[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fYlBa4ZJFJjqtb4QVeo-erlSuBtidaMldrUazAW70lQA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},2912,"Möttösen äijän menninkäiset","Karhumäki, Urho",1891,1947,"2912-karhumaki-urho-mottosen-aijan-menninkaiset","2912__Karhumäki_Urho__Möttösen_äijän_menninkäiset","Kolme kerhonäytelmää","naytelma",[],[],"fi",1942,null,6022,37952,true,[],[],[],"Kokoelma sisältää kolme hupaisaa kerhonäytelmää, jotka on suunnattu nuorisoseurojen ja kerhojen illanviettoihin. Nimikkonäytelmässä saita Möttösen äijä kohtaa unessaan kerhoneuvojan sekä eriskummallisia kasvi- ja eläinhahmoja.","Urho Karhumäen 'Möttösen äijän menninkäiset' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2912. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","MÖTTÖSEN ÄIJÄN MENNINKÄISET\n\nKolme kerhonäytelmää\n\n\nKirj.\n\nURHO KARHUMÄKI\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nPellervo Seura,\n1942.\n\n\n\n\nSisältää näytelmät:\n\nMÖTTÖSEN ÄIJÄN MENNINKÄISET\nKOHTAUS ILOKIVELLÄ\nVAARIN SATU\n\n\n\n\n\n\nMÖTTÖSEN ÄIJÄN MENNINKÄISET\n\nHullunkurinen hupailu kerholaisten illanviettoja varten\n\n\n\nESITTÄJÄT:\n\n_Möttösen äijä_, noin 70-vuotias ketterä isäntämies.\n_Kerhoneuvoja_, noin 20-vuotias nainen.\nReino |  Möttösen äijän kasvatit.\nSylvi |\nKerä-Heikki |\nSikuri-Kaisa | Kerhokasveja, menninkäisiä.\nMölö-Kurkku |\nPekoni-Nassu |\nLänsi-Mulli  | Kerhoeläimiä, menninkäisiä.\nKukko-Kieku  |\nKerholaisia, poikia ja tyttöjä.\n\n\nNäyttämö: Möttösen äijän kamari, melkoisen sekainen. Huonekalut ja\nesineet omituisesti aseteltuina, pöydällä monenmoista kamaa. Saapas\ntuolilla. Peilin yläkulmassa roikkuu vyö, toisessa kulmassa hattu. Äijä\nmakaa sängyssä paitahihasillaan, toinen jalka sukkasillaan, toisessa\nsaapas, kuorsaa vahvasti.\n\nVäliverho avataan noin puoleksi minuutiksi ja suljetaan jälleen. Heti\nvälittömästi seuraa esittely, jonka näyttämökorokkeella luontevasti\nkertoillen suorittaa joku kerhopoika.\n\nEsittely\n\nHyvää päivää, kansalaiset, miehet ja naiset! Päivää sinäkin\n(esittelijä mainitsee nimeltä jonkun hyvin tuntemansa katsomossa\nistuvan kerholaisen) siellä peräpenkillä! Kyllä varmaan te kaikki\nminut tunnette? Ellette tunne, niin suuri vahinko ei ole sekään. Mutta\ntunteekos teistä kukaan tuota Möttösen isäntää? (Viittaa olkansa ylitse\npeukalollaan näyttämölle päin.) Siinä vasta eri kiva äijä! Tuolla\nkamarissaan hän kuorsaa taas että paikat tärisevät. Kuulkaahan vain!\n(Raottaa väliverhoa ja kuuntelee itsekin käsi korvallisella.)\n\nSanovat, että äijä on tulenottavan nuuka mies. Sanovat, että hän nylkee\nvaikka kirpunkin, jos sattuu kiinni saamaan. Sitä minä en kylläkään\nusko. Ensiksikään, ei hän saa kirppua kiinni ja jos saisikin kiinni,\nniin... niin (tokevasti) ei kirppua hevin nyletä! (Ääni katsomosta:\nOletkos koettanut?) Ojaa! Mistä minä muutoin sen tietäisin.\n\nHän pienii sokerinpalat viiteen lohkoon. Hän katkoo silakoilta päät ja\nhalkoo tulitikutkin. Ja saappaat jalassa hän tavallisesti nukkuukin,\netteivät varpaat kuluisi. Nukkuessaan hän kuorsaa vallan mahdottomasti,\nniin kuin on kuultu ja kuullaan yhä. (Kuuntelee ja kohottaa takakäteen\nverhoa.) Kuorsaaminen ei näettekös maksa mitään. Ja jos on kesäinen\naika ja huoneessa on kärpäsiä, niin... Mutta onko nyt vielä kärpäsiä?\n(Tarkkailee ympärilleen.) Näen minä tuolla ainakin yhden. Eivät ne\nkaikki sentään ole vielä äijän kurkkuun joutuneet.\n\nLuulettekos, että Möttösen äijän tarvitsee köyhyytensä vuoksi kärpäsiä\npyydystää ja saappaat jalassa nukkua? Ei, pojat, ei häneltä rahaa\npuutu! Kymmenet lehmät lypsävät maitoa, laaja pelto kasvaa viljaa ja\nsuuri metsämaa työntää paperipuuta. (Huokaisten.) Se on oikeastaan\npaha, jos ihminen on liian rikas, niinkuin tämä Möttösen äijä.\nHän luulee, että kaikki elämän hyvyys vuotaa hänelle hänen omasta\ntoimestaan ja ansiostaan. Ja sitten jos joku muu jotakin uutta hänelle\nesittää, niin se ei ole äijän mielestä yhtään mitään.\n\n(Taas väliverhoa kohottaen.) Mutta kuulkaa, hyvät ihmiset, miten hän\nkuorsaa! Nyt hän varmaan näkee menninkäisiä. Sanovat, että hän useinkin\nnäkee niitä unissaan, varsinkin jos on... No, mitäpä kaikista puheista,\nenkä minä ole tullut tähän paikalle ihmisistä juoruamaan. (Kohentaa\nhousujaan.) Niin, arvoisat kansalaiset! Niin viisas mies olisi Möttösen\näijä, jos hän vain olisi... (mietteliäästi).\n\nMitäs minun pitikään sanomani? Ai, jo muistan! Jos hän vain olisi\ninnostunut kerhoasiaan. (Huokaisten.) Hän ei ole. Päinvastoin\nhän on ihan vihainen, jos puhutaankin siitä. Ajatelkaa, hyvät\nihmiset! Miehellä maata kuin Amerikan keisarilla, peltoakin, että\nrupeamassa tuskin kerkiäisi ympäri kiertää, eikä kuitenkaan häneltä\nliikene muutamaa aaria kerhomaata kasvattilapsilleen Reinolle ja\nSylville. Kaikki talon pellot muka tarvitaan rukiille ja kauralle.\n(Pilkallisesti.) Ja osa karhiaiselle ja juolavehnälle! Kerhokasveista\nei äijän mielestä ole mihinkään. Sanoo vain, että (äijän ääntä matkien)\nmeillä ei ihmisten tarvitse syödä turnipsia eikä hauderehuja! Möttölän\npöydässä on aina leikattu selvää Jumalanviljaa! (Omalla äänellään.) Ja\nkärpäsiä on nieleskelty särpimeksi!\n\n(Kääntyy näyttämöön päin ja heristää nyrkkiään.) Minä olen Sylvin ja\nReinon puolesta niin vihainen sinulle äijä, niin vihainen, että...\nKuorsaat vielä siellä, senkin...\n\nVaikka mitäpäs minä tässä vihoittelemaankaan. Eihän hän oikeastaan\npaha mies ole tämä Möttönen. Hän on vain sellainen, että vastustaa\nvimmatusti kaikkea, mitä ei lämpimästi kannata.\n\n(Kuin unohtuneen asian muistaen.) Ai, mutta meillä on tänään kerhoilta\nPenttilässä. (Äskeiselle toverilleen katsomossa.) Hei, Jussi! Lähde jo,\nmitä siellä enää vonkaat! Arvoisat kansalaiset! Näkemiin! Kuulemiin!\nMenkää nyt joku joutilaampi herättämään tuota Möttösen äijää!\n\n(Hypähtää näyttämökorokkeelta alas saliin ja juoksee keskikäytävän\nkautta ulos. Väliverho avautuu.)\n\n_Möttösen äijä_ (Makaa ja kuorsaa sängyssä selällään. Nousee istumaan,\nkatselee kotvan aikaa harittavin silmin, napsii sormillaan luunappeja.\nKiskaisee lopuksi saappaan jalastaan ja hutkii sillä tyhjää ilmaa.\nRaapii päätään, kaatuu sänkyyn ja alkaa uudelleen kuorsata.)\n\n_Kerä-Heikki_ (Suuri pyöreä kaalinkerä tulee kierien ovesta.