[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fXcAwUTHln1fxRo_hj5cF042rB8aV5_fD4qDqXTXotik":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},2872,"Ulkokullattu","Ruotsalo, Sakari",1869,1935,"2872-ruotsalo-sakari-ulkokullattu","2872__Ruotsalo_Sakari__Ulkokullattu","1-näytöksinen ilveily","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1925,null,4063,24366,false,72285,[24],"Finnish drama",[26,27],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Ulkokullattu: 1-näytöksinen ilveily\" by Sakari Ruotsalo is a one-act play written during the early 20th century, specifically published in 1925. The play features a blend of comedic elements and societal commentary, exploring themes of love, ambition, and deception within a rural community. The narrative focuses on the complex relationships between characters as they navigate romantic pursuits and societal expectations.  The storyline unfolds primarily in Eeva's tidy room, where the dynamics of love and ambition intertwine among several characters. Kerttu, Eeva's foster daughter, is at the center of romantic interests from Mikko, a handsome farmhand, and Sylvester Suveliini, a merchant and preacher. Eeva's attempts to secure a future for Kerttu complicate matters, especially with a significant testament influencing the characters’ actions. Ultimately, the relationships are tested when hidden motives and true affections surface, culminating in a comedic yet insightful resolution that highlights the farcical nature of social pretense and the genuine connections that emerge from it. (This is an automatically generated summary.)",[],231,"Yksinäytöksinen ilveily sijoittuu maalaistuvan arkeen, jossa seurataan leskiemännän kasvattityttären naima-aikeita ja perintöasioita. Näytelmässä pilkataan hurskastelevaa kauppias-saarnamiestä ja tarkastellaan ihmisten välisiä suhteita huumorin keinoin.","S. A. Ruotsalon 'Ulkokullattu' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2872.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","ULKOKULLATTU\n\n1-näytöksinen ilveily\n\n\nKirj.\n\nS. A. RUOTSALO\n\n\n\n\n\nJyväskylässä,\nK. J. Gummerus Oy,\n1925.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nEEVA, leskiemäntä. KERTTU, hänen kasvatustyttärensä. SAKARI SÄIKKÄ,\nräätäli. MIKKO HEIKINPOIKA, komea renki. SYLVESTER SUVELIINI, kauppias\nja saarnamies. LEMPI OVENSUU, pitsinmyöjä.\n\n\n\nHUONE:\n\nEevan siisti tupa: oikealla 2 akkunaa ja niiden välissä seinäpeili;\netummaisen alla kaappipöytä, takimmaisen alla penkki. Peräseinän\nkeskellä leivinuuni, jonka etusivussa hella. Tämän ja oikean seinän\nvälissä ristijalkainen pirtinpöytä, jonka päässä ja uuninpuolisella\nsivulla rahi. Pöydän seinänpuolisessa päässä ruokia, toisessa\nräätälin kapistuksia ja tilkkuja. Ison pöydän ja kaappipöydän välissä\nkeinutuoli. Uunin vasemmasta kulmasta kulkee vasempaan seinään\nulottuva, ovella varustettu laudoitus muodostaen välikön, jonka\nseinillä astioita ja ovi ulos. Vasemmassa seinässä liki yleisöä\nulko-ovi, jonka toisella puolen tuoli, toisella hylly astioineen ja sen\nalla vesiämpäri. Mattoja, kattolamppu j.n.e.\n\n\nENSIMMÄINEN KOHTAUS.\n\nKerttu, Mikko ja Sakari (viimemainittu katselee Kerttua, joka peilistä\ntarkastaa uutta pukuaan, Mikko syö pöydän päässä ihaillen Kerttua)\n\nKERTTU\n\nSanokaas meille, mestari, miten teistä on tullut naisvaatetten tekijä\nja räätäli.\n\nSAKARI (istuu pöydän ja uunin välissä olevan penkin päässä)\n\nNälkä on neuvonut räätäliksi, mutta äidiltäni minä opin tekemään\nnaisten pukuja ja muita käsitöitä, opin kehräämään, kutomaan, ja\nsukkaa neulomaan niin hyvin, että kerran jo aioin senaatilta pyytää\nerivapautusta sukupuolestani ja hakea Sortavalan seminaariin tyttöjen\nkäsitöitten opettajaksi. (Nauraa.) Niin, niin! Älä ollenkaan naura,\nKerttu, vaan katsele tarkoin ja kauan Säikän tekemää pukuasi, sillä se\nkäy sinulle kuin valettu, vaikka ma itse sanon. Katsele sinäkin, Mikko!\nTuossa puvussa sinä voisit Kertun vaikka vihille viedä.\n\nMIKKO\n\nKyllä veisinkin ja pian veisinkin (raapii päätään) jos ei olisi sitä\nkiusan kappaletta, sitä testamenttia Kertulle tätinsä tehnyt. Jospa\nedes varas veisi emännältä joka pennin, niin minä pääsisin huolta\npitämään sinusta ja hänestäkin!