[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f5AFGuhtUBg4wG27Voci7lzPp3ItYKRxzvEo62K5eW1g":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},2983,"Pila Pahoista Hengistä","Juteini, Jaakko",1781,1855,"2983-juteini-jaakko-pila-pahoista-hengista","2983__Juteini_Jaakko__Pila_Pahoista_Hengistä","Kolmessa Kanssa-puheessa, Uskon Wahwistukseksi","naytelma",[],[],"fi",1817,null,1947,11186,false,[],[],[],"Satiirinen näytelmä kuvaa kahden paholaisen, Wiksarin ja Kyöpelin, keskusteluja helvetissä ja heidän matkaansa maan päälle. Pahuuden henget kohtaavat pitäjänsepän ja pohtivat ihmisten luonnetta sekä maailman menoa. Teos on kirjoitettu kolmen vuoropuhelun muotoon.","Jaakko Juteinin 'Pila Pahoista Hengistä' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2983. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","PILA PAHOISTA HENGISTÄ\n\nKolmessa Kanssa-puheessa, Uskon Wahwistukseksi\n\n\nKirj.\n\nJAK. JUTEINI\n\n\n\n\n\nWiipurissa,\nUlos annettu And. Cederwallerin Kirja-painosta\nwuonna 1817.\n\n\n\n\n\n\nPersonat eli Asian omaiset.\n\n_Wiksari_, paha hengi.\n_Kyöpeli_, myös.\n_Rautawa_, pitäjän Seppä, jonga tykö pahat henget maan päälle\n   tulduansa joutuiwat.\n\n\nEnsimmäinen Kanssa-puhe\n\n    Helwetissä.\n\n_Wiksari_ (Itseksensä). Minä haluaisin taas lähteä maailmaan ihmisengin\nsukukundaa terwehtämään. Beljalin woima on nyt ruwennut ihmeellisesti\nwähendymään, johonga syy on täällä arwaamaton. Kuka tiesi joku\nLääkäri maassa tietäisi neuwon tätäkin halpaus-tautia wastaan. Koko\nhänen Waldakundansa on myös jo häwiämässä; ei nyt enää Pakanoitakan\nHelwettiin tuomita. Josma saisin kelpo matkakumppanin — — — hm,\nmutta ajat muuttuwat Helwetissäkin; piruilla on tosin wielä Sangarin\nnimi, waan jäniksen Sydän. Kyöpeli olisi ollut tietty mies, joka jo\nennenkin on siellä waeldanut, mutta hän on hukkunut seurastamme...\n(näkee Kyöpelin kaukana.) Kukas tuo sarwi-pää tuolla kaukana sieluen\nseassa tulisena hehkuu? sillä näyttää olewan wielä joksikin Pirun\nluondo. (Kulkee lähemmäksi.) Kah, Kyöpeli! mutta onduu, eikä liehakoitse\nsyndisten kanssa. (Mennen tykö.) Kuinkas jaksat, Piru parka, tässä\nhelteessä?\n\n_Kyöpeli_. Hywin kyllä, niin kuin kekäle tulessa; mutta melkein kuuma\ntäällä tahtoo olla. — — — Täälläpä sinäkin, wanha Weljeni, näihin\naikoin waellat.\n\n_Wiksari_. Missäs, kussas kuin kotonani. Mutta missä olet sinä itses\nuuwuttanut? ja kuka Paawi on sinun raajarikoksi saattanut? Niimbä\nsinun selkäskin on wäärä kuin kysymys-merkki, ja händäs suora kuin\nkyynärö-puu.\n\n_Kyöpeli_. Näitä on minulle tapahtunut sitte kuin minä sinusta muinen\nSaksan maalla erisin.\n\n_Wiksari_. Pidä hywänäs mitäs ansainnut olet — — — kuitengin, leikki\nsiansa saa, kotonsa koira löytää. No, sitte on kappale aikaa kulunut\nkuin me wiimein yhdessä olimme. Tekisikö mieles taas matkustamaan\nmaata kohden? Eikös jo saisi mennä jälle wiloittelemaan? Siellä on\nmyös meillä monda sukulaista, joidenga luonnon pää-omaisuudet owat,\nniin kuin meilläkin, kateus lähimmäisen onnen ylitse, ja ilo toisen\nwahingosta.