[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fHnsvffwxgW3E3_PIxJawOQje5pBwCVhuRnlwRNpNdAY":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},3005,"Mehiläinen 1840","Lönnrot, Elias",1802,1884,"3005-lonnrot-elias-mehilainen-1840","3005__Lönnrot_Elias__Mehiläinen_1840",null,"runous",[],[],"fi",1840,13964,86360,false,73242,[22],"Finnish periodicals",[24,25],"Poetry","Religion/Spirituality","\"Mehiläinen 1840\" by Elias Lönnrot is a collection of writings likely produced in the early 19th century. The work appears to embody a compilation of hymns, cultural reflections, and poetic expressions centered on Finnish life, spirituality, and the importance of language and cultural identity. This text serves as a means to promote a more refined Finnish language, and addresses the cultural concerns relevant to the Finnish populace during this period.  At the start of \"Mehiläinen 1840,\" the reader is introduced to various hymns and discussions on the state of Finnish poetry and its significance in religious and daily life. The opening portions emphasize the need for clarity and purity in the Finnish language used in hymns, contrasting traditional forms with proposed reforms to make them more accessible to the common folk. It highlights contributions from notable figures in Finnish culture and discusses hymns written by clerics, conveying a deep appreciation for the spiritual and communal role music plays in society. Overall, the beginning establishes the importance of preserving Finnish identity while fostering a connection between language and faith through collective cultural production. (This is an automatically generated summary.)",[],231,"Lönnrotin toimittaman aikakauslehden vuosikerta sisältää uusia virsiä, runoja ja kielellisiä huomioita. Teksteissä tarkastellaan suomen kielen ilmaisua ja hengellistä kirjallisuutta 1800-luvun alkupuolella.","Elias Lönnrotin 'Mehiläinen 1840' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3005.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","MEHILÄINEN 1840\n\nToim.\n\nElias Lönnrot\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nPräntätty G. O. Waseniuksen tykönä,\n1840.\n\n\n\n\n\n\n      Imprimatur: _H. Widenius_.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN. W. 1840.\n\nTammikuulta.\n\n\n\n\nMUUALTA LÄHETETTY.\n\n\nUusia Wirsiä, Kirkossa ja kotona veisattavia. Joita ensin Suomen\nPapit, Ignatius, Frosterus, Helenius, Pesonius, Achrenius, ja muut\novat kirjoittaneet; mutta sitten yhdistänyt, uudistanut, ja lisännyt\nArkki-Pispa vainaja Jak. Tengström, ja nyt Wirsi-Kirjan-Seurasto\npränttiin antanut. Ensimmäinen ja jälkimmäinen osa. Turusa, vuonna 1836\nFrenckellin ja Pojan Kirja-painosa.\n\nKauvan on Suomalaiset olleet täydellisemmän Wirsi-Kirjan puutteessa,\njoko, ei ainoastansa, selkeemmällä puheenparrella, kuin nykynen\nWirsi-Kirjamme, ilmoittais Evangeliumin puhdasta oppia, mutta jossa\nmyös olis Wirsiä muista tarpeellisista aineista kuin nykysessä vanhassa\nWirsikirjassamme löytään; täma puute on huomattu, ja se on myös\nollut Jumalan sanaa, ja yhteistä hengellista parasta rakastavaisten\nSielunpaimenten sydämmellä; heitin yhteisestä toimesta ja työstänsä\non nämät mainitut Wirret, präntin kautta, annettu kunkin erinäiseksi,\nja kaikkein Suomalaisten yhteiseksi hengelliseksi hyödyksi. Ne on\nmyös erinomattain täysinäisen kielensä vuoksi parhaita, tähänasti\npainetuista Suomalaisista Wirsistä. Mutta ne monet takaperoset sanat,\njotka näyttää ehdolla, vaston kielen luontoo ja tavallista puhetta\nolevan kirjotettu takaperosiksi, on niin oudot korvalle, että,\njos ei ne juuri öksytä lukiaansa, niin ovat ne kumminkin häneltä\ntyölläästi ymmärrettävät, ja ainakin on ne oikeinpäin, luonnollisessa\njärjestyksessänsä, paremmat, jonkatähden tähän pannaan muutamia\nesimerkiksi, ja niitten selitys, niille tiedoksi, jotka ei senlaiseen\ntakaperoseen puheen luontoon (Renkoon) tottuneet ole.\n\nN:o 552 v. 1 luetaan: \"Hän Isän lyöpi vitsalla\" olis paremmin\nymmarrettävä, sanojen luonnollisessa järjestyksessä, ja\nversyn-rakennusta (meter) vahingoittamatta, sanottuna: Hän lyöpi Isän\nvitsalla. N:o 1 v. 1 \"Maan, Taivaan noskoot Luojalle,\" oikein päin:\nNoskoot maan, Taivaan luojalle. N:o 2 v. 2. \"Äänes kuulen jylinän\",\noikein päin: Kuulen äänes jylinän.\n\nErilaita on niitten takaperosten sanojen, joita versyn juoksu, eli\nlaatu, vaatii semmoisiksi; esimerkiksi: viimmeksi mainitun virren\nkolmann. versyssä seisoo: \"Käskee teille Taivahan\", ja N:o 4 v. 2\n\"Pukus säteet auringon\", rikkois versyn luonnon, jos niitä oikeinpäin\nsanottaisiin: Käskee Taivahan tielle, ja Pukus auringon säteet. Mutta\nnäistä edellä nimitetyistä, niinkun seuraavistakin takaperosista\nsanoista, ei ole ollut versyn-rakennuksen apua, vaan pikemmin\npahennusta, ja ainakin ovat luonnottomat, niinkun jo sanottu on. N:o\n162 on jambista versyn lajia, mutta ensimmäisessä versyssä 3:mas rati\nalkaa daktylillä ja takaperosesti: \"Kuoleman pääsi vallasta\", jos\ntässa olis kielen luontoo seurattu, niin olis versyllä oma jambinen\nluontonsa, esimerk. Hän pääsi kuollon vallasta. N:o 34 alkaa \"Jumalan\nHerran ainoan kunnia olkoon aina\"; tässä sanotaan Jumalalla olevan\nHerra, mutta ei toivoteta: _Jumalalle (taikka) Herralle ainoalle kunnia\nolkoon aina._ N:o 56 alkaa \"Tuntos äänen koskas kuulet\", oikeinpäin:\nKoskas tuntos äänen kuulet. N:o 146 v. 6. \"Haudan nousit kammiosta\",\noikeinp. Nousit haudan kammiosta. N:o 149 v. 2 \"Kuoleman vapaat\nvaarasta\". oikeinp.: Wapaat kuoleman vaarasta. 156 v. 2. \"Heille vaan\nse omaksi\". oikeinp. Waan se heille omaksi. N:o 161 v. 2 \"Jesuksen\netsein ruumista\", oikeinp. Etsein Jesuksen ruumista. N:o 162 v. 6 \"Hän\nsuuren voitti kunnian\", oikeinp. Hän voitti suuren kunnian. N:o 166\nv. 3 \"Usiamman päätin kerran\", oikeinp. Päätin usiamman kerran. N:o\n167 v. 1 \"Uuteen nousit elämään\", oikeinp. Nousit uuteen elämään. N:o\n180 v. 3 \"Elämän ruokkii leivälla\", oikeinp. Ruokkii Elämän leivällä.\nN:o 317 v. 3 \"JoS epä-usko armos estää valon\", oikeinp.: Jos epä-usko\nestää armos valon. N:o 371 v. 2 \"Surun näännyn vallasa\", oikeinp.:\nNäännyn surun vallasa. N:o 393 v. 5 \"Isä suo rakas\", oikeinp.: Suo\nIsä rakas. N:o 442 v. 3 \"Sen heille hyvyys Herran suo\" oikeinp.: Sen\nheille Herran hyvyys suo. N:o 474 v. 2 \"Kansansa asuu seasa\", oikeinp.\nolis: Asuu kansansa seassa. N:o 476 v. 3 \"Niin Taivaan voitan palmun\",\noikeinp.: Niin voitan Taivaan palmun. N:o 512 v. 1 \"Elämän käymään\nteitä\", oikeinp.: Käymään elämän teitä. N:o 513 v. 1 \"Sun käskyis\nkäymään teitä\", oikeinp.: Käymaän sun käskyis teitä. N:o 590 v. 4 \"Isäs\ntunnet rakkauden\", oikeinp.: Tunnet Isäs rakkauden. N:o 64l v. 1 \"Monen\nhän kerran\", oikeinp.: Hän monen kerran. N:o 677 v. 3 \"Ja teitä synnin\nseurataan\", oikeinp.: Ja synnin teitä seurataan. N:o 684 v. 1 \"Taivaan\nnähdä kotomaan\", oikeinp.: Nähdä Taivaan kotomaan.[1] Nro 710 v. 1 \"Ei\nkuollon päästä kädestä\", oikeinp.: Ei päästä kuollon kädestä ja paljo\nmuita senkaltasia.\n\nN:o 642 Sanotaan veisattavan kuin: O Jesu Kriste sä autuuden, ja 68\nsamalla nuotilla; mutta näitten virsien rakennus on peräti erinlainen:\nEnsiksi mainittu virsi (642) on Daktylinen, 10 ja 9 tavausta versyen\nratisa; toinen (N:o 68) on Jambinen, 8 ja 7 tavausta ratisa. Eikö olis\nluonnikkaampi, että kaikki yhdellä nuotilla veisattavat virret olis\nyhtä versyn laija?\n\nN:o 734 4:sä ja 5:sä versyssä on, ainoastansa, 8 ratia, mutta\nedellisissä on 12; tietämätön on mistä näihin viimeisiin versyin\nsaadaan 4 puuttuvaista ratia?\n\nN:o 148 v. 4 ja viidennestä radista puuttuu 1 tavaus ja N:o 258 v. 2\nensimm. rati samalla lailla; mutta seuraavaissa on yksi tavaus liiaksi.\nN:o 122 v. 4 2 rati. N:o 255 7 v. 7 rati. N:o 586 4 v. 1 r. ja 601 3 v.\n7 radisa.\n\nPuolia, eli katkastuita sanoja on tyystin ja taiten kartettu; niitä ei\nole myös muuta kuin harvassa paikka joku sana (\"Nuorna\"), esimerkiksi\nvirsissä N:o 582 v. 1, 583 v. 5, 584 v. 4, 589 v, 4, 592 v. 1, 599 v.\n8, 615 v. 1, ja 707 v. 3. Paitti näitä on koko kirja, ylistettävästi,\ntäydellistä ja selkeetä Raamatun Suomee,[2] ja niinmuodon Suomen-maan\njoka paikkakunnissa, suomalaisilta ymmärrettävä. Mutta, kaikki ei\nnäytä hyväksyvän niin täydellistä kieltä, ja puhdasta puheenpartta\nvirsissä,[3] vaan pitäävat katkaistut sanat niin tarpeellisina, ettei\nhe ilman niitä sano saavan versyä luonnistumaan, siitä syystä, että\nSuomen kielessä on vähän lyhkösiä ja yksi tavaus sanoja. Mutta jos tätä\nasiaa tarkemmin tutkitaan, niin huomataan piankin ettei katkastuista\nsanoista ole versylle apua, eikä sitä luonnikkaammaksi auta; Roschierin\nja Heleniuksen Ruottinkielestä Suomentamat Wirsi-kirjat todistaapi\ntämän; sillä ne on melkeen koottu katkaistuista sanoista, ja sentään\ntaajemmassa versyn-rakennuksen vikoja, kuin Wirsi-Kirjan-Seuraston\nvirsissä. Tähän otan esimerkiksi Roschierin \"Psalmi-kirjan\",\nainoastansa, ensimmäisestä Psalmista (virrestä); sillä ne seuraavaiset\non kaikki samallaisia, ja Heleniuksen on myös yhtäläinen: \"Juur',\nhäneen, heill', tääl', niins, kaikk'.\" Kukin ajatteleva lukia näkee\ntässä, jos nämät tavaukset on lyhkösiä, jotka lyhköseksi merkitty\non. Sillä nämät katkaistut sanat: Juuri, heille, täällä, kaikki, ja\nmuut senkaltaiset, ovat Trocheukset, niissä on pitkä ja lyhy tavaus;\njos niistä jätetään pois viimmonen tavaus, joka on lyhy, niin jääpi\nkumminkin ensimmäinen tavaus, joka on pitkä, sanottavaksi, eikä sovi\nlyhkösen siaan pantaa, niinkuin sanan-katkasiat on tehneet, ja luulleet\nsen sillä lyhköseksi muuttuneen, kuin he viimmesen tavauksen on pois\njättäneet.\n\nSenlaiset lyhennetyt sanat kuin: \"Mulle, Sulle\" joita löytään\nWirsikirjan-Seuraston Wirsissä ovat hyvät ja käpöset, jos ei niitä enää\nlyhennetä niinkuin Rosch. ja Hel. on tehnyt 'Mull', ja Sull'.\n\nMitä Ruottalaisten uuden Wirsi-kirjan ja Suomalaisten Runojen sanojen\nkatkasemiseen tulee, niin löytyy niitä näissä molemmissa, sangen\nharvassa paikkaa; tuskin on koko ensinmainitussa kirjassa usiampia\nkuin R. ja H. joka virressä. Kullakin kielellä on oma luontonsa ja\nvaatimuksensa, meitin ei tule suoria kieltämme muitten kielien mukaan,\nvaan seurata sen omia vaatimuksia ja luontoo. Waikka Suomalaisissa\nRunoissa onkin, harvassa paikkaa, katkastuita sanoja jossa ei niitä\nmyös tarvittaisi niin tiedämme ne olevan Talonpoikasten tekemiä, joilta\nei sovi parempaa vaatiakkaan; mutta Oppineilta, joilla on taitoo ja\naikaa tutkia kielen laatua ja luontoo, on senlaiset, katkaistut sanat,\nkuin jo nimitetty on suuri rikos.\n\nMerkittävä on myös, että katkaistuilla sanoilla sanotaan virsi\nsaatavan hengellisestä hartaudesta rikkaammaksi kuin täysillä,\njoilla sanotaan virsi tulevan kankeemmaksi ja hengettömäksi; mutta\neikö syy tähän luuloon lienee ainoastansa se, että Hengelliset\nvirtemme on tähänasti ollut katkaistuilla sanoilla kirjoitetut\nsuureksi vahingoksi kielellemme ja että korvat on niihin jo niin\ntottuneet, ettei Hengellisempiäkän virsiä enää pidetä arvossansa,\njos ei niissä katkastuita sanoja löytä. Samalla lailla oli muinaan:\nkoska Paavilaisuuden aikana pidettiin Jumalanpalvelukset Latinan\nkielellä, jota ei oppimaton seurakunta ollenkaan ymmärtänyt, ja kuin\nsitte, Lutheruksen-Opin mukaan, ruvettiin maakunnan omalla kielellä\nJumalanpalvelusta pitämään, niin ei Seurakunta (ensimmältä) pitänyt\nsitä enää siinä arvossa kuin ennen; juuri kuin Jumalan sana olis\nsenkautta pyhyydensä kadottanut, että sitä Seurakunnan omalla kielellä\njuliistettiin, eikä latinan kielellä, jonka he luuli ainoastansa olevan\nJumalan sanalla pyhitetyn.\n\n_Jälkimaine_. Waikkei kyllä tässä edellä luettava tutkinto olekkaan\ntäydellinen, joka vaan vaatisikin pidempätä kirjoitusta, niin panemma\nmielellämme sen anomusta myöten Mehiläiseen, toivoen, että usiampiaki\nlöytyisi, jotka ilmoittaisivat ajatuksensa mainitusta uusien virsien\nkokouksesta. Mitä Mehiläisessä löytyy tilaa, annamma ainakin kernaasti\nsemmoisiin tutkintoihin, koska tunnemma niiden suuren arvon nykyaikana.\nMitä tähän nykyiseen tutkintoon koskee, niin olemma muutamin paikoin\nvähän eriajatuksesta tutkijan kanssa, jonka vaan nimitämmä, hyvin\ntieten, itsekullaki löytyvän omansa.\n\nMehiläisen toimittaja.\n\n[1] Sana, _Koto-maa_, näyttää olevan paremmin Suomenkielen luontonen\nkuin \"Isän-maa\", jota nimee on paikottain tässä kirjassa pruukattu,\nesimerkiksi: Wirsiä \"Isän-maan rakkaudesta\" j.n.e.\n\n[2] Liiaksi näyttää, kuitenkin, tässä kielessä olevan ne, ei\nainoastansa joka virressä vaan myös melkeen joka versyssä löytyvät\nkertomus sanat (pronomina). Esimerkin otan ainoastansa yhdestä\nvirrestä: N:o 36 v. 1 \"Sun kiitostas me aina veisaamme\" v. 2. \"Ja\nuhrimme Me sulle kannamme.\" Jos näistä versyista jätettäisiin pois\nkertomus sanat \"Sun ja Me\", niin olis kieli luonnikkaampi, ja saatasiin\nniitten siaan sovittaa tarpeellisempia sanoja.\n\n[3] Tämä näkyy Turun ruottalaisista Sanomista nimeltä Åbo Tidningar N:o\n19 ja 20 1838. Jollenka vastaukseksi seuraava on kitjoiettu.\n\n\n\n\n\nKAIKENLAISIA.\n\n\nPilvien suuruudesta.\n\nMoni pilvi liiatenki syntyessänsä ei ole, kun muutaman kyynärän\nsuuruinen; toiset päälle penikuormanki ja välistä on koko näkyvä\ntaivas yltä pilvessä. Pilvien suuruus on helposti arvattava varjosta\n(kuvasesta), jonka allansa maalla tekevät. Korkioilla vuorilla, joiden\nkukkurat pistäksen ylemmäksi pilviä (katso: Mehil. Elokuulta 1837),\ntaitaan pilvien paksuuski mitata. Eräät ovat ohuita hennukoita, toiset\nsatoja ja tuhansiaki kyynäriä paksut.\n\n\nMaanviljeliöille.\n\nUsiassa paikassa Franskan maalla kylvetään alkukesässä toukoja, joista\nsitte 2 ja 3:ki kertaa niitetään karjanruokaa ja ehästään sillä\nkeinon tähkään pääsemästä. Wasta seuraavana vuonna annetaan saman\ntouon rauhassa kasvaa, joka joutuu ja valmistuu tavallisena aikana\nleikattavaksi. Tästä viljelyskeinosta oli edellisenä vuotena saatu\nkarjanruoka melkein sulaa voittoa. Mahtaisko Suomessaki niin menestyä?\n\n\nSateen paljoudesta.\n\nIlmasta alasputoava vuotinen vedenpaljous on suurin maan keskiseuduilla\nja vähenee sitä myöten, kun siitä tullaan likemmä maan pohjais- eli\neteläpäätä, s.t.s. lämpimämmillä maaseuduilla alasputoaä vuosittain\nenempi vettä, kun kylmemmillä. Mutta peräti vastahakaan on sade'päivien\nluku sitä suurempi, mitä kylmempi maaseutu. Hispaniassa, Italiassa,\nGreikan maalla. Persiassa, Arabiassa, Palestiinassa j.n.e. luetaan\nvuosittain keskikohtasesti 100 sade'päivää; Franskan maalla,\nEtelä-Saksassa, Hungariassa, Pohjas-Turkissa j.n.e. 130 päivää;\nEnglannissa, Pohjas-Saksassa, Preusissa, Puolassa, Keski-Wenäjässä\nj.n.e. 160 päivää; Ruotsissa, Suomessa, Pohjais-Wenäjässä, Lapissa\nj.n.e. vieläki usiampaa sadepäivää. Ylisumman on kesäs-aikana alastulo\nsuurempi, kun talvis-aikana, vaikka luetaanki syys- ja talvis aikana\nenempi sadepäiviä. Jos lumiki, mikä talvella sataa, sulattaisi vedeksi,\nniin siitä kevät- ja syys-sadetten kanssa yhteenlukein ei kuitenkaan\ntulisi paljo enempi vettä, kun mikä kesällä kolmena kuukautena\n(Kesä-, Heinäja Elokuussa) yksinään sataa. Päiväs-aikana sataa aina\npaljo enempi, kun yöllä, ja rakeita ei juuri muistella koskaan yöllä\nsataneen. Muuten sataa vaaramailla (vuorisilla seuduilla) enempi,\nkun tasasilla eli alhasilla mailla; ja jos yhdessä kohtiki asetetaan\nyhtäsuuret astiat, toinen korkialle katolle, toinen pihalle, niin\nkokoutuu katolla olevaan astiaan enempi vettä.