npuolelta, puhkaisten tiensä läpi Kalliovuorten, muorostaa monia\nsuuria putouksia, joihin on rakennettu mahtavia voimalaitoksia.\nSiellä on Washingtonin valtion puolella Columbia-joes maailman suurin\nsähkövesivoimalaitos Grand Coulee ja 42 mailia Portlandista suuri ja\nkaunis Bonneville-Dam, joka patoaa yläpuolelleen 50 mailia pitkän\njärven. Colorado-joes Nevadan valtios on kuulu Boulder-Dam. Ympäri\nAmerikkaa on monta kymmentä suurta vesivoimalaitosta, joista useimmat,\nkaikki suurimmat, on rakennettu vasta 1940-luvulla. Ne on valtion\nlaitoksia ja myyvät halvalla voimaa yksityyselle yritteliäisyyrelle.\n\nColumbia-joen laakso korkeine vuorirantoineen ja lumihuippuisine\nvuoristoineen on eräs USA:n suurimpia nähtävyyksiä. Mt Hoodin\nluminen laki kohoaa yli 14,000 jalan korkeuteen ja on torella kaunis\nnähtävä kirkkaas auringonpaistees yli vihreäin metsäin ja kukkivien,\npunertavain persikkapuiren tasangolta.\n\nPortlantilaasten ilo ja ylpeys on saara vierailleen näyttää\n»Columbia-haiveita», se on Portlandista lähtevää, leviää, komiaa ja\nkorkiaa näköalatietä, joka on rakennettu pitkin Columbia-joen eteläistä\nvuoristorannan kuvetta n. 50 mailia Bonneville-Damille ja siitä\nerelleen.\n\nMrs Toikka mrs Palon kans lähtivät kaarallansa mulle sitä näyttämään.\nTie nousoo hiljallensa kaarellen vuoren laitaa hakattuna siihen\ntai pengerrettynä, väliin tunneliinkin sukeltaen satojen jalkojen\nkorkeuteen, kiiveten erääs kohras erestakaisten mutkien kautta\nkorkealle rantakalliolle, johna on mahtava kivinen näköalalinna\nVistahouse ja huimaavat näkymät Columbia-joen laaksoon ylä- ja\nalajuoksulle. Bonneville-Damin pato ja suuret sähkölaitosrakennelmat,\nkaunis puistoalue työläisasuntoineen on kuin tarjottimella siinä\nihailtavana ylävirtaan ja etelästä häämöttää alajuoksun viljelysmaat.\nMailien levyisellä joella liikkuu höyrylaivoja ja hinaajia. »Haivein»\n(viertotie) varrella on turistiravintoloita, kallionhalkeimis\nkorkeita, jyrkkiä vesiputouksia, niinkin korkeita ja suoria, että\nvesi purotessaan ylhäältä satojen metrien korkeurelta hajuaa pelkäksi\nusvaksi. Niitä sanotaankin »morsiushunnuksi» niin kuin Norjassakin.\n\nAjoomma Bonneville-Damin parolle rakennettua tietä yli palaten joen\npohjoisrantaa, joka on Washingtonin valtiota, takaisin Portlandiin.\nSekin puoli on yhtä näkemisen arvoista: korkeata viertotietä, omituisia\nvuorimuorostumia, suuria yksinäisiä kallionjärkäleitä joes ja laajat\nnäköalat laaksoon. Vastapäätä Portlantia, Washingtonin puolella, seisoi\ntyhjänä mahrottoman suuri soranaikaanen »shippjardi», se tarkoottaa\nlaivojen rakennus- eli telakka-alue, johna oli rakennettu monia suuria\nlentokoneitten emälaivoja. Niitä, jotka kuljettavat satoja lentokoneita\nja joiren yläkansi on kuin lentokenttä, joilta lentokoneet voivat\nnousta ilmaan.\n\nJoen yli johtaa monta korkiaa siltaa, ja Oregonin puolella on taas\nvaltavan suuri alue, jossa soran aikana rakennettiin sotalaivoja 60\n000 miehen voimalla. Nyt se oli kylmillä samoin kuin ne monet sarat\nkourupeltiset asuinrakennukset, jokka oli rakennettu työläisille.\nNäiren äkkiä pystytettyjen suurten tehrasrakennusten laajuuresta sai\njonkillaasen käsityksen Amerikan teollisuuren voimasta ja vauhrista,\nkun sielä pannaan »tuulemaan». Se tapahtuu, ja sitä tuloo! — On\nhuomattava, että valtio ei itte rakenna Amerikas mitään, se tilaa ja\nantaa työt yksityysille tai komppanioille urakalla ja ne panoo toimeksi\neikä aikaale. Tämä systeemi se oli, joka löi lamalta natsi-Saksan\nvaltiojohtoosen tuotannon.\n\nErikoonen nähtävyys Portlannis oli vielä v:n 1905 maailmannäyttelyn\naikana pystytetty puupalatsi, josta ei monikaan portlantilaanen enää\ntienny mitään. Se oli jo pahasti rappiolla, mutta mahtava rakennelma\nja mielenkiintoinen. Se on vähintään metrin läpimittaasista, ehkä 15\nm pitkistä pyöreistä puunrungoista pystyynrakennettu suuri, korkia\nhalli, jonka katon rajaa kiertää tilava katsomoparveke. Kattoa\nkannatti paksut, pyöreät yhren puun pilarit. Koristeina seinillä oli\nhauskoja oksakaaria ja juurakoita. Näytteellä oli kaikki Oregonin eri\npuulajit raakana ja lautoina, siemenet ja siemenkodat. En totisesti\noo uneksinukkaan, että mailmas vois olla niin suuria männyn ja kuusen\nkäpyjä kun sielä näin. Noin puolen metrin korkuusia ja 30 sentin\nlevyysiä käpyjä! Ja männyn neulaset pitkiä kun akkaan sukkavartahat.\n\nNäytteellä oli läpileikkauksina, pölkkyinä, niitä Amerikan\njättilääspuita, 2—3 metrin läpimittaasia. Niiren vuosirenkaista saattoo\nlukia niiren ijän. Vuosirenkaitten kohralle oli asetettu kirjoitettuja\nselityksiä maailmanhistorian tapahtumista. Siten esim, tuo puu oli jo 2\njalkaa paksu, kun Columbus löyti Amerikan lähes 600 vuotta sitten.\n\n       *       *       *       *       *\n\nAmerikas täytyy aina kirjoittaa paikan nimen jälkeen lyhennys sen\nvaltion nimestä, johna paikka tai kaupunki sijaattoo, syystä, että\nesim. Portland-nimisiä paikkakuntia on Amerikois mones valtioos.\n\nNo niin Portlannis, Oreg. asun Kusti ja Katri Palon luona, joka on\nkaikkien Suomen vieraitten mieluisa majapaikka. Heirän vieraanvaraises\ntilavas koris on iso ja hauska huone aivan vieraita varten, näköala\nvielä yli kaupungin. Emäntä on lisäksi niin mailmaa kokenu, että hän\ntulokahvin jälkeen ajaa vieraansa »upstairiin» (vintille) lepäämään\nja omiin olohinsa tuntikausiksi, josta jokainen matkalainen häntä\nhartahasti siunaa. Palot ovat niitä Amerikan suomalaasia, joiren elämä\non menny kaikin puolin hyvin uures kotimaas. Kusti Palo, 67-vuotias oli\nOulusta ja Katri, o.s. Marttila, oli syntyny Tyrnävällä. Molemmat ovat\nuskonnollisia, valistuneita ja lämpimästi kansallismielisiä. Iloinen\nja touhukas mrs Palo muisteli nuoruuttansa, kun hän 16-vuotta vanhana\ntuli Oskari Santaholman kans niiren Toimi-hinaajalla Oulusta Kalajoelle\nSantaholman perheeseen palvelukseen ja oli 2 kesää esti keittäjänä\nToimi pukseeris ja sitte 2 vuotta palveli Santaholman mammalla mais.\nSitä aikaa hän muisteloo ilolla. Paloilla on elos 3 poikaa ja yks\ntytär, kaikki jo omilla jaloolla. Heirän on hyvin menny. Palojen koti\nja mrs Palo on Portlandin suomalaasten Suomen Avun keskuspaikka.\nTuhansien dollarien arvosta on sieltä vaatetta ja paketteja Suomeen\nlähretetty.\n\nOsoituksena siitä, kuinka Amerikan suomalaasten pienten seurakuntien\njäsenet työskentelevät kirkkojensa hyväksi, mainitten, että mrs Palokin\nviime keväänä omin käsin maalas koko kirkon sisustan. Seurakunnan\nnaiset tuovat vuoron perään kukkia jumalanpalveluksiin ja koristavat\nkirkon. Yksityiset tekevät ilmaiseksi tarvittavia töitä kirkos ja\nlahjootuksia sen kaunistamiseksi.\n\nSuomesta Amerikkaan siirtyny kapellimestari Boris Sirpo ja nuori\nlupaava viulunsoittaja Heimo Haitto asettuivat asumaan Portlandiin.\nSirpohan oli Haiton Viipuris keksiny, kehittäny ja kasvattanu hänet\nsiksi »ihmelapseksi», mikä hän oli, niin että Haitto sai Lontoos\nsuuren musiikkistipendin jatkaakseen opintojaan Amerikas. Sirpot\nolivat adopteeranneet omaksi lapsekseen Haiton. Sirpon johrolla Haitto\nopiskeli ja teki laajoja konserttimatkoja ympäri Amerikkaa suomalaisten\nkeskuures valloottaen herttaisella olemuksellaan ja soitollaan kaikkien\nsyrämmet niin kun Suomeskin.\n\nSitten tuli nämä sorat ja Heimokin meni Amerikan armeijaan\nviihrytysjoukkoihin ja tuota pikaa naimisiinkin varsin nuoren ja\nnätin tytön kans, jonka äiti on irlantilaanen, mutta isä Astorian\nsuomalaasia. — Asioohin sekaantunu anoppi on saanu aikaan sen,\nettä Haitto on jättäny kasvattivanhempansa ja opettajansa Sirpon\nkodin. Anoppi olis tahtonu, että Haiton on otettava ittelleen\nvieraskielinen nimi ja lährettävä omille teille. Suomalaasta nimeään\nei Heimo kuitenkaan oo muuttanu, mutta on jättäny kotinsa ja toimii\norkesterisoittajana Los Anglesis suuris hotelleis eikä sen jälkeen oo\nomia konsertteja antanu.\n\nBoris Sirpo on Viipuris syntyny ja hänen vaimonsa on Turun\nruottalaasia. Molemmat ovat lämpimiä Suomen ystäviä ja Sirpo lisäksi\n»suomenmielinen», vaikkei hän hyvin suomia puhukkaan, sillä hän on\nmusiikkisivistyksensä hankkinu ja oleskellu pitkät ajat Keski-Euroopan\nmais, Ranskas ja Venäjällä. Täällä Portlannis on Sirpo lyöny ittensä\n»läpi» suurena musiikin opettajana, jolla on työtä ja oppilaita enempi\nkuin voi vastaan ottaakkaan. Ja tulot senmukaiset. Heillä on loistelias\nkoti ja toiskielisten musiikkimailman kannatus ja portit avoinna.\nKesällä 1948 Sirpon johrolla järjestettiin suuresti mainostetut\nColumbia-seurun suuret laulu- ja musiikkijuhlat.\n\nSirpot ovat kaikes hiljaasuures, varsinkin rouva, touhunneet\nHelsinkiin taiteilijapiireihin paljo hyvää ja hienoa vaateapua. Heirän\nseurapiirinsä rikkaat missit ja missikset ovat lahjoottaneet Suomeen\nlähetettäväksi liikoja hienoja pukujaan, jotka täälä on tullu monelle\nesiintyville taiteilijoille hyvään tarpeeseen.\n\nPuhetilaisuuteni oli järjestetty Portlannis »synoodan-kirkkoon».\nVäkiä oli saapunu jo puolta tuntia ennen kirkko niin täyteen, että\n»alasalikin» täyttyi, jonne »lautspiikeri» (kovaääninen) ohjelman\nvälitti.\n\nPortlannis tapasin vaasalaasen kultaseppä Iivari Savusen Rauhankarulta\nenkä tienny, että se on Amerikkahan lähtenykkää. Se on muuttanu tänne\njo 1923 perheineen, on työskennelty aluksi suures kultaliikkees, sitte\nmonien sen alan liikkeitten yhteises erillises työpajas esimiehenä.\nHän on erikoistunu timanttien ja jalokivien kiinnittämiseen ja\nkaiverrukseen ja siinä niin menestyny, että työskentelee nyt omaan\nlaskuunsa kotonaan vain kaupungin jalokivikauppiaitten erikoismestarina\ntimanttien kiinnittäjänä. Sanoi tähän mennes »istuttaneensa» 165 000\ntimanttia. — Hänen nuorempi poikansa opiskelee ja tienaa koulurahansa\nkesäisin — ammattipainijana. Tämä friski raskaan sarjan painija käyttää\nammattilaasena Savuno-nimeä ja teki viime kesänä nettoa — 4 000 taalaa!\n\n\n\n\nKALIFORNIA\n\n\nPortlannista San Fransiscoon on n. 700 km. Ajoon isoolla\nvirtaviivaasella matkustajapikajunalla ja nousin varhain aamulla\nkattelemaan maisemia, nyt kun tultihin sinne kuuluusahan, kauniiseen ja\nkuumahan Kaliforniaan, appelsiini- ja rusinamaahan.\n\nKalifornian valtio on paljo suureet maa kun koko Suomi. Siinä on vain\n7 miljoonaa asukasta ja on harvaan asuttua, sillä sen kahres suures\nkaupungis San Fransiscos pohjooses ja Los-Angelekses eteläs asuu\nkummaskin ympäristööneen yli 2 miljoonaa ihmistä. San Fransisco on kai\nkaupan, teollisuuren ja merenkulun puolesta suurempi ja tärkiämpi. Se\nvastaa Lännen puolella New Yorkia. New York—Chicago—San Fransisco ovat\nUS:n liike-elämän voimakeskukset.\n\nKalifornia on luonnonvarojensa puolesta ehkä rikkain yltäkylläisyyren\nvaltio Amerikas. Sielä on kaikkia metalleja, öljyjä, kivihiiltä, puuta,\npuuvillaa, leipää, kalaa, lihaa ja varsinkin herelmiä kaikesta laista —\npaitti banaania, joka kasvaa vielä kuumemman auringon alla. Kalifornia\non erikoisesti suurten kukkaviljelysten maa. Suomen miehen jää suu auki\nkun junan ikkunasta näköö kilometrien laajuisia peltoja, vain yhtä\nlajia koristekukkaa, silmikantoon valkoliljaa, punaasta tai keltaasta\nkukkaa. Se on suurviljelystä, mutta tuntuu käsittämättömältä, mihkä nuo\nkaikki myyrään.\n\nKalifornian puolella leviää maasto laajaksi aina viheriöiväksi\nviljelystasangoksi. Etäällä on metsänreuna, joka sitte kohoaa\nyhtäjatkooseksi lumihuippuuseksi vielä korkiammaksi vuoristojonoksi\nkuin pohjooses, yli 14 000 jalan korkeuteen. Kalliovuoret haraantuvat\nKalifornian puolella korkeampaan selkävuoristoon iräs ja toinen\nkatkonaanen haara kulkoo lähellä Tyynenmeren rantaa muorostaen siten\nlaajan, suojaisen kuuman ja herelmällisen Kalifornian paratiisilaakson,\nherelmäpuiren ja kukkaloiston ihmemaan.\n\nTäälä muuttuu rakennustyylikin toiseksi kuin muualla Amerikas.\nYksityysten asuintalot ovat tasakattoosia ykskerroksisia, kevyitä,\nrunsaasti koristeltuja kukkapengermin ja seinäköynnöksin. Lisäksi ne\novat yksilöllisiä huvilamallisia sikäli, että jokainen talo jollakin\ntavalla eroaa toisista, mutta yleistyyli on vanhaa espanjalaista,\nsillä espanjalaasethan Meksikosta käsin aluksi Kalifornian löytivät ja\nvalloottivatki.\n\nTalvia ei Kalifornias ookkaa, on vain lyhyt sareaika ja sitte\nyhtämittaasta kirkasta korkiaa taivasta ja auringonpaistetta, paahtavaa\npoutaa yli puolen vuotta, n'otta keinotekoosella kastelulla hoirellaan\nviljelyksiä. Joet kuivuvat kesällä pohjaa myöre, niin että Amerikan\nkuulu kirjailijahumoristi Mark Twain kertoo, että hän Los Angelesis\nkäyressänsä putos jokeen, pelkäs hukkuvansa, mutta tulikin vain\nsiivottomasti pölyhyn.\n\nPohjoosesta tullessa Kaliforniaan huomaa ihmistenkin färin käyvän\nkirjavammaksi, tummemmaksi. Valkoonen on kyllä valtafäri, mutta\nneekereitä on paljo, tummia espanjalasten jälkelääsiä ja mitähän\netelän valtiootten mustapintaasta sekarotua mahtaa olla. Ovat\nvilkkaita ja kovaäänisiä. Junaskin huutaa holottaavat, nauraa\nkirkuvat ja huitovat käsillä n'otta silmät sokata vakavalta Suomen\nmieheltä. Mutta ystävällisiä ja avuliaita kun puheisiin sattuu. Kukin\non puettu niin kun tykkää, siihen ei kiinnitetä huomiota. Kaikkia\nkirkkaita sateenkaaren färiä näköö vaatetukses. Naiset tupakoi ja\nteköö »meik-uppia», se on maalaavat nenänsä ja truuttunsa toisen\neres punaaseksi ja sutaavat puuterijauhua naamahansa, jotta pöläjää.\nVanhat äijät ja mummat on yhtä elävääsiä, äänes ja tohkees kun nuaret.\nRavintolavaunus oon istunu ja imeny silmihini aitoamerikkalaasia\nhauskoja ja hassuja tyyppiä ja naamoja, kun ne pitää lystiä, ryyppää,\nlaulaa, riitelöö ja pussaa. On totisesti sielä monellaasta naamaa\nja nenänsorttia, kun on kaikki kansallisuuret ja färit sekaasinsa.\nRikkahat ihmiset ja latsarukset. Ja kaikilla kiirus ja vai omat asiansa.\n\nSakramentto on Kalifornian valtion pääkaupunki nimeltänsä. — Ja sieltä\non vielä 100 mailia San Fransiscoon, joka sekään ei oo vasta kun 100\nvuoren vanha niin kun Kalifornian valtiokin.\n\nSan Fransiscolla on varmaankin maailman paras sijainti\nsatamakaupunkina. Tyynenmeren rantaviivalla on sillä kohtaa syvä kapia\nsalmi, se Golden Gate (Golden geit), suomeksi Kultainen portti, jonka\nyli on rakennettu maailman pisin yksaukkoonen riippusilta, 1,2/3\nmailia rantatukien väli, koko pituus 7 mailia ja niin korkia, että\nsuurimmatkin laivat voi kulkia sen alta. Kultaportiksi salmia ja siltaa\nsanotaan sen takia, että ilta-aurinko sillä kohtaa laskee mereen ja\nkultaa salmen.\n\nTuon kapian Kultaportin kautta tullaan syvään ja kymmeniä mailia\nsuureen suojaaseen San Fransiscon-lahteen, jonne uivat suurimmatkin\nvaltamerihöyrylaivat. Tilaa ja laitureita on jos kuinka paljo.\nSan Fransisco on Tyynenmeren laiva- ja lentoliikenteen keskus. Ja\nAmerikan Lännen Navyn (Neivin) sotalaivaston ja Air Forces (airforsin)\nilmavoimien, luja tukikohta. Kaupunkia lähestyes näki raran varrella\nsuunnattomia sotakalustovarastoja, hyökkäysvaunuja, kuorma- ja\nkenttä-autoja, tykistöä ym. tuhansia paljaan taivaan alla. Ja eräällä\nlahrella monia satoja hävittäjä laivoja, vedenalaisia ja suuria\nkuljetusaluksia vieri vieres. Kun samallaasia asevarastoja näki\nlojuvan ympäri Amerikkaa, vieläpä Nevadan, Aritsonan ym. valtioitten\nhiekkaerämaissa, niin jo rupes uskomhan Amerikan teollisuuren\nsuurtuotantokykyyn ja että kampetta sielä on loputtomasti, niin ettei\nvoira kaikkia käyttääkkää.\n\nItte varsinaases San Fransiscon kaupungis ei oo miljoonaakaa asukasta,\nmutta ympäristöönensä se muorostaa kaupunkirykelmän, kiinni kasvanehen,\njottei tierä mistä toinen alkaa. Lahren toisella rannalla on 400,000:n\nOoklandin, 100 000 Berkeleyn, Alamedan, Albanyn, Richmondin ym.\nkaupungit. — Tuo kamalasti kirjootettava Perkelen kaupungin nimi\nsanothan vain Böörkli'ksi.\n\nSan Fransiscon yhristää kaks pitkää perättäästä siltaa satamalahren\nyli itäpuolella olevaan Ooklannin kaupunkiin, joka on mantereella.\nKeskellä lahtea on korkia Kalliosaari, joka yhristää tunnelilla\ntämän yhteensä yli 8 mailia pitkän Ooklannin kaksoissillan. Sillas\non kaks päällekkäistä leveää ajokantta, alempi kaupunkien väliselle\nsähköjunalle, ylempi kuorma- ja henkilöautoolle, joilta kannetaan\najomaksu. Nämä suuret ja kauniit sillat ovatkin San Fransiscon ylpeys,\njota matkalainenkin ihailee.\n\nJunalla tulles San Fransiscoon ei kuitenkaan ajeta siltoja myöten\nkaupunkiin, vaan pysährythän Ooklannin puolelle lahtia. Ostettu\njunalippu vetää kyllä perille asti, mutta matkustajaan pitää\nkannattaa tai itte kiikuttaa kapsäkkinsä suurelle kakskerroksiselle\nhöyrylautalle, joka puolen tunnin väliajoon kulkoo lahren poikki.\n\nSiltä lautalta onkin enskertalaasille kerrassa mahtava näky: kattella\nvastapäistä komiaa ja korkiaa San Fransiscon kaupunkia ja sen laajaa\nsatamaa, ihmetellä niitä pitkiä uljaita siltoja ja yhtämittaista\nkaupunkeja tehrasseutua ympäri koko sisäjärven niin kauas kuin silmä\nkantaa.\n\nSiinä lahrella Kalliosaaren kuphella, jonka yli Ooklannin silta\nvie, on sekin imes nähtävä, että merenpohjasta on pumppaamalla\nnostettu ja rakennettu suuri hiekkasaari, jolle San Fransiscon kuulu\nmaailmannäyttely suurine rakennuksineen aikoonaan pystytettiin. Ja\nulompana on jylhä, suuri kalliosaari, joka on elinkautisten rikollisten\nvankila ja kuolemaantuomittujen kaasukammio. Sielä kuulemma se\ngängsterien kuningas Al Caponekin on päivänsä päättäny.