[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f7C3FQjajXNgZ4doLXJAsA7cT4XRkBOAhWaddA7qNaPU":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},294,"\"En ollenkaan muista\"","Jahnsson, Evald Ferdinand",1844,1895,"294-jahnsson-evald-ferdinand-en-ollenkaan-muista","294__Jahnsson_Evald_Ferdinand__En_ollenkaan_muista","4-näytöksinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1907,null,13094,78339,false,14801,[23],"Finnish drama",[25],"Plays/Films/Dramas","\"En ollenkaan muista\" by Evald Ferdinand Jahnsson is a four-act play likely written in the early 20th century. The narrative unfolds in a rural setting, capturing the lives, relationships, and struggles of characters in the Finnish countryside. Central to the story is Taavi, a young man who becomes entangled in a tragic turn of events, coupled with his love for Elli and the complexities of family and community dynamics.  At the start of the play, we are introduced to a lively gathering among local youth who have just finished dancing outdoors. Taavi engages playfully with the girls, particularly with Elli, who appears to have captured his affection. The tone shifts as a confrontation leads to a tense exchange between Taavi and Pertti, culminating in a fight that results in Pertti's grave injury. This opening sets a dramatic stage, establishing themes of love, conflict, and foreshadowing deeper consequences stemming from impulsive actions. The conflict not only strains relationships but also paves the way for moral and legal dilemmas that Taavi must navigate as the story progresses. (This is an automatically generated summary.)",[],363,"Neljänäytöksinen näytelmä sijoittuu Etelä-Pohjanmaalle Mähälän ja Kuusniemen tiloille. Se kuvaa maaseudun nuorten elämää, tansseja ja orastavaa lempeä seuraten erityisesti Taavin ja Ellin välistä kanssakäymistä. Tarina ulottuu useamman vuoden ajalle ja tavoittaa kyläyhteisön tunnelmia.","Evald Ferdinand Jahnssonin 'En ollenkaan muista' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 294. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Matti Järvinen ja Projekti Lönnrot.","\"EN OLLENKAAN MUISTA\"\n\n4-näytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nEVALD FERD. JAHNSSON\n\n\n\nWSOY, Porvoo, 1907.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nKUUSNIEMEN LESKIEMÄNTÄ.\nTAAVI, hänen poikansa.\nAINA, hänen tyttärensä.\nVOIPALA, talon isäntä.\nELLI, hänen tyttärensä.\nVALLESMANNI.\nJAAKKOLA, lautamies.\nPÄÄKKÖLÄN PERTTI.\nKÄLLÖN PEKKA.\nARO.\nKALLEN-LEENA.\nREETA.\nKAISA.\nVIULUNSOITTAJA, 1:NEN ja 2:NEN TALONPOIKA, eräs PALVELUSTYTTÖ, kaksi\nLAUTAMIESTÄ sekä KYLÄN NUORISOA.\n\n(Toiminta ensimmäisessä näytöksessä Mähälän, muissa näytöksissä\nKuusniemen tilalla Etelä-Pohjanmaalla. Kolmannen ja neljännen näytöksen\nvälillä ajatellaan 6 vuotta kuluneeksi.)\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n-- Näyttämö kuvaa talon pihaa. Oikealla näkyy talon asuinrivi,\nvasemmalla tuuheain koivujen varjossa aitta. Erään koivun juurella pöytä\nja penkki sen kummallakin puolella. -- Esiripun noustessa soivat valssin\nviimeiset sävelet. --\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    TAAVI, ELLI, REETA, KAISA, VIULUNSOITTAJA ja joukko nuoria poikia\n    ja tyttöjä. Tanssi vastikään tau'onnut. Useimmat tanssijoista\n    istuvat ruohikkoon.\n\nTAAVI. Voipihan tuota tanssiessa tulla lämmin! Kuuma olen kuin hehkuva\nuuni!\n\nREETA. Siinä uunissa palaa monenlaatuista tulta, luulen ma.\n\nTAAVI. Mitä sillä tarkoitat, Reeta?\n\nREETA. Tarkoitan vaan, että monenlaiset liekit hehkuvat siinä.\n\nKAISA. Sytytin on niin lähellä Taavia, jotta pelkään, että koko mies\ntuossa tuokiossa leimahtaa ilmi tuleen! Kaikeksi onneksi ei ole kaivo\nkaukana, jotta vettä on saatavissa, jos tulipalo sattuisi syttymään.\n\nREETA. Mitä sanoikaan! Ajatelkaapas, jos Taavi yht'äkkiä muuttuisi\npalavaksi tulisoihduksi, sellaiseksi, jota kylän pikku pojat joulun\naikana tuulessa heiluttavat! Se olisi kamalata! -- Huu!\n\nKAISA. Vanha äidinäitini kertoi eräänä päivänä, että sellaista ennen\nmuinoin on tapahtunut useammin kuin yhden kerran.\n\nREETA. Huu! Sinä hirveästi säikäytät meitä! Tule tänne Taavi ja istu\ntähän sivulleni. Seisoessas siellä Ellin sivulla olet alituisesti altis\nsille vaaralle, ettäs yhtäkkiä leimahdat tulta, liekkejä ja savua\ntupruavaksi tulisoihduksi. Tule vaan siivosti tänne!\n\nTAAVI. Kuuletko Elli, mitä nuo pakisevat? He luulevat olevansa hyvinkin\nsukkelasuisia ja viisaita, nuo tyttöpahaset.\n\nELLI. Luulotelkoot vaan mielellänsä itsestänsä sellaista! Minä en huoli\nniin vähintäkään siitä, mitä puhunevat.\n\nREETA. Elli ei ole vähemmässä vaarassa hänkään. Ovatpa hänen hameensa\nvieläkin tultaottavammat kuin Taavin miesvaateparselit.\n\nKAISA. Elli onkin yhtä mittaa koko illan hännystellyt Taavia, lekotellen\nhänen tulisoihtupaisteessansa. Ha! ha! ha! Eipä voi olla sellaiselle\nhännittelemiselle nauramatta! Itsepintaisesti kuin varjo hän seuraa\nTaavia.\n\nTAAVI. Nyt et puhunut totta, Kaisu. Rumalta kuuluu kun nuori tyttö\nvalhettelee! -- Huomaappas Kaisu, mitenkä asian oikein on laita. Elli ei\nole hännystellyt minua, vaan minä häntä. Harmittaako tuo sinua? Ehkä\nolisit mieluimmin suonut, että olisin hännystellyt sinua, että olisin\nlekotellut sinun posliinisilmiesi kuunvalossa?\n\nREETA. Häpee sanomasta sellaista Kaisan kauniista, taivaansinisistä\nsilmistä! Sinähän vasta olet kohtelias kavaljeeri, niinkuin nuo Vaasassa\nsanovat.\n\nKAISA. Liikaa olisi vaatia Taavilta, että hän tuntisi muiden tyttöjen\nsilmien värin kuin Ellin. Tirkistellessään niihin on hän tullut\nsokeaksi.\n\nTAAVI. Enpä toki. Niin hullusti ei minulle kuitenkaan vielä ole käynyt.\nSaatpa heti nähdä, että minulla ovat varsin hyvät silmät. (Lähestyy\nKaisaa.) -- Kas näin -- olenpa oikeassa asemassa nyt. Tästä selvästi\nvoin nähdä silmäterän ... kehän sen ympärillä ... valkuaisen... Niin\ntotta kuin elän -- onpa sinun silmiesi muoto ja väri aivan sama kuin on\nniillä sinertävän valkoisilla lasihelmillä, jotka äskettäin ostin\nRistiinassa markkinalahjaksi sisarelleni!\n\nKAISA (kohoaa puoleksi seisaallensa ja lyö kädellänsä Taavia\nkäsivarteen). -- Tässä saat sinertävän valkoisista lasihelmistäs,\nhylkiö!\n\nTAAVI (astuen verkkaan taaksepäin). -- Älä minua lyö! Enhän minä\ntyttöraiskaseni, mitään pahaa tarkoittanut. Enpä suinkaan -- aivan\npäinvastoin! Nuo lasiset helmet, jotka ostin sisarelleni, olivat\nkaikkein kauniimmat lasihelmet mitä milloinkaan olen nähnyt -- se on\nsinun huomattava. (Astuu Reetan luo.) -- Entäs sinun silmäsi, Reeta?\nSaanko lekotella niidenkin loisteessa ja mikä väri niillä? --\nTeräsharmaatko -- vai miten? Vaiko tummansiniset, vai ehkä viheriän\nsinertävät? Mikä väri silmissä muuten on sinusta kauniin? Siitä ehkä\nvoisin katsomattakin saada selvän silmiesi muodosta. Et vastaa. Niin\nkatso nyt ainakin minuun, kiltti Reetani!\n\nELLI (nauraen). -- Varo Reetan silmiä, Taavi! Ennestään tuttu asia on,\nettä on vaarallista katsoa niihin! Ne kimaltelevat kirkkaammin kuin\npuukkosi terä!\n\nTAAVI. Teräsharmaat siis! -- Minä olen aivan hurmaantunut siihen väriin!\nLuo silmäsi minuun, Reeta! Ehkä rupean hännystelemään sinua tuhatta\nhullummin kuin Elliä, jahka olen saanut vilkaista niihin. Mitäpä tämä\nmerkitsee, tyttöseni? Miksikä katsot alas maahan?\n\nREETA (päättäväisesti). -- Etkö usko, että uskallan katsoa sinuun\nsilmiäni räpäyttämättä?\n\nTAAVI. Kuinkapa sellaista uskaltaisin epäillä! -- Kautta kunniani! --\n(vetää puukkonsa tupesta ja katselee sen terää). -- Elli oli\noikeassa. Silmiesi väri on täsmälleen sama kuin tämän oivallisen\npuukkoni terän! -- Oi, nyt olen hukassa, olen lumottu! Reeta on kaunein\nteistä kaikista -- tietäkää se tytöt! En aavistanutkaan, että hän yhtenä\nainoana hetkenä näin olisi voinut minut hurmata! -- Äsken lupasin\ntanssia purppurin sinun kanssas, Elli -- mutta nyt en enää tahdo sitä.\nSaat tanssia kenen kanssa hyvänsä. Minä tanssin Reetan kanssa.\n\nELLI (nauraen). -- Kernaasti minun puolestani! En tahdo olla esteenä\nonnellenne.\n\nREETA. Onnellenne! Yksin sinä pidät tanssimista Kuusniemen Taavin kanssa\nonnena. Niin -- pidä vaan mokoma nulikka omana saaliinasi äläkä häntä\ntoisille tyrkytä! Tanssinko tässä kaikkien nuhjuksien kanssa. Ee--ei!\nMieluimmin olen tanssimatta kuin lähden sellaiselle vetelykselle\ntanssikumppaliksi!\n\nTAAVI. Myrskyksi yltyy tuuli! Taukoa takomasta, Reeta! Sydämeni särjet,\nmuserrat sen aivan! No -- eihän tässä itku auttane. Täytyy kai lunastaa\nensimmäinen lupaukseni ja tanssia sinun kanssas, Elli. -- Soitappas nyt\npurppuria, Liisan-Janne!\n\nVIULUNSOITTAJA. Tuossa tuokiossa, Taavi. Ensin kuitenkin viritän\nviuluni. (Hänen viuluansa virittäessänsä asettuvat tanssijat parittain\nnäyttämölavalle. Sitte viulunsoittaja soittaa purppuria ja tanssi\nalkaa.)\n\nVIULUNSOITTAJA (tauottuansa soittamasta). -- Minusta tuntuu ilma\nviileältä ja kylmältä täällä ulkona. Jos tahdotte jatkaa tanssia, niin\ntulkaa sisään tupaan. (Menee tupaan ja nuoriso parittain hänen\njäljissänsä. Ainoastaan Taavi ja Elli jäävät pihalle.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    TAAVI ja ELLI.\n\nTAAVI. Elli kultaseni! Olen niin onnellinen ollessani sinun seurassas,\ntanssiessani sinun kanssas!\n\nELLI. Et olekkaan tänä iltana tanssinut kenenkään muun tytön kanssa kuin\nminun.\n\nTAAVI. En ole. Yksin sinun kanssas, Elli! Mitäpä noista toisista\nhuolisin! Kun sivutusten, käsitysten sinun kanssas pyörin tanssissa,\ntuntuupi minusta niinkuin ei täällä ketään toisia olisikaan kuin me\nkaksi vaan, sinä ja minä! En näe enkä kuule toisia; silmäni näkevät\nyksin sinun.\n\nELLI. Äläpäs liikoja laskettele, Taavi! Etteivät silmäsi ole sokeat\ntoisten tyttöjen suloudelle, sen osoitit äsken varsin selvästi.\nHuomasinpa, ettäs katsoit hyvinkin syvälle Kaisan ja Reetan silmiin.\n\nTAAVI. Pilallani vaan -- ymmärtänet sen. Ovathan nuo niin suulaita, että\non vaikea pitää puoltaan.\n\nELLI. Kylläpä tosiaankin ovat. Harvat sanasodassa vetävät vertoja\nKaisalle ja Reetalle -- eivätkä he hevin anna perään! -- Reeta on\nmuuten, luulen ma, ihastunut sinuun. Usein olen nähnyt, kuinka hän salaa\nkatselee sinua hehkuvin silmin.\n\nTAAVI. Niinkö luulet. Minä puolestani en ole mitään sellaista huomannut.\nMinun silmäni ahmivat vaan sinun kuvaasi, Elli! -- Mutta...\n\nELLI. Mikä nyt?\n\nTAAVI. Kummastelen tässä itsekseni, miksikä ollessani niin onnellinen\nkuin nyt olen, kuitenkin sen ohessa mielessäni liikkuu levottomuuden ja\nkaipuun tunteita.\n\nELLI. Mistä syystä olet levoton?\n\nTAAVI. Sitä en itsekään oikein tiedä. Tuntuu vaan siltä, ikäänkuin\ntahdottaisiin riistää sinua pois minulta.\n\nELLI. Kukapa minun tahtoisi riistää sinulta?\n\nTAAVI. Sitä en voi sanoa, kun en itsekään sitä tiedä. Taikka oikeammin\n-- kylläpä tiedän, että monet sitä tahtoisivat, mutta mitenkä se voisi\nonnistua heille, sitä en ymmärrä. Kuitenkin tuntuu siltä, että\nonnistuvat.\n\nELLI. Ole sinä mieltäsi vaivaamatta tuollaisilla mitättömillä tuumilla!\nTiedäthän kyllä, että olen sinulle uskollinen!\n\nTAAVI. Lupaa se valallasi, lupaa vielä kerran, ettäs olet minulle\nuskollinen, ikuisesti uskollinen!\n\nELLI. Sen lupaan valallani -- samoin kuin monta kertaa ennenkin olen\nluvannut. (Soittoa ja tanssivien askelten töminää kuuluu tuvasta.)\n\nTAAVI. Kiitos Elliseni! Niin se on ja niin sen pitää olla, ett'ei mikään\nmaailmassa, eivät taivaat eikä perkeleet voi sinua riistää minulta! --\nTuvassa soitetaan tanssiksi -- kiiruhtakaamme sinne. (Menevät tupaan.\nHetken kuluttua tulevat Pääkkölän-Pertti, Källön Pekka sekä 1:nen ja\n2:nen talonpoika tuvasta. Pertillä ja Pekalla on kädessä muutamia\nkortteja, 1:sellä talonpojalla puusta tehty malja ja korttipakka, 2:lla\ntalonpojalla suurehko viinapullo)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    PÄÄKKÖLÄN-PERTTI, KÄLLÖN PEKKA, 1:NEN ja 2:NEN TALONPOIKA.\n\nPERTTI (istuu penkille pöydän luo). -- Istu vastapäätä minua, Pekka!\nTäällä saamme juoda rauhassa ja kenenkään häiritsemättä jatkaa peliämme.\n\n1:NEN TALONPOIKA. Tässä on korttipakka. (Asettaa sen ynnä maljan\npöydälle.)\n\n2:NEN TALONPOIKA. Ja tässä on tätimme, Viina-Mäkelän vanha Kaisa!\n\n1:NEN TALONPOIKA. Arvoisa akka!\n\n2:NEN TALONPOIKA. Suuresti kunnioitettava!\n\nPEKKA (istuu penkille vastapäätä Perttiä). Lyö kortti pöytään, Pertti!\nSinun on vuoros.\n\nPERTTI. Ristiä pojat, sanoi Riskeliini!\n\n1:NEN TALONPOIKA. Älä ota ylös Pekka! Tapa valtilla!\n\nPEKKA. Tietysti tapan. Eihän tässä ruveta armoille antautumaan! Hertta\non valttia ja valtilla valta on! Hei vaan!\n\nPERTTI. Se vei sinulta kuninkaan. Kylläpä pian olet pääsemättömissä! --\nRyyppy väliin -- eihän pelistä muuten ole mihinkään! (Hän juo.) --\nKulahtipa kurkusta kuin kuiluhun vaan! -- (Antaa maljan Pekalle, joka\njuotuaan antaa sen 1:lle talonpojalle.)\n\n2:NEN TALONPOIKA. Nyt on pata pokeri! Lyö pataa pöytään, Pekka, jos\nsinulla on!\n\nPEKKA. Mitä mä padasta! Ruudussa ruutia! Katsoppas vaan tätäkin maata,\nPertti!