\nKerän »pohjana» on pieni poika, jonka ympärille vihreän säkin tai\npeittohuovan sisään kääritään riittävän paljon täytettä, niin että\nhän ulkonäöltään muistuttaa kaalinkerää. Hänellä on käsissään\noikea kaalinkerä, jota heittelee ilmaan kuin koppipalloa. Pysähtyy\nkeskilattialla, kompeilee vähän aikaa äijälle ja laulaa):\n\n    Möttös-äijä, karvanaama, aina sua nukuttaa!\n    Kaalinkerä, siinä perä suuhus täytyy tuputtaa!\n\n(Heittää kaalinkerän äijän sänkyyn.)\n\n_Möttösen äijä_ (nousee kipakasti ylös, koppaa kaalin kuin pommin.)\nMikä tämä!\n\n_Kerä-Heikki_. Nikä, näkä!\n\n_Möttösen äijä_. Kuka sinä?\n\n_Kerä-Heikki_. Pii puu!\n\n_Möttösen äijä_ (kipakasti). Missä kissa! Aitan alla! Kyllä minä sen\ninhan lorun osaan, ei sinun sitä tarvitse minulle opettaa.\n\n(Heittää kaalin Kerä-Heikkiä päähän tarkoittaen.)\n\n_Kerä-Heikki_ (koppaa kopin). Ei tarvitsekaan. En minä sitä varten ole\ntullutkaan.\n\n_Möttösen äijä_. Mitäs varten olet tullut? Mene matkoihisi täältä!\n\n_Kerä-Heikki_. Tulin härnäämään sinua tällä kerhokaalinkerällä, jota\nsinä et osaa edes syödä. (Laulaa kiusoitellen:)\n\n     Nouse, ahmi rehukerä, siitä saat sa verrakses\n         (heittää kerällään äijää).\n    lehmän ruokaa, mullin muonaa, saitkos äijä kerrakses!\n\n(Juoksee kuperkeikkoja heitellen ulos. Äijä heittää kaalin kiepien hänen\nerässään, paiskautuu vihaisesti sänkyyn.)\n\n_Sikuri-Kaisa_ (Sikuri-Kaisa on tyttö, rakennettu samoin kuin Kerä-Heikki,\nmutta mahdollisimman jäljittelevästi sikurijuuren muotoon, jonka pitkään\nvarteen katkaistu naattipuoli on ylhäällä päin. Jalat suipennetaan\nkahden juurihaaran muotoisiksi. Toisessa kädessä on hänellä suuri\nkahvipannu, toisessa pannun kansi, jolla rummuttelee pannuun sopivissa\nkohdissa laulunsa ja tanssinsa aikana. Pysähtyy keskilattialla ja\nrummuttaa äijän hereille.)\n\n_Möttösen äijä_ (kavahtaa istumaan ja katselee pöllämystyneen näköisenä).\nOletko sinäkin jokin kerhomenninkäinen?\n\n_Sikuri-Kaisa_ (tanssii, rummuttaa ja laulaa):\n\n    Olen Maija, kahvi-Kaija kip-kap kas nää!\n    Sikurijuuri, julman suuri, juuret sekä pää!\n\n(Hyppelee ensimmäisen säkeen aikana haarahyppyä, toisen aikana\nkopistelee pannun kannella päätään.)\n\n_Möttösen äijä_. Oletko sinä se sikuriturnipsi, jota ne kerhokakarat\nviljelevät?\n\n_Sikuri-Kaisa_ (lähenee tanssien, uhkaavasti helistellen):\n\n    Olen Maija, kerho-Kaija, Suomen lasten työ.\n    Ellet lakkaa vainoomasta, paha sinut syö!\n\n_Möttösen äijä_ (tavoittaa saappaansa sängynpohjista). Tulehan tänne,\nlehmänruoka! Jollet hyvän sään aikana häviä, niin tuosta saat! (Aikoo\nlyödä.)\n\n_Sikuri-Kaisa_ (tempaisee saappaan kätevästi äijän kädestä, lätkäyttää\näijää sen varrella korville ja laulaa):\n\n    Itse olet lehmänruoka, aika taulapää.\n    Järkiparkas pimitetty, sydämes kuin jää!\n\n_Möttösen äijä_ (katsoo apua anovasti katsomoon päin). Tulkaa hyvät\nihmiset auttamaan! Tuo hullu akka tappaa minut!\n\n_Sikuri-Kaisa_ (laulaen):\n\n    Ettäs kehtaat, vanha haaska, väy, väy ja väy.\n    Luutturätti kuonos päällä, käy, käy ja käy!\n\n(Painaa äijän sänkyyn selälleen ja hankaa hänen naamaansa\nesiliinallaan.)\n\n_Möttösen äijä_. Minä soitan vallesmannille! Hyvät ihmiset apuun, apuun!\n\n_Sikuri-Kaisa_ (Tukistaa ja tukkii suuta ja »puleeraa» yhä edelleen.\nSitten livahtaa pannuaan helistellen ovesta.)\n\n_Möttösen äijä_ (nousee istumaan, huohottelee kovasti ja kohentelee\npaitansa kaulusta). Lähtipä, se noita-akka! Mutta kyllä minä annoinkin\nsitä köniin isän kädestä! (Mölö-Kurkku ilmestyy ovelle. Äijä huomaa\nhänet, lysähtää istumaan säikähtäen.) Ku... ku... kuka peijooni!\n\n_Mölö-Kurkku_ (Mölö-Kurkku on »tehty» keltaisesta aaltopahvista\nlavakurkuksi, alapää niin leveäksi, että esittäjän jalat mahtuvat\nliikkumaan, kulkee eteenpäin kallistuneena mutta muuten selkä suorana.)\nMölö mölö, mölö möööö!\n\n_Möttösen äijä_. Mölö mölö! Mikä mölö-Kurkku sinä olet!\n\n_Mölö-Kurkku_ (iloisesti kurluttaen). Kur-kur kurluu!\n\n_Möttösen äijä_. Taidatpa olla samoja kerholaisten luontokappaleita\nsinäkin!\n\n_Mölö-Kurkku_ (tanssien ja kurluttaen) Ku-kur kur-kurluu!\n\n_Möttösen äijä_. Mölö, mölö ja kurluu! (Raapii päätään.) Tulenko mi nä\ntästä hullua hurskaammaksi?\n\n_Mölö-Kurkku_ (selittävästi). Mölö-Kur-kurr-kku!\n\n_Möttösen äijä_. Ai Mölö-Kurkku! Semmoinen, joka kasvaa herrasväen\nrekoolissa!\n\n_Mölö-Kurkku_ (hyppelee oikein iloissaan, kurluttaa ja kumartelee niin\nsyvään, että päällä koskettelee äijää.)\n\n_Möttösen äijä_ (väistellen). Ole mikä olet, älä kuitenkaan suuhuni\ntule! En minä syö lehmänruokaa!\n\n_Mölö-Kurkku_ (uhkaavasti potkiskellen kurluttaa karhealla\nkurkkuäänellä.)\n\n_Möttösen äijä_ (lattialle hypähtäen). Mene hiiteen siitä! (Aikoo\nlivahtaa karkuun, mutta Mölö-Kurkku tarttuu käsipuoleen, alkaa\npyöritellä kiivaasti ja kurluttaa yhä uhkaavammin. Äijä peloissaan ja\nhuohotellen). Mi-mitä sinä tahdot minusta, onneton menninkäinen?\n\n_Mölö-Kurkku_ (osoittaa suutaan, pureskelee ja kurluttaa.)\n\n_Möttösen äijä_. Syödäkö minun pitäisi, sinutkin! (Avuttomasti\nympärilleen katsellen.) Tehän tapatte minut rehulla! (Maanitellen.) No,\nno, älä hätäile, kunhan keritään tässä. Minä syön kuin syönkin sinut\nsuolan ja sinapin kanssa!\n\n_Mölö-Kurkku_ (iloissaan tanssittaa ja kurluttaa.)\n\n_Möttösen äijä_ (lukautuenn samoin hyppelee ja kurluttaa. Syleilevät\ntoisiaan ja tanssivat hullunkurisesti koikkelehtien ja nostelee väliin\nhousujaan, jotka eivät tahdo pysyä päällä.)\n\n_Mölö-Kurkku_ (Huomaa äijän vyön peilin päällä, juoksee ottamaan sen ja\nvyöttää äijän. Katsoo etäämpää, kurluttaa ja juoksee ulos.)\n\n_Möttösen äijä_ (yhä huohottaen). Mokomia peijooneja! (Rehevästi.)\nMutta minä olen Möttösen äijä ja annan pitkät paltut kerholaisten...\n\n(Länsi-Mulli puskee nutipäänsä yhdellä poksauksella seinästä sisään.\nPahviseinään on edeltäpäin viillettävä sopivan kokoinen reikä. Ellei se\nkäy laatuun, on Länsi-Mullin ja toisten kerhoeläinten pistettävä päänsä\nakkunasta, ovenkolosta tms.)\n\n_Länsi-Mulli_. (Esittäjä koko ajan näyttämön takana. Sisään työntynyt\nvaaleanpunaisen nupomullin pää on tehtävä niin näköisekseen kuin\nmahdollista, jos mahdollista niin asettaen, että sitä voi heiluttaa;\nvaloheijastelua sähkölampun avulla silmiin ja muutakin elonmerkkiä\nkekseliäisyyden ja mahdollisuuksien mukaan.) Ammuu! Ammuu!