\n\nSan Fransisco on loistokaupunki; uurenaikaane, väljä ja ilmava, paljo\nsuuria ihania puistoja, leveitä katuja, korkeita komeeta liikepalatsia,\nmuseoita, tairekokoelmia, upeita suuria kauppahuoneita, ylen hienoja\nravintoloota, baareja, kabarettisalonkeja, kauniita ajoteitä\npuistojen läpi, rantapromenaadeja, laajoja uimarantoja, kukkaloistoa,\ntaiteellisia huvila-asuntoja — jos mitä suurta ja kaunista katteltavaa\naurinkoosen taivahan alla ja aavan sinisen meren äärellä.\n\nMua oli neuvottu synoodan kirkon pastorin M.E. Merijärven puheelle,\nmutta ajattelin ensin vähä levätä ja kirjootella, niin että ajoon\nkohtalaaseen hotelli »Marylandiin», pilvenpiirtäjään sekahan\nkeskikaupungin, vain seittemäntehen kerroksehen eli »laattialle» niin\nkun Amerikas sanothan. — Käyyn iltapäivällä omin nokkini kattelemas\nympärilleni ja ostamas kaupungin kartan, jotten aivan pyörällä oo.\n\nPastori Merijärvi on Suomes kouluja käyny ja tullu Amerikkahan\njo 1903. Lukenu täälä papiksi ja toimii omas kaunihis kirkos ja\npappilas jo vuosia ja on niin ihastunu San Fransiscohon, ettei enää\nmualle lährekkää. Pastori Merijärvi on Kuurtanehen Märijärveltä,\ntanakka, jäyhä periaattehen ja vanhan Suomen mies. Parina päivänä hän\nkaarallansa näytteli kaupunkia mulle ja kertoili siitä:\n\n— Tämä kaupunki paloo poroksi maanjäristykses 1906, on uurestansa\nrakennettu ja sen tähre se on nii uurenaikaane ja paljo suuria puistoja\nja tilava. Näitkö sitä parikymmenkerroksista uutta liikepalatsia, jonka\nkaikki seinät on paljasta paksua lasilevyä, vain rautakehykset, jotta\nläpi näkyy koko taloo?\n\n— Tuos Union-skväärillä (aukialla torilla), johna on nuan komja\npuisto ja kukkaistutukset päällä, on yleenen maksullinen auton\nparkkeerauspaikka. — Kah tuas on sisäänajoportti! — sinne maanalaasehen\nnelikerroksisehen karatsihin (suojaan). Ei tartte ajaa kun suulle, niin\nmies tuloo ottamahan vastahan, antaa sulle kuitin ja ajaa jonnekkin\nsinne maan alle. Maksu on ajan mukaan. Kun tuut takaasi, annat vain\nkuittis, niin kaaras ajethan ethen. Ja on sillä välin korjattuki,\npuhristettu, pumpattu ja rasvattu ajokuntohon, jos sanot tykö jättäes\nsen sinne. — 4 000 autoa sinne mahtuu.\n\nSan Fransisco sijaattoo kumpuusella niemen kärjellä, niin että\nvarsinaaset asuntokorttelit on kauppakeskuksen lairoolla, kauniilla\nvihreillä mäkirinteillä niin kun pääskyysen pesät toinen toistaan\nkorkiammalla. Rikkailla ihmisillä on tilaa upeille puutarhoille.\nKöyhemmillä on kakskerroksista vuokra-asuntorykelmää seinäseinäs\nvuorenrintees pitkältä kun kanttinauhaa, ja erillaista ja färistä\npyykkiä iloisesti tuules liehumas.\n\nMutta nämä Amerikan leviät, siliät asfaltti-ajotiet, joita on\nkaikkialla, ne on siltäkin parasta ja suuremmoisinta, mitä m'oon\nmihnää nähny. Saa ajella ristiin rastiin tääläkin suuris ihanis hyvin\nhoiretuus puistois ja korkeille näköalapaikoolle, ei tarvitte jalkaasin\nähistä ja puhkua niin kun meillä Suomes jollekkin nyppylälle. Mä\nsanoonkin Merijärvelle jotta:\n\n— Kyllä tämä käveleminen näin istahaltansa käy kaikista parahiten.\n\nAjoomma Twin Peaksin (Kaksoiskukkulalle), jok' on kaupungin lairalla\nmeren pualella. Ne on kaks pyöriää mettää kasvavaa korkiaa kaunista\nmäkiä, joilta aukee laaja näky merelle, yli kaupungin ja ympäristön.\nNäiren kumpujen maasto on perattua ja metsät hoirettua n'otta n'oon\nkun puistoja. Toisen kukkulan korkialla laella on pystytetty valtava\nristi, joka kohoo yli kaiken, piirtyen mahtavasti taivasta vasten. Se\non katolisten pyhä paikka. Ensimmäisenä pääsiäispäivän aamuna, auringon\nnoustessa, kerääntyy sinne kymmeniätuhansia ihmisiä pääsiäisjuhlaa\nvastaanottamaan ja kuulemaan katolisten kirkkokuorojen kaunista laulua.\n\nAjelimma kattelemas Tyynenmeren puolella myös kaupungin monen mailin\nlaajuusta suurta puistoa, johna autotiet kiertelevät ja liikkuu\nkesyjä eläimiä, kauniita kauriita ja kokonaane puffelihärkälaumakin.\nSielä on kala- ja lintulammikoita, johna uiskenteli kaikenlaisia\nvesilintuja, valkeita ja mustia joutsenia. Oli tuuheita ikivanhoja\nlehtipuita, pensaita, istutuksia ja jos mitä toinen toistaan kauniimpia\nkukkivia puita. Ja alustana kaikelle tummanvihreä leikattu nurmimatto,\njolla lapset leikkivät. Täälä ainaises kesän vihreyres katolilaaset\ntoimeenpanevat kauniita joulunäytelmiä. Sinne tuoraan joulunpyhinä\nvalkoosia lampaita karitsoineen vihreälle nurmelle, valkoviittaiset\nItämairen paimenet kaitsevat niitä ja suuret kirkkokuorot laulavat\njoululauluja.\n\nSiihin puistoon liittyy myös aito japanilaanen puutarha, joka on\nnähtävyys. Japanista on tuotu kääpiöpuita, meikälääselle kummia kukkia,\nkivipaalulyhtyjä, pikku koskia rakennettu, kivi- ja kaarisiltoja\npurojen yli. Oikias japanilaases teehuonees pikku japanittaret\ntarjoilevat kansallisista kupposista sirosti teetä. Japanilaaset\n»pinkkiset» (punervat) persikkapuut oli parhaas kukas — n'otta tuntui\nkuin olis käyny satupuutarhas.\n\nSan Fransiscos on suuri eläintarha ja kuuluusa akvaario eli elävien\nkalojen näyttely. Kumpaan nyt mennä. Mä valittin kalanäyttelyn, sillä\nSan Fransiscon akvaario on suurin ja täyrellisin kokoelma koko maailmas\nTyynen valtameren kaloosta. Kalathan on asettu akvaariois lasiseinän\ntaa vesialtaisiin, niin että niitä voi kattella ihan nenäkkäin. —\nKirjava ja moninaanen on kalojenkin mailma meren pohjas. On niin\nmonenfärisiä ja kummallisia eläviä, jotta torellakin tykkää, jottei\ntuallaasia otuksia voi ollakkaa mailmas. On kauniita kaloja, jos\nrumiakin petoja. — Eniten mä imehtelin ja kattoon jotakin syvänmeren\noliota, jota kans kalaksi sanothin. Jotakin »rasvakalaa», kun siin' ei\nollu muuta kun pää. Tuallaanen pyäriä, potkupallon kokoonen lihavan\näijän pää, partakarvat, kaks ruskiaa isua ihmisen silmää ja pari leviää\nniin kun oravan etuhammasta suus. — Jo oli törkiä elävä! Kattelimma\ntoisiamma silmästä silmähän kun sikaa airanraosta. Ja eikös se peijakas\nräpähyttäny silmää, oli niin kun s'olis iskeny mulle jotta, terve,\nterve, mitäs tykkäät, veli...\n\nKäytiin saman tien kattomas suurta mineraalikokoelmaa ja kellomusiota,\njohna oli näytteellä kellolaitteiren kehitys vuosisatojen takaa\naina nykyaikahan asti. Oli siinä nyrkin kokoosista »fatinaurihista»\nkananmunan muotoosihin ja sormenpään suuruusihin asti tikittäjää.\n\nNuo monet suuret museot, kirjastot ja kokoelmat ovat yksityisten\nperustamia ja lahjoottamia ja ne on yleesön vapaasti käytettävis.\nMuseoitten vieres on laaja musiikkipuisto kukkatarhoineen ja\nistumapenkkeineen. Siinä on mahtava soittolava, jolta suuret\nsoittokunnat tarjuavat päivittäin hyvää musiikkia yleisölle. Mikä suuri\netu onkaan tällaisten suurkaupunkien ihmisillä, kun saavat ilmaiseksi\nkäyttää hyväkseen näitä tiede- ja taidelaitoksia.\n\nErikoonen nähtävyys on San Fransiscos myöskin sen kiinalaanen\nkaupunginosa, joka on suurin kiinalainen siirtokunta ulkopuolella\nKiinaa. Kaupungin palon jälkeen rakentivat San Fransiscon kiinalaaset\noman laajan kaupunginosan monen miljoonan kustannuksilla yhteiseksi\nasuma-alueeksensa vanhan kotimaansa tyyliin. Heitä asuu sielä n. 15\n000 henkiä käsityölääsinä ja kauppiaina. Heillä on omat kirkkonsa ja\njuhlamenonsa lohikäärmejuhlineen kansallspuvuis. Kauppapuoteis on\nkiinalaista posliinia ja korutavaraa, silkkiä, norsunluuveistoksia\nja taitaa olla ooppiumiluoliakin. On kiinalaasia ravintoloota ja\nkaffiloota — mutta kyllä mä sen niin kattoon, jotta ne pääasias elää\nturistien kynimisellä.\n\nSan Fransiscon merenrantapuoli on yhtämittaasta puistoa, uimarantaa\nja huvittelualuetta mailikaupalla. Sielä on tivolialue, karusellit\nja taivahan kiikut, fakiirit ja ennustajat, vesikelkat ja\nluisurarat, johna kovasti ihastuksesta kiljuthan, makkaranmyyjät ja\naiskriimikauppiahat — vaikka mitä markkinalystiä korvat tukkuhun.\n\nItte merenrannalla on leviä monen mailin pituunen hiekkaranta, jonne\nmahtuu satojatuhansia ihmisiä uimaan ja lekottelemaan. Uimarannan\npohjoospääs on mereen pistävällä kalliokukkulalla suuri, komia\nravintola, »Cliff House» (Kalliolinna). Kun sen terassilta katteloo\ntuolle mahrottoman suurelle uimarannalle, niin näyttäävät ihmiset\npieniltä hyttyysiltä. Kalliolinnaa vastapäätä kohuaa meres aivan\nlikillä korkeeta rosokallioota, joilla loikoo ja leikkii satoja\nmerileijonia. Noita hylkeen kaltaasia, mutta suurempia lihasäkkiä onkin\nsiinä hauska klasista höyryävän kaffikupin ääres kattella. — Tietysti\nsielä on muistoesineitä ja kuvia kaupan niin kun kaikis paikoos,\nettä eres 5 senttiä nypätähän kattojalta. Mutta täälä Cliff Housen\nvieres oli toinen mahtava pytinki, joka esiintyy mailman suurimpana\nmuistoesineitten kauppana. Ja kyllä se nimensä väärtti olikin: noin\n100 metrin halli täynnä kaikellaasta suurta ja pientä »suveniiriä»\n(muisto-esinettä). Mutta ne ei ollehet ainuastaan oman paikkakunnan\nja Kalifornian »muistoja», vaan kaikkialta maailmasta, Kiinasta,\nJapanista, Etelämeren saarilta ja muista eksoottisista maista;\nluusta, puusta, savesta, metallista ja kankaista tehtyjä, kokonaanen\nkansatieteellinen museo!\n\nPaljo sielä San Fransiscos oli näkemistä, suurta ja kaunista,\noikiastansa liikaaki Suomen miehelle yhrellä kertaa. Kahren päivän\najelun, kiertelyn ja kattelun jälkeen meni jo mielellänsä hotelliinsa,\noikaasi koipensa eikä viittiny ajatella mitään. Heitti vain pari\nkakteilia naamahansa, nousi hissipoijan »eloveiterillä» huoneeseensa ja\npaiskas nukkumahan. Ei viittiny kattua unikuviakaan, oli niin täynnä\nkaikkia imestä ja ihanuutta.\n\nMutta aamulla sitte olin taas virkiä ja lährin kattomhan kauppoja\nMarketstriitille, joka on San Fransiscon valtaisa kauppakatu. Kun\nmeillä Suomes kotua lähties ei kaupan ikkunoolla ollu muuta kun\npuukenkiä, kuurauspulveria ja kualleita kärpääsiä, niin Suomen\nmies kulki silmät tapilla tuntikausia ikkunalta toiselle kattellen\nkankaitten, pukujen, hattujen, alusvaatteitten, sukkien ja kenkien\nylenpaltillisuutta, porsliinin, lasin, emaljin, ruostumattoman teräksen\nja monellaisten keittiötarpeitten paljoutta tai amerikkalaasten\nsokurileipurien suussulavia makeuksia, liha-, kasvis-, vihannes-\nja herelmäkauppojen värikkyyttä ja yltäkyllääsyyttä. Kun näki tätä\nkaikenmailman hyvää ja makiaa ja muisteli sota-aikaa kotona, kun mäkin\nkerran oikee herra kansanerustajana ja valtiopäivämiehenä kiikutin\nkapsäkisnäni Helsinkiin kapan perunoota herelminä, niin jopa livahrin\nsisälle »cafiteeriaan», tilasin kaks suurta kuppia väkevää kaffia ja\ntruppasin itteni niin täythen lämpöösiä voitatihkuvia viinerleipiä,\nomena-, sitruuna ja rusinakeekiä, jottei hattu tahtonu pääs pysyä. Piti\nistua, uinaalla ja tupakoora pitkä tiima, että kerkes vähä laskeentua.\n— Ja sitte taas kattelemhan!\n\nAmerikas on kauppa paljolta menny siihen, että on erikoisliikkeitä,\njohna myyrähän vain yhren lain tavaraa, mutta se onkin sitte\nmahrollisimman täyrellistä ja monipuolista. — Ninpä töksährin mä\nsuuren urheelukalastustarpeitten liikkeen klasille ja käsitin heti,\njotta tästä mä en pääse irti enkä ympäri, jos en mee sisälle ja osta\njotakin, niin varoottavasti kun rahamassi naukuukin. Sielä oli seinillä\nsatoja sellaasia herraan teräsputki- ja jostakin puupliisuusta tehtyjä\nonkivapoja, lyhkääsiä ja pitkiä, ja niihin erikseen ostettavia suuria\nja pieniä, hienoja rullia, uistimia, siimoja silkistä, pellavasta,\nsuolista, nailonista, ja perhosia n'otta silmis sinitti ja korvis\nkuhisi. Koukkuja oli valaskalan vetua varten, pieniäkin silmäneuloohi\nasti. Kumisaapashousuja, sarettakkia plastikista niin ohkaasia ja\nkeveetä, että saa pistää plakkarihin. Ja valmiita syöttikaloja pullos.\nValita vain sen mukaan, mitä kalaa meinaa pyytää.\n\nNiin mun siinä käytihin kuin arvasinkin, jotta tulin uloos sieltä lähes\nmetrinmittaanen monenkertaanen ohut teräsputkivapa käres ja plakkarit\ntäynnä kalavehkeitä: siimoja, koukkuja ja kalansyöttiä pulloos.\nOstin vielä pienen näppärän kalapuntarinkin, jonka sivusta saa vetää\nteräksisen mittanauhan, ettei tarvitte valehrella.\n\nMä kaavaalin sitä onkia ostaassani, jotta ne mahtuus mun\nmatkalaukkuhuni, mutta kun hotellikin tulin ja koitin, niin se olikin\n10 senttiä liika pitkä, n'otta jouruun lopun matkaa sitä Amerikan halki\nkäyttämhän paseerikeppinä. — Eikä se kertaakaa unehtunu mihkää niin kun\nkaikki muut mun kävelykeppini on jääny ja menny sen veeken.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSan Fransiscosta 40 mailia etelään päin on pieni yliopistokaupunki\nPalo Alto. Sielä eleli ja luennoi sotien aikana yliopistos meirän ent.\nulkoministeri Rudolf Holsti. Sielä Palo Alton yliopistos vaikuttaa\nprofessorina myös se Isoonkyröön opettaja Hietasen tytär, joka\nHelsingin yliopistos luki ittensä kivitieteen tohtoriksi, sai stipentin\nAmerikkaan lukujen jatkamista varte, meni naimisiin ja jäi sinne.\n\nOn vaikia tietää kuinka paljo suomalaasia asuu San Fransiscos. Ne\non niin hajallaan ja monetkin uponneet jo toiskielisten joukkoon.\nLännelle on ensimmäiset suomalaaset tullehet merimiehinä San\nFransiscoon 1850-luvulla. Sieltä niitä siirtyi lohenkalastajiksi\nAstooriaan 1860—70, niin että niitä oli sielä jo 1880-luvulla n. pari\ntuhatta ja perustivat suomalaasen seurakunnan. Sitte rupes sinne\nmuuttamaan Minnesotan suomalaisseuruilta ja Pohjoos- ja varsinkin\nKeski-Pohjanmaalta sukulaissuhteitten perusteella lisää väkiä, niin\nettä Lännen suuris kaupungeis asuu nyt tuhansittaan suomalaasia. Ja\nviime vuosina, varsinkin sotien jälkeen, kun suomalaiset nuoret miehet\nAmerikan armeijas ollessaan tutustuivat Lännen leppoisihin maihin on\nKeski-Lännestä ja Irästäkin alkanu yhä enemmin siirtyä suomalaasia\nTyynenmeren rannoille. Lännestä tuskin kukaan siirtyy Itään.\n\nSan Fransiscon suomalaasista asuu suurin osa lahren takana Berkeleyn\nkaupungis, jota sanothan Friscon »sänkykamariksi». Berkeley on täysin\nkiinni kasvanu suurempaan Oaklannin kaupunkiin, josta Jack London oli\nlähtöisin. Berkeley-nimi johtuu jonkin irlantilaasen papin nimestä.\n— Kun »Frisko» paloi perustuksiaan myöten, muuttivat sen asukkaat\nsuurelta osalta Berkleyn puolelle asumaan. Se onkin ihanteellinen\npaikka: kohoavaa kumpuista rinnettä taustana metsäiset vuoret ja\nlumihuiput, laaja kaunis näköala San Fransiscon lahrelle ja aavalle\nsiniselle ulapalle, josta käy ainainen vilpas tuuli.\n\nLauantai-iltana 3.4.48 ilmestyi yli kolmen kyynärän pituunen friski\nja hyväntuulinen mies, mr Väinö Aarniokoski hakemaan mua vieraalulle\nBerkleyin pualelle.\n\n— Anteeksi vain, että näin suuri ja terves mies on kräätäri, se sanoi\nja löi kättä kuin vanha kaveri. — En mä kräätäri Suomesta lähties ollu,\nmutta täälä on pakko tehny — eikä nyt oo mitään valittamista.\n\nSain myöhemmin tietää, että Aarniokoski toimii täälä Friscon suurimman\nherrain vaatetusliikkeen hyvinpalkattuna leikkuumestarina ja että hän\non Lännen suomalaasten suuren Veljeysseuran puheenjohtaja.\n\nOon aikaasemmin maininnu laajalle levinneestä Amerikan suomalaasten\nKalevan Ritarien salajärjestöstä. Lännen suomalaasilla on vanhempi\nveljesliitto, jolla on paikallisosastoja vain Lännen puolen suurimmilla\nsuomalaisasutuksilla. Seurojen aatteellinen pohja on erilainen. Kun\nKalevan Ritarit on suomalais-kansallinen salaseura humanistisella\npohjalla, on Lännen Veljeysliitto jäsentensä keskeinen sairaus-,\nhautaus- ja avustusyhristys, jonka jäseniä kuuluu myös koko Amerikkaa\nkäsittävään Kalevan Ritarien järjestöön.\n\nLännen sairaus- ja hautausapuyhristyksen, Veljeysliitto, perustivat\nalkuunsa Friskon suomalaaset. Sieltä aate tuli Astoriaan, jonka osasto\non perustettu 1886 ja on kasvanu suurimmaksi, niin että siinä on nyt\nyli 1,000 jäsentä. Sillä on oma talo, huomattava omaisuus ja on se\njakanu avustusta jäsenilleen yli puolen miljoonaa dollaria. Se on\nollu alusta lähtien hyvin toimelias ja saanu paljo yhteistä hyvää\naikaan. Kaikki uskonnolliset ja poliittiset kysymykset on Veljesliitos\njulistettu pannahan. Lännen Veljesliitolla on kolmattakymmentä\nalaosastoa, niistä muutamia Kanaatankin puolella. Se pitää vuosittaan\nsuuria yhteisiä Lännen suomalaasten kesäjuhlia, joihin on suuri\nosanotto. Se on julkaassu sisältörikkaan, laajan 50-vuotiskertomuksen\ntoiminnastaan.\n\nBöörklis sattui Veljeysseuran suurella haalilla olemaan juuri\nsuomalaasten »iloonen ilta»: soittoa, laulua, runoa, lausuntoa,\nkansantanhuja, näytelmäkappales ja reipasta polkkaa ja sorttiisia\npäälle, johka vanhat ja nuoret ottivat innolla osaa. Panivat\njalaalla koriasti hiespäin niin kun nuorisoseurantaloolla ennen\nSuomes. Kansantanhuja esitti värikkäis pukimis Suomen ruottalaasten\ntanssijoukkue. Näytelmänä oli laulukohtaus »Kalle Aaltosesta» laivan\nkannella. Merimiehinä esiintyi Eino Mäen kuorosta hyviä laulajia, niin\nettä se oli oikee komjaa kuunnella ja kattella.\n\nBöörklin iloiset isännät majoittivat mun lapualaasen Tiitun Jäkin, joka\njuuri oli lähteny missinsä kans vieraalulle Suomeen, kauniiseen ja\ntilavaan taloon kehoituksella käyttää hyväksi Jäkin runsasta viski-,\nbiiri- ja juisi(mehu)-varastoja.\n\nPuhetilaasuuressani tutustuin moniin Böörklin vanhan polven\nsuomalaisiin, jokka paljon ovat toimineet Suomen Avun hyväksi,\nniinkun ikämies Nelson, tukeva Kopsa, Eldit, Salot ja »pakkamestari»\nKoivisto, lihava mies, joka on hionnu kaikkien yhteisten lähetysten\nkimpus. Hän oli tyytymätöön, ettei eres mitään tietoa oo tullu, joko\nsitte kiitosta, Suomesta niistä 12 tonnista rusinoota, jokka San\nFransiscon suomalaaset, ja niistä 120 parista hyviä kintaita, jokka\n»kinnas-Vikmanni» ovat lahjoottanehet ja he lährettänehet suoraa\nsuomalaasella laivalla tulemahan San Fransiscosta Suomen Huollolle\nHelsinkiin. — Sanonpahan tuos saman tien, että monin paikoon olivat\nAmerikan suomalaaset nyrpeitä siitä, etteivät ollehet saaneet Suomesta\nmitää tietoa lähetystensä perilletulosta.