[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fDhf7oZN7KmJ-ge8LekHUbHXMX8lS121uxs2gRHyf9I0":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},2966,"Laivan kannella","Jääskeläinen, Pasi",1869,1920,"2966-jaaskelainen-pasi-laivan-kannella","2966__Jääskeläinen_Pasi__Laivan_kannella","Kaksinäytöksinen laulunäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1915,null,9461,54080,false,72711,[23],"Finnish drama",[25,26],"Music","Plays/Films/Dramas","\"Laivan kannella: 2-näytöksinen laulunäytelmä\" by Pasi Jääskeläinen is a musical play likely written in the early 20th century. The story revolves around the lives and experiences of sailors on a ship, depicting their camaraderie, ambitions, and emotional ties to home. Key characters include Arvi and Soini, who express longing for their homeland, as well as other crew members who engage in conversations filled with humor and camaraderie.  The opening of the play introduces the setting aboard a ship during a beautiful morning, where sailors are preparing for a day of work. The atmosphere is lively, with characters sharing songs and discussing their homes and loved ones, which evokes a sense of nostalgia. As the sailors sing about their lives at sea, the dialogue reveals personal connections and playful banter among them, highlighting themes of longing, friendship, and the joy of life on the water. The light-hearted exchanges set the stage for deeper emotional narratives that are likely to unfold as the story progresses. (This is an automatically generated summary.)",[],266,"Merimiesaiheinen kaksinäytöksinen laulunäytelmä sijoittuu laivan etukannelle. Teos kuvaa matruusien ja jungmannien elämää, koti-ikävää sekä merenkulun tunnelmia laulujen ja vuoropuhelun kautta. Tarinassa seurataan miehistön arkea ja haaveita kaukaisista maista ja kotiinpaluusta.","Pasi Jääskeläisen 'Laivan kannella' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2966. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","LAIVAN KANNELLA\n\nKaksinäytöksinen laulunäytelmä\n\n\nKirj.\n\nPASI JÄÄSKELÄINEN\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1923.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nPUOSU      |\nSOINI      |\nKINNARI    | matruuseja.\nMIKKONEN   |\nMATTI      |\nJAAKOPSONN |\nARVI, jungmanni.\nKOKKI.\nNAPPULA, laivapoika.\nKERTTU KESÄNEN      |\nANNI, EMMA ja VIISU | kaupungin tyttöjä.\nJAAKOPSONSKA.\n\n\nNÄYTTÄMÖ:\n\nLaivan etukansi; laiva on ikäänkuin katkaistu» keula päin yleisöä,\nperällä kannen levyinen kansikajuutta (»skanssi»), ovet molemmilla\nsivuilla (tarkoittaen, että niistä päästään laivan perälle sekä\nskanssiin); kajuutan takaa näkyy vähän keulamastoa sekä purjeen\nalareunaa. Kannella molemmin puolin ovat pienet pelastusvälinekirstut\nsekä köysikimppuja y.m.s. Kajuutan takaa näkyvät myös laidoista mastoon\nmenevät köysiportaiden juuret, jotka katoavat purjeen taakse. Muuten\nilmakulissit ja ilmatausta. Missä sopii, voi etukannella »rampissa»\nolla nostoluukku, mistä mennään keularuumaan.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS\n\n\n(On pimeän hämärää, joka vähitellen valkenee aamuruskoksi ja päiväksi.\nArvi seisoo nojaten laivan laitaan, Soini istuu köysikimpulla.)\n\nLaulu n:o 1.\n\nARVI (Laulaa.)\n\n    Merimies se laivallansa seilailee,\n    on tuntematon taival, jota kulkee;\n    hän kotimaata mielessänsä muistelee\n    ja povehensa surumielen sulkee.\n\n    On usein hällä kotimökki mielessä,\n    sekä muistossansa äitikin hellä.\n    Ja kaipauksen kyynel vierii silmästä,\n    jos armas kulta siellä lienee kellä.\n\n    Vaan silloin emme näitä jouda muistelemaan,\n    kun myrskytuuli aavalla se pauhaa.\n    Me vastaan sitä ankarasti taistelemaan\n    nyt käymme ilman lepoa ja rauhaa.\n\n    Vaan tyyntyyhän se myrskytuuli vihdoinkin,\n    ja valkeneepi kansikin taivaan.\n    Nyt armahasti sinipinta taasenkin\n    se tuudittaapi meripojan laivaa.\n\n      _Kertosäe_ (Duetossa.)\n    Niin merelläkin vain on ihanaa,\n    kun sinipinta tuudittaapi laivaa.\n\n    Kun hämärtyy ja päivä mailleen ennättäy\n    ja iltatähti kaukana kiiltää,\n    niin vahtimies se keulassa haavemielin käy,\n    hänen sielussansa kaukomaat ne siintää.\n\n      _Kertosäe_.\n    Niin merelläkin vain on kaihoisaa,\n    kun iltatähti kaukana kiiltää.\n\n    Niin vieno tuuli hiljaa laivaa tuudittaa,\n    sekä lipisevät laineiden harjat.\n    Ja meripojat kojussansa uinuaa,\n    unta nähden armaistansa.\n\n      _Kertosäe_.\n    Niin merelläkin vain on rauhaisaa,\n    kun lipisevät laineiden harjat.\n\n(Lyhyt väliaika.)\n\nSOINI (Huokaisee.)\n\nKaunis laulu, mistähän lienee kotoisin?\n\nARVI\n\nSiellä kotipuolessa minä olen sen kuullut.\n\nSOINI\n\nSe on hyvin kaunis.\n\nARVI\n\nOn.\n\nSOINI\n\nLienee merimiehen tekemäkin?\n\nARVI\n\nKenenkäpä se muunkaan — — — onko — sinulla\nmilloinkaan koti-ikävää, kun olet merellä?\n\nSOINI\n\nTaitaahan tuo joskus olla —, vaan mitä se merimies siitä — eihän se\nsemmoisesta saa välittää —; eikä se kovin kauan vaivaa.\n\nARVI\n\nKyllä minulla oli ensin niin sanomaton koti-ikävä — ja nyt taas, kun\nmuistelen kotipuolta — vaikka mieluista se oli olevinaan merelle\nlähtökin.\n\nSOINI\n\nKyllä se ikävä haihtuu ja sinähän olet hyvä merimiehen alku! Tuskinpa\nmaltat mereltä pois pysyä, kun kerran pääset alkuun.\n\nARVI\n\nSaattaa olla, vaan en minä siellä kotona arvannut kotipuolta niin\nhyväksi; vasta täällä tunnen, että niin kaunistakaan ei ole missään,\ntuskin taivaassa.\n\nSOINI\n\nKyllähän se siltä alussa tuntuu, mutta mieli kovettuu vähitellen.\n\nARVI\n\nJa miten saattaa unohtaa äitinsä, joka aina ikävöipi.\n\nSOINI\n\nTokko tuo kokonaan unohtunee, vaikka siltä tuntuu, kun miesten puheita\nkuuntelee.\n\nARVI\n\nJos lie — sanovat sinulta jääneen tyttö-ihmisenkin sinne kotipuoleen\nsuremaan — vai ilmanko ne?\n\nSOINI\n\nOnhan siellä —\n\nARVI\n\nMutta häntä sinulla on varmaankin ikävä?... Onko\nhän korea ja sievä?\n\nSOINI\n\nOn!\n\nARVI\n\nJa pitää sinusta?\n\nSOINI (Nyökäyttää päätään.)\n\nARVI\n\nNo sitten sinulla on varmasti häntä ikävä, kun hän\non sieväkin, vaikka et sano.\n\nSOINI\n\nMiten niin?\n\nARVI\n\nMinulla ainakin olisi ikävä, jos olisi semmoinen.\n\nSOINI\n\nEikö sinulla sitten ole?\n\nARVI (Huokaa surkeasti.)\n\nEi... ei vielä, mutta minusta tuntuu siltä, että\nminä pian saan.\n\nSOINI\n\nNiinkö tuntuu... no kyllä sinä sitten pian saat, kun\nse alkaa semmoiselta tuntua.\n\nARVI (Iloisemmin.)\n\nMinä ostin jo sitä varten Espanjasta silkinkin ja vähän muuta, mutta\nälä sano kellekään; ne kiusaavat ja irvistelevät minulle.\n\nSOINI (Naurahtaa.)\n\nMitäpä minä siitä...\n\nARVI\n\nPäivä valkenee. — Kylläpä on kaunis taivaan ranta.\n\nSOINI\n\nNiin, kaunista se on merelläkin.\n\nARVI\n\nEikä ole seiniä edessä.\n\nSOINI\n\nEi seiniä eikä mäkiä, yhtä aavaa vain.\n\nLaulu n:o 2. Duetto. SOINI ja ARVI.\n\n    On merellä suurella ihanaa\n    ja mieli se riemua uhkuu,\n    kun vaahtohon välkkyvä aalto saa\n    sekä tuulet ne purjeissa puhkuu.\n    Sen ties\n    merimies,\n    jolle on kotilies\n    meri aava ja aaltoavainen.\n\n    Sävel ihanan meren sen sielussa soi\n    vielä vanhoilla päivillä varmaan.\n    Sepä kiehtoo veren ja hurmata voi\n    kuin muisto tuon lemmityn armaan.\n    Sen ties\n    merimies,\n    jolle on kotilies\n    meri aava ja aaltoavainen.\n\n(Laulun jälkeen kuuluu muutamia kellon lyöntejä. Jaakopsonni ja\nMikkonen tulevat. J. istuu jotakin köyttä »pleissaamaan».)\n\nMIKKONEN\n\nNo marssikaa kojuunne! Juutastako siinä ulisette.\n\nSOINI\n\nEnkä mene! Ryysyjäni rupean pesemään.\n\n     (Nostaa ämpärillä merestä vettä ja rupeaa pesuhommiin.)\n\nARVI\n\nEipä tässä unta kaipaa näin kauniina aamuna.\n\nMIKKONEN\n\nKauniina aamuna! Kyllä niitä on merimiehelle kauniita jos rumiakin\naamuja, lempo heitä laskekoon. Mutta kun ollaan ensi matkan poika ja\nsemmoista akkamaista lajia, kuten tämä Arvikin, niin taivastellaan kuin\nhyvätkin neitoset. Kaunis aamu! Pthyi helvetti!\n\nSOINI\n\nNo, ero se on kauniilla ja rumalla ilmalla sinullekin, Mikkonen.\n\nMIKKONEN\n\nEn minä heitä muistele, kun pääsen maihin ja saan\npääni täyteen. Silloin silenevät huonot ja hyvät ilmat hiiteen\nmielestäni.\n\n    (Rupeaa valmistelemaan jotakin maalia, jota hämmentelee\n    kaataen astiaan milloin öljyä milloin maalijauhoa.)\n\nSOINI\n\nTottakai sitä muistelet, kun ajat mäkeen ja henkikulta sattuu olemaan\nvaarassa?\n\nMIKKONEN\n\nEn sitäkään.\n\nSOINI\n\nMitä se Jaakopsonni tähän arvelee?\n\nJAÄKOPSONNI (Sylkäisee.)\n\nKINNARI (On tullut keskustelun aikana saapuville joku työkalu kädessä.)\n\nKyllä minä ainakin muistan joka kerran, kun on tehty haaksirikko.\n\nMIKKONEN\n\nMitä kun sinä, — muistat kai paljon useammankin kuin mitä olet nähnyt.\n\nKINNARI\n\nSiitä on jo kolmekymmentä vuotta, kun oltiin näillä paikoin, vaikka\nvähän likempänä rantoja. Oli puhaltanut kolme päivää oikein tiukka\nkoillinen, ja pumput toimivat alituisesti. Kiinni tuuleen sitä\nkoetettiin mennä, mutta kun koillinen yhä vain paransi ja paransi...\n\nMIKKONEN\n\nKyllä sinun koillis-juttusi tunnetaan.\n\nKINNARI\n\nNiin ukon piti jo peräytyä ja kääntää perä tuuleen.\n\nMIKKONEN\n\nKäännä sinäkin peräsi tuuleen ja mene töihisi.\n\nKINNARI\n\nMutta juuri kääntäessä kallistui laiva tavattomasti ja riki romahti yli\nlaidan. Olin juuri viimeistä märssyä kiinnitekemässä, kun menin rikin\nmukana suin päin mereen kuin palavaan koskeen.\n\nARVI\n\nEntä sitten?