Satiirinen näytelmä kuvaa kahden paholaisen, Wiksarin ja Kyöpelin, keskusteluja helvetissä ja heidän matkaansa maan päälle. Pahuuden henget kohtaavat pitäjänsepän ja pohtivat ihmisten luonnetta sekä maailman menoa. Teos on kirjoitettu kolmen vuoropuhelun muotoon.
Jaakko Juteinin 'Pila Pahoista Hengistä' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2983. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.
Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.
PILA PAHOISTA HENGISTÄ
Kolmessa Kanssa-puheessa, Uskon Wahwistukseksi
Kirj.
JAK. JUTEINI
Wiipurissa, Ulos annettu And. Cederwallerin Kirja-painosta wuonna 1817.
Personat eli Asian omaiset.
Wiksari, paha hengi. Kyöpeli, myös. Rautawa, pitäjän Seppä, jonga tykö pahat henget maan päälle
tulduansa joutuiwat.
Ensimmäinen Kanssa-puhe
Helwetissä.
Wiksari (Itseksensä). Minä haluaisin taas lähteä maailmaan ihmisengin sukukundaa terwehtämään. Beljalin woima on nyt ruwennut ihmeellisesti wähendymään, johonga syy on täällä arwaamaton. Kuka tiesi joku Lääkäri maassa tietäisi neuwon tätäkin halpaus-tautia wastaan. Koko hänen Waldakundansa on myös jo häwiämässä; ei nyt enää Pakanoitakan Helwettiin tuomita. Josma saisin kelpo matkakumppanin — — — hm, mutta ajat muuttuwat Helwetissäkin; piruilla on tosin wielä Sangarin nimi, waan jäniksen Sydän. Kyöpeli olisi ollut tietty mies, joka jo ennenkin on siellä waeldanut, mutta hän on hukkunut seurastamme... (näkee Kyöpelin kaukana.) Kukas tuo sarwi-pää tuolla kaukana sieluen seassa tulisena hehkuu? sillä näyttää olewan wielä joksikin Pirun luondo. (Kulkee lähemmäksi.) Kah, Kyöpeli! mutta onduu, eikä liehakoitse syndisten kanssa. (Mennen tykö.) Kuinkas jaksat, Piru parka, tässä helteessä?
Kyöpeli. Hywin kyllä, niin kuin kekäle tulessa; mutta melkein kuuma täällä tahtoo olla. — — — Täälläpä sinäkin, wanha Weljeni, näihin aikoin waellat.
Wiksari. Missäs, kussas kuin kotonani. Mutta missä olet sinä itses uuwuttanut? ja kuka Paawi on sinun raajarikoksi saattanut? Niimbä sinun selkäskin on wäärä kuin kysymys-merkki, ja händäs suora kuin kyynärö-puu.
Kyöpeli. Näitä on minulle tapahtunut sitte kuin minä sinusta muinen Saksan maalla erisin.
Wiksari. Pidä hywänäs mitäs ansainnut olet — — — kuitengin, leikki siansa saa, kotonsa koira löytää. No, sitte on kappale aikaa kulunut kuin me wiimein yhdessä olimme. Tekisikö mieles taas matkustamaan maata kohden? Eikös jo saisi mennä jälle wiloittelemaan? Siellä on myös meillä monda sukulaista, joidenga luonnon pää-omaisuudet owat, niin kuin meilläkin, kateus lähimmäisen onnen ylitse, ja ilo toisen wahingosta.
Kyöpeli. Kuingahan liene? Mutta kyllä siellä wiimein oli kurja elämä sukulaistengin seassa.
Wiksari. Älä huoli yhtäkän. Minä luulen, että ihmisen sukukunda on jo tullut walistetuksi, kuitengin enemmän kuin Lutheruksen aikana, joka meitä kowasti wainosi.