\n\nBöörklin suomalaasten kesken on kansallinen seuratoiminta vielä\nvarsin vilkasta. Ne panevat toimeen iltamia, esittävät suomalaasia\nnäytelmäkappaleita, harrastavat yhteisiä retkeilyjä, soittavat ja\nlaulavat. Niillä on hyvä sekakuoro ja innokas johtaja Eino (Pykälä)\nMäki, lapualaanen. Ne tekevät konserttimatkoja muuallekin.\n\nMaas syntynyttä ensipolven nuorisoa hoitelee autopajan omistaja innokas\nkansallismielinen mr Aho, »Lännen Lukko», ettei nuoriso heimostansa\nvieraantuisi. Hänen hiihtokerhossaan, joka kesän kuumuuresta voi paris\ntunnis siirtyä vuoriston lumiin hiihtelemään ja mäkiä laskemaan, on\nvilkasta ja paljo nuoria.\n\nTutustuun Amerikan laivaston nyt eläkkeellä olevaan savolaiseen\n(Juvalta) kapteeniluutnantti Andrew Nestor Andersoniin (Purhoseen):\nLieutenant Commander United States Navy (Retired = evp.). Hän on\npalvellu US:n laivastos vv. 1902—1934 eläkeikään, mutta komennettiin\nSan Fransiscon rannikkolaivastoon sotavuosina 1940—45. Reipas mies\nvieläkin! Asuu kauniis omas puutarhataloossansa ja lähettelöö pakettia\nSuomeen.\n\nHän lähti näyttämään mulle Böörklin maisemia ja mailman suurinta,\nKalifornian yliopistoa, joka sijaattoo Böörklin puolella. Sielä\nopiskeloo n. 25 000 ylioppilasta, paljo suomalaasiakin. Ja on sielä\nollu suomalaanen professorikin, lääkäri Sundström, joka nyt palveltuaan\n30 vuotta, on siirtyny eläkkeelle.\n\nTäytyy sanua, että Amerikan yliopistot ovat aivan toisennäköösiä kuin\nmeirän Suomes. Ne on sijootettu väljästi erikseen kauniiseen maastoon\nkaupungin ulkopuolelle, laajan puiston ja runsaitten kukkaistutusten\nkeskelle. Hyvät autotiet risteilevät opintorakennusten keskellä.\nOpiskelijat tuloovat nokkapystys omilla autoollansa, joita on satoja\nparkkeerattuna sielä niin kun meillä polkupyöriä nuorisoseuran\nkesäjuhlis.\n\nKyllä tämä Kalifornian yliopisto onkin suuri ja mahtava laitos:\nvalkeita marmoriseinääsiä opintorakennuksia jos kuinka paljo tuuheitten\niki viheriään lehtipuiren ja kukkivien koristepensaitten keskellä.\nYlväänä kohoo sielä jalopiirteinen marmorinen »campanile» (kellotorni),\njonka jokin miljunäärin leski on rakennuttanu miesvainajansa muistolle.\nMutta Kalifornian yliopisto on kuulunsa myös tieteellisten tulostensa\nansiosta: vielä nuori tohtori Lawrence ensimmääsenä onnistui rikkomaan\natoomin. Tällä yliopistolla on myös maailman suurin tähtitorni.\n\nMonet Friscon suomalaaset ovat liikemiehinä hyvinkin onnistuneet.\nNiinpä L.A. Wickmanilla, suomalaanen mies Loimaalta, on suuri\nkinnas- ja hansikastehras Böörklin puolella ja toinen pienempi sekä\nvähittäis- ja tukkukauppa Friskon puolella. Käyyn kattomas sen\nverstasta ja nahkatöitä, sillä sielä tehrään monellaasta tarveskalua\nnahaasta, esim. kintaita eri töitä varten: mettätöitä, lapiomiehiä,\nputkityölääsiä, valimomiehiä ym. varten: samoon vöitä, nahkaesiliinoja\neri työtarkoituksiin. Ja tietysti hienonhienoja pukinnahkaasia miesten\nja naisten hanskoja.\n\nIloosia ja rentoja poikia n'oon Böörklin suomalaaset!\n\nKyllä Kalifornia on Amerikaski ihmeitten maa. Se on toiseksi suurin\nvaltio ja Tyynenmeren rantaa sillä on 1,000 mailia. Se on paljo\npitemmältä kun Hangosta Petsamoon. Turisti-houkutuksis se lyö kaikki\nmuut US:n valtiot lautalta ja härnää koko maailmaakin. Se on ensiksi\nmaailman suurin ja monipuolisin herelmien ja kukkien viljelysmaa: vie\nvuosittaan yli 70 000 vaunulastia herelmiä; on kaivettu 2 biljoonaa\ndollaria kultaa sen uumenista; siel' on maailman suurin elokuvatuatanto\n— syystä että Los Angeleksen kirkkaas ilmas ja aurinkopaistees voirahan\nottaa ulkokuvia 350 päivää vuores.\n\nRäknäänpä nyt heti yhteen painoon kaikki sen ihmeet, joilla se\npröystäälöö: vielä on maailman paksuimmat, korkeimmat ja vanhimmat\nelävät puujättilääset, n. 5 000 vuatta vanhimmat, 12 metriä paksuin\nläpimitalta ja korkein 364 jalkaa eli yli 100 metriä. Sielä on Amerikan\nkorkein vuorenhuippu Mt (= mont, vuori) Whitney 14 500 jalkaa; korkein\njärvi 12 000 jalkaa yli merenpinnan ja alhaisin paikka Death Valley (=\nKuollut laakso) 280 jalkaa alle merenpinnan. Sielä on Kalliovuorten\nkorkeimmat lumihuippuuset harjanteet: Sierra Nevadan vuoristo, 5 kuulua\nkansallispuistoa: Josemite (josemit), Sequoia (sekvoija), Kings Canyon\n(kanjon), General Grant ja Amerikan ainoa tulivuori Mt Lassen, jokka\nyhteensä ovat yli miljoonan eekkeriä.\n\nKalifornia täytti vasta vuonna 1948 hallinnollisesti Amerikan valtiona\n100 vuotta. Sitä ennen se kuului autiomaana Espanjan Meksikkoon.\nKalifornian nousu ja kasvu nykyysehen kihisevään kukoostuksehen ja\nrikkauteen on vasta 50—60 vuoren ikäästä. Niin nuorta on Amerikan\ntalourellinen nousu, rikkaus ja mahti. — Miehen ikä!\n\nSielä aurinkooses herelmällises Kalifornias elää ja ahertaa jo lähes\n50 vuotta satoja suomalaasiakin rusinan ja herelmien viljelijöitä\npuhuen keskenään yhä vielä suomia. N. 200 mailia San Fransiscosta\netelään Fresnon piirikunnas Reedleyn (Riidlin) pikkukaupunki on heirän\nkeskuspaikansa.\n\nKalifornian suomalaasten rusinaviljelijään alkuhistoria on seuraava:\nPoprikoffin maastakarkootettujen joukos oli mm. Urjalasta Matkun\nkartanon omistaja vapaaherra Aksel Wahrén, nuori akronoomi, jok'\noli käyny aikaisemmin opintomatkalla Amerikas ja siirtyi nyt\nkarkotettuna sinne uutta elämää aloittamaan. Hänellä oli Amerikan\nmaatalousministeriös aikaisemmalta matkaltaan agraarituttavia,\njoiren kans neuvotteli, mihin asettuisi. Nämä suosittelivat\nherelmäviljelystä Lännellä ja sinne Wahrén sitte lähtikin. Wahrénin\nmukana seuras toinen karkotettu, apteekkari Ernst Rindell. Retkeiltyään\nlaajalta Lännes ja tutkittuaan olosuhteita, he asettuivat Reedleyn\nseuruille, johna totesivat olosuhteet luonnon puolesta erikoisen\nsuotuisiksi viinirypäleen, »greipsin», sanoovat suomalaaset, ja\nrusinan viljelykselle. He hankkivat silloin halvalla hyvää maata\nja päättivät perustaa karkotettuja suomalaasia varten rusinan- ja\nherelmänviljelyssiirtokunnan. Maa ja seutu, jonka he valitsivat, olikin\nmitä parhain siihen tarkoitukseen juuri kastelun kannalta, sillä viini\nvaatii runsaasti vettä. Kalifornias ei koko kesänä sara, mutta Reedlyn\nseutu, joka on tasamaalla korkian Sierra vuoriston juurella, saa\nrunsaan vetensä kesällä sulavasta vuoriston lumesta, niin että maahan\nlyöryistä matalista putkista johretaan painevesi herelmäpuupeltojen\navonaisiin kastelukanaviin. Akronomi Wahrén ryhtyi innolla toimeen\nsuomalaisen rusinaviljelijäsiirtokunnan nostattamiseksi. Se oli\n1904. Hän julkaisi lentolehtiä ja kirjasenkin rusinaviljelyksestä,\nkirjoitteli Amerikan suomalaisiin lehtiin, kehoittaen suomalaisia\ntulemaan Kaliforniaan herelmäviljelijöiksi. Niinpä lähtikin suomalaasta\nväkiä San Fransiscosta, Astoriasta, ym. Amerikkaa, jopa Suomestakin\nasti joitakin, Reedleyhin siihen asti aivan uutta ja heille outoa\nelinkeinoa yrittämähän.\n\nAlku aina hankala; vähät varat, tairon puute ja se huono puoli, että\nrahaa saa siinä työstänsä vain kerran vuores, kun rusinasatonsa voi\nmyyrä, teki sen, että moni heitti kesken, mutta sitkeimmät jatkoivat\nalfalfa-heinää viljellen ja myiren hengenpitimikseen, kuten Wahrén oli\nneuvonu, kunnes viinipensaan rungot rupesivat tuottamaan herelmää.\nRusinan ohella viljellään sielä appelsiinia (»orenssia»), sitruunaa,\ngrape-fruitia, omenaa kotitarpeeksi, luumuja, viikunoota, kirsikoota,\nenkä eres tieräkkään kaikkien nuoren Kalifornian makoosten ja\nmonenfäristen herelmien nimiä. — Varsinaasta syömäviljaa en nähny sielä\nmihnää kasvatettavan. Se ostethan.\n\nNyt on suomalaasten rusinanviljelys jo koettua ja vakiintunutta, ja\nniin suurta, että ne voisivat toimittaa Suomeen koko kotimaan tarpeen\nrusinoita. Sitä ne ovat toivonehet ja yrittänehetkin hakemalla yhteyttä\nSuomen osuuskauppojen keskusliikkeisiin, mutta huonolla menestyksellä.\nJoku tanskalaanen agentti välikätenä myy erelleenkin suomalaasten\nrusinoota Suomeen. — Rusinaviljelykses on se ikävä puoli, että hinnat\nvoivat pahasti heitellä eri vuosina. Esim. 1946 maksettiin tonnista 350\ntaalaa, mutta 1947 vain 110.\n\nTuttua kotoosta eteläpohjalaasta väkiä sieläkin oli. Mua vastas\noli Fresnon asemalla kaarallansa Matti Niemi, syntyisin Jurvan\nNiemenkylästä ja taloosta, vaikka asunu sitte Kurikan Mietaan\nLohiluomalla ja Laihian Perälän kyläs, josta lähti Amerikkaan 1907, ja\non rusinoota viljelly yli 40 vuotta, mutta kun täytti 70, on jättäny\ntyänteon jo pois ja elelöö herrooksi. Hänen vaimonsa Elisabeth on\nPerhon Kellokoskelta, tullu 10-vuotiaana Amerikkaan, sielä koulut käyny\nja oli ammatiltaan sairaanhoitajatar.\n\nVieraanvaraiset ja ystävälliset riidliläiset hyppööttivät mua\nympäriinsä kattomas herelmäviljelyksiänsä ja teollisuuslaitoksia. —\nViinipensas oli tullessani huhtikuun alkupäivinä vielä lehretööntä, n.\nmetrin korkuusta tasakorkiaksi kuin pöytä leikattua risukräkkylää niin\npitkältä kun silmä kantoo. Mutta huhtikuus se saa jo lehtensä, kukkii\ntoukokuus, poimitaan elokuun lopulla ja kuivataan ulkona auringon\npaistees lautakansilla.\n\nKäytiin kattomas mr John Harrisin (= Jussi Haaruksen) Kortesjärven\nHaaruksesta, suurta herelmäfarmia. Siin' on 50 eekkeriä maata, josta\n30 rusinalla, 15 persikalla, loppu appelsiinia ja sitruunaa. Mettää\ntietysti ei oo ollenkaa. Mitä sillä tekis, kun ei tarvitte lämmittää,\nöljyllä, kolilla, kaasulla tai sähköllä keitethän. Lautaa näköö vain\npakkauslaatikoos, mutta ne ostethan valmihina ja kuuluu talohon kuin\nparret riiheen. Ja niitä pitääki rusinaviljelijällä olla paljo, niin\nettei ne mahru mihinkää. Maa on kallista ja viljellähän tarkoon. Siksi\ntyhjistä rusinanpoimintalaatikoosta larotaan päällekkäin korkeita\numpinaasia talorakennuksia, jokka peitetään katolla ja ovat suuria ja\nkorkeeta kun riihirarit.\n\nHaaruksen Jussilla oli loistokoti ja oltavat. Hänen missiksensä on maas\nsyntyny, ollu opettajatar. Hyvät tuottavat viljelykset, automaattinen\nkastelulaitos, tilava kuivausvaja sähkötuulettimineen, kaunis kukkiva\npihamaa, leikattu nurmi ja iso uunilaitos pihalle muurattuna niin kuin\nAmerikois paljo käytetään: pimeinä iltoina nuotiotulta, kahvinkeittoa\nja picnikki-ulkoilu-syöntiä varten.\n\nTapasin sielä Kyröön Lehmäjoelta miehen, joka työskenteli Haaruksen\nviljelyksillä. Tuli juttelemahan ja kyselemähän Suomen oloosta ja sanoi\njotta:\n\n— Tälläänen hyvä rusinafarmi mullakin oli, mutta lährin Karjalahan, ja\noon nyt töis täälä Jussilla...\n\nKattoon silmähän ja kysyyn yhren sanan:\n\n— Viisastuukko?\n\n— Joo! tuli heti takaasi kun pyssystä. — Eikä siitä asiasta enämpää\npuhuttukaan.\n\nKäytiin kattomas suurta Suomeskin tunnettua »Sun Maid» (aurinkotyttö)\nrusina-pakkaamoa. Se on juuri täälä Reedleys. Se on alkuaan perustettu\nviljelijään osuuskunnaksi; suomalaasiakin oli mukana. Mutta on muitakin\nostajia ja yksityysiä kilpaalijoota, niin että Sun Maid on nyt\nosakeyhtiö. Siel' on satakunta henkiä työs. Kaikki käy koneellisesti\nkuljetushihnoja pitkin. Kone taittaa kotelot, koneesta putuaa siihen\nrusinat, kone punnittoo, tyttö seisoo vieres ja kattoo että:\n\npaino on justiin; jos on liikaa, ottaa pois, jos liika vähä, pistää\nlisää, kone prässää rusinat tiiviiksi, liimaa kuoret kiinni, kone\nkuljettaa paketin keikkuen kiireesti suurempaan paffilaatikkoon, kuvat\nfläiskäthän kanteen ja hihna vie isoja pahvilaatikoota varastohuoneen\novesta pihalla erottaviin suuriin kuormavaunuihin, jokka korkian\nkuorman saatuansa lähtövät tuhannen peekaa junalle ja juna hitto ties\nmihin, mutta kovaa sekin meni.\n\nViinirypälehestä tehrään sielä tietysti myös viiniä. Kalifornian suurin\nviinitehras, joka käyttää merkkinään »Roine» kaikista laaruistaan, oli\nsekin valtava laitos ja tynnörit satoja hehtoja vetäviä n'otta kattohon\nasti, ja niin tivihiä jottei paljo haissukkaa, mutta hyvältä sekin vähä\nmitä nenähän sattui. — Viini on tietysti halpaa.\n\nPaitti Reedleys, asuu suomalaasia rusinan ja herelmänviljelijöötä\nmones muuskin pikkukaupungis siinä ympäristöllä niin kuin River Bendis\nja Tulares, kaikkiastaan lähes 500 perhettä — akronomi Wahrénin\nalottamalla työsaralla.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSitte lährettin kattomhan niitä mailman suurimpia ja vanhimpia puita.\nTuas aivan ääreshän ne näytti olevan korkian Sierra Nevadan kauniit\nlumihuippuuset harjanteet, mutta sinne olikin aika matka ennenku\noltihin perillä, johna ne jättipuut kasvaa. Saatiin ajaa kierrellen,\nkaarrellen tuntikaupalla laaksoja ja yhä kohoavia vuorten kupeita,\nsillä piti nousta 5 000 jalaan korkeuteen. Hyvät asfalttitiet sinne\non rakennettu, mutta ne kulkoo niin syvien rotkojen laitoja ja\njumalattoman korkiaan vuorten seinämiä, ettei tee mieli sylkäästäkää\nsivulle, ettei viemistä. Ajoovat veitikat vielä sellaasta vauhtia sielä\ntaivahan pankolla jyrkis kurvipaikoos, jotta arvelin niiren koittelevan\nmun päänväkevyyttäni. Ja kyllä se panikin vähä tuumaamahan, jotta jos\ntualta kurvin takaa tuloo toinen yhtä hullu elikkä kummi puhkee, niin\nmihkä mä plakkarikelloni paan, piränkö käresnäni vai pistänkö suuhun,\njottei se rikki mee, autohan ei oo mun.\n\nSanoonkin vain jotta\n\n— Mä pruukaan kurvipaikoos lisätä kaasua, — vaikka se kyllä kaasutti ja\nHavela olis joutunu maksamhan mun hautaukseni, kun takas mua tänne.\n\nHyvin siinä kuiteskin mentihin. Alhaalla laaksos oli mitä ihanin\nkesäpäivä, mutta vuorille noustes rupes sataa räpistelemähän, kun\najettihin sumuhun ja pilveen, jottei maata enää näkynykkiä. Ilma käyy\nkoliaksi ja hetken päästä tuli räntää ja sitte kauniina valkoosia\nlumihiutalehia ja lunta maas, toisin paikoon oikee paksultakin. Tiet\nrupes olohon jäätikköösiä, päällä nuoskiaa lunta niin ett' ajaja sai\npitää tarkasti kieltä keskellä suuta, kun pyörät pakkas luistelemhan.\n\nOli huhtikuun huonoon aika sielä ylhäällä. Luntakin niin paljo\nturistihotellin erustalla ja jättilääspuiren ympärillä, jokk' oli\nvirstan pääs majasta, jotta vahtimestarit sanoovat, ett' on satanu niin\npaljo lunta, jottei sinne jaksa rämpiäkään. Mutta mä tykkäsin jotta kun\nVaasasta asti on lähteny kattomhan, niin perille asti mennähän niin\nkun mentihinkin, lumes trompien, hien se otti, mutta kyllä kans vaivan\nmaksoo.\n\nNiitä Kalifornian jättilääspuita on kahta laija, vaikka samaa sukua\nnimeltä sekvoija, eikä niitä kasva mihnää mualla mailmas.\n\n»Sequoia sempervirens» on se, jota sanotaan varsinaasesti punapuuksi.\nSe kasvaa Kalifornian merenrantavuoristoos ja on mailman korkeinta\npuuta; pisin yli 100 metriä. Se toinen laji »Sequoia gigantea»,\njättiläisvanhukset on n. 5 000 v. vanhoja, n. 75 m korkeita mutta\nvahvempia, n. 12 metriä paksuin läpimitaltansa, punapuut vain 6 metriä.\nNuo jättivanhukset, jokka on maailman vanhimpia eläviä puita, ovat\ntorella kummia kattella. Niis on 12 tuumaa paksu kuorikin, niin ettei\nne oo voinu vuosituhansien aikana riehuneis mettäpaloos palakkaan. Ne\non punaruskian färisiä havuneulapuita, samankaltaasia suoria, riukeeta\npuita kun meirän männyt, mutta suuria ja paksuja kuin taivahan pilarit\nelikkä vesitorni. Sielä ylhäällä, n'otta niskansa taittaa kun koittaa\nvarpahillansa kattella, on ikivehriä latvustupsu. Nämä jättilääspuut\nnäyttää niin kun puolelta pituuttansa sieltä ylhäältä myrskyis\nkatkenneilta ja siihen kohtaan on se vehriä latvustukku kasvanu.\nMuutoon oksatoonta suoraa pötkyä vain.\n\nMakas sielä kaatunehenakin tuollaanen jättilääspuu, jonka eres ihminen\ntuntoo ittensä jonkillaaseksi pieneksi kurkooseksi, kun ei pääse yli\neikä ympäri. Yhrestä paikkaa olikin sahattu parin sylen pölkky pois,\nn'otta tie meni läpitte. Ja siitä pölkystä, joka makas laineellansa\nmaas jonkin matkaa siitä, oli tehty — käymälä, miehille ja naisille eri\npäistä.\n\nEi oo mikään kumma, että tuollaasen puun tyven läpi voirahan puhkaasta\nautotie. — »Kenraali Sherman» on nimenä maailman suurimmalla elävällä\npuulla. Sattui siinä tuuli purottamhan jalkojeni ethen lumehen ison\nkauniin neulastupsun sieltä ylhäältä. Se oli vihanta ja vihriä, hyvän\ntuoksuunenkin. Otin sen muistoksi Suomeen.\n\nMutta sillä matkalla näytettiin mulle Kingsburgis, Reedleystä vähä\nmatkaa, vielä mailman suurin kummi- eli eukalyptuspuu, jonka v. 1889\noli istuttanu maallensa mr J.C. McCublin. Puu kasvupaikkoonensa on\nikuiseksi rauhootettu. Se istutettiin 49-vuotiaana, oli silloon siis\n100 vuotias ja 131 jalkaa korkia ja 11 jalkaa 8 tuumaa halkaisija.\n\nEhtoosta ja kahresta aamusta tuli sitte kolmas päivä ja lähtö\nviimmeeselle etapille Lännes, sinne elokuvaenkelien maahan, Halivuutiin\nja Los Angelekseen. Niemet ajoo asemalle, hopianhohtoone Daylight,\nstreamlinejuna, porhalti asemalle, missis Niemi tukkii puolen hehron\npussin rusinoota mun kainalohoni, ja niin juna taas lähti.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSuomalaisten rusinamailta on yli 200 mailia sinne kuuluhun Los\nAngelekseen miljoonakaupunkikin, johna se elokuvaenkelien Hollywood\n(halivud), filmikaupunki on. »Saitsii-ing» eli näköalajunasta, jonka\nikkunat on paksua, kirkasta klasia ja piretään vielä puhtahanakin,\nnäköö laajalti molemmin puolin korkeita palmuja, kukkivia herelmäpuita,\nkumpuilevaa maastoa, valkeiksi rapattuja matalia espanjalaistyylisiä\nasuinrakennuksia kukkaterassien ja köynnöskasvien peitos, häikäisevän\nkirkkahan auringon alla, taustana taivaanrannalla lumihuippuusia\nvuoristoja. Ei pilvenlonkaakaan näkyny taivahalla. Asemilla\nmaleksi joutilaita neekereitä ja mustia kakaroota juoksenteli\nrauska paitaklittu päällä. Ilma leyhyy kesän lämmintä, naisill' on\nheliänkirkkaita färiä yllään, leveitä kukkakoristeisia hattuja pääs ja\ntietysti kovasti punaaseksi tuhritut truutut.