\n\nKINNARI\n\nKörötin kiinni raakapuussa ja koetin saada taskustupakkaa suuhuni,\nennenkuin se likoaisi peräti.\n\nMIKKONEN\n\nEikö ollut ryyppyä ja voileipää!\n\nKINNARI\n\nSain kun sainkin siinä tupakkapurun poskeeni ja sonnustelin vähitellen\nnuoralla itseni mastoon kiinni...\n\nMIKKONEN\n\nTietysti maston alapuolelle.\n\nKINNARI\n\nKun laivassa hakkasivat köydet poikki, lähdin minä mastollani\netukynnessä mennä kellittelemään rantaan päin eikä laivan rumilas\njaksanutkaan seurata.\n\nARVI\n\nEntä sitten?\n\nKINNARI\n\nNo, tuulikin siitä vähitellen tyyntyi ja minä tulin kuin tulinkin\nmaihin mastollani, vaikka olinkin tiedotonna. Kun siitä heräsin ja\nvirkosin, olin sängyssä ja muuan nainen kaatoi juuri viinaa kurkkuuni.\n\nMIKKONEN\n\nOlisit kai vironnut, vaikka olisit tyhjää pulloakin haistattanut.\n\n    (Nauraa.)\n\nKINNARI\n\nKun minä häntä kiittelin englannin kielellä, sanoi hän vain: Ui ui ui.\nYmmärsin, että hän tarkoitti minut uimasta pelastaneensa ja sanoin:\nUinhan minä, uin uin, ja hän taas: Ui, ui.\n\nMIKKONEN\n\nSepä nyt uikuttamista on ollut.\n\nKINNARI\n\nKun se vielä viittoili olevansa leski-ihminen, niin minä rupesin sitä\nlähentelemään ja taas se sanoi: Ui ui. Arvelin, että uidaan vain ja\nniin jäin mökkiin isännöimään.\n\nSOINI\n\nPianpas se kävi.\n\nKINNARI\n\nMinä olin silloin komea mies. Nainen kiitti, kun sai minut.\n\nARVI\n\nNo siihenkö se juttu loppui?\n\nKINNARI\n\nKun siinä taas aamu valkeni, näin ikkunasta, että laivakin oli jo\nehtinyt rantakarikolle ja miehistöä pelastettiin maihin. — Enimmän osan\nhe saivatkin pelastetuksi. — Minäkin kävelin rantaan niitä katsomaan ja\nkun tapasin kapteenin sanoin, että olla hyvä ja tulla meille asumaan.\nNo, äijälle tuli suuret silmät, kun luuli minun hukkuneen ja minä\nolinkin yön aikana tullut talon isännäksi ja vielä naimisiin.\n\n    (Naurua.)\n\nARVI\n\nOikeinko naimisiin?\n\nMIKKONEN\n\nTaisi olla jo lapsiakin.\n\nKINNARI\n\nSe nyt oli vain semmoinen siliviliavioliitto.\n\nSOINI\n\nSiviiliavioliitto.\n\nKINNARI\n\nSiliviliavioliitoksi minä olen sitä kuullut sanottavan... Siellä\nRanskan rannalla ne tekivät niitä kymmeniä vuosia sitten, vaikka nyt\nse on Suomessa muka niin uutta ja hienoa, ettei sitä tee kuin jotkut\nherrat...\n\nMIKKONEN\n\nJa sosialistit...\n\nKINNARI\n\nNiin! siitä on helppo erotakin. Olin vain kolme päivää...\n\nMIKKONEN\n\nJa kolme yötä —.\n\nKINNARI\n\nNiin. Lupasin tulla uudestaan seuraavana kesänä.\n\n    (Naurua.)\n\nMIKKONEN\n\nMeidän puolessa oli mies, joka otti oikein laillisen eron akastaan ja\nhaki sitten vuosikausia toista. Kun se siinä valikoi ja valikoi, niin\nottikin viimein sen vanhan uudestaan.\n\nKINNARI\n\nEntiseen eukkoon sitä siliviliavioliittolaisillakin usein on turva.\n\nSOINI\n\nJa vanhaan ukkoon eukoilla.\n\nKINNARI\n\nMiksi ei niinkin päin.\n\nPUOSU (Tulee.)\n\nGood morning boys [Gud mooning bois]. Mikä kuntakokous täällä on?\n\nMIKKONEN\n\nKinnari täällä naimisjuttujaan kertoo.\n\nPUOSU\n\nKinnari valehtelee eikä sitä paitsi ymmärrä hölynpölyä niistä asioista.\nMinä niitä voisin kertoa paljonkin, jos haluaisin, mutta on minulla\nparempaakin kerrottavaa.\n\nMUUT\n\nNo mitä sitten?\n\nPUOSU\n\nEttä jos tämmöinen sievä lounainen kestää vielä, ollaan parin päivän\nperästä Tanskan salmessa.\n\nTOISET\n\nNiinkö?\n\nPUOSU\n\nUkko on hiiden hyvällä tuulella, kun matka on mennyt näin joutuin;\nhänellä onkin lastista hyvä osa itsellään, ja siksipä hän kutsuukin\nkoko miehistön aamuryypylle perään.\n\nMIKKONEN\n\nSillä lailla!\n\nPUOSU\n\nHiljaa! — ja vielä, että niin kauan kuin tätä lounaista kestää, ei\ntarvitse panna rikkaa ristiin, kunhan vain vahtivuorot hoidetaan. Muun\najan saatte korjata ryysyjänne ja maata —.\n\nMUUT\n\nHyvä, hyvä!\n\nPUOSU\n\nTanssia, laulaa, syödä ja juoda.\n\nKAIKKI\n\nHurraa, hurraa, hurraa!\n\nKINNARI\n\nTätä tuulta kestää viikoittain. Minä näin semmoisen unen.\n\nPUOSU\n\nNo sitten ollaan kahdessa viikossa viimeistään kotona.\n\nTOISET\n\nHurraa, hurraa, hurraa!\n\nPUOSU\n\nJa sen asian vahvistukseksi kannattaa laulaa.\n\nKuorolaulu n:o 3.\n\n    Merimies kun kotiin pääsee hei hei hei!\n    eipä silloin surut paina ei ei ei!\n    Silkit, kihlat esille nyt otetaan,\n    ja uudellensa Suomen tytöt muistetaan.\n\n    Hyvästi nyt Hullit sekä Londonit.\n    Hyvästi myös Newyorkin mamssellit.\n    Silloin Suomen pojat laulaa hei hei hei,\n    kun tuuli heitä kotimaahan vei vei vei.\n\n    Nyt aurinkona paistaa naama kapteenin.\n    Messingillä suu on itse tyyrynkin.\n    Ja puosu huutaa pojillensa hei hei hei,\n    kun tuuli heitä kotimaahan vei vei vei.\n\nPUOSU\n\nNyt alkakaa laputtaa perään. (Kaikki menevät, paitsi Kinnari ja Arvi.)\nNo Arvi?\n\nARVI\n\nMinä en ryyppää.\n\n    (Menee skanssiin tai, jos sopii, etunäyttämön nostoluukusta alas.)\n\nPUOSU\n\nNo ei sinusta sitten merimiestä tule. (Kinnarille.) Mitä sinä?\nPelkäätkö sinäkin ryyppyä.\n\nKINNARI\n\nMuistatko, että lyötiin punnan veto siitä, että juotat kokin humalaan\nennen Tanskan salmea.\n\nPUOSU\n\nNo entä sitten?\n\nKINNARI\n\nYlihuomenna olet puntaa köyhempi, hi hi hi!\n\n    (Menee.)\n\nPUOSU\n\nÄlä nuolaise, ennenkuin tipahtaa. — Nappula hoi! Nappula!\n\nLAIVAPOIKA (Huutaa jostakin takaa.)\n\nHalloo, puosu, halloo!\n\nPUOSU\n\nHalloo, halloo — juokse tänne äläkä kilju siellä takana.\n(Poika tulee.) Onko kokki tehtaassaan?\n\nNAPPULA\n\nOn.\n\nPUOSU\n\nHuomasitko, onko hän säästänyt eilistä rusinasoppaa itselleen?\n\nNAPPULA\n\nOn sillä erillään.\n\nPUOSU\n\nSinähän olet kokin kanssa huonoissa väleissä?\n\nNAPPULA\n\nNiin, kun hän aina mukiloipi minua perunan kuorimisesta ja muusta.\n\nPUOSU\n\nEikä anna ronkkia herkkupaloja padasta. Hyvä on. Mutta nyt saat kostaa.\nTässä on konjakkia. Mene ja kaada se kokin himoruokaan, rusinasoppaan,\nja sekoita hyvin.\n\nNAPPULA\n\nMutta jos hän tai joku muu näkee. Silloin saan taas selkääni.\n\nPUOSU\n\nMiehet ovat perässä ja sinä käsket kokin tänne muka puheilleni.\n\nNAPPULA\n\nMutta Puosun pitää pitää suunsa kiinni siitä, että minä olen kaatanut.\n\nPUOSU\n\nNo sen tiedät — mene vain käskemään kokki tänne. — Sitäpaitsi, tässä on\nvielä shillinki kaupan päälle.\n\nNAPPULA\n\nNo sitten minä!\n\n    (Juoksee pois.)\n\nPUOSU\n\nSaadaanpas nähdä, eikö raittiusmies tule pöpperöön, kun aamusydämelleen\ntempaisee rusinasoppaa. Ei siinä ruoassa paljon konjakin maku tunnu...\nOn minulle itsellenikin sitä syötetty. (Kokki tulee.) Kuule, kokki,\nmissä on minun lusikkani?\n\nKOKKI\n\nLusikka?\n\nPUOSU\n\nNiin, lusikka.\n\nKOKKI\n\nEn minä ole kenenkään lusikkain vahti. Jos se on hukassa, on se omilla\njäljillänne.\n\n    (Yrittää mennä.)\n\nPUOSU\n\nSeis! Mikkosen lusikka löydettiin sinun suolakopsastasi; yhtähyvin olet\nvoinut puhaltaa minunkin lusikkani talouteesi.\n\nKOKKI\n\nOliko muuta asiaa?\n\nPUOSU\n\nLaita lusikka takaisin.\n\nKOKKI\n\nHuomenna, jos pouta on, — hyvästi!\n\nPUOSU\n\nKuule, ja sitten pitää minulle olla sunnuntaisin tuoretta kahvileipää,\nkoska perämiehellekin laitat.\n\nKOKKI\n\nTietysti, ja vuoteelle kahvia, sekä kaksi piikaa passaamaan; ymmärrän,\nherra eversti.\n\n    (Poistuu.)\n\nPUOSU\n\nHyvä tuli. Sainpa häntä viivytetyksi ihan parahiksi.\n\n    (Menee perälle.)\n\nARVI (Tulee pieni lipas kädessä, jota ihaillen katselee, sekä istuu\nköysikimpulle oikealle »skanssin» pyöreän ikkunan alle; avaa lippaan,\nottaa esille tavaroita, esim. silkin ja mahd. muita koruja; laulaa\nniistä sekä rakkauden kaipuustaan.)\n\nLaulu n:o 4.\n\n    Tää lipas on Italiasta,\n    kauniista Neappelista.\n    Sieltä myöskin nää korallit,\n    helyhelmeni kaunihit.\n    Kun vain mä tietäisin,\n    kelle ne antaisin.\n\n    Mä armasta ajattelen,\n    ja kaihoten kaipailen.\n    Vois ystävä syliini tulla,\n    sydän lempeä täysi ois mulla,\n    kun vain mä tietäisin,\n    kelle sen antaisin.\n\n    En löytänyt etelän mailta,\n    en polttavan auringon alta,\n    ken kaipauksen veisi pois,\n    ja kihlani ottaa vois.\n    Oi pian jos löytäisin,\n    kelle ne antaisin.\n\n    Tuolla puolessa pohjan tähden\n    on Suomi, sinne mä lähden;\n    siell’ toivon mä, viimeinkin saan\n    kotirannalta armahan.\n    Oi kunpa sen tuntisin,\n    niin kihlani antaisin.\n\n    (Laulun loputtua jotakin kolinaa kuultuaan kiireesti pois.)\n\n    (Laulun jälkeen alkavat merimiehet keskustellen ja meluten tulla\n    etukannelle.)\n\nMIKKONEN\n\nOn se tuo äijä melko mies, kun se hyvälle päälle sattuu.\n\nMATTI\n\nHyvä kapteeni! Ei äijää saa moittia.\n\nTOISET\n\nEi toki. Hyvä mies...\n\nPUOSU\n\nJa nyt pojat laulua ja tanssia.\n\nMIKKONEN\n\nOikein, puosu!\n\nPUOSU\n\nJos rämähytettäisiin oikein merimiesjenkka.\n\nTOISET\n\nAntaa huhkia.\n\nLaulu n:o 5.\n\n    Kun Englannin kanaaliss’ kuljettiin,\n    fale rii fale raa ja kuljettiin,\n    kun satoi ja tuuli, niin reivattiin,\n    fale rii fale rallallei.\n\n    Kun likelle rantoja seilattiin,\n    fale rii fale raa ja seilattiin,\n    niin kasvojammekin peilattiin,\n    fale rii fale rallallei.\n\n    Enkelskan tytöt siell’ ootteli,\n    fale rii fale raa ja ootteli,\n    ja poskiansa he maalaili,\n    fale rii fale rallallei.\n\n    Ja kun rannalla pusut ne mäiskähti\n    fale rii fale raa ja mäiskähti,\n    koko Lontoon kaupunki säikähti\n    fale rii fale rallallei.\n\n    Sitten menimme likelle tiskiä,\n    fale rii fale raa ja tiskiä,\n    ja otimme ryypyn viskiä,\n    fale rii fale rallallei.\n\n    Kun aamulla tavattiin puurissa,\n    fale rii fale raa ja puurissa,\n    oli kaikilla matti pussissa,\n    fale rii fale rallallei.