[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fqxbgA5sJvpu6efR7jQW51336xqyt1hl8--wDEcfV0Oo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},300,"Kootut teokset III: Näytelmät","Erkko, J. H.",1849,1906,"300-erkko-j-h-kootut-teokset-iii","300__Erkko_J._H.__Kootut_teokset_III",null,"naytelma",[],[],"fi",1909,61513,367192,false,20089,[22],"Finnish drama",[24],"Plays/Films/Dramas","\"Kootut teokset 3: Näytelmät\" by J. H. Erkko is a collection of dramatic works written in the early 20th century. This volume includes several plays such as \"Kokkimajori,\" \"Sotaiset veljekset,\" and \"Kullervo,\" exploring themes of love, conflict, and societal expectations set against Finnish cultural backdrops. The characters within these narratives navigate complex relationships and moral dilemmas, reflecting the societal challenges of their time.  The opening portion of the work begins with \"Kokkimajori,\" set in a Finnish manor where a major, Meijerhoff, is preparing a feast. As the story unfolds, various characters converse about personal matters, revealing underlying tensions involving love and jealousy. The major is revealed to have complicated feelings toward Salla, the daughter of the manor's owner, despite his marriage, while Paavo, a servant, introduces comedic elements and unforeseen drama by hinting at unrest within the household. This initial scene sets the stage for conflicts related to love, loyalty, and class dynamics that seem to underpin the thematic structure of the collection. (This is an automatically generated summary.)",[],286,"Kokoelma sisältää kuusi näytelmää, joiden aiheet vaihtelevat arkisista tilannekuvauksista Kalevala-aiheisiin runoelmiin. Mukana ovat muun muassa draamat Aino ja Kullervo sekä yksinäytöksiset teokset Kokkimajori ja Sotaiset veljekset.","J. H. Erkon 'Kootut teokset III' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 300.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KOOTUT TEOKSET III: NÄYTELMÄT\n\nKokkimajori -- Sotaiset veljekset -- Tietäjä -- Aino -- Kullervo --\nPohjolan häät\n\n\nKirj.\n\nJ. H. ERKKO\n\n\nOtava, Helsinki, 1909\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nKOKKIMAJORI. Näytelmä yhdessä näytöksessä\nSOTAISET VELJEKSET. Näytelmä yhdessä näytöksessä\nTIETÄJÄ. Viisinäytöksinen runoelma\nAINO. Runo viidessä näytöksessä\nKULLERVO. Runomuotoinen murhenäytelmä viidessä näytöksessä\nPOHJOLAN HÄÄT. Kolminäytöksinen runo\n\n\n\n\n\n\nKOKKIMAJORI\n\nNäytelmä yhdessä näytöksessä\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nHAUSSI.\nSANNA.\nSALLA, edellisten tytär.\nSALMO, Sallan entinen koti-opettaja.\nMEIJERHOFF, majori.\nPAAVO, palvelija.\nMUUTAMIA TYÖMIEHIÄ.\n\nTapaus eräässä Suomen kaupungissa.\n\n\n\n\nNäkymö kuvaa Haussin kartanon esikäytävää, josta vasempaan katsojista\nviepi ovi asumuksiin ja oikealla on puutarha; keskellä näkymöä seisoo\npyöreä pöytä ja sen ympärillä tuolia. Ilta-aurinko laskeumaisillaan\nvalaisee paikan.\n\n\nENSIMMÄINEN KOHTAUS.\n\n    MEIJERHOFF. Sitten PAAVO.\n\nMEIJERHOFF.\nSaa nähdä konsa kypsynee tää soppa.\nKuukautta kaksi on se kiehunut,\nNyt ropina jo kuuluu kaupunkihin.\nEn tulta lisää enkä sammuta,\nSuon padan imeltyä, hautua.\nKun tulelta se kerta temmaistaan,\nHyvältä silloin mahtaa hajahtaa.\nSe sallittu, kun kestää aikansa,\nSuloinen tuoksu näissä huoneissa. --\nPikentit, passarit ja palvelijat!\nMiss' ovat täältä? tänne joutukaat!\n    Soittaa kelloa. Paavo tulee.\nIloinen herra tänne kutsu! Missä\nOn hellä rouva niinkuin hyacinthi?\nKas täällä suussa purppuraisen illan\nJutella hauska ois ja naurahdella.\nNiin rakas mulle koko perhe on,\nEtt'en voi löytää pöytää herkullista,\nJohonka niin mä ihastua voin. --\nKas niin, no juokse! -- tuosta voidetta\nSaat nivelilles hiukan, hupakko.\n    Antaa Paavolle rahaa. Paavo kumartaa syvästi.\nVaan kuule! käännä vielä naamasi!\nMiss' on nyt hellin, muista rakkahin\nTään jalon perheen kaikist' asujoista --\nSuloinen Salla, missä hän nyt on\nSinervin silmin, kultakiharoin?\n\nPAAVO.\nHän sairas on; hänessä yskää lie.\n\nMEIJERHOFF.\nTuon yskän tuskan ehkä ymmärrän.\nVaan kerro, keit' on käynyt vieraita!\n\nPAAVO.\nSalassa eilen Sallaa lohdutti\nTääll' uljas Salmo.\n\nMEIJERHOFF.\n                    Uljas saakeli!\nVai uljas sanot!\n\nPAAVO.\n                 Silloin syleilivät\nNiin hartahast' ett' oikein kadehdin.\n\nMEIJERHOFF.\nVoi-kirnuhun sä sotke kateutes\nJa juuston-heraan juttus hämmennä!\nMun katkeruutta tuota täytyy kuulla,\nJot' ikinä en todeksi voi luulla.\n\nPAAVO.\nSen, luulen, todeks' uskoa jo voi,\nJost' ympäriinsä kielikellot soi. --\n    Syrjään.\nJa sehän totuus mua miellyttää.\n\nMEIJERHOFF.\nVai niin! kas sepä uutta on, kas se!\nVai niin on läsnä kypsymistä keitos.\n\nPAAVO.\nVaan teitä rouva rakastaa ja herra,\nKuin lastansa, sen voitte uskoa.\n    Syrjään ja koomillisesti surumielin.\nOn sokeutta sekin rakkaus.\n\nMEIJERHOFF (erikseen).\nKyll' ymmärrän tuon rakkauden juuret.\nNe syvällä ei piile, vaikk' on suuret:\nMun tarakassani on herran toivot\nEtäälle päästä, lentää korkealle\nJa ylemmäks' ei ylty rouvan aivot,\nKuin turhuuden ja loiston kukkulalle. --\n    Paavolle.\nTuon ymmärtää voin sekä uskoa.\n\nPAAVO.\nVaan Sallaa majori ei rakasta.\n\nMEIJERHOFF.\nPois juokse tästä! Sin' et tyhmyyttä\nSaa sekoitella järjen mietteihin!\nSanoinko etten Sallaa rakastais?\n\nPAAVO.\nEi, majori, vaan -- -- --\n\nMEIJERHOFF.\n                           Pötki sanomaan,\nEtt' täällä herraa, rouvaa vuotetaan!\n\nPAAVO.\nMut Sallaa ei?\n\nMEIJERHOFF.\n               Hänt' ennen kaikkia! --\nVai, lurjus, pilkkaa tehdä uskallat?\n\nPAAVO.\nEi, majori; vaan pilkka kaukana\nTäst' olkohon, kuin totuus naurusta, --\n    Syrjään\nTai itku murheesta, mä aattelin. -- --\nVoi peijakas! nyt tempun keksin! Teen\nSinulle pienen konnan verukkeen.\nMua äköittää ja kiukku pistelee,\nKun tuommoiselle Salla työnnetään.\n\n    Menee ovesta vasempaan.\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\nMEIJERHOFF yksin.\nMist' on tuo koira saanut haistella\nMun atrioit', ei Sallaa suosivan?\nMiks' en mä suosis? -- häntä rakastan\nViel' enemmän kuin omaa vaimoani. --\nAh! kamala pääs' sana huuliltani!\nMinulla vaimo? Sit' en tunnusta,\nEn itselleni! -- täydyn, perhana.\nMut muille en, en vaikka poltettais\nMun sydämmeni -- sit' en tunnustais.\nSuus kiinni, sydän! Miks' en outona\nVoi täältä kotkan lailla kaapata\nSen linnun, josta lihavamp' on paisti --\nVaan kenraalimme! -- jos sen korville\nKajahtaa näistä. --\n\n    Paavo syöksähtää neljän kontan ovesta vasemmalta\n    susiturkit nurin hartioilla.\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    PAAVO. MEIJERHOFF.\n\nPAAVO.\n                     Herra majori!\nNyt rynnäkköön ja miekka peukalon\nVaralle! Taisto kunniallinen\nOn tarjona!\n\n    Möyrii pöydän alle.\n\nMEIJERHOFF.\n            Suolat ja pippurit!\n\nPAAVO.\nJa rasvaiset lihaköntit, sanokaa, majori! kun tuo kyökkipiika mua alkoi\npeitota ja pyntätä kuin verestä lammasnahkaa. Onneksi kietaisin tuosta\nporstuasta nämä sudenvillat hartioilleni. Näittehän mitä kuperinpallia\nja häränpyllyä minä tulla linkosin. -- Ja tämä kaikki teidän tähtenne,\nmajori.\n\nMEIJERHOFF.\nMinunko tähteni? -- sinä suden ruoka! Miekat ja Sapelit!\n\n    (Tarttuu miekkansa kahvaan).\n\nPAAVO.\nTeitä puolsin ja sanoin oikeaksi Sallan sulhoksi, mutta vastaan väitti\nvaan piika, ylistäen teitä yhtä viisaaksi juonten keittäjäksi kuin\nitseään taitavaksi kokiksi. -- Siitä tämä mylläkkä. (Syrjään) Itsepä\nolet juuri se kyökkipiika, jolta nämät kuulin.\n\nMEIJERHOFF (erikseen).\nSoppa jo hajahtaa. Padan kansi on syrjähtynyt. (Paavolle)\nNarritteletko, Paavo?\n\nPAAVO.\nNäettehän, etten ole lammasten, vaan sutten hallavissa nahoissa ja\npuhun siis totuuden karkeata kieltä.\n\nMEIJERHOFF.\nMiekat ja sapelit!\n\nPAAVO.\nVoi, kauhat ja härkimet! kuinka hän mua lyödä sätkitteli! Näyttäkää,\nmajori, urhollisuuttanne ja höyhentäkää sitä piikaa. Onhan teillä\nmiekka ja tämä on kunnian asia.\n\nMEIJERHOFF (erikseen).\nSeikkani pakoittaa mun tuota kärsimään. (Paavolle) Hupsuttelethan mies!\nNaistenko kanssa kävisin kahakoimaan?\n\nPAAVO.\nNiin, niin, tiedän majorin helläksi ja avosydämmiseksi naisille. Sen\nsanotaan merkitsevän hyvää. Mutta suden nahoista en ole ennen ihmisten\nhartioilla nähnyt karvain ulospäin purrittavan, kuten nyt. Ja sen\nsanotaan merkitsevän pahaa.\n\nMEIJERHOFF.\nEthän uskone, sinäkin miesparka, kyökkipiian jaarituksia?\n\nPAAVO.\nEn tosin. Mutta surukseni tunnen mun herkän sydämmeni niitä uskovan. Ja\nkauhistuksella aavistan majorin muuttuvan hienovillaisesta lampaasta\nharjasselkäiseksi sudeksi, joka häveten ja korvat luimussa juosta\njolkottaa tiehensä. (Kuulee käynnin vasemmalta) Ahaa! jo tulee!\n\n   (Hypähtää puistoon oikealle).\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    MEIJERHOFF. HAUSSI ja SANNA tulevat.\n\nMEIJERHOFF (huomaamatta toisia).\nPahaa ennustava huuhkain on tuo mies. Äänettömäksi iski hän mun\nsanoillaan; naulitsi kuin tarhapöllön tallin oven päälle. Vaan -- -- --\nmitä tyhjää tuon tuhman narrin puheista; -- loppuun keitos -- --\n\nHAUSSI.\n                 Täällä majori --\nNoin yksin vaan!\n\nSANNA.\n                 Oi terve, Meijerhoff!\n    Kättelee.\nKuink' onkin hauska nähdä tuommoisia\nUljaita poikia kuin joutsenia.\n\nHAUSSI (kättelee).\nKen rinnallanne lentää ylpeänä\nKakspäisen kotkan hartioille vois,\nSe kunniassa loistavassa ois.\nNäin vanha ei, vaan kelpo poikani --\nJos lup' on toivoa -- ne ehkä kohoais,\nKun siipiänsä taiten harjoittais. --\nMajori, anteeks suokaa leikkini!\n\nMEIJERHOFF (taputtaa Haussia olalle).\nTe, jalo Haussi, ette kaukana\nOlekkaan meidän kilpalennosta,\nJa poikanne par'aikaa harjoittaa,\nKuin haukanpojat siipivarsiaan:\nNiin sukunne käy ylä-ilmoihin.\n\nSANNA.\nIloist' on kuulla, nähdä ihanaa\nTaas ystävämme seurass' ystäväinsä.\n\nMEIJERHOFF.\nNimensä oman unhottaa se sais,\nNäin arvoisan ken perheen unhottais.\n\nSANNA.\nNiin riemullist' en tiedä kuvaajata\nTulevain aikain ihanuudesta,\nKuin te, majori; harvoin huuliltanne\nKajahtaa ajat selän-takaiset.\nTe nuorukaisen toivoll' uhkealla\nEteenpäin riennätte.\n\nMEIJERHOFF.\n                     Se luonnollista.\nMitäpä huolet mennehille vois,\nEik' eletyssä ole elämistä.\nVaan huolet päiväin tulevain jos tois\nNykyisell' ajall' onnen nauttimista.\n\nSANNA.\nNiin, nykyiselle sekä tulevalle\nNautinnon, riemun sekä kunnian. --\nSe jaloa on!\n\nHAUSSI.\n             Mutta lapsemme,\nSuloinen Salla -- missä viivähtää?\nSen toivon rouvan parhain tietävän.\n\n    Katsoo käskevästi rouvaan.\n\nMEIJERHOFF.\nAh, armas seura-enkelimme poissa!\n\n    Karneoli,\n    Ametisti,\n    Krysoprasi\n    Ja agati,\n    Niinpä jaspis,\n    Savutopasi,\n    Opali ja\n    Kalkedoni. --\n\nNää kiiltokivet lahjoittaisin,\nKun Sallan omakseni saisin.\n\nSANNA.\nOi, rakas Meijerhoff, kuink' iloista\nHänelle teitä nähdä on!\n\n    Menee.\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    EDELLISET paitsi SANNAA.\n\nMEIJERHOFF.\n                       Vaan murheella\nSain äsken kuulla Sallan sairastavan.\nOlisko niin? Sep' oisi raskasta.\n\nHAUSSI.\nSe osaksi on totta, Meijerhoff,\nVaan vaarallist' ei, sillä terveys\nPiankin häntä kätteleepi taas.\n\nMEIJERHOFF.\nMä uskon sen ja kauanpa ei lie\nSiit' aikaa, kun se häntä syleilikin.\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. PAAVO tulee oikealta.\n\nPAAVO.\nPuistossa vuottaa nuori herrasmies,\nNiin solakka kuin raita rannalla, --\nPuheille herran pyrkii.\n\nMEIJERHOFF (erikseen).\n                        Perhana!\n\nHAUSSI.\nSill' asioita tärkeit' on, kenties,\nNiin tänne käske!\n\nPAAVO alkaa lähteä, mutta korvallistaan kynsien kääntyy taas takaisin.\n                  Mutta majori!\nTe voitte ruokakammarihin käydä\nSiks' aikaa; siell' on valmis teille pöytä.\n\nMEIJERHOFF.\nSe mukavast' on esitelty tuo;\nNiin (syrjään) ehkä joudun suoraan Sallan luo.\n\n    Menee ovesta vasempaan.\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n    EDELLISET paitsi MEIJERHOFFIA.\n\nHAUSSI.\nViivytteletkö vielä?\n\nPAAVO.\nEn juuri viivyttele. Pyytäisin vaan pudottaa herralle pari raskasta\nsanaa sydämmeltäni.\n\nHAUSSI.\nJa ne sanat ovat?\n\nPAAVO.\nKallista varoitusta, jos suvaitsette.\n\nHAUSSI.\nJa sitten?\n\nPAAVO.\nJa sitten kieltäisin teitä antamasta Sallaa tuolle vieraalle majorille.\n\nHAUSSI.\nPaavo, Paavo! Älä tuikkaa kieltäsi kuumaan rautaan!\n\nPAAVO.\nPakkoonpa vaan kieleni, kun pelastuu suloinen Salla. Sillä\nrehellisyyteni käskee mun tunnustamaan sydämmessäni olevan ilkeitä\nirvikuvia tuosta majorista.\n\nHAUSSI (suuttuneena).\nSinä irvikuva! mitä uskallat haastella ylevästä ja kunnian arvoisesta\nherrasta? Hupsuutesi ja tuhmuutesi sua suojelee!\n\nPAAVO.\nKirkasta totuutta vaan lausun! ja mun surku tulee Salla mamselia.\n\nHAUSSI.\nLakkaatko? -- taikka tarttuu mun armottomuuteni sun selkä-pintilääsi!\n\nPAAVO.\nPäättyköönpä sitten tällä kertaa tähän. Vaan tahdonpa vielä näyttää,\netten ole puhunut niinkään tuhmasti; enkä ole tällä kertaa vaan tuulta\npieksänyt.\n\nHAUSSI (viittaa kädellään).\nNiin, ja mene! (Paavo menee. -- Yksin) -- Puhetta, jossa ei ole pohjaa\neikä laitoja. Tuuli tuon hupsun päähän on koonnut noita suuruksettomia\nruumenia, -- mutta tuuli ne hajoittaakin.\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n    HAUSSI. SALMO tulee.\n\nSALMO.\nAnteeksi, herra!\n\nHAUSSI.\n                 Salmo! Lastemme\nOpettajana ennen. --\n\nSALMO.\n                     Asia\nNyt siitä ei mua käske hiiskumaan. --\nTe tehtävääni varmaan aavistatte?\n\nHAUSSI.\nVaikk' aatokseni kuinka aprikoi,\nEn rahtua, en kynnen vertaa voi\nNyt asiaanne arvata.\n\nSALMO.\n                     Kas tuo\nVast' ihmeellist' on muistin tautia!\nKun käytökseni suoran tunnette,\nNiin suorastaan mun suotte lausua.\nKai Salla teille julkaissut on sen,\nEtt' antoi mulle sydämmensä? -- Me\nIkuiset silloin valat vannoimme --\nTe säikytte! No suokaa anteeksi! --\nMe tuolla puiston iltakatvehessa,\nNähdessä tomun sekä korkeuden,\nSidoimme solmun, jot' ei ratkoa\nNiin kauan voi, kun taivas liekkihin\nVälähtää Ukon salamoissa, ja\nKun ihmissydämmissä rakkaus\nViel' onnen aurinkona kohouu.\n\nHAUSSI.\nTuo hävytönt' on julkirohkeutta!\nSoturin poika kurja uskaltaa\nMun tytärtäni vietellä kuin narri!\nTe hävyn tunnost' ette tietävän\nNäy neulan vertaa, sen nyt ymmärrän:\nSyytönnä te ja viatonna vaan\nKehtaatte mulle tulla kertomaan\nTyöt' ilkeintä, jot' ihminen voi tehdä.\n\nSALMO.\nNoin suurta rikosta en tässä näe,\nEnk' edessänne huoli hävetä\nSoturin uljaan poikana, niin totta\nKuin miekka-käsin kaatui isäni,\nPalvellen maamme köyhän kunniaa.\n\nHAUSSI.\nNiin totta tekin kuolkaa taistellen\nJa tuulta piesten, kuten isänne.\nPereeni rauhaan jättäkää, sen muisto\nTeit' ikinä ei vaivatko. Kuin yö,\nAuringon peite, tulkoon välillemme\nIjäti vieroittava sumupatsas!\nToivotte Sallaa turhaan! Teistä ei\nHän huoli! Taikka unhotti hän jo\nVälinne.\n\nSALMO.\n         Valhetta! -- Ja häväistä\nIsäni muistoa te ette saa!\nViel' elää poikansa -- se muistakaa!\n\nHAUSSI.\nVaan valheeksi ei totuus muuttune.\nToisellen Salla kihlattu jo on,\nMiehellen, johon mieltyy vanhemmat\nJa jonk' on arvon astin-lautakin\nTuommoisten päätä paljon ylempi.\n\nSALMO.\nVaikk' astuiskin se herra päällänsä,\nTe jota noin nyt ylistätte, en\nMä puhettanne uskois enemmän.\n\nHAUSSI.\nMun puhettani?\n\n\nYHDEKSÄS KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. SALLA tulee vasemmalta.\n\nSALLA.\n               Tänne käskettiin.\n\nHAUSSI.\nPois, Sallani!\n\nSALLA (huomaa Salmon ja tarttuu hänen käteensä).\n               Ah, täält' en pakene!\nMä luulin silmät jäiset kohtaavani,\nVaan tulta säihkyi noista vastahani;\n    Salmolle\nMä kammoin äänen kuulevani jylhän,\nVaan jalosti sun lämmin rintas soi;\nJääpatsaan eteen luulin jäähtyväni,\nSun rinnoillas nyt löydän lämpimäni.\nKen autuuden tänlaisen ryöstää voi?\n\nHAUSSI (joka edellisen tapahtuessa on hätäisesti hyörinyt ympäri).\nAvuksi miehet! Missä? Tänne!\nUhratkaa vaikka elämänne!\nTuo juoksuhurtta ryöstää Sallani.\nVaan revetköön maa ennen allani,\nKuin lastani mä annan rosvota\nIsänsä huoneessa! Voi Jumala!\nHänt' ennen seinähirret ruhjokoon!\n\n\nKYMMENES KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. TYÖMIEHIÄ tulee kirveitä ja seipäitä käsissä.\n\nTYÖMIEHET (sisään tullessaan).\nNo piruko vie sielut turmioon?\n\nSALLA (poistuen Salmosta).\nAh autuus hulluudessa! Kadotus\nOn tarjona kun siitä selviää.\nVaan minkä tein?\n\n    Seisoo puoli horroksissa.\n\nHAUSSI.\n                 Teit, lapsi, hirmuista!\n\nSALMO (ollen levollisena ja jäykkänä).\nPuhdistaa tahtoi herra huonettaan,\nMut saastutti ja häväisi sen vaan.\n\nHAUSSI.\nKäy tiehes, narri!\n\nSALMO.\n                   Käyn, mut palajan.\n\n    Menee. Haussi viittaa miehille, jotka menevät pois.\n\nHAUSSI.\nKiiruusti heti, muista, lapseni,\nTää leikki loppuu! Tässä itsesi\nSun tulee säilyttää ja outella,\nKunnekka päätöksen tuo Meijerhoff,\nPois sulkien tuon kuokkavierahan.\n\n    Menee ovesta vasempaan.\n\n\nYHDESTOISTA KOHTAUS.\n\nSALLA (yksin).\nTuo vieras musta, jylhä haamu taas\nMua lähestyy, se koht' on täällä jo.\nHän kristalleita mulle tukitsee,\nKuin talvinen yö tähtiä; mut' en\nVoi rakastaa mä niitä. Kolkkona\nSoip' äänensä kuin rautapakkanen,\nNiin korvissani paukkuu. Sydämmen\nMä tahdon synnyin-maaltani ja sen\nOn armas Salmo mulle vannonut.\nOi kallis sydän, jonka loistona\nKansamme toivot on ja kunnia\nJa rakkaus sen jalo kaunistus! --\nOisitko täällä! Ah kuink' uskallan\nToivottaa! -- Toivon täytyy kuihtua.\n\n    Istuu tuolille ja laulaa sitraa soittaen.\n\n    Sielu, säästä huokaukses,\n    Silmä, kätke kyyneleesi\n    Taivas hylkää rukoukses,\n    Maass' ei täyty toivotuksesi\n    Sulje murheet sydämmees'!\n\n    Enpäs, en! kas hopeiset\n    Toivon aaltoset pois huuhtoo\n    Murheet mutaiset!\n    Enpäs, en! kas kultaiset\n    Lemmen liekit polttaa, liehtoo\n    Vaivat, vastukset! --\n    Huokaus, siis ratko suojas,\n    Taivahalta etsi Luojas,\n    Huolten kyynel, juokse pois!\n    Murheet kun jois multa musta,\n    Taivas kun tois lohdutusta,\n    Rakkaus näin rauhass' ois.\n\nNää värsyt suopi virvoittavan kasteen\nKukallen, jota halla uhkailee.\nOn säveleet kuin kesän lähettiläs,\nKeväinen tuuli, talven surmaajaksi.\nNyt rakkauteni, kuin aurinko,\nSäteilee rinnassani.\n    Näkee Salmon lähestyvän.\n                     Täälläkö!\n\n\nKAHDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    SALLA. SALMO.\n\nSALMO.\nSä keikut suvi-tuulten lainehissa,\nKuin kevään lapsi.\n\nSALLA.\n                   Kuinka uskallat?\nNäethän tuossa pöydän vuottavan\nTaas tänne Meijerhoffin haamua,\nJa isäni.\n\nSALMO.\n          Ja isäs ylpeys\nVoi siittää kiukun mätähaavoja\nRumia nähdä hänen arvossansa. --\nÄl' yhtään pelkää, Salla!\n\nSALLA (kavahtaen taakse).\n                          Miekkako!\nSun vyölläs murhan ase kamala!\nRakkausko voisi kasvaa julmuutta?\n\nSALMO.\nEi, Sallani! Pois kauhus sammuta!\nTään rakkaus mun sitoi vyölleni\nSun rauhas valvojaksi.\n\nSALLA.\n                       Minunko?\n\nSALMO.\nKysytkö? Eikö väijy sieluas\nTänään tuo piru maasta vierahasta,\nJok', ärsytellen mua, vanhempas\nSydämmet loihtii myrkkypaloilla,\nJoit' antaa niellä kiiltokuorissa?\nNiin kerrotaan.\n\nSALLA.\n                Mä tuosta kauhistun.\n\nSALMO.\nVaan vastamyrkynkin he tuntevat\nViel' avuksi. Kun siitä maistaa sais,\nUlospa kaikki myrkyt oksentais\nSilmille Meijerhoffin.\n\nSALLA.\n                       Hirmuista\nOn uutises! Vaikk'en sit' ymmärrä\nKuin haaveksien, niin jo vapisen.\n\nSALMO.\nHuoletti, Salla! Nääthän vyölläni\nIsäni miekan, jonka pyhitti\nHän vihollisen verta juomahan.\nTää maamme onnen vartijana jo\nTyhjensi lähteit' uhkuvia monta,\nNyt Meijerhoffin kurja kohtalo\nMyös tuntekoon sen voimaa verratonta:\nSill' isänmaa ja rakkaus, ne kaks\nMiekallen parhaaks' olkoon kunniaks!\n\nSALLA.\nEi! Rakkaus on rauhan lapsi; sen\nVereksi kyllin onpi kyyneleet\nAseilla kovan onnen isketyt.\nJa parahin lie puolus-asehemme\nTuskaimme ponnistama huokaus,\nJok' avun kättä kutsuu korkealta.\nMaailma meiltä tahtois telkeä\nTaivaamme ovet sekä akkunat\n-- Sydänten soinnut, valot silmien, --\nVaan enkelit -- -- ah, muistan uneni!\n\nSALMO (tarttuen Sallan käteen).\nUnesi? Kerro! Oi sä, sydämmeni\nSuloinen helmiruusu! Huuliltas\nTotuutta taivaan valuu rintahani;\nOi kerro unes!\n\nSALLA.\n               Aamun ruskosta\nNäin enkelin niin vakaan, juhlaisan\nEteeni laskeuvan, kuin Jumalan:\nSä kädessä sen istuit oikeassa\nJa Meijerhoff kuin yökkö, vasemmassa.\nKun puhalsi hän käteens' vasempaan,\nSumuksi silloin haihtui Meijerhoff;\nVaan hymyten kun katsoi oikeaan,\nSä edessäni loistit enkelinä,\nJa tosi enkel' ilmass' uikseli.\nTäst', armas Salmo, virkois toivoni,\nKuin aamun kastehesta kukkavyöt\nPuistossa tuolla.\n\nSALMO.\n                  Oi kuin ihana\nUnelmas kaikuu sielus temppelistä!\nTunteitten saarnan kertaa kuvastin,\nKuin laaja kirkon kupu. Sointuisuus\nSun sielus' on. Ei epäsointua\nSe suvaitse. Ah sua kuunnella\nMun sydämmeni tahtois' ijäti,\nKuin taivaan kannelta.\n\n    Kuuluu jyminä.\n\nSALLA.\n                       Oi Salmoni!\nKuuletko jymyn? Kätkey puistohon,\nPois tästä lähde!\n\nSALMO.\n                  Jättäisinkö sun\nNoin yksin tuulten pyörtehesen?\n\nSALLA.\n                                Mun\nNyt jäädä suo! Sä piile puistossa,\nSiell' odota! Vaan vihas kahleita\nÄl' irti päästä!\n\nSALMO.\n                 Vaikka joutuisit\nSä syötäväksi raivopetojen --\nKai arvelet -- mun piillä puistossa\nPitäisi vaan, ja siellä hävetä\nItseni edess' omaa itseäni?\n\nSALLA (hätäisenä).\nOi väisty tieltä kiukun polttavan!\nJo riennä!\n\nSALMO (likistää Sallaa vasten rintaansa).\n           Ah! siis täydyn lähteä!\n\n    Menee.\n\n\nKOLMASTOISTA KOHTAUS.\n\n    SANNA. SALLA tulee.\n\nSANNA (imarrellen).\nKah täällä ruusu äsken puhjennut\nOdottaa poimijaansa! Kaunista\nOn nähdäkin noin immen valmisna\nTullessa tiettynsä. Oi Meijerhoff!\n    Salla vavahtaa.\nJos tietäisit, et rahtuakaan vois\nViivähtää kukkas kuuluvilta pois!\n\nSALLA (selin).\nTaas Meijerhoff!\n    Päin rouvaan.\n                 Oi äiti!\n\nSANNA.\n                          Lapseni!\nNimestä, josta riemun rintahas\nHeräävän toivoin, siitä säikähdyt\nJa kavahdat kuin omaa kuoloas!\n\nSALLA.\nHirveemmin vielä.\n\nSANNA.\n                  Kallis lapseni!\nTuo musta kaapu riisu sielustas,\nVanhempais neuvoon luota! onneas'\nEt ymmärrä.\n\nSALLA.\n            Vaan ennen riisua\nVoin sielultani halvan asuntonsa,\nKuin suosiolla nähdä -- rakastaa\nVähemmän vielä -- Meijerhoffia.\n\nSANNA.\nRakastaa? Hurja tyttö hupakko!\nNäethän sukusi ja itsesi\nKohoovan arvohon ja kunniaan,\nJa palmikkosi tiedät hohtavan\nJuur Meijerhoffin avull' ylevistä\nHelmistä.\n\nSALLA.\n          Kaikk' on vaan ne halpoja\nVeskellosia, jotka pulppuaa\nRupaisen lähteen pintaan pohjasta, --\nMun sydäntäin ne ei voi hallita!\n\nSANNA.\nSä uskallat noin vastoin vanhempais\nSyvintä rakkautta kiistellä?\nSun Salmon kiihkot vaan on valtiaas,\nSydämmes raukan sai hän villitä.\nSukumme hän sun kannaksillas nyt\nOn onnettomaks' aivan vihkinyt.\nVaan muista, lapsi, koht' on majori\nTaas täällä -- hän sun jalo ystäväs --\nHän kättäns' ennen sulle tarjosi:\nSä hylkäsit, en nyt suo hylkääväs.\nMaailmass' ain' ei ole tarjona\nNiin ihmissydämmiä jaloja.\n\nSALLA.\nKah, totuus valheen takapajulla!\n\n    Kuuluu honotusta.\n\n\nNELJÄSTOISTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. HAUSSI ja MEIJERHOFF tulevat.\n\nHAUSSI.\nNo, mistä soi tuo julma hohotus?\nSe ääni noitien tai varisten\nOn räkätys, mut' ei järk' ihmisten. --\nMun sielussan' on pahan aavistus! -- -- --\n\n    Yht'äkkiä kajahtaa edempäältä voimakas musiiki,\n    joka taukoo vienosti riutuen.\n\nAhaa! tuo iva karsashengisten\nTukehtui taas, kun riemu kajahti\nSyvästi läpi luiden, ydinten.\nVoimallaan peikot tieltä kunnian\nSe puhalsi, kuin sauvun liekistä\nHajoittaa tuuli. -- Nytpä maljoille\nOn kunniaksi tyhjentyä taas\nOnneksi Meijerhoffin, -- sinulle\nIloksi, lapsemme, ja terveiksi\nVanhempais suomaan rakkautehen!\n\n    Jokainen ottaa pöydältä täytetyt maljat; Salla vastahakoisesti.\n\nMEIJERHOFF.\n\n    Karneoli,\n    Ametisti,\n    Krysoprasi\n    Ja agati,\n    Niinpä jaspis,\n    Savutopasi,\n    Opali ja\n    Kalkedoni. --\n\nNää kiiltokivet lahjoittaisin,\nKun Sallan omakseni saisin.\n\nSALLA.\nVaan sydäntäni kiiltokivistä\nEn teille myödä voi.\n\nSANNA.\n                     Hän lemmestä\nVaan teihin suostuu.\n\nMEIJERHOFF.\n                     Niinpä rakkaus\nOn lahjanikin syvin perustus.\n\nHAUSSI.\nSen ymmärrämme. Sitä tarkoittaa\nSanoillaan Sallakin.\n\n\nVIIDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. PAAVO tulee oikealta.\n\nHAUSSI.\n                      Mit' asiaa?\n\nPAAVO.\nOlenpa vaan vähän tyytymätön ahtaasen vaikutus-alaani.\n\nHAUSSI.\nJa tahtoisit?\n\nPAAVO.\nTahtoisinpa nöyrimmästi jatkaa mitä olen alottanut ja lopettaa mitä\nmajori on alottanut.\n\nHAUSSI.\nOnko, Paavo parka, pääsi taaskin pyörällä? (Majorille) Ette huoli\npahastua hänen hupsuudestaan! Muutoin on hän uskollinen palvelija.\n\nPAAVO.\nOlkoonpa vaan pääni pyöreä kuin kukkupalli, mutta ajatuksia kiehuu\nsiellä kuin muuriaissaunassa.\n\nHAUSSI.\nVoi sua höyrypää! (Majorille) Huomaatte selvästi, että hän on vähän\nlöylyn lyömä.\n\nMEIJERHOFF.\nNiin, niin; sen huomaan. Sallikaa tuon mennä rauhassa!\n\nHAUSSI.\nNo ajatuksesi, Paavo?\n\nPAAVO.\nOlenhan yht'aikaa puutarhurinne ja lakeijanne. Mutta puutarhassamme\nkasvaa nyt pahanpäiväinen härkinmänty, joka vahingoksi laihduttaa\nmaata. Varsinkin surkastuttaa sen juuret ja sen musta varjo erään,\nvierellään kasvavan korean kukan.\n\nMEIJERHOFF (hätäisesti syrjään).\nTämä tarkoittaa minua.\n\nPAAVO.\nKukka tahtoisi kiertyä sivullisensa solakan raidan vartalon ympäri;\nvaan nytpä on raita, tuon ranaoksaisen härkinmännyn tieltä, painanut\npäänsä pensaikkoon. Lymyssä lepää raita, kalvakkaana kuihtuu kukka.\n\nSALLA (syrjään).\nJa minä juuri olen se kuihtuva kukka!\n\nPAAVO.\nPoisjuurittavaksi katsoisin siis tuon härkinmännyn. Niinpä nostaisi\nraita päänsä ja sorjasti koristaisi kukka sen vartalon ympärillä\nkukkatarhaa.\n\nSANNA.\nKuuluupa kuin Paavon huulilta valuisi runonsäikeitä.\n\nHAUSSI.\nSumua ja höyryä ovat vaan nuo ajatukset.\n\nPAAVO.\nVaan voinpa tuosta höyrystä pusertaa herrasväelle selvää vettäkin, kun\nsuvaitsette.\n\nSANNA.\nNo, puutarhan hoidosta voimme toiste keskustella.\n\nHAUSSI.\nNiin, toiste; -- kas nyt mene!\n\nPAAVO.\nMenenpä; vaan huomatkaa! (Osoittaa molemmin käsin Meijerhoffiin)\nTuossa, kas tuossa pönäkkänä seisoo se poisjuurittava rana-oksainen\nhärkinmänty! -- Mut tuossa (osoittaa Sallaan) taas se sorja,\nmurheen-kalpea kukka!\n\nMEIJERHOFF.\nMiekat ja sapelit, tätä häväistystä!\n\nPAAVO.\nVoi peukalot ja etusormet, kuinka mun kynteni himoitsee tuota mäntyä\njuuriakseni!\n\nHAUSSI (taluttaa Paavon tylysti oikealle).\nSiekailetko matkoihisi? -- sinä hävyttömyyden syleksiä!\n\nPAAVO.\nMutta olenhan palvelijanne, joka -- --\n\nHAUSSI.\nJoka häväiset haltijaväkesi sekä halvan itsesikin.\n\nPAAVO.\nTämä on kirveltävä päästöseteli.\n\nSANNA.\nMutta hyvin ansaittu, Paavo parka.\n\nPAAVO (kaivaa kirjeen povestaan ja antaa Haussille).\nTakaanpa tämän laastari-lapun puhkaisevan ja parantavan sen paiseen,\njoka herrasväkeäni tekee äreäksi.\n\nHAUSSI.\nKirjekö? Ja vasta jaariteltuasi annat? -- Sinä kiusan kappale!\n\nPAAVO.\nHa ha ha! Ensinpä jyrsin männyn kuorta hampaillani ja sitten isken\nkirveeni sen sydämmeen.\n\nHAUSSI.\nSuoriatko jo?\n\nPAAVO.\nOnhan tässä käpälät allani.\n\n    Menee.\n\n\nKUUDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET paitsi PAAVOA.\n\nHAUSSI.\nSuokaa toki, herra majori, meille anteeksi tuon ilkiön kujeet ja\nhullutukset! Täst'edes emme tahdo suvaita häntä palveluksessamme.\n\nMEIJERHOFF.\nOlkaa huoleti, herra ja rouva Haussi! Hulluja täytyy kärsiä ja kujeensa\nhän kuitenkin jo lopetti. (Erikseen) Muutoin olisikin hän mun\ntaluttanut kuumille kiville.\n\nSANNA.\nJalosti lausui majori. Sillä viisaat nauravat tyhmäin hullutuksille.\n\nSALLA (syrjään).\nJa tyhmät vihastuvat raivoon kuullessaan viisaita neuvoja.\n\nHAUSSI (avaa kirjettä).\nVaan mist' on kirje, jonka seurassa\nTää häiriömme astui?\n    Avattuaan.\n                     Katsopa!\nSinetti nimen alla!\n    Meijerhoffille.\n                    Nimeä\nSalaamaan teiltä käsketään! --\nUteljas lienen, kun mä alotan\nNäin lopusta, kuin nainen maltiton,\nVaikk' alku ain' on lopun perustus.\n\n    Lukee kirjeen ääneen alusta loppuun.\n\n\"Herra Haussi!\n\n\"Totuuden ja rehellisyyden nimessä kehoitan teitä, arvoisa herra, oman\nsekä lapsenne kunnian ja onnen tähden, vieroittamaan luotanne erään.\"\n-- Mitä? Vieroittamaan luotani! -- (Lukee edelleen) \"Vieroittamaan\nluotanne erään teidän mielestänne tähän asti sangen arvoisan ja\nkunniallisen herran.\" -- Kummallista! Arvoisan ja kunniallisen herranko\nvieroittaisin luotani? Hän ehkä luulee vielä Salmon olevan lastemme\nopettajana. -- (Lukee edelleen) \"Tällä herralla, joka teille tohtii\nuskotella olevansa nuori naimaton mies ja teeskelee tytärtänne\nkosioivansa.\" -- Naimaton mies! Tytärtäni kosioivansa! -- Varmaankin\nSalmo. -- \"Tällä herralla onkin todella kotimaassaan nuori vihitty\nvaimo.\" (Tuokion hämmästyttävä äänettömyys, jolloin Meijerhoffin silmät\nhajamielisesti harhailevat ympäri. Lukee edelleen vapisevasti) \"Tämän\ntotuuden vahvikkeeksi panttaan teille kunniani sekä vakuutan\ntarvittaessa yhtä monella todistajalla, kuin tämän kirjeeni kirjaimet.\nTe tiedätte minun tuolla petollisella herralla tarkoittavani erästä\nrykmentin majoria -- herra Meijerhoffia.\"\n\n    (Säikäyksestä kiljahtaen lyykistyvät Sanna ja Salla\n    syletysten maahan. Meijerhoff nojaa vapisten erään\n    tuolin selkää vastaan, tuijottaen alas).\n\nHAUSSI (vihan vaaleana ikäänkuin itsekseen).\nTotuus vai valhe hämmästyttävä?\nEi valhetta tuo nimi todista.\n    Katsoo kirjeen alle.\nSe todistust' ei enää tarvitse!\nHirmuinen totuus! -- Nytpä aukenee\nMun eteheni Paavon ennustus\nJa aavistukset. Irvikuvana,\nHäijysti inhoittavana, nyt näen\nEdessäni tuon julman Molokin.\nHänelle arvo-istuinten himosta\nMä viattoman oisin uhrannut,\nJa sitten, kauheasti pettyen\nTurhuuden markkinoilla, nielaissut\nSisääni myrkyn, jok' ois hävittänyt\nMun sieluni ja ruumiini.\n\nSANNA.\n                         Ja mun\nSokaisi ahnas loistonhimo vaan:\nJaloa, ihanaa ja ylhäistä\nNäin kuoressa, en sydänt' tutkinut.\nVaan nyt se puhkes' äkki arvaamatta\nEteemme haisevaisna.\n\nHAUSSI.\n                     Aika on\nLakaista huoneestamme saastaisuus\nPois elkineen.\n    Kutsuu oikealta.\n               No, Paavo, kiiruhda\nSä työstäs palkintoa nauttimaan!\n\n\nSEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. PAAVO tulee.\n\nHAUSSI (osoittaa Paavolle lasia).\nKallista täältä! Kiitos kunnia\nUskollisesta toimestas!\n\nPAAVO.\n                        \"No Morjens!\"\nMit' olin velkapää, ja sydämmeni\nMihinkä käski, sitä puuhasin.\nVaan majorimme susiturkillen\nVoin onneksi tään maljan kallistaa.\n\n    Ryyppää.\n\nMEIJERHOFF (erikseen).\nAh, etten tästä paeta mä voi!\n\nPAAVO (ryypättyään Haussille).\nSuur kiitos teille!\n\nHAUSSI.\n                    Juokse kutsumaan\nNyt tänne Salmo!\n\nPAAVO.\n                 Sepä sukkela\nOn pyörähdys.\n\n    Menee.\n\n\nKAHDEKSASTOISTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET, paitsi PAAVOA.\n\nSALLA (tointuen).\nOi armas Salmoni!\n\nSANNA.\nVahvistu, lapseni, ja anteeks suo\nVanhemmilles tää hirmu erhetys!\n\nSALLA.\nHuomattu erhetys ja parannettu\nOn anteeks suotu, rakas äitini!\n\nHAUSSI.\nNiin, anteeks suo!\n    Meijerhoffille.\n                   Vaan sulle taritsen\nSen kunnian, kuin koirallen, ett' astut\nPois portailtamme! Paljastettu on\nAlastomaksi häijyytes'; ei voi\nSit' ihmisverhot enää peitellä.\nOh, inhoittaa noin ruma alaston! --\nSiis juokse pois!\n\nMEIJERHOFF (erikseen).\n                  Ah jospa voisin vaan!\nMutt' olempa kuin tuomiolle nyt\nNaulittu taikka juuritettu tähän. --\n    Toisille.\nPetytte, herrasväki!\n\nSANNA.\n                     Tuntuupa\nKuin liepeessäni kiskois entisyys\nMua rattaillensa.\n\nHAUSSI.\n                  Ällös taaksesi\nSä katsele, kuin Lothin emäntä.\nPelastus taritsee nyt kättänsä.\n\nSANNA.\nMä siihen tartun, riistän itseni\nPois haaveksivain haluin vallasta.\nKaikk' unhotan ja toivon parempaa.\nTuolt' astuu Salmo!\n\n    Salmo lähestyy. Salla kiiruhtaa vastaan, tarttuen Salmon käsiin.\n\nHAUSSI.\n                    Nytpä päättyköön;\nVaikk' onkin kiista raskas rinnassani.\n\n\nYHDEKSÄSTOISTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. SALMO. PAAVO tulee.\n\nPAAVO (tullessa).\nKas tuossa raita! Kas, sen ympäri\nSorea Salla-kukka kiertyköön!\n    Osoittaen Meijerhoffiin.\nMut pois tuo räähkämänty siirtyköön!\n\nMEIJERHOFF (erikseen).\nNyt karsii mua. Aivan tuntuu kuin\nVedellä kylmäll' oisin valettu.\n\nSALMO.\nKuulinpa Paavolt' aivan ihmeitä,\nJos totta on?\n\nSALLA (osoittaen Meijerhoffiin).\n              Niin, tuosta ilkiöstä?\n\nHAUSSI.\nSe totta on.\n\nSALMO (tulistuneena).\n             Hän koston ansaitsee!\n    Salmo vetää liepeensä alta miekan ja Meijerhoff samoin.\nVoi tuhat tulta iskeväistä salamaa!\nSä harmaa hiisi, musta kyöpeli!\nPuhtaasen taivaan liekkihin ei saa,\nSun häijy, himoliekkis leimahtaa!\nKiiruhda täältä!\n    Ylenkatseella.\n                 Ah! mun miekkani\nHäpeekseen katsoo tuohon tarttua.\nOi, ettei ilma muutu liekiksi\nTuon polttamaan!\n\nMEIJERHOFF.\n                 On soppa kypsynyt!\nEi tulta tarvita, ei kokkia.\n\n    Puuhaa lähtöä.\n\nSALMO.\nHampaissa halvalla on halpaa.\n\nMEIJERHOFF.\nNyt häijysti mä nauraa katkatan,\nKun nähdä sain, kuink' ihmissieluja\nVoip' ostaa syöttämällä tarinaa\nVaan heille korkeist' arvo-istuimista\nJa loistost' ylpeästä. -- Hyvästi!\n\n    Lähtee.\n\nPAAVO (ojentaen ylpeästi oikeella kädellään nuuskarasian\nMeijerhoff'ille, seuraa syrjittäin hänen lähtöään).\n\nVaan lähtönuuskaa, major, suvaitkaa\nViel' arvoisalle nenällenne!\n\n    Meijerhoff menee.\n\nHAUSSI.\n                             En\nTäst'edes ihmisyyttä halveksi,\nEn kunniaa mä etsi kerjäten.\nJa lapseni, ne maansa kunniaks\nEdistykööt ja kansans' onneksi!\nSiin' uskossa ja toivoss' yhdistämme\nNää kukat saman myrskyn kestäneet\nJa saman kukkatarhan kasvatit.\n\n    Haussi ja Sanna liittävät Salmon ja Sallan käsi käteen.\n    Paavo hypähtää ja lyöpi käsiään ilosta ja tulee suutelemaan\n    Haussin kättä.\n\nEsirippu lankee.\n\n\n\n\n\n\nSOTAISET VELJEKSET\n\nNäytelmä yhdessä näytöksessä\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nHANNU, vanhaa köyhtynyttä ritarisukua.\nLIISA, hänen vaimonsa.\nANTTI,  |  edellisten pojat\nNIILO,  |\nELMA, Niilon vaimo.\nKANSAA.\n\nNäytelmä tapahtuu Suomessa Hannun talossa. Aika v. 1632, heti\njälkeen Gustav II Adolfin kuoleman.\n\n\n\n\nSali; sen perällä ja sivulla ovia. Salissa useampia tuolia, ja\nseinällä riippuu vanha kiväri ja miekka. Muutoin kaikenlaisia\nhuonekapineita.\n\n\nENSIMMÄINEN KOHTAUS.\n\n    ELMA. Sitte LIISA.\n\nELMA (yksin hypistelevä jotakin käsityötä).\nOi, oisitko, mun armas Niiloseni;\nVuor' oisit vankka vasten vihollista\nJa kilpi vahva kunnon kuninkaamme,\nMaan kunnia ja onni omiesi,\nMesmarja kallis mulle tultuasi!\n    Liisa tulee sivu-ovesta.\nNyt sydämmeni, armas anoppini,\nNyt sydämmeni sortuu suruistani\nJa hetken vietto tuntuu tukalalta,\nKuin unettoman talvi-yösen vietto:\nAin' ajattelen nuorta Niiloani,\nHän kaatuneeko vaiko voittajana\nViel' astunee, kuin riemu, joukkohomme --\nNyt joudu armas Niiloni, jo joudu!\n\nLIISA.\nAh! Suru synkkä kukat kaatelee\nJa paljot huolet riemun runtelee,\nVaan huolten helppo löytyy Luojallamme:\nHän voiton voipi tuoda taisteluissa\nMyös Niilollemme kera kuninkaansa,\nSiis hälle toivos, uskallukses anna!\n\nELMA.\nSen uskon, että teillä tuimemmillai\nAin' avun antaa korkein kaikkivalta;\nMut kaipaus on mulla murtumaton\nJa toivoni kuin kulo sammumaton.\nNyt joudu, armas Niiloni, jo joudu!\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. HANNU.\n\nHANNU (tulee kammarista).\nNo mitä täältä murhepakinoita\nTaas korvihini kaikuu kammioon?\nTe urohosta varmaan vaikeroitte,\nSe tapa vanha vaimoväell' onpi?\n\nLIISA.\nHän miehestänsä kantaa murhemieltä,\nMä lohdutusta tarjoan kuin äiti.\n\nHANNU (tuimasti).\nTuon lapsen pää on vailla viisautta,\nKun kadehtii hän urhon kuolemaa,\nVaik' kuolo viepi hänet kunniaan.\nMon' elämäss' on hetki katkerampi\nKuin kuolema, eik' anna tullessaan\nSen kalliimpaa kuin katoavaisuutta;\nKuolossa hetken karvas taistelo\nAvaapi portit uuteen elohon.\n\nELMA (huoaten).\nJos Niilo kuolee, soisin kuolevani,\nJos Niilo elää, soisin eläväni.\n\n    Peittää esiliinalla silmiään.\n\nHANNU.\nÄl' itke suotta! huoles haihduttele!\nSen tiedän, että kunnon kuninkaamme\nAin' onnen-tiellä johtaa joukkojaan,\nJa kuljettaapi pojat kunniaan;\nSen tiedän, että Suomen sotilailla\nViel' isäin veri soutaa suonissaan,\nNiilonkin tunnen notkeaksi ja\nRipeeksi kuin on peura poikana.\nHän karhun voimin miekkaa mittelee!\nJa minkä tuli tekee tappuroissa,\nSen haaskaa, polttaa Niilo nuolillaan,\nSen hävittää hän sortain vihollista.\nSiis murheen piikit revi rinnastasi;\nOn parahin ett' anot taivahalta\nMyös pojallesi verta vanhempansa.\n\nELMA.\nSen totta lausuit, armas appeni.\nOn urhotöihin Niilo syntynyt.\nHän hyvästäissä toisti sanoillaan\nElonsa halvemmaksi kuoloaan,\nMi sankarmuiston tullessansa tuopi.\n\nLIISA (Elmalle).\nMitenkä lausui? Vielä muistatko?\n\nELMA (raskaasti).\nKuin lähtö-syleilynsä, muistan sen;\nVaan ennen kuolon-tuomioni voisin\nMä lausua, kuin urhon värssyt ne.\n\nHANNU.\nSe lähtö-laulu mulle kyll' on tuttu,\nJost' ennenkin jo parkui vaimot, lapset,\nKun hyvästäissään urhot lauloivat,\nSe kuuluu näin, se kuulkaa kyyneleittä.\n\n    Lausuu.\n\n    Ei korpikarhuin seurassa\n    Voi loistaa maine sankarin,\n    Kun hongat ei voi haastella\n    Ja ihmiskieltä puuttuu linnutkin.\n\n    Vaan siellä maine ansaitaan\n    Ja kalvat välkkyy kunnian,\n    Miss' urhoin verta mittaillaan\n    Ja voitot säikyttävät maailman:\n\n    Hyvästi hyrskyt lapsien!\n    Hyvästi vaimon vaikerrus!\n    Yks' kerta teitä syleilen,\n    Niin sankar'-riviin rientää urhous.\n\n        Elma peittää silmänsä ja itkee.\n\nLIISA (ottaa Elmaa kädestä).\nÄl' itke, Elma! Tulva kyynelten\nSun poskiltasi ruusut runtelee,\nJa rintas toivon loiste himmentyy,\nLuo uskallukses' silmä taivahalle!\n\n    Jymy kuuluu. Elma säikähtyy.\n\nELMA.\nAih! ryske, ryty!\n\nHANNU.\n                  Niinkun vauhko varsa\nSä säikähdyt, jos risu räisähtää,\nTai varis lentää lähi varvikkoon,\nVaikk' oven takan' olis' armahasi.\n\nELMA.\nMun armaani.\n\nLIISA.\n             Työt Luojan arvaatko?\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. ANTTI.\n\nHANNU (Antille).\nAhaa! sä poikani jo Turusta\nKotia ehdit. Mitkä sanomat\nSielt' tänne kuuluu?\n\nANTTI.\n                     Kuuluu kummia.\n\nELMA.\nAh!\n\nANTTI.\n    Sanomat on tuotu Saksasta:\nOn kuninkaamme tehnyt sankartöitä\nMiesjoukkoineen juur ihmeteltäviä,\nOn saanut voittoja ja kunniaa!\n\nHANNU (arvokkaasti).\nOn saanut voittoja ja kunniaa.\n\nELMA.\nVaan Niiloni on kätketty kuin helmi,\nJonk' kalleutta kaipaa rintani!\nHän taistelee, sen tiedän, voittaakin,\nJa ehkä kuolee henkens' uhraten\nEdestä uskomme ja kuninkaan, --\nMut unhottanut on hän synnyinmaan.\nMiks itseään ei sille säästää vois?\n\nHANNU (viittaa kädellään Elmaa vaiti).\nUnohda lapsi huolivirtes pois!\n\nANTTI (jatkaa).\nMun sydäntäni särkee, karvastaa,\nSanomat iski sieluun syvimpään,\nVereni riehuu, suonet repeää!\nAh! Olisko nyt tässä viholliset,\nNe surman ruoat, Tuonen tulitönkät!\nHe nielkööt liekkiväistä kirousta!\n\nELMA (raskaasti).\nAh, hirmuista! -- On varmaan onnetonta?\n\nANTTI.\nOn onnetonta eikä onnetonta:\nHe kaataneet on kunnon kuninkaamme,\nSen Gustavimme, suuren sankarimme,\nJa taistelijan, jalon Taavettimme,\nUrhomme aimon voiton vehkehistä, --\nMaan vieraan multaa huuhtoi hurmehensa,\nVieraassa maassa mahti-henkensä\nHän viimeiseen jo huokui voitollisna.\n\nELMA.\nMua pyörryttää!\n\nLIISA.\n                Mä pyörryn, enkä voi\nEnempää kuulla sanaa hirmuista.\n\n    Menee.\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    EDELLISET paitsi LIISAA.\n\nHANNU.\nAh, sieluni, jo poistu ruumihista!\nVapise, hämmästy! Se mahdollista\nTodella onko? Ei! en uskoa,\nEn uskoa voi Pohjan leijonan\nKukistuneen kuin viirin horjuvan\nEtelän ärjystä. Voi! kadotus\nMua huimaisee, mun nielee kuolema,\nKuullessa sankar'rinnan sortuneen,\nKadonneen toivomme -- ah kirvelee! --\nKuoleeko totuuskin? Ei! Elämää\nHimoitsee se ja valtaa maailman\nPerinnökseen. Sen himo kunniaan\nHehkuilee vaan, ja voiton kruunuja\nTotuuden enkel' antaa armailleen -- -- --\n    Vaipuu ajatuksiinsa. -- Antille.\nPuhutko totta? Kerro vieläkin!\n\nANTTI.\nSydäntä ahdistava totuus on\nEtt' onpi kuollut kuningas.\n\nHANNU.\n                            Ja nyt\nLutherin-opin uskon-vapaus\nVajonnut on kuin päivä merehen.\n\n    Vaipuu jälleen ajatuksiinsa.\n\nANTTI.\nJok' ylentyy taas kahta kirkkahammin,\nValaisten aina Libanonista,\nSen setripuista, hamaan Pohjolaan,\nHongikko-salojemme jylhistöön.\n\nHANNU (ei kuullen edellistä).\nSe oppi, joka sielut taluttaa\nPois synkäst' ahdistuksen alhosta,\nTaas häväistään, ja tunnustajat sen\nTaas poljettu on hengen-orjuuteen.\n\nANTTI.\nSä, vanhus, hourailet, kun tärttänyt\nEt kuunnella kun sanoin: \"voitollisna\"\nKuningas kuoli -- voitti kuollessaan!\n\nHANNU (arvokkaasti).\nAh, voitollisna, sepä suloisinta!\nKuink' autuas on elää sankarina,\nVaan autuaampi kuolla voittajana.\nHän kaksinkerroin sankar', voittaja,\nHän kaksinkerroin kuoli onnellisna!\n\n    Astuu miettiväisnä lattialla.\n\nANTTI (innolla).\nOi oisinko sun kanssas kuolla saanut,\nSun kanssasi mun kuninkaani kallis!\n\nELMA (heräten unelmistansa nousee istualtaan).\nSiis sodan surma Niilonikin nieli,\nSiis eteläst' ei lämpö enään hehku,\nVaan kuolon kolkko, kammottava viima,\nMi Pohjan ruusut rikkoo, runtelee -- -- --\nNiin, Niiloni? ah ihanasti hän\nKaatuikin kanssa kuninkaan. -- Mut maani,\nSun lapses orvoiks jää ja tyttäres\nSulhoitta kuolee taikka leskenä.\nTää kaikk' ois halpa vahinko! vaan jos --\nVihollinen nyt ryntää niskoillemme,\nOn maamme voimaton -- pois urhot on.\n\nHANNU (ajatuksistaan heräten).\nHaa, vaimo! Lapsettaako sua taas?\n\nELMA.\nJos lapsettais.\n\nANTTI (erikseen).\n                Mä tunnen sääliä --\nJa enemmän -- mä tunnen kuumuutta\nJa tuskaa sanatonta rinnassani,\nNähdessäni tuon vaimon vaikeroivan --\nViel' enemmän! mun täytyy tunnustaa\nSen taivahalle -- tunnen lempeä,\nSuloista rakkautta -- Ah! Mut kauaks jo\nUskalsin harpata.\n\nHANNU (kuulematta edellistä).\n                  Nuo haaveksii\nMolemmat niinkuin toista maailmaa\nTavottaen. Mut edell' ehtiä\nMun täytyy suuren kuninkaani luo\nTotuuden maahan.\n\n    Kävelee yhä aatoksissaan.\n\nANTTI (syrjään ja kuulematta edellistä).\n                 Sydän-pohjukkaani\nMun lempeni nyt täytyy nukahtaa.\nPois hento laakson tyyneys! Kas nyt\nMun rinnassani kantaa valtikkaa\nRautainen, jäykkä urhous, jok' etsii\nVaan autiota verikenttää, jossa\nRaivoisat sodan myrskyt mellastaa --\nJa veljenikö vaimoon uskallan! --\nAh sydämmeni synnin polttama!\n    Elmalle.\nSä kysyit taikka tahdoit kysyä\nJotakin Niilosta?\n\nELMA.\n                  Jos tietoja\nSinulla hänen elostansa ois.\n\nANTTI.\nElääkö Niilo taikka kuollut lie,\nSen tietää yksin ylitaivahat.\nSe tieto Suomeen ehtinyt on vaan,\nEtt' urhot, jotka kärsii haavojaan\nKuljettaa laiva maansa rannikolle\nJa toiset terveet rautakourineen\nTaas raajarikkoin kohlut palkitsee --\nJa minä.\n\n    Ottaa vanhan miekan vaarnalta ja sitoo vyöllensä;\n    sovittaa metsästyskivääriä olalleen.\n\nELMA.\n         Ah, en jaksa kuunnella\nTät' ahdistavaa epätietoa.\n\n    Menee.\n\nHANNU (herää äkkiä aatoksistaan lausumaan Antin yhä aseita\nympärilleen ratustellessa).\n\nTulistu taivas, valaise ja -- polta\nTotuuden tieltä väärät! Halki lyö\nVihollistemme rinnat! Pilstoa\nSäleiksi, niinkuin myrsky-ilmalla\nLyöt pirstaleiksi hongan vartalon!\n    Hoksaa Antin kujeet.\nNo metsästyksehenkö vammustat\nNoin itseäs, taikk' olet hupsuna?\n\nANTTI.\nJos hupsuna en lie jo syntynytkin?\n\nHANNU.\nKuin ihminen, sä synnyit lapseksi,\nMut' mieheks' aioin sua kasvattaa.\n\nANTTI.\nSiis miehen aseita mun kantaa suo;\nSuo täyttää, minkä ennen estelit.\n\nHANNU.\nNo surma vieköön! Minkä isän sydän\nHyväksi voipi nähdä lapsilleen --\nSit' ikänän' en sulta kieltää voi.\n\nANTTI.\nMi kerta tehtiin, se on voitukin,\nVaan tekemätönt' ei viel' ole tehty.\n\nHANNU.\nNuo hourehesi, lapsi, selvitä!\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. LIISA.\n\nLIISA.\nMun täytyy tulla, vaikk'en kuulla vois,\nMut kuulemast' en voi myös olla pois.\n\nHANNU.\nNyt tarkkaile tuon pojan jaaritusta.\n\nANTTI (Hannulle).\nMun sota-into rinnassani riehui,\nSä tiesit sen, vaan naiseltansa Niilon,\nKuin surman syötti-saalihiksi, syöksit.\nMun eloni ja kuoloni ois yksi,\nVaan Niilon kuolo, kuolo naisensakin,\nSiis aika on jo munkin kamppaella,\nJo kyllin vaarnaa vaivannut lie miekkani,\nNyt kuninkaani veren koston-huuto\nMun viepi voittohon tai kuolohon.\n\nHANNU.\nNäen kyll', ett olet uljas poikani\nJa samat tunnot reuhtoo rinnassais,\nKuin nuoruudessa ennen isäsi.\nVaan vesa olet sodan surmatöihin,\nJon tuulenpuuska maahan tuivertaa:\nEt vilua, et nälkää vielä kestä,\nEt myrskyjä ja tulen tuiskinaa,\nViel' aika antaa sulle taisteloita,\nKun elämäsi siksi ennättää.\n\nANTTI.\nEi kotkaa estä malmisetkaan portit\nEi koston tulta meret sammuta!\nEi nuoruus ole miehuuteni surma\nEi urhotöille vanhat virkoa.\n\nLIISA (tarttuu Antin käteen).\nOi lapseni, oi armas Anttiseni!\nTahdotko surman suuhun rynnätä?\nVaan säästä, säästä itseäs ja meitä,\nTok vältä vaarat, kestä kiusaukset\nJa onnettomuus estä oviltamme.\n\nANTTI (riistää kätensä. Laulaa).\n\n    Pois elämästäni pelkojen peikot,\n    Teitä en kammoa, en vapise!\n    Teitä pelätköhön horjuvat, heikot,\n    Elämän vaivoja en pakene.\n    Tulkohon taistelo höyryävä,\n    Nälkä ja kuolema kirvelevä:\n    Jään minä elohon urhojen kanssa,\n    Muistojen rihmaan loistelemaan,\n    Kunnian kukkia kantavi kansa\n    Hautani kumpua kaunistamaan.\n\nHANNU.\nNä'en kyllä, ettei päätä, mutta sydän\nOn nuorukaisen elon ohjaksissa.\nSe sydän on kuin hehkuvainen hiilos,\nJohonka tuuli vienompikin voi\nPuhaltaa puhtaan hehkuvaisen liekin,\nJok' ilkivallat murtaa ankarimmat, --\nVaan raivomuodon kerta saatuaan,\nEroittaa luonnon-voimat toisistaan; --\nIloitsen, poikani, sun innostasi,\nVaan murehdinpa mieles vähyydestä:\nSä Saksaan lentäisit kuin kotkan siivin,\nMeristä, maista mitään huolimatta.\nSä Saksaan rientäisit kuin kulon-tuli,\nMi luonnon-voimat murtaa mennessään.\nEt aseita ja kelpo kumppania\nEnempää tarvitse kuin villi-varsa;\nNuo ruostunehet ramut kelpaa sulle,\nJoit' oravat ei enään hämmästyisi.\n\nANTTI (ensin katsoa tuijottaa maahan).\nNiin tyhjä ei lie lampahankaan kallo,\nEtt' aivoillaan ei tuota ymmärtäisi,\nMihinkä kelpaa kolhut ruostuneet;\nVaan keikkailen tok siksi kehnommilla,\nKun Turusta saan uudet uhkeammat. --\nOn huomiseksi päätetty jo lähtö. --\nMä sotilaaksi olen ostettu. --\nÄlkäätte kiellä! -- käskee sydämmeni.\n\nLIISA (tarttuu Antin kaulaan).\nOletko, lapseni, niin tyly, julma\nEtt' isäs äänt' et kuule uupuvaa!\nVai eikö kieltons ole sulle kallis\nKun sanansa ei satu sydämmeesi?\nSun luontos, ennen hellä, mulle rakas,\nEi kiveksi nyt liene kovettunut.\nViholliselle näet koston-unta,\nVaan muista ett' on sekin kiivas kosto,\nMi vanhempainsa kohtaa kieltäjän!\n\nANTTI (heltyneenä).\nOi äitini, en voi nyt sua kieltää!\nSiis täydyn noutaa isän vaatimusta.\nVaan kuinka intoni voin sammuttaa?\nAh, isä, suo tok mulle siunaukses,\nOi hellä äiti, anna suostumuksesi\nEn hillitä voi sydämmeni ääntä,\nKieltonne siteistä mun päästäkää!\n\nHANNU (arvokkaasti).\nJo viet, jo kannat mua nuoruuteeni,\nAsetat aikaan, jolloin itse itkin,\nSamoista syistä kastoin kasvojani;\nSen muistan kuinka katkeralta maistui\nMonetkin esteet urho-aikeilleni:\nNe kirvelteli niinkuin surman-nuolet.\nVaan myötätuulet tuntuivat kuin viina\nValunut oisi murheen voiteheksi --\nEn kiellä sua, vaikka vanhuuteni\nRaskaampi mulle ois kuin rauta-kahle.\nKun kuuluu sanat: \"miestä tarvitaan!\"\nRiviinpä riennä silloin ensimmäisnä\nJa elä, kuole kansas kunniaksi,\nSen siunauksen annan evääksesi.\n\nLIISA (raskaasti).\nJa elä, kuole kansas kunniaksi!\nEn enempätä lisää evästäsi.\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. ELMA.\n\nELMA (tulee vasemmalta).\nTuol' ulkona käy ryske, pauhina\nJa hurraus.\n\nANTTI.\n            Kas sinne riennämme!\nKenties on siellä urhojakin jo\nValmiina riveihimme astumaan.\n\n    Menevät perältä.\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\nELMA.\nMun rinnassani kuumuus kiihtyy vaan.\nJotakin kummaa aavistusta tunnen\nSe on kuin surmaa ennustais. -- Mut ei! --\nSe tuntuu myös kuin ennen, koska Niilon\nSulhaisna tiesin luoksein tulevan.\nAh! vaan nyt pettynen. -- Mut ehkä en.\n    Istuu tuolille.\nOi joudu, armas Niiloni, jo joudu!\n\n    Laulaa kanteletta soittaen.\n\n    Muistan sen hetken,\n    Kun sotaretken\n    Kaukaisen alkoi Niiloseni:\n    Murheen ja vaivan\n    Raskahan aivan\n    Tuopi se minun rinnoilleni;\n    Lempeni ruusu ryöstetty on,\n    Syöstihin surman rannikkohon.\n    Kaikk' on pois multa,\n    Kun on pois kulta,\n    Suru nyt kalvaa sydäntäni.\n\n        Ulkoa kuuluu telmettä ja hurrausta. Elma taukoaa\n        kuuntelemaan. Telme lakkaa.\n\n    Söikö sun julma\n    Sotainen surma,\n    Silloinpa kuolen kyyneleihin.\n    Jos elät vielä\n    Urhojen tiellä,\n    Niin jopa joudu kaulalleni!\n    Silloinpa murhe pois katoais,\n    Riemu ja rauha taas palajais.\n    Kaikk' on pois multa,\n    Kun on pois kulta,\n    Suru nyt kalvaa sydäntäni.\n\n        Ovi aukenee Niilo astuu upseerin puvussa sisään,\n        vasen käsi ripustettu kaulalle; häntä seuraa\n        Hannu, Liisa ja Antti, niiden jälestä kansaa.\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n    ELMA. NIILO. HANNU. LIISA. ANTTI. KANSAA.\n\nKANSA.\nEläköön Gustavin sankari!\n\n    Elma katsoo säikähtyneenä sisään tulijoita.\n\nNIILO (kiiruhtaa Elman luo).\nAh Elmani ja enkelini!\n\n    Syleilevät.\n\nELMA.\nOi Niiloni, ja taivaani!\n\n    Tuokion äänettömyys.\n\nKANSA.\nEläköön Gustavin sankari!\n\nNIILO (kädet käsissä katsovat silmästä silmään).\nViel' elät hellä, rakas Elmani,\nSä mulle kalliimpi ja suloisempi,\nKuin Reinilaaksoin ihanimmat ruusut!\nSiis terve, rauhan, riemun vartiani,\nTaas urho-sydän lempeen liittyköön!\n\nELMA.\nJa sulakoon kuin kulta kultahan\nPerheemme onnen-liekin lämpimässä.\n\n    Syleilevät toisiansa.\n\nNIILO (Hannulle).\nViel' elää isä, konnussaan kuin karhu,\nTuo sydämmeni urhouden alku!\n    Liisalle.\nViel' äidin hellä sydän sykkäilee,\nSä rakkauden liehdoit rintahani!\nSiis terve teille, onnen pylvähämme!\nNyt raitistukoon vanhat sydämmenne!\n\nHANNU. LIISA.\nOi terve sulle, sankar'-lapsukainen.\n\nNIILO (Antille).\nJa veljeni! -- sä rauhan rinta-lapsi,\nJok' iloitset vaan kodin kainalossa!\nJo kuohahtakoon veres hyytelöstä,\nKirotkoon rauhaa nuori sydämmesi,\nJos tahdot isäs poikaa veljestellä!\n\nANTTI.\nOn talvi-unen korsattuaan karhu\nViholliselle kahta kiukkuisempi.\n\nNIILO (kansalle).\nTe miehet myös, jo koston kirvehillä\nKuninkaan veren hintaa etsikäätte,\nJa rientäkäätte sota-tanterelle\nVihollisenne päitä pilstomahan;\nOn jalompaa se työ kuin jänis-jahti\nTai ilveksen ja karhu-äijän pyyntö!\n\nKANSA.\nViholliselle kuolema ja kosto!\n\n    Rytyyttävät jalkojaan.\n\nNIILO (kääntyy Elmaan. Arvokkaasti).\nKuin Breitenfeld'in voiton taisteltua\nMinua Main'in viinat virvoitteli\nJa urho-vertä valoi rintahani,\nNiin Lytzin murhepäivän haavojakin\nNyt voitelee sun huules hunajaiset.\nNuo säteet, silmistäsi säihkyväiset,\nOn elämäni kirkkain kesäpäivä;\nSydämmes tunnot helkkyy huuliltasi\nMun sielulleni taivaan soitelmina.\nOn veri-haavat, sodan surkeudet,\nNyt telineitä onnen alttarille,\nJa voitonpäivät ovat kunniamme\nJaloimmat muisto-taulut, arvomerkit,\nJoit' ei voi ryöstää ilkein vihollinen.\n\nELMA.\nSun kanssas löydän elämäni onnen,\nSinutta olen kurjin, onnettomin!\n\nNIILO (raskaasti).\nVaan riemu kaikk' on murheell' ostettava,\nOn kaikki autuus tuskan hedelmänä!\nPisarat harvat, jotka huulillemme\nTipahtaa onnen punapilvistäkin,\nOn katkeruudella jo suolattuna:\nTää onnen-päivä kätkee povessaan\nRaskaimman surun kiviroukkion.\nVaikk' eivät tyhjään raueta voi työmme,\nEi suotta välky sankartemme miekat,\nNiin kuninkaamme, suurin sankarimme\nOn kuollut! Ah se raskas muiston-hurma\nHimmentää kirkkaimmankin riemuhetken.\n\nELMA.\nPois paetkoon nyt murhe tuskallinen,\nKuin riemun helmet heryy rinnoilleni,\nMyrkkyiset koston-sumut hälvetköön,\nKun rakkauden silmät säteilee;\nPois sodan myrsky, riemun telottaja,\nMi väristyttää ihmis-sydämmiä!\nOi Niiloni! Et millään enään voisi\nPelastaa Manan suusta sankaria,\nJon sodan surma nieli ruoakseen;\nNyt ylistä vaan hänen kunniaansa\nJa mainehensa kauas kaikukoon!\n\nNIILO.\nKuin miekkain väike, kiilto kypärien,\nNiin jalo kunniansa loistakoon!\nKuin sodan soitto, jyske joukkojemme,\nNiin kuninkaamme maine kaikukoon!\n\nANTTI.\nVaan minä kannan murhan kiväriä,\nJa koston hirmumiekkaa paljastan,\nJos ne ei auta, tartun kiinni kourin\nJa muserran kuin karhun kämmenin. --\nSä, veljeni, jo kyllin taistelitkin,\nSun vertäs valui tantereelle jo!\nMä harjahirren nostan maineellemme\nSen edestä vaikk' ehtyis valtimoni\nJa sydämmeni nesteet purskahtaisi.\n\nNIILO.\nKas nepä äänet sointuu miehen suusta,\nKun sanas täytät, synnyt veljekseni!\nSiis riennä riviin! viel' ei vihollinen\nVeressään ole kyllin kylvetetty.\nViel' auk' on sulle tanner taistellakses,\nOn kuninkaamme kuolo kostettava.\nLävistä niinkuin hauki ahraimella\nSe totuuden ja meidän vihollinen,\nKäy kynsin, hampain häijyn höyheniin\nKuin tarhapöllön niskaan tarttuu kotka,\nSe villihengen käskyläinen syökse\nAlimpaan Tuonen tulikirnuhun.\n\nANTTI (juhlallisesti).\nSen vannon. Tarkoin korvin kuunnelkaa!\n    Nostaa oikean kätensä ylös.\nPetänkö maani, hyljätköön mun taivas\nJa koston miekat nouskoon helvetistä!\nJos raiskaan, tahraan pyhää mainettamme,\nKirotkoon kansani mun hylkyläisnä!\nJos vihollista pakenen kuin kurja,\nMua kuninkaani sekä urhoin veret\nKiristäin, polttain syöskööt surman suuhun\nTaikk' oma miekkani mun teurastakoon,\nJos henkeän' en uhraa totuudellen! --\nNyt lemmon korvat kuullen haljetkoon\nHän valmistakoon koston rikkojalle!\nAvatkoon taivas tuhat akkunaansa\nJa katsokoon nyt köyhää uhriansa!\n\n    Laskee kätensä alas. Veljekset syleilevät toisiaan.\n\nKANSA (rytyyttäin jalkoja).\nEläkööt maamme sankar'-nuorukaiset!\n\nHANNU (arvokkaasti).\nNyt meill' on riemun loistavainen juhla,\nJalosti onnen-taivas ruskottaa!\nLähestyn päivän iltaa iloisena,\nKun jalot ruusut jääpi haudalleni. --\nMurheisen kyllä sanoman toit, poika;\nVaan aate, josta taistellahan siellä\nOn voitollinen taivaan helmalapsi.\nKyll' urhoin johtajan taas taivas nostaa. -- --\nTe poikani, mun jalot poikueni,\nEloni illan kaunein kultakruunu,\nSeuratkaa uutta uskon-sankaria! --\nNiin teettekin, sen tiedän varmasti.\nSiunattu siis on synnyin-hetkenne,\nTuhansin siunatuita urhotyönne,\nSukumme versoo, kukkii kunniaksi\nTään kalliin maan ja kansan urhokkaan.\nAin' yhtä köyttä kiskokaa kuin veljet,\nKuin sama sielu valvois rinnassanne,\nNiin riemu nousee urhotöistänne\nKuin kylälle, kosk' uljas metsämies\nTuo saalihiksi karhun kotiinsa.\n\n    Elma ja Liisa kantaa kammarista pöydän, jolla seisoo\n    pullo ja sen ympärillä maljoja.\n\nNIILO (osottaen, maljaa kädessään).\nKulauttakaamme vielä viinimalja\nMuistoksi suuren sankar-kuninkaamme!\n\n    Kukin ottaa pöydältä maljan.\n\nHANNU.\nTää armas hetki urhon lempeen liittää\nJa toisen vihkii välkkyväiseen miekkaan,\nTää täyttää lemmen, urhouden toivot,\nAsettain kiihkot, kaipauksen vaivat --\nNäin siteet ratkoo, toisilla taas vyöttää,\nNää erohetken vaahtolaidat maljat,\nTäynn' urhouuden ja lemmen pisaroita,\nNää vahvistakoon valat sekä liitot;\nVereksi joka helmi herahtakoon\nJa kiehahtakoon urhoin valtimoissa,\nIkuisen innon, voiman virtailuksi,\nJost' iki-kunnia karttuu kansallemme!\n\n    Kansa hurraa; maljat kallistetaan. Niilo suutelee\n    Elmaa ja Antti miekkaa.\n\nEsirippu lankee.\n\n\n\n\n\n\nTIETÄJÄ\n\nViisinäytöksinen runoelma\n\n\n    SUOMEN RUNOTTAREN TIENRAIVAAJALLE HERRA PROFESSORI\n\n               AUG. AHLQVISTILLE\n\n    KIITOLLISUUDELLA JA KUNNIOITUKSELLA OMISTETTU.\n\n\n\nESILAUSE.\n\nEi mieleni saanut rauhaa ennen kuin sen monivuotisista hauteista\npuhkesi ilmoille tämä teos. Niin täytyi tapahtua, ellen tahtonut tehdä\nhenkistä itsemurhaa. Tämä olkoon sanottu niille, jotka ehkä kysyvät,\nmiksi tekijä ryhtyi juuri tähän eikä muuhun aineesen. Elämäni sisällys\nmääräsi aineen. Ja mikä ylinnä mielessäni kuohui, se ensin esille\nvirtasi. Muodon -- senkin on sisällys luonut.\n\nOlenko onnistunut tuomaan ilmi mitä olen tahtonut? Epäilemättä on aina\nvielä tunnustettava, että \"me profeteeraamme puolittain\". Selvyyteen\nolen kuitenkin pyrkinyt, ja ne, joille tämän teoksen nykyisessä\nmuodossaan olen lukenut, ovat sanoneet sitä käsittävänsä. Mutta -- he\novat malttaneet ajatella sekä tuntevat kieltä.\n\nSekä virheistä, että niistä lukemattomista ominaisuuksista, jotka tältä\nteokselta puuttuvat, pitänevät kirjallisuutemme ystävät kyllä aikanaan\nmurheen.\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nBILEAM, tietäjä.\nBAALAK, Moabin kuningas.\nEGLON, hänen poikansa.\nZUUR   |\nHUUR   |\nREKEM  |  Midianin heimoruhtinaita.\nREBA   |\nEVI    |\nKOSBI, Zuurin tytär.\nNAHSEN, Juudan suvun päämies    |\nELISUR, Ruubenin suvun päämies  |  airueita.\nSIMRI, Simeonin suvun päämies   |\nSAALU, Simrin isä.\nPINHOS, Aaronin pojanpoika.\nSEEDEK, Baalin ylipappi.\nNERGAL   |\nOMRI     |\nORGON    |  Bileamin oppilaita.\nORNAN    |\nLAORMER  |\nPATROS   |\nEBER    |  tutkijoita.\nKOOSAM  |\nASSAR, Moabilainen sotaherra.\nENKELI Siinailta.\n\nBaalin pappikuoro, naiskuoro, vaimolan naisia, eräs vaimo,\neräs maamies, sotilaita, vartioita, kansaa.\n\nTapaus Israelin valloittaessa Kaanaata.\n\n\n\n\nENSI NÄYTÖS.\n\n\n    Avoin pylväskäytävä temppelin ja kuninkaan huoneen välillä.\n    Kuninkaan istuin.\n\n    VAHTISOTILAITA.\n\n1:NEN SOTILAS.\nJumalat kuoli jok' ainoa,\nOn templit hautaholveja,\nNyt kelle uhrataan?\nOn suurin herra kuka ties\nNyt kuningas ja sotamies,\nSiis heitä palvellaan.\n\n2:NEN SOTILAS.\nPäämiestä kuule, tottele,\nKun käsketään, niin ottele,\nSiin' uskontosi on.\nEi uskalla, ei aikaa saa,\nTäss' aatoksia harjoittaa --\nSe luvatonta on.\n\n1:NEN SOTILAS.\nJuo, narri, nai, ei kieltoa,\nÖin, päivin, milloin mieluista,\nSe uhri parhainta.\nEi pappi eikä kuningas\nVihastu tuosta uhristas,\nJos kartat aatella.\n\n2:NEN SOTILAS.\nVait, veikko! tuolta astuu miehiä.\n\n    EBER JA KOOSAM.\n\nEBER.\nSiis tietää et voi, mit et näe.\n\nKOOSAM.\n                                En,\nJos tunne en.\n\nEBER..\n              Mut mistä tuntea?\n\nKOOSAM.\nTuo Eufratin mies lausui, muistelen:\nKen omass' itsessään ei Jumalaan\nTutustu -- turhaan etsii muualta.\nMut luonansa ken hänet tuntee, se\nHänt' ympärillään näkee kaikkialla,\nKuin armahansa kuvaa rakastaja.\nNiin Eufratin mies lausui, muistelen.\n\n2:NEN SOTILAS.\nMist' olette ja ketä? Mihin matka?\nTäss' asuu kuningas, se tietäkää!\nTiehenne koivetkaa tai sattuu koipeen,\nNiin nuolen haavaa saatte nuoleskella.\nMist' olette ja ketä? Vastatkaa!\n\nKOOSAM.\nMe? -- Kiriath-Seferistä, tutkijoita.\nSiell' on, jos tiedät, koulu viisasten.\n\n2:NEN SOTILAS.\nMut minne nyt?\n\nKOOSAM.\n               Taas Kiriath-Seferiin.\n\n2:NEN SOTILAS.\nJa millä asioilla? Täytyy tietää.\nOn aika paha. Kulkee vakoojoita.\n\nKOOSAM.\nMies viisas tääll' on aamuruskon mailta,\nTuolt' Eufratilta -- oltiin kuulemassa.\n\n2:NEN SOTILAS.\nSiis viisait' olette tai veitikoita.\nNiin sanokaa, tuleeko maahan sota?\n\nKOOSAM.\nJos totta lausuu tähdet, tulee sota,\nMut totuuden jos sota maahan tuo,\nNiin rauha tulee.\n\n2:NEN SOTILAS.\n                  Ota siitä selko!\nJos heitä ymmärrät, niin olet viisas.\nJos viisas olet, heit' et tarvitse.\nEi kostu kansa moisist' oppineista!\nHän näköjään on itse viisaus,\nMut itseviisaus hän toki on,\nKun omiaan hän haastaa itselleen.\n\n1:NEN SOTILAS.\nMut jos nyt sota syttyis, kuulkaahan,\nNiin puoltaisiko meitä jumalat? --\nJos jumalia on, jos elää ne.\nMit' uskotte?\n\nKOOSAM.\n              Sit' uskon, ett'et usko.\nMut onko taikk' ei mitä epäilet,\nNiin siit' et hyödy, koska epäilet,\nKun siihen tartu et, mit' epäilet.\nSiis jumalist' et hyödy, on niit' taikk' ei.\n\n    Lähtevät.\n\n2:NEN SOTILAS.\nJos ymmärsin, niin siipehesi sait.\n\n1:NEN SOTILAS.\nVait, nokkaviisas!\n\n2:NEN SOTILAS.\n                   Otti nokkahansa. --\nTuost' astuu maamies, kysy häneltä.\nHän jumalille tutump' on kuin nuot.\n\n1:NEN SOTILAS.\nSanohan, mies, jos luotat jumaliin,\nNe aikovatko auttaa sodassa,\nJos, tuot' noin, tästä syttyis tappelu?\n\nMAAMIES (laulaa, astuen lapio olalla edelleen).\nYks kaikki mitä aikoo jumalat,\nKun viini kasvaa, laumat poikivat,\nKun lapseni ja vaimot rauhan saa\nJa viikunapuu varjon tarjoaa.\n\n1:NEN SOTILAS.\nKaikk' yhtä pitkää on kuin leveää.\n\n2:NEN SOTILAS.\nVait, tomppeli, kuningas tulee! Seis!\n\n    BAALAK ja EGLON.\n\nEGLON.\nIsäni, kuningas!\n\nBAALAK.\nKuulen, poikani.\n\nEGLON.\nSin' olet alla päin ja mietit vaan.\n\nBAALAK.\nOn syytä.\n\nEGLON.\nMit' auttaa synkkyys? Kukistaa vaan mielen\nJa toimen tempaa käsistä kuin aseen\nVihollinen, jot' aiot sillä tappaa.\nIloinen mieli, reipas toimi neuvot\nJa keinot keksii parhaat.\n\nBAALAK.\n                          Nuoruuttas\nVoit kiittää, kun voit toivoa ja mielen\nNoin reippaan kantaa. Minun toivoni\nOn sinussa; en itse toivo mitään.\n\nEGLON.\nKuningas päästäköön tok' ilon luokseen.\nJumalat -- paha pää kun heill' on joskus --\nKun heille aito nuoruutt' uhrataan,\nIloa, leikkiä ja juhlamieltä\nKun näkevät, niin jälleen leppyvät\nJa toimiin valmiit ovat. Kuningas!\nSuo palvelijoittes tulla luoksesi,\nMukana soitto, laulu sekä hyppy,\nNiin elämäsi katkuava ydin\nIloisen liekin ottaa.\n\nBAALAK.