[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fLziosHD1L2KoogDCH9SNEvAUZ-pcS5kxLWGUUr8jYb4":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},291,"Kauppaneuvoksen härkä","Pakkala, Teuvo",1862,1925,"291-pakkala-teuvo-kauppaneuvoksen-harka","291__Pakkala_Teuvo__Kauppaneuvoksen_härkä","Nelinäytöksinen komedia","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1901,null,19345,121003,false,14651,[24],"Finnish drama",[26,27],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Kauppaneuvoksen härkä: Nelinäytöksinen komedia\" by Teuvo Pakkala is a comedic play written in the early 20th century. Set in a small town, the narrative revolves around the interactions among prominent local figures during a festive celebration, highlighting various social dynamics and character eccentricities. The play features a diverse cast, including the mayor, his wife, their daughters, and a newcomer to town, the poet Urho Armas Hurmerinta, who becomes central to the unfolding events.  The opening of \"Kauppaneuvoksen härkä\" introduces a lively celebration at the town's social hall. As the curtain rises, guests engage in cheer and banter, revealing their personalities and relationships. The mayor and his associates, including a somewhat bumbling but well-meaning valets, discuss the new newspaper editor and the mayor's attempt to maintain composure amidst the revelry. Conversations among the characters hint at underlying tensions and rivalries, particularly around the character of Hurmerinta, who receives unexpected admiration and attention. His interactions with female characters, including the wealthy and intriguing Neiti Salmela, set the stage for potential romantic entanglements and comedic misunderstandings, establishing a foundation for the plot's development. (This is an automatically generated summary.)",[],416,"Satiirinen nelinäytöksinen komedia sijoittuu pikkukaupungin seurapiireihin ja juhlaseurueeseen. Näytelmässä seurataan pormestarin perheen, kauppaneuvoksen ja uuden sanomalehdentoimittajan välisiä suhteita sekä sosiaalista arvovaltaan liittyvää peliä juhlahumun keskellä.","Teuvo Pakkalan 'Kauppaneuvoksen härkä' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 291. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KAUPPANEUVOKSEN HÄRKÄ\n\nNelinäytöksinen komedia\n\n\nKirj.\n\nTEUVO PAKKALA\n\n\n\nOtava, Helsinki, 1922.\n\n\n\n\n\n\n    Ystävälleni ROBERT KILJANDERILLE\n\n                             Teuvo Pakkala\n\n\n\nHENKILÖT.\n\nPORMESTARI.\nPORMESTARINNA.\nALEKSANDRA  |  heidän tyttäriään.\nELLEN       |\nKAUPPANEUVOS.\nROUVA DANELL, leski.\nNEITI SALMELA.\nHURMERINTA, sanomalehdentoimittaja.\nNAATUS, kolleega.\nKANTTORI.\nPOMMERI, värjärimestari\nRAUTIAINEN, kauppias.\nHILLERI, vahtimestari.\nTARJOILIJANEITI.\nPALVELIJA.\nPAINOPOIKA.\nTALONPOIKA.\nDAVID, harpunsoittaja.\nJuhlavieraita ja lapsia.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nJuhlapidot kaupungin seurahuoneella.\n\nSuurehko huone somistettuna ja oven päällä kauniste kirjoituksella:\n\"Terve tuloa!\" Perällä ovi avoinna saliin, josta näkyy juhlapukuista\nyleisöä. Vasemmalla toinen ovi. Oikealla kaksi ikkunaa, ja tällä puolen\nsohvaryhmikkö, sohva viistossa, takana kasveja ja jokunen kipsikuva.\nVasemmassa nurkassa suuri toalettipeili.\n\nSalista kuuluu silloin tällöin tanssimusiikkia pianolla.\n\nEsiripun noustessa HILLERI, frakkipuvussa, pyyhinliina kainalossa,\npuuhaa kyypparin toimissa, PORMESTARI, KANTTORI ja POMMERI seisovat\nkeskilattialla lasit käsissä.\n\nKANTTORI (kohottaen lasia). No ei muuta kuin heimanblok, eläköön\nraittius!\n\nPORMESTARI. Mitäs sanotte uudesta sanomalehdentoimittajasta?\n\nPOMMERI (suuret, kultasankaiset silmälasit päässä, seisoen hajasäärin,\npoltellen sikaria, tarkoittavan kehuvasti). Puhuja! Hyvä puhuja, oikein\nhyvä puhuja. Ollapa, kanttori, meilläkin sellainen puhelahja!\n\nKANTTORI. Ei hän nyt niin erinomainen puhuja ole, on epäkonsekventti\nlausuessaan ja mitä sisältöön tulee, niin ei ole tarpeellista --\ntarpeeksi -- rutiinia. Mutta hänellä tuntuu olevan erinomaisen tarkka\nsilmä observeeraamaan itsekunkin kykyä ja talangia. Minusta tuntui, kun\npuhelimme, että hän minut, Pommeri, tunsi jotakuinkin hyvin.\nErinomaisen tarkka silmä.\n\nPORMESTARI. On paikkakunnallemme suuri onni ja kunnia, että saimme\nhänet tänne!\n\nKANTTORI. Rohkeniskohan mennä esittämään hänelle intiimituttavuutta.\nJoko setä on juonut veljenmaljat?\n\nPORMESTARI. En ole vielä, mutta minähän aina ehdin, kun hän asuu\nmeillä.\n\nPOMMERI. Minä kyllä uskallan lähteä.\n\nKANTTORI. Eipä sen vuoksi, ettei uskalla. Mikäs minun on uskaltaissa,\nkun olen johtokunnan jäsen ja siis hänen prinsipaalinsa. (Menee\nsaliin.)\n\nPOMMERI. Kanttori rinsipaali! Mikä se minä sitten olen, kun minä olen\njohtokunnan puheenjohtaja. (Yrittää menemään saliin.)\n\nHILLERI (menossa vasemmalle). Pommeri! Pommeri! Elä mene, Pommeri!\nSinun nenäliinasi on taskusta tipahtamaisillaan. (Menee vasemmalle.)\n\nPOMMERI (kääntyy takaisin, katsoo vihaisesti Hilleriä). Sinun\nnenäliinasi! (Pormestarille.) Se on tyhmä tuo Hilleri! Kerran, miten\nminä lienen leikilläni hänelle esittänyt, että juodaan veljenmalja,\nniin se otti sen todeksi.\n\nPORMESTARI. Mistä Hilleri raukka sen ymmärtäisi, hän kun on vähän...\n(Pyörittää sormea otsallaan.)\n\nPOMMERI. Ja minä olen koettanut selittää sille ja hyvällä jos pahalla\nmuistuttaa, että se ei passaa seurassa hänen sinutella minua.\nKahdenkesken kyllä saisi, vaan ei seurassa. Mutta ei se ymmärrä.\n\nPORMESTARI. Mutta minua se ei sinuttele kahdenkeskenkään ollessamme.\n\nPOMMERI. Kahdenkesken sillä ei minulle olekaan koskaan mitään\nsanottavaa. Mutta annahan, kun on muita tahi niinkuin nytkin kun ollaan\nseurassa, niin silloin se minulle löytää asiaa myötäänsä. (Matkien.)\nKuule, Pommeri! Pommeri, kuule! Sinä Pommeri! Veli Pommeri!\n(Äkäisesti.) Mitä ne sen taas ovat tänne ottaneetkin, aivan kuin\nkiusaksi minulle!\n\nPORMESTARI. Eihän tuo neiti yksinään nyt olisi ehtinyt mihinkään.\n\nPOMMERI. No eivätkö ne voi saada ketään muuta auttajakseen kuin tuon\nHillerin?\n\nPORMESTARI. Isäntä tykkää Hilleristä, sanoo vikkeläksi ja taitavaksi.\n\nPOMMERI. Kieltäisit sinä tulemasta.\n\nPORMESTARI. Mitenkä minä voin kieltää?\n\nPOMMERI. Onhan hän sinun vahtimestarisi.\n\nPORMESTARI. Niin, mutta ei minulla silti ole mitään oikeutta kieltää\nhäntä muista toimista, jos hänellä on aikaa.\n\nPOMMERI. Olkoon sitten, mutta kantaalin se tekee. Niinhän se monastikin\ntekee.\n\nPORMESTARI. Minä häntä varotin, ettei hän räppäisi nyt, ja hän lupasi,\nettei hän maista ollenkaan.\n\nPOMMERI. Minusta näyttää, että on jo maistanut. Silmät jo vilkuilivat.\nSaat nähdä, että kantaalin se tekee. Häpäisee koko kaupungin nyt, kun\non uusi toimittaja täällä. Mutta ei ole minun häpeäni. (Nauraa hohottaa\nja menee saliin.)\n\nHILLERI tulee vasemmalta tarjotin kädessä.\n\nPORMESTARI. Muistaahan Hilleri, mitä Hilleri lupasi?\n\nHILLERI nauraa omituisesti, joka on samalla itkua ja naurua.\n\nPORMESTARI (hämmästyen). Hilleri on jo niin humalassa, että itkee!\n\nHILLERI (alamaisesti niinkuin aina pormestaria puhutellessaan). Kyllä\nminä nauran nyt, herra pormestari.\n\nPORMESTARI. Se on niin kiusallista, kun sitä ei koskaan tiedä milloin\nHilleri nauraa ja milloin itkee!\n\nHILLERI. Jos herra pormestari tahtoo, niin minä voin herra\npormestarille vasta sanoa aina edeltäpäin, milloin minä nauran ja\nmilloin itken. Nyt minä kyllä nauroin.\n\nPORMESTARI. No mikä Hilleristä oli niin lystiä?\n\nHILLERI. No kun herra pormestari kysyi, että muistaako Hilleri mitä\nHilleri lupasi.\n\nPORMESTARI. Herra isä, kun Hilleri on tyhmä! Ymmärtääkö Hilleri, miten\ntyhmä Hilleri on?\n\nHILLERI. Ymmärrän, herra pormestari.\n\nPORMESTARI. Minä painan vielä Hillerin mieleen: ei tippaakaan! Ja\nHillerin pitää lähteä täältä pois yhtä aikaa kuin minä.\n\nHILLERI (kumartaa). Pyytäisin nöyrimmästi, herra pormestari, että\nsaisin lähteä hiukkasen aikaa ennen kuin herra pormestari.\n\nPORMESTARINNA (tulee salista). Alfred, kuule!\n\nHILLERI poistuu.\n\nPORMESTARINNA. Muistathan sinä, mitä lupasit, Alfred?\n\nPORMESTARI. Mutta mamma kulta, enhän minä vielä ole maistanut\ntippaakaan. Juuri otin tämän lasin käteeni lähteäkseni juomaan\nveljenmaljan. Vaan onko sekin sinusta liikaa?\n\nPORMESTARINNA. Mutta kultaseni, ymmärräthän sinä, mitä minä tarkoitan!\n\nPORMESTARI. Minä en ymmärrä.\n\nPORMESTARINNA. Minä en tahdo mitään muuta kuin sen vain, että sinä,\npappa, aina pitäisit mielessäsi, että sinä, pappa, olet paikkakunnan\nkorkein ja arvokkain virkamies.\n\nPORMESTARI. Onko sinusta sitten sopimatonta, että minä juon\nveljenmaljan hänen kanssaan? Sinähän olet hänet hommannut ja\nsellaisella touhulla meille asumaan ja olet ollut niin --\n\nPORMESTARINNA. No pappa, pappa! Mitäs me nyt joutavia. Mene sinä nyt\nvain skoolaamaan hänen kanssaan. Ja me Aleksandran kanssa lähdemme pian\nkotia, mutta sinä voit tulla sitten hänen kanssaan. Mene nyt, pappa,\nmene.\n\nPORMESTARI. Minä tuskin joudan olemaan niin kauan kuin hän viipyy, ja\nminä luulen, että minun pitää lähteä jo ennen kuin tekään joudutte,\nsillä minulla on huomenna maistraatin istuntokin. (Lyö näppiä.) Minun\npitää muistaissani sanoa Hillerille, että Hillerin pitää huomenaamuna\nvälttämättömästi julistaa muuan kuulutus kaupungilla. Se on jäänyt\naivan viime nipukkaan.\n\nPORMESTARINNA. Sano, pappa, samalla, että Hillerin pitää tulla\nnuohoamaan meille aamulla, sillä tänään oli tulla nokivalkea.\n\nPORMESTARI. Ai ai! Se taitaa Hilleri vähän huolimattomasti hoitaa sitä\nnuohoojantointa. (Menee vasemmalle ja heti oven aukaistuaan.) Hilleri!\n(Vetää oven kiinni jälkeensä.)\n\nALEKSANDRA (tulee salista). Mamma, mamma, kun on hauska! Minä olen\nsaanut niin paljon tanssia. Ja minut on jo pyydetty kolmanteen\nfranseesiin, jos vielä tanssitaan.\n\nROUVA DANELL (mustissa, tulee salista). Voi, kun herra -- herra -- mikä\nse taas olikaan hänen nimensä? Minä en tahdo sitä millään muistaa!\n\nPORMESTARINNA. Hurmerinta. Onhan se tunnettu nimi. Eikö Josefine ole\nlukenut sanomalehdistä? Niissähän on kuulemma paljon kirjoitettu\nhänestä.\n\nROUVA DANELL. Vai niin! Tämäkö se nyt on se, joka sen suuren rosvon ja\nmurhamiehen otti kiinni ja kuoli?\n\nPORMESTARINNA (nauraa pitkään). Tämäkö se kuoli?\n\nALEKSANDRA. Nyt minäkin hoksaan, mitä mamma nauraa! Miten se täällä\ntanssisi, jos se kuollut olisi? Hihihi.\n\nROUVA DANELL. Mutta minusta hän on aivan kuin se.\n\nPORMESTARINNA. Tämä on runoilija.\n\nALEKSANDRA. Hän on kirjoittanut noin paksun kirjan.\n\nPORMESTARINNA. Ja aivan runoa kuulemma.\n\nALEKSANDRA. Hän lahjoitti minulle kirjansa. Ja hän oli kanteen\nkirjoittanut, että -- miten se mamma olikaan?\n\nPORMESTARINNA. Se oli runoa, alussa Aleksandran nimi, ja sitten hänen\nnimensä: Urho Armas Hurmerinta.\n\nROUVA DANELL. Minä en tiedä ketä hän muistuttaa.\n\nALEKSANDRA (huomaten yht'äkkiä). Hän on aivan kuin niissä meidän\nmuutamissa korteissa ruutukuningas.\n\nROUVA DANELL. Hänessä on jotakin niin paljon -- minä en osaa sanoa mitä\nse on. (Lähtee äkkiä saliin.)\n\nALEKSANDRA. Me olemme jo sinut. Armaaksi häntä kutsutaan.\n\nPORMESTARINNA. Vai niin! Mitä hän puhelee?\n\nALEKSANDRA. Kysyi, kuinka monta veljeä minulla on, niin minä sanoin\nettei yhtään, ja sitten hän kysyi montako sisarta, niin minä sanoin\nettä kahdeksan, ja että pappa ja mamma aina --\n\nPORMESTARINNA. Kenen muitten kanssa hän näyttää enimmin puhelevan?\n\nALEKSANDRA. Neiti Salmelan kanssa.\n\nPORMESTARINNA (ihmeissään). Neiti Salmelan kanssa?\n\nALEKSANDRA. He ovat vanhat tutut. Helsingissä ovat tutustuneet.\n\nPORMESTARINNA. Vai niin. Minä ajattelinkin, että mikäs nyt, kun neiti\nSalmelakin tuli ihmisten joukkoon.\n\nALEKSANDRA. Neiti Salmela kuului olevan hyvin rikas. Hänen isänsä on\njonkun suuren ja vanhan aateliskartanon omistaja.\n\nPORMESTARINNA. No mitä hän sitten on tullut tänne konttoristiksi?\n\nALEKSANDRA. Tuossahan on muuan nenäliina. Neiti Salmela äsken haki\nnenäliinaansa. Minä menen kysymään, onko tämä hänen.\n\nPORMESTARINNA. Ei tarvitse! Sinun ei tarvitse hieroa hänen kanssaan\nmitään läheistä tuttavuutta ja ystävyyttä. Hän rupeaa sitten meillä\nhyppäämään. (Ottaa nenäliinan Aleksandran kädestä ja viskaa sohvalle.)\nHakekoon itse! Kylläpähän sen tuosta löytää.\n\nROUVA DANELL (salin ovelta). Tantti ja Aleksandra! Tulkaa, tulkaa!\nHerra -- herra -- hän taas pitää puhetta!\n\nALEKSANDRA. En minä viitsi puheita kuunnella!\n\nPORMESTARINNA. Mutta sinun pitää olla siellä, kun herra Hurmerinta\npitää puhetta. (Ottaa Aleksandraa kädestä ja vetää hänet mukanaan\nsaliin.)\n\nHILLERI (tulee vasemmalta, ilman pyyheliinaa, lasi kädessä, nuortuneen\nnäköisenä, liikkeet hillityt ja sujuvat, laulaa hiljaa ja\ntunteellisesti).\n\n    Oi ruusunen,\n    sä suloinen,\n    oi etten sua nähnyt ois!\n\nTARJOILIJANEITI (pöyhkeästi ja koreasti puettu, hyvin ylpeä, tulee\nvasemmalta kädessä tarjotin kahvineen ja punssipulloineen jäämaljassa).\nKas niin! Siinä se nyt oli! (Vie tarjottimen pöydälle.)\n\nHILLERI panee lasinsa pöydälle, istahtaa tuolille lynkäpäisilleen\npolviaan vasten, peittäen käsillä kasvonsa, nauraa nauruaan.\n\nTARJOILIJANEITI. On ilveitä hullulla!\n\nHILLERI. (nousee seisomaan ryhdikkäänä, kädet housuntaskuissa, ja\nkatsoo tarjoilijaneitiä aivan kuin aikoisi jotakin sanoa, mutta kääntää\npäänsä pois hänestä ja heiluttaen hänelle käsiteräänsä.) Liian matala!\n\nTARJOILIJANEITI (tyrkkää). Korjaa täältä luusi! (Menee vasempaan ja\novelta ärsyttävästi.) Hullu! (Vetää oven kiinni.)\n\nHILLERI (seisoo jonkun aikaa tuijottaen, ottaa lasinsa ja ryyppää\npohjaan). Se on samantekevä, mitenpäin muna on padassa. (Ottaa\npunssipullon pöydältä ja se kädessä lähtee saliin päin, mutta pysähtyy\novensuuhun kuuntelemaan puhellen pausseilla.) Aivan niin! -- Ideaali!\n-- Korkealle, korkealle! -- Periaatteet! -- Ne ovat tätä nykyä paljon\nhuonommassa hinnassa kuin lankut! -- Luja periaatteenmies! -- Muista\nkauppaneuvoksen härkää!\n\nSalista kuuluu eläköönhuutoja.\n\nHILLERI astelee sohvan taakse, jonne istahtaa näkymättömiin.\n\nHURMERINTA, toisella puolen POMMERI, toisella KANTTORI ja jälessä\nPORMESTARI, tulevat salista, kaikilla boolilasit kädessä.\n\nPOMMERI (taputtaen olalle Hurmerintaa). Kiitoksia, veli, siitä\npuheesta! Se oli puhe se, miehen suusta.\n\nKANTTORI (taputtaen olalle). Kiitoksia ideaaleista! Kiitos! Niitä on\nvähän, joilla on ideaaleja.\n\nPOMMERI. Kiitoksia periaatteista! Periaatteet ne ovat -- ja niitten\npitää olla just lujat.\n\nKANTTORI. Mutta ideaali! Ideaali! Ja niinkuin veli konstateerasi, ja\nniinkuin se oikein olla pitääkin, ja niinkuin minä olen aina\npuolustanut, että korkea ideaali!\n\nHILLERI (sohvan takana hihkasee). Hih! Huh! Apinamarkkinat!\n\nPORMESTARI. Mikä se oli?\n\nKANTTORI. Joku tuolla ulkona huusi. (Menee ikkunaan ja katsoo ulos.)\nMitä lienee ollut poikia.\n\nPORMESTARI (Hurmerinnalle). Minusta tuo booli selvittää vain! Minä\ntilasin senvuoksi vähän punssia ja kahvia. Juoko veli punssia?\n\nHURMERINTA. Kiitoksia, setä. Kyllä minä olen joskus sitäkin maistanut.\n\nPORMESTARI (kummastellen). Tässä on kyllä kahvit ja jäämalja, vaan ei\nmitään punssipulloa!\n\nPOMMERI (taputtaa pormestaria olalle) Sen on korjannut sallimuksen\nkäsi.\n\nKANTTORI. Katsos vain Pommeria, kun tekasi sukkeluuden. Lähteekö sitä\nkatajastakin tervaa?\n\nPOMMERI. Lähtee muutakin! Saanko minä herroille tarjota samppanjaa?\n\nKANTTORI. No kun ehti ennen minua!\n\nPORMESTARI. Mutta taitaisi olla parasta, että menisimme johonkin\ntoiseen huoneeseen, tämä kun oikeastaan on naisia varten.\n\nPOMMERI. Niin, mennään vain. Onhan täällä huoneita.\n\nPOMMERI ja PORMESTARI menevät vasempaan.\n\nNAATUS (tulee perältä, pidättää Hurmerinnan). Herra Hurmerinta! Saanko\nteiltä ryöstää muutaman minuutin? Pari minuuttia vain.\n\nKANTTORI (vasemmalle mennessä). Mutta elä viivytäkään koko iltaa! Herra\nHurmerinta kuuluu meidän seuraamme. (Menee.)\n\nNAATUS. Pari minuuttia vain. Siinä pikku puheessa, joka illan alussa\nminulla oli kunnia pitää, tapahtui sellainen seikka, että minä unohdin\nitse pääasian. Mutta, ollen se minulla kirjoitettuna (ottaa taskustaan\nkaksi pitkää paperiliuskaa) olen minä tilaisuudessa lukemaan sen nyt\ntässä. Luenko ehkä kokonaan, että tulee yhteys näkyviin?\n\nHURMERINTA. Minä olisin varsin kiitollinen, jos minä saisin tuon\nmuistoksi tästä kunniakkaasta illasta.\n\nNAATUS. Kyllä. Mutta siinä tapauksessa minä ensin tässä silmään\npikimmältään, olisiko mahdollisesti jotakin vaillinaisuutta taikka\nepäselvyyttä kuin myöskin huomaamattomuutta. Ja ikäväkseni näen heti\nalussa muutamassa sanassa jääneen t:n viivan pois. Onko mahdollisesti\nherra Hurmerinnalla lyijykynää?\n\nHURMERINTA. Valitettavasti ei.\n\nNEITI SALMELA tulee peräovesta.\n\nNAATUS (kumartaa). Naatus -- kolleega.--Onko neidillä lyijykynää?\n\nNEITI SALMELA. Salmela--neiti. -- Ei.\n\nNAATUS menee saliin.\n\nHURMERINTA. Mutta onpa teistä, neiti Salmela, tullut juhlallinen!\n\nNEITI SALMELA. Juhlahan nyt onkin.\n\nHURMERINTA. Minkä vuoksi ette tanssi? Tanssittehan Helsingissä?\n\nNEITI SALMELA. Minä haen hävinnyttä nenäliinaani.\n\nHURMERINTA. Missä minä näinkään jonkun nenäliinan? Tuolla on sohvassa.\nEhkä se on tämä?\n\nNEITI SALMELA. Kiitos. -- Hyvästi, herra Hurmerinta.\n\nHURMERINTA. Joko te lähdette? Elkää toki vielä!\n\nNEITI SALMELA. Tuskin täällä kuitenkaan tulee enää muuta kuin tanssia.\n\nHURMERINTA. Mutta istukaa nyt toki hetkiseksi, minä pyydän. Tuskin\nolemme kahta sanaa saaneet vaihtaa. Minä lähden sitten teitä\nsaattamaan, saanko luvan?\n\nNEITI SALMELA. Teillä on velvollisuuksia.\n\nHURMERINTA. Minä toivon, että minulla on sekä velvollisuus että oikeus\nliittyä hetkiseksi seuraanne, kun te kerran olette tullut minun\ntervetuliaisjuhlaani vieraaksi. Ja siitä aivan odottamattomasta\nkunniasta, jota minulle on osoitettu tällä hämmästyttävällä\nvastaanotolla, on minulla epäilemättä velvollisuus lausua kiitokseni\netupäässä teille.\n\nNEITI SALMELA (hämmästyen). Minulle? Herra Hurmerinta, te puhutte\nkäsittämättömiä!\n\nHURMERINTA. Eihän minua täällä ole kukaan muu tuntenut kuin te, ei\nainoakaan sielu.\n\nNEITI SALMELA. Hyvä herra Hurmerinta, minulla ei ole tähän teitä\nhämmästyttävään kunnianosoitukseen mitään muuta osaa kuin vähäpätöinen\nläsnäoloni. Vaikka keväästä asti olen paikkakunnalla ollut, olen täällä\naivan outo kaikille. Minä en olisi voinut mitään vaikuttaa, jos olisin\ntahtonutkin. Kaikki on vain teidän oman maineenne ansiota, yksistään.\nEilen näin listan, jossa ilmoitettiin teidän tänään tulevan ja\nvastaanottojuhlan olevan nyt illalla. Siinä kaikki mitä tiedän.\n\nHURMERINTA. Tämä on hämmästysten päivä.\n\nNEITI SALMELA. Iloisten hämmästysten päivä.\n\nHURMERINTA. Kun minä olin parahiksi saapunut kaupunkiin, sain\nystävällisen kutsun yksinkertaiseen illanviettoon. Ja kun minä tulen\nyksinkertaiseen illanviettoon, niin -- (katselee ympärilleen) niin mitä\nnäenkään! En tahtonut uskoa silmiäni astuessani saliin ja näihin\nhuoneisiin. Ja ihmiset uppo-outoja, vaan rientävät vastaan kuin minä\nolisin ollut... (levittää kätensä).\n\nNEITI SALMELA. Kuningas.\n\nHURMERINTA. Ja minä jouduin ihan haltioihini!\n\nNEITI SALMELA. Sen kuuli puheistanne.\n\nHURMERINTA. Mutta siinä kuitenkin kaikitenkin oli ja on osa teilläkin.\n\nNEITI SALMELA. Sittenkin?\n\nHURMERINTA. Muistatteko, missä näimme toisemme ensi kerran?\n\nNEITI SALMELA. Minä näin teidät eräässä iltamassa, jossa lausuitte\nmuutaman erittäin kauniin runonne.\n\nHURMERINTA. Minä näin teidät Suomalaisessa teatterissa eräänä iltana,\nkun näyteltiin -- mikä se nyt olikaan?