[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fN00g9t0HeZtuRzt1nUD4gpHQGgf1tlWNawnFi_Hb62g":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},2928,"Syvyydestä","Kingsley, Charles",1819,1875,"2928-kingsley-charles-syvyydesta","2928__Kingsley_Charles__Syvyydestä","Sanoja murheellisille","tietokirja",[],[],"fi",1880,1904,21153,125758,false,72487,[23],"Consolation",[25],"Religion/Spirituality","\"Syvyydestä: Sanoja murheellisille\" by Charles Kingsley is a collection of spiritual reflections and meditations written in the early 20th century. This work is dedicated to those who are grieving and dealing with sorrow, offering words of comfort and encouragement based on Christian faith and biblical principles. The book likely addresses themes of suffering, redemption, and the enduring love of God, specifically aimed at providing solace for troubled souls.  The opening of this collection emphasizes the depth of human suffering and the need for divine assistance during times of despair. Kingsley uses poignant biblical verses to illustrate how individuals may feel overwhelmed by their troubles, expressing a heartfelt prayer to God for rescue and comfort. He reassures readers that God's love remains constant even in their darkest hours, encouraging them to turn to Him for solace rather than succumb to despair. This initial portion sets a reflective tone, making it clear that the book seeks to guide readers through their pain, reinforcing the themes of hope and divine compassion. (This is an automatically generated summary.)",[28],"Brofeldt, Pekka",213,"Hengellistä tukea tarjoava kokoelma sisältää otteita Charles Kingsleyn kirjoituksista. Se käsittelee kärsimystä, syntiä, pelkoa ja kuolemaa kristillisestä näkökulmasta tarjoten lohdutusta ja rukouksia murheellisille.","Charles Kingsley 'Syvyydestä' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2928.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","SYVYYDESTÄ\n\nSanoja murheellisille\n\n\nKirj.\n\nCHARLES KINGSLEY\n\n\nKirjoituksista otteita suomeksi\n\nP. Brofeldt\n\n\n\nSensuurin hyväksymä marrask. 28 p:nä 1904.\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1904.\n\n\n\n\n\n\n      »Syvyydestä minä huudan Sinua, Herra.»\n\n                Tämä pieni kirja\n                   omistetaan\n      kaikille murheellisille sieluille\n                       ja\n            hänen muistolleen, joka on\n            syvyydestä mennyt ikuiseen\n                      lepoon.\n\n                               F.E.K.\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n   I. Kärsimysten ja surujen syvyydestä.\n  II. Synnin syvyydestä.\n III. Pelon ja tuskan syvyydestä.\n  IV. Yksinäisyyden, onnistumattomuuden ja pettymysten syvyydestä.\n   V. Pimeyden ja helvetin syvyydestä.\n  VI. Kuoleman syvyydestä.\n VII. Rukous syvyydestä.\nVIII. Rukouksia ja tunnustuksia.\n\n\n\n\nI.\n\nKÄRSIMYSTEN JA SURUJEN SYVYYDESTÄ.\n\n\n »Oi Jumala, auta minua! Sillä vedet käyvät hamaan minun sieluuni asti.\n Minä vajoon syvälle mutaan, jossa ei pohjaa ole; minä olen tullut\n syviin vesiin ja virta upottaa minut.» Ps. 69:2,3.\n\n »Minä käyn kumarruksissa ja koukussa; koko päivän minä käyn\n surupuvussa.» Ps. 38:7.\n\n »Minun sydämeni murheet ovat moninaiset; vie siis minua ulos minun\n tuskistani.» Ps. 25:17.\n\n »Herra on kuullut minun itkuni äänen; Herra kuulee minun rukoukseni »\n Ps. 6:9,10.\n\n »Minulla oli paljon surua sydämessäni; mutta sinun lohdutuksesi\n ilahutti minun sieluni.» Ps. 94:19.\n\n— ‒ Jokainen sydän tuntee oman katkeruutensa; kullakin sielulla on oma\nsurunsa; kullakin ihmiselämällä on myrskyiset ja meluiset päivänsä,\njolloin jokin äkkiä noussut kovan onnen tuuli näyttää puhaltavan pois\nkaikki sen ilot, sen silmän ruoka on pois otettu, ja kaikki sen toiveet\nja suunnitelmat, kaikki mitä se ajatteli tehdä tai nauttia, peittyvät\nniin hämärään pilveen, että on mahdoton nähdä mitään tietä edessään;\nihminen ei tiedä mihin sen on mentävä tai mihin sen on paettava apua\nsaadakseen. Luottamus Jumalaan näyttää sillä hetkellä olevan poissa,\nihmisellä ei tunnu olevan mitään voimaa, ei mitään toimintakykyä, eikä\nhän kykene tekemään mitään päätöstä toimiakseen jotain, uskoakseen\njotain, välittääkseen jostain; itse maa näyttää horjuvan jalkain alla\nja syvyyden lähteet syöksyvät esille.\n\nKun semmoinen päivä tulee, ajatelkoon ihminen silloin Jumalan liittoa\nja rohkaiskoon mieltään. Onko auringon loiste taivaalta kadonnut, siksi\nettä myrsky tuo mukanaan rakeita ja paleltavia tuulia? Onko Jumalan\nrakkaus muuttunut, siksi että emme voi tuntea sitä huolestuttavassa\ntilassamme? Onko auringon valo taivaalta kadonnut, siksi että maailma\non pimeässä pilvessä ja sakeassa sumussa? Onko Jumala unohtanut\nantaa valoa kärsivälle sielulle, koska emme voi nähdä, missä meidän\ntiemme kulkee muutamina lyhyinä päivinä, jotka meille ovat täytetyt\ntuskallisella hämmennyksellä?\n\nEi. Jumalan sanoma jokaiselle surulliselle ja murheelliselle sydämelle\nmaan päällä on se, että Jumala on valkeus eikä Hänessä ole yhtään\npimeyttä; että Jumala on rakkaus eikä Hänessä ole ollenkaan julmuutta;\nettä Jumala on yksi eikä Hän ole ollenkaan muuttuvainen. Sentähden\nvoimme rohkeasti rukoilla Häntä, rukoilla vapautusta, kun suru ja\nsurkeus valtaa meidät; kun meidän oma tai meidän omaisemme kuolinhetki\nlähestyy; kun tuomiopäivä tulee, josta on kirjoitettu: »Jumala tekee\nvanhurskaaksi. Kuka tuomitsee? Kristus on kuollut, niin, paljoa enempi,\nHän on myös ylösnoussut ja rukoilee meidän puolesta.» Rom. 8: 33,34.\nJumalan rajattomaan rakkauteen, jonka Hän ilmoitti meille Jesuksen\nKristuksen elämässä, Hänen täydelliseen ja kokonaiseen tahtoonsa\nvapahtaa meitä, jonka Jumala ilmoitti Jesuksen Kristuksen kuolemasta,\nkun Isä ei säästänyt omaa Poikaansa, vaan vapaaehtoisesti antoi Hänen\nkuolemaan meidän edestämme, tähän rajattomaan rakkauteen voimme me\nuskoa ja sille jättää itsemme, kohtalomme, perheemme, ruumiimme,\nsielumme sekä niitten ruumiit ja sielut, joita me rakastamme.\n\nNational Sermons.\n\nEnnemmin tai myöhemmin tulee Kristus kaikkien luo kastamaan heitä\ntulella. Mutta elä luule että tuo tulikaste tulee ihmiselle kerta\nkaikkiaan, kauhean surun muodossa tai kauhistuttavana todistuksena\nhänen omasta synnistään ja mitättömyydestään. Ei, useilla ihmisillä\n— ja kenties parhaimmilla ihmisillä — jatkuu tätä tulta kuukausi\nkuukaudelta, vuosi vuodelta. Salaisten koetusten kautta, kiusausten,\njoita ei kukaan ymmärrä paitse Jumala ja he itse, puhdistaa Herra heitä\nheidän salaisista vioistaan ja opettaa heitä salaisuudessa ymmärtämään\nviisautta; sen kautta poltetaan heistä pois oman tahdon akanat,\nitsepetos ja turhamaisuus, jotta vanhurskauttamisen puhdas kulta jäisi\njälelle. Kuinka monella lempeällä ja pyhällä sielulla, jotka näyttävät\niloisilta ihmissilmistä, onkaan heidän salaiset surunsa. He kantavat\nnäkymätöntä ristiään päivät läpeensä ja paneutuvat sen päälle maata\nyöksi; ehkä saavat he kantaa sitä vuosi vuodelta hautaan asti, aina\nKristuksen valtaistuimen juurelle laskeakseen sen siellä alas; ei\nkukaan paitse Kristus ja he itse saa koskaan tietää, mitä se oli, mikä\nse salainen kiusaus oli, minkä Jumala pani sen sielun päälle, joka\nmeidän silmillä nähden näytti olevan liika hyvä tähän maailmaan. Näin\nHerra vartioitsee kansaansa ja koettelee sitä tulessa, samoin kuin\nsulattaja istuu uunin ääressä ja tarkastaa sulavaa hopeaa, kunnes hän\ntietää sen olevan puhdistetun kaikesta kuonasta, kun hän näkee oman\nkuvansa kuvastuvan siinä.\n\nTown and Country Sermons.\n\nKärsimysten kautta tuli Kristus täydelliseksi; ja mikä oli paras\ntie Jesukselle Kristukselle, on varmaan myöskin hyvä tie meille,\njoskin se on jyrkkä ja orjantappurainen. Asettukaamme hiljaisuuteen\nJumalan käden alaiseksi; sillä joskin Hänen kätensä lepää raskaana\nmeidän päällämme, on se myöskin voimakas ja turvallista on levätä sen\nvarassa, eikä kukaan voi repäistä meitä Hänen kädestään, sillä Hänessä\nme elämme ja liikumme ja olemme. Hän odottaa meitä vuosi vuodelta\nväsymättömällä kärsivällisyydellä ja antaa meidänkin sentähden välistä\nodottaa Häntä. Hänessä on täydellinen pelastus ja sentähden riittävä\npelastus meille samoin kuin niille, joita rakastamme. Ja vaikkakin me\nDavidin kanssa menisimme alas tuonelaan, niin löydämme Jumalan siellä\nniinkuin David (Ps. 139:8; Ps. 16:10) ja tulemme kokemaan, ettei Hän\nhylkää sieluamme tuonelassa eikä salli pyhäinsä joutuvan häviöön. Usko\nsinä vaan Jumalaan. Ei mitään sinussa siitä, mitä Hän on luonut, ole\njoutuva häviöön; sillä se on yksi Jumalan ajatuksista, eikä mitään\nHänen ajatuksistaan voi hukkaan joutua. Ei mitään kitketä sinusta pois\nmuuta kuin sinun sairautesi; ei mitään polteta pois sinusta paitse\nkuona; se sinussa, josta Jumala alussa sanoi: »Tehkäämme ihminen\nomaksi kuvaksemme!» se on pelastettava ja elävä ijankaikkisesti. Niin,\nluota Jumalaan ja huuda Hänelle syvyydestä: »Joskin Sinä lyöt minua,\nrakastan minä Sinua; sillä Sinä rakastit minua Jesuksessa Kristuksessa,\nennenkuin maailman perustus laskettiin.»\n\nSermons — Good News of God.\n\nOi te murheelliset ja kärsivät sydämet! Huolestuneet ja väsyneet\nsielut! Katsokaa Kristuksen ristiin! Siinä riippui teidän Kuninkaanne!\nMurheellisten sielujen Kuningas, ja vielä enempi, surujen Kuningas. Ah,\ntuskaa ja surua, sortoa ja rasitusta, kuolemaa ja tuonelaa — kaikkia\non Hän kasvoihin katsonut, jokaista näistä, ja kokenut niitten voimaa\nja opettanut niitä tuntemaan Hänen voimaansa, ja Hän on voittanut ne\nkuninkaallisesti. Ja sen jälkeen kuin Hän on riippunut kiduttavalla\nristillä, on suru tullut jumalalliseksi, Jumalan kaltaiseksi, samoin\nkuin ilokin on. Kaikki mitä ihmisen turmeltunut luonto pelkää ja\nhalveksii, sen asetti kunniasijalle ristillä Jumala, joka otti sen\npäälleen ja siunasi ja pyhitti sen ikuisesti. Ja nyt ovat köyhät\nautuaat, jos ovat sydämessään yhtä köyhiä kuin kukkarossaan; sillä\nJesus oli köyhä, ja hengessä köyhäin on taivaan valtakunta. Autuaat\novat nälkäiset, jos he isoovat vanhurskautta niinkuin ruokaa; sillä\nJesus isosi, ja isoovaiset ravitaan. Autuaat ovat murheelliset, jos\nhe eivät sure ainoasti omia surujaan, vaan syntejään; sillä Jesus\nmurehti meidän syntejämme, ja ristillä tuli Hän, joka ei synnistä\nmitään tiennyt, synniksi meidän tähtemme, ja siksi murheelliset saavat\nlohdutuksen. Autuaat ovat ne, jotka häpeävät itseään ja vihaavat\nitseään ja nöyryyttävät itsensä Jumalan edessä; sillä ristillä\nnöyryytti Jesus itsensä, ja sentähden heidät ylennetään. Autuaat ovat\nhyljätyt ja halveksitut; eivätkö kaikki ihmiset hyljänneet Jesusta\nhädän hetkellä? Ja miks'ei he silloin myöskin hylkäisi sinua, sinä\nyksinäinen raukka? Onko opetuslapsi suurempi Mestariaan? Ei, vaan joka\ntahtoo täydellinen olla, olkoon niinkuin hänen Mestarinsa.\n\nNational Sermons.\n\nElkäämme vanhaan totuttuun tapaan nimittäkö epäuskoa tyytyväisyydeksi;\nelkäämme asettako lausetta »tapahtukoon Sinun tahtosi» rukoustemme\nloppuun, siksi ett'emme usko rukouksen kuulemista. Vaan antakaamme\nJumalan tahdon olla myös meidän tahtomme ja sitte sanokaamme:\n»Tapahtukoon Sinun tahtosi!» On olemassa väärää yhtä hyvin kuin\ntotista ja pyhää tyytyväisyyttä. Kun murhe on tullut tai on tulossa\ntai nähtävästi on välttämätön toisten parhaaksi, sanokaamme silloin\nMestarimme kanssa Hänen kuolintaistelussaan: »Ei niinkuin me tahdomme,\nvaan niinkuin Sinä!» Mutta rukoilkaamme rohkeasti, kunnes olemme\nsaavuttaneet sen asteen.\n\nLetters and Memories of Charles Kingsley.\n\nKristillisyys sekä kohottaa että syventää niin hyvin inhimillisiä kuin\njumalallisia tunteita. Minä olen onnellinen; sillä kuta vähemmän on\ntoivoa, sitä enempi on minun uskottava. Jumala tietää, mikä on parasta\nmeille. Minä olen varma siitä, että me emme sitä tiedä. Minä alan\nhuomata, että pysyväinen antautuminen Jumalan tahtoon on salainen syy\npysyväiseen voimaan. »Joka päivä kuoleminen on niinkuin Böhme sanoo,\ntie jokapäiväseen elämään.»\n\nLetters and Memories.\n\nKaikissa elämän koettelemuksissa on aina joku apu, jos vain ihminen\netsii sitä oikeasta paikasta; ja joskaan se ei tule avuksi, niin\ntulee se kuitenkin korvaukseksi. Minä puhun mitä olen kokenut. Omasta\nlohdutuksestani en puhu, vaan siitä tiestä, millä sen saavutin.\nSen minä sain yksinkertasesti en taistelemalla, vaan tekemällä\nvoimallisesti työtä siinä, mihin Jumala oli minut asettanut, sekä\ntäysin ja lujasti uskomalla, että Hänen lupauksillaan oli tosi\ntarkoitus eikä vain kuvannollinen merkitys, ja että Psalmit 10, 27, 34,\n37, 107, 112, 123, 126, 146 ovat yhtä totiset meille käytännöllisessä\nelämässämme, kuin ne olivat vanhan ajan juutalaisille, ja että meidän\naikamme epäusko estää ihmisiä yksinkertaisella, lapsellisella uskolla\nottamasta vastaan Jumalan lupaukset sanallisessa merkityksessä.\n\nLetters and Memories.\n\nElä pelkää pilviä, myrskyä ja sadetta; katso sateenkaarta pilvissä\njopa itsessään sateessakin. Se on merkkinä siitä, että aurinko paistaa\nvielä, vaikk'et sinä voi sitä nähdä, ja että korkealla, pilvien\nyläpuolella on vielä päiväpaistetta, lämpöä ja pilvetön, sininen\ntaivas. Usko Jumalan liittoa. Usko että aurinko voittaa pilvet, lämpö\nvoittaa kylmän, hiljaisuus voittaa myrskyn, kaunis voittaa ruman, valo\nvoittaa pimeyden, ilo voittaa surun, elämä voittaa kuoleman, rakkaus\nvoittaa hävityksen ja nielevät virrat; tämä tapahtuu sen tähden että\nJumala on valkeus, Jumala on rakkaus, Jumala on elämä, Jumala on rauha\nja ikuinen ilo, Jumala on muuttumaton ja tekee työtä antaakseen elämää,\niloa ja rauhaa ihmiselle, eläimelle ja kaikelle luodulle. Se oli\nsateenkaaren merkitys. Se on todistuksena siitä, että Jumala, joka loi\nmaailman, on ihmisen ystävä ja ylläpitäjä; että Hänen lupauksensa ovat\nkuin ikuisesti kestävä päiväpaiste, joka on yläpuolella pilviä eikä\npimene tai katoa, ei muutu eikä vähääkään vaihtele.\n\nNational Sermons.\n\nEllen minä uskoisi erityiseen Sallimukseen, ihmisten alituiseen\nkasvatukseen, niinhyvin pahain kuin hyväin, niinhyvin pienten kuin\nsuurten seikkain kautta — ellen minä uskoisi tähän — en minä ollenkaan\nvoisi uskoa mihinkään.\n\nLetters and Memories.\n\nOlkaamme tyytyväiset; me emme tiedä mikä on hyvää meille; vaan\nJumala tietää sen. — Se on totta ja sinä huomaat sen todeksi (vaikka\nJumala tietää että on hyvin vaikeaa saada ihmiset sitä oppimaan),\nettei kristityille ihmisille olisi mitään suurempaa apua kuin tulla\nKristuksen kaltaisiksi kärsivällisesti kestämällä ei ainoasti\njokapäiväsen elämän kovassa työssä, vaan myös suruissa, vaikeuksissa ja\nsairauden sattuessa, milloin Jumala armollisessa hyvyydessään suvaitsee\nkoetella heitä minkinlaisella vastoinkäymisellä. Sillä Kristus itsekin\ntuli sitte kotia iloon, kun ensin oli kärsinyt kipua. Hän ei ennen\nmennyt ihanuuteen kuin oli ristiinnaulittu. — Se on totta että sairaus\nja kaikellaiset vaikeudet lähetetään ojentamaan meitä ja tekemään\nmeille hyvää, mitä taivaallinen Isämme näkee meidän tarvitsevan. Se on\ntotta ja sen tulet sinä huomaamaan todeksi, että ketä Herra rakastaa,\nsitä Hän kurittaa.\n\nAll Saints' Day Sermons.\n\n»Meillä on oleva toivo siinä kärsivällisyydessä ja lohdutuksessa,\nminkä Raamatut antavat», sanoo Paavali (Rom. 15:4) ja vielä: »Mutta\nkärsivällisyydestä syntyy täydellinen työ» (Jak. 1:4). Vaan mistä\nsaamme kärsivällisyyttä? Jumala tietää kuinka vaikea ihmisraukkain\non tämmöisessä maailmassa aina olla kärsivällisiä. Mutta usko voipi\nsynnyttää kärsivällisyyttä, vaikkei kärsivällisyys voi syntyä\nitsestään; ja usko kehen? Usko taivaalliseen Isäämme, Kaikkivaltiaaseen\nJumalaan itseensä. Hän nimittää itseään »kärsivällisyyden ja\nlohdutuksen Jumalaksi». Rukoile. Hänen Pyhää Henkeään, ja Hän tekee\nsinut kärsivälliseksi; rukoile Hänen Pyhää Henkeään ja Hän lohduttaa\nsinua ja lievittää murheesi. Hän on luvannut antaa Pyhän Henkensä —\nLohduttajan, rakkauden, uskon ja kärsivällisyyden Hengen — kaikille\nniille, jotka sitä rukoilevat. Rukoile Häntä Herran pyhän pöydän\nääressä tekemään sinut kärsivälliseksi; rukoile Häntä että sinun oma\ntahtosi kukistuisi ja muuttuisi Hänen tahtonsa kaltaiseksi. Silloin\nsinun silmäsi aukenevat; silloin sinä Raamatusta näet varman lupauksen\ntoivosta, ihanuudesta ja pelastuksesta itsellesi ja koko maailmalle;\nsilloin sinä näet Herran ruumiin ja veren siunatussa sakramentissa\nvarman merkin ja pantin, joka siirtyy kädestä käteen, suvusta sukuun,\nvuodesta toiseen, isältä pojalle, siitä että Hänen lupauksensa\ntäytetään, — että kärsivällisyydestä syntyy täydellinen työ ja että\ntoivo tulee toteutetuksi —, ettei yksikään Herran sana turhaan raukea\ntai jää syrjään, sillä ne kaikki täytetään.\n\nNational Sermons.\n\nJumala tarkoittaa sillä sinun hyvääsi, kun Hän lyöpi sinut alas, — ehkä\nHän tahtoo antaa sinulle siunausta, vaikk'et ole sitä rukoillutkaan,\nnäyttääkseen kuinka vähän sairaloinen tunteellisuus tai itseään\nkiusaava taistelu auttaa. Viisastelevat luonteet ovat taipuvaiset\nkiusaamaan itseään sillä tavoin. Semmoisena aikakautena elämästäsi on\nhyvä tulla uudelleen lapseksi. Tällä en minä tarkoita toistamiseen\nuudestasyntymistä, vaan mielen muutosta hiljaiseen ihmettelyyn ja\nlapselliseen luottamukseen, joka sallii kaikkien luontaisten kykyjen,\nkaikkien Jumalan antamain armolahjain, jotka myrsky on murtanut ja\nalas taivuttanut, uudestaan lempeästi kukoistaa kimmeltävässä valossa\nsateen jälkeen — elämän tämmöisenä ajanjaksona saamme vähän huo'ahtaa,\nemme tarvitse kovin paljon silmäillä taaksepäin tai tutkia itseämme,\non parempi kätkeä se semmoiseen aikaan, jolloin mieli on terve ja\nvoimallinen, — vaan nyt kylvemme hiljaisesti Jumalan läsnäolon valossa\n— tämä on enempi uskon aikakausi kuin työn, alituisen rukouksen aika\nhuolimatta niin paljon selvistä lauseista kuin erityisestä, innokkaasta\nrukouksesta.\n\nLetters and Memories.\n\nSuru on raskas, mutta ei hedelmätön. Ei mikään tarvitse olla hedelmätön\nniille, jotka näkevät kaikki seikat niitten oikeassa valossa, renkaina\nsiinä suuressa sekä heidän itsensä että yleisen kehityksen ketjussa.\nSilloin näkisimme ajan olevan täynnä elämää, huomaisimme kuinka joka\nsilmänräpäys hautautuu ja syntyy lukemattomia tapauksia ja suunnitelmia\ntaivaassa ja maan päällä, se ilmaisee Jumalan ajatuksia meistä — kaikki\nseikat liikkuvat hiljaa ja varmasti, huolimatta luulluista seisauksista\nja hairauksista, edeltä päin määrättyä loppua kohti!\n\nLetters and Memories.\n\nKaikissa tämän kuolevaisen elämän tapauksissa ja muutoksissa on ainoa\nlohdutuksemme täydellisesti ja lujasti ja elävästi uskoa siihen\nmuuttumattomaan kuningaskuntaan ja muuttumattomaan Kuninkaaseen.\nAinoasti tämä usko voipi antaa meille rauhaa, kärsivällisyyttä ja\ntoivoa, vaikka taivas ja maa ympärillämme järiseisi. Sillä ainoasti\nsiten me saamme nähdä, että se kuningaskunta, jonka alamaisia me\nolemme, on valon valtakunta eikä pimeyden, totuuden eikä valheen,\nvapauden eikä orjuuden, anteliaisuuden ja laupeuden eikä vihan ja\npelon; että me elämme, liikumme ja olemme ei semmoisessa Jumalassa\n(»Deus quidam deceptor»), joka kätkee viisauden lapsiltaan, vaan\nvalkeuden Isässä, josta kaikki hyvä ja täydellinen lahja tulee, joka\ntahtoo kaikkien ihmisten pelastusta ja totuuden tuntoon tulemista.\nHänen valtakunnassaan me elämme, ja siihen Kuninkaaseen, jonka Hän on\nasettanut sitä hallitsemaan, voimme mitä täydellisimmin luottaa. Meidän\ntähtemme tuli se Kuningas taivaasta alas maan päälle; meidän tähtemme\nHän syntyi tänne, meidän tähtemme teki Hän työtä, meidän tähtemme Hän\nkärsi, kuoli ja nousi jälleen ylös ja istuu ijankaikkisesti Jumalan\noikealla kädellä. Emmekö siis voi uskoa ja luottaa Häneen? Antakaamme\nHänen tehdä, mitä Hän tahtoo. Antakaamme Hänen johtaa itseämme, mihin\nHän tahtoo. Mihin tahansa Hän viepi meitä, on se totuuden ja elämän\ntietä. Mitä tahansa Hän tekee, on se siitä rajattomasta rakkaudesta\nmeihin, ota Hän osoitti ristillä. Mitä tahansa Hän tekee, kuuluu se\nsiihen ijankaikkiseen suunnitelmaan: ilmoittaa Jumala ihmisille heidän\nIsästään. Sentähden joskin taivas ja maa järiseisi ympärillämme,\nluotamme me Häneen; sillä me tiedämme että Hän on sama eilen ja tänään\nja ijankaikkisesti.