\n\n_Möttösen äijä_ (hätkähtäen). No jo nyt on paha viidestä kohtaa irti!\nOletko sinäkin ihan elävä nauta!\n\n_Länsi-Mulli_ (silmiään mullistellen). Itse olet nauta! Tyhmä kuin\npesulauta!\n\n_Möttösen äijä_ Mitä hassua. Puhutko sinä ihmisten kieltä?\n\n_Länsi-Mulli_. Puhun päähäs järkeä ja mieltä.\n\n_Möttösen äijä_. Sinä minulle järkeä! Olenkos minä niin tyhmä mies,\nettä minun päähäni täytyy pumpata mullikan järkeä? Tuki turpasi\ntaikka... (Ottaa saappaan lattialta ja lähenee uhkaavasti.) Katso,\netten mottaa!\n\n_Länsi-Mulli_ (heiluttaen rauhallisesti päätään). Katsoisit ennemmin,\nkuka täällä rähjää ja sottaa.\n\n_Möttösen äijä_ (astuu lähemmäksi ja aikoo lyödä. Samalla hetkellä\nPekoni-Nassu lyö päänsä seinästä sisään, samat keinot ja varustelut\nkuin Länsi-Mullille, suurireikäinen kärsän pää). Oh, helesinki!\nTuletkos tänne vielä sinäkin, sika!\n\n_Pekoni-Nassu_. Itse olet sika! Minä olen kerholaisen nassu!\n\n_Möttösen äijä_ (ymmällään päätään raapien. Katsomoon päin). Sika\nhaukkuu ja nauta soimaa. Tuntuupa kuin päässäni nassuttaisi pari nautaa\nja kymmenen sikaa! Ei, pojat! Näistä kujeista täytyy tulla loppu!\n(Sylkäisee kouriinsa ja sieppoa uudelleen saappaan hyvin uhkaavan\nnäköisenä. Kukko-Kieku iskee päänsä sisään.)\n\n_Kukko-Kieku_ (Ohjeet muodostamiseen nähden samat, kuin edellä). Kuka\nmettiäinen täällä kerhoeläimiä soimaa!\n\n_Möttösen äijä_ (jää saapas lyöntiasennossa ällistyneenä katsomaan\nkukkoon). Ja tuolla vielä kukkopaholainenkin venyttää kaulaa.\n\n_Kukko-Kieku_. Se laulaa, joka osaa laulaa: Kukkokiekuu!\n\n_Länsi-Mulli_. Laulakaamme hänelle kerhomenninkäisten laulu.\n\n_Pekoni-Nassu_. Joo, joo, öh, höh, laulakaamme, koska niin hyvin\nosaamme laulaa.\n\n(Kerä-Heikki, Sikuri-Kaisa ja Mölö-Kurkku syöksähtävät ovesta sisään.)\n\n_Kerä-Heikki_. Ja tanssikaamme, koska meillä on niin kivat sääret.\n(Hyppelee.)\n\n_Sikuri-Kaisa_. Ja soittakaamme, koska meillä on näin hyvät soittimet,\n(Rummuttelee kannella pannuaan.)\n\n_Mölö-Kurkku_ (Hyppelee ja kurluttaa.)\n\n(Vetävät äijän mukanaan piiriin ja alkavat tanssittaa, kaikki laulavat,\nMölö-Kurkku kurluttaa ja eläimet kiljaisevat väliin omalla äänellään.\nSikuri-Kaisa rummuttaa pannullaan. Kerholaiset avustavat varsinaista\nlaulua näyttämön takaa.)\n\nMENNINKÄISTEN LAULU.\n\n(Sävel: »Yks, kaks, kolme, neljä ja viis...»).\n\n    Möttös-äijällä irti on hiis,\n    menninkäisiä kuus tahi viis!\n    Hassu on tuo,\n    makaa ja juo,\n    kerhoa vastaan temmeltää.\n    (Kertaus: Hassu on tuo...)\n\n    Kasveja vastaan kehnolla miel’,\n    vanhasta tuohesta lie hällä kiel’,\n    pehmeä pää,\n    rinta kuin jää,\n    kuorsaa ja torkkuu ja temmeltää.\n\n    Reino on vaiti ja synkkänä käy,\n    Sylviä herttaista kerhoss’ ei näy.\n    Tämäpä tää\n    pässin on pää. (Joku kopahuttaa äijää päähän.)\n    Sylvillä kyynel jo kimmeltää.\n\n    Nyt sulle äijä on viitottu tie.\n    Tapojas muuta et (heristävät nyrkkiään) — hitto sun vie.\n    Heitä jo tuo,\n    piimää sä juo!\n    Lapsilles aurinko kimmeltää.\n\n(Laulunajan ovat menninkäiset pelehtineet hullunkurisesti kukin omalla\ntavallaan. Laulun loputtua taluttavat äijän sänkyyn. Kerä-Heikki nostaa\nkaalinkeränsä hänen syliinsä. Juoksevat nopeasti ulos, eläinten päät\nkatoavat samaan aikaan seinistä.)\n\n_Möttösen äijä_. Se oli hitsiä. Enpä mokomissa hypyissä ikipäivinä ole\nollut. Missähän lapset lienevät?\n\n_Kerhoneuvoja_ (eloisa, hauskasti pukeutunut). Hyvää päivää, isäntä!\n\n_Möttösen äijä_. Päivää! (Epäluuloisesti katsellen.) Et suinkaan\nsinäkin vain ole joku kerhomenninkäinen?\n\n_Kerhoneuvoja_ (naurahtaen). Kerhomenninkäinenkö? Minä olen uusi\nkerhoneuvoja.\n\n_Möttösen äijä_. Tarvinneeko nuo enää neuvomista. Hyvin näkyvät\nilmankin osaavan. (Yrittää nousta jaloilleen, mutta epäonnistuu, koska\nkaalinkerä on sylissä esteenä.)\n\n_Kerhoneuvoja_ (peremmälle käyden, naureskellen). Eipä todellakaan,\nkoska noin komean kaalinkerän jo isännälle ovat kasvattaneet.\n\n_Möttösen äijä_ (huomaa). Turkanen, tuokos tässä kiikastikin! (Heittää\nkerän sänkyyn ja kavahtaa jaloilleen.)\n\n_Kerhoneuvoja_. Mitä isäntä äsken puhui kerhomenninkäisistä?\n\n_Möttösen äijä_ (takkia päälleen vetäen). Menninkäisistä niin.\nNiitähän tässä kuhisee ja kihisee. Ihan silmät sokaisevat ja suuhunkin\ntuppautuvat.\n\n_Kerhoneuvoja_. Ei suinkaan. Eihän menninkäisiä ole olemassakaan.\n\n_Möttösen äijä_ (tokevasti). Etteikö ole! Kyllä vain on. Olisitpa ollut\nnäkemässä, mitä ilvettä tässä pitivät. (Kädellään viittoillen.) Tuossa\nseinässä muljotteli mullikan pää. (Kääntyy.) Tuosta pisti siankärsä\nkuin haulikon piippu. Ja tuossa kekotteli kukonkaula. Sanoppas vielä,\nettei ole menninkäisiä!\n\n_Kerhoneuvoja_ (naureskellen, myönnytellen) Jokohan täytyy uskoa.\n\n_Möttösen äijä_ (saappaitaan etsiskellen). Täytyy niin. Oli ne\nsemmoisia mettiäisiä että pois tieltä. Minuakin pyörittivät sen\ntuhannen hirveliä, etten ole hypellyt sillä tavoin kuin ennen\nPokki-Matin häissä, mutta siellä olikin saavillinen ainetta\nperäpenkillä ja kousu laidalla. Olivat ne aika poikia.\n\n_Kerhoneuvoja_ (on huomaamatta ryhtynyt järjestelemään huonetta\nkuntoon). Ketkä ne?\n\n_Möttösen äijä_ (muljauttaen). Häh, nuo kerhomenninkäisesi!\nSikuriturnipsit ja kaalinkerät! Ja tuommoinen riihenorren mittainen\nrekoolikurkkukin! (Näyttää sylellään.)\n\n_Kerhoneuvoja_. Mutta nehän olivat kaikki meidän kerhokasvejamme.\n\n_Möttösen äijä_. No niinhän ne olivatkin. Ja entäs kun elukatkin vielä.\n(Vetää saapasta jalkaansa kumartuen lattiaan päin.)\n\n_Kerhoneuvoja_ (järjestelee nopeasti pöytää, oikaisee peilin ja\nhuonekaluja.)\n\n_Möttösen äijä_ (sängynlaidalla istuen ja saapasta jalkaansa\npunnertaen, joka iskulle sana). Sikuria! Sipulia! Sikoja! Mullikoita!\n\n_Kerhoneuvoja_ (puoliääneen). Kaikki kerhomenninkäisiä.\n\n_Möttösen äijä_ (kipakasti kohoten). Häh!\n\n_Kerhoneuvoja_. Sitä minä vain, että mitä pahaa meidän kerhokasvimme\nja -eläimemme ovat isännälle tehneet, kun te noin julmasti niitä\npotkiskelette.\n\n_Möttösen äijä_ (kumartuu ja potkii kiukkuisemmin). Ja minkäs vuoksi\nminä en saisi potkia, häh!\n\n_Kerhoneuvoja_. Saatte kernaasti. Totta kai suuren talon isäntä saa\npotkia ketä vain, vaikka omia varpaitaan, kenelläpä siihen mitään\nsanomista.