\n\nNEITI SALMELA. \"Ei lempi leikin vuoksi.\"\n\nHURMERINTA. Niinhän se taisi olla. Meidät sitten esiteltiin lämpiössä.\n\nNEITI SALMELA. Kolmas kerta.\n\nHURMERINTA. Mitä kolmas kerta?\n\nNEITI SALMELA. Meidät silloin esiteltiin.\n\nHURMERINTA. Minä todella en muista, että meitä sitä ennen olisi\nesitelty.\n\nNEITI SALMELA. Olisitteko muuten runoilija!\n\nHURMERINTA. Mutta silloin kiintyi koko mieleni ja kaikki ajatukseni\nteihin.\n\nNEITI SALMELA. Kolmas kerta toden sanoo!\n\nHURMERINTA. Minkä vuoksi olette niin ivallinen? Ettehän koskaan ennen\nole ollut.\n\nNEITI SALMELA. Jos niin käsitätte, pyydän anteeksi.\n\nHURMERINTA. Kaikessa tapauksessa tuntuu teissä nyt jotakin kylmää ja\nkatkeraa. Aivan toinen olitte ennen. Olitte aina kuin lämmin, virkeä\nkevättuuli. Aina innostunut ja innostuttava.\n\nÄänettömyys.\n\nHURMERINTA. Te katositte aivan yht'äkkiä Helsingistä? (Odottaen\nhetkisen vastausta.) Minä kirjoitin kotianne teille.\n\nNEITI SALMELA (ehättäen keskeyttämään). Minä tulin tänne melkein suoraa\npäätä Helsingistä.\n\nHURMERINTA. Mitähän lieneekin, mutta laivan tänään lähestyessä rantaa\nminulle yht'äkkiä johtui mieleen ajatus, että olisipa somaa, jos\nnäkisin teidät laivasillalla. Arvaatte hämmästykseni, kun sitten\nsalinovesta astuessani näin teidät. Eikö ole ihmeellistä?\n\nNEITI SALMELA. Sattuuhan sellaista paljon.\n\nHURMERINTA. Mutta saavutettuani teidät nyt näin yhtä äkkiä, kuin\nminulta katosittekin, minä nyt --\n\nNEITI SALMELA. Herra Hurmerinta!\n\nHURMERINTA. Minä tahdon saada sanotuksi, että minä teitä rakastan.\n\nNEITI SALMELA. Ajatelkaa, missä olemme, ajatelkaa toki!\n\nHURMERINTA. Vastatkaa minulle ratkaiseva sana, yksi ainoa sana. Minä en\ntahdo jäädä epätietoon.\n\nNEITI SALMELA. Nyt ei ei ei. Ei nyt. Sitten kun tulette minua\nsaattamaan.\n\nHILLERI nauraa.\n\nHURMERINTA. Se oli vain joku tuolla ulkona.\n\nNEITI SALMELA. Se on muuan hullu! (Rientää saliin.)\n\nHURMERINTA kiiruhtaa katsomaan ikkunasta ulos.\n\nHILLERI (nousee seisomaan sohvan taakse, enemmän hutikassa kuin edellä;\nHurmerinnan kääntyessä päin). Saanko minä laulaa pienen laulun?\n\nHURMERINTA (ystävällisesti). Kernaasti minun puolestani.\n\nHILLERI (nuotittomasti, pitkäveteisesti, alussa hiljaa). Tääääää kylä\non yks (kovasti) pikkainen kaupunkiiiiii. (Puhuu.) Eikö niin?\n\nHURMERINTA. Pieni kaupunki tämä on, mutta minkä minä olen nähnyt,\nerittäin kaunis kaupunki, idyllinen!\n\nHILLERI. Kyllä minä tämän tunnen!\n\nHURMERINTA. En minä sitä sen vuoksi sanonut, ettei veli tuntisi --\n\nHILLERI (nostaa kätensä). Top top top! -- Top! -- Herra sanoi,\nettä veli?\n\nHURMERINTA. Emmekö ole vielä tehneet lähempää tuttavuutta?\n\nHILLERI (pudistaen päätään). Emme.\n\nHURMERINTA. Anteeksi. Minun on tietysti vaikea muistaa kenen kanssa\nolen, kenen en. Saanko korjata tuhmuuteni esittämällä nyt veljenmaljan?\n\nHILLERI. Toinen tuhmuus!\n\nHURMERINTA. Te ette suvaitse?\n\nHILLERI. En. Sitä tuhmuutta minä en tee ikinä!\n\nHURMERINTA (ivallisen kohteliaasti). Pyydän anteeksi tuhman\ntungettelevaisuuteni ja uhkarohkeuteni.\n\nHILLERI. Jää anteeksi saamatta, uskon minä! -- Ettekös te ole Suomen\nsuurin runoilija?\n\nHURMERINTA. Kömpelöä pilaa.\n\nHILLERI. Moittikaa sanomalehtiä, niitä minä siteeraan.\n\nHURMERINTA. Puhuttiin vain jotakin minun lahjoistani tahi muuta\nsellaista.\n\nHILLERI. Sitä on siinäkin. Mutta -- minäkin olen tehnyt runon.\n\nHURMERINTA. Oo!\n\nHILLERI. Tahdotteko kuulla?\n\nHURMERINTA (kumartaa). Mikä suuri kunnia minulle!\n\nHILLERI (katsoo kattoon, sitten jonkun ajan kuluttua). Yks muurahainen\ntallattiin -- (jää katsomaan Hurmerintaa silmiin äänettömänä).\n\nHURMERINTA (pitkän äänettömyyden perästä). Entäs sitten?\n\nHILLERI. Ei sitten mitään!\n\nHURMERINTA (pilkallisen vakuuttavasti). Mikä jylhän kaunis runo!\n\nHILLERI. Ja kuitenkaan sanomalehdet eivät ole minusta puhuneet mitään.\n\nHURMERINTA (ivallisella uhalla). Ehkä minulla tulee olemaan kunnia\npuhua teistä lehdessäni.\n\nHILLERI. Minkä vuoksi te sanotte, että ni?\n\nHURMERINTA. Mitä ni?\n\nHILLERI. Että lehdessäni?\n\nHURMERINTA. Niin sanoessani tietysti tarkoitan vain lehteä, jonka\ntoimittajaksi olen valittu.\n\nHILLERI. Onko teillä sitten sellainen kontrahti, että voitte sanoa ni?\n\nHURMERINTA. Kaikesta päättäen olette lakitieteen tohtori.\n\nHILLERI. Minä olen profeetta.\n\nHURMERINTA. Tarkoitatte varmaan professori?\n\nHILLERI. Se nyt lempoa, etten minä koskaan saa tarkoittaa sitä, mitä\nsanon! Minä olen profeetta. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon!\n\nHURMERINTA. Puhukaa, profeetta. Otan nöyrällä sydämellä vastaan.\n\nHILLERI. Te, herra runoilija, äsken puhuitte tuolla salissa, mitäs te\npuhuittekaan? Minä en oikein saanut kiinni. Teillä ajatus lensi, lensi\nniin korkealle. Mutta minä ajattelin että antaa sen lentää, kyllä routa\nporsaan kotiin ajaa.\n\nHURMERINTA. Sehän vasta kaunista runoa!\n\nHILLERI. Päinvaston, rumaa, sillä se on totta. Minä profeteeraan aina\ntotta. -- Tiedättekö te mikä porsas on?\n\nHURMERINTA. Olen nähnyt silloin tällöin.\n\nHILLERI. Se on kauppaneuvoksen härkä.\n\nHURMERINTA. Miten järkevää!\n\nHILLERI. Tunnetteko kauppaneuvoksen härkää?\n\nHURMERINTA. Minulla ei ole sitä kunniaa.\n\nHILLERI. Saanko minä esittää?\n\nHURMERINTA. Se on aivan liian suuri kunnia minulle.\n\nHILLERI. Minä olen tuuminut, että se voisi olla teille hyödyksi. Teidän\non kuitenkin pakko tutustua siihen.\n\nHURMERINTA. Jos se on se, joksi otaksun, niin varmaan pääsen siitä\npakonalaisuudesta.\n\nHILLERI. Tupultti erehdys. Pruu priimuu, niinkuin herra pormestari\nsanoo, se on varma kuin kuolemanne, että teidän täytyy tutustua siihen.\nPtruu sekunduu, kauppaneuvoksen härkä ei ole se, joksi otaksutte. Mutta\nminulla on kuva siitä (kopeloipi taskuaan). -- Perhanan eukko --\nnimittäin minun eukkoni.--sai sen sittenkin varastetuksi. (Vikkelästi.)\nMutta minä toimitan sen teille huomenna.\n\nHURMERINTA. Minä olen kiitollinen, vaikka en ymmärräkään asian\ntärkeyttä.\n\nHILLERI. Ymmärryksen puute on paha vika, sydämen puute vielä pahempi.\n\nHURMERINTA. Viisaasti haastettu.\n\nHILLERI. Siihen teitä auttakoot kaikki jumalat. Ja nyt minä tahtoisin\njuoda onneksenne hyvällä sydämellä. Saanko luvan?\n\nHURMERINTA. Kiitoksella vastaan otetaan.\n\nHILLERI kumartuu sohvan taakse.\n\nNAATUS (tulee perältä paperiliuskat kädessä). Nyt on niin, että minä\nheti tässä alussa huomasin muutamia aukkoja, jotka minä mielelläni\ntahtoisin täyttää. Senvuoksi pyytäisin, että minä saisin tämän pitää\nhuomiseen, jolloin toisin tämän. Jos suinkin mahdollista?\n\nHURMERINTA. Olkaa niin hyvä.\n\nKANTTORI (lasi kädessä vasemmalta, heti ovessa). No niin! (Kääntyy\nhuutamaan kamariin) Niinkuin sanoin. Naatus on jaaritellut koko ajan.\nTäällä seisovat samoilla jalkainsa sijoilla.\n\nPOMMERI (vasemmalta, lasi kädessä). Tule sinäkin, Naatus, tänne samaan\nsakkiin. Ei meiltä tärpätti lopu!\n\nPORMESTARI (vasemmalta, lasi kädessä). Mutta emmekö saa lauluksi?\nKanttori, mitä virkasi vaatii!\n\nKANTTORI. Niin tosiaan. (Hurmerinnalle.) Laulaako veli?\n\nHURMERINTA. Ei ole laulunääntä enemmän kuin sammakolla, mutta minä\nkuuntelen.\n\nKANTTORI. Naatus laulaa ensi tenoria, Pommeri bassoa, minä toista\ntenoria ja setä pormestari -- meidän solisti! -- mitä ääntä hyvänsä.\n\nPORMESTARI (kohottaen lasia laulaa).\n\n    Den andra bägaren, hurra,\n    Kamrater, skall kungen ha!\n\nSiihen, kun pormestari on saanut lauletuksi, on salista rientänyt\nmuutamia juhlapukuisia herroja, jotka ovat istuttaneet Hurmerinnan\ntuolille, ja heidän nostaessaan häntä kannettavaksi saliin PORMESTARI,\nKANTTORI, POMMERI ja NAATUS kertaavat yhdessä:\n\n    Den andra bägaren, hurra,\n    Kamrater, skall kungen ha!\n\nHILLERI (joka tällä aikaa on noussut seisomaan toalettipeilin pöydälle,\nlasi kädessä, matkien soiton säestystä). Tatatutatitutatii!\n\nKaikki kääntyvät katsomaan, ja kantajat kääntävät samassa Hurmerinnan\nHilleriin päin.\n\nHILLERI (kohottaa lasin). Terve tuloa -- hulluinhuoneeseen!\n\nKANTTORI (kiireellisesti huutaen). Porilaisten marssi. Porilaisten\nmarssi!\n\nSaatto lähtee laulaen saliin.\n\nPORMESTARI (jääden huoneeseen, seisoo peilin edessä, jonka pöydällä\nHilleri on). Hilleri! Hilleri! Hilleri! Hilleri ei ole enää raastuvan\nvahtimestari. Ja vikkelästi alas ja ulos.\n\nHILLERI (ylpeänä). Kuka se on, joka minulle puhuu?\n\nPORMESTARI. Minä se olen. Pormestari!\n\nHILLERI (alamaisesti). Vai herra pormestari. Nöyrimmästi anteeksi.\nMutta jos se olisi joku muu, niin minä en tulisi. Vaikka olisi itse\nkauppaneuvos, niin en tulisi. Mutta kun herra pormestari käskee, niin\nminä heti tottelen. (Laskeutuu alas.) Enkö ole aina totellut herra\npormestaria?\n\nPORMESTARI. Totteliko Hilleri, kun minä sanoin, että Hilleri ei saa\nmaistaa? Hilleri on kuitenkin maistanut.\n\nHILLERI. Ja ryypännyt, herra pormestari. Minä tunnustan suoraan herra\npormestarille, että herra pormestari näkee tässä aika vahtimestarin ja\nviiden lapsen isän. (Toverillisen pyytävästi.) Mutta herra pormestarin\nei tarvitse muille sanoa.\n\nPORMESTARI. Minkä vuoksi Hilleri sitten maistaa, kun Hilleri tietää,\nettei pysy rajoissaan?\n\nHILLERI. No eihän se monta kertaa satu. Vai sattuuko?\n\nPORMESTARI. Se on kyllä tosi, ettei se satu monasti.\n\nHILLERI. Ja kun minä olen sellainen kuin minä olen, niinkuin\npormestarinna sanoo.\n\nPORMESTARI. Se on lieventävä asianhaara kyllä. No puhutaan sitten\nhuomenna, kun Hillerikin on selvillään.\n\nHILLERI. Niin, herra pormestari, puhutaan huomenna. Minä lähden siis\nnyt, herra pormestari?\n\nPORMESTARI. Niin, Hilleri menee nyt. Mutta Hilleri menisi siivosti ja\nsievästi.\n\nHILLERI. Herra pormestari, minä ajattelin, että jos, kun minulla on\nniin huono veri, taas tuolla (viittaa saliin) sattuu jotakin, olisi se\nhyvin paha.\n\nPORMESTARI (miettien, kekseliäästi). Hilleri voi mennä ikkunasta.\n\nHILLERI. Sitä minä en olisi huomannutkaan. Mutta jos kadulla on\nkauppaneuvoksen härkä.\n\nPORMESTARI (menee katsomaan ikkunasta). Ei ole.\n\nHILLERI (menee ikkunan luo ja nousee ikkunalle). Herra pormestari ei\nsiis tule yhtä aikaa, niinkuin herra pormestari minulle määräsi?\n\nPORMESTARI. Minä viivyn vielä hiukkasen aikaa.\n\nHILLERI. No minun ei siis, herra pormestari, tarvitse sitä tärkeää\nkuulutusta --?\n\nPORMESTARI. Kyllä, kyllä! Hillerin pitää muistaa se!\n\nHILLERI. Ja pormestarinna oli käskenyt nuohoamaan.\n\nPORMESTARI. Niin, Hilleri nyt muistaa!\n\nSalista kuuluu eläköön-huutoja.\n\nHILLERI. Hyvästi, herra pormestari.\n\nPORMESTARI. Hyvästi, Hilleri.\n\nHURMERINTA syöksyy kiireesti salista, ottaa pöydälle heittämänsä\nboolilasin ja yrittää kiiruhtamaan saliin takaisin.\n\nHILLERI nauraa nauruaan.\n\nHURMERINTA säpsähtäen pysähtyy ja huomaa Hillerin ikkunalla.\n\nHILLERI. Minä olen se profeetta! (Hyppää alas kadulle.)\n\nHURMERINTA. Setä, minä tuota miestä pelkään.\n\nPORMESTARI. Ei sitä tarvitse pelätä. Se kyllä on ... (pyörittää sormea\notsallaan), vaan hyvin siivo. Ainoastaan joskus kun maistaa, on vähän\nkiusallinen.\n\nHURMERINTA (uhkaavasti). Kyllä minä hänet vielä --! (Yrittää menemään\nsaliin.)\n\nPORMESTARI. Minne sinä menet?\n\nHURMERINTA. Minä vielä pidän pienen puheen.\n\nKANTTORI (tulee salista, lasi kädessä, paatoksella). Veli Hurmerinta!\nMinä pyydän tässä vielä omasta puolestani lausua muutamia, ainoastaan\nmuutamia sanoja. -- Jos vakavuutta, voimmepa sanoa, jos hellyyttä, jos\nlöytyy vielä, niinkuin minä tahtoisin sanoa --\n\nPOMMERI tulee puoliruumista myöten näkyviin vasemmanpuoleisesta ovesta\nja katsoa tirkistelee.\n\nKANTTORI (huomattuaan Pommerin, tarkoituksella) -- huolimatta siitä, että\njotkut ja voinpa sanoa, niinkin paljon, että joku tahtoo intrigeerata --\n\nPOMMERI (kankealla kädenliikkeellä). Pruur Hurmrint! Kom port! Kom para\nport! Häär fins toist sort!\n\nEsirippu.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nPormestarin sali. Perällä kolme ovea, oikeanpuolinen ruokasaliin,\nkeskimäinen eteiseen, vasemmanpuolinen pormestarin kamariin. Oikealla\nkaksi ovea lähekkäin, perimäinen Aleksandran, etumainen Hurmerinnan\nkamariin. Vasemmalla kolme ikkunaa.\n\nPALVELIJA tulee Hurmerinnan kamarista kahvitarjotin kädessä.\n\nPORMESTARINNA. Onko herra Hurmerinta jo ylhäällä?\n\nPALVELIJA. Makuullapa tuo oli, luki jotakin ja pani (matkien) hi hi hi,\nho ho ho. Rutihullu! (Yrittää menemään pormestarin kamariin.)\n\nPORMESTARINNA. Mihin sinä menet?\n\nPALVELIJA. Tietysti vien pormestarille kahvia.\n\nPORMESTARINNA. Pormestari meni kaupungille.\n\nPALVELIJA. Mutta eihän nyt vielä ole maistraatin aika.\n\nPORMESTARINNA. Eikö pormestari saa muualla käydä kuin maistraatissa?\nHä? Eikö saa? Sinäkö sen määräät, mihin pormestari saa milloinkin\nmennä? Jätä sinä vain se valta minulle.\n\nPALVELIJA. Niinkuin se onkin. (Menee ruokasalin ovesta.)\n\nHILLERI (nuohoojan puvussa, tulee eteisestä) Hyvää huomenta, armollinen\npormestarinna.\n\nPORMESTARINNA. Hilleri ei hyvää huomenta ansaitse. Sellaisen häpeän\nHilleri teki eilen! Kun Hilleri on sellainen kuin Hilleri on, niin\npitäisi Hillerin ymmärtää, ettei Hillerin sovi ollenkaan maistaa, sillä\nse vie heti sen vähänkin ymmärryksen.\n\nHILLERI (pyyhkii silmiään). Pormestarinna puhuu aina niin kauniisti ja\nviisaasti.\n\nPORMESTARINNA. Saa nähdä, antaako pormestari anteeksi.\n\nHILLERI. Saa nähdä.\n\nPORMESTARINNA. Pormestari ei ole vielä pukeutunut.\n\nHILLERI. On hyvä, että herra pormestari on kotona. Kauppaneuvoksen\nhärkä näkyi juuri menevän syömään esplanaadiin.\n\nPORMESTARINNA. Onko se taas ollut seurahuoneen edustalla koko yön?\n\nHILLERI. Tietysti.\n\nPORMESTARINNA. Ja nyt vasta lähti?\n\nHILLERI. Ja nyt vasta herra pormestarikin tulisi kotia, jos ei ennen\nolisi tullut.\n\nPORMESTARINNA (hätäillen). Hilleri menee nyt nuohoamaan.\n\nHILLERI. Piiat eivät suvaitse.\n\nPORMESTARINNA. Mitä se semmoinen on! (Menee ruokasaliin.)\n\nHILLERI (eteiseen). Nyt, herra pormestari.\n\nPORMESTARI (tulee eteisestä, jättää keppinsä ovenpieltä vasten). Oliko\npormestarinna hyvin --?\n\nHILLERI. Herra pormestari, hyvin!\n\nPORMESTARI. Eihän se ole kumma! Minä Hillerille sen sanon, vaikka ei\nHillerin tarvitse muille sanoa, että tässä Hilleri näkee aika\npormestarin!\n\nHILLERI. Ja yhdeksän lapsen isän, niinkuin pormestarinna sanoo.\n\nPORMESTARI. Niin, ja yhdeksän lapsen isän!\n\nHILLERI. Ja kaikki niin kauniita tyttöjä!\n\nPORMESTARI. Mutta tämä on viimeinen kerta! Kun minä vain tästä\npääsisin.\n\nHILLERI. Kyllä herra pormestari tästä pääsee.\n\nPORMESTARI. Hilleri ensin koettaisi puhella pormestarinnalle.\nPormestarinna tykkää hyvin paljon Hilleristä.\n\nHILLERI. Ja Hilleri pormestarinnasta. Me aina pormestarinnan kanssa\nyhdessä valitsemme niin leningit kuin alushameet. Mutta muille minä en.\n\nPORMESTARI. Hilleri voisikin alkaa siitä, että pormestarinnan pitää\nsaada uusi leninki.\n\nHILLERI. Taikka siihen lopettaa, miten vain nyt sopii.\n\nPORMESTARI. Niin, miten Hilleri parhaaksi katsoo.\n\nHILLERI. Herra pormestari menee vain kamariinsa. Minä sitten koputan\novelle, milloin parhaaksi katson.\n\nPORMESTARI (menossa kamariinsa). Mutta Hilleri! Se kuulutus!\n\nHILLERI. Kyllä muistan. Mutta, herra pormestari! Ei saa nukkua!\n\nPORMESTARI. En en en. Minunhan pitää lähteä pian maistraattiin. (Menee\nkamariinsa.)\n\nPORMESTARINNA (tulee ruokasalista). Mitä se Hilleri puhuu, että piiat\neivät antaneet nuohota? Eihän Hilleri ole kyökissä käynytkään!\n\nHILLERI. Niin, nähkääs, hyvä pormestarinna, piiat ovat hävyttömiä,\nniinkuin pormestarinna on monasti sanonutkin. Ne ovat aina minulle\nkiukutelleet, että taas tuo mokoma Hilleri tulee siivottomuutta\npitämään. Monta kertaa ovat irvistelleetkin.\n\nPORMESTARINNA. Se on ollut vain leikkiä. Eikö Hilleri sen vertaa\nymmärrä? Menkää nyt.\n\nALEKSANDRA (juoksee kamaristaan, puolipukeutuneena). Mamma, mamma! Nyt\nFiina toi postista sen paketin, ja minä avasin sen. On niin kaunis\npuku, niin niin niin kaunis. Minä puen sen ylleni, että Hillerikin\nnäkee.\n\nPORMESTARINNA (joka on käynyt ikkunasta tähystelemässä kadulle, jättäen\nikkunan auki). Mitäs Hillerin siitä tarvitsee nähdä!\n\nALEKSANDRA. Eipä mammallekaan kelpaa koskaan mikään leninki, jos ei\nensin kysy Hilleriltä. Hillerin pitää saada nähdä minunkin leninkini!\nOlkaa vain täällä, Hilleri, niin kauan kuin minä puen sen ylleni.\n(Menee kamariinsa.)\n\nPORMESTARINNA (yhä rauhattomampana). Hilleri menee nuohoamaan sillä\naikaa, kuin Aleksandra pukeutuu.\n\nHILLERI. Siihen varmaan pormestarikin saa pukeutuneeksi.\n\nROUVA DANELL (ikkunasta). Hyvää päivää, tantti. Minulla on hyvin\ntärkeää asiaa pormestarille. Onko pormestari kotona?\n\nPORMESTARINNA. Josefine tulee sisään. (Hillerille.) Mitä minä nyt\nsanon?\n\nHILLERI. Pormestarinna tietysti pistää pikku valheen.\n\nPORMESTARINNA. Kunpa osaisin!\n\nHILLERI. Helppohan se on osata, sanoo vain päinvastoin: että pormestari\nei ole kotona, ei ole vielä eilisestä juhlasta tullut.\n\nPORMESTARINNA. Hilleri menee heti nuohoamaan siitä! (Menee eteiseen.)\n\nHILLERI (pormestarin kamarin ovelta). Herra pormestari. Tänne tulee\nvieras. Jaksaako herra pormestari odottaa vähän aikaa? Mutta herra\npormestari ei saa nukkua! (Menee ruokasaliin)\n\nROUVA DANELL (tulee eteisestä). Minulla olisi pormestarille ollut\nsellaista asiaa, että kun muuan poika pallolla rikkoi ikkunan, olisin\nkysynyt, eikö sitä poikaa mitenkään saisi pakotetuksi maksamaan.\n\nPORMESTARINNA (tulee eteisestä rouva Danellin keralla). Mikä poika se\noli?\n\nROUVA DANELL. Muuan kerjäläispoika.\n\nPORMESTARINNA. Mitä sellaiselta saa? Eikähän ikkunalasi niin\nsummattomia maksa.\n\nROUVA DANELL. Kaksi markkaa!\n\nPORMESTARINNA. No mitä kaksi markkaa on Josefinen rahoissa, joita on\nkai lähelle satatuhatta.\n\nROUVA DANELL. Enemmän!\n\nPORMESTARINNA. No niin! (Hämmästyen.) Mutta nythän minä vasta huomaan.\nMinä ajattelinkin, että mitä outoa Josefinessa on! (Katselee hänen\npukuaan.)\n\nROUVA DANELL. Onko tantista tämä kaunis?\n\nPORMESTARINNA. Josefinen leskivuosi on siis loppunut?\n\nROUVA DANELL. Ei. Se loppuu vasta ylihuomenna kello 12 päivällä. Mutta\nminun musta pukuni oli niin huono, niin minä kysyin pastorilta, enkö jo\nvoisi panna vaaleaa pukua.\n\nPORMESTARINNA. No nyt on kohta onnellinen meidän kanttorimme.\n\nROUVA DANELL. Mutta herra -- herra -- mikä hän onkaan?\n\nPORMESTARINNA. Herra Hurmerintaako Josefine tarkoittaa?\n\nROUVA DANELL (innostuen). Ai, kun hän on herttainen! Hänessä on\njotakin, josta minä pidän hirveän paljon, tantti ei usko miten hirveän\npaljon!\n\nPORMESTARINNA. Vai niin! Mutta eihän herra Hurmerinta ole kaunis. Ei\nvoi verratakaan kanttoriin.\n\nROUVA DANELL. Mutta hän on noin (osoittaa vartaloa ylhäältä alas\nmolemmin käsin). -- Onko hän köyhä?\n\nPORMESTARINNA. On, luullakseni, hyvin köyhä.\n\nROUVA DANELL. Ei herra Hurmerinta ole kotona?\n\nPORMESTARINNA. Ei, herra Hurmerinta meni Aleksandran kanssa kävelemään.\n\nROUVA DANELL. He taisivat mennä kauaskin?\n\nPORMESTARINNA. Kauas, hyvin kauas aikoivat.\n\nROUVA DANELL. Minä ajattelin, että jos olisivat menneet johonkin\nlähelle, niin olisin mennyt heitä tavottamaan.\n\nPORMESTARINNA. Minä uskon, että he ovat jo kotia tulossa ja kävelevät\nsillalla.\n\nROUVA DANELL. Sitten he varmaan pian tulevat, minä odotan heitä. -- Onko\ntantilla vatsa kipeä?\n\nPORMESTARINNA. On.\n\nROUVA DANELL. Nyt he tulevat. Minä kuulin Aleksandran äänen.\n\nPORMESTARINNA. Ei suinkaan! (Enemmän hädissään.)\n\nROUVA DANELL. Mutta jopa tantin vatsa onkin kipeä. -- Nyt tulevat\nportaita! Kuulkaa!\n\nPORMESTARINNA. Hilleri kolistelee nuohotessaan.\n\nROUVA DANELL (säikähtäen). Ei suinkaan Hilleri tänne tule?\n\nPORMESTARINNA. Pelkääkö Josefine?