\n\nNational Sermons.\n\nJos me uskomme, että Jumala kasvattaa ihmisiä, ovat kysymykset\nsiitä, milloin, missä ja miten se tapahtuu, ei ainoasti tarpeettomat\nmeille, vaan jos me otamme huomioon kuka on opettaja, ovat ne myös\nkäsittämättömät; on kylliksi että uskomme Herralla ylitse kaiken olevan\nvaikutusvaltaa meihin kaikella tavoin.\n\nEssaya\n\nOttamalla huomioon että me lopuksi tulemme totiseen, ylevään ja\njumalalliseen elämään, joka on toimeliasta ja voimallista elämää, ei se\nniin paljoa merkitse, mitä merkillisiä ja väsyttäviä teitä eli minkä\ntuskallisen ja nöyryyttävän kehityksen kautta olemme saavuttaneet sen.\nJos Jumala on rakastanut meitä, jos Jumala tahtoo ottaa vastaan meitä,\nniin alistukaamme rehellisesti ja nöyrästi Hänen lakinsa alaiseksi:\n»ketä Herra rakastaa, sitä Hän kurittaa, ja jokaista poikaa Hän\npieksää, ketä Hän omakseen ottaa».\n\nAll Saints' Day Sermons.\n\nMinä luulen että viisain tapa kantaa surua ei ole se, että koettaa\nkantaa sitä — niinkauvan kuin ihmistä ei sen kautta estetä\njokapäivästen velvollisuuksien täyttämisestä — vaan että antautuu\nsurun valtaan kokonaan ja vapaasti. Kenties on suru lähetetty ottamaan\nhaltuunsa meidät ja jos me tyhjennämme maljan pohjaan asti, löydämme\nsieltä kenties jonkin parannusaineen, jota emme löytäsi, jos rupeisimme\nparantelemaan itseämme tai antasimme toisten sitä tehdä. Jos me aivan\nyksinkertaisesti sanomme: »minä olen viheliäinen, minun tulee olla\nviheliäinen», silloin saamme ehkä kuulla äänen sanovan: »kuka muu\nteki sinut viheliäiseksi kuin Jumala? mitä muuta Hän sillä tarkoittaa\nkuin sinun parastasi?» Ja jos sinun sydämesi vastaa kärsimättömästi:\n»minunko parastani? en minä sitä halua, vaan minä haluan sitä, jota\nrakastan», niin vastaa ehkä ääni sisältä: »sinä saat molempia aikanaan».\n\nLetters and Memories.\n\nKun kaikki ympäri käydään, ei elämän ongelma olekaan niin vaikea, sillä\nse selviää itsestään — paraimmassa tapauksessa piankin — kuolemassa.\nTee mikä oikein on mahdollisimman parhaalla tavalla, ja odota loppua. —\n\nJos tämä maailma voipi olla viheriä ja kaunis huolimatta sodista,\nrutosta, onnettomuuksista ja luomakunnan kirouksesta, kuinka ihana\nsilloin tuleva maailma lienee? Lohduttakaamme itseämme, niinkuin\nPaavali teki (paljoa vaikeampina aikoina) sillä, että nykyisen ajan\nvaivat eivät ole verrattavat siihen ihanuuteen, joka meille ilmestyy.\nRom. 8:18,22. Ei ole oikein mainita sitä Raamatun paikkaa, missä\npuhutaan luomakunnan huokaamisesta ja tuskasta, mainitsematta toista,\nnim. ettei se kaukaa huokaa eikä tuskaile. Tahtoisiko äiti, joka on\nhuokaillut ja tuskaa kärsinyt synnyttäessään lapsia maailmaan, hylätä\nnämä lapset, ettei hänellä olisi ollut näitä tuskia? Meidän tulee uskoa\nsen päivän tulevan, jolloin maailma ja jokainen ihmisolento siinä,\njoka todella on huokaillut ja tuskassa ollut, ei tahtoisi kärsittyjä\ntuskia olemattomiksi silloin vallitsevan täydellisyyden tähden; mutta\nsilloin me katsomme takasin tähän elämään, samoin kuin äiti muistelee\nkärsittyjä tuskiaan suurella ilolla ja riemulla.\n\nLetters and Memories.\n\nMinä kirjoitan Teille, siksi että jokainen ihmisten osanoton ilmaus\nvoipi tuottaa hiukan lohdutusta, joskaan se ei muuta olisi kuin\nmuistuttaa semmoisia kuin Te, ett'ette ole yksin maailmassa. Minä\ntiedän ettei mikään voi korvata semmoista tappiota kuin Teidän on,\npuolison kuolemaa. Mutta vieläkin on rakkautta maailmassa Teidän\nympärillänne; eikä hänen rakkautensa ole kuollut, se elää vielä\ntulevassa maailmassa Teidän tähtenne ja kenties Teidän kanssanne.\nSillä miksi eivät he, jotka ovat pois menneet, jos he ovat menneet\nHerransa tykö, olisi todella lähempänä meitä eikä kauvempana meistä\ntaivaallisessa maailmassa, jossa he rukoilevat edestämme, ja onhan\nmahdollista että heillä on vaikutusta meihin ja että he johtavat meitä\nmoninaisella tavalla, josta emme täällä kuolevaisten vankilassa voi\nedes uneksiakaan?\n\nNiin, elkää pelätkö uskoa että hän, jota Te olette rakastaneet, vielä\non Teitä lähellä ja Te häntä lähellä, ja te molemmat Jumalaa lähellä,\njoka kuoli ristillä teidän tähtenne. Tämän enempää en minä voi sanoa.\nMutta siinä on lohdutus, jos todella voipi saada sydämensä uskomaan\nsitä.\n\nLetters and Memories.\n\n‒ ‒ ‒ Kaikki mitä minä voin sanoa tästä lauseesta, Matt. 22:30\n(avioliitosta tulevassa elämässä), on se ettei sillä ole mitään\ntekemistä minun ja minun vaimoni kanssa. Minä tiedän että kun\nkuolemattomuus minun suhteeni merkitsee samaa kuin personallisuus,\ntulevat minun tunteeni häntä kohtaan olemaan samat kuin nyt. Tämä tunne\non kehittyvä aivan odottamattomalla tavalla; se voipi mahdollisesti\nilmestyä semmoisissa muodoissa, jotka ovat hyvin eroovia tähän elämään\nkuuluvista pyhimmistä sakramenteista, pyhistä toimista, jotka Jumala on\nasettanut. Se ei minua ollenkaan huoleta. Minä luulen tämän yhdistyksen\nolevan kuolemattoman kuin minun oman sieluni, ja minä jätän kaikki\nhyvän Jumalan huostaan.\n\nEikö avioliitto ole jokseenkin kuin kuva taivaassa täydelliseksi\ntulevasta yhdistyksestä? Ja emmekö tule taivaassa jälleen yhdistetyiksi\nvielä syvemmillä siteillä? Varmaankin, sillä jos Herramme Kristus maan\npäällä rakasti muutamia enempi kuin toisia, miksi me emme rakastaisi\nsamoin taivaassa, ja kuitenkin rakastaisimme samalla kaikkia?\n\nNäyttääkö siltä kuin minä ala-arvoisena pitäisin maallista onnea? Ei!\nminä kohotan sitä, kun teen sen korkeamman yhdistyksen sakramentiksi!\nEikö se ajatus anna vielä erikoisempaa nautintoa; eikö se revi pois\npiikkiä jokaisesta ruususta, ja tee jokaista mesimaljaa täysin\nsiunatuksi varmuudeksi tässä elämässä, kun saapi tuntea että meillä on\nenempi odotettavaa, että kaikki rakkauden ilmaukset täällä ovat vain\ntulevan täydellisen yhdistyksen heikkoja varjoja, jos me vain täällä\ntyötä teemme, ja teemme niin kuin omaksi autuudeksemme.\n\nLetters and Memories.\n\nKauhea tunne on saada edelliseen sukupolveen sidotut juuret\nnäennäisesti ylös revityiksi ja sanoa: »Nyt olen irti, minä seison\nomilla jaloillani ilman mitään vanhempaa perustetta, mihin voisin\nnojautua». Mutta semmoinen ihminen uskokoon, että Jumala on Abrahamin\nJumala, ja että kaikki elävät Hänestä, ja että me emme seiso yksin tai\nomin apuinemme yhtä vähän kuin lapsena ollessamme äitimme rinnoilla.\n\nLetters and Memories.\n\n»Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat; sillä he lepäävät\ntöistään, mutta heidän työnsä seuraavat heitä.» Ilm. 14:13.\n\nHe lepäävät töistään. Ohitse ja ijankaikkisesti loppuneet ovat kaikki\nheidän taistelunsa, pettymyksensä, erhetyksensä, taantumisensa, jotka\ntekivät heidät onnettomiksi täällä, koska eivät täydellisesti voineet\ntehdä Jumalan tahtoa. Mutta heidän työnsä seuraavat heitä. Se hyvä,\nmitä he tekivät maan päällä — se ei ole ohitse eikä ole loppunut. Se\nei voi kuolla. Se elää ja kasvaa ijankaikkisesti, se seuraa heidän\njälessään, kauvan sen jälkeen kuin he ovat kuolleet, ja kantaa hedelmää\nijankaikkista elämää varten ei ainoasti heissä, vaan ihmisissä, joita\nhe eivät ole koskaan nähneet ja vielä syntymättömissä sukupolvissa.\n\nGood News of God — Sermons.\n\n»Vähän ajan perästä ette näe minua, ja taas vähän ajan perästä te\nnäette minut; sillä minä menen Isän tykö», sanoi Herramme puhuessaan\nomasta kuolemastaan murheellisille oppilailleen. Joh. 16:16. Ja jos\nnäin on Kristuksen kanssa, silloin on samoin myös niitten kanssa,\njotka ovat Kristuksen omat ja joita me rakastamme. He ovat osalliset\nHänen kuolemaansa ja sentähden myös osalliset Hänen ylösnousemiseensa.\nUskokaamme tämä siunattu sanoma kokonaan ja olkaamme rauhassa. Vähän\naikaa näemme heitä, ja vähän ajan kuluttua emme näe heitä. Mutta\nmiksi emme? Siksi että he ovat menneet Isän tykö — kaiken elämän ja\nvoiman, kaiken valon ja rakkauden lähteeseen ja alkuperään, että he\nsaisivat elämää Hänen elämästään, voimaa Hänen voimastaan, valoa Hänen\nvalostaan, rakkaudestaan — eikä varmaankaan turhan takia. Totisesti\nei turhan takia. Sillä jos he seurasivat Kristusta täällä maan päällä\neivätkä käyttäneet lahjojaan ainoasti itseään varten, jos he tulevat\nKristuksen kaltaisiksi nähdessään Hänet semmoisena kuin Hän on, niin\ntotisesti eivät he käytä lahjojaan itseään varten, mutta Kristuksen\ntavalla käyttävät niitä rakkaittensa hyväksi. He voivat varmaankin\nsamoin kuin Kristus tulla ja mennä näkymättöminä. Samoin kuin Kristus\nvoivat he kenties hengähtää rauhattomiin sydämiimme ja sanoa: »Rauha\nolkoon teille!» Eikä se ole turhaan — sillä mitä he tekivät meidän\nedestämme ollessaan vielä maan päällä, sen he voivat tehdä paljoa\nkokonaisemmin ollessaan taivaassa. He näyttävät jättäneen meidät ja me\nkenties itkemme ja murehdimme. Mutta se päivä on tuleva, jolloin harso\notetaan pois silmiltämme ja me näemme heidät semmoisina kuin he ovat —\nKristuksen kanssa ja Kristuksessa ijankaikkisesti — emmekä enää muista\nsuruamme ilon tähden, että vielä yksi ihmisolento on tullut ainoaan\ntotiseen, todelliseen ja ijankaikkiseen maailmaan, jossa ei ole tautia,\nei epäjärjestystä, muutosta, katoovaisuutta eikä kuolemaa, sillä sehän,\nei ole muu kuin Isän helma.\n\nAll Saints' Day Sermons.\n\nVaikka maallinen rakkaus näyttäsi meistä niin ihanalta, että kaikki\nmuutos siitä tuntuisi muutokselta huonompaan päin, tulemme kerran\ntoiseen kokemukseen. Mitä vaatii järki (ja usko, joka on näkymättömän\nmaailman järki) meiltä muuta kuin että teemme sen johtopäätöksen, että\njos on jotain muutosta rakkaudessamme, on se totisesti paljoa parempaan\npäin?\n\nLetters and Memories.\n\nMitä muuta on totinen ijankaikkinen elämä — Jumalan ja Kristuksen\nelämä — muuta kuin elämää rakkaudessa, elämää täysin toimellisessa,\nuhraavassa hyvyydessä, joka on kaikkien kokonaisten olentojen ainoa\ntotinen elämä, joko maan päällä tai taivaassa — taivaassa yhtä hyvin\nkuin maan päällä. Kuvitelkaa mielessänne enkeleitä ja pyhiä taivaassa\n(sillä jokaisella lienee jonkinlainen käsitys heistä), ja koetelkaa\nkuvailla, mitä teidän rakkaimpienne sielut siellä haudan tuolla puolen\nnyt toimivat; mutta muistakaa että jos hurskaat taivaassa elävät\nijankaikkista elämää, elävät he varmaan hyödyllistä elämää, joka on\ntäynnä rakkautta ja hyviä töitä.\n\nOn niitä, jotka uskovat semmoista, mitä me olemme kovin taipuvaiset\nunohtamaan, nimittäin että ijankaikkinen elämä ei voi olla itsekästä\neikä tyhjää elämää, jota vietetään ainoasti itse olemalla onnellisia.\nHe uskovat etteivät hurskaat taivaassa ole toimettomia, vaan että\nhe ijankaikkisesti ihmiskuntaa auttavat, ja tekevät tarvitseville\nsieluille kaikellaisia hyviä palveluksia. Minä en ymmärrä, miksi he\neivät olisi oikeassa. Sillä jos hurskasten halu oli tehdä hyvää maan\npäällä, kuinka paljoa, enemmän heillä on se hyvä halu taivaassa.\nJos he auttoivat kärsiviä ihmisraukkoja ja lohduttivat murheellisia\ntäällä maailmassa, kuinka paljoa halukkaampia he ovatkaan auttamaan\nja lohduttamaan heitä nyt, kun heillä on ijankaikkisen elämän täysi\nvoima, täysi vapaus, täysi rakkaus ja into. Jos Jumalan rakkauden tuli\nlämmitti ja pehmensi heidän sydämiään täällä, kuinka paljoa enempi\nsiellä! Jos he elivät Jumalan rakkauselämää täällä, kuinka paljoa\nenempi siellä, Jumalan istuimen ja Kristuksen kasvoin edessä!\n\nJa jos joku tahtoo sanoa, että hyväin ihmisten sielut taivaassa eivät\nvoi auttaa meitä, jotka olemme täällä maan päällä, vastaan minä:\nMilloin olette nousseet ylös taivaaseen saamaan selkoa siitä? Jos\nte joskus olisitte olleet siellä, olkaamme varmat että teillä olisi\nparempia tietoja tuotavana meille kuin tämä, että ne, joita olemme\nkunnioittaneet ja rakastaneet maan päällä, ovat menettäneet voimansa,\njoka heillä täällä oli lohduttaakseen meitä, jotka taistelemme täällä\nalhaalla.\n\nEi, me tahdomme uskoa — mitä jokainen, joka kadottaa rakkaan\nystävän, on ennemmin tai myöhemmin uskova, — että ne, joita olemme\nkunnioittaneet ja rakastaneet, ovat kuitenkin hengessä meitä läsnä,\nvaikkakin ovat pois otetut silmäimme edestä; että he vielä taistelevat\npuolestamme heidän Herransa Kristuksen lipun ympärillä ja vielä tekevät\ntyötä meidän edestämme Hänen rakkauselämänsä voimassa, samoin kuin he\nelävät Hänessä ja Hänestä ijankaikkisesti.\n\nTosin emme tarvitse rukoilla heitä, ikäänkuin he tahtoisivat auttaa\nmeitä heidän oman tahtonsa perustuksella. He tekevät Jumalan tahdon\neikä omansa, kulkevat Jumalan asioilla eikä omillaan. Meille on\nkylliksi, jos rukoilemme Jumalaamme ja Isäämme itseään. Ja mitä on\nmeidän rukoiltava? »Isä, Sinun tahtosi tapahtukoon niin maassa kuin\ntaivaissa!»\n\nGood News of God — Sermons.\n\nEikö ole riittävä se ainoa ajatus, että meidän rakkaamme nukkuvat\nKristuksessa? He nukkuvat Kristuksessa ja sentähden rajattoman\nhellyyden, osanoton, huolenpidon ja rakkauden ympäröiminä. He nukkuvat\nJesuksessa; ja Hän on elämä, siksi nukkuvat he elämässä. He nukkuvat\nJesuksessa; ja Hän on valkeus, sentähden nukkuvat he valkeudessa.\nHe nukkuvat Jesuksessa; ja Hän on rakkaus, sentähden nukkuvat he\nrakkaudessa. Ja mikä voipi olla parempi? Se on parempi — että he, jotka\nnukkuvat Jesuksessa, varmaan heräävät. Sillä niinkuin on kirjoitettu,\non Hän virvoittava, herättävä, elämää antava Henki; sentähden on\nHänessä nukkuminen samaa kuin nukkuisi itsessään elämän ja voiman\nlähteessä ja alkuperässä. Koska kaikki meidän kyvyt ja lahjat täällä\nmaan päällä tulevat Jesukselta, on Hän varmaan antava meille enempi\nja jalompia antimia, kun me nukumme Hänessä ja heräämme Hänessä\nijankaikkiseen ylösnousemuselämään. Ja mikä enempi, sillä kirjoitettu\non, että Hän on ottava luokseen ne, jotka Jesuksessa nukkuvat.\nViimeisenä päivänä me näemme heidät, joita rakastimme, kasvoista\nkasvoihin — ja ennenkin sitä päivää, elkää epäilkö sitä. Usein kun\nKristus lähestyy meitä hengessä, ei Hän tule yksin, vaan rakastavat\nsielut, sielut, joita tunsimme heidän vaeltaessaan lihassa täällä maan\npäällä, tulevat Hänen seurassaan ja viivähtävät sydämemme läheisyydessä\nja sekoittavat kuiskeensa Hänen ääneensä ja kehoituksiinsa, joka\nrakastaa meitä ja tahtoo johtaa meitä neuvoillaan täällä ja sitte\nvastaan ottaa meidät ihanuuteen, jossa saamme tavata nämä meidän\nrakkaamme — ei semmoisina laihoina varjoina, jotka liitelevät autioilla\nja muodottomilla aukeilla, niinkuin esi-isämme heitä kuvailivat — vaan\nsemmoisina kuin kerran tunsimme heidät, sillä eroituksella ainoasti\nettä liha on poissa, mutta todellinen hengellinen ruumis on jälellä,\njonka peitteenä ja kuorena liha ja veri vain on ollut, ja joka on\ntäydellisemmin ja kokonaisemmin elävä ja rakastava kuin aikaisempi\nruumis, koska se on Kristuksessa, joka on elämän lähde, ja koska se on\nijankaikkisesti Hänessä vapautettu helvetistä ja kuolemasta.\n\nJa jos te toivotte merkkiä siitä, että asianlaita on niin, tulkaa\npyhälle ehtoolliselle ja ottakaa leipä ja viini merkiksi siitä, että\nteidän ruumiinne ja heidän, teidän sielunne ja heidän ravitaan samasta\nijankaikkisen elämän lähteestä — tuosta kuolleesta, ylösnousneesta ja\nijankaikkisesti elävästä Jesuksen Kristuksen ruumiista, jonka Hän on\nantanut alttiiksi maailman elämän edestä.\n\nM.S.S. Sermons.\n\nMe tiedämme että tuskat tulevat — kauheat tappiot, surettavat ja\nmerkilliset murheet. Ne tulevat meille, Jumala meitä kaikkia auttakoon!\nMutta keneltä ne tulevat? Kuka on elämän ja kuoleman Herra? Kuka on\nilon ja surun Herra? Eikö se ole tärkein kaikista kysymyksistä? Ja\neikö vastaus siihen ole tärkein kaikista vastauksista? Se on Jumalan\nPyhä Henki, se Henki, joka käy ulos Isästä ja Pojasta; sen Isän Henki,\njoka rakasti maailmaa niin, ett'ei säästänyt ainoaa Poikaansa; sen\nPojan Henki, joka rakasti maailmaa niin, että alensi itsensä sen edestä\nristinkuolemaan asti; se Henki, joka on Lohduttaja ja joka sanoo: »Minä\nolen nähnyt sinun tiesi ja tahdon parantaa sinut, Minä tahdon myös\njohtaa sinua ja antaa sinulle ja sinun surevaisillesi lohdutuksen. Minä\npuhun rauhaa sille, joka on lähellä ja sille, joka kaukana on, sanoo\nHerra; ja Minä tahdon parantaa hänet.» Es. 57:18,19. Eikö se ole mitä\nsiunatuin sanoma, että Hän, joka ottaa, on se sama, joka antaa? Että\nHän, joka murheelliseksi tekee, on se sama, joka lohduttaa?\n\nAll Saints' Day Sermons.\n\nSe on siunattu sanoma, että Jumala itse on Lohduttaja. Se on siunattu\nsanoma, että Hän, joka lyöpi, tahtoo myös parantaa; että Hän, joka\nojentaa surun maljan, tahtoo myös antaa voimia tyhjentämään sen. Se\non siunattu sanoma, että koetus ei ole rangaistus, vaan Isän kuritus.\nSe on siunattu sanoma, että koko meidän tehtävämme on lapsen tehtävä\n— Pojan, joka kuolon tuskassaan sanoi: Isä, tapahtukoon Sinun tahtosi\neikä Minun. Se on siunattu sanoma, että meidän Lohduttajamme on\nHenki, joka lohdutti Kristusta, itseään Poikaa, ja käypi ulos sekä\nIsästä että Pojasta ja tahtoo sanoa meille, että Kristuksessa olemme\nme todellisesti ja varsinaisesti Jumalan lapsia, jotka suurimmassa\npuutteessamme voimme huutaa Hänelle: »Isä!» täysin ymmärtäen, mitä tämä\nkuninkaallinen sana sisältää.\n\nAll Saints’ Day Sermons.\n\n\n\n\nII.\n\nSYNNIN SYVYYDESTÄ.\n\n\n »Sillä lukemattomat vaivat ovat minun piirittäneet; minun syntini ovat\n minun ottaneet kiini, niin etten minä taida nähdä, ne ovat useammat\n kuin hiukset päässäni, ja minun sydämeni on vaipunut minussa.» Ps.\n 40:13.\n\n »Minä tunnen pahat tekoni, ja minun syntini on aina edessäni. Sinua\n ainoata vastaan minä syntiä tein, ja pahasti tein Sinun edessäsi.» Ps.\n 51:5,6.\n\n »Minä sanoin: minä tunnustan Herralle minun pahat tekoni; ja Sinä\n annoit anteeksi minun syntini vääryyden.» Ps. 32:5.\n\n »Autuas on se, jonka pahat teot ovat annetut anteeksi, ja jonka synnit\n ovat peitetyt.» Ps. 32:1.\n\n »Sinun tykönäsi on anteeksi antamus, että Sinua peljättäisiin.» Ps.\n 130:4.\n\nJumala ei ole teitä vastaan, vaan teidän puolestanne elämän kaikissa\ntaisteluissa; Hän toivoo teidän pääsevän varmasti niitten läpi ja\nvoittavan; ja Hän tahtoo kuulla teidän huutonne syvyydestä ja auttaa\nteitä. Kun te sentähden huomaatte joutuvanne harhaan, hyvin harhaan,\nelkää silloin huutako tälle tai tuolle ihmiselle: »Tule ja auta\nminua; auta minua vähän oikeaan, ennenkuin Jumala tulee ja löytää\nminut väärältä tieltä ja rankaisee minua». Huuda Jumalalle itselleen,\nKristukselle itselleen; rukoile Häntä nostamaan sinua jaloilleen,\nrukoile Häntä saattamaan sinut jälleen oikealle tielle. Elä ole\nniinkuin Pietari ennen kääntymistään eläkä huuda: »Mene pois minun\ntyköäni, Herra; sillä minä olen syntinen ihminen; odota vähän, kunnes\nminä olen noussut ja pessyt pois likapilkkuni ja siistinyt itseni\njotakuinkin siedettävään järjestykseen». Elä näin huuda, vaan huuda:\n»Tule pian Herra, nyt heti — juuri siksi että minä olen syntinen\nihminen; juuri siksi että minua on helppo eksyttää ja estää pyrkimästä\neteenpäin taistelussani minun omia syntiäni ja pahuuttani vastaan;\nsiksi että olen laiska ja tyhmä; siksi että minä olen väärä ja paheita\ntäynnä, _sentähden_ nouse Sinä voimassasi ja tule minun luokseni, Sinun\nkurjan olentosi, Sinun kadotetun lapsesi luokse, ja tue minua suurella\nvoimallasi. Kohota minua, sillä minä olen hyvin syvälle langennut;\nvapauta minut, sillä minä olen eksynyt Sinun terveelliseltä ja varmalta\nmaantieltäsi syvälle liejuun, jossa ei ole mitään lujaa perustusta.