[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f_S_3prlBiLdMt33_f39Rc9pM5vQ8gfdon30QdqtwszU":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},2881,"Aarteenkaivajat","Larin-Kyösti",1873,1948,"2881-larin-kyosti-aarteenkaivajat","2881__Larin-Kyösti__Aarteenkaivajat","Kolminäytöksinen hölmöläiskomedia","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1908,null,16067,96511,false,72212,[24],"Finnish drama -- 20th century",[26,27],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Aarteenkaivajat: Kolminäytöksinen hölmöläiskomedia\" by Larin-Kyösti is a comedic play written in the early 20th century. The story is set in the fictional village of Hölmölä and revolves around its quirky inhabitants as they navigate humorous situations and misunderstandings. The play features an ensemble cast, including characters like Jaska and Epra, who are involved in a dispute over land and are visited by a mysterious figure known as Maailman-Matti, introducing elements of absurdity and folly that characterize the community.  The opening of the play introduces the main characters in a lively setting within Hölmölä. Jaska and Epra, two village tenants, humorously bicker about responsibilities and dream of riches, believing in the existence of hidden treasures in their land. Their conversation is punctuated by the arrival of Tikka, the herrastuomari (village judge), and Mesakki, the village bell-ringer, who add to the comedic scenario by discussing dreams, superstitions, and the arrival of a land measurer. The humor is underscored by misunderstandings and the playful absurdity of their dialogues, setting the stage for a whimsical exploration of themes like ambition, greed, and community dynamics in the following acts. (This is an automatically generated summary.)",[],288,"Kolminäytöksinen hölmöläiskomedia sijoittuu rähjäiseen Hölmölän kylään, jossa naapuri-isännät Jaska ja Epra viettävät aikaansa. Kansanperinteeseen pohjautuva näytelmä kuvaa kyläyhteisön kummallisia tapoja ja koomisia sattumuksia.","Larin-Kyöstin 'Aarteenkaivajat' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2881.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia\nkirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","AARTEENKAIVAJAT\n\nKolminäytöksinen hölmöläiskomedia\n\n\nKirj.\n\nLARIN-KYÖSTI\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto,\n1908.\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nJASKA, Ala-Hölmän isäntä.\nJUSTIINA, hänen rakas vaimonsa.\nEPRA, Ylä-Hölmän isäntä.\nTIKKA, herrastuomari.\nMESAKKI, Hölmölän puukellonsoittaja.\nAARETTI AKIANTERI, arkkilaulujen tekijä.\nMAAILMAN-MATTI.\nKOPUTUS-LIISA, puoskariakka.\nANSU, kylän poika.\nAMALIA, Epran veljentytär.\nHÖLMÖLÄN KANSAA.\n\n\n\n\nENSI NÄYTÖS.\n\n\nHölmän talojen pihamaa, keskellä pieni aidattu ala. Taustalla keskellä\non luhdinsola ja portti, sen oikealla puolella perällä saunarakennus,\njossa on kaksi seinäaukkoa, vasemmalla sikolätti. Oikealla sivulla\non Ylä-Hölmän talonseinä ja kuisti, halkopino, sen edessä pölkky ja\njakkara. Vasemmalla sivulla on Ala-Hölmän talonseinä, pieni kuisti,\nseinän vieressä rahi, kuistin takana vasemman nurkan puolella on puinen\nruokakello kellohattuineen ja tolppineen, sitä vastaan on nostettu\ntikapuut. — Rakennukset ovat ränstyneitä puuröttelöitä.\n\nHölmöläisten hiukset ovat takaapäin ikäänkuin kirveellä tasoitetut,\npuvut ovat kummallisia ja vanhanaikuisia, päässä isolippaiset\nvannelakit, säärillä säämiskänahkaiset housut, puukengät y.m.\n\nJaska nukkuu rahilla kalahaavi kädessä, huivi päässä, joka on soljunut\nniskaan, samoin Epra jakkarallaan nuokkuen kädessä makkaratikku.\nMesakki kulkee toisen luota toisen luokse kädessä unisauva, jonka\npäässä on tiuku tai pieni kello, hän kohottaa keppiä mutta laskee sen\ntaas maahan, käy ja naureskelee itsekseen.\n\nTIKKA (Tulee solaportista. Mesakki kääntyy äkkiä ympäri). Niin, älä\nkursastele, Mesakki, astu sinä vaan lähemmäksi.\n\nMESAKKI. Katsokaas...\n\nTIKKA. Vaikka minulle korkea laki ja oikeus onkin antanut korkean ja\nsangen tärkeän arvon.\n\nMESAKKI (Näyttäen keppiään). Hehe, kuulkaas, kepsautanko noita\nunisauvallani hiukan kylkeen?\n\nTIKKA. Mutta minä en ole tähän arvoon pyrkinyt lankouden, en\nheimolaisuuden, lahjain eli antimitten, pelvon, vihan, hyödytyksen eli\nvahingon tähden eli mitä se olla mahtais. Mesakki, minä en silti tahdo\nsinua ylönkatsoa, alanhan minä jo tähän herrastuomarin arvoon tottua.\n\nMESAKKI (Kumartaen kateellisesti). Vai herrastuomari, jaa. Mikä kunnia\nHölmölän kylälle. Mutta katsokaas, arvon herrastuomari, kuinka nämä\nHölmölän naapuri-isännät nukkuvat kuin näkinkodat auringon paisteessa\nratki raukeevat.\n\nTIKKA. Mikä kaunis perikuva.\n\nMESAKKI. Mutta synnin uni on liian makia, liian makia, herra\nherrastuomari.\n\nTIKKA. Uni on taivaan lahja, ei siinä syntiä ole.\n\nMESAKKI. Mutta herrastuomari, eikös siitä mahda suuttua isämme perkele,\njoka käy ympäri kuin lohikäärme.\n\nTIKKA. Sanos muuta, sanos muuta, sinä olet hurskas hengen mies,\nMesakki, ja sinulla on sen arvomerkitkin.\n\nMESAKKI (Näyttää sauvaansa). Niin, tämä \"huutavan ääni\". Tällä\nunisauvallani olen minä unilukkarina ollessani jo monta vuotta\nherättänyt kirkossa nukkuvia sieluja.\n\nTIKKA. Sinä herätit tavallisesti vaimoja, Mesakki, no, en mene sanomaan\nettä sinä sentähden olisit menettänyt virkasi, en suinkaan, enkä väitä\nsitäkään, että olisit nautiskellut liiaksi pyhää viiniä.\n\nMESAKKI. Ihminen on vaimosta syntynyt, ja petollinen on hänen kielensä.\n— Hyvää parjataan aina. Mutta katsokaas näitä tässä, niskureita he ovat\nja eripuraisia.\n\nTIKKA. Mutta nyt loppuu tämä hölmöläisten vanha riita, sillä meidän\nkylään kuuluu nyt tulevan oikein riikin maanjakaja.\n\nMESAKKI. Oikeinko riikin maanjakaja?\n\nTIKKA. Niin, kun minä panen ajatukseni kapulan kiertämään, ei se äkkiä\npysähdykään.\n\nMESAKKI. Niin, herra herrastuomari, te ette luekaan lakia niinkuin piru\nraamattua, ja perämela se suuretkin laivat ohjaa.\n\nEPRA (Puoliunessa). Taas tuli makkaratikku!\n\nJASKA (Herää, vetää nuorasta ja kahmasee haavillaan). Sik... sik, mene\njorsaile! Kas, tässä on nuora, mutta missä porsas?\n\nEPRA (Herää). Sinäkö se siinä oletkin senkin jöllikkä, porsaan paimen.\n\nJASKA. Mitähän se lintu syö, joka noin koreesti laulaa. Makkaratikun\nveistäjä!\n\nMESAKKI. Missä on miehuutesi merkki, Jaska, koska akan huivi on\nniskassasi?\n\nJASKA. Akka pani porsasta vahtimaan ja piiloitti vannelakkini, vei\nvielä äkkiväärän piippunikin. (Pistää huivin taskuunsa.)\n\nTIKKA. Mies tehköön miehen töitä ja akka tehköön akan töitä, kuten\nluonnossa ja laissa säätty on.\n\nJASKA. Mutta kun se meidän akka on niin yksioikonen ja äksy... Suutahti\nja lähti tästä peltotöihin ja pani minut voita kirnuamaan.\n\nEPRA (Haukotellen). Minäpä näin kummallisen unen... Mies nostaa\njalkojaan Hölmölän kylää kohden ja kantaa kuollutta selässään.\n\nJASKA. Mutta minä näin vielä merkillisemmän unen. Mies ajaa\nevankeliumivaljailla riikinkukonhöyhenpatjoilla kaksi aasintammaa\nedessä.\n\nEPRA. Älä sinä mene näkemään minun uniani.\n\nJASKA. Kyllä minä aina näen parempia unia kuin sinä.\n\nMESAKKI. Kuulkaas arvon herrastuomari...\n\nEPRA ja JASKA (Nousevat ja kumartavat). Herrastuomari?\n\nMESAKKI. Eikös ole merkillinen tämä unien yhtäpitäväisyys, se tietää\njotakin. Aaretti Akianteri sen selittää taitaisi.\n\nTIKKA. Niin, hän sen saattaisi selittää! Akianteri on Hölmölän suurin\nrekilaulumestari ja hän tutkii naisrohveetta Sipillan ennuskirjaa.\n\nMESAKKI. Missä askartelee nyt suuren miehen aatos.\n\nTIKKA. Akianteri rustailee suurta paimenveisua, istuu meidän\nlammaskarsinassa ja määkii.\n\nJASKA. Niin oikein, että saisi ne oikeat niksit, tahdit ja temput, niin\noikein.\n\nTIKKA. Ja sitte tutkiskelee hän kai sitä ikiliikkujaansa.\n\nEPRA. Onko jo henki tullut hänen päällensä.\n\nTIKKA. Kun henki tulee hänen päällensä, niin alkaa hän raivota, lyö\nrikki kaikki mitä eteen sattuu.\n\nMESAKKI. Me tiedämme sen, silloin me telkeemme hänet saunaan, niin,\nkaksi päivää istui hän siellä jälkeen viime tappijuhlankin, mutta siitä\ntulikin oikein metka arkkiveisu eikä sitä tuhman hanhen kynällä olekaan\nkirjoitettu.\n\nTIKKA. Mutta minusta merkitsee näiden rehellisten Hölmölän isäntien uni\nsitä, että sopu ja rauha nyt palaa kunnialliseen kyläämme, olkoon se\nheille ojennusnuorana huoneen hallituksessa.\n\nMESAKKI. Niin, olettekos kuulleet vastalkuja, meidän kyläämme tulee\nriikin ylimaanmittaaja.\n\nJASKA ja EPRA (Kavahtavat pystyyn). Maanmittaaja!\n\nMESAKKI. Ja sitten kaikessa sovinnossa kumoon kaikki pyykit ja aidat!\n\nEPRA. En minä sovinnolla.\n\nJASKA. Enkä minä. Sillä tämä on taatani perimysmaata.\n\nEPRA. Mutta jo minun taatani taata sen aitasi.\n\nJASKA. Niin oikein, mutta omin luvin.\n\nMESAKKI. Voi, voi, eihän tässä ole kysymys kuin kahden kyynärän\nsuuruisesta maatilkusta.\n\nEPRA. Tilkku kuin tilkku, tuuma ja tikki, jollei pidä, niin menköön\nrikki.\n\nJASKA. Tikuta ja takuta, mutta kyllä se maanjaossa määrätään minulle.\n\nEPRA. Mutta minä selitän sille mittarille, että lain pykälä on minun\npuolellani.\n\nTIKKA. Hiljaa, hyvät naapurit ja riitaveljekset. Te ette näy tietävän,\nmikä on lain perustus ja ymmärrys. Pahaa elköön pahemmalla parattako.\nLain pykälä kuuluu minulle, sentähden on minulle tämä uusi arvokin\nannettu vaikka alanhan minä jo siihen tottua. Ja tämä olkoon nyt\nsanottu teille vähäiseksi ojennukseksi.\n\nMESAKKI. Tehkää kuten herrastuomari käskee, älkää enään puskeko yhteen\nkuin vihaiset, kippurasarviset tallipässit.\n\nJASKA. Enhän minä, mutta se Epra leksottelee aina.\n\nEPRA. Kyllähän minä sopisin, mutta se Jaska.\n\nMESAKKI. Miettikäämme, kuinka paraiten vastaanotamme kalliin vieraamme.\n\nJASKA. Mutta eikös pitäisi ensin panna se koetukselle, jollei se\najakaan vaunuissa...\n\nTIKKA. Niin, olkaamme varovaisia.\n\nEPRA. Jalkaisin se tulee kuin kostjumalan kauppias, sen näin minä\nunessani.\n\nTIKKA. Niin, käyvät ne riikin isot herrat joskus jalkasinkin ja\nvalepuvussa, sillä siten ne pääsevät paremmin riita-asioitten ja\naivoitusten perille.\n\nANSU (Tulee juosten). Kuulkaas, naapurikylässä on sellainen merkillinen\nmies!\n\nEPRA. Hää!\n\nJASKA. Hää!\n\nTIKKA. Mene heti näyttämään sille korkealle herralle tietä tänne.\n\nANSU (Töllistellen). Korkealle herralle?\n\nJASKA. Mene kun käsketään! (Ansu menee.)\n\nMESAKKI. Mitäs nyt sanotte, Hölmölän naapurit ja kylänmiehet?\n\nEPRA. Me vaikenemme.\n\nJASKA. Me vaikenemme.\n\nTIKKA. Lyökäämme siis viisaat päämme yhteen. (Kaikki nostavat\netusormensa otsalle. Epra ja Jaska lyövät päänsä yhteen.)\n\nMESAKKI. Noin! Nyt voima nousi päähänne kuin vanha terva kuivaan puuhun.\n\nTIKKA. Niin, ja nyt minä menen Aaretti Akianteria puhuttelemaan.\n(Menee.)\n\nMESAKKI. Ja minä vahtaan luhdinsolasta ja hoitelen täällä samalla\nnurkantakusianne. (Kulkee vähä väliä portilla.)\n\nEPRA. Minä rupeen taas veistämään makkaratikkuja.\n\nJASKA. Ja minä rupeen kirnuamaan ja sitten laitan minä tynnyrintappia.\n\nMESAKKI. Se on oikein se, kun ensin syntyy tappi, niin syntyy sitte\ntynnyrikin.\n\nJASKA. Niin, ahkeruus on ilomme.\n\nEPRA. Jaa'a. Halkopinoni pienenee.\n\nMESAKKI. Meidän voit ja pellavat, naskalit, tapit ja makkaratikut\nalkavat jo olla maan mainioita. Niin ahkeroitkaamme tässä surun\nlaaksossa, niin kunnian kukko kiekuu kerran haudallammekin.\n\nJASKA. Niin, ja nähköön se riikin herra, ettei täällä eletä kuin\nviimeistä päivää niinkuin pakanat ja murjaanit.\n\nMESAKKI. Ja jos sattuisitte hiukan nukahtamaankin, niin, niin, kyllä\nminä huutavan äänellä kopistan korvanne hörölle.\n\nJASKA. Mesakki, sinä olet meidän hyvä omatuntomme. (Sitoo kirnun\nselkäänsä ja kulkee edestakaisin.) Kuulkaas, kuinka se molskaa!\n\nEPRA. Katsokaas, kuinka tuli hyvä makkaratikku, mutta siihen menikin\nkokonainen halko.\n\nJASKA. Mesakki, ole valppeellinen, eiköhän jo näy vaunujen tomupilveä\nraitilla.\n\nMESAKKI. En näe muuta kuin että muijasi huuhtoo kaskessa, ajoi äsken\nsiat aitaukseen.\n\nJASKA. Niin oikein, meidän akka on tomera ja visu vaimoihminen. Katsos\nsillä lailla me yksintein palvaamme ja savustamme siat elävinä ja sitte\nme teurastamme ne.\n\nMESAKKI. Niin, ei meidän ymmärryksemme kasvakaan alaspäin kuin vasikan\nhäntä.\n\nEPRA. Taas tuli makkaratikku!\n\nJASKA. Kyllä meillä metsää riittää.\n\nEPRA. Ha? Mitä metsästä, kunhan vaan tulee hyviä makkaratikkuja.\n\nJASKA. Ai, ai, minä en tahdo olla huonompi kuin akkanikaan, minä\njuoksen vettä hakemaan rannasta, samalla se voikin valmistuu kirnussa.\n(Menee.)\n\nMESAKKI. \"Ruomi röykkiä kuin kätes käynyt\", veisataan. Muistakaamme se,\nEpra, ja heittäkäämme viha, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus.\n\nEPRA. Niin, ihminen on kuin makkaratikku, joka tuleen viskata taitaan.\n\nMESAKKI. Eijaa! Rohvaise itses, Epra, ja sinun sielus juur iloisest\njupileeraa ja sydämmes sangen suloisest triumveeraa.\n\nEPRA. Ha. \"Tässä surkiass' alhoss\". Mutta perh... katkesi makkaratikku.\n\nJUSTIINA (Tulee miehen saappaissa piippu suussa). Jukravita, missä on\nJaska ja missä porsas!\n\nMESAKKI. Tuolta se jo tulla jumppii rannasta.\n\nJASKA (Tulee). Rakas vaimoni Justiina, mikä onnettomuus!\n\nJUSTIINA. Ei se tule kello kaulassa. Mutta niinhän sinä olet kuin\nhyypiä hävitetyssä kaupungissa.\n\nJASKA. Mutta se on lohdukseni, että sinun on käynyt paremmin. Joko\nlatasit pellon?\n\nJUSTIINA. Mitäs minä... toin hevosen pellolta sotkemasta.\n\nJASKA. Entäs ne palvatut siankinkut, jo herahtaa vesi kielelleni.\n\nJUSTIINA. Palvasin, palvasin, poroksi ne paloivat kaikki.\n\nJASKA. Vest ja varjele! Ja minun voini luiskahti järveen kumartuessani.\n\nJUSTIINA. Senkin höömeli! Missä on huivini?\n\nJASKA. Anna minulle takaisin miehuuteni merkki, mitäs se riikin\nmaanjakaja sanoisi, jos minä kulkisin omalla pihallani niinkuin\nkananvaras.\n\nEPRA. Omalla pihallasi?\n\nJUSTIINA. Tuossa on lakkisi, piippusi ja massisi, ja sen minä sanon,\nettä et sinä toista kertaa kirnua.\n\nJASKA. Hei riemua, nyt on elämä taas kuin silkkiä! Rakas vaimoni\nJustiina, kirnua sinä joka lypsätkin. (Panee tupakan.)\n\nMESAKKI. Niin, palakoon omille töilleen kukin, kust keskenäm tehdä\ntienem. — Ja sinä Justiina, pane pata tulelle ja pöydälle pötyä\nparasta, sillä kohta tulee tänne oikein isoinen riikinjakaja. — Minä\nkiipeen kellohattuun katsomaan. (Kiipee tikapuille.)\n\nJUSTIINA. Tulkoon vaan ja potkaiskoon sen vanhan, mädän aidan, että\ntässä pääsisi kunnolla liikkumaan.\n\nEPRA. Ei sitä vaan niin potkaista minun aitaani.\n\nJASKA. Aita olkoon sinun, mutta maa on minun.\n\nJUSTIINA. Niin, kyllä siitä jo on käräjät käyty mokomastakin.\nKaivaisitte edes kaivon siihen.\n\nMESAKKI. Ja samalla löytyisi ehkä se arkku täynnä vieraan maan rahoja\nja se suuren sotakenraalin kultasapeli.\n\nJUSTIINA. Vielä mun mitä. — Meidän miehet on niin laiskoja että\nhävettää.\n\nEPRA. Ha. Ilman minun lupaani ei sitä kukaan kaiva.\n\nJUSTIINA. Kaiva, sanot. Sinä naimaton nahjus, kitupiikki pöykäri.\n\nJASKA. Hihhihhii!\n\nEPRA. Ha, sinä ahkera mutta kuitenkin ahtera Jaskan rakas Justiina.\nMuistatko, kuinka sinä eräänä kesäyönä riisuit itsesi ihkasen alasti\nmeidän pellolla ja ripottelit alastomalle ruumiillesi multaa ja veit\nsen sitte kotiin, mutta et vienyt kylvöonnea, et vienyt.\n\nMESAKKI. Soh, soh, mikäs on teidän ollessa yksillä pihoilla.\n\nJUSTIINA. Sinä turkki! Älä syötä pajunköyttä. Sen teki Koputus-Liisa,\njollen väärin muista, sama juuri, se sinun vanha remmasi. Ahneutesi\ntakia et akottunut. — Niin, niin, kyllä minä tiedän, kun muijat\nkuuluttaa, niin sika vihkii.\n\nEPRA. Jo söi musta sika eväät. — Mutta minä en panekaan sahran varsia\nja kirveitä sänkyni alle niinkuin veljeni Jaska.\n\nMESAKKI. Hehe, että poika tulisi.\n\nEPRA. Hojota sitä nyt koko maailmalle.\n\nMESAKKI (Huutaa). Hoi, jo tulee, jo tulee!\n\nJASKA. Soita puukellolla!