[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fzJEFPLgveVsmVM69jDIrtb9P3WJYP_Thbu3cxzsPDEM":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},2925,"Salon lapsia","Linnankoski, Johannes (oik. Peltonen, Vihtori)",1869,1913,"2925-peltonen-vhtori-salon-lapsia","2925__Peltonen_Vhtori__Salon_lapsia","Yksinäytöksinen laulukuvaelma","naytelma",[],[],"fi",1900,null,2755,15964,false,72459,[23],"Finnish drama",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Salon lapsia: Yksinäytöksinen laulukuvaelma\" by Johannes Linnankoski is a lyrical play that reflects the cultural fabric of rural Finland, likely written in the early 20th century. This book, categorized as a drama, explores themes of youth, love, and the simplicity of country life, intertwined through dialogues and song. The narrative captures the essence of local traditions and the lives of the characters living in a rustic setting, providing insight into societal values during this time period.  The story unfolds in a peasant cottage, introducing a cast of characters including an old grandmother, young boys, and girls, who engage in playful banter and choral singing. The main plot revolves around the boys expressing their affection towards two girls, rooted in innocence and the natural beauty of their surroundings. As the children share their dreams of building homes and futures, they are also drawn into the complexities of love, highlighted by the grandmother’s tales and the gentle teasing of their parents. Through a series of melodic exchanges, the characters navigate their desires and aspirations, ultimately celebrating the joys and hopes of young romance amidst the idyllic landscape of rural life. (This is an automatically generated summary.)",[],220,"Linnankosken varhainen yksinäytöksinen laulukuvaelma sijoittuu talonpoikaiseen pirttiin. Näytelmässä yhdistyvät kansanrunomittainen puhe ja lukuisat kansanlaulut, joita perheen lapset ja vanhempi polvi esittävät. Teos tarjoaa tunnelmallisen kuvauksen maaseudun elämästä ja kansanperinteestä.","Vihtori Peltosen 'Salon lapsia' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2925.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SALON LAPSIA\n\nYksinäytöksinen laulukuvaelma\n\n\nKirj.\n\nVIHTORI PELTONEN\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström,\n1900.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nISÄNTÄ.\nEMÄNTÄ.\nVANHA MUMMO.\nENSIMÄINEN POIKA.\nTOINEN POIKA.\nENSIMÄINEN TYTTÖ.\nTOINEN TYTTÖ.\nPIENI POIKA.\nPIENI TYTTÖ.\n\n\nLAULUJEN SÄVELET:\n\nSävel\n\n N:o 1. Sirkkunen;» II n:o 4 »Nytpä tahdon olla ma».\n N:o 2. Kansan vai. seur. yksiään. II n:o 67 »Tuonne taakse metsämaan».\n N:o 3. Sävel O. Merikannon sepittämä, ei painettu.\n N:o 4. Rikström, kolmiään. III n:o 36 »Yksi ruusu on kasvanut».\n N:o 5. Kansanval. seur. yksiään. I n:o 16 »Kuules mun kulta äitini».\n N:o 6. Kansanval. seur. yksiään. I n:o 27.\n N:o 7. Kansanval. seur. yksiään. I n:o 28.\n N:o 8. Kansanval. seur. yksiään. I n:o 26.\n N:o 9. Rikström Kotoa ja muualta 86 »Mieltäni mun miekkosen».\nN:o 10. »Ylioppilaslauluja» vihko V »Kunnahalla, kukkulalla».\nN:o 11. Kansanval. seur. yksiään. I n:o 24 »Yhden mä tiedän».\nN:o 12. Mäntyharjun lauluja »Ainoa olen talon tyttö».