\n\n_Kyöpeli_. Kuingahan liene? Mutta kyllä siellä wiimein oli kurja elämä\nsukulaistengin seassa.\n\n_Wiksari_. Älä huoli yhtäkän. Minä luulen, että ihmisen sukukunda on jo\ntullut walistetuksi, kuitengin enemmän kuin Lutheruksen aikana, joka\nmeitä kowasti wainosi.\n\n_Kyöpeli_. Se on tosi. Ei sinä aikana luonnon waikutuksiakan\ntutkittaissa aiwua waiwattu. Silloin wainosi ihminen ihmistäkin uskonsa\ntähden, ja kaikki wihasiwat armottelemata perkelettä. Juuri tähän\naikaan aloin minä julman welhon taikka noidan kautta kärsimiseni Tontun\nluolassa, Hiton linnan waiheella, joka nyt Kyöpelin wuoreksi kutsutaan.\nNoita — — — tässä minun sappeni paisuu, oli myös tuttu Tontun kanssa,\njonga tykönä minä useasti kestiä käwin. Tämä noita elli welho, joka\noli minun pahin wihamieheni, tuli kerran Tontun pois ollessa luolaan,\nlumottu köysi kädessä ja silmät nurjin päässä? Woi kuitengin! Minä\nolisin tehnyt itseni näkymättömäksi, mutta ei ollut enää aikaa.\nHirsi-puu oli jo mielessäni; mutta hän pani ainoastansa nuoran mutkan\npolweeni ja suutitsi päät kallion rakoon lukein pitkiä noita-lukuja,\njotka wielä minun rindaani karmiwat. En minä ensimmäisiä sanoja hänen\nlorustansa ymmärtänyt, engä enää muistakan, mutta wiimeiset kuuluiwat\nnäin:\n\n    Pysy paula palmikoittu\n    kowan kallion raossa,\n    kestä köysi kolmi-säinen,\n    jost' on mutka murha-miehen,\n    karwaisen kuin kahle-koiran,\n    polwi-luuhun lumottuna!\n    Älä laske liikkehelle,\n    päästä pindeestä Pirua,\n    jolla owat julmat kynnet,\n    tora-hambaat suuret suussa,\n    sarwet paksut, händä pitkä.\n\nEi Maan-haldia, ei Tonttukan, joka oli kuuluisa woimansa puolesta,\nwoinut minua tästä pelastaa. Jos se welho olisi Helwettiin joutunut,\nkyllä olisin minä opettanut hänen noitumaan; minä olisin keittänyt\nhändä Helwetin kattilassa, ja korwendanut tuli-kiwen sauhussa. Ei\nollut minun kuitengan niin kauan hätää kuin Tontut, Maan-haldiat ja\nmuut Männingäiset elossa oliwat. Mutta sitte kuin ne kaikki ihmisten\nuskon kautta katosiwat, niin oli minulla aika ikäwä ja matka tyhjä.\nEi auttanut minua poru ei parku, ei huuto eikä huokaus. Wielä tuo\nkuiwa-nokka kuolemakin poikkesi useasti paljasta pilkkaa tekemään.\nTämä irwi-hammas astuu luolan owelle ja sanoo: wieläkö iso koira\nkahleissa on? Ongo nälkä? tekisikö mieles selitellä ryppyjä watsassas.\n— — — (Purten hammasta.) Jos olisi lähemmäksi tullut, minä olisin\nsilmä-läwetkin päästä repinyt. No, ei se hirmu, joka on luomisen\nkirous, katoa niin kauan kuin maa seisoo; ei woi ihminen händä\ntyhjyyteen uskoa; hän tarwitsee hirsi-puuta, jossa miehen poika ei ole\nwielä koskaan potkinut, eikä koirakan roikkunut.\n\nKoska minä nyt näin kyllä kauan olin tuskaa kärsinyt, tuli kuitengin\nwiimein yksi wiisas wuorta tutkimaan, jossa Tontun luola oli, ja tapasi\nminun wangiudessa. Hän naurahti kerran ja kehjitti kohta uskollansa\nkirouksen woiman nuorasta. Minä pääsin wallalleni ja olin iloinen, että\nei hän myös uskonut minua iän-kaikkiseen tyhjyyteen.\n\n_Wiksari_. Ai, ai! Nyt on syy Beljalin halpaustautiin arwattawa.