\n                      Vanha lainaa\nIloa nuorten tuohuksista, niinkö?\nOn neuvo luonnikas, mut outo kuulla.\nNoin Baalin pappi, hovin temppumestar'\nVois ohjata, ei nuori, nouseva\nKuningas laskevalle kuninkaalle.\nTuon hedelmänkö kantaa pappein kylvö,\nEtt' ohjat terveelt' ymmärrykselt' ottaa,\nKuningastahdon vaihtaa hentoon mieleen?\nEi väsyneen ja vanhan lääkkeitä\nVerevä nuoruus etsi.\n\nEGLON.\n                     Sinun tähtes,\nKuningas, etsin mitä etsin. Itse\nVaan luonnettani seuraan. Jumalten\nOn lahja sekin.\n\nBAALAK.\n                Mik' on jumalten,\nMik' ihmisten ja mikä luonnon lahja,\nSen papit tutkikoot ja tietäjät.\nMut valtakunta kättä kaipaa miekkaan\nJa sota sopii kuninkaille. --\nKun olin nuori, kansat huusi: \"Baalak\nOn voittaja ja kansain kukistaja!\"\nSill' Eufratista Jordaniin\nJa Liibanonilt' asti Seiriin\nMinua kansat kuuli vapisten.\nNiin Hesbon ennen oli istuimeni\nJa Baasan astinlautani, kuin Aar nyt\nAbarimvuorella on asuntoni.\nMut Gileadin lammaslaumaa nyt\nKuninkaat Og ja Siihon keritsee.\nJa Midianein heimoruhtinaat --\nNuo luopiot! mun orjiani ennen --\nVeroa kantaa Amrin lapsille.\nJa missä jumalat? Nyt heitä tarvitsen,\nEn ennen kunniani kukkuloilla,\nKun nuoruus, voima, valta oli mun --\nJa jumaluuskin, sillä edessäni\nYleni kansain kiitossuitsutukset,\nYlistys-uhrit, lahjat, rukoukset.\nNyt tarvitsen, hei! käske tänne Seedek,\nPääpappi! Itse sotajoukkoon käy\nJa luotto ansaitse. Heit' innostuta,\nHarjoita, että tarpeen hetkenä\nAseesen pystyvät ja että ase pystyy.\n\nEGLON.\nMist' uhkaa miekka paljastettu taas?\n\nBAALAK.\nKysytkö tuota? Poika Baalakin\nEi vihollist', ei vaaraa aavista,\nJok' uhkaa valtaistuintas? O aika! --\nMik' aatoksias kietoo? Papitko\nJa templin neitsyeitten kiimaukset --?\n\nEGLON.\nPuhua palvelias suo sana --!\n\nBAALAK.\n                             Vait!\nJa kuule, kerron sulle kaikki!\nKuninkaan armopaisteen pimetessä\nPakeni kerran Faaraoitten maasta\nEgyptin viisas, salatietäjä,\nSukua kuninkaista, kerrotaan,\nJa Mooses nimeltään.\nHän Siinaill' asui kauan karkulaisna,\nKuin moni muukin valtain vainottu,\nJot' armo jumalain vaan lohduttaa.\nMut hänen ympärilleen joukottain\nMuut paonlapset kiertyi. Johtajata\nHe etsivät. Hän kauan vastusteli.\nMut innostuksen liekin palossa\nHänelle näkyi Siinain Jumala.\nNiin Siinain pyhilt' ihmeavaimen\nHän sai ja Israelin johtajaksi,\nPakolaiskansan pääksi vihittiin.\nVaelsi sitten kauan erämaassa\nJa kansa siellä kaitsi laumojaan,\nMut pysyi pyhäin ihmeliitossa\nJa heidän jumalaansa tunnustaa,\nTuot' yhtä, joka voittaa muka muut\nJumalat, kansat, maat ja kaupungit.\n\nEGLON.\nNiin onko ennustettu?\n\nBAALAK.\n                      Niinkuin ilmassa\nSe huhu liikkuu; peljästystä kylvää\nSe kansoihin ja miekkaan ruostetta.\n\nEGLON.\nSe mahtaa olla suuri jumala,\nJos kaikki muut hän voittaa.\n\nBAALAK.\n                             Senpä vuoks\nSun pappis tarvitsen, ne tomppelit,\nJotk' eivät aikaa seuraa, palkkojaan\nJa saataviaan muistelevat vaan\nJa huutavat: on meillä viisaus, valta!\nNiin kansan unnuttavat hekkumaan\nJa velttouteen. Ja kun muilta mailta\nUus vaara uhkaa, ennen tuntematon,\nSe nielee kansan sekä itse papit,\nJotk' eivät vastustaa voi kumpikaan. --\nSiis Seedek tänne! Nyt hän näyttäköön\nMit' uhrit auttaa meitä, tokko Baal\nJa Sergal häntä vielä tottelee.\nHae Seedek, mene!\n    Eglon menee.\nNyt vielä raitis vuorituuli huokuu\nJa viimein sato laulain korjataan.\nMut joka hetki vaihettaa voi tuulet\nJa joka tuuli kansan mielen muuttaa.\nViel' erämaa on aina myrskyn kohtu.\nSen puuskat vaatii valppautta. --\n    Seedek tulee.\n                                  Seedek!\n\nSEEDEK.\nKuninkaan olkoon voima, kunnia\nJa siunaus!\n\nBAALAK.\n            Kai tiedät mitä mieltä\nOn jumalat näit' aikoja, o Seedek?\nVihoja näyttävätkö tietävän\nTai leppeit' ovat?\n\nSEEDEK.\n                   Leppeä on Baal,\nKuin aina viininkorjuun aikana.\nMut Sergal, sodan herra, aatoksiin\nOn vaipunut.\n\nBAALAK.\n             Sen poskistanne huomaan,\nEtt' ovat teille juomauhrit mieleen.\nMut sodan jumalan, mun herrani,\nTe unhotatte, veltot, hempeät\nKun olette. Hän valpas vaatii valppaat\nMyös uhripapit. Hälle teuras tehkää!\nMit' uljast' on ja nuorta, voimakasta,\nSen vaatii sodan herra leppyäkseen.\nSiis teurastakaa mulli mullin selkään,\nEtt' ihastuu hän verta haistaessaan.\nSyy teidän on, jos valtakunta kaatuu.\nMa silloin teidät teurastan kuin oinaat,\nJäsenet ratkon, niskat ruhjaisen\nJa tuuleen kylvän -- korpit syökööt!\n    Viittaa kädellään menemään.\nOdota, Seedek! Sano, vanhettuuko\nMyös jumalat? Jos niin on, syy ei sinun.\n\nSEEDEK.\nNiin olla voi, vaikk' ain' ei ole niin.\nJumalat kyllästyä voivat yhteen,\nNiin sille vanhettuvat, mieltyvät\nTaas toiseen, nuortuvat ja auttavat,\nMut auttaessaan aina nuoret ovat.\n\nBAALAK.\nSiis mulle vanhenneetko, tarkoitat?\n\nSEEDEK.\nJumalat tekevät kuin kuninkaat:\nSit' armastellen, joka miellyttää,\nSen hyljäten taas jok' ei miellytä\nJa uuteen mieltyen. -- Ei sukujaan\nKuninkaat muuten jumalista ois.\n\nBAALAK.\nTuo pistopuhe heitä, Seedek, pois!\nVaan sano miksi ahmii jumalat\nNiin paljon nuoruutta ja neitsyyttä.\n\nSEEDEK.\nEi nuoruus kestäis ilman nuorten seuraa.\nMiks' sotajoukkos nuorta on ja vaimos\nVaan neitseist' etsit? Rakastat siis mitä\nJumalat rakastavat: elämää.\n\nBAALAK.\nNiin, elämää!\n\nSEEDEK.\n              Maan elinmehua,\nSen viiniä ja nuoruutta, sen kukkaa.\n\nBAALAK.\nSiis päiviäni pilvessä en hukkaa,\nVaan tänne tuokaa juomauhria\nJa neitseet, tanssijat ja pasuna.\nSun pappis, Seedek, laita laulamaan,\nNiin nuoruuteni elpyy uudestaan!\n    Seedek menee.\nJumalat kotkaa nuorentakaa taas,\nEtt' ylenee hän kostolentoon, karkaa\nViholliseen kuin taivaan salanuoli,\nJok' iskee korven rosvolaumaan, polttaa\nPoroksi sissin, juonten hautojan!\n\n    Kuninkaalle tuodaan viinipikari. Seedek, uhripikari\n    kädessä, ja pappikuoro taustalta etenevät, laulaen\n    harppujen ja sympalien soidessa. Sillaikaa asettuvat\n    naiset puoliympyrään Baalakin istuimen luo.\n\nPAPPIKUORO.\nKuin auringon paiste siunaa maan,\nValtasi, Baalak, siunataan:\nViiniä tiukkuvat askelees,\nVuotakoon riemu sydämmees,\nMaaemon rinnass' on tuhat nisää,\nLypsettäviksi kai luotu ne lie.\nTaivas tultansa viinihin lisää,\nRintas jäät se pois virtana vie.\nKuningas nouskoon voimassaan,\nElämän riemuun, kunniaan.\n\n    Kuningas ja Seedek tyhjentävät pikarinsa. Huutoa:\n    \"Kunnia kuninkaalle!\" Tanssijatarten hyppyä. Soittoa.\n\nNAISKUORO.\nOn virran hekkuma kukkaset,\nKuninkaan ympäri neitsehet.\nMaan virta lahjoo hedelmillä,\nKuningaslahjat on hellempiä.\n\n    Kaksi sotamiestä taluttavat välissään Bileamia.\n    Eglon ja Assar astuvat muun sotajoukon etupäässä.\n\nEGLON.\nKas tässä mies! Hän hullu lie tai viisas,\nMut kansan villitsee hän kadulla,\nKun ennustuksillaan sit' uhkaa, huutaa --\nKuin huutaa hän?\n\nSOTILAAT.\n\"Parantukaat! parantukaat!\"\n\nYKSI JOUKOSTA.\n\"Elämä tai kuolema! Valitkaa elämä!\"\n\nEGLON.\nKuningas häntä itse kuulustelkoon!\n\nBAALAK.\nMies, sano mistä olet? mitä tahdot?\n\nBILEAM.\nNimeni Bileam, sun kansas lapsia,\nVaikk' aamuruskon maalta Syyriasta.\nElämän airut sulle olen taikka\nMyös kuoleman, jos tahdot.\n\nBAALAK.\n                           Kuoleman!\nNiin, Bileam -- sun tunnen maineeltas.\nMut kuinka kansaa tohdit villitä?\nEt pelkää! Jos sun syötän koirilla!\nMun valta tääll' on, tiedät, voima myös.\n\nBILEAM.\nOi kuule, Baalak kuningas!\nSen valta on, ken valtaa sydämmet.\nSun kätes herpoaa ja vaipuu jo,\nOn tylsä nuoles, jousen jäntees veltto,\nEi sotaan pysty miekkas ruostunut,\nSe särkyy, viikatteeksi taotaan\nJa lapses orjina saa sillä niittää.\nOn valtikkasi ontto ruokosauva,\nSe katkeaa näin -- sisus puuttuu rautaa.\nOn lihavuuttaan raskas kansasi;\nKuin baasanhärkä villi, riihoton\nSe kiimailee, syö, juo; ei aurallen\nSe suostu -- teuraaks täytyy. Aikanaan\nIkeesen taivuttaa sen vieras valta.\nSun tyttäresi, tuoksuttomat ruusut\nJa tuhkatähkät, sittim-omenat --\nNe itätuuli riipoo jalkoihin.\nSill' ylenevä korvesta on myrsky\nJa liekin lieska paisuu Paaranista,\nKuin kulovalkea se kansat polttaa,\nKuin kasken kaataa, luhtoo linnat\nJa kostonkättä armotonta käyttää.\nVaan raunioille nousee vahva valta,\nElämä siement' uutta maahan kylvää,\nTotuuden siement'.\n\nSEEDEK.\n                   Eikö elämä\nAbarimvuorell' asu? Missä viini,\nHunaja, rieska vuotaa? Missä neitseet\nJa nuoruus kukoistaa kuin palmupuut?\nJa Baalin alttarit ja Astarteen --\n\nBILEAM.\nJa hekkuma ja saastaisuus kuin loka --\nSe elämää on niinkuin loka vettä.\nIhana maa kuin Herran yrttitarha,\nMut sydämmenne kolkko Suolalaakso,\nJok' ympärilleen huokuu kuolemaa.\n\nSEEDEK.\nHän hullu on.\n\nERÄS PAPPI.\n              Hän vangitkaa!\n\nASSAR.\n                             Mut kansa\nHänt' ihmetellen kuulee, vaipuu pelkoon,\nEi luota jumaliin, ei ihmisiin.\n\nEGLON.\nJa sotajoukko uskoo mitä kansa.\n\nBAALAK.\nMut mitä tekee uskovaiset papit?\n\nEGLON.\nJos julki lausun mit' on tiedossani:\nHe tunnustavat mitä eivät usko\nJa uskovat mit' eivät tunnusta.\nTaikk' eivät mitään usko -- teeskelevät.\n\nBAALAK.\nJa mitä neuvot, aamuruskon poika,\nMun tekemään?\n\nBILEAM.\n              Hävitä ruttokaivot,\nNuo Baalin alttarit ja Astarteen!\n\nPAPIT.\nJumalat hautaanko?\n\nBILEAM.\n                   Mik' on jo kuollut,\nElämän tieltä pois se korjataan.\n\nSEEDEK.\nOi kuningas! hän kieltää kansan uskon,\nIsien jumalat hän häväisee\nJa kapinata lietsoo joukkohon,\nNiin horjuttaa sun valtaas juuriltaan:\nOn sukus jumalista, jumaliin\nMyös valtas juottuu.\n\nBILEAM.\n                     Jumalista et,\nVaan Jumalasta yhdest' alkus on.\nHänehen vaan voit valtas perustaa,\nHänehen, josta mailmat puhkeaa.\nHän hengestään kaikk' elämän loi ilmiin,\nTuon näkyvän ja mik' ei pistä silmiin.\nHän kalliosi --\n\nSEEDEK.\n                Hakkaa maahan puu,\nNiin kotkan pesä puusta kukistuu.\nKun puuta suojelet, niin pesä säilyy,\nSe myrskyssä ei kaadu, vaikka häilyy.\n\nBILEAM.\nMut myrskystä jos taivaan liekki lentää,\nSe särkee jumalat ja alttarit,\nPuut, kotkanpesät --\n\nSEEDEK.\n                     Baalak, kuuletko?\nTuon suussa valtakuntas tuomio!\nHän tapa, karkoita tai vangitse,\nHän kansan villitsee, niin hukumme.\n    Eglonille syrjässä.\nMyös kuule, Eglon, toivo Moabin!\nJos mieltynyt liet uhrijuhlihin,\nJoiss' autuutta juo nuoruus, joissa maa\nSyliisi vuotaa sulaa hekkumaa:\nIhanat neitseet, viinit hehkuvat\nJumalat ruhtinaille sallivat. --\nJos mielessäs ne palaa, niin nyt muista\nPelastaa pyhät uhrit häviöstä.\n    Jälleen Baalakille.\nOn Eglon silmäsi, oi kuningas,\nHän eikö tähtää vihollisias?\nAseesi Assar on, siis sillä hakkaa,\nPois ensi työksi eksyttäjät nakkaa!\n\nBAALAK.\nVait, Seedek! Puhu, aamun mies!\nSun suusi neuvot soivat tuorehilta.\n\nBILEAM.\nKun taivahasta vuotavat ne: lähteest'\nElämän, johon liittyy henkeni.\n\nSEEDEK.\nJumalat kaipaa kättäsi, o Baalak!\nJok' auttaa heitä, häntä autetaan.\n\nBAALAK.\nVait! käsken vanhan valtikkani kautta.\nTomua, koirat, nuolkaa ääneti.\nVaan neuvosi, oi aamuruskon poika!\n\nBILEAM.\nMun Jumalani apuas ei kaipaa,\nVaan apunsa hän sulle tarjoaa.\nSun korkeudesta voimallaan hän vyöttää,\nKun kansasi vaan häneen uskaltaa.\n\nBAALAK.\nTuo yleist' on, ei riitä käytäntöön.\nJotakin käsin tartuttavaa tuo,\nJotakin keksi äkkitenhoa,\nJok' istuintani tukee, kansan nostaa,\nNuo aasit veltot kiihkoon kannustaa,\nEtt' Amrin lapsille voin kerran kostaa,\nVihollisteni joukot teurastaa.\n\nBILEAM.\nSiis ensin vanha kansast' irroita,\nJos tahdot uutehen sen syntymään:\nKotelo riko -- hyönteinen saa siivet.\nKukista ensin rietas pappikunta,\nJonk' orjuudessa kansan henki nääntyy,\nAjatus, tunnon matkasoihtu, riutuu\nJa tunne luopuu järjen aviosta,\nHimona irstaillen.\n\n    Seedek ja hänen pappikuntansa lankeavat polvilleen,\n    kädet taivasta kohden.\n\nSEEDEK.\n                   Baal, auta meitä;\nVihasi nuoli vainojaamme heitä!\n    Nousevat.\nNyt nouse, kansa, joutuin temppeliin,\nOn aika turvata jo jumaliin!\n\n    Papit menevät, Seedek edellä, temppeliin.\n    Heitä seuraa osa kansasta. Koko seuraavan\n    keskustelun aikana kuuluu vienoa soittoa\n    ja laulua.\n\nBAALAK.\nHe menevät ja kansa seuraa.\n\nBILEAM.\n                            Se\nOn tapa, joka ihmisiä laahaa,\nKuin tahdotonta kortta muurahainen.\nJa tapaa seurataan, ei ajatusta,\nHaluja palvellaan, ei jumalia.\nSiis halut halvat riisu kansastasi\nJa jumalat -- yks omista.\n\nBAALAK.\nJos hyljätään nuo, kuka tyhjän täyttää?\nOn usko kansan, papit uskonnon,\nJumalat kansan, papit jumalien.\nJos mielist' uskonnon poisjuuritat,\nNiin papit olemasta taukoaa.\nTai eikö myöskin sinun jumalas\nPuhele pappein kautta kansalle?\nTai suorastaanko, välittömäst' astuu\nMaan päälle hän ja johtaa kansoja?\n\nBILEAM.\nMun Jumalani saarnaa kaikkialla.\nHänelle papit puhkee luonnostaan.\nKuin kaikk' on linnut taivaan lintuja,\nNiin Luojan lapsia kaikk' ihmiset.\nKuin kaikki linnut linnuiks elävät,\nMut laulun tarpeen tuntee muutamat,\nNiin ihmisetkin kaikki ihmisiksi,\nJumalan ihmisiksi luotu on,\nMut muutamill' on liekki sisällään,\nSe kuoren rikkoo, sanoiks singahtaa.\nJot' elämä ja henki käskee: puhu!\nHän pappi on; nyt minä, toiste muut.\nMut jokainen on pappi elämällään,\nKuin joka lintu taivaan lintunen.\n\nBAALAK.\nNäet unta kaunist', aamuruskon poika.\nElämä vaan ei toteuta untas.\n\nBILEAM.\nElämä unet luo ja elämää\nTaas unet luovat.\n\nBAALAK.\n                  Siirry Syyriaan!\nSun kansas tääll' ei kaipaa unias.\nVaan hyvän järjestyksen häiritset,\nKun järkyttelet uskot ihmisten\nJa tunnot säikytät ja mielet masennat,\nKaduilla huutelet kuin korvessa.\nMun apuni on vanhass' uskossa,\nKun vanha olen.\n\nBILEAM.\n                Siispä säiky nyt\nJa kuule, Baalak, aamuruskon poikaa!\nSun istuintasi kohden nousee myrsky,\nSen korpi kohdustansa synnyttää.\nJa silloin, niinkuin korven vainottu,\nMun apuani etsit Syyriasta,\nKun lanteitasi pelko horjuttaa.\nMut apu väistyy, turva pakenee\nJa siunaus tuo sulle kirousta.\n\n    SANANTUOJA haastaa perällä jotakin Eglonille.\n\nEGLON.\nIsäni, kuningas!\n\nBAALAK.\nKuulen poikani.\n\nEGLON.\nPuheilles pyrkii Midianin päät,\nSun liittolaises vanhat.\n\nBAALAK.\n                         Puheilleni!\nPetoksen pojat, Amrin ystävät!\n\nEGLON.\nViis mahtavinta heimoruhtinasta,\nSukujen uljaimmat.\n\nBAALAK.\n                   He tulkoot! Käske!\n\n    Eglon viittaa sanantuojalle, joka lähtee.\n\n    ZUUR, HUUR, REKEM, REBA JA EVI.\n\nZUUR.\nSun rauha, Baalak, jumalas eläköön!\n\nBAALAK.\nTe liiton rikkojatko rauhan tuotte?\n\nZUUR.\nSovinnon kättä sulle tarjoamme,\nVaan sotaa varten. Silloin rauha taattu,\nKun miekka piilee miesten manttelissa.\n\nBAALAK.\nNiin, tekö, vanhat riidankapulat,\nSopua tuotte? Lausu tarkemmin!\n\nHUUR.\nMun lausua suo, kuningas! --\n\nBAALAK.\n                              Niin lausu!\n\nHUUR.\nSe huomaa, että usein veljekset\nMenestyspäivinänsä kiistelevät\nJa käsikähmään käyvät keskenään,\nMut hätähetken, yhteistuskan tullen\nTaas liittyvät he vihollista vastaan\nJa joka miekass' on kuin yksi käsi,\nKuin yksi tahto joka työtä johtaa\nJa sisäkiista ulkovaaraan sammuu.\nNiin veljen kättä tarjoo Moabille\nNyt Midian; on valmis liittohon,\nKun yhteisvaara uhkaa.\n\nBAALAK.\n                       Liittohon! --\n    Bileamille.\nSaat mennä, aamun mies, nyt herras haltuun. --\nHän korpeen rajan yli saattakaa!\n\n    Assarin viittauksesta tarttuu kaksi sotamiestä Bileamiin.\n\nBILEAM (kätensä ylentäen).\nOi kansat nukkuneet! miks' ette nouse,\nVaikk' ylennettäis teitä taivaihin?\nVaan alhaisien tekojenne valtaan\nTe sorrutte kuin pohjaan Sittimin.\nJa muistoanne kertoo maailma\nKuin autiota Suolalaaksoa.\n\nBAALAK (tarttuu keihääsen, yrittää viskata sen Bileamin jälkeen).\nBaal avita! jos suutasi et sulje,\nNiin keihästän ja paistan sun.\n\nEGLON.\n                               Oi säästä,\nIsäni, hänet kansan tähden!\n\n    Bileam viedään.\n\nBAALAK (ruhtinaille).\n                            Siis\nTunnette vaaran?\n\nZUUR.\n                 Kuka korven poika\nEi edelt' aavistaisi myrskyä\nTai kynnyksellään tuntis vihollista?\n\nBAALAK.\nSe vihollinen onko --\n\nZUUR.\n                      Israel,\nTuo kansa, joka jumalastaan kerskaa,\nEtt' yksin maailmat hän hallitsee\nJa yksin kansat valtaa. -- Huomaathan:\nJumalten neuvostossa monta päätä\nVaan häiriöitä synnyttää ja riitaa,\nKuin eripuraa vaimoparvessa.\nYks ainoa kuin on ja viisas hän,\nNiin näyttää parhaat keinot keksivän.\n\nBAALAK.\nNiin olisko? Mut Siinain pyhistä\nOn Israelin voiman alkujuoni.\nMit' uskot heistä?\n\nZUUR.\n                   Kummaa joukkoa,\nVälillä henkien ja ihmisten.\nHe miekkavöin ja valkoviitassaan,\nKuin jumalina, maassa liikkuvat:\nKun näet kaukaa, tunnet vapistusta,\nKun lähenevät, maahan lankeat,\nEt kestä tulta heidän silmistään.\nAsuvat luolissa ja tutkivat\nJotakin syvää henkimaailmaa.\nNiin taidon avaimia halliten\nHe kasvit tuntevat ja eläimet\nLumota voivat, taudit parantaa.\nOn moni vamma, vaiva, miekan jälki\nHeilt' erämaassa saanut virvoitusta,\nKuin kastehelta aron orpo kukka.\nVait auttavat ja palkkaa pyytämättä,\nVait väistyvät taas, nimen tietämättä.\n\nEGLON.\nZuur jumalista kertoo, kuulkaahan.\nJos niitä on, hän niitä nähnyt on.\n\nZUUR.\nNiin armoss' alttihit, mut vihassakin julmat\nJa kostoss' ankarat.\n\nEGLON.\n                     Tuo jumalist' on.\n\nZUUR.\nMyös kumma heill' on keskushallitus:\nPäämies on Minä, Herran joukon pää,\nMuut enkeleit' on, käskynhaltijoita.\n\nBAALAK.\nNiin, heidän liitossaan on Israel\nJa heidän jumalaansa tunnustaa.\n\nZUUR.\nJa voittaa, jollet yhdy liittohon --\nOg tapettu ja Siihon kuollut on!\n\nHUUR.\nJa Baasania mittaa Israel.\n\nBAALAK.\nJumalten kiitos! kostaa korkeat\nVihollisteni Amrin lasten työt.\n\nEVI.\nSun pääsi yli sama miekka välkkyy,\nTuon orjakansan julma rosvomiekka.\nErämaan heimoja se ensin sorti,\nNyt kaupunkeja alkaa ryöstämään,\nJos emme yhdy.\n\nHUUR.\n               Sukua kuin hiekkaa\nSe kansa siittänyt on matkoillaan,\nSiks asuinmaata etsii lapsilleen --\nRatsumme tallatkoon nuo heinäsirkat!\n\nREKEM.\nSiks ommelkaamme liiton vahva verkko,\nNiin ryöstölinnut lentää silmukoihin.\n\nREBA.\nEn sanoihin, vaan kyllä miekkaan pystyn.\n\nZUUR.\nEt kiellä, Baalak, näen kasvoistasi.\n\nBAALAK.\nSiis liittoon oijetkoon nyt käteni\nJa miekkamme taas tehkööt veljeyttä,\nKuin veljeys on veressämmekin!\nZuur, Rekem, Evi, Huur ja Reba,\nTeit' tervehtii mun vanha miekkani!\nMut sitten kääntykäämme jumaliin!\nKentiesi heitä uhrit taivuttaa\nJa voiton-arpa meille lankeaa.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\n    Palmupuisto Bileamin asunnon edustalla Eufratin\n    rannalla. Virta näkyy.\n\n    BILEAM. ORJA, soihtu kädessä.\n\nBILEAM (huoneensa avoimessa kattosalissa).\nJoll'ei maan kansat omass' itsessään\nVaroitus-ääntä kuule -- hukkuvat.\nMeiss' itsessämme asuu johtotähti,\nJumala, joka pyrkii valtahan.\nMut miksi voimatonna raukeaa\nYritykseni kuin tuo hanke lasna,\nKun veljissäni tahdoin toteuttaa\nMun tahtoani, muka oikeata,\nJa vastahangan kovan kohtasin\nNiin että neuvotonna tuskastuin\nJa julma vimma paisui sisälläni,\nRemahti itkuhun tai parkunaan\nTai salakirousten salamoihin,\nKunnekka sydämmeni kiukku uupui\nJa mieli häpes omaa katkeruuttaan.\nNiin päivä kirkastui.\nOn kesympi nyt intohimoni\nJa kiihkojani johtaa pyhä liitto,\nPyhimmän kanssa tehty minussa.\nNyt eikö korkein minussa tee suurta\nJa täydellistä? Miks' en voita nyt\nTotuuden vallan alle maailmaa?\nVähittäin, ankarasti taistellen,\nMinussa totuus voitti valtikan\nJa tässä hallitsee. Mut tuolla\nMaailmassa, mun kansassani, josta\nAjettiin minut tänne siirtolaan,\nMiks' siell' en elämää voi luoda? Miksi\nTotuuden siemen siellä hyljätään?\nJa Moab, ennen kansain valtias,\nOn hengenheikko, arka, neuvoton,\nLihava, liikasyöjä, henkipatto,\nSisältä ontto, ulkoeläjä.\nSiit' olen levoton, en unta saa,\nNäkyjä näen. Missä viipyvät\nVakoojani, mun uskolliseni?\nMa heitä varron. -- Tunnen, aavistan,\nEtt' tääll' on kohta miehet Moabin,\nRukoillen apua taas toistamiseen.\nSeuraanko heitä? Heidät hylkäänkö\nJa kansani, jok' on mun hyljännyt?\nKen kolkuttaa?\n\nORJA.\n               Sun omat oppilaasi,\nVakoojat Moabista palanneet.\n\n    NERGAL, OMRI, ORGON, ORNAN, LAOMER ja PATROS.\n\nBILEAM.\nO, tervetulleet! Sinne kiiruhdan.\nOn aamuhetki meille kullan kallis.\n\nNERGAL.\nMeit' ajoi rankka kiire kantapäillä.\nOn tänne tuloss' airut Moabin:\nKun ensi avunpyynnön hylkäsit,\nKuningas Midianin ruhtinaat\nNyt luokses lähettää ja poikansa.\n\nBILEAM.\nSit' ennen matkastanne kertokaa.\nKai kokemuksestanne viisastuitte.\nViel' onko Moabista toivoa?\n\nKAIKKI.\nMe epäilemme!\n\nBILEAM.\n              Aivan järjestään.\n\nORNAN.\nJos meistä vanhint' ensin kuulustat,\nNiin tunnustan, ett' itse Luojaakin\nJo epäilen. Hän liekö kunnon mies,\nKun noin hän nostaa yhden kainaloonsa,\nKuin Israelin, lellipoikansa,\nSit' auttelee ja kantaa kämmenillään,\nMut muita hylkii, luotaan lykkelee,\nVaikk' ovat kaikki hänest' alkujaan.\n\nBILEAM.\nNiin oikein: samaa suurta perhettä.\nMut edistyspä noutaa luontoa.\nYht'aikaa eivät kaikki valmistu,\nMäellä marjat, kukat kunnahalla,\nYks' ensin, sitten toinen, kolmas, neljäs,\nKuin saman isän lapset vuorottain,\nYks' ensin, sitten toinen, kolmas, neljäs.\nJokaista sentään armas silmä kaitsee\nJa edistystä myöten kutsuu töihin,\nNyt Israelin, toiste ehkä muut,\nNyt kenties muut, jos muutkin kypsyvät,\nKuin toimellisen miehen tarhassa\nValmistuu viini joskus ennen aikaa\nJa taatelitkin vasten varrontaa.\nJos meiss' on elämä, me valvokaamme\nJa Moab päivätyöhön nostakaamme!\n\nPATROS.\nSen sanon, että toivos kuoleta!\nHajallaan kiilii heltehessä lauma,\nNiin liekkumansa harhateillä Moab.\nSiis' turhaan huudat: huomaa vihollista!\nKun vihollinen häness' asuu: pelko.\nJokaista paarmaa uskoo voittajakseen.\n\nBILEAM.\nSiis neuvosi on?\n\nPATROS.\n                 Hylkää pelkurit!\nSuo kansajoukon mennä menojaan.\nSit' auttaessas kaadat itseäsi.\nLepoa viisas nauttii, rauhassa\nIloiten syvist' ajatuksistaan.\nTuo joukko menee niinkuin mennyt on,\nJa menköön! Taikka nähköön etehensä.\nTeen huomioita, tutkin ihmistä,\nKun huvittaa. Mut tuost' en raskau\nJos huonot ovat. Mik' on huonoa,\nSe jääpi huonoks, aivan luonnostaan.\n\nBILEAM.\nJos Patros oisin, tekisin kuin hän,\nKun muu ei tarve tuntuis sisälläni.\nMut olen sekä elän itseäni.\nSiks avosilmin, avosydämmin\nNäen kansan puutteet, kärsin tuskaa niistä,\nTakellun kiinni epäkohtihin,\nHaluan kukistaa ja rakentaa,\nKumota väärän, nostaa oikean,\nJa joukon edistyksest' iloitsen.\nMuu onni pientä, arvotonta on. --\nSun vuoros, Orgon, kerro kokemuksesi.\n\nORGON.\nNe paarmat, jotka Moabia kaahaa,\nHimoja ovat. Kävin, kuulustelin\nUseat juhlat, joissa kansan viisaat\nPuhetta johti. Siellä saarnattiin,\nEtt' oikeaa ja noudatettavaa\nOn kaikki mikä luonnollista on.\nKun himo -- olkoon huoruus, varkaus\nTai murhan, koston, ahneuden himo --\nOn luonnollista, on se oikeaa\nJa noudatettavaa kuin rakkauskin,\nKuin hyvänsuovat, kesyt mielihalut.\nNiin kukin juoksee mielitekojaan\nJa kansa voimaton on yhteistyöhön,\nKun puuttuu vankkaa yhteisrunkoa.\n\nBILEAM.\nSiis neuvoisit?\n\nORGON.\n                Kuin neuvoo kokemus:\nViisaille totuus säästä! Joukkoa\nVaan kiihkot, luonnonvietit nakkelee.\nOn taikatemput heille uskontoa\nTai uskonmenot taikatemppuja.\nJos selvää, kirkast', ymmärrettävää,\nJaloa, suurta, korkeaa jos lausut,\nEi heihin pysty se, on kaukaist', outoa,\nSuu auki kuulevat ja kylminä.\nMut käytä ääntä mannun mahtavaa,\nSalaista, synkkää kätke sanoihisi\nJa anna uhkausten leimahdella,\nLupaile jotain, joka aistit hurmaa --\nNiin tekee viisas Baalin pappikunta --\nNiin kansan mieli kuohuu vaahtonaan\nJa sokkona se johtoasi seuraa,\nKun pelkää se tai lupauksiin mieltyy.\n\nBILEAM.\nTuo keinosi on myrkyn sekoitusta,\nJok' ohjaa Baalin orjapalvelusta.\nSe hetken hurmaukseen juovuttaa,\nMut suonenvedot jättää jälkehensä\nJa terveet elinvoimat hervaisee.\n\nOMRI.\nSiin' oikein lausut, jalo mestari.\nNuo Baalin tunnustajat joukottain\nNäkyihin vaipuvat ja jäykistyvät.\nKen haudantakaisesta hekkumasta\nHourailee, kuka liekkimerestä\nTulena palavasta. Toiset kuuntelevat\nJa kauhistuvat. Mut ei parannusta\nSiit' orastele, sen kuin pelkoa\nJa kurjaa, velttomaista ruikutusta.\n\nBILEAM.\nJalompi juuri puhkee parannuksen,\nSisäinen voima heristyttää sen.\nElämä on se voima. Jumala\nSe elämä on. Hänet itsessäni\nKun tunsin näin myös ympärilläni.\nHän vuotaa minuhun ja minusta,\nItsensä toteuttaa kaikkialla,\nHän minussa kuin minä töissäni.\nTuon ainoan jos Moab omistais,\nSen voima kasvais, into puhkeais.\n\nNERGAL.\nOn Jumalasi oman henkes lapsi.\nSit' itse hoitelet ja kasvatat,\nSen tappaa voit, kun kerran kyllästyt.\n\nBILEAM.\nNoin opettaa voi henkirikkoinen --\nOn moni sellainen jo syntyjään:\nSokeahenkinen tai mykkä, kuuro\nTai raajarikko, sisällisesti. --\nMaapallon yltä riistä taivaskehä,\nJumalan henkipiiri ihmiseltä --\nPimeinä kuihtuu kumpikin.\nMut ruumihin, kuin hengen vammatkin,\nVaan säälittävät, eivät suututa.\nSinua säälin, Nergal poikani.\n\nNERGAL.\nEn huoli säälistäsi. Olen mies,\nVereni jylhää, kaldealaist' on.\n\nLAOMER.\nMut Israelin salavakoojat\nMinussa suuttumusta nostavat:\nKuin ruton Moabiin he kylvävät\nSen uskon, että kaikki ihmiset\nVaan eläimiä ovat, niinkuin aasi,\nApina, nauta taikka koiranpentu,\nMut Herran kansaa yksin Israel,\nJehovan poikia -- ken nöyrtyy heille,\nOn onnellisin heidän orjanaan:\nSaa armoleipää, vaaterepaleita. --\nNoin kansa suvustaan kun halpaa uskoo,\nSe vaipuu vaan, ei nouse, ylene:\nJumalan suku yksin jumalistuu.\n\nBILEAM.\nSiis neuvot, Laomer?\n\nLAOMER.\n                     Hylkää eläimet\nJa itse kasva jaloss' uskossasi:\nEi palmu orjantappuraa voi nostaa,\nMolemmat seuraavat ne luontoaan.\n\nOMRI.\nEn tuota ymmärrä, vaan ymmärrän,\nEtt' yksimielisyyttä Moab puuttuu.\nJokainen siellä kiskoo nuottiaan\nJa rikkoo soinnun, kansan ehjyyden.\n\"Min' olen pää! Ei, minä! Minäpä!\"\nJokainen soittaa omaa kunniaansa:\n\"Min' olen viisain! Eipä! Minäpä!\"\nUnohtaa työn ja itseuhrauksen.\nHe yhdistävää voimaa kaipaavat.\nPää heille nosta, mestar, yksi pää!\nJumala heille näytä!\n\nBILEAM.\n                     Tässä näette!\nHän minuss' asuu, meissä jokaisessa,\nTotuuden valtahan kun antaumme,\nHän mieliteot ohjaa.\n\nNERGAL.\n                     Nouse, johda!\nLuo itseluottamusta kansahan,\nSiin' on sen tarmo, siinä --\n\nBILEAM.\n                              Pettymys.\nJos vanhat jumalat ei kukistu\nJa sorru Baalin synkkä pappeus,\nJok' etsii valtaa, nautinnoita, vaan\nEi totuutta ja hengen edistystä, --\nJos murru ei tuo laho pökkelö,\nEi elinvoimaa uutta nousta voi,\nVaan valheen taika kansaa hervaisee.\n\nOMRI.\nSinua uskon, jalo mestari.\n\nNERGAL.\nJos sallitte, niin puhun puhtaaks' suuni:\nEn usko yht', en monta jumalaa.\nSen Jumalaa on, minkä meissä voimaa,\nMink' oma tahto omaa kättä ohjaa;\nSen voimaa on, mink' itseluottamusta\nJa valtaa, minkä meiss' on vankka tarmo.\nValtamme ylttyis Eufratilta mereen\nJa Liibanonilt' asti Egyptiin,\nJos kansa luottais itseensä, ei muuhun --\nNyt valtaa raaka paimenjoukko maan!\n\nBILEAM.\nKun luottavat he tuohon ainoaan.\nSe mikä meiss' on suurta, voimakasta,\nJok' aina kestää -- se on Jumalasta.\nJa siihen itsehen kun luottaa ken,\nHän luottaa oikeahan itsehen\nJa voittaa. Tuolle ainoalle jos\nMuut kansat nostamme, niin voittaa muut\nJa Israel vaan yks' on noista muista,\nLaps' yhtä-arvoinen kuin muutkin lapset.\nNiin kaikki kansat yhtä tunnustaa,\nKuin yhtä aurinkoa koko maa. --\n    Orjalle.\nYösoihtu sammuta! --\n    Auringon nousuun kääntyen.\n                     Hän nousee Eufratista\nKuin vuoteheltaan Tyyron ruhtinatar,\nJa helmet hohtaa hänen purppurastaan.\nHän yksin hallitsee maan valtakunnat,\nElämä vuotaa hänen kasvoistaan,\nKuin öljyn runsaus se siunaa maan,\nKuin viinin runsaus se virvoittaa,\nSiit' aallot iloitsee ja herää maa,\nMyös taivaan tuulet tuntuu heräävän.\nElämä, alku kaiken elämän,\nYön kapaloista nosta kansamme!\nViritä elinvoima Moabiin,\nSisäinen henki, joka kansassa\nNiin puhkeaa kuin kevät luonnossa!\n\n    Aamu-auringon valossa näkyy Eufratilla lautalla väkeä, laulaen:\n\n        On valkeus\n        Maan vapahdus\n        Yön hengist', ilkitöistä.\n        Nouse siis aurinko korkealle,\n        Neuvo tie oikea maailmalle!\n        Terve, oi, maailman valkeus,\n        Elämän soihtu, viisaus!\n        Vie kansoja,\n        Kuin haaksia\n        Maailman myrskyöistä\n\n    Baalakin airuet: EGLON, ZUUR, HUUR, EVI, REKEM ja REBA\n    sekä KAKSI ORJAA kantaen lahjoja. ERÄS VAIMO, risutaakkaa\n    kantaen, opastaa heitä\n\nVAIMO.\nHän täällä on, tuo väärän uskon mies,\nJok' yllyttää ja kiehtoo nuorukaiset,\nJumalat hylkää, haastaa omiaan.\nHän monist' autuaista jumalista\nVaan yhden jättäis eloon -- yhden vaan!\nSit' aatelkaa! Jos yhteen omenaan\nKen vaihtaa kymmenen, on aika hupsu.\nJa kymmenen jos sikliä ken antaa\nVoi yhdestä, on varmaan mieletön.\nEi hupsu toki eikä mieletön\nHän olla voi -- hän siks' on liian viisas,\nMut, tietäkää, hän liitoss' ilkeässä\nOn vuoripeikon kanssa -- tuoll' on vuoret!\nJos jumalat hän kukistaa, niin voittaa\nHän aimo palkan. Huh, kuin kamalaa!\nBaal auta meitä uskoss' oikeassa!\n\n    Menee.\n\nEGLON.\nRauha huoneellesi, aamun mies!\n\nBILEAM.\nSiunaus sinulle, Baalakin poika! Istukaa, levähtäkää puun varjossa.\nPäivä nousee.\n\nEGLON.\nEnsin asiamme. -- Jospa nousisi Moabille voiton päivä! -- Tuomme\nsinulle kuninkaamme kunniaterveiset ja lahjan.\n\n    Kaksi orjaa aikoo laskea lahjat Bileamin eteen.\n\nBILEAM.\nPidättäkää! -- Teidän asianne! Enkö jo sanonut Baalakin ensi airueelle:\n\"Vaikka antaisi kuningas minulle huoneensa täynnä hopeaa ja kultaa, en\nsittenkään voisi luopua Jumalani sanasta tekemään vähää tai paljoa\".\nKieltäisinkö vakuutukseni? Kiroaisinko totuuden kansaa?\n\nEGLON.\nKuningas Baalak katuu syvästi, että sinut karkoitti. Hän istuu säkissä\nja tuhassa ja hänen kansansa veisaa murhevirsiä. Öljypuut eivät vuoda\nlohdutusta ja viinitarhojen riemu on ehtynyt.\n\nBILEAM.\nJollei vaan myöhään vuotais kyyneleet,\nNiin voisi niistä riemu versoa. --\nKen kansaa johtaa? Baalin papitko?\n\nEGLON.\nKuninkaan viha on julmistunut Baalin pappeihin ja profeettoihin. Heidän\nuhrinsa ja rukouksensa ovat voimattomat. Kansa on peljästynyt ja\nvapisee. Sillä Israelin joukot ovat levinneet kuin heinäsirkat, jotka\nnopeasti hävittävät maan.\n\nEVI.\nTule ja tarkkaa heitä! Kiroa heitä niin että vuoret vavahtelevat ja\nMoabin keto aukenee heidän allaan.\n\nREKEM.\nTule, tulisen sanan mies, ja innostuta kansaa. Niin tappelemme silmies\nedessä, että uusi verinen Kuolemanmeri syntyy ja voitto on meidän.\n\nBILEAM.\nKenessä totuus syttyy elämään,\nHän voittaa.\n\nEGLON.\n             Astu kansaa johtamaan!\nSun jumalasi maata hallitkoon.\nOn liian pieni täällä laumasi,\nAloja suurempia henkes kaipaa.\nKuninkaat ansaita voit ystävikses\nJa kansat laumoinasi kaitsea.\nSe, luulisin, on jumalasi mieleen.\n\nBILEAM.\nEn etsi kuningasten armoja.\n\nEGLON.\nEt sitä -- ainoasti totuutta.\nMut sekin siemen kaipaa peltoa.\nOn Moab kansa, pelto muokattu,\nVarakas kansa, viljanrunsas maa\nJa vankat kaupungit. Siell' eikö kylvö,\nJumalan touko, voisi versoa,\nLevitä sitten kansa kansalta,\nKuin muuri muurilta tuo muratti\nTai viiniköynnös mäki mäeltä,\nSun henkesi ja valta Moabin?\nSit' eikö voisi, koska Israel,\nNuo orjat entiset, nuo paimenet --\n\nEVI.\nNuo rosvot, sano, korven kulkijat!\nNiin mit' ei Moab voi ja Midian\nJa kaikki Kaanaa, jos sun jumalas\nHeit' innostuttaa!\n\nBILEAM.\n                   Näette kuorta vaan,\nMut silmänne ei pysty ytimeen.\nJos saarnaan heille, eivät kuuntele,\nKun totuuteen on heillä korvat tylsät.\nJos kuuntelevat, eivät ymmärrä,\nKun arki-askariin on heillä aatos.\nJos aattelevat, eivät toki tunne,\nKun sydän heillä himojen on orja.\nJos tuntevatkin, kestää tunne hetken,\nNiin sammuu hempeään ja velttoon mieleen. --\nOn toista johtaa karaistua kansaa,\nTyön, taistelun ja vaivan koulimaa,\nKuin Israel; se kestää ponnistusta,\nEi murru myrskyss', on kuin palmupuu:\nJos kuivast' erämaasta kiskot sen\nJa kosteikkohon istutat, se versoo\nJa kantaa virvoittavan hedelmän.\n\nHUUR.\nTiedä, aamun mies, että Midian, Moabin veli, on liittynyt veljeensä.\nMuista, että voimakas on Midianin käsivarsi ja terävä Keturan poikien\nmiekka.\n\nJos Moabin voit nostaa haltioihin,\nNiin auttaessas autat kaksoiskansaa,\nJok' omaa sukuas ja vertäs on.\nEronneet pirstaleet voit yhdistää\nSanasi hengellä.\n\nBILEAM.\n                 Niin suuren työn\nTahtoisin tehdä: suvut sulattaa\nJa heille Jumalani lahjoittaa,\nPuhaltaa heihin hengen hengestäni!\nTuo vahva aatos paisuu mielessäni,\nSe valtaa mun ja tempaa taisteluun, --\nMut toista täytyy. Moab mahdoton\nPelastaa on: se hylkäs saarnani,\nJa minut -- minuss' oman henkensä\nElävän, uudistavan luomisvoiman.\n\nZUUR.\nJos palaa rakkautes kansoihin,\nKuin kerrotaan; jos sanot jumalasi\nNe kaikki maailmahan kutsuneen,\nKuin kerrotaan; niin rakkautes näytä,\nNuo kansat veljiksesi tunnusta,\nAvuksi riennä jumalasi kautta.\nKuin korpitiellä vieras matkamies,\nJot' etsii pimeys ja rosvojoukot,\nPeloissaan turvaa kylävalkeaan\nJa pettymättä löytää lämpimän\nJa ystävyyttä, hoivaa, suojelusta,\nVaikk' on hän vieras -- vielä hartahammin\nSyliisi suljet veljen, sukulaisen.\nEi jumalasi toisin tehdä voi:\nHän kansain isä on, kuin kerrotaan,\nSiis sinut soihduksemme lähettää,\nKuin Israelille Siinain enkelin,\nPelastaa Moabin ja Midianin\nVihollistemme sorrost', ahdingosta,\nJos maine sinust' ei lie valhetta.\n\nBILEAM.\nSe valhetta on -- minut jättäkää!\n    Itsekseen.\nTäm' onko kansan raskas syntikuorma,\nJok' ahdistaa ja painaa poveani?\nTotellen kansaa kiellän totuutta,\nTotuutta totellen taas kansaa kaadan.\nKeveempi sokeus kuin näkö on,\nJos vaaraa väistyä on mahdoton;\nKeveempi olla itse uhrina\nKuin joukon tuskaa nähden kitua,\nMut avuks' ei voi kättä ojentaa.\n\nEGLON.\nHän jotain päättää, urhot, huomatkaa!\n\nZUUR.\nEt vastaa, aamun mies?\n\nBILEAM.\n                       En -- poistukaa!\nTotuuden voitto kalliimp' on kuin kansan.\n\nEGLON.\nTotuuden -- mikä sitten totuus on?\n\nBILEAM.\nSe mikä varmaa, olevaista on,\nJa mikä ajan virtaa kirkastuttaa\nJa ihmisiä nostaa, uudistaa\nJa elinvoimaa antaa -- se on totuus.\n\nEGLON.\nOn totuus ilman kansaa joutava.\nNiin vastaat lahjoja ja kunniaa\nJa kuninkaan ja kansan rukousta,\nKun pelkur' olet, rakkautt' et tunne,\nVaan teeskelet. Et etsi oikeutta\nJa kansan onnea, vaan pakopaikkaa,\nKuin myyrä. -- Lähettikö isäni\nSun luokses orjan? -- eikö poikaansa?\n\nBILEAM.\nJo paisut! maltu, poika Baalakin!\nLähetti oikein isäs poikansa:\nKuninkaanpoikaa minussakin on.\n\nEGLON.\nSit' osoita siis!\n\nBILEAM.\n                  Miss' on Baalin papit?\n\nEGLON.\nKuningas julmistui, kuin kerroin jo:\nKun kansa pelkur' on ja uskoton,\nHän syytti hengetöntä pappeutta,\nSuupyhiä ja seurahurskaita,\nMatelijoita, vallan-orjia\nJa kansan hengen nälkääntappajoita --\nHän papit tapatti.\n\nBILEAM.\n                   Ja aikoo nyt?\n\nEGLON.\nSinulle kansan uskoa, jos seuraat.\n\nBILEAM.\nJos seuraan? Niin, jos! -- Onko mahdoton?\nKenties nyt kansa Herran oma on.\nSe ehkä tainnoksistaan virkoaa\nJa sankarhenkehensä puhkeaa. --\nMut tietäkää: en hyvää enkä pahaa\nVoi lausua, jos minussa ei _Hän_ --\n\nEGLON.\nKun seuraat vaan,\n\nMUUT RUHTINAAT.\n                  Kun seuraat, riemuitsemme.\n\nREBA.\nEn sanoihin, vaan kyllä miekkaan pystyn.\n\nBILEAM.\nKen lähtee seuraan teistä, ystävät?\nKen epäilyst' ei tunne?\n\nNERGAL ja OMRI.\n                        Minä! Me!\n\nBILEAM.\nTe kaksi? Kaksi uskollistani!\nSiis tulkaa. -- Helppo yksin hurskastella\nJa kansan jättää, itse viisastella.\n    Näyttäen Eufratille.\nMut tuoll' on joukko valonjanoinen,\nSe teille jääpi, sitä valmistelkaa,\nIkuisen päivän nousuun hoivaelkaa. --\nNyt nouskaamme! Ja meitä hallitkoon\nValoisa, uhri-altis hengenlämpö!\n\n    Lähtevät. Lauttaväen laulua.\n\n    On valkeus\n    Maan vapaus\n    Yön hengist', ilkitöistä.\n    Nouse siis aurinko korkealle,\n    Neuvo tie oikea maailmalle!\n    Terve, oi, maailman valkeus,\n    Elämän soihtu, viisaus!\n    Vie kansoja,\n    Kuin haaksia\n    Maailman myrskyöistä.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\n    Abarim-vuoristo. Näkyy Moabin keto ja Jordan;\n    etäämpänä Kuollutmeri.\n\n    OMRI, NERGAL, ZUUR ja EGLON tulevat seurueineen.\n\nOMRI.\nHän viipyy hetken. Yksin tutkia\nHän tahtoo vaikeata tehtäväänsä.\nNiin lähtehestä, joka häness' elää,\nAmmentaa voimaa elintehtäviinsä.\n\nNERGAL.\nHän meidän käski kansaa kuulustella,\nSe onko kylmä, penseä tai lämmin,\nTerästä, vaskea tai tinaa vaan:\nJos terästä, niin miekka pelastaa,\nJos vaskea, niin kilpi suojelee;\nMut tinan pelastaa vaan viekkaus,\nSulava, liukas.\n\nOMRI.\n                Lasket omias!\n\nNERGAL.\nKun kukin panee parhaan omansa,\nNiin voitto meidän on.\n\nEGLON.\n                       Siis emme varro,\nVaan riennätämme ilosanomaa\nKuninkaan kuulla. -- Ystäväni, te\nRajoille joukkojen luo joutukaa\nJa sydämmien pätsiin tehkää tulta,\nEtt' uskalluksen liekki lekottaisi,\nJa sanokaa: jo tietäjä on tullut.\nVaan viivy, Zuur! -- Siis vannot tyttäresi,\nIhanan Kosbin, mulle antaaksesi?\n\nZUUR.\nSun vaimoksesi? -- Niin kuin puhuttu.\nKas tuossa käsi.\n\nEGLON.\n                 Liittoon ikuiseen\nNäin Moab yhdistyy ja Midian.\n\nZUUR.\nJos sallii Baalak sen.\n\nEGLON.\n                       Se varma on,\nEtt' iloitsee hän siitä. Kaksoisriemu\nNyt etsii häntä. Joutukaamme siis!\n\nZUUR.\nMut tuolta, näetkö, tulee Kosbini,\nKuin kutsuttu.\n\nEGLON.\n               Hän tuokoon onnea\nJa menestystä kansoillemme.\n\nKOSBI.\n                            Terve,\nIsäni! Missä viipyy tietäjä?\nTuleeko hän? Jo kansa odottaa.\n\nEGLON.\nHän kohta tääll' on.\n    Itsekseen\n                     Mut hallitseva. --\nValtavasti kaunis.\n\nZUUR.\n                   Toinen sanoma\nSinua koskee likemmin kuin se.\nMies valtakuntaa, nainen kotia\nOhjailee. Mutta yhteen liittyen\nHe vahvistavat koko rakennuksen,\nTuon kotivaltion ja valtakodin!\nSen vuoksi --\n\nKOSBI.\n              Isä, mitä tarkoitat!\nSinunko tyttäres ei aattelisi\nMaan kohtaloa, kansan onnea?\nSun ainoasi olen, muistatko,\nJa valtasi on kerran perintöni.\n\nZUUR.\nSen vuoksi etuasi huoleksin\nJa valtion ja kansan etua.\nKun Midian ja Moab, kaksoiskansa,\nNyt vanhan sukuliiton uudistaa,\nNiin liiton vahvisteeksi lupasin\nSun vaimoks' Eglon ruhtinaalle. --\n\nKOSBI.\n                                   Mitä!\nLupasit minut?\n    Rukoilevasti.\n               Ethän!\n\nZUUR.\n                      Yhdistän\nKätenne nyt ja siunaan teitä, lapset:\nTuhannen tuhansihin lisääntykää!\nVihollistenne portit valloittakaa!\n\nEGLON.\nNyt voimakas on Midian ja Moab.\n\nKOSBI (itsekseen). Minäkö uhrilammas voimaton?\nEtt' olen nainen!\n\nZUUR.\n                  Baalak kuningas\nOn vahvistava vielä liittonne:\nSun jätän, lapsi, hänen haltuhunsa.\n\nEGLON.\nPalaamme sitten tietäjätä vastaan\nMe laulukuoroin, kukkaseppelin.\n\n    Lähtevät.\n\n    BILEAM taantuen ENKELIN edellä.\n\nBILEAM.\nKen olet, mies? Pois miekkas salama,\nJa leppyköhön silmiesi liekki!\n\nENKELI.\nSeis! Itseäsi ensin tunnustele!\nMiks' omaatuntoasi kannustat,\nKuin aasia? -- teet sille väkivaltaa.\n\nBILEAM.\nEteesi lankean, -- suo anteeksi!\nKen olet? Sano! neuvo palvelijaas.\nTok' et voi olla Hän, tuo ainoa,\nJok' ohjaa kansat, maata tuomitsee?\n\nENKELI.\nSe minä olen enkä sentään minä,\nKun minussa on korkeampi hän.\nMut' koska minä tahdon mitä hän,\nNiin hän on minä, minä olen hän.\n\nBILEAM.\nSiis kannat oikeuden valtikkaa,\nTotuutta maassa tahdot toteuttaa?\n\nENKELI.\nYks Siinain pyhist' enkeleistä olen --\nJumalan käskyläisnä ihminen: --\nPyhyyttä rakastan ja oikeutta.\nOn kädessäni Israelin soihtu\nJa miekan kahva. -- Nouse, aamun mies!\nSun herrasi on Israelin Herra.\nSanasi suista, kuule kutsumustas:\nSin' olet Tadmorlähde Syyriasta,\nErämaan pyhäin kirkastettu silmä.\nSiis siunausta suihku Jaakopille.\nTää maa on luotu kosteikoksi sille,\nJok' aikanaan muut kansat viljavoittaa.\nTäält' autuus kerran maailmalle koittaa,\nJumalan syli, kansain aurinko.\n\nBILEAM.\nSiis olet Kaanaan kansain turmio.\nTuot' yhtä autat, muille kostaakses,\nMuut maahan sullot, yhtä nostaakses.\n\nENKELI.\nOn luonnon laki: kuolleet haudataan,\nEtt' eläviltä säästyis inha löyhkä,\nJa terve kansa maata asustais.\n\nBILEAM.\nJo katunut on Moab; uhrisauhu\nSen kukkuloilta Herralle on noussut.\n\nENKELI.\nJumalan silmää temput eivät petä.\nNiill' ihminen vaan peijaa itseään.\nEi orjanpelko ole hurskautta\nJa parannust' ei hetken hätähuuto.\nKen totuudelle uhraa itsensä\nVapaasti, ilman pelkoa tai palkkaa,\nHän oikein uhraa: uhri semmoinen,\nJos uskollisesti se kestää,\nOn kerran tehty ainiaaksi tehty.\n\nBILEAM.\nNoin suurta saarnaat. Miks' et toteuta\nSit' Israelissa, sun kansassasi? --\nSe pystyy kostoon vaan ja murhatöihin.\n\nENKELI.\nSe vilja, joka tähkii minussa,\nOrastaa kansassani: yksi Herra\nElämän siellä uhkuaa ja tässä.\nMut siellä raju kevät tulvehtii\nJa tässä kesä, johon kevät pyrkii.\n\nBILEAM.\nNiin julma kevät! Syöpi kansoja. --\nMun kansaniko surmaan tuomittais?\n\nENKELI.\nPois elinvoima silt' on: rakkaus,\nTotuudenhalu. Ken ne kadottaa,\nHän kuolemata luokseen kiiruhtaa.\n\nBILEAM.\nElääkö ilman kansaa taikka kuolla?\nOn Moab verta niin mun verestäni\nKuin Israelkin verta Mooseksen.\nJos kuolee kansani, elääkö pitäis mun\nSukuni raunioilla, riemuiten\nSiit' että totuus tappoi sukuni?\nJos Herra kansani on hyljännyt,\nMyös pyyhkiköön mun kirjastaan hän nyt.\n\nENKELI.\nEi tälle eikä tuolle kansalle,\nVaan totuudelle elä! Rakasta\nSit' enemmän kuin kultaa, kunniaa.\nEt kysy päivää, miltä maalta nousi,\nSiit' iloitset, kun vaan se noussut on.\nJa maahan, josta kukkain tuoksu leyhkää,\nJot' aurinko ja kaste elvyttää,\nIhastut mielemmin kuin erämaahan,\nJok' auringon ja kasteen nielee hukkaan,\nVaikk' oiskin hiekkakorpi kehtosi.\nMyös kansas hengetön on erämaa:\nAvujen touko siell' ei orasta,\nJa hyveen helmi on kuin hiekan jyvä,\nNiin halpa.\n\nBILEAM.\n            Mutta erämaankin hiekka\nOn kallis erämaassa syntyneelle.\n\nENKELI (kiivaasti).\nMut hiekast' ei lie henkes alkujaan!\nElämän lähtehest' on elämäsi.\nTuo lähde kaiken totuuden on lähde:\nSiis totuudelle henkes olet velkaa.\nJos uskollisna itsellesi pysyt,\nTuot' ääntä kuullen, joka totta lausuu,\nNiin sortumatta kestät, kasvat yhä,\nJa kunnias on puhdas, kirkas, pyhä. --\nJää rauhaan, mutta siunaa Israel!\n\n    Poistuu.\n\nBILEAM.\nHän läksi. -- Aina totuus, totuus, totuus!\nJos lihaa myös en ois ja ihmisverta,\nNiin kaikki kaikessa vois olla totuus. --\nHe tulevat! Taas uutta ahdistusta.\nTääll' elämä ja tuolla kuolema.\nMiks' ei myös kuolla voisi elämäkseen,\nKun kuolee sille, joka aina elää.\nTuo totuus, pitkäin taistelujen löytö,\nSe tahtoo lopulta mun kokonaan,\nKuin kade sulho, jok' ei morsiostaan\nSuo sormen vertaa muiden omistaa,\nVaikk' isä, äiti, sisko, veikko kukin\nMyös tahtois osan rakkaudelleen.\n\nPARVI NAISIA, KOSBI etupäässä, tulee, kylväen Bileamin eteen\nlehviä ja kukkia, ja laulaa:\n\n        Terve, hengen voimakas miesi!\n        Seppelöiköön suuruus, kunnia tiesi.\n        Siunaa askeleillasi maa.\n        Kiroa kansasi kukistajaa.\n\n    EGLON tulee ja asettuu Kosbin rinnalle naisten joukkoon.\n    Syvästi Bileamia kumartaen jäävät päälliköt ja sotaväki\n    taemma. BAALAK tulee.\n\nBAALAK.\nSylini sulle aukeaa, oi terve,\nPyhyyden, kunnian ja arvon mies!\nSinua odotin kuin uutta kuuta,\nKuin päivää Eufratilta nousevaa.\n\nBILEAM.\nTäss' olen, mutt' en puhua voi muuta\nKuin minkä henki kieleen kuohuttaa.\n\nBAALAK.\nSun jumalallesi tein uhria\nJo seitsenkertaisesti seitsemän:\nLihavat oinaat, mullit muhkeat.\nOn kansa katunut ja paastonnut,\nSun sanas voimaa vaan nyt vartoo se;\nSiks' seisoo täällä juhlavaatteissaan.\nEi pyhää suurempaa kuin juhla, jossa\nIsänmaa sykkii kaikkein sydämmissä\nJa kansan mieli niinkuin suuri jousi -- --\n\nBILEAM.\nOn veltto ilman jännittäjän kättä.\n\nBAALAK.\nSun jännittäjäkättäs odottaa,\nNiin suureen saaliiseensa kiitää nuoli.\nKun jännität, on tässä ampuja,\nJa yhteistyö vie meidät yhteisvoittoon.\nKas täällä Moab, tuolla Israel;\nKun kiroat nuo, nämä innostuvat\nJa vahvistuvat kymmenkertaisesti.\nTäss' eikö uljas vuori? Sanasi\nTäält' alas kedon yli kumahtaa,\nTuon kedon, jolla vaanii Israel,\nNe kumahtaa kuin vuorenlohkareet,\nKun huultes voima niitä alas paasaa.\nNe peljästyksell' Israelin ruhjoo,\nMut Moab säikkyneet, kuin ketut, kaahaa\nTakaisin korpehen. Niin, taatto auta!\nNiin eikö käy sun sanas voiman kautta?\n\nBILEAM.\nSuo nähdäni!\n\nBAALAK.\n             Kas täält' on kaunis ala:\nSiell' uljas Jordan hyrskii, tuolla meri,\nKuin vanhus, kantaa raskaast' aaltojaan.\n\nBILEAM.\nNiin Kuollutmeri raskaast' aaltoilee,\nMut tuoll' on Länsimeri aina nuori,\nKun ajan henkäyksistä se liikkuu,\nKuin Israelkin tuolla laaksossa,\nValittu valtahengen sankariksi:\nSe nuortuu lennostaan kuin kotka,\nSodastaan vahvistuu kuin leijona.\nSen henki kansakunnat valtaa,\nMaanpiirin yli nostaa valtikkansa,\nSen henki ihmissuvut uudistaa,\nKuin Eufrattulva viljavoittaa maan,\nKuin Niilin aallot höystää Egyptin.\nSiks' ylenee kuin Taabor Israel,\nTuo vuorten helmi viinitarhoineen.\nSen viini hurmeuttaa kansoja,\nSen henki sankareita synnyttää.\nHän ajan syvyydestä sukeltaa\nNe helmet, joist' on riemuitseva maa.\n\n    Hälinää ja levottomuutta kansassa.\n\nBAALAK.\nJo taukoo, taukoo, taukoo!\nSun huules oman kansas hävittää!\nTuo kansa, halpa kullan kumartaja,\nMaanpiirin kansojako kaunistais?\nMit' Israel on? Ahnas shakaali.\n\nBILEAM.\nEi Israel, vaan henki suurta voi.\n\nBAALAK.\nSun kutsuin tuomaan heille kirousta.\n\nBILEAM.\nJo sanoin: minkä henki käskee, teen.\nHaluni pyrkii puoleen Moabin, --\nMiks' siunaan Israelin sittenkin?\n\nBAALAK.\nAsetu tänne; tarkkaa kuormastoa,\nNiin näet heidän ryöstösaalistaan,\nJot' Egyptistä aikain pitkin matkaa\nTien varren kansoilt' ovat riistäneet.\nJehovan nimess' on tuo kaikki tehty.\nKas tähän nouse!\n\nBILEAM.\n                 Päivä kirkastuu!\nNäen kansan kultajousineen.\nSe kultanuoliansa laukoo,\nSen valtikka on kansain kullasta,\nSen käsiin kansain aarteet juoksevat,\nKuin purot vilisevät Jordaniin,\nEtt' ehtyvät kuin suonet kuivuksiin.\nEi petä itseänsä Israel,\nVaan sille muut itsensä pettävät.\nHän eripuran kansat kukistaa,\nPetoksen muurit hälle murtuvat,\nNiin Jerikokin raukeaa,\nKun toitottaa hän torveansa.\nHän nostaa kultavaltikkansa,\nNiin kuninkaatkin hälle nöyrtyy\nJa kansain orjaselkä köyrtyy.\n\nBAALAK (vetää häntä takaisin).\nKirottu olkoon kurja siunauksesi\nJos tuot' et lopeta, sun lopetan.\n\nBILEAM.\nJo sanoin: minkä henki käskee, teen.\nSuu totuudelta tuki, tapa sana\nJa sulje ilmanhenki huoneestas,\nNiin olet oiva itsemurhaajas.\n\nBAALAK.\nEn tunne kostokansaa julmempaa\nKuin Israel, niin salakavalaa,\nKuin heinikossa käärme myrkkyhammas:\nHän ensin uikailee kuin leuto lammas,\nVakoilee maan ja kansan myrkyttää,\nPetoksen mätähaavaa levittää\nJa kansain uskoon kylvää epäilystä.\nNiin neuvot, aseet, rohkeuden riistää\nJa jääneet orjikseen kuin koirat kytkee\nTai armost' ehkä polkee jalkoihinsa\nKuin raajarikkoisen työmuuriaisen.\nSellaista kansaa kirottua siunaat!\n\nBILEAM.\nMinua säästä, Baalak, vaikene!\nEn kotkaa haaskan luona ylistä,\nVaan lennossaan sit' ihmetellen seuraan;\nJa kuitenkin niin katkeralta tuntuu\nOmani nähdä maassa matavan.\nMiks' en saa nähdä voimaa Moabin,\nSiit' innostua niinkuin tahtoisin?\n\nBAALAK.\nJos jotain lausut, ota huomioon\nTok', ett' on Moab kaupunkien kansa\nJa viljavainioin ja viinitarhain,\nEi, niinkuin nuot, vaan paimenjoukkio.\nKas tähän nouse, näe kansan ääriin,\nNuo rujot, rammat, kuurot, sokeat, --\nHäpeä, jos nuo meidät voittavat.\n\nBILEAM.\nNäen Israelin kunnian ja voiman,\nKun armo, rakkaus ja suloisuus\nSielt' ihmiskunnan kurjuutehen vastaa.\nNäen rammat riemukarkelossa,\nJa mykät laulaa, kuurot kuulevat,\nOn valkeuden soihtu sokeoilla.\nSiell' elää kansa itseään,\nEi kulje varjona, ei apinoi.\nSe valkeutta juo kuin virran laine,\nJok' auringossa kimmeltää,\nJa rientää, kiitää kohisten.\nElämän virta siunaa rantojaan,\nNe virvoittaa ja viljavoittaa.\nSiks' ihana on Herran kansan maa,\nSen majat nousee mahtavina.\nSiell' yrttitarhat vetten vierissä\nNiin toivorikkahina rehoittaa,\nSiell' asuu kunto, hyve siellä höystyy,\nKuin aloet ja jasmin tuoksuaa;\nJa viinin runsautta sangot läikkyy.\nOn armas asustella vetten maa.\nEsikkotähkä sieltä puhkeaa,\nJa vihamiehiin rakkaus\nTuon kostokansan povest' aukee.\n\n    Hälinää ja levottomuutta kansassa.\n\nBAALAK (takoen käsiään).\nJo taukoa, mies kurja, kelvoton!\nSun silmissäsi Moab koira on.\n\nBILEAM (huutoja tarkkaamatta).\nKen kirota voi kevättulvausta\nJa sadatella ajan virtausta,\nHän hukkuu tulvahan tai virtaan vaipuu.\n\nBAALAK.\nSe hukkuu, joka virran valtaan taipuu,\nMut Moab ei: se vallitsee kuin vuori\nTuon laakson yli. -- Sinut vannotan:\nJos kirota et tuota kansaa voi,\nNiin lakkaa toki sitä siunaamasta.\nSinulle aioin suurta kunniaa,\nMut Herra sinult' on sen kieltänyt.\nSiis mene mailles, -- jätä kansasi!\n\nBILEAM.\nSisäinen sana palkkoja ei kysy,\nEi huoneen täysi kultaa, hopeaa\nTotuuden kieltä voisi vaientaa.\n\nBAALAK.\nTuon kielen suustas mielelläni kiskon,\nLyön paloiksi ja palat kansaan viskon,\nEtt' unhotettu, hyljätty sais osan.\n\nOMRI (syrjässä).\nJo väisty, mestari, ja karta surmaa!\n\nNERGAL (samoin)\nOn houkko, jota yksin totuus hurmaa!\nMyös kansaa tottele ja kuningasta\nJa mieti valtaasi ja vaikutustas.\nMiks' et kuin Mooses voisi hallita\nJa kansaa johtaa, kasvattaa kuin hän?\n\nBILEAM (kuulematta ketään).\nViel' avaa korvas, Baalak kuningas,\nJa kuule mitä lausuu aamun mies,\nMies, jonka silmä kauas tarkastaa\nJa korva kuulustelee korkeutta\nJa jonka suu syvyyttä tulkitsee, --\nHän sulle lausuu kansain kohtaloita.\n\nBAALAK.\nKas tuolla isänmaasi nurmikoita\nVihollisjoukko polkee, -- sorra sitä!\n\nBILEAM (yhä kiihkeämmästi innostuen).\nJo vuoret nouskaa, kohotkaa kukkulat,\nTasalle Taaborin ja Hermonin!\nJo kansat kasvakaa, yletkää ihmissuvut\nMitalle Israelin sankarin!\nHän, voiman Herra, lähtee linnastaan,\nKuin Siinain vuorest' aurinko.\nKointähti hällä airut on,\nHän tiellään kaikki tähdet vaalentaa.\nHän vihanvallat, kostokansat kukistaa.\nJo kuulen kohinan ja pauhinan,\nJo myrsky hyrskyy, vuoret vonkuvat,\nKuin meri, kansain meteli jo paisuu:\nHe purevat ja syövät toisiaan,\nKuin susilaumat, verest' iloitsevat,\nVeljeinsä verest', ihmiskurjuudesta.\n\n    Ilma synkistyy; myrsky nousee vonkuen ja kohisten;\n    muut kumartuvat hämmästyneinä maahan, Bileam jatkaa:\n\nMut silloin sankar' astuu linnastaan,\nKuin vuorest' aurinko, ja taivas seestyy\nJa myrsky vaipuu hämmästyksissään.\nMaa valoa ja lämmint' aaltoaa.\nNiin kansa kansaan liittyy lempeästi,\nKuin sisar sisarehen, veli veljeen,\nJa pohjan kansa, niinkuin etelän,\nVapaana valkeutta tottelee --\nMyös silloin särkyy kahlees, ahdistettu,\nJa murhan muurit valtaa rauhantyö,\nMaan totuus perii, loppuu kansain yö!\n\n    Sotatorvi raikahtaa ja Israelin airueet, NAHSEN, SIMRI,\n    leijua kantaen, ja ELISUR astuvat esiin; ilma kirkastuu,\n    aurinko valaisee kirkkaasti airueitten kasvot ja aseet.\n    Kansa nousee kumarruksistaan ja taantuu, airueita hämmästyen.\n\nELISUR.\nNäin lausuu Jehova, Israelin kuningas: Jylinässä minä kuljen, myrsky\non palvelijani ja tuulet tottelevat minua. -- Masentukoon Moab\npalvelijakseni ja avatkoon porttinsa kansani edessä!\n\n    Pelkoa ja levotonta keskustelua kansajoukossa.\n\nÄÄNIÄ.\nMe hukumme!\n\nEGLON.\nVait, halvat orjat!\n\nBAALAK (Bileamille).\nTuon röyhkeyden kuulitko? Nuo sanat\nEivätkö halkaise sun sydäntäs\nJa riko pilvilinnojasi? Maahan\nJo astu, paina rinnoillesi Moab\nJa Israelihin tähtää henkes isku.\n\nBILEAM.\nNyt minkä teen ja mikä auttaa nyt?\n\nBAALAK.\nJos sinuss' ei jo syntyessään kuollut\nSe neuvo, jonka aioit Moabille,\nNiin nyt se tuo, nyt viime hetki on!\n\nBILEAM.\nTuoll' into uljas, mieli rohkea,\nTääll' epätoivo, tuskallinen pelko.\nJalohon uhriliekkihin ei Moab\nVoi syttyä.\n\nBAALAK.\n            Siis katku herätä\nJa sillä vihollinen myrkytä.\n\nKOSBI (muille naisille).\nTää hävettää! Ei miestä joukossa,\nJok' uskaltaisi esiin astua\nJa näkyä kuin on ja olla mies.\n\nBAALAK (Bileamille).\nEt huomaa -- Kosbin, Zuurin tyttären\nPovessa kiehuu vihoja!\n\nBILEAM.\n                       Sen huomaan,\nJa airutmiehen silmän palavan\nMyös huomaan. -- Enkö voisi virittää\nTuot' yksityistä tulta yhteiseksi?\n    Puolittain itsekseen.\nJotakin voisin. -- Miksi teeskelen\nLihaista sydäntäni kallioksi?\nVihaako pelkään? Kostoako kammon?\nKostaako oikeus rakkaudelle? Jos,\nNiin kostakoon! Niin jäykkä oikeus\nOn rikollinen, hyljättävä pahe,\nTotuuden varjo, särjettävä kuori,\nSisäisen elinvoiman kuihduttaja.\nJa eikö korkein uutta apuaan\nNyt tarjoakin: -- Midianin tytär\nJa Israelin mies jos lempeen syttyy?\nHe syttyvät! -- Nyt seuraa, kuningas!\n\nBAALAK.\nTeen käskyjäsi, käske mitä teen.\n\nBILEAM.\nJos teet kuin neuvon, neuvon minkä teet.\nNäetkö tuota uljaint' airutmiestä?\n\nBAALAK.\nKuin Kosbihin hän tähtää; huomaan sen.\n    (Kumppanilleen).\nTuo impi, joll' on hiukset korpin sulkaa,\nEnemmän vaikuttaa kuin sotajoukko:\nHän hallitsee mua silmäyksillään.\n\nELISUR.\nVait Herrassa!\n\nNAHSEN.\n               Meit' auta, Jehova!\n\nBILEAM (Baalakille).\nMyös Kosbin huomasit?\n\nBAALAK.\n                      Hän kiimailee.\nJa poikani hän unhottanut on.\n\nKOSBI (muille naisille).\nKas tuota keskimmäistä kuinka uljas:\nHän suuta ansaitsee tai tuimaa miekkaa!\n\nBILEAM.\nTäss' itsestään jo virrat yhteen juoksee,\nKuin Eufrat Tigriin, Tigris Eufratiin.\nNyt, kuningas, vaan auta luontoa,\nNiin kaksi kansaa yhtyy toisihinsa.\n\nBAALAK.\nSiis tahdot?\n\nBILEAM.\n             Mitä tahtoo Jehova,\nKun herättää hän missä rakkauden:\nSen levittää hän tahtoo kansain vereen.\n\nBAALAK.\nNuo kaksi, tarkoitat --\n\nBILEAM.\n                         Vaan välittävät\nJa palvelevat aavistamattaan\nSuurt' aatetta ja suurta tarkoitusta.\n\nBAALAK.\nSelitä, aamun mies! En ymmärrä.\n\nBILEAM.\nKuin itku, nauru, viha, himoisuus,\nNiin rakkaus ja muutkin tunnevirrat,\nNe sydän sydämmeltä tarttuvat,\nEtäältäkin -- sen herkemmin, jos veri\nOn vielä nuori, palava ja herkkä.\n\nBAALAK.\nKäsitän, että himo siittää himon.\n\nBILEAM.\nJa lempi lemmen, siinä tarpeeksi.\n\nKOSBI.\nKuningas, lähteä suo palvelijas\nVihollisemme julkeutta vastaan\nSun voitoksesi!\n\nBILEAM (Baalakille).\n                Kuuntele ja seuraa!\n\nBAALAK.\nTuo urhoutt' on.\n\nBILEAM.\n                 Epäselvä lempi\nVihaksi uskoo itseään ja riehuu.\n\nEGLON (on tällä välin häätänyt joukon pelkoa, mutta palajaa\nKosbin viimeisen lauseen kuultuaan).\n\nSin' olet sairas, Kosbi, hourailet.\nTää häiriö ja pelko sinut huumaa\nJa kuumeen tuottaa.\n\nKOSBI.\n                    Hourehtii jos kukka,\nKun puhkeaa se hurmauksissaan.\nTuo herätti sen mikä siellä polttaa.\n\nEGLON.\nTuo rosvoko?\n\nBILEAM (Baalakille).\n             Nyt kuulet!\n\nBAALAK.\n                         Selvästi.\n\nKOSBI.\nHimoitsen miehen hurmetta tai miestä,\nJok' altis uhriks' on tai uhraamaan,\nKun maa on vaarassa tai vaara maassa.\nTuo tänne miekkas -- juotan sille verta!\n\nEGLON (airueille).\nHänt' elkää uskoko, hän hourehtii!\n\nSIMRI.\nNäin lausuu Jehova, Israelin kuningas: Tomuhun nöyrtyköön Moab ja\nvastatkoon kansalleni Israelille!\n\nBILEAM.\nNäe kiihkot, huomaa haluja ja ohjaa\nNe kansan voitoks' yhteishyötyhyn,\nNiin näytät, että oikein hallitset!\n\nBAALAK.\nSiis toimeen neuvo!\n\nBILEAM.\n                    Kuule naisen ääntä!\nHän ilmoituksen tuntee sisällään\nJa toimeen pyrkii.\n\nBAALAK.\n                   Onko mahdollista,\nEtt' onnistuttaa valtakuntaa nainen,\nTuo miehen kuva?\n\nBILEAM.\n                 Mahdollista on\nSiin' apu naisen kautta, missä mies\nOn neuvoton tai pettää, vapisee.\n\nBAALAK.\nMut poikani?\n\nBILEAM.\n             Hän luopuu naisestaan.\nJokainen voitto vaatii uhrausta.\nKen rakkaudella voittaa vihollisen,\nHän oikein voittaa -- nainen voipi sen.\n\nBAALAK.\nSiis Israelin ansaks' arvaat naisen?\n\nBILEAM.\nEn arvaa, tunnen luonnon syvät: voimat\nJa suuren syntymisen hetken näen,\nJa henkisen ja lihallisen kansan\nMä yhteytehen tähtään sointuisaan.\nSiis Baalak kuningas nyt tehköön juhlan\nJa sinne kutsukoon hän airueet.\nJos tottelevat, käyvät nuorten seuraan,\nSe sulle hyvä, onni kansallesi:\nHe naisiin mieltyvät, kuin miehet mieltyy,\nJos totta lausuu aavistukseni.\nJos neittä pyytävät, kuin pyytää mies,\nNiin suostu, anna: vaadi lupaus\nVaan Israelin ystävyydestä --\nValassaan on se kansa aina vankka.\nNiin kansas autat liittoon Jehovan\nJa Israel on voimatonna luonas.\nNiin Moab voittaa ja niin Herra voittaa:\nMun kauttani saa kansas jumalan,\nJost' uusi elinvoima vuotaa sille.\n\nBAALAK.\nÄlykäs neuvo, äly neuvokas!\nSun palkkas olkoon yhtä arvokas!\n\nNAHSEN.\nNäin lausuu Jehova Israelin kuningas: Nöyrtyköön Moab kansani edessä ja\nvastatkoon palvelijalleni Moosekselle!\n\nKOSBI.\nNyt, siskot, miesten miekat temmatkaamme!\nOn aika meidän tässä taistella\nJa johtaa joukot.\n\nERÄS NAISISTA.\n                  Kuule kuningasta!\n\nBAALAK.\nNyt kuulkoon kansani ja Israel!\nOn tapa Moabin, ett' ystävyydet\nJa liitonsaumat tehdään temppelissä,\nMenojen juhlallisten vallitessa.\nSiis, koska pyhän neuvon ääntä seuraan\nJa ystävinä teitä tervehdän,\nNiin vahvistaa tuon ystävyyden tahdon\nPyhällä uhrilla Baal-Peorissa.\nSiis sinne tulkoot Israelin miehet!\n\nSIMRI.\nJos vannoo Baalak meille turvausta\nJa suojelusta siellä.\n\nBAALAK.\n                      Vannon sen,\nKautt' ylhäisimmän, jota tottelen. --\nJa tekin, nuoret, tulkaa juhlahan!\n    Kosbille erikseen.\nSin' olet, Kosbi, vapaa Eglonista;\nNyt lumoa siis Israelin airut,\nNiin voita, että voittaa myöskin Moab.\n    Eglonille.\nSinua neuvon, poikani: kun vaara\nNyt valtakunnan kannaksilla pyörii,\nNiin näytä kuninkaista kuntoasi\nJa lemmen onnest' empimättä luovu.\nValtikka vaan on kuningasten onni.\nMaukkain kala maivaks' uhrataan,\nSe pyydyksen voi ansaan viekoitella;\nJa kallihill' on kallis ostettava.\n\nEGLON.\nSen uhrin teen, jos vaatii valtasi,\nJos voitoks' on se. Mikä Moabia,\nSe minuakin onnistuttaa, ei\nSen taikka tämän naisen suosio,\nTuo hetken laina. Mutta, isäni!\nJos Midian ja Moab irtauvat,\nJos kaksoiskansa särkyy -- silloin syy\nRomahtaa sinun niskoilles, ei minun.\n\nBAALAK.\nSyyn kantaa voin, nyt seuraa neuvoani!\nSun joukkoon rajamaille lähetän.\nJos juoni temppeliss' ei onnistuis,\nOn varoill' oltava ja valmis sotaan.\nSiis joukot lähtöön järjestä ja mene!\n    Kansalle.\nTäst' edes kansassani pappeutta\nSaa johtaa ystäväni Bileam.\nHänelle kunnia! Hän eläköön!\n\nKANSA.\nEläköön!\n\n    Baalak lähtee Israelin airueiden kanssa.\n    Kansa seuraa vähitellen.\n\nNERGAL.\nMe varrommeko häntä tuolla?\n\nOMRI.\n                            Emme.\nHän itseään nyt kaipaa. Lähtekäämme!\n\n    Omri ja Nergal lähtevät.\n\nBILEAM (ajatuksissaan).\nNe sydäntäni vihloivat nuo huudot.\nMiks' eivät virvoitelleet? Enkö sinne\nVaan liiku minne tunto liikuttaa?\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\n    Baal-Peorin vuoritemppeli, runsaasti valaistu. Perin osa\n    verhon takana. Keskellä temppeliä uhrialttari. Ovia\n    vasemmalla ja oikealla. OVENVARTIOITA. Esiripun auetessa\n    liehuu nuorten tanssi alttarin ympärillä.\n\n    OMRI ja NERGAL.\n\nOMRI.\nKuin käypä viini kuohuu kuurnastaan,\nNiin himot läikkyvät nyt yli laitain.\n\nNERGAL.\nJa vehke kypsyy askel askeleelta.\nElämää himo, näetkös, synnyttää.\nSen kautta aatos puettuu ruumiiseen\nJa henki lihan ottaa asuakseen.\nHimoa paitsi kaikk' on kuollutta.\nKun herää himo, syttyy elämä.\nNäetkö tuossa kuinka piiri pyörii\nJa nuoret palaa rakkaudesta.\nSe luonnollista on, siis oikeata,\nKun oikeaa on kaikki luonnollinen.\n\nOMRI.\nVaan himo hillitön ja villi ei.\n\nNERGAL.\nKäy hiusta halkomaan ja vedä raja\nNiin tarkka, ettei lempeen koske himo.\n\nOMRI.\nSit' enin kummeksin, ett' itse mestar',\nNiin ennen luja, mallivakava,\nTuoll' esiripun takana myös eksyi,\nJa viinin luona -- soisin pettyneeni --\nHyväili naista, tuota äärimmäistä.\n\nNERGAL.\nNyt elää hän, on ihminen kuin muut,\nIloitsee, nauttii, nuortuu elämästä.\n\nOMRI.\nTuo nuoruus, pelkään, hänet vanhetuttaa.\nOn melkein kammo häntä seurata.\nTotuutta ennen totteli, nyt valtaa\nJa valtiasta. Jos en häntä seuraa,\nNiin ketä? -- lumoaa hän vieläkin.\n\nNERGAL.\nNiin suuri henki tuskin mahtuukaan\nSun sydämmesi ahtautehen.\nJos jolloin, niin nyt ansaitsee hän seuraa:\nKäsitä, ett'ei valtaa palvellen\nTotella voikaan tunnon joka okaa.\n\nOMRI.\nMe suurta käsitämme puolittain,\nMut suuren erheet tarkoin omistamme.\nNiin pieni virhi, hento synnin ora\nTuon joukon johtaa syntiin surmaaviin.\nYks itikka voi siittää tuhat toukkaa.\n\nNERGAL.\nHe tuolta saapuvat -- nyt syrjempään.\n\n    BAALAK, pikari kädessä, ja BILEAM tulevat esiripun takaa.\n\nBAALAK.\nSinua kiitän, suuri tietäjä!\nNimitä ketä tahdot auttajaksi,\nSun kauttasi meit' auttaa kuka auttaa,\nSiis sulle juon.\n\nBILEAM.\n                 Seis, Baalak kuningas!\nOtuksen pyytäjällä peljätät.\nJos ansaa näytät, saalis säikähtää,\nTiehensä puikahtaen. Leikiltä\nNyt näyttää vehkehemme silkkiverkko,\nNiin luontevasti on se punottu:\nElävä syötti himon sytyttää\nJa saalis hukkuu hekkumoidessaan.\n\nBAALAK.\nYks airueista tuolla eksyi nuottaan.\n\nBILEAM.\nSe kylliksi; ei muuta tarvita.\nHän Simri on, tuo nuorin kolmesta. --\nSen saattoi arvata. -- Hän Kosbin kättä\nSinulta kohta anelee. Se anna,\nMut ehdoilla niin kallihilla kuin\nKuningaslahjan antaa kuningas.\n\nBAALAK.\nNiin laitamme, ett' Israelin voiman\nJa rohkeuden hervaisee tuo nainen\nJa jalopeurat muuttaa lampahiksi.\n\n    NAHSEN ja ELISUR tulevat naisten keralla vasemmalta.\n\nNERGAL (Bileamille).\nTuolt' Elisur ja Nahsen astelevat\nKäsikkäin naisten kanssa kumpikin.\n\nBILEAM (kuninkaalle).\nNuo kaks on himo pettänyt, sen näkee.\nJa langennut on heikko lankeemuksiin.\nNyt vaatia voit heiltä mitä mielit.\nMut ensin atria ja juomat siellä. --\n\nBAALAK.\nOn iltaa kyllin kulunut, siis aika\nPyhälle uhri-atrialle käydä on.