\n\n\nTuulten kulusta.\n\nKevyt, vaivon havattava tuuli, kulkee tiimassa puolentoista Wenäjän\nvirstan paikoilla; kohtalainen tuuli penikuorman; rajutuuli kolmesta\nniin kuuteenki penikuormaan; myrsky kahdeksan penikuormaa, ja\ntuulispää, semmoinen, joka kukistaa huoneita ja tempaa maasta puita\njuurineen matkaansa, kulkee kaksitoista penikuormaa tiimassa.\nIlmalaivoilla kulkiat ovat havanneet, että korkiammalla ilmassa useinki\ntuuli puhaltaa vastoin sitä tuulta, joka alempana käypi. Jäämerellä\najelehtii halki kesän suuria suunnattomia jäätönkäleitä ja purjehtiat\nkertovat niistäki moniaiden kiireesti vaston tuulta kulkevan, koska\ntoiset liikkuvat tuulen mukaan. Syy tähän kummitukseen sanotaan olevan\nse, että kun vedenpinnassa aalto käypi tuulta myöten, syvemmässä vesi\ntaas virtoisi jälelleen vaston tuulta täyttämään sitä lomaa vedessä,\njonka poisaaltoava vesi jälkeensä jätti. Tämä syvemmässä käyvä\nvirta kuljettaisi myötänsä ja vaston tuulta niitä jäätönkäleitä eli\njäävuoria, jotka painonsa suhteen ovat syvemmässä ja toiset, jotka\neivät painu niin syvään, menisivät tuulen mukaan. Tätä oppineilta\nmietittyä selityslaatua emme kuitenkaan pidä tyydyttäväisenä. Sillä\nkun tuuli kuljettaisi muutamia, alusvirta toisia jäävuoria, niin\npitäisi välttämättömästi niiden välillä löytyä eräitä, jotka pyörisivät\nympärite paikaltaan liikkumatta. Mutta onko semmoisia? — Myös pitäisi\nsamaa selityslaatua myöten pienempien jäävuorien kulkea tuulen mukaan,\nsuurempien vaston tuulta; mutta tapahtuuko sillä tavalla? — Kaikissa\nvirroissa erotetaan pääväylää alasjuokseva _ukonvirta_ sen vieriltä\nylösjuoksevasta _ämmänvirrasta_. Eikö liene sama syy jäävuorienki\nkahtalaiseen kulkuun Jäämerellä, kun vedenki virroissa kahtalaiseen,\ntoinen toistansa vastahakaseen juoksentaan? — Ja olkoonpa kuinka\ntahansa, niin ainaki sanovat olevan hyvin oudon ja kummittavaisen\nJäämerellä katsella, kuinka jäävuorista yhdet juoksevat peräsukaa\nsinne, toiset rientävät tänne aivan vastahakaan niiden vieressä\nkulkevien suuntaa ja retkeä.\n\n\nLiikkuvista pyhistä vuodessa.\n\nUusissa almanakoissa katsotaan ainaki ensimmäiseksi, mihen aikaan ne\nliikkuvat pyhät, _Laskiainen, Pääsiäinen ja Heluntai_ lankeavat. Kun\nkellä ei ole almanakkaa, niin useinki täytyy mennä muilta kysymään\nnäiden pyhien aikaa ja tulevista vuosista on työläs kysymälläkään\ntietoa saada. Waan kun yhdenkään näistä liikkuvista pyhistä tietää,\nniin huokiasti saa niistä toisistaki tiedon, koska niin Laskiaisen\nja Pääsiäisen, kun Pääsiäisen ja Heluntain väliä on täysi seitsemän\nviikkoa. — Joksiki hyväksi lukioillemme panemma tähän kahdenkymmenen\nseuraavan vuoden Pääsiäiset. Tänä vuonna (1840) on Pääsiäispäivä 19\npäivä Huhtik. ja siitä lähtein:\n\n  1841 se 11 Huhtikuussa.\n  1842 — 27 Maaliskuussa.\n  1843 — 16 Huhtikuussa.\n  1844 — 7  Huhtikuussa.\n  1845 — 23 Maaliskuussa.\n  1846 — 12 Huhtikuussa.\n  1847 — 4  Huhtikuussa.\n  1848 — 23 Huhtikuussa.\n  1849 — 8  Huhtikuussi.\n  1850 — 31 Maaliskuussa.\n  1851 — 20 Huhtikuussa.\n  1852 — 1l Huhtikuussa.\n  1853 — 27 Maaliskuussa.\n  1854 — 16 Huhtikuussa.\n  1855 — 8  Huhtikuussa.\n  1856 — 23 Maaliskuussa.\n  1857 — 12 Huhtikuussa.\n  1858 — 4  Huhtikuussa.\n  1859 — 24 Huhtikuussa.\n  1860 — 8  Huhtikuussa.\n\nNiillen, jotka halunnevat tietää minkä vuoden Pääsiäisen tahansa\nja osaavat ne neljä tavallisinta laskukeinoa (k. Mehil. m.v.\nMaaliskuulta), saamma neuoksi antaa, että Pääsiäispäivä kunaki vuonna\nhelposti löytään seuraavalla tavalla: ala jakaa itse saman vuoden\n\n   Wuosiluku jakimella 19, merki viimeksi ylijääpä a.\n   Sama luku     —      4,   —      —         —    b.\n   Sama luku     —      7,   —      —         —    c.\n   19 x a + M    —     30,   —      —         —    d.\n  2xb+4xc+6xd+N  —      7,   —      —         —    e.\n\nNiin on Pääsiäispäivä sinä päivänä Maaliskuussa, joka saadaan, kun\nne luvut, mitä d ja e merkitsivät, ja luku 22 luotetaan yhteen.\nMutta jos Summa näistä Luotoksista kasvaa suuremmaksi, kun 31, niin\notetaan Summasta pois 3l ja Jääpä merkitsee, minä päivävä Huhtikuussa\nPääsiäisväivä tulee. Muistettava on, että tässä laskussa M ja N\nmerkitsevät lukuja, joilla on seuraava arvo: kaikissa vuosiluvuissa\nsiitä ajasta asti, jona Uusi Luku keksittiin, taikka\n\n  Alkain 1582 lopettain 1699 merkitsee M 22, N 3.\n    —    1700     —     1799    —      M 23, N 3.\n    —    1800     —     1899    —      M 23, N 4.\n    —    1900     —     1999    —      M 24, N 5.\n    —    2000     —     2099    —      M 24, N 5.\n\nMyös on muistettava, että jos Pääsiäinen tätä laskua myöten tulisi\nolemaan sinä 25 eli 26 päivänä Huhtikuuta, niin muuttuu se 7 päivää\nylemmäksi, taikka siksi 18 ja 19 päiväksi samaa kuuta. Wielä seki on\nmuistettava, että Ruotsissa ja Suomessa vastoin tätä muussa Uuden Luvun\nseuraajassa Euroopassa tavallista laskua. Pääsiäinen vuosina 1845,\n1869, 1900 tulee yhtä viikkoa myöhemmin vietettäväksi, taikka se 30\nMaalisk., 4 Huhtik., 22 Huhtik. sen siaan, kun muualla se 23 Maalisk.,\n28 Maalisk. ja 15 Huhtikuuta.\n\nJos nyt tahdot tietää Pääsiäispäivän v. 1840, niin jakaa\n\n  esinnä 1840 jakimella 19 ja kirjota jääpä a s.o. 16.\n    —    1840    —      4  —     —      —   b  —    0.\n    —    1840    —      7  —     —      —   c  —    6.\n  19x16+23 s.o.  327    30 —     —      —   d  —   27.\n  2x0+4x6+6x27+4 190     7 —     —      —   e  —    1.\n\nSitte luota yhteen d + e 22 s.o. 27 + 1 + 22, josta saat Summan 50,\njosta 3l pitää pois ottaa, että jääpi 19, joka merkitsee Pääsiäisen\nlankeavaksi sinä 19 p. Huhtikuuta. Jos summa 50:nen siasta olisi tullut\n31 eli joku vähempi luku, niin olisi se suorastaan Maaliskuun päivän\nmerkinnyt, jona Pääsiäinen siinä tilassa olisi ollut vietettävä.\n\nWenäjän ja muun vanhan luvun seuraaja Pääsiäinen saadaan samalla\ntavalla tietä, kuu vaan muistetaan, että siinä M aina merkitsee 15 ja\nN aina 6. Muut pyhät niinkun Joulu, Uusivuosi, Maaria, Juhannus j.n.e.\novat seisovia, ettemme niistä huoli mitään kirjottaa.\n\n\n\n\nTYTTÖIN LAULUJA.\n\n\nInka.\n\n      Ei oo sia surunen meiän majassamme;\n    Päivät kuluu kunnialla, illat aitassamme.\n      Pojat käyvät kulkemahan illan pimiällä.\n    Laulellen ja rallatellen ilovirsiänsä.\n      Illan tullen näille maille pojat kylihin kulkee;\n    Likat menee aittahansa, oven kiini sulkee.\n      Käykää pojat kylissä, vaan elkää menkö saunaan;\n    Pienet piiat pirtissä paljo teille nauraa.\n\n\nElsa.\n\n      Puhun minä poikasille, eipä houkutella\n    Nuoria likkoja tarvitseisi, eikä viekotella.\n      Leskiä saapi liikutella, ei se haittaa mitään;\n    Ei saa tyttöhin koskea; hävetä poikiin pitää.\n      Eipä tämä tyttö lähe hylkypojan viereen;\n    Hylkypoika viettelee ja saattaa mierontielle.\n      Poika rahat menettävi olvehen ja viinaan,\n    Tytöt ei pane rahojaan, kun silkkihin ja liinaan.\n      Kyllä sinäki tyttöjä saisit, saisit vaika kenen,\n    Kun olis viina loppunut jo viittä vuotta ennen.\n\n\nKaisa.\n\n      Laulaisinpa taitaisinpa kun palkka maksettaisi;\n    Emmä paljo pyytäiskään, kun markan sanasta saisin.\n      Ei ole tyttöin ikävä pimeillä öillä.\n    Pojat käyvät kyliä myöten tyttöin tinkitöillä.\n      Tuli poltti Turun linnan, vesi vei sen sillan.\n    Pojat itkee ikävissään päivän sekä illan.\n      Likka käypi kankahalla, niinkun kaunis kukka,\n    Poika juoksee jälestä, niinkun vanha hukka.\n      Likka astuu ahoa pitkin, pumpuliliivit liuhkaa,\n    Poika ryömii jälessä, tuohivirsut viuhkaa.\n      Likka istuu linnassansa, kulta rippuu rinnassa;\n    Tänä vuonn' on huonot pojat huokiassa hinnassa.\n\n\nAnni.\n\n      Woi minä polo likka, kun ma olen yksin!\n    Olen tullut kaikilta hyljätyksi.\n      Muut tytöt toimittivat asiansa ennen,\n    Minä olen heitetty ikävihin tänne.\n      Enkä tieä miten minä hylyksi nyt tulin,\n    Joka ennen kaikkien kukkana kulin.\n      Olin minä ennen, kun enkeliskukka\n    Kehnojen päällen en katsonu'kaan.\n      Parahinten parvessa kävin minä kirkkoon,\n    Jo nyt olen joutunut koiarien joukkoon.\n      Waan mitä entisistä ajoistani huolin? —\n    Noitapa muistaissa syämeni kuoli.\n      Syän ompi kylmä kun syksyinen jää,\n    Ei sitä rakkauskaan lämmitä.\n\nLeena.\n\n      Minä olen kainu, kun syvän salmen siika,\n    Murehella täytetty pienonen piika.\n      En vielä muistane kovin monta vuotta,\n    Walitella täytyy jo kuitenki totta.\n      Maailman meri se on vaarallinen aivan,\n    Pian myrsky särkevi pienosen laivan.\n      Ei aina käynti ole kukkien päällä,\n    Toisin ajoin ompi orjantappuria tiellä.\n      Wälistä se näyttää, kun ilonen ois' olla,\n    Usiammin taitavi mure'pilvi tulla.\n      Niin on koko elomme ja koko olo täällä,\n    Lehenkanta katkeava syksysellä säällä.\n      Omp' on elo ihmisten, kun aaltosien veellä,\n    Yksi tulee jälessä ja toinen meni eellä.\n      Nuoruuteni aika ja ilopäivä kulkee\n    Jopa noista vaivoista väsymyski tullee.\n      Waan kun olen nuori ja ruumihilta raitis,\n    Mahan olla luojoani kiittämähän valmis.\n      Luojoansa kiittävi varpusetki pienet;\n    Enkö toki varpusia parempi mä liene.\n\n\nSanna.\n\n      Mennä vuonna oli minun ilonen olla.\n    Tänä vuonna olis minun parempi kuolla.\n      Eipä enää naurata, kun aina johtuu mieleen,\n    Ett' on oma kultani jo mennyt muien viereen.\n      Tuostapa on syämeni sangen karvas,\n    Kun on oma kultani jo muien armas.\n      Ikävät on aikani maailman päällä\n    Ei kuulu kultaistani siellä eikä täällä.\n      Päivä se paistaa ja lintusetki laulaa,\n    Minun kulta veäksen jo muien kaulaan.\n      Lumipilvet taivaalla juoksee ja kulkee\n    Minun kulta muita jo sylihinsä sulkee.\n      Waan minä itkenki ja valitan ja huolin,\n    Waikk' olen sorrettu kaikilta puolin? —\n      Heitän koko Suomenmaan ja lähen Wenäehelle,\n    Elän siellä vuotta kaksi, niin on hyvä jällen.\n\n\nRiitta.\n\n      Hullu olin kun ma läksin kotipitäjästä,\n    Näin mä siellä kultani joka viikon päästä.\n      Minä olen täällä ja sinä olet siellä,\n    Moni järvi välillämme, soita paljo tiellä.\n      Sirkat ne sirkottaa ja lintuset laulaa,\n    Waan eipä kultani riennä'kään kaulaan.\n      Lintuset visertävät metsien päällä,\n    Minä istun ikävissä yksinäni täällä.\n      Tuuli se tuulee ja pienet puut ne taipuu,\n    Kultani ääni ei kankailla kaiku.\n      Niin on suru syämessäni ja on kauan ollut,\n    Enkä ole sanoakaan kullastani kuullut.\n\n\nLiisa.\n\n      Surunen on syämeni, itku silmän peittää:\n    Jopa oma kultani taisi mun heittää.\n      Minä elin kultani kanssa, elin monta vuotta;\n    Iän nuoren kulutin ja kulutin juur suotta.\n      Olin aina siivo tyttö, siivo rehellinen,\n    Kultani se viettelijä, viekas, petollinen.\n      Wiikon vuotin kultoani, vuotin joka ilta,\n    Kysyin keon kukilta ja ilman lintussita:\n      Ettekö kukat ole kultoani nähnyt,\n    Miss' ompi kultani kulkenut ja käynyt?\n      Ettekö tieä te lintuset pienet,\n    Missä mun kultani elänee ja lienee? —\n      Kulta eli ilossahan meren tuolla puolla,\n    Minun anto surra ja ikävihin kuolla.\n\n\nMari.\n\n\n[Toisella tavalla ja vaillinaisesti ennen präntätty; katso; Finnische\nRunen von Dir. H.R. Schröter, sivulla 1106 ja 141.]\n\n      Astelin kaunista kangasta myöten,\n    Heliätä hiekkarantoa myöten.\n      Poro minun pölysi polvilleni,\n    Heliätä hiekkoa helmoilleni.\n      Menin minä siskoni kartanohon,\n    Siskopa minua syömähän laitti.\n      Söin palan eli puolen arvoltani.\n    Kysyin sitte siskolta armaistani.\n      \"Armahasi ei ole ollunna täällä:\n    Tuollapa maannehe marjoin päällä.\"\n      Kävin minä armasta katsomahan,\n    Sisko se sivullani astumahan.\n      Armahani makasi paarten päällä.\n    Silkkinen huivi oli silmiin päällä.\n      Sisko se käski mua nauramahan,\n    Sano minun armahan toisenki saavan.\n      Olisin ma nauranut armastani,\n    Waan empä jaksanut itkultani.\n      Suu minun neuro, syämeni itki,\n    Silmäni vettä vuoatteli.\n      Weetpa ne vierivät poskia myöten,\n    Menivät kun virrassa koskia myöten.\n\n                         (Lisää toiste.)\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1840.\n\nHelmikuulta.\n\n\n\n\nMUUALTA LÄHETETTY.\n\n\nKysymys Mehiläisestä.\n\n    Kunne on nyt kulkenunna,\n    Kovin kauaksi kaonna,\n    Mehiläinen meiän maalta,\n    Näiltä Pohjolan periltä,\n    Kun ei kuulu kulkevaksi,             5\n    Ei näy sinä ikänä? —\n    Joko lie kulkenna kulunsa,\n    Ohin aikansa ajanna,\n    Mennyt meistä melkosihin,\n    Kohen merta määrätöntä,             10\n    Ponnetonta, pohjatonta,\n    Iankaikkista, isoa;\n    Josta ei pahat palaja,\n    Tule taitavat takasin.\n    Näihin ilmohin ikänä,               15\n    Eipä se meri mehusta\n    Taia tulla täytetyksi;\n    Sill' on vuosia vatsassa\n    Ennen saatuja saatoja,\n    Tuhansia tunkemia,                  20\n    Ei ole sittenkään sisältä\n    Meri tämä täytynynnä,\n    Wiel' on ontena ololta,\n    Avaralta autiana.\n    Se nyt saattapi minunki,            25\n    Wiepi paikalla vinohon,\n    Toimittapi toisahalle\n    Ajatukset ainehesta,\n    Es'sanoista eksyttäpi.\n    Enk' ois outo ollenkana,            30\n    Saattamaton saanutkana,\n    Ruvennut runon tekohons\n    Tähän työhön työntynynnä,\n    Wann tuli iso ikävä,\n    Kaipaus kaonnehesta;                35\n    Se minun pani pakolla,\n    Sepä työnti työntämällä,\n    Laitti virttä laulamahan,\n    Saatteli runon sanoille.\n    Niin jo tuota toistamisen           40\n    Mehiläisestä kyselen:\n    Onko enää ollenkana\n    Elämässä entisessä,\n    Näissä maailman majoissa,\n    Joka kuuna kulkemassa;              45\n    Wain lie joutunut jokehen\n    Tulvan tullessa isoksi;\n    Wainko tuimahan tulehen,\n    Aivan hirmu hiiloksehen;\n    Wain oisi salohon saanut,           50\n    Selkosmetsihin sekonut,\n    Etähäksi eksynynnä;\n    Tahi ei tahtone enempi\n    Tulla'kaan tuville näille,\n    Kaukasille kartanoille,             55\n    Näille Pohjolan perille,\n    Pikkuisihin pirttilöihin,\n    Joiss' on karstoa katossa,\n    Paljo pöyvillä pölyä,\n    Penkeilläki pelmehiä,               60\n    Aivan lasitki likaset,\n    Sillat myöski siivotonna.