\n\nMESAKKI. Silloin vasta soitan, kun hätä on Hölmölässä.\n\nJASKA. Soitithan silloinkin kun Epran housut paloivat!\n\nEPRA. Sinä niihin tulen päästit piipustasi.\n\nJUSTIINA. No sun tuhatta mujua! Mikäs teitä rikeeraa! Jaska, joutuun\nporsasta hakemaan, minä rupeen tekemään makkaroita! (Menee tupaan.)\n\nEPRA. Ja minä makkaratikkuja!\n\nJASKA. Vaunuissako se ajaa ja aasilla?\n\nMESAKKI (Kiipee alas). Jalkaisin se tulee, varmaankin ovat vaunut\nmenneet rikki.\n\nEPRA. Sitähän minäkin.\n\nMESAKKI. Mutta olkaamme varuillamme.\n\nEPRA. Niin, olkaamme varuillamme.\n\nJASKA. Tutkikaamme ensin.\n\nMESAKKI. Voi, esivalta, rauha ja hyvä hallitus! Olisipa täällä nyt\nherrastuomari tai Akianteri, minä en ole koskaan vastaanottanut muita\nkuin piispoja ja... (Näyttämön takaa kuuluu laulun renkutusta.) Jaska,\nEpra, lakit pois päästä ja pyyhkikää nenäänne!\n\nMAAILMAN-MATTI (Tulee iloisesti puettuna hiukan kuluneihin vaatteisiin.\nSelässä pieni kuvakaappi. Puhuu kujaan ikäänkuin koiria luotaan ajaen.\nAnsu kantaa lintuhäkkiä).\n\n\"Ei se luuta ole, sanoi mies, kun koira puri puujalkaa\". Luuletko sinä,\netten minä parempia päiviä ole nähnyt. Huuti!\n\nJASKA. Se on hän!\n\nEPRA. Sama, jonka minä näin unissani.\n\nMAAILMAN-MATTI. Rauha parhaaks! Mitäs te töllistelette?\n\nEPRA. Ha, jaa että me töllistelemme.\n\nJASKA. Alamaisin palvelijanne.\n\nMESAKKI. Me emme odottaneet teitä näin pian.\n\nMAAILMAN-MATTI. Mitäh!\n\nJASKA. Ette tulleetkaan vaunuilla.\n\nMAAILMAN-M ATTI. Hahhaa! Olen minä ajanut vapaalla kyydilläkin. Missä\nse minun liehtarini on? Aseta häkki tuohon!\n\nMESAKKI. Tulitte ennen kuriirianne. Kuinka on kalliin terveytenne laita.\n\nMAAILMAN-MATTI. Ain pystyss kuin kerjäläisen keppi. — Mutta mikäs tämän\nkylän nimi on?\n\nJASKA. Hölmölän kylä.\n\nMAAILMAN-MATTI. Olen kuullut siitä paljon puhuttavan. — Siat raitilla\nja kuhilaat vielä pellolla.\n\nEPRA. Joutaahan ne... siinähän ne ovat törröttäneet jo pari aastaikaa.\n\nMESAKKI. Ei meillä kiirettä.\n\nJASKA. Niin, ja taivaan linnutkin saavat osansa.\n\nMESAKKI. Mikä hurskas ajatus.\n\nMAAILMAN-MATTI. Sopiva maa-ala minunlaiselle matkamiehelle.\n\nJASKA. Kuules, hän puhuu jo siitä maa-alasta.\n\nEPRA. Mesakki, kysy siltä noin kautta rantain.\n\nMESAKKI. Saisimmeko luvan kysyä...?\n\nMAAILMAN-MATTI. Ei kysyvä tieltä eksy!\n\nMESAKKI. Oletteko te se mittaaja... se maanmittaaja?\n\nMAAILMAN-MATTI. Kyllä on virka vaikkei ole empeetiä. Maita ja maanteitä\nolen koko ilmotun ikäni mitannut.\n\nEPRA. Se on hän, ihan varmasti se on hän.\n\nJASKA. Mutta hän ei tullut vaunuissa... (Tunnustelee takaa\nMaailman-Matin takkia.)\n\nMAAILMAN-MATTI. Ha, mitä sinä siellä minun takkiani nuuskit?\n\nJASKA. Minä vaan hiukan tunnustelen, pyyhin sormeni oikein puhtaaksi.\n(Sylkee sormiinsa.)\n\nEPRA. Katsos kuinka se maklakoittee.\n\nMAAILMAN-MATTI. Se takki on nähnyt parempiakin päiviä, usko poist Mutta\nei koiraa ole karvoihin katsomista.\n\nJASKA. Ei, ei! Minä vaan, että onko se oikein ulkomaaa verkaa?\n\nMAAILMAN-MATTI. Vieraissa maissa olen ollut ja taidan usevammaallaisia\nkieliä.\n\nMESAKKI. Menikö vaunut rikki?\n\nMAAILMAN-MATTI. Niin, vaunut menivät rikki ja vaatteet riekaleiksi,\ntäytyi lainata nämät vanhat rievut.\n\nJASKA. Entä se aasi?\n\nMAAILMAN-MATTI. Se kuoli nälästä kahden heinäkucrman väliin, ei tiennyt\nkummastako ottaa, siitä se kuoli se aasi.\n\nEPRA (Näyttää kuvakaappia). Tiesinhän minä, että jalkaisin se tulee.\nOnkos tämä se mittauskone?\n\nJASKA. Katsos kuinka se makeilee.\n\nMAAILMAN-MATTI. Kone se on? Horoskooppi, rahakone, taikakone.\n\nEPRA. Ha, vai horroskaappi!\n\nJASKA. Ettäkö vallan taikakone?\n\nMAAILMAN-MATTI. Niin, rakkaat hölmöläiset, siitä saatte nähdä kaikki\nmaailman yhdeksän ihmettä, arkut ja aarteet, Egyptin pimeyden ja...\n\nJASKA. Kysy, josko se tietäisi, missä se kentraalin kultasapeli on.\n\nMESAKKI. Näyttäkääs meillekin niitä ihmeitä, ehkä se olisi\nopiksi meille hölmöläisillekin, me olemme piskuinen lauma, kovin\nriidanhaluisia olemme, ratki raadollisia ja henkellisesti vaivaisia,\ntotisesti, minä havaitsen sen selkeästi.\n\nJASKA. Mutta Mesakki, kultasapeli!\n\nEPRA. Ja rahakirstu!\n\nMESAKKI. Asia on sitä laatua, että tämä Justiinan Jaska ja Ylä-Hölmän\nEpra - eivät tiedä kenelle oikeastaan tämä maapilkku kuuluu.\n\nJASKA (Innostuen). Mun isonisäni isä oli sanonut että...\n\nEPRA. Ha, oli sanonut, oli sanonut... Kyllä minä sen asian paremmin\ntiedän. Hölmölän vanhat ihmiset tietävät kertoa, että minun taatani\ntaata sen omisti.\n\nMESAKKI. Viisikymmentä aastaikaa sitten kasvoi tällä samalla paikalla\nsankka tupakkatarha.\n\nEPRA. Kerran minun isäni aikana krapsutti kukko eräänä aamuna tästä\nsamasta paikasta esille vanhan ruostuneen hevosenkengän. Se oli sen\nsaman kukon isonisä, jonka ehkä näitte tunkiolla tullessanne.\n\nMESAKKI. Ja siitä hevoskengästä käräjöittiin kaksikymmentä aastaikaa\nkunnes kenkä lopulta jaettiin tasan.\n\nEPRA. Justiinsa niin. Minun isäni kuoli silloin kiukusta.\n\nJASKA. Ja minun isääni harmitti se, että sinun isäsi kuoli ennen, siitä\nharmista otti ja kuoli.\n\nMESAKKI. Mutta nyt kulkee semmoinen tarina, että tähän paikkaan olisi\nhaudattu joku iso sotakentraali ja...\n\nJASKA. Kultasapeli.\n\nEPRA. Ja rahakirstu.\n\nMAAILMAN-MATTI (Viheltää). Ai, veikkoset! Nyt minä alan ymmärtää! Kyllä\nminä siitä selvän otan, kunhan maksatte hyvin. Kas nyt minä panen\nvatupassin, tärpästikkelin ja munalukon reilaan. — Katsokaa nyt tuosta\nreijästä! (Maailman-Matti asettaa kaksi kynttilää kaappiin ja vääntää\nveiviä.)\n\nJASKA. Munalukonko reijästä?\n\nMAAILMAN-MATTI. Ei kun tästä?\n\nJASKA (Katsoo reijästä). Hihii! Voi jeekuna vyrrää!\n\nMAAILMAN-MATTI. Tässä on se Pommerin paukutus.\n\nEPRA. Voi ihme ja kumma! Onkos tämä se sotakentraali?\n\nMAAILMAN-MATTI. Se on sen suuren sotakentraali Napaljoonivainaan\nsotahaamu.\n\nEPRA. Voi tokiinsa, silläkin on kultasapeli. Mikäs tämä nummi sitten on?\n\nMAAILMAN-MATTI. Se on Pariisin hedelmällinen maa Aahrikassa.\n\nEPRA. Tehdäänkö sielläkin makkaratikkuja?\n\nMAAILMAN-MATTI. Ei siellä ole mustia ihmisiä eikä ihmissyöjiä.\n\nJASKA. Mikäs tuo korea mies on, jolla on kukon pyrstö päässä.\n\nMAAILMAN-MATTI. Turkin keisari ja hänen seitsemänsataa kaunista\nrouvaansa.\n\nJASKA. Ja nyt tuli pimeys. Mesakki, Mesakki!\n\nMAAILMAN-MATTI. Se on Egyptin pimeys.\n\nJASKA. Missäs heinäsirkat on?\n\nMESAKKI (Katsoo reijästä). Voi, pyhä Mikaeli, onko tämä Egyptin pimeys.\n(Saarnaavalla äänellä.) Niin rakkaat hölmöläiset, tekin vaellatte\npimeydessä, peratkaat sentähden se vanha hapatus, että te tulisitte\nuudeksi taikinaksi.\n\nAMALIA (Tulee). Mitäs lintuja noi on?\n\nANSU. Kuuluu olevan paratiisilintuja.\n\nJASKA. Mitähän se linnuilla?\n\nEPRA. Taitaa vaan olla silmän lumeiksi, ikäänkuin emme me tietäisi,\nettä maanjakaja se on.\n\nJASKA. Ei se meitä jutkuta.\n\nMAAILMAN-MATTI. Niin, osta nuori neitonen onnen lehti. Joka ostaa\nkiertotähden armaalleen, maksaa kaksinkertaisesti.\n\nJASKA. Mitäs se Amalia kiertotähdellä. Ansuako se Amalia tai ehkä\nAkianteria?\n\nAMALIA. Mitäs se Justiinan Jaska nyt... Akianteria? Minä en kuljekaan\nkuin Akianteri lakkarissa kukonkoipi, josta on kolme varvasta leikattu.\n\nMESAKKI. Niin, totisesti, minä näin Akianterilla kukonkoiven, se antaa\nnaimaonnen.\n\nEPRA. Kyllä Akianteri on yhtä hyvä kuin joku muukin, pysy sinä Amalia\nsäädyssäsi.\n\nJASKA. Ansua se...\n\nANSU. Mitäs se Jaska nyt tohisee?\n\nAMALIA. Että viitsiikin, hyi! (Menee tupaan.)\n\nANSU. Mikäs sille nyt tuli? (Menee portista.)\n\nJASKA. Jahka minäkin otan. Mesakki lue sinä, joka olet kirjanoppinut.\n\nEPRA. Minä en osta Jaskan kiusallakaan.\n\nMESAKKI. Jahka haen nokkalasini. (Lukee syrjässä Jaskalle.)\n\"Kiertotähti tietää, ettet sinä elä naapurisi kanssa oikein hyvissä\nväleissä.\"\n\nJASKA. Mistäs se sen tietää!\n\nMESAKKI. Lukee. \"Sinä tapaat erään henkilön, joka tuottaa sinulle\npaljon harmia.\"\n\nJASKA. Epran tietysti.\n\nMESAKKI. \"Sinä saat eräästä maa-asiasta paljon hyötyä.\"\n\nEPRA. Maa-asiasta?\n\nMESAKKI. Jaska, onni hymyilee sinulle niinkuin täysikuu?\n\nEPRA. Lähestyen. Ha, vai niinkuin täysikuu!\n\nJASKA. Niinkuin täysikuu Hölmölän lantapatterin takaa. Kuulkaas\narmollinen munalukkoherra, ettekö voisi nyt heti kääntää\nkärpästikkeliänne ja tutkia kenelle tämä maanpilkku kuuluu.\n\nMAAILMAN-MATTI. Missä ne viiskivet ovat? Sydänkivi on vaan paikallaan,\nsiitä ei saa mitään tolkkua. Mutta pois aita, en minä tässä muuten\npääse selville! (Potkaisee aidan kumoon.)\n\nJASKA. Vest ja varjele!\n\nEPRA. Minun aitani! Olisi sen tehnyt joku muu, niin...!\n\nJASKA. Mitä arvelette, eikös tämä maa ole minun?\n\nEPRA. Älkää kuunnelko häntä, hän on aina hanakkana kuin kuhmolainen\nvasikan hännässä.\n\nJASKA. Ja sinulla on puheet mahtavat kuin lehmänostajalla.\n\nMESAKKI. Molemmilla on puheet mahtavat, mutta työt menevät rasiaan.\n\nMAAILMAN-MATTI. Kyllä minä keinon keksin.\n\nEPRA. Onkohan tässä aarre?\n\nJASKA (Mesakille kahden). Sopisikohan hiukan niinkuin tunnustella\nsen ajatuksen meininkiä, ottaisikohan se kaivaakseen sitä aarretta.\n(Tunnustelee maata.)\n\nEPRA. Mitäs sinä siellä kronit ja krahnustat?\n\nJASKA. Ai, ai, enhän minä, kysyn vaan, että tahtoiskohan se\nhorroskaappimestari niinkuin että kaivaa tätä paikkaa.\n\nEPRA. Kaivakoon hän, mutta sinä et siihen näppiäsi pistä.\n\nMAAILMAN-MATTI. En minä ole juuri sellaista työtä tehnyt, mutta\nvoisihan sitä koettaa hyvää maksua vastaan... hyvää maksua vastaan.\n\nJASKA. Kuinkas niin isoinen herra, arvaahan sen, mutta kun te olette\nniin sukkela, niin alhainen ja niin armollinen, niin...\n\nEPRA. Niin, kun minä sitä asiaa tuumailen, niin suostun minäkin siihen.\n\nJASKA. Sanokaahan minulle kahden kesken, onkos tässä aarretta?\n\nMAAILMAN-MATTI (Mesakille). Antakaa minulle nokkalasinne, niin minä\ntarkastan paikkaa.\n\nMESAKKI. Tässä ovat vaskisankaset nokkalasini, minä sain ne kerran\njalolta piispaltani ja esimieheltäni, näillä nokkalaseilla voi lukea\nkaiken maailman aikakirjoja.\n\nJASKA. Me käytämme niitä vuoron perään täällä Hölmölässä. Kun niillä\nkatselee, niin koko maailma suurenee kuin saippuarakko.\n\nMAAILMAN-MATTI (Tekee temppujaan). Katsokaas! Ei tämä tärpästikkeli\nmitään tee, sormet ne maneitin antaa. Nyt se näyttää maan\nkeskipisteeseen! Katselkaa te sillä aikaa taivaan napaa kohden.\n(Hölmöläiset töllistelevät ilmaan.) Kuuletteko kuinka maanakseli\npyörii? (Maailman-Matti pistää lasisilmät taskuunsa ja kopeloi\nhölmöläisten taskuja, ravistaa päätään ikäänkuin, olisi pettynyt.)\n\nJASKA. Totisesti, minä kuulen jotakin, se ratisee ihan kuin se ei olisi\nsaanut tervaa sitten maailman luomisen.\n\nEPRA. Mies kuussa on varastanut koko tervaleilin. Siitä se niin pahasti\nniksahtaa.\n\nJASKA. Ja me niksahdamme sen mukana.\n\nMESAKKI. Viisaasti haasteltu. Tämä on liikuttava hetki, minun vanha\nsyntinen sydämmeni vapisee mielenliikutuksesta.\n\nJASKA. Vai raappiiko Justiina makkarapataa?\n\nMAAILMAN-MATTI. Salaperäisellä äänellä. Johorimuikkus!\n\nEPRA (Säpsähtäen). Häst!\n\nJASKA (Säpsähtäen). Häst! Mitä hän sanoi!\n\nEPRA. Johorimuikkus!\n\nJASKA. Johorimuikkus!\n\nEPRA. Mitäs se on?\n\nMAAILMAN-MATTI. Se on hepreiskaa!\n\nEPRA. Hää!\n\nMAAILMAN-MATTI. Tässä minun jalkojeni alla on jotakin!\n\nJASKA. Heijuvei! Siellä on aarre, siellä on aarre!\n\nEPRA. Vai että aarre, no sitte siellä on jotakin.\n\nMAAILMAN-MATTI. Nyt minä olen väsynyt kuin rättiukon hevonen, mutta\nhuomena minä alan sitä kaivaa.\n\nMESAKKI. Ja aarteet tasataan kristillisesti.\n\nJASKA. Minä tahdon sen kultasapelin.\n\nEPRA. Mutta minä tahdon rahakirstun.\n\nJASKA. Ei, ei, kaikki pannaan tasan, niinhän oli määrä.\n\nTikka ja Akianteri tulevat, jälessä tulee Koputus-Liisa y.m.\nhölmöläisiä.\n\nMESAKKI (Rientää heitä vastaan). Herra herrastuomari! Täällä on se\nihmeellinen maanjakaja.\n\nTIKKA. Me tervehdämme sinua, sinä suuri Salomoni.\n\nAKIANTERI (Määkii hiukan, sitten hän alkaa rummuttaa sormillaan\notsaansa ikäänkuin hän laskisi säkeitä). Me tervehdämme! — Minun\npääpajassani syntyy ja kasvaa nyt jotakin. Paluppii, paluppii,\nkrasnajeli saminaa, nairuma nitsaa, nieruma natsaa, sijooni nokkii\naapramia!\n\nTIKKA. Kuulkaas vaan, lukee niinkuin lakia!\n\nMESAKKI. Maailman-Matille. Se on Aaretti Akianteri, meidän\nrekilaulumestarirnme, hänen päänsä on täynnä neropatteja.\n\nAKIANTERI. Olettekos kuulleet ikiliikkujasta, minä olen sen vuntieraaja.\n\nMAAILMAN-MATTI. Onko se jo valmis?\n\nAKIANTERI. Ei vielä, mutta minun ajatukseni liikkuu aina.\n\nMAAILMAN-MATTI. Ja minä liikun aina.\n\nJASKA. Me heilumme kaikki niinkuin maito elämän kirnussa.\n\nKOPUTUS-LIISA. Ja minä olen Hölmölän Koputus-Liisa, olette kai kuullut\npuhuttavan. Jos teilläkin on neropatteja ja ne syhyvät, niin minä\nhieron niitä. Minä olen hieronut esille paljon salattuja asioita. —\nMutta nyt minä menen katsomaan, mitä se Jaskan rakas Justiina tekee.\n(Menee tupaan.)\n\nAKIANTERI. Katsokaa minun päätäni, eikös minussa ole jotain\nmerkillistä! — Minä näin yöllä unta pässistä...\n\nMAAILMAN-MATTI. Kovin on mörköllinen.\n\nTIKKA. Mitäs siitä sanotaan Sipillan ennuskirjassa..\n\nAKIANTERI. Pässi tietää varallisuutta. Kun minä keksin sen ikipyörän...\njaa, jaa! Te, herra aarremestari, voitte olla minulle apuna.\n\nJASKA. Tämä muukalainen on oikea ihmeiden tekijä ja hän liikkuu aina.\n\nMESAKKI (Osottaen Mattia). Kallistakaa korvanne tämän miehen puoleen,\nsillä hänellä on viisauden merkit.\n\nAKIANTERI (Paatoksella). Nimi sen oli rohvetissa Sipillä, ihana,\nkaunis, lahjoitettu avuilla, kaikille kuninkaille tuttu oli,\nruhtinailta, herroilt' ylös otetuks tuli, taivaan merkist nähdä taisi.\n\nMAAILMAN-MATTI (Hullunkurisen salaperäisesti). Jahorimuikkus!\n\nAKIANTERI (Asettaa sormen otsalleen). Jahorimuikkus! Mikä ihmeellinen\nsana, mikä oli ensin, muna vai kana?\n\nTIKKA. Johorimuikkus! Kuinka älyllisesti Akianteri pukee sanansa!\n\nMAAILMAN-MATTI. Peijakas, te hölmöläiset olette kaukaa viisaita ja\nvarovaisia.\n\nHÖLMÖLÄISET (Asettavat etusormen otsalleen). Johorimuikkus. Mitäs se on?\n\nMESAKKI. Eivätkä he tienneet, mitä se oli? Hän on sen suuren Sipillan\njälkeläinen.\n\nAKIANTERI. Hän eikä kukaan muu. Sillä hän puhuu ennusmerkkien kautta.\n\nHÖLMÖLÄISET. Totisesti, Akianteri on sen sanonut!\n\nJASKA. Hän tuo taloon onnen ja varallisuuden. Nyt ei minun enään tartte\nlaittaa tynnyrintappia, ei voita kirnuta, eikä porsasta paimentaa. Ehei!\n\nEPRA. Niin, nyt tuli talooni makian leivän päivät. En minä enään viitsi\nmakkaratikkuja veistellä.\n\nMAAILMAN-MATTI. Hei, nyt tuli minullekin makian leivän päivät!\n\nTIKKA. Iloitkaamme ja riemuitkaamme! Ja nyt minä arvoni mukaan julistan\nkäräjärauhan ja kotirauhan. Olkoon tämä ylösrakennukseksi meille\nhuoneenhallituksessa.\n\nAKIANTERI (Rummuttaa sormilla otsaansa). Minun pääni kiehuu kuin.\nampiaispesä. — Nyt, nyt se tulee!\n\nMESAKKI. Hyss! Henki on hänen päällänsä.\n\nAKIANTERI.\n\n    Nyt ompi ratki tapahtunn meill ihme yksi suur,\n    kun hölmöläisten riita loppui aivan alkuuns juur!\n    Natikuti vii ja natikuti naa.\n\nJASKA (Puoleksi tanssien). Natikuti, vitikuti.\n\nMAAILMAN-MATTI (Puoleksi tanssien). Nat, nat, naa! Nyt alkaa, sano,\nsuutari nälkää!\n\nTIKKA. Mikä ylösrakentava ja virkistävä veisu!\n\nMESAKKI. Niin, niin, laulun lahja tulee ylhäältä.\n\nMAAILMAN-MATTI. Hyvät hölmöläiset, tämä kaikki on kuin pumpulia minun\nsydämmelleni, mutta minä olen halkinainen mies ja sanon suoraan, että\nminulla on nälkä kuin sudella, söisinpä vaikka tynnörintappia ja\nmakkaratikkuja.\n\nJASKA (Kiskoo häntä käsivarresta). Tulkaa minun tupaani!\n\nMAAILMAN-MATTI. Se on hyviksi. — Niin, ei se työ mitään herkkua ole.\n\nEPRA. Meillä on hyvää puolukkapuuroa ja talkkunaa.\n\nMAAILMAN-MATTI. Nythän minä elän kuin pellossa.\n\nJASKA. Puolukkapuuroa! Mutta meillä on makkaroita.\n\nEPRA. Ette saa mennä sinne.\n\nJASKA. Ei, ei!