\n\nROUVA DANELL. Hän on niin kiusallinen. Tahtoo minulta rahaa.\n\nPORMESTARINNA (ihmetellen). Hillerikö? Itselleenkö?\n\nROUVA DANELL. Ostaakseen lapsilleen makeisia. Onko tantilla kaksi\nviisipennistä?\n\nPORMESTARINNA. Ei ole kuin yksi.\n\nROUVA DANELL. No tantti lainaa sen minulle.\n\nPORMESTARINNA. Minulla ei ole muuta kuin tämä, ja minä tarvitsen sen\nhaettaakseni kermaa.\n\nROUVA DANELL. Tantti ottaa tämän kymmenen penniä ja antaa minulle sen\nviisi penniä, minä saan sitten toisen viisi penniä, kun on haettu\nkermaa. (Vaihtavat rahoja)\n\nHILLERI tulee ruokasalista kumartaen rouva Danellille.\n\nROUVA DANELL. Tässä on nyt Hillerille makeisrahaa, viisi penniä.\n\nHILLERI. Ei se riitä.\n\nROUVA DANELL. Eilen ette pyytänyt kuin viisi penniä saadaksenne\npenninkorpun kullekin lapsellenne.\n\nHILLERI. Mutta nyt minulla on (nostaa toisen käden sormet ja toisesta\nkädestä etusormen).\n\nROUVA DANELL. Hilleri on valehtelija! Eilen näytitte vain yhdellä\nkädellä.\n\nHILLERI. Mutta tänä päivänä ei enää riitä yksi käsi.\n\nROUVA DANELL. Kyllä on Hilleri tyhmä, kun luulee etten minä tiedä,\nettä -- (sekautuen) mitä minä ajattelinkaan sanoa?\n\nHILLERI. Varmaankin jotakin, joka olisi ollut hyvin viisasta.\n\nROUVA DANELL. Mutta minulla nyt ei ole kuutta penniä.\n\nPORMESTARINNA. No kymmenen penniä.\n\nROUVA DANELL. Ei ei ei! Minulla ei ole kuin viisi penniä.\n\nHILLERI (alkaen kävellä ympäriinsä hokien). Kuusi penniä tahi yksi\nmuisku, kuusi penniä tahi yksi muisku, kuusi penniä tahi yksi muisku...\n\nROUVA DANELL. Hilleri, te olette hullu!\n\nHILLERI (asettuu lähelle). Raha tai yksi muisku!\n\nROUVA DANELL. Minun leninkini, minun leninkini! (Juoksee eteiseen.)\n\nPORMESTARINNA. Hilleri! Hillerihän on humalassa! Kävikö Hilleri\nkapakassa?\n\nHILLERI (painelee päätään). Se on vielä sitä eilistä. Tämä on\npaakruusi. Ja se on paljon pahempi kuin humala. Eikö pormestarinna ole\nhuomannut sitä pormestarissa koskaan? Se on vaarallista. Silloin pitää\nolla hyvin varovainen, nauraa vain ja sanoa: no elä nyt, kultaseni!\nPane nyt maata, ukkoseni, ja levähdä. Minä sitten paistan sinulle\nsillin. Niin minun eukkoni tekee, eikä meillä koskaan riidellä, sen\npormestarinnakin tietää.\n\nPORMESTARINNA. Voi, voi Hilleri. Minä sen suoraan sanon, että monta\nkertaa olen kadehtinut teitä ja ajatellut, että minä monessa muussa\ntyytyisin paljon vähempään, kunhan vain olisi sellainen kotionni kuin\nteillä.\n\nHILLERI. Tai edes sellainen kuin tohtorin herrasväellä. Ajatelkaas,\npormestarinna, kun minä tänä aamuna pistäysin siellä, niin tohtori itse\nsoitti pianoa ja tohtorinna tanssi Emilia-tyttärensä kanssa, aurinko\nniin kauniisti paistoi huoneeseen, ja kanarialintu lauloi.\n\nPORMESTARINNA (itkien). Mitäs kun he!\n\nHILLERI. Mutta tohtorinna onkin aina niin iloinen, aina naurusuin kuin\nnuori tyttö.\n\nALEKSANDRA (tulee kamaristaan uudessa puvussaan). Hilleri ja mamma,\nkatsokaa nyt!\n\nHILLERI. Ai ai, kuinka sievä! Kerrassaan kaunis!\n\nPORMESTARINNA. Mutta kyllä se maksaakin, Hilleri, se maksaa -- minä en\ntohdi sanoakaan. Ja pappa ei vielä tiedä koko asiasta mitään. Minua\npelottaa niin kauheasti!\n\nHILLERI. Mutta pitäähän neiti Aleksandrallakin olla puku, joka joltakin\nnäyttää.\n\nPORMESTARINNA. Noniin. Voi hyvä Hilleri, puhukaa te pormestarille,\npormestari teihin niin luottaa.\n\nHILLERI. Kyllä minä puhun. Olkaa huoleti. Ollaan vain iloisia. Ei\nsuinkaan herra pormestari ole vielä mennyt maistraattiin? Ei ole, koska\non hänen keppinsä tuossa oven pielessä.\n\nPORMESTARINNA. Kas siinähän on papan keppi!\n\nHILLERI. Niin. Siinähän herra pormestari melkein aina pitää sitä. Ja\nsiitä minä näen, milloin hän on kotona, milloin ei. Se on niin varma\nmerkki, että se ei petä monasti.\n\nPORMESTARINNA (riemastuen). Ja kun minä en ole huomannut! Se oli pappa\nvarmaan kävelemässä aamulla, kun minä kävin hänen kamarissaankin.\n\nHILLERI. Hoo, herra pormestari oli jo varhain liikkeellä, minä näin.\n\nPORMESTARINNA. Minä en tiedä minkä vuoksi minä olen nyt niin iloisella\nmielellä! Minä olisin nyt valmis vaikka tanssimaan!\n\nHILLERI. Minäpä mielelläni tahtoisin kerran nähdä pormestarinnan\ntanssivan, kun herra pormestari on aina kertonut, että pormestarinna\nennen tyttönä oli tanssinut niin kauniisti, jonka kyllä uskookin, kun\nnäkee neiti Aleksandran tanssivan. (Alkaa laulaa sievästi ja\nhoukuttelevasti osaa Donauwellenistä.)\n\nALEKSANDRA. Tulkaa, mamma!\n\nPORMESTARINNA ja ALEKSANDRA lähtevät tanssimaan valssia.\n\nHILLERI heidän tanssiessaan laulaa ja naputtaa tahtia rystysellään\noveen, mutta hetken kuluttua kopauttaa aina väliin nyrkillään ja\nlopuksi lisää voimaa kantapäillään.\n\nPORMESTARI viimein avaa oven, tulee naurusuin sisään, sieppaa kaksi\nkynttiläjalkaa kynttilöineen ja niitä kiluuttaen yhtyy säestämään\nHilleriä, joka yhä laulaa ja lyö oveen tahtia.\n\nPORMESTARINNA huomattuaan pormestarin innostuu tanssiessaan ja kääntää\npäätään koettaen aina nähdä pormestarin, jolle nauraa onnellisena\nhymyillen.\n\nHURMERINTA, kädessä suurehko kirjekuori, jossa on käsikirjoitus\nsisässä, tulee kamarinsa ovesta nauraen henkimeneissä, istua retkahtaa\ntuolille, mutta siitä siirtyy hervottomana toiselle ja taas\nkolmannelle, jota toiset jäävät hämmästyneinä katsomaan.\n\nHURMERINTA (hilliten nauruaan). Anteeksi, mutta minä en voi muuta. -- Ei\nsuinkaan tässä kaupungissa ole henkilöä, jonka nimi on Hilleri?\n\nPORMESTARI. On kyllä.\n\nHURMERINTA. Minun pitää saada se mies käsiini. Ja minä häntä syleilen\nja suutelen!\n\nPORMESTARI. No nyt on meidän vuoro nauraa!\n\nHILLERI seisoo haarajaloin jäykkänä kuin pölkky mulkoillen, PORMESTARI\nnauraa kokoonkäpristyneenä, PORMESTARINNA heittäytyneenä tuolille\nselkäkenoon, ALEKSANDRA pitkäkseen lattialle.\n\nHURMERINTA (itsekseen). Totisesti se profeetta puhui illalla totta.\n\nPORMESTARINNA. Voih voih voih, pappa rukka, minä kuolen! Auta, pappa!\n\nPORMESTARI. Voih voih voi, mamma rukka, minulta sydän pakahtuu!\n(Taluttaen pormestarinnaa menee kamariinsa.)\n\nALEKSANDRA (nousten lattialta, viittaa Hilleriä). Tuossa on Hilleri.\nPussaa nyt! (Menee kamariinsa.)\n\nPitkä äänettömyys, jolla aikaa Hilleri seisoo liikahtamatta ja\nHurmerinta astelee sinne tänne hämillään ja neuvottomana.\n\nHURMERINTA. Niin no -- minä olin kuvaillut teitä aivan toisenlaiseksi --\nonhan teidän nimenne Hilleri.\n\nHILLERI nyökäyttää päätään.\n\nHURMERINTA. Oletteko lähettänyt minulle muutaman kirjoituksen nimeltä\n\"Kauppaneuvoksen härkä\"?\n\nHILLERI nyökäyttää päätään.\n\nHURMERINTA. Oletteko ennen kirjoittanut sanomalehteen?\n\nHILLERI pudistaa päätään.\n\nHURMERINTA (silmää oudoksuen, kävelee). Hauskaa olisi, jos\nkirjoittaisitte vastakin.\n\nHILLERI nyökäyttää päätään.\n\nHURMERINTA. Mahdollisesti teillä on runsaasti aiheita?\n\nHILLERI nyökäyttää päätään.\n\nHURMERINTA (hermostuneesti liikkuu edestakaisin tietämättä, mitä\nsanoisi). Minä teitä viivytän toimessanne.\n\nHILLERI pudistaa päätään.\n\nHURMERINTA. Minulla itselläni on nyt vähän kiire. Mutta minä hartaasti\npyydän saada tavata teitä.\n\nHILLERI nyökäyttää päätään.\n\nHURMERINTA (kumartaen). Siis näkemiin.\n\nHILLERI (kumartamatta jäykästi). Näkemiin. (Lähtee astumaan kulkien\nkuin katonharjaa.)\n\nHURMERINTA. Kuulkaas. Haluaisin mielelläni mainita lukijoille, että\nolette luvannut vastakin kirjoittaa lehteen. Onko teillä mitään sitä\nvastaan?\n\nHILLERI. Ei. Kirjoittakaa, minä vien mennessäni painoon.\n\nHURMERINTA. Sehän käy hyvin, saamme sen vielä tähän numeroon. (Repäisee\ntaskukirjastaan lehden, jolle kirjoittaa mustekynällään.) Minä\nmainitsen tässä vain lyhyesti, että lukijat saavat usein nähdä\nlehdessämme saman mestarillisen kynän jälkiä, jonka ensimaiseen\ntuotteeseen tässä lehtemme numerossa jokainen lukija on varmaan\nmielihyvällä tutustuva. (Antaa liuskan Hillerille.)\n\nHILLERI nyökäyttää jäykästi päätään, menee eteiseen.\n\nHURMERINTA katsoo hänen jälkeensä pitkään, astuu jonkun askeleen ja\ntaas pysähtyy katsomaan, ja vielä uudelleen, alkaa sitten kulkea\nedestakaisin hykertäen käsiään ja vuoroon pyyhkäisten tukkaansa väliin\ntehden liikkeitä kuin ilmaisisi ihmettelynsä jollekin.\n\nPOMMERI (on tullut kiireisesti eteisestä ja seisahtunut laitellen\nsilmälasejaan, napittaen takkinsa ja koeteltuaan eri asemia astuu\njonkun askeleen lähemmäksi, rykäisten). Hyvää päivää!\n\nHURMERINTA. Kas! (Käy tervehtimään.) Terve, terve! Käy painamaan puuta.\n(Alkaa taas kävellä.)\n\nPOMMERI (istahtaen ja kerien peukaloitaan). Veli näyttää\nvunteerailevan.\n\nHURMERINTA (käy Pommerin eteen ja lyö olalle). Minä olen tutustunut\nomituiseen mieheen.\n\nPOMMERI (levottomana). Tuota omituiseenko?\n\nHURMERINTA. Mies kuin sahapölkky!\n\nPOMMERI (kerien kiireesti peukaloitaan). Sahako tuota pölkky?\n\nHURMERINTA. Mutta minä aavistan, että hän on nero!\n\nPOMMERI (hereten kerimästä). Veljellä on tarkka silmä!\n\nHURMERINTA. Harvinainen nero.\n\nPOMMERI (nousten). Tarkkapa on silmä!\n\nHURMERINTA. Ammatiltaan hän on vain --\n\nPOMMERI. Värjäri vain!\n\nHURMERINTA. Nuohooja?\n\nPOMMERI. Ei kuin värjäri. Värjäri toki! Värjärimestari! (Kiskaisee\ntakkinsa auki ja pistää peukalot liivin hihareikiin.) Ja ne, jotka\nenemmän ymmärtävät, sanovat tehtailijaksi! (Alkaa mahtavana kävellä\nedestakaisin. Menee sitten Hurmerinnan luo, lyö olalle.) Saanko minä\nveli kirjaltajalle tarjota pikku päivälliset seurahuoneella.\n\nKANTTORI (tulee eteisestä, laulaa). Santa Lucia, Santa Lucia. (Puhuu.)\nTuo Pommeri kuorsasi koko yön, mutta me pormestarin kanssa (laulaa):\nSävelten vallassa kuningas olet sa, Santa Lucia, Santa Lucia!\n\nPOMMERI. Mutta sinun, kanttori, olisi pitänyt olla kuulemassa, mikä se\nnero on!\n\nKANTTORI. Nero on timantti, säihkyvä ja välkähtelevä jalokivi.\n\nHURMERINTA. Oikein ja kauniisti!\n\nPOMMERI. Se oli oikea sana! Kiitos, kanttori.\n\nKANTTORI. Mutta eivät kaikki, voimmepa sanoa, eivät monet, ja uskallan\nmennä niinkin pitkälle, että ainoastaan harvat osaavat erottaa oikean\njalokiven tavallisesta lasista.\n\nHURMERINTA. Veli on oikeassa!\n\nPOMMERI. Oikeassa olet, veli kanttori!\n\nKANTTORI. Jos minä olisin runoilija, niin minä tekisin runon\nneronjalokivestä, joka --\n\nHURMERINTA (lyö olalle). Se on minulla jo tehtynä. Minä olen löytänyt\ntuollaisen jalokiven!\n\nKANTTORI. Saanko luvan kutsua veli runoilijan päivällisille\nseurahuoneelle.\n\nPOMMERI (nauraa makeasti syrjässä). Hohhohhoh.\n\nHURMERINTA. Veli Pommeri minut tässä juuri kutsui.\n\nPOMMERI (kanttorille). Vör seent!\n\nKANTTORI. Sen viinaryypyn ja voileivän te voitte niellä milloin\nhyvänsä. Mutta minä kutsun oikeille ideaalipäivällisille. Ja minä\nkutsun pormestarinkin. (Menee pormestarin kamariin.)\n\nPOMMERI. Mutta pormestarinnalla ne onkin tässä talossa housut, ja minä\npistouvaan hänetkin. (Rientää pormestarin kamariin.)\n\nHURMERINTA (kulkee edestakaisin, innostuneena). Neron jalokivi! Se oli\nsana!\n\nPAINOPOIKA (tulee kiireellä eteisestä, kumartaen ja toisella kädellä\nviitaten ikkunaan, toisella pyörittäen lakkia tulisella vauhdilla\nkätensä ympäri, änkyttää).\nFffffffkkkkktttttrrrkkkkksssskkkkhhhhttttkkknnsssttt\n(=faktori käski huutaa ikkunasta).\n\nHURMERINTA (ottaa kukkaron taskustaan). Tule joskus toisella kertaa,\nminulla ei nyt ole pientä rahaa.\n\nPAINOPOIKA (pudistaa päätään ja kuin edellä).\nFffffkttttttrrrrkkkkksssskk.\n\nHURMERINTA (pudistaa päätään). En minä ymmärrä.\n\nPAINOPOIKA (lakki rauhassa, iloisesti, reippaasti ja vikkelästi\nlaulaa). Saanko minä, herra toimittaja, asiani teille laulaa ja laulaa?\n\nHURMERINTA. Mutta sehän käy näppärästi!\n\nPAINOPOIKA (laulaa). Herra toimittaja tänne on aivan vasta tullu ja\ntullu, faktori käski sanoa, että Hilleri on hullu.\n\nHURMERINTA (seisoo tyhmistyneenä, silmää vuoroin käsikirjoitusta\nvuoroin poikaa). Hulluko? Hillerikö hullu?\n\nPAINOPOIKA (laulaa). Faktori käski toimittajan ikkunasta huutaa ja\nhuutaa.\n\nHURMERINTA. Mutta kyllä minun täytyy sanoa, että teistä jompikumpi on\nhullu, joko sinä taikka faktori!\n\nPAINOPOIKA (menee ikkunaan viitaten, laulaa). Herra toimittaja\nkatsoo, paino on vastapäätä ja päätä, faktori seisoo ikkunassa ja\n(hätäyneenä keskeyttää laulun, alkaa pyörittää lakkia änkyttäen)\ntttthhhhtttttpppphhhttttppphh -- telia (=tahtoo puhutella).\n\nHURMERINTA (silmää ikkunaan). Niin on, näemmä. (Menee ikkunaan\npuhelemaan.) Hyvää päivää. Vai niin! Vai niin! -- Kyllä minä olen nähnyt\nhänet. Ja kyllä minua hän vähän epäilyttikin. -- Minun täytyy tunnustaa,\nettä aamulla kiireessä ja kesken uneni herätettynä minä en joutanut\nlukemaan kirjoitusta, vaan annoin sen silmäiltyäni vain siksi, että\nnäin olevan selvää ja hyvää käsialaa. Korrehtuurissa tosin näin sen,\nmutta oikein tarkkaavasti luin sen vasta äsken itse käsikirjoituksesta.\nEn minä voinut aavistaa, että hän on hullu. -- Mitä? Niin. Aivan niin.\nOnko lehti painossa!--Ai sun turkanen! No mikä nyt neuvoksi? -- Mitä?\nEttä otetaan pois Hillerin nimi? Mutta sittenhän kirjoitus tulisi\ntoimituksen, minun omiin nimiini. (Nauraa.) Muuttuuko kirjoitus sillä\njärkeväksi, kun hullun kirjoittajan nimi poistetaan! -- Mitä? -- Niin\non, kyllä sekin on totta, että nimi paljon vaikuttaa. -- Aivan niin. --\nMeilläkö ei ole mitään muuta keinoa? -- No tehdään niin. -- Kiitoksia\nhuomautuksesta. -- Saa painaa. (Poistuu ikkunasta. Pojalle.) Täällä\ntaitaa olla paljon hulluja?\n\nPAINOPOIKA (änkyttäen). Kkkkkkttttppppptttkkk.\n\nHURMERINTA. Ja mikä on se kauppaneuvoksen härkä, josta minulle jo eilen\nillalla muuan hullu puhui?\n\nPAINOPOIKA (viittoen eteiseen toisella kädellä ja toisella pyörittäen\nlakkia, änkyttää). Kkkkkttttsssskkkttppp.\n\nTALONPOIKA tulee eteisestä, katselee vilkkaasti ympärilleen ja väliin\nyht'äkkiä rupeaa hyvin tarkoin jotakin yksityistä kohtaa tutkimaan.\n\nHURMERINTA (painopojalle). Sinä saat mennä.\n\nPAINOPOIKA suu pilkallisessa naurussa katsoen talonpoikaa menee\neteiseen.\n\nHURMERINTA (talonpojalle). Mitäs teillä olisi asiaa?\n\nTALONPOIKA (kiirehtimättä). Päivää! (Katselee kattoon ja seinille,\nkääntyy kurkistamaan eteiseen.)\n\nHURMERINTA (äänettömyyden jälkeen). Kenelle teillä on asiaa?\n\nTALONPOIKA (katselee muualle). Olisi (katselee välillä jotakin esinettä\nhyvin tarkasti) sanomalehteenpanijalle.\n\nHURMERINTA. Minä se olen. Olisiko teillä pantavana jotakin\nsanomalehteen?\n\nTALONPOIKA (katselee tuolia sivullaan, istahtaa sille, katsoo lattiaa\nvierellään, tipauttaa siihen lakkinsa ja asettuu istumaan kumarassa\nkyynärpäät reisien varassa, kädet ristissä ja sylkäisee jalkojensa\nväliin). Olisi.\n\nHURMERINTA. Mitä?\n\nTALONPOIKA (koettelee tuolinjalkaa katsellen sitä hyvin tarkasti).\nOlisi (koettelee ja katselee taas toista tuolinjalkaa) pantava (nousee\nseisomaan ja tarkastelemaan tuolin istuinlautaa ja koko tuolia, istuen\ntaas) kauppaneuvoksen härkä. (Jatkaa havaintojensa tekoa.)\n\nHURMERINTA (kääntyy äkkiä, äänekkäästi). Hmmm! (Huiskuttaa kättään.)\nSiinä se nyt on taas!\n\nNAATUS (tulee eteisestä). Hyvää päivää. Saanko minä pari minuuttia.\nMinun piti nimittäin lähteä neuvottelemaan veljen kanssa. Se nyt on\nniin, että minä täydentäessäni (vetää taskustaan tavattoman pakan\npitkiä kirjoitettuja liuskoja) kuin myöskin lisätessäni jouduin siihen\najatukseen, että minä, tämän jos vielä täydentäisin, voisin\nmahdollisesti julkaista väitöskirjana. Silloin tähän tosin tarvitsisi\nlisätä toinen osa. Vai mitä veli arvelee? Ehkä minä luen tämän\nkokonaisuudessaan nyt?\n\nHURMERINTA. Suo minun kysyä, onko tuossa mainittu jotakin\nkauppaneuvoksen närästä?\n\nNAATUS. On. Tässä on useammassakin kohden. (Levittelee liuskoja) Tuossa\nesimerkiksi, kun puhutaan kvantitatiivisesta ja kvalitatiivisesta\npainosta lauseessa. Minä luen tämän veljelle.\n\nHURMERINTA. Minä sitten mieluimmin lukisin yksinäni, kun veli on sen\npainattanut väitöskirjaksi.\n\nNAATUS. Niin, minä tulin sitä kysymään, että jos ei veli panisi\npahakseen, niin minä en nyt tätä antaisikaan veljelle, vaan sitten\npainetun eksemplaarin. Sopiiko?\n\nHURMERINTA. Varsin hyvin.\n\nNAATUS. Velikin on sitä mieltä, että tähän tulee vielä lisätä toinen\nosa?\n\nHURMERINTA. Melkein kallistun sille puolen.\n\nNAATUS. Mutta sitä varten minun pitää saada vähän tietoja sanasta\nkippurahäntä. Ja minä kerran kuulin tämän pormestarin piian käyttävän\nsitä sanaa. Minä menenkin nyt häneltä kysymään. (Kokoaa liuskansa ja\nmenee ruokasaliin.)\n\nTALONPOIKA (ottaa lakkinsa, miettii hiukkasen, nousee seisomaan ja\nkatselee ympärilleen). Hyvästi! (Yrittää lähtemään.)\n\nHURMERINTA. Hyvästi.\n\nTALONPOIKA (kääntyy äkkiä). Ja kiitoksia. (Pää liikkuen joka taholle\nmenee eteiseen)\n\nROUVA DANELL (syöksyy eteisestä). Voi voi voi voi herra -- herra -- herra\n(heittäytyy tuolille painaen rintaansa).\n\nHURMERINTA. Mikä teidän on? Löikö se vähämielinen teitä, ja eihän vain\npuukolla?\n\nROUVA DANELL. Ei ei, -- kauppaneuvoksen härkä, kauppaneuvoksen härkä,\nkauppaneuvoksen härkä --\n\nHURMERINTA (äänekkäästi). No tuota raukkaa jo epäilin eilen illalla!\n(Kääntyy naurahtaen.)\n\nROUVA DANELL. Se on minulle aina niin vihainen.\n\nHURMERINTA (istahtaa vähääkään välittämättä selin rouva Danelliin ja\nhuolettomaan asentoon, ottaa taskukirjansa, jota tarkastelee\nhuolestuneena, ja puhelee aivan kuin ei ketään olisi huoneessa). Tjaa!\nMiten, miten minä selviän? Yksi vekseli 15 päivä ja toinen jo 20. Ai ai\nai ai!\n\nROUVA DANELL. Tarvitsetteko rahoja?\n\nHURMERINTA (katsomatta rouva Danelliin). Paljon.\n\nROUVA DANELL. Minulla on.\n\nHURMERINTA (kuin edellä, lempeästi). Hauska tietää.\n\nROUVA DANELL. Kuinka paljon herra --?\n\nHURMERINTA. Ainoastaan viisisataa markkaa.\n\nROUVA DANELL. Minulla ei ole nyt mukana --\n\nHURMERINTA. Sepä paha, ai ai kun oli paha. Menkää hakemaan.\n\nROUVA DANELL. Mutta minä voin kirjoittaa shekin.\n\nHURMERINTA. No se on hauskaa.\n\nROUVA DANELL. Täällä ei taida olla mustetta ja kynää.\n\nHURMERINTA (taskustaan ottaa mustekynän, jonka laittaa ja antaa rouva\nDanellille olkansa yli). Tässä, olkaa hyvä. (Jää tarkastelemaan\nkirjaansa, huolestuneen näköisenä.)\n\nROUVA DANELL (ottaen laukustaan shekkikirjan ja asettuen\nkirjoittamaan). Ainoastaan viisisataa?\n\nHURMERINTA. Niin, ainoastaan viisisataa.\n\nROUVA DANELL. Kuinka onkaan --?\n\nHURMERINTA. Nimenikö? Urho Armas Hurmerinta.\n\nROUVA DANELL. Ai kuinka kaunis! (Kirjoittaa ja tuo Hurmerinnalle\nshekin.) Olkaa hyvä.\n\nHURMERINTA (ottaa shekin ja kiittää kohteliaasti, vaan huomiotta).\nKiitän!\n\nROUVA DANELL. Jos tarvitsette enemmän, niin ilmoittakaa vain.\n\nHURMERINTA. No tuokaa huomenna viisisataa.\n\nROUVA DANELL. Ainoastaan viisisataako?\n\nHURMERINTA. Tjaa! Sitten joku määrä kultarahoja ja pikku seteleitä\ntaskurahoikseni -- niin että niitä on joka taskussa.\n\nKuuluu kaukainen aisakellon ääni.\n\nROUVA DANELL (säikähtäen). Kuulkaa!\n\nHURMERINTA. Mitä?\n\nROUVA DANELL. Se on Hilleri. Hän tulee ja tahtoo minulta kuusi penniä!\nMinä menen Aleksandran kamariin. (Juoksee.)\n\nHURMERINTA. Tämä jo alkaa olla surullista! (Rutistaa shekin ja viskaa\nmyttyrän pöydälle.)\n\nUlkoa kuuluu lasten huutoa: \"Kauppaneuvoksen härkä! Kauppaneuvoksen\nhärkä!\"\n\nHURMERINTA (menee ja vihaisesti kiskaisee ikkunan kiinni). Huomenna\ntoki loppuu mätäkuu!\n\nNEITI SALMELA (pieni paperikääry kädessä, tulee eteisestä arastellen,\nkäy keskilattialle, Hurmerinnan kääntyessä). Päivää!\n\nHURMERINTA (rientää kädet ojennettuina). Rakas Eeva! -- Käy istumaan.\n(Osoittaa paperikääryä.) Mikä tuo on?\n\nNEITI SALMELA. Pieni käännös.\n\nHURMERINTA. Sanomalehteenkö? Jätetään se nyt ja puhellaan.\n\nNEITI SALMELA. Otinkin sen enemmän näön vuoksi, oikeana asianani oli\nsaada puhella vähän kanssasi.