\n    Samoin kun sano Paturi,\n    Häpäsi Hämehen miesi,\n    Runossansa rustatussa,              65\n    Jossa paraite paniki,\n    Ylen määränsä ylävä,\n    Siivoistamme, silloistamme,\n    Pöyvistämme, penkeistämme,\n    Akkunoista, astioista,              70\n    Niinkun kaikista kaluista,\n    Waate'varsista pahoista,\n    Wielä taioista tavoista,\n    Että tyyleistä tytärten,\n    Poikasien Pohjan maalla.            75\n    Ja niin kiittiki kivasti\n    Heiän puolen hempehiä,\n    Tyttäriä tyynempiä,\n    Kun ovat kovan koriat,\n    Ylen määränsä ylävät,               80\n    Monen tansin taitavaiset.\n\n    Waanpas kuule Kustu kulta,\n    Pane mielehen Paturi,\n    Mitä mä sanon sanoista,\n    Laulustasi laitetusta:              85\n    Mitä on tyllit tyttärillä,\n    Talonpojan tallukoilla?\n    Mitä on saalit silkkisetki,\n    Kamritsiset kaulahuivit.\n    Että silkkisiekalehet,              90\n    Jotta saavat sammumahan\n    Tulen liekin liehumasta,\n    Keiton alta kyökistäki?\n    Niin ennen isät sanoivat,\n    Muistutteli muinaskansa:            95\n    _Ei salli savinen pelto\n    Koriata kuokkiata,\n    Piian pitkeä hametta,\n    Sukanvartta valkiata_.\n    Pois ne onki Pohjolasta            100\n    Silkit, kamritsit kateessa,\n    Talonpoikaisten taloista.\n    Se on mahti mamsellejen,\n    Tapa herraisten taloissa,\n    Jotk' on sääty säayltähän          105\n    Pulskiampahan pukuhun.\n    Se on erotus eräinen\n    Meille varsin valmistettu\n    Tuntomerkiksi tutuksi,\n    Niinkun tunki kunniaksi,           110\n    Että olla oikiasti\n    Waattehissansa vakaasti,\n    Sääyssansä säiseästi.\n    Sill' on kukkoki kuresta,\n    Kananpoika kaarnehesta,            115\n    Erotettuna esinnä\n    Luojaltansa luullaksemme,\n    Niille pantuna paraaksi\n    Esimerkiksi etehen,\n    Jotk' ei ilman itsiänsä            120\n    Koskan tule tuntemahan,\n    Tuntemahan, tietämähän,\n    Mistä on suku sukunsa,\n    Mistä alku ainehensa,\n    Waikk' on alku ainehemme           125\n    Maasta, mullasta sukumme.\n    Niin me pojat Pohjan maalla\n    Aina aikahan tulemma\n    Kotisaaulla saralla,\n    Jot' ei paljo painettane.          130\n    Emmekä huoli ensinkänä\n    Suurten rinnalle ruveta,\n    Tytöt ei ne meiän maalla\n    Maha tulla mamselleiksi.\n    Jos ei toisinkaan toella           135\n    Pitäis kenenkään kehata\n    Ylen pitkiä piteä\n    Körttiröiyn rötkäloitä,\n    Halkosuisia hameita,\n    Wanhan kansan kauhtanoita,         140\n    Jost' on joukossa johuja,\n    Pahat seuroissa seotki,\n    Josta juorut juoksioitten,\n    Lorut pitkät loppumatta.\n    Moni mielen miehistäki,            145\n    Warsin vaimoista valitut,\n    Niin on eksyneet etääksi,\n    Uskossansa untunehet,\n    Että pyrkivät pyhiksi,\n    Wanhurskaiksi vaattehilla.         150\n    Niin on tyhmät tyttäretki,\n    Että riepunsa repivät,\n    Kaikki katkovat hameensa,\n    Huivinsaki hukkoavat,\n    Aivan polttavat poroksi;           155\n    Sillä toivovat tulevan,\n    Paremmaksi pääsevänsä,\n    Sillä pyrkivät pyhiksi,\n    Taivasta tavottelevat;\n    Waikk' on synnissä syvästi         160\n    Omatunto tuuvitettu,\n    Ettei tunne tuomiota\n    Synnin päälle synkiätä;\n    Waikka himot hiukoavat,\n    Weri kunne'ki vetäpi,              165\n    Synnin töihin tyhmempihin,\n    Ilkeyksihin isoihin.\n\n    Waan jo olen vaiti vaattehista,\n    Että tylleistä tytärten,\n    Wirkan vainen viimeseksi           170\n    Mehiläiselle sanani:\n    Niinkö siistiksi sinäki\n    Tulit tuttu lintusemme,\n    Että sä noesta nokastut,\n    Eli muista muuttehista,            175\n    Tulemastasi tupihin,\n    Meiän maille matkomasta?\n    Waikk' oot kuullut käyessäsi,\n    Että nähnyt ollessasi,\n    Kuinka vaimot vastoinensa          180\n    Karstoja kapistslevat\n    Joka lauantai laesta,\n    Nokiorret nostelevat,\n    Ettei kai ole katosta\n    Sitä puonnut silmillesi,           185\n    Silmillesi, siivillesi.\n    Wieläpä seinätki sipovat,\n    Kyntivät metson kynillä,\n    Sekä veillä veisteievät\n    Aivan puulle puhtahalle,           190\n    Pöyät, penkkinsä pesevät,\n    Lakasevat lattiansa\n    Warpuluuilla lujasti,\n    Raot kaikki rassoavat\n    Puikon kanssa puhta'aksi;          195\n    Waikk' ei siisti sittenkänä\n    Ole vielä ollenkana\n    Meiän tuhmissa tuvissa,\n    Pimiöissä pirteissämme,\n    Kuin on kuulunut Hämeessä,         200\n    Aina mainittu olevan,\n    Lattiat vesin valetut,\n    Kaikki pesty permantonsa;\n    Kuin on suurissa saleissa,\n    Parahissa pappiloissa.             205\n    Wain tule kuitenki tupihin,\n    Pikkusihin pirttehimme,\n    Joss' olet kauan kaivattuna,\n    Kauan ollunna kateessa;\n    Tuo tukulta tullessasi             210\n    Meille mieluista mehua,\n    Kanna mettä kaapussasi,\n    Alla siipesi simoa.\n    Elekä pane pahaksi,\n    Ellös tuosta tuskautuko,           215\n    Waikka kuinka kuulisitki\n    Pahanjuonisten panevan,\n    Kulkuasi kummeksivan,\n    Tahi kieltäsi kiroovan;\n    Ei ole ollut ennenkänä             220\n    Kaikki kaikille hyväksi,\n    Yksi kiitti, toinen moitti,\n    Harvat arvon antanepi —\n    Se on mahti maailmassa,\n    Se tapa iänikuinen.                225\n\n         *   *   *\n\n    Kaikki mit' on kankiasti\n    Tähän lauluhun las'ettu,\n    Taikka pantuna pahasti,\n    Puuttuvaisesti puhuttu,\n    Lapinpuolen lausehilla,            230\n    Puhe'parsilla pahoilla,\n    Siitä saattapi sanoa:\n    Ett' on miekka miestä myöten,\n    Laulu laulajan mukahan.\n\n_Jälkimaine_. Jo tätä ennen olemma, ilman muita lauluja, präntättäneet\nMehiläiseen kolmekymmentä nykysemmän ajan tekoista runoa. Niitä on\nollut 25 semmoisia, jotka on tehty ruotsin eli muun vieraan kielen\nymmärtämättömiltä miehiltä ja niiden eritekiäin luku on 14. Nämät\ntekiät ovat olleet kotoperää osittain Karjalasta (Repolasta, Lieksasta,\nIlomantsista ja Kerimäeltä), osittain Savosta (Rautalammilta,\nWiitasaaresta, Pielavedeltä ja Iinsalmesta), osittain Pohjanmaalta\n(Siikajoesta, Iistä ja Hyrynsalmesta). Usiammastaki syystä olemma aina\nmieluisesti präntättäneet talonpoikaisten laitoksia niin runoissa,\nkun muissa kirjotuksissa. Ensistäki kielen vuoksi. Aivan surkiata\non katsella, kuinka Suomen kieli monessa herraisten tekemässä\nkirjotuksessa on pilattu, erittäinki ensiaikoina. Ruotsin kielen\nsanajärjestys on aikaa voittain niin tavalliseksi suomalaisissa\nkirjoissa tullut, että moniki lukia jo katsoo kankiaksi kaiken\nkirjoituksen, joka siitä ei seuraa. Emmekä huolisi vallittaa, jos ne\nsen tekisivätki, joiden silmät ja korvat ovat tottuneet ruotsalaiseen\nkirjotukseen, vaan se vasta on pahempi ja ainaki huolettava asia, kun\nsama ruotsalaisuus paikka paikoin jo on tullut umpi suomalaisillenki\nniin tutuksi ja rakkahaksi, etteivät muusta tiedä, eivätkä huoli.\nTiedämmä kyllä, kaikilla aineilla taivaan kannen alla olevan ikänsä,\naikansa ja muutteensa, eikä mitään muuttumatonta löytyvän, ei kieltä,\nmieltä, eikä muuta ainetta, näkyväistä eli ajateltua. Mutta se on myös\ntietty ja kaikille tuttu asia, että esimerkiksi puu itsevapaudessansa\nkasvaa luonnostansa suoraksi, vaan kun tulee tuuli idästä, toinen\nlännestä ja pieksää sen muiden lähellä olevien suurempien puiden\nväliin, niin viimein oksista eli latvasta puuttuu niihin ja kasvaa\nniitä myöten vääräksi ellei aikanaan vapauteta ja oikaista. Ei siis\nliene'kään lupa niin ajatella, kun meillä ei olisi minkäänlaista\nhuolenpitoa kotikielestämme, »vääntyköön kuinka tahansa. Kaiketi'ki\non meillä siitä niin huolta, kun hyötyäki. Eikä ole'kaan yksipuolisia\nvelvollisuksia maailmassa, niin että saattaisimma kielestäkään sanoa,\nsen vaan meille hyväksi luodun olevan, meidän ei siitä huolta pitää\ntarvitsevan. Se siis on huoli ja velvollisuus kotikieltämme kohtaan,\nettä, minkä taidamma, estelemmä sen oman luonteensa heittämästä ja\nmutkistumasta ruotsin tahi muiden ulkokielten mukaan. Olisiko se\nsiis niin vaarallinen asia, ja eikö se olisi ennemmin suotava, kun\nesteltävä? — Tätä kysymystä vastaamma toisella: onko se vaarallista jos\nmännyt metsässä kasvavat vääriksi, ja eikö ne kuitenki ole mäntyjä,\nei muita puita? — Ovat kyllä ja kelpaavatpa vielä polttopuiksi,\nmutta seinää ja huonetta on niistä vaikia saada. Ainaki pitää niitä\nusiammiksi kappaleiksi sitä ennen palotella ja ei saa sittenkään muuta,\nkun jatkettua seinää. Semmoista jatkettua, paloteltua kieltä saadaan\nmyös suomesta, kun sitä ulkokielten mukaan mutkistettuna käytetään.\nSuomessa on oikein aika honkiin verrattavia sanoja, juurellansa,\nvarrellansa, oksilla ja latvalla. Semmoisista ruotsi ja moni muu\nulkokieli ei paljo tiedä'kään, vaan täyttää yhden suomen sanan siasta\npuheen usiammalla pienellä, välistä neljällä ja viidelläki. Kun\nnyt semmoisiin ulkokieliin tottuneet jotai suomeksi kirjottavat ja\nliiatenki, jos kääntävät jotakuta niistä kielistä, niin tavallisesti\nsaavat sanan sanalta, kaksi paraalta suomalaiseen kirjotukseensa.\nWaan erityiset sanat ruotsissa ja muissa ulkokielissä enimmiten\novat lyhyitä, suomen sanat pitkiä. Sentähden venyy kirjotuksensaki\npitkäksi ja näyttää oudollen. Tätä vikaa parantaaksensa karsivat\nja katkasevat sanat, jolla saavat semmoista kieltä, kun useimmissa\nvirsissä virsikirjassamme. Niin on mielestämme Turun ja Uudenmaan\nSuomalaisten kieli oikian luonteensa kadottanut ja pilannut somuudensa,\nniin Wiron kieli vieläki pahemmaksi rumentunut. Waan jälki vetää,\nsanotaan sananparressa, ja kun nyt suomalaiset kirjat enimmäksi\nosaksi ovat mainittua ruotsin mukailemata, niin tarvitsisi saada\ntoinenki jälki, joka vetäisi ehkä muutamiaki siltä entiseltä ruotsin\njäleltä. Tosin onki nykysempinä aikoina alettu tehdä ja käydä tätä\ntoista suomalaisuuden jälkeä, mutta vieläki on se entinen paremmin\ntallattu. Sentähden olemma meki puolestamme liittäyneet niihin, jotka\ntallaavat tätä suomalaisuuden uraa paremmaksi tieksi, vaan koska\nusein meki erehdymmä sille entiselle tielle, niin haluisesti ainaki\nolemma pyytäneet tutuksi tehdä runoja ja muita kirjotuksia semmoisilta\nmiehiltä, joita joku vieras kieli ei taida hämmentää, ruotsalaisuus\nei seottaa. Se on ensimmäisenä syynä, minkätähden semmoisia runoja ja\nmuita kirjotuksia olemma präntättäneet.\n\nToiseksi osotaksen niissä Suomen kansan mieli, tavat ja elämä paremmin,\nkun herraisten laittamissa runoissa ja kirjotuksissa. Meidän herrasväki\nmielessänsä, tavoissansa ja elämässänsä ei ole enemmin Suomen, kun\nmihin muuhun kansaan verrattavia. He ovat eronneet kansasta, jos ei\njuuri siksikään, että taitaisiin Ruotsalaisiksi, Wenäläisiksi eli\nSaksalaisiksi lukea. Moni heistä tuskin tuntisikaan kalaa elävässä\nmuodossaan, vielä vähemmin, kuinka sitä pyydetään, minkälaisia nuotta\nja verkot ovat, minkälaisia aura, viikale ja harava, millä tavalla\npellot ja metsät saadaan eloa kasvamaan, jos nauris kasvaa maassa eli\npuussa j.n.e. He ovat kuitenki paljo oppineempia, kun talonpoikanen\nkansa, mutta kun heidän oppinsa ja taitonsa ovat ulkopuolella\ntalonpojan oppia ja taitoja, niin tulevat he ulkopuolin tuntemaanki,\nmitä suurimmalla osalla Suomen kansasta oikein on omituista. Ja kun\njoskus kirjotuksissaan kuvaelevat, niin eivät saa oikiata kuvaa Suomen\nelämän muodosta, vaan välistä kaunistavat sen liiaksi, toisinaan\nrumentavat ylimääräsesti eli hairailevat muulla tavalla. Liika\nkaunistus helpoimmasti tapahtuu omilta maanmiehiltämme, mutta ei ole\nkuitenkaan kiitettävä. Lapselle näytettiin kerran omenapuun kuva\npaperille kirjotettu. Ihastuen katseli hän niitä viheriöitä lehviä ja\nkauniita, vaalevia kukkia ja sanoi, ei koskaan niin kaunista puuta\nnähneensä. \"Se on kuvattu sinun nimikkö puustasi omenatarhassa\",\nlausui isä, ja lapsi pyysi kuvaa omaksensa. Isä vastasi, ei taitavansa\nantaa sekä puuta että kuvaa, vaan jos tahtoisi vaihtaa, antaa puun\nisällensä, ottaa kuvan, niin sillä saisi. Lapsi myöntyi mielellänsä\nvaihtamaan, sillä kuvan taisi kädessänsä pitää, myös oli se uusi;\nvaan puu oli vanha, eikä liikkunut paikaltaan. Jälkeenpäin olisi hän\nkerran helteessä puun varjoon istunut, mutta kuva ei antanutkaan\nvarjoa. Wieläki pahemmin kävi hänen, koska syksyllä muut puistansa\npoimivat omenia ja hänen kuvapuunsa aina oli yltä valkiassa kukassa.\nWiimen tulivat hiiret ja kalustivat sen rikki loukosta, mihen oli\nheittänyt, eikä hän tästä hiirien työstä paljo surrutkaan. Tähän lapsen\nomanapuun kuvaan ovat usein oppineitten kuvaukset elämän muodosta\nverrattavat. Ovat monasti kuvauksia heidän puuttuvaisesta tiedostansa\nyhteiseen elämään koskevissa asioissa, ei itse elämästä; heidän\nomista luuloistansa, ei asioista. Toisin on sen kanssa, asia, joka\nitse yhteisen elämän lapsi, siitä ei ole kunne'kaan vierasten oppien\ntielle hairaunut. Kaikissa puheissa ja kirjotuksissaan ilmottaa hän\nkansan mielen, tavat ja muun elämän muodon paremmin, kun minkä oppineet\nkauniimmillaki kuivauksillaan voivat. Hän ei osota ainoastansa kuorta\nmunasta, vaan sekä syämen, että kuoren; ei ainoastaan ulkonaista näköä\nhuoneesta, vaan sisäsolennonki. —\n\nWielä muitaki syitä löytyisi, joiden tähden arvossa pidämmä umpi\nSuomalaisten kirjotuksia. Usein ansaitsevat itse aineensa puolesta\ntutuksi tulla ja ikäskun näytteeksi ulkolaisille Suomen yhteisen kansan\nnykysestä kirjallisesta taidosta. Ei monta vuotta sitte präntätyssä\nsaksalaisessa, hyvin oppineelta mieheltä tehdyssä kirjassa luetaan\nSuomalaiset vieläki pakanain sekaan. Ei siis taida haitata, että\ntulisivat vähä paremmin meidän maan ja kansan tuntemaan, jos ei toisin\npuolin meidänkään tästä pakanallisesta nimestä tarvitse suuttua, vaan\nennemmin kilvotella ja pyrkiä, vasta paremmaksi tulla. — Tämä nyt\nolkoon puolestamme myös niille vastaukseksi sanottu, jotka moittivat\nmeitä \"hävyttömien loruin\" pränttäämisestä Mehiläisessä, vaikkemme\nkyllä voikaan ymmärtää, mistä syystä ne mennä vuoden Lokakuun osassassa\nluettavat tarinat olisivat hävyttömiksi tuomittavat. Eikä ole muutkaan,\njoita siitä asiasta olevina kyselleet, sitä ymmärtäneet. Sen kyllä\npidämmä hävyttömänä asiana, vaimolla olevan salaukkoloita, mutta se\nmielestämme ei ole hävytöntä, jos joku muistuttaa vaimoa siitä, vaikka\nkohta pilkkaamalla eli nauramallaki. Samalla tavalla ovat valhe, petos\nja varkaus itsestänsä tuomittavia, mutta saapi niistä kuitenki puhua,\njoka niitä ei ylistä ja seurattaviksi esimerkiksi muille niitä ei\naseta. —\n\nMitä edellä luettavaan runoon koskee, niin on se myös umpi suomalaisen\nmiehen tekemä, lukkari _Eerikki Bisin_ Kiannalta, Hyrynsalmen pitäjätä,\nja taitaa olla ensimmäinen, jonka eläissänsä on tehnyt, sillä hän on\nvielä nuori poikamies. Mielellään olkoon siis se hänelle sallittu,\njos olisiki joku paikka runoissansa \"pantuna pahasti, puuttuvaisesti\npuhuttu\" k. v. 224—234. Muutamia paikkoja olemma pränttäämättä\nheittäneet, joissa liiaksi ylistää toimitustamme Mehiläisen kanssa,\nsillä semmoista ylistystä emme ansaitse omassa tunnossamme,\nvaan ennemmin moitintoa. Silla itse tunnemma työmme ja toimemme\npuuttuvaiseksi ylitse kaikista niistäki, jotka siitä meitä enimmästiki\nmahtavat moittia. Sillä niitä on niin monta, jotka oikein kilvotellen\nestävät meitä sitä paremmaksi saamasta: välistä taidottomuus, välistä\nkiirut aika, välistä kykenemättömyys, välistä huolettomuus, välistä\nvarattomuus. — Sillä tunnolla ja mielellä ainaki emme ole tainneet\npräntättää muitaki meille tulleita ylistysrunoja Mehiläisestä, niin\nesimerkiksi emme sitä, jonka jo pariki vuotta sitte saimma ja joka\nlopettaa aineensa seuraavalla tavalla:\n\n    Wielä saattelen sanoiksi,\n    Wielä virkan immeiseksi:\n    Jos sa joskus matkoillasi,\n    Sattuisit samotessasi,\n    Kujille kotikyläni,\n    Koti peltojen perille;\n    Ellös siirtykö sivutse,\n    Tahi oikasko ohitse!