\n\nPERTTI. Ruutupamppu. Mitäs mä siitä! Älä luule, että niin vähästä\nällistyn. Niinkuin hihasta vaan.\n\nPEKKA. Millä sen tapoit?\n\n1:NEN TALONPOIKA. Ruuturouvalla Pertti sen tappoi.\n\nPERTTI. Luuletko, että yrittäisin tehdä vääryyttä? Naukku taas! (Hän\njuo.) -- Ristiä taaskin pöytään! Jokohan nyt puhiset pulassa? Hää?\n\nPEKKA. Mammasi porsas pussissa puhisi! Tikki taas kuin tikattu.\n\nPERTTI. Eihän sinulla enää ollut valttia! Petkutat lurjus!\n\nPEKKA. Huutia mies! Valttia kuin valettu!\n\n2:NEN TALONPOIKA. Valttikympillä Pekka tikin teki. Kyllä sen näin.\n\nPERTTI. Mistä hän kympin sai? Kymppi oli jo mennyt.\n\nPEKKA. Milloinka se olisi mennyt? Nythän aivan hulluttelet!\n\nPERTTI. Totta puhun... Entäs tuo... Pudotathan kortteja pöydän alle!\nTurkanen tuli tässä! Vääryyttä, selvää vääryyttä teet!\n\nPEKKA. Enhän niitä pudottanut ... vahingossa ne putosivat. -- (Lyö\nkaikki korttinsa pöytään). -- Tuollaisen riitelijän kanssa en viitsi\nlyödä korttia! Pelatkoon kahden kesken oman itsensä kanssa!\n\nPERTTI. Kas konnaa! Kun tiesi häviävänsä, niin sekoitti kortit!\n\nPEKKA. En olisi hävinnyt.\n\nPERTTI. Turakaksi olisit kun olisitkin tullut -- sen vannon.\n\nPEKKA. Vanno vaan vannomistasi. Sinun valasi ei paljon paina!\n\nPERTTI. Painaa se vaikka penkin alle semmoisen miehen kuin sinä olet!\n\n    (Soitto taukoaa kuulumasta.)\n\n1:NEN TALONPOIKA. Älkää riidelkö pojat! -- Juokaa!\n\n2:NEN TALONPOIKA. Purppuri on loppunut. Väkeä kohta saapuu pihalle.\nSopikaa pois!\n\nPEKKA. Kyllä minä suostun sopimaan.\n\nPERTTI. Niin mitäshän siitä sitte muuta kuin ryypättiin! (Juovat.)\n\nPEKKA (syrjään). Tunnenpa että viina on mennyt päähän. Pitää lähteä\ntäältä pois ennenkuin ihmiset näkevät. (Menee perältä.)\n\nPERTTI (katsellen Pekan jälkeen). -- Pekka hoi! Älä lähde! Lyödäänpäs\nnyt viimeistä voittoa Voipalan Ellistä. Jos voitat, niin luovutan hänet\nvapaaehtoisesti sinulle!\n\n1:NEN TALONPOIKA. Älä luule, että Pekka nyt enää palaa tänne. Hän läksi\nnyt toisille markkinoille. Se on tapansa viinoja kun liiaksi on tullut\nmaistaneeksi.\n\nPERTTI. Menköön mihin tahansa! Eihän se tätä poikaa huoleta. (Elli ja\nmuutamat toiset naiset tulevat tuvasta.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Entiset ja tulleet. Myöhemmin PALVELUSTYTTÖ.\n\nPERTTI (Ellille). Minä en kärsi, ettäs enää tänä iltana tanssit tuon\nKuusniemen maito-Taavin kanssa. Miksikä hänen kanssansa tanssit? Onko\nhänessä miestä? Tanssittakoon sellainen nulikka, jos mielii, kylän\npaitaressuja!\n\nELLI. Älä sinä pidä huolta toisista. Parasta lienee sinulle, Pertti,\nettäs edelleen tanssitat viinapulloja ja kortteja. Tanssiessas tuvan\nlattialla kompastuisit.\n\nPERTTI. Minäkö! Kuulkaapas millainen myrkkykieli tuo Elli on! Kyllä\nkaikki miehet tässä pitäjässä lattialla matoina makaavat ennenkuin tämä\npoika kompastuu!\n\nELLI. Uskokoon sen ken tahtoo.\n\nPERTTI. Kaikki päivää selvemmän totuuden uskovat. Mutta kuule, Elli\nnukkeseni!\n\nELLI. Olkoon susi sinun nukkenasi!\n\nPERTTI. Älä minua keskeytä, kaunis sinisilmäseni! Minun tekee mieleni\nitse tanssia seuraava tanssi sinun kanssas. Niin pian kuin soittavat,\nastumme me kaks nättiä permannolle.\n\n1:NEN TALONPOIKA. Te kaks nättiä. Ha! ha! ha! Hyvin se sopii, että te\nkaks nättiä...\n\nELLI. Minun ei tee mieleni tanssia sinun kanssas!\n\nPERTTI. Eikö tekisi? Merkillisesti nuo tytöt teeskentelevät! Vannonpa\npyhästi, ett'et kenenkään toisen kanssa niin mielelläs tanssi kuin minun\nkanssani! Annappas minulle nyt oikein lämmin muisku merkiksi, että olet\noma pikku killini... Noin, kultaseni... (Ottaa Elliä vyötäisiltä ja\npyrkii häntä suutelemaan.)\n\nELLI (työntää Pertin tyköään). -- Pois luotani, hirviö!\n\n1:NEN TALONPOIKA. Tuossapa nyt näet, ett'ei ole niinkään helppo suukkoja\nsaada! Onpa niissä muutamissa tytöissä pippuria!\n\nPERTTI. Suutelenpa häntä sittekin, kun sen kerran olen pannut päähäni!\n(Yrittää tarttua Elliin, mutta Elli juoksee tupaan. Pertti seuraa häntä\novelle saakka. Toiset tytöt menevät myös tupaan ääneen nauraen.)\n\n1:NEN TALONPOIKA. Suutelotta jäit kun jäitkin!\n\n2:NEN TALONPOIKA. Sinun sijassas menisin tupaan hänen perässään ja\nsuutelisin häntä siellä kaikkein nähden.\n\nPERTTI. Sitä en tee... Sellaisesta Elli ehkä suuttuisi, enkä tahdo\ntodenteolla suututtaa Voipalan tytärtä. Asianlaita on näetten... Mutta\nmitäpäs se tähän kuuluu.\n\n1:NEN TALONPOIKA. Kyllä tiedän, mitä tarkoitat. Puolesta sanasta viisas\nymmärtää, hullu ei kahdestakaan. Pyrit vävyksi Voipalaan.\n\nPERTTI. Entäs jos pyrkisin? Koskeeko se sinuun?\n\n1:NEN TALONPOIKA. Eipä koske. Eihän tällaisestä mökkiläisestä ole\nsinulle kilpakosijaksi. Rahallista miestä Voipalassa kysytään.\n\nPERTTI. Etkö usko, että tällä pojalla on kolikoita kyllin?\n\n1:NEN TALONPOIKA. On sinulla -- sen tiedän.\n\nPERTTI. Ei ole markoista puute! Ennen hauki janohon kuolee, kuin tämä\npoika köyhyyteen! Juokaa! Minä maksan. (Hän juo itse ja tarjoaa\ntoisille.)\n\n1:NEN TALONPOIKA. Emmekö nyt pelaa viimeistä voittoa?\n\n2:NEN TALONPOIKA. Taikka pamppua -- pamppu on hauskempaa.\n\nPERTTI. Pamppua -- olkoon menneeksi! Anna kortteja, Kalle! Viisi\nkullekin.\n\n    (1:nen talonpoika antaa kortteja, jonka jälkeen\n    kaikki kolme istuvat pelaamaan.)\n\nPERTTI (lyöden korttia pöytään). -- Ristillä riita aljetaan!\n\n    (Palvelustyttö tulee perältä.)\n\nPALVELUSTYTTÖ. Onko meidän Elli täällä?\n\nPERTTI. Mitä sinä Ellillä?\n\nPALVELUSTYTTÖ. Minulla on hänelle tärkeä asia.\n\nPERTTI. Mikä asia?\n\nPALVELUSTYTTÖ. Sitä en sano sinulle. Vastaa vaan kysymykseeni.\n\n2:NEN TALONPOIKA. Minulla ei ole vastaavaa maata. (Palvelustytölle.)\n-- Etsi Elliä tuvasta.\n\n    (Palvelustyttö menee tupaan, vaan tulee kotvasen kuluttua Ellin\n    seuraamana takaisin, jolloin molemmat kortinlyöjäin huomaamatta\n    kiireesti rientävät pois perältä.)\n\nPERTTI. Siinä on kolmen pohja. Minä teen tikin. -- Taas ristiä ja\nvastoinkäymistä!\n\n2:NEN TALONPOIKA. Hiis vieköön, en jaksa tuolle...\n\n1:NEN TALONPOIKA. Lyö pamppu!\n\n2:NEN TALONPOIKA. Lyö itse!\n\n1:NEN TALONPOIKA. Sen teenkin. Pata pamppu ja ruutua pöytään!\n\nPERTTI. Hei vaan! Tuossa on ruutupamppu ja tuossa hertta herrastelee!\nNäettekö pojat, ett'ei ole tulemista minun kanssani pelaamaan!\n\n1:NEN TALONPOIKA. Kylläpä sinä olet tiivi korttimies, Pertti!\n\nPERTTI. Sen mahtanet tietääkin, että minä aina kaikki voitan! -- Mutta\nmistä pelasimme?\n\n1:NEN TALONPOIKA. Siitä ei ollut mitään puhetta.\n\n    (Taavi tulee tuvasta.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    PERTTI, TAAVI ja molemmat TALONPOJAT. Myöhemmin ARO.\n\n1:NEN TALONPOIKA. Tuleppas sinä Taavi koettamaan onneasi Pertin kanssa!\nHän kehuu kaikki voittavansa.\n\nTAAVI. En lyö koskaan korttia.\n\nPERTTI. Mitäpä tuollainen nuhjus osaisi korttia lyödä -- yhtä vähän kuin\nmuutakaan! (Juo maljasta.) Uskaltaisiko edes ottaa ryyppyäkään?\n\n1:NEN TALONPOIKA. Olenpa joskus nähnyt Taavin ottavan ryypyn ...\ntoisinaan kaksikin.\n\nPERTTI. Valhetteletpa! Silloin kuin Taavi ryyppää, hän sen tekee\nsalassa, jotta sinä et ole voinut sitä nähdä. Hän pelkää...\n\n1:NEN TALONPOIKA. Mitä hän pelkää?\n\nPERTTI. Äitinsä ruoskaa... Koivun juustoa hän pelkää!\n\nTAAVI. Älä minua loukkaa, taikka...\n\nPERTTI. Suutut kai? Avaappas suusi poikaseni, jotta saan nähdä, ovatko\nmaitohampaasi lähteneet?\n\n2:NEN TALONPOIKA. Näytäppäs Taavi, ettäs uskallat rehellisen naukun\nottaa! -- (Kaataa pullosta maljaan, jonka tarjoaa Taaville.) -- Kas\ntässä!\n\nTAAVI. Jos tahdon, niin juon keneltäkään siihen lupaa pyytämättä.\n\n2:NEN TALONPOIKA. Niin näytäppäs siis Pertin kiusaksi, ettäs olet mies!\n\nTAAVI (ottaa maljan ja juo).\n\nPERTTI. Kas vaan! Oletteko nähneet moista siemausta, miehet? Sammakkokin\nenemmän kerrallaan nielaisee suuhunsa!\n\n2:NEN TALONPOIKA. Juo pohjaan, Taavi, että Pertti näkee...\n\nTAAVI. Senkin jaksan tehdä, jos tahdon. (Juo pitkään.)\n\nPERTTI. Saakeli vieköön! Onhan hänessä kuitenkin enemmän miestä kuin\nluulinkaan! Ehkä jo pystyt korttiakin lyömään?\n\nTAAVI. En tahdo.\n\nPERTTI. Et tahdo? Mitä sinä lopuksi tahdot? Tahdotko että käännän sinut\nylösalasin, pää ruohikkoon? Niin sinua pitelisin kuin vantusta vaan!\n\n1:NEN TALONPOIKA. Kyllä se on hukassa, joka joutuu Pertin kynsiin!\n\n2:NEN TALONPOIKA. Sellaiset sillä on käsivarret kuin rautaiset pihdit!\n\nTAAVI. Rautaiset pihdit! Joutavaa! Molemmat pihdit pajun raippoina\nvääntelisin!\n\nPERTTI. Oohoh mies! Piimäsuu olet sellaista tekemään!\n\n1:NEN TALONPOIKA. Koettakaa -- väkikapulassa voimat nähdään. (Tuo\nväkikapulan, jonka antaa Pertille.)\n\nPERTTI. Pieni siemaus ensin. (Juo maljasta, jonka sitte antaa\nTaaville.) -- Juoppas poika, että jänteresi vahvistuvat! (Istuu Taavin\njuodessa ruohikkoon.) -- Tässä olen... Tulkoon nyt vaikka kaksi\nKuusniemen Taavia!\n\nTAAVI. Suullas voit suurennella, mutta lopussa kiitos seisoo. (Hän\nistuu ruohikkoon ja tarttuu molemmin käsin väkikapulaan.)\n\nPERTTI. Pitäkää vaaria miehet, että väkikapula on keskellä.\n\n2:NEN TALONPOIKA. Kyllä pidämme... Kas noin -- vetäkää nyt!\n\n    (Taavin hetken vedettyä syöksyy Pertti hänen ohitsensa\n    päistikkaa nurmikolle.)\n\n1:NEN TALONPOIKA. Kovin nolostipa sinun kävi, Pertti!\n\n2:NEN TALONPOIKA. Kas Taavia vaan! Veti kuin karhun poika!\n\nPERTTI. Toinen kerta! Toinen kerta! Jalkani luiskahtaissa sai Taavi\nperhana väkikapulan omalle puolellensa.\n\nTAAVI. Valhettelet! Pikemmin se oli sinun puolellas!\n\n2:NEN TALONPOIKA. Oivallista! Niinkuin joutsen jänteet ovat poikain\nkäsivarret!\n\n    (Taavi vetää taas Pertin syliinsä.)\n\nTAAVI (nousee seisaalle). Tuossahan nyt näitte! Älkää toisten tulko\nmeikäläisen kanssa kiistelemään!\n\nPERTTI (nousee seisaalle). Taavi pahus petkutti!\n\n1:NEN TALONPOIKA. Eipä hän petkuttanut. Rehellisesti kävi kaikki,\nkylläpä sen näin. -- Mutta sinä olet juonut enemmän viinaa kuin Taavi...\nOtappas nyt aimo kulaus, Taavi, ja vetäkää sormikoukkua, niin saamme\nnähdä, kumpiko sitte voittaa.\n\nTAAVI. Kulausko? (Kaataa pullosta maljaan ja juo. Kääntää juotuansa\nmaljan ylösalasin.) -- Olkaa todistajani miehet, että maljan\nrehellisesti tyhjensin. (Laulaa):\n\n      Ei saa moittia juomaripoikaa, mies se on arvollensa. :,:\n      Kyllä hän laittaa, kun aika joutuu, kodin kullallensa. :,:\n\n      Kivilinnan rakennan minä kovalle kalliolle! :,:\n      Sitte minä lähden kultani kanssa papin pakinoille! :,:\n\n1:NEN TALONPOIKA. Karttuupi Taavista miestä, koska laulaa! Olette jo\nlevänneet tarpeeksi -- vetäkää nyt sormikoukkua.\n\nPERTTI. Tänne sormesi, niin survaisen sen ensi nytkäyksellä kahtia!\n\nTAAVI. Sopiihan koettaa!\n\n    (Vetävät sormikoukkua.)\n\nPERTTI (nytkäisee yhtäkkiä sormensa pois ja heiluttaa kättänsä\nedestakaisin tuon tuostakin puhaltaen sormeensa). Senkin saakeli! Sillä\noli joku rautakalu kourassa!\n\nTAAVI (ojentaa kättänsä). -- Tutkikaa jos oli!\n\n1:NEN TALONPOIKA. Vetikö sormesi kokonaan sijoiltansa?\n\n2:NEN TALONPOIKA. Kyllä hän sinulta vielä Ellinkin vetää, tuo Taavi!\nVarmaan joudut lemmen leikissäkin tappiolle samoin kuin voimien\nmittelyssäkin!\n\nPERTTI. Luuletteko, että Elli huolisi tuollaisesta piimäsuusta?\n\nTAAVI. Piimäsuu ollos itse! (Juo kulauksen viinaa.)\n\n2:NEN TALONPOIKA. Huhutaanpa yhtä ja toista Taavista ja Ellistä. Usein\nkäy Elli Kuusniemessä. Eihän niitä kukaan niin tarkoin tunne heidän\nvälisiä asioitansa. Saat olla varoillasi!\n\nPERTTI. Ettepä toki voine uskoa, että morsiameni vaihtaisi minua\ntuollaiseen otukseen?\n\nTAAVI. Valhettelit taas! Elli ei ole morsiamesi!\n\nPERTTI. Kuulkaapas mitä hän sanoo! Voipalan Elli ei muka olisi\nmorsiameni! On kuin onkin tuo sorea sorsa kihlattu morsiameni, oma\nkainalokanani! Kai se sinua sapettaa, että niin kaunis tyttö joutui\nminulle? Kateudesta olet puhjeta, että Elli ja minä toistamme hyväilemme\nniinkuin olisimme naimisissa aivan. Kaksi yötäkin olen hänen luhdissaan\nkisaillut ja aionpa sinne mennä tänäkin iltana.\n\nTAAVI. Sinä olet kelvoton konna, kunnoton parjaaja! (Uhkaa Perttiä\nnyrkillänsä.) -- Ellet heti paikalla peruuta sanojasi, niin takoon\npääsi tasaiseksi kuin pöytä!\n\n    (Aro tulee tuvasta.)\n\nARO. Mistä täällä riidellään?\n\n1:NEN TALONPOIKA. Älä puutu, Aro, tähän asiaan! Eihän se sinuun koske.\n\nPERTTI (vetää puukkonsa tupestaan). Käy käsiksi vaan! Annanpa sinulle\nkorttelin kylmää terästä!\n\nTAAVI (vetää myös puukkonsa tupesta). -- Kylläpä sinun teräksesi\nnäytän, konna!\n\n    (Molemmat iskevät puukoillaan yhtaikaa. Taavin puukko\n    sattuu Pertin rintaan.)\n\nPERTTI (kaatuu). Senkin p--le!\n\n1:NEN TALONPOIKA. Nytpä kävi nolosti!\n\n2:NEN TALONPOIKA. Veri pulppuaa rinnasta! Auttakaa miehet.\n\n    (Aro ja molemmat talonpojat kantavat Pertin tupaan,\n    josta Aro kohta palajaa.)\n\nTAAVI. Minua kamalasti janottaa! (Juo pitkään viinapullon suusta.)\n\nARO. Sinä et saa juoda enempää viinaa, Taavi! Tule kotia.\n\n(Aro taluttaa horjuvaa Taavia näyttämöltä pois.)\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nNäyttämö kuvaa tavallista talonpoikaistupaa. Perällä ja\nvasemmalla ovi. --\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    AINA ja ELLI.