\n\nPäivä kallistuu jo iltahan, kun lähestytään »Lossia». Kaupunkimaista\nasutusta on molemmin puolin, mutta aina vain mennähän: Burbank,\nGlendale ym. on suuria asemia ja eri kaupunkeja — mutt' on nyt jo sitä\nLos Angelesia, jok' on yhtä kaupunkirykelmää, kiinni toisisnansa.\nLos Angeleksen muorostaa, muistaakseni, lähes 30 eri kaupunkia 30—40\nmailin alueella. Kaiken keskuksena varsinaane Los Angeleksen kaupunki.\nSen ympärillä oli kaikki katolisen piplianhistorian pyhimykset elikkä\nniiren kaupungit Santta Monica, Barbara, Paula, Anna ym. Los Angeleksen\nsuunnattoman suuren kylpyrannan nimi on Long Beach ja varsinaasen\nsataman nimenä Pyhä Pietari (San Pedro). Niin laajaa ja hajanaista\nkaupunkia kuin Los Angeles en tierä toista. Se on melkeinpä kuin\nVaasan ja Seinäjoen välimaat, Jurvaa ja Vöörin Anttuspakkaa myöre,\nSanta Monicasta Pomonaan — mutta toisen näkööstä: vihreitä kukkuloota,\nihania laaksoja, huvila-asutusta, appelsiini-, sitruuna- ym. mettiä.\nRikkaitten paratiisia, loistolinnoja, kukkaistarhoja ja puistoja on\nPasadenan kaupunki täynnä.\n\nPari tuntia kesti ajaa vielä, ennenkun tultihin perille Los Angeleksen\npääasemalle. Klo 7 aikaan oli jo pimiää, niin että kaupungin valot\npaloi ja sateenkaaren reklaamitulet kirjavina loisti. Valtava ja\nupia oli asemarakennus, jonka tunnelista selvittyä asema-aukialle\ntunsi tulleensa torella etelän maille, palmupuiren ja eksoottisen\nkukkaloiston keskelle. Siin' oli mahtava puisto ja vastapäätä\nloistohotelli »Ambassadör» rahamiesten asua.\n\nOli sellaane kuhina, ihmisten ja täksiautojen vilske, että niistin\nlujaa noukkaani, jotta mihkäs mä tästä pussiineni nyt oikee lähren, kun\nen ollu kenenkään kans tulostani sopinu enkä ilmoottanu.\n\nOtin lopuksi taksiauton ja sanoon jotta: aja pliis, keskikaupungille\npikkuusehen mutta siistihin hotellihin.\n\nNo ei se ny mikiä häävi ollu, mutta mukhinmenevä. Sitte lährin\nkattelemahan kaupunkia iltavilinäs ja syömähän.\n\nLossis on monia erikoislaatuusia kaffiloota ja ruokapaikkoja, joilla\nkoitethan vetää syöpälääsiä ja turisteja. Mäkin löyrin sellaasen, joka\noli tehty satuluolaksi ikäänkuin kallio-onkaloota, vuorenkylkiä, ja\nterassia paksujen kaarnapäällisten tukkipuiren välis. Hämärä valaistus,\nhiljaanen musiikki, avotakkoja, jois paloi halkoja muka, vaikka\nsähkövalo ja tuuletin pani punaiset paperitulenlieskat lepattamahan. —\nHyvä ruoka ja kaffi sielä oli, »self-sörvis» (ittepalvelu) että itte\nsai kukin tiskiltä valita ja hakia, kassaneiti sitte tiskin pääs vai\nkattoo prikalle ja räknäs mitä maksaa. Ei juomarahoja.\n\nAmerikkalaanen kahvi- ja jäätelöbaari on suurkaupungin vilinäs ja\nkiirehes erinomaane puoli. Se on vain pieni, noin 10:lle hengelle\ntiskin ääres korkiat istumapukit. Valkoosta marmoria seinät, kiiltävän\npuhrasta, ja tiskin takana nätti flikka. Saa aina heti minkälaasta\nkaffia, suklaata, maitua tai mehua haluaa. Ja samoon erilaista\njäätelöä suuren kupin, ja siihen mitä marjahillua tai »kräämiä» kukin\npuakotteloo. Ja kaffin kans lämpökaapista senseittemän sorttisia\nomena-, sitruuna-, rusinakeksiä, »kukeksia» (pikkuleipää) ja\n»leivonnaasia» (sitä sanaa ei taas Amerikan suomalaaset ymmärrä). — Ja\nerilaisia voileipiä jos huvittaa. Lisäksi iloista juttua ja suloisia\nsilmäyksiä, että tulla vastakin. Se kuuluu ammattiin, sielä on kaikki\ntarjoilijaneitoset aina iloosia, nopeita ja ystävällisiä: pisnes\npisnes, elikkä vek.\n\nLos Angeles ei oo suinkaan vain huvittelukaupunki, vaikka siitä\npuolesta suurta melua piretähänkin. Se on etelä-Kalifomian\nsuurin kauppa- ja teollisuuskaupunki. Lisäksi se on Amerikan\nTyynenmerensotalaivaston suuri tukikohta. Ja kuten sanottu, sinne\nHöllywoodiin on keskittyny Amerikan ja koko maailman suurin\nelokuvateollisuus, jolla Amerikka imöö rahaa kautta koko maapallon kun\npesusieni. Se on suurta hommaa! Mitä meiltäkin mahtaa mennä?\n\n       *       *       *       *       *\n\nOli sovittu, että kun tuun, ottaasin yhteyren Los Angeleksen ev.luth.\nseurakunnan pastori Joensuun kans, jok' on arvoltansa majuri. Hän\non maas syntyny ja näiren sotien aikana palvellu US:n armeijas\nsotapappina. — Aamulla sitte, lauantaina 10.4.48 tartuun telefoonikin,\njaa. Ne on Amerikas Aatamin aikuusia ja hassuja, niin erinomaanen\nmaa kun se Amerikka muutoon onki. Sopii joskus perätä amerikkalaasis\nelokuvis minkälaasia mööpeleitä ne on. Ne seisoo joko pöyrällä tai\non kaappi seinäs kiinni ja siitä törröttää tratti, johka puhutahan.\nKuulotorvi on nuoras ja pannahan sitte eriksensä korvahan. Mutta siihen\ntrattihin pitää puhua! Mua aina nauratti, kun soitin niiren hassulla\nväkkärällä. Meillähän Suomeskin on paljo paremmat vehkehet.\n\nNo, mä soitin sitte sinne Joensuun pappilahan eclessi-äänellä jotta\n\n— Onko se ny sielä?\n\nNiin sieltä vastas iloone naisen ääni jotta:\n\n— Joo...\n\nSanoon jotta\n\nTämä on ny se Suomesta tullu Jaakkoo, saisko herra pastoria puhutella?\n\nNiin sieltä sanottihin jotta:\n\n— Ei! — Hyvää päivää vain, Jaakkoo-maisteri, ja tervetulua tänne meirän\nenkelien kaupunkihin.\n\n— Anteeksi, mä koitin sanua. — Onko se ehkä itte missis pastuuska?\n\n— Ei, minä täälä vai. Mihnä sä Jaakkoo täälä nyt oot, mä tuun hakhon\nmeille...\n\nMun meni silmät ristihin, mutta sanoon kumminkin jotta\n\n— Mä asun täälä hotellis, mutta kukas sä oikee oot, kun en mä tuu sun\npäälles...\n\nSe nauraa pryyskytti vain ja huuti jotta\n\n— Oo ny sielä vai, kylläs näjet kun mä tuun.\n\nSiinä mä seisoon ja jäin imehtelemhän suu auki kun Aapiskirjan kukkoo\njotta: kuka jee sieltä nyt mahtaa tulla.\n\nPian knoputettihinkin ovhen, sisälle astuu pulska pariskunta ja missis\nkysyy silmät loistaan jotta:\n\n— Tunnekko Jaakkoo?\n\nMä kattoon ja hiaroon silmiäni jotta\n\n— En.\n\nNo sitä mä ajattelinkin, se sanoo ja veti käsilaukustansa suuren\nvalokuvan jotta:\n\n— Katto tuota! Otin sen joukkohoni juuri sitä varte.\n\nKattoon ja tunnin sitte heti, jotta se oli Kristiinankaupungin yhtees\nkoulun viirennen luokan kuva, johna mulla — herra koulumaisterilla —\noli pienet sievät viikset. En muistanu ennen nähnehenikää sitä kuvaa,\nkun nyt vasta täälä Tyynenmeren rannalla. Mä kattelin:\n\n— Syreenin Otto, Thyra, Koskela, Lempi — soon kuollu, Rantalan Iivari...\n\n— Mihnäs m'oon siinä? se kysyy.\n\n— En mä muista enää...\n\n— No m'oon tuos! — Saimi!\n\n— Tuo pikkuunen kräveli! Nyt mä muistan, s'oon Kuuselan Saimi. No, jopa\ns'oot kasvanu ja pullistunu! S'olit pikkuunen, laiha, takkuunen flikka\nja nyt tuollaanen mamma tullu, ja höyhenet pääs, imehtelin mä.\n\n— Täs on Väinö, mun mieheni, mister Jaakkola. — Ja nyt lährethän\nmeille! Ota Väinö kapsäkit!\n\nMä koitin panna vastahan, jotta m'oon maksanu jo etukäthen kahren\npäivän hyyryn, muttei se auttanu. Väinön kaara orotti ulkona ja niin\nmua viethin.\n\nAjettihin pitkät matkat jonnekin toiselle puolelle kaupunkia. Lossis\nei jalkamies pärjää ollenkaa, siel' on niin pitkät matkat. Junia ja\nkatuvaunuja on, mutta niitä kulkoo nii vähä ja harvoon niin ku junia\nVaasasta Seinäjoelle ja pussia Jurvahan, n'ottei oo aikaa orottaa. Sitä\nvarte onkin melkee jokaasella oma auto, toisilla huushollis kakskin\nkaaraa.\n\n— Jaa, mutta poikethan täs välillä pastori Halmeen luona, se on innokas\nSuomen-mies ja se sanoo, jotta pitää tulla heille kans käymähän.\n\nAjettihin levjää autotietä puiston laitaa, korkeeta palmuja molemmin\npuolin ja pysähryttihin suuren komjan huvilarakennuksen eteen, jonne\njohti mahtavat kiviportahat.\n\n— Mikäs Kroisus täs asuu? mä kysyyn.\n\n— Täm on erään köyhtyneen venälääsen suuriruhtinaan rakennuttama\npalatsi, pastori Halme osti sen. Sill' on vai pikkuunen seurakunta ja\nhuono palkka, mutta pastori Halme on tarmokas liikemies. Teki hyvän\nkaupan. Täs on paljo huonehia, joita se vuokraa.\n\nIsäntäväki tuli avosylin portahilla vastaan ja iloosella\nkarjalaasemännällä oli kärenkääntees kaunis kaffipöytä valmiina.\n— Suomen asioota kovin kyseltiin ja varsinkin Viipurista, sillä\npastori Halme on viipurilaisia ja ollu vapaussoras kenraali Sihvon\nlähettipoikana. Isänmaan kohtaloita on hän huolellisesti aina seurannu\nja luottaa siihen, että uusi aamu vielä kerran koittaa. Suomen\navustusta on Los Angeleksestakin pantu paljo tulemaan. Sitä on molemmat\nsuomalaaset seurakunnat pappiensa johrolla yhteestoimin johtaneet.\n\nTouhukas Saimi meni telefooniin ja mä kuulin, kun se soitti jollekkin\nystävällensä jotta:\n\n— Onko se Hessa? — Kuule, nyt se Jaakkoo on tullu! Me oomma täälä\nHalmeella, mutta lähremmä kohta kotia. Tuu joutua meille! — Voit jäärä\nyöksi, kyllä Väinö tua huomenna takaasi.\n\nSelvis sitte sekin, että Saimi oli sattunu käymähän pastori Joensuulla\njuuri silloon, kun mä satuun soittamhan sinne, ja se oli heti\njärjestäny asiat niin, jotta mun puhetilaasuuttani lykättihin viikolla.\nJa että hän ottaa mun hoitohonsa ja sillä hyvä.\n\nJa niin jatkettihin matkaa heille. — Niill' olikin uusi neljän\nhuoneen ja keittiön sievä oma haussi ja kaunis puutarha, johna kasvoo\nmonellaasia herelmäpuita ja koristekasvia. Puutarhanhoito kun on niin\nisännän kuin emännän hobby eli mieliharrastus.\n\n— Täälä on sulle Jaakkoo oma huonehes, viisas Saimi.— Saat olla kun\nkotonas. Ota ny esti kylpy ja mee sitte vähä huilaamahan sillä aikaa\nkun mä laitan päivällisen. — Mistä juomasta sä tykkäät? Me oomma Väinön\nkans aivan raittihia, mutta kyllä mä hajen, jos tahrot jotakin, touhus\nSaimi.\n\n— Jos on sitä greipfruut-juuista, niin siitä mä tykkään, se on poikaa...\n\nJaakkolat on lapsettomia, misteri hyvinpalkattu metalliteknikko,\nn'otta Saimi on kotona vain, passaa rakasta Väinöänsä ja pitää kotinsa\nnättinä kun nukkekaappi. Kun molemmat vielä on kukkahulluja ja\nvapaa-aikansa viettävät puutarhas, niin kelpas mun sielä istua heirän\nkukkakorinsa keskellä. Eikä Saimi tienny mitä herkkuja ja ihanuuksia\nhän olis entiselle opettajallensa syöttäny. Saimi on isänkorista periny\nuskonnollisen pohjan, mutt' on iloinen ja puhelias ku sirkku, jotta\nVäinö sanookin, että Saimaa pitää pitää käsistä kiinni, muutoon hän ei\nsaa suunvoorua ollenkaan.\n\nSitte tulikin missis, joll' oli minkkiä kaulas, vaikk' oli kyllä\nlämmintä. Löi kättä oikee olaan takaa niin kun pikkuflikat pruukaa, kun\nne oikee taitaa, niijas ja sanoo jotta:\n\n— Päivää! ja tervyysiä Vaasasta, Ylistarosta, Arvolta ja äireeltä\nTamperehelta! Mä kerkesin Suomesta takaasi vähä ennen ku sä tänne.\n\nNiin, se olikin Penttilän Hellä! — Ajomiehenkarulta Vaasasta ja\nYlistaron kirkonsillan pakarista! Järvisen Jalmarin leski. — Jalmarihan\noli masöörinkurssin käyny Suomes, muutti sitte Amerikkahan ja piti\nmonta vuotta hieromalaitosta esti New Yorkis, sitte Los Angelekses.\nSiinä ohella kehittyi Hellästäki naismasööri, joka nyt toimii\nelokuvatähtien kauneussalongis niiren pullien pyörittäjänä, että ne\npysyys kaunihina eikä lihoosi.\n\nSiitä sitä sitte juttua piisas puolehen yöhön. Ne tähtiraukat on\naina näliis, herelmiä ja mitä vähä jotakin linnunsiemeniä syövät.\nRiitelöövät ja ovat kathellisia toisillensa. — Jalmari on kuollu näiren\nsotien aikana. Häneltä jäi yks poika, Jussi, ylioppilas, joka opiskeloo\nSan Fransiscon yliopistossa. Se oli sotien aikana US:n armeijas\nEtelä-Saksas.\n\nMrs Helen Jarvis (se Hessa) asuu toisella puolella kaupunkia, lähempänä\nHollywoodia mister Hooverin taloos. Mr Hoover on taas oikiastansa\nHuovari Vähänkyröön Perkiönkylästä. Sill' on nätti taloo, se »ränttää\nruumia», pitää saunalaitosta ja voi hyvin kun toiset hikuaa.\n\nMrs Palmer, hieno varakas suomalaanen rouva, joll' on kaunis\ntaiteellinen koti on vaatinu meitä ehrottomasti jonakin iltana hänen\nluokseen päivällisille, ilmootti Hessa, — mutta esti meille!\n\n       *       *       *       *       *\n\nOn ihana herätä kauniina aurinkoosena sunnuntai-aamuna kukkien tuoksuun\navoimen ikkunan takaa, tuntia suloosta kaffinhajua ruokasalista,\nhaukotella, kismitellä sainehesti ja kuulla suomeksi jotta: kaffi on\nvalmista» — n'ottei hetkehen aikahan hoksaakkaa että mähän oon nyt\nKalifornias! — On se toista herätä hotellihuonehes vierahalla maalla,\npainaa knappia ja kattua konkkanokka-waiteria, palvelijaa, joka\nkumartaen kysyy jotta: pliis mister?\n\nMun pitis tavata joitakin amerikkalaastunehia sukulaasia toisella\npuolella kaupunkia, Glendales ja Hollywoodis. Väinö lähti ajamahan ja\nsamalla näyttämhän kaupunkia. Kaupunkia on, niinkun sanottu, kymmeniä\nmailia meni mihkä meni. Vain itte keskikaupunki sielä Lossis on korkiaa\n»pilvenpiirtäjää», sanomma me suomalaaset, mutta amerikkalaaset sanoo\n(skyscraper-skaiskreiperi) pilven-kraapija-rakennuksia. Muuten on\nse avaraa huvilakaupunkia palmuesplanaatien ja puistojen keskellä.\nVain jokin korkiampi rakennus sielä täälä, tavallisesti jokin\nelokuvateatteri.\n\nAjettihin sinne Hollywoodiin kaupunkiin eikä se ollu itte kaupunki\npaljo sen kummempi kun ne muukkaa. Se vai, että sen lairalla on\nkorkeitten hyvin hoirettujen metsäisten kumpujen keskellä laaksos\nniin kun paran pohjalla kai maailman suurin ulkoilmanäyttämö,\njonka puoliympyrään rakennettuun katsomoon mahtuu ehkä satatuhatta\nihmistä. Sitä käytetään näytelmiin ja suuriin soittojuhliin. Toisella\nmäenrinteellä näytetään vuosittaan saksalaisen Oberammergaun-mallinen\nKristuksen kärsimysnäytelmä. Likellä siinä on jonkin amerikkalaasen\nrunnaama suuri kiinalaisteatteri. Ajotiet ja istutukset on Hollywoodis\nkerrassa suuremmoiset. Itte Hollywoodin varsinaases kaupungis on useita\neri filmikomppaniaan suuria ja hienon-hienoja, oikee »eksklusiiviä»\nelokuva- eli »muuvi»-teatteria, jois mahrollisimman suurella\nreklaamilla, ilotulituksilla ja samppanjalla aina jonkin uuren filmin\n»ensi-iltaa» juhlitaan, kirjootethan, kehutaan ja mainostethan suurella\nmelulla mailmalle lähetettäväksi. Sitte on tietysti Höllywoodis\njoitakin myös mailman hienoimpia taiteilijaravintoloota, jois »tähret»\nkäy istumas ja näyttelemäs ittiänsä — pisnes ja mainosta sekin, kuuluu\nkai kontrahtiin — että turistit ja muut hupsut saa käyrä niitä kattomas\nja ihaalemas.\n\nHollywood on siis vain teatterikaupunki, kuvat tehrään »plänteis»\n(tehtahis eli studiois) muualla siinä lähiympäristös. — Jaa, sielä\nAmerikois on myös »auto-elokuvateattereitakin» ulkona paljahan\ntaivallan alla. Kun sielä illat on pimiät, niin jonnekkin ulkopuolella\nkaupungin kauniiseen paikkaan on rakennettu lauroosta leviä ja korkia\nvalkoone seinä taustanäyttämöksi pimiää taivasta vasten. Sinne\najaa ihmiset iltasin kaaroilla kattomaan, istuen vain autoissansa.\nVahtimestarit kulkoo nyppimäs tikettimaksun.\n\nMennähän sitte huomenna kattomhan Amerikan suurinta filmitehrasta.\n\nSattui niin hyvin, että sen frouvan serkku, jonka luona ma asun\narkkitehti John Beckman, maas syntyny, on Amerikan suurimman\nfilmikomppanian Warner Brossin palvelukses ollu jo vuosia työskennellen\nsen taiteellisen suunnitteluosaston yhtenä arkkitehtinä, joita on\ntoistakymmentä. — En muista, kuinka monen kymmenen hehtaarin suuruunen\nsen tehtaan alue on, mutta n. 100 m:n pituusia, parinkymmenen korkuisia\nja leveitä studio- elikkä proosallisesti sanojen tehrashallia sielä\non 25 kpl, lisäksi hallintorakennuksia, varastomakasiinia ja laaja\nkulissikaupunginosa, niin suuren suljetun aitauksen ympäröimänä, että\nnäytöshalleis ajoovat aputyölääset polkupyörillä ja rakennusten välis\nherrat autoolla. Sisäänpääsy filmitehtaasehen on sivullisilta kiven\ntakana. Poliiseja vartioi ulkona ja portilla on omille työlääsillekki\ntarkka kontrolli, ettei pääse kilpaalevien yhtiöören urkkijat näkemään\nmitää eikä niiren niksiä varastamaan.\n\nItte filmaus on niin »pyhä», tarkka ja salaanen toimitus, että sinne\nei päästetä syrjästä silmää ollenkaan hengittelemään. Mutta »mister\nJoni» oli hankkinu itte päätirehtööriltä mulle erityysen passin\nja luvan, jotta pääsin kaikkia kattelemaan. — Oon ennen kattellu\nSaksas Ufa-yhtiön hommat, mutta kyllä nämä Amerikan laitokset,\nkamppeet ja vehkeet on paljo suuremmat, suunnittelut, työtavat ja\nvalokuvaus vieläki tutkitumpaa ja perusteellista. Taiteellisen\nsuunnittelun puolella on satapäinen ammattimiesten kaarti ja niillä\non käytettävis esim, sellaanen maailman tairekirjallisuuren ja\nhistoriakin-kirjasto, että se vie oman rakennuksen johtajineen ja\napulaasineen. Parikymmentä dekoraativiarkitehtia tutkii, suunnitteloo\nja rakentaa pienoismallit näyttämökulisseiksi. Kuvanveistäjät ja\ntairemaalarit tekevät ja jäljentävät mitä vain tarvitaan. Suunnattoman\nsuuris makasiiniis on mitä tavaraa ja tyyliä tahansa eri maista\nja aikakausilta. Huonekaluvarastos oli pöytää, sänkyä, tuolia ja\nkaappia niin monellaasta tyyliä ja venkkuraa Tibetistä, Ekyptistä,\nRoomasta, Franskan Lutviikien ajalta ym. aina Suomen Aaltohon\nasti, jotten luule enää kenenkää nikkarismiehen pystyvän erimoosta\nkränkkyä ulosfunteeraamahan. Sielä oli tieteellisesti perehtyneitten\nammattimiesten hoiros eri varastorakennuksis kaikkien kansojen ja\naikojen vaatetus, ase-, lamppu-, astia-, matto-, pelivärkki-, ajokalu-\nym. tavara. — Ja, jot' ei ollu, se laitettihin paikalla. Niytösautojaki\noli yhtiöllä 200! Ja kaikenmallisia lentokoneita. Nikkarit sahas ja\nnaulas, metallimiehet takoi ja väänteli rautoja, maalarit maalas ja\nruiskuulla pruuttasivat, kipsi- ja sementtimiehet fläiskivät kauhalla\nrapaa — fervet opus, sanottihin Latinan kirjas.