\n    Mistäs tunnet minun kotoni? —\n    Tuosta tuntenet kotoni:\n    Koto on minun lovessa,\n    Kyröjärven kainalossa,\n    Lounasrannalle rakettu,\n    Liki koskea jaloa,\n    Suurta, paljo pauhaavata,\n    Kyröskoskeksi sanottu,\n    Weenlasku Kyrölammin,\n    Laajalaatusen vesistön.\n    Siitä länsiluotehesen\n    Wirstan päässä päätyneenä\n    On se kunta kylästä,\n    Neljä pikkuruukusia,\n    Jota Pettutaipaleeksi\n    Haukkunimellä hokevat.\n    Siell' on mun kotokyläni,\n    Syntypaikkani samate,\n    Kostun saarta vastapäätä,\n    Länsisuuntoa samasta.\n\n    Jos sa joskus luoksi jouvut,\n    Pääyt paikalle samalle;\n    Toki tulloski tupahan,\n    Sekä poikkea sisälle,\n    Yötimähän, päivimähän,\n    Kostimahan Kostulahan,\n    Ei sun täällä semminkänä\n    Panna pettua etehen,\n    Tahi parkkia pahoa;\n    Emoni sun einehtävi,\n    Kostitsevi kylläseksi,\n    Makumaiolla Meriken,\n    Ristikenki rieskasella.\n\n    Paikat on perin pulskiammat,\n    Ihanimmat ilman alla;\n    Kaunihimmat kaikkialla\n    Ovat Kostulan kotoset:\n    Niemet on somat näöltä,\n    Arot kaunihit, avarat,\n    Siinä saaristot likellä,\n    Joissa kukat kuhisevat,\n    Kahisevat kaikenlaiset. —\n    Ja meiän ahe ihana\n    Kukillansa kultasilla,\n    Puistollansa pulskialla,\n    Pihlajistolla jalolla!\n    Oh kun sitä silmäellä\n    Aamuaikoina alotan,\n    Keskellä kesäsyäntä,\n    Päivän nostessa norolta\n    Kultinensa, koittonensa,\n    Hopeinensa, hohtonensa;\n    Niin se mieleni mehuna,\n    Syvältä syämeniki,\n    Sulosuomasta sulavi,\n    Ihantelevi ilosta.\n    Siitä sieki, meiän lintu,\n    _Mehiläinen_, mieliksesi\n    Saisit mettä mittavasti,\n    Suunnattomasti simoa.\n    Siellä saisit siipiäsi,\n    Lentimiäsi levätä,\n    Ryvetä mehikukissa,\n    Höyriä hunavarassa.\n\nKutsumisestansa saamma sitä meille tuntematonta kutsujata rehellisesti\nkiittää ja myös runostansa, jota emme kuiteekaan jo mainitusta syystä\ntaida kokonaan präntättää. Ettemme ansaitse ollenkaan semmoisia\nylistyksiä todistaa seuraavaki meille muualta lähetetty:\n\nMuuan sana _Mehiläiselle_.\n\n\"Toden ollessa sananlaskun: luonnossansa mies lujempi, tavoissansa\ntaitavampi, olis Mehiläisenkin pitänyt Simpukan ja Kotkan sadusta\noppiman, 'ei lentämään korkiammalle, kuin siivet kantavat', ja\nmuistellen, päämääränsä olevan, ainoastansa tässä elossa kartutella\nhyödytystä ja huvitusta ihmisille, ei yritellä'kään kajomaan uskon\noppiin ja tulevaisen elämän asioihin. Tämän kuitenkin unhotettuansa,\nniinkuin usiammasta ensivuotensa, varsinkin Joulukuun Numerosta\non nähtävä, ja niinmuodoin varsin 'Simpukan' satuun saadessaan,\nnäkyis tarvitsevan varoitusta, ettei, luonnossaan pysyin ja oikiata\npäämaaliaan kohden kulkiin kyllä hyödyllinen ja kiitettävä ollen,\ntaidottomuudessaan peräti hukkaan lentää hurrittaisi.\n\n\"_Mehiläinen_ on kyllä monasti julistanut pitävänsä P. Raamatun arvossa\nja oikian uskon ainoana perustuksena. Mutta sitä ei tämän kirjottaja\njaksa uskoa, nähdessään ja kuullessaan siltä niin monta P. Raamatun\noppia vastaan käyväistä menoa ja ääntelemistä. Hän rohkenee esimerkiksi\nTammikuun Historia osassa 3 siv. — omastako päästänsä, eli muiden\nmukaan, sitä ei ole sanonut — päättää, jotta 'kaikki historian totuus\njuurraksen enimmältä muisto muistolta säilyneihin tarinoihin ja\nkirjallisiin tietohin', 5 siv., että 'pian ainoat muinasajan tiedot\novat etsittävät tarinoissa', että 'sekä ne, jotka epäilevät suuresti\nmitänä totta näissä tarinoissa löytyvän, että ne, jotka pitävät enimmiä\ntotena, taitavat erehtyä', että 'runoilemissa liiatenki on varottava,\nettei kaikkea todellistana totena pidettäisi', ja ettei 'historiallista\ntotuutta silloin (vanhaan aikaan) kysytty, eikä vaadittu, vaan ainoasti\nluonnollista totuutta eli asian kertomista senaikuisten ihmisten luulon\nja toivon mukaseksi', ja 6 siv. että 'ikivanhoja aikoja tutkiessa\nikäskun uimma avaralla merellä, kussa ei rantaa erota'kana'.\"\n\n                                 (Lisää toiste.)\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1840.\n\nMaaliskuulta.\n\n\n\n\nKoulunkäymättömän valitus.\n\n\n    Jos olisi isä ennen muinon\n    Antanna aluksi mulle\n    Kapan kauroja mukahan,\n    Sitten minun selvittannä,\n    Tuonne työntännä toella,                 5\n    Koulun korkian tyköhön,\n    Opin oikian tiloille;\n    Jossa oisin oppinunna\n    Tietämähän, tuntemahan,\n    Monta hyötyä hyveä,                      10\n    Monta paikkoa paremmin,\n    Muita kieliäi mukaillut\n    Kaikin paikoin kallohoni; —\n    Kukas saattaisi sanoa,\n    Kuka muuten muistutella,                 15\n    Etten minä, niinkun muutki,\n    Niinkun muutki muutamaiset\n    Koulun korkian kävijat,\n    Lauleleisi, liirittäisi,\n    Rillettäisi, rallattaisi,                20\n    Kantelettai kaikuttaisi,\n    Että kuuluisi kumina\n    Yli suurta Suomenmaata,\n    Yli vuorten, vaaramaiten,\n    Yli laaksojen laveien,                    25\n    Niinkun kaiku kankahilla\n    Tahi synkissä saloissa,\n    Huuettaissa huikiasti,\n    Kauas kuulupi kuhunni.\n    Waan nyt on kieleni kipiä,                30\n    Ääneni minun ärakkä,\n    Nyt on kalpa kanteleini,\n    Ettei ensinkään osoa,\n    Saata kaikkia sanoja\n    Saaha oikein sarjallensa,                 35\n    Kun en tieä, enkä tunne,\n    Mitkä millonni pitäisi\n    Sanat nuotille sanoa,\n    Sovitella soittohoni.\n    Niin ei oo lauluni lavea,                 40\n    Eikä soittoni sorea,\n    Ei kumaja kanteleini,\n    Laske ei laatuista iloa;\n    Waikka kyllä koittelenki\n    Laaiskella lauluani,                       45\n    Sovitella soittoani,\n    Kanssa kielet kiinitellä,\n    Yli kaiken kanteleini.\n\n    No mitä koulusta kurisen,\n    Mitä kielistä kitisen,                     50\n    Opistani ollenkana! —\n    Onhan meillä oma kieli,\n    Oma suomemme sorea,\n    Oman äitin antamainen,\n    Oman isän istuttama.                       55\n    Täll' on itsellä iloa,\n    Täll' on itsellä simoa,\n    Läll' on mettä ja makeutta,\n    Kylliksi joka kylälle,\n    Joka talon tarpeheksi.                     60\n\n    Kyll' on suomella soreutta,\n    Kyll' on suomella sanoja,\n    Ilman avun onkimatta,\n    Welaksi vetelemättä;\n    Ei se tarvitse tapailla,                   65\n    Anella apusanoja,\n    Muilta kieliltä kysellä,\n    Neuoksensa nouatella.\n    Sill' ompi sanat soreita,\n    Puheensa puhtahia,                         70\n    Jos ne kuka juontelepi,\n    Laaullensa latjoapi.\n    Sit' on sitten kaunis kuulla,\n    Kaunis kuulla ja katsella;\n    Siinä rinta riemastupi,                    75\n    Syän syttypi ilohon,\n    Laulamahan, laatimahan,\n    Uuen virren veisattavan,\n    Uuen laulun ja laveemman.\n\n    Olkohonpa tassa kyllä                       80\n    Tälle suomelle sanottu —\n    Muuten vielä muistuttelen,\n    Ihmisille ilmottelen,\n    Wanhemmistani vakaasti;\n    Ei ne vitsoa vihanna,                       85\n    Säästänehet selkeäni.\n    Kohta kun ma kuusi vuotta\n    Olin ilmassa elänyt,\n    Niin he totta toimittivat\n    Mulle kirjasen kätehen,                     90\n    _Aapsin_ ontoivat lukea,\n    Jok' on kirja kyllä kaunis\n    Lasta vasten laitettuna,\n    Että siitä ensistäänki,\n    Elonsa esinenässä,                          95\n    Oppi puustavit puhella,\n    Tutkistella taitavasti.\n    Sihen on sisälle pantu\n    Kanssa kallihit asiat,\n    Usko oikia osattu,                          100\n    Käskyt korkian Jumalan;\n    Sihen on Kaste kirjotettu,\n    Että Herran Ehtoollinen\n    Pantu se paras Rukous,\n    Isä meidän ilmotettu,                       105\n    Ynnä muitaki mukailtu\n    Siunauksia hyviä.\n\n    Tämän kirjan kiitettävän\n    Läpi luin liukkahasti,\n    Kannestansa kantehensa.                     110\n\n    Wielä mua vanhempani\n    Ilmanki opettelivat,\n    Waativat, varottelivat,\n    Ajan kaiken karttamahan\n    Ilkeyksiä ilman alla,                       115\n    Sekä irstaista eloa,\n    Täällä maailman menoissa;\n    Waikk' ei mulla miesparalla\n    Ole tullut täytetyksi\n    Tämä vanhempain varotus.                    120\n    Olen kyllä kurja raukka\n    Elinkauteni elänyt\n    Täällä synnin siitännässä,\n    Irstasuuessa isosti;\n    Josta jo tosin tuliski                      125\n    Tehä kelpaava katumus.\n    Mutta soisin, Suomen lapset,\n    Teille täyellä toella,\n    Ollaksenne oikeasti\n    Kiitolliset, kuuliaiset,                    130\n    Wasten teiän vanhempia.\n    Katsos kuin on vanhemmalla\n    Hellä huoli lapsistansa,\n    Suru niien suuruksista,\n    Syömäneuosta sanoma,                        135\n    Ykinä ylöspiosta,\n    Waattehistaki valitus!\n    Jos on toisia toella\n    Wanhempia vaivasia,\n    Joill' on kyllä huono huoli                 140\n    Lapsistansa maailmassa.\n\n    Laps' kun kynnelle kykypi,\n    Jaloillensa jaksanepi,\n    Sen jo kohta selvittävät\n    Pitkin tietä piirtämähän,                   145\n    Pitkin kaikkia kyliä,\n    Almua anelemahan,\n    Etsimähän einettänsä.\n    Siellä lapset sitten saavat\n    Monta kurjoa kokea,                         150\n    Monta nähä nälkeäki;\n    Siellä oppivat ololta,\n    Tien ohessa ollessansa,\n    Monta irstaista eloa,\n    Monta pahoa puhetta.                        155\n    Isällä on itsellänsä\n    Kyllä työtä tuumatessa,\n    Mistä millonki tapaisi\n    Wiinakupin kulkkuhunsa;\n    Sinne mieheltä menepi,                     160\n    Waivannäkö vanhemmalta,\n    Walu kautta kaulavarren\n    Wiinan liemenä vihavan.\n    Jota viinoa vihaista\n    Tulis kaikkein kamoa,                       165\n    Niinkun syntiä syvintä,\n    Kaotusta kauheinta.\n\n_Jälkimaine_. On _Olli Karjaliinin_ tekemä ja laulelema itsestänsä.\nHänestä k. Mehil. 1839, Toukok. p. 76; Syysk. p. 130—131; Lokak. p.\n149—155, jossa löytyväiset neljä tarinaa, myös ovat häneltä. Uusista,\neilen minulle tulleista kirjotuksistansa saan tässä tilasuuden\nhäntä suuresti kiittää, jos kohta ei eläköötkään muut, kun kissa,\nkiitoksella, niink. sananlaskussa sanotaan. Ne uudet kirjotuksensa ovat\nrunoja, 1 Tulipalosta Liperin Kappalaisen talossa, sinä 6 p. Toukok.\n1838; 2 Lemmen nostosta, taikka muutamain tyttöin ilvehistä naimisonnea\nhankkiaksensa; 3 Karhuruno; 4 Amos ja Anna, pilakirjotus; 5 tämä nyt\npräntätty. Muut kirjotuksensa yhteen tekevät 9 arkkia tarinoita ja\nloruja. Ennen häneltä saatuja runoja on myös vielä pränttäämättä, 1\nNaimajuttu; 2 Kulkuruno; 3 Ystävällisyys (laulu); 4 Isän ja pojan runo\nynnä muutamia muita kirjotuksia. Kiitollisuudella olen niitäki aikaa\nmyöten printtiin toimitteleva.\n\n\n\n\nMuuan sana Mehiläiselle.\n\n(Lisää Helmikuun osaan.)\n\n\nOlisin uskonut _Mehiläisen_ näitä puhuneen ei P. Raamatun Historiasta,\nvaan muista maailmallisista, ellei viimeksi mainitulla 6 sivulla\ntulis muun seassa sanomaan: \"monet kansat juontavat tarinoitansa aina\nmaailman alkuluomisesta, niin Juudaankin kansa pyhissä kirjoissansa,\njotka vielä meilläkin ovat arvossa pidettävät.\" — Ja muut sanokoot,\nminkä verran puolta puuttunee Raamatulle seuraavista samalla ja 7\nsivulla luettavista sanoista: \"sen maan sivumennessämme mainimma\nolevan, minkä Raamattu alkuasioista kertoo, paljo selvemmän,\nluonnollisemman ja ylevämmän kaikkia muita vanhain Aasialaisten\nkansain loruja, satuja ja mielijohdannoita näistä aineista\", jne —\nsiksikuin 9 siv. mainittuansa \"kinausta, kahdestako vai usiammasta\nalkuluodusta kaiken maan ihmiset juontavat sukunsa ja syntynsä\",\nerotuksen asiasta _Mehiläinen_ näillä sanoilla: \"me tämän riidan\nheitämmä silleen ja mainimma ilman kaikista maan päällä nykyjään\nlöytyvistä ihmislaaduista eli roduista\", jne. — Mutta missäpä arvossa\nse pitänee P. Raamatun, joka \"heittää silleen\" ratkaisemata senlaiseen\nriidan? — Saman verosiksi näkyvät Toukokuun N:sa löytyvässä jutussa\n\"Nykyisistä ajoista\" seuraavat sanat: \"sillä ennen ei tietä sieltä\n(taivaasta) ketänä hevosella alastullen, jos lieneeki muutamia sinne\nmenneitä.\" Ja vielä ytelämmäksi ja Raamattua ylönkatsovammaksi tuntuu\nHeinäkuun N:sa olevan Tupakkirunon jälkimaineessa tavattava juttu\n\"Ruotsalaisesta Pohjais-Amerikan pakanoita kääntämään lähteneestä\npapista\", jossa siistimpään pukuun puetaan pakanoin senpäiväset lorut,\nkuin Kristillisen opettajan Raamatusta otettu lause; niin että, jos\npuolenpitämättömältä kysyttäisiin, pakanallisuudenko, vai Kristinopin\nystäväksi hän luulee sen kirjottajata, hän arvelemata vastais pitävänsä\nhänen pakanallisuuden puoltajana. Jos papissa vika oliskin, niin ei\nse kuitenkaan kelpoa häväisemään koko Kristikuntaa, ja vielä vähemmän\nhalventamaan Kristinopin arvoa. Eikä kelpomies semmoisesta asiasta\nniin puhu, että yksikertaiset pahenisit ja häiriytyisivät uskossaan.\nEri asia on, jos _Mehiläinen_ vaan lienee aivottu oppineilta ja ei\nmeikäläisiltä miehiltä luettavaksi (vaikka en uskois heidänkään\nkaikkein hyväkseen ottavan tämänlaisia pilkallisia lauseita). Mutta\nsitä en saa päähäni lukiissani siinä senlaisia asioita ja neuoja,\njoista vaan yhteisellä kansalla on hyödytys, ja jotka tulis perin\nnaurettavaksi, jos niitä oppineille kirjotettaisiin. Esimerkiksi siihen\nmainitsen Kesäkuun N:sa \"Keisärin kiitosrunon\" jälkimainetta, jossa\nPieksiäistä niminiettaun kehotetaan eteenkinpäin runoilemaan, ja \"Neuoa\nTerveydenhoidosta\" Heinä- ja Elokuun N:roissa, jotka eivät suinkaan\nole oppineita varten kirjotetut. Jonkatähden, muutaman oppineen kerran\ntoista arvellessa, ajattelin: jopa sinä minun perin älytöinnä pidät,\neli et itsekkään asiata oikein älynne.\n\nWaan mieleeni johtuissa sekä Raamatulta että koettelumukselta\nvahvistettu totuus ihmisen sydämen aivotuksesta, että se on paha ja\nsiis vihattavastaan hakee niin paljo vikaa, kuin vaan taitaa, olkoon\nvika sitte luultu eli totinen — jonkatähden tästäkin kirjoteltamastani\njoku suittaa etsiä tilaa ja aihetta luulolle, sen pyytävän tehdä\n_Mehiläistä_ kaikesta arvosta alastomattomaksi — täydyn jo kesken\nkirjotukseni sanoa, sitä ei ollenkaan mulla mielessä olevan.