\n\nHURMERINTA. Se minulle mieleen. Mutta sinusta on tullut niin\nniukkasanainen, oikein tuskastuttavan niukkasanainen ja kummallinen.\nMinä en sinua totta puhuen ymmärrä.\n\nNEITI SALMELA. Ehkä ymmärrät, kun selitän sinulle.\n\nHURMERINTA. Minä odotan jännityksellä.\n\nNEITI SALMELA. Niinkuin muistat, oli minulla aikomus suorittaa\nylioppilastutkinto.\n\nHURMERINTA. Siitähän meillä oli usein väittelyä. Minähän se sinulle\npuhuin järkeä ja koetin saada hurjan innostuksesi jäähdytetyksi\nja turhanpäiväiset illusionisi poistetuksi. Ylioppilasneiti:\nnarrimaisuutta, muotihulluutta! Otit puheestani vaarin. Ja viisaasti\nteit kun luovuit.\n\nNEITI SALMELA. Minun täytyi.\n\nHURMERINTA. Täytyi?\n\nNEITI SALMELA. Sain eräänä päivänä isältäni Helsinkiin kirjeen, jossa\nisä kirjoitti asiainsa tilasta.\n\nHURMERINTA. Ovatko ne huonot?\n\nNEITI SALMELA. Ovat olleet. Mutta nyt on isällä työpaikka, jossa hän\ntulee toimeen hiljalleen ja viihtyy hyvin. Ja minulla on toimi täällä,\nsetäni konttorissa.\n\nHURMERINTA. Minä en ymmärrä!\n\nNEITI SALMELA. Kunhan selitän. Isäni oli auttaessaan erään sukulaisemme\ntehdasyritystä ostanut osakkeita, sitten osakkaana joutunut\njohtokuntaan, sitten takuuseen j.n.e. j.n.e., kunnes tehtaan joutuessa\nvararikkoon isän oli myytävä edullisimmalla tavalla kaikki\nomaisuutensa.\n\nHURMERINTA. Maatilakin?\n\nNEITI SALMELA. Se ensimäisenä ja sitten kaikki muu jälessä. Kaikki!\nYmmärrät miten tämä vaikutti minuun, joka olin elänyt kuin prinsessa ja\njolla oli sellaiset tulevaisuuden unelmat kuin muistat. Tietysti oli\nmonet päivät, viikkomäärä itkua ja hammasten kiristystä. Olin\nsuutuksissa isälle, vaikka hän muutamissa päivissä muuttui ihan\nvalkotukkaiseksi. (Pyyhkäisee silmistään kyyneleet.) Sitten isäni sai\neräänä päivänä kirjeen veljeltään, täkäläiseltä kauppaneuvokselta, joka\ntehtaan vararikossa oli menettänyt parituhatta markkaa ja siitä syytti\nisää. Siinä silmänräpäyksessä kirjoitin tänne sedälleni, lyhyesti vain\npyysin häneltä työtä mitä hyvänsä ja millä palkalla hyvänsä. Setä\nkirjoitti ja käski tulla, luvaten hommata minulle toimen pankissa.\nMutta kysellessäni neidiltä, jonka sijalle minä tulin, mihin toimeen\nhän menee j.n.e., sain selville, että minä tulin kuin julma anastaja\nsieppaamaan leipäpalan hänen suustaan. Heti paikalla lähdin pankista\nja menin setäni luo ja sanoin että se ei passaa! Tuima ottelumme\npäättyi niin, että hän antoi minulle työtä omassa konttorissaan.\nSitä työtä! Karhuma- ja uhkauskirjeitten puhtaaksikirjoittamista,\nvelkahakemusasiakirjain y.m. jäljentämistä, ja sitten numeroita,\nnumeroita, numeroita, numeroita...\n\nHURMERINTA. Ja huono palkka?\n\nNEITI SALMELA. Ei! Hän maksaa hyvän palkan kaikille.\n\nHURMERINTA. Vai niin!\n\nNEITI SALMELA. Hän on kai pohjaltaan oikeastaan hyvä, vaan luonteeltaan\nkiivas ja kehittynyt despootiksi ja paljaaksi affääriksi. Hän riiteli\nvastaan pitäen hirveän metelin, kun minä ilmoitin, että suoritan\nhänelle sen kaksituhatta markkaa, jonka menettämisestä hän oli\nsyyttänyt isää. Hän tyrkkäsi minut ulos ovesta, mutta minä tulin heti\ntakaisin ja kuukauspalkastani, jonka juuri olin saanut, viskasin osan\nhänen eteensä, jättäen itselleni, minkä välttämättömästi luulin\ntarvitsevani ruokaani ja asuntooni. Mutta sitten seuraavassa kuussa kun\ntaas maksoin, hän otti jo kuin tietyn saatavan, ja vaati, että\nsuorittaisin enemmän kerralla. Minua suututti ja inhoitti, että\nviskasin koko kuukauspalkkani hänen eteensä. Hän otti, vaikka hyvin\ntiesi, ettei minulle jäänyt millä leipää suuhuni saada. Hyvä Jumala\nantakoon anteeksi ajatukseni, joita itsekseni olen hänestä lausunut,\nsamoin kuin senkin, että olen samalla silmällä katsonut muitakin\nihmisiä täällä. Minusta oli koko tämä kaupunki räähkälintujen\ninhoittava pesintäpaikka. -- Voi kun sydämeni on ollut musta! Se oli\nmustimmillaan eilen illalla siellä juhlassa. Kuule! Minä siellä\nvahingonilolla nautin ajatuksesta, että kyllä sinun ihastuksesi ja\ninnostuksesi vielä haihtuu, ja ettei ole pitkä aika, ennenkuin kulet\nkuin pieksetty koira! Mutta sitten kun -- (Vaikenee äkkiä ja laskee\nalas katseensa.)\n\nHURMERINTA. Sitten kun --?\n\nNEITI SALMELA (hetkisen äänettömyyden perästä, tarttuen molemmin käsin\nHurmerinnan käteen). Ja kun me asuntoni portilla erosimme, jäin minä\nkatsomaan sinun jälkeesi. Huusin sinua, vaan sinä et kuullut. Olin\nlähteä juoksemaan, vaan samassa käännyit toiselle kadulle. Minä jäin\nsiihen hirveässä tuskassa ja hädässä.\n\nHURMERINTA. Minkä vuoksi?\n\nNEITI SALMELA. Kuvailin, että he täällä sinut kiduttavat, polkevat\njalkoihinsa ja repivät kuoliaaksi. Juoksin huoneeseeni ja itkin.\n(Hetken äänettömyys.) Aamulla kun heräsin, tuntui minusta aivan kuin\nolisin ollut Helsingissä. Yht'äkkiä kauppaneuvoksen härkä --\n\nHURMERINTA (nousee äkkiä). Kas niin! (Kääntyy neiti Salmelaan) Mikä on\nse kauppaneuvoksen härkä?\n\nNEITI SALMELA. Tavallinen härkä, ei muuta. Samanlainen kuin missä\nhyvänsä.\n\nHURMERINTA (istuu uudelleen). No, kerro mitä se kauppaneuvoksen härkä!\n\nNEITI SALMELA. Se muistutti missä minä olen. Mutta minusta tuntuikin\nkaikki aivan toisenlaiselta kuin ennen. Tuntui kauniilta unelmalta.\nTäällä sinä ja minä! Kaukana suuresta maailmasta. Sinä kuninkaana\nomassa pienessä valtakunnassasi.\n\nHURMERINTA. Eipä vähän!\n\nNEITI SALMELA (nousee). Eikö totta? Sinä voit valvoa lakien\nnoudattamista, kumota ja säätää tapoja, toimeenpanna parannuksia\nkaikilla aloilla, johtaa, neuvoa, nuhdella ja palkita, sinä voit\npuoltaa heikkoja ja kurittaa sortajia -- sinä olet kuningas!\n\nHURMERINTA (taputtaa neiti Salmelaa hyväillen poskelle). Nyt sinä alat\nolla täydellisesti entinen!\n\nNEITI SALMELA säpsähtäen peräytyy ja jää seisomaan syvä\nvastenmielisyyden ilme kasvoilla.\n\nHURMERINTA. Mikä sinulle tuli?\n\nNEITI SALMELA. Sinun kätesi haisevat rouva Danellille.\n\nHURMERINTA (haistaa kättään). Rouva Danell kävi äsken täällä, vaan en\nminä häntä edes kätellyt. (Muistaa rutistamansa shekin pöydällä) Tuota\npaperiahan minä kyllä olen pidellyt. Mutta onpa sinulla tarkka\nhajuaisti. (Haistaa paperia.) Mikä hieno parfyymi!\n\nNEITI SALMELA. Minä inhoan, minä sitä ihmistä inhoan!\n\nHURMERINTA. Hän on hullu?\n\nNEITI SALMELA. Ei. Vaan tunnoton saituri!\n\nHURMERINTA (nauraa). Erehdys! Suuri erehdys!\n\nNEITI SALMELA. No kuulehan! Syrjäansiokseni olen ottanut\npuhtaaksikirjoitustyötä, ja joku aika sitten tuotiin minulle\njäljennettäväksi muuan kuvernöörin välipäätös yhden markan saatavasta,\njonka rouva Danell oli pannut hakemukseen. Ihminen, jolla on kaksi\nkomeaa taloa kaupungissa ja kai rahojakin pankissa!\n\nHURMERINTA. Onko niin!\n\nNEITI SALMELA. Mutta väärinhän oikeastaan on tuomita niin ankarasti,\nkun ei tunne ihmistä tarkemmin. Hänellä voi olla joitakin suuria\npuolia, jotka olisivat ainakin joksikin hyvitykseksi.\n\nHURMERINTA (innostuen). Minä uskon! (Ottaa paperimyttyrän, oikoo sen ja\nnäyttää neiti Salmelalle.) Mitäs sanot tästä?\n\nNEITI SALMELA (hämmästyen). Viidensadan markan shekki sinulle! Minkä\nvuoksi rutistettu?\n\nHURMERINTA. Se on soma juttu. Minä luulin häntä suorastaan\nvähämieliseksi ja laskin pilaa, kun hän tarjosi rahallista apuaan. Ja\nkun hän antoi minulle tämän shekin, niin rutistin sen arvottomana.\n\nNEITI SALMELA. Niin sitä voi tulla nolatuksi!\n\nHURMERINTA. Mitä tuohon markanjuttuun tulee, niin minä ajattelen, että\nmies, jolta hän hakee, voi olla joku ilkeä kiusankapine, jolle\ntuollainen kuri on omiaan.\n\nNEITI SALMELA. Minua hävettää! Minä lähetin puhtaaksikirjoitettavat\npaperit takaisin rouva Danellin asiamiehelle, mukana velkasumman ja\narviolta kuluja.\n\nHURMERINTA. Maksoit omasta kukkarostasi!\n\nNEITI SALMELA. Niin, ajattele! Sinne meni kymmenkunta markkaa, jotka\nolin koonnut isä rukalle sikareihin, joita hän ei enää kustanna\nitselleen. Sääli oli, mutta minua niin sapetti. -- Voi voi! Minä varmaan\nolisin pian täällä kuollut sappitautiin, jollet sinä olisi tullut\nkääntämään mieleni. Minä olen ollut aivan hullu. Eiväthän ihmiset\ntäällä liene huonompia kuin muuallakaan.\n\nHURMERINTA. Päinvastoin! Erinomaisia. Minä uskon täällä voivani paljon\nvaikuttaa. Ja minä tunnen siihen halua ja intoa!\n\nNEITI SALMELA. Sinä heitä innostutat hyvään ja kauniiseen, autat hyviä\nkohoamaan, pahoja parantumaan, sinä heitä --\n\nHURMERINTA (keskeyttäen). Minun lämmin, virkeä kevättuuleni! (Panee\nkätensä hänen poskilleen ja yrittää suutelemaan.)\n\nNEITI SALMELA (tuskallinen ilme kasvoilla, vetää päänsä pois). Käsiesi\nhaju vaivaa minua, minä en voi sille mitään!\n\nHURMERINTA. Tjaa!\n\nNEITI SALMELA (hymyillen). Pane kätesi selkäsi taakse.\n\nHURMERINTA (tekee kuin käsketty). No?\n\nNEITI SALMELA. Minä suutelen sinua. (Kietoo kätensä Hurmerinnan\nkaulaan.)\n\nHILLERI vahtimestarin kalunoidussa puvussa, aisakello kädessä on tullut\neteisestä ja pysähtynyt hetkiseksi, sitten varpaillaan hiipii ikkunaan\nja avaten sen yrittää soittamaan kelloa kadulle.\n\nNEITI SALMELA säikähtäen juoksee eteiseen.\n\nHURMERINTA (suuttuneena rientää Hillerin luo ja tarttuu häntä\nkäsipuoleen). Mitä te täällä teette? Mitä?\n\nHILLERI (virallisella äänellä ja kaikenkirjavilla äänenpainoilla,\näänekkäästi). Kuulutus. Keisarilliselta senaatilta läänin kuvernöörin\nkautta maistraatille tulleen armollisimman käskykirjeen mukaan viime\nkuluneen toukokuun 13 päivältä tänä vuonna, jossa käskykirjeessä,\nviitaten kuninkaalliseen asetukseen vuodelta 1754, niinkuin se kuuluu\nmuutettuna --\n\nHURMERINTA. Menkää kadulle määkimään!\n\nHILLERI. Mahdotonta, hyvä herra, aivan mahdotonta.\n\nHURMERINTA (katsoo häntä tarkkaan). Minä olen teidät nähnyt jossakin!\n\nHILLERI. Kyllä, herra toimittaja -- humalassa.\n\nHURMERINTA. Ahaa! Te olette se profeetta!\n\nHILLERI. Niin, herra toimittaja, -- aina humalassa profeetta. Ja\nkauppaneuvoksen härkä on nyt täällä pihassa, jos herra toimittaja\nhaluaa nähdä --\n\nHURMERINTA. Saanko luvan kysyä nimeänne?\n\nHILLERI. Hilleri on nimeni, herra toimittaja.\n\nHURMERINTA. Hyvä! Onko teitä kaksi?\n\nHILLERI. Meitä on, herra toimittaja, seitsemän.\n\nHURMERINTA. Ehkä kaikki veljeksiä?\n\nHILLERI. Kuusi niistä on veljeksiä.\n\nHURMERINTA. Onko nuohooja Hilleri teille sukua?\n\nHILLERI. Herra toimittaja, hän on aivan samaa lihaa ja luuta kuin minä.\nMinä olen nimittäin just nuohoojakin.\n\nHURMERINTA. Oletteko vielä muutakin kuin profeetta, nuohooja ja\nvahtimestari?\n\nHILLERI. Mitä vain milloinkin tarvitaan. (Ottaa taskustaan sakset,\nkamman ja partaveitsen.) Ehkä herra toimittaja suvaitsee, niin -- (tekee\nliikkeitä).\n\nHURMERINTA. Annetaanhan olla toisiin. (Ottaa käsikirjoituksen, josta\nkatsoo.) Teidän nimenne on siis Benjam Josef Sebulon Isaskar Assar\nHilleri?\n\nHILLERI. Siihen pitää vielä lisätä yksi nimi, Gad, sillä minulle on\ntänä päivänä syntynyt taas poika, ja minä joka pojan kohalle omistan\nitselleni uuden nimen Jaakopin poikain nimisarjasta alkaen lopusta,\nsillä nähkääs, herra toimittaja, se Juudas on niin kovin lähellä\nalkupäässä.\n\nHURMERINTA (katsoo pitkään ja terävästi Hilleriä). Ja kuitenkin se nimi\nteille sopisi parhaiten!\n\nHILLERI. Minä terotan saksia, puhtaaksikirjoitan, korjaan kelloja --\n\nHURMERINTA. Ette enää minua eksytä! Te onnistuitte saamaan kaulaani\nansan, mutta minä vedin pääni pois! Aioitte saada minut naurun, pilan\nja ivan alaiseksi. Se ei kuitenkaan varsin onnistunut. Minä tunnen nyt\nteidät ja minä teidät paljastan!\n\nPORMESTARI (tulee kamaristaan). Täällähän se onkin Hilleri.\nPormestarinna tahtoisi tavata Hilleriä.\n\nHURMERINTA. Minä sanon teille, setä, että tuo mies on suuri lurjus!\n\nPORMESTARI. Hilleri! Hilleri! Hilleri! Onko Hilleri humalassa?\n\nHILLERI. Ei, herra pormestari, ei nyt, ei! (Menee pormestarin\nkamariin.)\n\nPORMESTARI. Sitähän minäkin. (Katsoo pitkään Hurmerintaa, sitten\ntaputtaa olalle.) Kuule, mene nyt maata ja nuku sen aikaa kuin\nminä olen maistraatissa. Mamma itse aikoi meille paistaa silliä.\n(Makustelee suutaan.)\n\nKANTTORI ja POMMERI tulevat pormestarin kamarista Hurmerinnan luo.\n\nPORMESTARI (jatkaen puhettaan Hurmerinnalle). Ei nyt saa olla huonolla\ntuulella. Meillä on tänään illalliset, Pommerin tarjoamat, huomenna\nkoko perheen huvimatka Onnellisuudensaareen ja ylihuomenna kanttorin\npäivälliset, jolloin saamme kuulla suuren uutisen. Niin on mamma\nmäärännyt. Mutta nyt minun pitää joutua maistraatiin. (Menee\njuoksu-jalassa eteiseen.)\n\nPOMMERI (katsoo kelloaan). Ja minun pitää lähteä pankkiin.\n(Hurmerinnalle, kädet liivin hihareijissä.) Minä olen\ntiskonttikometiiassa.\n\nKANTTORI (lyö otsaansa). Sakramenttoo! (Pistää kättä Hurmerinnalle.)\nTerve nyt! (Lähtee kiireesti, vaan pysähtyy ja kohottaa kättä.) Mutta\nylihuomenna! (Käsi sydämellä laulaa:) Margareta taratita tamtaa,\nMargareta --\n\nPORMESTARI (tulee eteisestä). Pihalla on kauppaneuvoksen härkä!\n\nKANTTORI. Minun pitää päästä vaikka neulan silmästä. (Menee\nlaitimaiseen ikkunaan.)\n\nPOMMERI. En minäkään tänne rupea jäämään arestiin! (Menee toiseen\nlaitimaiseen ikkunaan.)\n\nPORMESTARI. Ei auta muu kuin vanha konsti. (Menee keskimäiseen ikkunaan\nja alkaa hommautua siitä kadulle.)\n\nPOMMERI. Kuule, sinä veli Hurmerinta! Kun tuo kanttori sanoi, että\nrinsiipit eivät merkitse mitään!\n\nKANTTORI. Mitä niillä kuivilla prinsiipeillä tekee? Niillä ei maailma\nedisty!\n\nPOMMERI. Huittalarumsis! Vai ei edisty? Niillä se juuri edistyy, mutta\nsen pitää olla rinsiipin luja kuin paksu tervaköysi. (Laskeutuu\nkadulle.)\n\nKANTTORI. Mutta mies, joka nostaa ideaalin lipun korkealle --\n(Laskeutuu.)\n\nPORMESTARI. Minun mielipiteeni taas olisi, että saisi olla niin\nideaaleja kuin prinsiippejä. (Laskeutuu.)\n\nHURMERINTA (joka on katsonut suu auki ikkunaparaatia, kääntyy ympäri\nkuin jotakin henkilöä etsien). Mitähän tämä oikeastaan on!\n\nROUVA DANELL (pistää päänsä Aleksandran kamarin ovesta). Ei Hilleri ole\nenää täällä? (Tulee sisään.) Herra -- herra -- tahdotteko minua vähän\nauttaa?\n\nHURMERINTA. Olen iloinen saadessani siihen pienimmänkään tilaisuuden,\nrouva Danell. Te äsken lähditte niin kiireesti, etten minä saanut\nlausua teille --\n\nROUVA DANELL. Nyt minulla on kiire, hirveän kiire. Minun pitää heti\njoutua kotia.\n\nHURMERINTA. Rohkenen nöyrimmästi pyytää suosiollista lupaanne saada\nastua kynnyksenne yli tullakseni kotonanne esiinkantamaan\nkiitollisuuteni.\n\nROUVA DANELL. Niin minun luo? Mutta vasta ylihuomenna klo 12.\n\nHURMERINTA. Lausun sydämelliset kiitokseni.\n\nROUVA DANELL. Oletteko hyvä ja nostatte tuonne kadulle tuolin, että\nminun on helpompi laskeutua ikkunasta.\n\nHURMERINTA. Mutta hyvä rouva Danell, ette suinkaan te ikkunasta?\n\nROUVA DANELL. Pihalla on kauppaneuvoksen härkä.\n\nHURMERINTA. Minä lähden ajamaan sen pois! (Yrittää.)\n\nROUVA DANELL (hätäytyen). Ei ei ei ei, se surmaa teidät.\n\nHURMERINTA. Mutta eihän se ole kuin tavallinen härkä?\n\nROUVA DANELL. Ei ei ei, ette saa mennä, minä pyydän ja rukoilen. Se oli\neilen puskenut muuatta miestä niin pahasti, että oli tullut verta. Ette\nsaa mennä! Minä en laske teitä.\n\nHURMERINTA. Kun niin tahdotte, hyvä rouva Danell. Minulle on erittäin\nmieluista ja suloista, jos istutte täällä odottaen kunnes se menee.\n\nROUVA DANELL. Minä en nyt voi viipyä, en. Minä pyydän, nostakaa tuo\ntuoli kadulle ikkunan alle.\n\nHURMERINTA. Te tahdotte välttämättömästi --?\n\nROUVA DANELL. Välttämättömästi!\n\nHURMERINTA (nostaa tuolin kadulle). Kun rouva Danellin täytyy, niin --\n\nROUVA DANELL (nousee ikkunaan). Minun täytyy, sillä ompelijatar lupasi\ntulla presiis kellon lyönnille. (Laskeutuu.)\n\nHILLERI tulee pormestarin kamarista.\n\nHURMERINTA. Eikö täällä ole yhtään poliisikonstaapelia?\n\nHILLERI. On, herra toimittaja, on täällä yksi poliisikonstaapelikin.\n\nNEITI SALMELA (tulee eteisestä tulistuneena). Minä olen iät ja ajat\nodottanut, että tuo kauppaneuvoksen härkä siirtyisi muualle, mutta ei.\nSiinä seisoo portin suulla ja vahtii poliisikonstaapelia, joka istuu\naidalla.\n\nHURMERINTA. Sinun täytyy mennä ikkunasta. Rouva Danellkin meni juuri\nnyt. Hän kertoi, että se härkä oli eilen puskenut muuatta miestä kai\npahastikin.\n\nHILLERI. Mahan puhki. Mutta se oli vain muuan maalaisrenki. Sen isäntä\nkai kävi herra toimittajaa puhuttelemassa.\n\nNEITI SALMELA (nousee tuolille ikkunan edessä). Muista, että olet\nkuningas! (Yrittää astumaan ikkunalle.)\n\nHILLERI. Neiti Salmela! Te ette saa sitä tietä kulkea!\n\nNEITI SALMELA. Mitä hupsuatte! Vai onko teissä miestä laittamaan tie\nauki?\n\nHILLERI. Sen teen, kun maltatte hiukan aikaa. Hiukan aikaa vain, hyvä\nneiti, niin pääsette kulkemaan kuin kuningatar. (Menee ikkunaan ja\npudistaa rajusti tiukua, sitten virallisella äänellään huutaa.)\nKuulutus. Esiintulleesta syystä kaikkia kaupunkilaisia, joilla karjaa,\nlehmiä tahi hevosia on, täten huomautetaan poliisijärjestyksen\nmääräyksistä ja erityisesti kiellosta, ettei elukoita sakon uhalla saa\nsaattajatta laskea kulkemaan kaupungin läpi laitumelle tai sieltä\nkotia. Maistraatti. (Puhuu.) Tämä sitä huvittaa! -- Nähkääs nyt! (Viittaa\nkadulle.) Siinä se on. (Neiti Salmelalle.) Ja nyt teille on tie auki.\n\nNEITI SALMELA (katsoo pitkään Hilleriä silmiin, ojentaa kätensä).\nAnteeksi! (Pudistaa Hillerin kättä ja rientää kiireesti eteiseen.)\n\nHURMERINTA. Tällainenko se nyt on täällä se kauppaneuvoksen härkä?\n\nHILLERI. Minkälainen se on siellä Helsingissä?\n\nHURMERINTA. Ei siellä ole mitään kauppaneuvoksen härkää!\n\nHILLERI. Eikö? No on rovastin härkä?\n\nHURMERINTA. Eei!\n\nHILLERI. Eikö siellä kenelläkään ole edes pikku mullikkaa?\n\nHURMERINTA. Sitäkö te siis tarkoititte, niinkuin minä alussa luulinkin?\n\nHILLERI (tyhmän näköisenä). Mitä sitä? Mitä herra toimittaja meinaa?\n\nHURMERINTA (ottaa käsikirjoituksen). Minä luulin, että tämä oli\nmielikuvituksesta kirjoitettu. Mutta tämä taitaa olla melkein totta?\n\nHILLERI. Sitähän se moitti entinen toimittaja.\n\nHURMERINTA. Vai tarjositte hänellekin? No mitä hän sanoi?\n\nHILLERI. Minä en muista, me nähkääs molemmat olimme -- humalassa.\n\nHURMERINTA. Humalassako te olette tämän kirjoittanutkin?\n\nHILLERI. Niin, ryypiskellessäni -- eikös siinä näykin kahvinjälkiä?\n\nHURMERINTA. Näkyypä tosiaan. Te ryypiskelitte puolikuppisia?\n\nHILLERI. Kokokuppisia.\n\nHURMERINTA. Hmm! Nyt minä ymmärrän!\n\nHILLERI. Minun ei pitäisi ryypätä koskaan, ei edes kahviakaan, minä kun\nolen sellainen kuin olen, niinkuin pormestarinnakin sanoo.\n\nHURMERINTA (katsellen käsikirjoitusta). Mutta mitäs tämä on tässä, tämä\nlyijykynällä kirjoitettu?\n\nHILLERI. Se entinen toimittaja siihen jotakin sorkki, mutta se on niin\nsotkuista käsialaa, että on oikein ihme, ettei siitä miehestä ole\ntullut sen korkeampaa virkamiestä.\n\nHURMERINTA (tapaillen lukee). Tästä syntyisi kaiken kauhea (hämmästyen\nnostaa katseensa ja tuijottaa Hilleriin) bellum omnium inter omnes!\n\nHILLERI. Mikä kaiken kauhea?\n\nHURMERINTA. Kaikkien sota kaikkia vastaan!\n\nHILLERI. Kauhea sota? Olipa hyvä, ettei pantu lehteen -- vai mitä herra\ntoimittaja äsken sanoi?\n\nHURMERINTA. On se lehdessä, siitä on vain Hillerin nimi poissa.\n(Rientää ikkunaan, avaten, huutaa.) Hoi siellä painossa! (Tavottaa\näkkiä silmäänsä kuin olisi joku lyönyt, poistuen ikkunasta.) Tuo härkä\npaholainen syytää hiekkaa ja kiviä.\n\nHILLERI. Mitä pitäisi?\n\nHURMERINTA. Pitäisi kieltää painamasta lehteä!\n\nHILLERI (menee ikkunaan ja pitäen kättään silmiensä suojana, aivan kuin\nvaroen hiekkaa lentämästä, huutaa). Pöllönen hoi! Pysäytä se rakkisi!\nHerra toimittaja käski!\n\nÄÄNI. Just pysäytän, viimeinen on menossa!\n\nHILLERI nauraa itkunauruaan.\n\nHURMERINTA. Mitä te itkette? Eihän teillä ole hätää! Mutta minulla!