[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fOoeTwLrCzi128mUib7vnk5CuIu_Qzn_WCW9pf2_QTyc":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},289,"Meripoikia","Pakkala, Teuvo",1862,1925,"289-pakkala-teuvo-meripoikia","289__Pakkala_Teuvo__Meripoikia","Kolminäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1915,null,23535,141417,false,14650,[23],"Finnish drama",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Meripoikia: Kolminäytöksinen huvinäytelmä\" by Teuvo Pakkala is a play written in the early 20th century. Set in a seaside town in Finland during the 1860s, the narrative introduces various characters tied to maritime life, showcasing their relationships and interactions against a backdrop of shipwrecks, love, and the longing for adventure.  The opening of the play unfolds in a lively setting where a group of boys play on a makeshift ship, singing songs of sailors and imaginations of the sea. Conversations between the children reveal the dynamics of their relationships, as they discuss a prominent girl’s affections and the stories surrounding a shipwreck. Eeva, one of the main characters, grapples with feelings tied to the return of beloved figures from the sea, while entanglements between romantic interests and familial ties hint at deeper themes of love and loss, weaving a tale that celebrates youth and the vibrant spirit of community life. (This is an automatically generated summary.)",[],375,"Kolminäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu 1860-luvun pohjalaiseen rantakaupunkiin purjelaivojen kukoistuskauden lopulle. Teos kuvaa merimiesten arkea, satamayhteisön tapoja sekä nuorten välisiä kohtaamisia ja väärinkäsityksiä huumorin sävyttämänä.","Teuvo Pakkalan 'Meripoikia' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 289.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","MERIPOIKIA\n\nKolminäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nTeuvo Pakkala\n\n\n\nOtava, Helsinki, 1922.\n\n\n\n\n\n\nVANHALLE PUOSULLE.\n\n\n    Harvoin kyhää kirjailija,\n    Laula ei myös laulumies\n    Miehistä meren päällä kulkevista.\n    He heitti heidät unholaan.\n\nNäillä säkeillä alkaa muuan laulu tuossa kellastuneessa vihkosessanne,\njohon nuorena jummannina olette kirjoitellut oppimianne\nmerimieslauluja. Nuo nimettömät ja tuntemattomat runoilijat ovat aikoja\nsitten laskeneet kynän kädestään. Unhoittuneet ovat merimieslaulut,\nlakanneet kuulumasta nuo kaihomieliset sävelet, joita merimiesten\ntyttäret talvet pitkät lauleskelivat. Autioina ovat nyt satamat, joissa\nennen kesäisin oli metsänään frekattiemme, parkkiemme ja\nskuunareittemme mastoja. Siitä merimiespolvesta, joka edusti Suomen\nlaivaston viimeistä loistetta, on enää elossa jokunen iäkäs vanhus\nniinkuin Tekin odotellen viimeistä käskyä: \"Vahti alas!\"\n\nTeidän muistollenne pyydän saada omistaa tämän vaatimattoman\nkuvaukseni Teitä\n                     ihaillen ja kunnioittaen\n                          Teuvo Pakkala.\n\nKokkola 9.3.1915.\n\n\n\nHENKILÖT.\n\nEEVA,     |\nELVIIRA,  | merimiehen tytär.\nANNA,     |\nHILMA, puotineitsy.\nHEI LOTTA, ravintolan emäntä.\nJUNKKA, merikapteeni.\nKARIHAARA, matruusi.\nKARIHAARAN LESKI, edellisen äiti.\nLETTO, matruusi.\nNEITSY JANNE, nuori merimies.\nONNEN HERRA, merikapteeni.\nPASANTERI, vanha merimies.\nPASANTERSKA, hänen vaimonsa.\nRAJALINSKA, kipparin leski.\nSIHVONEN, matruusi.\nVARJAKKA, perämies.\nENSIMÄINEN MERIMIES.\nTOINEN MERIMIES.\nERÄS MERIMIEHEN VAIMO.\nKALLE    |\nHEIKKI   | pikkupoikia.\nJUSSI    |\nPAAVO, Rantalan huutolaispoika.\nVÄISÄS-AMAALIA.\nMerimiehiä, neitosia ja muuta väkeä.\n\nTapahtuu Pohjanmaan rantakaupungissa 1860-luvulla.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nPiha. Vasemmalla kaksi rakennusta, toinen pieni, maaperässä mataloine\nportaineen, perimäinen talo on korkeampi, sievästi rakennettu, että se\nhuomattavasti eroaa muista. Keskellä vasenta sivua talojen välissä\nportti. Oikealla sivulla etualalla korkea lauta-aita, jossa muutamassa\nkohtaa on lauta poikki, että on kapea, ihmisen mentävä aukko. Aidasta\nperälle päin ulkohuonerakennuksia sekä perempänä pieni asuinrakennus.\nPerällä säleaita, jossa on portti. Aidan takaa näkyy matalaa rantaa.\nUlompana ulapalle aukeava meri.\n\nKeskellä pihaa laajakehyksinen kaivo. Siitä oikealle laudanpäistä ja\nlaatikoista rakennettu poikain leikkilaiva, jonka keulassa on nimi:\nSuomi.\n\nKALLE, HEIKKI, JUSSI ja muita poikia on laivassa. Jussi, pienin\npojista, \"sydvästi\" päässä, avojaloin, puserotta, housut yhden\nviilekkeen varassa ja takaa rikki, että paidanhelma on ulkona\nrepeimestä.\n\nKALLE (komentavasti). Hiivatkaa ankkuri!\n\nPOJAT (hinaten ankkuria laulavat).\n\n    Meripoika merellä ja maalla,\n    Meripoika kannella ja raalla,\n    Meripoika oo oli ohi ooo.\n\n    Meripoika rajullakin säällä,\n    Meripoika hurtilla on päällä,\n    Meripoika oo oli ohi ooo.\n\nKALLE. Ruori styyrpuuriin.\n\nHEIKKI (matkien komentoa). Ruori styyrpuuriin.\n\nKALLE. Mikä on kompassisträki?\n\nHEIKKI. Uest-bai-saut.\n\nKALLE. Eallaa.\n\nHEIKKI. Eallaa.\n\nKALLE. Sträki?\n\nHEIKKI. Uestsautuest.\n\nKALLE. Eallaa.\n\nHEIKKI. Eallaa.\n\nKALLE. Sträki?\n\nHEIKKI. Sautuest-bai-uest.\n\nKALLE. Fallaa vielä.\n\nHEIKKI. Fallaa vielä.\n\nKALLE. Sträki?\n\nHEIKKI. Sautuest-bai-saut.\n\n\nKALLE. Stödii!\n\nHEIKKI. Stödii!\n\nPOJAT (laulavat).\n\n    Kapteeni katsoi horisonttikin,\n    Siellä pilvi paltava, oli myrsky alkava.\n    Kapteeni katsoi horisonttihin,\n    Hei, nyt, poiat, reivaamaan!\n\n    Hurraa, me Suomen meripoiat,\n    Meillä ilo ompi aina\n    Eikä surut meitä paina,\n    Hurraa, me Suomen meripoiat,\n    Meillä luonto raitis ain!\n\n    Yksitoista miestä meni mastohon\n    Ja kaksi ruorihin sekä kuusi pumppuihin.\n    Yksitoista miestä meni mastohon,\n    Heitä aallot huuhteli.\n\nANNA tulee laulun aikana oikeanpuolisesta talosta kaivolle veden\nnountiin.\n\nKALLE. Tehkää pramseili. -- Reivatkaa märsseili. Ottakaa mesaani pois.\n\nPojat puuhailevat laivassa purjeita kooten ja muissa toimissa.\n\nELVIIRA tulee peräportista ja nousee kulmatalon portaita.\n\nANNA. Elviira! Menetkö tapaamaan Eevaa? Hän on kirkossa.\n\nELVIIRA (tulee kaivolle). Kuule, Anna. Ei se olekaan komesrootin\nPatria, joka Merenkurkussa on tehnyt haaksirikon, vaan Toivo. Eikä\nketään ole hukkunut.\n\nANNA. Minä jo tiedän.\n\nELVIIRA. Tietääkö Eeva?\n\nANNA. Jo eilen illalla hän sai kuulla.\n\nELVIIRA. Mitäs Eeva, kun oli turhaan itkenyt?\n\nANNA. Tietysti oli iloinen.\n\nELVIIRA. Tiedätkö, ketä hän oikeastaan itki?\n\nANNA. Setäänsä, kapteeni Junkkaa.\n\nELVIIRA. Eihän kapteeni Junkka ole hänen oikea setänsäkään, kummisetä\nvain.\n\nANNA. Niin on, mutta on Eevalle kuin isä ja niin hyvä, että harva isä.\n\nELVIIRA. Eikö Eeva ole sinulle sanonut, ketä hän rakastaa?\n\nANNA. Ei.\n\nEEVA on pujottautumassa aidan raosta oikealta ja purskahtaa nauramaan.\n\nELVIIRA. Mutta katso sinä, Anna, minkälainen kummittelija tuo Eeva on!\n\nANNA. Mitä teitä sinä, hyvä ihminen, kuljet?\n\nEEVA. Niinpä tuntuu kuin kulkisin neulan silmästä. Olisi käynyt\nhullusti, jos minulla olisi ollut krinuliini!\n\nANNA. Etkö sinä olekaan ollut kirkossa?\n\nEEVA. Olen minä ollut kirkossakin. -- Terveisiä kirkosta. -- Mutta sieltä\npalatessani jouduin synnin retkille.\n\nELVIIRA. Missähän se on ollut?\n\nEEVA. Friiuulla.\n\nELVIIRA. Herra siunatkoon, kirkosta friiuulle! Voi kauheaa! Siitä ei\nole hyvät seuraukset.\n\nANNA. Ja Elviira se kaikki totena tonkaisee. Eeva on tietysti ollut\ntaas piilosilla jonkun pienen pojan kanssa.\n\nELVIIRA. Sopiiko se aikaihmiselle syntymäpäivänään?\n\nEEVA. Ei se ollut pieni poika, vaan Onnen kapteeni.\n\nELVIIRA. Oletteko te ennestään tuttuja?\n\nEEVA. Emme.\n\nANNA. Missä sinä hänen kanssaan olit?\n\nEEVA. Kuljimme pitkin katuja.\n\nELVIIRA. Mitä te puhelitte?\n\nEEVA. Emme puhelleet mitään. Minä kuljin edellä, hän asteli jälessä.\n\nELVIIRA. Sepä sitten friiailua!\n\nEEVA. Aivan oikeaa friiailua. -- Juuri kun minä laskeuduin kirkon\nportaita, kulki hän mammansa ja sisarensa kanssa katuviertä ohi. Mutta\nkun ensimäisestä kadunkulmasta käännyin, huomasin kapteenin tulevan\njälessäni. Ja aina kun poikkesin toiselle kadulle, poikkesi hänkin.\nLuulin, että hänellä on matka tänne Pasanterin luo pestausasioissa.\nPisti päähäni tehdä tarpeeton mutka, hän seurasi kuin varjo. Ja niin me\nsitten kuljimme jonkun aikaa mutkitellen jos miten.\n\nANNA. Minne hän sinusta lopuksi jäi?\n\nEEVA. Parhialan talon nurkkaan seisomaan ja odottamaan minua.\n\nANNA. Sinä eksytit hänet?\n\nEEVA. Niin. Laskeakseni hänet ohitseni pistäysin Elviiraa tapaamaan.\nMutta teillä ei ollut ketään kotona. Minulle ei muu neuvoksi kuin\npuikkelehtia palosolia myöten tänne.\n\nANNA. Ai ai, Eeva! Hän on sinuun rakastunut.\n\nELVIIRA. Rakastunut! Kyllä kai rikkaan komesrootin poika saa minkä\nherrastytön tahansa.\n\nANNA. Miksei, mutta jospa hän ei huoli. Hänen mammansa ei pidä\nherrastytöistä lainkaan. Sen olen kuullut hänen omasta suustaan viime\ntalvena, kun olin siellä neulomassa.\n\nELVIIRA. Mitä hän sanoi?\n\nANNA. Huonolla suomenkielelläänkin hän osasi panna pataluhaksi\njokaisen, josta tuli kysymys. Ja ylisummaan hän sanoi: Kaikki\nherskapityttö tämä kaupungis olla kalppeas ja vetteläs ku yks\neipaistettu kringuli.\n\nELVIIRA. Mutta kuulkaa miten hassua! Viime viikolla komesrootin rouva\ntuli minua vastaan, pysähdytti minut ja kysyi: Kenen on sinä tyttö? --\nMinä vastasin, että luotsioltermanni Parhialan. Mutta ei hänellä ollut\nsen enempää asiaa, taputti minua poskelle ja sanoi: Hyvästi, kaunis\ntyttö.\n\nEEVA. Kas niin! Elviira valtaa minulta Onnen kapteenin!\n\nONNEN HERRA tulee näkyviin oikealta perältä kulkien aidan taitse\nvasemmalle. Hän pysähtelee ja katselee kuin paikkaa tunnustellen ja\nkatoaa vasemmalle.\n\nANNA. Katsokaa, tuolla hän menee. Hän katselee sinun asuntoasi, Eeva.\n\nEEVA. Ei hän tiedä minun asuntoani, vaan hakee Pasanteria, joka on\nkoettanut pestata miehiä Onneen.\n\nELVIIRA. Hän siis tulee tänne.\n\nANNA. Mutta Pasanteri ei näy olevan kotona. Ei ole vielä tullut\nkirkosta.\n\nEEVA. Sittenpä on mainio tilaisuus tehdä kapteenin kanssa tuttavuutta.\n\nELVIIRA. Mutta jos hän ei tulekaan tänne, vaan menee ohi?\n\nEEVA. Se olisi suuri vahinko, sillä minulla olisi hänelle tärkeää\nasiaa.\n\nELVIIRA. Mennään seisomaan portille.\n\nEEVA. Se ei passaa. -- Mutta lauletaan \"Onnen herran laulu\".\n\nANNA. Oletko kerrassaan hullu? Joka kuuluu olevan kauhean vihainen\ntuosta laulusta. Ei siedä Onnen herran nimeäkään enempää kuin härkä\npunaista vaatetta.\n\nEEVA. Silloinpa hän varmasti tulee. Pojat, laulakaa se Onnen herran\nlaulu, niin saatte lakeria!\n\nANNA (ottaa vesiastiansa). Minä kumminkin lähden tieheni. (Menee\noikeanpuoliseen taloon jääden kurkistelemaan.)\n\nPOJAT (laulavat).\n\n    Onni laiva Pohjanmerta sinne tänne seilas,\n    Styyry nukkui humalassa, kapteen' maita peilas:\n    Liiverpuuliks' paikan luuli,\n    Hampuriksi rannass' kuuli.\n\nONNEN HERRA tulee sivuportista ja keppi tanassa syöksyy poikia kohti.\nPojat keskeyttävät laulunsa ja piiloutuvat laivaansa. ELVIIRA\npelästyneenä juoksee Annan luo.\n\nEEVA (joka on ollut kaivon takana, astuu Onnen herran tielle). Minnekä\nnyt?\n\nONNEN HERRA (hölmistyen). Oletteko te täällä?\n\nEEVA. Ettekö minua näe?\n\nONNEN HERRA. Minulle neuvottiin, että tämä on Pasanderin talo.\n\nEEVA. Niin onkin.\n\nONNEN HERRA. Mutta mikä se olikaan sen talon nimi?\n\nEEVA. Minkä talon?\n\nONNEN HERRA (viitaten vasemmalle). Tuolla päin.\n\nEEVA. Siellä on monta taloa.\n\nONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa, josta katsoo). Muuan pikku poika\nsanoi, että se on Parhialan talo.\n\nEEVA. Parhialan talo on tuolla päin. (Osoittaa oikealle.)\n\nONNEN HERRA. Niitä siis on kaksi.\n\nEEVA. En usko.\n\nONNEN HERRA (katsoo kirjaansa). Se poika sanoi, että siinä asuu luotsi\nParhiala.\n\nEEVA. Aivan oikein.\n\nONNEN HERRA. Kaksi lasta.\n\nEEVA. Kaksi lasta, niin.\n\nONNEN HERRA. Yksi poika, merellä.\n\nEEVA. Niin. Herra häntä varjelkoon.\n\nONNEN HERRA. Yksi tytär, Elviira, kotona.\n\nEEVA. Pikku poika on selittänyt oikein ja tarkasti.\n\nONNEN HERRA. Minä olen kapteeni Ramberg. Komersroodi Ramberg on minun\npappani. -- Minun mammani tykkää teistä.\n\nEEVA. Eihän komesrootin rouva tunne minua.\n\nONNEN HERRA. Ei hän tiedä nimeänne ja kuka olette. Kun näimme teidät\nkirkon portailla, niin mamma sanoi: Wilhelm, ota nyt selko, missä hän\nasuu ja kuka hän on. -- Minä en uskaltanut tulla kadulla teiltä kysymään,\npelkäsin että pahastutte.\n\nEEVA. Ettekö olekaan enää vihassa?\n\nONNEN HERRA. En, en lainkaan. Näytänkö minä siltä?\n\nEEVA (huutaa laivalle päin). Pojat, ei teidän tarvitse pelätä. Ei\nkapteeni ole vihassa, se oli vain leikkiä. Tulkaa pois, kapteeni antaa\nteille lakerirahaa. -- (Onnen herralle.) Eikö niin?\n\nONNEN HERRA. Niin, tulkaa vain pojat tänne, minä annan lakerirahaa.\n\nPojat nouseskelevat laivasta.\n\nONNEN HERRA. Kuka teistä on kapteeni?\n\nKALLE. Minä olen kapteeni.\n\nONNEN HERRA. Minä annan rahan kapteenille. Ostakaa lakeria ja jakakaa\nkeskenänne.\n\nKALLE. Oolrait, verivel.\n\nONNEN HERRA. Tuossa on.\n\nKALLE. Kiitoksia paljon. -- Pojat, tulkaa! Mennään apteekista ostamaan\nlakeria.\n\nPojat Kallen jälessä juoksevat sivuportista.\n\nEEVA. Minulla olisi tärkeää kysyttävää kapteenilta. Halutti jo kadulla\nkysyä.\n\nONNEN HERRA. No, kysykää vain.\n\nEEVA. Milloin tulee komesrootin Patria laiva?\n\nONNEN HERRA. Patria on jo tullut.\n\nEEVA (hämmästyy aivan kuin säikähtäen). Onko Patria jo tullut?\n\nONNEN HERRA. Se tuli tänä aamuna, aamurummun aikaan.\n\nEEVA (tavattomasti riemastuen). Hurraa, me nuoret meripoiat! (Hypähtää\nlaivan kannelle ja huiskuttaa pikkuliinaansa ulapalle päin.) Terve\ntuloa, terve tuloa!\n\nONNEN HERRA (nolostuneena.) Patriassa siis on joku poika, jota te\nolette hartaasti odottanut?\n\nEEVA. Niin on. Minä kerran sain tuliaisiksi näin kauniita pikkuliinoja.\nKatsokaas.\n\nONNEN HERRA. Onhan se kaunis tuokin. Mutta jos minä saan tuoda\ntuliaisia neitsy Elviiralle --\n\nEEVA (purskahtaen nauramaan). Neitsy Elviiralle!\n\nONNEN HERRA. Saanko minä sanoa vain Elviiraksi?\n\nEEVA. Kuulkaa, kapteeni, osaatteko panna kolme luutaa yhteen varteen?\n\nONNEN HERRA. En, en minä osaa. Voiko niitä niin monta panna yhteen\nvarteen? Olisipa hauska nähdä, miten se käy.\n\nEEVA. No, kapteeni on luuta.\n\nONNEN HERRA. Minäkö luuta?\n\nEEVA. Paremman puutteessa, ja minä olen toinen. Istukaa tuohon kaivon\nkannelle.\n\nONNEN HERRA. Mitä Elviira meinaa?\n\nEEVA. Pelkäättekö kaivoa? Merikapteeni!\n\nONNEN HERRA. En minä pelkää. (Istuutuu.)\n\nEEVA (istuutuen viereen). Me olemme nyt pari.\n\nONNEN HERRA. Pariko?\n\nEEVA. Niin, luutapari.\n\nONNEN HERRA (nauraen mielihyvän naurua). Luutapari.\n\nEEVA. Käsketään tuolta yksi tyttö kolmanneksi.\n\nONNEN HERRA. Ei käsketä, minusta on hauskempi kahden Elviiran kanssa.\n\nEEVA. Tässä ei ole vielä kolmea luutaa. (Huutaa.) Hoi, sinä kaunis\ntyttö, tule tänne, joutuin!\n\nELVIIRA (rientäen kaivolle). Mitä minulle on asiaa?\n\nEEVA. Istu tuonne toiselle puolen.\n\nELVIIRA. Mitä varten? (Istuutuu.)\n\nEEVA. Kuulkaa, kapteeni Ramberg. Yhteen varteen ei voi panna kolmea\nluutaa.\n\nONNEN HERRA. Sitähän minäkin.\n\nEEVA. Valitkaa nyt parinne, kapteeni. Kumpaa te rakastatte, Eevaa vai\nElviiraa?\n\nONNEN HERRA. Elviiraa!\n\nEEVA. Siinä sen nyt kuulit, Elviira! Te siis olette pari, ja minä\npoistun. Kiitoksia hauskasta seurasta. (Menee Annan luo ja sitten tämän\nkanssa kulmataloon.)\n\nONNEN HERRA (pitkän hölmistymisen jälkeen). Onko hänen nimensä Eeva?\n\nELVIIRA. On.\n\nONNEN HERRA. Onko hänellä veljiä?\n\nELVIIRA. Ei ole veljiä eikä sisaria.\n\nONNEN HERRA. Teidän nimenne on Elviira?\n\nELVIIRA. Niin.\n\nONNEN HERRA. Asutte Parhialan talossa?\n\nELVIIRA. Niin.\n\nONNEN HERRA. Ja sukunimenne on Parhiala?\n\nELVIIRA. Niin.\n\nONNEN HERRA. Kaksi lasta?\n\nELVIIRA. Kaksi lasta?\n\nONNEN HERRA. Yksi poika merellä?\n\nELVIIRA. Herra hyvästi varjelkoon!\n\nONNEN HERRA. Minä huomaan, että on tullut erehdys. Minä tarkoitin äsken\nneitsy Eevaa.\n\nELVIIRA. Mutta minulla ei ole yhtään poikaa, ei maalla eikä merellä!\n\nONNEN HERRA. Eikö?\n\nELVIIRA. Ei ole, ja se on tosi!\n\nONNEN HERRA. Onko neitsy Eevalla?\n\nELVIIRA. Ei ole Eevallakaan.\n\nONNEN HERRA. Se ei voi olla totta. Kyllä sellaisella tytöllä kuin\nneitsy Eeva täytyy olla poikia jos kuin paljon. Meidän Patria laivassa\non muuan, jota hän odottaa.\n\nELVIIRA. Niin -- sellaisia poikia!\n\nONNEN HERRA. Minkälainen poika se on, jolta Eeva on saanut tuliaisiksi\nsilkkisiä pikkuliinoja?\n\nELVIIRA. Se on Patrian kapteeni.\n\nONNEN HERRA. Kapteeni Junkka? Mutta hänhän on liian vanha!\n\nELVIIRA. Hän on Eevan kummisetä.\n\nONNEN HERRA. Vai niin? Kuka on neitsy Eevan isä?\n\nELVIIRA (katsahtaen portille, äkkiä). Pasanteri!\n\nONNEN HERRA. Sekö vanha puosmanni Pasander?\n\nELVIIRA. Hän tulee tuolla. Kapteenilla kai on hänelle asiaa. (Menee\nkiireesti kulmataloon.)\n\nPASANTERI, kirja kädessä, ja PASANTERSKA tulevat sivuportista.\n\nPASANTERI. Hyvää päivää, kapteeni. Terveisiä kirkosta.\n\nPASANTERSKA. Mikä kapteeni se on, joka istuu meidän kaivon kannella? --\nKas, olipahan sittenkin. Hyvää päivää, kapteeni Ramberg. Terveisiä\nkirkosta. -- Minä en kauas erota hyvin enkä aina tahdo oikein uskoa\ntuota meidän ukkoa, kun se on niin paha kureilemaan.\n\nPASANTERI. Kuka sitä, muori kulta, heti kirkosta tultuaan kureilemaan!\n\nPASANTERSKA. Voi, ukko kulta, sinä kureilet kirkkoon mennessäkin ja\nkirkossakin. Niinkuin tänäänkin, kun olisit pannut minut veisaamaan\nväärän virren.\n\nPASANTERI. Numeron minä sinulle hain oikean ja syytön olen siihen, että\nsanat olivat engelskaa.\n\nPASANTERSKA. Herranen aika, sekö olikin engelskakirja?\n\nPASANTERI. Itse sinä tämän kirkkoon kannoit. Kun minä siellä asian\nhuomasin, niin ajattelin, että antaapa muorin veisata luikahuttaa\nengelskaksi. Mutta eukko sihtaili ja tihtaili ja sitten paiskasi kirjan\nkiinni äkäisesti.\n\nPASANTERSKA. Minä luulin, että ukko on kureillaan hakenut minulle\nväärän numeron, ja olin hänelle vihassa.\n\nPASANTERI. Muori oli ison aikaa vaiti kuin ahven. Ihmiset katselivat,\nettä mikä nyt on, kun ei veisaakaan Pasanterska. Mutta sitten hän\nrupesi ulkomuistista veisaamaan ja veisasikin niin, että lukkari\ninnostui laulamaan tenuuria, ja seurakunta kuunteli, kun nämä kahden\nlauloivat.\n\nPASANTERSKA. Kapteeni on odottanut ja istunut ties kuinka jo kauan\nmeidän kaivon kannella?\n\nPASANTERI. Ei se ole mikään kaivon kansi, se on isoluukku.\n\nPASANTERSKA. Kapteeni ei ymmärrä sinun isoluukkujasi.\n\nPASANTERI. Kyllä kapteeni tietää, että laivassa sopivina joutohetkinä\nkeräännytään isonluukun kannelle juttelemaan. Samaa virkaa toimittaa\ntämä kaivonkansi meidän pihamaalla.\n\nPASANTERSKA. Annapa, ukko, se huoneen avain. (Saatuaan avaimen\nPasanterilta rientää kiireesti etumaiseen taloon.)\n\nPASANTERI. Minulle tuli hiki kuumia katuja kävellessä, ja tässä paahtaa\naurinko. Mennään tuonne ruffin kynnykselle istumaan. (Menee etumaisen\ntalon portaille, johon istahtaa.) Tässä onkin suloinen katve. Istukaa,\nkapteeni. Tästä ei korkealta putoa. -- Onko kapteeni kauankin odottanut?\n\nONNEN HERRA. Ei siitä ole kuin vähän aikaa, kun minä tulin.\n\nPASANTERI. Ja näytti olevan seuranpitäjäkin, niin että pitkäkin aika\nolisi lyhyeksi käynyt.\n\nONNEN HERRA. Varsinkin kun minulle oli seuraa tekemässä teidän\ntyttärenne.\n\nPASANTERI. Meidän tytär? Ei suinkaan hän ole ollut.\n\nONNEN HERRA. Oli hän.\n\nPASANTERI. Parhialan tyttären minä näin.\n\nONNEN HERRA. Teidän tyttärenne oli ennemmin ja meni käymään tuolla\nvalkoisessa talossa.\n\nPASANTERI. Ahaa! No, mitäs kapteeni hänestä tykkäsi?\n\nONNEN HERRA. Hän on hyvin hauska ja herttainen ja kaunis. Minä rakastan\nhäntä.\n\nPASANTERI. Ohohohoh! Mutta mitäs kapteenin mamma sanoo?\n\nONNEN HERRA. Mamma sanoi tänään, että tuo tyttö Wilhelmin pitää saada\nrouvakseen.\n\nPASANTERI. Kylläpä hissattaisiin korkealle, kun ihan ison maston\ntoppiin!\n\nPASANTERSKA (tulee portaille). Siihenkö sinä, ukko kulta, kapteenin\nistutit? Kapteeni on hyvä ja tulee sisälle.\n\nPASANTERI. Eipä kapteenin ole siellä sen hauskempi kuin tässäkään, kun\nei sattunut olemaan kotona meidän tyttäremme.\n\nPASANTERSKA (nauraa). No on toki hyvä, että kapteeni ymmärtää leikin.\n\nONNEN HERRA. En minä ymmärrä.\n\nPASANTERSKA. Eihän meillä ole tytärtä. Ei tytärtä, ei poikaa.\n\nONNEN HERRA. Poikaa teillä ei tarvitsekaan olla, mutta pitäisi olla\nyksi tytär.\n\nPASANTERI. Niin, muori kulta, ollapa meillä nyt ohria, niin saataisiin\nrukiita!\n\nPASANTERSKA. Ei ole meitä siunattu lapsilla.\n\nONNEN HERRA. Eikö? Sepä kummallista. Sitten on tullut joku erehdys.\n\nPASANTERSKA. Jumala kaikkitietävässä viisaudessaan on sen niin hyväksi\nnähnyt.\n\nONNEN HERRA. Kukas tuossa valkoisessa talossa asuu?\n\nPASANTERSKA. Siinähän se Rajalinska asuu.\n\nPASANTERI. Rajalinska on eräs kipparin leski.\n\nPASANTERSKA. Sinä, ukko kulta, selittää tokotat niinkuin kapteeni ei\ntuntisi eikä tietäisi Rajalinskaa.\n\nONNEN HERRA. En minä tunne.\n\nPASANTERSKA. Eikö kapteeni tunne Rajalinskaa!\n\nPASANTERI. Mutta, muori kulta, ei kapteenintutkinnoihin kuulu tietää ja\ntuntea kaikki linskat ja lanskat ja Pasanterskat.\n\nPASANTERSKA. Eipä kaiketikaan. Mutta ajattelin, että kaikki tämän\nkaupungin herrasväki tuntee Rajalinskan, joka on joka herrastalossa\nollut oikeana kätenä, olipa sairas hoidettavana, hautajaiset tahi häät\ntahi ristiäiset pidettävänä. Ja ennen tyttönä kun oli, niin ei sitä\nkapteenia täällä, jonka kanssa ei tanssinut.\n\nPASANTERI. Se oli ennen, muori kulta. Nyt Rajalinskan maailma rajoittuu\ntähän pihaan, niin että kesäisinä sunnuntaipäivinä hän retkeilee\ntalonsa portaille katselemaan lasten leikkejä ja maailman menoa. Ja\nhänen tanssitovereistaan monet ovat jo melkoisen pihlajan alla. Niin,\nmuori kulta, meidän taipaleemme lyhentyvät ja maailmamme rajat\nkutistuvat kutistumistaan.\n\nPASANTERSKA. Niinpä vain, niinpä vain. -- Hän oli kaunis ja\nmanjeerityttö. Arvokas, niinkuin hän on vieläkin.\n\nONNEN HERRA. Onko hänellä tytär nimeltä Eeva?\n\nPASANTERSKA. Eeva on ollut vain hänen kasvatettavanaan.\n\nONNEN HERRA. Onko neitsy Eeva orpo tyttö?\n\nPASANTERSKA. Orpohan se on Eeva ollut varhaisesta lapsuudestaan saakka.\nIsä hukkui ennen Eevan syntymistä, ja viikon vanhana Eeva jäi orvoksi\näidistäänkin.\n\nPASANTERI. Muori, viepä mennessäsi tämä engelskakirjasi. Ja koska olet\nnuorempi minua, niin ota tämä minun takkinikin. (Riisuu takkinsa.)\n\nPASANTERSKA. Paitahihasillesiko sinä riisut, vaikka on kapteenikin.\n(Kopahuttaa Pasanteria muka toruvasti kirjalla.) Olet sinä klooki.\n(Menee sisälle.)\n\nPASANTERI. Kapteeni arvatenkin tuli tiedustelemaan, olenko saanut\nmiehiä Onneen. Asia on niin, ettei ole halukkaita lähtijöitä.\n\nONNEN HERRA. Pappa käski sanoa, ettei tarvitsekaan enää tiedustella.