\n\n    Nyt seilaamme taasenkin merillä,\n    fale rii fale raa ja merillä,\n    käymme vissisti maailman perillä,\n    fale rii fale rallallei.\n\n(Repäisevä kuoro jenkan tahdissa.)\n\n(Kerron aikana tanssivat miehet parittain viheltäen samalla.\nLaulun perästä.)\n\nPUOSU\n\nSillä lailla, pojat, sillä lailla! Sanokaa sitten, ettei merelläkin\nsaada lystiä pystyyn, kun on vain iloisia poikia mukana.\n\nTOISET\n\nNo varmasti.. Saadaanpa tietenkin.\n\nSOINI\n\nMutta kyllä ne sentään on oikeat lystit vasta kotipuolessa.\n\nPUOSU\n\nLoruja, oikea merimies ottaa ilonsa joka paikassa, olen minä eläessäni\nollut kaikenväristen ihmisten joukossa ja iloisen puolen aina\npäällimmäisenä pitänyt niin kotipuolessa kuin muuallakin.\n\nKINNARI\n\nMinä myös ja niin sitä pitääkin. Oli kerran tiukka luoteinen...\n\nPUOSU (Keskeyttää.)\n\nJa sitten siellä kotipuolessa oli viimein niin ikävää,\nettä kiitin, kun pääsin pois.\n\nTOISET\n\nMiten niin?\n\nPUOSU\n\nSiellä oli kaikki toisiaan vastaan riitelemässä; puolueiksi niitä\nsanottiin.\n\nMIKKONEN\n\nNiin siellä olikin.\n\nPUOSU\n\nEnsiksi oli rikkaat ja köyhät vastakkain, sitten vetivät herrat\nja talonpojat tukkanuottaa — sitten oli herrat herroja vastaan ja\ntalonpojat talonpoikia vastaan.\n\nMIKKONEN\n\nJa vielä köyhät köyhiä vastaan.\n\nPUOSU\n\nAivan niin. No sitten ottelivat jumaliset ja jumalattomat toistensa\nkanssa ja sitten jumaliset jumalisten kanssa; vielä jumalattomat\nriitelivät kunniasta, kuka heistä oli jumalattomin.\n\nSOINI\n\nNo siinä kai puosu oli kaikista paras.\n\n    (Huom.! Soini on jatkanut pesemistään ja pannut vaatteita\n    kuivamaan; joku toinen voi ommella vaatteita tai laittaa\n    kenkiään y.m.)\n\nPUOSU\n\nEikö hiidessä! Minä olin lapsi jumalattomuudessa niiden rinnalla,\naivan kakara.\n\nMUUT\n\nSo, so, eihän toki.\n\nPUOSU\n\nNo silmäänikin, aivan kuin vasta syntynyt vasikka. Eivät muuten\ntahtoneet antaa ruokaa eikä juomaa, ennenkuin kuulivat, mihin karsinaan\nminä oikein kuuluin.\n\nMIKKONEN\n\nNo mihin leiriin puosu luettiin?\n\nPUOSU\n\nMinä kun olin vanha palokuntalainen ja olin lukenut niiden\näänenkannattajaa, ilmoitin itseni »palotorvelaiseksi», ja kun kukaan\nei viitsinyt olla vihassa tulipalon sammuttajalle sain minä ruokaa ja\nasunnon.\n\nKINNARI\n\nOlitko sinä sitten vihassa toisille puolueille?\n\nPUOSU\n\nEn minä ehtinyt erikoisemmin kehenkään suuttua, muuten vain tuntui\njoutavalta; sitäpaitsi siellä oli aina joka puolueessa joku oikea\nihminen ja minä seurustelin niiden kanssa.\n\nKINNARI\n\nEntä tyttö-ihmiset?\n\nPUOSU\n\nKomealla miehellä, kuten minullakin, on aina menestys tyttöjen joukossa\npuolueisiin katsomatta.\n\nMATTI\n\nPuolueet ovat politiikkaa.\n\nPUOSU\n\nMitä politiikka on?\n\nMATTI\n\nPiru hänet tiesi.\n\n\nKINNARI\n\nEikö se ole samaa kuin poliklinikka?\n\nPUOSU\n\nEi sinnepäinkään. Politiikka on (tekee liikkeitä käsillään)...\npolitiikka on sellaista hienoa, hyvin hienoa...\n\nMIKKONEN\n\nNäkeekö sitä?\n\nPUOSU (Jatkaa.)\n\nHienoa vikuleeraamista ja temppuilemista. Senhän ymmärtää jo\nsanastakin »politiikka».\n\nARVI\n\nHyvä minun oli olla kotona. En välittänyt politiikasta enkä muusta\nsenlaisesta. Kun nytkin pääsisin vain kotini saunaan kylpemään\njuhannus-aatoksi, niin olisi ihanaa.\n\nSOINI\n\nEi mutta ajatelkaahan, pojat, lämmin sauna, uudet vihdat, tyyni ilta ja\nkäki kukkumassa metsässä lahden takana.\n\nKINNARI\n\nJa morsian vielä siellä lahden takana.\n\nSOINI\n\nVaikkapa morsiankin.\n\nARVI\n\nJa sitten kun ei tule yötä, ihana hämäryys vain leppoisasti maan yli\nkääriytyy! Sinne minun nytkin mieli tekee.\n\nPUOSU\n\nOikein! Kyllä minunkin sydämeni syrjässä on lokero kotipuolen tavaroita\nvarten, mutta harvoin minä sitä kellekään näyttelen. Ja sittenpähän\nnähdään, kun sinne päästään. Nyt me lauletaan ja rallatetaan. Pojat,\nnyt saa kukin laulaa mielilaulunsa. Arvi kai laulaa kotipuolesta, minä\niloisesta meripojasta — ja se iloinen poika olen minä itse. Soini pitää\ntytöstään — laulakoon siitä, ja jos on muilla vielä jotakin, niin\nkiekukoot. Meillä on hyvää aikaa kuunnella. Arvi alkakoon.\n\nARVI\n\nMinä laulan vaikka kehtolaulun sieltä »kotipuolelta», kun vaan\nviitsitte kuunnella.\n\nTOISET\n\nKyllä, kyllä kuunnellaan.\n\nLaulu n:o 6.\n\nARVI\n\n    Äiti se laulaapi lapselleen\n    tuvassa tummaisessa.\n    Kehto se heiluupi hiljalleen\n    illan hämärtyessä.\n    Pium paum pikkusta poikaani nukkumaan,\n    pium paum\n    kerran joudut sä maailmaa kulkemaan.\n\n    Ehkäpä joudut sä kulkemaan\n    aaltoja vaahtopäitä.\n    Äitisi joutuvi suremaan\n    armaansa matkoja näitä.\n    Pium paum pikkusta poikaani nukkumaan,\n    Pium paum\n    vielä sinua joudu en suremaan.\n\n    Muistatko äitisi laulua\n    kun olet maailmalla?\n    Lapseni armas ja ainoa\n    kantama syömmeni alla.\n    Pium paum pikkusta poikaani nukkumaan;\n    pium paum\n    linnut jo lehdossa heräsivät laulamaan.\n\n(Laulun perästä äänettömyys, joku huokaisee.)\n\nPUOSU (Pyyhkäisee silmänurkkaansa.)\n\nNiin, kiitoksia Arvi, kiitoksia! Kyllähän sinä laulaa osaat, vaikka\nolihan se vähän liian melankoliikkista näin merimiehille.\n\nSOINI\n\nHyvähän on, että muistaa, mistä on kotoisin.\n\nPUOSU\n\nAivan niin! Sanovat usein, että merimiehet tulevat siellä ulkomailla\nliian kosmopoliiseiksi.\n\nMATTI\n\nNiin. Kyllähän siellä kotona taitaa olla paras lepopaikka, kun täältä\npois joutaa.\n\nPUOSU\n\nNo se sikseen! Otetaanpas nyt esille iloisempi puoli. Ei minua haluta\nkauan olla saman näköinen kuin laupias samaritaani Jerusalemin kirkon\nseinässä. Kenen vuoro laulaa?\n\nTOISET\n\nKinnarin! Soinin!\n\nSOINI\n\nEn minä viitsi. Minulta saattaisi tulla vielä lisää sitä Arvin nuottia.\nLaulakoon Puosu tai Kinnari.\n\nKINNARI\n\nAntakaahan ajatus-aikaa. — Tuota, kun nuo laivalaulut on täällä jo niin\nperäti laulettuja, niin lauletaan jotakin muuta, vaikka rautatielaulu.\nKukin saa huutaa oman ratansa asemia.\n\nMIKKONEN\n\nKuka hullu nyt rautateistä laulaisi? Äläs kelpokalusta.\n\nKINNARI\n\nNo kulkuneuvo se on sekin, vaikka huono.\n\nMIKKONEN\n\nEikä niiden tarvitse tietää, missä on itä, missä länsi; rautoja myöten\nvain jyristetään.\n\nKINNARI\n\nOli miten oli, minun on laulun vuoro ja nyt lauletaan rautateistä;\nkukin laulakoon oman ratansa asemia, niin kuullaan mistä ovat kotoisin.\n\nPUOSU\n\nOikein ja silloin on laulu valmis. Minulla on raahen rata — —\n\nKuoro n:o 7.\n\nPUOSU\n\n    Lappi, Toppi, Relletti, Pattijoki, Raahe.\n\nJOKU TOINEN\n\n    Kauvatsa, Nakkila, Haistila, Friitala, Pjöörnepork.\n    — Mikkelspiltom, Porlom, Eskilom, Kuggom, Loviisa stad. —\n    Udelnaja, Lanskaja, Shuvalova, Pargala, Petrograd.\n\n(Laulun perästä naurua ja puheen sorinaa.)\n\nNAPPULA (Tulee, kuiskaten jotakin Puosulle.)\n\nPUOSU\n\nMehän olemme kokonaan unohtaneet kokin. Hänenhän pitää laulaa, miten\npuuro pohjaan palaa, miten lipeäkala saadaan kivikovaksi ja läski\npalaneeksi.\n\nTOISET\n\nAivan niin.\n\nMIKKONEN\n\nKokki on kyllä laulumies. Kutsutaanpas tänne.\n\nPUOSU\n\nKäy kutsumassa, Nappula.\n\n    (Nappula menee.)\n\nKINNARI\n\nKokki onkin melko mestari laulamaan; kun sattuu, niin hän on\nparas koko laivassa.\n\nPUOSU\n\nIhan varmaan.\n\nKOKKI (Tulee Nappulan seurassa hyvästi hutikassa.)\n\nPäivää pojat! Hik, hik.\n\nKINNARI\n\nMikäs kokkia vaivaa?\n\nSOINI\n\nKunhan ei vain liene hutikassa?\n\nKOKKI\n\nItse olet humalassa, senkin pihik, pikihousu! Minä en ole\nkoskaan nauttinut, hik, mitään karvasta.\n\nPUOSU\n\nKunhan ei vain olisi päässyt minun viskypullolleni, kun en arvannut\nsitä kätkeä?\n\nKOKKI\n\nSuusi kiinni, mokoma puoshaka, tai annan leukaasi, hik-hik! Kaikki ne\ntässä suutaan hikruukaavatkin.\n\nTOISET (Nauravat ja rähisevät.)\n\nKOKKI\n\nNaurakaa nyt, hik, jos haluttaa. (Ottaa Arvia kaulasta, ja puhuu hänen\nkorvaansa muka hiljaa, vaikka se kuuluu hyvin.) Sinä olet ainoa oikea\nmies koko laivassa, kaikki muut ovat, hik, roistoja. — Minä söin\nrusinasoppaa ja se teki niin mukavan elämän hik! (Nauraa.)\n\nKINNARI\n\nVoi riivatun raapattu, nyt meni minulta punta! (Puosulle.) Miten sinä\nsait sen juotetuksi?\n\n\nPUOSU\n\nKokki on kai saanut sitä makeata viinaa. Vie, Arvi, kokki nukkumaan ja\ntule pian takaisin.\n\nKOKKI\n\nÄlä komenteeraa, senkin rankkitynnyri, minä menen itse, kun haluan.\nHik, hyvästi pojat! Hik hik!\n\nKAIKKI (Nauravat ja huutavat kokille hyvästiä. Puosu ja Kinnari\nlyövät kättä.)\n\nPUOSU\n\nJa vetosumma nautitaan yhdessä koko sakki, kun kotikaupunkiin päästään.\n\nKINNARI\n\nOli, meni! Kenenkä vuoro nyt on laulaa —\n\nPUOSU\n\nTaitaa olla Soinin.\n\nSOINI\n\nPuosun.\n\nTOISET\n\nOikein. Puosun, Puosun! Puosu laulaa »Iloisen meripojan».\n\nPUOSU\n\nNo eihän teistä mihin pääse.\n\nLaulu n:o 8.\n\n    Mä meripojast' iloisesta laulun tein,\n    hän paljon kulki meriä hei heijuvei.\n    Hän Jaappanissa tyttösiä rakasti,\n    ja Kiinan hilsut tarkallensa katasti.\n\n    Häll’ oma hilsu kuitenkin on Suomessa,\n    hän sille silkin osti Singaporesta,\n    mutta kauanpa hän sitä saanut pitää ei,\n    kun Kons-pa-tanttinoopelissa Fatima sen vei.\n\n    Hän uuden lahjan sitten osti Turkissa,\n    sen aikoi vasta Suomess’ ottaa kirstusta.\n    Mutta tuskinpa hän Napolihin pääsi kai,\n    niin Signorina Marita sen hältä sai.\n\n    No Napolista koralleja uudelleen\n    hän osti viedäksensä Suomen Ainolle,\n    mutta Lissaboniss’ hältä helmet katosi,\n    kun Donna Petronellan kanssa halasi.\n\n    Nyt meripoika viimein suuttui kovasti,\n    ja päätti lahjat ostaa vasta Englanniss’,\n    mutta rahat hältä Lily otti silloin juur’,\n    kun meripoika tälle sanoi I lowe you. [Ai löv juu.]