Kyöpeli. Se on tosi. Ei sinä aikana luonnon waikutuksiakan tutkittaissa aiwua waiwattu. Silloin wainosi ihminen ihmistäkin uskonsa tähden, ja kaikki wihasiwat armottelemata perkelettä. Juuri tähän aikaan aloin minä julman welhon taikka noidan kautta kärsimiseni Tontun luolassa, Hiton linnan waiheella, joka nyt Kyöpelin wuoreksi kutsutaan. Noita — — — tässä minun sappeni paisuu, oli myös tuttu Tontun kanssa, jonga tykönä minä useasti kestiä käwin. Tämä noita elli welho, joka oli minun pahin wihamieheni, tuli kerran Tontun pois ollessa luolaan, lumottu köysi kädessä ja silmät nurjin päässä? Woi kuitengin! Minä olisin tehnyt itseni näkymättömäksi, mutta ei ollut enää aikaa. Hirsi-puu oli jo mielessäni; mutta hän pani ainoastansa nuoran mutkan polweeni ja suutitsi päät kallion rakoon lukein pitkiä noita-lukuja, jotka wielä minun rindaani karmiwat. En minä ensimmäisiä sanoja hänen lorustansa ymmärtänyt, engä enää muistakan, mutta wiimeiset kuuluiwat näin:
Pysy paula palmikoittu
kowan kallion raossa,
kestä köysi kolmi-säinen,
jost' on mutka murha-miehen,
karwaisen kuin kahle-koiran,
polwi-luuhun lumottuna!
Älä laske liikkehelle,
päästä pindeestä Pirua,
jolla owat julmat kynnet,
tora-hambaat suuret suussa,
sarwet paksut, händä pitkä.Ei Maan-haldia, ei Tonttukan, joka oli kuuluisa woimansa puolesta, woinut minua tästä pelastaa. Jos se welho olisi Helwettiin joutunut, kyllä olisin minä opettanut hänen noitumaan; minä olisin keittänyt händä Helwetin kattilassa, ja korwendanut tuli-kiwen sauhussa. Ei ollut minun kuitengan niin kauan hätää kuin Tontut, Maan-haldiat ja muut Männingäiset elossa oliwat. Mutta sitte kuin ne kaikki ihmisten uskon kautta katosiwat, niin oli minulla aika ikäwä ja matka tyhjä. Ei auttanut minua poru ei parku, ei huuto eikä huokaus. Wielä tuo kuiwa-nokka kuolemakin poikkesi useasti paljasta pilkkaa tekemään. Tämä irwi-hammas astuu luolan owelle ja sanoo: wieläkö iso koira kahleissa on? Ongo nälkä? tekisikö mieles selitellä ryppyjä watsassas. — — — (Purten hammasta.) Jos olisi lähemmäksi tullut, minä olisin silmä-läwetkin päästä repinyt. No, ei se hirmu, joka on luomisen kirous, katoa niin kauan kuin maa seisoo; ei woi ihminen händä tyhjyyteen uskoa; hän tarwitsee hirsi-puuta, jossa miehen poika ei ole wielä koskaan potkinut, eikä koirakan roikkunut.
Koska minä nyt näin kyllä kauan olin tuskaa kärsinyt, tuli kuitengin wiimein yksi wiisas wuorta tutkimaan, jossa Tontun luola oli, ja tapasi minun wangiudessa. Hän naurahti kerran ja kehjitti kohta uskollansa kirouksen woiman nuorasta. Minä pääsin wallalleni ja olin iloinen, että ei hän myös uskonut minua iän-kaikkiseen tyhjyyteen.
Wiksari. Ai, ai! Nyt on syy Beljalin halpaustautiin arwattawa. Usko hywä, usko pahakin, epäilys meitä enemmän kiusaa. Jos ei waan Ukko joukkoinensa tyhjään raukeisi ja koko Walda-kunda wiimein häwiäisi — — — Sitä suurembi on minulla halu matkaan lähteä. Sanos nyt suorasti, jos sinä tahdot minulle matka-kumppaniksi tulla.