\nMinä en voi auttaa itseäni, ja ellet sinä auta minua, olen minä\nkadotettu.»\n\nTehkää niin. Rukoilkaa niin. Elkää antako syntinne ja pahuutenne tulla\neroittajaksi Kristuksen ja teidän väliin, vaan pitäkää se suurimpana\nsyynä huutaa Kristuksen puoleen, joka on läsnä. Silloin tahtoo Hän\nvapauttaa teidät joko lempeillä tai ankarilla keinoilla, ja Hän tahtoo\nasettaa jalkanne lujalle perustukselle ja johtaa teidän tienne, että te\nkärsivällisesti vaeltaisitte teidän eteenne asetetulla elontiellä ja\nJumalan käskyjen poluilla, joilla ei kuolemaa ollenkaan ole.\n\nGood News of God, Sermons.\n\nMitä on meidän tehtävä, kun meidän syntimme tekevät meidät kerran\nrauhattomiksi, niinkuin varmaan on kerran tapahtuva? Mitäpä muuta kuin\navata silmämme ja nähdä, että Jumalan luomille miehille ja naisille on\nainoa keino totella Häntä. Mitenkä voisimme viihtyä tekemällä muuta?\nPahoin on taistella Jumalaa vastaan. Mutta joku voipi ehkä sanoa: »minä\ntiedän syntiä tehneeni, ja minä toivon ja halajan totella Jumalaa;\nmutta minä olen niin heikko ja minun syntini pitävät minua niin kiini,\netten minä voi totella Jumalaa. Minä halajan sitä. Minä tunnen ja\ntiedän, kun katson jälelleni päin, että kaikki minun syntini ja häpeäni\njohtuu siitä, että minä olin ylpeä ja itsepäinen ja päätin kulkea omia\nteitäni. Vaan minä en voi tehdä sitä oikein.»\n\nElä lankea epätoivoon sentähden, sieluparka! Se on tuhannen kertaa\nparempi, kun sanot ett'et voi tehdä sitä oikein, kuin jos sanoisit\nvoivasi tehdä sen. Sillä ne, jotka todella tuntevat, ett’eivät voi\ntehdä sitä oikein — ne, jotka todella ovat väsyneet ja nääntyneet\nsyntikuormansa alla — ne, jotka ovat väsyneet omaan tahtoonsa ja\ntuntevat olevansa valmiit heittäytymään pitkälleen ja kuolemaan kuin\nuupunut hevonen ja sanovat: »Jumala, ota minut pois, mihin paikkaan\ntahansa; minä en kelpaa elämään tämän maan päällä, ja olen häpeäksi\nja vaivaksi itselleni öin päivin» — ne, jotka ovat semmoisessa sielun\ntilassa, ovat hyvin lähellä ottamaan vastaan suloisen sanoman.\n\nJumala tietää yhtä hyvin kuin te, jopa tuhannen kertaa paremmin,\nmitä vastaan teidän on taisteltava. Hän tietää sen — mitäpä Hän ei\ntietäisi? Rukoilkaa sentähden Häntä. Huutakaa Hänen puoleensa, että\nHän tekisi teidän tahtonne Hänen oman tahtonsa kaltaiseksi, jotta\nte rakastaisitte, mitä Hän rakastaa, vihaisitte, mitä Hän vihaa ja\ntekisitte, mitä Hän toivoo teidän tekevän; näin tulette te varmaan\nhuomaamaan todeksi, että ne, jotka koettavat tehdä oikein ja kuitenkin\ntietävät, etteivät he itse voi tehdä oikein, Jumala on johtava oikeaan.\n\nNational Sermons\n\nSana synti on kreikan kielestä suoranaisesti käännetty niinkuin se\nmerkitsee eikä sen tarkotuksen mukaan, mihin se tähtää; ja se että\njokainen harha-askel tuopi mukanaan rangaistuksen, on minulle paras\nsanoma ja antaa minulle toivoa sekä minua itseäni että jokaista\nihmisolentoa varten, joka on ollut, joka on ja joka tulee, sillä minä\nnäen heidät kaikki isällisen kasvatuksen alaisina lapsina, jonka\nkautta he oppivat tuntemaan ja käyttämään omia voimiaan Jumalan\nhuoneessa, maailman kaikkeudessa, ja Jumalan työssä; ja siinä määrin\nkuin he oppivat tekemään tätä, saavuttavat he pelastuksen — tämä sana\nkäännettynä: hengen hyvinvointi ja täydellisyys, joka samoin kuin\nruumiin hyvinvointi palkitsee itsensä.\n\nLetters and Memories.\n\nJos se ajatus, että teitä rangaistaan syntinne tähden, tulee murheena\nylitsenne, niin murehtikaa syntiänne, vaan elkää sitä onnea, jota ne\novat estäneet. Kiittäkää ennemmin Jumalaa, että Hän pysähytti teidät\najoissa, ja muistakaa Hänen lupauksensa siitä, että Hän kohottaa\nmeidät, jos otamme opiksi Hänen kurituksensa.\n\nLetters and Memories.\n\nVoi kuinka moni ymmärtämätön ihmisraukka, joka elää kurjuudessa ja\nhäpeässä, jolla on paha omatunto ja murheellinen sydän, koettaa\nunhottaa syntinsä ja surunsa; mutta se ei kuitenkaan onnistu. Hän\non sairaana ja väsyneenä synnistä. Hän on onneton ja tietää tuskin\nitsekään miksi. Hänen sydämessään on halu, kaipuu, nälkä johonkin\nparempaan. Silloin hän alkaa muistella taivaallisen Isänsä kotia.\nVanhoja sanoja, joita hän oppi lapsuudessaan, vanhoja hyviä sanoja\nhänen katekismostaan ja Raamatustaan johtuu hänen mieleensä. Hän oli\nunohtanut ne, kenties nauranut niille hulluutensa päivinä. Mutta nyt\ntulevat ne esiin, hän ei tiedä mistä, aivan kuin sievät hengettäret,\njotka liitelevät esille. Ja hän häpiää niitten edessä. Tuo vanha ja\nrakas opetus vetää nuhteita hänen tuntonsa eteen, ja lopuksi sanoo\nhän: »Suokoon Jumala, että jälleen olisin pieni lapsi; vielä kerran\npieni viaton lapsi äitini sylissä! Ehkä minä olen ollut mieletön\nja nuo vanhat sunnuntaikirjat olivat oikeassa. Minä olen kaikessa\ntapauksessa surkuteltava! Minä luulin olevani oma herrani; vaan kenties\nkun kaikki ympäri käydään, onkin Hän, josta luin noissa vanhoissa\nsunnuntaikirjoissa, minun Herrani. Kaikessa tapauksessa en minä ole oma\nherrani; minä olen orja. Kenties olen minä taistellut Häntä vastaan,\nHerraa Jumalaa vastaan, koko tuona aikana, ja nyt on Hän näyttänyt\nminulle, että Hän on voimallisin meistä kahdesta.»\n\nKun Herra on vetänyt ihmistä näin pitkälle, pysähtyykö Hän silloin?\nEi, Hän ei jätä työtään keskentekoiseksi. Jos työ jääpi puolitiehen,\nsilloin on pysähtymiseen meidän syymme, Hän ei pysähdy. Joka Hänen\nluokseen tulee, tulkoonpa sekavalla, tyhmällä taikkapa vielä\njäykällä tavalla, sitä ei Hän suinkaan heitä ulos. Hän tekee heidät\nmahdollisesti vielä murheellisemmiksi parantaakseen heitä tuosta\nsekavuudesta ja jäykkyydestä; sillä Hän on lääkäri, joka ei koskaan\nlähetä potilasta pois luotaan tai anna hänen odottaa tuntiakaan.\n\nNational Sermons.\n\nTuo siunattu Augustinus tuli tuntemaan, ettei hän koskaan voisi\nvoittaa omia syntiään tuumimalla itsensä kanssa eli jollain muulla\ntavalla, ennenkuin hän tuli tuntemaan Jumalan ja näkemään että Jumala\non Herra. Ja kun hänen henkensä oli murtunut, kun hän näki olevansa\nhullu ja sokea — silloin tulivat esille ne vanhat sanat, mitä hän oli\noppinut äitinsä helmoissa, ja hän ymmärsi että Jumala oli valvonut\nhänen tähtensä ja johtanut häntä; Hän oli sallinut hänen kulkea vääriä\nteitä ainoasti näyttääkseen hänelle kuinka hullua on kulkea väärillä\nurilla; Hän oli pitänyt huolta hänestä, kulettanut häntä, puhunut\nomantunnon kautta, houkutellut häntä takasin ainoan totisen onnen\npuoleen, aivan kuin rakastava isä menettelee uppiniskaisen, itsepäisen\nlapsen kanssa; ja hänestä tuli muuttunut ihminen. Johtakoon Jumala\nsuuressa laupeudessaan meitä tähän siunattuun tilaan, silloin kun Hänen\naikansa on. Ja jos Hän johtaa meitä siihen, ei se niin paljoa merkitse,\ntulemmeko siihen ilon vai surun kautta, kunnian tai häpeän kautta,\nEdenin puiston tai kuoleman varjon laakson läpi. Sillä mitä se tekee,\njos lääke on katkera, kunhan se pelastaa elämämme?\n\nNational Sermons.\n\nTeidän synnin tuntonne ei ole haaveilua; se on yksinkertasesti,\nluullakseni, varmuus tosiasioista. Mitä tulee teidän Kristuksen tykö\nauttamiseen, luulen minä etten voi viedä teitä yhtäkään tuumaa. Minä\nen voi nähdä mitään muuta toivoa kuin rukouksessa lähestyä Häntä\nitseään ja sanoa: »Herra, jos Sinä olet täällä, jos Sinä ollenkaan olet\nolemassa, jos tämä kaikki ei ole valhetta, täytä silloin kuuluisat\nlupauksesi, anna minulle rauha ja syntien anteeksi antamus ja tunto\nsiitä, että joskin minä olen paha, Sinä kuitenkin rakastat minua vielä,\nvaikka sinä näet kaikki, ymmärrät kaikki ja sentähden pidät huolta\nkaikesta!»\n\nNäin on minun pitänyt tehdä entisinä aikoina, vaatia Häntä ulkonaisessa\npimeydessä ja yön hiljaisuudessa, kunnes olin odottamaisillani, että\nHän julistaisi oman kunniansa ilmestymisellään, niinkuin Hän teki\nPaavalille ja Johannekselle; mutta Hän vastasi vain hiljaisella\nhuminalla; se oli kuitenkin kylliksi.\n\nLetters and Memories.\n\n— — — Rakas ystävä, meidän elämän salaisuus on asettaa aikomuksemme ja\nluonteemme Hänen eteensä, joka ne on luonut ja huutaa: »Puhdista Sinä\nminut, ainoasti silloin tulen minä puhtaaksi. Sinä vaadit totuutta\nsydämen sisimmässä. Sinä tahdot opettaa minua ymmärtämään salattua\nviisautta.» Ps. 51:8,9. Mikä usko olisikaan perinpohjaisempi? Jos\nkerran on Jumala, joka alusta loi meidät, niin tottapa totisesti Hän,\njoka loi, voipi myöskin johtaa luotunsa oikeaan, jos se horjahtaa\nsyrjään. Onko oppi uudesta syntymisestä ja uudistuksesta ihmeellisempi\nkuin luomisen tapahtuma?\n\nLetters and Memories.\n\nMitä sanoo nuoruuden synneistä 130 Psalmi? »Jos Sinä, Herra, kostat\nsynnit, Herra, kuka silloin pysyy? Kuitenkin on Sinun tykönäsi anteeksi\nantamus, että Sinua peljättäisiin.» Enkä minä tiedä, miten meidän\nparemmin on peljättävä Jumalaa kuin tekemällä työtä siinä erityisessä\nkutsumuksessa, minkä Hän on meille antanut, luottaen siihen että Hän\nantaa sen tulla meidän kanssaihmistemme hyödyksi, jos Hän kerran meitä\ntyössään tarvitsee. Elä ole sentähden täynnä napinaa tai epäilystä,\nmutta tee vain se velvollisuus, mikä sinua lähinnä on.\n\nLetters and Memories.\n\nNiin, se on lohdutuksemme, se on toivomme, että Kristus, tuo suuri\nAuttaja, suuri Lääkäri, voipi vapauttaa ja tahtoo vapauttaa meidät\nvanhain syntiemme jäännöksistä, meidän omain erehdystemme seurauksista\n— ei yhtäkkiä, ei ihmeen kautta, vaan pitkällisen kasvatuksen kautta.\nSe on ehkä parempi meille, ettei Hän yhtäkkiä paranna meitä, sillä\nmuuten kuvailisimme synnin olevan helpon asian, minkä voimme heittää\npois luotamme, milloin tahansa meitä haluttaa, emmekä ymmärtäisi\nsen olevan sisällisen taudin, joka murtaa meidät ja hävittää, ja\njonka palkka on kuolema. Sentähden on se niin, että koska Kristus\nrakastaa meitä, vihaa Hän meidän syntejämme eikä voi kärsiä niitä\ntai antaa meidän elää niissä, vaan tahtoo kurittaa niitä, ja Hän on\nniin armollinen ja rakkautta täynnä, että jatkaa kuritustaan, niin\nkauvan kuin varjo tai jäännöskään synnistä on meissä. Heittäytykäämme\nsentähden Kristuksen, tuon suuren Lääkärin käsiin ja rukoilkaamme Häntä\nparantamaan meidän haavoitetun sydämemme ja puhdistamaan turmeltuneen\nsielumme sekä jättäkäämme Hänen valtaansa, miten Hän sen tahtoo tehdä.\nOlkaamme tyytyväiset siitä, että meitä kuritetaan ja puhdistetaan.\nAntakaamme Hänen menetellä meidän kanssamme, niinkuin Hän parhaiten\nsopivaksi katsoo, niinkuin Hän muinaisina aikoina menetteli Davidin\nkanssa, jolle Hän antoi synnin anteeksi, vaan kuitenkin rankaisi lapsen\nkuolemalla. Antakaamme Hänen tehdä kanssamme, mitä Hän tahtoo, sillä\nHän aina pyhän tahtonsa mukaan tekee meidät hyviksi ihmisiksi.\n\nAll Saints’ Day Sermons.\n\nMinun uskoni on, että Jumala tahtoo rangaista (eikö Hän ole jo\nrangaissut) jokaisen väärän teon, minkä olen tehnyt, ellen minä kadu\n— s.o. ellen muuta käytöstäni siinä suhteessa; ja että Hänen helpoin\nlyöntinsä on kyllin kova murtamaan luut ja ytimet. Mutta en tahtoisi\nsanoa kenestäkään ihmisolennosta, jonka olen nähnyt tämän maan\npäällä, ettei heillä ole mitään toivoa tai että jos he vanhurskaan\nrangaistuksen katkerissa tuskissa avaisivat silmänsä ja näkisivät oman\nmielettömyytensä ja muuttaisivat mieltään, niin ei sittekään Jumala\ntahtoisi anteeksi antaa heille; en koko maailman ja sen hallitsijain\nvuoksi tahtoisi niin sanoa. Minä en ole koskaan nähnyt yhtään ihmistä,\njossa ei olisi ollut jotain hyvää, ja minä uskon Jumalan näkevän sen\nhyvän paljoa selvemmin ja rakastavan sitä paljoa syvemmin kuin minä\nvoin; sillä Hän itse istutti sen ihmiseen, ja sentähden on oikein\nuskoa, että Hän tahtoo kasvattaa ja vahvistaa sitä hyvää ja kurittaa\nihmistä, jolla se hyvä on, kunnes hän tottelee sitä, rakastaa sitä ja\nantautuu sille; minä en epäile että semmoinen ihminen, jos hän ei ole\nkasvatettu ja on hidas, pitää semmoista kuritusta kauheana, ja se onkin\nsitä parempi hänelle. Enempää en voi sanoa.\n\nLetters and Memories.\n\nJos ihminen todellakin uskoisi olevansa Isän kasvatuksen alainen lapsi,\nuskoisi hän kaiken, mikä tapahtuu, olevan osan tätä kasvatusta. Ja\nsemmoinen ihminen, joka rukoilisi näin ja tekisi työtä tähän suuntaan\nja pitäisi johtotähtenään tätä: »Isä meidän, pyhitetty olkoon Sinun\nnimesi, lähestyköön Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun tahtosi niin\nmaassa kuin taivaassa», ja joka rukoilisi jokapäivästä leipäänsäkin\nsiitä syystä eikä mistään muusta, minä uskon hänen tulevan kokemaan,\nettä itserakkaus ja itsekkyys kuolee pois hänestä ja toimellinen\nhyväntahtoisuus kasvaa sijaan. Hän tulisi huomaamaan, että kärsityt\nsurut ja ohi menneet lankeemiset näkyisivät odottamatta koituvan\nhänelle käytännölliseksi hyödyksi ja sitä tehden muillekin, ja\nriemukseen hän huomaisi, että hänen Isänsä oli kasvattanut häntä,\nvaikka hän kuvaili kasvattavansa itseään; eikä hän saisi aikaa eikä\ntilaisuutta vaivata päätään etsimällä vaikuttimia toimiinsa; mutta hän\nyksinkertasesti tekisi, mitä hänen eteensä tulisi hänen voimillaan\ntehtäväksi.\n\nLetters and Memories.\n\nMenkäämme eteenpäin! Jumala johtaa meitä; vaikka me olemme sokeat\nitsessämme, olisimmeko siltä arkoja seuraamaan? Minä en näe tietäni\nenkä välitä siitä; mutta minä tiedän, että Hän näkee oman tiensä, ja\nettä minä näen Hänet ja että minä en voi uskoa Hänen kaikista meidän\nsynneistämme huolimatta tahtovan unohtaa armollisia lupauksiaan. »Jotka\nHäntä katsovat, heidät valaistaan; heidän kasvonsa ei tule häpeään.»\nPs. 34:6.\n\nMinä tiedän olevani kurja, vaikeroiva, hidas, petollinen, uskoton\nolento, jolla on vaikea rukoilla; mutta minä tiedän senkin että on\nolemassa Yksi, joka johtaa minua ja jouduttaa minua, kun en antaisi\njohtaa itseäni, joka on antanut ja joka tahtoo antaa minun kulkea Hänen\nteillään ja tehdä Hänen töitään, ja sen tekee Hän joko miellyttävillä\ntai vastenmielisillä keinoilla.\n\nLetters and Memories.\n\nOle hyvässä turvassa! Kun jumalaton kääntyy pois jumalattomuudestaan,\npelastaa hän sielunsa, niin että se _elää_ — eikä hänen syntiään ja\npahuuttaan enää muistella. Kuinka suuri sinun syntikuormasi voipi olla\n(jos voidaan puhua mistään mitasta hengellisessä), en minä tiedä. Mutta\nsen minä tiedän, että niin kauvan kuin pidät syyllisyytesi tunnon\nhereillä ajatuksissasi, olet sinä vanhurskautettu Hänen ajatuksissaan;\nniin kauvan kuin sinä asetat synnit Hänen kasvoinsa eteen, heittää Hän\nne selkänsä taakse.\n\nLetters and Memories.\n\nTämä on evankeliumi, suloinen sanoma langenneille ihmisille, että\nJumalan istuimella istuu yksi Ihminen, jolle on annettu kaikki valta\ntaivaassa ja maan päällä; että maailman kohtalo ja kaikki, mikä siinä\non, auringon ja tähtien kohtalo, kuningasten ja kansakuntain kohtalo,\njokaisen publikaanin ja porton kohtalo, niitten kohtalo, jotka ovat\nkuolemassa ja tuonelassa, kaikki riippuu Jesuksen pyhästä sydämestä,\nsiitä sydämestä, joka itki Hänen ystävänsä Latsaruksen haudalla; siitä\nsydämestä, joka itki Jerusalemin tähden; siitä sydämestä, joka sanoi\nsiunatulle Magdalenalle, tuolle syntiselle naiselle: »Mene rauhassa,\nsinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut»; siitä sydämestä, joka\nsuree jokaisen syntisen ja eksyväisen sielun tähden koko Jumalan\nmaan päällä ja huutaa kaikille: »Miksi pitäisi teidän kuoleman, sinä\nIsraelin huone? Sillä en Minä ollenkaan iloitse hänen kuolemastaan,\njoka kuolee, sanoo Herra, Herra; sentähden kääntykää, ja te saatte\nelää.» Hes. 18:31,32. »Tulkaa Minun tyköni kaikki, jotka työtä teette\nja olette raskautetut, ja Minä tahdon teitä virvoittaa.» Mat. 11:28.\n\nNational Sermons.\n\nTämä on se sanoma, jonka Kristuksen ruumiin ja veren siunattu\nsakramentti tuopi sinulle, että sinä jokapäiväsistä synneistäsi ja\nrikoksistasi huolimatta voit katsoa Jumalaan sinun Isänäsi; Herraan\nJesukseen elämänäsi; Pyhään Henkeen johtajanasi ja kulettajanasi. Sen\nsanoman tuopi se myös, että joskin sinä olet kadotettu poika, on sinun\nIsäsi koti sinulle vielä avoinna; sinun Isäsi ijankaikkinen rakkaus on\nvalmiina tulemaan sinua vastaan jo kauvempaa siinä silmänräpäyksessä\nkuin sinä sydämestäsi huudat: »Isä, minä olen syntiä tehnyt enkä\nenää ole kelvollinen sinun lapseksesi kutsuttavaksi»; ja että sinun\non käännyttävä ja Jumalan, sinun Isäsi, luo mentävä, ei ainoasti\nkerta kaikkiaan, vaan joka viikko, joka päivä, joka tunti, niin usein\nkuin sinä unohdat Hänet ja olet tottelematon Hänelle. Tämä on sen\nsiunatun sakramentin sanoma — että joskaan sinä et voi nauttia sitä\noman vanhurskautesi nojalla, voit sinä nauttia sitä Hänen moninaisen\nja suuren laupeutensa tähden; että vaikk'et sinä ole kelvollinen\nkokoomaan muruja Hänen pöydältään, on Hän kuitenkin se sama Herra,\njonka etuoikeus aina on olla myötätuntonen, ja Hän sallii sinun sielusi\npeseytyä Kristuksen kalliissa veressä, niin että sinä pysyt Hänessä ja\nHän sinussa ainiaaksi.\n\nNational Sermons.\n\nKristuksen jäsenet, Jumalan lapset, taivasten valtakunnan perilliset,\nkuolemattoman, puhtaan toivon perilliset, toivon joka ei koskaan häviä,\n— teillä on oikeus, joka on teille annettu Kaikkivaltiaan Jumalan\nlupauksen kautta, toivoa itsenne, lähimäisenne ja eksyneen kurjan\nmaailman hyväksi; oikeus uskoa että on olemassa koko maailman varalle\nvanhurskauden, rauhan ja onnen aika, ja että te, jos tahdotte, voitte\npäästä osallisiksi siihen ihanaan auringon nousuun, jonka jälkeen\naurinko ei enää koskaan laskeudu. Tutki Raamatuita ja lue sieltä\nJumalan lupauksista, jotka ovat teidän oikean toivonne perustuksena.\n»Katso Jumalan Karitsaa, joka pois ottaa maailman synnin.» Kuinka me\nuskallamme, jotka kutsumme itseämme kristityiksi, jotka olemme kastetut\nHänen nimeensä, jotka olemme maistaneet Hänen armoaan, joilla on Hänen\nrakkautensa voima, Hänen Henkensä kääntävä ja uudistava voima — kuinka\nuskallamme me epäillä, että Hän tahtoo pois ottaa koko maailman synnin?\nAskel askeleelta, kansa kansalta, vuosi vuodelta on Herra voittava;\nsillä Hänen tulee hallita, kunnes Hän on laskenut kaikki viholliset\njalkainsa alle. Hän on luvannut ottaa pois maailman synnin, ja Hän on\nJumala eikä voi valehdella.\n\nNational Sermons.\n\n\n\n\nIII.\n\nPELON JA TUSKAN SYVYYDESTÄ.\n\n\n »Minun sydämeni vapisee minussa, ja kuoleman pelko on langennut minun\n päälleni. Pelko ja vapistus tulevat minun päälleni, ja kauhistus\n peittää minut.» Ps. 56: 5,6.\n\n »Sinä olet koetellut minun sydämeni, ja etsiskellyt sitä öisin —» Ps.\n 17:3.\n\n »Sinä päivänä kuin minä pelkään, luotan minä Sinuun.» ps. 66:4.\n\n »Herra on minun valkeuteni ja pelastukseni, ketä minä pelkäisin? Herra\n on minun henkeni tuki, ketä minä vapiseisin?» Ps. 27:1.\n\n »Koska minä Herraa etsin, kuuli Hän minun rukoukseni, ja Hän pelasti\n minut kaikesta, mikä kauhistutti minua.» Ps, 34:6.\n\nTuskinpa on ketään, joka ei väliin olisi sanonut itselleen: — »Jumala\non niin pyhä, niin puhdas ja ihana, mutta minä olen niin väärintekijä,\nsaastainen ja alhainen! ja Jumala on niin suuri ja mahtava, mutta\nminä olen niin pieni ja heikko! Mitä on minun tehtävä? Eiköhän Jumala\nvihaa ja halveksi minua? Eikö Hän tahtone ottaa minulta pois kaikkia,\nmitä minä enin rakastan? Eikö Hän tahtone heittää minua loppumattomaan\nkidutukseen, kun minä kuolen? Kuinka minä voisin päästä pois Hänestä?\nKuinka kurja ihminen minä olen, minä en voi päästä Hänestä erilleni!\nKuinka minä siis voisin kääntää pois Hänen vihansa? Kuinka minä voisin\nsaada Hänet muuttamaan mielensä? Kuinka minä voisin lepyttää ja\ntyydyttää Hänet? Mitä minun olisi tehtävä päästäkseni erilleen Hänestä?»