\nPestaus Onneen toimitetaan tänään merimieshuoneella tavallisuuden\nmukaan ja tarjotaan vain tavalliset palkat.\n\nPASANTERI. Miten luullaan nyt saatavan miehiä tavallisilla palkoilla,\nkun ei ole saatu korotetuillakaan? En ymmärrä komesrootin\najatusmeininkiä. Mutta eipä asia minua liikuta.\n\nONNEN HERRA. Kun meidän Patria on nyt tullut, niin järjestetään asia\nvähän toisin.\n\nPASANTERI. Niin, sitäpä minä, että kyllä komesrooti itse tietää\nasiansa. -- Milloinkahan Patrian miehistö pääsee maihin?\n\nONNEN HERRA. Minä luulen, että ovat jo päässeet.\n\nLETTO ja KARIHAARA tulevat perältä oikealta aidan taitse ja kääntyvät\npihaan peräportista.\n\nONNEN HERRA. Tuolla tuleekin Patrian miehiä.\n\nPASANTERI (nousee ja käy kaivon luo). Niinpähän on, ainakin tuo toinen,\nLeton Oskari, sisareni poika. Toista en tunne.\n\nONNEN HERRA. En minäkään tiedä hänen nimeään, mutta kyllä minä hänet\nnäin aamulla Patriassa. Me olimme siellä aamukahvilla, pappa, Eliise ja\nminä.\n\nLETTO. Terveisiä, eno, meidän matkoiltamme.\n\nPASANTERI. Terve tuloa kotia.\n\nKARIHAARA. No, vielä vanha puosukin elää. Terveisiä sellaisesta maasta,\njossa Pasanteri ei ole käynyt.\n\nPASANTERI. Teillä on syytä ylpeillä. Ensimäisiä Suomen poikia, jotka\novat käyneet Itä-Intiassa. Onnellisesti te teitte matkanne ja\njoutuisasti.\n\nKARIHAARA. Ei auttanut muu kuin joutu, kun tuuli puhalteli posket\nsievästi pullollaan ja aina parhaalta puolen.\n\nLETTO. Hyväntoivon niemen kohdalla se puhalteli silmät nurin päässä. En\nole ennen ollut sellaisessa ryöpyssä.\n\nONNEN HERRA. Kapteeni Junkka kertoi, ettei koko matkalla ollut\nminkäänlaista hätää.\n\nLETTO. Sitä kummaa ei tule, että kapteeni Junkka sanoisi, että on hätä.\n\nPASANTERI. Sen uskon minäkin. Minä tunnen Junkan Jussin. Monella\nmatkalla olemme olleet yhdessä. Minulta hän on ensimäisen oppinsakin\nsaanut.\n\nLETTO. Meidän styyry, Varjakka, joka ei ole arkalasta kotoisin, kerran\nvakavasti sanoi kapteenille: Minä luulen, että nyt on aika vähentää\npurjeita. -- Mutta ukki hymähti styyrylleen ja sanoi: Jos niitä on\nliiaksi, niin kyllä tuuli alas tuopi, mitä sinne poikia vaivaamaan.\n\nPASANTERI. Rohkea hän on, mutta myös taitava. Ja ihmisenä erinomainen.\nNiin hyvää herrassäätyä kuin mikä muu kapteeni hyvänsä, mutta\nkansanmies.\n\nKARIHAARA. Kyllä Jumalakin purjehtii mielellään sellaisessa laivassa,\njossa kapteenina on Junkka ja perämiehenä Varjakka.\n\nONNEN HERRA. Kapteeni Junkka sanoi papalle, että styyrmanni Varjakka on\netevämpi kuin hän.\n\nKARIHAARA. Perämies Varjakka pystyisi minkä ulkomaalaisen kapteenin\nrinnalle hyvänsä.\n\nPASANTERI. Varjakka on minun ristipoikani. Hän on syntynyt ja kasvanut\ntässä pihassa. Jo pienestä näki, että hän on luotu merimieheksi.\n\nEEVA, ELVIIRA ja ANNA tulevat kulmatalosta.\n\nKARIHAARA. Kas tyttöjä tuolla. (Heiluttaa hattuaan.) Terve, Suomen\nneitoset! Minäpä tulen lähempää katsomaan ja näyttämään itseäni, että\ntunnetteko te minua ja minä teitä. (Menee tyttöjen luo jääden heitä\npuhuttelemaan.)\n\nPASANTERI. Kuka se on tuo poika?\n\nLETTO. Se on kippari Karihaara vainajan poika.\n\nPASANTERI. Nythän minä muistankin. Hän on ollut kauan poissa\nkotimaasta.\n\nLETTO. Viisi vuotta yhteen menoon. Liiverpuulissa hän tapasi meidät,\nkun lastasimme Itä-Intiaan. Hän oli ollut hospitaalissa pari viikkoa ja\noli aikeissa lähteä kotia, mutta ottikin pestin Patriaan, kun kuuli,\nettä tarvitaan mies.\n\nANNA (huudahtaen). Karihaaran Jooseppi!\n\nKARIHAARA. No niin! (Ottaa vyötäisistä Annaa ja pyörähyttää ympäri ja\nyrittää tavoittamaan Eevaa.)\n\nEEVA lähtee juoksemaan pakoon kaivon luo.\n\nKARIHAARA juoksee jälessä. Kiertävät kaivoa.\n\nKARIHAARA. Sitä tyttöä, joka pakenee, minä suutelen.\n\nEEVA yht'äkkiä pujahtaa Pasanterin taakse ja pistää päänsä tämän\nkainalosta.\n\nKARIHAARA. Katsohan veitikkaa, minkä teki!\n\nPASANTERI. Jäipä Joosepilta kiinni saamatta.\n\nONNEN HERRA. Ja suutelematta.\n\nKARIHAARA. Mutta tuosta minä otankin tytön ikuiseksi kullakseni.\n\nEEVA. Elkää ottako, hyvä Jooseppi. Minä rukoilen.\n\nKARIHAARA. No, en ota, koska niin koreasti pyytää, mutta se ehtona,\nettä saan huomenna parikseni tuliaistansseihin.\n\nONNEN HERRA. Mutta jos ei neitsy Eeva lähde?\n\nKARIHAARA. Niin se merkitsee, että minä saan tulla kosimaan.\n\nONNEN HERRA. Siis jos neitsy Eeva lähtee pariksenne tanssiaisiin, niin\nette saa häntä kosia.\n\nKARIHAARA. Mutta kapteeni saa tulla sinne kosimaan.\n\nEEVA. Tuohon käteen. (Ojentaa kätensä Karihaaralle.)\n\nONNEN HERRA. Niinkö?\n\nEEVA. Niin. Mutta ainoastaan huomenna ja tanssiaisten aikana.\n\nONNEN HERRA. Miten se nyt oikeastaan tuli.\n\nKARIHAARA. Se tuli niinpäin, että kapteeni hartaasti toivoo neitsy\nEevan lähtevän minun kanssani tanssiaisiin ja minä taas en tätä iloa\nitselleni soisi.\n\nPASANTERI. Selvä kontrahti, jompikumpi saa kosia, mutta ei molemmat.\n\nLETTO. Ja huomenna nähdään, kumpi.\n\nKARIHAARA. Mutta kukas tämä minun ikuinen kumppanini tahi huominen\ntanssiparini onkaan? Kun tarkemmin katson, niin en tunnekaan.\n\nEEVA. Siitä väliin on ikävät seuraukset, kun ei tunne. Voi käydä\nniinkuin muutaman Joosepin kerran Liiverpuulissa.\n\nKARIHAARA. Miten tuon kaimamiehen kävi?\n\nEEVA. Jooseppi pyysi saada suudella muuatta missiä ja saikin Koiton\nkapteenilta hänen rouvansa puolesta korvapuustin.\n\nKARIHAARA (yllätettynä pyörähtää ympäri). Katsos tuota tytön velhoa!\n\nLETTO. Ja se Jooseppi oli juuri tuo tuossa! Meille oli pitkäksi aikaa\nlystiä siitä Joosepin poskimuiskusta.\n\nPASANTERI (Eevalle). Mistä sinulla, veitikka, on tietona näitten\npoikain temppuilut?\n\nKARIHAARA. Teillä on ollut joku silmä näkemässä meidän laivallamme.\nKukahan se mahtaa olla?\n\nVARJAKKA on tullut oikealta perällä kulkien aidan taitse vasemmalle ja\nnousee kulmatalon portaita.\n\nANNA. Perämies Varjakka tuolla!\n\nKaikki muut kääntyvät katsomaan perällepäin paitsi\n\nEEVA (joka Varjakan nimen kuultuaan hätkähtää ja jää seisomaan\njännityksissään, itsekseen). Yrjö! (Vetäytyy leikkilaivan suojaan.)\n\nPASANTERI. Yrjö on. (Huutaa Varjakalle.) Hyvää päivää, Yrjö! Terve\ntuloa kotimaahan!\n\nVARJAKKA. Hyvää päivää, kummi. Terveisiä minun matkoiltani.\n\nPASANTERI. Minä olin malttamaton kuulemaan ääntäsi.\n\nVARJAKKA. No, minä tulen heti pistämään kättäkin lämpimiltään.\n(Laskeutuu portaita ja tulee keskipihalle.)\n\nEEVA (hätäytyneenä). Herranen aika, hän tulee tänne! (Nousee toisten\nhuomaamatta leikkilaivaan ja piiloutuu sinne.)\n\nVARJAKKA. Terveisiä Itä-Intiasta. (Tervehtiessään tyttöjä.) Eipä\nAnnalla ole sormusta. Ilmankos Letto onkin niin autuaan näköinen. Ja\nElviira on sitten kun tavattiin tullut kahta vuotta nuoremmaksi. Eikä\nole Elviirallakaan sormusta, mutta taitaa olla Jooseppi katselemassa.\n\nKARIHAARA. Täällä on kolmas tyttö, jo olen katsellut.\n\nVARJAKKA. En minä näe täällä kolmatta tyttöä.\n\nKARIHAARA. Herranen aika. Puolitoista silmänräpäystä sitten oli tässä\noikea Eevan tytär, mutta hih hei, sen tuuli vei!\n\nPASANTERI. Minnekä se Eeva katosi? Eivätkö tytöt huomanneet, minne Eeva\nmeni?\n\nELVIIRA. En minä huomannut.\n\nONNEN HERRA. Hän on tietysti mennyt kadulle.\n\nPASANTERI. Menkää tytöt katsomaan.\n\nANNA ja ELVIIRA menevät sivuportista.\n\nONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa). Mikä on neitsy Eevan nimi?\n\nPASANTERI. Ruskoranta, jos kapteeni tarkoittaa sukunimeä.\n\nONNEN HERRA. Ruskoranta. (Kirjoittaa.) Kaunis nimi.\n\nKARIHAARA. Kaunis on tyttökin.\n\nONNEN HERRA. Mikäs oli tämän toisen naisihmisen nimi?\n\nPASANTERI. Elviira Parhiala.\n\nONNEN HERRA. Hänen nimensä minulla jo onkin täällä. Mutta sen toisen?\n\nPASANTERI. Anna Vasala.\n\nKARIHAARA. Pestaako kapteeni Ramberg Onneen naisia vai lastaatteko, kun\nmerkitsette heitä kirjoihinne?\n\nONNEN HERRA. Se voi olla muuten tarpeellista.\n\nKARIHAARA. Eihän kapteeni vain aio kääntyä turkinuskoon?\n\nONNEN HERRA. Hyvästi, Pasander. -- Styyrmannin kanssa me tapaammekin\ntänään kalaaseissa, jotka pidetään kapteeni Junkan kunniaksi Patriassa.\nSinne tulee soittokunta ja nuorta väkeä, niin että styyrmanni saa\nsiellä tanssia.\n\nVARJAKKA. Kiitoksia, mutta sitä konstia minä en osaa.\n\nONNEN HERRA. Vai niin. Sisareni Eliise oli niin iloissaan, että hän saa\ntanssia styyrmannin kanssa. -- Hyvästi. (Menee sivuportista.)\n\nVARJAKKA (nousee istumaan laivan laidalle). Missä asioissa kapteeni\nRamberg täällä oli?\n\nKARIHAARA. Naima-asioissa. Me olemme kapteeni Rambergin kanssa\nkilpakosijoita.\n\nPASANTERI. Leikkiä tässä laskivat.\n\nKARIHAARA. Kapteenilla oli täysi tosi ja minulla enemmän kuin puoli.\nSiinä neitosessa, joka oli tässä, oli kovasti tykövetoa ja kiinnipitoa.\nMinun suuni alkoi maistua puolukoille, joita en ole syönyt\nviiteentoista vuoteen.\n\nEEVA ottaa salaa Varjakan takin taskusta pikkuliinan, pistäen omansa\nsijaan.\n\nPASANTERI. Kapteeni Ramberg oli pestausasioissa. Onni on jo ollut kolme\nviikkoa lähtövalmiina, mutta ei ole saatu miehiä.\n\nLETTO. Ei tietysti enää ole niin hullua, joka lähtisi Onnen herran\nlaivaan. Onnen viime matkallahan kuuluu kokki hypänneen mereen ja\nhukuttautuneen, kun ei enää jaksanut kestää kiusaa ja rääkkiä. Miten ne\nsaavatkin kapteeninkirjat tuollaisetkin kuin tuo komesrootin Ville?\n\nVARJAKKA. Kapteeninkirjoja on monenlaisia.\n\nLETTO. Mutta että on saanut minkäänlaisia tuollainen mies, joka voi\nlaskea laivansa vaikka majakkakalliolle.\n\nVARJAKKA. Pappansapa hänellä on laiva.\n\nLETTO. Entä miehistö tuollaisen laivassa? Sehän on alinomaa henkensä\nkaupalla.\n\nPASANTERI. Niin on. Senpä vuoksi ei kukaan lähde Onneen. Komesrooti\nantoi minulle toimeksi tiedustella yksityisesti miehiä ja lupasi maksaa\nmelkein mitä hyvänsä, mutta ei nokkaakaan.\n\nLETTO. Siihen se Onni jää mätänemään lastissaan, vaikka minkälaisia\npalkkoja tarjoaisivat.\n\nPASANTERI. Mutta nytpä tämä kapteeni toikin komesrootin terveiset, että\nei enää tarvitse tiedustella miehiä eikä luvata korotettuja palkkoja,\nvaan pestaus toimitetaan tänään merimieshuoneella tavallisuuden mukaan.\nMitähän merkinnee se meininki?\n\nKARIHAARA. Se merkitsee kapteenin muutosta.\n\nPASANTERI. Aivan niin. Sinäpä sen sanoit! Nyt minullekin selvisi. Ja\ntuossa istuu Onnen kapteeni!\n\nVARJAKKA. En ole minä Onnen kapteeni ikinä.\n\nPASANTERI. Minkä vuoksi et? Hyvä laiva ja komea laiva. Sillä purjehtii\nvaikka maailman ympäri.\n\nVARJAKKA. Eipä silti ja sen vuoksi. Mutta minua ei panna Onnen\nkapteeniksi.\n\nKARIHAARA. No mikä siinä olisi esteenä?\n\nVARJAKKA. Se on esteenä, että täällä on laivattomia kapteeneja kuin\nkirjavia kissoja ja heillä on sellaisia ansioita, joita ei ole minulla.\n\nLETTO. Mitä sellaisia ansioita heillä olisi?\n\nVARJAKKA. He ovat rootien ja raatien poikia. Ja se merkitsee enemmän\nkuin mikään muu.\n\nKARIHAARA. Mutta rooteilla ja raateilla on tyttäriä. Sellainen mies\nkuin te saatte niitä hevoskuormallisen tarvitsematta muuta kuin\npysähdyttää aina talon kohdalle ja kerran koukistaa etusormeanne\ntytölle ikkunaan.\n\nPASANTERI. Ei sellaisia krinuliinimamselleita monta yhteen kuormaan\nmahdu.\n\nKARIHAARA. No, astuvat jälessä kadun leveydeltä ja pituudelta. Totta\npuhuen heti ensimäisenä saatte komesrootin mamsellin, joka oli aamulla\nlaivassa isänsä ja veljensä kanssa. Se tyttö ei teitä pakoon juokse, ei\ntee pienintäkään mutkaa. Papasta ja mammasta teidän ei tarvitse\nvälittää, kyllä tyttö heiltä luvan hankkii, ja silloin teillä on\nkädessänne laivan keulatrossin pää. Ette ole ainoastaan kapteeni, vaan\nlaivan osakaskin.\n\nLETTO. Eipä tiedä, mitä tapahtuu vielä tänään siellä pidoissa, jotka\novat Patriassa kapteeni Junkan kunniaksi.\n\nJUNKKA (on tullut peräportista ja noussut kulmatalon portaille. Huutaa\netualalle.) Hei, siellä!\n\nKARIHAARA. Kapteeni Junkka tuolla.\n\nPASANTERI. Hyvää päivää. Terve tuloa kotimaahan.\n\nJUNKKA. Hyvää päivää, veli Pasanteri. Sanopa sille ristipojallesi\nterveisiä minulta, että laskeutuu alas korkeudestaan ja menee heti\nkomesrootin luo.\n\nVARJAKKA (hypähtää alas ja siirtyy peremmäksi). Mitä minulla siellä?\n\nJUNKKA. Sielläpähän sitten saat tietää. -- Tulen luoksesi, puosu.\nPistäydyn ensin täällä. (Menee taloon.)\n\nEEVA toisten huomaamatta laskeutuu laivasta ja pujottautuu aidanraosta\noikealle.\n\nLETTO. Laivan saatte!\n\nKARIHAARA. Tytön myöskin. Ja pulska tyttö onkin. Ei muuta kuin häät\nheti ja rouvinenne merelle.\n\nVARJAKKA (Pasanterille). Eikö kapteeni Ramberg puhunut mitään kapteenin\nvaihdoksesta?\n\nPASANTERI. Kyllä hän mainitsi jotain, että kun Patria on tullut, niin\njärjestetään asia toisin.\n\nVARJAKKA. No niin. Nyt minä tiedänkin. Minulle tarjotaan perämiehen\npaikka Onnessa.\n\nPASANTERI. Tosiaan. Aiotko ottaa?\n\nVARJAKKA. En millään palkalla. (Menee sivuportista.)\n\nKARIHAARA. Mutta sanokaa minulle, mikä kievari tahi hotelli se on tuo\nvalkoinen talo tuossa kulmassa.\n\nPASANTERI. Kuinka niin?\n\nKARIHAARA. No, kun nämä meidän herrat sinne aina ensimäisenä menevät.\nSinne yritti perämies Varjakka ensiksi ja sinne meni nyt suoraa päätä\nkapteeni Junkka, ja kiire hänellä näytti sinne olevankin.\n\nPASANTERI. Hän meni tapaamaan Eevaa, joka asuu siellä. -- Mutta eipä\nsattunut Eeva kotia. Kuule, Oskari, käyhän katsomassa, olisiko Eeva\npistäytynyt tuonne muorin luo. En tullut sitä äsken ajatelleeksi. Sano\nEevalle, että hänelle tuli mieluinen vieras.\n\nKARIHAARA. Perhana! Onko se Eeva tämän kapteenin morsian?\n\nLETTO (nauraen). Peloittaako korvapuusti? (Menee sisälle.)\n\nPASANTERI. Ei ole Eeva kapteeni Junkan morsian. Mutta Eevan äitivainaja\noli aikoinaan hänen sydämensä valittu.\n\nKARIHAARA. Vai niin. Ja taisikin olla oikein valitsemalla valittu,\nkoskapa kapteeni on jäänyt vanhaksipojaksi.\n\nPASANTERI. Vaikeapa taitaa olla löytää vertaa nuoruuden ensimäiselle\nmielitietylle, varsinkin jos hän on vallannut mielen pohjia myöten.\n\nKARIHAARA. Mutta tyttö ei rakastanut?\n\nPASANTERI. Hän rakasti Junkkaa kuin jumalaansa.\n\nKARIHAARA. No?\n\nPASANTERI. Selvitys molemmin puolin tapahtui vasta toisen kuolinvuoteen\nääressä, kun tämä oli nuori leski ja nuori äiti.\n\nKARIHAARA. Sepä surullista. Mikä toisen oli pakottanut naimisiin?\n\nPASANTERI. Junkka purjehti muutamassa ulkolaisessa seilarissa, joka\nkatosi teille tietymättömille, kunnes tuli sen verran selville, että se\noli tehnyt täydellisen haaksirikon, kuultiin Junkankin hukkuneen. Mutta\nparin kolmen vuoden perästä hän tuleekin ilmielävänä.\n\nKARIHAARA. Ja hänen rakastettunsa on naimisissa.\n\nPASANTERI. Junkka tuli parahiksi Eevan ristiäisiin, ja muutaman päivän\nperästä oli Eevan äidin hautajaiset. Kapteeni Junkka on ilokseen ja\nautuudekseen ollut Eevan isänä.\n\nLETTO (tulee sisältä). Ei Eeva ollut siellä.\n\nPASANTERI. Eikö? Mutta minnekähän se tyttö katosi kuin noitumalla!\n\nANNA ja ELVIIRA tulevat portista, JUNKKA kulmatalosta.\n\nJUNKKA. Eivätkö nämä neitoset satu tietämään, mihin Eeva on mennyt?\n\nPASANTERI. Menkää tytöt hakemaan tuolta rannalta, hän on luultavasti\nsiellä.\n\nJUNKKA. Minä teille, tytöt, toimitan sitten palkaksi miehen, toiselle\nkiiltomustan, toiselle kuparinpunaisen.\n\nKARIHAARA. Letto, me lähdemme apureiksi.\n\nTytöt ja meriläiset menevät peräportista oikealle.\n\nJUNKKA. No, paiskataan nyt kättä.\n\nPASANTERI. Terve, terve. Käydään sisään.\n\nJUNKKA. Koska nyt on kaunis kesäinen sunnuntaipäivä, niin istutaan\nportailla majan edessä. Se tuntuu niin kotoiselta. Ja sinusta kai sen\npitäisi tuntua kuin istuisit laivan isollaluukulla. Vai mitä?\n\nPASANTERI. Eihän tässä ole isoluukku. Tässä on ruffin kynnys. Tuo\nkaivon kansi on isoluukku.\n\nJUNKKA. Aivan oikein. Minä olen niin äkkinäinen maalaivassa.\n\nPASANTERI. Oletko tavannut muita kapteeneja? Mitäs he sanovat\nItä-Intian reissustasi?\n\nJUNKKA. Ennen lähtöäni tapasin Liiverpuulissa useita meikäläisiä.\nNiitähän on siellä aina makoilemassa. Siellä oli Pikku Matti, Kulta\nKallen Poika ja Pramia Hanssu.\n\nPASANTERI. Mitäs he arvelivat?\n\nJUNKKA. Nauroivat ja Pramia Hanssu sanoa honotti: Itä-Intiaan\nmennäkseen pitää olla oppia.\n\nPASANTERI. Mitäs sinä?\n\nJUNKKA. Sitä on ja toista saadaan, sanoin minä. En minä itseäni\nkehunut. Minä sanoinkin jatkoksi: Minulla on puurissa poika, jolla on\noppia enemmän kuin meillä neljällä kapteenilla yhteensä.\n\nPASANTERI. Varjakkaa tarkoitit?\n\nJUNKKA. Hänen ansiotaan onkin, että retkemme onnistui erinomaisesti.\nSen minä ilolla ja halulla tunnustin komesrootille.\n\nPASANTERI. Annetaanko hänelle nyt laiva, vai mitä varten hän sai kutsun\nkomesrootin pakeille?\n\nJUNKKA. Minä esitin, että Varjakka saisi Patrian, minä kun aion jäädä\nmaihin. Olen osani purjehtinut ja jo on aika minunkin opetella\nkävelemään maalla.\n\nPASANTERI. Olisipa se, jos Yrjö palaisi sieltä Patrian kapteenina.\n\nJUNKKA. Kun ei vain komesrootin rouva sekaannu asiaan.\n\nPASANTERI. Mitä hänellä olisi tässä asiassa tekemistä?\n\nJUNKKA. Kyllä sillä mammalla on tekemistä. Toissa kesänä juuri kun minä\nolin täällä, komesrooti odotteli suuria rahoja Toivon kapteenilta,\nmutta saikin kauhean velkalaskun, jonka panttina Toivo oli Englannissa.\nKomesrooti kiroili, että luulin konttorihuoneen seinäin pullistuvan, ja\npäätti että kapteeni viralta ja toinen sijalle. Mutta sitten tuli rouva\nja sanoi: Ei! -- Ja se piti.\n\nJUNKKA. Ja nyt Toivo makaa Merenkurkussa.\n\nJUNKKA. Sepä se onkin paha asia, että Toivon kapteeni on laivatta. Hän\nsaapunee pian kotia. Hän on kaunis nuorukainen, josta on ajateltu\nEliise mamsellille mies.\n\nPASANTERI. Jumalalle kiitos!\n\nJUNKKA. Kuinka niin?\n\nPASANTERI. Eliise mamsellihan voisi muuten siepata Yrjön.\n\nJUNKKA (nauraen). Ja sinä et soisi Yrjölle sitä onnea?\n\nPASANTERI. Olisi liika onni sellaisen mamman tyttö. Viime viikolla kun\npistäysin komesrootin luona asioilla, niin konttorihuoneeseen\nastuessani oli rouva hyväilemässä herraansa parasollilla, jolla\ntaputteli niin, että kouraan jäi lopuksi vain pieni varren tynkä, jolla\nsitten tuikki kuin puukolla rintaan, selkään ja mahaan, komesrootin\npyöriessä kuin hyrrä. Kyllikseen näin kutkuteltuaan rouva kääntyi\nminuun ja osoittaen komesrootia sanoi: Hoono mees, äilen pooli hullu,\ntämä päivä koko hullu!\n\nJUNKKA. Ja komesrooti seisoi kuin hunsvotti Jumalan edessä?\n\nPASANTERI. Rouvan mentyä tuumi komesrooti: Sanopa, puosu, rehellisesti,\nmitä ajattelet.\n\nJUNKKA. Ja sinä sanoit?\n\nPASANTERI. Sanoin, että noin pulskaa rouvaa ei komesrooti olisi\nlöytänyt tältä puolen Hampurin.\n\nJUNKKA. Sieltähän se sen haki ja komean saikin mööpelin.\n\nPASANTERI. Komea on tyttökin. Ja jos on puoleksikaan mammansa luontoa,\nniin kyllä hänkin miehensä opettaa tietämään, montako päivää on\nviikossa.\n\nJUNKKA. Mutta mistä sinä olet saanut päähäsi, että Eliise mamselli\nvoisi siepata Varjakan?\n\nPASANTERI. No, niillä komesrootilaisilla on kauneudelle hyvin avonainen\nmieli. Tässä kävi äsken Ville kapteeni luonani asioillaan ja ilmoitti\nrakastavansa Eevaa, ja mammakin oli jossakin sanonut pojalleen Eevasta,\nettä tuo tyttö Villen pitää saada rouvakseen.\n\nJUNKKA. Elä hiidessä! Silloin on leikki kaukana. Siitä eukosta ei pääse\nirti tappelemallakaan.\n\nPASANTERI. Eiköpähän irtaudu, kun Eeva menee kihloihin.\n\nJUNKKA. Niinkö ovat asiat? Sepä on hauska tieto! Parasta on, että Eevan\nkihlaus julkaistaan heti.\n\nPASANTERI. Ei kuitenkaan ennen kuin on tehty sellaiset kirjat, että\nYrjö varmasti saa Patrian.\n\nJUNKKA. Tarkoitatko sinä, että Eeva ja Yrjö?\n\nPASANTERI. Oletko sinä liittoa vastaan?\n\nJUNKKA. En toki, päinvastoin. Mutta kuinka se olisi mahdollista?\nEiväthän he ole tavanneet toisiaan kuin lapsina.\n\nPASANTERI. Sitä lujempi. Sen tietääkin silloin, että se rakkaus kestää.\n\nJUNKKA. Ei Eeva ole minulle koskaan puhunut mitään, ei kirjeissäänkään\nviittaustakaan tehnyt.\n\nPASANTERI. Eipä minullakaan ole mitään varmaa tietoa asiasta. Mutta nyt\nmuutamista merkeistä olin huomaavinani, minkä puun juurella Eevalla on\npesänsä.\n\nJUNKKA. Jos hän ei ole juoksuttanut sinua harhaan niinkuin metsäkana\npesältään.\n\nPASANTERI. Eikö Eeva ollut kirjevaihdossa Yrjön kanssa?\n\nJUNKKA. Siitäkään ei minulla ole mitään tietoa.\n\nPASANTERI. Sinäkö olet kirjoittanut Eevalle jutun Joosepin\nposkimuiskusta.\n\nJUNKKA (nauraa). Se oli hauska juttu se Joosepin poskimuisku. En ole\nkoskaan muulloin nähnyt Jooseppia hämillään. Mutta en minä ole siitä\nkertonut Eevalle. Minun kirjeeni ovat aina olleet vakavia. Varsinkin\nsilloin, kun olen päättänyt kirjoittaa leikillisesti, niistä on tullut\nniin vakavia, että itseäni on itkettänyt.\n\nPASANTERI. Mutta Eeva syötti tuon jutun Joosepille äsken tässä pihalla\nheidän leikkiä laskiessaan.\n\nJUNKKA. Onko Eeva ollut äsken tässä?\n\nPASANTERI. Aivan äsken. Ja tässä oli Karihaara ja Oskari Letto ja Ville\nkapteeni, nuo pari tyttöä ja minä. Eikä Eevalla näyttänyt olevan\naikomusta mihinkään mennäkään. Mutta sitten tuli Yrjö tuolta portista,\nja siihen kun hän saapui joukkoon, oli Eeva kadonnut, aivan kuin olisi\nhänet tuuli siepannut.\n\nJUNKKA. Se on varma merkki, että hän rakastaa Yrjöä. Hän on kuin\näitinsä. Eeva vainaja kertoi minulle, että kaksi oli hänellä tuskan\nhetkeä: aina kun ensi kerran tapasi minut matkalta tultuani ja toinen\neronhetki. Hän ei sen vuoksi voinutkaan koskaan tulla saattamaan\nrantaan. Enkä minä mies poloinen ymmärtänyt, että kulta alla, hiekka\npäällä. (Vaipuu kuin muisteloihin.)\n\nPASANTERSKA (tulee huoneesta). Leton Oskari narrasi minua, sanoi Yrjön\ntulleen tänne.\n\nJUNKKA. Hyvää päivää.\n\nPASANTERSKA. Junkan kapteenin ääni!\n\nJUNKKA (nousten). Entäs käsi? (Kättelee.)\n\nPASANTERSKA. Ai ai ai! (Lyödä näpähyttelee Junkkaa kädelle.) Senkin\npihtikoura!\n\nJUNKKA. Terveisiä minun matkoiltani.\n\nPASANTERSKA. Terve tuloa, terve tuloa. Jumalalle kiitos tulemastanne.\nTeitä sitten on itketty. (Istuutuu portaille.)\n\nJUNKKA. Sepä hauskaa, että meitä on niin ikävöity.\n\nPASANTERSKA. Hauskaa! Kun luultiin, että olette meren pohjassa.\n(Pyyhkii kyyneliä.)\n\nJUNKKA. Niin, täällähän kuuluu puhutun, että Patria on tehnyt\nhaaksirikon Merenkurkussa.\n\nPASANTERI. Akat hölysivät, että hukkunut miehineen päivineen.\n\nJUNKKA. Näin kauniilla ilmoilla kotirannoilla!\n\nPASANTERSKA. Sitähän se meidän ukko sanoi, että kyllä kapteeni Junkka\ntehdäkseen haaksirikon ja hukuttaakseen itsensä valitsee toki paremmat\npaikat ja oikean jumalanilman. Mutta Merenkurkussa on tänä vuonna monta\nlaivaa tehnyt haaksirikon ja harva se laiva, joka on tullut aivan\npuhtaasti. Ettekö te edes kraapaisseetkaan karia?\n\nJUNKKA. Oli yöaika, ettemme löytäneet kareja.\n\nPASANTERSKA. Niin! Sama kureilija kuin ennenkin!\n\nJUNKKA. Paljon se on kuitenkin unohtunut sillä pitkällä matkalla.\n\nPASANTERSKA. Tekö olette käynyt sellaisessa maassa, jossa ei meidän\nukkokaan ole käynyt?\n\nJUNKKA. Sitähän se ihmetteli Suurmoguli -- tuntee kai Pasanterska\nSuurmogulin?\n\nPASANTERI. Totta kai meidän muori tuntee entisen friiarinsa.\n\nPASANTERSKA. Kas niin! Nyt ne taas pääsivät yhteen. Jouduin minä\nhöykkään niiden keskellä. -- No niin, mitä siitä Suurmogulista?