\n\nMAAILMAN-MATTI. Kyllä, kyllä. Jollei syö iltasta, niin surma hioo\nkirvestä.\n\nEPRA (Toisesta käsivarresta). Ei, tulkaa minun tyköni!\n\nMAAILMAN-MATTI. Kyllä, kyllä, mutta näin minä kuolen kuin aasinikin\nkahden heinäkuorman väliin.\n\nEPRA (Kiskoen omalle puolelleen). Tulkaa vaan meille yöksi, ette te ole\nheinäkuormana kahden aasin välissä.\n\nMAAILMAN-MATTI. Niin, kahden aasin. — Johan te teette minusta nuuskaa.\n\nJASKA. Epra, älä luule, että tämä poika on pottuvoista ja linnunluista.\n\nEPRA. Tiedäthän sen jo vanhastaan, etten riitaa rakenna, rauhaa en\nrukoile, vaan mörkö elämän ei pidä puuttuman. - Kyllä minun talossani\nruokitaan yhtä hyvin kuin sinunkin talossasi.\n\nJASKA. Mutta meillä syödään niinkuin rikkaat oikein lusikalla.\n\nEPRA. Niinhän tuota luulisi kun outo kuulisi.\n\nJASKA. Älä luule rakas sielu, että kissa lentää!\n\nEPRA. Katso itseäsi!\n\nMAAILMAN-MATTI. Älkää repikö, päästäkää irti!\n\nJASKA. Kyllä minä näytän, mitä kummipoika taitaa! Hii!\n\nEpra ja Jaska retuuttavat Maailman-Mattia, toinen toisesta, toinen\ntoisesta hiasta, hölmöläiset rientävät apuun, toiset kiskovat Epraa\ntoiset Jaskaa, mutta siten Maailman-Matti kieppuu kuin pallo heidän\nvälillään ja takinhiat repeävät.\n\nMAAILMAN-MATTI. Kyllä minä nyt jouduin hullujen hoijakkaan. Ai,\nauttakaa, paitani repee, paitani repee, auttakaa, auttakaa, ai!\n\nEsirippu.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nSama paikka kuin ensimmäisessä näytöksessä.\n\nMAAILMAN-MATTI (On puettuna uusiin vaatteisiin, hän on polviaan myöden\nkuopassa, heittää kuokan ja nousee kuopan reunalle istumaan). Hohoo!\nHullu työtä tekee, elää viisas vähemmälläkin.\n\nJASKA (Tulee hiipien nurkan takaa toisessa kädessä hattu, toisessa\nnassakka, joka on selän takana). Eihän vain akkani lie täällä?\n\nMAAILMAN-MATTI. Tunnen käryn hajun kodasta.\n\nJASKA. Taitaa olla saunaa lämmittämässä. (Katsoo kuoppaan.) No, joko\nsiellä alkaa näkyä mitään.\n\nMAAILMAN-MATTI. Ei vielä, hiljaa hyvä tulee.\n\nJASKA. Kas tässä tuon minä vielä isävainaani kirkkohatun.\n\nMAAILMAN-MATTI. Ei nyt ole hätäpäiviä. (Koettelee hattua.) Ihan kuin\nminua varten tehty! Ja entäs tämä takki sitten.\n\nJASKA. Minun häätakkini, jolla minä astuin vihkipallille rakkaan\nvaimoni Justiinan kanssa.\n\nMAAILMAN-MATTI. Säämiskähousut, kengät, paidat, ja nyt vielä\nkirkkohattu, kyllä nyt kelpaa, kun on hyvä nimi ja uudet vaatteet.\n\nJASKA. Kuulkaasta, taisin raastella hiukan kovakouraisesti nuttujanne\nsiinä eilisessä käsirysyssä. Minä olen perin siivo ja säyseä mies,\nmutta annas kun minä suutun, niin minä olen kauhea kuin krokotiili,\nsilloin ei minua kymmenenkään miestä pitele. Vest ja varjele, eihän\nvain Justiina kuuntele.\n\nMAAILMAN-MATTI. Nythän minä elän oikein herroiksi.\n\nJASKA (Ottaa esille nassakan). Pitäkää vaan hyvänänne, armollinen herra\njohorimuikkus!\n\nMAAILMAN-MATTI. Suoraan sanoen, en minä ole juuri koskaan työtä tehnyt.\n\nJASKA. Niin, arvaahan sen, mitäs noilla pehmeillä naisen käsillä!\nKyllähän minä sen heti käsitin, vaikka Epra sanoi, että te olette\nkostjumalan kauppias, mutta kylläpäs te olette koitelleet meitä\nja taitavasti olette te pimittäneet meitä. Me hölmöläiset olemme\nyksoikoisia ja me pongerramme aina eteenpäin kuin sontiaiset\npiimäleilissä, mutta me olemme hyvin laulavaista kansaa, hyvin\nlaulavaista kansaa, esimerkiksi, joka mies meillä osaa Akianterin\nrekilauluja... niin, niin, se laulun lahja tulee ylhäältä kuten Mesakki\nsanoo.\n\nMAAILMAN-MATTI. Meinaatteko, ettei se viisaus ole kaikille suotu.\nMinusta te hölmöläiset olette viisaita kuin muurahaiset.\n\nJASKA. Jeekuna vyrrää! Vai viisaita, sanoitte, niin, niin, emmehän me\nsentään niin kovin tokkeloja ollakaan, kun meitä lähemmin katselee.\nKuulkaas, hihi, otetaan pieni kulaus iltatuimaan tästä kaljanassakasta,\npiiloitin sen perunakuoppaan, se meidän äiti haistaa aina... On siinä\njoukossa hiukan miestä väkevämpääkin.\n\nMAAILMAN-MATTI (Juo). Tätä rataa on mennyt monta sataa!\n\nJASKA. Vest ja varjele! Eikös maarin Epra katsele tuolta ikkunarievun\ntakaa kuin vanha ukuli. (Sieppaa nassakan ja vie sen porstuan alle\npiiloon.)\n\nMAAILMAN-MATTI. Se Epra taitaa olla sellainen vanha kitsuri, joka\npiilottaa rahojaan lattian alle ja seinänrakoihin.\n\nJASKA. Taitaa tehdä niin. Minä sanon sen teille kaksisteen, se Epra\non sellainen pomo ja pölkkypää; jo vuosikausia on se aina vastaan\nharannut, me olemme käräjillä kiljuneet, me olemme muljotelleet\ntoisiamme kuin mullikat, ja jollette te olisi tähän meidän hyvään\nkyläämme tulleet, niin pahuus tietää, koska tämä riita-asia olisi\npäättynyt. Mutta mitenkäs siellä teidän kylässä eletään?\n\nMAAILMAN-MATTI. Siellä on minulla kartano komea Pohattala nimeltään.\n\nJASKA. Vai oikein kartano?\n\nMAAILMAN-MATTI. Kyllä se onkin nimensä arvoinen. Kun markkinamiehet\nvaihtavat hevosia ovensuussa, ei talonväki perällä siitä mitään tiedä.\n\nJASKA. Voi, jeekuna vyrrää!\n\nMAAILMAN-MATTI. Ja on siinä tuvassa hirretkin. Kun koira kairan reikää\npäivän juoksee, tuskin iltaan ehtii hirren läpi.\n\nJASKA. Ja navetta se on vissiin niinkuin kirkko.\n\nMAAILMAN-MATTI. Ei, veikkoseni! Kun lehmä navetan perällä tuli härille,\nvietiin se oven suuhun härän luokse, mutta ennenkuin se sieltä\nparteensa takaisin ehti, niin se välillä poiki.\n\nJASKA. Vest ja varjele! Entä vilja, kuinka se kasvaa, meidän ohra ei\nota oikein poutiakseen.\n\nMAAILMAN-MATTI. Talon sikolätissä on kullattu salpa, se kun heijastaa,\nniin kaikki vilja tuleentuu.\n\nJASKA. Mutta sepäs oli sukkela temppu, minä teen heti saman tempun,\nminulla on vielä pönttöössä kultamaalia, jolla minä maalasin\n\"keisarin saunapiippuni\". — En minä viitsi maalata taloani mutta\nposliinipiippuni pitää aina olla kullattu, se on paras piippu koko\nHölmölässä, ja Epran käy sitä niin kateeksi, ai, niin kateeksi — Mutta\nsanokaas, minkästähden te niin komiasta kodosta läksitten?\n\nMAAILMAN MATTI. Minä heitin isääni virsikirjalla päähän ja karkasin\nmaailmanrannan kouluun.\n\nJASKA. Vai maailmanrannan koulussa teistä tuli näin iso herra.\n\nMAAILMAN-MATTI. Niin, se on kaikkein paras koulu, ja siellä opetettiin\nminulle, että jollei maailmassa olisi typeriä tomppeleita, niin ei\nkannattaisi olla viisas.\n\nJASKA. Niin, monen järki onkin tylsä kuin vanha pellavaloukku.\n\nMAAILMAN-MATTI. Minä sain sieltä hyvät paperit, ja minua sanottiin\nmestari Maailman-Matiksi.\n\nJASKA. Vai että vallan maailman mestarismiehiä, sen minä jo heti\nhuomasin vaikkei se Epra uskonut. Mutta hullu ei huomaa eikä viisas\nymmärrä.\n\nMAAILMAN-MATTI. Mutta kesken kaikkea, onko horoskooppini hyvässä\ntallessa?\n\nJASKA. Se on meidän porstuan peräkamarissa.\n\nMAAILMAN-MATTI. Niin, olkaa varovainen, jos vieteriin koskee, niin se\nvoi räjähtää.\n\nJASKA. Vest ja varjele!\n\nMAAILMAN-MATTI. Mut kas kun ei kuriirini jo tule rahojen kanssa.\n\nJASKA (Makeasti). Kuulkaas mestari Maailman-Matti. Sanokaa minulle\nkaksisteen ja hiukkasten ennemmin kuin löydätte ne sapelit ja\nraha-arkut.\n\nMAAILMAN-MATTI. Niin, jos minä vaan löydän ne ennenkuin minä huomaan ne.\n\nJASKA. Kas se kävi jetsulleen, tässä olisi hiukan\nseuranpitämispalkkiota — kolme kaisantaalaria. (Kaivaa rahat\nnenäliinastaan.) Mutta älkää puhuko tästä mitään Epralle.\n\nMAAILMAN-MATTI. En, en. Kyllä minun kuriirini sen kuittaa. Kyllä se\naarre löydetään ja silloin hölmöläisistä tulee visuja ja varakkaita.\nLaitatte kai oikein ison maailmanrannan koulutalon.\n\nJASKA. Vest ja varjele, mitäs me koululla, me käytämme vuorotellen\nMesakin nokkalasia ja siitä saamme me viisautta yllin kyllin. Eihän\nTikkakaan tunne aata eikä oota, mutta kuitenkin on hänestä tullut\nherrastuomari, ja se tahtoo sanoa paljon se tässä matoisessa,\nmaailmassa, missä on niin paljon matoja ja materialistia.\n\nEpra ilmestyy kuistille.\n\nMAAILMAN-MATTI. Hyss, siellä se naapuri jo tulee. (On kaivavinaan\nkuoppaa.)\n\nJASKA. Niin, iso koljokin katsoo, katsoo kuin hapan silakka nelikon\npohjalta. Kas vaan, Epra, sinäkin tulit katsomaan, se on oikein se.\n\nEPRA. Ha. Juksahti tässä mieleeni, että se halkopinokin pienenee.\n\nJASKA. Mitäs me enään näistä maallisista. Ei nyt enään Hölmölässä tehdä\nmakkaratikkuja eikä tynnyrintappia, sillä kohta me olemme upporikkaita\nja silloin, Epra, ei muuta kuin anna huhkia vaan!\n\nEPRA. Mitä minä makkaratikuista, mutta metsää niihin on sentään tullut\nhiukan haaskattua.\n\nJASKA. Mutta nyt tulee kultainen korvaus ja se palkitsee kaikki. Epra,\nme olemme eläneet kuin murjaanit ja ihmissyöjät, totisesti, niin me\nolemme eläneet, mutta tästä puoleen asukoon sopu välillämme kuin \"kempi\nkyläisten keskell' juur paras parikunnass\", kuten veisataan.\n\nEPRA. Niin kuolettakaamme kaikki se kuin paholaiselta, ihmisiltä ja\nomalta lihaltamme meitä vastaan sotivat. Niin, riita olkoon kaukana\nminusta. Me vihoitimme toisemme usein karvaasti, mutta mielemme oli\npimitetty synnin sumulta, ja sielu oli surkiassa vaivassa.\n\nJASKA, Sanos muuta, sanos muuta. Moni rakentaa kartanoita ja linnoja,\njoissa ajattelee pitävänsä huoneenhallitusta, eikä tiedä kenelle\nkimmoo, monen perinnön vieras omakseen ottaa.\n\nEPRA. Niin, ei minun sydämmeni ole mikään pikipallo. Pois siis\nperimysriidat, ne olivat isoja nauloja jo meidän taattojemme\nruumiskirstuissa! — Älköön kukaan olko tuomarina omassa asiassa, sanoo\nTikka.\n\nJASKA. Onhan meillä nyt oikein riikin maanjakaja, ja se on oikein\nmaailmankoulun mestarismiehiä! Hän on se mestari Maailman-Matti.\n\nEPRA. Kummallista, että sitä voi uneksia itselleen vaikka mitä hyvänsä.\n\nJASKA. Minun sydämmeni sulaa kuin hunaja päivänpaisteessa. Tämä on\nliikuttavaa, Epra, minä häpeen. (Itkee.) Minä en osaa enään puhua.\n\nEPRA. Herahtaapa kyynel poskelleni, itkusta siis ilo meillä olkoon\ntällä ajalla autualla.\n\nJaska ja Epra syleilevät.\n\nMAAILMAN-MATTI (Itsekseen). Älä nyt järki, sano särki kun kiiski\nahventa söi.\n\nJASKA. Heisaa, nyt tahtoisin pistää tanttulia! Mutta enpä tahdo sentään\ntässä toimetonnakaan tallustella vaan menen hakemaan maalipönttöäni.\n(Menee.)\n\nEPRA. Kuinka sujuu työ.\n\nMAAILMAN-MATTI. Käyhän se jusevaan! Vaikka maan keskipiste näemmä on\nhiukan muuttunut.\n\nEPRA. Ha, vai muuttunut. (Katsoo kuoppaan.) Onkos se jo syväkin.\n\nMAAILMAN-MATTI. Syvä on maailman syrjä, sano sammakko, kun savea tonki!\n(Istuutuu kuopan reunalle.)\n\nEPRA. Ha, vai sano se sammakko niin. Kuulkaas, maailman mestari, taisin\ntässä eilen hiukan äkämystyä, taisin repiä paitanne rikki, no niin,\ntuleehan sitä joskus tehtyä kompeluksia, mutta sen sanon, että kyllä\nmeidänkin peräkamarissa on kukonhöyhenpolstaria ja patjoja on, on niitä.\n\nMAAILMAN-MATTI. Vuoroin vieraissa käydään.\n\nEPRA. En minä ole mikään käräjäpukari enkä kitupiikki, taipuisa ja\ntasainen olen, mutta se Jaska on sellainen haneli ja lörppä. Älkää\nvälittäkö sen puheista. Niin, näinhän minä äsken akkunasta, että se\nantoi jotakin, mutta on sitä rahaa minullakin, on rahaa kuin ruohoa.\n\nMAAILMAN-MATTI. Vaikkei niin pitkää.\n\nEPRA. Ja voin minä antaa sen minkä Jaskakin ja ehkä hiukan enemmänkin,\nonhan sitä kirstunpohjalla hiukkasen ja minun kuoltuani perii Amalia\nrahat, jos hän ottaa sopivan miehen. — Niin, mitäs se nälkäkurki antoi.\n\nMAAILMAN-MATTI. Viisi kaisantaalaria.\n\nEPRA. Ha, niin paljon! No, minä annan kuusi vaikka se kirveleekin\nsydäntäni. (Riisuu saappaansa ja kaivaa sukasta rahat.) Eikös se\nJaska vaan kurkistele, se on sellainen tirrisilmä. Ei mitään, ei\nhiiskaustakaan tästä Jaskalle, sillä silloin se huutaa tämän kylille,\nja tänne tulee kaiken maailman käypäläisiä kerjäämään. Sillä minä olen\nrutiköyhä, ei minun kannata, ei minun kannata, ja makkaratikkuihin on\nmennyt paljon tarvepuita.\n\nMAAILMAN-MATTI. Minä otan armollisesti vastaan tämän pienen lahjan.\n\nEPRA. Kiitoksia, armollinen maailmanmestari, pitäkää hyvänänne. —\nMutta, hehee, minä arvasin heti, ettette mikään kostjumalankauppias\nole. Ja lintuhäkki, valevaatteet ja muut kojeet, paljasta peliä!\n\nMAAILMAN-MATTI. Mitäs tämä maailma muuta on kuin markkinailveilyä.\n\nEPRA. Jos jotain tarvitsette, niin sanokaa pois. Meidän Amalia, se\nvelivainaani tytär, keittää parastaikaa puolukkapuuroa.\n\nMAAILMAN-MATTI. Minä tarvitsisin sellaisen viuhkanliehtojan, päivä\npistää silmiäni ja ne saattaisivat äkisti pilaantua niin, etten\nnäkisikään niitä ihmeellisiä kentraalin rahoja.\n\nEPRA. Ha!\n\nMAAILMAN-MATTI. Ha!\n\nEPRA. Jaa, ha!\n\nMAAILMAN-MATTI. Viuhkanliehtojan.\n\nEPRA. Jaa viuhkanliehtojan?\n\nAnsu tulee katsellen luhtia.\n\nEPRA. Kas tuolta tulee Ansu, kyttää kai taas meidän Amaliaa, mutta sen\nminä sanon, että asia on sitä laatua, että meidän tyttö on sitä säätyä,\nettei se rengin remmaksi sovi. Akianteri on toista maata, sillä hän on\nlauluntaitosa ja pian hän saa ikipyöränkin valmiiksi. Minä panenkin sen\nAnsun liehtomaan, niin Amalia saa olla rauhassa. — Ja nyt minä menen\nhakemaan velivainaani ison viheriän kirkkosateenvarjon. (Menee tupaan.)\n\nJASKA (Tulee, alkaa maalata sikolätin salpaa). Mitäs se täällä teki? Se\non kiero mies se Epra, eihän se vaan tutkistellut meidän aivoituksiamme.\n\nMAAILMAN-MATTI. Emme me olekaan naukumaijan poikia.\n\nJASKA. Emme olekaan, sillä sitä vartenhan Jumala on meille järjen ja\nmielen antanut, että me mahtasimme katsoa eteemme.\n\nANSU. Onkos täällä näkynyt Amaliaa? Herrastuomari käski sanoa, että hän\nsaapuu Akianterin kanssa katsomaan oikein sen itsensä ison herran ja\nSipillan jälkeläisen ojankaivamista. — Mutta mitäs se Justiinan Jaska\ntekee.\n\nJASKA. Voi, ilonpäiviä, Ansu, minä maalaan nyt kullalla vaikka koko\nhynttyyni, sillä kohta, sanon, kohta sanon, ovat kaikki kalleudet ja\nsalatut aarteet omanamme. Sentähden pitää meidän varoa, ettemme suututa\nmaailman mestaria, meidän täytyy vaalia häntä kuin linnun poikasta,\nkuin silmäteräämme ja oman viheliäisen ruumisparkamme rakasta rauhaa.\nMikä riemu tästä nousee, Ansu, mikä riemu tästä nousee! Planeetat\ntanssii ja vellikellon tolpat ja Hölmölän vanha solaportti heittävät\nkuperkeikkaa. Kuulkaas herra mestari, kuinka on terveytenne laita?\n\nMAAILMAN-MATTI. Se vanha kirottu leini hakkaa kuin paholainen minun\nsääriluitani. Minä pelkään, että minä saan auringonpistoksen.\n\nJASKA. Ai, ai, olkaa varovainen. Mihin me sitten joutuisimme, jos te\nkuolisitte, ai, siitä tulisi ikuinen vahinko.\n\nMAAILMAN-MATTI. Kyllä työtä tekijälle, unta makaajalle, mutta ei sitä\nsentään auta työllä turmella itseään.\n\nJASKA. Minä, olen justiinsa samaa mieltä teidän kanssanne.\n\nAMALIA (Tulee kädessä iso vihreä sateenvarjo). Hautaako siihen\nkaivetaan vai perunakuoppaa?\n\nMAAILMAN-MATTI. Niin, tähän haudataan hölmöläisten vanha hapatus,\npröystäily, kateus, ulkokullaisuus, rahanhimo ja riidanhalu.\n\nJASKA. Niin, joka päivä me otamme kukonaskeleen lähemmäksi hautaa.\n\nAMALIA. Tässä on puuroa ja sateenvarjo, Ansu, pidä sitä mestarin pään\npäällä, kun hän kaivaa hautaa hölmöläisille.\n\nANSU (Ottaa sateenvarjon ja heiluttaa sitä). Eihän nyt sada.\n\nAMALIA. Kultarakeita kuuluu kohta satavan.\n\nMAAILMAN-MATTI (Lekottelee maassa selällään). Tässähän minä lepuutan\narmollisia raajojani kuin vanha Aatami paratiisissaan. Oi, sinä\nHölmölän luvattu maa! Suurilla on suuret housut, mutta kuinkahan lienee\ntulevaisessa maailmassa.\n\nJASKA (Huutaa). Joko näkyy sapelin tupsut!\n\nMAAILMAN-MATTI (Hiipii ottamaan nassakan). Ei täällä ole kuin pieniä\nkiviä ja tätä Hölmölän maan mustaa, rakasta multaa. (Ansulle.) Pimitä\nsateenvarjolla nassakkani. (Juo.) Terveydeksenne, lapsukaiset, palakoon\nrakkautenne niinkuin öljy pumpulissa.\n\nAMALIA. Mitäs se mestari nyt?\n\nANSU. Mestari puhuu palturia.\n\nMAAILMAN-MATTI. Näenhän minä, että te rakastatte toisianne kuin rotta\njuustoa. Saisiko se neropattipäinen, pitkä koikale Aaretti Akianteri\nhämmentää teidän paratiisi-ilonne. — Hei, minä juon minä! Koska\nsydän kivusta kivistelee, aju ei ajatella taida, kaikki ihmisen apu\nlivistelee. Niin voisi Mesakki veisata minulle.