\n\nAINA (puuhaa esiripun noustessa maitoastiain pesemis- ja\nkuivattamistoimissa. Asetettuansa maitoastiat syrjään hän laulaa iloisen\nkansanlaulun).\n\nELLI (astuu laulun tauotessa sisään peräoven kautta). Vai täällä sinä\naamulintusena iloisesti laulat. Huolet kaiketi eivät mieltäs liioin\nraskauttane?\n\nAINA. Tiedäthän sen, Elli -- mitäpä huolia minulla? Eihän minulla mitään\nmuuta huolta ole kuin se, että päivä joutuu aamusta iltaan! -- Mutta\nterve tulemastasi -- (Kättelee Elliä molemmin käsin.) -- Painappas nyt\npuuta! Minun pitää virittää valkea takkaan ja saada kahvipannu tulelle.\nSehän nyt kuitenkin onkin pikkuhuoleni tällä kertaa. Äiti kai jo kaipaa\naamukahviaan, puhumattakaan siitä, että vieraalle viipymättä on\nsuunavausta toimitettava. (Kaataa vettä kahvipannuun ja asettaa sen\ntulelle, jonka puhuessansa on sytyttänyt.)\n\nELLI. En ole niinkään vieras täällä.\n\nAINA. Et ole, et, -- tietysti et olekkaan. Ollaan me läheisiä naapureja\nja tapaammehan toinen toisemme meikein jok'ainoa päivä. -- Vaan mitähän\ntänään kuuluu kylästä? Kerroppas jotakin uutta, jotakin hauskaa!\n\nELLI. Hauskaa, sanot...\n\nAINA. Niin -- jotakin oikein hauskaa! -- Olitko eilen illalla\ntanssiaisissa Mähälässä?\n\nELLI. Pistäydyin sinne pikimältään.\n\nAINA. Pikimältään vaan... Eikö siellä siis ollutkaan hauska? Hyvä että\npäätin olla sinne menemättä!\n\nELLI. Kyllä kai siellä hauska oli. Mutta isä lähetti minua noutamaan\nkotia, kun meille oli saapunut vieraita naapuripitäjästä.\n\nAINA (ottaen kahvikuppeja hyllyltä). -- Kosiomiehiä taas -- arvaan ma.\nNehän nyt tuskin päiväksikään jättävät sinua rauhaan!\n\nELLI. Sanoppas muuta! Heidän kuitenkin hyvin pitäisi tietämän...\n\nAINA. Mitä heidän pitäisi tietämän? --\n\nELLI. Vieläpä kysyt! -- Onko Taavi kotona?\n\nAINA. Arvattavasti. Mutta hän makaa vielä luhdissaan. On kai tanssinut\nitsensä väsyksiin Mähälässä.\n\nELLI. Niinpä kai... (Nousee istualtaan ja alkaa käydä levottomasti\nedestakaisin tuvassa.)\n\nAINA (kaadettuaan kahvia kuppeihin). -- Tuleppas nyt kahvia juomaan,\nkiltti Elliseni! -- Sitte lähden viemään kupillisen äiti muorille.\n\nELLI. Vie nyt vaan ensin äidilles ... kylläpä sitte jälestäpäin ehdimme.\n\nAINA. Kuten tahdot ... pelkään vaan, että kahvisi, jonka jo kaasin\nkuppiin, sill'aikaa jäähtyy. (Menee, tarjotin kädessä, ulos\nsivuovesta.)\n\nELLI (jäätyään yksin). -- Oi Taavi! Taavi! Että sinä teit minut näin\nonnettomaksi, näin sanomattoman onnettomaksi! En jaksa tätä kärsiä! --\nVoi sinua, Taavi! Ja kuitenkin teit sen minun tähteni!\n\nAINA (palaten takaisin). Nyt kiireesti kahvimme kimppuun! En tiedä\nimelämpää kuin haalea kahvi. --\n\nELLI. Mitenkä jaksoi äitisi?\n\nAINA. Hyvin hän jaksoi! -- ja hyvissä mielin hän oli kuten aina\naamusella hänelle kahvia tuodessani.\n\nELLI (syrjään). Hyvissä mielin! Äiti raukka! --\n\nAINA (juoden kahvia). -- Vaan unhotathan kokonaan kahvisi, Elli!\n\nELLI. Kylläpä juon!... (Tarttuu kuppiin ja juopi siemauksen. Syrjään.)\nEn voi kauemmin malttaa mieltäni! Minä hetkenä hyvänsä he voivat saapua\ntänne!\n\nAINA. Onko kahvi huonoa, koska se ei maistu sinulle?\n\nELLI (juo). Hyvää se on, varsin hyvää! -- Mutta oletko ihan varma\nsiitä, että Taavi on kotona? Mihin aikaan yötä hän saapui kotiin?\n\nAINA. Sitä en tiedä.\n\nELLI. Etkö? --\n\nAINA. En. Olin kai silloin jo nukuksissa ja muuten onkin Taavilla\ntapana, myöhään tultuansa kotia, suoraa tietä mennä luhtiinsa makaamaan.\nAni harvoin ja ainoastaan silloin, kun hänellä on kova nälkä, hän öisin\ntulee tupaan ruuan hankintaan. -- Vaan miksikä näytät niin levottomalta,\nniin kummalliselta?\n\nELLI. Älä kysele, vaan mene kiireimmiten katsomaan, onko Taavi\nluhdissaan!\n\nAINA. Malttakaamme mieltämme. Jos hän Mähälässä on tullut maistaneeksi\nliiaksi, niin on varmaan paras, että hän rauhassa saa maata pois\nkohmelonsa. Sinä tiedät, että hän toisinaan, vaikka -- onneksi kyllä!\n-- hyvin harvoin hauskoissa seuroissa...\n\nELLI (keskeyttäen). Kylläpä tiedän ... mutta joudu nyt, tällä kertaa\nhän ei saa maata kauemmin...\n\nAINA. Miksikä hän ei saisi?\n\nELLI. Lähde kiusaamatta! -- Sano että minulla on varsin tärkeä asia\nhänelle...\n\nAINA. Onko se siis niin tärkeä, ettei sitä vähän myöhemmin ...\npäivällä...\n\nELLI (keskeyttäen). On se niin tärkeä! -- Riennä nyt vaan viipymättä.\n\nAINA. Kuten vaadit -- olkoon menneeksi. (Menee, iloisesti laulahtaen,\nulos peräoven kautta.)\n\nELLI (jäätyään yksinään). -- Olisiko hän lähtenyt pakoon? Eihän tuo\nmahdotonta ole otaksua... Ja ehkä se olisikin paras hänelle... Vaan\nmitenkä se voisi olla niinkään hyvä?... Pääni on aivan pyörällä. En enää\ntiedä mitä tuumia, mitä ajatella! --\n\nAINA (palajaa takaisin). Juuri luhdin ovea avatessani heräsi Taavi.\n\nELLI. Mitä hän sanoi?\n\nAINA. Kysyi vaan mihin aikaan oli saapunut kotia. Ei hän, veli kulta,\nsitä itse muistanut. Kuultuansa, että sinä olet täällä ja odottelet\nhäntä, lupasi heti tulla.\n\nELLI. Oliko murheellinen ... tai ... levottoman näköinen?\n\nAINA. Eipä niinkään... Miksikä hän sitä olisi ollut? Hymyili\ntyytyväisesti kuultuaan että sinä olit täällä vieraissa.\n\nELLI. Vai tyytyväisesti hymyili...\n\n    (Taavi tulee peräovesta.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Entiset ja TAAVI.\n\nTAAVI. Hyvää huomenta, Elli! -- Olipa sinulla kiire eilen Mähälästä.\nLäksit jäähyväisiä jättämättä.\n\nELLI. En tavannut sinua lähtöpuuhissa ollessani. Kylläpä katselin\nylt'ympärilleni, mutta en nähnyt sinua.\n\nTAAVI. Miksi läksit? Eikö sinusta tanssiminen tuntunut hauskalta?\n\nELLI. Enpä tiedä sanoa... Oliko sinulla siellä hauska?\n\nTAAVI. Oli kyllä niin kauan kuin sinä olit siellä, mutta ei lähdettyäsi\nenää...\n\nELLI. Miks'ei sitte enää ollut hauska?\n\nTAAVI. Niin miksi... En viitsinyt sen jälkeen enää tanssia. En huoli\ntanssia kenenkään muun kanssa kuin sinun.\n\nELLI. Kuitenkin viivyit siellä myöhäiseen yöhön saakka.\n\nTAAVI. Viivyin kyllä. Sinun lähdettyäsi pöllähti päähäni antautua\ntoimeluihin noiden ... noiden tyhjäntoimittajien kanssa ... niin --\nmiks'en suorastaan sanoisi -- noiden iloisten viinavekkulien kanssa.\nHeitä tanssi vähemmän huvittaa kuin naukku pikarista taikka siemaus\npullon suusta. Iloista joukkoa, sen voin vakuuttaa! Väkikapulaa siinä\nkilvan vedettiin ja sormikoukkua. Mies se, joka voitti... Pitiväthän nuo\nhauskaa elämää...\n\nAINA. Tunnen sinut, Taavi veljeni. Et tahtonut olla toisia huonompi --\nparahin mies vaan joukossa! Antauduit kilpakiistaan? --\n\nTAAVI. Antauduin ... sitä kernaammin tein sen, kun tuo kunnoton\nPääkkölän Pertti, nyrkkejään häristellen, ylpeästi kehui kaikki\nvoittavansa.\n\nAINA. Hänelle ... tuommoiselle kehnolle rentulle et toki voittoa\njättänyt? Vai jäitkö kurjana tuon nahjuksen naurettavaksi?\n\nTAAVI (nauraen). Ha! ha! ha! Äläpäs sellaista usko, sisareni!\nVetäessämme väkikapulaa hän joutui kuin joutuikin joka yritykseltä\nsyliini... Kyynäspäittensä ruskeesta päättäen olisi luullut hänen\nkäsivartensa kainalosta asti katkenneen.\n\nAINA. Sitäpä arvelin! Oikeinpa teit, Taavi! Hyvä oli, ettäs näytit, kuka\ntässä pitäjässä voimiltaan on väkevin! -- Entäs sormikoukussa?\n\nTAAVI. Mitäpäs siinä mokoman auttoi kinnata ... kyllähän sen tiedätkin!\nKeskisormensa meni sijoiltaan ensi ottelussa. Eihän tämä poika\nturhanpäin kenenkään sormeen tartu! Helposti olisin pirstaleiksi vetänyt\netusormensakin, nimettömän ja kaikki muut...\n\nAINA. Oikeinpa hauska! Nyt tietävät kaikki pitäjäläiset ja naapurit mikä\nmies sinä olet mieheksi!\n\nELLI (joka kaiken aikaa sisarusten keskustellessa on osoittautunut\nlevottomaksi). -- Kuule Aina! Sanoinhan sinulle äsken, että minulla on\ntärkeä asia Taaville. Salli minun puhua hetkinen hänen kanssansa kahden\nkesken.\n\nTAAVI. Puhu vaan puhuttavasi sisareni kuullen.\n\nELLI. En ... en... Lähde Aina ... äitisi kamariin.\n\nAINA (vähän äkäisesti). -- Me, veljeni ja minä, emme pidä salaisuuksia\nkeskenämme...\n\nELLI. Vaikka ette ... lähde kuitenkin.\n\nAINA. Oikkujesi orjaksi siis... Kaikissa tapauksissa olen iloinen\nsiitä, että pitäjäläiset nyt tietävät mikä ja millainen mies meidän\nTaavi on! (Aikoo mennä.)\n\nELLI (painolla). Tietävät kyllä. (Syrjään Ainalle.) -- Sitä pyydän,\nett'et palaja tänne ennenkuin sinua kutsun.\n\nAINA (katsoo pitkään Elliin). -- Mitä kummaa tämä? (Menee ulos\nsivuovesta.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    TAAVI ja ELLI.\n\nELLI. Kerro nyt minulle tarkemmin eilisiltasista tapauksista!\n\nTAAVI. Sekö se asia oli, jota kuulemassa sisareni ei saanut olla\nsaapuvilla?\n\nELLI. Niin se.\n\nTAAVI. Eihän tuosta syystä olisi kannattanut vaatia häntä lähtemään\npois!\n\nELLI. Kylläpä kannatti... Ryhdy asiaan!\n\nTAAVI. Olen jo sanonut melkein kaikki mitä minulla onkin sanottavaa.\nVoisin kuitenkin lisätä, että tuo Pääkkölän Pertti on kavala konna,\noikein suuri lurjus!\n\nELLI. Te ette siis solmineet sovintoa?\n\nTAAVI. Sovintoa! -- Pertin kanssa en -- pahuus vieköön! -- ai'o\nmilloinkaan minkäänlaista sovintoa solmia!\n\nELLI. Erkanitte vihamiehinä?\n\nTAAVI. Mitenkäs muuten? -- Kukapa sellaisen heittiön hävyttömyyksiä\njaksaisi kärsiä!\n\nELLI. Riitanne päättyikin tappelulla, vai miten? --\n\nTAAVI. Täytyihän jollakin tavoin saada tuon hylkiön suu tukituksi! --\n\nELLI. Mitä kaikkia julkeuksia hän sitte puhuikaan?\n\nTAAVI. Hm...\n\nELLI. Parjasiko hän pahoin sinua?\n\nTAAVI. Enpä tiedä hänen minua niinkään pahasti parjanneen.\n\nELLI. Entäs -- puhuiko hän minusta jotain?\n\nTAAVI. Taisipa puhua.\n\nELLI. Sanoppas mitä?\n\nTAAVI. Pahaa tietysti... Kukapa niitä kaikkia hänen juttujansa\nmuistaisi!\n\nELLI. Et tahdo suoraan kertoa mitä hän sanoi. Mutta minä olen\njälestäpäin kuullut tuosta asiasta yhtä ja toista huhuttavan. Meidän\npalvelusväki kertoi siitä Mähälästä kotia saavuttuansa... Eikö hän\nmuiden muassa väittänyt, että minä olen hänen morsiamensa?\n\nTAAVI. Kyllä hän sinua morsiamekseen kutsui.\n\nELLI. Eikö hän myös valallaan vakuuttanut, että hän kaksi yötä peräkkäin\non oleskellut minun luhdissani?\n\nTAAVI. Kyllä maar' hän kehui siellä olleensa...\n\nELLI. Uskoitko tuollaista juttua todeksi, Taavi?\n\nTAAVI. Eihän kuitenkaan kukaan liene niin hölmö, että sellaista uskoisi\ntodeksi! Mutta juuri tämä hänen julkea valheensa sai minun ihan\nsilmittömästi raivostumaan.\n\nELLI. Millä tavoin riitanne lopullisesti päättyi?\n\nTAAVI. Sitä en ollenkaan muista. Kun tuota viinakultaa harvoin tulee\nnauttineeksi, niin nousee se kamalasti ylös pääkoppaan! Josko, kuten\neilen illalla, lisäksi viinan voimaan liittyy silmitön viha, niin\nmenettää mies lopulta kaiken muistinsa. En sitäkään ollenkaan muista,\nkuinka sieltä viho viimmein tulla kekkaloin kotia. --\n\nELLI. Et muista. -- Etkö sitäkään muista, että tappelitte puukoilla?\n\nTAAVI. Annappas! Nyt kun siitä muistutat, johtuu mieleeni, että siinä\npuukkojakin pidettiin. -- Vaan miksikä käyttäydyt noin levottomasti?\n\nELLI. Et siis sitäkään ollenkaan muista, että löit puukkosi vartehen\nasti Pertin rintaan, jotta hän paikalla vaipui maahan? -- Taavi -- sinä\nolet tehnyt murhan! Tunnin kuluttua siitä, kun hän sai tuon iskun,\nheitti Pertti henkensä. -- Voi meitä nyt!\n\nTAAVI (oltuansa hetken vaiti). -- Vai niin, että Pääkkölän Pertti on\nkuollut. Kristillistä kuolemaa hän ei ollut ansainnutkaan. Sepä nyt,\nettä puukkoni sattui niin syvälle! Sitä se viina...\n\nELLI. Voi Taavi, Taavi! Me olemme onnettomat!... sinä olet hukassa!\nOlethan kuullut, kuinka kova on rangaistus siitä, että toisen lyö\nkuoliaaksi. Sanotaan, ettei sellaistakaan kurjaa valehtelijaa, kuin\nPertti oli, rangaistuksetta saa ottaa hengiltä pois.\n\nTAAVI. Eipä saa -- siksi hyvin tunnen lain säännöt, että sen tiedän.\nEnhän ensimmäisenä miehenä tästä pitäjästä lähde Kakolaan.\n\nELLI. Kakolaanko sinut viedään?\n\nTAAVI. Niin sinne -- kruunun leipäkannikkaa nakertelemaan. (Antaa\nEllille kättä.) -- Mutta hyvästi nyt Elli! Minun pitää lähteä.\n\nELLI. Mihin sinä aiot mennä?\n\nTAAVI. Vallesmannin luo -- kertomaan mitä olen tehnyt.\n\nELLI. Sinne et saa mennä! Sinun pitää paeta, paeta jonnekin, missä sinua\nei tunneta! Ehkä asiat vielä muuttuvat parempaan päin. Kenties laki\narmahtaa sinua, kun saavat kuulla millainen konna Pertti oli mieheksi.\nKeisari ei voi sallia, että kunnon miestä rangaistaan sellaisen kehnon\nhylkiön tähden! -- Mitä naurat? --\n\nTAAVI. Nauran lapsimaisuuttasi. Hyvästi!\n\nELLI (estää Taavia lähtemästä). -- Älä lähde! -- Vallesmannille on jo\nsitä paitsi lähetetty tieto tapauksesta.\n\nTAAVI. Sitä välttämättömämpi on, että kiiruhdan hänen luoksensa\nosoittaakseni, ett'en ai'o välttää ansaittua rangaistusta.\n\nELLI. Pakene!\n\nTAAVI. En mistään hinnasta lähde pakoon! Niin kurjamielinen en toki ole.\n\nELLI. Taivaan Jumala! Mitä tehdä? --\n\nTAAVI. Rauhoitu, Elli!\n\nELLI. Mitähän sanoo tästä vanha äitisi!\n\nTAAVI (äkkiä peräytyen). -- Ah äitini!... vanha äitini!\n\nELLI. Hän varmaan kuolee säikähdyksestä!\n\nTAAVI (vaipuu nojatuoliin). Äiti raukka ... kahta vertaa suurempi\nraukka minä! Miks'en jäänyt syntymättä... Parempi olisi minun poloisen\nollut maailmaan tulematta!