\n\nJUNKKA. Suurmoguli ihmetteli, että kun ei Pasanteri ole käynyt hänen\nkotimaassaan. Käski sanoa terveisiä ja tulla käymään. Kun olin jo\nkaukana rannasta, niin huusi jälkeeni: Pasanterska myös!\n\nPASANTERSKA. Kyllä meidän, ukko kulta, pitää lähteä käymään siellä.\nTuossahan on laiva valmiina, sitä ei tuulikaan heiluttele. -- Mutta\naivanko vahingotta te teitte sen pitkän matkanne?\n\nJUNKKA. Ei tokikaan. Pekka Piipari --\n\nPASANTERSKA. Herra hyvästi siunatkoon! Miten Pekka raukan kävi?\n\nJUNKKA. Pekka raukalta putosi mereen piippu, joka oli sellaisesta\nmaasta, missä ei Pasanterikaan ole käynyt.\n\nPASANTERSKA (ottaa lakin Junkan päästä ja tukistaa häntä). Tämäpä\nvahinko, jolla toista säikytellä!\n\nPASANTERI. Eukko! Sinä jo tukassa kiinni, kun toinen juuri portaille\npäässyt ja vasta meren pohjasta noussut!\n\nJUNKKA. On hauska tuta, että ystävyys on entisellään kahden pitkän\nvuoden kuluttua.\n\nPASANTERSKA. Kaksi vuottako siitä on, kun viimeksi tavattiin? Hyvät\nihmiset, kuinka se aika rientää! Ja minne se katoaa?\n\nPASANTERI. Meidän nahkamme sisään, kunnes meillä on sitä se lasti, mikä\nkullekin on osakseen määrätty.\n\nPASANTERSKA. Niinpä vain, niinpä vain. Mikä kullekin on aikaa annettu.\nToisille enemmän, toisille vähemmän. (Pyyhkii kyyneleitä.) Siitäkö on\nkaksikymmentä vuotta, kun Eevan äiti kuoli?\n\nJUNKKA. Kaksikymmentä vuotta tulevana sunnuntaina.\n\nPASANTERSKA. Niin. Ja tänään on Eevan syntymäpäivä. Tulikin kirkas\npäivä. Se oli tietysti riemu, kun hän teidät näki.\n\nJUNKKA. Eipä koko Eevaa taida enää ollakaan. Hän on kadonnut kuin neula\nnurmikkoon.\n\nPASANTERSKA. Onko Yrjö myös kadonnut?\n\nPASANTERI. Yrjö lähti ristittäväksi.\n\nPASANTERSKA. Vai niin, iso viisas! Ja miksi hänet nyt ristitään?\n\nPASANTERI. Kapteeniksi. Niin että muori kulta, hae yllesi vielä\npaikkaisempi röijy siihen, kun tulee tänne kapteeni Varjakka.\n\nPASANTERSKA. Herranen aika! Eikö totisesti olekin paikkainen röijy!\n(Lähtee.) Ja minä olin ottavinani vintistä parhaimmasta laidasta.\n(Portailla.) Etkä sinäkään ukko ennemmin sano, vaan istutat toista kuin\nvariksenpelätintä. Olisi se ollut sinulle, ukko, aika häpeä, jos Junkan\nkapteenin sijasta olisi ollut Suurmoguli. (Menee huoneeseen.)\n\nVARJAKKA tulee sivuportista.\n\nJUNKKA. No, mitäs komesrootilla oli asiaa? Tyttärensäkö tarjosi vai\nlaivan vai molemmat?\n\nVARJAKKA. Tarjosi Onnen kapteenin paikan.\n\nJUNKKA. Senkö verran vain?\n\nPASANTERI. Onpa sitä siinäkin aluksi.\n\nJUNKKA. Eikö ollut mitään puhetta Patriasta?\n\nVARJAKKA. Ville herra kuuluu lähtevän Patrialla.\n\nPASANTERI. Ville luulee, että kun Patrialla on käyty Itä-Intiassa, niin\nse osaa nyt sinne itsestään!\n\nJUNKKA. No, mitä sinä, Yrjö, vastasit komesrootille?\n\nVARJAKKA. Tahdoin ensin neuvotella teidän kanssanne ja sen vuoksi\npyysin miettimisaikaa. Viimeistään tunnin kuluttua hän tahtoi\nvastauksen. (Istuutuu.)\n\nJUNKKA. Jos minun mielipidettäni tahdot kuulla, niin on se: pidä pussi\nauki, kun porsasta tarjotaan, vaikka olisi pienikin porsas. Ota Onni!\n\nPASANTERI. Milloin Onnen on lähdettävä merelle? Määräsikö komesrooti\naikaa?\n\nVARJAKKA. Määräsi ensin, että huomenillalla. Mutta minä sanoin, että en\nvoi millään ehdolla lähteä ennen kuin ylihuomenna puolenpäivän aikaan.\nHän suostui siihen.\n\nJUNKKA. Onpa, onpa lyhyt aika. Eiköhän sitä mitenkään saisi tingityksi\nvähän pitemmäksi?\n\nVARJAKKA. Ei komesrooti suostu millään.\n\nJUNKKA. No, luuletko olevasi kaikin puolin valmis lähtemään\nylihuomenna?\n\nVARJAKKA (hypistelee pikkuliinaa). Kyllä minä olen.\n\nJUNKKA. Silloinhan on kaikki hyvin!\n\nVARJAKKA (hypähtää seisomaan). Mitä tämä merkitsee?\n\nJUNKKA. Mitäs nyt? Mikä sinuun ampui?\n\nVARJAKKA (tuijottaen pikkuliinaan). Minä en totisesti ymmärrä.\n\nJUNKKA. Mitä sinä tuijotat? (Ottaa Varjakalta pikkuliinan.) Mitä kummaa\ntässä on?\n\nVARJAKKA. Se ei ole minun. (Kopeloipi taskujaan.) Minun pikkuliinani on\notettu.\n\nJUNKKA (antaa pikkuliinan takaisin). Hae varas ja vaadi ankara\nrangaistus. Elinkautiseksi.\n\nRAJALINSKA on tullut asuntonsa portaille. JUNKKA menee Rajalinskan luo\nja sittemmin palaa etualalle taluttaen Rajalinskaa käsikoukusta.\n\nPASANTERI (katsoo pikkuliinaa). Tässähän on nimi! E. R. -- Eeva\nRuskoranta.\n\nVARJAKKA. Ei tämä voi olla Eevan. Emme ole vielä tavanneet toisiamme,\nemme edes vilahdukselta nähneet.\n\nPASANTERI. Sinä et ole häntä nähnyt. Mutta hän on nähnyt sinut.\n\nVARJAKKA. Missä?\n\nPASANTERI (viittaa laivalle päin). Hän on piiloutunut tuonne laivaan.\n\nVARJAKKA (vaihtelevan epätietoisuuden jälkeen naurahtaen\nleikillisesti). Vai niin, vai siellä hän on. (Istuutuu portaille.)\n\nPASANTERI. Sinä luulet, että minä kureilen. Mutta se on aivan totta.\nSinähän istuit tuossa laivan laidalla.\n\nVARJAKKA. Niin istuin.\n\nPASANTERI. Ja silloin Eeva sinun pikkuliinasi nappasi. Hän sinun\ntullessasi on pujahtanut tuonne laivaan, eikä hän ole sieltä mihinkään\npäässyt, kun tässä on aina oltu.\n\nVARJAKKA. No, kummi rupeaa poliisiksi, minä itse istun viskaalina.\nHakekaa varas tänne.\n\nPASANTERI. Minä haen hänet, herra viskaali. (Hiipii laivalle ja jää\nsinne, nousten lopuksi laivaan.)\n\nPASANTERSKA (tulee huoneesta). Herra nähköön, minne se on pannut tällä\naikaa partansa!\n\nVARJAKKA. Minäkö vai?\n\nPASANTERSKA. Hella lettu! Yrjöhän se onkin. Terve tuloa. Hella lettu.\n\nVARJAKKA. Terveisiä minun matkoiltani.\n\nPASANTERSKA. Kuule, Yrjö, onko sinusta tehty kapteeni?\n\nVARJAKKA. On kyllä.\n\nPASANTERSKA (rupeaa itkemään). Minusta on aina ennen tuntunut, kuin\nolisit ollut meidän poika. Mutta nyt minun ei sovi enää sinutella.\n\nVARJAKKA. Mitä kummi joutavoipi. Kyllä minä olen mielelläni vieläkin\nPasanterin Lettu.\n\nRAJALINSKA ja JUNKKA ovat hiljalleen kävellen saapuneet paikalle.\n\nRAJALINSKA (tervehtien). Onko tämä nyt se Pasanterin Lettu?\n\nPASANTERSKA (itsekseen mielihyvillään). Pasanterin Lettu! Hellalettu!\n\nRAJALINSKA. Mies kuin kangaspetäjä aamun paisteessa.\n\nPASANTERSKA. Ja hän nyt on oikea kapteeni.\n\nRAJALINSKA. Jumala sinulle suokoon edelleenkin varjelustaan ja\nsiunaustaan. (Istuutuu.) Me emme ole tavanneet sitten, kun sinä ensi\nkerran merille lähdit.\n\nVARJAKKA. Niin omituisesti on aina sattunut, että en ole saanut tavata.\nNiinä parina kesänä, kun olen kotimaassa käynyt, te olette Eevan kanssa\nolleet maaseudulla.\n\nRAJALINSKA. Perämiehenä otetun kuvasi olen saanut. Ja sinun matkoistasi\nja miehistymisestäsi olen tuontuostakin kuullut. Mutta muistellessani\nsinua olet mielessäni ollut aina vain sellainen hento poikanen kuin\nolit merille lähtiessäsi.\n\nPASANTERSKA. Ja minä muistan hänet aivan pienenä poikana, kun hän\nleikki kapteenia tuossa Suomi laivassa. Ja Eeva oli kapteenin rouva,\njota tämä kantaa punnasi sylissään laivaan.\n\nRAJALINSKA. Siihen virkaan Eeva oli niin innostunut, että jos hän oli\nkotona ja näki ikkunasta täällä pihalla ruvettavan leikkimään\nlaivasilla, niin hän meni johonkin piilopaikkaan itkemään sitä surua,\nettei häntä huolittu leikkiin, koska ei tultu hakemaan. Hän ei kyllä\nkoskaan sitä ilmoittanut minulle. Ja meni kauan aikaa, ennenkuin pääsin\nasian perille. Kuiskasin silloin Letulle, että muista hakea Eeva\nlaivaleikkiin. Eikä kapteeni sitten koskaan jättänytkään rouvaansa\nmaalle itkemään.\n\nPASANTERI nousee laivassa näkyviin.\n\nJUNKKA. Mitä sinä, puosu, siellä laivassa teet? (Menee Pasanterin luo.)\n\nPASANTERSKA. Niinkö kiire sinulle, ukko kulta, tuli Itä-Intiaan?\n\nPASANTERI. Hain täältä viimetalvista lunta. Olisin näyttänyt Yrjölle,\nkun hän ei ole sitä pitkään aikaan nähnyt.\n\nPASANTERSKA. Turhaan sitä haet.\n\nPASANTERI. Turhaanpa hain. (Junkalle kahdenkeskisesti.) Siinä\npikkuliinassa oli E. R. Minä luulin ensin, että se oli Eevan.\n\nJUNKKA. Kenen sinä nyt luulet sen olevan?\n\nPASANTERI. E. R., Eliise Ramberg.\n\nJUNKKA. Ole huoleti, se on Eevan. Minä olisin sen tuntenut nimettäkin.\nAll right. Very vell!\n\nPASANTERI. Ahaa! Tuolla aidassa on varkaan reikä!\n\nNEITSY JANNE (tulee oikealta perältä ja kääntyy portista pihaan). Hyvää\npäivää kaikille ja erikoisesti herra kapteeni Junkalle.\n\nJUNKKA. Minkä vuoksi minulle erikoisesti?\n\nNEITSY JANNE. Minulla on asiaa kapteenille. Nimeni on kirkonkirjojen\nmukaan Johannes Poikonen, mutta minua sanotaan Neitsy Janneksi. Minä\nhaluaisin päästä merelle.\n\nJUNKKA. Miehistymään?\n\nNEITSY JANNE. Äitini, joka on sairaloinen, on kuollut, niin minä nyt\njoudan merelle, jonne minua on haluttanut aina.\n\nPASANTERI. On Jannessa miestä merelle.\n\nPASANTERSKA. Kättelehän, Janne, kapteenia. Kättele oikein miehen\nkouralla. (Junkalle.) Sillä pojalla on luja koura.\n\nJUNKKA. Onko siitä oikein merimiehen kouraksi? (Ojentaa kätensä.) Ai\nai, elä hiidessä!\n\nPASANTERSKA. Ähä! Joko tapasitte vertaisenne!\n\nJUNKKA. Mikäs elävä tämä oikein on?\n\nPASANTERSKA. Kaupungin rumpari.\n\nPASANTERI. Se ei ole Jannen ainoa toimi. Helpompi on sanoa, mikä Janne\nei ole kuin mikä hän on. Kutoo kangasta, nikkaroipi, leipoo,\nsuutaroipi, pesee pyykkiä ja on seppä sen mokompi!\n\nPASANTERSKA. Ja sepän hänellä on näpitkin, vai mitä, kapteeni Junkka?\n\nPASANTERI. Sen pojan kourassa taipuu hevosenkenkäkin.\n\nJUNKKA. Mikä raha sinulla on rinnassa?\n\nPASANTERSKA. Se rintaraha on ihmishengen pelastamisesta. Tämä Janne oli\nsilloin kymmenvuotias, kun hän palavasta talosta liekkien keskeltä\npelasti ihmisen.\n\nNEITSY JANNE. Ei se ollut aikaihminen, pikku tyttö, leikkitoverini.\n\nJUNKKA. Hyvä niinkin! Onpa sinussa sitten miestä. Puhuttelehan tuota\nnuorta kapteenia. Kyllä hän sinut laivaansa ottaa.\n\nNEITSY JANNE. Neitsy Eeva Ruskoranta käski minun tulla kapteeni Junkan\npuheille ja vakuutti, että kyllä te otatte minut.\n\nJUNKKA. Milloin sinä olet Eevan tavannut? Ja missä?\n\nNEITSY JANNE. Äsken tuolla kedoilla.\n\nPASANTERSKA. Yrjö ei ole tainnut vielä tavata Eevaa. Kuinka siitä on\nkauan, kun te olette toisianne nähneet?\n\nVARJAKKA. Kahdeksan vuotta.\n\nPASANTERSKA. Kahdeksan vuotta! Herra siunaa! Tuntevatkohan enää\ntoisiaan?\n\nKARIHAARA ja LETTO tulevat oikealta peräportista taluttaen kädestä\nEEVAA, jolla on kukkaseppele päässä. Heidän mukanaan tulee ANNA,\nELVIIRA ja muuta nuorisoa.\n\nJoukko laulaa:\n\n    Kuin virpa vihanta tuo neito ihana,\n    Niin suloinen ja kaunis kuin kukka nurmella.\n    On lumivalko otsa ja kaunis katsanto,\n    Käynti norja, nopsa ja sorja vartalo.\n    Ken tuon neidon saa, sille hurrataan:\n    Hurraa, onnellista sulhoa!\n\nEEVA riistäytyy irti ja juoksee Junkan luo peittäen päänsä hänen\npoveensa kuin piiloutuakseen.\n\nJUNKKA. Rakas, oma lapseni. Hyyrynkyyryläiseni. -- Mutta näytähän minulle\nsilmäsi. -- Onko ollut ikävä?--On ollut, sanovat silmäsi. On minullakin.\n-- Tuossa on muuan lapsuuden tuttujasi. Tervehdipä häntäkin.\n\nEEVA ja VARJAKKA tervehtivät toisiaan sanaa lausumatta, mutta puhuvin\nkatsein.\n\nJUNKKA ja PASANTERI nyökäyttävät toisilleen päätään merkitsevästi.\n\nKARIHAARA (luotuaan silmäyksen Eevaan ja Varjakkaan, itsekseen, mutta\nhyvin ääneen). Vai niin? No, sopiikin!\n\nJUNKKA. Puhutko sinä, Jooseppi, yksiksesi!\n\nKARIHAARA. Aivan yksin. Omia ajatuksiani. (Kahdenkeskisesti.) Tuo\nnuoriso ensi sunnuntaina kuulutetaan. Ja se sopii.\n\nJUNKKA. Eeva! Toivon, että tämä vuosi on sinulle yhtä valoisa kuin tämä\nsinun syntymäpäiväsi.\n\nKARIHAARA. Syntymäpäiväkö? Perämies! Nostetaan neiti miehelään!\n\nKARIHAARA ja VARJAKKA nostavat Eevaa.\n\nKARIHAARA. Häiksenne tämä vuosi!\n\nVäkeä kerääntyy pihalle, nuoria ja vanhoja, joukossa KALLE, JUSSI ja\nmuut pojat.\n\nPASANTERI (ilmoittaen joukolle). Tänään tavalliseen aikaan pestataan\nmiehiä merimieshuoneella tavallisilla palkoilla Onni laivaan.\n\nENSIMÄINEN MERIMIES. Kuinka paljo siihen miehiä otetaan, kun aina vain\npestataan joka sunnuntai?\n\nIvallista naurua.\n\nTOINEN MERIMIES. Ja pitkin viikkoa keräillään korotetuilla palkoilla.\n\nSIHVONEN. Ei tule Onneen miehiä, jollemme me Karihaaran kanssa lähde.\n\nKARIHAARA. Minä en lähde sinun kanssasi, Sihvonen, enää mihinkään\nlaivaan.\n\nSIHVONEN. Minkä vuoksi?\n\nKARIHAARA. Olet vieraan kylän miehiä. Mistä lienet Kettulan pitäjästä.\n\nPASANTERI. Tänä sunnuntaina pestataan Onneen viimeinen kerta tälle\nkesälle.\n\nENSIMÄINEN MERIMIES. Elkää hiidessä sitä lystiä lopettako!\n\nPASANTERI. Kapteeniksi tulee Yrjö Varjakka.\n\nKARIHAARA. Hurei! Pojat! Potkitaan perämies Varjakka pois joukosta.\n(Nostaen meriläisten kanssa Varjakkaa.) Kapteeni Varjakka, hurraa!\nOnnen kapteeni, hurraa!\n\nJUSSI (suu poskia myöten lakerissa). Se Onnen kapteeni on eri hyvä\nmies. Minä sain eri paljon lakeria.\n\nKARIHAARA. Sen näkee sanomattakin, että on saapas saanut rasvaa. Mutta\nmikä mies sinä oikeastaan olet?\n\nJUSSI. Minä olen Suomen jummanni.\n\nKARIHAARA. Katsokaas, pojat, Suomen jummannia!\n\nNaurua.\n\nJUNKKA. Niin, niin. Tuollaisena, isävainajansa sydvästi päässä, minä\nnäin ensi kerran Onnen nykyisen kapteenin. (Nostaa Jussin korkealle\nilmaan.) Suomen jummanni, hurraa!\n\nKALLE. Styyry! Nosta lippu Suomen mastoon!\n\nLeikkilaivan mastoon nousee lippu.\n\nJoukko laulaa:\n\n    Ja nyt Suomen laivan mastossa\n    On lippu liehuva, meillä mieli riemuva.\n    Ja nyt Suomen laivan mastossa\n    Meitä lippu tervehtii.\n    Hurraa, me Suomen meripoiat,\n    Meillä ilo ompi aina\n    Eikä surut meitä paina.\n    Hurraa, me Suomen meripoiat.\n    Meillä luonto raitis ain!\n\nEsirippu.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nPuistikkopiha. Oikealla ravintolarakennuksen pääty kaksine ovineen\nkorkealle parvekkeelle, jonka keskeltä rappuset pihalle. Molemmin\npuolin rappusia puutarhasohva edessä olevine pöytineen. Vasemmalla\naita, jonka takana tiheäkasvuinen metsä. Lähellä aitaa kulmikkopenkki,\nsen keskellä pienoinen pöytä. Perällä aita, jonka keskellä on kapea\npyöräportti, molemmin puolin porttia kiikkulautapenkki. Aidan takana\nmaantie. Taustassa meri.\n\nAuringonlaskun aika.\n\nRavintolarakennuksesta kuuluu tanssisoittoa.\n\nANNA ja LETTO istuvat kulmikkopenkillä puhellen läheisesti keskenään.\n\nNEITSY JANNE ja muutamia muita nuoria merimiehiä tanssii keskipihalla\nmerimiestanssia.\n\nSoiton loputtua meriläiset lopettavat tanssinsa hajaantuen mikä\nminnekin. Maantielle ilmestyy tanssiväkeä kävelylle.\n\nHEI LOTTA (lihava nainen, puhuu puhuttavansa yhteen menoon,\nvälittämättä kuunteleeko kukaan, ja nauraa hohottaa leveästi, tulee\ntanssin loppupuolella keräilemään pöydiltä pullot ja lasit vyöliinansa\nlaajoihin taskuihin ja kainaloihinsa, pysähtyy katselemaan tanssivia ja\ntanssin loputtua puhkeaa puhumaan). Täällä pojat tanssivat yksinään.\nOnko se lystimpää kuin tuolla salissa tyttöjen kanssa?\n\nNEITSY JANNE (kuin sivumennen). Hei Lotta, se oli hentuttomain tanssia.\n(Menee Leton ja Annan luo)\n\nHEI LOTTA. Hohhohoh, hentuttomain tanssia, hohhohhoh. Kyllähän se on\nmaailma muuttunut ja muuttuu. Niinhän kertovat, ettei laivoissa enää\ntarvita purjeita. Mutta se kuitenkin on vissi, ettei kaksilahkeiset voi\ntulla toimeen yksilahkeisitta ja yksilahkeiset ilman kaksilahkeisia.\nKyllähän tytötkin talvella, kun ei ole meripoikia tanssituttajina,\ntanssia helttasevat kipeimpään haluunsa keskenään tahi tuoli\nkainalossa, mutta heillä on silmät ummessa ja kuvittelevat tanssivansa\npojan kanssa, hohhohhohhoh.\n\nERÄS MERIMIES (parvekkeelta huutaa). Hei Lotta, olutta!\n\nHEI LOTTA. Minä tulen. Mutta kun te mokomat pystytätte näitä pulloja\nympäri maailman, niin että minun pitää kulkea ympäri kuin kiljuva\njalopeura ja etsiä --\n\nTOINEN MERIMIES. Hei Lotta, olutta pojille, tänä päivänä rahalla,\nhuomenna ilman!\n\nHEI LOTTA. Kylläpä ne nyt määkivät. (Puhella poristen menee parvekkeen\nkautta.) Pistouaisitte minulle edes lasin olutta. Mutta eikös mitä!\nEivät nämä nykyiset merimiehet ole sellaisia poikia kuin ennen olivat.\nEntisaikaan merimiehillä oli rahaa ja repäisevä meininki. Ei ole ajat\nniin kuin oli ennen --\n\nLETTO. Minkä vuoksi sinä, Janne, et tuonut tänne itsellesi paria?\n\nANNA. Olisit käynyt pyytämässä sen Hilma Pollarin.\n\nLETTO. Kuka se on?\n\nANNA. Se on se tyttö, jonka Janne on pelastanut tulesta.\n\nLETTO. Minkälainen tyttö hän on? Minä en tunnekaan.\n\nANNA. Sievä tyttö ja varakaskin.\n\nLETTO. No olisit, Janne, pannut sen rahan rintaasi, mennyt tytön luo ja\nkysynyt: Eikö passaisi lähteä parikseni?\n\nNEITSY JANNE. Pidätkö sinä minua tyhmänä vai puuttuuko sinulta\nitseltäsi ihmisen ymmärrys?\n\nANNA. Janne ei tahdo komeilla rintarahallaan.\n\nLETTO. Olipa se rinnassa eilen pestauksessa.\n\nNEITSY JANNE. Mitäs, jos siellä. Se oli aivan eri asia.\n\nANNA. Eilen minä näin Jannella tuon rahan ensi kerran.\n\nNEITSY JANNE. On se minulla ollut rinnassa yhden kerran ennen.\n\nLETTO. Olitko silloinkin pyrkimässä merelle?\n\nNEITSY JANNE. Minä olin silloin vielä alle puolivälin toistakymmentä.\n\nLETTO. Kenelle sinä sitä silloin näyttelit?\n\nNEITSY JANNE. Koko kaupungille!\n\nLETTO. Oho, mutta kannattikin.\n\nNEITSY JANNE. Oli pakko.\n\nLETTO. Kukas siihen pakotti?\n\nNEITSY JANNE. Hengenhätä. Oli ankara talvi. Olimme armon tarpeessa.\nVasu kainalossa ja raha rinnassa kuljin talosta taloon ja lauloin.\n\nTanssisalista alkaa kuulua soitto (valssi).\n\nNEITSY JANNE (laulaa).\n\n    Voi kun on kylmä! Vaatteistani\n    Jäljellä ei oo kuin riekaleet.\n    Murheeksi muuttuu maailmani,\n    Silmistä helmii kyyneleet.\n    Riemua se toisi,\n    Jospa joku oisi\n    Köyhälle raukalle myötämielinen.\n\n    Äiti on sairasvuotehessa,\n    Pien' veikko kuolee vierellen,\n    Heidänpä tähden pakkasessa\n    Kuljen nyt mieroo kierrellen.\n    Pyytelen mä teitä,\n    Säälikäätte meitä,\n    Antakaa armiaasti leipäpalanen.\n\nLETTO. Sinulle annettiin tietysti kaksikin palasta Pollarilta.\n\nNEITSY JANNE. Pollarit silloin olivat köyhiä, yhtä köyhiä kuin minunkin\näitini, ja heillä oli tupa lapsia täynnä kuin pääskysen pesä poikasia.\nHilma kulki minun kanssani kaupungilla. Hän odotteli kadulla sen aikaa,\nkun minä olin talossa laulamassa. Päivän hämärtyessä meillä aina oli\nruokatavaraa niin paljon kuin kahden jaksoimme kantaa. Ja meillä oli\nlysti!\n\nANNA. Sen arvaa.\n\nNEITSY JANNE. Mutta sitten Pollarit saivat perinnön, ostivat maatilan\nja muuttivat maalle. Hilma on nyt juuri äskettäin muuttanut kaupunkiin.\nHän on komesrootilla puotineitsyen opissa.\n\nLETTO. Hilma ei taida olla sinua enää tuntevinaan?\n\nNEITSY JANNE. Kyllä hän tuntee. Tänään aamupäivällä kävin komesrootin\npuotissa ostamassa kukkaron. Hän lahjoitti minulle tämän.\n\nLETTO. Silloinpa sinun olisi sopinut pyytää häntä tänne pariksesi.\n\nNEITSY JANNE. Sitä varten minä sinne oikeastaan menin, mutta en\nrohjennut.\n\nLETTO. Olisinpa minä tiennyt, niin olisin lähtenyt puhemieheksesi.\n\nNEITSY JANNE. Oli minulla puhemieskin.\n\nLETTO. Mutta Hilma ei lähtenyt?\n\nNEITSY JANNE. Ei ehkä ole päässyt toimestaan.\n\nANNA. Ehkä hän tulee vielä.\n\nLETTO. Olisi pitänyt tulla, joka tullakseen. Aurinko on jo laskullaan.\n\nANNA. Jopa on aika kulunut pian! Ja huomenillalla, kun lännen ranta\nruskottaa, te olette tuolla merellä näkymättömissä.\n\nLETTO. Siellä keinumme, allamme vuorina aaltoileva viheriä meri,\npäällämme kultainen taivas.\n\nANNA. Ja tiesi milloin palajatte.\n\nLETTO. Palataksemme meidän ensin pitää lähteä. Ja nyt on lähtiäiset.\nMennään, Anna, valssiin. (Ottaa Annaa käsikoukusta.)\n\nNEITSY JANNE. Te taidatte olla jo kihloissa julki Jumalan ja ihmisten\nedessä? Onnea vain, hyvästä sydämestä ja lämpöisestä kädestä.\n\nLETTO. Palattuamme, Janne, mereltä, saat tanssia meidän häitämme. Mutta\nsinullakin pitää silloin olla morsian. Ja miksei olisi? Sillä kun sinä\ntulet mereltä, niin pyörii tyttöjä ympärilläsi, että kihisee. (Menee\nAnnan kanssa parvekkeen kautta.)\n\nSIHVONEN tulee maantieltä vasemmalta kääntyen puistikkoon.\n\nNEITSY JANNE. Ettepä saanut Hilmaa lähtemään tänne, vaikka niin\nvakuutitte.\n\nSIHVONEN. Ei lähtenyt. Mutta kyllä siitä rakkaudentaudista aina pääsee.\nMeritauti on pahempi. Se on ankaraa ja ilkeää: maha nousee suuhun ja\nhenki kulkee silmistä.\n\nNEITSY JANNE. Sekin on kestettävä ja kärsittävä kunnes tottuu.\n\nSIHVONEN. Jotkut eivät totu koskaan. En minäkään olisi päässyt\nmokomasta lääkkeettä. (Ottaa pienen pullon taskustaan.) Tuossa sitä on.\n\nNEITSY JANNE. Rommia.\n\nSIHVONEN. Niin sen luulisi, mutta maistahan, onko rommia!\n\nNEITSY JANNE (ryypättyään). En minä ymmärrä sanoa, mitä se on.\n\nSIHVONEN. Eri maassa kasvaa rommi ja eri maassa tuo aine. Se on\nItä-Intiasta. Siitä maasta, josta luetaan raamatussakin: Ja katso,\ntietäjät tulivat itäiseltä maalta Jerusalemiin.\n\nNEITSY JANNE. Itä-Intiastako ne olivat?\n\nSIHVONEN. Itä-Intian pääkaupungista Pompaista. Siellä minäkin kävin\nmuutaman tietäjän luona. Oli väkeä kaikista maailman kansoista. Ja kun\nminun vuoroni tuli, niin se tietäjä sanoi: Sinä olet meritaudilta\nraskautettu, seuraa minua. Ja hän vei minut yrttitarhaan, jossa oli\npyhää savua ja mirhamia. Siellä muutaman kasvin lehdestä tippui\nnestettä. Maistahan vielä, onko rommia!\n\nNEITSY JANNE (ryyppää). Hyvän makuista tämä on.\n\nSIHVONEN. Etkä tunne meritautia ikinä. Mutta se ei olekaan vähällä\nmaksettu eikä pienillä rahoillakaan.\n\nNEITSY JANNE. Paljoko tämä maksaa?\n\nSIHVONEN. Paljoko sinulla on rahaa?\n\nNEITSY JANNE (katsoen kukkaroonsa). Taitaa olla vielä pari pikku\nseteliä.\n\nSIHVONEN. Näytähän. (Ottaa kukkaron Neitsy Jannelta.) Eipä ole paljo.\nMutta olkoon menneeksi. (Pistää kukkaron taskuunsa.)\n\nNEITSY JANNE. En minä suostu kauppaan. Tuossa on lääkkeenne takaisin.\n\nSIHVONEN. Takaisin? Kun olet jo ryyppinyt sen! Pullo on melkein tyhjä.\n\nNEITSY JANNE. Pitäkää rahat, mutta antakaa kukkaro takaisin. Sehän on\nmuistokalu.\n\nSIHVONEN. Silloinpa se joutaa sinulta hyvin, sillä Hilma rakastaa\ntoista, hihhihhih.\n\nNEITSY JANNE. Ahaa! Sihvosella on sormus!\n\nSIHVONEN. Onhan minulla sormus, hihhihhih.\n\nNEITSY JANNE. Jos minä nipistän Sihvosta niskasta, niin Sihvonen ei\nhihitä!\n\nSIHVONEN. Kyllä Sihvosen niska kestää, sitä on puristellut monen tytön\nkäsivarsi, hihhihhih.\n\nNEITSY JANNE. Mutta minä olen seppä! (Kouristaa Sihvosta niskasta.)\n\nSIHVONEN. Ai ai ai! Elä kourista, hyvä mies. Maailma mustenee\nsilmissäni.\n\nNEITSY JANNE (hellittäen). En päässyt vielä siunattuun alkuunkaan. Minä\nvielä vähän kopeloin.\n\nSIHVONEN. Elä, elä kourista enää. Minä annan takaisin rahat ja\nkukkaron --\n\nNEITSY JANNE. En huoli, pitäkää! Minulla on rahaa ja minä saan\nkukkaroita.\n\nSIHVONEN. Sormus on vain ilman aikojaan kaiken maailman\nVäisäs-Amaalialta.\n\nNEITSY JANNE. Mitä sinä sitten hihität?\n\nSIHVONEN. Hilma rakastaa jotakin toista. Hihhih.\n\nNEITSY JANNE. Mutta elä hihitä! Minä en sitä kärsi.\n\nSIHVONEN. Saanko pistouata Jannelle olutta?\n\nNEITSY JANNE. Minä saan pistouaamattakin. Ja nyt minä juon! (Menee\nparvekkeen kautta.)\n\nSIHVONEN (yksinään). Herjalla on koura kuin ruuvipihdit. Luulin\nsilmäini pullistuvan nurmikolle.\n\nHILMA tulee maantietä vasemmalta ja kääntyy puistikkoon.