\nTien näyttää pappeus. Te muut\nMun jälkiäni pöytään seuratkaa.\n\nBILEAM (itsekseen).\nNyt harhaan kuljenko? Vai oikein teen?\nMut kansani mun tempaa -- sitä seuraan.\n\n    Astuvat esiripun taakse, edellä Bileam, Omrin ja\n    Nergalin välissä, sitten kuningas, jota seuraa muu\n    joukko sekä soihdunkantajat. EBER ja KOOSAM ovat\n    seuranneet syrjästä juhlamenoja; astuvat esille.\n\nEBER.\nJumalisuutta, kurko vie, en usko\nKuin tautina tai taikauskona,\nKun rehtinä se ilmestyy. Vaan pettuus\nSen alla luikkii kavaltajissa.\nMut ihminenpä tosi karvaan puhkee,\nKun oikeaa hän noutaa luontoaan.\nSen näet tuosta tietäjästä: tai'at\nHän hylkäsi, kun voitti mitä etsi.\nNyt maailmata tarjoaa ja nauttii\nJa on kuin muut, jos hullump' ei kuin muut.\n\nKOOSAM.\nJaloa mieltä mittaat väärin kielin.\nMies, vaikka hurskas, on tok' ihminen\nJa heikko eksymystä välttämään,\nJos eksyikään -- se meistä näyttää niin,\nKun ymmärrämme pientä saivarrella,\nVaikk' emme näe suurta pohjavirtaa. --\nKenties hän nauttii kuin ei nauttiskaan.\n\nEBER.\nTuo vanha heikkoudensaarna heitä.\nSe heikontaa vaan meitä heikommiksi.\nOn paras tunnustaa, ett' ihmisestä\nVaan hoidolla ja kurill' ankaralla,\nKuin ratsustakin, tehdään kelpo kalu,\nTai myönnyttää, ett' oltakoon mit' ollaan,\nOn siivetönnä toki turha lentää. --\nNyt räpyttävät tuolla allikossa.\n\nKOOSAM.\nSun kaltaisesi kylmä talvirinta\nIvalla kohtelee vaan innostusta,\nSen vastakohtaa, väsymystä, muistain.\n\nEBER.\nNiin ilmaun kuin luonnostani olen.\nEn noita höyryhattuja voi sietää.\n\nKOOSAM.\nJa tätä paremmast' et tahdo tietää.\nEt usko etkä toivo edistystä.\n\nEBER.\nEn, muuta kuin maan luonnon viljelystä.\nJos valtiota juoni puoskaroi,\nSe parantaa tok' ihmistä ei voi.\nSinunkin uskos hukkui tietäjään.\n\nKOOSAM.\nJos hukkui -- kenties -- kenties ei. Mut jos,\nNiin luontoani seurasin kun uskoin.\nSit' uskoa ja rakastaa vaan voi.\nMihinkä iskee mielen innostus.\n\nEBER.\nNyt väistymme. Täält' emme opi uutta.\nVakoova silmä tuolla vartioi\nJa vierait' epäluulo täällä kohtaa.\n\n    Menevät.\n\n1:NEN VARTIA.\nNuo eivätkö lie jotain roistokansaa.\n\n2:NEN VARTIA.\nKuin mekin, arvelet, joit' ei voi päästää\nIloihin ylhäisten ja taivahisten,\nKun meillä ylhäistä ei ystävää,\nJok' ostais pääsyluvan pitopöytään --\nMe ulkonaisen pimeyden lapset!\n\n1:NEN VARTIA.\nNiin maalliset kuin taivaan ruhtinaat\nVaan valittunsa kestiin kutsuvat.\nEi meidän miehet sinne pääse, ei.\nKirottu olkoon taivas sekä maa!\n\n2:NEN VARTIA.\nBaal auta! Täällä tohdit kirota!\nJos tietäisit kuin vanha Baalin pappi\nKuvaili koston liekkijärveä,\nIkuista kuolon merta.\n\n1:NEN VARTIA.\n                     Kerro tuosta!\n\n2:NEN VARTIA.\nHän kertoi -- mutta tääll' on pimeä. --\n\n1:NEN VARTIA.\nMies, lausu mitä kertoi!\n\n2:NEN VARTIA.\n                         Kuulehan!\nTulinen järvi on kuin Kuollutmeri,\nNiin jylhän kolkko, musta, kamala.\nSiell' asuu kurko, loiskii liekkiä,\nNiin lekioittain apupeikkoja\nHän tuuleen tuoksuttaa. Ne lentelee\nJa vinkuu, ulvoo, puskee, myrskyää.\n\n1:NEN VARTIA.\nNiin, puskeeko?\n\n2:NEN VARTIA.\n                Niin puskee.\n\n1:NEN VARTIA.\n                             Kurko vieköön!\nNyt ymmärrän, miks' iso baasanhärkä\nVihoissaan puski orjan kuperkeikkaa.\n\n2:NEN VARTIA.\nEi siinä kaikki.\n\n1:NEN VARTIA.\n                 Jatka kamalaa!\n\n2:NEN VARTIA.\nNiin julmat koukojoukot lentelevät\nTai väijyksihin piilottuvat luoliin\nJa rotkoihin tai miss' on kolkkoa,\nKuin täällä. --\n\n1:NEN VARTIA.\n                Kerro oikein miehekkäästi!\n\n2:NEN VARTIA.\nJa, ja -- mut siirry, veikko, lähemmä! --\nJos vasten valtoja ken kapinoi,\nJos vaikeroi ken orjansyntyään\nTai jumalien laitoksiin ei tyydy,\nVaan pakkokuorman alta ylös pyrkii,\nNiin silloin --\n\n1:NEN VARTIA.\n                Mitä? Sano!\n\n2:NEN VARTIA.\n                            Ka-ka-karkaa\nTuo pahan valtajoukko ihmiseen,\nNujertaa niskat, tuottaa tautia\nTai muuta kurjaa eläimiin ja lapsiin. --\nNiin kertoi Baalin pappi. -- Herrassaan\nNyt nukkuu hänkin, kiitos kuninkaan!\n\n1:NEN VARTIA.\nNiin, kiitos olkoon! päästiin pahasta,\nJos päästiin -- kyllä riittää valtoja!\nJa elämä on julmaa pakkoa.\n\n2:NEN VARTIA.\nNiin, pakko on jaa, pakko.\n\n1:NEN VARTIA.\n                           Tullaan, seis!\n\n    SIMRI, NAHSEN ja ELISUR tulevat.\n\nSIMRI.\nHän voitti mun, hän asuu minussa.\n\nNAHSEN.\nTuo velhotyttö hylkää, Simri, jo!\n\nELISUR.\nJo kylliksesi häntä hyväilit.\nPakananaista käyttää Herran kansa,\nKuin erämaassa palkka-aasia:\nSen jättää tielle tarvittuansa\nTai tappaa säälistä ja hiekkaan hautaa.\n\nSIMRI.\nNoin rikkihurskas Elisurko haastaa,\nEtt' ihmiskansa vaan ois Israel?\nElukka-avioonko yhtyi Mooses,\nKun Midianin tyttäreen hän yhtyi?\n\nNAHSEN.\nHän uskoton ei ollut niinkuin nuot.\nJehovan kansaa vaan on uskonkansa\nJa uskovaisiin rakkauden lupa.\nMuut noitia on Bileamist' alkain,\nSen todisti tuo viini, jota joimme:\nHimoja siitä longerteli vatsaan\nKuin käärmeitä -- nyt siellä reutovat.\n\nSIMRI.\nKun laki kieltää yhtymästä noitiin\nJa elukoihin -- mitä teitte tuolla\nTe, pyhät miehet, syrjäkammioissa?\nLainoppiako teille noidat neuvoi?\n\nNAHSEN.\nHän pilkkaaja on.\n\nELISUR.\n                  Kivitettävä!\n\nSIMRI.\nMeit' eikö paina sama synninkuorma?\nTe himon liiton tuokioksi teitte,\nMinua kiehtoo -- tunnen jotain pyhää --\nSe kuolemankin uhalla mun valtaa.\n\nNAHSEN.\nLumous täällä vallitsee.\n\nELISUR.\n                         Ja syy\nOn meidän niinkuin hänen.\n\nNAHSEN.\n                          Hyvällä\nYrittäkäämme häntä vieroittaa, --\nVeljemme, Simri, muista Kooran surmaa!\nHän niskoitellessansa nurin niskoin,\nKuin hurtta, liekkikaivoksehen syöstiin\nJa omat veljensä vei mukanaan.\n\nSIMRI.\nKun rakastan, en pelkää kadotusta.\n\nNAHSEN.\nJos rakastaisit, kaikk' ois luvallista.\nMut tunnustele tuota noidan nuolta,\nSiit' eikö syttynyt vaan himon liekki,\nNiin saastainen ja halpa, että löyhkän,\nKuin spitalin viet Kosbin kanssa leiriin.\n\nSIMRI.\nSiit' auta, Jehova! en tahdo vaaraa.\nOn mulle kansani kuin teille kallis.\nMut eroittaa ken liekin liekistä?\n\nNAHSEN.\nKun vieras liekki vieraalt' alttarilta\nJehovan silmissä on kirottu,\nJa naisen uskottoman sydän myöskin\nOn vieras alttari, niin lempesi,\nKun sieltä syttyi se, on kirottu.\n\nELISUR.\nJehovan suulla Nahsen haastelee.\n\nSIMRI.\nTuo oisko minun uskoani!\n    KOSBI tulee.\n                         Hän!\nTe väistykää! Tää taistelu on minun.\n\nNAHSEN.\nMut valvo!\n\nKOSBI (pysähtyen perälle).\n           Täällä Simri ruhtinas!\nNoin erikseen! Ja miksi alla päin,\nKuin voitettu, vaikk' olet voittaja?\nJo nousee pää, jo ryhti korkenee.\nMun intoani yllyttää tuo kotka.\n\nSIMRI (itsekseen).\nNoin ylväs kauneusko kirottu?\nJa uskotonko? Ei! Hän rakastaa --\nJa Israelin miestä! -- siis hän uskoo.\n\nKOSBI.\nMinua väistyitkö?\n\nSIMRI.\n                  Kuin väistyy\nVäkevän virran juovaa heikko uija\nTai siipirikko lintu ampujaansa.\n\nKOSBI.\nJok' ampui sua, hän myös hoivaa haavas\nJa rinnallasi lähtee lentohon.\n\nSIMRI.\nMut molemmat jos nuoli yllättää?\n\nKOSBI.\nKen tohtisi sen meihin lennättää?\n\nSIMRI.\nSen tohtii peljättävä pelvoton,\nHän väijyy meitä, täälläkin hän on,\nTuo Israelin Herra.\n\nKOSBI.\n                    Säikytät!\nNe kumppanisi on nuo väijyjät.\n\nELISUR (erikseen Nahsenille).\nMe tänne toimetkaamme kuningas\nNiin häirimme tuon käärmekiimailun.\n\n    Menevät.\n\nKOSBI.\nJo poistuvat. -- Mut ethän rakasta!\n\nSIMRI.\nEn? Minäkö en? Sinua rakastan,\nKuin kosto kuolemaa.\n\nKOSBI.\n                     Noin kamalasti!\n\nSIMRI.\nNiin ihanaa on koston uhrityö!\nKun miekan antaa suuri Jehova\nJa käskee: sorra, tapa, polta, ruhjo!\nNiin kansat, kaupungit me kukistamme\nJa maa on meidän.\n\nKOSBI.\n                  Eikö rakasta\nRakastajoita sinun jumalas?\n\nSIMRI.\nJos oisit, Kosbi, Israelin tytär!\n\nKOSBI.\nMaan kansoja hän eikö valloita\nSun kauttas omikseen, kuin minut nyt? --\nNiin kerrottu on. -- Eikö omiaan\nHän rakasta kuin isä? -- Moisen isän\nEdestä kanssas liekkiin juoksisin!\n\nSIMRI.\nSin' olet minun. Painu rinnoilleni!\nSun kanssas kestän tuhat kostoa.\nNoin olet kaunis täynnä rakkautta.\n\nKOSBI.\nVait! -- hiljaa! -- Suo mun sieluus kurkistaa:\nNäen onnestamme ihanata unta,\nNiin kauheasti ihanaa:\nMeit' untuvoipi vuoteet, pehmeät\nKuin haahkan höyhen, sypressien alla.\nVerehen veri, liha lihaan yhtyy\nJa hekkumahan sielu sammuu tuikahtaa.\n\nSIMRI.\nMut syttyy taas, lekottaa liekissään\nIäti niinkuin temppelvalkeat\nPyhyyden alttarilta Jehovalle. --\nNoin haaveksien olet hurmaava!\nMun sieluni kuin mustaan tähtiyöhön,\nSun pohjattomiin silmihisi hukkuu.\n\nKOSBI.\nJotakin äärimmäistä himoitsen.\nVie minut kostamaan tai kärsimään,\nSyvyyden kuiluhun tai korkeuksiin.\nVie kosteikkohon hedelmälliseen\nTai hiekka-erämaahan autioon,\nElämän hekkumaan tai kuolemaan --\nSinua seuraan.\n\nSIMRI.\n               Nouse! lähtekäämme!\nEn epäile sun lentokuntoas.\n\nKOSBI.\nVaan muista -- antaa voi mun kuningas.\nNyt hän on isäni ja isäntäni.\nHän tulee.\n\n    BAALAK ja BILEAM tulevat.\n\nSIMRI.\n           Tässä morsiameni!\nKuningas, suo hän palvelijallesi!\n\nBAALAK.\nNoin kallist' en sun luullut vaativasi.\nHän pojalleni kihlattu jo on.\nSiis myöhään pyydät.\n\nSIMRI.\n                     Itse vannoi hän\nMinua seuraavansa.\n\nBAALAK.\n                   Naisen itse\nVaan miehen minä on.\n\nSIMRI.\n                     Hän enempi\nTok' ansaitsee, noin kaunis, ylevä!\n\nBAALAK.\nIsännän vallass' orjan ansio.\n\nBILEAM.\nKuningas kuunnelkoon nyt palvelijaansa.\nJa rakkaudelle voiton sallikoon!\nNiin, kaksi nuorta yhteen liittäen,\nVihimme sovintoon myös kaksi kansaa.\nJa tuota yhtä, suurta ainoaa\nMolemmat kansat kerran palvelee.\n    Itsekseen.\nJos kuitenkin tää temppu meitä auttais,\nJa Hän, tuo korkein, hyväksyisi sen!\nNiin Moab pelastuis ja Israel,\nNiin voittais oikeus ja -- minäkin!\n\nBAALAK.\nTuot painavia syitä, tietäjä.\nJa sovintohon altis Moab on.\nJos Israelin airut leirihinsä\nSiis viedä tahtoo lahjan kallihin,\nNiin luona alttarin nyt vannokaa\nKautt' ylimmäisen, jota palvelette,\nEtt' ainiaksi rauha vallitsee\nVälillä Moabin ja Israelin! --\n\nSIMRI.\nSen vannon!\n\nBAALAK.\n            Mutta muutkin airuet!\n\nNAHSEN (erikseen Elisurille).\nJos emme suostu, meidät perii paha.\n\nELISUR.\nJos suostumme, niin meit' ei peri hyvä.\n\nNAHSEN.\nKen tänne suostuu, täällä suostukoon.\n\nELISUR.\nSiis suostumme.\n\nNAHSEN.\n                Kun täytyy, suostumme.\n\nBAALAK.\nSen vannotteko, Israelin miehet?\n\nNAHSEN, ELISUR ja SIMRI (oikea käsi ylettynä).\nSen vannomme!\n\nBAALAK.\n              Nyt soikoon pasunat\nJa sympaleet ja rummut raikukoon!\nKirottu olkoon liiton rikkoja,\nVaan siunattu ken täyttää sanansa!\n\nBILEAM (valaen alttarille juomauhria, joka lemahtaa tuleen).\nYletköön taivaalle kansamme kiitos\nJa vuotakoon siunaus meille!\n    Ylentäen kätensä Simrin ja Kosbin yli.\nTeit' yhdistäköön kansain sovittaja\nJa rakastaja kaiken ihmissuvun!\n\nKOSBI.\nNyt, Simri, aikojen ja maitten ääriin\nSun kanssas hurjan ratsun seljässä!\n\nSIMRI.\nNyt kiiruhdamme Israelin leiriin:\nMies tehtävästään ei voi väistyä.\n\nNAHSEN.\nPois laske, Baalak, palvelijasi nyt:\nMeilt' Israel jo vartoo vastausta!\n\nBAALAK.\nValitse, Assar, miehet saattamaan\nNäm' urhot kunnialla virran luo.\nTe, neitseet, Arnonille seuratkaa\nJa seppelöikää morsian kukkasilla.\n\nKOSBI.\nNiin, tuoreill', uusilla -- ei kuolevilla!\n\nBAALAK.\nNyt laita, Assar, Israelin leiriin\nVakooja tarkka, joka astaitsee,\nKuin Kosbia on siellä kohdeltu!\nJos häijysti, niin Midianin miekka\nOn valloillaan ja valmis kostohon.\n\nBILEAM.\nJos rakkauden liitto rikotaan,\nMun käteni myös silloin irti on.\nJa silloin riennän Midianin leiriin.\n\nOMRI.\nSinua seuraan.\n\nNERGAL.\n               Puolestas voin kuolla!\n\nBAALAK.\nHääriemua nyt soitto ilmaiskoon!\n\n    Lähtevät, soihdunkantajat seurassa.\n\nBILEAM.\nNyt työnsin uuden voiman vyörymään.\nSe minne vierii, mitä vaikuttaa,\nEn aavista nyt -- aika näyttäköön!\n\nVäliverho.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Israelin leiri. Telttoja. NAHSEN, ELISUR.\n    JOUKKO KANSAA heidän ympärillään.\n\n1:NEN MIES.\nSovinnonko teitte? Hyvä. Missä lunnaat?\n\nJOUKKO.\nKultaa! Kultaa! Missä kultaa?\n\n2:NEN MIES.\nSelitä, Juudan suvun päämies, sinuun luotamme!\n\n1:NEN MIES.\nNiin, me luotamme sinuun, kerro!\n\nNAHSEN.\nSiis vaietkaa ja kuulkaa kertomusta!\nKuin tunnette, on Moab voimakas,\nSotainen rosvokansa. Vaikeaa\nSen kanssa oli sovintoa tehdä\nJa kauan tingimmekin ehdoista.\nEi kullast' ollut kysymystäkään:\nSe saastaista on heillä, tiedätte.\n\nLEEVILÄINEN.\nSe Herralle ois voitu pyhittää.\n\n2:NEN LEEVILÄINEN.\nNiin pyhittää.\n\nNAHSEN.\n               Kuin sanon, sovinto\nNyt tehty on ja kestää tehtynä,\nKun sanamme on Israelin sana.\n\nLEEVILÄINEN\ne kestää. Pyhä olkoon sanamme!\n\nELISUR.\nMut pahinta viel' ette kuulleetkaan!\n\nRUUBENILAINEN.\nElisur, kerro sinäkin!\n\nELISUR.\n                       Siis kuulkaa!\nJos ihmisiä siell' ois ollutkin!\nMut velhojen kanss' saimme taistella:\nNiill' oli paulat senkin seitsemät,\nNiin taiten viritetyt, juonikkaat,\nEtt' itse enkelin ois eksytelleet.\n\nRUUBENILAINEN.\nHis, kuulkaa miehet!\n\nELISUR.\nJa velhoin päämies itse belzebubi --\nSen nimi -- no, mut itse belzebubi\nHän oli, Eufratilta kotoisin.\n\nERÄS JOUKOSTA.\nHei, kuulkaa! Belzebubi!\n\nELISUR.\nNiin julma, että ihmisluonnon muutti\nHän kuumaksi ja hourupäiseks' aivan --\nHän, näet, juotti jotain kiimajuomaa --\nNiin langetti hän Simrin, veljemme!\n\nERÄS JOUKOSTA.\nHän miss' on? Simri!\n\nELISUR.\n                     Kerron, kuunnelkaa!\n\nSIMEONILAINEN.\nNuo roistot möivät Simrin, huomatkaa!\nHeit' elkää uskoko!\n\nERÄS JOUKOSTA.\n                    Mooseksen luo heti!\n\nLEEVILÄINEN.\nEi, Elieserin luo!\n\nNAHSEN.\n                   Te rauhoittukaa,\nNiin jatkan!\n\n1:NEN MIES.\n             Jatka, Juudan suvun pää!\nMe luotamme.\n\nNAHSEN.\n             Jäi Simri virran luo.\nMut kohta tääll' on hän ja rinnalla\nOn Midianin tytär, ruhtinatar,\nHänellä vaimona.\n\nLEEVILÄINEN.\n                 Niin, vaimonako?\nSanoitko vaimona? O, itkekää,\nTe Israelin tyttäret! -- Nyt joutuin\nElieserin luo!\n\nERÄS JOUKOSTA.\n               Ei, Mooseksen luo!\n\n2:NEN LEEVILÄINEN.\nHän kivitettävä on!\n\nSIMEONILAINEN.\n                    Itse olet!\nTe Leevin pojat Israelin syötte\nJa hukutatte!\n\nERÄS JOUKOSTA.\n              Iske häntä, iske!\n\n    Koko joukko väistyy näkyvistä, toiset nyrkkisillä.\n    Edellisten keskustellessa on JOUKKO NAISIA ilmestynyt\n    näyttämölle. SIMRI ja KOSBI lähenevät.\n\n1:NEN NAINEN.\nTuolt' astuvat! -- noin korskat käynniltään.\nSe portto kantaa päässään kukkasia!\n\nKOSBI.\nRauha teille, Israelin tyttäret! -- Eivät vastaa! -- Miksi itkevät? --\nMikä murhe heillä on? Sano, Simri! -- Miksi eivät tulostani iloitse? --\nHalveksivatko minua? Sano heille, että isäni on ruhtinas kuin sinäkin!\nSano että ansaitsen sinut -- rakastan sinua!\n\nSIMRI.\nNähkää morsiantani, Midianin helmeä! Ihana kuin Raakel, uljas ja älykäs\nkuin Mirjam -- kaunistus Israelin! -- Nuo houkot riemuhetkell' itkevät.\n\n1:NEN NAINEN.\nNoin pöyhkeilevät Herran edessä.\nEi voi täst' olla kosto kaukana.\n\nKOSBI.\nNuo jotain katkerata hautovat.\n\nSIMRI.\nHe viihtynevät kyllä aikanaan.\n\nKOSBI.\nNiin kolkkoa! minua värisyttää!\nPois täältä vie, niin kauas, kauas, kauas!\n\nSIMRI.\nEi Kosbi, ei: on täällä kansani. --\nSyleilyni sun jälleen lämmittää.\nKas tuolta isä vanhukseni astuu.\nHän meit' ei hylkää.\n\nSAALU.\n                     Nuoret huimapäät\nVaan koston tuntevat, ei rakkautta.\nTuo käypä sakka vielä viinittyy.\nMinulle ikä toisin opetti. --\nHe täällä ovat -- rauhan terveiset!\nSyliini juokse, Simri poikani,\nJa tyttäreni myös, en teitä hylkää!\nOlette mun, suon teille anteeksi.\nJo kuulin kaikki, elkää kertoko.\nMajaani menkää, siellä hallitkaa.\n\nSIMRI.\nOi, kiitos, kiitos, isäni! sun tunsin.\n\nKOSBI.\nNoin armas isä sinulla on, Simri.\nOn jumalasi varmaan yhtä hellä.\n\nSAALU.\nKäy, lapseni, hänt' opi tuntemaan.\n\n    Menevät.\n\n1:NEN NAINEN.\nOn siinä isä kultaa! muutenkos\nNoin lapsi kasvais jumalattomaksi.\n\n2:NEN NAINEN.\nMies velhon löysi -- noiduttu hän on.\nTuon naisen silmistä sen huomasi:\nNiist' iski ilmaan jotain liekin moista.\n\n3:AS NAINEN.\nEi mitään! Muistan silmät Mirjamin:\nPaloivat nekin, kun hän innostui.\n\n1:NEN NAINEN.\nSe toista oli! sinä vanha naakka!\nJumala sinut korpeen tappakoon! --\nTuo velho Mirjamista muistuttaisi\nTaas Saalu tuoss' on.\n\nSAALU.\n                      Tässä vartioin.\nMun harmaa pääni heitä suojelkoon. --\nMik' on tuo melu, julma karjuna?\nHe vyöryvät kuin myrsky vimmatusti\nJa vainon henkeä vaan puskuvat,\nKuin Siinain kurkku ruhkaa puhkuaa.\nNäenkö? -- tuolla! -- Koston jumala!\nOn Pinhos siellä! Herra varjele\nMun huonettani, suojaa lapsiani.\nSeis, Pinhos!\n\nPINHOS.\n              Kuka tohtii?\n\nSAALU.\n                           Harmaa vanhus,\nJok' armoasi kerjää rakkaudelle:\nSun kauttas syttyi kostonliekki leiriin.\n\nPINHOS.\nSe syttyi Herran alttarilta.\n\nSAALU.\n                             Seis!\nTuo himo polttaa Simeonin huoneen.\n\nPINHOS.\nSen himo poltti jo, nyt hiilet korjaan.\nMiss' ovat Herran vihan astiat?\n\n2:NEN NAINEN.\nMajaansa tuonne heidät Saalu vei.\n\nPINHOS.\nPois väisty, kurja vanhus!\n\nSAALU.\n                           Armahda\nMun lapsiani, Pinhos, armahda!\n\nPINHOS.\nNoin Herraa kiusaat, tyydy, vaikene\nJa muista, että kieltää Jehova\nPakanakansain vaimot kansaltaan.\n\nSAALU.\nKun täällä huudan, vuoret vastaavat,\nKovempi oisko nuori sydämmes?\nVie laumastani sata lammasta,\nSovintoverta niistä vuodata:\nVie kaikki virhittömät karjastani,\nMut säästä huonettani, lapsiani!\n\nPINHOS.\nMä vannonut heill' olen kuoleman!\n\nSIMEONILAINEN.\nOi Pinhos, tuolle korvas kallista!\n\nERÄÄT.\nArmahda, Pinhos!\n\nMUUT.\n                 Ei! He kuolkoot!\n\nERÄÄT.\nTe kuolkaa, rosvot!\n\nMUUT.\n                    Itse rosvoja!\n\nSIMEONILAINEN.\nTuost' annan!\n\n    (Tuuppaa nyrkillään erästä).\n\nERÄS.\nMaksan takaisin! -- He kuolkoot!\n\nMUUT.\nHe kuolkoot!\n\nSAALU.\n             Tässä vanha rintani!\nSe verenjanoanne sammuttaa.\nTuo keihääs iske sydämmeeni! -- Lyö!\nMun vanhan kuolla, nuorten elää suo.\n\nPINHOS.\nPois, kurja vanhus! Toista toinen ei\nVoi sovittaa. Ken rikkoi lihassaan,\nHän lihassaan saa itse sovittaa.\nSiis kuolkoot!\n\n    Ryntää Simrin telttiin: Saalu sortuu jalkoihin.\n\nMUUT.\n               Kuolkoot!\n\n    Menevät.\n\nSIMEONILAINEN.\n                         Simri eläköön!\n\nERÄS.\nVait, miehet! muuten kosto kimmahtaa\nMiehestä mieheen.\n\nSAALU.\n                  Nouskaa, lapseni!\nKapina! Nouse, Simeonin huone!\n\nPINHOS (palaa).\nKas tässä Herran keihäs! -- Herranko?\nNiin, Herran! Herran oli kostotyö.\nNuo kaks yht'aikaa kuoli hekkumassaan:\nLävisti keihäs, veret yhteen juoksi.\nUh!\n\n    Etempää teltistä törmää ulos SIMRI, miekka kädessä.\n    KOSBI seuraa, mutta kaatuu teltin ovelle.\n\nSIMRI.\n    Auttakaa! ma kuolen!\n\n    Kaatuu.\n\nSAALU.\n                         Poikani!\nMun armas poikani!\n\n    Vaipuu Simrin ruumiille.\n\nPINHOS.\n                   Ken kapinoi,\nHän kuolkoon! Tulkaa, Herran sankarit!\nOn Kosbin kansa vielä kostamatta:\nValamme kautta Moab voitti rauhan,\nTok' ei sen kaksoissisar Midian.\nAseihin! Murhaa Midianille!\n\nKANSA: \"murhaa! murhaa!\"\n\n    Lähtevät.\n\nSAALU.\nMun poikani! Oi armas poikani!\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\n    Midianilaisten leirin tienoo erämaassa.\n\n    BILEAM ja ZUUR.\n\nZUUR.\nSanoitko kuollut? Kosbi murhattu!\nMinulle tehty kaksoiskavallus:\nMun Moab petti, sorti Israel,\nMöi surman suuhun Eglon lapseni,\nTuon ainoan. -- Hän oli tytär vaan,\nMut kallis mulle, liki sydäntäni.\nHänestä toivoin paljon voittavani,\nNyt menettänyt häness' olen kaikki.\n\nBILEAM.\nEi Eglonin, vaan minun oli syy:\nMinua Baalak totteli, kun Kosbin\nHän antoi Israelin miehelle.\nEn julmaa naisen murhaa toivonut,\nVaan rakkautta varroin rakkaudesta.\nNiin Moabin ja Midianin uskoin\nPelastavani, mutta murhasin\nSun tyttäres ja rikoin kaksoiskansan.\nNyt palvelijasi olen -- vaadi kosto!\nSinua seuraan sotarintaan, mutta,\nJos annat, otan kädestäs myös surman.\n\nZUUR.\nSinäkö syypää? Sulle tytärtäni\nEn antanut, vaan Eglon ruhtinaalle.\nMut Israel jos tappoi lapseni,\nNiin kuolkoon murhaaja, mut sulle rauha.\nVihaiset tuulet, tuokaa turmiota,\nAromaan myrskyt isää rankaiskaa,\nJos lapsensa ei kuolemaa hän kosta,\nJos Zuurin keihäs väistyy vihollistaan.\nHe kohta tääll' on, sanoit?\n\nBILEAM.\n                            Raju-ilma\nNiin raivosti ei metsää tuiverra,\nEi rohkeammin ukkonen syö puuta\nKuin karkaa kimppuhusi Israel.\n\nZUUR.\nMut Moab rauhass' on?\n\nBILEAM.\n                      On rauhassa,\nKun Israelin liitto sitoo sen.\nSe laiskehtii kuin aasi syötetty.\n\nZUUR.\nNiin yksin heitetty on Midian,\nKuin vaimo, johon mies on kyllästynyt,\nOn korpeen ajettu ja rosvotaan.\nMut mies on toki Midian, ei vaimo.\nSe tietänsä ei yksin käydä pelkää.\nJa meitä seuraat, tietäjä?\n\nBILEAM.\n                           Täss' annan\nSanani, käteni ja sydämmeni.\n\nZUUR.\nSiis jumalasi meitä auttakoon.\nNyt kostonmiekka kohtaa rikkojat\nJa surmaan suistuu Israel, kun sinun\nSanasi kansaa haltioi. Nyt leiriin!\nHoi urhot! rohkeutta!\n\n    Lähtee.\n\nBILEAM.\n                      Uljas mies!\nJos tahtosi vaan olis kansas tahto\nJa minäkin jos ehjä, sointuisa\nKuin ennen. Nouse voimanhenkeni,\nMinussa Midianin vahvuudeksi,\nKukistaakseni kansain teurastajan\nJa veljet veljiin yhdistääkseni!\nMinussa nouse!\n    OMRI tulee.\n               Tuolla Omrini!\nHän viel' ei hylkää mestariansa.\n\nOMRI.\nSitäkö voisin?\n\nBILEAM.\n               Terve, poikani!\nMihinkä Nergal jäi? Hän vannoi\nMinua seuraavansa kuolemaan,\nJos tarvitaan. Nyt missä viipyy?\n\nOMRI.\n                                 Oi!\nSanoa hävettää ja säälittää\nSinulle suoraa oppilaastasi\nNiin kuin on totta.\n\nBILEAM.\n                    Kerro totta vaan!\nSuun tahraa valhe, mielen eksyttää\nJa pahan muuttaa vielä pahemmaksi.\nSiis totta kerro, luontees lainaa värit.\n\nOMRI.\nBaal-Peorista lähtiessä Nergal\nNiin kauan näytti mieltä rohkeaa,\nKuin sodan entehist' ei totta kuultu.\nVaan kuultuaan, ett' Israelin uhka\nTodella kääntyi rankaks' kostotyöksi,\nHän päätöksensä söi ja arveli:\nElämä maukkaampi on kuin kuolo,\nKun oma aatos taisteluun ei johda.\nNiin voiton, jonka neuvojesi kautta\nSai Moab, päätti hyödykseen hän käyttää\nJa niinkuin kaarne myrskyn uhatessa\nPujahtaa torniin saalist' ahmimaan,\nNiin Nergal pyysi Baalak kuninkaalta\nPyhillä alttareilla uhrit hoitaa\nJa palkan nostaa. -- Pappi on hän nyt\nJa palkkaa nauttii.\n\nBILEAM.\n                    Miks'et lähde myös?\nEtuja sulle Baalak tarjoaa.\nMiks' seuraat miestä, jota aate hurmaa?\nJok' etsi valtaa eikä tyydy valtaan,\nJok' etsi rauhaa, mutta voitti myrskyn,\nSisäisen liekkimyrskyn haikean,\nNyt etsii verta, ulkomyrskyä\nSisäisen sammutteeksi. -- Pakene!\n\nOMRI.\nEn, kun en voi, ei salli luontoni.\nSinua vaan se vaatii seuraamaan.\n\nBILEAM.\nMut kuolla saat kuin uskollinen koira,\nJok' isäntänsä kohtalost' ei luovu.\n\nOMRI.\nIsäni, isäntäni, kaikkeni,\nMun elämäni aatos olet sinä.\n\nBILEAM.\nSyleilen sinut omakseni, Omri.\nMeit' auttakoon Hän, jonka liitoss' elin,\nJos hänkin ei lie lyhytkätinen,\nYrittelijä, keskenheittäjä\nJa keskeneräinen kuin ihminen,\nVuostuhansien kesytettävä --\nHän auttakoon tai taivas yllemme\nRomahtakoon kuin raskas templin kaarros!\nNoin uskollisna riennä tuonne leiriin,\nSytytä ilmi liekkiin Midian!\nNyt mene! (Omri lähtee) Varron liiton uudistusta,\nPyhyyttä kuulustelen povessani.\nEi vastaa hän, on vaiti. Hengen silmä\nOn sotkettu. Tuo silmä, ennen kirkas,\nTotuuden ilmaisi kuin tyyni järvi\nKuvastaa selkeästi maan ja taivaan.\nPimeessä hoippuvat nyt askeleeni,\nNiin ennen vakavat, nyt epävarmat.\nJa kesyttömät, raa'at luonnonvoimat,\nNuo synnit, joita ennen kuoletin,\nKun Ylimmäisen liitost' imin voimaa,\nNyt inhan uhkatyöni aukosta\nHeräävät tainnoksistaan, sylkevät\nKuin käärmeet kuolettavaa myrkkyään,\nEtt' entisyyden hedelmöivä hyve,\nJumalanvilja, hukkuu syntitulvaan.\n\n    ENKELI näkyy.\n\nBILEAM.\nVakooja tuolla.\n    Ryntää enkeliä vastaan ojennetuin miekoin.\n                Väisty kuolemaa!\nPois tieltä!\n\nENKELI.\n             Tieltä hetken taikojen\nEi siirry suuret ajan rattahat,\nSeis, harhan mies, ja huomaa tiesi pää!\n\nBILEAM.\nMun tieni ylttyy läpi aikojen,\nNiin pitkälle kuin ihmisyyden tie.\nVakooja lienet, riisu miekkasi\nJa vihas ilko alastomaksi!\nTapella tahdon, voittaa taikka kuolla.\n\nENKELI (lyöpi miekan Bileamin kädestä).\nMasennu maahan rikostesi alla\nJa tunne Herran voiman puuskaus.\n\nBILEAM (polvistuu taantuen).\nPyhyyden mies, suo kuulla palvelijas!\n\nENKELI.\nSeis, mies, ja vastaa, kysyn sulta:\nTunnetko allas kallion?\n\nBILEAM.\n                        Sen tunnen.\n\nENKELI.\nMutta henkesi\nOn peruskallionsa hyljännyt.\nVakuutuksensa liittokirjan myönyt.\n\nBILEAM.\nSoraksi murtaa aika kalliotkin,\nUus ajan vaihe vanhat liitot ratkoo.\n\nENKELI.\nMut uskosi?\n\nBILEAM.\n            Myös Israelin usko,\nKuin ahdas juhlavaate hyljätään,\nKun oikea ja nurja puoli tyyten\nOn likainen ja nukkavieruna.\n\nENKELI.\nKun viisaudestasi ylpeänä\nSä muita tuomitsit, mut itses säästit,\nNiin ryönän kynnyksestäs sisään päästit.\n\nBILEAM.\nJos pantais yhteen kaikki tuhmuuteni,\nMit' olen elinpäivinäni tehnyt,\nJa syötettäis ne mulle yhtä aikaa,\nNiin lopuks iäkseni hullu oisin.\nMut kuitenkaan -- en voinut tehdä toisin.\n\nENKELI.\nTotuuden petit.\n\nBILEAM.\n                Totuus petti mun.\nMiks antoi rakkauden, jota sortaa?\nOliko syyni, että rakastin\nOmaani, kansaani kuin Mooseskin?\nOliko synti Kosbin rakkaus?\nMiks sorrettiin hän? Miss' on oikeus?\nVihani soimaa korkeuden kättä:\nHän tielle taluttaa ja kesken jättää,\nHaluja antaa, tarmon turmelee.\n\nENKELI.\nSun suusi itse Herraa kiroilee.\nHän näkee syvälle ja tähtää kauas,\nNykyiset tuomii tulevihin nähden.\nMiks annoit vakuutustas tinkiä?\nSun kuolla täytyy eksymystes tähden.\n\nBILEAM.\nMua väärin tuomit. Eikö hengestäni\nTotuuden lähdesuoni vuotanut?\n\nENKELI.\nElämän valtameren sulkenut\nOn sulta väärä tekos.\n\nBILEAM.\n                     Tappavainen\nJa julma on tuo uhkatuomios.\nVuort' olinko ja vettä? Enkö lihaa\nJa verta ollut, joka tuntee, tahtoo?\nJa enkö ennen kansan syntein vuoks\nSyvästi surren paljon kärsinyt,\nEtt' usein itkin, tunsin tuskia\nJa uhrivalmis olin joka hetki,\nKun Herran voima asui lihassani.\nNyt sortuneena minut hyljättäis!\n\nENKELI.\nSuur entisyys ei nykyisyyttä auta.\nSun kuolla täytyy taikka pakene\nJa Midianin leiri jätä!\n\nBILEAM.\n                        En\nVoi pelkurina juosta, väistyä,\nTai elämätä sulta kerjätä,\nVaan uhkamiekan nostan miekkaa vastaan:\nVoin kaiken kaikkeni ja henkeni\nVapaasti totuudelle uhrata.\nPahuutta, vääryyttä ja syntiä\nEnempi kammoksun kuin kuolemaa.\nJa kuitenkin, jos hyve jäykistyy,\nSen kuort' en malta jättää murtamatta.\nJos totuus kahleelt' tuntuu, rikon sen.\nJa nuorteata, lämmint' elämää\nHimolla etsin. Siksi luovuin\nMa viittatiestä.\n\nENKELI.\n                 Siks' et kuolemaa\nVoi välttää. Jollei armontarjous\nSinulle kelpaa -- ota kirous!\n\n    Lähtee.\n\nBILEAM.\nJos elämä näin loppuu, nauran sille.\nSiis terve, kuolema! Jo pilvi nousee,\nJo myrsky uhkaa, läikkyy salamat.\nIhana myrsky! Kirkas ukkonen,\nPoveeni iske! -- Kuoltuani jatkaa\nMa tahdon kesken katkaistua matkaa.\n\n    Lähtee paljastettu miekka kädessä. Hätäisinä juoksee\n    kantamuksineen vaimoja, lapsia ja vanhuksia, huutaen:\n    \"Vihollinen! Murhaaja! Kostoa! Auttakaa!\" Israelin\n    sotatorvi kuuluu. Myrskyä. Israelin sotajoukko,\n    PINHOS etupäässä, astuu esille.\n\nPINHOS.\nTe säälimättä kaikki tappakaa,\nMut itse Jehovahan luottakaa!\n\nJOUKKO.\nSen teemme.\n\nPINHOS.\nTe näitte kevättulvan Jordanissa:\nSe paljon vanhaa murti mennessään.\n\nJOUKKO.\nSen näimme.\n\nPINHOS.\nNiin tekin vanha maahan ruhjokaa,\nEtt' Israelin kevät nousta saa.\n\nJOUKKO.\nSen teemme.\n\nPINHOS.\nTe näitte kuinka Kosbin kavaluus\nLangetti Israelin ruhtinaan.\n\nJOUKKO.\nSen näimme.\n\nPINHOS.\nJokainen Midianin ruhtinas\nLangettakaatte miekan terällä.\n\nJOUKKO.\nSen teemme.\n\nPINHOS.\nTe näitte kuinka Moab pelastui,\nKun Bileam keksi petollisen juonen.\n\nJOUKKO.\nSen näimme.\n\nPINHOS.\nSiis eteheni Bileam laahatkaa,\nJos elää taikk' on kuollut. -- Vannokaa!\n\nJOUKKO.\nSen vannomme.\n\nPINHOS.\nNyt joukot kahtia! Te oikealta\nMidianin leirin päälle rynnätkää,\nVasemman kyljen valloitamme me.\nKun torvi soi, niin huuto päästäkää,\nNiin raikea, ett' itse taivas aukee,\nJehovan silmä joukkoamme kaitsee.\nKas niin, te sinne, tänne me!\n\n    Lähtevät. -- BILEAM ja MIDIANIN PÄÄLLIKÖT joukkoineen.\n\nBILEAM.\nPakolaisjoukon huomasitteko?\nSe Israelin koston alta juoksi,\nApua huutaen, kuin lentohiekka\nTohisten vyöryy arotuulen alta.\n\nZUUR.\nTuon huomasimme. Kelpaahan sen voittaa\nKenelle luonto suostuu puoltajaksi.\nJos Israel ei kotkanvainullaan\nNiin oivaltaisi luonnonvoimia,\nJos tulta, myrskyjä ja aaltoja\nSe Siinain enkeleilt' ei oppinut\nEdukseen käyttämään, ois voitto meidän.\nNyt pelko valtaa joukon, surmanpelko.\n\nBILEAM.\nMik' aina tapahtuu, ei vahingoita.\nMies viisas urhollinen on, ei pelkää\nHän kuolemaa. Se jokahetkinen\nTapaus luonnossa on. Uuden jakson\nSe kaiken olemisen vaiheiss' alkaa.\nOn edistystä siis. Ei kadottaa\nKatoomatonta voi se. Itseään\nElämä ei käy tyhjäks tekemään.\nSiis urhoutta, miehet! Elämää\nEi sota riistä -- voiton voipi riistää\nJa vapauden, kuulkaa: -- vapauden!\nPois orjuus! -- ennen kuolema.\n\nZUUR.\n                               On paise\nPakottavainen rinnassani. Halpa\nOn mulle elämä. Jos Kosbini\nVoin kostontiellä saavuttaa, niin terve,\nIhana kuolo, mulle noutajaksi!\n\nHUUR.\nJokainen meist' on kuolemalle velkaa,\nMut tuonpa summan kyllä ehtii maksaa.\nNiin kauan täytyy taistella kuin jaksaa.\n\nEVI.\nSiin' oikein lausut. Elää pitää koittaa\nJa elämästä nauttia ja voittaa.\n\nREKEM.\nViis nautinnoista! Midianin kansa\nTarvitsee kyllä parhaat ruhtinaansa.\n\nREBA.\nViis ruhtinaista! Kansa eläköön!\n\nKAIKKI.\nKansa eläköön!\n\nBILEAM.\nPäämies kun kansan hengestä on henki,\nNiin kansa häness' elää taikka kärsii.\nSiis päänne tuntekaa ja seuratkaa\nHänt' uskollisna.\n\nENSIMÄINEN.\n                  Evi eläköön!\n\nTOINEN.\nHuur eläköön!\n\nKOLMAS.\n              Ei, Rekem eläköön!\n\nNELJÄS.\nZuur eläköön! Hän uljahin on mies.\n\nVIIDES.\nVaan Reba reima mies on -- eläköön!\n\nBILEAM.\nNyt kaikki ei, vaan yksi olkoon päämme.\nKuin yksi mies kaikk' yhtä seuratkoon,\nKun suuri yhteistyö on tehtävämme.\nHän valitkaa ken syvimmästi tuntee\nVihollisemme iskut rinnassaan.\nPäämiehen arvo hänelle on lääke\nParantavainen. Hekkumoikseen hyökkää\nHän kostotyöhön -- häntä seuratkaa,\nZuur johtajamme olkoon!\n\nJOUKKO.\nZuur eläköön!\n\nERÄS.\n              Vie meitä taisteluun!\n\n    Jotkut murisevat tyytymättöminä.\n\nBILEAM.\nKun äsken leiriänne lähestyin,\nNäin merkin, joka vaalin vahvistaa.\nSen kerronko?\n\nJOUKKO.\n              Se kerro, tietäjä!\n\nBILEAM.\nEteeni nousi Kosbi morsian,\nVerinen, valkovaippa kostotar,\nVihoja säihkyi hänen silmistään,\nKun verikeihään ojensi. Sit' ottaa\nKun aioin -- haipui hän kuin kangastus.\n\nZUUR.\nHän, tyttäreni sulle näkyi? nouskaa!\nVerinen kostonkeihäs meitä johtaa,\nSit' ynnä seuratkaamme!\n\nJOUKKO.\n                        Seuratkaamme!\n\nBILEAM.\nTuolt' astuu hän! O, koston enkeli!\nTuo keihäs isällesi! Ota, Zuur!\n\nZUUR.\nEn näe häntä. Missä?\n\nBILEAM.\n                     Tuolla, tuolla! --\nHän haipuu taas. -- Jo torven kuulette,\nVihollistemme sotahuuto raikuu.\nTyö alkaa. Omri, seuraa taisteluun!\n\n    Ryntää oikealle.\n\nOMRI.\nKuin varjosi.\n\n    Seuraa Bileamia.\n\nZUUR.\n              Nyt sodan huima henki\nMun valtaa. Tuonne, urhot, rynnätkää!\n\n    Oikealta ja vasemmalta ryntää esille Israelin joukkoja. Taistelua.\n\nHUUR.\nEi, tänne! Tääll' on vastus. Väistykää!\nTai survon jalkoihini rosvot.\n\n1:NEN ISRAELILAINEN.\n                              Kuole,\nVihainen koira!\n\nHUUR.\n                Sorru, sortaja!\n\nISRAELILAINEN.\nTuoss' isku! -- toinen! Juokse Gehennaan!\n\n    Huur kaatuu. Aseitten kalsketta kuuluu. NAHSEN ja\n    ELISUR tulevat esille kiskoen mukanaan vanhaa maamiestä.\n\nMAAMIES.\nAi, ai, ai! auttakaatte! Päästäkää!\n\nNAHSEN.\nSen turpa paina hiekkaan.\n\nMAAMIES.\n                          Auttakaa!\n\nNAHSEN.\nNiin lakkaa huutamasta.\n\nMAAMIES.\n                        Päästäkää!\nPoveni teille tyhjennän, jos hengen\nMinulle, vaimoille ja lapsilleni\nVaan lahjoitatte.\n\nELISUR.\n                  Mit' on povessasi?\n\n    (Mies näyttää).\n\nNAHSEN.\nAh, kultaa, Elisur!\n\nELISUR.\n                    Ja hopeaa!\n\nMAAMIES.\nPerheeni, karjani jos päästätte!\n\nELISUR.\nMaa Israelin on ja kaikki aarteet,\nMut hyvällä kun nöyrryt, päästän sun.\n\nNAHSEN.\nPois päästä joutava!\n\nELISUR (sysäten niskasta).\n                     Kas tuossa -- mene!\n\nNAHSEN.\nPyhyyden tähden, tästä tuppeen suu!\nOn Pinhos kiivas lain vasara:\nMe kultaa riistimme, hän meiltä hengen\nVoi riistää.\n\nELISUR.\n             Tämän syntitahrasen --\nJos sotaryöstö onkaan syntiä --\nSovinto-uhrilla on helppo pestä.\n\nNAHSEN.\nNyt joukkoon taas! Työ uljas pesköön tahrat!\n\n    Lähtevät.\n\nBILEAM (haavoitettuna, nojaten Omriin).\nSuo minun sortua, muut taistelee.\nKen tuossa? Huur! Jo hänkin kaatunut.\nKäyn pian luokses, Midianin mies.\nVäsyttää haavat, lepo tarpeen on.\n    Istuu kivelle.\nTähystä, Omri, väijy vihollista,\nJos ryntää tänne, vielä koetellaan.\nVoin kättä nostaa.\n\nOMRI.\n                   Siellä taistelee\nJa hurjast' iskee Rekem -- Reba kaatui,\nTuo reima mies! Ah, julman ankarat\nOn taivaan vallat!\n\nBILEAM.\n                   Taisteleeko Zuur?\nPää pystyss' onko?\n\nOMRI.\n                   Zuurin joukkoineen\nJo Pinhos kiertää.\n\nBILEAM.\n                   Missä Evi on?\n\nOMRI.\nHän avuks rientää, huimast' ottelee,\nVihollisia niinkuin heinää kaataa.\nAh, varjele! -- Hän takaa iskun sai.\n\nBILEAM.\nKirottu halpa salapurija!\n\nOMRI.\nYrittää nousta -- kaatuu hurmeissaan.\nZuur väistyy tänne päin ja Pinhos seuraa.\nTääll' ovat kohta.\n\nBILEAM.\n                   Miekkas paljasta!\nTylyjen valtain kanss' on tässä työtä.\nJos vääryyttä ei taivas harjoita,\nElämän päivä seuraa kuolon yötä.\nTuo elinhalu oisko turhuutta?\nJos turhuutt' on se, mik' on vakava?\nJos elinhalu eläviss' on turha,\nOn vakavaa vaan hävitys ja murha.\n    Ankara ukonjyry.\nEn pelkää jyrinääsi, ukkonen!\nEn lopu tähän. -- Jospa loppunen?\nNiin taikka näin, en mitään mahda.\n\nOMRI.\n                                   Taas\nKavala Pinhos kaatoi sankarimme!\nZuur nousee, horjuu -- riennän avuksi.\n\n    Lähtee.\n\nBILEAM.\nPaloiksi Pinhos! -- Varro Israel!\nSun tyly virkapappeutes loppuu:\nKun aikaihmistyvät kansat kerran,\nJokainen tuntee lähteen rinnassaan\nJa itse kuulee kuiskutukset Herran. --\nValoa välähti! -- Taas jyrisee. --\nYö peittää maan.\n\nPINHOS.\n                 Et väisty kauemmas:\nSisääsi työnnän keihään verisen.\n\n    Zuur kaatuu. Pinhos pysähtyy hetkeksi käsi otsalla.\n\nZUUR.\nPakene, Bileam!\n\nBILEAM.\n                Kaatunutko Zuur!\nTuo Midianin pylväs ainoa.\nNyt nouse, miekkani!\n    Omri taistelee suojellakseen Bileamia.\n                     Noin taistellaan!\nTeet oikein, Omri! Tuonpa apuni.\n    Omri saapi erään Israelilaisen keihäästä syrjäpiston, kaatuu.\nAh! Hänkin sortuu! Uskollisin mies!\nTäss' yksin seison minä, kansaton. --\nOn kansaton ken hengenheimoton. --\nNäen loppuni. On kaikki raunioina.\nMit' etsin, toivoin -- kaikk' on rauennut.\nElämä, joka kuolemassa voitat,\nSun suuruutesi valtaan heittäyn!\n\nELISUR.\nKas tässä mies! Täm' on se noituri!\nHänellä juonten rihmarulla on.\n\nNAHSEN.\nHänt' elä tapa! Pinhos tuomitkoon!\nTulehan, Pinhos!\n\nPINHOS.\n                 Irti päästäkää!\nHän puoltakoon, jos voi, mies miestä vastaan.\n\nBILEAM.\nKavalanhurskas salamurhaaja!\nPyhyyden tahra, pappeuden ilka!\nJos kanssas taistelen, en taistele sun kanssas,\nJos minun voitat, sin' et mua voita:\nOn korkeampi, joka taistelee\nJa voittaa.\n\nPINHOS.\n            Iske, kurja mies!\n\nBILEAM.\nSen kurja lausui. Tuossa huimaus!\n\nPINHOS.\nTakaisin maksan. Missä taikasi,\nKun horjut?\n\nBILEAM.\n            Tuossa!\n\n    Ukon nuoli iskee.\n\nPINHOS.\n                    Näitkö ukkosen?\n    Pistää miekallaan Bileamia, joka kaatuu.\nTuoss' on sen isku! Kuule jyrinää!\nJehovan tuomio on täytetty.\nPuhaltakaatte voiton pasunaan\nJa riemun sympaleita soittakaa:\nSanoman viemme Moosekselle leiriin,\nEtt' Israelin voitonpäivä on.\n\n\n\n\n\n\nAINO\n\nRuno viidessä näytöksessä\n\n\n    _Jalojen isänmaanystävien ja Kalevalan työmiesten\n\n         ELIAS LÖNNROTIN\n               ja\n         JULIUS KROHNIN\n\n    muistolle omistaa tämän runonsa nöyrästi\n\n    Tekijä._\n\n\n\nKäsitän Suomen kansan lapsuudessaan eläneen erään teoista verrattain\nrikkaan ja henkevän ajan, jonka muistot olivat se jalo siemen, josta\nkansan mielessä sakoi Kalevalan sankarirunoelma. Sillä kaikki\nkansallis-eepokset ovat puhjenneet kansojen lapsuuden ajan urostekoja\nylistämään. Siitä niiden luonteva tuoreus ja mehevyys, josta kansat\nkehittyneemmänkin ikänsä taisteluissa etsivät virkistystä kuin\nkotiseutunsa luonnosta. Siellä lapsuutensa muistoissa löytävät he\nhelpommin todellisen itsensä ja niin käsittävät paremmin elämänsä\ntehtäviä nykyisyyteen ja tulevaisuuteen nähden. Mutta tuon\nkukoistusajan toimivat henkilöt täytyivät luonteineen ja lahjoineen\nolla korkeammalla kuin masentuneen jälkiajan tietomiehet ja\nrunonlaulajat, joissa vaan heikko haamu entisistä kajastaa. Sillä\nilman sankariluonteita ei voinut olla mitään sankariaikaa. Tuon ajan\nvalossa, kuitenkin pysytellen todenmukaisuudessa, on tekijä pyrkinyt\nAino-runossakin liikkuvia Kalevalan henkilöitä tässä teoksessaan\nesittämään.\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nVÄINÖ              |\nPELLERVO           |\nKOUKI              |  Väinöläisiä\nSIIRA              |\nKYLLI  |  tyttöjä  |\nYLLI   |           |\nVANHA JOUKO         |\nTAINA               |\nNUORI JOUKO         |\nAINO                |\nKIRRI               |\nSORMO               | Joukolaisia\nPURMO               |\nMELLA, Kirrin äiti| |\nAIRI                |\nSINIKKA, orjatyttö  |\nKYLÄNTYTTÖÄ KAKSI   |\nKansaa kaikenikäistä.\n\nTapaus Suomessa heimosotien sankariaikana.\n\n\n\n\nENSI NÄYTÖS.\n\n\n    Suvantolassa. Suuri uhripuisto, jonka taustalta näkyy järvi\n    venheineen, orastavaa kaskea ja keväistä metsää. Kaskimäen\n    rinnasta siintää karkeista hongista kyhättyjä Väinölän\n    huoneustoja. Keskipäivän valaistus.\n\n    Simatynnyriä puitten alla. Keskellä etualaa suuri paasikivi,\n    jolla uhriruokia ja simahaarikoita. Taempana puitten välittämä\n    kisakenttä. Näytöksen alussa VÄINÖ istuu paasikiven peräpäässä,\n    oikealla PELTOVÄKI, PELLERVO ylinnä, vasemmalla JOUSIMIEHET,\n    KOUKI ylinnä. Loitompana seisoo JOUKOLAISIA.\n\nVÄINÖ (seisten haarikka kädessä).\nKuule nyt Ukko poikoasi,\nLuonnottaren laittamata!\nAnna toukojen tohista\nMaan sydämmen sykkiessä;\nPaista päivä näille maille,\nVettä pilvistä pirota;\nKasvata kalaiset rannat\nKukkiviksi, viljaviksi;\nPakkanen aja pakohon,\nVäsytä vihainen myrsky;\nLaita koivuhun käkönen,\nSatakieli salmen suuhun,\nKasvata Kalevalassa.\n\nAINO.\nTyön urohot uskolliset,\nValon sankarit väkevät,\nSana miekaksi teroita,\nLaita laulut jousiksemme,\nNiillä sullo sortajamme,\nKarkoita pimeä kansa!\nNiin nyt maljasi ylennän --\nUkon malja onnen malja!\n\n    Kansa kertaa viimeisen säkeen.\n\nVÄINÖ (kansalle).\nNyt kevät iloita suopi,\nSen on rinta toivon-täysi. --\nPellervo, tasainen urho,\nSimakannun käydä anna\nKaskimiesten kallistella!\nVaivan nähnyt voip' iloita. --\nKouki, metsien kävijä,\nAnna jousesi levätä,\nVartoa suo metsän viljan.\nItse metsänkin eläjät\nNyt levossa lempikööt. --\nRiemuitkatte, nuori kansa!\nTila on tässä tanhuella.\nLeikkikätte, lempikätte!\nViel' on aika työnkin aika.\n\nPELLERVO (vakavasti).\nOn tätä iloa tässä. --\n\nKOUKI (katkaisten tuimasti).\nOn iloa, On surua!\n\nPELLERVO (jatkaa).\nPaljolta metsän hyvyyttä,\nVeden viljoja kosolta,\nMaan ja karjankin parasta,\nSuurta suuhun pantavata,\nKaikki rauhan siunausta.\n\nVÄINÖ.\nKaikki on emoni anti,\nSuuren Luonnottaren lahja.\nMiksi tuijottelet, Kouki?\n\nKOUKI.\nEi jouda lepohon jousi\nKauaksi Kalevalasta.\nVielä on pimeät vallat\nVäijymässä Väinölätä. --\nTuoll' on Joukolan väkeä\nRikkomassa riemuamme. --\nMissä keihäs?\n\nVÄINÖ.\n              Ei vihalla,\nEi verellä rauha synny!\n\nPELLERVO.\nSiinä on Lappi lahjoinensa\nEmäntä etunenässä,\n\nVÄINÖ.\nTerve juhlavierahiksi,\nJoukola emäntinesi!\n\nTAINA.\nTerve tervehyttäjälle,\nKalevalan kaunihille!\nToimme tullessa veroja\nTuhatkunnan turkiksia.\n\nVÄINÖ.\nMissä on Joukolan isäntä?\nMissä nuori Joukahainen?\n\nTAINA.\nIsä on vanha, vaivaloinen,\nNuori Jouko jousen tiellä.\nMut on täällä Aino tyttö,\nArmahin emonsa lapsi.\nKun oli kuullut laulustasi\nMainetta yli vesien,\nNiin ihastui, ihmetteli,\nTahtoi nähdä laulajata.\n\nKOUKI.\nTuoll' on Kirrikin takana,\nJoukolaisten joukon jatko.\n\n    Kirri näyttää julmistuneelta.\n\nVÄINÖ (Ainolle).\nTerve vieno metsän kukka,\nKevätnurmien esikko! --\nTule, istu polvelleni!\n\nAINO (ujostellen).\nTohtisinko -- istuisinko --\nKun niin silmäsi palavat,\nLeimuavat poskipääsi.\nOuto voima on sinussa,\nLietkö nuori vaiko vanha.\n\nVÄINÖ (vetäen Ainon polvelleen).\nKysyt, nuoriko vai vanha.\nKaikki on ajat minussa,\nKoko vuosi vaiheinensa:\nKevätmieli herkkä, hellä,\nNuorukaisen kevät-into,\nKesän täysimiehen voima,\nRohkeus, roteva toimi,\nSyksyn kypsi neuvonhenki,\nMyrskytkin ja uupumukset, --\nToisinansa tuntuu talvi,\nLunt' on mieli, toimet jäätä. --\nNyt kevät on polvellani,\nKevät täällä rinnassani,\nKevät puussa, kevät maassa,\nKevät kansani povessa.\nJää, kevät, Kalevalahan\nAinaiseksi onneksemme,\nMieli nuori ja norea\nSuomen soillakin elele!\n\nKIRRI (kiihkeänä).\nRiistä, Taina, tyttäresi\nUkko utran polven päältä.\n\nTAINA.\nAnna lapseni iloita,\nPyhä on polvi laulajalla.\n\nAINO.\nKuulen kummaksi sinua,\nLoitsijaksi, laulajaksi.\nMutta päästä polveltasi.\nTuoll' on toiset karkelossa.\nSiellä vartovi minua\nKirrikin kulossa mielin.\n\nVÄINÖ.\nKuka on Kirri kumppanisi?\n\nAINO.\nVeljeni sotatoveri.\n\nVÄINÖ.\nTuliko sodan varalta,\nVaiko naisten vartiaksi?\n\nAINO.\nTuli tuojaksi verojen,\nKevätjuhlan juoksijaksi.\n\nVÄINÖ (päästäen Ainon).\nMene sitten! Leiki, tanssi! --\n    Itsekseen.\nJollet veis sydäntä multa.\nHeikonsitko miehen mielen.\n\n    Jääpi erikseen miettimään; yhtyy sittemmin\n    keskusteluun Tainan kanssa.\n\nAINO (Kirrille).\nMiksi noin pahalla päällä?\nMikä mieltäs painostavi?\n\nKIRRI (nureasti).\nJoko nyt leikkisi lopetit?\nIstuit kuin ilokivellä\nMokoman ukon sylissä,\nVihollisen polven päällä,\nVeron kiskojan katalan!\n\nAINO.\nIstuin syyttömän sylissä\nLuvalla oman emoni.\nEnkö muusta kuulla saisi\nKuin susista, karhuistasi\nTai sodista, tappeluista?\nSinä et leiki arvoitusta,\nEt satuja, et runoja.\nLausut: lapsi leikkiköön.\nAnna ollakseni lapsi! --\nKysyn joskus veikoltani\nLaulun syntyjä syviä.\nTylysti hän lausahtavi:\nLyhyt on mieli tyttölapsen,\nEt voi syntyjä tajuta!\nToisin on tämän urohon:\nSuopi kuulla lapsienkin,\nIkä-ihmisten tajuta.\n\nKIRRI.\nMinun on pojan poloisen\nSydän syttä, pää savea,\nKuullessani Joukon siskon\nSotamieltä soimaavan.\nSota on surma sortajalle,\nSe minun valani vahva!\n\nTAINA.\nSuotta haastat sortajasta!\nSortaisiko laulun mahti!\nVillit vaan sana sitovi,\nHurskahat vapauttavi,\nSuopi hyötyä hyvien. --\nKateus on kadottajamme,\nViha, vaino sortajamme.\nToki ei tultu nyt sotahan,\nTultihin ilonpitohon.\n\nAINO.\nJätä jo riitojen rapina.\nKäy keralla tanhusille!\nJo perhotkin pelmuavat,\nEikö nuoret --\n\nKIRRI (viepi Ainon karkeloon).\n               Käymme sitten!\nVaikka karhuna ärisen --\n\n    Tanssivat kisakentällä toisten keralla. Välillä\n    pysähtyvät keskusteluun, jonka ohella Kirri äkäisesti\n    viittoo Väinöä ja Tainaa.\n\nVÄINÖ (itsekseen).\nNoin ne liikkuvat puroset,\nLäikkyvät matalat lammet,\nKuin tuo nuori kevätkansa.\nMinäpä merenä läikyn,\nÄäretönnä, pohjatonna.\n\nTAINA (Väinölle).\nOlet suurin sulhasista,\nUrohistakin ylevin.\nViisautesi kuin virta\nKalevalan kaunistavi, --\nMiks olet tok' aina yksin,\nLöytämättä vertaistasi?\nKuin pyhä Jumalan tammi,\nJoka pilviä piteli.\nOttavat ne muut osansa,\nSinä et sydäntä löydä.\n\nVÄINÖ.\nKipeästi koskettelet,\nTaina Joukolan emäntä.\nKun olen poika suuren Luojan,\nEsikoinen Luonnottaren,\nKoko luonto on minussa\nEtsinyt edustajansa.\nMuissa löydän vaan muruja,\nOsan siellä, toisen täällä,\nLöydä en koko vastinetta\nNäillä pitkillä pihoilla.\nMuut osiksi oivaltavat,\nYksi ymmärtää minua\nKokonani, kaikkineni:\nSe on Luonnotar emoni,\nJolle pulmani puhelen.\nSiitä kärsin katkerasti,\nEttä en ilmoilta näiltä\nLöydä tyyntä tyttölasta\nPovelleni painaakseni.\nTuolla on kansa karkelossa,\nMiehet naistensa keralla,\nLuonnon murtuneet muruset\nToisihinsa tarttuneina.\nSiell' on Ainosi sorea,\nKuin on aamu kultakutri,\nJosta on metsä mielissänsä,\nMetsän linnut liikutetut,\nAaltoset ihastuksissa,\nKalat karkelon halussa;\nJosta on oras iloinen,\nTahtoen tähälle nousta\nKäen kukkuma-ajalla.\nNiin on tyttösi suloinen\nKevät ihmisen asussa,\nMutta ei kevät minulle --\nMinulle suruinen syksy! --\nKevähäni on keikkumassa\nPätöisen Kirrin keralla.\n\nTAINA.\nKuulenko sinulta tuota,\nSuvantolan suurimmalta?\n\nVÄINÖ.\nEi ole minulla tässä\nSuuren suuria oloja:\nNäet rantani rahaiset\nKaunihiksi, kukkiviksi,\nSinisen Suvannon rannat\nLaivoinensa, lastinensa.\nNiityn niemet, pellon pielet,\nMetsän riistaisen, rehevän.\nNäet aittani mäellä,\nTalon vahvan vastapäätä,\nTäynnä vanhoja eloja.\nTunnet karjan kiiltokarvan,\nUtarilla uhkuvilla,\nTuhatkunta sarvipäätä.\nHuoli en mainita hepoja,\nVetäjöitä, juoksijoita,\nVäkeviä, välkkyviä --\nLie niitä satasen verran.\nMut olen parasta vailla:\nKotini valoa vailla,\nLieteni lämmittäjätä,\nJolle kaikesta jakaisin,\nLahjoistani, lauluistani.\n\nTAINA.\nTuota on kumma kuullakseni!\nKun olet kuulu loitsijaksi,\nNiin mikset kevättä kiehdo\nSylihisi, rinnoillesi\nIäksi ilonpitohon?\nMiksi, nähtyäs ihanan,\nHellyt, pehmenet kuin lapsi?\nNarri mies on naimatonna\nNuorten naisien keralla.\nKen lie urhoksi kyhätty,\nVasta on urho naituansa,\nViisas vaimon saatuansa.\nOta vaimo, Väinämöinen.\nEi ole tytöistä puute\nKalevalassa, Pohjolassa\nEikä Joukolan joella!\n\nVÄINÖ.\nOlisitko oikeassa,\nJalo Joukolan emäntä.\nTehkämme tukeva liitto,\nVäinöläiset, Joukolaiset!\nEi veroja eikä verta,\nEi sortoa, ei sotia --\nRakkauden, rauhan liitto\nVäinön ja Joukolan välillä!\n\nTAINA.\nTässä tarjoan käteni.\n\nVÄINÖ.\nKäsi kättä vahvistavi.\n    Ylentäen haarikan.\nKalevaiset, Joukolaiset!\nJuokaamme sovintosarkka,\nYstävin elääksemme\nKuin saman emosen lapset!\nVieretysten viljelkämme\nNäitä pohjolan periä!\nKylmän ja pimeän valta\nVoittakamme yhteisvoimin!\n\n    Kansa kertaa viimeisen säkeen. Väinö ja Taina\n    käyvät keskustellen perälle.\n\nPELLERVO (Koukille).\nTämä miellyttää minua;\nNiin saloja valloitamme\nSutten, karhujen käsistä!\n\nKOUKI.\nTätä liittoa epäilen --\nLiittoa susien kanssa!\n\nPELLERVO (osoittaen Ainoa).\nTuota lastako sudeksi --\n\nKOUKI.\nMutta Kirrin? --\n\nPELLERVO.\n                 Kesytämme.\n\n    Siirtyvät puhellen perälle.\n\nKIRRI (syrjässä).\nKautta kosken vaahtoharjan!\nTämä liitto on kavala\nJuoni vasten Joukolata!\n\nAINO (lähestyen Kirriä).\nJuo, Kirri, sovintosarkka!\nMiksi paisut noin pahaksi?\n\nKIRRI.\nMinä juon käärmehen kähyjä\nKostoksi kohisevaksi!\n\nAINO.\nOlet julma, Kirri! -- Väistyn.\n\n    Kirrikin väistyy erään puun varjoon, jossa seistä\n    murjottaa nurjana.\n\nAINO (itsekseen).\nMihin nyt tyttönen menisin?\nKaikki on niin kummallista.\nKirrikin pahalla päällä.\nVäinö! -- hän on ihme aivan.\nNiin vetävä, kiehtovainen.\nMiksi kuitenkin vapisen?\nVäinön riemu Kirrin tuska,\nVäinön tuska Kirrin riemu.\nMiksi? -- tuota en käsitä.\nOn kuin kiskoisi minua\nToinen sieltä, toinen täältä.\nTietäisinkö mitä tahdon,\nMitä toivon, mitä tunnen!\n\nVÄINÖ (Tainalle).\nToit minulle turkiksia.\nAnnan sulle vastalahjan:\nHelmyet merensiniset,\nVitjat kullan viipaleiset.\nNe jos annat Ainollesi,\nIloitsen ikäni kaiken.\n\nTAINA.\nLahjasi on meille kallis,\nJoukolan ylevin aarre.\n\nVÄINÖ.\nAarre sulla on ylevin\nArmas Aino tyttäresi.\n\nTAINA.\nMutta on poikakin minulla,\nNuori, villi Joukahainen,\nJolla on veressä vaino.\nHän on Ainonkin isäntä.\nIsä on vanha vaivaloinen,\nEmon valta on vähäinen,\nJouko on nopsa ja utala.\nHänet voita laulullasi!\nNuoret voitti: kaikki voitti.\n\nVÄINÖ (erikseen).\nJouko -- nuori kiihkomieli,\nSalajuonien kutoja,\nSalajousen jännittäjä,\nKerskuja, pönäkkä, narri --\nTuhma on oma tuhonsa!\n    Tainalle:\nJoudu, Taina, tyttöinesi!\nNäytän teille puun parahan,\nJolla kukkuaa käkeni:\nSe on tuskieni tulkki,\nIlonikin ilmoittaja.\n\nTAINA.\nTule, Aino tyttiseni!\n    Aino seuraa hajamielin.\nKäki lie kesympi täällä\nVäinön laulujen likellä:\nKukkuaa ihanan onnen.\n\n    Väinö, Taina ja Aino väistyvät oikealle.\n\nKIRRI (silmillään vakoillen Ainoa).\nTuonne se pakeni Aino. --\nVoi minua mieletöntä!\n\n    Tanssijoita siirtyy kisakentältä etualalle.\n\nKYLLI.\nItke, Kirri, ja kiroa!\nAino on vene vierimässä.\nVäinö ei vähällä heitä\nSydämmen sytyttäjäänsä.\nHän ajaa kuin aurinkoinen\nAamutähteä jälessä,\nKunne saapi sen syliinsä.\n\nYLLI.\nTaikka taivahan ulappa\nUpottavi tähti raukan.\nNiin voipi tytölle käydä\nPaetessa partasuuta.\n\nKIRRI.\nPois utalat ennustajat!\nItse joudatte jokehen.\n\nKOUKI.\nMitä pullikka puhelet\nKalevalan kaunihille!\n\nKIRRI.\nKaunis on kaskessa kanto!\n\nKOUKI.\nOlet mies pahan sisuinen.\n\nKYLLI.\nOn sillä sakea sappi,\nJoka kultansa kadotti.\n\nKIRRI.\nEi ota mun kaunistani,\nEi hyvällä, ei pahalla --\nVanha Väinö ei ikinä!\n\nPELLERVO.\nVäinö on nuori vanhanakin:\nRautatammi ei rapistu.\n\nSIIRA.\nTässä on sarja sulhasia:\nItko, Pitko, Tiira, Siira.\nReima miehiä jokainen.\nKaikilla on meillä naiset:\nAiri, Mairi, Hemmi, Lemmi,\nKaikki Joukolan joelta,\nKevätjuhlan kukkasia.\nTänne jäätte, eikö totta?\n\nAIRI.\nTotta, jos hyvin pidätte.\n\nSIIRA.\nEi se suistunut sudelle,\nJoka suistui sulhaselle.\n\nAIRI.\nJätä jo, Kirri, musta mieli!\nVieras vaimoksi parempi.\nLepytä Suvannon tyttö,\nVie se keikkuen kotihin.\n\nKYLLI.\nSe se joutuisi sudelle,\nJoka Kirrin kumppaniksi!\n\nKIRRI (viskaa simakannusta Joukolan tyttöjen päälle).\nTuossa tyttö turvakoille,\nJotka pettävät pesänsä --\nSilmille rupainen sima!\n\n    Suvantolan väki karkaa Kirrin kimppuun.\n\nPELLERVO (välittäjänä).\nHeretkätte, heittäkätte!\nPaha ei ruoskien parane.\nEi sovi Suvannon miesten\nHosua humalapäistä.\n\nKOUKI.\nTämäpä Remusen poika\nSe ensin nujakan nosti.\nMe kun muut sovuksi joimme,\nHän se viskeli vihoja. --\nKehno moista kärsiköön!\n\nKIRRI.\nOma on mieleni minulla.\nEn punatulkkana turise\nEnkä tee tiasen lailla,\nMuiden tahtoa totellen:\nTeen mitä hyväksi tunnen\nItse ilman neuvomatta.\n\nKOUKI.\n\"Teetkö min hyväksi tunnet?\"\nKysyi koira ilvekseltä.\nVastineeks' söi ilves koiran. --\nSanopa, äkäinen ilves,\nKenen on valta näillä mailla,\nMetsänkö vai pellon valta? --\nKoska noin pelmuat pahasti.\n\nKIRRI.\nEi ole vapaitten valta,\nKosk' ei kestä keikkumista.\n\nKOUKI.\nOn valon ja päivän valta,\nJoka ei riitoja rakasta.\nKesyt kulkevat vapaina,\nVillit kiinni kahlehissa.\n\nKIRRI.\nVain et riitoja rakasta!\nTulin tänne, niin osoitit:\n\"Tuolla on takana Kirri,\nJoukolaisten joukon jatko!\"\n\nKOUKI.\nSe oli totta leikitellen.\n\nKIRRI.\nVielä näyttelen tosia,\nToimitan tuhat susia\nKarjanne kadottajaksi,\nSukunne surmaajaksi,\nValtanne vajottajaksi!\n\nPELLERVO (tyynesti).\nJo lopeta loitsintasi.\nNoita ei vapise Väinö.\nLaulu on mahti näillä mailla,\nViisaus urosten miekka.\nEi yön, ei petojen uhka\nSäikytä Suvantolaista.\nUkko on urosten turva,\nSuoja kaiken viljelyksen.\nHän se julki julmurista\nTehdä voi tasaisen miehen,\nHänpä voi verenhimoisen\nMaahan paiskata poroksi!\n\nKOUKI.\nKuulitko, kopea kukko!\n\nKIRRI (paiskaa Koukia poskelle).\nTuossa tillikka sinulle,\nJotta et nousisi nokalle!\n\nKOUKI (tarttuen Kirrin kurkkuun).\nKurja mies -- sinut lopetan!\nPojat, karhunkeihäs tänne!\n\n    Joukko metsämiehiä kokoontuu yhteen rytyyn.\n\nPELLERVO (menee häätäen väliin).\nHeretkätte, kun sanonkin,\nHeretkätte joutavasta!\n\nNUORI JOUKO (syöksähtäen äkkiä vasemmalta).\nVäistykätte, Väinöläiset,\nKirriä kurittamasta!\n    Rehennellen:\nTässä on tulinen miekka,\nJolla puollan poikiani,\nIsketän joka ikistä,\nJoka päälle pakkaupi\nHalki pään, läpi sydämmen,\nEttä maksa maalle käypi.\nOn tässä urosten verta,\nKymmenenkin miehen verta!\n\nKOUKI (kiihkossa).\nVarjele, vakainen luoja,\nEttemme kurista kourin\nTuota tuhman röyhkeätä! --\n\nPELLERVO.\nTuolta on tulossa Väinö! --\n\nKIRRI (vetäen Joukoa syrjään).\nKuule, veikko, kun sanelen! --\nTuolta Väinö väänteleikse,\nKäypi siskosi sivulla. --\nLaululla hänet lumosi,\nHänet ja hyvän emosi,\nHäpeäksi heimollesi.\nNyt varusta voittosille --\nLauluin taikka miekoin -- muista!\n\n    Jouko ja Kirri jatkavat syrjässä keskustelua. Väinö,\n    Taina ja Aino tulevat oikealta, Aino edellä. Väinö\n    kääntyy keskustelemaan Koukin ja Pellervon kanssa.\n\nAINO (juosten veljensä luo).\nJouko, viljon veljyeni!\nTulitkin kevätkisoihin.\n\nNUORI JOUKO (jurona).\nTulin, sisko, turvaksesi.\nVoi siskoni, voi emoni!\n\nTAINA (läheten Joukoa).\nEi ole syytä voivotella.\nEnemp' on ilohon syytä.\n\nAINO.\nMiksi näytät noin tylyltä?\nToitko myrskyn tullessasi?\nOn kevät, olethan nuori.\nMiksi et iloita voisi?\nTunnetko tuon vienon tuoksun,\nJota tuuli lennättävi?\nSe on kukkien rukous,\nEttä ei vihuri veisi\nLuonnolta kevätiloja --\nMinunkin rukoukseni.\n\nNUORI JOUKO.\nOlet lapsi neuvojaksi.\nAnna huolia urosten.\n\n    Alkaa käen yhtäjaksoinen kukunta.\n    Väinö sekä kansa paljastavat päänsä.\n\nAINO.\nVeljyt, kuulehan käkeä!\n\nVÄINÖ.\nKukkuos, kevätkäkeni,\nÖin, päivin, illoin ja aamuin\nIhaniksi ilmojamme,\nMieluisiksi metsiämme,\nRahaisiksi rantojamme,\nViljaisiksi vainiomme!\nKukkuos vihaiset mielet\nRakkahiksi, rauhaisiksi\nSuomen suurelle suvulle!\n\n    Kaikki kattavat jälleen päänsä.\n\nNUORI JOUKO (astuu röyhkeästi Väinön eteen).\nTerve, vanha Väinö! -- Tässä\nNäet nuoren Joukourhon!\n\nVÄINÖ.\nTerve, terve, nuori Jouko!\nSima ja iloinen seura\nTääll' on vierasten varalla.\n\nNUORI JOUKO (kuin edellä).\nEn simoja, en iloja\nTullut täältä etsimään.\nVaadin Väinön suurisuisen\nLaulusille, voittosille.\nKautta nuoleni sulitun,\nKautta miekan mieluisimman\nVannon Väinön laulavani\nSuin sytehen, päin savehen,\nParrasta Puhurin suohon!\n\n    Levottomuutta. Väinöläiset tarttuvat aseihin;\n    Jouko ja Kirrikin tempaavat miekkansa.\n\nVÄINÖ (tyyneesti).\nPankatte levolle miekka!\nKäyttää rosvokin asetta,\nMieltä vaan on urhon päässä --\nLauluin nyt sotia käymme.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nENSI KUVAUS.\n\n    Joukolan suuri savupirtti. Perällä ovi. Oikealla avotakka,\n    vasemmalla pitkä pöytä sekä kasinkivet, joilla SINIKKA jauhaa.\n    NUORI JOUKO ja KIRRI varustelevat aseitaan. TAINA kehrää\n    värttinällä, AINO pesee astioita.\n\nKIRRI.\nJos jotakin unohtaisit,\nVoisin syrjästä sysätä\nSuuhusi sukevan mutkan,\nJohon Väinö vierähtäisi\nKuin ovela Hiiden hirvi.\n\nNUORI JOUKO.\nTulla voit todistajaksi,\nVaan et neuvonantajaksi:\nOn älyä itselläni\nVaikka Väinönkin varalta.\n\nKIRRI.\nSanoin vaan sitä sanaksi;\n\"Jos\" sanoin ja jos on jos.\n\nSINIKKA (syrjässä).\nSen tuhannen venkaleita!\n\"Jos on jos!\" Mut jospa hiisi\nToisi teille surmaa viisi.\nOrja tässä kiertää, jauhaa,\nSaapi tuskin öisin rauhaa.\nSyöjätär jos oisin, söisin\nTeistä lihan luista öisin!\n\nNUORI JOUKO.\nOrja ryökälekö siellä! --\nKirri, myrkytitkö nuolet?\n\nKIRRI.\nTein sen.\n\nNUORI JOUKO.\n          Jos aseissa Kouki\nVastahamme rynnistäisi --\n\nKIRRI.\nNuolen saisi, siihen jäisi.\nSivaltaisin sitte miekan,\nPään pahalta pirstoaisin.\n\nSINIKKA (syrjässä).\nMut jos luutuisi kätesi,\nMenettäisit itse pääsi!\n\nNUORI JOUKO.\nJousi matkahan ja miekka,\nSe on tietty, miehen merkit.\nMut paras ase on loitsu,\nJota kuulevat jumalat,\nVapisevat luonnon voimat.\n\nSINIKKA.\nPiimäparran viisautta!\nKavahda, kavala Jouko,\nEi sinua Väinö väisty.\nSun manaa hän maan omaksi,\nJottet nouse nostamatta\nKotias kohentamaan!\n\n    Muut säikähtyvät.\n\nNUORI JOUKO (tarttuen orjaan).\nSinut, sen kirottu orja,\nLyön liivaksi, maan mäsäksi,\nJollet suutasi tukitse!\n\n    Orja valittaa.\n\nKIRRI.\nKurista katala riepu!\n\nAINO.\nEi sovi sinulle, veikko,\nKäydä orjahan käsiksi.\n\nKIRRI (syrjässä).\nSe on tyttö -- aina armas!\n\nNUORI JOUKO.\nOlet, sisko, oikeassa.\nHenkipattosen pelastit.\nOn sotia suurempia\nKäydä nuoren Joukahaisen --\nEi orjan opettaminen.\n\nTAINA.\nOn salossa saartamista\nPelloksi ja niittymaaksi,\nKirvehen ja kuokan työtä.\nOn susia, karhujakin,\nNe kukista kankahilta,\nEttä ei katoa karja\nEikä lapset laitumilta.\nNiissä voimasi osoita\nKuin väkevä Suvannon urho --\nSe on sankarin tekoa!\n\nNUORI JOUKO.\nSäästä jo, emo, sanasi\nVäkevästä vääntäjästä!\nEtkö aavista tuhoa?\nPäivän matkan pääss' on Väinö\nPeltoinensa, niittyinensä:\nKalat on katoamassa,\nOtukset vähenemässä\nKaskitulten tuprutessa.\nVieläkö minun pitäisi\nRiistametsät maahan lyödä?\nMinunko ajaa orava\nOksalta iloitsemasta,\nRikkoa repojen rauha,\nKontion kotielämä,\nPyyt ja metsot pyörrytellä,\nPuut tuhaksi polttamalla?\nNiin itse Tapion valta\nKukistuisi kunniatta\nIsien iki saloilta.\n\n    VANHA JOUKO on edellisen puhuessa kalakontti selässä astunut\n    sisään ja ripustanut kontin viilekkeistä ovenpieleen seinän\n    koukkuun; istuu pitkän pintapöydän päähän.\n\nVANHA JOUKO.\nEn kehoita kaskimaaksi\nSaloja kukistamaan.\nKalanpyynti, metsänkäynti,\nNe minulle mieluisimmat,\nNiillä ne eli isätkin,\nEtköpä sinäi eläne. --\nMut elä sopua sorra\nVäinön ja itsesi välillä.\nSuloinen on rauhan riista,\nMakea sovinnon malja.\nNiist' on nouseva kotisi,\nVaan ei vainon pyörtehestä.\n\nNUORI JOUKO.\nOi isoni, oi emoni!\nEi nyt verta vuodatella.\nVäinön laulut, Väinön maine,\nNe minua ahdistavat,\nJott' on pääni pälkähässä --\nLaulan öilläkin unissa.\n\nVANHA JOUKO.\nVäinön laulut -- Väinön maine!\n\nTAINA.\nVedä et vertoja hänelle! --\nOlet lapsi laulajaksi\nSuuren laulajan keralla.\n\nNUORI JOUKO.\nHeikko on emoni usko.\n\nAINO (harkiten itsekseen).\nVeljenikö laulajaksi! --\nVäinön kanssa voittosille? --\nIloksiko vai suruksi? --\nSuruksi koko suvulle.\n\nKIRRI.\nMiksi, Aino, noin epäilet?\nMiksi aavistat pahoja?\nEtkö voisi nyt iloita\nTuumistamme urhokkaista?\n\nAINO.\nSuon teille suvisen ilman,\nVaan ei myrskyt vallassani.\nTuolla on ihana ranta,\nTyyni, kaunis lummepauni. --\nSiell' olen istunut kivellä. --\nMutta mies sota-oritta\nViepi vettä sotkemaan: --\nVesi on samea, synkkä,\nSiihen ei kuvastu kukka,\nLehto eikä päivän silmä --\nMiksi ei vesi iloitse?\n\nNUORI JOUKO.\nAika on veden iloita,\nKun on orhi uitettuna.\nAika naisten naureskella,\nKun on voitettuna Väinö.\n\nAINO (jatkaa).\nTaikka tuolla on ulappa,\nTyyni, kirkas; alli uipi\nSiellä joutsenen keralla.\nSoutelen minäkin siellä,\nVieno tyttö venhosessa,\nIhanuutta ihmettelen:\nTaivas yllä, taivas alla,\nKummallakin kultakehrä,\nVälillä ihana ilma,\nRannat kaikki rauhalliset,\nPuu ei nuoku, leht' ei liiku,\nLinnut vaan visertelevät;\nMieleni mesiherana\nLauluksi solahtelevi,\nRannan kaikua tavaten. --\nMutta äkkiä idästä\nRatkeaa raju vihuri,\nPilven tönkän työnnältävi\nPäälle järven rauhallisen: --\nNyt sohina, nyt tohina\nYllä, alla ankarasti;\nVes'sihinä, ves'sähinä,\nAaltojen vihainen virta.\nMinä lapsi tyynen lammen\nKalpeana kaarittelen\nKotirannan ruohikkoon --\nJollen vierähdä vetehen.\nMiks'ei päivä maille pääse?\nMiksi en ilosta laula?\n\nNUORI JOUKO.\nAika on auringon näkyä,\nKun on myrsky mailta mennyt.\nAika tyttöjen iloita,\nVihollisen voitettua.\n\nKIRRI.\nLuota, Aino, veljyeesi!\nKuuletpa hänessä miehen,\nJok' on suustansa sulava\nEikä taidossa takellu.\n\nTAINA (tarttuen Nuorta Joukoa käteen).\nSanon, kuule poikueni:\nJätä hurja kilpakiihko,\nSammuta vihainen mieli.\nKestä et Väinön viisautta,\nKäypi kuin kevätlumelle:\nPäivän kanssa taistellessa\nMasentui se maan rakohon.\nTalven puolesta sinäkin,\nKuin Puhurin julma poika\nTaistelet kevättä vasten,\nViisautta, viljelystä,\nSuvituulen mieltä vasten.\n\nNUORI JOUKO.\nSepä on mies kovin ylevä,\nSe Suvannon suurisuinen:\nNaisen mieli on matala,\nSenkin tyyten tyhjenteli\nViekkahilla virsillään.\n\nAINO.\nJouko, veljyeni!\n\nNUORI JOUKO.\n                 Poistu,\nSisko! Sin' et tunne tuota,\nMinkä loi kevät minuhun,\nMustan kiihkon.\n\nAINO.\n                Sit' en tunne.\nTunnen vaan oman tilani.\nAjattelehan orasta,\nHangen alla uinuvata.\nSe kevättä vartoi, vartoi,\nToivoi putkelle puheta,\nKukkiakin päivän alla,\nNauttia kevät-iloja.\nNiin tulikin keito kevät,\nPäivin paistoi, öin pakasti,\nSöi orahan onnen toivon,\nIlon kuihdutti kukalta.\nNiin uneksin, niin odotin,\nNiin olen pettynyt minäkin.\n\nNUORI JOUKO.\nHeitä jo lapsien tarinat!\n\nAINO (jatkaa).\nAjattele aurinkoa,\nJoka aamua odotti,\nPäästäksensä päilymään\nMaan vesille, viertomaille,\nMaan saloille, sammalille,\nEläimille, ihmisille.\nTuota toivoi ja odotti.\nMut oli ylennyt maasta\nInha usva taivahalle.\nSe pimitti päivän silmän,\nAurinko sumuhun nukkui. --\nNiin on mieleni minunkin,\nUnelmani usvan alla.\n\nNUORI JOUKO.\nPelkosi on joutavata,\nTurinata tuhman linnun.\nEi sovi tuot' urhon kuulla,\nVesi ei olvesta vetele.\n\nAINO (jatkaa).\nAjattele kevätpääsky,\nTullut tänne muilta mailta,\nKuvannut vihantanurmen,\nLehtiä ja kukkasia,\nTuulta lemmen lämpimätä,\nPesän pehmoisen tekoa.\nMitä on tavannut täällä? --\nKarkean lumivihurin,\nTuulen tuiman ja purevan.\nMinäkin, poloinen pääsky,\nKevättäni kaipaelen --\nSinä valmistat vihurin.\n\nKIRRI (heltyneenä).\nHaastat silmäni vesille. --\nJouko, heitämmekö retken?