\n\nKERTTU (tuo kahvipannun hellalta kaappipöydälle, kaataa kuppiin samalla\npuhuen)\n\nSinä et saa tädille toivottaa onnettomuutta. Kukaan ei ole kiltimpi\nhäntä. (Tuo tarjottimen Sakarin eteen pöydälle.) Juokaa, olkaa hyvä!\nMuistapas, miten hellästi hän minua hoiti, kun olin vilutaudissa,\n(Sakarille:) hän haki parantajia Parkanosta asti (istuu vastapäätä\nSakaria). Enkä minä pelkää lainkaan, että hän pakottaisi minua ottamaan\nsemmoisen, jota en tahdo. Senpä vuoksi me voimme vieläkin odottaa.\n\nMIKKO\n\nOdottaa ja odottaa, odottaa, kunnes jäkälä päähän kasvaa! (Nousee,\npyyhkii puukkoaan seinästä riippuvaan pyyheliinaan samalla puhuen)\nTässä talossa minä olen pian 5 vuotta pieksujeni pohjia polkenut sinun\ntähtesi, mutta se saakin jo riittää. Jos emäntä ei sinulle mitään anna,\nkun minulle tulet, niin olkoon antamatta. Minulla on jo säästöjä niin\npaljon, että voin ostaa palstan ja rakennusaineet ja hevosen ja lehmän.\nEikä minun vaimoni tarvitse nälkää nähdä eikä mukulami liioin, jos\nheitä ei kovin monta kerralla tulle.\n\nKERTTU (purskahtaa nauruun)\n\nNo, johan sinä, Mikko kulta, hassuttelet. (Täyttää Sakarin kupin, istuu\nsitten Mikon viereen.)\n\nMIKKO\n\nJa tuo Suveliinin saarnasaksa on ruvennut täällä hääräilemään kuin\nkissa tuoreen kalan ympärillä. Hän ei ole malttanut olla täältä poissa\npäivääkään siitä asti kuin hän kirjoitti tädillesi tuon testamentin.\nNyt hän tietää, että sinä olet semmoinen kultakaivos, jonka kannattaa\nanastaa. Mokomakin naimisiinmenijä! Naimisiin mennään, kun ollaan\nnuoria ja iloisia eikä vääräselkäisenä ja koukkupolvisena ja\ntutisevana. Jos hänestä joku huolii, tapahtuu se rahain persolla. Voi,\nvoi! (Polkaisee jalkaa, puristaa nyrkkiä) kun minun tekee mieli antaa\nsille, että se tiitisiä kuulisi!\n\nKERTTU (hyväillen Mikkoa)\n\nNo, no! Tyynny ystäväni. Kyllä se sinä minut saat mutta Suveliinit ja\nSyksyliinit saakoot pitkän nenän.\n\nSAKARI (lyö kämmenillä polviaan)\n\nNo, samaa vakuutan minäkin. Kuinka sinä uskotkaan Kertun sietävän tuota\nsiirappisuuta ja hänen alituista (matkii) »rakkautta uskoveljiin!»\n\nMIKKO\n\nMutta olettekos merkinneet, että rakkaudesta uskosisariin se ei enää\npuhu halkaistua sanaa. Ne nähkääs ovat saaneet silmänsä auki, että tuo\nherran terttu ei hyvälle heitä, vaan heidän rahojaan. Ja kuitenkin\non hänellä yhtä paljon rahoja lainoina joka talossa kuin siirappia\nsuumalossa.\n\nSAKARI (Nauraa)\n\nNo, kyllä sinunkin suhteesi, Mikko, se vanha totuus pitää paikkansa,\nettä rakastuneet ovat yhtä hullautuneita kuin pienet pojat saadessaan\nensimmäiset housunsa. (Panee tilkkuja kääryyn, sitten takin ovinaulasta\nylleen.)\n\nMIKKO (Korvatustaan raappien)\n\nJospa minä edes sinusta, Kerttu, voisin olla varma, ettet sinä taivu,\nvaikka tätisi ja Suveliini sinua pakottavatkin, niin minä tulisin hyvin\niloiseksi taas (nostaa Kerttua polvelleen) ja laulaisin:\n\n    Jos vain meill' on rakkautta,\n    Jumalall' on rikkautta,\n    Moni on päässyt rikkauteen,\n    Mut' kuollut köyhyyteen!\n\nSAKARI\n\nNo johan minä tässä tulen yhtä surulliseksi kuin lukkari Sankeyn\nlauluista. Mutta nyt minä sanon teille jotakin. Antakaa te Suveliinin\npuhua asiansa valmiiksi ja suunsa puhtaaksi, sitten puhun minä ja\npuuhaan. Minä vedän häntä nenästä, niinkuin hän kanssapelastettujaan.\n(Lyö näppejään ikäänkuin löisi niistä likaa pois.)\n\nKERTTU (kavahtaa ylös, tempoa Sakarin käden)\n\nKiitos, mestari! Te olette aina niin avulias ja niin iloinen.\n\nSAKARI\n\nNiinhän ne sanovat muutkin. Elämä on, sanon minä, lasi jouluolutta.\nVaahto kihisee ja kuohuu sen partailla ja olutta se on se vaahtokin\nja se ensin juodaan. Humala taas pysyy pohjalla, mutta sen tuntee\nvain se, joka juo lasinsa pohjaan. Kuule sinä, Mikko! Mitäs sinä\nsilloin sanoisit, jos sinunkin rakastettusi jo nukkuisi nurmen alla?\n(Liikutettuna.) Silloin sinulla olisi syytä voivotuksiin eikä nyt.\nNuori ja reipas olet ja saat nähdä armaasi kumminkin kolmasti päivässä.\nEi, pää pystöön, poika!\n\n\nTOINEN KOHTAUS\n\nEdelliset ja Eeva (joka tulee ulkoa, laskostaa saalinsa ja ripustaa\ntuolin selkämykselle, mutta jättää huivin päähänsä).