\n\nELLI. Tuossa tuokiossa voivat vallesmanni ja lautamiehet saapua tänne\nsinua vangitsemaan. Jok'ainoa hetki on kallis! Joudu ... lähde piiloon!\n\nTAAVI. Älä pyydä mahdottomia. -- Voi äitiäni!... vanhaa äitiäni!\n\n    (Rattaiden rätinää kuuluu ulkoa.)\n\nELLI. Rattaiden kolina pihalla! (Kiiruhtaa ikkunan luo.) --\nVallesmanni ja lautamiehet! Kauhistavaa! Heillä on kahleet mukana! --\nVielä ehkä voit pistäytyä ylös vinnille! Vinnin päätyikkunasta pääset\nkylänraitille!\n\nTAAVI. Lähden heitä vastaan. (Hän astuu pari askelta kohti peräovea,\njosta vallesmanni ja kaksi lautamiestä samassa astuvat sisään. Toinen\nlautamiehistä kantaa kahleita.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Entiset. VALLESMANNI ja LAUTAMIEHET.\n\nVALLESMANNI. Hyvää huomenta! Ahaa -- saavuimmepa hyvään aikaan!\nJoutuuhan velikulta tässä heti paikalla kiikkiimme aivan kuin jänis\nloukkuun! Hyvä onni! Hi! hi!\n\nTAAVI. Tässä olen, herra vallesmanni.\n\nVALLESMANNI. Niin -- siinäpä olet poikaseni ja pääset tuota pikaa\nkruunun kouriin! Piru vieköön, eikö ilahuta sydäntäni, että taas yksi\npitäjän puukkojunkkareista saadaan Kakolaan korjatuksi! Onko tämä\nelämää, jota tässä kunnassa eletään! Mitä ihmisiä? Rosvoja, roistoja\nmelkein joka toinen mies!\n\nTAAVI. Ei kuitenkaan niinkään rosvoja ja roistoja, herra vallesmanni!\n\nVALLESMANNI. Pidä vaan suusi, sanon minä! Älä koukertele kielelläs,\njunkkari! -- Kyllä lannistunee ylpeä mielesi, jahka saamme kruunun\nhansikkaat käsiisi sovitetuiksi! (Lautamiehille.) -- Mies kahleisiin!\n\nTAAVI. Niinkuin laki ja oikeus säätävät pitää tietysti olla. (Ojentaa\nkätensä lautamiehille ja ottaa pari askelta heitä kohti, mutta samalla\ntyöntää Elli hänet syrjään.)\n\nELLI (vallesmannille). -- Älkää kalistelko kahleita täällä tuvassa,\narmollinen herra vallesmanni! Onhan Taavin äiti tuolla kamarissa.\nVoisihan vanhus säikähdyksestä kuolla, jos kuulisi kahleiden kalketta\ntäällä. Eikä herra vallesmannin ensinkään ole tarvis käyttää kahleita,\nsillä Taavi ei suinkaan lähde pakoon, sen voin kunniasanallani\nvakuuttaa. Olipa hän äsken aikeissa itse tulla herra vallesmannin luo.\n\nVALLESMANNI. Kaikkiinpa asioihin pyytääkin akkaväki sekaantua! -- Mitä\non muuten rikkaan Voipalan tyttärellä täällä tekemistä?\n\nELLI. Taavi on sulhoni, herra vallesmanni.\n\nVALLESMANNI. Hää? Mitenkä? Sulhosi! Hullutuksia! Teet viisaimmin heti\nlähtemällä kotiasi! Tämä nuori puukkojunkkari taasen lähtee kruunun\nkoppiloihin, joissa ei sallita häitä viettää!\n\nELLI. Taavi ei ole mikään puukkojunkkari, vaikka hän pikapäissään\nsattuikin lyömään puukkonsa liian syvälle Pertin rintaan. Kahta vertaa\npidän häntä Perttiä parempana.\n\nVALLESMANNI. Kahta vertaa parempana puukkojunkkarina, arvaan ma. Hi! hi!\nOletpa oikeassa. Jos hän huonompi olisi ollut, niin makaisi nyt hän eikä\nPertti parka koivet taivasta kohti!\n\nELLI. Pertti oli kunnoton konna ja kehno valehtelija!\n\nVALLESMANNI. Ehkäpä lienet oikeassa, tyttö. Sitä vaikeampi on hänen\nollut astua Kaikkivaltiaan tuomioistuimen eteen!\n\nELLI. Mutta Taavi on aina ollut kunnon mies!\n\nVALLESMANNI. Ainakin hän viime yönä kelpolailla kunnostutti itseänsä. --\nÄlä kauemmin tässä kinaile, tyttö! Kruunun miehiä ei saa häiritä heidän\nvirkatoimissaan!\n\nELLI. Sen tiedän, mutta rohkenen kuitenkin vedota teidän\njalomielisyyteenne. Kun kauniisti pyydän, niin luovutte aikeestanne!\nKiltti vallesmanni -- te ette saa kahlehtia Taavia täällä tuvassa! --\nJos sen tekisitte minun läsnä ollessani, niin en milloinkaan antaisi\nteille julmuuttanne anteeksi!\n\nVALLESMANNI. Sakr'avita! Lautamiehet hoi! Viekää mies pihalle!\n\nELLI. Tiesinpä että suostuisitte pyyntööni! (Astuu Taavin ja\nlautamiesten väliin.) -- Älkää huoliko pitää liiallista kiirettä!\n\nTAAVI. Malta mielesi, Elli... Älä nyt turhaan...\n\nELLI. Muistatteko Teikkalan poikia, herra vallesmanni?\n\nVALLESMANNI. Enkö heitä muistaisi! Sakr'avita! Minkälaisia hirtehisiä\nroistoja!\n\nELLI. Entäs -- muistatteko sitä iltaa, jolloin nämä velikullat olivat\npiiloutuneet metsään ahdistaaksensa teitä? Olisivat ehkä tappaneet\nteidät, ell'emme me, isäni ja minä, olisi joutuneet avuksenne!\n\nVALLESMANNI. Se on totta. Kylläpä mokomat olisivat minua pahoin\nruhjonneet, ellette olisi sattuneet ajamaan siitä ohi.\n\nELLI. Isäni piiskansiimaukset ja minun huutoni saivat heidät pakenemaan.\n\nVALLESMANNI. Lähtivätpä metsään sellaista vauhtia, että nuoret kuuset\nmurtuessaan ryskyivät! Mutta pidithän sinä siinä sillä kertaa sellaista\nääntä kuin olisi siinä ollut kokonainen susilauma ulvomassa!\n\nELLI. Siitäpä juuri heidän kiireensä syntyikin...\n\nVALLESMANNI. Kruunun lukkojen taakse kuitenkin joutuivat kuin\njoutuivatkin, nuo konnat! -- Oikeinpa pirullista kansaa tässä pitäjässä!\nMutta kyllä heidän taljansa pehmitän.\n\nELLI. Liiallista kiitollisuutta en teiltä vaatine pyytäessäni, että\nmuutamia hetkiä vaan saan kahden kesken puhua Taavin kanssa sanoakseni\nhänelle jäähyväiseni?\n\nVALLESMANNI. Lemmon nimessä -- olkoon menneeksi! Kolme minuuttia suon\nsinulle jäähyväisjättöön! Sakr'avita! Ulos miehet!\n\n    (Vallesmanni ja lautamiehet menevät peräovesta.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    TAAVI ja ELLI, myöhemmin AINA.\n\nELLI. Nyt -- joudu! Kylänpuolisesta ikkunasta pääset vielä pakoon!\n\nTAAVI. Älä puhu pakenemisesta! Olenhan sanonut, ett'en sellaiseen\ntuumaan suostu! -- Paitsi sitä olet pannut kunniasanasi pantiksi siitä,\nett'en lähtisi pakoon!\n\nELLI. Pelastaakseni sinut ottaisin mielelläni sen synnin\nomalletunnolleni, että olen vähän vetänyt kruununmiehiä nenästä.\n\nTAAVI. Pelastaaksesi minua! Tyhjää jaaritusta, Elli.\n\nELLI (katsoen ulos ikkunasta). -- Kylläpä on vallesmanni varovainen ja\nviisas mies, viisaampi kuin luulinkaan! On asettanut toisen\nlautamiehistä vakoojaksi kylän raitille! -- (Taaville, joka astuu\nkamarin ovea kohti.) -- Mihinkä ai'ot mennä?\n\nTAAVI. Kamariin -- sanomaan jäähyväiset äidilleni.\n\nELLI. Äläpäs Taavi!... Noin äkkiarvaamatta äitisi jos saisi tiedon tästä\nkauheasta tapauksesta, niin varmaan kuolisi...\n\nTAAVI. Vaan miten tehdä? Lähtisinkö hänelle jäähyväisiä sanomatta?\n\nELLI. Se on parempi siten...\n\nTAAVI. Vaan se tuntuu sydämelleni kovin raskaalta!...\n\nELLI. Vaikkapa kohta... Kyllä jälestäpäin keksin sopivan keinon, mitenkä\nhänelle ilmoittaa.\n\nTAAVI. Onneton äitini!\n\n    (Aina tulee.)\n\nAINA. Mitä vieraita täällä on käynyt? Mitä ryskettä ja kalsketta tuolla\npihalla? Aivan kuului korvissani kahleiden kalinalta. -- Vastaa, Taavi!\n\nTAAVI. Älä kysy, Aina! -- Elli kyllä jälestäpäin selittää sinulle\nasianlaidan... Minun täytyy nyt lähteä. (Syleilee Ainaa.) -- Jää\nhyvästi, sisar rukka!\n\nAINA. Mitä tämä? Sydämeni on särkyä -- aavistan jotakin suurta\nonnettomuutta!\n\nTAAVI (kättelee Elliä). -- Hyvästi Elli! (Syrjään Ellille.) --\nKahleissa, vangin vaatteissa ei Voipalan Elli enää tunne minua.\n\nELLI (nojaten päätänsä Taavin rintaa vastaan). Voi Taavi -- tunnen!...\ntunnen! -- Et koskaan eksy mielestäni!\n\nTAAVI. Täytyy kiiruhtaa -- vallesmanni jo väsyy odottamiseen! (Lähtee,\nluotuansa silmänsä pitkään kamarin oveen, kiireesti ulos peräovesta.)\n\nAINA. Hän puhui vallesmannista! Taivaan nimessä! Mitä onkaan tapahtunut?\nSano, Elli!\n\nELLI. Vait Aina! Ole rauhaisa! Äitisi kömpii tupaan.\n\n    (Kuusniemen emäntä astuu sauvaansa nojaten kamarin ovesta tupaan.)\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    KUUSNIEMEN EMÄNTÄ, AINA ja ELLI.\n\nEMÄNTÄ. Oletko täällä tuvassa, Aina? Missä on nojatuolini? Onko se\ntavallisella paikallaan?\n\nAINA (pidättäen kyyneleitään). -- Kyllä, äiti! --\n\nEMÄNTÄ. Äänesi värähtelee -- voitko pahoin?\n\nELLI (kiiruhtaa käsivarresta taluttamaan emäntää nojatuoliin.) --\nHyvää huomenta, Anna muori! Sallikaa minun vähän johdattaa teitä. --\nKyllä Aina terve on.\n\nEMÄNTÄ. Sinäköhän se oletkin, Elli?\n\nELLI. Tässä on nojatuoli... Istukaa...\n\nEMÄNTÄ. Kiitos, kiitos vaan avustasi! -- (Istuu nojatuoliin.) --\nKuinka lämpöset sinun kätesi ovat, lapsi! Onko sinulla kuumetta?\n\nELLI. Vieläpä mitä! Mutta ilmassa on tänään niin hellettä.\n\nEMÄNTÄ. Niin ... niin... Sitä paitsi tuntuvat nuorten kädet vanhusten\npivossa lämpöisiltä. -- Missä lienee Taavi? Ei hän vielä ole käynyt\nluonani tänään... Hänen ei ole ollut tapana unhottaa aamusilla käydä\nminua tervehtimässä.\n\nELLI. Hän pistäytyi pikimältään kylään.\n\nEMÄNTÄ. Vai niin... Kummallista, että jo pitkän ajan olen ollut\nkuulevinani outoa ääntä ja hälinää! -- Eikö tuolta ulkoa pihalta juuri\nnytkin vast'ikään kuulunut rattaiden pyörinää ja ikäänkuin kahleiden\nkalinaa?\n\nELLI. Tänne poikkesi äsken muutamia matkustavaisia hevosiaan syöttämään.\nHe kaiketi nyt hellittelivät hevostensa rautaisia riimunvarsia\njatkaaksensa matkaansa.\n\nEMÄNTÄ. Niinpä kaiketi... Kuulonikin on viime aikoina paljon huonontunut\nja korviani usein soittaa eriskummallisesti... Elämäni kuluu loppuansa\nkohti. Mitäpäs tällaisella sokealla ikäkululla enää onkaan maailmassa\ntehtävää ... toisten vaivoiksi vaan. Parempi olisi jo lähteä Manalan\nmajoille...\n\nELLI. Eipä vielä, muori kulta... Sellaista suurta surua lapsillenne ei\nteidän pidä toivoman...\n\nEMÄNTÄ. Enpä sitä juuri toivokkaan, sillä tahtoisinpa sinne mennessäni\nolla vakuutettu siitä, että tulette onnellisiksi, sinä ja Taavi. Kyllä\nTaavista saat kelpo miehen... Hän on jalo poika... Ei teidän onnestanne\nmitään puutu, jos hän vaan pysyy viinoista erillään. Kyllä olen häntä\nvaroittamalla varoittanut tuosta onnettomasta viinasta... Sehän oli\nhänen isänsäkin turmio juuri tuo kirottu viina ... miesvainajani oli\nkaikin puolin kelpo mies muuten, mutta väkeviä nautittuansa muuttui hän\naivan hurjapäiseksi... Viinapäissään hän sitten lopuksi\nmarkkinamatkalla itsensä kuoliaaksikin ajoi, kun rattaat menivät kumoon\nja hän särki otsansa kiveä vastaan...\n\nELLI. Taavista ei tarvitse sellaista pelätä...\n\nEMÄNTÄ. Sitäpä minäkin toivon... Onhan hän luvannut olla varoillansa ja\nminä luulen, että häneen voipi luottaa...\n\nELLI. Kyllä häneen täydellisesti voi luottaa...\n\nEMÄNTÄ. Niin sitten ei voi mikään teidän onnellenne vertoja vetää, sillä\nTaavilla on hellä sydän samoin kuin hänen isällänsäkin... Sanoithan,\nett'ei hän viivy kauan, että hän vaan pikimältään pistäytyi kylään?\n\nELLI. Kyllä hän pian palajaa...\n\nEMÄNTÄ. Se on hyvä... Minun on jo häntä niin ikävä. Jahka hän saapuu\nkotia, keskustelemme vakaasti teidän tulevaisuudestanne, Elli. Viime\nyönä näin eriskummallista unta teistä. Se uneni varmaan ennustaa\njotakin, mutta en tiedä, hyvääkö vai pahaa, onneako vai onnettomuutta.\nJumalalla ovat onnen ohjat. Hän ohjatkoon kaikki parhaaksi!\n\nELLI (kietoo kätensä Kuusniemen emännän kaulaan). Voi, kuinka\nmielelläni tahtoisin tehdä hänet ja teidät onnellisiksi!\n\n\n\n\nKOLMAS NAYTÖS.\n\n\n-- Paikka sama kuin edellisessä näytöksessä. --\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    AINA ja ELLI.\n\nELLI. Malta mieles, Aina! Itku ja valitus eivät vähennä tuskaasi. Mitä\nhyötyä sinulle siitä, että tuolla tavoin istua kökötät pää kallellaan,\nsilmät vesissä?\n\nAINA. Elämä tuntuu minusta nyt raskaalta taakalta, kuolema olisi\nparempi!\n\nELLI. Kylläpä siten nyt väität, mutta jos kuolema tulisi, niin sanoisit\nvarmaan, että elämä on parempi.\n\nAINA. Jospa vaan kuolema tulisikin, en häntä oudoksuisi!\n\nELLI. Kelpaapi puhua kuolemasta tuolla tavoin, kun on nuori ja terve!\n\nAINA. Sinä teet minusta pilkkaa.\n\nELLI. En ensinkään. -- Soisin vaan, että enemmän ajattelisit äitiäsi\nkuin omaa suruasi.\n\nAINA. Kylläpä äiti raukkaa surkuttelen! -- Millä tavoin ilmoitammekaan\nhänelle tämän suuren onnettomuuden?\n\nELLI. Kas siinä kysymys, johon turhaan etsin vastausta.\n\nAINA. Ota sinä se tehtäväksesi! Sinä olet maltikkaampi, olet -- niin\nsanoakseni -- paljoa viisaampi kuin minä.\n\nELLI. Viisauteeni en luota liiaksi. -- Tuo on hyvin vaikea tehtävä.\n\nAINA. Kovin vaikea!\n\nELLI. Mutta kaikissa tapauksissa pitää se tulla tehdyksi!\n\nAINA. Niin -- eihän siitä pääse mihinkään. Kyllä asia on hänelle\nilmoitettava.\n\nELLI. Ja sen pitää tapahtuman pian, -- mitä pikemmin sitä parempi.\nMuussa tapauksessa joku asiaan kuulumaton ennen pitkää sen ehkä\nloukkaavalla tavalla hänelle ilmoittaa.\n\nAINA. Aivan oikein. Mutta millä tavoin, millä sanoilla asian hänelle\nilmoitamme? Keksi Herran nimessä joku sopiva keino!\n\nELLI. Annappas -- jo luulenkin keksineeni, minä lähden pyytämään\nkirkkoherraa, että hän tulee tänne äidin kanssa puhumaan. Hän kyllä\nhelposti löytää sopivat sanat.\n\nAINA. Se oli hyvä tuuma. Kirkkoherra myös parahiten osaa lohduttaa\näitiä.\n\nELLI. Viipymättä siis riennän pappilaan. --\n\nAINA. Tulen saattamaan sinua vähän matkaa. -- Jos äiti taas tulisi\ntupaan ja kysyisi Taavia, niin pelkäänpä, ett'en jaksaisi pidättää\nkyyneleitäni.\n\n    (Menevät peräovesta.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    KUUSNIEMEN EMÄNTÄ, jälestäpäin KALLEN-LEENA.