\n\nOnko teillä koskaan ollut semmoisia ajatuksia? Ja saitteko koskaan\nkokea, että semmoiset ajatukset, semmoinen orjallinen Jumalan vihan\nja helvetin tuskain pelko tekivät teitä paremmiksi ihmisiksi? Minä\nainakaan en ole sitä kokenut. Ennen kuin te tulette niitten yläpuolelle\n— niin korkealle niistä kuin taivas on helvetistä, niin korkealle kuin\nvapaa poika on kurjasta, matelevasta orjasta, — vahingoittavat ne teitä\nenempi kuin hyödyttävät. Tämä orjuuden henki, tämä orjallinen pelko ei\nlähennä meitä Jumalaan, vaan työntää yhä kauvemmaksi Hänestä. Se ei saa\nmeitä vihaamaan pahaa, se saapi meidät ainoasti pelkäämään rangaistusta\nsiitä.\n\nKuinka me siis voimme välttää pahan omantunnon pelotuksia ja kurjuutta\nja kohota ylös synneistämme? Uskokaa mitä teidän kasteenne selittää.\nTeidän kasteenne sanoo teille: »Jumala on sinun Isäsi, Hän ei vihaa\nsinua, joskin olisit suurin syntinen maan päällä. Hän rakastaa sinua,\nsillä sinä olet Hänen lapsensa, eikä Hän tahdo syntisen kuolemaa,\nvaan tahtoo kaikkien pelastusta. Hän ei vihaa mitään, jota luonut\non.» Tämä on sinun kasteesi sanoma — että sinä olet Jumalan lapsi, ja\nettä se on Jumalan tahto ja toivo, että sinun tulee kasvaa ja tulla\nHänen pojakseen, palvellaksesi Häntä rakkaudessa, luottamuksessa ja\nmiehuullisesti, ja että Hän voipi ja tahtoo antaa sinulle voimaa\nsiihen; niin, Hän on jo antanut sinulle sen voiman, jos sinä vain\ntahdot pyytää sitä ja käyttää sitä. Mutta sinun on pyydettävä ja\nkäytettävä sitä, sentähden ettei sinun ole oltava ainoasti Jumalan\nitsepäinen, tietämätön ja itserakas lapsi, joka tottelee Häntä\nrangaistuksen pelosta, vaan sinun tulee olla Hänen kuuliainen,\nrakastavainen ja totinen poikansa.\n\nNational Sermons.\n\nJumala ei ole hirmuvaltias, jota on lepytettävä lahjoilla, eikä\ntyönteettäjä, jota on tyydytettävä hänen orjainsa työllä. Hän on\nIsä, joka rakastaa lapsiaan, joka antaa ja rakkaudesta antaa, joka\nantaa kaikkea runsaasti soimaamatta. Hän ei totisesti halua kenenkään\nsyntisen kuolemaa, vaan soisi hänen kääntyvän pahuudestaan ja elävän.\nHes. 33:11. Hänen tahtonsa on hyvä tahto, ja kuinka paljon tahansa\nihmisten synti ja hulluus voipikin vastustaa sitä ja joksikin ajaksi\nnäyttää johtavan sen väärään, niin on Hän kuitenkin liika suuri ja\nliika hyvä halveksiakseen tai moittiakseen ketään ihmistä, ei edes\npahinta. Kärsivällisesti, jalosti, jalomielisesti odottaa Jumala —\nodottaa että ihminen, joka on hullu, huomaisi oman hulluutensa; odottaa\nettä se sydän, joka on koettanut löytää huvinsa kaikessa muussa, on\nhuomaava kaikessa muussa pettyvänsä, ja tulee takaisin Hänen tykönsä,\nkaiken terveen ilon lähteelle, kaiken ihmiselle todella sopivan elämän\nkaivolle. Kun hullu huomaa hulluutensa, kun itsepäinen ihminen luopuu\nitsepäisyydestään, kun kapinoitsija alistuu lain alaiseksi, kun poika\npalajaa takaisin Isänsä kotiin — ei ole mitään ankaruutta, ei mitään\nnuhdetta, ei mitään kostoa; vaan Jumalan ijankaikkinen, rajaton rakkaus\ntulvii vastaan niinkuin ennenkin. Luoja on alentunut odottamaan\nluomakuntaansa, koska Hän ei tahdo ottaa vastaan luomakuntansa pelkoa,\nvaan luotujen olentojensa rakkautta; ei ihmisen huulien, vaan sydämen\nkuuliaisuutta, koska Hän tahtoi että ihminen palajaisi takasin, ei\nvapisevana orjana herransa luo, vaan poikana, joka vihdoinkin huomasi,\nminkälainen isä hänellä oli, jonka hän oli hylännyt, ja tuli sen\ntuntemaan silloin kun kaikki muu petti. Antaa hänen tulla semmoisena\ntakasin ja hän on havaitseva, että kaikki on anteeksi annettu, ja\nkuulee Isän sanovan: »Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi\njälleen; hän oli kadonnut ja on taas löydetty.» Luk. 15:24.\n\nDiscipline and other Sermons.\n\nKun myrsky tulee; kun murhe, pelko, ahdistus ja häpeä tulee, silloin\nalkaa Kristuksen risti tulla meille tärkeäksi. Sillä silloin katsomme\nme kurjuudessamme ja hämmennyksessämme ylös taivaaseen ja kysymme: Onko\ntaivaassa Yksi, joka ymmärtää kaiken tämän? Käsittääkö Jumala minun\nvaikeuteni? Tunteeko Jumala minun vaikeuteni? Välittääkö Jumala minun\nvaikeudestani? Tietääkö Jumala mitä vaikeudet merkitsevät? Tai onko\nminun taisteltava elämän taistelu yksin, niin ettei Jumala ymmärrä\neikä auta minua, joka loi minut ja on asettanut minut tänne? Silloin\ntuopi Kristuksen sydän sanoman meidän sydämeemme, jota ei mikään muu\neikä kukaan muu olento maan päällä voi tuoda. Sillä se sanoo meille:\nJumala ymmärtää sinut pienimpään, sillä Kristus ymmärtää sinut. Kristus\ntuntee sinun puolestasi; Kristus tuntee sinun kanssasi; Kristus on\nkärsinyt sinun kanssasi ja kärsii sinun kanssasi. Sinä et voi saada\nmitään kokea, jota ei Kristus olisi kokenut. Hän, Jumalan Poika, kärsi\nköyhyyttä, pelkoa, häpeää, kuolon tuskaa jopa kuoleman sinun tähtesi,\nettä Hän taitaisi tuntea sinun heikkoutesi ja auttaa sinua kestämään ja\njohtaa sinua turvallisesti kaiken läpi voittoon ja rauhaan.\n\nWestminster Sermons.\n\nVaikk'emme onnellisesti kyllä enää usko kummituksia, joitten ennen\naikaan sanottiin tulevan noitain, kyöpelien ja pahain henkien kautta,\non kuitenkin olemassa yksi kummitus, jota meidän on uskottava, sillä\nse tulee meille Jumalalta ja sitä on kuunneltava niinkuin Jumalan\nääntä, ja se on meidän oman synnin, hulluuden ja heikkouden pelko, joka\ntulee meille unissa ja unettomina öinä. Me voimme oppia jotain näistä\nyöllisistä haaveista ja yöllisistä unista; sillä ne ovat usein Jumalan\nsanomana meille, ja kutsuvat meitä katumukseen ja elämän parannukseen.\nNe ovat usein Jumalan tuomion kirjana, johon meidän synnit ovat\nkirjotetut ja jonka Jumala levittää eteemme näyttääkseen meille niitä,\nmitä olemme tehneet. Jumala lähettää ihmisille unia, jotka johtavat\nnäkemään entisyyttämme ja muistuttavat menneistä asioista, jotka kovin\nhelposti ovat unohtuneet; ja nämä nöyryyttävät, katumusta herättävät\nunet ovat Jumalan varoitus siitä, että luonnon saastutus on uudesta\nsyntyneissäkin ja ettei mikään ilman Jumalan Hengen alituista apua voi\nvarjella meitä jälleen lankeemasta tai Jumalasta poistumasta.\n\nDiscipline and other Sermons.\n\nPelotususkonto on mitä pintapuolisin kaikista uskonnoista. Jumalan\nvastustamaton tahto ja Hänen kaikkivaltiutensa voivat itsessään näyttää\npimeiltä, joskin syviltä, niinkuin kalvinilaiset ne käsittävät, koska\nhe eivät ymmärrä Hänen siveellistä olentoaan. Sen tosiasian ohella,\nettä Hän on armollinen niin hyvin kuin vanhurskas Jumala, muistakaa\nettä Hänen sisin olentonsa on rakkaus, ja silloin ukkospilvi tiukkuu\nkultaa ja täyttyy hiljaisesta sateesta ja puhtaasta valosta. Kaikki\nJumalan syvyydet ovat kirkkaat ja loistavat; sillä Jumala on valkeus.\n\nLetters and Memories.\n\nMinä en hätäile enkä tahdo hätäillä mistään (Jumalan avulla, joka tähän\nasti on auttanut minua). Miksi väsyttäisimme sitä vähäistä elämää,\njoka meissä on, kun Hän on luvannut pitää huolen meistä, uudistaa\nnuoruutemme ja runsaasti antaa meille kaikkea, mikä on hyvää meille?\n\nJa mitä meidän vaikeuksiimme tulee, eikö meille ole sanottu: »Niinkuin\nsinun ikäsi, niin sinun väkevyytesi lisääntyy». 5 Mos. 33:25. Eikö\nvaikeudetkin ole Jumalan lähettämät? Jumala ei salli onnen maljan tulla\nkovin makeaksi. Ja kun katsot niitä, eivätkö ne ole olleet siunattuja\nopetuksia? Emmekö ole aina kiusauksista päässeet ulos? Siten saapi\nJumala aikaan hyvää pahasta, eli oikeammin välttämättömästä saapi Hän\naikaan voimaa. Korkein hengellinen kasvatus on täynnä mitä pienimpiä\najallisia tapauksia, ja halvinkin satunnainen puute voipi tulla\nvälikappaleeksi herättämään eloon uinuvia, mitä jaloimpia lahjoja.\n\nSe on suuri salaisuus; mutta me olemme aikaan ja paikkaan kytkettyjä\neläimiä; ja läpi aikojen erityisissä paikoissa kasvatetaan meidän\neläimellistä luontoamme. Olkaamme sentähden vain kärsivällisiä,\nkärsivällisiä; ja antakaamme Jumalan, meidän Isämme, opettaa meille\nHänen omat opinkappaleensa Hänen omalla tavallaan. Koettakaamme oppia\nse hyvin ja oppia se pian; mutta elkäämme kuvailko että Hän alkaa\nsoittaa koulun kelloa ja laskee meidät ulos leikkimään, ennen kuin\nmeidän oppijaksomme on opittu.\n\nLetters and Memories.\n\nElämän kaikissa vaiheissa elä suinkaan pidä — minä pyydän sinua — mitä\nJumala lähettää, vahingollisena meille, vaan usko että Hän lähettää\nmeille, mikä hyödyllistä on. Muista että kaikki nämät seikat ovat\noikeat ja tulevat meille erityisestä syystä, erityisellä tarkotuksella\nja niitten takana on erityinen ajatus kätkettynä; ja joka napisee\nniitä vastaan, hän ei usko elävään Jumalaan (ei ainakaan siinä\nsilmänräpäyksessä).\n\nElä luule, etten minä usein joutuisi hämilleni: »masentuneena, vaan\nei kadotettuna», 2 Kor. 4:9. Ei, Kristus hallitsee, kuten Lutherus\ntavallisesti sanoi — ja sentähden en minä pelkää, »vaikka vuoret\nsiirtyisivät (ja minä niitten kanssa) ja heitettäisiin keskelle merta».\n\nLetters and Memories.\n\nKaikki nämä tuskat tulevat sinulle hyödyksi. Ne ovat kaikki\ntarpeelliset ihmisen synnyttämiseksi — koska ne kehittävät hänessä\nsitä Jumalassa riippuvaisuutta, joka on ainoa oikea itsenäisyys, ainoa\noikea voima. Oikein sanoi vanha Hiskias: »Herra, niistä elää ihminen\n(nim. vankeuksista, surusta, sairaudesta), ja niitten kautta koko minun\nhenkeni elämä ylläpidetään». Es. 38:16.\n\nM.S. Letters.\n\nMeidän Herramme sanoi: »Elkää murehtiko huomisesta päivästä; sillä\nhuomisella päivällä on suru itsestään; tyytyköön kukin päivä suruunsa.»\nMat. 6:34. Ja emmekö saa kokea että Herramme sana on tosi? Ketkä ovat\nne ihmiset, jotka saavat enin työtä tehdyksi elämässään vähimmillä\nvaivoilla? Ovatkoon ne hätäileviä ihmisiä? Ovatkoon ne niitä, jotka\nkuvittelevat itselleen kaikellaisia vastoinkäymisiä ja jotka alituiseen\nkysyvät: mitähän jos tuo eli tämä tapahtuisi? Kuinkahan mulle tulisi\nmahdolliseksi päästä semmoisten vaikeuksien läpi? Ei, kaukana siitä.\nElkäämme kuluttako sitä voimaa, minkä Jumala on antanut meille täksi\npäiväksi, turhaan pelkoon eli turhiin unelmiin huomispäivästä. Kullakin\npäivällä on kylliksi huolia ja suruja. Sen vaikeudet ovat kylliksi\nsiksi päiväkseen ja sen siunaukset samoin. Tämä päivä ja huominen voipi\nsaada kokonaan toisen lopun kuin me olimme toivoneet. Niin kyllä —\nmutta ne voivat myöskin saada aivan toisen lopun kuin olimme pelänneet.\nElä katso kovin kauvaksi tulevaisuuteen, ett'et tulisi näkemään\ntulevaisia, ennen kuin voit kestää sitä näkyä. Jos me saisimme edeltä\npäin nähdä tulevia vaikeuksia, voisi se ehkä murtaa sydämemme; ja jos\nsaisimme edeltä päin nähdä tulevaa onnea, voisi se ehkä hämmentää\npäämme. Elkäämme sekautuko tulevaisuuteen, vaan tyynnyttäkäämme\nsielumme ja pysyttäkäämme se yksinkertasena niin kuin pienet lapset,\njotka tyytyvät kunkin päivän ruokaan, kunkin päivän läksyjen lukuun ja\nleikkituntiin, jonka ohella meidän tulee olla varmat, että Taivaallinen\nMestari tietää kaiken, mikä oikein on ja miten Hän tahtoo kasvattaa\nmeitä ja mihin Hän tahtoo ohjata meitä, vaikk'emme sitä tiedä emmekä\ntarvitse muuta tietää kuin sen, että se tie, jota myöten Hän johtaa\njokaista meistä — jos me vain tottelemme ja seuraamme, askel askeleelta\n— viepi ylös kohti ijankaikkista elämää.\n\nAll Saints’ Day Sermons.\n\n\n\n\nIV.\n\nYKSINÄISYYDEN, ONNISTUMATTOMUUDEN JA PETTYMYSTEN SYVYYDESTÄ.\n\n\n »Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut kuin heinä. Minä olen kuin\n yksinäinen lintu katolla.» Ps. 102: 5,8.\n\n »Minun ystäväni ja sukulaiseni pysyvät erillään minun vaivoistani, ja\n minun lähimäiseni seisovat kaukana.» Ps. 38:12.\n\n »Katso minun oikealle puolelleni ja näe! Siellä ei yksikään tahdo\n minua tuntea; turvaa ei ole minulla missään, ei kukaan välitä minun\n sielustani. Herra, Sinua minä huudan ja sanon: Sinä olet minun\n turvani. Koska minun henkeni on ahdistuksessa, tiedät Sinä kuitenkin\n minun tieni.» Ps. 142:4—6.\n\n »Herra on armollinen ja vanhurskas, ja meidän Jumalamme on laupias.\n Minä olin viheliäinen, ja Hän pelasti minut.» Ps. 116: 5,6.\n\nSuru — suru ja onnistumattomuus — pakoittavat ihmiset uskomaan, että on\nYksi, joka kuulee rukouksen, pakoittavat heidät korottamaan silmänsä\nsen Yhden puoleen, joka heitä auttaa. Kun meitä todellisuudessa\nkohtaavat pelättävät vaarat, kuolema, pettymykset, häpeä ja häviö —\nja etenkin ansaittu häpeä ja ansaittu häviö — sulavat kaikki syyt\npois; ja se mies eli nainen, joka aikanaan oli liika kernas sanomaan:\n»Voi, Jumala ei näe eikä kuule», alkaa kiihkeästi toivoa, että Jumala\ntodella näkee, että Jumala todella kuulee. Synkkinä hetkinä, jolloin ei\nmitään lohdutusta tai apua ole ihmisellä, jolloin hänellä ei ole mitään\npakopaikkaa, eikä kukaan ihminen välitä hänen sielustaan, silloin tulee\ntuo pelätty, mutta mitä siunatuin kaikista kysymyksistä esille: Mutta\neikö ole Yksi, joka on korkeampi kuin kukaan ihminen, jonka turviin\nminä voin paeta? Eikö ole Yksi, joka on korkeampi kuin ihminen, ja joka\nvälittää minun sielustani ja niitten sieluista, jotka ovat minulle\nrakkaammat kuin oma sieluni? Eikö ole ketään ystävää? Ketään auttajaa?\nKetään vapauttajaa? Ketään neuvon antajaa? Eikö ole edes ketään\ntuomaria? Eikö ketään rankaisijaa? Eikö Jumalaa, olkoonpa niinkin että\nHän on kuluttava tuli? Olenko minä surkeudessani yksin avaruudessa?\nOnko minun kurjuuteni aivan aatteeton ja toivoton? Ellei ole ketään\nJumalaa, niin on kaikki minulle toivotonta ja kuolon omaista. Mutta jos\non olemassa Jumala, silloin voin minä toivoa, että on jotain tarkotusta\nminun surkeudellani; että se tulee minulle erityisestä syystä, olkoonpa\nniinkin että se on minun oma syyni. Silloin voin minä keskustella\nJumalan kanssa, joskin ehkä yhtä kiihkeillä sanoilla kuin Job ja kysyä:\nMikä on tämän surun tarkotus? Mitä olen minä tehnyt? Mitä pitäisi\nminun tekemän? Minä tahdon sanoa Jumalalle: »Elä minua tuomitse, anna\nminun tietää, miksi sinä taistelet minun kanssani! — Minä tahdon puhua\nKaikkivaltiaalle, ja minä haluan todistaa asiani Jumalan edessä.» Job.\n10:2; 13:3. Oi, ystäväni, minä uskon että ihminen voipi saada rohkeutta\nja viisautta puhua näin ainoasti Pyhän Hengen kautta. Mutta kun hän\nkerran on sanonut näin sydämestään, alkaa hän tulla vanhurskautetuksi\nuskosta; sillä hän uskoo Jumalaan. Hänellä on ollut luottamus Jumalaan\n— niin, paljoa enempi — hän on tunnustanut Jumalan vanhurskauden. Hän\non tunnustanut, ettei Jumala ole ainoasti voima tai luonnon laki, ei\nainoasti hirmuhaltija tai kiusanhenki; vaan järkevä Olento, joka tahtoo\nkuulla järkevää puhetta, ja vanhurskas Olento, joka tahtoo osoittaa\nvanhurskautta Hänen luomiaan olentoja kohtaan.\n\nWestminster Sermons\n\nKuta syvempi ja katkerampi sinun yksinäisyytesi on, sitä enempi\nolet sinä Hänen kaltaisensa, joka huusi ristillä: »Minun Jumalani,\nminun Jumalani, miksis minun hylkäsit?» Hän tietää miltä semmoinen\nsuru tuntuu. Hän tuntee pienimmänkin sinun tähtesi. Vaikka kaikki\nhylkäisivät sinut, Hän on vielä sinun kanssasi, ja jos Hän on sinun\nkanssasi, mitäpä se silloin tekee, jos kuka tahansa on sinut vähäksi\najaksi hylännyt? Ei toki mitään, sillä autuaat ovat, jotka nyt itkevät;\nsillä ketä Herra rakastaa, sitä Hän kurittaa; ja sentähden että Hän\nrakastaa köyhiä, sallii Hän heidän tulla syvälle nöyryyteen. Kaikki\novat nyt siunatut, paitse synti; sillä kaikki paitse synti ovat\nvapaaksi ostetut Jumalan Pojan elämän ja kuoleman kautta. Siunatut ovat\nviisaus ja rohkeus, ilo ja terveys, kauneus, rakkaus ja avioliitto,\nlapsuus ja miehuus, jyvät ja viinipuun hedelmä, muut hedelmät ja\nkukkaset; sillä Kristus osti ne elämällään vapaiksi. Ja siunatut\novat myöskin kyyneleet ja häpeä, siunatut ovat heikkous ja rumuus,\nsiunatut ovat kuoleman tuska ja sairaus, siunatut ovat meidän syntiemme\nsurullinen muisto ja särjetty sydän ja katuvainen henki. Siunattu on\nkuolema ja siunatut ne tuntemattomat tienoot, missä henki odottaa\nylösnousemisen päivää; sillä Kristus lunasti ne kuolemallaan. Siunatut\novat kaikki, heikot yhtä hyvin kuin voimallisetkin. Siunatut ovat\nkaikki päivät, pimeät kuin valosatkin, sillä kaikki ovat Hänen ja Hän\non meidän; ja kaikki ovat meidän, ja me olemme Hänen ainiaaksi.\n\nSentähden huokailkaa vain, te murheelliset, ja iloitkaa keskellä\nmurhettanne; kärsikää edelleen, te kärsiväiset, ja iloitkaa keskellä\nsurujanne. Iloitkaa siitä että olette tulleet surevain pyhän\nveljeskunnan jäseniksi; iloitkaa että teidät on katsottu mahdollisiksi\nJumalan Pojan kärsimysten yhteyteen. Iloitkaa ja uskokaa edelleen;\nsillä surun jälkeen tulee ilo. Uskokaa edelleen; sillä ihmisen\nheikkoudessa on Jumalan voima tuleva täydelliseksi. 2 Kor. 12:9.\nUskokaa edelleen; sillä kuolema on elämän portti. Pysykää lujana\nloppuun asti ja pitäkää sielunne kärsivällisyydessä lyhyen aikaa (Luk.\n21:19), ja ehkä hyvinkin lyhyen aikaa. Kuolema tulee pian, ja pikemmin\nvielä ehkä Herran Jesuksen päivä. Kuta syvempi suru on, sitä lähempänä\non pelastus: Yö on pimein juuri ennen päivän nousua; kun tuska on\nsuurin, syntyy lapsi; ja Jesuksen päivä on nyt käsissä.\n\nNational Sermons\n\nSinä joka olet uupunut ja vaivautunut; sinä joka muutamin ajoin\nkuvailet että Herran käsi on lyhetty, ettei se voi pelastaa, ja olet\nvalmis huudahtamaan: Jumala on minut unohtanut; ota sinä vastaan\nlohdutus ja katso Kristukseen. Sinä et voi koskaan tulla varmaksi\nJumalan rakkaudesta, niin kauvan kuin et muista, että se on sama kuin\nKristuksen rakkaus; ja katsomalla Kristukseen opit sinä tuntemaan\nsinun Isäsi ja Hänen Isänsä, jonka kaltainen ja jonka kuva Hän on,\nja sinä saat nähdä että se Henki, joka käypi ulos Heistä molemmista,\non laupeuden ja rakkauden Henki, joka ei voi olla menemättä ulos\netsiäkseen ja pelastaakseen sinua, siitä yksinkertasesta syystä että\nsinä olet kadotettu. Katso Kristukseen, sanon minä; ja ole varma siitä,\nettä mitä laupias Samarialainen teki haavoittuneelle matkustajalle, sen\nsaman tekee Hän sinulle, koska Hän on Ihmisen Poika, inhimillinen ja\nihmisrakas.\n\nOletko sinä ryöstetty, haavoitettu, hyljätty, jätetty kuolemaan,\nkulunut elämän taisteluissa ja pudonnut maailman epätasaiselle\nmaantielle ilman neuvoa, ilman voimaa, ilman toivoa, ilman\nsuunnitelmia? Silloin muista että täällä maailmassa kulkee Yksi,\nnäkymätön, vaan kaikkialla läsnä oleva, jonka näkö on kuin Ihmisen\nPojan näkö. Ja Hänellä on aikaa, ja Hänellä on tahtoa pysähtymään\nja palvelemaan semmoisia kuin sinä! Ei ole ketään ihmisolentoa niin\nhalpaa, ei mitään inhimillistä surua niin pientä, jota kohtaan Hänellä\nei olisi aikaa, tahtoa ja voimaa osottaa laupeutta, koska Hän on\nIhmisen Poika. Sentähden tahtoo Hän myös pysähtyä sinun luoksesi, olepa\nken tahansa, jos olet väsynyt ja vaivautunut etkä voi löytää mitään\nlepoa sielullesi, ja Hän pysähtyy juuri siinä silmänräpäyksessä ja\nsillä tavalla, joka on paras sinulle. Kun sinä olet kärsinyt kyllin\nkauvan, vahvistaa, voimistaa ja perustaa Hän sinua. Hän on sitova\nsinun haavasi ja vuodattava niihin Hänen Henkensä — Pyhän Hengen,\nLohduttajan — öljyä ja viiniä ja hoitava sinut omaan majaansa, josta\non kirjoitettu: »Sinä suojelet heitä kasvojesi edessä ihmisten\nsalajuonilta, Sinä kätket heitä majassasi riiteleväisiltä kieliltä.\n— Hän antaa käskyn enkeleillensä sinusta, että he suojelevat sinua\nkaikilla teilläsi (Ps. 31:21; 91:11); ja lopuksi antaa Hän sinulle\nlevon Isän helmassa, josta sinä niinkuin kaikki ihmissielut olet alussa\nlähtenyt, ja johon sinä lopuksi olet palautuva yhdessä kaikkien niitten\nihmissielujen kanssa, joilla on itsessään Jumalan ja Kristuksen Henki\nja ijankaikkinen elämä.\n\nDiscipline and other Sermons.\n\nMe pidämme kaikki lohdutuksesta. Mutta minkälaisesta lohdutuksesta me\nemme ainoasti pidä, vaan myös hyödymme? Semmoisestako, joka miellyttää?