\n\nSAKARI\n\nKiitoksia kahvista, Eva! Se olikin kahvia eikä kahvivettä.\n\nEEVA\n\nKun sitä nyt kerta keittää, niin keittää silloin oikeata. Vettä saattaa\njuoda keittämättäkin. (Hakee sukankutimen ja katselee ikkunasta.)\n\nSAKARI\n\nTotta se onkin, että mies ei kostu, jos syö leivän reikiä ja\nkalanhännästä jälkeenpäin.\n\nEEVA\n\nMinä tässä odottelen Suveliinia tänne, Kerttu. Panepas myssy kaisan\npäähän, että se siihen asti pysyy lämminnä! Se mies se rakastaa Jumalan\nvaltakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. (Ottaa huivin päästään ja istuu\nkeinutuoliin.) Minä kuulen huononlaisesti näin tuulella.\n\nMIKKO (katselee pöydän takana sanomalehteä)\n\nHm! Rakastaa se paljon muutakin.\n\nEEVA (Kuulematta)\n\nOn todella onni tälle kylälle, että täällä näinä viimeisinä aikoina on\nedes yksi, joka panee turvansa sanaan.\n\nMIKKO (puoliääneen)\n\nMielellään se sentään vanhakin kissa maitoa latkii.\n\nEEVA\n\nSinulle, Sakari, tahdon uskoa, että hän on kovin ihastunut pikku\nKerttuun päättäen siitä, että hän istuu tuntikaudet tyttöä katsellen ja\nsilloin hänen katsantonsa aina kirkastuu. (Kaataa itselleen kahvia.)\n\nMIKKO (Sakarille)\n\nSilloin hän laskee hänen rahainsa korkoja.\n\nSAKARI (seisoo ensin kiikkutuolin luona, sitten istuu siihen, Eeva juo\nkahvia pöydän päässä istuen.)\n\nJos minä saan sanoa, niin on hänellä minun mielestäni liian imelä se\nsuurustinki. Ja sitten hän ei puhukaan kuin muut kuolevaiset, vaan\nhöystää puheensa vierailla sanoilla, joita ei ymmärrä eikä osaa ääntää.\nKatsos. Minä tahdon sanoa, että olen minäkin niin paljon koulua käynyt\nja kirjoja lukenut, että ymmärrän arvostella eli kritikoida ainakin\nsemmoista, joka ei mitään osaa, vaikka on osaavinaan.\n\nKERTTU (on tuonut pesuvadin ja pyyhkeen ja pesee kuppeja)\n\nJa sitäpaitsi, pidän minä, että hän on liian vanhakin minulle.\n\nEEVA\n\nSinä pidät. Mutta tuommoiset tyttöletukat eivät aina pidä siitä, mikä\njärkevää on. Sinä olet tosin pienestä pitäen ollut viisas lapsi ja\nsinulla on oma pääsi. Mutta et sinä sittenkään saa ruveta arvostelemaan\nhengenmiestä, jolla on sana vallassaan. Etkähän sinä tiedä, miten\nvakava asia avioliitto onkaan.\n\nKERTTU (viattomasti)\n\nEn tiedäkään, kun en ole koskaan siinä ollut.\n\nEEVA\n\nMuuten minä en tahdo sinua pakottaa. Mutta et aavista, kuinka suloista\nolisi tietää täältä erotessani, että sinulla on kunnon mies turvanasi.\n\nMIKKO (lehden takaa)\n\nTurvanasi! Paremman turvan tuo Kertulle mikä muu mies hyvänsä kuin\ntuo silli-Suveliini. Auta armias, kun minun tekee mieleni mukiloida\nse sinisenpunaiseksi! — — Mutta siinä paha, jossa pahaa mainitaan.\n(Levittää lehteä ja lukee)\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\nEntiset ja Suveliini (joka tulee ulkoa, panee postillan tuolille, ottaa\nvarovaisesti lakin päästään ja panee sen postillan päälle, kaivaa\ntaskustaan kamman, jolla, kasteltuaan sitä suussaan, silittää pitkiä\nsuortuvia kaljun paikan päälle.)\n\nSUVELIINI (tervehtii Eevaa kädestä)\n\nKuinkas täällä nyt jaksetaan terveyden tilaisuuden puolesta nimittäin?\n(Katselee Kerttua ja tarjoaa kättä.) Hyvää ehtoopuolta, pikku piikani,\nsa seetri Liibanoonin hyvälle tuoksuva, kuten virressä veisaamme!\n\nKERTTU (antamatta kättä)\n\nMinun nyrkkini ovat saippuassa.\n\nSUVELIINI\n\nAh! Ei mikään kompuneeraa vaimo-ihmisen kättä kauniimmaksi kuin\nkotoinen kaste, joka kumpuaa ylös taloudenpidon lähteestä eli\nekonoomiasta. Sen kasteen helmipäärlyt ovat ihanammat kuin kauniimmat\nsmarakdit, durkoosit, stalismannit ja muut käädyt, se vaimo on sanalla\nsanoen jalokivihelmipäärly itse. (Katsoo itsetietoisena.)\n\nMIKKO (Kertulle)\n\nKatsos nyt, miten herra Sylvester eli vuoden viimeinen päivä\n(purskahtaa nauruun) sinua suinailee.\n\nKERTTU\n\nSt! Puhu hiljempaan. Toisinaan se kuulee tarkemmin kuin täti.\n\nEEVA (tuo kermaa ja vehnäsiä väliköstä)\n\nSuveliini, juo, ole hyvä. Luulen, että sämpylät ovat oivallisia, ne\nkun ovat Kertun käsialaa. Tiedäpäs, että tuo tyttö on tuiki taitava\ntaloustoimissa, vaikka on niin nuori. (Kerttu nauraa turskuu hellan\nedessä, jossa pyyhkii vielä astioita.)