Kyöpeli. Tulisin kyllä mielelläni, waan ei enää jalkaisin; sillä tämä minun polweni tuli noidan nuorassa kowin waiwatuksi. Jos saisimme lainnata pari Helwetin Sota-kaurista; niillä kelpaisi lennättää wasta-maatakin ihmisten kotoa kohden.
Wiksari. Pitäisi mar Beljalin, joka itse kahleissa istuu, ne meille lainnaaman; ei hän meille muutakan matka-kustannusta maksa.
Kyöpeli. Wasta wielä silläkin ehdolla tulen minä sinun kanssas, että e me maan päällä ilmoita ensingän omaa kieldämme, waan että me niin kuin nytkin puhumme aina tätä edes-takaista ihmisen kieldä, ja sanomme: hywä, totuus, rakkaus ja niin edes-päin, sen siaan kuin me omalla kielellämme, taikka pirun puheella, sanomme: paha, walhe ja wiha. Älkän sekoittako siellä koskaan molembia kieliä puheeseemme; sillä mitkä riidat ja kapinat owat maassa ennengin sanain ja kielen murteen tähden nousneet! Ihmiset luulewat me, heidän puheensa jälkeen, pahemmiksi ja ilkeimmiksi kuin me olemme, koska me kutsumme heidän hywänsä pahaksi ja pahansa hywäksi.
Wiksari. Se on tosi. Pahuus ja Perkele on yhtä heidän mielestänsä. He sanowat kyllä: ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä. Kuitengin owat he luulleet me, meidän nimemme tähden, syypäiksi kaikkeen pahuuteen heidän keskellänsä, ehkä syy on ollut joko heidän tyhmyydessänsä, totutuissa tawoissansa, taikka muiden wiettelewäisissä esi-merkissä.
Kyöpeli. Tässä muistuu minun mieleeni, kuinga yksi riiwattu ajoi kerran, minun läsnä ollessani, hewoisensa wetelään suohon, jossa se wiimein peräti waipui — — — kohta huutaa hän korkealla äänellä: jo sen perkele wei? Ja minä olin kuitengin wiaton kuin äsken syndynyt lapsi.
Wiksari. Hm, hä, hm! niin se on maa-ilmassa; Syytön saa siellä monesti syyn kandaa; pieni pahan-tekiä hirtetään, suuri on usein hirttäjänä. Mutta, aika kuluu, jos ennen kukon laulua mielitään maassa olda.
Kyöpeli. Endäs Pukit?
Wiksari. Kah, Paawi! Jahka minä juoksen Beljalin tykö. (Lähtee juoksemaan.)
Kyöpeli (Itseksensä). Saa nähdä jos kauriita lähtee, kyllä tällä polwella nyt hiljaa jalkaisingin kulkisi. Mutta, jos kauriit saadaan, se on sitä parembi. — — — (Wiksarille, joka wihaisena takaisin tulee.) Missäs Pukit — — —?
Wiksari. Ei ollut ukko mielissänsä; ei nyt kahlekoiran händä ensingän lierunut, jolla hän mieli-suosionsa ilmoittaa.
Kyöpeli. O! Sarwisen sikiä! Mikä nyt jälle kuonoon pisti?
Wiksari. Hän pelasi korttia Rikkaan Miehen kanssa, ja waiwainsa wälillä teki Rikas Mies hänen kolme kertaa mylly-matiksi.
Kyöpeli. Niin, ihminen on monesti tarkempi kuin itse Perkele, erinomattain täällä, jossa ei rikkaus ja hekuma handä enää sekoita.
Wiksari. Kyllä on meidängin Isändä muutoin wiekas, ehkä hän pelissä usein woitetaan. Muistatkos kuinga Engeli Mikaeli hänen muinen Sota-pelissä löylytti?
Kyöpeli. Muistan kyllä, muistan kyllä; oli tuska joka hengellä.
Wiksari. Lähde nyt, Welji kulda, jalkaisin liikkeelle, jos polwes suingin myöden andaa, koska kauriita turhasti säästetään.
