[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$flxEFeynLLq1AK5_J9zuchrFbYZUUWUWrGFvvj6sCsAs":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":30,"gutenbergTranslators":31,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},2972,"Voiton päivä; Vala; Kotiin","Wilkuna, Kyösti",1879,1922,"2972-wilkuna-kyosti-voiton-paiva-vala-kotiin","2972__Wilkuna_Kyösti__Voiton_päivä;_Vala;_Kotiin","Kolme istoriallistaa kuvaelmaa","naytelma",[14],"sota",[],"fi",1921,null,5591,36112,false,72791,[24,25],"Finnish drama -- 20th century","One-act plays, Finnish",[27,28,29],"History - European","History - Warfare","Plays/Films/Dramas","\"Voiton päivä; Vala; Kotiin : Historiallisia näytelmiä\" by Kyösti Wilkuna is a collection of three historical plays written in the early 20th century. The book captures significant moments in Finnish history, offering a glimpse into the lives, struggles, and triumphs of its characters amid the backdrop of warfare and national sentiment. The plays explore themes of sacrifice, courage, and the longing for home, reflecting the nationalistic sentiments of the era.  The first play, \"Voiton päivä,\" presents a dramatic depiction of the Battle of Lapua in 1808, focusing on the personal experiences of soldiers, their bravery, and the impact of war on their lives and loved ones. The second play, \"Vala,\" takes place in 1714 during the Great Northern War, highlighting the resolve of Finnish officers as they vow to stand their ground despite overwhelming odds. The third play, \"Kotiin,\" tells the story of a soldier returning home after years of captivity, exploring the emotional turmoil and reconnections with family and lost loved ones. Together, these narratives illuminate the resilient spirit of the Finnish people and their enduring connection to their homeland. (This is an automatically generated summary.)",[],213,"Kolmen historiallisen näytelmän kokoelma sijoittuu Suomen sodan aikaan vuonna 1808. Kuvaelmat, kuten Lapuan taisteluun sijoittuva Voiton päivä, tuovat näyttämölle sota-ajan tunnelmia ja historiallisia hahmoja, kuten kenraali Adlercreutzin.","SKustaa Wilkunan 'Voiton päivä; Vala; Kotiin' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2972. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","VOITON PÄIVÄ; VALA; KOTIIN\n\nKolme istoriallistaa kuvaelmaa\n\n\nKirj.\n\nKUSTAA WILKUNA\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1921.\n\n\n\n\n\n\nVOITON PÄIVÄ\n\nHistoriallinen kuvaelma\n\n\nKirj.\n\nKYÖSTI WILKUNA\n\n\n\nEsitetty Lapuan päivillä 14/VII 1921.\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nADLERCREUTZ, komentava kenraali Lapuan taistelussa.\nRAMSAY      |\nJÄGERSKIÖLD | Luutnantteja.\nWIRZÉN      |\nWANSÉN, Wirzénin sotilaspalvelija.\naf BJERKÉN, ylilääkäri.\nVÄLSKÄRI.\nTORPAN MUORI.\nSOTILAITA.\n\nTapahtuu 14 p. heinäk. 1808 Lapuan Ritamäellä.\n\n\n\n\nNÄYTTÄMÖNÄ\n\n\ntaustalle kohoava mäenrinne. Oikealla torpantuvan matala seinä pienine\nikkunoineen ja ovineen. Vasemmalla, edellistä vastapäätä ja enemmän\netualalla, olkikattoisen ulkohuonerivin seinämä. Perällä kaivo ja\nsen takana louhuinen mäenrinne. Vasemmalta, ulkohuoneen ja taustana\nolevan metsän välitse johtaa pihaan tie. Keskellä pihaa lattea kivi,\njonka päällä ja vierustalla kaikenlaisia sitomavehkeitä ja kirurgisia\ntarpeita. Kaivon luona vankkurit, joilla pienoinen viinatynnyri,\nkirstuja y.m. Pihalla, kiven lähistöllä, myöskin avonainen kirstu. —\nVarjossa ulkohuoneen seinustalla makaa tai istuu seinään nojaten joukko\nsotilaita, joilla on side kenellä päässä, kenellä kädessä tai jalassa.\nSeinän nojalla musketteja ja miekkoja.\n\nEsiripun noustessa sitoo välskäri, joka on ylisillään ja hihat\nkäärittyinä, erään seinustalla olevan sotilaan päätä. Tohtori Bjerkén,\nniinikään ylisillään ja hihat käärittyinä, istuu kivellä ja penkoo\nkirstua. Taustalla näkyy puiden välissä kuhiloituja musketteja sekä\nmuutamia sotilaita, jotka tupakoivat ja istuskelevat varjossa.\n\nKoko kuvaelman ajan kuuluu etäämpää vasemmalta katkeamaton kiväärien ja\nkanuunoin pauke.\n\nSOTILAS 1 (Jonka päätä välskäri sitoo.)\n\nEn kuule mitään, huutakaa kovemmin!\n\nVÄLSKÄRI (Kumartuen huutamaan miehen korvaan.)\n\nSitä vain, ettei tämä hengenvaarallinen ole. Parin kolmen viikon\npäästä olet jo ennallasi.\n\nSOTILAS 1.\n\nEntä kuuloni?\n\nVÄLSKÄRI\n\nEi korvissa ole mitään vikaa, ne ovat vain lumpeessa. Huomenna on kuulo\njo ennallaan. Kivistääkö haavaa kovastikin?\n\nSOTILAS 1\n\nEi, mutta muuten tuntuu pääni kuin savimöhkäleeltä. Sitokaa lujaan,\nettei se hajoa, kun minä lähden tästä uudestaan tappeluun.\n\nBJERKÉN (Päätään nostaen.)\n\nSanokaa, että hänen on pysyttävä alallaan, muuten on henki vaarassa.\n\nVÄLSKÄRI\n\nArkkiaatteri kieltää liikkumasta, muuten on henki vaarassa.\n\nSOTILAS 1\n\nVaarassa? Eikö se sitä ole ollut alunpitäen? — Kerkesin juuri päästä\nparhaaseen tappelun makuun, kun tuli se pommi-piru! Haluaisin mennä\ntyötäni lopettamaan.\n\nBJERKÉN\n\nKieltäkää häntä puhumasta. Se voi aiheuttaa verenvuodon aivoihin.\n\nVÄLSKÄRI\n\nSinun täytyy pysyä hiljaa, muuten olet mennyttä kalua. (Sitomisen\nlopettaen.) Kas niin, laskeudu nyt pitkällesi ja pysy rauhassa.\n\nSOTILAS 1\n\nKun saisin ensin vähän vettä.\n\nVÄLSKÄRI\n\nHeti paikalla! (Menee ja ottaa kaivonkannelta vesikipon, josta\ntarjoaa juotavaa. Seuraavan kohtauksen aikana juottaa hän toisiakin\nhaavoittuneita, tunnustellen samalla heidän siteitään.)\n\nTORPAN MUORI (Tulee tuvasta, kädessään kiulu; kun lähempää vasemmalta\nsamassa kuuluu karteshin räjähdys, nyykistyy hän porraskivelle istumaan\nja painaa käsin sydänalaansa.)\n\nVoi Herra Jeee-sus! Ihan maailmanloppu tulossa!\n\nBJERKÉN (Joka välskärin ja joidenkin haavoittuneiden naurahtaessa\nkääntyy puolittain muoriin, kuivaten hikeä otsaltaan.)\n\nEi ihan vielä, muori! Jahka ryssät ensin ajetaan Suomesta pois.\n\nMUORI. Sus siunatkoon tuota pauketta! Lähemmäshän ne vain tulevat.\n\nJÄGERSKIÖLD (Joka edellisen vuorosanan aikana astuu sotatieltä\npihalle.)