\n\nSUVELIINI\n\nJassoo, vai niin, että tämä on niin sanoakseni hänen omaa\nprodusuuniaan. (Syö.) Vai hänen valkokätösillään tämä on leivottu.\nJospa saisi näitä, joissa (nuuskii sämpylää) on niin ihmeen ihana\ntuoksukin syödä lakkaamatta, jospa saisi myös vaeltaa läpi tämän\nsurujen laakson tuommoisen käden taluttamana. (Ahmii sämpylöitä.)\n\nMIKKO (Sakarille)\n\nNyt se alkoi, sanoi ankerias, kun sitä nylkemään ruvettiin. (Kerttu\nistuu ompeluksineen häntä ja Sakaria vastapäätä, Eeva keinuu.\nKertulle:) Voi minun pikku ankeriasparkaani!\n\nSUVELIINI (saarnaavalla äänellä)\n\nNiinkuin ma jo sanoin: taluttamana. Jospa saisi häntä puollustaa elämän\nristiriitaisia kotraasteja eli vastahakoisuuksia kohtaan, hoitaa häntä\nhänen vanhuudessaan ja (juo kahvia) — — —.\n\nSAKARI (nauraa)\n\nKuulkaa, kuinka rakkaus nuorentaa! Vanhat piiat lyhentävät vuosiansa\nkymmenellä, tuo kerrassaan kolmellakymmenellä.\n\nSUVELIINI (on kaatanut lisää kahvia Eevan viittauksesta, jatkaa syöden)\n\nNiin — — — niin, rakkaat ystäväiseni. Mitä suu on täynnä, siitä sydän\npuhuu. (Toiset nauravat.) Minulle on käynyt selvemmäksi päivä päivältä,\nettä Kerttu se on minun tuleva Saarani, Raakelini, Repekkani, Leani.\n(Juo loppuun, vetää tuoliaan Kerttua kohti.)\n\nMIKKO\n\nKuuletko! Hän ottaa yhtä monta muijaa kuin vanhan testamentin\npatriarkat.\n\nEEVA (liikutuksella)\n\nJos nyt Kerttu (viittaa Suveliinin luokseen) on sinulle niin rakas kuin\nväität, niin ei minulla ole mitään liittoanne vastaan, päinvastoin minä\nolen hyvin iloinen, jos hän sinusta saa turvan elon salakarien keskelle\nkumminkin niiksi vuosiksi, jotka sinulla on jäljellä.\n\nSUVELIINI\n\nJa minä hänen kauttaan maallista tavaraa tehdäkseni niillä\nhyvää, ravitakseni alastomia (saarna kiihtyy) ja, ja pukeakseni\nnälkäisiä, vaikuttaakseni kalliin suuntamme edistämiseksi tänä\naikakautena, jona perjuudein lahonnut, konservaatisuuteen taipunut\nsosiaalidemotraakillinen valtiokirkko seisoo ja vapisee perikatonsa\nkorkeimmalla töyräällä, — — kasvattaakseni nuorta sukuani kolmanteen\nja neljänteen polveen — — kantaakseni häntä kämmenilläni kuin Saaronin\nliljaa yli erämaan orjantappuraisen sannan, turviin kauniin Kaanan\nrannan. (Eeva on aukaissut kaapin, nostaa pikareita pöydälle ja hakee\nsitten pulloa. Suveliini on heti vaiennut ja lähenee tuoleineen pöydän\npäätä.)\n\nSAKARI (Suveliinin vielä puhuessa)\n\nOletteko ennen kuulleet noin ylösrakentavaa sekamelskausta?\n\nMIKKO\n\n»Uskoa täytyy olla, että pohja on alla», sanoi akka, kun käveli veden\npäällä, mutta alkoi vajota.\n\nEEVA (kaataa pikareihin)\n\nTämän hetken juhlallisuutta ylentääkseni — — — tämmöistä ei ole\nollutkaan tässä majassa sittemyöten kuin Eeverttini parempaan kotiinsa\nläksi — — — pyydän teitä kaikkia ottamaan tästä lasinsa. (Kukaan\npaitsi Suveliini ei ole kuulevinaankaan.) Juo, Sylvester, ilosi\nenentämiseksi, juo kumminkin sinä!\n\nSUVELIINI (vähä vetää tuoliaan loitommalle, tekee torjuvan liikkeen)\n\nEi, ei. Fluitumit eivät ole minulle, heränneelle sielulle.' En maista\nmitään milloinkaan paitsi mahanpurujen vallitessa. (Hieroo vatsaa.)\nHöm, hömk! Lienen vähän vilustunut ja fuktautunut, kun eilen pidin\nmyllyn luona kirkonmenot. (Lähenee pöytää.) Siksi minä tämän ainoan\nkerran teen tulevani anoppini mieliksi. (Juo.) Kas, kas! Hyvääpä se\nteki koko sisikunnan masiinalle. Kiitoksia! (Panee kädet ristiin,\nkatsoo ylös.) Niin, niin. Lahjat ovat moninaiset.\n\nMIKKO\n\nJa konstit myös.\n\nSUVELIINI\n\nKoska minä (nousee seisomaan) näinmuodoin olen proponeerannut elämäni\nporstuunit, niin saan samalla tiettäväksi tehdä, ettei minulla ole\npaljoa kultaa ja helmipäärlyjä, vaan minulla on tarjottavana vain\npalavainen ja eksploseerava sydän ja — — —\n\nMIKKO\n\nJa huono vatsa!\n\nSUVELIINI\n\nJa minä toivomuksella toivon, että pyyntöni pidetään posetiivina eikä\nnekatiivina, että minä Kertun maallisista tavaroista saan intressiä.\nMyös jollakin tavoin me ehkä voimme niillä vähillä, jotka minä olen\nkoonnut säästäväisyydelläni ja ahkeruudellani — — —\n\nSAKARI\n\nJa mädänneillä silleillä ja luvattomalla oluen myynnillä!