\n\nEMÄNTÄ (kömpii kamarista tupaan). -- Eikö ole Taavi jo tullut kotia?\n-- Missäpä hän nyt viipynee. Paras on, Aina, ettäs laitat suuruksen\nvalmiiksi. Kaiketi on Taavi nälissään, kun kylästä palajaa. -- Vaan\neihän täällä tuvassa tunnu olevankaan ketään. (Kömpii nojatuolin luo,\njohon istuu.)\n\nKALLEN-LEENA (tulee peräovesta).\n\nEMÄNTÄ. Joko Elli lähti kotia?\n\nKALLEN-LEENA. Hyvää huomenta, Anna-muori!\n\nEMÄNTÄ. Kallen-Leenako se onkin... Luulin Ainaksi.\n\nKALLEN-LEENA. Minähän olen... Tulin teitäkin taas tervehtimään. (Istuu\neräälle tuolille.) -- Oh-hoh! Olen paljosta astelemisesta ihan\nhengästynyt. (Yskähtää.)\n\nEMÄNTÄ. Missä kaikkialla oletkaan käynyt?\n\nKALLEN-LEENA. Monessa paikassa, hyvin monessa. Auringon kanssa olen\nollut liikkeellä... Kas kuinka yskittää ja ahdistaa rintaani, että\ntuskin henki käy! -- Kylläpä tuo rinnan ahdistus minusta viimein hengen\nviepi, sen olen aina sanonut ja niin sanoi Tirkkalan Topiaskin, kun\nviimeksi kävin hänen luonansa rohtojen hankinnassa. -- \"Jos elät ensi\ntalveen saakka, niin saat kiittää siitä näitä rohtojani, Leena\", hän\nsanoi antaessaan minulle pullollisen tuota rintapalsamia, jota pappilan\nvanha mamselikin on jo monta vuotta juonut. Mutta vieläpä hän tuo Iita\nmamseli elää, vaikk'ei moneen aikaan ole voinut yskimättä astua\naskeltakaan kamarinsa lattialla, jotta sitä ei niin varmaan voi\ntietää... Paras kuitenkin on olla valmisna kuolemaan... Kerran se\nkuitenkin tulee, siitä ei pääse. Ja kyllä minä, Jumalan kiitos, sieluni\npuolesta olenkin valmis lähtöön täältä surun maailmasta. Siihen itseni\njoka hetki valmistan... Kas vaan, kuinka yskittää.\n\nEMÄNTÄ. Koetappas juoda vähäsen vettä, äläkä rasita rintaasi\npuhumisella; -- siitä yskäs vaan tulee pahemmaksi.\n\nKALLEN-LEENA. Kaikkia maallisia keinoja olen turhaan koettanut; ne\neivät tepsi. Niin -- pitihän minun puhua siitä, että jo varhain aamulla\n... auringon kanssa ... pistäydyin Pääkkölään... Voi päiviäni! Voi heitä\nraukkoja! Olipa siellä itkua ja parkua, kyyneleitä ja valitusta! --\narvannettehan sen, Anna muori. Eikä ihmettä että ruikuttivat ja\nvoivottelivat! Melkeinpä pidän teitä onnellisena, Anna muori, kun olette\nsokea, ett'ei teidän tarvitse moista surkeutta nähdä! Kylläpä kai ovat\nmeillä viimeiset päivät käsissä, kun tätä tällaista saattaa tapahtua.\nOh! hoh!\n\nEMÄNTÄ. En ymmärrä sinua ... mistä puhut?\n\nKALLEN-LEENA. Ihmettelen teitä, Anna muori, että niin tyynin mielin\nvoitte kestää tällaisia tapahtumia. Vaikka mihinkä se vaikeroiminen\nauttaisikaan. Eihän sillä pitkälle päästä eivätkä asiat sen kautta\nvalkene eikä selkene; se kyllä on totta. Mutta ajattelin kuitenkin, että\ntäällä toisin olisi kuin on.\n\nEMÄNTÄ. Miksikä otaksuit, että täällä olisi toisin?\n\nKALLEN-LEENA. Hm... Jokaisella ihmisellä on oma luontonsa. -- Astuessani\nsitte Pääkkölästä tänne, poikkesin sivumennen Voipalaan. Olipa sielläkin\ntaas ääntä ja surinaa niinkuin puskiaispesässä! -- Vaikka Pertti\neleskelikin hyvin hurjamaisesti ja oli aimo juomari, niin on Pääkkölä\nkuitenkin varakas ja hyvä talo ja heillä on rahoja lainassakin.\nPinokylän Poukallakin sanotaan olevan kaksituhatta markkaa kiinnitystä\nvastaan. Voipalan vanhemmilla ei sentähden olisi ollut mitään sitä\nvastaan, että Elli olisi mennyt miniäksi Pääkkölään. Sitä kai he\ntoivoivatkin. -- Voi herranen aika, kuinka he nyt kiroilivat ja\nsadattelivat Taavia!\n\nEMÄNTÄ. Meidän Taaviako?\n\nKALLEN-LEENA. Ketäpäs muuta... H--tin syvimpään pätsiin he hänen\ntoivoivat joutuvaksi tuliset rautakengät jalassa ja palava tervatynnyri\npatalakkina päässä. Huu! Kristittyä ihmistä oikein kauhistutti kuunnella\nheidän hirveitä sadattelemisiansa! -- Eivät hyvää huomenta sanoneet eikä\nkahvin tilkkaa kielenkostukkeeksi tarjottu.\n\nEMÄNTÄ. Mitä pahaa on Taavi sitte tehnyt?\n\nKALLEN-LEENA. Mitä pahaa? -- kysytte Anna muori. Kyllä niitä on monta,\njotka puolustavat Taavia ja sanovat, ett'ei hän olisi sitä tehnyt,\nell'ei Pertti olisi häntä ärsytellyt. Enkä minäkään sitä usko, että hän\nsitä pahuudellaan teki. Onhan teidän Taavi hyvä poika ja minä olen\npitänyt hänestä paljon aina siitä asti kun häntä pikkulapsena täällä\nkäydessäni kannoin käsivarrellani. Mutta kun eilen oli maistellut\nliiaksi ja kun toinen siinä ärsyttelemistään ärsytteli, niin mitäpäs\nsilloin tuli huomanneeksi, mihin puukko sattui! --\n\nEMÄNTÄ. Mihin puukko sattui! --\n\nKALLEN-LEENA. Olen varmasti vakuutettu siitä ett'ei Taavi Perttiä\naikonut tappaa, vaikka poloinen tuosta iskusta heitti henkensä, kun\npuukko pahaksi onneksi puhkasi rinnan lähellä sydäntä... Onnettomuuden\nedestä, kun se tulee, ei pääse kukaan.\n\nEMÄNTÄ. Armollinen Jumala! -- (Painaa otsaansa oikeaan käteensä.)\n\nKALLEN-LEENA (oltuansa hetken vaiti). -- Mitä tämä tahtoo sanoa?! Olen\nvarsin ihmeissäni! Ettekö todellakaan, Anna muori, tästä asiasta mitään\ntietänyt? Kummallista! Käviväthän vallesmanni ja lautamiehet täällä\nTaavia kahlehtimassa.\n\nEMÄNTÄ. Voi päiviäni! Kahlehtivat hänet! (Aina tulee peräovesta.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Entiset ja AINA.\n\nAINA (säpsähtäen). -- Äiti! -- (Kiivaasti Kallen-Leenalle.) -- Mitä\noletkaan äidilleni kertonut, Kallen-Leena! Aina sinä liikut\nonnettomuuden ja kaikenmoisen häiriön tuojana, missä liikkunetkin!\n\nKALLEN-LEENA. Minäkö? Olen kuin olenkin äskensyntynyttä lasta\nviattomampi! Saatoinko aavistaa, ett'ei Anna muorille oltu mitään\nkerrottu Pertin murhasta?\n\nAINA. Se ei ollut mikään murha! Sinä et saa sitä murhaksi sanoa, ilkiö!\n\nKALLEN-LEENA. Ohoo! -- Vai manaat sinä minua ilkiöksi, tyttö!\n\nEMÄNTÄ (jyrkästi). -- Älä soimaa Kallen-Leenaa! Totuuden puhujana on\nhän kunnioitusta ansainnut. Miks'ei minulle ole tästä asiasta\nilmoitettu? Miksikä se minulta on pidetty salassa?\n\nAINA. Suo anteeksi, äiti! -- Emme rohjenneet... Emme hennonneet ... kun\nemme ymmärtäneet millä tavalla ilmoittaa...\n\nEMÄNTÄ. Mitä muuta kuin suoran totuuden tunnustaminen olisi siinä voinut\ntulla kysymykseen?\n\nAINA. Eipä kaiketi... Mutta Elli lähti pappilaan pyytämään kirkkoherraa\nlohduttamaan...\n\nEMÄNTÄ. Pyytää kirkkoherraa lohduttamaan... Lapsellista! Onneton on se\nihminen, jok'ei raamatustaan itse löydä lohdutusta onnettomuuksien\nkohdatessa ilman että siinä pappi joka kerta on läsnä. Elämän koulussa\nsitä kaikkia oppii. -- Kuinka läksikään Taavi sanomatta minulle\njäähyväisiä? --\n\nAINA. Hän kai oli niin hämillään, ett'ei ymmärtänyt mitä tehdä.\n\nKALLEN-LEENA. Kuinkapa poika parka enää olisikaan ymmärtänyt mitä tehdä,\nmitä jättää tekemättä; vähemmästä joutuu järki ymmälle!\n\nEMÄNTÄ. Hän teki varsin väärin minua kohtaan eikä käyttäytynyt\nmiehekkäästi!\n\nAINA. Taavi oli niin onneton...\n\n    (Rattaiden kolinaa ja heti sen jälkeen kahleiden kalsketta kuuluu\n    pihalta. -- Taavi vangin vaatteissa ja vangittuna tulee Jaakkolan\n    seuraamana peräovesta.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Entiset ja tulleet\n\nTAAVI. En jaksanut lähteä näkemättä äitiäni. (Polvistuu äitinsä eteen\nja kätkee kasvonsa hänen syliinsä.)\n\nEMÄNTÄ. Poikani! -- Oletko nyt matkalla Vaasaan? --\n\nTAAVI. Olen.\n\nEMÄNTÄ. Kuka sinut viepi sinne?\n\nTAAVI. Lautamies läksi minua kyyditsemään.\n\nEMÄNTÄ. Kuka lautamies?\n\nTAAVI. Jaakkola. Hän on myöskin vanginkuljettaja.\n\nEMÄNTÄ. Onko hän täällä tuvassa?\n\nJAAKKOLA. Minähän näissä ikävissä toimissa liikun. -- Terve, Anna muori!\n\nEMÄNTÄ. Te tiedätte, Jaakkola, ett'ei Taavi äitinsä luota karkaa...\n\nJAAKKOLA. Kylläpä sen arvaan...\n\nEMÄNTÄ. Soisin että vieraat hetkeksi poistuvat.\n\nJAAKKOLA. Hyvä... Tule mukanani, Kallen-Leena.\n\nKALLEN-LEENA. Enhän minä täällä mikään vieras ole.\n\nJAAKKOLA. Kyllä sinä kaikkialla luulet olevasi kotona. Mutta ei sinun\nsilti auta kinata vastaan. Ellet tottele, vien sinut väkisin huoneesta.\n\nKALLEN-LEENA. Olenko minä varastanut, olenko minä murhannut? Vastatkaa\nsiihen kysymykseen, Jaakkola!\n\nJAAKKOLA. Suus kiinni, Leena! (Tarttuu Kallen-Leenan käsivarteen ja\ntaluttaa häntä ovelle.)\n\nKALLEN-LEENA (ponnistellen vastaan). -- Tämä on häpeällistä\nväkivaltaa!... julkeata lainrikkomista! -- Älkää kuitenkaan olko\nlevoton, Anna muori! Kyllä minä kohta palajan tänne tiedustelemaan mitä\ntäällä kuuluu.\n\n    (Jaakkola ja Kallen-Leena ulos peräovesta.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    KUUSNIEMEN EMÄNTÄ, TAAVI ja AINA.\n\nTAAVI. Anna minulle anteeksi, äiti!\n\nEMÄNTÄ. Sinulla ei ole omaa takkiasi yllä... Onko tämä karkea takki\nvangin takki?\n\nTAAVI. On...\n\nAINA (menee, kätkien kasvonsa esiliinaansa, kamariin).\n\nEMÄNTÄ. Sanoipa Kallen-Leena minua onnelliseksi, että olen sokea...\n\nTAAVI. Äiti, äiti!\n\nEMÄNTÄ. Iso-isäsi ylle puki viina samallaiset vaatteet kuin ne, joita\nnyt kannat, kytki hänet myös kahleisiin, viina oli vähällä tehdä\nisällesi samat tepposet ja viina hänet vei ennenaikaiseen hautaan. Etkö\ntunne heikkouttas viinan voimaa vastustamaan? Miesten, joilla on\nsellainen luonto kuin isälläsi ja sinulla, pitäisi kokonaan välttää\nkiusausta, olla viinan tilkkaakaan nauttimatta. -- Olenhan sinua\nvaroittamalla varoittanut, rukoilemalla rukoillut, ett'et milloinkaan\nmaistaisi viinaa.\n\nTAAVI. Olet, äiti. Mutta mieleni käy toisinaan niin levottomaksi, niin\nkummallisen hurjaksi, ett'en ollenkaan voi sitä hillitä enkä jaksa\ntahtoani hallita. Joudun aivan kuin haltioihin...\n\nEMÄNTÄ. Älä yritä puolustaa itseäs tekosyillä! -- Sinä olet pettänyt\nminulle antamasi lupauksen; olet luopunut sanastasi. Mies ei koskaan saa\nsyödä sanaansa ... se on kehnoa, on häpeällistä!\n\nTAAVI. Niinpä on äiti ... sen tiedän ja tunnen... Oi -- minä kurja\nmenehdyn tämän monenkertaisen häpeän alle!...\n\nEMÄNTÄ. Sitä et saa! Se olisi raukkamaista! Jo on aika tullaksesi\ntosimieheksi.\n\nTAAVI. Tosimieheksi! Mitenkä? Minä näännyn epätoivoon!...\n\nEMÄNTÄ. Epätoivon valtaankaan et saa antautua -- muista se. Vielä voi\nelämäsi tulla valoisaksi ... henkeni silmillä näen, että se siksi on\ntuleva... Kysymättänikin arvaan, ett'et aikonut Pertille kuolon iskua?\n--\n\nTAAVI. Enpä usko aikoneeni... Mutta en ollenkaan muista. --\n\nEMÄNTÄ. Vai et muista... Voi sitä kirottua viinaa! -- No -- tuleehan\ntämä asia todistajien kautta selville ja kuuluu -- Kallen-Leenan\npuheesta päättäen -- jo olevankin selvillä -- että olet\nmurhanaikomuksetta tehnyt murhan, siitä sinut tuomitaan muutamaksi\nvuodeksi kuritusvankeuteen. Niiden kuluttua pääset taas vapaalle\njalalle.\n\nTAAVI. Mutta häpeästä ja murhaajan nimestä en kaikkena elinaikanani\npääse.\n\nEMÄNTÄ. Sellaista et ollenkaan saa ajatella!... heitä huolesi siitä\nkokonaan mielestäsi! Sen sijaan tulee sinun miettiä, kuinka voisit\nkäyttää vankeusaikaa parhaaksesi, tarkoitan sisällisen ihmisesi hyväksi,\nettäs vankilasta lähtisit jalompana miehenä kuin olit sinne tullessasi.\nMeidän aikanamme eivät vankilat -- Jumalan kiitos -- enää ole sellaisia\nkurjuuden pesiä kuin ne olivat ennen.\n\nTAAVI. Kerrotaanpa, että siellä on ruoka hyvä...\n\nEMÄNTÄ. Ruoka on vähin asia. Pääasia on, että vangeille opetetaan\nkaikellaista hyvää ja hyödyllistä. Heille pidetään erityistä kouluakin.\nTämä koetuksen ja kärsimisen aika voipi sentähden tulla sinulle\nsiunaukseksi... Poikani! -- muista ettäs kaikissa noudatat vankilan\npastorin neuvoja ja ettäs siellä käyttäydyt kaikin tavoin\nmoitteettomasti... Lupaatko sen?\n\nTAAVI. Sen lupaan...\n\nEMÄNTÄ. Lupaat pyhästi? --\n\nTAAVI. Kaikkien voimieni takaa... Mutta anna minulle nyt anteeksi ja\nanna minulle siunauksesi, armas äiti! Siunauksettasi en lähde.\n\nEMÄNTÄ. Olethan lapseni; -- kuinka voisinkaan olla antamatta sinulle\nanteeksi, antamatta sinulle siunaustani? -- (Laskee molemmat kätensä\npolvistuneen Taavin kiireelle. -- Elli tulee peräovesta.)\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    KUUSNSEMEN EMÄNTÄ, TAAVI ja ELLI.\n\nELLI (Ainalle, joka rientää häntä vastaan). -- Kirkkoherraa oli tultu\nnoutamaan sairaan luo.\n\nTAAVI (nousee seisaallensa). -- Elli!\n\nEMÄNTÄ. Olipa hyvä, että tulit, Elli! -- Käy lähemmäksi... Minulla on\nsinulle ja Taaville jotakin sanottavaa... Miltä näyttää sinusta Taavi\ntuossa puvussaan, Elli?\n\nELLI. Ei tuo puku häntä minun silmissäni pahenna. --\n\nEMÄNTÄ. Eikö? -- Eivätkö kauhistuksen kylmät väreet värähtele\nruumiissasi nähdessäsi sulhosi kahlittuna?\n\nELLI. En häntä ensinkään kauhistu, vaikka kyllä surkuttelen hänen kovaa\nonneansa ... vaikka sydämeni itkee... Mutta koittaapi tällekin surun\nyölle kerran päivä ... kun Taavi vankilasta taas palajaa kotia.\n\nEMÄNTÄ. Ei koita teille milloinkaan sellaista onnen päivää, jota\ntarkoitat. -- Oletteko vaihtaneet kihlasormuksia, lapset?\n\nTAAVI. Olemme, äiti.\n\nEMÄNTÄ. Kantaako Elli sitä sormessansa?\n\nELLI. En kanna.\n\nEMÄNTÄ. Et.\n\nELLI. Kun sitä vanhempani eivät kärsi ... niin ... niin olen kantanut\nsitä nauhassa rinnallani.\n\nEMÄNTÄ. Entäs sinä, Taavi?\n\nTAAVI. Kun ei Elli ole sormustaan kantanut sormessaan, niin en\nminäkään... Olen pitänyt sitä paperiin käärittynä rahamassissani...