\n\nRyssätkö lähemmäs? Ei niistä mitään! Kohtsillään on Lapuan kirkonkylä\nmeikäläisten vallassa. Porilaisten rynnäkköä ei pidätä mikään. Mutta\nantakaahan, muori, se kipponne tänne, että saan juoda. Kieleni on\nkuuma kuin silitysrauta.\n\n(Muori menee kaivolle ja, siunaillen aina kanuunain paukahtaessa, ottaa\nvettä kiuluunsa ja tarjoaa Jägerskiöldille.)\n\nBJERKÉN (Jägerskiöldille, joka juo ahneesti.)\n\nOletteko ollut taistelussa, luutnantti?\n\nJÄGERSKIÖLD (Antaen kiulun muorille, joka mennä linkuttaa sisälle.)\n\nEn, ikävä kyllä, sillä minun paikkani on tuolla (viittaa metsään)\nreservissä. En kuitenkaan malttanut pysyä alallani, vaan kävin tuolla\nruisvainiolla tykkiemme luona.\n\nBJERKÉN\n\nSiellä on kuumat paikat? Siikajoella ei ammunta ollut läheskään näin\ntuimaa.\n\nJÄGERSKIÖLD\n\nVerta siellä vuotaa. Mutta jokaista meikäläistä kaatunutta kohti kaatuu\nkaksi tai kolme ryssää. Kerrassaan suurenmoista oli läheltä nähdä\nporilaisten hyökkäystä. Se oli kuin jäänlähtö suuressa koskessa. Pois\nalta kaikki!\n\nBJERKÉN (Siirtyen peremmäs, josta hän Jägerskiöldin kanssa katsoo\nvasemmalle.)\n\nTaistelun menosta ei saa enää mitään käsitystä. Kaikki yhtenä ainoana\nsavupilvenä! Suurenmoinen ja kaamea näky! Mitä kaikkea tuon pilven\nsisässä tapahtuneekaan?\n\nJÄGERSKIÖLD (Haltioissaan.)\n\nSiellä tapahtuu paljon, paljon! Ja yhdestä seikasta me ainakin\nvoimme olla varmat.\n\nBJERKÉN.\n\nNimittäin?\n\nJÄGERSKIÖLD\n\nNimittäin että ennen auringon laskua on ryssä ajettu tiehensä tuosta\nuhkeasta laaksosta. Oh, kuuletteko, kuinka meikäläiset haltioissaan\nhurraavat? Ja tuolla, kas, kasakat pakenevat täyttä laukkaa!\n\nBJERKÉN.\n\nJa haavoittuneita tuodaan tänne tien täydeltä.\n\nJÄGERSKIÖLD\n\nOli hyvä, että lähetitte osan välskäreitä sinne, sillä useimpia ei\nvoida eikä ennätetä tänne kantaa.\n\nBJERKÉN.\n\nOnko kaatuneiden joukossa upseereita?\n\nJÄGERSKIÖLD\n\nOn, Herra paratkoon! Juuri kun tulin tykkiemme luo, veti luutnantti\nGestrin viimeisen henkäyksensä. Kohtasin hänet tuolla metsässä,\ntullessamme Kauhavalta tänne. Silmät loistaen marssi hän kuin juhlaan.\nLaulaen oli hän hoitanut tykkipatteriaan, kunnes tuli surmanluoti ja\nlopetti nuoren elämän. Ja Maunu Blume — — —\n\nBJERKÉN\n\nMitä, Blume, armeijan uljain kavaljeeri — hänkinkö kaatunut?\n\nJÄGERSKIÖLD\n\nNiin, Jumala nähköön! Hän oli kaikista ensimäisiä uhrejamme. Tuolla\ntien vieressä pellon pientareella hän makaa kylmenneenä. Peitin\ntullessani manttelilla hänen ruumiinsa. Ryssät ampuivat piilosta\nruispeltojen keskeltä ja kun Blume oli noussut aidalle ottamaan selvää\nheidän asemastaan, sai hän kuulan rintaansa. Qvantenin huhusivat\nmyöskin saaneen surmansa lähempänä kylää. Ja Herra ties kuinka monta\nmuuta lisäksi siellä on mennyt ja parhaillaan menee. Mutta kyllä heidät\nkostetaan. Kohta Blumen kaaduttua vei Brakel komppaniansa ruispeltoihin\nja niinkuin turilaita surmasivat hänen porilaisensa laihon keskeen\npiiloutuneita ryssiä. Muutamassa minuutissa oli tuo laaja vainio niistä\npuhtaana. Mutta huomaatteko, kuinka savupilvi venyy tuonne Kuortaneen\nsuunnalle. Ryssä painuu omaa ilmansuuntaansa kohti.\n\nBJERKÉN\n\nHyvä siitä lopultakin taitaa tulla. Mutta ketäs tuossa kannetaan? Joku\nupseeri, ellen erehdy.\n\nJÄGERSKIÖLD (Hetkisen solalle tähystäen)\n\nLuutnantti Wirzén, kadettitoverini! (Rientää vasemmalle, josta hän\nhetken kuluttua palaa, astellen paarien rinnalla, joita kaksi\nsotilasta kantaa; paareilla, jalka verisenä, makaa luutnantti Wirzén,\nnojaten toiseen kyynärpäähänsä ja jutellen vilkkaasti Jägerskiöldille.)\n\nWIRZÉN\n\n... niin ettei muuta kuin sokeasti vain eteenpäin, talo talolta ja\npiha pihalta... Vaikka kuulia tuli kuin rakeita, niin ei muuta kuin\npois alta ryssät! (Sotilaat, joista toisen käsivarsi on verissä,\nlaskevat paarit pihan keskelle, jolloin Wirzén kääntyy Bjerkénin\npuoleen.) Hyvää päivää, herra arkkiaatteri! Sain pienen läven koipeeni.\nOlkaapa sen vuoksi ystävällinen ja laastaroikaa sitä hieman, että\njoudun sinne takaisin ennenkuin ehtivät koko kylän puhdistaa. (Bjerkén\nja välskäri kumartuvat jalkaa tutkimaan; sill'aikaa menee toinen\nsotilaista kaivolle juomaan, toisen sotilaan ja Jägerskiöldin jäädessä\npaarien ääreen.)\n\nJÄGERSKIÖLD (Sotilaalle.)\n\nKätesi on verissä?\n\nSOTILAS 2 (Kättään katsoen.)\n\nNiin, muuan partaniekka, johon ruispeltoa kahlatessani tulin pahki, ehti\nsitä ennen viimeistä matkaansa hiukan pajunetillaan hotaista. Sietäisi\nsaada siihen hieman siteen tapaista.\n\nVÄLSKÄRI (Kumartuessaan paarien ääreen.)\n\nHeti paikalla, kun tämä luutnantin jalka on saatu hoidetuksi.\n\nBJERKÉN (Suoraksi kohoten.)\n\nTjah! Luutnantti ei näytä vielä käsittävän, kuinka vakava paikka tässä\non. Suoraan sanoen: jalka on sahattava polven yläpuolelta, muuten on\nhenkenne vaarassa.\n\nWIRZÉN (Kaivolla olevalle sotilaalle.)\n\nWansén, missä miekkani?\n\nWANSÉN (Juosten esiin ja ojentaen miekan, joka on paljaana paarien\npääpuolessa.)\n\nTässä, herra luutnantti.\n\nWIRZÉN (Miekkaa pudistaen.)\n\nMinun jalkaani ei katkaista niinkauan kuin minä tätä kykenen\nheiluttamaan!\n\nJÄGERSKIÖLD.\n\nOikein, veikko!\n\nBJERKÉN.\n\nHulluko te olette?\n\nWIRZÉN\n\nNähkääs, koko viime talven sain minä tällä jalallani juosta ryssän\nedessä pohjaa kohti. Nytkö, kun on aljettu kulkea päinvastaisessa\njärjestyksessä, minä antaisin jalkani sahata? Ei, herra arkkiaatteri!\nTalvella en olisi sahoistanne suuriakaan piitannut, mutta nyt minä\ntarvitsen itse jalkani.\n\nBJERKÉN\n\nMutta sanoinhan, että henkenne on vaarassa. Mätä on jo alullaan.\n\nWIRZÉN\n\nEi voiton makuun päässyt nuori mies niin vähästä kuole. Tällä jalallani\nminä aion vielä tanssissakin pyörähtää, jahka ryssä on maasta ajettu.\nTiedättehän, suomalainen on sitkeä. Laittakaa siis laastarit ja siteet\nvalmiiksi, enempää en salli teidän tehdä.\n\nBJERKÉN (Hartioitaan kohauttaen.)\n\nKuten tahdotte. Mutta vastatkaa itse seurauksista! (Ryhtyy välskärin\nkanssa sitomaan jalkaa.)\n\nWANSÉN\n\nTarvitaanko minua enää täällä, luutnantti?