\nRakennammeko sopua\nVäinön ja Joukolan välille?\n\nNUORI JOUKO (ärtyneenä).\nSenkö on kevät sinussa\nHerättänyt heikon mielen,\nJotta naisien narina\nSammutti sotahalusi?\nJää kotihin kurja, raukka,\nPiile kannon juuren alle,\nTonki siellä mäyrän kanssa,\nMultakärsä Kirri, tonki!\nLähden yksin.\n\nKIRRI (raivostuen).\n              Solvaisetko?\nJulma Jouko, solvaisetko?\nTahdotko tapella ensin?\nNyrkillä tai tapparalla?\n\n    Nostaa kätensä, vasen nyrkissä, oikea tapparassa.\n\nNUORI JOUKO.\nVaikkapa tuliterällä.\n\n    Sinikka nauraa kamalasti, mutta säpsähtää omaa\n    nauruansa. Taina ja Aino välittävät riidan.\n\nTAINA.\nTaatto auta tappeluista!\n\nKIRRI (hillittyneenä).\nJos ei siskoas olisi,\nNäyttäisin mihinkä pystyn.\n\nVANHA JOUKO (vakaisesti).\nKuulkatte, pojat, tarina! --\nRiitelivät sorsanpojat\nKotirannan kaislikossa.\nNiin tuli topakka kyttä,\nRantoja se hiipi, hiipi.\nMut sit' ei näe sorsanpojat,\nRiidellä rapistellessa.\nKyttä jousensa viritti,\nSihtas, tähtäs -- laukaisi: --\nSiihen sorsanpojat sortui.\nSopikatte, sorsanpojat!\n\nKIRRI (Nuorelle Joukolle).\nKättä anna, veikko!\n\nNUORI JOUKO.\n                    Tässä.\n\nKIRRI (vetäen Joukon syrjään).\nTietäisit mitä minussa\nHerätti kytevä kevät:\nKaksi kiihkoista halua\nTalven kaiken hautunutta\nNiinkuin koski kohvan alla:\nRaju rakkaus on toinen,\nTaudin kuumeisen tapainen;\nToisen on nimi musta mieli,\nRakkauden synkkä varjo.\nNe nyt reutovat minussa,\nJohtavat joka tekoa.\nMilloin hellyn niinkuin tässä,\nAino kun satutti sanoilla.\nTaikka kolkkona epäilen,\nToivotonna, vaikka lemmin --\nSilloin kiihdyn katkeraksi,\nSatelen vihasanoja\nNiinkuin suolan järkäleitä,\nJoita haavoihin hajotan\nSuosimatta, säälimättä,\nVaikk' olis vamma vaivaisella,\nSitäkin kirvellyttäisin.\n\nNUORI JOUKO.\nSe minunkin mieleheni.\nSäälisitkö, heltyisitkö,\nEt ikinä naista saisi --\nSaisit naurun, pitkän pilkan.\nSen sylihin suostuu nainen,\nKetä on pelätä pakko.\nKuka on ankara ja kumma,\nSen etehen antauvi\nHän kuin laakso vuoren alle,\nNöyrin, notkahtavin mielin.\n\nKIRRI.\nOletpa kokenut koira,\nKun tunnet otuksen oikut.\n\nNUORI JOUKO.\nTunnen vieläkin enemmän:\nKun tulet todistajaksi\nVoimistani, voitostani,\nKun kukistan Väinämöisen,\nNiin voit urhona palata\nKeralla parahan urhon,\nOlet yksi kummemmista,\nVoitat tyttöjä tukulta,\nVäistät rinnaltasi Väinön,\nMustan mielesi valostat.\nEikö totta?\n\nKIRRI.\n            Totta lausut.\nVäinön, juuri Väinön soisin\nManan eukolle vävyksi. --\nKanssas lähden.\n\nNUORI JOUKO.\n                Kelpo Kirri.\nLähtekämme!\n\nVANHA JOUKO.\n            Kuule, poika!\nMinuss' ei kevät herätä,\nEi haluja, ei himoja.\nHerätti toki kipuja,\nTuskia unettomia\nIlmoja ennustamaan;\nMuistoja herätti monta\nNuoria varoittamaan:\nMenet kerskaten sotahan,\nSilmäpuolena palajat.\n\nNUORI JOUKO (halveksien).\nHöpiset, isäni vanha!\n\n    Keskustelee Kirrin kanssa.\n\nSINIKKA (syrjässä)\nKevät! -- näytithän minulle,\nKuinka kahlehensa luonto\nKatkoi, pursuten, poristen\nVapahasti, vallatonna. --\nMiksi et minua, kevät,\nPäästä orjan pälkähästä?\nIkävän herätit hurjan,\nTuskan toivottoman, kurjan.\n    Epätoivoisesti.\nOrja raukan on elämä\nKuin polulla ruohon silmän,\nPoljettuna, sorrettuna.\n\nNUORI JOUKO (äkisti).\nNiinkuin nuoli päätös lensi.\nHyväst', äiti!\n\nTAINA.\n               Poikueni!\nKuulehan keväimen kieltä\nÄitisi sydämen kautta!\nSyvältä kuin talven alta\nToiveheni tulvehtivat:\nSoisin vuotavan metenä\nLasteni perintömaitten,\nKukkivina, marjavina,\nViljoina vihottavina --\nItse unena unhottuisin.\nKuulisinko suut sulina\nRakkautta rallattavan,\nKuuluttavan kunniata\nLasteni kotipihoilla --\nItse kuin kaste katoaisin.\nJoukoseni, poikueni!\nRiistäisitkö nyt minulta\nToivoni toteumasta?\nÄitisi suruilta säästä!\nJos menetkin Väinön maille,\nTee sopu, rakenna rauha.\nPäätä se lujalla mielin!\n\nNUORI JOUKO.\nOi, emoni, kantajani!\nTunne mieleni tukala,\nNiin et vaadi vaikeinta.\nMaan sydäntä routa särki,\nMinun mieltäni pakotti\nKaiken talvea ajatus,\nOuto, katkera ja kolkko.\nKevätlämmin hautoi roudan,\nVapautti luonnonvoimat,\nRiihottomat, vallattomat\nTulvina tuhoamaan, --\nKirren alta kyyn herätti.\nNiin minunkin mielessäni\nKeväthelle, tuuli, kaste\nHerätti himojen tulvan,\nHävityshaluisen parven,\nVillimmän kuin metsän karja\nJanoisena, nälkäisenä --\nHerätti käteisen kyynkin:\nSen sihinä, sen sohina\nOn vereni vellotellut,\nEtten voi levätä ennen\nKuin olen laulanut Väinön\nSuin sytehen, päin savehen,\nParrasta Puhurin suohon.\n\nVANHA JOUKO.\nKateus syö miehen mielen,\nEttä ei tuhoa tunne.\nLuonto on luettavasi,\nElämä opittavasi.\nTyötä tehden tyynin mielin\nViisastut iän keralla.\nTyö, sovinto -- --\n\nNUORI JOUKO (halveksien).\n                    Tuota kuulen!\nTyyntä tuopi kerran hauta.\nViisautt' on itselläni,\nOn himoja kiihkoisia.\n\nTAINA.\nSitä jo pelkäsin sinusta,\nKun olit piennä piimäsuuna:\nPerho kun kukilla pelmi,\nSilvoit sen ohuet siivet;\nRastahan pojat sokeat\nViskoit virtahan pesästä,\nEt suonut emon iloita.\nNähtyäs iloisen lapsen,\nSitä viskelit vihalla,\nIloitsit kun näit sen itkun. --\nTuota jo varoitin silloin.\n\nVANHA JOUKO (Tainalle).\nAnnahan pojan kokea,\nPäästä lentohon lepakko.\nKylän ansat on opiksi.\nPäästä, sanon.\n\nTAINA (Joukolle).\n               Mennös, mennös!\n\nAINO.\nJouko, Jouko!\n\nKIRRI.\n              Rientäkämme!\n\nNUORI JOUKO (ylpeästi).\nHyvä on isoni tieto,\nEmoni sitäi parempi,\nOma tietoni ylinnä!\n\n    Jouko ja Kirri lähtevät.\n\nSINIKKA.\nVastahasi, julma Jouko,\nSurmaksi susimeteli!\n\n\nTOINEN KUVAUS\n\n    Metsätie.\n\nNUORI JOUKO.\nTässä on parahin paikka:\nSiellä suo, vetelä täällä,\nKeskellä tasainen tanner.\nTästä on tapa hänellä\nKäydä Ilmarin talossa\nNäissä päivin.\n\nKIRRI.\n               Mies keralla,\nKun hän käypi kukkumassa.\n\nNUORI JOUKO.\nSano: ulvomassa! Kilvan\nHuutavat saloja pitkin,\nJotta kansa kummastuisi,\nKertoisi ja kuuluttaisi\nMainetta mokoman miehen,\nVallanpyytäjän pahimman.\n\nKIRRI.\nLausunut on laulavansa\nSuloksi vesille, maille,\nIhmisten muka iloksi.\n\nNUORI JOUKO.\nLuota tuota!\n\nKIRRI.\n             Että mettä\nKeittävät koskessa kuohut.\nMinkä lie iloksi pyylle\nMetsämiehen piipotukset.\n\nNUORI JOUKO.\nHah, ha ha! sen lausuit totta.\n\nKIRRI.\nMutta sillä on ukolla\nTietojakin, taitojakin.\n\nNUORI JOUKO.\nTietojako, lausut?\n\nKIRRI.\n                   Enkä.\nTarkoitan: jokainen meistä\nTietomies on laatuansa.\n\nNUORI JOUKO.\nJokainenko, lausut?\n\nKIRRI.\n                    Enkä.\nTarkoitan: kukin etevä\nMies, itse ajatteleva\nUrho, sankari tai noita\nJotakin tajuta voipi\nUutta muille ja minulle,\nKun annaikse aatoksihin:\nNiin miks'et sinäkin voisi,\nMies etevin näillä mailla?\nPäästele sitä sanoiksi,\nMikä on aito joukolaista,\nMist' olet vakava, varma.\n\nNUORI JOUKO.\nNeuvotko minua?\n\nKIRRI.\n                Enkä.\nTarkoitan, ett' innostuisit,\nSiksi ärsytän sinua.\n\nNUORI JOUKO (huitoen ja reutoen).\nInnostuisinko? -- -- -- se sattui!\nNyt olis paininta parahin.\nSe veriä liikuttaisi. --\nKäymmekö käsirysyhyn,\nKirri!\n\nKIRRI.\n       Niinkuin aika poika!\nVyöltä vaiko rinnuksista?\n\nNUORI JOUKO (käyden käsiksi).\nRinnuspaini! -- Täm' ei tepsi.\nVyöltä! -- Täm' on vankempata. --\nHeilauta!\n\nKIRRI.\n          Keikauta!\n\nNUORI JOUKO.\nNuoremp' ensin!\n\nKIRRI.\n                Kopsis!\n\nNUORI JOUKO.\n                        Ropsis! --\nTuossa kinnerit sojossa.\nMihin pystyt?\n\nKIRRI.\n              Päästä! --\n    (noustuaan)\n                         Vielä!\n\nNUORI JOUKO.\nKoita!\n\nKIRRI.\n       Kopsis!\n\nNUORI JOUKO.\n               Ropsis!\n\nKIRRI.\n                       Eipä. --\nKapsis!\n\nNUORI JOUKO.\n        Rapsis! -- Toisen kerran!\nSiin' on poika pempullansa.\n\nKIRRI.\nKolmas kerta! Päästä!\n\nNUORI JOUKO.\n                      Nouse!\n\nKIRRI (noustuaan).\nAnnahan hövellän hiukka.\n\nNUORI JOUKO.\nLäähätät kuin lahnan poika\nKatiskassa.\n\nKIRRI.\n            Kolmas voitto\nMiehen voitto.\n\nNUORI JOUKO.\n               Koita, koita!\n\nKIRRI.\nNyt käsiksi!\n\nNUORI JOUKO.\n             Rimpuelet!\n\nKIRRI.\nLoiskis!\n\nNUORI JOUKO.\n         Roiskis! -- Tunnustatko,\nEtt' olet kumottu karhu?\n\nKIRRI.\nMies olet juukelin jämäkkä!\nSalolta kuuluu säestettyä laulua.\n\nNUORI JOUKO.\nNyt on kuumakin vereni.\nPelvotonna -- -- --\n\nKIRRI.\n                    Kuule! -- Kuule! --\nHoilotusta --\n\nNUORI JOUKO.\n              Tässä tiellä\nIstun, varron enkä järky. --\nVastahani istu, Kirri!\nLyökämme käsi kätehen,\nLaulakamme! Kirri, säestä!\n\nKIRRI (istuu polulle Joukon vastapäätä).\nVetelehän! Kyllä koitan.\n\nNUORI JOUKO (laulaa käsi kädessä Kirrin säestäessä).\nLaulu on Lapista tuotu,\nKesäpeuran kielen alta,\nTalvisen vasikan suusta,\nLapin lintujen nokasta.\n\nVÄINÖ (tulee Koukin keralla oikealta).\nKenen soi kujerrus täällä?\nKuka on kurja tielle käynyt?\n\n    Jouko ja Kirri kavahtavat seisaalleen.\n\nNUORI JOUKO.\nMie olen nuori Joukahainen.\nMit' olet sukua itse\nKurjanlaista?\n\nVÄINÖ.\n              Kun liet nuori,\nNiin väistäite vanhempata.\n\nNUORI JOUKO (rehentelevästi).\nVähä on vuosista väliä.\nTietävämpi tielle jääpi.\nLienet vanha Väinämöinen,\nNiin lähdemme laulusille.\n\nVÄINÖ.\nMitäpä minusta liene.\nAin' olen elellyt näillä\nKotipellon pientarilla,\nKuunnellut kotikäkeä.\nVaan jos kuitenkin halajat,\nSano mit' ylintä tiedät.\n\nNUORI JOUKO (yhä kiihtyvästi syytäen).\nTiedänpä minä jotakin:\nRäppänä on liki lakea,\nKiuasta liki on lieska,\n\nHyvä on hylkehen eleä;\nLuotansa lohia syöpi,\nSivultansa siikasia.\nSiiall' on sileät pellot,\nLohella laki tasainen;\nHauki hallalla kutevi;\nAhven arka, kyrmyniska\nSyys-ajat syvällä uipi,\nKesät rannalla kutevi.\n\nVielä tiedän muunkin tiedon:\nPohjola porolla kynti,\nEtelä emähevolla,\nTakalappi tarvahalla,\nPitkät on puut Pisan mäellä,\nHongat Hornan kalliolla.\n\nKolme on koskea kovoa,\nKolme järveä jaloa,\nKolme vuorta korkeata\nTämän ilman kannen alla:\nHämehess' on Hälläpyörä,\nKatrakoski Karjalassa,\nEi ole Vuoksen voittanutta,\nYli käynyttä Imatran.\n\nVÄINÖ.\nLapsen tieto, naisen muisti,\nEi ole partasuun urohon\nEikä miehen naisekkaan. --\nSano syntyjä syviä!\n\nNUORI JOUKO (syytäen).\nTiedän mä tiasen synnyn,\nTiedän linnuksi tiasen,\nKyyn viherän käärmeheksi,\nKiiskisen veden kalaksi;\nRaudan tiedän raukeaksi,\nMustan mullan muikeaksi,\nVarin veen on vaikeaksi,\nTulen polttaman pahaksi.\n\nVesi on vanhin voitehista,\nKosken kuohu katsehista,\nItse luoja loitsijoista,\nJumala parantajista.\n\nVuoresta vetosen synty,\nTulen synty taivosesta,\nRaudan alku ruostehesta,\nVasken kanta kalliosta.\nMätäs on märkä maita vanhin,\nPaju puita ensimmäinen,\nHongan juuri huonehia,\nPaatonen patarania.\n\nVÄINÖ.\nMuistatko mitä enemmin.\nVain jo loppuivat lorusi?\n\nNUORI JOUKO.\nMuistanpa ajan mokoman,\nKun olin merta kyntämässä,\nMeren kolkat kuokkimassa,\nKalahaudat kaivamassa,\nSydänveet syventämässä,\nLampiveet on laskemassa,\nMäet mylleröittämässä,\nLouhet luomassa kokohon.\n\nViel' olin miesnä kuuentena\nTätä maata saataessa\nIlmoa suettaessa,\nIlman pieltä pistämässä,\nTaivon kaarta kantamassa,\nKuuhutta kulettamassa,\nAurinkoa auttamassa,\nOtavaa ojentamassa,\nTaivoa tähittämässä.\n\nVÄINÖ.\nJo varsin valehtelitkin!\nEi sinua nähty, kuultu\nTätä maata tehtäessä,\nTaivasta asettaessa.\n\nNUORI JOUKO (röyhkeästi).\nKun ei lie minulla mieltä,\nKysyn mieltä miekaltani.\nLaulaja laveasuinen,\nTartu kalpahan käsiksi.\n\n    Vetää miekkansa; Kirri samoin.\n\nVÄINÖ.\nEn noita pahoin pelänne\nMiekkojasi, mieliäsi.\nToki en kanssasi katala\nLähde miekan mittelöön.\n\nNUORI JOUKO (yltyen).\nKen ei käy kalpahan käsiksi,\nSen minä siaksi laulan,\nPanen semmoisen urohon\nSen sikäli, tuon täkäli,\nLäävän nurkkahan nutistan!\n\nKOUKI (syrjästä).\nTuotako suvaitset, Väinö?\nOta miekka, lyö muruksi!\n\nVÄINÖ (Joukolle, alussa tyynesti, sitte kiihtyen).\nTuota varroinkin sinulta:\nYlpeyttä yllin kyllin,\nItseluuloa isosti,\nRaakuutta rajattomasti.\nVaaksan tietoja varalla,\nPeninkulma kerskausta;\nKuntoa mättähän korko,\nVuoren korko röyhkeyttä;\nMuistotietoja murunen,\nViisautt' ei viivan verran;\nPilvi kunnianhimoa,\nKateutta suon syvältä;\nKoko hinkalo valetta,\nTotta vain torajyväksi.\nKetun on sulla viisautta,\nAlhaista eläimen mieltä,\nMutkikasta, juonikasta,\nEi ylevän ymmärrystä,\nSuden on himo sinulla,\nRaateleva, kurja, raukka,\nEi ylhäinen lemmen into.\nOlet kuin kateinen koira,\nKiertelevä, kaarteleva,\nVaan et kunnon kilpaveikko.\nEtkö nyt häpeä häijy?\nEtkö vaivainen vajoa\nMaan mutahan, suon sisähän?\nVaivu, vaivu!\n\nNUORI JOUKO (hätäyneenä).\n              Auta, Väinö!\nTietäjä iän-ikuinen,\nPyörrytä pyhät sanasi!\nAnnanpa parahan makson.\n\nVÄINÖ.\nNiin mitä minulle annat,\nJos pyörrän pyhät sanani?\n\nKIRRI (puun takaa, johon on paennut Väinön loitsiessa).\nLupaisitko vanhan jousen!\n\nNUORI JOUKO.\nAnnan jouseni parahan.\n\nVÄINÖ.\nMene hurja jousinesi!\nOn aseita itselläni\nJoka vaarnalla varattu. --\nPainu maahan jo matonen,\nSuon sisään salakavala!\nSuuri on paasi painamassa,\nRaskasten vikojen vuori.\nPainu, painu!\n\nNUORI JOUKO.\n              Auta, Väinö!\nPyörrytä pyhät sanasi!\n\nKIRRI (syrjästä).\nLupaisitko vanhan purren!\n\nNUORI JOUKO.\nAnnan purteni parahan.\n\nVÄINÖ.\nPursia on itselläni\nTuulen viedä, toisen tuoda.\nSorru sortaja hyvien,\nVainoja vapahan laulun,\nPimeähän piilotaite,\nSyvemmälle kyyn kotihin,\nSorru, sorru!\n\nNUORI JOUKO.\n              Auta, Väinö!\nPäästä tästä pälkähästä!\n\nKIRRI (syrjästä).\nAntaisit hänelle orhin!\n\nNUORI JOUKO.\nAnnan orhini parahan.\n\nVÄINÖ.\nOn hepoja itselläni!\nUppoa susi syvälle.\nSyvä on paha sisusi,\nIlon- ja valon-vihainen.\nPainu, katkuinen kekäle,\nAiniaksi painu, painu!\n\nNUORI JOUKO.\nAuta jo, Suvannon urho,\nNosta nuorta Joukahaista!\n\nKIRRI (syrjästä).\nVoisit kultia luvata!\n\nNUORI JOUKO.\nAnnan kultia kypärin.\n\nVÄINÖ.\nKysy en kurja kultiasi.\nIki kullat on itselläni.\nKutistu kokohon raukka,\nKuin lumi keväimen tieltä,\nYö keväisen päivän tieltä.\nPutoa Puhurin suohon\nHallattaren vuotehelle,\nSiell' uneksi yön kodissa\nJäisen puolison povella,\nSinne sorru!\n\nNUORI JOUKO (yhä hätääntyneemmin).\n             Päästä, päästä!\nVaka, viisas Väinämöinen.\n\nKIRRI (hätäisesti).\nAnna aumat, pellot, mullat!\n\nNUORI JOUKO.\nAnnan aumani kotoiset,\nHeitän hietapeltonikin\nItseni lunastimeksi.\n\nVÄINÖ (jatkuessa yhä kiihtyen).\nOmat peltoni paremmat,\nOmat aumat armahammat.\nVaivu vieläkin syvemmä,\nMutahan Manalan virran!\nVie sinne matala mieli,\nLuonto karvas ja katala.\nSorru jo lamassa siivin,\nHaaskalintu hautahasi,\nJotta sointuisi somemmin\nSaloilla keväiset kielet\nLuonnon puhtahan povesta.\nSinne sorrutkin harakka.\nVoi mätäskin maasta nousta,\nVaan ei öykkäri yletä;\nKohotti petäjä päänsä,\nOksat linnuille levitti --\nHalpa mies hakona vaipui,\nMieli myrrin nyrrillänsä.\n\nPilvihin paneite päivä,\nVälky taivas valkeoita,\nJyrise jumalan ilma,\nKalliot paloiksi pauku!\nTuuli, tuppuran tekijä,\nRäiskyttele rannan hiekat\nSilmille pahan sikiön,\nHäijyn miehen häämenoissa!\nVinku tuuli vimmatusti\nIrnuvirttä ilkeätä,\nNyt kun juopi nuori Jouko\nSuossa sammakon olutta.\nSorru kuin somerovuori,\nSorru, sorru!\n\nNUORI JOUKO (yhä hätääntyneemmin).\n              Viisas Väinö!\nSäästä vielä heikko henki!\nVirta jo jalkoja vetävi,\nHiekka silmiä hijovi.\n\nKIRRI (hädissään).\nAnna jos mitäkin annat,\nMutta säästä siskoasi!\n\nNUORI JOUKO.\nKun pyörrät pyhät sanasi,\nAnnan pirtin pyyhkijäksi,\nKutojaksi kultavaipan,\nMesileivän leipojaksi --\nAnnan Aino siskoseni.\n\nKIRRI (hurjistuen, epätoivoisesti).\nVoi katala kauppojasi!\nVoi minua mies poloista!\n\n    Poistuu.\n\nKOUKI (hykertäen käsiään).\nSe oli voittoa parempi!\n\nVÄINÖ.\nSäästäisinkö? -- Päästäisinkö? --\nJo säästänkin! -- Jo päästänkin!\nKun noin pyrkinet parata,\nSuot suloimman lunnahasi,\nRiemun rintani valoksi,\nNiin pyörrän pyhät sanani,\nPäästän linnun lentosalle --\nKun et liekin yölepakko. --\nLepy nyt, vihainen virta,\nVuolahana vuotamasta\nPäälle syyllisen urohon.\nSuistukoot syvälle syysi,\nViat virtojen mukana;\nSortukoon sakea sappi,\nMutta mies mudasta nouse\nVapahana vammoistasi.\nNouse kuin savesta saukko,\nLäikkykarvainen, korea.\nPuhdistuisitko pulassa,\nNousisitpa nuorempana\nKuin paju palon kylessä,\nSurvottuna, sorrettuna\nKeikahtaa kevein mielin;\nNiin sinäkin, nuori Jouko,\nNouse, keiku ketterämmin,\nPesi pääsky, liehu leivo,\nElä huuda huuhkajana.\nAnna luonnon leikitellä,\nAnna ihmisten iloita,\nItsekin ilosta nautti,\nSe on tervehen tekoa.\n\nJollet sietäne iloja,\nPäivän paistetta pakene --\nSe ilon loi ihmisille --\nMenekin susien maille,\nYön ja talven tunturille,\nKussa ei kuuta, aurinkoa\nEikä tähtien valoa.\nMutta nyt on nousuaika,\nKuulet lintujen lirinän --\nJäniskin jo tuosta juoksi.\nAurinko salon sisästä\nJo vesiä välkyttävi,\nHerätellen heikommatkin.\n    Tarttuen Joukoa käteen.\nNouse, Jouko, notkostasi\nPäivän kirkkahan poluille!\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\n    Joukolan pihamaalla pyhien puitten varjossa.\n    Oikealta näkyy tupa, perältä aitta. Aamupäivä.\n\nTAINA (koristaen Ainoa).\nRuusuposkisen otsalle\nSeppele sopii somasti.\nNämäkin helakat helmet\nKäyvät valko kaulallesi\nKuin sininen lemmenkukka\nLähtehelle reunustaksi.\nNämä kuulut kultavitjat\nRiipustelen rinnoillesi\nKuin kevähän rintapäille\nMaaemo mataran nosti.\nTämä päiv' on äidillesi\nMuutoksien muistopäivä:\nKolmekymmentä on vuotta\nTäsmälleen tänä kevänä,\nKuin isäsi intomielin\nToi tytön Kalevalasta,\nMinut ryösti marjamaalta.\n\nAINO.\nMiksi jäitkin ryöstäjälle?\n\nVANHA JOUKO.\nVie sinä, minä vikisen,\nOlet vievinäs väkisin,\nTulen puolen mielelläni --\nNiin tais' olla Tainan laita.\n\n    Lähtee pirttiin oikealle.\n\nTAINA.\nTäsmälleen tänä kevänä,\nTämän kevätpäivän päälle\nTäytät vuotta kuusitoista\nKukkana isäsi mailla.\nSiksi nyt sua somistan,\nKultaseni, lintuseni.\nLaitan kuin kevättä luonto\nSoreaksi, sointuisaksi,\nMainioitten morsioksi,\nEn kotihin ryöstölinnun.\n\nAINO.\nOlen lapsi morsioksi,\nÄiti.\n\nTAINA.\n      Tyynny, tyttiseni!\nJo olet tupelle tullut.\nPian päilyt tähkäpäänä.\nAavistan isosukuista\nAinolleni.\n\nAINO.\n           Voi kuin haastat,\nÄiti!\n\nTAINA.\n      Kuin katolla pääsky,\nLauleskelen lapselleni,\nJonk' on lentovalmis siipi.\n\nAINO.\nNäetkö tuolla --!\n\nTAINA.\n                  Kirrin äiti!\n\nMELLA (tulla tuoksuttaa oikealta).\nTerve, Taina! Terve, Aino!\n\nTAINA.\nTerve tervehyttäjälle!\n\nMELLA (Ainoa tarkastellen).\nSiinäpä sileä lintu.\nVasta on pesästä päässyt,\nMut jo kuulu kullan solki.\nKertomus kylässä käypi\nKevätjuhlasta jalosta,\nKuinka istui Aino neiti\nPolvella suvannon sulhon! --\nSuurelliset suurten luona,\nLapsi vanhan vaalijaksi!\nHah, ha ha! -- poloinen Kirri!\nOlisit sukua suurta!\nJoukolata autellessa\nHeimosi sodissa sortui. --\nAino ei sinusta huoli.\nTaina möikin tyttärensä --\nHyvästi, hyväsukuiset!\n\n    Poistuu vasemmalle.\n\nTAINA.\nRutjan koskehen, rutale,\nKiroinesi, kiukkuinesi!\n\nAINO.\nÄiti, äiti! peitä tyttös,\nPaina maahan marron alle!\nTuo ampui likaisen nuolen,\nPolttavaisen myrkkypiston.\nSe syöpi sydänvereni,\nImeksii iloni virran\nKuin lukki. Jo peitä, äiti! --\nMit' olen pahoja tehnyt?! -- --\nÄiti!\n\nTAINA.\n      Viihdy, lintuseni!\nKerron kaskun. -- Heinikossa,\nKukkaniityll' istui lapsi,\nÄidin polvelt' äsken päässyt,\nSiin' iloitsi, nauroi, leikki.\nNiin sihahti ruoho -- sieltä\nMusta kyy läheni lasta --\nPisti pientä -- pois suhahti:\nLapsi parkaisi pahasti! --\nSyytöntäkin pisti käärme.\n\nAINO.\nMiksi noin on tuhma luonto?\n\nTAINA.\nLiekö tuhma vaiko viisas,\nVaatinut on valvehille,\nAseihin, sotajalalle,\nVoittosille luonnon kanssa.\n\nAINO.\nIhmisten ilettävien. --\nMinut peitä, äiti, noilta,\nNiit' en kestä.\n\nTAINA.\n                Piilosilla\nEt karaistu kestäväksi.\nVoimia elämä luopi.\n\nAINO.\nOn elämä nurja, julma\nRyöstövalta.\n\nTAINA.\n             Viihdy, lapsi!\nTyynny kuin tuo lähde tuossa.\nSiit' annan sinulle vettä. --\nKas niin, rauhoitu! Nyt silmäs\nKirkastuu kuin lähde tuossa,\nTäm' on, tiedät, uhrilähde.\nPyhä on voima sen vedellä.\nPyhä on tässä tuomilehto --\nTunnetko väkevän tuoksun?\nTuometarten hengitystä.\nTuolla pulska Pihlajatar\nKukkansa suvelle säästi. --\nKäypi niin keveä tuuli,\nRaitis, lämmin. Se sulosti\nPoskias sukostelevi.\nNäetkö kuvasi tuolla\nLähtehessä? Siit' iloitse,\nEtt' olet verevä, nuori!\nIloitse ilon ajalla,\nVielä kukkuvi käkesi!\nNyt kevät on tuolla -- tässä.\nKuuletko? -- Kas siellä rastas!\n\nAINO (ihastuksissa).\nÄiti, äiti!\n\nTAINA.\n            Lintuseni!\n\nAINO.\nPyhä on tämä uhrilehto!\n\nTAINA.\nEikö totta! Nythän tunnet.\n\nAINO.\nTunnen kuin keväinen tuuli\nToisi kaikki kaipauksen\nRistiaallot rintahani.\nTunnen kuin palava päivä,\nLuojan suuri lemmen silmä,\nHautoisi unelmiani,\nAikois mieleni avata\nKuin puhtoisen kukkarinnan\nPuhtahalle maailmalle:\nTuolle metsän tuuloselle,\nTuolle taivahan tulelle,\nVettenkin vesivalolle,\nAamun kiilto kastehelle,\nNuorille kevätkukille --\nSillekin, jota en tunne,\nJota aavistan ja etsin. --\nSano, äitini, mit' etsin?\n\nTAINA.\nEtsit etsit? -- Vastauksen\nTuop' elämä aikanansa.\n\nAINO.\nÄiti, äiti! Tuolla Jouko\nVeljyeni -- aivan yksin! --\nJa verissä! Missä Kirri? --\nKaatunutko?\n\nTAINA.\n            Taikka Väinö\nOn tapettu, laulu laannut!\nVäinönkö veressä Jouko?\nVarjele vakainen Luoja!\nMitä hupsin! -- Arvaisinko!\n\nAINO.\nLausu, äiti!\n\nTAINA.\n             Viihdy, lapsi!\nMonesti tukala tuuli\nTuonut on iloisen ilman.\n\nAINO.\nTuossa kierokulmaisena\nHän kivelle kyyristäypi,\nSilmä maahan muljotellen. --\nMinä en kysyä tohdi.\n\nTAINA.\nMiksi noin nolona istut?\nMikä on sulla, poikueni?\n\nVANHA JOUKO (astunut Tainan kysyessä pirtistä esille).\nTuota jo ennustin sinulle.\nMiksi loitolle noin istut,\nVentona, verissä otsin,\nPää käsissä kyyrysillä?\nSano, mist' olet veressä?\n\nNUORI JOUKO.\nMuistathan, isoni vanha,\nKuin kerran salolla ilves\nRepi varsasi parahan;\nNiin nyt karkasi kavala\nMies metsästä kasvoilleni,\nRepi, raastoi --\n\n    Tyrskii.\n\nTAINA.\n                 Kuka?\n\nAINO.\n                       Miksi?\n\nVANHA JOUKO.\nVartokaa! -- Selitä, poika!\n\nNUORI JOUKO (itkien).\nKostoksi kova-osainen\nNosti kyntensä koholle.\n\nTAINA.\nKuka nosti?\n\nAINO.\n            Mistä kosti?\n\nVANHA JOUKO.\nJatka, poika!\n\nNUORI JOUKO.\n              Tappelimme\nNiinkuin metsot soitimella\nTärähteli hiekkatanner. --\nSinne se kupertui kurja.\n\nTAINA.\nKuka nyt kupertui? lausu!\n\nNUORI JOUKO.\nEnsin hän yleni maasta,\nKuusen alta kurkkuhuni,\nSiitä kasvoille kapusi, --\nSilloinpa sipaisin miestä\nKupehilta luisin kourin.\nNostin, käänsin keikahutin,\nEttä tallukset livahti,\nMaahan paiskasin -- parahti. --\nLiekö jäänyt heikko henki.\nTäss' on Jouko -- siellä Kirri.\n\nAINO.\nMurhasitko --?!\n\nTAINA.\n                Ja sit' itket?\n\nNUORI JOUKO.\nTuot' en itke, muuta itken,\nSurujani suurempia.\n\nAINO.\nMurhasitko, julma Jouko?\nTeitkö vielä julmempia!\n\nTAINA.\nTapoitko Suvannon urhon?\n\nNUORI JOUKO.\nTein vielä tukalampata.\n\nAINO.\nKerro, kurja!\n\nTAINA.\n              Haasta, haasta!\n\nVANHA JOUKO.\nEi sovi tyrskiä miehen.\nHaastele sulalla suulla!\n\nNUORI JOUKO.\nSääli on sinua, sisko.\n\nAINO (tyrmistyneenä).\nKerro kaikki!\n\nNUORI JOUKO.\n              Kertoisinko\nKestäisitkö?\n\nAINO.\n             Tuota lausut!\nMuistatko tarusta kissan?\nHiirtä purren se murisi.\nKysyi: \"Kestätkö enempi?\" --\n\"Kestän kuolla\", hiiskui hiiri.\nSinäkin puret minua,\nKysyt sitten.\n\nNUORI JOUKO.\n              Sisko rukka.\nOli se kamala laulukiista:\nKuin olis koskea kaksi\nVaahdonnehet vastatusten.\nMinä kun päästelin sanoja,\nHyppi hongatkin ilosta,\nSuossa sammalkin sakosi\nMuuramiksi, maaramiksi. --\nMutta kun veteli Väinö,\nHongat sortuivat surusta,\nMarjat vaihtuivat muraksi, --\nSorruinpa minäkin sorja\nPahan vallan vainotessa\nSuun tasalta suomutahan.\nSielt' en päässyt päivilleni,\nVaikka tarjosin tuhatta,\nSen hyviä, tuon paraita,\nEnnenkuin lupasin -- -- Aino!\n    Purskahtaa itkuun.\nSe särkee sisuksiani.\n\nAINO.\nAavistan pahan sanoman.\n\nNUORI JOUKO (yhä tyrskien).\nEnnenkuin -- --\n\nTAINA.\n                 lupasit lahjan.\n\nNUORI JOUKO.\nLupasin emoni lapsen.\n\nTAINA ja VANHA JOUKO (hyvillään). AINO (alakuloisena).\nLupasit emosi lapsen!\n\nNUORI JOUKO.\nVäinämöiselle varaksi,\nOman pääni päästimeksi\nAnnoin Aino siskoseni --\nSit' itken --\n\nTAINA (rohkaisevasti).\n              Sitäkö tyrskit!\n\nNUORI JOUKO.\nItken ja vihasta kiehun.\n\nVANHA JOUKO.\n\"Mies sanansa\" -- muista poika!\n\nNUORI JOUKO.\nTuonpa muistan, siksi itken.\n\nTAINA.\nItke, kun ilosta itket. --\nTuot' olen toivonut ikäni,\nSukuhuni suurta miestä.\nNyt on terve tultuansa\nVävykseni Väinämöinen.\n\nAINO.\nTuot' uskoin sinusta, äiti. --\nVoi sinua, veljyt kurja!\nKysymättä, kuulematta\nMöitkin siskosi sydämmen.\n\nTAINA.\nEi suruihin syitä, lapsi.\nVasta alkavat ilosi,\nSaatuas parahan sulhon\nMitä lie mailla mainittuna.\n\nAINO.\nNäinkö nuorna peitetään\nHunnun alle kaunis kutri?\nJäisi kuutamot komeat,\nPäivät päivist' armahimmat,\nKukkaset kotipihalle,\nMarjatkin kotimäelle --\nNäinkö nuorna?\n    Kaulaten äitiään.\n               Äiti, äiti!\n\nTAINA.\nMene huima huolinesi!\nPaistavi Jumalan päivä\nMuuallenkin maailmassa,\nEi isosi ikkunoille.\nMyös on marjoja mäellä\nIlmassa etempänäkin,\nEi aina ison ahoilla.\nVasta on kevättä luonto\nKäkösen kukahtaessa;\nVasta on mielesi metenä\nArmahan asuntomailla.\n\nNUORI JOUKO.\nKuulet äitis! -- möinkö yksin?\n\nAINO.\nSysi on musta mulle mettä.\nKuku kuoloa käkeni!\nMeret suuretkin sulavat,\nEi sula sydänsuruni.\n\nNUORI JOUKO.\nPois pakenen silmistäsi.\nSukuni häpeän kostan\nLaajasuulle laulajalle.\n\nTAINA.\nHeitä jo kamala kosto! --\nRiehuessas riihotonna,\nSärit lasna sääriluusi --\nSärit vanhempas sydäntä.\nVaan kun nyt isona lasna\nKulkiessas maailmassa\nTeet tuhoja tuhman lailla --\nPoltat mieltäni pahemmin.\n\nNUORI JOUKO (uhkamielin).\nViel' on nuolia varalla,\nSulkapäitä, myrkkyisiä.\nNiillä väijyn Väinämöistä\nKärppänä kiven kolossa;\nJoka askelta ajelen,\nKunneka nopea nuoli\nVoitti, mit' en lauluin voita. --\nSisko kultani, hyvästi!\n\n    Menee oikealle.\n\nVANHA JOUKO.\nMeni, mik' on mennäksensä.\nEi pysy panentamieli. --\n\nTAINA.\nArmas Aino tyttöseni,\nNyt asetu morsioksi\nKuin nuo kukkaset kedolla.\n\nAINO.\nOn niin tuskallista, äiti.\nEn tiedä mitä sanoisin.\nYmmärsit minua ennen,\nMinä ymmärsin sinua.\nNyt en puoltakaan tajua\nNeuvoistasi. Etkä tunne\nNyt kuin ennen tunnettani.\nKun menen mäelle yksin,\nMetsän tuulille puhelen,\nTaikka lausun lintusille,\nNe minua ymmärtävät,\nMinä niitä.\n\nTAINA.\n            Tuulosille --\nMetsän puille -- lintusille.\nNiin, menekin, viivy hetki,\nViihdytä sydän-alasi\nLainehuiset läikkymästä.\n\n    Aino poistuu.\n\nTAINA (Vanhalle Joukolle).\nNäitkö nuo siniset helmet\nSekä vitjat kultaviplat\nOman tyttösi povella?\n\nVANHA JOUKO.\nEn näkisi näytettäissä\nHelmiäsi, kultiasi,\nNoita naisien koruja!\n\nTAINA.\nNäkisit hyvinkin, luulen,\nKun tietäisit tyttäresi\nKanneksivan kaulallansa\nLempilahjan laulajalta.\n\nJOUKO.\nSuvannonko sulho --?\n\nTAINA.\n                      antoi\nLahjaksi korut tytölle,\nAinon itse tietämättä.\nKevätjuhlassa kedolla\nKävelimme, niin pujotti\nVäinö noin käteeni lahjan,\nLausui: annahan tytölle.\n\nJOUKO. Se oli suuren miehen lahja. --\n\nTAINA.\nJota ei hylätä henno. --\nMutta nyt sisälle käymme.\nParemp' on tytön nyt yksin\nRauhoittua. Kenties kohta\nVäinö tääll' on. Moista miestä\nOdotamme orren alla,\nEi pihalla.\n\nVANHA JOUKO.\n            Totta, totta.\nMut minuss' on outo tunne:\nAina kun lähell' on onni,\nVaara väijyvi lähinnä.\n\nTAINA.\nTaatto auta, väistä vaara!\n\n    Menevät pirttiin.\n\nAINO (tulee vasemmalta).\nPois menivät vanhempani.\nMiks' ovat minulle kahle\nOmaiseni -- äitinikin?\nNyt hengitän keveämmästi:\nLuonto suo minulle rauhan.\nEi pakoita tuntoani,\nEi sano: rakasta tuota,\nTuota ei vihata käske.\nLuonto suo sydämmen luonnon\nOikeuttansa ajella.\nTäällä nyt rakastan teitä,\nKotituulet, lehto, lähde.\nRakastan kotiväkeä,\nVeikkoakin hurjapäätä.\nKirriäkin. -- Kirri rukka!\nElätkö? Oletko kuollut?\nKuollutko poloinen Kirri! --\nOlit niin hyvä ja häijy.\nRakastitkohan minua?\nMinäkin ehkä sinua.\nRakastinko? -- tietäisinkö! --\nMuut sanovat -- min' en tiedä.\n\nMut tuli kevät iloinen,\nToi iloisen uhrijuhlan\nLeikkinensä, lauluinensa --\nSuruinensa.\nSiell' ihastuin, innostuinkin\nLauluihin ja laulajahan.\nNe sanat valon suloiset!\nNe silmät sinen valoiset!\nMoist' en ollut kuullut, nähnyt.\nHuomannut en muita silloin,\nNäin ylinnä Väinämöisen\nKuin käen hopearinnan\nKukkulalla kuusikossa.\nSe oliko rakkautta? --\nMuut sanovat -- min' en tiedä.\nMutta voittanut on Väinö\nVeljeni -- häneltä siskon!\nMinut? -- Väinö? -- Näinkö nuorna\nLohkaistaan kotoa koivu.\nPyhän lehdon liepeheltä?\nRyöstetäänkö? Kenties kohta\nTempaisee tukeva koura\nVyötäröistä pienen linnun.\nViepi kuin vihainen tuuli\nMyrskyn suuhun.\nHän on uljas ja väkevä\nSankari: ei käytä kieltä\nKosiessa, vaan tekoa\nReipasta. Vapisen häntä\nTurvatonna, puoltajatta.\nJoko kuulen? -- - hän tulossa!\nPiilotainpa tänne.\n\n    Menee puitten varjoon; Väinö ja Kouki tulevat.\n\nVÄINÖ.\n                   Tässä\nSe suloinen uhrilehto,\nJossa liikkunut on Aino.\nOlisin ilmassa kotka\nTaikka kyttä kuusen alla,\nNiin otus ei oivaltaisi:\nKuuntelisin lintuani\nMitä laulaisi haluja.\nToivoisi toverikullan,\nMinä astuisin esille. --\nMiks epäilen onneani,\nVoittoani, itseäni? --\nArpoisinko, onnistunko? --\nTämäpä tukala hetki!\nEn ole kokenut ennen\nTätä pelkoa pahaista,\nEn sodissa suurimmissa. --\nSeisohan takana, Kouki! --\nKäynkö nyt tupahan tuonne\nVaiko tässä vartioisin\nTytön kaunosen tuloa?\n\nKOUKI.\nMies olet, uros parahin,\nToki turhasta tutiset.\nMiksi arvoja kyselet?\nTyttö on voitettu, omasi.\nKun löydät, sylihin riistä,\nViemme vinhasti kotihin.\n\nVÄINÖ.\nVäkisinkö rakkautta?\nSulle outo on tilani.\nTämä se kysyvi miestä. --\nTuosta taitan kukkasia,\nNe ripottelen polulle.\nKävisi tuvasta tyttö\nLähtehelle -- ne näkisi,\nOttaisi yhdenki niistä:\nSe hyvää jo ennustaisi.\nSen sitoisi rinnoillensa:\nSe jo tietäisi parasta.\n\n    Ripottelee kukkia lähteelle päin.\n\nAINO (erikseen).\nTuoko nyt urohon työtä!\n\nVÄINÖ (huomaa Ainon).\nTe-te-terve! Luonnotarko,\nVaiko armas Aino neiti? --\n    Syrjässä.\nKuinka onkin hän ihana!\nVarsin juhlavaattehissa! --\nKenties vartoikin minua. --\nArvasi minun tulevan,\nNiin puki päällensä parasta --\nNuo helytkin antamani,\nKukkiakin kutrillensa! --\nMillä alkaisin sanoilla? --\nSeisohan takana, Kouki! --\nTässä impi, tuossa lähde.\nKukka vettä kurkistavi --\nKuvansa näkevi siellä --\n\nKOUKI.\nIske kohti kuin vasama!\n\nVÄINÖ.\nSinua etsin, neiti nuori,\nKuin kadonnutta kevättä!\n\nAINO.\nMitä lienet etsimässä,\nSenpä ryöstätkin minulta.\n\nVÄINÖ.\nSinua etsin, neiti nuori,\nKuin säveltä laululleni.\n\nAINO.\nSäveltä jos etsinetkin,\nRyöstätpä sydän-iloni.\n\nVÄINÖ.\nSinuapa, immyt, etsin\nNiinkuin kieltä kanteleesen.\n\nAINO.\nKieltä etsit, kiusaellen\nSydämmeni kielet kätki.\n\nVÄINÖ.\nEtsinpä sinua, immyt,\nKuin elämä henkeänsä.\n\nAINO.\nHenkeäs minulta etsit\nViet elämän hengeltäni.\n\nVÄINÖ.\nNäetkö kuusta koivun luona?\nNepä näyttävät somilta,\nKuin uros keralla naisen.\n\nAINO.\nVähän on miehessä urosta,\nKen lie kuuseksi kuvattu.\n\nVÄINÖ.\nKaks on puussa puhjennutta:\nKukka lehtyen keralla.\n\nAINO.\nMoni on kukka lehtyettä,\nMoni lehtikin kukatta.\n\nVÄINÖ.\nKaksin on lehdossa linnut:\nLaulaja ja kuuntelija.\n\nAINO.\nEi yhdelle lintu laula:\nKoko metsä kuuntelevi.\n\nVÄINÖ.\nKaksin huulet kaunihimmat,\nKaksin silmätkin somemmat,\nKaksin kaikki on jäsenet,\nKaksin kaulasi helyjä. --\nKannakin minulle, neiti,\nHelmiäsi, kultiasi.\nTulekin Kalevalahan.\n\nAINO.\nKotini valostajaksi,\nMesileivän leipojaksi!\nEn sinulle enkä muille\nKanna kaulalla helyjä:\nNiitä kannoin nuoruudelle\nKuin kevätkin kukkiansa.\nNyt hyvästi, kevähäni!\nHelmet, kullatkin hyvästi!\n\n    Viskaa kukat, kullat, helmet puistoon ja pakenee lehtoon.\n\nVÄINÖ (hämmästyneenä).\nNoinko jätti hän urohon,\nNiinkuin hirvi hiihtäjänsä?\nMetsän kohtuhun katosi!\n\nKOUKI.\nMitä ei tyttö itse anna,\nSe ota emon kädestä.\n\nVÄINÖ.\nMies monikin naida voisi,\nJollei huolisi kosia.\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\n    Joukolan iso pirtti. Seiniä vasten ja pöydän ympäri\n    lavitsoja. Nurkissa kuusia, joiden suojassa oluttynnyriä.\n    Katetulla pöydällä vahvasti ruokia.\n\nNUORI JOUKO (istuu nojaten pöytään).\nHäät, joit' en laulettavan soisi,\nOn tulossa.\nHäät, joit' en soisi tanssittavan,\nOn tulossa.\n    Tyhjentää pöydältä haarikan.\nTuo, Sinikka, siivon lailla\nSit' olutta oivallista.\nKurja tässä on elämä\nOnnetonna, olvetonna.\nSääli kuoliakin urohon,\nJoka on muita muhkeampi:\nJäisi metsä miestä vaille,\nJoukola urosta vaille.\n\nSINIKKA (syrjässä ripotellen lattialle lehtien sekaisia kuusen havuja).\nMokoma pojan porilas!\n\nNUORI JOUKO.\nMut on murhetta elämä:\nSiskon vie vihainen koira\nJuhlivasta Joukolasta.\nHäpeäksi käy elämä\nVoitettuna, armoin alla. --\nTuo olutta, orjapiika!\n\nSINIKKA.\nTupa on ensin laitettava\nKoreaksi häätuvaksi.\n\nNUORI JOUKO.\nKorpi on korea kyllä\nHäijyn miehen häätuvaksi.\n\nSINIKKA.\nJoutikin sinulle murhe,\nHäpeää kypärän täysi:\nRyöstäjälle, raastajalle,\nOrjan onnen sortajalle --\nKylvän suoloilla surusi,\nJotta haavas kirveltävi.\n\nNUORI JOUKO.\nRumat on rumalla eljet.\n\nSINIKKA.\nOlin ennen aikoinani\nMielestäsi kyllin kaunis,\nKelpasin pojan pidellä. --\nMuistatko mitenkä riistit\nLapsen itse laittamasi\nRinnoiltani? -- sulloit suohon,\nKun häpesit orjan lasta --\nVaikka itkin ja valitin.\nNyt on kosto kohdallasi,\nSynkkä, julma ja kamala.\n\nNUORI JOUKO.\nMene ruoja kostoinesi,\nTai sinut lampehen laulan\nRupiseksi sammakoksi!\nTuo olutta, Turjan tyttö!\n\nSINIKKA (lennättäen haarikkata).\nJuo katala! -- Tässä!\n\nNUORI JOUKO.\n                      Näetkö\nPojan pulskan ja komean!\nTähystä tätäkin jousta,\nNuole näitä nuoliani!\nTahdotko, sinua ammun\nTuolla myrkkyisellä, tuolla?\nKun valitat vaivojasi,\nPäästän pois pahoilta mailta\nOrjapiian onnettoman.\nSeis nyt! niin ojennan jousta!\nMiksi huudat? -- Väistyi raukka.\nOnko orjankin elämä\nNautintoa? Nihkaisenpa\nRohkeutta tästä. Mutta\nJos olisi käärme siellä! --\nTai sakona sammakoita, --\nJos se kostaisi katala. --\nHyi, rumia lonkeroita!\nTuot' en juo, en! Säästän sulhon\nTerveydeksi moisen moskan.\nSe sopii sopen kululle. --\nMistä nyt uhkaisi kosto\nJoukoa? Jos laulu petti,\nEi petä ovela nuoli.\nEi näe, ei kuule Väinö\nVäijyvätä liikkujata.\nNiin salassa käypi tieni,\nEttä ei ehätä sulho\nKättä käpsätä tytölle\nKun jo keikahti kedolle.\nMissä viipynevät veikot,\nNaapurin navakat miehet:\nLupaelivat avuksi.\nMiksi suututin ma Kirrin,\nSotaveikkoni parahan?\nKenties missä hän minua\nVartioi nyt väijyksissä,\nKuin minä Suvantolaista.\nVoipi nuolta katkerata\nKätkeä povensa alla\nMinun vaivaisen varalta.\nKun näkevi kuusen alla\nVäijyväni Väinämöistä,\nJo salassa murroksesta\nNopsan nuolen linkoavi\nMasmalooni, maksahani:\nMiks ei tehtykin minulle\nSilmiä joka sivulle,\nJoka kulmalle käsiä,\nNähdäkseni, lyödäkseni\nJoka surman suuta vasten. --\nMissä veikot viipynette? --\nJoko kuulenkin kolua! --\nTuossa! -- terve tultuanne!\n\n    Kylänpoikia: PURMO ja SORMO.\n\nKYLÄNPOJAT.\nTerve!\n\n    Kättelevät Nuorta Joukoa.\n\nSORMO.\n       Etkö jo iloitse,\nVeikko? -- häitä on tulossa!\n\nNUORI JOUKO.\nKysytpä ivalla tuota. --\nItkeä voin syötävästi,\nVoin sutena jollotella.\n\nPURMO.\nTässä pöytä on katettu,\nTuolla kuuset kukkalatvat,\nNiitten alla oiva oltta, --\nTarjoatko, veikko?\n\nNUORI JOUKO.\n                   Lennä!\nTuo, Sinikka, oltta tänne,\nHaarikka urosta kohden! --\n    Sinikka tuo olutta.\nNäittekö kylissä Kirrin?\n\nSORMO.\nKirrin on kipeä mieli.\nSiellä se kuleksi kurja\nNeuvotonna, toivotonna.\n\nNUORI JOUKO.\nEikä lähtenyt keralla?\n\nSORMO.\nEi keralla; yksin lähti\nMetsätietä uhkamielin,\nSiskoas surulla muisti,\nSinua kovin kiroili\nPettäjäksi.\n\nNUORI JOUKO.\n            Taaton poika!\nPettäjäksikö minua?\nEnkö tuosta jo tapellut\nSen verisen koiran kanssa?\nPettäjäksi!\n\nPURMO (Joukolle).\n            Juopas, veikko!\n    Juovat, mutta Jouko on vaan juovinaan ja\n    katsoo sen jälkeen ympärilleen.\nOnpa meitä miestä kolme,\nKoston miestä -- syy on Väinön!\n\nNUORI JOUKO, SORMO ja PURMO.\nSyy on Väinön! sille surma!\n\nNUORI JOUKO.\nTahtoisi parahan immen\nJoukolasta! Eipä jouda\nPois kotoa korven kukka.\n\nPURMO.\nTässä on poikia varalla,\nNuorempia, pulskempia.\n\nSORMO.\nEnnen Kirrikin kuin Väinö.\n\nPURMO.\nEnnen Purmokin kuin Kirri.\n\nSORMO.\nEnnen Sormokin kuin Purmo.\n\nNUORI JOUKO.\nPois kinastus! Ensin voitto.\nSitten on minulla valta\nPalkita parasta miestä.\nOma on palkkani parahin:\nKukistus kopean Väinön! --\nSiis nyt lähtö!\n\nPURMO.\n                Varro, veikko!\nTerästä teot kysyvät.\n    Juopi olutta.\nTällä karkaisen kovaksi\nLuontoani. Tunnustanpa,\nEtt' epäilen, lähteäkö. --\n\nNUORI JOUKO.\nKatala jäniksen jalka!\n\nPURMO.\nPojat, jos pahoin puhutte,\nAnnan tuosta silmillenne.\n\nSORMO.\nVoi kutale mieheksesi!\n\nPURMO.\nPoikki suu, sakarisormi,\nTaikka painan peukalolla! --\nVäinö on väkevä noita,\nTietäkää! -- kovaksi tehty\nMiekkoja ja nuolta vasten.\nHauskempi olisi häissä\nJuoda, riemuita, kuin juosta\nHölkyttää saloja pitkin.\n\nNUORI JOUKO (jyhmien nyrkillään niskaan Purmoa, joka valittaa).\nTuosta annan! -- tuosta! -- tuosta!\nSöitkö halvattu sanasi?\nTeitkö jutkun, poika juntti!\n\nPURMO.\nArmoa! olenhan valmis.\nTeen jo lähtöä -- ai, ai, ai!\nViettekin kanaljat hengen.\n\nSORMO.\nHengettä mies oiva oisit:\nNiin et söisi etkä joisi\nEtkä tuhmasti tekisi.\n\nNUORI JOUKO.\nSen tuhannen pöyrytukka! --\nViisastuitko?\n\nPURMO.\n              Leikin päästin,\nNiin pilasta teitte totta.\n\nSORMO.\nPuoli on totta leikissäkin.\nTunnen Purmon.\n\nNUORI JOUKO.\n               Suori tielle,\nNiin en muista tuota juonta!\nNyt, pojat, otatte neuvon:\nMin' asetun aitan taakse,\nSormo käy kujasen suuhun,\nPurmo murroksen sivulle.\nPurmon nuoli jos ohaisi,\nSormon jo kävisi kohti,\nLopunpa tekisi Jouko:\nKalevaisen kallistaisi.\nMut salassa väijykämme!\n\nKAIKKI.\nSalassa, pojat, salassa!\n\nPURMO.\nReilu poikia!\n\nNUORI JOUKO.\n              Nyt tielle!\n\n    Lähtevät.\n\nSINIKKA (yksin).\nMitä lie tulossa tästä,\nHäätkö vaiko hautajaiset.\nNuo menivät kostotyölle,\nSurmaksi jalosukuisen. --\nSoisin, itse sortuisivat!\nMorsian -- mitä sanoisin? --\nOn kuin päästä pyöritetty:\nEi pukeu pulmuseksi,\nKuin sopisi suuren miehen\nKainaloiselle kanalle. --\nSen lie Kirriä ikävä, --\nItkusuin surussa käypi,\nEi ymmärrä onneansa.\nMoni juoksisi ilolla\nMoisen sulhon morsioksi. --\nTuolta kolmessa tulevat!\nSiirrynpä sivulle tänne.\n\nVANHA JOUKO (käypi Tainan ja Ainon edellä; istuu\nalakuloisena pöydän luo).\nNäkyi jo toivoa kipene,\nMutta nousi murhepilvi\nKohdalta oman kotini --\nSammutti suloisen toivon.\nLapseni, oma vereni,\nElämäni synkistävät.\nPoikani on kostotiellä,\nEripuran puuskan nosti.\nTyttäreni, tyhmä lapsi,\nEi omista onneansa. --\nKenest' on iloa tässä?\n\nTAINA.\nEi pukeu puhtosiin;\nMusta muoto, musta mieli. --\nTuotako valitat, tytti,\nKun hävitit kultavitjat,\nHelmet, ristit rinnoiltasi?\n\nAINO.\nSitäkö valitan? -- Niinkö?\nSitäkö? -- Enempi, äiti.\n\nTAINA.\nLapseni, sinua neuvon:\nMene aittahan mäelle,\nSiell' on arkussa ihanat\nSilkit ja soreat kullat,\nJoilla neinnä ollessani\nPäivän, kaks olen kävellyt\nKukkana ison pihoilla,\nNiin ne arkkuhun asetin.\nSiit' on asti siellä ollut\nKoskematta, katsomatta. --\nNyt mene, ota ne sieltä,\nPukeu kuin päivän tytti\nMorsioksi!\n\nAINO.\n           Niit' en itke.\nKevähän katoa itken,\nKukkien kuihtumista,\nKun laitat minun poloisen\nVasten mieltä miehelään.\nNäetkö tuvassa tässä\nKukkiani poljettuja,\nKylvettyjä -- haudalleni?\nNäetkö, äiti?\n\nTAINA.\n              Täm' on tehty\nTyttiseni hääsaliksi.\nHääkansa jo on tulossa,\nKoht' on täällä suuri seura,\nSulhosikin --\n\nAINO.\n              Äiti armas!\nHautajaiset on tulossa.\nKoht' on sulhonikin -- surma.\n\nVANHA JOUKO.\nKirrin taikoja nuo kaikki,\nSuurta uppiniskaisuutta.\nLuvattu mikä luvattu.\nVie väkisin vaattehille,\nMorsioksi tee väkisin.\nMoni on väkisin viety\nMiehelähän -- siellä itku\nVasta on vaihtunut iloksi.\n\nAINO.\nNoinko haastelet, isäni? --\nOrja vietäne väkisin.\n\nSINIKKA (syrjässä).\nTuolla puukotit minua!\nEtkö itsekin lie orja.\n\nVANHA JOUKO.\nSe on maailman menoa.\nEt näe etehes itse,\nKohtalo sinua viepi.\nMinne vie? -- sitä et tiedä\nEnnenkuin perille pääset.\nTottele! -- on luonnon sääntö.\nTyydy! -- muut' ei lohdutusta.\nSe minull' on kokemusta.\n\nAINO.\nMiten on onnellisten mieli? --\nKuin vapaitten aaltosien\nSelvällä meren selällä.\nMitenpä poloisten mieli? --\nOn kuin kaivossa vetonen,\nAhdistettu, auringotta.\n    Nojaten Tainan olkapäähän.\nMiks en jäänyt syntymättä\nTaikka kuollut kuusiöisnä?\nEn olis paljoa pitänyt:\nVaaksan verran palttinata,\nPikkaraisen pientaretta,\nEmon itkua vähäsen,\nIson vieläkin vähemmän,\nVeikon ei vähäistäkään.\n\nTAINA.\nSuotta kalpenet surusta.\nKun tulet Suvantolaan,\nSyötpä siellä vuoden, kaksi\nVoisulaa, sianlihoja,\nVehnästä ja piirakoita,\nTulet muita muhkeampi,\nIloitset ikäsi kaiken\nSuuressa sukutalossa.\n\nAINO.\nEi kuki revitty ruoho.\n    Ottaa lattialta puhkeamattoman lumpeen umpun.\nTuossa ulppu umpinainen,\nJonka on sydän salassa.\nKainostellen, verhon alla\nNäki se suloista unta\nAamusta, joka avaisi\nSen sydämmen auringolle. --\nValhettelevat unoset! --\nSen väkisti aukaisenko?\nArmotonta! lausut, äiti.\nTok' aukaisen säälimättä!\nKuka on säälinyt minua? --\nKuinka puhtoiset sen lehdet,\nValkoiset ja hienot, hennot!\nEi tomun hiventä vielä. --\nRevin ne, ripottelenkin\nSinne, tänne! -- Kirveltääkö? --\nEi kysytä, kärsi kaikki! --\nNyt sydän on suojatonna,\nPaljas -- myrskylle sen annan.\nSen tekee vetehen mieli --\nHeitän aaltojen ajolle! --\n    Viskaa loitolle.\nNäitkö, äiti?\n\nTAINA.\n              Lapsi kulta!\nKallista sydämmes korva\nYmmärryksen ohjaella!\nEtkö syttyisi ilosta\nPäästessäsi päivän maille,\nVäinön vierikumppaniksi!\nNiin tulisi onnen aika\nNäille pohjolan perille,\nRajoille suloinen rauha;\nKilvan kukkisi ketomme,\nKilvan kansa kaunistuisi --\nSin' olisit onnen tuoja!\n\nAINO.\nOnnetonko muille onnen? --\nHeitä hurjan myrskyn suuhun\nTyttösi revitty rinta!\n\nVANHA JOUKO (kiivastuneena lyöpi oluthaarikan pöytään).\nLopun teen lorusta tästä!\nPane päällesi, kakara!\n\n    Säikähtäen tarttuu Aino Tainaan.\n\nTAINA.\nTuolla kasvinkumppalisi!\n\n    KYLANTYTTÖÄ KAKSI tulla tuoksuttavat käsikkäin ovesta\n    sisään, toinen laulaen, toinen säestäen; kävelevät\n    laulaessaan vieretysten lattiata, heijaten liittyneitä\n    käsiään.\n\nKYLÄNTYTÖT.\nTerve, morsian suloinen!\nNyt sopii sinun iloita.\nEl' itke! miksikä itket?\nLiity lintujen iloihin!\nTulet suurehen sukuhun,\nUljahimman urhon luokse,\nPukeite kevätvalohon,\nNiin valaiset vanhempasi.\n    Kääntyvät päin morsianta.\nTerve, morsian suloinen,\nAstu häittes auringoksi!\n\nTAINA.\nNäet kuin muut iloita voivat,\nSin' itse suret ja itket.\nVoisitko, parahin tyttö,\nHäväistä hyvän emosi,\nEttä et päällesi pukisi\nPuhtahinta, kaunihinta\nEnnen sulhosi tuloa?\n\nAINO (harhamielin).\nSulhoni! -- minulla sulho!\n\n1:NEN KYLÄNTYTTÖ.\nNyt tulekin! Lähtekämme!\nSun puemme kirkkahaksi\nKuin kesäisen joutsenlinnun.\n\nAINO (haaveksien).\nJoutsen Tuonelan joella. --\n\n2:NEN KYLÄNTYTTÖ.\nSielt' tuletkin sirkeänä\nKuin helakka heinäpäivä.\n\nTAINA.\nNiin tulet tupahan sitte\nHeimokunnan kukkasena,\nKuin keväisen päivän tytti\nSuuren sulhosi etehen.\n\nAINO (haaveksien).\nKuin keväisen päivän lasku --\nÄiti! siskoset soreat!\nNäette keväisen päivän? --\nKalvakkana se soluvi\nVettä kohti, saaren taakse. --\nVieno on vedessä vuode. --\nSiellä immet aallottaret\nVastassa. -- Nyt, siskokullat,\nAittahan, ja morsioksi\nLaittakaa kevähän tyttö! --\nHyväst', äitini! -- isoni! --\nSuuri sulho on tulossa.\nMorsioksi! morsioksi!\nHah hah haa, iloiset immet!\n\n    Aino edellä ja kyläntytöt jälessä poistuvat ovelta.\n\nVANHA JOUKO.\nVelhoko pilasi lapsen?\nEnnen niin iloinen tyttö,\nAina tyyni askareissa,\nTotteleva -- nyt kuin tuisku,\nKuin viirissä tuulen lintu. --\nMitä lie ilmoja tulossa.\n\nTAINA.\nVartoessani vapisen.\nMerkit myrskystä puhuvat.\nHääväki jo on tulossa,\nSulho kynnyksellä kohta,\nEikä morsian puettu.\n\nVANHA JOUKO.\nHellittelet hempuasi! --\nTukkapäästä sen talutan! -- --\nOlisin väkevä vielä,\nAntaisinkin kuuman kyydin\nTälle nuorelle suvulle!\n\nTAINA.\nNoin elä tuomitse tylysti.\nMinkä polvi poikkeaakin\nVanhoista sukutavoista,\nAina on jotakin heissä,\nSen hyviä, tuon pahoja,\nJoka meistä on sukuisin.\nJollet muista nuoruuttasi,\nMuistele sukusi muita. --\nJo tulevat joukolaiset!\n\n    JOUKOLAN KYLÄN VÄKEÄ astuu parittain sisään,\n    kukin vuoroonsa tervehtien Tainaa ja Vanhaa Joukoa.\n\n1:NEN JOUKOLAINEN.\nTerve Joukolan tupahan!\nOnni kuulun orren alle!\n\n    Muut kertaavat viimeisen säkeen.\n\nTAINA.\nTerve, te kotoinen kansa!\nValitkaa kotoinen paikka\nTässä pienessä tuvassa.\n\n    Väki asettuu pöydän etusivulle.\n\nVANHA JOUKO.\nTuo olutta, orjapiika!\nJuokatte iloisin mielin!\n\n1:NEN HÄÄVIERAS.\nHyväpä täss' on joukon juoda\nSuuren sulhasen tuloa. --\n\n2:NEN HÄÄVIERAS.\nNuorena unohti naida --\nOtti vaimon vanhempana.\nTaisi viisaasti valita.\n\n3:MAS HÄÄVIERAS.\nHarv' on viisas naidessansa:\nKuka on hullu nuoruudessa,\nKuka vanhana höperö.\n\n1:NEN HÄÄVIERAS.\nSit' ikä ei vanhentanut,\nJonk' on mieli naimisiin.\nSe se on vanhaksi kyhätty,\nJonka on halut haudattuina.\n\nTAINA (levottomana).\nKuulenko kolinan sieltä?\nOnko jo tulossa urho!\n\n    VÄINÖ astuu sisään, sitte KOUKI ja PELLERVO,\n    jälessä muuta SUVANTOLAN VÄKEÄ. Joukolaiset\n    kavahtavat seisaalleen.\n\nVÄINÖ (katellen Tainaa ja Vanhaa Joukoa).\nTerve tännekin Jumala.\nAlle kuullun kurkihirren!\nHyvä vuosi vierahaksi,\nRakkaus rakentajaksi!\n\n    Suvantolaiset kertaavat viimeisen säkeen.\n\nTAINA.\nTerve, sulho, tultuasi\nMatalaisehen majahan,\nPetäjäisen pöydän taakse!\n\n    Joukolan väki kertaa ensi säkeen.\n\nKOUKI.\nTullut on Suvannon sulho\nKolmen surman suun ovitse:\nHäätalohon tullessamme\nEnsi nuoli murroksesta\nLivahti alatse ratsun;\nToinen aitavierustalta\nSulhon päällitse suhahti!\nKolmas aitojen ohesta\nOsasi hevosta kohti -- --\nRatsun ampui urhon alta.\nVielä on elossa Väinö.\nLaulu mailta ei lakastu. --\nTuossa urho!\n\nHÄÄKANSA.\n             Terve, sulho!\n\nVÄINÖ.\nHeitä, Kouki, kerskaukset!\nMies ei vaaroja valita.\n\nVANHA JOUKO.\nSiin' on urho sen mokoma,\nJoka ei nuolia nolostu\nEikä väisty velhon tieltä!\n\nTAINA (Väinölle).\nValitse parahin paikka,\nNauti pöydältä parasta!\nIstukaa, Suvannon kansa,\nSulhasen molemmin puolin,\nJoukolaisten vastapäätä!\nNäm' on häät sovinnon juhla\nSuomen heimojen välillä.\nTuokatte valoa, piiat,\nTuntuvammin tuohuksia!\nKiitäkätte ketterämmin,\nEttä nähtäisiin valossa\nSulhon silmät säihkyväiset!\n    Erikseen.\nMissä viipyneekin Aino!\n\nVANHA JOUKO.\nAntakatte olven käydä\nMies miehestä, suusta suuhun.\nTässä on päälle purtavata.\nItse veitsin viiltäkätte!\nNautimme mitä on pientä,\nMorsianta vartoessa.\n\n    Hääväki juopi ja viiltelee pöydältä pötyä.\n\n1:NEN JOUKOLAINEN.\nMorsianta! Siin' on tyttö,\nJot' et huoline hävetä\nViedä Väinölän ahoille,\nLaulun maille!\n\n2:NEN JOUKOLAINEN.\n               Laula, Väinö!\nPäästele ilon muruja\nPöydän kuulun kunniaksi!\n\n3:AS JOUKOLAINEN.\nAnna onnesi valua\nLauluksi kuin vuolas Vuoksi!\n\n2:NEN JOUKOLAINEN.\nPäästele pyhät sanasi\nNiinkuin rastas raikurinta!\n\nTAINA (Vanhalle Joukolle).\nMieheni, vävyäs katso:\nViisahan ylevä otsa,\nNuorukaisen säihkysilmät --\nParta vaan on vanhan miehen --\nHuulet laulun lainehissa! --\n    Erikseen.\nEikä kuulukin jo Aino!\n\nVANHA JOUKO.\nOlet oiva mieheksesi,\nToimen ja tekojen urho,\nSanan sankari parahin.\nMies olisit parempi vielä,\nJollet uusia ajaisi\nEtkä kääntäisi ketoja,\nVaan kävisit jousen tiellä,\nPelto pehmittää sukusi\nVeltoiksi vetistäjöiksi.\nMetsissä ja merten päällä\nMies on pontensa pitävä.\n\nJOUKOLAINEN VANHUS.\nTuo oli taidolla sanottu.\nHaastat kuin isien suusta.\n\nTAINA.\nLausuhan sanasi, Väinö,\nVoitko puoltasi pidellä?\n\nVÄINÖ.\nHyv' on metsä kuin merikin,\nLuonnon aarniot molemmat.\nMut on ihminen isäntä\nVasta vainion mäellä,\nKarjan kellon kuuluvilla.\nSiinä on kesynä luonto\nYmpärillä uhkurinnoin.\nSiitä sankarin tavalla\nHän petoja karkoittavi,\nTaistelee Puhurin kanssa.\nMinkä nostat nurmikkoa,\nSenpä itsekin ylenet,\nSomaksi kotisi käypi,\nKoko Suomi suotuisaksi.\nPolvi polvelta sukusi\nVeljestyvät vieretysten,\nNousevat valoa kohti\nViljan kultaisen keralla.\n\nTAINA.\nOikein osasit, Väinö.\n\n    Kansa säestää Tainaa.\n\nJOUKOLAN NUORUKAINEN.\nTempasi mukana mielen\nKuin virta venettä viepi.\n\nKANSA.\nLaula, Väinö! Sulho, laula!\n\nVÄINÖ.\nVartokatte, vanhat, nuoret!\nLaulella jotakin voisin,\nKun joutuisi hellä hetki,\nArmas astuisi tupahan:\nSilloin syttyisi iloni\nKuin kokko keväisnä yönä,\nValaisten vesiä, maita.\nLaulaisin jalan jokaisen\nNousevaksi, notkuvaksi.\nKaiken kansan kiihottaisin\nSuurihin sulotekoihin\nMaan parahan maireheksi --\nLaulaisin --\n\n    Kyläntytöt astuvat sisään.\n\nTAINA (hätäisesti).\n              Jätitte Ainon!?\n\n1:NEN KYLÄNTYTTÖ.\nVaatetimme armaistasi\nKuin suvi suloista saarta:\nPanin päälle silkit, kullat,\nKaulahan heleät helmet,\nKullan ristit rintapäille,\nYlle paidan palttinaisen,\nHohtoisen sinihamosen,\nSenpä päälle kultavyöhyt,\nSukat silkkiset, koreat,\nKautokengät kaunihimmat,\nSormet kullan sormuksiin,\nKultarenkahat käsihin --\nTuulehen jäi vielä tukka,\nSitomatta -- silloin lensi -- --\n\nKAIKKI (levottomasti).\nMikä? Minne lensi? Lausu!\n\n1:NEN KYLÄNTYTTÖ.\n\"Morsioksi! Morsioksi!\"\nHuusi armas harhasilmin,\nJa pakeni --\n\nTAINA (tuskaisena).\n             Minne? Minne?\n\n1:NEN KYLÄNTYTTÖ.\nMetsätielle, halki viidan --\nSinne kuin kana katosi.\nJuoksimme jälissä vielä,\nHuutelimme -- turha vaiva!\nEi vastannut.\n\n2:NEN KYLÄNTYTTÖ.\n              Täm' on totta!\n\nTAINA.\nTaatto auta!\n\nVANHA JOUKO (masentuneesti).\n             Näinkö loppui. --\n\nTAINA (hätääntyneenä).\nNyt ajolle joutukamme!\nJuoskamme joka taholle!\nEtsimme joka kolosta,\nPaloltakin murroksesta,\nJoka kannon juuren alta\nEmmekä palaja ennen\nKuin on kyyhkyni kotona.\n\nVÄINÖ.\nKenties ryöstetty minulta! --\n    Päättävästi.\nEtsin vaikka aallon alta\nArmastani. -- Joutukamme!\n\nHÄÄKANSA.\nJoutukamme! Joutukamme!\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\n    Järven rantametsä. Saarinen selkä siintää taustalta.\n    Aamuyön kuutamo.\n\n    NUORI JOUKO. PURMO. SORMO.\n\nPURMO.\nJo sanoinkin lähtiessä:\nVäinö on kovaksi tehty,\nAmmut, ammut -- nuoli ei pysty.\n\nNUORI JOUKO.\nTuon uskotko? -- Vielä ammun\nKohti koiran purtavata.\nToiste näytän!\n\nSORMO.\n               Näytä, näytä!\nMut jos nuoles ei osuisi?\nKun otus on oiva, kallis,\nAmpuja on intoisampi,\nKuume hillitön kädessä --\nSe se vie vinohon nuolen.\n\nNUORI JOUKO.\nEipä lempo vie vinohon.\nToiste näytän!\n\nPURMO.\n               Nyt näemme,\nEtt' on Joukola kumottu,\nPerustettu pellon valta.\nKohta kaskien savuja\nMetsän karja on paossa.\n\nNUORI JOUKO.\nTurko ennen turmelkoon\nVäinön vainiot ja vallat!\n\nSORMO.\nJoutavista kiistellessä\nJää tekomme täyttämättä\nTai keskoiset synnytämme. --\nVäinö nyt iloisna juopi\nHäitänsä, sylissä impi.\nEikö totta?\n\nNUORI JOUKO ja PURMO.\n            Totta lausut.\n\nSORMO (jatkaa).\nMe mekastelemme täällä\nYön sylissä harhaellen,\nNeuvotonna, keinotonna.\nEikö totta?\n\nPURMO.\n            Totta, Sormo.\n\nNUORI JOUKO.\nTuoko totta! -- Neuvot, keinot\nOn tämän pojan povessa.\n\nSORMO (jatkaa).\nLauluillansa siellä Väinö\nLumoaa hääkansan kaiken,\nNiin sitoen joukolaiset\nKalevaisten kumppaliksi.\n\nNUORI JOUKO.\nPoltat luitteni ytyä.\n\nSORMO (jatkaen).\nKoht' on aamu. Missä toivo?\nMissä saalis, onni, voitto?\nVarrommeko aurinkoa?\nKohta käypi se salolle. --\nSilloin Väinö, vieretysten\nNuoren naisensa keralla,\nAjelee salon sivua,\nViepi kultansa kotihin,\nVäinölähän.\n\nNUORI JOUKO.\n            Kiusoin haastat,\nSormo -- raatelet minua.\n\nPURMO.\nSormo haastelee tosia.\nKuu riippuvi kynsistänsä --\nPaha ilma on tulossa.\n\nSORMO.\nLiitymmekö nyt sovussa\nPellon työhön Väinön kanssa\nVaiko Joukolan jätämme? --\nLausukatte!\n\nPURMO.\n            Raskas pulma.\n\nNUORI JOUKO.\nEnnen Joukolan jätämme\nKuin ketoja kääntelemme.\nEnnen tunturin takana\nTuulen tuiskuisen kotona\nMetsän riistoja ajamme,\nPerustamme peurakarjan.\nSinne, veikot!\n\nSORMO.\n               Sinne!\n\nPURMO.\n                      Sinne! --\nMut kuka tuo vaimo tuolla?\nMielikkikö metsän muori!\n\n    Kaikki kolme likenevät toisiaan epäluuloisina. SINIKKA tulee.\n\nSINIKKA (erikseen).\nNyt julistan heille koston,\nPanen valhetta välille.\n\nNUORI JOUKO.\nSe katala on Sinikka.\n\nSINIKKA (miehille).\nRientäkääkin tunturille!\nMetsän ja petojen mahti\nJoukolassa on kumottu.\nNuorison lumosi Väinö\nLauluillansa. Kiitos sille!\nNyt ne kulkevat saloilla,\nVäinö Ainonsa keralla,\nKansa saattona jälissä.\n\nNUORI JOUKO.\nValhettelet, orja!\n\nSINIKKA.\n                   Sitten\nVoit ollakin uskomatta.\n\nNUORI JOUKO.\nJos tosia lausut, lausu,\nLoitolla ovatko, luulet?\n\nSINIKKA.\nEi loitolla. Nuolen matka,\nEi enempi Joukolasta.\n\nNUORI JOUKO.\nMiks olet noin täällä yksin\nYöjalassa?\n\nSINIKKA.\n           Voithan kuulla: --\nOlen haamu kuuvalossa,\nPeikko sun sydämmes yössä.\nLäksin, toin sanoman sulle,\nJotta voisit nyt iloita.\n\nPURMO.\nTuolla on sisu kipeä --\nSen taudin kai tunnet, Jouko.\n\nNUORI JOUKO.\nIlkeä mara. -- Sen niskat\nNoin kurin nurin nujerran.\n\nSINIKKA.\nOmantuntos niskat --\n\nSORMO.\n                     Heitä\nTuo orja! Nyt keksi keino\nReipas, joutuisa kuin hirvi.\n\nNUORI JOUKO.\nNiinpä nyt jalalle, veikot!\nHetken matkan päähän tästä\nTiepuolehen painukamme\nKahden kallion välille.\nKun honkasaloa halki\nSiit' ajaa Suvantolainen --\n\nPURMO (kiusotellen).\nAlla orhisi parahin,\nOma siskosi sivulla.\n\nNUORI JOUKO.\nVaikenetko, taikka tuosta! --\nNiin, teille kun annan merkin --\nTuulta matkin -- kaikki kolme\nNuolta kolme linkoamme\nVäinön masmalohon -- roiskis! --\nHän on maassa -- meillä voitto.\nViisas keino! tunnustatte.\n\nSORMO.\nKeinon tutkimme teossa\nOnko oiva.\n\nNUORI JOUKO.\n           Lähtekämme!\n\nPURMO.\nKäynpä kuin lumessa riekko\nVastamaata, laapustellen.\nTääll' en luota onnehemme,\nVasta tunturin takana. --\n\nNUORI JOUKO.\nTäm' yritys täällä -- sitten --\n\nSORMO.\nSitten sinne!\n\nSINIKKA (vetäen Joukoa syrjään).\n              Viivy, Jouko! --\nSinä rosvosit minulta --\nVäinö nyt sinulta ryösti!\n    Jouko vetää miekkansa, aikoen työntää sen Sinikan rintaan.\n    Sinikka rukoillen:\nTeet hyvin -- tapakin orja!\n\nNUORI JOUKO (painaen miekkansa tuppeen).\nEn kiusoin lopeta tuota. --\nVäisty, ruoja! -- Nyt polulle,\nVeikot! -- silmät auki!\n\n    Poistuvat kolmin oikealle.\n\nSINIKKA.\n                        Teille\nLunta ja ikuista yötä!\n    Yksin.\nEksyitpä tok', uljas Jouko,\nIäksi omistas eksyit!\nSieltä Väinö! -- -- Kuulustanpa\nSalavihkoin -- huomasivat!\n\nVÄINÖ (tulee Koukin kanssa vasemmalta).\nJoukolanko orjanainen! --\nMit' olet tavannut täällä?\nNäitkö merkkiä hänestä,\nArmahasta?\n\nSINIKKA.\n           Haltioita\nVäkivaltaisia nähdä\nVoin jok' askelella. Heikot\nPaeten väkevän tieltä,\nPiiloss' itkevät vapisten. --\nSinäkin, väkevä Väinö,\nEt ole Joukoa parempi --\nAjat naista kuin otusta.\n\nVÄINÖ.\nMinä etsin onneani.\nSiks ajan jälissä häntä,\nKun rakastan.\n\nSINIKKA.\n              Onneasi,\nItseäsi vaan rakastat.\nSiks et Ainolta kysynyt,\nSuostuisiko -- lempisikö\nHän sinua.\n\nVÄINÖ.\n           Orjan ohje!\nKun sydän tytöllä vielä\nLie vapaa, hän miest' ei heitä,\nJolla on urohon arvo.\n\nSINIKKA.\nJos vapaa olis se eikä\nOmistaisi toinen --\n\nVÄINÖ.\n                    Toinen! --\nSano näitkö --?\n\nSINIKKA.\n                Hänt' en nähnyt.\n    Erikseen:\nMinun kurjanko pitäisi\nNähdä Aino onnellisna\nVäinölässä. --\nJoukolan suvulle surma!\n    Väinölle:\nMetsän ja vesien vallat,\nLuulen, kanssas kilpaavat.\n\nVÄINÖ.\nMetsän ja vesien vallat -- --\nOnko onneni katala\nVenelotti vuotavainen?\nSe rannasta kantoi miestä,\nVei selälle, siellä vuoti --\nMies jäi aaltojen ajolle.\nMissä on nyt morsioni? --\nKäy, katso, tähystä, Kouki!\n\nKOUKI.\nTarkastan kuin rannan tiira.\n\nSINIKKA.\nVarroit häntä vierehesi --\nHänpä viitahan vilisti.\nHänt' etsit -- oravan löydät,\nJoita on sata salolla,\nYht' et löydä: Aino-neittä.\nEtsitkö vesiltä -- sieltä\nLöydät telkkiä tuhannen,\nVaan et yhtä: Aino-neittä.\nMaassa on kiven koloja,\nOn tupia Ahtolassa\nPiilotella pienen linnun.\n\nVÄINÖ.\nMut tuo toinen? -- lausuit vasta.\n\nSINIKKA.\nAinon kasvinveikko -- Kirri!\n\nVÄINÖ.\nKuuvalonkin sammutatko?\nHeikon toivoni pimität.\nPoistu, orja! Etsi neittä!\nLöydätkö, minulle näytä.\n\nSINIKKA (poistuessaan).\nTuota niität kylvöstäsi.\nVäkivalloin vaadit naista,\nOnnesi rakentajaksi:\nKaiken tietä katkeruutta,\nOrjanpiikkiä kokoat.\n\n    Poistuu.\n\nKOUKI.\nKuuntelet mokoman kieltä!\nLuonto voi toden sanoa\nPuun, veden tai linnun kielin,\nMiks ei orjankin sanoilla?\nViisas oppivi jokaista.\nTuo vaimo viritti tuskan\nRinnassani -- toinen, lausui!\nMiks ei? -- Eikö voisi toinen --\nKenties Kirri! -- Juuri Kirri! --\nKevätjuhlassa hän tuiski\nKuin vihuri. Sitten ehkä\nJoukolan talon likellä\nTuo Lapin vihainen tiisti\nViitakossa vaani -- sieltä\nKarkasi kuin ahnas ahma,\nJoka, kieli lerpallaan,\nKäy jälillä nuoren peuran. --\nNiin hän morsianta vaani,\nNäki puhtosen, vihannan\nHäävalmisna -- iski kiinni! --\nNiin keväimen multa ryösti.\n\nKOUKI (istuen kannolla).\nMinne veikin -- etsi -- löydä. --\nJos löydät, niin kyntes iske\nKiinni kuin kanahan haukka,\nSiipes alle sitten paina\nPikku lintu.\n\nVÄINÖ.\n             Säästä neuvos!\nJuokse sinne, minne käsken. --\n\nKOUKI.\nKäskisit tulen tekoa\nJoukolan tupien alle!\nPolttaisin poroksi kurjat,\nKylinensä, kansoinensa. --\n\nVÄINÖ.\nVihan voittaisit vihalla.\nMoinen ei Suvannon valta.\nLemmen, viisauden voima\nPerustaa vakavan vallan.\n\nKOUKI.\nHillitse susia suitsin,\nPäitsin karhuja pitele!\nKirves, keihäs, miekka, jousi --\nNiillä hallitse petoja!\n\nVÄINÖ.\nNoin päästät oman petosi\nIrti kuin Tapion koiran.\nKostaessas Joukolata,\nKostaisit parahan immen,\nNuoren, kirkkahan kuin kaste.\n\nKOUKI.\nJoka hukkui päivän suuhun.\n\nVÄINÖ.\nNyt tähystä ympäriltä,\nNäkyisikö --\n\nKOUKI.\n             Niinkuin tahdot.\n\n    Urkkii ulompana, mutta näkyvissä.\n\nVÄINÖ (yksin).\nEtsinpä kevättä nuorta,\nKun kevät on lemmen aika,\nValon, vapauden aika,\nSiksi etsin Aino neittä\nLiittohon Kalevan kansan.\nJoko nyt kevät katosi? --\nKirrin kauttako? Häpeä! --\nKilpaisinko Kirrin kanssa,\nHalvan, kuuluttoman Kirrin!\nMinäkö? Kalevalainen! --\nSuostuiko hänehen Aino?\nMinut hylkäsi? Ja siksi --\nSiksikö hävisi häistä\nKuin utuinen metsän impi? --\nVanhetunko kuin nuo muutkin?\nSiksikö kevät pakeni?\nVäistyi kuin käki salolta\nElokuussa kukkumasta.\nVanhetunko? --\nSuuri Luonnotar, emoni!\nEikö vaikuta minussa\nKevät hehkuna, palona,\nKesä sankarin tekoina,\nSyys satona viisauden,\nAnkarana talven tahto?\nLuonnotar, jalo emoni,\nLoit minusta täyden miehen -- --\nTäyden miehen? -- Ihmisenpä!\nHellän, heikon, naisten narrin. --\nMut jos onneni olisi\nKalevalan kansan onni,\nEnkö sit' takaa ajaisi?\nKevätpäiväkin ajavi\nUupumatta aurinkoa\nEikä luovu sen jäliltä\nEnnenkuin on kultakehrä\nSylissä säteilemässä.\nEnkö etsisi minäkin?\nOlen nuori, kun rakastan,\nAina nuori. --\nJos nyt vaarassa näkisin\nAinon -- juoksisin jälissä,\nTempaisin teräskäsillä,\nVaikka surman suun ovelta,\nVeisin kultaisen käkeni\nKainalossani kotihin. --\nKouki, joudu! Mit' on siellä?\n\nKOUKI (Väinöä läheten).\nVettä, taivasta ja maata,\nPuitakin ja kukkasia\nKuutamossa nukkuvia.\nLintuset ovat hereillä.\n\nVÄINÖ.\nRientäkämme! Etsi tuolta!\nMinä täältä.\n\nKOUKI.\n             Niinkuin tahdot.\n\n    Lähtevät eri suuntiin. AINO astelee rantaa epävarmoin askelin.\n\nAINO.\nKuulinko puhetta täältä?\nMetsän puutko ne puhuvat?\nVaihtaisittekin suruja\nHoikan tyttösen keralla?\nVoi, sydämmen särky, tuska,\nPäänkivistys polttavainen!\nKunpa särkisi kovemmin,\nJotta koito kuolisinkin\nNäiltä suurilta suruilta!\nAik' olis minun jo kuolla,\nEi mua sure sukuni,\nVaikka murtuisin merehen. --\nHuokasitko mulle, honka,\nNiin syvästi, raskahasti,\nNähdessäsi hääpukuni? --\n    Vilkastuen:\nHäihin, metsä, metsän immet,\nMetsän poikaset parahat! --\nKuukin hohtelee salolla! --\nTanssikatte, nuoret! soita!\nSoita, rastas, hääiloa!\nKuku toivoa, käkönen,\nOnnen vuosia tuhannen\nTälle surman morsiolle! --\nRasahtiko?\n\nKIRRI (tulee oikealta).\n           Terve, Aino!\nSäikyitkö minua, armas?\nLuulit muiksi, nythän tunnet.\nPäivät, yöt sinua etsin,\nNytpä löysinkin lopulta.\nKuulin kuin hävisit häistä,\nHylkäsit Suvannon sulhon.\nSiit' iloitsin, läksin, juoksin --\nTässä nyt sinut tapasin.\nTässä on sylini lämmin!\nKannan kämmenin sinua,\nNiinkuin piennä tyttösenä.\nMuistat kuin sinua kannoin\nYli vaarojen, vesien.\nUimmekin kotilahdessa\nKilvaten kalojen kanssa.\nKerrankin sinut pelastin,\nKun jo uhkasit upota.\n\nAINO (harhamielin, surullisesti).\nUpotako? -- Miks en jäänyt\nAlle aaltojen syvien?\n\nKIRRI.\nKätes käärit kaulalleni,\nKun kannoin sinut sylissä\nKukkivalle kunnahalle.\n\nAINO (ikäänkuin itsensä ulkopuolella).\nSiellä nyt surutta uisin\nKuin iloinen aallon impi.\nMuistelisin vain sinua,\nNoit' unia kultaisia\nLemmestämme, onnestamme --\nUisin -- uisin --\n\nKIRRI (tarttuen Ainon käteen).\nVien sun nytkin\nTurvahan tupaseheni. --\nNäytät niin levottomalta\nKuin pelkäisit. -- Väinöäkö?\nSuojelen sinua siellä,\nVaikka tulkohon tuhatta\nPuolisoksi pyytäjätä. --\nRevin kaikki ne paloiksi!\n\nAINO (ikäänkuin havahtuen).\nRevitkö paloiksi kaikki! --\nOnneni revit paloiksi!\nOlet julma. -- Päästä, Kirri!\nSin' et laula etkä soita,\nVaikk' on hääni.\n\nKIRRI.\n                 Linnukseni\nVien sinut visertämään,\nÄitini sydänkävyksi. --\n\nAINO (kuin ammuttu, reutaisee itsensä vapaaksi).