\n\nSUVELIINI\n\n— — — tulla toimeen niin kauan, että sinä, Eeva, ehdit laskea\nvaellussauvasi haudanlepoon, jolloin Kerttu on saava tavaraisi\njäännöksetkin.\n\nEEVA (kylmästi)\n\nKulta ja tavara ei ole tärkeintä avioelämää varten. Eikähän sitä tiedä,\nvaikka sinä pääsisit pois jo ennen minua. Katsos Olli Marttista, joka\nvielä maanantaina maantiellä hoilasi ja nyt kuuluu viime taisteluaan\nkamppailevan.\n\nSUVELIINI (lysähtää takanaan olevalle tuolille)\n\nMitä? (Nousee, puhuu erikseen yleisölle.) Se riivattu kuolee eikä se\njättänyt siitä neljästätoista markastani revänssiä edes! (Eevalle.) Nyt\nminun täytyy heti mennä ja puhua hänelle vakavia armon sanoja, kenties\nhän pelastuu vielä yhdennellätoista hetkellään ja kenties hän määrää\njonkun summan rakkaalle vapaakirkolliselle lähetyksellemme. (Tekee\nlähtöä.) Minä tulen pian takaisin, oi, kallis kontrahentti. (Poistuu.)\n\nEEVA (Sakarille, joka istuu piisin havuilla tupakoiden)\n\nNäetkös, että hän todella on hurskas mies ja innolla harrastaa hyvää.\nSinä, Kerttu, tulet onnelliseksi, tulet ihan varmasti.\n\nSAKARI (Mikolle)\n\nMene sinä tiehesi vähäksi aikaa, niin leikitään hiukan saarnasaksan\npyhimmillä tunteilla.\n\nMIKKO (oikoo saapasvarret, ottaa takkinsa, puhuu mennessään)\n\nVoi turkanen, kun minun tekisi mieleni antaa sitä ohtaan, että kävisi\nsilmän kohtaan. (Poistuu.)\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\nEeva, Sakari, Kerttu.\n\nSAKARI (istuu Eevan viereen)\n\nKuule, Eeva! Älä pahastu, jos minäkin rupean kosimaan. On olemassa\ntoinen mies, joka puhtaasti rakastaa tuota tytärtä. Et kai sinä henno\ntehdä esteitä?\n\nEEVA\n\nEi, mutta! — — — Olisitko se sinä, vanha mies, joka voisit hyvin olla\nKertun isä?\n\nSAKARI\n\nMitä ikään tulee, olen minä ainakin kahta vuotta Suveliinia nuorempi.\n(Nauraa.) Mutta minä kosin toiselle, olen puhemies. Mikko Heikinpoika,\njoka 5 vuotta on sinua uskollisesti palvellut, on palvellut siksi, että\nsaisi olla Kertun lähettyvillä ja joka päivä haastella hänen kanssaan.\nSiihen aikaan kuin heidän välillään alkoi vispilän kauppa, oli\nKerttu köyhä kuin rotta ja söi luonasi armoleipää, silloin eli vielä\noma Kerttusi. Siis eivät tilat ja tavarat ole Mikkoa houkutelleet.\nToinen on Suveliinin laita. Ota huomioosi, ettei hän oveasi avannut,\nennenkuin oli testamentin puolestasi kirjoittanut. Ja usko jos tahdot:\nteeskentelijä, onnenonkija ja ulkokullattu hän on eikä mitään muuta.\n— — — Miksi luulet hänelle tulleen tuommoisen hopun Olli Marttisen\nluo? Ei hän sinne mennyt pehmittääkseen sen syntisen sielua eikä\nlähetyksennekään tähden. Semmoiset puheet eivät minuun pysty enempää\nkuin ryyppy krouvariin. Sillä on saatavia Olli Marttiselta, siksi ei\nhän anna hänen rauhassa kuollakaan.\n\nEEVA (on kummastellen kuunnellut, keskeyttää)\n\nOnkohan asianlaita nyt semmoinen kuin väität! Kuule, Sakari, minä olen\naina tiennyt, ettet sinä ole saattanut koskaan Suveliinia sietää.\n\nSAKARI\n\nMutta et ole koskaan tähän asti kuullut minun valehtelevan. Sen sinä\ntiedät myös.\n\nKERTTU (on puuhannut välikössä ja kuunnellut, tulee sisään)\n\nKiitos mestari!\n\nEEVA (uhaten etusormellaan)\n\nJa näistä asioista et sinä, Kerttu, ole puhunut tädillesi sanaakaan.\n\nKERTTU (seisoo ujostellen)\n\nNiin, se on testamentin syy. Tuttavuutemme ensi vuosina ei Mikolla\nollut mitään eikä minulla myös. Kun hän oli saanut vähän säästellyksi,\ntehtiin testamentti. Ja senvuoksi ei Mikko ole uskaltanut ottaa\nratkaisevaa askelta peläten luultavan, että häntäkin houkuttelevat\nrahat. Mutta kuulkaa nyt, täti. Minä rakastan Mikkoa rajattomasti enkä\nvoi hänettä elää. Ja minä luulen, että hänkin on mennyttä miestä, jos\nmeidät erotetaan.\n\nEEVA (liikutettuna taputtaa Kertun kättä)\n\nJa tästä kaikesta ei täti paralla ole ollut aavistustakaan.\n\nSAKARI\n\nTuolta se kuuluu, Eeva, kun haastellaan oikeaa sydämen kieltä. Totta\ntosiaankin se kuuluu toiselta kuin (matkii) puheet posetiivisista\nportsuuneista ja (tavoitellen) maailman meren orjantappuraisesta surun\nlaaksosta korkeassa erämaassa ja muut mahdottomuudet. Huh!\n\nEEVA (huokaa)\n\nKunpa tietäisin, että kiero mammona on kaiken syy! Mistä saan varmuutta!