\n\nWIRZÉN\n\nEi tällä kertaa. Juokse takaisin kylään ja hakkaa minunkin puolestani.\n\nWANSÉN\n\nJa tämä poika kun se sitten hakkaakin! (Tekee kunniaa ja juoksee\nvasemmalle.) Hurraa!\n\nJÄGERSKIÖLD\n\nKas siinä soturi! Harmi, että minun täytyy pysyä täällä, vaikka maa\npolttaa jalkojani.\n\nWIRZÉN\n\nTee niinkuin vänrikki Fieandt. Hänkin oli reservissä, mutta plutoonansa\nkera oli hän lähtenyt omin lupinsa liikkeelle. Minua tänne tuotaessa\nhänellä oli jo viitisenkymmentä ryssää vankina.\n\nJÄGERSKIÖLD\n\nEi käy, Minä hoidan tänään prikaadin adjutantin virkaa, joten minun\ntäytyy pysyä täällä, kunnes toisin määrätään.\n\nBJERKÉN (Sitomisen lopettaen.)\n\nKas niin. Nostakaa nyt luutnantti tuonne varjoon. (Välskäri ja sotilas\n2 nostavat Wirzénin seinustalle, minkä jälkeen välskäri ryhtyy\nsitomaan sotilas 2:n käsivartta; Bjerkén pesee käsiään vesisangossa\nja Jägerskiöld kävelee sotatielle tähystämään.)\n\nJÄGERSKIÖLD\n\nTaas tuodaan sieltä jotakin upseeria.\n\nBJERKÉN (Käsiään kuivaten.)\n\nKylläpä tuoni nyt korjaa saalista. Ja ammunta jatkuu yhtä tuimana.\n(Kaksi sotilasta tulee vasemmalta, kantaen paaria, joilla raukeana ja\nverisenä makaa Ramsay; he laskevat paarit pihalle, menevät kaivolle\njuomaan ja lähtevät sen jälkeen oitis vasemmalle.)\n\nBJERKÉN ja JÄGERSKIÖLD (Lähestyen paareja, yhtaikaa.)\n\nRamsay!\n\nBJERKÉN (Alas kumartuen.)\n\nOh, rinta läpi! Joutuin, välskäri! Tuokaa sidettä ja ooppiumipullo!\n\nRAMSAY (Puhuen heikolla ja katkonaislla äänellä.)\n\nNe ovat tarpeettomia, tohtori. Hetkeni ovat luetut. Antakaa mieluummin\ntilkka vettä.\n\n(Välskäri tarjoaa hänelle juotavaa.)\n\nSOTILAS 2 (Joka käsivartensa tultua sidotuksi on mennyt kaivonnurkalle\nistumaan.)\n\nKenraali ajaa tänne täyttä ravia.\n\n(Nousee seisomaan; Jägerskiöld lähestyy katsomaan.)\n\nADLERCREUTZ (Tulee hengästyneenä ja kuohuksissaan vasemmalta;\nJägerskiöld ja sotilas tekevät kunniaa.)\n\nMikä verinen päivä, Jägerskiöld! Gestrin, Blume ja Qvanten makaavat\nkylmänä tuolla, jalka poikki ammuttuna voihkii kapteeni Aminoff kylän\nlaidassa ja nyt sanovat nuoren Ramsayn saaneen surmanluodin. Niin\nmonta nuorta ystävääni yhtenä päivänä! Mutta missä on Ramsay, onko\nhänet tuotu tänne?\n\nJÄGERSKIÖLD (Viitaten paareja, joilla makaava Ramsay on jäänyt\nBjerkénin ja välskärin suojaan.)\n\nTuolla, herra kenraali!\n\nADLERCREUTZ (Lähestyen paareja, jolloin Bjerkén ja välskäri antavat\nhänelle tietä.)\n\nSiis totta! Ramsay, Ramsay — kuuletko vielä minua? (Kumartuu\npaarien yli.)\n\nRAMSAY (Puhuen kaiken aikaa vaivaloisesti ja katkonaisesti.)\n\nTekö, herra kenraali? Mutta kuinka käy taistelun?\n\nADLERCREUTZ\n\nMe voitamme. Mutta voittomme muuttuu tappioksi, ellei arkkiaatterimme\nonnistu tehdä teitä terveeksi. Miten on, herra arkkiaatteri?\n\nBJERKÉN (Pudistaa päätään.)\n\nRAMSAY\n\nHetkeni ovat luetut. Mutta ihanata on kuolla tällaisena voiton päivänä.\nHerra kenraali, toimittakaa äidilleni viimeinen tervehdykseni ja\nsanokaa, että poikansa kuoli onnellisena keskellä voiton pauhinaa.\n— Ja sitten... ottakaa, kenraali, minulta muistoksi ratsuni. Kun\ntaistelukentällä havahduin tainnoksista, seisoi se vieressäni. Tänne\ntuotaessa asteli se yksinään paarien jäljessä.\n\nADLERCREUTZ (Liikutettuna.)\n\nTulen pitämään sen kalliina muistona teistä, rakas ystävä. Mutta nyt\ntäytyy minun rientää voittoamme täydentämään. Jumalan haltuun!\n(Pudistaa Ramsayn käsiä.)\n\nRAMSAY\n\nJumala kanssanne, kenraali! Pian erkaneva henkeni on seuraava teitä\nvoittoretkellänne.\n\nADLERCREUTZ (Lähtee nopeasti, mutta pysähtyy muutaman askeleen\notettuaan ja kääntyy Jägerskiöldiin.)\n\nJägerskiöld! Reservi tuleen, kostamaan nuorten sankariemme kuolema\nja täydentämään voittomme!\n\n(Menee vasemmalle.)\n\nJÄGERSKIÖLD (Joka edellisen kohtauksen aikana on jutellut Wirzénin\nkanssa.)\n\nNäkemiin, veikko!\n\nWIRZÉN\n\nNäkemiin! Ja teekin puhdasta jälkeä! Hitto soikoon, ettei tuo koipi\nsalli minun olla mukana!\n\nJÄGERSKIÖLD (Poistuu nopeasti oikealle taka-alalle, josta kohta alkaa\nkaikua komennushuutoja: \"Kiväärit käteen!\" — \"Riviin!\" — \"Asento!\"\n— Perällä puiden välissä loikovat sotilaat hyökkäävät ylös, hurraavat\nja ottavat kiväärinsä kuhilaalta.)\n\nMUORI (Syöksyy tuvasta pihalle.)\n\nHerra Jumala, kun Liuhtarinkylä palaa!\n\n(Vasemmalta tuleva punerrus valaisee pihaa ja taustan puita; Bjerkén,\nvälskäri ja lievemmin haavoittuneet sotilaat kerääntyvät kaivon luo\nvasemmalle tähystämään; vasemmalla kiihtyvää ammuntaa ja tykkien\njyskettä; metsästä kuuluu komento: \"Eteenpäin mars!\" sekä sitten\nrummunpärrytystä; puiden välitse näkyy vasemmalle syöksyviä sotilaita;\nmuori porraskivelle lyyhistyneenä siunailee ja voivottaa.)\n\nWIRZÉN (Kavahtaa miekkaansa nojaten seisomaan, heiluttaa hattuaan ja\nalkaa laulaa, johon metsästä yhtyy lukuisia ääniä.)\n\n    Marssi päälle, pohjan poika\n    vihollista varsin luo!\n    Hakkaa päälle, pohjan poika,\n    Luoja sulle voiton suo!\n\n(Laulun aikana kavahtaa sotilas 1 seisaalleen, tempaa seinustalta\nmusketin ja syöksyy vasemmalle.)\n\nBJERKÉN (Sotilas 1:n jälkeen.) Seis! Seis! Mitä tulimmaista!\n\nWIRZÉN (Lakkiaan heiluttaen.)\n\nHurraa! Hurraa! — Tuhat tulimmaista, etten pääse mukaan!\n\nBJERKÉN (Wirzénin luo hyökäten.)\n\nPaikalla pitkällenne, luutnantti! (Taluttaa häntä seinustalle, jolloin\nsotilas 2 sieppaa kiväärin ja katoaa vasemmalle; Bjerkén yrittää hänen\njälkeensä, huitoen avuttomasti käsiään.)\n\nUh-huh, pähkähulluiksi ne ovat kaikki tulleet!\n\nRAMSAY (Puoleksi istualleen kohoten ja kättään heiluttaen.)\n\nHurraa! Ihanata on tällaisena voitonpäivänä kuolla synnyinmaan\npuolesta!\n\n(Putoaa hervotonna takaisin paareille.)\n\nBJERKÉN (Paarien luo syöksyen kumartuu tunnustelemaan Ramsayta;\nsuoraksi ojentuen pudistaa Ramsayn hervotonta kättä.)\n\nJää hyvästi, uljas sankari, joka uhrasit elämäsi tämänpäiväiselle\nvoitollemme!\n\n(Paljastaa päänsä, samoin Wirzén ja välskäri; punerrus valaisee\nedelleenkin pihaa; taistelun pauhina vasemmalla on vaimentumassa.)\n\n_Esirippu_.