\nJa että saisimme olla vapaita pelosta, tuskasta ja surusta? Semmoista\nlohdutusta me ihmisraukat emme tarvitse tässä matoisessa maailmassa,\nettä saamme elää hyvinvoinnissa, vaan että tulemme voimakkaiksi. Meidän\ntarvitsemamme lohduttaja ei ole semmoinen, joka tahtoo sanoa ainoasti\nystävällisiä sanoja, vaan joka tahtoo auttaa meitä — auttaa uupunutta,\nyksinäistä, raskautettua sydäntä, jolla ei ole aikaa levähtää. Me\nemme tarvitse loistavia, hymyileviä kasvoja, vaan voimallista,\nauttavaa kättä. Sillä me voimme olla semmoisessa tilassa, että hymyily\nloukkaa meitä ja että ystävällisyys — joskin olemme siitä kiitolliset\n— ei lohduta meitä enempää kuin ihana soitanto ihmistä, joka on\nhukkumaisillaan. Me voimme olla kurjat emmekä voi muuten olla ja ehkä\nemme tahdokaan jättää kurjuuttamme. Me emme halua luopua surustamme,\nemme tahdo unohtaa sitä, emme uskalla sitä. Suru on niin kauhea, niin\nvihlova, niin selvä, että Jumala, joka on meidän sydäntemme opettaja ja\nholhooja, toivoo kai meidän näkevän sen kasvoista kasvoihin ja kantavan\nsitä. Isämme on antanut meille kalkin — eikö meidän ole juotava se?\nOi jos meillä olisi lohduttaja, joka auttaisi meitä juomaan loppuun\nkatkeran maljan, että voisimme uskoa ja sanoa Jobin kanssa: »Katso,\nvaikka Hän minut tappaisi, enkö minä vielä sittekin toivoisi?» — että\nsaisimme viisauden ottaa rauhallisesti vastaan surumme ja oppia se\nläksy, minkä sen on meille opetettava, — että se antaisi meille lujan\ntahdon pysymään raittiina ja hiljaa keskellä maallisen elämän rientoja\nja vaihteluita. Jos meillä olisi semmoinen lohduttaja, emme välittäisi,\njoskin hän väliin näyttäisi enempi ankaralta kuin lempeältä; me\nvoisimme kärsiä nuhteita häneltä, jos me vain saisimme häneltä\nviisauden ymmärtää nuhteet ja rohkeuden kantaa kuritusta. Missä on\nsemmoinen lohduttaja? Jumala vastaa: Tämä Lohduttaja olen Minä, taivaan\nja maan Luoja. Maan päällä on lohduttajia, jotka voivat auttaa sinua\nviisailla sanoilla ja jaloilla neuvoilla, jotka voivat olla voimallisia\nkuin mies ja helliä kuin nainen. Mutta Jumala on voimallisempi kuin\nmies ja hellempi kuin nainen; ja kun miehen voimakas käsivarsi ei enää\nsinua kanna, ovat sinun tukenasi kuitenkin Ijankaikkiset Käsivarret.\n\nAll Saints' Day Sermons.\n\n— — — Te olette pettyneet. Muistakaa, jos te tulette alakuloisiksi\ntyönne tähden, ettei siitä mitään ole hukkaan mennyt. Muistakaa että\nhyvä puoli jokaisesta hyvästä työstä pysyy ja leviää ja pyrkii yhä\npitemmälle; ja se mikä epäonnistuu ja hukkaan menee on tapausten\nulkonainen kuori, joka ehkä olisi voinut olla paremmin tehty; mutta\nparemmalla tai huonommalla ei ole mitään tekemistä tosi hengellisen\nhyvän kanssa, jota sinä olet tehnyt ihmissydämille, ja siitä Jumala\nvarmaan tahtoo palkita sinua Hänen omana aikanaan ja Hänen omalla\ntavallaan.\n\nLetters and Memories.\n\nElä masennu, joskin ulkonaista nöyryytystä, pettymystä ja\nonnistumattomia yrityksiä annetaan sulle aluksi. Kun Jumala totuudessa\nja todella on Isämme, niin kurittaa Hän jokaista, ketä Hän rakastaa,\nsamoin kuin isä sitä poikaa, josta Hän iloitsee. Ja »ennen kuin sinä\nolet tyhjennetty omasta itsestäsi, ei Jumala voi täyttää sinua» on\nkuitenkin totinen ja käytännöllinen sääntö, vaikka se onkin vanhain\nmystikkojen lause. Käy tietäsi eteenpäin, vaikkakin tie totiseen valoon\nkäypi pitkää polkua ylöspäin.\n\nLetters and Memories.\n\nMitä minun suunnitelmiini tulee, on se vähäinen asia, ovatko\nne onnistumattomia tai ei. Mutta vaikkakin satoja suunnitelmia\nepäonnistuisi, ei se kuitenkaan minun vakuutustani muuta, että ne ovat\nkokeita oikeaan suuntaan; ja minä tahdon kuolla toivossa saavuttamatta\nlupauksia, mutta nähden ne kaukana ja tunnustaen, että minä olen vieras\nja pyhiinvaeltaja.\n\nSiis minä olen tyytyväinen, kun minulle epäonnistuu. Koetuksieni kautta\nolen minä oppinut arvaamattomia totuuksia itsestäni, lähimäisistäni\nja Jumalan Kaupungista, joka on ijankaikkinen taivaassa, ja joka\nalituisesti tulee alas ihmisten joukkoon ja tulee yhä lähemmäksi\ntoteutumistaan kullekin tulevalle miespolvelle.\n\nLetters and Memories.\n\nMe toivomme Kristukseen tulevassa elämässä niin hyvin kuin tässäkin —\ntoivomme että Hän tulevassa elämässä tahtoo antaa meille voimaa, että\nse onnistuu, joka täällä epäonnistuu meille; että Hän on tekevä meidät\nhyviksi ja hyvää tekeviksi ja joskaan emme siellä tee toisia hyviksi\n(sillä me uskomme että siellä ovat kaikki hyviä), niin täysin saamme\nnauttia sitä iloa, jota olemme kaivanneet maan päällä — sitä iloa että\nnäemme toisia hyviä, niinkuin Kristus on hyvä ja täydellinen, niinkuin\nmeidän taivaallinen Isämme on täydellinen.\n\nAll Saints' Day Sermons.\n\nMonta on, jotka Jumalan armosta ovat itseensä saaneet jumalallisen\njanon korkeampaan elämään, jotka ovat tyytymättömiä itseensä, häpiävät\nitseään, joita tyydyttämättömät kaipaukset vaivaavat, vaikutukset,\njoita he eivät voi selittää, voimat, joita he eivät voi käyttää,\nvelvollisuudet, joita he eivät voi täyttää, eksyttävät opit, joita\nhe eivät voi saada selville; monta on, jotka tahtoisivat ilolla\ntervehtiä jokaista muutosta, vaikkakin mitä kauheinta, joka tekisi\nheidät jalommiksi, oikeammiksi, rakastavammiksi, hyödyllisemmiksi,\nselvemmiksi sydämessä ja terveemmiksi mielessä; ja jotka kuolemaa\najatellessa sanovat runoilijan kanssa: Elämää eikä kuolemaa minä etsin,\nelämää minun hermoni harrastavat, enempi elämää ja täydempää elämää\nminä tarvitsen. — Heille voimme sanoa, minkä Jumala on sanonut jo\nkauvan sitte: Olkaa hyvässä turvassa. Armolahjojaan ja kutsumistaan\nei Jumala kadu. Rom. 11:29. Jos sulla on jumalallinen jano, tulee\nse varmaan tyydytetyksi. Jos te halajatte tulla paremmiksi miehiksi\nja vaimoiksi, niin te varmaan tulette. Olkaa vain uskolliset näille\nkorkeammille vaikutuksille; oppikaa toki olemaan halveksimatta ja\ntukahuttamatta tätä jumalallista janoa; taistelkaa vain edelleen,\nhuolimatta erehdyksistä, huolimatta onnistumattomista yrityksistä,\nvieläpä huolimatta synneistä, joitten tähden teidän taivaallinen Isänne\nkurittaa teitä, vaikkakin Hän antaa anteeksi; huolimatta kaikista\npettymyksistä taistelkaa edelleen. Autuaat olette te, jotka isootte ja\njanootte vanhurskautta, sillä te ravitaan. Mat. 5:6. Teille sanotaan\ntämä eikä turhaan: »Henki ja morsian sanovat: tule! Joka janoo, hän\ntulkaan, ja joka tahtoo, hän ottakoon elämän vettä lahjaksi.» Tim.\n22:17.\n\nWater of Life—Sermons.\n\nIhmisen sydän ja sielu tarvitsee enempi kuin »uskonnon», niinkuin on\nkirjotettu: »Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa». Ps. 42:3.\nIhminen tarvitsee elävän Jumalan, joka pitää huolen hänestä, antaa\nanteeksi hänelle, pelastaa hänet hänen synneistään; ja Hänet olen minä\nlöytänyt Raamatusta enkä mistään muualta, paitse elämän johdatuksista,\njoita Raamattu yksin selittää.\n\nLetters and Memories.\n\nMitä oli Kristuksen elämä? Se ei ollut täynnä syvämielisiä tutkimuksia,\nhiljasia ajatuksia ja selviä näkyjä, vaan se oli elämää, täynnä\ntaistelua pahaa vastaan; totisia, kauhistavia rukouksia ja taisteluita\nsisällisesti, alituista ruumiillista ja sielullista työtä ulkonaisesti;\npilkkaa ja vaaroja, hämminkiä ja ankaria koetuksia ja katkeraa surua.\nSe oli Kristuksen elämä — se on melkein jokaisen hyvän ja suuren miehen\nelämä, kenestä vain olen kuullut. Se oli Kristuksen kalkki, josta Hänen\noppilaittensa oli juotava yhtä hyvin kuin Hänen; se oli se tulikaste,\njolla he olivat kastettavat samoin kuin Hän; sen oli oltava heidän\nuskon taistelunsa; se oli se murhe, jonka läpi heidän ja kaikkein\nmuitten suurten pyhimysten oli mentävä taivasten valtakuntaan. Sillä\nse on varma että kuta kovemmin ihminen taistelee pahaa vastaan, sitä\nkovemmin paha taistelee vastapainoksi häntä vastaan; mutta se onkin\nvarma että kuta kovemmin ihminen taistelee syntiä vastaan, sitä enempi\non hän Vapahtajansa Kristuksen kaltainen, ja sitä ihanamman palkinnon\nhän saavuttaa taivaassa.\n\nVillage Sermons.\n\n\n\n\nV.\n\nEPÄILYKSEN, PIMEYDEN JA HELVETIN SYVYYDESTÄ.\n\n\n »Herra, minun autuuteni Jumala! Minä huudan päivällä ja yöllä\n Sinun puoleesi. Anna minun rukoukseni tulla Sinun eteesi. Sillä\n minun sieluni on surkeutta täynnä, ja minun elämäni on tullut liki\n tuonelaa. — Sinä olet minun painanut syvyyksien kaivoon, pimeyteen ja\n kadotukseen.» Ps. 88: 2—4,7.\n\n »Jos minä vuoteeni tuonelaan rakentaisin, katso, sinä sielläkin olet.\n — Sillä ei pimeys sinun edessäsi pimitä, ja yö valaisee niinkuin\n päivä.» Ps. 139:12.\n\n »Minä hartaasti odotin Herraa, ja Hän kallisti korvansa minun puoleeni\n ja kuuli minun huutoni. Ja Hän veti minun ylös turmion haudasta ja\n syvästä loasta, ja asetti minun jalkani kalliolle. Ja Hän antoi minun\n suuhuni uuden laulun, ylistysvirren meidän Jumalallemme.» Ps. 40:2—4.\n\n »Mutta Jumala on vapahtava minun sieluni tuonelan vallasta, sillä Hän\n korjaa minun luokseen.» Ps. 49:16.\n\nSe on välistä totta että myrskyn jälkeen tulee päiväpaiste. Välistä\n— kukapa voisi muuten elää? — vaan ei aina. Samoin on totta, että\nuseimpain ihmisten elämässä on vaikeita aikoja, jolloin iskut seuraavat\niskuja, laineet laineita, vastakkaisilta ja odottamattomilta tahoilta,\nkunnes kaikki Jumalan aallot ovat vyöryneet sielun ylitse. Kuinka\npikkumaisia ja turhia ovatkaan semmoisina pimeinä aikoina kaikki\nylpeät koetukset riippua syvyyden päällä itseensä luottaen, ja siinä\nkoettaa kehittää itselleen luonnetta olosuhteitten avulla. Ihmisestä\nnäyttää kyllä helpolle ilman Jumalaa kasvattaa itseään, niin kauvan\nkuin hän loikoo mukavasti toimetonna sohvallaan. Mutta toista on\njoutua ihmiskunnan todellisten ja tavallisten kokemusten pyörteisiin\nja vihkiytyä vasten tahtoaan epäilyksen, pelon ja pimeyden kauhujen\nkautta murheitten veljeskunnan jäseneksi, ja siellä tulevat saman\nkaltaisiksi yksinkertaisin talonpoikaisvaimo ja mitä suurin sielu,\njoka on vaikuttanut useihin sukupolviin. Olkoonpa juutalainen, pakana\ntai kristitty, olkoonpa mies mitä vastakkaisimman uskon ja elämän\nkatsannon tunnustaja — olkoonpa Moses tai Sokrates, Esaias tai Epictel,\nAugustinus tai Muhammed, Dante tai Bernhard, Shakespeare tai Bacon —\nheillä kaikilla on yksi yhteinen tuntomerkki, nim. että he vähintään\nyhden kerran elämässään ovat vajonneet pohjattomaan syvyyteen ja siellä\novat he synkimmässä pimeydessä kysyneet kaikkein tärkeimmän kysymyksen:\n»Onko olemassa Jumala? ja jos on, mitä tekee Hän minulle? — Kun\nihminen tuntee olevansa turvaton näkymättömän voiman käsissä, voimatta\nirtautua, ja tietämättä onko se vain satunnaista tai välttämätöntä tai\nonko se hävittävä vihollinen; kun hän on tässä asemassa, niin mikäpä\npakopaikka olisi vetäytyä kovasti kuoreensa ja huutaa: »minä tahdon\nkestää, vaikka koko maailma olisi minua vastaan». Se kuuluu kyllä\nkauniilta! Mutta kuka on niin tehnyt? Ei, on olemassa ainoasti yksi\ntie, yksi halkeama, jonka läpi me voimme nähdä valon, yksi kallio,\njonka päällä meidän jalkamme voivat saada tuen syvyydessäkin; ja se\non se usko, vaistomainen, myötäsyntynyt, joka ei riipu järkisyistä\neikä opista, että nuo aallot ovat Jumalan lähettämät; ja että vaikka\nme tuonelaan alas laskeutuisimme, on Hän sielläkin; se usko, että\nHän kasvattaa meitä, vaan emme me itse; ja että nämä toisistaan\nriippumattomilta näyttävät surkeudet, myrsky maanjäristyksen jälkeen\nja maanjäristys tulen jälkeen, niinkuin kaikkien pahojen henkien\nvehkeet olisivat lasketut irralle meitä vastaan, Hänen ajatuksissaan\novat yhtenä hengellisenä jaksona, elimellisenä kokonaisuutena, jolla\non tarkoitus, vaikk'emme sitä näe; sen uskon kautta näemme, että nämä\nsurut eivät tule kukin erikseen, ainoasti siksi että Hän tahtoo tehdä\ntyön meidän henkemme hyväksi lyhemmäksi, vaan siksi että kuta suuremman\nvaikutuksen Hän näkee toisella iskulla olevan, sitä pikemmin antaa Hän\ntoisen seurata, kunnes suuressa ja monivaiheisessa käännekohdassa,\njoka meistä näyttää pitkälle, vaan joka on lyhyt kuolemattomuuteen\nverrattuna, meidän henkemme voipi tulla: »Tulipunaseksi palaen\ntuskasta, kylpien halveksimisen kyynelissä, ja tuomion vasaran\nlyömäksi, että se muodostuisi ja kuluisi.»\n\nTwo Years Ago.\n\nEi ole sen mustempaa kiusausta kuin se, joka tulee ihmisen eteen, kun\nperkele kuiskaa hänelle tämmöisiä ajatuksia: »Jumala ei minusta välitä\n— Jumala vihaa minua. Onni ja kaikki muu on minua vastaan. Jonkinlainen\nkirous näyttää riippuvan minun päälläni. Miksi minun pitäisi muuttua?\nTulkoon Jumala ensin toisellaiseksi minua vastaan, niin tulen\nminäkin toisellaiseksi Häntä kohtaan. Mutta Jumala ei tahdo tulla\ntoisellaiseksi; Hän on päättänyt ettei osoita vanhurskautta minulle.\nMinä voin nähdä sen; sillä kaikessa käypi mulle huonosti. Mitäpä\nsilloin auttaa katua? Minä tahdon kulkea omia teitäni — ja tulkoon\nmitä tulee. — Onko sulla koskaan ollut semmoisia ajatuksia? Silloin\nkuule Herran sana sinulle: »Kun jumalaton kääntyy kaikista synneistään,\njoita hän on tehnyt, ja tekee oikeuden ja vanhurskauden, niin hän saa\ntotisesti elää. Luuletko minulla olevan iloa jumalattoman kuolemasta,\nsanoo Herra, Herra, eikö paljoa enempi, että hän palajaa teistään ja\nsaapi elää?» Hes. 18:21—23. Elä koskaan usko perkelettä, kun hän sanoo\nJumalan sinua vihaavan. Elä usko häntä koskaan, kun hän sanoo sinulle\nJumalan olleen liika kovan sinua vastaan ja asettaneen sinut semmoisiin\nolosuhteisiin kiusausten, tietämättömyyden, köyhyyden tai jonkin muun\nkuorman alaiseksi, niin ettet sinä voi tulla paremmaksi. Mitä sanoo\nsinun kasteesi lupaus? »Joskin olet köyhä, kiusattu, tietämätön, tyhmä,\nolepa mikä tahansa, niin sinä olet Jumalan lapsi — sinun Isäsi rakkaus\nkannattaa sinua, Hänen armonsa on alttiina sinulle.» Sinä tunnut\nheikolta parantueksesi. Rukoile Jumalan Henkeä antamaan sinulle tahdon\nvoimaa, jota et koskaan ennen ole tuntenut. Sinä tunnut liika ylpeältä\nmuuttuaksesi. Rukoile Jumalan Henkeä nöyryyttämään ylpeää sydäntäsi,\npehmittämään kovaa sydäntäsi; ja sinä saat ihmeeksesi nähdä että kun\nylpeytesi on hävinnyt, kun olet sisällisesti häpeissäsi itsesi tähden\nja näet syntisi niitten oikeassa mustassa valossa ja tunnet itsesi\narvottomaksi katsomaan Jumalaan ylös, silloin tulee sijaan jalompi,\npyhempi ja miehuullisempi tunne — oman kunnioituksen tunto ja puhdas\nomatunto ja se ajatus, että heikkona ja huononakin olet sinä oikealla\ntiellä; että Jumala ja Hänen enkelinsä hymyilevät sinulle; että sinä\njälleen olet sopusoinnussa maan ja taivaan kanssa, sillä sinä olet se,\njoksi Jumala sinua tahtoo. Et ole Hänen ylpeä, vaikeroiva, itsepäinen\nlapsensa, joka kuvailet olevasi kyllin väkevä kulkemaan yksin, kun\nsinä todellisuudessa olet omain himojesi, halujesi orja ja perkeleen\nleikkikalu; vaan sinä olet Hänen rakastava, harras lapsensa Jumalan\nvoiman kautta ja kykenet tekemään mitä tahdot, sillä mitä sinä tahdot,\nsitä tahtoo Jumalakin.\n\nNational Sermons.\n\nVälttääksemme Jumalan kieltämistä ja epäilystä muistakaamme, että\nelämän suhteitten Luoja ja Ylläpitäjä ei ole sattuma tai luonto, vaan\nmeidän Herramme Jesuksen Kristuksen ja meidän Isä.\n\nKun tunnet olevasi syvimmässä ja pimeimmässä epäilyksessä, silloin\nrukoile epäilijän rukous ja huuda kovasti: »Herra, jos Sinä olet\nolemassa, anna minun tietää olemisesi! Johda ajatukseni tielle, jota\nminä en tunne, Sinun totuuteesi», ja Jumala kyllä vapauttaa sinut.\n\nLetters and Memories.\n\nJoskin kirjeesi oli surullinen, ilahutti se minua; sillä aina on\nilo nähdä elämää tulevan kuolemasta, terveyttä tulevan jälleen\nsairauden perästä, vaikkakin lääkärien tiedon mukaan tukehtumisesta\ntai hukkumisesta parantuminen on aina yhtä kivullinen kuin ohimenevä\nkuoleman tila itsessään oli kivuton. Usko syntyy epäilyksestä. »Ei\nelämässä, vaan kuolemassa on kaikki liikkumatonta.» Ota kaikki nämä\nsinun epäilyksesi ja taistelusi yksinkertaisesti yhtä monena merkkinä\nsiitä, että sinun taivaallinen Isäsi menettelee kanssasi kuin isä,\nettei Hän ole hyljännyt sinua, ei ole vihanen sinulle, vaan opettaa\nsinulle sillä tavalla, kuin sinun luonteellesi parhaiten soveltuu,\nsuurimman kaikista läksyistä: »Tyhjenny omasta itsestäsi, niin Jumala\ntäyttää sinut». Heitä murheesi taivaalliselle Isällesi. Jos Isän\nnimi mitään merkitsee, merkinnee se sitä, että Hän ei tahdo kääntyä\npois eksyvästä lapsestaan semmoisella tavalla, ett'et sinä ilkiäisi\nsillä tavalla kääntyä pois omasta lapsestasi. Jos on sääliä, pysyvää\nrakkautta, kärsivällisyyttä ihmisessä, on se kaikki tullut Jumalasta.\nNe ovat ennen kaikkea Hänen ominaisuuksiaan. Usko Hänen omistavan niitä\nmiljoonia kertoja enempi kuin kukaan maallinen olento.\n\nPaavali oli pienimpään asti perehtynyt siihen mielentilaan, missä sinä\nolet. Hän sanoo löytäneensä yleislääkkeen sitä vastaan. Ja päättäen\nsiitä tavasta, miten hänen sanansa ovat juurtuneet ja levinneet ja\nvoittaneet, on niissä varmaankin syvyyttä ja elämää. Miks'ei siis\nkoettaa niitä? Luepa Roomalaiskirjeen 9 ensimäistä lukua ja pidä\ntotena, että ne merkitsevät yksinkertasesti mitä niissä sanotaan.\n\nLetters and Memories.\n\nKun kiusauksen hetki tulee, palaja takasin, jos tahdot lankeemista\nvälttää, siihen mitä kuulit äitisi helmoissa Jumalan armosta; sillä\nyksin armo säilyttää sinut pelastettuna, jos kukaan enkeli tai\npääenkeli tai jokin luotu olento on pelastettu tässä ja tulevassa\nelämässä.\n\nSermons on David.\n\nMitä tämä kaikki merkitsee? huudan minä. Yötä päivää on taivas ollut\nmustana minulle. Sinä ehkä ajattelet että on syntistä hautoa semmosia\najatuksia. Minun kokemukseni on, että kun ne tulevat, on niitten kanssa\ntaisteltava, on niitä katsottava kasvoihin, taisteltava niitten kanssa\ntarkoin mietityllä tavalla, oltava kärsivällisiä, jos ne joksikin aikaa\nvoittavat meidät. Kaikkein semmoisten seikkain kautta ihmiset elävät;\nnäissä on henkinen elämä. Ainoasti laskeutumalla alas tuonelaan voidaan\nherätä ylös kolmantena päivänä. Minä olen ollut tuonelassa monta\nkertaa elämässäni, sentähden on minulla ollut jonkin verran vaikutusta\nihmissydämiin. Vaan minä en ole nähnyt tuonelaa niin likeltä kasvoihin\nkuin aivan äskettäin. Sentähden toivon minä sen kautta saavani uutta\nvoimaa noustakseni ja nostaakseni muita ylös taivasta kohti.\n\nMinä voin ainoasti huutaa: »Oi Herra, Sinuun olen minä luottanut, elä\nsalli minun koskaan joutua häpeään. Miksi kelvoton sanoisi: missä on\nnyt hänen Jumalansa?» Mutta silloin kun minä olen enin rauhaton, sanoo\nsisällinen ääni minulle: »Mitä se haittaa, jos sinä joudut häpeään?\nJumala ei joudu. Usko vain lujasti ja luottavasti, että Jumala on\nniin hyvä, kuin sinä rajoitetulla ymmärrykselläsi voit käsittää, ja\nHän kyllä viimeinkin antaa sinun ymmärtää kuinka hyvä Hän on, ja sinä\nsaat täydellisen siunauksen siitä, että näet Jumalan.» Sinä ehkä sanot\nettä minä puhun vastakkaista. Niin minä teenkin; ja niin tekevät\nDavidin psalmitkin, jos ne rehellisesti luetaan. Kuitenkin juuri tämä\nvastakkaisuus tekee ne aina mahdollisiksi tunkeutumaan ihmissydämiin.\nNe ovat ihmisen sanoja, joka on todellisessa epäilyksessä ja\ntodellisessa pimeydessä, joka huutaa valoa ja joka ei huuda turhaan,\nniinkuin en minäkään luule turhaan huutavani.\n\n‒ ‒ Minä vain tiedän, etten minä mitään tiedä, vaan toivon että\nKristus, joka on Ihmisen Poika, opettaa minulle vähä kerrassaan, jos\nolen kärsivällinen ja valveillani, mitä minä olen ja mitä ihminen on.\n\nLetters and Memories.\n\nMuutamia seikkoja minä näen selvästi ja pidän niistä kiini lujasti\nja epätoivosesti — yksi kaikkien Isä taivaassa; yksi Jumalan Poika,\njoka on pukeutunut lihaan ja vereen kaikkien edestä (tämä ihmiseksi\ntuleminen on yhtenä tosiasiana, joka minulle on kaikki kaikessa, siksi\nettä se tekee kaiken muun mahdolliseksi ja käsitettäväksi ja ilman sitä\ntulisin minä heikkomieliseksi); ja yksi Isän ja Pojan Henki, kaiken\nhyvän lähde maan päällä — joka vaikuttaa sekä tahdon että työn hyvän\nsuosionsa jälkeen — kenessä? niin, jokaisessa ihmisolennossa, jossa\non kipenekään todellista hyvää, pienin toivekaan tehdä oikein tai\ntulla hyödyksi. Ulkopuolella tätä näen minä ainoasti vähäsen, lukuun\nottamatta sitä, että oikea on jumalallista ja kaikki voittavaa, mutta\nväärä on aivan pirullista ja kuitenkin heikkoa, mieletöntä, meluisaa\nheijastusta, joka pakenee jokaista miehuullista iskua, kun meillä vain\non rohkeutta lyödä Jumalan nimessä.