\n\nSIHVONEN (itsekseen). Hilma Pollari tulee! Peijakas! (Ottaa sormuksen\nsormestaan ja pistää kukkaroon. Käy Hilmaa vastaan.) Hilmakin tuli\ntänne. Kuka Hilman on pyytänyt parikseen?\n\nHILMA. Ei ole pyytänyt kukaan. Minä vain tulin tapaamaan Sihvosta\nsaadakseni sormuksen, jonka otitte.\n\nSIHVONEN. Eikö Hilma ymmärrä leikkiä ja niin tavallista leikkiä nuorten\nkesken?\n\nHILMA. Olkoon leikkiä tahi totta, minä tahdon sormuksen heti takaisin.\n\nSIHVONEN. Saahan Hilma sen. Enhän minä mikään varas ole.\n\nTanssisoitto lakkaa. Maantielle ilmestyy väkeä kävelylle.\n\nELVIIRA (tullen parvekkeen kautta rientää Hilman luo). Hilma! Minkä\nvuoksi nyt vasta tulet? Etkö ole ennemmin päässyt?\n\nHILMA. Minä tulin vain käymäseltään.\n\nELVIIRA. Mitä sinä hulluttelet! (Ottaa Hilman päällysvaatteen tämän\nkäsivarrelta ja antaa Sihvoselle.) Sihvonen, viekää Hilman päällysvaate\nsisälle.\n\nSIHVONEN menee parvekkeen kautta.\n\nHILMA. En minä voi jäädä aivan outojen seuraan.\n\nELVIIRA. Sinä nyt jäät, ja sillä hyvä. Täällä on niin hauskaa, että et\nkadu jääneesi. Kyllä sinä täällä pian tuttuja saat.\n\nHILMA. En minä muusta välitä, kunhan saan tavata Janne Poikosen.\nMinulla on hänelle asiaa.\n\nELVIIRA. En ole nähnyt Jannea tanssissa pitkään aikaan.\n\nHILMA (hätääntyen). Onkohan hän mennyt jo pois?\n\nELVIIRA. Ei hän pois ole tietystikään mennyt, vaan on kai tuolla meren\nrannalla tai maantiellä kävelemässä jossakin.\n\nHILMA. Mennään sinne.\n\nELVIIRA. Kyllä sinä ehdit hänet tavata. Istutaan täällä ja puhellaan. --\n(Riemastuneena.) Kuulehan, mitä minulle Väisäs-Amaalia povasi: että\nminä kohtaan vesien päällä kulkevan nuorukaisen, jonka sydämen minä\nvaltaan. Eräs toinen on rakkautensa kiinnittänyt samaan nuorukaiseen --\n\nHILMA. Ai ai, sepä paha.\n\nEEVA parin meripojan seurassa on kävelemässä maantiellä kulkien\noikealta vasemmalle.\n\nELVIIRA. Tuossa se on juuri se toinen naishenkilö.\n\nHILMA. Kumpi noista pojista on se nuorukainen?\n\nELVIIRA. Ei kumpikaan noista, sillä ei Eeva noista välitä. Mutta minä\nen tiedä oikein varmaan, kuka se nuorukainen on.\n\nHILMA. Herranen aika, miten sinä sitten tiedät, että tuo tyttö on sinun\nkilpailijasi?\n\nELVIIRA. Amaalia povasi, että se on enemmän kaunismuotoinen\nnaishenkilö, jota minä olen pitänyt luotettuna ystävänäni.\n\nHILMA. Elä sinä usko povauksiin.\n\nELVIIRA. Sen saa uskoa, minkä Amaalia povaa. Hän lukee korteista kuin\nkirjasta. Saat nähdä, että se toteutuu. -- Minä vilkkaalla luonnollani\nylitsevoitan nuorukaisen sydämen ja löydän onneni nuorukaisen\nrakastavassa sylissä.\n\nHILMA. Ja sinäkö nyt vain odottelet nähdäksesi, ketä tuo toinen\nrakastaa?\n\nELVIIRA. Minä luulen, että hän rakastaa Varjakkaa. Tapasin hänet toissa\npäivänä itkemästä Varjakan kuvan edessä.\n\nHILMA (nauraen). Mutta minä sanon sinulle, että kapteeni Varjakan\nteiltä kummaltakin ylitsevoittaa meidän Eliise mamselli. Hän on\njuurjulmasti rakastunut kapteeni Varjakkaan. Niin että Amaalia on\npovannut väärin, jos Varjakkaa toivot.\n\nELVIIRA. Sitten se nuorukainen on Karihaaran Jooseppi. Minusta on\nnäyttänytkin, että Eeva häntä rakastaa, vaikka hän minulle vakuutti\nmuka, että minä saan ottaa Karihaaran. Mutta se on sellainen se Eeva,\nettä ei kukaan tiedä, ketä hän rakastaa.\n\nHILMA. Eevako? Ei suinkaan se vain ole Eeva Ruskoranta?\n\nELVIIRA. Juuri Eeva Ruskoranta.\n\nHILMA. Tuoko se oli, joka äsken tuolla meni? Voi, mennään mekin\nmaantielle kävelemään, että saan nähdä hänet lähempää. Komesrootin\nrouva sanoi, että Eeva Ruskoranta on \"hövä ja ihanas ku yks enguli\ntaiffas päält\". Minä olen utelias näkemään hänet oikein. (Vie Elviiran\nmukanaan mennen maantielle.)\n\nSIHVONEN tulee parvekkeen kautta ja menee Elviiran ja Hilman seuraan.\n\nANNA ja KARIHAARA tulevat parvekkeen kautta mennen istumaan\nkulmikkopenkkiin.\n\nANNA. Mitenkäs ne ovat sinun asiasi, Jooseppi?\n\nKARIHAARA. Terveys hyvä ja rakkaus ennallaan.\n\nANNA. Vai ennallaan rakkaus? Siis lähdet kotimaastasi sydän tyhjänä.\n\nKARIHAARA. Täynnä kauniita muistoja: Saiman siniset silmät, Marin\npunaiset posket ja Ellin hopeanheleä ääni.\n\nANNA. Mutta jokaisella on joku vika?\n\nKARIHAARA. Niin on.\n\nANNA. Entäs sillä tytöllä, joka on parinasi? Sinä jätit hänet\nmainitsematta.\n\nKARIHAARA. Hänellä on muuan hyvin paha vika.\n\nANNA. Kas niin, aina sama virsi.\n\nEEVA (joka on jättänyt seuransa, tulee Annan ja Karihaaran luo).\nKarihaara, tänne on tullut uusi neitokainen. Menkää tutkimaan. Minusta\nnäyttää, että hänessä on sekä \"tykövetoa\" että \"kiinnipitoa\".\n\nKARIHAARA. Tuoko tuolla Elviiran kanssa? Hilma Pollari. Tulesta\npelastettu. Hänellä on sama vika kuin neitsy Eevalla.\n\nEEVA. Onpa hauska kuulla.\n\nKARIHAARA. Se vika, että on toisen oma.\n\nANNA. Voi, sano, Jooseppi, kenen Eeva on!\n\nEEVA. Karihaara tarkoittaa sitä kapteenia.\n\nKARIHAARA. Niin.\n\nANNA. Mitä kapteenia?\n\nEEVA. Etkö sinä, Anna, eilistä muista? Kapteeni Ramberghan sai luvan\ntulla tänne minua kosimaan. Mutta minua peloittaa, ettei hänen\nrakkautensa ole kestänyt tätä kovaa koetusta, jonka hänelle panitte,\nKarihaara.\n\nKARIHAARA. Ette te minua eksytä. Kyllä minä tiedän aivan tarkalleen.\n\nEEVA. Mitä ja kuinka ja koska te olette saanut tietää?\n\nKARIHAARA. Minun silmäni on yhtä tarkka huomaamaan rakkauden asiat kuin\nkompassineula raudan. Minä näin, kun te vaihdoitte silmäyksiä.\n\nANNA. Aha, jopa joutui Eevakin kiinni.\n\nEEVA. Ei vielä lähimaillekaan.\n\nKARIHAARA. Minä tunnen tuon pikkuliinan, joka on teillä kädessänne.\nMinä olin mukana, kun hän tuollaisia osti. Olette saanut ne häneltä\ntuliaisia.\n\nEEVA. En ole saanut tätä keneltäkään.\n\nKARIHAARA. No, saanko mainita nimen?\n\nEEVA. Kysyy vielä! Eikö se ole kunniallinen nimi?\n\nKARIHAARA. Suurimmalla kunnioituksella nostan lakkiani Onnen uuden\nkapteenin tulevalle rouvalle.\n\nANNA. Varjakka.\n\nEEVA. Mutta hyvät ystävät! Minun kapteenini ei saa olla mikään\nturkkilainen!\n\nANNA. Varjakkako turkkilainen? Elä toki!\n\nEEVA. Ei suinkaan hän muuten voi ottaa rouvakseen kaikkia niitä, joita\nKarihaara hänelle toimittaa ja on toimittanut.\n\nKARIHAARA. Ketä kaikkia minä olen hänelle toimittanut?\n\nEEVA. Hevoskuormallisen rootien ja raatien tyttäriä ja ensimäisenä\nkomesrootin Eliise mamsellia. Pasanterin pihalla eilen. Anna ei ollut\nkuulemassa, mutta muistatte kai itse.\n\nKARIHAARA. Mitenkäs se olikaan? Eikö neitsy Eeva silloin ollut kaukana\nkedolla kukkasia poimimassa?\n\nEEVA. Mitä se tähän kuuluu?\n\nKARIHAARA. Sitä, että teille joku on kertonut minun puheeni, ja kukas\nmuu kuin kapteeni Varjakka, jonka kanssa olette päättäneet,\nettä parasta on kapteeni Varjakan pysyä kristinuskossa ja\nlapsuudenrakkaudessaan.\n\nEEVA. Emme ole sanaa vaihtaneet kahdeksaan vuoteen. Sillä sen jälkeen,\nkun kapteeni Varjakka eilen Pasanterin pihalta lähti, emme ole\ntoisiamme nähneet.\n\nKARIHAARA. Sitten minä olen tietämättäni tehnyt paljon pahaa,\npuhuessani rootien ja raatien tyttäristä teidän kuultenne!\n\nEEVA. Ja äsken sanoitte, että minä olin kedolla.\n\nKARIHAARA. Ette ollut vielä silloin, vaan jossakin kuulosalla. Sillä\nnyt vasta minä oikein ymmärrän katseenne, jonka loitte kapteeni\nVarjakkaan tavatessanne.\n\nEEVA. Minkähänlainen se oli?\n\nKARIHAARA. Se oli ensin sellainen, että katseenne alainen mahtoi\nväristä kiireestä kantapäähän, mutta sitten niin ylpeä, että varmaan\nhän tunsi olevansa yksi kaikkein pienimpiä. -- Ja nyt minun tunnollani\non se vaiva, että olen kahden sielun erottaja.\n\nEEVA. Päästän teidät synnintunnosta.\n\nKARIHAARA. Ei se ole sillä hyvä, että te päästätte. Meidän on\nlähdettävä kaupunkiin. Minun ainakin.\n\nEEVA. Istukaa kaikessa rauhassa.\n\nKARIHAARA (katsoen Eevaa kysyvästi). Istutteko te kaikessa rauhassa?\n\nEEVA. Eikö teidän tarkka silmänne näe?\n\nKARIHAARA (kuin edellä). Te odotatte kapteeni Varjakkaa tänne? -- Mutta\nminkä vuoksi hän ei ole jo tullut?\n\nELVIIRA ja HILMA ovat tulleet maantieltä puistikkoon. HILMA menee\nistumaan parvekkeen luo perimäiselle sohvalle. ELVIIRA poikkeaa\nkiireellä Annan luo.\n\nELVIIRA. Varjakka ja komesrootin Eliise mamselli ovat kihloissa!\n\nANNA. Mistä sinulla, Elviira, nyt se tieto on?\n\nELVIIRA. Hilma Pollari kertoi.\n\nKARIHAARA. Mitä hän kertoi?\n\nELVIIRA. Eilen kalaaseista tultuaan Eliise oli mammalleen sanonut, että\nhän tahtoo Varjakan miehekseen, ja mamma oli sanonut: Ota vain.\n\nANNA. Eiväthän he vielä sillä ole kihloissa.\n\nELVIIRA. Ja kun Varjakka oli tänä päivänä ollut käymässä komesrootin\nluona ja yrittänyt lähtemään, niin Eliise oli ryöstänyt Varjakalta\nhatun ja juossut puutarhaan.\n\nKARIHAARA. Joko he silloin olivat kihloissa?\n\nELVIIRA. Jos he olisivat olleet kihloissa, niin eihän Eliisen olisi\ntarvinnut Varjakalta hattua ryöstää saadakseen hänet puutarhaan.\n\nKARIHAARA. Mitä varten hän Varjakkaa sinne puutarhaan?\n\nEEVA (nauraen). Johan te, Karihaara --\n\nELVIIRA. No, jo sinä, Jooseppi kulta, olet typerä!\n\nANNA. No, entä sitten, Elviira?\n\nELVIIRA. Sitten Varjakka oli ollut komesrootilla päivällisellä. Ja kun\npäivällinen oli syöty, niin vaunut oli odottamassa portaitten edessä.\nOlivat käyneet ajelemassa komesrootin huvimajalla, komesrootin rouva,\nEliise mamselli ja Varjakka.\n\nEEVA. Jos ei tuollaisessa höykässä mies joudu kihloihin, niin pitää\nolla kuuro ja sokea.\n\nKARIHAARA. Joutuu, joutuu, jos on kuuro ja sokea ja heikkopäinen. --\nKapteeni Varjakka tulee tänne, kun saa varastetuksi oman hattunsa.\n\nLETTO (tulee parvekkeen kautta). Sinä Jooseppi, olet luotettava\nprofeetta!\n\nKARIHAARA. Erehtymätön!\n\nLETTO. Se on kai jo toteutunut, mitä eilen ennustit. Varjakka nyt voi\nsanoa: Minä olen tässä laivassa kapteeni ja isäntä.\n\nKARIHAARA. Ei sentään vielä.\n\nLETTO. Jospa ei aivan nyt vielä, mutta kun palattuaan Onnella viettää\nhäänsä Eliisen kanssa.\n\nKARIHAARA. Sitten kyllä! (Menee Hilma Pollarin luo.)\n\nLETTO. Eikä ole kauan siihen, kun Varjakka on monen laivan isäntä ja\nkonsuli ja viimeksi komesrooti.\n\nSIHVONEN (on Hilman ja Elviiran seurasta jäänyt maantielle puhelemaan\nmerimiesten kanssa ja, näitten kiihtyneinä lähtiessä oikealle, poikkeaa\npuistikkoon tullen Leton luo). Letto. Saatte Varjakan sijaan toisen\nmiehen kapteeniksenne Onneen.\n\nLETTO. Se onkin sillä tavoin, Sihvonen, ettei tule sitä kapteenia, joka\nnyt syrjäyttäisi Varjakan komesrootin laivasta.\n\nSIHVONEN. Eipä vainenkaan. Mutta Varjakalle, komesrootin tulevalle\nvävypojalle, annetaan komeampi laiva, Patria.\n\nLETTO. Ja meillekö kapteeniksi Onnen herra!\n\nSIHVONEN. Niin. Lykkyä reissuun! Hihhihhih.\n\nANNA. Mutta sehän on kauheaa!\n\nEEVA. Turhaa te säikytte!\n\nELVIIRA. Turhaa sinä, Eeva, toivot, jos toivot Varjakkaa.\n\nLETTO. Me emme lähde Onnen herran kanssa merelle! Ennen vaikka linnaan.\n\nSIHVONEN. Parempi sielläkin. Mutta minä tiedän konstin ja hyvän\nkonstin. Hihhih.\n\nEEVA. Jonkun konnanteon! -- Lähtekää nyt täältä muille markkinoille ja\nheti, muuten käsken Karihaaran antaa teille kyytiä!\n\nELVIIRA. Sihvosella on täällä yhtä hyvä oikeus olla kuin kenellä muulla\ntahansa.\n\nEEVA. Mutta ei kukaan kaipaa, jos tuo mies lähteekin.\n\nSIHVONEN. Tulisi ikävä minun parilleni, hihhih, neitsy Hilma\nPollarille, hihhihhih.\n\nNEITSY JANNE (sadetakki käsivarrella on tullut parvekkeen kautta\npihalle päihtyneenä ja kuin huomaamatta ketään, havahtuu äkkiä).\nSihvonen!\n\nSIHVONEN (tyrmistyy, sitten rientää Neitsy Jannen luo). Hilma on\ntäällä, ja hän rakastaa Karihaaraa. He istuvat tuolla.\n\nNEITSY JANNE. Vai niin? Kukkaro tänne.\n\nSIHVONEN. Se on tainnut pudota.\n\nNEITSY JANNE. Heti!\n\nSIHVONEN (hätääntyneenä antaa kukkaron). Kourista Karihaaraa! Hihhihi --\n\nNEITSY JANNE. Minä en kärsi hihitystäsi! Nyt jalat allesi!\n\nSIHVONEN luikahtaa juoksuun perälle, hyppää yli aidan ja katoaa\nvasempaan.\n\nNEITSY JANNE (katsoen Sihvosen jälkeen). Huis sika metsään --\n\nEEVA. Hurraa, Janne!\n\nKARIHAARA. Hurraa, jummanni Poikonen!\n\nNEITSY JANNE (menee Karihaaran ja Hilman luo). Matruusi Karihaara,\nantakaa anteeksi, että puhuttelen tätä teidän neitoanne. (Antaa\nkukkaron Hilmalle.) Hilma Pollari. Janne Poikonen ei tarvitse almuja\neikä armolahjoja! (Siirtyen loitommaksi laulaa:)\n\n    Taas kun tullaan kotimaamme rantahan,\n    Siellä neitokaisia on kuin keijukaisia,\n    Taas kun tullaan kotimaamme rantahan,\n    Neidot kilvan kaulaan käy.\n    Hurraa, me Suomen meripoiat,\n    Meillä ilo ompi aina, eikä surut meitä paina.\n    Hurraa, me Suomen meripoiat,\n    Meillä luonto raitis ain!\n\n(Menee perälle kääntyen portista vasemmalle.)\n\nHILMA rupeaa itkemään.\n\nKARIHAARA. Elkää itkekö. Ei mitään hätää. Tämä väärinkäsitys saadaan\nhelposti korjatuksi.\n\nHILMA. Minulla on hätä siitä, etten nyt saa sormusta, jonka Sihvonen\nminulta on anastanut. Se on Jannelle muistosormus isävainajalta.\n\nKARIHAARA. Vai niin. Mutta kyllä se saadaan. Minä lähden toveriksenne\nSihvosen luo.\n\nHILMA. En tiedä, miten teitä palkitsen.\n\nKARIHAARA. Siten, että pyyhitte kyyneleenne. Lähdemme hakemaan\npäällysvaatteenne. (Menevät parvekkeen kautta.)\n\nSisältä kuuluu ankaraa melua.\n\nANNA. Mikä se on tuo melu tuolla salissa?\n\nLETTO. Mitäpä se olisi tavallista kummempaa?\n\nANNA. Ei tuo ole tavallista!\n\nEEVA. Sihvosen virittämä nuotio Onnen kapteenin vaihdosta alkaa viritä.\n\nLETTO rientää parvekkeen kautta.\n\nANNA. Voi, hyvä Jumala, mihin onnettomuuteen noitten miesparkain piti\njoutua. Oskari ei olisi lähtenyt Onneen, mutta Varjakka oli\nkehoittamalla kehoittanut ottamaan pestin.\n\nELVIIRA. Kaikki olivat pelänneet, että Onnen pestauksessa Varjakan\nnimellä on vain viekkaus takana, mutta olivat luottaneet sitten siihen,\nkun Varjakka oli heitä pyytänyt lähtemään.\n\nEEVA. Silloinpa ei myöskään Varjakka voi vähällä kummalla jättää\nmiehiään tietämäänsä hätään ja vaaraan.\n\nELVIIRA. Sinäkö et usko, että he ovat kihloissa?\n\nEEVA. Mutta jos ovatkin kihloissa, niin eihän se mitenkään estä\nVarjakkaa lähtemästä Onnella.\n\nELVIIRA. Mutta Eliise tahtoo heti naimisiin! Kolmen viikon päästä\npidetään komeat häät, ja he lähtevät yhdessä Patrialla.\n\nANNA. Kertoiko Hilma Pollari niin?\n\nELVIIRA. Sanasta sanaan. Ja Sihvonenkin oli silloin kuulemassa.\n\nANNA. Sitten ei ole mitään epäilemistä. Onnen herra lähtee Onnella.\n(Rupeaa itkemään.)\n\nEEVA. Säästä, Anna, itkusi ja odota kunnes Karihaara ottaa selon Hilma\nPollarin puheista. (Menee perälle kiikkulaudalle istumaan)\n\nAlkaa kuulua tanssisoittoa.\n\nANNA. Mutta nehän jo rauhoittuivat tuolla sisällä, koska rupeavat\ntanssimaan. Mitähän ne ovat päättäneet? (Menee Elviiran kanssa\nparvekkeen kautta.)\n\nNEITSY JANNE (tulee maantietä vasemmalta puistikkoon, pysähtyy\nkatsomaan parvekkeelle päin). Voi sentään, kun ajatukset lentää, eikä\nniitä voi estää, ne lähtee sydämestä...\n\nONNEN HERRA (tulee maantietä vasemmalta, pysähtyy aidan taakse,\nhuutaen). Hei, siellä!\n\nNEITSY JANNE (kääntyen). Jees. Haudujuduu, mister Ramberg.\n\nONNEN HERRA. Oletko sinä Onnen miehiä?\n\nNEITSY JANNE. Jees.\n\nONNEN HERRA. Tunnetko sinä neitsy Eeva Ruskorannan?\n\nNEITSY JANNE. O jees.\n\nONNEN HERRA. Käy käskemässä hänet tänne. Sano terveisiä kapteeni\nRambergilta.\n\nEEVA (nousee ja tulee esiin). Minä olen täällä.\n\nNEITSY JANNE. Oolrait! (Menee parvekkeen luo, istuutuen perimäiselle\nsohvalle lynkäpäisilleen pöytää vasten.)\n\nONNEN HERRA (tulee puistikkoon). Eeva varmaan on kauan minua odottanut?\n\nEEVA. En osannut odottaa, minä olen aivan hämmästynyt.\n\nONNEN HERRA. Eikö Eeva ole täällä tanssiaisissa sen muutaman matruusin\nkanssa?\n\nEEVA. Olen.\n\nONNEN HERRA. Sehän merkitsi, että hän ei saa kosia Eevaa, vaan minä.\n\nEEVA. Mutta minusta ei ole kapteenin rouvaksi.\n\nONNEN HERRA. Minä rupeankin kauppiaaksi.\n\nEEVA. Kauppiaaksi? Ettekö lähde Onnella merelle?\n\nONNEN HERRA. En --\n\nEEVA (riemastuen). Jumalalle kiitos! (Kuin itsekseen.) En tahtonut enää\njaksaa uskoa. (Onnen herralle.) Kiitoksia, kapteeni, että tulitte. Te\ntulitte kuin enkeli taivaasta. Minä olen pakahtua ilosta.\n\nONNEN HERRA. Mitä Eeva siitä tykkää, jos Eevasta tulee komersrodinna?\n\nEEVA. En minä rupea komersrodinnaksi! En millään ehdolla. Minä en\nsellaisesta tykkää. En vähääkään. Hyi!\n\nONNEN HERRA. Mikä olisi Eevasta kaikkein mieluisinta?\n\nEEVA. Pieni talo, hyvin hyvin pieni, siinä lehmä, lammas, porsas ja\nkorea kukko!\n\nONNEN HERRA. Aivan niin kuin minä. Sellaisesta minäkin tykkään. Sehän\non kaunista kuin saduissa.\n\nEEVA. Mutta mitäs kapteenin mamma siitä sanoisi?\n\nONNEN HERRA. Mamma sanoi, että minä tulen Eevan kanssa hyvin\nonnelliseksi, sillä Eeva on harvinainen tyttö ja saanut hyvän\nkasvatuksen. Mamma on tänään käynyt Eevasta puhelemassa Rajalinskan\nkanssa.\n\nEEVA. Ohhohhoh!\n\nONNEN HERRA. Mikä Eevan tuli?\n\nEEVA. Hieman lämmin.\n\nONNEN HERRA. Eeva on hyvä ja lähtee nyt tuonne meidän huvimajalle. Se\non tässä aivan lähellä. Saanko tarjota käsivarteni?\n\nEEVA. Mutta jos lähtisin täältä ennen kuin se muuan matruusi, niin se\nmerkitsisi, että hän saa kosia.\n\nONNEN HERRA. Se on totta. Minä en tullut sitä ajatelleeksi. Ja hän on\nsivistymätön ja väkivaltainen ja tyhmä mies. Ei ole kumma, jos Eeva\nhäntä pelkää, sillä minäkin häntä pelkään. Mutta farbruur Junkka\nkertoi, että muutamalla Onnen jungmannilla on hirveän vankat kourat.\n\nEEVA. Niin on. Hirveän vankat. Hän istuu tuolla.\n\nONNEN HERRA. Mikä hänen nimensä on?\n\nEEVA. Janne.\n\nONNEN HERRA. Minä lähden nyt huvimajalle. Minä saan viedä Eevalta\nterveisiä mammalle ja Eliiselle. He tulivat minun kanssani vaunuilla\nottamaan Eevaa vastaan.\n\nEEVA. Herranen aika! Mutta minunhan pitää ensin kysyä kapteeni\nJunkalta, joka on minun kummini ja holhoojani. Minä en voi tehdä mitään\nhänen tietämättään ja vastoin hänen tahtoaan.\n\nONNEN HERRA. Farbruur Junkalle on jo puhuttu. Mamma itse on puhunut. Ja\nmamma on päättänyt, että huomenillalla pidetään kihlajaiset täällä\nhuvimajalla.\n\nEEVA. Huhhuh!\n\nONNEN HERRA. Niinkö lämmin?\n\nEEVA. Kuuma, hirveän kuuma. Menkää nyt, kapteeni. Voi tulla se muuan\nmatruusi.\n\nONNEN HERRA (menee Neitsy Jannen luo). Janne.\n\nNEITSY JANNE. Huot nau?\n\nONNEN HERRA puhelee hiljaa Neitsy Jannelle.\n\nEEVA (yksinään). Herra jesta! Se palkkaa Jannen!\n\nNEITSY JANNE. Jees. (Lähtee Onnen herran mukaan.)\n\nONNEN HERRA. Hyvästi, Eeva, vähäksi aikaa. (Menee maantielle ja\nvasempaan.)\n\nEEVA. Siinä nyt oli seuraus minun sunnuntaillisesta friiailustani! Oli\ntoki onni, ettei setä ole huvimajalla. (Levottomana.) Voi, kun tulisi\nYrjö! Minkä vuoksi hän ei tule jo?\n\nHILMA ja KARIHAARA tulevat parvekkeen kautta, edellinen kulkien\nhiljalleen ja odottelevana maantielle, jälkimäinen jääden puhelemaan\nEevan kanssa.\n\nKARIHAARA. Asia on selvä. Kapteeni Varjakalla ei ole välttämätöntä\nkiirettä teitä nyt tapaamaan, sillä hänet siirretään kapteeniksi\nPatriaan, joka lähtee vasta kuukauden perästä.\n\nEEVA. Ettepä olekaan erehtymätön profeetta! Kapteeni Varjakka lähtee\nhuomenna Onnella.\n\nKARIHAARA katsoo kysyvästi Eevaan.\n\nEEVA. Katsotte kuin ette käsittäisi puhettani!\n\nKARIHAARA. En käsitäkään. Te sanoitte sillä äänellä kuin olisitte\nsaanut jostakin varmat tiedot, mutta kuitenkin olette iloinen.\n\nEEVA. Minkä vuoksi en voisi olla iloinen?\n\nKARIHAARA. Kapteeni Varjakkaa ei päästetä lähtemään Onnella muussa\ntapauksessa kuin että hän on kihloissa Eliise mamsellin kanssa, jolloin\nEliise lähtee mukaan.\n\nEEVA. Niinkö? (Äänettömyyden jälkeen) Onnen herra kävi täällä aivan\näsken, häneltä minä sain tietoni.\n\nKARIHAARA (hämmästyen). Sanoiko Onnen herra, että kapteeni Varjakka\nlähtee Onnella?\n\nEEVA. Ei, mutta Onnen herra ei lähde.\n\nKARIHAARA. Sehän on aivan eri asia. Ja sehän olisi pitänyt teille olla\nselvä asia Onnen herran sanomattakin. Minä uskalsin tuolla salissa\npanna pääni pantiksi, ettei Onnen herra nyt lähde. Onneen tulee joku\nmuu kapteeniksi.\n\nEEVA. Niin tosiaan, onhan niitä muitakin.\n\nKARIHAARA. Joudamme siis täältä pois.\n\nEEVA. En minä lähde maantietä.\n\nKARIHAARA. Hilma Pollarilla on hevonen komesrootin huvimajalla, saamme\najaa kääseillä.\n\nEEVA (nauraen). Mutta siellä minut istutettaisiin vaunuihin. Minä menen\noikotietä.\n\nSalista, jossa vähän aikaa sitten on lakannut soitto kuin kesken,\nkuuluu hurraahuuto.\n\nKARIHAARA (viitaten parvekkeelle päin). Kuulkaa!\n\nEEVA. Mitä se on?\n\nKARIHAARA. Hurraa, me nuoret meripoiat! (Pyörähyttää Eevaa kohona\nympäri.) -- Nyt teille tuli juhannus! Siellä on kapteeni Varjakka.\n-- Hyvästi. Kiitoksia lyhyestä, mutta hauskasta tuttavuudesta,\nhauskimmasta mitä minulla koskaan on ollut. Elkää tekään minua pahalla\nmuistelko.\n\nEEVA. Kiitoksia miellyttävästä seurastanne. Toivoisin sydämestäni, että\nlöytäisitte neitokaisen, jossa ei ole vikaa.\n\nKARIHAARA. Hyvä Jumala on pannut minun konttiini vanhanpojan eväät. --\nHyvästi. (Rientää perälle kääntyen portista vasempaan. Maantiellä\nhuiskuttaa hattuaan Eevalle.) Hyvästi. Hyvästi.\n\nEEVA (huiskuttaen pikkuliinaansa). Onnea matkalle.\n\nKARIHAARA. Tervetuloa jälestäpäin -- Patrialla! (Menee edelleen.)\n\nSalista alkaa kuulua tanssisoittoa.\n\nVARJAKKA (sadetakki käsivarrella tulee parvekkeen kautta puistikkoon,\nviskaa sadetakkinsa etumaisen sohvan selkämykselle ja käy Eevan luo).\nHyvää iltaa, Eeva.\n\nEEVA. Sinähän tulet kuin pilvistä pudoten. Et ainakaan tavallista tietä\nole tullut, koska ei ole sinua näkynyt tulevaksi. (Istuutuu.)\n\nVARJAKKA. Vesiteitä olen tullut. (Istuutuu. Äänettömyys.) Siitä on\nherran vuosia, kun me olemme puhelleet.\n\nEEVA (äänettömyyden jälkeen). Minusta tuntuu siltä, kuin emme koskaan\nolisi puhelleetkaan.\n\nVARJAKKA (äänettömyyden jälkeen). Niin minustakin.\n\nHetkisen aikaa katselevat toisiaan avonaisesti ruveten kumpikin\nhymyilemään. Lopuksi Eeva purskahtaa iloiseen nauruun.\n\nVARJAKKA. Jumalan kiitos, että kuulin nauruasi! Kyllä me sittenkin\nolemme vanhoja tuttuja, olemme entisiä!\n\nEEVA. Ja minä nauran juuri sille, kun kuvittelin meitä entisinä,\nsellaisina kuin olimme silloin, kun sinä merille lähdit: minä\ntytönvilli, hurnakko, sinä pojanhuitukka, Ryysy-Saaran kapteeni.\n\nVARJAKKA (nauraa). Ryysy-Saaran kapteeni. Tosiaan. Kapteeni oli\ntietysti samaa maata kuin hänen laivansakin: paikattu venerähjä, jossa\noli säkkikuluista tehdyt purjeet. Sopivan nimen pojat sille\nkeksivätkin. Mutta sillä oli sinun antamasi kaunis nimi: Paul ja\nVirginea. Ja vene oli minun ylpeyteni, sillä se oli minun omani ja\nainoa omaisuuteni. Minä sitä kunnioitin ja rakastin kuin elävää\nolentoa.\n\nEEVA. Ja minusta tuntui, että se jäi sinua ikävöimään rannalla maalle\nvedettynä. Kun Pasanteri sen pilkkoi polttopuiksi, niin minä itkin ja\nolin niin vihassa, etten käynyt Pasanterilla kertaakaan koko talvena.\n\nVARJAKKA. Minä olen usein kauhistuksella muistellut uhkarohkeuttamme.\nMuistatko vielä viimeistä retkeämme? Sillä kertaa sinä itkit, tosin\nvasta kotia tultuamme.\n\nEEVA. En minä itkenyt pelkoani, vaan suutuksissani. Mehän olimme\nlähteneet sinne merensaareen evästettyinä kokopäiväiselle matkalle,\nleikkimään haaksirikkoutuneita. Muistatko?