\n\n    Hän Kööpenhaminassa jäikin puurihin\n    ja päätti rauhass’ antaa olla mampsellin,\n    kun »lille danske pige» vinkkas hälle näin:\n    »Kom du kjäre dejlig dreng» nyt tännepäin.\n\n    No liiat rahat Tivolissa meni kai,\n    mutta meripoika hätäillyt ei, vielä vai,\n    hän Helsingissä silkin ostaa kaappasi,\n    ja sanoi: Rakas kulta, tää on Jaappanist’.\n\n(Puosu tekee tanssiliikkeitä joka värssyn jälkisoiton aikana osoitellen\nmuka eri maiden naisten tanssia. Laulun perästä nostavat puosua.)\n\nEläköön puosu! Eläköön, eläköön!\n\nPUOSU\n\nKiitoksia, kiitoksia! Ei tarvitse nostaa. Sehän on työntekemistä ja\nnythän joutiloidaan.\n\nMATTI\n\nPuosu se sentään on paras laulaja koko joukosta tässä laivassa.\n\nKINNARI\n\nJa hänellä on asioita mistä laulaa. Se on ollut vähän paikassaan ja\naina tiukasti remmissä.\n\nMIKKONEN\n\nJa aina hyvä menestys naisväen keskuudessa.\n\nSOINI\n\nMistäpä sen niin varmaan tietää?\n\nMIKKONEN\n\nNo kuulithan sen laulustakin.\n\nPUOSU\n\nVai ei Soini usko? Hänellä kun on morsian Suomessa, niin muka ylpeilee\nsillä. Mutta minullapa on hilsut joka paikassa.\n\nSOINI\n\nSuomessakin?\n\nPUOSU\n\nSuomessa hankin minä hilsun ensi päivänä ja komean hankinkin. Eihän tuo\nlie miehestä entinen vetovoima niin haihtunut, ettei saa kun hommaa!\nEnnen aikaan niitä juoksi jäljessäni niin, että piti rumimpia\nkiviä paiskelemalla pitää ulompana. Niitä oli laumoittain minun\nvanavedessäni.\n\nKINNARI\n\nTahtoisin minäkin hiukan epäillä puosun tyttöonnea.\n\nPUOSU\n\nSinullako muka olisi parempi? Ehkä vieläkin tahtoisit lyödä vetoa ja\nhävitä punnan?\n\nKINNARI\n\nMiksi ei, kyllä minä siinä asiassa aina sinulle piisaan.\n\nMATTI\n\nJa minä!\n\nARVI\n\nJa minä!\n\nPUOSU (Matkien Arvia.)\n\nJa minä! Että aukaisitkin nokkasi! Kaikki tässä nyt minut laudoilta\nlöisivät, yksin kakaratkin.\n\nKINNARI\n\nLyödään veto.\n\nPUOSU\n\nLyödään vain.\n\nMIKKONEN\n\nMillä tavalla?\n\nPUOSU\n\nNo se voittaa, jolla on ensiksi morsian, kun maihin päästään.\n\nMUUT\n\nSuostutaan.\n\nPUOSU\n\nSoini pois vedosta, kun sillä on jo hemesti Suomessa. Keitä yhtyy\nvetoon?\n\nKINNARI, MIKKONEN, MATTI, ARVI ja joku statisteista.\n\nMinä!\n\nPUOSU\n\nEntä Jaakopsonni!\n\nJAAKOPSONNI\n\nEipä minua tarvita siinä hommassa.\n\nMIKKONEN\n\nMiksi ei. Kyllähän sinä jonkun ikälopun vielä saat.\n\nJAAKOPSONNI\n\nMinä sain jo ennen vanhaan tarpeekseni naisväestä.\n\nPUOSU\n\nOletko ollut naimisissa?\n\nJAAKOPSONNI\n\nOlin minä kerran kolme päivää.\n\n    (Naurua.)\n\nPUOSU\n\nAivanko oikein vihittynä ja kuulutettuna?\n\nJAAKOPSONNI\n\nAivan oikein naimisissa.\n\nKINNARI\n\nNo miten sinä niin vähästä kylläännyit?\n\nJAAKOPSONNI\n\nPäivässäkin olisi ollut tarpeeksi... Se sattui semmoinen lohikäärme —\nminä karkasin yöllä ja pääsin kalaveneessä Ruotsin puolelle.\n\n    (Naurua.)\n\nPUOSU\n\nJaakopsonni jääköön pois, koska hän on niin säikytetty. Mikä on\nvetosumma?\n\nKINNARI\n\nKestit koko joukolle, kun asia on lukossa.\n\nPUOSU\n\nOlkoon. Se, joka ei saa morsianta jo toisena päivänä maihin päästyämme,\nmaksaa kestit.\n\nTOISET\n\nAivan niin.\n\nKINNARI\n\nEi, mutta minä jo innostun. Tässä täytyy vähitellen ruveta ryysyjään\nkorjailemaan ja koristuksiaan katselemaan, että voisi näyttäytyä\nkaikessa komeudessaan kotipuolen tyttöihmisille. Puosunkin täytyy ajaa\npartansa, että pääsee ihmisten kirjoihin.\n\nPUOSU\n\nEhei pojat! Parrastahan ne tytöt vasta pitävätkin. — Kunhan vain\npukeudun oikein juhlavaatteisiini, niin siitä saavat olla kitukasvuiset\nloitolla.\n\nKINNARI\n\nÄlä kehu, lopussa kiitos seisoo.\n\nSOINI\n\nOn siinä kaksikin kaunista.\n\nPUOSU\n\nSitten vielä yksi asia: Muistattehan tuon pulskan merimieslaulun, jonka\nopimme Newyorkissa ja johon sitten värkättiin suomalaisia sanoja?\n\nTOISET\n\nKyllä, tottahan nyt y.m.\n\nPUOSU\n\nHarjoitetaanpa se oikein hyväksi, että saadaan vetää pulska\nengelskalainen merimieslaulu, jos sattuu vieraita tulemaan laivaan\nsiellä kotona.\n\nMIKKONEN\n\nVeisataan vain.\n\nPUOSU\n\nSadehatut joka miehen päähän, ja hihat ylös. Kyllä minä tiedän, miten\nteatterissa tehdään. Nappula mukaan. Ja nyt pojat! Repäistäänpäs oikein\nhurskaasti, että peräänkin kuullaan komea laulu.\n\nKuoro n:o 9.\n\n    Kun ankkurit ylös hissattiin, niin peli se äänen antoi.\n    Muiston ne pojat kullastansa kotimaasta kantoi.\n    _Toisto_: Siis hurratkaamme vain, sillä se on tapamme ain’,\n    vaivoja me nähdä saamm’, jotka seilaamme ulkomailla.\n    Blow boys, blow, to California,\n    there is plenty of gold,\n    so I've been told,\n    in the banks of Sacramento.\n\n        [Bloo bois, bloo, tu Kalifoornja,\n        thäär is plenti ov gold,\n        soo aiv biin told,\n        in the bänks ov Sakramento.]\n\n    Ja ne tytöt, jotka Suomessa olivat ystävämme,\n    ne pian meidät unhoitit, olit pettäjämme.\n    _Toisto_: Mutta hurratkaamme vain, j.n.e.\n\n    Eikä ne meitä muistakaan kun päivää viisi kuusi;\n    sitten on heillä ilo taas ja ystäväkin uusi.\n    _Toisto_: Mutta hurratkaamme vain, j.n.e.\n\n    Kun nämä lasit on maistettu, niin toimi tulee uusi.\n    Kova oli seelein komento, kun puuriin tuli »luusi».\n    _Toisto_: Siis hurratkaamme vain, j.n.e.\n\n(Puosu voi tanssia toiston aikana yksin ja jäädä kauniiseen\ntanssi-asentoon esiripun laskiessa; Miehet ovat vetävinään köyttä\ntahdissa.)\n\n    _Esirippu_.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS\n\n\n(Laiva on laiturissa, näyttämö sama kuin edellinen, ainoastaan tausta\ntoinen. Kauempaa ehkä näkyy kirkontorni, harvametsäinen kukkula;\nvasemmalla on kulisseissa satamakatos, jonka katto on näkyvissä;\nvasemmalla laivan laidassa on avonainen luukku, josta näkyy laivaan\npistetyn lautakäytävän pää. Edellisessä näytöksessä näkyvä purje on\npoissa; sen takaa näkyy ehkä nyt ruorirattaan yläreunaa. On pyhäpäivä,\netäältä kuuluu kirkonkellon ääntä. Miehet ovat juhlatamineissa.)\n\nKuoro n:o 1.\n\n    Juhlan\n    rauha\n    yli maiden saa,\n    kaukaa\n    hiljaa\n    kellot kumajaa.\n\n    Helkkyy,\n    välkkyy\n    helo auringon,\n    muistot\n    vanhat\n    mielessä nyt on.\n\n(Laulun jälkeen.)\n\nKINNARI\n\nJa nyt kaupunkiin! Tämän pojan pitäisi kelvata.\n\nMATTI\n\nEntä tämän?\n\nKINNARI\n\nSinä kelpaat, sanoi piru rokonarpiselle.\n\nPUOSU\n\nMutta katsokaas minuakin! Näytänkö minä enää miltään pikihousulta,\njukoklavita? Minä käyn kapteenista milloin tahansa.\n\nMIKKONEN\n\nPitääkö nytkin vahdin olla laivassa, päiväseen aikaan, kun ukko itsekin\nvielä on täällä? Eihän hänen kotinsakaan ole tässä kaupungissa.\n\nPUOSU\n\nMinä käyn kapteenilta kysymässä, kuka vahtiin jää.\n\n    (Menee.)\n\nMATTI\n\nHänelle käy ohraisesti, jonka vahtiin on jäätävä.\n\nKOKKI\n\nMiten niin?\n\nMATTI\n\nNo kun hän ei pääse morsianta itselleen katsomaan ja toiset saavat\nsillä aikaa vapaasti häärätä.\n\nKINNARI\n\nKyllähän se on niinkuin vedon hävinnyt, jonka on laivaan jäätävä. Mikä\nsiinä auttaa.\n\nMATTI\n\nVoisihan hän vuorostaan lähteä yöksi taipaleelle.\n\nKINNARI\n\nNyt on jo toinen päivä maissa ja toisena päivänä oli määrä hilsun olla\nniillä, jotka vetoon rupesivat. Kyllä se siippana siis on viimeistään\ntänään saatava.\n\nMATTI\n\nNiinpä taitaa ja eihän se ole toisten syy, jos jonkun on vahtiin\njäätävä, — ukkohan sen määrää — kunhan vain ei sattuisi minun\nkohdalleni.\n\nKINNARI\n\nEikä minun.\n\nARVI\n\nEikä minun.\n\nPUOSU (Palaa.)\n\nUkko sanoi, että jungmannin on jäätävä vahtiin. Siis Arvin.\n\nARVI (Hämmästyen.)\n\nMinunko?\n\nPUOSU\n\nSinun juuri. Minkä minä sille mahdan.\n\nARVI\n\nNo nyt se myrkyn lykkäsi.\n\nPUOSU\n\nSinun vuorosi tulee toisella kertaa.\n\nARVI\n\nEntä veto?\n\nPUOSU\n\nSen maksavat ne, jotka häviävät.\n\nTOISET\n\nAivan niin.\n\nARVI\n\nMutta kun minä en saa olla edes mukana yrittämässä.\n\nPUOSU\n\nKiipeä maston nokkaan ja huuda joka ilmansuunnalle, että tuokaa morsian\nminulle.\n\nTOISET (Nauravat.)\n\nSe on hyvä neuvo. Hyvästi, morjensta vain!\n\nPUOSU\n\nSeis pojat! Koettakaa olla tuossa puolen päivän tienoissa laivassa,\nsillä silloin minä olen täällä. Silloin aloitetaan ne yhteiset kestit —\nja juodaan minun kihlajaisiani.\n\nKINNARI\n\nJoko niin pian?\n\n\nMIKKONEN\n\nNo on ne muillakin kihlajaiset silloin, kun puosullakin.\n\nPUOSU\n\nNo mitä siinä enää leukailette. Marssikaa morsianta hakemaan.\n\nTOISET\n\nOikein! Kiireesti hakemaan! Hyvästi.\n\n    (Menevät.)\n\nARVI (Huutaa jälkeen.)\n\nOnnea matkalle!\n\nKOKKI\n\nJa oikein suuri eukko puosun kynkkään.\n\nARVI\n\nKummallekin puolelle!\n\nKOKKI\n\nJos puosu toisi minullekin sieltä hemestin, kun hällä on niin\nhyvä saalis.\n\nÄÄNI (Takaa huutaen.)\n\nMitä se kokki akalla, kun itse osaa keittää!\n\nKOKKI (Arville.)\n\nKyllä minun tekisi mieleni sotkea jotakin nuuskaa puosun\nkeitoksiin sen konjakkivellin edestä. Oikeinko todella aiotte\nsaada morsiamen itsellenne, joka mies?\n\nARVI\n\nKai puoleksi todella, puoleksi leikillä — tietysti. Miehet\nluulevat syntyvän siitä jotakin hauskaa. Mutta joka tapauksessa\nveto on maksettava ja eikö tuo minun osakseni jääne, sillä kai ne\ntoiset tuovat naisväkeä tänne laivaan — jollei muuten niin kurillaan.\nTurkanen sentään.\n\nKOKKI\n\nNo rupeaisitko sinä sitten kurillasi heilaa ottamaan, kenen vastaan\ntulevan vain mukaasi saisit?\n\nARVI\n\nEipä taitaisi olla luontoa.\n\nKOKKI\n\nNiin minäkin luulen, ja jos häviätkin, niin juotetaan niille jotakin\nkuraa. Kyllä minä koetan keksiä. Menen kaupunkiin tarkastelemaan niiden\nvehkeitä; kyllä siellä nyt lystiä pidetään, se on varma.