\n_Mehiläisen_ sulomielistä (estetisk) ja Suomalaisten kielen ja muun\nmaallisen menon sivistymistä ja ajallista onnea eistyttävää arvoa ei\ntaida, eikä tahtonekaan kukaan halventaa. Se vaan on vahinko, ettei\n_Mehiläinen_ puhtaalla rakkaudella kohtele uskonoppia, vaan pikemmin\nkiukulla ja vahingoittamisen himolla, joka on sitä vaarallisempi, jota\nenämmin se kokee sitä peitellä, hokiin itsiänsä Raamatun ystäväksi,\nsen vihollinen kuitenki todella olleen. Sentähden en voi uskoa\noppimattomalle ja uskossa vahvistumattomalle rahvaalle siitä sen\nmennävuonna näytetystä innosta olevan niin suurta hyödytystä, kuin\nsiitä on vahinko, koska uskon oppi raamatullisessa puhtaudessansa\nopetettu, opittu ja seurattu, on kaiken kansan oikian onnen ainoa\nperustus. Sentähden uskon heidän kädessään _Mehiläisen_ olevan niinkuin\nterävän veitsen taitamattoman lapsen kädessä. Ja sentähden en minäkään\nole rohjennut kehottaa kansaa sitä lukemaan, vaikka edellapäin\nmainittuin etuin tähden kyllä olisin tahtonut ja tainnutkin hankkia\nsille satojakin lukioita.\n\nTähänasti ei yksin luonnollisille hyville tavoille ole _Mehiläisestä_\nollut oikiata puolta. Mikä lieneekään nostanut sen senlaiseen vimmaan?\nMutta niinkuin muut innot, niin taitaa sulomielisyydenki into, kuin\nse yksipuolisesti saa vallita, pimittää totuuden ja oikeuden kunnon\nihmiseltä, sen siaan kuin sen, niiden palveliana ollen, pitäis avittaa\nheidän vallan päälle pääsemistänsä. Eikä olekkaan ihme tämä, \"oman\nrakkauden tungetessa kaikkeen, pyhimpiinkin toimituksiin; vieläpä\nusein niinkin tapahtuissa, ettei itse maailman ylönkatse ja itsensä\nkieltäminen ole vapaat ja puhtaat siitä.\" — Niin kuullaan M:sen,\nHekkalan Marian Helmikuun N:sa olevata runoa tutkiissa, jälkimaineessa\npäättävän, siinä \"ei Hekkalan Mariasta lausuttavan pahempata, ettei\nvalitettavasti monestaki tytöstä käy pahempia lauseita\". \"Melkein\nlukisin\", sano vielä, \"koko runon hälle kunniaksi, koska ei siinä ole\nvoitu hänen arvoansa suuresti millään alentaa\" jne. — En toki usko\nyhtään Suomen sirkkuani niin raa'aksi, että suuttumata, ja vieläpä\nkorvallekin läppäämätä kuulisi itsestään laulettavan, mitä Haapalainen\nsuruissansa sanqen irstaisesti itsiänsä lohdutellen, Marian toisen\nkanssa naimiseen jouduttua vielä viikon päästä hänestä sanelee: \"Jo\nnyt veivät viekkahammat\" jne, katso: Mehil. Helmikuulta 1836 ja siinä\nlöytyvätä mainittua runoa v. 549—559 — En usko — sanon vielä kerran\n— Suomen tytön punottumata ja vihastumata toisestakaan tätä kuulevan\nlaulettavan. — \"Mikä vei mielen miehen päästä, temposi opin otsasta\",\nkun toki kiittää tämmöisiä \"riikin riettaita loruja!\"\n\nNäin asian ollessa en sunkaan rohkene luottaa, seuraavassakaan Kesäkuun\nN:sa löytyvän muutamalta Pieksiäisen nimiseltä Pielaveden pojalta\nKiitokseksi Keisarille tehdyn runon jälkimaineen sanoissa totta olevan:\n\"monessa kohti maassamme on rahvaalla turha (!) pelko runoistansa,\nkieltyn, luvattoman olevan, ei ainoasti tehdä, vaan laulella'ki\nniitä\" jne. Minun luullakseni, runoen ollessa senlaisia, kuin äsken\nesimerkiksi pantu, ei toki nimitetty pelko oliskaan turha, vaan sangen\nhyvä, jos vaan voisi tukahuttaa senlaisen runoilemisen innon, joka ei\nainoasti päätä suoraan sodi puhdasta Kristillisyyttä vastaan, vaan myös\non vahingollinen luonnolliselle siistimenoisuudelle. — Kohta sen perään\nuhkaa Mehil. \"pränttäyttää kaikki Pieksiäisen naururunotkin toivossa,\nhänen jo suuremmaksi paisuneen ja paremmin voivan pieksiöitänsä\nvastustella\", jotka peljätyt pieksiät — niinkuin samassa jälkimaineessa\nmainitussa ruotsalaisesta Sanomalehdestä (Helsingf. Morgonbl. 1832 N:o\n12) on nähtävä — olit hänen sukulaisensa[4] ja siis arvattavasti oma\nisänsä ja äitinsä eli holhoojansa, joilla kuritusvalta on. _Mehiläisen_\nnäin saadessa hyvällä tunnolla neuvoa kohtelemaan vanhempia, en\nihmettelekkään, että hän samassa jutussa nureksii Pieksiäistä, kuin\nhän mainitussa runossa sanoo: \"Turkkilaisia jumalattomiksi\", ja muutoin\nkokee maalata heitä senlaisilla värillä, että lukia, joka ei heitä\nmuista kirjotuksista tunne, pian vetää heidän Kristittyin verraksi.\nMutta sen vaan tähän sanon: jos ei Turkkilaiset ole jumalattomiksi\nsanottavat, niin ei sitte pakanatkaan; sillä jokaisellahan on\nJumalansa, jos ei oikia niin kuitenkin väärä.\n\nMitä itseensä kristilliseen autuuden järjestykseen tulee, niin minä,\nvarsinki katsoissani näitä tässä edeltäpäin tutkituita Raamattuun ja\nhyviin tapoihin sattuvia lauseita, en suinkaan saa sitä päähäni, että\nMehil. pitäisi sitä oikiassa arvossa, eli yksin tietäis, millinen se\non. Pitäishän sen, joka annaksen puhumaan ihmisten erhetyksistä näin\nkalliissa asiassa, myös osaavan sanoa, ja sanovankin, mikä järjestys\noikia on, jossa autuaaksi tulla taitaan, eikä jättämän lukioitansa\neli oppilaisiansa niinkuin tielle tietämättömälle, lähdettyänsä heitä\nensin taluttelemaan. Niin on esimerkiksi asia alkupäänkin Toukokuun\nN:sa olevasta jutusta, jossa puhutaan nykysistä ajoista, vaikka\nsen törkeyttä koetaan silitellä siihen pannulla alimuistutuksella,\njoka minusta enämmän pimittää, kuin selvittää pääasiatansa. Samoin\nikään on Jaakko Wallenperin jutun laita Joulukuun N:sa. Mutta ennen\nmitään mainimatani sen pidosta, tahdon tähän ottaa lyhykäisen\nautuuden järjestyksen kirjoista, joita ei suinkaan käy Kerettyläisten\nkirjain nimellä hylkääminen, nimittäin P. Raamatusta, Lutherillisen\nSeurakunnan Alku kirjoista (Libri symbolici,) Möllerin ja Strandbergin\nHengelliseltä Konsistorilta P. Raamattuun hyvin perustetuiksi nähdyistä\nKatekismuksista — vaikka toistaksesi, rakas _Mehiläinen_, tiedäppäs\nSionin Wirtten ja Huutavan Äänenkin olevan präntätyt tarpeellisella\nja oikialla luvalla niin hyvin eli paremminkin, kuin itse uskonoppiin\nsattuvain lausetten suhteen lienetkään —[5] — — —\n\nRakas _Mehiläinen_ tutki nyt tätä, jota P. Raamattua vastustelemata ja\nsen oppia kukistamata et saata vääräksi sanoa ja pane siihen rinnalle,\nmitäs edellä mainituissa jutuissa lauseksit ja toimittajas jo ennen\nnimitetyissä ruotsinkielisissä Sanomissa (Helsingf. Morgonbl. N:ris\n49—52) on maininnut, niin pitäis sinun jo rupeeman kamoen ajattelemaan,\nettäs niissä pikimmältänsä olet suittanut heittää pois totuuden valheen\nkanssa ja että noiden sinulta niin kummasteltuni Kerettyläisten\njoukossa saattaa löytyä hyviäkin Kristityitä, ja kukaties niiden seassa\nyksinänsä, ja että sen sinulta villitsiä Wallenperin rinnalle asetetun\n\"vaate-tekiän\" laita myös niin on suittanut olla. Tämän kirjoittaja,\njoka myös on tuntevanansa näitä sinulta ja monelta muultakin\n(esimerk. Oulun Wiikkosanomissa 1837. N:o 1.) niin kovasti soimatuita\nKerettyläisiä,[6] on vakuutettu sinun ja monen muun heidän häväisiänsä\nsilmäin tulevan tuomiolla lieteen katsomaan, jollette sitä ennen asiata\nparemmin harkitse. Maallista hyödytystäsi en halvenna: sen vielä kerran\nsanon; ja soisin taitavani niitä, joille minun on sanomista, neuvoa\ntoimittamaan sitä omaksensa; mutta nykyisessä muodossasi en taida sitä\ntehdä, arvaten heidän hengellisen hyötynsä kalliimmaksi ruumiillista\netuansa. — Mutta eikö siis ole mahdollista, _Mehiläisen_ eteenpäin\ntulemaan parempaan sovintoon uskonopin puhtautta ja totista harjotusta\nrakastavaisten kanssa? En minä sitä vielä mahdottomaksi näe. Ovathan jo\nmuissaki maissa maallista valistusta harrastavaiset sen mahdolliseksi\nlöynneet. Jos tämä toivotus toteen käy, eli jos _Mehiläinen_ edes\njättää uskonopin kajoomata, niin minä olen ensimmäinen mies kokemaan\nsille lukioita.\n\nLopuksi rukoilen _Mehiläistä_ jossain N:sansa pränttäyttämään tämän\nkirjotelmani, ja, minulle ja monelle muulle lukiollensa siitä tulleen\nmurheen ja lokkauksen poistamiseksi, antaa, jos taitaa, lauseillensa\nparemman selityksen, kuin minä olen voinut.\n\nKirjotettu Helmikuussa 1837.\n\n    J.F.B.\n\n[4] Ei suinkaan ymmärretä niitä pieksijöitänsä, vaan niitä, joista oli\nrunonsa tehnyt. Yli koko maan kuullaan naururunoin tekiöistä, että\nvälistä saavat selkäänsä niiltä, joita runoillansa herjailivat, välistä\nmanataan keräjin ja sakotetaan. Niin esimerk. Kajaanin läänissä Pekka\nKinnunen sai sakkoa naururunostansa, jonka teki Hyrynsalmen entisestä\nKappalaisesta, Ekdahlista, ja josta syystä sitte lisäsi runonsa\nseuraavilla sanoilla:\n\n    Heti tuomari tulevi,\n    Kasseli kavahtelevi,\n    Sanovi sanalla tuolla,\n    Lausu tuolla lausehella:\n    \"Ootko Pekka pellon päästä,\n    Ohtovaaralta osaava,\n    Jok' oot laulun laittanunna,\n    Pahoin lausunut papista?\"\n\n    Kinnunen sanan sanovi\n    Heti herroille etehen:\n    \"Oonpa Pekka pellon päästä,\n    Ohtovaaralta osaava,\n    Jok' oon laulun laittanunna,\n    Wirren oikein vetännä;\n    Jos sata sakottahan,\n    Tuhat täältä maksetahan —\n    Arka noita säikahteli:\n    Wiittä, kuutta hallavuotta,\n    Seitsentä sotakesiä.\"\n\nSamoite Juhana Riikonen Kiiteltä Karjalasta muutamasta runostaan,\njonka teki räätäli Heikin naimisasioista erään tytön, Sohvin, kanssa\nsakotettiin oikeudessa, josta laulaa mainitun runon jatkoksi:\n\n    Heikki herjaksi rupesi,\n    Sekä vinkki viisahaksi,\n    Käymähän keräjiteitä,\n    Juttuteitä juoksemahan,\n    Lakiteitä laskemahan;\n    Sakon saatto Riikoselle,\n    Kolmiriksisen kokevi.\n\n    Koti on köyhä Riikosella;\n    Ei oo vaskia varalla,\n    Hopehia huonehessa,\n    Seteliä sennäöistä.\n    Läksi Ryöni ryöstämähän,\n    Julperi jutistamahan;\n    Huivit huiski mennessänsä\n    Julman Julperin käsissä,\n    Kalle Ryönin kainalossa;\n    Kanto Ryöni kauhiasti\n    Riiois-hurjan huiviloita.\n\n    Ei ollut tuohon Heikin syytä,\n    Ei suuresti Sohvinkana;\n    Itse hullu hukkasime,\n    Mielipuoli mestasime,\n    Lauluja latelemahan,\n    Wirsiä vetelemähän.\n\n    Wirs' on veisurin tekemä,\n    Riikosen ritustelema.\n\nToisesta runostansa taas pelkäsi pieksettävän itseänsä, josta laulaa\nsaman runon loppusanoiksi:\n\n    Wirttä on tehtynä vilussa,\n    Jalaksill' on jatkettuna,\n    Puolella Puhos-saloa;\n    Waan ei tieä Jussi rukka,\n    Jos lie surmaksi suettu,\n    Kuolemaksi kohtaeltu.\n\nRusi Ryynänen Maaninqalta Savosta sekä taisi selkäänsä saada\nnaururunostansa, että, ainaki käytettiin keräjissä, josta laulaa:\n\n    Nyt minä murehin muuta,\n    Walittelen vaivojani,\n    Keräjissä käytäissä,\n    Kulettaissa Kuopiossa;\n    Joss' ei viina visko päätä,\n    Olut otsoa kivistä.\n    Kyll' oisi olutta ollut,\n    Kaste'vettä Kuopiossa,\n    Waan oil kuiva kukkarossa;\n    Ei sillä ehon eletty,\n    Eikä kyllin kystä syöty.\n    Jo oisin kaatunut ka'ulle,\n    Kuollut kurja Kuopiohon,\n    Mutt' oil Kermu kelpo poika,\n    Peräniemeltä peräsin,\n    Joka autto atrialla,\n    Muisti murkinapalalla.\n\nWiimeiseksi taisi, ei kauan sitte, seuraava Kraatarin Kusta Wesilahden\npitäjästä Hämeen rajoilta selkäsaunan laulustansa saada, niinkun siitä\nitse hän kertoo, sanoen:\n\n    Kraatarin Kusta se lauluja tekee;\n    Mikä lienee, kun jo ei leuatki repee.\n    Se oli Pyhäin päivän runtu,\n    Kusta sai selkään, että vähän tuntui.\n    Kraatarin Kusta ei laulamasta lakkaa\n    Waikka häntä Helisevä kylläkin hakkaa.\n\n                           Mehiläisen toimittaja.\n\n[5] Tässä seuraa se luvattu Autuuden Järjestys, jota ilman Konsistorin\ntutkimatta ei saa präntätä ja sentähden täytyy pois jäädä. Muuten\nlöytyy siitä asiasta tarpeellinen tieto hyvissä Katekismoissa. Mehil.\ntoimittaja.\n\n[6] Tämä Kerettyläisen nimi on luotettavain ihmisten puhetta myöten\nsaanut alkunsa Keyrityn kylästä Nilsiän ja Nurmeksen pitäjäin rajalta,\njossa ensimmäinen heräjäminen Savon puolella on tapahtunut.\n\n\n\nWastaus Mehiläisen puolesta.\n\n\nNyt emme tohdi lukioitamme niin kauan yhden, jos tarpeellisenki, aineen\nkertomisella pidättää. Waan jos vasta tilaa saamma, ja erittäinki, jos\nkuulemma sitä muiltakin lukioltamme toivottavan, eli edes suattavan;\nniin estelemättä tahdomma sen anotun paremman selityksen lauseillemme\nantaa, missä taidamma. Sihenasti ajatelkaat niistä harvat lukiamme,\nmitä kuki näkee parahaksi eli muuten tahtoo.\n\n\n\n\nMuutamia sanoja runojen teosta.\n\n\nUsein laulaa runoniekka suorastaan runonsa josta kusta aineesta, jonka\nitse valitsee eli toiset hänelle antavat. Näin tapahtuu varsinki\npitopaikoissa, joissa viina eli olut ja yhteinen iloisuus on mielen\nmaallisista huolista irtauttanut. Kuuluja runoniekkoja etsitään välistä\nkodissansa ja pyydetään jostain eräisestä aineesta runoa laatimaan.\nNiin mainittiin Maaningalta miehiä kerta Korhosen luoksi Rautalammille\ntulleen, ei muulla asialla, kun että saisivat kappalaisestansa runoa\ntekemään. Sama kappalainen sanottiin olleen juttuja rakastava mies ja\nsentähden ei hyvässä sovussa seurakuntansa kanssa. Korhonen oli antanut\nheidän kertoa kaikki, mitä miehestä tiesivät, ja sitte heti paikalla\nvalmiin runon, paremman, kun toivoivatkaan, heille laulanut.\n\nToisinaan taas, kun usiampia runoniekkoja utautuu yhteen, tekevät yksin\ntuumin runoa ja ei yhdellä kerralla, vaan usiampina eripäivinä. Eräs\nsillä keinolla tehty runo lopettaa aineensa seuraavilla sanoilla:\n\n    Wiikkokaus on virttä tehty,\n    Kauan rustattu runoa:\n    Sunnuntaina suunniteltu,\n    Mahiteltu maanantaina,\n    Tiistaina tieusteltu,\n    Keskiviikkona kerätty,\n    Tuorstaina tuumiteltu,\n    Perjantaina päälle päästy,\n    Lopetettu  lauantaina.\n\n    Ei virsi pahan tekemä,\n    Wirs' on viisasten tekemä:\n    Tok' on Tuomahan sanoma,\n    Anttipojan arvelema,\n    Särnä Pekan selvittämä,\n    Olli pojan ompelema,\n    Hannun pienen haastelema,\n    Jok' on viisas virren seppä,\n    Rohkia runon tekijä.\n\nToinen Juuan kappelissa Lieksan (Pielisjärven) pitäjässä muinasaikaan\ntehty naururuno kertoo kohta alussa tekiöistänsä, sanoen:\n\n    Täss' on monta mahtavata,\n    Monta laulun laittajata,\n    Mutta yksi ymmärtävin,\n    Yksi kaikista kavalin.\n\n    Nyt on aika arvotella,\n    Miesten miettiä sanoja,\n    Tehä virttä mietteliästä,\n    Koota ruojasta runoa.\n    Josta kaikki kansakunnat,\n    Walittavi valtakunnat;\n    Josta kaikki puut puhuvi,\n    Pajupehkot pauhajavi;\n    Josta joka huonessa\n    Pauhajaa paha sanoma,\n    Walitus joka majoissa,\n    Kansoissa häjy kapina.\n\nSen taisi yksi niistä monesta koolla olevasta mahtavasta, nimittäin se\nkaikista kavalin, laulaa. Sitte otti toinen ja lauloi:\n\n    Synty poika Pohjolassa,\n    Körri köyhässä kylässä,\n    Juhta Juuan kappelilla,\n    Kilpi kirkolla vähällä;\n    Alko laiskana asua,\n    Pyysi herrana pysyä.\n\nKolmas lisäsi:\n\n    Tuo oli viisas viinan juoja,\n    Warsin voimasta väkevä,\n    Kuulusa kylänkäviä,\n    Welan ottaja osaava.\n\nNeljäs pani:\n\n    Kun ensin kuritta kasvo\n    Keskellä kylän ilosen,\n    Läksi kuhnus Kuopiohon,\n    Konna kouluhun rupesi.\n\nSiitä muistutteli viides:\n\n    Kosk' oli koito kolme vuotta\n    Käynyt Kuopion kylässä,\n    Alko saarnata samassa,\n    Pirun oppia osotti;\n    Paukutti Pakarilassa\n    Larinsaaressa saneli,\n    Oma oppi aina voitti,\n    Amen aikasin tavotti.