\nUsko hywä, usko pahakin, epäilys meitä enemmän kiusaa. Jos ei waan Ukko\njoukkoinensa tyhjään raukeisi ja koko Walda-kunda wiimein häwiäisi — —\n— Sitä suurembi on minulla halu matkaan lähteä. Sanos nyt suorasti, jos\nsinä tahdot minulle matka-kumppaniksi tulla.\n\n_Kyöpeli_. Tulisin kyllä mielelläni, waan ei enää jalkaisin; sillä\ntämä minun polweni tuli noidan nuorassa kowin waiwatuksi. Jos saisimme\nlainnata pari Helwetin Sota-kaurista; niillä kelpaisi lennättää\nwasta-maatakin ihmisten kotoa kohden.\n\n_Wiksari_. Pitäisi mar Beljalin, joka itse kahleissa istuu, ne meille\nlainnaaman; ei hän meille muutakan matka-kustannusta maksa.\n\n_Kyöpeli_. Wasta wielä silläkin ehdolla tulen minä sinun kanssas, että\ne me maan päällä ilmoita ensingän omaa kieldämme, waan että me niin\nkuin nytkin puhumme aina tätä edes-takaista ihmisen kieldä, ja sanomme:\nhywä, totuus, rakkaus ja niin edes-päin, sen siaan kuin me omalla\nkielellämme, taikka pirun puheella, sanomme: paha, walhe ja wiha. Älkän\nsekoittako siellä koskaan molembia kieliä puheeseemme; sillä mitkä\nriidat ja kapinat owat maassa ennengin sanain ja kielen murteen tähden\nnousneet! Ihmiset luulewat me, heidän puheensa jälkeen, pahemmiksi ja\nilkeimmiksi kuin me olemme, koska me kutsumme heidän hywänsä pahaksi ja\npahansa hywäksi.\n\n_Wiksari_. Se on tosi. Pahuus ja Perkele on yhtä heidän mielestänsä.\nHe sanowat kyllä: ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.\nKuitengin owat he luulleet me, meidän nimemme tähden, syypäiksi\nkaikkeen pahuuteen heidän keskellänsä, ehkä syy on ollut joko heidän\ntyhmyydessänsä, totutuissa tawoissansa, taikka muiden wiettelewäisissä\nesi-merkissä.\n\n_Kyöpeli_. Tässä muistuu minun mieleeni, kuinga yksi riiwattu ajoi\nkerran, minun läsnä ollessani, hewoisensa wetelään suohon, jossa se\nwiimein peräti waipui — — — kohta huutaa hän korkealla äänellä: jo sen\nperkele wei? Ja minä olin kuitengin wiaton kuin äsken syndynyt lapsi.\n\n_Wiksari_. Hm, hä, hm! niin se on maa-ilmassa; Syytön saa siellä\nmonesti syyn kandaa; pieni pahan-tekiä hirtetään, suuri on usein\nhirttäjänä. Mutta, aika kuluu, jos ennen kukon laulua mielitään maassa\nolda.\n\n_Kyöpeli_. Endäs Pukit?\n\n_Wiksari_. Kah, Paawi! Jahka minä juoksen Beljalin tykö. (Lähtee\njuoksemaan.)\n\n_Kyöpeli_ (Itseksensä). Saa nähdä jos kauriita lähtee, kyllä tällä\npolwella nyt hiljaa jalkaisingin kulkisi. Mutta, jos kauriit saadaan,\nse on sitä parembi. — — — (Wiksarille, joka wihaisena takaisin tulee.)\nMissäs Pukit — — —?\n\n_Wiksari_. Ei ollut ukko mielissänsä; ei nyt kahlekoiran händä ensingän\nlierunut, jolla hän mieli-suosionsa ilmoittaa.\n\n_Kyöpeli_. O! Sarwisen sikiä! Mikä nyt jälle kuonoon pisti?\n\n_Wiksari_. Hän pelasi korttia Rikkaan Miehen kanssa, ja waiwainsa\nwälillä teki Rikas Mies hänen kolme kertaa mylly-matiksi.\n\n_Kyöpeli_. Niin, ihminen on monesti tarkempi kuin itse Perkele,\nerinomattain täällä, jossa ei rikkaus ja hekuma handä enää sekoita.\n\n_Wiksari_. Kyllä on meidängin Isändä muutoin wiekas, ehkä hän pelissä\nusein woitetaan. Muistatkos kuinga Engeli Mikaeli hänen muinen\nSota-pelissä löylytti?