\n\nNAPPULA (Tulee.)\n\nARVI\n\nNo eikö Nappula mene maihin?\n\nNAPPULA\n\nPerämies käski minun pysyä laivassa.\n\nKOKKI\n\nNo, kuori sitten perunat sillä aikaa kuin minä käväisen kaupungilla.\n\n    (Menee.)\n\nARVI\n\nOlisitko vähän kannella, kun minä pistäyn kojussa.\n\n    (Nappula nyökäyttää päätään.)\n\n    (Arvi menee. Pitempi väliaika. Kellot soivat taas.\n    Nappula katsoo haaveillen kaukaisuuteen ja huokaa.)\n\nLaulu n:o 2.\n\nNAPPULA\n\n    Orpopoika onnetonna,\n    isätönnä, äiditönnä,\n    yksin kurja kulkemassa,\n    vaivainen vaeltamassa,\n    itseksensä ilman alla,\n    tiellä tuntemattomalla.\n    Ikävä on istuskella\n    ikävämpi astuskella,\n    armopaloja anellen,\n    vaivojansa vaikerrellen.\n    Ei ole tuttuja tuvissa,\n    kavereita kartanoissa.\n\nKunhan minä kasvan isoksi, rupean kapteeniksi, tai perämieheksi ja\nmenen mihin tahdon. Ja minä seilaan vain isoilla vesillä kesämaissa,\nlöydän jonkun aarteen ja rikastun, ja sitten minä en syö papuja ja\nläskiä kuin kerran kuukaudessa. Ja aina pitää olla pannukakkua,\nihan joka syöntikerta. Ja sitten kun minä tulen rikkaana kapteenina\nkotipuoleen käymään, haen sisareni, olkoon missä asti tahansa, ja annan\nhänelle oikein komean silkin ja vaatteet ja rintaneulan, ja kengät ja\nhyvää ruokaa sekä nisu-ankkastukkia niin paljon kuin haluttaa syödä. Ja\nsitten puhumme äitivainajasta ja sitten minä vien sen laivallani pois\n— tai ostan itselleni ison talon ja asumme siinä. Annan laivan seilata\nrahtia ja otan Arvin kapteeniksi. Sitten minä kasvatan itselleni ison\nmahakölläkkeen ja ostan oikein komeat kultaiset kellonperät mahan\npäälle kiiltelemään. Ja sitten minä kävelen näin kädet taskuissa ja\nkomentelen muita. Mutta en minä sentään lyö enkä mukiloi ketään,\nsanalla vain komennan. Rouvaa en minä viitsi ottaa, kun on sisar\nemäntänä, sillä hänelle pitäisi kuitenkin aina ostaa höyheniä ja\nooterkolonkia ja passuuttaa piioilla. Niin minä teen, kunhan kasvan,\nja pian minä kasvankin.\n\nLaulu n:o 3.\n\n    Oli kerran kokkipoika laivalla,\n    heli veppeli veli veli vei.\n    Tämän viran sai hän suurella vaivalla,\n    suta sumfati riti rati rei.\n\n    Hällä reikä oli kummassakin hihassa,\n    heli veppeli veli veli vei.\n    Ja silmät oli paksussa liassa,\n    suta sumfati riti rati rei.\n\n    Tyyry meillä ei ollut ihana,\n    heli veppeli veli veli vei.\n    Ja puosu oli äkäinen ja lihava,\n    suta sumfati riti rati rei.\n\n    Ja sitten kun me päästihin Afrikkaan,\n    heli veppeli veli veli vei.\n    Niin miehet meni maalle vettä hakemaan,\n    suta sumfati riti rati rei.\n\n    Mutta siellä kävi miehistölle hullusti,\n    heli veppeli veli veli vei.\n    He joutuivat pakanoitten ruoaksi,\n    suta sumfati riti rati rei.\n\n    Ensiksi he paistoivat kapteenin,\n    heli veppeli veli veli vei.\n    Ja puosusta söivät yksin saappaatkin,\n    suta sumfati riti rati rei.\n\n    Eipä tyyry se enää karjunut,\n    heli veppeli veli veli vei.\n    Eikä puosu myös enää laulanut,\n    suta sumfati riti rati rei.\n\n    Kokkipoika yksin oli laivalla,\n    heli veppeli veli veli vei.\n    Ja läksipä hän tekemähän taivalta,\n    suta sumfati riti rati rei.\n\n    Ja Afrikasta Helsinkiin hän lasketti,\n    heli veppeli veli veli vei.\n    Siellä silmänsä hän pesi juuri visusti;\n    suta sumfati riti rati rei.\n\n    Hän isännälle sanoi: Täss’ on laivasi,\n    heli veppeli veli veli vei.\n    Matkallapa minusta tul' kapteeni,\n    suta sumfati riti rati rei.\n\n    Ja kauppaneuvos työnsi hälle tyttären,\n    heli veppeli veli veli vei.\n    Sanoi: Ota siitä akka sekä laulele,\n    suta sumfati riti rati rei.\n\nARVI (Tulee.)\n\nNo nyt pääset minun puolestani vaikka perunoitasi kuorimaan.\n\nNAPPULA\n\nLieneekö noilla niin kiirettä; enkä minä rupea perunoita\niankaikkisesti kuorimaan. Kun päästään Englantiin takaisin, niin\nminä karkaan.\n\nARVI\n\nMitä se sitten auttaa? Työtä sielläkin täytyy tehdä.\n\nNAPPULA\n\nMutta ei laivapoikana. Ensin minä otan hyyryn jungmannina, sitten\nletmatruusina, sitten matruusina ja sitten puosuna ja neljän vuoden\nperästä minä olen jo perämies ja sitten luen minä hetimiten kapteeniksi.\n\nARVI (Naurahtaa.)\n\nSoo, vai niin kiireesti?\n\nNAPPULA\n\nMitä se viivyttelemällä paranee — että joutuisin pian hakemaan\nsisartani täältä pois.\n\nARVI\n\nMissä sisaresi on?\n\nNAPPULA\n\nEn minä oikein tiedä. Meiltä kuoli isä ja äiti, minä pääsin merille\nja sisareni jäi sinne saaristoon hyväin ihmisten armoille. Eikö lie\njossakin palveluksessa. Missäpä muuallakaan.\n\nARVI\n\nEtkö pääse häntä katsomaan purkamisaikana?\n\nNAPPULA\n\nMilläpä varoilla minä tässä?\n\nARVI\n\nKyllä minä sen verran saatan antaa, että kotisaaristossasi käyt.\n\nNAPPULA\n\nEikä minulla ole tuliaisiakaan tällä kertaa — ei, minä menen sinne\nvasta rikkaana miehenä — sitten vasta.\n\nARVI\n\nKunpahan rikastuisit pian.\n\nNAPPULA\n\nKyllä rikastun. Siellä kotipuolessa oli mies, joka sanoi, että ihminen\npääsee miksi vain haluaa, kun tiukasti tahtoo.\n\nARVI\n\nNiinkö?\n\nNAPPULA\n\nNiin ja minä yritän, minä poika.\n\nARVI\n\nOikeinpa sietäisi ruveta minunkin yrittämään.\n\nNAPPULA\n\nYritetään yhdessä. Kun minulla on laiva, pääset sinä kapteeniksi.\nSe on varma.\n\nARVI (Naurahtaa.)\n\nKiitoksia vain luvasta.\n\nNAPPULA\n\nEi kestä, — pitäisiköhän minun mennä niitä perunoita kuorimaan?\n\nARVI\n\nParasta taitaa olla, koska et vielä ole varsin kapteeni.\n\nNAPPULA\n\nMutta kyllä minusta kerran se tulee, pane vain mieleesi, Arvi.\n\n    (Menee.)\n\nARVI (Yksin.)\n\nNappula-raukka! Tuleeko meistä kummastakaan kapteenia milloinkaan!\nEipä siltä, ihmisiähän ne ovat kapteenitkin. (Väliaika. Katselee\nympärilleen.) Kyllä näyttää kummalta täällä, kun on kuukausia\nnähnyt vain merta ja yhä merta. Täällä on joka paikassa niin viheriää,\ntuuli niin kovin heikko ja leppoinen, (nojaa laivan laitaan) ja täällä\ntuntuu sellainen kaipuu mielessä — enemmän, paljon enemmän vielä kuin\nmerellä.\n\nLaulu n:o 4.\n\n    Kun saavun kotirantaan,\n    niin mieleen kaiho saa,\n    ja aallon lyönti santaan\n    on täällä kummempaa.\n\n    Tään’ toivon, vaan en tiedä,\n    mä mitä toivoisin,\n    oi, lauha tuuli, viedä\n    pois saisit kaihoni.\n\nKylläpä minä nyt oikein  taivastelenkin. Olisi nyt Mikkonen tai\npuosu tässä, niin kyllä kuulisin kunniani. — No, ne pojat ovat\nkosintamatkalla. (Naurahtaa.) Kyllä siellä puosu on nyt kovassa\nhommassa: olisi häntä hauska nähdä, mutta mihinkä täältä menet.\nTaitaisi olla paras tehdä puosun neuvoma temppu ja mennä mastoon\nhuutamaan morsianta, että saisi jotakin seuraa. Mutta koko satama\nja metsä tuolla näyttävät aivan autioilta, ettei saattaisi huutokaan\nauttaa — mitä se on? (Vienoa laulua kuuluu.) Laulua se on... joku\nnainen. — Nyt se tulee likemmäksi. (Laulu kuuluu selvään.) Sepä on\nkaunista.\n\n    (Arvi seisoo kuin lumottuna kuunnellen.)\n\nLaulu n:o 5.\n\nDuetto. KERTTU ja ARVI.\n\nKERTTU (Laulaa ulkopuolella.)\n\n    Aamu se kaunis on,\n    kaunis on lehto.\n    Linnuilla oksill’ on\n    keinuva kehto.\n    Laulavat vain\n    riemuissaan,\n    minä tyttö käyskelen yksinäin.\n\nARVI\n\n    Älä, älä käyskele\n    yksinäsi tyttö.\n    Lauluani kuuntele\n    sydämien syttö.\n    Astele näin\n    tänne päin,\n    minä poika myös olen yksinäin.\n\nKERTTU\n\n    Tuskinpa uskallan\n    sinne mä tulla.\n\nARVI\n\n    Kovin olis tärkeitä asioita mulla.\n\nKERTTU\n\n    Laulelen vain kauempaa.\n\nARVI\n\n    Kaksin olis sentään kauniimpaa.\n\nKERTTU\n\n    Jospa sitten tulisin?\n\nARVI\n\n    Tule tule tänne!\n\nKERTTU\n\n    Tahi jos mä menisin?\n\nARVI\n\n    Ethän toki menne.\n    Tule, tule pois,\n    hauskempi ois.\n\nMOLEMMAT\n\n    Jospa kaksi yksinäistä tavata vois.\n\n(Molemmat hämillään, pitkä äänettömyys.)\n\nKERTTU\n\nHyvänen aika! Minä luulin, että täällä oli joku tuttu, joka kurillaan\nvastasi. Siksi minä ihan uhalla lauloin. — En minä oudolle olisi\npiloillanikaan.\n\nARVI\n\nSehän oli kaunista. Kuuntelisin vieläkin.\n\nKERTTU\n\nEn minä nyt enää kehtaa, en mitenkään. Ilmankin jo hävettää. Oletteko\nyksin täällä?\n\nARVI\n\nYksin miehistöstä.\n\nKERTTU\n\nEikö ole ikävä yksin?\n\nARVI\n\nOli minulla äsken.\n\nKERTTU\n\nEikö nyt?\n\nARVI\n\nEi.\n\nKERTTU\n\nNo miten se ikävä niin äkkiä haihtui?\n\nARVI\n\nKun neiti tuli.\n\nKERTTU\n\nEntäpä jos minä olisinkin oikein ikävä?\n\nARVI\n\nNeiti on —\n\nKERTTU\n\nMitä?\n\nARVI\n\nNeiti on — kau — tuota hauskin ihminen, mitä olen tavannut.\n\nKERTTU (Nauraa.)\n\nMutta minä menen pois.\n\nARVI\n\nVoi, älkää menkö.\n\nKERTTU\n\nJopa te nyt jotakin, — mutta olihan minulla asiaakin. Kuulustelen\npientä veljeäni, joka läksi merelle laivapoikana pari vuotta sitten.\nOnko teillä laivapoikaa?\n\nARVI\n\nOnhan meillä.\n\nKERTTU\n\nMinkä niminen?\n\nARVI\n\nNappulaksi häntä sanotaan.\n\nKERTTU\n\nEi hän sitten ole sama. Veljeni nimi on Erik Translaatus Kesänen.\n\nARVI\n\nOnko neidin nimi myös Kesänen?\n\nKERTTU\n\nOn, Kerttu Kesänen.\n\nARVI (Itsekseen.)\n\nNimi on myös kaunis.\n\nKERTTU\n\nMitä sanoitte?\n\nARVI\n\nIlman minä vain. — Ettekö tiedä sen laivan nimeä, missä veljenne on?\n\nKERTTU\n\nHän kuuluu muuttaneen toiseen suomalaiseen laivaan, kun entinen oli\ntehnyt haaksirikon, ja sen laivan nimeä en tiedä. — Onko hauskaa olla\nmerellä?\n\nARVI\n\nOn. Se on välistä niin ihanaa, vaikka on minulla joskus ollut\nkotipuoleen ikävä.\n\nKERTTU\n\nMerimiehet ovat niin reippaita.