\n\nVARJAKKA. Sitäpä en muista.\n\nEEVA. Et muista? Ethän sinä sitten, Yrjö kulta, ole meidän retkellämme\nollutkaan! Joka oli niin hauskaa ja jännittävää. Leikki oli hyvää\nvauhtia menossa, minä puuhaan havumajan edustalla ruuan laitossa, kun\nsinä palaat saaren rannikolta tarkastusmatkalta juosten minkä voit ja\njo kaukaa huudat: Joutuin veneeseen ja kiireellä kotia, on tulossa\nkauhea ukonilma!\n\nVARJAKKA. Jouduimme toki kotia parahiksi siihen, kun rajuin puuska\nkulki yli. Ihan luultiin maailman lopun tulevan.\n\nEEVA. Mutta minä kotona kuvittelin, miten hauskaa ja jännittävää olisi\nollut siellä saaressa haaksirikkoisina ukkosilmassa ja myrskyssä. Itkin\nettei oltu jääty sinne. Olin sinulle suutuksissani kauan.\n\nVARJAKKA. Vai niin? En minä huomannut.\n\nEEVA. Et huomannut, vaikka minä en ollut suostuvainen lähtemään uudelle\nretkelle, jota esitit.\n\nVARJAKKA. Minä luulin, että et enää halua.\n\nEEVA. Se oli suuri erehdys. Minä jo varustin eväät ja keitin\nsiirappinekutkin. Mutta sinä et esittänyt toista kertaa -- tyhmeliini.\n\nVARJAKKA. Mutta mistä sinä olit minulle suutuksissasi silloin, kun minä\nmerelle lähdin?\n\nEEVA. En minä silloin ollut suutuksissani.\n\nVARJAKKA. Pasanterin Lettu suri, että olit ruvennut häntä halveksimaan.\n\nEEVA. Mistä Paul ja Virginean rohkea ja reipas kapteeni oli sellaista\npäähänsä saanut?\n\nVARJAKKA. Minä olin lähtöpäivästä odottanut juhlapäivää, kun olin\njummanni uuden uudessa puvussa. Mutta jummanni ei saanut sinulle\nnäyttäytyä vilahdukseltakaan. Ei saanut hyvästiäkään sanoa. Niin\nkylmillä eväillä piti lähteä matkalle suureen maailmaan.\n\nEEVA (hetkisen äänettömyyden perästä naurahtaa). Kyllä minä kävin\nrannassa laivanpaatin kaappiin panemassa eväsmytyn.\n\nVARJAKKA. Sinultako se oli? Kiitoksia.\n\nEEVA. Ei kestä kiittää kahdeksan vuoden vanhoista asioista.\n\nVARJAKKA. Ja kiitoksia kirjeistä, joita olen saanut tämän viime matkani\naikana. Tuntui omituiselta lukea niitä niin pitkän eromme jälkeen.\nKuvittelin, minkälainen on oleva kohtauksemme.\n\nEEVA. Ja katso, se ei sellainen ollut.\n\nVARJAKKA. Ei sinnepäinkään. Yllätyksiä toinen toisensa perästä.\n\nNEITSY JANNE tulee hiljalleen maantietä vasemmalta kääntyen\npuistikkoon.\n\nEEVA (huomaten Neitsy Jannen). Herranen aika!\n\nVARJAKKA. Mikä nyt?\n\nEEVA. Olen unohtunut tähän! (Nousee.)\n\nVARJAKKA (nousee). Olen sinua estänyt menemästä tanssimaan.\n\nEEVA. Minä olen tämän päivän osalle kyllin tanssinut. (Nojaten\nkädellään Varjakan olkaan näyttää kenkänsä pohjaa.)\n\nVARJAKKA. Kengänpohja puhki, ai ai.\n\nEEVA. Se merkitsee pikaisia häitä. Mutta jos tanssii puhki toisenkin\nkengän, niin ei saa tanssia omissa häissään. Minun siis pitää lähteä\npois, etten joudu vanhaksipiiaksi.\n\nVARJAKKA. Mitä tietä te menette?\n\nEEVA. Minä menen yksin.\n\nVARJAKKA. Yksin?\n\nEEVA. Niin. Ja otan tästä kurssin: iistsautiist.\n\nVARJAKKA. Iistsautiist, se on suoraan kaupungin kirkkoa kohti. -- Ahaa,\nsinä aiot Rantalan kautta. -- Mutta minulla on purjepaatti.\n\nEEVA (riemastuen). Onko sinulla purjepaatti?\n\nVARJAKKA. Olen Onnen purjepaatilla.\n\nEEVA (hilliten hämmästystään). Onnen purjepaatilla?\n\nVARJAKKA. Purjehdimme huviksemme ja käymme Onnessa. Minä olen siellä jo\njärjestänyt kotini.\n\nEEVA (peitellyn kylmästi). Vai niin.\n\nVARJAKKA. Lähdemmekö heti?\n\nEEVA. Kiitoksia, mutta minä menen omaa tietäni.\n\nVARJAKKA. Luulin, että olet yhtä innostunut purjehtimaan kuin ennenkin.\n\nEEVA. En tällä kertaa.\n\nVARJAKKA (ihmetellen). Et tällä kertaa?\n\nNEITSY JANNE (saapuu paikalle). Herra kapteeni. Se tuo Onnen herra -- ei\nkuin tuota kapteeni Ramberg käski sanoa, että kapteeni Varjakka olisi\nhyvä ja tulisi heti käymään tuolla huvimajalla, on tärkeä asia koskeva\nlaivaa.\n\nVARJAKKA. Hyvä on.\n\nNEITSY JANNE. Hän sanoi, että heti. (Yrittää lähtemään.)\n\nEEVA (ojentaa kätensä Varjakalle). Hyvästi.\n\nVARJAKKA. Minä tulen pian takaisin.\n\nEEVA. Minä lähden heti.\n\nVARJAKKA. Suvaitsetko, että tulen huomenna aamupäivällä luoksesi\njäähyväisille.\n\nEEVA. Minun pitää matkustaa maalle jo tänä iltana. Hyvästi.\n\nVARJAKKA. Vai niin. Ja mikä on taas tuo sinun katseesi. Sinä katsot\nkuin minä olisin vain jossakin syrjässä ja aivan matalalla.\n\nNEITSY JANNE (kääntyen takaisin). Neitsy Eeva. Mikä on sen muutaman\nmatruusin nimi, jota minun käskettiin passata päälle?\n\nEEVA. Hän on jo mennyt.\n\nNEITSY JANNE nyökäyttää päätään, kääntyy ja menee parvekkeen kautta.\n\nVARJAKKA. Minä olen siis sinua viivyttänyt. Tässä on sinun\npikkuliinasi, jonka tapasin taskustani vaihdettuna omaani. Se oli kai\nhetkellistä ajattelemattomuutta, jota nyt kadut.\n\nEEVA. Mistä sinä päätät, että se on minun?\n\nVARJAKKA. Tässä on sinun nimesi.\n\nEEVA (hämmästyen). Ei suinkaan. (Hämillään.) Sepä hassu erehdys!\n(Naurahtaa.) Yhdessä ainoassa pikkuliinassani on nimimerkki!\n\nVARJAKKA (kuin mietittyään silmänräpäyksen). Minä pöllö! (Viskaa\npikkuliinan vihaisesti maahan.)\n\nEEVA. Mitä tuo merkitsee? (Ottaa pikkuliinan maasta.)\n\nVARJAKKA. Tuo nimimerkkihän sopii monen muun nimelle, mutta en ole\ntullut sitä ajatelleeksi. Olen ollut hölmö! Kauniiden kuvittelujeni\ntyhmä narri. (Ottaa Eevalta pikkuliinan ja viskaa aidan yli, luoden\nkatseensa Eevaan.) Sinä katsot minua jonkunlaisella säälillä. Mutta elä\nsillä vaivaa sydäntäsi. Se on hukkaan heitettyä hyvyyttä, sillä sitä en\ntarvitse. Olen varsin tyytyväinen saatuun opetukseen. Olen ollut\nherkkäuskoinen kuin lapsi, mutta nyt minulle on puhjennut\nviisaudenhammas. Ja siitä olen iloinen!\n\nEEVA (ihastuksella ja lähentyvästi). Yrjö --\n\nVARJAKKA. Sinä Eeva vaihdat katseitasi kuin värillinen majakka\nvalojaan. Mutta leiki muitten kanssa, jos se sinua huvittaa, minun\nkanssani et leiki. Turhaan sinä minulle tuhlaat silmäisi säihkyä.\n\nEEVA (kuin tuskaisen iskun saatuaan). Voi, Yrjö! (Yrittää purskahtamaan\nitkuun, mutta saa pidätetyksi ja rientää parvekkeen portaille,\nhuiskuttaen kättään jäähyväisiksi ja mielenliikutuksesta väräjävin\näänin:) Hyvästi, Yrjö. Onnea matkallesi. Hyvästi, hyvästi. Jumalan\nhaltuun. (Juoksee sisälle.)\n\nVARJAKKA (jää seisomaan tuijottaen Eevan jälkeen). Mitä tämä on?\nUntako?\n\nJUNKKA (hattu kädessä ja takki käsivarrella tulee maantietä vasemmalta\nja kääntyy puistikkoon). Minä ihmettelin, että mikä patsas tähän on\npystytetty! Ja oikeinpa säikähdin, kun liikahdit. (Menee etumaisen\nsohvan luo, panee hattunsa ja keppinsä pöydälle, viskaa takkinsa\nsohvalle ja istuutuu.) Uhhuh. On se aikamoinen urakka näin vanhana\nopetella kävelemään. Hiidenmoinen hitsi. Jollei muuta keinoa ole täältä\npalata kaupunkiin kuin jalkaisin, niin saat kantaa minut selässäsi.\n\nVARJAKKA. Voin teidät viedä paatilla kaupunkiin, mutta se vie runsaasti\naikaa, sillä paattini on toisella puolen niemen.\n\nJUNKKA. Hyvä on. -- Mutta oletko sinä tulossa vai lähdössä, kun seisot\nniin juhlallisesti?\n\nVARJAKKA. Kapteeni Ramberg lähetti käskyn tulla huvimajalle. Kuului\nolevan tärkeä asia.\n\nJUNKKA. Vai niin. Kai sinä sen jo olet saanut tietää, että sinut\nsiirretään Patriaan?\n\nVARJAKKA (hämmästyen). Patriaan? Siinäpä se nyt oli! Minut siis pantiin\nOnneen vain valekapteeniksi, että saatiin siihen pestatuksi miehet.\n\nJUNKKA. Mitä sinä puhut?\n\nVARJAKKA. Heti alkuaankin sitä epäilin. Enkä minä yksin. Suureksi\nhämmästyksekseni ei pestauksessa ollut halukkaita lähtijöitä Onneen.\nMinun piti heitä kehoittamalla kehoittaa ja muutamia pyydelläkin.\n\nJUNKKA. Niinkö?\n\nVARJAKKA. Kun äsken tulin tänne, niin tanssisaliin astuessani tanssi\nkatkesi kesken, ja kaikki minua katsomaan kuin olisin ollut joku renki\ntahi sälli, joka olin tullut häpäisemään heidän seuraansa. Ja hyvin\nuhkaavasti vaadittiin minulta suora vastaus, olenko todella aikonut\nOnneen ja tulenko. Sanoin, että minä jo Onnessa asunkin. Nyt he saavat\nsen käsityksen, että olen alun pitäen heitä petkuttanut ja viimeiseen\nsaakka koettanut salata, että heidän kapteenikseen tuleekin Onnen\nherra. Mutta minä en väisty Onnen herran tieltä kuin väkivallalla.\n\nJUNKKA. Mutta ei Onnen herra tule sinun sijaasi, vaan entisen Toivon\nkapteeni. Ja hän, vaikka onkin juopottelija, on miesten suosima kuin\nharva.\n\nEEVA päällystakki yllään ja liina päässä on tullut parvekkeelle ja\näänen kuultuaan vetäytynyt takaisin jääden kuuntelemaan keskustelua.\n\nVARJAKKA. Pelastettu!\n\nJUNKKA. Siis onnea Patrian kapteenille!\n\nVARJAKKA. Olkoon vain, mutta se ei kuulu minulle.\n\nJUNKKA. Oletko pähkähullu! Saat paikkakunnan komeimman laivan ja hyvät\ntulot. Mikä on, ettei pojalle kelpaa nisuleipä?\n\nVARJAKKA. Siinä on toukkia!\n\nNEITSY JANNE (tulee parvekkeen kautta). Suokaa anteeksi, herra kapteeni\nVarjakka. Siellä huvimajalla sanottiin minulle: Passa ny, poikka,\npääll', ett' kapteen Varrrjaga lekte häti ja otta se näitsi Eeva\nföljiss'!\n\nVARJAKKA. Sielläkö oli komesrootin rouvakin?\n\nNEITSY JANNE. Jees. Ja mamselli kuin myös hevoset valjaissa vaunujen\nedessä.\n\nJUNKKA. Janne, mene hakemaan Eeva tänne. Sano, että minä olen täällä ja\nodotan häntä.\n\nEEVA putkahtaa sisälle.\n\nNEITSY JANNE. Jees. (Menee parvekkeen kautta.)\n\nVARJAKKA. Menettekö Eevan kanssa huvimajalle?\n\nJUNKKA. Perhana! Oli onni, ettet sinä sinne ehtinyt hänen kanssaan.\nOlisit vienyt hänet suoraan krokotiilin kitaan. Se akka toimittaa Eevaa\npojalleen täydellä touhulla. Sen vuoksihan minulle tuli tänne kiire.\nKäy sinä nyt siellä huvimajalla kuulemassa asiasi, sitten mennään\npaatilla kaupunkiin kaikin kolmen.\n\nVARJAKKA. Eipä minullakaan ole halua lähteä suoraa päätä krokotiilin\nkitaan. Komesrootin rouvan ja Eliise mamsellin kanssa olen ajellut\nenemmän kuin kyllikseni vaunuilla. Siihen lystiin en enää lähde, olkoon\nOnnen herran asia mikä hyvänsä!\n\nJUNKKA. No, nyt minä ymmärrän, miten maat makaavat. Minä vähän\nihmettelinkin, minkä vuoksi komesrooti on peräytynyt aikeestaan myydä\nPatrian, josta hänelle on tarjottu hyvä hinta. Mutta silloin, poika,\ntämä laivajuttu on kiusallinen pulma. Sinä saat määräyksen Patriaan,\nmutta jos et mene kihloihin Eliisen kanssa, Patria myydään ja sinä\nkapteeni jäät kuivalle maalle.\n\nVARJAKKA. Minä annan palttua kaikille ja lähden ulkomaan laivoihin\nvaikka matruusina.\n\nJUNKKA. Ei, poika! Se ei sovi suunnitelmiini. Emmekä anna nyt akalle\nvaltaa. Olisimme huonoja miehiä. Näytetään hänelle pitkä nenä.\n\nVARJAKKA. Millä tavoin?\n\nJUNKKA. Teemme pienen kepposen hänelle. Et mene ottamaan määräystä\nPatriaan ja muutat Onnen lähdön aamuvarhaiseksi. Ilmoita täällä nyt,\nettä tunnin kuluessa aamurummusta pitää jokaisen olla rannassa. Ja Onni\non kaukana merellä siihen, kun muori herää. Hän menee komesrootin luo\nja huutaa: Perkkule! Se Varrjaga olla yks vinkkuli mees!\n\nVARJAKKA. Entäs komesrooti?\n\nJUNKKA. Komesrooti on mielissään ja enemmänkin. Hän menee makasiinin\nylisille istumaan ja nauraa vesissä silmin lyöden kättä polveensa.\nTällaisia onnellisia hetkiä hänellä kuuluu joskus olevan elämässään. --\nMene saliin ilmoittamaan asia heti.\n\nVARJAKKA. Sen teen, niin pääsen sitä pikemmin selvälle selälle omaan\nrauhaani. (Lähtee parvekkeen kautta.)\n\nJUNKKA (huutaen jälkeen). Ja käske heidän lopettaa lystinsä ja mennä\nyöpuulle, kun lähtö on niin varhainen. (Yksinään.) Saakohan tuo poika\ntoimitetuksi tätä asiaa? Parasta, että lähden minäkin sinne\nvarmuudeksi. (Vetää takin ylleen.) Kun ei vain komesrootin Ville\nsattuisi tulemaan tänne. -- Oih, minun jalkojani. Tuntuu kuin ne olisivat\nyläpäästään irti ja alapäästään kiinni.\n\nNEITSY JANNE (tulee parvekkeen kautta sadetakki yllään). Antakaa\nanteeksi, herra kapteeni, että Janne on nyt hutikassa. Mutta niinkuin\nkapteeni tietää, ei monta kertaa lähdetä merelle ensi kertaa.\n\nJUNKKA. Missä Eeva?\n\nNEITSY JANNE. Hän tulee tuossa. (Lähtee perälle päin.)\n\nEEVA (tulee parvekkeen kautta). Setä! Mitä te täällä?\n\nJUNKKA. On muuan tärkeä asia. Mutta minun pitää ensin käydä tuolla\nsisällä. (Menee parvekkeen kautta.)\n\nEEVA (yksikseen). Ei, setä hyvä! Ei minua viedä huvimajalle! (Yrittää\nkulmikkopenkille päin.)\n\nONNEN HERRA (tulee kiireesti maantietä vasemmalta ja vihaisesti huutaa\nNeitsy Jannelle). Ethän sinä, jeeveli, passannutkaan päälle!\n\nNEITSY JANNE. Jees. Neitsy Eeva on tallella. (Huitoo kädellään\netualalle päin. Palaa sitten takaisin ja menee istumaan etumaiselle\nsohvalle.)\n\nEEVA. Nyt minä olen kuin porsas pussissa!\n\nONNEN HERRA (rientää Eevan luo). Jannen piti tuoda terveisiä, että Eeva\ntulee kapteeni Varjakan kanssa. Se matruusi kävi huvimajalla ja sanoi,\nettä kapteeni Varjakka on täällä. Valehteliko hän?\n\nEEVA. Kapteeni Varjakka on tuolla salissa. Menkää sinne.\n\nONNEN HERRA. Eeva odottaa tässä sen aikaa, kun minä käyn kapteeni\nVarjakan käskemässä. Mennään sitten kaikin yhdessä.\n\nEEVA. Minä menen sillä aikaa.\n\nONNEN HERRA. Niin tosiaan. Eeva menee edeltäpäin. (Menee parvekkeen\nkautta.)\n\nEEVA (kiiruhtaa Neitsy Jannen luo). Janne, mitä te siinä teette?\n\nNEITSY JANNE. Minua itkettää ja nukuttaa.\n\nEEVA. Menkää kotia nukkumaan ja huomenaamulla pyytämään anteeksi Hilma\nPollarilta, jota aivan syyttömästi loukkasitte niin pahasti, että hän\nitki.\n\nNEITSY JANNE. Voi sentään! (Lähtee perälle päin, kääntyy.) Itkikö\nHilma?\n\nEEVA. Itki, itki!\n\nNEITSY JANNE. Se Sihvonen siis hihitti valetta, että Karihaara! Minä\nolin tyhmä! (Kiiruhtaa maantielle kääntyen vasempaan.)\n\nJUNKKA ja ONNEN HERRA tulevat parvekkeelle.\n\nJUNKKA. Kyllä, kyllä, mutta kapteeni Varjakalla on siellä nyt vähän\nasiaa puhuttavana.\n\nONNEN HERRA. No, farbruur Junkka sanoo terveisiä kapteeni Varjakalle ja\ntulee hänen kanssaan. Minä menen edeltäpäin.\n\nEEVA heidän äänensä kuultuaan tyrmistyy, mutta heti tointuu ja pukee\nylleen Varjakan sadetakin, vetäen sen päähineen päänsä yli ja istuutuu\nsohvalle heittäytyen maata pöytää vasten.\n\nJUNKKA. Kyllä me tulemme, kun joudumme. Meillä on vähän asioita. Mene\nsinä vain edeltäpäin.\n\nKuuluu kova hurraahuuto.\n\nONNEN HERRA. Mitä ne hurrasivat? Mennäänpä kuuntelemaan.\n\nJUNKKA. Meripojat hurraavat aina. Se kuuluu heidän tapoihinsa ja\nluontoon. Tiedäthän sinä sen, merikapteeni. (Tarttuu Onnen herran\nkäsikoukkuun ja taluttaa hänet puistikkoon.)\n\n    Hurraa, me Suomen meripoiat,\n    Meillä luonto raitis ain!\n\nONNEN HERRA. Farbruur Junkka on hauskalla tuulella.\n\nJUNKKA. Täytyyhän minun olla. -- Mutta minne Eeva on mennyt?\n\nONNEN HERRA. Eeva on jo menossa huvimajalle.\n\nJUNKKA. Mene sinä hänen jälkeensä. Ja odottakaa minua maantiellä. Minä\nmenen sanomaan kapteeni Varjakalle, että hänkin tietää. Odottakaa\nminua, minä tulen heti. (Menee sisälle.)\n\nONNEN HERRA menee maantielle, jossa pysähtyy katselemaan oikealle ja\nvasemmalle.\n\nEEVA viskaa Junkan hatun ja kepin keskipihalle, kaataa pöydän ja sohvan\nja heittäytyy maata kentälle.\n\nJUNKKA (tulee kiireesti parvekkeen kautta). Perhanan poika! Viskannut\nminun hattuni ja keppini tuonne. (Kiiruhtaa kokoamaan tavaransa.\nHäristää kepillään.) Kiitä onneasi, että minulla on niin kiire, etten\njouda sinua siitä purraamaan! (Rientää maantielle kääntyen vasempaan\nOnnen herran jälkeen.)\n\nEEVA riisuu sadetakin, jonka napinläpeen pistää kukan rinnastaan,\nheittää sadetakin kaatuneelle sohvalle, juoksee kulmikkopenkille,\nnostaa pöydän aidan viereen, nousee penkiltä pöydälle ja siitä hyppää\nyli aidan.\n\nKuuluu kuorolaulua:\n\n    Hurraa, me Suomen meripoiat,\n    Meillä ilo ompi aina eikä surut meitä paina,\n    Hurraa, me Suomen meripoiat,\n    Meillä luonto raitis ain!\n\nPoismenevää tanssiväkeä kulkee maantietä oikealta vasemmalle, joitakin\npuistikon läpi maantielle. Laulavat kuorossa:\n\n    Ja tuon nuoren meripoian mieli\n    Se maalla ailehtii kuin meri lainehtii.\n    Ja tuon nuoren meripoian mieli\n    On kuin aalto Atlantin.\n    Hurraa, me Suomen meripoiat,\n    Meillä ilo ompi aina eikä surut meitä paina,\n    Hurraa, me Suomen meripoiat,\n    Meillä luonto raitis ain!\n\nLaulua kuuluu loittonevasti kuoleutuen vähitellen.\n\nANNA ja ELVIIRA vielä laulun kestäessä tulevat parvekkeen kautta.\n\nANNA (pysähtyen). Minne se Oskari jäi?\n\nELVIIRA. Jäi puhelemaan Varjakan kanssa.\n\nANNA. Jäi vissiin vielä tarkemmin tiedustelemaan Varjakalta. Oskari ei\nottanut uskoakseen, että Varjakka sittenkään lähtee Onnella.\n\nELVIIRA. Varjakka lähtee morsiamineen. Uskotko?\n\nANNA. Minä en usko enää rahtuakaan sitä puhetta, että Varjakka ja\nEliise ovat kihloissa. Karihaaran Jooseppi oli oikeassa: Varjakka\nrakastaa Eevaa.\n\nELVIIRA. Entäs Karihaaran Jooseppi?\n\nANNA. Sitä en tiedä. Mutta sen voin sinulle varmasti sanoa, ettei\nJooseppi sinusta välitä. Sanon sen sinulle sen vuoksi, ettet turhaan\ntoivoisi ja pyörisi hänen edessään.\n\nELVIIRA. No kuka se on sitten se vesien päällä kulkeva nuorukainen,\njonka sydämen minä valtaan?\n\nANNA. Minultako sinä sitä kysyt? Amaaliahan sitä on sinulle povannut.\nJa eilen illallahan sinä puhuit Sihvosesta.\n\nELVIIRA. Mutta Hilma Pollari rakastaa Sihvosta.\n\nANNA. Niinhän kerroit Amaalian povanneenkin, että eräs toinen\nnaishenkilö on kiinnittänyt rakkautensa siihen nuorukaiseen.\n\n(Menevät maantielle kääntyen vasempaan.)\n\nLETTO tullen parvekkeen kautta seuraa Annaa ja Elviiraa.\n\nVARJAKKA (tulee parvekkeen kautta, yksinään). Mitähän se ukki oikein\nsupatti korvaani? Mitä täällä on tapahtunut?\n\nJUNKKA (tulee maantieltä vasemmalta puistikkoon). Siinä se nyt oli?\n\nVARJAKKA. Mistä oikeastaan on kysymys?\n\nJUNKKA. Eeva on huvimajalla.\n\nVARJAKKA. Hakekaa pois!\n\nJUNKKA. Helppo sanoa. Mutta ei ole hauska mennä sinne ja ruveta\ntappelemaan kuin markkinoilla.\n\nVARJAKKA. Minä menen ja kopon Eevan syliini ja kannan tänne luoksenne.\nSe käy melutta ja näppärästi.\n\nJUNKKA. Se on sukkela keino. Silloin on asia lyhyellä selvä.\n\nVARJAKKA. Siis teidän käskyllänne?\n\nJUNKKA (kummastuen). Mitä? Pitääkö siihen olla minun käskyni?\n\nVARJAKKA. Eihän siihen muuten ole oikeutta minulla, syrjäisellä.\n\nJUNKKA. Syrjäisellä? Vai niin. Silloin on eri asia. (Istuutuu.) Minä\nsiis olen erehtynyt.\n\nVARJAKKA. Mitä tarkoitatte?\n\nJUNKKA. Itselleni minun on helppo erehdystäni puolustaa. Minulle rakas\nvainaja laski Eevan muutamien vuorokausien vanhana käsivarsilleni,\njättäen hänet huostaani hartailla rukouksilla ja täydellä\nluottamuksella. Eeva on kasvanut kiinni sydämeeni. Hän on silmäteräni.\nHänen onnensa on minulle kalliimpi kuin oma henkeni. Sen vuoksi olin\nherkkä uskomaan sitä, mitä hänelle hartaasti toivoin. Uskoin, ettet ole\nEevalle syrjäinen.\n\nVARJAKKA. En ole osannut aavistaa, että sellaista olette toivonut, niin\nhyväntekijäni kuin olettekin. Melkein olen pelännyt päinvastaista, kun\nette koskaan ole minulle sanallakaan maininnut Eevasta. Ette kertaakaan\nedes hänen nimeään maininnut.\n\nJUNKKA. Olen tahallani karttanut, etten mitenkään häiritsisi sydämesi\nvapautta. Sydämenasia on minusta arin asia maailmassa. Ja kuitenkin\nolen nyt touhunnut päättömästi ja hypännyt yli reilingin.\n\nVARJAKKA. Ette toki.\n\nJUNKKA. Minä tunnustan, että vähintäkään harkitsematta olen asian\npitänyt sinun puolestasi aivan selvänä. Niin selvänä, että kun\nkomesrootin rouva minulta kosi Eevaa pojalleen, oli suustani lipsahtaa,\nettä Eeva ja sinä olette kihloissa. Tätä voima-asetta esti minut\nkäyttämästä vain se, että pelkäsin sen jotenkin vaikuttavan sinun\nlaiva-asioihisi.\n\nVARJAKKA. Eeva on ollut minulle kaikki kaikessa, sydämeni ainainen\nasukas, ajatusteni kompassi, elämäni, toiveitteni kirkas tähti.\n\nJUNKKA. Sinä rakastat Eevaa! Minkä vuoksi sitten odotat käskyä?\n\nVARJAKKA. Minä en ole Eevan sydämen valtias.\n\nJUNKKA. Mies hoi, sinullahan jo sunnuntaina oli taskussasi todistus\nsiitä, että hän sinua rakastaa: hänen pikkuliinansa.\n\nVARJAKKA. Ei se ole Eevan.\n\nJUNKKA. Se on Eevan. Sellaisia pikkuliinoja ei ole koko maapallolla\nmuilla kuin Eevalla. Siitä on vuosia niin paljon kuin Eevalla on ikää,\nkun minä niitä pikkuliinoja toin puoli tusinaa tarkoittaen tuliaisiksi\ntoiselle Eevalle, tämän Eevan äidille. Minä en niitä ottanut suuresta\nkasasta, vaan ne olivat ainuvia laatuaan. Minä sen pikkuliinan tunsin\nheti ensimäisellä silmäyksellä eilen.\n\nVARJAKKA. Minä luulin, että se on sen mamsellin. (Menee katsomaan aidan\ntakaa.)\n\nJUNKKA. Mitä sinä sieltä haet?\n\nVARJAKKA. Minä viskasin sen tänne. -- Ei sitä näy enää.\n\nJUNKKA. Onko teillä Eevan kanssa ollut kohtaus?\n\nVARJAKKA. On.\n\nJUNKKA. Miten se päättyi?\n\nVARJAKKA. Eeva rakastaa toista.\n\nJUNKKA. Ei Eeva ole voinut niin sanoa.\n\nVARJAKKA. Ei hän sanonut. Mutta siihen päätökseen olen tullut. En\nmuuten voi selittää sitä hänen toista katsettaan.\n\nJUNKKA. Onko hänellä niitä kaksi? Sehän on hyvä merkki. Jos kysyisit\nKarihaaran Joosepilta, niin hän selittäisi näin: Toinen katse on\n\"tykövetoa\" ja toinen \"kiinnipitoa\", joita kumpaakin pitää tytöllä\nolla, mutta joita Jooseppi on tavannut harvalla.\n\nVARJAKKA. Hän on tavannut Eevalla, näytti tavanneen jo eilen ensi\nnäkemällä Pasanterin pihalla, ennenkuin minä tapasin Eevaa.\n\nJUNKKA. Jooseppiko siis se toinen, jota Eeva rakastaa? Mutta Jooseppi\neilen heti, kun Eeva ja sinä tervehditte toisianne, kuiskasi minun\nkorvaani, että teitä ensi sunnuntaina kuulutetaan. Ja Jooseppi on\nmiesten mies, sellainen ettei tapaa kuin yhden tuhannesta. Nämä ovat\nsinun omat sanasi hänestä. Samoin kuin se on minunkin uskoni.\n\nVARJAKKA. Se ei suinkaan estä Eevaa rakastumasta Jooseppiin, vaan\npäinvastoin. Eikö niin?\n\nJUNKKA. Niinpä vain. Mutta mitä syytä sinulla on uskoa, että Eeva on\nhäneen rakastunut? Sekö, että hän oli Joosepin kanssa täällä\ntanssiaisissa?\n\nVARJAKKA. Niin, sekin. Ja juuri se osoittaa, ettei hän minusta välitä.\n\nJUNKKA. Oliko Eevalla ja sinulla ennestään puhutut välit?\nKirjeellisesti?\n\nVARJAKKA. Ei.\n\nJUNKKA. Miten silloin voit vaatia, että Eevan olisi pitänyt istua\nkököttää kotona ja odottaa kuin kahvikuppi prikalla ottajaa? Eeva ei\nole niitä tyttöjä.\n\nVARJAKKA. Eeva tiesi, että tämä on ainoa päivä, jolloin minulla oli\ntilaisuus häntä tavata.\n\nJUNKKA. Eihän Eeva ole ollut täällä koko päivää.\n\nVARJAKKA (yht'äkkisesti). Nyt minä ymmärrän. Eeva varmaan on nähnyt\nminut komesrootin rouvan ja mamsellin kanssa vaunuissa. Minua kun\nkyörättiin ympäri kaupunkia! Ja kun hän eilen Pasanterin pihalla on\nollut minua niin lähellä, että sai pikkuliinan vaihtaa, niin hän myös\nkuuli Joosepin puheet rootien ja raatien tyttäristä ja Eliise\nmamsellista. Minun asiani on mennyttä.\n\nJUNKKA (kuin itsekseen). Voipipa silloin niin olla. Ja ehkäpä Karihaara\nEevaa miellyttää. Hyvin mahdollista.\n\nVARJAKKA (menee ottamaan sadetakkinsa; itsekseen, hämmästyneenä). Kukka\nminun sadetakissani! Sama kukka, joka Eevalla oli rinnassa.\n\nONNEN HERRA (tulee kiireellä maantietä vasemmalta puistikkoon). Ei Eeva\nollut huvimajalla!\n\nVARJAKKA. Eikö hän sinne mennyt kapteeni Rambergin kanssa?\n\nJUNKKA. Hän oli lähtenyt sillä aikaa, kun Ville ja minä olimme tuolla\nsalissa.