\n(Kävelee edestakaisin.) Kirjoitus voi olla totta. Mutta se voi olla\nyhtä hyvin sopimaton, loukkaava, persoonallinen, liioiteltu.\n\nIkkuna sälähtää rikki.\n\nHURMERINTA. Kas, kas! Nyt se särkee ikkunat!\n\nEsirippu\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nHuone sama kuin edellisessä.\n\nEsiripun noustessa pormestarin tyttöjä huoneessa, suurempia ja\npienempiä, ja heidän hoitajansa, joka pitää huolta pienemmistä.\nSuuremmista yksi soittaa huuliharpulla taidokkaasti ja nähtävällä\nnautinnolla jenkansäveltä, kaksi tyttöä tanssii jenkkaa ja yksi, ELLEN,\nkulkee niska kyyryssä matkien vihaista härkää, puskee jonkun tuolin\nkumoon ja sitten asettuu soittajan eteen katsellen altakulmainsa ja\nravistaen vähän väliä päätään.\n\nPORMESTARI (kaupungille menossa). Mamma, kun Hilleri tulee tänne, niin\nsanot sinä hänelle, pruu primuu: että Hilleri kirjoittaa puhtaaksi sen\nkuulutuksen, joka on minun pöydälläni; pruu sekunduu: että kun\npoliisikonstaapeli on heinänteossa, ja kun kerrotaan että laivalla on\ntulossa joku sotaherra, ja sen vuoksi laivarannassa välttämättömästi\npitää olla poliisikonstaapeli, niin pyytäisin Hilleriä menemään, mutta\nhänen täytyy välttämättömästi olla poliisikonstaapelin virkapuvussa.\nSen vuoksi menköön poliisikonstaapelin asuntoon ja hänen vaimoltaan\npyytäköön konstaapelin virkapuvun lainaan, sanoen että pormestari\nkäski, kun asiat ovat niin ja niin.\n\nPORMESTARINNA. Olisit tästä kirjoittanut paperilipulle ja jättänyt sen\npöydällesi, niin ei olisi minun tarvinnut vahtia, milloin Hilleri\ntulee.\n\nPORMESTARI. Minä kirjoitinkin, mutta --\n\nPORMESTARINNA. No kyllä Hilleri sitten huolen pitää! Mene sinä nyt\nvain, mutta elä viivy kauan.\n\nPORMESTARI. Minä vain pistäydyn. (Menee eteiseen.)\n\nPORMESTARINNA (eteiseen). Kaikki huvimatkaa varten on valmiina, ja me\nlähdemme heti, kun sinä tulet. Sule ovi jälestäsi. Hyvästi, kultaseni.\n(Kääntyy huoneeseen.) Voi hyvät lapset, kun te pidätte ääntä! Ja kenen\nluvalla te olette tänne saliin kerääntyneet? Pois! Pois! Pois! Menkää\npukeutumaan huvimatkalle. Fiina panee niille ne uudet leningit. No\nmenkää nyt! (Ajelee ruokasaliin lapsia, jotka tahtovat poikkeilla sinne\ntänne.)\n\nELLEN jää lopuksi yksin saliin seisoen kuin vihainen härkä, nyrkit\nsarvina.\n\nPORMESTARINNA. No Ellen, mitä sinä nyt?\n\nELLEN. Eikö mamma tunne tätä?\n\nPORMESTARINNA. Mene nyt siitä!\n\nELLEN. Se menee vain, milloin se itse tahtoo!\n\nPORMESTARINNA. Mitä ilvettä tuo taas on?\n\nELLEN. Eikö mamma ole lukenut lehdestä? Tämä on kauppaneuvoksen härkä.\n\nPORMESTARINNA. Sinä et saa tuollaisia ilveitä pitää! Tuo on rumaa. Jos\net sinä herkiä, niin minä sanon papalle, kun hän tulee kotia!\n\nELLEN. Tietääkö mamma, mitä se nyt tekee? -- Se halveksii. (Lähtee\nliikkeelle hitaasti ja puskee kumoon pienen pöydän, jolla on kortteja,\nkävelee sitten pää kekkasten ruokasaliin.)\n\nPORMESTARINNA. Hyvä isä tuota tyttöä! Mistä se niitä saakin tuollaisia\nilveitä? Ja kun se on niin itsepäinen! -- Mutta Aleksandra, missä hän on?\n(Menee Aleksandran kamarin ovelle, jonka avaa.) Vieläkö sinä olet\nsängyssä! -- Mitä sinä nyt luet? -- No yhäkö sitä! Etkö sinä ole sitä\nvielä saanut luetuksi. Hirveän ikävääkö? -- Ole nyt edes hiljempaa! Ota\nkirja mukaasi ja lue se loppu siellä! -- Et välitä hänestä? Armaastako?\n\nHURMERINTA (tulee kamaristaan). Hyvää huomenta, täti!\n\nPORMESTARINNA (painaa Aleksandran kamarin oven kiinni ja menee\nkättelemään Hurmerintaa). Hyvää huomenta, Armas. Minä tuossa toruin\nAleksandraa, kun se on vielä sängyssä. Ei ole malttanut nousta\nlukiessaan sitä Armaan kirjaa -- hän lukee sitä jo toista kertaa.\n\nHURMERINTA. Hauska kuulla.\n\nPORMESTARINNA. Nyt Armas saa nähdä hyvin kaunista ja runollista, kun\nmenemme sinne Onnellisuudensaareen. Se on hyvin kaunis. Rakennus, joka\nmeillä on siellä, on vain hyvin pieni, sellainen maja, ja me sanommekin\nsitä \"Majaksi\". Tietysti olemmekin enimmäkseen ulkona. Pappa se koko\najan istuu ongella, hän on kiihkeä onkimies. Hänellä on oma pieni\nonkiveneensä. Armas ja Aleksandra voivat toisella veneellä soudella\nsiellä ympäriinsä.\n\nHURMERINTA. Kyllä kai minä ehdin pistäytyä kaupungilla, ennenkuin\nlähdemme?\n\nPORMESTARINNA. Mihin Armas menee?\n\nHURMERINTA. Minä käyn vain pankissa.\n\nPORMESTARINNA. Kyllä, kyllä Armas ehtii pankissa käydä.\n\nHURMERINTA. Kanttori aikoi pistäytyä täällä tähän aikaan --\n\nPORMESTARINNA. Varmaankin rahoja Armaalta lainaa?\n\nHURMERINTA. Ei. Vaan hän pyysi minua tarkastamaan jonkun hänen\nkirjoituksensa, runon, jonka hän aikoo lukea, vai oliko se joku puhe,\njonka hän aikoo pitää, minä en saanut oikein selvää.\n\nPORMESTARINNA. Vai niin. Minä arvelin, että hän lainaa rahaa. Sillä\ntosin hänellä on rikas morsian, mutta niin itara, niin kitsas, niin\nitara ja kitsas, että Armas ei voi kuvitella! Kyllä Armas hänet\ntunteekin: rouva Danell!\n\nHURMERINTA. Ovatko he kihloissa?\n\nPORMESTARINNA. Ei julkisesti, sillä rouva Danellilla on vielä\nsuruvuosi. Mutta huomenna kanttorin päivällisillä he julkaisevat\nkihlauksensa. Armas tietysti pitää heille puheen.\n\nHURMERINTA. Niin, kyllä. Näkemiin, hyvä täti. (Menee eteiseen.)\n\nPORMESTARINNA (jälkeen). Armas ei saa mennä muualle, ettei viivy.\n(Kovemmin.) Armas! Ottaako Armas ruokaryyppyjä? Vai niin. Minä kysyin\nvain sen vuoksi, että minä papalle valmistan syrpriisin, otan hänelle\nvähän mukaan, sillä pappa hirveästi rakastaa ruokaryyppyjä.\n\nPALVELIJA (tulee ruokasalin ovesta). Paljonko sitä paloviinaa pitää\npanna?\n\nPORMESTARINNA. Pieni ryyppylasillinen vain, yksi ainoa.\n\nPALVELIJA. Mihin sen saa sopimaan semmoisen vingerporinmäärän!\n\nPORMESTARINNA. On kai meillä joku pieni tyhjä pullo.\n\nPALVELIJA. Enpä ole erottanut muuta kuin litranvetoisen lysolipullon.\n\nPORMESTARINNA. Minä tulen itse hommaamaan. Onko ruokatavarat jo kaikki\nlaitettu?\n\nPALVELIJA. Millä aikaa? Ei suinkaan sitä joka paikkaan repeä samalla\nkertaa!\n\nSoitetaan eteisen ovikelloa.\n\nPORMESTARINNA (hätäytyen). Se on rouva Danell, minä kuulen soitosta.\nKuule, mene sinä eläkä laske tänne!\n\nPALVELIJA. Mitä minä sille sanon?\n\nPORMESTARINNA. Valehtele jotakin!\n\nPALVELIJA. Mistäpä minä sen taidon nyt sieppaan?\n\nPORMESTARINNA. Sano vain aina päinvastoin.\n\nPALVELIJA. Niillä on konstinsa noilla rouvillakin.\n\nPORMESTARINNA. Eihän auta. Rouva Danell jos pääsee tänne, niin\nlyöttäytyy mukaan huvimatkalle. Ja minä en häntä tahdo, en millään!\n\nPALVELIJA. Minä sanon sille, mitä sylki suuhun tuopi. (Menee eteiseen.)\n\nPORMESTARINNA (eteiseen). Ei saa kuitenkaan olla hävytön. Mutta minä\ntiedän, mikä varmaan auttaa, jos ei muu. Tahdo siltä rahaa. Se on niin\nkitsas, niin kitsas. Pyydä häneltä vain viisi penniä, niin silloin hän\nlähtee hyppyyn kuin henkeä uhattaisiin. Ja muista sulkea ovi hänen\njälkeensä, muuten meidän sali taas muuttuu kievariksi, niinkuin\neilenkin. (Juoksee ruokasaliin.)\n\nROUVA DANELL (tulee eteisestä, laukku kädessä). Ei minulla mitään niin\nkovin tärkeää asiaa olekaan pormestarille. Voi kun tämä sali näyttää\nnyt niin hauskalta!\n\nPALVELIJA (on tullut rouva Danellin jälessä). Ei ollenkaan hauskalta!\n\nROUVA DANELL. Ei suinkaan se ollut neiti Aleksandra, jonka minä olin\nnäkevinäni tuon kamarin ikkunasta.\n\nPALVELIJA. Neiti Aleksandra se oli.\n\nROUVA DANELL. Eivätpä silmäni sittenkään valhetelleet. (Nauraa.) Neiti\nAleksandra oli vielä paita päällä.\n\nPALVELIJA. Ei ollut paitaa.\n\nROUVA DANELL. Minä näin äsken pormestarinnan kaupungilla ostoksilla. Ei\nsuinkaan hän ole vielä tullut kotia?\n\nPALVELIJA. On tullut.\n\nROUVA DANELL. Ei sinun tarvitse pormestarinnalle sanoa, että minä olen\ntäällä. Minulla on vain vähän asiaa herra Hur-Hur-Hurmerinnalle. Ei\nsuinkaan hän ole kävelemässä?\n\nPALVELIJA. On parasta aikaa.\n\nROUVA DANELL. No minä odotan häntä. Sinä saat mennä.\n\nPALVELIJA. Hyvä rouva, antakaa minulle viisi penniä.\n\nROUVA DANELL. Kernaasti, sillä sinä aina puhut totta. Pormestarinna jäi\nminulle eilen velkaa viisi penniä, sinä saat sen häneltä periä.\n\nPALVELIJA. Se ruvetkoon olemaan teidän hassunanne! (Menee ruokasalin\novesta.)\n\nROUVA DANELL yksin jäätyään menee Hurmerinnan kamarin ovelle ja\nkurkistaa reikelinavaimen reijästä raottaen oven. Juoksee laukulleen,\njosta ottaa seteleitä ja kultarahoja, ja rientää Hurmerinnan kamariin.\n\nHILLERI (tulee eteisestä ja pysähtyy haistellen, huomaa rouva Danellin\nlaukun, menee kurkistelemaan ja nostaa irtonaisia seteleitä. Pudistaa\npäätään.) Täkykaloja! (Ottaa laukusta kauniin kirjekuoren.)\nHurmerinnalle. Vai toisen apajalle sinä. (Ottaa avonaisesta\nkirjekuoresta 500-markkasen, kääntyy selin yleisöön ja kuin kaukaa\nkatsellen levittää 500-markkasen, jonka sisässä on rouva Danellin\nvalokuva). Valokuva ja viidensadanmarkan raamit! (Valitsee lattialta\nolevista korteista ja vaihtaa sen valokuvaan.) Tämä on onnistuneempi!\nRistirouva! (Pistää kuoreen, panee laukkuun ja yrittää pormestarin\nkamariin.)\n\nKANTTORI (tulee eteisestä). Tiedätkö, Hilleri, onko herra Hurmerinta\nkotona?\n\nHILLERI. Ei ole, äsken tuli minua vastaan, mihin lie mennyt. Eikä\npormestarikaan ole kotona, ja pormestarinnalla on, tiedän minä,\nerittäin kiire, ja minulla on kiire.\n\nKANTTORI. Minusta tuntuu, että rouva Danell on täällä?\n\nHILLERI. Niin minustakin. (Menee pormestarin kamariin.)\n\nROUVA DANELL (tulee Hurmerinnan kamarista). Hyvää päivää, kanttori.\n\nKANTTORI (hämmästyen itsekseen). Ei enää mustissa! (Lyö otsaansa.)\nKuinka minä olen niin erehtynyt päivästä? Rouva Danell! (Ottaa\ntaskustaan paperin, jota silmää, asettuu seisomaan puhujan asentoon\npidellen toisella kädellä tuolista, toinen käsi, jossa on paperi, selän\ntakana.) Rouva Danell! Kun ensimäinen ihminen kulki paratiisin\nlemuavissa lehdoissa, yksin, ilman kumppania, ilman toveria, jolle\nolisi voinut ilmaista ihastuksensa -- ihastuksen, jota tunnemme\nkatsellessamme luontoa, niin humisevassa metsässä kuin rannalla tyynen\nlammin, jonka pinnalle laskeva aurinko kultaisen sillan luo. Eikö synny\nmeissä silloin selittämättömiä tunteita -- tunteita, joita ei selittää\nvoi? Näistä tunteista voimakkain, jaloin, voimmepa sanoa ylevin on --\nrakkaus. Rouva Danell! Ottakaa vastaan minun rakkauteni.\n\nROUVA DANELL. Minun suruvuoteni päättyy vasta 24 päivänä, huomenna.\n\nKANTTORI. No sitähän minäkin, että vasta huomenna se on 24:s.\n\nROUVA DANELL. Keskiviikkohan meillä on tänään?\n\nKANTTORI. Keskiviikko. -- Minä tulen siis huomenna kello 12.\n\nROUVA DANELL. Herra -- herra -- (osoittaa Hurmerinnan kamariin) tämä\nherra on pyytänyt saada tulla.\n\nKANTTORI (hämmästyen). Herra Hurmerintako? (Masentuneena). Minä olen\nluullut, että te rakastatte minua.\n\nROUVA DANELL. Hyvä kanttori, kyllä minä rakastan teitäkin. Te olette\nkaunis. Mutta herra Hurmerinta on -- minä en tiedä mitä hänessä on,\njosta minä pidän niin hirveästi.\n\nKANTTORI. Hyvästi, rouva Danell. Hyvästi. Me emme enää näe toisiamme.\n\nROUVA DANELL. Minne te matkustatte?\n\nKANTTORI. Se on sama vaikka koskeen!\n\nROUVA DANELL. Fyi kanttori! Ei saa niin sanoa. Se on synti!\n\nKANTTORI. Te ette käsitä miten jalosti ja ylevästi teitä rakastan,\nmiten teitä rakastan puhtaasti ja kauniisti niinkuin rakastavat\nainoastaan metsän lintuset, jotka meitä tervehtivät sävelillään jo\nvarhain kesäaamuisin, auringon vasta ruskottaissa, jos satumme silloin\nheräämään.\n\nROUVA DANELL (pyyhkii kyyneleitä). Ei sitä tiedä vielä, rakastaako\nHurmerinta minua.\n\nKANTTORI. Jos hänellä onkin aivan muuta asiaa!\n\nROUVA DANELL. Huomenna sen kuulee.\n\nKANTTORI. Lähettäkää minulle sitten tieto.\n\nROUVA DANELL. Minä lähetän heti Liisan. Ja \"joo\" merkitsee, että herra\nHurmerinta rakastaa ja \"ei\", että ei rakasta.\n\nKANTTORI. Siis jos Liisa sanoo \"ei\", niin minä saan tulla.\n\nROUVA DANELL. Niin.\n\nKANTTORI. Hyvästi, rouva Danell.\n\nROUVA DANELL (ojentaa kätensä). Te puhuitte niin kauniisti, että minä\nymmärsin kaikki.\n\nKANTTORI. Se oli minulla vielä kauniimmasti kirjoitettu, vaan minä en\nmuistanut kaikkea. (Kumartaa.) Hyvästi. (Menee ovelle.)\n\nHURMERINTA (tulee eteisestä). Terve mieheen! Joko sinä olet pois\nmenossa? Tule nyt sisään, niin minä luen sen kirjoituksesi.\n\nKANTTORI. Minä en sitä enää tarvitsekaan. Minä menen ja kirjoitan uuden\nja oikein kauniin, niin ideaalisen, ettet sinä koskaan voi niin\nideaalisesti puhua. (Menee.)\n\nHURMERINTA jää katsomaan kanttorin jälkeen.\n\nROUVA DANELL (katseltuaan itseään kuvastimessa). Hyvää päivää!\n\nHURMERINTA (kääntyy, huomaavasti). Oo, rouva Danell! Anteeksi, minä en\nhuomannutkaan. Hyvää päivää! (Kättelee.)\n\nROUVA DANELL. Minä nyt tulin tuomaan teille sen, mitä pyysitte. -- (Ottaa\nlaukustaan, jonka avaa Hurmerinnan silmien edessä, kirjekuoren ja antaa\nHurmerinnalle.)\n\nHURMERINTA (kummastuksissaan ottaa kuoresta rahan ja hämmästyy). Mitä!\n\nROUVA DANELL. Muistinko väärin? Viisisataa te sanoitte, vai olenko\nmuistanut väärin? Pyysittekö enemmän?\n\nHURMERINTA. Niin, en. Viisisataa. Te olette äärettömän jalomielinen.\nMinä en löydä sanoja kiitollisuuteni ilmaisemiseksi. (Rientää\nkamariinsa ja hetken kuluttua palaa tuoden kirjan.) Minä olen saanut\nteiltä luvan tulla luoksenne, ja pidättäen itselleni edelleenkin tämän\nsuloisen oikeuden, tässä hätäyksissäni vähäiseksikään merkiksi\ntulvehtivasta kiitollisuuteni tunteesta, pyydän antaa teille sen, mitä\nminulla on parasta.\n\nROUVA DANELL (ottaa kirjan). Mikä tällä on hintana? (Istuu\nkatselemaan.)\n\nHURMERINTA. Kolme ja viisikymmentä.\n\nROUVA DANELL. Oo! (Selailtuaan vähän kirjaa pysähtyy jotakin lehteä\nlukemaan.) Kuulkaa, mitä tuo nolnol merkitsee?\n\nHURMERINTA. Ai, onko siinä painovirhe? Sepä on ikävä! (Käy katsomaan\nrouva Danellin olan yli.) Missä se on?\n\nROUVA DANELL. Tuossa ja tuossa ja tuossa ja tuossa, niitä on joka\npaikassa.\n\nHURMERINTA. Niin tämä. Se on oo!\n\nROUVA DANELL. Oo? (Itsekseen.) Oo -- oo pee kuu är äs tee uu --?\n\nHURMERINTA. Tämä on huudahdus. (Lausuu.) Oo Margaretha, oo\nMargaretha! --\n\nROUVA DANELL. Onko siitä kauan, kun hän kuoli?\n\nHURMERINTA (hämillään). Kuoli? -- Kyllä, kyllä siitä on.\n\nROUVA DANELL. Oliko hän kaunis?\n\nHURMERINTA (neuvottomana). Kyllä -- kyllä -- kyllä hän --\n\nROUVA DANELL. Oliko teistä se kuva minun näköiseni?\n\nHURMERINTA. Anteeksi, rouva Danell, mikä kuva?\n\nROUVA DANELL. Se, joka oli kirjekuoressa.\n\nHURMERINTA. Niin -- niin oli -- kyllä se oli -- (Ottaa taskustaan\nkirjekuoren, josta hakee kuvaa, hämillään.) Kyllä on, kyllä on.\n(Huomaten.) Ihmeellisesti teidän näköisenne. Mutta -- (Menee ja ottaa\nkortin.) Kaikki sanovat, että tämä ruutukuningas on ihan minun\nnäköiseni. Onko teidän mielestänne?\n\nROUVA DANELL (ihastuen). Aivan teidän näköisenne! Aivan teidän\nnäköisenne!\n\nHILLERI ilmestyy pormestarin kamarin ovelle.\n\nHURMERINTA (ottaa kirjekuoresta kortin). Mutta te olette kuitenkin\npaljon kauniimpi kuin tämä ristirouva.\n\nROUVA DANELL. Olenko todella kauniimpi kuin tämä?\n\nHURMERINTA. Paljon kauniimpi!\n\nROUVA DANELL. Saanko minä tämän ruutukuninkaan?\n\nHURMERINTA. Jos se teitä miellyttää --\n\nROUVA DANELL. Saanko ottaa tämän ristirouvankin?\n\nHURMERINTA. Olkaa niin hyvä.\n\nHILLERI (aivastaa). Äts-hih!\n\nROUVA DANELL (nousee). Hilleri! Te Hilleri olisitte eilen minua\npettänyt!\n\nHILLERI. Millä tavoin, rouva Danell?\n\nROUVA DANELL. Te tahdoitte kuusi penniä ostaaksenne joka pojallenne\npennin korpun.\n\nHILLERI. Niin pyysin, rouva Danell.\n\nROUVA DANELL. Eikös se kuudes poika ole aivan vasta syntynyt?\n\nHILLERI. Eilen, rouva Danell.\n\nROUVA DANELL. Mutta niin pienet lapset eivät syö korppua!\n\nHILLERI. Eivätkö?\n\nROUVA DANELL. Eivät syö! Minun piikani sanoi, ja sitten minäkin\nhoksasin.\n\nHILLERI. Mitäs herra toimittaja tästä asiasta arvelee?\n\nROUVA DANELL. Enkö minä ole oikeassa?\n\nHURMERINTA kumartaa.\n\nROUVA DANELL. No! Saatte nyt hävetä, Hilleri. Elkää koskaan enää tulko\npettämään ihmisiä!\n\nELLEN (tulee ruokasalista, kaksi kohennusrautaa sarvina). Tämä on\nkauppaneuvoksen härkä! (Uhkaa rouva Danellia.)\n\nROUVA DANELL väistyy, lähtee juoksemaan ympäriinsä ja viimein huutaen\nsyöksyy eteiseen.\n\nELLEN seuraa rouva Danellia.\n\nHURMERINTA. Se oli kauppaneuvoksen härkä, se! Mutta eihän siitä\nkirjoituksesta ole kuulunutkaan mitään. Vai onko Hilleri kuullut?\n\nHILLERI. En, herra toimittaja.\n\nHURMERINTA (kävellen edestakaisin). Minä olen sen nyt lukenut\ntarkemmin. Minusta se ei enää tuntunut sellaiselta kuin ensi kerran\nlukiessani, jolloin minä pidin sen aivan yleisenä kuvauksena vain. --\nMutta tällaisena tosioloista otettuna minä olisin tahtonut sen toisella\ntavoin. Minä -- jos olisin sitä ollenkaan ottanut -- kaikessa tapauksessa\nolisin muuttanut yhtä ja toista siinä, -- esimerkiksi se, mitä on sanottu\nsanomalehdentoimittajista ja kirjailijoista ylimalkaan, olisi saanut\nolla kokonaan poissa, kun kirjoitus kerran, niinkuin sanoin, perustuu\ntosiseikkoihin. Olisi pitänyt vain kirjoittaa tosiseikoista\nsemmoisinaan. Mutta muuten näistä epäkohdista olisin minä kirjoittanut\nvain lyhyesti ja asiallisesti -- käsittääkö Hilleri?\n\nHILLERI. Voi hyvä herra toimittaja, jos olisi herra toimittajan\nkäsitys, niin johan sillä kelpaisi toimittajaksi vaikka johonkin\nHelsingin lehteen.\n\nHURMERINTA. Se on omituista, miten te juovuksissa olette terävä ja\npureva. Te olette aivan kuin toinen mies.\n\nHILLERI nauraa itkunauruaan.\n\nHURMERINTA (taputtaen olalle). No no, elkää nyt. Eihän mitään! Kullekin\non annettu se mikä on annettu, ja tulee tyytyä siihen. Minä muuten\npyydän Hilleriltä nöyrästi anteeksi, että eilen tulin lausuneeksi\nsanoja, jotka olivat varsin sopimattomia. Mutta ymmärtäähän Hilleri,\nettä kun ei tunne ihmistä, niin erehtyy hänestä hyvin helposti.\n\nHILLERI. Sattuu se minullekin, herra toimittaja.\n\nHURMERINTA. Mutta -- oletteko kysynyt neuvoja tohtorilta?\n\nHILLERI. Tohtori sanoo, että minulla on vika korvissa. Minun pitäisi\npitää ne tukossa.\n\nHURMERINTA. Silmät teillä näyttävät omituisilta.\n\nHILLERI. Tohtori määräsi silmälasit, vaan ei löydy minulle sopivaa\nnumeroa.\n\nHURMERINTA. Teillä on kuusi lasta?\n\nHILLERI. Kuusi poikaa, herra toimittaja.\n\nHURMERINTA. Ei yhtään tyttöä?\n\nHILLERI. Minä niistä tykkäisin hyvinkin, vaan eukkoni sanoo, että aina\nsitä rukiilla ohria saa.\n\nHURMERINTA (nauraa). Teidän lapsenne ovat terveitä?\n\nHILLERI. Ovat, Jumalan kiitos.\n\nHURMERINTA. Tässä on kymmenen penniä teille, että saatte ostaa heille\nnamusia.\n\nHILLERI. Herra toimittaja, se on aivan liikaa, viisi penniä riittää\nhyvin. Mutta minulla ei ole antaa takaisin viittä penniä -- vaan kyllä\nherra toimittaja voi kai ottaa sen tästä kymmenestä markasta?\n\nHURMERINTA. Eikö mitä, pitäkää vain kokonaan se kymmenen penniä. (Menee\nkamariinsa.)\n\nHILLERI (ovelta). Ei ei, liika on aina liikaa. Herra toimittaja antaa\nsitten joskus, kun rahoissa paremmin sopii. (Palaa takaisin.)\n\nNEITI SALMELA (tulee eteisestä, kätellen). Päivää, Hilleri! Oletteko\nlukenut eilisenpäiväistä lehteä?\n\nHILLERI. Luin minä \"Soopankeittolaitoksesta\".\n\nNEITI SALMELA. Heittäkää pois tuo naama.\n\nHILLERI. Minä vien naamani kokonaan pois. Hyvästi, neiti.\n\nNEITI SALMELA. Elkää menkö vielä, minä tahtoisin puhella muutaman\nsanan.\n\nHILLERI. Mutta minulla on niin tulisen kiire, sillä minä olen määrätty\npoliisikonstaapeliksi laivarantaan. Minun täytyy joutua. Hyvästi, neiti\nSalmela, hyvästi. -- Herra toimittaja on tuolla kamarissaan. (Menee\neteiseen.)\n\nNEITI SALMELA (kiiruhtaa Hurmerinnan ovelle ja koputtaa). Se olen\nminä. -- Enhän voi tulla sinne! Tule sinä tänne. Ja joudu, minulla on\nniin paljon puhuttavaa!