\n\n\n\n\n\n\nVALA\n\nHistoriallinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nKUSTAA WILKUNA\n\n\n\nEsitetty Napuen muistopatsaan paljastuksessa kesällä 1920.\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n v. ESSEN, eversti, Porin rykmentin päällikkö.\n HINNEL, kapteeni samassa rykmentissä.\n KYMMENKUNTA muuta Porin rykmentin upseeria.\n AEMELAEUS, Isonkyrön kirkkoherra.\n RUUSTINNA AEMELAEUS.\n\nUpseerit kuluneissa karoliinipuvuissa suurine saappaineen ja\npitkine miekkoineen. — Kirkkoherra vanhanaikaisessa papinlakissa\npolvihousuineen ja päässä peruukki.\n\nKuvaelma tapahtuu Isonkyrön pappilassa 18 p. helmik. 1714.\n\n\n\n\nVierastupa Isonkyrön pappilassa. Peräseinällä kaksi matalaa,\npieniruutuista akkunaa. Niiden välissä raskas nahkasohva, jonka\nedessä pöytä ja muutamia tuoleja. Seinällä ikkunain välissä Lutherin\nmuotokuva. Vasemmalla ovi, samoin oikealla. Viimemainitulla seinällä,\nlähempänä etualaa, avosuinen uuni, jossa kytee hiilos. Pöydällä palaa\nkaksi talikynttilää.\n\nEversti v. Essen istuu pesän edessä lyhytvartista piippua imeskellen\nja hiilokseen tuijottaen. Muu upseerikunta istuskelee ryhmissä siellä\ntäällä, poltellen ja hiljaa jutellen. Kirkkoherra Aemelaeus istuu\nsohvankulmassa.\n\nHINNEL (Astuu sisälle vasemmanpuoleisesta ovesta, tervehtii, riisuu\nviittansa ja ryhtyy pyyhkimään kuuraa viiksistään.) Pakkanen kiihtyy\nsitä mukaa kuin vihollinen lähenee asemiamme.\n\nv. ESSEN. Mitä uutta Napuelta? (Piippunsa uuninkylkeen kopistaen.)\n\nHINNEL. Juuri lähtiessäni palasi ylioppilas Peldán suksimiehineen\ntiedusteluretkeltä ja ilmoitti, että Galitzin on täydessä marssissa\nIlmajoelta tänne Isoonkyröön.\n\n    (Liikettä ja matalaäänistä sorinaa upseerien kesken.)\n\nv. ESSEN. Hyvä! He tulkoot, sillä tarpeeksi olemme heitä vartoneet.\n(Äänettömyys.) Oliko Peldánilla tiedossaan, kuinka paljo heitä\nsuunnilleen on?\n\nHINNEL. Viisitoistatuhatta.\n\n    (Pitempi, raskas äänettömyys.)\n\nv. ESSEN. Viisitoistatuhatta ryssää! Ja täällä seisoo niitä vastassa —\n\n    (Vaikenee kuin muistellen.)\n\nHINNEL. — viisituhatta meikäläistä.\n\nKIRKKOHERRA (Nousten sohvan kulmasta.) Herra meitä varjelkoon! —\nViisitoistatuhatta viittätuhatta vastaan! — Mitä luulette siitä\ntulevan, eversti?\n\nv. ESSEN. Minulla on omat luuloni ja omat aavistukseni, mutta niistä\nlie paras vaieta. (Pitempi äänettömyys.) Minusta on kuin kuulisin yhä\nkorvissani hirsinuijain kolkkeen Napuen varustuksilta.\n\nHINNEL. Hm! Minäkin seisoin satulasta noustuani pitkän aikaa tuolla\npihalla ja kuuntelin sitä. Se kaikui niin omituiselta.\n\nv. ESSEN. Eikö se ollut sinustakin kuin ruumisarkun naulaamista?\n(Äänettömyys.) Siellä lyödään kokoon ruumisarkkua Suomen kansalle.\n\nKIRKKOHERRA (Järkytettynä.) Hyvä Jumala, miksi otatte asian noin\nkaameasti, eversti? Eihän meiltä ole toki vielä kaikki toivo mennyt.\nVai onko vihollisen suuri ylivoima teidät niin masentanut?\n\nv. ESSEN (Naurahtaen katkerasti.) Kaukana siitä, hyvä kirkkoherra! Minä\nolen kymmeniä kertoja ollut taistelussa ja nähnyt suomalaisten voitolla\nsuoriutuvan vieläkin ylivoimaisemmista vihollisjoukoista. Ei pelko\nvihollisen ylivoimasta eikä pelko yleensäkään minulle tätä sanele, vaan\njokin muu, mikä lienee kumma vaisto.\n\nKIRKKOHERRA. Tuo vaistonne ennustaa meille siis tappiota huomispäivän\ntaistelussa?\n\nv. ESSEN. En tahdo ennustaa sitä enkä tätä. Tulin vain sanoneeksi,\nmitä oma sydämeni aavistelee. — Me olemme marssineet läpi Suomen\ntänne Pohjan äärille ja nähneet isänmaamme pala palalta joutuvan\nraa'an vihollisen tallattavaksi. Toissapäivänä, kuten tiedätte,\noli sotaneuvottelu tässä samassa huoneessa, ja siellä minä ehdotin\nvetäytymistä Vöyrille, jossa metsäiset maisemat tarjoaisivat\nmeikäläisille edullisemman taistelupaikan kuin täällä Isonkyrön\nlakeuksilla. Kun päätökseksi kuitenkin tuli, että taisteluun käydään\ntäällä, niin seisokaamme kuin miehet alallamme ja näyttäkäämme, ettemme\nainakaan pelkureita ole. Me täällä läsnäolevat olemme kaikki Suomen\nlapsia, jota vastoin moni niistä, jotka meitä pelkureiksi vihjailivat,\novat Pohjanlahden tuolta puolen. He eivät katsele tätä maata ja kansaa\nsamoin silmin kuin me, he pitävät itseään täällä vieraina ja siksi minä\nuskon, että meistä jokainen lopputingassa kestää paikallaan kauemmin\nkuin he. Mutta se sikseen! Huomisesta taistelusta riippuu kaikki. Jos\nse menetetään, niin mitä on meillä silloin jälellä? Kotimme, perheemme,\nkoko isänmaa on vihollisen jaloissa. Siksi meidän on säilytettävä\npaikkamme viimeiseen mieheen. (Nousee seisomaan ja paljastaa\nmiekkansa.) Toverit, yhdyttekö valaani, että ainakaan Porin rykmentti\nei huomispäivän vaiheissa väisty paikaltaan, vaan taistelee viimeiseen\nmieheen?\n\nKAIKKI UPSEERIT (Nousevat, paljastavat miekkansa ja laskevat niiden\nkärjet yhteen.) Me yhdymme ja vannomme kunniamme kautta seisovamme\nviimeiseen mieheen!\n\nKIRKKOHERRA. Amen!\n\nv. ESSEN (Pistäen miekkansa tuppeen.) Nyt uskon, että tulkoon mitä\ntulkoonkin, kääntyköön huomispäivä vaikka onnettomuudeksikin meille,\nniin me emme turhaan kaadu paikallemme. Me viittaamme tietä tuleville\nsukupolville. Ja niin on kerran näiltä samoilta lakeuksilta meidän\nhaamujemme opastamina lähtevä liikkeelle vyöry, joka ainaisiksi ajoiksi\nvapauttaa isänmaamme siitä vihollisesta, jonka hävityksiä se on saanut\nvuosisadat kokea. — Mutta nyt, toverit, takaisin Napuelle ja kukin\npaikalleen!\n\nUPSEERIT (Tekevät lähtöä, hyvästellen kirkkoherraa.)\n\nv. ESSEN (Toisten poistuttua huoneesta astuu kirkkoherran luo, kaivaa\nviivytellen taskustaan kellon ja lompakon.) Minä uskon nämä teidän\nhuostaanne, kirkkoherra, ja pyydän lisäksi, että te taistelukentältä\netsisitte minun ruumiini ja toimittaisitte sen perhehautaani Hollolan\nkirkkomaalle.\n\nKIRKKOHERRA. Mutta, Jumalan tähden, herra eversti —\n\n    (Mielenliikutus keskeyttää hänen lauseensa.)\n\nv. ESSEN. Tunnen sen varmasti itsessäni, että huomispäivä on oleva\nminun viimeiseni. Mutta isänmaan tulevaisuus vaatii niin. Ja nyt,\nJumalan haltuun, kirkkoherra!