\n\n_Möttösen äijä_ (lyö kovemmin, satuttaa varpaansa ja ponnahtaa\nseisomaan). Voi sun... (Pomppii toisella jalalla. Sitten pysähtyy\näkisti kerhoneuvojan puoleen muljauttaen.) Luuletkos, että minä olen\nniin hullu kuin päältäpäin katsoen näytän! (Katselee hassunkurisesti\njalka edelleen koholla.)\n\n_Kerhoneuvoja_. Kaikkea vielä! Ei isäntä ollenkaan näytä hullummalta.\n\n_Möttösen äijä_ (muljauttaen) Näytänpäs!\n\n_Kerhoneuvoja_ (nauraa ääneen). Te olette oikein hauskannäköinen vanha\nmies ja kun teistä tulee kerholaisten ystävä, niin...\n\n_Möttösen äijä_. Kerholaisten ystävä!\n\n_Kerhoneuvoja_ (herttaisesti). Totta kai teistä tulee meidän ystävämme,\nsitä en ole hetkeäkään epäillyt.\n\n_Möttösen äijä_ (lientyen, itsekseen höpisten). Meidän ystävämme,\nhöpsistä vielä... Nauraakin... ja niin koreasti katseleekin. (Lyö\ntaas saapastaan.) Kerhoenkeli... senkin menninkäinen. (Sylvi ilmestyy\novelle, vaaleisiin puettu, hauskannäköinen tyttö.)\n\n_Kerhoneuvoja_. Tuolta vasta tulee oikea kerhomenninkäinen. Katsokaapas\nisäntä!\n\n_Möttösen äijä_ (katsoo). Ellei peräti enkelikin.\n\n_Kerhoneuvoja_. No niin, sanoinhan, että te olette viisas mies ja\nteistä tulee vielä meidän ystävämme. (Sylville.) Etpä osaa arvata, mitä\nme täällä isännän kanssa olemme sinusta keskustelleet.\n\n_Möttösen äijä_ (kuin muistellen). Likasta keskustelleet?\n\n_Kerhoneuvoja_. Mene hakemaan myös Reino tänne. Asia koskee teitä\nmolempia. Eikö niin, isäntä?\n\n_Möttösen äijä_. Teitä molempia? Mitähän se koskee?\n\n_Sylvi_ (katsoo epäröiden vuoroin kumpaakin.)\n\n_Kerhoneuvoja_. Mene nyt, kun isäntä käskee.\n\n_Möttösen äijä_ (kuin havahtuen). Niin, mene sukkelaan, kun neiti\nkäskee!\n\n_Kerhoneuvoja_ (lähemmäksi käyden ja ääntään hiljentäen). Nyt meidän\npitää nopeasti sopia, miten suuren kerhomaan heille kummallekin\njärjestämme.\n\n_Möttösen äijä_ (päätään kyhnien). Kerhomaan?\n\n_Kerhoneuvoja_. Niin, talon parhainta kasvumaata. Ei suinkaan kuusi\naaria yhteensä ole mielestänne liian paljon?\n\n_Möttösen äijä_ (kävelee ja raapii päätään). Kun en minä yhtään muista.\n\n_Kerhoneuvoja_. Ei se olekaan helppo muistaa. Miten sanoisimmekaan,\nkaksikymmentäviisi askeletta yhteen, kolmekymmentä viisi toiseen\nsuuntaan.\n\n_Möttösen äijä_. Hiivatin mettiäinen. (Lukee askeleitaan.) Yksi,\nkaksi...\n\n_Kerhoneuvoja_. Tämä ei merkitse Möttösen isännän pelloissa enempää\nkuin...\n\n_Möttösen äijä_ (pysähtyy sukkelasti katselemaan). Enempää kuin?\n\n_Kerhoneuvoja_. Lusikallinen kurnaalia yhtiömeijerin suuressa kirnussa.\n\n_Möttösen äijä_. He-he-hee! Turkanen, oletpa sinä soma mettiäinen!\n\n(Sylvi ja Reino tulevat.)\n\n_Kerhoneuvoja_. No nyt, Reino ja Sylvi, kiittäkää kädestä isäntää. Hän\non luovuttanut teille kummallekin kolmen aarin kerhomaan parhaimmasta\npellostaan. (Kiittävät.)\n\n_Möttösen äijä_. Vai parhaimmasta, he-he-hee. Vain lusikallisen\nkurnaalia kummallekin. ’\n\n_Kerhoneuvoja_. Vielä tänä keväänä istutamme keräkaalia.\n\n_Möttösen äijä_. Keräkaalia!\n\n_Kerhoneuvoja_. Mahdollisesti myös sikurijuurta...\n\n_Möttösen äijä_. Sikurijuurta!\n\n_Kerhoneuvoja_. Seinän viereen päivänpuolelle teemme penkin ja kylvämme\nkurkkua.\n\n_Möttösen äijä_. Rekoolikurkkua! (Vapautuu muistoistaan, kävelee ja\nnauraa.) Mölö, mölö kurluu? Noin pitkää mölö-kurkkua! (Näyttää.) Ehkäpä\nme vielä panemme siankin sinne istumaan ja kenokaulan pellonlaidalle\nkiekumaan.\n\n_Kerhoneuvoja_. Mahdollisesti jo ensi kesänä. Mutta nyt heti lähdemme\nmittaamaan ne Reinon ja Sylvin kerhomaat.\n\n_Möttösen äijä_. Mittaamaan? Mitä niistä mittaamaan. Eikös mittaamatta\nkelpaa!\n\n_Kerhoneuvoja_. Ei kelpaa. Meillä kerholaisilla pitää kaikki olla juuri\nniinkuin on puhuttu.\n\n_Möttösen äijä_. Vai niin, vai niin on jämtti peli.\n\n_Kerhoneuvoja_. Niin on. Me merkitsemme vielä kirjoihimmekin kaiken,\nmitä me teemme ja saamme.\n\n_Möttösen äijä_ (kummastellen). Että vielä kirjoihin ja karttoihin.\n\n_Kerhoneuvoja_. Karttoihinkin, aivan niin. (Kuiskaa Sylville korvaan\njotakin, Sylvi juoksee ulos.) Me punnitsemme tai mittaamme kaiken mitä\nmyömme ja syömme...\n\n_Möttösen äijä_ (riemastuen). Voi turkanen! Mitä ne sitten ovat\nsanoneet, että se on turhaa touhua!\n\n_Kerhoneuvoja_. Kerrankos ihmiset puhuvat tärkeinä sellaisistakin\nasioista, joista eivät mitään tiedä.\n\n_Möttösen äijä_. Siinä sanoit oikean sanan. Sinä olet viisas likka!\n\n_Kerhoneuvoja_. Jopa nyt, näin nuorikin vielä.\n\n_Möttösen äijä_ (kävelee) Nuori niin ja nätti kuin mikäkin... (Katselee\nhuonettaan). Sinä olet taitanut kääntää tämän mörskänkin ihan uuteen\nuskoon. Olet kuin oletkin oikea kesämettiäinen.\n\n(Sylvi ja joukko kerholaisia pulpahtaa ovesta sisälle.)\n\n_Kerhoneuvoja_. En minä mitään. Tuolta vasta tulevat oikeat mettiäiset!\n\n_Möttösen äijä_. Niinpästä tulevatkin. (Lukee sormillaan osoitellen.)\nYks, kaks, kolme, neljä. (Sekaantuu.) En osaa lukeakaan, silmiä kuin\nkalakopassa!\n\n_Kerhoneuvoja_. Ja niin kirkkaita silmiä!\n\n_Möttösen äijä_. Kuin mesipisaroita kesäisellä niityllä!\n\n_Kerhoneuvoja_. Laulamme kerholaisten laulun! (Kutsuu lapset nopeasti\nkoolle. Keräytyvät avonaiseen kuorokehään ja laulavat reippaasti\nmaatalouskerholaisten laulun. Äijä kuuntelee hartaana.)\n\nMAATALOUSKERHOLAISTEN LAULU.\n\n    Kotipeltojen laajain liepeillen\n    liki lehmi- ja lammastarhain\n    olen saanut sarkani pienoisen,\n    joka vartoo myöhään ja varhain.\n    Oman sarkani sen minä raivailen\n    ja palkka on työstäni parhain.\n\n    Säde päivän kun kutsuu aamuisin,\n    käsivarteni kuokkaan tarttuu.\n    Se on voimaton vielä, vaan varmaankin\n    ajan myötä se vahvemmaks varttuu.\n    Sen ymmärränkin:\n    näin jänteihin\n    elinvoimaa kallista karttuu.\n\n    Minä vihreäks viljelen mustan maan\n    ja kasvatan kaunoisen kaalin,\n    minä nostatan juurevan juurikkaan,\n    näin täyttäen tärkeän maalin:\n    työn intoa saan\n    ja kohdaltaan\n    myös kansani kuntoa vaalin.\n\n_Möttösen äijä_. Voi, voi, kun ihan sydämeeni koskee. (Terhakasti.) Jos\nteillä jollakin on vielä maasta puutetta, niin mitatkaa Möttösen äijän\npellosta!\n\n_Kerhoneuvoja_ (menee kädestä ottaen kiittämään). Kiitoksia, isäntä!\nArvasin sen, että teistä tulee tämän kylän parhain kerholaisten ystävä!\n\n(Väliverho.)