\n\nANSU. Minä luulen, että Akianteri on tulossa tänne Amalian tähden.\n\nAMALIA. Tulkoon vaan, niin minä hakkaan hänen ikipyöränsä kahvipuiksi.\n\nMAAILMAN-MATTI. Sellaiset kuin Akianterit ja muut salamanterit ne\nseisauttavat vielä kerran ajan pyörän. Voi kuinka tämä elämä on hassua!\nEn minä voi muuta kuin nauraa, sillä me kävelemme makkaratikuilla ja\nmeidän päämme on kuin paksu tynnyrintappi. Ja tämä maailman hekuma on\nkuin vanha, vuotava, ravistunut kaljatynnyri. - Kun se tyhjä on, niin\nmene rengonkeinuun!\n\nANSU. Jaska seisoo höröllä korvin kuin jänis ja Epra katselee kuin\npaholainen rikkiöimästä pullosta.\n\nAMALIA. Minä menen, muuten setä suuttuu.\n\nANSU. Yöllä tulen minä kolkuttamaan luhtisi ovelle.\n\nAMALIA. Mutta muista kanssa, että osaat luhtilukusi!\n\nANSU. Laita minulle illaksi saunavihta!\n\nAMALIA. Selkäsaunan vihta? (Menee juosten ja tempaa tyhjän puurokupin.)\n\nMAAILMAN-MATTI. Arvaas Ansu, mikä minut ajoi pois minun paratiisistani.\n\nANSU. Päänvaivat ja virkavaivat!\n\nMAAILMAN-MATTI. Ehei! Pahat puskut, häijyt yskät, poskein rypyt ja\njako, kätten väristys, kasvoin kohistus, hengen myös häijy haju,\nsilmäin puna paha pullistus näin ylön juomisest' hajoo.\n\nANSU. Niinhän te laskette sanaa kuin paras pappi.\n\nMAAILMAN-MATTI. Kyllä minä osaan laulaa yhtä hyvin kuin Akianteri,\nvaikkei minua Hölmölän lautakunta ole palkinnut.\n\nANSU. Kyllä suupaltit aina nahkansa pärjää.\n\nMAAILMAN-MATTI. Minun isäni oli rovastina Pahajärven pitäjässä. Minä\nen olekaan mikään nahkasielu minä, minä kevennän tavallani ihmisten\ntaakkaa, katsos minä otan rikkailta ja annan köyhille, mutta siitä\nsinä et tullut hullua hurskaammaksi. Te hölmöläiset kuljette omatunto\nvasemmassa liivintaskussa.\n\nEPRA (Tulee). Kas kun ei jo kuulu herrastuomaria ja Akianteria sieltä\nporsasjalostusyhdistyksen kokouksesta. (Maailman-Matille.) Mitäs se\nJaska tuolla toimittaa?\n\nMAAILMAN-MATTI. Se kultaa sikolättinsä salpaa, siitä sitte heijastaa\nniin, että kaikki Hölmölän vilja poutii.\n\nEPRA. Minunkin viljani? Kuinka hyvä sydän sillä Jaskalla sentään on.\n(Menee Jaskan luo.) Rakas veljeni Jaska, maalaa sinä vaan!\n\nJASKA. Niin, minä maalaan.\n\nEPRA. Se on oikein se.\n\nMAAILMAN-MATTI (Lyö käsiä polviaan vasten ja nauraa). Hahhaa! Nyt ne\ntarttuvat kuin täit tervaan. — Kallista sateenvarjoa niin, että minä\nvoin ottaa pienen tuikun murheeseen. (Panee taas maata.)\n\nJASKA. Niin, minä maalaan, kohta se salpa paistaa kuin aurinko.\n\nEPRA. Niin, paistaa se aurinko niin väärille kuin vanhurskaillekin.\n\nJASKA. Niin paistaa se väärillekin.\n\nEPRA. Jaska, tätä minä en olisi uskonut, sinun sydämmesi on kultaa.\n\nJASKA. En minä tässä sydäntäni maalaa.\n\nEPRA. Sinä maalaat salpaa ja nyt poutii minunkin viljani.\n\nJASKA. Poutiiko sinunkin viljasi?\n\nEPRA. Niin, niin, Jaska, sinä olet rehti mies.\n\nJASKA. En minä ole rehti mies, enkä minä tässä maaliani tuhraa sinun\ntakiasi. (Heittää siveltimen.)\n\nMAAILMAN-MATTI. Nyt ne torailevat taas kuin kukonpojat tunkiolla,\nhahhaa!\n\nEPRA. Kyllä Hölmölän nassut taas kihnaavat sen salvan mustaksi.\nJaska, Jaska, hyvä oli tarkoitukseni, en tiedä mikä meitä näin riivaa\nja usuttaa yhteen kuin kaksi vihaista rakkia. Taitaa olla se sielun\nvihollinen, hengen härnääjä.\n\nJASKA. Niin, se pääpappa ja maailman isäntä, joka ympäri juoksentelee.\n\nEPRA. Tai viluojan pojat.\n\nJASKA. Jotka yöllä purkavat sen, minkä ihmiset päivällä rakentavat.\n\nEPRA. Hölmölän hyvät haltijat meitä varjelkoot.\n\nJASKA. Huh, oikein minä pelkään. Sanotaan, että saunassa kummittelee.\n\nEPRA. Kyllä Akianteri on ne arkkiveisuillaan karkoittanut, viime\nkerralla hän paasasi ja pärmänttäsi siellä vuorokauden, luukusta vain\nuskalsimme hänelle ruokaa tuoda. — Lyökäämme, Jaska, sovinnon kämmentä.\nMitäs me nyt pelloista ja muista maanvaivoista, nyt me saamme suuren\naarteen ja ihan ilmaiseksi.\n\nJASKA. Taidat olla oikeassa, Epra, olkaamme kuin väkevät kengät.\n\nEPRA. Niin, sun tavaras on kuin savi silattu, lauletaan. Meidän lihamme\non heikko vaikka henkemme on altis.\n\nJASKA. Epra, en oikein tiedä, missä se henki istuu, luun vai nahanko\nvälissä? Naksahtaako se niinkuin varpaatkin.\n\nMAAILMAN-MATTI. Pane pois sateenvarjo, nyt pidetään lepotuntia, Ansu,\nsinä saat mennä! Kutti, kutti, pidä puoliasi, poika. (Ansu menee.)\n\nJASKA. Niin, levätkää, kyllä te olettekin raataneet. Eikö näy vielä\nmitään?\n\nEPRA. Jokos näkyy arkun kansi?\n\nMAAILMAN-MATTI. Jahka kerkii, jahka kerkii, ei ne aarteet niin vaan\naivastamalla tule.\n\nEPRA. Mene, Ansu, katsomaan kujalle, eivätkö ne jo tule sieltä\nkyläntuvalta.\n\nAnsu menee perälle, Amalia tulee tuvasta ämpäri kädessä, he\nvirnistelevät toisilleen. Amalia menee. Justiina tulee kodasta ja tuo\nmakkaroita.\n\nJUSTIINA. Armollinen herra maanjakaja, tässä olisi ihan tuoreita\nmakkaroita.\n\nJASKA. Niin, syökää, syökää, älkää kursailko, ei maailmassa missään ole\nniin hyviä makkaroita.\n\nEPRA. Entäs se meidän talkkuna! Ja entäs makkaratikut?\n\nJASKA. Kyllä sinä laitat tikkuja, mutta näkisit sen tynnyrintapm, minkä\nminä eilen tein.\n\nMAAILMAN-MATTI. En minä vaan syö tikkuja enkä tappeja.\n\nJUSTIINA. Hiiteen tikut ja tapit!\n\nJASKA. So, so!\n\nEPRA. Ämmillä on ämmien puheet.\n\nJUSTIINA (Maailman-Matille kahden). Ne on sellaisia junttia, pankaa ne\njohonkin työhön, sillä muuten niillä on liiaksi aikaa ajattelemaan,\neikä ne ajattele muuta kuin että...\n\nMAAILMAN-MATTI. Makkarass' on kaksi päätä, toinen pää ja toinen pää. —\nKyllä minä niille kohta työtä keksin.\n\nJUSTIINA. Mitä minä näen! Jaska, oletkos sinä taas tehnyt tyhmyyksiä.\n(Osoittaa salpaa.)\n\nJASKA. Joko sinä taas!\n\nJUSTIINA. Taas, taas, mene heti lypsämään papuria, mutta älä vaan rupea\nsitä maalaamaan!\n\nJASKA. So, so, Justiina, mitäs se mestari tästä ajattelee. — Hohoo,\nmiehellä on miehen sydän! (Menee.)\n\nJUSTIINA (Epralle). Älä sinä naura, sinä jumalan mieliharmi, kuoppaa\nsinä nyt kaivatat, mutta saatpas nähdä, että itse sinä siihen romahdat.\n\nMESAKKI (Tulee alushousuihin ja riihimekkoon puettuna, vihta\nkainalossa, sitten Koputus-Liisa). Rauha, hyvät ristiveljet ja sisaret\nHölmölän seurakunnassa.\n\nKOPUTUS-LIISA (Mukana pussi, jossa on sarvia ja kupparikirves). Rauha\nparhaaks, illaks Justiinan Jaska ja Jaskan Justiina, johan sauna\nlämpiää.\n\nJUSTIINA (Itsekseen). Jo tuli pahan ilman lintu!\n\nKOPUTUS-LIISA. Olettekos kuulleet vastalkuja. Äsken ovat kylän\nvanhimmat päättäneet viettää tappi- ja saunajuhlaa ja silloin aina\nminuakin tarvitaan. Tiedänpä muutakin, mutta perästähän kuuluu.\n\nJUSTIINA. Tulitko taas Epraa kuppaamaan, kyllä se sen tarpeessa onkin,\nsillä kovin sen on sappi sakea.\n\nKOPUTUS-LIISA. Voi, hyvä Justiina, mitäs sinä nyt, tulin vain\nkatsomaan, kuinka se riikin herra täällä sitä aarnihautaa tutkiskelee.\n(Niijaa.) Hyvää iltaa, armollinen riikin herra, hyvää iltaa! Tietäkääs,\nse on ihan totta, minä olen monasti illalla ohi kulkeissani nähnyt\naarnivalkean palavan täällä pihan puolella, että kyllä täällä varmaan\non aarnihauta.\n\nMESAKKI. Niin kertoo vanha kansakin.\n\nKOPUTUS-LIISA. Muistathan rakas, kultainen Justiina, minuakin parilla\nkolmella kaisantaalarilla, kun se aarre löydetään.\n\nJUSTIINA. Kolmella kaisantaalarilla! En, en!\n\nKOPUTUS-LIISA. No, annathan edes yhden taalarin.\n\nJUSTIINA. Kun minä sanon en, niin minä sanon en.\n\nKOPUTUS-LIISA. No, annathan edes puoli että saan uudet puolikengät.\n\nJUSTIINA. Joilla sinä lentäisit kyliä kello kaulassa, en, en! Ja\nmitäs sinä tässä minun rahojani kärkyt, norko, kyllä minä ne itsekin\ntarvitsen.\n\nKOPUTUS-LIISA. No, no, eihän ne ole vielä, sinullakaan.\n\nJUSTIINA. Ja mene jo tästä pussinesi ja sarvinesi, ei niitä meillä\ntarvita.\n\nKOPUTUS-LIISA. Ei tarvita, sanot, kyllä niitä vielä tarvitaan,\nmieluusti minä iskisin pari sarvea sinun leipälaukkuusi.\n\nMESAKKI. Kun viisaus nousee pääkoppaamme, ja ymmärryksemme lepattaa\nkuin rasvainen talituikku talvipuhteilla, niin silloin ei haittaa\nvaikka antaisimmekin iskeä pari sarvea johonkin sopivaan ruumiin osaan.\n(Nipistää Liisaa käsivarresta.)\n\nKOPUTUS-LIISA. Vanha veussu! Mitäs sinä hamuilet, vanha syntipukari.\n\nMESAKKI (Hiukan nolona). Niin, synnissä me siinneet ja syntyneet olemme.\n\nJUSTIINA. Taitaa olla se vanha rakkaus...\n\nKOPUTUS-LIISA. Hui ja hai!\n\nMAAILMAN-MATTI. Hyvät hölmöläiset, ei pidä olla enemmän viisautta kuin\nmitä pää vetää, se on se liikaviisaus, joka päähän tuppaa. — Hohoo!\n(Haukottelee.) Raukaisee niin riivatusti, mistähän se tulee?\n\nMESAKKI. Täällä Hölmölässä on aina uni.\n\nMAAILMAN-MATTI. Se taitaa tarttua, hohoo! (Nukahtaa.)\n\nEPRA. Viisaus on vaarallista!\n\nJUSTIINA. Ja Koputus-Liisa imee nahkaansa kaikkien muiden älyn\nriippeet, kumma kun sentään puhuu kuin keitetystä lampaan päästä.\n\nMESAKKI. Ymmärrys, ho, älä jätä!\n\nKOPUTUS-LIISA. No tule ja puserra! Sinä kiusan kappale, solvaisetko\nsinä minun hyvää, rehellistä ammattiani?\n\nJUSTIINA. Kielikello, juorukontti! Ehei, ei minulla ole aikaa\njaarittelemaan joutavia joutavien kanssa! (Menee saunaan.)\n\nEPRA. Akka pamahti tiehensä?\n\nMESAKKI. Kuin vaimon keskeräiset te olette ja niin lyhytnäköiset, niin\nlyhytnäköiset!\n\nKOPUTUS-LIISA. Meni kuin pyryharakka! (Kahden Epralle.) — Kuulkasta,\nisäntä, minulla olisi hiukan niinkuin asiaa. Tiedättehän... se Aaretti\nAkianteri puhuu minulle aina sydänasiansa kuin kristsisarelle ikään...\nja nyt se on aina vähin niinkuin riiastellut Amaliaa, velivainaanne\ntytärtä, mutta vaikka se on sellainen älyniekka, niin ei siltä\nota se puheen alku oikein luonnistuakseen tällaisissa asioissa...\nymmärrättehän... vaikka sen suu muuten aina on niin messingillä.\n(Kuiskaa kovaa.) Akianteri kertoi minulle kaikki eilen hieroessani\nhänen päätänsä... mies parka miettii vaan sitä ikipyöräänsä niin, että\nsen pää on ihan pyörällä.\n\nEPRA. Ha, vai pyörällä... kyllähän me siitä vielä...\n\nKOPUTUS-LIISA (Taputtaa Epraa olalle). Hyvä, kiltti isäntäkulta, niin\npulski ja verevä! Lötys se on Jaska Epran rinnalla, lötys sanon, mutta\nEpra se on miesten paraita, sen olen aina sanonut.\n\nEPRA. Vai sanonut, sano.\n\nKOPUTUS-LIISA. Niin monet kerrat olen minä hieronut ja kupannut Epraa\nja minä teen sen vastakin, ilolla ja mielihalulla minä sen teen.\n\nEPRA. Ha, passaisiko sitä taas tänään pari sarvea... ha.\n\nKOPUTUS-LIISA. Voi tokiinsa, voi tokiinsa, vaikka kymmenen joka päivä.\n\nEPRA. Ha, kymmenen joka päivä? Niin, mutta mennään nyt tupaan.\n\nKOPUTUS-LIISA. Niin, mennään tupaan, niin saamme jutella rauhassa.\n(Liisa ja Epra menevät.)\n\nMESAKKI. Mestari nukkuu. Hänen unensa on kuin manna makia kryydimaassa,\nmutta kuinka mahtaa olla autuuden sarven laita. (Helistää keppiä.)\n\nMAAILMAN-MATTI (Unissaan). Äh! Ei tämä ole sinun sohvas! Älä vietävä\nsinuttele minua, en minä ole itseänikään sinutellut sitte viime viikon.\n— (Herää.) Oh, luulin vallesmanniksi ja minä olin kuulevinani kulkusten\nkilinää. Enhän minä makaakaan maantien ojassa.\n\nMESAKKI. Anteeksi, minä vaan helistin hiukan huutavan äänellä. Kuinka\non autuuden sarven laita?\n\nMAAILMAN-MATTI. Autuuden sarven? Tarkoitat kai juomasarvea. (Laulaa.)\nGaudeamus igitur, juvenes dum sumus!\n\nMESAKKI. Akianteri tulee, Akianteri tulee!\n\nMAAILMAN-MATTI. Astupa temppelikartanohon, sinä suuri Lygurgos!\nEn tiedä, onko se rengonkieltä vai siansaksaa, minä kävin vuoden\nkimnaasiakin. Terve, sinä Hölmölän helisevä kulkunen!\n\nAKIANTERI. Tulee toimeliaana kantaen kummallista kojetta, ikiliikkujaa,\nisoa pyörää, jossa on hampaat, kuorut, painot ja lyijykuulat, jotka\nputoavat pyörän päältä alas loviin, kone on kömpelösti tehty. Pyörä\npäästää hirmuisen pärinän, kun sitä liikuttaa.\n\nKatsokaa ja ihmetelkää! Oh, se on erinomainen, sellaista ei ole vielä\nmistään missään milloinkaan tehty. — Minä seivästin silmäni kattoon\nkoko viime yön ja minun aatokseni tunkeutui luomisen alkuaikoihin\nsaakka! Minun pääpajassani taotaan aina, siellä on eri karsinat, pyörät\npyörivät, remmit ja väkihihnat kulkevat huoneesta huoneeseen.\n\nMAAILMAN-MATTI. Se on sitte oikein sellainen värssyverstas se teidän\npääkoppanne.\n\nAKIANTERI. Ja kaikki hihnat liikkuvat erääseen karsinaan eikä kukaan\nvielä tiedä, mitä siellä tehdään. Se on vielä suurin salaisuus.\n\nMESAKKI. Hän puhuu kuin rohveetta!\n\nAKIANTERI. Sinä hetkenä, jolloin aurinko seisoo niinkuin ilmaan\nheitetty kivi hetkeksi pysähtyy, sinä hetkenä syntyy aikaan juopa,\njosta ijäisyys nähdään ja sen kaikki ihmeet.\n\nMESAKKI. Missä, missä olette, hölmöläiset, taas menee teiltä hukkaan\nkuolematon hetki!\n\nAKIANTERI. Aarteet kohoovat maan pinnalle.\n\nMAAILMAN-MATTI. Vedet muuttuvat viiniksi.\n\nMESAKKI. Pyhä varjelkoon, nämähän ovat maailman lopun enteitä!\n\nAKIANTERI. Ja naudat voivat hetken puhua kielillä.\n\nMAAILMAN-MATTI. Niin, minä huomaan, että naudatkin voivat puhua.\n\nMESAKKI. Niin, silloin tulee maailman loppu, kun pyy pienenee, pyhä\npuukello pämpättää itsestään, ja hölmöläiset alkavat liiaksi viisastua.\nAkianteri, Akianteri, varo pääparkaasi, ettei sinun kävisi hullusti.\n\nAKIANTERI (Lyö rintaansa). Minä, minä itse, minä olen voimaihminen minä.\n\nMESAKKI. Niin, niin, sinulla on päässäsi neronpattia enemmän kuin\nmeillä muilla kuolevaisilla.\n\nMAAILMAN-MATTI. Minulla on liikapattia vain jaloissani!\n\nAKIANTERI (Näyttää pyörää). Katsokaa tätä pyörää! Kohta se liikkuu!\nKatsokaas, nyt minä panen voimapyörän liikkeelle, painot laskeutuvat ja\nlyijykuulat putoovat pyörän päältä kuoruun. Katsokaas, se liikkuu!\n\nMAAILMAN-MATTI. Se liikkuu.\n\nMESAKKI. Ijankaikkisesta ijankaikkiseen! Varjele hyvä isä, mitäs Jumala\ntästä meinaa!\n\nMAAILMAN-MATTI. Johan se taas seisahtui, heilahti vain kerran ympäri.\n\nMESAKKI. Taivaalle kiitos!\n\nAKIANTERI. Kaikki on kunnossa, puuttuu vain viimeinen pyörä.\n\nMAAILMAN-MATTI. Minun järkeni seisoo.\n\nAKIANTERI. Siitä puuttuu joku niksi, mutta kyllä minä sen keksin, ja\nsilloin loistaa Aaretti Akianterin nimi kuin kuunsarvi kirkkaalla\ntaivaalla.\n\nMESAKKI. Kuin kointähti ihanast' loistaa.\n\nJASKA (Tulee vasemmalta kiulu kädessä). Tietäkääs, hyvät kylän miehet,\nettä minä olen lentänyt unissani. Ai, ai, kuinka se oli lystiä, minä\nliitelin haarapussilla yli kellohatun, yli saunan, yli sikolätin kuin\nilmalaiva, mutta maahan minä en päässyt, vaikka minulla oli tavaton\ntupakannälkä. (Levittää käsiään ikäänkuin lentäisi.) Hihhei, näin minä\nlensin! Miekkoset, muistatteko kun Akianteri keksi sen lentokoneen.\n\nMESAKKI. Muistan. Sitoi päresiivet olkapäihinsä ja nousi Epran katolle.\n\nJASKA. Ja taittoi jalkansa sikolätin räystääseen.\n\nMAAILMAN-MATTI. Lentäähän se kanakin ja laulaa vaikkei ole päätä eikä\nkaulaa.\n\nJASKA. Kuules Akianteri, keksippäs vielä joku lypsykone, ettei minun\ntarvitsisi lypsää sitä meidän papuria. (Menee tupaan.)\n\nMAAILMAN-MATTI. Niin, ja keksikää, hyvä nappulamestari, sellainen\nsyömäkone ettei enään tarvitsisi vaivata itseään syömisellä.\n\nAKIANTERI. Nappulamestari! Ettekö te tiedä, että minun murhalaulujani,\nminun arkkiveisujani, minun karamellirunojani lauletaan jo riikin\njoka kylässä. Mutta te ette ymmärrä ylempiä asioita, vaikka olettekin\nmaailman-mestarismiehiä.\n\nMAAILMAN-MATTI. Te hölmöläiset töllistelette liian usein taivaaseen,\nniin että unohdatte tämän pienen, syntisen ja suloisen maan.\n\nMESAKKI. Mutta joka töllistelee liian kauvan syntiseen maahan, unohtaa\ntaivaan korkeat luhdit.\n\nMAAILMAN-MATTI. Luhdin kauttako te taivaaseen kiipeette. — Ei, mutta\nmissä ne kottikärryt ovat, että saisin pois tämän Hölmölän syntisen\nmullan.\n\nMenee. Amalia tulee, astuu kuistille.\n\nAKIANTERI. Ah, siinä hän on! Mesakki, joko, minä korotan ääneni?\n\nMESAKKI. Älä sumeile, parempi naida kuin palaa!