\n\nVARJAKKA. Silloin on aivan eri asia! Hän on lähtenyt Rantalan kautta\nkotiaan.\n\nONNEN HERRA. Mutta Rantalaan poikkeaa tie meidän huvimajan kohdalta,\neivätkä mamma ja Eliise ole nähneet Eevan tulevan maantietä, vaikka he\novat olleet koko ajan maantiellä promineeraamassa.\n\nVARJAKKA. Eeva on mennyt täältä Rantalaan oikotietä.\n\nONNEN HERRA. Farbruur Junkka. Minä olen täällä käynyt Eevaa kosimassa.\n\nJUNKKA. Vai niin. Mutta hänellä taitaa olla toinenkin kosija. Muuan\nmatruusi.\n\nONNEN HERRA. Hän ei saa Eevaa kosia.\n\nJUNKKA. Minkä vuoksi ei hän saisi? Tietysti hänellä on oikeus niinkuin\nmuillakin.\n\nONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa ja lukee). Sunnuntaina se 15 päivä\ntätä kuluvaa kuuta tehtiin Pasanderin pihalla seuraava sopimus kuin\nalla on selitetty. Jos neitsy Eeva Ruskoranta ei lähde tanssiaisiin sen\nmuutaman matruusin kanssa, jota Joosepiksi kutsutaan, niin merkitsee\nse, että tämä matruusi Jooseppi saa tulla neitsy Eevaa kosimaan, mutta\njos neitsy Eeva lähtee tanssiaisiin sen miehen kanssa, niin merkitsee\nse, että tämä edellä usein mainittu mies Jooseppi ei saa kosia neitsy\nEevaa, vaan minä allekirjoittanut kapteeni saan tulla neitsy Eevaa\nkosimaan tanssiaisten aikana. Ja läsnä olivat todistajina puosmanni\nPasander sekä hänen sisarensa poika, joka myös on ollut matruusina\nPatriassa, samoin kuin kaksi naisihmistä, nimittäin neitsy Elviira\nParhiala ja toinen vaimonpuoli Anna Vasala, joka hyvin luultavasti\nmyöskin oli neitsy. O. W. Ramberg. Merikapteeni.\n\nVARJAKKA. Sepä mainio protokolla! Kiitoksia, kapteeni Ramberg!\n\nJUNKKA (Varjakalle merkitsevästi). Ei ole siis Joosepilla oikeutta\nkosia.\n\nVARJAKKA. Ei ole. Mutta minulla on!\n\nONNEN HERRA. Aikooko kapteeni Varjakka kosia neitsy Eevaa?\n\nVARJAKKA. Aion. Ja minä jo yritinkin, mutta keskeysi. Mitä määräyksiä\nkapteenilla on minulle komesrootilta? Siirretäänkö minut Patriaan?\n\nONNEN HERRA. Ei, ei, ei. Ei ole enää mitään muita määräyksiä kuin että\nkapteeni Varjakan on lähdettävä huomenna puolenpäivän aikaan, niinkuin\non ollut puhe.\n\nJUNKKA. Eikö saa lähteä jo varemmin?\n\nONNEN HERRA. Sitä parempi, mutta viimeistään puolenpäivän aikaan.\nFarbruur Junkka on hyvä ja menee huvimajalle, minä käyn Rantalassa.\n\nJUNKKA. Mitä sinä Rantalassa teet?\n\nONNEN HERRA. Minä olen siellä nähnyt hyvin korean kukon.\n\nJUNKKA. Paistiksiko? Pitääkö se olla korea? Ei suinkaan sitä\nhöyhenineen syödä?\n\nONNEN HERRA. Ei paistiksi, vaan oikeaksi kukoksi. -- Mistä se menee\noikotie Rantalaan?\n\nVARJAKKA. Tuosta näkyy Eeva menneen, missä on pöytä aidan vieressä.\nSiitä yli aidan.\n\nJUNKKA. Tuota tiheää metsääkö hän on lähtenyt kahlomaan. Sinne hän on\nvoinut eksyäkin. Meidän pitää lähteä heti ottamaan selko.\n\nONNEN HERRA. Ei tarvitse, sillä minähän menen Rantalaan, minä otan\nsamalla selon. (Kiiruhtaa aidan yli. Toiselta puolen aitaa.) Farbruur\nmenee huvimajalle. Minä tulen sinne pian.\n\nJUNKKA. Kuule, Yrjö. Valehtelitko sinä tuolle Villelle?\n\nVARJAKKA. En. Eeva aikoi lähteä tuota tietä. Tästä on puolikymmentä\nkaapelinmittaa Rantalaan. Siitä hän on ottanut soutajan lahden yli. Hän\non pian kaupungissa.\n\nJUNKKA. No, hyvä on. Tämähän päättyi mainiosti.\n\nVARJAKKA. Ei ole päättynyt mainiosti.\n\nJUNKKA. Vieläkö sinä epäilet, ettei hän sinua rakasta?\n\nVARJAKKA. Mutta minä olen väärinkäsityksestä, ymmärtämättömyydessäni,\ntyperyydessäni Eevaa niin syvästi loukannut, että jollemme tapaa\ntoisiamme ennen lähtöäni, on kaikki hukassa. Ja kuitenkin välimme voisi\nselvitä yhdellä sanalla ja sanattakin, kun vain saisimme nähdä\ntoisemme.\n\nJUNKKA. Tapaattehan te toki toisenne vielä. Eihän Onnen nyt ole pakko\nlähteä mereen kuin vasta puolenpäivän aikaan.\n\nVARJAKKA. Mutta Eeva aikoi matkustaa jo tänä iltana maalle.\n\nJUNKKA. Hänen matkansa pitää saada estetyksi. Minä lähden\nkomesrootilaisten vaunuissa.\n\nVARJAKKA. Siihen kuin te huvimajalta vihdoin viimein ehditte\ntaipaleelle, on Eeva jo maantiellä. Mutta lähtekää Rantalan kautta.\nSiitä poikki lahden on lyhyt matka.\n\nJUNKKA. Miten minä näillä jaloilla rämpimään tuota metsää? Se on\nmahdottomuus.\n\nVARJAKKA. Minä kyyditsen teitä maantietä Rantalaan. Tuolla krouvin\npihalla huomasin pienet käsikärryt. Niillä rullaan teidät kuin\npumpulipaalin.\n\nJUNKKA. Mutta kuule! Hei Lotalla on hevonen päättäen siitä, että näin\nhänen tänään miehineen ajelevan kaupungissa. Mennään tiedustelemaan.\n\nVasemmalta kuuluu etäinen huhuilu.\n\nJUNKKA. Mikä se on tuo huuto? Minä olin äskenkin kuulevinani.\n\nHuuto uudistuu.\n\nJUNKKA. Kuule!\n\nVARJAKKA. Kapteeni Rambergin ääni.\n\nJUNKKA. Eihän vain se tyttö ole eksynyt.\n\nKuuluu naisäänen huhuilu.\n\nJUNKKA. Kuulitko? Naisen ääni! (Vastaten huutoon.) Ohooi! Tänne näin!\nTänne, ohooi!\n\nVARJAKKA purskahtaa nauramaan.\n\nJUNKKA. Minä sanon sinulle, poika, että minulla on tuska ja hätä siitä\ntytöstä!\n\nVARJAKKA. Mutta tuo huuto, johon vastasitte, oli krokotiilin ääni.\n\nJUNKKA. Komesrootin rouvako? En kaipaa!\n\nHEI LOTTA (tulee parvekkeen kautta). Mikä täällä huutaa? Ketä täällä\nvielä on? Sun sumperi! Kapteeni Junkka! Siitäpä on aikaa, kun minä\nteitä olen nähnyt. Onpa lysti, että vielä kerran elämässäni pääsin\npuheille oikean miehen kanssa. Nyt se puhe sujuukin. Ja saan kuulla\noikeita Itä-Intian uutisia ja asioita. Se mies se sitten reissaa. Mutta\neipä vain löydä toista puoliskoaan. Eikö siellä Itä-Intiassakaan ollut\nsopivan värisiä naisia? Minkähän värinen sen pitäisi teille olla,\nhohhoh, se olisi soma kuulla ja vielä somempi nähdä, hohhohhoh --\n\nJUNKKA. Hei Lotta --\n\nHEI LOTTA. No sanokaahan, ja ihmeekseni minä kuuntelen. Sillä ette osaa\nenää sen väristä mainita, jota ette ole nähnyt. Teidän on pitänyt jo\nnähdä kaikenkarvaisia --\n\nJUNKKA. Hei Lotta! On aivan samantekevä, minkä karvainen se on ja\nvaikka olisi karvatonkin, kunhan sillä pääsee kaupunkiin.\n\nHEI LOTTA. Häh? -- Sus siunatkoon!\n\nJUNKKA. Onko teillä hevonen?\n\nHEI LOTTA. Sus siunatkoon! -- Onhan meillä hevonen ja hyvä onkin. Mutta\nmiten on teidän päävärkkinne, kapteeni?\n\nJUNKKA. Minun päävärkkini käy huonosti, jos ei Hei Lotan Nestori lähde\nminua kyytiin kaupunkiin sen tuhannella kiireellä.\n\nHEI LOTTA. Sus siunatkoon! Mutta kun Nestori ei ole kotona, hän on --\n\nJUNKKA. Hei Lotta, ei tarvitakaan kyytimiestä, minä osaan itse ajaa ja\nkaupungista panen jonkun tuomaan takaisin hevosenne.\n\nHEI LOTTA. Eei, hyvä kapteeni, meidän Polle tarvitse tuojaa\nkaupungista. Se on tullut sieltä yksinään monta kertaa. Jo hyvän matkan\npäässä se hirnuu, että nyt hän tulee. Uskotteko, kapteenit, että meidän\nPolle kävi kerran aivan ypöyksin hakemassa kaupungista olutkuorman. Se\nnähkääs kävi niin --\n\nJUNKKA. Hei Lotta, osaako Polle itse valjastaakin itsensä?\n\nHEI LOTTA. Sus siunatkoon!\n\nJUNKKA. Kyllä minä vielä jotenkin osaan. Pääasia on, että hevosen\nhäntäpuoli tulee ajajaan päin. Eikö niin? (Menee kiireesti parvekkeen\nkautta.)\n\nHEI LOTTA (lyö molemmin käsin Varjakan olkapäihin aivan kuin\nnojatakseen häneen nauraessaan makeasti). Hohhohhoh, se onkin kumma,\nettei herrasväelle valjasteta hevosta toisin päin, varsinkin kun niitä\non kaksi yhtä aikaa, niinkuin teilläkin oli päivällä. Sanon minä,\nhohtimet ja muut värkit, että siinä piti olla prytinä ja prätinä, ja\nankara meno ja paha siivo! Lykkyä tykö vain, kapteeni. Hohhoh. -- Mutta\nminne se Junkan kapteeni katosi?\n\nVARJAKKA. Hän meni valjastamaan hevosta. Ettekö lähde auttamaan?\n\nHEI LOTTA. Mutta eihän meidän Polle ole kotona. Se on kaupungissa.\nNestori on sillä joka toinen viikko tekemässä kyytejä kievarille, ja\ntällä viikolla on hänen kyytivuoronsa --\n\nONNEN HERRAN hoilaus kuuluu aivan läheltä. VARJAKKA syöksyy parvekkeen\nkautta.\n\nHEI LOTTA (huutaen jälkeen). Pelkääkö nuori kapteeni mullikkaa korkean\naidan takanakin? Hohhohhoh. (Yksikseen.) Taisi luulla piruksi.\nHohhohhoh. (Yrittää lähtemään parvekkeen kautta.)\n\nONNEN HERRA (näkymättömissä aidan takana). Hoi, ihminen, elkää menkö!\n\nHEI LOTTA. Sus siunatkoon! Puhuva mullikka!\n\nONNEN HERRA. Mikä tämä talo on?\n\nHEI LOTTA. Mitä se sitten sinua liikuttaa, mullikka?\n\nONNEN HERRA. Minun pitäisi saada korea kukko.\n\nHEI LOTTA. Sus siunatkoon! (Yrittää lähtemään.)\n\nONNEN HERRA. Ihminen, ihminen, ei saa mennä!\n\nHEI LOTTA. Minä teen ristinmerkin tähän maahan ja sen takaa kysyn\nsinulta: Mikä olet sinä?\n\nONNEN HERRA. Minä olen kapteeni Ramberg.\n\nHEI LOTTA. Sus siunatkoon, kapteeni Ramberg!\n\nVARJAKKA vetää pienissä käsikärryissä JUNKKAA maantietä oikealta\nvasemmalle.\n\nHEI LOTTA. Ja tuolla toinen kapteeni vetää kolmatta kapteenia\nkäsikärryissä. Niin paljon kapteeneita ja kaikki hulluttelevat. Mitä\ntämä meno merkitsee?\n\nKuuluu vasemmalta naisen ääni huhuilevan.\n\nHEI LOTTA. Varmaankin jossakin merellä suuri laiva förliisaa.\n\nONNEN HERRA (joka on kiivennyt aidan yli, vastaa huhuiluun). Ohooi!\nOnko se Eeva? Täällä on Rantala! Ohooi! (Hei Lotalle.) Onko tämä\nRantala?\n\nHEI LOTTA. Sus siunatkoon! Rantalahan on tuolla päin, selkänne takana.\n\nONNEN HERRA. Siellähän on Ilolan krouvi. (Katselee ympärilleen.)\n\nHEI LOTTA. Nyt on Hei Lotan päävärkki aivan pilalla.\n\nONNEN HERRA (kuin itsekseen ihmetellen.) On ihmeellistä.\n\nHEI LOTTA. Enkä minä kuitenkaan ole juonut niin paljon kuin ennen.\nMutta kai sitä vanhempana ei enää niin paljoa kestä. Ja se on surkeaa\nja surullista, että ihmisen vanhetessaan pitää kasvaa alaspäin kuin\nlehmän häntä.\n\nEsirippu.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nKaupungin rantasilta toriaukkoineen. Vasemmalla puisto, sen edessä\nperällä kulmikas suojuskatos, etualalla puutarhasohva. Oikealla\nmakasiinirakennuksia, perimäisenä pakkahuoneen pääty. Perällä\npollareilla varustettu rantasilta. Keskellä toriaukkoa lyhtypylväs,\njota vasten on tikapuut pystyssä. Taustassa näkyy meri saarineen ja\nniemineen, jonka takaa näkyy laivain mastoja.\n\nAamuruskosta punertava taivas.\n\nNEITSY JANNE (tulee vasemmalta kantaen olallaan merimiesarkkua, jonka\nlaskee lyhtypylvään juurelle ja menee sitten laiturille katselemaan).\nSiinä Onnen isopaatti odottaa miehiään. (Nojautuen pollariin laulaa:)\n\n    Ei taloni rakettu tantereelle\n    Vierelle kukkaisan tien,\n    Vaan aukeilla aalloilla, korkeilla kuohuilla\n    Keinuu mun majani pien'.\n\n    Siell' vaivat on vainen mun tuttavina,\n    Hauta ain avoinna työss',\n    Käy polkuni köysillä tuiskussa,\n    myrskyssä päivin ja synkässä yöss'.\n\n    Pien' tähtönen kaukana koillisessa\n    Yli aaltoin vilkkunsa luo,\n    Se rakkailta rannoilta, kultani kummuilta\n    Kaihooni terveiset tuo.\n\nPASANTERI (tulee oikealta työntäen käsikärryissä pärevasua). Hyvää\nhuomenta, Janne. Sinä olet ensimäisenä paikallasi.\n\nNEITSY JANNE. Toin arkkuni valmiiksi, kun minun pitää vielä käyttää\naamurumpu. Uusi rumpari on sairaana, ja Romppaisen ukko oli mennyt\nkalalle, niin tulivat minua pyytämään. Taitaa pian alkaa ollakin\naamurummun aika. (Menee vasempaan.)\n\nPASANTERI (kantaa vasun laiturilta alas, nousee hetkisen kuluttua ja\nyrittää kärryineen oikealle, mutta pysähtyy katsellen vasemmalle).\nJunkka tänne astelee. Mitä hän täällä näin varhain tekee?\n\nJUNKKA (tulee vasemmalta). Huomenta, puosu. Kenen tavaroita sinä tuot?\n\nPASANTERI. Toin Onnen kapteenille herkkuja. Vasullisen jokapäiväistä\nleipää. Muori oli saanut päähänsä, että meidän leipä on muka herkkua\nYrjölle. Samalla tulin Yrjön kortteeritalon ohi aikoen ottaa\nkärryilleni hänen tavaransa, mutta koko talo nukkui täydessä rauhassa.\n\nJUNKKA. Yrjö on jo eilen tavaroineen muuttanut laivaan. Siellä hän on\nollut yötäkin. Meidän oli puhe tavata täällä aamurummun aikaan. Minä\nnäet lupasin hänelle tuoda ilosanoman.\n\nPASANTERI. Vai niin. Mutta mikäs se oli se eilinen ilosanoma, jonka\nlupasit ilmoittaa tänään muorille ja minulle? Eikö sitä jo saa kuulla?\n\nJUNKKA. Olipa hyvä, etten sitä eilen sanonut. Olisin tullut luvanneeksi\nliikaa, Eevan ja Yrjön häitä jo tänä kesänä. Mutta täytyykin tyytyä\nvähempään, kihlajaisiin.\n\nPASANTERI. Olipa sitä iloa aluksi siinäkin. Mutta kuinka ja koska se\ntapahtuu, kun Onnen lähtö on muutettu näin aamuvarhaiseksi?\n\nJUNKKA. Onni ei silti nosta ankkuriaan ennen kuin puolenpäivän aikaan.\nSitä ennen käymme laivassa me, Eevat, Junkat, Rajalinskat, Pasanterit\nja hänen muorikultansa, siis hela herskapi, syömässä laivahernettä.\nEikö tule vesi suuhusi?\n\nPASANTERI. Mutta morsianhan on lähdössä matkalle, sinne veljesi\npappilaan. Olisi jo eilen illalla matkustanut, jos ei kyytihevonen\nkarannut portilta.\n\nJUNKKA (nauraa). Juuri sitä ilosanomaahan olen tuomassa Yrjölle.\n\nPASANTERI. Eivätkö heidän välinsä ole oikein selvillä?\n\nJUNKKA. Hyvä ei tule koskaan vähällä valmiiksi.\n\nPASANTERI. Mitenkä sitten kihlajaiset, kun kuulin Eevan eilen illalla\nHei Lotan Nestorin kanssa tekevän sopimuksen, että lähtevät taipaleelle\nheti aamurummulta.\n\nJUNKKA. Elä hiidessä! Minun pitää lähteä taas estämään Eevaa matkalta.\nJää sinä tänne odottamaan Yrjöä ja käske hänen heti tulla sinne\nRajalinskan luo.\n\nPASANTERI. Mitähän tietä Yrjö tulee?\n\nJUNKKA. Hän tulee Rantalasta poikki lahden.\n\nPASANTERI. Katsotaanpa, olisiko hän jo tulossa lahdella. (Menee\nkatselemaan oikealle makasiinien välitse.)\n\nRummunpärinä alkaa kuulua ensin lähempää, sitten loitoten.\n\nJUNKKA. Joko se tuokin alkoi päristä. Nyt tuli kiire. Kyllä tämä maalla\nolo on surkeaa, kun aina vain pitää kävellä ja juosta.\n\nPASANTERI. Ei näy muuta kuin yksinäinen soutaja, uistimenvetäjä tahi\nmikä lie. (Vetäytyy kiireesti rakennuksen suojaan.) Kuule! Eeva kulkee\ntuolla rantoja pitkin. Tulee tännepäin.\n\nJUNKKA. Eevako? (Menee Pasanterin luo kurkistelemaan.) On kuin onkin\nEeva. (Vetäytyy takaisin tuoden Pasanterin mukanaan.) Tule pois. Ja\nlähde sinä nyt kärryinesi, minä jään tänne. Minä pidättelen Eevaa,\nkunnes Yrjö tulee, sinä toimita Hei Lotan Nestori hevosineen\ntiehensä ja käske hänen tulla perimään minulta palkka eilisestä\nkoirankuristanikin, kun päästin Pollen karkuun.\n\nPASANTERI. Sinäkö sen teit? Hei Lotan Nestori sanoikin, ettei Polle\nollut voinut mitenkään saada sellaista solmua auki, vaan joku pojan\nviikari oli siinä löytänyt itselleen mieluisen työpaikan.\n\nJUNKKA. Jos pojilla on kepposistaan niin suuri ilo kuin minulla oli,\nniin enkeleillä ei ole niin lysti kuin pojanviikareilla.\n\nPASANTERI (ottaa kärrynsä). Mutta jos ei Eeva tulekaan tänne, vaan\nkääntyy takaisin kotiaan, niin minä en osaa mitään tehdä.\n\nJUNKKA (saattaen Pasanteria oikealle). Tänne hän tulee, siitä olen\nvarma. Hän on valinnut sellaisen ajan, ettei ole Yrjöä eikä muita.\nHurskas rukoilee yksin kammiossaan.\n\nPASANTERI. Sellaiseksi olen minäkin huomannut Eevan, ettei hän laske\nsyrjäistä kurkistelemaan sydänkammioonsa. (Menee oikealle.)\n\nJUNKKA (kurkistellen makasiinien lomitse oikealle). Tuossahan hän jo\ntuleekin. Mahtaa olla tyttöparalla sydämessä tuska. (Vetäytyy piiloon\nmakasiinien suojaan.)\n\nEEVA tulee pakkahuoneen siltaa oikealta ja katseltuaan ympärilleen\nlaskeutuu laiturilta portaita alas näkymättömiin.\n\nJUNKKA hiipii laiturille kurkistelemaan alas pollarin suojasta.\nHetkisen perästä peräytyy puistoon päin. Pyyhkien kyyneleitä silmistään\nmenee puistoon.\n\nEEVA (hetken kuluttua nousee laiturille ja jää seisomaan merelle päin,\nsitten käy istumaan penkille). Oi, kun saisin rauhassa itkeä. Se\nhuojentaisi.\n\nJUNKKA tulee puistosta perällä hyräillen ja muka huomaamatta Eevaa\nmenee laiturille seisomaan katsellen merelle.\n\nEEVA yrittää puikahtamaan puistoon, mutta pysähtyy äkkiä, pyyhkäisee\nsilmänsä ja istuutuu.\n\nJUNKKA (kuin itsekseen puhuen). Kaunis aamu. Mikähän tuuli tullee\npäiväksi?\n\nEEVA (kääntyen selin Junkkaan päin ja katsellen taivaalle).\nUestnorthuest.\n\nJUNKKA (kääntyen). Kas! Oletko sinä tuulen tietäjä?\n\nEEVA (kääntyen). Melkolainen.\n\nJUNKKA. Mutta tapanahan on sanoa hyvää huomentakin.\n\nEEVA. Eikö lankea luonnostaan, että se sanoo ensin, joka toisen näkee\nensimäisenä?\n\nJUNKKA. Sinähän tuulta ennustit minun selkäni takana.\n\nEEVA. Mutta tehän tulitte laulaen minun selkäni takaa.\n\nJUNKKA. Laulaessani katselin toisaalle, tuonne merelle.\n\nEEVA. Ja minä tuulta ennustaessani katselin taivaalle. Mutta toisakseen\nnuorempana: Hyvää huomenta, setä.\n\nJUNKKA. Hyvää huomenta, lapseni. Kuule, minne sinä eilen katosit?\n\nEEVA. Minulla oli kiire kotia, sillä aioin matkustaa maalle. Mutta\nmuuan pojanviikari päästi kyytihevosen karkuun meidän portiltamme.\nKyllä minä sen hänelle kostan.\n\nJUNKKA. Jos sattuu syyttömään?\n\nEEVA. Minäpä hänet hyvin tunnen. Näin, kun hän päästi Pollen irti ja\nevästi sitä kepillä lautasille. Hänellä oli samallainen keppi kuin\nsedällä ja yhtä komea partakin.\n\nJUNKKA (yllätettynä). Minkä vuoksi et puhunut mitään, kun näit?\n\nEEVA. Hän hiipi kiireellä seinänvierustaa tiehensä.\n\nJUNKKA. Joka paikassa sinulla on silmät! -- Miten sinä kostat?\n\nEEVA. Siten, että lähden kuin lähdenkin maalle.\n\nJUNKKA. Ja hän sen sinulle kostaa siten, että lähtee sinun mukanasi.\n\nEEVA. Oikeinko totta? Silloin pyydän anteeksi pojanviikarilta. Luulin,\nettä hän tahtoi minua estää lähtemästä muun asian vuoksi.\n\nJUNKKA (hämillään). Muunko asian vuoksi? (Lähtee toiselle puolen\nnäyttämöä, itsekseen.) Se poika, kun ei tule!\n\nEEVA. Mitä asiaa teillä on Paavolle?\n\nJUNKKA. Paavolleko?\n\nEEVA. Ettekö odota sitä Rantalan huutolaispoikaa, joka soutaa\nkulkijoita tästä yli lahden? Vai ketä poikaa te sieltä tulevaksi\nodotatte?\n\nJUNKKA. Niin, niin. Sitä Rantalan poikaahan minä odottelen. Minulta jäi\neilen venekyyti maksamatta, kun ei ollut pientä rahaa.\n\nEEVA. Eikö sen tärkeämpää asiaa?\n\nJUNKKA. On minulla muutakin asiaa. (Katselee makasiinien lomitse.)\nTuleekin jo lähempänä kuin luulinkaan.\n\nEEVA. Setä, sanokaa nyt, onko teillä tosi aikomus lähteä maalle?\n\nJUNKKA.. Yhdestoista käsky kuuluu: Ei sinun pidä hätäilemän. (Katselee\nmakasiinien lomitse.)\n\nEEVA (itsekseen). Mitähän sanoisitte, jos minä jäisin tämäniltaisiin\nkihlajaisiin ja panisin toimeen sellaisen himphampun, että koko\nkaupunki nauraisi?\n\nJUNKKA. Mitä sanoit?\n\nEEVA. Että minua alkaa houkuttelevasti huvittaa teidän hommanne, setä.\n\nJUNKKA. Voi, kuin olen siitä iloinen.\n\nPAAVO (nuori poikanen, yllään paita ja väljät aikamiehen housut, tulee\noikealta makasiinien välitse kantaen päänsä päällä kannellista\npärekoppaa, pidelIen toisella kädellä koppaa ja toisella housujaan).\nHyvää päivää!\n\nJUNKKA. Päivää, poika!\n\nPAAVO (katsellen ympärilleen). Se -- tuota noin, mikä se onkaan -- Onnen\nkapteeni, hän sanoi, että tänne tulee joku, joka ottaa tämän kopan.\n\nJUNKKA. Kyllä minä sen otan huostaani. Mutta missä on kapteeni itse?\n\nPAAVO. Hän meni Alakaakosta porsaan ostoon.\n\nJUNKKA. Porsaan ostoon? Ja Alakaakosta!\n\nPAAVO. Siellähän niitä toki on, kun kuului porsineen täyden tusinan. Ja\nsieltä hän saa lampaankin.\n\nJUNKKA. Mitä se mies hulluttelee? Aikooko hän laittaa koko Noakin\narkin!\n\nEEVA (itsekseen). Tuossa kopassa on varmaankin se korea kukko!\n\nJUNKKA. No, mitä siinä kopassa on?\n\nKukko kiekuu.\n\nPAAVO. Se itse vastasi. Se sitten on juupeli viisas kukko!\n\nJUNKKA. Perhana! Onnen herran korea kukko!\n\nPAAVO. Korea se on, oikein korea. Mutta nyt se on märkä kuin uitettu\nkissa. Se juupeli karkasi kopastaan tuolla lahdella ja pudota maiskahti\nmereen. Minne tämä viisas ja korea kukko pannaan?\n\nJUNKKA. Pane mihin tahdot. Ei kuulu minuun, vaikka löisit seinään.\n\nEEVA. Mutta tehän aioitte ottaa sen huostaanne.\n\nJUNKKA. Minä en ole Onnen herran kukon vartija!\n\nPAAVO. Ei tätä nyt vartioida tarvitse, kun kopan kansi on sidottu.\nSiihen minun piti uhrata housunvyönaruni, josta minun oikeastaan\npitäisi saada maksu.\n\nJUNKKA. Maksuksi syö koko kukko, suolineen, sorkkineen.\n\nPAAVO. Kuka tämän sitten ottaa? Tuo neitsykö?\n\nEEVA. En huoli. (Menee rannalle seisomaan katsellen merelle.)\n\nPAAVO. Minä jätän tämän tänne. Ottakaa, kapteeni, koppa ja pankaa se\njohonkin sopivaan paikkaan.\n\nJUNKKA. Jos et, poika, oikealla usko, niin minä annan sinulle keppiä!\n\nPAAVO. Elkää hiidessä, hyvä kapteeni, muuten tulee viimeiset kummat.\n(Laskee kiireellä molemmin käsin kopan lyhtypylvään juurelle, jolloin\nhousut putoavat nilkkoihin). Katsokaas nyt. Jos olisitte alkanut minua\nkepillä koputella, niin olisi joko kukon käynyt huonosti tahi minun\npitänyt jättää housuni. Siinä se nyt saa kukko olla minun puolestani.\nSillä talon rannassa voi olla ylikulkijoita odottamassa. (Yrittää\nlähtemään oikealle perälle.)\n\nJUNKKA. Elä mene, poika. Minulla on maksamatta sinulle se eilinen\nkyyti. (Antaa rahaa.)\n\nPAAVO. Koko kourallinen. Kiitoksia. Mutta mihin minä näitten rahojen\nkanssa nyt pääsen? Saakelin housut, sanon minä. (Kuin äkkiä keksien\nistahtaa maahan.) Nyt eivät housut putoa! (Ottaa taskustaan kukkaron,\njohon panee rahat.)\n\nJUNKKA (kahdenkeskisesti). Kuulehan. Kapteeni Varjakka on luultavasti\nRantalassa odottamassa venettä. Ja jos ei ole siellä, niin toimita\nvaikka millä keinoin sana Onneen, että kapteeni Varjakan pitää joutua\nkuin henkensä edestä ja suoraan Rajalinskan luo. Ymmärrätkö?\n\nPAAVO. Kyllä minä ymmärrän, mutta minä en tunne sitä kapteenia.\n\nJUNKKA. Se on se, joka minua eilen illalla kyyditsi Rantalaan\nkäsikärryillä.\n\nPAAVO. Minä juuri ennen tänne lähtöäni näin sen teidän kaksijalkaisen\nhevosenne istuvan Hei Lotan Nestorin kanssa kärryissä ja ajavan\nkaupunkiin. (Nousee.)\n\nJUNKKA (itsekseen). Hei, hurei! Nyt ei hätää mitään. Hän on Rajalinskan\nluona. (Paavolle.) Paavo, sovitaan pois ne äskeiset vihat. (Irroittaa\nvyönsä.) Ja sopiaisia minä annan sinulle vyön.\n\nPAAVO. Entäs housunne?\n\nJUNKKA. Ei minulta housut jouda!\n\nPAAVO. Tarkoitin vain, että onko kapteenin housut sellaisella\ntaklaasilla, että pysyvät vyöttäkin? Kai ovat, koskapa vyö joutaa.\n\nJUNKKA. Tuossa.\n\nPAAVO. Kiitoksia, kiitoksia. Tämähän on niin komea vyö, että voisi olla\nhousuittakin! -- Hih, kuin tuntuu elämä huolettomalle ja helpolle. Nyt\nminä voisin vaikka tanssia engelskaa. (Tanssii muutamia otteita.) Enkös\nminä ole nyt vähän niin kuin meripoika, kun on tällainen vyö? (Laulaa:)\n\n    Ja kun tullaan Italian rantahan.\n    Siellä flikka friiataan, meitä viikko fiirataan,\n    Ja kun tullaan Italian rantahan,\n    Pohjanpoiat kreivejä on!\n\n    Hurraa me Suomen meripoiat j.n.e.\n\n(Menee oikealle perälle.)\n\nJUNKKA. Lähdemme siis nyt, Eeva.\n\nEEVA. Setä...!\n\nJUNKKA. Mitä nyt?\n\nEEVA. Minun on tehtävä teille tunnustus.\n\nJUNKKA (itsekseen). Mitä merkillistä nyt? (Menee Eevan luo.) Puhu,\nlapseni.\n\nEEVA. En kehtaa silmiinne katsoa.\n\nJUNKKA. Katsothan sinä.\n\nEEVA. En minä katso kuin hattuanne. (Ottaa hatun Junkan päästä.)\nTämähän on saanut pahan kuhmun.\n\nJUNKKA. Janne Poikonen eilen illalla siellä Ilolan krouvin pihalla\nheitti sen kentälle hutikkapäissään.\n\nEEVA (panee hatun Junkan päähän). Ei se ollut Janne Poikonen. Minä se\nolin sen sadetakin sisässä, joka oli humalainen jummanni.