\n\nLetters and Memories.\n\nEi ole mitään murhetta, mitä ihminen voipi maistaa, jota Jesus Kristus\nei olisi täysin maistanut. Hän täytti surkeuden maljan ääriään myöten\nja tyhjensi sen sakkaan asti. Hän maistoi kuoleman jokaisen ihmisen\nedestä ja painui alas kauhun ja häpeän ja kuolintuskan ja kuoleman\nsyvimpään syvyyteen, ja mikä kaikista kauheinta oli, tuntien että\nJumala oli hyljännyt Hänet, ettei ollut mitään apua eikä toivoa Hänellä\ntaivaassa eikä maan päällä; sanalla sanoen Hän astui alas tuonelaan,\nvieläpä kaikkein syvimpään pimeyteen, missä ihminen hetkeksi tuntee,\nettei Jumala ole hänelle mitään eikä hän mitään Jumalalle. Jesus\nsuostui menemään siihenkin syvyyteen meidän edestämme. Kauheimman\nkaikista kiusauksista, josta David maistoi vain pisaran, kun hän\nhuudahti: »Minun Jumalani, minun Jumalani! miksis minun ylenannoit?»\n(Ps. 22:2), sen tyhjensi Jesus pohjaan asti meidän edestämme. Hän\nastui alas helvettiin meidän tähtemme ja voitti helvetin ja kuoleman\nja tuon tuntemattoman maailman pimeyden ja nousi ylös jälleen\nkirkastettuna sieltä, voidakseen opettaa meitä olemaan pelkäämättä\nkuolemaa ja helvettiä; voidakseen tietää miten Hänen oli lohdutettava\nmeitä kuolon hetkellä ja tuomiopäivänä, kun olemme sairasvuoteella tai\njossain katkerassa häpeässä eli ahdistuksessa, kun valehtelija perkele\nuskottelee meille, että Jumala on tuominnut ja kadottanut ja hyljännyt\nmeidät, ja kun kaikki tekemämme synnit nousevat eteemme ja tuijottavat\nmeitä vasten kasvoja.\n\nNational Sermons.\n\nMitkä ikinä lienevätkään elämän ja kuoleman salaisuudet, on\nolemassa yksi salaisuus, jonka Kristuksen risti ilmoittaa meille,\nja se on Jumalan ääretön ja ehdoton hyvyys. Anna kaiken muun jäädä\nsalaisuudeksi, kunnes Kristuksen risti antaa sulle uskon kaikkeen\nmuuhun. Uskon, sanon minä. Pahuuden, pelon ja kuoleman salaisuuksia\nei Evankeliumi tahdo täydellisesti valaista meille, vaan se sanoo\nmeille, että on nähty senkin salaisuuden voivan tulla valkeuteen; sillä\nJumala itse on ottanut työkseen valaista sen; ja Kristus on osoittanut\nomalla menettelytavallaan, ettei mitään pahaa maailmassa ole Hänen,\nsillä Hän vihaa sitä, taistelee sitä vastaan, ja Hän soti sitä vastaan\nkuoloon asti. Risti sanoo: Usko Jumalaan. Elä sentähden kysele enää:\n»Miksi olet Sinä luonut minut tämmöiseksi?» Elä kysele enää: »Miksi\npahalle käy hyvin maan päällä?» Elä kysele enää: »Mistä tulee tuskaa\nja kuolemaa, sotia ja nälänhätää, maanjäristystä ja rajuilmaa, ja\nkaikkia niitä onnettomuuksia, jotka kaikkea lihaa kohtaavat?» Kaikki\ntarpeettomat kysymykset, kaikki tyytymättömät valitukset ovat tästä\nlähin poistetut Kristuksen kuoleman ja kärsimyksen kautta.\n\nKärsitkö sinä? Sinä et voi kärsiä enempää kuin Jumalan Poika. Onko\nsulla myötätuntoisuutta toisia kärsiviä kohtaan? Sinulla ei voi\nolla enempi myötätuntoisuutta heitä kohtaan kuin Jumalan Pojalla.\nHalajatko sinä saada heitä oikealle tielle, vapauttaaksesi heitä,\nvaikkapa palkkasi siitä olisi sinun oma veresi? Sinä et voi halata\nsitä innokkaammin kuin Jumalan Poika, joka toimeen pani halunsa työssä\nja kuoli heidän tähtensä ja sinun tähtesi. Mitähän jos se työ ei\nolisi vielä loppunut? Mitähän jos paha vielä pitää puoliaan? Mitähän\njos lääke ei ole vielä voittanut sairautta? Ole kärsivällinen, usko,\ntoivo, kun seisot Kristuksen ristin juurella ja pidät siitä kiini,\nkuten sielusi ja ymmärryksesi niin hyvin kuin sydämesikin ankkurista.\nSillä kuinka kieroon tahansa maailma meneekin ja näyttää menevän,\non risti kuitenkin se ijankaikkinen merkki, että Jumala on niin\nrakastanut maailmaa, ettei säästänyt ainoaa poikaansa, vaan antoi Hänet\nmielellään sen edestä. Mikä tahansa muuten lieneekin epäiltävää, tämä\non vähintäinkin varmaa, että Jumala on voittava, koska Jumala on hyvä;\nettä pahan täytyy joutua tappiolle, sillä Jumala vihaa pahaa, jopa\nkuolemaan asti.\n\nWestminster Sermons.\n\nKuinka voipi pohjaton syvyys, jos me siihen putoamme, tulla rapuksi\nijankaikkiselle kalliolle? David sanoo meille: »Syvyydestä huudan\nminä Sinua, Herra!» Ps. 130:1. Hän huusi Jumalalle, — ei itselleen,\nei luottanut oppiinsa, viisauteensa, lahjoihinsa — vaan hän huusi\nJumalaa vetämään itseään ylös tästä syvyydestä. Ei hän turvautunut\nopinkappaleisiin, kirjoihin, kirkonkäyntiin, ei rakkaimpaan maalliseen\nystävään, ei omiin kokemuksiinsa, uskonsa vakuutuksiin, muotoihin tai\ntunteisiin. Asia oli liika kauhea, niin ettei siitä voinut suoriutua\ntällä eikä millään muulla tavalla. Hän oli kasvoista kasvoihin Jumalan\nkanssa yksin, ja äärimäisessä heikkoudessa, äärimäisessä sielun\nalastomuudessa huusi hän Jumalan itsensä puoleen. Se oli opetusta.\nJumala otti kaikki pois häneltä, ettei hänellä olisi ketään muuta,\nkenen puoleen huutaisi, kuin Jumala.\n\nJa jokaisen ihmissielun kanssa käypi, kun se on syvyydessä, huutaen\nsyvyydestä Jumalan tykö, samoin kuin kävi Moseksen kanssa, kun hän\nmeni yksin Jumalan vuorelle ja paastosi neljäkymmentä päivää ja\nneljäkymmentä yötä maanjäristyksessä ja ukkosrajuilmassa ja kallioitten\nkeskellä, jotka sulivat Herran edestä. Ja katso, silloin kun se oli\nohi, puhui hän kasvoista kasvoihin Jumalan kanssa, samoin kuin mies\npuhuu ystävänsä kanssa, ja hänen kasvonsa loistivat taivaallisesta\nvalosta, kun hän tuli voittajana alas Jumalan vuorelta.\n\nGood News of God — Sermons.\n\nKauhealla ristillä rukoili Kristus murhaajainsa puolesta: »Isä, anna\nheille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät». Luk. 23:34.\nTämä on se mielenlaatu, jonka monet ihmiset voivat saada pimeästä\nsyvyydestä. Se mielenlaatu on: tuntea kaikkein edestä, tuntea kaikkein\nkanssa; iloita iloitsevain kanssa ja itkeä itkeväin kanssa; ymmärtää\nihmisten koettelemuksia ja sietää heidän kiusauksiaan; asettua\nheidän asemaansa, kunnes näemme heidän silmillään ja tunnemme heidän\nsydämillään, kunnes emme tuomitse ketään ihmistä ja toivomme kaikkein\npuolesta; tulla oikein arvostelevaksi, kärsivälliseksi ja helläksi\njokaista kohtaan, ketä tapaamme; ei halveksia ketään, ei joutua\nepätoivoon kenestäkään, koska Kristus ei halveksi ketään eikä joudu\nepätoivoon kenestäkään; katsoa jokaiseen, kenen tapaamme, rakkaudella,\nmelkein säälillä, koska ehkä hekin ovat olleet alhaalla kauhujen\nkuiluissa tai joutuvat sinne joskus; nähdä omia syntejämme toisten\nsynneissä, tuntea että mekin olisimme voineet tehdä, mitä he tekevät\nja tuntea, niinkuin he tuntevat, siinä silmänräpäyksessä kuin Jumala\nhylkäisi meidät; antaa ja anteeksi antaa, elää ja antaa elää, samoin\nkuin Kristus antaa ja anteeksi antaa meille, ja elää meidän edestämme\nja antaa meidän elää kaikista meidän synneistä huolimatta.\n\nGood News of God.\n\nIloitkaa että on olemassa Jumalan tuli, sen Isän, jonka nimi on\nrakkaus, tuli joka aina palaa eikä koskaan sammu, tuli jonka tulee\nhävittää jokaisen ihmisen sydämessä ja kaikkien kansain sydämissä,\nsekä aineellisessa että henkisessä maailmassa, kaiken mikä on\npahennukseksi ja tulee valheeksi; ja iloitkaa että tähän tuleen Poika\nvarmaan tahtoo heittää kaiken petoksen, valheen, teeskentelyn ja\nväärän opin. Eikö ole hyvä sanoma, että _se_ tuli ei ole sammuva eikä\n_sen_ käärme kuoleva? Se tuli voidaan sytyttää meidän edessämme — se\nkäärme voipi ahdistaa meidän sydämiämme. Suokoon Jumala että meillä\nsinä päivänä olisi rohkeutta antaa tulen ja käärmeen tehdä työnsä —\nvoidaksemme sanoa Kristukselle: »Myöskin nämät ovat Sinun lähettämäsi\nja Sinun rajattomasta rakkaudestasi ovat ne tulleet. Sinä halajat\ntotuutta sydämen sisimmässä (Ps. 51:8), ja minä tahdon kiittää Sinua\nkaikista keinoista, kuinka katkeria ne lienevätkään, joita Sinä käytät\ntehdäksesi minua rehelliseksi. Minä haluan tulla rehelliseksi ihmiseksi\nja vanhurskaaksi ihmiseksi. Ja mikä ilo! Siksi haluat Sinäkin minun\ntulevan. Mikä ilo! Vaikka minä pelkurimaisesti haluan tukahuttaa Sinun\ntulesi, en minä sitä voi. Puhdista minua sentähden, oi Herra, vaikkapa\nsen tekisit tulella. Polta pois minun turhuuteni, itsepäisyyteni,\nkiivaitten mielipiteitteni, pinttyneitten opinkappaleitten! kuonat,\n— ne kuoret, jotka eivät ole sielulleni ravinnoksi, joihin minä en\nvoi olla tyytyväinen, joitten tähden minä joka päivä saan hävetä — ja\njos minusta löytyisi muutamia vehnäjyviä, joku sana tai ajatus tai\ntoimintavoima, joka voisi tulla hyödyksi kansalleni minun jälkeeni,\nkokoo ne, oi Herra, Sinun latoosi.» Amen.\n\nLetters and Memories.\n\nJumalan tuli koventaa ja pehmittää ihmistä samalla kertaa. Hän tulee\nsiitä ulos sen kokemuksen koventamana, jota tarvitaan, niin kuin\nkirjotettu on: »Kärsi vaivaa niin kuin luja Jesuksen Kristuksen\nsotamies»; ja taaskin: »Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut,\njuoksun päättänyt, uskon pitänyt.» 2 Tim. 2:3; 4:7. Ja kuitenkin\nhän on pehmennyt sen lempeyden kautta, josta on kirjoitettu: »Mutta\nolkaat keskenänne ystävälliset ja laupiaat, ja antakaa anteeksi toinen\ntoisellenne, niinkuin Jumala teillekin on Kristuksen kautta anteeksi\nantanut», (Ef. 4:32) ja vielä: »Meillä ei ole se ylimäinen pappi, joka\nei taida meidän heikkouttamme armahtaa, vaan se, joka on kaikissa\nkiusattu niinkuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.» Hebr. 4:15.\n\nOnnellisia, kolmin kerroin onnellisia ovat ne, jotka siten ovat\nvaeltaneet läpi kuolon varjon laakson ja ovat havainneet sen olevan\npolkuna, joka johtaa ijankaikkiseen elämään. Onnellisia ovat ne,\njotka jonkun aikaa ovat tuskailleet Jumalan kauheassa tulessa, ja\novat saaneet itsestään poltetuksi kuoret ja kuonan, ja kaiken mikä\non pahennukseksi ja tekee heidät turhamaisiksi ja kevytmielisiksi,\nvaikkakin se tekee heidät tylsiksi ja vetää heitä alaspäin samalla\naikaa; kunnes ainoasti Jumalan vanhurskauden puhdas kulta on jälellä\nseitsenkertaisesti koeteltuna tulessa, katoomatonna, kallisarvoisena\nJumalan ja ihmisten silmissä. Semmoiset ihmiset eivät tarvitse, eivät\ntahdo valittaa kaikkea, mitä ovat saaneet kokea. Tuli on tehnyt heidät\nrohkeiksi, raittiiksi ja kärsivällisiksi. Se on heille antanut »lujan\nymmärryksen, varovaisen tahdon, kestävyyden, aavistuksen, voiman ja\nkunnon», ja siis kasvattanut heitä Kristuksen kaltaisuuteen, joka tuli\ntäydelliseksi kärsimyksissä; ja joka, vaikka Hän Poika oli, kuitenkin\nlihansa päivinä uhrasi rukoukset ja nöyrät anomiset ja huusi itkien\nIsänsä puoleen ja tuli kuulluksi Jumalan pelkonsa tähden; ja sentähden\nvaikka Hän kuoli ristillä ja astui alas tuonelaan, voitti Hän kuoleman\nja helvetin kuolemallaan ja sinne alas astumisellaan ja voitti ne\nalistumalla niitten alaiseksi. Hebr. 5: 7,8.\n\nGood News of God — Sermons.\n\n\n\n\nVI\n\nKUOLEMAN SYVYYDESTÄ.\n\n\n »Minun sydämeni vapisee minussa, ja kuoleman kauhut ovat langenneet\n minun päälleni.» Ps. 55:5.\n\n »Vaikka minun ruumiini ja sieluni vaipuisi, niin Sinä Jumala kuitenkin\n olet aina minun sydämeni uskallus.» Ps. 73:26.\n\n »Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en minä pelkäisi\n mitään pahaa; sillä Sinä olet minun kanssani.» Ps. 23:4.\n\n »Sillä Sinä olot minun sieluni pelastanut kuolemasta, minun silmäni\n kyynelistä, minun jalkani kompastuksesta.» Ps. 116:8.\n\nMitä meistä on tuleva, kun kuolemme? Minkälaiselta tulee näyttämään\ntulevassa maailmassa? Minkälaiselta näyttänee taivaassa? Mahtanenko\nminä viihtyä siellä? Tulenenko olemaan ihmisenä siellä taikka ainoasti\nhenkenä, henkenä ilman ruumista?\n\nTähän vastaa Paavali, että Kristus, Jumalan Poika, ilmestyttyään tänne\nlihassa otettiin ylös ihanuuteen. Hän ei kerro meille, minkälaiselta\ntaivaassa näyttää, vaikka hän oli otettu hamaan kolmanteen taivaasen;\nsillä mitä hän siellä näki, oli sanomatonta. Eikä hän kerro meille\nsitäkään, minkälaista tuleva elämä tulee olemaan; kaikki mitä hän\nmeille sanoo, on että Ihminen Jesus Kristus, joka vaelsi täällä\nmaan päällä niinkuin muut ihmiset, otettiin ylös ihanuuteen, eikä\nHän jättänyt pois täällä maan päällä ihmismieltään, ihmissydäntään\neikä ihmisruumistaan. Hän vei mukanaan taivaaseen koko miehuutensa,\nhenkensä, sielunsa ja ruumiinsa, vieläpä naulan reijät käsissään ja\npyhissä jaloissaan sekä keihään haavan pyhässä kyljessään. Se riittää\nmeille; sentähden että Ihminen Jesus Kristus on taivaassa, saamme me\nihmisinä luvan mennä ylös taivaaseen. Missä Hän on, siellä saamme mekin\nolla. Ja mitä Hän on, saamme mekin olla, siinä määrin kuin Hän on\nIhminen. Ja sen me tiedämme, että me tulemme Hänen kaltaisekseen; sillä\nme saamme nähdä Hänet semmoisena kuin Hän on.\n\nNational Sermons.\n\nIhmiset pelkäävät kuolemaa, etupäässä luullakseni siksi, että he\npelkäävät tuntematonta. Eikä siksi että he pelkäävät kuolon tuskia.\nEikä siksi että he pelkäävät helvettiä. Eikä se ole siksikään että he\npelkäävät, etteivät pääse taivaaseen. Mutta kun he ajattelevat todella\npitävänsä kuolla, tuntuu heistä toiseen maailmaan meneminen kuin\nheitettäisiin heidät pimeään yöhön, vieraaseen maailmaan, pois kodista\nja kaikkien niitten luota, joita he ovat tunteneet ja rakastaneet; ja\nsentähden he kauhistuvat kuolemaa.\n\nAll Saints' Day Sermons.\n\nKun sinä olet peloissasi, levotonna ja murheissasi, kun olet kuoleman\nkovissa kourissa etkä tiedä, mihin sinun tulee kääntyä, silloin tämä\nsiunattu ajatus: »Kristus on noussut ylös kuolleista», on oleva\nsinun kilpenäsi ja voimanasi, jota ei mikään muu ajatus voi antaa.\nHerra on noussut ylös — ihminen, Hänen ihmis-ruumiillaan ja Hänen\nihmis-hengellään, Hänen inhimillisellä rakkaudellaan ja lempeydellään;\nHän on ottanut kaiken tämän mukaansa taivaaseen. Hän on vieläkin\nihminen, vaikka Hän on totinen Jumala totisesta Jumalasta, Hän nousi\nylös kuolleista kuin ihminen, ja sentähden voipi Hän ymmärtää ja\ntuntea minun edestäni vieläkin — juuri nyt — täällä Englannissa\nyhdeksännentoista vuosisadalla aivan yhtä paljon kuin Hän voi\nvaeltaessaan täällä maan päällä vanhassa Judeassa.\n\nKun tämä maailma häviää meidän silmistämme, ja me menemme, tietämättä\nminne, ja jätämme jalolle kaikki tuttavamme ja ystävämme, joita\nolemme ymmärtäneet; silloin on ennen kaikkea tämä ajatus: »Kristus on\nylösnoussut kuolleista», ainoa joka voipi pelastaa meidät surullisista,\nsynkistä ajatuksista, pelosta ja epäilyksestä tai tyhmästä\nkevytmielisyydestä ja mykän eläimen kuolemasta, johon liika monet\nihmiset kuolevat. »Kristus on ylösnoussut ja minä olen ylösnouseva.\nKristus on voittanut kuoleman omasta puolestaan ja Hän on sen voittava\nminunkin puolestani. Kristus otti ihmis-ruumiinsa ja sielunsa mukaansa\nhaudasta Jumalan oikealle kädelle ja Hän on herättävä minun ruumiini ja\nsieluni viimeisenä päivänä, jotta minä saisin olla Hänen kanssaan aina\nja nähdä Hänet, semmoisena kuin Hän on.» Tämä on ainoa, mikä elämässä\nja kuolemassa on pelastava meidät synnistä sekä haudan takaisen elämän\nkauhusta ja pelosta.\n\nNational Sermons.\n\nMiksi kuoli Hän? kysymme me. Jokaisen ihmisenkin kuolemalla pitänee\nolla erityinen syy, tarkoitus, muutenhan se olisi kauhea tapaus — outo\nasia ilman ajatusta — luuranko ilman sielua. Miksi kuoli Hän? »Minä\nvaikenen enkä avaa suutani; kyllä Sinä sen teet.» Ps. 39:10. Näin\nsanoo hautauspsalmi. Sanokaamme me sitä samaa. »Minä vaikenen»: en\nraivosta enkä epätoivosta, mutta siksi että Sinä puhut, ja silloin on\nse hyvin tehty. Se ei ollut mikään satunnainen tai välttämätön teko.\nSillä se oli Isän työ, eikä ilman Häntä yksikään varpunen putoa maahan;\nPojan työ oli se myös, joka kuoli ristillä, siksi että Hän viimeiseen\nasti halusi pelastaa ihmiskunnan; se oli Pyhän Hengen työ, joka on\nkaiken luodun Herra ja Elonantaja. Se oli Hänen työnsä, jolla on halu\nelämään eikä kuolemaan, iloon eikä suruun, valkeuteen eikä pimeyteen,\njärjestykseen eikä epäjärjestykseen, hyvään eikä pahaan. Sillä oli\nmäärätty syy, ajatus, tarkotus; ja se tarkotus on hyvin hyvä. Mikä\nse on, emme tiedä; emmekä tarvitse sitä tietää. Arvailla sitä olisi\ntodellakin sekautumista asioihin, jotka ovat meille liika korkeita.\nSentähden olkaamme ääneti. Elkäämme olko ääneti epäilyksestä, vaan\nuskosta; ei ääneti niinkuin heittiö, joka on väsynyt apua huutamasta,\nmitä hän ei saa, vaan ääneti kuin lapsi, joka istuu äitinsä helmoissa\nja katsoo ylös hänen kasvoihinsa ja tarkastaa hänen liikkeitään, joka\nei ymmärrä vielä mitään niistä, vaan on varma siitä että kaikki on\ntehty rakkaudessa.\n\nWestminster Sermons.\n\nKristus on ylösnoussut! Mikä ajatus noille siunatuille marttyyreille,\nihmis-raukoille, jotka olivat kuoleman tuskissa pelosta ja häpeästä,\nja jotka odottivat että heidät pian revittäisiin kappaleiksi tai\npoltettaisiin elävältä. »Kuolema, tuo kauhea kuolema ei voi voittaa\nminua, vaikkakin minä olen heikko ja pelokas, sillä minun Herrani ja\nMestarini, jonka tähden minun nyt on kärsittävä, on voittanut kuoleman\neikä Hän tahdo sallia sen voittaa minua. Hän on voimallisempi kuin\nhelvetti ja kuolema, eikä Hän hylkää minua viimeisellä hetkelläni\neikä salli kuolon tuskain tähdenkään minun luopua Hänestä. Hän on\ntaivaan ja maan Kuningas, ja Hän tahtoo hoitaa omansa.» — Kuinka suuri\nlohdutus onkaan voida sanoa: »Niin, minut erotetaan pois vaimosta ja\nlapsista ja kaikesta, mitä minä rakastan maan päällä, vaan ei ijäksi,\nei toki ijäksi; sillä Kristus nousi ylös kuolleista ja minä, joka olen\nKristuksen oma, olen nouseva niin kuin Hän. Tämä minun ruumisraukkani\nvoipi joutua tulen ruuaksi, ahneitten villipetojen syötäväksi. Mitä se\nhaittaa? Kristus, kaikkien ihmisten Kuningas on ylösnoussut kuolleista\nja on tullut esikoiseksi kaikista nukkuneista. Se sama Henki, joka\nsaattoi Hänen ruumiinsa takasin haudasta ja tuonelasta, on minunkin\nruumiini tuova takasin haudasta ja tuonelasta jalompaan, onnellisempaan\nelämään Hänen kanssaan sanomattomassa ilossa, missä Kristus nyt istuu\nJumalan oikealla kädellä ja puolustaa minua, armahtaa ja siimaa minua,\npitäessään minunkin varallani ihanuuden kruunua, jota ei koskaan oteta\npois.»\n\nNational Sermons.\n\nNämä seikat ovat hyvin katkerat [tarkoittaa erästä kuoleman tapausta\nsodassa], enkä minä voi nähdä niissä muuta lohdutusta kuin sen\nainoan, että ne kaikki johtavat meitä kasvoista kasvoihin ihmiselämän\ntodellisuuden kanssa, semmoisena kuin se on ollut kaikkina aikakausina,\nja antaa meille vakavampia ja kuitenkin enempi rakkautta uhkuvia,\nenempi inhimillisiä ja enempi jumalallisia ajatuksia itsestämme ja\ntöistämme täällä alhaalla sekä niitten kohtalosta, jotka ovat pois\nmenneet, ja herättää meidät noista tarpeettomista, kevytmielisistä\nhaavekuvista (jotka kuitenkin ovat täynnä kovia tuomioita), joissa me\nolemme eläneet niin kauvan, luottamaan elävään Isään, joka todellisesti\nja käytännöllisesti hallitsee tätä maailmaa ja kaikkia maailmoita, ja\njoka ei tahdo ketään kadotettavaksi, ja sentähden ei ole unohtanut eli\nyhtäkkiä ruvennut vihaamaan eli kiusaamaan yhtä ainoata sielua, joka on\nlähtenyt tästä elämästä toiseen. Kaikki ovat meidän Isämme kädessä; ja,\noi siunattu ajatus, vaikkakin he menisivät alas tuonelaan, niin Sinä\nsielläkin olet». Ps. 139:8.\n\nLetters and Memories.\n\nJesus on Vapahtaja, Pelastaja, tuo suuri Parantaja, joka parantaa\nsekä sielun että ruumiin. Ei mitään tuskaa tunneta eikä kyyneliä\nvuodateta maan päällä, joista Hän ei huolehtisi. Ei ketään ihmistä maan\npäällä kuole nuorena, jota Hän minun luullakseni ei murehtisi. Sitä\nemme voi sanoa, mikä Häntä nyt estää parantamasta jokaista tautia,\nhuojentamasta jokaista murhetta, kuivaamasta jokaista kyyneltä. Mutta\nsen _voimme_ sanoa olevan Hänen tahtonsa, ett'ei kukaan hukkuisi.