\n\nAKIANTERI. Onkohan kukonkoipi lakkarissani? Kaikki käy hyvin. Käy\npäälle Akianteri, sinun varjosi ei koskaan pienene. (Kopeloi taskujaan.)\n\nAMALIA. Mitähän se kopeloi taskujaan?\n\nMESAKKI. Älä inttaile! Ole rohkea kuin päämies Mikaeli! (Työntää\nAkianteria Amaliaa kohden.)\n\nAMALIA. Hä!\n\nAKIANTERI (Ojentaa oikeata kättä ilmaan). Niin, kuule nyt minun ääneni,\nsinä Hölmölän ruusu, sinä tulipunainen kukka!\n\nAMALIA. Onko henki taas tullut päälle.\n\nAKIANTERI. Sinä hymistyksen helistys ja helistyksen hymistys, sinä\npunareunaisten aivoituksieni tärisevä, värisevä, hyllyvä, lyllyvä...!\n\nAMALIA. Lyll, lyll! Onko sinun vilu!\n\nAKIANTERI. Sinä olet suloinen kuin hölmöläinen mallassauna, makia sinä\nolet kuin nauris ja päihdyttävä kuin katajaviina, ylön ihana sinä olet,\nsinä manteli, väskynä, namuni!\n\nMESAKKI. Kuulkaas kuinka runollisen taivaallisesti ja taivaallisen\nrunollisesti Akianteri ilmoittaa rakkautensa korkian veisun!\n\nAMALIA. Onks se tullut hulluksi!\n\nAKIANTERI. Kokonas olet ihana kuin päivä, minä olen lemmen leino\nrakastava räivä!\n\nAMALIA. Hahaa, sinä väristyksen päristys!\n\nAKIANTERI. Haa, neitokainen, kovasti koittelet sinä minun tärisyttäviä\nja värisyttäviä tulivuorikuohutuksiani mutta minä pysyn lujana.\n\nMESAKKI. Valmista itsesi, sinä, joka olet kaunistettu kaikkien Hölmölän\ntyttärien seassa.\n\nAKIANTERI (Lyö rintoihinsa). Kuolemaan saakka pysyn lujana.\n\nAMALIA. Mesakki, viekää hänet jo lättiin, sillä muuten hän rupeaa\nraivoilemaan. Mutta nyt minä tiedän, mikä miestä riivaa, se on se kukon\nkoipi lakkarissa. Näytäs minulle se!\n\nAKIANTERI. Kukon koipi? Ei minulla ole mitään kukonkoipea.\n\nAMALIA. Niin, sinä Hölmölän kiekuva, tulipunainen kukko! (Sieppaa\nAkianterin taskusta kukon koiven, nauraa ihan katketakseen ja juoksee\ntiehensä.)\n\nAKIANTERI. Minun kukonkoipeni, minun kukonkoipeni! Hän vei minulta\nminun naimaonneni.\n\nMESAKKI. Akianteri, älä muljota noin kamalasti! Tyynny ja ota vaari\nminun sanoistani. Sinun munaskuusi ovat riemuiset, koska sinun huulesi\npuhuvat, mutta sinä kilvoittelet liian kiivaasti. Sinä pelästytit\nneitokaisen sinun väkevyydelläsi.\n\nAKIANTERI. Pilkkasiko nainen minua vai koitteliko hän minun\nväkevyyttäni.\n\nMESAKKI. Totisesti, hän koitteli sinua mutta aika ei ollut otollinen.\n\nAKIANTERI. Vai ei otollinen, otollinen! Tuhannen sarvipäätä! Mesakki,\nminun muotoni muuttuu ja hahmoni hajoo. Nyt minä tahdon tapella ja minä\npaiskaan kumoon koko Hölmölän kylän!\n\nMESAKKI. Älä veikkonen, älä veikkonen!\n\nAKIANTERI. Oletkos kuullut tätä laulua: Ja tässä on laulu kuin\nhirrenpää, johon pappani ennen luotti, sanat siinä on että hirvittää ja\nmarkkinavirren nuotti. Arvaas kuka sen teki!\n\nMESAKKI. En nyt arvaa, en nyt arvaa.\n\nAKIANTERI. Vai et arvaa, etkös ymmärrä ylhäisen yskää. Voi mammani ja\nvoi pappani, kissa, kissa, kissa vie, nyt tästä tulee tupenrapina!\n\nMESAKKI. Älä, älä, minä olen vanha, vaivainen mies.\n\nAKIANTERI. Etkös sinä, vanha unilukkari, tiedä, että minä, minä olen\nsen tehnyt.\n\nMESAKKI. Sinä niin, sinä niin, kukas muu, herrajesta!\n\nAKIANTERI (Toistaa moneen kertaan: kuin hirrenpää... että hirvittää).\nJa entäs tämä: herrasväki tuli saaresta, sun ralilali lei, ei ollut\nystävää, sun ralilali lei! Laula mukana muuten minä teen sinusta\nmakkaraa!\n\nAkianteri ja Mesakki laulavat: herrasväki tuli saaresta j.n.e.\n\nAKIANTERI. Ja sitte se minun uusi arkkilauluni postimurhaajasta. Siinä\non kaksisataa värssyä!\n\nMESAKKI. Kaksisataa värssyä! Miksi tämä minulle? Voi, voi, näin en minä\nlaulanut kirkossakaan.\n\nAKIANTERI. Kirkossa! Oh, nyt minä muistan, mitä minä olen tehnyt\npyhälle sananpalvelijalle!\n\nMESAKKI. Hän ei tiedä mitä hän tekee, minä helistän huutavan äänellä,\nehkä se auttaa. — (Helistää kepillään ja kopsauttaa Akianteria päähän.)\nHeräjä, heräjä!\n\nAKIANTERI. Totisesti, Mesakki, minä kuulen sinun äänesi, missä minä\nolen, mitä minä olen tehnyt? Kopauta minua vielä kerta kalloon, minä\nolen sen ansainnut!\n\nMesakki koskettaa kepillään Akianteria kalloon.\n\nMESAKKI. Etkös ole ihmisparka aivan arka.\n\nAKIANTERI. Synkeydessä syvään nukkunut olin, mutta sinä, Mesakki,\nherätit minun!\n\nMESAKKI. Nyt koko maailma iloita mahtaa!\n\nAKIANTERI (Itku kurkussa, syleilee Mesakkia). Anna anteeksi, Mesakki,\nminä koperoitsen niinkuin sokea koperoitsee.\n\nMESAKKI. Me lyödään usein sokeudelta ja sydämmen tyhmyydeltä.\nAkianteri, äl unohda siis helvetin tuskaa, siell liekki lakkaamatta\npuuskaa, siis varis, vapis ain kaikk karvas nosta!\n\nAKIANTERI (Laulaa möristen). Enkä minä luovu mun kullastani vaikka\nvereni keitettäisiin, vaikka minut äkiltä laivan takilta mereen\nheitettäisiin.\n\nMESAKKI. Oikein, Akianteri, laulu lieventäköön sinun surusi. Katsos,\nAmalia ei tahtonut ilmaista kaikkea meidän kuulten, mutta otappas tyttö\nkahden kesken hiljaa hissuksiin, niin hän on nöyrä ja lauhkia kuin\nlammas.\n\nAKIANTERI. Mesakki, sinä olet kokemuksesta viisas mies. — Ettäkö\nkoputtaisin hänen luttinsa ovelle? Oi, terve, te suloiset Hölmölän\nvanhat, harmaat lutit!\n\nMESAKKI. Akianteri, Akianteri, kirkonmiehenä minä varoitan sinua sinun\nlihallisista mielikuvistasi, me olemme itse kohdastamme kaikkeen pahaan\nvikapäät, muistakaamme se, Akianteri, kaikissa meidän vaivoissamme ja\nkiusauksissamme.\n\nAKIANTERI. Minä tahdon pitää sinun säätysi ja käskysi, Mesakki. Ja\nMesakki, onhan minulla minun suuri vuntierinkini, minun ikipyöräni,\nse ajaa ulos pahat vaivat ja kiusaukset. — Mesakki, kuules, minä vien\nikipyörän Epran nähtäväksi, totisesti, minä teen sen heti paikalla.\n\nMESAKKI. Poikani, poikani, tee niin ja pyydä Koputus-Liisalta jotain\nrauhoittavaa, pelästyneen tippoja tai surun lievitysvettä!\n\nAKIANTERI (Ilostuen ja taputtaen Mesakkia). Mesakki, sinä olet minun\nhyvä edelläveisaajani. Minä menen, niinkuin iloinen ylkä tahdon astua\nvihkitupaan. — Ah, Hölmölän ruusu!\n\nMESAKKI. Niin, mene rauhassa, poikani, kaikki käy jetsulleen.\n\nAkianteri menee.\n\nMAAILMAN-MATTI (Tulee, heittää kärryt huolimattomasti syrjään ja\npyyhkii hikeä otsaltaan). Ei tämä vetele! Hiiteen minä heitän Hölmölän\nhullutukset.\n\nJASKA (Tulee vihtoineen saunapuvussa kädet selän takana, kulkee\nkuin isäntä töitä katsellen). Tiedätkös, Mesakki, nyt minä en enään\npane tikkua ristiin, mitäs se hyödyttää, eläähän tässä muutenkin ja\nkohta se aarrekin saadaan, silloin en minä tee muuta kuin makaan\nkukonhöyhenpolstarilla, syljen kattoon ja polttelen oikein priima\npruumaa.\n\nMESAKKI. Niin, ihmeellisesti on onni meitä kaikkia potkaissut, mutta\nmuista se, Jaska, älä anna itseäs rikkauden tähden vihaan niinkuin\nturkki, juudi tai peaani. Tänkaltainen elämä on sinulle vahingollinen.\n\nJASKA. Kuka taitaa käydä oikeudelle minun kanssani. Katsos, näin minä\nkävelen kädet selän takana, isännän silmä hevosen lihottaa, sanotaan,\nei minun nyt tartte muuta kuin katsella kun muut tekevät työtä.\n\nMESAKKI. Jaa, jaa, Jaska, Jaska, minä varoitan.\n\nEPRA (Tulee samoin kuin Jaska vihta kädessä ja saunapuvussa, kädet\nselän takana). Jaska.\n\nJASKA. Epra!\n\nMESAKKI. Kohta on saunan aika. Kas kun eivät meidän miehet jo tule\nsieltä porsaiden jalostuskokouksesta.\n\nJASKA. Veljeni Epra, mitäs sanot nyt tästä!\n\nEPRA. Ha. Näetkös, minä rumineeraan.\n\nJASKA. Niin, näetkös, minäkin rumineeraan. (Kävelevät edestakaisin.)\n\nEPRA. Työmekkoni heitin minä, en minä tästä puoleen tee muuta kuin\nmakaan vaan ja otan saunassa löylyjä.\n\nJASKA. Niin minäkin, ja pyhänä sitä ajetaan kirkolle oikein\nevankeliumivaljailla, hui että humahtaa, pois tieltä, kun Hölmölän\nrikkaat rusthollarit ajavat siknaalit hampaissa!\n\nEPRA. Ha! Herrat ajaa ja savu jää, niin.\n\nJASKA. Mitäs me suremme velattoman talon pojat, laitetaan\nvinkkelipytinki ja...\n\nEPRA. Ja pannaan rillisilmät koirat portille haukkumaan.\n\nJASKA. Ja Justiinalle minä teetän oikein kahisevan samettihameen, eikä\nsen enään tartte makkaroita laittaa.\n\nEPRA. Ja minä Amalialle oikein silkkikengät ja hatun, jossa semmoset\nplyymit lentelee. Koputus-Liisalle minä jo lupasin taalarin\nkirkkohuivia varten.\n\nJASKA. Ja minä ostan oikein hopeiset kolmihaaraiset joulukynttiläjalat.\n\nEPRA. Ja minä kultaisen puurokupin.\n\nJASKA. Kyllä meidän nyt kelpaa kun olemme rikkaita.\n\nEPRA. Ha, rikkaita! Kyllä kelpaa.\n\nJASKA. Me rumineeraamme.\n\nEPRA. Ha, me rumineeraamme.\n\nKävelevät pönäkästi edestakaisin.\n\nMESAKKI (Kurkistaa Epran akkunasta). Hihii!\n\nMAAILMAN-MATTI. Mitäs se Mesakki nyt hihittää!\n\nMESAKKI. Hihii, Koputus-Liisa! Kas, Akianteri makaa penkillä!\n\nMAAILMAN-MATTI. Älkää kurkistako lähimmäisenne huvitarhaan. Se\nKoputus-Liisa taitaa olla Mesakin entinen remma!\n\nMESAKKI. Mitäs minä maailman menon turhuudesta. Mutta katsokaas, Liisa\ntaputtaa kuin taikinaa, ja Akianteri ähkii ja puhkii kuin synnin\nvaivoissa.\n\nMAAILMAN-MATTI (Loikkaa kuopan reunalle; itsekseen). Vanha kettu! (Epra\nja Jaska seisahtuvat kuopan reunalle.)\n\nJASKA (Pönäkästi). Mutta eikös jo työ ala sujua.\n\nEPRA (Koppavasti). Niin, saisi se käydä hiukan joutusampaan.\n\nMAAILMAN-MATTI. Tarkkaa teen niinkuin ruotiukko koiraa nylkiessään.\n(Epralle.) — Mutta kuinka Akianteri nyt jaksaa?\n\nEPRA. Siellä se makaa tuvan penkillä, ja Koputus-Liisa hoitelee sitä.\n\nMESAKKI. Se otti sen niin pahakseen, kun Amalia vei siltä kukonkoiven.\n\nEPRA. Ha, kukonkoiven! No, kyllä Amalia vielä malttaa mielensä.\n\nMESAKKI. Niin, luonto se on joka tikanpojan puuhun vetää.\n\nJASKA. Sen minä sanon, että minä alan jo kärsimystyä, eikös siellä,\njukravita, jo näy mitään!\n\nEPRA. Jaa, kyllä olisi jo aika nostaa se raha-arkku.\n\nMESAKKI. Hys, hys, hyvät isännät, muistakaa toki, ettei hän ole mikään\ntavallinen renki.\n\nEPRA. Niin, armollinen riikin herra.\n\nJASKA. Suurarmollinen herra riikinjakaja.\n\nMAAILMAN-MATTI (Itsekseen). En minä enään viitsi. (Tekeytyy kipeäksi ja\nhuutaa äkkiä.) Ai, ai, ai!\n\nJASKA. Mikä nyt tuli!\n\nEPRA. Ha, mitä!\n\nMAAILMAN-MATTI. Ai, ai, auttakaa, auttakaa!\n\nMESAKKI. Voi, taivaan talivasara!\n\nJaska ja Epra koittavat auttaa Maailman-Mattia.\n\nMAAILMAN-MATTI. Ai, ai, älkää koskeko, älkää koskeko! Jalka poikki,\njalka poikki!\n\nJASKA ja EPRA. Jalka poikki!\n\nMESAKKI. Elämä on juur vähä tomun tuoksu ja hekuma kuin liukas virran\njuoksu!\n\nMAAILMAN-MATTI. Aurinko pisti, ja jalka nyrjähti, ai, ai, ai, koskee\nniin, koskee niin.\n\nJASKA. Mitäs me nyt teemme, voi surkeus, nyt menivät kaikki kalleudet,\nkultasapelit kuin pohjattomaan kaivoon.\n\nEPRA. Ha, ja rahakirstut. Mitäs me nyt teemme!\n\nMESAKKI. Tämä oli meille meidän pahain tekojemme jälkeen.\n\nJASKA. Vest ja varjele, tätä onnettomuutta, tätä onnettomuutta!\n\nEPRA. Voi, suutari sentään!\n\nMAAILMAN-MATTI, Minä kuolen, minä kuolen!\n\nMESAKKI. Vettä, vettä! Miksei Hölmölässä ole kaivoa!\n\nMAAILMAN-MATTI. Tai vaarinkaljaa! Ai, ai!\n\nJASKA. Minä juoksen kuin päätön kana, missä on minun toinen töppöseni!\n\nMESAKKI. Käskekää tänne Koputus-Liisa!\n\nEPRA. Jaa Koputus-Liisa?\n\nMESAKKI. Niin, Koputus-Liisa.\n\nJASKA. Älä siinä seiso kuin kysymysmerkki.\n\nEPRA. Jaa kysymysmerkki!\n\nJASKA. Niin, ja pataässä.\n\nMESAKKI. Epra, mene hakemaan Koputus-Liisaa.\n\nEPRA. Minä menen! (Menee.)\n\nMESAKKI. Virressä veisataan: Kuin ennen paljon hyppel, on nyt juur\njalvotoin. — Voi, taivas, voi, taivas!\n\nJASKA. Koittakaa, voitteko hyppiä, ehkä jalka taas niksahtaa sijoilleen.\n\nMAAILMAN-MATTI. Ei, ei, ai, ai!\n\nJASKA. Aina kun minä olen hiukan pahalla päällä, kun Justiina on minua\ntorunut, alan minä hyppiä kaiken maailman polskaa. Koittakaas, ehkä se\nauttaa!\n\nMAAILMAN-MATTI. Ei se auta. Vaarinkaljaa! (Jaska tuo kaljaa.) Oh, nyt\nse meni hiukan ohi!\n\nMESAKKI. Taivaalle kiitos! Rakkaat hölmöläiset, antakaamme itseämme\ntästä ojettaa. Minäkin otan pienen kulauksen, pikkuruikkusen vain,\nsillä juopumus viisaan villitsee.\n\nMAAILMAN-MATTI. Ai, ai, se tuli taas, minä en pysy pystyssä, silmät\npyörivät ja taivas tanssii. (Pyörittelee silmiään.)\n\nJASKA. Ui, ui, näin meni nyt koko prameus.\n\nMAAILMAN-MATTI. Kyllä se löytyy. Jaska ja Epra, minä uskon työni vain\nteille, kaivakaa, kaivakaa yhdessä, kyllä se löytyy.\n\nJASKA. Mikäs tässä muukaan auttaa.\n\nKoputus-Liisa tulee, kulkee kädet rinnalla hitaasti Maailman-Mattia\nkohden tarkastellen hyvin tärkeän ja tutkiskelevan näköisenä. Jälessä\ntulee Epra nolona.\n\nKOPUTUS-LIISA. Sanoinhan, että kyllä minua täällä vielä tarvitaan.\n\nEPRA. Mitä Liisa määrää, se täytyy myös tehdä!\n\nJASKA. Niin,- se täytyy tehdä, tässä kun minulla kerran oli mato,\nniin... ... KOPUTUS-LIISA. Jahka katson, onko se kuolemaksi.\n\nJASKA. Jos Koputus-Liisa sanoo, että se on kuolemaksi, niin se on\nkuolemaksi.\n\nMESAKKI. Niin, kerran täytyy täältä eritä. Hohoo, jaa!\n\nJASKA. Hohoo, jaa, kaikki me itsemme häijysti käytämme.\n\nEPRA. Kuin ikinänsä köyhä ja rikas, keskenämme olemme yhdenkaltaiset\ntässä, hohoo, jaa!\n\nKOPUTUS-LIISA. Jollette te ole hiljaa, niin minä annan teille\nylenantopulveria tai kamalaa.\n\nJASKA. Ui, kamalaa, ei, ei minulla nyt ole matoa.\n\nKOPUTUS-LIISA (Lähestyen Maailman-Mattia, koettelee joka jäsentä).\nKoskeeko tästä ja tästä ja tästä?\n\nMAAILMAN-MATTI. Ai, ai, ei saa, ei saa!\n\nKOPUTUS-LIISA. Entä vatsa?\n\nMAAILMAN-MATTI. Pullottaa kuin rumpu.\n\nEPRA. Söi meidän puuroa.\n\nJASKA. Niin, teidän puuroanne!\n\nEPRA. Ja teidän makkaroitanne!\n\nKOPUTUS-LIISA (Kaivaa pussistaan rohtopulloja y.m.). Sielun vihollisen\npillastusta...\n\nMAAILMAN-MATTI. En minä ota hevosrohtoja.\n\nKOPUTUS-LIISA. Kyllä minä tiedän, hevosille pääntautia ja ihmisille\nvatsatautia vastaan.\n\nMAAILMAN-MATTI. Ai, ai, kolottaa, kolottaa!\n\nKOPUTUS-LIISA. Hampaita? Pannaan hullunkaalin siemeniä.\n\nMAAILMAN-MATTI. Ei, minä en kuule oikein.\n\nKOPUTUS-LIISA. Kaadetaan korviin saakelinpojan korvatippoja.\n\nJASKA. Ottakaa nyt mitä rohtyörinnä määrää.\n\nMAAILMAN-MATTI. Minua yskittää niin kovasti.\n\nKOPUTUS-LIISA (Koputtaa selkään). No, siihen sopii neitseen nahkaa tai\nakattoman laastaria.\n\nMAAILMAN-MATTI. Akattoman laastaria! Ei, ei!\n\nJASKA. Leini sillä on.\n\nMESAKKI. Niin, ja jalka taisi nyrjähtyä!\n\nMAAILMAN-MATTI. Niin, nyt minä muistan, jalkaanihan mun kolottaakin.\n\nKOPUTUS-LIISA. Miksette sitä heti sanonut. Nyt minä tiedän. Me viemme\nkorkean riikinherran levolle, sitte minä hieron jalkaan kukon öljyä,\nenkelskan veisaavan pukin talia ja yhdeksän miehen voimaa. Jos tulee\nkuume, niin minä annan Hakamummon elttatippoja, ja jollei lopuksi terva\nja sauna auta, niin se on kuolemaksi, ihan varmaan se on kuolemaksi,\nniin totta kuin minä olen Koputus-Liisa ja äitini tytär. Taluttakaa\npotilas tupaan.\n\nJaska ja Epra taluttavat, Maailman-Matti on ontuvinaan.\n\nMAAILMAN-MATTI. Mutta eikös teillä ole korpiroinaa, kolmenlaisia\ntippoja tai laakivettä.\n\nJASKA. Laakivettä, laakivettä! Kerran kun minä sitä otin, niin minä\ntulin niin hiivatin iloiseksi että hih!\n\nKOPUTUS-LIISA. Minulla on vaikka mitä!\n\nMAAILMAN-MATTI (Ilostuen). Minäkin sanon hih!\n\nJASKA. Hih!\n\nEPRA. Hän paranee.\n\nMAAILMAN-MATTI. Kun minä saan hiukan laakivettä, niin minä olen kohta\nkuin toinen mies. Anteeksi, hyvät hölmöläiset, että minä saatoin teidät\npulaan, ei nyt auta muu kuin, että itse kaivatte ja heti, niin, tehkää\nse heti!\n\nJASKA. Niin, heti.\n\nEPRA. Jaa heti?\n\nMAAILMAN-MATTI. Niin, tehkää se heti, sillä nyt on otollinen aika,\nkoska allakassakin on neljä laneettaa!\n\nMESAKKI. Niin, kaivakaa te, Jaska ja Epra, kaikessa sovussa, minä\nja Koputus-Liisa talutamme kyllä korkean vieraan tupaan. (Taluttaa\nMaailman-Mattia.)\n\nMAAILMAN-MATTI (Kompuroiden kuistiin). Niin, niin, se on kuolemaksi, se\non kuolemaksi, ai, ai, ai, kuinka koskee, ai, ai!\n\nMenevät Epran tupaan.\n\nJASKA. Kaivaa että multa sinkoo. Hei, nyt minä kaivan vaikka maan\nnapaan saakka.\n\nEPRA (Kaivaa toista syrjää). Entäs minä, tahdon olla kuin myyrä.\n\nJASKA. Niin, onnen myyriä nyt olemme.