\n\nHURMERINTA (tulee kamaristaan). Mitä nyt niin paljon ja sellaisella\näänellä?\n\nNEITI SALMELA (osoittaa kadulle). Kuule!\n\nHURMERINTA. Mitä?\n\nNEITI SALMELA. Etkö kuule naurua?\n\nHURMERINTA. Kuulen, ja olen kuunnellut jo kauan. Mitä se on?\n\nNEITI SALMELA. Lukevat \"Kauppaneuvoksen härkää\"!\n\nHURMERINTA. Sitä lukevat?\n\nNEITI SALMELA. Niin, nyt vasta! Minä eilen, heti kun lehden käteeni\nsain, luin sen ensimäisenä ja varmaankin kymmenen kertaa uudelleen\nnauruni lomassa. Ja minua sitten suututti, kun muut eivät huomanneet\nsitä.\n\nHURMERINTA. No miten ne nyt ovat sen huomanneet?\n\nNEITI SALMELA. En tiedä miten. Mutta luultavasti ei ole kukaan eilen\nkoko lehteä silmännytkään, ainakaan kirjoituksia. Sillä en minäkään ole\nsitä tähän saakka lukenut, sitten kun alussa jonkun kerran koetin hakea\nsiitä jotakin, löytämättä koskaan mitään.\n\nHURMERINTA (osoittaen kadulle). Kuule, kun ne nauravat!\n\nNEITI SALMELA. Niin! Ja se on pitkin katuja vain samallaista. Ihmiset\nseisovat ryhmissä, lapset istuvat seinävierillä pää päässä kiinni ja\nkuuntelevat, kun joku niistä lukee.\n\nHURMERINTA. Kuule tuota hälinää! (Menee silmäämään ikkunasta ja\nperäytyy takaisin.) Kirjapainon edusta on mustanaan väkeä!\n\nNEITI SALMELA. Siellä minun tullessani faktori, vai mikä lie ollut, möi\nikkunasta lehtiä ja huusi sitten, ettei ole enää ainoatakaan.\n\nHURMERINTA. Mutta ne nauravat vain, eikö niin?\n\nNEITI SALMELA. Nauravat, nauravat, nauravat. -- Armas! Kun minä eilen,\nnoustessani tuohon ikkunaan, huomautin: muista, että olet kuningas,\nniin tarkoitin, että sinä ruoskisit heitä rautaruoskalla, iskisit ja\nnuijisit heitä. Mutta sinä olit viisas kuningas. Sinä otit huomioon,\nettä he ovat ihmisiä, joita ei saa lyödä hengettömiksi. Sinä lempeästi\nnaurusuin vitsot meitä kaikkia. Meitä kaikkia! Minäkin sain itselleni,\nmelkein joka rivillä.\n\nHURMERINTA. Sinäkin?\n\nNEITI SALMELA. Niin. Näin pelkuruuteni, saamattomuuteni, tyhmyyteni.\nMinä olisin voinut ja minun olisi pitänyt olla aivan toinen ihminen.\n\nHURMERINTA. Mutta kuule sinä tuota naurua!\n\nNEITI SALMELA. Se kasvaa, paisuu! Olet onnellinen kuningas.\n\nHURMERINTA. Ja sinä kuningatar. (Hyväilee.)\n\nNEITI SALMELA. Minä koetan tulla arvoiseksesi. (Tuskan ilme kasvoilla.)\nSinun kätesi, sinun kätesi taas! -- Mutta minähän olen kunnoton!\n(Kiihkeästi tarttuu Hurmerinnan käsiin ja suutelee niitä.)\n\nELLEN tulee eteisestä kuin ennenkin palokoukut sarvina, ryntää\nvihaisesti ja puskee neiti SALMELAA, joka huudahtaen kääntyy päin ja,\nnähtyään Ellenin, tarttuu toiseen kohennusrautaan, kiskaisten sen\nEllenin kädestä.\n\nELLEN raivostuu ja alkaa hurjasti hosua toisella kohennusraudalla.\n\nNEITI SALMELA (uhkaavasti). Tyttö sinä!\n\nHURMERINTA. Se on talon lapsia, tule pois! (Vie neiti Salmelan omaan\nkamariinsa)\n\nELLEN (kokoaa sarvensa, asettuu seisomaan ja vihaisesti katsoo\nHurmerinnan kamariin päin). Se opettaa rakastavaisille, ettei kulku\ntääll' ole ruusujen ja kukkasten pääll' -- amuuuu, amuuu, amuuu. (Menee\nruokasaliin.)\n\nPORMESTARI (tulee eteisestä, sanomalehden palanen kourassa, nauraa\nmakeasti, istuu tuolille). Tämä pitää näyttää mammalle. (Nauraa\nedelleen.)\n\nPORMESTARINNA (sanomalehden palanen kädessä tulee ruokasalista,\nnauraen). Tämä pitää antaa papalle. (Huomaa pormestarin, menee istumaan\ntuolille vastapäätä ja nauraa.)\n\nPORMESTARI. Oletko mamma lukenut eilistä lehteä?\n\nPORMESTARINNA. Olen vähän, sain tämän reväistyksi piikain käsistä.\nOletko sinä?\n\nPORMESTARI. Olen, sain tämän kadulla pojilta ostaa kahdella markalla.\n\nNauravat nenät vastakkain.\n\nPORMESTARINNA. Siinähän on mukavasti sanottu sinusta, pappa.\n\nPORMESTARI (käy vakavaksi). Minusta?\n\nPORMESTARINNA. Niin, sillehän minä juuri nauran.\n\nPORMESTARI. Sinustahan, mamma, siinä on sanottu niin sievästi, ja sille\nminä nauroin.\n\nPORMESTARINNA (käy vakavaksi) Minusta?\n\nPORMESTARI. Tuossa on, lue! (Antaa lehtipalasensa.)\n\nPORMESTARINNA. Lue sinä tuosta. (Antaa lehtipalasensa.)\n\nPORMESTARI (luettuaan). Onko tämä minusta?\n\nPORMESTARINNA (kesken lukunsa). On, on. Sinuun se sopii.\n\nPORMESTARI lukee uudelleen.\n\nPORMESTARINNA. Tarkoitetaanko tällä minua?\n\nPORMESTARI (kesken lukunsa). Tietysti, tietysti.\n\nPORMESTARINNA. Mutta tämä on hävytöntä!\n\nPORMESTARI. Se ei ole hävytöntä, mutta tämä on enemmän kuin hävytöntä!\n\nPORMESTARINNA. Minä sanon, että se sinusta on ihan puntista prikkuun,\naivan oikein, aivan oikein, aivan oikein. Mutta tämä!\n\nPORMESTARI. Se, se juuri on niin kuin olla pitää, liian vähän vain\nsanottu. Mutta --\n\nPORMESTARINNA. Tämä on sinun syysi!\n\nPORMESTARI. Minun? Oho! Päinvastoin!\n\nPORMESTARINNA. Minä olen monta kertaa sanonut, että jos tulisi joku\nsanomalehdentoimittaja ja näkisi tämän kaiken --\n\nPORMESTARI. Vai niin! Vai niin sinä olet sanonut? Kun sinä juuri olet\naina kieltänyt, jos minä olen aikonut ruveta toimeenpanemaan\njärjestystä. Sinä olet hänkkärehtänyt --\n\nPORMESTARINNA. Hänkkärehtänyt?\n\nPORMESTARI. Niin juuri. (Matkien.) Kauppaneuvos suuttuisi ja\nkauppaneuvos tekisi sitä ja sitäkin, se on ollut sinun nuottisi.\n\nPORMESTARINNA. Itse olet ollut nahjus etkä ole uskaltanut --\n\nPORMESTARI. Uskaltanut!\n\nPORMESTARINNA. Niin. Olet sanonut, että mikä sitä riitelemään ja\nsakottamaan, että koettaa elää rauhassa --\n\nPORMESTARI. No eikö ole eletty rauhassa? Hä? Eikö ole ollut hyvä sopu?\nHäh?\n\nPORMESTARINNA. Minäkö sen sovun ja rauhan olen hävittänyt? Minäkö?\nSyytätkö sinä minua siitäkin? (Itkien.) Alfred, Alfred! Kuka sen\ntietää, kuinka pian minusta pääset.\n\nPORMESTARI. Mutta enhän minä, mamma, ole sanonut, että sinä sen olet\nhävittänyt. Minähän kysyin vain, että eikö ole ollut sopu ja rauha?\nMeitä ovat kaikki kunnioittaneet. Nyt ne meille nauravat vasten naamaa!\n\nPORMESTARINNA. Minä en ilkeä enää näyttäytyä omalla pihallakaan.\n\nPORMESTARI. Ja kiitä siitä Hurmerintaa, jonka sinä hommasit meille\nasumaan.\n\nPORMESTARINNA. Kas niin, taas minun syyni. Minä se olen hommannut, minä\nvain aina.\n\nPORMESTARI. No kukas hänet hommasi? Etkö juuri sinä? Sinun piti saada\nlapset sullotuksi ahtaalle ja tuo kamari tuosta Aleksandran kamarin\nvierestä Hurmerinnalle. Sinä lensit ja leuhotit, hommasit hänelle\njuhlat, menit laivasillalle vastaanottamaan kuin suurtakin herraa. Mitä\nvarten?\n\nPORMESTARINNA. Sinäpä se ensinnä ehdotitkin, että otettaisiin meille.\n\nKANTTORI ja POMMERI tulevat eteisestä käsikynkässä.\n\nPOMMERI. No, onko nyt mielenne hyvä, kun olette saaneet koko kaupungin\n-- miten sinä kanttori sanoitkaan?\n\nKANTTORI. Blamaseeratuksi\n\nPOMMERI. Ja sikaneeratuksi! Minä kysyn onko?\n\nPORMESTARI. Mekö, pormestarinna ja minäkö olemme sen tehneet?\n\nPOMMERI. Kuka esitteli tänne Hurmerintaa sanomalehdentoimittajaksi?\n\nKANTTORI. Sinä, pormestari!\n\nPORMESTARINNA. Ja kuka hänet valitsi?\n\nPORMESTARI. Johtokunta, johon en kuulu minä.\n\nPOMMERI. Minä johtokunnan esimiehenä en lausunut puoleen enkä toiseen,\nmutta sinä, kanttori!\n\nKANTTORI. Minä puolustin, mutta minä luulin häntä toiseksi mieheksi,\nideaaliseksi mieheksi.\n\nPOMMERI. Siinä sinä nyt näet, mihin niillä iteaaleilla pääsee! Ei,\nrinsiippi se olla pitää! Jos olisi pietty rinsiipistä kiinni --\n\nKANTTORI. Eilen illalla sinä olit illallisilla hänen kanssaan.\n\nPORMESTARINNA. Käsi kaulassa!\n\nPOMMERI. Käsi kaulassa?\n\nPORMESTARI. Käsi kaulassa todella olitte, kun juotiin kahvia ja\nmunkkia.\n\nPORMESTARINNA. Ja Pommeri koetti kaikella tavoin vaikuttaa, että\nHurmerinta esittäisi lehdessä teitä valtiopäiville.\n\nPOMMERI. Mikäs se oli takana kanttorilla iteaalisilla päivällisillään,\njotka pitäisivät olla huomenna! Syötä nyt sitä iteaaleillasi.\n\nKANTTORI. Enpä syötä!\n\nPOMMERI. Ja pormestari ja pormestarinna ovat Hurmerintaa kantaneet\nkämmenillään. Muka Aleksantralle mieheksi.\n\nKANTTORI. Hukka yritys. Hän naipikin rouva Danellin!\n\nPORMESTARINNA. Meidän Aleksandra ei välitä hänestä, ei ollenkaan. Ja\nminäkö antaisin tyttäreni tuollaiselle miehelle, jolla ei ole\nymmärrystä tuon enempi.\n\nPORMESTARI! Eikä kiitollisuutta! Pidetty kuin omaa poikaa, niin tuolla\ntavoin.\n\nPOMMERI. Koira! Minä niin syötin ja juotin juuri silloin kun se oli\nhaukkua räkyttänyt. Lempsatti, etten minä eilen tullut lukeneeksi\nlehteä. Nyt minua vasta alkaa oikein harmittaa! Aika kantaali. Aika\nkantaali!\n\nHILLERI (tulee eteisestä poliisikonstaapelin virkapuvussa, jonka kaikin\npuolin selvään näkee lainapuvuksi). Herra pormestari. Se sotaherra,\njoka laivalla tuli, oli teurastaja Tolosen poika, Pekka, joka on\nrakuunarykmentissä siknalistina.\n\nPORMESTARI. No niin! Tyhjää hölpöttivät!\n\nHILLERI. Mutta kauppaneuvos tuli kotia.\n\nKAIKKI. Kauppaneuvos!\n\nPORMESTARINNA. Pappa, käske Hurmerinnan muuttaa pois, heti!\n\nPOMMERI. Ja heti viralta pois! Heti!\n\nKANTTORI. Kutsutaan johtokunta koolle tänne nyt heti!\n\nPOMMERI. Niin, mitä veli pormestari sanoo siitä?\n\nPORMESTARINNA. Niin, kokoontukaa vain täällä.\n\nKANTTORI. Meitä on jo kaksi johtokunnan jäsentä, kun saadaan vielä\njoku, Naatus ja --\n\nPORMESTARINNA. Naatus onkin tuolla kyökissä, ollut jo aamusta asti,\ntutkii piikain kieltä.\n\nPORMESTARI. Kauppias Rautiainenhan asuu aivan tässä vieressä.\nLähetetään joku meidän tytöistä käskemään hänet.\n\nPOMMERI. Se olisi melkein parempi, ettei se Rautiainen tulisi.\n\nKANTTORI. Mutta pitää olla vähintään kolme johtokunnan jäsentä paitsi\npuheenjohtajaa.\n\nPOMMERI. Mitäs sitä tarvitsee olla niin iteaalinen.\n\nPORMESTARI. Mutta ettei Hurmerinta voisi syyttää laittomuudesta.\n\nKANTTORI. Ja me äänestämme Rautiaisen kumoon.\n\nPOMMERI. No olkoon, eipähän sillä, että paljon painaa semmoinen\nnappikauppias, yks Rautiainen!\n\nPORMESTARI. No mamma, hommaa sinä sananviejä Rautiaiselle.\n\nPORMESTARINNA. Mutta ilmoita ensin, pappa, Hurmerinnalle, että saa\nmuuttaa meiltä pois heti. Heti!\n\nPORMESTARI. Tarvitseeko sitä nyt --?\n\nPORMESTARINNA. Tietysti!\n\nPORMESTARI. Mutta kun Pommeri ilmoittaa johtokunnan kokouksesta, -- niin\narvaahan se siitä.\n\nPOMMERI. Sinä kanttori saat hänelle ilmoittaa.\n\nKANTTORI. Mutta sehän on puheenjohtajan asia.\n\nPOMMERI. Se on liian suuri kunnia Hurmerinnalle, kun puheenjohtaja\nilmoittaa. Sanoa tokaise sinä vain.\n\nKANTTORI. Mennään yhdessä, niin on samalla kuin todistajan läsnä\nollessa sanottu.\n\nPOMMERI. Niin tosiaan.\n\nKANTTORI ja POMMERI (lähtevät vierekkäin, vaan oven eteen tultuaan\nkääntyvät takaisin molemmat yht'aikaa). Pannaan tuo Hilleri!\n\nPORMESTARI. Niin todella. (Hillerille.) Hilleri ilmoittaa herra\nHurmerinnalle --\n\nHILLERI (keskeyttäen) -- että talosta pois ja johtokunnan kokous on heti,\nja hänet erotetaan virasta.\n\nPOMMERI. Hillerikin se ymmärtää!\n\nPORMESTARI. Mutta Hilleri ei vielä mene, ennenkuin minä pääsen\nkamariini.\n\nPOMMERI. Mitäs minäkään täällä, minä tulen sinne istumaan siksi aikaa.\n\nKANTTORI. No mahdun kai minäkin sinne?\n\nPORMESTARINNA. Minä menen hommaamaan sitä sanaa Rautiaiselle. Mutta\nminkä vuoksi minua kuitenkin itkettää? (Menee ruokasaliin.)\n\nHILLERI (työntää auki toisen ovenpuoliskon, sitten avaa toisenkin ja\nperäytyy seisomaan ulohtaammalle). Herra Hurmerinta!\n\nHURMERINTA (tulee saliin kummastuen). Mitä nyt?\n\nHILLERI. Pruu priimuu: Herra pormestarin ja armollisen pormestarinnan\nyhteisestä käskystä minä tässä neiti Salmelan todistajana ollessa\nilmoitan, että herra Hurmerinnan on muutettava tästä talosta heti. Pruu\nsekunduu: Sanomalehtiosakeyhtiön johtokunnan esimiehen, värjäri Anders\nMattias Pommerin käskystä ilmoitan, että mainitun johtokunnan kokous on\nnyt piammiten ja päätetään siinä herra Hurmerinta erottaa\ntoimittajanvirasta.\n\nNEITI SALMELA (on tullut kamarista). Mitä?\n\nHURMERINTA. Mitä pilaa tämä on?\n\nHILLERI. Kunnioittakaa tätä pukua, jollette minua.\n\nKadulta, josta tähän asti on kuulunut silloin tällöin naurua, sittemmin\nkiistaa, kuuluu kovaäänistä riitaa.\n\nNEITI SALMELA. Minä jo ymmärrän! Minulle on kaikki selvillä!\n\nHURMERINTA. Kuulkaa tuota melua kadulla!\n\nNEITI SALMELA. Niin. Se on toista kuin ontot eläköönhuudot!\n\nHURMERINTA. Mutta tuohan on vihamielistä riitaa!\n\nNEITI SALMELA. Se on terveellistä! Näin juuri piti käydäkin. Piti antaa\nsellainen tuulentupsaus, että pölähtivät ilmaan akanat, jotka ovat\nolleet päälläpäin kaikessa. Nyt se alkaa!\n\nHURMERINTA. Mutta hyvä lapsi, mitä me teemme ja mitä voimme tehdä, kun\nminut erotetaan?\n\nNEITI SALMELA. Jos ei muuta, niin minä käsin kirjoitan toimittamasi\nlehden ja kulen talosta taloon lukemassa sitä kuin posetiivinsoittaja\nsoittamassa. Mutta on muitakin neuvoja, en tiedä vielä, mitä, vaan pane\ntavarasi kasaan ja muuta seurahuoneelle.\n\nHURMERINTA. Muuttaa kyllä pitää, se on tietty, kun on käsketty. Mutta\ntuskinpa ne voivat minua niin vain erottaa virasta?\n\nNEITI SALMELA. Mene kokoamaan vain tavaroitasi ja kiireellä.\n\nHURMERINTA. Pianhan ne ovat kootutkin, sillä en ole ehtinyt vielä\nisosti levitelläkään. (Menee kamariinsa.)\n\nNEITI SALMELA. Me, Hilleri, nyt neuvottelemme, mitä on tehtävä.\n\nHILLERI (katsomatta neiti Salmelaa silmiin). Te kutsutte minut\nministeeriksenne.\n\nNEITI SALMELA (katsoo häntä ja nauraa). Mutta heitetään nyt leikki ja\nkujeet. Istukaa nyt. Puhutaan vakavasti ja suoraan.\n\nHILLERI. En istu enkä puhu!\n\nNEITI SALMELA. Minkä vuoksi?\n\nHILLERI. Sen vuoksi, etten minä osaa puhua teidän kanssanne, neiti\nSalmela.\n\nNEITI SALMELA. Minkä vuoksi?\n\nHILLERI. Sen vuoksi, että --\n\nNEITI SALMELA. Että --?\n\nHILLERI. Että tämä naama ei passaa, ja kotinaamani jätän aina kotia.\n\nNEITI SALMELA. Minä pyydän saada teiltä neuvoa, vähän vain neuvoa.\n\nHILLERI. En voi teitä neuvoa. Meillä on eri usko.\n\nNEITI SALMELA. Mistä?\n\nHILLERI. Juuri siitä, mistä ei saisi olla.\n\nNEITI SALMELA. Minä en ymmärrä teitä.\n\nHILLERI. Turhaa on silloin puhella.\n\nNEITI SALMELA. Mutta, hyvä Hilleri, kuunnelkaa, kun minä puhun teille.\nMinä pyydän, minä rukoilen. Minä en pääse alkuun, jollette te anna\nminulle vähänkään tietoa. Istukaa nyt ja antakaa minun puhua.\n\nHILLERI (joka koko aikana ei ole katsonut neiti Salmelaa silmiin,\nistahtaa tuolille lynkäpäisilleen ja panee kätensä kasvojensa\nsuojaksi). Puhukaa.\n\nNEITI SALMELA. No kuulkaa! Onhan täällä muitakin kuin kauppaneuvoksen\nhärän palvelijoita?\n\nHILLERI nyökäyttää päätään.\n\nNEITI SALMELA. Ja niitä on ehkä koko suuri joukko?\n\nHILLERI nyökäyttää päätään.\n\nNEITI SALMELA. Ne kaikki toivoisivat asiain olevan toisin, mutta\ntoisilta puuttuu rohkeus ryhtyä mihinkään, toisia vaivaa saamattomuus,\ntoiset ovat paatuneet välinpitämättömyyteen j.n.e.\n\nHILLERI nyökäyttää päätään.\n\nNEITI SALMELA. Ei siis tarvitse muuta kuin saada joukko liikkeelle tahi\nosakaan heistä, parhaat, niin toiset tulevat vähitellen jälessä? Eikö\nniin? -- No nyökäyttäkää tahi pudistakaa päätänne, Hilleri!\n\nHILLERI. Kuka ensin panee liikkeelle?\n\nNEITI SALMELA. Ei tietysti kukaan, jos ei kukaan yritä. Mutta minä aion\nyrittää. Nimittäkää minulle muutamia valituimpia. Minkälainen mies on\ntohtori?\n\nHILLERI. Hyvä.\n\nNEITI SALMELA. Ketä muita?\n\nHILLERI. Kysykää häneltä.\n\nNEITI SALMELA. No hyvä. Nyt minä olen valmis!\n\nHILLERI. Viitsittekö vaivautua vähän lähemmäksi, ettei tarvitse niin\näänekkäästi puhua?\n\nNEITI SALMELA. Mielelläni. (Siirtyy aivan lähelle Hilleriä)\n\nHILLERI (neiti Salmelan puolimainen käsi kasvojen suojana). Olette\nvalmis lähtemään, toivotte suuria aikaansaavanne ja mahdollisesti\nsaattekin.\n\nNEITI SALMELA. Minä saan, minä tunnen sen varmasti.\n\nHILLERI. Te aiotte saada perustetuksi uuden lehden, eikö niin?\n\nNEITI SALMELA. Niin. Ja se ei pitäisi olla mikään vaikeus.\n\nHILLERI. Mutta oletteko valmis pettymykseen? Tiedättekö mitä on\npettymys?\n\nNEITI SALMELA. Se on minulle tuttu. Olen sen koulun käynyt.\n\nHILLERI (äänettömyyden jälkeen). Vähimmällä puuhalla ja vähimmällä\npettymyksellä pääsette siten, että minä otan sen kirjoituksen syykseni.\n\nNEITI SALMELA (kiivastuen). Hilleri! Luuletteko, että Hurmerinta on\nraukka? Vai ettekö ymmärrä, että se olisi kurja keino! En olisi\nodottanut teidän tuollaista ajattelevankaan saati sitten lausuvan\njulki. -- Me emme enään puhele!\n\nHILLERI (nousee). No niin. Ministeerinne saa siis mennä?\n\nHURMERINTA (tulee kamaristaan). Minä kasasin kaikki kiireimmittäin.\nOlisiko Hillerillä aikaa viedä minun tavarani seurahuoneelle?\n\nHILLERI. On kyllä, herra toimittaja.\n\nNEITI SALMELA. Hyvästi, Armas! (Menossa eteiseen.)\n\nHURMERINTA. Me tavataan sitten jolloinkin jossakin.\n\nNEITI SALMELA. Ja silloin jotakin kuuluu! (Rientää eteiseen.)\n\nHURMERINTA. Niin se nyt kävi, Hilleri. Lyhyeen loppui ilo.\n\nHILLERI. Herra toimittaja ei tosiaan ole monta päivää ollut täällä.\n\nHURMERINTA. Mutta minä tuumiskelin tuolla itsekseni, että jos Hilleri\ntulisi johtokuntaan ja ilmoittaisi itse, että te olette kirjoittanut\nsen kirjoituksen.\n\nHILLERI. Kyllä, kyllä minä tulen, herra toimittaja.\n\nHURMERINTA. Minä luulen, etteivät ne Hillerille mitään siitä -- ja mitäpä\nne Hillerille voivatkaan?\n\nHILLERI. Minkä ne minulle voivat!\n\nHURMERINTA. Ja minä selitän, että minä outona ja aivan vasta tulleena\npaikkakunnalle --\n\nHILLERI. Aivan niin, herra toimittaja, sanotte että mistä sen tietää,\nmikä on totta mikä valetta.\n\nHURMERINTA. Minä teen oikein kirjallisen lausunnon, niin voin paremmin\nmuodostaa ja punnita kaikki. (Menee kamariinsa.)\n\nHILLERI (jälessä). Aivan niin, herra toimittaja, ja kirjoittakaa hyvin\nnöyrästi ja alamaisesti.\n\nNAATUS (tulee ruokasalin ovesta liuskoja kädessä). Eihän täällä ole\nvielä ketään. (Menee katsomaan Hurmerinnan ovelle.) Ei täällä olekaan\nvielä johtokunnan jäseniä ketään. -- No minä menen piika Maijaa\npuhuttelemaan vielä. -- Vai niin, vai pormestarin kamarissa. (Lähtee\npormestarin kamariin päin.)\n\nPOMMERI (pistää päänsä pormestarin kamarin ovenraosta). Naatus jo on\ntäällä. (Tulee sisään.) Pidetään vain kokous, tulkoon Rautiainen, jos\ntahtoo. Tulkaa sisään! Pormestari, tule sinäkin kuuntelemaan, olethan\nsinä osakas. Ja olisi saanut olla muitakin osakkaita. Ei olisi\nhaitannut. Se kun ei tullut hoksatuksi sitä.\n\nPORMESTARI ja KANTTORI tulevat sisään.\n\nKANTTORI. Olisi tehty oikein julkinen kokous!\n\nRAUTIAINEN (tulee eteisestä). Hyvää päivää!\n\nPOMMERI. Päivää. No nyt kun Rautiainen tuli, niin on lainvoipainen\nkokous. (Istahtaen) No istukaa nyt ja aloitetaan kokous! Naatus\nkirjoittaa pöytäkirjan.\n\nHILLERI tulee Hurmerinnan kamarista kapsäkki kummassakin kädessä ja\nvaatemytty kainalossa.\n\nPOMMERI. Hilleri! Sät törren vast!\n\nHILLERI. Minä en engelskaa osaa, vaan sanopa Pommeri ruotsiksi, niin\nheti ymmärrän!\n\nPOMMERI. Tämä on lehtipuulaakin tiretsuunin kokous!\n\nHILLERI. Huittalarumsis! (Lähtee harppomaan eteiseen.)\n\nPOMMERI. Naatus, vedä sinä nuo kamarin ovet kiinni. -- No niin. Eikö se\nole johtokunnan yksimielinen rinsiippi, että Hurmerinta pois?\n\nKANTTORI. On!\n\nPOMMERI. Naatus, kirjoita pykälä, että pois!\n\nRAUTIAINEN. Herra puheenjohtaja.\n\nPOMMERI. Mitä sillä Rautiaisella on sanottavaa?\n\nRAUTIAINEN. Minulla ei ole ollut tietoa, mistä on kysymyskään. Nyt\nkuulin, mutta en tiedä, minkä johdosta tämä äkillinen päätös tehdään.\n\nPOMMERI. Lukisit sanomalehtiä, niin ei tarvitsisi selittää!\n\nRAUTIAINEN. Minä olen lukenut ja säästän herra puheenjohtajan vaivoja.\nMutta on toinen seikka: tietääkö toimittaja syitä tähän, tietääkö edes\njohtokunnan kokouksestakaan?\n\nPOMMERI. Sinulla on aina niitä verukkeita!\n\nRAUTIAINEN. Jos johtokunta tahtoo ihmisellisellä tavalla menetellä,\nniin on herra Hurmerinta kutsuttava sisään, ilmoitettava, mistä häntä\nsyytetään, ja annettava tilaisuus puolustaa itseään.