\nN:o 13. Kansanval. seur. yksiään. I n:o 32.\nN:o 14. Kansanval. seur. yksiään. I n:o 31.\nN:o 15. Kansanval. seur. yksiään. I n:o 30.\nN:o 16. Sivori »Kanteloinen», n:o 10 »Metsän puita tuuli».\nN:o 17. »Sirkkunen I» n:o 17 »Nyt kesäkulta vallitsee».\n\nPiaanosäestykseu sepittänyt lehtori Mikael Nyberg. Saatavana rouva Anna\nMäkiseltä osoite _Sortavala_.\n\n\nNäyttämö: Pienehkö talonpoikaispirtti. Peräseinällä ovi, sen vasemmalla\npuolella ruokakaappi, oikeassa peränurkassa takka, jossa tuli palaa,\nvasemmalla seinällä pöytä lavitsoineen, oikealla lasten talorakennuksia.\n\nEsiripun noustessa istuu mummo oikealla takan luona kehräten, lapset\ntalopuuhissa.\n\n\n\n(Pojat tulevat sisään).\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\n    Terve tännekin talohon,\n    Alle kuulun kurkihirren,\n    Alle kaunihin katoksen!\n\nMUMMO:\n\n    Terve tervehyttäjille!\n    Mitä kuuluu tullehille?\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\n    Eipä rauhaa parempaa. — (Huomaa lapset).\n    Kas vaan, poika ja tyttönen,\n    Niinkuin ahon viertehessä\n    Mesikka ja mansikainen,\n    Tahi mäen rintehessä\n    Puolapari punervainen.\n        (Huomaa lasten talopuuhat).\n    No heipä hei, mitä näänkään!\n    Taitaa pikkuväell’ olla\n    Suuret tuumat puuhan alla;\n    Saisko tuota tiedustella\n    Mi on mieli laittajilla?\n\nLaulu n:o 1, sävel n:o 1.\n\nPIKKU POIKA, osoitellen eri rakennuksia:\n\n    Minäpä nyt aikonen\n    Laittaa pienen mökkisen,\n    Seinät kun saan valmihiksi,\n    Toisen pään teen kammariksi,\n    Päähän toiseen pirttisen,\n    Sievän, hauskan, puhtoisen.\n\nPIKKU POIKA:\n\n    Sitten vielä rakennan\n    Tallin, aitan, navetan;\n\nTYTTÖ:\n\n    Hyv' on olla myöskin sauna,\n    Jossa kylven lauvantaina,\n\nMOLEMMAT:\n\n    Riihi metsän rinnassa\n    Nuottakota rannalla.\n\nPOIKA näytellen puuhevostaan:\n\n    Talliss' oiva hevonen,\n    Panna auran etehen;\n\nTYTTÖ näytellen käpylehmiään ja -lampaitaan:\n\n    Neljä lehmää navetassa,\n    Pieni porsas karsinassa,\n    Lampahia vuonineen\n    Määrillensä kymmenen.\n\nPOIKA:\n\n    Pellot kauniit, viljavat,\n\nTYTTÖ:\n\n    Niityt, nurmet ruohoisat,\n\nPOIKA:\n\n    Paljo voimaa tehdä työtä\n\nTYTTÖ:\n\n    Sekä onni aina myötä;\n\nMOLEMMAT:\n\n    Siin’ on kaikki toivehet,\n    Ilot, surut vastaiset.\n\n        (Yhdessä käsikädessä.)\n    Vaan jo joutuu juhannus,\n    Suomen kesän kaunistus,\n    Meijullla ja köynnöksillä\n    Kaikki pitää somistella.\n        (Läht. iloisesti hypähdellen):\n    Niitä me nyt lähdemme\n    Hakemahan riennämme.\n\nTOINEN POIKA:\n\nSiinäpä peippospari! Siinä vaan ei surut mieltä paina.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nNiin, veli veikkoseni! Noin ne pikku palleroiset kaksin puuhaelee,\ntalot rakentelee. Toinen isäntänä, toinen emäntänä. Kaksin lapset,\nkaksin linnut, kaksin koivut kankahalla. Ymmärräthän veikkoseni?\n\nTOINEN POIKA:\n\nMä enkö ymmärtäisi! Kaksin kaikki muut, kaksin aidan seipähätkin,\nme vain yksin raadamme, rakennamme. Äitivanhuksenkin käsi jo miniän\nkerkeää kättä avukseen kaipaa. Ja oma sydän on paras tulkki. Miksi se\nväliin niin kiihkeästi lyö, miksi veri suonissa väliin niin tulisesti\nvirtailee, miksi selittämätön kaipuu, kaiho väliin mielen täyttää? —\nVaan miksi kysynkään, tiedämmehän molemmat, että (laulavat yhdessä):\n\nLaulu n:o 2, sävel u:o 2.