\n\nSAKARI\n\nOtetaan asiasta selvä. Kun se kälmi nyt palaa, sanon minä, että olet\nlukkarilla kirjoituttanut uuden testamentin, että olet määrännyt\nomaisuutesi vapaakirkollisten rukoushuonerahastoon ja hottentottien\nkääntämiseen, että sinun mielestäsi Kerttu nyt ei mitään tarvitse, kun\nsaa rikkaan Suveliinin miehekseen. Uskotko, että toinen ääni tulee\nkelloon.\n\nKERTTU\n\nMinä kumminkin uskon. Mutta sanokaa sama Mikolle myös! Minä en mene\nhäntä valmistelemaan. Mutta iloiseksi se poika tulee! Hän tahtoo minut\neikä rahoja.\n\nSAKARI\n\nMikko onkin mies eikä mikään silmiä kääntelevä fakiiri. (Katsoo\nakkunasta.) Tuolla se jo harppoo tätä taloa kohti. Menkää te molemmat\nvälikköön, niin saatte kuulla, miten minä prepareeraan hänen\nkompositsioonejaan, hah, hah! hah! Minä paljastan hänen tunteittensa\npyhyyden, jos sallit, Eeva, ja olet aulis minua avustamaan.\n\nEEVA\n\nMinä sallin tällä kertaa mitä hyvänsä, sillä minua inhottavat\nulkokullatut sanomattomasti.\n\nKERTTU\n\nKiitos mestari! (Kädestä kiittää.) En unohda koskaan tätä päivää.\n\nSAKARI\n\nMenkää nyt. (Menevät; sulkiessaan ovea lausuu:) Minulla on pienestä\npitäen ollut taipumusta komediaan. (Istuu pöydän päässä lasi kädessä.)\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\nSakari ja Suveliini (viimemainittu tulee happamennäköisenä).\n\nSAKARI\n\nTässä minä juon onneksesi. Maljasi! (Istuu.) Sinä saat hiivatin korean\ntytön. Mutta kyllä sinä itsekin vielä miehestä käyt, vaikka oletkin jo\nviisissäkymmenissä. Sinulla on vielä nuorekas korporatsuuni eli mikä se\non sinun ranskallasi! Niin, niin. Onni yksillä, kesä kaikilla. Kertulle\nkävi paremmin kuin hyvin, kun saa miehen, joll' on rauniot rahoina,\npikku kivet penninkeinä. Mutta itsepäs hän ei tulekaan rahapusseihinsa\nkompastumaan.\n\nSUVELIINI (Katsoo syrinkarein)\n\nMi, mi, mitä! Mitä sinä meinaat insignamenteilläsi? Hänhän juuri perii\nEevan talon ja tavarat?\n\nSAKARI\n\nMi, mi, mitä! Mitä sinä höpiset, sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa?\nEevahan on polttanut sinun sepittämäsi jälkisäädöksensä ja\nkirjoituttanut lukkarilla uuden.\n\nSUVELIINI\n\nSe on helv... (katkaisee) — Helsingin valhe se! (putoa keinutuoliin\nistumaan ja kääntää sen päin akkunaa, jonka ruutuja neuvotonna\nkoputtelee.)\n\nSAKARI\n\nValhe! Harvoinpa sinä minun valheillani olet kenkäsi rikki travannut!\nEeva on hurskas leski, ja siksi sai rukoushuone kolmekymmentätuhatta\nja hottentottilähetyksenne kymmenentuhatta. — — — Mutta kyllä hän\nyhtäkaikki olisi voinut Kertulle jotain määrätä, vaikkapa vain sen\nsumman, minkä Lempi Ovensuu sinulta vaatii, ennenkuin kihlasi takaisin\nantaa. (Edellinen sanotaan ikäänkuin sivumennen ja tuttuna asiana.)\n\nSUVELIINI\n\nHelvettiäkö se Lempi ja sen kihlat sinuun kuuluvat! (Nousee kävelemään,\nistuu sitten akkunasta tuijottamaan.)\n\nSAKARI\n\nEi kuulukaan. Mutta (taputtaa Suveliinia olalle) älä viitsi kiroilla,\nsinä herännyt sielu toisen heränneen huoneessa. Mutta unohdanpa\nsilitysrautani, se on varmaan tulipunaisena jo. (Menee välikköön,\npuhuu siellä.) Mene nyt sisään, Eeva; kauppias halkeaa suuttumuksesta\nja kiroilee itsensä kadotukseen. Mutta anna oven jäädä raolleen, niin\ntoinen meistä astuu avuksesi tarvittaessa.\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\nSuveliini ja Eeva.\n\nEEVA\n\nTulitko ajoissa ja saitko pehmitetyksi sen kivisydämen? Ahneus on\nkaiken pahan alku.\n\nSUVELIINI (huokaa, katsoo ulos)\n\nNiin sinä puhut. En mitään saanut. Hän ei enään tuntenut ketään.\n\nEEVA\n\nSiinäpä nähdään taas, kuinka hyvä on ajoissa toimittaa talonsa lähtöään\nvarten. Minä olen sitä paljon ajatellut näinä viime päivinä.\n\nSUVELIINI\n\nVai olet! hömk, hömk!\n\nEEVA\n\nOlen oikein. (Istuu penkin päässä kädet pöydällä.) Monasti luulee\ntehneensä paraansa, mutta kun miettii enempi, niin selviää, että\nolisi voinut tehdä vieläkin paremmin. Silloin ei saa maallista etuaan\nottaa lukuun etenkin kun saa kuulla, kuinka monia tuhansia ja taas\ntuhansia istuu kuoleman varjojen maassa ja pakanuuen pimeydessä. Ja kun\nminun nyt ei tarvitse Kertun tulevaisuutta murehtia, koska sinä niin\nkauniisti lupasit hänestä huolet kantaa, niin olen luovuttanut koko\nomaisuuteni sisä- ja ulkolähetyksellemme. Enkö ole sinustakin tehnyt\njalon teon?