\n\n    (Puristaa kirkkoherran kättä, kietoo viitan tiukasti\n    ympärilleen ja astuu ulos.)\n\nRUUSTINNA (Tulee oikeanpuoleisesta ovesta; liikutettuna.) Voi, mitkä\naavistukset täyttävät sydämeni! Seisoin tuolla toisessa huoneessa ja\nkuulin kaikki. (Lähestyy vasemmanpuoleista ikkunaa ja katsoo ulos.)\nTuolla he ratsastavat Napuen kylää kohti. Katso, miltä he kuutamossa\nnäyttävät! Kuin haamut kuoleman maasta!\n\n    (Puhkeaa nyyhkytyksiin.)\n\nKIRKKOHERRA. Raskaat aavistukset täyttävät minunkin mieleni ja\nhuomenillalla me tiedämme paljon enemmän kuin tällä hetkellä... Mutta\nkuinka käyneekin, ainakin noilla miehillä on sydän paikallaan, ja\nkansa, jolla on sellaisia poikia, ei voi olla perikatoon tuomittu.\nHerra heitä tukekoon huomispäivän vaiheissa!\n\n_Esirippu_.\n\n\n\n\n\n\nKOTIIN\n\n1-näytöksinen historiallinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nKUSTAA WILKUNA\n\n\n\nEsitetty Lapuan sankaripatsaan paljastuksessa 10/9 1921\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n TAHVO, Jaakkolan isäntä.\n VAPPU, hänen vaimonsa.\n EVELIINA | Tahvon  sisaria, molemmat keski-ikäisiä naisia.\n KATRI    |\n VANHA EMÄNTÄ, Tahvon,  Eveliinan ja Katrin sokea äiti.\n TAVON TUOMAS, sotavankeudesta palaava karoliini.\n\nNäytelmä tapahtuu Iisalmen Vieremällä 1740-luvun alussa.\n\n\n\n\nJaakkolan talon piha. Perällä pienoinen tallirakennus. Oikealla\nmalkakattoinen asuinrivi, jonka etuseinässä ovi avonaisine portaineen\nsekä taempana sivuun lykättävä ikkunaluukku. Vasemmalla vanhan,\npienemmän savupirtin pääty mataline ovineen. Perempänä ja samassa\nlinjassa edellisen kanssa aitta. Asuintuvan hulaassa riippuu\nviikatteita ja sirppejä. Seinän nojalla muutamia haravia. Pihan\nkeskellä kaksi istuinkiveä.\n\nElokuun ilta ennen auringon laskua.\n\nVAPPU (Pesee hulikoita ja puukuppeja kolmijalkaisessa pesupunkassa,\njoka seisoo asuintuvan ja tallin välisessä pihan kulmassa, asettaen\npestyt astiat tuvan seinustalla olevalle penkille; hyräilee itsekseen)\n\n    Jo joutui päivä armas\n    Ehtooll', me rukoilem',\n    Ett's Herra Jeesu rakas\n    Tääll' pysyt tykönäm'.\n\n(Laulunsa keskeyttäen Tahvolle, joka sirppi kädessä tulee tallin ja\naitan välisestä solasta.) No, joko saitte leikkuun lopetetuksi?\n\nTAHVO. Lopussa on. Toiset jäivät viimeisiä kuhiloimaan, mutta minä\nlähdin edeltä tupakan leikkaamaan, kun näytti tulevan kylmä yö. Olkoon\nkuitenkin huomiseen, ei niitä pakkanen vielä ensi yönä pure, koska\ntuolta pohjoisesta näkyy pilvi nousevan. Selkäänikin pakottaa niin.\n(Asettaa sirpin hulaaseen, istahtaa portaalle ja alkaa piippuaan\nlaitella.)\n\nVAPPU. Sauna on pian valmis, saat siellä sitten sivujasi haudella. Ja\nsirppijuustonkin panin äsken tulelle. Rukiista kai tulee muuten hyvä\nsato?\n\nTAHVO. Parempi kuin kymmeneen vuoteen. Suomen maan petäjät saavat ensi\ntalven levätä rauhassa.\n\nVAPPU. Jumalalle kiitos, että asiat ovat niin hyvin. (Vanha emäntä,\nkepillä eteensä koitellen, tulee vanhasta savupirtistä.) Muori tulee\nvarmaankin taas tyttäriä kysymään. Minkähän edellä se tänään on niin\nlevoton ollut?\n\nVANHA EMÄNTÄ. Olin kuulevinani Tahvon äänen. Onko se täällä?\n\nTAHVO. Täss' ollaan.\n\nVANHA EMÄNTÄ. Eivätkö tyttäret vielä tulleet?\n\nTAHVO. Eivät tulleet vielä.\n\nVANHA EMÄNTÄ. Kauanpa ne viipyvät. (Kuunnellen.) Mutta tulossa ne ovat,\nJumalan kiitos! Kuulen selvästi Katrin laulavan.\n\n    (Palaa savupirttiin.)\n\nTAHVO. Äiti parka! Se vain yhä tyttäriään vuottaa.\n\nVAPPU. Ajatteles, että hän tänään jo ainakin kymmenennen kerran kysyi\ntyttäriä. Ihme, ettei Jumala hyvyydessään korjaa häntä jo pois. Mutta\nehkäpä hän juuri loppunsa edellä onkin noin levoton.\n\nTAHVO. Sellainenhan hän on ollut joka syksy leikkuuaikana.\n\nVAPPU. Niin, kun vihollinen vei tytöt leikkuupellolta. Kuinka pitkä\naika siitä jo tuleekaan?\n\nTAHVO. Minä olin silloin viidennelläkolmatta ja nyt olen kahta vaille\nviisikymmentä. Siitä on siis kolmekolmatta vuotta.\n\nVAPPU. Hyvä Jumala, kuinka pitkä aika! Ja kaikki nuo vuodet on muori\nollut kuin unessa. Hän luulee yhäkin olevan sen päivän, jolloin\ntyttäret lähtivät halmeelle kauranleikkuuseen. Tyttö poloiset! Mutta\nkaipa hyvä Jumala on heidät jo aikoja luokseen korjannut. (Lopettaa\npesemisen ja kuivaa käsiään vyöliinaan.)\n\nTAHVO. Kuka hänen ties. Ellei äitimuorin odotus sittekin täyttyisi.\nNiitä kuuluu vankeja ryssän maalta vielä aivan viime aikoinakin\npalanneen.\n\nVAPPU. Niin miehiä, mutta ajattele, kaksi turvatonta naista! Kuinka\nhe sieltä satojen penikulmain päästä tulisivat? Jos muutenkaan ovat\nhengissä säilyneet.\n\nTAHVO. Niin, Jumala hänet tiennee. Mutta kukahan tuolla kangastiellä\ntulee?\n\nVAPPU (Tullen Tahvon luo ja katsoen savupirtin ja aitan väliselle\nsolalle.) Joku outo kulkijain, mikä lie. Päälläkin tuollainen ryssän\nmekko.\n\n    (Menee tupaan.)\n\nTAVON TUOMAS (Vanttera, täyspartainen keski-ijän mies, päällään\navarahelmainen, nuoranpätkällä vyötetty mekko, jalassa tomuiset ja\nkuluneet saappaat, päässä rähjäinen karvalakin kulu sekä kädessä\npaksupäinen ryhmysauva, astuu edellämainitusta solasta pihaan.) Hyvää\nehtoota!\n\nTAHVO. Jumal' antakoon!\n\nTUOMAS (Pysähtyy keskelle pihaa ja silmäilee ympärilleen.) Onko\ntodellakin tämä Jaakkolan talo vai?\n\nTAHVO. On kyllä. Vieras taitaa olla kaukaakin? (Vappu tulee ämpäri\nkädessä portaille.)\n\nTUOMAS. Kaukaa, kaukaa. (Menee aitan eteen, katsoo sitä hetkisen ja\nkopahuttaa sitten sauvallaan ovea.) Tämän aitan minä kumminkin tunnen.\nMutta ei tule Eveliina enää ovea avaamaan.\n\nVAPPU (Tahvolle.) Mielipuoliko se on tuo kulkijain?\n\nTAHVO. Hiukan omituiselta se tuntuu.\n\nTUOMAS (Kääntyen äkkiä ja tullen edellisten luo.) Oletteko te entistä\nJaakkolan sukua vai?\n\nTAHVO. Kyllä ollaan. Ainakin sata vuotta on meidän suku tässä asunut.\n\nTUOMAS. Sappermenttu! Sinähän olet sitten Tahvo!\n\nTAHVO. Niin olenkin. Mutta —\n\nTUOMAS. Ja tuo on sinun eukkosi, entinen Takamäen Vappu, luulen.