\n\n    Tänne taakse metsämaan\n    Sydämemme halaa,\n    Tääll’ on mieli ainiaan\n    Tänne toivo palaa:\n    Täällä metsämökissä\n    On kauniit kultasemme.\n\n    Vaikka polku pitkä on\n    Kivinen ja kaita,\n    Korpi kolkko, valoton,\n    Siit’ ei mitään haittaa:\n    Kultansa kun nähdä saa,\n    Ei muista matkan vaivaa.\n\nMUMMO:\n\nVai sitä se tuuli metsän takaa humiseekin. Humiseepa hyvältä puolelta,\nhumiseepa vainen. Jos vanhalla on lupa arvata: kosiomatkalla pojat\nlienee?\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\n(Toverilleen): Se vielä puuttui, hyppäsimmepä kauniisti satimeen! Ei\nole näemmä onneksi laulaa kaikkein lintujen kuullen. — (Mummolle): Vai\ntuulen suuntia se vanha äiti tunnustelee. Pikku kysymys: humisiko tuuli\nniinpäin teidänkin nuorena ollessanne?\n\nMUMMO:\n\nHumisipa tietenkin. Se kuuluu sen tuulen tapoihin. Se niin vienosti\nhyväilee nuorta poskipäätä. Mutta se tuuli humisee muutakin, ei\nyksin keväisiä säveleitä, on sillä syksyisetkin äänensä. Se tietää\nhaastella paljon kevätunelmain haihtumisesta, paljon syksyn keltaisista\nlehdistä, särkyneen onnen muruista. Voisin kertoa niistä teille pienen\ntositarinan; jos halunnette kuulla. Luulen, ettei se olisi haitaksi\ntähän aikaan.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nMielellämme kuuntelemme.\n\nTOINEN POIKA:\n\nKertokaahan, kertokaahan toki!\n\nMUMMO:\n\nSe tarina on hyvin lyhyt, mutta se on sittenkin kokonainen elämäkerta.\nKuulin erään äidin laulavan sitä tuuditellessaan pienoistaan uneen. Se\nkuuluu: (laulaa):\n\nLaulu u:o 3, sävel u:o 3.\n\n    Isäni rikast’,\n    Äitini rakast’,\n    Itse ma tahdoin kaunist’:\n    Rikkaus loppuu,\n    Rakkaus sammuu,\n    Kaunis on aina kaunis.\n\n    Kaunihin otin,\n    Rakkahan jätin,\n    Vielä sain rikkautta:\n    Kalpeni poski,\n    Hupeni raha,\n    Kaipaan nyt rakkautta.\n\nEhkä nyt ymmärrätte mitä tarkoitan?\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nYmmärrämme, ymmärrämme. Enpä voi kieltää että on miltei vedet\nsilmissäni.\n\nTOINEN POIKA:\n\nTarinanne tosi lienee ja varoituksenne varsin paikallaan — vaikk’ei\njuuri meille tarpeen. Me pojatpa aijommekin ottaa sekä rikkaan,\nrakkaan että kauniin, ja sillä hyvä. Nähkääs: ketä rakastamme, hän on\naina mielestämme kaunis, ja kun meillä vaan on rakkautta, niin kyllä\nJumalalla on rikkautta, ja ketä taas rakastaisimme, ellemme rikasta ja\nkaunista. Mitäs siihen sanotte?\n\nMUMMO:\n\nKylläpä te tunnutte olevan aika — — —\n\n(Isäntä ja emäntä tulevat).\n\nEMÄNTÄ:\n\nKas, vieraita!\n\nTOINEN POIKA:\n\nHyvää päivää emäntä! Terve talohon isäntä!\n\nEMÄNTÄ:\n\nTerve tulemaan pojat! Mitäs salon taakse kuuluu? Paistaako päivä?\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nPaistaa ja ei paista, riippuen siitä miltä kannalta ottaa. Luulen että\nsalon takana vanhusten päivä on laskemassa iltaruskoon ja nuorten päivä\non vielä aamuruskon takana. Siksi: paistaa ja ei paista.\n\nISÄNTÄ:\n\nHaasteleepa pojat peitetyin sanoin. Istukaa, honkapuuta painakaa!\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nKiitämme. Mutta ensin asia, sitten vieraana olo, se on vanha tapa\nsuomalainen.