\n\nSUVELIINI\n\nMeidän tulee ensin muistaa niitä, jotka lihan puolesta ovat meitä\nlähinnä. (Ääni on kiihtynyt.)\n\nEEVA\n\nMitä sinä sille akkunalle mutiset?\n\nSUVELIINI (nousee, kävelee pitkän ajan kiivaasti etualalla, naurahtaa\nsitten ja astuu pöydän päähän Eevan eteen)\n\nEeva! (Istuu vastapäätä tavotellen Eevan pöydällä olevia käsiä.) Minä\nen ole enää siinä iässä, että ottaisin huomiooni vain ulkokuoren.\nSiksipä olenkin usein aprikoinut, että me sitä hyvin yhteen\nsopisimmekin, nimittäin jos sinä tahdot vielä naimisiin joutua. Me\n(saarnaten) voisimme paljon parantaa syntistä maailmaa (Eeva kääntyy\ninholla hänestä) ja kasvattaa hyvin jälkeläisiämme. (Kerttu ja Sakari\nnauravat usein ovenraossa.)\n\nEEVA (katkerasti hymyillen)\n\nMutta, hyvä Sylvester Suveliini. Nytkös sinä kosit minua, vaikka\nolet täällä vuoden sanonut juosseesi Kertun takia! Ajattele, miten\nsurulliseksi hänet saatat.\n\nSUVELIINI\n\nViis minä hänestä ästimeeraan! Hän on nuori ja saa vielä vaikka\nviistoista.\n\nEEVA\n\nTyttökö, jolla ei mitään ole? Omanvoiton pyyntö on nykyjään hirveä.\nMutta eihän minullakaan mitään ole.\n\nSUVELIINI\n\nEihän sinun tarvitse omaasi antaa niinkauan kuin me elämme. Jos ei\nliittomme tule siunatuksi perillisillä, niin annetaan kuollessamme mitä\njää. Eeva, Eeva! (tavoittelee kättä.)\n\nSAKARI\n\nSisään nyt, Kerttu, on taottava, kun rauta on kuuma. (Kerttu pysähtyy\npiisin eteen.)\n\nEEVA\n\nKerttu. Voitko ajatella! Suveliini on asiaa ajatellut. Teistä ei\ntulekaan paria; hän vakuuttaa, että me kaksi, hän ja minä, sovimme\nparemmin pariksi. Mitäs sanot? Häh!\n\nKERTTU\n\nHa, ha, haah! Se on tosiaankin jalo teko. Minä luulin, että Suveliini\ntahtoo naida minut testamentin takia. Nyt huomaan olleeni paha teitä\nkohtaan, Suveliini, joka otatte sen, jolla ei enää mitään ole ja on\nlisäksi paljon vanhempi ja luovutte minusta, joka olen nuori, rikas ja\npunaposkinen. Se teko (ivalla) todistaa todellista itsensäkieltämisen\nkonstia.\n\nSAKARI (Mikolle, joka on tullut välikköön)\n\nMene sisälle, sinua tarvitaan.\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\nEdelliset ynnä Mikko, myöhemmin Sakari.\n\nKERTTU\n\nUskotkos, että täällä kositaan taas?\n\nMIKKO\n\nMiksen usko. Mutta mitä kositaan? Leipääkö?\n\nSUVELIINI (pöyhkeästi)\n\nMinä pyydän, että kaikki vasikat justeeraavat suunsa.\n\nKERTTU\n\nUskotkos, että kauppias on kosinut tätiä?\n\nMIKKO\n\nTätiä? (Ottaa lakin päästään, kumartaa.) Toivotan onnea sekä iloa\nsatakolme kiloa! (Kertulle:) Mutta nyt kosin minä sinua ja juuri tällä\nhetkellä. Huolitkos.\n\nEEVA\n\nMutta Kertullapa ei ole mitään, jos minäkin tästä aviosäätyyn astun.\nAjattele asiaa!\n\nMIKKO\n\nEikö Kertulla ole mitään? Herra hallitkoon! Onhan hänellä terve ruumis\nja kauniit silmät, suu kuin mansikka palolla, ja hän rakastaa minua. Ja\nminulla on vahvat kädet, ja minä jumaloin tyttöä. Siunattu asia, (ottaa\nKerttua kädestä) että testamentti jo muutettiin. Nyt teidän ei tarvitse\nluulla, että minäkin rahoja toivon. Mutta emäntä. Te kun aina olette\nollut hyvä minulle, niin sanon minä nyt teille, että te olette liian\nhyvä tuolle (viittaa) tuossa. Jos tuossa miehessä on senkään verran\nrehellisyyttä kuin mustassa kissassa, niin sanokaa minua särjeksi.\nTehkää kuitenkin tässäkin asiassa viisaan päänne mukaan. (Ottaa uumalta\nKerttua, pyöräyttää ympäri, sitten jäävät uunin eteen, Suveliinin lakki\nputoaa tuolin alle.)\n\nSUVELIINI (on pitänyt kättä korvan vieressä paremmin kuullakseen)\n\nEn kaikkia kuullut, mutta ymmärsin siksi, että renkisi on hävytön\nnulikka. Ja jos et sinä taida reekomenteerata semmoista, joka syö sinun\nleipääsi, niin taidan minä. Ulos, lurjus! (Molemmat nyrkit pystyssä\nhyökkää Mikon eteen, Mikko nauraa.) Sinä olet irti sanottu talostasi ja\nsaat muuttaa jo ennen kekriä, muuta paikalla Hyvästi! Palveluksesi on\npäättynyt, tässä on finaali! (Kävelee kiihtyneenä, Eeva nauraa.)