\n\n_Kyöpeli_. Muistan kyllä, muistan kyllä; oli tuska joka hengellä.\n\n_Wiksari_. Lähde nyt, Welji kulda, jalkaisin liikkeelle, jos polwes\nsuingin myöden andaa, koska kauriita turhasti säästetään.\n\n_Kyöpeli_. Lähdetään warhemmin, kuljetaan hiljemmin. Ei meidän tarwitse\nnyt jalkaisin matkalla niin tehdä, kuin huonot herrat maan päällä,\njotka tyhmyydessä aikansa wiettäwät, ja sitte kerskaten wieraan\nhewoisen turmelewat.\n\n_Wiksari_. Oikein Weljeni! tehdään lähtöä. — — — Ei sitte muuta kuin\nmatkalle.\n\n    (He lähtewät).\n\n\nToinen Kanssa-puhe\n\n    Ilmassa.\n\n_Wiksari_. Uh! ilma on joksikin kylmä tottumattomalle.\n\n_Kyöpeli_. Jos ehdittäisi pian maahan, että päästäisi tuleen\nlämmittelemään.\n\n_Wiksari_. Jaa, joka tietäisi missä ihmisiä asuu, että tulda saataisi.\n\n_Kyöpeli_. Kuka tiesi he wastaawat, jos minä huuhuan — — — hu-huh!\nha-hu-huh! — — — Ei kuulu ketään. He makaawat raskaasti.\n\n_Wiksari_. Mennään waan rohkeasti eteen päin; kyllähän jokuu ennen\nkukon laulua tawataan, ehkä meidän matkamme on joksikin myöhästynyt.\n\n_Rautawa_ (Herätessänsä wuoteella, omassa majassansa). Hei! Kuka se\nniin huutaa? Kowa se ääni on härjängin mylwinäksi — — — (Lähtee ulos\ntuwasta.)\n\n    Pirut tulewat kello yhden ja kahden wälillä yöllä täydessä\n    muodossansa Sepän pihalle että maa järähtää.\n\n\nKolmas Kanssa-puhe\n\n    Rautawan pihalla.\n\n_Wiksari_. Jo ensimmainen temppu tehtynä on.\n\n_Kyöpeli_. Temppu tehtynä, seitsemän tekemätä.\n\n_Rautawa_ (Nähdessänsä Perkeleet pihalla). Hui! Hirmuja! (Putoo\nistuallensa peljästyksestä, mutta nousee jälle ylös ja rohwaisee\nitsiänsä siunauksilla ja ristillä.)\n\n_Wiksari_ (Sepälle). Mikä mies sinä olet?\n\n_Rautawa_. Pitäjän Seppä, wapa-sukuinen Herra — — — Herra Pää-perkele!\n\n_Kyöpeli_ (Seisoen taempana). Se hywä, se hywä. (Hiljaa Wiksarille).\nRukoile ahjoon päiwä-siaa.\n\n_Wiksari_ (Sepälle ja iskein silmää Kyöpelille). Wai niin, wai Pitäjän\nSeppä. Kyllä jo taitaa kappale yöstä olla kuluneena.\n\n_Rautawa_. Kukko laulaa kohta, minun luuloni jälkeen, ensimmäisen\nhetken.\n\n_Wiksari_. Kyllä kaiketi se niin ongin. — — — Meidän waellus-aikamme\nmaan päällä on ainoastansa puoli-yöstä kukon lauluun joka wuorokausi.\n\n_Rautawa_. Niin aina sanotaan olewan.\n\n_Wiksari_. Saisimmekos me luwan lewätä sinun ahjossas tulewaan\npuoli-yöhön asti, koska aika on jo niin kulunut.\n\n_Rautawa_. Hui, hai! Ette, hywät Herrat, minun pajaanikan mahdu.\n\n_Kyöpeli_. Hm! Kyllä me muutamme itsemme niin pieniksi kuins tahdot.\n\n_Rautwma_. Mutta minun ahjoni on wielä kuuma eiläiseldä. (Hiljaa\nitseksensä.) Jo menisiwät sen huomaan ja halduun!\n\n_Wiksari_. Kuuma eiläiseldä? Sitä parembi; en me ole tottuneet kylmään\nelämään.\n\n_Rautawa_ (Kynsästen korwansa taustaa). Pitäkäi sitte hywänänne. ——\nMinä menen edellä paikkoja siwoamaan, jos Herrat tahtowat tässä wähän\nwiipyä.\n\n    (Hän menee).\n\n_Wiksari_. Mene, mene, Weikkoinen!\n\n    (Pahat henget keskenänsä Sepän pihalla).