\nMutta nyt se on minulla tässä sormessani. --\n\nEMÄNTÄ. Vaihtakaa nyt sormuksenne takaisin merkiksi siitä, että teidän\nvälillänne on selvä ero.\n\nTAAVI. Ero!\n\nELLI. Mitä sanottekaan, Anna muori!\n\nEMÄNTÄ. Tehkää kuten käsken.\n\nTAAVI. Hylkäätkö siis, Elli, minut?...\n\nELLI. En hylkää milloinkaan... Älkää vaatiko tuollaista, hyvä Anna\nmuori!\n\nEMÄNTÄ. Kyllä sen täytyy tapahtua.\n\nELLI. Mutta minkätähden? Sanokaa minkätähden?\n\nEMÄNTÄ. Olette tehneet väärin salatessanne minulta, kuinka kovin\nvastenmielinen teidän avioliittonne olisi ollut sinun vanhemmillesi,\nElli. Sattumalta olen saanut kuulla asian oikean laidan... Kyllä\narvasin, että Voipalan vanhemmat olisivat toivoneet tyttärellensä\nrikkaampaa aviopuolta kuin meidän Taavi on, mutta toivoin heidän\nmielensä vähitellen muuttuvan, jahka tulisivat Taavia lähemmin\ntuntemaan... Nyt on asianlaita kokonaan toisin. --\n\nTAAVI (syrjään). -- Tämäkin vielä lisäksi! --\n\nELLI. Eipä ole toisin... Minä pidän Taavista yhtä paljon kuin\nennenkin...\n\nEMÄNTÄ. Sinä puhut lapsen tavalla... Vanhempasi eivät milloinkaan\nsuostuisi antamaan tytärtään miesmurhaajalle. Eikä ihmettä, ett'eivät\nsellaista sallisi. --\n\nELLI. Voisimme olla heidän suostumuksestansa huolimatta. Kahden vuoden\npäästä määrään itse täysi-ikäisenä kenen kanssa menen avioliittoon.\n\nEMÄNTÄ. Avioliitto, jolta puuttuu vanhempain siunaus, saattaa\nonnettomuuteen ja kurjuuteen, Elli. En salli, että avoimin silmin\nsyöksytte tähän onnettomuuteen.\n\nELLI. Minun ymmärrykseni mukaan on rakkaus onnen pääehto.\n\nEMÄNTÄ. Tavallansa kyllä... Mutta rakkaus voi sammua. Kehnosti\nmenettelisi muuten Taavi ja sydämettömästi, jos hän lähtisi vankilaan\nkahlittuansa nuoren naisen onnen omaan katalaan onneensa!\n\nTAAVI. Oletpa oikeassa, äiti -- se olisi kehnosti tehty! (Ottaa\nsormuksen sormestansa.) -- Tässä on sormuksesi, Elli, -- olet\nlupauksistasi vapaa. Tule sinä onnelliseksi!\n\nELLI. Onnelliseksi ilman sinua!\n\nEMÄNTÄ. Mikä tänäpänä näyttää mahdottomalta -- se ei näytä siltä vuoden\nkuluttua.\n\nELLI (riistää sormuksen povestansa ja heittää sen lattialle Taavin\njalkain eteen). -- Tämä on katkeraa pilkkaa! Hyvästi! (On mennä.)\n\nEMÄNTÄ. Älä sillä tavoin lähde, Elli! Älkää vihoissa erotko toisistanne,\nvaan ystävinä. Onhan tämä hetki vihattakin kyllin katkera!\n\nELLI (palajaa takaisin ja laskee kätensä Kuusniemen emännän kaulaan).\nSuokaa anteeksi, Anna muori... Päätäni särkee ... en tiedä mitä puhun!\n--\n\n    (Voipala tulee peräovesta.)\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Entiset ja VOIPALA.\n\nELLI. Isäni!\n\nVOIPALA. Niin -- isäsi itse! Saavuin kai odottamatta!\n\nEMÄNTÄ. Terve tultua! Painakaa puuta, hyvä isäntä.\n\nVOIPALA. Siihen ei minulla ole aikaa eikä muuten haluakaan.\n(Ellille.) Lähde pois täältä, Elli!\n\nEMÄNTÄ. Elli olikin juuri lähtemäisillänsä.\n\nVOIPALA. Rupesinpa jo epäilemään, olisiko hänellä siksi järkeä, että\nnoutamatta täältä lähtisi.\n\nTAAVI. Mitäs maar' tuo niinkään paljon järkeä kysyisi?\n\nVOIPALA. Eipä luulisi kysyvän... Mutta kaiketi on tyttö lumottu.\nMuutenpa tuskin tällaisessa murhaaja-pesässä viihtyisi.\n\nELLI. Isä!\n\nTAAVI. En omassa kod... (Ellin viittauksesta hillitsee Taavi vihansa.)\n\nEMÄNTÄ. Laskettepa leikkiä, Voipala. Kukapa häntä olisi lumonnut?\n\nVOIPALA. Enpä tiedä. Ehkä ovat tässä talossa kielet yhtä terävät kuin\npuukotkin.\n\nELLI. Sinä et saa soimata, isä!\n\nVOIPALA. Miks'en suutani puhtaaksi puhuisi. Luuletko pelkääväni tuota\ntämän talon isäntä-alkua? Mulkoilkoon vaan silmiänsä mokoma\npuukkojunkkari!\n\nELLI. Isä! Isä! Kuinka sinä noin raa'asti solvaat...\n\nVOIPALA. Noin hienoa kahlesankaria, tahtonet sanoa. Pois täältä, tyttö,\nheti paikalla! (Tarttuu Ellin käsivarteen ja vetää häntä ovelle.)\nPitää sylkeä kynnykselle, jos tahtoo pelastua murhaperkeleen ilkeistä\nkujeista! (Sulkee, syljettyänsä kynnykselle, kiivaasti oven.)\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    KUUSNIEMEN EMÄNTÄ ja TAAVI.\n\nTAAVI. Haa! Kylläpä vielä kerran tuolle ylpeälle Voipalalle kostan!\nVartokoon vaan siksi kunnes vankilasta pääsen vapaaksi, senkin vietävä!\n\nEMÄNTÄ. Poikani! Mitä merkitsee tuollainen raivo? Asetu!\n\nTAAVI. Hänellä ei ollut mitään oikeutta soimata minua syntymäkodissani!\n\nEMÄNTÄ. Moinen käytös on rikos minulle antamaasi lupausta vastaan. Pidä\ntarkkaan mielessäsi mitä nyt sinulle sanon. Vankeusaikasi on oleva\nsinulle syvän nöyryytyksen aika. Äskeinen vasta oli alkua. Tästä lähtien\nluulevat kaikki heillä olevan oikeuden soimata sinua. Mutta mitä\nikänänsä sinulle sanottanee, et saa suuttua.\n\nTAAVI. Mutta, äiti, tuohon on mahdoton olla suuttumatta.\n\nEMÄNTÄ. Se ei saa olla mahdotonta! Sinun täytyy oppia hillitsemään\nvihasi... Tuo vastaankinaamisesi tekee minut levottomaksi.\n\nTAAVI. Et saa tulla levottomaksi, äiti! Lupaan sinulle tässäkin\nsuhteessa parastani koettavani...\n\n    (Jaakkola tulee peräovesta, Aina kamarista.)\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    Entiset ja tulleet.\n\nJAAKKOLA. Voipala uhkasi kannella vallesmannille siitä, että olen\nlaiminlyönyt velvollisuuteni. Kyllä sinä et nyt saa viipyä kauemmin,\nTaavi!\n\nTAAVI (laskee kahlitut kätensä äitinsä kaulaan ja suutelee häntä). --\nHyvästi, armas äitini! -- (Syleilee ohimennen Ainaa.) -- Jää hyvästi,\nsiskoni!\n\n    (Jaakkola ja Taavi menevät peräovesta.)\n\n\nKymmenes kohtaus.\n\n    KUUSNIEMEN EMÄNTÄ ja AINA.\n\nEMÄNTÄ (yrittää, kahleiden kalina kun on la'annut kuulumasta, nousta\nseisaallensa, mutta vaipuu taas istualle.) -- Minun pitää mennä\nlevolle... Taluta minua kamariini, Aina.\n\nAINA (kiiruhtaa nojatuolin luo ja auttaa äitiänsä seisaalle). -- Luota\nvaan turvallisesti minuun, äiti rakas. Kyllä jaksan.\n\n    (Astuvat kamarin ovea kohti.)\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\n-- Paikka sama kuin edellisessä näytöksessä. --\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    AINA, myöhemmin ARO.\n\nAINA (istuu esiripun noustessa rukkinsa vieressä kehräämässä ja laulaa\nsen ohessa kansanlaulun. Hänen laulun viimeisiä säveleitä laulaessaan\nastuu Aro peräovesta sisään.)\n\nARO. Onpa hauska kuulla, että lintuni visertelee! Liiaksi oletkin\nääntäsi säästänyt niiden kolmen vuoden kuluessa, joina olemme olleet\nnaimisissa. Soisin sinun useinkin laulavan. Laulusi ihmeellisesti\nvirkistää mieltäni.\n\nAINA. Lienenpä tehnyt väärin, ett'en ole laulanut useammin, mutta\nlaulaminen on ollut minulle vastenmielistä aina tuosta onnettomasta\npäivästä saakka... Tiedäthän...\n\nARO. Kyllä tiedän. Tuo kovan onnen päivä, jolloin Taavi sattui\nriitaantumaan Pertin kanssa. Eipä ihmettä, että se tapaus vaikutti\nsinuun niin masentavasti. Mutta tänään on mielesi virkeä, sen näen\nsilmistäsi.\n\nAINA. Niinpä on. Olen iloisempi kuin pitkään aikaan olen ollut. -- Mutta\nistuppas nyt tuolille levähtämään. Jos olen minä säästänyt lauluääntäni,\nniin et ole sinä säästänyt voimiasi... Aamusta myöhäiseen iltaan riistät\nja raastat kuin orja. Tämä ei käy kauemmin laatuun! Turmeletpa tuolla\nylenpalttisella työllä terveytesi. Ei tuollainen loppumaton kiire,\nmokoma työn ahneus ollenkaan ole tarpeen vaatima. Voithan vähemmälläkin\ntulla toimeen, elää voimiasi uuvuttamatta. Jätä ainakin nuo raskaimmat\ntyöt renkien tehtäväksi.\n\nARO. Itse on paras renki, Aina kulta. Paitsi sitä en itseäni tunne\nollenkaan uupuneeksi. Näethän, Aina, minun on niin hauska ajatella, että\ntäällä kaikki on hyvässä kunnossa, kun Taavi saapuu kotia, jotta hän on\nnäkevä että hänen taloansa hänen poissa ollessaan on hyvin hoidettu.\n\nAINA. Kylläpä tuo hauska on, mutta kohtuus kaikissa. -- Ah! Olinpa\nunhottaa, että on tullut sinulle kirje Taavilta... Tässä se on\npöydällä... (Ottaa pöydältä kirjeen ja antaa Arolle.)\n\nARO. Oikeinpa hauskaa! -- Ihmeellisen kaunis käsiala on Taavilla.\nKatsoppas tätä kirjeen päällekirjoitusta! Käräjäkirjuri ei olisi voinut\nkirjoittaa pulskemmin... Kai on Taavi jo nuorena saanut oppia\nkirjoittamaan, koska on siihen toimeen noin harjaantunut?\n\nAINA. Missä hän sitä olisi oppinut? Eihän silloin vielä ollut\nkansakouluakaan meidän pitäjässä. Lähtiessään Kakolaan osasi hän tuskin\nharakan sorkkia piirtää. Kakolassa hän on oppinsa saanut.\n\nARO (on Ainan puhuessa avannut kirjeen ja lukenut sen). -- Eipä ollut\nsisältönsä suhteen pitkä, mutta sitä hauskempi. Arvaappas, Ainaseni,\nmitä hän kirjoittaa! -- Arvaa jotakin oikein ilahuttavaa.\n\nAINA. Mitäpäs hän muuta niinkään ilahuttavaa voisi kirjoittaa kuin sitä,\nettä hän pääsee vankilasta vapaaksi.\n\nARO. Oikeinpa arvasit. Hän sanoo, ett'ei tämä kirje paljokaan ennen\nhäntä ennätä kotia. (Kuuluu etäältä kimeää vihellystä.) -- Kuuleppas\n-- juna viheltää. Ehkä hän jo saapuu tässä junassa. Eikö lähdettäisi\nasemalle vastaan?\n\nAINA. Taavi tulee kotia! Sehän vasta oli ilosanoma!\n\nARO. Niin -- eikö ollut? Ja eikö ole iloista, että talossa kaikki on\nkunnossa, jotta meidän ei tarvitse hävetä...\n\nAINA. Kun hän vaan sitte ymmärtäisi olla oikein kiitollinen sinulle...\nMutta kyllä hän ymmärtää ... tunnen hänen luonteensa.\n\nARO. Mitäs me kiitollisuudesta... Pääasia on että Taavi on tyytyväinen.\nOlethan sanonut, että hän harrastaa siivoa ja järjestystä.\n\nAINA. Pienimmissäkin toimissaan hän oli erittäin tarkka.\n\nARO. Sitä parempi, että olemme valmistautuneet. -- Mutta eikö lähdetä\nasemalle?\n\nAINA. Kyllä se olisi turhaa vaivaa -- ei hän kuitenkaan vielä tänään\nehdi. Miksikä ensinkään olisi lähettänyt kirjettä, jos itse tänään\nsaapuisi?\n\nARO. Voithan olla oikeassa. Niin pian kyllä emme saane odottaa häntä\nkotia. Ehkä muutaman päivän kuluttua. -- Onko poika ollut kiltti tänään?\n\nAINA. Kyllä. Nytkin nukkuu rauhallisesti kamarissa. Kerrankos Taavi on\nhyvillään nähdessään pikku kaimaansa!\n\nARO. Niinkö luulet?\n\nAINA. Olen siitä ihan varma. Taavi piti pikku lapsista ja tämä kun on\noman sisarensa poika!\n\n    (Taavi, puettuna erittäin hienoon talonpoikaispukuun, tulee\n    peräovesta. Hänellä on kädessään taidokkaasti tehty lipas,\n    jonka hän laskee pöydälle.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Entiset ja TAAVI.\n\nARO. Totta totisesti! -- silmäni eivät minua petä ... onhan tuo Taavi!\n\nTAAVI. Taavipa olen. Hyvää iltaa!\n\nAINA. Taavi -- armas veljeni! -- (Heittäytyy Taavin kaulaan.) --\nVihdoin viimeinkin palasit!\n\nTAAVI. Niin -- vihdoin toki. Äläpäs nyt liikoja, siskoseni. Salli minun\nmiestäsikin kätellä. -- (Irroittaa itsensä Ainasta ja kättelee Aroa.)\n-- Terve, Aro.\n\nARO. Terve tulemastas kotia! Tässä juuri äsken ehdottelin Ainalle, että\nlähdettäisiin asemalle.\n\nTAAVI. Minuako ottamaan vastaan?\n\nARO. Niin.\n\nAINA. Ethän sitä kuitenkaan itsekään uskonut, että Taavi saapuisi samana\npäivänä kuin hänen kirjeensä.\n\nARO. No enhän siitä juuri ollut varma, mutta kyllä minulle joku salainen\nääni kuiskasi, että hän tulee.\n\nTAAVI. Kelpaahan sitä nyt rautatiellä tulla jytistellä. Sellaista\nmatkaamista ei voitu uneksiakaan silloin kun läksin tästä kylästä.\n\nARO. Paljon ovat olot poissa ollessasi muuttuneet juuri tuon rautatien\nkautta. Talojenkin arvo on tavattomasti kohonnut. Onhan tämä\nKuusniemesikin nyt kahta vertaa kallisarvoisempi kuin siihen aikaan.\n\nTAAVI. Kyllä kaiketi... Liikkeen mukavuus sen tekee.\n\nARO (ottaa pienestä seinäkaapista pullon ja kaksi lasia, jotka asettaa\npöydälle). -- Tuleppas tänne päin nyt, Taavi! Ei tässä talossa viinaa\npaljon nimeksikään ole käytetty, mutta pitäähän tällaisessa juhlatilassa\nkuitenkin ottaa tuloryyppy. (Kaataa laseihin.)\n\nTAAVI. Äläpäs vaan minun varalleni! Minä en maista tippaakaan väkeviä...\n\nARO. Etkö minkäänlaisia? Tämä onkin ulkomaan viinaa.\n\nTAAVI. En minkäänlaista päihdyttävää ainetta... En ... en vaikka...\n\nARO (keskeyttäen). -- Älä ole milläsikään... En aio sitä sinulle\ntyrkyttää. Olisin vaan vanhan tavan vuoksi suonut.\n\nTAAVI. Se on huono tapa.\n\nARO. Mitäpäs se muuta on. (Laskee pullon ja lasit takaisin kaappiin.)\nMinä en väkeviä kaipaa, vaikka toisinaan tulee otetuksi ryyppy. Minun\npuolestani jääköön koko tuo juomatapa unhotuksiin.\n\nTAAVI. Parasta olisi, että se kaikkialla siksi jäisi...\n\nARO. Saattaispa olla. -- Keitäppäs meille kahvia, Aina. Kahvin kiellossa\net kuitenkaan liene?\n\n    (Rattaiden kolinaa kuuluu pihalta.)\n\nTAAVI. Melkeinpä; -- mutta se tulee siitä, että niin monta vuotta olen\nollut kahvia juomatta. Vankilassa ei anneta vangeille kahvia.\n\n    (Reeta tulee peräovesta.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Edelliset ja REETA.\n\nAINA. Mihin nyt vetäisinkään ristin, kun kerrankin näen Sipilän emännän\ntäällä! Onpa siitä aikoja kulunut, kun viimeksi kävit tässä talossa. --\n(Kättelee Reetaa.)\n\nREETA. Sanoppas muuta. Mutta harvoin olen muuallakaan käynyt. Nyt en\nkuitenkaan malttanut mennä ohi, kun Kokkosen puodissa, jossa minulla oli\npieniä ostoksia tehtävänä, sain kuulla, että Taavi oli saapunut kotia.\nKulovalkean nopeudella levisi viesti siitä talosta taloon, mökistä\nmökkiin. Tulin näyttääkseni, ett'en minä ainakaan pidä Taavia niin\nvaarallisena otuksena, että häntä tarvitsee pelätä. Terve, Taavi! Minä\nen ensinkään ymmärrä sinua pelätä! (Antaa Taaville kättä.)