\n\nSAKARI (tulee väliköstä)\n\nSe on ihan oikein, että joku pitää isännyyttä vielä isännättömässä\ntalossa. Puhuiko tuo Mikko todellakin noin ruokottomasti miehestä,\njosta pian tulee sinullekin isäntä! Jos minä olisin Eevan sijassa, et\nsinä saisi olla renkinä tässä talossa tiimaakaan.\n\nEEVA (astuu luo)\n\nEikä hän saakaan olla. (Nauraa.)\n\nKERTTU\n\nJos Mikko menee, menen minäkin! (nojaa Mikon rintaan, tarttuu käteen),\nMe emme ikinä erkane.\n\nSUVELIINI\n\nAnna mennä molempain. Silloin on meillä käsissä prutto ja netto.\nHyvästi! (Kävelee pystönä.)\n\nEEVA\n\nKiitos, Sakari! Sinä avasit silmäni. Molempia kosijoita on koeteltu.\nSuveliini kosi ensin Kerttua. Mutta kuultuaan, ettei tytöllä mitään\nolekaan hän tarjoaa minulle palavaista ja eksploseeraavaa sydäntään. Ja\njos — — —\n\nSUVELIINI (keskeyttää)\n\nMikä on tarkoituksesi?\n\nEEVA\n\nKuule siis! Mikko on rehellisesti minua palvellut, mutta hänen\npalveluksensa päättyy tänään ja sunnuntaina tämän kuun 8 p:nä\nkuulutetaan häntä ja Kerttua, sillä silloin on uusi kuu. Mitään\ntestamenttia lähetystyön hyväksi ei ole eikä tule olemaan. Minä luulen,\nettä te, lapset, voitte paremmin käyttää säästämäni rovot kuin sinä\nSuveliini ja sinun kaltaisesi, jotka olette lampaaksi puettuja susia.\n(Istuu keinutuoliin)\n\nSAKARI (Suveliinille, joka seisoo nolona kaappipöytään nojaten)\n\nNo, johan se Suveliini taas on tehnyt laskuvirheen.\n\nSUVELIINI (paiskaa Sakarin Eevaa kohti)\n\nPiru sinut periköön ja teidät muut myös! (etsii hattuaan.) Kuka kirottu\non minun lakkini varastanut? Sinäkö? (Mikolle.)\n\nMIKKO (ottaa kauluksesta ja painaa välikön seinään)\n\nRiehutko sinä ulkokullattu vielä ja kiroilet siistin naisen huoneessa.\nTahdotko, että näytän, miten kemiksi leili pestään?\n\nKERTTU (nipistää Mikkoa korvasta)\n\nHellitä ja heitä uhkaukset, näethän, että täti ihan vapisee.\n\nMIKKO\n\nNo, sinun käskystäsi hellitän. Mene nyt vaivainen! Mutta pusu nyt ja\noikein suulle! (Suutelee.)\n\nSUVELIINI (ottaa lakkinsa tuolin alta)\n\nKyllä minä teitä muistan! (Heristää nyrkkejään.) Hyvästi! (Hyökkää\novelle, mutta törmää Lempi Ovensuun koriin, joka samalla sisään tunkee.)\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\nEdelliset ja Lempi.\n\nLEMPI\n\nKa, älä hyvä mies suuhuni lennä! (Panee korinsa tuolille.) Hyvää iltaa,\nhyvä väki. Ka, Sylvesterko se olikin, enkä ollut tunteakaan, kun olet\nniin nolon näköinen. Mutta älä mene (vetää kädestä) vielä, minulla\nkun on sinulle tärkeätä sanottavaa. (Muut ympäröivät Lempi Ovensuun\ntervehtien, Suveliini pakenee pöydän luo kiikkutuolin turviin.)\n\nSUVELIINI\n\nLempoko sinut tänne kutsui?\n\nLEMPI\n\nEi se Lempo ollut, Lempinen se oli, se vanha lautamies. Hän kirjoitti\ntulemaan sanoen, että enoni Olli Marttinen on kuolemaisillaan ja että\nminun ainoana perijänä pitää tulla hautaan laittamaan. En malttanut\nenolaan suoraan rientää; kun kuulin, että Sylvesteri aikoo täältä\nemännän tai tyttären kihlata, niin tulin estämään häväistystä. Me\nolemme tämän Sylvesterin kanssa olleet jo yhdeksäntoista vuotta\nkihloissa, jo ennen sinun tännetuloasi, Eeva. (Näyttää sormeaan.) Tässä\non Sylvesterin pantti, eikä Sylvesterin kanssa kukaan pääse naimisiin,\n»sillä se ensimmäinen julkikihla takaperin ajaa sen toisen», sanoi\nvanha rovasti, kun kihlasi meidät, — muuten jos minä en anna lupaa.\n\nSUVELIINI\n\nMutta olethan sen jo antanut.\n\nLEMPI\n\nNiin, ehdolla, että maksat 8,000 markkaa tästä sormuksestasi.\n(Näyttelee, menee Suveliinin luo.) Eikö sinua, Sylvesteri, vanha suola\nrupea janottamaan, kun kuulet, että olen Olli enon ainoa perijä ja\nrikkaampi kuin 19 vuotta sitten?\n\nSUVELIINI\n\nMutta jospa enosi ei kuolekaan!\n\nMIKKO\n\nKuollut se on jo, äsken näin riiheen kannettavan.\n\nLEMPI\n\nHerra hallitkoon! (Itkee.) Joko se eno ennätti kuolla. Hyvästi, hyvät\nihmiset, hyvästi.\n\nSUVELIINI\n\nJos niin on asiat, tulen minä sinun kanssasi. Anna minä kannan koriasi.\nMeitä kuulutetaan ensi pyhänä. Hyvästi!\n\nKAIKKI\n\nHyvästi ja onnea vanhalle parille!\n\nSAKARI\n\nOnnea myös nuorelle parille! (Kättelee.)\n\nEEVA\n\nMutta on se sittenkin vikkelistä vikkelin tuo Sylvesteri Suveliini.\nAjatelkaas: kolme morsianta (katsoo kelloa) puolessa tunnissa. Mihin\nehtii hän vielä, jos elää saa?\n\nLOPPU\n\n\n\n"]