\n\n\n\n\n\n\nKOHTAUS ILOKIVELLÄ\n\nYksinäytöksinen kerhonäytelmä\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n Matti\n Tuomo\n Ville\n Katri\n Anni\n Aili\n\nKaikki noin 14—16-vuotiaita kerholaisia. Matti ja Katri suurempia,\npuheissaan ja käytöksessään vakavampia. Tuomo järkeilevä, Ville vilkas\nja veikeä. Anni ja Aili vilkkaat kaksoset, samankokoiset ja samoin\npuetut tukkanauhoihin saakka.\n\n\nNÄYTTÄMÖ: Teiden risteys metsässä, keskellä suurehko maakivi.\n\nAnni ja Aili tulevat pientä käsikoria kantaen ja vilkkaasti\nkeskustellen. Laskevat korinsa kiven viereen.\n\n_Anni_ (vasemmalle johtavan tien suuntaan katsellen). Ihme, kun Katri\nei ole vielä tullut!\n\n_Aili_. Ei se mikään ihme! Hänellä on uusi pusero!\n\n_Anni_. Ja siinä monet napit!\n\n_Aili_. Ja salanäpit!\n\n(Nauraa hihittelevät.)\n\n_Anni_. Katri on jo aikuinen tyttö, melkein neiti.\n\n_Aili_. Kun me kasvamme niin isoiksi kuin Katri, niin mekin peilailemme.\n\n_Anni_ (naurahtaen). Ja napittelemme nappeja, ettei vahingossakaan jää\nnoin auki niinkuin nyt tuo vyötäisnappisi. (Kumartuu hieman ja panee\nAilin hameennapin kiinni.)\n\n_Aili_ (taakseen kurkkien). Matkalla se on auennut. Varmasti minä sen\nhametta muuttaessani kiinni panin. Mutta kelpaapa minun, kun minulla on\nnoin kultainen pikku sisko, joka kaiken huomaa ja korjaa.\n\n_Anni_ (herttaisesti). Itse olet! Useammin sinä minua autellut kuin\nminä sinua!\n\n_Aili_. Enpä, en hetikään!\n\n_Anni_. Autatpas, älä väitä!\n\n_Aili_. Useammin sinä autat.\n\n_Anni_ (naurahdellen). Älkäämme riidelkö, kun olemme kaksoset. Sovimme\nniin, että autamme yhtä paljon.\n\n_Aili_. Tietysti sovimme niin, vaikka kyllä sinä sittenkin autat\nenemmän. (Tieltä alkaa kuulua laulua. Tytöt herkistyvät kuulemaan.)\n\n_Molemmat_. Ville!\n\n_Anni_. Hän hoilaa aina kulkiessaan.\n\n_Aili_. Niinkuin muutenkin hoilaa.\n\n_Anni_. Mutta kaunis ääni hänellä on, kun hän tahtoo kauniisti laulaa.\n(Laulu lähenee.)\n\n_Aili_. Piiloon kiven taakse! (Vetää Annia kädestä.)\n\n_Anni_. Ja sitten olemme oikein hiljaa, ettei hän huomaa!\n\n_Aili_. Aina hän huomaa. (Piilottautuvat kiven taakse.)\n\n_Ville_ (tulee suuri, käyrä lavakurkku käsissä torven tapaan, laulaa\nrailakkaasti kuin torvea näppäillen. Sävel: Mä olen paimenpoikanen.)\n\n    Mä olen kerhopoikanen, ain’ iloinen kuin kärpäsien,\n    ja päivät pitkät soitan vain mä kurkkutorvellain!\n    Tuu, tuu, tumpeli tuu! Juu, juu, jumpeli juu!\n\n_Anni_ ja _Aili_ (hiljaa kuin kaikuna kiven takaa). Jumpeli juu!\n\n_Ville_ (pyörähtää näpsästi ja kuuntelee herkin koruin). Mitä?\nSinipiikoja, vai mitä? (Kurkkaa kärppämäisesti kiven taakse. Huomaa\ntytöt, mutta ei ole huomaavinaan. Kävelee etualalle ja kurkkua torvena\npitäen laulaa edelleen):\n\n    Kun syksy tulla kiikuttaa ja pääsky lankaa liikuttaa,\n    niin mustaks vetää monen miel’, mutt’ laulan viel’:\n    Tuu, tuu, tumpeli tuu! Juu, juu, jumpeli juu!\n\n_Anni_ ja _Aili_ (kaikuna). Jumpeli juu!\n\n_Ville_ (korjaa asentoaan rempseän hajasääriseksi).\n\n    Näin kerhopoika laulelee ja kurkullansa soittelee\n    ja metsän pienet piiat vain ne vastailevat ain’.\n        (Kurkkuaan kiven puoleen kääntäen)\n    Tuu, tuu, tumpeli tuu! Juu, juu, jumpeli juu!\n\n_Anni_ ja _Aili_ (vienosti ja veikeästi). Juu, juu, jumpeli juu!\n\n_Ville_ (mahtavasti).\n\n    Ma olen kerhosotamies, viel’ kenraalikin kukaties!\n    Hei, ylös piilopiiat vain, ma huudan torvellain:\n        (Kurkkuaan mahtavasti eri suuntiin kääntäen)\n    Oi, hoi, näin metsä soi! Voi, voi, noin kivi soi!\n\n_Anni_ ja _Aili_ (kuin ihmetellen). Kivikö soi!\n\n_Tuomo_ (tulee kolmatta tietä suurta kurpitsaa tai kaalinkerää\nsylissään kantaen). Oi, joi! Ihanko kivikin jo soi! (Katselee\nympärilleen kuin etsien ja ihmetellen.)\n\n_Ville_. Tämä minun kurkkuni tässä vain soi. Mutta kaikki vastaa. Metsä\nja metsän piikaset, taivas ja maa. Tuo kivikin tuossa!\n\n_Tuomo_. Tuoko Ilokivi? Enpä ikinä olisi uskonut!\n\n_Ville_. Kuuntele, niin uskot. (Mahtavasti kurkkuaan käsitellen):\n\n    Oi joi! näin metsä soi, voi, voi, noin kivikin soi!\n\n(Hetkisen hiljaisuus, ei mitään kuulu. Tuomo kädellään korvaa auttaen.)\n\n_Tuomo_. En minä mitään kuullut.\n\n_Ville_. Jo soi! (Kuuntelevat, Ville toistaa torvellaan.). Ei, juu!\nEikö jo soi!\n\n_Anni_ ja _Aili_ (vienon heleästi) Ei, ei! Ei vain soi!\n\n_Ville_. Siinä kuulit.\n\n_Tuomo_. Että se soi!\n\n_Ville_. Soipas! Ja laulaakin, jos minä haluan!\n\n(Alkaa kiertää kiveä.)\n\n_Tuomo_ (toista puolta kiertäen). Ei soi, kun ei voi!\n\n_Ville_. Voipas kun voi ja varmasti soi!\n\n_Anni_ ja _Aili_ (pyrähtävät nauraen näyttämölle.)\n\n_Tuomo_ (on hämmästyvinään). No jopa ihme! Tuommoisia lintuja Ilokiven\nsisässä!\n\n_Anni_. Ei se mikään ihme! Suurempi kumma on, jos tuo pumppu\n(kaalinkerä) on kasvanut sinun kerhomaassasi!\n\n_Aili_ (ihmetellen). Onpa se todella komea!\n\n_Anni_. Se painaa varmasti kymmenen kiloa!\n\n_Tuomo_ (vakavasti). Kymmenen kiloa kuusikymmentäviisi grammaa!\nPunnitsin juuri lähtiessäni.\n\n_Ville_. Tarkallepa piti! Kun repäiset tuon kannan, niin saat tasaisen\nluvun. Voit vakuutella palkintotuomareille, että lannoittelit ja\nkasvattelit tasan leiviskän painoiseksi. Tarkkuus hyvä kymmenen. Se voi\nmerkitä erinäisiä pisteitä!\n\n_Tuomo_. Ei tämä vielä mitään. Mutta kun niitä kuuluu ja näkyy olevan\nmeidän kerhossa sellaisiakin poikia, että panevat kurkunkin laulamaan.\n\n_Ville_. Kurkulla meillä aina lauletaan. (Kurkulla). Juu, juu, jumpeli\njuu! (Matti ja Katri tulevat kaksikorvaista peitettyä koria kantaen.)\n\n_Tuomo_. Mitähän noiden arkussa mahtanee olla? (Kaikki menevät Mattia\nja Katria vastaan.)\n\n_Ville_. Voi velikullat ja veikkoset! Täältähän tulee koko Aapelin\nalttari!\n\n_Anni_. Voi, miten ne ovat herttaisia!\n\n_Aili_. Niin kauniita ja sileäkarvaisia!\n\n_Ville_. Karvaisiako? Minä luulin höyheniä sieltä vilkkavan! Taitaa\nolla sekakaloja, lintuja ja jäniksiä!\n\n_Tuomo_. Kukin parhaimpia hedelmistään. Se on aina ollut näyttelyissä\ntapana.\n\n_Matti_ (kuin hieman hämillään). Ei viitsitty panna maitomiehen\nkuormaan, kun siinä niin rämyyttää.\n\n_Katri_ (samoin kuin häveten). Eivätkä nämä mitään kantaakaan paina.\n\n_Tuomo_. Eivät parhaimmat hedelmät koskaan liikoja. (Nostaa pumppuaan\ntai kaaliaan rintaansa vasten.) tämäkään paina!\n\n_Ville_. Eikä tämäkään paina! (Heittelee kurkkuaan ilmaan.)\n\n_Anni_ ja _Aili_ (sieppaavat nauraen kiven vierestä korivasun). Eivätkä\nnämäkään paina!