\n\nARVI\n\nPitääkö neiti reippaista miehistä?\n\nKERTTU\n\nKyllä, en minä niin paljon nahjuksista välitä.\n\nARVI (Rykäisee ja koettaa reipastua.)\n\nOnko neiti kaupunkilainen?\n\nKERTTU\n\nMaalta minä olen, saaristosta. Olen palveluksessa täällä kahvilassa,\nvaikka kyllä se emäntä pitää minua kuin omaa lastaan.\n\nARVI\n\nSaaristolainen minäkin olen — vaikka kylläkin mantereen puolelta.\nRannikolla kuitenkin on kotini.\n\nKERTTU\n\nSepä nyt on tietty. Mistä ne merimiehet muualtakaan. Mutta nyt minun\ntäytyy varmaankin lähteä, sillä toverini kahvilassa voivat kaivata.\n\nARVI\n\nVoi, älkää menkö. Jään taas yksin ikävään.\n\nKERTTU\n\nMitä se aikamies ikävöi?\n\nARVI\n\nKultaa.\n\nKERTTU\n\nOnko teillä sellainen?\n\nARVI\n\nEi ole. Siltipä minä ikävöinkin sellaista. Laulakaa edes vähän minulle.\n\nKERTTU\n\nLaulatteko te sitten minulle?\n\nARVI\n\nNo minä laulan, jos vain jäätte.\n\nLaulu n:o 6. Duetto.\n\nARVI\n\n    Tule tule tumma tyttö\n    meripojan laivaan,\n    veisit sillä rinnastani\n    kaiken tuskan, vaivan.\n\nKERTTU\n\n    Laineen lailla liikkuva\n    on meripojan mieli.\n    Ja rakkaus on kiikkuva,\n    sen ensi laine viepi.\n\nARVI\n\n    Maalaispojan lempi\n    on kovin matalaista.\n    Merimiehen rakkaus\n    on tulen palavaista.\n\nKERTTU\n\n    Jos lie täällä polttavata,\n    ei se kauan kestä.\n    Ulkomailla uusimasta\n    mikään heit’ ei estä.\n\nARVI\n\n    En mä tyttöin lempeä\n    täällä olis’ vailla,\n    jos mull’ yhtään hilsua\n    ois ollut ulkomailla.\n\nMOLEMMAT\n\n    On se olo surkea,\n    kun ei tule kulta.\n    Kullatonna kulkea\n    voi hengen viedä multa.\n\nARVI (Pitää kädestä Kerttua, joka yrittää mennä.)\n\nÄlkää menkö vielä, älkää menkö. Minulla on paljon sanomista teille.\n\nKERTTU\n\nPaljonko? Tehän olette niin vähäpuheinen, että paljoon sanomiseen voi\nmennä kovin pitkä aika.\n\nARVI (Itsekseen.)\n\nNyt päin tuuleen, kävi miten kävi. (Ääneen.) Kuulkaahan minua\nkuitenkin, ennenkuin menette.\n\nKERTTU\n\nJos tuota sitten.\n\nARVI\n\nMinulla ei ole ollut milloinkaan ystävää — meinaan tyttöä — minä\nkaipaan ja odotan sellaista kuin päivän nousua. Te tulitte laivaan, te\nolitte kaunis, juuri semmoista kuin te olen minä odottanut ja ikävöinyt.\nTahdon teidät omakseni, sillä muuten ei minulla ole ilon päivää tässä\nmaailmassa.\n\nKERTTU\n\nEntä jos meripoika pettää?\n\nARVI\n\nPettää? Petänkö minä?\n\nKERTTU (Hiljaa.)\n\nEtte. Mutta ettehän te tunne tai tiedä minusta mitään. Näette\nminut ensi kerran.\n\nARVI\n\nEnsi silmäyksessäkin jo oli liikaa ja minä en voi enempi rakastaa kuin\nnyt, vaikka seurustelisin kanssanne sata vuotta.\n\nKERTTU (Ilveillen.)\n\nEttehän te näemmä olekaan harvapuheinen.\n\nARVI\n\nKyllä minä taidan olla, mutta minun on pakko nyt puhua. Sanokaa, mitä\nminusta ajattelette, sanokaa jotakin.\n\nKERTTU\n\nKyllähän minä hieman teistä pidän...\n\nARVI\n\nNiinkö, niinkö? Siinä on jo liikaa — kun minä uskaltaisin?\n\n\nKERTTU\n\nMitä?\n\nARVI\n\nSyleillä teitä — Kerttu.\n\nKERTTU\n\nTottahan nyt noin iso mies uskaltaa.\n\nARVI (Syleilee arasti.)\n\nKerttu, minulla on kihlat, minulla on kihlat, siitä näet, että olen\nodottanut. Minä tuon ne, minä tuon ne heti.\n\nKERTTU\n\nEi nyt, ei nyt! Minun täytyy mennä.\n\nARVI\n\nMilloin tulet takaisin?\n\nKERTTU\n\nNiin pian kuin tahdot.\n\nARVI\n\nLupaatko tulla tällä tunnilla...\n\nKERTTU\n\nLupaan, lupaan. Minä menen.\n\nARVI\n\nOletko minun?\n\nKERTTU (Halaa Arvia.)\n\nSinun. Iäti sinun.\n\n    (Menee.)\n\nARVI (Katsoo hurmaantuneena Kertun jälkeen.)\n\nTuolla hän menee, tuolla hän menee! Kylläpä on kaunis. — Niin sen\nkävi. Sainpahan minäkin omani, ilmanko se siltä on tuntunut niin\nkauan aikaa. (Istuu painaen kädet kasvoille; väliaika). Mutta en\nminä olisi naista noin kauniiksi uskonut enkä rakkautta niin\nmukavaksi... kun se pani vielä kädet kaulaani — noin sievä tyttö —\nse oli ihme — olenkohan minä kihloissa... ei siitä ainakaan paljon\npuutu — kihlat minä annan, kun tapaamme ensikerran. Näkyyköhän\nsitä vielä?\n\n    (Yrittää mennä, mutta töytää puosua vastaan,\n    joka hengästyksissään hyökkää laivaan.)\n\nPUOSU\n\nÄäh, mitä sinä nyt noin lennät?\n\nARVI\n\nMinäkö?\n\nPUOSU\n\nNiin sinä, ja mikä epeli täältä laivasta tuli?\n\nARVI\n\nKuka lienee sivu mennyt. Ei täällä ole ketään käynyt.\n\nPUOSU\n\nSe näytti saakelin sievältä kuunarilta. Olisi pitänyt oikeastaan\npuhutella, mutta en ehtinyt — missä on kokki?\n\nARVI\n\nTaisi mennä kaupunkiin.\n\nPUOSU\n\nHitto sentään, aina se pahuus on poissa, kun sitä tarvittaisiin.\nNappula hoi, Nappula! Onko Nappulakin mennyt kaupungille? Ne ovat\nkaikki ihan riivattuja, kun pääsevät maihin.\n\nARVI\n\nKyllä Nappula on vielä laivassa.\n\nPUOSU\n\nNappulan nappula!\n\nNAPPULA (Tulee.)\n\nNo mikä hätänä?\n\nPUOSU\n\nSuoriudu kaupunkiin ja hae käsiisi kokki, vaikka maan alta. Sitten on\nteidän yhdessä tuotava laivaan kaksi koria limunaatia ja kori olutta.\n\nNAPPULA\n\nMiten mi...\n\nPUOSU\n\nHiljaa — sekä leivoksia kolmella markalla. Muistatkos?\n\nNAPPULA\n\nMistä jeekulista minä sen kokin löydän?\n\nPUOSU\n\nTämmöisestä kaupunkirähjästä kyllä löytää, ja jos et löydä, toimita\nasia itseksesi — tässä on rahaa. Minä panen aluksi rahat likoon\n mutta muut tämän kestin lopulta maksaa saavat.\n\nARVI\n\nMistä sen nyt vielä tietää?\n\nPUOSU\n\nKyllä sen tietää. Minulla on jo hilsu kierroksessa. Palaan vain\ntakaisin vähän asiaa parantelemaan, kunhan saan kestit järjestetyksi...\nJa jos satun kohtaamaan vieläkin sopivamman hemestin, niin teen liitot\nhänen kanssaan ja heitän entisen toisille... Saamari, minullahan on\nvielä useammat kellonvitjat. Ne pitää käydä pistämässä roikkumaan\nrinnalle, sillä siten sitä aina naisväkeen paremmin vaikuttaa.\n(Nappulalle.) Vieläkö siinä seisot suu auki! (Nappula menee juosten.)\nSitten minun on vielä ukolta kysäistävä lupa, saako täällä etukannella\npitää pikku kestit.\n\n    (Menee.)\n\nARVI\n\nKunhan puosu ei vain saisi itse kestiään maksaa! (Soini tulee.)\nNo, hei poika!\n\nSOINI\n\nSinäpä hyvällä tuulella olet.\n\nARVI\n\nMinä olen niin hyvällä tuulella, että hih!\n\n    (Hypähtää ja pyörähtää.)\n\nSOINI\n\nVaikka et kaupunkiinkaan päässyt.\n\nARVI\n\nSe se juuri olikin hyvä, etten päässyt kaupunkiin.\n\nSOINI\n\nEnpä oikein hoksaa nyt.\n\nARVI (Katsoo ympärilleen ja puhuu sitten Soinille salaperäisesti.)\n\nSe on nyt niin, että minulla on se.\n\nSOINI\n\nSinulla on se?\n\nARVI\n\nNiin.\n\nSOINI\n\nMikä se?\n\nARVI\n\nSemmoinen, joka on paras kaikista.\n\nSOINI\n\nMitä ainetta se sitten on? Syötävää vai juotavaa?\n\nARVI\n\nEtkö muista, kun siellä merellä puhuttiin tytöistä ja minä sanoin, että\nuskon pian saavani omani, niin nyt se on tullut.\n\nSOINI\n\nTännekö se tuli?\n\nARVI\n\nNo tänne.\n\nSOINI\n\nTaisit huutaa niinkuin puosu neuvoi, sillä ei kai se muuten olisi tänne\nosannut?\n\nARVI\n\nEi sitä tarvinnut huutaa. Se tuli itsestään niinkuin olisi taivaasta\ntipahtanut.\n\nSOINI\n\nMikä lienee ollut?\n\nARVI\n\nMikä lienee ollut! Kuulehan, minä annan sinulle anteeksi, kun et ole\nhäntä nähnyt, mutta sen minä sanon, että niin kaunista ja niin mukavaa\nja... ja, en minä nyt osaa sanoa muuta kuin, että sellaista ei toista\nlöydy.\n\nSOINI\n\nNo onneksi olkoon, kun sellainen tipahti taivaasta. Kuka hän on ja\nmistä?\n\nARVI\n\nEn minä vielä tiedä muuta kuin nimen vain, enkä muusta välitäkään. Hän\ntulee, hän tulee takaisin pian, sillä hän lupasi sen. Ja minä olen\nvarma, että hän tulee. Nyt odotan vain ja laulan.\n\nLaulu n:o 7.\n\n    Oli mitä oli\n    sekä tuli mitä tuli,\n    mutta kulta se olla pitää;\n    ja ilman sitä kultaa,\n    eipä olis’ mulla,\n    miehellä virkaa mitään;\n    oli mitä oli,\n     sekä tuli mitä tuli — —\n\nPUOSU (Tulee keskeyttäen.)\n\nSe on oikein, Arvi, ettet ole naukumaijan poika, vaan laulat\nja rallaat.\n\nARVI\n\nMitä tässä suremaankaan!\n\nPUOSU\n\nOikein.\n\n    (Nappula ja kokki tulevat kantaen paria kolmea limonaatikoria.)\n\nPUOSU\n\nNo, nytkö sieltä jo tullaan?\n\nNAPPULA\n\nKokki tuli tässä likellä vastaani ja limunaatikauppa oli myös aivan\nsatamassa.\n\nPUOSU\n\nEntä olutta?\n\nKOKKI\n\nOlutta ei saa koko kaupungista, ja tehtaan koko varasto on laskettu\nmaahan.\n\nPUOSU\n\nMaahan?\n\nKOKKI\n\nNiin.\n\nPUOSU\n\nHerra hallitkoon!\n\nKOKKI\n\nKolmekymmentätuhatta litraa.\n\nPUOSU\n\nKolmekymmentätuhatta! No nyt on piru irti!\n\nKOKKI\n\nMonessa muussa paikassa myöskin kuulutaan niin tehdyn.\n\nPUOSU\n\nNo nyt ne tuhannen vietävät ovat menettäneet viimeisenkin järkivähän!\nKaataapas nyt jumalanvilja maahan. Kolmekymmentätuhatta litraa,\n— johan sillä pysyisi oluessa vuoden koko pitäjä... Kohta ne kai\nsyytävät mereen jyvänsä ja jauhonsa sekä elävät vain riidalla ja\ntappelulla... Voi turkinpunainen, mörkinsininen ja krööninkeltainen,\nkolmekymmentätuhatta litraa! Pthyi.\n\nSOINI\n\nOlisivat edes juoneet sen suihinsa.\n\nPUOSU\n\nSe olisikin toista, jos olutta juomalla lopetettaisiin. Sitähän minäkin\nolen tehnyt koko ikäni ja se on järkevää — mutta ajatelkaas, jos minä\ntällaisesta maahan kaatamisesta ulkomailla kertoisin, niin hulluksi\nluulisivat minua, hulluksi. Eikä kukaan uskoisi. Se on viljanen tosi!\n\nSOINI\n\nKyllä se hirveältä tuntuu sellainen tuhlaaminen.\n\nPUOSU\n\nSe on suuri synti. Mutta on minulla sen verran höystöjä veden\nsekaan, että järki rupeaa juoksemaan, kunhan tässä vieraita laivaan\nsaadaan. (Katsoo kelloaan.) Hiidessä, minun pitäisi oikeastaan mennä\nniitä hakemaan, mutta tuskinpa ehdin enää. Lupasivathan ne tulla\nmuutenkin. Kun vain saisin tuon kirotun olutjutun mielestäni, että\ntulisin paremmalle tuulelle. — — Kaataapas nyt olutta maahan.