\n\nSitte kun ovat kaikenlaisia muistutelleet hänen töistänsä ja\nmenoistansa, lopetetaan virsi saaoilla:\n\n    Tuskin on puolet töistä varsin\n    Ilkivallan ilmotettu;\n    Kyllä vielä virttä saisi,\n    Waan on aika aivan tärkki —\n    Lyhyt kesä, kylmä talvi,\n    Kuka meiän työt tekevi.\n\n    Tämä on kirja kirjotettu\n    Juuan köyhällä keolla,\n    Kirkonkellon kuuluvilla,\n    Tukkaherran tuttavilta;\n    Joista Eirikkä esinnä\n    Wirren viettelys alotti,\n    Wäyrinen vähän lisäsi,\n    Matin poika mahtavasti\n    Puolen poikaset kokosi,\n    Antin pojat paljo autto,\n    Lauri laitteli lopulle,\n    Halonen hyvästi päätti.\n\n    Kiitos laulun laittajille,\n    Suosio sovittajille,\n    Rauha sen rakentajille,\n    Maksu myöten antajille!\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1840.\n\nHuhtikuulta.\n\n\n\n\nRuno tyttäristä.\n\n\n    Empä tieä, enkä taia,\n    Enkä oikein oivaltele,\n    Minä lauloa tytöistä,\n    Runoella neitosista.\n    Jospa olisi minulla\n    Raikas rinta rastahalta,\n    Kieli leivolta vikevä,\n    Soittosormet Wäinämöisen;\n    Tietäisinpä, taitaisinpa,\n    Minä lauloa tytöistä. —\n    Tytöt kultaset omenat,\n    Joille luoja antanunn' on\n    Sulosuuen, ihanuuen,\n    Myöski lemmen, rakkauen\n    Nuolet, paulat ja satimet.\n    Neiot nuoret kukostavat\n    Kuni kukkaset keolla,\n    Joihin perhot lentelevät,\n    Joihin mettiset menevät,\n    Hyvän hunajan hajussa,\n    Me'en makian maussa.\n    Rakkautt' on rinta täynnä,\n    Sulo syämessä asuvi,\n    Ilo mielessä ihana,\n    Monet muiskut huulillansa.\n    Heill' on sini silmissänsä,\n    Punaruusut poskillansa,\n    Joit' ei pane paukkatalvet,\n    Eikä tuiskun viimatuprut.\n    Heill' on äänensä heliä,\n    Heill' on kieli leivoselta,\n    Raikas rinta rastahalta,\n    Jolla mielen muuttelevat;\n    Lailla maahan Wäinämöisen\n    Karhut metsänki vihaset,\n    Kaikki muutti liikkuvaiset,\n    Itseki ve'en väestön,\n    Sulosesti suosittavat;\n    Wielä valkoset käetki,\n    Sormet soitolle sopivat,\n    Sekä muille askareille,\n    Talon töihin taipuvaiset.\n\n    Mut sa poika, lailla perhon,\n    Tahi mettisen mokoman,\n    Lentelet kukka kukalta,\n    Etkä tieä, kusta pistin,\n    Eli nuoli haavoittavi,\n    Sinulta syämen raukka;\n    Etkä tieä, koska paula\n    Kaulahan on kääreynnä,\n    Koskas neitosen iloksi,\n    Jo sen kaulassa käkötät. —\n\n    Kusta haava, sieltä voie,\n    Kusta tuska, sieltä helppo.\n\n                        B---v-ll.\n\n\n\n\nJousesta.\n\n\nSeuraavan kirjotuksen jousesta olemma Oppijalta Suomen Akademiassa,\nHerra J. Fr. Kajaanilta saaneet Mehiläiseen pantavaksi. Hän oli sen\nKivijärven kylästä, Wenäjän Karjalassa, sihen laatuun kirjottanut,\nkun eräs vanha mies siitä oli kertonut, ja samalla lailla tulkoon\npräntätyksiki, koska ei taitaisi tämä kertomus paljo parannuksillamme\nkaunistua.\n\n\"Jousie oli kahenloatusie:\n\n\"1:sikse Warsijousi, jonka varsi oli petran luilla kaunisteltu ta\nkaikella tavalla kirjattu. Jänne oli tehty kolmesta liinakappalehesta,\nvenytetty niin raskahasta, jotta ei enämpi venyisi. Selkä eli\nkoari oli rauasta, vielä kahesta rauasta, mellosta kai teräksestä,\nulospuoli mellosta, jotta ei katkieisi, sisäspuoli teräksestä. Selkä\neli koari pantihi remelillä (nahkalla) vartehe kiini ta pistettihi\nmonikertasesta reikiin läpi. Sillä remelillä pantihi jalkarauta, lipo\nse rengas, johon jalka pisteteihi, kiini. Jänne veettihi rahkaha,\njonka läpi helppinoakla (helppinaula) oli, ta jonka ympärillä pyöri.\nAlla oli liipatin, jolla rahka pyöritettiin ympäri ta lauastihi. Rahka\noli Petran luusta loaittu, liipatin rauasta. Teän puolella rahkoa\nkutsuttihi nutiksi. Ratasvyöksi sanottihi sitä vyötä, joka pantihi\nympäri mahasta, kun jousta jännitettihi. On siinä kaksi petranluista\npyöreä, jossa juoksoo ne nahkat; ei erityistä nimeä niillä pyörillä.\nRatasvyössä oli kämmenen leveys selän toakse loaittu; se oli vahvasta\nnahkasta ommeltu, jotta ei venyisi. Juoni oli vähäsen uroa pitkin\nvartta loaittu, joho vasama vakuutettihi. Petrat oli selän nenissä\nrautaan loaittu, jotta ei kuluisi jänne.\n\n\"2:kse Käsijousi ei ollut minkähänäköstä, kun selkä ta jänne. Piettihi\nsauana käyessä. Näpissähe vain piti sen vasaman nenän, sen kera\ntempasi, laski nuolen. Selkä oli välistä ulospuolella koivunkylestä,\nsisäspuolella pajusta; peät vuoltu, jotta yhtäläisesti käkristyisi. Ne\noli nilatuohella hienolla keäritty toinen toiseese kiini — ei mitänä\nrihmoa — pikie pantihi keskehe, jotta tarttuisi kiini toinen toiseese.\nWarsijousta piettihi parempana.\n\n\"Wetäessä piettihi jänne itse päin ta vartta piti ulostoo, muute ei\nsaanu jännitetykse, jos kuin vahva mies.\n\n\"Pahasuopaset katattihi toisen jousi (kattasivat toisen jousen).\nSilmätön niekla katettihi (katkastiin) ta sen kera nakattihi sinne.\nSiinä piti sanuo: 'mies nuoli, terävä kirves, päivie Jumalan kyllä.'\n\n\"Wasama loaittihi, vanutettihi (sorvattiin) vanuntahevolla. Se\nvanuntahepo tehtihi kahesta patsahasta, ta sihe pissettihi vasamapuu\npiikkiin välihi. Siinä toiset sitä remelillä veellähä, pyöritetähä,\ntoiset veitsellä vanutaha. Ei erityistä vanuntarautoa. Kun sai\nvanutetukse, niin sihe jäi ruopivoa vähänen nenähä. Se siitä veitsellä\nsilpastihi, nakattihi lattialle, kai sanottihi: 'vasama; k' ei vasama.'\nJos putoi selällähä, niin tuli onnikas vasama; kun kumollaha, niin ei\nonnikas. — Sulittamisessa piti tuohta polttuo kaikkein pehmeimmällähä,\nsitä purtihi, jotta tuli pikie. Sitta otettihi kokon sulkie, pantihi\nyksi isompi suorasta ta kaksi kaiempata kahen puolen. Kun pantihi\nvakavasta, niin se mennä lollotti niin hyvästä. Sulat siottihi\nrihmalla; sihe peällä tuohipikie, ei mitänä sen peällä. Joho jänne löi\nvasaman kynänenähä, pantihi luukesrä eli rautapiikki; kell' ei ollu\nsemmoista, loati puusta.\n\n\"Kun ammuttihi, niin toinen vahtasi, kuunteli, kunne kirpuoo. Keältä\n(käeltä) aina ammuttihi; jos pani olkapeähä, niin potkasi, löi kipieksi\nsen olkaluun.\n\n\"Wiini oli selässä ta siinä vasamat. Siinä oli puu pohjassa, ympärissä\nverkot, jolla se tuli kantoa kepie. Yli olkase tempai vasaman viinestä.\"\n\n\n\n\nLisää suksista.\n\n\n\"Suksi on potasma oikiessa jalassa; kutsutaha kalhuksi, kun on alla\npetrankoipia. Toinen isompi on lyly, tehty koivun lylystä eli männyn\njanhuksesta. Janhusta saahaa lenkomännystä, joka on punanen alaselta\npuolen. Olas on se ura lylyn alla; potasmassa ei pietä olasta. Sauassa\non sompa ta välistä sen alla rauasta eli luusta nenähä tehty suovero.\nKalhu ei tierau takkalalla. Päläs on se tuohi, jossa jalka pietähä,\nvarpahallinen se raksi, joho jalka pissetähä, kannantakanen, joka\nestävi jalan peräymästä.\"\n\n\n\n\nWähänäkönen tyttö.\n\n\nOli muutamalla akalla vähänäkönen tytär. Sen näkemättömyyttä piti\näiti sekä hän itse salassa. Oli aina hyvin näkevinänsä, kun vieraita\nkävi talossa. Wiimein tuli tytölle kosiomies. Äiti ja tytär tiesivät\neiltä kosiomiehen tulon. Äiti pani ompeluneulansa laattialle\ntuolinjalan viereen ja sanoi tytöllensä, että hänen piki se sieltä\nneuoa äitillensä, kosiomiehen tultua. Kosiomies tuli; alas vanha mummo\nhakia neulaansa. Tytär istuu uunin laialla, sano sieltä äitillensä:\n\"tuollahan tuo on neula tuolinjalan juuressa.\"\n\n\"Niin se on\", sanoi mummo, \"vanhall' on variksen silmä, kären silmä\nneitosella.\"\n\nMutta tytön näkemättömyys tuli kuitenki ilmi. Äiti rupes kosiomiehelle\nruokaa laittamaan, kanto esinnä viinaputelin pöyälle ja rupesi muutta\nruokaa hakemaan. Tyttö näki uunin laialla istuissaan jotain mustaa\npöyällä olevan, luuli kissan nousneen pöyälle, hyppäsi pois, kaapasi\nkepin käteensä ja lyöä sätkäsi viinaputeliin, sanoen: \"kitis pois,\nkissa, pöyältä!\"\n\n    O. Karjaliini.\n\n\n\n\nRikka ompeleessa.\n\n\nKerran nousi jättiläinen kirkonharjalle kenkää ompelemaan ja hänellä\noli niin pitkät pikilangat, että ylöttyivät aina maahan asti. Sattuipa\nmies ratsastain ajamaan kirkon sivu. Tämä ajaa töytyytti pikilangan\npohjukkaan. Samassa sattui myös jättiläinen vetäsemään pikilankaansa,\njonka pohjukassa nousivat hevonen ja mies ylös ja menivät kengän\nompeleesen. \"Ohos, sanoi jättiläinen, mistähän rikka puuttui\npikilankaan; — paljo toki olis tuon tähen lankaa peruuttaa.\" Samalla\notti vasaran ja takoa kapautti päälle, sanoin: \"kyll' on vahva, vaikk'\nei kaunis.\"\n\nO. Karjaliini.\n\n\n\n\nPaakunaisen nujakka.\n\n\n[Tämänlaisiaki kertomuksia mielellämme otamma Mehiläiseen pantavaksi,\nmitä niitä maassa löytyy. Toimittaja.]\n\nEnnen vanhaan Alakarjalassa olisi pitänyt tapahtuman miesmurhan, jota\nsyytettiin erään miehen työksi nimeltä Paakunainen. Oikeus tuomitsi\nhänen mestattavaksi. Waan mestatessa olisi pitänyt nousta semmoinen\ntuulen nujakka, että ihmiset ei kestäneet seisallaan, vaan kaatuivat\nkaikki maahan rujuksi. Josta päättivät, että Paakunainen oli viaton,\nja että to'istajat olivat väärin hänen päällensä haastaneet. Mutta\nPaakunainen oli kuitenki jo nujakan alussa surmansa saanut. — Sama\ntuuli oli katkaissut suuren petäjän Kiteen ja Tohmajärven rajakylässä,\njonka nimi on Kantosyrjä, ja olis pitänyt juuri siitä nykysen nimensä\nsaaman, kun kanto jäi siihen seisomaan. Saman petäjän latvapuoli oli\ntuulen muassa kulkenut Uukuniemen pitäjään ja vasta siellä puuttunut\nmaahan, jota väliä minun luuloni jälkeen on muutamia penikuormia.\nSiellä olevata kylää siitä syystä kutsutaan Latvasyrjä. Eräs mies,\nItonen nimeltä, sattui veneisin soutamaan Pyhäjärvellä, joka on Kiteen,\nKesälahen ja Uutuniemen pitäjiin sisällä. Tuulen voima otti hänen\nja alkoi lennättää järven pintaa myöten siinä hojakassa, ettei enää\nparempaa kyytiä tarvinnut. Itonen luuli jo viimeisen kyyin olevan\nkulettavana. Wiimein sattui veneensä menemään pientä luotoa kohti,\njossa se vähän seisattui, siksi kun Itonen kerkeis päästä kiini\nmuutamaan matalaan koivu käkkiään. Wene kumminki meni vielä luovosta\nja Itonen jäi kiini koivuun, josta hän sitten jonkun ajan perästä\nkorjattiin. Sama luoto vielä tänä päivänä kutsutaan Itosen salo ja\nsanotaan Itosesta nimensä perineen.\n\nO. Karjaliini.\n\n\n\n\nMuinonen Suomenmaa ja vanha Finlandi.\n\n\nAinaki on Suomalainen kansa muilta Euroopalaisilta niinkun nytki\nkaikilta muilta, pait Wenäläisiltä, kutsuttu Finniksi, sen maa\nFinlanniksi, ja Latinan kielellä: Fenni, Fenlandia, Fennia. Ainoastaan\nitsille Suomalaisille on tämä nimi outo. Waan jos aina lienee niin\nollut, siitä on kysymys? Se jo on melkein tuttu asia, että Suomalaiset\nmuinasten asuksentelivat melkein yli nykyisen Euroopassa olevan Wenäjän\nmaan, jossa vieläki heitä tavataan, liijaksiki pohjoispuolella monet\nLahkokunnat, ja jota maata pian kaikki Suomalaiset kutsumat Wenään\nmaaksi, sen asukkaita Wenäläisiksi ja Wenakoiksi. Näitä nimityksiä\non luultu saadun siitä, että lienevät muka veneellä tulleet ensin\nSuomalaisille tutuiksi, josta heitä Weneläisiksi olisi ruvettu\nkutsumaan; saattaneen seki olla mahdollista. Waan sopivammalle vielä\nnäyttää, että nimet Wenäh, Wenään maa, Wenäläinen ovat yhtä sukua\nkun Fennia (Suom. Wennia, Wennää) Fenni, Suom. Wenni, Wenäläiset.\n[Sillä keraketta F ei löydy koko Suomenkielessä, sen siaan aina\nkäytetään W tahi H; H nimittäin tavuun lopulla, W muissa paikoissa.]\nNiinmuodoin pitäisi nykyinen Wenäänmaa olla se muinonen Fennia, joka jo\nRuomalaisillenki oli tuttu.\n\nSuomalaiset, tahi niintun sillon taisivat itsiänsä kutsua\nWenäläiset, jättäin, joku osa, entisen asuntomaansa, paeten ja\nhajottaien lähemmäksi Suomen merenrantoja, alkoivat, asettauttuansa\nLappalaisilta sihenasti asuttuun Suomen maahan [Marraskuun osassa 1839\nMehiläisessä tästä aineesta], itsiaän kutsua Saamelaisiksi, josta\nsitte Suomalaisiksi; [On vielä nytki Suomessa tapana kutsua talon ja\nmaannimeltä sen asukasta. H... —] ja entisen isänmaahansa jäänyttä\nkansaa, niinkun sinne tulleita vieraitaki Slavilaisia kansoja, siis\nkutsuivatki entisellä maan nimellä.\n\nTämä myös todistanee, Slavonit tahi Slavilaiset Suomalaisien\nmuuttoaikaan asti nykyiseen maahansa, heille olleen tuntemattomat,\nkosk'ei heitä Suomalaiset näytä millään muulla nimellä tunteneen,\nsamatekun Slavonitki eivät liene ennen tuloansa nykyseen Wenäjän maahan\ntienneet Suomalaisista, eikä niiden yhteisestä nimestä Fenni, vaan\nkutsuivat heitä sotiessansa ja vainotessansa Tsuhniksi, joka lienee\njoku nimitys sanasta tsusoi (muukalainen) jolla Wenäläiset vieläki\nSuomalaisia nimittävät.\n\nNäin luulen siis Slavonien Wenajän maahan seisattauttua sen entisiltä\nasukkailta saaneen niiden nimen, samatekun he myöhemmin päämiestensä\nkotimaan nimellä muilta kansoilta tulivat Russoiksi kutsutuksi.\n\nSaamenmaa, jossa Lappalaiset pimiän metsän sisässä ja vuorien välissä\nasuksentelivat lienee silloin ollut tuntematon ja pidetty yhtenä\nFinlandina, vaikka sen asukkaat sitä toisin kutsuivat.\n\nMuutoin, luulen Puolan maanki vanhuudesta olleen Suomalaisilta asutuksi\nja sen nimen Suomen sanasta, puola, tulevan josta sihen maahan\nseisottaneet Slavonilaisetki saivat nimensä. Monta muutaki nimeä Wenäen\nmaassa todistanevat vielä sen muinasista asukkaista n.k. Maskunvirta\n(Moskov Floden), Walkiavirta, (Wolga Floden, Wolkom Floden), Pensa\n(Pense) j.m.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1840.\n\nToukokuutta.\n\n\n\n\nOnneton naimamatka.\n\n\n    Olli se kylän kävijä,\n    Morsianten tieustaja,\n    Läksi koistansa kosihin\n    Noita Niemen neitosia.\n\n    Kävi tietä, astelevi,\n    Arvelee, ajattelevi:\n    \"Joko mennen maata myöten\n    Wainko kulkenen vesitse? —\n    Menisin mä maata myöten,\n    Kanssa jaksaisin jalalta,\n    Waan ne kenkäni kuluvi,\n    Saappahat supi menevi;\n    Hyv' ois vettä viiletellä,\n    Myötävirtoa vilata,\n    Waan on nousta vaikiamp,\n    Päästä päälle kosken korvan.\"\n\n    Muisti Mustosen venehen,\n    Sen otti omin lupine;\n    Löys' airot venehen alta,\n    Raksit rannassa rakenti:\n    \"Aalto ei Ollia hukuta,\n    Miest' ei kaaha kosken korva.\"\n\n    Laski korvan, laski toisen,\n    Kiven kiini ottamatta,\n    Kallion kapasematta.\n    Niin tulevi kolmas korva,\n    Wene väärähän menevi,\n    Kaksilaita kalliohan,\n    Mustosen vene musuksi.\n\n    Ele huua Huusko parka,\n    Ele oo Olli milläskänä! —\n    Juntti joutuvi hätä'än,\n    Karppanen tähän kahu'un,\n    Miestä maalle saattamahan,\n    Kuivalle kulettamahan;\n    Waikk' on koski kontin vienyt,\n    Wirta viinan viilettänyt,\n    Lihapalaset likahan,\n    Rapakkohon voirasiat,\n    Miehen mielen melkiähän,\n    Naimatuumat tuonnemmaksi.\n\n                (Kuhmosta.)\n\n\n\n\nKaipaksen elämäkerrasta.\n\n\n    Kaipas onkivi kaloja.\n    Joen suussa joutusasti,\n    Millon Weilon venehellä,\n    Konsa kökkivi kivellä;\n    Tuota katsovi kalatki,\n    Halusesti hauvit katso,\n    Ahvenetki arvelevat,\n    Kun oli otsa oivallinen,\n    Kulmaluunsa kunnollinen.