\n\n_Tuomo_ (kuin itsekseen, ympärilleen katsellen). Tämä on ihmeellinen\nmaanpaikka, tämä teiden risteys! Minä en milloinkaan ole nähnyt tässä\nalakuloista enkä itkevää ihmistä.\n\n_Ville_. Ilokivelläkö itkeviä ihmisiä! Johan sille vanha siilikin\nnauraisi!\n\n_Matti_ (katsoo kelloaan). Puoli neljä! Eiköhän olisi jo aika lähteä!\n\n_Ville_. Vasta juuri tulitkin! Jos lähdetään, niin lähdetään\naikajärjestyksessä. Ensin tämä poika ja sitten nuo kivenhaltijat!\n\n_Aili_. Tai päinvastoin.\n\n_Ville_. Vaikka niinkin! Sama se on!\n\n_Anni_. Onhan meillä vielä yli kaksi tuntia aikaa.\n\n_Ville_. Ja vielä senkin jälkeen on aikaa.\n\n_Anni_. Tämän kiven vieressä me olemme niin monta kertaa istuneet.\n\n_Tuomo_. Istukaamme siis nytkin. (Istuu, toiset samoin.)\n\n_Ville_. Ja muistelkaamme mukavia, ohhoh! (Heittäytyy suorilta\njaloiltaan istumaan.)\n\n_Tuomo_ (Villelle) Muistatko kerrankin, kun palattiin laiskanläksyiltä.\nPimeää oli ja lumiräntää sataa rätkähteli.\n\n_Ville_ (päätään raapien). En, tuota minä en muista! Sinä olet varmaan\nkulkenut silloin yksin.\n\n_Matti_. Oho, poika! Olinpa siinä matkassa minäkin!\n\n_Ville_. Sinäkin! No, sen minä kyllä uskon!\n\n_Aili_. Kas tätä, kun ei ole muistavinaan. Koko luokkahan silloin jäi\nIisakin historiasta laiskaan!\n\n_Ville_ (tylsästi kerraten). Iisakin akottumisesta laiskaan? En minä\nkumminkaan jäänyt.\n\n_Anni_. Aivan varmaan jäit! Sinä ensimmäisenä!\n\n_Ville_. Se on luikuria! Ainakaan minä en muista! Minä en koskaan\nmuista mitään tuommoisia asioita!\n\n_Katri_. Hän ei tahdo muistella ikäviä asioita\n\n_Tuomo_ (mietteliäästi). Siinä hän lienee aivan oikeassa. Viisas mies\nhän on, tämä meidän Ville, on se niin monta kertaa nähty ja kuultu.\n\n_Ville_. Joopa joo!\n\n_Tuomo_. Älkäämme muistelko vanhoja pahoja, ajatelkaamme mieluummin\nnäitä nykyisiä hyviä. Tässä Ilokiven kupeessa me nyt taas olemme.\n\n_Ville_. Ja koska me olemme tässä, niin emme me ole muualla.\n\n_Tuomo_ (tarttuen kuin sanaleikkiin). Ja vaikka me olemme joskus\nmuuallakin, niin silloin tällöin me olemme taas ässä, koko kulmakunnan\niloinen sakki, niinkuin neljä, riisi vuotta sitten.\n\n_Anni_. Silloin meillä oli kirjat ja laukut.\n\n_Aili_. Ja kynät ja taulut.\n\n_Matti_. Sekä penaali!\n\n_Katri_. Ja laskuvihko!\n\n_Tuomo_. Voitaleipää, lihaa ja maitoa oli pussissa. Toisinaan\ntirkisteli sieltä myös kalakukko.\n\n_Ville_. Mutta nyt killistelee Matin ja Katrin kopassa punapartainen\nlekhornikukko! (Naurua.)\n\n_Aili_. Sinä itse olet lekhorni. Aina vedät parhaimmatkin asiat\nvasikkahakaan päin!\n\n_Tuomo_. Ville on viisas mies, vähän liiankin viisas, ja meillä on yhä\nrepussa ja kopassa jotain itsekullakin.\n\n_Ville_. Kenellä kukko, kenellä pumppu tai kaalinkerä.\n\n_Tuomo_. Niin, ja muutamilla kurkku, jota kelpaa näytellä.\n\n_Ville_. Välitöiksi vaikka käytellä! (Pelaa sormillaan.)\n\n_Anni_. Mihin unohtuivat Katrin kauniit kanit! Entä Annin kananmunat?\nMikä niitä vaivaa?\n\n_Matti_. Enempää kuin Ailin sipuleja.\n\n_Ville_ (käpsähtää katsomaan heidän koriaan). Eikä mikään, ei yhtään\nmikään! Mutta mieluummin minä joisin Annin kananmunia kuin söisin Ailin\nsipuleita.\n\n_Tuomo_. Komeita ovat esikoisemme, kauniita nähdä ja ihania syödä.\nMelkeinpä luulen, että meidän kulmakunnan pöydännurkka pitää tänäkin\nvuotena kunnialla paikkansa.\n\n_Ville_. Jos vain jalka kestää.\n\n_Matti_ (naurahtaen). Kestää se! Kaksi pakkilaatikkoa oli viimekin\nvuonna sen alla.\n\n_Ville_. Toiseen piilotettiin teidän perunanne, joita ei kehdattu\nnäytteille asettaa.\n\n_Aili_ (venyttäen). Teidänkö vain?\n\n_Ville_. Niin, ja lisäksi ne meidän mukulamme, jotka eivät mahtuneet\npöytään.\n\n_Matti_. Varmaan siellä nytkin täytyy muutamia laatikollisia täytellä.\nRantakylän kerholaiset kuuluvat vetäneen hevoskuormittain kaalejaan ja\nvihanneksiaan.\n\n_Katri_. Paljosta on hyvä valita, ajattelevat pojat.\n\n_Ville_. Mutta kun on oikein hyvä, niinkuin tämä minun kurkkuni, niin\nei tarvitse valita.\n\n_Aili_. Et suinkaan tuota yhtä kehdanne näyttää?\n\n_Ville_ (tarkastellen). Ylpeäksi tämä voi siitä tulla, mutta onhan\ntällä syytäkin ylpeillä.\n\n_Tuomo_. On, on, eipä sitä kukaan kiistä. (Sivelee hyväilevästä\nkaaliaan ja kurpitsaansa.) Ylpeäksi tässä tahtoo holhokkinsa puolesta\nkäydä itsekukin. Kun sitä vaaliskellessaan kesän tappelee toukkia,\nkärpäsiä ja kaiken maailman haiskiaisia vastaan, niin rakkaaksi se käy.\n\n_Ville_. Jaa’a! Ei mitenkään tahtoisi raaskia päätä katkaista.\n\n_Aili_. Eihän Tuomon tarvinnutkaan katkaista, kun koko hänen kasvinsa\non vain yhtä päätä.\n\n_Anni_. Niinkuin Villen kurkkukin on vain paljasta kurkkua. (Nauravat.)\n\n_Ville_. Näkyypä teillekin vielä jääneen aivan tarpeeksi asti kurkkua.\n\n_Matti_. Täytyyhän meillä muillakin toki jotain olla!\n\n_Aili_. Muutakin kuin suolakurkkua!\n\n_Ville_. Mutta näin komeata kurkkua ei ole kellään, ei koko kerhossa\neikä pitäjässä! (Asettaa kurkun suunsa jatkoksi.)\n\n_Anni_. Minusta tuntuu niinkuin meillä kaikilla olisi oikein hauskaa.\n\n_Matti_. Niin minustakin tuntuu. Ja kun on oikein hauskaa, niin...\nniin...\n\n_Ville_ (kuin auttamaan käyden). Niin se onkin sitten vasta oikein\nhauskaa. (Heittäytyy selälleen maahan ja alkaa kurkullaan kiikaroida\npilviä.)\n\n_Tuomo_. Ilokiven ympärillä meillä aina on ollut hupaisaa, varsinkin\nsen jälkeen, kun liityimme kerhoon. Eikö olekin ollut?\n\n_Kaikki_. On ollut.\n\n_Ville_. Ja on yhä eteenpäin, jos nuo taivaalla näkyvät merkit eivät\nvain petä. (Toisetkin katsovat ylöspäin.)\n\n_Aili_. Eihän siellä näy muuta kuin pieni pilvenhattara!\n\n_Ville_. Eihän siellä muuta pitänytkään näkyä. Ja kun minä vähän aikaa\npuhaltelen tähän kurkkuuni, niin ei näy edes sitäkään. (Puhaltelee.)\n\n_Tuomo_. Kerhopuuhailu toi meille kuin uuden kevään.\n\n_Anni_. Ja pilvettömän taivaan.\n\n_Ville_. Ei jäänyt muuta kuin tuo rikkonainen huivinriekale ja nyt\nsekin jo häviää pois. Pois, pois! (Puhaltelee ja työntelee kädellään.)\n\n\n_Tuomo_. Kun keväisin muokkailen maitani, kylvän vihanneksiani ja\nistuttelen taimiani, tuntuu minusta niinkuin olisin pieni poika ja\nuudelleen koulussa!\n\n_Anni_. Ja minusta niinkuin olisin saanut uuden läksynkin!\n\n_Aili_. Hauskan kasvioppiläksyn!\n\n_Katri_. Tai eläinoppiläksyn!\n\n_Matti_. Laskento- ja maantietoläksynkin!\n\n_Anni_. Piirustus- ja ainekirjoitusläksynkin, jos muistiinpanot\nhuolellisesti teemme.