\nÄitisi! -- Pakene! -- käärme\nKahistelevi heinikossa!\nMusta, liukas -- aih! se pisti! --\nMyrkytti eloni nuoren. --\nPois suhahti! -- - Näitkö, Kirri?\n\nKIRRI (hämmästyneenä).\nMieletönkö!? -- Aino rukka!\nOnko Syöjätär katala\nTämän tehnyt?\n    Neuvotonna:\n              Aino! Aino!\nTule, suostu vaimokseni!\n\nAINO (harhamielin, auringon nousua tuijottaen).\nTuolt' on sulhoni tulossa\nAamun auteren takoa,\nAallon päilyvän sylistä: --\nRuskoposki! -- kirkassilmä! --\nHohtorinta! -- Jää hyvästi! --\nKirri raukkani -- hyvästi!\n\n    Seisoo jäykistyneenä.\n\nKIRRI (katkerana).\nTämä on kosto Joukolalle! --\nTästä tahdon viestin viedä\nAinon kurjalle kodille.\nHyvästi, poloinen Aino!\n\n    Lähtee.\n\nAINO (yksin).\nHah hah ha! -- Hyvästi kaikki!\nKaikki ihmiset hyvästi!\nRaskas on inehmoseura,\nNiin raskas, tukala, kurja -- -- --\nKuuma tääll' on. -- Lietso tuulta,\nTuulikki Tapion neiti! --\nEthän lietso -- laht' on tyyni,\nKuin väsynyt valvonnasta,\nRiehunnasta.\nKurkistan kuvia siitä: --\n    Väsyneesti:\nOn rannan kukka\nNiin hervas,\nNiin valju.\nPäin päivän nousua se nuokkuu\nNoin silmät ummessaan\nJa lehdet lerpallaan.\nSe tuskin tuntis kuvaistaan,\nJos näkis sen.\nMut onnellinen sit' ei nää,\nKun sokko on.\nVaan tyttö onneton\nTäss' avutonna värjättää\nJa nähdä kuvansa voi tuossa --\nHajalla hapsin\n    Kauhistuen:\nJa silmät! -- -- kamalat -- --\nMiks itseäni pelkään? --\nPeitä, autere, kuvani,\nPeitä kaikki ihmiskuvat! -- --\n    Vilkastuen:\nTuolla -- tuolla päivän alla\nAallottaret uiskelevat! --\nNiin surutta -- niin iloisna. --\nViittovat minua sinne!\nUinko tuon kiven selälle?\nKiv' on kirkas, aalto raikas.\nTuohon riisun hääpukuni,\nTuonne liinat, silkit, kullat!\nKuin kala vetehen vierin --\nSiellä jäähtyvät suruni. --\n\n    Riisuu kuumeisesti yltään, viskoen pukunsa\n    minkä minnekin. Istuu rantakivelle.\n\nEthän pyytäne, isoni,\nTästä järvestä kaloja!\nEthän noutane, emoni,\nTäältä vettä taikinaan!\nEt, veikko, sota-orille\nJuottane vesiä näitä!\nElköhöt sukuni siskot\nPeskö pyykkiä ikinä\nTämän lahden laiturilta! --\nVesi on minun veriä,\nKalat kurjan on lihoja,\nLuitani on rannan ryönät,\nRannan heinät hiuksiani.\n\n    Tuijottaa jäykästi selälle. VÄINÖ tulee vasemmalta.\n\nVÄINÖ.\nHän on täällä?\n    Vapisten:\n               -- Rohkenenko\nHänet kaapata kuin kotka,\nViedä huimasti kotihin? --\nRyöstölintuko olisin! -- --\nNoin ihana, puhdas, armas\nKuin aamulla nuori päivä,\nJoka on kylpenyt meressä, --\nMutta riisuttu! -- alasti! --\nMaassa silkit, helmet, kullat! --\nAikoisiko?! -- Onnetonta! --\nKuuntelen mitä sanovi -- --\nHiivin -- hiivin --\n    Kuiskien:\n                    Aino! Aino!\n\nAINO (yhä tuijottaen selälle).\nNe jo kutsuvat minua\nSelälle sinisen aallon --\nJo tulenkin!\n\n    Syöksyy veteen.\n\nVÄINÖ (törmää rannalle avatuin sylin).\nAino! Aino!\n\n    SINIKKA näkyy puun suojasta nauraen kamalasti.\n    KALEVAISIA ja JOUKOLAISIA ryntää rannalle.\n    KOUKI ja PELLERVO pidättävät Väinöä.\n\nKOUKI.\nVielä et vetehen jouda!\n\nPELLERVO.\nMaasi miestä tarvitsevi!\n\nVÄINÖ.\nPäivä nousi -- hänpä vaipui,\nKevät koitti -- hänpä sammui --\nSammui onneni, iloni! --\n\nERÄS JOUKOSTA.\nKansasi sinull' on vielä!\n\nTAINA (hätäisenä tunkeutuu väen halki).\nLapseni! Sydänkäpyni!\nOjenna kätesi tänne,\nPalaja emosi luokse! --\nHän ei kuule -- on vajonnut! --\nUpposiko ainiaksi\nNäiltä ilmoilta iloni! --\n\nVÄINÖ (epätoivoisesti).\nRiennä sulhosi sylihin!\nAnnan kaikki aarteheni,\nSydämmeni suuret laulut.\n\nTAINA (epätoivon tuskissa).\nTule, joudu, käy kotihin!\nPääset, pääsky, minne mielit,\nEi pakoita vanhempasi.\nAinoseni, lintuseni! --\nUppositko ainiaksi?\n\nKANSA.\nAiniaksi! Ainiaksi!\n\nVÄINÖ (kääntyen kansaan).\nKansa, nyt olen omasi!\nKuun hopeat, päivän kullat\nOvat onnemme unelmat,\nHaihtuvaiset, vaihtuvaiset.\nViljelyksen yhteistyöhön\nRientäkämme yhteisvoimin!\n\nKANSA.\nYhteistyöhön yhteisvoimin!\n\n\n\n\n\n\nKULLERVO\n\nRunomuotoinen murhenäytelmä viidessä näytöksessä\n\n\n    _Kalliin äitini muistolle\n    pyhitän nöyrästi tämän teokseni.\n\n             Kirjoittaja_.\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nVÄINÖ, tietäjä              |\nILMARI, seppo               |\nKAUKO, Lemminpoika          |\nTIERA                       |\nUNTAMO                      |\nKALERVO                     |  Vapaita kansalaisia\nILVO, Ilmarin emäntä        |\nANJA, Ilmarin sisar         |\nARMI, Kalervon emäntä       |\nHIEPRA, Kalervon kotitytär  |\nPOTERO, Kalervon kotipoika  |\nKULLERVO, Kalervon poika.  |\nKOTRO                     |\nMUTRU                     |\nTUIRO                     |  Ilmarin orjia\nKITKA                     |\nPOURU                     |\nILLI, piika               |\nONERVO, noita.\nHIPPO, vanha soittaja.\nMIERON TYTTÖ.\nEräs airutmies. Joukkoa. Itkijänaisia.\n\nTapaus Suomessa heimosotien aikana.\n\n\n\n\nENSI NÄYTÖS.\n\n\n    Jylhä metsäinen kallioseutu. Taustalla vuorenkuve, jonka\n    keskestä aukko viepi syvälle pajaluolaan, josta alasin,\n    palkeet y.m. pajakojeita näkyy. Pajan eteen, melkein oven\n    kohdalle asti, pistäytyy oikealta erillinen kallion kieleke.\n    Kirkas aamupäivä.\n\n    VÄINÖ ja UNTAMO.\n\nVÄINÖ.\nNäihin aikoihin lupasi\nSeppo Kullervon keralla\nPajatöihin tänne tulla. --\nVoimme vartoella kotvan.\n\nUNTAMO.\nLevätä tekisi mieli.\nRaskas taakka on elämä.\n\nVÄINÖ.\nRaskasko -- kevytkö -- paino\nOman on tekosi tuote,\nKuin tuo kalliokin tuossa\nMaan poven on paisuttama.\nTuolla taas tasanko nosti\nPovestansa pulskan metsän,\nNotko heiniä herätti,\nNiemi kukkia kohotti --\nItse kantavat ne kaikki\nMinkä itse nostattivat.\nNiin sinäkin, Unto, kanna.\n\nUNTAMO.\nYlpeä oletkin, Väinö.\n\nVÄINÖ.\nSinähän perin tuhosit\nKalervon väkevän heimon,\nVeljesi veren --\n\nUNTAMO.\n                 Parempi\nTuho, kuin ikuinen vaino.\n\nVÄINÖ.\nSe vasta kamalin vaino,\nJonka toi oma tekosi:\nSisällesi julman tuskan.\nSenhän tunnet. Hartiasi\nMurhe on musertanut.\nPartasi ja pääsi hapset\nVaiva varsin on valaissut.\nSilmäsi pelon tulessa\nHaamuja kuvastelevat.\n\nUNTAMO.\nTuot' elä muistuta minulle!\nTuhotyön opetti luonto.\nLuonnonvoimatkin väkevät\nToisiansa vainoavat:\nVesi tulta on vihannut,\nTuli metsiä tuhonnut.\nEläin vainovi eläintä. --\nLepinkäinen pieni lintu,\nKoukkunokka -- senhän tunnet\nHyönteiskurjan kun tapasi,\nSen nykisti pyörryksihin,\nSitten naulasi nokalla\nTuon itikan kimpuroivan\nKuivan oksapiikin päähän.\nSiinä se eleli, kärsi,\nKunnes päivän paistamana\nKyllin kypsyi -- lintu söi sen.\n\nVÄINÖ.\nLuonnon tunnottoman töitä\nOtatko esikuviksi?\n\nUNTAMO.\nMiks en tunnoton olisi?\nKerrankin salolla multa\nUkko iskulla salaman\nPojan kaasi, polven jatkon.\nOliko sydäntä sillä?\nOnko hallalla sydäntä,\nViedessänsä vuoden viljan?\n\nVÄINÖ.\nSua surkuttelen, Unto.\nRaaka luonto on sinussa\nLiittolaisensa tavannut.\nOttaisit opastajaksi\nLuonnon lauhkean, ihanan,\nNiin sulaisit lempeäksi,\nRaakavoimat vaimentaisit.\nMaan, vesien, ilman kielet\nPaljon kertovat suloista.\n\nUNTAMO.\nLausunko enempi vielä?\nSinä kiittelet käkeä,\nOnnenlinnuksi ylistät.\nMut sekin munansa laski\nHennon kertun hautoella,\nKäki suuri pienen kertun.\nKerttu hautoi ja hikoili:\nPoika puhkesi munasta,\nSuuripäinen, suurisuinen,\nKertun lapsia isompi.\n-- Kerttu ummet ja pimeät\nLensi, etsien evästä\nSille nuorelle suvulle,\nToi matoja, toukkasia,\nNe kotiväelle kantoi.\nMut ahnas käkösen poika\nToukat söi, matoset ahmi.\nNälistyivät kertun lapset,\nVisertivät, vaikeroivat.\nKäkipä kuritti niitä,\nEmokertun poissa ollen,\nUlos syyteli pesästä --\nTuo sama jumalten lintu,\nJonk' on suussa kaunis kaiku!\nKuoli kerttujen viserrys,\nMut käki yleni, kasvoi,\nSalot sen sanoja kertoi. --\nKertun ja käen tarina\nOn elämä ihmistenkin.\nSinäkö minua moitit,\nEtt' olen kaatanut Kalervon?\n\nVÄINÖ.\nKurja veljesten on vaino.\nPelkuri vihollisensa\nTuhoaa iki rujoksi,\nMut ei sankari ylevä. --\nMitä, jos Kullervo olisi\nSen käkösen karsas poika,\nPesässäsi kasvatettu,\nJoka on sukusi surma?\n\nUNTAMO.\nSit' ei voi ikinä orja.\n\nVÄINÖ.\nKun sinä vapaana vaivuit\nKätyriksi halvan koston,\nSit' eikö osaisi orja,\nJoka koston on perinyt?\n\nUNTAMO.\nMinunko tekoni halpa?\nMiksi rosvosi Kalervo\nKalat verkoistani?\n\nVÄINÖ.\n                   Miksi\nKalastit Kalervon vettä\nLuvatta?\n\nUNTAMO.\n         Kalervo sitten\nKaskimaitani anasti!\n\nVÄINÖ.\nSinäpä Kalervon laihot\nKarjallasi syötit.\n\nUNTAMO.\n                   Syötin.\nMut Kalervon kärtsät koirat\nMinun karjani repivät.\nPoikani meni avuksi,\nNiin hänet Kalervo pieksi.\nSe jo kiehutti vereni.\nVarustin väkeni kaiken\nAnkarin sota-asein.\nYön läpi salassa hiivin,\nPoltin, ryöstin --\n\nVÄINÖ.\n                   Kaikki tunnen.\nMuita ei suvusta jäänyt\nKuin tuo poika.\n\nUNTAMO.\n                Niinpä luulin,\nMut olen alkanut epäillä,\nEikö lie elossa kosto.\nPojan toin emonsa kanssa\nVangiksi, sodasta säästin,\nHyötyä hänestä toivoin,\nKun lujalta työhön näytti,\nKasvatin --\n\nVÄINÖ.\n            Vihalla syötit,\nKovin kohtelit tylysti,\nEt omana lapsenasi.\nOrjaksi otit sukusi,\nKoston siemeniä kylvit.\n\nUNTAMO.\nPienestä pitäen poika\nVihoja imi emosta.\nSen osoitti kolmiöisnä,\nKun kapalovyönsä katkoi,\nLiekun lehmuspuisen rikkoi,\nNosti nyrkkiä rajusti.\nSe vihani vimmastutti.\nÄidin surmannut olisin,\nMut väistyi, pakeni, pääsi.\nOn etsitty, mut ei löytty.\nVesi on väljä, metsät laajat.\nKenties koskehen katosi.\n\nVÄINÖ.\nNiinkö luulet?\n\nUNTAMO.\n               Tai pahinta:\nPakeni sukunsa luokse,\nJot' oli joku sodasta\nHengissä paolle päässyt.\n\nVÄINÖ.\nHengissä paolle, lausut?\n\nUNTAMO.\nSe huhu mun korvissani\nKuin metsän humina soipi,\nÖin, päivin se silmihini\nAavehaltijat ajavi. --\nVaikk' en siit' enempi tiedä.\n\nVÄINÖ.\nToki on Kullervo elossa,\nHänet säästit.\n\nUNTAMO.\n               Surman sille\nValmistin moninkin kerroin.\n\nVÄINÖ.\nMut ei kuollut kosto.\n\nUNTAMO.\n                      Kerran\nKuuntelin sivulta, kuinka\nPoika vannoi kostavansa\nIson kohlut, maammon mahlat,\nMun sukuni surmaavansa.\nPerintövihani silloin\nRemahti tulipaloksi,\nKuin salolla kuiva murros\nPoudalla kipunan tullen\nRäiskinällä roihuavi.\nOrjajoukkoani käskin:\nViskatkaa vetehen poika\nSyltä kymmentä syvälle! --\nPoika ei vetehen kuole.\nHeittäkää tulehen herja!\nTulestakin pääsi ruoja.\nAnnoin hirtehen hinata.\nIllalla kun hirtettiin,\nAamulla jo poika puikoin\nPiirsi tammehen kuvia:\nSiinä miehet, siinä miekat,\nSiinä keihäskin sivulla.\nMielessäni silloin syntyi\nAavistus, tukala tuska.\n\nVÄINÖ.\nPelko, lausu. Näit orasta\nKatkerasta kylvöstäsi:\nSotakiihkon ja aseita\nSortajan sydäntä varten.\nTuosta aavistit hedelmän\nAikanansa koituvaksi.\n\nUNTAMO.\nSit' elä peloksi moiti. --\n    Itsekseen.\nTosin yöt unettomina\nSittemmin olen elänyt.\n\nVÄINÖ.\nOrjille tekosi uskoit,\nSydämmesi kun vapisi:\nSiks ei onnistunut työsi.\nHyvä ettei onnistunut. --\nRohkeamp' olitkin ennen,\nKun oli syyttömät kätesi.\nNyt sinut masenti orja.\n\nUNTAMO.\nMasenti? -- sitä en myönnä.\nTyön varalle orjan säästin,\nRojutöille halvemmille.\nVaroitin: \"Hyvästi toimi,\nAskartele aimo miesnä,\nNiin ma lahjoitan sinulle\nSolkivyön somatekoisen.\nVaan jos rynnistät rumasti,\nNiin kolaus korvallesi!\"\n\nVÄINÖ.\nEi ylevä mieli myösty\nVasemmalle, oikealle,\nEi pakon, ei palkan vuoksi;\nSillä on sisässä käsky,\nJota tarkoin tottelevi.\n\nUNTAMO.\nHaastat kuin olisi orja\nVertainen vapaitten miesten.\n\nVÄINÖ.\nEi väkevä luonto sorru\nTylyn kohtalon käsissä:\nSe uhemmin uhkuavi,\nKaraistuu kamottavaksi,\nKuin sepon pajassa säilä,\nTulta, vettä tunnustellen.\nAse, jonk' olet takonut,\nVoi sinusta hengen viedä.\n\nUNTAMO.\nSinäkö, Suvannon urho,\nJulistat Kalervon koston!\n\nVÄINÖ.\nVäärät ja tylyt tekosi\nNe sulle sytytti koston,\nNiissä on sotien synty.\n\nUNTAMO.\nEikö jo Kalervon poika\nKylliksi tuhoja tehnyt\nUntamon suvun suruksi?\nLapseni ihanan annoin\nOrjan katsoa katalan,\nNiin lapselta silmät puhkoi,\nKätkyen tulella poltti. --\nEikö se sydäntä särryt? --\nTuumaelin, mietiskelin: --\nKirvehen pojalle annoin,\nKäskin kasken kaadantaan.\nHän ihastui, irvisteli,\nIloitsi ja ylvästeli,\nNäki kuutena kuvansa.\nNiin meni salolle -- kaatoi\nMetsän parsikon paraita,\nMut ei kunnon kaskipuuta.\nLopuksi kirosi maata,\nEttei antaisi satoa.\nTuumaelin, mietiskelin,\nMihin tuon pojan panisin.\nLaitoin aitojen panohon:\nSiinäkin susi kumosi\nKorpikuuset seipäiksi,\nKokkahongat aidaksiksi,\nAidan aukottoman laittoi.\nTuumaelin, mietiskelin.\nJotakin yritin vielä:\nTuon epäsikiön laitoin\nRuista puimahan -- utala\nRuumeniksi pui rukihit,\nKorret tuoksutti tomuiksi.\nKysynpä sinulta, Väinö:\nEikö jo surua tässä?\n\nVÄINÖ.\nNiin pahasta päästäksesi,\nKullervon sepolle annoit.\n\nUNTAMO.\nMöin polusta: muutamista\nRautakappalten ramuista.\nSepon suopean opissa\nTuon tuhopukarin toivoin\nKadottavan kostokiihkon.\nMut epäilin. Siksi tänne\nSinut kutsuin kuulijaksi,\nNäkijäksi, neuvojaksi.\n\nVÄINÖ.\nPaljonpa minulta vaadit.\nJo tulevat tuolta! Tässä\nSyrjässä tähystäkäämme,\nKuinka käy pojalle työssä,\nOnnistuuko. Työssä luonto\nIlmaiseksen onko villi.\n\n    Väinö ja Untamo vetäytyvät kallion kielekkeen suojaan;\n    jälkimmäinen edellisen taakse. ILMARI ja KULLERVO\n    saapuvat paikalle, menevät pajaan.\n\nUNTAMO.\nJos tulisi tuima hetki,\nNiin sinä esille astu.\nVoisit vastata paremmin.\n\nVÄINÖ.\nNyt sepon sanoja kuule!\n\nILMARI.\nHiiltä ahjohon aseta!\n    Kullervo nostaa ahjoon hiiliä.\nLiiaksi! -- vähennä hieman! --\nHieman! -- hieman! --\n    Vähentää itse.\n                      -- Ei enempi.\nNiin. Nyt iskekäämme tulta.\n    Sytyttää tuluksilla hiilet.\nLietso hieman! -- Hiljoin, hiljoin! --\nVäisty, niin panen alulle!\n    Painelee paletta hiljoin, että tuli ahjossa liekehtii.\nRauta ahjohon aseta! --\nAatran kynnen siitä laitan. --\nNäin sävysti, malttavasti.\nKäytöllistä jos haluat\nHyötyä elämästäsi,\nNiin sanoista kuin teoista\nLiioitukset pois karista.\nKukon sulka, hyypän harja\nOn koruja, ei etuja.\nSotaratsu, juhlajuhta\nEivät aatralle sovellu,\nEikä mies huvin eläjä\nTyön vakavan täyttäjäksi.\n\nKULLERVO.\nSotaratsu kun olisin,\nPolkisin pohattavallat\nAlle halpojen helyjen!\n\nILMARI.\nOta, painelehan tuosta.\nNokea tässä, ei helyjä.\nRuno on seppä kultakopra,\nMuut on miehet multakoprat,\nMuut sepät sysikäsiä,\nMutta hyödyksi enemmän. --\nMaltin työtä! Ei rajusti! --\nOpi, Kullervo, minusta,\nOlen seppiä sukuisin!\nMun isoni -- Ilmarinen\nKuin minä -- takeli taivon\nLuonnon suuressa pajassa. --\nNiin on kerrottu hänestä. --\nMin' olen takonut sammon,\nOnnen jauhajan jaloimman.\n\nKULLERVO.\nNiist' en jauhoista murua\nViel' ole maistanut ikinä.\n\nILMARI.\nJokainen takoa voipi\nYhteisonnesta omansa.\n\nKULLERVO.\nOrja onnensa takoisi!\n\nILMARI.\nSinust' on tuleva seppo,\nMies etevä näillä mailla:\nKun parasta luonnostasi\nKaivelet kuvattavaksi,\nKun halulla halpautta\nEroittelet itsestäsi\nKuonaksi katoavaksi.\nLuonto on sepon tekijä,\nMut ei synny valmihina,\nEi inehmo eikä rauta:\nTyö ainetta huolittavi,\nTyö pojasta luopi urhon,\nJärjestetty rauhan työ.\n\nKULLERVO (kiihkoisesti).\nUrhon, lausuit, seppo! Päästä\nIrti mun iso sisuni,\nVapauta vankka tarmo,\nNiin minussa näätkin miehen\nKalervoista kaunihimman!\nSukeaapa tästä suurta,\nKun luonnon kuvata annat.\n\nILMARI.\nSulan malmin muotistansa\nPäästänkö pajan paloksi?\nTuon tulenko ahjostansa\nIrti laskisin salolle,\nHurjalle hävitystyölle? --\nSin' olet kesytön orja,\nOrjan leima on sinussa,\nUntamon kotona pantu.\nVapaudessa vaaran toisit.\n\nKULLERVO (tuskallisesti).\nMinussa on orjan leima,\nUntamon kirojen uurto!\n    Uhkamielisesti.\nMut minussa myös elävi\nKalervon kamala tahto,\nSortajata syyttäväinen.\nEikö tallattu minussa\nSydämmen jokaista tulta,\nJota luontoni palona\nPyhästi totella tahdoin?\nEikö riistetty minulta\nEmoni -- koko sukuni?\nSiksi kuohun ja kiroan.\nSorto loi pyhän pahaksi,\nPahankin pyhitti sorto\nSisimmässä sielussani.\nNyt minussa lemmen hehku\nVihana lekottelevi.\nNyt jalotekojen tahto\nKostona kohahtelevi. --\nKun tuo liekkini sisäinen\nPakon alta paukahtavi,\nSilloin se rajupalona\nSatakin urosta syöpi,\nKuin Ukon tulinen kalpa,\nPilvien pakosta päässyt,\nHillitönnä huimehtien\nHonkia hajoittelee.\n\nILMARI.\nNo, no, poika, viihdy, viihdy,\nKiihko ohjaton asetu!\nToivon luontosi paremman\nVoittavan himosi vallan.\nAsetu levolliseksi\nJa paletta paina hiljoin,\nTyynesti, ei kaikin tarmoin.\nAhjossa on aatran kynsi,\nJonka Väinämö tilasi,\nEi ole miekka hurmemieli.\nEi rajusti, ei rajusti!\nHurjako oletkin, orja?\nHeitä! heitä! -- Maasta nosta\nVäkipalja! Käy käsiksi!\n    Nostaa tulisen raudan ahjosta alasimelle.\nNyt takele taitavasti!\nMaltin työ on rauhan työtä. --\nVetelemme vuorotellen.\n    Takovat; sen kestäessä Kullervo kiihtyvästi\n    iskettelee yhä hurjemmin.\nEi rajusti, ei rajusti!\nJärjetön oletkin, orja.\nHeitä, heitä! -- ei enempi!\nVäisty tuosta tuonnemmaksi!\nNyt on rauta rappiolla,\nAlasin alas sujunut,\nKoko työ pahoin pilattu.\nMikä turmelikin miehen?\n\n    Kullervo syrjässä tuijottaa nolona.\n\nKULLERVO.\nMiestä myöten työ aseta.\nKullervon ei kunto mahdu\nSepon seinien sisälle.\n\nILMARI.\nTakoa osasit ennen\nPuukkojakin, miekkojakin:\nKun olit opissa ollut\nPajassani puolen vuotta,\nNiin jo suuren säilän laitoit. --\nTuot' ei oltu ennen kuultu. --\nSiihen kirjasit kuvia:\nSotajoukon jousinensa,\nUrhon orhinsa selässä.\nMiksi nyt et aatran kynttä,\nMaan kamaran kaivajata,\nVoinut taidolla takoa?\n\nKULLERVO.\nMieleni on miekan teillä,\nVaan ei aatrojen ajossa.\nPellot ei isoni pellot,\nAhot ei omat ahoni.\nMutta miekka on omani,\nSyntynyt sydämmestäni,\nKuin vihainen polttiainen\nKatkerasta maaperästä.\nMyöntäisit minulle miekan,\nNiin sillä tekisin suurta:\nKyntäisin verisen pellon\nKalervon kadottajalle.\nSiit' iloita Unto voisi\nTuonen tyttöjen keralla.\n\nUNTAMO (Väinölle syrjässä).\nEntinen sisu pahalla\nHurja vimmattu vihassa.\n\nVÄINÖ.\nSopiva sotijaloksi,\nVaan ei rauhan raatajaksi. --\n    Näyttäytyy Untamon kera pajan edustalla.\nTerve, seppo veljyeni!\n\nILMARI (katellen).\nTerve, urhot, tultuanne!\nTässä tarvitsen apua:\nTuossa mies on mieltä vailla\nEikä viisastu opista.\n\nKULLERVO.\nTuolla Untamo takana!\nVapise epatto siellä!\nOman työsi tässä näätkin\nKuin parren putoamassa\nRakentajan ruhjonnaksi.\nLoitolla pysykin kurja\nVainomiestä vartomassa. --\nTahtoisin tapiohongan\nPitkän, jolla piirustaisin\nTuonne taivahan laelle,\nUkon ylhäisen etehen\nMaallisen olon matalan,\nOrjuutemme, kurjuutemme:\nSitä kun näkisi Ukko,\nKummastuisi, kauhistuisi,\nAvuksi alas tulisi,\nMiekalla tuliterällä\nVeljen tappajan tapaisi,\nJyrinällä jyskyvällä\nLopettaisi veljen sorron,\nOrjan päästäisi vapaaksi.\n\nILMARI.\nTuon pojan povesta kuulet,\nUntamo, Kalervon äänen.\n\nUNTAMO.\nKatalampi kaksin kerroin! --\nOn sinulla rautaraksit:\nKahlehilla kallioon\nKytke tuo Manalan hurtta!\n\nILMARI.\nEi sovi se luonnolleni.\nSortaisinko sorrettua.\nVäinö, neuvotko paremmin,\nMille töille tuon panisin?\n\nVÄINÖ.\nPoika jos vapaa olisi,\nKaunihisti kasvatettu,\nTöille urhojen sopisi:\nKutsuisin Kalevan heimot\nJoukossa sotajalalle\nVasten Pohjolan väkeä,\nKullervo kera tulisi,\nParas parvessa olisi.\nNiin yhdessä, yksin mielin,\nSanan voimalla jalolla\nSuomen sammon voittaisimme,\nMaan ihanan onnen tuojan.\nJos rajusti raaka voima\nVastahamme rynnistäisi\nSusinensa, karhuinensa,\nHaukkoinensa, halloinensa,\nVerisin, vihaisin mielin\nEikä sammuisi sanasta --\nSilloin tuo Kalervon poika,\nKevät-ouruna, Ukon myrskynä\nPimeän, vihaisen vallan\nKuuksi, päiväksi kumoisi.\n\nKULLERVO (jonka innostus Väinön kuvatessa on kasvanut).\nKalpa, kalpa, kalpa mulle!\n\nVÄINÖ.\nMut ei orjasta apua\nVapauden vainiolla.\n\nKULLERVO (erikseen, tuskallisesti).\nOrjan leima on minussa!\n\nUNTAMO.\nUkko varjele asetta\nTuon kamalan kantamasta!\nKahlehet hänelle, seppo!\n\nILMARI.\nEn sotia suosi, Väinö.\n\nVÄINÖ.\nVaikk' olet miekkojen takoja.\n\nILMARI.\nÄsken toin emännän tuolta\nSariolan sammon luota,\nNytkö alkaisin sotia,\nVasten vaimoni sukua?\nVarjele vakainen luoja\nMaailma veren janosta!\nRauhan mies oletkin, veikko,\nRauhan neuvoja levitä:\nVain kesytyskeino neuvo\nTuon pojan parantajaksi.\n\nVÄINÖ.\nNeuvo on sinussa, veikko,\nLuonnossasi. Keinon tunnet\nSiis paraiten: lempeyttä\nLuonnolle rajulle käytä.\nSade lämmin, päivä hellä\nPehmittää kivenkin voivat.\nJos itse kovalta tunnut,\nAnna valta vaimollesi.\nNaisen on sana sulempi.\nHän ehkä paremmin voipi\nOrjan tunnolle osata.\n\nILMARI.\nVaimolleni -- siin' ajatus,\nJota tuumia tulisi!\nOrren alle astukaamme,\nNiin näistä jutella voimme.\nKullervon jätämme tänne. --\nKotva miekkoja korista,\nNiitä kun enin ylistät.\n\n    Lähtevät. Untamo vilkaisee pelokkaasti taakseen.\n\nKULLERVO (yksin).\nTaaksensa katala katsoi!\nJospa tuosta tuiman raudan\nSyöksisin sydämmehesi!\nNuo mitä tahtovat minusta?\nAikovatko pehmitellä\nTyynyksi teräsmurua,\nTehdä villaksi kiveä.\nOman hautomansa haukan\nÄkkikeinoilla kyhätä\nPääskyseksikö pyhäksi?\nSiihen heillä ei sydäntä.\nKylm' on köyhälle pohatta.\nMiekka mulle on sukua.\n    Tempaa pajan seinältä miekan.\nTerve, oi teräs, ihana!\nSinusta toverin toivon\nOivallisen, uskollisen.\nMuut minulle yrmikööt,\nSin' olet urhon tuima turva\nPulmassa pahimmassakin. --\nMutta miekkakin on vieras!\nSepon säilä, työ omani!\nMitä on omaista mulla?\nHikihelmet, kyynelkaste,\nIson veitsi -- ne omia.\nJätänkö nämä isännät,\nKalevalan valtamiehet?\nTeräskultani korea,\nTule kanssani kululle!\nLähdenpä omille teille,\nKarkuteille -- -- --\n    ANJA tulee hyräellen.\nSepon sisko tuolta käypi,\nAnja tyttönen ihana!\nHänet ryöstäisinkö? -- sitten\nSalolle keralla saalis!\nMuut minulta kaikki ryösti,\nMinä muilta kaikki ryöstän. --\nTerve, Anja!\n\nANJA.\n             Terve, terve!\n\nKULLERVO.\nMistä matka?\n\nANJA (valittaen).\n             Pyykin luota.\nPesut rannalle levitin,\nNiin rävähti rinnastani\nEmolta peritty solki,\nIsoni oma tekemä --\nPalin pois putosi siitä.\nMissä seppo veljyeni?\n\nKULLERVO.\nEtkö solkea minulle\nUskaltaisi --?\n\nANJA.\n               Rikkoisitpa\nSen piloille -- sit' en soisi.\nPyhä on rakasten muisto.\n\nKULLERVO.\nNiin, pyhä rakasten muisto. --\nEn riko, somaksi laitan,\nSolen kiillotan, silitän.\nSinäkin minua aina\nKohtelet kuin vertojasi,\nEt kuin ylpeä kälysi:\nHalveksien, ynseästi. --\nHän ei aavista minussa\nMuuta kuin matalan orjan! --\nMonesti sinua säälin,\nPyykit kun peset hänelle,\nRuokit, hoitelet eläimet,\nIlloin valvot viimeiseksi,\nKehrävartta keikutellen,\nTaas ensiksi aamuin nouset,\nEt sulosanoja kuule,\nAina tok' iloisna laulat.\n\nANJA.\nMiks' en voisikin iloita?\nNuor' olen, verevä, raitis\nKuin kevät, kuin aamukaste.\nMinkä teenkin, teen vapaasti,\nKun rakastan veljeäni,\nAimo miestä -- eikö totta?\n\nKULLERVO.\nNiin veljesi. Mut kälysi\nSulle on tyly emäntä.\nHän on polvea pohatan,\nSinä työjalon sukua.\nHän on käskijä sinulle,\nSinä tottelet kuin orja.\n\nANJA.\nMiksi tuota muistuttelet?\nTyö on tervetten elämä.\n\nKULLERVO.\nAnnahan minulle solki,\nNiin sen laitan!\n\nANJA.\n                 Mut osaatko?\n\nKULLERVO.\nSulle kyllä.\n\nANJA.\n             Arvasinkin --\nOlethan takonut miekan!\n\nKULLERVO.\nTuossa se suloinen säilä.\nTätä tahdotko ihailla?\nTällä tahtoisin sinua\nPulapäivin puolustella.\n\nANJA.\nTerä kirjattu somaksi -- --\nMiksi noin rajusti riehut,\nSit' ilmassa välkytellen?\n\nKULLERVO.\nTäm' on ukkosen tulena\nKalervon pojan kädessä.\n\nANJA.\nNiin pelottavalta näytät!\nSinuss' on kamala kumma:\nToisin kotvin kuohahtelet,\nPuhkut kuin vihainen Vuoksi,\nJok' on koskeksi kohonnut\nJylhän korven keskustassa,\nKallioitten ahdingossa,\nIlman auringon valoa --\nMiks' ei mielesi valoisna\nLoiskahtele, riemahtele?\n\nKULLERVO.\nTuotako kysyt minulta! --\nPäivänä pojalle paista,\nNiin minut ilolle nostat.\nMinäp' en sinuna täällä\nViihtyisi, en vaikka hiisi. --\nKuulehan, minull' on keino!\nEikö mielesi tekisi\nHaltijaks' oman talosi?\n\nANJA.\nOmanko taloni, lausut?\n\nKULLERVO.\nKäy keralla, lähtekäämme,\nNiin sulle käsillä näillä\nValloitan komean konnun\nTapion sini salossa,\nRannalla kalaisen järven.\n\nANJA.\nKerallas'! -- salossa konnun!\nMulle valloittaisit? -- niinkö?\nKullervo, oletko houru?\n\nKULLERVO.\nTällä miekalla jalolla\nMinä Untamon kukistan,\nMaat, mannut omistan itse.\n\nANJA.\nSuurt' on Untamo sukua,\nOmaisesi, heimoasi,\nUrhoja Kalevan kansan --\nHävittäisitkö hänetkin?\nSäästä maa veriteoista.\n\nKULLERVO.\nKaikki vierast' on minulle.\nMiss' ovat minun etuni,\nOikeuteni, osani?\nSe omani, minkä ryöstän.\nEn omista itseäni,\nJollen ryöstäy vapaaksi\nPainosta pohattavallan. --\nSinä jos olet omani,\nLapit valloitan sinulle,\nPohjat ja Kalevalatkin.\nMut alanpa kostotyöllä:\nEnsin Untamon kukistan.\nSinut vien emännäkseni,\nRinnallani -- tässä miekka!\n\nANJA.\nOi mitä uneksit, orja.\nEi sinua seppo päästä.\n\nKULLERVO.\nTuon minulle muistutatko?\nNiin, -- minuss' on orjan leima.\nSitäkö sinäkin kammot,\nOrjan kättä ja sydäntä?\nTyttö, kammotko minua? --\nKauhistut! -- olenko julma?\nTule, Anja, niin syleilen!\nTule kotkan kumppaliksi.\nEi sinulta saalis puutu,\nSulle tuon veriset voitot.\nTule!\n\nANJA.\n      Sin' olet kamala!\nEn veritekoja suosi.\n\nKULLERVO.\nNäytän, ett' olen uroita,\nVertainen vapaitten miesten. --\nAnnathan kätesi! --\n\nANJA.\n                    Enkä!\nIlmarin sisarko sulle!\nOrjalle osattomalle!\n    ILLI tulee.\nEi ikinä! -- Tuolla Illi!\n\nKULLERVO.\nUrkitko, kateinen Illi?\n\nILLI.\nHäiritsenkö? -- pois menenkin. --\nMuuten vain sanoa aioin,\nEtt' on siellä Kauko urho,\nAnja neittä hän kyseli.\n\nANJA (levottomasti).\nMinua! -- kyseli Kauko?\n\nILLI.\nRiennän -- ilmoitan hänelle.\n\n    Lähtee ilkeästi taakseen silmäten. KULLERVO tarttuu Anjaan.\n\nANJA (huutaen).\nJää avuksi, Illi, Illi!\n\nKULLERVO.\nItse valloitan osani.\n    Vetää Anjan syliinsä.\nTänne!\n\nANJA (huutaa).\n      Joutukaa avuksi!\n\nKULLERVO.\nYlvästellen halveksitko,\nNiin sinut väkisin ryöstän.\nNäin kotka omansa otti\nHeilutellen, keikutellen.\nNyt olet sylikanani.\nKannanko sun kuusen alle,\nKukistan pyhäisen piian? --\nReutoelet -- ei avita.\n\n    VÄINÖ, ILMARI, KAUKO, UNTAMO, ILVO ja TUIRO tulevat.\n\nKAUKO (vetää miekkansa rynnäten Kullervoa kohti.)\nSeis orja! -- vapaaksi tyttö!\nSisähäsi miekan syöksen.\n\n    Väinö ja Ilmari pidättävät hänet.\n\nUNTAMO.\nTapa, Kauko, se kirottu!\n\nKULLERVO (Anjan päästäen).\nPääsetkin -- mene!\n\nANJA.\n                   Koruni\nTänne, hirviö!\n\nKULLERVO.\n               Seh, tuossa!\n\nANJA (solkea katsoen).\nVoi emoni, voi isoni!\nTuo peto koruni rikkoi,\nPerinnön pyhän muserti.\n\nILVO (Anjalle).\nSit' elä, natoni, itke.\nTätä turman työtä muistan!\n\nKAUKO.\nSen hänelle vielä kostan.\n\nANJA.\nElä muistele, kälyni,\nElä hälle, Kauko, kosta.\n\nKULLERVO.\nTässä käyttekö käsiksi?\nTällä miesten päitä pirston,\nKuin koruja kultaisia.\nTässä kalpa!\n\nKAUKO (tarttuu miekkaan).\n            Taatto auta!\nTuon elukan ylpeyttä\nEn voi kärsiä enempi --\nTänne pääsi!\n\nVÄINÖ (välittäen).\n             Talttukaatte!\n    Kullervolle.\nHillitse raju sisusi.\nSulle Ilmarin talossa\nParemp' on tulossa aika.\n\nKULLERVO.\nTeiltä orja ei odota\nKohtalonsa korjausta.\n    Osoittaen kalpaa.\nTällä kohtani kohennan!\n\nILVO.\nTuon rivon sanoja kuule!\n\nUNTAMO.\nOrja armoin ei parane,\nVaan pikemmin hirmuin, surmin.\n\nVÄINÖ.\nSuohon hirmu! Lempeyttä!\n\nANJA.\nLempeytt' osoita, seppo!\n\nKAUKO.\nAnja, käy keralla, haastan\nSulle mielihauteheni.\n\n    Syrjäytyy Anjan keralla.\n\nILMARI.\nKiihko hillitön ei punni\nSanojansa kultavaaoin,\nTuumin ei mito tekoja.\nHurjan hetken unhotamme.\n    Kullervolle.\nParannusta varron. Vasta\nEt pajani töihin pääse.\nTäst'edes emännän mieltä\nKuule, tottele ja nouda\nHänen käskyjänsä.\n\nKULLERVO.\n                  Tuonko?\n\nILVO.\nTämän tässä. Uusi päivä\nUutta työtä tuo sinulle.\nMulta uuden käskyn kuulet,\n\nKULLERVO (erikseen).\nMinut vaimon vallan alle\nKaukana vapaus silloin!\n\n    Syrjäytyy pajan sisään.\n\nVÄINÖ (Ilvolle).\nJos nyt, Ilvo, oivaltanet\nOikein valtasi tajuta,\nKäsität sukusi voiman:\nSydämmen siveän lämmön,\nTahdon kestävän keralla --\nNiin väkevän luonnon vimman\nVoit hyvinkin taltutella\nTuon villin pojan povessa: --\nKehnon kasvatuksen kuotta\nPuhdista hänestä, riisu\nPois perityn raihnan räähkä!\nSen jos voit, niin hän on terve,\nOn ylevä sankarluonne. --\nNiin perustat vaimon vallan,\nLempeän ja rauhallisen,\nUrosten ohella uuden\nVallan, hellän ja vapaan,\nEttei orjan kahle paina\nEikä ontuen edisty\nTäst'edes Kalevan kansa,\nVaan vakailla askelilla,\nKun nainen osansa tuopi\nTyön yhteisen vainiolle.\nSiksi vallitse varoen,\nTuo poika kesytä! Muista:\nTyöväessä voimakkaassa\nOn Kalevan kantajoukko.\n\nILMARI (puristaen Väinön kättä).\nYlistän sinua, veikko,\nNeuvosta hyvän sydämmen,\nVaikk' epäilen keinoasi. --\nTuo kun orja ei olisi.\n\nILVO.\nVäinö, viisas ja ylevä!\nLentohon minua neuvot,\nVaikk' et siivillä varusta.\nKäsket: laula leivosena!\nVaikk' et laulun ääntä anna.\nToivoa, suloa soitat,\nKirkkautta, korkeutta --\nMut todellisuus, elämä,\nHyöty -- unhottuvat aivan.\nLeivon laulust' ei eletä,\nEi kaunis ajatus ruoki,\nTyötä tarvitsen väeltä!\nMut orjan masennan ensin,\nSitten armoa ojennan\nHänelle, hivutetulle,\nKurjana kujertavalle.\nTuo orja kovin on korska.\nJos rikos ja julki ryöstö\nArmon voittaisi äkisti,\nVaivoitta, parantumatta,\nNiin peritty järjestyskin,\nEsimerkin löyhän vuoksi,\nSärkyisi sepon talossa,\nEikä orjan raaka mieli\nOnnesta iloita voisi,\nAnsiotta voitetusta.\nSiis kuri hänelle ensin,\nAnkara kivistelevä,\nKuin tauti jumalten tuoma.\n\nILMARI (nuhtelevasti).\nVaimoni!\n\nUNTAMO (Ilvolle).\n         Osattu isku.\nOrjan ymmärsit hyvästi.\n\nVÄINÖ.\nNuor' olet, ihana Ilvo,\nTarkoin harkitse tekosi!\nEi luonnossa kahta kasva\nSamanluontoista, näköistä;\nKuinka kaikille sopisi\nSamat ohjat, yksi vitsa?\nLuonnetta vähittäin tutki,\nSen johdolla keksi keinot,\nJoilla tuon pojan parannat.\nMuista, ett' ylevä armo\nHerättävi rakkauden,\nRakkaus paremman tahdon.\n\nUNTAMO.\nLiiaks' orjan vuoksi vaadit.\nHarva meistä on vapaista\nNiin hyvästi hoivaeltu.\n\nILVO.\nEi ole aika vaaliella\nOrjan oikkuja monia.\nTyötä vaadin orjaltani,\nKäskyntyötä kuuliaista.\nTässä miehest' on kysymys,\nEi pojasta lapsekkaasta.\n    Kullervolle.\nHuomenna salolle suorit,\nMenet karjan kaitsijaksi.\nItse tutkin elkiäsi,\nJälkiäsi kuulostelen.\n\nKULLERVO.\nTuon tylynkö vaimon valta\nVääntäisi minut kuin vitsan\nSarvikarjan kytkyeksi.\nRaataja rahanalainen\nRaavastenko vertaiseksi!\n\nILMARI.\nSamalle salolle Tuiro\nTuopi miehiä palolle,\nKuokkijoiksi, kannon vääntäjöiksi.\nItse jään takomatöille.\nSinullekin, sisko kulta,\nSoman solkesi rakennan\nEhommaksi entistänsä.\n\nANJA (syrjässä).\nAin' olet hyvä minulle,\nVeljyeni! -- Suojelethan\nTuota Kullervo poloista,\nHän on sairas, luulen.\n\nILMARI.\n                       Tyttö!\nSinut Kullervo häväistä\nTahtoi -- häntä puolustatko?\nMuista, ett' olet luvattu\nKauko urholle omaksi!\n\nVÄINÖ.\nJää hyvästi, seppo! -- Ilvo! --\nAnjakin! -- Me kylvelemme\nSen lemmessä, tuon vihassa,\nMut aika hedelmän tuopi,\nSen suloisen, tuon vihavan.\nUrhot, aina muistakaatte,\nEttei yltyisi himonne\nYhteisonnen sortajaksi.\n\nKULLERVO (erikseen).\nMikä on minun osani\nYhteisonnesta? --\n\nUNTAMO (Ilvolle, jättäen hyvästi).\n                  Kurita\nTuo rietas Kalervon poika,\nEttei sen käsi kohoa\nKalevalan kaatajaksi.\n\nKAUKO (jättäen hyvästi).\nAnja, suojelen sinua\nMiekallani, hengelläni!\n\n    Kaikki poistuvat. Anjakin, silmäten alakuloisesti\n    Kullervoa, seuraa veljeään.\n\nKULLERVO (yksin, katkerasti).\nTämäkö minun osani?\nVieläkö alemma luisun? --\nSilloin nuo vihaiset vallat,\nVaikka pilven päälaelta,\nMaahan raappasen rajusti.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\n    Poltetun kasken rinne, jonka takaa siintää vettä. TYÖVÄKI\n    kuokkii, kaivaa kantoja ja niitä rovioipi. Karjankelloja\n    kilahtelee ja kalkahtelee etäältä. KULLERVO, erillään muista,\n    selässään jousi ja viini, kädessä paimentorvi.\n\nKULLERVO.\nJo minä johonkin jouduin,\nSuden surkeille jälille,\nHärän hännän paimeneksi.\nEikö loppune ikinä\nMinun kurjat kohtaloni.\nNuo ne kuokkivat paloa,\nKääntelevät kannistoa,\nMulle ei sitänä suotu.\nEikö voimia minulla\nKivet, kannot käänniskellä,\nVaikka syltäkin syvältä?\nKelpaisi minun kotona,\nHeimoni ihastuksena\nPerata isoni pelto,\nKohottaa kotitaloni\nSuvun suureksi pesäksi, --\nToisin luotu jos olisin.\nEnkö nyt minäkin voisi,\nNiinkuin Ilmari, iloita\nTyöväkeni vääntämästä?\nEnkö nähdä nuoren viljan\nKiittävän käteni töitä\nIsäni Kalervon mailla?\nNähdäpä oman emännän\nPyttyinensä, raintoinensa\nPyörivän kotipihalla,\nMun kalasta tullessani,\nVenhe täynnä venkaleita,\nTaikka metsältä palaten\nOlalla otusten paino!\nNähdäpä kotisuloni!\nNähdä lapset laittamani\nVierteisin, verevin poskin,\nYmpärilläni kihisten! --\nMut mitä uneksit, orja?\nSukusi sodassa sortui,\nKotisi tuli tuhosi,\nItse orjaksi ylenit\nSydämettömän sylissä,\nKaikeksi iäksi kasvoit\nKiroksi inehmon lasten\nRautana rajuamaan.\nAnja mulle ei hymyile,\nIlvon silmä ei säteile\nMulle suosion valoa: --\nSe vihoja viskelevi,\nKuin sepon pajassa ahjo\nSäihkyttää säkeniänsä.\nSai Heluna helleyttä,\nMansikki mesisanoja --\nMinä kyisen katsauksen,\nSanat jäiset ja joleat,\nAnjalta apean mielen.\n\nTUIRO (jättää kuokkansa ja menee Kullervo luo).\nPaimen, miks' yhä sureksit,\nTuskittelet joutavia?\nEi elämä siitä muutu.\n\nKULLERVO.\nEikö muuttuisi elämä,\nJos jokainen muuttuisimme?\n\nTUIRO.\nKullervo, kohota pääsi,\nOta maailma hyväksi\nKirjavine karvoinensa!\nKuin vihurit, virrat, myrskyt,\nJoit' ei ihmisvoima johda,\nVaan ne meitä viskelevät\nOikkujensa olkapäillä,\nHalujensa hartioilla,\nHyvälle, pahalle puolen,\nHuvitellen, huikennellen,\nIlman tuntoa, sydäntä --\nNiin ota elämän huolet.\nOle mies ja kärsi kaikki.\n\nKULLERVO.\nEn ole tuulten tuiskittava,\nEn venonen virran suussa.\nEnnen itse luon vihurit,\nHurjat myrskyt maailmalle,\nMuserran muraläjäksi\nKoko kurjan orjavallan,\nJossa on ylpeys ylinnä,\nPelko, ahdistus alinna,\nKeskellä viha ja vaino.\nEtkö itseäsi tunne,\nKuinka vauhkona vapiset\nKäskijän käpälän alla,\nToisen työtä teet pakolla,\nViekastellen, vilpistellen. --\nSiit' onko iloa sulle?\n\nTUIRO.\nAlhaiselle on parempi\nNöyristellä, köyristellä\nKuin matala viitametsä\nPolkijan jalan edessä,\nNiin ei selkä sen muserru.\n\nKULLERVO.\nSua nähdäkin häpeän,\nOlet orjaksikin kurja.\n\nTUIRO.\nYlös liiaksi yrität:\nAivan arvolle isännän,\nSepon suuren vertaiseksi! --\nAnjan rukkaset sinua\nTaisi koskea kovasti,\nKun noin katkeraksi käännyit.\n\nKULLERVO.\nSiit' elä enempi haasta,\nTai sun puukollani puhkon!\n\nTUIRO.\nOlet orja, kuin minäkin.\n\nKULLERVO.\nMuuks' et rohkene ruveta,\nSiks' olet ikuinen orja.\n\nKAIKKI TYÖVÄKI.\nMuuksi?\n\nTUIRO.\n        Selvitä sanasi!\n\nKULLERVO.\nEikö tuura, työaseesi\nOle halvempi sinua?\n\nTUIRO.\nOn. -- Mitä selität sillä?\n\nKULLERVO.\nToki Ilmari sinua\nTuuranansa, kuokkanansa\nKäyttelee.\n\nTUIRO.\n           Minua! -- Hänkö? --\n\nKULLERVO.\nSin' olet sepon sanoille\nNöyrempi kuin sulle tuura.\n\nTUIRO.\nTiedänpä hänet sepoksi,\nJolla on ylempi taito.\n\nKULLERVO.\nHän asetta voi takoa,\nMut sinulla taito, tarmo\nSitä käytellä olisi\nVoitoksesi, onneksesi,\nJos etusi oivaltaisit.\nMissä tahtosi? Vapaaksi\nTee se, käskijäksi! Uljas\nToivojesi miekka nosta\nIsäntävallan murtajaksi.\nOman pöytäs' alle kerran\nOmat jalkasi ojenna.\n\nTYÖVÄKI.\nMurtajaks' isäntävallan!\n\nKOTRO (ikäänkuin itsekseen).\nPaimen ei pahasti haasta:\n\"Oman pöytäs' alle kerran\nOmat jalkasi ojenna.\" --\nOma pöytä kun olisi!\n\nTUIRO.\nRehti ja vakava valta\nSepon on käsissä ollut,\nSiksi tottelemme. Pakko\nAnkaraakin on totella\nHeikomman, vähäosaisen:\nMuuten voi osa hivua\nKurjintakin kurjemmaksi.\n\nKOTRO (kuin itsekseen).\nTuota tuumia sopisi,\nEikö lie isännän leipä\nNäillä koprilla ko'ottu.\n\nKULLERVO.\nMut emäntä, ahnas Ilvo --\nVehnästäkö teille viilsi,\nSyöttikö sianlihoja?\n\nKOTRO.\nKielen katkeran se velho\nAntoi aamuleivän kanssa --\nViskeli vihasanoja.\n\n    Muutkin murisevat.\n\nTUIRO.\nMutta seppo on sävyisä,\nLempeä, hyväsisuinen --\nHänt' et moiti.\n\nKOTRO.\n                En pahasti.\nJoutaisi enempi itse\nVallita -- on vaimon valta.\n\nKULLERVO.\nLahjoita minulle onni,\nRikkaus, hyvä elämä --\nSulle lempeytt' osoitan,\nOlen teille armollinen.\nMut minulta kaikki riistä:\nOnni, rikkaus, sukuni --\nSulle koirana ärisen,\nJolt' on suusta luu nopattu,\nPuren, rosvoan sinua.\n\nTUIRO.\nIsäntäväen käsissä\nOn osamme, kohtalomme,\nHeillä valta on jaella,\nLuu suoda lihan sijasta.\nMeillä ei valintavalta --\nSe on sääntöjä jumalten.\n\nKULLERVO.\nKurja armona osansa\nMaurutkoon! Minäpä viillän\nElämäst' omin käsini\nKohtaloni. Luupalanko\nTai lihanresuja voitan;\nVilu, nälkä tai verinen\nSurma voi osani olla,\nMut omista töistäni se\nTähkä olkoon!\n\nTYÖVÄKI (hämmästyneenä).\nKullervo Kalervon poika!\n\nKOTRO.\nSin' olet rohkearotuinen.\n\nTUIRO.\nPoljekin oma urasi.\nSuo meidän jonossa juosta\nPolkuja jo poljettuja.\n\nKULLERVO.\nOrjan leima on syvälle\nTeihin poltettu, poloiset.\nNiin, jalassa lieko, kurjat\nRaatakaakin uskollisna,\nIlman onnen tuntematta\nKodista, vapaudesta,\nOman pellon antimista;\nKunnes riutuen ramuiksi,\nToivottoman työn perästä,\nTylsinä, typertyneinä\nSuohon sorrutte lopuksi --\nKoira ei haudallanne ulvo.\n\n    Poistuu päräyttäen torveaan\n\nKOTRO.\nMiksi miehen aikuhisen\nPanivatkin paimeneksi.\n\nMUTRU.\nVieläpä väkevän miehen --\nMutta ryöpeäsisuisen.\n\nKITKA.\nSill' on miehellä sisua\nYhdeksänkin urhon verran.\nMut emännän ylpeyskö\nMiestä orjassa näkisi!\n\nTUIRO.\nSyytä kyllin Kullervossa:\nRaju on rauhan työnteossa.\nSitten uskalti anoa\nItse Ilmarin sisarta,\nAnja neittä vaimoksensa.\nEikö riittäisi vähempi?\nKen sen meistä uskaltaisi?\n\nMUUT.\nHurja poika.\n\nTUIRO.\n             Mieletönkin.\nSuuret pienten ei suvaitse\nPyrkiä ja pöyristellä\nHeidän arvonsa tasalle.\nTuskin ylhäiset jumalat\nNäkevät iloisin mielin\nSankaria seurassansa.\nMitä sitten maan oloissa --\nSankarin sisarta orja!\n\nKOTRO.\nJumalista jutteletko?\nHeitä vertaus mokoma!\nNiistä jos jotakin tiedän,\nNiin jumalat juuri maahan\nSaapuvatkin sankareiksi --\nEtsivät siis seurojamme.\n\nTUIRO.\nSinä liikoja latelet.\nMut jos Kullervon sanoja\nIlmarin emännän kuullen\nKertoisin -- pahoin kävisi:\nKiikki paimenen perisi.\n\n    Muut levottomina.\n\nKOTRO (uhkaavasti).\nKertoisit, salaman ruoka!\nKumppalin petätkö kurja,\nNiin sun mustan kannon kanssa\nKaskipuuna polttaisimme.\n\n    Muutkin julmina murisevat.\n\nTUIRO.\nAjattelin -- en luvannut,\nYhteistä etua mietin:\nJos salassa säilytämme\nKullervon kamalat tuumat,\nNiin jokaista meitä voipi\nSama iskeä salama.\n\nMUUT.\nSamako salama, lausut?\n\nTUIRO.\nKullervon tekojen tähden,\nKun ne nostavat jyrinän.\n\nKOTRO.\nKullervo hyvinkin hurja\nOlla voi, mut ei älytön.\nMullakin ihana aatos\nOmasta kodista kauan\nSiintänyt on mielessäni,\nMut hänellä yksin mieltä,\nRohkeutt' oli sanoa\nSe toivo toteutuvaksi.\nSiitä mun sydänalani\nVärähti, heräsi toivo.\n\nMUTRU.\nKotronpa sydänalassa\nKauan Illi on asunut --\nSe siellä kotia itki.\n\nTUIRO.\nMeille kehnosti kävisi\nLiikoja tavoitellessa:\nKurki kun yritti talven\nHautoa kesäksi -- kuoli.\n\nKOTRO.\nJoutavia jaarittelet!\nSinä vaivainen vapiset\nPelkurina -- pieksettävä!\n\nTUIRO.\nMi -- minäkö vapisen! -- miksi?\n\nKOTRO.\nNyt satusi säästä! Tässä\nTosi jäykkä on tekeillä.\nTiedätkö mitä enempi?\n\nTUIRO (kiusoitellen).\nTiedänpä minä jotakin:\nEttä Illi on omani.\nTänä aamuna salassa\nPisti piirakan minulle.\nSitten kuiskaten viserti\nKuulumiset Kullervosta.\n\nKOTRO (painaen Tuiron niskasta maahan).\nTuon valehtelitkin, konna.\nPuserran sinusta hengen.\n\nTUIRO.\nSäästä, säästä!\n\nKITKA.\n                Puolustaite!\n\nKOTRO.\nMinkä tuuli voi kivelle?\n\n    Päästää Tuiron.\n\nMUTRU.\nPois meistä kateinen kiista!\nTuolta Illi tuo evästä.\nHän voi suoria välinne.\n\nILLI (tulee oikealta ja laskee kivelle kontin).\nTässä ruoka raatajille.\nNälkä leivän särpimeksi!\n\nKOTRO.\nIlli, nyt sanokin itse! --\nTuiro kerskasi sinua\nYstäväksensä. Oletko?\nSanoi syövänne salassa\nPiirakoita -- kuiskivanne.\nTottako puheli?\n\nILLI.\n                Tuoko --\nValeverkkojen kutoja!\n\nKOTRO.\nArvasinkin. Kiitos Illi!\n\nILLI.\nJoko taaskin tappelitte,\nSuokukot kanervikossa?\n\nMUTRU.\nNaura silmille susia!\n\nTUIRO.\nKotro, tuo kiron penikka,\nHiistä puhuttaessa,\nMuille ei sanoja soisi,\nKuin omille huulillensa.\nSinua ylistin tässä,\nNiin kuristi kurkustani.\n\nKOTRO.\nTaas vasenta kättä päästät.\nYlistitkö?\n\nTUIRO.\n           Kiitin, kiitin.\n\nILLI.\nKiitit -- siitäkö välitän!\n\nTUIRO.\nPohjolan ihana noita!\nValitsehan meistä toinen,\nKenen ottaisit omaksi.\n\nILLI.\nVapaill' on valintavalta.\nMutta orjan on osinko'\nArmo antajan kädestä.\nEnkä, jos vapaa olisin,\nRiitamiehelle menisi.\nKeveä sovussa kuorma,\nKun on kaksi kantajata.\nRaskas riidassa elämä\nKeveänkin kuorman alla.\n\nKOTRO.\nSiin' oletkin oikeassa.\nRaatajat, rakentakaamme\nTästä päivästä sovinto. --\nKullervo puhella taisi\nMeille tarkkoja tosia. --\nVapaiksi siteistä näistä,\nPojat, nouskaamme vapaiksi!\nNiin kukin valita voipi\nOman kultansa, kotinsa.\n    Illiä vyötäisistä kaapaten.\nMut minä omistan Illin.\n\nILLI (itsensä irti reutaisten).\nEnsin katko kahlehesi.\n\nTUIRO.\nHaha ha -- se sulle jouti.\n\nMUTRU.\nSiinäpä tytössä poika!\n\nKOTRO.\nMihin Kullervo pakeni!\n\nILLI.\nTeitä kaikkia varoitan\nLeikistä luvattomasta,\nEttei niinkuin Kullervolle\nKova kohtalo tulisi.\n\nMUTRU.\nIlvonko, emännän kanssa\nLiitossa, tytön turilas!\nHän on Pohjolan perua.\n\nKITKA.\nSuohon se viholaiskukka,\nHirttonuorien punoja,\nHänet suohon laahatkaamme!\n\nKOTRO (Illin turvaksi asettuen).\nIlli, täst' otakin kuokka!\nMinä kirvestä kohotan.\n    Uhkaavasti.\nKoskekaahan, koiran pennut,\nTyttöä, jos tohtinette!\nTällä teistä teen tuhoa.\nListinpä kuin liinanpäitä,\nKuin napoja naurihista.\n\nTUIRO.\nMiehet, teimmehän sovinnon?\n\nILLI.\nKun hyvin jutella aijoin,\nNiin pahaksi ymmärsitte.\nLaske kirves, Kotro!\n\n    Kotro rauhoittuu ja laskee kirveen.\n\nMUTRU.\n                     Lausu,\nMitä tarkoitti sanasi!\n\nKAIKKI.\nMistä vaaroista varoitat?\n\nILLI.\nNiin, varoitan? -- kuunnelkaahan!\nTeille tuttu on hyvinkin\nIlvo, kasvinkumppalini\nPohjan kuulusta kodista.\nHän emännän, minä piian,\nMolemmat isännän lapset.\nHän kopea käskijäni,\nMinä käskyjen alainen,\nVaikken aina nöyrä, nopsa\nSydämmettömän sanoille.\nJo kotona Pohjolassa\nSilmissä hänellä siinti\nKorkeat kosiomiehet.\nHengenmiestä ei älynnyt,\nSiksi Väinöä väheksi,\nVaan tajusi taitomiehen,\nJoll' on kultia kosolta,\nSiksi Ilmarin omisti.\nSuvustansa suurellinen,\nYstävä ylemmillensä,\nAnkara alemmillensa;\nEntistäkin ankarampi\nSitten kuin Kalervon poika\nAnjan rosvota yritti. --\nSukuhunko halvan verta!\nUntamon äkä ja kiukku --\nHänet täällä kun tapasi --\nIlvon yllytti uhemmin.\n\nTUIRO.\nTuota heille jo kuvasin.\n\nMUUT.\nJatka, Illi!\n\nILLI.\n             Korvat auki!\nKun isoiset käy talossa,\nSilloin on emäntä nöyrä,\nMairesuu, makeakieli --\nNäitte, täällä kun kävivät\nVäinö, Untamo ja Kauko! --\nSilloin pöydälle parasta:\n\"Sultsinatako suvaitset?\nTahtoisitko talkkunata?\nEikö piirasta pitäisi?\nTässä olttakin olisi!\" --\nSe on sen liverrys silloin.\n\nKOTRO.\nSe on sen hyvän tapoja.\n\nILLI.\nMut ei suosion sanoja,\nEi makupaloja siltä\nTyöväen osaksi riitä.\nKun evästä paimenelle\nAamusella Ilvo laittoi,\nNiin vihasta varsin ryski,\nTyöväkeä uhkaeli\nOlkileivällä ravita,\nKun muka rajuiksi käyvät,\nYlpenevät yltiöiksi.\nMinä puoltanne pitelin:\nHän ulos minutkin työnsi --\nSe minun sisar-osani!\n\nKOTRO.\nUlosko sinutkin työnsi? --\n\nMUUT (kiristellen hampaitaan).\nOlkileivällä ravita!\n\nILLI.\nMut en maininnut pahinta: --\nKonttihin kun Kullervolle\nIlvo painalti evästä,\nNiin -- pahasti nauroi.\n\nMUUT.\n                        Näitkö?\nNauroiko pahasti?\n\nILLI.\n                  Kyllä.\nIlkeästi virnisteli,\nVaikk' onkin komea vaimo.\nSitten viskasi vihassa\nKontin paimenelle -- läksi.\nMutta paimenkin kiroili.\n\nMUUT.\nTietysti kiroili. -- Sitten!\n\nILLI.\nEmäntä rytäkän nosti\nNyt sepolle.\n\nMUUT.\n             Kerro! Mistä?\n\nILLI.\nSiit' ettei sepon veressä\nPala kosto Kullervolle.\nVaan kun vaimonsa vihoja\nSeppo kuuli, niin varoitti:\n\"Olet, vaimoni, ylempi,\nEi sovi sun arvollesi\nHalpaa halvasti pidellä.\nMalta mielesi! Pahasti\nPaimentasi jos pitelet,\nKäypi karjankin pahasti.\"\nEmäntä pelästyi siitä,\nMut oli teko jo tehty:\nKiro paimenen eväissä.\n\nMUUT.\nKalervon pojan eväissä?\n\nILLI.\nNiin.\n\nTUIRO.\n      Enkö sanonut teille?\n\nKITKA.\nVaimon valta: lemmon valta.\n\nKOTRO.\nKun vihassa Ilvo riehui,\nMit' oli mieltä Anja neiti?\nKytikö hänessä kosto?\n\nILLI.\nKuin sateinen päivä, surrut\nHän on Kullervoa.\n\nMUUT.\n                  Surrut!\n\nILLI.\nLausui, että ennen soisi\nSolkensakin ruostuvaksi,\nKuin Kullervon kohtaloa\nEntistänsä kurjemmaksi.\nAnja paimenta ylisti\nVäkevimmäksi uroista.\nJos vapaa olisi, lausui,\nSuurin sankari olisi.\n\nTUIRO.\nEi tyttö vihoja kanna\nKullervolle.\n\nILLI.\n             Ei pahasti.\n    Erikseen.\nKunpa hän vihaisi! -- siitä\nMulle toivoa itäisi.\n\nKOTRO.\nOn sukunsa luonto hällä,\nLauhkea --\n\nILLI.\n           Sen syy on oikku\n\nMUUT.\nOikkuko?\n\nILLI.\n         Sen teille kerron.\nKauko Lemminpoika täältä\nViime kerran kun erosi,\nNiin hänelle Anja neiti\nRukkaset jälessä laittoi: --\nSanoi nuoreksi ikänsä.\n\nMUUT.\nRukkasetko laittoi?\n\nILLI.\n                    Vaiti!\n\nKOTRO.\nIhastuiko siitä Ilvo?\n\nILLI.\nIhastuiko? -- Hän vihastui:\nSilmä säihkyi ja välähti,\nRuskolle sävähti posket.\nNatonsa hyväsukuisen\nParjasi pataluhaksi.\nTukankin repinyt oisi\nTuulen tuiskuteltavaksi,\nMut avuksi ehti seppo.\n\nMUTRU.\nNiin oli kiitetty kotona\nKuin ylevä pohjantähti;\nNyt on myrsky miehelässä,\nItse Syöjätär sukua.\n\nILLI.\nEi elä anoppi vanha,\nJoka neuvoja jakaisi.\nKovin seppo on sulava.\n\nKITKA.\nSen tapamme Louhen lapsen,\nJollei kyntensä katoa.\n\nMUTRU.\nKaadamme kuin kaskikoivun.\n\nKOTRO.\nRuojan poltamme poroksi.\n\nILLI.\nMaltti! -- Ei sanoja julki!\nVarokaa vakoilijata!\n    Kaikki hämmästyvät, tarkaten ympärilleen.\nIlvo laumansa jälillä\nOn piankin täällä. Itse\nTorjua lupasi turman\nKarjastansa; itse uhrit\nTuoda ja lukea loitsut\nNiin väkevät, ettei pysty\nKarjahan Kalervon poika.\n\nTUIRO.\nSillä on pimeän Pohjan\nLoitsut julmat ja kamalat.\n\nKOTRO.\nKullervo enempi tiesi.\n\nKITKA.\nHän enempi tiesi: missä\nSana kyllin ei sakea,\nSiinä hän käsiksi käypi.\nMeitä Ilvo ei peloita.\n\nMUUT.\nEi peloita.\n\nTUIRO.\n            Entä seppo.\nTulleeko salolle itse\nTyön tähystäjäksi?\n\nILLI.\n                   Itse,\nKera Anjan. Kaksi miestä\nTeille työn avuksi tuopi.\nKoko perhe on levoton\nIlvon ilkityön takia.\nToisiansa syyttelevät,\nPelkäävät tuhon tulevan.\n\nTUIRO.\nMinne Kullervo katosi?\n\nMUUT MIEHET.\nHänet etsikäämme!\n\nILLI.\n                  Ensin\nRuualle! -- Kas tässä kontti! --\nEttä eukon tänne tullen\nValmis on jokainen työhön.\n\nMUUT.\nKostotyöhön!\n\nILLI.\n             Nyt vihanne\nHillitköön sovinnon toivo!\nTääll' evästä.\n\n    Kaivaa kontista eväitä esille.\n\nKOTRO (vakavasti, joll'aikaa muut kuuntelevat hartaina).\n               Terve, ruoka,\nElämän parahin palkka,\nKöyhän onni ja elämä!\nTyhjän vatsan kurniessa\nEt voi toivoa, iloita,\nMustaksi ajatus käypi.\nMieli marras ja matala\nRatkeaa rivosanoiksi,\nTyöase sota-aseeksi\nVaihettuvi. Terve, ruoka,\nSuoja rauhan ja sovinnon!\n\nILLI (näyttäen eväitä).\nTässä naurispiirakoita,\nVanhoja, homehtuneita --\nLuita tyhjiä lisäksi,\nMustan koiran kalvamia.\nTässä! -- syöttekö veliset?\n\n    Miehet ottavat evästä Illin kädestä ja haistelevat, viskaten\n    konttiin takaisin. Tuiro maistaakin piirasta, mutta Kotro\n    kaappaa sen häneltä ja työntää konttiin.\n\nKAIKKI MIEHET.\nKosto, kosto sortajille!\n\nKOTRO.\nOvat liitossa isoiset\nKöyhiä kuristamassa.\nVastaliitto laittakaamme,\nPato vahva, sulku suuri\nAvuksi osattomille.\nMissä paimen?\n\nKAIKKI.\n              Etsikäämme!\n\nKOTRO.\nPouru, nuorin joukostamme,\nEväskontti tuo keralla,\nEttä Kullervo näkisi\nTyötä ilkeän emännän:\nNiin iloinen kostonroihu\nVoipi syttyä hänessä.\nMaan puna, salojen rusko,\nIlman kannen kaunistaja.\nKaikki Kullervon jälille!\n\nMUUT MIEHET.\nKaikki!\n\n    Lähtevät.\n\nTUIRO.\n        Laahustan keralla,\nVaikk' epäilen.\n\n    Seuraa muita.\n\nILLI.\n                Yksin jäinkö! --\nKun nyt Kullervo sepolta\nPakenisi: -- Anjan toivo\nTukehtuisi kyyneliinsä,\nMinun toivoni eläisi. --\nAinianko mun pitäisi\nJuosta Ilvon silmän alla?\nHänkö säätäisi minulle\nMieheksi matelijansa --\nTuonko Tuiron? -- Ei ikinä!\nVapaus, valintavalta\nOvat leivosen rukous,\nNe minunkin toivojani. --\nTunnen vetryvän vereni,\nKuin keväinen hieho, vasta\nLaskettuna laitumelle;\nVetrykin vereni, kiehu!\nMaailma on laaja laidun.\nMissä Kullervo? -- Hänt' etsin.\n\n    Lähtee vasemmalle.\n\nILVO (kotvasen kuluttua tulee oikealta, lähestyy muurahaiskekoa\nperällä, ripotellen siihen uhrijauhoja).\nKellojen kalinan kuulen.\nKiitos, metsä mieluiseni,\nViel' on karjani elossa,\nPaimenen kiroista päässyt.\nSuojele, suloinen metsä,\nVastakin vahingon alta\nMinun kaunis karja kulta.\nSitä kaitse, kasvattele,\nRuoki rasvamaitoiseksi,\nEttä Ilmarin emäntä\nSulostuisi voisulasta,\nKalevalan kukkaseksi,\nSepon itsensä iloksi.\nKasvata, mehuinen metsä,\nSepon karja kaksin kerroin,\nKarjan anti kolmin kerroin,\nNiin kansa Kalevalassa\nSiitä kiittäisi minua,\nTottelisi toivojani,\nKäskyni hyvin kävisi,\nRiista, rikkaus sakoisi,\nValtanikin vahvistuisi. --\nMissä työväki palolta?\nLuulin ääntä kuulleheni.\nOvat poissa! Loitompana\nPäivällistä kai purevat.\nOn kovassa kalvamista.\nHeille pohjan pontta näytän. --\nMutta paimen? Hänkin söisi,\nLeikkaisi! -- Oi, taatto auta!\nMillä pyörtäisin tekoni! --\nPaimenkontin kun tapaisin,\nSieltä kaivaisin salassa\nLeivästä kivisydämmen,\nKiven viskaisin palolle --\nKiven rinnastani. --\nMut salassa, ettei orja\nKatumustani näkisi.\nKenties kontin hän ripusti\nPuun oksalle -- löytäisinkö!\n\n    Menee vasemmalle.\n\nKULLERVO (yksin oikealta, kotvasen jälkeen Ilvon).\nAurinko ylinnä käypi,\nMinä astelen alinna --\nLaske, kiekko, lännemmäksi\nEttä iltakin tulisi,\nLyhenisi orjan päivä.\nEi iloa auringosta\nSydämmelle sorretulle.\nTyöni, halpana pidetty,\nEi ylennä toivoani.\nRuoka ainoa iloni,\nRuunan ja minunkin palkka.\nOksalla viserrät, lintu:\nSyö evästä, syö evästä!\nIstunkin, evästä kaivan.\n    Istuu mättäälle.\nMätäs ei kohtele kovasti,\nOn hellä, hyvänsävyinen.\n    Vetää kakun kontista.\nTässä painava palanen,\nSomakin, sileä päältä,\nKuin sepon emäntä itse,\nJollei silkkoa sisässä.\nTule, veitseni, tupesta,\nIsäni pyhä perintö,\nAinoa sukuni muisto.\n    Tarkastellen puukon terää:\nMiks yksin minulle jäitkin\nSinä rauta rakkahinta?\nJäitkö koston käskijäksi?\nUntamonko pään varalle?\nVoisit säiläksi venyä. --\nTaas viserrät, pieni lintu:\nSyö evästä! käsket. -- Viillän!\nEikö pysty? -- Viillän, viillän!\nKivikö karahti sieltä!?\nPuukkoni terän musersi!\n    Katkerasti itkien:\nYks oli veitsi veikkoutta\nIsäni kotoa mulla,\nSenkin pirstoiksi piteli\nPahan vaimon paistinkakku. --\nUntamo kotini poltti,\nKoko heimoni hävitti,\nHän kapalossani multa\nÄitini sydämmen raastoi,\nKarkoitti kentiesi suohon.\nTäällä taas heräsi toivo,\nKuin matonen kirren alta --\nSen tyly isäntä tappoi.\nLempeä tulista tunsin --\nNainen kylmä sen kukisti.\nTyönteosta leivän toivoin --\nKivenpä emäntä antoi.\nNiin elämä multa riisti\nOnnensa, vapautensa,\nToivonsa, sulonsa, kaikki. --\nMinä turmelen elämän!\nTuo kivi, johon kilahti\nIsäni perintöpuukko,\nSydämmenikin kivetti!\nTyrry tyrske, kuivu kyynel! --\nOi vares, varasten lintu,\nKorppi, haaskojen kuningas,\nMillä maksan naisen naurun?\nVares vaakkuu ja korppi koikkuu.\nKarjanko susiksi laulan,\nÄrtyisiksi, kärtyisiksi,\nJotta puskevat, purevat\nEmäntää epattomaista?\n\n    Karjankellojen kalinaa kuuluu.\n\nILVO (huutelee).\nHoi kotihin kellokaula,\nKirjot, Karjot, kumppaliksi!\nMairikki, Mansikki,\nHaluna, Omena oiva.\nTäällä korpi kolkko on\nSuo sulamatonna,\nSusi, karhu, paimenkin\nTääll' on armotonna.\nKotona makea juoma,\nLehmisauhu tupruavi,\nEi suo purra sääskenkään.\nHoi kotihin kellokaula,\nHaluna, Omena oiva.\n\n    Näkee Kullervon ja seisahtuu jäykistyneenä.\n\nKULLERVO.\nHänkö sieltä on tulossa?\nKuin osattu surman suuhun! --\nVartalo vapisten käypi,\nHuulet loitsuja lukevat;\nSilmät suurina pelosta\nHongikkohon hairehtivat.\nJo pysähtyi. Seiso seiväs!\nAmmunko akan pahaista\nSydämmyksihin syvälle?\nRikonko rehevät rinnat,\nRuiskutan rusopisarat\nKaskimaalle kasteheksi?\nSiitäpä sapesta voisi\nMyrkkyputkia yletä.\n    Ilvo yrittää liikkua.\nJos liikut, livautan nuolen!\nJos et liiku, voit rukoilla,\nLoitsut viimeiset lukea.\n\nILVO.\nKullervo Kalervon poika,\nMies jalo, väkevä, uljas!\nSopikaamme suin sulavin,\nNuolet vaiheta sanoiksi!\nSulle, urho, ei sopisi\nVaimon heikomman varalle\nJousta jännittää vihaista.\n\nKULLERVO.\nMut sinulle, vaimo heikko,\nSopi sotkea kivonen\nPaimenen eväspalaksi.\nSepon ylpeän emännän\nSopi särkeä parahin,\nAinoa isäni muisto.\nEtkö ampunut kivellä\nSydäntäni sorrettua?\nSiks on sun veresi vuoro\nMahalana maalle juosta.\n\nILVO.\nSääli, säästä armas paimen!\nSulle teen parahan paidan,\nKaatiot ja kautokengät,\nSyötän voilla, vehnäsillä,\nRieskamaidolla lihotan,\nMesileivin miellyttelen --\n\nKULLERVO.\nEn usko epattonaista,\n    Ampuu.\nTuosta nuoleni lähetän!\n    Ilvo parahtaen horjuu ja kaatuu.\nKuin salama sattui isku.\nKuole, korskea emäntä!\n\nILVO (kuolintuskissa, hätääntyneenä, lopulta katkerana).\nTaivas armosi lähetä,\nMettä pilvistä pirota\nVoitehiksi vammoilleni.\nSepon itsensä iloksi,\nOrjan kiusaksi katalan!\nAmmu taatto taivahasta\nSuurimmalla jousellasi,\nNuolella tuliterällä\nTuo kurja Kalervon poika\nHalki hartiolihojen!\nTyönnä Tuonelan ahoille.\nManan karjan kaitsijaksi,\nNiin hänelle siellä laitan\nLeivän limsiökivestä\nPuuttumatta purtavaksi.\n\nKULLERVO.\nElä, taatto, tuota kuule,\nSuuren sortajan kiroja! --\nKuule sorretun sydäntä,\nAnna kuolla armottoman!\n\nILVO (kauhistuneena).\nKuolenko --!\n\nKULLERVO.\n             Hyvinkin kuole!\nSija on maassa mennehillä\nMahtavimmankin venyä.\n\nILVO.\nMissä Ilmari ja Anja?\nMissä kaikki mun omani? --\nTuolle kostakaa, jumalat!\n\n    Kuolee.\n\nKULLERVO (yksin).\nHän nukahti. Siin' on loppu.\nVeikö mahtinsa keralla?\nJäikö kunnia jälelle?\nMinkä käärme purtuansa,\nKuoltuansa -- sen tämäkin\nMuistoja minulle jätti. --\nMutta nyt vapaana seison,\nTien alussa, työn alussa,\nItse käskijä omani,\nItse käskyntäyttäjäni,\nKypsi uusihin tekoihin,\nKostotöihin.\nSalot laajat on samota.\nNyt sotajalalla seison:\nMaailma minua vasten,\nMinä vasten maailmata.\n\n    Metsästä kuuluu:\n    \"Täällä, täällä! Hän on täällä!\"\n\nNuo ovat isännän koirat,\nNuuskivat mun jälkiäni.\nTuot' en joukkoa vapise!\n\nKAIKKI.\nTerve, Kullervo!\n\nKULLERVO.\n                 Ei terve\nTeille koirille ikinä.\n\nKOTRO.\nNäytät syttä synkemmältä,\nMutta oivalla sanamme.\nMe sinua silmin, korvin\nEtsimme kuin kontiota.\nLuulin, että toivotonna\nSurman suuhun jo sukesit.\nOnni ett' elätkin vielä.\n\nKULLERVO (kolkosti).\nSurman ei omaksi jouda\nMies, jok' on tekoja tiine.\n\nTUIRO (huomaa syrjässä Ilvon ruumiin, taantuen).\nTuoss' emäntä! -- Kuollut.\n\n    Kaikki levottomina.\n\nKULLERVO.\n                           Tässä\nSen on kostaja komea.\nMitä tahdotte minusta?\nYksin tein tekoni; yksin\nKirpeät hedelmät nautin.\nVapisetteko pelosta,\nKurjat orjat? Ilmarille\nTästä viekätte sanoma,\nNöyrästi matelevasti, --\nTuiro juokse ja valita!\nSieltä niität orjan palkan.\n\nMUUT (Tuirolle).\nJuoksisitko -- hirttäisimme!\n\nTUIRO.\nMiksi syytätte minua?\nMissä kaikki on keralla,\nSiell' olen minäkin myötä.\n\nKOTRO.\nMiksi, Kullervo, kiviä\nSanoissasi viskot? Tuossa\nSun veritekosi näemme.\nIlli meille syyn selitti,\nIlvon ilkityön kun kertoi.\nSun voittos', vapautesi\nMeidänkin on. Kuinka sulle\nKuopan kaivaisimme? -- lausu!\n\nKULLERVO.\nKaikkiko selitti Illi?\n\nMUUT.\nKaikki kertoi.\n\nILLI.\n               Kaikk' emännän\nJuonet kerroin.\n\nKOTRO.\n                Kuin sanottu,\nIlkityön selitti Illi.\nSe vihamme pöyristytti,\nJotta meist' oli jokainen\nKostotyöhön valmis. Mutta --\nSulla jo teko on tuossa.\n\nMUTRU ja KITKA.\nKotro totta on jutellut.\n\nMUTRU.\nKullervo Kalervon poika,\nNyt nopea neuvo keksi!\nIsännän kera välimme\nAuttamatta on rikottu.\nSelvä on ero seposta,\nKaukana isännän armo.\nKaikk' on vallat vastassamme.\nAinoa pelastus meille: --\nYhtykäämme!\n\nKAIKKI.\n           Yhtykäämme!\n\nKITKA.\nMutta päätä tarvitsemme,\nRohkeata, urhollista,\nJolle selvä on uramme,\nSelvä yhteinen etumme;\nJoll' on tahto, taito, tarmo\nLäpi pulmien pujota.\nHänessä omat halumme\nMeille vasta selviävät. --\nKullervo Kalervon poika,\nNouse joukon johtajaksi!\n\nKAIKKI.\nJoukon johtajaksi nouse!\n\nKULLERVO.\nMinäkö joukon johtajaksi!\nToivotteko? -- Tahdotteko?\n\nKAIKKI.\nJohtajaksi! Johtajaksi!\n\nKULLERVO.\nSiis vapaaksi, miehet, ensin,\nPois kahle kalistakaamme,\nSortajat kukistakaamme!\nSitten taistelun, sotien,\nPonnistuksien perästä --\nJos on onni matkassamme --\nMeitä vartoella voipi\nViljava kotoinen ranta. --\nAluksi omistakaamme\nKontion kotitilukset,\nMetsän vahva valtakunta.\nSieltä syöksymme kylille,\nHeikot, vahvat valloitamme,\nAnastamme aarrekirstut,\nSen sikäli, tuon täkäli.\nMiekalla tuliterällä,\nKuin sonni vihaisin sarvin.\nPuskemme ja puhkaisemme\nVatsat halki valtiailta. --\nNiin, jos seuraatte minua?\n\nJOUKKO.\nKaikki seuraamme sinua!\n\nKITKA.\nSaalis ei pahaa tekisi:\nSaisi syödä täydeltänsä.\n\nMUTRU.\nSaisi kullankin murusen,\nJosta on rikas rovea.\n\nKOTRO.\nHyvä, kun talon tapaisi,\nKalavettä, kaskimaata --\nNiistä sietäisi tapella.\n\nKULLERVO (ikäänkuin itsekseen).\nMutta mun kotini -- missä? --\nMitä toivon ja tavoitan,\nHeimoton, koditon koito?\nOlen kuin kirottu kirves,\nJok' ei hyötyä hyväile,\nVaan vahingon, raiskan vuoksi\nPuusta puuhun käy salolla,\nSuuret, pienet surmaellen,\nKaataen kuningashongat,\nEi omaksi onneksensa\nEikä kansalle kodiksi. --\nKoti! -- Surmattu sukuni!\nVeitseni! -- Kirottu kakku!\n\nILLI (joukosta erille astuen).\nKullervo! Sinulle neuvon\nKotisi -- sukusi löydät!\n\nKULLERVO.\nJos ivalla haastat, Illi,\nNiin isäni puukon tyngän\nTyönnän suustasi sisälle.\n\nILLI.\nTee se, jos ivalla haastan,\n    Ilvoon osoittaen:\nTee kuin tuolle tuossa -- ammu.\n\nKULLERVO.\nKotini, sukuni löydän!\nVanhempaniko elossa?\nKun kerrot, rutosti kerro!\n\nILLI.\nMuistat eilisen elämän:\nUntamo keralla Väinön\nKävi Ilmarin kotona?\n\nKULLERVO.\nTuon kirotun päivän muistan.\nSiit' emännän valta alkoi.\n\nILLI.\nSilloin kuuntelin kodassa,\nKuinka raskasluontoisesti\nUnto Väinölle valitti,\nEttä päivin on levoton,\nÖin uneton --\n\nKULLERVO.\n              Miksi? Miksi?\n\nILLI.\nKun ajalla veljesvainon\nHän sodassa sortuneissa\nEi Kalervon päätä nähnyt.\n\nKULLERVO.\nEi nähnyt Kalervon päätä! --\nViel' enempi!\n\nILLI.\n              Muut' en kuullut.\n\nKULLERVO.\nMutta missä on Kalervo,\nMissä mun sukuni suuri?\nMulle neuvoa lupasit!\n\nILLI.\nKerran iltamyöhäsellä\nUunilla sokea ukko,\nJok' oli paimen ennen ollut,\nSun sukusi vainot kertoi:\nKuinka Untamo kukisti\nIsosi Kalervon joukot,\nSinut orjaksi anasti. --\nJo silloin sinua säälin. --\nMutta tarkoin hän takasi,\nEttä on Kalervon perhe\nElossa Lapin rajoilla,\nKöyhänä kalastajana.\nTienkin hän opasti mulle\nKorven, vaaran, virran viertä,\nKuvasi kalaisen rannan,\nJossa on koti Kalervon.\nSen sinulle neuvon -- lähde!\n\nKULLERVO.\nSukuni, Kalervon perhe\nViel' elossa sortumatta! --\nMajan aavistan matalan,\nJärven rannalla salossa,\nKaskikaistalen sivussa;\nNäen nuotat kuivamassa,\nRuuhen rannalle vedetyn.\nAavistus opastajana,\nSydämmeni harras kiihko\nMun tuolle majalle viepi. --\nKuulitko mitä enempi?\n\nILLI.\nJopa unhotin jotakin! --\nKuulin, kuink' iloitsi Unto,\nKun emäntä sun alenti\nPaimeneksi. Ei avuksi\nTaatollensa sielt' ylene\nPoika; sammuva on toivo,\nInto, uskallus, yritys,\nKosto, kuin vetehen soihtu,\nVoimatonna vaan sihisten\nHiutuessaan.\nNiin iloiten uskoi Unto.\n\nKULLERVO.\nUnto aikaisin iloitsi.\nSammuiko merehen päivä,\nKun se aallon alle vaipui,\nVaikka siitä yö iloitsi?\nYö surutta nukkui -- päivä\nHeräsi, yleni, loisti,\nYön vallan kukisti tyyten.\n    Innoissaan:\nPaista nyt Jumalan päivä\nNäiden poikien poluille!\nJo nyt tiedän työalani,\nTarkoitukseni tajuan.\nMut aseita tarvitsemme. --\nTäss' isäni puukon tynkä.\n\nJOUKKO.\nAseita, pojat, aseita!\n\nKOTRO.\nTässä meillä on aseita:\nKirves, kuokka, tuima tuura.\n    Näyttäen tuuraansa:\nTällä ratkon rautasalvat,\nLukot luhjon, puhkon päitä!\nSullepa osoitan, Illi,\nEttä miestä on minussa,\nKoti vallata vakava,\nMiekan taikka tuuran annat!\n\nILLI.\nSe näytä! tekoa toivon.\nMut ase parempi hanki.\nPian joutukaatte! Kohta\nTääll' on Ilmari ja Anja.\n\nKULLERVO.\nVuoressa lukollisessa\nYllin kyllin on aseita.\nSiis, pajalle miehet kaikki,\nRannan kautta kaaritellen,\nEttei seppo saa vihiä,\nEnnenkuin teko on tehty,\nKuin Puhurin ryöstökulku\nHallayönä halmehessa. --\nSeuran pettäjät tapamme!\n\n    Lähtee oikealle puhaltaen torveansa; muut jälissä.\n\nKOTRO (lähtiessään).\nJänikset tapamme kaikki.\n\nTUIRO. (erikseen, muista jättäytynyt).\nKunpa voisi näin alussa\nArvata edeltä kättä,\nMinne onni kallistuvi,\nNiin minäkin kallistuisin.\n\n    Seuraa toisia.\n\nILLI (viimeisenä, yksin).\nArpani on lyöty: mieron\nLaaja selkä on kotoni,\nSepon luona ei sijani\nTästä päivin. -- Jo tulevat:\n\n    Poistuu. -- ILMARI ja ANJA parin TYÖMIEHEN keralla tulevat.\n\nILMARI.\nTäältä paimentorven kuulin,\nEikä ihmist' ainoata.\nKarja vastahamme kulki,\nMihinkä emäntä eksyi?\nPaimenen eväs on tuossa --\nMissä paimen? -- Missä miehet? --\nTyöväkeni? -- Entä Illi?\nSiimeksessäkö venyvät? --\nOhi on päivällislepokin.\nViihtyivät minulla ennen\nVäkijoukot vääntämässä,\nVaikka tarvitsin satoja!\n    Miehilleen:\nTuolla työnne -- nyt käsiksi!\n    Miehet käyvät toimeen palolla.\nMikä on kumma työväessä --?\n\nANJA.