\n\nPORMESTARI. Kyllä niin on tehtävä.\n\nPOMMERI. Sinä Rautiainen luulet, että minä pelkään? Naatus, käske\nsisään Hurmerinta!\n\nHURMERINTA tulee kamaristaan, kirjoitettu paperiarkki kädessä.\n\nPOMMERI. Tietääkö Hurmerinta, mikä mies minä olen? Minä olen vain\nvärjäri. Niin, värjäri vain! Mutta tätä kaupunkia ei olisi olemassa,\njos ei minua olisi. -- Elä sinä Rautiainen levittele silmiäsi, sillä se\non tosi! Viime tulipalossa, kuka pelasti kaupungin? Jos en minä olisi\nomalla ekstinttorillani joutunut ajoissa --\n\nKANTTORI. Eläpä nyt, Pommeri, kehu itseäsi, sillä eri mies se oli, joka\npelasti kaupungin, komensi ja johti kaikki.\n\nPOMMERI. Sinä vissiin? Sanopa sinä, pormestari, miten tämä tulipalo\noli!\n\nRAUTIAINEN. Mutta eihän se kuulu tähän asiaan!\n\nPOMMERI. Se kuuluu tähän asiaan, että minua ei saa tulla lehdissä ja\nvarsinkaan omassa äänenkannattajassani haukkumaan, sillä minä olen\nrehellinen mies. Muuta ei minulla ole sanottavaa, sanokoot nyt muut.\n\nNAATUS. Saanko minä nyt lausua mielipiteeni? -- Minulla on tehtävä eräs\nkysymys herra Hurmerinnalle. Otsakirjoituksena muutamalla artikkelilla\noli \"Soopankeittolaitoksen perustamisesta\". Mutta itse kirjoituksessa\noli sitten sopankeittolaitoksesta puhuttu. Minä en päässyt selville\ntarkoitettiinko esittää perustettavaksi soopan- vai sopankeittolaitos,\nvaiko molemmat.\n\nRAUTIAINEN. Mutta onko tuo nyt --! Senkö vuoksi maisteri Naatus tahtoo\ntoimittajan erotettavaksi, että itse olette -- jääköön sanomatta!\n\nNAATUS. En minä tahdo erotettavaksi.\n\nKANTTORI. Herra puheenjohtaja! (Nousee seisomaan) Tässä asiassa voisi\nvetää esiin useampia kantoja, mutta tärkein kanto on se --\n\nNAATUS. Veli käytti väärää sanaa, tämä, jota veli tarkoitti, on\nnominatiivissa kanta, genetiivissä kannan --\n\nPOMMERI. Ei saa keskeyttää puhujaa!\n\nKANTTORI. Minä tahdon vain sanoa, että Suomen kansa, tämä kansa, joka\nvuosisatoja on luottanut --\n\nRAUTIAINEN (nousee kiivastuneena). Minua hävettää!\n\nPOMMERI. Ei saa keskeyttää puhujaa!\n\nRAUTIAINEN. Minä keskeytän! Minua hävettää, ei teidän raukkamaisuutenne\neikä se kömpelyys ja tuhmuus, jolla esiinnytte, se on teille lieventävä\nasianhaara, sillä silloin raukkamaisuus ei jää huomaamatta niinkuin\nkaikella taitavuudella peitettynä, minua hävettää se, että minä olen\nollut samallainen raukka, niin istuessani tämän johtokunnan jäsenenä\nkuin muissakin yhteisissä asioissa. Ja silmänvoiteesta kiitän\nkirjoitusta \"Kauppaneuvoksen härkä\", jonka te tahdotte lukea herra\nHurmerinnalle synniksi.\n\nPOMMERI. Rautiainen toivoo valtiopäiville!\n\nRAUTIAINEN. Minä panen vastalauseeni tätä johtokunnan kokousta vastaan.\nTämä on laiton, sillä tätä ei ole kutsuttu kokoon säännöissä määrätyllä\ntavalla. Ja minä nyt poistun. (Menee eteiseen.)\n\nPOMMERI. Jatka sinä kanttori vain, sinulla tuntui olevan hyvä alku.\n\nKANTTORI. Huolimatta siitä, että edellinen puhuja, joka niinkuin me\nkaikki tiedämme, on -- niin sanoakseni -- ja vielä enemmän on ollut\n-- niin on minulle kerrottu -- ja --\n\nPORMESTARI. Minä pyytäisin huomauttaa, ettei mentäisi\npersoonallisuuksiin.\n\nHURMERINTA. Minä pyytäisin saada sananvuoron ja toivon, että se mitä\nminulla on esiintuotavaa on antava asialle toisen ratkaisun kuin mitä\narvoisa johtokunta --\n\nHILLERI tulee eteisestä, ojentaa HURMERINNALLE sähkösanoman ja menee\neteiseen.\n\nHURMERINTA (silmättyään sähkösanomaa rutistaa paperiarkin). Minä pyydän\nilmoittaa, että minulle on tarjottu toimittajan paikka Helsinkiin\nperustettavassa lehdessä, ja odottamatta arvoisan johtokunnan päätöstä\neroan lehdestänne, lausuen herroille kiitokseni. (Kumartaa ja repien\nkirjoitetun paperiarkin poistuu eteiseen.)\n\nPOMMERI (pitkän ällistyksen perästä). Mene nyt, kanttori, sinne\nvaltiopäiville, niin tarkenet!\n\nKANTTORI. Ei tarvitse sinunkaan sinne asti mennä. Kyllä näet nyt nimesi\nHelsingin lehdessä.\n\nPORMESTARI. Täytyy sanoa, että Pommerin käytös, puheenjohtajana\nvarsinkin, ei ollut sopiva --\n\nKANTTORI. Minä en ehtinytkään puhua paljo.\n\nPOMMERI. Niin, niin, niin. Minä se taas olen syntipukki.\n\nNAATUS. Mitä minä kirjoitan päätökseksi?\n\nPORMESTARI. Olemme olleet liian kiukustuneita. En minä syytä muita,\nvaan itseäni. Ja oikeastaan onhan sitä ollut syytä kirjoittaa niin ja\nolisi ollut syytä sanoa pahemminkin.\n\nPOMMERI. Onko siinä kirjoituksessa oikein mainittu minun nimeni?\n\nPORMESTARI. Etkö sinä ole sitä lukenut?\n\nPOMMERI. En minä vielä ole sitä lukenut, on ollut niin kiire. Kanttori\nvain sanoi, että siinä on minustakin.\n\nKANTTORI. Ei ollut nimeä, vaan oli niin hassusti sanottu\nperiaatteenmiehestä kauppaneuvoksen härän edessä.\n\nPOMMERI. Vai niin. -- Mutta Rautiaisesta ei ollut mitään?\n\nKANTTORI. Oli häneenkin sopivaa.\n\nPORMESTARI. Mutta Rautiainen puolusti Hurmerintaa.\n\nPOMMERI. Tuota -- minä esitän, että johtokunta päättäisi --\n\nKANTTORI. Mutta voidaanko mitään päättää, ennenkuin tiedetään mitä\nkauppaneuvos sanoo?\n\nPOMMERI. Niin. Tämä on hyvin ronklinen asia. Tästä on tuumittava oikein\ntarkoin. Ja pitäisi saada tietää se kauppaneuvoksen meininki.\n\nELLEN ruokasalinovesta, sarvineen ja vyöliina käännettynä mutkalle,\njossa on hiekkaa, ryntää puskemaan Pommeria.\n\nPOMMERI. Ai lempsatti, ai, ai! Pormestari ai, ai, katso mitä tuo\ntyttösi tekee!\n\nPORMESTARI. Mari! Katri! Vappu! Vai Ellenkö se on? Ellen sinä! Ellen!\n\nELLEN (ryntää pormestaria kohden, joka juoksee pakoon). Ellen! Ellen! --\nOttakaa pois siltä nuo sarvet.\n\nKANTTORI tarttuu kohennusrautoihin.\n\nELLEN (jättää kohennusraudat, asettuu heihin selin). Nyt se rupeaa\nkuopimaan hiekkaa. (Syytää hiekkaa molemmin käsin selkänsä taakse.)\n\nNAATUS istuu koko ajan rauhallisesti kirjoittaen ja huomaamatta mitään.\n\nPORMESTARI. Ellen! Ellen! (Yrittää hänen luo, vaan saa silmänsä\nsokaistuksi.) Mamma! Mamma! Mamma!\n\nPORMESTARINNA (kiiruhtaa ruokasalista). Mikä täällä on? -- Ellen! (Saa\nsilmiinsä hiekkaa.)\n\nKANTTORI. Mutta Ellen! (Yrittää luo, vaan alkaa siristellä ja\npudistella kuin saatuaan hiekkaa ihon ja vaatteitten väliin.)\n\nPOMMERI. Tyttö pakana! (Saa hiekkaa suunsa täyteen, että alkaa sylkeä\ntöpehtiä.)\n\nPORMESTARI. Missä se mamma on?\n\nPORMESTARINNA. Täällä minä olen jossakin. (Lähtee). Ammuu, ammuu,\nammuu --\n\nEsirippu.\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nSama huone kuin ensimäisessä, mutta kuin hävityksen tilassa. Sohva\nentisellä paikallaan, pöytä sen edestä vetäisty syrjään, tuolit\nhuiskinhaiskin ja kuvastin keskilattialla. Kauniste kirjoituksineen\n\"Terve tuloa\" riippuu oven päällä toisesta päästään kiinni. Muutaman\ntuolin selkämyksellä Hurmerinnan takki ia liivi.\n\nUlkoa ikkunan alta kuuluu harpunsoittoa ja nuoren pojan nenä-äänistä\nlaulua.\n\nHURMERINTA, ilman takkia ja liiviä, koettaa saada kapsäkkiään kiinni,\nvihdoin vihaisesti kiskaisee sieltä housut, jotka viskaa syrjään, ja\npanee kapsäkin kiinni.\n\nHILLERI tavallisissa arkivaatteissa tulee sisään peräovesta.\n\nHURMERINTA. Hilleri! Menkää ajamaan tuo onneton harpunsoittaja\ntiehensä!\n\nHILLERI. En minä uskalla.\n\nHURMERINTA. Ette uskalla? Eihän se ole kuin pieni poika!\n\nHILLERI. Mutta kaikki kaupungin naiset ovat häneen hurjasti\nrakastuneet.\n\nHURMERINTA. Täällä ovat ihmiset hulluja!\n\nHILLERI. Meidän tohtori sanoo, etteivät täällä ihmiset ole hullumpia\nkuin muuallakaan.\n\nHURMERINTA. Silloin minun täytyy tunnustaa olevani hullu, sillä tuo\npoika minut saa raivoon!\n\nHILLERI. Herra runoilija, käskekää hänen mennä pois. Osaahan herra\nrunoilija italiankieltä.\n\nHURMERINTA. Jos osaisinkin, niin käskisin hänen mennä alimmaiseen\nkattilaan!\n\nHILLERI. Sen verran italiankieltä voin minä teille neuvoa. (Ottaa\nloukosta kohennusraudan, jonka antaa Hurmerinnalle) Sanokaa, että\npokotroppoo!\n\nHURMERINTA (ottaa kohennusraudan ja ryntää ikkunaan, jonka avaa). Tuki\nsuusi ja livistä jalkoihisi, muuten --!\n\nHILLERI. Niin katkesi kuin puukolla!\n\nHURMERINTA (jättäen ikkunan auki). Olisin jo äsken tuon tehnyt sen\nsijaan kuin siivosti viitoin pois menemään ja viskasin rahan, josta se\nvain yltyi.\n\nHILLERI. Taisi olla kultaraha!\n\nHURMERINTA. Kullat tässä vielä! Hyvä kun on hopeoita. (Ottaa housunsa,\njoita katselee.) Hilleri. Ostakaa housut!\n\nHILLERI. Ei minulle passaa runoilijan housut!\n\nHURMERINTA. Nämä ovat hyvät housut. Melkein uudet. En ole näitä monta\nkertaa pitänytkään. Ja hyvää vaatetta. Saatte helpolla: kymmenen\nmarkkaa!\n\nHILLERI. No ei olisi paljon noin mainioista housuista!\n\nHURMERINTA. Luuletteko, että olisi ostajia?\n\nHILLERI. Niin ostajiako? Runoilijan housuille olisi vaikka kuin paljon\nostajia, kun vain tietäisivät. Kilvan veisivät, se on varma.\n\nHURMERINTA. Käärikääpäs ne tuohon paperiin. (Pukee ylleen liivin.) Ja\ntoimitatteko minulle vielä yhden asian? Viette taas kirjeen?\n\nHILLERI. Taasko rouva Danellille?\n\nHURMERINTA. Ei, vaan neiti Salmelalle. (Ottaa pöydältä lompakostaan\nnimikortin, jolle kirjoittaa.) Mutta nyt ei ole kirjekuorta! (Viskaa\nnimikortin pöydälle.) Te voitte suullisesti toimittaa asian.\n\nHILLERI. Kyllä, jos ei se kovin mutkallinen asia ole.\n\nHURMERINTA. Sanotte neiti Salmelalle minulta terveisiä, että minun\npitäisi saada tavata häntä heti.\n\nHILLERI. Kyllä minä sellaisen asian voin toimittaa. (Yrittää\nlähtemään.)\n\nHURMERINTA. Te voitte ottaa samalla sen paketinkin.\n\nHILLERI. Mitä minä tästä sanon?\n\nHURMERINTA. Jätätte vain hänelle. Mutta sanokaa, että minä matkustan\ntänä iltana laivassa.\n\nHILLERI. Matkustatteko pois täältä?\n\nHURMERINTA. Pois! Minuthan on kutsuttu Helsinkiin.\n\nHILLERI. Helsinkiin kutsuttu? Ohoo!\n\nHURMERINTA. Sanomalehden toimittajaksi sinne. (Ottaa lompakostaan\nsähkösanoman, jonka antaa nähtäväksi Hillerille, ja alkaa kävellä\nedestakaisin kädet taskuissa ja silmäten Hilleriä). Niin! (Yht'äkkiä\nkäy selittämään.) Kirjoituksella, josta siinä sanotaan, että on\nherättänyt yleistä huomiota, tarkoitetaan tietysti sitä johtavaa\nkirjoitusta, jonka minä kirjoitin lehteen valtiollisista asioistamme.\n\nHILLERI. Niin tietysti.\n\nHURMERINTA (kävellen). Se sähkösanoma tuli sopivaan aikaan. Oli hauska\nnähdä, miten niiden herrain johtokunnan jäsenten naamat venyivät\npitkiksi!\n\nHILLERI. Mutta kyllä tässä herra runoilija on pienessä ereyksessä.\n\nHURMERINTA. Mitä?\n\nHILLERI. Tämä sähkösanoma on täältä.\n\nHURMERINTA. Täältä! (Lukee sähkösanomasta.) Otatteko vastaan\ntoimittajan paikan täällä perustettavassa uudessa sanomalehdessä?\n\nHILLERI. Niin, täällä.\n\nHURMERINTA. Mutta \"täällä\" tietysti tarkoittaa sitä paikkakuntaa, josta\nsähkösanoma on lähetetty. (Hämmästyy, kääntelee ja katselee, silmää\nvälistä Hilleriä.) Mitä! Mitä tämä on! (Repii sähkösanoman ja jää\nkatsomaan vihaisesti Hilleriä.) Roisto! (Kävelee edestakaisin, pysähtyy\nHillerin eteen.) Roisto!\n\nHILLERI. Sen sähkösanoman kirjoitti meidän tohtori, jonka nimikin oli\nsiinä alla.\n\nHURMERINTA. Te ja teidän tohtorinne ja kaikki täällä olette\nsamallaisia!\n\nHILLERI. Herra runoilija on nyt ereyksissä. Tohtori on hyvin soma mies\nja hyvä mies, mutta pieni koiransilmä. Hän käski minun juoksuttaa tuon\nsähkösanoman herra runoilijalle johtokunnan kokoukseen, sanoi että\nvenytetään vähän niiden herrain naamoja.\n\nHURMERINTA. Pitäköön pilansa esineenä muita elköönkä minua!\n\nHILLERI. Herra runoilija on suuressa ereyksessä. Tohtori ihailee\nkovasti herra runoilijaa ja järkähtämättömästi luottaa teihin, saatte\npian kuulla hänen omasta suustaan. Hän tulee luoksenne.\n\nHURMERINTA. Mikä oli sitten tarkoitus?\n\nHILLERI. Se mitä siinä sähkösanomassa sanottiin.\n\nHURMERINTA. Perustetaanko tänne uusi lehti?\n\nHILLERI. Kauan ovat sitä tuumineet, mutta on ollut puute sopivasta\nmiehestä.\n\nHURMERINTA. Minkä vuoksi Hilleri ei minulle mitään maininnut ennemmin?\n\nHILLERI. En tiennyt heidän päätöksestään.\n\nHURMERINTA. Olisitte sähkösanoman tuodessanne antanut jonkun merkin!\n\nHILLERI. Kyllähän minä herra runoilijaa koetin parhaani mukaan nykiä\nhousuntakapuolesta ja luulin, että herra runoilija huomasi. Mutta paha\nse on, jos herra runoilijalle on tullut jotakin vahinkoa ereyksen\nkautta.\n\nHURMERINTA. Ei minulle mitään vahinkoa ole tullut. Ja mieluummin\njäänkin tänne. Mutta kyllähän Hilleri asettuessaan minun sijalleni voi\nhelposti ymmärtää --\n\nHILLERI. Herra runoilija, helpostihan minä ymmärrän. Herra runoilija ei\nvoi aavistaakaan, miten paljon minun pitää ymmärtää -- vaikeampiakin\nasioita.\n\nHURMERINTA. Niin -- no unohdetaan nyt tämä, ja kaikki. Jääköön aivan\nmeidän kesken.\n\nHILLERI. Jääköön, ja jää!\n\nHURMERINTA. No onko se toinen puolue suurikin?\n\nHILLERI. Ei ole suuri.\n\nHURMERINTA. Tohtori on etevin ja innokkain mies siinä.\n\nHILLERI. On intoa toisillakin, vaan ei ole taitoa.\n\nHURMERINTA. Mitä tohtori sanoi minun valtiollisesta kirjoituksestani?\n\nHILLERI. Ei ole minulle puhunut mitään.\n\nHURMERINTA. Onko Hilleri lukenut sen?\n\nHILLERI. Luettiinhan se meillä kotona ääneen.\n\nHURMERINTA. Se on rohkea kirjoitus! Se on niin rohkeasti ja suoraan\nkirjoitettu, että minua ihmetytti, kun sensori laski julkisuuteen.\n\nHILLERI. Muuan minun pojistani sai päähänsä, että herra toimittaja on\nvarmaan ollut Turkin sodassa.\n\nHURMERINTA. Nykyään kysytään rohkeata, varmaa ja horjumatonta\nesiintymistä.\n\nHILLERI. Nykyään ja aina.\n\nTARJOILIJANEITI (tulee perältä röyhkeästi). Tässä on huoneesta lasku,\njoka on maksettava heti. Jos herralla ei ole rahaa, niin saa herra\nmuuttaa heti pois!\n\nHURMERINTA (ottaa laskun, jota katselee). Ohhoh! Onpa osattu panna\ntaksaa! Ja tällaisesta huoneesta, jossa on aivan tahallaan kaikki\nmullinmallin.\n\nTARJOILIJANEITI. Jos ei kelpaa, niin menkää muualle!\n\nHURMERINTA. Menenkin. Mutta kyllä minä teitä muistan! (Ottaa rahan\nlompakostaan pöydältä ja maksaa laskun.) Odottakaa nyt, minä annan\nteillekin ystävyydestänne vähän -- (Pistää kätensä liivintaskuun ja antaa\nrahan sitä katsomatta tarjoilijaneidille.)\n\nTARJOILIJANEITI (muuttuen erittäin kohteliaaksi). Kiitoksia! Tuhansia\nkiitoksia, herra maisteri. Minä tulen tänne vähän siivoamaan. Taikka\nmaisteri voi siirtyä tuohon viereiseen huoneeseen, se on erittäin\nkaunis huone. (Avaa oven.) Maisteri suvaitsee katsoa. Maisteri varmaan\nihastuu siihen.\n\nHURMERINTA. Minä olen niin äärettömästi ihastunut teihin ja teidän\nhuoneisiinne.\n\nTARJOILIJANEITI. Ja tuosta on ainoastaan sama vuokra kuin tästäkin.\n\nHURMERINTA. Te olette erittäin ystävällinen.\n\nTARJOILIJANEITI. Ja jos maisteri suvaitsee jotakin tarvita, niin\nmaisteri soittaa vain kellon päälle. (Menee.)\n\nHURMERINTA. Kun sai puolimarkkasen, niin muuttui toiseksi ihmiseksi.\n\nHILLERI. Toisille pitää olla kerrassaan markka, ennenkuin muuttuvat\ntoisiksi ihmisiksi, jotkut eivät muutu markalla eikä millään.\n\nHURMERINTA. No! Hillerin ei siis tarvitse nyt mennäkään sille asialle,\nkoska näin kävi. Ja minä suoritan nyt Hillerin vaivat. (Liivintaskusta\nantaa katsomatta kaksi rahaa Hillerille.)\n\nHILLERI (ojentaa kätensä). Herra runoilija, minä en muutu enkä\ntahdokaan muuttua toiseksi ihmiseksi.\n\nHURMERINTA (katsoo kultarahoja Hillerin kämmenellä). Mitä? Kultarahoja!\n\nHILLERI. Minä tyydyn olemaan sellainen kuin olen.\n\nHURMERINTA. Mistä ihmeestä kultarahoja? (Koettelee taskuaan.) Ja\ntässäkin yhä! (Ottaa vielä molemmista taskuista.) Katsokaa! (Panee\nkultarahat pöydälle.)\n\nHILLERI. Mutta sehän on tuo herra runoilijan liivi aika kana munimaan\nkultamunia!\n\nHURMERINTA. Hopearahoja olen pidellyt irrallaan taskussa.\n\nHILLERI. Se on ruvennut hautomaan ne kullaksi.\n\nHURMERINTA (koettelee ylätaskua). Ja täällä! Katsokaa nyt! (Koettelee\nuudestaan joka taskua.) Ei ole enää.\n\nHILLERI. Riittääkin nuo tälle päivälle. Varustakaa nyt vain liivinne\ntaskuihin hopeata, niin huomenna se on kultaa.\n\nHURMERINTA (pistää kätensä housujentaskuihin ja nostaa molemmin käsin\nseteleitä pöydälle). Mutta tämähän on ihmeellistä!\n\nHILLERI. Runoilijan housut repesivät munimaan seteleitä.\n\nHURMERINTA (koettelee takataskua). Ja täällä!\n\nHILLERI. Missä vain tasku on! Pitäisi olla herra runoilijalla enemmän\ntaskuja.\n\nHURMERINTA (ottaa takkinsa, vetää sen ylleen ja pistää kätensä\ntaskuihin, joista vetää esiin seteleitä). Tämähän on satua! (Lappaa yhä\npöydälle toisistakin taskuista. Katselee vaatteitaan.) Minun nämä\nvaatteet ovat, se on varma. (Koettelee uudelleen takintaskuja.) Jo\nloppuivat.\n\nHILLERI. Eikö ole enää muita taskuja?\n\nHURMERINTA (ottaa paketin, jonka repäisee auki, ja kopeloipi siinä\nolevain housujen taskut). Ei ole näissä. (Viskaa housut pöydälle.) Nuo\nolivat minulla päälläni, vaan nämä riippuivat siellä kamarini seinällä.\n\nHILLERI. Tavallisesti seinistä tarttuu vaatteisiin ikäviä. (Ottaa\nmuutaman setelin ja haistaa.) Uhhuh! Mikä haju!\n\nHURMERINTA (ottaa setelin, haistaa ja ihastuu). Rouva Danell!\n\nHILLERI. Sitähän minäkin!\n\nHURMERINTA. Sanoiko Rouva Danell Hillerille mitään, kun veitte hänelle\nminun kirjeeni?\n\nHILLERI. Paineli vain sydänalaansa.\n\nHURMERINTA. Kuulkaa, Hilleri. Juoskaa rouva Danellin luo ja sanokaa,\nettä minä en matkustakaan niinkuin rouva Danellille olin kirjoittanut,\nvaan olen päättänytkin jäädä tänne, ja että minä sen vuoksi pyydän\nnöyrästi saada luvan tulla rouva Danellin luo vielä tänään, tuntina,\njonka rouva Danell suvaitsisi määrätä.\n\nHILLERI. Herra runoilija kirjoittaa lipun. Sillä jos minä suullisesti\ntällaista asiaa lähden ajamaan, niin siihen voi tulla liikoja. Neiti\nSalmelalle asianne oli niin simppeli. (Hypistelee pöydällä olevia\nhousuja.)\n\nHURMERINTA (nimikortille kirjoittaessaan). Hän mahtaa olla rikas?\n\nHILLERI. Neiti Salmelako?\n\nHURMERINTA. Ei, ei, vaan rouva Danell!\n\nHILLERI. Niin, rouva Danell. Onhan se tietty asia!\n\nHURMERINTA. Vai niin rikas! Taitaa olla kymmeniä tuhansia?\n\nHILLERI. Satatuhatta markkaa --\n\nHURMERINTA. Satatuhatta markkaa! (Repäisee nimikortin ja ottaa uuden,\njolle kirjoittaa).\n\nHILLERI. Satatuhatta pankkiosakkeina\n\nHURMERINTA. Pankinosakkeina!\n\nHILLERI. Sitten kymmeniä tuhansia irtonaista rahaa.\n\nHURMERINTA. Vai niin!\n\nHILLERI. Niin, ja sitten paljon muuta törkyä, herra runoilija.\n\nHURMERINTA. Kaksi taloa kaupungissa?\n\nHILLERI. Ja kiinnityksiä maatiloihin siellä täällä.\n\nHURMERINTA. Vai niin! Ja hän on kaunis!\n\nHILLERI. Ja nerokas.\n\nHURMERINTA. Nerokasko?\n\nHILLERI. Niin. Rouva Danell melkein silmänräpäyksessä voi sanoa,\npaljonko joku luku tekee kerrottuna kuudella.\n\nHURMERINTA. Kuudellako?\n\nHILLERI. Niin ja 6-1/2:lla ja 7:llä ja 7-1/2:lla ja 8:lla\nj.n.e. Hänellä on, niinkuin sanotaan erinomainen rätinkipää. Ja\nkauppa-asioissa itse kauppaneuvoskin kysyy usein rouva Danellin\najatusta.\n\nHURMERINTA. Rouva Danell kuuluu siihen puolueeseen?\n\nHILLERI. Siihen.\n\nHURMERINTA (repii kirjoittamansa nimikortin). Hillerin ei tarvitsekaan\nmennä sinne. (Katsoo kuvastimeen.) Minun pitää saada partani ajetuksi.\n\nHILLERI. Se olisi pian tehty, mutta kauppaneuvos kuulostaa nyt juuri\nolevan tulossa tänne.\n\nHURMERINTA. Kauppaneuvos?\n\nHILLERI. Niin, kauppaneuvos se on, jonka ääni nyt kuuluu.\n\nHURMERINTA. Tuohan on kuin jalopeuran kiljuntaa!\n\nHILLERI. Ei tuo ole vielä mitään.\n\nHURMERINTA. Tännekö hän tulee?\n\nHILLERI nyökäyttää päätään.\n\nHURMERINTA. Minunko luo?\n\nHILLERI nyökäyttää päätään.\n\nHURMERINTA. Senkö kirjoituksen johdosta?\n\nHILLERI nyökäyttää päätään.\n\nHURMERINTA. Kylläpä sillä on ääntä!\n\nHILLERI. Kauppaneuvos arvatenkin puhelee jonkun puolituntia herra\nrunoilijan kanssa. Minä menen siksi aikaa muualle ja tulen sitten\najamaan herra runoilijan parran. (Yrittää menemään.)