\n\nUlkosalla oli laaja kulissikaupunki. Oli suurkaupungin monenkerroksista\ntiiliseinää, alakerras maitopuoria, croseri-parturi ja drugstooria,\nlääkärin nimikilpi toisehen kerroksehen ja jokin klasinpoka auki, josta\nkarteeki roikkuu. On kulissipuiren keskellä vanhan herraskartanon\njulkisivu. Oli satamalaituri, sen ääres osa valtamerilaivan keskilaitaa\nja laskuportaat — kaikki lauroosta, paffista ja säkkikankaasta!\nJa oli sielä valtamerikin: suuri vesiallas ja sielä seilas suuri\nsotalaiva täyres tykistös — toista metriä pitkä peltistä hyvin tehty ja\nmaalattu »sotalaiva». Myrsky »merellä» saarahan käyntihin, kun aitahan\nkourupeltistä pohjaa sähköllä täristethän. Kameelia ja elefanttia saa\nelääntarhasta hyyrätä. — Fuskua kaikki niin kun täs mailmas ihmisekki.\n\nWarner Brossin valmistamos työskenteli kolme eri filmauskomppaniaa,\ntaiteellisina ohjaajina jotkin kuuluusuuret, Curtis, Sherman ja mithän\nolivat, joilla oli juuri menos kullakin oma filminsä. Ne työskentelöö\nyhtiös, ohjaaja, »tähret» ja apulaaset urakka-, prosentti- ja tiima\nkaupalla.\n\nMä kattelin suuren historiallisen näytelmän Don Juanin filmausta.\nKai se tuloo vuoren päästä Suomehenki. Keskiaikaasia espanjalaasia\nkomeeta ja ylpeetä aatelismiehiä pitseineen ja pitkine miekkooneen\nsielä saapasteli kulissien välis, korjas kittinenäänsä, joi pullosta\ncoco-colaa ja hikos. Jokin komeetta eli oikee pyrstötähti, Viveka\nLindforssi, juosta plusuutti pönkkähamehet korkialla huilaamahan\npukukoppihinsa.\n\nKun filmi tehrähän, niin siin' on esti toiset näyttelijät eli\nkoekaniinit, joilla tutkitahan asennot, liikkehet, ilmehet ja\nvalosuhtehet. Se on niin tarkkaa hommaa, että mittanauhalla sentillensä\nmäärätähän vartalon, käsien, jalkaan ja pään asento. Valomittarilla\narvostellahan vaatteitten ja naaman, yksinpä nenän varjonkin voimakkuus.\n\nKattelin kauan kans »tähreksi» joskus haaveilevaa flikkaparkaa, jolla\nvalmistettihin jotakin pientä kohtausta Vivekalle. Sitä tällättihin,\njenkattihin, päätä nenästä sortteeraamalla sen seittemähän laihin,\nja taas kamera fyrräs. Ei tullu hyvä. Otettihin toisehen laihin.\nTuntikaupalla piti sen flikkaparaan siinä suloosesti hymyyllä monien\nvalonheittäjään silmiä särkeväs kirkkaures ja kuumuures. Viimmee sai\nohjaaja sitte haluamansa asennon ja nenävinkkelin, kärenliikkeet ja\nhymyn. Sen pitis esti hymyyllä, kun »sankari», jokin Errol Flynn tuloo,\nsitte ottaa kaulasta ja tipahuttaa kyynelehet.\n\nSiin' on parikolmekymmentä konemiestä, kameraa ja valoja hoitamas,\nfirinä ja sihinä, merkinanto, hautausmaan hiljaasuus — paussi, jolla\naikaa yks mies juoksoo pienen sormipruutan kans sen flikan tyä,\nsuihkauttaa sitruunavettä sen silmihin, — ja sitte taas kamera käy. —\nNe kyynelehet kattokaas, piti saara tulemahan.\n\nNiistä koekaniinista esti otetut parhaat filmit vierähän sitten\n»tährille» tutkittaviksi, opetethan ja neuvothan kun kissinpoikaa,\nkuinka niiren pitää näytellä, olla ja tehrä mallin mukahan. Niin että\nohjaaja se on, joka elokuvan teköö eikä näyttelijä.\n\nKun puolen päivää sielä kierteli ja kätteli, niin vattakin jo naukaasi,\nettä eikhän lähretä?\n\nSuku oli järjestäny illaksi joukkosyönnin fiinihin elokuvamailman\n»Tick-Tack» (kello)-ravintolahan, johk' oli sellainen trafiikki, jottei\ntilatun pöyränkään väki tahtonu sisälle mahtua.\n\nSeuraavana päivänä lähti toinen serkku, insnööri mr Walter Berry\n(Pernu), (»sheet metal»-) levyteospajan omistaja näyttämhän mulle\nappelsiinimettiä ja komeita autotietä. Syötihin esti »auto-ravintolas».\nSe on sellanen Amerikan laitos, että ajetaan vain suuren pyöriän\nravintolan äärehen, töryytethän torvia, niin tarjoolijat juoksoo\nhäntä oikoosna kysymähän, mitä sais luvan olla, ja tuota pikaa tuora\nhyppööttää prikalla piffit ja vellit nenän ethen autohon. Tarjottimis\non jalaat ja koukut, jotta ne sopii pistää pikkupöytinä vaikka ovehen\nkiinni. Se on sitä horioppia se! Ei muuta kun heittää lantit prikalle,\npyyhkäästä ja painaa kaasua.\n\nSiitä m'oon mr Berrylle elämäni kiitollinen, että se vei mun Huntington\npuistoon ja museoon. Se on vuoren rinteellä sanotun miljunäärivainajan\nmahtava herraskartano, taulu- ja kirjakokoelma, jonka se on\nlahjoottanu kansalle museona säilytettäväksi. Puisto jo sinään on\nharvinaisine puineen ja kukkaistutuksineen nähtävyys, samoon suuri\nenglantilais-amerikkalaane taulukokoelma, mutta mulle oli kirjasto niin\nmakiaa mannaa, että seuralaaseni jo pahasti kyllästyi, kun olin yhä\nnenä kiinni sen kirjaharvinaisuuksis eikä poislähröstä tahtonu tulla\nmitään.\n\nSielä on kauniita pergamentteja jo ennen 1000-lukua, Gutenbergin\nensimmäänen Raamattu, tuuman kokoisia, mailman pienimpiä taiteellisiin\nnahkakansiin sirottuja kirjoja, 1500-luvun kirjapainotairon näytteitä.\n— Ja niistä sai ostaa muistoksi hyviä valokuvajäljennöksiä.\n\nAjettihin sitte vielä kymmeniä mailia oranssi-, lentoni-, piitshis-,\nherelmäpuuviljelyksiä kattelemas, mäkiä, kauniita huvilakaupunkeja — ja\naurinko paistoo ja paahti jo niin Suomen miestä, että rupesin olohon\naiva liekona.\n\n— Eik' oo ihnaa? kysyy mr Walter.\n\n— Min' oon niin jo Kalifornian kukkia, herelmiä, ihanuuksia ja\npäivänpaistetta kurkkua myöri täynnä, että muistuu mielehen suolaanen\nsilakka ja rukhinen leipä, sanoon mä.\n\n— Etkö halua jäärä tänne? Hulluhan sä oot, kun oot nyt kerran päässy\nsieltä puutteesta ja vaaravyöhykkeeltä.\n\n— E-hei! Mä lähren Suomehen takaasi, sielä m'oon kotona. Sielä ei vielä\njumalankiitos miesten tarvitte nousta aamulla akalle kaffia keittämhän\nja — ja astioota tiskata...\n\n       *       *       *       *       *\n\nLos Angelekses asuu paljo suomalaasia, ehkä viitisentuhatta. Viikon\naikana jouruun heitä paljo tapaamaan. Amerikan suomalaisseutuja\nkiertää Suomen elokuvia näyttelemäs hra Ramo, Suomesta joku vuosi\nsitten siirtyny, Vaasaskin vaikuttanu reipas mies, joka Lossis\nnäytteli tanskalaasella haalilla »Suomen suurkisoja» salin täyteiselle\nkiitolliselle yleisölle keräten samalla sievoisen kolehrin Amerikan\nsuomalaasten olympiakeräyksehen Suomelle. Kotimaasta käyy lähettinä\nsyksyllä sitä asiaa järjestämäs hra Palasmaa. Siinä tilaisuures tapasin\nmm. stipendiaatteina opiskelemaan tulleet Klaus ja Paul Snellmanit ja\nneiti Ritva Ristolaisen Helsingistä. He olivat esiintyneet sielä eri\nkansallisuuksien propakantafilmis. Lossis työskentelöö suomalaasia\nhuomattaviskin asemis, kuten lääkäreinä, insinööreinä, hammaslääkäreinä\nja kaupallisella alalla. Tapasin sielä ins. Taen ja vanhan tuttavani\nins. Haarlan Vaasan Puuvillasta. Ja erään suomalaisen missiksen, joka\ntyöskentelöö Los Angeleksen suurimman päivälehren »Times'in» konttoris.\n\nHän tarjoutui järjestämään mulle tilaisuuren kattella tuan suurlehren\ntoimitusta ja kirjapainohommaa, jota sitte kattelinkin kellarista\nkattoon asti. Erikoista oli painon puolella se, jotta rotaatiokonees\nei tarvinnu pysäyttää konesta, kun paperirullaa vaihrettihin: uusi\nrulla näppärällä laitteella liimautui käynnis kiinni. Paperivarastos\nkehui faktori Suomen lehtirullia erityisesti siitä paremmiksi kun\nRuottin, että meirän paperi on lujemmas päällykses, niin ettei\npaljoakaan rullan alusta mee hukkaan. Lehti ilmestyy neljänä\npainoksena päiväs; ensimmäinen painos jo erellisen päivän iltalehtenä!\nSitä sitte karsitahan ja lisätähän kolmasti päiväs, niin että joka\npainokset yhteensä 410 000 kpl. voorokaures ja myirähän irtonumeroona\nmelkeen kaikki. — Jouruun etusivun haastatteluksikin kuvan kans:\naika protoiskan kirjoottivakki niin kun kymmenkunnas muuskin suures\ntoiskielises lehres matkan varrella. Lehret oli kautta linjan hyvin\nymmärtävääsiä ja myötämielisiä Suomia kohtaan.\n\n— Joo, sopii kyllä, sanoon virkaveljille aina, kun ne pyyti lehtehen\nhaastattelua. — Jos ette lisää mitää omasta päästä ja jos lupaatta,\nettä kirjootatte nätisti Suomen puolesta. — Sen ne pitikin.\n\nErääs lehres reportteri, kettu silmäkulmas, pyyti suoraa vastausta\nkysymykseen: rakastaako ja luottaako Suomen kansa Neuvostoliittohon?\n\n— Joo, täyrellisesti — niinkun te amerikkalaasekki! vastasin mä. — Ja\nse kirjootti niin.\n\nSanomalehristä puheen ollen: irtonumeroota myirähän sielä\nlehtikioskiista ja miehet karunkulmis, mutta mones paikas seisoo vain\njonkin päivälehren teline karulla, siinä lehtiä ja alla peltitölkki,\njohka saa heittää lanttinsa. Jokkin juipit vaihtaavat välistä siinä\nsenttinsä viirenkertaaseksi, mutta se ei merkitte mitään, pääasia on\nlehren levikki. Ilmootushinnat on Amerikas hyvin korkiat verrattuna\nSuomen oloohin. Ja ilmoottaminen on Amerikas kaiken pisneksen A ja O.\n\nMua kuttuttihin sielä synoodankirkon huhti- ja toukokuus syntyneitten\nnaisten kahviaisiin, joita pannaan toimehen seurakunnan hyväksi. Ne\non hyvin suosittuja suomalaasten yhteesiä kokoontumistilaasuuksia\nsielä israelin lasten korpivaellukses! Juorahan kaffia, syörähän\nakkaan lahjaksi tuomia keekiä ja seurustellahan, kun viikkojen ja\nkuukausien perästä taas nährähän toisensa, rookatahan ja saa puhua\nsuamia oikiaan ihmisten kans. Kiitokseksi kestityksestä pistethän\njonkillaane raha kirkon hyväksi omantunnonkuppihin. — Niis tapaa\npaljo väkiä. Mäkin tutustutin oululaasehen pappa-Kandeliinihin, joka\nvanhuuren päiviänsä viettää Kalifornian lämpymis. Hänellä on kolme\npoikaa, lääkäri, insinööri ja yks poijista runnaa suurta maito- ja\npoppiliikettä Ispemingis, Misikaanis. Hauska tuttavuus oli Rauman\nJaakkoo Nivalasta, vanha mies ja eläkkeellä, joka sanoo, jotta hän\nei elääsi enää päivääkään, jos ei sill' olisi Will Roggersin ja »sun\njuttukirjojas». Se olis tahtonu esittää sielä sen »Kun paapalta meni\nparta», mutta mä suhritin ja sanoon jottei täälä kirkos passaa. Se oli\nniin innostuksis ja puhuu, jotta mä en saanu juaruksi kaffia ollenkaan.\nSairaanhoitajatar miss Rönkä koitti auttaa mua ja tukkia keekiä sen\nsuuhun, mutta se puhuu vai. Mutta sitte tapahtui salaperäistä: tuli\nnuori reipas mies vanhan äitinsä kans tervehtimään mua. Nimiänsä\neivät suostuneet sanomaan, muuta kun että he ovat vuosi sitten monien\nseikkailujen jälkeen päässeet pakenemaan Suomesta. Ja siitä ilosta\nse nuori mies tahtoi lahjoittaa mulle talismanin, pienen hopiaasen\nkaffilusikan, johna on kaiverrettuna latinalaanen sana »Felix».\n\nPastori Halmeen päivällisillä tutustutin mm. lääkäri Runoon,\njoka nauttii eläkettä Amerikan armeijasta. Hän on syntyny Norjan\nHammerfestis, josta 2 vuoren ikääsenä isänsä kans, isä Ruonavaara,\nlähtöösin Suomen Kemistä, muutti Amerikkahan. Hän on sielä käyny\nkoulunsa lääkäriksi, mutta puhuu purkista suomia ja on kova\nsuomalaanen. — Hän kertoi, että hänen poikasna ollen, tuli Suomesta\nkarkootettuna lääkäri Hagelstam asumaan suomalaasehen perheeseen,\nheirän naapuriksi, oppi sielä hyvin suomea puhumaan ja oli heirän\nperhetuttavansa. Se palas sitte takaasi Suomeen. Kun tri Runo\nsitten kans jo lääkärinä käyy isänsä kotipaikkoja ja sukulaasia\nkattomas Suomes, ja Helsingiskin, niin pistäytyi hän kolleegana\nvanhaa perhetuttavaa tervehtimäs ja puhuu suomia, kun hän ei ruottia\nosaakkaan. Niin tri Hagelstam ei ollu enää ymmärtävinänsä.\n\n— Mutta silloon mä tulin ymmärtämähän Suomen ruottalaaset yli-ihmiset!\n— Amerikkahan säkin tulit suomalaasista elämähän, opettelit niiren\nkielen, mutta kun mä nyt tulin Suomes käymähän, niin sä puhut vain\nruottia täälä, jota mä en ymmärrä. — Haukuun sen enkliskaksi silmät\ntäythen — mahtaakohan sitäkään ymmärtää? — ja paiskasin oven kiinni —\nkertoi tri Runo.\n\nTohtori Runo on naimisis Amerikas kuuluusan ja Suomenkin\nmusiikkimailmas hyvin tunnetun boheemitaiteilija »viulu-Paanasen»\neronneen missiksen kans, välitön taiteilijaluonne hänkin, etevä\npianisti, jok'on antanu Suomeskin konsertteja ja säestäny Amerikan\nkiertueilla meirän kuulusimpia laulajattaria niin kun Maikki\nJärnefeltiä ym. Monta hauskaa juttua siinä sai kuulla. — Hänen\ntyttärensä Tuulikki Paananen, joka kävi Suomeski ennen talvisotaa,\ntoimii jossakin konttoris ja oli juuri menny naimisiin Turusta tullehen\nstipendiaatti Miettisen kans, joka opiskeloo Los Angeleksen yliopistos.\n\nSuomen kunniakonsulina toimii sielä ja asuu Pasadenas valtioneuvos\nK.A. Paloheimo-vainajan, agronomipoika, jok'on tullu tänne jo\n1922. Hän on naimisis toiskielisen missiksen kans ja on tehny\nlaajoja puhujamatkoja ympäri Amerikkaa Suomen avun hyväksi. Suomes\nkäyressään sotien jälkeen hän lahjootti maatilansa lähellä Helsinkiä\nAmerikan suomalaasten korkiakoululaasten, jokka haluaa tulla Suomeen\nopiskelemaan, asuntotaloksi. Varakas ja toimelias agronomi Paloheimo\nerustaa hyvin Suomia Kalifornias. — Tuli hänen kans puheeksi, että\nSuomesta käsin pitääs valtion avustuksella toimittaa eres kerran\nvuores amerikkalaismallinen loisto-magasinejulkaasu englannin\nkielellä esittelemään sanoin ja kuvin Suomea, tarkootuksella\nherättää mielenkiintoa ja harrastusta nopiasti amerikkalaistuvis\nensipolven suamalaasis. Ja muutenkin jatkuvasti Suomen mainostuksena\ntoiskielisille ja matkailupropagandana.\n\nAmerikan suomalaaset ovat aivan hämmästyttävän suures määräs\nkouluttaneet lapsiansa, niin että niitä rupiaa olemahan jo varsin\npaljo huomattavis ja vaikutusvaltaasiskin asemis. Jos ja kun niis\nsäilyis tieto ja rakkaus esi-isiensä kansallisuuteen ja maahan, niin ne\nvoisivat, vaikkeivät enää suomen kieltä taitaisikaan, hyvinkin paljon\nvaikuttaa ja hyvää tehrä pienen Suomen puolesta.\n\nTuntui hyvältä, kun viimmeesen puhetilaasuuteni olin pitäny Los\nAngeleksen synoodan kirkos ja kun sai viimmeenkin lyörä suupellinsä\nkiinni. Kahreksan kuukautta olin yhteen painoon matkustanu, puhunu ja\ntavannu kymmeniätuhansia suomalaasia. Olin »kiertäny Kaliforniankin»\nniin kun lähtiessäni tulin seränpojille luvanneheksi ja helpootuksesta\nhuokaasin.\n\nSai kääntää kokkansa takaasin itään päin, Chicagon kautta New Yorkiin,\nyli 3 000 mailia eli 5 000 kilometriä. — Mutta valittin eteläisen tien\nSalt Lake Cityn. (Sait Leik Sitin) sen mormoonien uskonlahkon ja kuulun\nsuuren Suolajärven kautta läpi Nebraskan, Arizonan, Yutahin (Iutah) ja\nWyomingin (Vaijoming) valtiooren.\n\nLähtiääsiksi aamulla 16.4.48 Saimi laittoo mulle hyvät mutta haikiat\nkaffit ja uskoo pari salaasuutta, jokka oli sen syrämmellä. Että hän on\nniin kovasti peljänny, ettei vai sattuusi mitään maanjäristyksiä sillä\naikaa, kun m'oon heillä Los Angelekses, kun sielä pakkaa useen olemaan\nsellaasia pieniä maantäristyksiä, että taulut seiniltä tipahtaa. Ja\nettä hän on vahrannu tarkasti, ettei vai mitään myrkyllisiä kurkoosia\ntuu huonehishi mua pistämhän. Ja että Järvisen Hessa oli yllyttäny\nhäntä yöllä salaa varastamhan mun housuni ja prässäämähän ne, mutta\nettei hän sittekkää ollu uskaltanu entisen opettajansa housuja\nvaraastaa.\n\n\n\n\nSALT LAKE CITY\n\n\nKonsuli Paloheimo tuli sitte aamulla hakemaha mua komjalla kaarallansa\nasemalle, kantaa roikotti vielä mun kapsäkkiäni erellä, jottei mun\ntarvinnu muuta kun juasta puhkua peräs ongen vapa käres, sillä kiirusta\npiti, kun juna, uljas »Santa Fe», lähti klo 12, jok' oli tunnin erellä\nKalifornian »Daylightista», kesäajasta eli Pacific-ajasta, joka se on\n4 tuntia New Yorkin ajasta taas jäliis. N'otta mun kelloni oli aivan\nhullu.\n\nMatka Lossista Jutahin Suolajärven kaupunkihin käy taas korkiaan\nvuoristojen yli ja läpi, suurten hiekka-erämaitten poikki, johna\nkasvaa niitä suuria, telefooni tolppaan korkuusia ja mataliakin,\nkarvakengän mallisia piikkikaktuksia. Ne on torella kummallisen\nnäköösiä pitkiä ja hoikkia, paksuja ja leveetä piikkisä puukäkkyröötä,\nmutta suuria ja kauniita erifärisiä kukkia ne kantaa. Ne on niitä\naavojen hiekka-aavikkoerämaitten kasvikunnan kameelia, jokka kestää\nkuivuutta kuukausia, mutta ryyppäävät sitte, kun joskus saavat ja\nsataa, kerrakseen että piisaa. — Mullakin oli kerran kotona sellaanen\nkyynärän korkuunen piikkinen vanhapoikakaktus, kun Suomes purkis\npruukatahan. Sekää ei tarvinnu muuta kun mitä vähä paperossin tumppia\nja kaffinporoja joskus juurelle nakkasin. — Ja korjasti sekin vai joka\nvuosi kukkii ja suuren kukan lykkäski ku kissinhännän.\n\nMulla oli paljo junan klasista kattomista luonnonmuorostuksis Jutahin\ntulles, vaikka se väli niin vuorista ja hiekka-autiomaata yleensä\nonkin. Sielä näköö pitkin matkaa aivan ihmeellisiä rapakivimuorostumia.\nJuna ajaa syvis laaksois, useen kuivuneitten jokiuomien laitoja.\nNäköö sare-aijan tulvavesien kallion kupeisiin vuosituhansien aikoona\nuurtamia syviä uomia kuivillaan ja voi hyvin kuvitella, millä voimalla\nsareaikoona niitä myöten kohisoo kosket laaksonpohjajokeen. Tuulen\npiiskaama lentohiekka ja vesisatehet ovat aikojen kulues uurtanehet\nja sorvannehet vuoriperän rapakallioohin aivan ihmeellisiä korkeita\npyöreitä törmiä, pilareita, onkaloota, patoja ja syvennyksiä.\nLuonnontutkijoolle on tämä Amerikka ihmeellisyyksien maa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nAjoon siinä Wyomingin valtios suomalaasille surullisen kuuluusan\nHannah-kaivoksen ohi, jonka räjährykses nelisenkymmentä vuotta sitten\nsurmansa sai satoja suomalaasiakin mainareita. Kyll' oli kolkko ja\nikävän näköönen paikkakunta: paljasta kalliomaastua vain, jokin\npuskakräkkä kallion kolos.