\n\nTAHVO. Niin juuri, mutta —\n\nVAPPU. Kuka ihmeessä se on, kun en kuolemaksenikaan muista nähneeni?\n(Vanha emäntä tulee pirtistään.)\n\nTUOMAS. Mutta missä Eveliina on? (Äänettömyys.) Onko hän elävien\nmailla, naimisissa jonkun kanssa... vai miten on laitansa?\n(Äänettömyys; Tuomas jyskyttää sauvaansa kärsimättömästi pihakiveen.)\nNo?\n\nTAHVO. Siihen on vaikea vastata, sillä kolmeenkolmatta vuoteen ei\nmeillä Eveliinan ja Katrin kohtalosta ole ollut mitään tietoa.\nMutta —\n\nTUOMAS. Ei mitään tietoa! Kuinka se on ymmärrettävä? Eihän vain —\n\nVANHA EMÄNTÄ. Onko täällä Tavon Tuomas?\n\nTUOMAS (Hämmästyneenä vanhaan emäntään kääntyen.) Tässä olen, mutta te\n— Jaakkolan emäntäkö vai?\n\nTAHVO. Tavon Tuomas! Tapahtuuko ihmeitä! En olisi sinua mitenkään\ntuntenut. Terve mieheen! (Kättelevät.) Silmänluontisi näytti kyllä heti\nalussa hiukan tutulta, mutta tuo partarykelmä peitti muun muodon.\n\nVAPPU (Lähestyen Tuomasta.) Terve minunkin puolestani. (Kättelee\nTuomasta.) Kuka olisi tätä uskonut!\n\nTAHVO. Olemme jo kaksikymmentä vuotta pitäneet sinua kuolleena.\n\nVANHA EMÄNTÄ (Tuomaalle.) Sinä tulit tietysti Eveliinaa tapaamaan. Hän\non Katrin kanssa vielä kaurahalmeella, mutta kyllä he pian tulevat.\nMene vain tupaan vartomaan. (Palaa pirttiinsä virttä hyräillen.)\n\nTUOMAS. Sappermenttu, jos tästä kaikesta sanaakaan ymmärrän! Sanoithan,\nTahvo, äsken, ettei teillä kolmeenkolmatta vuoteen ole ollut mitään\ntietoa sisartesi kohtalosta, ja nyt ilmoittaa äitisi, että he ovat\nvain kaurahalmeella. Kautta tammisen matkasauvani, miten tämä on\nymmärrettävä?\n\nVAPPU. Parempi, Tuomas, kun et kyselisikään.\n\nTUOMAS. Mutta nyt minä vasta kyselenkin! No siis?\n\nTAHVO. Kaksikymmentäkolme vuotta taapäin hävisivät sisareni\njäljettömiin, ollessaan kaurahalmeella leikkaamassa...\n\nTUOMAS. Jäljettömiin —?\n\nTAHVO. Niin. Pohjanmaalta palasi silloin joukko kasakoita, heidän\ntiensä kulki kaurahalmeen vieritse ja he veivät tyttäret matkassaan.\nSen jälkeen heistä ei ole mitään kuultu. (Äänettömyys.)\n\nTUOMAS. Kuolema ja kirous! — Mutta äitisihän odotti heitä\nleikkuupellolta palaaviksi?\n\nTAHVO. Samana päivänä surmasivat viholliset isäni ja polttivat\ntalomme — niin että tuo aitta on ainoastaan entisestä jälellä.\nKaiken tämän johdosta meni äitini järki sekaisin. Siitä päivin on hän\nelänyt jonkunlaisessa unheessa, vuottaen yhä tyttäriä leikkuupellolta\npalaaviksi.\n\nVAPPU. Ja tänään hän on ollut tavallista levottomampi. Se on ehkä\njohtunut sinun tulostasi, Tuomas.\n\nTAHVO. Mutta nytkö sinä vasta olet päässyt Venäjältä palaamaan?\n\nTUOMAS (Seisoo mitään vastaamatta ja tuijottaa eteensä.)\n\nVAPPU (Tahvolle.) Hän ei kuule mitään, vaan tuijottelee niin synkästi,\nettä —\n\nTUOMAS (Sauvaansa heristäen ja puhuen kumeasti kuin itsekseen.) Kirous\nja kuolema! Jos minä tämän tiesin, niin... vaikka koko ikäni olisin\nsaanut ryssän maata kierrellä, niin ennen en olisi sieltä lähtenyt,\nennenkuin olisin Eveliinan mukaani saanut. (Sauvaansa kohottaen.) Tällä\nsauvallani olisin murskannut kallon jokaiselta ryssältä, joka olisi\npoikkiteloin tielleni asettunut.\n\nVAPPU (Arasti.) Mutta jospa Eveliina ja Katri eivät enää elävien\nilmoilla olekaan.\n\nTAHVO. Luultavinta ja toivottavinta on, että sisar-poloiseni lepäävät\njo aikoja sitten nurmen alla:\n\nTUOMAS. Silloin tahtoisin kostaa heidän ryöstäjilleen. (Äänettömyys,\njonka kestäessä Tuomas tuijottaa eteensä, puhuen sitten harvakseen.)\nKun monien vaiheiden ja vaivojen jälkeen vihdoinkin saavuin tänne\nsynnyinseudulleni, oli kotini raunioina, pihalla kasvoi miehen\nkorkuinen metsä ja kaikki omaiseni olivat Manan mailla. Sieltä, kotini\nraunioilta, suuntasin askeleeni tänne, toivoen täällä kohtaavani\nsen, joka lähtiessäni minulle uskollisuutta lupasi, jota muistellen\nolen jaksanut kaikki sotavangin vaivat kestää ja jonka kanssa tunsin\nkykeneväni vanhan kotini raunioistaan nostamaan. Mutta Tuonen synkkä yö\nammotti täälläkin vastaani. Turhaan olen siis kaikki vaivat kestänyt,\nturhaan satojen penikulmien takaa tänne vaeltanut. Parempi, että\nolisin saanut jäädä lepäämään sotatoverieni keskelle siihen suureen\nyhteishautaan, joka vuosia kolmekymmentä sitten Pultavan luona umpeen\nluotiin. (Vaipuu kivelle istumaan ja painaa päänsä käsiin.)\n\nVAPPU. Voi kuinka minun käy häntä säälikseni! (Kohottaa vyöliinan\nsilmilleen ja nyyhkyttää.)\n\nTAHVO. (Lähestyen Tuomasta ja laskien epävarmana kätensä hänen\nolkapäälleen.) Tuota... eiköhän vielä... (Vaikenee hämillään;\näänettömyyttä jatkuu jonkun tuokion.)\n\nTUOMAS (Äkkiä ylös ponnahtaen.) Sappermenttu! Itkemään ja allapäin\nnuhjottamaan ei Tavon Tuomasta ole luotu! Eteenpäin mars!\n\nTAHVO. Mihinkä nyt? Tulehan toki sisälle suunavausta saamaan ja edes\nyksi yö lepäämään.\n\nVAPPU. Niin, kun saunakin on valmiina ja sirppijuusto tulella. Ethän\nsinä toki yötä Vasten minnekään lähde.\n\nTUOMAS. Lähden kuin lähdenkin. Maa polttaa jalkaini alla.\n\nTAHVO. Minne sitten aijot?\n\nTUOMAS. Sinne josta tulinkin.\n\nTAHVO ja VAPPU (Yht'aikaa.) Ryssän maalleko? Eihän nyt toki!\n\nTUOMAS. Sinne juuri. Etsimään Eveliinaa.\n\nTAHVO. Mutta kuinka hänet voisit löytää? Jos hän sitäpaitsi enää\nelossakaan on.\n\nTUOMAS. Etsin niin kauan kuin jaksan ja jos en muuta voi, niin kostan,\nmurskaan (heiluttaa sauvaansa) kallon jokaiselta vastaani tulevalta\nryssältä — kunnes minut itseni murskataan. Sen teen! Jääkää\nHerran haltuun! (Kääntyy ja yrittää lähteä, mutta pysähtyy, kun samalla\nvasemmalta alkaa kuulua laulua.)\n\nKAKSI NAISÄÄNTÄ (Laulaen etäämpänä vasemmalla).\n\n    Tuoll' on mun kultani, ain' yhä tuolla,\n    Kuninkahan kultaisen kartanon puolla;\n    Voi minun lintuni, voi minun kultani, kun et tule jo!\n\nVANHA EMÄNTÄ (Tulee laulun kestäessä kiirehtien pirtistään, liikkuu\neloisasti ja työntäen huivin korviltaan kuuntelee herkistyneessä\nasennossa.) Nyt tyttäret tulevat! Ettekö kuule heidän lauluaan?\n\nTUOMAS. Sappermenttu! Tuo laulu ja tuo ääni ovat kahdenkymmenen vuoden\najan sielussani soineet. Tapahtuisiko todella vielä ihmeitä tämän\ntaivaan alla?