\n\nISÄNTÄ:\n\nKas vaan, niinhän pojat puhuu kuin miehet parrakkaat. Olenpa, totta\npuhuen, hiukan utelias.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nEihän se meidän asia itsessään mikään uusi ole. Onpahan vain vanha\nijänikuinen tarina. Saammeko kertoa?\n\nEMÄNTÄ:\n\nKertokaa, kertokaa. Olen pelkkänä korvana.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nSe tarina alkaa näin: (laulavat yhdessä):\n\nLaulu n:o 4, sävel n:o 4.\n\n    Kaksi ruusua on kasvanut laaksossa,\n    Jotka kauniisti kukoistaa,\n    Kaksi kulkijapoikaa on nähnyt ne,\n    Eikä voi niitä unhoittaa.\n\n    Ja he olisi kyllä ne poimineet,\n    Vieneet iloksi äidilleen,\n    Mutta nuorina ei ole tohtineet,\n    Siks’ vain loitolt’ on ihailleet.\n\n    Vaan jo pitkäksi käynyt on odotus,\n    Ei voi ruusuja unhottaa;\n    Siksi poikasill' onkin nyt aikomus\n    Nämä vienoiset omistaa.\n\nEMÄNTÄ:\n\nSepä kovin hauska tarina. — Jos oikein arvaan, ukkoseni, lienee\npoikain tarkoitus lopettaa tarinansa sitten, että sinä saat komean\npuhemiespaidan. — Eikö niin?\n\nTOINEN POIKA:\n\nEipä sinne päinkään, hyvä emäntä! Ne ruusut ovat liian lähellä\nlähteäksemme niitä oppaan kera etsimään, niin lähellä ettemme oikein\ntiedä miten lähellä lienevätkään. Nähkääs: (laulavat):\n\nLaulu n:o 5. sävel n:o 5.\n\n        (Yhdessä):\n    Ne ruusut täällä kasvavat\n    Tään sinisalon laidassa,\n    Yks’ isän silmäteränä,\n    Yks’ äidin helmenä.\n\n    Siis kuule kulta emäntä\n    Ja sinä oiva isäntä:\n    Me ruusuja nyt pyydämme,\n    Niit’ ette kieltäne?\n\n        (Ensim. poika):\n    Mä ruusun pyydän punaisen\n        (Toinen poika):\n    Ja minä hennon valkoisen,\n        (Yhdessä):\n    Ne rinnan täällä kukoisti,\n    Ois rinnan vastaki.\n\n        (Yhdessä):\n    On maja meidän matala,\n    Vain torppa metsän takana,\n    Mutt’ ahkeruus siell’ asustaa\n    Ja onnen rakentaa.\n\nEMÄNTÄ:\n\nJopa nyt kummia kuulen! Ettäkö nämä meidän salovuokot olisi poikasten\nmielessä. Leikkiä laskette. Ei salo ruusuja kasva eikä näy metsävuokko\nloitolle, sammaleesen se piiloutuu. Mihin meidän tytöistä; ei muotoa,\nei muutakaan: lyhyen ovat lylleröiset, tuhmat salontytöt tuiretuiset,\njotka eivät osaa muuta kuin karjaa metsältä huhuilla, kotipolkuja\nsipsutella. Ei, talo vaatii oikean naisen. Punaisemmasta talosta noin\nuljaat pojat omansa ottavat. Niinkuin jo sanoin: ei kasva ruusuja\nsalohongikon keskessä.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nMissäpä sitte! Täällä ne ovat meidän ruusut, kuin maalla mesimarja,\npunapuola kankahalla. — Vaan turha lienee toivomme; ei usko äiti\nvalkoisia valvattiaan halvan pirttimme iloksi.\n\nEMÄNTÄ:\n\nSitä en suinkaan tarkoittanut. Jos kelvannevat, ei mulla vastaan.\n\nISÄNTÄ:\n\nSama mieli minulla.\n\nEMÄNTÄ:\n\nVaan kovin ovat vielä nuoria tyttösemme, nuoria ja lapsellisia.\n\nTOINEN POIKA:\n\nNuoria olemme itsekin.\n\nEMÄNTÄ:\n\nNiinpä niin. Vaan taisittepa alkaa väärästä päästä.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nKuinka niin?\n\nEMÄNTÄ:\n\nEttekö ole kuulleet mitä vanhat sanoivat tämmöisessä tapauksessa?\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nEmme, emme edes aavista.\n\nEMÄNTÄ:\n\nPitääpä sitte kertoa. Näin ne sanoivat: (laulaa):\n\nLaulu n:o 6, sävel n:o 6, 7 ja 8.