\nViisi, kuusi hallavuotta\nEi kovemmin koskettaisi\nKalevalan vainioita,\nKuin tuon korkean emännän\nTulo Ilmarin talohon:\nKodistasi, kaunis veljyt,\nSiit' asti sopu hävisi,\nSiit' asti lumikeränä,\nKylmänä, mojottavana,\nKasvoista kovan emännän\nTyöväelle päivä paistoi.\n\nILMARI.\nSisko, liikoja latelet.\nTunnen, kallis on sinulle\nVeljesi etu ja onni,\nKunnia ja kuulu maine.\nSiksi muut mun rinnallani\nNäet varsin vaillinaisna,\nHeissä suurennat jokaisen\nVarjon -- varjelet minua.\nMaailmassa et minulle\nNäe naista vertahista.\nMutta mun vikani sulle\nNäyttävät näkymätönnä,\nKuin on varjot auringossa.\n\nANJA.\nNäen kylläkin vikasi:\nOlet liian armollinen.\nMutta ilkimys on Ilvo.\n\nILMARI.\nTuotako sanelet, sisko!\nSinut lempeäksi luulin,\nKuin sopi suvantolaisen --\nNyt vihasta kiehut! --\n\nANJA.\n                       Moiti!\nOikeutta, lempeyttä\nPuolustan vihoihin asti.\n\n    Itkee.\n\nILMARI.\nMulle Ilvo on alati\nOllut lempeä, suloinen,\nKuin valossa kukkaniitty.\nAina toimeva, älykäs.\nJos on ankara väelle,\nSe hänest' on oikeutta.\nTalon hyöty on hänestä\nYlhäisintä.\n\nANJA.\n            Väärä hyöty,\nJost' on joukolle vahinko. --\nHänkö lempeä sinulle! --\nYlpeyttänsä sinussa\nRakastaa kopea Ilvo.\nEtuansa, voittoansa\nHän hakenut on sinussa.\nHevostakin hyödyksensä\nTaputti ajajan kämmen;\nMaidon-ahnas lypsäjäkin\nHyvitteli raavastansa --\nSen verran sinua Ilvo.\n\nILMARI.\nLyhyt on näkösi, sisko.\nEt ole arvannut etua,\nRauhan liitto kun rakentui\nPohjan ja Kalevan kesken.\nRakkaudessa molemmat\nVoittavat ja antautuvat.\n\nANJA.\nMutta miksi hän kivellä\nKosti orjan erhetyksen?\n\nILMARI (huomaa Ilvon ruumiin).\nTaatto auta! -- Vaimoniko?!\nTuossa! -- Murhattu! -- Verissä!\n    Vaipuu ruumiin luo; Anja kauhistuen loittonee.\nTäm' on Kullervon tekoa,\nKostoa kovaosaisen!\nAnja, vaaditko enempi?\n\n    Itkee.\n\nANJA (loitompana).\nKullervon kamala kosto!\nVoi sua, Kalervon poika,\nMikset murhannut minua!\nTai miksei sylisi vahva\nMua ryöstänyt iäksi?\nTuoni, nyt ota minutkin,\nPaina virtasi mutahan\nToivoton, iloton impi. --\nTuossa kiiltävää terästä! --\nKullervonko puukon kärki!\n    Pistää sen vyötaskuunsa. Lähestyy arasti seppoa.\nVeljeni, sinua säälin.\nSoisin, sättisit minua.\nMoittisit monipahaksi,\nKauas luotasi ajaisit --\nNiin rumasti sulle haastoin.\n\nILMARI (ruumiin luona).\nNäinkö sorruit mun suloni,\nPohjan tähti, täysi helmi,\nKalevalan kaunis toivo,\nSuurten sulhojen ihanne --\nNäinkö nyt manalle muutit!\n    Nousten seisaalleen.\nPois nyt kuokka! Tänne miehet! --\nKallis kantakaa kotihin!\n\n1:NEN MIES (ruumiin luona).\nTässä on rutosti käynyt.\n\n2:NEN MIES (kuin edellinen).\nKäynyt on rutosti -- käännös\nTehty Ilmarin talossa.\n\n    Nostavat Ilvon kantotangoille.\n\nILMARI.\nSuomen on sopu rikottu,\nRauha särkynyt satoisa.\nRaatajat rikokselliset,\nKurjat rankaisen kovasti.\nJos ei järjestys palaja,\nNiin Kalevan kaikki urhot\nNostatan sotajalalle.\nNouse viisaus vakava\nSuomen joukon johtajaksi,\nNiin on oikeus perivä\nMaan ja rauha. -- Lähtekäämme!\n\nANJA (vähän jälessä, tarkastaen veitsen kärkeä).\nVoipihan rikotun puukon\nSeppo ehjäksi takoa --\nEikö rakkaus rikottu\nTaas elämän työpajassa\nSoveltuisi sointuisaksi?\n\n    Seuraa toisia.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\n    Kalervon savupirtti. Seinillä ja orsilla aseita, metsäeläinten\n    nahkoja sekä kalastuskojeita. ARMI ottaa lapiolla uunista\n    piiraita, joita HIEPRA asettelee lautsoille ja pöydälle.\n    KULLERVO astuu nyrpeänä sisään ja asettaa kalakontin selästänsä\n    seinälle.\n\nKULLERVO.\nKalakontti tuoss' on tyhjä.\nEi enempi mulle aalto\nKuin metsä otusta anna.\nHyvästi kalavetenne!\nSuotta Illi mun opasti\nKalervon kotisijoille.\nEi mun mieleni levoton\nViihdy näillä työaloilla:\nSuurilla sotakedoilla\nAskaroivat aatokseni.\nNäitä auhtoja ahoja,\nVesien kalakutuja\nVoipi viljellä Potero\nIsäni Kalervon kanssa.\nSuuremmat minun suruni.\nJo sinulle, äiti, kerroin,\nEttä tänne on tulossa\nMiesparvet eri kylistä,\nSorretut, sotaiset orjat,\nPäiväläiset, palkkalaiset.\nNiillä korkeat kukistan,\nSuurväkiset, suursukuiset;\nMutta poljetut poloiset\nNurjan painon alta nostan.\n\nARMI.\nSiitä kerroit, poikueni.\n\nKULLERVO.\nSen sinulle yksin lausuin.\n\nHIEPRA (erikseen, ivallisesti).\nMitäpä sitä minulle.\n\nARMI.\nMutta missä on isosi?\nMissä vanhin veljyesi?\nOlitte kalassa kaikki.\n\nKULLERVO.\nJäivät rannalle molemmat,\nVerkkoja levittelevät,\nSuutuksissa, myrryksissä,\nKun en tarponut hyvästi!\n\nARMI.\nEtkö tarponut hyvästi?\n\nKULLERVO.\nEn osannut.\n\nARMI.\n            Viel' opitkin.\nTyö on neuvova tekijän. --\nKiitos pilvien pitäjän,\nEtt' on Kullervo kotona,\nPoikani komea, pulska!\nVaikka vartomatta saavuit,\nOutona kuin kiertolainen,\nNiin sydämmessäni tunne\nSinut aavisti omaksi.\nSilmäsi ja suumalosi,\nKutrisi koreat poimut\nSitten tuntoni tukivat.\nNyt sukumme suurin toivo\nOn kotona: -- haava suurin\nSydämmessäni parani.\nMut kipua toista tunnen:\nSiskosi, suloinen Terhi,\nHän hävisi, missä liekkin,\nTaisi eksyä iäksi.\n\nKULLERVO.\nMinullako toinen sisko,\nTuota tyttöä parempi?\n\n    Kouristaa käsivarresta Hiepraa, joka parahtaa ja väistyy.\n\nHIEPRA.\nKovin on kehnoja tapoja\nTuolla Kullervolla, äiti.\nSanot veljekseni -- ennen\nSotapässiksi sanoisin.\nKäypi kuin peto käsiksi,\nNäpistellen, kouristellen,\n\nARMI.\nLeikistä valitat, Hiepra.\nPuita uunihin aseta,\nTulta laita!\n\n    Hiepra tottelee.\n\nARMI (asettaen pöydälle ruokia).\n             Niinkuin lausuin,\nSulla kaks oli sisarta,\nKaunista, hyväsukuista.\nToinen marjassa hävisi\nKuumana kesäsydännä.\nSe äidin sydäntä särki.\nMinä tyttöä haeksin\nVuoret, laaksot, metsät, rannat,\nPoropeurana samosin.\nHuutelin joka mäellä,\nJoka tuulelta kyselin,\nKuulustelin kulkijoilta.\nTurha -- en tytöstä kuullut\nÄäntä enkä hiiskausta.\nTaisi mennäkin manalle.\n\nKULLERVO.\nMiksi on onneton sukumme?\nMikä on veremme vamma?\n\nARMI (kuin itsekseen).\nMeillä mahtanee veressä\nKangastuksia asua.\nNe haira-unihin vievät,\nPettävät ja eksyttävät.\n\nKULLERVO.\nMut on muutakin minussa:\nVuorenraskasta, tylyä,\nImatrata riehuvata --\n\nARMI.\nSit' elä kysele multa.\nJumalten tekoja tutkit.\nKenties on kova osasi\nKiihkoissa hillittömissä,\nRistiliekkien palossa,\nHimoissa hävittävissä.\nKentiesi perintövaino\nRauhan rosvosi sinulta.\n\nKULLERVO.\nRauha ei minun iloni.\nSukuni perintö: vaino --\nSiinä mun vereni herkku.\nÄiti, tuo sotisopani!\n\nARMI.\nHillitse veresi kuohu!\nTässä ruoka, syö levossa,\nViihdy äitisi ilona.\n\nHIEPRA.\nSe minulle riemun toisi,\nKuka toisi Terhi siskon.\nKovin on vieras veljekseni\nKullervo, kamala, synkkä.\nKäypi kuin tulessa aina,\nKuumetta, kihoa täynnä.\nSinä syöttelet hänelle\nKalakukot, porsaspaistit,\nPiirakat ja piimävellit --\nEnnen sutta syöttelisin.\n\nKULLERVO (kopristaa Hiepraa kädestä kuin edellä).\nNäin, susi, sinua lemmin.\n\nARMI (sovitellen).\nSiskon mieltä ei sinulla.\nMuista, aina on sinua\nKotiliesi lämmitellyt,\nOma vanhin vaaliellut.\nVeljesi sotaverona,\nOrjan kurjalla osalla\nKasvoi kuin katajapehko\nKuivalla kivimäellä\nKarkeaksi, kartuiseksi,\nMutta mieheksi yleni.\n\nHIEPRA (ivalla).\nMieheksi -- hyvinkin miesi!\n\n    Lähtee ovesta.\n\nARMI (Kullervon ruokaillessa).\nEipä kuullut Kullervoni\nRakkauden rastaslaulun\nKehtoansa kiikuttavan.\nEi hyväilyt, hyssytykset,\nSydämmen simainen kieli\nOrjan itkuja hivellyt;\nVaan kova, vihainen vitsa\nPienoisen verille pieksi\nKolkon Untamon kotona.\n\nKULLERVO (pyyhkien silmiään).\nEmo, laulusi lopeta!\n\nARMI (jatkaa).\nSitte kuin isoksi kasvoit,\nKasvoi ruoskakin isoksi,\nRaskas taakka raskaammaksi.\n\nKULLERVO.\nElä jatka, äiti kulta!\nKyyneleitäni häpeän.\nMinunko pojan poloisen\nPiti onnesta iloita\nÄitini sydämmen luona.\n\nARMI.\nNyt kotisuloa nauti!\nNäet lieden lämpiävän,\nTuossa leivokset levällä.\nTässä sun emosi vanha.\n\nKULLERVO.\nNiinp' on tässä sun tukesi.\n\n    KALERVO ja POTERO tulevat sisään.\n\nPOTERO.\nTäällä se Kalervon toivo\nSyö emon makupaloja,\nUunin lämpimän lekossa.\nMut ei tarpoa osannut,\nEi sopinut soutajaksi.\n\nKALERVO (äkäisesti Poterolle).\nSuuta on sullakin enempi,\nKuin tekoja, poika parka!\n\nARMI.\nEi sopinut soutajaksi,\nTöihin suurihin sopisi.\n\nKALERVO.\nTurhia uneksit, eukko.\nJoka on pientä pieneksinyt,\nEi se suurihin sovellu.\n\nARMI.\nEi ulapan haaksi voisi\nKulkea kotivesillä!\nPienen puukon veistotöihin\nSuuri säilä ei sopisi;\nEi komea kotka viihdy\nPääskysen pesätiloilla.\n\nPOTERO.\nEipä se emoni mulle\nSyöttänyt sydänkeriä,\nVaikk' olen raatanut ikäni\nKalervon karuja maita,\nSuvet, talvet tarpoellut\nVerkkoja kotivesillä.\n\nKULLERVO (julmistuneena Poterolle).\nMihin kelpaisit katala!\n\nKALERVO (on istunut verkon kudontaan).\nPula on paha pojista,\nHulttioista. Tuossa vanhin\nOn veljessodan ajalta\nRaajarikko, ontujalka,\nTyöhön heikko -- tuo Potero.\n\nPOTERO.\nSyttyikö sota minusta?\nItse käskit -- tottelimme.\n\nKALERVO.\nJospa silloin ei olisi\nSodittu ja suitsutettu\nVeljesten verivihoja,\nNiin nyt: -- ahjoa sisässä\nTeissä on sotatuleksi,\nTulta vaaran valkeaksi.\n\nKULLERVO.\nSiin' oletkin oikeassa.\n\nKALERVO.\nTuli Kullervo kotia,\nIlmestyi kotipihalle\nKuin tyly, levoton Tuoni,\nHämmästytti ja peloitti,\nKuin haudan takainen aave.\nTuli kuin merestä miekka,\nHyökyaaltojen ajama,\nJota ei etsiä osattu. --\nMut on raiskattu, piloilla,\nRaajarikkoinen tavoilta,\nKuin meren petojen veikko,\nRaju, myrskyinen, väkevä,\nHillitön tajuttomasti,\nKelvoton elämän työhön,\nTurmeltunut turmelija.\n\nARMI.\nKalervo, Kalervo hurja!\nVimmatust' olet vihassa.\nOman poikasi kuvailet\nKurjaksi, avuttomaksi.\nMistä kiehut ja kohiset?\nKuinka on kalassa käynyt?\n\nKALERVO.\nTeljot rikkoi, airot katkoi,\nNuotan tarpoi tappuroiksi,\nKalat liivaksi litisti --\nJärjetön koko tenava! --\n\n    Kalervon raivotessa on Kullervo repinyt tekeillä olevan\n    verkon Kalervon käsistä.\n\nTässä viimeinen tuhonsa.\n\nARMI.\nTuoko raivon toi sinulle,\nEtt' on poika puol'tekoinen,\nEttei mierosta palannut\nTäydellisnä tähkäpäänä!\nTee osasi, hoida häntä!\nEi vihassa vilja kasva.\nNuoren on ikä edessä\nOppia osaamatonta.\n\nKULLERVO.\nKaikkiko mua vihaavat?\nSiskot, veljet, taattonikin,\nSukuni, jota sureksin!\nSinä yksin, äiti armas,\nYstäväni muit' ylinnä.\nAnnas, lyön lihattomiksi,\nLuuttomiksi kurjat luhdon.\n    Karkaa isänsä kimppuun; Armi menee väliin.\nPois välistä!\n\nARMI.\n              Sun sukusi! --\n\nKULLERVO.\nEi ole sortajat sukuni,\nVäärät miehet veljiäni.\nVäisty, äiti!\n\nARMI.\n              Mut isäsi! --\n\nKULLERVO.\nEn isäksi tunne tuota,\nJolla ei isän sydäntä.\nMitä antoi hän minulle?\nElämän kiroja täynnä,\nOsattomat orjan päivät,\nPuukon --\n    Viskaa veitsen tyngän lattiaan.\n          tuossa sen murena!\n\nKALERVO.\nTerä murtunut oletkin,\nEt ehjäsisuinen urho.\n\nKULLERVO.\nKuin koko Kalervon heimo.\nMitä säästitkin minulle?\nKorven kolkon, viljattoman,\nMaata, vettä kansatonta.\nParas sulta on perintö:\nKosto, kosto Untamolle!\nSiksi viel' elossa viihdyn.\n\nPOTERO (väistyy nurkkaan verkkotyö kädessä).\nParas soppehen paeta,\nTästä tuisku on tulossa.\n\nARMI.\nKuulitko mit' on povessa\nKullervolla?\n\nKALERVO.\n             Kuulin kyllä.\nTaisin tuimaksi ruveta,\nNäin kun syyttelin sinua.\nKentiesi sotahan synnyit,\nSukukoston suorijaksi.\nSiis isäsi neuvo kuule:\nEnsin käy Lapissa, poika!\nNe veljessodan edellä\nMulle maksoivat veroa. --\nLappi valloita, veroita,\nRikastu, kokoa joukko\nYmpärillesi ylevä.\nSen avulla vasta voitat\nUntamon veriset urhot,\nSuoritat sukusi koston.\n\nKULLERVO.\nNeuvosi himolla ahmin,\nMinkä oikeaks' älyän.\nMikä on minusta väärä,\nSitä inholla hyleksin.\n\nARMI (kuin itsekseen).\nMiksi taaskin veljesvaino?\nSitä kun kuvittelenkin,\nNiin sisuksiani syöpi\nKuin vihateräinen veitsi,\nMuistot kauheat heräävät. --\nToki muuta en tajua\nSovitusta arvokasta\nKuin veren verestä, koston.\n\nKULLERVO.\nMeill' on yhteistä jotakin.\n\nKALERVO.\nYhteistä viha verinen.\n\nARMI.\nMutta syyttömiä säästä!\nEt opettajaksi huoli\nSutta, ilvestä, repoa,\nEt verenhimosta riehu\nEtkä surmasta iloitse,\nVaan iloitset oikeudesta,\nVäärästä vihassa kiehut.\nSiksi väärä mahti murra!\n\nKULLERVO.\nSiksi Untamon kukistan\nMajoinensa, mantuinensa,\nHävitän sukuni syöjän.\n\nARMI.\nKun eläimen pienimmänkin\nTapat, sit' elä kiduta.\nIhmistä enemmin sääli.\n\nKULLERVO.\nSäälisinkö säälitöntä?\n\nKALERVO.\nNainen ei sotaa älyä.\nSäälikö sukuas' Unto,\nKun hävitti viljat, karjat,\nNaiset, lapsetkin tuhosi,\nKartanot poroksi poltti?\nTee kuin on setäsi tehnyt!\n\nKULLERVO.\nMuilta en ota tekoja,\nToisten toimiteltavia.\nOmat mulla on tekoni,\nTäältä ne sikisi, syntyi\nSyvältä sisimmästäni.\nNyt ne pyrkivät paloksi,\nMiehen päästä miekan päähän.\nEmo, tuo sotisopani! --\nMiekan vyölleni varustan.\nSen olen takonut itse\nSepon suurimman pajassa.\nTuolla keihäs, jousi, viini,\nNuoleni vihaiset, vinhat. --\nNe sepon pajasta ryöstin. --\n    Edellistä lausuen pukeutuu varuksiinsa.\nNyt olen sotajalalla.\nVainoveikot kun tulisi,\nNäyttäisin sukuni voiman!\n\nARMI (autettuaan Kullervon varustautumista.)\nKun kerran sotia käynnet,\nNiin sieltä palatessasi\nTuo kotihin kaunis rauha,\nMuodossa hyvän miniän,\nOman Suomesi sukua,\nJoka on liukas liikunnalta,\nAina ahkera käsiltä\nEikä riitoja rakasta. --\nTarvitset sukusi jatkon.\n\nKULLERVO (erikseen).\nAnja, oisitpa omani!\nNyt sun näyttäisin emolle.\n\nKALERVO.\nKunpa en riutunut olisi,\nHarmennut, hatarajalka,\nKanssasi tulisin, poika.\n\nPOTERO.\nMin' en vain sotia suosi\nEnkä jättäisi taloa. --\nEthän vaatine, isäni? --\nJalkoja minult' ei riitä\nSilvottavaksi enempi.\nKaks on kättäni -- satakin\nKättä työmme tarvitsevat.\nHupsu tahtonee tapella.\nEi sodat sotien lopu,\nJos n'ei hilliten häviä.\n\n    HIEPRA juoksee läähättäen sisään.\n\nARMI.\nMikä tuska on tytöllä?\n\nHIEPRA (hätäisesti).\nOi isoni, oi emoni!\nUusi on tuho tulossa:\nKuin vihainen hurttaparvi,\nSata miestä miekallista\nVierähti ylitse kasken,\nSen rähisten, tuon kohisten,\nTänne ryskäen tulevat.\nSuussa soittivat sanoja:\n\"Kullervo Kalervon poika\".\nEi hyvää se huuto tiedä.\n\nPOTERO.\nKullervon keralla kosto\nKäy Kalervon kantapäillä.\n\nHIEPRO.\nVarjele vakainen luoja!\n\nKALERVO.\nSepon miehiä ovatko,\nVaiko Untamon uroita?\n    Kullervolle.\nEhkä etsivät sinua.\nMun sukuni surmannevat.\nAseihin joka elävä!\nKirves, keihäs, miekka!\n\n    Muut, paitsi Kullervo ja Armi, hapuilevat hätäisinä aseita.\n\nKULLERVO (levollisesti).\n                        Maltu,\nRauhoitu, Kalervo vanha,\nTässä on sukusi turva.\n\nKALERVO (pelokkaana).\nTurvaksi sinua toivoin --\nTaisit tulla turmioksi.\n\n    Parvi miehiä, erilaisissa asevaruksissa, astuu sisään;\n    KOTRO, MUTRU, KITKA, TUIRO ja POURU etupäässä, ILLIkin\n    keralla.\n\nKOTRO.\nTerve, kaukainen Kalervo!\nKullervo ylinnä terve!\n\nMUU JOUKKO.\nKullervo ylinnä terve!\n\nKULLERVO.\nTerve teillekin, toverit,\nKarkulaisten kaunis joukko!\n\nJOUKKO.\nVapaita olemme kaikki!\n\nKULLERVO.\nValloillanne -- ei vapaina.\nPuoliorjia olemme.\nSilloin meillä on vapaus,\nKun on kullakin osansa,\nToisen toista sortamatta.\nSortajat kukistakaamme!\n\nJOUKKO.\nSortajat kukistakaamme!\n\nKOTRO.\nTässä parvi on tukeva,\nKovan, katkeran kokenut,\nTyömiestä joka alalta,\nSotaorjat, ostokansa,\nJoukko vankka valmihina,\nKun on tarvis taistelua\nVapauden, toivon tähden.\n\nJOUKKO.\nVapauden taistelua!\n\nMUTRU.\nKullervo, kuleta meitä\nRyöstölle rikasten miesten,\nKullan kiiltävän jaolle.\nAika on varsan vaivatunkin\nHelat helkkyvät pidellä.\n\nKITKA.\nKulta on kukka väärän vallan\nKullervo, kuleta meitä\nRuokapöydälle jalolle!\nKun on vatsa vahvistettu,\nPääkin pystyssä pysyvi.\n\nTUIRO.\nKullervo, kuleta sinne,\nMiss' on piikoja pidellä\nTaikka korjata kotihin.\nMikä on miehelle vapaus\nVailla vaimon kahlehia.\n\nPOURU.\nKullervo, kuleta sinne,\nMissä murramme ikeemme,\nMissä käskijän kädestä'\nRuoskan riistämme iäksi!\n\nKOTRO.\nKullervo, kuleta meitä,\nKautta taistelun tulisen,\nIsännäks' oman kotimme.\n\nKULLERVO.\nPaljon toivotte. Minulla\nYksi vain on toivo: -- kosto.\nMiehet, seuratkaa minua,\nLuottaen, lujalla mielin.\nMin' olen syntynyt sotihin,\nEn rauhan rakennustöihin.\nElämä minua hylki,\nPotki pois joka polulta,\nRyösti mun joka osani.\nNälässä hivuessani\nMinulle kiven kurotti.\nRakkautta kun halusin,\nVoitin hurjat herjaukset.\nKun kurja kotia etsin,\nLöysin suortuvan sukua,\nMutta en suvun sydäntä. --\nMitä nyt hukata voisin.\n\nARMI (itkien).\nÄitisi hukata voisit.\n\nKULLERVO.\nSulle, äiti, on parempi\nSurmassa suloton poika. --\nKotro, kuulitko seposta?\nHän onko sotajalalla?\n\nKOTRO (vetäen Illin esille).\nAstuhan esille, Illl! --\nTässä on vakoilijamme,\nHän voi kertoa seposta.\n\nKULLERVO.\nTiedätkö jotakin, kerro!\n\nILLI.\nSiihen viikot vierähtävät\nEnnenkuin aseissa seppo.\nAluksi suru ajeli\nNeuvotonta miespoloista. --\nOlihan emäntä kuollut,\nTyöväki ase kädessä --\n\nKULLERVO.\nNiistä ei enempi. -- Jatka! --\n\nILLI.\nSitten usvana surukin\nLaski, vaihettui teoiksi,\nHelmitti sepon elämän\nRohkealla työhalulla.\nYöt päivät vasaranpauke\nSitten on pajasta kuultu,\nMetsässä säkenet nähty.\nKaikki on Kalevan kansa\nKäsketty sotajalalle. --\nTarkoitan vapaita. -- Mutta\nAseitten taonta kauan\nVaativa on viivytystä.\n\nKULLERVO (kuin itsekseen).\nViikon, kaksi -- kuukaudenkin.\n\nILLI.\nSe vähintä.\n\nKULLERVO.\n            Nyt asetu\nPiilopirttihin salolle.\nSieltä silmällä pitele,\nVakoele, kuulustele,\nKuin käen vireä piika,\nIlmarin varustustöitä.\nMulle toimita sanoma\nMaan, veden tai ilman tietä.\nKuulitko?\n\nILLI.\n          Käteni annan,\nEttä kuulin ja tajusin.\nMin' olen Pohjolan perua,\nJolt' ei keinot kesken puutu.\nLaitanpa sanoille siivet\nViestin tuojaksi sinulle. --\n    Erikseen.\nHiiskuisinko, ett' on Anja\nMyöskin liittomme apuna! --\nEn! -- hänelle siit' en hiisku.\nEikö oikeus minulla\nToivoa olisi --\n\nKULLERVO.\n                Veikot!\nSotaonni on minussa:\nVeressäni voiman tunnen,\nTäynnä voittojen oraita,\nTaimia verisen viljan.\nNyt Lapin aloille käymme!\nLuopiot, veronalaiset\nHeimot siellä suostutamme\nLiittohomme.\nSen hyvällä, tuon pahalla.\nSielt' apuväkeä tuomme\nJa varoja valloitamme.\nSitte, kuin lumivihuri\nTuiman tunturin laelta,\nSieltä syöksymme takaisin,\nPurevina, polttavina\nUntamon kukistamaan.\nSe minun tekoni terttu,\nIhana verirypäle! --\n    Ikäänkuin näyssä.\nItse Untamo loassa,\nKoko heimo hengetönnä,\nTalot poltetut poroksi,\nVilja, karja kaikki viety.\nTuo on siinto silmissäni\nKuin verinen iltarusko\nPäivän myrskyisen perästä. --\nEnsin, veikot, tunturille!\n\nJOUKKO.\nTunturille, tunturille!\n\nKALERVO.\nIhanast' uneksit, poika!\nVielä vanhana vapisten\nKuulen kiihkosi kohinan:\nMun oman vereni kiihkot\nOman poikani povessa.\nOta onni retkellesi!\nKalervon pojalle voitto!\n\nJOUKKO.\nKalervon pojalle voitto!\n\nARMI (syleillen Kullervoa).\nItkuni ihana poika!\nMene, voita ja palaja!\n\nKULLERVO.\nPois suruiset, hennot itkut!\n    Irtautuen Armista.\nHyvästi, emoni vanha!\n    Joukolle.\nJoukko uljas, voiton tielle!\n\n    Lähtee joukossa.\n\nJOUKKO (lähtiessään).\nVoitontielle, voitontielle!\n\nPOTERO (tuumivasti).\nOn sitä elävä tuota\nKullervoa kaikitenkin.\nTaisi syntyä sotahan.\nMoni on raiska rauhan töissä,\nMutta melkoinen sodassa,\nTappelussa tuima urho.\nSekö lie kunto Kullervonkin.\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\n    Syksyinen sekametsä partaalla kohisevan kosken, jonka\n    ryöppy sumentaa ilman. Ilta-aurinko haamoittaa sumun läpi,\n    KULLERVO joukkonsa etupäässä ratsastaa vasemmalta.\n\nKULLERVO.\nMiehet, kantajat verojen,\nLapin vankat valloittajat,\nTässä on lepouspaikka\nPyhän kosken partahalla.\nTässä valmistua voimme\nUuden rynnäkön varalta\nVasten Untamon kotia.\nNyt on Lappi liitossamme,\nSiit' on joukkomme väkevä.\nTässä urhot uskolliset,\nEi minulle eikä muille,\nVaan edulle yhteiselle.\nMeillä on satoisa syksy,\nElonkorjussa olimme.\nEnsi kerran nyt palajan\nMun omalta pelloltani,\nSotapellolta jalolta.\nMut en vielä voi iloita\nEnnenkuin on koston niitto\nUntamon kylissä tehty. --\nSurma veljen sortajalle!\n\nJOUKKO.\nSurma veljen sortajalle!\n\nKULLERVO (laskeutuen ratsulta).\nUrhot, nyt levätessänne\nSaalistanne nauttikaatte!\n    Joukko asettuu ryhmiin.\nMutta muista, kelpo Kotro:\nVahvat valvoen olemme.\nSiksi vartijat aseta,\nKorviksemme, silmiksemme,\nTielle taakse ja etehen,\nEttei leikissä leväten\nVaara, uhka unhottuisi.\n\nKOTRO.\nKäskyjäsi täytän. --\n    ILLI tulee.\n                     Täältä\nIlli sulle tuo sanoman.\n\n    Toimittaa vartijoita ja järjestää joukon.\n\nKULLERVO.\nKäy likemmä, Illi, lausu,\nTuotko tuimia vihoja!\n\nILLI.\nKysytkö tätä sydäntä? --\nSe sinulle lemmen tuopi.\n\nKULLERVO.\nNyt en lemmestä laverra, --\nSotatietoja haluan!\n\nILLI (ensin säpsähtäen, jatkaa).\nToisin on Kalevalassa:\nSiellä Untamon avuksi\nJoukko noussut on jalalle.\nVäinö, Ilmari ja Kauko,\nKalevalan kuuluisimmat,\nJoukon johtajiksi käyvät.\nJollet nyt visusti riennä\nMiekan työhön,\nNiin petät sukusi koston,\nMurrat veljiesi toivon,\nVapautemme --\n\nKULLERVO.\n              Vaiti vaimo!\nSit' ei urhoksi sanota,\nJok' ei tunne tehtäväänsä. --\nTähän asti teit hyvästi.\nNyt edellä joukon juokse\nUntamon talohon yöksi. --\nHyvinkin ehätät sinne\nKekriaaton juominkihin.\nSilloin yöuni on raskas,\nKaikki nukkuvat hakoina,\nPää pökerö, mieli tylsä.\nSiellä sirkkana sirise,\nVaikk' oletkin kaunis käärme.\n\nILLI.\nIhanasti haastat, urho.\n\nKULLERVO.\nKaikk' unessa Untolaiset\nJuovuksissa kun rypevät,\nSilloin mulle tuo sanoma,\nHiivi noitana. Jytäkkä\nSilloin nouseva on julma,\nVeljien verinen kylpy.\n\nILLI.\nTottelen, Kalervon poika.\nKärpän korvin, saukon silmin\nTarkoin kuulen ja tähystän,\nTuulena sanoman saatan. -- --\nMutta kuulehan! -- Ihana\nAjatus minussa nousi.\n\nKULLERVO.\nMik' ajatus?\n\nILLI.\n             Yösydännä,\nKun on Untola unessa,\nKun pirtissä raskas kuorse\nHämmentää sirinät sirkan --\nMinä piistä lyön kipinän,\nUunille pärekasahan,\nSeinän luo viritän taulan: --\nUntamon upea pirtti\nTuokiossa on tulessa!\n\nKULLERVO.\nSen jos hekkuman sinulle\nSoisin, ainapa katuisin:\nOnneni varas olisit.\nItse tahdon rinnastani\nPuhkaista vihapukaman,\nTuon äkämän, myrkkypahkan,\nJoka paisui Untolassa,\nItse sen ulos puserran\nUntamon suvun tapoksi.\nSiitä nautin, siit' iloitsen. --\nSulta polton, surman kiellän.\nMitä käskin, tee se! -- muut' ei.\n\nILLI.\nMielikses on mielikseni,\nVoittosi minulle voitto.\n\nKOTRO (Illille).\nMesi on ammoin katkeraksi\nKäynyt Kullervon veressä.\n\nILLI.\nKuin veressä aimo miehen. --\nMinä riennänkin edellä.\nJää hyvästi, Kotro! --\n\nKOTRO.\n                       Riennä!\n\nILLI (erikseen).\nSaisin Kullervon omaksi,\nSuven syömättä eläisin,\nPäivittäin sen pään pesisin,\nJoka huomenna sukisin,\nIlloin kantaisin sylissä,\nHaahkan höyhenille veisin,\nSilkkivaipoin peitteleisin.\n\n    Lähtee.\n\nKOTRO (Kullervolle).\nJoukossamme on Onervo,\nNoita taitava Lapista.\nSiltä salli kuulustella,\nKuinka käypi rynnäkkömme,\nOnnistummeko hyvästi.\n\nKULLERVO.\nEn kysy kylästä mieltä.\nTapaukset on minussa.\nMinusta ne puhkeavat,\nKuin väkevä multa tuopi\nPovestansa paisuvasta\nRiistan ynnä rikkaruohon.\nNiin tekoja hautuneita\nMinusta käteni kautta\nPuhkeaa terälle miekan.\nMitä tietäisi Onervo?\n\nKOTRO.\nMitä puhkeaa sinusta\nTekoja, ne tiedustella\nVoipi hän jumalten luona.\n\nONERVO (astuen esiin).\nMulle miekkasi ojenna\nHetkeksi. Sen kautta kuulen,\nMitä aikovat jumalat.\n\nKULLERVO.\nMiekkani sinulle? Ainut\nKylkikumppalini!\n\nONERVO.\n                 Tiedä:\nJumalissa juoksun määrä\nEikä vallassa väkevän.\n\nJOUKKO.\nJumalissa juoksun määrä.\n\nKULLERVO.\nUupuneitako olette,\nVailla rohkeutta, raukat!\n    Joukko murisee levottomana.\nVoittekin kysellä -- tuossa\nMiekka lapsille leluksi.\n    Ojentaa miekkansa Onervolle, jonka ympäri osa joukosta\n    taustalla kiertyy kehäksi.\nMinä en taikoja kysele.\nMulla vastaus vakava\nTarkkana on tunnossani. --\nNytpä tyhjä on sivuni,\nKuin oli ennen onnetonna,\nOrjana mun ollessani. --\nMissä tyttö, jonka löysin\nRannalta, vesikiveltä?\nTänne tyttö!\n\n    HIPPO, vanhus joukosta, tuopi pelokkaan MIERONTYTÖN esille.\n\nHIPPO.\n             Tässä hempu.\nSulle hoitelin poloista.\n\nKULLERVO (vanhukselle).\nEtsi saalisten seasta,\nKanna tänne kaunihinta,\nMit' olen ryöstänyt Lapista.\n    Hippo menee noutamaan.\nMiksi noin vapiset, vieno?\nMiehesi minusta löysit,\nEtkä huonointa tavannut.\nTässä linnani upea,\nKaaritaivas kattonamme,\nPaksut hongat patsahina,\nPäivin aurinko ilona,\nÖisin tuohukset tuhannet,\nLehtipuut livertävien\nLaululintujen pesinä,\nKoski soittaja komea.\nEikö miellytä sinua?\nTuossa huovit, hääväkeni.\nSinä morsian ihana.\n\nMIERONTYTTÖ.\nNäin resuinen tyttö raukka.\n\nKULLERVO.\nSinut suurille saloille\nHaltijattareksi nostan.\nItse valtikan anastan\nMetsän haltijan kädestä.\nKaiken riistan, rikkauden\nTälle joukolle jakelen.\n\nMIERONTYTTÖ.\nSinä kerrot kiehtovasti,\nHaastat outoja satuja,\nKuin unessa aavistelet,\nHalujani houkutellen.\n\n    Hippo tuopi vaatteuksen.\n\nKULLERVO.\nTässä sulle on parasta,\nKaunihinta, hempeintä:\nVyöt, hamoset, huivit, helmet.\nTuossa vielä kautokengät\nKepeät -- ne kaikki ryöstin\nOman äitini varaksi.\nSinut kun vien äidilleni,\nNiin ne nyt sinulle annan.\nTuonne metsähän ravista\nYltäsi risaiset rievut,\nSiellä uusihin pukeu!\n\nMIERONTYTTÖ.\nMies komea, mulle annat\nAimo kallihit kapiot!\nSilkit, helmetkin soreat! --\nTämäkö olisi onni!\nAlkaisiko tästä nousta\nSe kadonnut kaunis päivä, --\nSodanko verestä mulle\nOnnen kultavyö kohoisi --?\n\nKULLERVO.\nMene männikkösalihin,\nPukeu! -- palaja sitten!\n    Alta kulmien ja pelon alaisena tyttö vielä\n    tarkastaa Kullervoa kuin arvoitusta ja menee.\nTahdon nauttia sinusta,\nOnni, ennenkuin pakenet.\nKyllin aavistan -- ihana\nOnnenhetki hilpaseiksen,\nKuin salaman lento yössä,\nJälen jättäen pimeän.\n\nTUIRO (syrjässä naisen kera).\nSulta, Kotro, en kadehdi\nIlliäsi; -- täss' omani,\nJonk' olen ryöstänyt Lapista\nVanhan kultansa sylistä.\n\nKOTRO (halveksien).\nPidä tuo omasi!\n\nKULLERVO.\n                Riita\nPois välistä miesten, joilla\nTyö on yhteinen edessä!\nNyt leväten leikkikäätte.\nHippo, soita kanneltasi,\nKoston kaikuja viritä,\nOlet vanha, vaivan nähnyt,\nMuistosi sotia täynnä.\n\nHIPPO.\nEn ole Väinö soittajaksi,\nToki päästelen parasta,\nMitä on neuvonut ikäni,\nSen iloja, tuon suruja,\nVihojakin, vimmojakin.\n\nJOUKKO.\nSoita, soita!\n\nONERVO (kehän keskellä).\n              Loitsuhyppy\nAlkakaamme! Ensin hiljoin\nNotkukaa, kuin rannan ruoho\nAallon heikon heiluttaissa.\nSitten kiihtyen kovemmin,\nNiinkuin aalto ankarampi.\nTahdon taivasta lähetä.\n\n    Taustalla Onervon ympärillä näkyy hitaita hyppyliikkeitä;\n    Onervo miekka kädessä liikehtii keskellä. -- Hippo vienosti\n    soittaa kannelta. Liikkeet vähittäin kiihtyvät.\n\nPOURU (ensin seuraten syrjästä).\nIhmisten iloita suovat,\nKuulema, jumalat. Siitä\nMieltyvät iki hyviksi,\nAvuksemme innostuvat\nTuiman taistelun ajalla.\nSiis iloa, karkeloa,\nSotahyppyä rajua!\nMiehet, naiset!\n\nÄÄNIÄ JOUKOSTA.\n                Karkeloa!\n\nMUTRU.\nMies ei hyppele hevillä.\nAstunta on arvokkaampi.\nKuka maksaisi hypystä!\n\nKITKA (avaten eväskonttia).\nEnkä jaksa nyt hypellä.\nVatsa vaativi veronsa.\nTanhut säästän tappeluiksi.\n\nKOTRO.\nKäytkö, Kullervo, keralla?\n\nKULLERVO.\nSiihen ei iloni riitä.\nMinust' on tapettu tanhu,\nMieli hilpeä, iloinen\nSurmattu sukuni tähden\nKapalossa, kehdossani.\nTanhuisinko, pyörittäisin\nNaiset nauramattomiksi,\nNe sumuksi höyryttäisin,\nKuin tuo koski vaahtopäänsä,\nPimittäisin päivän silmän,\nIlosta surun tekisin, --\nSiksi kartan karkeloita.\n\nKOTRO.\nTäm' on loitsuhyppy, siksi --\n\n    Yhtyy kisaan.\n\nMUTRU.\nSota on sulle karkeloita.\n\nKULLERVO.\nSota, kosto, hurmevirrat! --\nNekö vain himoja mulla?\nTunnen muutakin kihua\nRinnassani riehuvaksi:\nLemmenkiihkoa tulista,\nJoka leimahtaa levossa.\nTytön tuolla nähdessäni\nTien ohessa, virran luona,\nTuntui kuin sotatuleni\nKaskiliekkinä palaisi.\nMiksi miellyinkin hänehen,\nMieron ryysykiertäjään?\nHänt' en päästänyt paolle,\nVaikka reuhtoikin rajuna,\nMua parjaten pahasti.\nLopulla rukoili raukka.\nMiks' en ryöstänyt sodassa,\nKuin nuo muutkin, mieluisinta?\n\nMUTRU.\nAikansa joka himolla.\nVaihetushaluinen luonto\nNälästä janohon viepi,\nRakkautehen vihasta.\n\nKULLERVO.\nTuolt' on hän tulossa, poistu!\nOnnea syleillä tahdon\nKiihkeästi, hurmatusti. --\n    Mutru syrjäytyy.\nTule, tyttöni solakka,\nHentonen kuin heinän korsi.\nMut olet keväinen heinä,\nEt ole syys, tuo keltalehti.\n\nMIERONTYTTÖ.\nItse varteni somistit,\nItse annoit helmet, kullat.\n\nKULLERVO (ottaen tyttöä kädestä).\nSoma on siro kätesi,\nPunakin vieno poskillasi,\nSarastus ihanan päivän,\nJoka on nouseva verestä. --\nMiksi, tyttöni, vapiset?\nMikä on hohto silmissäsi?\nKyynelkö? -- valon pisara\nPuhtauden auringosta!\nSe herahti poskellesi,\nSiitä se aholle vieri --\nEikä sielt' ikinä nouse.\n\nTYTTÖ.\nEikö se sumuna nouse\nTuonne päivän silmän alle?\n\nKULLERVO.\nOnko tuo sumu ylennyt\nOnnetonten kyynelistä?\nMinunkin suruni oisi\nNoussut päivän nähtäville,\nUkon ylhäisen etehen.\nSin' olet älykäs tyttö.\n\nTYTTÖ.\nVieras -- niin tutulta tunnut,\nOuto -- niin omahiselta.\n\nKULLERVO.\nMierosta olen minäkin,\nKovan onnen oppilapsi,\nMieron saunan löylyttämä.\nSiksi tuntunen tutulta,\nSiks' ehkä sinuhun miellyin,\nKun olet mieron hylkylapsi,\nKuin minä.\n\nTYTTÖ.\n           Sinäkin hylky?\n\nKULLERVO.\nNäen kyynelvirrassasi,\nKera sun surusi vuoksen,\nVuotavan omat suruni.\nNoin oletkin kiehtovaisin.\nSurunkaunis mun suloni.\nLikemmäksi sun likistän. --\nTaas vapiset, tyttö riepu.\n\nTYTTÖ.\nVapisen tulematonta,\nJonka aavistan tulevan.\nNiin sulla sylissä istun,\nKuin venossa vierevässä\nVirran kiihkeän vesillä,\nKurimuksen kurkun suulla:\nHuimaus sydämmen alla,\nPelon ja sulon hivellys\nNeuvottomassa povessa. --\nJollet pettäisi minua.\n\nKULLERVO.\nPetkuttaja on elämä,\nLupaaja, sanansa syöjä,\nKukkiessansa ihana,\nTäynnä toivoja hyviä,\nKirjavata kangastusta.\nMut kesällä käypi halla,\nKaiken toivon vie kukalta,\nJää syksylle keltalehdet,\nPihlajan hapan hedelmä.\nTunnetko tuon kalman löyhkän?\nLehdet sen varistessansa\nHuokuvat, nuo kuolevaiset.\nElämän joka kukalla\nRaihnan siemen on povessa.\nTuo koski lopulta yksin,\nMahtavin, sotaisin voimin,\nRiehunalla, pauhinalla\nIlmaisee elämän työtä.\nSinunko sopisi, tyttö,\nIlman nautinnon iloa\nKuihtua ja kuivettua\nTalven tuiskujen omaksi?\nNyt, kaunis, kukoistat vielä,\nLäpi kyynelten hymyilet.\nSäästäisitkö tuon sulosi\nNauttimatta soitimesta\nLuonnon lintujen tavalla.\nMinussakin voima lyöpi\nTässä rinnassa rajusti.\nMiks' en antaisi sinulle\nVoimastani? Miksi emme\nElon kuohunta-ajalla\nOmistaisi sen mehua,\nEnnenkuin tuleva raihna\nVarastaa ilomme tertun?\nMiero ei iloja suonut --\nSoiko sulle? -- ei minulle.\nKatkeruutta se jakeli.\nSiksi nyt omat sulomme\nVaihtakaamme! Itsessämme\nYksin on elämän suoni,\nNautinnon parahin lähde.\n\nTYTTÖ.\nNoin ei haasta halvat miehet\nNäen sankarin sinussa.\n\nKULLERVO.\nTahdotko kisailla tuolla\nKarkelossa?\n\nTYTTÖ.\n            Pois ivasi!\nItkuhun ilommin suostun\nKuin kisoihin ihmisjoukon.\nMuistot synkät on minulla.\n\nKULLERVO.\nSin' olet mulle muokattuna,\nSotaurholle sopiva. --\nNäetkö, luonto on sumussa,\nKostea, himokas pilvi\nMaan povella piehtaroipi.\nAurinko, elämän silmä,\nOn samea; kaikki voimat\nSokkoina hapuelevat,\nTavoitellen toisiansa.\nKuumetta ne kutkuttavat,\nKihnuttavat kiihkojansa.\n\nTYTTÖ.\nLehdet puusta langennehet\nEivätkö lahoa tuossa?\n\nKULLERVO.\nNe palavat päälletysten,\nNauttivat palamisesta.\n\nTYTTÖ.\nHaastat outoja sanoja.\n\nKULLERVO.\nTuonne kuusten suojuksehen\nKäymmekö? Ihana kuume\nOn jo vihkinyt veremme.\nSiellä leikimme vapaina\nNuoruutta nopean hetken. --\nPois itku, typerä tyttö!\nMiksi tuota?\n\nTYTTÖ.\n             Muistojeni\nHaikeutta haihattelen,\nKokemusteni kovuutta\nRaukka itken,\nMieron polkuja pahoja\nVaikeroin.\nItken kuin iloton lintu,\nEksynyt emon pesästä\nKurjan kohtalon omaksi.\n\nKULLERVO (tyttöä hyväillen).\nSinut vien kotimajoille,\nIhmisten ilotulille.\n\nTYTTÖ.\nNiin minulle pantti anna,\nJollet pettäne poloista.\n\nKULLERVO.\nTässä on sodasta sormus,\nJolla vahvistan valani.\n\n    Menevät sivulle.\n\nONERVO (tanhukehän keskellä liikkeillään kuvaten sanojensa mukaan\nmatkaansa).\nTaukoa, tulinen tanhu!\n    Karkelo taukoo. Kannel kuuluu vienosti.\nTulen luoksesi, jumala,\nLuonnon siltoja vaellan:\nMaa, vesi, keveä ilma,\nItse lämpöinen valokin\nSekä pohjoinen palava --\nTeidän kautta tieni käypi\nIson luojan istuimelle. --\nYlös vuorta jo vaellan,\nRaskasta elämän vuorta. --\nNousen! -- loitolle tähystän,\nTaakse pilvien veristen:\nSotapilvet, hurmemyrsky! --\nTaas pahalle suolle painun,\nIhveiselle, ilkeälle:\nElämän ruma rutakko. --\nKompastun kovaosainen!\nMut en vaivu vaivaisena, --\nNousen uhka uskalikko; -- --\nTästä vieriyn vesille.\nSuuri on edessä selkä.\nUin ulapan, vellon vettä,\nKestän myrskyjä kovia,\nTulen taivahan rajalle.\nJyrkkä katto kammottavi.\nTästä kokkona kohoan\nSivuja sinisen ilman,\nReunoja punaisen pilven,\nSaavun suurehen talohon,\nAivoissa avaran luonnon,\nRevonliekkien likellä. --\nSiinä se ikuinen Ukko,\nAvaruuksien isäntä,\nPäiväotsa, liekkisilmä! --\nKuulen lausu neuvojasi!\n    Vaikenee. -- Äänettömyyden jälkeen:\nSota -- -- hurmevirrat -- -- voitto!\nKukistus komean urhon -- --\nKiitos, ilmojen isäntä!\nMaahan saattelen sanasi.\nJoutsenenko siivet annat!\nNiillä lennän liihottelen\nValossa ihanan ilman\nHalki taivahan yheksän,\nMeren halki, suon ylitse,\nYli vuoren, hongan, kuusen --\nTässä taivasten sanoma!\n\nJOUKKO.\nLausu taaton lausehilla!\n\nONERVO.\nKuulu on miekka Kullervolla.\nSit' ei voiteta -- sen voitto\nOn kukistus kuulun urhon. --\nSe oli sanoma taaton.\n\nKOTRO.\nKullervon komea miekka\nSiis on Untamon kukistus.\nSeuratkaamme Kullervoa!\n\nJOUKKO.\nSeuratkaamme Kullervoa!\n\nPOURU.\nOrjavallan vaivutamme!\n\nMUTRU (syrjässä).\nMinä kullat koplottelen.\n\nKITKA.\nKekrijuhlaksi tulemme\nSinne; juhlapaistit syömme,\nKylän poltamme poroksi.\n\nTUIRO.\nNaiset kaikki nauratamme.\n\nKOTRO.\nKylän säästämme, kasekset\nJoukon keskessä ja'amme\nEmännät kukin otamme,\nMaat vapaina hallitsemme.\nSe minun haluni harras.\n\nERÄS NAINEN.\nTuopa mies parasta haastoi.\nKylän vanhimmaks' sopisit.\n\nPOURU.\nKihlakunnan vanhimmaksi\nHuudamme Kalervon pojan.\n\nKOTRO.\nKullervo Kalevalaisten\nKuninkaaksi nostakaamme!\n\n    Toiset väitellen huutavat: \"Vanhimmaksi!\" toiset\n    \"Kuninkaaksi!\"\n\nKULLERVO (tytön kera reippaasti esille astuen ottaa Onervolta\nmiekkansa).\nTänne miekkani, Onervo!\nPois kuningas orjinensa!\nKen se kahletta ihaili?\nAseihin! sotajalalle!\nNaiset ryöstetyt jätämme\nPiilopirttihin salolle.\nKotro, joukkoa alulle\nJohda, nuolia teroita,\nHijo miekat mieluisiksi.\nJään jälelle, mutta kohta\nKaikkien edellä riennän\nKohti Untamon kotia.\n\n    Joukko nousee liikkeelle, ratustellen lähtöön vasemmalle.\n\nTYTTÖ.\nKohti Untamon kotia!\nNiinkö lausuit, mun omani?\nKostoako Untamolle?\n\nKULLERVO.\nKoston kultainen kuningas\nOlen Untamon suvulle.\n\nTYTTÖ.\nLienet suurtakin sukua,\nKorkean isän kodista,\nKoska tahdot tappelua\nItse Untamon keralla.\nMit' olet sukua, urho?\n\nKULLERVO.\nSuku ei suureksi ylennä,\nJollei miehessä tekoja.\nEn ole suurta enkä pientä:\nOlen sorretun sukua,\nKalervon katala poika. --\nMiksi varsin vaalenetkin!\nMit' olet sukua itse?\n\nTYTTÖ.\nEn ole suurta enkä pientä,\nOnnetont' olen sukua:\nKalervon katala tyttö,\nEksynyt emoni lapsi.\nÄsken ryysyissä ihana,\nNyt ruma koruissa näissä. --\nPoistu, veljeni, minusta. --\nTok' elä minusta poistu!\n\n    Itkee, väännellen käsiään.\n\nKULLERVO (kamalasti tuijottaen).\nOmanko emoni tyttö!\nSinut kuolleheksi luulin.\n\n    Vaipuu kaatuneen puun rungolle synkkänä.\n\nTYTTÖ (itkun ehkäistessä).\nKunpa kuollutkin olisin. --\nEmoni minut lähetti\nKerran marjan poimintahan.\nMaat vaelsin, marjat poimin,\nVatut, mansikat kokosin.\nVieri päivä, toinen, kolmas\nEnkä löytänyt kotia.\nHarhamielin istuin, itkin.\nTiehyt korpehen kuletti.\nLopulta mäelle nousin.\nSiellä huusin, hoilaelin,\nKangas vastahan kajahti:\n\"Elä huuda, hullu tyttö,\nEi sitä kotisi kuule!\"\nToivotin jo kuolemata,\nMutta Tuoni ei totellut.\nOisin kuollut kurja raukka,\nNiin nyt heinänä helyisin\nTai metenä, marjasena\nAhosta olisin noussut\nPuhtoisin, punaisin poskin.\nNiin minulta jäänyt oisi\nNämä kummat kuulematta,\nKatkeruudet kärsimättä. --\nMillä nyt tulisen tuskan\nPovestani pois pesisin?\n\nKULLERVO (katkerana).\nMinut surmalle lähetä.\n\nTYTTÖ.\nSinutko, jota rakastin\nSulhonani veljenäni\nSurmaisinko? -- Suuremmaksi\nSe kipuni kiihottaisi. --\n    Erikseen.\nMut oman sydänpaloni\nSammuttaisinko vetehen! -- --\nVaahdossa kohisevassa\nHuuhtoisin vereni tahran!\nLuovun tästä luolaisesta,\nSokkeloisesta salosta,\nJossa harhatiet vetävät,\nKuin kinahmit kiehtoellen\nNiljaisehen nieluhunsa.\nKosken kuohu on sulompi.\nSen kohina korvissani\nSoipi, huumaten vereni,\nViihdytellen! -- viehätellen!\nKuin himokin hurja äsken.\nTunnen vaahdon vilpoisena\nMun vereni virvoittavan. --\nJää hyvästi, veljytsulho!\nKiitä kultaista emoa.\nHyvästi, elämä kurja!\n\n    Itkee katkerasti.\n\nKULLERVO (nousten kuin houreessa).\nSylitysten suistukaamme!\n\nTYTTÖ (aikoen heittäytyä Kullervon syliin).\nSylitysten! --\n    (Kimmahtaa äkkiä takaisin).\n               Ei! -- Kamala\nTaas tekomme uudistuisi! --\n\nKULLERVO (aikeestaan huumautuen).\nEn voi seurata sinua\nVielä on Untamo elossa.\n\n    Vaipuu taannoiseen levottomuuteen.\n\nTYTTÖ (yhä koskea läheten).\nKuuntelen veden kohua: -- --\nKiihkeätä! -- viehkeätä!\nHyvästi, hyvä sukuni! --\nKosken kuohuissa kotini.\n\n    Syöksyy koskeen.\n\nKULLERVO (kuin heräten).\nTämäkin minun tekoni!\n    Vetää miekkansa, aikoen sen painaa rintaansa,\n    mutta pistää sen taas tuppeen.\nEnsin kaiken katkeruuden\nSydämmestäni puserran\nKurjan maailman kiroiksi.\nEn ole makea marja,\nEn suloinen lemmenlehti\nEnkä kyyhkyksi kyhätty.\nOlen marja maan kiroinen,\nVillikaalin myrkkykukka,\nHuuhka lintujen seassa,\nIhmisten parissa rosvo.\nEn ole imenyt mettä\nElämästä --\nOlen myrkkyä imenyt.\nSiksi myrkytän jokaisen\nRauhan nautintopisaran.\nSota mun ainoa iloni.\nMutta ulkoiset sotani\nRauhan hetkin raivoavat\nSisässä, sydämmessäni:\nHimot irstaiset minussa\nVäkivalloin vaikuttavat,\nOttavat ovelan voiton\nTunnosta parahimmasta.\nSiskoni, sinut pilasin,\nTurmelin emoni tuoman.\nKen sun tielleni kuletti,\nOutona, odottamatta?\nKuka nostatti himoni?\nMiks' en inhonnut sinua?\nMiksi muita en himoinnut?\nOlenko oma tekoni,\nVapaudessa valmistunut?\nOrjan leima on minussa!\nMinut myrkytti elämä:\nMinä myrkytän elämän. -- --\nIsäni! -- emoni tuossa!\nTurmion tukala hetki.\n\n    KALERVO, ARMI, HIEPRA ja POTERO tulevat vasemmalta.\n\nARMI (Kullervoa syleillen).\nPoikani, sinut tapasin\nSankarina, voittajana!\n\nKALERVO.\nKuulin kunniasanoman\nLapin voittaja-uroista.\nSiit' ihastuin, tänne riensin\nOnnesi osan jaolle.\n\nPOTERO.\nTerve, veikkoni, eläös!\nSinusta sanoma käypi,\nEtt' olet kuningas itse.\nTässä on koko sukusi.\n\nHIEPRA.\nTerve, Kullervo komea!\nSuothan tulla siskosikin\nVoittosi ilon jaolle!\n\nPOTERO (Hiepralle).\nSiitä veikeä vekara\nVääntyi, tuosta Kullervosta.\n\nKULLERVO (äitinsä syleilystä eroten).\nPakene, emoni kallis!\nMin' olen rupinen rutto.\n\nARMI.\nMikä murhe on sinulla? --\nVoitostasi et iloitse!\n\nKALERVO.\nOnko joukko niskoitellut?\nKurita, pane kovalle!\n\nARMI.\nLausu! -- miksi tuo kamala\nKauhistus on kasvoillasi?\n\nKULLERVO.\nKamalan tekoni varjo. --\n\nARMI.\nTekosi! -- Lapinhan voitit,\nMikä hirmu on tekosi?\n\nKULLERVO.\nMuistat, kuin minua neuvoit,\nEttä suopean, sävyisän\nNaisen retkiltäni toisin\nVaimokseni, sulle minjän?\n\nARMI.\nNiin kehoitin. Toitko? -- Etkö? --\nMitä on surua siitä!\nJollet tuonut, tuothan vasta.\n\nKULLERVO.\nMutta jos sinulle toinkin\nMiniän lopen likeisen?\n\nARMI.\nToitko -- siitä siis iloitse,\nÄitiskin iloita anna.\n\nKULLERVO.\nMutta sen jos taas hävitin\nKiihkojeni pyörtehessä --\nKallihimman jos kadotin?\n\nARMI.\nKadotitko, ellös surko!\nKassapäitä on kasalta\nMoisen miehen kumppaliksi.\n\nKULLERVO.\nMutta jos tytön tuhosin\nSiskoani suotuisamman,\nTytärtäsi kallihimman?\n\nARMI.\nVoiko kahdesti kadota\nTyttäreni? --\n\nKULLERVO.\n              Sulle kerron:\nRannalta, vesikiveltä\nTapasin ihanan immen,\nKalevaisen kasvoiltansa. --\nJotakin hänessä liikkui\nMun vereni vastinetta,\nJoka liikutti minua:\nMuoto yksin ei vetele. --\nSiin' istui se, nyyhki, itki.\nTytön korjasin, omistin\nKuin marjan varisemasta.\nTuolla kuusen alla sitten\nKaunista kisauttelin.\nMutta se makea marja\nVaihtui varsin katkeraksi,\nKun tyttö sukunsa kertoi --\n\nARMI.\nSukunsa -- kamala aave!\n\nKALERVO.\nKadotitko voitoltasi\nOnnentähkän, poika hurja?\n\nKULLERVO.\nKadotin sukuni onnen: --\nSe oli emoni tyttö,\nJonka turmelin, tuhosin!\n\nARMI (Kalervoon nojaten).\nMulta kahdesti katosit,\nTyttäreni,\nKuolit armas kaksin kerroin.\n\nKALERVO.\nTäm' on kuullakin kamala.\n\nARMI.\nKenties vielä sun kätesi\nSurmasi suloisen lapsen.\n\nKALERVO.\nOlisit, kurja, itse kuollut!\nHaudattu vesihakona.\n\nKULLERVO.\nTuonne syöksyi sisko raukka\nVuoksen vaahtoisen omaksi.\n\nHIEPRA (Poterolle).\nPaetkaamme tuota miestä.\n\nPOTERO.\nHän on hiisi hirviöitä.\n\nKALERVO (kamalasti).\nKirottu jumalten hylky,\nMaan katala, kansan rutto!\nTuota räähkän tahrimata\nPojakseni en omista.\nMene sinne silmistäni,\nKussa ei kuuta, aurinkoa\nEikä tähtien valoa.\nEn voi voitoista iloita\nPojan raiskojen tekijän\nEnkä luota kostotöihin\nMiehen itse kostettavan.\nPois palaja, vaimo vanha,\nKäy kotia kuollaksemme!\nEi Kalervon heimo kuollut\nToisen veljen vainotessa.\nVasta on sortuva sukumme\nVioista oman veremme.\nAika on sydämmen haleta\nTunnossa kamalan tuskan.\nTuoss' elä enempi itke --\nTuota ruttoa pakene!\n\n    Kalervo, Potero ja Hiepra poistuvat.\n\nKULLERVO.\nVoi, ettet minua, äiti,\nSynnyttyäni tuhonnut.\nMinkä surman nyt valitsen?\nMeren haukea haenko\nVaiko sutta suon selältä?\n\nARMI.\nSurmalle jos suistunetkin,\nSiit' ei siskosi palaja.\nVaan pakene raihnojasi\nSalon synkimmän sisälle.\nSiellä vuosia monia\nViivy, kärsi katkerata\nRangaistusta rinnassasi,\nKunnes aika tuo apunsa,\nKuluttavi kurjat muistot,\nTaas palajat paikoillesi,\nPestynä pahoista töistä\nKatumuksen kyynelissä. --\nItket kuin imevä lapsi!\nSulla vielä on sydäntä.\n\nKULLERVO.\nOn sydäntä surrakseni.\n    Kohoten.\nMut on kostonkin sydäntä.\nEn voi korpehen vajota\nToimetonna, tarmotonna.\nRintani palava kiihko\nSotatulta roihuavi.\nSen rajupaloksi päästän,\nSillä kostan korkeasti\nIsän kohlut, maammon mahlat,\nKiitän Untamo urosta\nKurjist' orjanpäivistäni.\n\nARMI.\nNyt elä sotia jatka,\nSyyllisenä, tahrattuna,\nNyt epäilen onneasi.\nTuossa kun näen sinua,\nVeljesvainojen verestä\nKasvaneena, kauheana,\nHillitönnä, hurjamiellä,\nNiin vapisen vainotöitä,\nKammon kaikkia sotia. --\nKenties sortuisit sodassa.\n\nKULLERVO.\nEn mä silloin suohon sorru,\nKun sorrun sotatiloille.\nSoma on kaatua sotahan.\nSiellä kaunis miekan kalske\nUrhon mieltä innostavi.\nÄkin siellä mies menevi,\nPotematta, laihtumatta,\nKuin leikattu kasken laiho.\nTuot' on aatella ihana,\nAinoata onneani! --\nHyvästi, emoni vanha!\n\nARMI (Kullervoa syleillen).\nVoi sinua, voi minua!\nVoi sukua onnetonta!\n\n    Poistuu itkien.\n\nKULLERVO (yksin).\n\"Voi sukua onnetonta\" -- --\nSekö siunaus emolta,\nKoko heimon hellimmältä?\nSekö on apu suvusta\nVoimilleni, voitoilleni?\n    KOTRO vasemmalta.\nKotro! -- miks olet palannut?\n\nKOTRO.\nJoukko ei mene etuisin,\nVaikka käsken ja kehoitan.\nEivät luota johtohoni.\nSinut vaativat keralla.\n\nKULLERVO.\nOlen valmis, lähtekäämme!\nRatsuni!\n\n    Menee oikealle.\n\nKOTRO (ehättäen Kullervon edelle).\n         Sen tuolta noudan.\n\nKULLERVO (lähdöllä, ratsunsa selässä).\nNotku nyt nopeajalka!\nNyt petoni irti päästän,\nKynsinensä, hampainensa,\nOkinensa, myrkkyinensä --\nNehän kaikk' ovat minussa.\nRaivomyrsky nyt mukana!\n\n    Lähtevät vasemmalle.\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nENSI KUVAUS.\n\n    Kullervon leiri Untamolan metsässä nuotion ympärillä. Iltayö.\n\n    KULLERVO JOUKKOINEEN.\n\nKULLERVO (istuen kannon päässä nuotion luona).\nSilmin valvokaa kuin tähti,\nKuin otava seitsensilmä,\nEttä iskut lennätätte\nAikanansa paikallensa,\nKuin tulensa tuima taivas.\nKorvin valvokaa kuin tikka,\nToukan surma, kuullaksenne,\nMissä saalis on salassa --\nSinne keihäs singotkaatte!\nValvokaa sydämmin herkin,\nNiinkuin lintu myrskyilmoin:\nEi pelossa peipposina,\nVaan kuin korska kotkalintu,\nJoka aallonkin sylistä,\nMyrskyisestä, vaahtopäästä,\nKopristaa komean hauen --\nNiin sylistä yösydämmen\nUntamoa vaanikaamme!\nMyrskyöistänsä elämä\nSaalihit suo kallihimmat.\n\nKOTRO.\nJoka jousi, kaikki kalvat\nOn hereillä.\n\nKULLERVO.\n             Muistakaatte: --\nUntamon lopetan itse!\n\nMUTRU.\nSe sinulle, muita muille.\n\nTUIRO.\nMulle eukot antanette --\nNiitä hoivata osaisin.\n\nKULLERVO.\nSurmalle joka tenava!\nMuille ei -- se vannokaatte!\n\nJOUKKO.\nVannokaamme!\n\nKITKA.\n             Vannoisinko! --\nVaikka neuvoisitte muuta,\nTottelisin surman suuta.\nSuun ja vatsan aina muistan.\n\nTUIRO.\nSukevastipa sanelet,\nKitka, niinkuin sutkit miestä,\nVihollista.\n\n    POURU tulee tuoden esille AIRUTTA.\n\nPOURU.\n            Astu, astu!\nYstävänä jos lähestyt,\nRohkea voit olla, mutta\nJos paha sisässä sulla\nOn, niin kuolekin pelosta.\n\nKULLERVO.\nKen se?\n\nPOURU.\n        On Kalervon airut.\n\nKULLERVO.\nOlet kalpea; surua\nPovessasi kannat, -- lausu!\n\nAIRUT.\nLopeta sotasi turha.\nVoitoist' ei iloa synny\nHeimollesi: murherutto\nRaskas sun sukusi sorti.\n\nKULLERVO.\nKuka kuollut on kotona?\n\nAIRUT.\nIsä vanhuksesi vaipui\nTuskissansa, toivotonna.\nRiennä, laita hautajaiset.\n\nKULLERVO (kylmästi).\nTuo oli vanha mennäksensä.\nKun lie kuollut, kuopatkaatte.\nKylä käypi itkemässä. --\nKosto on minun isäni.\n\nAIRUT.\nOnpa veljesikin kuollut\nRaskahasti raatamasta,\nKuollut siskosi sorea\nVesikorvon kantamasta.\nRiennä, laita hautajaiset\nNuoren polven pois menoksi.\n\nKULLERVO (kuin edellä).\nKuolivatko -- kaiva kuoppa,\nKylän koirilla kuleta\nSydämmetön sisko sinne,\nKurjan veikon vierehisnä --\n    Osoittaen joukkoonsa.\nTässä mun sukuni nuori.\n\nAIRUT.\nMutta mennyt on paraskin,\nKuollut armas äityesi:\nIlman lasten lämpimyyttä\nSortui suurista suruista\nTuonen kylmille kylille.\nRiennä, laita hautajaiset.\n\nKULLERVO (raskaasti).\nVoi emoni, miksi murruit!\nAinut roihuva rovio\nElämäni korpiyössä,\nSydämmeni lämmin liesi\nSammunut sanattomaksi.\nEnk' ollut luona luopuessa\nLohdutusta laatimassa.\nKenties nälkähän nukahti\nTaikka kylmä kangistutti. --\nNyt kotihin käy, apua\nNaapurista etsi. Sitten\nKuollut kirkkahin vetosin\nPesetä. Sidellä käske\nPalttinoihin, silkkihinkin.\nKirstu honkapuun povehen\nKaiva, vuole kaunihiksi.\nSitten armas äityeni\nOrhilla parahimmalla\nItkuvirsin vie levolle.\nAlle tuomipuun ihanan,\nPyhän pihlajankin alle,\nRannan rauhaisan povehen\nHaudatkaa emoni vanha.\nItse en kotihin jouda:\nMusta, ilkeä setäni\nVielä on musertamatta.\nRiennä, laita hautajaiset,\nKullat säästetyt kuluta.\n\nAIRUT.\nKullervo Kalervon poika,\nTottelen sun toivojasi!\nKaivan kullat kuopistansa,\nSotavuosina salatut.\n\n    Lähtee.\n\nKOTRO.\nKova on kohtalo sinulle,\nKullervo Kalervon poika.\nMutta suurempi suruja,\nAnkarampi kohtaloa\nOn sun tarmosi tanakka.\n\n    Syrjäytyy hetkeksi.\n\nKULLERVO.\nEnnen kostoa en sorru.\n\nJOUKKO (muristen).\nRynnätkäämme! Rynnätkäämme!\n\nKULLERVO.\nLatvassa kelopetäjän\nKorolintu pärryttävi\nRäikeätä rumpuansa.\nTuolla toinen -- kuuletteko? --\nSe on huuhkajan huhuja.\nOi ihanat ennuslinnut!\nTuo on soittoa sominta,\nJoka miellyttää minua. --\nYösydäntä tähdet näyttävät\nEikä Illin askel kuulu.\nOisko nukkunut utala\nUntamolan uunin päälle.\n\n    Murinata joukossa.\n\nKITKA.\nJos suruton sinne nukkui,\nPaistukoonkin paikallensa.\n\nTUIRO.\nSen jo Kotro tuolta tuopi.\n\n    KOTRO ja ILLI tulevat.\n\nJOUKKO (kiertyen Illin ympäri).\nMitä näit ja kuulit, kerro!\n\nKULLERVO (joukkoa häätäen).\nVäistykäätte! Kerro, tyttö,\nMitä tiedät!\n\nILLI.\n             Nyt unessa\nOn syvässä Untolaiset.\nEilen juhlivat jalosti,\nSöivät, joivat, peittosivat --\nKekrin kunniaksi, näette. --\nMinä heit' ilahuttelin,\nSuuret, pienet, miehet, naiset,\nKaikki rauhoitin jutuilla:\nKerroin, ett' olet Lapissa\nTapon kärsinyt kamalan,\nLyöty nousemattomaksi,\nKenties kuollut, kuopattukin. --\nSiitä sai väki levolle,\nNukkui, tarvinneeko nousta.\nMuut siki unessa nukkui\nKuin hako -- isäntä itse\nHuokui raskashenkisesti,\nUikutti unia nähden,\nVieritteli vuotehella,\nKarjasi, ylös kavahti,\nKäsin huitoi, torjui, huusi:\n\"Armoa, Kalervon poika!\" --\nTaas romahti patjoillensa,\nNukkui --\n\n    Joukossa levottomuutta.\n\nKULLERVO.\n          Tuo lopeta, Illi!\n    Itsekseen.\nItsessäni tuota tunnen,\nKuitenkin tekoja jatkan\nSisäisen palon pakosta.\n    Illille:\nNäitkö siellä koiran, Hallin?\n\nILLI.\nSille taikatempun tiesin:\nIllalla eväspalassa\nKainaloni alta sille\nSyötin lämmintä hikeä.\nNiin lepytin itseheni,\nEttä seurasi minua --\nTuonne Kotro se kuristi\nKuusen alle. --\nSielt' ei se hevillä hauku.\n\nKULLERVO.\nItseäsi annoit sille,\nJonka liitit itsehesi.\nTemppu viisas.\n\nKOTRO.\n               Minkä kumman\nHän lie syöttänyt minulle.\n\nILLI.\nKoko itseni sinulle\nSyötin Ilmarin kodissa --\nEtkö tuot' ole älynnyt!\nTuskinpa olisit muuten\nNiin väkevä, uskollinen.\n\nKULLERVO.\nNyt jätämme Illin tänne\nKahden vartijan keralla.\nTuliroihun valvojiksi --\nHippo ja Onervo, jäätte. --\nMuut minua seuratkaatte,\nNiinkuin kissat hiipimällä,\nKuin kulo hävittämällä.\nMinä kun talon sisässä\nTulen päästän valloillensa,\nTe ulkona vartijoitte.\nKuka pyrkisi pihalle,\nSen tapatte taitavasti,\nKuin pennun pesänsä suulle. --\nMinä tapan tahraisimman.\nKuulitteko?\n\nJOUKKO.\n            Kuultu kaikki.\n\nKULLERVO.\nKun palo pahinna sitten\nRoihuavi, hurjan huudon\nPäästämme ja pärrytämme\nTorvia tärisevästi. --\nKuulitteko?\n\nJOUKKO.\n            Kaikki kuultu.\n\nHIPPO.\nKullervo, minun suvaitse\nSoiton kielillä sotia,\nLoitsun hengessä helistä\nTäynnä ilmat innostusta,\nKunnes tenhosa tärinä,\nPuissa, pilvissä kohisten,\nViuhkinalla, vauhkinalla\nHurmannut on joukkoasi,\nVoiton vimmalla rajulla --\nSitte soittoni soristen\nRiutukohon -- miekat soivat.\n\nKOTRO.\nTuo on mielehen jumalten,\nSit' elä häneltä kiellä.\n\nKULLERVO.\nMuuhun et kykene, soita.\nMitä uskonet asetta,\nSillä taistele sodassa.\n\nKOTRO.\nSoita, Hippo, kanneltasi,\nLue loitsuja, Onervo.\n\nONERVO.\nKoht' on vinkuva vihuri,\nHuiman myrskyn valmistamme.\n\nKULLERVO.\nMepä miekoin soittelemme.\nRynnös, urhot, päälle rynnös!\n\n    Joukko seuraa Kullervoa muristen: \"Rynnös, rynnös! --\"\n    Hippo asettuu nuotion luo kannelta soittamaan, Onervo\n    mutisee loitsuja ja tekee temppujakin. Soiton ja loitsun\n    ajalla vähittäin kasvaa tuuli vinkuvaksi vihuriksi ja\n    myrskyksi.\n\nILLI (erikseen toisista).\nJuontenko salakutoja\nNainen miesten on sodissa?\nSe minua miellyttävi.\nKun vakoilin, urkin, nuuskin,\nKun kutelin vainoverkot\nVihollisen pään menoksi,\nNiin se innosti minua,\nEttä pystyin pyytäjäksi,\nKavalaksi kiertäjäksi,\nJota tunnusti toverit,\nTunnusti ylinnä muita\nKullervo Kalervon poika.\nOikeutta en kysynyt,\nKysyin: miellyttikö työni\nKumppalia, ystäviä,\nNiitä, joilt' etuja toivoin.\nNyt jälestä toisin tunnen.\nTyynesti ajatellessa,\nSyvällä sydämmessäni\nSoimaukset soilehtivat,\nPahat työni paljastellen. --\nPahatko? -- sitä en myönnä!\nEn alasti tässä seiso\nAlla vinkuvan vihurin.\nToki on mulla verhonani\nOikeuttakin sipale:\nEnkö kynsijän kuvetta\nRaavi, kun minull' on kynnet?\nEnkö lammasten petoa,\nSutta surmata osaisi?\nLammast' en vihannut enkä\nRääkännyt kesyhevosta,\nEn hyvänsisuista miestä --\nVäkivaltoja vakoilin,\nSaarsin orjan sortajoita.\nSutten kaartajaa ja karhun.\nKansa ainakin ylisti;\nMinä kaarsin kauheamman: --\nSurmalle ihmissusia.\nSäästätkö hukalle hengen,\nHukka hengen vie sadoilta\nHeikommilt', avuttomilta.\nKiitost' ansaitsen ja palkan\nJuoksuistani, juonistani, --\nKotronko, väkevän Kotron? --\nMulle Kullervo sopisi,\nKotka haukan kumppaliksi,\nJollei sen himokas silmä\nAnja neittä ahnastaisi.\nTyttö kauan on katunut,\nEttei ottanut urosta.\nLiiaks' uskoi itsestänsä.\nMoni on tyttö myöhästynyt,\nOnnen päästänyt ohitse,\nMoni poikakin samaten.\nMinä, jos paras ei huoli,\nHyvästäkin voin iloita.\nSama ei jokaisen parhain. --\nMikä vimmattu vihuri!\n\n    Ilma vinkuu, myrskyää.\n\nHIPPO.\nHeitä loitsusi, Onervo.\n\nONERVO (lakaten loitsuista).\nSoittosi lopeta, Hippo.\n\nHIPPO (lopettaen soiton).\nMitä Pohjolan kiroja\nIlli tuolla lie lukenut.\n\nONERVO.\nTenhokas oli tekomme.\nIlman haltijat väkevät\nRiehuvat apuna joukon.\nNäetkö -- tuolla liekin lieska!\nNyt siellä meteli nousi.\n\n    Kuuluu kirkua, parkua, torven pärrytystä, sotahuutoja:\n    \"Hakkaa maahan!\" ja asetten kalsketta. Liekki taustalla\n    yhä suurenee paisuen paloksi.\n\nILLI.\nRauhallista, nukkuvata\nMuuriaiskekoa koske,\nPöyhöttele, pistä liekki\nSiihen, niin näetpä kohta,\nKuinka kiehuen, kihisten\nViholaisten virkku parvi\nSieltä päällesi sähähti,\nMyrkkyä valaen polttavata;\nNiin nyt Untamon pesästä,\nPalavasta,\nSyöksynyt on synkkä joukko,\nÄrtynyt, hätäinen, hurja -- -- --\nÄsken nukkuivat unessa\nLämpimässä, rauhallisna --\n\nHIPPO (metsän läpi tähystäen).\nSekasortoinen vilinä,\nPako, ahdistus, valitus. --\nMutrupa muserti siellä\nMiehen kallon kappaleiksi!\n\nILLI (kuuluessa ammonnan ja karjankellojen kilinän).\nTuolta Tuiro päästi karjan\nTeutaroivan tarhastansa.\n\nONERVO.\nKotrokin -- otapas hitto! --\nLyöpi painia kuin karhu.\nPörhöpäisen miekkamiehen\nKellisti kuin härkämullin.\n\nHIPPO.\nSiellä Kitka kiusoittavi\nSurkeasti saalistansa --\nJo kuristi.\n\nONERVO.\n            Tuoll' on Tuiro\nEukkoja pusertamassa. --\nSiihen lahjat on hänellä. --\nYhden viskasi tulehen.\nTuota toista nuorempata. --\nTappoiko? -- hävisi taakse. --\nKappas kaiken maailmata!\nUntolainen tapparalla\nKitkan rohkean rutisti!\nTuossa Kotrokin apuna: --\nKaasi kurjan Untolaisen.\nLöyhässä on siellä henki.\nMissä itse päävekara,\nKullervo Kalervon poika?\n\nHIPPO.\nTuolla vasten kymmeniä,\nNiinkuin ilmojen isäntä --\nViuhkis, vauhkis! -- nyt se kaasi\nKolme kuin korentopuuta!\n\nILLI.\nUntamon pojat kukisti.\n\nHIPPO.\nTaas kamahti kahta päähän --\nMaahan vierivät verisnä.\n\nONERVO.\nTuota harmaata urosta\nToiset näyttävät tukevan.\nOisi kuollut pirttihinsä!\n\nILLI.\nSe on Untamo utala.\nHurjasti sen kalpa käypi\nEpätoivossa rajussa. --\nKotro kaartavi avuksi.\n\nONERVO.\nSepä silpaisi sivulta\nMiestä kaksi päättömäksi,\nNiinkuin niittäjä rivakka. --\nHänet Kullervo hätyytti\nPois -- ei tahtonut apua.\n\nHIPPO.\nMiksi ei sana ja soitto\nYksin voittoihin ylety?\nMiksi tuota teurastusta?\n\nONERVO.\nNiitä aikoja odota!\nIhmissutta et tapaisi\nSilloin Suomesi saloilla.\n\nILLI.\nSusia olemme kaikki,\nVillittyjä, vimmattuja.\n\nHIPPO (tähystellen puitten välitse).\nMuut Kalervon poika kaasi,\nUntamon lopuksi säästi. --\nSäälistäkö? Tänne tuopi\nLaahaten.\n\n    KULLERVO tulee UNTAMOA raahaten.\n\nKULLERVO.\n          Iloitse, Unto,\nKylvöstäsi korjatusta,\nNiitosta Kalervolaisten!\nLiekki syö sukutalosi,\nKalpa heimosi hävitti.\nItsekin, veren imijä,\nItara sukusi syöjä,\nMene Tuonelan tuville,\nSiellä käy sukusotasi.\nTuosta lahjoitan sinulle\nArmosurman miekastani --\nKuole!\n\nUNTAMO (sortuen maahan).\n       Orjanko kädestä\nMinun surmani sukesi!\nTämäkö sukuni loppu --\nMissä kostaja, jumalat?\n\n    Kuolee.\n\nKULLERVO.\nOrjan et kädestä kuollut:\nKuka sortajan kukisti,\nSe vapaist' on ensimmäinen.\n\n    KOTRO, MUTRU, POURU ja muuta joukkoa ryntää paikalle.\n\nKOTRO (nähtyään Untamon maassa).\nVäkivalta on tapettu.\nKiitos, Kullervo, sinulle\nVoitosta, vapaudesta!\n\nJOUKKO.\nKiitos, Kullervolle kiitos!\n\nMUTRU.\nSaalihit nyt korjatkaamme!\n\nJOUKKO.\nSaalihimme, saalihimme!\n\n    Ryntäävät takaisin metsään.\n\nHIPPO (kaatunutta katsoen).\nNiin suvut sukuja syövät.\n\nILLI.\nEi se siit' ikinä nouse.\n\nKULLERVO (kuin itsekseen).\nJollei jo minussa noussut --\n    Vartijoille:\nPois tuo ruumis raahatkaatte!\n\n    Vartijat kantavat pois Untamon. Kullervokin poistuu\n    toisaalle synkkänä.\n\nILLI (erikseen).\nNyt minull' on toivo suurin\nSaalihista suurimmasta,\nKullervosta --\n    Katsoo ympärilleen\n               hänkin poistui.\n\nONERVO (osoittaen metsään).\nOlvitynnyriä tuovat! --\nTuolta toista! Oivalsivat\nKorjata iloisen palkan.\nKantavatpa kaikenlaista\nMuuta saalista mukana --\nKipot, haarikatkin!... Tässä\nKelpo kekriä pidämme.\n\n    Joukko kertyy mikä mitäkin ryöstösaalista kantaen.\n    TUIRO ja POURU kahden tuovat tynnyriä.\n\nTUIRO.\nTässä suun sulostajata!\n\n    KORHO PORHON kera samoin tuopi tynnyrin.\n\nKORHO.\nTässä kielen kirkastusta.\n\n    Tynnyrin ympäri kihertyy joukkoa, laskien astioihin\n    oltta, jota miehestä mieheen nihkovat.\n\nMUTRU (päästäen olaitaan kantamuksen turkiksia).\nTässä kampsua, kalua,\nRikkautta ja romua.\n\nKOTRO (Illille kahden).\nIlli, kuulehan! Minulla\nTaskut täynnä on helyjä.\nNe sinulle ryöstin -- tuossa!\n\n    Työntää ne Illin käteen.\n\nILLI.\nNämäkö minulle! -- Kiitos!\n    Erikseen.\nMinne jäi Kalervon poika? --\nTeenpä taikoja hänelle.\nTynnyrist' olutta lasken,\nJuoman tenhoksi sekoitan\nKyynelhelmen silmästäni. --\nNaisell' aina on varalla\nSilmäkulmassa pisara. --\n    Laskee tynnyristä haarikkaan olutta. -- Syrjässä.\nTällä juomalla jalolla\nTahdon Kullervon lumota.\n    Lukee olueen.\nSen sydän sydämmekseni,\nMun vereni sen vereksi,\nMun haluni sen haluiksi,\nMinä sille, se minulle! --\nVaikuta kyynel!\nKoitan, jos voitan. --\n    Julki.\nMissä on Kalervon poika?\n\nKOTRO.\nJäi tekonsa luokse, itki\nHengetöntä heimoansa.\nSekö urholle sopisi!\nTänne juoma!\n    Tempaa äkkiä Illin kädestä haarikan; jatkaa:\n             Nyt jumalten\nKiitos voitosta hyvästä.\nKarja kasva, maa rehoita,\nTyöstä onnea, iloa! --\nKekrin kunniaksi juomme!\n\n    Juovat.\n\nJOUKKO.\nKekrin kunniaksi!\n\n    Kaatavat jäännöksen tuleen.\n\nMUTRU.\n                  Suonpa\nJumalillekin osansa.\nMutta Kitkan kuolemata\nMinä säälin. Siinä miestä.\nSyödä, juoda hän osasi,\nMutta myös tapella taisi,\nKaatuakin kunnialla.\nKitkan kunniaksi juomme!\n\nJOUKKO.\nJuomme, juomme!\n\n    Juovat.\n\nILLI (joka, taikajuoman Kotrolle menetettyään, on nolona syrjäytynyt.\nErikseen).\n                Näin petyinkö?\nNiinkö Kotro mun anasti\nKuin taikasimani riisti;\nTämäkö jumalten tahto?\n    Nähden KULLERVON tulevan perältä.\nTuolla Kullervo nolona\nKuin jälestä tappioitten,\nVaikk' on voittaja ylevin.\n\nKULLERVO (ikäänkuin itsekseen).\nVoittaja -- tämäkö voitto!\nLahon pökkelön kumosin,\nJolt' oli aika tarmon syönyt,\nMinä, kuin kavala rosvo,\nUniset manalle muutin.\nSekö kunniatekoni,\nSekö kiihkojeni kukka!\nMinä äsken jännitetty\nOlin, kuin vireessä jousi,\nJoka saalista himosi.\nJousi laukesi,\nSaalis sortui,\nJänne veltoksi valahti.\nÄsken mieleni ehätti\nKauas töitteni edelle,\nKiihkojeni siivin lensi,\nEn sivuille, taakse nähnyt,\nSilmä saalista tähysti.\nNyt on saalis saavutettu,\nLyöty, poltettu poroksi.\nMut oman tekoni löyhkä\nInhottaa sisuksiani,\nKuin käry pahan palosta.\nSiksi taakseni tähystän,\nEntiset tekoni etsin,\nNiihin tuhma tuijottelen.\nEi edessä silmihini\nSiinnä semmoista otusta,\nJonka arvo innostaisi,\nJännittäisi miehen jousen.\nMaailma tekojen tyhjä\nSilmissäni haihattavi,\nTyöni entiset tulevat\nVainoellen vastahani.\nKynsin, hampahin kaluvat\nKuin rotat mun rinnassani.\n\nMUTRU.\nMikä mielesi vetelsi\nVoitonriemusta suruksi?\nEtpähän potenut ennen\nMäärän päähän pyrkiessä.\nNytkö vasta vaivan tunnet?\nEnsi miehenä samosit\nSinne, missä vaara vartoi.\nRatsusi kavion alla\nKukkia salolla sortui;\nHento metsäkin musertui,\nKuoli mustat muuriaiset\nOman joukkosi jaloissa.\nNiit' ei sankari sureksi.\nMilloin mursit tahtomatta\nHeikon, syyttömän sujoksi, --\nSiit' ei syyttäne jumalat;\nMilloin tahtoen tuhosit,\nKun oman tekosi uskoit\nJohtamaks' ylijumalan --\nNiitä tervekö katuisi!\n\nPOURU.\nHaastat kuin susi sulosti.\n\nMUTRU.\nIlli, urholle jalolle,\nSankarille juoma kanna!\n    Illi tuopi kiirehtien haarikan Kullervolle.\nKullervo, tekomme tarmo,\nSulle terveyttä juomme!\n\nJOUKKO.\nSulle terveyttä juomme!\n\n    Kallistavat.\n\nKULLERVO.\nKaikkien kukistuneitten,\nOnnetonten, kärsineitten,\nSortuneitten muiston juoma!\n    Juopi. Joukko hidastelee nuristen.\nKuulitteko? -- Suuhun juoma!\n\n    Kaikki juovat, vaikka nurjasti.\n\nMUTRU.\nMieli ei metenä kiehu\nVihollista muistellessa.\n\nTUIRO.\nMieluisest' olutta muistan\nUntamonkin keittämätä.\n\n    Juopi.\n\nHIPPO.\nArvokas vihollisemme\nMeitä valpasna piteli.\nSiksi moinen on parempi\nKuin imarrus ystävämme,\nJoka mairekielen alla\nVoitonpyyntöä salasi.\n\n    Joukossa nurinata.\n\nKOTRO.\nSotia kävimme siksi,\nEttä rauhan voittaisimme\nVapaudelle, työnteolle,\nOnnelle ja nautinnolle\nSuomen viljelys-aloilla.\nJoukon sortajan nyt joukko\nVoitti ja kukisti maahan.\nLie siit' oikeus iloita.\nRauhan lahjoja ja'amme\nVapaudessa kunkin työlle\nEikä orjan ruoskijalle.\nSiitä, Kullervo, iloitse,\nKotionnellemme juomme!\n\nJOUKKO.\nVoiton juoma, onnen juoma!\n\nKULLERVO.\nOnni ei minua varten.\nKostoksi ylenin, kasvoin,\nKostoksi kävin sotia,\nSukuni verestä kostin.\nKylm' on nyt kotini liesi,\nSen ei tuhkan alla tulta. --\nMinunkin tuleni sammui,\nMieleni on musta hiillos,\nJoss' ei aatoksen hiventä,\nJota into hehkuttaisi.\n\nILLI (erikseen).\nEikö aatoksen hiventä! --\nTuon kun tenhota osaisin\nUusille urosteoille. --\n    Julki.\nKullervo! Kalevalaiset\nKukista, anasta valta\nYli suuren Suomen niemen!\n\nKULLERVO.\nTeistä orjat taas tekisin!\nSukuniko suosioksi?\n\nJOUKKO.\nPois orjat! vapaiksi jäämme.\n\nONERVO.\nSinut ilmojen isäntä\nSotasankariksi nosti,\nMiekan töille joukko johda!\n\nPOURU.\nPääpukari tappeluissa,\nMutta rauhassa rapea.\n\nILLI.\nSinun kunniatekosi\nKerran päivä kirkastavi.\n\nKULLERVO.\nNiinkuin hallayön jälestä\nPaljastaa se rosvotyöni. --\n\nKOTRO.\nSinun on valtasi varassa\nIsäsi, setäsi konnut --\nTässä joukko, käske työhön!\n\nMUTRU.