Kyöpeli. Lähdetään warhemmin, kuljetaan hiljemmin. Ei meidän tarwitse nyt jalkaisin matkalla niin tehdä, kuin huonot herrat maan päällä, jotka tyhmyydessä aikansa wiettäwät, ja sitte kerskaten wieraan hewoisen turmelewat.
Wiksari. Oikein Weljeni! tehdään lähtöä. — — — Ei sitte muuta kuin matkalle.
(He lähtewät).
Toinen Kanssa-puhe
Ilmassa.
Wiksari. Uh! ilma on joksikin kylmä tottumattomalle.
Kyöpeli. Jos ehdittäisi pian maahan, että päästäisi tuleen lämmittelemään.
Wiksari. Jaa, joka tietäisi missä ihmisiä asuu, että tulda saataisi.
Kyöpeli. Kuka tiesi he wastaawat, jos minä huuhuan — — — hu-huh! ha-hu-huh! — — — Ei kuulu ketään. He makaawat raskaasti.
Wiksari. Mennään waan rohkeasti eteen päin; kyllähän jokuu ennen kukon laulua tawataan, ehkä meidän matkamme on joksikin myöhästynyt.
Rautawa (Herätessänsä wuoteella, omassa majassansa). Hei! Kuka se niin huutaa? Kowa se ääni on härjängin mylwinäksi — — — (Lähtee ulos tuwasta.)
Pirut tulewat kello yhden ja kahden wälillä yöllä täydessä
muodossansa Sepän pihalle että maa järähtää.Kolmas Kanssa-puhe
Rautawan pihalla.
Wiksari. Jo ensimmainen temppu tehtynä on.
Kyöpeli. Temppu tehtynä, seitsemän tekemätä.
Rautawa (Nähdessänsä Perkeleet pihalla). Hui! Hirmuja! (Putoo istuallensa peljästyksestä, mutta nousee jälle ylös ja rohwaisee itsiänsä siunauksilla ja ristillä.)
Wiksari (Sepälle). Mikä mies sinä olet?
Rautawa. Pitäjän Seppä, wapa-sukuinen Herra — — — Herra Pää-perkele!
Kyöpeli (Seisoen taempana). Se hywä, se hywä. (Hiljaa Wiksarille). Rukoile ahjoon päiwä-siaa.
Wiksari (Sepälle ja iskein silmää Kyöpelille). Wai niin, wai Pitäjän Seppä. Kyllä jo taitaa kappale yöstä olla kuluneena.
Rautawa. Kukko laulaa kohta, minun luuloni jälkeen, ensimmäisen hetken.
Wiksari. Kyllä kaiketi se niin ongin. — — — Meidän waellus-aikamme maan päällä on ainoastansa puoli-yöstä kukon lauluun joka wuorokausi.
Rautawa. Niin aina sanotaan olewan.
Wiksari. Saisimmekos me luwan lewätä sinun ahjossas tulewaan puoli-yöhön asti, koska aika on jo niin kulunut.
Rautawa. Hui, hai! Ette, hywät Herrat, minun pajaanikan mahdu.
Kyöpeli. Hm! Kyllä me muutamme itsemme niin pieniksi kuins tahdot.
Rautwma. Mutta minun ahjoni on wielä kuuma eiläiseldä. (Hiljaa itseksensä.) Jo menisiwät sen huomaan ja halduun!
Wiksari. Kuuma eiläiseldä? Sitä parembi; en me ole tottuneet kylmään elämään.
Rautawa (Kynsästen korwansa taustaa). Pitäkäi sitte hywänänne. —— Minä menen edellä paikkoja siwoamaan, jos Herrat tahtowat tässä wähän wiipyä.
(Hän menee).
Wiksari. Mene, mene, Weikkoinen!
(Pahat henget keskenänsä Sepän pihalla).
Kyöpeli. Muistakan nyt waan puhua taitawasti ihmisen kieldä; kylläpä näyttä tämäkin kiiwaaksi mieheksi; kyllä on tälläkin karmias ja karsas katsando.