\n\nSielä Hannan kaivoksella on tapahtunu se mustan Isoontaloon Antin\njuttu, jota Amerikas kerrothan vieläki. Suomalaasten mainarien\njoukkohon oli niin suostunu ja mieltyny yks isoo friski neekeri, että\nse oli aina niiren joukos, asuukin samas suomalaases »poortitaloos»,\ntyöskenteli härmälääsen työkaverina samas mainis, oli oppinu vuosien\naikana niin täyrellisesti härmänkielen ja mielen, ettei toisista\nhärmälääsistä eroottanu muuta kun naamasta ja färistä, muttei siitäkään\nmainis kun olivat yhtä mustia. Kun se oli yhtä hyvä juomahan ja\ntappelemahan, ja saluunas (kapakas) aina niiren kans jylläs, niin ne\nantoovat sille nimeksi Isoontaloon Antti, josta se kovasti tykkäs ja\nrupes ittekki sitä käyttämähän. — Yks Härmän Kustaa oli ruvennu sitte\nhommaamahan akkaansa sinne, kirjoottanu ja pannu tikettirahat, n'otta\nse olikin sitte tulos sinne. Sen pitis tulla sitte yhrellä junalla ja\nKustaan mennä sitä asemalle vastahan, mutta kun sillä sattuu olemahan\njusthin työvooro, niin se pyyti sitä mustaa kaveriansa, Isoontaloon\nAnttia jotta:\n\n— Mee sä, kun en mä ny pääse. Kyllähän sä sen näjet ja erootat. — Se on\nse Maija sellaane puolikuntaanen laihankälppä suomalaane akka, hilkku\npääs ja juurikoppa käres...\n\nNo neekeri meni, juna tuli ja se Maija siinä. — Ja seisoo siinä\nasemalla kun taivahasta puronnu ja volkisteli ympärillensä sitä\nKuustaata.\n\nNeekeri arvas jotta tua se nyt on sen Kuustaan Maija, meni tykö ja\nsanoo jotta:\n\n— No päivää nyt sitte Maija, no, sä tulit nyt ja osajit tänne perille\nasti... Annas ku mä otan tuon sun koppas, niin lährethän...\n\nMaija kattoo ja kauhistuu, oli plyssähtää istuhallensa eikä saanu sanaa\nsuusta.\n\n— No eksä mua ny enää tunne, Kuustaata Filippulasta...\n\n— Hertinjee! pillahti Maija itkuhun. — Ook'sä tullu nuan mustaksi\ntäälä, etten mä enää tunnekkaa?\n\n— No elä ny itkemhän siinä rupia, — mustaksihan täälä mainis tuloo,\nkun ei aina kerkiä silmiäkää pestä. Taitaa se vähä valjeta, kun kotia\npäästähän.\n\nJa niin Maija lähti syrän kurkus sen peräs kävelemhän. Oikee syräntä\nvihlaasi, kun se neekeri aina välihin kattua mulkaasi suloosesti sen\nMaijan päälle.\n\nKortteeripaikashan se sitte selvis, kun Kuustaakin pääsi työstä ja pesi\nsilmänsä. — Siinä Hannan kaivosonnettomuures kerrothan sen neekeri\nIsoo-Antinkin saanehen surmansa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nAamulla tultihin Salt Lake Citiin, sinne mormonien valtakunnan, Utahin\nvaltion, pääkaupunkihin, john'on parisataa tuhatta asukasta, paljo\nmuitakin kun »Viimmeisten päivien pyhiä» (Latter-day Saints) niin kun\nmormonit uskontoansa virallisesti nimittävät. Niitä on kakskolmasosaa\nvaltion asukkaista, yhteensä Amerikas n. 1 miljoona. Vuonna 1947\nviettivät mormonit tännetulonsa 100-vuotisjuhlaa. Mormonithan on\nkristittyjä, mutta niiren uskonlahkon perustaja Josef Smith ilmootti\nlöytänehensä pyhän kirjan ilmoituksineen, jota ne seuraavat.\nTämä uskovaasten joukko joutui synnyinsijoillaan jo aseellisihin\ntappeluihinkin, Vainojen alaasiksi toisten taholta, niin että ne\npäättivät vetäytyä pois pahasta maailmasta ja mennä kauas erämaahan\nasumahan. Ja niin lähtivätkin oikee aseellisena joukkona neliipyörääsis\nvankkureis ja pyssymiehet ratsuin. Heirän ensimmäänen komppaniansa,\njohna oli 143 miestä, 3 naista ja 2 lasta tuli kärkijoukkona\ntaivallettuaan yli 1,000 mailia tietöntä erämaata tänne 4 500 jalkaa\nkorkialle ylätasangolle, vuoristojen ympäröimään Suuren Suolajärven\nlaaksoon, jonne asuttuivat asumaan. Maa oli autio ja tyhjä, saa sanoa,\nmitä vähä »punanahkoja» asusteli sielä. Mutta hyvän ja rikkahan maan ne\nlöytivätki. Nyt se on yks Amerikan tuottoisimmista valtioosta. Siel' on\nsuuri ja Amerikan ainoa »avo-pitti» kuparikaivos. Jutah tuottaa eniten\nhopiaa, kolmanneksi lyijyä, neljänneksi sinkkiä kaikista Amerikan\nvaltioosta. Se on Amerikan mineraalirikkainta seutua, kokonaista\n210 erilaasta mineraalia sieltä saarahan. Ja maanviljelys on yhtä\ntuottoosaa: viljaa, lihaa, villaa, sokeria, hunajaa se vuotaa.\n\nMormonit on ahkeraa ja kunniootettavaa väkiä. Niiren kaupunki, Salt\nLake City (Suolajärven kaupunki) on kaunis ja kuuluusa puhtaurestansa.\nSuomalaasiakin sielä asuu ja kuuluu mormonikirkkoon. — On meillä\nSuomeskin, Pietarsaaren ympäristöllä ollu jo toistakymmentä vuotta\npieni ruottalaanen mormoniseurakunta, ja viime vuonnahan perustettiin\nSuomeen laillistettu mormonikirkkokuntakin pääpaikkana Helsinki.\n\nAmerikas on moniavioosuus lailla kielletty niin kun Suomeskin, niin\nettä juttu mormonien moniavioisuuresta ei pirä paikkaansa paremmin kun\nmuirenkaan kristittyjen.\n\nMormonien kaupunki on kuuluusa niiren kahresta ainutlaatuusesta\npuukirkosta: suuresta molemmis päis kolmitornisesta\ngoottilaasmallisesta »Temppelistä» ja matalasta soikian muotoosesta\n»Tabernaakkelista», johka mahtuu 12 000 henkiä. Joka päivä klo 12\ntoimeenpannahan Tabernaakkelis suuri taiteellinen kirkkokonsertti.\nSekakuorohon kuuluu n. 150 miestä ja naista, jotka kiiruhtavat\ntyöstään sinne ja vaihtavat kuoropuvut yllensä, miehet mustiin, naiset\nvalkoisiin. Tabernaakkelin peräseinä on portaittain nouseva mahtava\nurkulehteri. Uruis istuu aina maailman kuuluusia urkutaiteilijoita.\n— Mahtoivat olla ne urut vähintään mailman moninkertaasimmat ja\nsuurimmat, ainakin niistä lähti niin valtavat ja monivivahteeset äänet,\netten sellaasta pelivärkkiä ja urkusinfoniiaa oo ennen kuullu. Samoon\nkuoron hengelliset laulut kaikuuvat mahtavina tuos valtavas salis. Nuo\npäivittääset juhlakonsertit on ilmaasia yleesölle, jota sielä käykin\njoka päivä sankasti. Konsertti kestää puolen tuntia ja ovet suljetaan\nsiksi aikaa.\n\nKirkot ympäristöineen käsittää kokonaisen kaupungin korttelin, ja\nmuorostaa kauniin puiston kukkaistutuksineen, suihkulähteineen\nja muistopatsaineen. Siihen kuuluu myös mielenkiintoinen museo\nmormonikansan isien vaelluksesta, alkuperääsistä työkaluista,\nasunto-oloista, vaatetuksesta ym. ja painetut kirjanäytteet eri\nkielillä heirän uskostansa ovat nähtävinä.\n\nAjoon sitte n. 20 mailia kaupungista uloos kattomahan sitä Suurta\nSuolajärviä. Se on 2 300 neliömailia laaja, matalaa eikä sillä oo\njuoksua mihkää. Vesi on 20 % suolaasta, niin että se melkeen kannattaa\nihmistä. Uimakausi ei ollu vielä alkanu, vaikka sielä jo nuoria miehiä\nja naisia kelluskeliki. Enkä mä viittiny ittiäni vielä suolata. Järven\nrannat on aivan tasaasta maata, n'otta ojia myöten voiraan järvestä\nvettä juoksuttaa laajoohin hiekka-altaisiin. Aurinko haihruttaa veden\nja pellolle jää lapiopisto valkoosta krouvia suolaa. N'otta sit'onkin\nsielä suuria valkoosia suolavuoria.\n\nKun sen Suuren Suolajärven poikki, kymmeniä mailia, sitte vielä tulla\ntryykööttää kauhiammoonen pasiseerijuna, niin oli siinäkin näkemistä.\n\nSitte taas aamulla varahin junahan ja Chicagoa kohti. Voorokausi\nsiinäkin meni. Etelän juna oli myöhäs —saat'ei ne pitkänmatkan junat\nAmerikaskaa niin minuutillensa kulje — nott'oli tuhannemmoonen\nhoppu keriitä mailin päähän toiselle, New York Centralin asemalle\npäästäksensä suoraa jatkamahan matkaa. Jos on junatiketti ostettu\nsuoraa Chicagon lävitte, niin on eri rautatiekomppaniat niin keskenänsä\nyhteestyös, että ne kuljettaavat ilmaaseksi Parmele-nimisillä autoolla\nmatkustajat toistensa lähtöasemille, mutta jos ei läpikulkutikettiä\noo, niin saat pärjätä omin nokkis. Mäkin jäin seisomhan siihen aseman\nerustalle yhren Suomen ruottalaasen vanhan mummun kans — s'oli\nKokkoolan maaseurakunnasta ja menos tyttärensä työ New Yorkiin kestihin\n— suu auki kun toiset lähti. Mummu hätääntyy jotta:\n\n— Härrejissus vart ska ja nu ta väijin? —\n\nN'ottei siinä auttanu muu kun huisuuttaa täksiautua, paiskata kapsäkit\nja mummu pussiineen kaarahan ja sanua jotta:\n\n— Aja tuhannenpeekaa nuoren perähän New Yorkin Terminaalihin!\n\nJa kun sinne päästihin, niin pilettiä ostamahan joltakin luukulta\ntoisesta päästä rakennusta. Mä jätin kapsäkkini, ongen ja mummun\nsiihen, jotta se kattoo mun kamppehieni perähän sill' aikaa kun mä\njuoksen pilettiä hakhon, kiirus oli ja juna pian lähti. Toisiakin siin'\noli ostamas ja hätäälemäs, niin eikös se mummakin tullu siihen juosta\nplusuuttaan henki kurkus jotta: mullekki tiketti!\n\nNotta siinä vasta napaloominen ja ettiminen tulikin rahaa sen mumman\nsekaasesta käsilaukusta. Mutta kerkesimmä me justhin parahiksi,\nkun punapäinen neekeripoika hyppöötti erellä kapsäkkiä ja mä tulla\npaasootin mumma toises ja onki toises käres.\n\nJa sitte se juna taas lähti. — Voorokausi siinä menöö Chikaakosta New\nYorkkihin. — Ja 26 1/2 taalaa se maksaa.\n\n\n\n\nTAKAISIN NEW YORKIIN\n\n\nKahreksan kuukautta kahlattuani Kanaatan ja Yhrysvaltaan kutakuinkin\nkaikki suomalaasten suurimmat asuinpaikat palasin takaasin junalla\nTyynenmeren rannalta New Yorkiin huhtikuun lopulla 1948, jolloon sielä\ntaas oli jo kaunis kevät.\n\nChicagon — New Yorkin pikajuna viillettää, kun New Yorkin puoleen\ntullaan, pitkät matkat Hudson-joen kaunista laaksoa. Se on leveä,\nmahtava joki, jonka näkymät muistuttavat Reinin rantoja Saksas, sillä\ntoisin paikoin kohoaa sen rannoilla korkeita kallioita ja metsäisiä\nvuoristoja levitäkseen taas kauniiksi vihreiksi viljelyslakeuksiksi ja\nrikkaitten loistohuvila-alueiksi. Jota lähemmäs New Yorkia tullaan,\nalkaa ilmestyä suurkaupungin hökkeliasutusta, parakkia, rojua ja\ntakapihoja. Pari tuntia juna mennä jyristää vielä jo kaupungin sisällä,\nmilloon ilmas, yli rakennusten kattojen, milloon sukeltaen maanalaisiin\ntunneleihin. Vihroon se pirättyy lopullisesti; konehtööri karjuu jotain\nSöntral Steishiä ja ollaan keskellä New Yorkia, kolme kerrosta maan\nalla.\n\nTuntui vähä niinkun olis kotia tullu, kun aina oli pääs ajatus, että\nnyt ollahan taas Atlantin rannalla, josta Suomehen lährethän. — Piti\nkumminkin istua esti aseman kaffilahan ja tutkia New Yorkin karttaa,\njotta mitäs teitä ja maanalaasia linjoja sinne Iisakin ja Hiltan työ\nBrooklynin puolelle mentihinkään?\n\nKuttuun neekeripojan kantamhan kapsäkkiä oikiahan junahan ja marssiin\nitte se ongen vapa kainalos peräs. Tiiman mennä jyristin vielä maan\nalla, niin jo vain oikeen tulinkin yhreksännelle äävenylle Brooklynis\nja siit'oli vain pari kulmaa Iisakin »piltinkihin».\n\nSoitin ovikellua, Hilta tuli avaamahan ja haikaasi käret levjällä jotta:\n\n— Oo mai — nykkö te tuutta!\n\nPian oli kaffit, keekit ja »oranssijuusit» pöyräs. — Ja »paati» ja\npairanvaihto.\n\nTuntui hyvältä tulla tuttuhun lähtöpaikkahansa iloosten, ystävällisten\nihmisten joukkohon, johna mulla oli oma hauska huones ja »pääkorteeri»\nollu koko Amerikan-matkan ajan. Postia, kirjeitä, lehtiä oli tullu\nkauhia kasa. Ja matkan varrelta lähettämiäni monia vaate- ja\nkirjallisuuspaketteja orottamaan Suomeen lähtöäni.\n\nKun »Vaasa»-lehren puolesta tälle pitkälle Amerikan-matkalle lährin,\nei Suomen pankki myöntäny mulle taalaakaan matkarahaa. Ne lähretti\nja lainas yhtiöllemme pankkiiri Havela Duluthista, että perille eres\npääsen. Arvelutti mua vähän lähtiä, sillä mitenkä sielä pärjäisin,\nsiitä ei ollu mulla harmainta aavistusta. Kaiken varalta otin WSOY:stä\njoukkooni aika kasan Jaakoon juttukirjoja, että jos ehkä jourun\nviisukauppiaana myymähän niitä New Yorkin karulla.\n\nNe kirjat olikin hyvät olemas sillä puhetilaasuuksissani pirin niitä\nkaupan ja sainkin niistä kolehtikuppien lisäksi, niin että hyvin\npääsin kulkemaan, maksamaan matkani, hotelliasunnot, pikkumenot ja\nvoin vielä ostaa vaatettakin matkan varrella, sillä pesettää ei ollut\naikaa. Käytetyt vaatteet lähretin paketteina Hiltalle Brooklyniin ja se\npesetti ne kiinalaases pesulas. Siten ei mull'ollu mitään vaikeuksia\ntullis tuora ne käytettynä Suomeen.\n\nTuo yhtämittaanen kahreksan kuukauren matkustaminen ja rehaaminen,\npuhuminen, tuhansien ihmisten puhuttelu ja sen ohella muistiinpanojen\nja matkakirjeitten kirjoittaminen öisin ei suinkaan ollu mikään\nhuvimatka, vaan täyttä työtä.\n\nOlin väsyny, mutta tyytyväänen siitä, että olin ottamani hevoosenurakan\nloppuun suorittanu ja täyttäny sen, mitä lehtimiehenä olin lehrelleni\nluvannu.\n\nSiksi nyt kiertomatkan tehtyäni raukaasi sainehesti, lepäilin ja\nhaukottelin pari päivää Hiltan hyväs hoiros. Istuskelin korkian\nSunsetpuiston penkeillä, kattelin New Yorkin pilvenpiirtäjiä,\nVapaurenpatsasta, Euroopasta New Yorkiin saapuvia isoja\nmatkustajahöyrylaivoja ja pääni yli jyristäviä Atlantin lentokoneita.\n\nSitte piti jo ruveta valmistelemaan ja tuumailemaan taas Suomehen\nlähtyä. Ja siinä on Amerikaskin yhtä monta mutkaa ja matkaa kuin\nSuomesta sinne pääsys. Keväällä oli jo kaikki laivapaikat Suomeen myyty\nloppuhun lähes jouluhun asti. Siinäkin oli suurkaupungis ajamista ja\njuoksemista pariksi päivää saaraksensa selville sen asian, että —\nlaivatikettiä ei saa. Johnakin rahtilaivas ehkä vois saara paikan,\nmutta sillä kestääs pari kuukautta. Lentolinja on kallis ja nekin oli\njo varattu. — Jos joku peruuttaa lippunsa, niin silloin voi paikka\naueta teille, sanottihin. — Käykää huomenna kysymäs tai soittakaa.\n\nEi oo helppua New Yorkis osata »foonatakaan» (soittaa), sillä\ntelefooniluettelot on paksuja, raskaita ja rasvaasia kuin siankinkut,\nja samaa nimiä, Smittiä ja Brownia, saa plarata satasivua kerrallaan.\nSuurkaupunki on jaettu moneksi kymmeneksi alueeksi, joilla on esti\noma huutonimensä sentraaliin, esim: Hyasintti. Sentraaliflikka ei\nmuukalaasen huutamaa nimiä tahro ymmärtääkkää, mutta kun eräskin huuti\nkerran jotta: Haissi — niin jo pääsi sattumalta oikiaan alueeseen. Ja\nsitte saa ruveta pyörittämään 7—8-numeroosta numerolaattaa.\n\nKun Amerikkaan lährin, niin päätin että laivalla mä matkustan\nvoirakseni lukijoille kertua kuinka »vanhalla» lailla Amerikkahan\najetahan, mutta että jos suinkin on mahrollista, niin »uurella lailla»,\nlentokoneella, tuun takaasin, jutellakseni seränpojille sitte kuinka\nja miltä se lentäminen tuntuu rapakon yli, sillä oon vissi, että ennen\npitkää lentoliike niin yleistyy ja haipuu, että aniharva enää viittii\nlaivalla sitä väliä hinkata.\n\nJa niinpä rupesinkin sitte lentopaikkaa vonkaamaan Ruotsin—Amerikan\nlinjalle, niin että viimmeen tuli rako ja varma lupaus lähtöpäivästä.\n\nPiti hommata Ruottin lähetystöstäki taas monen valokuvan kans viisumi\neli lupa lentää sen ylitte. Mutta kiusallisin paikka poislährös\nAmerikasta on se, että pitää saara veroviranomaasilta toristus,\nvaikk'on ulkomaalaanenki, että jos on ollu joitakin tuloja sielä, niin\non siitä myös vero maksettava. Tai saatava köyhän passi maasta, ettei\ntuloja oo ollu. Niinpä mäkin jouruun nokitusten istumaan tunnin verran\nNew Yorkin verokonttoris yhren veroherran kans, jotta mikä kala mä\noikee oon, kun on kuuren kuukauren oleskelulupa maas vain, on oleskelin\nyli, reissannu paljo ja on nuan syönehen näköönen — eikä oo ollut\ntuloja? se tiukkas.\n\nMinä seliitin mikä misteri m'oon, lehtimies, jonka finnit on kutsunehet\nvierahaksensa maahan pitämähän luentoja Suomesta. Ne on mua kovasti\nsyöttänehet ja kuskannehet ympärinsä. Näytin sille tukun leikkeleitä\nenklantilaisista lehristä, mihnä m'oon ollu ja mitä hommannu.\n\n— Otitteko pääsymaksua puhetilaisuuksistanne? se kysyy.\n\n— Ei mitään, sanoon niin kuin asia olikin. — Sillä jos konserttia\nantaa ja pääsymaksua ottaa, niin pitää siitä maksaa verua, kun ei oo\n»työlupaa» myönnetty maahan tulles.\n\nLopuksi meistä tuli sen verofiskaalin kans niin hyviä ystäviä, että se\ntoivotti mulle hyvää matkaa ja tukkii vielä sikaarin suuhuni.\n\nKeväällä oli Suomen pääkonsulikin New Yorkis vaihtunu, vanha Niskanen\noli siirretty Bulgariaan — hyvä olikin, sanoo New Yorkin suomalaaset —\nja sijaan nimitetty ulkoministeriöstämme hyvä tuttavani Raf. Seppälä.\nHän tiesi, että Kuvalehren Ilmari Turja ja Otavan Jorma Reenpää ovat\ntullehet kans kaupunkihin, jättänhet osoottehensa ja tykkääsivät\ntavata. Ja Amerikan Vapun päiväkin siinä tuli, n'otta menoja oli\nkovasti, kun New Yorkin iloosen Kansallisseuran päämies Matti Punkari\nvielä sähkötti langat punaasena, jotta meirän kolmen Suomi-vierahan\npitää tulla heirän kahren nuorenparinsa juhlahan: kun jääkärimajuri\nOskari Penttilä on menny toisen kerran naimisiin ja heirän juristinsa,\nse suomia puhuva juutalainen loijari Rosenthal on menhellä\nviikolla hakenu lentokoneella Suomesta hämälääsen pellavatukkaasen\nylioppilasfröökynän missiksensä.\n\nArvaa sen että mennä piti ja lystiä sielä pirettihin taas suurella\njoukolla. Onnia toivotettihin, puheeta pirettihin, soitettihin\nja laulettiin. Onni Laihanen veteli kaikista klaffiista oikee\nkonserttimusiikkia ja kertoo, jotta parhaan palkan hän soitostansa\non saanu, kun silloon soran nälkävuosina Suomes hänet tilattihin\nJalasjärvelle häihin soittamhan. Sai kolme kilua voita, viis limppua,\n1,000 markkaa rahaa ja kaks pottua pontikkaa. — Onni Laihanen on muuten\nreiru, sivistyny poika, Sipelius-akatemian käyny, toiminu Suomen\nJoutsenella kapellimestarina, veli kaatui talvisoras, isä menehtyi\nsoran vaivoihin, vanha äiti elää, josta Onni pitää hyvää huolta\nAmerikasta käsin, samoin perheestään Suomes.\n\nNew Yorkis on nyt meillä Suomen vientiyhristyksen toimesta kaupallinen\nerustustaloo ja erustavalla paikallakin nimeltä »Finland-House»: 39.\nE—50 st. Madison Ave N.Y. Se avattiin keväällä 1948 ja on oikein\nsuomalaisittain erustava. Siinä on loimukoivuvanerista taiteellisesti\nkaikin puolin hieno suomalainen ruokala-ravintola, Suomesta tuotettu\nkeittiömestari ja suomalainen, myös enkliskaa puhuva tarjoilukunta.