\n\nEPRA. Kohta minä nostan arkun.\n\nJASKA. Ja kultasapeli, voi, jeekuna vyrrää!\n\nEPRA. Oh, kuinka se kivi painaa! Väännä kangella!\n\nJASKA. Ai, ai, käteni puutuu, minä en jaksa.\n\nEPRA. Oh, minä olen jo kuin uitettu hevonen.\n\nJASKA. Oh, tämä on kuolemaksi.\n\nEPRA. Ha, jaa kuolemaksi.\n\nJASKA. Minä tunnen jo auringonpistoksia.\n\nEPRA. Ja minun jalkani naksahtaa niin kummallisesti.\n\nJASKA. Mutta miksi töppöseni ovat märät?\n\nEPRA. Täällä on vettä!\n\nJASKA. Vettä, sanot, mitäs se merkitsee?\n\nEPRA. Tässä on kaivon paikka, voi, voi!\n\nJASKA. Ui! Minä nousen pois tästä suden kuopasta.\n\nEPRA. Ha, pois nousen minäkin.\n\nKoputus-Liisa ja Maailman-Matti, jolla on valkoinen side otsalla,\ntakaraivolla isot solmut. Jälessä Mesakki ja Akianteri.\n\nMAAILMAN-MATTI. Kyllä jo riittää!\n\nKOPUTUS-LIISA. Ja nyt saunaan.\n\nMAAILMAN-MATTI. Ihmeellistä, heti kun minä sain laakivettä\nhernelaukkuuni, niin minä paranin. Koputus-Liisa on paras\nmaailmanparantaja.\n\nKOPUTUS-LIISA. Sanoinhan minä, että kyllä minun koprani kivut krassaa.\n\nMAAILMAN-MATTI. Huomenna minä maksan kaikki!\n\nJASKA. Arvatkaas, arvatkaas, kuopassa on vettä, tulkaas katsomaan.\n\nMESAKKI. Olisiko tämä synninpaisumuksen vettä?\n\nMAAILMAN-MATTI. Siinä on kaivo... ihmeitten ihme, viisauden kaivo!\n\nMESAKKI. Rakkaat veljet ja kanssapalvelijat!\n\nJASKA. Hipp ja heijaa, minä sekotan tätä vettä kaljatynnöriin! Auta,\nAkianteri!\n\nJaska kantaa tuvasta kaljatynnörin ja asettaa sen rahille, Akianteri\ntuo haarikoita.\n\nAKIANTERI. Nyt me voimme viettää viisaiden vaariemme tappijuhlaa!\n\nEPRA. Jaa että nyt tulisimme oikein viisaiksi!\n\nJASKA. Niin viisaiksi, Epra, niin viisaiksi, ettei tästä puoleen mikään\nvedä vertoja Hölmölän kansan ymmärrykselle.\n\nMESAKKI. On kaikki toimi, taito, viisaus juur' aivan lyhykäinen humaus.\n\nAKIANTERI. Terve, sinä Sipillan suuri jälkeläinen, paitsi minua ei\nmaailmassa ole ketään viisaampaa kuin hän, joka keksi viisautemme\nkaivon. Ajatelkaa, hölmöläiset, jalkojemme alla on tämä kultalähde\npulppunut, emmekä me ole siitä mitään tietäneet.\n\nMESAKKI. Se avaa suut ja virvoittaa sydämmet ja munaskuut. Mutta\njuokaamme kuitenkin varovasti.\n\nMAAILMAN-MATTI. Kaukaa vaeltavat ihmiset tänne ammentamaan viisautenne\nkaivosta, ja he tuovat teille kultaa ja kalliita kiviä. Nylkekäät ja\nkiskokaat heitä, ottakaat kaisantaalari jokaisesta nassakasta vettä,\nja kolikoita kasaantuu teidän koinsyömiin arkkuihinne. Riemuitkaat\nteitänne!\n\nMESAKKI. Hölmölästä tulee vielä oikea pyhiinvaelluspaikka.\n\nJASKA (Ammentaa vettä kuopasta ja kantaa tynnyriin). Jeekuna vyrrää!\nEpra, ajatteles, kaisantaalari nassakasta vettä!\n\nEPRA. Taikka kaksi.\n\nJaska ja Epra juovat.\n\nJASKA. Niin, vaikka kaksi. Epra, me olemme oikein onnen poikia, tule,\nystävä, vanhaa uskollista, karvaista rintaani vasten!\n\nJaska ja Epra syleilevät.\n\nEPRA. Jukravita! Minun ymmärrykseni kirkastuu!\n\nAKIANTERI. Ja minun! Nyt minä keksin ikipyörän!\n\nMAAILMAN-MATTI. Juo. Juokaat, niin te näette! Epra ja Jaska, jo ensi\nyönä te näette unessa kultasapelin ja raha-arkun paikan, perätkää\nHölmölän talojen peräseinää. Niin, minä en sano muuta. Ennen auringon\nnousua selviää kaikki.\n\nJASKA. Minä alan jo tänä iltana.\n\nEPRA. Niin minäkin teen, mutta ensin saunaan!\n\nJASKA. Ja minä otan sellaisen löylyn, että silakatkin seinällä paistuu.\n\nEPRA. Ja minä annan Koputus-Liisan iskeä kaksi sarvea takapakuroihini.\n\nJASKA. Ja minä kaksi sarvea niskaan.\n\nEPRA. ja yhden päähän.\n\nJASKA. Ihan keskelle otsaa! — Mutta ensin pudotamme vielä kielellemme\npisaran viisauden vettä. Olkoon nyt janomme suuri kuin Nooakilla.\n\nEPRA. Karaiskaamme kurkkuamme joka päivä, ja elämämme olkoon paratiisi.\n\nJASKA. Ja hiukan vielä parempi kuin paratiisi.\n\nMESAKKI. Iloitkaan kaikki, sillä hyvä kaitselmus ohjaa haparoivia\naskeleitamme.\n\nJASKA. Nyt minä tahtoisin suudella koko maailmaa! Herra mestari,\nnostakaa oikeata koipeanne ja sallikaa minun suudella teidän armollista\nkenkäänne! (Suutelee kenkää.)\n\nEPRA. Ja nostakaa myös vasenta jalkaanne, sillä minä en tahdo olla\nhuonompi kuin veljeni Jaska!\n\nMaailman-Matti nostaa jalkojaan ja Epra suutelee kenkää.\n\nTIKKA (Tikka ynnä muita hölmöläisiä saunapuvussa vastat kainalossa).\nMinä olen jo kuullut siitä suuresta tapauksesta, iloitse, sinä Hölmölän\nkansa! Kuulkaa!\n\nMESAKKI. Hyst! Kuulkaat palvelijat ja olkaa kuuliaiset meille,\nteidän ruumiillisille isännillenne, tuomareille, piispoille ja\nsananpalvelijoillenne.\n\nTIKKA (Maailman-Matille). Hölmölän lautakunta on tyysten ja tarkoin\npunnittuaan pitänyt tänään kyläkäräjiä, ja minä edestuon toimellisen\nja korkeasti kunnioitettavan porsaidenjalostusyhdistyksen puolesta\nkunnioittavimman kunnioituksen ja nimitän teidät kaikkien kunniallisten\nja toimellisten hölmöläisten porsaiden kunniajalostusmestariksi ja\nmerkiksi ripustan minä tämän kullatun porsaan kaulaanne.\n\nJASKA. Haarikka kiertämään!\n\nHaarikka kiertää kädestä käteen.\n\nEPRA. Tämä menee päähän ja minä tunnen, kuinka älyni nousee hiusjuuriin\nsaakka!\n\nJASKA. Niin, ei tämä vatsaan mene, hei, minä olen jo pienessä\nhiprakassa ja minä tiedän kaikki, mitä Justiina ajattelee.\n\nAKIANTERI. Ja nostakaamme kunniavieraamme sikokaukaloon kuten vanha\nmaan tapa vaatii.\n\nMAAILMAN-MATTI. Kuulkaas!\n\nJASKA. Kuulkaamme ensin!\n\nMAAILMAN-MATTI (Hiukan juopuen). Tällä hetkellä minä olen juopunut\nylönpalttisesta viisaudesta ja minä sanon sen teille, Hölmölän\nrikkiviisaat ja ristiveljet, että teillä on puuroaivot. Teidän järkenne\nputoo usein vatsaan, mutta parempi vatsassa kuin päässä.\n\nEPRA. Mitäs se tällä tarkottaa?\n\nJASKA. Hän laskee leikkiä.\n\nMAAILMAN-MATTI. Koskahan teidänkin leukanne maatuvat, mutta sanotaan,\nettei karvainen nauris ensiksi mätäne. Te olette koppavia, kun muissa\nriikeissä tunnustetaan, ettette olekaan murjaania, talisilmäisiä\nihmissyöjiä ja hylkeen poikasia. Terve, sinä siunattu maankamara,\nsinä tervan ja rasvan, pellavan, tynnyrintappien, makkaratikkujen,\nämyränkän, rekilaulujen ja neropattien luvattu maa!\n\nMESAKKI. Hän ei tiedä, mitä hän puhuu, henki on tullut hänen päällensä.\n\nMAAILMAN-MATTI. Minä olen porsas, huijari, hunsvotti, minä olen\nsormitaiteilija enkä mikään pakkoluovuttaja. Hihhei! Tämä on hauskaa,\ntämä on taivaallista, kun saa puhua suunsa puhtaaksi. Terve, sinä\nHölmölän vanha hapatus! Minä juon, tämä on pirkeleen eliksööriä, terve,\nsano voi potaattia. Johorimuikkus! Vastaa mitä se on: hölyn pölyä. Hui!\n\nJASKA. Johorimuikkus! Vest ja varjele, hän raivoilee.\n\nAKIANTERI. Hänessä käy myrsky väkevä!\n\nMESAKKI. Me telkeemme hänet saunaan.\n\nHÖLMÖLÄISET. Saunaan, saunaan!\n\nMAAILMAN-MATTI. Ei, ei, te hullut hölmöläiset, minä en tartte saunaa,\nkuuletteko...!\n\nTIKKA. Yhden puheista älköön ketään tuomittako, sanoo laki.\n\nJASKA. Ja nyt kaukaloon!\n\nAKIANTERI. Ja laulakaamme hölmöläisten laulu, jonka minä... (Lyö\nrintaansa.)... Justiinsa sama minä olen tehnyt.\n\nJASKA. Eläköön!\n\nEPRA. Eläköön!\n\nHölmöläiset nostavat Maailman-Matin kaukaloon ja kantavat ympäri pihan\neläköönhuutojen kaikuessa saunaan ja laulavat Akianterin kulkiessa\nedellä tahtia lyöden.\n\nMAAILMAN-MATTI (Heiluttaen jalkojaan). Ei, ei, älkää viekö minua\nsaunaan, te pässit, te peijoonit, te pähkähullut hölmöläiset!\n\nHÖLMÖLÄISET. Laulavat.\n\n    Koko taivaan kannen alla\n    oisko maata parempaa,\n    kuin on tää Hölmölämme,\n    tää rekilaulun maa.\n\n    Tääll' arvon ansaitsemme,\n    täällä on niin haikiaa,\n    hyv' on täällä nukkuissamme,\n    kaikki muu on vaikiaa.\n\nJASKA. Hei, sula vila rallia, riiatu rallia!\n\nKaikki marssivat saunaan.\n\nEsirippu.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nSama paikka kuin edellisessä näytöksessä. On aamuyö. Näyttämön takaa\nkuuluu kaukaa hiljainen hanurin soitto.\n\nANSU (Tulee, kurkistaa saunan luukusta). Siellä se nukkuu kuin porsas,\nporsaan kuva rinnalla. (Heittää santaa Amalian luhdin oveen.)\n\nAMALIA (Raottaa ovea). Paljonkos sitä ämyränkän peliä kyynärä maksaa?\n\nANSU. Ylä-Hölmästä Ala-Hölmään kaisuntaalari. Amalia kulta, päästä\nsisään!\n\nAMALIA. Haltiaväki herää! Oletkos sinäkin tullut hulluksi siitä\nviisauden vedestä. Etkös osaa luttilukujasi.\n\nANSU. Vähät nyt niistä! Arvaas, Amalia! Minä möin ne Akianterille ja\nsain liivit väliä, nyt se parmänttää ja pänttää niitä päähänsä, kohta\nse tulee tänne sinua sulhastamaan.\n\nAMALIA. Pyh, se paksupäinen, pitkäkoipinen ikiliikkuja!\n\nANSU. Nyt se on yöliikkuja. Mitäs sinä enään minusta vaikka kyllä\nminäkin saan yhtä hyvän puuröttelön kuin mitä Eprallakin on.\n\nAMALIA. Sinä? Nyt sinä syötät pajunköyttä.\n\nANSU. Ei sen vuoksi... mutta onhan se tädiltä luvassa ja tietää sen\nherrastuomarikin, vaikka en ole sitä kylille huutanut.\n\nAMALIA. Senkin veussu! Etkä sanonut minulle mitään. Sinä olet koitellut\nluontoani... niin, nyt sinä et välitäkkään...\n\nANSU. Älä nyt hullujasi! — Tänä yönä tapahtuu Hölmölässä ihmeitä. Näin\näsken Koputus-Liisan kulkevan taikapussi kainalossa. Ei se Akianterin\nasioilla käy, Epraa se maklakoittee, kaivaa täällä öisin taikakuoppia\nja heittää sylyllisen puita Epran porstuan eteen ja sitte se lukee ne.\n\nAMALIA. Mitäs se niitä lukee?\n\nANSU. Jos puut ovat parilliset, niin se pääsee naimisiin.\n\nAMALIA (On tullut pihalle). Hahhaa, vai naimisiin!\n\nANSU. Jo tulee Akianteri, älä ole milläsikään, anna sen lukea lukujaan,\ntästä tulee vielä hauskaa, seiso sinä nurkan takana.\n\nAmalia piiloutuu nurkan taakse, Ansu seisoo luhdin sivuseinää vasten.\n\nAKIANTERI (Tulee keskelle näyttämöä, huitoo käsillään ja viittaa\nluhtiin, kulkee edestakaisin ikäänkuin koittaisi oppia ulkoa jotakin,\nrummuttaa välillä sormillaan otsaansa). Ansu! Missähän se on? En minä\nmuista niitä lukuja. Perälle, kerälle, oppii, toppii...\n\nANSU. Topp tykkänään!\n\nAKIANTERI. Mutta minä lausun sen oman lauluni.\n\n    Nyt aloitan minä laulella,\n    tässä on kultani akkuna.\n\nMutta eihän lutissa ole akkunaa! — Ei se sovi! Hei, kukkuu! — Se nukkuu.\n\nAMALIA (Matkii käkeä). Kukkuu!\n\nAKIANTERI (Rummuttaa otsaansa ja hokee loppusointuja). Tusina, rusina!\n\n    Sinä olet tyttöjä tusina,\n    ja väskynä ja rusina!\n\n(Lyö rintoihinsa.) Vastaan ota yhden nuoren miehen laulu yölle! Oi,\nAmalia, Amalia, tunnen tuskia kamalia, kamalia!\n\nAMALIA. Voi, värssyjä kamalia!\n\nANSU (Astuu esille). Eikös se päästä sisään?\n\nAKIANTERI. Ansu, nyt minä olen kiipelissä, henki ei tule päälleni, enkä\nminä muista niitä luttilukujakaan. (Hokee.) Oppia, toppia, muuta en\nmuista!\n\nANSU. Tyttöset työ, joko on yö... niinhän se alkaa.. ettekö jo osaa!\n\nAKIANTERI. En, en! Minun pääni on ihan sekaisin.\n\nANSU. Niin, vähemmästäkin. — Tulitikkuja on kulunut jo\nseitsemänkymmentä toppia ja siitä on ijäksi.\n\nAKIANTERI (Ilostuu). Tullut oppia, tullut oppia, oppia.\n\nANSU. Mutta entä tulitikut!\n\nAKIANTERI. Oi, tärisyttävä ja värisyttävä! Tulitikut unohtui, Ansu,\nlainaa minulle tulitikkuja, minä koitan vielä uudestaan.\n\nANSU (Antaa tulitikkuja). Ii, ii, itikat syöpi, laskeppa Amali aittaan,\nvettä sataa, turkkini kastuu!\n\nAKIANTERI. Mutta eihän nyt sada, eikä nyt ole pimeä. Ei sekään sovi.\n\nANSU. Mutta se kuuluu asiaan.\n\nAMALIA. Mjau!\n\nAKIANTERI. Huu, mikä se oli!\n\nANSU. Se oli vaan Mesakin kissa, joka nappasi hiiren.\n\nAKIANTERI. Minä niin pelkään kissoja, niissä on sähköä!\n\nANSU. Onko Akianterilla sähköä päässä!\n\nAMALIA. Mjau!\n\nANSU. Kelvoton kissa, kyllä minä sille kyydin annan. (Menee ja tekee\nmerkkiä Amalialle.)\n\nAKIANTERI. Ii... ii, itikat...\n\nAMALIA. Kurnau!\n\nAKIANTERI. Syöpi! Ui! (Juoksee nurkan taakse ja töytää yhteen Amalian\nkanssa. Oh, ah! Amalia!\n\nAMALIA. Mitä kamalia!\n\nAKIANTERI. Kaikki luvut meni hukkaan. Oi, Hölmölän tulipunanen ruusu,\nmikset sinä ollut lutissa, se olisi kuulunut asiaan.\n\nAMALIA. Asiaan?\n\nAKIANTERI. Oi, sinä Hölmölän väskynä, pelästytinkö sinut minun\nväkevyydelläni? — Minä koroitan silmälautani sinun puoleesi.\n\nAMALIA. Oletko sinä taas käynyt määkimässä herrastuomarin karsinassa?\n\nAKIANTERI. Ymmärrä minua oikein. Me olemme itsestämme sangen häijyt ja\nheikot, mutta vanhan draakin kita ei voi minua kauhistaa, kuten Mesakki\nsanoo.\n\nAMALIA. Ei minua sinun draakin kitasi kauhista\n\nAKIANTERI. He, etkö sinä ymmärrä, että minä puhun Sipillan ennuskirjan\nja tunnusmerkkien kautta.\n\nAMALIA. Et sinä taida aina itseäsikään ymmärtää.\n\nAKIANTERI (Lähennellen). Minä vaan... että tuota... etkö sinä tahtoisi,\nettä hm... Hölmölässä sanottaisiin, että Akianterilta on mennyt jalka\npoikki, hm, kuten sanotaan.\n\nAMALIA. Tee puujalka!\n\nAKIANTERI. Ja kun me palaamme kotiin, niin minulle tuotaisi, hm, keppi,\nhm, että voisin kävellä, ymmärrätkös yskää!\n\nAMALIA. Kotiin, mitä? Siitä asti kuin se viisauden kaivo keksittiin, ei\nkukaan enään ymmärrä ketään Hölmölässä.\n\nAKIANTERI. He, no, kun minä putoon saarnastuolista niinkuin sanotaan,\nhe!\n\nAMALIA. Saarnastuolista?\n\nAKIANTERI. He, sinun kanssasi... tuota noin, kun meidät kuulutetaan.\n\nAMALIA. Vielä mun mitä! Kuulutetaan! Sinun kanssasi!\n\nAKIANTERI. Sitä ennen sopisi hiukan... (Kurottaa huuliaan.)\n\nAMALIA. Mitäs sinä hamuilet huulet hommalla?\n\nAKIANTERI. Katsahda puoleeni, neitokainen, ja kurota...\n\nAMALIA. Joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa.\n\nAKIANTERI. Kurota huuliasi!\n\nAMALIA. Huuliani, höpsö?\n\nAKIANTERI. Niin, anna minulle suuta, minun kruunattu morsiameni!\n\nAMALIA. Toisilla on hevosen huulet, toisilla kukon huulet! Hahhaa!\n(Nauraa kauvan ja juoksee tiehensä.)\n\nAKIANTERI (Koittelee huuliaan). Kukon huulet! Mitäs se sillä tarkoitti?\n\nMAAILMAN-MATTI (Pistää päänsä luukusta). Kumoron, stik nesan i poron!\nMorjens Akianteri! Akianteri, päästä minut heti paikalla täältä ja\ntuo kaljaa, sillä minun pääni on pöperönä siitä Hölmölän viisauden\nsekulista, tuo kaljaa, kaljaa, kuuletko!\n\nAKIANTERI. En minä päästä, istukaa vaan siellä saunassa, se on\nkunniaksi sille, joka kerran on istunut Hölmölän kunniakaukalossa!\n\nMAAILMAN-MATTI. Se kunnia on niin lähellä minun vatsaani. Luuletko\nsinä, että minä nyt olen tiilenpäitä lukemassa. Jollet heti aukase,\nniin minä potkasen oven rikki.\n\nAKIANTERI. Se ei pälkähtäisi päähänikään.\n\nMAAILMAN-MATTI. Päästä heti paikalla muuten...\n\nAKIANTERI Henki on päällänne, en, en, en.\n\nMAAILMAN-MATTI. Oh, minä en ottanut lukuun hölmöläisten typeryyttä,\nja sentähden minä nyt olen klikissä. Ja kaikki on sinun syysi, sinä\nHölmölän palkittu räkättirastas, sinä pöpöpää, neropatti, taulahattu!\n\nAKIANTERI. Neropatti, jaa'a!\n\nMAAILMAN-MATTI. Työlästä on minun potkia tyhmyyttä vastaan, minä en\nvoi mitään. (Itsekseen.) Mitä minä keksisin. Ah, niin, (Akianterille.)\nAkianteri, minä näin unta ja herätessäni löysin minä aarrearkun saunan\nlattian alta.\n\nAKIANTERI. Aarrearkun? Oi, aarre on löydetty, aarre on löydetty!\n\nMAAILMAN-MATTI. Kanna se heti kuoppaan!\n\nAKIANTERI. Antakaa se tänne, antakaa se tänne! Oi, tämä on suuri hetki!\n\nMAAILMAN-MATTI. Tässä se on! (Antaa vanhan romulaatikon.) Mutta ei\nhiiskausta, ymmärrätkö, se saattaisi kadota jäljettömiin, vasta\nauringon nousun jälkeen saa sitä tarkastaa.\n\nAKIANTERI. Totisesti, minä teen niinkuin käskette. Mikä kallis kapine!\nMinä itse, minä Akianteri sen lasken kuopan pohjaan. Laskee arkun\nkuoppaan.\n\nMAAILMAN-MATTI. Kas niin! Ja nyt, laskethan minut ulos tästä Hölmölän\npalavasta pätsistä.\n\nAKIANTERI. En, en, se ei juolahtaisi mieleenikään.\n\nMAAILMAN-MATTI. Sakramenskattu yksinkertaisuus! Sinä päätyhmeliini,\nsinä hullujen päähusaari! Mutta kyllä minä vielä panen teidän ketaranne\npystyyn, odottakaas vaan!\n\nAKIANTERI. Nyt te raivostutte taas. — Oh, nyt minä muistan, mihinkä hän\nkatosi? Amalia, Amalia! (Juoksee tiehensä.)\n\nMAAILMAN-MATTI. Akianteri! Meni. Parasta nukkua ja minä nukunkin kuin\ntukki. Kunat, sano Vaksanteri, kun kaappiinsa meni. (Poistuu luukun\nluota.)