\n\nVAPPU. Hyvä Jumala! Olisiko mahdollista, että Eveliina ja Katri...\n(Kaikki tähystävät solalle kurotetuin kauloin.) Sieltä tulee kaksi\noudon näköistä vaimoihmistä.\n\nTAHVO. Ja kummallakin sirpit olalla. Taitavat olla vain leikkuutyöstä\npalaavia tämän kylän akkoja.\n\nVANHA EMÄNTÄ. Tyttäret palaavat leikkuupellolta. Enkö minä sitä ole\nkaiken päivää sanonut?\n\nTUOMAS. Molemmat puettuja kuin ryssän naiset. Sydämeni tempoilee kuin\nulos hypätäkseen.\n\nEVELIINA ja KATRI (Löysiin ja kuluneihin mekkoihin puettuina, jalassa\nkuluneet saappaat, punapohjaiset huivit niskaan työnnettynä ja\nolkapäillä pahoin ruostuneet sirppikulut, astuvat solasta pihalle.)\n\nVANHA EMÄNTÄ (Hoippuen heitä vastaan, ilon sortamalla äänellä.)\nTyttäret, Eveliina ja Katri!\n\nEVELIINA ja KATRI (Yht'aikaa.) Äiti!\n\n    (Heittäytyvät molemmat hänen kaulaansa; katkonaisia\n    sanoja ja nyyhkytystä.)\n\nVANHA EMÄNTÄ. Lapsi kullat! Viivyitte niin pitkään siellä\nkaurahalineella!\n\nEVELIINA (Itkun ja naurun sekaisella äänellä, ottaen sirpin\nolkapäältään.) Kaurahalmeella tosiaankin! Ajatelkaas, että me aivankuin\nJumalan johdatuksesta pitkän taivalluksemme jälkeen ensimäiseksi\nosuimme sille kaurahalmeelle, josta kasakat kolmekolmatta vuotta sitten\nmeidät mukaansa raastivat. Nyt siinä kasvoi itsemme korkuisia puita ja\nkun me niiden välissä kävelimme, kilahti sammalen sisällä jaloissani\njotakin, ja kun minä kumarruin lähemmin katsomaan, olivat siellä nämä\nsirpit — meidän omat sirppimme, jotka silloin kasakkain tullessa\nputosivat kädestämme pellolle. Tunnen omani tuosta merkistä, jota vielä\nvähän tuossa kädensijassa häämöttää. Eikö tämä ollut ihmeellistä!\n(Laskee sirpin hellävaroen kivelle, samoin Katri; silmäilevät kysyvästi\ntoisia pihalla seisovia.) Mutta keitä nämä ovat?\n\nVAPPU (Tahvoa tyrkäten.) Etkö tunne omaa veljeäsi?\n\nEVELIINA. Tahvoko? Noin muuttunut! (Tervehtää veljeänsä, samoin Katri.)\nMutta onkos se ihmekään, kolmessakolmatta vuodessa!\n\nTAHVO (Liikutettuna.) Olkaa tervetulleet, sisar kullat, vanhaan\nkotiinne. Ja tässä (Vappua osoittaen) vaimoni — entinen Takamäen Vappu.\n\nEVELIINA ja KATRI. Vappu! Entinen leikkitoverimme! Terve! (Syleilevät.)\n\nTUOMAS (Syrjään.) Olisiko tuo elähtänyt, ryppykulmainen nainen\ntodellakin Eveliina? Vallan toisenlainen kuva hänestä on sydämessäni\nsäilynyt! (Vetäytyy sivulle ja tuijottaa ajatuksissaan eteensä.)\n\nVANHA EMÄNTÄ (Joka on hapuillut kivelle istumaan.) Tyttäret —\nEveliina ja Katri, tulkaahan tänne! (Eveliina ja Katri istuutuvat\ntoinen toiselle, toinen toiselle puolen äitiään.) Kuinka sanoitkaan,\nEveliina? Ettäkö kolmekolmatta vuotta sitten veivät teidät kasakat\nkaurahalmeelta?\n\nEVELIINA. Kuinkas sitten? Tottahan sen tiedätte. (Vappu rientää\nkuiskuttamaan jotakin Eveliinan korvaan.) Niinkö? Äiti poloista, mitä\nhän onkaan saanut kestää! (Purskahtaa itkuun ja kietoo kätensä äidin\nympärille.)\n\nVANHA EMÄNTÄ. Kasakoita — tulipalo — mieheni surma — tyttäret\nvankina... Kuin kaukaa, pikimustasta yöstä, selkenevät minulle nyt\nnämä asiat. Ja kolmekolmatta vuottako on siitä kulunut? Hyvä Jumala,\nolen siis nämä vuodet elänyt kuin unessa!\n\nVAPPU (Hiljaa Tahvolle.) Ihmeitten päivä tämä: mummolle palaa järki!\n\nEVELIINA (Hellästi.) Mutta jospa se onkin ollut teille onnellisinta.\n\nVANHA EMÄNTÄ. Niin, niin, sulaa Jumalan hyvyyttä kai se on ollut ja\nsiitä hänelle kiitos! — Mutta, lapset, eikö täällä äsken ollut\nmyöskin Tavon Tuomas — vai oliko sekin minun omia unennäköjäni?\n\nEVELIINA ja KATRI (Yht'aikaa.) Tuomasko?\n\nVAPPU. Täällä hän on. Tuossa! (Osoittaa Tuomasta, joka seisoo syrjin\ntoisiin.)\n\nKATRI. Tuoko olisi se Tuomas, jonka kuva on niin elävänä sydämessäni\nsäilynyt! (Painaa päänsä käsiin.)\n\nTUOMAS (Syrjään, kummastuneena.) Mitä, Katriko sen sanoi — se pikku\ntypykkäinen? Onko hänkin — (Vaikenee.)\n\nEVELIINA (Kuin itsekseen.) Tuoko olisi Tuomas?\n\nVANHA EMÄNTÄ. Tuomas, missä olet ja miksi pysyt niin vaiti? Etkö näe,\ntäällä on nyt sinun Eveliinasi?\n\nEVELIINA (Kiivaasti.) Elkää sanoko niin, äiti! Minusta ei ole enää\nTuomaalle. Tietäkää: minä olen kaksi vuosikymmentä elänyt ryöstäjäni,\nvenäläisen, vaimona.\n\n    (Painaa päänsä käsiin ja itkee.)\n\nTUOMAS (Iskee sauvansa maahan.) Kuolema ja helvetti! Tätä vielä\npuuttui! Nyt minulla on kaksinkertainen syy palata Venäjälle. Ja herra\nvarjelkoon silloin jokaista ryssää, joka vastaani osuu! (Yrittää lähteä\nsolalle.)\n\nKATRI (Kiveltä nousten.) Tuomas, Tuomas, ei Eveliina ole sitä omasta\ntahdostaan ollut, vaan pakosta.\n\nTUOMAS. Omasta tahdostaan tai pakosta, yhtä kaikki — joka\ntapauksessa on hän ryssän saastuttama.\n\nVANHA EMÄNTÄ. Tuomas, Tuomas, varo kovia kokeneesta käyttämästä noin\ntylyjä sanoja!\n\nEVELIINA (Ylös nousten.) Tuomas, muistatko sitä syysiltaa, jolloin\nsinä sotaan lähtiessäsi viime kerran tänne Jaakkolaan poikkesit?\n\nTUOMAS (Jurosti.) Enkö muistaisi sitä?\n\nEVELIINA. Tuosta aitasta kuulit sinä silloin laulun \"Tuoll' on mun\nkultani\".\n\nTUOMAS. Tuhat tulimmaista! Se laulu on siitä pitäin soinut sisässäni ja\nkun sen äsken tuolta kankaalta kuulin, oli sydän rinnastani hypähtää.\n\nEVELIINA. Ja sen tytön muistat, jonka sinä pimeässä aitassa syliisi\nsuljit —\n\nKATRI. Eveliina!\n\nEVELIINA. — ja joka kietoi kätensä sinun kaulaasi?\n\nTUOMAS. Ne pyöreät käsivarret olen siitä pitäin tuntenut kaulallani.\nMutta nyt polttavat ne minua kaksinverroin ja kehoittavat kiiruusti\njättämään tämän paikan.\n\nEVELIINA. Maltahan vielä ja sano, kuka oli se tyttö, joka lauloi ja\njoka kätensä sinun kaulaasi kietoi?\n\nKATRI. Eveliina — oletko!\n\nTUOMAS. Vielä sitä kysytkin!\n\nEVELIINA. Kysyn silti, kun sinä et tiedä, että se oli sisareni Katri.\n\nKATRI. Voi sinua, Eveliina! (Peittää silmänsä käsillään.)\n\nTUOMAS. Mitä? Katriko?