Wiksari. Ei hätää ole. Kaswot owat tosin monesti sydämen tulkki, waan ei aina tapain todistus.
Rautawa (Pajassa itseksensä). Kyllä näiden Junkkarien juonet tunnetaan. Ah! jos nyt olisi minulla pari kelpo paja-miestä; en mar minä kauan heitä kaunistelisi. — — — Mutta, jos minä woisin saada he, lupauksensa jälkeen, muuttamaan itsensä niin pieniksi, että he mahtuisiwat kulkemaan oran läwestä, koska minä he pajaan lasken, että minä saisin saatanat säkkiin — — — kyllän sitte osaisin wasaraa liikuttaa. — — Totta minä konstia koetan; lienekö wiattoman walhekan hädän edestä kieltty, koska se syyttömän wahingoittamata tapahtua taitaa? Tällä tawalla tohtii ihminen kuka tiesi wäärälläkin mammonalla hyödytystä etsiä?
(Ukko lykkää naulan kannan awaimen reikään, että ei awaimen kielen
pitänyt lukkuun sopiman; wetää owen kiini perässänsä; iskee tulen
ahjoon ja pistää oran kuumenemaan; pitelee wielä tyhjää sysi-säkkiä,
mutta hawaitsee pohjassa pari läpeä; — — — näkee siinä samassa
kewäärin nurkassa, ja sanoo):Ah! jos minä saisin he menemään kewäärin piippuun. — — — Hangittu, täytetty, käykön syteen taikka saween!
(Kaatas kourallisen ruutia pyssyyn).
Wiksari (Kyöpelille kukon laulaissa). Jo Kukko parkuu! Rengasta tarwitsisi jokainen haljennut sarwi.
Kyöpeli. Ei haita mitään; juoskan perässä pajaan.
(Pirut juoksewat).
Rautawa (Huuta juuri silloin pajassa). Hoi, hoi! Herrat, hoi!
Wiksari. Hoi, hä! tässä ollaan owen takana.
Rautawa (Pajassa). Andakai andeeksi, hywät Herrat, että minä huutamaan rupesin, koska en paäsnyt oikein kutsumaan; tuuli paiskasi owen lukkuun, eikä tätä saa sisäpuolelda auki. — — Kiertäkäi awainda, Herraiseni! — — — wäändäkäi, wäändäkäi! se on joksikin kangea lukku.
Kyöpeli. Kyllä, kyllä — — kyllä wäännetään.
Wiksari (Wäändäin awainda hambaat irwissa). Häh, Saksan saatana! — — — ei tätä saa — — — jo awain katkesi.
Rautawa. Mitäs sitte tehdään? — — — Odottakai wähän aikaa, minä poltan raudalla läwen oween, jos Herrat tahtowat lupauksensa jälkeen tehdä itsensä pieniksi ja tulla siitä sisälle.
Kyöpeli. Joudu pian, Ystäwäiseni, joudu pian!
Rautawa. Niin kuin liekki, hywät Herrat!
(Sieppaa oran ahjosta yhteen ja kewäärin nurkasta toiseen käteensä,
poltta läwen owen ja asettaa kewäärin suun läwelle).Kah niin! nyt on walmis.
Wiksari (Kyöpelille). Minä menen edellä, tule sinä perässäni. (Wetäin itsensä pyssyn piippuun). Tämä mies taitaa olla pyssy-seppäkin, koska ruudin haisu wastaan tulee. — — — Pitkäpä tämä reikä — — — paksupa tämä owi on.
Kyöpeli (Jäljessä). Paksu aina tunduu olewan.
Rautawa (Kuullen molembain äänen piipussa, laukaisee kewäärinsä). Puh—pou!
Pirut (Kaukana pajasta). Ai, woi! woi, hirmua! O! kirkas tuli ja leimaus! (Tuulissa pilwissä pois mennessänsä.) Tulkon tänne murha-miesten pesään tuhannen tuhatta Paawia, waan en me, waiwaiset henget!