\n\n        Sävel n:o 6.\n    Ellös neittä annettako\n    Vasten mieltä miehelähän,\n    On kuin orjaks’ ostettaisi,\n    Rahan ala raatajaksi.\n        Sävel n:o 7.\n    Ei ne sulhot sua kosi,\n    Vaan sun neittä valkeata:\n        Sävel n:o 8.\n    Oma mieli kysyttävä,\n    Immen tuuma tutkittava.\n\nISÄNTÄ:\n\nTotta puhuu äiti. Ja jos minäkin saan sanoa sanasen, niin virkanpa\nmuutaman vanhankansan katkelman. (Laulaa):\n\nLaula u:o 7, sävel u:o 6 Ja 7.\n\n        Sävel n:o 6.\n    Sanoi vanha Väinämöinen,\n    Epäsi Suvannon sulho:\n    Neidon kättä kärttämästä\n    Isän luvalla lujalla,\n    Maamon hyvän mairehilla.\n    Suruiksi se vaan sukevi.\n    Ehdon valta ahvenella\n    Oma valta neitosella.\n        (Yhdessä): Sävel n:o 7.\n    Oma mieli kysyttävä,\n    Immen tuuma tutkittava;\n    Oma vaali valkeampi,\n    Oma lupa luontevampi.\n\n(Ulkoa kuuluu laulua).\n\nEMÄNTÄ:\n\nMitä kuulen? Kas, sieltäpä he tulevat.\n\nTYTÖT (tulevat laulaen käsikkäin):\n\nLaulu n:o 8, sävel n:o 9.\n\n    Mieltäni mun miekkosen\n    Ei murhepilvet paina,\n    Täytin vuotta kuusitoista\n    Viime helluntaina.\n\nEMÄNTÄ (nauraen):\n\nTuommoisia hupakoita!\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nTe täällä? Päivää! Mitäs salon taakse kuuluu?\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nKunpa tietäisi mitä sitä oikeastaan kuuluukaan. Käet kukkuvat niin\nkummia tänä vuonna.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nKummia kukkuvat? Mitä sitte?\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nHäitä kuuluvat kukkuvan.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nHäitä, joissa te varmaan olette sulhoina, ahaa! Nepä hyvänsään lintuja!\nPääsemmekö me morsiustytöiksi, vai?\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nEnpä takaa. Pahoin pelkään ettette pääse.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nKatsoppas vaan! Ovatpa ne käet kovin ylhäisiksi teidät kukkuneet. Emme\nvälitä paljo semmoisen käen kukunnoista.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nElkäähän toki! Vielä kummempia ne ovat kukkuneet. Kuulkaas, näin se\nkukkui eräskin:\n\n    — Kukkuu, kukkuu.\n    — Mitä kukkuu?\n    — Häitä, häitä.\n    — Kenen häitä?\n    — Salon poikain, salon poikain.\n    — Keiden kanssa?\n    - Salon tyttöin, salon tyttöin.\n    — Älä narraa!\n    — Narri itse, narri itse.\n\nNäin ne käet kukkuvat. Vaan mitäpä yksin käen kukunnoista. Tiedättehän\ntytöt, että salon pojat teistä pitävät, teitä rakastavat. He teitä\nomikseen odottavat kuin odottaa maamies hyvää viljavuotta, lapset\nmansikkasuvea, taikka nuoruus kevään tuloa, elämä henkeänsä.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nMeitä pilkkaamaanko olette tulleet?\n\nSalon lapsia. 2\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nKuinka voitte tuommoista ajatellakaan! Kauvan, kauvan on salonpoikain\nsilmä tänne tähdännyt, sydän täällä asunut. Vaan he eivät ole\nuskaltaneet, he ovat vaan loitolta katselleet kuin kukkaa vinhan virran\ntuolla puolen. Vaan nyt he vihdoinkin ovat käen neuvon mieleensä\npanneet ja tulleet varmuutta saamaan. (Laulavat):\n\nLaulu u;o 9 sävel u:o 10.\n\n    Kunnahalla, kukkulalla\n    Ompi meidän majamme;\n    Tulkaa, tulkaa tyttö armaat\n    Jakamaan se kanssamme.