\n\nKOPUTUS-LIISA (Tulee pussi kainalossa, kulkee ympäri pihan ja seisahtuu\nkuopan eteen). Hyss, kaikki nukkuvat, nyt on otollinen aika! (Kaivaa\npienen, kahvikupin suuruisen kuopan maahan ja läjää kaivetun mullan\nkuopan päälle.) Tule kuoppaan tuhatjalka, mato musta maanalainen,\ntuosta tunnen, tuosta tiedän saavani sulhasonnen. Kas noin! Ja nyt\nminä otan puita Epran pinosta, ei se sitä huomaa. Niin, kohta vuolee\nEpra makkaratikkuja ainoastaan minulle! Ja nyt minä kiipeen luhdin\nsolaan ja heitän puut alas. (Kahmasee syliinsä puita pinosta ja kiipee\nkiireisesti tikapuita myöden luhdinsolaan.) Kas, ovi on auki! (Menee\nluhtiin.)\n\nAKIANTERI (Tulee kiireisesti ja asettuu luhdinsillan alle). Nyt minä\nmuistan kaikki! Amalia on varmaankin lutissa. (Lukee yksitoikkoisesti\nja nopeasti.) Koiran pahat narisee, kaikki mättään kolot on vettä\ntäynnä; pankaa tytöt ne sukkeluuden sukset ja liukkaat lipposet jalkaan\nja tulkaa tätä ovea kohti ja raottakaa tätä romppirautaa, minä työnnän\ntätä ovilautaa. Tyttöset työ, joko nyt on yö! Pankaa unenne kerälle ja\nviskatkaa sängyn perälle! Sanokaa nyt toki sana eli puoli eli puolesta\npuoli, että loppuis minulta poika raukalta tämä rukoilemisen huoli,\nkun tikkuja on palanut jo seitsemänkymmentä kaksi toppia ja siitäpä on\ntullut ijäksi oppia. (Raapasee toisen tulitikun toisensa jälkeen.) Oi,\nAmalia!\n\nKOPUTUS-LIISA (Tulee luhdin sillalle, manaa). Lähe lempi liikkehelle,\nlähe tyttären tyköä, ettei sulhaset suvaitse eikä noua nuoret miehet!\n(Heittää alas puut niin, että yksi halko sattuu Akianterin päähän.)\n\nAKIANTERI. Ai, ai, täällä kummittelee!\n\nKOPUTUS-LIISA (Rientää alas ja lukee nopeasti puut). Tuli parilliset,\ntuli parilliset! Minä saan Epran, minä saan Epran!\n\nAKIANTERI. Ai, ai, tänä yönä on piru irti! Ai, ai!\n\nKOPUTUS-LIISA. Kuka huusi? Näkikö kukaan? Nyt piiloon! (Aukaisee saunan\noven, pudottaa pussinsa, kirkasee, kaapasee hameitaan ja juoksee pois\nportin kautta.)\n\nAKIANTERI (Huomaamatta Koputus-Liisaa). Ai, ai, pirukulta, pirukulta,\nälä enään nakkaa, älä enään nakkaa! (Luikki: tiehensä.)\n\nKOPUTUS-LIISA (Näyttämön takaa). Siunaa ja varjele!\n\nAKIANTERI (Näyttämön takaa). Ai, ai, älä nakkaa, älä nakkaa!\n\nMAAILMAN-MATTI (Pistää päänsä luukusta). Hei, ovi on auki! Mikä taivaan\nenkeli sen aukaisi? Ja nyt liesuun, muuten ne pistävät minut vielä\nhulluinhuoneeseen. Mutta ensin pieni kepponen ja silloin Hölmölän\nhullun mylly on taas täydessä käynnissä. (Ottaa kaksi halkoa ja vie ne\nvällyn alle saunaan ja asettaa vanhan hattunsa pääpuoleen; saunan ovi\non auki niin, että katsojat näkevät koko ilveilyn.) Ja nyt minä sidon\nhienon nyöleen kellon nuoraan ja kuljetan sen seinää pitkin Jaskan\nverkkonappuloitten kautta karsinaan ja sidon sen porsaan jalkaan.\n(Tekee niin.) Hahhaa! Pamppaile, sinä Hölmölän tyhmä puukello! Kun\nporsas herää, niin sinä pauhaat kuin tuomion pasuuna, mutta silloin on\nMaailman-Matti muilla markkinoilla. (Epra tulee huoneesta ja piilottaa\npienen pussin kuistin alle.) Ah, Epra! Piilotti pussinsa! (Jaska tulee\nhaukotellen huoneestaan.) Juukeli! Kunhan nyt pääsisin portista!\n(Piilottautuu nurkan taakse ja jättää saunan oven raolleen.)\n\nEPRA. Eihän se vain huomannut, Jaska!\n\nJASKA. Sinäkö Epra, hohoo, jaa, minua haukotuttaa niin. (Istuutuu\nrahille.)\n\nEPRA (Istuutuu jakkaralle). Niin minuakin, että hyttyset suuhun lentää,\nhohoo!\n\nJASKA. Kuulitkos kolinaa täältä?\n\nEPRA. Ha, jaa kolinaa, kuulinhan minä.\n\nJASKA. Kovin minun päätäni kolottaa. Mutta minusta tuntuu ikäänkuin\nminä olisin nyt viisaampi, paljon viisaampi kuin eilen illalla.\n\nEPRA. Ha, viisaampi, niin, minun pääklupuni on niin vietävän kirkas\nja keveä, ennen minä aina tunsin ikäänkuin minä olisin kantanut\nhartioillani jotain visapahkuraa. — Mutta. Jaska, näitkös mitään unia\nyöllä?\n\nJASKA. Minä nauroin koko yön unissani, sanoi Justiina.\n\nEPRA. Kummallista, en minäkään nähnyt unta makkaratikuista.\n\nJASKA. Ja minä kiskoin illalla seinän varauksistakin sammalet, vaan en\nlöytänyt mitään.\n\nEPRA. Kummallista, en minäkään löytänyt mitään.\n\nJASKA. Mutta ennen auringon nousua selviää kaikki, sanoi se herra\njohorimuikkus. — Mutta olipas hauskaa eilen, muistatko, kuinka me\nkannoimme johorimuikkusta sikokaukalossa.\n\nEPRA. Niin, sikokaukalossa ja lauloimme hölmöläisten laulua.\n\nJASKA. Silmäni vuotavat vettä sitä muistellessani.\n\nEPRA. Johorimuikkus puhui viisaita sanoja, mutta minä en muista enään\nkaikkea.\n\nJASKA. Me telkesimme hänet saunaan, sen minä muistan, hehhe, tule ja\nkatso! (Epra ja Jaska tirkistävät saunan luukusta.)\n\nEPRA. Siellä se makaa jalat koukussa vällyn alla.\n\nJASKA. Ki, ki, ja vanha hatturäyskä on päässä. Tekisi mieleni herättää\nhänet ja kysyä, joko hän näki unissaan sen kultasapelin.\n\nEPRA. Ja rahakirstun. Katsos, jo sarastaa. Punainen valo leviää yli\ntalojen.\n\nJASKA. Hiihii, mennään hiljaa.\n\nMaailman-Matti hiipii ja ottaa pussin Epran porstuan alustasta.\n\nEPRA (Aukasee oven selko selälleen). Kas ovi on auki! Siinä se makaa\njohorimuikkus.\n\nJASKA. Uu, uu!\n\nEPRA. Uuu, uu!\n\nJASKA. Ei herää!\n\nEPRA. Uskaltaiskohan sitä ravistaa!\n\nJaska ja Epra menevät saunaan, Maailman-Matti hiipii esille ja panee\noven salpaan.\n\nMAAILMAN-MATTI (Sanoo itsekseen). Heleijaa! Ja nyt, hyvät hölmöläiset,\ntulkoon henki päällenne ja nostakaa ketaranne pystyyn! (Kohottaa\nkirkkohattua.) Johorimuikkus! Se tahtoo sanoa: hori kruukusta! (Hiipii\ntiehensä.)\n\nJASKA. Epra, hoi!\n\nEPRA. Jaska, hoi!\n\nJASKA. Minä en pääse ulos.\n\nEPRA. Salpa on edessä.\n\nJASKA (Pistää päänsä luukusta). Vest ja varjele! Minä en uskalla katsoa\ntaakseni, lyö sitä perkeleellä!\n\nEPRA. Aut' ett' syntiä vastaan seison.\n\nJASKA. Ole sauva horjuissain!\n\nEPRA (Toisesta luukusta). Ha, se ei liiku. Vastaa, vastaa!\n\nJASKA. Eikös se vastaa? Täällä on kuollut. Uh, minä pelkään.\nKorottakaamme äänemme kuin pasuuna!\n\nEPRA. Auttakaa, auttakaa, hyvät hölmöläiset!\n\nJASKA. Auttakaa, me kuolemme.\n\nEPRA. Anna kätesi, minä tutisen.\n\nJASKA. Tässä käteni. (Ojentaa kätensä.) Suojelkoot meitä kaikki hyvät\nenkelit, luvatkaamme, Epra, ettemme enään koskaan toru emmekä tappele,\njos me tästä elävinä selviämme.\n\nEPRA. Sen totisesti vannomme. Ja nyt minä katson varovasti taakseni,\npidä sinä lujasti kädestäni kiinni. Oh, sydämmeni keventyi. Halko\nromahti!\n\nJASKA. Ja vanha hatturäyskä putosi lattialle.\n\nEPRA. Ei se ollut mitään.\n\nJASKA. Ei kerrassaan mitään. He, en minä pelkää.\n\nEPRA. Enkä minä, nyt minä nujertaisin vaikka kenen niskat tahansa.\n\nJASKA. Mutta nyt me saamme täällä könöttää kunnes joku herää.\n\nEPRA. Niin könöttäkäämme täällä kuin kaksi kutevaa kiiskeä kiven\nkolossa.\n\nJASKA. Mutta ei puhuta tästä kellekään.\n\nEPRA. Ha, ei kellekään!\n\nJaska ja Epra poistuvat luukulta.\n\nMESAKKI (Mesakki ja Akianteri tulevat hiipien sukkasillaan). Akianteri,\nAkianteri, sinun astumisesi on ollut huikentelevainen.\n\nAKIANTERI. Minä seisoin tässä kuin viaton vastasyntynyt karitsa ja luin\nyölukuja, silloin alkoi taivaasta sataa halkoja minun päälleni ja minä\nhuusin: pirukulta, älä nakkaa. Se on totinen tosi, minä vihaan tätä\nsyntistä ruumistani, Mesakki, olikohan se se draakin kita, se pääpappa\njoka...\n\nMESAKKI. Sama, sama. Poikani, poikani, ei kenkään ole vielä koskaan\nvihannut omaa lihaansa vaan hän elättää ja holhoo sitä kuin piispa\nlaumaansa. Tiedätkös, Akianteri, minä olen paljon tikuteerannut näistä\nasioista piispojen ja korkeiden esimiesteni kanssa.\n\nAKIANTERI. Mutta, Mesakki, minä kuulin täältä ähkyä ja hameitten\nkahinaa ikäänkuin jokin olisi ilmassa lentänyt.\n\nMESAKKI. Jos se oli isästä perkeleestä, niin minä nappaan tällä\nhuutavan äänellä. Asettukaamme tähän kummallekin puolen ovea.\n\nEpra pistää hiuksensa hiukan esille, Mesakki kohottaa keppiään, ja lyö\nhäntä päähän! Jaskalle käy samoin.\n\nEPRA. Ai, ai!\n\nJASKA. Ai, ai!\n\nMESAKKI. Hyss, mene paha, kusta olet tullutkin! Hyss!\n\nAKIANTERI (Hosuu lakillaan). Hyss, hyss, kuka nyt nakkaa, kuka nyt\nnakkaa, hyss!\n\nMESAKKI. Olkaamme kuin väkevät kempit!\n\nAKIANTERI. Voi, kauhistus, äsken sillä oli yksi pää, nyt sillä oli\nkaksi päätä!\n\nMESAKKI. Vaikka sillä olisi tuhannen päätä kuin lohikäärmeellä, niin\nnyt en pelkää. Haltuun ja huomaan!\n\nAKIANTERI. Mutta totisesti, eikös se ollut Jaskan rohtiminen\nhiustötterö, jonka näin vilahtavan luukusta.\n\nMESAKKI. Ja minä näin Epran pikiotsan ja harjakset! Minä havaitsen\nsanasi oikeaksi. Jaska, Epra, voi, teitänne!\n\nJASKA. Voi, meitämme! Me mulimme täällä kuin kalat katiskassa.\n\nEPRA. Me olemme sangen suuressa surkeudessa!\n\nJASKA. Päästäkää pian pois, minä olen ihan kuin riivattu!\n\nMESAKKI (Aukasee oven, Epra ja Jaska kömpivät saunasta läähättäen ja\npäätään pidellen). Tulkaat ulos Pääpelin peelistä! Voi, Jaska ja Epra!\nMe emme tienneet, mitä me teimme. Mutta me olemme itse kohdastamme\nkovin typerät.\n\nJASKA. Niinkuin kryynit huhmaressa.\n\nMESAKKI. Jos sinä tyhmän huhmarossa survoisit kuin kryynit, niin ei\nkuitenkaan hänen hulluutensa hänestä erkane.\n\nJASKA. Niin, me hölmöläiset rusikoimme kuin sudet pimeässä\nkanssaveljiämme.\n\nMESAKKI. Kuin varikset me syömme rikkinäiset munamme.\n\nEPRA. Ja lopulta perii meidät kaikki...\n\nAKIANTERI. Draakin kita. Minä hoksaan sen nyt, kummallista, minä\nhoksaan päärustingissani kaikki vasta jälkeenpäin.\n\nMESAKKI. Olispa minulla ollut minun nokkalasini, niin...\n\nJASKA. Niin, kaikki on nokkalasien syy.\n\nMESAKKI. Mutta kovasti kirvelee sydäntäni ajatellessani, että me löimme\nomia miehiä, tuntuu ikäänkuin minä olisin ruoskinut omaa lihaani.\n\nJUSTIINA (Tulee tukka pörröllä). Mikäs meteli täällä! Jaska, missä sinä\ntaas olet ollut, niinhän sinä seisot kuin olisit niellyt aidanseipään.\nJa Epra, Akianteri, Mesakki, yöjalassako te kaikki olette olleet!\n\nJASKA. Soh, soh, katselimme vain saunaa.\n\nEPRA. Niin, kävimme sisälläkin.\n\nMESAKKI. Jaskan Justiina, minä tapasin heidät telkien takana.\n\nJASKA. Niin, rakas vaimoni Justiina, minun pääni on ihan mäsänä.\n\nJUSTIINA. Niin, olittehan eilen melkein tuusan mullikkana siitä\npaljosta viisauden vedestä.\n\nJASKA. Mutta Justiina, jollei joskus olisi humalassa, niin ei voisi\nymmärtää selvän elämän siunausta.\n\nJUSTIINA. Älä mokota!\n\nAKIANTERI. Tänä yönä on tapahtunut ihmeitä.\n\nJUSTIINA (Ottaa pussin maasta). Ja entäs tämä? Koputus-Liisan\nsarvipussi. Tämä ei ole laita peliä. Ja halot hujan hajan!\n\nEPRA. Vissisti on täällä käynyt varkaita.\n\nJUSTIINA. Minä hiukan epäilen, että se Koputus-Liisa on käynyt täällä\nnoitatemppujaan tekemässä Epran ikkunan alla.\n\nEPRA. Ha, minun ikkunani alla?\n\nJUSTIINA. Niin, tietäähän sen koko kylä, että se sinua persottelee, on\nmuka käyvinään täällä Akianterin puhemiehenä, mutta itse se tahtoisi\nistuttaa sarvensa Ylä-Hölmän pöydän päähän. Mutta nyt minä sen sanon,\nja herrastuomarikin sen tietää, että Amalialla on oma omituisensa.\n\nEPRA. Ha, kuka niin! Ei minun luvallani.\n\nJUSTIINA. Kysy mutkalta, kyllä väärä vastaa. Niin, Ansu saa nyt periä\ntätinsä ja on se Ansu yhtä hyvä kuin joku muukin, vaikkei se osaakaan\nveistellä makkaratikkuja.\n\nEPRA. Niinhän sinä popotat kuin papupata.\n\nJUSTIINA. Minä popotan teille karvaita papuja.\n\nAKIANTERI. Nyt minä muistan, Ansu ja Amalia taisivat tehdä minulle\nyöllä juksua, kun minä luin niitä luttilukujani. Haa, mutta minä teen\ntästä verisen veisun.\n\nMESAKKI. Rakkaus on kuin meden vaha valkian liekistä kuivennut.\n\nAKIANTERI. Kuin kruusin muru, niin, niin.\n\nJASKA. Akianteri, älä pullista poskiasi noin kamalasti! Akianteri,\nAkianteri, lohduta sinuas sillä, että kun minä tässä tulen rikkaaksi,\nniin me maalaamme sinun haudallesi kultataulun, jossa seisoo: Täss\nlepää Akianteri suuri, hänen veisunsa soi kuin pasuuna juuri, nyt\ntaivaass hän rummuttaa Hölmölän polskaa, ja enkelit tanssii, että\nkengät kolskaa! Hei, Akianteri, rohvaise itsesi! (Tanssituttaa\nAkianteria.) Natikuti, vitikuti.\n\nAKIANTERI. Natikuti, vitikuti. (Itku kurkussa.) Jaska, Justiina, Epra\nja sinä Mesakki! (Ilostuen.) Minä en voi muuta kuin natikuti, vitikuti,\nnat at naa!\n\nMESAKKI. Merkillistä, kuinka laululla on suuri voima! Kuinka mahtaakaan\nolla tulevassa maailmassa, kussa soitetaan huiluill, trumpuill ja\nsympaalleill?\n\nJASKA. Ratki iloita mahdamme kaikki, iloitkoon huonekuntamme, nyt kun\naarteet kohta nousevat kätköstänsä. Silloin, Justiina, ostan minä\nsinulle silkkiset sukkasäärykset ja oikein samettihameen.\n\nJUSTIINA. Kyllähän nuo vielä ehtii nähdä. Mutta, missä se\naarteenkaivaja on?\n\nMESAKKI. Niin, missä meidän hyväntekijämme on?\n\nEPRA. Kai se jossakin on...\n\nJASKA. Niin, jossain niin!\n\nJUSTIINA. Aurinko on jo noussut, saisitte tässä jo ruveta työhön.\n(Menee saunaan.)\n\nAKIANTERI (Lyö otsaansa). Minä aasi, pöpöpää, taulahattu! Aurinko on\nnoussut! Oi, iloitse, Hölmölä, ja nakkaa ketarasi pystyyn! Nyt on\naikaan tullut reikä. Aarre on löydetty, aarre on noussut maan pinnalle.\n\nJASKA. Mi... mitä!\n\nEPRA. Ha, mitä!\n\nAKIANTERI. Arkku on kuopassa! (Kaikki rientävät kuopalle.)\n\nJASKA. Siunatkoon taivas sen suuren sotakentraalin luita.\n\nEPRA. Katsoo kuoppaan. Siellä on arkku, olisinkohan minä nähnyt sen\nunissani?\n\nJASKA. Minä otan sen sieltä.\n\nEPRA. Ei, minä otan sen.\n\nJASKA. Mutta se on minun maallani.\n\nEPRA. Ei, minunpa maallani.\n\nMESAKKI. Rakkaat veljet, älkää nyt riidelkö rikkaudessanne!\n\nJASKA. Mutta minä tahdon sen avata.\n\nAKIANTERI. Mesakki on vanhin, nostakoon hän sen kuopasta!\n\nJASKA. Niin, hän nostakoon sen, mutta varovasti.\n\nEPRA. Ei ristin ropoakaan saa hukata.\n\nMESAKKI (Riisuu takkinsa ja käärii sen arkun ympärille). Minä käärin\ntakkini sen ympärille. Sananpalvelijana ja Kirkon miehenä nostan minä\ntämän kalliin arkun.\n\nJASKA. Minä vapisen ilosta. Hissuksiin, hissuksiin!\n\nEPRA. Ä, ä, älä vaan särje! Pikku hiljaa, pikku hiljaa!\n\nJASKA. Hihii, kuulkaas kuinka siellä kilisee ja kalisee!\n\nMESAKKI (Nostaa arkun jakkaralle). Kas noin!\n\nKoputus-Liisa tulee, Justiina tulee saunasta.\n\nJUSTIINA. Pussiasiko tulit hakemaan vai halkoja lainaamaan?\n\nKOPUTUS-LIISA. Hä! Tulin perimään maksua hieromisesta, kukonöljystä ja\nlaakivedestä. Jokohan se herra johorimuikkus on noussut?\n\nJASKA. Voi, sun tuhatta mujua! Justiina rakas, täällä on aarre!\n\nJUSTIINA. Aarre! Käyköön kaikki lain kautta. Tikka avatkoon arkun.\n\nJASKA. Mitäs sinä nyt, rakas vaimoni Justiina.\n\nKOPUTUS-LIISA. Jaa, minä tahdon myös osani, sillä minä näin ensin\naarnivalkean.\n\nJUSTIINA. Kaikille tässä, kielikello, kielilaukku!\n\nKOPUTUS-LIISA. Minun kieleni ei olekaan mämmissä palanut.\n\nJUSTIINA. Mutta älä häntä kalahäntä sentään suuhuni lennä.\n\nMESAKKI. Kuules Epra, nyt sinä voisit toimittaa oikein hopeisen kellon\nunisauvaani, jolla minä monet kerrat olen herättänyt teidät synnin\nunesta.\n\nEPRA. Vai synnin unesta! En minä ole kirkon kipee enkä sanan vaivanen!\n\nMESAKKI. Voi sitä, joka on ahne oman huoneensa pahennukseksi!\n\nAKIANTERI. Ja sinä Jaska saisit jo laittaa haudalleni sen kultakilven.\n\nJASKA. Akianteri rakas, mutta ethän sinä ole vielä kuollutkaan, odota\nnyt hiukan aikaa, kyllä minä pidän ruumispuheen sinun haudallasi.\n\nMESAKKI. Niin, kaikkien meidän täytyy täältä kerran lähteä, tapahtukaan\nse sitten rutoss, sodiss, vedess, tules häyryiss koviss.\n\nAKIANTERI. Lankeemuksiss tai muiss vaaroisa, metsiss, kyliss, tai\nteiden haaroiss! Niin, niin.\n\nMESAKKI. Niin, niin, kullekin on annettu hänen oman mittansa jälkeen,\nmuistakaamme se kaikissa säädyissä ja tiloissa. — Mutta kyllä se\nhopeinen kello olisi ollut tarpeen, jaa, jaa, jaa, jaa!