\n\n_Tuomo_ (mietteliäästi). Mikseipä historia- ja uskontoläksyn? Niin me\najattelemme, kun laskevan auringon kajasteessa kerhomaamme laidassa\nistuskelemme.\n\n_Ville_. Ja milloin laiskoja olette olleet, niin saatte laiskanläksyn.\n\n_Anni_. Sinä myös, niinkuin koulussa.\n\n_Ville_. Minä myös, vaikka olin etevä koulussa.\n\n_Tuomo_. Niin me saamme! Ankarankin laiskanläksyn saamme. Pillike,\nleskenlehti ja juolavehnä tulevat heti kuuntelemaan ja kurkistelemaan.\nJa jos pääsevät peltoomme pesiytymään, niin siitä tulee meille\nlaiskanläksyä tarpeeksi asti.\n\n_Matti_. Entä jos vielä juurimadot tulevat!\n\n_Katri_. Tai sinappikuoriaiset.\n\n_Ville_. Tai monet muut kännät ja tönkiäiset!\n\n_Aili_ (osaaottavaisesti). Eivät ne suinkaan sinun kurkkupenkkiisi tule?\n\n_Ville_ (Ailin puoleen kääntyen). Tulevat, siskoseni, tulevathan ne!\nMutta me huudamme kuin hakkapeliitat ja taistelemme urhoollisesti\nvihollisiamme vastaan. (Silittelee kurkkunsa vartta.)\n\n_Tuomo_. Taistelemme, juuri. Siinä sanoit oikein. Kerhopojan täytyy\ntaistella monenmoisia vihollisia vastaan.\n\n_Aili_. Tytön myös.\n\n_Tuomo_ (kumartaen). Anteeksi, aivan niin. Mutta kun minusta usein\ntuntuu niinkuin me kaikki olisimme poikia.\n\n_Aili_. Kummallista, minusta taas, niinkuin olisimme tyttöjä.\n\n_Ville_. Ollaan poikia, se on paljon miehekkäämpää.\n\n_Tuomo_. Minä teen uuden ehdotuksen. Näin Ilokiven ympärillä\njutustellessamme ja muissakin yhteishommissa ollessamme olkaamme sitä\nmitä olemme.\n\n_Ville_. Jaa’a, mitähän me oikeastaan olemme?\n\n_Aili_. Vain kerholaisia!\n\n_Tuomo_. Ilokiven kerholaisia!\n\n_Ville_. Se oli kivasti sanottu. Sanotaanpas se uudestaan, että minäkin\nmuistan. (Nousee ja lyö kurkullaan tahtia.)\n\n_Kaikki_ (kuorossa). Me olemme Ilokiven kerholaisia!\n\n_Ville_. No, niin. Nyt minä sen muistan! Ja tuo varsikin tuolla\nmuistaa! (Viittaa mäkeen.)\n\n_Tuomo_. Ja tänään on meillä tutkintopäivä.\n\n_Aili_. Todistuksetkin taas jaetaan.\n\n_Anni_. Ja parhaimmat saavat palkintoja.\n\n_Ville_. Ei se ole niinkään varmaa. (Katselee kurkkuaan.)\n\n_Aili_. Mutta sinun kurkkusi saa, aivan varmasti, jos vain on paras.\n\n_Ville_. Jaa, jaa, mutta jospa ne väittävät, ettei se ole paras.\n\n_Matti_. Emmehän me näyttelyyn palkintojen toivossa mene.\n\n_Ville_. Eipä niin. Ja vaikka menisimmekin, niin ei olla menevinämme.\n\n_Tuomo_. Mehän olemme saaneet jo palkinnon jokainen. (Syleilee\nkaalinkeräänsä tai kurpitsaansa.) Mikä tämä minun kaalini (kurpitsani)\non muu kuin lahjapalkinto.\n\n_Aili_. Entä minun kauniit sipulini!\n\n_Anni_. Ja minun kananmunani!\n\n_Matti_. Minun sinsillani!\n\n_Katri_. Ja minun kukkoni!\n\n_Ville_. Ja minun kurkkuni. Tämä kultainen sarveni! (Asettaa kurkun\notsaansa sarveksi.)\n\n_Tuomo_. Minä huomaan, että me kaikki olemme palkittuja.\n\n_Ville_. Aivan A-kantakirjaan!\n\n_Tuomo_. Aivan. Kaikki mitä näyttelystä meidän kulmakunnalle lisää\ntulee, on ylimääräistä kuin hunajaa vehnäisen voikakun päällä.\n\n_Ville_. Ja tomaattia ja kurkkuviipaleita vielä sen hunajakerroksenkin\npäällä.\n\n_Aili_. Se olisi jo liikaa!\n\n_Tuomo_. Niin minustakin. Liika on aina liikaa. Mutta nyt me lähdemme.\nVoipa siellä olla vielä paljonkin laiteltavaa.\n\n_Ville_. Ja kätkettävää. Ei ollenkaan ole hauska kätkeä mukuloitaan\nja muita porkkanoitaan pöytien alle ja pakkilaatikkoihin, jos ihmiset\nkatselevat ja ihmettelevät.\n\n(Kaikki nousevat ylös ja ottavat näytteensä.)\n\n_Tuomo_. Laulakaamme lähtiessämme Ilokiven kerholaisten laulu.\n(Laulavat vuorosäkein. Ville muita ylempänä, kivellä tai kannolla\nkurkullaan soittaen ja tahtia lyöden. Eri puolilta juoksee tyttöjä ja\npoikia, muodostaen nopeasti kuoron kiven eteen.)\n\nILOKERHOLAISTEN LAULU.\n\n(Mukaelma: Ma olen paimenpoikanen.)\n\nPojat\n\n    Ma olen kerhopoikanen, ain’ iloinen kuin peipponen\n    ja aamut illat soitan vain ma kerhopalstallain:\n    Tuu, tuu, tuuteli tuu!\n\nTytöt\n\n    Tuu, tuu, tuuteli tuu!\n\nTytöt\n\n    Kun kesäpäivä paistelee, tää tyttö herkut maistelee\n    ja hyppii nyppii hauskasti ja kukkuu riemusuin:\n    Kukkuu! metsäkin soi!\n\nPojat\n\n    Kukkuu! metsäkö soi!\n\nPojat\n\n    Kun kurkut, kaalit hyötävät ja vielä muutkin myötävät,\n    niin silloin kelpaa soitella näin kurkkutorvellain:\n    Tuu, tuu, tumpeli tuu!\n\nTytöt\n\n    Juu, juu, jumpeli juu!\n\nTytöt\n\n    Jo saapuu syksy karjoineen ja purkit täyttyy marjoineen,\n    kas silloin silmät loistelee ja metsän kaiku toistelee:\n    Tuu, tuu, tumpeli tuu!\n\nPojat\n\n    Juu, juu, jumpeli juu!\n\nKaikki\n\n    Ma olen ilokerhonen ain’ lentävä kuin perhonen\n    ja syksyjuhlaan mennessä mä soitan torvellain:\n    Tuu, tuu, tuuteli tuu!\n\n_Ville_ (yksinään). Tuu, tuu, tuuteli tuu!\n\n\n\n\n\n\nVAARIN SATU\n\nYksinäytöksinen kerhonäytelmä\n\n\n\nHENKILÖT\n\n Vaari\n Tyttö\n Poika\n\nNÄYTTÄMÖ: Aika, kesäinen iltapäivä. Maalaistalon ulkoeteinen. Vaari\nistuu rapulla verkkoa kutoen. Tyttö ja poika, noin kymmenvuotiaita,\njuoksevat näyttämön takaa pihamaalle.\n\n_Poika_ (pysähtyen). Hei, Kaari! Täälläpä istuu verkollaan taas vaari!\n\n_Tyttö_. Sadun meille kertoo. (Vaarin luokse käyden.) Kerrottehan,\nrakas vaari!\n\n_Vaari_ (Penseästi). Raukaisee. (Haukottelee.) Ja paarma puree. Mistä\nteille tässä sadun kaappaan.\n\n_Tyttö_. Aina teillä niitä riittää.\n\n_Poika_. Kertokaa jätistä, ken tiellä neuloi suuren saappaan.\n\n_Vaari_. Liian tuttu on meille jo se juttu. Sekottunut pelkään on nyt\nmulta sadunvyyhti niinkuin kiusallinen verkkolanka tuossa.\n\n_Tyttö_. Antti, selvitetään vaarin lanka. Minä kerin. Teeppä sinä\nkäsistäsi oikein suuri sanka.\n\n_Vaari_. Kyllä teidän kanssa käskee. Kimpussa kuin sääsket suolla.\n\n_Tyttö_. Ettepä nyt rauhaan pääse.\n\n_Poika_. Satu! Satu! Vaikka olis umpilatu!\n\n_Vaari_. Satu toden totta, sen mä lupaan. Aluksi vien teidät suureen\nmustaan tupaan.\n\n_Tyttö_. Hui, hui, eihän liene vain russakoita!\n\n_Poika_. Mutta paarma on suur’ kuin Lapin noita. (Lyö sääreensä\nläiskäyttäen.) Ähä, jäitkös!\n\n_Vaari_. Aika viiri. Jollet alallasi istu niin...\n\n_Poika_. Nyt jo istun hiljaa kuin kissan eessä hiiri.\n\n_Vaari_. Sinä tyttö, keri!\n\n_Tyttö_. Kyllä kerin, vähin erin. Pitempi näin tulee satu.\n\n_Vaari_. Sinäkinkö, näsäviisas. No, aletaanpa edes yhtä aikaa.\n\n_Tyttö_. Ihan niinkuin tehtäisi tärkeätä taikaa.