\n    Kanssa kasvonsa leviä.\n\n         *   *   *\n\n    Kaipas kaskuja panevi,\n    Tarinoita taitavasti,\n    Pitelevi piippuansa,\n    Kukkaroa katselevi,\n    Kaiken kaunoista keseä.\n    Kyllä onkia osasi,\n    Katsoa kalojen päälle,\n    Palot jäivät paikoillehen;\n    Ei ole kynnetty kesanto,\n    Eikä pelto pehmitetty,\n    Kerran kyntävi kesässä,\n    Pehmittävi peltoansa,\n    Seki sattuvi sateella,\n    Päatyci pahalla säällä.\n\n         *   *    *\n\n    Kaipas suuttu sunnuntaina\n    Eukollensa ensistäänki,\n    Heinistä häjyn tavalla;\n    Sitte nosti noian väen,\n    Ja kirosi kauhiasti.\n    Otti hattunsa omansa,\n    Jonk' oli turkista turannut,\n    Myssyn päälle myyvittänyt,\n    Huonon päänsä hoitajaksi,\n    Kopristi kovasti kiini,\n    Löi lietehen lujasti,\n    Palamahan paiskahutti; —\n    Itse istuvi tuvassa,\n    Pöyän päässä pöllöttävi,\n    Walittavi vaikiasti:\n    \"Ei ole aikaista älyä,\n    Eikä tointa täyellistä,\n    Mulle annettu ajassa,\n    Suotu suurelta isältä —\n    Suuttuvatpa suuremmatki,\n    Wihastuvat viisahatki.\n    Ei ne hattua hajota,\n    Polta myssyä poroksi,\n    Niinkuu mie polonen poika\n    Poltin myssyni poroksi,\n    Hatun ainoan hajotin,\n    Paratulla pakkasilla,\n    Jätin pääni paljahaksi.\"\n\n         *   *   *\n\n    Kaipas suuttu kauhiasti\n    Wirsistänsä viimeisellä,\n    Puhu tuimasti Kokille,\n    Siroselle siiristihen,\n    Wielä veitsensä vetäsi,\n    Puserteli puukkoansa,\n    Siroselle siitä syystä:\n    \"Sie paljo pajassa lauloit\n    Wirsiäni viekkahasti;\n    Waan mie laitan lautamiehen\n    Keräjihin kutsumahan.\n    Esivallan eessä käyttä,\n    Saatta sakkoa samassa —\n    Kolme riksiä Kokille,\n    Siroselle siitä puoli,\n    Puoli Pulkkilan pojille,\n    Annetaanpa Antillenki,\n    Laamaselle laitetahan,\n    Saman sakon maineita,\n    Warvarill' on vahva rauha.\"\n\n              (Kerimäeltä.)\n\n_Jälkimaine_. Kaipakseen sopii sanalasku: mies mennyt, liha lahonnut,\ntöitä maassa mainitaan.\n\n\n\n\nTarina Abrahamista.\n\n\nAbrahami istui majansa ovella ja odotti vieraita, joita hän mielellään\notti vastaan, syötti, juotti ja majautti. Kerran tuli vanha ukko,\nvuosistansa ja vaivoistansa köykistynyt, saua kädessä, hänen tykönsä.\nAbrahami käski hänen astua sisään, pesi hänen jalkansa ja asetti hänen\niltaselle. Mutta kun näki, että ukko syömään ruvetessa ei siunannut\nruokaa, niin kysyi, miksi ei palvellut ja kunnioittanut taivaan\nJumalata. Ukko vastasi ei tietävänsä muusta Jumalasta, kun tulesta,\njota hän palvelisi ja kunnioittaisi. Tästä vastauksesta närkästyi\nAbrahami, ajoi ukon ulos ja antoi hänen siellä olla yön sateessa ja\nvilussa. Mutta kun ukko oli lähtenyt tuli Jumala ja kysyi Abrahamilta,\nmihin hän oli vierahansa pannut. Abrahami vastasi, ajaneensa hänen\nulos, koska hän ei tahtonut palvella ja kunnioittaa taivaan Jumalata.\nSilloin lausui Jumala: \"voi sinuasi, Abrahami, kun yhtä yötä et tainnut\nukkoa kärsiä ja minä olen häntä jo sata vuotta kärsinyt!\" Nyt lähti\nAbrahami, kutsui ystävällisesti ukkoa jälle majaansa, holhoi häntä\nkun parasta vierasta, jutteli mitä Jumala oli hänelle sanonut ja sai\nsillä seka muulla opetuksellansa ukon pakanallisesta tulen palvelosta\nluopumaan ja ainoahan taivaan Jumalaan turvaamaan.\n\n\n\n\nKärsivällisyys.\n\n\nMuinasella Greikan viisauden tutkijalla, sillä mainiolla Suokratilla\noli toranen akka Santippa nimeltä. Suokrati tavallisesti ei vastannut\nhänelle mitään, vaan antoi torua, siksi että vaikeni. Mutta tästä\nmiehensä vaiti olemisesta vaimo muutamasti niinki suuttui, että viskoi\nmaljan vettä hänen päällensä. \"Sen minä tiesin, että piti jyrinätä\nsateen seuraamaan\", sanoi sillon Suokrati ja pyhki kasvonsa kuivaksi ja\nrupesi sen jälkeen jälle työhönsä.\n\n\n\n\nWakuus.\n\n\nSuokrati tervehti kerran kadulla toista, joka ei vastannut häntä. \"Ja\ntuommoista ylpeyttä sinä kärsit!\" sanoi sillon joku hänen ystävistänsä.\nSuokrati vastasi: \"pitäisikö minun siis suuttuman siitä, ettei\nkaikki ole niin nöyrät, kun minä?\" — Toisen kerran kun kuuli, jonkun\npanetelleen häntä, sanoi: \"jos se paha, mitä minusta puhuttiin, on\ntosi, niin muistuttaa se minua parantamaan itseäni, jos se taas on\nvalhe, niin se ei kuulu minuun ollenkaan.\"\n\nFranskan kuninkaalle, Kaarlo kuudennelle sanottiin myös kerran, että\njoku oli häntä pahasti panetellut. \"Se ei ole mahdollista, vastasi\nkuningas, sillä minä en ole hänelle muuta, kun hyvää tehnyt.\"\n\nPhrygian kuningas Antigono sattui kerran kuulemaan kuinka muutamat\nkeskenänsä salaa panettelivat häntä. \"Menkää vähän ulommaksi, sanoi\nkuningas heille, muuten minä kuulen puheenne ja olen täydytetty\nrankasemaan teidät.\"\n\n\n\n\nArabian sanalaskuja.\n\n\n1. Kieli lyö pään poikki.\n\n2. Pidä sillon tavarastasi vaari, kun kissa ja hiiret ystävyydessä\nelävät.\n\n3. Silmäpuolten maassa elä itseki silmäpuolena.\n\n4. Ele sillon kaikkia pyydä'kään, kun sinussa ei ole kaiken pitäjätä.\n\n5. Alasimena ollessasi kärsi, vasarana lyö.\n\n6. Kellä ei ole muuta opettajata, sen aika opettaa.\n\n7. Wierottaminen katkeruutta äitin maidon.\n\n8. Lainatakki ei lämmitä.\n\n9. Mykän äiti ymmärtää mykän kielen.\n\n10. Täysiikäistä on paha vierottaa.\n\n\n\n\nIhmisen ikä.\n\n\nKymmenestä samana päivänä syntyneestä ihmisestä tulee tavallisesti\nyksi 74 vuoden vanhaksi; kahdeksastatoista yksi 80 vanhaksi;\nneljästäkymmenestä ja kolmesta yksi 85 vanhaksi; kuudestakymmenestä\nyksi 88 vuoden ikään. Sadan vuoden vanhaksi ei tule jos yksi 3500:sta\nja 105 vuoden vanhaksi yksi 14 eli 15:sta tuhannesta. 25:stä tuhannesta\nelää tavallisesti yksi 106 vuoden vanhaksi ja 50:stä tuhannesta yksi\n107 vanhaksi, koko millioonasta saattaa yksi päästä 110 ikään.\n\nMikä on siis ihmisen maallinen elämä? — Tomu tuulessa taikka savu\nilmassa. — Sadasta tuhannesta kuolee ylipäite ensimäisenä vuotena\n25 tuhatta, toisella vuodella 8 eli 9 tuhatta, kolmannella 4 eli 5\ntuhatta, neljännellä 2 eli 3 tuhatta, viidennellä puolentoista eli\n2 tuhatta, kuudennella tuhannen paikkoin. Niin sadasta tuhannesta\nseitsemättä vuotta ei näe, jos 60 tuhatta.\n\nMuuten mainitaan aviisoissa välistä hyvinki vanhoista ihmisistä.\nNiin olisi Puolan maalla joku lammaspaimen Demetrio Grabvuski elänyt\n169 vuoden vanhaksi ja Englannin vanhin mies Jenkinsi samaan ikään.\nEräs Englantilainen tietojen harrastaja, Johan Sinklairi, joka on\nmuutaman kirjan terveyden ja pitkän iän voittamisesta kirjottanut,\nlausuu pitkäikäsistä ihmisistä, että niitä kyllä löytyy erinäisissä\nviroissa ja erinäisellä elämänlaadulla, mutta sanoo niiden kuitenki\nnäissä kahdessa asiassa ei toinen toisestansa erouman: ensiksi olivat\nterveistä ja voimallisista vanhemmista syntyneet ja toiseksi aikasin\naamulla ylös nousseet. Tytyväisyys onneensa, levollinen omatunto ja\nvähällä täytetyt tarpeet ovat kussaki säädyssä parahimmat keinot ikää\npitentämään.\n\nMyös sanotaan erimailla semmoinen erotus olevan kuolevaisuuden välillä,\nettä Italiassa, Greikan ja Turkin mailla vuosittain kuolee 30:stä 1;\nHollannissa, Franskan maalla ja Preussiassa 39:stä l; Austriassa,\nHelvetiassa, Portugalissa ja Hispaniassa 40:stä 1; Euroopallisessa\nWenäjässä ja Puolan maalla 44:stä 1; pohjoispuolisessa Saksassa,\nJuutissa ja Ruotsissa 45:stä 1; Ruidan maalla 48:sla l; Irlannissa\n53:sta 1; Englannissa 58:sta 1; Skottlannisja ja Islannissa 59:stä 1.\n\nTästä osotuksesta näemmä esiksi, että kylmemmillä mailla ikä on\npitempi, kun lämpimillä ja toiseksi, että meren likeys puoltaa iän\npituutta. Italiassa kuolee sadasta kaksi sen vertaa vuosittain kun\nIslannissa.\n\n\n\n\nMuutama sana soiden viljeliöille.\n\n\n[Niin tämä, kun seuraavatki otteet maaviljelystaidosta ovat meille\nitsekoettaneelta tarkalta maaviljeliältä annetut. Kiitollisuudella\npanemma ne tähän muidenki hyväksi.]\n\nSuot poltettakoon Juhannuksen aikoina taikka ennemmin. Myöhemmin\npoltettuna on vaikia maan palamista estää. Kaksi eli kolme vuorokautta\nennen sytyttämistä pitää suot kynnettämän ja karhittaman (äestettämän,\nastuvoittaman eli harattaman). Juurikot, turpeet ja ruohot luodaan\npieniin kokoihin keskelle sarkaa, että pikemmin kuivaisivat ja paremmin\npalaisivat. Polttamisen jälkeen pitää tuhka hetimmiten mullan kanssa\nsekasin karhittaman, ennenkun tuuli sen viepi, jos sadetta ei kohta\ntulisi.\n\nSateisina kesinä ruohottuu maa niin äkisti, että tarvitsee kerran\nkyntää ja useemmin karhita soita ennen kylvämistä, joka tavallisesti\ntapahtuu alkupuolella Elokuuta, juurusjyvillä viikkoa ennemmin kun\nmuilla.\n\nKuuden syllän levyiseltä saralta on kuokkioille tavallisesti maksettu\n9 markkaa syllältä lakioilla, puittomilla soilla ja 3 talaria, välistä\ntolvaki korpisoilla, jossa paljo juuria löytyy. Ojittajat ovat saaneet\n6 hopiaäyriä syllältä 5 korttelin levyisestä ja kyynärän syväisestä\nojasta.\n\n\n\n\n\nMEHILÄINEN W. 1840.\n\nKesäkuuta.\n\n\n\n\nSuomen kielen otosta opetuskieleksi kouluissa, kuin myöskin sen\nkäyttämisestä oikeuksissa ja muissa tiloissa on kyllä ja monessa\nkohti jo ennen kirjotettu. Meidänki mielestä on hyvin osaavasti\nsanottu, mitä Ulvilan kirkkoherra, professori G. Renvall siitä asiasta\nlausuu, nimittäin: 1:ksi että Suomen kieli otettaisi opistoissa ei\nopetus- vaan opittavaksi kieleksi ja 2:ksi, että oikeuksissa ja\nmuissa tiloissa itsekuki vapaehdollisesti, niin kirjotuksissa kun\npuheessa, saisi käyttää Suomen kieltä, jota asianomaisten virkamiesten\ntoisen tulkitsematta pitäisi ymmärtää. Wasta jonkun pitemmän ajan\nkäyttämisellä ja korjaamalla luulee Renvalli Suomen kielen tulevan\notolliseksi sihenki tarpeesen, että opetus kouluissa ja muissa\nopistoissa sillä toimitettaisi; jota pitemmän ajan valmistusta emme\nmyös taida vastaan sanoa, koska, jos suomi yhtäkkiä määrättäisi\nopetuskieleksi, puutos epäilemättäki ilmautuisi, jos ei kielessä, niin\nkuitenki opettajissa.\n\nMitä taas Suomen kielen vapaehdollisen käyttämiseen oikeuksissa ja\nmuissa tiloissa koskee, niin olisi se hyödyllinen jo siinäki kohdassa,\nettä se kadottaisi leivän puolivalmiilta herroilta, jota tapojen\nturmioksi ja talonpoikien rasitukseksi aina enempi vuosi vuodelta\nmaakuntaan lisäytyy. Kun nimittäin joku voipi oppia jonkun sanan\nruotsia ja sihen lisäksi taitaa, jos kuinka puultuvaisesti kirjottaa,\nniin pitää hän kohta itsensä herrana, heittää työnteon, kirjottelee\ntalonpojille, selittelee heille tuomioita ja muita ruotsinkielisiä\nkirjotuksia, neuvo heitä yhdestä keräjästä toiseen ja viettelee\nmoninaisihin ilkeyksihin, kaikella sillä toimellansa talonpojan\nkostannuksella hyvin eläen. Tämä herrain ja talonpoikain välillinen\nsukukunta juuri on se, joka enimmasti turmelee talonpoikasen kansan\nelämässänsä. Sillä paremman arvon talonpojilta voittaaksensa pukevat\nitsensä ja elävät muulla tavalla mahdollisuutta myöten herroiksi,\nja talonpoika seuraa heitä niin vaatteissa, kun muussa elämässä,\npitäen itsensä heidän vertasena, niinkun hän ei olekaan huonompi,\nvaan kymmentä kertaa parempi heitä. Tämä talonpojan herrastaminen\naatteissa ja muissa ulkonaisissa elämän tavoissa on sekä muuten tuhma\nja ilkiä katsella, että myöski perijuuri koko talonpojallisen arvon\nmenettämiseen. Se juuri todistaa, että talonpoika itse ei tyydy\noloonsa ja onneensa, alentaa hänen arvonsa sillä tavoin muidenki\nsilmissä, sillä vähäarvonen on aina se mies, joka Jumalan luotuun\nonneensa ei tyydy. Jos talonpoika tahtoo herrastaa, niin herrastakoon\nopeissa, tiedoissa ja taidoissa, erittäinki säätyynsä sopivaisissa,\nsiisteydessä ja puhtaudessa, mielisiveydessä ja raittiuudessa,\nlastensa ihmisiksi kasvattamisessa, perheensä hoitamisissa, karjansa,\npeltojensa ja niittyjensä korjaamisessa, ja se harrastus on hänelle\nmoninaiseksi hyväksi, antaa myös kyllä työtä, ettei juuri jouda'kaan\nsihen toiseen turmelevaiseen herrastamiseen, joka osotaksen turhissa\nkäytöksissä, naurattavissa vaatetpuvuissa, kiroilemisissa ja\nvannomisissa, juomisissa ja laiskana elämisessä, joutavissa hypyissä\nja kortinlyönnissä, Jumalan sanan ylenkatseessa ja tuhannessa muussa\nilkeydessä, jota juuri edellä mainitut joutavat nurkkaherrat enemmin,\nkun mikään muu kansassa matkaansaattaa, levittää ja voimassa pitää.\n— Karjalassa ja Savossa, joissa suuri osa talonpoikia nykyaikoina\nselvästi kirjottaa suomea, näitä nurkkaherroja ei ollenkaan\nkaivattaisi, jos saisivat talonpojat kirjotuksensa sillä omalla\nkielellänsä. Kuinka kansa itseki sitä asiata toivoo, olemma monasti\nkuulleet lausuttavan, ja todistukseksi panemma tähän seuraavan,\ntalonpojalta _Petteri Makkoselta_ Kerimäen pitäjästä, tehdyn runon,\njonka syksyllä v. 1837 häneltä kirjotimma.\n\n\n\n\nSuruvirsi Suomen kielen tilasta.\n\n\n    Suvatseeko Suomen kansa,\n    Salliiko Savon asujat,\n    Wielä veisata vähäsen,\n    Surkutella Suomen maasta?\n    Suruvirsi on Suomen maasta,\n    Sekä vaikia valitus,\n    Kuinka suuri Suomen kansa\n    Saapi kirjoja käsiinsä,\n    Oikeuksista annetuita,\n    Pantuna paperin päälle,\n    Ruotsin kielen kirjotettu,\n    Jota ei tiennehet isämme,\n    Oma vanhempi osannut,\n    Lausuella lapsillensa,\n    Kanssa poikansa puhua.\n\n    Tämä on se outo kieli,\n    Suomen maalla muukalainen,\n    Joka kansan kaikki tyyni\n    Pitäpi pimeyen alla,\n    Josta juttuja tulepi,\n    Turhat riiat ratkiapi,\n    Kun ei tunne kirjojansa,\n    Arvioitansa osaja.\n\n    Herrat saapi suuren palkan\n    Pienistäki kirjoistansa,\n    Kuitenki en itse tieä,\n    Jos on kirja kelvollinen,\n    Mitä siinä on sisässä;\n    Mutta täytypi monenki\n    Wieä herralle hevonen,\n    Panna lehmä läävästänsä,\n    Kun ei kukkaro pitäne.\n\n    Laki on meillä laaullinen,\n    Aivan oikea asetus,\n    Jonka armas Keisarimme,\n    Itsevaltias vakainen,\n    Anto meille armostansa,\n    Suomen suureksi hyväksi;\n    Waan ei laiteta lakia,\n    Ei osata oikeutta,\n    Suomen kielen kirjotella,\n    Jonka itse ymmärtäisin,\n    Ilman toisen tutkimatta,\n    Sekapään selittämättä.\n\n    Kun ois kirjat kielellämme,\n    Suomen selvlllä sanoilla,\n    Itse tietäisin asian,\n    Osajaisin arvionki,\n    Kuittikirjani katsella,\n    Lujat päätökset lukea.\n    Enkä varsin vaivoaisi\n    Esivaltoa viatta,\n    Oikeutta ilman syyttä,\n    Eikä kukkaro kuluisi,\n    Tuomiskontti tyhjeneisi.\n\n    Minä vielä mielessäni\n    Olen toivossa ilonen,\n    Että armas Keisarimme,\n    Estvaltamme vakainen,\n    Suomen suureksi iloksi,\n    Onneksi alamaistensa,\n    Sekä kansan kunniaksi,\n    Antaa käskyn armollisen,\n    Suomen sääyille sanoman;\n    Asettapi oikeuet\n    Suomen selvillä sanoilla;\n    Että suuri Suomen kansa,\n    Saisi kirjat kielellänsä,\n    Niinkun kaikki muutki kansat,\n    Mainitahan maailmassa,\n    Onnen helmassa elävän;\n    Kun on kaikki kirjotukset\n    Sillä kielellä samalla,\n    Minkä heille helmassansa,\n    Oma äitinsä opetti.