\n\nTAAVI. Oikeinpa muhkea emäntä sinusta on tullutkin, Reeta! Tuskin olin\ntuntea.\n\nARO. Kun on päässyt niin hyville päiville kuin Reeta, varakkaaseen\ntaloon, niin sitä kannattaa vähän lihotakin.\n\nREETA. Niinpä niin -- enhän onneani morkkaa. Ei ole joutunut vesikarille\nse, joka on joutunut Sipilään -- kyllä se vaan on toden totta. Elävät\nsiellä ihmiset ja elukat nälän tuskaan joutumatta. Huonommissakin\ntaloissa sitä täytyy tulla toimeen!\n\nAINA. Pelätä Taavia? Mitä sinä sanoitkaan, Reeta?\n\nREETA. Enhän minä häntä pelkää, -- siksi olenkin nyt täällä. Sanoinhan\nvaan mitä muut toiset Taavista sanoivat.\n\nAINA. Sanoivatko, että Taavia tarvitsee pelätä?\n\nTAAVI. Laskettelivat leikkiä -- ymmärtänet sen, sisar kulta.\n\nREETA. Leikkinä sitä tekisi mieli pitää, mutta totena sitä sanottiin.\nVäittivät, ett'ei nyt ole kenenkään henki turvattu, kun Taavi taas\nsaapui pitäjään. Kun vaan tulee viinaa ryypänneeksi, niin kyllä hän\nmuka puukollaan tasaista tekee. Saadaanpas nähdä, että täällä verta\ntulee virtaamaan, arvelivat.\n\nTAAVI (syrjään). -- Enkö tuota ennakolta aavistanut! --\n\nAINA. Kuka konna sellaista puhui?\n\nREETA. Minäkö niitä kaikkia muistaisin, jotka sitä virttä visersivät.\nOlipa siellä Kokkosella tavallisuuden mukaan puoti täynnä väkeä ja\npuotikamarissa miehiä kynnykseen saakka olutpullojen ympärillä. Aina\nsiellä onkin sellaista elämää kuin markkinoilla aivan. -- Vieläkö olet\nsuuttunut minuun, Taavi?\n\nTAAVI. Mistä syystä olisin suuttunut?\n\nREETA. Oletko unhottanut riitamme viime kerran tavatessamme tointoisemme\nMähälässä sinä samana iltana, jolloin löit Pertin kuoliaaksi?\n\nTAAVI. Ahaa -- nyt muistan! Tuo riita silmiesi väristä. Pilaahan se vaan\nolikin -- ainakin minun puoleltani. Mutta taisinpa todella silloin sinut\nsuututtaa, Reeta?\n\nREETA. Eihän tuo suuttumukseni niinkään vaarallista laatua ollut. Mitä\nvielä! Äkästyy sitä tyttönä usein, mutta seuraavana päivänä on kaikki\nmielen karvaus unhotettu.\n\nTAAVI. Kaisakin oli sillä kertaa hyvin äkeissään minuun.\n\nREETA. Niinpä oli, mutta kaiketi on hänkin suuttumuksensa aikoja sitten\nunhottanut. Saanko sanoa hänelle terveisiä sinulta? Odotan häntä meille\ntänään naapuripitäjästä.\n\nTAAVI. Naapuripitäjästä? Mitä hän siellä?\n\nARO. Taavi kai ei tiedäkkään, että Kaisa on emäntänä Vasaraisten\nNikkilässä.\n\nAINA. Emme ole tulleet sitä kirjeissämme maininneeksi.\n\nTAAVI. Kaikkipa te olettekin miehen saaneet! Hyvä onni on teillä tosiaan\nollut! Kukapa sellaista olisi uskonut! Oikeinpa ihmettelen!\n\nREETA. Soo-oh! Vai ihmettelet sitä. Me emme kai olisi sellaista onnea\nansainneet! -- niin kehnot olimme sinun silmissäsi. Ihmettele vaan --\nkylläpä siinä onkin aihetta ihmettelyyn, että saimme niin tykkänänsä\nkunnon miehet miehiksi, oikein kelpo miehet, jotka eivät liioin ole\nolleet kruunun kourissa ja joita ei rauhallisten pitäjäläisten tarvitse\npelätä niinkuin erästä toista, joka moniaita vuosia lukkojen takana on\nvaltion rasvaista lihalientä särpinyt!\n\nTAAVI. Suutuithan -- enhän tarkoittanut sinua loukata!\n\nREETA. Tarkoitit taikka olit tarkoittamatta -- se on minulle yhtä! --\nEnpä tuosta kovin suuttunutkaan -- vaan nyt pitää minun lähteä. Kaisa\nvoipi minä hetkenä tahansa saapua sinne kotia. Juuri hänen tähtensä\nläksinkin liikkeelle, kun sattui kotona sokuri olemaan niin lopussa,\nett'ei olisi vieraiden varalle riittänyt.\n\nAINA. Tarjoaisinpa mielelläni sinulle jotakin suunavausta.\n\nREETA. Älä huoli. Hevosenikin jo tulee levottomaksi tuolla pihalla.\nJääkää hyvästi! (Menee peräovesta.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    TAAVI, ARO ja AINA.\n\nTAAVI. Reeta ei ole luonnettansa muuttanut.\n\nAINA. Sellainen ilkeä parjaaja!\n\nARO. Vähät me hänestä! -- (Ottaa kaapin päältä tupakkalaatikon ja kaksi\npiippua.) -- Paneppas tupakkaa piippuun, Taavi! Polttaessa tupakkaa\nkaikki pienet harmit sievästi haihtuvat, mukavasti menevät menoansa\ntupruavien savupilvien kerällä. -- Kas tässä on vanha\nsunnuntai-piippusi.\n\nTAAVI. Minä en polta tupakkaa.\n\nARO. Vai etkö tupakkaakaan polta!\n\nTAAVI. En. Tuli ja leimaus! Siitäpä vasta pidettiinkin tarkkaa huolta,\nett'eivät vangit tupakkaa käyttäisi! Mutta vaikka tulikin ankara\nrangaistus sen osaksi, jolta tupakkaa löydettiin, niin sitä kuitenkin\nsalaa suurissa määrin tuotiin vankilaan. Minä en kuitenkaan milloinkaan\nantautunut tuollaiseen salakauppaan. Alussa kyllä oli vaikea tulla\ntupakatta toimeen, mutta vähitellen siihenkin tottui, ja kun nyt kerta\nolen tottunut olemaan tupakatta, niin en aio toista kertaa antautua sen\norjaksi.\n\nARO. Tarkemmin asiaa mietittyäni täytyy minun myöntää, että siinä teet\nviisaasti. Hulluhan olisit, jos tuollaiseen orjuuteen uudestaan\nantautuisit siitä kerran päästyäsi, sillä kyllä tupakkakin tavallaan voi\norjuuttaa, sen omasta kokemuksestani tiedän. (Sytyttää piippunsa ja\npolttaa.)\n\nAINA. Ikävä ettei Taavi juo kahvia! Minulla on kahvipannu paraikaa\ntulella. Keitin sitä Aron varaksi. Kun päivän on ollut niin raskaassa\ntyössä kuin Aro, niin on kahvitilkka kotia saavuttua tarpeeseen.\n\nARO. Vai että keitit kahvia yksinomaan minun varakseni. Sinun ei itse\nensinkään ole tapana sitä juoda.\n\nAINA. Omaksi varakseni tietysti myös... Taavi hyvin kyllä tietää sen,\nettä jo tyttönä olin aika kahviratti enkä sen koommin sitte ole tätä\nhuonoa tapaani parantanut.\n\nTAAVI. Säästä kahvisi siksi kunnes Jaakkola saapuu tänne.\n\nAINA. Lautamieskö?\n\nTAAVI. Älähän nyt siitä säikähdy! Tapasin hänet junassa; hän tuli\nTampereelta. Kun minulla on muuan tehtävä, joka vaatii hänen\nläsnäoloaan, niin käskin hänet tänne.\n\nAINA. Pelkään niin noita kruununmiehiä!\n\nTAAVI (katsellen ympäri tupaa). -- Onhan täällä kaikki samannäköistä\nkuin täältä lähtiessäni... Voisinpa uneksia että olen ollut poissa yhden\npäivän vain taikka korkeintaan kaksi.\n\nAINA. Olemme säilyttäneet kaikki samassa kunnossa.\n\nTAAVI. Tuo nojatuolikin on vanhalla paikallaan. Siitä vaan puuttuu...\n\nARO. Vuoden vielä jos vanhus olisi voinut elää, niin olisi nähnyt tämän\nilopäivän. Kylläpä hän hartaasti sitä toivoi, sydämellisesti rukoili,\nmutta...\n\nTAAVI (keskeyttäen). -- Minulle ei suotu sitä onnea, että olisin\nsaanut häntä tavata... (Pyyhkii takkinsa hihalla silmiään). -- Rakas\näiti vainaa! Paljon olisi minulla nyt sinulle sanottavaa. Tiedänpä\nkuitenkin sinulle antamani lupaukset pitäneeni. Niiden rikkominen ei\nkalva omaatuntoani.\n\nARO. Onhan se sinulle lohdutukseksi.\n\nTAAVI. Se onkin ainoa lohdutukseni. -- Mutta kaipaanpa täällä muuanta\ntoistakin. Missä on poikanne?\n\nAINA (Arolle, syrjään). -- Enkö tiennyt, että hän pikku Taavia\nmuistaisi!\n\nARO. Poika pahanen nukkuu kehdossaan kamarissa. Eipä tuo paitaressu\ntiedä, että kaima setä on saapunut kotia.\n\nTAAVI. Lähtäänpäs häntä katsomaan. Pitäähän ennen kaikkea talon\nisäntämiestä tervehtiä.\n\n    (Taavi ja Aro menevät kamariin.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    AINA ja KALLEN-LEENA.\n\nAINA. Talon isäntämiestä. Mitä kummaa hän sillä tarkoitti? Hän sanoi\nsen niin merkillisellä äänenpainolla.\n\nKALLEN-LEENA (tulee kiiruhtain peräovesta). -- Hyvää iltaa, Aina!\nTottako on, että Taavi on tullut kotia? Kun äsken pikimältään pistäydyin\nratavahdin Maijan luo ... pitihän ilmoittaa hänelle, että huomenna on\njarruri-Liisan syntymäpäivä ... hän täyttää nyt viisikolmatta... Liisa\non antanut miehensä tuoda vehnäiset Vaasasta saakka ... niin kertoi\nMaija että Taavi oli saapunut junassa. En ollut uskoa korviani ... niin\nhämmästyneeksi ja iloiseksi tulin. Vaikka minulla onkin tärkeitä ja\nkiireellisiä toimia tänä iltana toimitettavina, päätin kuitenkin tulla\ntänne itse näkemään ja kuulemaan... Onko toden totta, että Taavi on\ntullut kotia?\n\nANNA. Onhan se totta.\n\nKALLEN-LEENA (istuu nojatuoliin). -- Herranen aika -- vai on se\nkuitenkin totta! -- Minkä näköinen hän nyt on? Oliko kylläkin kalpea?\nEhkä on on saanut kärsiä nälkää siellä Kakolassa, poika parka? Herranen\naika sentään, että hän vihdoin taas on kotona! -- Mutta missä hän nyt\nsitte on? Joko läksi kylään? Ihmeellistä, ett'ei tullut vastaani! -- Kas\nkuinka erinomaisen kaunis lipas! (Nousee ottamaan lipasta ja istuu\nsenjälkeen taas nojatuoliin.) -- Ihmeen hieno! Tämän toi Taavi varmaan\nmukanansa? Ehkä hän on sen itse tehnytkin?\n\nAINA. Kyllä kai hän sen lienee tuonut mukanansa.\n\nKALLEN-LEENA. Onko hän sen itse tehnytkin? Katsoppas vaan kuinka hienon\nhieno se on! Sieviä elfenluun kappaleita uurrettu ylt'ympäri ja simpukan\nkuorta. Kummallista! Olisiko hän itse tuon tehnyt?\n\nAINA. Sitä en tiedä ... mutta lipas on todellakin hieno.\n\nKALLEN-LEENA. Kukapa muu sen olisi tehnyt. Mikäpäs niin hyväpäiselle\nmiehelle kuin Taaville olisikaan mahdotonta! Varmaan on hän sen itse\ntekaissut.\n\n    (Taavi ja Aro tulevat kamarista.)\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Entiset, TAAVI ja ARO.\n\nARO (Taaville). Siitä ei tule mitään! Jättäisitkö hyvän talosi...\n\nKALLEN-LEENA. Tuossapa olet! Terve, Taavi! Herranen aika -- olethan ihan\nkaltaisesi!\n\nTAAVI. Kuinkapa muuten... Miten jaksat sinä päiviäsi Kallen-Leena?\n\nKALLEN-LEENA. Kiitos kysymyksestäsi -- ainahan tuo jollakin tavoin käy\nmukiin vanhan ihmisen astella hautaa kohti ... vaikka huonous ja sairaus\ntoisinaan rasittavat. Olet toden totta päivänselvästi ihan kaltaisesi.\nVähän totisemman näköinen vaan -- ei muuta muutosta.\n\nTAAVI. Eipähän mies parhaassa ijässään muutamien vuosien kuluessa paljon\nmuutukaan.\n\nKALLEN-LEENA. Niinhän se on. Muutamia vuosia siitä vaan onkin kulunut,\nkun läksit kotoa. Lyhyt on tuo aika katsottuna taaksepäin, vaikka se\nsitä tallustellessa on tuntunut kylläkin pitkäksi. Ja nyt olet taas\nvapaa mies! Onpa tuo oikein hauskaa, vaikka jarrurin Liisa sitä\nihmetteli.\n\nTAAVI. Miksikä hän sitä ihmetteli?\n\nKALLEN-LEENA. Tuo Liisa hupakko nyt puhuukin mitä vaan sylki kulloinkin\nsattuu tuomaan suuhun, sen kaikki tietävät. Näethän, näin sanoi Liisa:\n\"Jo pääsi Kuusniemen Taavikin Kakolasta ja saapui kotia. Kylläpä tähän\naikaan kelpaa ihmisiä murhata. Pannaan vaan muutamaksi vuodeksi kruunun\nleipään ja sitte pääsevät vapaiksi. Ennen aikaan heiltä lyötiin oikea\nkäsi poikki, sitte mestattiin ja teilattiin ja pantiin pää tolppaan\nirvistelemään -- kaikille kristityille ihmisille varoitukseksi.\" --\nSellaista se jarrurin Liisa lörpötteli, senkin mokoma!\n\nTAAVI (joka hillityllä tuskalla on kuunnellut Kallen-Leenan sanoja,\npyyhkäisten otsaansa, syrjään). Haa! -- Siinäkö taas ollaan!\n\nKALLEN-LEENA. Sitte maantiellä tapasin Voipalankin.\n\nTAAVI. Hän on kai yhtä ylpeä kuin ennenkin?\n\nKALLEN-LEENA. Tietysti. Mikäpäs noiden rikkaiden ylpeyttä voisi\nlannistaa? Tuskinpa kuolemakaan! Kuultuaan, että olet kotona, tuli ukko\nvähän hämilleen. Arveli, että kyllä nyt saavat olla varoillansa ne,\njotka sinua ennen ovat loukanneet, että kyllä Taavi nyt kostaa. Jos ei\njuuri hengeltä ottaisikaan, niin kaiketi vihoissaan polttaa heiltä talot\nja tavarat. -- \"Oltuansa kuusi vuotta paljaiden rosvojen joukossa, on\nvarmaan itse ehtinyt tulla oikein päärosvoksi! -- sellaisella\nloppusäikeellä höysti puheensa.\n\nAINA. Kuuleppas Kallen-Leena, pelkäänpä että lapsi tuolla kamarissa\nherää ja rupee itkemään. Tekisit minulle suuren palveluksen, jos\nottaisit istuaksesi muutaman hetken hänen kehtonsa luona siksi että itse\nehdin tulla ... kun ensin olen saanut kahvit keitetyiksi. Tahtoisinpa\nsinulle tarjota kupillisen kahvia tervetuliaisiksi. Oletko, Leena kulta,\nsiksi avulias minua kohtaan? Sinun tarvitsee vaan vähän liikutella\nkehtoa, jos lapsi rupee levottomaksi.\n\nKALLEN-LEENA. Mielelläni teen sinulle mieliksi.\n\nAINA. Niin tule sitte, Leena kulta!\n\n    (Aina ja Kallen-Leena menevät kamariin.)\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    TAAVI, ARO ja myöhemmin AINA.\n\nARO. Kuten äsken sanoin -- eihän siitä tule mitään sinun matkastas.\n\nTAAVI. Kyllä päätökseni on luja.\n\nARO. Mutta se sellainen päätös on kaikkea järjellistä perustetta vailla.\n\nAINA (tulee kamarista). Jumalan kiitos, että sain tuon pahan\nsuupaltin poistumaan täältä. -- Mistä keskustelette?\n\nARO. Arvaappas kummallisinta!\n\nAINA. En osaa arvata.\n\nARO. No, sanonhan sen sitte. Taavi tässä väittää, että hän lähtee\nAmerikkaan!\n\nAINA. Amerikkaanko?\n\nTAAVI. Sinne lähden.\n\nAINA. Entäs talosi, jonka Aro raatamalla päivät yöt on saanut parempaan\nkuntoon kuin se milloinkaan on ollut? Kuusniemen peltoja pidetään\npaikkakunnan parhaimpina: laiho niissä on kuin seinää vaan.\n\nARO. Kaikki velatkin -- kuten tiedät oli talossa pieni kiinnityslaina --\novat maksetut viimeiseen penniin ja onhan minulla sinun varaksesi\nkaapissani toista tuhatta markkaa säästöäkin.\n\nTAAVI. Talon jätän teille siksi kunnes pikku poikanne, jolle sen olen\ntestamentannut, tulee täysi-ikäiseksi.\n\nAINA. Sinä jaarittelet joutavia, Taavi! Mitä sinulta puuttuisi kotona?