\n\n_Kyöpeli_. Muistakan nyt waan puhua taitawasti ihmisen kieldä; kylläpä\nnäyttä tämäkin kiiwaaksi mieheksi; kyllä on tälläkin karmias ja karsas\nkatsando.\n\n_Wiksari_. Ei hätää ole. Kaswot owat tosin monesti sydämen tulkki, waan\nei aina tapain todistus.\n\n_Rautawa_ (Pajassa itseksensä). Kyllä näiden Junkkarien juonet\ntunnetaan. Ah! jos nyt olisi minulla pari kelpo paja-miestä; en mar\nminä kauan heitä kaunistelisi. — — — Mutta, jos minä woisin saada\nhe, lupauksensa jälkeen, muuttamaan itsensä niin pieniksi, että he\nmahtuisiwat kulkemaan oran läwestä, koska minä he pajaan lasken,\nettä minä saisin saatanat säkkiin — — — kyllän sitte osaisin wasaraa\nliikuttaa. — — Totta minä konstia koetan; lienekö wiattoman walhekan\nhädän edestä kieltty, koska se syyttömän wahingoittamata tapahtua\ntaitaa? Tällä tawalla tohtii ihminen kuka tiesi wäärälläkin mammonalla\nhyödytystä etsiä?\n\n    (Ukko lykkää naulan kannan awaimen reikään, että ei awaimen kielen\n    pitänyt lukkuun sopiman; wetää owen kiini perässänsä; iskee tulen\n    ahjoon ja pistää oran kuumenemaan; pitelee wielä tyhjää sysi-säkkiä,\n    mutta hawaitsee pohjassa pari läpeä; — — — näkee siinä samassa\n    kewäärin nurkassa, ja sanoo):\n\nAh! jos minä saisin he menemään kewäärin piippuun. — — — Hangittu,\ntäytetty, käykön syteen taikka saween!\n\n    (Kaatas kourallisen ruutia pyssyyn).\n\n_Wiksari_ (Kyöpelille kukon laulaissa). Jo Kukko parkuu! Rengasta\ntarwitsisi jokainen haljennut sarwi.\n\n_Kyöpeli_. Ei haita mitään; juoskan perässä pajaan.\n\n    (Pirut juoksewat).\n\n_Rautawa_ (Huuta juuri silloin pajassa). Hoi, hoi! Herrat, hoi!\n\n_Wiksari_. Hoi, hä! tässä ollaan owen takana.\n\n_Rautawa_ (Pajassa). Andakai andeeksi, hywät Herrat, että minä\nhuutamaan rupesin, koska en paäsnyt oikein kutsumaan; tuuli paiskasi\nowen lukkuun, eikä tätä saa sisäpuolelda auki. — — Kiertäkäi awainda,\nHerraiseni! — — — wäändäkäi, wäändäkäi! se on joksikin kangea lukku.\n\n_Kyöpeli_. Kyllä, kyllä — — kyllä wäännetään.\n\n_Wiksari_ (Wäändäin awainda hambaat irwissa). Häh, Saksan saatana! — —\n— ei tätä saa — — — jo awain katkesi.\n\n_Rautawa_. Mitäs sitte tehdään? — — — Odottakai wähän aikaa, minä\npoltan raudalla läwen oween, jos Herrat tahtowat lupauksensa jälkeen\ntehdä itsensä pieniksi ja tulla siitä sisälle.\n\n_Kyöpeli_. Joudu pian, Ystäwäiseni, joudu pian!\n\n_Rautawa_. Niin kuin liekki, hywät Herrat!\n\n    (Sieppaa oran ahjosta yhteen ja kewäärin nurkasta toiseen käteensä,\n    poltta läwen owen ja asettaa kewäärin suun läwelle).\n\nKah niin! nyt on walmis.\n\n_Wiksari_ (Kyöpelille). Minä menen edellä, tule sinä perässäni. (Wetäin\nitsensä pyssyn piippuun). Tämä mies taitaa olla pyssy-seppäkin, koska\nruudin haisu wastaan tulee. — — — Pitkäpä tämä reikä — — — paksupa tämä\nowi on.\n\n_Kyöpeli_ (Jäljessä). Paksu aina tunduu olewan.\n\n_Rautawa_ (Kuullen molembain äänen piipussa, laukaisee kewäärinsä).\nPuh—pou!\n\n_Pirut_ (Kaukana pajasta). Ai, woi! woi, hirmua! O! kirkas tuli\nja leimaus! (Tuulissa pilwissä pois mennessänsä.) Tulkon tänne\nmurha-miesten pesään tuhannen tuhatta Paawia, waan en me, waiwaiset\nhenget!\n\n\n\n"]