\nSen _voimme_ sanoa että Hän on yhtä halukas kuin koskaan parantamaan\nsairaita, puhdistamaan spitalisia, ajamaan ulos perkeleitä, opettamaan\ntietämättömiä, sitomaan särjetyitä sydämiä. Sen _voimme_ sanoa, että\nHän tahtoo edelleen tehdä tätä yhä enempi ja enempi, vuosi vuodelta,\npolvi polvelta. Sen _voimme_ sanoa, Raamatun mukaan, että Kristus on\nvoimallisempi kuin perkele. Sen _voimme_ sanoa että Kristus ja kaikki\nhyvät ihmiset, hurskasten ihmisten henget, jotka tehdään täydellisiksi,\nviisaat ja suuret Jumalan silmissä, jotka ovat hyljänneet kirjansa,\npuheensa, kirjotuksensa samoinkuin kalliit perintönsä, ja ovat\ntaistelleet, taistelevat ja tahtovat taistella loppuun asti vihollista\nvastaan, ja syntiä, sortoa, kurjuutta, sairautta ja kaikkea vastaan,\nmikä turmelee ja pimentää Jumalan hyvän maanpiirin — sen voimme\nsanoa että he voittavat lopuksi; sillä Kristus on voimallisempi kuin\nperkele; hyvä on voimallisempi kuin paha, valo on voimallisempi kuin\npimeys; Jumalan Henki, joka antaa elämää, terveyttä ja järjestystä,\non voimallisempi kuin kaikki pahat tavat ja epäjärjestys ja julmuus\nja taikausko, jotka tekevät monen elämän onnettomaksi ja mikäli me\nvoimme nähdä, hävittävät tuhansien sielut. Niin, minä sanon, että\nKristuksen valtakunta on semmoinen valtakunta, jossa ruumis ja sielu\ntulee terveeksi ja vapautuu, ja se on voittava, se on leviävä ja se on\nkasvava, kunnes tämän maailman kansat ovat tulleet Jumalan ja Hänen\nKristuksensa kuningaskunniksi. Kristus hallitsee ja tahtoo hallita,\nkunnes Hän on saanut kaikki vihollisensa jalkainsa astinlaudaksi,\nja viimeinen Hänen vihollisistaan, joka on hävitettävä, on kuolema.\nKuolema on Hänen vihollisensa, jonka Hän on voittanut nousemalla\nylös kuolleista; ja se päivä on tuleva, jolloin ei mitään kuolemaa\nenää ole — jolloin sairaus ja suru ovat tuntemattomat, ja Jumala on\nkuivaava kyyneleet kaikkien silmistä. Minä sanon sen uudelleen — elä\nkoskaan sitä unhota — Kristus on Kuningas, ja Hänen kuningaskunnassaan\nvallitsee terveys, elämä ja vapahdus kaikesta pahasta. Niin on aina\nollut ensimäisestä kerrasta, jolloin meidän Herramme paransi spitalisen\nGalileassa, ja niin on aina oleva maailman loppuun asti.\n\nNational Sermons\n\nKristuksen kasvojen hengellinen ihanuus Kirkastusvuorella osoitti Hänen\noppilailleen, että Hän oli hengellinen Kuningas, jonka suuruus on\nvoiman, viisauden, kauneuden ja rakkauden Hengessä, jonka Jumala oli\nHänelle antanut rajattomasti; se osoitti myös että oli jotain semmoista\nkuin hengellinen ruumis — jommoisen me kaikki kerran saamme, jos\nmeidät löydetään Kristuksessa, silloin kun vanhurskasten ylösnousemus\ntapahtuu — semmoinen ruumis, joka ei salaa ihmisen henkeä, niin\nkuin täällä tapahtuu, kun ruumis on elämän vaivojen ja sairauden ja\nturmeluksen alaisena; mutta on olemassa hengellinen ruumis — ruumis,\njoka on täyttyvä meidän hengellämme, joka on tuleva meidän hengellemme\ntäysin kuuliaiseksi — ruumis, jonka läpi meidän henkemme ihanuus on\nloistava, samoin kuin Kristuksen Hengen ihanuus loisti Hänen ruumiinsa\nläpi kirkastuksessa. »Veljet, me emme tiedä, miksi me tulemme; mutta\nme tiedämme, että koska Hän ilmestyy, tulemme me Hänen kaltaisikseen;\nsillä me saamme nähdä Hänen semmoisena kuin Hän on.» 1 Joh. 3:2.\n\nVillage Sermons.\n\nMinä uskon, sanoo uskontunnustus, ruumiin ylösnousemisen. Raamattu\nopettaa meitä uskomaan, että jokainen meistä, ihmisolentoina, miehinä\nja naisina, pääsemme mukaan tuona ihanana päivänä; ei ainoasti\nhenkinä, jotka ovat tulleet erilleen ruumiista (semmoisista puhuu\nRaamattu, Jumalan kiitos, vähän eli ei ollenkaan), vaan todellisina\nelävinä ihmisolentoina, omine uusine ruumiineen, uuden maan päällä ja\nuuden taivaan alla. Sentähden, sanoo David, on minun lihanikin asuva\nturvassa (Ps. 16:9) eikä ainoasti minun henkeni ja sieluni, vaan minun\nruumiinikin. Sillä Herra, joka ei ainoasti kuollut, vaan nousi jälleen\nylös ruumiillaan, Hän on herättävä meidänkin ruumiimme, sopusoinnussa\nsen mahtavan työn kanssa, jonka kautta Hän tekee itselleen alamaiseksi\nkaikki; ja silloin on jokaisen olento, ruumis, sielu ja henki, saapa\ntäyden kehityksensä ja loistava Hänen ijankaikkisessa, loppumattomassa\nihanuudessaan. Tätä me toivomme.\n\nNational Sermons.\n\nNe jotka kuolevat Jumalan pelossa ja Kristuksen uskossa, eivät todella\nmaista kuolemaa; heillä ei ole mitään kuolemaa, vaan he ainoasti\nmuuttavat toiseen paikkaan ja toiseen olomuotoon; he siirtyvät samassa\nuuteen elämään kaikkine lahjoineen ja tunteineen; yhä edelleen ovat he\nsamoja eläviä, ajattelevia, toimivia olennoita, kuin he olivat täällä\nmaan päällä. ‒ ‒Lepoa he saavat — ja lepoa he tahtovat, jos he lepoa\ntarvitsevat. Mutta mikä on heidän leponsa? Ei työn puutetta, vaan\nmielen lepoa. Tosi lepoa on saada levätä synnistä, surusta, pelosta,\nepäilyksestä, murheesta — ennen kaikkea saada levätä pahimmasta\nuupumuksesta, nim. siitä että tietää velvollisuutensa eikä kykene sitä\ntäyttämään. Se on totinen lepo — Jumalan lepo, joka aina tekee työtä ja\naina lepää; samoin kuin tähdet päämme päällä aina liikkuvat, tuhansia\npeninkulmia päivässä, ja kuitenkin aina täydellisesti lepäävät;\nsillä ne liikkuvat määrätyssä järjestyksessä, sopusointuisesti ja\ntäyttävät sitä lakia, jonka Jumala on niille antanut. Täydellinen lepo\ntäydellisessä työssä, se on varmaankin autuaitten henkien lepo, kunnes\nkaikkien kappalten täydellinen suoritus tapahtuu, kun Kristus saapi\nvalittuinsa luvun täyteen. Ja jos näin on, mikä lohdutus meille, jotka\nolemme kuolevat, ja mikä lohdutus meille, jotka olemme nähneet toisten\nkuolevan, jos kuolema vain on uusi syntyminen korkeampaan elämään ja\njos kaikki, mikä meissä muuttuu, on ruumista — joka on meidän kotelo\neli kuori — se on samallainen muutos kuin simpukalla, joka heittää\npois vanhan nahkansa ja tulee ulos terveenä ja iloisena, taikka kuin\nmatelevalla toukalla, joka murtautuu vankeudestaan eli kotelostaan ja\nlevittää siipensä päiväpaisteessa kuin sievä kesälintu. Missä on siis\nkuoleman oka, jos ei kuolema voi vahingoittaa, myrkyttää tai turmella\nmitään siitä, jonka tähden ystävämme rakastavat meitä; ei mitään siitä,\njolla me voisimme palvella Jumalaa tai ihmisiä? Missä on haudan voitto,\nkun se ei voi painaa meitä alas, vaan päinvastoin vapauttaa meidät\njuuri siitä, mikä painaa meitä — nim. kuolevaisesta ruumiista?\n\nWater of Life — Sermons.\n\nKatsokaa kukkasia kedolla. Meidän on otettava Herramme sanat tarkasti.\nHän puhuu liljoista, niistä lyökkikasveista, jotka joka kevät kukkivat\ntuhatlukuisin itämaitten heinikoissa. Koko talven ovat ne kuolleina,\nmaan sisälle kätkettyine juurineen. Mutta niin pian kuin kevätaurinko\npaistaa niitten haudoille, heräävät ne äkkiä elämään ja kaunistuvat\nsemmoisiksi kuin Jumala ne haluaa, ja jokainen siemen saapi erityisen\nmuotonsa. Ne kylvetään katoovaisina, ne nousevat ylös katoomattomina;\nne kylvetään heikkoina ja nousevat ylös voimakkaina; ne kylvetään\nhäpeällisinä ja nousevat ylös kunniassa (1 Kor. 15:42, 43); heikkoina,\nväririkkaina, täyttäen ilman tuoksuilla ovat ne kuolemattomuuden\nkuvina, jotka soveltuvat enkelien kruunuiksi.\n\nKatsokaa liljoja kedolla, kuinka ne kasvavat. Sillä samoin on myöskin\nkuolleitten ylösnousemus. Niin, ei ilman Jumalan sallimusta tai\noikeastaan jumalallisen neuvon kautta on tuo siunattu Pääsiäisen\naika määrätty kirkon keskuudessa kaikiksi ajoiksi vietettäväksi sinä\nvuoden aikana, jolloin maa puistaa talviunen päältään, jolloin linnut\npalajavat takasin ja kukkaset alkavat puhjeta, jolloin jokainen\nsiemen, joka putoaa maahan ja kuolee ja nousee maasta jälleen uuden\nmuotoisena, on meille todistuksena Kristuksen ylösnousemisesta; ja\nsamalla on se todistuksena siitä, että me nousemme kuolleista, että\nsamoin kuin siemenen on käynyt, samoin on meissäkin elämä voittanut\nkuoleman. Samoin on jokainen lintu, joka palajaa takasin laulamaan ja\nrakentamaan pesänsä meidän läheisyyteen, jokainen kasvi, joka puhkeaa\nkukalle, todistuksena meille meidän Herramme ylösnousemisesta ja meidän\nylösnousemisesta. ‒ ‒ Ne kuulevat Herran kutsumista, Hänen, joka antaa\nelämän, ja palaavat takasin elämään ikäänkuin edustajina ja merkkinä\nmeille Kristuksesta, niitten Luojasta, joka oli kuollut, mutta on\ntullut eläväksi jälleen, joka hävisi tuonelaan Pääsiäis-iltana, ja joka\nlöydettiin jälleen taivaassa ijankaikkisiksi ajoiksi. Sillä tavoin\njoka kerta kuin tuo siunattu Pääsiäis-aika palajaa, muistutetaan meitä\nmaan heräämisellä talviunestaan meidän Herran Jesuksen Kristuksen\nylösnousemisesta ja se on meille todistuksena, että kerran on elämä\nvoittava kuoleman, valo voittava pimeyden, vanhurskaus voittava synnin,\nilo voittava surun, sitte kun koko luomakunta, joka huokaa ja kärsii\ntuskaa aina tähän asti, on toimittava sen, mitä varten se työtä tekee —\nkun syntyy uusi taivas ja uusi maa, jossa ei ole huokausta eikä surua,\nvaan jossa Jumala on kuivaava kyyneleet kaikkien silmistä.\n\nDiscipline and other Sermons.\n\nKuolema ei ole kuolema, jos se ei tapa meissä muuta kuin sen, joka\nestää meitä täydellisestä elämästä. Kuolema ei ole kuolema, jos\nse silmänräpäyksessä kohottaa meidät pimeydestä ylös valkeuteen,\nheikkoudesta voimaan, synnistä pyhyyteen. Kuolema ei ole kuolema,\njos se viepi meidät lähemmäksi Kristusta, joka on elämän lähde.\nKuolema ei ole kuolema, jos se täydelliseksi tekee uskomme ja antaa\nsen toteutua näkemisessä ja antaa meidän nähdä Hänet, johon olemme\nuskoneet. Kuolema ei ole kuolema, jos se viepi meidät niitten luo,\njoita olemme rakastaneet ja kadottaneet, joitten edestä olemme eläneet\nja joitten edestä edelleen halajamme elää. Kuolema ei ole kuolema,\njos se yhdistää lapsen sen äidin kanssa, joka oli mennyt tuonelaan\nedeltä. Kuolema ei ole kuolema, jos se ainiaaksi poistaa edeltä päin\nmenneeltä äidiltä hänen tuskansa ja pelkonsa ja antaa hänen nähdä,\nVapahtajansa armollisten kasvoin edessä, tietyn ja varman lupauksen\nsiitä, että kaikki hänen jälkeensä jättämät ovat turvassa, turvassa\nKristuksen luona ja Kristuksessa, tämän kuolevaisen elämän tapauksissa\nja vaaroissa. Kuolema ei ole kuolema, jos se vapauttaa meidät\nepäilyksestä ja pelosta, vaiheista ja muutoksista, ajasta ja paikasta\nja kaikesta, mitä aika ja paikka synnyttää ja sitte hävittää. Kuolema\nei ole kuolema; sillä Kristus on voittanut kuoleman omasta puolestaan\nja niitten puolesta, jotka uskovat Häneen.\n\nWater of Life — Sermons.\n\nJumalan äärettömästä helmasta, kaiken elämän lähteestä, olemme me\ntulleet; itsekkään, myrskyisen nuoruuden kuluttua vuodattaen katumuksen\nkyyneleitä — ei juuri liika myöhään; ei aivan täydellisesti hyödyttömän\nmiehuuden ijän elettyämme; hitaan ja kylmän vanhuuden vietettyämme\nkäännymme takasin Hänen luokseen, josta olemme tulleet; Jumalan\nhelmaan vielä kerran — voidaksemme tulla perille jälleen toivottavasti\nvarustettuina uusilla tiedoilla ja uudella voimalla jalompiin töihin.\nAmen.\n\nEssaya.\n\n\n\n\nVII.\n\nRUKOUS SYVYYDESTÄ.\n\n\n »Oi Jumala, kuule minun rukoukseni, eläkä peitä itseäsi minun\n innokkaalta pyynnöltäni! Ota minusta vaari ja kuule minua, että minä\n surkeasti valitan rukouksissani ja parun.» Ps. 55:2,3.\n\n »Ahdistuksessani minä avukseni huudan Herraa, ja minun Jumalani tykö\n minä huudan; ja Hän kuulee minun ääneni templistään, ja minun huutoni\n tulee Hänen eteensä, Hänen korviinsa.» Ps. 18:7.\n\n »Herra on läsnä kaikkia, jotka Häntä avukseen huutavat ‒ ‒ Hän kuulee\n heidän huutonsa ja auttaa heitä.» Ps. 145:18,19.\n\n »Silloin kun minä Sinua avukseni huudan, niin Sinä kuulet minua, ja\n annat minun sielulleni suuren väkevyyden.» Ps. 138:3.\n\nKuta vanhemmaksi minä tulen, ja kuta enempi minä näen tämän katoovaisen\nelämän tapahtumia ja muutoksia, ja ihmissydämen tarpeita ja kaipauksia,\nsitä tärkeämmältä näyttää tämä kysymys: Onko jossain paikassa\navaruudessa olentoa, joka voipi kuulla meidän rukouksiamme? Onko rukous\ntarpeeton hulluus vai korkein viisaus? Minä sanon: Onko olemassa\nolentoa, joka aina voipi kuulla rukouksiamme? Minä en tarkoita olentoa,\njoka aina vastaa niihin ja antaa meille kaikki, mitä pyydämme; mutta\nsemmoista, joka pienimmässäkin tahtoo kuulla, tahtoo kuunnella, tahtoo\ntutkia, mikä on hyödyllistä antaa meille, ja sitte siihen katsoen antaa\nmeille tai kieltää meiltä sen, mitä olemme rukoilleet.\n\nNiin pian kuin ihminen alkaa pyrkiä raakalaisesta muodostumaan\nsivistyneeksi olennoksi, herää hänen sydämessään omituinen halu\nJumalan palvelukseen; onko tämä halu pidettävä lapsellisena unelmana,\nkun ihminen kehittyy vielä korkeammalle kannalle? Ovatko kaikkien\nihmisten kokemukset, pakanain yhtä hyvin kuin kristittyin, kaikkina\naikakausina tyhjäksi arvattavat? Ovatko tämän kärsivän ja epäilevän\nihmiskunnan kaikki valitukset turhaan nousseet korkeuteen? Ovatko\npyhäin rukoukset, laulajain ylistyslaulut, marttyyrien kuolintuskat,\nrunoilijain pyrinnöt, viisasten ajatukset, sorrettujen huudot, äidin\nrukoukset lapsensa puolesta, nuoren tytön esirukoukset kaukana\ntaistelutantereella olevan rakastettunsa edestä, sotilaan vastaukset\nhänen rukouksiinsa, kun hän sanoo sieltä kaukaa: »elä pelkää, minä olen\nJumalan käsissä» — — kaikki nämä ihmiskunnan jaloimpien, puhtaimpien,\nkauneimpien ja jumalallisimpien tunteitten ilmaukset — ovatko ne olleet\nturhat? Ovatko ne olleet häpeemättömiä vaatimuksia, kaunisten unelmain\nutukuvia, jotka haihtuivat tyhjään ja turhaan? Onko turhaan tuijottanut\njokainen kärsivä, etsivä sielu, joka läpi aikakausien on tuijottanut\nylöspäin pimeyteen tuntematonta kohti, toivossa saada kerran nähdä\nvilahdukselta jumalallisen Silmän, joka näkee kaikki ja järjestää\nkaikki ja huolta pitää kaikesta? Voi, hyvät ystävät, ne jotka uskovat\ntai kuvailevat uskovansa semmoisia (että tämä kaikki olisi turhaa) ja\nvoivat semmoisia oppia levittää muille säälimättä ja surematta, eivät\ntotta tosiaan tiedä mitä ryöstävät ihmissuvulta, joka jo on kyllin\nkurja oman hulluutensa ja oman syntinsä tähden — ihmissuvulta, joka\ntoivomatta Jumalaan ja Kristukseen todellakin on muinaisen Homerin\nsanoessa kurjempi kuin eläimet kedolla.\n\nWestminster Sermons.\n\nKun ihmissydän kysyy: Eikös meillä ole ainoasti Jumala taivaassa, vaan\nmyös Isä taivaassa? — niin voipi siihen kysymykseen vastata ainoasti\nmeidän Herramme Jesus Kristus. Hän sanoi oikein: »Ei kukaan tule Isän\ntykö muuten kuin Minun kauttani.» Joh. 14:6. »Ainokainen Poika, joka on\nIsän helmassa, on ilmoittanut Hänet.» Joh. 1:18. Ja sentähden voimme\nlöytää loppumattoman lohdutuksen sanoissa: »Semmoinen kuin Isä on,\nsemmoinen on Poika ja semmoinen on Pyhä Henki». Sillä nyt tiedämme\nettä keskellä Jumalan valtaistuinta istuu _Ihminen_, joka on Jumalan\nkunnia kirkkaudessaan ja Hänen olentonsa perikuva, — ylimäinen pappi,\njolla voipi olla myötätuntoisuutta meidän heikkouksillemme, kun me\nnäemme että Häntä kiusattiin kaikessa samoin kuin meitä. Hebr. 4:15.\nHänen puoleensa voimme huutaa ihmisen innolla ja ihmisen sanoilla,\nkoska tiedämme että Hänen ihmissydämensä vastaa meidän ihmissydämille,\nja että Hänen ihmissydämensä on liitetty yhteen Hänen jumalallisen\nHenkensä kanssa, ja että Hänen jumalallinen Henkensä on sama kuin Hänen\nIsänsä jumalallinen Henki; sillä Heidän tahtonsa ja Heidän mielensä\novat yksi, ja Heidän tahtonsa ja Heidän mielenlaatunsa ovat rajatonta\nrakkautta syntisiin ihmisiin.\n\nNiin, me voimme suuressa hädässämme uskossa katsoa Kristuksen pyhiin\nkasvoihin ja uskossa turvautua Hänen pyhään sydämeensä ja sanoa:\nJos se on hyvä minulle, antaa Hän mitä minä rukoilen; ja jos ei Hän\nanna, tapahtuu se siksi että sekin on hyvä minulle ja myöskin muille.\nKaikissa tämän kuolevaisen vaelluksen vaiheissa ja muutteissa voimme\nsanoa Hänelle, samoin kuin Hän sanoi tuona juhlallisena hetkenä: »Jos\nmahdollinen on, niin menkään pois minulta tämä kalkki! ei kuitenkaan\nniin kuin Minä tahdon, vaan niin kuin Sinä» (Mat 26:39), ja voimme\nolla varmat että Hän kantaa tämän rukouksen Hänen Isänsä ja meidän\nIsämme eteen, Hänen Jumalansa ja meidän Jumalamme eteen; ja mikä ikinä\ntämä vastaus tuleekaan olemaan, minkä Hän antaa, jonka tiet eivät ole\nniin kuin meidän tiemme ja jonka ajatukset eivät ole niin kuin meidän\najatuksemme, niin rukous ei ole turhaan kaikunut ylös Kristuksen tykö.\n\nWestminster Sermons.\n\nMinä olen rukoillut kauvan ja totisesti enkä ole enää pelkoa täynnä.\n»Kaikki mitä te rukoilette uskossa Minun nimeeni, sen te saatte.»\nMat. 21:22. »Herra, minä uskon, auta minun epäuskoani.» Mark. 9:9.\nNämä kaksi lausetta olivat minun linnoitukseni, kun kurjuuden yö oli\npimeimmillään, ja näitten voimasta pääsemme voitolle. Sentähden elä\nkiusaa itseäsi, elä ole suruinen; mitä Jumalalla on mielessään, sen Hän\ntekee.\n\nLetters and Memories.\n\nKuta kauvemmin minä elän, sitä tarkemmin näen että Herran Rukous on\nkaikkien rukousten malli; päätä itse olisko mitään ajatusta rukoilla\nJumalaa muuttamaan maailman kulkua yhdessä hengen vedossa, kun sanomme:\n»Tapahtukoon Sinun tahtosi maan päällä» ‒ ‒ Ei minulla ole mitään sitä\nvastaan että rukoilemme erityisiä asioita. Jumala siitä varjelkoon!\nTeenhän minä itsekin niin. Minä voin yhtä vähän jättää sen tekemättä\nkuin lapsi voipi pimeässä olla kutsumatta äitiään. Kun me rukoilemme:\n»Elä salli meidän tänään mihinkään vaaraan saattaa itseämme», näyttää\nminusta kuin pitäisi meidän huomauttaa painolla enempi sanoja »saattaa\nitseämme» kuin »vaaraan», eikä rukoilla Jumalaa ottamaan pois vaaraa\nmuuttamalla luonnon järjestystä, vaan antamalla meille valoa ja johtoa\nvälttämään vaaraa.\n\nLetters and Memories.\n\nRukoile yötä päivää hyvin hiljaa, niinkuin pieni väsynyt lapsi, kaikkea\nmitä tarvitset sekä ruumiin että sielun tarpeeksi — pienintä yhtä\nhyvin kuin suurinta — ei mikään ole liika paljo rukoilla Jumalalta\n— ei mikään ole liika suurta Hänelle antaa — ja koeta kiittää Häntä\nkaikesta. Kunnia olkoon Sinulle, oi Jumala!\n\nLetters and Memories.\n\nKun sinä olet syvyydessä — olkoon se mikä tahansa syvyys — huuda\nJumalalle: Jumalalle itselleen eikä kenellekään muulle kuin Jumalalle.\nJos sinä voit tulla puhtaan lähteen silmukkaan, miksi joisitkaan\njoesta, joka on voinut koota likaisuutta juostessaan? Jos voit mennä\nJumalan itsensä luo, miksi menisitkään jonkun Jumalan luodun olennon\nluo, olkoonpa hän kuinkakin pyhä, puhdas ja rakkautta täynnä? Mene\nJumalan luo, joka on valojen valo, elämäin elämä. Hänestä kaikki hyvyys\nvirtaa.\n\nMene siis Hänen itsensä luo. Huuda Jumalalle, Herralle itselleen,\nsyvyydestä, olkoonpa se kuinka syvä tahansa. Jos David, vanhan ajan\njuutalainen, voi sen tehdä, kuinka paljoa enemmän me, jotka olemme\nKristukseen kastetut; kuinka paljoa enempi me, jotka pääsemme yhdessä\nHengessä Isän tykö; kuinka paljoa enempi me, jotka joka paikassa voimme\n»astua uskalluksella armoistuimen tykö, että me laupeuden saisimme» ja\nlöytäisimme armon, koska apua tarvitsemme. Hebr. 4:16. Jos Hän on sen\nluvannut, eikö Hän silloin annakin sitä? Jokaiselle teistä — kuinka\nheikko, kuinka tietämätön, kuinka syntinen oletkaan, jos sinä halajat\ntulla vapaaksi niistä synneistä — on tämä armo annettu; meillä on\nvapaus huutaa syvyydestä Jumalan itsensä puoleen, joka loi auringon\nja tähdet, koko taivaan ja maan; meillä on vapaus seista kasvoista\nkasvoihin Isän kanssa, joka on luonut kaikki ihmishenget, ja kiintyä\nsiihen ainoaan Olentoon, joka ei koskaan voi erehtyä taikka muuttua,\nainoaan kuolemattomaan, ijankaikkiseen Jumalaan.\n\nWestminster Sermons.