\n\nEVELIINA. Hän juuri! Hän on sinua salaa rakastanut ja sinua ajatellen\nlauloi hän silloinkin tuota laulua. Minä en silloin sattumalta ollut\nkotona ja niin sinä, minuksi luullen, syleilit häntä. Vasta Venäjällä\nollessamme kertoi hän sen minulle. Niin, Tuomas, minä en katso enää\nitseäni sinulle mahdolliseksi, mutta tuossa on sisareni, tulkaa te\nonnellisiksi ja minäkin olen sitä nähdessäni itseni onnelliseksi\ntunteva.\n\nVANHA EMÄNTÄ. Tuomas, kuuletko, mitä Eveliina sanoo?\n\nTUOMAS. Mitä pitäisi minun tästä kaikesta ajatella? — Ja Katri, se\nsuloinen pikku typykkäinen, onko hän sitten edes ryssiltä säästynyt?\n\nEVELIINA. On. Katri tekeysi heti alussa mielipuoleksi ja sellaiset ovat\nVenäjällä koskemattomia. Niin on hän säilyttänyt itsensä läpi näiden\npitkien vuosien.\n\nVAPPU (Kätensä yhteen lyöden.) Voi taivas! Kolmekolmatta vuotta\ntekomielipuolena!\n\nVANHA EMÄNTÄ. Katri rukkani! Missä oletkaan?\n\n    (Hapuilee käsillään, ja kun Katri tulee hänen lähelleen,\n    silittää hellästi hänen käsiään.)\n\nTUOMAS (Lähestyen epävarmana.) Katri! Luulenpa, että... niin, se\noletkin siis sinä, jota kaivaten minä olen vaivani kestänyt. Mutta...\njos joskus lienetkin minua rakastanut, niin... tokkopa tällaisesta\nköriläästä enää välittäisit?\n\nKATRI (Eloisasti katseensa kohottaen.) Ja sinä, Tuomas, minusta?\nOlenhan jo täyttänyt neljäkymmentä vuotta.\n\nTUOMAS. Siis ijässä, jolloin suomalainen nainen vasta alkaa parhaassa\nkukoistuksessaan olla. Hei, katsokaapas vain, kuinka hänellä posket\npunoittavat! (Karri hämillään painaa päänsä alas.) Sappermenttu, alanpa\nhävetä tätä ryssänpartaani ja lakkirähjääni. Tahvo, onko sinulla\npartaveistä ja parempata pääkappaletta?\n\nTAHVO (Nauraen.) On kyllä, mutta ne kerkeämme kyllä sauna-aikana käsille\nhakea.\n\nEVELIINA. Kyllä sinä voit tuossakin asussa kosintasi päättää. Samaa\nryssän kuosia meilläkin on paaliamme.\n\nTUOMAS. No siis, koska tässä asiat ovat niin hullunkurisesti\nkiepahtaneet, että minä, vaikka olenkin ollut tarkoittavinani vanhempaa\nsiskoa, olenkin tosiasiassa nuorempaa rakastanut ja... koska\nvanhemmalla ei ole mitään sitä vastaan, niin... tässä tarjoaa sinulle,\nKatri, miehen käden, monia kokenut Kaarle-kuninkaan soturi. Uskallatko\ntarttua siihen sekä ryhtyä kanssani vanhaa kotiani raunioista nostamaan?\n\nKATRI (Luoden avuttoman katseen Eveliinaan.) Mutta, Eveliina...\n\nEVELIINA. Noudata vain sydäntäsi. Tiedäthän, että minä olen onnellinen\nsinun mukanasi.\n\nKATRI. Tässä on käteni! (Ojentaa kätensä Tuomaalle.)\n\nTUOMAS. Mummo, kuuletteko, mitä tässä tapahtuu?\n\nVANHA EMÄNTÄ (Liikutettuna.) Kuulen, kuulen! Jumala teitä siunatkoon,\nlapset!\n\n    (Hapuilee eteensä ja silittää Tuomaan ja Katrin yhdistettyjä käsiä.)\n\nEVELIINA, TAHVO ja VAPPU. Onnellisia olkaa!\n\nTUOMAS (Hellittäen Katrin kädestä ja kohottaen sauvaansa.) Nyt joutaa\ntämä matkatoveri pois kädestäni, sillä vaellukseni on päättynyt.\nMaailman toisesta laidasta, aina Kaspian meren ääriltä, tämä sauva\nonkin minua seurannut.\n\nTAHVO. Niin, äskenhän minun piti sulta kysyä, kuinka sinä nyt vasta\nsotavankeudesta palaat, mutta siihen tuli sitten näitä muita asioita\nväliin.\n\nTUOMAS. Vaiheeni ovat pian kerrotut. Pultavan tappelussa minä\nmonen muun toverini kera jouduin vangiksi. Seuraavana vuonna\nmeitä suomalaisia ja ruotsalaisia lähetettiin viisituhatta miestä\nsatamatöihin Volgan suulle. Kurjiin oloihin ja ruttoon kuoli siellä\nmiehiä kuin sääskiä. Jälelle jääneet pistettiin tsaarin sotajoukkoon\nja lähetettiin vieläkin kauemmas, taistelemaan kalmukkeja ja muita\nkoirankuonolaisia vastaan. Siellä jouduin niiden vangiksi ja minusta\ntehtiin orja.\n\nEVELIINA ja MUUT. Orja!\n\nTUOMAS. Niin, orja! Ja sanonpa, että orjana siellä pakanain luona oli\nparempi kuin ryssällä sotavankina. Kotiin olin päättänyt kuitenkin\nkerran päästä. Niinpä onnistuin sitten karkuun livistämään ja harhailin\nviikkoja ja kuukausia erämaassa, kunnes taasen jouduin ryssäin käsiin.\nSilloin oli jo rauha tehty ja minut olisi tullut suosiolla päästää\nkotimaahan, mutta eihän ryssänmaalla mikään asia ole niinkuin ihmisten\nilmoilla. Hovin herra, jonka käsiin jouduin, pisti minut maaorjainsa\njoukkoon. Raataa sain kuin hurtta ja yöt olin vankina lukkojen takana.\nKuinka kauan lienen tätä kurjaa elämää viettänyt, en tarkalleen tiedä,\nsillä ajan kulku oli jo aikoja päästäni haihtunut. Mutta kotiin olin\npäättänyt kerran päästä ja minkä suomalainen päähänsä saa, sen hän\nmyöskin pitää. Eräänä päivänä ryhtyi työvouti minua pahoinpitelemään.\nTe tiedätte, että suomalainen on arka nahastaan. Kaikkea muuta hän\nsangen pitkälle sietää, mutta tulla koskettelemaan, silloin on leikki\nlopussa. Jaloissani sattui olemaan jykevä tammenoksa, minä sieppasin\nsen ja sivalsin voutia päähän, niin ettei hän enempää tarvinnut. Sitten\nmetsään, koko orjalauma kintereilläni. Kiinni ei minua enää saatu.\nKuinka kauan lienenkään sitten saanut metsiä ja erämaita harhailla,\nen tiedä itsekään, mutta tässä minä nyt lopultakin seison onnellisena\nsulhasmiehenä, kuten näette. Ainoana aseenani tällä matkalla on ollut\ntämä samainen tammenoksa, jolla sen ryssänvoudin surmasin. Nyt tämä\njoutaa kädestäni. (Laskee sen kivelle, jossa sisarusten sirpit ovat.)\nJahka uusi pirttimme valmistuu, ripustamme sen yhdessä tuon Katrin\nsirpin kanssa peräseinälle muistoksi menneistä päivistä.\n\nVAPPU. Mutta nyt sisälle, sauna vartoo ja samoin sirppijuusto. Sitä\nsyödessämme saavat tyttäret kertoa omat vaiheensa.\n\nTUOMAS. Mutta sitä ennen tahdon kuitenkin päästä tästä ryssän parrasta.\nUsko pois, Katri, tämän karvarykelmän takaa löytyy vielä pulska mies!\n\nTAHVO. Leikkuumiehetkin tulevat jo tuolla kangastiellä. Nythän sopiikin\nviettää samalla sekä leikkuun lopettajaisia että kihlajaisia.\n\nTUOMAS. Sappermenttu, se sopii mainiosti! Ja sitten kemujen jälkeen\ntaloa pystyyn panemaan. Kyllä se ryssä on koittanut parastaan meitä\nmaahan tallatakseen, mutta me nousemme aina vain uutena. Ja nyt minä,\nnäitten omien vaiheittemme valossa, uskon lujasti että tämä maa kukoistaa\nvielä silloinkin, kun ryssän valtakunnasta ei ole muuta kuin löyhkä\njälellä.\n\n(Lähtevät kaikin sisälle.)\n\n    _Esirippu_.\n\n\n\n"]