\n\nJUNKKA. Sinäkö se olit? Kaikkia sinun päähäsi pälkähtää.\n\nEEVA. Ei ollut muuta pakopaikkaa siinä kiireessä.\n\nJUNKKA. Mutta mitä olisit sanonut, jos tulin ja annoin sinulle\nkepistäni.\n\nEEVA. Olisin kärsivällisesti kestänyt.\n\nJUNKKA. Mitä? Ethän vain ole luullut, että minä olin Onnen herran\nkanssa samassa komplotissa!\n\nEEVA. Tunnustan, että ajattelin aivan teidän sanoillannekin.\n\nJUNKKA. Mutta tyttö! Mitä sinä oletkaan ajatellut minusta! En tiedä\nkuinka kauniisti sinun pitäisi pyytää voidakseni antaa sinulle anteeksi\noikein täydestä sydämestäni. Sinuahan on kerrassaan vaivannut järjen\npuutos.\n\nEEVA purskahtaa nauramaan.\n\nJUNKKA. Eeva! -- Minua ei tämä naurata yhtään!\n\nEEVA. Rakas setä! Antakaahan minä selitän, mille minä nauroin. Kun\nsanoitte, että minua on vaivannut järjen puutos, niin muistui mieleeni\ntapaus Ulla mamsellin koulusta. Hän kysyi kerran: Kun viidestä otetaan\npois neljä, paljoko jää jälelle? (Näyttää käsin erottaen pois neljä\nsormea.)\n\nJUNKKA. Ja sinä vastasit?\n\nEEVA. Jää jälelle -- peukalo.\n\nJUNKKA (nauraen). Se sitten ei ollutkaan tuhma vastaus.\n\nEEVA. Tuhmahan se oli. Ulla mamsellin mielestä hyvin tuhma. Hän käski\nminut eteensä. Minua hävetti ja pyysin anteeksi, mutta hän sanoi:\nJärjen vähyys ei parane anteeksi pyytämällä ja antamalla, vaan siten,\nettä päätä klaarataan. Ja hän tukisti minua ja napahutti päähän.\nTukistakaa tekin, setä.\n\nJUNKKA. Tukista sinä minua.\n\nEEVA. Eipä teitä olekaan vaivannut järjen puutos.\n\nJUNKKA. Onpahan ja aivan juuri äsken: olin suutuksissani, kun minun\nolisi pitänyt olla iloissani.\n\nEEVA. Iloissanne minun tuhmuudestani?\n\nJUNKKA. Siitä, että sinä pidät sedästäsi niin paljon: olisi kärsinyt\nkepinlyöntejäkin, ennenkuin asettunut minua vastaan sotajalalle.\n\nEEVA. Minulla ei ollut vain sopivaa jalansijaa.\n\nJUNKKA. Tietysti sinullakin on joku, jota rakastat.\n\nEEVA. Tietysti minullakin. (Nousee.)\n\nJUNKKA (nousee). Lähdemmekö siis nyt valmistautumaan matkaan?\n\nEEVA. Minä en mene enää kotia. Meillä oli Hei Lotan Nestorin kanssa\nsellainen sopimus, että ensimäisen virstanpylvään luona tapaamme\ntoisemme. Se odottaa, joka ensin tulee. Minä nyt menen sinne ja\npalautan hänet hakemaan teitä.\n\nJUNKKA. Niin ollen istutaan vielä vähän ja puhellaan tässä entisen\njatkoksi.\n\nEEVA. Eihän entisellä ole enää jatkoa. Se tuli selville. On vain\njälellä molemminpuolinen tukistaminen.\n\nJUNKKA. Minä haluaisin tietää jatkoa siihen, kuka on se poika, jota\nrakastat.\n\nEEVA. Se on muuan meripoika. Mutta siitä eteenpäin se on minun\nsalaisuuteni ja semmoisena pysyy.\n\nJUNKKA. Hauska on tietää, että sukuun tulee. -- Annahan se korea\npikkuliinasi, jonka sinulla äsken näin.\n\nEEVA (katsoo pitkään Junkkaa). En minä anna.\n\nJUNKKA. Minkä vuoksi et?\n\nEEVA. Teillä on joku pojanviikarin kuje mielessänne.\n\nJUNKKA. Ei toki. Minä vain pyyhin tuon pienen vesihelmen, joka on\nsilmäripsessäsi. Se on siihen jäänyt äskeiseltään, kun sinä tuolla\nOnnen paatissa -- rukoilit.\n\nEEVA (luo pitkän katseen Junkkaan tuskan valtaamana.) Setä...!\n\nJUNKKA. Lapseni, on kysymyksessä elämäsi onni.\n\nEEVA. Hyvä, rakas setä, jätetään asia tähän.\n\nJUNKKA. Minulla on enemmän elämänkokemusta kuin sinulla. Asian\njättäminen koituisi sinun onnettomuudeksesi ja sen meripoikasi\nonnettomuudeksi. Ja teidän onnettomuudessanne minä joutuisin uudelleen\nelämään raskaan kohtaloni.\n\nEEVA. Odotetaan, setä. Odotetaan toista aikaa. Aika korjaa asian.\n\nJUNKKA. Aika korjaa, mutta aika myös särkeekin. Usein, hyvin usein se\nsäälimättömällä kädellä erottaa ne, jotka pitäisi yhdistää. Katsokaa\ntoisianne avonaisesti silmiin silloin, kun aika sen vielä sallii.\n\nEEVA. Sepä se, etten minä saa enkä minä voi häntä katsoa silmiin.\n\nJUNKKA. Eikö tuollaisilla silmillä voisi toista katsoa kasvoista\nkasvoihin? Terveet ja kirkkaat silmät! Kunhan sinä häntä katsot vain\nkirkkaasti. Vai eikö hän sitä ansaitse?\n\nEEVA itkien peittää kasvonsa pikkuliinaan.\n\nVARJAKKA tulee oikealta etualalla.\n\nJUNKKA (menee Varjakkaa vastaan, kahdenkeskisesti). Minä menen\nkutsumaan kihlajaisvieraat. (Ääneen, osoittaen Eevaa.) Sopiva tuuli!\n(Menee oikeaan etualalla.)\n\nEEVA (silmäten pikkuliinansa takaa). Yrjö! (Varjakan lähestyessä nousee\nja pitäen molemmin käsin pikkuliinaa kasvojensa suojana kuin\nvarjostinta rientää Varjakalle syliksi.)\n\nVARJAKKA. Onko tämä totta vaiko vain suloista unta?\n\nEEVA (kohottaa katseensa Varjakkaan). Totta tahi unta: elinkautista.\n\nVARJAKKA. Rakas Eeva, anna minulle anteeksi --\n\nEEVA. Rinnassasi kukka, jonka sinulle eilen illalla jätin, on\nanteeksiantamus ja anteeksipyyntö.\n\nVARJAKKA. Kuinka ovat nyt sinun silmäsi tutut! Tämän kahdeksan vuoden\naikana olen ne nähnyt aina ja kaikkialla, merellä ja maalla, kannella\nja raalla. (Istuutuvat Neitsy Jannen arkulle.)\n\nEEVA. Minkähän vuoksi minun piti paeta silloin, kun tulit meidän\npihalle?\n\nVARJAKKA. Niin, minkä vuoksi sinä pakenit?\n\nEEVA. En osaa sitä nyt selittää itsellenikään. Odottaessani sunnuntaina\ntuloasi tuntui minusta aivan mahdottomalta, että elän, kunnes tulet. Ja\nkun kuulin jonkun mainitsevan, että olet kadulla tulossa, luulin\nkuolevani siihen paikkaan, jos katson taakseni. Maa näytti vilisten\nkulkevan jalkaini alta, niin että minusta tuntui, kuin olisi minun\npitänyt juosta, juosta, juosta pysyäkseni paikallani.\n\nVARJAKKA. Mutta sehän oli hirveä tuska sinulle.\n\nEEVA. Oli se.\n\nVARJAKKA. Ja sitten toivat sinut sillä tavoin keskelle joukkoa.\n\nEEVA. Ei minusta sitten enää tuntunut vaikealta, kun olin kuullut\näänesi ollessani poikain laivassa. Siellä minua halutti nousta\nyht'äkkiä ja kääräistä pikkuliina kasvojesi yli ja sitten nousta\nvähitellen, vähitellen. Ja nyt tuntuu, kuin olisi vain vähän aikaa\nsiitä, kun lähdit merille, ja niinkuin olisimme olleet yhdessä jo\nkauan, kauan. -- Mutta se on julmaa, että sinun pitää nyt lähteä! --\nMilloin sinä palaat, jos Jumala suo?\n\nVARJAKKA. Olen kotona ensi kesän lopulla, jos kaikki käy niin kuin olen\najatellut.\n\nEEVA. Täytyyhän senkin ajan kulua. Tunti tunnilta, päivä päivältä,\nviikko viikolta, sitten kuukausissa. Tämän kesän perästä talvi, sitten\nepämääräisen toivon kesä, sitte ehkä vielä pitkä, pimeä talvi.\n\nVARJAKKA. Eihän meillä ole talvea. Meillä on lämmin ja kirkas ja\nkukkaisa kesä, onnemme kun on ehyt ja häiritsemätön.\n\nKukko kiekuu.\n\nEEVA. Hyi, kuin säikähdin!\n\nVARJAKKA. Se oli kunnian kukko, joka meille lauloi! Mutta missä se on,\nkun se kuului aivan kuin olisi kiljunut niskassani?\n\nEEVA. Se on tuossa kopassa pylvään juurella. Onnen herran korea kukko.\nTuotiin äsken Rantalasta.\n\nVARJAKKA. Hän lähti eilen illalla kovalla touhulla Rantalasta ostamaan\nkoreaa kukkoa. Minä luulin, että hän vain sanoi sen syyksi lähteäkseen\nsinun jälkeesi. Mitähän se aikoo tuolla?\n\nEEVA. Hän kosiessaan minua kuvaili minulle loisteliasta elämää.\nPäästäkseni kerralla hänestä irti sanoin pitäväni köyhästä\nmökkiläiselämästä porsaineen ja koreine kukkoineen. Nyt sanon hänelle,\nettä tuo kukko ei ole läheskään niin korea kuin minulle pitää olla.\nEikä hän sinun poissa ollessasi löydä tarpeeksi koreaa kukkoa, vaikka\nmistä etsisi.\n\nVARJAKKA. Kyllä hän lakkaa hakemasta, kun kuulee, että olemme\nkihloissa.\n\nEEVA. Sitä ei saa antaa heille tiedoksi, ei aavistustakaan siitä.\n\nVARJAKKA. Silloinhan pääset heistä rauhaan. Minä jo eilen illalla\nsanoin Onnen herralle, että aion sinua kosia.\n\nEEVA. Voi, rakas Yrjö, minkä teit! Se oli suuri erehdys, jolla on pahat\nseuraukset.\n\nVARJAKKA. Mitkä pahat seuraukset?\n\nEEVA. En tiedä, mutta minua peloittaa.\n\nVARJAKKA. Mutta johan sinä olet aivan suunniltasi. Sinä, joka olet\nrohkea ja järkevä!\n\nHILMA (tulee vasemmalta kiireellisesti, mutta muuttuu arkailevaksi ja\nepäröiväksi). Hyvää huomenta.\n\nVARJAKKA. Näyttää kuin teillä olisi minulle asiaa. Komesrootiltako?\n\nHILMA. Ei komesrootilta.\n\nVARJAKKA. Komesrootin rouvaltako sitten tahi joltakin muulta huoneenne\njäseneltä?\n\nHILMA. Minä oikeastaan tulin tapaamaan muuatta tuttavaani, joka lähtee\nmerelle. Mutta aikomukseni oli puhutella kapteenia, jos suinkin\nsattuisi tilaisuutta.\n\nVARJAKKA. Ei mikään nyt estä.\n\nHILMA. Asiani on juoruamista. Mutta mielestäni olisi väärin, jos en\npuhuisi.\n\nEEVA. Puhukaa, joutuin.\n\nHILMA. Eliise mamselli aikoo matkustaa Onnessa Tukholmaan.\n\nVARJAKKA. Niiltä ei temput lopu! -- Mutta minä en häntä ota.\n\nEEVA. Rakas Yrjö, eihän sinulla ole oikeutta kieltää Eliise mamsellia\ntulemasta isänsä laivaan. Ja minkä vuoksi kieltäisit? Kyyditse hänet\nkauniisti Tukholmaan ja sillä hyvä. Tuo ei ole asia eikä mikään.\n\nVARJAKKA. Ikävä hän on pasaseerarina, kun tietää, mikä on tarkoitus.\n\nHILMA. Ja jos tarkoitus ei toteudu, niin Onnea ei lasketa kotimaahan\npalaamaan ennen kuin neitsy Eeva menee naimisiin kapteeni Rambergin\nkanssa.\n\nVARJAKKA. Mitä!\n\nEEVA. Siinä se nyt oli! (Purskahtaa itkemään.)\n\nVARJAKKA (synkkänä ja toivottomana). Tätä minä en osannut ottaa lukuun.\n(Jää seisomaan tuijottaen yhteen kohtaan.)\n\nHILMA. Olenko tehnyt tyhmästi, väärin ja pahasti? Luulin tekeväni\nhyvää. Uskoin, että keksitte jonkun keinon heitä vastaan.\n\nEEVA. Tietävätkö komesrootilla, että Onni lähtee näin varhain?\n\nHILMA. Eivät sitä tiedä, mutta touhussa siellä ollaan.\n\nEEVA. Hyvä! Minulla on keinoja. Jos ei yksi auta, niin toinen.\n\nHILMA. Jumalan kiitos!\n\nEEVA (Hilmalle). Kiitoksia, että tulitte sanomaan. Teitte oikein hyvän\ntyön. (Varjakalle.) Minne setä meni?\n\nVARJAKKA. Rajalinskan luo.\n\nEEVA. Mitä sinne?\n\nVARJAKKA (nolona). Hommaamaan niitä meidän kihlajaisiamme.\n\nEEVA (nauraen). Meidän kihlajaisia ja me täällä? (Hilmalle\nleikillisesti.) Ne ovat niitä miesten hommia: jättävät perunat pois\nvellistä! (Varjakalle.) Lähdetään toki mekin, että saamme olla mukana.\n(Rientää Varjakan kanssa oikealle etualalle.)\n\nHILMA (yksin, lukee arkun kannesta). Janne Poikonen. Siinähän on Jannen\narkku. Kai hän sitten pian tulee. (Silmää vasemmalle.) Tuolla jo\ntuleekin. Minnekähän minä menisin piiloon? (Menee suojakatokseen.)\n\nNEITSY JANNE (tulee vasemmalta, katsellen ympärilleen). Eihän täällä\nole ketään, vaikka näytti kuin täällä olisi liikuttu. (Katsoo oikealle\netualalla.) Tuollapa meneekin. Kapteeni Varjakka ja joku neito. Onkohan\nmeidän kapteenilla morsian? (Huokaa.) En saanut tavata Hilmaa. (Menee\nistumaan arkkunsa kannelle ja laulaa.)\n\n(HILMA yhtyy lauluun kahden ensimäisen säkeistön aikana.)\n\n    Ja meitä oli kaksi, poika ja neitonen,\n    Kun taipui rakkahaksi luontomme iloinen.\n\n(Puhuu ihmetellen) Tässäpä omituisesti kaikuu. Noista makasiineista kai\nse vastaa. (Laulaa)\n\n    Jo piennä ollessani tuon tulin kokemaan,\n    Ett' hälle rinnassani syän sykki nopeaan.\n\n(Puhuu) Jopa kaikuu ihmeen kauniisti! (Laulaa)\n\n    Ah voi, mun tyhmyyttäni; se sai sen aikahan:\n    Vieroitin ystäväni kauniin ja rakkahan.\n\n(Puhuu.) Nyt ei enää vastannutkaan? (Laulaa.)\n\n    Nyt on mun mielestäni kaikk' ilo puuttunut,\n    Kun kallein ystäväni on mulle suuttunut.\n\nHILMA (on viimeisen säkeistön aikana lähestynyt Neitsy Jannen selän\ntaakse ja laulun loputtua panee kätensä hänen silmilleen, matkii\nrumpua). Sutiputi, sutiputi sukkaan kenkään, aamulla varhain vaatetta\nselkään, torille, torille rumpu se käski, merelle, merelle Janne kun\nläksi. (Päästää kätensä, nauraa.) Minkä vuoksi sinä meidän talon\nkohdalla rummutit niin hassusti: ensin hiljaa, sitten kovasti, sitten\ntaas hyvin hiljaa ja taas kovasti?\n\nNEITSY JANNE (iloisen hämmästyksen vallassa). Sinä et olekaan minulle\nvihassa?\n\nHILMA. Olin minä hyvin pahoillani, kun sinä et minua kutsunut pariksesi\nlähtiäisiisi. Mutta eihän minulla ollut mitään oikeutta olla sinulle\nvihassa.\n\nNEITSY JANNE. Silloin minun syntini on kahta kauheampi.\n\nHILMA. Selitä toki, että ymmärrän suuttua ja sitten antaa anteeksi.\n(Istuutuu arkulle.)\n\nNEITSY JANNE. Hilma, minä sinua rakastan.\n\nHILMA. Ja siitäkö minun pitäisi olla vihassa? Sinähän vaadit\ntavattomia!\n\nNEITSY JANNE. Mutta minähän sinua eilen siellä tanssiaisissa loukkasin\npahoin: muistolahjasi toin sinulle takaisin ja sillä tavoin.\n\nHILMA. Minä siitä olin iloinen. Sillä siitä huomasin, että sinä minusta\npidät. Tässä on kukkarosi.\n\nNEITSY JANNE (hämmästyneenä). Täällähän on paksu tukku rahoja?\n\nHILMA. Ne olivat siellä.\n\nNEITSY JANNE (antaa kukkaron takaisin). Ne eivät ole minun.\n\nHILMA. Siellä oli myöskin tämä sormus, jonka Sihvonen oli minulta\nryöstänyt. Tämä on sinulle. Isävainajani tahdon mukaan se on muistoksi\nkoko perheen puolesta, jonka sinä silloin kovana aikana pelastit\nnälkäkuolemasta.\n\nNEITSY JANNE. En minä ole koskaan ajatellut sitä niin suureksi asiaksi,\nmutta minusta on ollut hauska muistella sitä aikaa.\n\nHILMA. Se oli autuuden aikaa. Monta kertaa tuskan vedet silmiini\nkiertyivät, kun minua aneluretkillämme paleli ja kun sinä kadulla\nlumella hieroit paleltuvia käsiäni tahi poskiani, mutta sydän oli\ntulvillaan iloa. Se oli ihanaa aikaa. Oli paljon niin suuria ja\nihmeellisiä tapauksia kuin saduissa. Jos minulle sanottaisiin, että\nminulla on ainoastaan yksi päivä enää elettävänä, mutta saan valita\nelämästäni minkä päivän hyvänsä sellaisena kuin olen sen elänyt, niin\nvalitsisin jonkun tuollaisen pahimmista pakkaspäivistä, jolloin\nkuljimme talosta taloon palaten kotiin onnellisina siitä ilosta, mikä\nsiellä meidät ympäröi.\n\nNEITSY JANNE. Mutta eteenpäin elävän mieli. Meillä on ilon ja onnen\npäiviä edessämmekin. Eikö niin?\n\nHILMA. Jumala suokoon.\n\nNEITSY JANNE. Jumala venettä viepi, miehen on mela kädessä. (Laulaa:)\n\n    Riemulla me käymme maailmaan\n    Elämän kohtaloita koettamaan,\n    Tokko myrskytuulin, vaiko hymyhuulin\n    Onni osaksemme rientänee.\n\nHILMA. Kuule, Janne, jätä minulle se rintarahasi talteen. Siihen\nkiintyy elämäni onnellisimmat muistot.\n\nNEITSY JANNE. Se ei ole minulla mukana, mutta minä käyn sen hakemassa.\n(Menee vasempaan juosten.)\n\nELVIIRA tulee oikealta etualalla.\n\nHILMA (iloisena). Elviira! Hyvää huomenta.\n\nELVIIRA. Eikö täällä olekaan vielä muita?\n\nHILMA. Ei nyt tällä kertaa. Mutta äsken täällä oli Eeva Ruskoranta ja\nkapteeni Varjakka. He ovat kihloissa.\n\nELVIIRA. Joko he ovat kihloissa?\n\nHILMA. Ovat. Minä puhelin heidän kanssaan. Ja minä olen niin iloinen ja\nonnellinen heidän puolestaan.\n\nELVIIRA. Minkä vuoksi?\n\nHILMA. Sen vuoksi, kun saavat toisensa ne, jotka toisiaan rakastavat.\nHe sopivat niin toisilleen. Minä olen Eeva Ruskorantaan hurjasti\nmielistynyt. Jos minä olisin poika, niin varmaan rakastuisin häneen\nniin, että tulisin hulluksi!\n\nELVIIRA. Hirveän suuri teeskentelijä. Oli olevinaan kuin ei olisi\nketään rakastanut ja kuitenkin mielisteli kaikkia poikia.\n\nHILMA (nauraen). En muistanutkaan sitä Amaalian povausta! Sinä olet\npahalla tuulella, kun se ei toteutunut.\n\nELVIIRA. Tuommoinenko sinä oletkin?\n\nHILMA. Mimmoinen?\n\nELVIIRA. Sinä olet iloinen ja onnellinen, että hypit ja tanssit, kun\nmuut joutuvat kihloihin, mutta minua sinä pilkkaat ja kiusoittelet.\n(Itkien.) Ja minä olen sinua pitänyt luotettuna ystävänä.\n\nHILMA. Rakas Elviira, minä hartaasti toivon ja uskonkin, että kyllä\nsinäkin löydät sen nuorukaisen, jonka sydämen valtaat, mutta eihän sitä\npidä povauksen mukaan etsiä.\n\nELVIIRA. Sinä et soisi minulle ketään.\n\nHILMA. Kenen tahansa muun paitsi yhtä, joka on minun.\n\nELVIIRA. Ei se ole vielä sanottu, että Sihvonen on sinun.\n\nHILMA (nauraa). Jos sinä Sihvosta rakastat, niin minun puolestani\nvapaasti.\n\nELVIIRA. Mutta jopa sinä olet teeskentelijä ja kavala ihminen!\n\nHILMA. Mitä sinä puhut!\n\nELVIIRA. Sinä koetat minulta salata, että rakastat Sihvosta. Niinkuin\nminä en olisi eilen illalla nähnyt, että sinulta pääsi itku, kun Neitsy\nJanne ajoi Sihvosen pois tanssiaisista. Ja nyt minä ymmärrän, minkä\nvuoksi tulit sinne niin myöhään ja minkä vuoksi et olisi halunnut jäädä\nsinne: sen vuoksi, että pelkäsit minulta Sihvosta.\n\nHILMA. Meillä ei tule riitaa Sihvosesta, kunhan vain hänestä sovit sen\nAmaalian kanssa.\n\nELVIIRA. Sinä olet aivan samallainen kuin Eeva!\n\nHILMA. Kiitoksia!\n\nELVIIRA. Aivan kuin Eeva, ihan justiin! (Menee suuttuneena laiturille.)\n\nSIHVONEN (tulee oikealta etualalla, pää kenossa ja ruumis jäykkänä).\nHyvää huomenta, Hilma. Minä toivotan Hilmalle onnea ja lykkyä.\n\nHILMA. Kiitoksia. Mutta mistä Sihvonen tietää minulle onnea toivottaa?\n\nSIHVONEN. Minähän näin teidän Karihaaran kanssa ajelevan kääseillä\neilen illalla. Ja olenhan minä ollut vähän niinkuin puhemiehenäkin.\nMinähän Hilmalle sanoin, että Karihaara tykkää Hilmasta ja että toista\nse on Karihaara kuin se rumpari. -- Minä tulin tapaamaan sitä rumparia.\n\nHILMA. Mitä varten?\n\nSIHVONEN. Eikö Hilma näe, miten minun pääni on?\n\nHILMA. Sitähän minä olen tässä ihmetellyt!\n\nSIHVONEN. Se rumpari pahus minua eilen illalla kouristi niskasta, että\nsain siihen jäsenvian. Ja sitten hän ryösti minulta rahoja ja sen\nHilman sormuksen. Tulin sanomaan hänelle, että jos hyvässä sovussa\nantaa sen takaisin, niin saa asia minun puolestani raueta, mutta jos\nei, niin minä hänet vangitsen.\n\nHILMA. On jo vangittu. Joutuu elinkautiseksi.\n\nSIHVONEN. Vai on hän sellaiset rötökset tehnyt?\n\nHILMA. Tuossa ovat rahanne, ja kukkaron saatte pitää puhemiespalkkaa.\n(Antaa kukkaron Sihvoselle.)\n\nSIHVONEN. Mutta siltä rumparilta minä oikeudessa vaadin kipurahoja!\n\nHILMA. Mitäpä te vähistä kivuista, kun olette nyt niin komean ja ylpeän\nnäköinen, että luulisi teitä vähintään kuvernöörin kuskiksi. (Menee\nvasempaan.)\n\nOikealta etualalla saapuu pari vanhanpuoleista merimiestä, kummallakin\nsaattajana vaimo, ja lapset työntävät käsikärryjä, joissa on kaksi\nmerimiesarkkua, sadetakkeja ja täytetty säkki. Menevät laiturille,\njossa tavarat kannetaan alas laiturilta, jäävät perälle puhelemaan.\nSitten saapuu tuon tuostakin Onnen miehiä, nuoria ja vanhoja\ntavaroineen ja saattajineen vasemmalta perällä, niiden mukana LETTO\nAnnan kanssa ja KARIHAARA äitinsä kanssa. Kaikki jäävät perälle\nmuodostaen eri ryhmiä.\n\nSIHVONEN (yksin). Olisi ollut rikas ja nätti tyttö, mutta Karihaara\nehti siepata. No, eipä nyt ole Elviiralla toivoa Karihaarasta.\n\nELVIIRA (tulee perältä ja kuin kiertäen ja kaukaa katselee Sihvosta\noudoksuen). Onko se Sihvonen?\n\nSIHVONEN. Eikö Elviira ollut minua tuntea?\n\nELVIIRA. Minkä vuoksi Sihvonen on minulle noin ylpistynyt?\n\nSIHVONEN. En minä ole Elviiralle ylpistynyt, en toki. Sanotaan päivää\noikein kädestä pidellen. Ja istutaan tuohon arkulle. (Istuutuu ja vetää\nElviiran vierelleen.)\n\nELVIIRA. Hilmalleko Sihvonen on suuttunut?\n\nSIHVONEN. En minä suuttunut ole, mutta muuten ylpistynyt. Elviira\nvilkkaalla luonnollaan on voittanut minun sydämeni puoleensa. Saanko\nminäkin omistaa Elviiran hellän ja lempeän sydämen ja suloisen olennon,\njota minä rakastan suurella rakkaudella. (Syleilee.)\n\nKukko kiekuu.\n\nSIHVONEN (säikähtäen kyyristyy kuin odottaisi jonkun tulevan\nniskaansa). Elviira katsoo, kuka siellä kiljaisi minun niskassani.\n\nELVIIRA. Ei tässä lähellä ole ketään.\n\nSIHVONEN (kuin itsekseen). Minä säikähdin, että se on Amaalia!\n\nAMAALIA, krinuliinissa ja muuten tavattoman koreasti puettu, tulee\nvasemmalta etualalla.\n\nELVIIRA (nousten, iloisena). Amaalia!\n\nSIHVONEN (tyrmistyy, itsekseen). Perhana!\n\nELVIIRA (Amaalialle). Nyt se on tapahtunut! Sihvonen ja minä olemme\nkihloissa.\n\nAMAALIA. Ette ikinä! Minulla on kaksi todistajaa sen päälle, että\nSihvonen on mun.\n\nELVIIRA. Voi kauheaa!\n\nAMAALIA. Oma syysi, kun olet niin valmis jokaisen pojan edessä\npyörimään hameenhelmat hampaissa! (Istuu Sihvosen viereen.) Amaalia on\nse flikka, joka ei anna perään!\n\nSIHVONEN. Minulla on niskassa tuska ja pää sekaisin, -- minä luulen, että\nminusta tulee uskovainen.\n\nAMAALIA. Ei se haittaa mitään! (Syleilee.)\n\nSIHVONEN. Ai ai ai! Varo minun niskojani.\n\nNEITSY JANNE ja HILMA tulevat vasemmalta.\n\nNEITSY JANNE (syöksähtäen Sihvosen eteen). Ähäts! (Paukahuttaa\nkämmeniään.) Huts!\n\nSIHVONEN säikähtyneenä juoksee kuin hurjistunut laiturille, jossa\nhorjahtaa laiturilta alas.\n\nAMAALIA. Mitä sinä kouhoilet ja säikyttelet ihmisiä?\n\nNEITSY JANNE. Arkkuni kannelta ajan pois varikset ja harakat.\n\nHILMA. Hyvänen aika, Sihvonen putosi mereen!\n\nNEITSY JANNE. Taisi muistaa katkismuksestaan, että se vanha Aatami on\nupotettava.\n\nAMAALIA. Herjesta, mikä sille Jeremiakselle on tullut? (Menee perälle.)\n\nHILMA. Elviira, tässä se on se nuorukainen, joka on minun.\n\nNEITSY JANNE. Minä olen sinun ja sinä olet minun ja meidän on maa ja\ntaivas! -- Ja yhdeksi merkiksi panen minä sinulle tämän rahan rintaasi:\nihmissydämen pelastamisesta.\n\nELVIIRA (itsekseen, itkien). Kaikki muut ovat onnellisia...\n\nNEITSY JANNE. Ka, itkeekö tuo Elviira? (Menee Elviiran luo.) Mitä sinä\nneitonen itket?\n\nELVIIRA. Tytöt -- ovat -- kaikki -- --\n\nNEITSY JANNE. Tytöt ovat kaikki? Sittenhän sinulla vasta olisi syytä\nitkeä, jos pojat olisivat kaikki.\n\nHILMA. On sinulla, Elviira, parempia kuin Sihvonen, joka on niellyt\nketun ja hännän pää jäänyt suusta roikkumaan.\n\nNEITSY JANNE. Istuhan kotonasi kangaspuissa ja kutoa helskyttele\nahkerasti, niin näet, että poikia alkaa kulkea akkunasi ohi, sellaisia\noikeita poikia.\n\nHILMA. Janne, viedään nyt arkku paattiin. (Kantavat yhdessä arkun\nlaiturille.)\n\nELVIIRA (yksin). En ikinä usko povauksiin. (Menee oikealle.)\n\nSIHVONEN puikahtaa esiin puistosta vasemmalta ja lähtee kuin varkain\noikealle etualalla.\n\nENSIMÄINEN MERIMIES (tulee oikealta etualalla). Ahaa, Sihvonen! Sinä\nsiedät saada pienen tärskäyksen, kun eilen illalla panit sellaisen\nvalheen liikkeelle, että Onnen herra tulee meille kapteeniksi. Olimme\ntehdä pahat rötökset. (Uhkaavasti.) Pieni pommi leukaasi, että tiedät\nmikä näillä mailla on tapana miesten kesken!\n\nSIHVONEN (peräytyen vasemmalle). Sano sitten minun valhetelleen, kun\nensin näet, kuka teille tulee kapteeniksi.\n\nTOINEN MERIMIES (on tullut perältä). Letto epäilee, että on vain joku\nviekkaus siinä, kun Onnen lähtö muutettiin näin varhaiseksi.\n\nSIHVONEN. Varjakka on viisas mies. Hän muutti Onnen lähdön varhaiseksi,\nettei kukaan epäilisi mitään, vaan kaikki tulisivat tänne rantaan.\n\nENSIMÄINEN MERIMIES. Sillä hän ei olisi paljon voittanut, sillä kukaan\nei astuisi paattiin, jos Onnen herra tulisi.\n\nSIHVONEN. Varjakka vie teidät puuriinkin. Mutta siellä hän sanoo: Minun\npitää vielä käydä kaupungissa. Ja kaupungissa hän sanoo Onnen herralle:\nMene nyt, lankomies, laivaasi. Hihhihhih.\n\nTOINEN MERIMIES. Meidät paha perii!\n\nSIHVONEN. Jos olisitte uskoneet minua ja maksaneet vähän miehestä, niin\nminä olisin kruuvannut Onnen herran niskoja, niin ettei hän olisi\nnähnyt taivasta eikä tähtiä, vaan kulkenut kuin kaarikaula hevonen\nleuka rinnassa kiinni. Mutta nyt se on myöhäistä. Menkää vain laivaan\nelkääkä tehkö rötöstä. Siitähän minä kielsin teitä eilenillallakin.