\nKontion keralla voimme\nLyödä painia salolla,\nKannot kaskesta perata,\nSuojella vesiä, maita,\nVaaran tullessa tukalan.\n\nTUIRO.\nMutta juhlina jaloina\nRiemuitsemme reippahasti,\nHyvin sattuessa juomme.\n\n    Juovat miehissä.\n\nKULLERVO (otettuaan juoman).\nKotro! -- Illi! -- Niinkuin yksi,\nTässä seisokaatte kaksin! --\nLue nyt loitsuja, Onervo! --\nNämä kaksi yhdistämme\nKultaisiksi kumppaliksi\nNäille Untolan saloille.\nViljelkää veriset jäljet\nRikkahiksi, riistaisiksi,\nSuvun nousevan suloksi!\n\nJOUKKO.\nSuvun nousevan suloksi!\n\nMUTRU.\nHäälahjaksi sulle, Kotro,\nAnnan kultia koperon.\nNämä Untamon tuvasta\nRyöstin vanhasta vakasta.\nPerusta pesäsi näillä.\n\nKOTRO (hylkää tarjouksen).\nItse tarvitset omasi,\nKun oman pesäsi laitat.\n\nKULLERVO.\nUntamon pesätilalle\nKäy'ös, Kotro, raatajaksi.\nMuut otatte muita maita\nSamalta salon alalta,\nNäitten niemien nenistä.\nOsa käy keralla Mutrun\nKalervon kalavesille.\nSielt' osanne ottakaatte\nLuota viehkeäin vesien.\nSovinnossa, suosiossa\nViljelkää perintömaita\nSatoisiksi, suotuisiksi.\nMinut jättäkää iäksi\nOman onneni poluille,\nKysymättä kulkuani.\n\n    Joukko aluksi hämillään.\n\nJOUKKO.\nKullervolle kunniaksi!\n\n    Juovat.\n\nKOTRO (Kullervolle kahden).\nMitä mieletön uneksit!\nJättäisit sukusi konnut.\n\nHIPPO.\nTääll' on Kullervon kysyjä,\nSepon sisko, Anja neiti!\n\n    ANJA tulee. Joukossa levottomuutta.\n\nILLI (erikseen).\nKullervon kysyjä, Anja!\nSen jos kynteni tapaisi!\n\n    Väijyilee syrjästä.\n\nKULLERVO.\nMitä täällä hän tekisi?\nPois käske katala tyttö!\n\nANJA (astuen esille).\nSinun tähtesi samosin\nMaat matalat, korvet kolkot,\nEnkä nyt vähällä väisty.\n\nKULLERVO.\nMitä tahdotkin minulta?\nPoistu hyljätyn poluilta!\n\nANJA.\nSulle toin salasanoman:\nKalevalan vainomiehet\nOvat joukkosi jälillä.\nSun poloisen pään varaksi\nHeillä miekat on hijottu.\nUrho, henkesi pelasta!\n\nJOUKKO.\nKalevalan vainomiehet!\n\nKOTRO.\nSurma, surma sortajille!\n\n    Joukko samoin. Levottomuutta, kuisketta ja keskustelua.\n    Kotro ja Illi neuvottelevat erikseen.\n\nKULLERVO (Anjalle).\nSinäkö sanoman mulle --\nPoljetullesi pojalle!\n\nANJA.\nTuot' elä vihalla muista.\nVasten mun valitsemista\nVeljeni minua mieli\nKauko sankarin omaksi,\nSiks' en suostunut sinulle.\nSydän suostui, suu epäsi.\nMutta meiltä kun pakenit,\nVeit mun mieleni mukana.\nKohta karkasin kotoa,\nSaloja samosin, etsin\nEnkä löytänyt. -- Lopulta\nKalevaisia vakoilin,\nVäijyin veljeni tekoja,\nVapisin aseväestä,\nJoka uhkasi sinua.\nUrhot näin sotajalalla,\nLähtevinä julmat joukot.\nSilloin vaistoni opasti\nMinut löytäjäksi. -- Tässä\nSulle tuon sotasanoman!\n\nKULLERVO.\nEn sotasanoja kammo.\nVaan jos onnen tuoda tahdoit,\nLemmen onnen -- myöhästyitpä.\nOnni on lintu lentämässä,\nOhatessa ammuttava,\nMuuten mennyt on iäksi.\nVoitko kutsua takaisin\nVuosiani vierineitä?\nTuoss' on maassa kuollut kukka,\nPoljettu, paleltunutkin --\nSiihen hengitä elämä!\nTunteihin tukahtuneihin\nVoitko liekin lietsoella?\nVoitko hairausten haavat,\nKipeät, kiduttavaiset,\nParannella paidan alta?\nAmmoin tehtyä rikosta\nTekemättömäksi tehdä,\nSydämmeltäni salata?\nJollet voi, pakene kauas,\nRiennä veljesi avuksi,\nSieltä ammu surman nuoli,\nJolla jähmetät poveni.\nMulle surma on suloisin.\n\nANJA.\nItse armottomast' ammut\nMua myrkkyisin vasamin.\nPäästä lämpöni lähemmä,\nNiin sydämmes hallan haudon\nSulaksi kevätsulolla.\nTultua etelätuulen\nTuomi tuoksuva monesti\nKukat syksyin uudistavi.\n\nKULLERVO.\nKerran ohdake kukoisti.\nTytön kättä se aneli\nKukkiensa poimijaksi.\nTyttö jalkansa ojensi,\nPolki, potki ohdaketta,\nKukan tallasi tomuhun.\nEi enempi kukka nouse\nTämän ilman tuulosista.\nMut okaiset, pitkät piikit\nSill' on viimeksi vireillä.\n\nANJA (kiertyy Kullervon jalkoihin).\nSen vakava varsi, oksat\nVoivat kutsua kevättä --\nSuostu, kukkihin sun hoidan.\n\nKULLERVO.\nLuonto tunturin takainen\nEi ikinä jäistä luovu,\nEikä mun sydänpoloni.\nPoistu tyttö.\n\nANJA (nousten).\n              Käy keralla!\nKalevalan joukon kanssa\nJoukkoinesi liity riennä,\nValloita pimeä Pohja\nValolle, vapaudelle.\nNiin sinä kohoat kansan\nSuurimmaksi sankariksi,\nOlet maallesi ihastus.\n\nKULLERVO.\nMiksei mielessä minulla\nTuota aatosta itänyt? --\nMaalleni? -- sitä ei mulla.\nKansa? -- tuossa mun väkeni.\nMinussa koko sukuni. --\nMyöskö mulle, tyttö kurja,\nOrjanpauloja punoisit?\nVaiko lemmen liehakieltä\nSurman silmukkana käytät? --\n    Survaisee Anjan luotansa.\nPois kavala! -- Pois nyt hempi!\nItseänikin pakenen.\n\n    Poistuu metsään.\n\nANJA (ikäänkuin heräten survauksesta).\nVäärin hän minua tunsi,\nVäärin toivoni tajusi. --\nVielä etsin onnetonta.\n\n    Lähtee Kullervon jälkiä.\n\nJOUKKO (sekaisin hälisten ja huutaen).\nKuolema vihollisille!\nSurman isku sortajille!\nPoroksi isot isännät!\nKullervo Kalervon poika,\nNouse joukon johtajaksi!\n\n    Juovat rehvastellen.\n\nILLI (syrjässä Kotrolle).\nHuomasitko?\n\nKOTRO.\n            Ett' on vaara,\nSen älysin.\n\nILLI.\n            Että Anja\nTässä Kullervon lumosi.\nLuki loitsunsa lujimmat,\nNiin musersi miehen tarmon,\nEttei Kullervo kykene\nJohtajaksi joukollemme.\nLiian ylpeäksi paisui,\nSuurten suosion hakija! --\nSinä johto nyt anasta!\n\nKOTRO.\nKorpin kieltä koikut, nainen.\n\nILLI.\nKorppi ei valetta koiku,\nVaikkei hauskat sen sanomat.\nMuista Kullervo katosi!\n\nKOTRO.\nJos katosi, jollei löydy,\nNiin on voittomme hukassa.\n\n    Neuvottelee joukon keskessä.\n\nANJA (palaten metsästä).\nHänt' en löydä -- hän hävisi. --\n    Illin nähtyään.\nMiksi tuijottelet, julma?\n\n    Yrittää paeta.\n\nILLI (tarttuu Anjan kurkkuun).\nKuka sun opasti, kurja,\nTänne Kullervon jälille!\nKuole syötiksi susien!\n\n    Kuristaa Anjaa kurkusta ja nykistää hänet metsän pieleen.\n    Pakenee pelokkaasti hiipien.\n\nKOTRO (joukon keskessä).\nUrhot, Kullervon jälille!\n\nJOUKKO.\nKaikki Kullervon jälille!\n\n    KULLERVO tulee.\n\nMUTRU.\nTuossa hän tulevi -- terve!\n\nJOUKKO.\nTerve, sankari!\n\nKULLERVO.\n                Jalalle,\nJoukko! Pois remuinen riemu!\nSota on ankarin edessä.\nKaikki seuratkaa minua!\n\n    Lähtee.\n\nJOUKKO (seuraten Kullervoa).\nKuolema viholliselle!\n\nANJA (hieman jälkeen tointuen).\nKuulinko sotamelua?\nTaaton kiitos! tok' en kuollut.\n    Tunnustelee kurkkuansa ja kakoo.\nNyt Kalevalaiset etsin,\nEhkä hillitä osaisin\nHeitä hurjasta vihasta.\n\n    Lähtee.\n\n\nTOINEN KUVAUS.\n\n    Sama kosken parras, hiukan syrjemmässä kuin neljännessä\n    näytöksessä, mutta lehtipuiden lehdet kokonaan varisseet.\n    Aamuyön kuutamo.\n\nANJA (yksin).\nMinne Kullervo katosi?\nHänet löytäisinkö -- kaikki,\nKaikki löytänyt olisin.\nNäissä main vihollisparvet\nKäyvät virran vartta pitkin,\nToinen toistansa ajaen.\nKunpa hillitä osaisin\nSovuksi sotaisen kiihkon!\nKunpa Kullervon tapaisin!\nHän on sankarin sukua,\nSorrossakin suurentunut,\nUljas, uhkea, väkevä,\nKuolemata kammomaton!\nHänet varjella kun voisin\nSepon säilän syötävistä --\nHän minulle lämpiäisi,\nUudistuisi vanha lempi!\nSitten uutena urosna\nKaiken kansan hän kokoisi\nRantojen rakastajoiksi,\nKorpien kukoistajoiksi,\nOmaks' onneksi jokaisen,\nEhjän Suomen soinnunnaksi.\nVäinö tietäjä olisi,\nSeppo suuri taitajamme,\nValta Kullervon käsissä!\nTieto, taito, tarmo niitä --\nOnni, rakkaus sitoisi!\nMutta Kullervo hävisi!\nMiksi jäähtyikin minulle\nSankarin suvinen rinta?\n    Kuusta puhutellen.\nPuu vihanta, virka mulle,\nMillä lähde lämpiäisi,\nSydänlähde nuoren urhon!\nEnnen tulta tuprahteli\nMulle hän -- minäpä lunta.\nNyt hän mulle hyytä huokui,\nMinä tulta tupruttelen.\nTäällä urhot kun tapaisin!\nTuossa seisoisiko seppo,\nUhkajoukoin, uhkamiekoin,\nTässä Kullervo edessä,\nSäilän alle sortumassa, --\nMinä Kullervon varaksi\nAsettuisin: -- Pistä, seppo,\nVasten siskosi sydäntä --\nTaikka Kullervokin säästä! --\nTääll' ovatkin kenties kohta.\nTuolta virran vaaluvista\nEtsin tenhoa tulista,\nJolla sankarin sitoisin\nPovelleni polttavalle.\nTaatto impeä avita,\nAuvotonta, onnetonta!\n\n    Menee koskelle. KULLERVO tulee hieman edellisen\n    jälkeen synkkänä vasemmalta.\n\nKULLERVO.\nNyt on joukkoni hajalla,\nKuin minäkin, pirstaleina\nKun kadotin itseluoton,\nNiin elämäntyöni loppui,\nLuotto joukonkin katosi,\nVaihtuipa eripuraksi.\nMinä yksin taas maleksin\nMyrskyilmojen ajolla.\nKodista ajettu koira\nIsännätt' on ilman alla;\nMieron hylkimä hevonen\nVillinä vaeltelevi;\nMut sydänpä heit' ei syytä,\nSääliäkin saavuttavat.\nMinä mieron hylkylapsi,\nVihattu sekä vihannut,\nPureksittu, purrut itse,\nSyyllisiä, syyttömiä,\nOmaakin sydäntä purrut,\nEtt' on vammat vaivaloiset,\nTuima tuskakin syvällä,\nPäält' on tunnoton ja turta,\nEttei sääliä suvaitse\nEikä lempeä läpäise.\nYks on rakkaus emoni,\nJoka haavat hautelisi,\nSyyttämättä, solvimatta,\nMut emoni otti hauta.\nMiksi mun polon pitikin\nSyntyä sydämmellisnä,\nTuskan kaiken tuntijana\nNäille kolkoille kylille!\n\n    Vasemmalta tulee ruumissaatto, re'essä mustalla vaipalla\n    katettu kirstu, jota mustahuntuiset itkijänaiset saattavat.\n\nKULLERVO.\nMikä? -- Jylhä ruumissaatto!\nNytkö vievät mun emoni! --\n    Saatto pysähtyy. Kullervo vaipuu kirstua vasten.\nOi emoni, sulle itken,\nSulle haavani hajotan.\nMikset ottanut mukana\nKullervoa kumppaliksi?\nSiellä sun sydämmelläsi\nLauhtuisi paha sisuni,\nTuska tuima vaimentuisi.\n\n    Itkee.\n\nSAATTOMIES (Kullervolle).\nNouse, päästä! Käy keralla,\nVoithan tulla saattajaksi.\n\n    Nykäsee hevosta lähtöön.\n\nKULLERVO.\nSaattajaksi -- anna mennä!\nToinen tie minua viepi\nEmoni elantomaille. --\n    Yksin.\nMinä syksy-yö valoton,\nKuuton, tähdetönkin, synkkä.\nTässä neuvotonna seison\nKuin meren selällä luoto,\nAltis aaltojen himoille,\nPuuttomaksi paljastettu.\nMikä toivo nyt minussa\nJuurta ottaisi, vesoisi?\nMissä se sydämmen taimi,\nKaunis, rauhallinen kasvi,\nJoka nousta voi minusta\nSukukuntien suloksi?\nMulla ollut on menestys\nTuhotessa, turmellessa\nValon kukkasen, elämän.\nMut kun rauhantöit' yritin,\nRatkesi minussa voima,\nRaju, riihoton, väkevä,\nRaateleva harhavoima. --\nOrjan leima on minussa.\nSiks' ei ainoa ajatus,\nSydämmeni synnyttämä\nVastaisuuttani valaise!\nOma on heimoni hävinnyt,\nMiksi taistelisin? Koston\nOn sota jo suoritettu,\nJoukkokin osansa voitti.\nLopussa minun sotani. --\nÄitini, oi armas äiti!\nJoudu poikasi avuksi.\nTyötä neuvo, tie opasta,\nMusta yönikin valaise!\n\n    Itkee puuta vasten nojaten. Siitä nostaa päänsä ja kosken\n    yli välkkyvässä usvassa näkee äitinsä kirkastuneet kasvot.\n\nHän elossa! Tuolla, tuolla!\nÄitini, oi armas äiti!\nMikä kasvosi valosti?\nMitkä helmet hohtonasi?\n\nARMI.\nÄidin rakkaus valosti.\nKyynelet minun helyni.\n\nKULLERVO.\nÄitini, oi armas äiti!\nMitä nyt minulle neuvot?\n\nARMI (hellyydellä).\nKuule, armas poikueni!\nVainoretkesi lopeta,\nRauha, rakkaus rakenna,\nPakene sisäsalolle,\nTaistele petoja vasten\nSisässäsi, ulkonasi.\nRauha, rakkaus ja vuodet\nVammasi parantelevat --\nPakene! -- Pakene! --\n\nKULLERVO.\n                      Tuota\nNöyrrytystä en tajua.\nMaailma himojen ahjo,\nKiihkojen vihainen pyörre\nMinussako rauhoittuisi!\nVetäyisinkö salolle,\nSinne halpa hautauisin,\nKuin ojaton umpilampi\nLahoavi liikkumatta\nSammalen sokaisemana!\nEnnen koskena kohisen,\nVaikka vasten kallioita,\nTai syvälle tuonne syöksyn. --\nEn! -- Syvällä siell' on sisko.\nLiian on pyhä minulle\nTuon valoisan kosken vaahto.\nMut enpä paeta tahdo\nEnkä sortajan kädestä\nOta iskua veristä. --\n    Lähestyy syrjässä tuuheaa kuusta.\nTuossa se samea kuusi,\nJonka alla mun himoni\nRuohon raiskasi viherän,\nKukan puhtosen pilasi\nMun oman emoni lapsen.\nMetsä huokuvi muretta,\nKoivu lehtensä varisti,\nNurmi itki, kukka kuoli\nTällä paikalla pahalla.\nAika kuolla on minunkin. --\nLausu, miekkani verinen,\nSyötkö syyllisen lihoa?\nLausut -- kuulen: -- syöt himolla\nSyyllisen sydänveriä.\nSyytöntäkin ennen ahmit\nNoissa suurissa sodissa.\nPulppua, punainen virta,\nKuin vihainen Vuoksen aalto,\nKosta vaikeat vikani!\n    Sortuu miekkaansa.\nJo tulenkin, armas äiti --\nJo tulenkin jo tulenkin.\n\n    Kuolee. -- Hivenen kuluttua näkyy ILLI.\n\nILLI (yksin).\nVoi minua, miksi neuvoin\nKotron Kullervon sijalle!\nYksin vain Kalervon poika\nJoukon tenhota osasi,\nLuoda itseluottamusta,\nYhteistuntoa, halua\nKiihkeätä, kummallista,\nKuin vapaus mieluisata.\nMut on Kullervo kadonnut.\nNeuvoton, sekava lauma\nOn hajalla onkaloissa,\nSutten suuhun suistumassa,\nTai toisensa itse syövät.\nKalevalan miekkamiehet,\nKannaksillamme kapisten,\nVäkeämme vainoavat.\nMetsämaat, kalavetemme,\nNiityt, vainiot ihanat\nJäävät suurten suupaloiksi.\nKullervo, sinua etsin,\nMissä -- -- Ken verisnä siinä?\nMiekkahan musertunutko! --\nKullervo, komea urho,\nJok' ei sortunut sodissa --\nKaatunutko kalpahansa! -- --\nTähänkö tukehtui toivo\nKalevalan työn-urosten\nVoitosta lopullisesta?\nTaasko tahdottoman orjan\nRaskas päivä uudistuvi? -- --\nTuonelassakin tavata\nPiti Anjan Kullervoa! --\n\n    ANJA rientää hätäisenä esille.\n\nANJA.\nJo tulevat! Jo tulevat!\nKalevalan valtaurhot\nNäin jo kiiltävin kypärin.\nTässä vartijoin uhalla. --\n    Huomaa Illin.\nTäälläkö, himokas hukka,\nVielä saalista vakoilet!\n\nILLI (itsekseen).\nAnja riepuko elossa!\nHänet huonosti lopetin.\n\nANJA.\nNyt satuit satimen alle --\nTuolta kosto on tulossa.\n\nILLI (osoittaen Anjalle Kullervoa).\nTuossa saalis on sinulle,\nSe omista, onnellinen!\n    Anja kiljahtaen vaipuu Kullervon ruumiille.\nKuulenko? -- Väkevä ryske!\nTulossa Kalevan urhot!\nMissä Kotro, Mutru, Pouru? --\nAsiamme on hukassa!\n\n    Pakenee. -- VÄINÖ, ILMARI, KAUKO ja TIERA joukon\n    kera tulevat vasemmalta.\n\nMIES JOUKOSTA.\nTäältä nainen kuin orava\nMetsän kohtuhun kavahti.\n\nILMARI (alakuloisena).\nMene, etsi!\n    Mies menee.\n            Turha vaiva!\nMin' en suuria odota\nTästä suuresta sodasta.\nVaadinko veren verestä --\nSiit' ei suistuisi suruni.\n\nVÄINÖ.\nEn verestä verta vaadi,\nVaan kesyjen yhteiskunnan\nToki tahtoisin vapaaksi\nVillijoukkojen vihoista,\nHimoista hillittömistä.\n\nILMARI.\nMies on Kullervo sodassa,\nJoukon johtaja paraita.\n\nVÄINÖ.\nJoukossa vapaitten miesten\nJoka pää on päällikkönä,\nHilliten omat himonsa\nVoiton yhteisen eduksi,\nTajuten joka taholla\nTehtävänsä toimevasti --\nToisin orjien oloissa.\n\nTIERO.\nYhteisistä tee eduista\nTyöväki osalliseksi,\nTeetpä sen vapaaksi kohta,\nTaisteluissa toimevaksi,\nTyöhönkin halun herätät.\nSen olen kokenut itse,\nEnnen orja, nyt vapaana.\n\nKAUKO (ylpeästi).\nEn rakasta orjan verta.\nMiekkani salaman isken\nJoka orjan otsaluuhun,\nJok' ei tottele vapaita.\nTässä kun Kullervo olisi! --\n\nILMARI.\nLiekki ahjohon aseta,\nEttet leikkisi tulella!\nVakavasti lietso, Kauko,\nNiin voit orjankin verestä\nKullan kutsua esille.\nMutta kun äkäisnä lietsot,\nPoltat kullankin poroksi.\n\nKAUKO.\nEipä nyt pajassa olla,\nSampoa takelemassa.\n\nILMARI.\nJokainen elämän hetki\nOnnen sampoa taomme,\nTaikka kiihkossa kisaillen\nOnnen juuretkin revimme.\n\nKAUKO.\nMinäpä tapella tahdon\nRosvon, ryöstäjän keralla.\nMitä kostuit Kullervosta?\nKultiako? -- Kultasesi\nMurhasi mokoma urho!\nMulle siskosi lupasit,\nSenkin Kullervo lumosi --\nSinä tok' orjia ylistät!\n\nILMARI.\nVillikaalilla tapansa:\nTuon paransi, toisen tappoi.\nOlen oppinut jotakin:\nTyökalunkin toiste tehden\nVoin takoa taitavammin.\nKaksin kerroin jos eläisin,\nKaksin kerroin viisastuisin.\nToiste Kullervon tapaisin,\nHäntä toisin kohteleisin.\n\nKAUKO.\nSulle, Ilmari, sanonkin:\nMiekkoja takoa taidat,\nMut et miekkoja mitellä.\nTäss' ei viisaus avita,\nJollei jousi, keihäs, kalpa: --\nPakko orjille parahin.\n\nVÄINÖ.\nPakko jos paras olisi\nOrjakansan kasvattaja,\nNiin sinulle, kaunis Kauko,\nMyöskin pakkoa panisin,\nKoska riehut riihotonna,\nOlet kiihkojesi orja.\n\nKAUKO.\nMiekka ja veri tulinen\nTahtovat nyt tappelua.\n\nTIERA (huomaten syrjässä Kullervon ja Anjan).\nTässä kaatunutta kaksi! --\nNainen -- --\n\nILMARI.\n             Siskoniko siinä! --\n\nSiinä Kullervo veressä!\n\nKAUKO.\nAnjakin! -- --\n\nANJA (nousten ja levittäen rintansa Kaukolle).\n               Lävistä! Tässä\nSydän särkynyt surusta.\n\nKAUKO.\nTässä vaikenen pakosta.\n\nVÄINÖ (ynnä osa joukosta seisten synkkänä Kullervon ruumiin luona).\nNoinko Kullervossa kaatui\nSuku sankarin Kalervon! --\nHaudatkaa Kalervon poika\nAlle honkien huminan,\nPyhän kosken partahalle,\nMissä soi sotainen myrsky!\n\n    Miehet kantavat Kullervon ruumiin pois.\n\nANJA.\nSiinä orjuuden hedelmä,\nVainonne verinen vilja!\nUntamon suku on kuollut,\nTalot poltetut poroksi.\nKalervonkin heimo kaatui\nSankarissa viimeisessä.\nMinä, sorretuin sydämmin,\nKalevalan koito impi\nSurmalt' armoa anelen --\nMiksi säästätte minua?\n\nILMARI (painaen Anjan päätä rintaansa vasten).\nSiskoni, sorea, armas,\nSydämmeni mieltä nouda.\n\nANJA (itkien).\nMyöhäistä!\n\nKAUKO.\n           Sinua, Anja,\nSäälin, hellin ja rakastan,\nMikset lohtuisi suruista,\n\nMIES (palaten metsästä, Tuiroa taluttaen).\nTämän metsästä tapasin,\nPakohurtan! -- Nainen väisti.\n\nTUIRO (peloissaan polvistuen Ilmarin eteen).\nElä mulle, seppo kulta,\nKosta Kullervon tekoja.\nHän minut, uhalla murhan,\nKanssansa sotihin kiskoi.\nArmahda, sulava seppo!\n\nILMARI (ottaen Tuiroa kädestä).\nNouse tuosta! Käy vapaaksi!\n    Tuiro nousee, syrjäytyen nolona.\nJoukko haaskattu, hajalla,\nLyömist' ei enempi siedä.\n\nVÄINÖ (Ilmarille).\nLempeyttäsi ylistän!\n    Joukolle:\nSorto pois Kalevalasta,\nPois himojen johtovalta!\nUntamon, Kalervon heimot\nEtsivät sukuetuja,\nEi etuja kaiken kansan,\nSiksi sortuivat molemmat\nOman voiton vainotöihin.\nViimeksi parahin sortui,\nJosta suurin sankareita\nOlis' Suomelle ylennyt,\nJollei orjaksi osunut,\nKalton kasvatuksen saanut,\nTuutiessa turmeltunut,\nMaalle, kansalle kadoksi. --\nMutta nyt lujalla mielin\nLyökämme käsi kätehen,\nEtt' on urhojen pyrintö\nTäst' edes Kalevalassa:\nOikeus, etujen helmi,\nKoko kansalle vapaus,\nMaan menestys, kansan onni. --\nLiitoksi käsi kätehen!\n\n    Tarttuu oikealla kädellään Ilmarin, vasemmalla allapäin\n    seisovan Kaukon käteen. Joukko samoin, vakavasti toisiaan\n    silmäten, lyöttäytyy käsikkäin.\n\n\n\n\n\n\nPOHJOLAN HÄÄT\n\nKolminäytöksinen runo\n\n\nSuomalaisen Teaatterin vihkijuhlaan 9 p. huhtik. 1902.\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nVÄINÖ, laulaja\nSUURSEPPO\nILMARI\nLEMMINKÄINEN\nLOKKA\nANJA\nPELLERVO (lauluparvineen) |  maamiehiä\nIMMO                      |\nLOUHI, Pohjolan emäntä\nTURJO  Pohjolan isäntä\nILVO, Pohjan impi  |\nTERHI              |  sisaruksia\nRUTJO              |\nPATURI, juhlan johtaja\nOSMOTAR, oluen seppo\nAILA, Pohjan nainen\nKAASO\nPOIKA, pikkarainen\nKAVE, näkijänainen\nIMPIPARVI      |\nPOIKAPARVI     |  laulajoita\nVANHAIN PARVI  |\nKALEVALAN LAULUPARVI\n\nVartijoita, sanantuojia, heimojen lähetystöjä, esikävijöitä, nais- ja\nmiespaimenia, joilla millä torvi, millä sarvi, luikku tai huilu riippuu\nolkanauhasta; metsästäjä, orja y.m.\n\nKaikellaista hääkansaa Suomen eri heimoja. -- Luonnottaria: Ilmatar ja\nTuulettaret; Hallatar, Usvatar, Aallotar ynnä runottaria: (Päivätär,\nKanteletar, Kastehelmetär, Sadehelmetär, Merihelmetär ja\nKyynelhelmetär).\n\n\n\n\nENSI NÄYTÖS.\n\nKIHLAJUHLA.\n\n\n    Suvannon suulla kosken partaalla. KANSAA karttuu vähittäin.\n    Vähän väliä pojat jakavat tytöille puukkojaan tuppeihin,\n    saaden välistä niitä takaisinkin; keskustelevat vastakkain\n    ja nypistelevät toistensa vaatteita.\n\nENS. MIESPAIMEN.\nKevät on tulossa, tyttö.\n\nENS. NAISPAIMEN.\nKihlajuhla on tulossa.\n\nENS. MIESPAIMEN.\nTunnetko tulenkytöä?\n\nENS. NAISPAIMEN.\nKaskenko?\n\nENS. MIESPAIMEN.\n          Tulenkytöä\nKaikkialla: kaskimailla,\nIlmassa ja ihmisissä,\nPovessasi paidan alla,\nJoka paikassa paloa.\nTuollakin sumun sisässä\nUskon itkevän kipinän,\nNiinkuin linnun liika nuoren,\nJoka piipottaa pesässä,\nPääsemättä päivän alle.\n\nENS. NAISPAIMEN.\nTunnen, tunnen tuskaloista\nKipinän kitupaloa,\nSilmänkiillon kitkutusta,\nVaan en tunne valtavata,\nSitä suurta ja suloista\nNuorkeväimen nuotiota,\nJolle rastahat runoili\nSuomen suurina suvina. --\nHallattaret hämmentävät,\nSumuttaret sammuttavat\nSuurten kiihkojen kipunan. --\n\n    Hallatarten parvi väikkyy taampana, sumutarten seura likeellä.\n    Molemmat vähä loittonevat, kunnes myöhemmin kokonaan pakenevat.\n\nENS. MIESPAIMEN.\nMiksi eivät viihdy suossa?\n\nENS. NAISPAIMEN.\nTarvis taikoja olisi,\nVäkevätä Väinämöistä.\n\nENS. MIESPAIMEN.\nTässä tarvitaan takoja,\nSepon suuren työvasara.\n\nENS. NAISPAIMEN (painaa korvansa maata vasten).\nEtkö kuulekin jytyä?\nMaassa, ilmassa, vesissä,\nKaikissa kohina kumma.\nKoske maata korvallasi! --\nSiell' on seppiä sisässä.\n\nENS. MIESPAIMEN (kuuntelee ja nousee).\nKuulen, kuulen, siell' on kuume,\nKuin tässä sydänalassa.\nTuossa puukko tuppehesi.\n\nENS. NAISPAIMEN.\nKiitos -- tässä mun käteni!\nLähtekäämme, meill' on lämmin.\nAika hallan on hävitä,\nSumutarten suohon mennä.\n\n    Lähtevät. -- Parvi muita PAIMENIA saapuu.\n\nTOINEN MIESPAIMEN.\nKevät päätä keikutellen\nOn tulossa -- tunnen tässä.\n\nTOINEN NAISPAIMEN.\nSen minäkin tässä tunnen,\nMut on Usvatar edessä,\nHallattaret halmemailla,\nKova talma kosken päällä --\nTakatalvi on tulossa.\n\nTOINEN MIESPAIMEN.\nTorvihin puhaltakaamme!\nLujat loitsut huutakaamme,\nEttä ilma liikahtaisi!\n    Puhaltavat torviinsa -- ei kuulu ääntä.\nUsva sammuttaa sanamme.\nAatos, ilmojen ihana\nLaulelija, luojan lintu,\nVangittuna vaivojansa\nRinnoissamme ruikuttavi.\n\nNUORI METSÄMIES.\nTässä tarvitaan sotia,\nLemminkäisen miekan leikki.\nEnnen ei kukistu talvi,\nEi otusta metsä anna,\nLaumat nääntyvät nälässä.\n\nIMMO.\nSotikohon luonnottaret,\nItse ilmojen jumalat.\nMaamies ei sotia suosi,\nSen on tarvis työn-uroita.\nSiksi kammon kaikkialla\nLietomieltä Lemminkäistä,\nJoka on juomingin pitäjä,\nPaha riitojen pukari,\nJolle on lempi ja elämä\nLeikin lasku, kihlakiima.\nHänp' on aamupäivän perho,\nJok' ei illasta välitä.\n\nTOINEN NAISPAIMEN.\nSin' olet vanha ja vakava,\nKuulostat kuin naavakuusi. --\nMiksikä tulitkin tänne,\nKun et kihloista välitä?\n\nIMMO.\nKyllä kihloista välitän,\nVakavista ja tosista,\nVaan en perhojen pelistä --\nOlenpa itsekin leski.\n\nTOINEN NAISPAIMEN.\nTytöt, kuulitteko? -- leski!\nTässä on tukeva leski --\nMontako sinulla lasta?\n\n    Joukko tyttöjä kertyy Immon ympärille.\n\nIMMO.\nEi enempi, ei vähempi\nKuin on sormia käsissä.\n\nNUORI METSÄMIES.\nLasket leikkiä tosista.\nMiehen sormet tutkikaamme,\nNiit' on katkennut kentiesi.\n\nJOUKKO.\nTutkikaamme, tutkikaamme!\n\n    Tarkastavat Immon sormia.\n\nTOINEN MIESPAIMEN.\nKaikki on ukolla sormet.\nLaula kukko kunniata,\nKoska on miehessä mehua.\nKaikk' on sormet, kaikki lapset,\nPellervon väkeä kaikki,\nItse Väinön vaalimia.\n\nTOINEN MIESPAIMEN (halveksivasti).\nIkämiestä harmajata\nTytöt tuhmat kiertelevät,\nKuin varikset syyskesällä\nKuhilasta kaartelevat.\n\nIMMO.\nIkä heinän heikontavi,\nVuodet hongan vanhentavat,\nMiestä ei harmaus hävitä.\nKäki on harmas nuorenakin,\nKorppi musta vanhanakin.\nIkä ei tukasta tunnu\nEikä vuosien luvusta,\nVaan sydämen sykkinästä;\nVeressä elämän virta.\nTunnusta tätä povea!\n\nAILA (tunnustelee Immon rintaa).\nPoika on urholla povessa,\nVaikk' on hapset harmahissa.\n\nIMMO.\nSenkö tunnustat -- sinunpa\nTuppehesi puukon painan,\nTyökädellä työteräksen\nEnkä lapsien lelua.\nSano, suostutko minulle!\n\nAILA.\nKannan puukkosi pyhänä!\nSalli, seulon päätöstäni --\nSulla on laaja lapsijoukko?\n\nIMMO.\nOn perijät, on perinnöt.\nSyntyi lapsi, kasvoi leipä,\nPolven jatko, pellon jatko,\nInehmon elämän jatko.\nMiestä kumpikin kysyvät --\nMiestä kai kysyt sinäkin?\n\nAILA.\nMiestäpä hyvinkin. Mutta\nSin' olet kalevalainen,\nMinä Pohjolan väkeä.\nSota on kamala kauan\nRiehunut rajoilla näillä,\nViha veljesten välillä.\n\nIMMO.\nSin' olet nainen. Ei vihoja,\nEi sotia sydämessäsi.\n\nAILA.\nMissä mies on meltorauta,\nSiellä naisessa terästä.\nMissä urhot on utua,\nHentoa ja häilyväistä,\nSiellä kokko, kyy nokassa,\nKeikahtavi kynsinensä,\nRintahan ripeän naisen,\nEttei mieheys menisi\nMaasta, vaikka miehistämme --\nMin' olen sukua Louhen.\n\nIMMO.\nLouhen uljasta sukua.\nEn sinua siltä säiky.\nTääll' on suuret kihlajaiset,\nTupen täyttäjäiset, täällä\nPyhän kosken partahalla.\nTäällä vanhastansa vahvat\nIsketty on lemmenliitot\nEri heimojen välillä.\nMinkä taatot tappeluilla,\nKostolla, kateudella\nSärkivät sukuväliä,\nLöivät haavoja syviä,\nSen lapset sulolla lemmen\nVoitivat, paransivatkin.\nPuukko, rauhan työkalumme,\nMiekan sorrokset sovitti.\nTaaskin on tekeillä roihu,\nKokkovalkea komea,\nLiekin lennolle jalolle\nSuomen lahkojen sovuksi.\nTaäll' on kaiken keskustana,\nTähtisilmänä sulona,\nUrhojen vesivalona\nPohjolan ihana immyt.\n\nAILA.\nHänkö täällä?\n\nIMMO.\n              On tulossa.\n\nAILA.\nSinäkin sitä ihailet.\n\nIMMO.\nKalevalan kunniata,\nSuomen onnetart' ihailen.\n\nAILA.\nOnnetarko? Ken omisti\nOikkuisimman impyeistä?\nKen Kalevan sankareista?\n\nIMMO.\nNeittä kilvan on kosinut\nVeljekset: Vakava Väinö,\nIhmeseppo Ilmarinen\nSekä lieto Lemminkäinen.\nEmo tyttönsä lupasi\nLaulajalle kuuluisalle,\nKun takoisi onnensammon.\nImpi itseppä halusi\nSuurta seppo Ilmaria,\nTuhattaitoista urosta --\nEmo vaati onnensammon.\nTytön taatto, vanha Turjo,\nJota horjuttaa humala,\nSuositti kotivävyksi\nLietomieltä Lemminkäistä,\nMutta toivotti salassa\nHänet surman sulhaseksi, --\nLaittoi Tuonelan joelle.\n\nERÄS JOUKOSTA.\nTämä on tuttua monelle.\n\n    Kuuluu: \"tuttua, tuttua\".\n\nIMMO (jatkaa).\nLaulaen ei synny sampo\nItse Väinönkään uhalla,\nEikä juoden ja tapellen,\nVaikka Kaukokin kysyisi.\nTarvitahan työn-urosta,\nÄlyn sepposankaria.\nSiksi Väinö veljyensä,\nItse Ilmarin lähetti\nOman päänsä päästimeksi\nPohjolahan. --\n\nJOUKKO.\n               Sitten, sitten?\n\nIMMO.\nImpehen ihastui seppo,\nVaikkei virkkanut sanoilla.\nAlkoi taidolla takoa,\nTakoi tarmolla, tulella,\nVäellä väkevän luonnon,\nSynnytti sydämestänsä\nSydämille kaiken kansan\nSamponsa satahyväisen.\n\nAILA.\nSiin' oli sepoksi miestä.\n\nJOUKKO.\n  Ensim.\n    Sampo, sampo, sampo!\n  Toinen.\n    Seppo on takonut sammon!\n  Kolmas\n    Kevät on suuri Kalevalassa!\n  Neljäs\n    Kevät on suuri Suomenmaassa!\n  Viides\n    Kevät suuri, juhla suuri\n    Kalevalassa, Pohjolassa,\n    Kihlajuhla kaiken kansan!\n\nAILA.\nNiinkö Ilmari ehätti\nImmen veljensä uhalla?\n\nIMMO.\nVielä ei käsissä voitto.\nKun oli sampo jauhamassa,\nLouhi lausui: \"Kaada karhu\nTuonelan tupien luota!\" --\nSeppo kaasi. -- \"Suista suuri\nHiisien himokas hauki!\" --\nSeppo suisti. -- \"Kynnä kyinen,\nKäärmehinen Louhen pelto!\" --\nSeppo kynti kuin kuningas.\nPerkasi petoisen pellon\nKukkivaksi kultamaaksi,\nSuori suurimman tekonsa,\nVoitti immenkin ihanan.\n\nKAVE (haaveisesti).\nSuurin on teoista sampo,\nSiitä se kumina kumma\nMaavesissä, suovesissä,\nKoskissa raju kohina,\nPilvissä salamat pitkät.\n    Tähystäen kätensä alate.\nNäettekö Pohjolasta\nSuurta maailman valoa?\nSumunkin sakean kautta\nSammon valkeat valuvat,\nLentoliekkinä leviten,\nMatalalla, korkealla\nIlonkukkia kuvaten.\nVedet välkkyvät valossa,\nLiekin on tulessa taivas.\n\nTOINEN NAISPAIMEN.\nTuollapa terävä silmä! --\nMiksi ei valo minulle välky?\n\nTOINEN MIESPAIMEN.\nEikä mulle.\n\nKAVE (yhä jatkaa tähystelyä).\n            Luo syvälle\nSilmäsi läpi sumujen! --\nHallattaret häämöttävät\nHopeaisissa helyissä,\nValot puhki puikehtivat\nUsvatartenkin utuisten.\nSalon siintävän povesta,\nMissä on metsä aina nuori --\nParven pulskean näette\nTänne astuvan; edellä\nUros valkea, valittu.\n\nTOINEN NAISPAIMEN.\nJo näenkin, jo näenkin!\n\nTOINEN MIESPAIMEN.\nParvi vaivasta väkeä,\nKuuletteko? -- Kuuletteko?\n\nJOUKKO.\nJo näemme! -- Kuulemmekin!\nSeppo Ilmari tulossa!\n\nIMMO.\nLaula ei sanoilla seppo,\nVaan vasaran kalkkehella.\n\nERÄS JOUKOSTA.\nLemminkäinen on tulossa!\n\nIMMO.\nEi ole laulu Lemminkäisen:\nKarkea on Kaukon ääni.\nVäki on Pellervon väkeä,\nSuon sumujen loitsijoita,\nHallatarten häätäjöitä.\nJoukon johtaja ylevä\nOn valittu valvas Väinö, --\nLiekin lentoja näette! --\nKuulette jumujyrinän.\nUkonpoika on tulossa!\n\n    VÄINÖ, PELLERVO ja LAULUPARVI astuvat esille.\n\nVÄINÖ.\nTerve kevät, terve kukka!\nTerve nuori nousukansa,\nVartija tulevan päivän!\n\nKANSA.\nTerve, kunnia keväimen,\nLaulun kultainen kuningas!\nTerve laulu, terve laulajat!\n\nIMMO.\nTerve, laulaja, tulesi! --\nHaamattisi halki pilven,\nHalki harsoisten sumujen\nMaalle valmisti valoa.\nTäytä taivainen tekosi,\nKevätpäivä päästä kahlehista!\n\nVÄINÖ.\nSeppoamme seuratkaamme.\nKädet luonnotarten käyvät\nTyömme, toimemme avuksi.\nOnnemme, ilomme ilma\nSelviää sydämistämme.\n\nIMMO.\nTuolla Hallattaren parvi!\n\nVÄINÖ.\nHallatar kateinen, karsas,\nTuonentyttären äpärä!\nPoistu maita polkemasta,\nHampahin hajottamasta\nKukkia, kevätsuloa,\nNuoren toivon tähkäpäitä,\nAnna elpyä elämän viljan!\nAamuauringon valossa,\nSilmän nuoren auetessa,\nKun on tyyntä ja iloista --\nMiksi pistät kyisen pääsi,\nMaihin kylvät hyisen jääsi,\nVain hymyilet kuolemalle? --\nPainu hautahasi halla julma!\n\n    Hallattaret leijuen loittonevat.\n\nHALLATAR (loitotessaan).\nIhminen, oman povesi\nHallatar hävitä ensin:\nOn sinussa hyytä, kyytä,\nKoska heikkoja hävität,\nEt somaa, suloista säästä,\nItseskin, omat ilosi,\nSyöpi sun sydämes halla.\nEnsin itsesi sulata,\nSitten syyttele minua.\n\nIMMO.\nSepä vastata sukaisi. -- --\nTässä uivat usvattaret!\n\nVÄINÖ.\nUsvatar, epäsikiö!\nMiks'et tunne minne mennä?\nYlöskö, alasko maahan\nVaiko siirtynet sivuille?\nEpämuoto, muitten orja,\nEpävarma kuin on valhe --\nMitä tahdot, ponnistatko minne?\nSynkeästä yön sylistä\nKesken syntynyt runotar,\nEksyttäjäksi herännyt, --\nSulla on povessa tuska,\nAurinkoa aavistava,\nHelmettäreksi haluten --\nMaasta ponnista tai maahan painu!\n\nUSVATAR (loitotessaan).\nIhminen, itsekin usva!\nPaljonko valoa päästät\nLäpi luusi ja lihasi?\nOnko tiesi sulle selvä?\nEtkö harhaten hapuile?\nVaihdat muotoja moniksi --\nItsesi kivetä ensin\nTaikka vaihetu valoksi --\nSitten Usvatarta syytä!\n\nVÄINÖ.\nAstu Ilmatar, emoni,\nAlas ilmalinnastasi,\nLähetä tuvista tuulten\nTyttäresi tuulettaret:\nMaasta Hallatar hävitä,\nUsvatarten valta voita! --\nTunnetteko tuulten laulun?\nIlmattaren kannel soipi!\n\n    ILMATAR ja neljä TUULETARTA humahtavat esille, tarttuen\n    hallattariin ja usvattariin, -- tuuli tohisee ja vinkuu.\n\nVÄINÖ (edelleen).\nTerve, Ilmatar ihana,\nKun kevättä nuorta kannat,\nSaattelet suven suloja,\nHäätelet haluja hallan,\nMailta murhannet matoja,\nRyömijöitä, ryöstäjöitä --\nRaitis ilma, riistavuosi anna!\nTerve kaikki ilman immet,\nTuulettaret, toimettaret,\nSiiven antajat ajalle,\nTerve luonnon voimattaret,\nNostajat nopean riennon --\nKansa, toimen karkeloihin nouse!\n\nKANSA (eri tahoilla).\nKarkeloihin! Karkeloihin!\n\nVÄINÖ.\nAuta armias jumala\nAjan tuulien tukoista,\nMielivallasta väkevän!\n\n    Kansa uudistaa ensi ja viime säkeen. -- Tuuli tyyntyy.\n\nILMARI.\nIlmatart' ylistä, kansa!\nTuopi tyynen, tuopi myrskyn:\nPoudan pitkässä levossa\nRavistuisi rannan venhe,\nMieskin laiskana lahoisi,\nJollei purje pullistuisi;\nRutto tyynessä tulisi,\nMätänisi maan elämä,\nJollei puskisi puhuri.\nTuulten raivoten rajusti,\nPurjemiehet ponnestuvat,\nNeuvostuu peränpitäjä.\n\nVÄINÖ.\nPois vihurit vinkumasta!\nUkko, ilmoja aseta,\nSylihisi tuulet sulje,\nVie ne valloiksi vesille,\nLuonto luonnolle avuksi,\nJäitä koskihin kukista! --\nKevätvallat tee vapaiksi maassa!\n\n    Ilmatar impineen kiitää vinkuen vesille, vieden taustalle\n    siirtyneet hallattaret ja usvattaret kerallaan. Ilma seestyy.\n\nVÄINÖ (kansalle).\nPojat nuoret, kansa kaunis!\nKun tekee pahasti luonto,\nSitä vastahan sodimme;\nKun luonto hyvällä tiellä,\nSille riennämme avuksi.\nNyt kevättä auttakaamme,\nTuulen tuoksinnalla työhön!\nTuolta, tuon suvannon suusta,\nJoukko jäitä purkamahan\nKevätkosken nieltäviksi.\nEttei tulvia tulisi.\n\nIMMO.\nVereksemme viisas neuvo!\nNuoret, seuratkaa minua!\n\n    Johtaa osan nuorisoa suvannolle.\n\nVÄINÖ.\nAallotar, unesta nouse,\nOta usvat, hallat helmahasi,\nNiitä liekuta kuin lapsiasi:\nToimeviksi ja hyviksi!\n    Aallon väkeä näkyy.\nAallon kansa aina nuori,\nTerve noustua vapaaksi!\n\nPELLERVO (parvineen laulaa).\nMaa uneksi talven alla,\nKontio pesässä nukkui,\nSaartajat mökin sopessa.\nAallonkansa, vaikka valvoi,\nKahleita kovia kärsi,\nEi hymyillyt sille päivä,\nEi rakastanut se rantojansa.\nVäinö vanha maan herätti:\nKukkia unesta kutsui,\nAjoi kontion pesästä,\nSaartajan salolle johti,\nAallon kansan jään kiroista\nPäästi päivyen hyväillä,\nAartehia maalle antamahan. --\n\nVÄINÖ.\nAallotar, pidä povesi\nSulana, vapaana aina,\nRikastuta rantojamme!\n\nIMMO (palaten nuorison kera).\nNuoriso, pidä povesi\nSulana, vapaana aina!\n\nJOUKKO. Kansakin, pidä povesi\nSulana, vapaana aina!\n\nVÄINÖ.\nNäettekö päivän pilkotusta?\n    Kansa liikehtii tähystellen ihastuneena ympärilleen.\nPuut punehtuvat salolla.\nPäivätär, jumalten juhla-impi,\nOn likellä liikkumassa --\nKohta täälläkin -- tulena tuolta\nSe kevein kengin sipsuttavi,\nSen sivuilla helmetärten parvi\nKuin tähdet sivuilla päivän.\n\n    RUNOTTARET puitten välistä häämöttävät.\n\nKANSA (yhä tähystellen etäällä leijuvia haltiattaria).\n  Ensim.\n    Valoa, Kevät valoa!\n  Toinen.\n    Päivän, silmien paloa!\n  Kolmas.\n    Kastehelmien kimallus!\n  Neljäs.\n    Tähtiä vesivalossa,\n    Hurman-impien iloa!\n\n    PÄIVÄTÄR päässä valokypärä, kullanhohtavassa puvussa;\n    KANTELETAR hajahapsi, siniverho, kultavöineen;\n    KASTEHELMETÄR niitynkirjavassa kukkaverhossa, jossa\n    helmet kimmeltävät; SADEHELMETAR kimaltelevassa\n    pilvipuvussa. MERIHELMETÄR vesivalolta välkkyvässä\n    helmikimalteessa ja KYYNELHELMETÄR valkeassa, ruusuin\n    kukitetussa helmiverhossa. Kaikilla päässä tammiseppeleet.\n\nKAIKKI HELMETTÄRET.\nMe valoa maahan viehätämme,\nSiksi Päivätär on ystävämme.\n\nKASTEHELMETÄR.\nKastehelmenä kiiltäen\nMinä maaemon pienosten\nMieltä virvotan, kirkastan,\nSitte haihtuen.\n\nSADEHELMETÄR.\nSadehelmenä kastelen\nMinä maaemon sydämen,\nMaata virvotan, nuorennan,\nSitte väistyen.\n\nMERIHELMETÄR.\nAaltohelmenä loistaen\nMinä maailman matkaajoille\nTaivasmuistoja suojelen,\nSitte haihtuen.\n\nKYYNELHELMETÄR.\nKyynelhelmenä, sydämen\nMinä huojennan murheisen,\nValon sieluhun päästän,\nSitte haihtuen.\n\nKAIKKI HELMETTÄRET.\nPäivätärtä me tarvitsemme\nAvuksemme.\n\nPÄIVÄTÄR.\nKastehelmi jos lohdutusta\nEi maasta anna;\nSadehelmi jos virvotusta\nEi maahan kanna;\nMeren ja sydämen kyyneleen\nTunnette ehkä jäähtyneen;\nSilloin Päivätär tarjota\nVoipi lämmintä valoa\nJa kutsua maailman virrat.\n\nKANTELETAR.\nMinä helmet ja päivän silmän\nKutsun kielille kanteleen,\nSiitä helkytän sydämeen,\nSiellä kasvatan kukkasiksi\nHurmaaviksi.\n\nVÄINÖ.\nUkon tyttö, Ilmattaren tyttö,\nPäivätär, ihanne laulajan!\nSinä helmastasi heität\nKevätsiementä saloille;\nTasan toivoja jakelet,\nTasan kylvät kultiasi:\nPäivätär, syte sydämen!\nPaljon on muretta maassa,\nPaljon toivojen petosta --\nPidä mielessäsi meidän maata.\nHelmettäret, aallon lapset,\nRunottaret säihkyväiset:\nSadehelmi, Kastehelmi,\nMerenhelmi, Kyynelhelmi!\nTeidän pienissä povissa\nMaa ja taivas tuikkelevi;\nTeille Aallotar opetti\nPolennoivan tanssin tahdin,\nLevottoman lentomielen antoi.\nTeissä aurinko herätti\nSielun seitsenkaaren kauneuisen,\nKorkeutta kaihovan.\nPäivätär, valaise kyyneleitä,\nMeissä Helmetär herätä,\nKeväthetkin, aamuhetkin,\nKaiken kansan juhlahetkin\nValon kaihoa kohota!\nKanteletar, soita kaihojamme.\n\n    Kanteletar seppelöi Väinämöisen. Kansa kohottaa laulajalle\n    käsiään. Paimensoittoa raikuu.\n\nAILA (Immolle).\nKuulehan, Kalevan urho!\nEn ole moista ennen kuullut.\nTämä on suuri Suomen juhla\nEikä heimojen pitoja: --\nSinun maasi on minunkin,\nSiskot, veljethän olemme!\n\nIMMO (Ailan kättä pusertaen).\nSiksi leivänkin ja'amme,\nOnnen kaiken --\n\nKAVE (joukosta erillään, aavistellen).\n                Kuunnelkaamme! --\nHyvät haltiat heräävät,\n    Salaperäisesti.\nIrti pääsevät pahatkin.\nMetsät kiehuvat mesiä,\n    Salaperäisesti.\nKyytkin keittävät kähyjä.\nIlmassa, vesissä soipi,\nKieli on joka kukalla,\nPovi maan, sydämet kansan\nAuringolle aukenevat --\nSuuri voima on tulossa.\n\n    Kansa levottomasti kuulostaa ja tarkastaa ympärilleen.\n\nVÄINÖ (seppelöitynä, kansalle).\nMitä on laulu, taito, taika,\nMitä lahjasi runotar? --\nVainko riemuja rikasten,\nHerkku kylläisten kotien?\nHetkenkö helykaluja,\nKuplia katoavia,\nJoita joutilas puhalsi\nJoutolasten leikitellä?\nVasta on valoa taito\nAuringon tulipovesta,\nKun se intonsa janolla\nKaunista totuutta tuopi\nMaan ja taivahan meristä;\nKun se kirkastaa elämän\nKuin valon kevätviserrys;\nKun se kärsivät sydämet\nNostattaa masenemasta\nToimen pirteän poluille,\nSiiville sinisen ilman,\nKansan onnea avuten,\nMaan parasta paimennellen. --\nSieltä seppomme tulossa!\nOnnen ankara takoja,\nTaidon urhoista ylevin. --\nTorvihin puhaltakaatte!\nRaikukaatte ilman rannat!\n\n    Paimensoitot raikuvat. Eloa ja liikettä. SEPPO seuroineen\n    laskeutuu taustalta esille.\n\nTerve, taitava takoja,\nKihlajuhlan kilpasulho!\n\n    Väinö ja Ilmari kättelevät toisiansa; keskustelevat.\n\nKANSA (Ilmarille, nostaen oikean kätensä).\nYhteis-onnemme takoja!\n\nILMARI (kohottaen oikean kätensä).\nTerve teille, nuorsydämet,\nOnnen seppiä jokainen,\nYhteis-onnen ja omansa:\nHyvän tahdon, tarkan taidon.\n\nKANSA.\nTyökäsissä kansan onni.\n  Ensim.\n    Ei ole kiitosten kipeä.\n  Toinen.\n    Eikä arvonkerjäläinen.\n  Kolmas.\n    Työ tekijän kiitoslaulu.\n\n    LOUHI ja ILVO syrjässä, aluksi tuntemattomina,\n    puolipeitetyin kasvoin.\n\nLOUHI (Ilvolle).\nNyt olet koskessa luettu,\nHurmattareksi vihitty.\nParas miehistä valitse!\n\nILVO.\nParas kullakin omansa.\nIlmari minun paraani.\n\nLOUHI.\nTääll' on jo kevät käsissä,\nPuskeva, kirkuva, soittava --\nSuven surmata haluisin.\n\nILVO.\nMinä kevättä toivon:\nKaipaukseni, haluni,\nToivoni toteuttaja,\nKiihkoni keveä lintu,\nKevät, lentele ja laula!\n\nLOUHI.\nEn siedä sitä iloa,\nSitä onnen siemausta,\nJota en armostani anna.\n\nILVO.\nEn odota armoasi.\nElämän ilo on tässä\nSydämessä sykkivässä,\nVirrassa vereni nuoren.\n\nLOUHI.\nSen sulle emosi antoi.\n\nILVO.\nOman onnesi janossa\nElämän minulle annoit.\n\nLOUHI.\nPoistukaamme täältä. Tuolla\nIlmari sinun näkisi.\n\nILVO.\nSitä soisin.\n\nLOUHI.\n             Louhen lapsi!\nJäänä soisin polttavasi\nEnkä virtana valuvan.\nTyttö, tunne arvoasi!\n\nILVO.\nIlmari minut sulatti.\n\nLOUHI.\nMulta ottakoon. -- Sivulle, tyttö!\n\n    Väistyvät syrjemmäksi.\n\nAILA (Immolle syrjässä).\nJollei syttyisi sotia\nKilpaveljesten välillä.\n\nIMMO.\nSeppo ei sodan takoja.\nSampokin satahyväinen\nHyvän on viljan hyrskyttäjä,\nRakkaudesta rakettu.\n\nAILA.\nRauhan viljoista isille\nSyttyi ennenkin sotia: --\nRakkaus monesti miekan\nHurmetöihinkin terästi.\n\n    Väistyvät.\n\nVÄINÖ.\nPäärunotar, päivän-impi!\nKanna Sammon sankarille\nSeppel helmistä hyvistä!\n\nKANSA (ojentaen kätensä).\nSeppel sammon sankarille!\n    Päivätär seppelöi Ilmarin.\nElä, seppo! terve, seppo!\nYhteis-onnemme takoja.\n\n    Paimensoittoa kuuluu.\n\nILVO (Louhelle syrjässä).\nNyt on Ilmari kuningas!\nJuoksenpa sylihin urhon!\n\nLOUHI.\nLouhen lapsi, malta mieles!\nKun hillitset itseäsi,\nNiin voit hallita väkeä.\n\n    Väistyvät.\n\nILMARI (runottarille).\nPäivätär, valokypärä,\nVaali sampomme vapaana,\nRoutihin rutistumasta,\nPakkasihin painumasta!\nKanteletar, kaino impi,\nHelmettäret, helmirinnat,\nSuomen onnelle avuksi!\nEttä säilyisi sulana\nJalo riento jauhamassa\nKansan kasvavan veressä! --\n\n    Runottaret loittonevat, kunnes ilmenevät taustalla\n    häämöttävässä valossa. Ilmari kansalle:\n\nTuolla Pohjolan perillä,\nVaaran vaskisen povessa,\nSiellä käy kumisten sampo,\nAina työssä ja tulessa.\nSiinä vahva on varasto\nKoko kansan kuontaloksi,\nJos on Suomessa sopua\nSiitä kehrätä keriä,\nJollei heimojen kateus\nViritä vihoja maassa. --\nPojat, pohjan ja etelän,\nKarjalan ja jäämin joukot!\nKahmaiskaamme kaikki tarmo\nEhjän onnemme teoksi!\n\nNUORI MAAMIES.\nKaikki kunto ja elämä\nSuomen onnen suurteoiksi!\n\nJOUKKO (kättä nostaen).\nKaikki tarmo ja elämä!\n\nERÄS LOUHELAINEN.\nMutta meille on taottu\nSampo, Pohjolan hyväksi,\nEikä kaiken Suomen kansan.\nOravasta ei jakaen.\n\nNUORI METSÄMIES (näyttää louhelaiselle nyrkkiään).\nMies, jos tahdot tappelua,\nNiin tästä sopua näytän!\n\nIMMO.\nOnni suurentuu jakaen:\nKun rakastat kymmeniä,\nKymmen-onni on osasi.\nMinkä suojelet satoja\nTai tuhatta turvaelet,\nOman onnesi jakaen,\nSen ylennät onneasi,\nSuurennat oman osasi.\n\nERÄS LOUHELAINEN.\nPetkutat peto minua!\n\n    Poistuvat.\n\nLOUHI (Ilvolle).\nKuulit saalihin jaosta,\nTahtovat jaella sammon.\n\nILVO.\nÄiti, annatko osani?\nSeppo sen takoikin mulle.\n\nLOUHI.\nSeppo lie sinun osasi.\nSampo mulle on taottu\nLunnahiksi.\nSen minä kytken kalliohon,\nTaakse lukkojen lujien,\nUskollisteni iloksi.\nHeille, kun hyvin anovat,\nHyvin käyvät käskyjäni,\nJakelen jalomuruja,\nKuinka tunnen ja haluan. --\nValta kutkuttaa minua.\n\nILVO.\nLoisto, mahtipa minua: --\nNäätkö, kuin komea seppo!\n\nLOUHI (vetäen Ilvon syrjään).\nTyttö, ääneti! Salassa\nHautele halutekoja!\n\n    Menevät.\n\nVÄINÖ.\nTeit hyvin, takoja suuri,\nTulit oivalla ajalla.\nTuonen alhaisen ikeestä\nMin' olen päästänyt vapaiksi\nLuonnonvoimia lujia.\nKeveästi ne valuvat\nVanhoille totuntateille,\nHalpamaisille haluille,\nJollet, seppo suurtekijä,\nHeitä hyödylle, hyvälle,\nKaunihille, korkealle\nOpettele ja opasta.\n\nILMARI.\nTullut en tänne työpajalle\nEnkä liioin leikkijäksi,\nTulin kihlan kiintäjäksi,\nRauhanpuukon pistäjäksi\nTuppehen tulisen immen. --\nRakkautehen teit' opastan\nKevätjuhlassa jalossa!\nSydän sulkekaa syliinne,\nPerheitä perustakaatte,\nLapsia, sukua suurta\nKansaksi kohottakaatte,\nSille kehrätkää keränne,\nSille peltonne, pesänne,\nRauhansahranne, sananne,\nTaitonne ja taikatyönne\nKunnialla kantakaatte:\nKevät on lemmen iskuaika.\nUkkokin salaman iski\nKohti maaemon povea.\n\nIMMO (Pellervolle).\nSepon ahjo on tulessa,\nSieltä säihkyvät säkenet!\n\nPELLERVO (lauluparvelleen).\nKalevalan laulukansa!\nKuulitte sepon sanoja.\nKäyttäen sydämen kieltä\nNyt omanne etsikäätte.\nMies, kun vaimoa valitset,\nPyydä tyttö työsuvusta,\nKodin kunnossa pitäjä:\nEi tule kylän kävijä. --\nTyttö, kun valitset miestä,\nOta rohkearotuinen,\nJoka ei väisty vastuksissa\nEi jätä turvatta kotia.\n\nERÄS JOUKOSTA.\nHyvin neuvoa osasit --\nMeillä on sydämen silmät.\n\n    Joukko kertaa viime säkeen. Lauluparvi yhtyy muihin.\n\nVÄINÖ (Ilmarille).\nSinä olet varma voitostasi,\nKun olet samposi takonut,\nSen lisäksi vielä nuori.\nMut' on mullakin sydäntä\nSyttyvää, sytyttäväistä. --\nSallisitko, toimen seppo,\nSananvuoron laulajalle,\nNiin kosisin kerran vielä\nKuulun Pohjolan tytärtä? --\n    Ilmari ääneti tarkastelee Väinöä.\nSulla on ikä edessä,\nJoka sormelle sulotar,\nEt ole Pohjolan varassa --\nSallisitko, toimen seppo,\nEttä impeä kysyisin,\nLaulaisin sorean laulun? --\nMiksi kömmästyit noloksi?\n\nILMARI.\nOuto on mielesi minulle.\nEn sinun luontoas tajua.\n\nVÄINÖ.\nSoisin laulajan sukua\nJälkeheni jättäväni.\n\nILMARI.\nArvo on seponkin suvulla.\nKerran petkutit minua:\nMinut taikataidollasi\nVasten mieltäni lähetit\nPohjan pitkille pihoille:\nSiellä kun takoisin sammon,\nSuomen ehjäksi tekisin,\nTäyttäisin mit' olit luvannut\nOman pääsi päästimeksi --\nSiitä saisin Pohjan immen.\nNyt olen takonut sammon\nSuuritöisen.\nViel' olen pyytänyt petoja:\nHiiden hauit, Kalman karhut,\nKyntänytpä kyy-ahoja,\nImmen ansainnut jalosti.\nVaan sinä, vakava Väinö,\nNyt mun voittoni valitset\nSylisi sulostajaksi --\nSiitä kömmästyn kovasti.\n\nVÄINÖ.\nEt ole veikko veljellesi. --\nKun sun sammontyölle laitoin,\nLaitoin sankarin teoille,\nEttä taitosi tapaisi\nMainetyön eduksi maasi.\nVaan sinä, lapsen lailla arka,\nPohjan valtoja vapisit.\nSiksi laulelin leluilla\nSinut Pohjan pulmatöihin.\nSiellä vaivojen vesillä,\nMonen surman suun ovella\nVasta lahjasi laveni,\nMies kehittyi, mieli kasvoi,\nSukesi pojasta sulho --\nSiitä tuomitset minua!\n\nILMARI.\nMutta jos murtunut olisin\nSuuren työni taakan alla?\n\nVÄINÖ.\nMies jalossa työnteossa\nEli tai kuoli kunnialla.\n\nILMARI.\nMutta jos sortunut olisin\nHurjissa häpeätöissä?\n\nVÄINÖ.\nUkon et poika ollut oisi,\nVaan matala mieron hylky --\nAnsainnut olisit sorron.\n\nILMARI.\nTaisit oikeaan osata.\nMutta luopua tytöstä,\nVerin, vaivoin ostetusta,\nJoka on vallannut vereni --\nMulta liikoja puserrat!\n\nVÄINÖ.\nMutta impi jos vapaasti --?\n\nILMARI (tuumien).\nHänpä ei vapaasti sulle. --\n\nVÄINÖ.\nMutta impi jos vapaasti?\n\nILMARI.\nImpi jos vapaasti -- silloin\nHänet riuhtaise syliisi!\n\n    Louhi ja Ilvo näyttäytyvät avoimesti juhlapuvuissaan.\n\nKANSA (huutaa).\nTullut on tuhannen kaunis!\nTuhatkauno Pohjan impi!\nPohjan impi! Pohjan impi!\n\n    Kansa kertyy immen ympärille. Alkaa hitainen kansantanssi,\n    jota keskustana Pohjan impi johtaa.\n\nILMARI (Väinölle).\nSiellä armas!\n\nVÄINÖ (levottomasti).\n              Niin likellä!\n\nILMARI.\nAstu, voita!\n\nVÄINÖ.\n             Vaikeata.\n\nILMARI.\nKättä anna, täytä tuppi!\n\nVÄINÖ.\nMahdotonta, kun vapisen.\nHän on tähdistä punottu!\n\nILMARI.\nMies olet, kestänyt sotia,\nItse surman suussa käynyt,\nNoussut kalman kartanoista --\nNytkö neitoa vapiset,\nJot' ihailet, ihmettelet!\n\nVÄINÖ.\nJuuri siksipä vapisen.\nMaailman ovelin mahti, --\nSen hyväksi, tuon pahaksi, --\nOn ihana, sulokas nainen:\nSuloa minä himoitsen,\nVapauttani vapisen.\n\nILMARI.\nOta, hallitse sulotar!\n\nVÄINÖ.\nMilloin on meri vetänyt\nTähtitaivahan syliinsä?\nHallitakko sen osaisi?\nKuvan otti, senkin särki,\nSiit' on kaipaus jälellä --\nKaipaus minulle kaikki.\n\nILMARI.\nNoin minä naimist' en kuvaile:\nTarvitsen emännän, vaimon.\nKun tapasin mieleiseni,\nKysyin: \"Suostutko?\" -- Hän: \"Suostun!\"\nSen otan, keikutan kotiini. --\n\nVÄINÖ.\nKäsi on karkea sepolla.\n\nILMARI.\nMinä sun talutan luokse.\n\nVÄINÖ.\nEn, en! Astu itse sinne.\nSin' olet liiaksi ylevä.\nLuovun immestä sinulle.\n\nILMARI.\nLuovutko -- sitä parempi,\nMulle luovutat omani.\nSinä mieti maan parasta,\nEtsi kansasi etuja.\n\nVÄINÖ.\nOlin heikoksi heretä.\nTurkosen tulikipuna!\nNyt tuntuu keveämmältä.\nEi elä mies nojassa naisen,\nVaan varassa miestekojen.\nLaulajan vapaa sydänkö\nYhden joutaisi omaksi:\nKadottaisi kaiken kansan,\nSilmänliekkiä satoja,\nTuhannen tulisydäntä.\nYhtä vartenko eläisin,\nKoska kaikkia rakastan?\nNiinkuin aurinko verevä\nElän kaiken kansan vuoksi!\n\nILMARI.\nToisin sulla, toisin muilla.\nKansa on laulajan perettä,\nKoko Suomi sun kotisi,\nKuin käellä kaikki metsä;\nLaulussa sinun sulosi,\nToisin arkityön uroilla:\nSeppo ei pajassa viihdy,\nMieli kun kyliä käypi,\nEi talossa työ menesty\nVailla vaimoa suloista,\nJoka kaitsisi kotia,\nKuin kekoa mettis-äiti. --\nKiitos sulle, laulun sulho,\nKun sovinnon kättä annat.\n\nVÄINÖ (ojentaa Ilmarille kätensä).\nSovinto, Suvannon onni,\nViihdy veljesten välillä! --\nMaahan oikeus aseta! --\n\nILMARI.\nOikeuttakin enemmän.\nNyt käyn impehen käsiksi.\nToivo huojentaa tekoni,\nKuin sininen taivas lennon.\n\n    Menee taustalle, tanssi taukoo. Ilmari tervehtii Louhea\n    ja Ilvoa, jonka tuppeen painaa puukon. Keskustelevat.\n    Kansan huomio kiertää heitä.\n\nVÄINÖ (itsekseen taistellen).\nJärjen kylmällä kylyllä\nUsein mieltämme valamme,\nKun potee se kuumettansa.\nSama mulla on sisässä\nKaipaus, halujen helle\nKuin sepolla, kuin on muilla.\nLeivo aina ei liverrä\nValossa sinisen ilman.\n\n    Syrjemmälle.\n\nILMARI.\nPohjantähteni ihana,\nNyt sinut lopulta löysin!\nSinä kuin pilvistä putosit. --\nMissä piilottelit täällä?\n\nILVO.\nMinä kansasta kohosin\nKuin merestä aallon impi,\nPäivän silmän kun älysi.\n\nPELLERVO (Väinöä läheten).\nSuurta on tekeillä, Väinö.\nIlmari tupen jo täytti.\nMitä tästä on tuleva?\n\nVÄINÖ.\nAjan merkkejä lueksi:\nPilvet yhtyvät sateiksi,\nVirrat suuriksi vesiksi,\nLinnut parvissa palaavat,\nPienet pieniä tukevat,\nSuuret käyvät syölähiksi,\nKaikilla elämänkiihko,\nKaikki voimia kokoovat.\n\nILMARI.\nNää minä kasvatin pajassa. --\nKevätkukkia sinulle.\n\n    Antaa koruja Ilvolle.\n\nILVO (koristaen itseään helyillä).\nKaiken vuotta kasvatatkin\nKukiksi käsialasi.\n\nILMARI.\nHedelmää minä odotan.\n\nILVO.\nSampo on suurin hedelmä.\n\nPELLERVO.\nJää tulessa, yö valossa\nViihtyvätkö?\n\nVÄINÖ.\n             Luontoansa\nMuuttavat molemmat, luulen.\n\nPELLERVO.\nIlves ihmisten parissa\nViihtyneekö?\n\nVÄINÖ.\n             Luontoansa\nIlves seurata jos saapi.\n\nPELLERVO.\nJoustava kuin jousen jänne,\nKylmä, kaareva, kavala,\nVäkivaltainen kuin jousi,\nJok' ei sääli saalistansa --\nSe on luonto Pohjan immen --\nMinä kammon Hallatarta --\nViha on vievä viljan maasta.\n\nVÄINÖ.\nVaaran vaimossa näetkö?\nTalven kanssa taisteltuna\nTääll' on jo tuhannen vuotta:\nVielä kansa on ko'ossa --\nSinä vaimoa vapiset!\n\nILVO.\nTääll' on silmiä pahoja,\nKatsetta kateista tunnen.\n\nILMARI.\nKateinen matalan mieli,\nMut' ylemmä pääsi nosta.\n\nILVO.\nMinä päin sinua silmäelen. --\nMinut loitsikin emoni\nVasten silmiä kateita!\n\nILMARI.\nRakkaus väkevin loitsu,\nPilven reunalla pitäjä --\nSinne ei karsas katse ylty.\n\nIMMO (Väinöä lähentynyt).\nMitä on tekeillä, Väinö?\nIlmarin poven pajasta\nEikö synny ehjä Suomi,\nJoka ei veljeä veristä?\nPohjolan terästytöistä\nKaraistu Kalevan kansa,\nJonka ei mieli mieto maito,\nVaan teräsnä tahdon jousi\nJännittyy jalotekoihin?\n\nVÄINÖ.\nJoko nyt meidän miesväestä\nTeräs tyyten on kulunut?\nSuonten malmiko lopussa?\nPohjan immetkö apumme?\nAnna, armias jumala,\nNaisten äidiksi kyetä\nRautaisillekin uroille.\nElä tee tytöistä miestä\nEläkä naista miesväestä!\n\nLOUHI (Ilmarille).\nSinä et luota loitsuihini.\nRiistätpä tytönkin uskon.\n\nILMARI.\nOmat on loitsuni paremmat.\nToisen taika toist' ei auta.\n\nILVO.\nMutta meill' on yhteisloitsu.\nTänne, seppo, sun kätesi!\n\nPELLERVO.\nLouhen suosiossa seppo!\nHuomannethan, Väinö -- tuolla!\nTämäkö Suomessa sopua: --\nHyväillä hävittäjäänsä!\n\nVÄINÖ.\nSinä itsekin hyväilet\nSuota, hallojen kotia;\nSitä viljelet, ojitat,\nSen syleilet lämpimäksi.\nHallattarenkin sulatat\nHelmiksi hymyileviksi,\nTeet villin vihollisesi\nYstäväksesi kesyksi.\n\nPELLERVO.\nEn hyvällä: kirves, kuokka\nTai lapio kädessä isken\nSuon sydäntä säälimättä.\nJuurten ja hakojen alle\nTyönnän tuuran ja hävitän\nPesät hallatarten.\n\nVÄINÖ.\nEikö Ilmari enempi,\nSammon luoja? -- Kuule häntä!\nHän nyt hallitsee sydäntä.\n\nIMMO.\nKaikki tääll' ovat kihussa,\nIlmari ylinnä muita.\n\nVÄINÖ.\nVäistykäämme! -- Kahden kauppa.\n\n    Kolmin siirtyvät syrjään.\n\nILMARI (pitäen Ilvon kädestä, Louhi jälissä. Kalevalaiset ja\npohjolaiset eri tahoilla seuraavat jännityksin Ilmarin ja\nLouhen kiistaa).\nNiinkuin palkehet pajassa\nLietsovat takojan tulta,\nNiin sinä sepon kotona\nOnnen liestä lietsoelet,\nTyö-ilon tulia hoidat,\nNostat Ilmarin asunnon\nKansan kunniataloksi,\nTaivasta tapailevaksi,\nMaan valoa valvovaksi.\nMaalle kukkia kokoat,\nJoita ei kadota kylmä;\nKutsut lintuja likelle,\nKultasuita kukkujoita,\nItse toimit ja iloitset,\nPunot purppuraketoja\nRihmoista elämän riemun\nLapsille Kalevan kansan.\n\nLOUHI.\nVaadit liikoja tytöltä\n\"Lapsille Kalevan kansan\".\nMitä itse hälle annat?\n\nILMARI.\nNiin tytöltä kaikki vaadin\nKuin meri sukeltajalta.\nAnnan kaikkeni tytölle\nKuin meri sukeltajalle.\n\nILVO.\nVasaroin puhelit mulle\nEnnen, onnea luvaten --\nNyt sinä runoja laulat.\n\nILMARI.\nKevät hurmehtii minussa.\n\nLOUHI.\nSeppo, suopea kosija,\nRiistätkö tytön emolta? --\nTe Suvannon kautokengät,\nYlpeät, isoiset sulhot,\nAina tyynessä asujat,\nHyvänpäivän paistattajat,\nItsemieluiset, itarat,\nAina muita moittivaiset --\nMissä voimanne, väkenne?\nMissä aimot ansionne?\nMissä kuntonne, kykynne?\nMissä uljahat uroonne,\nJoit' on koiteltu kovalla?\n    Kiihkeästi.\nMissä? Missä? Missä?\n\nILMARI.\nTuki suusi, Turjan eukko!\nEnkö koitellut kovia,\nEnkö sampoa -- --\n\nLOUHI.\n                  Pakosta,\nKun et päässyt pälkähästä,\nTeit mulle urostekoja,\nEt omasta innostasi.\n\nILMARI.\nHalvennat hyvänkin työni,\nKyy kateinen!\nMitä vaatisit minulta?\n\nLOUHI.\nEt kysy: tuletko, tyttö?\nEt kysy: annatko, äiti?\nVaan latelet laulujasi\nKuin olis tyttö jo omasi!\n\nILMARI.\nTyttö onkin mun omani.\nKädestä sydämen tunnen.\nSitä kuin pihdillä pitelen\nEnkä herkeä hevillä;\nMinkä ansaitsin, omistan.\n\nLOUHI (kiskaisee Ilvon puoleensa).\nSinä kun pihdillä pitelet,\nMinäkin raastan rautakynsin --\nMulta impeä anotko?\n\nILMARI (pitäen tyttöä kädestä).\nEn anele armoasi,\nAnsioitani anelen.\nEnkä ansiot' anele,\nVaan sydämen oikeutta vaadin.\n\nILVO.\nKun sinulle kallis lienen,\nNiin ojenna immen vuoksi\nYstävän käsi emolle.\n\nILMARI.\nHän on häijyksi ruvennut.\nVäärin on vääriä madella.\n\nILVO.\nJollet armona anele\nRakkautta, et rakasta.\n\nILMARI.\nVoin rukoilla armastani,\nSulta rakkautt' anoa.\n\nILVO (erikseen).\nLuonne kuin käsikin hällä\nOn luja, luhistumaton. --\nTämä mairittaa minua.\n\nLOUHI.\nMulta et armoa anele,\nNiin otakin hiiden hirmu.\nMinä myrkkyampiaisin\nKotirauhasi ryöstän,\nPesän päältäsi yösydännä raastan,\nKiroan ilokisasi,\nRiistän vaimosi sikiön\nKuin pojat kanalta haukka.\nVainoan joka vakoa\nMinkä aatralla ajelet!\nKyyn kähyillä katkerilla\nTurmelen pajavetesi --\nOnko onnea sepolla?\n\nILMARI (tyynesti).\nPaljastat pahan sisusi.\nTaitomiest' ei taika koske.\n\nILVO (joka Louhen manatessa on paennut Ilmarin turviin).\nMinä pelvosta vapisen\nEmoni kirotulia.\nSinä naurat noitujalle,\nKäännät jäistä kylkeäsi\nKuin kivi kiroilijalle, --\nSin' et mua rakasta, luulen.\nJos rakastat, se todista:\nEmoni hyväksi laula,\nEttei painaisi kironsa\nSun omaasi, impeäsi.\nEmo on osa minusta,\nJuureni. Paranna juuri,\nEtten sielt' ime kipuja\nSinun ja minun tuhoksi.\nEt ole kiihkohullu härkä,\nMies olet ajatteleva.\nMiksi vastahan sotisit\nOnnea, jota rakennat?\nEi ole kunnia kumota\nSampoa satahyväistä,\nJonka rakkaus rakensi.\n\nILMARI.\nSin' olet satahyväni,\nSinä lämmintä puhallat,\nKevättuulen palkehilla,\nSinä paisutat poveni,\nLaajennat mun lempeäni\nSuureksi, sulattavaksi,\nKaikkia kokoavaksi\nSuomen suurehen sylihin.\n    Joukolle:\nKerran kaikkien sydämet\nTäällä tykkivät toisillensa,\nLiiton luovat,\nHyvän kaiken kuin itselleenkin\nMuille suovat.\nSinä loistava, sinä kaunis\nHerätit lavean liekin. --\nEmo Pohjolan, suuri Louhi!\nSulle tarjoan sopua.\nUnhota kipeä kiista,\nPyörrytä pyhät sanasi,\nKiroa omat kirosi\nMaasta nousemattomiksi.\nAnna tyttösi sepolle\nPolvuiseksi puolisoksi,\nNiin sepon sydämen voitat:\nYhden annat, voitat kaksi,\nEhkä kohta kolmannenkin.\n\nILVO.\nÄiti! Pyydän -- suostu -- myönny!\n\nLOUHI (vetäen Ilvoa kädestä).\nPyörtäisin pyhät sanani? --\nKiroaisinko kironi? --\n    Ilmariin väijyvästi tirkistäen.\nJollet viekaskin olisi.\n    Ilvolle.\nTyttö, sin' olet sokea.\n\nILVO (irtautuen Louhesta).\nEn voi seurata sinua.\n\n    Siirtyy Ilmarin luo.\n\nLOUHI (itsekseen).\nMeit' oli kansa kuulemassa: --\nKaksi yhdestä lupasi!\nMinun on valta voitossani:\nMulla on sisu syvempi,\nKatkerampi,\nHammas kahta karkeampi,\nKynnet koukkuiset pitemmät.\nNuoret lemmestä puhuvat!\nKeväthouretta! Kesällä\nVarisee kukoistus, tuoksu.\nHyöty on syksyistä eloa!\nOma hyöty, mun etuni,\nMun makea nautintoni.\nTuossa joukossa rakastan\nHalujani, hyötyäni,\nMun sukuni suurhimoja --\nSe minussa rakkautta.\nSitä ne ajavat muutkin:\nNautintoa, nautintoa,\nMikä millaista himoten.\nMinun on valtani jaella\nHeille armoherkkujani --\nValta on väkevän herkku,\nIsoraajaisen ihanne.\n\nILMARI (Louhelle).\nMikset myönny? etkö oivalla,\nEtt' on tässä kolme voittava?\n\nLOUHI (kansalle).\nKun hyväksi kääntyi seppo,\nMaan parahin työn-uroita,\nNiin minä kironi pyörrän\nKautta kaikkien syvyysten,\nMit' on maassa ja merissä: --\nLotman laajan, luoson luisun,\nNihkeän,\nTaurun kalliokaukalon,\nNotkovirran, kuilun kurjan,\nRotkon jylhän ja käärmeisen,\nMeren syöverin, kinahmin --\nKautta näiden ja kautta hornan\nSulle Pohjan immen annan,\nHänet vihkien sydämesi\nValtiaaksi,\nKaitsijaksi karjan -- kansan\nTuossa! -- päivän kämmenelle kanna.\n\nILVO.\nNyt sinut omistan, seppo.\nSin' olet muita muhkeampi,\nVallan kantaja vakava.\n\nIMMO.\nPohjan impi! Suomen seppo!\nTerve Suomen rannan rauha!\nTerve kunnia, kukoistus!\n\n    Joukko yhtyy huutoon.\n\nLOUHI (erikseen).\nMulle tyttöni on miekka\nKaarikaula -- on enempi:\nOn suloinen hurmajuoma,\nJoka jo sepon sulatti.\nKansa, läikkyvä vetonen, --\nSekin kallistuu keralle.\nTässä on sylini täysi,\nKotionnen päivän koitto.\nTämän tähteni kimallus\nLuopi Suomen loistopäivän.\nTästä päivin mun pajani\nPauke kaikuva on kauas,\nKutsuen sukua suurta:\nTule, kansa, Suomen työhön\nMailta Pohjolan, etelän,\nIdän, lännen ilman alta!\nKeskitä veresi virta\nKohti Suomesi sydäntä.\nNyt on Pohjola Kalevan,\nKalevala Pohjan niellyt,\nYhtynyt jokea kaksi\nVirtavaksi valtavuoksi.\nSiit' on suurtuva molemmat,\nJos sovimme sortamatta\nToisiamme. -- Työpajasi,\nRakkaus, rakenna maahan,\nEttä ahkerain avuksi\nRauha rientäisi ja taito,\nSeppo keskellä takoisi!\n\nILVO.\nPuhut kuin punainen taivas,\nJoka aamua syleili!\n\nLOUHI.\nTämä on ämmien loruja.\nVanno vahvaksi sanasi!\n\nILMARI.\nKautta taivahan siltakaaren\nPidän liittomme lujana --\n    Antaa Ilvolle sormuksen.\nTässä sulle sormukseni! --\nKautta korkean vuorihuipun,\nJoll' on ukkokin jyrissyt;\nKautta nousevan linnun laulun,\nKevätmetsissä soittavan,\n    Kevätviserrystä kuuluu.\nKautta taivaisten tulien,\nJotka välkkyvät vesissä;\nKautta korkeakypärän\nUkon, ilmojen isännän,\nJolla on jyrinän johto:\nKaiken tarmoni, tuleni,\nMiehenkuntoni pyhitän\nRakkaudelle, rakkaudelle,\nTaonnaksi suuren Suomen.\n\nKANSA.\nRakkaudelle! rakkaudelle!\n\nJOTKUT (tarkastaen toisiaan kysyvästi).\nTaonnaksi suuren Suomen?\n\nLOUHI.\nIlvo, uskohan minua:\nKalevala suur' on härkä,\nItsepäinen, mutta sarveton,\nSuopea silittäjälle,\nKesy teurastettavaksi.\n\nILVO (inholla).\nSin' olet kamala eukko.\n\nLOUHI.\nSuurta ammovan sen kuulet,\nMutta pien' on se teoissa,\nToimissa matala, mieto --\nSill' on rakkaus mahassa.\nLeivällä sitä talutan\nHääpitoihin -- paistiksesi.\n\nILVO (Louhesta irtautuen).\nEn voi seurata sinua,\nVerinen, vihasisuinen.\n\n    Kiintyy Ilmariin; asettuvat vieretysten korkealle\n    kivelle perällä, jonne Louhikin siirtyy, Ilvo keskelle.\n\nPELLERVO (parvineen laulaa).\nSuuret on keväimen ihmetyöt:\nValkeoiksi muutti mustat yöt.\nMaan sulatti jääsydämen,\nLuontohon sytytti lemmen,\nMeille kihlajuhlan sääsi:\nNuoret nuorten luokse pääsi.\nLinnastansa läksi aurinko:\nMaa on nyt sen kukkamorsio.\nSeppo työpajasta lähti,\nLoistelee kuin päivän koitto.\nKevät suur' on kihlasoitto.\n\n    Immo Ailan kera ja Pellervo parvineen käyvät onnittelemaan\n    seppoa ja Ilvoa; sitte asettuvat sivuille istumaan.\n    Tapion väkeä haamottaa taustalta.\n\nILMARI.\nKevät-ilmassa iloja\nLentelee kuin leivosia,\nPeipposia, pääskysiä.\nNiitä nuorella iällä\nPoimikaa povenne täysi,\nEttä kestäisi kevättä\nSyksyllä sydämissänne,\nAlla talvenkin lumien.\n\n    Kansa kihertyy mikä tanssiin, mikä muuhun leikkiin.\n    -- Vienoa soittoa.\n\nENS. MIESPAIMEN.\nMitä, jos leikimme kevättä!\n\nJOUKKO.\nKevättä, kevättä nuoret!\n\nENS MIESPAIMEN (ens. naispaimenelle).\nMinä perhona lepatan,\nSinä ruusuksi rupea.\n\nENS. NAISPAIMEN.\nPiikkiä, okia täynnä?\n\nPOIKA (joukosta).\nElä hiidessä okia! --\nMinä päästän ampiaisen.\n\nENS. NAISPAIMEN.\nPäästä pörriäinen, poika --\nSe sopii paremmin sulle.\n\nENS. MIESPAIMEN.\nSuostutko, minä rupean\nMettiseksi, mettiseksi? --\nSinä olet soma apilas!\n\nENS. NAISPAIMEN.\nSuostunpa hyvinkin; sitten\nLaitamme mesikekoja.\n\nENS. MIESPAIMEN.\nMinä sinusta mettä kiskon.\n    Yrittää hyväillä. Käyvät käsitysten.\n\nTOINEN MIESPAIMEN (naispaimenelle).\nMinä kuin korento lennän,\nSinä käyt vesivaloksi?\n\nTOINEN NAISPAIMEN.\nYön vai päivänkö korento\nTai sudenkorento lienet?\n\nTOINEN MIESPAIMEN.\nArvata sinun sopisi.\n\nTOINEN NAISPAIMEN.\nKun lienet sudenkorento,\nOtan korvosta korennon,\nSillä sutkin selkähäsi.\n\nTOINEN MIESPAIMEN.\nEn toki sudenkorento!\n\nTOINEN NAISPAIMEN.\nYönkorento lienet? Sitten\nMinä kuin lepakko lennän,\nIsken ilmasta sinua.\n\nTOINEN MIESPAIMEN.\nPäivänpä korento kirkas,\nEtsivä vesivaloa!\n\nTOINEN NAISPAIMEN.\nSitte en väistele sinua,\nEnkä varsin vainoele:\nRupean vesivaloksi,\nTai sun kastehelmeksesi.\n\n    Käyvät käsitysten.\n\nKOLMAS MIESPAIMEN.\nMinä paarmana pörisen.\nSinä ota vasikan vauhti\nTai jäniksen jalkakyyti --\nMinä lentäisin jälissä.\n\nKOLMAS NAISPAIMEN.\nEn vasikan, en jäniksen;\nMinä paisun paksummaksi:\nKellokaulaksi sukeun,\nPaarmat säikytän pahasti.\n\nKOLMAS MIESPAIMEN.\nMinä muutunkin hukaksi!\n\nKOLMAS NAISPAIMEN.\nMinäpä eksytän sun suohon --\nSielt' et selviä ikinä.\n\n    Häviävät eri suuntiin.\n\nERÄS ORJA (kalevalaiselle).\nOle sinä, tyttö, päivänpaiste,\nMin' olen liukas sissilisko:\nPäivänpaistetta rakastan.\n\nTYTTÖ.\nNäin sinut Louhen pyrstön alla.\nSin' olet orja kiemuroiva,\nOnnellisten onkiliero,\nJolla ne pyytävät lohia\nHerkuiksensa. --\nMinä en matoja lemmi.\n\nORJA.\nSin' olet jäätä, et valoa:\nValo kaikkia rakasti.\n\n    Väistyvät eri suunnilleen.\n\nLEMMINKÄINEN (ilmestyy äkkiä kera parin seuralaisen).\nTässä on tulossa lukki,\nKevättuulen kuljettama,\nKevätverkkojen kutoja.\n\nTYTTÖVÄKI (suhisten).\nKuka se? kuka se urho?\n\nPOIKAVÄKI (hämillään).\nLemminkäinen! Lemminkäinen!\n\n    Levottomuutta joukossa.\n\nLEMMINKÄINEN (rehentelee tyttöjen edessä).\nMissä kärpästen kihermä?\nMissä, piiat, piipotatte?\nMissä impyet, itikat?\nMinä verkkoni levitän.\n\nYKSI TYTÖISTÄ.\nTässä on meitä kirjavia,\nKuin kedolla perhosia.\n\nLEMMINKÄINEN.\nEn kysele, käärin teitä,\nKiihkosia kärpäsiä,\nImen innolla mehunne,\nJuon sinistä suonimettä.\nEn anna vapauttani\nKuin Kalevan muut urohot:\nOmast' onnestansa kansan,\nMaan etuja myöskelevät.\nMinä en kerjäten rukoile,\nMinä en osta, vaan omistan:\nPoveni tulen pakolla\nTeitä kiinnän kihloihini --\nTuoll' on seppo suurkivellä!\n\nILMARI (kavahtaen seisaalleen).\nSiellä Kauko Lemminpoika,\nHurja, vallaton vekara!\n\nLOUHI.\nSeppo, iske miekallasi\nKilpaveljesi luhaksi!\n\nLEMMINKÄINEN.\nTule tänne Turjan sulho,\nTeeppä kansalle tiliä!\nPohjolaan möit maasi sammon,\nSillä onnesi lunastit.\n\nILVO (intohimoisesti).\nHänkö vaatisi tilille\nSinut, sammon suuren luojan!\n\nLEMMINKÄINEN.