\n\nHURMERINTA. Hilleri! Ette saa mennä. Te olette sen kirjoituksen\nkirjoittanut ja nyt tahtoisitte livistää tiehenne. Minä kyllä vastaan\nsiitä, mitä minä olen kirjoittanut, vastatkaa te myöskin!\n\nHILLERI. Ei kauppaneuvos kuuntele minun sanojani, jos herra runoilija\non näkyvissä. Suoraa päätä hän syöksee teidän niskaanne.\n\nHURMERINTA. Minä menen tieheni. Sillä minulla ei ole sen asian kanssa\nmitään tekemistä. Vai ei suinkaan Hilleri tahdo väittääkään, että minä --\n\nHILLERI. En, en toki. Kyllä minä vastaan.\n\nHURMERINTA. No niin. (Menee vasemmalle, ovessa mennessään.) Sanokaa,\nettä minä en ole tavattavissa. (Vetää oven kiinni.)\n\nKAUPPANEUVOS (tulee peräovesta kiskaisten molemmat ovenpuoliskot auki).\nMissä on se herra Punaparta?\n\nHILLERI. Kauppaneuvos tarkoittaa varmaan herra Hurmerintaa.\n\nKAUPPANEUVOS. Mikä rinta?\n\nHILLERI. Urho Armas Hurmerinta.\n\nKAUPPANEUVOS. Hoo! Sehän on kuin -- kuin -- kuin --\n\nHILLERI. Porilaisten marssi.\n\nKAUPPANEUVOS. Mutta oli mikä oli, minä häneltä väännän niskat nurin.\n\nHILLERI. Parempi armo kuin kova tuomio.\n\nKAUPPANEUVOS. Armo? Kyllä sitten käskisi! Sitten vilisisi niitä\nmaailmanparantajia kuin kirjavia kissoja. Niitä täällä ei tarvita!\nMenkööt -- (ei löydä sanaa).\n\nHILLERI. Kiinaan!\n\nKAUPPANEUVOS. Niin juuri. Juuri se oli sanani veljentyttärellekin --\n\nHILLERI. Neiti Salmelalleko?\n\nKAUPPANEUVOS. Niin. Hänkin on muuan Porilaisten marssi, ja vielä\npahempi! Oikea Marseljeesi. Kaikki pitäisi olla (huiskuttaa molempia\nkäsiään) hup pup pup! -- Ihminen on muka ihminen. Ajattele, Hilleri:\nihminen!\n\nHILLERI. Jopa sanoi tyttörukka tyhmästi.\n\nKAUPPANEUVOS. Ja sitä sisua sillä tytöllä. Jumalan kiitos, ettei se ole\nmies. Sitä ei pitäisi aisoissa millään!\n\nHILLERI. Vai niin!\n\nKAUPPANEUVOS. Se ei nöyrry, vaikka hengen ottaisi.\n\nHILLERI. Se veljenne tytärkö?\n\nKAUPPANEUVOS. Niin. Ja se profeteerasi, että tänne muka joskus tulee\nmies, joka panee mullistuksen aikaan ja jonka käsissä me emme ole kuin\nlahonneita kannonpökkelöitä. Jokohan se nyt on tämä mies se messias,\njonka tuleman pitää? Joka luo kerrassaan uuden maailman! Minä istun ja\nodotan.\n\nHILLERI. Elkää istuko.\n\nKAUPPANEUVOS. Hä? Elä minua säikytä! Meidän keskustelumme hänen\nkanssaan loppuu hyvin lyhyeen ja nätisti. Minä ilmoitan hänelle, että\nvirkansa (pyyhkäisee kämmenillään). Ja jos ne pöllöt ovat tehneet hänen\nkanssaan kontrahdin ja hän vetoaa siihen, niin minä lyön kirjapainon\noven lukkoon.\n\nHILLERI. Onko kirjapaino kauppaneuvoksen?\n\nKAUPPANEUVOS. Se on rouva Danellin rahojen panttina.\n\nHILLERI ottaa pöydältä setelin ja vie kauppaneuvoksen nenän eteen.\n\nKAUPPANEUVOS. Mitä?\n\nHILLERI. Eikö kauppaneuvos tunne hajua?\n\nKAUPPANEUVOS (haistaa, hämmästyy, hypähtää pystyyn.) Älä hiidessä!\nOvatko he jo kuinka pitkällä?\n\nHILLERI (panee setelin kasaan, jota sitten viittaa sormellaan). Nuo\novat vain pieniksi taskurahoiksi.\n\nKAUPPANEUVOS. Nyt se tekoset teki!\n\nHILLERI. Joko kauppaneuvosta pelottaa?\n\nKAUPPANEUVOS. No hitto, mitä -- mitä -- mitä nyt voi tehdä? Sano!\n\nHILLERI. Vaikeatapa taitaa olla silloin puskea, kun toisellakin on yhtä\npitkät ja tanakat sarvet.\n\nKAUPPANEUVOS. Rouva Danellille olisi välttänyt varsin hyvin se\nkanttori?\n\nHILLERI. Minun puolestani kyllä, ja liian hyväkin olisi ollut.\n\nKAUPPANEUVOS. Kuka lempsatti se keksi hankkia tänne tuon Porilaisten\nmarssin? Eihän vain se samainen neiti Salmela?\n\nHILLERI. Alkujaan se on minun keksintöni.\n\nKAUPPANEUVOS. Sinun? No mitä hittoa se sinä --?\n\nHILLERI. Luulin tätä aivan toisellaiseksi mieheksi. Mutta ei tämä ollut\nsopiva mies.\n\nKAUPPANEUVOS. Ei! Ei ole sopiva. Ei ensinkään! (Kävelee edestakaisin ja\npysähtyy pöydän luo rahoja katselemaan.) Sanon vieläkin, että saakelin\nJosefine! (Huomaa rahojen vieressä nimikortin, jonka ottaa käteensä).\nMitä liikaa tavaraa tämä aikoo rakkaalleen lähettää ja jättää\nmyytäväksi?\n\nHILLERI. Niin rakkaalleenko? -- Nuo housut.\n\nKAUPPANEUVOS (katsoo pitkään Hilleriä). Niinkö pitkällä jo?\n\nHILLERI. Pianhan sitä nykyaikana pitkälle päästään.\n\nKAUPPANEUVOS (ottaa housut ja katselee niitä). Viisitoista markkaa.\n\nHILLERI. Kymmenellä hän minulle olisi myynyt.\n\nKAUPPANEUVOS. Mutta morsiamensa hän ei lupaa näitä myydä alle\nviidentoista!\n\nHILLERI (nyökäyttää päätään merkitsevästi). Hmm!\n\nKAUPPANEUVOS (nostaa merkitsevästi sormensa pystyyn; innokkaasti). Hmm!\n\nHILLERI. Ajan henki.\n\nKAUPPANEUVOS. Nero! (Housut käsivarrella ja kädet selän takana kävelee\nedestakaisin.)\n\nHILLERI. Kauppaneuvoksella on tarkka silmä.\n\nKAUPPANEUVOS. Ei hätää! Minä nyt tiedän mihin se mies pannaan. --\nMinnekähän hän on mennyt?\n\nHILLERI (avaa kamarin oven). Herra runoilija!\n\nHURMERINTA (kamarista). Joko jalopeura on poissa?\n\nHILLERI. Poissa on jalopeura, ja nyt täällä on runoilijalle ostaja.\n\nHURMERINTA (tulee kamarista, vähän hämillään kumarteleikse). Onko\nkysymys noista housuista?\n\nKAUPPANEUVOS. Ei. (Antaa housut Hurmerinnalle.) Vaan teistä itsestänne.\nMinä olen kauppaneuvos Salmela. -- Ja pyydän, että olette hyvä ja\ntulette luokseni päivälliselle, kello 4. Minulla on teille tarjottavana\ntirehtöörin paikka täkäläisessä pankinkonttorissa. Toivoakseni teillä\nei ole mitään sitä vastaan?\n\nHURMERINTA neuvottomana kumarteleikse.\n\nKAUPPANEUVOS (ojentaa kätensä). Siis kello 4.\n\nHURMERINTA neuvottomana kumartaa. KANTTORI, POMMERI ja NAATUS tulevat\nperäovesta.\n\nKAUPPANEUVOS. Päivää, päivää. Terveisiä Pietarista.\n\nKANTTORI (juhlallisesti). Meillä on kunnia ja velvollisuus saapua tänne\nsanomalehtiosakeyhtiön arvoisalta johtokunnalta lähetettyinä --\n\nNAATUS. Arvoisan johtokunnan lähettäminä, sillä suomenkielessä ei\nkäytetä agenttia.\n\nKAUPPANEUVOS (Naatukselle). Elä sinä aina lorise! (Kanttorille.) Ja\nmitä sinä pauhaat kuin mikäkin paalinpappi? Puhu ihmisiksi!\n\nPOMMERI. Mikä on veljen rinsiippi? Me ensin päätimme, että herra\nHurmerinta erotetaan, sitten päätimme, ettei päätetä mitään, vaan että\n-- tuota -- tuota --\n\nKAUPPANEUVOS. No mitähän te lopuksi päätitte?\n\nNAATUS. Pöytäkirjaan merkitsin lopuksi, että pyydetään herra Hurmerinta\njäämään lehteen --\n\nKAUPPANEUVOS. Herra Hurmerinta ei jää lehteen!\n\nPOMMERI. No sitähän minä heti alussa pontevasti ajoin.\n\nKANTTORI. Johtokunnan on siis hankittava uusi toimittaja.\n\nKAUPPANEUVOS. Naatus on aivan omiaan.\n\nPOMMERI. Niin tosiaan. Naatuksestahan me saamme toimittajan. Mitäs\nmeidän tarvitsee etempää hakeakaan runoilijoita --\n\nKANTTORI. Ketäs lehdessä ehdotetaan valtiopäiville?\n\nKAUPPANEUVOS. Ei ketään. Minä olen tiedustellut Helsingistä, kuka\nsiellä helpoimmalla rupeaa, ja odotan vastausta.\n\nPOMMERI. Joo, sillä tavoinhan päästään helpoimmalla.\n\nKANTTORI. Ei se kyllä ole oikein ideaalista.\n\nPOMMERI. Iteaalista, hohhohhoh. Mutta periaatteen kannalta se on just.\n\nKAUPPANEUVOS. Mitä sinä, Naatus, siellä kirjoitat?\n\nNAATUS (on istunut kirjoittamaan kuin kotonaan). Pöytäkirjaa.\n\nKAUPPANEUVOS. Tule pois. Ja lähdetään joukolla katsomaan sitä kirkkoa,\nettä tarvitseeko se mitään korjausta, kun ne höpöttävät että se on\nhatara. (Menee perälle.)\n\nPOMMERI. No se on tosiaan paljasta höpötystä. Ja jospa onkin vähän\nhatara --\n\nKANTTORI. Maalata se kuitenkin sietäisi, että olisi vähän ideaalisemman\nnäköinen. (Seuraa kauppaneuvosta.)\n\nNAATUS. Siitähän minä sitten voin kirjoittaa johtavan artikkelin ensi\nnumeroon. (Seuraa toisia.)\n\nPOMMERI. Niin, sinä kirjoitat sitten, kun minä ja kauppaneuvos ensin\ntarkastamme ja päätämme, mitä on tehtävä. (Seuraa toisia.)\n\nHURMERINTA (seisoo pitkän aikaa hämmästyneenä) Olihan se kauppaneuvos?\n\nHILLERI. Itse kauppaneuvos.\n\nHURMERINTA. Mutta -- -- sanoiko hän minulle, että pankintirehtööriksi?\n\nHILLERI. Pankintirehtööriksi.\n\nHURMERINTA (alkaa kulkea edestakaisin kiivain askelin housut kädessä\nviuhtoen; pysähtyy). Ja käski päivälliselle?\n\nHILLERI. Päivälliselle.\n\nHURMERINTA (kuin edellä). Kello 4?\n\nHILLERI. Kello 4.\n\nHURMERINTA (viskaa housut kädestään). Nyt on ajettava parta ja joutuin.\n\nHILLERI. Siihen olen aina valmis, oli kuka oli! (Asettaa tuolin\nkuvastimen eteen.)\n\nKAUPPANEUVOS (tulee peräovesta). Hilleri! Sinä kun asut lähellä sitä\nteurastaja Tolosta, niin sano hänelle, että saa tulla tappamaan sen\nmeidän härän. (Menee.)\n\nHILLERI. Sanotaan.\n\nHURMERINTA. No nyt siitä päästään.\n\nHILLERI. Mistä?\n\nHURMERINTA. No siitä kauppaneuvoksen härästä.\n\nHILLERI. Niin. Mutta on kasvamassa uusi mullikka. Herra runoilija ei\nole sitä vielä nähnyt. (Istuttaa Hurmerinnan tuolille kuvastimen eteen\nja katselee takaa, puolelta ja toiselta.) Ja siitä tuleekin oikein\npulska härkä, joka vielä keikkuu kukatiesi konsulina.\n\nHURMERINTA hypähtää ylös ja katsoo vihaisesti Hilleriä.\n\nHILLERI. Anteeksi, minä taisin sanoa vielä herra tirehtööriä\nrunoilijaksi.\n\nHURMERINTA. Minä olen runoilija ja aion vielä kirjoittaa runoja!\n\nHILLERI. Tietysti, tietysti, herra tirehtööri kirjoittaa.\n\nNEITI SALMELA (tulee peräovesta ja syöksyy Hurmerinnan kaulaan. Pitkän\näänettömyyden perästä). Minun on vaikea puhua! Tämä riemu on\ntuskallista. Armas! Sinun itsesi olisi pitänyt olla näkemässä ja\nkuulemassa. Niin on kuin kaikki purot ja joet olisivat tulvillaan ja\nilma täynnä keväistä kohinaa.\n\nHURMERINTA. Sinun innostuksesi aina on ylenmääräistä, rajatonta.\n\nNEITI SALMELA. Ei ole. Minä ainoastaan heikosti voin kuvata sitä, mitä\nolen nähnyt ja kuullut. Sinä itse saat pian tuta sen. Nyt vasta on\noikea juhla, sillä innostus on todellinen, sydämestä lähtenyt! Ja nyt\nalkaa uusi aika! Armas! -- -- (Muuttuen.) Mutta minkä vuoksi sinä olet\ntuon näköinen? Minkä vuoksi sinä katsot tuolla tavoin?\n\nHURMERINTA. Minä jo äsken sanoin sinulle, että sinun innostuksesi on\nylenmääräinen, niinkuin se on aina ja niinkuin olen siitä sinulle usein\npuhunutkin. Minä tiedän, että täällä puuhataan uutta lehteä. Mutta se\non kaikessa tapauksessa epävarma yritys, jonka eteen minä en voi uhrata\nvarmaa tulevaisuuttani.\n\nNEITI SALMELA. Mitä sinä puhut, Armas? Minä en käsitä ollenkaan.\n\nHURMERINTA. Setäsi kävi täällä. Hän tarjosi minulle pankintirehtöörin\npaikan.\n\nNEITI SALMELA vavahtaa ja jää tuijottamaan Hurmerintaa ja herkeämättä\nkatse kiinnitettynä Hurmerintaan peräytyy askelia huomaamatta ovelle ja\nedelleen saliin sillä aikaa kun ulkoa ikkunan alta kuuluu voimakas\nlaulu:\n\n    Jos sydän sulia puhdas on\n    ja mieli vakaa, pelvoton,\n    niin yhdy meihin, tänne jää\n    ja pyhä vanno vala tää:\n    tää Suomenmaa mun toimeen saa,\n    sen eestä vaan\n    mä ainiaan\n    teen työtä saakka kuolemaan!\n\nKerrattaessa laulu katkeaa yht'äkkiä ennen viimeistä säettä.\n\nHURMERINTA. Mikä ne keskeytti?\n\nHILLERI. Kauppaneuvoksen härkä.\n\nROUVA DANELLIN hätähuuto kuuluu ulkoa.\n\nHURMERINTA. Mikä se on? (Rientää ikkunaan.)\n\nROUVA DANELL (ulkona). Auttakaa, auttakaa, auttakaa!\n\nHURMERINTA kumartuu ikkunaan auttaen nousemaan ikkunasta rouva\nDanellin. ROUVA DANELL päästyään huoneeseen kaatuu Hurmerinnan syliin\nja pudottaa laukun, joka on auki.\n\nHURMERINTA (Hillerille). Hakekaa vettä!\n\nHILLERI. Rouva Danell ei juo koskaan vettä, mutta jos on vähänkään\npahoinvoipa, niin käskettää luokseen pastorin.\n\nHURMERINTA. Mitä te höpsyätte. Tulkaa auttamaan minua, että saadaan\ntuonne sohvaan.\n\nHILLERI. En minä uskalla, herra tirehtööri. Rouva Danell virkoaisi, kun\nminä kädellänikään vain koskettaisin, ja sitten voisi kauhusta kuolla.\n\nHURMERINTA. Menkää käskemään palvelusneiti tänne!\n\nHILLERI (mennessään perälle). Eikö pastoria?\n\nHURMERINTA. Ei!\n\nROUVA DANELL. Herra -- herra -- herra --\n\nHURMERINTA. Rakas rouva Danell! Te toinnutte jo! Te olette pelastettu!\n(Tukien häntä hellävaroin taluttaa nojatuoliin istumaan.) Te toinnutte\npian kokonaan. Eikö niin?\n\nROUVA DANELL. Ne taskurahat!\n\nHURMERINTA. Minä tiedän, rouva Danell, että ne ovat teidän kädestänne.\nSuokaa minun suudella sitä. (Suutelee kättä.)\n\nROUVA DANELL. Te matkustatte!\n\nHURMERINTA. En matkustakaan. Minulla on onni jäädä tänne.\nPankintirehtööriksi. Ja minä otaksun, että tähän onneeni on\nvaikuttanut --\n\nHärkä ammuu ikkunan alla.\n\nROUVA DANELL (kuin peläten turvautuu Hurmerintaan). Ilkeä\nkauppaneuvoksen härkä!\n\nHURMERINTA. Rouva Danell! Te olette osoittanut minulle niin suurta ja\njalomielistä luottamusta, että minä rohkenen pyytää teitä omakseni.\n\nROUVA DANELL. Ei, ei, ei herra -- se olisi synti. Sillä minun suruvuoteni\nloppuu vasta huomenna kello 12. Mutta saamme me jo olla Armas ja\nJosefine.\n\nTARJOILIJANEITI (tulee perältä). Pyydän nöyrimmästi anteeksi. Mutta\nHilleri sanoi herra maisterin käskeneen minua.\n\nHURMERINTA. Onko tuo viereinen huone vapaa?\n\nTARJOILIJANEITI. On, on. Ja se on järjestyksessä ja erittäin kaunis\nhuone ja rauhallinen.\n\nHURMERINTA. Minä otan sen. Ja tämän huoneen saatte järjestää ja laittaa\nminulle toiseksi.\n\nTARJOILIJANEITI. Heti paikalla, herra maisteri.\n\nHURMERINTA. Jaksammeko siirtyä toiseen huoneeseen? (Ojentaen hänelle\nmolemmat kätensä auttaen nousemaan ja taluttaa tukien toisella kädellä\nvartalosta.)\n\nROUVA DANELL (pysähtyy äkkiä, ihastuneena). Minä kuulen harpunsoittoa!\n(Tarjoilijaneidille.) Missä hän soittaa?\n\nTARJOILIJANEITI. Hän soittaa meidän rouvalle rouvan kamarissa.\n\nROUVA DANELL. Käskekää hänet tänne soittamaan! (Hurmerinnalle.) Eikö\nniin, Armas?\n\nHURMERINTA (hymyillen). Josefinen tahto on minun lakini.\n\nROUVA DANELL (tarjoilijaneidille). Käskekää tänne. (Pujottaa kätensä\nHurmerinnan käsikynkkään. Menevät kamariin vasemmalle.)\n\nTARJOILIJANEITI. Kyllä minä käsken. (Silmätessään ympärille huomaa\nrouva Danellin laukun, jonka ottaa ja kurkistaa sisään.) Mitä? (Ottaa\nlaukusta kaksi korttia.) Ruutukuningas ja ristirouva! Kukahan\nkoiransilmä --? (Viskaa kortit lattialle, lupsauttaa laukun kiinni ja\nyrittää lähtemään vasemmalle.)\n\nHILLERI (tulee perältä). Neitsy voi minulle sanoa kumpaa minä haen,\nhattuani vai päätäni?\n\nTARJOILIJANEITI. Päätä teillä ei ole koskaan ollutkaan. Mutta tuossa on\nhattunne.\n\nHILLERI. Sepä hyvä. Päättä sitä kyllä toimeen tulee, vaan hatutta ei.\n\nTARJOILIJANEITI. Mutta kuulkaa, Hilleri. Miksi tätä herraa oikein\nkarahteerataan?\n\nHILLERI. Herra pankkiiriksi.\n\nTARJOILIJANEITI. No sitähän minäkin, että se ei ole mikään mökinpoika,\nkun antoi juomarahana kultarahan.\n\nHILLERI (osoittaa rahakasaa pöydällä). Nuo sille äsken kukko muni.\n\nTARJOILIJANEITI. Herra jesta! Ja jättää tuolla tavoin. Jos sattuisi\nkatoamaan, niin olisi minun syyni. (Kerää rahat vyöliinaansa ja rientää\nvasemmalle. Ovessa mennessään.) Herra pankkiiri! (Vetää oven kiinni.)\n\nHILLERI (huomaa kortit lattialla, ottaa ne ja asettaa vierekkäin\npystyyn kuvastinta vasten ja katsoo nyökäyttäen päätään, kummastellen).\nHm!\n\nNEITI SALMELA (tulee peräovesta; hiljaisesti). Hilleri. Siellä on\nkauppaneuvoksen härkä.\n\nHILLERI. Ei auta kuin odottaa, kunnes menee. (Istahtaa ja panee kädet\nohimoilleen.)\n\nNEITI SALMELA heittäytyy hervottomasti istumaan sohvaan koettaen\nhillitä itkuaan. Paiskautuu pitkäkseen kasvoilleen ja itkee rajusti,\nmutta äänettömästi.\n\nHILLERI (kohottaa päätään ja silmää neiti Salmelaa, asettuu entiseen\nasemaansa; hetken kuluttua nousee ja menee neiti Salmelan luo). Neiti\nSalmela. Puhelkaamme.\n\nNEITI SALMELA nousee pyyhkien silmänsä.\n\nHILLERI (katsoen aina silmiin, isällisesti). Niin teille kuin asialle,\njota ajoitte, oli parasta, että näin kävi. Uskokaa minua.\n\nNEITI SALMELA. Minä uskon, sillä minä itse nyt tunnen ja tiedän. Mutta\nmikä kauhea pettymys! (Purskahtaa itkemään.)\n\nHILLERI. Sanoitte, ettei pettymys teitä pelota.\n\nNEITI SALMELA. En ymmärtänyt teitä. En luullut teidän tätä\ntarkoittavan.\n\nHILLERI. Ettekä olisi uskonut, jos minä olisin sanonut teille, että hän\non ainoastaan -- ruutukuningas. Huvittaako teitä nähdä sattuman leikkiä?\n(Osoittaa kortteja.)\n\nNEITI SALMELA (silmää kortteja). Herranen aika! Onko tämä unta vai\ntotta?\n\nHILLERI. Elämä on unelma.\n\nNEITI SALMELA. Minun elämäni on pahaa unta, pahaa unta, pahaa unta.\n\nHILLERI. Kääntykää toiselle kylelle, oikealle kylellenne.\n\nNEITI SALMELA (kuin havahtuen, katsoo pitkään Hilleriä kasvavalla\nriemastuksella. Pitkä äänettömyys). Kuulkaa!\n\nHILLERI (äänettömyyden jälkeen). No mitä?\n\nNEITI SALMELA (painaa käsillä ohimoitaan) Minä en saa nyt kiinni\najatuksistani. Minusta vain tuntuu, että jotakin on hullusti ollut\npitkän aikaa ja että voisi olla jollakin tavoin paljon paremmin,\nniinkuin minulla on ennen ollut. (Tuttavallisesti kuin seisoisi isänsä\nedessä hypelöipi molemmin käsin Hillerin takinpielustoita.) Saanko\ntulla teidän luonanne käymään, teidän kotonanne puhellakseni? Ja te\nannatte minulle hyviä neuvoja. Eikö niin?\n\nHILLERI. Parhaani mukaan, hyvä neiti.\n\nNEITI SALMELA (pyyhkäisten silmänsä, oikaiseksen). Tuntuu kuin olisin\npäässyt pahasta painajaisesta.\n\nHURMERINTA (tulee vasemmanpuolisesta ovesta, kääntyy jälkeensä\nsanomaan). Kyllä, kultaseni, kyllä. Toivon löytäväni.\n\nNEITI SALMELA (turvautuen Hilleriin). Voi, voi, hyvä Hilleri.\n\nHILLERI (rauhoittavasti kädellään). Olkaa te aivan levollinen. (Kääntää\nhänet seisomaan selin. Hurmerinnalle.) Herra tirehtööri hakee varmaan\nnäitä. (Antaa hänelle kortit.)\n\nHURMERINTA (huomaa neiti Salmelan, hämillään). Oletko vielä täällä,\nsinä -- Eeva --?\n\nHILLERI (Hurmerinnalle huomauttavasti). Neiti! -- Neiti Salmela.\n\nHURMERINTA. Minä en nyt puhu Hillerin kanssa!\n\nHILLERI. Mutta minä puhun neiti Salmelan puolesta, sillä minun suuni\non -- halpasempi.\n\nHURMERINTA (Hillerille). Ahaa! Nyt minä tiedän mikä sinä olet! Musta\npiru!\n\nHILLERI. Minä olen se profeetta sohvan takaa, joka kieltäysin juomasta\nherran esittämää veljenmaljaa.\n\nHURMERINTA. Siitä hyvästä työstä minä olen ikuisesti oleva kiitollinen.\n\nHILLERI. Mutta se ei kuitenkaan riitä takaamaan minulle\nvahtimestarinvirkaani.\n\nROUVA DANELL (raottaen ovea). Armas! Löysitkö sinä, Armas?\n\nHURMERINTA (menee ovelle. Neiti Salmelalle). Minä sinulle Eeva\nkirjoitan ja --\n\nHILLERI. Ja se on oleva ensimäinen runo, jonka herra tirehtööri on\nkirjoittanut -- pankissa.\n\nHURMERINTA (ovella). Ja Hilleriä minä muistan.\n\nHILLERI. Ja herra pankkiiria minä -- säälin.\n\nNEITI SALMELA. Uh! Siinähän se vasta onkin kauppaneuvoksen härkä! Mutta\nkerran tulee mies, joka iskee!\n\nHILLERI. Tulee, se on varma. Mutta pitää aina muistaa, että on niin\nhävyttömän paljon niitä kaikellaisia mullikoita. Ja niitä tahtoo\nsikiytyä omassakin ometassa.\n\nTARJOILIJANEITI (tulee peräovesta). Menkää täältä pois. Tämä huone on\nylösotettu. (Huutaa taakseen ja viittoo.) David! David!\n\nDAVID nuori, kaunis harpunsoittajapoika, tulee harppuineen peräovesta,\nja TARJOILIJANEITI asettaa hänet vasemmanpuolisen oven eteen.\n\nNEITI SALMELA (Hillerille, viitaten poikaa). David! Sitä sattuman ivaa!\nNauraako vai itkeä?\n\nHILLERI. Tehkää niin kuin minä: minä nauran ja itken yhtä aikaa.\n\nNEITI SALMELA peittää nenäliinalla kasvonsa ja astuu horjahdellen\nperäovesta. HILLERI seuraa.\n\nTARJOILIJANEITI avaa vasemmanpuolisen oven.\n\nDAVID (laulaa nenä-äänellä).\n\n    Margarita de Parete\n       era' a sarta d' 'e signore;\n       se pugneva sempe e ddete\n       pe penzare a Salvatore!\n                      Margari,\n          'e perzo a Salvatore!\n                      Margari,\n          Ma l' ommo è cacciatore!\n                      Margari,\n          Nun ce aje corpa tu!\n          Chello ch' è fatto è fatto;\n          nun ne parlammo cchiù!\n\nTARJOILIJANEITI kädet ristissä, pää kallellaan ja suu hymyssä seisoo\nkuunnellen laulua.\n\nEsirippu.\n\n\n\n"]