\n\n    Iloks’ tulkaa äityellen,\n    Meille päivän paisteheks’;\n    Tulen tuojaks’ tupasehen\n    Valkeaisen vaalijaksi.\n\n    Korkea ei kotisemme,\n    Suuri myös ei sukumme,\n    Honkaseinä pirttisemme\n    Tehty järven rannalle.\n\n    Pirtin päässä petäjikkö,\n    Tuomi tuvan takana,\n    Pihamaalla pihlajikko,\n    Kankahalla kanerva.\n\nTYTÖT (laulavat).\n\nLaulu n:o 10, sävel u:o 11.\n\n    Ei ne vielä miehelähän\n    Nämä tytöt jouda,\n    Pitkät päivät miehelässä,\n    Pirtin nurkass’ routa.\n\n    Routa pirtin nurkkasessa,\n    Apen mieless’ halla,\n    Jospa sinne menisimme\n    Hupsut oltais vallan.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nJo nyt laskette leikkiä. Ette ole kuulleet kaikkea, mitä käki on\nkukkunut.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nNe teidän käet, hahhaa! No mitä ne vielä ovat olleet kukkuvinaan?\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nNäin ne kukkuvat:\n\n    — Yksin yksin\n    — Mitä yksin?\n    — Yksin neito kotonansa, kuni kulopetäjä palolla.\n    — Kaksin kaksin.\n    — Mitä kaksin?\n    — Kaksin kaunis olla, kaksin lintusten metsässä.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nÄläppäs! Olen minäkin käkiä kuullut ja niitä on tavallisesti kaksi ja\nse toinen aina lisää jotakin jatkoksi. Kuules, näin ne kukkuvat:\n\n    — Ensimäinen käki: kaksin kaksin kaunis olla\n    — Toinen käki: Kun saa toistaan höyhennellä.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nJoutavia! — Kaksin huuletkin kaunihimmat.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nKun ovat eri paria.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nKaksin silmätkin somemmat.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nPäässä kierosilmäisen.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nKaksin aidanseipähätkin.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nKumpikin omaan puoleensa punnistavi, sidevitsat katkaisevi.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nKutti, jo puhuit itsesi pussiin! Jos niin olisi, eipä sitte aidat\npystyssä pysyisi ja kun kaatuisi, niin kaatuisi kahtaanne päin. Vaan\nkuuleppas sinä sanasutkija: sinunpa kanssasi minä haluaisin tulla\nsaman sidevitsan liittämäksi. Usko pois, en minä aivan pahoin puoleeni\npunnistaisi.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nVai et punnistaisi! Kyllä teidät tunnetaan: mesi kielellä kosijan.\nHaluatko kuulla mitä tämä tyttö ajattelee? Näin (laulaa):\n\nLaula u:o 11, sävel n:o 12,\n\n    Valkea ompi kesäpäivä,\n    Kesäpäivä, kevätpäivä,\n    Valkea ompi kesäpäivä\n    Frallala, lallallaa.\n    Kotona neito valkeampi,\n    Neitosen valta valkeampi\n    Emon armaan kodissa.\n\n    Kotona neito mansikkana,\n    Mansikkana, vaapukkana,\n    Kotona neito mansikkana\n    Frallala, lallallaa.\n    Pitempi paljon piha ompi,\n    Kynnyskin hirttä korkeampi\n    Miniänä miehelässä.\n\nNyt sen kuulit!\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nKuulin kyllä, vaan sanotaan että lintu joskus laulaa kielensä\nkerkeyttä, ei aina sydämensä syvyyttä.\n\nTOINEN POIKA:\n\nJa mitä sanoo minun tyttöni?\n\nTOINEN TYTTÖ:\n\nMitäpä minä sanoisin! Minähän olen niin nuori, tämmöinen tyttö hupakko.