\nEnkös kieltänyt?\n\nENSIMÄINEN MERIMIES. Missä on Karihaara? (Menee perälle.)\n\nTOINEN MERIMIES. Karihaara ei sanonut nyt tietävänsä mistään mitään.\n(Seuraa ensimäistä merimiestä.)\n\nSIHVONEN (yksin). Aina sitä miehistä irti pääsee, hihhihhihhih.\n(Yrittää oikealle.)\n\nAMAALIA (tulee puistosta vasemmalla.) Jeremias! Katsotaan poikain\nkomeata menoa. Kapteeni lähtee morsiamineen.\n\nSIHVONEN. Morsiamineen?\n\nAMAALIA. Niin. Tapasin Hei Lotan Nestorin. Hän vei tavaroita laivaan.\nSanoi morsiamen tulevan tämän kautta kapteenin kanssa.\n\nSIHVONEN. Jää sinä tänne katsomaan. Minun pitää mennä kortteeritaloon.\nMinulla on housut märät.\n\nAMAALIA. Mennään minun luo. Minulla on siellä lunastamatonta\npanttitavaraa, takkeja ja housuja jos kuin paljon. Pukeudut oikein\nkomeaksi ja mennään sitten päivällä pappilaan panemaan kuulutuksiin.\n(Kynkästä vie Sihvosta vasemmalle.)\n\nSIHVONEN karkaa juosten oikealle.\n\nAMAALIA. Et sinä, Jeremias, minulta pakoon pääse! (Juoksee Sihvosen\njälkeen.)\n\nKARIHAARA (tullen perältä Hilman kanssa puhellen). Vai niin päättyi\nOnnen herran kosintaretki?\n\nHILMA. Komesrootin rouva oli vihassa, että kihisi ja kähisi ja huusi\nSuomen, Ruotsin ja Saksan paholaiset Varjakan niskaan. Mutta sitten hän\nkeksi keinon: Onnea ei lasketa palaamaan kotimaahan ainakaan viiteen\ntahi kuuteen vuoteen.\n\nKARIHAARA. Se onkin paholaisen neuvoma keino! Ja se on hänen helppo\ntoteuttaa. Voi onnettomia, meitä kaikkia Onnen miehiä!\n\nHILMA. Mutta neitsy Eeva sanoi keksineensä keinon ja lähti täältä\niloisena ja aivan varmana. Menivät neuvottelemaan kapteeni Junkan\nkanssa.\n\nKARIHAARA. Minä nyt arvaan: kapteeni Junkka Varjakan sijaan. Ukki\nlähtee mielelläänkin neitsy Eevan takia.\n\nHILMA. Se ei käy. Kapteeni Junkka oli eilen illalla myöhään\nkomesrootilla ja ymmärtääkseni sitä varten. Mutta siellä riideltiin\nniin kauheasti.\n\nKARIHAARA. Sitten se Onni jääkin Lentäväksi Hollantilaiseksi, joka ei\nkoskaan pääse maihin.\n\nHILMA. En usko.\n\nKARIHAARA. Mutta ei puhuta tästä kenellekään. Se voisi olla pahaksi.\nSillä kaikki tuntuvat olevan hyvin levottomia ja epäluuloisia. En\nymmärrä miten heidät saa hillityksi, jos alkavat hurjistua. Lettokin\nkuohuu kuin käypä taikina, ja hän on sellainen härkäpää. Minä aivan\nodotan, milloin ne puhkeavat huutamaan ja meluamaan.\n\nHILMA. Minä menen katsomaan, eikö jo kapteenia näy. (Rientää oikealle\netualalla.)\n\nLETTO (tulee Karihaaran luo). Missähän se meidän kapteenimme viipyy?\n\nKARIHAARA. Eipä täällä näy vielä perämiestäkään.\n\nLETTO. Perämies on mennyt hevosella tavaroineen. Varjakka aikoi olla\ntäällä aamurummulta, että päästään lähtemään heti, kun kaikki miehet\novat koolla. Ja täällä jo kaikki ovatkin, mutta kapteenia ei kuulu ei\nnäy. Mikä on tarkoitus?\n\nKARIHAARA. Tarkoitus on hyvä: että Annasi kanssa saat sitä pitempään\npuhella. Elä siis turhiin hukkaa kallista aikaa.\n\nLETTO. Saat nähdä, Jooseppi, että meitä nyt huiputetaan oikein kelpo\ntavalla. Varjakalla on tarjolla niin suuri rikkaus ja mahtavuus, että --\n\nKARIHAARA. Että se on pannut sinun pääsi pyörälle!\n\nNEITSY JANNE (tulee perältä Leton ja Karihaaran luo). Nuo miehet ovat\naivan päättömiä: uskottelevat, että Onnen herra tulee meille\nkapteeniksi.\n\nKARIHAARA. Oikein sanottu, Janne, päättömiä ovat. (Menee perälle.)\n\nNEITSY JANNE. Ei kapteeni Ramberg uskalla jättää neitsy Eevaa.\n\nLETTO. Ovatko he kihloissa?\n\nNEITSY JANNE. En valalleni ota, mutta sen tiedän, että meiningit ovat\nkovat. Kapteeni Ramberg tuli eilen illalla hakemaan neitsy Eevaa\ntanssiaisista oikein vaunuilla, ja huvimajalla oli vastaan ottamassa\nitse komesrootin rouva ja Eliise mamselli.\n\nLETTO. No silloin on selvä asia, että Varjakka ja Eliise mamsellikin\novat kihloissa. (Annalle, joka tulee Leton luo.) Minäpähän olin\noikeassa ja sinä, Anna, väärässä. Ei puhettakaan, että Varjakka ja Eeva\nolisivat kihloissa!\n\nENSIMÄINEN MERIMIES (vasemmalla, huutaa äänekkäästi). Pojat, hei! Onnen\nherra tulee tänne.\n\nKaikkien huomio kääntyy vasemmalle, jonne ahtautuvat katsomaan, ja\nsyntyy kasvava melu.\n\nHILMA (rientää oikealta etualalle Neitsy Jannen luo, joka on jäänyt\noikealle). Kapteeni Varjakka ja neitsy Eeva tulevat. Pelastettuja!\n(Syleilee riemuissaan Neitsy Jannea.)\n\nONNEN HERRA tulee vasemmalta etualalla. Joukko uhkaavasti saartaa hänet\nheti, ja Onnen herra kuin paeten vetäytyy lyhtypylvään luo ja nousee\ntikapuille.\n\nMelun ohessa joukko laulaa:\n\n    Nuorena jummannina olin minä kerran\n    Onnen herran skuunarissa kuukauden verran.\n    Portoriikoon asti läksi,\n    Jäikin paljon tännemmäksi.\n\nVARJAKKA ja EEVA tulevat kiireisesti oikealta etualalla.\n\nVARJAKKA (huutaa). Hei, Onnen miehet! Pojat, hei!\n\nOsa joukosta tulee Varjakan ympärille meluten.\n\nÄÄNIÄ: Petkutusta! -- Onnen herraa ei huolita kapteeniksi.\n\nVARJAKKA. Minä tulen kapteeniksi.\n\nTOINEN MERIMIES. Valekapteeniksi puuriin asti!\n\nENSIMÄINEN MERIMIES. Mutta teidät paha perii!\n\nVARJAKKA (juoksee makasiinin portaille, josta koettaa ruveta puhumaan).\nTänne tulkaa ja kuulkaa kaksi sanaa!\n\nKukaan ei välitä Varjakasta. Melun kiihtyessä joukko virittää lauluun\njatkoksi:\n\n    Hampurissa kapteeni suuret pidot laittoi,\n    Toiselta timperiltä käsivarren taittoi,\n    Puosua hän löi ja sätti,\n    Miehet yöllä laivan jätti.\n\nEEVA (rientää lyhtypylvään luo ja tunkeutuen väkijoukon läpi nousee\ntikapuille Onnen herran alapuolelle, huiskuttaen pikkuliinaa). Hei,\nOnnen miehet! Hei!\n\nMelu vaimenee.\n\nEEVA. Tänne, Onnen miehet, tänne! Kaikki Onnen miehet tänne!\n\nENSIMÄINEN MERIMIES. Täällä ollaan!\n\nEEVA. Ovatko kaikki? -- Missä Kuusisto?\n\nÄÄNI. Minä!\n\nEEVA. Entäs Väntti?\n\nÄÄNI. Minä.\n\nEEVA. Minä en näe siellä missään Lettoa.\n\nLETTO (lyhtypylvään juurella). Tässä minä olen.\n\nEEVA. Siinähän sinä olet, lähempänä kuin luulinkaan -- No, kuulkaa! Ne\nOnnen miehet, jotka tahtovat kapteeni Varjakan päällikökseen: olkaa\nääneti! Ne Onnen miehet, jotka tahtovat kapteenikseen jonkun muun:\nnostakaa kätenne ja huutakaa! -- Ei kuulu mitään eikä näy merkkiäkään.\nKaikki siis tahtovat kapteeni Varjakan. Te hänet saatte.\n\nLETTO. Hurraa!\n\nENSIMÄINEN MERIMIES. Onko teillä, neitsy, valta määrätä?\n\nLETTO. On sillä neitsyellä valta määrätä, minä nyt tiedän sen teille\nsanoa.\n\nONNEN HERRA. Neitsy Eeva Ruskorannalla on valta määrätä.\n\nTOINEN MERIMIES. Mitäs varten kapteeni Ramberg sitten on tänne tullut?\n\nEEVA. Kapteeni Rambergille on tänne tuotu Rantalasta kukko.\n\nONNEN HERRA. Sitä varten minä tulin. -- Joko se on tuotu?\n\nEEVA. On tuotu.\n\nKukko kiekuu. Naurua ja lyhyt hurraahuudon remahdus.\n\nONNEN HERRA. Onko porsaskin tuotu?\n\nEEVA. Porsasta ei ole kuulunut.\n\nENSIMÄINEN MERIMIES. Mitä niillä kukolla ja porsaalla?\n\nONNEN HERRA. Minä menen naimisiin.\n\nTOINEN MERIMIES. Onnea ja menestystä!\n\nLETTO (nousten tikapuille). Kapteeni Rambergin kauniille morsiamelle\nhurratkaa?\n\nJoukko hurraa innokkaasti ja hajaantuu. Onnen miehet menevät hurraamaan\nVarjakalle, joka on jäänyt seisomaan makasiinin portaille, ja joitakin\nheistä jää puhelemaan Varjakan kanssa.\n\nONNEN HERRA hyvätuulisen näköisenä seuroittelee Eevaa, joka iloisesti\npuhelee Onnen herran kanssa, mutta näyttää rauhattomalta ja levottomana\nliikkuu paikasta toiseen.\n\nKARIHAARA on äitinsä ja HILMAN kanssa oikealla.\n\nKARIHAARAN LESKI. Vai ovat he kihloissa, tämä neitsy Eeva ja kapteeni\nRamberg.\n\nKARIHAARA. Ei, äiti kulta. Ei ole sinnepäin piiputkaan. Siinä tuli\nLetolle suuri erehdys. Ja tuli paha hämminki, kun joutuivat kaikki\nväärään uskoon. Neitsy Eeva näyttääkin levottomalta.\n\nHILMA. Niin, tosiaan, hänellä näyttää olevan hätä. Menkää, Karihaara,\npuhelemaan hänen kanssaan ja tiedustamaan.\n\nKARIHAARA. Se voisi olla vahingoksi. Kyllä neitsy Eeva itse suoriutuu.\nOdotetaan.\n\nEEVA (Onnen herran kanssa puhellen, ottaa taskustaan kirjepaperin).\nMutta suokaa anteeksi, minulle eilen illalla oli tullut kirje, jota en\nole vielä lukenut. Se voi olla hyvin tärkeä. Menkää siksi aikaa\npuhelemaan Leton ja hänen morsiamensa kanssa.\n\nONNEN HERRA. Vai on Letto kihloissa. Minä menen häntä onnittelemaan ja\nkiittämään puolestani. (Menee peremmälle Leton ja Annan luo ja heidän\nkanssaan puhellessaan luo tuon tuostakin silmäyksen Eevaan.)\n\nEEVA (siirtyen jonkun verran oikealle lukee muka kirjettä\ntarkoituksella salata Onnen herralta puhelunsa Hilman kanssa.) Neitsy\nHilma!\n\nHILMA yrittää Eevan luo.\n\nEEVA. Elkää herran nimessä tulko lähelle! (Kääntyy selin Hilmaan.)\n\nHILMA (pysähtyen). Minkä vuoksi? En minä puolestani pelkää\nkomesrootilaisia, vaikka tietäisivätkin, että olen juorunnut.\n\nEEVA. Rakas Hilma. Tottele minua. Tee kaikki mitä käsken.\n\nHILMA. Minä teen mitä hyvänsä!\n\nEEVA. Istu siihen maahan.\n\nHILMA. Tässä minä nyt istun.\n\nEEVA. Ja ole olevinasi niinkuin et puhelisikaan minun kanssani. Sano\naina, kuulitko.\n\nHILMA. Kuulin ja ymmärsin.\n\nNEITSY JANNE (tulee ja kiepsahtaa istumaan Hilman viereen). Vielä\nhetkinen isänmaan kamaralla armaan vieressä.\n\nEEVA. Jannelta suu kiinni!\n\nHILMA. Kuulin. -- Suusi kiinni, Janne. (Tekee eleitä Neitsy Jannelle.)\n\nEEVA. Nyt luullaan, että minä olen Onnen herran morsian.\n\nHILMA. Kuulin. Siinä väärässä uskossa ovat kaikki.\n\nNEITSY JANNE. Eikö hän olekaan?\n\nHILMA. Ei ikinä! Oletko sinä höperö?\n\nEEVA. Minun pitää päästä Onneen ja merille.\n\nHILMA. Kuulin. Mainio keksintö. Sitä minä ajattelinkin. Hyvä keino.\n\nEEVA. Ainoa.\n\nNEITSY JANNE (Hilmalle). Minä nyt ymmärrän. Jees. Meidän kapteeni ja\nneitsy Eeva!\n\nEEVA. Mutta herra on täältä toimitettava pois, muuten syntyy pahempi\nvillitys kuin äsken. Sitä ei sitten hillitse kukaan ja on mahdoton\nselittää heille heidän erehdystään. Kaikki menee myttyyn.\n\nHILMA. Kuulin. -- Se olisi kauheaa!\n\nEEVA. Keksi, rakas Hilma, keino, että herra lähtee. Kuulitko?\n\nHILMA. Kuulin. Mutta, rakas --, minä olen tuhma kuin sammakko!\n\nNEITSY JANNE. Minä myös. Saakeli sentään!\n\nEEVA. Minun on mahdotonta nyt. En pääse liikahtamaan, en kenenkään\nkanssa puhelemaankaan, sillä herra seuraa minua kuin varjo.\n\nHILMA. Kuulin ja näen. Minä menen selittämään asian kapteenillenne.\n\nEEVA. Ei ei ei! Häntä ei nyt uskota. Olisi vain huonot seuraukset,\nkuulitko?\n\nHILMA. Kuulin. -- Voi taivas, mikä nyt neuvoksi?\n\nEEVA. En ymmärrä. Minä en arvannut, että herra osaa olla täällä ja että\nsyntyi tuo meteli. Minä odotan pelvolla ja vavistuksella, mitä tuleman\npitää.\n\nONNEN HERRA (tulee Eevan luo). Eeva, missä se on se kukko?\n\nEEVA. Tuossa pärekopassa lyhtypylvään juurella. Ei suinkaan se vain ole\nkuollut, kun ei enää laula.\n\nONNEN HERRA. Se olisi vahinko. Se on hyvin korea kukko. (Menee\nlyhtypylvään luo.)\n\nPAAVO (on tullut oikealta makasiinien välitse ja saapuu Onnen herran\nluo). Nyt minä toin sen Alakaakosta lähetetyn porsaanne. Se on\nlaatikossa tuolla rannalla. Saanko minä nyt maksun vaivoistani?\n\nONNEN HERRA suorittaa maksun.\n\nEEVA (Hilmalle kuin edellä). Jannelle, että porsas karkuun ja kauas!\n\nNEITSY JANNE. Kuulin. Minä olen ottavinani kiinni. Luottakaa minuun!\n(Juoksee makasiinien välitse oikealle).\n\nEEVA. Minä olen siitä iloinen!\n\nONNEN HERRA (Paavolle). Poika, tuo se laatikko tänne.\n\nPAAVO. En minä sitä yksin jaksa kantaa. Vaivalla sain sen veneestä\nhilatuksi rannalle.\n\nONNEN HERRA. Käske joku apulaiseksesi.\n\nPAAVO. Eipä täällä ole minun käskyläisiäni. Mutta kapteeni itse käskee.\nTäällähän on teidän miehiänne kuin Viron susia.\n\nPorsas vinkuu.\n\nEEVA (Onnen herralle). Nyt on porsas karussa!\n\nONNEN HERRA. Jeeveli sinua, poika!\n\nPAAVO. Ei ole minun syyni. Minua vain käskettiin soutaa porsas tänne\nrantaan ja minä olen sen soutanut kunnialla, ja sillä minä olen kuitti.\n(Menee perälle.)\n\nEEVA. Jos sen koira tappaa!\n\nONNEN HERRA hätäytyneenä juoksee makasiinien välitse oikealle.\n\nEEVA. Hilma!\n\nHILMA. Eeva! (Syleilevät toisiaan.)\n\nEEVA. Minua peloitti kauheasti, että hän kieltää Onnen lähtemästä ennen\nkuin Eliise mamselli ehtii mukaan. Ja sen hän olisi tehnyt, jos olisi\nsaanut vähänkään vihiä minun lähdöstäni.\n\nHILMA. Niin tietystikin.\n\nVARJAKKA (tulee Eevan ja Hilman luo). Kiitoksia, neitsy Hilma! Te\nolette pelastusenkelimme.\n\nHILMA. Oli omakin asiani kysymyksessä. (Osoittaa rahaa rinnassaan.)\n\nVARJAKKA. Toivotan sydämestäni onnea.\n\nKARIHAARA äitinsä kanssa tulee toivottamaan onnea Eevalle ja\nVarjakalle.\n\nKARIHAARAN LESKI. Jumalan siunausta teille, kaunis pari. -- Niin ne muut\nnuoret liittyvät ja onnensa löytävät. Minä tälle Joosepille hänen kotia\ntultuaan heti ensimäisiksi sanoikseni lausuin: Etsi nyt, poikani,\nitsellesi mieluisesi, niin käyt useammin kotona ja opit viihtymään\nmaajalassakin. Mutta eihän tämä.\n\nKARIHAARA. Minä olin kuuliainen poika: etsin ja ehdin löytää jo\nkaksikin, mutta tuossa he ovat. Kummallakin on omansa.\n\nEEVA ja HILMA (tarttuen Karihaaran käsiin). Kiitoksia avustanne.\n\nVARJAKKA. Minunkin on sydämellinen tarve puristaa kättäsi omasta\npuolestani: kiitos, kunnon toveri, ystävä ja oivallinen puhemieheni.\n\nKARIHAARAN LESKI. Hyvä kapteeni, ruvetkaa te nyt neuvomaan Jooseppia,\nettä hänkin itselleen hankkisi toverin. (Karihaaralle.) Olisi minunkin\nyksinäiset talveni lyhemmät, kesäni paljon kirkkaammat sinun kumppanisi\nkanssa täällä.\n\nKARIHAARA. En minä nyt tähän hätään voi mitenkään teille, äiti kulta,\nhankkia sitä kumppania. Mutta palattuani. Ja me palaamme nyt pian.\n\nKARIHAARAN LESKI. Jumalan armolla.\n\nKARIHAARA. Ja kapteenimme tarmolla ja hänen morsiamensa onnella, jonka\nsaamme näkyväisessä hahmossa mukaamme. Eikö niin, neitsy Eeva?\n\nEEVA. Kunhan vain päästäisiin laivaan.\n\nVARJAKKA. Minkä vuoksi emme sinne nyt pääsisi?\n\nEEVA. Te kyllä, mutta minä voin joutua jäämään rannalle kuin kalamiehen\nkoira.\n\nKARIHAARA. Niin, jos Eliise mamselli ehtii mukaan. Nyt, kapteeni,\nkiireellä puuriin ja ankkuri ylös!\n\nNEITSY JANNE (juoksee etualalla Eevan luo). Porsas juoksee pitkin\nkatuja jälessä koiralauma ja kapteeni Ramberg.\n\nEEVA. Kiitoksia, Janne.\n\nNEITSY JANNE. Kiitetty olkoon porsas!\n\nRAJALINSKA JUNKAN taluttamana ja PASANTERI ja PASANTERSKA tulevat\noikealta etualalla.\n\nVARJAKKA. Onnen miehet! Jättäkää hyvästi!\n\nJoukko laulaa kuorossa ja laulun aikana tapahtuu hyvästely.\n\nKuoro:\n\n    Meit' kapteeni puuriin nyt vaatii lähtemään\n    Ja, ystävämme rakkaat, taas teidät jättämään.\n    Tuoll' lahden suussa laiva jo meitä oottelee,\n    Se meidät kotimaasta taa merten saattelee.\n\n    Meill' laiva kotimaana ja tuuli tuttava,\n    On armaanamme aalto tai ehkä hautana.\n    Jo monen monta poikaa on aalto peitellyt\n    Ja monen neidon silmiin veet vetreet heitellyt.\n\n    Jos kuulet kuolleheksi, tee risti rantahan,\n    Vie punaruusun kukka sen viereen santahan.\n    Kun joskus kesäilloin sen luo käyt istumaan,\n    Se rakkautemme hellän saa mielees muistumaan.\n\n    Ei surra mun nyt auta, vaan täytyy lähteä,\n    Ja kaihon tunteet, huolet, rintaani kätkeä.\n    Hyvästi armas kulta, hyvästi tuttavat,\n    Hyvästi kotiseutu, sun rantas rakkahat!\n\nVARJAKKA (laulun loputtua). Valmiit paattiin! Onnen miehet asettuvat\nperälle kahteen riviin laiturille johtavaksi kujaksi.\n\nVARJAKKA ja EEVA lähtevät käsikädessä astumaan laiturille päin. Jonkun\nmatkaa jälempänä RAJALINSKA JUNKAN taluttamana.\n\nVäkijoukossa syntyy liikehtimistä.\n\nÄÄNIÄ: Minne Onnen herran morsianta viedään? -- Viedäänkö hän laivaan?\n-- Ensin morsian ja sitten itse Onnen herra! -- Petkutusta! -- Elkää\nlähtekö, Onnen miehet!\n\nOnnen miehet poistuvat riveistään, KARIHAARA ja NEITSY JANNE jäävät\npaikalleen.\n\nJUNKKA (syöksyen Onnen miesten luo). Mitä te miehet hulluttelette?\n\nENSIMÄINEN MERIMIES. Me emme lähde puuriin!\n\nTOINEN MERIMIES. Herrat eivät meitä saa nyt petkutetuksi!\n\nLETTO. Aiotko sinä, Eeva, lähteä mukaan?\n\nEEVA. Aion!\n\nERÄS MERIMIEHEN VAIMO (seisten lähellä lapsiensa ympäröimänä). Kukas\nsilloin Onnen herran porsaat hoitaa ja kanat ruokkii?\n\nVäkijoukko nauraa.\n\nLETTO. Sinä et saa tulla!\n\nONNEN MIEHET. Ei, ei! Ette tule!\n\nEEVA (Varjakan avulla nousee pollarin päähän). Minä en ole Onnen herran\nmorsian!\n\nERÄS MERIMIEHEN VAIMO. Vaikeapa on toisin luulla saati uskoa!\n\nEEVA. Toisin ämmät maalla luulee, toisin merellä tuulee!\n\nLETTO. Olihan sinua Onnen herra käynyt eilen illalla Ilolan krouvissa\ntanssiaisten aikana kosimassa. Eikö, ole totta?\n\nEEVA. Kävi hän ja kosi. Mutta eihän, Letto, sinun Annasikaan voi olla\nkaikkien niiden morsian, jotka häntä ovat kosineet. Vai aiotko pakottaa\nhänet rupeamaan morsiameksi heillekin?\n\nLETTO. Sinuahan oltiin oikein vaunuilla hakemassa tanssiaisista!\n\nEEVA. Minäpä en vaunuihin mennyt, vaan karkasin krouvilta toista tietä\nomalle maalleni.\n\nENSIMÄINEN MERIMIES. Miten teillä, neitsy Eeva, sitten oli äsken valta\nmäärätä?\n\nEEVA. Jos minulla olisi ollut valta määrätä, niin minä olisin jättänyt\nmaihin kapteeni Varjakan ja teille määrännyt kapteeni Junkan. Kapteeni\nVarjakka on minun sulhaseni. Ja minun on pakko lähteä mukaanne.\n\nLETTO. Mikä pakko?\n\nEEVA. Jos minä jään tänne, niin tulee siitä pitkä ero. Mutta ei yksin\nminulle. Te Onnen miehet ette silloin näe kotiseutuanne, ette saa\nkohdata omaisianne, ystäviänne pitkiin vuosiin, jollen minä mene\nnaimisiin Onnen herran kanssa.\n\nENSIMÄINEN MERIMIES. Minnekä Onnen herra on täältä kadonnut, koska ei\nkuulu?\n\nEEVA. Hän tulee tänne pian, kun odotatte. Mutta silloin hän antaa\nsellaisen määräyksen, etten minä enää pääsekään mukaanne, vaikka\ntahtoisittekin. Hänen sisarensa valmistautuu lähtemään Onnella\nTukholmaan.\n\nONNEN HERRA tulee oikealta katsellen ympärilleen kuin etsien Eevaa.\n\nEEVA. Tuolla on kaipaamanne susi! (Hyppää pollarilta.) Pitkän eromme\nhetki lyö! Hyvästi, Yrjö! (Syöksyy Varjakan kaulaan.)\n\nANNA. Vei sinua, Oskari, kun et minua uskonut! Voi teitä, Onnen miehet!\n(Rupeaa itkemään.)\n\nONNEN HERRA (äänekkäästi). Onko neitsy Eeva vielä täällä?\n\nEEVA. Jumalan haltuun, Yrjö! (Menee itkien Rajalinskan luo.)\n\nERÄS MERIMIEHEN VAIMO (Eevalle). Antakaa anteeksi, neitsy,\nerehdyksemme. Menkää, menkää kiireesti.\n\nOnnen miehet juoksevat riveihinsä.\n\nONNEN HERRA (tullen Eevan luo). Eeva, porsas on kiinni! Se on nyt\npussissa.\n\nKARIHAARA. Hurraa kapteeni Varjakalle ja hänen morsiamelleen!\n\nOnnen miehet hurraavat tulisen innokkaasti.\n\nVARJAKKA sieppaa Eevan käsivarrelleen ja kantaa hänet Onnen miesten\nrivien välitse laiturille ja alas Onnen miesten seuratessa parittain.\n\nONNEN HERRA (kuin hätähuutoa). Sinnekö Eeva vietiin?\n\nJUNKKA. Sinne vietiin. Tulevana sunnuntaina kolmasti kuulutetaan ja\nsitten Tukholmassa vihitään.\n\nONNEN HERRA. Se ei saa tapahtua! Onni ei saa vielä lähteä!\n\nJUNKKA. Onko komesrootilta sellainen määräys?\n\nONNEN HERRA. Mutta mamma, kun saa tietää, kieltää laivan lähtemästä.\n\nJUNKKA. Mammasta ei välitetä. Onni lähtee.\n\nONNEN HERRA. Mutta Eliisen pitää päästä mukaan. Onnen pitää odottaa.\n\nJUNKKA. Sinun orderisi ei kelpaa, sen pitää olla komesrootilta.\n\nONNEN HERRA. Farbruur on hävytön! (Ottaa hatun Junkan päästä ja lyö\nmaahan.)\n\nKukko kiekuu. ONNEN HERRA potkii kukkokopan oikealle makasiinin\nportaitten luo, juoksee sitten oikeaan makasiinien välitse.\n\nPASANTERSKA. Kuka se oli tuo meripoika, joka tuota koria potki? Olipa\nse ottanut hyvät aamutropit?\n\nPASANTERI. Muori kulta, se oli muuan meripoika, joka olisi nainut\nmeidän tyttäremme, jos meillä olisi ollut tuollainen kuin tuo Eeva.\n\nPASANTERSKA. Tuommoiselle me emme olisi antaneet tytärtämme, emmehän,\nukko!\n\nPASANTERI. Eipä tiedä. Hän on kapteenimies.\n\nPASANTERSKA. Mikä kapteeni se tuommoinen on?\n\nPASANTERI. Kapteeni Ramberg.\n\nPASANTERSKA. Herra siunaa! Mikä sille kapteeni Rambergille nyt tuli?\n\nPASANTERI. Ikävä Eevaa. Mutta mennäänpä mekin nyt tuonne lähemmäksi,\nettä edes jotakin näet. (Lähtevät laiturille päin.)\n\nPorsas vinkuu kovasti.\n\nPASANTERSKA. Hyi, missä nyt sikaa tapetaan!\n\nPASANTERI. Porsaspa tuo vain kuulostaa olevan.\n\nPASANTERSKA. Mutta se raukka huutaa henkensä lähtöä. (Menevät\nlaiturille.)\n\nEEVA (Eevan ääni kuuluu kuin kaukaa laiturin takaa). Hyvästi, täti!\n\nRAJALINSKA. Hyvästi, minun päivänpaisteeni, minun kesäni, leivoseni.\nJumalan haltuun.\n\nEEVA. Hyvästi, setä!\n\nJUNKKA. Hyvästi, lapseni, minun reipas tyttöni!\n\nEEVA. Kuulkaa, setä, mikä vahinko! Meiltä tässä kiireessä jäi se\ntoistemme tukistaminen. Mutta suoritetaan se ensi töiksemme, kun\npalaan.\n\nJUNKKA. Ja kuulehan, Eeva. Tuo minulle uusi hattu tuliaisia. Tämä nyt\non aivan pilalla!\n\nONNEN HERRA tulee oikealta makasiinien välitse synkkänä ja allapäin,\nsitten alkaa kuunnella Eevan ääntä.\n\nEEVA. Mitäs Pasanterille tuliaisia?\n\nPASANTERI. Puhemiespalkaksi yksi rulla Tanskan kuninkaan\npikanellitupakkaa.\n\nEEVA. Hyvästi, Pasanterska.\n\nPASANTERSKA. Hyvästi, hyvästi. Hellallettu!\n\nEEVA. Anna terveisiä Oskarilta! -- Ja Jannelta terveisiä muutamalle\ntytölle, ja meiltä kaikilta sydämelliset kiitokset, minulta enin,\nniinkuin ymmärrät.\n\nHILMA. Kuulin! -- Eeva, hyvästi. Onnea matkalle. Ja terveisiä sinulle\nkaikilta täällä rannalla.\n\nERÄS MERIMIEHEN VAIMO. Jumala teitä varjelkoon ja suojelkoon, hyvä ja\nkaunis kapteenska. Kiitoksia omasta ja lasteni puolesta.\n\nONNEN HERRA on kavunnut tikapuille.\n\nEEVA. Hyvästi, kapteeni Ramberg!\n\nONNEN HERRA nostaa hattuaan, sitten kääntyy tikapuilla pyyhkien\nkyyneleitä.\n\nKukko kiekuu.\n\nONNEN HERRA. Minä niin kovasti rakastin, etten enää voi koskaan ketään\nrakastaa. (Laskeutuu tikapuilta, nostaa kukkokopan makasiinin\nportaille, istuu sen viereen lynkäpäisilleen polviensa varaan.)\n\nLaiturin takaa Onnen miesten laulu:\n\n    Meripoiat me paatistamme hurraamme\n    Noille maalle jääville, kyynelsilmä neidoille,\n    Meripoiat me paatistamme hurraamme\n    Suomen neidon kunniaks'!\n\nLaiturin takana jonkun matkan päässä nousevat airot kauniisti ja\nsäännöllisesti pystyyn ja kuuluu kolminkertainen hurraahuuto. Airot\nalas.\n\nRannalla kuoro:\n\n    Hurraa, te Suomen meripoiat,\n    Teillä ilo ompi aina eikä surut teitä paina,\n    Hurraa, te Suomen meripoiat,\n    Teillä luonto raitis ain!\n\nONNEN MIEHET:\n\n    Ja tää toinen hurraa on laivalle,\n    Merten valloittajalle, meidän asuinmajalle,\n    Ja tää toinen hurraa on laivalle\n    Tuonne merten kuohuihin.\n\nHurraahuudot kuin edellä.\n\nRannalla kuoro:\n\n    Hurraa, te Suomen meripoiat.\n    Teillä ilo ompi aina eikä surut teitä paina,\n    Hurraa, te Suomen meripoiat,\n    Teille luonto raitis ain!\n\nKAIKKI:\n\n    Vielä raikas hurraa Suomelle,\n    Meidän kotimaallemme, aina kaivatullemme,\n    Vielä raikas hurraa Suomelle,\n\n(Airot pystyyn.)\n\n    Isänmaamme eläköön!\n\n    Hurraa, me Suomen meripoiat,\n    Meillä ilo ompi aina eikä surut meitä paina,\n    Hurraa, me Suomen meripoiat,\n    Meillä luonto raitis ain!\n\nEsirippu.\n\n\n\n"]