\nOlemme laittaneet porstuanperäisen kamarin kuntoon sinua varten. Mutta\njos mieluummin tahdot asua äiti-vainajan kamarissa, niin me muutamme\nsinne.\n\nARO. Kyllä täällä kaikki hyvin toimeen tullaan, kun vaan sopu ja\nsovinto asuvat talossa.\n\nTAAVI. Miks'ei tultaisi. Sitä en ollenkaan epäilekään. -- Mutta minun ei\nkäy elää kotiseuduilla ... minun täytyy lähteä... Kuulittehan äsken mitä\nReeta ja Kallen-Leena kertoivat, tietääksenne mitä ihmiset täällä\nsanovat minusta. En jaksa kuunnella sellaista.\n\nAINA. Vielähän puhut! Pitäisikö sinun huolia siitä mitä Reeta,\njarrurin-Liisa ja heidän vertaisensa puhuvat.\n\nTAAVI. Eivät yksin Reeta, jarrurin-Liisa ja heidän vertaisensa sellaista\npuhu. Tullessani asemalta tänne tirkistelivät ihmiset, mitkä ikkunoista\nja ovista, mitkä nurkkain takaa minuun niinkuin kummitukseen ihan ja sen\nohessa irvistelivät ja kiikottivat ja kaakottivat ikäänkuin munissaan\nolevat kanat. Vaikkapa puhuivat hillityllä äänellä, kuulin kumminkin\ntarpeeksi ymmärtääkseni mitä minusta arvelivat.\n\nARO. Tuollaisesta ei pidä olla milläänsäkään! Nyt ensin jos jotakin\nlavertelevatkin, niin kylläpä pian taukoovat siitä puhumasta.\n\nTAAVI. Vähän sinä tunnet ihmisiä, Aro. Eivätpä taukoo. He eivät\nmilloinkaan unhottaisi, että Pertti sai surmansa minun käteni kautta.\nKuolemaani saakka he katselisivat minuun toisilla silmillä kuin muihin\nihmisiin... Sellaista en jaksaisi kärsiä. Minun täytyy lähteä pois\nkotiseuduiltani nyt heti.\n\nAINA. Kuinka toki hennotkaan meitä jättää! Minun tulisi sinua niin\nkovin ikävä.\n\nTAAVI. Oletpa jo tottunut tuohon kaipuuseen, Aina. -- Päätökseeni on\nmyös vaikuttanut sekin seikka, että olen kokonaan vieraantunut\nmaatöistä. Ei minusta ole talon isännäksi! Vankilassa olen kaiken aikaa\nharjoitellut puusepän työtä ja olenkin saavuttanut siinä niin suuren\nkätevyyden, että minulle viime vuosina uskottiin hienoimmat puusepän\ntyöt. (Ottaa lippaan pöydältä.) -- Tämän lippaankin olen itse tehnyt.\n\nARO. Oikeinpa mestariteos! Moisella kätevyydellä voisit ansaita rahoja\nvaikka missä maassa tahansa!\n\nTAAVI. Niinpä itsekin olen tuumaillut. Eikä Amerikassa työnansiota\npuuttune. --\n\n    (Jaakkola ja Källön Pekka tulevat peräovesta. Pekka,\n    joka on päissään, nojautuu Jaakkolan käsivarteen.)\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    Entiset ja tulleet.\n\nPEKKA. Hei -- jaa huu, aurinko ja kuu! -- sanoi Yrjölän Jusu kun ojan\npohjaan keikahti. Tee... ee... erveisiä meiltä ja pa... pappilasta!\n\nARO (Jaakkolalle). -- Onpa teillä oikein hauska matkakumppali!\n\nJAAKKOLA (Arolle). -- Vähällä oli lyödä itsensä kuoliaaksi\nkaatuessaan maantielle. Täytyihän raukkaa auttaa.\n\nPEKKA. Hy.. hy.. hyvää iltaa, Taavi! Sanoinko Pertin Taavi? Hi! hi! hi!\nO.. o.. olipa o.. oikein hyvä, että a.. annoit tuolle Paakkolan Pe..\npertti lu.. lurjukselle puukostasi o.. oikein kuka käski!\n\nJAAKKOLA. Pidä kitasi, Pekka, ja asetu siivosti istumaan rahille.\n\nPEKKA. Mi.. minäkö pitäisin ki.. kitani? Tiedä huu.. uutia! Olen tänään\nrii.. riidellyt provastinkin kanssa. Olisittepa vaan olleet kuu..\nuulemassa. Saipa pro.. ovasti siinä kuulla jumalat ja p--leet. Mutta nyt\nsinun pitää aa.. antaa minulle ryyppy tervetuliaisiksi, Taavi!\n\nARO (tarttuen Pekan käsivarteen). -- Kaikki talon viinat ovat\nporstuakamarissa. Mennäänpäs sinne.\n\nPEKKA. Sa.. sama se. Tule mu.. muassa, Pertin Taavi! Hi! hi! hi!\n\n    (Aro ja Källön Pekka, Aron taluttamana, menevät peräovesta.)\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    TAAVI, AINA ja JAAKKOLA. Myöhemmin ARO.\n\nJAAKKOLA. Älkää olko suuttuneina minuun, hyvät ystävät, siitä, että tuo\nPekka paha tuli mukanani tänne. Tapasin hänet tiellä lähellä pappilaa,\nenkä mistään hinnasta päässyt hänestä. Intti vaan, että hänen kaikin\nmokomin pitää tulla Kuusniemeen.\n\nTAAVI. Ymmärtää sen -- mitäpä juopuneelle voipi. (Syrjään.) Pertin\nTaaviksi minua täällä yleisesti kutsuttanee, koska sen nimityksen\nasemalta tullessanikin kuulin kuiskattavan.\n\nAINA. Olkaa hyvä ja istukaa, lautamies!\n\nJAAKKOLA. Kiitos vaan. (Istuu nojatuoliin.) -- Vaaditaanpa\nkärsivällisyyttä siltä vaimolta, jonka täytyy olla tekemisissä\ntuollaisen miehen kanssa kuin Pekka on!\n\nAINA. Sanokaa muuta.\n\nJAAKKOLA. Vielä hän vaimoineen joutuu pois talolta, jos tuollaista\nelämää pitkälle jatkaa. Suuremmatkin tavarat kuin Källön vähemmälläkin\nmässäämisellä hupenevat. Ja jospa hän kerta pääsee Voipalan tavaroihin\nkäsiksi, niin kyllä hän nekin juo suuhunsa.\n\nAINA. Elli parka!\n\nTAAVI (syrjään). -- Niin parka.\n\nJAAKKOLA. Kyllä vaan hänellä on seitsemän päivää viikossa -- se on\nvarma. Oikeinpa täytyy ihmetellä sitä huolta, jota hän kuitenkin pitää\ntuosta juoppo miehestään.\n\nAINA. Olette oikeassa. Sitä täytyy todellakin ihmetellä... -- Enkä ole\nkoskaan kuullut Ellin kovaa onneansa valittavan.\n\nJAAKKOLA. Eipä hän valita. Koettaapi päinvastoin jos jollakin tavalla\npeitellä hänen vikojansa. Ja sen hän tekee, vaikka Pekan toisinaan\njuovuspäissään sanotaan olevan niin pahan häntä vastaan, että lyö häntä.\n\nTAAVI (syrjään). -- Haa! -- Lyö häntä.\n\nAINA. Se on kauheata! Tokko Voipalan vanhemmat tietävät, että Pekka\nsillä tavoin käyttäikse Elliä vastaan?\n\nJAAKKOLA. Tuskinpa tietävät. Elli koettaa sitä salata vanhemmiltaan\nkuten muiltakin. Jos kuitenkin huhun kautta ovat saaneet siitä vihiä,\nsitä ei voi tietää. Ainakin teeskentelevät tietämättömiksi.\n\n    (Aro tulee.)\n\nTAAVI. Et toki miehelle antanut viinaa?\n\nARO. Kaikeksi onneksi nukkui kohta kun sain hänet sänkyyn. Nyt kuorsaa\nkuin hevonen.\n\nTAAVI. Hyvä että nukkui.\n\nARO. Olipa se kumma, että niin sievä ja jalo tyttö kuin Voipalan Elli\nsuostui menemään Källön Pekalle vaimoksi!\n\nJAAKKOLA. Eipä hän hevin suostunut! Kinasipa kolmatta vuotta\nvanhempainsa tahtoa vastaan. Mutta vihdoin eräänä päivänä -- olin\nsilloin sattumalta Voipalassa -- kun Pekka ja Voipalan vanhemmat taas\nkilvoin ahdistelivat häntä Källöön miniäksi, kuulin Ellin hermostuneena\nvastaavan: \"Niin, olkoon sitte menneeksi, koska ei sitä kirjettä, jota\nkuukausia olen odottanut, ollenkaan tulekkaan!\"\n\nTAAVI (näyttää tuskaantuneelta).\n\nAINA. Mistä ja keneltä hän tuota kirjettä odotti?\n\nJAAKKOLA. Enpä tiedä. Eihän siitä sitte sen enempää ollut puhetta. --\nMutta Pekka ei ollutkaan siihen aikaan sellainen raivojuoppo kuin hän\nnyt on, vaikka hän kyllä silloinkin salakähmään aika lailla huijaili.\n\nTAAVI (avaa taskusta ottamallaan avaimella lippaan ja ottaa siitä erään\nasiakirjan.)\n\nJAAKKOLA. Mikä asiakirja se on, jota pidät kädessäsi?\n\nTAAVI. Testamenttini ... taikka lahjoituskirja taikka miksi sitä\nkutsunen.\n\nJAAKKOLA. Testamenttisi! Varhain olet ruvennutkin kuolematasi\najattelemaan!\n\nTAAVI. Kirjoitin sen Kakolassa ollessani valmiiksi. Siitä vaan puuttuu\ntodistajat. Mistä nyt saamme toisen todistajan, kun talon palkolliset\nkuuluvat olevan takamaalla heinässä?\n\nARO. Voidaan niitä saada naapurista vaikka kuinka monta.\n\nJAAKKOLA. Taavi tehnyt testamenttinsa! Sepä kumma!\n\nAINA. Hän uhkaa lähteä Amerikkaan.\n\nJAAKKOLA. Vai Amerikkaan! Koska?\n\nTAAVI. Huomenna lähden. -- Kukapa nyt olisi täällä naapurissa sellainen,\nettä Jaakkolan keralla allekirjoittaisi tämän testamenttini?\n\nARO. Kuoppalan Mikko osaa kirjoittaa.\n\nTAAVI. Pyydän, että lähdet noutamaan häntä tänne.\n\nJAAKKOLA. Tulen mukanasi, Aro. Mikko juuri tuonnoin pyysi minua\nkatsomaan kaurapeltoaan, jonka Omelan karja on pahoin tallannut. Mikolla\non aikomus käräjissä hakea vahingonkorvausta.\n\n    (Aro ja Jaakkola menevät peräovesta.)\n\nTAAVI. Onko teillä täällä kirjoitusneuvoja?\n\nAINA. Onhan niitä kamarissa. (Menee kamariin.)\n\nTAAVI (yksin). -- Astun kuin hiilten päällä täällä kotona. En tiedä\nminä hetkenä taikka kenenkä suusta saan kuulla sanoja, jotka veitsenä\nviiltelevät puhki sydämeni... Amerikassa saan rauhaa! Siellä unhotan\nkaikki entiset, unhotan hänetkin...\n\n    (Elli tulee peräovesta.)\n\n\nKymmenes kohtaus.\n\n    TAAVI ja ELLI.\n\nTAAVI (syrjään). -- Ah -- hän se onkin!\n\nELLI (antaa Taaville kättä). Terve tulemastasi kotiseuduille, Taavi!\n-- Onko meidän Pekka täällä? Kertoivat hänen tulleen tänne.\n\nTAAVI. Kyllä hän on täällä...\n\nELLI. Missä?\n\nTAAVI. Hän nukkuu porstuakamarissa.\n\nELLI. Vai nukkuu. Hengitän taas keveämmin. Olen häntä monessa paikassa\netsinyt.\n\nTAAVI. Tottapa pidät hyvin paljon Pekasta, koska häntä niin ahkeraan\netsiskelet?\n\nELLI. Josko pidän. Tietysti jokainen vaimo miehestänsä pitää.\n\nTAAVI. Tietysti -- nimeksi ainakin. Mutta sinä pitänet hänestä\ntavallista enemmän, koska näet hänestä niin paljon vaivaa?\n\nELLI. Enkö mielelläni näkisi vaikka minkälaista vaivaa, jos vaan saisin\nhänet kotia! On niin suuri häpeä, kun hän kuleksii ympäri omassa\npitäjässä riidellen ja telmien. Oli käynyt pappilassakin, siellä\nsuututtanut provastin ja pitänyt pahaa elämää. Sinne oli jättänyt\nhevosensakin rattaineen.\n\nTAAVI. Anna hänen olla omia aikojaan. Eihän sinun ole tarvis häntä\nvainustella.\n\nELLI. Se on helppo sanoa, mutta ei ole niinkään helppo vaimon istua\nkotona ja joka hetki ajatella: missä hän nytkin lienee? mitä hän tätä\nnykyäkin tehnee? Sellaista ei voi kestää, vaan pitää lähteä liikkeelle.\nEnnen oli parempi kun hän jylläili Vaasassa taikka jossakin muussa\nkaupungissa, vaikka kohta hän silloin tuhlasikin enemmän rahoja. Mutta\nnyt kun hän on ruvennut risteilemään omassa pitäjässä, on se niin\nsuureksi häpeäksi.\n\nTAAVI. Sinä olet orja!\n\nELLI. Mitä sanot?\n\nTAAVI. Sanon, että elät kurjassa orjuuden tilassa! Minä tiedän, että\nvanhempasi ovat sinut siihen syösseet. Mutta sinun tulee vapauttaa\nitsesi siitä.\n\nELLI. Mitä kummaa laskettelet!\n\nTAAVI. Sinä olet liiaksi hyvä orjattarena palvelemaan sellaista\njuopporenttua kuin Källön Pekkaa!\n\nELLI. Sellaista puhut...\n\nTAAVI (keskeyttäen). Puhun. Vapauta itsesi! Hylkää tuo kelvoton! Lähde\nkanssani Amerikkaan! Siellä elämme onnellisina, vapaina! Mitä meitä\nsiellä koskee sellaiset vanhemmat, jotka rikkauden hinnasta myyvät\ntyttärensä, mitä meitä koskee tämän pitäjän jaarittelijain tyhmät\nlörpötykset! Täällä on häpeätä, siellä on onni, täällä tuska kuoloa\nkatkerampi -- siellä on elämä! (Aikoo tarttua Ellin käteen, mutta Elli\nvetäikse syrjään.) -- Kuule, Elli! Ei vanhurskas Jumalakaan sellaista\nhyväksy, että kovasydämiset ihmiset...\n\nELLI. Vaiti, Taavi! Taukoa hulluttelemasta! Sellaisiako sanoja julkenet\npuhua toisen miehen vaimolle, naineelle naiselle? Ajatteleppas että\näiti-vainajasi olisi tässä läsnä kuulemassa! Kyllä hän sinulle\nselittäisi, mitä Jumala ei hyväksy.\n\nTAAVI. Äiti-vainajani! -- Haa -- tiesinpä sen, ett'en kestäisi tuota\nkiusausta. Sentähden olenkin päättänyt sitä välttää. Mutta sallimus sen\nteki... Anna minulle anteeksi sanani! Sinä olet jalompi minua.\n\nELLI. Mitä vainen, mutta sinun täytyy luvata, ett'et mielettömiä\nhulluttele!\n\nTAAVI. Sen lupaan... Yksin täällä ... yksin siellä.\n\nELLI. Muista, että meidän välillämme äitisi ja omasta tahdostasi oli\npuhdas ero.\n\nTAAVI. Kylläpä muistan... Puhdas ero, niin ... ero avarampi kuin\nvaltameri.\n\nELLI. Miks'et vastannut kirjeisiini? Olen sinulle kirjoittanut kaksi --.\n\nTAAVI. En luullut voivani vastata niihin loukkaamatta äidilleni antamaa\nlupausta.\n\nELLI. Hyvä Jumalani! Yksin siitä syystäkö et vastannut?\n\nTAAVI. Mistä muuten?\n\n    (Aina, kirjoitus-neuvot kädessä, tulee kamarista.)\n\n\nYhdestoista kohtaus.\n\n    TAAVI, ELLI ja AINA, myöhemmin ARO ja JAAKKOLA,\n    vielä myöhemmin KALLEN-LEENA.\n\nAINA (rientää, asetettuansa kirjoitusneuvot pöydälle, kättelemään\nElliä.) -- Kuinka hauska tavata sinua! Terve tulemastasi! Et vieläkään\nole tullut oikein terveeksi. Kalpea muotosi sen ilmoittaa. Tuonko\nsinulle jotakin lääkettä?\n\nELLI. Muoto pettää. Paranemaan päin olen.\n\n    (Aro ja Jaakkola tulevat peräovesta.)\n\nARO. Kohta lupasi Mikko tulla. Jäi vaan vähäsen pukuansa siivoamaan.\nOli ollut mullan ajossa kaiken päivää.\n\nTAAVI (ottaa testamentin käteensä). -- Hänen läsnäolonsa ei enää\nolekaan tarpeellinen. Täällä on Källön emäntä, joka sopii toiseksi\ntodistajaksi. Mutta ennenkuin kirjoitatte tämän testamenttini alle,\npyydän ilmoittaa teille, että siinä on eräs pykälä, joka velvoittaa\nsisartani Ainaa ja lankomiestäni Aroa niin kasvattamaan poikaansa, jolle\ntaloni ja muun omaisuuteni lahjoitan, ett'ei hän milloinkaan heidän\nhyväksymällään nauti minkäänlaisia väkeviä juomia.\n\nJAAKKOLA. Sinä aiot siis oikein toden totta lähteä Amerikkaan huomenna?\n\nTAAVI. Vieläkö sitä epäilette? -- Toinen pykälä velvoittaa heitä pojalle\nusein ja vakavasti kertomaan minun elämäkertani, muistuttamalla häntä\nkuinka viina minulta ijäksi ryösti kaiken onneni, kuinka se, tehtyänsä\nminut miesmurhaajaksi ja suljettuansa minut vankilaan, lopulta sai minut\nlähtemään isäni kodista ja synnyinmaastani.\n\nKALLEN-LEENA (tulee kamarista). -- Lapsi heräsi. Onpa täällä tuvassa\nkoko liuta ihmisiä. Mutta hyvänen aika! -- siltä näytätte kuin\nviettäisitte Taavin maahanpaniaisia ettekä hänen kotia tuloansa!\n\n(Loppu.)\n\n\n\n"]