\n(Laulaa):\n\nLaulu n:o 12, sävel 13, 14 ja 15.\n\n        (Sävel n:o 13.)\n    Oon kuin kasvava kataja\n    Tahi tuore tuomen latva;\n        (Sävel n:o 14.)\n    Isä kutsuu kuutamoksi,\n    Äiti päivän paisteheksi.\n    Puol’ on päätä palmikolla,\n    Puoli palmikoitsematta;\n        (Sävel n:o 15.)\n    Viel' on marjat poimimatta,\n    Kesken leikit leikkimättä;\n    Viel’ en jouda vierahalle\n    Tasaisesta taattolasta.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nTaisimmepa saada rukkaset.\n\nTOINEN POIKA:\n\nSiltä kuulostaa.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nVaan minkäs sille; jätetään sikseen se asia. — Äiti käski kertomaan\nteille paljo terveisiä ja sanomaan ettei tie salotorppaan käy minkään\nylipääsemättömän vuoren poikki.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nKiitoksia, kiitoksia! Mitenkä jaksaa äitivanhuksenne? Emme ole moniin\naikoihin hänestä mitään kuulleet. Olen aivan utelias.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nKiitos kysymästä. Eipä niistä äidin jaksamisista kehuen ole, niin on\nvointi kuin sammuva illanrusko tahi kuloheinän kuiva latva. Yksin on\näitiparka, aivan liiaks askaretta vanhuksella.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nSen arvaa sanomatta. Meidän talossa on kolme naista, eikä kukaan\njoutilaaksi jouda. Voi kuinka minun tekisi mieleni auttaa äitiänne.\nTeidän äitinnehän on niin hyvä, aivan kuin meidän oma äitimme.\n\nTOINEN TYTTÖ:\n\nSamoin minä niin kovin mielelläni auttaisin. Kantaisin vettä tahi puita\njuoksuttaisin, ellen muuhun kykenisi.\n\nPOJAT:\n\nOikeinko totta?\n\nTYTÖT:\n\nTietysti.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\nKuinka voitte epäilläkään?\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nNo hei, sitte on kaikki hyvin! Sitähän me juuri äsken tarkoitimme:\navustajiksi äitivanhuksellehan me teitä pyysimme. Ja te tulette niin\nmielellänne, niinkuin sanat kuuluivat — — —\n\nTYTÖT:\n\nEi, ei! Nyt aijotte pettää meidät salakavalasti. Emme me sitä\ntarkoittaneet; emme jouda kuin viikoksi, pariksi.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nEivätkö jouda ainaiseksi, äiti?\n\nEMÄNTÄ (Nauraen):\n\nJoutavat kujeilemasta.\n\nISÄNTÄ:\n\nSamaa sanon minä.\n\nTYTÖT:\n\nEi, ei; tämähän on petosta...\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nEikös mitä, elkäähän nyt suotta kaarrelko selvässä asiassa.\nVanhempainne puolesta joudatte ja itse lähdette niin mielellänne\näitiämme auttamaan. Tässä käsi, vankka niinkuin tammi, vaikka vielä\nhieman heiveröinen.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\n(Vetää molemmat kätensä selän taakse.) Näen että se on siinä, vaan\nminäpä jo äsken lauloin.\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nNiin lauloit, vaan — tässä se nyt on (saa salaa käden omaansa) ja pysyy.\n\nENSIMÄINEN TYTTÖ:\n\n(On riuhtovinaan irti.) Minkäs minä mahdan, en saa irti. — Vaan\nviekkaudellapa otit!\n\nENSIMÄINEN POIKA:\n\nMitäs joutavista kiistelemme. — — —\n\nTOINEN POIKA:\n\nJa me kai nyt minun tyttöni kanssa poimimme yhdessä ne marjat, jotka\nvielä ovat poimimatta? Pian ne silloin ropehet täyttyy. (Tarttuu\nkäteen). Eikö niin?\n\nTOINEN TYTTÖ:\n\n(Puoli-itkussa.) Niin, mihinkäs minä tänne yksin jään, kun siskokin\nmenee. (Iloisemmasti.) Vaan se on siskon syy, sen minä sanon.