\n\n    Sitä vielä Suomalaiset\n    Hyvin suurella halulla,\n    Ikävöivät itsellensä,\n    Että kuulu Keisarimme,\n    Majisteetti mainittava,\n    Joka käski koulupaikat,\n    Akatemiat asetti,\n    Käskis kouluissa lukea,\n    Opitella oppivaisten,\n    Suomen selviä sanoja.\n\n    Sillon saisi Suomen kansa\n    Armon auringon havata,\n    Pimeyen paksu pilvi\n    Sillon siirtyisi sivulle;\n    Eipä puuttune puheita,\n    Sekä selviä sanoja,\n    Tämän kielen kertojilta,\n    Asujilta ankaroilta.\n\n    Kyllä antaisi asiat\n    Wielä paljonki puhua,\n    Waan ei anna aika myöten,\n    Enkä jaksane jutella;\n    Josta päätän pännän juoksun,\n    Sulan seisatan samalla.\n\n\n\n\nMehiläisen Ainehisto.\n\nWuosikertoina 1836, 1837, 1839 ja 1840.\n\n\n1. Runoja ja Lauluja.\n\nW. 1836.\n\n    Wiipurin linna. — Suomen synty       Tammikuulta.\n    Tauti. — Hekkalan Maria              Helmikuulta.\n    Wedenkantaja Anni. — Miniä. — Naija  Maaliskuulta.\n    Neitsen rosvo. — Härjän ampuja       Huhtikuulta.\n    Kaunis tammi. — Ukot kirkkomäellä.   Toukokuulta.\n    Kaarlo kuningas — Kiitos Keisarille. Kesäkuulta.\n    Tuiretuisen poika. — Tupakkiruno.    Heinäkuulta.\n    Immen itku. — Waaraslahden Kaisa.    Elokuulta.\n    Lisäys Suomen syntyyn.\n      Inkerin valitus.                   Syyskuulta.\n    Wiisaampansa vieressä yötä maannut.\n      — Nuotta-ankkurista.               Lokakuulta.\n    Kummia. — Huotarin naimisista.\n      — Ilolle                           Marraskuulta.\n    Tyttö kehnolle kosialle. —\n      Muuttamalle kirkkoherralle.        Joulukuulta.\n\nW. 1837.\n\n    Kalevalan neito. — Ylistys           Tammikuulta.\n      Kirjavaiselle.\n    Yhdeksän huolilaulua                 Helmikuulta.\n    Kadonnut poika. — Naimaruno.         Maaliskuulta.\n    Joukosen nainen. — Ollilta ja        Huhtikuulta.\n      perehestänsä.\n    Yhdeksän vanhaa sanaa. — Loholahden  Toukokuulta.\n      markkinoista.\n    Tansin synty. — Huoliruno Mathias    Kesäkuulta.\n      Reineksestä.\n    Repo. — Kettu ja hämähäkki. —        Heinäkuulta.\n      Talkkousruno.\n    Seitsemän pientä runoa. — Ihalainen. Elokuulta.\n      — Elias ja Anna.\n    Kehotus laulamaan. — Pieksiäisen     Syyskuulta.\n      panettelemasta.\n    Neljä vanhaa laulua. — Pohjanmaan    Lokakuulta.\n      surkeudesta.\n    Kolme vanhaa laulua. — Kolme sanaa   Marraskuulta.\n      Savon puolesta.\n    Ruotus ja Tahvanus. — Murheruno      Joulukuulta.\n      Pielisen kirkkoherran Jakoppi\n      Steniuksen kuolemasta. —\n      Neittyen ihanaisuudesta.\n\nW. 1839.\n\n    Mehiläisen entisestä olosta ja       Tammikuulta.\n      nyt jälle ilmaumisesta.\n    Kansan lauluja. Helmi-, Maalis-,\n                    Kesä-, Heinä- ja     Elokuulta\n    Tietäjän runo.                       Huhtikuulta.\n    Kahviruno. — Kaksi koirarunoa.       Toukokuulta.\n    Sururuno Iin pitäjän kirkkoherran    Touko- ja Kesäkuulta.\n      Henrikki Suntin kuolemasta.\n    Runo postiluukusta.                  Heinäkuulta.\n    Juttu juhlajuomisesta, koottu        Elokuulta.\n      kirkkokohmelosta. — Huolikaihos\n      Karjalassa (pispa Molanderin\n      kuolemasta).\n\nW. 1840.\n\n    Kansan lauluja.                      Tammikuulta.\n    Kysymys Mehiläisestä. —              Helmikuulta.\n      Kutsumusruno.\n    Koulunkäymättömän valitus.           Maaliskuulta.\n    Runo tyttäristä.                     Huhtikuulta.\n    Onneton naimamatka. — Kaipaksen      Toukokuulta.\n      elämästä.\n    Runo Suomen kielestä.                Kesäkuulta.\n\n\n2. Suomen kansan Sanalaskuja ja Arvuutuksia.\n\nLöytyy usiampia melkein joka kuuosan lopulla vuosikerroissa 1836 ja\n1837.\n\n\n3. Satuja.\n\nW. 1636.\n\n     1. Ukko ja kuolema. — 2. Kontio ja     Tammikuulta.\n        hiiri. —  3. Linnut, nelijalkaset\n        ja yöleikko.\n     4. Paimen ja Ahti. — 2. Hepo ja härkä. Helmikuulta.\n     6. Jalopeura ja kettu. — 7. Hemonen.   Maaliskuulta.\n     8. Susi ja akka. — 9. kaksi hevoista.  Huhtikuulta.\n        10. Talohiiri ja metsähiiri.\n    11. Wähämielinen härkä.— 12. Kettu      Toukokuulta.\n        ja korppi. — 13. Wanha leiona,\n        metsäsika ja aasi.\n    14. Sudet ja lampaat. — 15. Koira ja    Kesäkuulta.\n        varjonsa. — 16. Kettu ja marjat\n    17. Simpukka ja kotka. — 18. Aarre.     Heinäkuulta.\n        19. Leiona, lehmä, muohi ja lammas.\n    20. Hiiret ja tammi. — 2l. Kettu        Elokuulta.\n        ja kukko.\n    22. Lampaat ja koira. — 23. Mehiläinen  Lokakuulta.\n        ja kyyhkynen. — 24. Sääski ja härkä.\n    25. Mettiäinen ja muurahainen. — 26.    Marraskuulta.\n        Mettiäinen ja hämähäkki. — 27.\n        Kotka ja jänis.\n    28. Kissa ja koira. — 29. Oinas ja      Joulukuulta.\n        härkä.— 30. Warpunen ja poikansa.\n\nW. 1837.\n\n    1. Paimenten tolvotuksct. — 2.       Tammikuulta.\n       Kuninkaan palvelia ja kerjaläis-ukko.\n    3. Kissa ja leivonen. — 4. Susi ja   Helmikuulta.\n       hevonen. — 5. Mies ja hevosensa.\n       — 6. Miehet ja rahakukkaro. —\n       7. Sammakko ja härkä.\n    8. Poika ja äiti. — 9. Kaksi koiraa. Maaliskuulta.\n       10. Koira, kukko ja kettu. — 11.\n       Sääski ja jalopeura.\n    12. Joki ja lähde. — 13. Waimo,      Huhtikuulta.\n        miehensä ja kuolema.\n    14. Hirvi ja sormensa. — 15. Karhu   Toukokuulta.\n        ja jalopeura.\n    16. Akka, kissa ja hiiret. —         Kesäkuulta.\n        17. Kettu ja kissa.\n    18. Jänikset ja sammakot. —          Heinäkuulta.\n        19. Pukki ja kettu.\n    20. Kärpänen ja poikansa. — 21. Isä  Elokuulta.\n        ja poika. — 22. Pörastas ja leikko.\n    23. Kurki ja riikinkukko. — 24.      Syyskuulta.\n         Orava ja pähkinä. — 25. Härkä\n          ja koira.\n    26. Harakka. — 27. Jänis ja          Lokakuulta.\n         varpunen. 28. Humala ja katoja.\n    29. Omenapuu ja fiikunapuu. —        Marraskuulta.\n        30. Kaksi kamelia. — 31. Sirkka\n        ja muurahainen.\n    32. Metsäsika, hevonen ja mies. —    Joulukuulta.\n        33. Susi ja koira. — 34. Mies\n        ja Lempo. 35. Pääskynen ja muut linnut.\n\n\n4. Suomen kansan muinas-asioiöta.\n\nJumaluus-opista; Tammikuulta 1836. — Lieto Lemminkäinen; Touko- ja\nKesäkuulta 1836, Tammik. 1839. — Tuonelasta ja Manalasta (k. Kehotus\nlaulamaan,); Syyskuulta 1837. — Alkuluomisesta; Joulukuulta 1839.\n\n\n5. Suomen kansan ja maan tietohin koskemia.\n\nW. 1836.\n\nWiipurin linnan jälkimaine; Tammikuulta. — Hekkalan Marian jälkim.\nHelmikuulta. — Wedenkantaja Annin jälkim. Maalisk. — Suomalaisista;\nHuhtik. — Kaunis tammin jälkim.; Nykyisista ajoista; Toukok. —\nKaarlo kuninkaan jälkim. Kesäk. — Tuiretuisen pojan jalkim. Heinäk.\n— Waaraslahden Kaisan jäikim. Elok. — Karhunsyöjä; Kajaanilaisen\nTalontytön vaate'omasuus; Kajaanilaisen talon poikamiehen vaate'vara;\nNiityistä Kajaanin läänissä; Syysk. — Itkuvirsistä Wenäjän Karjalassa;\nSyys- ja Lokak. — Juopuneen herran olosta; Erinomanen mies; Marrask. —\nJaakko Wallenperi; Joulukuulta.\n\nW. 1837.\n\nBraahen kaupungista; Tammi- ja Helmikuulta. — Katrina Maunuttaresta;\nHelmik. — Matkakertoelma Hiiden linnan; Maalisk. — Tietoja Kiannon\nkappelikunnasta; Huhtik. — Sanojen jälkimaine; Pyhäjoen pitäjästä;\nKuolasta 16 Helmik. 1837; Toukok. — Lyhyt kertomus Suomenkielisistä\nsanomalehdistä; Elo- ja Syysk. — Pieksiäisen panettelemisesta,jälkim.\nSyysk. — Pohjanmaan surkeudesta, jätkim. Lokak. — Uupu kolmea sanoa;\nLähteä Lappiin; Marrask. — Häätavoista Pääjärven seuduilla Wen.\nKarjalassa; Jouluk.\n\nW. 1839.\n\nSuomen muinashistorioitsijoille mietinnäksi; Tammi ja Helmik. —\nKertomus muutamasta varkaudesta; Pään parannuskeino; Syysk. — Miksi\nkutsutaan kotimaatamme Suomeksi; Ihmissusista; Marraskuulta.\n\nW. 1840.\n\nRunoniekkain kärsimisistä; Maalisk. — Jousesta ja suksista; Muinonen\nSuomenmaa ja vanha Finlandi; Huhtikuulta.\n\n\n6. Suomenkielen-opastollisia.\n\nSuomen synnyn jälkim.; Tammik. 1836. — Suomen kielestä ja sen\nnimisanoista; Maalisk. 1836. — Lisäyksiä Suomen sanastoon; Huhti- ja\nKesäk. 1836. — Sekasaatuja; Elok. — Suomenkielen lause'sanoistä; Loka-\nja Marrask. 1837. — Wenäjän Karjalan suomea; Marrask. 1837 (k. myös:\nHäätavoista Pääjarven seuduilla; Jouluk. 1837. Jousesta ja suksista;\nHuhtik. 1840). — Græca sunt; non leguntur; Loka- ja Marrask. 1839.\n\n\n7. Suomen runo-opastollisia.\n\nUkot kirkkomaalla, jälkimaine; Toukok. 1836. — Suomalaisesta\nkuusimittarunosta; Loka- ja Marrask. 1836. — Laulusta; Helmi- ja Kesäk.\n1839. — Runoista; Huhtik. 1839. — Kysymys Mehiläisestä; Helmik. 1840. —\nMuutamia sanoja runojen teosta; Maalisk. 1840.\n\n\n8. Suomalaisia tarinoita.\n\nKetusta ja hukasta; Syysk. 1837. — Tuhkamosta; Jouluk. 1837. — Älykäs\nmorsian; Osansaanti; Mikäs talonpojan elää; Laahattu taethanko;\nOsattoman osa; Worpii; Akan kylvörukous; Yö päivällä; Syysk. 1839. —\nAkkain juomateko; Jalopeura, karhu, hukka ja hiiri; Waimon salaukot;\nMatin kolmikertanen kuolema; Lokak. 1839. — Wähänäkijä tyttö; Rikka\nompeleessa; Paakunaisen nujakka; Huhtik. 1840.\n\n\n9. Itämaan tarinoita.\n\nMirtsan näkö; Jouluk. 1836. — Neljä kultalintua; Heinä- ja Elok.\n1839. — Tarina hävinneestä kultarahasta; Ystävät; Keino ylösherättää\nkuolleita; Syysk. 1839. — Kuningasten onni; Uskonopin vaikutus; Suuttuu\nviisaski; Lokat. 1839. — Tarina Abrahamista; Toukok. 1840.\n\n\n10. Yhtä ja toista.\n\nW. 1836.\n\nKiitos Keisarille, jälkimaine; Kesäk. — Tupakista, Tupakkirunon\njälkim.; Terveyden hoidosta; Heinä- ja Elok. — Mehiläiseen koskevia\nkirjotuksia; Syys- ja Marrask. — Muistopuhe vainajalle talonpojalle;\nSyysk. — Kuoleva joutsen; Marrask. — Waatteista; Jouluk.\n\nW. 1837.\n\nLiikunnosta ja levosta; Tammik. — Mielen liikunnosta; Ilosta ja\nhuvituksista; Helmik. — Paloviinasta, Naimarunon jälkim. Maalisk. —\nMyrsky; Toukok. — Lähde; Kesäk. — Lasten vioista ja taudeista; Kesä- ja\nHeinäk. — Yhteislä neuoja sairasten korjuusta ja holhomisesta; Ilmasta\nterveyttä suhten; Heinäk. — Pilvistä; Usvasta; Auteresta; Sateesta;\nLumesta; Rakeista; Kasteesta ja Härmästä; Ukkosesta; Mielen muutos;\nElok. — Revontulesta; Tulipalloista; Tähtilennoista; Wesikaaresta;\nAuringon ja kuun kehistä (eli sapeista); Syyskuulta.\n\n\nW. 1839.\n\nLaskuopista; Maalis-, Huhti- ja Toukokuulta. — Indialaisten kuolojuhla;\nSyyskuulta.\n\n\nW. 1840.\n\nUusia virsiä, kirkossa ja kotona veisattavia (tutkinto); Pilvien\nsuuruudesta; Maan viljelijöille. Sateen paljoudesta; Liikkuvista\npyhistä; Tammik. — Muuan sana Mehiläiselle; Helmi- ja Maalisk. —\nKärsiväisyys; Wakuus; Arabian sanalaskuja; Ihmisen ikä; Muutama sana\nsoiden viljelijöille; Toukok. — Humalikoista; Kesäkuulta.\n\n\nIlman näitä näin eritellen mainituita aineita on joka toinen arkki\nMehiläisestä historia-lukua, nimittäin: vuosikerroissa 1836 ja 1837\nyhteistä ihmissukukunnan historiata alkuajoista ruveten ja 400\nvuotta lähelle Wapahtajan syntymätä ulottuen; vuosikerrassa 1839\nSuomen historiata, alkuajoista näihin nykysiin asti; ja 1840 Wenäjän\nhistoriata alkuajoista 1500-vuosilukuun Kr.s.j.\n\n\n\n\nHumalikoista.\n\n\nHumalikko on parempi keväillä, kun syksyllä istuttaa. Maa lannoitetaan\nja löyhistetään kyynärän syvälle. Kiviseka maa on soveliaisin.\nIstukkaiksi valitaan yksivuotiset, isot, valkiat juuret, korttelin\npituiset, kolmella eli neljällä silmukalla. Wanhemmat ja mustemmat\njuuret eivät kelpaa ja pahentuneet paikat niistä muuten kelpaavistaki\nistukasjuurista pitää ennen istuttamista pois leikattaman. Sitte\npidetään taimet ruohoista puhtaana ja havotetaan. Joka toinen vuosi\nlannoitetaan sitä siansonnalla, havot otetaan pois lannoitusajaksi\nja pannaan sitte jälle paikallensa. Joka seitsemännellä vuodella\nistutettakoon humalikko uuteen soveliaasen paikkaan.\n\nTynnyrin alasta maata humalikkona saadaan hyvinä vuosina 70 leiviskää\nkuivia humaloita. Istukasjuuria saadaan köynnöksestä (humalavarresta),\njos taivutetaan maahan ja peitetään mullalla, paitsi latva, joka\njätetään kasvamaan. Semmoisesta köynnöksestä uloskasvaa usiampia\nistukasjuuria.\n\nLehdet ja liikanaiset hyötövesat pitää sitä myöten kun ilmautuvat\nalapuolelta köynnöstä pois nykittämän, josta humala kasvaa paremmin.\nNuoret köynnökset sidotaan oljilla seipäisiin.\n\nUutta humalikkoa laittaissa jaetaan maa esinnä pienihin neliskulma\naloihin, puolenkolmatta kyynärää jokainen kesketse. Jokaisen\nneliskulman keskelle pistetään seiväs ja 7 eli 8 istukasta pannaan\nympäritse, noin korttelin verran seipäästä ulos, 5 tuumaa syvältä maan\nsisään ja itusilmukat ylöspäin. Joka syksy pitää istukaspesille uutta\nlantaa laitettaman, joka muokataan sisään maahan ja joka kevä luodaan\ntalvinen multa juurilta, koska myös liikanaiset hyödökset poisotetaan,\nja sia täytetään uudella mullalla. Humalikko taitaan myös leikkauksiin\njakaa, joka leikkaus 2 kyynärän levyinen. Seipäät pannaan keskelle ja\nistukkaat laitoihin, päät seivästä käsin, vinoon.\n\nKun lehdet alkavat kellistyä ja humalatappo näkyä entistään\nharvemmalta, sillon on aika ruveta pätkimään humaloita. Pätkintä\ntoimitetaan kuivassa ilmassa ulkona taikka haasioitaan (routotaan)\nhumalaköynnökset, kun herneet, vaan katoksen alle ja kuivalla säällä.\nSitte taitaan välitöiksi koska tahansa humalat pätkiä.\n\nKymmenen vuoden sisässä antaa humala tavallisesti 3 hyvää vuotta, 3\nkehnoa ja 4 keskikertaista.\n\nKöynnöksistä taitaan hampun tavalla liotettuna ja laitettuna saada\nhyvää ja lujaa kangasta. Waan ne ei syksyssä kerkiä liota, jonka tähden\npitää kedolle talven alle jättää.\n\n       *       *       *       *       *\n\nUsiammista syistä, ja erinomattain sen tähden, ettei ole saanut\ntarpeeksi lukijoita eli muita ostajia, tulee Mehiläinen tällä\nkuun-osalla lopettamaan työnsä ja toimensa. Sen, joka paheksu tätä\nkesken lopettamista, soisimma itsensä rupeevan jotain sanomalehtiä\ntoimittamaan, ja ilman omaa työtä, huolta ja vaivaansa vielä\npäälliseksi saaman omista varoistansa maksaa 300 ruplaa vuodelta, jota\nottajain kautta ei saada palkituksi. Niin on se tänä vuonna Mehiläisen\nkanssa ollut. — Ne, jotka ovat pyytäneet tämän vuoden Mehiläistä ja\nedeltä maksaneet koko vuosikerrasta, saavat tulevana syksynä eli\ntalvena loppupuolen Wenäjän historiasta palkinnoksi, joka heille\ntulee postin kautta lähetettäväksi eli, joille niin paremmin sopii,\nHelsingistä saatavaksi.\n\nLopuksi kiitämmä niitä, jotka lähettävillä kirjotuksillansa eli muulla\ntoimella ovat Mehiläistä autelleet. Mitä tulleista kirjotuksista ei\nole sihen sopinut, koemma jollain muulla tavalla vasta präntätyksi\nsaada. Myös on velvollisuutemme tiedoksi antaa, että 1837 vuosikerran\nhistoria-osa on provasti Pietari Tikleeni vainajalta toimitettu; Suomen\nhistoria, 1839 vuosikerrassa, Akademian oppilaiselta Johan Fredrikki\nKajaanilta; ja Wenäjän historia tässä vuosikerrassa kappalaiselta\nWesilahdessa, Gustavi Tikleeniltä.\n\nHelsingistä 31 p. Toukokuussa 1840.\n\n                                     _Elias Lönnrot_.\n\n\n\n"]