\n\nSe siemen, jonka kylvämme — katumuksen siemen, nöyrtymisen siemen,\nmurheellisten rukousten ja avun huutojen siemen — on juurtuva ja\nkasvava ja kantava hedelmän, me emme tiedä miten, Jumalan soveliaana\naikana, jota ei voida muuttaa. Me olemme kenties murheellisia ja\nuupuneita; meidän silmämme odottavat ja kaipaavat Herraa, ehkäpä\nenempi kuin niitten, jotka odottavat päivän koittoa, sitä aamua, joka\non tuleva ja tuleekin; sillä aurinko on varmasti nouseva ja päivä on\nvarmasti valkeneva, ja Vapahtaja on varmasti vapahtava ne, jotka Hänen\npuoleensa huutavat.\n\nWestminster Sermons.\n\nSille sieluraukalle, joka on alakuloinen, joka on alhaalla\nja syvyydessä, joka tuntee oman heikkoutensa, hulluutensa,\ntietämättömyytensä, syntisyytensä, ja joka syvyydestä huutaa\nJumalalle kuin eksynyt lapsi huutaa isänsä jälkeen — niin, samoin\nkuin eksynyt vuona huutaa emonsa jälkeen — semmoisesta sieluraukasta,\njonka rukoukset ehkä ovat sekavia, typeriä ja huonosti sointuvia, —\nsemmoisesta on kirjoitettu: »Herra tukee kaikkia kaatuvia; läsnä on\nHerra kaikkia, jotka Häntä avukseen huutavat; Hän tekee mitä Häntä\npelkääväiset halajavat, ja kuulee heidän huutonsa ja pelastaa heitä.»\nPs. 145:14,18,19.\n\nWestminster Sermons.\n\n\n\n\nVIII.\n\nRUKOUKSIA JA TUNNUSTUKSIA.\n\n\nUskollisuudesta ja Jumalan kaltaisuudesta.\n\nIjankaikkinen Karitsa! joka olet yli kaiken ajan ja paikan! Oi Jumalan\nKaritsa, joka olit lyöty ijankaikkisuudessa, ennen kuin maailman\nperustus laskettiin! Oi Karitsa, joka makaat lyötynä ijankaikkisesti\nJumalan valtaistuimen keskellä! Anna elämän veren, joka vuotaa Sinusta\nulos, valmistaa minulle anteeksi antamus kaikesta menneestä; suo elämän\nveden, joka vuotaa sinusta, antaa minulle voimaa tulevaisuuteen. Minä\ntulen heittääkseni pois oman elämäni, minun itseni ja itsekkyyteni\nelämän, jonka petolliset halut ovat turmelleet, etten enää eläisi sitä\nelämää, vaan ottaisin vastaan Sinun elämäsi, joka on luotu Jumalan\nkuvaksi, vanhurskaudeksi ja totiseksi pyhyydeksi, että minä eläisin\nsitä elämää aina ja ijankaiken, ja tuntisin sen olevan itsessäni elämän\nlähteen, joka minussa kuohuu ijankaikkiseen elämään. Ikuinen Hyvyys,\ntee minut hyväksi niin kuin Sinä. Ikuinen Viisaus, tee minut viisaaksi\nniin kuin Sinä. Ikuinen vanhurskaus, tee minut vanhurskaaksi niin kuin\nSinä. Ikuinen Rakkaus, tee minut rakastavaiseksi niin kuin Sinä. Amen.\n\n\nValkeudesta.\n\nOi Herra! Rakkaus, joka täyttää koko maailman, Valo, joka valaisee\njokaisen maailmaan tulevan ihmisen (Joh. 1:9), ota pois minusta kaikki\nminun sieluni pimeys ja minun sydämeni kovuus. Täytä minut Sinun\nvalollasi, että minä näkisin kaikki valkeudessa. Täytä minut Sinun\nrakkaudellasi, että minä rakastaisin kaikkia, mitä Sinä olet luonut.\nAmen.\n\nTule luoksemme, oi Herra! avaa sielumme silmät, ja näytä meille ne\nasiat, jotka kuuluvat rauhaamme ja elämämme vaellukseen, että vaikkakin\nkaikki ihmisen keksinnöt ja suunnitelmat saavat lopun, ulottuvat\nSinun käskysi määrättömiin (Ps. 119:96) — kyllin laajalti rikkaille\nja köyhille, oppineille, kauppiaille ja työmiehille, onneksemme tässä\nelämässä ja pelastukseksemme tulevassa elämässä. Amen.\n\n\nTotisesta ihanuudesta.\n\nOi Jumala, poista meistä kaikki, mikä on itsekästä, turhamaista ja\nalhaista, ja herätä meissä eloon kaikki, mikä on Jumalan kaltaista ja\nJumalan puolesta, niin että me lopuksi pääsemme totiseen ihanuuteen,\njoka ei johdu itsekkäästä kunnian himosta, ei itsekkäästä ylpeydestä,\nei itsekkäästä mukavuudesta, vaan salli meidän vapautua kaikista\nitsekkyyden muodoista — päästen siihen ihanuuteen, joka yksin\nKristuksella on täydellisyydessä — siihen ihanuuteen, jonka edessä\nkerran kaikki polvet notkistuvat, jotka taivaassa ja maan päällä ja\nmaan alla ovat (Fil. 2: 10) — ja myöskin siihen ihanuuteen, että opimme\ntekemään velvollisuutemme, ottamatta huomioon, mitä se maksaa meille,\nsiinä asemassa, mihin Hänen taivaallinen Isänsä on kunkin meistä\nkutsunut. Amen.\n\n\nPyhyydestä.\n\nOi Herra Jesus Kristus! Kohota minua ylöspäin Sinun kanssasi, että\noppisin tuntemaan elämän salaisuuksia, että käyttäisin maallista elämää\nerityisenä ilmauksena ja esikuvana taivaallista elämää varten; ja,\nkäyttäessäni Sinun kunniaksesi luonnollista ruumistani, että minut\nkohotettaisiin ylös voidakseni käyttää hengellistä ruumista. Amen.\n\n\nPuhtaudesta ja hyvyydestä.\n\nPuhdista Sinä, Herra, minua, muuten en koskaan puhdistu; pese Sinä\nminua, sillä ainoasti siten voin minä tulla puhtaaksi. Sillä Sinä et\nvaadi mitään ulkonaista tai tunteita, et ylpeyttä etkä itsepetosta,\nvaan totuutta kaikkein sisimmässä, ja Sinä tahdot opettaa minua\nymmärtämään viisautta salaperäisellä tavalla.\n\nOi Jumala, Sinä olet hyvä, vaan minä olen paha; juuri siitä syystä\ntulen minä luoksesi. Minä tulen, että minut tehtäisiin hyväksi. Minä\nihailen Sinun hyvyyttäsi, ja minä halajan saada sen omakseni, vaan\nminä en sitä taida, ellet Sinä auta minua. Puhdista minua, tee minut\npuhtaaksi. Puhdista minut salaisista virheistäni ja istuta minun\nsisimpääni totuus. Tee minun kanssani, mitä tahdot. Kasvata minua\nniinkuin tahdot. Rankaise minua, jos se on välttämätöntä. Tee minut\nainoastaan hyväksi. Amen.\n\nSinä Herra tunnet meidän sydämemme salaisuudet. Elä sulje korviasi\nmeidän rukoukseltamme; vaan armahda meitä, oi pyhä Herra! Oi\nkaikkivaltias Jumala! Sinä kunnian arvoisa, ikuinen Tuomari! Elä salli\nmeidän luopua pois Sinusta minkään maallisen kiusauksen tähden taikka\nlihan tai kiusaajan houkutuksesta. Herra, minä olen tämmöinen kuin\nolen; ja mikä minä olen — hyvin köyhä, kurja, syntinen henkilö. Mutta\nSinä Herra olet semmoinen kuin olet; ja mikä olet Sinä — täydellinen!\nSinä olet hyvyys itse. Ja sentähden voit ja tahdot Sinä tehdä minut\nsiksi, kuin minun lopuksi on tultava, hyväksi henkilöksi Sinulle voin\nminä jättää kuormani, tämän oman itseni, joka ei tahdo kuolla, jota\nminä kuletan ympäriinsä kanssani, liika usein häpeässä ja murheessa.\nMinä rukoilen Sinua auttamaan minua sitä kantamaan. Johda minua,\nneuvo minua, vahvista minua, kunnes minä tulen semmoiseksi kuin\nSinä tahdot minut: puhtaaksi ja lempeäksi, totuutta rakastavaksi,\nyleväksi, rohkeaksi ja taitavaksi, kohteliaaksi ja jalomieliseksi,\nvelvollisuutensa täyttäväksi ja hyödylliseksi niin kuin Sinun Poikasi,\nJesus Kristus. Amen.\n\n\nRukous siitä ettei häpeään joutuisi.\n\nOi Herra, minä olen masentunut, murtunut — minun sydämeni on särkynyt\nminussa. Minulla ei ole mitään sanomista omasta puolestani. Ota Sinä\nminut huostaasi. Oi Herra, elä salli minun häpeään joutua. Minä\ntiedän olevani heikko, tietämätön ja onnistumaton; täynnä virheitä\nja erhetyksiä, jotka saattavat minut häpeämään itseäni joka ainoa\npäivä elämässäni. Minä olen eksynyt niinkuin lammas, joka on jäänyt\nmetsään. Mutta etsi Sinun palvelijaasi, Herra, sillä en minä unohda\nSinun käskyjäsi. Minä koetan oppia, mikä minun velvollisuuteni\non. Minä koetan tehdä velvollisuuteni. Minä olen riippunut Sinun\ntodistuksissasi. Oi Herra, armahda minua eläkä salli minun joutua\nhäpeään. Ihmiset voivat häväistä minua. Vaan Sinä Herra et voi Sinun\narmosi ja sääliväisyytesi tähden. Elä toki anna minun kuollessani tai\nennen kuolemaani tulla huomaamaan, että kaikki minun työni on ollut\nturha; etten minä lopuksi kuitenkaan ole tullut viisaammaksi taikka\nhyödyllisemmäksi. Elä anna minun harmaat hiukseni joutua murheella\nhautaan. Elä anna minun kuolla se surkea ajatus mielessäni, että\nhuolimatta kaikesta minun taistelustani tehdä velvollisuuteni on minun\nelämäni kuitenkin ollut epäonnistunut, ja minä olen ollut hullu. Elä\ntoki anna minun herätä tulevassa elämässä joutuakseni yhä enemmän\nhäpeään, huomatessani että minä läpeensä olen erehtynyt eikä minulla\nole mitään muuta kuin hämmästystä ja häpeää edessäni. Oi Herra, Sinä\njoka kärsit kaiken häpeän minun tähteni, pelasta minut tästä häpeästä\nvielä. Sinä olet hyvä ja vanhurskas. Sinä et tahdo antaa minun sieluni\njäädä helvettiin. Oi Jumala, Sinuun olen minä uskonut; elä salli minun\nkoskaan joutua häpeään. Amen.\n\n\nSielun rauhasta.\n\nOi Isä, anna minulle Sinun rauhasi. Minulla ei ole rauhallinen henki\nsielussani; ja minä tiedän etten koskaan saa sitä ajattelemalla enkä\nlukemalla enkä ymmärtämällä; sillä se on kaikkea sitä korkeampaa ja\nrauha on paljoa ylempänä kaikkea sitä, se on Sinun jakamattoman,\nliikkumattoman, ehdottoman, ijankaikkisen Jumaluutesi olennossa, jota\nei mikään muutos tai hävitys tässä luodussa maailmassa taikka synti\ntai ihmisten tai perkeleitten hulluus koskaan voi muuttaa; vaan joka\npysyy ijankaikkisesti sinä, joka Hän on, täydellisessä levossa ja\ntäydellisessä vallassa ja täydellisessä rakkaudessa. Lohduta tätä minun\nrauhatonta, nälkäistä, valittavaa sieluani, niinkuin äiti lohduttaa\nsairasta lastaan, jolla on kuume. Kuinka Sinä teet sen, en minä tiedä.\nSe käy yli kaiken ymmärryksen. Mutta vaikkei sairas lapsi voi mennä\näitinsä luo, on äiti siinä saapuvilla ja voipi mennä lapsensa luo.\nJa Sinä olet enempi kuin äiti: Sinä olet ijankaikkinen Isä. Vaikkei\nkotka voikaan lentämällä päästä aurinkoon, on aurinko paikoillaan\nkuitenkin ja voipi vuodattaa valonsa ja lämpönsä maan päälle kaikkiin\nesineisiin. Sinä olet enempi kuin aurinko; Sinä olet kaikkien kappalten\nvalo ja elämä. Vuodata Sinun valosi ja Sinun elämäsi minuun, niin\nettä minäkin voin nähdä samoin kuin Sinä, ja elää samoin kuin Sinä\nelät, sekä olla rauhassa minun itseni ja koko maailman kanssa, samoin\nkuin Sinä olet rauhassa Sinun itsesi ja koko maailman kanssa. Vuodata\nrakkautesi minuun, että minä voisin rakastaa samoin kuin Sinä rakastat.\nTaaskin sanon minä, etten minä tiedä miten, sillä se käypi yli kaiken\nymmärryksen; vaan minä toivon että Sinä tahdot tehdä sen minun\nedestäni, minä luotan että Sinä tahdot tehdä sen minun edestäni; sillä\nminä uskon että Sinä olet rakkaus, ja että Sinun laupeutesi annetaan\nkaikille Sinun luoduillesi. Minä uskon Sinun niin rakastavan maailmaa,\nettä Sinä olet lähettänyt Poikasi pelastamaan maailmaa ja minua. Minä\nen tiedä miten, sillä sekin käy yli kaiken ymmärryksen; mutta minä\nuskon, että Sinä tahdot sen tehdä, sillä minä uskon Sinun olevan\nrakkaus, ja että Sinun laupeutesi annetaan kaikille Sinun luoduillesi,\nmyöskin minulle. Minä uskon Sinun tahtosi olevan, että on oleva rauha\nmaassa ja myös rauha minulle, joka olen levoton ja rauhaton; että on\noleva hyvä suosio kaikilla ihmisillä, myöskin minulla, suurimmalla\nsyntisellä. Amen.\n\n\nRukous ennen Pyhää Ehtoollista.\n\nOi siunattu Jesus! Vapahtaja, joka kärsit kuolon tuskia meidän edestä!\nKaikkivaltias Jumala, joka teit itsesi heikoksi rakkaudesta meihin! Oi,\nkirjoita tämä rakkaus niin syvälle meidän sydämiin, ettei joko ilo tai\nsuru, elämä taikka kuolema voisi heittää sitä sieltä ulos! Sinä olet\nuhrannut itsesi meidän edestämme; oi, anna meille sydämiä, jotka ovat\nhalukkaita uhraamaan meidät itsemme Sinun tähtesi! Sinä olet viinipuu,\nme olemme oksat. Anna Sinun verrattoman veresi, joka vuodatettiin\nmeidän edestämme ristillä, virrata eloa antavana nesteenä meidän\nsydämemme ja mielemme läpitse, ja täytä meidät vanhurskaudellasi, että\ntulisimme uhreiksi, jotka Sinulle kelpaavat. Herätä meidät uhraamaan\nSinulle, oi Herra, ruumiimme, sielumme, henkemme; ja kaikessa, mitä\nme rakastamme, ja kaikessa, mitä me opetamme, kaikessa, mitä me\najattelemme, ja kaikessa, mitä me teemme, uhraamaan itsemme, työmme,\nilomme ja surumme Sinulle; herätä tekemään työtä Sinun valtakuntasi\nhyväksi, elämään kuin ne, jotka eivät ole heidän omansa, vaan Sinun\nverelläsi ostetut, Sinun lihallasi ravitut; ja tee meidät nyt\nmahdollisiksi, Sinun pyhimmässä Sakramentissasi, uhraamaan Sinulle\nmeidän katumuksemme, meidän rukouksemme ja kiitoksemme, jotka ovat\neläviä, taitavia ja hengellisiä uhria — Sinulle kuuluvia meidän\nsyntymähetkestä asti —. Sinulle kuuluvia nyt ja ijankaikkisesti! Amen.\n\n\nSynnintunnustus.\n\nIsä, minä olen syntiä tehnyt Sinua vastaan enkä ansaitse enää Sinun\nlapsesi nimeä; mutta minä tulen Sinun luoksesi. Isä, minä vihaan\nitseäni; vaan Sinä rakastat minua. Minä en ymmärrä itseäni, vaan Sinä\nymmärrät; ja Sinä tahdot olla armollinen Sinun omia kättesi töitä\nkohtaan. Minä en voi johtaa ja auttaa itseäni, vaan sinä voit auttaa\nminua, ja Sinä sen tahdotkin, koska Sinä olet minun Isäni, eikä\nmikään voi eroittaa minua Sinun rakkaudestasi, tai Sinun Poikasi,\nminun Kuninkaani rakkaudesta. Minä tulen ja pyydän päästä osalliseksi\nSinusta, juuri sentähden ettei minulla mitään ole enkä mitään voi\nantaa Sinulle, vaan makaan Sinun ovellasi kuin kerjäläinen, täynnä\nhaavoja, haluten saada ravintoa muruista Sinun pöydältäsi. Ja jos minä\nmielelläni tahdon auttaa kurjia, kuinka paljoa enempi Sinä tahdotkaan\nauttaa minua. Sinun nimesi on rakkaus, ja Sinun ihanuutesi on Sinun\nPoikasi Jesuksen Kristuksen kaltaisuus, joka sanoi: »Tulkaa Minun\ntyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja Minä tahdon\nteitä virvoittaa!» Mat. 11:28. »Jos te, jotka pahat olette, taidatte\nhyviä lahjoja antaa teidän lapsillenne, kuinka paljoa enempi teidän\ntaivaallinen Isänne antaa Pyhän Hengen sitä anoville.» Luk. 11:13. Amen.\n\n\nHeikkouden tunnustus.\n\nOi Jumala, minun Isäni, minä olen Sinun; pelasta minut, sillä minä olen\netsinyt Sinun käskyjäsi. Minä olen Sinun — en ainoasti Sinun luomasi,\noi Jumala — niin ovat myöskin linnut, hyönteiset ja kukkaset, ja ne\ntekevät velvollisuutensa paljoa paremmin kuin minä teen, Jumala sen\nmulle suokoon anteeksi.\n\nMinä olen Sinun — en ainoasti Sinun lapsesi — vaan minä olen Sinun\nkoululapsesi. Oi Herra Jesus Kristus, minä pyydän Sinun apuasi niin\nhyvin koulunopettajana kuin Herrana ja Vapahtajana. Minä olen pienin\nSinun koululapsistasi; ja kenties myös vähätietoisin ja tyhmin.\nMinä en voi kerskata olevani oppinut, jumaluusoppinut, tietoviisas,\npyhimys. Minä olen hyvin heikko, huono oppilas, joka istun alimmalla\npenkillä Sinun suuressa koulussasi, joka on koko maailma, ja koetan\ntavailla Sinun aapisesi kirjaimia, toivossa että myöhemmin kykeneisin\nlukemaan koko sanoja ja koko lauseita Sinun käskyissäsi, ja sittekun\nolen ne oppinut, toivon voivani tehdä niitten mukaan. Jos Sinä vain\ntahtoisit opettaa minulle ohjeesi, oi Herra, niin koetan minä noudattaa\nniitä aina loppuun asti; sillä minä halajan seista Sinun puolellasi\nja tehdä Sinun töitäsi. Minä halajan auttaa — vaikka kuinka vähän\nvoisinkin — tehdäkseni itseni ja lähimäiseni paremmaksi. Minä halajan\ntulla hyödylliseksi enkä hyödyttömäksi, hedelmää kantavaksi puuksi\nenkä vahingolliseksi rikkaruohoksi Sinun puutarhassasi; ja sentähden\nrukoilen minä, ett'et leikkaisi minua poikki tai nyhtäisi irti taikka\nsallisi saastaisten olentojen tallata minua jalkoihinsa.\n\nOsoita, oi Herra, laupeutta minulle minun hädässäni sen totuuden\ntähden, jota minä halajan oppia, ja sen hyvän tähden, jota minä halajan\ntehdä. Joskin minä olen heikko kasviraukka, olen minä kuitenkin Sinun\nistuttamasi kasvi, joka pyrkii kasvamaan ja kukoistamaan ja hedelmää\nkantamaan ijankaikkiseen elämään; etkä Sinä tahdo halveksia kättesi\ntöitä, oi Herra, Sinä, joka kuolit, että minä saisin elää. Sinä et\nsalli minun hukkua. Minä olen riippunut Sinun todistuksissasi. Oi\nHerra, elä salli minun häpeään joutua! Amen.\n\n\nHengellisesti sekaantuneen tunnustus.\n\nOi Jumala, Sinä tiedät ja yksin Sinä, kuinka paljon minulla on oikein\nja kuinka paljon väärin. Minä antaudun Sinun käsiisi, varmana siitä,\nettä Sinä menettelet rehellisesti, vanhurskaasti ja rakkaudessa minun\nkanssani, niinkuin isä poikansa kanssa. Minä en voi väittää olevani\nparempi kuin olen; enkä minä tahdo tehdä itseäni huonommaksi kuin\nolen. Todellisuudessa en minä siitä mitään tiedä. Minä olen tietämätön\nihmisolento, joka en koskaan täysin tiedä, kuinka paljon minä olen\noikeassa ja kuinka paljon väärässä. Minä huomaan että valo ja pimeys\ntaistelevat keskenään minun sydämessäni, enkä minä voi tehdä eroitusta\nniitten välillä. Mutta Sinä sen voit, Herra. Sinä tiedät eroituksen.\nSinä olet luonut minut; Sinä rakastat minua; Sinä olet lähettänyt\nPoikasi maailmaan tehdäksesi minusta sen, mikä minun tulee olla. Sinä\net tahdo minun hukkuvan, vaan tulevan totuuden tuntoon; ja sentähden\nuskon minä, etten huku, vaan tulen tietämään totuuden Sinusta, omasta\nluonteestani, minun velvollisuuksistani ja kaikesta, mitä tarvitsen\ntietää. Sentähden, oi Herra, tahdon minä käydä rohkeasti eteenpäin ja\ntäyttää velvollisuuteni niin hyvin kuin voin päivä päivältä, joskaan\nen täydellisesti, ja rukoilla Sinua päivä päivältä ravitsemaan minun\nsieluni jokapäiväsellä leivällä. Sinä ravitset ruumiini jokapäiväsellä\nleivällä. Kuinka paljoa enemmän sinä tahdot ravita minun olentoni\nja sydämeni, joka on paljoa suuremman arvoinen Sinulle kuin minun\nruumiini. Herra, minä tahdon uskoa Sinuun sekä ruumiin että sielun\npuolesta; ja minua tarvitaan oikaista synteini tähden, tiedän minä\nhyvinkin sen, että pahinta, jota voipi tapahtua minulle tai jollekin\nihmiselle, on tehdä väärin eikä tulla oikaistuksi, ja parasta on\nsaada ohjausta oikeaan, vaikkakin kovain iskujen kautta, niin usein\nkuin minä eksyn pois tieltä. Sentähden, oi Herra, tahdon minä kärsiä\nrangaistukseni hiljaa ja miehuullisesti ja koettaa kiittää Sinua siitä,\nniinkuin minun pitäisi; sillä minä tiedän ett'et tahdo rangaista minua\nenempi kuin ansaitsen, vaan paljoa vähemmän kuin ansaitsen. Minä tiedän\nettä Sinä tahdot rangaista minua ainoasti saadaksesi minua menemään\nitseeni ja oikasemaan itseäni, puhdistaakseni itseäni ja vahvistaakseni\nitseäni. Oi Herra, minä uskon, Sinun oman sanasi tähden minä uskon\nsen — ansaitsematta niinkuin se kunnia, että Sinä olet minun Isäni\nja rakastat minua; Sinä et vaivaa ketään ihmistä halulla etkä saata\nmurhetta ihmisten lapsille huonoista vaikuttimista tai uhalla. Sinä\net tahdo minun tai kenenkään muun ihmisen kadotusta; vaan Sinä tahdot\nettä kaikki ihmiset autuaiksi ja totuuden tuntoon tulisivat Jesuksen\nKristuksen tähden. Amen.\n\n\nAhdistetun sielun tunnustus.\n\nOi Herra, minä olen hädässä — minun sieluni on sangen rauhaton —\nsillä minä olen syntiä tehnyt, ja minä tunnustan saavani ainoasti\ntöitteni ansion mukaisen palkan. Minä olen häpeäni ansainnut, minä\nolen suruni ansainnut, oi Herra, minä olen ansainnut kaikki tyyni.\nMinä katson taaksepäin menetettyyn aikaan ja menetettyyn voimaan. Minä\nkatson ympärilleni ja näen menetetyn terveyden, menetetyn omaisuuden,\nkadotetun toivon; minä tunnustan sen kaiken ansaitsevani. Mutta Sinä\nolet kantanut enempi kuin tämän minun tähteni; etkä Sinä ole mitään\nturhaan tehnyt. Minun edestäni olet Sinä kärsinyt; minun edestäni\nolet Sinä ristiinnaulittu, ja minua olet Sinä koettanut vapahtaa\nkaikkina niinä vuosina, joita olen turhuudessa viettänyt. Ehkä en\nole kuitenkaan väsyttänyt Sinun rakkauttasi; ehkä en ole lopettanut\nSinun kärsivällisyyttäsi. Minä tahdon uskoa vielä yhteen siunattuun\nmahdollisuuteen. Minä tahdon vielä heittäytyä Sinun rakkautesi varaan.\nOi Herra, minä olen ansainnut kaiken kurjuuteni. Kuitenkin, Herra,\nmuista minua, kun tulet valtakuntaasi! Luk. 23:42. Amen!\n\nIsä! elköön meidän tahtomme tapahtuko, vaan Sinun. Kaikki tulevat Sinun\nkädestäsi, ja sentähden tulevat kaikki Sinun rakkaudestasi. Me olemme\nsaaneet hyvää Sinun kädestäsi, emmekö sitte ottaisi vastaan pahaakin?\nVaikkakin Sinä lyöt meitä, uskomme Sinuun. Sillä Sinä olet armollinen\nja laupias, pitkämielinen ja kovin hyvä. Sinä olet täynnä rakkautta\njokaista ihmistä kohtaan, ja Sinä säälit kaikkia Sinun luomiasi. Sinä\nolet vanhurskas kaikissa Sinun teissäsi ja pyhä kaikissa töissäsi. Sinä\nolet lähellä kaikkia niitä, jotka huutavat Sinun puoleesi. Sinä tahdot\nkuulla heidän huutonsa ja auttaa heitä; sillä Sinä toivot lähettäessäsi\nhätää meille, että tulisimme viisaammiksi ja paremmiksi. Ja sen voit\nSinä tehdä ainoasti opettamalla meitä tuntemaan Sinua. Kunnia olkoon\nSinulle, oi Jumala! Amen.\n\n\n\n"]