\nKarun puolella on suomalaistaiteen salonki ja myymälä, tairelasia,\nkeramiikkaa, veistoksia, kudonnaisia ja Kalevala-koruja. Toises\nkerrokses on kaupallinen erustus, se koittaa hankkia markkinoita Suomen\nviennille Amerikkaan, antaa tietoja ja toimittaa tavarahankintoja\nsieltä Suomeen. Finland House ja sen hieno ravintola on suomalaisten\nkohtaamispaikka New Yorkis. Tapasin sielä mm. kuvanveistäjä Tauno\nTynystäkin pari kertaa. Hän veistelee puusta madonnankuvia, työlupaa\nkun ei oo, on vain opintoreisulla frouvansa kans.\n\nToinen sellaanen suomalaasten käynti- ja asiomispaikka on Selma\nLeemanin kirjakauppa ja matkatoimisto suomalaisten kuululla 125.\nkarulla. Se on suurin ja monipuolinen suomalaanen kirjakauppa koko\nAmerikan mantereella.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun kortilla kiitin tohtori Sippolaa Detroitiin vielä kaikesta ja\nilmootin, koska lähren lentämään, yllätti hän mun kesken kaiken\nkaupunkisähkeellä että: olemme täälä Pemsylvania Hotellis, tule heti\ntapaamaan. — Menin sinne ja ihmettelin, jotta kuinka te täälä nyt\nootta, niin yhdestä suusta vakuuttivat missis ja Helen-tytär jotta:\nlöimmä ovet kiinni ja tulimma sua saattamaan! 400 mailia ajoomma,\npuolitoista vuorokautta.\n\nKun sitten otin Yrjö-tohtorin lujille jotta ethän sä ny mun takia\npotilaitas jätä ja näin pitkälle raisulle lähre, niin se lopuksi\ntunnusti hiljaa, jotta missis ja Helenkin tarvittevat vähä uusia pukuja.\n\n— No sitte mä ymmärrän, — sanoon yhtä hiljaa.\n\nElettihin sitte herroiksi lähtijääsjuhlia. Mäkin otin huonehen ja jäin\nyöksi tuohon suurehen hotellihin, john' oli parikymmentä kerrosta ja\nlähes 3 000 matkustajahuonesta, monta ruokasalia, baaria, tanssisalia,\norkesteria ja vaikka mitä. Ateriat söimmä hienosti loistotupletis,\npöytäkalusto ja lämminruoka tuothin kumipyöräkärryillä huoneeseen,\nviinipullot oli päältä homehes, että n'oli vanhoja ja kraariklasilla\nprisiis oikias lämpöasteis kaks häntätakkimiestä serveeras ja valot\nsammutettihin, jäätelöfati valeltihin konjakilla, tuikattihin tikulla\npalamahan, hyvältä maistuu ja hienua oli. Sampankaljaa päälle oikee\nkurkeloosten klasiista n'otta piti nousta oikee ylhä, kyykkyä ja sitte\nkilistää.\n\nMutta sitä me ei käsittäny mitä ne muut herrat sielä toisis huonehis,\nkäytävillä ja tanssisalis oli niin hyvällä tuulella ja pitivät\nniin kovaa elämää. — Kun mä siinä puolen yön aijoos lährin omahan\nruumahani nukkumahan, niin se pitkä konki oli aivan täynnä fiiniä\nhäntätakkiherroja, paljaskaulaasia lihavia ja laihoja frouvia,\nhelmet ja priljantit kaulas, kaikki kähäräpäisiä 6-merkin nenämallin\njuutalaisia, jokka hurras ja huutivat oikohonsa, klappasivat toisiansa\nja hyppiivät ilosta. Muakin ne pyöritteli ja tuppasi halaamahan.\n\nPääsin kumminkin huoneheseni, mutta huonosti nukuun, niin kovaa elämää\nne piti kaiken yötä. Kun sitte aamulla aukaasin kuurentoista kerroksen\nikkunani ja kattoon alha karulle, niin katu oli mustana väkiä, sielä\nhuurettihin, tanssittiin, hurrattihin ja heilutettihin valkoosella\npohjalla siniviivaista lippua, johna oli juutalaasten kuusnurkkaane\ntähti keskellä.\n\nOvesta pistetystä aamun lehrestä sitte lujin, jotta kello 12 yöllä 16.\npäivää vastaan toukokuus 1948 oli julistettu Israelin uusi ittenäänen\nvaltakunta, ja sen oli Amerikka minuttia jälkeenpäin heti hyväksyny »de\nfacto» eli tapahtuneena tosiasiana.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKesken lähtövalmistuksia mua rupes kiusaamaan ajatus, että karun jos\nen käy nyt kattomas samalla Amerikan Yhrysvaltaan hallituskaupunkia\nWashington D.C:tä, jok'on 4 tunnin pikajunan matkan pääs etelään\nNew Yorkista. Niin jätin kaikki, painuun lauantaipäivänä sinne ohi\nFiladelfian, USA:n vanhan ensimmäisen pääkaupungin, johna puolue-\nja prisidentin vaalin vaalinäytelmät suoritetaan, ohi Wilmingtonin\nja Delawaren, jonne Ruottista karkootetut mettäsuomalaaset yli 300\nvuotta sitten tuotiin ja johna suuret suomalaastenkin Delawarejuhlat\nvietettiin — Ruottin ryppyilemisestä huolimatta — Amerikan kutsusta,\nkesällä 1938.\n\nSiitä asiasta ja niistä juonista kertoi mulle vanha lakimies Johan\nSaari New Yorkis. Hänen hallus on Delawaren suomalaisjuhlien koko\narkisto. Istuin hänen luonaan pitkän päivän, kuuntelin hänen\nselostustaan muutamien eturivin Amerikan suomalaasten ponnistuksista\nsaarakseen Suomen osuuren esille Delaware-siirtokunnan asias, jonka\nRuotti yritti anastaa kokonaan ittelleen, kun mettäsuamalaasten\nkarkootus Ruottista Amerikkaan tapahtui Ruottin viranomaasten toimesta\nja nimis.\n\nSuomen konsuli, historiantutkija Akseli Rauanheimo kirjoittaa siitä\nasiasta teoksessaan »Uuteen maailmaan»:\n\n »Kun Kustaa Vaasan poika Kaarle sai herttuakunnakseen Keski-Ruotsin\n ja halusi sen asuttaa, piti hän parhaana houkutella suomalaisia\n muuttamaan sinne — mettäisille takamaille, jossa liikkui vielä vain\n karhut, hirvet ja muut metsän elävät. V. 1579 julkaisi herttua\n Kaarle kirjelmän, jossa hän lupasi: 7 verovapaata vuotta niille,\n jotka rupeaisivat uudisasukkaiksi asumattomille aloille Vermlannin\n metsiin. Suomessa oli katovuosia, sota oli hävittänyt maata, verot\n rasitti kansaa. Sen vuoksi suomalaiset, varsinkin liikkumaan herkemmät\n savolaiset noudattivat herttuan kehoitusta ja muuttivat suurin\n joukoin Pohjanlahden toiselle puolen Keski-Ruotsin metsiin. Ne elivät\n siellä hiljakseen metsästäen ja kaskea kaataen ja tulivat näkyville\n vain markkinoille ja veronmaksuun, kadotakseen takaisin metsiinsä.\n Ajanoloon viljeltyjen jokivarsien ruotsalaiset viljelijät kävivät\n suomalaisille vihamielisiksi. He katsoivat myöskin takamaillensa\n metsäalueet kuuluvan heille, eivätkä voineet sietää, että suomalaiset\n taitavina metsänkävijöinä ampuivat riistaa ja kaskeamalla kasvattivat\n viljaa. Ruotsalaisten ja suomalaisten välinen kiista ja viha yltyi,\n sattui verisiä tappeluita ja murhia. Suomalaisten alueilta löydettiin\n sitten rautaa ja kuparia, syntyi kaivoksia. Kaivosten omistajain ja\n suomalaisten kaskenpolttajain kesken syntyi riitaa. Ruotsalaiset\n kaivosten omistajat ja talonpojat tekivät valituksia hallitukselle\n suomalaisia kohtaan ja saivat hallituksen puolelleen. Niin alkoi v.\n 1636 Ruotsin metsäsuomalaisten vainojen aika. Suomalaisia vangittiin\n ja pantiin pakkotöihin. V. 1640 hallitus käski polttaa suomalaisten\n riihet ja ottaa pois heidän viljansa. »Jotta he elintarvikkeitten\n puutteen takia lähtisivät metsistänsä.» — Tämä tapahtui samoihin\n aikoihin kun Ruotsin hallitus kokosi siirtolaisia »Uuden Ruotsin»\n siirtokuntaan, Amerikkaan. Ruotsalaiset eivät olleet halukkaita\n lähtemään, sillä heillä ei ollut taipumusta erämaitten asuttamiseen.\n Siksi hallitus käänsi huomionsa suomalaisiin, lähetti heitä Amerikkaan\n ja samalla pääsi vapaaksi epämiellyttävistä metsäsuomalaisista.\n Hallituksen mies kierteli metsäsuomalaisten keskuudessa kehoittaen\n heitä lähtemään, mutta vain harvat suostuivat lähtemään epäillen, että\n heitä petetään, niin kuin oli tapahtunut Ruotsiin tullessa. Silloin\n Ruotsin hallitus vangitutti heitä ja kuljetti kahleissa laivoihin.\n Ensimmäinen pakkolähetys tapahtui 1640. Siinä niin kuin useimmissa\n seuraa vissa lähetyksissä oli suurimmaksi osaksi suomalaisia. Nämä\n asuttivat laajimman osan »Uuden Ruotsin» siirtokuntaa, vain vähän\n asettui ruotsalaisten linnoitukseen. Enimmät painuivat ylämaihin\n Delawaren jokivartta ylöspäin. Ensimmäinen siirtola, jonka ne\n perustivat, sai nimekseen Finland, ja sen taakse syntyi Ylämaan\n siirtola. Sinne laskivat viljelyksen pohjan Martti Marttiset, Pietari\n Kokkiset, Pietari Rambot ja monet muut suomalaiset, jotka ovat\n joutuneet laajojen ja arvokkaiden amerikkalaisten sukujen kantaisiksi.\n Amerikkalainen historioitsija Bancroft sanoo, että joka 18. jenkki\n polveutuu Delawaren siirtokunnasta. — Amerikan Delawaren suomalaiset\n nimet ovat muuttuneet. Marttisista on tullut Morton, Räsäsestä Rawson,\n Kokkisista Cock tai Cox, Kolehmaisesta Coleman, Tossavaisesta Thorsson\n tai Tussey, Väinämöisestä Vannemann jne. Muutamat suomalaisperäiset\n henkilöt ovat Amerikan historiassa saavuttaneet huomattavan aseman,\n niin kuin John Morton, Amerikan itsenäisyysjulistuksen maineikas\n ratkaiseva allekirjoittaja oli Martti Marttisen jälkeläisiä...\n Kaikkein ensimmäisessä hollantilaisessa kartassa on nykyisen\n Philadelfian miljoonakaupungin kohdalla — vain yksi suomalainen sana:\n »Sauna».\n\nNäin kertoo Amerikan vanhat historiatiedot Delawaresta. — Monen\nmutkan jälkeen saatiin Amerikan alahuonees jo valmista lakiehrotusta\nmuuttaen kutsu myös Suomelle saapua Delawarejuhlille, muuttamalla\nerustajahuoneen kutsua Ruotsille, lisäämällä siihen sanat: »and\nFinland» (ja Suomi). Jonka jälkeen Suomen eruskunta lähetti\nDelawarejuhlille erustusjoukon ja pystytettiin sinne Wäinö Aaltosen\nveistämä suomalaasten muistokivi.\n\nDelawarejuhliin osallistui tuhatlukuisena Amerikan suomalaisväki ympäri\nmaata, mutta koko taakan joutui kantamaan lopuksi vain viis miestä:\nlakimies O. Larsson puheenjohtajana, Amerikan professorit Olli ja\nVuorinen, rahastonhoitaja John Saari (joka kuoli alkuvuoresta 1949) ja\nEemeli Hurja.\n\nLakimies John Saari oli synt. 24.2.1877 Nurmoos ja tullu vanhempiensa\nkans 1883 Amerikkaan, hoiti nuorena omaa kauppaa Minnesotan Spartas\nja luki samanaikaasesti lakia, valmistuen 1918 lakimieheksi. Hän on\nensimmäänen suomalaanen, joka Amerikas on valittu »lainlaatijakuntaan»,\nse tarkoittaa jonkin valtion eruskuntaan, nim. Minnesotas 1904,\njossa oli 2 vaalikertaa. V. 1925 hän asettui New Yorkiin vapaaksi\nasianajajaksi ja on ensimmäänen, joka Jacob Julinin toimeksiannosta\nalkoi ja rupes yrittämään järjestää suomalaasen puutavaran tuontia\nAmerikkaan. Se kohtas kuitenkin suuria vaikeuksia höyläämättömänä\nja epäpuhtaan sahauksen takia. Hän on myös ensimmäänen Amerikan\nsuomalaanen, jonka nimi pankkivirkaalijana on painettu dollarin\nseteliin, nim. First National Bank of Gilbert (1902— 08). Hän on jo\nBobrikoffin aikoina kirjoittanu Suomen puolesta artikkeleitä Amerikan\njohtaviin lehtiin ja julkaissu monta lentokirjasta samasta asiasta\nenglannin kielellä. Hän oli suomalaisten Delawarejuhlien alkuunpanija,\nSuomen ensimmäinen konsuli Portlandis, on saanu itsenäiseltä Suomelta\nansioistaan kaksi kunniamerkkiä. Hän oli kyvykäs ja ittenäinen Suomen\npuolesta taistelija Amerikas, kiitoksen ja jälkipolven muiston ansainnu\nmies.\n\nMuistelin tätä harmaahapsista, ulkonaisesti täyreksi jenkiksi\nhienostunutta pätevää ja toimekasta Suomen miestä, joka oli kai\nensimmäisiä huomattavaan asemaan kohonneita suomalaisia sielä,\nlueskellessani hänen julkaisemiaan palavia artikkeleita Suomen puolesta\n— pikajunas matkallani Washingtoniin. Samalla katselin ja ihailin\nitärannikon kauniita lehtomaisemia. Ohi vilahti Baltimoren suuri\nsatamakin, josta suomalaaset merimiehet useen puhuvat.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOlin New Yorkin pääkonsulaatin kautta sähköttäny tulostani Suomen\nlähetystöön ministeri Jutilalle, että varattaas huone mulle jossakin\nhotellis, mutta kun sitte ajoon lähetystötaloomme, se olikin tyhjä\nja sähkösanomani kiikkui ovenkrivas, sillä ministeri ja virkailijat\nolivat kaikki lähteneet jonnekin viikonlopulle. Olishan mun pitäny se\ntietääkin, mutten tullu ajatelleeksi, ettei lauantaina virastot oo\nauki eikä ketää tapaa. Totesin vain, että hienos huvilakaupungisosas\non Suomella lähetystö ja ministerinasunto. Komja mänty kiviportaitten\nvieres. Olin antanu taxiautoni mennä, istutin portahille ja hikosin.\nOli pitkä matka takaasi keskikaupungille ja vaikia saara asuntoa, sillä\nWashington on aina täynnä turisteja.\n\nKävelin siis ja ajelinkin jo lopuksi uimapukuisen ystävällisen missin\nkaaralla asuntoa hotelleista ettien, kunnes viimmein onnistuin sen\nsaamaankin keskikaupungilta suuresta »Roger Smithin» hotellista.\n\nKylvin hiet pois ja rupesin plaraamaha telefooniluetteloa, sillä mulla\npitis olla sielä Alahärmän Kotoluhrasta lapsuuren tuttava, saman\nkotipihan kakara, Heiskan Lissu, jok'on ylihärmälääsen kellosepän M.O.\nKankaan kans naimisis. — Illalla sitte soitin niille Arlingtoniin,\njok'on Washingtonin esikaupunki, jotta:\n\n— Haloo, onko se Heiskan Lissu? Kun äänen kuulin ja tunnin: — Täm'on\nEsa-poliisin poika Kotoluhrasta.\n\nSielä toises pääs meni saunat ja maltaat sekaasinsa jotta: mitääh?\n\n— Kuuluuko? huurin taas. — Täm'on Kotoluhrasta, toiskasta, Alahärmästä,\nekkö sä Lissu kuule?\n\n— Mitääh, mistä — voi jutinan tähre, mistä se on?\n\n— Kotoluhrasta. Välitaloosta Oskari jotta kuinka te voitta? huurin\nmä. Fanni ja Meimi lährettää tervyysiä — lehmät tuothin justhin kotia\nPerkiöstä, n'oon lypsyllä nyt...\n\nEi kuulunu pitkähän aikhan mitään. Taisi Lissu plyssähtää istuallensa.\n\n— Tuu ny sä Matti kuulemhan, kuulin Lissun lopuksi sanovan.\n\nKun Matti sitte tuli, niin seliitin sille, jottei tämä ny aivan\nHärmästä eikä Suomesta oo. Ja että mä oon nyt tullu kattelemhan\nAmerikkaa ja oon oikiastansa täällä Washingtonis ja asun Roger Smithin\nHotellis. Niin että se asia klaaraantuu ja sovittihin sitte, että ne\ntuloo mua aamulla hakemhan ja ajaavat sitte kaupunkia näyttämäs.\n\nNiin kuin sitte tulivakki Matti, Liisa ja Jussi-poika, joka sattui\nolemahan kotona. — Matti Kangas lähti Ylihärmästä enoni Oskari Olinin\nkans, joka kans oli kelloseppä ja fiulunsoittaja, yhtaikaa Amerikkahan\nlähes 50 v. sitte. Matti harjoottaa kellosepän liikettä vieläkin sielä\nja on niitä vanhan nuorisoseuraliikkeen aatteellisia miehiä, jokka\nharrastaavat suomalaisuutta, ei polta tupakkaa ja on ollu elämänsä\nraitis. Washingtonis on 300—400 suomalaasta perhettä, joille Kangas on\nvuosikymmeniä pitäny pyhäkoulua, ettei suomalaasten lapset unohtaasi\naivan suomen kieltä. Kaikki kolme lastansa se on kouluttanu.\n\nKoko sunnuntaipäivän me sitte ajoomme kattellen kaupungin nähtävyyksiä.\n\nAmerikan Yhrysvaltaan pääkaupunki eli Kapitooli niin kun sielä sanotaan\non Washington Dii Sii, johna presidentti Truman asuu ns. Valkoises\ntalos ja johna 48:sta liittovaltiosta valitut 435 kansanerustajaa sekä\n2 senaattoria joka valtiosta, siis 96, muorostaavat kakskamarisen\nparlamentin. Kun Amerikka soran kautta v. 1776 julisti ittensä\nittenääseksi ja riippumattomaksi Englannista, pirettihin ensimmääsenä\npääkaupunkina Philadelfiaa, mutta kun joka valtio olis tahtonu\nkunnian saara yhteisen hallituspääkaupungin ittellensä, niin Atlantin\nrannalla olevasta pienestä Marylannin valtiosta lohkaastiin tuo D.\nC. (Disdrict of Columbia) erilliseksi hallintoalueeksi ja annettiin\nsille ensimmääsen presidentin George Washingtonin nimi. Washington\nDC:n alue esikaupunkeineen käsittää n. 16 000 neliökilometriä ja sielä\nasustaa yli 600 000 ihmistä, pääasias vain valtiokoneiston virkamiehiä\nja henkilökuntaa. Neekereitäkin aika paljo palvelijoina. Sielä ei oo\nmitään amerikkalaasia pilvenpiirtäjärakennuksia eikä tehtaita. Se on\nerittäin kauniilla paikalla Atlantista pistävän Potamack-joen varrella,\ntasaista lehtipuumaastoa. Amerikan suuret ja pienet kaupungit ovat\nsuomalaasittaan nähtynä aika likaasia, sotkuusia ja sekavia. Washington\nDii Sii on niiren loistovastakohta: selväpiirteinen, puhras, tilava,\npuistojen vehreyteen peittyvä kaupunki. Sielä ei oo sellaasta meluavaa\nhorioppia kuin muualla Amerikas. Tuntui kuin sen asukkaatkin elivät\nja käyttäytyivät eurooppalaasittain, olivat korrektisti pukeutuneita,\nhuomaavaisia ja hiljaisia käytöksessään. Herrasväkiä kun ovat, eik'oo —\näänioikeutta. Valtion virkailijoilla ei Amerikas oo äänioikeutta!!\n\nOn selvää, että suuren, nuoren ja rikkaan maan pääkaupungis näkyy sen\nmahtavuus ja voima, tiede, taide ja historia. Se on itsenäisen Amerikan\nhistoriaa ja »maailman suurimpia» kansallisia muistomerkkejä täynnä.\nSiellä on kansakunnan tieteen, taiteen, kirjallisuuren arkistot ja\nmuseot arvonsa mukaisis suurensuuris juhlallisis rakennuskolossiis.\n— Mahtavan Amerikan hallintokoneisto on tietenkin valtava ja\nmonisäikeinen vaatien yhteen paikkaan keskitettynä lukemattoman\nmäärän isoja virastotaloja ja sen mukaan myös henkilökuntaa. En rupia\nniitä lähemmin selostamaan, mainitten vain Washingtonin suurimmat\nnähtävyyret. Parlamenttitalo on noin 230 m pitkä, keskellä korkia\nkupolirakennelma, jonka tornin huippuna kohoaa n. 30 m korkia\npronssinen Vapauren jumalattaren patsas, pää 100 metrin korkeures.\nKupolirakennuksen kummaskin sivurakennukses on toises pääs eruskunnan,\ntoises pääs senaattorien istuntosali ym. huoneita. Kupoliosan yleinen\nsisäänkäynti vie mahtavaan eteisaulaan ja tilaviin porraskäytäviin,\njoiren seinät on täynnä suuria maalauksia Amerikan vapaussorasta,\nperustuslain allekirjoittamisesta, Washingtonin ja Lincolnin,\njotka ovat Amerikan suurmiehiä, valtioteoista. Sielä on myös suuri\nveistokuvakokoelma Amerikan maineikkaimmista miehistä ja naisista,\nuseimmat luonnollista kokoa.\n\nJäin kattelemaan niistä yhtä »jätkämiestä», että mikäs tuo on? —\nSill'ol housut krutus, pairankaulus auki, krusetti päin pyttyä,\npikkutakki yllä, lätkämösä pääs, piippunysä suus ja kattua toljotti\ntoinen käsi housunplakkaris, hienoonen hymy suupieles niitä toisia\nkuvapattahia, sotaherroja ja valtiomiehiä.\n\n— Kuka tuo on? imehtelin.\n\n— Oo, sehän on kaikkien ihaalema Will Rogers, sanomalehtimies\nKaliforniasta, sanottiin. — Se kuoli ny sotien lopulla.\n\nOlin matkalla kuulin hänestä paljonkin puhuttavan ja Los Angelesis\nnähny hänen asuintalonsakin. Hän oli vapaa sanomalehtimies, ns.\ncolumnisti, eli »senttaattori», joka kirjoitteli suorasukaisia,\nrohkeita ja hauskoja päivänpakinoita lehtiin, joita luki koko Amerikka.