\nVoitko onnesta iloita,\nVoitko juoda suun suloa,\nKun on kansa neuvon köyhä,\nIlman intoa, terästä?\nSinä kun sampoa takelit\nYlhäiselle Pohjolalle,\nRouta kansasi kovetti, --\nVei verestä tahdon, tarmon.\nKatso, annatko avaimet\nLouhen vallan vartijalle!\nEnnen ahjosi tulesta\nPuhalla punainen liekki\nKansan kaikkihin verihin!\nSitten onnesi kipuna\nKerran singahtaa sinulle. --\nOn mitätön yhden onni,\nKun on musta joukon mieli.\nMit' ovat sankarit? -- Sanoja,\nJollei kansa käy keralla.\n\nILMARI.\nSinunko veresi herkkä\nMulle neuvoja jakeli!\nEikö kaiken kansan onni\nMinun mieltäni väristä?\nPoika, metkujen punoja,\nEi tunne tekoja miesten!\n\nLEMMINKÄINEN.\nSepon on viisaus veressä,\nHyytä, jäätä ahjon alla.\nPois, pojat, tulenne täältä.\nTääll' ei kansasta puhuta.\nOsanne, oma etunne\nTempaiskaa tytöistä tuolta --\nSiinä sankaritekonne!\n\n    Vilkasta liikettä nuorisossa.\n\nLOUHI.\nHän on riistävä sinulta\nKotirauhan. -- Iske häntä!\n\nILMARI.\nEn tuhoa veljen verta. --\nKansa, äänesi kohota,\nTässä tuomitse välimme! --\nEnkö sampoa takonut?\n\nJOUKKO.\nSinä olet takonut sammon.\n\n    Toisaalta nurinaa.\n\nILVO (Ilmarille syrjässä).\nSalli, seppo, mun lukille\nVerkko laskea. Hänestä\nSulle teen takojaorjan.\n\nILMARI.\nTai minusta orjan hälle. --\n\nILVO.\nOn minulla taikataito!\n\nILMARI.\nEn, sitä en salli! Kansa\nSeuratkoon povensa ääntä!\n\n    Epämääräistä murinaa joukossa.\n\nPELLERVO (neuvotonna).\nMinne väistyi Väinämöinen,\nTietäjämme joukostamme?\n\nIMMO.\nMinun on miehiäni seppo.\n\n    Lähestyy seppoa; osa joukkoa seuraa keralla.\n\nAILA.\nMinunpa ei. -- Hyvästi, Immo!\n\nLEMMINKÄINEN.\nValitkaa omanne, nuoret!\nSitten seuratkaa minua!\n    Ailalle.\nTyttö, tässä mun sylini!\n    Aila juoksee Lemminkäisen syliin.\nSinä mun sammon luokse näytät. --\nHyvästi, hyväsukuiset!\nSe kera, ken keralle!\nVapaus elämän mahla!\n\n    Lähtee kera tyttönsä. Osa nuoria paria seuraa Lemminkäistä.\n\nLOUHI.\nSuur' on Pohjola, väkevä.\nMinä Pohjan valtiatar\nHäihin kutsun kaiken kansan:\nRiistarikkahat, upeat,\nRujot, rammat ja sokeat,\nKeskikansan kaikenlaisen.\nLaulajan ylinnä kutsun;\nVaan en kutsu Lemminkäistä,\nRiitaurhoa rivoa.\nTule, kansa, ja iloitse!\n\nPELLERVO.\nPois jätätkö Lemminkäisen,\nLeikin ja kisojen urhon?\n\n    Murinaa joukossa.\n\nILMARI.\nSuur' on Kauko ja ylevä,\nEi unohda maan etuja,\nVaikk' on vallaton tavoissa,\nRaju, rohkea teoissa --\nMatka taltuttaa rajunkin.\n\nILVO (kooten joukon ympärilleen).\nKaikki liitymme lujiksi,\nAlistumme, antaumme\nSaman sammon ympärille,\nHääilolle suuren Suomen,\nKuin tasainen tähtitaivas\nPäivän suurelle sulolle.\n\n    Esirippu laskee.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\nLÄKSIÄISET.\n\n\n    Pohjolan vanha, perältä onkalonmoinen savupirtti, jossa\n    ovi oikealla, toinen vasemmalla; seinillä sota-aseita,\n    metsästys- ja kalastuskojeita, sarvia, metsännahkoja ja\n    kimaltelevia koristeita. Soihtuvalaistus.\n\n    Perältä välkehtii sampovalo, jonka luona kansa, VÄINÖN ja\n    PAIMENTEN soittaessa, hitaasti ja arvokkaasti karkeloipi.\n    MORSIAN KAASON kera sieltä lopulta luopuu; sitte ILMARIKIN.\n    LOUHI ja TURJO, rinnakkain istuen, samoin muu POHJOLAN\n    VÄKI, ovat tarkastelleet touhua loitompaa.\n\nILVO (kaasolle, joka on sidellyt hänen tukkaansa).\nJoko kassani sitelit?\n\nKAASO.\nJo sitelin kultakutrit.\n\nILVO.\nHää-ilon ajalla, Kaaso,\nValvo kutrin kauneutta,\nVaali puhdasta pukua\nJalon Ilmarin iloksi,\nHääkansankin huomioksi.\n\nKAASO.\nKuin silmäteräsi tulta\nItse valvot, pohjan tähti,\nNiin minä muotoasi hoidan.\n\n    Istuvat pöydän luo luontoperäisille jakkaroille.\n\nILMARI (Väinölle).\nHoida, Väinö veljyeni,\nHäissä henkeä Kalevan.\nLaulun, kantelen sulolla\nLuonto karkea kesytä.\nPaimentorvet, sarvet, huilut,\nKaikki kaikukoot iloa!\n\nVÄINÖ.\nJoka päivä ei iloita\nSepon suuren hääkemuja.\nTäällä soi sydämet Suomen.\nSinä armastasi hoida,\nMinä henkeä Kalevan. --\nPellervo, viritä virret!\n\nPELLERVO.\nSydän on Suomella vireissä,\nSieltä virsivirrat soivat.\n\nILMARI.\nLintuni, olethan valmis!\n\n    Istuu Ilvon viereen.\n\nILVO.\nTuskin huomasit minua.\n\nILMARI.\nSinuthan, tähteni ihanin,\nEnsin huomasin, sinulle\nMuut kokoan seppeliksi.\nNäenpä sydänkesäistä\nKirkkautta kasvoillasi!\n\nILVO.\nSe on samposi valoa.\n\nIMMO (Pellervolle).\nHelmi kullassa helakka\nOn sepon sivulla Ilvo,\nOnnellisia molemmat.\nKoko Suomi on sulana\nKastemaana kimmeltävä\nSampoauringon valossa.\n\nPELLERVO.\nVarhain onnea ylistät,\nVaikk' olet vanha ja petetty\nKihlajuhlassa menetit\nTytön vasta voittamasi --\n\nIMMO.\nSen menetin, toista toivon.\nMies ei moisista masennu.\nKulkeva raha on nainen,\nJos sen hellität povelta,\nNiin jo toiselle livahti,\nJos hänt' et kotihin kytke.\nToisin on sepon sulotar,\nKullan taivas on takoja.\n\nPELLERVO.\nAina vain parasta uskot\nIhmisistä; aina toivot\nOlot oivimmin menevän --\nMinä kaikkea epäilen.\nMikä ei meistä itsestämme,\nMeidän hengestä, käsistä\nOle päivän alle noussut --\nSillä on matalat juuret.\n\nIMMO.\nSampo meistä on: seposta.\n\nPELLERVO.\nSampo Pohjan on käsissä.\n\nIMMO.\nPohjan ja Kalevan kansa\nYhtä on.\n\nPELLERVO.\n         Vesikö tulta?\nKevyt-uskoinen! Petätkö\nItseäsi vai minua?\n\nIMMO.\nUskot itsekin -- katasta\nTuossa kahta onnellista.\n\nPELLERVO.\nOnni on keväimen tuoksu,\nJonka haihduttaa vihuri. --\nLouhi kammottaa minua.\nKotka nahkasiipon siivin,\nYö-eläjä, ryöstölintu,\nPilvi auringon edessä. --\nVäistykäämme!\n\nIMMO.\n              Väistykäämme!\n\n    Siirtyvät syrjään.\n\nILMARI (istuen Ilvon viereen).\nSano, Ilvoni, sinussa\nMilloin kevät heräsi?\nMilloinka sun sydämes silmä\nPäivän lemmelle teränsä\nAvasi? -- sanohan, armas!\n\nILVO.\nSinä kun tasaisna, tyynnä\nAstuit rohkean arasti\nMun eteeni neuvotonna,\nKuin hämille tullut hirvi\nMetsän kulkijan polulle,\nSinä kainosti kysäsit:\n\"Tyttö, suostutko sepolle?\" --\nSilloin silmäni sokeni,\nMinä sun syliisi horjuin,\nSiinä näin suloista unta,\nSuloista, suloista unta\nKultatertusta kukasta,\nJoka vainion sylistä\nLaihon korville kohosi,\nYli elpyvän keväimen,\nAvaten avaran silmän\nSuuren auringon valolle --\nSilmäni avasin sulle,\nSulle suitsutin suloni,\nSammon sankarin sinusta tein.\n\nILMARI.\nRakkaus takoikin sammon.\nRakkaus sisälti sammon,\nSampo rakkauden. --\nNyt sinä, silmäni ihanne,\nHohtelet poveni päällä,\nKypsi kuin kytömäellä\nMesimarja mairehuuli --\nVirrat suontemme vapaina\nOnnen runsasta satoa\nEnnustavat.\n\nILVO.\n            Vaan mäellä\nMustikka pian on kypsi,\nYöpimeät' ennustellen.\n\nILMARI.\nYövalomme yöpaloksi\nVaihetamme,\nHetken mansikat makeat\nPuoloiksi punertaviksi.\n\nILVO.\nKirpas, muikean makea --\nSekö kestävä ilomme?\n\nILMARI.\nMikä on kestävä? -- kadotus:\nHiillos ahjossa palava,\nToista hiillosta paeten.\nTulenruokia olemme\nSuursepon pajatulessa.\n\nILVO.\nMutta voimakas iloja\nJuopi virtojen valosta,\nTaitava takoja onnen\nKeksi ahjonsa tulesta.\nHeikot katkeran, kipeän,\nMustan ja samean saavat. --\nNiin opetti mulle äiti.\n\nILMARI.\nMitä äitisi opetti,\nLie totuutta äidillesi.\nKuka on heikko, ken väkevä?\nVoima on monen sukuista.\nKäsivarsiko väkevä\nYksin voimasta kehuisi?\nEikö kauneus, sulous,\nÄly, lempeys, jalous,\nTaito ja sanojen tenho,\nRakkaus ylinnä kaiken --\nEikö ne voimia olisi?\n\nILVO.\nEi ne säikytä, pelota.\nKäsivarsipa väkevä,\n-- Käsivarsia tuhatta\nHurjamieltä -- niitä säikyt!\n\nILMARI.\nPelkokeinot keksi heikko.\nRakastettavin väkevin.\n\nILVO.\nRakastettavin! sanotko\nRakastettavin? Minäkö?\nSinäkö? -- Kuka se oisi?\n\nILMARI.\nHän, joka enin rakasti,\nJoka tahtoisi jokaisen\nOnnea omistavaksi.\n\nILVO.\nMinäkin enin rakastan --\nSinua: sinulle soisin\nOnnen Ilvosi avulla.\nMuut ovat minulle yhtä --\nToki huomion, ihailun\nHeiltäkin hyväksi tunnen.\nNäyttävätkö ne hyviltä,\nOnnellisia ovatko --\nSen parempi heille itse,\nMinä heistä en välitä.\n\nILMARI.\nEtkö uhrata halua\nKansalle Kalevalassa\nTyötä, vaivoja, varoja?\n\nILVO.\nTuota en tajua, seppo,\nMutta tahtoasi tahdon,\nKun se miellyttää sinua.\n\nLOUHI.\nMitä Ilvolle opetat? --\nOnnen ilmaisen jälissä\nKehnot linnut lenteleisi.\nHyv' olet, seppo, vaan et viisas,\nEt ole valtikan takoja.\nOnnen jakaisit ilman,\nArvottomaksi tekisit\nOnnen arvon.\nOnni on vaivojen hedelmä.\nPaljon kärsinyt, kokenut\nVoipi onnesta iloita. --\n    Sepolle.\nMene, Väinöä kysele! --\nTyttäreni, ohjat riistä\nTuolta tuhmalta sepolta!\nKuka ei itseänsä auta,\nSit' ei tarvitse elämä.\nHän on kurja kerjäläinen,\nSuku saamaton; elämän\nSotaratsujen jaloissa\nTuomittu tuhottavaksi.\nKansan onnelle aseta\nVuoret, vaarat vastamaiksi,\nItse vuorelle kapua,\nSieltä käske ja kurita\nJoukkoja joka taholta.\nKuka sortui, sen elämä\nEi ansainnut jatkamista,\nKuka kesti kunnialla,\nKuka nostamatta nousi,\nSen suvussa Suomen jatko,\nSitä kannata, kohota,\nRuoki reipasta eloilla.\nHeikot, kehnot ja typerät\nPortahiksesi alenna,\nItse nouse niitä myöten,\nKäy kuin pilvissä jyrinä\nIlmattaren astuessa,\nAnna singota salaman\nVoimasi valostajaksi.\nAnna itkujen ulista\nKansan kyynelten kylystä!\nSitte vasta vaivatuille\nVoipi lempeä hymysi\nOnnen silmänä säteillä.\nKöyhä nälkäkurki voipi\nLahjoist', almuista iloita,\nEi makean leivän lapsi.\n\nILVO (epätoivoisesti päätään käsillään pusertaen).\nEmo, raatelet minua,\nRiistät mun sepon sylistä! --\nOi seppo, selitä mulle\nTämä ongelma-elämä!\nTai minä päästäni pirotan\nHääväelle helmivaulan --\nKuin kukan kesäsydännä,\nEnnen aikoja hedelmän, --\nSepponi, selitä mulle!\n\nILMARI.\nSelitä? -- Minäkö sulle?\nSydämesi ei minua\nSeuraisi selittämättä! --\nJoko kylmenet minulle?\nHimo vallanko sinussa\nRakkautta on rajumpi --\nSilloin ei selitys auta!\nSinä orjia halajat.\nOrja on almujen alainen,\nVaan vapaa kalevalainen\nAnsioillansa eläjä.\nAnna pyrkiä jokaisen\nVapaudessa, valossa.\n\nILVO (kiihkeästi).\nIlmari, taoitko puukon? --\nMinä en heltiä sinusta.\nEn sinusta, en sinusta.\n\nLOUHI.\nVapaus! Nimi on vapaus!\nEikö orjia enimmät?\nMitä käsket, sen tekevät,\nSe pahetta tai hyvettä\nTaikka jonkin joutavata.\nLeivän, palkkion himosta\nTekevät mitä haluat.\n\nILMARI.\nPohjan kansa -- ei Kalevan.\n\nLOUHI (viitaten kädellään).\nMaahan, kansa, polvillesi!\n    Pohjanväki polvistuu, mutta kalevalaiset murisevat.\nNouse, notkea väkeni!\n\n    Väki nousee seisaalleen.\n\nILVO.\nNoin sun orjasi tekevät.\nToisin on Kalevan kansa:\nVäinö kansan kun herätti,\nSillä monta on halua,\nMonta pystypyrkimystä,\nÄimäpäitä, äksyjäkin,\nKuin katajan neulasia.\nKansa, lahkoihin jaettu,\nKuka on väkeä Väinön,\nKuka Ilmarin omia,\nTaikka Kaukon kalpaveikko,\nKiistelevät keskenänsä,\nVeli veljeä vihaten.\n\nLOUHI.\nSitä helpompi sinulle,\nVaali vaan oma etusi.\nOta kuin osansa haukka\nKaakotellessa kanojen.\n\nILVO.\nEivät kuule käskyjäni,\nVaativat muka etuja,\nOikeutta.\n\nLOUHI.\n          Syötä heitä,\nJuota heitä! Täytä vatsa\nVyötä myöten! -- niinkuin täällä\nHäissäsi hyvin opetan. --\nKansa on ylevä karja.\nSitä kaitsen kuin haluan,\nTai talutan teurahaksi\nSodan kiljuvan kitahan, --\nKuinka miellyttää minua.\n\nILMARI.\nTäällä joukkoa tähystä!\nHarva on Kalevan urho\nJuomahaarikan sivulla.\nTuolla Väinön ympärillä\nKannelta he kuuntelevat,\nLaulun, tanhun tuttavina\nHoitavat iloja nuorten.\nHieman juovat laulun vuoksi,\nEivät laula juoman vuoksi. --\nOmiani en ylistä,\nSanon vaan mikä on totta.\n\nLOUHI.\nOlisi täällä Lemminpoika,\nTotta virtaisi olutta,\nKumahtaisi kurkihirsi,\nEhkä vuotaisi verikin.\n\nTURJO.\nKuka se Ahti Saarelaista\nTäällä kiittelee?\n\nJOUKKO.\n                  Emäntä.\n\nTURJO (humalaisesti).\nAhti sankarille terve!\nJotkut Turjon kera juovat.\nPoissa on Kauko, poiss' ilomme.\nSitä sulhoa sureksin.\n\nILVO.\nHarvoin Kauko kallistavi,\nSilloin juopi kuin janossa,\nMutta pystyn pään pitävi.\nToisin Pohjolan pukarit:\nJuovat kuin luto petäjä,\nKaatuvat lahoina puina.\nOikein vertasit, emoni:\nKansasi on karjalauma,\nHelppo hallita.\n\nLOUHI.\n                Ivaten\nKohtelet emosi mieltä.\n\nILVO.\nSulle puollan seppoani,\nTaas sua sepolle puollan.\nPohjan kuin Kalevan hyöty\nMulle on oma etuni.\n\nLOUHI.\nSe sinun oma etusi,\nKun voit käskeä jokaista,\nHallita joka tekoa\nNiinkuin vaativat halusi,\nSekä sun sukusi valta.\n\nILVO.\nMun sukuni valta --\n\nILMARI.\n                    Väärä\nOn halujen valta; väärä\nSukuvaltikan uhalla\nPolkea pyrinnöt kansan.\nMies kerran pahalla päällä\nPotki pohjan purrestansa --\nItsekin vetehen vieri.\nTaatto kun talon väkensä\nHyvin vointia vihasi,\nNiin koko talon kumosi.\n\nLOUHI.\nNuoko puoltavat taloa,\nNuo Kalevan leivokielet,\nJotka ilmoja hosuvat?\nNuoko maata vartioivat,\nHennot, hempeät urohot,\nHyvän päivän laululinnut,\nVailla kynttä, hammastakin\nLauluinko sotia käytte?\nMissä on Kalevan kotka,\nMissä miekkanne salama?\nVoitonlintu laajasiipi\nUntuvissa ei ylene --\nSiivet sillä on terästä --\n\nILMARI.\nSiivet sen terästyi työssä,\nEikä juoden ja remuten.\nUrho ei petona uhmi,\nVaan petojen vainojana;\nSankar' ei rutoksi suostu,\nVaan ruton hävittäjäksi.\n\nLOUHI.\nMissä noutajat? -- Olutta\nKantakaa urosten juoda!\nKarhukin olutta juopi,\nSusi suon väkivesiä.\nRyöstäjäin, petojen luona\nKäyvät sankarit opissa.\n    Rutjolle erikseen.\nPoikani, masenna voima\nHumalalla hääväeltä --\nHammas-yrttiä sekoita\nJuomihin, väki väsytä! --\nVoisi syttyä meteli,\nVoittaisivat -- juota heitä!\n\nRUTJO.\nTeen parasta -- juovat hieman\nPohjolan olut ei mettä,\nKuin Kalevan juhlakalja --\nTämä on vaahtoa humalan.\n\nLOUHI.\nTerhi, nuorin tyttäreni,\nMarjani kotimäellä!\nKäske korvolla olutta,\nTarjoa joka tytölle,\nJuota poikaset poroksi,\nItse kestä kengilläsi!\n\nTERHI.\nHyvin käsket, suur' emoni,\nTäytän tahtosi paremmin.\n\nLOUHI.\nTurjo! -- tuossako isäntä? --\nKuin lumessa mäyrä, torkut!\nMuista Pohjolan parasta!\nOnneasi muista!\n\nTURJO (viroten hätäisesti).\n                Onni? --\nNoutajat, enempi oltta! --\nOnni on humalan kukka,\nJonka Pohjola pusersi --\nHäähumala haihtuvainen, --\nSiinä onni!\n\nVÄINÖ.\n           Kuule, kansa,\nOnnentammesta isosta!\n    Kertovasti.\nOnni on monen kokoinen,\nMetsän puut monen pituiset.\nSuur' on onni suuri tammi,\nLemmenlehdistä kohonnut.\nSe kun pääsi päivän luokse,\nSiellä auringon pimitti,\nKunnes pieni mies merestä nousi. --\nPienestä sukesi suuri\nMies, joka taivasta tapasi,\nSe kopean tammen kaasi,\nItsekylläisen kukisti,\nNiin vapaaksi päivän päästi,\nPäivän luokse kansan päästi,\nKansalle jakeli onnentammen.\n\nIMMO (sivulla).\nSe oli vaihe suuren tammen,\nJonka pieni mies jakeli\nKansan kaiken työn hyväksi --\nSammonkin ja'amme kerran.\n\nPELLERVO.\nMissä nyt pieni mies merestä,\nJoka myrskyistä kohosi?\nMissä rohkearotuinen,\nJonka innostus ylensi\nKansan kaiken työjaloksi?\nSuuret töihinsä väsyivät,\nPienet pieninä pysyvät.\n\nIMMO.\nAin' epäilet niinkuin syksy --\nSen on Ilmari tekevä!\n\n    Ulkoa kuuluu torven soittoa ja huutoja: \"Ilmarinen! Ilmarinen!\"\n\nLOUHI (hätäisesti).\nMissä keittäjä? -- Paturi!\nOnko pöydillä pötyä?\nKanna kansalle olutta!\n\nPATURI.\nPöytä on pötyä täynnä,\nHaarikat hyvillä mielin,\nPäät ja vatsat vartomassa.\n\n    Torvensoittoa.\n\nSANANTUOJA.\nLapin saatto! -- Turkiksia\nToivat nuorelle parille,\nPoronsarvia lisäksi.\n\nLOUHI.\nKäske tulla turkkimiesten!\n\nLAPPALAINEN.\nNahka, sarvet -- ne porojen,\nNe koko Lapinkin turva,\nJollei ahma niit' anasta\nTai vihainen Pohjan valta -- --\nOnni nuorelle parille!\n\nLOUHI.\nLahjoistasi kuin sanoista\nSarvet pois pudota, Lappi!\n\nILVO.\nAhma säästäköön poronne!\nRoihutkoon revontulenne,\nPäivä viihtyköön Lapissa!\n\nTURJO (itselleen).\nLapin sarvet on syvässä\nMun poveni pinnan alla --\n    Lappalaisille:\nJuo, porojen paimen, oltta!\n\n    Torvensoittoa.\n\nSANANTUOJA.\nKantanut on Kainun kansa\nLintuja liki tuhatta,\nSatoja revonrahoja,\nKarhunpaistia parasta.\n\n    Saatto sisään.\n\nKAINULAINEN.\nToivon nuorelle parille\nLinnun mieltä liikkuvaista,\nMutta kestävyyttä karhun!\n\nLOUHI.\nKainu, Pohjan portin vahti,\nKasva karhun kuntoiseksi,\nTurvaksi kotitupasi,\nMut elä torku talven alla!\n\n    Kansa kertaa viime säkeen, nauraen.\n\nILVO.\nSuojele kotisi tulta!\n\nTURJO.\nKarhun kunniaksi juomme!\n\n    Juopi.\n\nLOUHI.\nJuomme voiman kunniaksi!\n\nPOHJAN VÄKI.\nTaikavoiman!\n\nKALEVALAISET.\n             Laulunvoiman!\n\n    Torvensoittoa.\n\nSANANTUOJA.\nKarjala sata oritta,\nKiiltojouhista, jaloa\nTuonut on nuorelle parille.\n\n    Saatto sisään.\n\nLOUHI.\nTerve, Karjala, ripeä!\nTerve häihin, laulukansa!\n\nKARJALAINEN.\nTerve nuorelle parille!\nVastamaita matkatessa\nOttakaa orilta pohti,\nTulisuulta tuima into,\nTieltä kesken kääntymättä!\n\nILVO.\nKiitos, Karjala ripeä!\nSuojele iloja Suomen,\nMurhepäiviä valista!\n\nTURJO.\nIlo on vallaton vasikka,\nNuori, vilkas peuranpoika --\nHaarikan ilolle juomme!\n\n    Juopi.\n\nKALEVALAISET.\nJuomme innolle, ilolle!\n\n    Torvensoittoa.\n\nSANANTUOJA.\nHäme on tuonut härkiänsä,\nSata -- ehkäpä enempi.\n\n    Saatto sisään.\n\nHÄMÄLÄINEN.\nSitkeyttä, kestävyyttä\nTuomme nuorelle parille.\n\nLOUHI.\nMies hitaisin viimeiseksi.\nViimeisnä väsynyt käypi.\n\nHÄMÄLÄINEN.\nHidas viimeksi väsyvi.\n\nILVO.\nTerve, härkien kuningas!\nKestä kuormia kovia,\nMaasi kaatajat kukista,\nMut elä omia puske.\n\nTURJO.\nHärkähaarikan otamme!\n\nHÄÄKANSA.\nHärkähaarikka, urohot!\n\nJOKU JOUKOSTA.\nMut elä omia puske!\n\nHÄMÄLÄINEN.\nSäästä en muita, en omia,\nJos ne tieni tukkeavat.\n\n    Siirtyy joukkoon.\n\nILMARI.\nKiitos, kansa, lahjoistasi!\nToinentoistamme tukien\nRakennamme onnenmaata.\nSampo, valvova valomme,\nMeille lempeä lähetä,\nLiiku onnenlintunamme!\nPilven mustankin lomista\nRuususulkia satele\nSuomen maille ja vesille.\nEhkä laskeut levolle,\nEthän vaipune iäksi,\nVaan varahin nouse, nosta\nKansa, vartija kotien,\nSuokirren sulattajaksi,\nKyyketojen kyntäjäksi.\nKansa, kasva ja etene!\nKeskitä kuin tähtiparvi\nValon ympäri tekosi!\n\nKANSA (päin sampovaloa).\nValon ympäri tekomme!\n\nILVO (levottomana).\nSinun samposi lumossa\nEi näe morsianta kansa;\nEi nykyistä tehtäväänsä\nEikä vastaista uraansa.\n\nLOUHI (vetäen Ilvon erikseen).\nSit' elä valita; salli\nKansan hetkehen upota,\nUnta nähdä nautinnoista\nNykyisistä; niin sen älli\nEi havaitse puuttehia\nEik' ano uusia etuja --\nMilloin tyydyttäisit joukon!\n\nILVO.\nOlisitko oikeassa --\nMutta milloin itse tyydyn,\nEtten uutta toivottaisi? --\nUupunut iäksi tyytyi.\n\nILMARI (läheten Ilvoa).\nMinäpä morsianta muistan.\nMinä sun korkealle nostan,\nKannan kansan nähtäville,\nEttä innostus isompi\nSuuren Suomen kannustaisi\nSuurten rientojen urille.\n\nILVO.\nMies nyt haastelee sepossa.\nSin' olet miehiä takova.\n\nVÄINÖ.\nOn valonjanossa kansa.\nValo on sydänten lämmin lähde,\nVuolas vuotaja keväitten.\nOnni on elämän ouru\nKukkaranta,\nJonka aurinko avasi;\nNuorison kevät-ihanne,\nJota leivonen ylisti\nAlla taivahan sinisen virran. --\nLaulakaa, Kalevan nuoret,\nVoitoista keväimen nuoren!\n\nLAULUPARVI.\nLaulakaamme! Laulakaamme!\n\nPELLERVO (laulaa, Väinö kannelta soittaa).\nNeito nousi Pohjolasta,\nLuonnon puhtoisen povelta,\nKultakangasten kutoja,\nLoisti muita loitommaksi\nHyvän vanhemman varassa.\nSen suloa leivo lauloi,\nKannel soi sen kauneutta,\nMaine sen kajahti kaukomaille.\n    Parvi uusii viime säkeen.\nMaan somimmat sankarsulhot\nNöyristyivät neidon luona,\nKaunista kumarsi kaikki.\nImpi toivoi työn-urosta,\nSeppoa, joka takoisi\nMaahan taivahan taloa.\nSuomen seppo, Suomen sulho,\nTaivahan takoja immen voitti.\n\n    Parvi uusii viime säkeen.\n\nILMARI (Ilvolle).\nEikö muista morsianta kansa?\n\nILVO.\nMuisti laulunsa sulolla.\n\nIMMO.\nKasvoitte kukat omanne\nPoskipäistä ja povista,\nVielä toiste nuortukaatte\nLastenne kevätkukista!\n\n    Ulkoa kuuluu: \"Morsian! Esille morsian! Sammon seppo\n    ja morsian!\" Immo jatkaa:\n\nJo kajahti joukon ääni,\nPari astukoon esille!\nKansa kuin sakea pilvi\nOnnituksia satavi.\n\n    Yhä huutoa: \"Morsian\" ja \"Sammon seppo\".\n\nHÄÄKANSA (sisässä).\nEsille, pari, esille!\n\n    Pari näyttäytyy.\n\nKANSA (ulkona).\nKasva, sulho, suuremmaksi,\nMorsian monihyväksi!\n\n    Sama huuto sisässä.\n\nLOUHI.\nHyvä on onni annettuna,\nParempi hyvin kannettuna. --\nOsmotar, leveä eukko,\nAseta pihalle pöytä,\nJossa joukkoa ravitse!\nKanna korvolla olutta\nKansan kaiken juotavaksi.\n\nOSMOTAR.\nHyvin käskit, teen paremmin --\nJollei ulkona pihalla\nKansa kolkoksi kävisi\nAla-arvoisen osalla.\n\nLOUHI.\nJo sanoinkin: juota kansa!\nPaturi, väki kokoa\nPöytihin! Nälän on vuoro.\nEi iloja kauan kestä,\nJos on vatsassa valitus.\n\nPATURI (toimeten vieraita ruoalle).\nPöytihin, hyvänimiset,\nKansa Pohjan ja Kalevan!\nKansa nuori, kansa vanha,\nRujot, rammat ja sokeat!\nIlo leivän lentimeksi,\nHyvä mieli särpimeksi!\n\n    Esikävijät samoin toimeavat väkeä pöytiin; ruokailu alkaa.\n\n                 Sekakansaa.\n\n    Kalevalaisia.           Pohjan väkeä\n\n           Varsinaista hääkansaa: Sulho,\n           morsian, omaiset, kaasot,\n           juohtomiehet, laulajat.\n\nVÄINÖ.\nSyötäköön talossa tässä\nAina leipä suuruksinen!\nViljankauna, mielenkauna\nVäistykööt väeltä Suomen;\n\n    Kaikki pöytävieraat uusivat kaksi viime säettä.\n    Väinö edelleen:\n\nAina on talossa tässä,\nTämän pirtin orren alla,\nSyötetty sulosanoja,\nTarjottu hyvä tavara,\nJalo juoma juotettuna.\nKasva, kultainen hedelmä,\nNuorenkin suvun saralle!\n\nLOUHI.\nSyökätte, hyväsukuiset,\nSyöden ei talo häviä,\nVaikka jouten jaaritellen.\n\nTURJO.\nMihin Pohjola pakeni?\nTääll' on liiaksi valoa.\nKansa, katsele olutta,\nEttei huikene näkösi --\nSiellä on makea yömme.\n\nIMMO.\nAikanaan ilonpitoa,\nHetkellänsä työntekoa.\n    Viereiselleen Pellervolle:\nPäästä päivä pilven alta,\nAnna leimuta ilosi!\n\nPELLERVO.\nKestävä ilo tasaista.\n\nILMARI.\nVäinö, laulaja ikuisen laulun!\nSuori tuntosi sanoiksi,\nKansa juovuta runoilla,\nJotta mielemme palaisi\nHääilon ikuista tulta!\n\nVÄINÖ.\nPoika, tänne kannel kanna! --\nLapseni, Kalevan kansa,\nKirkasta sydämes kieli\nKunniaksi Pohjan kauneuden!\n\nLAULUPARVI.\nKunniaksi kauneuden!\n\nPELLERVO.\nLeikin-aika työn lomassa,\nLaulun-aika juhliessa --\nLaulan teille!\n\nPARVI.\n               Laula! laula!\n\nPELLERVO (laulaa, Väinö kanteleellaan säestää).\nSuurvaltaa susi ylisti,\nAhma peurojen tuhoa,\nKettu, ilves ilkitöitä --\nMinä kiitän kontiota,\nJok' ei pieniä pureksi,\nEi ota ylevän päätä,\nUrhoista jalointa miest' ylistän.\n    Parvi uusii viime säkeen.\nOn komea korven hirvi,\nJonka pään vapaus nosti,\nKuin salolla hongan latvan;\nVaan pohjan palojen roihun,\nHankien kimaltokiillon,\nKevät-yön valonkin voitti\nKauneus ihanan Pohjan immen.\n\n    Parvi uusii viime säkeen\n\nIMMO.\nMutta seppo kauneuden voitti.\n\nPELLERVO.\nKauneus sepon anasti.\n\nVÄINÖ.\nRakkaudessa molemmat\nVoittivat, anastivatkin.\n\nTURJO.\nMihin Pohjola hävisi?\nTääll' on liiaksi valoa.\n\nILVO.\nHäävaloa! Sammonvaloa! --\nOnnenvaloa! --\nAnna loimota, isäni!\n\nTURJO.\nNäen liiaksi omani,\nItseni, -- sitä pakenen. --\nOsmotar, olutta kanna,\nSitä mustan yön näköistä,\nJossa on Pohjolan makua --\nAnna kansan kallistella!\n\nOSMOTAR (pyöreä, lihava).\nTynnyrit tyhjiksi kannan,\nTuojat täysiksi tapitan.\nKantajat! Esikävijät!\n\n    Haarikat kulkevat kädestä käteen pöydissä.\n\nLOUHI (Turjolle).\nSinä huomasit hyvästi --\nTääll' on liiaksi valoa:\nSammon ja sananvaloa. --\n\nTERHI.\nLaulakaamme, siskot nuoret,\nMorsiamen poismenosta!\nItkekäämme, vaikk' ilosta!\n\nIMPIPARVI (laulaen Väinön säestäessä).\nMorsian, suruja soita,\nMurmata muretta, sisko,\nKun luovut kevätkukista,\nJätät marjamättähäsi,\nKisakenttäsi keveät --\nMuun jätät, otahan muisto,\nKevät istuta sydämehesi!\n\n    Paimensoitto uusii viime säkeen.\n\nILVO.\nKiitos siskojen sulosta!\nOtan muistoja mukana,\nToki toivoja enempi:\nKirkastan Kalevan yötkin\nToivontähtien tulilla.\n\nPOIKIEN PARVI (laulaen Väinön säestäessä).\nSinä kuin silkkiperho pyörit\nMuinen meidän kämmenillä\nKautta karkelon iloisen.\nNyt menetkö, nyt jätätkö?\nMitä jättänet jäänehille,\nSydämille Pohjan poikaparven?\n\n    Paimensoitto uusii lopun.\n\nILVO.\nJätin muiston kaunihista,\nPerhosista, kukkasista,\nItse etsikää omanne.\nTeidän kämmenitse karkeloin --\nKohti sulhoni sydäntä;\nNyt pesää uneksin uutta --\nEikö totta, mun omani?\n\nILMARI.\nSen sulle rakensi seppo\nKuusen kukkalatvan alle\nYöpesäksi, työpesäksi,\nToivon kukkien kodiksi,\nLaululintujen taloksi,\nSuomen linnaksi lujaksi,\nJossa kuulut kukkuavat\nTakatalvenkin uhalla.\n\nVANHAIN PARVI (laulaa Väinön säestäessä).\nMikä on outoa, etäistä,\nSinne nuorison ikävä,\nSieltä siintävän näkevät\nKultalinnan lintuinensa,\nKunne saapuvat, tavaavat\nKaarnalinnan, kaarnelinnun\nKatumusten, kaihon kartanolla.\n\n    Paimensoitto uusii lopun.\n\nILMARI.\nEtehen elävän mieli.\nNuorten katse korkealle.\n\nILVO (intomielin).\nSinä, kuin väkevä lintu,\nMun kohotat korkealle\nReunalle punaisen pilven.\nAamutyynessä valossa\nSinä mulle maata näytät,\nSen vesiä, sen saloja,\nJoissa miljonat pesivät\nToivossa tulevan onnen --\nMinä yksin onnellisin!\n\nLOUHI.\nVoi mun tyttöni typerä!\nMenetit olevan onnen,\nLuotit kulkijan kuvihin --\nTyyni toi, hävitti tuuli. --\nVaihdat valmihin osasi\nKaivattuhun kannikkahan:\nPirtin vanhan ja valitun,\nKurkihirren kuuluisimman,\nJossa kukkusit kevättä,\nJossa söit sulinta mettä,\nVaihdat outohon tupahan,\nJonka on orret oppimatta,\nNiskahirret notkumatta.\nToisin siellä seinät soivat,\nToisin ukset ulvahtavat,\nToisin kaikuvat katotkin.\nEtkä siellä tuulta tunne,\nMikä on mistäkin puhuva,\nKaatava koko tupasi. --\nTänne jäi kevät-ilosi.\nSiellä -- saannetko suvea.\n\nILVO.\nIhaellen entisyyttä,\nKulkien takanasilmin,\nAina vanhat vaikeroivat\nAjan uuden ankaruutta,\nNuorten toimia, tekoja. --\nNuorten silmät on edessä:\nSieltä toivoja tähystän,\nSieltä etsin onneani\nLuottamuksella lujalla.\nUskon lempeä -- omistan\nTulta tässäkin povessa.\nUskon kultaista kotia\nMuuallakin maailmassa\nKuin isoni orren alla:\nSuur' on Suomi ja tilava. --\nHyvä oli lapsella kotona,\nTaaton vanhassa tuvassa,\nEmo kun hyvin opetti,\nTaatto turvasi taloa.\nMutta kun poveni paisui,\nNiin käsikin kättä etsi,\nSydän kaipasi sydäntä,\nNiin tapasin uuden onnen.\nKodin korkean, komean.\nÄiti, anna mun iloita\nOnnesta oman kotini.\n\nLOUHI.\nItse onnesi valitsit,\nKiitä, moiti itseäsi!\n\nKAASO.\nHyvä oli immellä kotona\nEmon askarten apuna:\nSöi nälässä, joi janossa,\nItse otti minkä mieli,\nTeki työtä kuin huviksi;\nKun menestyi, taatto kiitti,\nEmo otsalle silitti.\nKun tuli tukala hetki,\nKylä kiiruhti avuksi,\nNuoret, vanhatkin vakavat\nSulle kukkia kokosi.\nKun väsytti, kun nukutti,\nUnta onnesta uneksit.\nKun heräsit, näit helyjä,\nYstävien antamia,\nLinnut luoksesi tulivat\nSuomen suurilta saloilta.\nPäivän tuulien humussa\nKuulit lännestä, idästä,\nPohjan ja etelän mailta\nAjan suuria sanoja.\nKaikki kaunista lupasi\nSulle, suurkesää suloista.\nMutta illan kuuvalossa\nSinä tähtiä tähystit,\nSieltä silmiä tapasit,\nTulta kauas tuikkavia --\nKaipasit jotakin silloin.\nAstuit pirttihin pihalta,\nKotivalkean tapasit,\nJoka lämmintä lähetti\nYmpärillä istuville --\nTaas sinä ikävän tunsit:\nOmaa kaihosit kotia.\nSiksi hylkäsit emosi\nKehtolaulujen katoksen,\nPutosit, omena, puusta\nSyöjän suurimman käsihin.\n\nILMARI.\nKylliksi sanakylyä!\nParahassa viejän mieli,\nKun on viejäkin parahin!\n\nILVO.\nKiitän taattoni, emoni,\nYlistän kotiväkeni.\nKoti kasvatti hyvästi:\nTässä tummassa tuvassa,\nNäillä Pohjan pientarilla\nEi ole lasta hemmoteltu:\nKehtoani keikutellen\nMyrsky virsiä veteli.\nOmin neuvoin kun yritin\nKätkyeltäni kävellä,\nLankesinpa lautsan luona.\n\"Autahan, emoni!\" huusin.\nEmo lausahti hymyten:\n\"Itse langeta osasit,\nMyös itse osannet nousta.\"\nMinä koitin ja kohosin. --\nKun kävin katajamäillä,\nHuusin: \"Piikit pistelevät!\"\nEmo lausui ja ivasi:\n\"Sinä pistele takaisin!\" --\nKun jokinoroa juoksin,\nKosken porrasta kapusin,\nPyysin: \"Äitini, taluta!\"\nSiihen äiti: \"Kun et kestä\nPorraspuulla, niin putoa!\" --\nMinä en kiusoinkaan pudonnut.\nNähdäkseni naapuria\nMinä kiipesin mäelle,\nJuoksin jalkani verille.\nItkin käärettä kotona.\nÄiti vastata sukaisi:\n\"Kipu ei kiljuen parane,\nPeitä haava peukalolla,\nKääri kämmenin kipusi!\" --\nNaapurihin juoksin -- sieltä\nVastahan vihainen rakki!\nSe puraisi polveani.\nÄiti mulle ärhenteli:\n\"Miksi et takaisin purrut?\" --\nNiin suku minulle yrmi,\nMinä ponnistin uhalla.\n\nPELLERVO (syrjässä).\nMorsianta kuulit, Immo?\n\nIMMO.\nTyhjä ei tytöllä kieli.\n\nPELLERVO.\nÄkäpussi äidillensä,\nKarvas marja miehellensä.\n\nKAASO.\nEikö yhtä ystävätä?\n\nILVO.\nOksat päätäni silitti,\nKukat kutsui siskoksensa,\nMarjat mulle suuta suikki,\nLintu lauloi: \"Lemmin, lemmin.\"\n\"Käy syliini!\" kuiski laine.\nMut minä elämän tunsin\nSuonissani soutelevan.\nKasvoin kaikkien uhalla,\nNostin siipeni levälle,\nNousin kuin norosta sorsa,\nLensin kauas, korkealle\nPilven kukkapientarelle,\nJonne suurten silmät säihkyi\nAamuauringon valossa.\nKun mun näitte nousevani,\nTulevan tytöstä immen,\nJota tähdet tirkisteli,\nKuu ja päiväkin kyseli,\nEtsivät isosukuiset,\nSilloin kuulin kaikkialta:\n\"Kultaseni, lintuseni,\nSilmäni, sydänkeräni!\nMitä vaadit, valvattini?\nKukkiako, kultiako?\" --\nMua kannoitte käsillä,\nValjastitte vaunujanne,\nVeitte venhematkoillenne.\nEmo armasna syleili,\nKylä kutsui kunniaksi,\nMaineheksi maaväkemme. --\nToiset pyysi pyykillensä\nTaikka leivän leipojaksi. --\nMinä seurasin sydäntä:\nLangoista elämän laajan\nKultakangasta kutelin,\nKunne seppo suurtekijä\nMun sytytti, syttyi itse,\nMinut kietaisi mukaansa,\nMun koristi kunnialla,\nNosti näihin hääpitoihin,\nSuosituksi kaiken Suomen.\n\nLOUHI (uhkaavasti).\nKasvoit korvani tasalle,\nNytkö halveksit minua?\nMinä sun maailmalle kannoin,\nVoin sun maasta pois manata!\n\nILVO.\nItseäsi jos teloitat.\n\nTURJO.\nKuin minä musersin muinen\nLapin laajassa sodassa\nHeimot tunturin tyveltä. --\nMutta tyttö on omasi.\n\nLOUHI.\nJoka ei tahdo mun tahtoani,\nEi ole minun omani.\n\nILMARI.\nTässä on minulla valta,\nOikeuden ja sydämen --\nValvokaa, Kalevan miehet!\n\nILVO.\nTässä on tahto myös minulla.\n\nPELLERVO.\nTässä on oikeus sepolla.\nMuut kalevalaiset samoin.\n\nLOUHI (rajummin).\nKansa! Kahleihin sitele\nTyttö sulhonsa sivulta,\nVuorehen vihaiset kynnet kytke!\n\n    Humalainen pohjanväki hyökkää Ilvoon, mutta\n    kalevalaiset karkoittavat ne.\n\nTERHI (polvistuen Louhen eteen).\nEmo, armahda sisarta!\nMinä palvelen sinua,\nLohdutan, rypyt silitän --!\n\nRUTJO (samoin polvistuen).\nSäästä -- näätkö, kuinka kaunis!\n\nLOUHI.\nMutta sen rumempi mieli. --\nVartijat! Vapisematta\nKiinni tyttöni epatto!\n\n    Vartijat yrittävät uudelleen, mutta horjahtavat\n    humalaisina, asettuen jälleen seinille.\n\nILVO.\nNäetkö, emo? -- väkesi\nOma on kahle kantapäissä.\n\nLOUHI (raivossa).\nTeurastanko teidät kaikki,\nRaavaskarjan! Luon susista\nSuuren, voimakkaamman vallan! --\nJoivat ne isätkin ennen,\nTuhlanneet ei tarmoansa.\n\nVÄINÖ.\nKuka nostaisi kätensä,\nKahlehtisi kauneutta,\nSortaisi suloa naisen,\nHänet laulaisin lahoksi puuksi,\nRutimon ruman väeksi.\n\nKALEVALAISET.\nRutimon ruman väeksi!\n\nLOUHI (Ilvolle).\nSyytätkö synnyttäjääsi,\nKun en lastani pilannut,\nHemmotellut, heikontanut?\n\nILVO.\nSyytä en -- totuutta lausun;\nSun kuvasi kuin omani\nNäytän. Kiitos on tekosi\nKypsynyt hedelmä tässä.\n\nLOUHI.\nMissä on väkevä virta,\nVainioita vallitseva,\nJok' ei louhien lomitse,\nLäpi kallion kolojen\nKerran kierinyt olisi?\n\nILVO.\nKun lienen väkevä virta,\nNiin itse urani etsin.\n\nVÄINÖ.\nKuka on niin valinnut tiensä,\nEttei hänt' elämä temmo\nVasemmalle, oikealle?\nLähdet korskuen kotoa,\nValtajuovan kun valitsit itse, ¦\nSittemmin sata jokea,\nSata vuorta vaativaista\nSua mutkissa monissa\nNotkistavat, nöyrryttävät.\nKulkisitpa kunnialla,\nJollet rikkoisi venettä,\nJos sydämensilmissäsi\nAina säilyisi pyhänä\nKansan onni kuin omasi.\n\nKANSA.\nKansan onni kuin omasi!\n\nVÄINÖ.\nKiitos, kunnia talolle,\nJok' on kylmässä kylässä\nKasvatellut kauneutta,\nValvonut valitun immen\nLuonnon suuresta sylistä,\nYösumuista, myrskysäistä\nKevätpäivän hääpovelle,\nSulhonsa syleiltäväksi. --\nKiitos, impi, kun kohosit\nKuun sivulle, päivän maille,\nKukkapilven penkerelle,\nJosta loistit loitommalle,\nJosta innostit uroita\nSuurtekoihin maan hyväksi,\nHurmasit unisen kansan! --\nSuurin kiitos suuren sulhon,\nJoka ahjonsa tulessa,\nRakkaudella rajulla\nSuomen yhtehen sulatti:\nSamponsa satahyväisen\nTaikatenholla pyhällä\nPohjan ja Kalevan liitti\nKanteleeksi kaikuvaksi,\nJoka nyt valossa soipi\nEhjänä elämän kieltä.\n\nKAVE (hätäisenä ja aaveisesti, kansan pelokkaasti kuunnellessa).\nPakene, Kalevan kansa! --\nKorvesta kuminan kuulen: --\nRatsun lentävän selässä\nNäen suuren miekkamiehen,\nSilmät kuin sysi tulinen,\nKoston kintahat käsissä --\nNoidannuolia satoja\nMiehen miekasta välähti. --\nOn likellä! on likellä! --\nSampo suistui! -- maa pimeni! --\nMihin, oi, hävisit, sampo? --\nMiekka välkkyi -- pää putosi --\nHääsalissa verta hyrski. --\nItke, Pohjolan emäntä! --\nSuru on suuri, musta kissa,\nJoka raatelee sydäntä.\n\nLOUHI (Paturille).\nPois taluta houru eukko!\n\n    Paturi viepi eukon ulos.\n\nTURJO (itsekseen koristen).\nKoston kintahat käsissä.\n\nILMARI (kiirehtien).\nKiitos, laulaja ikuinen,\nLaulustasi, soitostasi! --\nHyvästi, anoppi, appi!\nKiitos Pohjolan pidoista. --\nJätä, kultani, hyvästi!\nJo on varsa valjahissa,\nVartovat sepon kotona.\n\n    Morsian itkien ja syleillen jättelee vanhempiaan, siskoaan\n    ja veljeään y.m. kansaa hyvästi. Koko hääväki nousee pöydästä\n    lähtöön. Äkkiä torvien soittoa ja kansan huutoa ulkona.\n\nKAVE (palaten).\nKuin vihuri tunturilta\nTai mereltä raivomyrsky,\nKauko on tulossa sieltä\nJousijoukkonsa keralla.\n\nLOUHI.\nHourupää! Näetkö pilven\nLennon vai soturit maassa?\n\nKAVE.\nJousijoukon näin, edellä urho,\nSalski kuin salolla pitkä piiro.\n\nVÄINÖ.\nSinä loukkasit urosta, Louhi,\nJätit häihin kutsumatta.\nKauko ei sitä unohda.\n\nLOUHI (hätäisesti).\nVartijat oville! -- Roistot,\nHorjutteko? -- Tee, Paturi,\nTaikajuoma tainnuttava,\nJolla juotat Lemminkäisen! --\n    Paturi valmistaa juomaa.\nIlmari, otahan johto!\n\nILMARI.\nTäällä? Vasten veljeäni?\n\nLOUHI.\nEi veli -- vihollisesi!\n\n    Oven takana vasemmalla jatkuvaa huutoa ja kolketta.\n\nILMARI.\nVäinö johtomies on meillä.\n\nVÄINÖ.\nJohtakaa, runottareni,\nLaulajaa Kalevalahan!\nSinne riennän. Muut jälissä!\nKauko vastatkoon tekonsa;\nMies on veljemme. -- Hyvästi!\n\nLOUHI (asettuen Väinöä vastaan).\nTalon rosvolle jätätkö?\nMinä en morsianta päästä --\nPohjolan väki avuksi!\n\n    Horjuvaa pohjanväkeä asettuu nuorta paria vastaan.\n\nVÄINÖ.\nTäss' on voimaton väkesi.\nSepon on sylissä saalis.\n\n    Pohjanväen ja kalevalaisten välillä taistelua. Oven takaa\n    jyryä ja huutoja: \"Kuokkavieraita sisälle!\"\n\nILVO.\nSeppo, Pohjola pelasta!\n\nILMARI.\nMinä Pohjolan pelastan,\nKun pelastan Pohjan helmen.\n\nILVO.\nMutta sampo?\n\nILMARI.\n             On omamme,\nKun olet sinä omani.\nSitä Kauko ei tuhoa.\n\nILVO.\nMun kevääni, mun kotini!\n\nILMARI.\nSun kevääsi on povesi,\nSun kotisi mun kotini. --\nPetovaltias, hyvästi!\n\n    Tempaa Ilvon kainaloonsa.\n\nILVO (lähtiessään).\nHyvästi, ihana aika!\n\n    Kalevalaiset hyökkäävät, nuorta paria seuraten,\n    ulos oikealle. Turjo neuvotonna.\n\nLOUHI.\nSeppokin jänisti! -- raukka! --\nTurjo! torkut neuvotonna!\nRaukeaa talo jalokin,\nKun on kunnoton isäntä. --\n    Turjo pöydän ääressä körähtelee.\nRutjo, mun sukuni turva,\nVäki vartijoiks' aseta! --\nMinä samponi pelastan\nEnnen rosvon ryntäystä.\n\nRUTJO.\nTeen kuin käsket. -- Tänne miehet!\n\n    Asettuvat aseissa oville.\n\nLOUHI (loitsii).\nTule sampo, kun sun kutsun,\nKäskiessäni katoa!\n    Sampo näkyy.\nPaisukaatte, vuoren posket,\nAukene, avara linna,\nOta aittahasi aarre,\nPohjan vallan vankka turva,\nJottei ehtisi Kaleva --\nVuori, niele samposoihtu!\n\n    Sampo suistuu vuoreen; pimeätä. Samalla LEMMINKÄINEN\n    kumppalineen ryntää pirttiin, kaataen vartijoita, jotka\n    pakenevat. Louhi jatkaa:\n\nSortukoon seponkin onni\nOrjan onnen arvoiseksi!\nTytär Pohjan ei ikinä\nSynnytä sepon suvulle,\nJatka ei Kalevan juurta.\nTaito, kuole ja katoa,\nLouhen sampo aina kestä!\n\nLEMMINKÄINEN.\nKiroan sinun kirosi,\nLouhi! -- Missä Suomen sampo?\nTänne laita!\n\nLOUHI.\n             Siellä! -- näitkö?\nEi se kättäsi hivele.\nLuja on lukko kalliossa. --\nMeille, yksin meille sampo!\n\nÄÄNET (pimeässä).\nMeille, yksin meille sampo.\n\nLEMMINKÄINEN (karjaisee).\nSampo Suomelle, katalat!\n\n    Lemminkäisen kumppalit samoin.\n\nLOUHI (nauraa kamalasti).\nHah, hah, hah, hah, hah, hah, hah, hah! --\nKysy sampoa sepolta,\nKiistelkää, kalevalaiset,\nMinä korjasin osani.\n\nPATURI (hiipii arasti esille tarjoten Lemminkäiselle olutta).\nJuothan hääolutta, Kauko?\n\nLEMMINKÄINEN.\nPois, katala, kaljoinesi!\nOta en orjalta olutta.\n\n    Paturi pakenee.\n\nKAVE (haaveisesti).\nMinä tieltä taas palasin.\nNäin salolla sammon pyrstön:\nKuin revontulien roihu\nTaikka airut aamuruskon --\nSitten sen pimitti pilvivuori.\n\nTURJO (joka Lemminkäisen tultua on piiloutunut, nousee äkkiä\nmiekka tanassa näkyville).\nKiitos, yö, pimeästäsi!\nPelko rohkaisee minua!\n\nLEMMINKÄINEN (tovereineen pohjanväen kanssa taistellen).\nSiinäkö isäntä uljas!\nTaistele, pimeän urho! --\nSorru!\n    Turjo kaatuu.\n       Pohjola hyvästi!\nVeikot! sampoa ajamme!\n\n    Hyökkäävät ulos, pohjanväen paetessa edellä.\n\nLOUHI.\nKauko kaatakaa, jumalat! --\nKaikki ihmiset ajavat\nSampoa, sampoa, sampoa --\nYksin on minulla sampo!\n\n    Esirippu laskee.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\nHÄÄT.\n\n\n    Ilmarin uusi, valoisa pirtti; ovi perällä ja molemmilla\n    sivuilla. Seinät katetut monenlaisilla kankailla ja sepän\n    takeilla. Siellä täällä riippuu petoeläinten nahkoja ja\n    työaseita. Hääpöydät valmiina. Perällä tanssitaan\n    \"Kalevalan tanssia\". Etualalla keskustelua.\n\nLOKKA.\nEikö jo kellojen helinä\nKaikunut kylien kautta?\nEikö kuulunut kumina\nSoiton ja iloisen laulun?\n\nESIRATSASTAJA.\nMinä hääväen edellä\nRatsastin -- pikemmin lensin. --\nNäin kylissä loimuavan\nTiepuolissa tervasroihut.\nHääparille kansa huusi:\n\"Onnea sepon suvulle!\"\nVäinö joikui, kangas kaikui,\nParvi Pellervon säesti.\nMilloin laulajat väsähti,\nSilloin torvet, sarvet soivat,\nHelskyivät hevosten kellot,\nMetsänlaulajat liversi.\n\nLOKKA.\nKiitos, mies hyväsanainen!\nTytöt, ruokkikaa urosta! --\nNyt nuoret iloita voivat.\nLasten onni on emonkin.\n\nANJA (levitellen kirjovaippaa).\nTämänkö, emo, asetan\nNuorikkojen noustavaksi\nKorjasta kotipihalle?\n\nLOKKA.\nNiin aseta, Anjaseni.\nSehän on vaippa sun tekosi.\nKäsin lämpimin taluta\nYli kynnyksen kälysi.\n\nANJA.\nRiennän jo pihalle -- siellä\nSeinävieret, aitovieret,\nKaikk' on täynnä vartojoita --\nJoutuisivat! joutuisivat!\n\nLOKKA.\nJopa saapuivat kapiot,\nMorsiamen myötäjäiset.\n\nANJA.\nTuli kuorma, saapui toinen.\nMinä katsoin kummakseni:\nKallista, kaunista,\nPaitoja ja palttinoita,\nViidet, kuudet villavaipat,\nSeitsemät sinihamoset,\nLiinaviitat, sarkaviitat,\nTurkit, vyöt, sukat, sitehet,\nKintahat ja kirjokengät,\nMetsänriistoja monia,\nSitten suuri karjalauma --\nKuka ne lukisi kaikki!\n\nLOKKA.\nMutt' ei sampoa näkynyt?\n\nANJA.\nEi -- sitä ei näkynyt siellä.\nOi, emo, mitä on sampo?\nEikö vain satua onnen,\nJoka syttyi sammuvaksi,\nIltaruskoihin hajoten?\n\nLOKKA.\nSatua koko elämä.\nEnsin syttä syttynyttä,\nSitten säihkyvä säkene,\nKunnes sen tukehti tuhka.\n\nANJA.\nJos sen seppo on takonut,\nMiks'ei tuo sitä kotia?\nPohjan impi on enempi:\nHänet seppo tuo kotia.\n\nLOKKA.\nMyöskin sammon.\n\nANJA.\n                Mahdollista.\nPerästä paras: härätkin\nJoukon jatkona tulivat.\n    Kellojen helinää ja sekasoittoa kuuluu.\nJo tulevat! jo tulevat!\n\n    Menee ulos.\n\nLOKKA.\nPiikaseni! Poikaseni!\nKertykää talon pihalle.\nJuhlajoukon saapuessa\nRiisukaa väen hevoset,\nPäällysviitat vierahilta;\nSintsihin sijoittukaatte.\n    Nuorisoa menee.\nJo tulevat! Jo tulevat!\n\n    Ensimäisinä astuvat sisään runottaret: PÄIVÄTÄR ja hajahapsi\n    KANTELETAR, sitte KASTEHELMETÄR, SADEHELMETÄR, MERENHELMETÄR\n    ja KYYNELHELMETÄR.\n\nLOKKA.\nTerve, Suomen laulun immet!\nTäällä hallitkaa taloa.\nTeillä on tila ylinnä\nAsunnossa, aatoksissa.\nValitkaa valoisin paikka.\n\n    Viepi runottaret kunniapaikalle päivänpaisteen alle.\n\nPÄIVÄTÄR.\nSepon kättä, Väinön kieltä\nValvomme ja vartijoimme,\nSuomme soitolle suloa,\nMaassa laulunmahdin luomme.\n\nLOKKA.\nKiitos, korkea runotar! --\n    VÄINÖ laulu- ja soittoparven kera saapuu.\nTerve, Väinö, terve laulu!\nTerve tenho Suomen soiton!\nTäällä täyttäkää sydämet!\n\n    Viittaa heidät runotarten suojaan.\n\nVÄINÖ.\nKalevatar, kaunis vaimo,\nTerve sulle, Suomen äiti,\nLuoja lastemme sydänten!\n\n    ILVO KAASON ja ANJAN välissä, ILMARI IMMON ja PELLERVON\n    välissä ynnä hääväki saapuu leviten soiton kaikuessa\n    pirttiin.\n\nILVO (silmäten kattoon).\nKatto, kaiuta iloja,\n    Koskettaen kädellään takkaa.\nLiesi, lämmintä jakele\nOrren alle astujalle!\n\nLOKKA (syleillen Ilvoa, sitte Ilmaria).\nTerve lapseni, omani,\nTerve kauan kaivattuni!\nTerve kuu ja terve tähdet,\nTerve nuori naimakansa!\nTalo teille, te talolle.\n\nVÄINÖ (Kantelettaren soittaessa).\nTerve, suur' Kalevalamme!\nKaiu täällä, Suomen kannel,\nSepon taitavan talossa,\nHonkapuisessa tuvassa,\nPäivän suuren silmän alla!\nJärkytä sydämet Suomen,\nValtavihin voimatöihin nosta!\n    Hääväki uusii viime säkeen.\nKaiu tuulta, myrskysäitä,\nSoi kevättä, Pohjan häitä,\nSoita virttä voitollista\nSään pahankin parkuessa,\nKestä kierot ja kavalat\nVapaudessa, rakkaudessa,\nElä orjaksi alennu, kannel.\n    Hääväki uusii viime säkeen.\nJos pimeä peikkolintu\nKäypi kansahan käsiksi,\nKannel, soi vihurivirttä\nLiekkimerten leimutessa\nTaivahan tuvista maahan,\nValo vainosta pelasta,\nKansa Kalman suun ovelta suista!\n\n    Hääväki uusii viime säkeen.\n\nANJA (päin Ilvoon).\nTässä kaivattu Kalevan,\nKuin sinisen päivän silmä,\nKansan pään yli palava,\nMiero vuotti uutta kuuta,\nKevätmetsä kukkapuuta;\nMinä vuotin veikkoani,\nVuotin veikon morsianta. --\nOlen ylpeä sinusta:\nMinäpä sepon opastin\nSun sulosi löytäjäksi.\n\nILVO.\nSisko kultani -- natoni!\nTunnenpa hyvän nimesi.\n\n    Syleilee Anjaa. -- Pari viedään Väinön viereen kunniapaikalle.\n\nENSIMÄINEN EUKKO.\nVoi sun herja kuin on sorja,\nKuin mansikka auringossa!\nEi ne suotta Suomen sulhot\nSit' ole kilvaten kosinna.\n\nTOINEN EUKKO.\nMitä lie mielessä sepolla,\nVarsin on vakava, vaalas\nKuin lumella palttina --\nAavistaisiko sotia.\n\nENSIMÄINEN EUKKO.\nKatehiksi kaunis vaimo,\nTuo suruja, tuo sotia.\n\nKALEVALAN LAULUPARVI.\nMorsian, keväisen aamun koitto,\nKastehelmessä rävähti maahan\nPulskan puolison povelle --\nKotikuusen päivänä paista!\n    Naiset uusivat viime säkeen.\nSulhanen, salon komea kuusi,\nJoka suojelet kotia Suomen,\nMaja myrskyssä pelasta,\nValon valtakäskyjä täytä!\n\n    Toisaalta kuuluu: \"Maja myrskyssä pelasta!\" toisaalta:\n    \"Valon valtakäskyjä täytä!\"\n\nLOKKA.\nTerve, kaksi kaunistani,\nKuin silmäteriä kaksi,\nYhtä kallihit molemmat! --\nMinjäni, sinut kohotan\nOman korvani tasalle.\nKaunista tätä kotia\nKuin suvi ketoa! Täällä\nHoitele elämän taimet\nHellin, lämpösin kätösin.\nVoita suuria sulolla\nPienempien puoltajoiksi.\nKehen kosket, koitukohon,\nKehen katsot, kasvakohon.\nSe, jolle sydämes suostui,\nSiihen kansa suostukohon.\nKodin valtikka valitse!\n\n    Viepi Ilvon pöytään.\n\nILVO.\nLempeä kesäinen päivä,\nViel' anoppi lempeämpi. --\nMitä on minulla täällä?\nNäm' on vierasta väkeä. --\n    Ilmarille.\nKaunisko? -- Olenko kaunis?\nTääll' on kaunista kosolta.\nMutta Pohjolan terästä,\nSit'ei -- min olen terästä,\nKauniskiiltoista terästä. --\nIlmari, sin' olet seppo --\nMinä sun terästän vielä.\n\nILMARI.\nTyössä tarvitsen terästä.\n\nLOKKA.\nPoikani, sydänalani,\nJonka maine maita kiersi,\nSinut verron veljekseni --\nHallitse tätä taloa\nNiinkuin taito työntekoa,\nLempeästi ja lujasti,\nPäin hyvinne, päin jaloinne,\nKohti totta korkeata,\nKohti kirkasta sineä,\nTyö kohota, kansa nosta! --\nLento kurkea kohotti --\nTalon valtikka valitse.\n\nILMARI (kaulaten Lokkaa ja Ilvoa).\nKiitos, mun sulo emoni,\nAina armas neuvojani! --\nKuin vapaa aviolempi\nImmen ja sepon siteli, --\nTässä renkahat näette --\nNiinpä Pohjan ja Kalevan\nVapaus siteitä etsi\nToimiensa ohjaksiksi,\nLiittyäksensä lujaksi\nVartijaksi yhteis-onnen.\nSillä heimojen vapaus,\nIrtokiimainen, sokea,\nIlman järkijärjestystä,\nOli kuin salattu surma\nJoka miehen pään menoksi. --\nNyt, sovinnon vallitessa,\nMaassa on kotivapaus,\nRauhan turva, työn menestys,\nKaikk' on yhtenä väkenä,\nKuin kotona suuri perhe\nLieden lämpimän varana.\nYksi on Kalevan kansa!\n\nHÄÄKANSA.\nYksi on Kalevan kansa!\n\nILVO.\nSinä et muista Lemminkäistä,\nEt emoni vaatimusta?\n\nILMARI.\nTuulen pyörre tyyntyväinen,\nEi enempi!\n\nILVO.\n           Eikö myrsky? --\nMinä aavistan pahinta:\nTuhon valtavan tuloa.\n\nLOKKA.\nIstukaa, isot ja pienet,\nHeimot Pohjan ja Kalevan!\nAika istuen lyhempi.\n\n    Hääväki istuu.\n\nVÄINÖ.\nKalevatar, kansan äiti!\nHyvin hoitelit kotia\nKärsimyksissä kovissa,\nKun sota savuna suitsi,\nHalla peltoja palelsi,\nRunotarten kukka kuihtui\nKansan kalpean povessa,\nKyynel hyytyi poskipäille\nLauluksi herahtamatta --\nSinä lämmitit kotia,\nToivon säilytit suvesta,\nUskon uudesta ajasta,\nLaulusta, vapaudesta;\nSinä seppohon sytytit\nTulen ahjohon sydämen,\nJonk' on taikavoimin taito\nMaahan taivasta takonut,\nSuomen ihmesammon luonut:\nKiitos, suur-emo, sinulle! -- --\nAnnahan mun silmäellä\nTätä toivojen taloa!\nIso on pirtti Ilmarilla.\nSyvä on allani perustus, --\nSyvemmältä syitä etsin\nKaiken maailman menoihin. --\nSeinät kuin valantavaski\nKiipeävät korkealle,\nNiinkuin rannikko elämän\nMellastavasta merestä.\nSiin' on turva taitomiesten\nTemmellyksille, teoille. --\nTuolla katto korkealla,\nKaunis kuin kuparikello,\nItse Ilmarin takoma\nKotitaivahan kuvaksi,\nSuuren Suomen päälaelle.\nKorkealle se kohosi -- --\nKaton alta kansan mieli\nKohoa korkeammallekin,\nPuhki kattojen kamahda\nLuonnon tuorehen tupihin,\nElämän asuntomaille!\nSiellä siipesi levitä\nHersyvillä hettehillä,\nIme vehmasta mehua,\nTuo se tänne, täällä tuoksu\nTervettä elämän totta.\nSillä kaunista kotia,\nInnostuta ihmispolvet,\nEi huviksi herkän hetken,\nVaanpa tenhoa tekoihin kansa!\n\nHÄÄKANSA (jyryisellä innolla).\nTenhoa tekoihin kansa!\n\nVÄINÖ (jatkaen ennustavasti).\nMinä näen nousevan sukuja\nInto-Ilmarin povelta,\nLuonnon äänten etsimiä\nTenhottuja työjaloja,\nJotka kansan taivaskaihon\nHehkuvaksi hengittävät,\nHuokuvat kevätvaloa\nYli maan, ylitse kansan,\nSuuren Suomen niemen luovat\nTaitomiesten temppeliksi,\nJonka korkea kupoli\nVapautta ja valoa\nVartioipi,\nRauhantöitä, rakkautta\nSeinät soipi.\n\nHÄÄKANSA.\nVapautta ja valoa!\nRauhantöitä, rakkautta!\n\nILMARI.\nMiekka vaikene mykäksi,\nIhmistyöt, tekojen kentät\nOikeuksista puhuvat,\nKansa töistänsä kohovi.\nSun sanasi, viisas Väinö,\nKansan toivot, kaipaukset\nVoipi loitsia tosiksi.\n\nILVO.\nSinä tao miekkoja, seppo!\nNaisten kultakangastansa\nAnna helskyttää kotona!\nSota on miesi, rauha nainen.\nTai tahdot minusta miehen?\n\nILMARI.\nSulle on elämä rukki.\nSen emosi sulle antoi.\nMiehen on elämä aura,\nVäärin miekaksi taottu.\n\nILVO.\nMiekan jos hävität -- voitpa\nHävittää oman kotisi.\nElät rosvojen seassa,\nMielivallan miekan alla,\nHerkkuruokana halujen.\nJollet pysty puoltajaksi,\nSaat aleta suupalaksi.\n\nILMARI.\nSiksi on rakettu rauha.\nRauhan lahjoja ja'amme --\nSinä lahjoista ihanin!\n\nILVO (kuin yksin).\nRauha jäi terälle miekan. --\n\nIMMO (ynnä toinen mies kantaa esille suurta kirstua).\nTässä lahjalippahasi,\nMillä miel'hyväsi näytät --\nKäske, palvelen sinua!\n\nILVO.\nEnsi lahja laulajalle:\nHelmivyö sun helmistäsi!\n\n    Ojentaa Väinölle helmivyön.\n\nVÄINÖ.\nVyö olet itsekin: ihana\nSitoja sovintoliiton!\n\nILVO.\nLauluparvelle Kalevan\nJakelen hopeavöitä! --\nHopealta laulut soivat.\n\n    Immo värttinän varrella jakaa ensin Pellervolle,\n    sitte muille laulajille.\n\nPELLERVO.\nKiitos vöistä kirkkahista!\nKirkasta Kalevan päivä, --\nLaulu lentäisi vapaana!\n\nILVO.\nSukkanauhat soittajille,\nRuusuiset kuin aamukaiku! --\n\n    Immo jakaa sukkanauhoja.\n\nSOITTAJA (joukosta).\nRuusuiksi elämä sulle!\n\nILVO.\nSulle ompelin, anoppi,\nSinipohjaisen hamosen,\nTähtitäplin kirjaellun,\nSekä vahvan villaviitan --\nLämmintä sinulle soisin.\n\n    Antaa anopilleen.\n\nLOKKA.\nKiitos, lapsi, lämmöstäsi!\nKoti lämpöinen sinulle,\nSyksyllä satoa paljon,\nToivontähtiä suruissa!\n\nILVO.\nHelmiheinäni, natoni,\nJonk' on liike toimintoa,\nJonk' on toiminta tekoja!\nIlmarin sisar ja silmä,\nSepon sukkela kätönen,\nOnnentaikojen tekijä,\nMuille, mut ei itsellensä,\nMeren rannalla pesijä,\nJoka toivoja tähysti;\nSinä vaatetat väkeä\nKuin pukee kevät ketoja --\nSinä neuvo nuorikkoa,\nOpasta talon tavoille,\nSano askaret, asiat\nÄyskimättä, ystävyksin,\nNiinkuin sisko siskollensa\nHyväntahtoisin sydämin --\nSulle suuresta merestä\nHelmet kaulalle punelin --\nKanna kaulasi jalosti!\n\n    Antaa Anjalle helmet.\n\nANJA.\nKiitos, kultainen kälyni!\nKansan helmenä heloita! --\nKun opit, niin opastan\nSun tutuille työteloille,\nNeuvon töihin ja tapoihin.\nYhtä sulle en opeta:\nTietä toisehen talohon.\n\nILVO.\nKauneuden kaitsijani,\nKaasoni, sinulle tässä\nEsiliina onneksesi!\nSen olet kirjannut kukilla\nKotiniityn niemen päästä --\nHyvin hoitelit suloni!\n\nKAASO.\nVielä kauemmin suloa\nSäilytä sydämessäsi! --\nSe parahin kukkaniitty.\n\nILVO (Immolle).\nJuohtomiehille jakele,\nVakaville vanhuksille! --\nTuossa itselles osasi! --\nNaittajille, nuorisolle,\nLahjo kaikki naimakansa --\nKilvan ottakaa osanne! --\n\n    Immo heittelee lahjarihkamaa hääväkeen, joka kokoilee\n    mikä mitäkin jokainen morsianta kiitellen.\n\nILVO (Ilmarille).\nNäinkö ostan ystäväni,\nNäinkö valtani rakennan?\n\nILMARI.\nNäin näytät elämän lahjat\nKaikki yhteistä olevan.\n\nILVO.\nYhteistäkö sun älysi,\nSepontaitosi?\n\nILMARI.\n              Yritän\nKaikki keinoni jaella\nVoitoiksi tuhatluvuille.\nNiin ja'amme lähdevettä,\nJoka pulppuaa pihalla\nYmpäri tuhanten juoda.\nEthän tiedä, kons' on silmä\nTäältä kuiva, tuolta täysi,\nTätä on sulla, toista muilla.\nTarpehemme, toivehemme\nToisihinsa kietouvat\nKuin oksat tiheikössä\nTaikka juuret maan sisässä;\nNiin luovat väkevän metsän,\nJok' ei kaadu, ei läpäise,\nVainustellessa petojen.\n\nILVO.\nTeillä on omat tapanne.\nTuskin niitä tunnustaisin --\nJollen lempisi sinua. --\nOrjako isännän verta?\n\nILMARI.\nMinä en orjia suvaitse.\nKaikk' ovat vapaita täällä:\nTyö on arvoksi jokaisen.\n\nILVO.\nOnko korkea matala?\nTai väkevä heikko, suurko pieni?\nKulta rauta?\n\nILMARI.\n             Vaihtelevat\nArvot ja asemat maassa.\nAika vierähtää välillä,\nToista silmäsi näkevät;\nMonet heikot ja matalat,\nJoit' on vitsonut vihuri,\nSitkistyvät, suurenevat,\nYli vaaran vahvimpina,\nHartevina hallitsevat --\nKäskevä, väkevä, korska\nEntisyys lahovi maassa.\n\nLOKKA (taluttaen suurseppoa).\nTässä entisyys -- isosi.\n\nSUURSEPPO.\nTerve teille, maan matoset,\nKaivajat kanervamullan!\n\nILMARI.\nTerve sulle, suur-isoni!\nJälkikansasta iloitse!\n\n    Syleilee suurseppoa.\n\nSUURSEPPO.\nTekö korskina taotte\nMaahan taivahan taloa?\nMinä sen takelin tuonne\nKorkealle päämme päälle,\nMissä maailmat menevät.\n\nILMARI.\nIlmalinnasi ihanat\nEivät ne ylety maahan.\nSiksi meillä on omamme --\nVarataivas on talomme.\n\nSUURSEPPO.\nTuulen on tupia teillä,\nMyrskylintujen pesiä,\nTaivahisten armon alla,\nTiellä maallisten vihojen.\n\nILVO.\nMeille kaikki on elämä:\nSuru, rakkaus, vihakin --\nNiit' elä kateile meiltä. --\nTässä vanhukselle vaippa\nTalven tullessa levätä.\n\n    Asettaa vaipan vanhuksen harteille.\n\nSUURSEPPO.\nSoisin kyynelten lävitse\nTeille taivasta näkyvän,\nYön pimeän kautta aamun.\nMinun on takomatyöni\nAinakestävä, ikuinen.\nPoikani, sukuni seppo!\nHuuhdo virroista elämän\nAinakelpoista, ikuista!\nSitä tunnolla takele\nSuomen suurtalon tueksi,\nVastapolvien varaksi.\nSitä ei katehet kaada.\n    Kohottaen kätensä.\nKansa, suureksi sukeite!\n\nILMARI (Lokan kera vanhusta pois taluttaen).\nSinä pilviä pitelet.\nMeidän juuret viel' on maassa.\nMaahan taivahan makua\nEtsivät elämän työmme.\nEi kätemme ylty tuonne.\n\nSUURSEPPO (yhä poistuen).\nKaipaus, -- kaipaus, -- kaipaus!\n\nVÄINÖ.\nHän kohotti pilven reunan,\nMut ei taivasta avannut.\nMoinen sallimuksen ääni\nKäypi myrskysään edellä.\n\n    Pelonalaista kohinaa hääväessä.\n\nILVO (aavistaen itsekseen).\nPian on kosto kolkuttava\nKotionnemme ovella.\n\nANJA (taluttaen pikku poikaa).\nPääsi nosta! -- tässä toivo! --\nTapa vanha on Kalevalassa\nTuoda nuorikon povelle\nSulhasen suvusta nuorin,\nJolle haastaisit halusi,\nKuinka kansan kasvattaisit. --\nTahto on emo tekojen. --\n    Nostaa Ilvon polvelle pojan.\nTässä poika polvellesi,\nNosta nuoriso jaloksi!\n\nILVO.\nMun on tahtoni haluja,\nMieltekoja. -- Kasva, kansa,\nMyrskylinnuksi merelle,\nJota ei yletä kotka,\nTullessa tulisen hetken;\nJoka ei masennu maahan\nKohtalojen kolhinnasta.\nItse käske kohtaloa.\nSallimuksen sarvipäisen\nRiistä ohjakset käsistä.\nKuole ennenkuin matelet! --\nRautahan sinut puetan,\nTerästahdon sulle toisin!\nElä sallimusta syytä,\nSyytä tahtoa omaasi!\nKansan murinaa.\n\nANJA.\nSinä aavistat sotia,\nVaikk' olet rauhanmiehen vaimo.\n\n    Poistuu pojan kera.\n\nPELLERVO.\nNoilla nurjilla puheilla\nSinä päällemme kukistat\nSuurjumalten kolkon koston.\n\nKAVE (salaperäisesti).\nKorvissani soi kohina,\nSuurten siipien suhina,\nSilmäni näkevät sankan\nTuhopilven Pohjolassa.\n\n    Kansa pelon-alaisena.\n\nPOIKA PIKKARAINEN (palaten).\nMorsian! Minulle miekka!\nTahdon suojella sinua.\n\nILVO.\nSinä urhoksi sukeut.\nKerran sun sisusi luopi\nMiekan kuntosi mukaisen.\nEnsin kasva ja karaistu!\n\nPOIKA PIKKARAINEN.\nKyllä, morsian ihana.\nSepon suuruiseksi kasvan.\n\nIMMO.\nKuulitko pojan pyrinnön?\nIlmari ihanne Suomen,\nRauhan-urho, ei soturi. --\n\nILVO.\nEmo luonnotar imetti\nMulle maidossa terästä --\nSitä Suomelle imetän,\nKansan runkoa rakennan.\nKasva, lapsi, korkealle,\nMutta vankaksi ylene!\n\n    Immo nostaa poikaa ja kansa uusii viime säkeen.\n\nVÄINÖ.\nMiekka on hätävaramme.\nViisaus velisanainen\nEnsin tarjoaa kätensä.\nHyvän tahdon taikakeino\nUsein pulmista pelasti.\nVasta, kun peto vihainen,\nKynnet, hampahat haralla,\nSyöpi syytöntä sukua,\nMiekalta kysymme mieltä\nKansan kiusatun avuksi.\nKerran kaikki heimot, henget,\nJoilla soi sydämenkieli,\nKaiken antavat omansa\nYhteisen pesän avuksi,\nKuin kylän tulipalossa,\nJoka kättä kaivatessa,\nJoka henki tuo apunsa.\n\nILVO.\nMiekka on sydän sodassa\nEikä moinen melto mieli!\nSeppo, miekkojen takoja,\nSinä ota Kalevan ohjat!\nLoistavin kala meressä\nUipi parvensa edellä,\nTaitomies edellä joukon.\n\nILMARI.\nSuurin kurki parven kärki,\nVäinön aattehet avarat\nKuin avara tähtitaivas;\nVäinön innostus ihana,\nKuin ukontulien läike --\nNe Kalevan kansan johto.\nTyössä seppo käy esinnä,\nLaulaja sotarivissä.\n\nVÄINÖ.\nMinä vain sytytän; kansa\nKaukosankarin sivulla,\nKuin palava myrskypilvi\nValloittaa vapautensa --\nKauko Suomen miekan kärki.\n\nILMARI.\nKun sinä tyvestä työnnät\nMinne miekan on asia.\n\nILVO.\nKauko? Lemminkäinen lieto?\nHurja häitten häiritsijä,\nSovun sortaja levoton,\nJoka Pohjolan häväisi --\nHänkö Suomen miekan kärki? --\nEnnen mulle miekan suotte:\nMin' etsin etuja Pohjan\nKuin Kalevan -- mulle miekka!\nMinä johtoa tajuan,\nMinä korskan Lemminkäisen --\n\nILMARI (hillitsevästi).\nKuohut, kultani, vihasta!\n\nVÄINÖ.\nKauko ei katohon jouda.\nKaikki tarvitsee Kaleva,\nVerta lämmintä eniten,\nNuorta mieltä liiatenkin.\n\n    Pyrähtää torvi. SANANTUOJA sisään.\n\nSANANTUOJA.\nSiell' on Kauko Lemminpoika\nJoukkoinensa!\n\nVÄINÖ.\n              Käske tulla!\n\nLEMMINKÄINEN (sotaveikkoineen).\nKättä, veikot! Kättä, urhot!\nOnni Ilmarin pitoihin!\nMinä tulen Pohjolan periltä,\nSammon mailta.\n\nVÄINÖ.\n               Uutta tuonet?\n\nLEMMINKÄINEN.\nEn vihoja teille kanna,\nVaikka tuon sotasanoman.\nSinne tyhjensin vihani,\nTäällä tarjoan käteni.\n\nILVO.\nTarjoat veristä kättä --\nSinä Pohjolan tuhosit!\n\nILMARI.\nMissä sampo?\n\nKANSA.\n             Missä sampo?\n\nILVO (kiihkeästi).\nTapoit taattoni -- tapoitko?\n\nLEMMINKÄINEN.\nEhkä arvata osasit.\n\nILVO (raivossa).\nTänne kaulasi, katala!\nKostan sulle Pohjan kohlut.\n\nLEMMINKÄINEN.\nKaunis kaulani halata\nKuulun Pohjan kaunottaren!\nSitäpä Ahti ansaitseisi. --\nMut oletkin toisen vaimo.\n\nLOKKA (Kaukolle).\nEtkö haastella häpeä!\n\nILMARI.\nMiksi et sopua haasta?\nAina nuolia satelet.\n\nLEMMINKÄINEN.\nKalevalan kansan vuoksi\nMua suututti, hävetti,\nEttä seppo suurtekonsa\nJätti Pohjolan hyväksi,\nKotikansansa unohti\nKuin orja osaton, maaton: --\nMinä sampoa yritin\nKorjata pidoista pohjan --\n\nKANSA.\nMissä sampo?\n\nILVO.\n             Ja emoni?\n\nLEMMINKÄINEN.\nMieles malta, Louhen lapsi,\nNiin et työtäni kiroa.\n\nILVO.\nHaasta, hurja!\n\nKANSA.\n               Kerro kaikki!\n\nLEMMINKÄINEN.\nSammon? -- Louhi sen manasi\nKuin tulisen kultalinnun,\nAlle vuoren vaskirinnan,\nSiit' yksin iloitaksensa,\nTappiolla kansan onnen. --\nSilloin raivossa rajussa\nMinä Turjon päätä kohti -- --\nEikö totta, veikot?\n\nSOTAVEIKOT.\n                    Totta.\n\nLEMMINKÄINEN.\nTaisin syyttömän tuhota. --\n\nILVO (tuskaisesti).\nTaaton rosvosit minulta,\nAinoan kotisydämen,\nKäden katkaisit sovulta.\n\nLEMMINKÄINEN.\nNyt pimeä yölepakko\nSiipiään lepattelevi\nKansan päällä! maan ylitse --\nKuulettehan yön kohinan,\nVaikk' on päivä!\n\nKAVE (arasti).\n                 Kuulen! Kuulen!\nNäenkin jo mustan linnun!\n\n    Kansa peloissaan.\n\nILMARI (synkästi).\nSammon kansalta anasti.\n\nLEMMINKÄINEN.\nPelko pois, Kalevan kansa!\nEpätoivon me tapamme.\n\nILVO.\nEikö Ilvoansa sääli,\nEikö muistanut minua?\n\nLEMMINKÄINEN.\nMuisti: -- Louhi sun kirosi,\nJotta et sepon suloksi\nEtkä kansalle Kalevan\nLasta synnyttäis ikinä.\n\nILMARI.\nTämäkö tuho lisäksi!\n\nLOKKA.\nPoikani, sinun sukusi\nKalevalasta ei katoa.\nSe on heimo hengestäsi,\nLäpi aikojen eläjä.\n\nILVO (katkerasti).\nSe oliko mun emoni!\n\nLEMMINKÄINEN.\nSana on Kalevan kulta.\nJollet uskone sanaani,\nEt ole kalevalainen.\n\nILVO.\nOi emoni, oi emoni! --\n    Päättävästi.\nUskon -- tuossa mun käteni!\nSusi syö sikiöitänsä. --\nTeihin liityn, teitä puollan,\nKuin käsi sydäntä, kilpi\nPäälakea, puollan teitä,\nVaikka hiiltyisi vereni.\n\nPELLERVO.\nTätä aavistin, epäilin:\nHyvä ei tule pahasta,\nOnnenliitto ei vihasta.\n\nLEMMINKÄINEN.\nSanonpa: hyvä pahasta,\nLempi löylyn saanehesta,\nVihasta velihopea,\nRauha suuresta sodasta,\nVaan ei ystävä ylevä\nOrjan armon antajasta. --\nSotaliitto iskekäämme\nVasten rosvoa vihaista!\nTässä on urosta kolme,\nKoko kansa neljäntenä.\nNelijalka on oritkin,\nMiksei liitto?\n\nVÄINÖ.\n               Ensin tutki\nOnko orhi kengitetty,\nOnko ruokittu, roteva,\nTulta suusta suitsuaako,\nOnko päässä päiväntähti?\nTuon näetkö -- suista ratsu!\n\nIMMO.\nSeppo Ilmari! Taoppa\nUusi sampo Suomellesi!\n\nKANSA (sepon ympärillä).\nUusi sampo! Uusi sampo!\n\nILMARI.\nEip' ole luotu tälle maalle\nKahta kuuta, kahta aurinkoa,\nKahta koskea Imatran.\nTehty ei kahta Väinämöistä,\nEi kyhätty kahta Pohjan neittä --\nSampojako luoda voisin kaksi!\n\nKAVE.\nMeitä ahdistaa pimeys --\nLouhi nahkasiipon siivin!\nYölepakko näkyy ovella; pimennystä.\n\nVÄINÖ.\nPois pimeys laulakaamme!\nLoistakaa, runottaremme!\nHääväki, Kalevan kansa,\nLaula valjakot valolle!\n\nKANSA (intoisasti).\nLaulakaamme! Soittakaamme!\n\n    Seuraavata laulettaissa runottaret yhä enemmän\n    kirkastuvat värivalossa Väinön ympärillä.\n\nPELLERVO.\nKerronpa valon tarinan teille.\n    Laulaa Väinön säestäessä.\nLouhi, orjien emäntä,\nValon kansalta varasti,\nOnnen kätki kuoppahansa,\nSysipilvillä sokaisi päivän.\nMaa valitti, kansa itki:\n\"Ukko, auta valkeus vapaaksi!\"\n\n    Kansa uusii viime säkeen torvien säestäessä.\n\nUkko nousi pilven päälle,\nSiellä jyskytti, jyrisi,\nPilvet puhkoi ja punasi,\nIlmoihin salaman tulta iski,\nLouhen vallan mustan mursi:\nPäivä paistoi -- Miss' on Suomen sampo?\n\n    Kansa samoin kuin edellä torvien säestäessä.\n    Yölepakko häipyy: pirtti valkenee.\n\nVuoressa unisen Pohjan,\nLouhen kylmän kynnen alla,\nSiell' on sampo, sieltä etsi.\nTaivahan tulella rintas täytä,\nOrjavallan kahle katko,\nMiehen mieltä, miehen kättä käytä!\n\n    Kansa soiton säestäessä uusien laulaa kolme viime säettä.\n    Koko hääsali loistaa lumovalossa.\n\nILVO.\nAnja, annahan kätesi!\nHiiltä kannamme sepolle,\nAhjon tulta auttelemme! --\nLuovu en sinusta, seppo.\n\nANJA.\nJatkamme emoni työtä\nKuin vuosi ajan pituutta.\n\nILMARI.\nTyötä, uskollista työtä.\nJäsenemmekin alati\nToisiansa palvelevat,\nToinen toista ei hyleksi.\nKansako tekisi toisin?\nJokainen jokaista varten\nTyötä tehkämme tulessa!\n\nVÄINÖ.\nTyötä väljässä valossa.\nRunottaret, laulun immet,\nValvokaa valon etuja!\nSiitä puhkeaa vapaus\nKuin kevät povelta päivän.\n\nLEMMINKÄINEN.\nVapaus, haluni taivas,\nSulle soitan säilälläni,\nSulle taistelen ja juonkin --\nVapautta vartijoimme!\n\nHÄÄKANSA.\nVapautta vartijoimme!\n\nILVO.\nVapaus, hääilomme lapsi,\nJota Louhi ei kironnut.\nVapaus, sylini sulho,\nRakkauteni elämä,\nJolla on sampoja satoja!\n\nILMARI (Ilvolle).\nKaunis mun vapauteni!\nPöydän päähän sun korotan.\nNäen samponi sinussa. --\nMut onnenjanoinen kansa?\n\nIMMO.\nKansako! -- sanonko, seppo?\nMulla sampona on sahra,\nJolla kaivan maankamaran,\nSuomen suurennan, sulostan.\n\nPELLERVO.\nSiin' olemme yhtä mieltä:\nKullakin oma on sampo.\n\nLOKKA.\nSampo on sydämissämme.\n\nILMARI.\nKun se kestäisi, eläisi. --\nVäinö! -- meitä nyt opasta!\n\nVÄINÖ.\nSeppo lausui sammon löytöloitsun:\n\"Jokainen jokaista varten\nTyötä tehkämme tulessa!\"\nMitä on onni armolahja,\nVaivattamme valmistettu? --\nIrtokukka kulmillamme,\nJoka kuihtui ja karisi.\nVasta, kun on kunkin meistä\nSampo juurtunut povessa,\nKun sen itse valloitamme\nTyöllä, vaivalla, verellä --\nSilloin on se onnentammi,\nYlösversova, vakava,\nLemmenlehviä jakava,\nEikä Louhi sit' anasta. --\nJoka joukko! Kaikki kansa!\nHeimot, lahkot! Lähtekäämme\nKäsitysten, veljetysten\nSammon valloitussotahan!\n\n    Väinö, Ilmari ja Lemminkäinen latvistavat kätensä korkeuteen.\n\nKANSA (kohottaen käsiään).\nSammon valloitussotahan!\n\n    Esirippu laskee.\n\n\n\n"]