\n\nMUMMO:\n\nSepä kovin hauska päätös tälle tarinalle. Arvasinkin, arvasinkin...\n\nKAIKKI (Laulavat, nuoret käsikkäin):\n\nLaulu tuo 13, sävel n:o 16.\n\n    Kevään henki luonnoss’ humajaa,\n    Nyt joka lehti liikkuu,\n    Kukat keinuu, kiikkuu,\n    Metsän jättikannel kumajaa\n    Ja linnut livertävät la-la-la-la-la-laa.\n    Niinpä salon lasten mieli sykähtää,\n    Silmä silmään uppoo,\n    Yhteen yhtyy\n    Ja käsikkäin\n    He nyt laulaa näin:\n    La-la-la-la-la-la-Ia-la-la-la-la-laa\n    Luonnon jättikannel kumajaa\n    Ja salon lapset laulaa la-la-la-la-la-laa.\n\n    Onnen pilviä taivas nostattaa,\n    Nyt joka hattar leijaa,\n    Lemmen hohdett’ heijaa,\n    Toivon sinikaaria kasvattaa\n    Ja nuoret laulelevat la-la-la-la-la-Iaa.\n    Metsän peikot mustat kauvas kaikkoaa,\n    Meidän liitto nuori\n    Niinkuin vuori\n    Ja vierekkäin\n    Me astumme näin:\n    La-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-laa\n    Toivon kaaria taivas kasvattaa,\n    Ja salon lapset laulaa la-la-la-Ia-la-laa.\n\n(Ulkoa kuuluu laulua).\n\nEMÄNTÄ:\n\nMikä laulu se ulkona?\n\nMUMMO:\n\nLapset kai ne lie, jotka palaavat juhannusseppeleitä sitelemästä.\nTaisivat joutua seppeleet parempiin tarkoituksiin.\n\nLAPSET (Tulevat seppeleitä päässään, kaulaessaan ja käsivarsillaan.\nLaulavat):\n\nLaulu n:o 14, sävel n:o 17.\n\n    Nyt kesäkulta vallitsee\n    Ja nurmet vihannoivat,\n    Nyt linnut puissa laulelee\n    Ja paimenpillit soivat,\n    Nyt tuoksuavat kukkaset\n    Jo kankahilla, soilla,\n    Ja posket ompi punaiset\n    Nyt mäen mansikoilla.\n\n    Nyt kaikki uudet kasvot saa,\n    Myös pienet lapsukaiset\n    Nyt ruusupäisnä ruskottaa\n    Kuin maalla mansikaiset.\n    Kuin hauska silloin lapsien\n    On kankahilla olla!\n    Saa seppeliä sidellen\n    He käydä nurmikolla.\n\nTOINEN POIKA:\n\nSiinäpä peippospari!\n\nEMÄNTÄ:\n\nMitä lienevät kujeilijoita. No lapset, kohta saatte seppeleillänne\nkoristaa häätupaa, tässä on sisartenne sulhaset.\n\nPIENI TYTTÖ:\n\nSulhaset! Nuoko pojat?\n\nEMÄNTÄ:\n\nNiin, ja nyt joutuun kukkanne kihlautuneiden somisteeksi.\n\nLAPSET:\n\nSepä hauskaa! (Antavat seppeleen kummallekin tytölle, pojat asettavat\nne tyttöjen päähän).\n\nISÄNTÄ:\n\nMiten onnellista onkaan elää näillä rauhallisilla salomailla! Täällä\non kaikki niin kaunista ja sopusointuista, yksin köyhyys ja puutekin\non täällä kaunista. Täällä olemme kaikki kuin yhtä perhettä, yksin\nsalon kukat, ruohot ja kanervat ottavat vaiheisiimme osaa, tuovat\nonnittelunsa. Toivokaamme etteivät nämä onnen päivät koskaan haihtuisi\neikä vaihtuisi.\n\nKAIKKI (Laulavat):\n\nLaulu n:o 15, sävel 6, 7 ja 8.\n\n        (Sävel n:o 6.)\n    Anna Luoja, suo Jumala\n    Anna paistaa päivän kehrän,\n    Helottaa kuun hopeaterän\n    Tälle maalle mairehelle.\n        (Sävel n:o 7.)\n    Paista vierut viljaviksi\n    Ahot niityt armahiksi,\n        (Sävel n:o 8.)\n    Sovun soinnut sydämiin,\n    Rakkautta rintoihimme,\n        (Sävel n:o 7.)\n    Anna Luoja, suo Jumala,\n    Anna onni ollaksemme,\n        (Sävel n:o 8.)\n    Hyvin ain' eleäksemme,\n    Kunnialla kuollaksemme\n        (Sävel n:o 6.)\n    Suloisessa Suomessamme,\n    Kaunihissa Karjalassa.\n\n\n\n"]