\n\n    (Menee skanssiin.)\n\nKOKKI (Arville silmää iskien.)\n\nTerveisiä kaupungista.\n\nARVI\n\nNo mitä sinne kuuluu?\n\nKOKKI\n\nMiehet pitivät lystiä eräässä kahvilassa; pääsin pujahtamaan\nsivuhuoneeseen ja kuulin kaikki, mitä siellä hommattiin.\n\nARVI\n\nMitä sitten kuulit?\n\nKOKKI\n\nNe pitivät iloaan parin kahvilatytön kanssa ja pyysivät näitä tulemaan\nheidän vieraikseen laivaan, kun kahvila suljetaan puolen päivän aikaan.\nTytöt lupasivat tulla, mutta kun pojat aikoivat esitellä heidät täällä\nmorsiaminaan, eivät he myöntäneet eivätkä kieltäneet, nauroivat\nvain, sekä lupasivat tuoda toisiakin tyttöjä vieraiksi. Sitten he\nhyvästelivät ja läksivät.\n\nARVI\n\nPuhuivatko he mitään vedosta?\n\nKOKKI\n\nEi sanaakaan, arvelivat kai asian menevän noin vain leikin varjossa.\n\nARVI\n\nEtkö sinä puhunut tytöille mitään?\n\nKOKKI\n\nTietysti minä selitin asian juurta jaksain, kun miehet olivat\nlähteneet, ja tytöt sanoivat kyllä pitävänsä huolen siitä, ettei heitä\nniin vain vedetä nenästä; he sanoivat ottavansa kaikilta sen luulon\npois, että he näiden poikien morsiamia olisivat. Sitten he nauraa\nkikattivat ja arvelivat tulevan lystiä täällä laivassa.\n\nARVI\n\nTästähän tulee hyvä juttu, kunhan joutuu. Taitaa niitä kestien maksajia\ntulla pian useampiakin.\n\nSOINI\n\nSaattaa tulla ja saattaa tulla muutakin lystiä ennen iltaa.\n\n    (Matti  ja Kinnari tulevat kantaen paria limunaatikoria.)\n\nKINNARI\n\nSiinä olisi aluksi vettä. Se nyt on pirua, kun olutta ei saa mistään,\nei rahallakaan.\n\nKOKKI\n\nKunhan kaiken limunaatin juotte, mitä laivasta löytyy, tulette kai yhtä\nsairaiksi kuin oluestakin.\n\nMATTI\n\nOvatko sitä jo muutkin kuljettaneet tänne?\n\nKOKKI\n\nOn sitä puosu haalauttanut tänne muutaman kuorman.\n\nKINNARI\n\nNo on sitten vatsatautia tarpeeksi asti.\n\nMATTI\n\nMutta kun tyttö-ihmisiä tulee, niin ehkä se vesikin kauppansa tekee.\n\nSOINI\n\nTuleeko niitä enemmänkin?\n\nKINNARI\n\nEiköhän niitä tule. On niitä minun vanavedessäni tavallisesti\nliikuskellut, ja sitä paitsi on toivossa tanssitkin tässä lähellä\ntyhjässä makasiinissa.\n\nSOINI\n\nOnko ne hilsut jo niinkuin varmassa tiedossa?\n\nKINNARI\n\nPitäisi olla.\n\nMATTI\n\nEikähän niitä tarvitse sen pitempiaikaisiksi ottaa kuin täksi\npäiväksi. Silloinhan on jo todistettu, että hilsun saa, ja siitähän\nse vetokin oli.\n\nKINNARI\n\nSiitähän se oli.\n\n    (Arvi menee alas tai skanssiin. Mikkonen ja joku statisteista\n    tulevat kantaen taas paria limunaatikoria.)\n\nMIKKONEN\n\nSiinä on juotavaa.\n\nKINNARI\n\nTaas vettä!\n\nMIKKONEN\n\nOta sinä täältä muuta.\n\nKOKKI\n\nNyt sitä onkin jo koko matkaksi, kun on jo kolmas kantamus. Onpa nyt\nmiehiin mennyt oikein vesihiisi; — vai parannuksen tielläkö he ovat?\n\nKINNARI\n\nÄlä leukaile! Kööpenhaminassa otetaan vahinko takaisin ja kaksinkerroin.\n\nMIKKONEN\n\nJa vesipullot kaadetaan tyhjäksi, pannaan lippu sisälle, korkataan\nkiinni ja paiskataan Itämerellä laidan yli.\n\nKOKKI\n\nMitä siihen paperilippuun kirjoitetaan?\n\nKINNARI\n\nSiihen kirjoitetaan, että »me menemme noutamaan viinaa Suomeen».\n\nMIKKONEN\n\nOikein, eihän pullot ole sitä varten, että niissä vettä pidetään.\n\nKINNARI\n\nEi tietenkään, ja nyt korit pois näkyvistä.\n\nKOKKI\n\nParasta onkin, muuten puosu voi saada halvauksen, kun näkee tuon\nvesipaljouden.\n\n    (Menevät.)\n\nPUOSU (Pistää päänsä pyöreästä kajuutan ikkunasta.)\n\nKatsohan, Arvi, milloin sieltä rupeaa vieraita tulemaan laivaan. — — —\nEihän siellä ole ristin sielua.\n\n    (Arvi tulee kihla-arkkusensa kanssa eikä huomaa ikkunassa puosua.)\n\nARVI\n\nSiinä on minun kihla-arkkuni. Olkoon täällä, sillä enhän tiedä, milloin\nsitä tarvitsee. Panen sen tuonne piiloon.\n\n    (Piilottaa arkkusen toiseen laivan molemmilla puolin olevista\n    pelastusvyökirstuista, ja menee toisten luo. Kokki näkyy toisessa\n    pyöreässä skanssin ikkunassa.)\n\nPUOSU\n\nAhaa, vai kihla-arkku! Katsopas tuota, kun on jo kihlat, vaikka ei ole\nvielä korvantaustat kuivat, vielä vähemmän morsianta tiedossa... Sehän\nonkin koko peijakas pojaksi... Mutta minäpä teen sille pikku kepposen.\n(Tulee skanssin ovesta, ottaa arkkusen ja piilottaa sen toisella\npuolella olevaan arkkuun; kokki seuraa ikkunasta tarkasti puosun\npuuhia.) Arvin kihlahommat joutavat viivähtää, sillä mitä ne penikat\nkummittelevat muka miesten menoja.\n\n    (Menee.)\n\nKOKKI (Tulee puosun jälkeen toisenpuoleisesta ovesta ja vaihtaa\narkkusen entiseen paikkaansa.)\n\nTuossa taas puosulle vähän maksua konjakkivellistä. (Katsoo poispäin\nlaivasta.) Mutta eikö sieltä tulekin naisväkeä ja oikein useita.\nMiehet, miehet, vieraita tulee, vieraita tulee, joutukaa, joutukaa\nvastaanottamaan!\n\n    (Kaikki miehet hyökkäävät laidalle katsomaan, heiluttavat mikä\n    kättä mikä nenäliinaa.)\n\nLaulu n:o 8. Kuoro.\n\nMIEHET\n\n    Terve\n    luoksemme armahat\n    impyet!\n    Terve\n    kaivatut kaunoiset\n    neitoset!\n\n    Meren\n    kaukaisen kulkijat\n    tervehtää\n    teitä\n    tyttöset\n    vienoiset vieraanaan.\n\nTYTÖT (Kulissien takaa.)\n\n    Terve\n    ulapan siintävän\n    kulkijat!\n\n    Terve\n    myrskyjen kovien\n    kestäjät!\n\n    Suomen\n    tyttöset teitä nyt\n    tervehtää\n\n    koti-\n   rannalle armaalle\n    astumaan!\n\n(Laulun loputtua tulevat tytöt Kerttu, Anni, Viisu, Emma, — ja jos\ntarvitaan joku statistikin — sisään; puosu ottaa heitä vuorotellen\nkädestä johtaen portaalta laivaan.)\n\nPUOSU\n\nNo tervetuloa, tervetuloa! Sepä hauskaa, että neitoset tulivat!\n(Yleinen esittely ja puheen sorina, tytöt katselevat laivaa, viittaavat\nmastoon ja kyselevät.) Erittäin hauskaa.\n\nANNI\n\nHyvähän on kutsuin kulkea.\n\nPUOSU\n\nAivan niin, aivan niin, ja niin koreita tyttöjä, ettemme ole koko\nmatkallamme nähneet sellaisia.\n\nVIISU\n\nUskoa niitä, merimiehiä!\n\nEMMA\n\nKyllähän ne tunnetaan.\n\nPUOSU\n\nVoi, voi, mitä sanotte.\n\nKINNARI\n\nMerimiehethän ovat kaikista luotettavimpia.\n\nMIKKONEN\n\nJa uskollisimpia.\n\nPUOSU\n\nAi ai, miten leikkisiä neidit ovat. Kokki, tuo pian vesirahteerinki\nesille. (Kokki on vieraiden tulon aikana kantanut pöydän ja limunaatia\nesille ja kaatanut laseihin.) Olkaa hyvät! Olkaa hyvät, pikkuisen\nespanjalaista viiniä joukkoon, tytöt, minä pyydän! (Kaikki tytöt eivät\ntahdo viiniä.) Pojat saavat terästää viskillä. Tervetuloa, tervetuloa!\n\n    (Kilistelevät.)\n\nMIKKONEN\n\nJa jatkukoon alettu tuttavuus yhä lämpimämmäksi.\n\nTOISET\n\nAivan niin!\n\nPUOSU\n\nEläköön Suomen tytöt, eläköön!\n\nKAIKKI\n\nEläköön!\n\nANNI\n\nOvatko merimiehet aina näin iloisella päällä?\n\nKINNARI\n\nEihän sitä nyt aina.\n\nVIISU\n\nEikö ole hirveätä olla kovassa myrskyssä aavalla merellä?\n\nEMMA\n\nJa pimeässä!\n\nPUOSU\n\nVielä mitä, sehän on nautintoa. — Lauletaan pojat neitosille,\nminkälaista merellä on.\n\nKERTTU\n\nVoi laulakaa!\n\nPUOSU\n\nTeidän käskystänne teemme vaikka mitä.\n\n    (Edellisen kohtauksen aikana ovat Kerttu ja Arvi vaihtaneet\n    silmäyksiä, ehkäpä kuiskauksiakin, jota toiset eivät huomaa.)\n\nLaulu n:o 9. Kuoro.\n\n    Ja laulu se oli niin vaikea,\n    kun rannalta lähdettiin,\n    ja mieli se oli niin haikea,\n    kun ystävistä erottiin.\n\n    Mutta tuulipa raikas merellä\n    se ikävät ilmaan vei,\n    ja aaltojen pauhussa aavalla\n    me suruja muisteltu ei.\n\n    Kun vaahto se keulassa kuohuili\n    ja köydet ne vinkui ja soi,\n    moni ystävä rannalla huokaili\n    meripoikia kurjia voi.\n\n    Niin silloin he mastoissa kiipeili\n    ja huuteli hoi ja hei,\n    vaikka kahtia repesi pramseili\n    he huuti: Nyt hitto sen vei!\n\n    Merimiehet ei huoli, nuo reippahat,\n    jos turmat on tullakseen,\n    kun maissa vain neitoset kauneimmat\n    meitä aattelis kullakseen.\n\nPUOSU\n\nJa sitten me taas kilistetään ja maistetaan, ettei hampaat ravistu.\n\nKERTTU\n\nKiitoksia vain, täälläpä on vieraanvaraiset isännät.\n\nKOKKI\n\nMeillä on kahdeksan koria limunaatia aivan teitä varten.\n\nKERTTU (Tytöt nauravat.)\n\nKahdeksassa pullossakin olisi liikaa.\n\nPUOSU\n\nSuu kiinni, kokki! — Se valehtelee, kirottu — mutta saattaa sitä vähän\nerehtyäkin näin rahteerinkiasioissa, kun ei ole naisen lempeää ohjausta\nsaatavissa.\n\nMIKKONEN\n\nMutta siitä pulastahan on nyt päästy, kun on liitot tehty näiden\nneitojen kanssa.\n\nPUOSU (Tytöille.)\n\nNiin, mitäpä me sitä enää salaamme, — me ilmoitamme julkisesti,\nettä tässä näette Kinnarin Matin, Mikkosen — ja minun tulevat\nmorsiamet.\n\n    (Iskee muka silmää tytöille, että nämä antaisivat puosun\n    narrata toisia, mutta tytöt eivät ole huomaavinaan.)\n\nANNI\n\nKuinka morsiametko?\n\nVIISU (Nauraa.)\n\nEi suinkaan!\n\nEMMA\n\nTytöt sanoivat meitä kutsutun tänne vieraiksi, eikä mistään lemmen\nliitoista ollut puhetta.\n\nPUOSU\n\nHyvänen aika, lupasittehan te —\n\nANNI\n\nEnhän mitenkään osannut herra puosun pilantekoa todeksi uskoa.\nVieraiksi kyllä lupasimme tulla sekä tuoda toisiakin.\n\nVIISU\n\nAivan niin.\n\nPUOSU\n\nVieraiksipa tietenkin, vieraiksi, mutta voisihan meidät nyt koetteeksi\nottaa vaikka sulhasen vaaliinkin, sillä eihän siitä tyttö pilaannu,\nvaikka kositaankin.\n\nANNI\n\nKylläpä ne merimiehet olisivat äkkituumaisia.\n\nKINNARI\n\nMitä siinä vitkastelee, jos ottaa ystävän, niin ottaa.\n\nPUOSU\n\nJa jos ei ota, niin ei ota.\n\nVIISU\n\nMinä teen jälkimmäisellä tavalla.\n\nANNI, EMMA y.m.\n\nJa minä.