\n\n_Vaari_. Kukkulalle korven laitaan oli honkapuista tupa tehty. Pieni\novi, suuri uuni, ääneltään kuin linnan muuri. Isä kynnyksellä veisti\nsuksipuuta. Äiti uunin luona värttinällä kehräs sukkalankaa. Vaari\nharmaaparta pöydän päässä kanteletta soitti, lauloi. Mutta isän eessä\nlattialla kissa, koira, pienet paitaressut toisiansa kauloi. Karsinassa\nseinän luona ynähteli lehmä, lammas. Talveks’ nekin oli tupaan tuotu.\n\n_Poika_. Sepä vasta metka tupa.\n\n_Vaari_. Mutta raskas siellä usein oli elon lupa. Mesikämmen\nkarvaturkki kaatoi kesään saadun ainokaisen lehmän. Korven hyystä halla\nhiipi, puoli kypsän viljan mehut tähkäpäistä riipi.\n\n_Tyttö_. Mistä silloin äiti leivän leipoi?\n\n_Vaari_. Isä petäjiä kuori. Kovin mustaa tuli metsän puusta leipä.\nPitkä, raskas oli hallavuoden jälkeen talvi. Hengenpitimiksi toki\nsaatiin kalaa, metsän riistaa. Mutta hiljaiseksi lattialla oli käynyt\npaitaressuin leikki. Vaari laulunsa ja kanteleensa ainiaaksi heitti.\n\nRauhan päivät mentiin sentään näinkin jotenkuten. Isä valpas, veikko\nvahva, aina elämiseen jokin keino löyttiin. Mutta joskus paloi\nkallioilla merkkituli. Sanatonna isä silloin keihään vartta laittoi.\nÄiti kyynelsilmin eväskonttiin viime leivän taittoi.\n\n_Poika_. Sotaanko isä lähti?\n\n_Vaari_. Sotaan isä, iso veli niinkuin heimon muutkin miehet.\n\n_Tyttö_. Palasivat kaiketi kun sota loppui.\n\n_Vaari_. Palasivat, jos eivät tantereelle jääneet. Kesään niinkin oudon\ntalven takaa päästiin. Äiti lasten kanssa kasken kaatoi, yötä päivää\nlepäämättä raatoi. Toki pikku poika vuorostansa mieheks varttui.\n\n_Poika_. Ja isän keihääseen hän tarttui.\n\n_Vaari_. Rohkea ja raisu, niin kai aina ollut nuori mieli.\n\n_Poika_. Tappoi vihollisen partamiehen niinkuin minä tuosta\nsuppupaarman. (Läiskäyttää sääreensä.)\n\n_Vaari_. Äläpäs katkaise lankaa. Tappiolle aina joutuu pienet joukot,\nkun ei ollut yhteismieltä. Käskijäksi nousi vieras herra, outoa se\npuhui kieltä. Rakennutti suojaksensa kivilinnat, yhteishengen puute\nperi voitetuilta kalliit hinnat.\n\nElettiin näin vieraan vallan alla, työtä tehtiin kaksin verroin.\nMesikämmen siirtyi metsän kera syvemmälle saloon, halla aina muistanut\nei tietään uutistaloon. Rakennettiin pirtin viereen navetta ja sauna.\nMutta usein tuli tuttavaksi nälkä, taudinturma, monta kertaa myöskin\nsota, seurassansa suuri surma.\n\n\n_Tyttö_. Aina sota.\n\n_Vaari_. Toki turmavuotten jälkeen taaskin paistoi herran päivä. Kevään\npuussa käki kukkui helähteli. Isän kirves uuden pirtin harjapuulla\nvälähteli.\n\n_Poika_. Entä paitaressu? Rannassa kai kaarnalaivaa rakenteli?\n\n_Tyttö_. Ja pikku tyttö vasikkata laidunmaalla kasvatteli.\n\n_Vaari_ (Naurahtaen). Nykäsitte sadun täyteen kesään. Puuttuuhan vain\nenää pääskyn lento räystäspesään. Kesän ruoholaitumilla kostui karja\nsekä paimenväki. Syvemmälti viljelijä muokkas maitaan. Kirves, kuokka\niski, iski rohkeasti korven laitaan. Mäkiin, lahtiin, niemen kärkiin\nnousi uudet talot. Akkunoista loisti illoin kirkkaat valot.\n\n_Poika_. Siihen aikaan varmaankin kun isä lampun osti.\n\n_Vaari_. Ennenkin ja vähän vielä jälkeenkin. Idän puolla kävi taivas\njälleen tummaan pilveen. Kansakunnan mieltä alkoi ahdistella outo\ntuska. Mutta niinkuin ukkospilven alla heiluu heinäväki; tiedon, työn\nja valistuksen parhaaks’ suojakeinoksensa kansa näki. Kylämäkiin\nrakennettiin koulut niinkuin linnat. Teillä kuljeskeli lapset\nriemurinnat.\n\n_Poika_. Minä ne kulkijat tunnen.\n\n_Vaari_. Maamies auran painoi pohjamultiin syvään. Sadon määrä nousi\nsitä mukaa useampaan jyvään. Yhteisvoimin käytiin suuriin toimiin\nniinkuin kuteet lyödään lujiin liinaloimiin. Kirkonkyliin rakennettiin\nmeijerit ja maitomyllyt, kyläkuntiin nousi yhteiskaupan kauniit hyllyt.\nOsuuskassa perustettiin tuhatkuntaan paikkaan, viljelijän turvaks’\njoutui pahan päivän aikaan. Enpä luetella muista, mitä muuta hyvää\nosuustoimi saikaan. Heikoille se antoi voiman, keinot, lähensi ja\nyhdisteli riitaisetkin heimot.\n\nJoko teiltä vyyhti loppuu?\n\n_Tyttö_. Ei vielä, minä lepään.\n\n_Poika_. Ja minä vyyhdinpuuni sepään.\n\n_Vaari_. Aina teillä juonta riittää. Mutta järkevätä viisas kiittää.\nSatu vie nyt meidät suuriin myrskytuuliin. Uhkaavana noussut tuhopilvi\npäästi irti pahat vallat. Vielä kerran tuli nälkä, sekasorto sekä sodan\nkauhuhallat. Salamoita synkkä taivas välähteli. Ukkonen kuin herran\nääni jyrähteli. Hämärissä veli nousi veljeänsä vastaan. Kaatuneista\näiti etsi kadonnutta lastaan.\n\nMutta myrskyn jälkeen valkeni aamu. Ikipäiviks’ kadonnut lie idän musta\nhaamu. Iloisesti kalkahteli taasen teillä karjankellot. Terää teki\nkaikkialla kellertävät viljapellot.\n\n_Tyttö_. Kauniiksi muuttui satu, lisää kerro.\n\n_Vaari_. Yhtä paljon kohta tiedätte kuin minä. Siinä nähneet, hyörineet\njo ootte monta vuotta.\n\n_Poika_. Kerro sentään. Ethän työtä meillä teetä suotta.\n\n_Vaari_. Työtä ei tee enää kukaan suotta. Palan maata saivat kaikki,\ntorppari ja muonarenki. Askeleihin, ajatuksiin tuli uusi vireys ja\nhenki. Pelto, ranta, korvenkanta, kaikki on nyt omaa maata. Kohottakaa,\nrakastakaa tekin tätä synnyinmaata. Sammuu kohta vaarin taika. Teillä\neessä kesän aika.\n\n_Tyttö_. Neuvo vielä meitä, vaari!\n\n_Vaari_. Joustavasti jännittykää niinkuin hyvin vuoltu kaari.\nLainehissa kulkee täällä elon rata. Väliin lämmin päivä paistaa,\nväliin kylmä vihma vastaan sataa. Yhden neuvon vielä haluaisin antaa.\nTahtonette vaarin muistona sen kantaa?\n\n_Tyttö_ ja _Poika_. Tahdomme.\n\n_Vaari_. Toreilta ja markkinoilta kuuletteko karusellin soiton?\nUmmistakaa sille korvat, silloin saatte suuren voiton. Teille kyllin\ntehtäviä metsä, niitty, kotipelto antaa. Imeytykää isäinmaahan niinkuin\njuurillansa imee kuoppakunnaan kuusi. Silloin teillä vanhanakin kevään\npäivä kirkas, uusi.\n\nNytpä loppui satu niinkuin naulaan.\n\n_Tyttö_. Mullakin jo kädet vapaat. Käynpä kiittämähän kaulaan.\n(Syleilee.) Neuvonne kalliit tahdomme muistaa.\n\n_Poika_. Kiitos multakin. Mutta kyllä hän noin teistä ihan hengen\npuistaa. Tuossa sulle, paarma paha. (Läiskäyttää.) Ei minun sääreni ole\nmikään kennon vaha.\n\n_Tyttö_. Nyt lähden kanatarhaan.\n\n_Poika_. Minä pellolleni. Siemeneksi katson perunoista parhaan.\n\n_Vaari_. Menkää lapset! Kevätsäässä tehkää työtä. Silloin myöhemminkin\nteillä onni, siunaus myötä.\n\n\n\n"]