\nHän oli suuri Suomen ystävä, joka talvisoran aikana kirjoitti\nmonia kymmeniä räiskyviä kirjoituksia Suomen puolesta nostattaen\nkadunmiehenkin »gudvillin», hyväntahdon eli suosion puolellemme.\n\nNe pitäis kerätä ja suomeksikin julkaista, tämän Amerikan suurimman\npakinamestarin Suomi-jutut.\n\nSitä ihmettelin, että Amerikka ja sen hallitus laskoo suurmiestensä\njoukkoon yksityysen ulkopuolisen sanomalehtipakinoitsijankin, laittaa\nsille muistopattaan ja sijoittaa sen oikee eduskuntataloon.\n\nWashingtonin kaupungin keskustan muodostaa 2 km pitkä mahtava\npuistokatu. Pensylvania Avenue, jonka länsipääs on parlamenttirakennus,\nsen keskellä ensimmääsen presidentin, Washingtonin muistoksi\npystytetty, maailman korkein muistomerkki, 170 m, nelikulmainen\nobeliski eli piikki. Sinne noustaan hissillä, ja ylhäällä on\nikkunakerros, josta saa kattella koko kaupunkia ja laajalta ympäristöä.\n\nPuiston itäpääs on presidentti Lincolnin muistomerkki ja hänen tuolilla\nistuva jättiläiskuvansa marmorista. Kun seisoo Lincoln-monumentin\nkorkeilla valkoisilla marmoriportailla ja kattoo pohjooseen\nArlingtoniin vievälle memorial-Bridgelle, sillalle, on sille välille\nkaivettu pitkä leveä »peilikanava» kukkasistutusten ja vihreäin\nnurmikenttäin keskelle. Sen veden kalvos heijastuu peilikuvana taivaan\nkorkeus ja sini, kulkevat pilvet, puistojen puut ja rakennukset.\nTuon mahtavan bulevardin ja sillan pääs kohoaa sitten Arlingtonin\npuolella pyöreä amfiteatterin muotoinen USA:n isänmaan sotilassankarien\nmuistomerkki valkoisesta marmorista. Se on mahtava kreikkalaismallinen\npilareilla seisova ja sen eres korkealla porraskorokkeella seisoo\njuhlallinen isänmaan alttari, tuntemattoman sotilaan hauta, jonka\nkylkeen on hakattu sanat: tässä lepää USA:n sotilas, jonka tuntee vain\nJumala.\n\nAmerikan presidentin asuinrakennus sen sijaan, se »Valkoinentalo»,\njosta lehdiskin usein puhutaan, on vanha historiallinen\nkaksikerroksinen verrattain yksinkertainen valkoinen puutalo, menneen\nvuosisaran herraskartanotyyliä.\n\nMutta uusi ja aito amerikkalaanen on viime sotien aikana rakennettu\nmahrottoman suuri, Pentagon eli Viisikulma-rakennusrykelmä,\nsotaministerin asianhoitoa varten. Se on kans tietenkin maailman\nsuurin virastotalo. Sen pinta-ala peittää 34 eekkeriä eli\ntynnörinalaa. Ja siinä työskenteli 32 000 virkailijaa, suurin osa\ntietysti konekirjoitusflikkoja, joilla oli ulkopuolelle rakennettu\nsilmänkantamaton rivi kolmikerroksisia asuinkasarmeja. Pentagon on\n5-kerroksista kivimuuria. Sen rakenti 15 000 miestä yötä päivää n. 15\nkuukaures. Käytäviä siinä on 17 mailia. Ei sieltä outo osaa omin nokin\npoiskaan.\n\nRiittää siellä Washingtonis kattomista, vaikka vuoreksi\ntöllistelemistä. Washington on amerikkalaasten ylpeys ja\npyhiinvaelluspaikka. Komja ja suuri se onkin ja siisti ja kaunis, sen\ntunnustuksen antaa vieraskin kävijä.\n\nMutta paljo pareet ja komjeet on meillä kuitenkin eduskunnan\nistuntosali kun niillä!\n\n       *       *       *       *       *\n\nMulle oli kertyny matkan varrella kaikenlaista kotia vietävää\n»päämajaani» Hiltan kamariin Brooklynis. Siin' oli varsinkin\nkirjallisuutta, Amerikas ja Kanaatan puolella painettuja suomalaasia\nseurakuntien ja raittiusseurojen historiikkia ja juhlajulkaisuja,\nsuomalaasia kalentereita, Venäjällä, Itä-Karjalas ja Amerikois\nseikkailleitten suomalaisten kommunistien julkaisemia muistelmia,\nrunoja ja romaaneja, joita ajattelin saara muistoksi kotimaankin\nkirjastoihin. Esim. Kanaatas on suomalainen työväjen järjestö julkaissu\ntoistatuhatta kuvaa sisältävän albumin suomalaasista ja kaatuneista,\nympäri mailman, Kanatan armeijan sotilaista ja »lotista». 5—6 kilon\nklimppi on tuokin ostamani »The New Century Dictionary», kaksiosaanen,\nyhtä suuri ja perusteellinen englannin kielen selitys-sanakirja kuin\nsuurin »Webster», jota plaratahan rautaasen jalkatelineen nojas.\nAsiantuntijat väittivät tuota hankkimaani sanakirjaa vielä paremmaksi.\nKamalan suuri ja hankala kotia vietäväksi on tuo lahjaksi saamani,\nsuuren väritehtaan vuosittaan painattama, typograafisesti loistoteos,\namerikkalaisista kotien sisustusarkkitehtuurista ja kalustosta,\nhuoneista, huviloista sisältä ja ulkoa. Suuris maalausliikkeis ja\nmaalikaupois makaa tuo malli- ja värityskirja tiskillä. Siitä asiakkaat\nsaavat opastusta ja valita kotiinsa yhteen sopeutuvat tapettien,\nseinien, verhojen ja huonekalujen värit ja ostaa liikkeestä sitte\ntarkoin numeroirut valmiit maalipurkit.\n\nMun piti kiikuttaa sekin kotia Suomeen, ettei tarvitte sitte sitä asiaa\nseliittää, näyttää vai jotta tuos on.\n\nErinomaane pikkumööpeli on tuokin »View-Master» (vjuu-maastä),\njonka tapasin Lännellä eikä maksanu ku pari taalaa. Se on jotakin\npakeliittia, kakssilmääne tähystyskapine kuin kiikari, jonka sisälle\npistetään pyöriä kartonkilevy, joss' on 7 erinomaasen terävää\npositiivista näköalafilmi-kaksoiskuvaa niin että katsoja näköö »kolme\nulottuvaisuutta» niin kuin luonnos omilla silmilläänkin »vähä puun\ntaaksekin». Tämä pikku ja halpa kapine oli uutta silloon Amerikaskin.\nTällä vehkeellä ja näköalakuvilla on sellaanen menekki, ettei niitä\ntahtonu saarakkaa. Nyt on ilmestyny jo erinomaasen hyvät ja kauniit\nvärivalokuvat, saa sanua, kaikista Amerikan kuuluista näköalapaikoista,\nkaikesta mitä vain kattomista ja ihmettelemistä sielä on. Liike\nlaajenee yhä: sai kuvia jo Hawaijilta, Mexikosta, Etelä-Amerikasta\nja Englanninkin nähtävyyksistä. Kuvat on halpoja, niin hyviä ja\nluonnonvärisiä, ettei kannata enää itte huonoja kuvia nähtävyyksistä\nottaakkaa. — On mahrootonta toiselle seliittää suupuhein, käsinkään\nviittomalla Jeloustonin puistoa tai kalliovuorten näkymiä, mutta kun\nlykkää tuon pikku kapineen käteen ja paksun tukun maisemafilmiä, niin\nsaa istua itte rauhas ihan puhumattomana ja kuunnella vain kattelijan\noi- ja voi-ihmettelyn ihastusta.\n\nIstun kamarissani kaiken kaman keskellä kolme suurta kapsäkkiä auki,\njohka koitin sulloa tuomisiani, saara ne mahtumahan, ja hikosin. Piti\nvielä hankkia jotakin tulijaasiakin ja juosta niiren peräs kaupungilla.\nIisakki oli uskollisena apumiehenä.\n\nKesken lähtötouhujen tuli New Yorkin Kansallisseuran presidentiltä\neli esimieheltä Punkarilta vielä sana, että ne järjestää mulle\nlähtijääsjuhlat. Panin vastaan ja pyyrin, että älkää ny enää viittikö,\nmuttei siinä mikään auttanu, mennä piti. Sielä oli taas väkiä paljo.\nPunkarin »Muru», Klapurin Anja ja muut missikset olivat pannehet\npöyrän korjaksi ja trahteerin kattoon. Soitettihin ja joukolla\nlaulettihin pohjalaasia ja isänmaallisia lauluja. Perttilän Jussi piti\nlennokkaan lähtiääspuheen, »Pikku-Pori» (mr Wilkman), joll' on ehrotoon\nnuottikorva ja on eri veikiä heppu, esitti taitoaan soittaen lopuksi\nkaffilusikalla. Ja isoo raskaan sarjan ammattipainija Leppänen, jonka\nkorvat oli kukkakaalina, kertoi mukavia juttuja. Hauska ilta vierähti\nyli puolen yön, niin että mr Basil R. McAllister tahtoi välttämätä\nlähtiä mua saattamhan läpi huonomaisen Harlemin kaupunginosan\nmaanalaiselle asemalle.\n\nMerkillinen mies tuo täysjenkki, pankkivirkaalija ja vanhapoika\nmister Mäk-Allister, joka kesällä 1948 kävi tervehtimäs monia köyhiä\nlapsirikkaita perheitä, joille hän on lähettäny paljo vaatteita,\nkenkiä ja pakettia. Hän sanoi, että hänellä on Suomes monta kymmentä\nlasta. Hänellä oli niiren lasten valokuvat ja kirje-kraapustelut\nliimattuna kauniis albumis. Hän ei oo suinkaan mikään rikas mies, mutta\nkaikki liikenevät varansa, tuhansia taaloja, on hän sotien jälkeen\n»lapsilleen» Suomes uhrannu.\n\nMä vähä juoruan: suomalaanen tyttö on hyljänny hänen rakkautensa.\n\nViimmeesen sunnuntain olin varannu tavatakseni Vaasasta kotipihani\nlapsuuren leikkitoverit, »ookari» Gustaf Sundellin kakarat Fransin,\nMiian, Edvinin ja Esterin, jokka asuvat eri puolilla New Yorkia. Olimma\nkirjeellä sopineet, että tavataan Franssin luona, joka asui jossakin\nhelkutin Hobokenis New Jerseyn puolella. Franssin, joka silloon kerran\nlaittoo ittellensä salaa tallinvintillä polkupyörän äiteensä kahresta\nrukin »hiulusta», tälläs paksua köyttä »kummuksi» pyörien ympärille,\nmutta sitte ku lähti ajamahan ja me toiset kersat kattoomma päältä,\nniin koko rustinki hajos, Franssi sai puolia takapuolellensa ja\nselkähän äireeltänsä. — Miia muisteli kun hän kerran sai uuret fiinit\nkengät, ja olis tahtonu pitää niitä joka päivä ja näytellä niitä\nmeille, niin sen äitee otti ne pois ja piilootti, ettei niitä saa pitää\nkun pyhänä. Miia oli ettiny niitä joka paikasta, muttei löynny. Yhtenä\npäivänä tuli sitte pappa-Gustaf pienes fyllys kotia ja mamma ajoo sen\nkamarihin maata. Ukko tykkäs, syksy kun oli, jotta huonehes on vähä\nkylmä, kattoo kakluunin pesähän ja kun sielä oli valmiiksi puita, niin\npisti valkian palamahan ja pani nukkumhan. — Äitee oli lymmyyttäny\nMiian uuret kengät sinne kakluunin pesähän puiren taa ja sielä ne\npaloovat. Eikä Miia saanu uusia kenkiä pitkähän aikahan. Edvin puhui\nsuomia vieläkin, Miia ja Esteri muistivat jonkun sanan, mutta Franssi\nei älynny sanaakaan eikä tahtonu pärjätä enää ruottiksikaan. Ne on\ntäysin eläytyneet uuteen isänmaahansa.\n\nKun lentokoneella lährin, oli aika homma saara raskas pakaasi lähtemhän\nrahtilaivalla Suomeen. Tarvittihin siihenkin toristukset ja lisenssit,\nettä ne pääsi lähtemhän erikseen. Vielä yöllä ennen lähtöaamua haki\ntuomari Hirsimäki Sjöblomit ja mun lähtökaronkkaan kauniiseen kotiinsa\nLong Islandis.\n\nJa lopuksikin sitte pomppasin New Yorkin La Gardian kentältä lentoon\nyli Atlantin — Suomehen päin.\n\nOli eri reisu, kun mäkin tulin lentämällä yli Atlannin kun pyssystä\nvain! Ja justhin oikiahan paikkahan kössährin alha Helsingin\nlentokentälle prisiis kello 9 torstai-iltana niin kun New Yorkis\nluvattihin keskiviikkoaamuna kello 10, kun lährettihin. — Ni'että\nnyt sekin imes on nähty ja koettu eikä tuloreisu kestäny ku vähä yli\nvuorokauren.\n\nEuroopan ja Amerikan väliä lentää monia kymmeniä lentoyhtiöötä\npäivittäin, erestakaasin. Kai jo joka maalla Euroopas — paitti\nSuomella — on Atlantin-lentokoneensa ja yhtiönsä. Ruotti, Tanska ja\nNorja ovat täs kilpajuoksua ollehet kovasti ja viisahasti asialla.\nNe muorostivat kesällä 1946 yhteesen puulaakin nimellä Scandinavian\nAirlines Systemin, lyhennettynä SAS Amerikan ja kansainvälisten\nlentoreittien liikennöimiseksi, johna Ruottilla on 3, Tanskalla 2\nja Norjalla 2 sormia pelis. Kotimaiset lentolinjansa hoitavat kukin\nerikseen, kansainväliset lennot yhteisesti. Siten kolme pientä maata\novat yhres väkeviä — muita kilpaalijoota vastaha. SAS lähti heti\nrohkiasti ja menestyksellisesti matkaan. Puolestoista vuores se on\njo kasvanu niin suureksi ja vakiinnuttanu asemansa, että sillä oli\njokapäiväiset molemminpuoliset lennot New Yorkiin ja kolme kertaa\nviikos Etelä-Amerikkaan (13 000 km), Rio Janeiroon, Montevideoon\nja Buenos Airesiin. Nyt SAS ajoi 4-moottorisilla Douglas-koneilla,\nmutta se sanoi saavansa jo kesällä 1948 vielä nopeampia ja suurempia\n6-moottorisia koneita. Ja ensi vuoren alusta pitis tulla kaikkein\nsuurimpia mitä on tehty: Boengin kuulun tehtaan stratocruisereita\neli yläilmojen risteilijöitä, jokka pääsöö 500 mailinkin nopeuteen.\n— Nämä 4-moottoriset ajoi tasaasta 300 kilometrin vauhtia. Se on\n5 km minuutis. Vuonna 1947 teki SAS 610 New Yorkin-lentoa ja 97\nEtelä-Amerikkaan. Matkustajia on SAS kuljettanu jo kymmeniä tuhansia\nyli Atlantin. Se kuljettaa myös ilmapostin meiltä ja Skandinaviasta,\nsekä huomattavasti rahtitavaraa. Pian tuloo myös erityyset tavaran\nrahtikuljetuslentolaivat liikenteeseen. Kehitys ilmaliikentees tapahtuu\nnyt huimaavaa vauhtia. SAS:n tarkootus on ottaa haltuunsa myös\nPohjoismainen lentoliike Aasiaan ja Afrikkaan ja siinä ohes havertaa\njos suinkin hyvällä palvelulla, nopeilla, varmoilla ja säännöllisillä\nlentoreiteillään matkustajia Euroopan muilta kilpailevilta mailta.\n\nJa mielellään tunnustaakin, että palvelu ja huolenpito matkustajista\non aivan erikoisen miellyttävää, ystävällistä ja huomaavaista. SAS:n\npalveluksessa oli silloon yli 1,000 tehtäviinsä koulutettua henkilöä\nlinjan konttoreissa ja välilaskuasemilla. SAS:n Amerikan-pääkonttori\nsijaitsee New Yorkis. Sielä on kaikki pohjoismaiset kielet erustettuna\nniin että suomalaanenki voi toimittaa asiansa omalla kielellään kuin\nkotonaan.\n\n»Miss Tolonen» oli kerrassa iloonen, avulias ja sievä frouva. Siinä\noli monet mutkat ja muistamiset, tarvithin melkee yhtä paljo juoksuja,\npapereita ja lupia ennen kun nyt Amerikoista pääsöö pois lähtemhän —\nkun Suomestakin. Mutta kyllä se miss Toloone livertää ja hyppööttää,\nettä kaikki tuloo kuntohon. Niinpä se miss Toloone järjesti, että aukes\npaikka toukok. 19. päivän lentoon peräpenkillä.\n\n— Mutta jos kovasti keikottaa, kun m'oon tällääne raskas tyvipala sielä\nperäpenkillä? kysyyn varovaisuuren vuoksi.\n\n— Ei tee mitään! nauroo se miss Toloone. — Siin' on kymmeniätuhansia\nhevosvoimia vetämäs.\n\n— Kun moottori vetää suoraa ethenpäin ja keikottaa, niin me ajamma pian\nkuuhun. Mitäs sitte sanoositta?\n\n— Siin' on tyyri! nauroo se flikka. — Siivis ja takana.\n\nKun lentokoneehin sai ottaa vain 30 kilua ja luulin että 90 paunaa,\nniinku joku sano, niin siinä oli tuhannenmoinen homma. Eikä tuo mun San\nFransiscosta ostamani ongenvapa mahtunu mihkää!\n\nLähtöpäivän aamuna piti olla keskikaupungilla SAS:n bussi-asemalla,\njohna tarkastethin passit ja kaikki paperit. Ja punnithin\nkäsipakaassit, ettei oo ylipainoa. Mun kapsäkkini oli kun makkara eikä\nm’olsi saanu sitä kiinnikkää, jos en olsi ottanu kalansyöttipurkkia\nplakkarihin ja itte istunu kapsäkin päälle, kun Iisakki kiskoo remmistä.\n\nAutopussilla ajettihin sitten New Yorkin suurelle lentokentälle. Sieltä\nlähti ja sinne tuli satoja suuria pitkänmatkan lentokoneeta yötä\npäivää. Tierustelin eräältä kentän upseerilta, kuinka vilkasta lento on\nEurooppaan. Se sanoi, että Euroopan koneita tuloo ja menöö vuorokaures\n500—600!\n\nKello 10 aikaan ajoi SAS:n isoo konet esiin. Sen »lastiruuman» ethen\neli vattan vierehen verettihin korkia porrasteline n'ottei muuta\nkun kaahia sisälle. Ja meitä rupes lappamahan sisälle, miestä,\nnaista ja lapsia. 40 istumapaikkaa oli ja viiskuus laivamiestä.\nSekä »lentoemäntä» hauskas uniformus, samoon kun miehistö sinisis\nupseerinpuvuis.\n\nKaks oli matkas sellaasta paakalesta, joista komppania pyyti ottaa\nvalokuvan muistoksi ittellensä: Ruattin kuuluusa laulaja Jussi\nBjörling, jok' oli ollut konserttimatkalla Ameriikas, ja mä, joka\nvain olin soitellu huuliharppua. Ne lähretti mulleki tuan kuvan. Vähä\nhashunnäköönen mä oon, mutta onki on hyvä.\n\nIisakki, joka oli mua vastas, huiskutti kättä lähtijääsiksikin.\nPotkurit rupes fyrräämähän, kerran nykääsi ja hui — niin oltihin jo\nkorkialla taivahalla, New Yorki makas alla piikkiinensa ku kruusattu\nkeeki. Sinne jäi käsi pystys se Amerikan Vapaudenpatas, taloot\nja suuret laivat sielä alhaalla oli kun rusakoota, ja maaseurun\nviljelyspalstat kun tilkkutäkki.\n\nSielä lentolaivas sai tupakoorakki, heti kun ylhäälle oli päästy.\nMutta ei maas eikä silloo kun ilmahan noustahan. Salongin eli vaunun\nseinäs paloi punaaset kirjaamet jotta: No smoking = Ei saa tupakoira.\nMutta kun ilmahan päästähän, niin se kieltotaulu sammuu ja sitte saa\nhöyryttää niin paljo ku huvittaa. Jokaasella matkustajalla on mukava\ntopattu tuoli, jonka karmi nappulasta kääntyy sellaasehen kenahan\nkuin haluaa. Melkee vaakasuorahan jos nukuttaa. Lentoemäntä kyselöö\njokaaselta, että mitä sais luvan olla, kaffia, teetä, kaakaota,\nherelmiä, suklaata, savukkeita, olutta, viskiä, konjakkia, lukemista,\n— mitä vain! Eikä se maksa mitää! Kaikki on ilmaista. Eikä eres\njuomarahaa oteta vastaan. — Eikä se kestitys tapahru heittelemällä,\nvaan niin iloosesti ja ystävällisesti, että enempää ei mahru. Ateriat\ntarjotaan kullekin sitä varte tehryillä hauskoilla tarjottimilla,\njonka kukin saa polviensa päälle. Siinä on hyvä ja maukas pieni\n»voileipäpöytä» kullekin. On siinä mukava istua ja kattella ikkunasta\nauringon paisteista valkoista pumpulikenttää alapuolella. Ne on pilviä,\njoiren yläpuolella lennetään. Yhtämittainen ykstoikkoinen moottorien\nsurina rupiaa pian nukuttamhan. Siel' on lämmintä, vatta täynnä kaikkia\nhyvää, niin että pian yks ja toinen nukahtaa. Vauhti on niin tasaasta,\nettei sitä tunnekaan, ei mitään kuoppia eikä kallisteluja, on kuin\najais isoos autos eli onnipussis. Ja kun alha ikkunasta kattoo, niin\nnäyttää ettei mihkää mennekkää, seisothan vain samas paikas.\n\nYhres paikas huomasin Atlantilla suuren Amerikan-laivan menos New\nYorkihin. Se oli ku tulitikkulaatikko ja näytti seisovan paikoillaan.\nMuistelin, että 10 voorokautta tuo yrittää puuskuttaa Atlantin ylitte —\nja lentokoneella se käy 10 tunnis! On siinä erua. Joka vai saa lantit\nkokohon, ei se enää laivalla lähre, sanoo jokaanen jok' on kerran\nlentäny.\n\nSanonkin jotta on aivan varmaa, että muutaman vuoren päästä yleensä\nvain lentämällä kuljethan ilmas. Lento on jo niin turvallista, nopiaa\nja varmaa. Koneet tuloo yhä suuremmiksi, nopeammiksi ja — kilpailu\nalentaa hintoja.\n\nSAS:n lentotie on New York—Newfoundland—Skottland,\nKööpenhamina—Tukholma. Lentoaika 24 tuntia. Amerikasta tuloo kone\njoka toinen päivä Kööpenhaminaan tai Osloon, josta toinen kone vie\nOsloon tai Kööpenhaminaan. Ja Suomen Aeron kone hakoo Suomen tulijat\nTukholmasta.\n\nHauska ja nopea matka! Ja junassa sitte Vaasahan.\n\n\n\n"]