\n\nKINNARI\n\nSiis olemme kaikki hävinneet vedon.\n\nEMMA\n\nMinkä vedon?\n\nPUOSU\n\nParas on kai tunnustaa asia selväksi.\n\nMIKKONEN\n\nParasta lienee.\n\nPUOSU\n\nNo se oli sillä tavalla, että me löimme merellä vetoa, kuka\nensimmäiseksi saisi ystävän maihin tultuamme — tietysti naisystävän —\nja ken viimeiseksi tässä jäisi, maksaisi vedon.\n\nMATTI\n\nSiksihän meillä oli niin kiire kihloihin päästä, kun aika loppuu tänään.\n\nANNI\n\nKyllä ne merimiehet ovat aika veitikoita.\n\nPUOSU\n\nJa tytöt vielä suurempia veitikoita — mutta mi nä en vielä tunnusta\nhävinneeni, vaan teen morsiamen vaikka puusta.\n\nEMMA\n\nTuolla menee Jaakopsonska laiturilla. Hän varmaan hyväksyisi puosun\ntarjouksen.\n\nTYTÖT (Nauravat.)\n\nIhan varmaan.\n\nPUOSU\n\nMatami hoi. Tulkaa vähän tänne. Olkaa niin hyvä.\n\n    (Jaakopsonska, iso, joko hyvin laiha tai hyvin lihava nainen,\n    tulee. Tytöt tervehtivät häntä nauraen.)\n\nJAAKOPSONSKA\n\nNo mitä lystiä täällä pidetään?\n\nPUOSU\n\nPäivää, matami. Oletteko niinkuin avioliittoon vapaa?\n\nJAAKOPSONSKA\n\nMiehestä erossa nykyään, mutta eipä tuohon eri kiirettä ole, miten niin?\n\nPUOSU\n\nMinun kun pitäisi päästä kihloihin, mutta ei ole morsianta.\n\nJAAKOPSONSKA\n\nNo siitä pulasta kyllä voin sinut päästää. Tuossa on käsi.\n\n    (Naurua.)\n\nPUOSU\n\nTuota — tuota (katsoo Jaakopsonskaa.) Jos sentään mietitään vähän aikaa\n— tuota — ota sinä, Kinnari.\n\nKINNARI (Menee topakasti Jaakopsonskan luo, katsoo tätä, mutta polvet\nrupeavat tutisemaan ja hän sanoo arasti.)\n\nEi — en minä uskalla.\n\nJAAKOPSONNI (Tulee päissään laulaa rallattaen.)\n\n Rati rati rallaa, ja taivahalla, rati riti j.n.e.\n\nJAAKOPSONSKA\n\nSehän on Jaakopsonni!\n\nJAAKOPSONNI\n\nLohikäärme!\n\n    (Juoksee kauhistuneena pakoon.)\n\nJAAKOPSONSKA\n\nÄlä mene — älä mene, — kyllä minä sinut kiinni otan!\n\n    (Juoksee Jaakopsonin jälkeen huutaen tätä.)\n\nTOISET (Nauravat; puosu on kauhistunut.)\n\nKINNARI (Katsoo portaalta; toiset laidalta.)\n\nJaakopsonni juoksee kuin hengen edestä, mutta ämmä tavoittaa, ämmä\ntavoittaa — ei vielä — ei vielä.\n\nMIKKONEN\n\nJaakopsonni juoksee hevoseen — — — jo ennätti hevosmiehen luo.\n\nKINNARI\n\nNyt ne lyövät hevosta selkään — mamma jää, mamma jää!\n\n    (Yleinen huuto ja nauru.)\n\nPUOSU\n\nPääsi pakoon. Kyllä nyt Jaakopsonni on pian Ruotsin puolella.\n\nKINNARI\n\nHän ei varmaankaan tiennyt, että hänen entinen armaansa oli tullut\ntähän kaupunkiin.\n\nPUOSU\n\nNyt taitaa minunkin olla parasta uskoa hävinneeni.\n\nSOINI (On puhellut Kertun ja Arvin kanssa.)\n\nTäällä on vielä eräs neiti, joka ei ole sanonut mitään näihin\nasioihin.\n\nKERTTU (Nauraa.)\n\nMitä minulla olisi sanomista, kun ei ole mitään kysyttykään.\n\nPUOSU\n\nKysytty! Kauneimmalle neitosista on siis rakkauden tunnustus tekemättä.\n(Polvistuu.) Tässä teidän jalkojenne juuressa vannon.\n\nKAIKKI MIEHET\n\nJa minä, ja minä, j.n.e.\n\n    (Puosu nousee.)\n\nPUOSU\n\nKylläpä nyt kelpaa, vaikka ei äsken Jaakopsonska kelvannut.\nMitä neiti sanoo?\n\nKERTTU (Iloisesti.)\n\nKyllähän minä merimiehistä paljon pidän ja sitäpaitsi olen\norpotyttö, ettei suinkaan turva olisi haitaksi.\n\nPUOSU\n\nSillä lailla, maailma valkenee — —\n\nKERTTU\n\nMutta kai minä saan valita.\n\nPUOSU\n\nAnnan teille sydämeni.\n\nTOISET\n\nJa minä, ja minä, ja minä, j.n.e.\n\nPUOSU\n\nSilkit.\n\nTOISET\n\nJa minä, ja minä, j.n.e.\n\nPUOSU\n\nKullat.\n\nTOISET\n\nJa minä, ja minä, j.n.e.\n\nKERTTU\n\nMinä rupean sen kumppaniksi, kenellä on kihlat heti minulle antaa.\n\nPUOSU\n\nMinulla. (Hyppää ottamaan piilottamaansa arkkusta.) Tyhjä! (Sieppaa\näkkiä hirmuisen suuren kellon liivinsä taskusta; Kertulle.) Tässä!\n\nKERTTU (Nauraa.)\n\nOnko tämä kihlakello?\n\nTOISET (Nauravat; puosu panee kellonsa taskuun.)\n\nARVI\n\nMinulla on.\n\n    (Ottaa arkkusen ja antaa Kertulle, joka avaa sen toisten\n    tyttöjen auttaessa.)\n\nKINNARI\n\nNo, mutta minun päiviäni.\n\nMIKKONEN\n\nSiellähän ne varustukset ovat.\n\nPUOSU\n\nKatso peeveliä!\n\nTYTÖT\n\nNiin kauniita.\n\nKERTTU (Ujosti.)\n\nMikä minun tässä auttaa.\n\nPUOSU\n\nMinä panen vastaan, neiti on nuori. Teillä on joku naittaja tai\nholhooja. Veto ei ole voitettu, kihlaus ei ole laillinen.\n\nKERTTU\n\nMinulla ei ole holhoojaa eikä omaisia muuta kuin nuori veli.\n\nPUOSU\n\nVaikkapa velikin, asia ei ole valmis.\n\nNAPPULA (Tulee.)\n\nNyt ne perunat on kuorittu.\n\nKERTTU\n\nEerikki!\n\n    (Rientää syleilemään veljeään.)\n\nNAPPULA\n\nKerttu!\n\nKERTTU\n\nSinäkö se oletkin se Nappula, ja noin kasvanut.\n\nMIKKONEN\n\nSiinähän nyt on veli! Annatko sinä sisaresi naimisiin?\n\nNAPPULA\n\nKelle?\n\nMIKKONEN\n\nPuosulle —\n\nNAPPULA\n\nEn!\n\nMIKKONEN\n\nNo entä Arville?\n\nNAPPULA\n\nArville kyllä. Sinä saat.\n\nARVI\n\nKiitoksia.\n\n    (Arvi ja Kerttu syleilevät. Toiset huutavat eläköön.)\n\nNAPPULA\n\nMutta sinun pitää antaa sen keittää minullekin sitten kuin tulet\nlaivaani kapteeniksi.\n\nARVI\n\nTottahan toki Kerttu keittää molemmille.\n\nKERTTU\n\nKyllä minä keitän.\n\nPUOSU\n\nMalttakaahan. Tuliko neiti täältä laivasta minua vastaan äskettäin.\n\nKERTTU\n\nKyllä, kävin tiedustelemassa veljeäni.\n\nPUOSU\n\nAhaa. Tässähän onkin pelattu oikein teatteria. Nyt minä ymmärrän, miksi\nneiti oli niin taipuvainen kihloihin menemään. Asia oli Arvin kanssa\nvalmis. Katsos peevelin poikaa, kun voitti. Onnea, onnea! Siinä on\nkelloni sinulle vielä päällisiksi. Kelvanneehan tuo noin miehiselle\nmiehelle.\n\nARVI\n\nKiitoksia, puosu, te olette hyvä mies...\n\nPUOSU\n\nPidä vain omasi, sillä kyllä niitä tyttöjä on minunkin varalle.\nTaitavatkin ulkomaalaiset minusta enemmän tykätä kuin kotipuolen\ntytöt... niillä on erilainen kauneusihanne.\n\nANNI\n\nPulska mieshän puosu on, mutta eihän sitä niin äkkiä pidä toivoa.\n\nEMMA\n\nPitää antaa vähän ajatusaikaa.\n\nVIISU\n\nTietysti vähän miettimisaikaa.\n\nPUOSU\n\nKyllä te osaatte, ai-jai-jai-jai — mutta nyt lauletaan ja maistetaan.\nOnnea kihlatuille!\n\nKAIKKI (Kilistävät ja huutavat eläköön.)\n\nKuoro n:o 10.\n\nKAIKKI\n\n    Lempi\n    on valtias\n    merellä ja maalla.\n    Ei sitä\n    kenkään\n    vastustella saata.\n    Vastahan vaan\n    ottaa saan,\n    rakkaus kun ovelleni kolkuttaa.\n\n    Toivomme\n    hartaasti\n    nuorille teille\n    onnea\n    lykkyä\n    elämänne teille.\n    Poikia pulskia\n    paksuja,\n    tyttöjäkin sieviä ja somia.\n\nMIEHET\n\n    Nyt Suomen neitosille,\n    täss’ läsnä oleville,\n    me täydet maljat nostamme\n    ja hartahasti toivomme,\n    että myöskin meille\n    maailman kulkureille\n    sama onni koittaisi,\n    ja armas vihdoin löytyisi.\n\nTYTÖT\n\n    No kyllä vain\n    joskus saa\n    kaikki kylkiluunsa,\n    se vaikka oisi puusta.\n    Siis oottakaa\n    ja toivokaa,\n    te kaikki saatte varmaan\n    pienen oman armaan.\n\nKAIKKI\n\n    Lempi on valtias\n    merellä ja maalla,\n    ei sitä kenkään\n    vastustella saata.\n    Vastahan vaan\n    ottaa saan,\n    rakkaus kun ovelleni kolkuttaa\n\nPUOSU\n\nTämähän on juhlallista. Viettäkäämme Arvin kihlajaisia oikein\nhupaisesti. Meidän on kaikkien mentävä iltapäivällä tansseihin, jotka\novat täällä likellä tavarasuojassa.\n\nANNI\n\nSiitähän tulee hauskaa.\n\nMIEHET\n\nTietysti kaikki tansseihin.\n\nVIISU\n\nSe on tietty! Sinnehän mekin olimme lopullisesti menossa. (Kumartaa\npuosulle.) Saanko pyytää puosua ensimmäiseen naisten valssiin.\n\nTOISET TYTÖT\n\nJa minä, ja minä...\n\nPUOSU\n\nNo nyt on onni kerrassaan muuttunut. — Tuhansia kiitoksia, neitoset.\nTanssi onkin minun parhaimpia puoliani.\n\nANNI\n\nSenhän näkee jo puosun vartalostakin.\n\nPUOSU\n\nHe he, vai huomaa sen jo päältäpäin.\n\nTOISET TYTÖT (Nauravat.)\n\nTietysti.\n\nPUOSU\n\nMehän voisimmekin laulaa sen merimieslaulun, jossa minulla on\nsoolo-tanssi, että naiset näkevät.\n\nMIEHET\n\nLauletaan vain.\n\nNAISET\n\nSehän olisi hauskaa nähdä.\n\nPUOSU\n\nSadehatut päähän! Ja siitä säkeistöstä aloitetaan että »Kun nämä lasit\non maisteltu» ja tietysti maistetaan nyt, että olisi syytä niin laulaa.\n\n    (Kaikki maistavat.)\n\nKuoro n:o 11.\n\n    Kun nämä lasit on maistettu, se toimi tulee uusi.\n    Kova oli seelein komento, kun laivaan tuli luusi.\n    Mutta hurratkaamme vain, sillä se on tapamme ain’,\n    vaivoja me nähdä saamm’, jotka seilaamme ulkomailla.\n\n    Blow boys, blow, to California,\n    there is plenty of gold,\n    so I’ve been told,\n    in the banks of Sacramento.\n\n    Kun maihin on päästy reilusti ja tultu kotirantaan,\n    siellä ne oottavat heilatkin, he sydämensä antaa.\n    Siis hurratkaamme vain, sillä se on tapamme ain’,\n    vaivoja me nähdä saamm’, jotka seilaamme ulkomailla.\n\n    Blow boys, blow, to California,\n    there is plenty of gold,\n    so I’ve been told,\n    in the banks of Sacramento.\n\n    Reiluista pojista tykkäävät nuo Suomen tytöt armaat.\n    He nahjukset luotansa lykkäävät, sen tiedämme me varmaan.\n    Siis hurratkaamme vain, sillä se on tapamme ain’,\n    vaivoja me nähdä saamm’, jotka seilaamme ulkomailla.\n\n    Blow boys, blow, to California,\n    there is plenty of gold,\n    so I’ve been told,\n    in the banks of Sacramento.\n\nPUOSU (Huutaa.)\n\nTaploo, taploo! Kuvaelma pian, pian!\n\n    (Loppusoiton aikana asettuvat kaikki äkkiä kuvaelmaan, mitä\n    koomillisempaan, sitä parempi. Nuori pari keskessä, tytöt kahden\n    puolen. Puosu seisoo takana pöydällä haaralla jaloin ja merimiehet\n    mikä missäkin muka jossakin »asennossa».).\n\nKAIKKI\n\nEläköön!\n\n    _Esirippu_.\n\n\n\n"]