\n\nKOPUTUS-LIISA. Kuules, kiltti, kulta Epra, minähän olen sinua hoitanut\nja hieronut kuin kummilastani, annathan nyt sen silkkisen kirkkohuivin,\nannathan, kulta Epra? Sinä, Epra, olet aina ollut niin hyvä ja heveli\nettä... ja sinut minä olen katsonut, että jollei sinulla mitään sitä\nvastaan ole, niin minä vallan mielelläni katsoisin sinun taloasi ja\nsinun tavaroitasi. (Taputtaa Epraa olalle.)\n\nEPRA. Ha, jaa tavaroita, joutaahan tuota, joutaahan tuota!\n\nJUSTIINA. Hahaa, maklakka, tunnetko sinä sen kuppariparikunnan, joista\ntoinen imi ja toinen kuppasi mutta sentään nälkä tulemaan tuppasi.\n\nKOPUTUS-LIISA. Missähän maassa noin viisaita mahtaa kasvaa!\n\nJUSTIINA. Siellä missä porsas nahkoineen syödään, on joka mamman tytär\ntämmöinen ja jos parempia kaivataan, kyllä niitä meillä löytyy.\n\nMESAKKI. Vanhain vaimoin pitää itsensä käyttää kuin pyhäin sopii, eikä\noleman panettelijat...\n\nJASKA. Tapelkaat, ämmät, mutta minun sormeni syhyy, minä en malta, minä\nen malta. (Repäsee takin arkulta.) Jeekuna vyrrää!\n\nEPRA. Jaska! Älä koske minun arkkuuni! (Avaa.) Totisesti, se onkin\nminun arkkuni!\n\nJASKA (Naama pitkänä). Ruostuneita nauloja ja padankoukkuja!\n\nKAIKKI. Ohoh!\n\nEPRA (Nolona). Ha, jaa padankoukkujä! Kuinka tämä arkku on kuoppaan\njoutunut?\n\nAKIANTERI. Se herra johorimuikkus antoi sen minulle saunan luukusta, ja\nminä asetin sen kuoppaan.\n\nEPRA. Pässinpää, pilkkanako sinä meitä pidätkin! Ja tuollaiselle\ntomppelille, tuuliviirille minä lupasin veljeni tyttären. En ikinä, en\nikinä, ennen annan minä sen vaikka Ansulle.\n\nAKIANTERI. Ei kukaan koskaan missään ole ymmärtänyt minun suuria\naivoituksiani. Mutta minulla ei olekaan kananaivot.\n\nEPRA. Aja sinä kananaivoillasi ja ikipyörälläsi suoraan hornan\nkattilaan.\n\nKOPUTUS-LIISA. Epra, ei auta sielua säästää, rahaa kun tarvitaan, maksa\npois, maksa pois kukonöljy ja enkelskan veisaavan pukin tali!\n\nJASKA. Vest ja varjele!\n\nEPRA. Mistäs minä rutiköyhä mies?\n\nJUSTIINA. Halkovaras, halkovaras!\n\nEPRA. Liisa, mene sinne mistä tulitkin veisaamaan enkelskan pukille!\n\nKOPUTUS-LIISA. Hahhaa, kyllä tästä tulee korea juttu, ja minä huudan\nsen koko maailmalle. — Akianteri, älä kuuntele niitä kunnottomia,\nmuuten sinä tulet vielä tuhmemmaksi!\n\nAKIANTERI. Aivan oikein, tuhmemmaksi. Ja jos minä keksin sen ikipyörän,\nniin minä tulen, kuinka se nyt olikaan...?\n\nJUSTIINA. Tulet vielä tuhmemmaksi.\n\nAKIANTERI. Oi, sinä kiittämätön maailma! Mutta kerran luetaan vielä\nAaretti Akianterin karamelliviisuja teidänkin hautiaisissanne.\n\nKOPUTUS-LIISA. Minä teen hautajaiskaramellia ja sinä karamelliviisuja.\nTule pois, Akianteri, sinä olet liian suuri ollaksesi täällä!\n\nAKIANTERI (Tekee mahtavan liikkeen). Akianteri suuri! Kuka taidetaan\nverrattaa minuun, minä kysyn! Totisesti, minä menen. (Koputus-Liisa ja\nAkianteri poistuvat.)\n\nJUSTIINA. Jo vakka kantensa löysi. Oh, minä olen ihan harmista haljeta,\nmutta ei tässä auta, talo työlle ja vieraat tielle, makkarat odottavat.\n(Menee tupaan.)\n\nJASKA (Istuutuu rahille). Ja minä rupeen vuolemaan tynnyrintappia, joka\neilen jäi kesken.\n\nEPRA (Istuutuu jakkaralle). Missähän veitseni on, minä rupeen\nveistämään makkaratikkuja.\n\nJASKA. Hohoo, jaa, nyt meni makian leivän päivät.\n\nEPRA. Hohoo, niin, nyt tuli reikäpäivät ja härkäviikot.\n\nJASKA. Tässä me taas könötämme vastatusten niinkuin ennenkin olemme\ntehneet monet aastajat päivän pyörän kieriessä hiljalleen yli Hölmölän\nkattoviirien ja höyryävien lantapatterien.\n\nEPRA. Ja toisinaan me torkahdamme.\n\nJASKA. Muistoni käy niin hämäräksi, Mesakki, taisimme ottaa pienen\nsuunavauksen eilen.\n\nEPRA. Pienessä tuuterissa olimme.\n\nMESAKKI. Totisesti, ei pieni kulaus toisinaan tee pahaa, se lisää\ntunnonvaivojamme, sitte me sen pahuudesta selkiämme.\n\nJASKA. Istunhan minä tässä rahillani ja veistelen rakkaita tappiani.\nMiksi me oikeastaan suututimme Akianterin ja Koputus-Liisan? Olisikohan\ntämä jälkihumalaa?\n\nEPRA. Nousuhumalassa ja vihassa minä en muista mitään,\n\nJASKA. Huomenna me teemme sulan sovinnon heidän kanssansa. Minusta\ntuntuu ikäänkuin olisin vasta herännyt.\n\nMESAKKI. Tämä kaikki on niin ihmeellistä ikäänkuin se unta olisi.\n\nJASKA. Sanos muuta, Mesakki. Minähän näin aamulla merkillisen unen,\nettä mies ajaa evankeliumivaljailla ja riikinkukonhöyhenpatjoilla.\n\nEPRA. Ja minä, että mies kantaa kuollutta selässään.\n\nMESAKKI. Merkillinen on tämä uni.\n\nJASKA. Mutta missä se mies nyt on?\n\nEPRA. Ei ainakaan Hölmölässä.\n\nJASKA. Mutta missä se olisi?\n\nMESAKKI. Niin, missä?\n\nEPRA. Ha, jaa missä.\n\nJASKA. Mutta ehkei sitä miestä ole ollutkaan?\n\nEPRA. Jaa ollutkaan?\n\nMESAKKI. Mene, tiedä.\n\nJASKA. Kuulkaas, älkää pelästykö, minä luulen, että me näemme unta.\n\nMESAKKI. Tai on paholainen meidät riivannut.\n\nJASKA. Ei, tämä on unta.\n\nMESAKKI. Totisesti, olisiko tämä unta?\n\nEPRA. Jaa unta, minä hieron silmiäni.\n\nJASKA. Älä enään epäilekään.\n\nMESAKKI. Niin, mutta...\n\nJASKA. Mutta minä kysyn teiltä, missä se mies on?\n\nEPRA. Niin, mies?\n\nJASKA. Tämä on unta, me näemme parastaikaa unta.\n\nEPRA. Ha, olisiko uni tänkaltainen, että minä Epra istun makkaratikku\nkädessä? (Tunnustelee jäseniään.)\n\nJASKA. Mesakki, nipistä minua korvasta! (Mesakki nipistää.) Ai, ai, ei\ntämä vielä mitään meriteeraa, sillä minä olen usein nähnyt unta, että\nJustiina on minua nipistänyt. — Mutta minä koitan lentää. (Heiluttaa\nkäsiään.) Hih!\n\nMESAKKI. Niin, koita lentää, Jaska!\n\nJASKA. Ei, ei, se nyt onnistu!\n\nEPRA (Tukistaa itseään). Katsokaas, karvatukko on kädessäni. Onko tämä\nunta?\n\nMESAKKI (Lyö otsaansa unisauvalla). Kuulkaas, se helisee, onko tämä\nunta, herran nimessä, meidän täytyy päästä tästä selville.\n\nEPRA. Mistäs sika unta näkee jos ei purtilostaan?\n\nJASKA. Hei, nyt minä sain päähänpiston, onkohan se johorimuikkuksen\nhorroskaappi meidän porstuan peräkamarissa? (Juoksee tupaan.)\n\nEPRA. Ja minä muistan, että minä kätkin kolme kaisantaalaria kuistin\nkivijalkaan, jollei ne ole siellä, niin tämä ei ole unta.\n\nMesakki ja Epra tutkivat kuistin kivijalkaa.\n\nEPRA. No vie sun tuhannen sarvipäätä... poissa, poissa, minun rahani,\nminun rahani!\n\nJUSTIINA (Taluttaen Jaskaa niskasta). Vai unta, senkin runtti, ethän\nole vielä selvinnyt siitä eilisestä, hassutuksillasi teet sinä muutkin\nhassuiksi. Vie heti paikalla tämä pirun vehje järveen!\n\nEPRA. Jukravita, tämä ei ole enään unta.\n\nMESAKKI. Pois uni poikkeaa, sillä sydän lyöpi ja tykkää, kuin mato\nkoukkuaan itsens taas suoraks lykkää.\n\nJUSTIINA. Hä, kuten veisataan. Tekisipä mieleni antaa sinulle loittiisi.\n\nMESAKKI. Vaimo, älä rupea minuun, sillä kirjoitettu on, sinä olet\nkiusaus.\n\nJUSTIINA (Jaskalle). Noo!\n\nJASKA (Kantaen kuvakaappia). Mutta rakas vaimoni Justiina...\n\nMESAKKI. Helvetin kone! Ä, älkää tuoko liki?\n\nJUSTIINA. Mutta sinähän, Mesakki, puhut alinomaa helvetistä,\nkauhistaako se draakin kita sinua niin?\n\nJASKA. Entäs jos se räjähtää.\n\nJUSTIINA. Jos räjähtää, niin räjähtää, et sinä nyt kirnua kanna! Mene,\nmuuten...\n\nJASKA. Voi, voi, miehellä on miehen sydän.\n\nJaska menee, Justiina palaa tupaan.\n\nTIKKA (Tulee kiireellisesti). Pläsi!\n\nMESAKKI. Mitä!\n\nEPRA. Ha, jaa pläsi?\n\nMESAKKI. Pläsivalakka!\n\nTIKKA. Hyvät hölmöläiset! Minä teen täten tiettäväksi, että se\nsuurvaras, joka myös Maailman-Matiksi kutsuttaa mahdetaan, on viime\nyönä vienyt minun, Hölmölän piirin herrastuomarin tallista minun\npattijalkaisen pläsivalakkani.\n\nJASKA. Vest ja varjele!\n\nMESAKKI. Yks vaiva toisen perään juur tuimast tulee päälle.\n\nJASKA (Tulee juosten takaisin). Molskis vaan, kun minä heitin sen\nveteen! Herrastuomari!\n\nMESAKKI. Johorimuikkus on vienyt herrastuomarin pattijalkaisen hevosen\ntallista, ja se oli Hölmölän ainoa koni. Meitä kaikkia on petkutettu.\n\nJASKA. Petkutettu?\n\nEPRA. Niin kauhiasti petkutettu!\n\nJASKA. Kuinka tämä kaikki on voinut käydä päinsä, minä en ymmärrä tätä?\n\nEPRA. Minä ymmärrän aina vasta jälkeenpäin.\n\nJASKA. Kysykäämme herrastuomarilta.\n\nEPRA. Niin, kysykäämme herrastuomarilta.\n\nMESAKKI. Minä muistan sen eilisaamun...\n\nJASKA. Kuka meistä ensin näki unta siitä kostjumalan kauppiaasta?\n\nEPRA. Ha, ja evankeliumivaljaista?\n\nTIKKA. Älköön riitaveli todistajata eksyttäkö hänen puheessaan. Jollei\nMesakki olisi teitä herättänyt, niin asia olisi selvä kuin päivä.\n\nMESAKKI. Mutta te, herra herrastuomari, joka jo olette tottuneet\narvoonne, — tehän ensimmäisenä teitte meille tiettäväksi, että kyläämme\ntulee riikin maanjakaja.\n\nTIKKA. Mesakki, sinä Hölmölän uninen puukellonsoittaja, muista, että\nsinä puhut esivallallesi ja isännällesi, joita ei pidä ylenkatsoman\nvaan kuuliainen oleman.\n\nJASKA. Meidän pitää nöyrästi pitää heitä silmiemme edessä.\n\nMESAKKI. Varjelkoon taivas minua vihastumasta, mutta sen minä\npuu-kellonsoittaja sanon, että minä olen tikuteerannut piispojenkin\nkanssa, Herrastuomari, älkää lukeko lakia kuin piru raamattua. Minäkö\nherättänyt? Vai kuuliaisen? Vastatkaa sanoistanne!\n\nTIKKA. Minä, Hölmölän herrastuomari vastaan aina sanoistani, sinä,\nMesakki, olet riidanhaluinen ja uppiniskainen niinkuin hengenmiehet\nainakin.\n\nMESAKKI. Mutta minun nokkalasini? Kuka on syynä siihen, että ei\nherrastuomari eikä kukaan muukaan tästä lähin erota aata eikä oota\ntässä surkeassa pimeydessä? Kuka hankkii, herra herrastuomari, minulle\nnokkalasit, jotka sain lahjaksi jalolta esimieheltäni piispavainaalta,\nkuka hankkii ne, minä kysyn?\n\nTIKKA. Piispalta? Urkujenpolkijaltahan sinä ne sait. Et sinä, pyhä\nveli niillä itsekään mitään nähnyt. Mutta minun pläsini, kuka maksaa\nsen, kuka maksaa sen? — Syytätkö sinä minua, minua, sinä ulkokullainen\nsaivartaja, sinä, joka luet kirjaasi ylösalasin, sinä näsäviisas,\nvirkaheitto, tekohurskaudesta humalainen, madonsyömä kirkon puukuva!\n\nMESAKKI. Herjaatko sinä! Minä ulkokullainen?\n\nTIKKA. Niin, sinä ulkokullainen, sinä kilisilmä...? Muistatko sinä,\nkuinka poikana ollessasi kiipesit Koputus-Liisan hittiin, mutta kylän\nkasaveikat vetivät tikapuut altasi pois, ja sinä pyllyilit maahan\ntakapakuroillesi, siitä asti sinä, pyhä veli, vieläkin onnut.\n\nMESAKKI. Ja sinä olet se sama koppava, salakähmäinen kasaveikka,\nmutta heitinpä sinua isolla musalla päähän, ja siitä loistaa vieläkin\nvalkoinen, paljas pläntti takaraivallasi nukkuessasi lautakunnan\npenkillä.\n\nTIKKA. Nukkuessani? Huuti!\n\nMESAKKI. Sinä käräjäpukari, visapää, puupää, pölkkypää!\n\nJASKA. Vest ja varjele, tyyntykää, herrastuomari, Mesakki, te, jotka\nolette Hölmölän laki ja evankeliumi, meidän tukemme ja turvamme.\n\nMESAKKI. Oi, taivas, anna minulle anteeksi tämä pikku synti.\n\nTIKKA. Tuomarin pitää käyttäytyä niinkuin hänen arvollensa sopii, minä\nunohdin sen, hm, hm, mutta alanhan minä tähän herrastuomarin arvoon jo\ntottua, hm.\n\nJASKA. Kaikki syy on minun.\n\nEPRA. Eipäs kuin minun syyni.\n\nJASKA. Minähän sanoin, että se johorimuikkus oli sama, jonka minä näin\nunissani.\n\nEPRA. Minähän sen sanoin.\n\nMESAKKI. Te sanoitte sen melkein yhtaikaa.\n\nJASKA. Mutta mikset sinä epäillyt miestä vaan annoit vetää itseäsi\nnenästä, sinä olet niin herkkäuskoinen, höömeli sinä olet, Epra.\n\nEPRA. Entäs sinä, sinähän passasit ja pokkuroit sitä kuin suurta herraa\nikään, hahhaa, ja Justiina, sinun rakas vaimosi syötti sille makkaroita.\n\nJASKA. Ja sinä puolukkapuuroa. Kiesavita, kaikki on sinun syysi, sinä\nuskotit minulle, että se oli riikinjakaja. Se oli oikein sinulle, että\nsinun vihreä kirkkosateenvarjosi nyt on paremmassa tallessa.\n\nEPRA. Ja entä sinun kenkäsi, paitasi, kirkkohattusi, jotka sinä\ntyrkytit sille peijoonille? Nyt se kulkee pitkin maanteitä kuin herra,\nviheltää ja nauraa sinulle.\n\nJASKA. Ei se mitään ole, mutta sinähän annoit sille rahaakin.\n\nEPRA. Ha. Niin annoin, sillä minun kannattaa. Kuusi taalaria annoin\nettä paukahti.\n\nJASKA. Minäpä annoin vain kolme.\n\nEPRA. Ha, kolme, ai, ai, ai, ja se juutas vei vielä kuistin alta pussin\nja kolme taalaria. Sinä olet tehnyt minusta keppikerjäläisen, sinä,\nsinä Jaska, miksi otit sen yöksi taloosi? Mesakki, herrastuomari, minä\nvetoon teihin, kaikki on Jaskan syy, Jaska saa maksaa kaikki takaisin.\n\nMESAKKI. Rauha, rauha, se on terveellistä teidän navallenne ja se\nvirvoittaa teidän luunne!\n\nEPRA. Mutta se minua harmittaa enimmin, että minä suutelin sen\nlurjuksen vasemman jalan kenkää.\n\nJASKA. Ethän sinä suudellut sen vekkulin kenkää.\n\nEPRA. Ha, mitä suudellut, suutelithan sinä itsekin sen kenkää?\n\nJASKA. Enpäs suudellut hänen kenkäänsä, Mesakki taitaa sen todistaa.\n\nMESAKKI. Kyllä Epra on oikeassa.\n\nEPRA. Näetkös nyt, aina sinä kuljet valheen kengillä, tunnusta, ettäs\nsuutelit sen kenkää, muuten tästä tulee tulinen tosi!\n\nJASKA. En tunnusta, katsos Epra, sinä suutelit minun kenkääni, sillä\nkengät olivat minun.\n\nEPRA (Sylkäsee). Hyi, sinun kenkääsi!\n\nJASKA. Niin, et sinä ole mies päästämään minun kengännauhojani. (Jaska\nnostaa vasenta jalkaansa.) Niin, sallikaa minun suudella teidän\narmollista vasenta kenkäänne, sillä minä en tahdo olla huonompi kuin\nveljeni Jaska! Suuteleppas nyt!\n\nEPRA. Kuules mies, älä häntä noin ylvästele, tästä tuleekin toista\nvaahtoa.\n\nJASKA. Tiedätkös senkin pikinaama, että vuoroin vieraissa käydään.\n\nEPRA. Ei hätä ole tämän näköinen, se rukousta kuin rahaakin. (Tukistaa\nJaskaa.)\n\nJASKA. Älä revi tukkaani!\n\nMESAKKI. Kaikki tämä on teidän syynne, herra herrastuomari, katsokaas,\nnoin tappelevat Jaska ja Epra, ettekä te osaa pitää heitä kurissa.\n\nHölmöläisiä tulee.\n\nTIKKA. Sinä sakramenskattu unikeppikerjäläinen, sinä...\n\nJASKA (Tarttuu Epran tukkaan). Luuletko sinä, ettei tässä muut osaa\ntihkumetsää raivata.\n\nHÖLMÖLÄINEN. Hiljaa, naapurit, täällä on ihmisiä.\n\nJASKA. Olkoon vaan vaikka vielä parempia kuin ihmisiä. Meillä\nleivotaan, saavat lämmintä leipää jos tarvitaan.\n\nMESAKKI. Sinä ruovonpäristäjä ja lainvääristäjä!\n\nTIKKA (Tarttuu Mesakin päähän). Jos sinulla olisi haivenia päässä, niin\nkiskoisin ne juurin jäärin, mutta sinä olet paljas kuin kirkon katto.\n\nMESAKKI. Katsokaas, hölmöläiset. Minä otan teidät vieraiksi miehiksi!\nHän rupeaa minun tukkaani. Hän solvaisee hengen miestä!\n\nTIKKA. Kyllä asiat vielä oikeudessa selviävät.\n\nMESAKKI. Ja minä annan sinun kauttasi sinulle itsellesi pyytön, näytä\ntoteen, että minä olen koinsyömä kirkon puukuva!\n\nJASKA. Tästä saat, joko riittää!\n\nEPRA. Päästä irti ja pian!\n\nJaska ja Epra ovat ilmitappelussa. Kaikki hölmöläiset alkavat riidellä\nja tapella. Äkkiä tulee Justiina rappusille, karkaa Jaskan ja Epran\nväliin ja eroittaa heidät.\n\nJUSTIINA. Vai te turkasen pojat! (Eroittaa samaten Mesakin ja Tikan.)\nAika miehet! Hyi, hävetkää! — Ja sinä Jaska hepuli, oletko sinä antanut\nsille juutaksen johorimuikkukselle häätakkisi... (itkee), joka oli\npäälläsi, kun me astuimme vihkipallille? Ja sille pääpukarille ja\nhuijarille minä vielä paistoin makkaroita! Mutta kaikki on sen vietävän\nviisauden veden Syy! (Nipistää Jaskaa nenästä ja korvista.)\n\nJASKA. Ai, ai, rakas vaimoni Justiina!\n\nMESAKKI (Asettaa sormet ristiin). Totisesti, siinä oli pirkeleen\neliksööriä!\n\nJUSTIINA. Kyllä minä teidän eliksöörinne! (Tempaa kaljatynnörin ja\ntyhjentää sen sikokarsinaan. Kuuluu porsaan röhkinä, ja puukello alkaa\nsoida.)\n\nHÖLMÖLÄISET (Töllistävät suu auki ilmaan). Mitä tämä on!\n\nMESAKKI. Ku... kuuletteko! Mitä tämä merkitsee? Kuka soittaa kelloa?\n\nHÖLMÖLÄISET. Ei kukaan!\n\nMESAKKI. Voi, taivaan talivasara! Puukello pämpättäää itsestään, nyt on\ntullut maailman loppu!\n\nHÖLMÖLÄISET. Maailman loppu!\n\nJASKA. Vest ja varjele!\n\nEPRA. Ha!\n\nMESAKKI. Niin, kerran täytyy täältä eritä. Rakkaat hölmöläiset ja\nristiveljet, veisatkaamme!\n\nHÖLMÖLÄISET. Veisaavat.\n\n    Dina neitsy hiuksensa palmikoita,\n    kävi katsomaan kaupungin katui.\n\nJUSTIINA. Hiljaa, älkää siinä hirnuko, porsashan se soittaa, hahhaa!\n\nKaikki hölmöläiset nostavat etusormen otsalleen.\n\nHÖLMÖLÄISET. Johorimuikkus!\n\nEsirippu.\n\n\n\n"]